EVTEK-ammattikorkeakoulu

Talotekniikan koulutusohjelma

Matti Sinisalo

Eurooppalaisten standardien mukaisen turvavalaistus-

järjestelmän suunnittelu ja elinkaarikustannustarkastelu

Insinöörityö 24.4.2006

Työn ohjaaja: DI Jorma Kuusela

Työn valvoja: yliopettaja Torsti Viilo
EVTEK-AMMATTIKORKEAKOULU INSINÖÖRITYÖN
TIIVISTELMÄ

Tekijä Matti Sinisalo

Otsikko Eurooppalaisten standardien mukaisen turvavalaistus-
järjestelmän suunnittelu ja elinkaarikustannustarkastelu

Sivumäärä 55 sivua
Aika 24.4.2006
Koulutusohjelma talotekniikka

Ohjaaja DI Jorma Kuusela

Valvoja yliopettaja Torsti Viilo

Sisäministeriön asetuksen rakennusten poistumisreittien merkitsemisestä ja valaisemisesta

(805/2005) astuttua voimaan vuoden 2006 alussa tulivat voimaan myös eurooppalaiset
turvavalaistusstandardit. Työssä tutustuttiin turvavalaistusta koskeviin määräyksiin, jotka
olennaisesti vaikuttavat rakennusten sähkösuunnitelmien laatimiseen. Tavoitteena oli
myös tutkia, miten määräykset ovat vaikuttaneet eri järjestelmätyyppien hintasuhteisiin ja
mitä toteutustapaa kannattaisi suosia jatkossa työssä käytettyä esimerkkikohdetta
vastaavissa rakennuksissa.

Käytettyyn esimerkkikohteeseen laadittiin vaihtoehtoiset suunnitelmat neljälle eri tyypin

turvavalaistusjärjestelmälle. Tehtyjen suunnitelmien perusteella laskettiin
alkuinvestointikustannukset kullekin järjestelmätyypille. Turvavalaistusjärjestelmän
ollessa pitkäikäinen investointi laskettiin kaikille järjestelmille myös 20 vuotta kestävän
elinkaaren kustannukset.

Tutkimuskohteesta saatujen tulosten perusteella parhaaksi toteutusvaihtoehdoksi

osoittautui keskusakustojärjestelmä. Laskennassa tehtyjen yksinkertaistuksien takia on
kuitenkin epävarmaa, kannattaako osoitteelliseen järjestelmään investoida. Työn
tärkeimpinä tuloksina voidaankin pitää suunnittelua helpottamaan luotuja työkalut, joiden
avulla turvavalaistusjärjestelmän suunnittelu sujuu jatkossa nopeammin.

Hakusanat turvavalaistus, lamput, elinkaarikustannukset

EVTEK University of Applied Sciences ABSTRACT
Institute of Technology

Author Matti Sinisalo

Title Emergency lighting system design according to the European
standards and lifecycle cost analysis

Number of Pages 55 pages

Date 24 April 2006

Degree Programme Building Services Engineering

Instructor Jorma Kuusela, M. Sc. (Electrical engineering)

Supervisor Torsti Viilo, Principal Lecturer

When the Ministry of the Interior decree on escape route marking and lighting came into
force in January 2006, also the European standards concerning emergency lighting took
effect. In the final year project all the essential regulations that concerns electrical
engineering were examined. An objective in this project was to examine the effects of new
regulations on the price relations of different system design types and what kind of system
would be the most favorable to apply in upcoming projects that are similar the case study
used in this final year project.

Four alternative emergency lighting system designs were planned for the case study.
According to the plans that were made, investment costs were calculated. An emergency
lighting system being a long-term investment, also lifecycle costs of each system were
approximated. The lifecycle period was chosen to be 20 years.

According to the results, the most favorable system design type was the central battery
system. Due to the simplifications in calculations it is still uncertain if it is profitable to
invest in an addressed self-testing system. The most valuable results of this project were
the planning-aid tools that were created. These tools facilitate and speed up the planning
of emergency lighting system in the future.

Keywords emergency lighting, bulbs, lifecycle costs

Sisällys

Tiivistelmä
Abstract

1 Johdanto ................................................................................................6
2 Työmenetelmät ja tavoitteet.................................................................7
3 Turvavalaistus rakennuksissa ..............................................................7
3.1 Yleistä ............................................................................................................... 7

3.2 Turvavalaistuksen erityismuodot .................................................................... 8

3.3 Turvavalaistusjärjestelmän kustannukset ...................................................... 9

4 Määräykset, lait ja standardit............................................................10

5 Turvavalaistuksen suunnittelu...........................................................11
5.1 Suunnittelun kulku......................................................................................... 11

5.2 Huomioitavat vaatimukset............................................................................. 13

5.2.1 Tuotteiden tekniset vaatimukset ............................................................. 13
5.2.2 Valaistusteknilliset vaatimukset.............................................................. 14
5.2.3 Valaisimien sijoittelu ............................................................................... 15

5.3 Valaistusteknillinen suunnittelu .................................................................... 16

5.3.1 Yleistä ...................................................................................................... 16
5.3.2 Valaistusvoimakkuuden laskeminen pistemenetelmällä........................ 16
5.3.3 Valaistusvoimakkuuden laskenta taulukoiden avulla............................ 18
5.3.4 Häikäisyn laskenta .................................................................................. 19
5.3.5 Korjauskertoimet laskennassa................................................................ 19

5.4 Kaapeloinnin suunnittelu............................................................................... 21

5.4.1 Hajautettu tehonsyöttö............................................................................ 21
5.4.2 Keskitetty tehonsyöttö............................................................................. 22
5.4.3 Ohjaus- ja valvontapiirit ......................................................................... 24

5.5 Akkujen mitoitus ja akkuhuoneen ilmanvaihto............................................ 25

 5.6 Huolto ja testaus............................................................................................. 25

6 Turvavalaisimet ja lamput .................................................................26

6.1 Valaisimet ....................................................................................................... 26

6.2 Lamput ........................................................................................................... 28

6.2.1 Loistelamput ............................................................................................ 28
6.2.2 LED-lamput............................................................................................. 30
6.2.3 Halogeenilamput...................................................................................... 32

7 Turvavalaistusjärjestelmien toteutus esimerkkikohteessa ...............33

7.1 Keskitetyn tehonsyötön järjestelmät ............................................................. 35

7.2 Omavaraisilla valaisimilla toteutetut järjestelmät........................................ 36

8 Elinkaarikustannusten laskenta.........................................................37
9 Johtopäätökset ....................................................................................38
Lähteet.....................................................................................................41
Liitteet
Liite 1: Esimerkki valaistusvoimakkuuslaskennasta pistemenetelmällä............ 43

Liite 2: Esimerkkipiirikaavio 1 ............................................................................ 44

Liite 3: Esimerkkipiirikaavio 2 ............................................................................ 45

Liite 4: Turvavalaistusjärjestelmä: periaatekaavio............................................. 46

Liite 5: Esimerkkijohdotuspiirustus, 1. kerros, osakopio.................................... 47

Liite 6: Esimerkkijohdotuspiirustus, 3. kerros, osakopio.................................... 48

Liite 7: Elinkaarikustannuslaskelmat .................................................................. 49

 6

1 Johdanto
Turvavalaistukseen liittyvä sisäministeriön asetus tuli voimaan vuoden 2006 alussa.
Samalla useat turvavalaistukseen liittyvät eurooppalaiset standardit tulivat voimaan.
Suunnittelijoilla on ollut tiedossa pääpiirtein standardien sisällöt, mutta niiden tultua
voimaan, on vaatimustenmukaisuuteen kiinnitettävä entistä enemmän huomiota.

Eurooppalaisia turvavalaistusstandardeja on aikaisemmin käsitelty Suomessa Sähkö- ja

teleurakoitsijoiden liiton ST-korteissa. Näiden korttien julkaisun jälkeen standardeihin
on tullut jonkin verran muutoksia, eikä näistä muutetuista standardeista ole ollut
saatavilla käytännön sovellusohjeita turvavalaistuksen kanssa toimiville. Tässä työssä
on tarkoitus luoda katsaus turvavalaistukseen liittyvistä vaatimuksista, ja tarkastella
järjestelmän vaatimusten mukaista suunnittelua.

Tavoitteena työllä on esimerkkisuunnittelukohteen avulla selventää turvavalaistuksen

suunnittelua sekä luoda työkaluja ja ratkaisuja, joiden avulla turvallisen ja
kustannuksiltaan järkevän turvavalaistusjärjestelmän suunnittelu sujuisi jatkossa
helpommin ja nopeammin.

Työ tehdään yhteistyössä insinööritoimisto E-Plan Oy:n kanssa. Insinööritoimisto

E-Plan Oy on sähkösuunnitteluun erikoistunut suunnittelutoimisto, joka on toiminut
vuodesta 2000 lähtien. Suunnittelualue käsittää rakennusten sähköteknisten
järjestelmien suunnittelun kokonaisuudessaan kohteen hankesuunnitteluvaiheesta aina
käyttö- ja huoltosuunnitteluvaiheeseen asti. Yrityksen asiakkaita ovat julkiset
rakennuttajat, rakennusliikkeet sekä teollisuus. Tavoitteena yrityksellä on pystyä
vastaamaan nykyisiin ja myös tuleviin haasteisiin asiakkaita parhaiten tyydyttävällä
tavalla.

Insinöörityön ohjaajana toimi Insinööritoimisto E-Plan Oy:n toimitusjohtaja, DI Jorma

Kuusela. Työtä myös avustaneille sähköinsinööreille Ari Nukariselle ja Kalle Pitkälälle
sekä koko Insinööritoimisto E-Plan Oy:n henkilökunnalle osoitan kiitokset
mielenkiinnosta työtä kohtaan.
 7

2 Työmenetelmät ja tavoitteet
Tutkielman tavoitteena on parantaa edellytyksiä tehdä entistä laadukkaampia
turvavalaistussuunnitelmia rakennuksiin. Suunnittelussa otetaan huomioon vaatimusten
täyttyminen henkilöturvallisuuteen liittyen sekä järjestelmän kustannukset. Työssä
vertaillaan neljää tyypillistä turvavalaistusjärjestelmän toteutustapaa samaan
toimistorakennukseen. Tavoitteena on löytää näistä neljästä vaihtoehto, joka olisi
parhain suunnittelutyön soveltamisessa jatkossa vastaavan tyyppisiin kohteisiin.
Suunnitelmissa käytetyt esimerkkilaitteet valitaan yhdeltä turvavalaisintoimittajalta,
koska muuten järjestelmätyyppien hintasuhteisiin saattaisivat vaikuttaa merkittävissä
määrin toimittajakohtaiset tuotteiden hintaerot. Esimerkkilaitteiden valmistajan
valintaan vaikuttavat tuotteiden vaatimustenmukaisuus, tuotteista saatavilla olevat
ajantasaiset tiedot sekä laaja tuotevalikoima.

Turvavalaistusjärjestelmä on pitkäikäinen sijoitus rakennuksessa, joten pelkkien

alkuinvestointikustannusten vertailu ei ole pitkällä aikavälillä järkevää. Järjestelmä-
vaihtoehtojen kustannuksista laaditaankin 20 vuotta pitkän elinkaaren kustannus-
laskelmat.

Työssä tutkimuksen apuna käytettävä toimistorakennus sijaitsee Helsingissä. Rakennus

on kooltaan ja muodoltaan tyypillinen saneerauskohde. Kohde on tarkoitus toteuttaa
vuoden 2006 loppuun mennessä.

Aihe on mielenkiintoinen siitä syystä, että turvavalaistukseen liittyvät uudet määräykset

tulivat voimaan vuoden 2006 alusta lähtien. Uudet määräykset ovat saattaneet muuttaa
järjestelmien rakennetta siten, että aikaisemman rakennustavan mukaiset järjestelmät
eivät enää olisikaan kaikkein suositeltavimpia vaihtoehtoja.

3 Turvavalaistus rakennuksissa

3.1 Yleistä
Rakennuksiin asennetaan nykyisin useita turvallisuutta parantavia järjestelmiä. Ihmisten
turvallisuuden ja hyvinvoinnin kannalta näistä tärkeimpiä ovat paloilmoitin- ja
palovaroitinjärjestelmä sekä turvavalaistusjärjestelmä.
 8

Erityistilanteen, esimerkiksi tulipalon tai laajan sähkökatkon, aikana ihmisten pitää

poistua rakennuksesta. Jotta poistuminen voisi tapahtua riittävän nopeasti, tarvitaan
kulkureiteille rakennuksesta ulos turvalliseen paikkaan sopiva valaistus hätätilanteessa
silloin, kun normaali valaistus on vikaantunut. Nopeasti tapahtuva poistuminen tärkeää
erityisesti tulipalon aikana, jolloin tulipalon edetessä syntyy rakennuksen sisätiloihin
savua. Savulla on fysiologisia ja psykologisia vaikutuksia ihmiseen, ja erityisesti savun
aiheuttama näkyvyyden heikkeneminen vaikuttaa kykyyn nähdä ja hahmottaa
poistumisreitit. Valaistuksen vaikutuksesta poistumisnopeuteen on tehty useita
tutkimuksia ja niiden perusteella voidaan todeta, että valaistus hätätilanteessa nopeuttaa
poistumista. [28, s. 12.]

Turvavalaistusjärjestelmä on rakennettava tietyn tyyppisiin rakennuksiin, ja se voi siten

olla rakennusluvan ehtona. Yleisesti turvavalaistusjärjestelmä vaaditaan sellaisiin
tiloihin, joihin yleisöllä tai työntekijöillä on pääsy. Koska turvavalaistusjärjestelmä
suojelee ihmishenkiä ja terveyttä, järjestelmää on testattava säännöllisesti, ja
järjestelmän toiminta on varmistettava jatkuvalla huollolla.

3.2 Turvavalaistuksen erityismuodot

Turvavalaistus (Kuva 1) on yleisnimitys, johon sisältyy erilaisia valaistusmuotoja. Itse

perusmääritelmä turvavalaistus jaetaan kahteen luokkaan: poistumisvalaistukseen ja
varavalaistukseen. Tässä työssä keskitytään ensisijaisesti rakennusten
poistumisvalaistukseen. Poistumisvalaistuksen yleisenä tavoitteena yleensä sitä, että
rakennuksesta voidaan poistua turvallisesti silloin, kun normaali valaistus vikaantuu.
Varavalaistuksen avulla pyritään jatkamaan toimintaa rakennuksessa myös silloin, kun
yleisvalaistus häiriintyy.

Poistumisvalaistus jaetaan vielä kolmeksi omaksi turvavalaistuksen erityismuodoksi.

Poistumisreittivalaistuksen tarkoituksena on luoda sellainen näkyvyys, että ihmiset
pystyvät poistumaan turvallisesti. Tärkeänä tehtävänä on osoittaa suuntamerkeillä reitti
rakennuksesta ulos, ja varmistaa, että turva- ja palokalusto on helposti paikannettavissa.
Avoimen alueen valaistuksen tarkoituksena on vähentää paniikin syntymistä sekä
mahdollistaa rakennuksessa olevien turvallista siirtymistä poistumisreiteille luomalla
riittävä valaistustaso ja osoittamalla poistumisreitit. Riskialttiin työalueen valaistuksen
 9

tehtävänä on auttaa riskialttiissa tehtävissä olevien työntekijöiden turvallisuutta, ja sen

tulee mahdollistaa toiminnan hallittu alasajo.

Turvavalaistukseen kuuluu myös muita tekniikoita kuin edellä mainitut osa-alueet.

Tärkein muista tekniikoista on savuhätävalaistus. Tekniikasta käytetään useimmiten
englanninkielistä nimitystä Low Location Lighting (LLL). Tässä työssä ei kuitenkaan
käsitellä tätä turvavalaistustekniikkaa, koska siitä ei ole esitetty vaatimuksia koskien
rakennuksia. Kyseisen tekniikan pääasiallinen soveltamisalue onkin laivat, joissa
savuhätävalaistus on pakollinen [28, s. 9].

Kuva 1. Turvavalaistuksen jaottelu.

3.3 Turvavalaistusjärjestelmän kustannukset

Kuva 2. Turvavalaistusjärjestelmän kustannusrakenne [1, s. 1/2].

 10

Järjestelmän suunnittelun tavoitteena on saada aikaan turvavalaistusjärjestelmä, joka

täyttää kaikki järjestelmältä vaaditut viranomaisvaatimukset. Järjestelmän tulee olla
myös rakennukseen hyvin soveltuva. Turvavalaistusta suunniteltaessa on pidettävä
mielessä, mistä tekijöistä järjestelmän kokonaiskustannukset rakentuvat. Kuva 2
havainnollistaa niitä tekijöitä, joita tulee harkita suunnitteluvaiheessa, jotta saavutetaan
kustannustehokas kokonaisuus.

Rakennuksen koosta riippuen turvavalaistusjärjestelmän kustannukset voivat olla

huomattavia. Erilaisia toteutusvaihtoehtoja vertailtaessa on tärkeää tarkastella
kustannuksia jollakin tietyllä, esimerkiksi kymmenen vuoden aikajaksolla.
Tarkastelujakso kannattaa valita riittävän pitkäksi, koska turvavalaistusjärjestelmän on
kuitenkin tarkoitus palvella rakennusta pitkään. Vertailussa on syytä huomioida sekä
järjestelmän hankintakustannukset sekä käytöstä aiheutuvat kustannukset.
Käyttökustannukset voivat olla jopa hankintakustannuksia korkeammat pitkällä
aikavälillä. Käyttökustannuksista merkittävimmät ovat erilaiset testaukseen ja huoltoon
liittyvät menot. Energiakustannukset eivät ole merkittävät järjestelmän luonteesta
johtuen, ellei rakenneta järjestelmää, jossa kaikki valaisimet ovat jatkuvatoimisia.

4 Määräykset, lait ja standardit

Sisäasianministeriön asetus rakennusten poistumisreittien merkitsemisestä ja
valaisemisesta (805/2005) tuli voimaan vuoden 2006 alusta lähtien. Asetuksessa
annetaan yleiset vaatimukset poistumisreittien merkitsemisestä ja valaisemisesta sekä
toteutettujen järjestelmien kunnossapidosta. Sisäasiainministeriön asetus sisältää myös
vähimmäisvaatimukset poistumisopasteiden ja valaisimien ominaisuuksille. Asetus
koskee luvanvaraista uudis- ja korjausrakentamista.

Tarkemmat tekniset vaatimukset ja ohjeet rakennusten turvavalaistuksesta annetaan

standardissa SFS-EN 1838. Käytettävät valaisimet on määritelty standardissa SFS-EN
60598-2-22. Rakennuksen ja sen tilojen käyttötapa ja käyttäjät, rakennuksen koko,
poistumisreittien selkeys ja muut poistumisjärjestelyt määräävät minkälaista valaistusta
kulloinkin tarvitaan. Sähkösuunnittelijan kannalta voi kuitenkin olla hankalaa arvioida,
minkälainen turvallisuustaso on kulloinkin riittävä. Standardi antaa kuitenkin riittävästi
käytännön perusteita toimivan turvavalaistuksen suunnittelulle. Myös Suomen
rakentamismääräyskokoelman osassa E1 – Rakennusten paloturvallisuus, annetaan
 11

määräyksiä ja ohjeita rakennusten poistumisreiteille ja niiden valaistukselle ja

merkinnälle.

Standardissa SFS-EN 1838 viitataan muihinkin turvavalaistusta koskeviin

standardeihin. Edellä mainittua standardia onkin luettava yhdessä standardien SFS-EN
50171 ja SFS-EN 50172 kanssa tehtäessä turvavalaistusjärjestelmän suunnittelua.
Standardi SFS-EN 50171 käsittelee turvavalaistuksessa käytettäviä keskitetyn
tehonsyötön järjestelmiä ja standardi SFS-EN 50172 tarkentaa turvavalaistukseen
liittyviä määritelmiä sekä antaa vaatimuksia järjestelmän huoltoon ja testaukseen.

Poistumisopasteiden kuvatunnuksissa ja niiden käytöstä on säädetty valtioneuvoston

päätöksessä 976/1994. Päätös perustuu Euroopan neuvoston direktiiviin 92/58/ETY.
Käytännössä turvallisuusvärien ja -merkkien tulee olla standardin ISO 3864 mukaisia.

Turvavalaistusjärjestelmän suunnittelussa ja toteutuksessa on tietysti noudatettava myös

muita sähköturvallisuuteen liittyviä määräyksiä soveltuvin osin. Näistä määräyksistä
tärkein on standardi SFS 6000 - Pienjänniteasennukset.

5 Turvavalaistuksen suunnittelu

5.1 Suunnittelun kulku

Ensimmäiseksi pitää selvittää, tarvitaanko suunniteltavaan rakennukseen turvavalaistus-
järjestelmää. Heti turvavalaistuksen suunnittelun alkuvaiheessa on oltava käytettävissä
pohjapiirustukset, joissa esitetään rakennuksen tilojen sijoittelu sekä kaikki jo olemassa
olevat tai suunnitellut poistumisreitit. Suunnittelussa tarvitaan myös erilaisia
leikkauspiirustuksia, joista ilmenee sellaisten rakenteellisten osien sijainnit, mitkä
voivat aiheuttaa esteitä poistumiselle. Tilojen suunnitelmassa tulee olla näytetty
sammutuskaluston ja ensiapupisteiden sijainnit. Myös palohälytyspisteiden sijaintien
tulee olla tiedossa.

Varsinainen turvavalaistusjärjestelmän suunnittelu alkaa valaistusteknillisestä

suunnittelusta. Ennen valaistustasojen laskentaa kannattaa selvittää arkkitehdilta minkä
tyyppisiä valaisimia kohteessa tullaan käyttämään. Myös erilaisten alakattorakenteiden
tyypit kannattaa selvittää. Valaisimien sijoittelu kannattaa yleensä aloittaa valaistavista
poistumisopasteista. Sen jälkeen muut turvavalaisimet sijoitetaan vaadittujen
korostettavien kohteiden läheisyyteen. Tämän jälkeen valitaan, millä tuotteilla
 12

valaistustekniset laskelmat tehdään. Yleensä helpointa on valita jonkin sellaisen

valmistajan tuotteita, joille on laadittu suunnittelua helpottavia ja nopeuttavia
valaisimien sijoittelutaulukoita. Myös valaisimien valonjakokäyrät olisi hyvä olla
saatavilla sekä valaistusvoimakkuuslaskelmia varten että eri valmistajien tuotteita
vertailtaessa. Sijoittelutaulukoiden tai tehtyjen laskelmien perusteella tarvittaessa
lisätään valaisimia, jotta saavutetaan määräysten vaatimat valaistusvoimakkuudet.
Valaisimia sijoiteltaessa tulee ottaa huomioon myös valaisimista aiheutuva
kiusahäikäisy.

Kun valaisimien sijoittelu on tehty, voidaan aloittaa järjestelmän kaapeloinnin

suunnittelu. Ennen kaapelointisuunnitelman aloittamista tulee valita, käytetäänkö
kohteessa keskitettyä tehonsyöttöä vai valaisinkohtaisia akkuja. Tehonsyöttötavan
valinta vaikuttaa myös siihen, minkälaisia muita komponentteja järjestelmässä
vaaditaan. Myös järjestelmän huoltoon ja ylläpitoon liittyvä mahdollinen
valvontapiirien käyttö tulee harkita. Kaapeloinnin suunnitteluvaiheessa on otettava
myös huomioon mahdolliset kaapelien rakennevaatimukset. Mikäli kohteeseen
suunnitellaan jotakin kiinteistöautomaatiojärjestelmää, tulee selvittää käyttäjän kanssa
halutaanko turvavalaistusta liittää siihen mukaan järjestelmän automaattista testausta
varten.

Järjestelmään liittyvien käyttölaitteiden ja keskuslaitteiden sijainti pitää miettiä yhdessä

käyttäjän kanssa. Mikäli on valittu keskusakustojärjestelmä, tulee keskus sijoittaa
järkevään paikkaan, esimerkiksi sähkötekniseen tilaan.

Keskusakustojärjestelmässä pitää akut mitoittaa suunnitelluille valaisinmäärille.

Akkujen mitoituksessa on otettava huomioon järjestelmältä vaadittava toiminta-aika.
Lisäksi tulee huomioida se, että järjestelmää saatetaan joutua laajentamaan
tulevaisuudessa.

Sähkösuunnittelijan laadittua kohteesta suunnitelman, jossa on esitetty valaisimien

sijoituspiirustukset esimerkkityyppeineen, käytetyt kaapelityypit ja käyttö- ja
keskuslaitteiden sijoituspaikat, suunnitelmat toimitetaan viranomaistarkastukseen.
Paikallinen pelastusviranomainen tarkastaa tehdyt suunnitelmat, leimaa ne ja antaa
suunnitelmista kirjallisen lausunnon. Sähkösuunnittelija tekee lausunnon perusteella
 13

suunnitelmiin mahdolliset korjaukset ennen kuin aineisto lähetetään sähköurakoitsijalle

tarjouslaskentaa varten. [11, s. 188.]

5.2 Huomioitavat vaatimukset

5.2.1 Tuotteiden tekniset vaatimukset

Turvavalaistusjärjestelmässä käytettävien valaisimien ja tuotteiden on toimivuudeltaan,
kestävyydeltään ja turvallisuudeltaan sellaisia, että ne soveltuvat tarkoitettuun käyttöön
[25, 6§].

• Valaisimien tulee olla standardin SFS-EN 60598-2-22 mukaisia tai jossakin muussa
Euroopan talousalueeseen kuuluvassa maassa tai Turkissa voimassa olevan
standardin tai muun teknisen eritelmän mukaisia, mikäli vastaava turvallisuustaso
saavutetaan [25, 6§].

• Sytyttimien käyttö turvavalaisimissa on kielletty [9, 22.6.1].

• Valaisimissa käytettyjen akkujen eliniän pitää olla vähintään neljä vuotta. Akkuja saa
käyttää ainoastaan turvallisuuteen liittyvissä toiminnoissa. [9, 22.6.8.]

• Valmistajan tulee ilmoittaa valaisimen valonjakokäyrä ja valovirta, jossa on otettu

huomioon erilaiset turvasyötön aikana tapahtuvat häviöt ja jännitteen alenemat.
[9, 22.16.2.]

• Valaisimen pitää antaa nimellisvalovirta turvavalotoiminnassa koko

nimellistoiminta-ajan. Lisäksi valaisimen pitää tuottaa 50 prosenttia
nimellisvalovirrasta viiden sekunnin kuluttua normaalin virran katkeamisesta ja täysi
nimellisvalovirta tulee olla saavutettu 60 sekunnin kuluttua virran katkeamisesta.
[9, 22.16.1.]

• Valmistajan tai maahantuojan on laadittava tuotteesta vaatimustenmukaisuus-

vakuutus. Tuotteen mukana on lisäksi toimitettava aina asianmukaiset asennus-,
käyttö- ja huolto-ohjeet. [15, s. 79.]

• Lampun tyypin on oltava sellainen, että vaadittu valaistustaso säilyy myös

syöttömuutosten aikana [20, 564.1].

• Standardissa SFS-EN 50171 on esitetty vaatimukset valaistuksen ohjaukseen

käytettäville keskusyksiköille [25, 6§].
 14

5.2.2 Valaistusteknilliset vaatimukset

Turvavalaistusjärjestelmän valaistusteknilliset vaatimukset on määritelty standardissa
SFS-EN 1838 ottaen huomioon rakennuksen käyttötapa, koko ja muoto sekä se, miten
rakennuksesta poistuminen on järjestetty [25, 5§].

• Enintään 2 m leveillä poistumisreiteillä vaaditaan poistumistien keskilinjalla lattian

tasolla vähintään 1 lx horisontaalinen valaistusvoimakkuus. Keskivyöhykkeellä,
jonka leveys on minimissään puolet poistumisreitin leveydestä,
valaistusvoimakkuuden oltava vähintään 50 % keskilinjan valaistusvoimakkuudesta.
Yli 2 m leveitä poistumisreittejä voidaan käsitellä 2 m:n levyisinä kaistoina tai niitä
voidaan käsitellä avoimina alueina. [21, 4.2.1.]

• Avoimen alueen horisontaalisen valaistusvoimakkuuden lattiatasolla tulee olla

vähintään 0,5 lx koko tilassa pois lukien 0,5 m:n reuna-alue [21, 4.3.1].

• Riskialttiin työalueen mittaustasolla vaaditaan vähintään 10 % työhön vaadittavasta

valaistusvoimakkuudesta, kuitenkin vähintään 15 lx, ja ilman haitallista
stroboskooppiefektiä [21, 4.4.1].

• Poistumisreitin sekä avoimen alueen valaistusvoimakkuuden pitää olla tasainen.

Poistumisreitin keskilinjalla ja avoimella alueella suurimman valaistusvoimakkuuden
suhde pienimpään valaistusvoimakkuuteen ei saa olla suurempi kuin 40:1. [21, 4.2.2,
4.3.2.] Riskialttiilla työalueella valaistusvoimakkuuden tasaisuuden on oltava
vähintään 0,1 [21, 4.4.2].

• Poistumisreittien, avoimien alueiden ja riskialttiiden työalueiden valaistuksessa

turvallisuusvärien tunnistamisen takia on käytettävä valaisimissa lamppuja, joiden
värintoistoindeksin Ra on oltava vähintään 40. Valaisimen rakenne ei saa
merkittävästi pienentää arvoa. [21, 4.2.2, 4.3.4, 4.4.4; 9, 22.16.4.]

• Estohäikäisy vaaditaan pidettävän pienenä rajoittamalla valaisimien valovoimaa

näkökentässä [21, 4.2.3, 4.3.3, 4.4.3].

• Turvallisuuskilpien luminanssin on oltava vähintään 2 cd/m2 turvallisuusvärillä

merkityssä kohdassa kaikissa katselukulmissa [21, 5.3; 9, 22.16.5].

• Kilven valkoisella tai turvallisuusvärillä merkityllä alueella suurimman ja pienimmän

luminanssin suhde ei saa olla suurempi kuin 10:1 [21, 5.4].
 15

• Kilven valkoisen alueen luminanssin suhde värillisen alueen luminanssiin ei saa olla
pienempi kuin 5:1 ja suurempi kuin 15:1 [21, 5.5].

5.2.3 Valaisimien sijoittelu

Turvavalaistusstandardit SFS-EN 1838 ja SFS-EN 50172 ja sisäministeriön asetus

805/2005 sisältävät useita valaisimien sijoitteluun liittyviä vaatimuksia. Myös
rakentamismääräyskokoelman osassa E1 on mainittu poistumisreittien valaisemisesta.
Seuraavaan listaan on koottu edellä mainitussa kirjallisuudessa mainitut valaisimien
sijoitteluun liittyviä vaatimuksia ja suosituksia.

• Valaisimet suositellaan asennettavaksi vähintään 2 m:n korkeuteen lattiasta.

Uloskäytävän vapaan korkeuden tulee olla kuitenkin 2,1 m. Vähimmäiskorkeuden
alapuolella ei saa olla esteitä, kuten palkkeja, putkia tai valaisimia. [21, 4.1; 16,
10.4.5.]

• Jokaisen hätäpoistumisuloskäytävän kohdalla ja pitkin kulkureittejä on oltava

valaistut poistumisopasteet, jotka selvästi osoittavat poistumisreitin turvalliseen
paikkaan [21, 4.1].

• Uloskäytävän opasteen tulee olla suoraan näkyvissä. Sellaisiin paikkoihin, missä

opasteet eivät ole näkyvissä, on asennettava suuntakilpi (tai sarja kilpiä), joka on
sijoitettu siten, että uloskäytävää kohti liikkuva henkilö ohjataan sitä kohti. [22, 4.1.]

• Poistumisreitin osaston sekä avoimen alueen valaistuksen on koostuttava vähintään

kahdesta valaisimesta siten, että yhden vikaantuminen ei tee reitistä täysin pimeää tai
järjestelmän suuntautumisvaikutusta tehottomaksi [22, 5.3].

• Opastekilpien tulee olla riittävän suuria. Poistumisopasteen vähimmäiskorkeus ja

-leveys on 100 mm. Suurin sallittu katseluetäisyys määritetään yhtälöllä d = sp, jossa
d on katseluetäisyys, s on kilven kuvion korkeus (vihreän alueen korkeus) ja p on
vakio, jonka arvo on 100 ulkopuolelta valaistuilla kilvillä ja 200 sisäpuolelta
valaistuilla kilvillä. [25, 4§; 21, 5.6.]

• Jokainen hätäpoistumiseen tarkoitettu uloskäytävän ovi valaistaan. Jokaisen

lopullisen uloskäynnin lähistö ja uloskäynti valaistaan myös. [21, 4.1.]

• Portaiden lähialue valaistaan niin, että jokainen porrastasanne saa suoraa valoa.
Muiden korkeustason muutoskohtien lähialue valaistaan myös. [21, 4.1.]
 16

• Pakolliset uloskäytävät ja turvallisuuskilvet valaistaan [21, 4.1].

• Kulkusuunnan muutoskohdat ja käytävien risteyskohdat valaistaan [21, 4.1].

• Jokaisen ensiapupisteen lähialue valaistaan [21, 4.1].

• Jokaisen palosammutuskaluston sijoituspaikan ja palo hälytyspisteen lähialue

valaistaan [21, 4.1].

Vaatimuksissa usein esiintyvä lähialue tarkoittaa 2 m:n etäisyyttä vaakatasossa

mitattuna [21, 4.1].

5.3 Valaistusteknillinen suunnittelu

5.3.1 Yleistä
Valaistavan tilan korkeus vaikuttaa siihen, minkä tyyppisiä valaisimia
valaistusteknisiltä ominaisuuksiltaan tilaan on järkevää valita. Korkeisiin tiloihin tulee
valita valovoiman jakautumiseltaan hyvin erityyppisiä valaisimia kuin mataliin tiloihin.
Korkeissa tiloissa valonjakokäyrän tulee olla pitkulainen, jolloin valo suuntautuu
voimakkaammin alaspäin. Sen sijaan matalissa tiloissa tulee käyttää valaisimia, joiden
valonjakokäyrä on matala, mutta leveä.

Myös huonepintojen muodot vaikuttavat valaistussuunnitteluun. Vaikka epäsuoraa

osuutta laskennassa ei huomioida, on otettava kuitenkin huomioon kaikki sellaiset
rakenteet, jotka estävät valon normaalin kulkeutumisen. Tällaisista esteistä
tyypillisimpiä ovat katossa olevat erilaiset palkkirakenteet sekä käytävien
suunnanmuutokset.

Erilaiset valaistukseen liittyvät alenemat tulee myös ottaa suunnittelussa huomioon.

Standardissa SFS-EN 1838 annetut vaatimukset ovat minimivaatimuksia suunnittelua
varten, ja ne on laskettu laitteiden koko elinkaarelle.

5.3.2 Valaistusvoimakkuuden laskeminen pistemenetelmällä

Turvavalaistuksen antaman valaistusvoimakkuuden laskemiseksi toimivin tapa on tehdä
laskelmat pistemenetelmällä.

Ennen laskentaa pitää tiedossa olla muutamia tietoja:

• Valaisimen asennuskorkeus ja -tapa

 17

• Valonjakokäyrä

• Arvioitu kokonaisalenemakerroin tai suunnittelukerroin

• Valaistavan tilan muoto ja valon kulkua haittaavat esteet.

Laskennassa käytetään horisontaalisen valaistusvoimakkuuden määrittämiseksi

kosinilakia, jonka kaava yleisessä muodossa on

I"
Eh = cos"
r2

jossa Iα on valaisimen valovoima suuntaan α, r on etäisyys laskentapisteeseen ja Eh on

horisontaalinen valaistusvoimakkuus.
!

Kuva 3. Kosinilakia havainnollistava piirros.

Kuva 3 kuvaa tilannetta, jossa valaisimen valopiste sijaitsee pisteessä V korkeudella H

laskentatasosta. Suora X on laskentapisteen etäisyys ylhäältäpäin katsottuna
vaakasuunnassa ja suora Y vastaavasti pystysuunnassa. Suorat R ja D ovat
valonsäteiden kulkua kuvaavia suoria, ja ovat siten lyhyimpiä etäisyyksiä valonlähteestä
laskentapisteisiin P ja Q. Kulmat ∡POV, ∡QOV, ∡QPV, ∡QPO ovat kaikki suoria
kulmia.

Useimmiten yhtälö kannattaa kuitenkin muuttaa toiseen muotoon. Suunnittelussa

katselusuunta on ylhäältä alaspäin, milloin voidaan helposti mitata tasopiirustuksesta
mitat X ja Y. Valaisimen V korkeus laskentatasoon saadaan mitattua
 18

leikkauspiirustuksesta. Jos halutaan laskea horisontaalinen valaistusvoimakkuus

pisteessä P, kannattaa kosinilause muuttaa muotoon

I<OVP
E hP = cos(< OVP)
H2 + X2

Pitkissä ja kapeissa huoneissa, esimerkiksi käytävillä, kun halutaan laskea

horisontaalinen valaistusvoimakkuus,
! on kosinilaki järkevää muuttaa muotoon

I<OVQ
E hQ = cos(< OVQ)
H + X2 +Y2
2

Helpointa laskenta on silloin, kun käytetään valaisinta, jonka valovoima jakautuu

symmetrisesti joka
! suuntaan. Usealla valaisimella valovoima jakautuu kuitenkin eri
tavalla eri suuntiin. Tällaisille valaisimille valmistaja esittääkin valonjakokäyrät
valaisimen akselin suuntaisesti ja akselin kohtisuoran suuntaan. Akselia vastaan
kohtisuoraa valonjakokäyrää merkitään useimmiten C0º-käyräksi ja akselin suuntaista
valonjakokäyrää C90º-käyräksi.

Pistemenetelmän heikkoutena on se, että usein voi olla työlästä saada käytetyistä
valaisimista valonjakokäyriä. Ilman valonjakokäyriä laskeminen on mahdotonta.
Laskenta voi olla myös työlästä, jos tila on kovin monimutkainen. Laskentaa voi
kuitenkin nopeuttaa käyttämällä apuna esimerkiksi taulukkolaskentaohjelmaa.
Varsinaisille valaistussuunnitteluohjelmistoille turvavalaisimien valonjakokäyriä on
harvoin saatavilla.

5.3.3 Valaistusvoimakkuuden laskenta taulukoiden avulla

Joillakin valmistajilla on valmiiksi laskettuja taulukoita, joiden avulla on vaatimukset
täyttävän valaistusvoimakkuuden toteuttaminen helppoa ja nopeaa. Nämä taulukot on
useimmiten tehty yhteistyössä Saksan valaistusteknillisen instituutin (DIAL GmbH)
kanssa ja niissä on otettu huomioon standardin EN 1838 vaatimukset sekä
suunnittelukertoimet. Taulukoissa ilmoitetaan kullekin valaisimelle asennusvälit sekä
etäisyydet seinistä, riippuen asennuskorkeudesta ja -tavasta sekä käytetyn lampun
tehosta.

Taulukoita ei kuitenkaan voi aina soveltaa niiden kiinteiden korjauskertoimien takia.

Tapauksissa, joissa rakenteista ja likaantumisesta johtuvat alenematekijät ovat suuria,
 19

on suunnittelussa käytettävä pistemenetelmää. Lisäksi taulukoiden arvot on laskettu

aina joillekin tietyille kiinteille asennuskorkeuksille. Koska suunnittelussa on täytettävä
minimivaatimukset, saattaa taulukoiden käyttö lisätä tarvittavien valaisimien määrää
joskus tarpeettomasti.

5.3.4 Häikäisyn laskenta

Sekä poistumisreittivalaistuksessa että avoimen alueen valaistuksessa ongelmana on
estohäikäisy. Valaisimien suuri luminanssi voi häiritä ja estää esteiden ja merkkien
näkymisen. Valaisimien valinnassa ja sijoittelussa on huomioitava, että häikäisystä
annettuja raja-arvoja ei saa ylittää [21, s. 8 Taulukko 1].

Estohäikäisyvaatimusta tarkistettaessa on oltava käytettävissä valaisimen

valonjakokäyrä sekä käytetyn lampun suurin valovirta. Myös valaisimen asennuspaikka
ja -tapa on tiedettävä. Yleensä valaisimesta kannattaa tarkistaa sen suurin valovoima
käytetyllä lampulla. Laskettua valovoimaa tulee sitten verrata annettuihin raja-arvoihin.
Liitteessä 1 on esimerkki estohäikäisyvaatimuksen täyttymisen tarkistamisesta.

5.3.5 Korjauskertoimet laskennassa

Erilaiset valaistustasoon liittyvät alenemat otetaan suunnitteluvaiheessa yleensä

huomioon erityisellä huoltokertoimella. Huoltokerroin MF (Maintenance factor)
määritellään yleisesti kaavalla

MF = LLMF " LSF " LMF " RSMF ,

jossa LLMF (Lamp lumen maintenance factor) on lampun huoltokerroin, joka kuvaa
lampun valovirtaa
! suhteessa alkuarvoon, LSF (Lamp survival factor) on lamppujen
kuolleisuuskerroin, joka kuvaa lamppujen suhteellista kuolleisuutta tietyn polttoiän
jälkeen, LMF (Luminaire maintenance factor) on valaisimen huoltokerroin, joka kuvaa
valaisimen antamaa valontuottoa suhteessa alkuarvoon ja RSMF (Room surface
maintenance factor) on kerroin, joka kuvaa huonepintojen likaantumista.

Edellä olevaa kaavaa ei voida kuitenkaan soveltaa sellaisenaan turvavalaistuskäytössä.

Turvavalaistustason laskennassa ei oteta huomioon heijastuvan valon vaikutusta [21,
s. 4], joten huonepintojen likaantumista ei oteta huomioon, mistä seuraa, että RSMF=1.
Koska turvavalaistusjärjestelmän on oltava aina täydessä toimintakunnossa,
 20

järjestelmässä ei saa olla kuolleita lamppuja. Kuolleen lampun tilalle on vaihdettava heti
uusi lamppu. Tästä syystä lamppujen kuolleisuuskerroin LSF=1.

Turvavalaisimen tyyppi vaikuttaa merkittävästi lampun huoltokertoimeen.

Jatkuvatoimisilla turvavalaisimilla, esimerkiksi yleisvalaisimilla, joissa on
turvavalolaite, polttotunteja kertyy lampun tyypistä riippuen tuhansia ennen kuin
lamppu vaihdetaan uuteen. Tällaisien valaisimien kohdalla on käytettävä lampulle
alenemakerrointa, joka vastaa suunnitellun lampunvaihtoiän lopussa olevan valovirran
suhdetta uusarvoon. Tyypillisiä valovirran alenemakertoimia on kerrottu tarkemmin
luvussa 6.2. Joidenkin valmistajien esitteissä on myös ilmoitettu valaisimen mukana
toimitettavan lampun valovirta nimellisen käyttöiän lopussa. Sen sijaan ajoittain
toimivilla, ainoastaan turvavalaistukseen tarkoitetuilla, valaisimilla polttotunteja kertyy
lähinnä vain käyttökokeiden aikana. Tällaisille valaisimille voidaan arvioida, että
lampun huoltokerroin LLMF=1.

Valaisimille, joissa käytetään erillistä turvavalolaitetta, on käytettävä vielä erillistä

liitäntälaitekerrointa BLF (Ballast lumen factor). Kertoimen käyttö on tärkeää, koska
turvavalotoiminnassa valaisimen lampun valovirtaa alennetaan yleensä voimakkaasti.
Liitäntälaitekertoimia saa valaisimille suoraan valaisintoimittajalta.

Turvavalaisintuotteita koskevan standardin mukaan valmistajan on ilmoitettava

valonjakokäyrä ja valovirta, joissa ovat huomioituina akkukäytössä ilmenevät häviöt
sekä jännitteen alenemat. Valmistajat kuitenkin usein ilmoittavat akkukäytöstä ja
jännitteen alenemista johtuvat alenemat korjauskertoimella K. Joissakin tapauksissa
korjauskertoimet BLF ja K voidaan kuitenkin yhdistää.

Huoltokertoimen laskentakaava tuleekin siis muuttaa turvavalaistukselle paremmin

sopivaksi. Niinpä valaisimille, joilla on oma erillinen turvavalaisinyksikkö,
huoltokertoimen kaava on

MF = LLMF " LMF " BLF " K

ja varsinaisille ajoittain toimiville turvavalaisimelle käytetään kaavaa

! MF = LLMF " LMF " K

Edellä mainitun huoltokertoimen lisäksi on käytettävä valaisimen sijoittamisesta

johtuvaa alenema kerrointa.
! Tällaisen kertoimen käyttö tulee kyseeseen, kun
 21

turvavalaisimia sijoitetaan esimerkiksi alaslasketun metalliverkkokaton yläpuolelle.

Verkkokaton ollessa kyseessä voidaan korjauskerrointa arvioida laskemalla verkon
rakenteiden pinta-alan suhdetta aukkoihin. Kerrointa tulee lisätä kokemusperäisesti,
koska valaisinta ei voida useinkaan asentaa kiinni verkkoon huoltotarpeen takia.

Huoltokertoimen sijasta voidaan käyttää myös niin sanottua suunnittelukerrointa PF

(Planning factor). Suunnittelukertoimen ja huoltokertoimen yhteys ilmaistaan kaavalla

1
PF =
MF

Yleensä suunnittelun alkuvaiheessa ei ole vielä kovin tarkkaa tietoa kaikista

alenematekijöistä. Silloin on ! järkevintä käyttää kokonaishuoltokerrointa, joka on
riittävän pieni. Tietoa erilaisista kokonaisalenemakertoimista saa julkaisusta CIE 97,
jossa on annettu kertoimia riippuen tilasta ja huoltovälistä. [29, s. 702–703.]

5.4 Kaapeloinnin suunnittelu

5.4.1 Hajautettu tehonsyöttö

Omavaraiset turvavalaisimet sisältävät kaikki sellaiset toiminnot, joilla valaisin pystyy

toimimaan itsenäisesti. Tällaistenkin valaisimien akkujen täytyy olla ladattuja, jotta
valaisimen lamppu saisi tarvitsemansa energian. Turvavalaisimet pitää siis kaapeloida
akkujen latausta varten. Sähkövirran tulee olla akkujen latausta varten jatkuvasti
käytettävissä, jotta varmistetaan, että turvavalaisimen akut ovat toimintavalmiina
hätätilanteessa. Silloin kun turvavalaisin on toimintavalmiina ja normaalisyöttö
kunnossa, valaisimen katsotaan olevan normaalitilassa [9, 22.3.16]. Kun normaali
sähkön syöttö on vikaantunut ja turvavalaisin saa tarvitsemansa energian omasta akusta,
valaisin toimii hätätoimintatilassa [9, 22.3.17].

Kaapeloinnissa on syytä ottaa huomioon, että poistumisvalaistuksen on toimittava myös

sellaisessa tilanteessa, kun mikä tahansa normaalin valaistuksen syötön osa vikaantuu.
Ajoittain toimivien turvavalaisimien on toimittava sellaisessa tapauksessa, jossa
normaalissa valaistuksessa esiintyy vika ryhmäjohtotasolla. Yleensä ei ole mahdollista
ottaa huomioon normaalin valaistuksen vikaantuminen, jos kyseessä on yksittäisen
lampun palaminen. [22, 5.2.]
 22

Jotta saavutettaisiin järjestelmän toimivuus myös paikallisalueittain, täytyy ajoittain

toimivien turvavalaisimien akkujen latausvirta syöttää kyseessä olevan paikallisalueen
jakokeskuksesta. Ryhmäjohtotasolla tapahtuva vikaantuminen on helpointa ottaa
huomioon siten, että ajoittain toimivien turvavalaisimien akkujen latausvirta otetaan
samasta ryhmästä kuin normaali yleisvalaistuskin. Turvavalaistuksen syöttö on
rakennettava siten, että syöttöpiiriä ei voida luvattomasti katkaista [20, 563.5], mutta
piiriin tulee kuitenkin rakentaa kytkin, jolla voidaan simuloida jännitekatkoa ja siten
turvavalaisimien toimintaa. Jatkuvatoimisten valaisimien, tyypillisesti valaistujen
poistumisopasteiden akkujen latausvirtaa varten voidaan tarvittaessa varata oma ryhmä.
Kytkentään liittyvä piirikaavio on esitetty liitteessä 2.

Omavaraisten turvavalaisimien kaapeloinnissa tulee käyttää normaaleja

sisäjohtoasennuskaapeleita. Mikäli kaapeloinnissa käytettäisiin palonkestäviä
erikoisrakenteisia kaapeleita, on olemassa riski, että tulipalon aikana järjestelmä pysyisi
edelleen normaalitilassa eivätkä turvavalaisimet siten syttyisi [1, s. 455].

5.4.2 Keskitetty tehonsyöttö

Keskitetyn tehonsyötön järjestelmissä järjestelmän keskus sekä akut sijoitetaan

johonkin rakennuksen tekniseen tilaan. Rakennuksen turvavalaisimet kaapeloidaan
järjestelmän keskukselta asti. Tyypillisesti ajoittain toimivat ja jatkuvatoimiset
turvavalaisimet kaapeloidaan eri ryhmiin. On olemassa kuitenkin kehittyneempiä
järjestelmiä, joissa kaikentyyppiset valaisimet voidaan liittää samaan ryhmään.

Kaapeloinnin suunnittelussa on otettava huomioon kaapeleissa tapahtuva jännitteen

alenema sekä järjestelmän laajennusvara. Standardit eivät anna mitään erityisiä
vaatimuksia jännitteen alenemasta, mutta ohjearvona voidaan käyttää mitoituksessa
neljää prosenttia nimellisjännitteestä kaukaisimpaan pisteeseen [19, 525]. Ehdottomana
rajana jännitteen alenemalle voidaan pitää kuutta prosenttia keskuksesta kaukaisimpaan
kulutuspisteeseen [23, s. 5]. Jännitteen alenemaan on kiinnitettävä erityistä huomiota
suunniteltaessa 24 voltin turvavalaistusjärjestelmää. Kaapelissa tapahtuva jännitteen
alenema saadaan helpoiten laskettua kaavalla

SLr
"U = ILr =
U

!
 23

jossa I on turvavalaistusryhmän virta ampeereina, L on kaapelin pituus, r on kaapelin

resistanssi pituusyksikköä kohti, S on turvavalaistusryhmän näennäisteho
volttiampeereina ja U on turvavalokeskuksen syöttöjännite. Jännitteen aleneman
suhteellinen arvo lasketaan kaavalla

ILr SLr
"U% = 100 % = 100 2 %
U U

Järjestelmässä käytettävät kaapelit tulee olla vahvavirta-asennuksiin hyväksyttyjä

tuotteita. Kaapelien! poikkipinnan pitää olla vähintään 1,5 mm2 kuparia [19, 524.1].
Turvavalaistusjärjestelmän kaapeloinnille ei ole varsinaisia palosuojausvaatimuksia.
Kaapeloinnin tulee olla kuitenkin toimintakykyinen vähintään niin kauan kuin
turvavalaistusjärjestelmänkin eli vähintään yhden tunnin ajan. Yleisiä palosuojaukseen
ja turvapiireihin liittyviä määräyksiä tulee myös soveltaa. Johdot eivät saa kulkea
palovaarallisten tilojen kautta, elleivät johdot ole palonkestäviä. Räjähdysvaarallisten
tilojen kautta johdot eivät saa kulkea missään tapauksessa. Uppoasennuksessa palolta
suojattuun rakenteeseen voidaan käyttää normaalia kaapelia, mutta pinta-asennuksessa
on käytettävä palosuojattua kaapelia. Pinta-asennuksessa käytettävien asennusrasioiden
tulee myös olla palon kestäviä. Uloskäytäviin voidaan sijoittaa ilman erityistä suojausta
vain sellaisia johtojärjestelmiä, jotka syöttävät uloskäytävässä sijaitsevia laitteita. [20,
563.2; 23, s. 6–7; 18, 482.4.] Uloskäytävillä olisi syytä käyttää sekä palosuojattuja että
halogeenittomia kaapeleita, koska silloin palossa syntyvien kaasujen määrä on pienempi
ja höyryt eivät ole yhtä myrkyllisiä kuin normaalien muovikaapeleiden palossa syntyvät
savukaasut. Syntyvien savukaasujen pienempi määrä saa aikaan paremmat
näkemisolosuhteet turvalliseen poistumiseen rakennuksesta. Pelastautumiseen
rakennuksesta saatava aika on parhaimmillaan moninkertainen [24, s. 5]. Järjestelmän
selkeyden ja asennustyön nopeuttamisen takia on perusteltua, että koko
turvavalaistusjärjestelmän kaapelointi tehtäisiin palonkestävillä ja halogeenittomilla
kaapeleilla.

Samanlainen yleisvalaistuksen ryhmäjohtotason vikavalvonta toteutetaan

keskusakustojärjestelmässä eri tavalla kuin omavaraisilla turvavalaisimilla. Vastaavan
tasoinen toteutus kuin omavaraisilla valaisimilla on esitetty edellisessä luvussa voidaan
toteuttaa rakentamalla yleisvalaistuksen valvontasilmukka. Jokaiseen yleisvalaistuksen
syöttöryhmään sijoitetaan katkaisemattomalle puolelle alijänniterele, jossa on sekä
 24

avautuva että sulkeutuva apukosketin. Rakennuksen yleisvalaistusryhmien

alijännitereleet ketjutetaan silmukaksi, joka johdetaan turvavalokeskukseen. Tällä
tavalla turvavalokeskus saa tiedon, että jossakin osassa rakennusta yleisvalaistuksen
syöttö on vikaantunut, ja keskus sytyttää ajoittain toimivat turvavalaisimet koko
rakennuksessa. Jos keskus havaitsee, että syöttöverkko on edelleen käytettävissä,
turvavalaisimien syöttöenergia otetaan verkosta, ja jos verkko ei ole käytettävissä,
syöttö siirtyy akkukäyttöön. Piirikaavio yleisvalaistuksesta käytettäessä
turvavalaistuksessa keskusakustoa on esitetty liitteessä 3.

Järjestelmän eheydestä täytyy pitää huolta kaapelointia suunniteltaessa.

Poistumisreittien ja avoimien alueiden turvavalaisimet pitää ryhmitellä siten, että
samalla osastolla on valaisimia vähintään kahdesta eri ryhmästä. Turvavalaisimien
syöttöjen tulisi myös tulla, mikäli on mahdollista, eri suunnista kyseessä olevalle
osastolle. Tällä tavalla varmistutaan, että toisessa ryhmässä olevan valaisimen
vikaantuminen ei saa aikaan poistumisreitin osaston täydellistä pimenemistä.

5.4.3 Ohjaus- ja valvontapiirit

Turvavalaisimien tehonsyötön tai akkujen latausvirran syötön lisäksi järjestelmässä

saatetaan tarvita kaapelointia valaisimien tiedonsiirtotarpeisiin. Tiedonsiirtokaapelointia
sovelletaan pääasiassa sellaisissa järjestelmissä, joissa valaisimilla on oma yksilöllinen
osoite. Tällöin puhutaankin yleisesti osoitteellisesta turvavalaistusjärjestelmästä.

Osoitteelliset valaisimet johdotetaan yksitellen tiedonsiirtoväylään. Eri toimittajilla on

toisistaan poikkeavia ratkaisuja valaisimien ohjaukseen ja valvontaan. Tyypillinen
ratkaisu on kuitenkin sellainen, että valaisimet ketjutetaan toisiinsa esimerkiksi
parikaapelilla, joka johdetaan turvavalokeskukseen tai -ohjauslaitteelle. Joidenkin
valmistajien järjestelmissä sekä teho että tiedonsiirtosignaali syötetään valaisimille
samassa kaapelissa. Tällaisissa järjestelmissä säästetään kaapelikustannuksissa, mutta
niiden haittana on se, että valaisimien määrää ryhmää kohti on rajoitettu selvästi. Myös
LON-väylän käyttö on mahdollista joissakin järjestelmissä. Turvavalaistusjärjestelmän
keskukseen tai ohjauslaitteelle on voitu ohjelmoida erilaisia valaisimien
testaustoimintoja, jotka lähetetään tiedonsiirtoväylää pitkin valaisimille. Väylään
voidaan tehdä myös kyselyjä valaisimien toimintakunnosta ja akkujen latauksesta.
 25

5.5 Akkujen mitoitus ja akkuhuoneen ilmanvaihto

Valittaessa turvavalaistusjärjestelmä, jossa on omavaraiset turvavalaisimet, akkujen
mitoitus on helppoa. Tuotteita on saatavissa sekä yhden että kolmen tunnin toiminta-
ajoilla. Akku on siis jo valmiiksi mitoitettu oikein kyseessä olevaa valaisinta varten.

Mikäli kohteeseen valitaan järjestelmä, jossa valaisimien teho syötetään keskitetysti

turvavalokeskuksesta, akkujen kapasiteetin mitoitus on monimutkaisempaa.
Valaistusteknillisen suunnittelun jälkeen suunnittelijalla on tiedossa tarvittavat
valaisinmäärät sekä niiden tehot. Valaisimien tehontarpeita tulee mitoituksessa ajatella
kokonaistehoina akkukäytössä eikä niinkään pelkkien lamppujen tehoina watteina. Kun
turvavalaistusryhmien tarvitsemat tehot akkukäytössä ovat tiedossa ja tiedetään
järjestelmän jännite ja vaadittu toiminta-aika, voidaan määrittää akkujen
varauskapasiteetti ampeeritunteina. Akkujen kapasiteettia mitoitettaessa pitää muistaa
myös järjestelmän laajennusvara sekä erilaiset häviötekijät.

Jotkut akkutyypit kehittävät lataustilanteessa mahdollisesti räjähdysvaarallisia kaasuja.

Niinpä huoneeseen, johon turvavalaistusjärjestelmän keskusakustot sijoitetaan, tulee
järjestää riittävä ilmanvaihto. Joillakin valmistajilla on olemassa kaavoja ja taulukoita,
joiden avulla voidaan määrittää kullekin järjestelmälle riittävä ilmanvaihto. Akkujen
eliniät on myös määritetty ympäristön lämpötilalle 20 ºC, ja ympäristön lämpötilan
nousu tästä lyhentää akkujen käyttöikää selvästi.

5.6 Huolto ja testaus

Turvavalaistusjärjestelmä on tarkoitettu suojelemaan ihmisten terveyttä ja hyvinvointia
rakennuksissa. Tästä syystä järjestelmä on pidettävä on aina toimintakykyisenä.
Toimintakunnossa pysyminen on varmistettava säännöllisellä kunnossapidolla.
Kunnossapidosta vastaavat rakennuksen omistaja ja haltija yleisten tilojen osalta sekä
huoneiston haltija hallinnassaan olevien tilojen osalta. Tehtävään on nimettävä
asiantunteva henkilö, jolla on riittävät valtuudet, valvomaan järjestelmän huoltoa. [25,
9§; 22, 7.1]

Turvavalaistusjärjestelmän kunnossapitoa varten on laadittava kunnossapito-ohjelma.

Kunnossapito-ohjelmassa pitää selvittää tarvittavat huoltotoimenpiteet. Rakennuksessa
tehdyt huoltotoimenpiteet kirjataan joko kunnossapito-ohjelmaan tai erilliseen
lokikirjaan. Järjestelmän kuntoa valvovalle pelastusviranomaiselle on pyydettäessä
 26

esitettävä sekä kunnossapito-ohjelma että lokikirja. Kunnossapito-ohjelma tulee olla

laadittuna vuoden 2006 loppuun mennessä niin uusissa rakennuskohteissa kuin käytössä
olevissa vanhoissa rakennuksissa.

Standardissa SFS-EN 50172 on esitetty turvavalaistusjärjestelmän testaukseen liittyviä

vaatimuksia. Vaatimukset ovat kuitenkin ohjeellisia, sillä hyväksyttäviä
testausmenettelyjä ovat myös kaikki ne menetelmät, joilla päästään vastaavaan
turvallisuustasoon. Standardissa esitettyjä testausmenettelyjä kannattaa kuitenkin
soveltaa, koska mahdollisen tulipalon seurauksena voi tulla kiinteistön omistajalle
kysymyksiä siitä, oliko turvavalaistusjärjestelmää huollettu riittävästi. Varsinkin
tilanteissa, joissa selviää, että turvavalaistusjärjestelmän kunnossapito on laiminlyöty,
kiinteistön omistaja saattaa joutua taloudelliseen vastuuseen aiheutuneista vahingoista.
Myös useat turvavalaisinvalmistajat ovat sisällyttäneet standardin mukaiset
testaustoimenpiteet automaattisiin testauslaitteisiin.

Mikäli järjestelmässä käytetään automaattisia testauslaitteita, vaaditun turvavalaistus-

järjestelmän lokikirjan ylläpito on yksinkertaista. Automaattisista testeistä saadut tiedot
tulee tallentaa määrävälein lokikirjaan. Lokikirja voi olla joko käsin tehty tai
automaattisesta testauslaitteesta saatu paperituloste. Jos testaus tehdään manuaalisesti
tulee noudattaa standardin SFS-EN 50172 luvun 7 vaatimuksia tai muita menettelyjä,
joilla taataan vastaava turvallisuustaso.

6 Turvavalaisimet ja lamput

6.1 Valaisimet
Turvavalaisimia on tyypiltään useita erilaisia. Tyypit on määritelty valaisimien
toiminnan ja niiden saaman syöttöenergian mukaan. Valaisimella yleensä tarkoitetaan
sellaista kojetta, joka sisältää kaikki tarvittavat osat lamppujen tukemista, kiinnittämistä
ja suojaamista varten, mutta ei lamppuja. Lamput voivat sisältää liitäntälaitteen. [22,
3.10.]

Jatkuvatoimisella turvavalaisimella tarkoitetaan sellaista valaisinta, joka on toiminnassa

aina, kun tarvitaan normaalia valaistusta tai turvavalaistusta [9, 22.3.5]. Valaisimen
toiminnasta käytetään yleisesti tunnusta M, joka tulee valaisintyypin englanninkielisestä
 27

nimityksestä maintained luminaire. Tyypillisesti sisältä valaistut poistumisopasteet ovat

jatkuvatoimisia valaisimia.

Ajoittain toimivat turvavalaisimet palavat vain silloin, kun normaali valaistus vikaantuu
[9, 22.3.6]. Tällaisten valaisimien toimintaa kuvaavana tunnuksena käytetään usein
merkintää NM, joka tulee valaisintyypin englanninkielisestä nimityksestä non-
maintained luminaire. Ajoittain toimivia valaisimia käytetään poistumisreiteillä,
avoimilla alueilla ja riskialttiilla työalueilla. Lukumääräisesti näitä valaisimia on
yleensä eniten.

Valaisinta, jossa on kaksi tai useampia lamppuja, joista ainakin yksi saa energiansa
turvavalaistuksen syötöstä, kutsutaan yhdistelmäturvavalaisimeksi [9, 22.3.7]. Tällaiset
valaisimet voivat olla joko jatkuvatoimisia tai ajoittain toimivia. Tyypillinen sovellus on
toimistovalaisimet, joihin on integroitu suurteho-led.

Omavarainen turvavalaisin on joko jatkuvatoiminen tai ajoittain toimiva valaisin, joka

sisältää kaikki laitteet, joiden avulla valaisin voi toimia itsenäisesti turvavalaisimena [9,
22.3.8]. Tarvittavat laitteet, kuten akku, lamppu, liitäntälaite ja testaus- ja valvontapiirit,
voivat sijaita myös valaisimen välittömässä läheisyydessä, kuitenkin vähintään metrin
päässä. Omavaraista turvavalaisinta kutsutaan usein myös akku- tai
akkuyksikkövalaisimeksi. Toiminnaltaan omavarainen turvavalaisin voi olla joko
jatkuvatoiminen tai ajoittain toimiva. Jos omavaraisesta turvavalaisimesta syötetään
lisäksi muita valaisimia, sitä kutsutaan silloin yhdistäväksi omavaraiseksi
turvavalaisimeksi ja sen syöttämiä valaisimia satelliittiturvavalaisimiksi. [9, 22.3.10,
22.3.11.] Satelliittiturvavalaisimia käytetään harvoin rakennusten turvavalaistuksessa.

Keskitetysti syötetty turvavalaisin on valaisin, joka saa nimensä mukaisesti energiansa

keskusakustosta [9, 22.3.9]. Tällaiset turvavalaisimet ovat hyvin yleisiä. Toiminnaltaan
ne voivat olla joko jatkuvatoimisia tai ajoittain toimivia.

Sellaiset valaisimet, jotka ovat toiminnassa sekä silloin, kun tarvitaan normaalia
valaistusta, että silloin kun tarvitaan turvavalaistusta, varustetaan erillisellä
turvavalaistuksen ohjausyksiköllä. Ohjausyksikkö huolehtii syötön vaihtumisesta
normaalista turvavalaistussyöttöön normaalin sähkö syötön vikaannuttua. Se sisältää
myös tarvittaessa akun lataajan ja testaus- ja valvontapiirit. [9, 22.3.12.]
 28

6.2 Lamput

6.2.1 Loistelamput

Turvavalaisimissa käytetään valonlähteinä yleisimmin loistelamppuja. Käytetyt

loistelamput voidaan jakaa kolmeen ryhmään: kuuma- ja kylmäkatodiloistelamppuihin
sekä pienloistelamppuihin.

Kuumakatodiloistelamput

Loistelampun toiminta perustuu sähköpurkaukseen. Lampun molemmissa päissä

olevien elektrodien välille aikaan saatu sähköpurkaus virittää pienpaineisen
täytöskaasun atomeja. Kun viritetyt elektronit palaavat takaisin alemmille
energiatasoille, syntyy säteilyä. Pääosa tästä säteilystä on ultraviolettivaloa
aallonpituuksilla 185,0 ja 253,7 nm. Lampun pinnassa oleva loisteaine absorboi
ultraviolettisäteilyn ja muuntaa sen näkyväksi valoksi eli aallonpituuksille 380–780 nm.
Nimitys kuumakatodiloistelamppu tulee siitä, että käynnistyessään lampun elektrodeja
pitää kuumentaa sähköpurkauksen aikaan saamiseksi. Lampun elektrodit toimivat
vaihtovirralla vuorotellen katodeina, joten niitä nimitetään yleensä katodeiksi. Tässä
työssä kuumakatodiloistelampuista käytetään niiden yleistä nimitystä loistelamppu.

Tyypillisesti turvavalaisimissa käytetään ohuita 16 mm halkaisijaltaan olevia T16-

loistelamppuja. Niiden pienen koon hyvä valotehokkuuden ansiosta valaisimista
voidaan valmistaa pienikokoisia. T16-loisteputkien pieni pinta-ala suhteessa tehoon
aiheuttaa lämpenemistä ja siksi tiloissa, joissa vaaditaan valaisimelta alhaista
lämpötilaa, ei voida käyttää näitä ohuita loisteputkia. Esimerkiksi kaikissa
räjähdysvaarallisiin tiloihin tarkoitetuissa valaisimissa valonlähteinä käytetään
paksumpia 26 mm halkaisijaltaan olevia T26-loistelamppuja. Joillakin valmistajilla on
myös valaisimia erittäin kuumiin ja räjähdysherkkiin olosuhteisiin, joissa valonlähteenä
käytetään yksinastaisia 38 mm paksuja T38-loistelamppuja. Loistelamppujen koosta
käytetään myös nimityksiä T5, T8 ja T12. Kun edellisessä merkintätavassa numero
viittaa putken halkaisijaan millimetreinä, viittaa tässä merkintätavassa numero putken
halkaisijaan tuuman kahdeksasosina.

Loistelamppujen valovirta riippuu voimakkaasti ympäristön lämpötilasta [10, s. 41].

Ympäristön lämpötilalla tässä tarkoitetaan valaisimen sisällä olevaa lämpötila. T16-
 29

lampuilla valovirran optimipiste on hieman korkeampi kuin T26-lampuilla. Tyypillisesti

valaisimet pyritään valmistamaan rakenteiltaan sellaisiksi, että lamppujen valovirran
tuotto olisi tyypillisessä sisäilmalämpötilassa parhaimmillaan ottaen huomioon lampun
kehittämän lämmön. Ympäristön lämpötilan vaikutus valovirran tuottoon tuleekin ottaa
huomioon oikeastaan vain silloin, kun turvavalaisimia joudutaan sijoittamaan tiloihin,
joissa lämpötilat ovat poikkeavia. Tällaisia tiloja ovat muun muassa ulkotilat ja kuumat
tuotantotilat.

Loistelamppujen valovirran alenema polton aikana on voimakkainta ensimmäisen sadan

tunnin aikana. Tällä ei kuitenkaan suunnittelun kannalta ole merkitystä, koska
valmistajat ilmoittavat luetteloarvonsa juuri sadan tunnin polttotunnin arvoina. Jotkut
turvavalaisinvalmistajat ilmoittavat luetteloissaan suoraan käyttämänsä lampun
valovirran sekä valovirran käyttöiän lopussa prosentteina sadan tunnin arvostaan. T16-
lamppujen hyötypolttoikä on 12 000–15 000 tuntia ja valovirran alenema 5–10
prosenttia. T26- ja T38-lampuilla hyötypolttoikä on 8 000–15 000 tuntia valovirran
aleneman ollessa 15–30 prosenttia [10, s. 69.]. Opastevalaisimissa käytettyjen
pienoisloisteputkien polttoikä on kuitenkin suurempi tehoisia loisteputkia selvästi
lyhyempi.

Loistelampuille ei voida antaa täsmällistä polttoikää. Polttojakson pituus vaikuttaa

lampun polttoikään. Jos lamppu palaa jatkuvasti, kuten poistumisreittien
opastevalaisimet palavat, sen polttoikä kasvaa selvästi, noin 1,5–2-kertaiseksi.

Kuumakatodiloistelamput ovat yleisimmin käytössä ajoittain toimivissa

turvavalaisimissa. Niiden käyttö on kuitenkin vähenemässä opastevalaisimissa. [5, s.
204–217; 10, s. 34–47; 12, s. 4.02–4.03, 4.24–4.37; 26, 13.1.3.]

Kylmäkatodiloistelamput

Kylmäkatodiloistelamput ovat kuumakatodiloistelamppuja vanhempia. Niitä kutsutaan

yleisesti myös neonlampuiksi, koska alun perin lampuissa käytettiin täytekaasuna
neonia. Kylmäkatodiloistelamppuja on perinteisesti käytetty valomainoksissa, mutta
viime vuosien aikana niitä on alettu käyttää myös arkkitehtonisessa valaistuksessa sekä
erilaisten paneelien taustavalona. Kylmäkatodiloisteputkissa käytetään samantyyppisiä
loisteaineita kuin tavallisissa kuumakatodiloisteputkissa. Turvavalaistuksessa
kylmäkatodiloistelamppuja käytetään lähinnä poistumisopasteissa.
 30

Toimiakseen kylmäkatodiloistelamput tarvitset erityisen niitä varten valmistetun

muuntajan. Tavallisia loistelamppujen liitäntälaitteita ei voida käyttää.
Syttymistilanteessa muuntaja toimii hetken sytyttimenä ja antaa tarvittavan
jännitepiikin, joka saa aikaan lampun syttymisen. Sen jälkeen muuntaja toimii kuten
mikä tahansa muuntaja syöttäen lampulle sen palamisjännitteen. Muuntaja myös
rajoittaa lampun palamisvirtaa.

Kylmäkatodiloistelampun nimitys tulee siitä, että lamppujen elektrodit eivät tarvitse

esihehkutusjärjestelmää toimiakseen. Niinpä lampuista syntyvä lämpö on alhainen ja
lampun polttoikä siten pitkä. Lamppujen polttoikä vaihtelee 50 000–100 000 tunnin
välillä riippuen lampun tehosta. [17; 28, s. 9.]

Pienloistelamput

Pienloistelamput, joita nimitetään myös yksikantaloistelampuiksi, on tarkoitettu

korvaamaan hehkulamppuja. Ne ovat valotehokkaita, ja niiden polttoikä on
moninkertainen hehkulamppuun verrattuna. Muilta valoteknisiltä ominaisuuksiltaan
pienloistelamput vastaavat hehkulamppuja. Niiden toimintaperiaate on sama kuin
suorilla kuumakatodiloistelampuilla.

Pienloistelamppuja käytetään turvavalaistuksessa sekä yleisvalonlähteinä että

valaisemaan poistumisopasteita. Yleisvalaistuksessa tyypillisin sovellutus on käytävä-
ja aulatilojen alasvalot.

Polttoiän pituutta ei voida yleisesti antaa myöskään pienloistelampuille. Lamppujen

hyötypolttoiät vaihtelevat 5 000–8 000 tuntiin valovirran aleneman ollessa 20–30
prosenttia. Lamppujen sytytyskertojen määrä ja polttoasento vaikuttavat myös lampun
ikään. Polttoasento vaikuttaa myös lampun valovirran tuottoon. Pienloistelampun
kannan ollessa alaspäin suurin valovirta saadaan noin 15–20 ºC alemassa ympäristön
lämpötilassa kuin kannan ollessa ylöspäin tai vaakasuorassa. [6, s. 11–25; 10, s. 34–44,
68–70.]

6.2.2 LED-lamput

LED tulee englannin sanoista Light Emitting Diode. Led on pieni

puolijohdekomponentti, jonka toiseen päähän on seostettu jotakin III ryhmän
alkuainetta, joka tekee p-johtavan puolijohteen. Toiseen, n-johtavaan päähän on
 31

seostettu V-ryhmän atomeja. Väliin jää pn-liitoskohta, jossa valo syntyy. Pn-liitoksen
ominaisuudet määräävät syntyvän valon värin. Valkoista valoa voidaan tehdä ledeillä
kolmella eri tavalla. Sininen led voidaan päällystää keltaisella loisteaineella tai
ultraviolettivaloa tuottava led päällystetään päävärien punaisen, vihreän ja sinisen
värisillä loisteaineilla. Valkoista valoa voidaan tuottaa myös yhdistämällä punaisen,
vihreän ja sinisen ledin valo valkoiseksi valoksi. [8; 14; 27.]

Led-lamput voidaan jakaa kahteen ryhmään: pienteho- ja suurteholedeihin.

Pienteholedejä käytetään merkkivaloina, koska niiden tehot ovat pieniä yleensä alle
0,1 W ja valovirta siten pieni. Suurteho-ledien tehot ovat 1 W tai enemmän ja valovirta
vaihtelee joistakin kymmenistä lähes pariin sataan luumeniin. Suurteho-ledejä voidaan
käyttää valaistussovellutuksissa. Tyypillisesti suurteho-ledejä on käytetty ja käytetään
erilaisissa mobiililaitteissa, merkkivaloina ja videonäytöissä, mutta käyttö
valaistuksessa on kasvamassa uusien kirkkaampien ja paremmin valoa tuottavien ledien
kehityksen myötä. [8; 14; 27.]

Pääasiallisesti ledejä käytetään poistumisopasteiden kilpien valaisemiseen. Niitä

käytetään kuitenkin myös muussa turvavalaistuksessa. Pienen kokonsa ansiosta niitä
voidaan myös integroida esimerkiksi toimistovalaisimiin tai alasvaloihin. Niitä voidaan
myös piilottaa helposti alakattorakenteeseen ja käyttää rappujen valaisemiseen.

Vanhemmissa turvavalaisimissa, lähinnä valaistuissa poistumisopasteissa on käytetty

useita pienteholedejä, mutta uusimmissa turvavalaisimissa käytetään valkoista valoa
tuottavia suurteholedejä. Yhteen valaisimeen on tyypillisesti liitetty useita lamppuja
paremman valontuoton takia. Turvavalaisimissa käytetään valkoista valoa tuottavia
ledejä. [7.]

Ledien etuja turvavalaistuskäytössä on niiden pitkä käyttöikä. Ledien valovirran

alenema on hidasta. Johtavat valmistajat (Lumileds Lighting, Osram Opto
Semiconductors GmbH, Cree) ilmoittavat valkoista valoa tuottavien suurteholedien
valovirran olevan vielä 70 prosenttia uusarvosta 50 000 käyttötunnin jälkeen [1, s. 6].
Suurteholedit ovat olleet käytössä turvavalaistuksessa vielä sen verran vähän aikaa, että
pitkäikäisiä polttokokeita niille ei ole ehditty tehdä. Voidaan kuitenkin arvioida, että
ledeillä valaistun poistumisopasteen käyttöikä olisi noin kahdeksan vuotta [7]. Useat
tunnetut turvavalaisinvalmistajat käyttävätkin tuotannossaan suurten led-valmistajien
 32

komponentteja. Markkinoilla on kuitenkin myös sellaisia turvavalaisintoimittajia, joiden

käyttämien komponenttien ominaisuuksista ei ole tietoa.

Yhdysvalloissa NLPIP on tehnyt kokeita valaistujen poistumisopasteiden näkyvyydestä

savussa. Testissä oli mukana suuri määrä pohjoisamerikkalaisten turvavalaisin-
valmistajien tuotteita. Kokeiden perusteella todettiin, että ledeillä valaistujen
poistumisopasteiden näkyvyys savussa oli kaikkein parhain. [3, s. 14.]

6.2.3 Halogeenilamput

Halogeenilamput tuottavat sekä valoa että lämpöä. Ominaisuuksiltaan niitä tulisi verrata
hehkulamppuihin. Lampun kupu on täytetty ei-aktiivisella kaasulla ja kuvun sisällä on
volframista valmistettu hehkulanka. Sähkövirta saa hehkulangan hehkumaan ja
tuottamaan valoa ja lämpöä. Lampussa tapahtuva halogeenikiertoprosessi ja lisätty
paine kuvun sisällä tekevät lampusta halogeenilampun.

Halogeenilamppuja käytetään niiden pienen kokonsa ansiosta integroituna

yleisvalaisimeen. Esimerkiksi käytävillä ja aulatiloissa usein käytettäviin alasvaloihin
voidaan sijoittaa huomaamattomasti pieni halogeenilamppu. Integroituja ratkaisuja
voidaan soveltaa myös loistelamppuvalaisimissa sekä erilaisissa valaistukseen
tarkoitetuissa kosketinkiskojärjestelmissä. Halogeenilamppuvalaisimia käytetään myös
valaisemaan korkeita tiloja. Lamppujen pienen koon ansiosta niitä voidaan sijoittaa
useita yhteen valaisimeen, milloin saadaan suuri valovoima yhteen pienikokoiseen
yksikköön.

Halogeenilamppujen etuja ovat niiden pienen kokonsa lisäksi hyvä valon

kohdennettavuus. Hyvästä kohdennettavuudesta on hyötyä silloin, kun kohteessa
tarvitaan suhteellisen paljon valoa mutta valaisin on asennettava korkealle. Tällaisia
valaistavia kohteita ovat esimerkiksi riskialttiit työkohteet.

Lamppujen tyypillinen polttoikä on noin 1 500–3 500 h. Valovirran alenema

halogeenilampuilla kokonaispolttoaikana on noin 2–10 prosenttia. Halogeenilamput
kestävät huonosti verkon ylijännitettä, milloin lampun polttoikä lyhenee jyrkästi.
Vastaavasti verkon alijännite lisää lampun polttoikää. Halogeenilamppuja valmistetaan
eri jännitteille. [10, s. 27–33; 13, s. 128–129.]
 33

7 Turvavalaistusjärjestelmien toteutus esimerkkikohteessa

Työn tavoitteena oli verrata neljää erilaista turvavalaistusjärjestelmän teknistä
toteutustapaa samaan kiinteistöön. Työssä käytettävä toimistokiinteistö on Helsingissä
sijaitseva saneerauskohde. Rakennuksessa on seitsemän kerrosta sekä maanalainen
kellarikerros. Alimmissa kerroksissa on pääosin avokonttoritilaa, ylemmissä kerroksissa
toimisto-, opetus- ja neuvottelutiloja ja kellarissa pääosin varastotiloja. Rakennuksen
molempiin päätyihin rakennetaan porrashuoneet, joita voidaan käyttää rakennuksesta
poistumiseen. Koko rakennuksen kerrosala on yhteensä 5 070 neliömetriä.

Ennen turvavalaistuksen suunnittelua käytettävissä oli arkkitehdin pohjapiirustukset,

joihin oli merkittyinä palosammutuskaluston sijaintipaikat rakennuksessa.
Poistumisreitit oli merkitty pohjakuviin alustavasti, mutta käytännössä poistumisreittien
sijainnit jouduttiin miettimään kokonaisuudessaan turvavalaistusta suunniteltaessa.
Ennen turvavalaistusjärjestelmän suunnittelua kohteesta oli tehty alustava
paloilmoitinjärjestelmän suunnitelma, ja kaikki palohälytyspisteet oli sijoitettu
pohjapiirustuksiin.

Varsinainen turvavalaistusjärjestelmän suunnittelu aloitettiin poistumisreittien

merkitsemisestä. Pohjakuviin sijoitettiin suuntaa osoittavat opastekilvet ohjaamaan
ihmiset ulos rakennuksesta turvalliseen paikkaan. Suunnittelussa otettiin huomioon, että
poistumiseen on käytettävissä kaksi vaihtoehtoista reittiä. Heti alkuvaiheessa tehtiin
päätös siitä, että opastekilvet olisivat sisältä valaistuja. Valonlähteeksi valittiin
pitkäikäiset suurteholedit. Katselupituuksien perusteella kohteeseen olisi sopinut myös
ulkoa valaistut opasteet, mutta useissa kohdissa niiden tehokas valaisu olisi ollut
vaikeaa, koska käytävä- ja aulatiloissa alakatto jouduttiin sijoittamaan niin alas, että
opastekilvet piti sijoittaa lähes katon rajaan. Lisäksi kilpien näkyvyydestä tehtyjen
tutkimusten perusteella sisäpuolelta valaistut kilvet näkyvät yleensä paremmin kuin
ulkoapäin valaistut [28, s. 9].

Poistumisopasteiden sijoittelun ja minimikoon määrittämisen jälkeen

turvavalaistusjärjestelmän suunnittelu jakautui kahteen suuntaan: keskitetyn
tehonsyötön järjestelmään ja omavaraisilla valaisimilla toteutettuun järjestelmään.
Molemmissa järjestelmätyypeissä käytettiin suunnittelun pohjana jo aikaisemmin tehtyä
poistumisopasteiden sijoittelusuunnitelmaa.
 34

Varsinaista valaistusteknistä suunnittelua varten luotiin taulukkolaskentaohjelmaa

apuna käyttäen piste-menetelmää soveltava valaistuslaskentaohjelma. Laskennassa ei
voitu käyttää apuna valmiita tietokoneavusteisia valaistuslaskentaohjelmia, koska niihin
tarvittavia valonjakokäyriä ei ollut käytettävissä. Oman valaistuslaskentaohjelman tekoa
puolsi myös tarpeet tehdä valaistuslaskelmia tulevaisuudessa eri valmistajien tuotteilla.
Ehtona ohjelman käytölle on kuitenkin se, että laskettavasta valaisimesta on
valonjakokäyrä saatavilla.

Pistemenetelmällä laskettaessa on otettava huomioon valaisimen asennuspaikkaan

liittyvien esteiden ja etäisyyksien laskentatasosta lisäksi valaistukseen liittyvät
alenematekijät. Ratkaisut turvavalaistusjärjestelmän elinkaarikustannuksiin
vaikuttavista huoltotekijöistä tuli siis tehdä jo hyvin aikaisessa vaiheessa.
Alenemakertoimia määriteltäessä todettiin, että valaisimien puhdistusvälin tulee olla
suhteellisen lyhyt, puhtaiksi katsotuissa toimistotiloissa noin kaksi vuotta. Laskelmat
jouduttiin tekemään erikseen sekä keskusakustosta syötetyille valaisimille että
omavaraisille valaisimille, koska akuista johtuvat alenematekijät olivat omavaraisilla
valaisimilla selvästi suuremmat. Valaistusteknillisen suunnittelun ja tarvittavien
valaisimien pohjakuviin sijoittelun jälkeen pystyttiin laskemaan tarvittavat
valaisinmäärät molemmilla järjestelmätyypeillä. Valaisinmäärien perusteella voitiin
myös jo alustavasti mitoittaa keskitetyn tehonsyötön järjestelmän akun varauskyky.

Myöhemmin kun valaistusteknillinen suunnittelu oli tehty, molemmat järjestelmä tyypit

jakautuivat edelleen kahteen eri tyypin järjestelmään. Sekä keskitetyn tehonsyötön
järjestelmän ja omavaraisilla valaisimilla toteutetun järjestelmän kaapeloinnista tehtiin
suunnitelma myös osoitteelliseen, itsetestaavaan järjestelmään. Turvavalaistuksen ja
rakennuksen yleisvalaistuksen toiminnallista yhteen liittämistä varten suunniteltiin
tarvittavat esimerkkipiirikaaviot.

Eri järjestelmiin valittiin esimerkkityypeiksi valaisimet ja keskus- ja ohjauslaitteet

samalta valmistajalta, koska muussa tapauksessa olisi ollut mahdollista, että
valmistajakohtaiset tuotteiden hintaerot tulisivat ratkaisevimmiksi kuin järjestelmän
toteutustapa.
 35

7.1 Keskitetyn tehonsyötön järjestelmät

Ensimmäisenä toteutusvaihtoehtona päätettiin suunnitella kohteeseen keskitetyn
tehonsyötön järjestelmä, kohteen hankesuunnitelmassa oli päädytty toteuttamaan kohde
kokonaisuudessaan tällaisella järjestelmällä. Pohjakuviin jo aiemmin sijoitettujen
valaisimien perusteella aloitettiin kaapeloinnin suunnittelu. Projektin tiukan aikataulun
takia suunnitelmasta ei tehty kaapelointikuvia pohjakuviin, vaan tyydyttiin tekemään
valaisimien ryhmittelyä kuvaava periaatekaavio. Periaatekaavio on esitetty liitteessä 6.
Kaaviossa otettiin huomioon esimerkkijärjestelmään liittyvät ryhmittelyn reunaehdot,
kuten tehorajoitukset, käynnistysvirta sekä jännitteen alenema. Ryhmiä suunniteltaessa
todettiin, että jännitteen alenema ei ollut merkittävä tekijä ryhmän koon kannalta.
Tärkein tekijä oli yhden ryhmän suurin sallittu teho. Ryhmiin jätettiin myös vähän
laajennusvaraa siltä varalta, että paloviranomaisen tarkastettua suunnitelmat valaisimia
jouduttaisiin lisäämään. Jännitteen aleneman vähentämisen kannalta olisi edullista, että
järjestelmän keskus sijaitsisi rakennuksessa mahdollisimman keskeisesti.
Esimerkkikohteessa etäisyydet eivät kuitenkin pahimmassakaan tapauksessa kasvaneet
jännitteen aleneman kannalta merkittävän pitkiksi, joten keskus päätettiin sijoittaa
rakennuksen kellarikerroksessa sijaitsevaan sähköpääkeskustilaan.

Järjestelmän kaapelityyppiä valittaessa otettiin huomioon järjestelmän toiminta-

aikavaatimus. Kun toiminta-aikavaatimus turvavalaistuksen toiminnalle oli yksi tunti,
tulee myös kaapeloinnin olla toimintakykyinen koko vaaditun ajan. Käytetyksi
kaapeliksi valittiin palonkestävä ja halogeeniton kaapelityyppi selkeyden vuoksi sekä
siksi, että suunniteltavassa kohteessa oli erillisiä palo-alueita, joiden läpi kaapelointi
kulki. Turvavalaistuksen ryhmävalvontaa varten suunniteltiin oma erillinen kaapelointi.
Tämä kaapelointi suunniteltiin normaalilla asennuskaapelilla.

Osoitteellisesta keskitetyn tehon syötön järjestelmää suunniteltaessa rajoitteeksi tuli

edellä mainittujen reunaehtojen lisäksi yhden ryhmän suurin sallittu valaisinmäärä.
Esimerkkijärjestelmätyypiksi valittiin järjestelmä, jossa automaattista valvontaa ja
testausta varten tarvittava tiedonsiirtoväylä kulkee samassa kaapelissa yhdessä tehon
kanssa. Tällä tavalla pystyttiin säästämään selvästi tarvittavissa kaapelimäärissä.

Koska rakennuksen kerrokset olivat hyvin saman tyyppisiä sekä jokaiseen kerrokseen
sijoitettiin valaistusteknisen suunnittelun perusteella lähes sama määrä valaisimia,
 36

päätettiin suunnitella kaapelointi kahteen esimerkkikerrokseen kustannuslaskentaa

varten. Esimerkki vahvavirtajohdotuksesta on esitetty liitteessä 5. Koko rakennukseen
tarvittavat kaapelimäärät tarvikkeineen pystyttiin tällä tavalla arvioimaan melko
luotettavasti. Todellisia euromääräisiä tarvikekustannuksia on kuitenkin joka
tapauksessa vaikea arvioida, vaikka kaapelimäärät mitattaisiin metrilleen
suunnitteluvaiheessa.

7.2 Omavaraisilla valaisimilla toteutetut järjestelmät

Myös omavaraisilla valaisimilla toteutetun järjestelmän lähtökohdaksi otettiin jo

aiemmin tehty suunnitelma poistumisopasteiden sijoittelusta. Kaapeloinnin suunnittelu
oli omavaraisilla valaisimilla toteutetussa järjestelmässä yksinkertaisempi kuin
keskitetyn tehonsyötön järjestelmässä. Kaapeloinnissa tuli ottaa huomioon lähinnä
turvavalaistukselta vaadittu toiminta, kun paikallisalueen yleisvalaistus vikaantuu.
Niinpä ajoittain toimivien turvavalaisimien akkujen latausvirta suunniteltiin otettavaksi
samasta ryhmästä yhdessä kyseisen paikallisalueen yleisvalaistuksen kanssa.
Järjestelmän manuaalista testaamista varten yleisvalaistuksen jakokeskuksiin
suunniteltiin lisäksi koestuskytkimet, joiden avulla voitaisiin simuloida
verkkokatkotilannetta ja siten turvavalaisimien toimintaa.

Valaisimien kaapeloinnissa käytetyille kaapelityypeille ei ole mitään erityisiä

palonkestävyysvaatimuksia, koska valaisimet eivät ole mitenkään riippuvaisia
kaapeloinnista vikatilanteen aikana. Kaapelointia ei nimenomaan pitäisi toteuttaa
palonkestävällä kaapelityypillä, koska siinä tapauksessa olisi olemassa riski, että
ajoittain toimivat turvavalaisimet eivät tulipalon sattuessa välttämättä syttyisi riittävän
ajoissa.

Osoitteellista omavaraisilla valaisimilla toteutettua järjestelmää varten piti suunnitella

lisäksi järjestelmän ohjaus- ja testauslaitteet sekä tiedonsiirtokaapelointi. Järjestelmä
suunniteltiin niin, että kellarissa sijaitsevaan sähköpääkeskustilaan sijoitettavasta
ohjauskeskuksesta kaapeloitaisiin tarvittavat tiedonsiirtoväylät turvavalaisimille. Vaikka
ajoittain toimivien turvavalaisimien akkujen latausvirta otettiin samasta ryhmästä
yleisvalaistuksen kanssa, ei kaapeloinneissa ei tarvinnut ottaa järjestelmän
laajennusvaraa mitenkään erityisesti huomioon siitä syystä, että akkujen vaatima
 37

latausvirta ei ole merkittävä. Yleisvalaistusryhmien tärkein mitoittava tekijä ei

myöskään ole teho vaan liitäntälaitteiden aiheuttama kytkentävirtasysäys.

Kaapelointimäärät kustannuslaskentaa varten, lukuun ottamatta tiedonsiirtoväylää,

arvioitiin samaan tapaan kuin keskitetyn tehonsyötön järjestelmässäkin eli
suunnittelemalla kaksi mallikerrosta ja tekemällä kaapeli- ja tarvikemäärien arviot
niiden perusteella. Liitteessä 6 on esitetty pohjapiirustus, johon on suunniteltu
vahvavirtakaapelointi sekä valaisimien sijoittelu.

8 Elinkaarikustannusten laskenta
Kaikille neljälle tutkitulle turvavalaistusjärjestelmälle tehtiin taulukkolaskentaohjelmaa
apuna käyttäen elinkaarikustannuslaskelmat. Ennen laskelmien tekoa jouduttiin
tekemään useita yleistyksiä ja laskentaperustevalintoja:

• Järjestelmän testaus tehdään standardin SFS-EN 50172 luvun 7 mukaan.

• Valaisimet puhdistetaan 2 vuoden välein.

• Lamppujen vaihto suoritetaan ryhmävaihtona riittävän ajoissa, jatkuvatoimisilla

valaisimilla 6 vuoden välein ja ajoittain toimivilla valaisimilla 10 vuoden välein.
Lamppujen vaihdon yhteydessä vaihdetaan myös liitäntälaite.

• Omavaraisten valaisimien akut vaihdetaan ryhmävaihtona 4 vuoden välein.

• Keskusakusto vaihdetaan 7 vuoden välein.

• Puhdistukseen kuluva työn menekki on 0,08 h/valaisin.

• Lampun vaihtoon kuluva työn menekki on 0,10 h/valaisin.

• Akun vaihtoon kuluva työn menekki omavaraisilla valaisimilla on 0,20 h/valaisin.

• Akun vaihtoon kuluva työn menekki keskusakustolle on 1 h.

• Osoitteellisissa järjestelmissä järjestelmän testaukseen kuluva työn menekki on

2 h/vuosi.

• Keskitetyn tehonsyötön järjestelmässä järjestelmän testaukseen kuluva työn menekki

on 12 h/vuosi.
 38

• Omavaraisilla valaisimilla toteutetun järjestelmän testaukseen kuluva työn menekki

on 24 h/vuosi.

• Laskennassa käytettävä korkokanta on 5 %.

• Käytetyt hinnat sisältävät arvonlisäveron.

• Rakennuksessa ei tapahdu tulipaloja, eikä pitkiä sähkökatkoja.

Alkuinvestoinnille ei laskettu mitään korkovaatimusta, koska turvavalaistusjärjestelmä

on investointina pakollinen rakennettavalle kohteelle. Järjestelmän hoitokustannukset
sijoitettiin aikajanalle kustannuslajien mukaan. Jokaisen vuoden kustannuserät laskettiin
yhteen ja lopulta diskontattiin alkutilanteeseen. Elinkaarikustannuslaskelmissa käytetty
taulukko on esitetty liitteessä 7. Laskelmissa käytettiin lyhenteitä eri
toteutusvaihtoehdoille: järjestelmä 1 on osoitteellinen keskusakustojärjestelmä,
järjestelmä 2 on osoitteellinen omavaraisten valaisimien järjestelmä, järjestelmä 3 on
keskusakustojärjestelmä ja järjestelmä 4 on omavaraisten valaisimien järjestelmä.

9 Johtopäätökset
Turvavalaistusjärjestelmän suunnittelun pitäisi perustua ensisijaisesti
turvallisuussuunnitteluun. Suunnittelun aikana tulisi miettiä kohteelle tyypillisiä
sähköteknisiä vikatilanteita ja sitä, miten niihin voisi teknisesti varautua ennalta.
Suunnittelun pitäisi lähteä liikkeelle poistumisreittien opasteiden sijoittelusta, milloin
rakennuksen poistumisjärjestelyt tulevat samalla selviksi.

Turvavalaistusjärjestelmän mitoituksen pitäisi ensisijaisesti perustua

valaistusteknilliseen mitoitukseen. Valaistustasoja ja valaisinsijoittelua tehtäessä tulee
muistaa, että standardeissa esitetyt vaatimukset ovat vähimmäisvaatimuksia
järjestelmän koko elinkaarelle. Valaistuslaskennassa käytettyjen alenemakertoimien
tulisikin olla siten riittävän pieniä. Yleisesti voidaan olettaa, että käytettäessä
keskusakustosta syötetyillä valaisimilla alenemakertoimen arvoa 0,50 ja omavaraisilla
valaisimilla arvoa 0,30 saavutetaan vaaditut valaistusvoimakkuustasot myös jo
likaantuneilla valaisimilla niiden toiminta-ajan lopussa. Käytännössä suunniteltavat
valaistustasot voivat olla selvästi suurempiakin kuin vaaditut minimitasot, sillä
suunniteltavan tilan ominaisuudet ja muoto määräävät merkittävissä määrin tarvittavien
valaisimien määrän. Usein pakolliset sijoituspaikat, kuten sammutuskaluston lähialue,
 39

poistumisovien lähialue ja käytävien suunnanmuutoskohdat, määräävät yksinomaan

tarvittavien turvavalaisimien määrän.

Standardeissa esitetyt valaistusteknilliset vaatimukset ovat sinänsä helppoja toteuttaa

pistemenetelmällä laskemalla, mutta ongelmaksi usein tuleekin suunnittelussa
tarvittavan valonjakokäyrän puuttuminen. Nykyisin vain harvojen toimittajien tuotteista
on vielä saatavilla kunnolliset valonjakokäyrät, joiden perusteella tarvittavat
valaistusvoimakkuuslaskelmat voitaisiin tehdä.

Turvavalaisimissa käytetyillä lampputyypeillä on merkittävä vaikutus koko järjestelmän

elinkaaren hoitokustannuksiin. Pitkäikäisillä valonlähteillä voidaan saada merkittäviä
kustannussäästöjä niiden kalliimmasta hankintahinnasta huolimatta. Ledien käyttö tulee
varmastikin kasvamaan entisestään uusien valotehokkaampien tuotteiden myötä. Myös
kylmäkatodiloistelamppujen käytön lisääntyminen opastevalaisimissa on täysin
mahdollista niiden pitkän polttoiän ansiosta. Ledien etuna kylmäkatodiloistelamppuihin
on kuitenkin niiden pieni koko, mikä mahdollistaa niiden erittäin huomaamattoman
sijoittamisen.

Erilaisten turvavalaistusjärjestelmätyyppien kustannusvertailussa tulee huomio

kiinnittää pitkälle aikavälille. Pelkkien alkuinvestointikulujen vertailu asettaa etusijalle
sellaiset järjestelmätyypit, joiden hoitokustannukset ovat kalliit. Yleensä voidaan
olettaa, että alussa tehty kalliimpi investointi koituu pitkällä aikavälillä edullisemmaksi
kuin alkuinvestoinniltaan halvempi ratkaisu.

Esimerkkikohteesta saatujen tulosten perusteella voidaan päätellä, että vastaavan

kokoluokan rakennuksissa kannattaa suosia keskusakustojärjestelmää. Rakennuksen
koko on todennäköisesti liian suuri, että omavaraisilla valaisimilla toteutettu järjestelmä
olisi kannattava. Suuret valaisinmäärät kohteessa puoltavat keskusakustojärjestelmän
valintaa, koska omavaraiset valaisimet ovat hankintahinnaltaan kalliimpia verrattuna
keskusakustojärjestelmän valaisimiin, milloin turvavalokeskuksen hinnan merkitys
pienenee. Laskettujen suhteellisten elinkaarikustannusten perusteella voidaan kuitenkin
todeta, että osoitteellinen turvavalaistusjärjestelmä pienentää järjestelmän elinkaari-
kustannuksia pitkällä aikavälillä. Esimerkkikohteessa käytetyillä esimerkkituotteilla
saatiin kuitenkin osoitteellisuudella merkittäviä hoitokustannussäästöjä, ja tulisikin
harkita osoitteellisen järjestelmän valintaa. Mikäli keskusakustojärjestelmän
 40

huoltovälejä pidennettäisiin standardin SFS-EN 50172 ohjetasosta, osoitteellinen

järjestelmä olisi entistä kannattamattomampi investointi. On huomioitava myös se, että
tässä työssä käytetyissä keskusakustojärjestelmissä käytettiin tekniikkaa, joissa samaan
ryhmään voidaan liittää sekä ajoittain toimivia että jatkuvatoimisia valaisimia.
Saattaakin olla mahdollista, että mikäli käytettäisiin tekniikaltaan sellaista järjestelmää,
jossa edellä mainitut turvavalaisintyypit jouduttaisiin kaapeloimaan eri ryhmiin,
keskusakustojärjestelmien kaapelointikustannukset nousisivat merkittävästi, ja
omavaraisilla turvavalaisimilla toteutettu osoitteellinen järjestelmä tulisi
kilpailukykyisemmäksi.

Jatkossa olisi mielenkiintoista toistaa tutkimus jossakin pienemmässä kohteessa ja

tutkia, minkä kokoisessa kohteessa keskusakustojärjestelmän omavaraisia valaisimia
suurempi alkuinvestointi ei enää olisi kannattava. Tämän työn tuloksia voidaan
kuitenkin soveltaa vain esimerkkikohdetta vastaavissa toimistokohteissa. Toisaalta, kun
elinkaarikustannusvertailuun tehdyt työkalut, esimerkkipiirikaaviot, valaistuslaskenta-
työkalu ja elinkaarilaskentataulukko, ovat nyt olemassa, voidaan vastaavan tyyppisiä
tarkasteluja tehdä nopeasti erikokoisiin kohteisiin.

On myös huomattava, että järjestelmän elinkaarikustannuksista oleellisia testaus-

kustannuksia vähentävät osoitteelliset ja itsetestaavat järjestelmät ovat tulleet
jäädäkseen. Tulevaisuudessa niiden osuus tulee todennäköisesti kasvamaan sekä uusissa
että saneerattavissa kohteissa. Erityisesti niiden suosio tulee kasvamaan suurissa ja
monimutkaisissa, useista eri rakennuksista koostuvissa kokonaisuuksissa.
Tutkimustulosten laajempi yleistettävyys edellyttäisi kuitenkin kustannusvertailujen
tekoa laajemmilla aineistoilla ja useiden eri valmistajien tuotteilla.

Työn tärkeimpänä antina ovatkin työn aikana luodut turvavalaistusjärjestelmän

suunnittelua varten tehdyt työkalut, joiden avulla suunnittelu sujuu jatkossa helpommin.
Näistä työkaluista tärkeimpiä ovat erilaiset mallipiirustukset sekä
valaistuslaskentaohjelma.
 41

Lähteet
1 CEAG Notlichtsysteme GmbH, Safety Luminaires and Safety Lighting Systems.
Soest: CEAG Notlichsysteme GmbH, 2005.
2 Cooper Lighting and Security, Lighting Solutions. Doncaster: Cooper Lighting
and Security Ltd., 2006.
3 Boyce, P. R., Bierman, A., O’Rourke, C.: Specifier Reports and Supplements:
Exit Signs. Troy, New York: National Lighting Product Information Program,
Rensselaer Polytechnic Institute, 1994, 1995 ja 1998. (PDF-dokumentti.)
<http://www.lrc.rpi.edu/researchTopics/applicationsDesign/pdf/exitSR.pdf>.
Luettu 22.1.2006.
4 Goetz, Werner: White Lighting (Illumination) with LEDs. (PDF-dokumentti.)
<http://www.lumileds.com/pdfs/techpaperspres/RumpSessionIII.PDF>.
12.3.2004. Luettu 6.3.2006.
5 Halonen, L., Lehtovaara, J.: Valaistustekniikka. Espoo: Otatieto, 1992.
6 Halonen, L., Tetri, E.: Hehku-, halogeeni- ja loistelamppujen valintaopas. ST-
käsikirja. Espoo: Sähköurakoitsijaliiton Koulutus ja Kustannus Oy, 1992.
7 Hongisto, Pasi, myynti-insinööri, Teknoware Oy. Puhelinkeskustelu 6.3.2006.
8 Huttunen, Arto: Valokvantteja. Sähkö&Tele 8/2005, s. 24-25.
9 IEC 60598-2-22:1997+A1:2002: Luminaires - Part 2-22: Particular requirements -
Luminaires for emergency lighting. Geneva: International Electrotechnical
Commission, 2002.
10 Lamput ja valaisimet. Valaistustekniikka-sarja osa 2. Espoo: Sähköinfo Oy, 1998.
11 Mäkinen, M., Kallio, R.: Teollisuuden sähköasennukset. Helsinki: Otava, 2004.
12 Osram tuoteluettelo 2005. Vantaa: Oy Osram Ab, 2005.
13 Philips lamppuopas 2004-2005 Oikotie hyvään valaistukseen. Espoo: Oy Philips
Ab Valaistus, 2004.
14 Pinho, Paulo: LED – A ’Brilliant’ Light Source. Sähkö&Tele 8/2005, s. 27–30.
15 Rajaniemi, Kirsi: Uusi asetus rakennusten poistumisvalaistuksesta. Projektiuutiset
4/2005, s. 78–79.
16 Rakennusten paloturvallisuus. Suomen rakentamismääräyskokoelma, osa E1.
Helsinki: Ympäristöministeriö, 2002.
17 Reijola, Tommi: Paluu tulevaisuuteen kylmäkatodilamppuvalaistus
arkkitehtuurissa. Valo 1/2005, s. 4–11.
18 SFS 6000-4-48: Suojausmenetelmien valinta ulkoisten tekijöiden perusteella.
Helsinki: Suomen standardisoimisliitto SFS, 2002.
19 SFS 6000-5-52: Johtojen valinta ja asentaminen. Helsinki: Suomen
standardisoimisliitto SFS, 2002.
 42

20 SFS 6000-5-56: Turvasyöttöjärjestelmät. Helsinki: Suomen standardisoimisliitto

SFS, 1999.
21 SFS-EN 1838: Valaistussovellukset. Turvavalaistus. Helsinki: Suomen
standardisoimisliitto SFS, 2000.
22 SFS-EN 50172: Poistumisvalaistusjärjestelmät. Helsinki: Suomen
standardisoimisliitto SFS, 2004.
23 ST 11.41. Turvavalaistus ja poistumistieopasteet. Suunnittelu. Espoo: Sähköinfo
Oy, 2001.
24 ST 51.17. Sähkökaapelit ja paloturvallisuus. Espoo: Sähköinfo Oy, 1999.
25 Sisäministeriön asetus rakennusten poistumisreittien merkitsemisestä ja
valaisemisesta. 805/6.10.2005.
26 Sähkövoimatekniikkaopus. (WWW-dokumentti.) <http://leeh.ee.tut.fi/svtopus/>.
Luettu 12.11.2005.
27 Tetri, Eino: Uusinta tutkittua tietoa LED-valaistusjärjestelmästä. Projektiuutiset
4/2005, s. 74–76.
28 Weckman, Henry: Poistumisvalaistus ja turvallisuuskilvet. Kirjallisuuskatsaus
tulevan asetuksen tueksi. VTT, Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka. (PDF-
dokumentti.) <www.vtt.fi/inf/julkaisut/muut/2004/vtt_merkkivalo_04.pdf>.
16.4.2004. Luettu syksyllä 11.2.2006.
29 Zumtobel Staff Product Catalogue 2004/2005-UK. Zumtobel Staff GmbH, 2004.
Liite 1: Esimerkki valaistusvoimakkuuslaskennasta pistemenetelmällä 43
Liite 2: Esimerkkipiirikaavio 1 44
Liite 3: Esimerkkipiirikaavio 2 45
Liite 4: Turvavalaistusjärjestelmä, periaatekaavio 46
Liite 5: Esimerkkijohdotuspiirustus, 1. kerros, osakopio 47

Keskusakustojärjestelmä, kaapelointi BMJ-FRHF 3x1,5S

Liite 6: Esimerkkijohdotuspiirustus, 3. kerros, osakopio 48

Omavaraiset turvavalaisimet, kaapeli MMJ 3x1,5S

Liite 7: Elinkaarikustannuslaskelmat 49
Liite 7: Elinkaarikustannuslaskelmat 50
Liite 7: Elinkaarikustannuslaskelmat 51
Liite 7: Elinkaarikustannuslaskelmat 52
Liite 7: Elinkaarikustannuslaskelmat 53
Liite 7: Elinkaarikustannuslaskelmat 54
Liite 7: Elinkaarikustannuslaskelmat 55