The Project Gutenberg EBook of Seitsemän veljestä, by Aleksis Kivi

This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Seitsemän veljestä
Kertomus
Author: Aleksis Kivi
Release Date: April 7, 2004 [EBook #11940]
Language: Finnish
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SEITSEMÄN
VELJESTÄ ***

Produced by Riikka Talonpoika, Tapio Riikonen and PG Distributed
Proofreaders

SEITSEMÄN VELJESTÄ
Kertomus
Kirj.
ALEKSIS KIVI

1890.
_Seitsemän veljestä_ ilmestyi ensimmäisen kerran v. 1870 neljänä
vihkona, yhtenä niteenä 1873.

ENSIMMÄINEN LUKU
Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo erään mäen pohjaisella
rinteellä, liki Toukolan kylää. Sen läheisin ympäristö on kivinen
tanner, mutta alempana alkaa pellot, joissa, ennenkuin talo oli häviöön
mennyt, aaltoili teräinen vilja. Peltojen alla on niittu, apilaäyräinen,
halkileikkaama monipolvisen ojan; ja runsaasti antoi se heiniä,
ennenkuin joutui laitumeksi kylän karjalle. Muutoin on talolla avaria
metsiä, soita ja erämaita, jotka, tämän tilustan ensimmäisen perustajan
oivallisen toiminnan kautta, olivat langenneet sille osaksi jo ison-jaon
käydessä entisinä aikoina. Silloinpa Jukolan isäntä, pitäen enemmän
huolta jälkeentulevainsa edusta kuin omasta parhaastansa, otti vastaan
osaksensa kulon polttaman metsän ja sai sillä keinolla seitsemän vertaa
enemmän kuin toiset naapurinsa. Mutta kaikki kulovalkean jäljet olivat
jo kadonneet hänen piiristänsä ja tuuhea metsä kasvanut sijaan.--Ja tämä
on niiden seitsemän veljen koto, joiden elämänvaiheita tässä nyt käyn
kertoilemaan.
Veljesten nimet vanhimmasta nuorimpaan ovat: Juhani, Tuomas, Aapo,
Simeoni, Timo, Lauri ja Eero. Ovat heistä Tuomas ja Aapo kaksoispari ja
samoin Timo ja Lauri. Juhanin, vanhimman veljen, ikä on kaksikymmentä ja
viisi vuotta, mutta Eero, nuorin heistä, on tuskin nähnyt
kahdeksantoista auringon kierrosta. Ruumiin vartalo heillä on tukeva ja
harteva, pituus kohtalainen, paitsi Eeron, joka vielä on kovin lyhyt.
Pisin heistä kaikista on Aapo, ehkä ei suinkaan hartevin. Tämä
jälkimmäinen etu ja kunnia on Tuomaan, joka oikein on kuuluisa
hartioittensa levyyden tähden. Omituisuus, joka heitä kaikkia yhteisesti
merkitsee, on heidän ruskea ihonsa ja kankea, hampunkarvainen tukkansa,
jonka karheus etenkin Juhanilla on silmään pistävä.
Heidän isäänsä, joka oli ankaran innokas metsämies, kohtasi hänen

parhaassa iässään äkisti surma, kun hän tappeli äkeän karhun kanssa.
Molemmat silloin, niin metsän kontio kuin mies, löyttiin kuolleina,
toinen toisensa rinnalla maaten verisellä tanterella. Pahoin oli mies
haavoitettu, mutta pedonkin sekä kurkku että kylki nähtiin puukon
viiltämänä ja hänen rintansa kiväärin tuiman luodin lävistämänä. Niin
lopetti päivänsä roteva mies, joka oli kaatanut enemmän kuin
viisikymmentä karhua.--Mutta näiden metsäretkiensä kautta löi hän laimin
työn ja toimen talossansa, joka vähitellen, ilman esimiehen johtoa,
joutui rappiolle. Eivät kyenneet hänen poikansakaan kyntöön ja kylvöön;
sillä olivatpa he perineet isältänsä saman voimallisen innon
metsä-otusten pyyntöön. He rakentelivat satimia, loukkuja, ansaita ja
teerentarhoja surmaksi linnuille ja jäniksille. Niin viettivät he
poikuutensa ajat, kunnes rupesivat käsittelemään tuliluikkua ja
rohkenivat lähestyä otsoa korvessa.
Äiti kyllä koetti sekä nuhteilla että kurilla saattaa heitä työhön ja
ahkeruuteen, mutta heidän uppiniskaisuutensa oli jäykkä vastus kaikille
hänen yrityksillensä. Oli hän muutoin kelpo vaimo; tunnettu oli hänen
suora ja vilpitön, ehkä hieman jyrkkä mielensä. Kelpo mies oli myös
hänen veljensä, poikien oiva eno, joka nuoruudessaan oli uljaana
merimiehenä purjehtinut kaukaiset meret, nähnyt monta kansaa ja
kaupunkia; mutta näkönsäpä kadotti hän viimein, käyden umpisokeaksi, ja
vietti ikänsä pimeät päivät Jukolan talossa. Hän silloin usein,
veistellen tunteensa viittauksen mukaan kauhoja, lusikoita,
kirvesvarsia, kurikkoja ja muita huoneessa tarpeellisia kaluja, kertoili
sisarensa pojille tarinoita ja merkillisiä asioita sekä omasta maasta
että vieraista valtakunnista, kertoili myös ihmeitä ja tapauksia
raamatusta. Näitä hänen jutelmiansa kuultelivat pojat kaikella
hartaudella ja painoivat lujasti muistoonsa. Mutta yhtä mieluisasti
eivät he kuullelleetkaan äitinsä käskyjä ja nuhteita, vaan olivatpa
kovakorvaisia vallan, huolimatta monestakaan pieksiäis-löylystä. Useinpa
kyllä, huomatessaan selkäsaunan lähestyvän, vilkasi veliparvi
karkutielle, saattaen tämän kautta sekä äitillensä että muille murhetta
ja kiusaa, ja sillä omaa asiaansa pahentaen.
Tässä olkoon kerrottu eräs tapaus veljesten lapsuudesta. He tiesivät
kototalonsa riihen alla kananpesän, jonka omistaja oli eräs eukko,
kutsuttu »Männistön muoriksi»; sillä hänen pieni mökkinsä seisoi
männistössä lähellä Jukolaa. Johtui kerran veljesten mieleen paistetut
munat, ja päättivät he lopulta riistää pesän ja lähteä metsään

nauttimaan saaliistansa. He täyttivät myös päätöksensä, tyhjensivät
pesän ja läksivät yksimielisesti metsään, kuusi veljestä; Eero pyöri
silloin vielä äitinsä jalkain juurella. Mutta koska he ehtivät eräälle
solisevalle ojalle pimeässä kuusistossa, rakensivat he valkean äyräälle,
käärivät munat ryysyihin, kastoivat ne veteen ja panivat paistumaan
kihisevään tuhkaan. Ja kun herkut olivat viimein kypsyneet, söivät he
maittavan atrian ja astelivat siitä tyytyväisinä kotiansa taas. Mutta
kotomäelle ehdittyä, kohtasi heitä hirmumyrsky; sillä olipa jo heidän
tekonsa tullut ilmi. Männistön muori ärhenteli ja riehui, ja kiivaalla
katsannolla kiirehti veljeksiä vastaan heidän äitinsä, kädessä vinkuva
ruoska. Mutta eivätpä mielineetkään pojat käydä kohden tuota vihuria,
vaan kääntyivät takaisin ja pakenivat jälleen metsien turvaan,
huolimatta äitinsä huudoista.
Meni nyt päivä, meni vielä toinen, mutta karkureita ei kuulunut; ja tämä
heidän viipymisensä saattoi äitin lopulta kovin levottomaksi; ja vihansa
muuttui pian murheeksi ja säälin kyyneleiksi. Hän läksi heitä etsimään,
etsi metsät ristiin rastiin, mutta löytämättä lapsiansa. Saipa asia yhä
kamalamman muodon ja vaati viimein kruununmiehiä käymään asiaan käsiksi.
Sana saatettiin jahtivoudille, joka viipymättä kokoonkutsui koko
Toukolan kylän ja sen ympäristön. Ja nyt läksi joukko sekä nuoria että
vanhoja, naisia niinkuin miehiäkin, jahtivoudin johtamana, pitkänä
rivinä urkkimaan ympäri metsää. Ensimmäisenä päivänä etsivät he
läheisimmillä tienoilla, mutta ilman toivottua seurausta; toisena
päivänä siirtyivät he kauemmas, ja koska astuivat korkealle mäelle,
näkivät he etäältä erään suon partaalta sinisen savupatsaan kiertoilevan
ylös ilmaan. Tarkasti merkitsivät he suunnan, josta savu suitsusi, ja
sitä kohden jatkoivat he retkensä taas. Viimein likemmin jouduttuansa
kuulivat he äänen, joka lauloi seuraavalla tavalla:
»Elettiinpä ennenkin,
Vaikk' ojan takan' oltiin,
Ojapuita poltettiin
Ja ojast' oltta juotiin».
Silloinpa Jukolan emäntä, kuultuansa laulun, ilahtui suuresti; sillä hän
tunsi sen poikansa Juhanin ääneksi. Ja kumahteli usein metsä tulinuijan
paukkeesta; josta kaikesta etsijät nyt varmaan havaitsivat lähestyvänsä
karkulaisten leiriä. Siitä antoi jahtivouti käskyn piirittämään pojat ja
sitten heitä lähenemään hiljaisuudessa, mutta pysäymään kuitenkin matkan

päähän heidän majapaikastansa.
Tapahtui niinkuin hän käski. Ja koska joukko, piirittäin veljekset
kaikin puolin, oli heitä likeynyt noin viisikymmentä askelta, seisahtui
se silloin; ja ilmestyi nyt seuraava näky: Rakettu oli kiven juurelle
havuista pieni koiju, jonka ovella makasi Juhani sammaleisella sijalla,
katsellen ylös pilviin ja lauleskellen. Kaksi, kolme syltää koijusta
loimotti iloinen valkea, ja sen hiilistössä korventeli Simeoni ansalla
pyyttyä teereä päivälliseksi. Aapo ja Timo no'etuilla kasvoilla--sillä
olivatpa he äskettäin olleet tonttusilla--paistelivat nauriita kuumassa
tuhassa. Pienen saviropakon partaalla istui äänetönnä Lauri, tehden
savikukkoja, härkiä ja uljaita varsoja; ja oli hänellä heitä jo aika
rivi kuivamassa sammaleisen hirren kyljellä. Mutta tulinuijaa paukutteli
Tuomas: sylki maakivelle vahtoisen syljen, asetti siihen tulisen hiilen,
ja tämän päälle viskasi hän kaikin voimin toisen kiven, ja jyske, usein
tuima kuin tavallinen kiväärin paukaus, kajahti ympärille, ja nokinen
savu kivien välistä pyörähteli ilmaan.
JUHANI. Elettiinpä ennenkin,
Vaikk' ojan takan' oltiin...
Mutta peijakas meidän kuitenkin viimein täällä perii. Se on niinkuin
kädessä, te mullisaukon pojat.
AAPO. Senhän minä kohta sanoin käydessämme jäniksen passiin. Voi meitä
hulluja! Sissit ja mustalaiset tällä tavalla rähmästelkööt ilmi-taivaan
alla.
TIMO. Jumalan taivas kuitenkin.
AAPO. Asua täällä susien ja karhujen kanssa.
TUOMAS. Ja Jumalan kanssa.
JUHANI. Oikein, Tuomas! Jumalan ja hänen enkeleinsä kanssa. Ah! jos nyt
taitaisimme katsoa autuaan sielun ja ruumiin silmällä, niin selvästipä
näkisimme, kuinka koko joukko suojelevia siipi-enkeliä on meidän
piirittänyt ja kuinka itse Jumala harmaana äijänä istuu vallan
keskellämme tässä kuin armahin isä.
SIMEONI. Mutta mitä aattelee nyt äitiparka?

TUOMAS. Hän mielisi peitota meitä paistikkaiksi, koska vaan kynsiinsä
joutuisimme.
JUHANI. Ai poika, saisimmepa saunan!
TUOMAS. Saunan, saunan!
JUHANI. Kipinöitsevän saunan! Niin, kylläs sen tiedät.
AAPO. Se viimeinkin on saatavamme.
SIMEONI. Hyvin tietysti. Sentähden on parasta mennä ottamaan se sauna ja
päästä kerran näistä härkäpäivistä.
JUHANI. Härkä ei juuri käyskelekkään vapaa-ehtoisesti teuraspenkkiin,
veikkoseni.
AAPO. Mitä jaarittelet, poika? Talvi lähestyy ja meille ei annettukaan
syntyissämme turkkia niskaan.
SIMEONI. Ei siis muuta kuin kotia mars! ja tulla löylytetyksi ja syystä
kyllä, syystä kyllä.
JUHANI. Säästyköön, veljet, säästyköön selkämme vielä kuitenkin muutamat
vuorokaudet. Emmehän tiedä mitä pelastus-keinoa Jumala meille keksii
vielä mennessä parin kolmen päivän. Niin, täällä, täällä pyllyilkäämme
vielä: tuossa päivämme, tuon kantosen valkean ympärillä, ja yömme
havuisessa koijussa, röhötellen rinnakkain rivissä kuin emän naskit
pahnoilla.--Mutta mitä sanot sinä, Lauri pokko, siellä savilaukussa?
Mitä? Käymmekö koreasti pieksiäis-löylyyn?
LAURI. Ollaanhan täällä vielä.
JUHANI. Senhän minäkin parhaaksi harkitsen. Juuri niin!--Mutta onpa
sinulla siellä karjaa oikein aika lailla.
TUOMAS. On sekä karjaa että siipi-eläimiä sillä pojalla.
JUHANI. Huikea liuta. Tulispa sinusta oikein kukkomaakari.

ei yhtään.--Mikä ryssänkukla sieltä nyt taasen heltii kynsistäsi? LAURI. mutta huomasivat pian . mutta ainahan annettaisi pojalle siellä jokin ovenvartijan virka. Siitä oikeasta hääsalista minua piankin nääsättäisi ulos. veljet. Ja katso.--Mutta veljet. ja ruokkii kuin mies sekä pojat että karjat. No no. sillä mahani rupee motkottamaan. Mutta katsonpa jo parhaaksi että heitämme Kuokkalan naurismaan ja etsimme itsellemme toisen. AAPO. Tämä on vaan tuommoinen pikkuinen poika. pane kiehuvaa mujua tuon nauriin paistavalle kyljelle tuossa. Vähentyminen päivä päivältä saattaa pian omistajan vartioimaan maatansa yöt ja päivät. Kas tuota nallikkaa! TUOMAS. Henkemme piteiksi täytyy meidän hieman nypistellä toisen omasta. JUHANI. ja ottakaamme suruttomasti mitä kerralla kupuumme mahtuu. Jos tämä on syntiä. Oivallinen fläätälä. niin eihän tuo pieni variksenjalka minua juuri estäisi pääsemästä vähän parempaan elämään. JUHANI. poikaset.--Kenenpä on vuoro lähteä nauriita varkaisin? SIMEONI. JAHTIVOUTI. Minunpa on taasen käyminen synnin työhön. niin on se niitä pienimpiä kuin tehdään tässä matoisessa maassa.TUOMAS. JUHANI. Tekee poikia kuin mies. Niin haasteli vouti veljeksille. Pane mujua. Poikia kuin tervaskannon päitä. Ei yhtään surua siitä juonesta enää. jos kuolen ilman muuta synninmerkkiä kirjassani. sen mä kyllä luulen. miksi hätäilette? Katsokaa: joukko suojelevia enkeliä on teidän piirittänyt aivan sukkelasti. uskokaamme niin. Oikein fläätälä. jouduttakaa jo päivällinen pöytään. JUHANI. jotka pahoin peljästyneinä rynkäsivät ylös ja kaapasivat juoksemaan mikä minnekkin.--Niin. ja sekin olisi hirmuisesti lystiä.

kauhistuen tiensä teljetyksi kaikkialta. He silloin. Kova oli silloin huuto. Kaiken tien hän pauhasi ja toreli karkulaisia. uhaten heitä uudella pieksiäis-saunalla. Niin kului heidän nuoruutensa päivät: kesät metsissä tai maantiellä kiekkoa heittäessä. oli yhden ja toisen otsa varustettuna aika sarvella. mitkä jalkajuonet olette meille saattaneet. niin myös äiti poikinensa. karhealta poskeltansa. Mutta nähtyään. millä nälän ahneudella he iskivät hampain leipään ja silakkaan.--Heidän äitinsä oli kuollut. jotka saattoivat heitä enemmän kuin ennen muistelemaan huomis-päivää ja siirtymään vähän entisistä menoistansa. johon kertomuksestani poikkesin. Tuli vielä harjaksi . luikkarit. koivun-oksallanne. Silloin lausui taasen vouti: »apajassahan olette. eikä vielä heidän kotia tultuansakaan lakannut myrsky. pyhkäisten salaa kyyneleen ruskealta. luikkarit. Seurasi nyt kuritus äitin kädestä. Vieläpä rakentaessaan pojillensa atriaa laukkutuolille metelöitsi eukko. Ja tämä oli tapaus heidän lapsuutensa ajasta. joka Jukolan avarien maiden ja metsien suhteen ei kuitenkaan ollut suuri. ja kova oli Kuokkalan korvessa rähinä. kumpikin puoli pyrkien kohden määrättyä esinettä. juoksu ja temmellys. ja tuli nyt yhden heistä astua isännyyteen. taistelivat kiivaasti. Mutta puuhaa ja tekemistä on ainakin hävinneessä talossa. ja ponnahti usein kartusta miehelle vasten kasvoja. Tänne. Humisten hyppeli kiekko pitkin tietä. niin onpa tässä teille apumuijia». ja tulvana virtasi hiki heidän kasvoiltansa. Niin päättyi poikien karkuretki. niin että kun he palasivat leikistä. talvet kodon uunin päällä hiottavassa kuumuudessa. Kiivaasti kyllä käyttikin vitsaansa muori. Veljesten parhaita huvituksia oli myös kiekonlyöminen. muori. käyden miehestä mieheen yli koko poikaparven. ja antakaat heille oikein lämpöisestä kourasta. hillitsemään taloa pääsemästä perin kumoukseen ja huolta pitämään kruununveron maksosta. läksivät he kukin kotiansa. Mutta huomasivatpa veljetkin aikojen muuttuvan. että kohtaisitte vastakynttä. mutta jahtivouti vakuutti heidän kuitenkin saaneen liian liepeän saunan. jota leikkiä he vielä miehuutensakin iässä rakastelivat harjoitella. Mutta koska tämä viimeinen toimi oli tehty. Tapahtuipa asioita. käänsi hän kasvonsa heistä. tai poski ajettuneena simpulaksi. jaettuina kahteen joukkoon. pieneksi muistoksi teille. koreasti apajassa. Jos niin. josta ette pääse ennenkuin on teitä hieman suomustettu muistoksi.

Jumala paratkoon! hillitön. sitä ei taida kieltää.kaikelle tälle. Mutta jo on aika viisastua. Haasteletpa oikein. tai oikeammin sanottu. villitty on elämämme ollut aina tähän päivään asti. istuessaan kotona avarassa tuvassa eräänä iltana syksykesällä. Eihän ole vahinko harkita asiaa vielä . Liian hurjasti. Miksi ei jo huomenna? JUHANI. Oikeinpa lautamiehen kautta oli hän antanut heille kiivaan käskyn. Oikein haasteltu! Ensiksi käykäämme lannan kimppuun niinkuin sontiaiset. Ensi maanantaina aloitamme ja juuresta jaksain. Sanonpa: tämä hurja elämä ei käy päisin.--Muistellen näitä seikkoja. Kyllä kelpaa. AAPO. joka tuo hyötyä. myös jalkapuun rangaistusta. Muistakaamme toki: »nuoruus ja hulluus. Niin teemme. ja nouskoon tarhaamme kasat korkeat kuin kuninkaan linnan kultaiset muurit. Nyt viipymättä rakentamaan taloamme kunnialliseen kuntoon taas! JUHANI. vaan on sen loppu viimein hävitys ja turmio. aika on panna kaikki halut ja himot järjen ikeen alle ja etunenässä tehdä se. TIMO. jos toivomme onnea ja rauhaa. että pitäjän uusi rovasti oli kaikessa virkansa toimessa peloittavan ankara mies. sitä ei taida kieltää. SIMEONI. vanhuus ja viisaus». käytellen heitä kohtaan kaikkia keinoja. AAPO. karja. että he tavallista vikkelämmin saattaisivat itsensä lukkarin luoksi oppiaksensa lukemaan. ja paukahtelkoon havutukki Jukolan nurkissa aamusta iltaan. jos käskeekin. JUHANI. vaan ei sitä joka makeammalle maistuu. Liioinkin laiskalukijoille oli hän armoton. Veljet! toiset tavat ja toimet. Onpa tässä elämässä elämää ja maailmassa maailmaa. Niinpä oli hän Jukolan poikihinkin teroittanut tarkan silmänsä. uhkea karja antakoon moskaa puolestansa korotteeksi myös. haastelivat veljekset keskenänsä seuraavalla tavalla: AAPO. liian huolimattomasti olemme eläneet. Ohhoo! JUHANI. Vasta ensi maanantaina.

Mutta yksi pykälä on meillä kohta suoritettavana. että tämä oikeus ja velvollisuus on Juhanin sekä hänen esikoisuutensa että äitimme määräyksen kautta. Mutta katso. Puhu koirillesi ruoskasta. Häh? AAPO. että sitä sopuisasti käyttelet ja yhteiseksi hyödyksi. JUHANI. näetkös. jos vaan sovinto vallitsee ja sarvet pannaan syrjään. JUHANI. Muuttakaamme metsään ja heittäkäämme hiiteen tämän maailman pauhu. niin yksi olkoon esimies ja isäntä. sen tehköön lain ja oikeuden hulja. Ja kuulkaamme jokaisen mieli. AAPO. Lauri. harvasanainen aina? LAURI. Miksi iskette kiinni löysään sanaan? Onhan meillä tässä onnemme sijaa. Tämä on laita: Jos talonpitoomme toivomme järjestystä ja pysyväisyyttä. Sanoisinpa jotain. TIMO. JUHANI. niin se oikeus. JUHANI. . TUOMAS. Mitä sanot. Me tiedämme. Parastani tahdon koettaa.kypsemmäksi. Niin. Mies hourii taas. Jos niin tarvitaan. Et pehmitä kruununmaatani sinä. EERO. AAPO. AAPO. JUHANI. Tarkasti kuitenkin määrättäköön keskinäiset suhteemme. olkoon sanottu: ensi maanantaina. Mutta kun vaan tottelisitte ilman könistämistä ja ruoskaa! Mutta parastani tahdon koettaa. Niin. jos selkäni syystä syhyy. valta ja voima on minun! AAPO. Ruoskaa? JUHANI. et koskaan.

tai pankaamme se vuokralle Rajaportin nahkapeitturille. Ottakaamme punnittaviksi ne pykälät. Mutta minä tiedän. syömme talon ruokaa ja saamme talosta vaatteet. eikö taitaisi hän tyytyä seuraavaan etuun? Periköön hän talosta kappaleen maata. Hän on meille ilmoittanut halunsa siihen kauppaan. viisi nautaa. eleskellen rauhassa omalla pohjallansa.--Katso näin olen tuumaillut. Kuun ensimmäinen maanantai. Mutta toisin tehty vielä järkevämmin tehty. Ja ilman yhtään veroa ja ulostekoa viljelköön tilaansa ja nauttikoon sen tuotteita niin hän kuin hänen lapsensa. Muuttakaamme metsien kohtuun ja myykäämme viheliäinen Jukola. . Vuosittain antakoon talo meille kullekin puolen tynnyrin kauroja kylvöön. on ensiksi valta astua isännyyteen. olkoon aina oma päivämme. Muuttaisimme metsään? Mitä hulluuksia! AAPO. paitsi kylvö. ja siellä. Minä kun tahdon. Jotenkin järkevästi aprikoittu. ja vuosittain olkoon meillä valta raketa yhteishuhta. joka aikaa voittain tuntisi halun perustamaan itsellensä oman asunnon ja perheen eikä kuitenkaan mieli tässä lain voimalla ja maamittarikustannuksilla käydä pirstoilemaan taloa. Me toiset. Mutta hän. ja olkoon hänellä valta raivata itsellensä metsästä heinämaata lisäksi. niin kauan kuin viivymme kotomme rakkaissa nurkissa ja olemme naimattomia miehiä. mutta tulkoon meille silloinkin talosta ruoka. ettei yksikään meistä kernaasti siirry Jukolan armaitten alojen vaiheilta pois. Näin ovat tuumani kotomme ja naimattomuuden kannalta. jonka suuruus on vähintäkin kolmen tynnyrin ala. jos niin tahdot. Sinne rakentakaamme itsellemme iloinen pirtti iloiselle päivänkaltevalle aholle. koirinemme ja pyssyinemme juurelle jyrkän Impivaaran vuoren. JUHANI. Saakoon hän myös osaksensa jonkunmoisen niittulohon. AAPO. Ole huolimatta. ja eihän pakoita siihen tilamme ahtaus. niin että voi elättää pari hevosta ja neljä.ja leikkuu-aikana. teemme talon työtä. mutta vähintäkin kymmeneksi vuodeksi tahtoo hän haltuunsa talon. vaan onpa väljyyttä seitsemälle veljelle näillä mantereilla. LAURI. Tehkäämme niinkuin sanon ja muuttakaamme hevosinemme. Sinulla.--Niin olen minä asiaa aprikoinut. Juhani. JUHANI. johon hän rakentaa huoneensa ja pellot sen ympärille. Mitä sanotte.JUHANI.

LAURI. vien teitä tästä oikein suden travia. rahalla suolaa ja leipää. vaan vieläpä »suolojakin saat jos marjoja tuot». Ellei peeveli. nahoista rahaa.--Muuttakaa. Siellä eläisimme vasta herroina. aina tiellämme. Mutta pianpa kyydittäisivät metsänhaltijat heidän sieltä . mutta liha. No peijakas! annapas mennä koko Noakin arkki aina hiirestä hirveen asti. Eero? EERO. En. jäniksiä. EERO. poika? EERO. susia. kettuja. tuolloin tällöin. EERO. JUHANI. Siinä vasta neuvo: sanoa jäähyväiset suolalle ja leivälle ja imeä verta. Ketuista ja susista saamme nahkoja. veljeni. pojat. TIMO. höyryävä liha olkoon ainoa ruokamme. Ken voi kieltää metsän asukasta tuolloin tällöin lähestymästä kylienkin nurkkia. mäyriä ja pöyrykarvaisia karhuja. JUHANI. vaan tulenpa teitä vielä kyytiinkin. LAURI. verinen.--Näinpä olen itsekseni tuumiskellut yöt ja päivät vuosien kuluessa. Niin tuumailen ja kerran teen. niin metsäneito. suolaa ja leipää eivät tarvitse apinat ja papiaanit metsässä. oravia.pyydellen salojen otuksia. aina pitkänä kantona kaskessamme. pyydellen lintuja. elämme rauhassa kaukana maailman menosta ja kiukkuisista ihmisistä. JUHANI. Onko peeveli riivannut sun aivos. hilloa lihaa kuin hyttyset ja Lapin noidat. muuttakaa. Miksi emme taitaisi pureskella metsässäkin suolaa ja leipää? Miks' emme? Mutta Eero on irvihammas. Nahoista saamme vaatteet. aina kuinka tarpeet vaativat? Vai isketkö minua silloin puulla päähän. minä en kiellä. Ottakaamme asia harkittavaksi juuresta jaksain. Ja söisimmekö vielä kettua ja suttakin Impivaaran komeroissa kuin karvaiset vuoripeikot? LAURI. Niin tuumailen ja kerran teen.

katto kultainen päämme päällä! JUHANI. silloinpa. jossa riipumme kynsin ja hampain. LAURI. että kolkutan ovellesi enää. en käske. Elleivät ajat parane. lämmin pirttini on valmis. Mutta katsos. me muutamme tästä Sompion suolle kuin keväiset kurjet. niin kauan kuin se vähänkin suurukselle hajahtaa. vastoin miehen parhaita tuumia. minä tiedän sen. jonne piankin tästä vilkaisen. olkoon sanottu. TUOMAS. Lauri. TIMO.--Vappuna muutan. Tuomaskin! Sinäkö muuttaisit myös? TUOMAS. Voi peeveli! tuntuupa kuin näkisin sen metsän takana ilman ihanan lakeuden. No. Kukatiesi tulen minä kanssas. niin olkoon metsä takataloni.--Minä muutan tulevana Vappuna Impivaaran aholle. asun isoisämme turpeentuneessa sysikoijussa. LAURI. lepään vasta rauhan majassa. Minä muutan Vappuna vaikka lähestyisi Jukolan taloa makean leivän päivät. jos nyt kova onni kiertäisi tässä kaikki nurin niskoin. Haidjai! Mutta kas jos totuuden tunnustan. ja ilma ja tuulet soi! JUHANI. JUHANI. TIMO. Te hullut. koska sen kerran heitin.takaisin. . Tosi. kunnes pieni. tehtyäni oman päivätyöni. TIMO. mitä aattelette?--Muuttaa metsään! Miksi? Onhan meillä talo ja huoneet. me kaksi. Minä tulen. kuullellen kuinka kontio korvessa viheltää ja teeri puhaltelee Sompiossa. meillä on talo. niin seuraan teitä minäkin. »Toisen kerran tullessa on kotoinen kynnys korkee». Minä en kiellä. ja älä luule. niin Laurin aikeessa on salaista vetoa. Sinä ja minä. Lauri. AAPO. tee niinkuin sydämesi parhaaksi katsoo. Ensiksihän siellä. Elleivät parane tässä ajat. LAURI. minä takaan sen. Metsä houkuttelee.

se joko saattaa pään harmaaksi ennen aikoja tai tuo meille elämän poudan ja päättää viimein päivämme illan kultaruskoon. SIMEONI.--Mutta katsellaanpas erästä toista seikkaa. ja käykäämme taasen pykälään. ja kaikki käy hyvin. jotka ulottuvat aina alipuolelle miehen napaa. Huomaa siis mitä sanon: Emännätön isännyys on puoletonta ja ontuvaa. talo ilman aitan polulla astelevaa emäntää. TIMO. . Muistettava on.. että hän on perisynnin tunnusmerkki ja esikuva. mustassa pitkätakissa. vakavaksi taatoksi vilttihatussa. se sarvipää saatana helvetistä. niinkuin Aapo sanoi. niin kylläpä löydämme aina syitä niskaharjastemme kohotteiksi. TIMO. Sillä se on täällä meidän tärkein askelemme. Vanhan Aatamin olen aina aatellut vanhaksi. joka tässä oikeammiten olikin kysymyksenä. jos vaan itse kukin kohdastamme harrastelemme yksimielisyyttä ja sovintoa. polvihousuissa ja punaisissa liiveissä. Juhani. ajellen härkäparia. Mutta kas jos riitaa etsimme. mitä tuumiskelemme noista kahdesta meidän torpistamme: Vuohenkalmasta ja Kekkurista? AAPO. Niin on laita siinä kohdassa. kuin sanoin. että niiden molempain hallitsijat möyrivät kerran maansa raa'asta. hän astelee edessäni. ja heitä ei siis karkoiteta turpeiltansa pois--joka oliskin väärin--niinkauan kuin on heillä mahtia pitää sarkojansa ruokossa.--Aapo.--Minun tyhmän pääkalloni mukaan on Aapo ylimalkaan harkinnut asiat jotenkin järkevästi.--Niin. On niinkuin suden pesä ilman naarassutta.koska viimeiset tuutissa kolisee. ja sittenkin määrää laki heille tilasta jonkun vanhuuden turvan. Missä emme löydä sitä niinkauan kuin tuo vanha Aatami kutittelee ja kutkuttaa meissä täällä luun ja nahan välissä? TIMO. talonpidon toimeen ja raatamiseen nyt iskemme peloittavalla vauhdilla. Tämä uskon-pykälä jääköön. mutta sellaisena pokkona. joka luullakseni on jotenkin napakassa. kolkosta korvesta. Sitä en voi auttaa.. totisesti ontuupa se. Minä tiedän. ja pysykäämme asiassa. Sellaisena ukkona astelee hän aatoksissaan ja ajelee härkäparia. se ensiksi nyt koskee. Ja sinuunpa. tai niinkuin saapas ilman toista saapasta. perisyntiä. JUHANI. SIMEONI. Vanhalla Aatamilla tarkoitetaan synnin juurta.

Mutta missä on emäntä itse? Tuolla hän pihalla taasen lypsää vääräsarvisia nautojansa. veljet. joka unisena uuninpäältä killistellen katsahtelee. ja virtana juoksee hiki hänen otsaltansa. ja nyt hän pyrynä kohentelee uunia. hyörii ja pyörii. talon uskollista vartijaa portaalla. viimein itsekin. että mieleni täyttä päätä on jo iskenyt tyttöön. kääntyy ja keikkuu. rakentaa miehellensä suurusta pöytään. veljet.--Tämä. nousee viihdyttämään pienoista lastaan. niin! Tunnustanpa. Niin. ja suuri on kerran tilinsä tuomiolla. elleivät petä minua vanhat merkit. nimittäin. joka ammentaa hohtavasta kidastansa tulta ja savua. evästää heidän metsään ja siitä kiirehtii hän kiulu kourassa tarhaan. josta toivon saavani avion ja hyvän. . luullakseni. Tuskittelematta hän yön kuluessa nousee sijaltansa hetkettäisin. Mutta eihän vieläkään ole työnsä ja toimensa kaikki. joka valaisee ja lämmittää. syö kimpaleen leipää. pyrkii taivuttamaan minua naimiseen. lypsämään kirjavan karjansa. Se. Mutta eipä unohda hän halliakaan. Nyt hän leipoo. Talo ilman aitan polulla astelevata emäntää on niinkuin pilvinen päivä.--Niin hän hyörii ja pyörii. JUHANI. varras ladottuna vartaasen. Vaimo. miesten tullessa metsästä. niin hän kääntyy ja keikkuu. No noh.--Niin. eikä kissaa. lapsi rinnoilla. Isännän. Tosi! Mutta äläppäs huoli. Minunpa edesvastauksessani olette nyt kaikki yli summan. isännän hartioita painaa täällä hirmuinen taakka. Mutta hyvä emäntä on talon kirkas aurinko. täyttyy piankin. einehtii. vahtoinen harja. ja sen perheenpöydän päässä asuu ikävyys kuin riutuva syksy-ilta. nyt on hän pöydän ääressä. sotkee taikinansa. nyt keikahtaa hän tuolla peräpenkin päässä leipä kämmenillä.--Katso: ensimmäisenä jättää hän aamulla vuoteen. sotkee vielä toisen taikinan kaukaloonsa nousemaan. Nyt hän. muistakaa se. toiset päivät ja toiset konstit meitä lähestyy. sanoit sinä. Aapo. kallistuu hän siunaten vuoteellensa. vartoo heitä höyryävä illallinen pestyllä pöydällä. joka tuossa itkee hyyryttelee kehdossansa. tunnittaisin.--Ja nyt hän taasen hyörii ja pyörii. Hyvin puhuttu.AAPO. on tarpeellinen kappale huoneenhallituksessa. joista raitis elämä liehahtaa alas. paistetun silakan ja ryyppää haarikosta piimää päälle. leipoo sen leiväksi ja paistaa. ja käsitänpä puheesi tarkoituksen. ja kiulussa helluu rieskan sohiseva. Toivos. minä ymmärrän. Mutta katso: päivän laskiessa on hänellä leivät katossa. Ja silloinpa. leipäin noustessa. on oivallinen emäntä. ja vasta. koska toiset jyräävät jo sikeimmässä unessa. ja päälleni otettava isännyys minua ankarasti huolettaa.

vaikka tunnette sydämmeni perin pohjin. ja sano meille nyt. Tämä jääköön. Itse minäkin vastaan.TUOMAS. Sen tahdon sanoa huikailematta. AAPO. niinkuin karriainen kuumana kesänä takerrutte vimmatusti turhaan. JUHANI. JUHANI. JUHANI. Mitä te mörisette? Mutta ah! minä aavistan jotakin. TUOMAS. huomaa. heh! AAPO. merkittömään sanaan. että sellaiset lauseet synnyttävät pahaa verta. Mitä sanot? AAPO. Kuule: jo vuosia on aatokseni tytössä hartaasti askaroinut. TIMO. Minä närkästyn! AAPO. TUOMAS. joka sydämmesi on puoleensa vetänyt. Minä olen isäntänne. Kiusallinen asia. Hm. minunpa kämmenpäistäni imetään kerran vereni teidän tähtenne. Likka. on »Männistön muorin» Venla. JUHANI. mutta niinkuin terva. ja varjelkoon meitä Herran poika! Mitä? Puhukaa suunne puhtaaksi! AAPO. jos mielit. Veli Juhani. Kas. Hm. Venla. . Sinun? Mitä vasten? JUHANI. SIMEONI. ken on tyttö. Itse vastaan minä sekä ruumiini että sieluni edestä. jota armottomasti rakastan. vai Venla. minä vaan sanon. kas! Mutta olkoon kaikki taivaan isän huomassa. AAPO. Hm. En tarkoittanut pahaa verta enemmin kuin pahaa lihaakaan.

Jos hänen on Luoja minulle suonut. huhtoi minua tiitistä silloin oikein vahvasti ja muistanpa sen löylytyksen. sen teen. Hän on sinulle suotu ja minä otan hänen. ja vahvasti. Timokin! TIMO. ellet todenteolla voi mieltäs hillitä. Vaiti. vai niin. »Herran poika ja Kaitarannan Kusta!» Mutta Eero? EERO. Tosin pieksi hän minua kerran aika lailla. Hyvä. JUHANI. Hyvä! Entäs Timo? TIMO. Kuitenkin pidän tuosta luntusta paljon ja tahdon myös parastani koettaa saada häntä vaimokseni. jos nimittäin hän rakastaa minua takaisin. sen tunnustan. no noh! JUHANI. Hyvä. Jaa-a. JUHANI. Mitä sanoo Tuomas? TUOMAS. Minä teen saman tunnustuksen. Vai niin. Niin. hyvä! Mutta mitä sanoo Lauri? LAURI. niin! Astut siis tielleni myös? TIMO. TIMO. JUHANI.SIMEONI. En suinkaan. Tyttö on minulle vahvasti rakas. en suinkaan. JUHANI. Älä yhtään. saman vilpittömän tunnustuksen. tyttö miellyttää minua kovin. vaiti! sillä nyt on kysymys tokko häntä rakastat. mieltäs ja kieltäs. hyvin hyvä! Hahaa!--Ja Timokin. JUHANI. Mitä on minun tytön kanssa tekemistä? JUHANI. Teen saman vilpittömän tunnustuksen. Kiusallinen asia. jaa-a. sen tunnustan. Kenen puolta pidät? . JUHANI. niin miksi murehtisin? EERO.

pöllö! JUHANI. Mitä huolit siitä. pojat. Tässä olen minä ja minun halkoni. Tuleepa tästä kuitenkin soppa.LAURI. LAURI. veitsi. ja syyttäköön hän itseänsä. kultaiset veljet. kirves tai halko. Mutta kyllä sinun opetan. vaikka vähän matalampi muita. Pojat. LAURI. Tässä seison aseissa. pakanallinen ja turkkilainen on tämä meteli. Kyllä sinun opetan kohta. Siihen en pistä lusikkaani minä. Hirveä. paitsi Lauri. EERO.--Ottakaa halkonne. Mene hiiteen halkoinesi. Pois luovun minä. ottakaa halkonne. JUHANI. Istu ja pala! SIMEONI. Ottakaa halkonne. Sinä. kavun napu! Mutta kas kun huomaan taas tuon pilkallisen. EERO. ja näkyypä kuin tekisit vaan leikkiä koko asiasta. jos niin tarvitaan. tuon salaisen. ja astukaa esiin. mutta leikistä luovun minä ja heitän naima-asiani Herran huomaan. Minä en tahdokkaan vihaa ja riitaa. Halkos'. pojat. jonka pääkuori saa siitä päreen. JUHANI. tuon förpiiskatun irvistyksen naamassasi. ja yksi kaikkia vastaan ja kaikki yhtä vastaan kuin seitsemän sonnia! Olkoon menneeksi! Halko on aseeni. JUHANI. jos on teissä miehen vastusta. Jukolan veljeskunta ja sukuni suuri! Nyt isketään. mutta jos niin tarvitaan. kun vaan halkoni tekee totta? JUHANI. En takerru asiaan. pojat! TIMO. . ja maa ja taivas täräjää! Nyt. Kaikki siis. JUHANI. en tuolta enkä täältä. tuohon visapäiseen tartun minä. Tuomas! TUOMAS.

Mutta ensin pari sanaa. Tässä visapäisessä halossa. JUHANI. Lyö tänne! JUHANI. Juhani. Et lyö. Varro. Katsos. se on juuri se tavallinen ja oikea jussin-tukka. Kauhistunpa. katsos. pehmitänpä muutoin pääsi. EERO. tässä nyt seison makkarahalko kädessä. kuinka tämä halko tutisee. Aapo. ja sitten tapelkaamme kuin hullut .--Kas niin. Sitähän minun tulee armo. että sataa täältä takaisin ja ehkä sataa oikein rakeita suuria kuin halkoja. Pois! minun tulee sinua armo. kuinka silmäs pyörähtelee ja tukkas seisoo pystyssä kuin takkuheinä. sinä Jukolan kristillinen veliparvi. Anna seista. Kurja on ihmis-lapsi. varro. sillä se jo tutisee ja tärisee kuin kerjäläinen. Sentähden siirtykää te sivulle. JUHANI. katsellessani muotoasi nyt. Lyö! Luulenpa.JUHANI. ettäs pysyt koreasti nurkassa. veli. Mielinpä sitä pöllyttää hieman. AAPO. Tulta ja sarvipäitä! AAPO. AAPO. katsos. nähdessäni. Kyllä. Ota halkos! AAPO. siirtykää sivulle jaloista pois!--Käy halkoos. Vie ajoissa nurkkaan tuo hirveä leukas. tai ota halkos ja puolusta itseäs. kunnes minäkin tempaisen kouraani aseen. ja kajahdelkoot Jukolan seinät pääkallojen haljetessa. AAPO. nytpä se hiiskuu sanasen. Sinä peukalo! Parasta. EERO. Mene tunkiolle sinä. Juhani! JUHANI. Juhani! EERO. JUHANI. anna seista. Missä on järkes? JUHANI.

joihin mielistymme!» JUHANI. niin teemme kuin miehet ja oikeat veljet. Häntä kiittäkäämme. Sinne minäkin. ja kaikkein vähimmin voi hän vihansa vallassa suorittaa rakkauden asioita. niin se meistä. ettet saata minua itkemään. toivoen. niin luulen. SIMEONI. taitaisko hän kellenkään meistä sydämmensä lahjoittaa. hän on umpisokea näkemään. että käymme kaikki miehissä ja yht'aikaa hänen luoksensa ilmoittamaan vakaasti asiamme. Me kiitämme sinua. Hän. kysyen hartaalla mielellä ja kielellä. SIMEONI. Mies. eikä paljon puutu. juuri niin. ja siitä häntä kiittäkäämme. Aapo. Simeonin kiitosvirrestä. Tuonne paiskaan halkoni. katselevat alas päällemme. Jos teemme niin. Juhani.--Huomatkaat: mies vihan vimmassa on verta-janoova peto. että laita on näin. JUHANI. haasteletpa. kas niin. TIMO. Timo ja Lauri. veisatkaamme oikein »Simeonin kiitosvirsi». saakeli vie. mutta toiset tyytykööt napisematta kohtaloonsa. joka saattoi veljet halkosilleen. Aapo pitää peilin edessämme. joka jäi osattomaksi. kas niin. kiittäköön onnensa päivää. Näenpä siis parhaaksi. jonka seurassa käsi kädessä hän mielisi vaeltaa yli elon ohdakkeisen mäen. Kiitoksia vaan. pilkkaa ja virnistystä taas! TIMO. Tuomas ja Aapo. että hänkin vielä kohtaa määrätyn siippansa täällä. kuin taivaan enkeli. jos hän kehenkään meistä suostuu. SIMEONI. yhtä ainoata vaan. Pilkkaa. . Simeoni. mikä on oikeus ja kohtuus. Jos nyt tyttö on myöntyvä. jolle lankesi toivottu arpa. EERO. Mutta jos nyt kuitenkin koettaisimme järjen kannalta katsella tätä seikkaa. huutain meille korkealla äänellä: »Kas niin. seisten reunalla kiiltävän pilven. nielköön kiusansa. vaan ei ihminen. Tyttö ei taida meitä kaikkia rakastaa. Ole tekemättä pilkkaa.sudet. Jumalan sanasta. minun pikku-Eeroni! Olettepa poikia. Ja tämä riita loppui niin kuin jo alusta tahdoinkin. Eero. Ja silloinpa isämme ja äitimme kirkastetut haamut astuvat ulos taivaan hehkuvasta portista ja.

Mutta ethän pääse. EERO. Timo! . anna tuo keppi tuolta nurkasta. mutta tehkäämme se rakkaalla kädellä eikä vihan kiukussa. Ah. Eero. Turhaan pyristät. poikaseni. Lyökääs. niin nuori ja niin paatunut! SIMEONI. Sitä sappea! Vai pistät tulen nurkan alle? Ah sitä sappea! SIMEONI. pidä häntä koreasti polvillasi. ja oikein rakkaasta kädestä. Keppi tänne. SIMEONI. vaan ei ulos. vaan huokaan sinun tähtes. EERO. Eero! Niin. niin tulen pistän nurkan alle. Niin nuori ja niin paatunut! Eero. SIMEONI. Sillä äiti kasvatti sinua liian hempeästi.AAPO. Kas tuossa. Vähemmästäkin on sappi haljennut. Vihan kuritus ajaa perkeleitä sisään. Älkää helvetissä! JUHANI. Herra varjele sitä sappea! JUHANI. kun nyt löi minua! EERO. JUHANI. Timo. minä lasken housunsa alas. SIMEONI. Kas niin. Ennustanpa. JUHANI. et. te sen vietävät. No tuota jumalatonta. niin kauan kuin sydämensä vielä on nuoruuden norja ja taipuvainen. Teenpä totisesti tulta ja savua. EERO. SIMEONI. nyt en sano muuta. Kas tuota kiiskiä. tulta ja savua teen! JUHANI. JUHANI. Äläppäs häntä hellitä. Tuleppas tänne. Ja vasten kuonoa. Juhani. knääkkä. Meidän tulee häntä kurittaa. meidän kerran tai kaksi täytyvämme antaa sinulle oikein isän kädestä.

Hän tarvitsee vähän saparollensa. . Ja tämäkö? koivuinen? JUHANI. mutta järkevästi eikä vallan voimia mukaan. kunnes ohdake ja rikkaruoho voittaa nisun. AAPO. Lyö. SIMEONI. LAURI. LAURI. TIMO. AAPO. Älä koske häneen. saatappas se tänne. SIMEONI. JUHANI. Antakaamme hänelle anteeksi. Katselkaamme vielä yhtä pykälää. anteeksi. Enhän sitä löydä. Laske poika irti! Paikalla! TIMO. TUOMAS. Antakaa pojan olla! JUHANI. Et nyt koske häneen sormellaskaan. Mutta minä menen ma'ata. tämän kerran kumminkin vielä. Sinä sokko. Kyllä minä tiedän. Sama juuri. JUHANI. mielen ja kielen. LAURI. Saakoon hän anteeksi. se Eero-poika. Mene nyt ja kiitä onneas. Anteeksi. SIMEONI.TIMO. Ei yhtään iskua. sanon minä! TUOMAS. etkö näe sitä nurkassa tuolla? TIMO. JUHANI. Ja rukoile Jumalata lahjoittamaan sinulle uuden sydämmen. ja niin koetamme koota tulisia hiiliä hänen päänsä päälle.

niinkuin on rovastimme käsky. Ja puhkailla. Tule kanssani. JUHANI. että niin on tässä tehtävä. maata röhöttää tuolla kirkon porstuassa kuin musta karju. Se tehkäämme. Ja te tiedätte. Jalkapuuhan meitä vartoo. aapisen ensimmäistä kirjainta. ellei hän näe meiltä jokapäiväistä ahkeruutta ja harjoitusta. Juuri tällä helvetin pihdillä on meitä rovastimme uhannut. TOINEN LUKU . Minä pelkään. Minulla on niin kova pää! AAPO. Saispa siinä hikoilla mies. Eero! JUHANI. kirkkolain mahdilla. TUOMAS. veljet. ja kuitenkin on sanantaito kristillisen kansalaisen välttämätön velvollisuus. musta jalkapuu. Ma'ata menen. JUHANI. Mutta mikä on pykälä.TIMO. ennen kuin viedään meitä kruunun vauhdilla. AAPO. ellemme itsiämme opeta kiltisti lukemaan. mennään ma'ata ja unohdetaan tämä maailman viholaispesä. ammoittaen jynkästi ympyriäisillä lävillänsä. joka sateessa höyryy ja ryöhää. Mutta siihen voidaan meitä pakoittaa lain mahdilla. Jumala paratkoon! onhan laita. Eero. jonka suoritusta tahdot? AAPO. tuottakaamme itsellemme aapiskirjat Hämeenlinnasta ja lähtekäämme lukkarille kouluun. mikä kruunun kone meitä vartoo ja meitä mielii temmaista hampaisinsa. Käykäämme juoneen. Ihmisten tekemänä on tämä konsti ollut ennenkin. ettemme tunne A:takaan. joka. Jumala armahtakoon meitä! Mutta olkoon jo huomiseksi tämä tuuma ja menkäämme levolle. minä pelkään. Mahdotonta oppia lukemaan. Tule. ja saattaapa hän uhkauksensa toteen. Mutta voimallinen tahto vie miehen läpi harmaan kiven. se kurja kekonen. JUHANI. se on varma asia.

JUHANI. mutta Tikkalassa on tänä vuonna renki. niin! ei nyt muuta tällä erällä kuin naimaan kaikki ja yht'aikaa niinkuin pojat. Niin minäkin. vaan istuivat vielä hetkeksi levähtämään. Kaiketi lähtevät he. Niin. Syövät he nyt aamuistansa Jukolan pitkän. Ja eilen piti niin äitin kuin tyttärenkin lähtemän sukulaistensa luoksi Tikkalaan nauriita liistimään ja puolaimia poimiskelemaan. ja mikä heistä alakuloisesti tuijotteli alas permantoon. Aina myöhään syksyyn? Minä tulen kovin levottomaksi. kaikkein kysymysten kysymys. JUHANI. Tänä aamuna ovat veljet nousneet ylös kovin äkeinä ja äänettöminä. ja onpa hänen käymisensä nopsa. josta haamoitti muorin tönö punapielisellä ovellansa. honkaisen pöydän ääressä. Mennään siis likalta kysymään. aatos kouluretkestä.On tyyni syyskuun aamu. TIMO. viipyäkseen siellä aina myöhään syksyyn. JUHANI. eivät he kuitenkaan rientäneet heti matkaan. mikä taasen katseli punakansista aapiskirjaansa. Vaiti he istuivat. ehkei ollut heidän muotonsa iloinen. ja näkyy heille maittavan ruskeat herneet. on matkaan-saattanut tämän. Kaste kiiltää kedolla. Niin. käännellen sen tukevia lehtiä. tehdä kysymys. TUOMAS. Mutta atrioittuansa. vaan kiusan karmeus väikkyi heidän kulmakarvoillansa. harjanneet tukkansa ja pukeutuneet pyhävaatteisinsa. joka on pulski poika ja suuri vekkuli. Sillä tänäpänä olivat he päättäneet lähteä lukkarin luoksi kouluun. pesneet kasvonsa. Pirtin eteläisen akkunan ääressä istuu Juhani. ja sinne menisi pian meidän kaikkein toivo. johon heidän kohta tulee lähteä. tahtoisiko mielensä taipua ja sydämmensä syttyä. Venla tuolla astelee pitkin polkua. katsahdellen ylös kiviseen mäkeen ja tuuheaan männistöön. Sen katson parhaaksi minäkin. niin! Herra varjele meitä! Mutta ei . Parastahan siis tehdä tuossa tiimassa se merkillinen temppu. AAPO. sumu kiiriskelee kellastuneiden lehdistöjen tutkaimilla ja haihtuu lopulta korkeuteen.

koko ulkomuotomme on kristityn ihmisen kaltainen: siisti ja niinkuin uudesta syntynyt. Kenen autuuden päivä. poika? EERO. EERO. Jumalan edessä ei ole mitään mahdotonta. Uskotaan. JUHANI. Toisin sanottu. Mistä olis tullut varat meidän talollemme minua kouluttaa? Muistakaa: keikkuupa siinä yksikin pussi kodon ja koulun välillä. JUHANI. Ja olkoon se myös autuuden päivä. Vaiti. toivotaan ja rakastetaan kaikki yksimielisesti.--Mutta Venlan luoksi! Nyt on otollinen aika. kenen? Ahaa! kuinka luulet. pestyinä ja harjattuina. AAPO. . Kova onni ei päästänyt sinua kouluun. Eero! sillä nyt mennään naimaan ja samaa tietä kouluun. Vaikka meidän kaikkein. Äläst. Mutta käyttääksemme tointa kunnollisesti. haarapussit olalla. JUHANI. haihtuvat pois kuin lirisevä puronen santaan. AAPO. naimaan! Nyt olemme puvussa parhaassa. Totisesti! oletpa syntynyt papiksi. Mutta sinäpä juuri oletkin tähän toimeen niinkuin valettu. JUHANI. Olkoon menneeksi. Sinulla on hyvät lahjat: puhees on aina herättävä tulta ja leimausta miehen povessa. Mitä tiedän minä? ja miksi haastelemme lahjoista? Täällä metsissä ne katoovat tietämättömyyden sumuun. KERO.auta. AAPO. että hän tulis meidän kaikkein vaimoksi. olkoon meistä yksi niinkuin puheen-kannattaja tuolla mökissä. Tärkeä pykälä. vaan naimaan. SIMEONI. JUHANI. Kuinka Jumalan nimessä se olisi mahdollista? EERO. JUHANI.--Minä tulen kovin levottomaksi.

Kana kuoli! SIMEONI. Joko taas? Mutta kukostapa muistan sen kamoittavan unen.--Mitäpä nämät elävät tarkoittaa? SIMEONI. Eero! JUHANI. jolla ei ole tässä lähteessä yhtään nautaa. JUHANI. Isämme! JUHANI. Kukko kuoli! SIMEONI. SIMEONI. vartioitkoon niitä sioilta. ehkä on se meille terveellinen varoitus. Kaiketi niin. JUHANI. Pussimme jätämme ulkopuolelle muorin mökkiä. Sittenpä kohta kaiken maailman hiiret. naima-asiaan. vaan käykäämme juoneen täyttä päätä. rotat ja kärpät pesän kimppuun. SIMEONI. Olkoon niinkuin tahdotte. rotat ja hiiret ja kierittelivät . Jukolan seitsemän poikaa! JUHANI. EERO. Syntisiä himojamme ja maailman hekumaa. Mennään nyt! ja astukaamme morsiushuoneesen aapiskirja kourassa. joka raivosi minua menneenä yönä.ennenkuin saadaan poika puusäkkiin. Liioinkin jos kukkolehden näkyviin käännämme.--Mutta asiaan taasen. JUHANI. Minä astun esiin yhteiseksi puheenjohtajaksi ja koen haastella kuin viisas mies. Kerro se. ja Lauri. Käykäämme juoneen. Uneksuinpa.--Tulivat kärpät. se antaa meille vähän niinkuin juhlallisuutta. SIMEONI. JUHANI.--Herrajesta! Mutta eihän auta. Äitimme! JUHANI. että oli tuolla uunin päällä kananpesä ja siinä seitsemän munaa. Mutta yksi munista oli hassun pikkuinen.

»Koskas anti pahaa tekee?» JUHANI. . mullikka! TUOMAS. Kitas kiinni. astelivat kivistä mäkeä ylös ja seisoivat lopulta ulkopuolella Männistön muorin mökkiä. kolistelivat ja kalistelivat munia. maiskuttelit makeisias. SIMEONI. jotka pian särkyivät. EERO. Munat rikottiin ja hirmuinen ääni. Hyvää unta. Tehkäät se molemmat ja lähtekäämme matkaan. näinpä että aapiskirjan kukko muni sinulle ahkeruutesi ja viisautesi palkinnoksi aika läjän karamellia ja sokerin paloja. poika. katkeraa: sinä haisit siinä kuin helvetti. Huomaa tämä. Sinä iloitsit kovin. äänettöminä he astelivat yli perunakuoppatöyrään. mutta rupesimmepa viimein kuitenkin kokoilemaan ja keittelemään tuota seka-melskaa. Miksi vaan vähän? JUHANI. AAPO. Vai annoin sinullekin. ja se rikkomus oli suuri!» Niin huudettiin. Kovin katkeraa unta näin minä sinusta. EERO. Perätysten. nyt huusi mun korvaani uunin päältä: »kaikki on rikottu. liioinkin jos antaisin sinulle vähän kepistä. Olihan se hyvinkin tehty. EERO. EERO. JUHANI. kuin monen kosken pauhu. Ei koskaan. JUHANI.ja vierittelivät. ja me söimme sitä vallan mieluisasti ja annoimme myöskin naapureillemme. Ottakoon kukin pussinsa ja aapisensa. Katkeraa. Niin läksivät he kosimaan naapurin tytärtä. Eero. ja saimme siitä lopulta sitä niin kutsuttua munakokkoa eli munakokkelia. JUHANI. ja siitä pikkuisesta munasta leimahti kovin karvas haisu. Mutta minä näin sinusta oikein makeata unta. annoitpa vielä minullekin.

Mennään nyt! . Ämmähän se oli. JUHANI. Jumalan luoma.--Onko kellään sormusta? EERO. se kämä-leuka. Sitä et tarvitse. Venlan rukki pörrää siellä kuin iloinen sontiainen kesä-iltana. Lauri. Aina kuinka asiamme luonnistuminen vaatii. LAURI. niinkuin vähän pyörässä päästäs. Ei juuri hätää. veljeni. ennustaen poutaa. Olethan. ja sinä. Et suinkaan. tuleeko meistä kenkään ja ken meistä tulee tekemään tämän iloisen ostoksen. AAPO. Siinäpä se on: nuorenmiehen pitäisi aina käydä kiiltävä sormus plakkarissa. mutta minä sika en tuota hoksannut. Onko kellään sormusta taskussa? TIMO. Kourassasi. kunnes palaamme morsiushuoneesta takaisin. No peijakas! Tässäpä seistään nyt. istu uskollisena vartijana. JUHANI. tietääkseni. JUHANI. Ja eilen oli meillä reppuryssä Iisakki. muillakaan. Viivyttekö siellä kauankin? JUHANI. Ei minulla eikä. Ja parasta onkin saadaksemme ensin varma tieto. Mutta enhän ole vaan no'essa kasvoiltani? EERO. Ne välikappaleet taidamme ostaa itsellemme jälestäpäin. Tässä ollaan. Mennään nyt! Missä on aapiseni? AAPO. JUHANI. Ken aukaisi ovea? Venlako? TIMO. vaan oletpa puhdas ja lämmin kuin vasta munittu muna. veljeni. JUHANI. jolta olisin tainnut ostaa sekä sormuksen että kaulaliinan.JUHANI. JUHANI. tähän jätämme pussit.

Astukaa sisään. et totisesti uskaltanutkaan. sinä harakka. Vartokaa! Minä olen nuorin ja mahdan aukaista teille oven ja tulla itse viimeisenä. Mitä tuommoisesta variksen poikasesta? Hänen peittäisi Venla huppuun. Jaa-ah! kuinkahan tuo luonnistui? Tulitkos sisään kanssamme. Näinhän. Astuivat he muorin matalaan mökkiin. Mutta eukko. silmät pöllöllään ja tukka pystyssä kuin piikkisian harjakset. ehkä melkein liian leveä. kuinka paljon olenkin sinusta uneksinut. Suvin ja syksyin keikkuu hän ahkerasti kantoisilla ahoilla. eivätkä he huomanneet. Kuinka luonnistui asia? JUHANI.ja puolain-töyräillä.EERO. ja vahvaksi sanottiin häntä myös. Kauniiksi kutsuttiin neitoa. kas. pojat!» Ulos kävivät he viimein kaikki närkästyksen muodolla ja läksivät käyskelemään kohden kirkonkylää. sanaakaan vaihettamatta keskenänsä. mutta itse jäi hän ulkopuolelle. Mutta koska he olivat ehtineet huoneesta noin viisikymmentä askelta. Varreltansa oli hän lyhyt. Hänen hiuksensa olivat ruosteenkarvaiset. Juhani edellä. sinä variksen poikanen? Mutta etpä uskaltanut. noukkasi Juhani maasta nyrkin-kokoisen kiven ja. keikkuu ja hikoilee tyttärensä Venlan kanssa. suu myös sulava. kunnes Eero viimein avasi suunsa ja lausui: EERO. ja Juhani astui kiivaudella ulos. vakaasti kantapäissä. menneenä yönä sinusta vielä . on riepas ja vireä eukko. hän käyttelee elinkeinoksensa kananhoitoa ja marjannoukkimista. Niin astuivat he sisään. Mutta kas. jotka vielä viipyivät sisällä: »tulkaa pois. katsanto viekas ja terävä. Aapiskirja kourassa ja haarapussi olalla veljet astelivat perätysten pitkin kirkkotietä. mutta harteva ja palleroinen. Tämän kaltainen oli veljesten lempilintu männistön suojassa. ja toiset seurasivat häntä uskollisesti. puhisten vihasta. mansikka. Mutta mökin ovi kirahti. heristellen nyrkkiänsä pakeneville veljille. kiroili ja ärhenteli. jonka huoneessa viisi veljestä nyt seisoo kosiomiehinä. kuinka joutui tie. Vihan vinhalla vauhdilla he vaelsivat: santa kihisi ja pussit keikkui. ja Eero kimmautti oven heidän jälkeensä kiinni. huulilla sukkela myhäilys. avasi oven. nakkasi hän sen vasten huoneen ovea. jyskähti mökki ja kiljahti mökissä muija. istui alas kedolle. niinkuin nyt muistan. vihaisesti lausuen toisille. Äänettöminä kulkivat he kauan.

Seisahdappas koreasti. Silloin karkasi hän julmistuneena kohden Eeroa. omasta päästänsä tämän sepitti Juhani poika. Minä sinun riivatun. Merkillistä! Tuollahan istuit männistössä Venlan vieressä rakkaassa kiemailuksessa. hi! Ja eipä ollutkaan tämä unta.. Keikahtelivat pussit. levitti koipensa ja laski jotakin valkoista. Koreasti. ja kuului toisten veljesten huuto. lentää kahnustaen halki tyynen ilman. »Mitä olet hameeses käärinyt».. Sieltähän.--Tämä älköön suinkaan pahentako mieltäs. »Ainoastaan pienen variksen poikasen». mutta Juhani pötki villittynä karhuna hänen jälessänsä. Minä taasen tällä lailla sinusta: Tuolla männistössä ikään seisoitte sinä ja Venla. armiaasti halaillen ja katsellen totisina ylös pilviin. joka nopeasti pakeni vihaisen veljensä edestä. Jaa-ah! hän ei ole juuri niin tyhmä kuin luullaan. kun huomasitte minun. Tulipas myös lopulta eräs vanha varis. . kysyin minä. ei koira vieköön ollutkaan! vaan itsestänsä. Mutta kas.toisenkin unen. ja te itse syvimmässä äänettömyydessä varroitte. pläiskähti vasten pläsiä vallan. JUHANI. EERO. tömisi heidän allansa kuiva tanner. JUHANI. enkä mitään ole sepittänyt omasta päästäni. Mutta tielle takaisin kiirehti taasen Eero. mutta käänsi taasen pian silmänsä toisialle. joka juoksi jo nuorimman veljensä kantapäissä. TUOMAS. taivaan korkeudesta. koska minä teitä lähenin noin hiipistellen hiljaa. manaten riitamiehiä malttiin ja sopuun. vilkaisi jäniksenä pitkin ahoa. ja ehdittyänsä ihan kohdallenne katsoa mulautti hän kerran alas teidän päällenne. anoitte jotakin merkkiä. ja riensivät toiset häntä pelastamaan hirmuisen Juhanin kynsistä. joka putosi alas ja ruiskahti poikaa ja tyttöä vasten otsaa. sillä uneksinpa niin. Loiskaten poikkesi hän tieltä. Hi. Taivas kuulteli. Merkillistä kuinka olemmekin unta uneksuneet toinen toisestamme. maa ja pienet lintusetkin. Minä hänen nykistän! TUOMAS. niinkuin rakkautenne otollisuuden osoitteeksi. vastasi tyttö heilakka. hi. noin mitäspä teki silloin Venla? Kätki peijakas sinun hameensa liepeisin. Juhani. mitä tuosta piti tuleman. poikaseni. kuultelivat metsä.

JUHANI. manna taivaass'».JUHANI. Älä kiroo. Kaikki saimme vaan. Istu ja pala! AAPO. musta sydämmeni tähden. kirottu olkoon tämä päivä! Saimmehan. Muisteleppas »Paimion piikaa». Kiroon että maailma pyörii. Mutta menihän toivoni nyt. Joka mies! TIMO. ei pienintäkään meistä. Kirottu olkoon hänen kielensä. Hän palkitsi vaan kunnian kunnialla. niin säpäleiksi. TIMO. . Minä annan palttua taivaan mannalle. Rukkaset saimme aamuhetkenä. Sydämmeni vaivassa! SIMEONI. JUHANI. Älä Herran tähden Herran lahjaa. Mitäs tahdomme tehdä? JUHANI. JUHANI. hajoo kuin vanha pakkoreki mastohirren alle! SIMEONI. säpäleiksi paikalla tämä kirja! Mutta kas tässä: ruokapussini mätkin mäskiksi mäkeen! Tahdotteko nähdä? SIMEONI. Voi veikkoset ja sukuni suuri! Jos tietäisitte. Istu ja pala! SIMEONI. niin on musta maa ja taivas. mies. JUHANI. JUHANI. koska en saanut Männistön muorin Venlaa. Jumalan oma kirja. niin tulisittepa ymmärtämään. Ei armahdettu ketäkään. Tehdä? Ellei tämä aapiskirja olisi Jumalan sanaa. Jumalan nimessä! rukkaset Venlalta. meni kuin tuhka tuuleen. Vankosarviset kyöpelit ja korkeuden sotajoukko suuri! Eihän näe nyt silmäni syltääkään eteensä. »Kärsimys vaivass'. että aatokseni jo lähes kymmenen vuotta on pyöriskellyt tässä luntussa oikein hassusti.

Selkään hän tarvitsis. kaikki! Mutta parempi kuitenkin niin. sillä rakkauden liekin virittää taivas. TIMO. AAPO. ja sinä et tiedä kusta hän tulee. Sen näytti likan pilkallinen irvistys koska Aapo oli maininnut yhteisen asiamme. koko lunttu. mutta eihän olisi tässä auttanut itse keruupin kieli. JUHANI. mutta etpä tiedä kusta hän tulee ja kuhunka hän menee. Rakkaus puhaltaa mistä hän tahtoo. Kerjuutyttö rakastuu kuninkaasen. naasikka. kuin että joku teistä toisista olis saanut hänen siipaksensa. Niin kuulin usein entisen ruotumummon lauseilevan. sydämellesi näin: ole potkittelematta! Venla . sitä ei taida kieltää. ruhtinatar rakastuu nokipoikaan aivan vimmatusti. Mutta jos olisimme astuneet likan eteen mustassa verka-takissa ja olisi kello pullistanut liivimme taskua kuin pulski huhta-nauris.--Parastansa koetti Aapo.--Mutta Aapo on vaiti kuin jäätynyt järvi. Me olimme kovin mahdottomia. avain vielä kilkahdellut ketjuissa ja hopeahelainen piippu ryöhännyt hampaissamme. vaan ei ihmisen tuumat. luulen minä. ja ettei hän sitä tee. koska ei hän sinua rakasta. Panisinpa. Kaikki. peeveli vie! nyt selkään poikaa. Kaksikin. sen minä tekisin. se älköön sinua närkästyttäkö. Sano vielä. TIMO. JUHANI. Mutta Jumalan rakkauttapa hän silloin tarkoittikin. jolle se temppu olis tapahtunut. Naisella ja harakalla on molemmilla yhtä kiivas halu kiiltoaineisin. niin olisipa. lainehtii kauan. Sydämmeni hurmeinen lammikko lainehtii vielä. AAPO. TUOMAS. koira vie! tullut asiastamme sekä munia että poikasia. Äänellämme ei ole kaikua myrskyssä. Tai rupesko jo mielesi hurjat tuulen-kierrokset asettumaan povessasi? JUHANI. Juhani. Siis kuule nyt. Ota sydämmesi kouraan ja kuiskaa sen korvaan järjen kielellä näin: Venla ei sinusta huolinut. Niin lentelee täällä ristiin rastiin rakkauden henki. Mutta sano kuitenkin sana. sinä kuulet hänen humunsa. Tehdä pilkkaa meistä! Varro. AAPO.JUHANI.

vaikka luullakseni turhaan. JUHANI. niin ainakin maailman edessä. vaan se mutkistelee ja tekee monasti ikuisen kiusan töitä. eivät taida meistä vartoa enää juuri mitään kunnollista. vieläkin surkeammassa tilassa. Ja tiedänpä. antoi haavan. Niin. koska se kerran on tarttunut mieheen. maailma on yht'aikaa hullu ja petollinen. Mutta parempihan viimeinkin nousta. Narrata likkaa ikuiseen häpeään! AAPO. TIMO. muistellen nuoruutemme laiskaa ja usein hurjapäistäkin elämäämme. Olenpa kuullut. Sorvari on julkinen talo. Sentähden. ja tuo neitonen toivoo. saan minä viimein. nyt usein nähdään ja kuullaan. JUHANI. Tiedänpä vielä yhden asian: miehen sydän istuu vasemmalla. niin. joka on hänelle määrätty. Mutta minun sydämeni ei istu.teki oikein antaessaan sinulle kiellon. Siinä ei mitään ihmeteltävää. talon seitsemän perillistä. Talomme on huutavassa hukassa. vaan loiskii ja riehuu kuin pakana. Parannuksen tiellähän nyt ollaan. Ihmiset. sillä avioliittohon ruveta ilman rakkauden ponnistusta. ei tahdo käydä päisin. on perin surkeassa tilassa. Niin tukala on pääseminen pahan nimen liasta. me teemme samoin. parannusta. . veljet. sen pahempi. tämä vaivaisten pesä. pyhkeilisinpä sinua vähän. oikein savitalon pojan. Niin. Sen tytön. josta se potee hirveästi päiviä ja viikkoja. Venlalta ei puutu muotoa eikä Jussilta juonia. ja me itse. että tuskin kymmenen-vuotinen siivo ja kaikin tavoin kunniallinen käytös voisi saattaa meitä kansalaistemme silmissä täyteen ihmisarvoon taas. parannusta harrastelkaamme kaikin voimin! JUHANI. Sinä piikkileuka Jussi! olisit nyt kintaissani. Mut tämä onneton naimaretki antoi sydämelleni iskun. mutta Jukola. joka on tehty minun kylkiluustani. se houkuttelee. niinkuin. mutta naisen oikealla puolella rinnassa. pääsevänsä emännäksi paljoa parempaan taloon.--Oi sinä hälläkkä. vanhimman pojan? AAPO. sinä mustalaislunttu! miksi hylkäsit minun talonpojan. vaikka peijakas kiljuisi. että hyväilee häntä tuo hyväkäs Sorvarin Juhani. kuin ijankaikkiseksi uupua viheliäisyytemme ropakkoon. Venla ottakoon sen.

tai hurraten ja laulellen viettää iloista joutomaanantaita iloisten kumppanien kanssa. Mutta meidän? Mikä seisoo edessä meillä? Tuhannen sarvipäätä! vartoohan meitä vaivaisia tulinen tukkajuhla. TIMO. JUHANI. Mikä eroitus: jänkkäillä aapistoa lukkarin ovinurkassa. Opin. suuri-kelmit. lukkarille! JUHANI. JUHANI. totisesti. Veljet. Ihanata! TIMO. JUHANI. No tallustellaan! EERO.AAPO. suuri kuin syvyyden kaivon ja taivaan välillä. AAPO. . JUHANI. EERO. Astukaamme taivaasen vaan. Haavan. mihin astumme? EERO. Koska taivaan sotajoukko ekseeraa ja marssii että poro priiskuu. taidon ja viisauden aarnioihin tahdomme syventyä. saattaa sen haavan unohduksen rupeen ja nahkaan. TIMO. AAPO. Toukolan poikia iloinen joukko. Ja tahtovat vahvasti meitäkin seuraansa. TIMO. Soi kuin pää-enkelin pasuuna. Viettävätpä joutomaanantaita vallattomassa hummauksessa. JUHANI. TUOMAS. kaivoon! yltäkyllin horimaan elämän vettä. Eroitus on hirmuisen suuri. Lukkarille. Kiusaus lähestyy. Kaivoon. mutta aika. haavan. Kuulkaas Kissalan Aapelin klaneettia.--Mikä meno tuolla tiellä. tiedän minä. Heidän on niin lysti.

Timo sekaan rasvat heittää. . JUHANI. pirtti roikkaa. mutta eipä juuri niin kohteliaasti ja hyväntahtoisesti kuin Jukolaiset vartoivat. Tähtiä kuin otavassa. Katselevi puita väärii. He tahtovat meitä vahvasti kanssansa. saatana. Valittaa se »ihmisparka. Juho pauhaa. Koska mielin virren laulaa Voimasta seitsemän miehen. laulain seuraavalla tavalla: Kiljukoon nyt kaikkein kaula. Lauri-poika metsäss' häärii. Poikia on Jukolassa. Hyvin tietty. läheni heitä joukko Toukolan poikia. Olivatpa jotenkin päissään. Ankara »Poika-Jussi». ja miellytti heitä nyt hieman ilvehtiä veljesten kanssa ja lauloivat heidän edessään nykyään sepitetyn laulun. Kiusaus lähestyy meitä. Patahan kuohuvaan sylkee. Niinpä he. jonka olivat nimittäneet: »Seitsemän miehen voima». Simeoni. Tuomas seisoo niinkuin tammi. Koska saarnaa Aaprahammi. Kissalan Aapelin puhaltaissa. Jukolan Salomon suuri. lähestyy totisesti. Veljesten näin haastellessa. Syntinen.Ihanata! TIMO. likenivät koulumiehiä. Laiskanpulskeja jallii. liuhuparta. kurja». Simeoni herneet keittää. Hän on talon aika poika.

ja raskaasti kuin rautanuijat putosivat veljesten rusikat heidän vihamiestensä päitä vasten. ja santa ja somero kahisi heidän ympärillänsä lehdistössä. mennessään Juhanin ohitse. sillä vartalonsa lyhyys saattoi riitakumppanillensa suuren edun. joka kuivalta tieltä nousi palloellen ilmaan. niin rupesi veljesten sappi paisumaan ja heidän silmänsä kävivät teräviksi. kunnes he viimein voimattomina vaipuivat maahan. Useinpa hän tappeluksen kestäessä pyöriskeli pienenä mäyräkoirana toisten urosten jaloissa.Mäyränä nummia tonkii. kuultelivat veljet tätä laulua. Mutta nyt tapahtui että Toukolaisista eräs luikkari. Jukolan tiuskea rakki. Voimalla seitsemän miehen. supistuivat pieniksi kuin tihkurin silmät. Mutta kun kiusaajien pilkka ei päättynyt vielä siihen. mutta julmistuneena kaappasi Juhani hänen perässään. Voiton miehinä seisoivat veljet. äheltäen--repimään. ja veljet. Varsinkin oli Eeron kanssa melskeessä pahoin menetelty. armoa?». mutta siitä iskivät he toinen toisensa kurkkuihin ja rupesivat--sokeasti. Ensiksi moiskahtelivat korvapuustit. Näin kesti hetken rähisevä ottelu. vaikka purren hammasta. Jalo niinkuin sonnikarja. sen vietävät. Tuimasti iskivät vastaan Toukolaiset. varsinkin aapiskukosta ja sen munimisesta. Äänettöminä. mutta tuimemmin vielä läimäyttelivät Jukolan miehet. niellen ahneesti raikasta ilmaa kuumaan. ja kaiku pilvistä vastasi: »armoa!» Mutta kauan pinnistelivät Toukolaiset vastaan. Viimein tulee hännän huippu. mutta näytti heidän muotonsakin että oli heille tarpeeksi taistelossa ja mieluisa heillekin nyt hetken levähdys. Pikku-Eero. ja ainoastaan kerkeä apu toisilta veljiltänsä esti hänen perin . Siinä onpi velisarja. vaan sateli ivasanoja lakkaamatta. ja tappelu oli yleinen. moiskahtelivat kahdenpuolen. Siinä he makasivat revityillä takinliepeillä ja turpuneilla kasvoilla. tempasi äkisti aapiskirjan hänen kädestänsä ja läksi juoksemaan kaikin voimin. melkein jo voittajina. Silloin karkasivat myös toiset veljet tulisella vauhdilla pilkkaajiensa päälle. huusivat korkealla äänellä: »rukoiletteko. huokuvaan sisustaansa. riistomaan ja huhtoen käyttelemään nyrkkiänsä. Kiiriskeltiin tomussa ja pölyssä. liukas luikku. koska hän kannon alta mustassa korvessa katsahtaa ulos päivän valkeuteen.

tee se. Tee se. suutele sitä koreasti. ha'e a-p-c-kirjani. muutoin huutaa jo tällä hetkellä sun veresi kostoa mun päälleni. Annappa sille pieni suukkonen. pyörähtelivät vimmatusti hänen päässänsä. Muserrathan kurkkuni. Viha tuiskahteli tulena hänen ainakin jotenkin pienistä silmistänsä. Ha'e Herran tähden se punakansinen aapiseni. puuskuttaen kovin. JUHANI. Luuletko tässä näin vaan tanssielevasi. lähestyi Juhani miehensä kanssa. kiskoen häntä kauluksesta ja välimmiten kiristäen häntä kurkusta. Tässä. JUHANI. Minä rukoilen . Pöyrytetyllä tukalla istui hän nyt ojan äyräällä ja kokoili uusia voimia. Mitä? Suudella? JUHANI. nyt kiukusta veripunaisina. Sillä sinä näet. JUHANI. jos selkäsi syhyy ja henkesi on sinulle rakas. sinä hirveä mies. Sentähden suutele aapistani. Mutta toisten juuri lakatessa tappelemasta. likistänpä sinut muutoin niin että rapas lentää. sinä junkkari. junkkari? Etkö sinä riivattu anna sitä punakansista aapelusta kouraani? TOUKOLAINEN. katsos näin! TOUKOLAINEN. kuin ennen hurskaan Aapelin veri. Oikein nätisti. TOUKOLAINEN. Tuonnehan sen viskasin pensaasen. A-p-c-kirja! Herra varjelkoon meitä! A-p-c-kirja! TOUKOLAINEN. Peloittava. jotka. sinä junkkari. Anna se kouraani oikein korealla kädellä. ja niinkuin sotaorhi hän puhalteli ja huohotteli. Ha'e aapiseni. mun veljeni.runtoutumasta. Älä lyö! JUHANI. lilli-hankulla. paikalla! Katsos. Niin. hirmuinen oli nyt muoto Jukolan vanhimman veljen. kurkkuni! JUHANI. Ja tee se Herran tähden. Katsos näin minä sinulle annan. A-p-c-kirja! TOUKOLAINEN. karvas hiki virtasi alas hänen poskiltansa. että olen vihasta kasvoiltani musta kuin saunan tonttu.

Rientäkäämme!--Mutta sepä vasta leivotus. Mutta yksi sana vielä. niin soipa hänen kurkkunsa vielä kileämmin kuin äsken hänen klaneettinsa. Kenen sepittämä on veisu. että koska hänen kohtaan. Sitä en tiedä. Olkoon hän jo rauhassa. lain kannalta katsoen. hän levitti vähän kasaa päältäni. Miksi koskimme heihin? Mutta ihminen on heikko. Oletko tyytyväinen? JUHANI. Ah! katsellessani kuinka Tuomaan nyrkki kumoili miehiä. JUHANI. minä takaan sen. kyllähän siitä aina tiedon saan. yksi sana. TUOMAS. jota meidän äsken täytyi kuullella korvat pystyssä? TOUKOLAINEN. TOUKOLAINEN. Varo etten saa sitä pistosta päähäni että kaapaisen perässäsi. Ja jos tuossa välimaassa. No. Mutta vie minulta terveisiä Kissalan Aapelille ja sano hänelle. eikä voi hillitä vihansa ja synnin voimaa. mutta onhan jo vähemmästäkin . Mene nyt. Mene nyt ja kiitä Luojaasi. kovin vaikea asia ja taitaa saattaa miehensä koviin kiipaleisin. SIMEONI.--Ole mököttelemättä kostosta. sillä minun läsnäoloni ei ole sinulle juuri terveellistä.--Mutta jättäkäämme tämä hirveästi kynnetty. Hän on saanut köniinsä. aattelinpa: nyt ei ole miesmurha kaukana. tuhanteen ristiin viilletty maantiensarka. hartioittesi ja tuon päänuijas välillä. Sano kidastasi! TOUKOLAINEN. mene nyt.sinua meidän molempain puolesta!--Kas niin. AAPO. ja varsinkin jos huomenna tunnet siellä vielä niinkuin siantaudin tapaista kankeutta. niin äläppäs juuri kovin tuota ihmettele. Tässä ei ole nyt hyvä viipyä: sillä tappelu maantiellä on. Vallan tyytyväinen. Löinpä kenties liian varomatta. että pääsit tällä. ja olisinpa tullut siinä höyhennetyksi ilman Simeonia. Niin. Minä en tiedä. antamaan sinulle hieman kaupan päälle. JUHANI. olet havaitseva joitakin jälkiä. kurja mies. veikkoseni. no. ikäänkuin kruuvipenkin hampaista. TUOMAS. JUHANI.

ja luulenpa hänen ensin vähän arvelevan. Tekipä hän kylläkin häijynaikaisen pilkkarunon tuosta kappalaisukostamme. Sitä kohden uumoon minäkin. Kiivaasti he astelivat. ja onpa hänelle siitä. syljeskellen ja välimmiten ravistaen päätänsä. avasi hän suunsa. . naapurini. Kenen riivatun sepittämä on tämä laulu? EERO. joka--Jumala paratkoon!--sattui hieman tahrimaan nenänsä lukukinkerillä. sillä hän on kiukkuinen pilkkakirves. koska ensiksi hänen kohtaan. Astukoon hän sitten puhdistus-valalle. tekee pii'oille lapsia ja elää vanhan äitinsä niskoilla. niin--hyvää yötä sitten. Viimein kuitenkin. Kissalan Aapelin.--Astukaamme huikeammin. koska he muistelivat Toukolan poikain herjaus-veisua. se olkoon sanottu. Mutta luulenpa. kotoisin hänen pääkallostansa. JUHANI. Äänetönnä asteli Juhani edellä. mutta närkästys ja harmi ei tahtonut haihtua heidän kasvoiltansa. TIMO. niin kuulisimmepa piankin vaikka syllän pituisen veisun. ettei laki tämänkaltaisessa seikassa päästäkkään valan-tekoon kannustettua miestä. vaan kipeästi pisteli heidän sydäntänsä. makaa rauhassa minun puolestani. Suuri lurjus ja hunsvotti hän on. Laki ei tuomitse ketään ilman ankaria todistusmiehiä. Hän saakoon sitten omasta nyrkistäni. kääntyen toisten puoleen. jossa kyllä näytettäisiin mikä mies hän on tämä Aapeli. JUHANI.lyöty. jonka he kutsuivat seitsemän miehen voimaksi. asteli kiukun tuimuudella. Olisi lorulaulu. niin katso. AAPO. kävelee pitkin kyliä klaneetti kädessä. niin pää-nahkansa nyljen tuppeen niskasta aina silmäkarvoihin asti. JUHANI. ennen kuin viskaa sielunsa pimeyden alhoon. JUHANI. vaikka kirkon-mäellä.--Mutta emmekö taitaisi iskeä mieheen lain voimalla. päivä joutuu. Uuspeili koko mies. Mutta olisi minulla kortteli viinaa ja pari sanaa kuiskata Nikulan Ananian korvaan. AAPO. Mutta jos hän sen surkean tempun tekis. AAPO.

AAPO. Mutta heittäkäämme jo tällä erällä sikseen sekä laulu että tuo pedollinen tuiskaus tiellä. . ja kunnian miehenä hän kuoli. ja olikin se hänen viimeinen ilveksensä. ja silloinpa sain tämän kipinän rintaani. SIMEONI. ja minä kuulin veisattavan sen uuden ja suuren virren. vaikka ei hän lukeakkaan osannut. vaikka naukuilikin vatsassani nälkä. Minä söin ja join. JUHANI. kovin maittavia olivatkin ne ruuat ja niin rasvaisia. sama terveellinen karvastus kuin lain ja oikeudenkin suolasta. istuin pehmeällä. JUHANI. josta isämme kaatoi kerran aika ilveksen. Se isolukija paimen-ukko. Siinä oli kunnon emäntä ja hurskas ihminen. kultaisessa salissa. TIMO. Ja kaksinkerroin äitimme. sen kerran perästä ei hän enää taaputtanut kotiansa takaisin. se puna-silmä. Levätköön hän rauhassa! TIMO. Niinpä. joka älköön siitä enää koskaan sammuko! JUHANI. Kaikki oli verrattoman kaunista ja juhlallista: siinä lähellä. Olinhan olevanani taivaassa. ja siinäpä se kipinä. kaikui enkelien kuori. liuhaparta Tervakosken Tuomas. Potra ja huikea mies. vaan metsissä hän asui. jonka juurella kerran karjassa käydessäni nukuin ihmeelliseen unennäköön. ja pienet keruupi-pojat passasivat minua kuin mahtavata persoonaa. helluvalla sohvallani ja edessäni höyrysi harjallinen ruokapöytä. ja kotona oli hiirillä elämä.luulen minä. Mutta tuossahan on kuusi. Niin. mutta kova ja kiinteä kuin kallio poikiansa kohtaan.--Tuossa on se tervaskanto. mutta olipa hän kuitenkin kelpo isä. Harvoinpa hän kuitenkin asteli Jukolan pihoilla. saattoi sinun vähän kaistapäiseksi. silloinen kumppanisi karjassa. kyllähän viimeisenä päivänä nähdään! TUOMAS. vaan kylmänä kiskottiin metsästä. Maittavia. Tosin unohti hän paljon kotonsa tuon ehkä noidutun pyyntihimonsa tähden. SIMEONI. niin. Niin uneksuin.

EERO. niinkuin tavallisesti sekä isä että äiti nuorimpaa lastansa. mutta kas vanhimman turkki on lakkaamatta pöllytyksessä. sinä hempeästi kuritettu lapsi. SIMEONI. minä teidän kurja vanhin veljenne? .SIMEONI. Kitas kiinni siinä! Muistanpa vielä tuon häijyn ja tiuskean käytöksesi äiti parkaa kohtaan. laski. jumalaton. Varsinkin jos vielä lämmität ruoskan. jos siunaat ruoskan ja kuritat Herran nimessä. sinä umpisokea. Nyt kaikki jäseneni puutuvat ja jalkani iskevät armottomasti vastakynttä. JUHANI. Mutta Sonnimäen harjulla seisomme. »Hyvä lapsi kurittaa itse itsensä». Onhan. tuossa se peloittava viisaus ja hirmuinen kunnia. tännepä asti aina kirkkotarhasta vainosi kuolleen haamu tuota ilkivaltaista Kiikalan lasimiestä. Mutta ainapa hän sinua armahteli. minua aikanani peitottu kuin hallia vaan. varsinkin. SIMEONI. Verraton äiti ja emäntä! Muistelenpa aina. mutta tämän tempun tahtoisin nähdä. pieni paita-ressu? JUHANI. SIMEONI. joka kulkeissansa yöllä ohi kirkon. mutta toivonpa kaiken olleen hyväksi. huikean kirouksen suustansa. miks' emme raataneet silloin pellolla kuin seitsemän karhua? Olisipa Jukola nyt toisenmoinen. Oli hän oiva äiti. Totisesti tekee kuritus hyvää. TIMO. Kuitenkin rukoili hän polvillansa illoin ja aamuin. Tämä olkoon teille varoitukseksi karttamaan kirous-syntiä. Mutta mitä ymmärsin minä silloin. koska asteli hän sahrojen sarvissa. Minä en kuule sinun viheliäisiä kompasanojas. mutta miksi emme olleet tottelevia lapsia me. jykevänä kuin jättiläis-eukko. JUHANI. peevelissä. Ah! mitä teen tällä pyövelin hetkellä. Sen hän teki. EERO. niinkuin tuon itsestäni parhain tiedän. kirkko näkyy ja tuolla loistaa lukkarin punainen puustelli kuin liekehtivä perkelten pesä! Hih! tuossahan koko helvetin herraus. mitä teen. Jumalan avulla. Tässä on Sonnimäen tien-risti.

mutta täällä ei tanssita aina ruusuilla ja kukkasilla. Kuuma kunnia. armon-aikasi päiviä. Mutta miksi synnyin tänne? SIMEONI. kuuma kunnia! Voi meitä! Tuollahan näen koko lukkarin komeuden. lukukinkerit ja kirjat ja nimismiehet paperi-pakkoinensa! Mailman kiusanhenkiä kaikki! Mainitsin kirjat. Miksi en avannut ennen silmääni halkihuulisena jäniksen poikasena tuon näreen alla tuossa? . JUHANI. AAPO. Mitä sanot. Karvasta marjaa? Emmekö jo tarpeiksi ole nielleet karvaita marjoja? Voi Aapo parka! monessa liemessä olemme jo keitetyt. vaan ei muuta. JUHANI. Saammepa niellä täällä montakin karvasta marjaa. Timo? TIMO. Vahvastihan se iskee. katkismusta ja aapista enkä myöskään »huutavan ääntä korvessa»--se hirvittävä kirja--niitä en juuri nyt tarkoittanut. ja luontoni iskee vastaan--Jumala auta meitä!--iskee vastaan. Koska olet vanhin veljemme. Tännepä synnyin kurjaksi matkamieheksi. Minä olen valmis käymään seuraasi. Miksi synnyin tänne. Sen uskon. JUHANI. AAPO. Hiiteen lukkarit ja papit. pappilan peloittavan prameuden.EERO. Eero! Nyt ei askeltakaan takaisin. mutta silloin en juuri tarkoittanut pipliaa. Oi sarvipäät! Lukkarin ovi on mielestäni surman kita. virsikirjaa. astele edellämme hyvillä esimerkeillä ja käänny takaisin helvetin tieltä. monessa tuulessa on tukkamme tuiskinut. Ja minkätähden? Missä on voittomme? Tämä maailma on aika tunkiokasa. Juuri siinä on ihmis-arvomme ja kunniamme alku. JUHANI. JUHANI. Vaiti. miksi synnyin? TIMO. TUOMAS. veikkoseni. Älä sadattele päiviäsi. Ruusuilla ja kukkasilla? Olemmeko tanssineet ruusuilla ja kukkasilla? AAPO.

vaan työ ja toimi. Ei tarvitse hänen lukea! AAPO.JUHANI. niin! TIMO. ja ainapa »miekka miestä mukaan». Tai minä tuona oravana. Havu-oksan rauhan-viiri Päällänsä liepoittaa. Niin. Mitä mietit. Kammiostaan korkeasta Katselee hän mailman piirii. Ah Herran poika! Mutta laula. Sinnepä ei Hallin hammas Eikä metsämiehen ansa Ehtineet milloinkaan. Mikä elo onnellinen . mun veljeni! TUOMAS. JUHANI. Taisteloa allans' monta. Mietin mennä lukkarille kouluun. Hm! Mennään sitten. Eikä tarvitse hänen lukea. Ja täällä ei auta valitus ja murhe. laula! TIMO. Timo-veljeni. Eteenpäin nyt vaan. Eteenpäin. Jokaiselle on osansa annettu. Eero-poika? EERO. Makeasti oravainen Makaa sammalhuoneessansa. vaikka yli meren kuohuvan kurkun! JUHANI. TIMO. JUHANI. lukkarille. joka männyn haarukalla häntä pystyssä virskuttelee? Suruton leipänsä on käpy ja kuusen parta lämmin peittonsa sammaleisessa tuvassa. JUHANI. astutaan sitten. Laulanpa oravasta sammaleisessa kammiossaan.

ravistellen pyöreätä päätänsä. vaan päinvastoin kangisti aina enemmin heidän haluansa ja mieltänsä. Juhani ja Timo tunsivat tuskin enemmin kuin A:n. jämäten aapistoa niinkuin sanelee heille milloin lukkari itse ja milloin hänen pieni kahdeksan-vuotias tyttärensä. kiukkuisen nälän likistämänä. Ilta läheni. Mutta torkkuen seisoi hänen rinnallansa Timo. jota ei jouduttanut heidän opettajansa peloittava kiinteys. toisten taito oli kuitenkin astunut muutaman kirjaimen kauvemmas. jossa äsken oli kiemarrellut lukkarin jäntevä koura. Niin he. Niinpä. ja heidän tukkansa. KOLMAS LUKU Kaksi päivää on mennyt. töröttää vielä korkeassa pörrössä. hikisillä otsilla. Missä ovat Juhani ja Timo? Tuollahan häpeänurkassa lähellä ovea he seisovat. joka oli pannut heidän eväänsä takavarikkoon. joka jo oli jättänyt aapiston ja harjoitteli tavaamista oikein vikkelästi. koetti nälänkin piinalla kiihoittaa heidän haluansa lukuun. Linnut laulain taivaan alla Saattaa hänen iltasella Unien Kultalaan. Sillä lukkari. Mutta ainoastaan viisi Jukolan poikaa nähdään istuvan penkillä pöydän takana. seisoi Juhani loukossansa. aapiskirjat avattuina kourissa. Vallan vitkaa edistyi veljesten oppi. harjoittelevat lukua hartaasti. syljeskellen ja heitellen opettajansa puoleen mulkoilevia häränsilmiä. Lukkarin väkituvassa pöydän ympärillä istuvat veljet. Mutta huikean poikkeuksen heistä kaikista teki veli Eero.Keinuvassa kehtolinnass'! Siellä kiikkuu oravainen Armaan kuusen äitinrinnass': Metsolan kantele soi! Siellä torkkuu heiluhäntä Akkunalla pienoisella.--Vihdoin kuitenkin pysäytti lukkari . mutta tämän päivän kuluessa eivät olleet veljet vielä maistaneet ruuan einettä. huolimatta maailman menosta.

siellä kohta pyllyilemme. Tuossa sinun. tässä minun. JUHANI. JUHANI. Missä on pussini? LAURI. te visa-kalloiset sonnit. JUHANI. Tehdä lukkarille kiusaa. JUHANI. hyvin terveelliseksi. mutta ovi teljettiin tuikeasti.--Minä en syö. Tunnin annan teille atrian-ajaksi. ja Keitulan tuulimyllynä pyörii pääni. mutta Sonnimäen nummella tuolla. TIMO. Sille kiusalle nauraisi ukkomme aivan sulavasti. pojat. Ei einettäkään! LAURI. Ei nyt syödä ennen kuin on nousnut huomispäivä. Mutta avatkaa nyt kitanne.lukemisen ja lausui: »Pidättäkää nyt ja syökää. Siellä istun kohta kanervaisella polstarilla.» Niin hän haasteli. Olkoot pussit koreasti rauhassa. Nyt ei syödä yhtään ainoata einettä! LAURI. Mutta kiusa vasten kiusaa! AAPO. möykyttäkää kuin märehtivät pukit tarhassa. kas. Oikein! Siellä. Anna hänen nauraa! Minä en syö. kas. Vereni kiehuu. te puuhevoset. Syönpä vaikka pieniä kiviä nyt. Mikä on tarkoitukses? JUHANI. poistui ja lähetti piian kautta veljeksille heidän eväänsä. mutta ovesta ette käy vielä askeltakaan ulos. Mitä? Eikö syötäisi nyt? JUHANI. . AAPO. Katsonpa terveelliseksi pidentää arestianne aina iltaan asti.--Eero tavailee jo. sillä paikalla saatte eväs-laukkunne kynsiinne. TUOMAS. tämän atrian perästä ei pidä tuleman huulillenne yhtään suuruksen murenata ennen kuin aapisto on päässänne. Sulje ennen kämmenelläsi meren kurkku. En minäkään tässä. Mutta muistakaa.

AAPO.EERO. lukkarin rohtima hamppu-pivo. Siivosti. Ymmärrys hoi! JUHANI. Mitä hulluuksia taas? JUHANI. Mutta ellei se vihko kerran tukkee lukkarin kitaa. Mutta miksi yllytän syntiin. Olkoon toki elämämme nuhteeton ja siivo. koska . niin tapahtuu se siitä syystä. ja sentähden jääkööt hyvästi siinä kohdassa kaikki puuhat. jaa. JUHANI. revitty kuin kravunsyöttiä. hänellä on kaula. Vankeudesta pois! AAPO. koeta parastas. sillä kosto on kädessäni. Simeoni. Sydäntäni niristelee nähdessäni kuinka Juhania jauhetaan. pojat. Sonnimäen hongisto hoi! EERO. Hius-kiemurasta. AAPO. Mutta älä surkuttele minua. totisesti! Ja onpa taskussani aika hamppu-pivo. Minä ehkä tiedän toisen ja paremman neuvon. mutta enpä hiiskahdakkaan enemmin nyt. TUOMAS. Pois. Simeoni haastelee oikeuden ja kohtuuden kieltä. Minä suostun tuumaan. SIMEONI. pojat. jota säilyttelet plakkarissas. vaan et nosta. kun vaan uskomme. kierrämme oivan ongen-siiman lukkarille lahjaksi hyvän opetuksen edestä. luontoni ei kestä kauemmin. JUHANI. Niin juuri! Ja ymmärrys vastasi: hoi. ettei ole meistä lukumiehiksi. pojat! JUHANI. AAPO. Vastasi kuin poika. sillä me taidamme elää kristittyinä ihmisinä ilman luvun-taitoakin. että teen tavarastani jonkunlaisen koneen ja kappaleen. Onhan minua kuranssattu. Pois tästä. veljet! Mutta sanonpa. EERO. Päätetty asia. Lukkarilla on kaula. Tuomas. Kaadathan sinä riivattu.

köniinsä saa. . pisteletpä taas. Mutta vielä yksi sana. Eero tavailee jo. eikä vanhasta pappia». että kuritus tekee sanomattoman hyvää. EERO. kuinka teet? LAURI. niinkuin veljellisesti juttelimme tiellä. Käyn tästä Sonnimäelle. Hän pistelee. kaikki! AAPO. Ah! vaikka kuolleet haudoistansa huutaisivat: te niskurit. Vanhan? Entäs meidän toisten ikä? SIMEONI. sentähden »pillit pussiin ja pois» ja kaikki yhdestä päästä. Korttikaalista ulos kaikki yksimielisesti! Joka nyt vastaan pinnistää. JUHANI. »Ettei tule tuohesta takkia. Hiljaa. Tuletko? AAPO. Lauri. Ei auttais sittenkään. sinä piikki-sika. Kaikki liriin. JUHANI. lukkarin tähden hiljaa! JUHANI. lujamielinen veljeni. AAPO. JUHANI. Timo. Taidanpa kiinnittää asiani vielä yhdellä sanalla: »kahden puolen kirves hiotaan». Minä tulen. sinä katkera happamus Jukolan kristillisessä veli-taikinassa. te hullut miehet! JUHANI. piikki-porsas. sinä sammakko! SIMEONI. vaan mars. TUOMAS. sinä ohdake nisupellossamme. AAPO. Kas kilttiä poikaa vaan. poika! Tuletko? Muutoin--Herra Kiesus!--tästä leimahtaa ja läimähtää. Häpeä kyllä näin vanhan vasta tavaamista harjoitella. Niin.tiedän ja kaikki yksimielisesti myönnämme. mitä sanot? TIMO.

JUHANI. että hampaat helähti. Kolme tukkapöllyä olen minä saanut. Älä. Tuhannen tulta-iskevää terää. No hyvähän sekin. joka kuumenee kuumenemistaan. ja minä kauhistuin. rakas veljeni. Kaikilla meillä on täältä makeita muistoja. kahmasi sitten kaikella kourallansa näin. mutta kiitinpä sentähden Jumalaa teidän puolestanne. Minä näin sen ja poski-lihani pullistuivat vihasta. JUHANI. pois hirmuisesta aarniosta kuin seitsemän luotia kanuunan kidasta! Tässäpä on sekä luoti että kanuuna. Niin juuri. että on minulla niin kova pää? Eihän paljon puutu etten itke. Maarstrannista pois.TUOMAS. koska näin riivatusti tukkaani vanutetaan? Siitäkö syystä. JUHANI. Ei auttaisi nyt tässä tuhannenkaan sanaa. nyt se on tulipunainen. TIMO. Minä kuulin kuinka Juhanin hampaat helähti. että olemme telkien takana. ei auttais sittenkään. Mutta mitä pahaa olen minä tehnyt. TUOMAS. muistaissani kuinka hyvää kuri kuitenkin tekee. kas tällä tavalla. Ja jokaisella miekalla tuhannen terää. saata tuli-lunttua kanuunan vänkypannuihin. vallan hyvä.--Ovi auki! AAPO. Eero? JUHANI. JUHANI. . Eero onkin lukkarin lillipoika. Mitä olen minä tehnyt. että lukkari minua näin rääkkää? Onko se rikos. ja kohta paukahtaa. Voi armaat veljet ja sukulaiset ja saman äitin kantamat! te näitte kuinka hän lierutti tämän otsavihkoni etusormensa ympäri. ladattu kanuuna. sitä älä tee. Ei vaikka jokaisella sanalla olisi tuhannen miekkaa. jonka Jumala minulle kerran viisaudessansa antoi? LAURI. näin kuinka Tuomaan poski-lihat pullistuivat. ja sitten ravisti hän. EERO. Huomaa. Hm! TUOMAS. nimittäin näihin kahteen korvaani. että on minulla se järki. Sipirjasta pois. Miksi häntä äköittelet. EERO.

ja kuuluupa korea helinä ja kilinä. Minä seuraan teitä. AAPO. julkijumalaton! SIMEONI. Tehty on tehty. veikkoni! SIMEONI. mutta toiseksi: onhan tuossa akkuna. Meitä poloisia! JUHANI. AAPO. vaan keskustelkaamme koreasti lukkarin kanssa. Yksi huhmaus pussillani. Eero! EERO. lähdetkö liikkeille? SIMEONI. Minä varoitan teitä! JUHANI. TUOMAS. Niin juuri. Mene helvettiin keskustelemaan perkeleen kanssa!--Akkuna säpäleiksi ja vankeudesta pois! »Ulos koko pataljoona!» huusi kapteeni vihoissansa. Sinä hirmuinen. Katsos tuossa! AAPO. velikulta! . Kätkee kuin korsi. vahva puskuri. Tie on auki. kahden päivän pyörittämisestä. Kahden päivän pyörittämisestä. JUHANI. Ovi hakaan. Akkuna sälähti ja taivas välähti.--Ha'assa on ovi. linnan isoportti kiini pataljonan marssiessa västingin takaportista ulos. kun kerran vaan keikahti Jussin pussi! Se oli Laiska-Jaakon mälli. Onhan pääsi jo perin pyörässä. JUHANI. Puskuri on päällä. SIMEONI.TIMO. Ei akkunaa sentähden särjetä. Kas niin! Se on tehty! Siinähän akkuna sälähti! JUHANI. JUHANI.

JUHANI.JUHANI. heiluttaen kourassansa meren-ruokoista. armas veljeni. En päästä sinua tekemään hirmutöitä. ellet tottele minua nyt. Hellitä! sinä näet kuinka pääni höyryy. JUHANI. Minä rakastan sinua. Saralla kilkahtelivat pienet kivet. TUOMAS. Hellitä! Mitä pelkäät sinä hirmutöitä? Hänen otan vaan koreasti polvilleni. TUOMAS. Tuomas veljeni. Miksi nyrkki pystyssä. Korkealla. Minä sivuun häntä hieman. jos en sydämestäni sinua rakastaisi. Mennään sitten. viskasivat itsensä akkunasta mäelle ja juoksivat nopeasti yli lukkarin perunapellon. muutoin sydämmeni halkee kuin Korkin säkkipilli. koska kerran on palanen kelkassamme. He vaikenivat. seuraan! Mitähän tässä enää muuta. lähdetkö liikkeille? AAPO. ja pian he katosivat tiheään lepistöön toisten jäljessä. Riennä nyt vaan kanssani akkunasta ulos. TUOMAS. Tule! JUHANI. Silloin lukkari vihan hirmuisella muodolla rynkäs sisään. sinä hullu? Minä seuraan. Pois! sanon minä. mutta . Istu ja pala! TUOMAS. Älä astu tielleni nyt. jykevätä sauvaa. Aapo. Tule! JUHANI. tie on auki. kiljuvalla äänellä huuteli hän karkureita. Huomaa mitä sanoin. JUHANI. Olemmepa ikuiset vihamiehet. Kaikki pussit selkään ja akkunasta ulos! Porstua tömisee. Onko se lukkari? Minä sivuun häntä. multa-kokkareet lentelivät korkealle ilmaan. Se on lukkari. nostan ylös takkinsa pitkät liepeet ja nassielen häntä paljaalla kämmenelläni. JUHANI. Mutta enpä suostuisi tähän. ja totta on tekevä tämä kämmen. tuollahan jo pelto-murulla kaapaisevat toiset. Hellitä. TUOMAS.

sinä kuus-tuumainen Eeroseni. Juhani. te pakanat! TUOMAS. komea. JUHANI. ja pian suitsuili heidän tuleltansa savu ylös puitten latvoille. Mikä härkäpäinen tyhmyys meiltä.--Lukkarin ovi-nurkassa! Minä sinun saakelin opetan.turhaan. hiljaa. Hyvä. ja ole huolimatta hänen puheistansa. Naudan-lihaa pussista ja nauris-hillukkoja mujusta. JUHANI. Mutta kas seista sen ovi-nurkassa. viimein poikki lakean. . yli Sonnimäen hongiston. jossa veljekset majailivat. TIMO. Tuuli se puhaltaa ja puun-latvat taipuu. juhlallinen. Näkyi sinne mäen takaa pappilan murros-katto. sehän vasta toista. Sonnimäen kaltevan nummen alla. sinä viisas Eeroseni... suuri kirkonkylä. Hiljaa. jota viivaili itäpohjoinen. istua lukkarin penkillä aapinen kourassa. AAPO. Kultani ääni se kaukana kaikuu. Nyt syömme oikein kuninkaallisen atrian. sinä napa-taatta. Korkea oli seutu. kallionkieluisen tienoon. Ylös pitkin mukulakivistä rinnettä he astuivat ja ehdittyänsä nummen harjulle. kanervaiselle maalle. siitä yli pappilan avaran. istua kaksi peevelillistä päivää. Ulos lepistöstä kirmasivat veljekset. päättivät he rakentaa itsellensä leiriä honkien juurille. Istu rauhassa. vaisusti ja liepeästi liehtoen kirkkaan taivaan alla. liehtoen yli järven. juoksivat yli kivisen. EERO. ja seisoivat santaisella tiellä. jonka juurilla veljekset nyt lepäsivät ja paistelivat nauriita loimottavalla nuotiolla. yli niittuin ja metsien. Eeroseni. JUHANI. Oikein herran-päiväisen. kaisla-rantaisen Neulaniemen niitun. mutta mäen huipulla lukkarin punainen talo. ja tuolla kuusien helmassa pitäjän kivi-kirkko. kumisevan ahon. siitä halki ahtaan katajiston. Näkyi vielä moniluotoinen järvi. Ne ovat kypsiä tuossa paikassa.

Jos minulla on kaksi »nokkaa. TUOMAS. niin mitäs muiden siihen tulee? Itse mä niitä kannan. Ainapa hän on kiusan kapula. Iskeppäs sen niskaan ja älä ole milläskään tuon joutavan puheista. pehmeän kuin tuhkulaisen. Juhani. saat nauriin. Luojat ja luomiset tuperin tuhkaan. jota hän välimmiten jakelee ympärillensä.JUHANI. Syön kyllä. TIMO. EERO. jossa luullakseni löytyi hieman totuutta. . paljasta nalkutusta. Lakki päästäs. Ainapa olen kirotuissa hampaissanne »se turvikko ja peukalo. toinen kuin lesti ja toinen kuin leivän puolikas». Muistakaamme toki: kaikki olemme saman Luojan luontokappaleita. TIMO. JUHANI. JUHANI. Sinä olet karvautta täys. Katso: sitä karvautta. Hän on nuori ja ymmärtämätön. Mutta heittäkäämme jo nokat ja nakat. Kuin taivaan häissä. Eero lausui jotakin. JUHANI. veljeni. Mutta senpä tähden olen sitkeä. olemme kenties itse paljon keitelleet. Sinä olet vihainen rakkikoira. Vallan niin. niinkuin kuului veisussa »seitsemän miehen voima». JUHANI. Nyt elämme kuin häissä vaan täällä korkealla. Mutta rääkättiinpä meitä äsken vielä oikein surkeasti helvetissä tuolla alhaalla. JUHANI. kaikuvalla mäellä. ei auta. Kas niin. Aina vaan nalkutusta. Kas täältä. Sallipas minullekin sananen. se pikkunappula Eero». Totella täytyy sinun. sanon minäkin. EERO. Jumala teidän sielunne ja mielenne kerran valaiskoon! JUHANI. AAPO. SIMEONI. Lakki päästäs kun syöt.--Syö. Purenpa takaisin ja terävästi. sinä kokkare.

»Mitä minä huolin. Ensin lauletaan: »Mitä minä huolin». niskat kyyryssä kuin variksen-poikaset istuvat häpeän mustassa puussa ja kuulevat ihmisten. AAPO. ennen menen hirteen.--Nyt . Ei koita se päivä. EERO. JUHANI. Mitä sanot. Ystävät ja veljekset. ja kuulemme ihmisten. Entäs Eero-poika? Olemmehan ystävät taas? EERO. JUHANI. Siunataan itsemme ja nukutaan. lausuvan: tuossa istuvat Jukolan laiskat veljekset. »Toisinaan alaslasketaan. tai marssin aina maailman-loppuun. Tuolla punoittaa lukkarin talo kuin punainen kukko ja tuolla kohoo korkeuteen Herran temppelin torni. Minä olen valmis. veitikka nuori?» Nyt. Tässä istumme ja tuossahan makaa jalkaimme alla koko maailma. veli Aapo? AAPO. Tämä päivä ei koita. JUHANI. JUHANI. Heinolan pataljoonaan kivääriä keikuttelemaan. Tässä istun. Timo. SIMEONI. Mutta kruuvaappas kurkkuas. mutta turhaan.TIMO. Karastappas kurkkuas. JUHANI. Senpä temppelin juurella kerran istumme häpeän mustassa puussa. osoittaen sormellansa. Niin on laita. jona Jukolan pojat. heläytämme että nummi tärisee. lausuvan: tuossa istuvat Jukolan laiskat veljekset. Nyt suutun kuitenkin kerran ja heitän elomme haaksen perämelan kohtalon kouraan. osoittaen sormellansa. kuin seitsemän variksen-poikasta aidalla. TIMO. JUHANI. veljet. niin laulamme. Hyvä! Ja kuullelkoot nyt toiset kuinka hongisto remuaa. Kaikki hyvin. istumme niskat kyyryssä. koska olemme syöneet. toisinaan ylösnostetaan» tässä maailmassa. JUHANI. Se on jo täydessä tämmingissä. Olenpa koettanut parastani.

Kaisa. Frallaralla rallaralla rallarallalaa! Mitä minä huolin. ei pappi. Kohta on ylläni sankarin takki. näet »Rajamäen rykmentin». Jolla on rinta kuin Tunturin vuori? Frallaralla rallaralla rallarallalaa! JUHANI. kotoisin pienestä mökistä Rajamäen ahoilla. tyttöjen houkko. oli eräs ympärikulkeva perhe. joka lähestyi. hiljaa! täällä tulee ihmisiä. Harjoittelee hän myös viuluniekan virkaa. vähemmin ääntä! Niinhän mekastatte kuin lekionat peikkoja. musta vilttihattu päässä. tuikea eukko. Vähemmin ääntä. Juuri niin! Kas tässähän on meidän hyvä olla. mutta käpeä mies. jota hän ohi-kulkeissansa ei saattaisi savuamaan kuppasaunaksi sen . lyhyt. Rusko. Keisarin knalleja karsitaan syömään. SIMEONI. Frallaralla rallaralla rallarallalaa! Juokseppas. kastellen kaulaansa aina tarjomusta mukaan.--Mutta hiljaa. veitikka nuori. veitikka nuori. Jolla on rinta kuin Tunturi-vuori? Frallaralla rallaralla rallarallalaa! Heinolan pokkojen uhkeaan joukkoon Pois minä lähden. Frallaralla rallaralla rallarallalaa! Eipä mua peljätä piispa. Hän kauppailee retkillänsä pikiä ja vilkuttelee vikkelästi kuoharin terävää veistä. Harvapa on sauna.--Mutta kiltti kuppari on hänen akkansa. Ihmisiä? Katso tarkemmin. nuuskanaamainen. vinguttelee useinkin tuota mustan-punaista ilokonettansa tanssiloissa ja talkoo-iltojen iloissa. JUHANI. Sen esimies ja isäntä on tuo kaikkein tuntema Mikko.pojat! Mitä minä huolin. Matkue. ja pyöritä pyörää. josta syystä maailma kutsui sitä Rajamäen rykmentiksi. niin näet suljun Mustalaisia.

koska veljekset. No laulakaamme sitten me. terve! TIMO. »Hustote tili?» sanoi Ruotsalainen. Heisaa! terve. Silloin hyppii Kaisan kirves. missä Rajamäen matkue on vaeltamassa. JUHANI. . ja olipa eräs koiran-hammas sepittänyt tästä perheestä pitkän ilveellisen veisun. Kauppoilemaan pikii. mutta niitä kolmea nuorempata kuljetetaan isän ja äitin kuormana vankkureissa. »Kappusivai!» sanoi Ryssä. Mitä tahdotte. te siellä ylhäällä? EERO.paikkakunnan eukoille. Ukko ei tahdo pelata. joka nyt matkusti pitkin tietä Sonnimäen nummen alta kohden kirkonkylää. Minä annan teille peevelin. MIKKO. Mikko lykkää sauvallansa perään. ja oikein huikea marssi. sinä ennenmainittu rykmentti. pojat Timo ja Eero! Karsitaan nyt kulkemahan Ylös. kuppaamahan. suunsa massahtelee ja nuuskainen naamansa hikoilee hirveästi. milloin edellä. iloisena kuin oinaat. Kuohintahan. alas mäkii. Kova on siinä meteli. Muori imee ja napsuttelee. sehän vasta yhteen-mallaa. EERO. Huikea marssi. milloin jäljessä. viettivät vapauden hetkeä nummen korkealla harjulla. kun astelee ohitsemme Rajamäen rykmentti. mutta paisuu myöskin tuliaispussi. te Jukolan sissit! EERO. joka seuraa heitä heidän matkoillansa kylästä kylään. ja Kaisa aina aisoissa vetää. KAISA. hyppelevät iloisina vanhempainsa vaiheilla pitkin tietä. talosta taloon. Että muori tulee ja imee oikein tuikean sarven tämän veli Juhanin ruskeaan reisi-pakaraan. kutsuttu rykmentin nimellä. Kaksi niistä käyvät jo retkensä itse. JUHANI. No. Tämä oli räyhäävä joukko. koska faari pelaa.--On heillä joukko lapsiakin. JUHANI.

vuodattamatta yhtään ainoata veren tippaa. te perkeleet. se tietäkäät. purren mälliänsä. ja teen terveyttä. . että me kuljemme aina kunnialla. muhkeita härkiä ja komeoita ruunia. hän. te sen vietävät siellä. joilla ratsastelee kuningasten kuninkaat. jota ei itse Rooman keisarikaan ole mies rikkomaan. JUHANI. Mikko. Totisesti lystillinen laulu-remputus. ja tekee lihavia kaltteja. te kiertelette ympäri ihmisten metsiä kuin ryövärit ja raatelevat pedot. reippaat pojat! Yht'aikaa! Kaisan huulet massahtelee. Mutta tuolla tarhan puoless': Mikä pauhu? Heisaa! Kyltät. Napsuttelee kirves. sitä ei taida kieltää. Pari värssyä sen saarnan päälle.Aisoiss' Kaisa nuuska-naama Itse olla tykkää. Miksi kyltät hälisevät? Miksi naskit kirkuu? Katsos: läätin oven alla Mikon veitsi vilkkuu. Minä kuppaan. kaltit saarnailevat. pojat! Timo ja Eero. KAISA. Mikko? MIKKO. minä. Sauvall' perään lykkää. Pidä juuri kohta leipä-laukkus kiinni ja tiedä. Mikko kuohii. Pikku-porsaat veisaa. JUHANI. Tietäkää. mutta te. että tässä on itse Mestari-Mikko. joka nypisti maaherran orhin puhtaan lakanan päällä. JUHANI. Kreeta-muori Kaisan kynsiss' Juttuu hampaat irviss'. Ja siitäpä tempusta sai hän valtuus-kirjan. Juuri niin! Onpa tämä vähän lystillinen laulu-remputus.

kuule! Tuleksi on menevä saunasi ja tuleksi tupasi myös. vaikene! SIMEONI. Mutta se on hullu ennustus ja toivo. Mene helvettiin. Tosin ai'on kotia tullessani lämmittää saunan ja kylpeä oikein herttaisesti. JUHANI.Sellainen Mikko minä olen. Mene tulipunaiseen helvettiin! Mene lukkarille ja noidu lukkarin kurkkuun ijankaikkinen sian-tauti. Vaikene jo. KAISA. Sinä jumalaton.. KAISA. etsien suojaa paleltuvalle ruumiillesi. Kuule. ja surkeassa tilassa lähdet sinä itse samoomaan metsiä. EERO.. Eihän siitä noita-konstistasi. ja niinpä toivon Jumalan avulla seisovani myöskin tästälähin. tule enemmän kuin koska toisvuonna ennustit meille maailman loppua ja saatoit monen akan pyytämään turhaan anteeksi entistä häijyyttänsä ukoltaan. kallistaa pensaasen tuo kirottu pääsi. Tässäpä seison vielä vanhana Jukolan-Jussina omissa housuissani. . EERO. Katso etten noidu teitä susi-laumaksi kuin äijä ennen ylpeän hääjoukon. Ah! verisesti täytyy sinun vielä taistella sekä ihmisten että metsän petojen kanssa ja siitä. villitty! JUHANI. rämeitä ja soita. EERO. puuskuttaen kuin kuoleva jänis. Että hän laulaa kuin Mikon kynsissä vanha torahampainen karju. JUHANI. Kuule mitä nyt ennustan. Tämä kuulkaa ja muistakaa. mutta Aatamin-frakkia niskassani en ensinkään mieli rikkoa. Oh sinä kaksinkertainen Kuohari-Mikko noita-akkasi kanssa! KAISA. JUHANI. muija-parka. Ennustatpa ja toivot meille lämpöisen saunan ja sinun itsesi meitä kuppailemaan niskaan. TUOMAS.

Vielä pikipussinkin paakelssina. JUHANI.. JUHANI.ja makkara-rovastille. EERO. karvainen kissa on moskana sisällä. Niin! Paltamon kalakukko. Tapahtukoon hänelle paisti-kinkerillä niinkuin tapahtui ennen puplikaanille Oulun portilla: tulkoon hänen säkkiinsä aika kissapiirakka. ja rikkaalle rasva. ja se keitto on kupissanne kerran vielä. EERO. tekopyhälle. Niin! ja sitten peijakas hänen periköön. Mikko. Vieköön rikkaan miehen toveriksi sen mahtavan ja rikkaan rovastin. Niin! ja rovastille. EERO. juuri kuin käsketty. Niin juuri. repee kerran remahtaen vaan. JUHANI. EERO. jossa kissa. te kirotut! Anna heille kivestä läksiäisiksi. Sudeksi niin ahneeksi. te . Ja jos kaiken tämän teet. joita pyydämme sinun saattamaan koreasti esiin sekä lukkarille että rovastille. Siinähän ovat terveiset. niin saatpa sitten noitua minun itseni vaikka sudeksi. Niin! ja vielä sarvi-säkin kaupan päälle. Ja siitä tehköön hän seuraavana sunnuntaina rangaistus-saarnan niin vimmatun ja pohtavan että repee tuo rasvainen mahansa. Kaikki hyvin! rovastin ja lukkarin pitää saaman teiltä terveisenne. JUHANI. Tässäpä on mukava harakan-kivi. näetkös. sille ulkokullatulle. sinä vasaran-poika! KAISA. MIKKO. anna että pääkuori aukenee. että hän kerralla nielee kitaansa koko Rajamäen rykmentin. Eero.--Tuossa.JUHANI.. Mitä määräisimme hänelle? Sanoppas. ottakoon hänen niskaansa ja lennättäköön häntä niinkuin pirun on tapana pappia lennättää. niinkuin uhkasit. JUHANI. EERO.

AAPO. . Sinkauta se ukolle takaisin. he jo mennä kaapaisevat että nummi jymisee. Kaisa! Nyt mennään. Voi te ilkeen-aikaiset. Ja tuollahan koillisessa longoittaa Impivaaran töykeä vuori ja tuolla taasen luoteisessa läikkyy kirkon-kylän järvi ja vieläpä haamoittaa tuolla muitakin järviä. ja liki liippasi. kohiseva nummi. AAPO. niin--kylläs sen tiedät. JUHANI. jos tahdot säästää saivaristoas. te kalmukit ja koiran-kuonolaiset! Eihän enää rauhallinen matkamieskään pääse kunniallisesti ohitsemme tiellä. nuoren miehen elämä on juuri niinkuin tämä kaikuva. TUOMAS. Kaksi yötä ja päivää on poika istunut tornissa. Niitä terveisiä taidamme vielä katkerasti katua. Mutta lähetinpä lukkarille vallan uhkeita terveisiä sappeni lievitteeksi. Lähetetään polla takaisin. JUHANI. tuolla ilman rannalla kuin ikuisessa kaukaisuudessa. Täytyy mennä järveen. SIMEONI. Kultani on niin vihainen Ja puhisee kuin kärme». joka en vääristäisi heiltä hiuskarvaakaan? Mutta katsos koska mies on oikein uhossa ja huikeat puuskaukset toukaa läpi hänen potran ruumiinsa. Minäkö. ei mun auta. »Mitä minä huolin. veitikka nuori?» Elämä. EERO. Ja vielä hullumpia rovastille. JUHANI. että hattu kömähtää. Voi te rosvot! JUHANI. Kolistimen kolme järveä siellä silmäni näkee. ettei iskenyt minua otsikkoon. »Ei mun auta. JUHANI. sinä konna. Näethän. että siellä on lapsia. poika. Pidätä kives. Oleppas heittämättä.Pelttarin pukit!--Mars. Tuota riivattua! Nakkasi kiven.

Kaksi tuntia. vapisi ja kumartui syvään. Tulivat pian itä. niin tietäisinpä mitä kohden rynkäisin pauhinalla. Kylläs tuon arvaat. Rupesi laulamaan kettu iloissansa ja kutsumaan kokoon tuulia jokaisesta neljästä ilmasta. ruuhen minä kumoisin että kiehuisi vellinä järven vesi. haastellen pilkallisesti.Tuon järven pinnallapa tuossa istuu usein lukkari-ukkomme ongen-pahla kourassa. joka seisoi siinä lähellä. pimeän korven. murtui viimein ja kaatui kohden kuoppaa. humisten ja ryskyin. Kieppasi mar' karhu oikein rotevasti kiinni ketun kamarasta ja ravisti että hampaat helähti. Ah! könöttäisi hän siellä nyt ja minä olisin tuima tuulenpuuska. TIMO. TIMO. TIMO. Kovin hän silloin nauroi ja käyskeli siinä ylhäällä ympäri ammottavan kuopan. mutta suden-kuopan saaliiksi lukkarin soisin vaan. Hän tahtoi minua muistuttaa. kaksi tuntia vaan. että joka toiselle kuoppaa kaivaa. narrasi kuoppaan kontio-kurjan. No peijakas! Mutta nyt? JUHANI. äkeä hirmu-myrsky kaakosta. niinkuin teki hyvä lukkari minulle. Tuli myös voimallinen pohja. läntinen ja etelä.--Mutta ymmärränpä Aapon tarkoituksen. Silloin kuusi pauhasi. Mikä synnillinen toivotus! JUHANI. sitähän ei juuri minunkaan sydämeni vastaanlöis. ilves vei hänen ylös korkeaan kuuseen. Mutta en tuota ukko-rässyä sentähden kauankaan piinaisi tunkkaisessa kammiossa. Suden-kuoppaan hänen syöksisin ja itse paseerailisin riemuiten reunalla. viskaten kaatuessaan latvastansa ketun alas karhun syliin syvässä kuopassa. käski heitä soittamaan kuusen kanteletta hänen laulunsa mukaan. SIMEONI. rynkäsi halki partaisen. Siitä astui hän ilveksen selkään. Ja . Suden paistiksi koko mies. hän putoo siihen itse. kerran karhun pahan-suopa. AAPO. JUHANI. Sen minä tekisin. kuinka nyt tapahtui. Olkoon niinkin. Kettu. ja pianpa puljahtelis kumossa lukkarin ruuhi. Nähdä lukkarin kuoppaan lötkähtävän. ja ankarasti kaikkui ja kohisi kuusi.

niinkuin puplikaani ennen: lyö ainoastaan vasten rintaasi. mies? Mutta usko minua. kumpi teistä tästä parempana miehenä kotia marssii. niinkuin vanhassa testamentissa kerrotaan. musta kylki molemmilla». niin kiitänpä Jumalaa siitä. Mutta yhtä ihmettelen. Mutta tällä päällä vaellan halki tämän maailman yhtä kunniallisesti kuin sinäkin taikka jokin muu. Voi veikkoset! eihän taida kettu edes joutaviakaan jaaritella. etten ole niin tyhmä kuin sinä.jääköön tämä tähän. JUHANI. mies tai vaimo. Eläköön lukkari rauhassa. putoomatta edes närkästyneen sydämenikään kuoppaan. Ethän käsitä nyt sinäkään satua ja sen tarkoitusta. Vaikk'ei. joina kaikki luontokappaleet ja vielä puutkin taisivat puhua. ettei Timon pää ole juuri terävimpiä tässä maailmassa. Timo ei käsitä kuvausta. Tee sinä. Se tiedetään. EERO. Timo-poloinen. ja sen olen kuullut vainaalta sokea-enoltamme. Tapaus ketusta ja karhusta on arvattavasti niistä ajoista. enpä siinä mitään vaaraa näekkään. Te uskotte tämän. TIMO. Minä en huoli sinun Zakeuksistas ja makeuksistas. Kuinka taidatte uskoa tuollaisia lorujuttuja kuin tämä ketusta ja karhusta. JUHANI. vaan panen . Aih! joko sattui pikku-Eeroonkin. JUHANI. TIMO. TIMO. Mutta katsoppas jos selitän sinulle seikan. Vaikka et ole. Sattui oikein makeasti itse puplikaanien päämieheen. mutta minä päätän asian puhtaaksi valheeksi. Mielitkö viisastella. Ei ensinkään se poika parka nyt käsitä. AAPO. ja saadaanpa nähdä. Timo. JUHANI. Mutta kuitenkin »pata kattilaa soimaa. tuohon pikku-Zakeukseen. sinä puplikaani itse? EERO. JUHANI. sitä vähemmin kutsua vielä tykönsä maailman tuulia. AAPO.

jotka tuijottelevat tuolta päällemme lakkaamatta. ja tämän linnan herra oli rikas ja mahtava mies. Siellä nä'ette niinkuin neljä kultaista. Sentähden kavahda itses siitä. Mutta alempana. Jotakin sellaista luulen minäkin siellä näkeväni. ja heidän kuvansa nä'ette myös piirrettyinä kiveen. silmät vähän rakosilla. kamoittava kivi. Juuri niinkuin sanot. Mennään tästä Herran nimeen! TUOMAS. JUHANI. korean neidon ja uljaan nuorukaisen. jotka kiroilevat tai osoittelevat muuta jumalattomuutta. Tahdotko sen kertoa meille? AAPO. Tuossahan tuo merkillinen. Mutta metsänhaltija on tässä kova ja kiukkuinen. Ainoastaan heitä kohtaan. nuorten jalkain juuressa makaa kymeröissään ja miekalla lävistettynä eräs vanha uros. äititön. säteilevää pistettä. TIMO. AAPO. joka antaa aina niin murheellisen vastauksen kirkonkelloin pauhinalle. mutta suloinen ja kaunis kuin aamu. Ja katsokaapas noita silmiä sitten. Mutta kerro asia. Neitoa rakasti eräs nuorukainen. Minä kauhistun. LAURI.itseni makeasti nukkumaan. Katselkaa heitä. LAURI. Istukaamme rauhassa. jonka sydämessä .--Mutta Jumala auta meitä! olemmehan asettuneet kamalaan paikkaan. Ne ovat kahden rakastajan sulavat silmät. Selin tahdon teihin kääntyä ja maata kuin viholais-pesä kinoksen alla. AAPO. Seuraavan tarinan kertoi heille Aapo. Siinä he istuvat yhdistettyinä hellimpään syleilykseen. Miksi niin? JUHANI. Hänellä oli tytärpuoli. Mutta tarina noista kuvista tuolla kiven kyljessä on tapaus kaukaisista ajoista. mutta sekä nuorukaista että neitoa vihasi linnan hirmuinen isäntä. Seisoi ennen tässä lähellä eräs komea linna. Mutta katselkaa ensin tarkemmin tuota kiveä.

He kallistuivat vasten kiveä. mutta väläysten sinertävässä loimossa nuorten silmät säteilivät onnen-autuaasti. Silloin vyötti hän miekkansa miehustalle. sanoi hän. että miekkani teidät kohta silloin yhteen-vihkii veriseen kuolemaan. tähtäillen neitoa. kun korkeuden viha riehui hänen päällänsä ja ympärillään. Sen lupaan ja pyhästi vannon». pyhässä ilmassa loistaa. teräksisen siteen yhdistäminä. Mutta tytär rakasti myös ylevätä nuorukaista. hienoiseen huiviinsa. »katso etten saavuta teitä syleilyksessä metsien yössä. käärittynä avaraan. punaten kanervakukkasten posket. ja juuri tämän kiven juurella olikin heidän yhtymyspaikkansa. vartoen kultastansa. välähteli ja jyrisi taivas.--Meni niin muutama silmän-rävähdys ja rynkäsi äkisti esiin linnan hirmuinen herra. ja neitonen kauhistui kuultuansa valan. ja niin hän yhdisti heidät kuolemassa. harmaan kiven juurella. ja yhtenä virtana juoksi heidän verensä nummella. Mutta kaikki eivät linnassa maanneetkaan. joka öisenä haamuna siirtyi pois. he istuivat kivisellä istuimella. Viimein. että sen kärki nuorukaisen oikeasta kyljestä tunkeusi ulos. . että nuorukainen käyskeli nummella. Ja ihanasti kuin neljä kultaista tähteä säteilivät heidän silmänsä kohden linnan valtiasta isäntää. kuiskaillen rakkauden kieltä autuaana hetkenä. vaan kiivaammaksi yhä kiihtyi hänen lempensä. tuli aavistus immen poveen. tyyntä kuvausta kuoleman kidassa. Tiedä. tempasi käteensä keihään ja kiirehti ulos. Tätä katseli murhamies. Mutta ylös nummelle kiirehti huohottava tyttö ja kohtasi ystävänsä siellä. Mutta saipa isä tiedon nuorten salaisesta liitosta ja lausui kerran neitosen korviin hirmuisen valan. mutta aina armaasti syleillen toinen toistaan. katosi metsään neitosen jäljestä. Oli tyyni kesä-yö. Siinä he seisoivat.ei koskaan löytynyt lemmen sijaa. vaan heidän sielunsa käyskelivät taivaan kukkas-niituilla. joka kummastuen katseli ihmeellistä. Verta-janoova peto silloin vainosi lempeä-silmäistä karitsaa. Ei hän kuitenkaan unohtanut sydämensä ystävää. lemmenretkellensä. Eivätpä seisoneet he enää maan pinnalla täällä. kuin neljä kynttilää taivaan salissa. koska hän arveli kaikkein jo linnassa lepäävän syvimmässä unessa. Syntyi äkisti ukkosen ilma. katosi pian metsän kohtuun. äänettöminä. syöksi terävän keihäänsä neidon vasempaan kylkeen. Niin hän lausui. läksi hän. ja liehahti kerran kasteisessa viidassa sininen liina. »Tyttäreni». vaan seisoipa akkunan ääressä itse linnan herra. Siinä. syleillen armaasti toinen toistaan. hiipi varjona ulos. ja he kohtasivat toisiansa usein tällä kaikuvalla nummella.

sydämessä katumus kylmä ja musta.Voimallisesti puhui hänen sielullensa nuorten ihanasti riutuvat silmät. Ja koska tämä oli tapahtunut silloin hän taasen. Mutta viimein ja äkisti kohoitti hän povensa korkealle ja huusi pitkän huudon. ja heidän allansa polvillaan eräs ankara. ainoastaan raskas sade huokaili metsässä. ja niin hän seisoi kauan mykkänä synkeässä yössä. niinkuin tarina kertoilee. niin istuvat nuorukainen ja impi onnellisina korkeuden istuimilla. Ja koska soivat tornin kellot. kun salamat leimahtelivat ja avaruus pauhasi. yhä tuijoittaen kohden itää. kuin jäätyneellä katseella. vaikka jo sammuvina. Hänen sydämensä kammostui ja vapisi. katselivat hymyten häntä vastaan. tempasi linnan herra miekkansa huotrasta. kuin neljä kultaista tähteä. koska hän. lävisti rintansa ja kaatui nuorten jalkain juureen. liikkui ensimmäisen kerran. Katsoi hän vielä kerran nuoria kohden: mutta sieltäpä aina samat hohtavat silmät. Mutta viimein kuoli kaukainen. Seisoi hän taasen äänetönnä hetken. syleillen toinen toistaan. vapiseva ääni. Aamu tuli. äkisti kuin unesta heräten. teroittaa hän aina tarkasti korvansa. Ääretön vimma saavutti hänen sielunsa. joka jylisten kiiriskeli ympäri tienoota. katseli kuolevien ihmeellisiä silmiä. ja kaikkialta karkasivat hänen päällensä kauhistuksen henget. ja näkyi siinä kaksi nuorta. kunnes viimeinen kaiku hänen huudostansa oli vaiennut etäisimmän kunnaan povehen. Silloin löi hän käsivartensa ristiin ja rupesi. piirsi. leimaus lepäsi ja sammuneet olivat nuorten säteilevät silmät. puhui jyrisevä taivas. Kerran toki on kivestä . jona hän kuulteli tarkasti ja kauan. muistuttaen rakastavain ihanasti raukenevia silmiä. leimahtaessaan. jonka juoksua vuoresta vuoreen hän kuulteli tarkasti. kiven kyljessä säteilee sekä yöllä että päivällä. mutta yhä murheellinen on helinä. ja niinkuin uros tuossa matelee. ja nummella löydettiin kuolleet harmaan kiven juurelta. heidän koskena juokseva verensä. partainen uros. Ja neljä ihmeellistä nastaa. mutta pian vallitsi taasen kaikkialla hiljaisuus. leimahti ja jyrisi. Mutta kivessä nähtiin sen jälkeen heidän kuvansa. tuijottamaan itään päin. pitkän ja peloittavan kovan. Ja niinkuin tässä kuvauksessa. kiveen nämät kuvat. jotka aina lakkaamatta paistoivat hymyten häntä vastaan. Ja pitkäsen nuoli. huusi hirmuisesti. Silloin. Ja leimahti taivas kerran vielä. kuullellen kaikua kivestä. niin entinen linnan herra paahteisessa ilmassa rangaistuksen vuoteella. pois he kannettiin ja sija heille rinnakkain rakettiin hautaan. Hänen mielensä liikkui. ja kauan seuduissa kiiriskeli kaiku.

mutta kanssapuheensa vaikeni viimein ja uni kallisti heidät alas toisen toisensa perästä. Sinä tomppeli. mutta lähellä on myös kaiken maailman hetki. jonka Aapo kertoi veljillensä Sonnimäen nummella. Eero. vapiset kuin perkele. Sinäkö maailman pylväs? Kuustuumainen. Maailman lopusta ei ole yhtään pelkoa niin kauan kuin pakanoita maan päällä löytyy. mutta jos se talvella tapahtuu. Varjele Jumala! käännättehän perin nurinniskoin tässä miehen sydämmen. kolmas on vielä tulematta. ja silloin tapahtuu se suuri autuuden merkki. Silloinpa karja aholla mörää ja siat kujalla kauheasti vinkuu. JUHANI. Tämä oli tarina. He soisivat miehen sovinnon päivän valkenevan. Vai'etkaa jo. sen takaan minä. TIMO. jota pilkkaat nyt. Niin.kuuluva ihmeellisen lempeä ja iloinen ääni. Silloinpa on melskettä. silloin maailma on menevä tuhaksi ja tomuksi kuin kuiva virsu. Ohhoo! Kaksi mullerrusta on jo ollut. kolmas on vielä tulematta. Nukkukaamme. jos nimittäin tämä tuho on tapahtuva kesäiseen aikaan. ettei siinä aina jotakuta hyvääkin. katso ettei juuri tällä hetkellä möräise tuomion torvi. Aina tuomiopäivään asti! Ohhoo! SIMEONI. Mutta eihän niin pahaa. koska kellot soi. SIMEONI. No Jumala paratkoon! tässähän on seitsemän villittyä pakanaa vallan kristikunnan helmassa. niin karjapa silloin ometassa teiskaa ja mörää ja läätin pahnoissa sika-parat vinkuu. mutta muistelevat kauhistuen maailman tuomiohetkeä. niin. ja silloin on tullut miehen sovinnon ja pelastuksen hetki. veljet. SIMEONI. nukkukaamme! Niin he haastelivat. Ja sentähden kuultelee aina kansa erinomaisella levottomuudella kaikua kivessä. Kaksi mullerrusta on jo ollut. Sitä ei hän tee. Heistä viimeisenä istui . muistelkaamme tätä päivää. EERO. kun lähestyy päivä. Olemmehan maailman pylväitä me. Ohhoo! silloinpa on meteliä ja mullerrusta. TIMO. niinkuin sokea-eno sanoi. JUHANI. Vapisetpa. Mutta saapa ukko hikoilla. pojat.

mutta ruskea punerrus hänen karheista poskistansa paistoi kauas. ja heidän kuorsauksistaan remahteli nummi. virtasi miestä ja naista. ja silmät renkaina päässä. joka loimotti vielä hetken. kosteina. Auta meitä. viskeli kohdustansa tulta ja sytytti äkisti pappilan riihen. . kuvailukset maailman lopusta. Ja punaisina. ja veripunaiseksi muuttui taivaan kansi. missä ollaan? SIMEONI. Mutta ilma nyt rynkäsi kohden Sonnimäkeä. Peloittavasti loimotti riihi.--Nyt välähti ja vilauksessa seurasi verraton jyräys. on ukkospilven salamista ja kamala haame aaltoilevasta palosta kylässä. välähteli tuolloin tällöin koillisessa taivaan alla. ilma oli lenseä ja paahteinen. Kotkan vauhdilla läheni se kirkonkylää. Hän istui ja mietiskeli hartaasti näitä maailman viimeisiä aikoja ja tuomion suurta päivää. loiskasivat he yhtaikaa ylös maasta. Rupesivat kellot pauhaamaan ja tuli liikettä kylään. Heidän unihouriva mielensä kauhistuu.valveillansa Simeoni. mutta vähitellen raukeni ja sammui. ja hiukset narreillaan pystyssä kuin kahiseva kahila. joka. Missä ollaan. Päivä hämärtyi ja hämärä sakeni yöksi. Ja mikä on valoa tässä yössä. leimahti pian valtaiseen tuleen. Hirveätä kyllä. kuivaa olkea täynnä. koska ylös kohosi tuima ukkosilma. luonnon riehuessa heidän ympärillään kolkossa yössä. ja niin he kaikki makeasti uneksuivat nuotion ääressä. nojaten itseänsä vasten hongan pulloista juurta. Jokos mennään? JUHANI. jossa veljekset makasivat sikeässä unessa. Huutaen kovasti ja kirkuvalla äänellä. Lopulta nukkui myöskin hän. hirveätä! TUOMAS. Nytpä hirmuinen jyräys on heidät herättävä ja silloin he säikähtävät pahemmin kuin koskaan eläissänsä. koska viipymättä pujahtaa muistoonsa synkeä tarina. liepeinä paloivat hänen silmänsä. kaikkialta kiirehti väkeä hurjalle tulelle. joka paikalla herätti veljekset. armo! AAPO. mutta turhaan. tuijottelivat he kohden toinen toistansa muutaman silmänräpäyksen. SIMEONI. Tuomiopäivä! JUHANI. Hirveätä.

Tuomas. Hii. Tee se pian! TIMO. »Ja vaipuvat mun voiman'!» SIMEONI. jos taidat! TIMO. Auta meitä. Ja kivi kilisee ja tanssii! Hii. Tuomas. JUHANI. Voi kauheutta! JUHANI. Tässä olen. Jopa kellot soivat! JUHANI. laupeus ja armo! AAPO. Mitä sanoo Lauri? . tempaise tuosta takinhännästäni kiinni! Hii. O Herra.TIMO. Rukoile. haa! SIMEONI. minun veljeni Kristuksessa! TUOMAS. Ja näinkös nyt vaan mennään? JUHANI. Herra varjele meitä poika parkoja! SIMEONI. Niin. Rukoile! TUOMAS. o Bethlehemin armoistuin! JUHANI. haa! nyt mennään. Timo. Tuomas. Tahdon koettaa. suru suuri. mitä tahdot? JUHANI. »Taivaan kellot soivat!» JUHANI. mennään! JUHANI. haa! SIMEONI. rukoile tässä. JUHANI.

TIMO. Lähtekäämme tästä hirmuisesta paikasta. Totta! Miksipä lauloimme tuon ilkeenaikaisen veisun Rajamäen rykmentistä? SIMEONI. Tuoltahan leimuaa tänne palo kuin kadotuksen pätsi. ja hätäkello moikaa. kallis viikko!--Mutta mitä aattelemme tästä kamoittavasta valosta ja kelloin sekavasta kaikunnasta? AAPO. Menköön tuhannen riihtä kun vaan seisoo tämä matoinen maailma ja me sen seitsemän syntistä lasta. Oi jos annettaisiin meille armonaikaa vielä yksi päiväkin! JUHANI.LAURI. ettei ole loppu juuri vielä. Se rukous on taivaalle otollinen. ääretön kurjuus! Mutta luulenpa kuitenkin. Tai yksi viikko. JUHANI. JUHANI. Kurjuus. Niin. Verraton hetki! SIMEONI. lukkariakin! SIMEONI. SIMEONI. Tietäkää. Te pilkkasitte hävyttömästi Mikkoa ja Kaisaa! JUHANI. Herra auta! Uihan koko ruumiini kylmän hien virrassa. hyvät ihmiset. . Näin meitä Jumala rankaisee syntiemme tähden. että juuri Aapon kertomus niistä kissan-silmistä saattoi matkaan tämän ravistuksen selkäluissamme. Aapo. Enhän tiedä mitä sanon tässä kurjuudessa. ja tuolta kalustaa kiven kyljestä nuo silmätkin niin surkeasti päällemme. Ettäs sanot! Mutta Jumala siunatkoon heitä! Hän siunatkoon meitä kaikkia. JUHANI. Onhan tulipalo kylässä. Eipä ilman ettei minunkin housuni vapise. JUHANI. JUHANI. EERO. Tulessa on pappilan riihi. JUHANI. kaikkia.

tuuli taukosi. joka monialle kiiriskeli taivaan alla. Ilman kiirettä ja huolta astelivat jo veljeksetkin läiskyvällä tiellä. Mennään nyt! LAURI. jyrää ja livauttelee oikein makeita iskuja sonninsuoroisella piiskallansa. JUHANI. Asettuipa luonto. näetkös. mutta koska ilma yleni.Mutta lähtekäämme liesuun. Mutta kohta on niskassamme roima sade ja kastummepa kuin rotat. Entäs minä? Samaan suuntaanhan tuumiskelin minäkin. Olenpa usein aatellut mistä ja mitä on ukkonen. kunnes rupesi heitä valelemaan rankka sade. Tämän juurelle veljekset istuivat kuuron kestäessä ja pauhatessa valtaisen kuusen. TIMO. he käyskelivät hetken. tuo leimaus ja jyrinä. TUOMAS. silloin ajeli jyritteli pitkin taivaan katuja. ja tulta iski kivinen tie ja pyörän rautainen kenkä. Tulen iskussa ja jyrinässä. tapsuttelin paitatilkku päällä. aattelin minä. astellen kiivaasti toinen-toisensa jäljestä. AAPO. ja siitä huomenna kotia. koska mokomana pienenä peijakkaan peukalona kapsuttelin kujalla ukon jyskyessä. Hähhäh! Lapsella on lapsen mieli. koska pilvilohkareitten väliin on sijoittunut kuivaa hietaa. JUHANI. seisoi juuri maantien varrella suojana monelle sateessa kulkevalle. korkeutensa ja tuuheutensa tähden kuuluisa. jatkoivat he kulkunsa taas. ja iskuistapa noin nyt säkenöitsee . joutuivat pian santaiselle tielle ja teroittivat suuntansa kohden Tammiston taloa. Kuinkaspa ennen tuonpäiväisenä paitaressuna aattelin ukkosesta minä? Jumalahan. Siitähän sanoi sokea-eno syntyvän taivaalle tämän kapinan. ja älköön kukaan meistä unohtako pussiansa ja aapistoansa. joka. Jumala jyrää peltoansa. pilvet pakenivat ja kelmeänä kohosi kuu metsän latvoisa ylös. Kuinkahan ollee. Kyöstin luokse Herran avulla. tuulenkierrosten nostamana ylös ilmaan. Silloin tuimensivat he käymisensä juoksuksi ja lähenivät »Kulomäen kuusta». Anna kastua. jos eletään. anna kastua! Saatiinhan vielä armo. Mutta lapsenpa mieli yhtäkin kuvailee. tapsuttelin. Mennään nyt! He riensivät pois. Pois veljet! Tammistoon marssitaan Kyöstin luokse. TUOMAS.

Lukkarihan meitä kynsi ja pöllytti kuin haukka. kovin olivat turpuneet Aapon huulet. mutta ei nauranut hän milloinkaan enään. saarnaten ja huutain. koska sitä pyhkeilemme. Pää heiltä kaikilta oli pahoin pehmitetty. sen tunnen vielä ja puren hammasta. itseksensä. joita hän tuskin oli tuntenutkaan ennen. johon veljekset astuivat vakaasti sisään. astellen toinen toisensa jäljestä. oli vasen silmä isketty melkein umpeen. mies jykevä kuin hirsi. ja ontuen käyskeli Simeoni toisten perässä. mutta kylläpä täällä syntistäkin oikein suolassa ja pippurissa keitetään.pulskin ruunan pullea reisi. Mutta viheliäinen oli heidän muotonsa: vaatteensa pahoin revityt. joka vaelsi edellä. Aattelinpa lapsena ja aattelen vielä: taivaan leimaus ja jyrinä on ilmoittava Jumalan vihaa syntisiä kohtaan maan päällä. Mutta kului öinen tie ja läheni Tammiston talo. SIMEONI. mutta ei mielinyt koskaan astua isännyytensä valtaan. Tosin tehdään täällä syntiä. JUHANI. saattoi hänen tuumaukset uskon asioissa. Ja koska hän viimein tuosta selkeni. mun poikaseni. ja Kyösti rakensi heille oivalliset sijat. niinkuin muhkean hevon lautasilta näemme kipinöitä heltivän. Ja se kummallinen kohta myös tapahtui. oli talon ainoa poika. niinkuin kerrotaan. sitä ei taida kieltää. olivatpa nämät mietteitä. NELJÄS LUKU Seuraavana päivänä lähenivät Jukolaiset kotoansa taas. Tämänpä miehen luoksi nyt astuivat veljekset ottamaan kortteeriansa yöksi. vaan tahtoipa hän aina oleskella oloillansa. kasvonsa kirjavat mustelmista ja haavoista. Oli hän myös kerran käyskellyt kuin riiviössä pitkin kyliä. muisteleppas kouluretkeämme ja mitä sen kestäessä koimme. Timon otsasta oli puhjennut ulos ankara sarvi. Tämä Kyösti. että hän piti tästälähin parhaina ystävinänsä Jukolan veljeksiä. Niin. Juhanilta. ja tähän tilaan. Poikani. sillä ihmisten synnit ovat suuret. ja mikä oli käärinyt sen ympäri tyhjennetyn . oli hän taasen muutoin sama kuin ennenkin. lukemattomat kuin santa meressä.

JUHANI. iloisesti liehakoiten. Eero. Siinä he kauan torkkuivat ja vartoivat. Ja paistoi silloin Aapelin pääkallo niskasta aina otsaan asti. . sillä haavamme tarvitsevat löylyä. Onhan se minun. Mutta viimein. tien molemmilta puolilta he rynkäsivät päin. vaan tunsipa monikin huimauksella veljesten nyrkkien vaikutuksen. ja riensivät heitä vastaan koiransa Killi ja Kiiski. koulumiesten lähetessä. yhtyivät liittoon kahdenkymmenen miehen voimalla ja kätkivät itsensä tien varrelle pensastoon vartomaan vihamiehiänsä. TIMO. Mutta ilmaiseksi eivät Toukolaisetkaan taistelosta seljinneet. Siinähän ehkä liiaksikin. totisesti! Mutta sinä. Tee se aika-mekosta. Julianin koura oli tehnyt tämän töykeän raivaustyön. Mutta ken oli heidän kanssaan näin pahoin menetellyt? Ken oli voinut näin masentaa Jukolan vahvat veljekset? Olihan tämä Toukolaisten kostotyö. Se tuskin riittää rasvoiksi seitsemälle miehelle. JUHANI. JUHANI.eväspussinsa. Kaksi heistä kannettiin pyörtyneinä kotiansa: Kuninkalan Eenokki ja Kissalan Aapeli. mikä temmaisnut mekostansa ryysyjä haavoillensa. JUHANI. jonka hinnaksi määrään korvestamme parhaan hirren. kourissa jykevät aseet. väsyneinä kovin. paistoi kuin tinakannun pohja. Kenen vuoro on lämmittää sauna? TIMO. Lämmitä se sitten että kiukaat rymisee. He. Parastani tahdon koettaa. karkasivat liittolaiset heidän päällensä tulisella vauhdilla. ja nousi hirveä seiväsleikki. käyppäs Routiosta tuoppi viinaa. Tuoppi viinaa! SIMEONI. Mutta viimeinpä toki istuivat veljekset kotonsa avarassa tuvassa. Tällaisessa tilassa palasivat kouluretkeltänsä. Mutta veljekset eivät juuri jaksaneet osoitella hyväilystä takaisin uskollisia vartijoitansa kohtaan. Onhan tässä. saatuansa tiedon Jukolaisten viipyvän Tammistossa. jossa veljekset piestiin pahoin.

sehän sairaan ruumiin ja sielun paras lääke täällä. ja olemmepa kartena pian. Sanoppas. EERO. Saunanlöyly. Olkoon jo kylliksi. Ottaa kynsiin. . Saavatpa nyt haavamme sen turkin-polskan.--Kas niin. AAPO. Timo. Onpas siellä kuumaa. Saakootpa kynnet kyytinsä myös. Sulaapa tuo vähitellen. ja muuttui hieman leppeämmäksi veljesten äkeä mieli. JUHANI. mutta kovemmin vielä sappi ja sydän täällä sisussa. onpas siellä kuumaa! Sillä lailla. JUHANI.Herran tieten. poika. Mutta uutta löylyä. niin kyllähän pehmiää. poikaseni! Annappas tulla vaan. Kuinka on turpas laita. he kylpivät ja hautelivat haavojaan. paukahtelivat kiukaan mustettuneet kivet ja pilvenä kiiriskeli kuuma höyry ympäri saunaa. Ja ah. Äläppäs heitä enään. Timo. sitä tuimemmin annan sinulle kuumuutta niskaan. että sauna oli valmis. ja kauas kuului saunasta vihtain vinha mätkinä. Aapo? AAPO. Ilta tuli. Kaikin voimin käytteli nyt kukin mäihäpehmeätä. Eero toi Routiosta viinan ja Timo saattoi sanoman. Kiittäkäämme häntä vähän vielä. Läksivät he kylpemään ja löylyä heitti Timo. ihanata lehtivihkoansa. JUHANI. Herkene jo heittämästä. Älä helvetissä heitä enään!--Lähdetkö alas. jos tietäisitte miksi! JUHANI. kaikki hyvin! Jukolan Jussi ei ole kuollut vielä. koska on virkas tänä iltana meitä palvella. alakuloinen syyskuun ilta. Simeoni? SIMEONI. ja kovin kivistää ja potkii tämä silmä. haavoja kuin tähtiä taivaalla. sinä vekama-veljeni! LAURI. Lähdenpä minä poloinen poika. JUHANI. Mutta kaikki hyvin. Hutkiele ja nuiji sitä kuin Ryssä koniansa. Mutta kirveleepä silmä kuin peeveli! No kirvele ja karvele. onpa muutoin tiemme täältä ulos joka miehen.

AAPO. josta hän kerran vielä pelastettiin. vihakiiski. Simeoni. sitä parempi sen parantava vaikutus ja voima. JUHANI. eikö löylyn mojova kuumuuskaan tuo mieleesi helvetin tulta. Eero. Muistele. Eero! Sinä riivattu. Älä koske siihen. sanoi seppä tupaansa. että hän aina saunanparvella oli muistellut helvettiä. katso etten viskaise sinua parvelta alas. Heh. Eero. SIMEONI. Siivosti vaan.SIMEONI. LAURI. Otanpa siitä pienen lirauksen. Mitä konsteja ja koukkuja on teillä siellä nurkassa. Mitä hulluja! Salli ruumiis saada jos se niin tahtoo. Se on minun. Kylläs sen tiedät. Toista selkään puhaltelee. Hänpä tautivuoteellansa näki sen tulisen järven. muutoin on paha. Mitä närinää siellä? Häh? LAURI. Muistele Hemmolan Juhoa. sillä jota kuumempi löyly. ihminen. veikkonen veli-kulta. Miksi et lämmittänyt itsellesi? TUOMAS. muistele Hemmolan Juhoa! JUHANI. kadotuksen pätsiä ja rukoile yöt ja päivät. niinkuin hänelle sanottiin. Eero! JUHANI. TIMO. tuossa parven rappusen alla. JUHANI. SIMEONI. Taikka minun. Mitä tuossa turhia ärhentelet? Otahan minun sangostani. JUHANI. ja siitä syystä. mutta jätäppäs ainakin puolet jäljelle. Kenen tämä lämmin vesi tässä ämpärissä kiukaan juurella? JUHANI. SIMEONI. AAPO. te kaksi? JUHANI. Ota sitten vaikka minunkin ämpäristäni. Älä.--Mutta päivänkö .

SIMEONI. .valo tuolta kiiltää läpi nurkan? LAURI. Ja oikeinpa mestarin tavalla oli tämä nahka nyljetty. Kukas muu kuin se. Saaman pitää. kuinka vihaisesti tuo selkäni ottaa löylyä! Niinkuin et olis saanut maistaa vihtaa sitten uuttavuotta. Kuka.. Niin. mutta mitä löyttiin hänestä? Ainoastaan nahka orressa. Kas. että on lauvantai-ilta. Hirvittävä tapaus! SIMEONI. Mutta kuka oli hänen nylkenyt? TIMO. Uusi. Saunaton talo ei käy laatuun sekä kylpemisen että emännän ja muonamiesten muijien lasten-saamisen tähden. Timo.. TIMO. Ja katselkaamme ettei riipu nahkamme pian orressa kuin entisen piian. suu ja vielä kynnetkin jäljellä. kas. Niin.. JUHANI. uusi ilman kieltoa. Mutta muistelkaamme. Uusihan tässä kyllä tarvitaan. vaan kuhkaili ja kahkaili siellä muiden jo maatessa. Sentähden olkoon isännyyteni ensimmäinen pyrkimys uusi sauna. AAPO.. kiekuva kukko ja naukuva kissa. nehän oivan talon tunnusmerkkejä ovat. Pää-ukko.--Tarvittaisiinpa hieman taasen löylyä. onpa sillä tekemistä ja puuhaa. ryöhäävä sauna. JUHANI. korvat. haukkuva halli. LAURI. Kirkkaan päivän. joka meidän talon vastaanottaa. Käytiinpä häntä etsimään. Mutta eräänä lauvantai-iltana viipyi hän tavallista kauemmin. JUHANI. Olkoon se tapaus meille. JUHANI. O peto! sauna veisaa viimeistä värssyänsä. kysy sitä. Tyttöhän ei koskaan ehtinyt saunaan toisten seurassa. olivatpa siinä hiukset. silmät. JUHANI.

Siinähän aikamiehen mekko. Niin. Korvani ovat sinua kohtaan ummessa. joka käy ympäri kuin kiljuva peura. onpa muutoin pian nahkasi orressa. Minä en kuule sinua. TIMO. hellittäen hikeä runsaasti. tuo silmä-kulta kuultelee hieman.--Kauhea tapaus! JUHANI. Mutta olkoon se meille muistimeksi. Mihin joudun sen kanssa. mentyäni vielä äskeiseen. Noh! Eeron tilkkusta hän tarjoo tässä miehelle. että »aatosta juhla korkein». Tultuaan sisään. Tattis vaan. Ja tämäkö? JUHANI. ja sitten tupaan paita kainalossa. SIMEONI. Ymmärrä. ja sitten kiitä Luojaas. vaan särkee ja mojoo kuin kiehuvassa mujussa. sanon minäkin.TIMO. joka sinun tänäpänä varjeli »ettet ole jalkaas kivehen loukannut». SIMEONI. Mutta Juhani rupesi nyt keittämään . Mutta eipä kuultele tuo jalkani. ihminen! EERO. Voi sinua!--Tuo keskimmäinen tuossa. jäätpä muutoin tänne peijakkaan saaliiksi. niinkuin luemme ehtoorukouksessa. istuivat he levähtämään hetkeksi. Tule nyt. Rukoile sitten korvarasvaa myös.--Mutta luulenpa. ja ruumiinsa ruskoittivat kuin päivän polttama koivun-kuori.--Kauhea tapaus.--Nyt peskäämme itsemme puhtaiksi kuin olisimme lähteneet napamuijan nopsista kourista. ummessa hengellisellä tavalla. TIMO. SIMEONI. Pistäppäs. Timo-poika. minä en kuule. Alastomina ja varikuumina he astuivat saunasta tupaan. Ja tämäkö? JUHANI. minä kurja? EERO. Mutta astuppas jo liikkeille. tuo paitani tuolta orrelta kouraani. ja siitä pueskelivat he vähitellen päällensä. ja oikein ruumiillisella tavalla. Hän. EERO. Pane koreasti ma'ata tultuamme tupaan ja rukoile jalkain voidetta. ja tulehtunut ruumis saakoon niskaansa oikein raikasta ilmaa.

Mutta äkisti valkeni avaruus Jukolan ympärillä. yhdenkään silmän näkemättä.rasvoja koko haavoitetulle veljeskunnalle. ja rasva. voitelivat he tällä voiteella ja pyhkäisivät uutta. kuivan naudan-kontan ja harjallisen pöytyrin naurishautaa. JUHANI. TUOMAS. mutta lopulta nousi juttu tuosta jyrkeästä tapauksesta tiellä Tammiston ja Toukolan välillä. Ja silloinpa kovin likistyivät heidän hampaansa yhteen ja kasvonsa mustenivat hirveästi. JUHANI. Sillä kuumaksi oli Timo lämmittänyt harmaakivisen uunin. Haavojansa. joka nyt tuntui heille makuisaksi. niin sahattaisiinpa tänäpänä Toukolan kylässä arkunlautoja. puolipäivän aikana heräsivät myös veljekset. Mutta ah! olisi meillä myös ollut aseet kourissa ja vaara silmissämme varoilla. Viimein. jotka löytyi heidän päissään. Ja koska aamu koitti. korttelin tulikivi-jauhoja ja suoloja saman verran. Valkea. oli valmis. malmisen ja varrettoman pannun. Mutta ruoka tänä iltana ei kovin heille maistanut. sen sauna oli syttynyt tuleen. keltaruskeata tervaa päälle. Mutta Simeoni rakensi ehtoollisen. vaan pianpa siirtyivät he pöydästä. Yö oli pimeä ja kaikkialla vallitsi äänettömyys ja hiljaisuus. hiukseton linja juoksi hänen otsaltansa niskaan alas kuin linnunrata syksytaivaalla. Kissalan Aapelille annoin kuitenkin osansa. Hän asetti tulelle vanhan. riisuivat päältänsä ja painuivat alas vuoteillensa. löytyi Jukolan saunasta jäljellä ainoastaan muutama kytevä kekäle ja uunin hohtava raunio. ja haudankaivajalla olis työtä. kaatoi siihen tuopin viinaa ja viinaan sekoitti hän kaksi korttelia kruutia. nousivat jotenkin raittiimpina kuin menneenä iltana. pukivat päällensä ja rupesivat murkinalle. pikimustan vellin kaltaisna. Sinä näit sen? TUOMAS. Ja koska tämä oli kiehunut noin tunnin. Ja niinpä ihanassa rauhassa paloi rakennus tuhaksi. Minä näin sen. . mutta ryöväreinä he karkasivat päällemme seipäillä ja karangoilla. josta seinä rupesi kytemään ja lomahti viimein liekkiin. Aika saunan saimme totisesti. nosti hän keitoksen jähtymään. niin karvasteli haavoissa ankara lääke. Kauan he atrioitsivat sanaakaan lausumatta. varsinkin niitä. kantoi pöytään seitsemän reikäleipää.

JUHANI. TUOMAS.JUHANI. Kurja veljeni! aiotko sinä koskaan joutua taivaan perilliseksi? JUHANI. Niin tahdon. JUHANI. JUHANI. SIMEONI. Ensimmäisen Toukolaisen. AAPO. Minä vannon saman valan. AAPO. Hmmh! Minäpä teen makkaroita. muut. Miksi tekisimme ijankaikkiset tuhot? Käykäämme lakiin ja oikeuteen. sen lupaan ja vannon. AAPO. SIMEONI. vaikka mieleni kovin kamookin keräjätalon menoa ja hälinää. Se kosto lankee takaisin omalle niskallemme. ellen saa nähdä Tuhkalan Matin verta ja rapaa! SIMEONI. JUHANI. niin eipä juuri kömmähdy tämä poika siinäkään . Herran Kiesus! EERO. vaan älä minun tähteni. JUHANI. voi hirmu! Täytyy itkeä. vaan ei omankäden työhön. Jos siihen tulee. Villisusi. siinä on laki ja oikeus. Itke sinä kissan kuolemasta. Heitä kostamme aina ytimiin asti. Susihan miestä näin menettää. jonka saan kynsiini. syön kitaani elävältä nahkoineen ja karvoineen. Mutta lain kautta ei tule kärsimään heidän selkänsä näistä haavoista. mutta lain tuomio rankaisee heidät ja palkitsee meidät. Voi hirmu itseäs. Mutta muut. Hän on saanut. joita kannamme. ja turvatkaamme lakiin. Lyökäämme kaikki yksimielisesti päämme yhteen ja nouskoon siitä tuuma verrattomaan kostoon. JUHANI. Mitä huolin taivaasta. Sitä hullummin heidän kukkaronsa ja kunniansa. Pois mielestämme verinen kosto. Tämän raatelemisen kostan minä kerran.

koira vieköön! Kaisa lapsellensa isän. »Ja nuorempi veljensä Timoteeus!» Minähän olin siellä myös. että kyllä monen silmät ja korvat pöllähtivät pystyyn: »Juhani Juhanin poika Jukola. mitä ja kuinka pojan piti la'in edessä lausuman. Ei laskettu. joka etsi elatusta lapsellensa. Mutta sielläpä vasta väkeä porstua. ja silloinpa vähän hetkautti pojan sydänketoissa. Ja nimemme on kulkenut protokollissa ja suplikaaneissa aina keisariin asti. muistanpa koska komsarjus huusi: »Juhani Juhanin-poika Jukola. koska komsarjus eli sudenkutsija huusi korkealla äänellä. . TIMO. TIMO. mutta pianpa itsensä röyhistää aika-mies. huolimatta koko keräjäkunnan naurusta ja tirskunnasta. Toukolan kylästä!» TIMO. Niinhän keräjissä leivotetaan. nyppien takkinsa nappia noin. heh! JUHANI. porras ja piha täys. tuolla tavalla. JUHANI. TIMO. »Ja nuorempi veljensä Timoteeus!» Ja saipa. oltuani vierasmiehenä Koivulan Kaisa-rukalle. Hartaasti juuri haastelinkin hänelle. Minähän olin vierasmiehenä myös. ja saipa Kaisa lapsellensa isän että paukahti. Sai kyllä. mutta pianpa hän perehtyi ja lasketteli suustansa totuuden järkähtämätöntä kieltä kuin apostoli itse. olit.paikassa. Porstuassapa istuin minä ja juttelin Tammiston Kyöstin kanssa. JUHANI. Juhani. Mutta vedetäänpä siellä kuitenkin yhtäkin vetonuoraa ja yksikin vikkelä kampurajalka heitetään. Muistanpa vielä. Hyvin tietty. Vaikka ei meitä valallekaan laskettu. Olit.--Niin huusi komsarjus. koska ensi kerran seisomme korkean-oikeuden pöydän edessä. mutta vakava ja vilpitön puheemme vaikutti paljon. Tosin pamppailee sydän hieman. Toukolan kylästä!» TIMO. JUHANI. tosi. ja kaikki käy hyvin.

eikä saata sitä pohtia. Siinähän totuuden suorin tie. . niin auetkoon allansa matoinen maa ja nielköön hänen helvettiin alas. Olisinpa Luojana asettanut näin: Syytetty mies vahvistakoon sanansa valalla. Tosi. ja itse tuomari etunenässä. ellei itse ilminen peijakas ole asiamiehenä. JUHANI. luulen minä. mutta oikeus ja totuus kieppaisee itsellensä lopulta väkistenkin voiton monen konstin päästä. sitä hän soittaisi toitottaen muutaman kerran ja pitäen sen kitaa kohden Herran korkeutta. huutavalla äänellä: »onko kannustettu miesi viaton vai syyllinen?» Nytpä kirkastettu enkeli antaisi vastauksen. kysyen korkealla äänellä: »mitä komsarjus tahtoo».JUHANI. jossa komsarjus eli jahtivouti soittaa ankaran suurta koivutorvea. Parhain. ja jos hän oikein vannoo. kävisi hyvin kuntoon kaikki. SIMEONI. Se keino voisi käydä päisin. Mutta silloin aukenis taivas ja oikeuden enkeli ilmestyisi kaikelle kansalle. rupisina. Miksi niinkään paljon komentoa ja hunööriä? Katsokaapas kuinka minä olen tuumiskellut asiaa. astuu ulos pihalle. Koko keräjäkunta. ja perin pohjin lujalle perustalle täällä? Miksi vierasmiehet.--Mutta yksi asia on yhtä hyvä kuin kaksikin. mutta jos häntä miellyttäisi pistää suustansa valheen. JUHANI. joka tekee yön päiväksi ja päivän yöksi ja piimäksi mustan tervan. mutta häneltä kysyisi komsarjus takaisin korkealla. niin kyllä. Tässä istumme revittyinä. sillä hän tahtoo koetella ihmislapsen voimaa uskossa. TIMO. jonka oikeutta ei kenenkään tarvitsis epäillä ja jonka mukaan tulisi miestä joko päästää Herran huomaan tai sukia oikein aika lailla. koska asia näkyy hämäräksi. AAPO. jota kutsuttaisiin keräjätorveksi. Niin on hän asettanut. Miksi ei Jumala asettanut oikeuden ratkaisemista lujemmalle. Herra. Onko tämä herttaista? Peeveli! tämä maailma on suurin hulluus mikä löytyy auringon alla. silmäpuolina kuin kollikissat maaliskuussa. Monen konstin ja koukun päästä. mutta ehkäpä kuitenkin parhain kaikki niinkuin sen kerran asetti itse viisauden Isä. vaikeat tutkinnot ja lainoppineitten koukut? Tämähän mielestäni olis suorin tie oikeuteen ja totuuteen. pyhällä valalla. niin lähteköön vapaana miehenä marssimaan kotiansa taas. Niinpä.

Oikein! Mitä on siis tämä elämä? Helvetin porstua. JUHANI. huolimatta lain uhkauksista ja omantunnon äänestä. sanon minä. haarut kourissa. Miksi emme siis kävisi pyytämään anteeksi. huokailevan sateen. Muistakaamme kuinka olemme heidän naurismaissaan ja hernehuhdissaan peuhailleet. Kääntyisikö minun pääni anteekspyyntöön? En usko sitä.. Hän koettelee ja kokee. kyllähän viimeisenä päivänä nähdään. SIMEONI. Ihmisten vihan olemme kenties suureksi osaksi itse virittäneet ja voimassa pitäneet. johon en soisi kannettakaan minä. sinne. jos oikein pahan pääni päälleni otan. Vähänpä on kunkin toivoa niin pienestä osasta kuin Josua ja Kaaleppi kuuden sadan tuhannen miehen seassa. malta mieles ja kieles! JUHANI. sotkeneet onkiretkillämme heidän jokirantojensa heinän. . Juhani. niin. Tuho uhkaa meitä. Niin. Simeoni! »ei paljon puutu ettet» . mutta hänen koetustensa kautta menee sieluja siihen ijankaikkiseen saunaan niinkuin sääksiä vaan. ei paljon puutu. ja tuntuupa kuin kuulisin eriskummallisen kohinan kuin kaukaisen. vaikka syntinen ihminen. veljet. Minäpä täällä olen kärsivä sielu ja Toukolan pojat perkeleitä. Voimaa uskossa. pistelee aivan kipeästi kurjaa rintaani tuo omantunnon tulinen miekka. SIMEONI. Helvetti valmis. SIMEONI. AAPO. Simeoni.. ja kuin synkeä ääni vielä kuiskaisi minua korvaan: »Jumalan ja ihmisten huokaus Jukolan seitsemän pojan tähden». Kova leikki on tämä elämä ja maailma. luvaten tästälähin toisin eleskellä? EERO. Useinpa ma'ata pannessani ja muistellessani nuoruutemme ilkivaltaisia töitä. Juhani.JUHANI. TUOMAS. Häijyjä henkiä ovat ihmiset meitä kohtaan. Minä itkisin. jaa. Olemmehan vihoittaneet taivaan ja maan. eikä kiillä meille onnen tähti ennen kuin on meidän ja ihmisten väli paremmalla kannalla. TIMO. Astukaammepas hieman omaan poveemme. ampuneet usein heidän piirittämänsä karhut ja monta muuta sellaista temppua tehneet. jos taitaisin. »Mutta mene tällä haavalla matkaas».

vaan ei naapuriani. kaikella muotoa. EERO. ennen kuin tässä rukoukseen rupeemme. keskivälissä. mutta Jumala on pitkämielinen ja laupias mies. Juuri niinkuin Ollin muori viinahimossa pistää tuiskujuttuja Mäkelän emännälle. puolustaen kahden herran palvelusta? Sanoppas. täällä ei käy kuntoon lakkaamatta katsella kuinka on sielumme laita. mutta niitä pienempiä. joita ihmeellä ja närkästyksellä kuultelin. mitä keskivälistä. TIMO. Kernaasti minun puolestani olkoot viimeiset tuutissa.--Tarkoitanpa noita pienempiä syntejä Jumalaa kohtaan.--Olkaa pöllistelemättä. vaan parasta pysyä siinä keskivälissä. ja antaa viimein aina anteeksi. jaa. Veli. Usko minua. AAPO. Niinpä täytyy täällä miehen. jos hän tahtoo päästä eheällä turkilla elämän huhmaresta ulos. Silloinhan on korppi valkea kuin lumi. niinkuin lauletaan iloisen pojan ja kultamuorin veisussa. Törkeitä syntejä tulee meidän karttaa. että täytyy täällä välimmiten ummistaa silmänsä. olenpa tullut siihen uskoon ja vakuutukseen. SIMEONI. Simeoni. Ei niinkauan kuin korppi on musta. ja rukoilla silmäin voidetta. ei aina laskea omantunnon ongennokkaan. Suuri Jumala! noinhan saatana ihmistä korvaan kuiskuttelee. »Tuomiolle tullessamme» siis tapahtuu se toimi. JUHANI.TUOMAS. Mitä siis leksottelet pienemmistä synneistä. niinkö opettaa meitä Jumalan käskyt? Niinkö opetti meitä äitimme? Ei suinkaan! Yksi seisoo Jumalan edessä tuhantena ja tuhannen yhtenä. perkelettä ja pieniä perkeleitä. minä tarkoitan: ei käy kuntoon aina ja joka paikassa hiuskarvan tarkkuudella vertoa omia töitämme ja pieniä tuommoisia kanaljavikkelyyksiämme Jumalan sanan ja käskyjen rinnalla. Juhani: . Juhani lausui muutaman sanan. nimittäin pienempiä Jumalata kohtaan. sanon minä. Jaa. eikä olla näkevänänsä mitä näkee ja tietävänänsä mitä tietää. Ja toiseksi. tässä ei tarvita yhtään pöllistystä. näpäkärsä ja tarvitsee oman parhaansa yhtä hyvin kuin minäkin.--Noita entisiä hurjapäisyyksiämme on enemmin pidettävä nuoruuden hulluutena kuin synteinä ankarimmassa tarkoituksessa. alati muistella tuota tulista uumentoa. Sellaiset aatokset joko myllertävät sekaisin miehen pään tai kietovat nuoran hänen kaulaansa. Naapuri ja lähimmäinen on keikkanokka. jos vilpittömästä sydämmestä rukoilemme. vaan seistä siinä keskivälissä.

on pahanhengen oppia. Mutta mitenkäs tuossa kävi miehen lopulta? Sen tiedämme. herra Jupisteri ja Ukko-Paavo Savosta? »Mikä on synti?» Aih! »Mikä on synti?» Kas kuinka viisaasti kysytty. joka puolustaa uskoani lujasti. joka luulee nyt tempaavansa leivänpalan suustani. Muistelkaapas entistä Kirkon-kylän nahkuria. kuka enää puhuukaan? »Mikä on synti?» Ahhah! Mikä on totuus? kysyn minä. Tahdonpa teille kertoa elävän esimerkin.mikä on synti? JUHANI. lykäten kelkkaa edellään ja loilottaen jonkunmoista hullua veisua. mutta hänen. koska huomasivat työn häneltä vähenevän päivä päivältä. synnistä ja maailman mammonasta ja rupesi paljon muuttelemaan entistä elämäänsä. koska vaan taitaa.ja juhla-päivinä. Turhaanpa varoittelivat häntä ystävänsä. Mutta kysyinpä häneltä vielä: kuinkas nyt mestari oikein jaksaa?--»Jaksan niinkuin jaksan». huolimatta siitä kuinka tärkeäksi talonpoika katsoi yhden tien ja kaksi asiaa. kerran katsoa mulauttaen kankeasti päälleni. TUOMAS. Mitä venailet ja koukistelet. siinä hän istui kelkkansa kaustalla. Niinpä lakkasi hän äkisti ottamasta vastaan ja antamasta nahkoja sunnuntai. AAPO. ja niinpä . Mikä on totuus? sinä Jukolan Salomoni. lausui hän taasen ja läksi tiehensä. »on niinkuin on». vastasi hän. vaikka oliskin sitä vähemmin. karvari? kysyin minä. siinä meidän pojassa». Siinä oli hänen loppunsa. koska ei hän Herran sapattia kunnioita». kerjuusauva tuli hänen käteensä. ja hänen tieksensä kruunun pitkä sarka. Ainapa vaan vastasi hullu mies: »minun kätteni työn Jumala kylläkin siunaa. merkillisen viisaasti. jonka ilmoitit. mutta hänen virkaveljellensä naapuritalossa ehtimiseen enenevän. onpa tottakin. hänen pitää viimein niittämän kirousta otsansa hiestä. kävellen töllötellen pyhäpäivinä virsikirja kourassa. poika? Tiedä että oppi. Niin hän lausuili. JUHANI. Kuinkas on laitanne. kallistellen lasia. Ahdaspäinen usko ja hengellinen ylpeys hävitti nahkurin. Tulipas piankin hänen käteensä raskain puu. ja kovin oli päissään kurja mies. »Onpas siinä päätä. Mies tuli kummiin aatoksiin sielustansa. Niin. Kerranpa kohtasin hänen tuolla Kanamäen harjulla tien vieressä. silmät ympyrjäisinä päässä ja tukka pystyssä kuin Pommin Pietarin tukka. Mutta toinen karvari? Hänpä oikein vasta rikastui ja rikkaana ja onnellisena miehenä kuolikin. Nytpä hän käyskelee kylästä kylään.

koska säkkini on täys. Pääni panen pantiksi. ettei tainnut sitä väärin ymmärtää. SIMEONI. ja paikalla! Jumalaa minun tähteni rukoilla. TIMO. vaikka mustanruskea karva olisi jo kylliksi. tehdään pikimustaksi. Väärät profeetat ja viimeiset maailman ajat. AAPO. Paljasta viisautta. koska tarkoitukseni aina kierretään pahimmaksi. Hän tahtoisi kiusata meitä Turkkilaisten uskoon. TIMO. että olemme jo kuin kiiliäinen joka mies. Sen sanon ja taukoon syömästä.--»Väärät profeetat». Mutta sydämeni kipenöitsee. että hän tahtoi saattaa meitä Turkkilaisten uskoon. nuhdella minua kuin laimeasilmäinen pappi. En kiusaa ketään syntiin ja vääryyteen. Mutta etpä järkähdytä minua. JUHANI. se ei käy kuntoon.käy kaikille hänen kaimoillensa. Annappas. vaikken olekkaan vallan paljasta viisautta kuin esimerkiksi tuo meidän Aapomme. JUHANI. AAPO. mutta sun oppis on väärää oppia ja uskoa. EERO. vissi ja luja kuin kirveen silmä. Kuinka hyväänsä. Takaanpa. saatpa muutoin tästä konttaluusta vasten kuonoas ja vähän paremmin kuin eilen. SIMEONI. harkitsit asian niin pykälästä pykälään ja haarasta haaraan. Sillä minulla on juuri tarpeeksi järkeä. Haastelitpa niin selvästi. tuo leivänpuolikas tuolta pöydän päästä. Mutta miksi en näe saunaa? . ja itse en varastaisi naskaliakaan suutarilta enkä neulan silmää kraatalilta. Tuomas. Jumala armahtakoon häntä! JUHANI. Kitanne kiinni. TIMO. paljasta viisautta! Ja pidä leipäläpes kiinni. sillä minä olen vissi ja luja. Jumala paratkoon! enhän ole tarpeeksikaan viisas.

Kiusattava asia. Niin. Kuumaksi lämmitti Timo sen rakkaan uunin ja tuhaksi meni armaat. Ei. EERO. Ottipa Eeronkin ruumis löylyä eilen illalla. mutta olishan tuo vielä ritkunut tuossa vuoden tai kaksi. ellen väärin muista. pellot ovat tässä . Käskysi mukaan. huoneenrakennus ei lisää leipää. ja palasivat viimein pirttiinsä takaisin. vaan ei minun. joiden suojassa kaikki olimme astuneet maailman valkeuteen.JUHANI. JUHANI. Tosin oli se vanha ja sen hirret haudotut aina ytimeen asti. jotka hän vihaisesti viskasi pöydälle. kourassa kaksi rauta-sarantoa. niin. pellot. Ja hävityksen kuvausta katselivat veljekset hetken kiusallisella mielellä. JUHANI. Siitä näkyi enään jäljellä ainoastaan musta kiuvas ja savuava aherrus. Viimeisenä asteli Juhani. vaan että olemme saunattomia miehiä. kyllä sen tiedät. nokiset orret ja seinät. Niin. nurkat reikiä täynnä. Minä tiedän että saunamme on tuhkana. Talolla ei ole vielä voimia menettää saunojen rakennukseen. Jukolan talo on nyt saunaton. ja mitä on minun sen kanssa tekemistä? Se on Jukolan isännän sauna. Minä annan peeveliä käskyillesi. JUHANI. ja tämä on kiusattava asia. sen mä luulen. TIMO. Mistä minä tiedän. JUHANI. Läksivät katsomaan kuinka oli saunan laita. sanoi Juhani. ja itsehän päätit eilen piankin rakentaa uuden. Mutta käykäämme katsomaan. mutta sauna oli kuitenkin vanha. JUHANI. veljet. kaikki aina vaan isännän hartioille. Missä on lakkini? Käykäämme katsomaan. Olisiko se palanut? EERO. JUHANI. vaan taivaan korkeuteen tulisissa vaunuissa. »Ja saunaton talo ei käy laatuun». Timo kuumensi uunin ankarasti. Mitä tuommoinen lyhyt aidantakuinen?--Mutta--onhan sauna mennyt helvettiin! EERO. sanon minä. käskysi mukaan. AAPO.

Mutta oma tahtos.--Mutta kuka on mies. ruvessa ja ryysyt päässä! Voi teitä viheliäisiä! JUHANI. jonka muhkean heinän annoimme lakastua ilman yhtään ainoata viikatteen sivallusta. tahdon myöskin sanavaltaa. Nyt peijakas on irti. Mutta katso. kuinka on laitanne? Revittyinä. MÄKELÄ. oiva ja suopeamielinen lautamies. Jälkimmäisessä ottelossa on laki puolellamme. JUHANI. Aroniittu kasvaa sitä uhkeammin tulevana kesänä. JUHANI. mutta katsokoot sudet itsensä. Päivää! VELJEKSET. Sisään astui Mäkelä. koska yhteinen etu on puheena. Mitä hirveyksiä näen minä? Pojat. joka astelee kohden taloamme tuolla pellolla? TUOMAS. AAPO. Kyllä minä tiedän. vastasit tuohon: »emmehän lähde juuri vielä. jota veljekset arvelivat. ja tuon kirotun tappeluksen tähden Toukolaisten kanssa. JUHANI. Mutta minä. koska muistuttelin sinua sen niittämisestä.ensiksi kynsiin otettavat. Sallikaat minun tehdä hänelle asiasta selko. Lautamies Mäkelä. TUOMAS. Se on mennyt asia eikä parane siitä että sitä leksottelet. Ainapa. Mitä tahtoo mies? JUHANI. heinä kasvaa vielä että rotisee». Jääpä sinulta pellot niinkuin mennä kesänä huikea Aroniittu. Kruunun nimessä hän tulee. veljeksistä vanhin. »Kyllä koira haavansa nuolee». sinimarjoissa. . jos täytyisi meidän niinkuin vähän mutkistella. Päivää! MÄKELÄ. kuin sitä. Kuitenkin tuli hän ajaen toista asiaa. mutta edellisessä katsokaamme eteemme. AAPO. ettet haastele itsiämme säkkiin.

Tuikeasta syystä. Provastilta olen saanut tuiman käskyn. Mitäpä tiesin minä tästä? Mutta veljeksetkö raatelevat toinen toistansa tällä tavalla! Hävetkäät! JUHANI. suoraan sanottu. Hyvät naapurit. Veljekset ovat kohdelleet toinen toistansa kuin enkelit. saattaakseni teitä tulevana sunnuntaina kirkolle. Ei kirpun kipeätä. MÄKELÄ. Mutta saanko kysyä mistä syystä olette käynyt meitä tervehtimään? MÄKELÄ. Hänellä on monta syytä. Mitä tahtoo hän meistä kirkolla? MÄKELÄ. Ja kuitenkin olette häntä pilkanneet ja häväisneet tuon .Tästäkö syystä seisotte huoneessamme nyt? MÄKELÄ. MÄKELÄ. Häpeän päivä.--Te hurjat ja hullut! särjitte lukkarin akkunan ja karkasitte häneltä kuin sudet! JUHANI. Meitä lukkari raateli kuin villisusi. JUHANI. Kuka on sitten tämän tehnyt? JUHANI. Mutta mitä on provasti teille tehnyt? JUHANI. Millinen on tämä päivä? MÄKELÄ. pojat! onpa nyt edessänne tuhon päivä. Koska se nousee? MÄKELÄ. MÄKELÄ. Pojat. JUHANI. Mistä syystä? MÄKELÄ. Te erehdytte. Mäkelä. Istuttaa teitä jalkapuuhun. tämä on naapurien työ. JUHANI. JUHANI.

Ahkeruus ja jokapäiväinen harjoitus voittaa viimein kaikki. Päänne kovuus on teiltä tyhjä luuloitus. Nyt on hän teille armoton mies.avosuisen. Mäkelä. Mutta nyt. ja kuitenkin oli hän totinen kristitty. tuo lukemisen seikka. tietäkäät. että teitä provastimme ankarin kosto kohtaa. Katsokaas. joka lyö sitä yritystä vastaan. mutta niin en sano minä. sepä kuitenkin antaa hänelle joltisen vallan kirkkolain kautta. se on tietty se. JUHANI. »Kyllä se on totta. MÄKELÄ. ennen kuin miestä hutkitaan». JUHANI. Istukaat. oikein konnan lauseita terveisinä ylhäiselle miehelle ja seurakuntamme paimenelle. »Ensin asia tutkitaan. niin keskustelemme asiaa vähän laveammalta ja syvemmältä. Mutta toinen kysymys. sanoi Kakkisten Jaakko. Mitäs tehdään. sepä verrattoman julkea rohkeus! JUHANI. Lukupuuhassa on puolellamme Jumalan asetus ja laki. AAPO. AAPO. Mutta äitimme ei tuntenut yhtään ainoata kirjaintakaan. MÄKELÄ. MÄKELÄ. Lähetitte Rajamäen kauheata rykmenttiä myöten sikamaisimpia. hävyttömän Kuppa-Kaisan kautta.--Katsokaapas tätä paikkaa: taitaisko provasti kruuvata meitä jalkapuuhun Rajamäen Kaisan valheista? Ei suinkaan! Näytettäköön asia laillisesti toteen mitä olemme lausuneet ja millä tavalla hänen kunniaansa leikanneet. jota hän nyt varmaan on vihoissansa käyttävä teitä kohtaan. Mäkelä? Kovin epätasaisesti lankeevat täällä hengenlahjat päämme päälle. että lukemaan oppiminen on meiltä mahdoton asia. hän on jo äitimme kohdussa antanut meille niin kovat päät.--Isänne oli parhaita lukijoita. JUHANI. Jumala siunatkoon muijaa! . mutta se todistettakoon». Ja kasvatti ja kuritti poikiansa Jumalan pelossa.

Hän osoittakoon kärsimystä. AAPO. Koetti kyllä parastansa. Mutta aapiskirjasta täytyy teidän alkaa. AAPO. hän koettikin Männistön-muorin kautta. koska he sotaan juoksevat». Provastimme osoittakoon meitä kohtaan hieman vielä kärsimystä. Israelin lapsista. tuolla laudalla näette seitsemän aapiaista. vaikka he meitä pieksivät kuin tulta pohtaen. koska ukko meille jutteli Mooseksesta. syntyy ja kasvaa jotain. mutta nyt seisotte miehinä kannallanne. ja silloinpa aina häntä kuultelimme hartaalla mielellä. Eipä auta tässä. emmekä lopulta astuneetkaan mökkiin sisään. merimatkoiltansa ja maailman rakennosta. ja tahdonpa maksaa hänelle kymmenykset kahdenkertaisesta ja nuoren linnun lihaa ei pidä hänen kupistansa puuttuman lailliseen aikaan. »Ja heidän siipeinsä havina oli kuin ratasten kituna. Kuultelimme korvat pystyssä kuin jänikset.MÄKELÄ. ja tämä ilmestys todistakoon meidän pyrkivän oppia kohden. Vainaa sokea-enommehan kertoili meille monta asiaa. että asiastamme sikiää. ja järkevä. Mäkelä. JUHANI. rukoukset ja koreat lupaukset. ja minä luulen. kertoili raamatusta. terve mies voi mitä hän tahtoo. ja tupansa muuttui silmissämme hirveämmäksi peikkoin luolaa. MÄKELÄ. noh tiedän toki yhtä ja toista. tapauksista kuningasten kirjassa ja ilmestysraamatun ihmeistä. Olittepa silloin ymmärtämättöminä. JUHANI. jotka ovat ostetut Linnasta. Eikö koettanut hän teitä kohtaan apua muiden taidosta. Vähänpä tiedän minä. sinua minun täytyy ihmetellä ettet jo ole tehnyt toisin. sentähden osoittakaat sekä provastille että koko maailmalle mitä miehuus voi.--Sinua. Herrajesta! me tunnemme paljon ihmeitä ja asioita. . Mutta äkeä ämmä rupesi kohta löylyttelemään selkäämme. MÄKELÄ. MÄKELÄ. vaan jonka tarkka muisto säilyttää kaiken nähdyn ja kuullun. luulen minä. päästäksenne kristillisen seurakunnan oikeiksi jäseniksi. JUHANI. Aapo. emmekä olekkaan juuri niin villittyjä pakanoita kuin luullaan. jolla on niin järkevä mieli ja jolta ei puutu yhtä ja toista tietoakaan.

Mitä tahtoo hän sitten meistä ja mitä tahdotte te? Hyvä! Tulkaapas seitsemänkymmenen miehen kanssa. ei loukkaa kenenkään oikeutta? Kuka voi sen kieltää? Mutta sanonpa kerran vielä: papit ja virkamiehet kirjoinensa ja protokollinensa ovat ihmisten häijyt henget.koska muistelen hänen kiivasta ja oikeata vihaansa teitä kohtaan. Oh sinä musta sonni! Venla meille antoi . Ei ollut siinä merkiksikään täyttä päätä. Hyvälukijoita naisia molemmat. MÄKELÄ. JUHANI. Hyvästi. että olen valmis juoksemaan pääni seinään. ja verta pitää sittenkin ruiskuaman. Tehkäät niinkuin sanon.--Oh sinä musta sika! Voi päivää kirottua täällä! Niinpä nyt ylisniskoin meitä kohtaa kovan onnen nuijaukset ja ihmisten kiusanteot. Mutta oman rauhanne tähden käykäät pyytämään häneltä anteeksi hävytöntä elkeänne. Ajan voittamisen tähden poika lörpötteli näin. hyvästi! TUOMAS. ellei hän teissä huomaa vilpitöntä. meitä uhattiin varmaan jalkapuulla. Kokea tässä kotona Männistönmuorin tai hänen tyttärensä Venlan opetusta. JUHANI. ja jääkäät hyvästi! JUHANI. ja tietäkäät. häpeän hirsipuulla. ahkerata harrastusta. Sitä pykälää tahdomme harkita. niin jalkapuussa. MÄKELÄ. JUHANI. ja todentekoa ei merkiksikään. oppiaksenne aapiaista ja vähääkatkismusta. koska ei hän seiso kenenkään tiellä. Te kuulitte. MÄKELÄ. Tuhannen tulimmaista! eikö ole miehellä valta elää rauhassa ja tahtonsa mukaan omalla kannallansa. Täyttä päätäkö sinä haastelit hänelle Männistön-muorista ja hänen tyttärestään? Täyttä päätäkö sinä puoleksi melkein lupasit käydä konttimaan provastin edessä? JUHANI. Tahdonpa ilmoittaa aikeenne provastille. Männistönmuori tai Venla johdattamaan tässä kirja-tikkuamme! Sitähän jo naurelisivat kaikki Toukolan siatkin. Sen sanon. joka on provastimme tärkein määräys. Mutta sanokaat kuinka aiotte käydä käsiin. jalkapuussa istutte koreasti joku sunnuntaipäivä kirkon kivijalan juurella.

Kas kuinka ihmiset ja kova sallimus ovat yhdessä juonessa meitä vastaan. Miksi ilolla? JUHANI. Ethän sinä käsitä. Toukolan pojat meitä hakkasivat kuin nummea vaan. vaan kynsillä ja hampailla iskisin hänen kurkkuunsa kuin susi-ilves. kuinka monta poikaa Jukolassa? JUHANI. lukkari meitä rääkkäsi kuin pahalainen itse. Mitä vielä? Onhan kotomme nyt ilman köyhän ainoata kestiä. Ja jos viimein kiskottaisiin meitä jalka-pihtiin kruunun voimalla. me kuitenkin. ja taivas satakoon päällemme paljasta sappea. kuin entinen Karjan mies. veristää tuota herra provastiamme. ja niinpä saisin oikein maiskutella kostoni herkkua. JUHANI. silmät ummessa. ryysyt päässä. Seitsemän läpeä kuin myllynkiven silmää! Mikä pilkka kovalta onnelta! Mutta ampukoot he päällemme kaikki kiukkunsa nuolet. Seitsemän läpeä! Aina sitä hullumpi vaan. AAPO. rynkäämme päisin. vaikka olisin kymmenen hengen omistaja ja jokaista henkeä kymmenen vuotta rääkättäisiin . mikä sitten? Oh sinä sarvipää sonni! EERO. tehneet ovat he meistä myrkyllisen pilkkaveisun. en pyssyä käyttelis. mun veljeni. jalkapuussa ei olekkaan kymmentä läpeä. ilman kiukaan kohisevaa löylyä.rukkaset. Tekisinpä niin. Enkä tuossa veistä. kiristäen hammasta ja myristen kuin villit härjät. ja häpeähän on heidän tarkoituksensa. Tuollahan kytee ja savuaa entisen armaan saunamme aherrus. mehän puremme läpikiusatut sydämemme kovaksi kuin kipenöitsevä teräs. tuhanneksi kappaleeksi repisin miehen. Puhaltakoot meitä kohtaan joka haaralta myrkkyä kuin kärmeet. niin ihanalla ilollapa istuisin kontti-puussa minä. No sitä hullumpi. selkäämme saimme kuin jouluporsaat ja oikeinhan joulupukkeina käyskelemme tässä ykssilmäisinä tonttuina. sehän maistuisi vihaiselle mielelleni kuin hunajakaste. Kuinka monta sitten? EERO. Seitsemän poikaa meitä on. Kuinka monta tähteä otavassa. Kirkas tuli! Ellei tämänkaltainen kiusantemppujen rykelmä vie partaveistä miehen kurkkuun. Koston tuuma saattaisi pojan unohtamaan kaiken häpeän. vihan tuomiovoimaa. Hmh! Kymmenellä lävellä irvistelee meitä vastaan kirkonporstuasta jalkatukki. Aatos. en. Siis seitsemän läpeä ja seitsemän poikaa. Nyt muistat hieman väärin. Kappaleiksi. Ja sittenhän on jäljellä vielä perkeleistä pahin.

niinkuin sanotaan. niin pitää heidän havaitseman miltä tuntuu häiritä seitsemää karhua konnossansa. mutta olkoon sydämemme rauhassa kunnes tämä on tapahtuva. Eikö käsittäisi meitä sielläkin esivallan koura? JUHANI.piikki-tynnörissä. päässä kypärä sadasta lammasnahasta. JUHANI. Armahda itseäs. JUHANI. Valeleppas. Nyt olen päättänyt. Sinne siirrymme ja rakennamme uuden maailman. Tosin kostaisimme. TUOMAS. Kymmeneksi vuodeksi menköön talomme toisen kouriin. Onhan muotos pikimusta. Yhdestä maailman kulmasta kuumoittaa meille vieläkin rauhan päivä. SIMEONI. pistävinä pyörähtelee silmäs. koukistellen hiljaa. TUOMAS. EERO. Ja miellyttäiskö heitä sielläkin ahdistella poikia. Eihän tuo mitään olis koston hekuman suhteen. Sinne tästä siirrymme kaikki. uusi koto ja uusi sydän luokaamme itsellemme metsien kohdussa. Eihän ole vielä kaikki toivo mennyt. syvälle kuin tirisilmäiset myyrät siellä itsemme kaivamme aina maan ytimeen asti. sydämesi tulikuohuvata kattilaa viileällä vedellä kärsivällisyyden lirisevästä ojasta.--Nyt nahkapeitturille kaupat kirjallisesti vahvistamaan. SIMEONI. jossa. LAURI. vanha vuoren-ukko keittelee pikiä. joka halki niitun vaeltaa eteenpäin. jos pantaisiin meidät istumaan häpeän istuimelle. Veljet. Minä seuraan teitä vaikka Impivaaran syvimpään luolaan. Halaanpa minäkin rauhan kammioon. AAPO. Metsä penikoitansa suojelee. kurja veli. Siellä vasta kannallamme seistään. AAPO. jonne purjehdimme myrskyistä pois. . Sen tein minä jo menneenä vuonna. Sinä myllerrät ylös kaiken olentosi perin pohjin. Ilvesjärvi tuolla Impivaaran kupeilla on se satama. ja veripunaisina.

ja minäkö jäisin tähän yksinäiseksi hongaksi Jukolan pihalle? Ah! kovin lujasti ovat olentoni kaikki juuret ja oksat yhtyneet teidän piiriinne. Oivallista! Nyt nahkapeitturille joka mies. vourasivat talonsa nahkapeitturille kymmeneksi vuodeksi. ja nahkapeitturi oli kuorminensa Jukolan pihalla ja vastaan-otti talon hallituksen määrätyksi ajaksi. Vapaasti ja joka paikassa Jukolan metsissä pyydystelkööt veljekset. Nahkapeitturi hallitsee ja viljelee taloa kymmenen vuotta. Tämä oli määrätty tapahtumaan koska suvi oli tullut. hiihdellen ympäri ja pyydystellen. jos heitä niin miellyttää. Te muutatte. laillista välikirjaa tekemään. Mutta veljekset. Nämät olivat pää-ehdot välikirjassa. Kaikki yksimielisesti! AAPO. Timo? TIMO. ja majailivat sysikoijussa Impivaaran aholla. mutta veljeksillä. AAPO. olkoon syntymäkodossaan vielä tulevan talven suoja. Tuli Marraskuu. Niin meni talvi. kolme ensimmäistä vuotta ilman yhtään vouraa. jyrkän vuoren alle. mutta siitälähin maksakoon hän veljeksille seitsemän tynnöriä rukiita vuodelta ja rakentakoon uuden saunan ennen voura-ajan loputtua. Kuinka päätät. Impivaaran seudussa. ja toivokaamme parasta tästä retkestämme. Olkoon menneeksi. karttaaksensa provastia ja hänen käskyläisiänsä. missä muutkin». Muutto ei kuitenkaan ollut vielä oikeammiten tehty hevosella ja muilla välttämättömillä kappaleilla. Talon piirin pohjoisessa osassa.JUHANI. »Siinä minä. Minä seuraan. olkoon heillä valta tehdä ja elää tahtonsa mukaan sekä maalla että metsissä. joihin vaan on laillinen lupa. elelivät tämän talven enimmin metsissä. Kaikki yksimielisesti! Läksivät he miehissä välikirjan tekoon. ja kirjallisesti määrättiin seuraavat pykälät. Kuitenkin pitivät he jo tulevasta pirtistänsä huolta: hakkasivat hirret kevääksi kuivamaan ja vierittelivät perustuskiviä kantoiselle aholle. vai oliko hän . sanoo sananlasku. ja mitä otuksia hyväänsä. ja sen kuluessa ei joutunut veljeksille provastilta minkäänlaista käskyä. JUHANI. Pyhäinmiesten päivänä ottaa nahkapeitturi haltuunsa talon. ei muistutusta. Odottiko hän.

Viimeisenä käyskelee Eero. purjehdimme vankkurilaivallamme eksyttävien metsien halki Impivaaran jyrkkää saarta kohden. seitsemän lusikkaa ja muita keittokonstiin kuuluvia kappaleita. Ihminen on merenkulkija elämän myrskyisellä merellä. polvellista metsätietä. joissa on heidän ampuma-varansa. kinokset olivat sulaneet. Veljekset nyt retkeilevät muuttomatkallansa Jukolan ja Impivaaran välillä.heittänyt heidät kohtalon huomaan? VIIDES LUKU Kevät oli tullut. vaan olkoon miehen sydän aina . kauhan. ja ylimmäisenä tämän päällä putkisteli ja naukui pienessä pussissa Jukolan vanha kissa. kulkee. pyssyt olalla ja kontit seljässä.--Niin läksivät veljekset entisestä kodostansa. Taivas oli kirkas. Edellä astuu Juhani ja hänen rinnallansa Jukolan suuret. minä sammakko kanssa. maa rupesi viheriöitsemään ja koivisto kävi lehteen. vetäen reteliä. Rattailla näit arkun. vaan ottivat sen myötänsä päiväntiedon antajaksi Impivaaran erämaassa. ilma tyyni ja alasmäkeä länteen juoksi jo auringon pyörä. kantaen sylissään Jukolan uljasta kukkoa. veljesten silmäpuoli hevonen. Kulkevat pitkin kivistä. JUHANI. autellen Valkoa tien pahimmissa paikoissa. Mutta ei auta tässä maailmassa.ja ketun-rautoja. Ah! TIMO. pyssyt olalla ja tuohikontit seljässä. suojasti puhalteli tuuli. Mutta kuormaa seuraavat muut veljekset. etten tuhri kyyneleitä poskiltani. herneillä täytetty säkki. Padalle peitteeksi oli pantu karkea. JUHANI. josta eivät veljekset mielineet erota. Eihän paljon puutu. katsottuani omaan poveeni tällä murheen hetkellä. Killi ja Kiiski. äänettöminä pitkin vaikeata. vanha Valko. vaelsivat alakuloisina. Niinhän mekin nyt purjehdimme armaista syntymänurkistamme pois. Timon ajamana. äkeät koirat. Sitä en ihmettele. kivistä metsätietä. suden. padan ja padassa kaksi tammipöytyriä. Heidän jäljessään.

. sitä ei taida kieltää. vaino ja ylpeys. Niin! EERO. Matkamieheksi on ihmislapsi syntynyt tänne. EERO. paatunut. JUHANI. mutta hän on paatunut. Niin! EERO. Mitä? Mitä sinä puhut? SIMEONI. Letkuvat kirkkokäässyt ja kaikki koreat kirkon kemputtimet. Aina pitäisi ihmisen muisteleman loppuansa. Paatunut. viisaasti juteltu! SIMEONI. Hän veistelee taas. synnilliset vaatteet. Totta! TIMO. JUHANI. mutta silloinpa vasta. Täällä käyskelee hän vähän ajan. tahdoit sinä sanoa. ankara liitto ja heittäkäämme pois kaikki synnin eljet. olemme kaikki tämän taivaan alla. Ja prameus. Oikein sanottu. SIMEONI. TIMO. kaikki viha. JUHANI. JUHANI. Mutta sellaisiahan. Ja koreat. kun kerran olemme tänne oikein ehtineet sijoittua ja saaneet itsellemme lämpöisen rauhanmajan. täällä ei ole hänellä yhtään pysyväistä sijaa. Silloin tulee sanottavaksi ilman yhtään vilppiä ja viekastusta: tässä olen minä ja tässä on. Kuitenkin koetamme täyttä päätä elää tästälähin niinkuin hurskasten urosten tulee. JUHANI. JUHANI. Pois viha. keikkuu ja kiikkuu kunnes hän vihdoin kännistyy ja nääntyy kuin rotta seinän-juureen. Jumala nähköön. Tehkäämme. Tulee leivisköistämme kysymys. Herra. riita ja vaino täällä lintukodossa. veljet. Ja jos olis siinä sitten kaikki. leiviskäs.kova kuin valkoinen harakankivi.

veljeni? Ei maassa eikä taivaassa ole paikkaa niin rakasta kuin se.JUHANI. Mutta teitä. joka on paras nousun aika. Katsos kuinka neuvoit äsken itse. TUOMAS. en voi. syntyneet ja kasvaneet Jukolassa. Killi. TIMO. Mitä sanoit. mutta Impivaarassa on meillä pian toinen koto ja kohta ehkä yhtä rakas. »Voi äijä-rukka. Tosin musertaa sydäntämme jäähyväishetki. Pidä sydämesi jykevänä. täytyy. heittäissäni kultaisen kodon. joka riippui. päästyäsi lihavien metsähiirien niskaan. Niinkuin me itse. kasvaneet omina veljinämme. olette tekin siinneet. sinä peevelin kirottu nallikka. sydämesi jykevänä. jossa synnyimme ja kasvoimme ja jonka tantereilla pieninä piimäpartaisina piehtaroitselimme. Katso etten tempaa niskastasi kiinni. sitä kukkoa? Miksi porahtelee elikkoparka? EERO. . vanha sukka!» eihän ole sinulla enää juuri monta päivää täällä tassuteltavana. Ah kuinka palavasti katselette minua silmiin! Niin. Korjasin vaan sen siipeä. sillä kotopensas on jänöllekin rakas.--Kuinka pitelet. Killi ja Kiiski. Katso etten ota niskastas. mutta enhän sitten oliskaan mies. Painaahan tämä päivä miehen mieltä. En voi. minun Kiiski-poikani. JUHANI. JUHANI. Tietäkäät.--Ja kissa sitten tuolla kuorman harjalla! Voi sinua Matti-poikaa! Siellähän keikut ja heilut ja katselet pussin lävestä ulos. Siitä kukosta on meille paljon hausketta täällä sydänmaassa. Toivonpa niin. toisen kerran neljältä. armoittelen kuitenkin enimmin kaikista. jos nimittäin huolisin houkon puheista. että nyt jätämme ihanaisen kotomme. Mutta ehkäpä kuitenkin kostut vielä. niin! Ja heittelette häntäänne noin iloisesti! No ettehän tiedä. Minä huomaan sen. aina tarkka ja luotettava. JUHANI. niin. Voi teitä kurjia! Minun täytyy itkeä. en totisesti oliskaan. että on siinä paras kukko koko kihlakunnassamme virkansa toimessa. Silmäs käyvät jo kovin tummiksi ja karhealta kuuluu naukumises. Ensi kerran kiekuu hän kello kahdelta. naukuen aivan surkeasti. AAPO. Kyllä minä sinun korjaan kohta.

kirveet paukkuu. Heidän silmänsä näki kaukaisia kyliä. peltoja.--Niin hän läksi kodostansa ja niinpä lähdemme myöskin me. koto! Porrastasi. sallivat Valkon siinä hetken puhallella. AAPO. keskellä jylhiä metsiä. niittuja. Mutta vähitellen yleni seutu ja heidän tiensä luikerteli ylös korkealle metsäiselle maalle. käski pienen poikansa luotansa pois. tunkiotasi tahtoisin suudella nyt. keventääkseen vanhan ykssilmäisen vetäjän kuormaa. halkinen huuli vilpittömässä irvissä. »Lähdeppäs jo matkahasi. Se oli Jänis-Jussi. Mutta he käänsivät siitä vihdoin silmänsä Pohjaan päin. huomaten itsensä uudestaan tiineeksi. Niin hän sanoi pojallensa. Niin. Niin asteli hän kodostansa. missä laukku. Mutta koettakaamme karkoittaa tämä mielen synkeys pois. pois tulevien tieltä? TIMO. joka Teerimäeksi kutsuttiin. Yli mäen kulki tie. siinä vipu. ja läksi poika taaputtamaan pois. töllitteli pitkin ahoa ja nummen syrjää. ja riutuvat aatokset täyttivät taas veljesten rinnat. ja ylös kohden taivasta kohoopi huikea pirtti Impivaaran aholla. ja siellä näkyi korkea Impivaara. ja murheellisesti paistoi ilta. veljeni. Kohta on meillä tekeillä tuima toimi ja työ. töllötteli. Jää hyvästi. Viimein ehtivät he mäen harjulle. Mutta etelässä erään kunnaan rinteellä kuumoitti Jukolan talo kuin kadotettu onnen maa. koska hän. Tuolla ja täällä näkyi sammaltuneita kallion-kieluja. ja katsahtivat maailman lakeuksiin alas. JUHANI. JUHANI. Katsokaat: johan ankarassa korvessa.JUHANI. kuusien kohinassa retkeilemme. pienoiseni. sinertäviä järviä ja lännen metsien reunalla kirkon korkean tornin. sillä pohjattomia rämeitä levisi sen molemmilla puolilla. Kovin ravisteli rattaita ja vanhan Valkon lapoja kallioinen tie. . ja muista aina mitä sanon: missä risu. hän taaputteli. Niin he haastelivat keskenänsä. Anna olla vaan. EERO. kohta jumisevat hirret. juurevat männyt humisivat. jossa silmä paikoin tuskin taisi eroittaa entistä raition rataa. Mutta veljekset itse tekivät myös parastansa. matkustaen halki synkeän salon. joiden ympärillä matalat. siinä loukku». muodoltaan jättiläisten hautakumpujen näköisiä. poikaseni. Kuinka sanoi emojänis ennen.

Ja kertoi heille Aapo seuraavan tarinan. Mutta eivät olleet kärmeetkään myöhäisiä.sen jyrkästi kaltuva viete. niinkuin vanhat ihmiset juttelee. ja toivon ihana leimaus välähti heidän silmistänsä ja kohotti heidän rintansa taas. rakettu tie. niinkuin tarina kertoilee. jossa kanerva. ja tuhannen kurraa pyöri silloin ratsastajan jäljissä kuin kiekko maantiellä poikien heittämänä pyörii. päässä verrattoman kallis kruunu. Tuli eräs ratsastaja ja näki nummella kärmeitten kuninkaan. jotka seisoivat vuoren kyljillä. parveilivat jo tiuhasti hevosen jaloissa. puolaimen varret ja kuihtuvat ruohonpiipat vaihetellen peittivät kumisevan maan. ja he tulivat nummelle honkien pylvästöön. vaan läksivät kohta kiukkuisesti vainoomaan julkeata ryöväriä. He kiitivät suhinalla päin. kantoisen ahon. ennen muinoin oli kärmeitten keräjäsali. noukkasi miekkansa kärjellä kruunun kuninkaan päästä. heidän kulkeissansa pitkin nummen harjua alas kohden autiota Sompiosuota. joka johdatti Viertolan kartanosta kirkkoon. kannusti hevostansa ja kirmasi kalleuksinensa pois kuin tuulissa ja pilvissä. loiskeilivat sen lautasille ylös. Tässä on nummi. AAPO. Ja hädissään viskasi hän heille hattunsakin syötiksi alas. myrskyjen repimät kuuset. . pianpa kärmeet kiiriskelee hänen jäljissänsä taas ja santa kiertoilee korkealle tieltä. Mutta miestä ei auttanut kauan tämä keino. ja ahon alla korven. jonka he paikalla repivät kappaleiksi ja söivät vihansa vimmassa. he astuivat sen poikki. Mäki aleni. joka kulki pitkin nummen selkää. ja suusta roiskahteli sohiseva vahto. pitäen omaa metsätietänsä. Pian saavuttivat he ratsastajan. vastaisen asuinpaikkansa. Tämän kaiken he näkivät. ja suuri oli miehen vaara. Mutta vuoren alustalla näkivät he hauskan. tuo ankaran harvoin näkyvä valkea kärme. Siitä läksivät he taas eteenpäin ja yhä uljaammalla vauhdilla rupesivat he kiirehtimään kohden uutta kotoansa. virtana juoksi veri uhkean orhin rikkiviilletyistä kyljistä. näkivät mäntyin välistä kirkkaan Ilvesjärven ja heleän auringon lähellä laskuansa loistavan vuoren luoteiselta jyrkältä. Hän ratsasti häntä kohden. Ja yhä kiivaammin kannusti uros huohoittavaa hevostansa. Mutta ryöväsipä tämän kruunun heiltä eräs rohkea ratsastaja. joka heille oli antava salskeita hirsiä huoneitten rakentamiseen. Tuomarina siinä istui heidän kuninkaansa. Tuli hietainen. pimeät luolat ja partaiset. jossa. kierrettyinä rengoiksi. jolla oli kimmeltävä kruunu päässä.

joka hänen näkee. ja kohahtaen ratsasti hän sen kierroksiin ja veipä orhi hänen nopeasti sen ylitse. Sanotaanpa myöskin: joka keväällä ennen käen kukkumista tämän tuomarikärmeen käsittää. Potra mies! TIMO. tulee verrattoman viisaaksi. niinkuin vanhat ihmiset sanoo. Tuli virta vastaan. JUHANI. ja kohden tulta hän nyt kannusti hevosensa. ja monen kosken pauhinalla he syöksivät itsensä lainetten kohtuun. JUHANI. Kerran vielä iski hän kannukset orhinsa kupeisin ja kerran vielä hän kirmasi eteenpäin. Harvapas mies täällä näkee tämän kärmeen. AAPO. ja yhä vainosi häntä kärmetten villitty joukko. Sanotaanpa vielä niinkin: joka keväällä jälkeen käen kukkumisen tekee kaiken tämän. Voi. »Hän saa tiedon mitä hänelle sitä-ennen on tapahtunut». hän ymmärtää korpin puheen. sitten kaatui pyrskivä orhi. joka tempasi kruunun kärmeen päästä ja kilvoitti sen viimein omaksensa. mutta metsä ei estänyt hänen vihollistensa juoksua.Ratsastaja pakeni metsään. sen keittää ja syö. vaan kärmeet eivät vilaustakaan viipyneet häntä seuraamasta. kietoen itsensä virran kylvyssä läpikastettuun kauhtanaansa. JUHANI. josta hän saa tiedon mitä hänelle sitä-ennen on tapahtunut. pelastettuna tulesta ja hirmuisista vihamiehistänsä. Tuli virta kärmeillekin vastaan. rynkäsi hän liekkien helmaan. kädessä ihmeellinen kalleus. mutta se. se mies ymmärtää korpin puheen. josta hän saa tiedon mitä hänelle siitälähin on tapahtuva. uivat myrskyn vauhdilla sen ylitse: ja korkealle nousi valkea kuohu. veikkoseni. tyhmänä pässinä. kuinka tyhmästi nyt haastelit! Eikö tiedä sitä joka mies syömättä murenaakaan kärmeen lihaa? Kas nytpä Eero vasta näytti minä miehenä hän järkensä puolesta oikeammiten käy. Näki hän matkan päässä hurjasti palavan kasken. EERO. Mies ratsasti yhä eteenpäin. ja. unohtaen ainiaaksi elon kuuman leikin. Se oli tarina valkean kärmeen kruunusta Teerimäen nummella tässä. Niinpä taivaan ratsastava sankari kultapilvien halki kiitää. Mutta vapaassa ilmassa seisoi mies. Siinä sankari seisoi riemuitsevalla katsannolla. Onko tämä aatos kotoisin miehen päästä? Voi sinua poika-parkaa! . tulihan oli polttanut kärmeitten lukemattoman lauman. Uhkea tarina ja vielä uhkeampi mies.

Tänne kaikki! Vaipuuhan vankkurien pyörä vaaksan syvältä mutaiseen maahan. mikä taasen lykkäsi vankkureita. kuihtuva koivu. kulkeneet poikki Seunalan Matin lakean ahon. kylvetyn maan. ja viimein korjannut riiheensä satoisat oljet. Äläs mitään. sammaleisia mättäitä. Jos visusti harkitset mikä kylvö menneistä päivistä saattoi hyödyllisiä. Tässäpä muinoin veljesten iso-isä. vaikka työläästi. JUHANI. oli viljellyt huhtia ja suitsutellut ankaria sysihautoja. Pitkin tätä tietä retkeilivät nyt veljekset yli suon. TUOMAS. Monta kaskea oli hän tämän vuoren ympärillä kaatanut ja polttanut. ja seisoivat nyt Sompiosuon partaalla. kuinka hyväänsä.--Tänne koko velisarja. väkevästi hajahtavia juovuke-pensaita.AAPO. Mikä heistä veti aisoista Valkon rinnalla. Mitä Jukolassa kadotimme. jonka pinnalla vaihetteli mutaisia. auttaen Valkoamme niinkauan kuin suota kestää. jossa taasen alkoi pimeä korpi. Seisoi siinä lyhykäisiä mäntyjä sammaleisessa puvussa ja mättäillä tummanviheriäisiä. siitä halki tiuhan näreistön. niin luulenpa ettemme näin nyt kahnusteliskaan siirtolaisina tässä. alakuloisesti nyökytellen päätänsä iltatuulessa. niin oletpa viisas mies. ja iskeköön kyntensä kuormaan joka mies. jota kesti noin viisi sataa askelta. Ja yli tämän taipaleen juoksi vaivaloinen tie suon toiselle rannalle. ja siellä ja täällä seisoi matala. mikä vahingollisia hedelmiä. Mutta viimein välkähti heidän eteensä kantoisen ahon lakeus. komeroisen vuoren alla. Mutta tehty on tehty. rämeisiä aukkoja. Mutta keskeltä oli suo kaitaisin ja siinä maa myös naveampi ja kiinteämpi. karpalon kotoja. työs ja toimes. Tässä kuin sudenpoikaset ilmi-taivaan alla. Koettakaamme tarkastella hänen lausettansa. Tietää mitä on tapahtunut. ja sen mukaan asetat elämäsi. Jospa meidänkin silmämme ennemmin olisivat auenneet. mainio raataja. eräältä kannalta katsoen. Aherrus . sen kieppaamme takaisin Impivaaran aholla. Hän joko haasteli tyhmyydestä tai konstaili ja koukisteli hän taas. risu-äkeellänsä karhinut monen mustan. ehtivät he suon ranteesen ja matkustivat taasen kuivalla maalla korven monijuurista tietä. Vihdoin. sehän on. ja luulenpa taitavamme onkia siitä jotakin viisautta. ja seisoivat he määrätyssä paikassa. mutta kummassakin kohdassa viskasi hän eteemme merkittävän aatoksen. Juho. viisaus suuri. Synkeäksi näytti tämä suo. Näin haastellen keskenään olivat he vaeltaneet nummelta alas.

sen takana taasen Sompiosuon. purkaen kuormaa ja kantain kutakin kalua ja kapinetta paikallensa.ahon syrjässä tuolla osoitti vielä paikan. sammaleisella harjulla matala. sammalkallioinen maa. Sen eteläisellä puolella näet ensiksi ihan jalkas alla tuon mainitun. Mutta riihen aherruksesta kappale matkaa. Mäntyjen takana kiiltää tuolla kirkkaana ja kalaisena Ilvesjärvi. tuolla ja täällä. jonka Jukolaiset olivat määränneet asumapaikaksensa. ja muut hyöriskelivät vankkurien ympärillä. Tämänkaltainen oli seutu ja sen ympäristö. seisoo koivisto nuori ja tiuha. Mutta koska tämä oli tehty ja ruoka rakettu valmiiksi. Idässä näkyy tasainen nummi hongistonensa. nauriita ja naudan lihaa yhteiseksi illalliseksi. lännessä ryhmyinen. missä oli hänen metsäriihensä seisonut. mutta kauemmas sen reunoja ei kuitenkaan näe sun silmäs. Mutta yönsä lepäsi hän turvekattoisessa koijussa miilunsa vartijana: ja saman koijun olivat nyt veljekset määränneet itsellensä väliaikaiseksi asuntomajaksi. juohevasti kaltevan ahon. tuolla ahon ja metsän rajalla näkyi musta sysihaudan pohja. ja tuolla ilman reunalla kohoo ylös vaisusti sinertävä Teerimäki. Siinä paistoi Simeoni silakoita. jossa hän oli poltellut kiliseviä sysiä huhtamaan teloista. ja aurinko oli vaipunut vuoren taakse. Pohjaa kohden alenee vähitellen vuori. Mutta näetpä tuskin muuta. istuivat he atrioitsemaan iltaiselle aholle. etelässä. pyhkien otsaltansa monen helmeilevän hien. kello kaulassa. mutta ko'okas ja tuuhea mänty. vaikka kauaskin katsot. Niin oli tässä entinen Jukolan uhkea isäntä hyörinyt ja puuhaillut monen polttavan auringon alla. lännessä sulkevat metsät sun silmäsi alan ja pohjoisessa korkea vuori. ja sen loivalla kamaralla. . laskeneet aisoista väsyneen Valkon. Mutta jos astut tämän vuoren harvoilla kuusilla kruunatulle harjanteelle. niin kantaapa silmäsi etäälle kohden kaikkia ilmoja. jota ennen myös oli huhtina käytetty. Mutta sysikoijun vaiheille olivat veljekset tänä iltana asettuneet alas. Näet toki himmeän siinnon Viertolan kartanosta koillisessa ja kaukana tuolla luoteisen ilman rannalla kirkon harmaan tornin. josta hän kohta kotiansa saattoi valmiin viljan. valtaisen suuri. Avara on kantoinen aho. noin tuhannen askelta ahosta pois. sillä idässä. Saloin tumma meri haamoittaa sun ympärilläs kaikkialla. kauempana synkeän korven. heittäen talvikeliksi oljet ja pahnat. jonka ruohottomilla poluilla teeret hyppelevät ja pyyt alakuloisesti viheltelee. laitumelle ja tehneet kannoista ja karangoista iloisen valkean aholle.

jonka ääni käy etunenässä järjestyksen tähden. Päätön ruumis ei käy päisin. Tämä on siis ensimmäinen atriamme tässä uudessa kodossa. Tahtoisinpa lausua tärkeän aatoksen. ja olkoon sinulla sen oikeus myös. AAPO. AAPO. yksi olkoon. sinne ja tänne. JUHANI. niin yksi meistä olkoon aina ensimmäisenä miehenä. Sinun neuvoillesi varsinkin tahdon aina ja kernaasti korvani . Onni. AAPO. JUHANI. Mutta kun vaan tottelisitte. ja silloin sanoo muija noidan-nuolten lentelevän ilmassa. No puhkaise se sydänkarsinastas ulos. veli Aapo. Se on oikeus ja kohtuus. ratkaisijana riitaisissa asioissa. Tämä on tuuma aivossani: Jos tahdomme täällä jotain ja kunnokkaasti matkaansaattaa. Sinä olet Jukolan sarjan esikoinen. Minä olen tässä vanhin. JUHANI. JUHANI. sanon minä. muhkea onni olkoon ainoa toverimme täällä kaikissa toimissa ja töissä. JUHANI. Vaan nuijailee seiniä kuin päätön kana. AAPO. noin. Niinhän tekevät usein Männistön-muorin kanat. joihin vaan kyntemme pystyy. keskustelemisten johtajana. ja tuokoon se onnen ja Jumalan rauhan kaikille muillekin atrioillemme täällä. Sanalla sanoen. Vaikkei päätönkään. TIMO. ja tiedän myös vaatia teiltä kuuliaisuutta. kun se vaan tulee riiviöön. JUHANI. JUHANI. sinne ja tänne. Mutta puhdistappas suus. niin pöllähtelee se noin.SIMEONI. AAPO. Olenpa rivin ensimmäinen mies. Mutta jokaisen sana ottakaamme kuitenkin aina kuullaksemme yhteisissä kysymyksissä.

enkä susi. TUOMAS. Se rangaistuksen pykälä ei käy päisin. jonka asunto on vuoren tunkkainen luola? Pois se. vaan katsonpa sen veljesten keskenä liian törkeäksi. pedolliseksi. Mutta minä olen ensimmäinen. Minä en ole metsäsika. Niin. jonka tahtoisit käytettäväksi välillemme asettaa. TIMO. Olenko minä piirtoposkinen metsäsika. joka uppiniskaisuutta. Vai et kiltaa? Etkö kiltaa? Etkö totisesti kiltaa? Sanoppas sitten viisaampi parakraaffi. Sallitaanko minulle sananvuoro? JUHANI. Enkä minä. AAPO. Mutta minä en ole mäyrä. Etten kiltaa minäkään tuota rangaistus-parakraaffia. Siellä hän istukoon päivän tai kaksi. Te rupeette kapinoitsemaan. Hehheh! AAPO. Hei. niin. Kernaasti. aina kuinka asiat ja asian haarat vaativat. Mitä mielit sanoa? AAPO. ei käy. JUHANI. TIMO. Sentähden käytä itses aina kiltisti ja siivosti. välttääksesi vihani rankaisevaa kauhistusta. siellä imeköön hän kynsiänsä. Tosi! Mutta mikä rangaistus määrätään hänelle. TUOMAS. JUHANI. muistellen mitä rauhaansa kuuluu. sanoo sananlasku. JUHANI. TIMO. koska minä en milloinkaan käsitä mikä on . sanoi Jaakkolan Juuti». auttamatonta vastakynttä osoittelee? JUHANI. hei! En ole karhukaan enkä mikään rotta! Tiedä huutia vähän.kallistaa. Hänen pistän tuonne vuoren komeroon ja kannan kasan kymmenleiviskäisiä kiviä teljeksi luolan kitaan. »Ei käy kontoon». En suostu päätökseen minä. »Tiedä huutia. mäyrä. LAURI.

Tämä olkoon asetus. AAPO.. ja minä kuultelen äänetönnä kuin särki sammakon motkotusta. parakraaffi! AAPO. LAURI. TUOMAS. Siihen suostun.. Oletko hullu? Huutelethan tuossa kuin istuisit tulisissa housuissa. hän siirrettäköön liitostamme. JUHANI. Sitä en sano. AAPO.--Mihin työhön iskemme huomenna kiinni. Niin minäkin. hänellä on jäniksen passi kourassa. Miksi kirkut ja keikuttelet päätäs kuin tarhapöllö? JUHANI. AAPO. Mutta tämä. Parakraaffi! huudan minä huikeasti.oikein. Se ihka uusi ja vanha. JUHANI. sinä Jukolan tietäjä. AAPO. Sanoppas se uusi. karkoitettakoon kauas pois.. kiilattava parakraaffi. mikä väärin. aina vaan ilkivaltaisuutta osoittelee. joka ylen katsoo neuvot ja varoitukset. Kaukana tietäjän arvosta. kylvellen välillemme eripuraisuuden siementä. SIMEONI. parakraaffi! Sanoppas se viisas parakraaffi! AAPO. Ja muistakaat: joka tästälähin mielii vikuroita. JUHANI. te murjaanit? Kyllä minä teidät opetan.. TIMO. Parakraaffi. viisas parakraaffi! Sanoppas se. potkua pyllyssä ja käpälämäki edessä. Hieman harmin vallassa. JUHANI. Tämä on tuumani asiasta: Hän. Hm! Olkoon päätetty. Siihen suostumme kaikki yhteisesti. Tämähän on. Parakraaffi. mutta eihän tuo nyt samenna meidän .

Niin onkin. mutta me muut itsiämme tässä vääntelemme ja kääntelemme kuin makkarat kiehuvassa kattilassa. Niin heitimme naapurit ja kristilliset lähimmäiset. Miksi olemme näin virkkuja? AAPO. Huomenna varhain käyköön neljä miestä. Makeasti makaa jo Timo. Mihin raatamiseen rupeemme koska päivä koittaa? AAPO. ja tuolloin. ja olkoot nämät neljä miestä: minä itse. Mutta veljeksiä turvemajassa ei mielinyt käydä tervehtimään hienosiipinen Unonen. metsästys. JUHANI. jokainen kirveskynä kourassa. Ilvesjärvellä narisivat sorsat. TUOMAS. JUHANI. tällöin kuului kaukaa kontion terävä vihellys. mutta tyyni toukokuun yö. SIMEONI. Äänettöminä. AAPO. Eihän ole luullakseni vielä ummistunut yhdenkään silmä. SIMEONI. kovin levoton. Muut palhikoot ja kiiritelkööt meille hirsiä ylös. Muutoin vallitsi luonnossa rauha ja syvä hiljaisuus. JUHANI. Se muistakaat! Näin päättivät he viimein atriansa ja kävivät lepoon sysikoijun suojaan. nurkallensa. pilvinen. Tässä ollaan ja täällä pysytään niin kauan kuin metsässä tuoretta lihaa löytyy. Tietysti on tässä pirttimme rakennus ensimmäinen. mietiskelivät he tämän maailman menoa ja elämämme muuttuvaisuutta. Tuomas. Korvessa huuteli huhkain käheällä äänellänsä. Simeoni ja Aapo. JUHANI.tyynettä ja kirkasta mieltämme tänä iltahetkenä. Siitäpä mieleni levoton. Hm! Korpeen kadonnut lammas. niin kohta pojat kaasinsa haalimiseen. Tuli yö. Mikä olen minä? Tuhlaajapoika. Elomme tie on tänäpänä tehnyt töykeän käännöksen. Synkeä on sydämeni tila. Ja koska pirtti ja pieni aitta-koppa ovat valmiit.ja kalastus-retkille. . JUHANI. mutta kierrellen itsiänsä kyljeltä kyljelle.

Kaksi oli hänellä elämän himoa ja hekumaa: katsella ja pidellä aarteitansa luolien syvissä kätköissä ja juoda ihmisen-verta. Mutta nyt on ennustaja muuttanut sijaa. sillä pois tuli pojan matkustaa ja erota ajaksi sydämensä ystävästä. Monen voitti hänen katsantonsa helvetillinen ihanuus. ja sentähden täytyi hänen harjoitella kavaluutta retkillänsä. SIMEONI. EERO. Impivaaran turvekattoinen talo. Ennustaapa tulipaloa. ja ympäri tienoita nähtiin hänen kuljeksivan milloin kauniina nuorukaisena. rukoili »Kalvea impi» syntejänsä anteeksi. Hänestäpä on tämä vuori saanut nimensä Impivaara. Timo kuorsaa kuin mies. Metsässä on huutaminen sillä virkana ja ilman mitään merkitystä. Hän taisi muuttaa haamunsa miksi tahtoi. AAPO. SIMEONI. jota hän ankarasti janosi. Veli Aapo. tappeluksia ja murhia niinkuin vanhat ihmiset sanoo. Siellä ennen. Huhkain tuolla korvessa huutelee. Seuraavan tarinan kalveasta immestä kertoi nyt Aapo veljillensä: Asui muinoin tämän vuoren luolissa eräs hirmuinen peikko. niinkuin tarina kertoilee. sinä juttele se meille tässä ikävän yömme vietteeksi. milloin ihanaisena impenä. . JUHANI. Niin tämä hirviö vietteli luokseen onnettomat uhrinsa. jos käymme aina käsiin järkevällä mielellä. Viherjällä nurmella istui eräs nuorukainen. ja hänen huutonsa ei ennusta koskaan hyvää. joka hohtavana ruusuna lepäsi hänen rinnoillansa.--»Impeni». nuorta neitoa. huutelee tuolla vuoren harjulla. moni sai henkensä heittää peikon kamoittavissa luolissa. Tämä oli heidän jäähyväis-syleilyksensä. syleillen lemmittyänsä. mutta maatkoon hän rauhassa. aina sitä myöten kuin hän miehen tai naisen verta janosi. rukoili kaikki yöt niin talvella kuin kesällä. mutta onpa se jo enimmäksi haihtunut mielestäni. TUOMAS. ihmisten kauhistus ja surma. Oli lempeä kesä-yö. Kuulin kerran lapsena tuon tarinan. Tässä on kylä. minä mielin teille kertoa tarinan.AAPO. Mutta ainoastaan yhdeksän askelta vuoresta oli hänellä voima väkivaltaiseen käytökseen. Kaikki onnistuu hyvin.

Miestä kohden hän kääntyi. nyt vannokaamme toinentoisellemme ijäinen uskollisuus tässä taivaan kasvoin alla». olenpa sun ystäväs ja saatan sulle äärettömän onnen. ja hengähtämättä kuultelivat heidän sanojansa metsät ja vuoret. on minulla aarteita ja kalleita kiviä ilman lukua ja määrää. mutta taasen nuorukainen lausui: »Ihanasti haastelit. muistellen kaunista kultastansa. ja autuaasti kaikuu hänen äänensä. vannoivat Jumalan ja taivaan edessä. koska hän neidolle haastelee: »Älä mua pelkää. Ja mitä kirkkaan päivän pituuteen sielustani mahtuu. ja poispäin hän kallistui. kuin minä mun kultaselleni koska hän poistuu. se on aatos sinusta. »nyt lähden sinulta pois. ja miehustalla on hänellä purppuranpunainen vyö. Yli jyrkkien mäkien. mutta kallistui taasen mieheen päin ja eriskummallinen häiriö käsitti hänen mielensä. mutta kauan käyskeli neito yksin metsän hämärässä. mikä ihmeellinen haamu käy häntä vastaan? Hän näkee nuoren miehen.--Niinpä neito. mutta katsahti kerran vielä ihmeelliseen haamuun. ja taitaisinpa ostaa vaikka kaiken tämän maailman. pois hän taasen kääntyi. sinertävä kuin taivas ja kuin taivas kirjava kiiltävistä tähdistä.--Lausui neito: »eikä aurinko läskeissänsä heitä niin armasta jäähyväis-silmäystä maailmallensa. Mutta pois riensi ruhtinas saaliinensa. Hänen ihotakkinsa on valkea kuin lumi. Kuin tulen liekki väikkyy ja kimmeltää hänen hattunsa höyhen-töyhtö. peittäen kädellään kasvonsa kuin paistavan auringon edessä. Impeen hän katsahtaa ja katsannosta virtaa liekehtivä rakkaus. Minä olen voimallinen mies. mutta miksi aavistaa mun sieluni pahaa? Impeni. ja unieni himmeässä maailmassa käyskelen sun kanssas». Mutta viimein aamun koittaessa syleilivät he viimeisen kerran ja erosivat toinentoisestansa. Niin hän haasteli viehättävällä äänellä ja hämmästyneenä seisoi neito. Pois riensi nuorukainen.niin haasteli nuorukainen. joka niinkuin houreessa lepäsi hänen käsivarsillansa. Ja he vannoivat pyhän valan. minä tahdon viedä sun komeaan linnaan ja asettaa sinun viereeni loistavalle istuimelle». Koska näin hän käyskelee tuuhean männistön kohdussa. Hänen hartioillansa riippuu kauhtana. ja äkisti vaipui neito kauniin ruhtinaan syliin. suloinen impi. Tule mun kullakseni. halki syvien laaksojen he lakkaamatta kulkivat. eikä noustessansa säteile niin ihanasti taivaan loimo. kuin säteilee mun silmäni. koska taasen kiirehdin sua vastaan. jalon kuin ruhtinas ja ihanan kuin tämä kultainen aamu. Hän muisteli äsken vannottua valaansa. jos vaan kerran saan sinua syleillä. Voimallinen ihastus säteili sieltä häntä vastaan. mutta tuskin ehtii sata aurinkoa nousta ja laskea ennenkuin sun kohtaan taas». ja yhä .

sateessa ja kireässä pakkasessa hän seisoo vuoren kiireellä. vaikka kaukaisena kipenänä. metsien etäiselle reunalle on hänen silmänsä lakkaamatta teroitettu. mutta eipä voinutkaan häntä kuolettaa. hirveätä haamun silmien lumoovassa liekissä. hän katsahteli nuorukaisen kasvoihin. Hän katsahteli ympärillensä. ja kamoittavat väristykset karsivat hänen ruumistansa. sillä viimein hän huomasi niinkuin jotain pedollista. koska he olivat ainoastaan muutaman askeleen vuoresta. tapahtui hirveätä. Kulkivat he alati eteenpäin halki metsien. Kummastuen huomasi tämän peikko.pimeämmäksi muuttui metsä heidän ympärillään. reutoili ja tempaili tuskissansa. Näin vuosia elelee kelmeä. äänetönnä hän seisoo. ja näkyi viimein korkea vuori ja sen pimeät luolat. vaan päin kirkon torniin. ja nopeasti sinkoilivat ohitse synkeät kuuset. niskassansa kahisivat kankeat harjakset. Levottomasti tytkyi immen sydän ja tuskan hiki juoksi hänen otsaltansa alas. lumivalkeana ja kuin kuva. lumivalkeana. ja kurja tyttö nyt tunsi kipeästi povessaan hänen terävät kyntensä. sillä eipä hän väsynyt niitä ihaellen katselemasta. mutta kummallinen ihastus vallitsi kuitenkin hänen sydämessään. rukoillen syntejänsä anteeksi. vaan hän jäi elämään verettömänä. veretön impi vangittuna vuoren kohtuun. mutta turhaan. kuin tuhansien peninkulmien päästä. Ken antoi hänelle tämän vapauden? Taivaanko voima?--Mutta yöt kaikki. eikä kuulu hänen . Ei rohkene kurja nostaa otsaansa kohden taivasta yhtään ainoata kertaa. murheellisena kuoleman haamuna Kalman maasta. pilkoittaa hänelle tämä toivo. Viimein päätti hän pitää häntä ainiaan luonansa uumentojen yössä. Mutta yöllä toki nähdään hänen seisovan äänettömänä rukoilijana vuoren harjulla. Ilkeällä kiljunalla raahasi hänen peikko syvimpään luolaansa ja imi hänestä veren aina viimeiseen pisaraan asti. Mies kuninkaallisessa puvussa muuttui äkisti hirmuiseksi peikoksi: sarvet tunkeusivat ulos hänen päästään. Ja nyt. Mutta tapahtui ihme: henki ei lähtenytkään neitosen jäsenistä. hänen kantajansa vinhasti juostessa. käytti uhriansa kohtaan kynsiään ja hampaitansa kaikin voimin. Mutta mitä palvelusta taisi hän tehdä. kädet rinnoilla ja pää kallistuneena rinnoille alas. Verettömänä. mitä hyötyä matkaansaattaa peikolle? Tämä määräsi immen puhdistamaan aarteitansa ja kalleita kiviänsä. Ja siinä onneton impi huusi. Niin hän yönsä vuorella viettää. myrskyssä. niin liikkumattomana. niitä hänen eteensä lakkaamatta pinoilemaan. Sillä ainapa toki salainen ääni hänen korvaansa toivosta kuiskaa.

ennen kuin nuorukainen. Hän kyseli missä kaunoinen viipyi. Mutta ihana impensä ei rientänytkään häntä vastaan tervetuloa toivottamaan. On vaalea kesä-yö. impi oli kadonnut ilman jälkeä kuin aamun kaste. Verettömänä. Eikä ollutkaan se mikään lentävä tähti. jona hän erosi sydämensä ystävästä. pimitti kuoleman yö hänen silmänsä valon. lahjoita mulle kuolema. on hänen silmänsä lakkaamatta teroitettu. jota jo kauan. sitä enemmin muutti se muotoansa. mutta yöt hän vuoren harjanteella kuluttaa. niin liikkumattomana. mutta aina turhaan. koska hohtava päivä oli nousnut. iske sun kirkkaalla teräkselläs tänne. mutta eipä . ei vaivu huokauksista rukoilevan povi. muistelee aikaa. ja. unohti kaiken elämän ilon ja käyskeli täällä vielä ajan mykkänä varjona. vaan kirkastettu nuorukainen. neidon lemmitty. Niin haasteli hän vuorella. Viimein heitti hän kaiken toivon. Ei hän valita. Kaikkialta hän etsiskeli häntä yöt ja päivät. ei vaivu huokauksista rukoilevan povi. jos taidat. aatoksensa pyörtyy ja kylmiä hikihelmiä kiirahtelee hänen otsaltansa alas vuoren sammaleiselle kamaralle. ja kiivaasti rupesi lyömään neidon sydän. Kerran viimein. Kajastipa niistä kasvoista ihana tuttavuus. ja hetken päästä huomasi hän ihmeellisen valon. Niin kuluu synkeä yö.huuliltansa valitusta milloinkaan. Ei rohkene hän nostaa otsaansa kohden taivasta. koska hän kuvailee menneitten vuoskymmenien pituutta. ja vuosia sata on mennyt siitä päivästä. Mutta vuosia hirmuisen pitkiä viettää kalvea impi: päivät peikon luolissa lakkaamatta puhdistellen ja latoen aarteita julman kiusaajansa silmäin alla. Silloin rohkeni hän ensimmäisen kerran katsahtaa korkeuteen ylös. äänetönnä hän seisoo kädet rinnoilla ja pää kallistuneena rinnoille asti. välähtelevä miekka kädessä. ei nouse. palasi iloisena kotiinsa matkaltaan. mutta aamun koittaessa tempaisee hänen taasen luoliinsa armoton peikko. väsymättä. ja hän lausui heikeällä äänellä: »Tämäkö miekka mun tuskani viimein lopettaa? Tässä on poveni. metsien etäiselle reunalle. lumivalkeana ja kuin kuva. Vuorella seisoo taasen neito. Mutta miksi lähestyi hän miekka kädessä? Tämä neitoa arvelutti. sillä nyt hän tunsi entisen ylkänsä. Mutta jota lähemmäs tämä valo häntä ehti. vaan päin kirkon tornia. Hän kauhistuu. kauan olen ikävöinnyt». joka lentävänä tähtenä näkyi häntä lähestyvän kaukaisista avaruuksista. vaan ei saanut tietoa keltään. ei nouse. nuori sankari. jonka hän on viettänyt tuskallisessa vankeudessansa. Tuskinpa oli sata aurinkoa ehtinyt valkaista maata.

ja ilosta läikkyi heleä otsa. kiipesi vuorelle ylös. vuoret ja laaksoin monipolviset haarat. Pois käänsi impi kasvonsa tästä nä'ystä. Tässä tarinoitaan vahvasti. jonka Aapo kertoi veljillensä turpeisessa koijussa sinä unettomana yönä Impivaaran aholla. Mutta sanotaanpa tuon hirveän peikon eleskelevän vieläkin. Ylkänsä polvilla lepäsi morsian ja. pojat? JUHANI. SIMEONI. ja vuorelle roiskahti musta verensä. huoaten povestansa ulos vuoskymmenien tuskat. Ihana oli pelastuksen hetki ja pääsinpäivän aamu. jotka somasti liehahtelivat hiljaisessa tuulessa. Ja hän heitti kiharaisen päänsä yli ylkänsä käsivarren. siinähän oli tarina entisestä tytöstä ja peikosta. Lemmekkäästi katsahtava nuori mies otti hänen syliinsä. Mutta nytpä äkeä peikko. ja nuorukaisen sormet harhailivat hänen kiharissaan. Oli tämä aamu sen aamun kaltainen koska ystävykset kerran viherjällä nurmella erosivat pitkäksi ajaksi. heitti henkensä ja putosi vuoren rinteeltä alas.tuonut hänelle nuorukainen kuolemaa. hänen poskensa hohti kuin aamuruskon pilvi. joka . ja hänellä onkin vaan yksi silmä. Metsämiehet ovat hänen nähneet. joka jo tuoksuavana aamutuulena hymisten kierteli ympäri kalvean immen. koska peikko. Ja kaikkipa viimein heidän silmistänsä katosi kuin sinertävään savuun. Miksi ette makaa rauhassa. niin nuorukaisen miekka. JUHANI. vihan pyrstöt pystyssä. ja kohta tunsi veretön impi hienon veren virran suloisena koskena juoksevan suonissansa. temmataksensa impeä komeroihinsa taas. hänen rintansa lävisti. suuteli häntä. katsahti ylös kirkkaasen korkeuteen. TIMO. hymyili onnellisna. painain otsansa vasten hänen poveansa. Mutta heräyypä Timo juuri tarinamme päättyessä. painaen otsansa vasten ystävänsä povea. Niin pelastui maailma kamoittavasta hirviöstä. pahasti kiljahtaen. Vaan tuskin oli hän kuroittanut kyntensä neitoa kohden. ja alas kaukaiseen syvyyteen jäi heistä metsät.--Niin. vaan elämän suloisen liehauksen. nopea kuin salama. Mutta hopeaisen pilven kirkkaassa helmassa väikkyivät nuorukainen ja impi ylös korkeuden tienoihin. Linnut visertelivät kuusissa tuon jylhän vuoren reunoilla ja koillisesta nousi auringon hohtava viilu. Halki avaruuksien he kiitivät. Tämä oli tarina kalveasta immestä.

joka olikin sitä vanhaa juurta ja jonka sydän ei pamppaillut juuri turhasta.yön pimeydessä loistaa kuin hehkuva hiili. näki hän tuolla vuoren-juurella saman loistavan hohteen ja kuuli äänen. JUHANI. Mutta kas silloin ei muuta tarvinnut. joka nyt Herran huomassa lepää. että ukko. Peikko. niinkuin Juhani sanoi. jos hän oliskin hengissä vielä. Miksi ei hän seisnut kiusausta vastaan. jutteleppas Timo. SIMEONI. Vihoissaan taisi hän ainoastaan sammuttaa tulen. älä sano niin! Kuinkahan kävis. joka lakkaamatta kyseli: »nakkaanko ma. Niin. JUHANI. Olemme siis muuttaneet tänne peikkojen ja paholaisten kaupunkiin. Yhtenä keväänä. kepsauttelis luokses . Hänen mahtinsa masensi ainiaaksi pyhän nuorukaisen miekka. että ropsahti. vaikka. TIMO. kaunis kuin ruusu ja kukkanen. poika. Tänne muutimme ja täällä asumme ilman pelkoa. sen tulla ja viedä!» TIMO. SIMEONI. ollessansa metson-soitimella ja vartoessaan puolyönhetken kulumista nuotionsa vieressä tässä aholla. hän olikin sitä vanhaa juurta eikä sydämensä juuri turhasta pamppaillut. Mutta ukkopas nyt sieppasi kiväärin kouraansa ja tapsutti koreasti pois koko vuoren näkyvistä. Kas kun tuli hetken päästä irvistävä luuranko ukon nuotiolle. JUHANI. AAPO. Ai. Mitästäpä tapahtui muutama vuosi takaperin Kuokkalan vanhalle ukolle. nakkaanko ma?» Niin hän kyseli monet tuhannet kerrat. kuinka kävi. Mutta tyttöä uumentojen pimeydessä täytyy minun armoitella. lopulta vihastui ja vastasi häntä tiuskealla äänellä: »nakkaa. tuli kuin kymmenen miehen kourasta ja sammutti tulen aina viimeiseen kipenään asti. tyttöä tuon riivatun harjasniskan kanssa. senpä juuri osoitti hänen käytöksensä Kuokkalan ukkoa kohtaan. senkin vasta miehen omalla luvalla. on jo perin voimaton. jos esimerkiksi jossain kukoistavassa rauhanlaaksossa sinua vastaan astelisi kuninkaantytär. JUHANI.

jos hieman enemmin olisit katsellut ympärilles tässä maailmassa. Voi. ja vaunuissa istuu sen vietäviä viiksinaamaisia narreja. Mutta kas nyt. otanpa muutoin karahkan tuolta viidasta ja roitelen että selkäsi huomenna loistaa kirjavammalta leppätertun siipiä. joka välkkyy vekkulin vasemmalla silmällä.. SIMEONI. poika-nalliainen. Hm.. Kas hänen kaulaansa! Valkea kuin rieskamaito. pysy peijooni. koska ajoin sinne härkiä Viertolan kartanosta. te harakat itsiänne! aattelin minä. ja kas kun naara nyt oikein rypistää suunsa mansikkasuuksi ja livertelee kuin pääskynen päiväisellä katolla. sanoisin minä. saaleissa ja pumaatan hajussa. hatussa. Simeoni. hehkuvassa kultahepenessä kuin riikinkukko. Minä en päästäisi häntä halailemaan itseäni ja vielä vähemmin suuta muiskuttelemaan. kiiltomustassa hännystakissa. kas sepä vasta leikkiä oli. matkan päässä. Niin minä tekisin ilman yhtään armoa. Minä rukoilisin voimaa uskossa. veikkoseni! luulenpa että haastelisit vähän toisin. jos esimerkiksi olisit käynyt Turun kaupungissa.silkissä. ja silmät palaa hänen päässään kuin päiväpaisteessa kaksi roviotulta. Sen olen minä tehnyt. voi häilyväistä elämää kumminkin! Tuolta jyrisee vaunut. TIMO. JUHANI. Voi. ja tällainen epeli astuis sinua vastaan ja tahtoisi halailla ja suudella sinua. JUHANI.--no vie sinun pirkele itseäskin!--tirkistelee läpi nelikulmaisen lasin. Kyllähän sitten kelpais. ja suu mareissa katsellen tuota teerenpeliä. näin kuinka prameus ja komu voi panna pyörään ihmislasten päät. . tuoksuttaen kauas ympärillensä sakean hajun kalleista öljyistä ja rasvoista. Voi teitä. heilauttelee hattuansa ja raappaisee jalallansa että kivikatu kipenöitsee. Näinpä siellä yhtäkin ihmeekseni. seistessäni kadun kulmalla. rykelmä tuoreita härjänvuotia olalla. poski ruttopunainen.--no sinun seitsemän seppää!--nytpä keksautetaan kummaltakin puolelta. koska häntä vastaan käy oikea kekkale mieheksi. ja tirkist. niin kuinkahan kurjan sydämes kävisi? Minä kysyn. voi pauhaavata kylää. täältä jyrisee vaunut. Pysy minusta pois. Mutta katsoppas tuonne! Jesta ja varjele! sieltähän nyt hipsuttelee esiin kultahöyhenissä oikein aika vekama mamselli tai röökinä mitä hän lie... istuu tyttöjä kuin posliinivauvoja. ja teikari hänen edessänsä viskelee kättänsä ja häntäänsä.

ja astuivat miehissä ulos koijustansa. Tästäpä muutkin pöllähtivät. Tosi. Tämän olisivat he kenties pitäneet hevosensa Valkon ainoana silmänä.--Meneppäs kuitenkin. että sydämeni surkuttelee tyttöä tuolla vuorella. ryysyt rinnoilla. JUHANI. Ja oli hänellä jo aika pelastua helvetistä ja seilata ystävänsä kanssa rauhan satamaan. mutta pian taas näytti hohtavan valonsa. jaa. Mutta kas kun meitä lähenee oikein rasvojen hajussa ja liehuvissa krooseissa tuollainen liehakoitseva lunttu. Herrat ovat narreja. ja eivätpä--koira vieköön!--osaa lusikkaansakaan nuolla. jonne Jumala meitäkin viimein auttakoon. ettei minun tarvitse huomen-aamulla karkkua kilkuttaa ja heinävihkoa heilutella. ja muistutti heidän tukkansa tuulenpesää koivussa. Ja sanonpa kerran vielä. mutta viimein toki lausui Tuomas jotenkin tuikealla äänellä: . siihen kyllä ovat miehiä. Siinä toivossa koetamme nukkua nyt. mutta astui pian takaisin. Ja lapsekkaita kuin piimänaamaiset kakarat. sen huomasin Turku-retkelläni. siunasivat sieluansa ja ruumistansa. eikä kuulunut kellon kilausta. peittämään hiilustaa tuhalla. tuijotellen suuntaan. SIMEONI. pojat! maailman hekuma houkuttelee vahvasti. Niinpä syövätkin. Liikkumattomina. että löytyy herrasmaailmassa paljon ämmällistä ja naurettavaa. palavasta silmästä siellä ulkona vankkurien ääressä. mykkinä patsaina he seisoivat.TUOMAS. tukka pystyssä ja silmät selällään päässä. koska pöydästä nousevat. Tosin on tästä vuoresta vielä yksi merkillinen tarina. joka välimmiten katosi. mutta eihän sieltä haamoittanut mitään valkeata. niin eipä ilman ettei hemmahtele ihmislapsen sydän. Lähti Simeoni tekemään Juhanin käskyä. vaan pääsen kohta nakuttelemaan hirren päätä kuin punaharjainen tikka. Mököttäen haasteli hän jotain eräästä kummallisesta. Simeoni. mutta jääköön se toistaiseksi. Mutta peijata ja nylkeä talonpoikaa. ja koettakaamme nukkua nyt. TIMO. He katsoivat rävähtämättä ja näkivätkin varmaan ratasten takana kummallisen kiillon. sen olen nähnyt omilla silmilläni suureksi ihmeekseni. jonne Simeonin sormi osoitti. sen huomasin Turku-retkelläni. vaan päin vastoin jotakin mustaa. Jaa. Meneppäs. Näin arvellen seisoivat veljekset järkähtämättä.

Eipä hän salli. Kukas olet? Kukas olet? Kukas olet ja mitä tahdot meistä?--Ei sanaakaan vastimeksi. Lukekaat vaikka hätäkasteesta. Luja käytös häntä kohtaan on luullakseni paras. Kysykäämme kuka hän on ja mitä hän tahtoo. Mitä puuttuu? JUHANI. veljet armaat. TIMO. Enhän totisesti tiedä. JUHANI. SIMEONI. JUHANI. armaat veljet. mutta nyt on niinkuin hirveä puskuri pääni ovella. LAURI. Otamme tuliskekäleet. mitä vaan päähän pistää. ilman yhtään sovittelemista raamatunkappaletta ainetta myöten. Otamme tuliskekäleet ja peittoomme sinun paistiksi. TIMO.TUOMAS. Nytpä virrenvärssy hyvää tekis. Olenpa tainnut yhden ja toisen jakson virsikirjasta. Hirmuista! TIMO. JUHANI. Älä Herran tähden rupea praakailemaan hänen kanssansa niin turskisti. TIMO. Mitä tehdä? TUOMAS. JUHANI. ellet sano . Totisesti hirmuista. JUHANI. Henki ei salli sinun puhua enemmin kuin minunkaan. Annas kun minä kysyn. Tämä on hirmuista! AAPO.--Se on hän! Mitäs nyt teemme. Eikö kenkään meistä osaa ulkoa yhtään ainoata rukousta. Lukekaat. veljet? Se on hän! Mitä sanoisimme hänelle? AAPO. hellittäkäät Herran nimessä mitä vaan muistatte.

Kun uskaltais. ja heitänpä ne hänelle vasten naamaa että korpi kaikuu. joka erinomaisella hohteella katseli häntä vastaan. Ei. Mutta mitä sanoisin hänelle? Kuiskaa minulle. Niin seisoivat veljekset säkenöitsevissä aseissa öisellä aholla. silmät ympyrjäisinä kuin huhkaimen. Niin. kolkko korpi heidän allansa hohisi raskaasti. ja pimeät pilvet peittivät taivaan kannen. Mene tiehes. tuliset miekat kourissa! SIMEONI. Mutta kuiskaa sinä minulle sanat. Kun minä sanon: nyt. tuliset miekat kourissa. Oikein harkittu! Vähän manausta ensin. JUHANI. Mutta koettakaamme vielä vähän manausta. Huomaa sitten kuinka sanelen. . Kuin uskon sankarit. Simeoni.--Tässä seisomme. JUHANI. sukuas ja asiaas. LAURI. JUHANI. mutta tarkoitinpa iskeä kekäleisin kohta. ja hyypiö huuteli vuoren kuusilta. JUHANI. Etunenässä seisoi Juhani. tuliset kekäleet aseina käsissä. Kuin uskon sankarit. JUHANI. yksi kuolema Herralle velkaa! Kekäleet kouraamme. TUOMAS. Mene helvettiis! SIMEONI. SIMEONI. Me olemme kastettuja kristittyjä. JUHANI. Tässä seisomme! SIMEONI. pojat! Seisoivat he pian rivissä. pojat! niin silloin lentäkööt kekäleet kouristamme perkeleen niskaan. sillä itse olen tällä hetkellä merkillisen typerä.nimeäs. JUHANI. SIMEONI. ja katsellen silmää vankkurien takana. Jumalan sotamiehiä. Yksi kuolema Herralle velkaa.

JUHANI. Me olemme kastettuja kristittyjä, Jumalan sotamiehiä, Kristuksen
soltaatteja.
SIMEONI. Vaikka emme lukeakkaan osaa.
JUHANI. Vaikka emme lukeakkaan osaa.
SIMEONI. Mutta uskomme kuitenkin.
JUHANI. Mutta uskomme kuitenkin ja luotamme lujasti siihen.
SIMEONI. Mene nyt.
JUHANI. Mene nyt!
SIMEONI. Kohta kukko kiekuu.
JUHANI. Kohta kukko kiekuu!
SIMEONI. Ja Herran valkeutta huutaa.
JUHANI. Ja Herran Zebaothin valkeutta huutaa!
SIMEONI. Mutta hän ei ole huomaavinansa.
JUHANI. Mutta hän ei huom... Niin, hän ei huoli vaikka kirkkuisin
hänelle enkelin kielellä. Herra siunatkoon meitä, veljet! sillä ei nyt
muuta tällä erällä kuin--nyt pojat!
Silloin he kaikki viskasivat kekäleensä kohden kummitusta, joka vasaman
vauhdilla läksi juoksemaan pois neljän jalan jytinällä, ja kauan
vilahtivat hohtavat hiilet hänen seljässänsä halki öisen pimeyden. Niin
hän pakeni tulisesta kahakasta, ja ehdittyään ahon reunalle alas,
rohkeni hän lopulta seisahtua, puhaltaen kerran, kaksi kaikuvasti. Ja
veljesten aave, kamoittava körri oli kuitenkin heidän ykssilmäinen
hevosensa, joka hetkeksi oli kadottanut valkean värinsä suon mustissa
mutarapakoissa, joihin kaiketi oli vaipunut ja kauan niissä kiiriskellyt
ennenkuin pääsi kuivalle jälleen. Siinäpä piehtaroimisessa oli hän myös
temmaisnut kellon kaulastaan, joka seikka tällä hetkellä paljon saattoi

veljesten luulon harhateille. Tämä oli silmä, joka vankkurien takaa yön
hämärässä loisti, niinkuin monen elikon silmä loistaa pimeydessä.--Mutta
vasta hetken mentyä, ja silloinkin varoten, rohkenivat veljekset
lähestyä Valkoansa, ja huomasivat erhetyksen vihdoin. Tästä he äkeillä
kasvoilla palasivat koijuunsa takaisin; ja viimein aamun valjetessa
lepäsivät he jokainen sikeässä unessa.

KUUDES LUKU
Oli vihdoin valmis veljesten pirtti. Viisi syltää oli sen pituus ja
kolme sen leveys; itään päin antoi sen toinen, länteen toinen pää.
Tultuas sisään ovesta, joka oli huoneen itäisessä päässä, seisoi
oikealla suuri kiuvas-uuni, vasemmalla hinkalo, rakettu Valkoa varten
talveksi. Kynnyksestä eteenpäin, lähes keskelle huonetta, oli allasi
havutettu maa, mutta peripuolella oli uhkea permanto leveistä palkeista
rakettu ja ylös tämän kohdalle väljä parvi. Sillä sekä asuintupana että
saunana käyttelivät veljekset uutta pirttiänsä. Asuntohuoneesta noin
kaksikymmentä askelta seisoi heidän aittansa, liitetty yhteen pienistä,
ympyrjäisistä kuusista.
Oli siis veljeksillä oivallinen suoja sadetta, myrskyä ja talvipakkasta
vastaan, oli myös varahuone heidän ruoka-aineitansa varten. Ja nytpä
taisivat he täyttä tointa käydä käsin metsästämiseen ja kaikellaiseen
pyydystykseen. Ja lähestyi silloin surma metsoille, teereille ja pyille,
jäniksille, oraville ja jynkkämielisille mäyrille, niinmyös Ilvesjärven
sorsille ja kaloille. Silloin kiivaan Killin ja Kiiskin haukkinasta ja
pyssyjen jyskeestä kajahtelivat mäet ja äärettömät kuusiset salot.
Kaatoi myös veljesten luoti tuolloin, tällöin pyöreäkarvaisen kontion;
mutta ei kuitenkaan ollut vielä mesikämmenen pyyntiin oikea aika.
Tuli halla-öinen syksy, ja kuolivat tai pakenivat syviin kätköihinsä
heinäsirkat, sisiliskot ja sammakot, ja olipa aika pyydystellä kettuja
kiiltävillä sangoilla; tämän konstin olivat veljekset oppineet
isältänsä. Saipa nyt moni vikkeläjalkainen Mikko maksaa hienolla
nahallansa muutaman makean palan.--Jänisten tiedetään metsässä
polkeilevan teitä pehmeään lumeen, ja näillepä teille virittelivät

veljekset sadoittaisin messinkipauloja monen valkeaturkkisen surmaksi.
Vielä olivat he rakentaneet itsellensä oivallisen, kalteva-aitaisen
sudentarhan pensastoiseen ojankoon ahon itäiselle reunalle. Ja paitsi
tätä olivat he, suden pyyntiä varten myös, kaivaneet kuopan, valtaisen
syvän, kappaleen pirtistä kuivaan santaiseen tantereesen päin. Paisti
vietteli jykevään aitaukseen monen nälkäisen suden; ja silloin, koska
veljekset huomasivat saaliinsa ahdingossa, nousi tarhassa pauhua ja
ryskettä pimeänä syksy-yönä. Silloin yksi veljeksistä seisoi aidan
nojalla, pyssy kädessä, kiehtoen luodilla kaataaksensa karheakarvaista
petoa; toinen hänen rinnallansa, pitäen tulta, tervaskalikallista,
loimottavaa soittoa. Mikä taasen heistä autteli Killiä ja Kiiskiä
ajelemaan pensastosta ulos synkeänaamaisia, irvisteleviä petoja,
väikkyen tervasloimoinensa tuonne, tänne. Kova oli meteli miesten
huudoista, koirien reuhusta ja pyssyjen paukkinasta ja väsymättä
remahteli korpi ja Impivaaran komeroinen seinä. Niin temmellettiin, lumi
tahraantui, punertui yhä enemmin ja enemmin, sotkettiin tuhanteen
suuntaan, kunnes viimein kaikki häntyrit makasivat veressänsä. Ja siitä
saattoi taasen saaliin nylkeminen veljeksille työtä ja tointa, mutta
olipa heille kuitenkin tämä toimi vallan hauskaa.--Myös kuoppaan, ahon
läntisellä partaalla, kiiruhti yksi ja toinen metsän viistosilmä.
Tapahtui kerran, että varhain eräänä aamuna, muiden vielä maatessa, Timo
läksi katsomaan viritettyä kuoppaa, jonka puoleksi vajonnut peite jo
matkan päästä antoi miehelle hyvän toivon. Ja ehdittyänsä kuopan
reunalle, näkikin hänen iloinen silmänsä syvyydessä hallavan esineen,
näki aika suden, joka, kuono painettuna vasten maata, makasi
liikkumatta, kyräten silmillään ylös kohden miestä.--Mitä päätti nyt
Timo? Yksin nykistää sudelta hengen ja muiden suureksi huviksi astua
pirttiin, karvainen taakka olalla. Kävi hän juoneen, kantoi esiin
tikapuut pirtin seinykseltä, asetti ne varoten kuoppaan, ja itse,
raskas halkonuija kädessä, astui hän alas pitkin pykäliä, aikoen
rouhaista myrskäksi pedon pään. Kauan huhtoili hän nuijallansa, hampaat
irvissä, mutta ainapa vaan tyhjää ilmaa. Suden pää pujahteli aivan
vikkelästi, pujahteli oikealle, vasemmalle, koska mies läimäytteli
hankalalla aseellansa. Viimein pudotti hän nuijansa sudelle, eikä
keksinyt silloin muuta neuvoa kuin astua ylös ja rientää pirttiin
ilmoittamaan mitä oli tapahtunut.
Siitä, hetken päästä läksivät veljekset, varustettuna seipäillä,
köysillä ja kuristimilla, saavuttamaan saalistansa. Mutta tyhjä oli

kuoppa heidän ehdittyänsä esiin. Pitkin tikapuita, jotka Timo oli
jättänyt jälkeensä kuoppaan, oli heidän sutensa koreasti astunut ylös ja
vilkaisnut tiehensä, kiittäen onneansa. Sen huomasivat veljekset
paikalla, ja, kiroten ja kiristellen hampaita, nyt etsi heidän
julmistunut silmänsä Timoa; mutta hän ei ollutkaan enään saapuvilla. Hän
juoksi jo paeten tuolla metsän reunalla, jossa pian peittyi männistön
suojaan. Hän ymmärsi, ettei ollut hyvä jäädä asiasta enemmän
keskustelemaan. Mutta muut kiljuivat hänen peräänsä, nyrkit pystyssä,
luvaten peitota hänen hillukaksi aina päästä kantapäihin asti, jos hän
vielä uskaltaisi pirtin ovea raoittaa. Niin he uhkailivat, jättivät
kuopan äkeinä ja vihaisina, ja astuivat pirttiinsä takaisin. Mutta
pakolaisena käyskeli metsässä Timo, ja pian rupesivat veljekset katumaan
käytöstänsä häntä kohtaan, huomaten vahingon tapahtuneen hänen
ymmärtämättömyytensä kautta, vaan ei häijystä koiranjuonesta. Sentähden
astui Juhani jo ennen iltaa Impivaaran harjulle ylös, huuteli sieltä
vahvalla äänellänsä kohden kaikkia ilmoja, ja kutsui Timoa, vakuuttain
ja vannoin hänen ei tarvitsevan pelätä palatakseen paikalla takaisin.
Niin hän huuteli, ja hetken mentyä palasi Timo, kyräten pahasti ja
mulkoillen silmiänsä. Lausumatta sanaakaan riisui hän päältänsä,
kallistui vuoteellensa alas, ja pian kuorsasi hän syvässä unessa.
Tullut oli myös karhunpyynnin otollisin aika. Silloin ottivat veljekset
keihäänsä, painoivat kivääreihinsä tuikeat luodit ja läksivät
herättämään salon ruhtinasta, joka jo pimeässä konnossaan uneksui
syvällä lumisten kuusien alla. Ja kaatoi heidän luikkunsa monen
turpaisen kontion, koska hän vihaisena rynkäsi rauhankammiostaan ulos.
Silloin nousi usein tuima taistelo, lumi suoksahteli kauas ympärille ja
punertui vuotavasta verestä, kun haavoja annettiin kahden-puolen. Niinpä
taisteltiin kunnes viimein karheanaamainen otso makasi rauhallisna.
Mutta veljekset, ehdittyään iloisesti kotiansa taakkanensa, voitelivat
haavojansa lääkkeellä, joka oli rakennettu viinasta, suolasta, kruudista
ja tulikivijauhoista. Sillä he voitelivat haavojansa ja pyhkäisivät
keltaruskeata tervaa päälle.
Niin haalivat he elantoansa korvesta ja mäkien viidoista, täyttäin
varahuoneensa monellaisella otuksella: linnuilla, jäniksillä, mäyrillä
ja karhun-lihalla. Olivat he myös pitäneet huolta vanhan uskollisen
Valkonsa talvisesta muonasta. Nähtiin suon rannalla tuolla valtainen,
sirpillä niitetty ja sileäksi harjattu heinäsuova, kylliksi riittävä
talven kestäessä. Ei ollut myös unohdettu heidän pirttinsä talvilämpymän

varoja. Seisoi huikea halkopino lähellä aittaa ja vielä tervaskantoja
korkea kasa, kuin aika röykkiö Hiiden hirven sarvia, pirtin seinyksellä,
ulettuen maasta ylös katon räystääsen asti.--Niin varustettuna taisivat
he vakaasti katsoa talvea vasten hyyrteistä partaa.
On joulu-ilta. Ilma on suoja, harmaat pilvet peittää taivaan ja vasta
tullut lumi peittää vuoret ja laaksot. Kuuluu metsästä hiljainen kohina,
teeri illastaa urpuisessa koivussa, tilhiparvi punoittavassa pihlajassa,
ja harakka, männistön kärkäs neito, kantelee varpuja vastaisen pesänsä
perusteeksi. Niin mökissä kuin komeassa kartanossa on iloa ja rauhaa,
niinmyös veljesten pirtissä Impivaaran aholla. Ulkopuolella sen ovea
näet olkikuorman, jonka Valko on vetänyt Viertolan kartanosta joulun
kunnioiksi pirtin laattialle. Ei tainneet veljekset täälläkään unohtaa
joulu-olkien kahinata, joka oli ihanin muistonsa lapsuuden ajoista.
Mutta pirtistä kuuluu löylyn kohina kiukaan kuumilta kiviltä ja
pehmeitten vihtojen hutkina. Ottavat nyt veljekset ankaran joulukylvyn.
Ja koska viimein polttavan helteinen löylytys oli päätetty, astuivat he
alas, pukivat päällensä ja istuivat levähtämään palkeille, jotka rahien
verosta olivat asetetut pitkin seiniä. Siinä he istuivat, puhallellen ja
vuodattaen hikeä. Loimottava päre valkaisi huonetta; Valko hinkalossaan
rouskutteli kauroja, koska oli muistettu hänenkin jouluansa; torkkuen ja
haukoitellen istui orrellansa kukko; Killi ja Kiiski, leu'at
käpälillään, makasivat lähellä uunia, ja Juhanin polvilla kehräili
entinen Jukolan vanha, vesiharmaa kissa.
Rupesivat viimein Timo ja Simeoni rakentelemaan ehtoollista; mutta muut
nostelivat lyhteitä sisään. Aukaisivat he siteet, levittelivät oljet
permannolle noin korttelin paksulta, mutta paksummalta parvelle vielä,
jossa he tavallisesti viettivät iltansa ja yönsä.--Valmis vihdoin oli
ehtoollinen: seitsemän reikäleipää, kaksi tammipöytyrillistä höyryävää
karhun-lihaa ja kiulullinen olutta seisoi pöydällä. Itse olivat he
keittäneet oluensa, muistain tarkasti äitinsä menetystä tämän juoman
panossa. Mutta olivatpa sen laittaneet väkevämmäksi tavallista
talonpojan olutta. Mustanpunaisena kuohui se kiulussa; ja jos
kannullisen sitä nielaisit, tunsitpa hieman huimausta aivossas.--Mutta
pöydässä istuivat he jo kaikki, nauttien lihaa ja leipää ja kiulusta
vaahtoavaa olutta.
AAPO. Onpa tässä runsaastikin pinottu etehemme einettä.

JUHANI. Syödään ja juodaan, pojat, sillä nyt on meillä joulu, joulu
kaikilla, niin elikoilla kuin ihmisilläkin. Valeleppas, Timo-veikkoseni,
oluella Valko-raiskan kaurakasaa tuolla soimessa.--Kas niin! olkoon
menneeksi tuoppi kumminkin. Tänä iltana ei yhtään kitsautta, vaan kaikki
saakoot, niin hepo, koira ja kissa kuin Jukolan iloiset veljekset. Kukko
maatkoon rauhassa ja periköön osansa huomenna. Tuossa teille, Killi ja
Kiiski, huikea kimpale karhun koivesta, ja tuossa sinulle, kissa-rukka.
Mutta ensin kättä, sinä killisilmä!--Kas niin! Ja sitten molemmilla
käsillä! Katselkaapas kissamme konsteja ja sanokaat, että minäkin olen
hieman opetusmestaria. Kättä paiskelee hän jo molemmilla kääpillä
yht'aikaa, ja silloinpa hän asettaa itsensä istumaan kuin vakava ukko ja
pistää, veitikka, kumpaisetkin etu-tallukkansa kouraani. Noin!
AAPO. Voi tuota pilaa!
TUOMAS. Mitä miehen vielä vanhoilla päivillänsäkin pitää oppiman.
JUHANI. On mar' se oppi vetänyt aikaakin. Mutta enpä hellittänyt poikaa
ennen kuin hän molemmilla käpälillä kiitti opettajaansa. Nyt hän sen
tekee kuin mies, ja maisteri on maksettu.--Sepä vasta kissa! Kas tuossa!
pistäppäs poskees kappale karhua. Ja Kiiski ja Killi sitten. Niin, niin!
»Visko miestä, mutta älä hänen koiraansa». Oikein! Mutta tähän tahdon
lisätä: visko Jukolan Jussia, mutta älä hänen kissaansa.
EERO. Noudatappas tänne sitä olut-kiulua, Juhani.
JUHANI. Saaman pitää. Juo, veikkonen, Jumalan luoma, juo, sillä nyt on
joulu, ja varoja ei puutu aitasta. Mikä on meidän täällä ollaksemme?
Mitä huolisimme vaikka pöllähtäisi tulessa tuhaksi ja tomuksi koko tämä
maailma paitsi Impivaara ja sen ympäristö. Täällä elämme kuin huhdassa
vaan, omalla kannallamme ilman kuurtamista ja kaartamista kiukkuisista
ihmisistä. Täällä on meidän hyvä olla. Metsä on niittumme, peltomme,
myllymme ja pesämme ijankaikkinen.
TIMO. Ja liha-aittamme.
JUHANI. Juuri niin! Täällä on hyvä olla! Kiitoksia, Lauri, keinostas,
jonka meille keksit, päästäksemme maailman markkinoilta. Täällä on
vapaus ja rauha. Kysynpä vielä: mitä huolisimme, vaikka polttaisi

kultainen tuli tämän maailman kaiken, kun vaan säästyy pohjapuoli
Jukolan talosta ja sen seitsemän poikaa?
TIMO. Lähtis kulovalkea kerran karsimaan yli koko maailman, niin tuhaksi
ja poroksi menis myös Jukolan pohjapuoli ja vielä sen seitsemän
poikaakin kaupan päälle.
JUHANI. Sen hyvin tiedän. Mutta katsos kun mies taitaa aatella mitä hän
tahtoo, aatella itsensä koko maailman herraksi tai tönkeileväksi
sontiaiseksi. Kas hän taitaa aatella kuolleiksi Jumalan, perkeleet,
enkelit ja koko ihmissuvun ja elikot maassa, meressä ja ilmassa, aatella
maan, helvetin ja taivaan katoovan kuin tappuratukko tulessa, ja
pimeyden astuvan sijaan, jossa kenokaula sinä ilmoisna ikänä ei Herran
valkeutta huuda. Niin sinkoilee täällä miehen aatos: ja ken taitaa
viskellä verkkoja sen teille?
TIMO. Kuka käsittää tämän maailman rakennusta? Ei ihmislapsi, joka on
typerä ja tyhmä kuin määkivä jäärä. Mutta parasta ottaa päivä tultuansa,
sallia sen mennä mentyänsä, käyköön sitten puuhun tai mäntyyn. Täällä
ollaan vaan.
JUHANI. Mikä on meidän täällä ollaksemme? Mitä puuttuu?
TIMO. »Ei Jumalan armoa eikä linnunkaan piimää». Aitta on ruokaa täys ja
pirttimme lämmin. Täälläkin kiiriskelemme oljilla.
JUHANI. Täällä kiiriskelemme kuin mullikat kahisevilla oljilla. Kylpeä
taidamme koska miellyttää, koska vaan päähämme pistää, ja syödä koska
maistaa.--Mutta olemmehan jo ravitut miehet. Ei siis muuta kuin
siunaamme säkkiämme ja korjaamme pöydän.
SIMEONI. Odottakaas siks kun olen lukenut lyhykäisen ruokaluvun ja
laulanut värssyn päälle.
JUHANI. Se jääköön tällä kerralla. Miksi et tehnyt sitä ennen
atriaa?--Käyppäs, Eero-poika, nuorimmakses laskemaan tynnöristä olutta.
SIMEONI. Et salli siis laulettavan virrenvärssyä joulu-illan kunnioiksi?
JUHANI. Eihän meistä laulajiksi, velikulta. Lauletaan ja luetaan

sydämmissämme, joka onkin Jumalalle otollisin uhri.--Mutta tuossa taasen
olutkiulu, kuohuva ja vahtoova kuin Kyrön koski. Tattis, poika, vaan!
Saadaanpas tästä! Kimauta tuosta, veli Tuomas, ja oikein aika mekosta.
TUOMAS. Enhän tuossa kauankaan huikaile.
JUHANI. Niinhän mies kulauttaa. Sellaiset siemaukset saattaa
kurkuistamme oikein lukkarin-kurkut.
»Elettiinpä ennenkin,
Vaikk' ojan takan' oltiin;
Ojapuita poltettiin
Ja ojast' oltta juotiin».
Juuri niin. Mutta onhan juomanamme ohran ruskea neste, polttopuunamme
halko ja tervaskanto, ja allamme on pehmeä, olkinen polstari, oiva
painitanner vaikka kuninkaille ja suuriruhtinaille.--Yksi sana, Tuomas.
Takasihan kerran veli Aapo sinun väkes ja voimas käyvän jo huikeasti yli
Juhon, mutta sitä en juuri mielisi uskoa. Kuinkahan tuossa
pyörähtelisimme? Koetetaan!
SIMEONI. Alallamme! ja armahtakaat noita kiiltäviä olkia edes
huomispäivään.
JUHANI. Nythän ilo parhaimmallansa, »aatosta juhla korkein»; ja
pahnoiksihan on olkien mentävä.--Miellyttääkö Tuomasta?
TUOMAS. Käyhän tuota koettaa.
JUHANI. Ristipainia!
TUOMAS. Olkoon menneeksi!
JUHANI. Isketäänpäs, isketäänpäs!
AAPO. Varro, poika! Saakoon Tuomaskin lujan kahmauksen housusi
kaulureista.
JUHANI. Hän saakoon, hän saakoon!

EERO. Juho, miksi irvistät ja väännät silmiäs kuin härkä penkissä? Voi
veljeäni! Mutta katso, ettet itseäsi häväise nyt.
AAPO. Kaikki hyvin. Kenen on ensimmäinen heitto?
JUHANI. Olkoon se Tuomaan.
TUOMAS. Olkoon se vanhimman veljen.
JUHANI. Seiso sitten kannallas.
TUOMAS. Tahdon koettaa.
JUHANI. Seisotko, seisotko?
TUOMAS. Tahdon koettaa.
AAPO. Heleijaa, pojat! Sillä lailla, juuri niin! Taistelettepa kuin
uskon sankarit. Juho kimpustaa ja vääntää kuin Israeli itse ja »Tuomas
seisoo niinkuin tammi».
EERO. »Koska saarnaa Aaprahammi». Mutta katso Juhon suuta ja kauhistu.
Ah! pistäisin nyt vaikka teräspuikon hänen hampaittensa väliin--roiskis!
ja olispa se kohta kahtena kappaleena. Kauhistunpa, kauhistunpa!
AAPO. Miesten otteloa vaan. Nousee ja vaipuuhan allamme palkit.
EERO. Kuin urkujen polkimet; ja Tuomaan töppöset kyntää laattiata kuin
järeät metsä-sahrat.
AAPO. Ei siinä juuri sivelläkkään maitosormilla. Peijakas! olis tämä
pinnistys tuolla vuorella, niin iskisivätpä korkkoraudat säkeniä
kalliosta.
EERO. Oikein kultaisia tähtiä lentelis metsään, ja nousispa tuosta
iloinen kulovalkia.--Mutta aina seisoo Tuomas.
TUOMAS. Oletko jo nytkinyt tarpeekses?
JUHANI. Heitäs sinä.

TUOMAS. Tahdon koettaa. Mutta katso nyt, niin laattia pyörii.
EERO. Muista, muista, Juho!-AAPO. Se oli heitto.
EERO. Se oli jumaus kuin »Haamaan halkonuijasta» kuin isku »taivaan
tulivasarasta».
TIMO. Ja tuossa makaa Juhani kuin mallassäkki.
EERO. Voi »Poika-Jussia»!
TIMO. Niin kutsui hän itseänsä pikku-poikana.
AAPO. Pitää kuitenkin tietämän kuinka miestä heittää. Muista, Tuomas:
eihän ole ihmisen ruumis raudasta, vaan lihasta ja luusta.
TIMO. Niin, vaikka hän housujakin kantaa.
TUOMAS. Turmelinko sinua?
JUHANI. Katso itses.
TUOMAS. Nouse ylös.
JUHANI. Nousen kyllä ja näytän sinulle miesvoiman käsikapulassa. Siinä
leikissä voimat punnitaan.
TUOMAS. Tuoppas, Eero, haara tuolta nurkasta.--Kas tässä, Juhani.
JUHANI. Tässä olen. Ja nyt takatassu vasten takatassua ja ympäri haarua
kynnet!
AAPO. Ja koska luihkaan, silloin vetäkäät, mutta ilman yhtään tempausta.
Haara varpaitten kohdalle, juuri varpaitten kohdalle, ei tuumaa
kummallekaan puolelle.--Nyt, pojat!
TIMO. Juho nousee ylös että kääkähtää vaan.

AAPO. Eihän siinä armotkaan auta.
JUHANI. Mene laskemaan olutta, Timo.
TIMO. Onnuthan, veli.
JUHANI. Olutta laskemaan, sinä riivatun nallikka! Kuulitko? Vai tahdotko
korvilles?
TUOMAS. Vioitinko jalkas?
JUHANI. Mitä huolit siitä? Katso oma käpäläs. Mitä koskee se minuun, jos
korkkoni heltikin saappaastani? Heltihän se painissa kuin nauriin
liuska. Mutta katso itses, sinä. Näkyy, että voitat minun painissa ja
käsikapulassa; mutta tules tappelemaan.
AAPO. Tappelus ei kuulu asiaan nyt.
JUHANI. Kyllä, jos vaan tahdomme.
TUOMAS. Minä en tahdo.
JUHANI. Et uskalla.
AAPO. Tiedä paini leikiksi.
SIMEONI. Minä tiedän sen leikiksi, josta syntyy usein tappelus ja murha.
JUHANI. Tuomas voittakoon, mutta ei notkista Juhania tässä kukaan muu.
Sen vannon ja näytän miehestä mieheen yli kaiken komppanian.--Yksi
nappaus, Aapo! Pitääkös kaulukses? Pitääkös?
AAPO. Hurjapää ilman pienintäkään syytä! Malta, malta, ja painikaamme
kunnon tavalla.
JUHANI. Kirkas leimaus!
AAPO. Malta, sanon minä.--Kas niin, nyt heitä.

yksi ainoa kiekaus kauluksesta! SIMEONI. Juho tanssii polskaa niinkuin poika. Haluttaisko? AAPO. Siinähän nähdään. En luule Simeoninkaan jänteitä juuri vasikanlihaksi. Miksi kiusaat minua? JUHANI. Sinä saatana! AAPO. Rauhaa hänelle. Mene helvettiin. ovatko vasikkaa vai mustaa. En tuhannen riksin edestä rikkomaan korkeata juhlaa. aina uljas mies! JUHANI. Yksi rynnistys! SIMEONI. vaikka ontuenkin. Että makaan sun allas. Simeoni! SIMEONI. . JUHANI. Mitä lausut nyt. JUHANI. SIMEONI. JUHANI. Simeoni. jossa mielemme on iloinen ja sydämemme puhdas. Kunnioitettu olkoon joulu-juhla! Eihän sitä viattomassa painissa rikota. häijy henki! Minä myönnän. Astuppas numeroon. Veli Timo. Sentähden tulkoon hän koettamaan. JUHANI. Juhani. Yksi koetus.EERO. että voitat. Sopiihan meidän koettaa. Olkoon hän oloillansa ja astukoon esiin toinen uros. veli Aapo? AAPO. rauhaa! JUHANI. Sen uskon vasta koska näen. mieluisampi rinnustukseen. TUOMAS. Timo! Ethän ole koskaan nurru-poika. saartuvallista karhua. Päin tuuleen. Kas niin. AAPO.

Kas tuossa! JUHANI. aina niinkuin omassa talossansa. vaan aina reipas. sieppasi seipään miehensä kourasta ja nytpä iski hän takaisin vasten pääkuorta--ja seiväs poikki.TUOMAS. jonka hän teki tuossa ainoisessa melakassa Toukolaisten kanssa. Nyt olen valmis. TIMO. poikaseni! TUOMAS.--Mitä tämä sanoo? JUHANI. Timo. että löytyy hänessä miehen-vastusta vieläkin. JUHANI. »Ei tästä näin vaan mennä. Jotenkin tuima tempaus. AAPO. Ei. sanoi Hyvänmäen kerjäläinen. »Ei tästä näin vaan mennä.» AAPO. poika. Timo. Ensimmäinen olkoon Timon. Seiväs poikki että sälähti. kääntyi hän vakaasti ympäri. Ei koskaan. onkos varaa parantaa? TIMO. TUOMAS. Pitäis olla. Tuleppas. Niin teki Jukolan Timo.» . JUHANI. Pitäis olla. Ei tästä näin vaan mennä. Olkoon niin. Timo. Mutta annas kun kieppaisen pielistäsi kiinni minä myös. siitä suuriakaan huolimatta. Ja minä tiedän. Saipa hän ensin huomaamatta nupillensa aika nassauksen. Sitähän juuri mielin. sanoi Hyvänmäen kerjäläinen. sinä urhoollinen Timo! Mutta onkos varaa parantaa? JUHANI. TIMO. TUOMAS.--Entäs tämä? JUHANI. Enhän unohda tempausta. Kerran vielä. Ehdinpä vähän puuskuttamaan. mutta. ja alas maahan lotkahti mies kuin tyhjä säkki. Onkos varaa parantaa? TIMO.

Mutta hyvä että »ehtii hän vähän puuskuttamaan». »Ventta-holl!» Housuni putoo! TIMO. JUHANI. Kerran vielä. TUOMAS. ainoastaan hieman ja juuri viattomasti tärähti Juhanin ääni. sanoi Kaitaranta». koetetaan. TIMO. »Mutta nyt. JUHANI. Olkoon se sanottu totuuden nimessä. Tuossako makaa Juhani taas. ja painikaat kuin kaksi enkeliä Paratiisin pelloilla.TUOMAS. sinä rääkkä! Annanpa muutoin vasten nokkaas. suudellen permantoa? EERO. TIMO. Kas noin. Sentähden kaikki housut pois ja uudistukoon leikki. Allani makaa poika kuin märkä tallukka vaan. Eikö ole sinulle jo kylliksi tätä helvetin leikkiä? EERO. Juhanin omat housut olivat tässä herraansa vastaan ja rupesivat liittolaisiksi Timolle. Housut ja paidat pois. Mutta housunsa tekivät hänelle teposet. Pidä nyt kitas. Timo. Housuni putoo! Kuuletko sinä? TIMO. AAPO. Koetetaan. Niin on asia. TUOMAS. EERO. Ei vaaraa. EERO. veljeni! AAPO. joka tuntui. Mutta se oli nykäys. SIMEONI. No muuttukoon se taivaan leikiksi. JUHANI. . Pystyssä seison. Ja puhaltaen niinkuin sonni-härkä.

EERO. vaan tempaili kynsineen ja hampaineen kuin kissa. vaan ei housut ja säärykset tai muut lumisukat. että pläikkyis. poika-parka. niin panis niin pitkin pakaroja että pläikkyis. ei suinkaan. mutta sanonpa: olis nyt halko tai ympyriäinen tela. AAPO. housut putoo? Mutta hän ei siitä huolinut. poika-parka. kyllä sinun opetan. TIMO. ja toisin kuin äsken minä. vaan ei tappelusta. Sen teki hän tiimmellyksen kuumuudessa. Vai ei hän tiennyt. eihän siinä mitään muuta mutinata. JUHANI. koska kerran voitin. ennen kuin heitto oli tehty. Laske hän ylös. Ei suinkaan. Timo? TIMO. saatuani housut ylös ja nälkävyön kiinni kuin nalkitun vanteen. . niin panis niin pitkin pakaroja. Vihastuminen kauas! Minä tiedän että hän tuskin huomasi housuvahinkoas. kämärryin alles onnettomuuden kautta. Minä annan palttua koko painille. TUOMAS.TUOMAS. Enkö huutanut kuin rajamies huikealla äänellä: ventta-holl. se mullisaukko. JUHANI. Onko Timo suutuksissaan? TIMO. ja tiedä. Nouse. Mutta olettepa kaikki niinkuin korpit niskoillani. hunsvotti. Sen tein minä tiimmellyksen kuumuudessa. Olis nyt halko. Miksi niin? Tämä on painia. on vuoro sinun taas painua alas. Minä sinun opetan. TIMO. Minähän. saatuani housut kiinni taas. Jumalan luoma. Mitä kuuluu housut tänne? Painissa painii mies. Mutta istu ja pala! Kyllä sinun opetan tästedes käyttelemään onneksesi toisen sylttyhousuja. Miksi istut hänen niskoillansa. Sen hän kyllä tiesi. Minä nousen. saapasvedin! AAPO. niin voitin. poloinen poika. TIMO. jonka sinä niin vikkelästi käytit hyödyksesi. JUHANI.

sanoi Ryssä!» No miksi makaat siinä. SIMEONI. sanon minä. Kourat kaulukseen taas ja rinta vasten rintaa! Istu ja pala! TIMO. armahda! TIMO. Tappelua. Menenkö ma hänen kanssansa tuohon lapsekkaasen työhön? EERO. SIMEONI. JUHANI. Tässä. Koreasti. Jumalan luoma. jos pelkäät ja vapiset. Hajoohan jo pirttikin. yksi tai kaksi. EERO. sulaa tappelua! AAPO. Tersii vaan! JUHANI. ja . TUOMAS. Aha. te pedot ja perkeleet! JUHANI. Juhani! SIMEONI. Juhani! SIMEONI. aha! johan kelmenee Eerokin. Mene. Voi teitä hirmuja. Mitä hän kysyy vielä. EERO. Älähän veljeäsi runno! SIMEONI. Älä mene. Nyt ei auta pelko eikä vapistus. poika! TUOMAS. mene koska pääset. Järkevästi. poika. Älä mene. Minkätähden? Eero. Juhani. »Votti. Koreasti! Noinhan tappelee kaksi nälkäistä haukkaa. voi teitä hirmuja! EERO.JUHANI. Siinä ovat kalas. Armahda häntä. Juho! AAPO. joita onkeilit. minkätähden? Olkoon menneeksi yksi pinnistys vielä. vaan täytyy hänen käydä uuteen kilvoitukseen ja juuri tällä Jumalan hetkellä.

Ja kuka siinä voitti. kuka alle meni. veljeni. sillä Lauri astelee kuin seppä Könnin kuokkamies. mutta minä vartun ja voimistun. ja Simeoni on itsensä tunnustanut heikommaksi minua. Viisi tynnöriähän minä niskallani kannan. mutta annappas ajan vähän muokata vielä: sinä vanhenet ja kasvat pikkuiseksi. että tuskin voit vetää hengen pihausta rintaas. En vertaa sinua jänikseen arkuudesta. vaan tuolla hän teiskaa haaroissa kuin kissa. Mutta nouse ylös ja kulauta naamaas siemaus olutta ja tunnusta että on sinussa pari luotia vähemmin voimaa kuin minussa. sitä . Sinä voitat minun nyt. Yksi rinnustus. Tulkoon tänne vaikka viisikymmentä Toukolaista. Aika tasii meitä kaikkia. TUOMAS. kynsii ja likistelee toisen ohimia sen riivatun tavalla.--jonka jalkoja ja kuokkaa käytteli sukkela kellovärkki mahassa--mutta näyttäispä mielestäni ottelo kuin kärpän ja uhkean koiras-jäniksen paini. nyrkki vasten nyrkkiä. Totisesti jotain nähtävää. en liikuntoskaan tähden. Saparamatti. Se nähtiin. siihen ei ole syytä. Päin tuuleen. sen takaan minä. »Saappas tästä. Kerran ransistuu ja loppuu tämä maailmakin. JUHANI. mutta he tietäkööt että mesiäisiä he kuultelisivat koetuksessa. mutta niinkuin leimaus vilkas ja terävä. Mutta mielisinpä nähdä Laurin ja Eeron lyövän painia oikein tiukasti.killistelet ylös kattoon? TIMO. saati syntinen ihmis-parka. ja siinäpä ottelevat kärppä ja koiras-jänis. Lauri ja Eero ovat tosin koettamatta vielä. JUHANI. JUHANI. Kiikka-Heikin kannusta!»--Olen siis Jukolan laumassa toinen mies mitä voimaan kosee. kun toinen vaan painon selkääni pinoo. yksi rinnustus tai ristipaini! LAURI. AAPO. Niinpä hän teki koska menneenä syksynä painiskelimme Aroniitulla. Mutta pikkusormen mies ei ole Jukolan veljeksistä yksikään. viisi tynnyriä. Tuossahan makasin rähmäkkäänä allas ja sinä päälläni kuin röyheä karhu. Mitä tiimellyksestä Eeron kanssa? Hänestä et saa kunnon nappausta koskaan. pojat. toinen pikkuinen kuin keri. Toinen vakava ja tyyni kuin talven suoja. ja Tuomas vähän enemmin. TIMO.

te villityt. Timo? TIMO. En ollut vahvempi sinua hiuskarvankaan vertaa. EERO. JUHANI. onhan se välimmiten lystiäkin ja nostelee hieman kantapäitä. koska tiedän sinun heikommaksi. Iloitse. Sanoi kettu jänikselle. siinä olen minä juuri mekkari. LAURI. Antaisko oluemme huimausta? JUHANI. Hellitäppäs! . iloitse koko Israelin maa! Tänä yönä. hi. mutta joulu on vaan kerran vuodessa. koska Poika-Jussi tanssii. vai sohimmeko suutaria? SIMEONI. JUHANI. Kyllähän se semmoista on. Öitä on monta. niin etköhän huomaa pientä leiskausta tuolla yli-kerrassa?--Mutta laula. Kas niin! Tässäkö vielä uisakoittelisimme kuin vallattomat kakarat? Mene pois! JUHANI.--Tanssikaamme ryssää. JUHANI. ja sentähden iloitkaamme nyt. hi! JUHANI. Katsokaas! AAPO. Juuri niin. LAURI. Sen uskon.»ei ymmärtänyt Iivarikaan». sinä jouluhuone. Nuoren miehen naimattoman elämä on tanssia. Eikös niin? TIMO. Iloitkaamme!--Mitä leikkiä löisimme? Syömmekö joulupaistia? pistämmekö sikaa. tällä hetkellä on tapahtunut suuri ihme Babylonin kaupungissa. Eikös niin. Mitäs minä hänen kanssansa enään menisin? EERO. Eero. Oikein! Tämä elämä käy laatuun. Usko jos tahdot. Hi. Mitäs minä hänen kanssansa enään menisin? SIMEONI. Sen näyttäköön rehellinen paini. Pankaamme jo ma'ata. Kumauta naamaas kannua kolme. »Jussi-kulta».

EERO. loiskin niinkuin pässi. Mitä hyväänsä. . Tuotiin. Laula päälle vaan. pussi. Nyt on meillä joulu.. en minä suutu. poika. Mitä sorttia tahdotaan? JUHANI. Nyt on oltta ammeet täynnä. hi! Voi mitä hulluja lauleletkin. Tahdonpa koettaa: »Iloitkaat ja riemuitkaat. ja äläppäs suututa häntä. laula päälle. ettei mun tarvitse tanssia ilman musiikkia. Ammeet täynnä. Mustan härjän hinnalla Nuot kihlakalut tuotiin». laula päälle. Jukolan Jussi! AAPO. JUHANI. jauhokuono. kirkaise että multahirret nousee! Laula. Jussi. Hi. Jassi. tuotiin. Mustan härjän hinnalla. JUHANI. Haarikat ja kiulut. Nuot kihlakalut tuotiin.. Hellitä. Jukolan Jussi! »Jussi. kun se vaan raikkuu ja remuu. ammeet täynnä. pussi. Laula! EERO. Laula päälle vaan. Vaiti. Jussi. Haarikat ja kiulut!» »Anjanpellon markkinoilla Oltta. En minä suutu. sinä mulli-saukon poika. viinaa juotiin.EERO.» TIMO. loiskin aina kattoon asti. Porsaan pahnan pöllyttäjä. Eero. laula koska minä tanssin. hi.

Minä laulan ja napsaan vielä sormianikin. Kirjoitteli santaan Nimen kultansa. Fralla ralla laa! Jussi. »Jussi. Sikoläätin lämmittäjä!» Jussi. Jukolan Jussi! »Älä. »Porsaan pahnan pöllyttäjä. Pukin lapa rinnass'. Kun mansikka syötiin Ja iloleikki lyötiin? Fralla ralla laa! Mansikka syötiin Ja iloleikki lyötiin». Kaikki me olemme . pussi. Maija. pussi. Nimen kultansa».EERO. jauhokuono». sinä Aato-parka Jussia soimaa. Jussi istuu linnass'. Serafiimein seassa. Niin taivaan iloss' olevain luulin. pussi. Serafiimein seassa». Jussi. »Kun mä kultani äänen kuulin. Sen sinä tiedät että Jussill' on voimaa. Jukolan Jussi! »Iita meni rantaan. Niin taivaan iloss' olevain luulin. Ensi kerran nähdessäin. Jukolan Jussi! »Muistatkos. Jassi.

hurjaa poikaa. Viehän sinusta hengen tuo turkkilaistanssi. Ja itse kannan rautoi. Talo mull' on kotona. . pussi. Jukolan Jussi! Eikö ole jo tarpeeksi? JUHANI. Sikoläätin lämmittäjä! Jussi. Porsaan pahnan pöllyttäjä. kukko. Jukolan Jussi! Jussi. Miks mä itsein laitoin! Talo mull' on kotona. Jassi. jauhokuono. Noin vaan! Noin! Eihän tässä raudat paina. Onhan tuota jo tuossa. JUHANI.Yhdessä hinnass'». Syvän-ojan Sonni Ja Sylvinän Jalli! Ralla ralla laa! Syvän-ojan Sonni Ja Sylvinän Jalli!» Ralla ralla laa! »Voi minua. Enemmin! Enemmin!--Karja-Matin häitä! SIMEONI. AAPO. Ja itse kannan rautoi». JUHANI. Enemmin! Karja-Matin häitä tanssitaan. Kitas kiinni. Laula päälle! EERO. Fralla ralla laa! »Vilukselan Vitka Ja Viuvalan Pispa. Jussi. Juhani. ja älä siinä kotkottele! TUOMAS. pussi. Kukkokin jo hirmustuen kirkaisee tälle jumalattomalle menolle ja jyskinälle.

jonka seuraus oli viimein kova onni. laa. Riisuivat he päältänsä. Ämmä-rukat kiittivät päästyänsä koko leivotuksesta. Mutta läimähti Juhanin päähän aate ja valahti suustansa lause. me ukot keskenämme. Voi sinun peijakas kumminkin!--Mutta nyt päältämme vaatteet aina paitaan asti. Ensimmäinen tapahtui Karja-Matin häissä. niin ei sitten yhtäkään muuta kuin löylyttämään permantopalkkia. ja ylös parvelle. Tämä on jussia. istuivat olkisella sijalla hautovassa kuumuudessa. Eero? EERO.JUHANI. Pois tieltä! Muutoin sotken sinun liiskaksi kuin kasakan-hevonen juopuneen markkinapokon. Hehheh!--Toisen kerran ijässäni tanssahtelin. mehän olisimme tanssittaneet heitä ryysyiksi. Hih! AAPO. kertoilemme iloisia satuja ja tarinoita tuolla parven lämpymässä. Eikös niin. pompahtelee alas. ja olkoon sitten menneeksi jussintanssia pari kymmentä loiskausta kerran vielä. täyttivät kiulun oluella kerran vielä ja astuivat miehissä parvelle. Olkoon niin. Mutta kas kun Matti prykäsi meille pari kupillista muikeaa kahvipunssia. Siellä he. laa! Sepä vasta pöllytystä oli. hi! No vie sinun riivattu! JUHANI. O sinä! JUHANI. hi. mekkosillaan kaikki. Emmehän kuitenkaan ummista silmiämme juuri vielä. Pompahteleepa se. Kas noin. Onpa nahkahihnansa löylyssä tuolla takana. joissa ei löytynyt naisen-puolta kuin kolme vanhaa ämmää. kas noin! Hi. Täällähän itsiämme oikein paistelemme kuin pyllimakkarat pätsin . piesten vuoroon hänen selkäänsä ja pakaroitansa. pompahtelee ylös. Tämä on ryssää. Laila. vaan kuohuvan olutkiulun ääressä ja tervaisen päreen loimottaessa. SIMEONI. JUHANI. ja huokailipa allamme syntinen maa. JUHANI. Sinä hurja mies! TIMO. mutta miehiä aika liuta. Ahkerasti kierteli ympäri miehestä mieheen vaahtoova kiulu ja seinähirren raossa loimotti honkaisen päreen kultainen liekki.

Minä kiellän sen lujasti.oljilla. Olkaamme tuhlaamatta oivallista juomaa. Annappas molskahtaa. ei suinkaan. AAPO. Lystipä olis tuota maistaa. Uljas juoni. Eihän ole meillä varoja olutlöylyssä elää. Minä vastaan asian ja puolustan miestä. Se on esimiehen käsky. purren hammasta ja mytistäen huulensa vikkelään . Valeleppas. JUHANI. EERO. niin tiedämmehän mille maistuu ohranesteen löyly. Kuinka hyväänsä. Eero. ja luuleepa hän nyt hallitsevansa tässä huoneessa mielensä mukaan. Silloin Eero. ei suinkaan. ja lämmintä antaa meille kiukaan kuumat kivet. TIMO. valeleppas uunille kannullinen olutta. TUOMAS. Pari kannullista olutta kiukaalle! TUOMAS. SIMEONI. ja minun täytyy totella. Ei pisaraakaan! Jos kuulen sieltä pienenkin pihauksen. TUOMAS. muutoin on jäniksen-passi kourassani vallan joulu-yönä. Mikä hullu juoni olis tämä? JUHANI. antaa pojallensa tappeluksessa seitsemän miehen voiman. Eero. mutta minun silmäni eivät vielä suinkaan mieli vartioita sinua. EERO. JUHANI.--Voitto äsköisessä painissa on aika lailla kohottanut Tuomaan niskapyrstöjä. Minä tahdon totella esimiestäni. koska se oikein paisuu. JUHANI. että karvas sappi. niin onneton hän. joka saattoi sen matkaan. Muistappas kuitenkin. painin hedelmiä kaikki! JUHANI. Painin hedelmiä. Lystipä olis tuota maistaa.

Mutta viimeisenä astui ulos Lauri. veljesten huomaamatta. jonka auetessa miehet. ennen kuin huoneen asujamet äkkäsivät allansa vaaran. Ei edes lakkeja päittensä peitteeksi eikä virsuja jalkoihinsa he ehtineet pelastamaan valkean vallasta. joka muutoin kaiketi olisi jäänyt uhriksi paloon. olihan jo sysikoijukin. jonka vilinässä palava päre viskattiin parvelta alas laattialle. Kaikki riensivät he kohden ovea. Nousi tervaskantoin rykelmästä savu. jossa he nyt seisoivat. jotka löytyivät pirtissä.myhäilykseen. heiltä hajotettu aina maahan asti. Siellä se pian. ja partaiset kuuset vuoren harjulla hymyilivät suloisesti kuin aamuruskon tulessa. jotka olivat ennen kylpemistä saatetut aittaan. kaikki selin vasten humisevaa paloa. Mutta lumisella tanterella seisoi pirtin miehistö suojatonna. Rynkäisi nyt Tuomas julmistuen ylös ja karkasi kotkana kohden Eeroa. kaikkialle kajasti väikkyvä valkeus. Siinä oljentelivat veljekset. ja punersivatpa ne jalat. sakea ja pikimusta. täytti kerkeästi Juhanin tahdon. Loimoin helmassa liekkui Impivaaran jykevä pirtti. heidän ensimmäinen turvansa täällä. mutta Juhanikin kiirehti puolustamaan nuorinta veljeänsä. Ulos tunkeusi jo väkivaltainen tuli akkunojen pienistä aukoista ja viimein sekä ovesta että katosta. Jäljellä huoneen entisistä kapineista löytyi ainoastaan pyssyt ja tuohikontit. lyhykäinen paita. nostellen ja lämmitellen milloin oikeata.--Mutta lumessa seisoivat veljekset. Mutta myöhään sen äkkäsivät. lumen ja tulen haudottuna. yskien kilpaa. kissa ja kukko hirveällä rähinällä karkasivat ulos melkein yht'aikaa. vallitsi punertava päivä talviyön sydämmessä. ja pian kuului kiukaalta pläiskäys ja kohta sen jälkeen tuima kohaus. ja ankara oli heidän valkeansa. koirat. Laajalta jo aaltoilivat liekit. Siitäpä nousi nyt yleinen kärhämä. niinmyös tulen kirkas pyörö yhä suureni laattialla. ja suuri oli hätä ja temmellys. ylös pilvihin ja kiiriskeli palloellen taivaskaton alla. . punersivat kuin hanhien räpylät. Valtaisesti nousi korkeuteen liekki. Mutta aholla ja sen ympäristössä oli valkeus. He nauttivat viimeistä hyvää. ehtiäksensä pelastamaan muuta kuin omat henkensä ja elikkojen. milloin vasempaa jalkaansa. talutellen kriimuvarresta Valkoa. nauttivat nuotion lämmintä. Näkyi niinkuin pirtti olis heidät oksentanut savuneen kidastansa ulos lumiselle maalle. viritti olkihin vilkkaan tulen. Ulettui se korkeammalle yhä ja tuikkieli jo parven permantoa. jota heidän pirttinsä heille antoi vielä. ja heidän ainoa verhonsa tuulia ja pakkasta vastaan oli rohtiminen. ja varahuone tuossa seisoi rakettuna harvaksi kuin harakanpesä. Niinkuin rinki veden pinnalla leviää tasan ja nopeasti kaikkialle.

Ei koskaan tee sitä yksi Tuomas. Mutta kirottu olkoon se mies. Tuomas! SIMEONI. Niin. Katsokaat: taivas selkiää ja kylmästi jo puhaltaa Pohja. räiskyvistä säkenistä täyttyi öinen ilma. Kuitenkin masentui vähitellen heidän ristikkovalkeansa. katselivat linnut tuijotellen puitten lumisilta oksilta alas. Mutta kyhnien tukkaansa vihoissaan ja murheissaan seisoivat veljekset siinä ympärillä. Nyt ette pääse iskemään yhteen. seisoivat kaikki selin vasten tulta ja nostelivat vuoroon jalkainsa anturoita kohden lämmittävää tulta. mutta pakkasen uhreiksi. ollaan siivosti vaan ja lämmitellään itsiämme veljellisesti. JUHANI. Kauhistuen huomasivat veljekset silloin. JUHANI. JUHANI. niin. Hän itseänsä kiroo. vieläkös kysyt? Jos nyt oikein tekisin. te junkkarit. ei koskaan. SIMEONI. Te jumalattomat! . JUHANI. Veljet. Juhani! LAURI. ettehän pääse. Sanos se toinen kerta. Kuka! Sinä tulen ruoka. vaaramme on hirvittävä. AAPO. Ilma oli muutoksessa suojasta pakkaseksi. Tuomas Juhanin poika Jukola on kaiken tämän syy.ja oudostaen kummallista haametta. Kirottu olkoon se mies. kukistui lopulta kekäleinä alas. ja tuhansista. Tulesta pelastuimme. nimittäin Tuomas Jukola. TUOMAS. Hiljaa! TIMO. koska Impivaaran vahvasti rakettu pirtti kävi hiiliksi ja tuhaksi. Kirous ja kuolema! Kuka saattoi tämän aikaan? TUOMAS. että taivas alkoi kirkastua ja tuuli kääntyä etelästä pohjaan. niin tuonne sun syöksisin paistumaan tuliseen mujuun. AAPO. joka saattoi matkaan tämän helvetin yön! TUOMAS.

Siinä kuitenkin ainoa toivomme. Tuuli tuimenee jo ja taivaan kansi paljastuu! Rientäkäämme! EERO. siivosti! SIMEONI. Rientäkäämme! . sillä aseita tarvitsemme nyt. Kaksi aina ratsastakoon Valkoa ja muut heitä juosten seuratkoot. JUHANI. TUOMAS. Teerimäeltä kaikuu susien ulvova ääni. Kuka on syypää. TUOMAS. Jumalan tähden siivosti! AAPO. Siivosti. Viaton! Kirkas tuli! minä syön sinun elävältä! AAPO. SIMEONI. En tiedä muuta keinoa kuin kiirehtiä kohden Jukolaa. että jäi meille pyssyt ja ampumavarat tuonne aittaan.AAPO. Miksi luen tämän rohtimisen paita-riekaleen? Hyvä kuitenkin. kuka on syypää? JUHANI. se jääköön ratkaisematta nyt. koska uhkaa meitä surkein kuolema. Niin tapahtukoon: juosten vuorotellen. Mitä teemme siis? AAPO. kiirehtiä kalvean kuoleman tähden. Hätämme on hirmuinen. Syytön tai syypää. Siinä on Jukolan seitsemän poikaa! SIMEONI. Hevosemme kautta pääsemme siis sotkemasta hankea kaiken tien. Pirttimme on tuhkana ja melkein alastomina seisomme hangella. Viaton olen minä. Ja sentähden rientäkäämme. Mutta onpa siinä tallukkamme naurishautana. TUOMAS. halkoisen pystyvalkean hauteessa. Surmamme on tullut! JUHANI. mutta voimallinen korkeuden Herra. vuorotellen ratsastaen. ja Jumalan avulla ehkä pelastumme vielä. koska riento on ainoa pelastuksemme. Viha ja riita pois. ennen kuin seisomme Jukolan tuvassa.

Pohja kirkastuu ja tähdet kiiltää! Hii. ennen kuin pakkanen tulistuu ja löylyttää veremme jäätymään polttavalla kylmyydellä. niin olen kuullut. ja kaiketi oli tämä ilves kulkenut läheltä . Tuoltahan kuuluu haukuntansa vuoren takaa. TUOMAS. JUHANI. Heitä ei näy. Tuima on edessämme pykälä ja puntti. rientäkäämme kuolemattomien sielujemme tähden! JUHANI. tuolta nälkäiset. jotka meille valkea jätti. ulvovat sudet. Ja mies ja sika. Kauhistava yö! Täältä uhkaa meitä paukkuva pakkanen. huomenna tulemme ja korjaamme myös kissan ja kukon. ja se tiedetään. Ulos aitasta pyssyt ja kontit! JUHANI. Mutta Killi ja Kiiski käykööt kanssamme retkelle kuin uskolliset kumppanit.TUOMAS. Paljas mies.--Missä he ovat? TUOMAS. TIMO. Me itse vielä suuremmassa. Tämän yön he kyllä tarkenevat tässä tulisen aherruksen vaiheilla. sitä ei taida kieltää. on talvella sudelle kovin mieluisa paisti. TUOMAS.--Vaiti! kuullelkaamme. haa! Mutta rientäkäämme! AAPO. Päin Jukolaan yli kiljuvan Teerimäen! Susia vastaan on meillä aseet. Vaarassa olemme sekä Valko että me itse. Jukolaan kuin noidannuolet halki yön. TIMO. me muut potkimme jäljestä mitä voimme. Ilvestä he ajavat. JUHANI. Tässä pyssyt ja kontit. Mutta rientäkäämme. Nyt kivääri olkaan ja kontti selkään joka mies. mutta ei hyydepartaista kuningas Pakkasta vastaan. EERO. Huomenna saatamme täältä tavarat ja kalut. Kaukana tästä he jo vilkaisevat. niin olen kuullut. Mitä teemme? AAPO. ja kaksi käyköön ratsastamaan. että sika on talvella Häntä-Heikin haluruoka. maistuvat yhtä.

että pysymme aina lähellä konimme hokkeja me. Olivatpa veljekset myös kylmän tuttavia. Yksi näistä kolmesta on tapahtuva tunnin päästä. Mitähän voi täällä omasta voimastansa vaimosta syntynyt mies? Mutta olkaamme hyvässä turvassa. Niin läksivät he matkalle: alastomina. puettuina ainoastaan rohtimiseen paitaan ja kantain kukin konttiansa selässä ja pyssyänsä olalla tai kädessä. JUHANI. JUHANI. Mutta ei tullut hän kuitenkaan hirmuisimmalla naamalla. Eero ja Simeoni. nyt meidän täytyy ne unohtaa ja kiirehtiä tuikeaan matkaan. peninkulmien paksut. saattaen jälkensä koirille. öiselle tielle. Mutta ajakoot he mielensä mukaan. Mutta eihän auta huikailemaan tässä. Niin he läksivät talviselle. mutta purjehtivat pilvet peittivät sen taas. JUHANI. haa! nyt nokka jäässä taikka suolet maassa. ja kohtuullisesti liehtoi pohjonen. ja lähtekäät ratsastamaan kohden Jukolaa. vaan purren hammasta nyt halkaisen vaikka jäävuoret. Nyt liikkeille kaikki voimat! JUHANI. Hänen avullansa. Olkoon menneeksi! Sillä elämä ja kuolema ovat iskeneet toinen toisensa kamaraan kuin kaksi koiraskarhua. EERO. ellei seiso poika hetken päästä liukkailla oljilla valkean valossa. joka karkasi heidän päällensä Pohjolan rämeiltä. Lähtekäämme ilman yhtään siekailusta enään! JUHANI. mutta niin. ei ensinkään. jotka vilkaisemme jalkasin jäljessänne lumessa. Ja ilman yhtään pelkoa! Mennään nyt! TUOMAS. Koettakaamme Herran nimessä ja avulla. Kahtialta uhkaa meitä musta kuolema. Sielumme ja ruumiimme kaikki voimat aina ytimeen asti! TUOMAS. Muistain että uhkaa meitä surkein kuolema. Tosin paljastui välimmiten taivaan otsa. Kaikki valmiit siis. eihän käynyt tuo ilma tällä erällä ankarimmaksi ilmaksi. SIMEONI. monessa kiljuvassa . AAPO. Astukaatpas selkään.ohi pirttimme. Hii. paeten pakkasta.

heilahtaen poikki tien. Vavisten ja korskahdellen juoksi vauhko Valko. Mutta kamala. Milloin edellä tai jäljessä. vallattomina poikina. Mutta viimein läheni kallioinen Teerimäki. Pian seisoivat he vuoren harjanteella ja antoivat hevosensa hengähtää. näyttäen metsän kontiolle. Mutta levättyänsä. mutta heidän välillensä. Valkon selässä.pakkasessa oli heidän nahkansa kamartunut. jälleen. Liikkumatta kuin jäätyneet aaveet tuijottelivat nämät karhunkuvat kohden kummallista matkuetta. ja räiskyivät ja paukahtelivat katketessaan kuusten juurien kuivat oksat. alakuloisesti killistellen hiiltyvään tuleen. Kiivaasti he karkasivat eteenpäin. ja äkisti vaikeni susien monimelskainen ääni. Kelmeänä katseli kuu alas. milloin tien kummallakin puolella kuusien välistä näkyi heidän vilkaiseva juoksunsa. Kiukkuisina. likenivät heitä yhä enemmin ja enemmin. joka ratsasti . Silloin nälkäiset sudet kaartelivat veljesten vaiheilla. polkien korven lunta. muut juosten heitä seurasivat kintereissä. Vielä he seisoivat lumisella kalliolla. hirveän suurelle: kaatuneitten kuusten korkealle kohotetut. taivaan kumo kirkastui hetkeksi taas ja otavan sarvi osoitti jo puol'yön menneeksi. riensivät he taasen alas pitkin sileätä vuoritietä. ja koska tämä oli loppunut. Edellä. joka vinhasti juoksi heidän ohitsensa. suon ja Seunalan Jaakon ahon välillä tapahtui ratsastajain muutos: alas astuivat Eero ja Simeoni ja kaksi veljeksistä taas riensi heidän sijaansa. Viipymättä jatkoivat he retkeänsä. ympärillensä ilmestyi pian peloittavaa liikettä jylhään kuusistoon. useinkin sotkeilleet kinoksia paljainjaloin. humisevan hongiston. ja mies. sydämmissä kauhistus. astuivat he pimeään kuusistoon ja kolkkona seisoi luonto heidän ympärillänsä. ratsastajat taasen astuivat seljästä alas ja kohta toista kaksi heidän sijaansa ylös. ratsastivat Eero ja Simeoni. tunnit pitkät. Mutta näreistössä. hohtavan kiukaan lähellä istuivat kissa ja kukko. ja olivatpa he ennen. Niin he katselivat järkähtämättä. Kohden kylää riensivät veljekset. verta-janoovina he seurasivat öillisiä pakolaisia Impivaarasta. Mutta Impivaaran aholla. poikki Viertolan tien ja siitä halki avaran. heittivät jo Sompiosuon selkänsä taakse ja lähenivät Teerimäkeä. joka juoksusta tuiskahteli ympäri. Pohjonen puhalteli. kirmasivat pitkin nummen selkää. sammaleiset juuret. josta yhä kuului susien kamoittava ulvominen. hirvittävän kamala oli heille nyt kuitenkin retki Impivaarasta Jukolaan. hyypiöt huutelivat ja tuolla ja täällä korven kohdussa seisoi eriskummallinen haamu.

astui alas. ja vaara oli suurempi kuin koskaan ennen. jotka. milloin vasemmalle. Mikä on tarkoitukses? JUHANI. ei missään ruumiinsa jäsenissä. Lauri. tällöin veljesten pyssyt.etummaisena. sinullahan vakavin käsi ja tarkin silmä. jonka pyssy on tyhjä. Kaikki yht'aikaa taas! TUOMAS. kulovalkian polttama nummi jossa siellä ja täällä seisoi kuivettunut männynrunko. Mitä tahdot? TUOMAS. Huohottaen verijanoisina liehahtelivat he usein läheltä miesten ohitse. seisahtuivat äkisti ja laukaisivat melkein yht'aikaa ankaran ammunnan vainoojiansa kohden. Läksivät taasen miehet kirmaisemaan eteenpäin. ja suuri oli miesten vaara. Tässä kävi jo peloittavaksi susien kiukku. käskien Timoa lujasti hallitsemaan Valkoa. jos henkemme on teille rakas. eikä tunteneet he kylmää. mutta muut. mutta kauan ei viipynyt. ja laukaisemme yht'aikaa. Mutta aina nenäkkäämmäksi kiihtyi petoin rohkeus. taisi tuskin hillitä häntä kiitämästä. Se on tehty. ei jaloissaan. Jospa tuon tempun nyt voisimme saattaa matkaan. Aina olkoon latingissa jonkun luikku. tähtääppäs nyt . ennen kuin jälleen kahisi heidän vaiheillansa susien väijyvä lauma. Silloin pysäytti Tuomas hevosen ja lausui kovalla äänellä: »mies.--Ja paljastettuna pilvistä haamoitti taivaan kumo. viskellen häntiänsä kiihoissaan. ladatkoon sen paikalla! Hän rientäköön tulena ja tuiskuna!» Niin hän huusi.--Koetetaan. nyt siirtyivät heistä matkan. Nälkäinen susi syö verisen veljensäkin. te muut. ja peloitteeksi paukahteli tuolloin. se muistakaat. TUOMAS. Ei. tuota ensimmäistä vasemmalla tarkoitamme. Lauri. Ratsastivat silloin Tuomas ja Timo. Ovatko pyssymme ladatut? AAPO. Seisoivat myös pedot viisikymmentä askelta miehistä. säikähtyen tästä. mutta säästäkäät tultanne. haukan ja huhkaimen istuimena. Tässä seison. astuppas rinnalleni tähän. heihin lakkaamatta iskien ahneet silmänsä. Tästäpä eivät he kuitenkaan karkoittuneet kauas. niin siinä olis pelastuksemme. Lauri. Seisoivat nyt veljekset ja latasivat. josta kirkas kuu nyt katseli nummelle alas. jotka juoksivat jalkasin jäljessä. LAURI. milloin oikealle. Tuli vastaan Kiljavan lakea.

pyrkien kontimalla muiden seuraan. ja kaapaisten pakenivat sudet. Nyt. se oli heille pelastuksen suloinen ja hyvä sanoma. ja paukahtelivat luut. koska entiset ystävät tempoelivat kappaleiksi korven poikaa. Mutta ajan voittamisen tähden päättivät he nyt oikaista tämän niitun halki. jonka veren Tuomaan ja Laurin tarkat luodit olivat iskeneet juoksemaan. mutta ei joutunut tiensä. Kuului ainoastaan hiljaista äyhkinää. Mutta kauhistavista vihamiehistänsä kaukana jo retkeilivät veljekset. ja matkustavia. Tanner tärisi ja lumi muuttui hirmuiseksi pöpöräksi.tarkasti kuin kotka ja anna leimahtaa koska minä sanon: nyt. Läheni heitä Kuttilan avara niittu. Eteenpäin taas kaikin voimin riensivät miehet: juoksi jalkasin kuusi veljestä. koska veren viehättävä haju heidän sieraimiinsa lemahti. lumi tuiskahti ja tulta iski yössä himon ja kimman silmä. koska . he palasivat takaisin. joiden vuoro oli taasen tallata lunta. ja Valko kantain kahta veljeksistä taas. koska he joukossa kirmasivat päin. kolmella hevosella ja kolmella reellä. retkeili par'aikaa tällä tiellä. koska pedot. naamat veressä ja välähtelevillä silmillä. ja nousi nummelle meteli ja ähellys hirmuinen. Minä olen valmis. Silloin hirveästi irvistäen karkasivat he joukossa haavoitetun veljensä päälle. syöksähtivät hänen ohitsensa. Silloin laukaisivat molemmat samassa silmän räpäyksessä. riuhtoen atrioitsivat uhriansa. Ja menipä niin hetki aikaa. TUOMAS. Mutta äänettömyys vallitsi taasen öisellä nummella. olisipa luullut korkeuden pielien kukistuvan. Ympäri he kiekkaisivat: hännät heilahti. Tulisella vauhdilla he ehtivät tuon veressään matelevan kumppaninsa luoksi. Rynkäsivät he miehissä vasten aitaa. Kohisi ympärituoksuava lumi ja tömisi Kiljavan lakea nummi. vilkaisten kiivaasti kohden öistä matkuetta jälleen. Mutta viipymättä riensivät perässä ne veljeksistä. Timo vaan yksin ratsastaen edellä. Pianpa seisahtui susien pako. jonka ympäri kaartaen heidän tiensä kulki ahteisen tienoon yli. ja ihanalle oli heidän korvissaan kaikunut susien murharähinä Kiljavalla. mutta kääntyivät pian ympäri. LAURI. se murtui alas. Poikki niitun kulki talvitie kirkonkylään. Mutta pahoin pelästyivät niin hevoset kuin miehet. astui yli kaadetun aidan ja läksi miesten huljan sukimana juoksemaan pitkin niitun sileätä pintaa. Kuitenkin viipyi tanterella heistä yksi.

ja savuna halkesi lumi heidän edellänsä. Niin he sanaakaan lausumatta kirmasivat yhä eteenpäin. se murtui alas räiskähtäin. Impivaarasta. Mutta kovin säikähtyi nahkapeitturin unihoureinen perhe. Näkivät he kuunvalossa seitsemän miestä paitasillaan. AAPO. ja melkein yht'aikaa kuului heidän suistansa: »Jukola. luullen ryövärien karkaavan heidän päällensä. harppasivat Ojaniitun poikki kuin siivitetyt peikot ja kiepoivat taasen mäkeä ylös. Jumala paratkoon. vaan rynkäsivät he kaikin voimin päin ja ryskyen ja kolisten lennähti porstuvan jykevä ovi auki. Älä ammu oman talon väkeä. ja seisoivat talon teljetyn oven kynnyksellä. hevosinensa kiirehtivän esiin. kiitivät sinne. Tuli vastaan niitun toinen aita. Kuka hirviö näin astuu kunniallisen miehen huoneesen juuri joulu-yönä? Sano. mikä kirosi ja lausui kaikuvalla äänellä. Kova oli niitulla liike ja meno. Ja luulivat he joukon kiukkuisia peikkoja Impivaaran luolista karkaavan heidän päällensä. ja pian he retkeilivät mäkisellä tiellä taas. ja miehistä mikä huusi. Pauhulla ja töminällä riensivät he porstuvasta tupaan ja siitä tuulenpuuskana tulisijan hiilistöön. Mutta viimein.näkivät veljesten lähestyvän heitä pohjosesta. Entisen Jukolan seitsemän poikaa! . ehdittyään Pohjanpellon töyrylle. Mutta olipa tämä yö heille kamala ja hirmuinen. pyssyt olalla. näkivät he kalveassa kuutamossa. juoksivat vilkaisten ja huohoittain. Virna-päisinä kiitivät matkustavien hevoset. NAHKAPEITTURI. JUHANI. Olkoon pyssy rauhassa. he vaan juoksivat vimmatusti Jukolaan päin yli Kuttilan niitun. Aikaa ei ollut heillä kolkuttamaan ja odottamaan laskemista sisään. mikä siunaili. ja epäilys tuijotteli ulos heidän seiväskankeista katseistansa. Me olemme. He juoksivat ankarasti. ja nopeasti pakeni heidän altansa luminen maa. Mutta veljekset loivat tuskin silmänsä kohden tätä kiihkellystä. jotka he lakkaamatta teroittivat kohden entistä Jukolan kotoa. josta heitä vastaan hengitti kallis lämmin. TIMO. Jukola!» Siitä juoksivat he mäkeä alas. kiitivät tänne. mies. mäen rinteellä Jukolan talon. pyssyni on ojennettu! TUOMAS. he rynkäsivät miehissä päin.

älä itke. Ah! mun täytyy itkeä. AAPO. Mutta tehkäät meille loimottava pystyvalkea. lyhyt miehen paitariepu. Kurjat lapsukaiset! Riennä. EMÄNTÄ. Tuli poltti tuon oivallisen pirttimme metsässä ja kaiken tavaramme myös. huutaen Herran armoa. Suokaat anteeksi. älä yhtään ruikuta. Eero-veljeni. Voi ihmislasta täällä. Herresta varjele! NAHKAPEITTURI. Herra armahtakoon meitä! Seitsemän sielua on menossa ijankaikkisuuteen juuri tällä hirmuisella hetkellä. Surkea. onkos tämä enään laitaa! Tässähän nyt istumme kuin harakat. Voi kauhistuksen yötä. Ah! Mutta älkäät itkekö. Kultainen emäntä. teidän itkunne ja surkutuksenne saattaa minun uudestaan kyyneleisin. Niin. Voi teitä kurjia! JUHANI. ukko. Ja se oli kova leikki. voi! JUHANI. Simeoni. Ah voi! JUHANI. muori. NAHKAPEITTURIN EMÄNTÄ. voi! SIMEONI. Tännehän nyt vilkaisimme kuin jänikset ilman yhtäkään muuta ruumis-pahan verhoa kuin paitariepu. EERO. Älä itke. TUOMAS. sillä nyt olemme suojassa. että lain nimessä ja henkemme tähden näin . Voi onneton yö. Mutta olipa se turkin marssia. Ja siitä Jumalalle kiitos. Herra armahtakoon meitä! JUHANI. virittämään valkeata.SIMEONI. voi onnettomia meitä! AAPO. tuokaat myös pari lyhdettä olkia sijaksemme laattialle ja saattakaat Valko talliin ja heiniä eteen. älkäät itkekö! Olemmehan jo pääsneet petoin ja pakkasten kynsistä tänne kristillisten lähimmäisten lämpymään. EMÄNTÄ. Aapo! Älä itke. perin surkea on tilamme. älä itke. Eero.

jota muistamme. Niin. Entä tuossa! JUHANI. Tuomas. JUHANI. muija. Ja minunko? Äläs mitään. onkos tämä enään laitaa?--Tuomaankin silmät ovat kosteat. NAHKAPEITTURI. JUHANI. lähtemäisillänsä. punoittaa ja hohtaa! Hyvät ihmiset! .--Teitä onnettomia! paitasillaan juuri. katsokaas. EMÄNTÄ. hyvät ystävät. Katsokaas minunkin sääriäni. Näinhän täällä ihmisen vasikkaa lennätetään.--Tuokaas lihaa ja lämmitettyä olutta kalliin henkemme ja sielumme tähden. Riennä. No hyvät ihmiset ja taivaan voimat! JUHANI. Onkos tämä ihmisen-lihaa? NAHKAPEITTURI. Karvojahan tämä pöyhistää.--Jos on talossa lihaa ja olutta. Henkemme tähden. EMÄNTÄ.lujasti anomme teiltä apua ja holhomista. Nähkääs nyt. ja saatuani ensin huoneesemme valoa. Mitä sinun koipes tässä ovat? TIMO. Mitä ne ovat näiden rinnalla? Tuossa! Katsos. Kuinka ne nyt punoittaa ja hohtaa. henkemme tähden! JUHANI. TIMO. paistikkaita. NAHKAPEITTURI.--Kas se vasta leikki oli. Miten ehdimme ja voimme. Tules katsomaan. katsomaan. poika. niin tuokaat esiin. TIMO. muija. Katsokaas noita Sipillan-jalkoja. Ei ryysyä päässä eikä kenkärajaa töppösissä. Älä itke.--Kun ma sanonkin: onkos tämä laitaa? TIMO. Oi armonliiton enkelit! istuuhan henki juuri nokkani kärjessä vallan lähtemäisillänsä. löylytys.

ja tässä viivymme aina Vappuun asti. Mutta annappas kesän tulla. Niin punaiset. armaat veljet! . Sentähden riemuitkaamme. jonka kohotamme pystyyn taas. Tiedä. tuohisia halkoja. kaikuupa vieläkin kirvesten iskuista korvet ja vuoret ja Jukolan veljesten ei tarvitse enään kerjätä tuulenturvaa muilta. noiden tuttavien. ja pirtti. nokisten ortten alla istumme taas. niin punaiset! Herresta varjele! JUHANI. niinkuin seisoo raamatussa. että se retki on päätetty ja että seisomme lämpöisessä pirtissä taas. ja tiedä. Potrasti sanottu. JUHANI. seisoo Impivaaran aholla taas. joka saattoi pirttimme tuleen. koska täällä nurkassa löytyy halkoja. Kiittäkäämme Jumalaa. TUOMAS. Entinen tupa olkoon vielä tämän talven kortteerinamme. että jo lähteissämme peloittavalle retkelle povestani kaikki närä hälveni. juostessas mun jäljessäni. hi! EMÄNTÄ. ja kuvailkaamme mielessämme uutta pirttiä. Koska vaan lumi on mennyt. unohtakaamme se kirottu temppu. Me rukoilemme: rientäkäät! Itse kyllä laitamme pystyvalkian. Herra auttakoon meitä vaivaisia! EMÄNTÄ. Tehkäät mitä pyysimme ja lupasitte. ensimmäistä uhkeampi. JUHANI. uhkeita. Niinpä vanhassa Jukolassa. JUHANI. niin leikkasipa tämä sydäntäni. koska tiellä. sinä puhaltelit niskaani kuin uiva orhi. Tuomas. Annappas kesän tulla. JUHANI. Ovatpa ne juuri »valanto-vasken kaltaiset». Kuin rauta ahjossa. Voi teitä lapsukaisia! LAURI. TUOMAS. varsinkin meltorauta. Hi. TUOMAS.TIMO.--Tuossahan tuodaan meille ruokaa ja juomaa ja tuossa kaksi valtaista lyhdettä kiiltäviä olkia. AAPO.

Siinä hetken seistyänsä. jonka kaiken heille nahkapeitturin emäntä. ravitsivat heitä ja hyväilivät heitä kaikin tavoin. heittivät veljekset Jukolan. leipää. Pian lepäsi nurkkakivillä jykeviä hirsiä ja kerros liittyi kerrokseen. käärittyinä unen hienoon huiviin. ja oli jälleen huoneessa yleinen hiljaisuus. Aapo. Viimein. tulivat myös koirat synkeältä retkeltänsä. pakenivat Impivaaran aholle taas ja rupesivat kohta kaikin voimin rakentamaan itsellensä uutta pirttiä. Isäntä itse otti huolen Valkosta. Mutta ulkona hyppeli pakkanen räiskytellen pitkin aitoja. armoitteleva vaimo rakensi. kuorsaten sikeässä unessa. seitsemän miehen rivissä. mutta hauskalla mielellä aina he puuhailivat. Suurella ilolla ottivat veljekset heitä vastaan: armoittelivat heitä. josta kalvea kuu hymyten katseli alas. talutti hänen talliin ja täytti soimen heinillä hänen eteensä. vaipuivat he alas olkisille vuoteillensa. vaan. ja tupaan virtasi uunista ihana lämmin. kunnes se riutui ja hiiltyi. nauttimaan lihaa. jo ennen kurkien tuloa. seuraten miesten jälkiä. pohjoinen liehtoi voimakkaasti tähtikimmeltävän taivaan alla. Silloin monena päivänä aamun koitteesta aina iltahämärään paukkuivat kirveet ja jumahteli raskas nuija.Mutta iloisesti leimusi koivuinen pystyvalkia. ja pian. Makeasti he makasivat. ja vakaasti kohosi huone ja ympäri tuoksusi pihkan raikas haju. ja kauan vielä lämmitti heitä loimottava valkea. Sulki silloin emäntä pellin. SEITSEMÄS LUKU Keväällä varhain. mutta muut palhoilivat ja kiirittelivät lonnoja myöden hirsiä ylös rakennolle. ja ilosta leimusivat heidän silmänsä. tulivat huohoittaen. Hiki-päin. siitä kallistui vaimo itsekkin vuoteellensa taas. joina veljekset ei liikuttaneetkaan kirveitänsä. makkaroita ja lämmitettyä olutta. Tuomas ja Simeoni istuivat kukin nurkallansa. unohtivat he elon taistelon. liehakoiden. Siinä Juhani. siirtyivät he pöytään. Mutta. viettivät vuorokautensa illasta iltaan ja vielä kolmanteenkin aamuun. jonka herttaisessa hauteessa veljekset itsiänsä mieluisasti lämmittelivät. . Mutta menipä taasen päiviä. koska veljekset olivat atrioinneet.

pyörryttävien salojen halki hän vaelteli milloinkaan eksymättä. niin järkähtämättömänä piti hän tietoansa. vastasi hän taasen viipymättä ja puskien peukalollaan kohden taivaan reunaa: »tuolla. Samoin. poikkesi . Näiltä retkiltä oli hänellä kertomista paljon. jo ennen laihopeltojen kellastumista kylässä. näin ympäri kuljeksien. Ja nytpä veljekset. Sekä metsästykseen että kalastukseen Ilvesjärvelle varustelivat he itseänsä. Kuusamon kirkko on tuon pienen kuveron kohdalla. asui tuuhealla. etsien milloin kääpiä. uhkeampana vielä se seisoi. Moneen ristiin oli hän ne astellut. Hän osoitti sen kohta peukalollansa. jonka suuntaa ei hän luullut tietävänsä.--Oli ukko. mutta siitä pieni kukon harppaus oikealle kulkee linja Vuokattiin». vastasi hän kohta. Väsymättä samoilivat he metsäisiä vuoria. eipä hän unohtanut mitä hän kerran näki tai kuuli. visaisella mäellä. ja koiratkin seurasivat heitä tultaläikkyvillä silmillä. taisivat päätyä täysin voimin pyyntöretkillensä taas. ja turhaan väittelivät vastaan. samassa muodossa ja tilassa kuin ensimmäinen. puskien peukalollansa kohden taivaan reunaa: »tuolla. jos kysyit häneltä: »missä on Porrassalmen tappeluskenttä». katsos pitkin peukaloani. seisoi samassa paikassa. jonne jalona kyytimiehenä seurasi entistä pitäjän provastia.Kuitenkin. Tarkka oli myös hänen havaintonsa ja silmänsä. ja muisto oli hänellä verrattoman tarkka. nimeltä Taula-Matti. tuolla. missä hän vaan kerran oli käynyt. Tapahtui myös joskus. Niin oli ukko tarkka. että hän. veljesten ainoasta ystävästä täällä metsissä. Mutta mielinpä nyt kertoa vanhasta Taula-Matista. soita ja maita ja viiltelivät kaikkialle järven heleää pintaa. erehtymättä hiuskarvan vertaa. ja tämä virkansa toi hänelle puuttumatta jokapäiväisen leipänsä. kiehtoen itsellensä elaketta sekä hetkeksi että tulevaksi tuikeaksi talveksi. koska luja pirttinsä oli valmis. pyydyksinensä matkaan. ahmoja ja kurkia Pohjolan äärettömillä rämeillä. läksivät aseinensa. Ei löytynytkään paikkaa niin kaukaista. vaikkas ampuisit». tuolla. Siellä oli Taula-Matti viipynyt seuraavan kesän. joka oli muuttanut aina Lapinmaan rajoille. vaikka ampuisit. Jos esimerkiksi häneltä kysyit: »missä on Vuokatti». ja tarkoin tunsi hän myös metsät monien peninkulmien avaralta majansa ympärillä. Taulaa teki hän pehmeintä Hämeessä ja vallan vahvoja tuohikenkiä. katso pitkin peukaloani. Ja silloin Ahtolan ja Tapion asujamista moni henkensä heitti. yksin hän asui pienessä majassansa muutama tuhannen askelia Impivaaran vuoresta. Nuorempana oli hän matkustanut Pohjanmaalla. milloin kenkätuohia ja milloin käyskellen pauloillansa. seisoi pirtti valmiina Impivaaran aholla. pyynnellen karhuja.

vaan istui siellä tumpuri ahma-vetkale kuivan. Lopultahan mekin rupesimme tirkistelemään ylöspäin. Vai niin. noidanjuonia!» otti taskustansa kuolleenhampaan. yli helluvan ja hyllyvän. partaisen männyn haarikossa. vaikka märkinä kuin uitetut hiiret. Ja silloin oli veljeksillä hauska hetki: suut selällään he kuultelivat ukon kertomuksia. Pikku-Jussi ampui. tehtiin heiluva tuli ja riisuttiin päältä lotisevat nutut. ja mitäpäs näimme siellä? JUHANI. Ei niin eikä näin. livautinpa lopulta minäkin.--Kerranpa taasen eräänä elokuun iltana istuu hän veljesten luona. Silloin huusi Heiskanen: »noidanjuonia. heiluvaan suohon. niskassa mariseva koira.Impivaaran pirttiin tervehtimään veljeksiä. jonka hän . Eikä siinä muuta kuin tempasit tuppeen vaan sekä housut että paidan. Löydettiin monta lämpöistä kurjenpesää. kihisivät kurjen-munat mujussa ja me itse nyt kääntelimme ja vääntelimme tuossa tulosen herttaisessa hauteessa. Ja sitten me ryypättiin. ja kurjet viskasi mies aika rykelmänä olallensa. haastellen metsäretkistänsä pohjoisilla mailla. porisevan ja pirisevän rämeen. Ja sitten me ryypättiin. TAULA-MATTI. ja usein oli uros menemäisillänsä kuun kullan päiviksi ijankaikkiseen syvyyteen. kuinkaspa kävi? Tultiin siitä oikein moiselle aukolle. ammuttiin monta kirkuvaa kurkea. JUHANI. suut selällään ja korvat pystyssä kuin nahkasiiven korvat. Niin. mutta melkein samalla autuudella. ja suksilla sujuttiin yli tuon pöhisevän haudan. navealle taipalelle. Heiskanen ampui. ilki-alastomina kuin öiset kyöpelit. Tai itse Körrin ja Kyöpelin. koirat ja kurjet niskassa.--Mutta mitenkäspä luonnistui aika? kuinkaspa kului meiltä toukoyö? Ainahan tuossa koirat kiertelivät noita kosteita sieraimiansa ja mulkoilivat ylös puitten latvoihin. puri siihen muutaman kerran ja sylki luotiin.--Siitä lähdettiin liesuun taas. Höyrysivät pian vaatteet oksilla. mutta istui koreasti oksalla jäljellä. Heilahti ahma vaan kerran ja ärähti oikein äkeästi. tuppeen kuin ankerjaannahan. mutta turhaan. pullistettiin pussimme munilla ja höyhenillä. Kaiketi pienen kyynysilmän karhunpoikasen. Siihen rakennettiin yöleiri. mutta turhaan. Mutta tultiinpas kuitenkin mäikyvälle mäelle taas. Mutta kuinkas sitten? TAULA-MATTI. TIMO. Sanokaas. arvaan minä.

kiersi uudestaan pyssyynsä. Sitten soikotteli hän hetken kädellänsä
ilmassa ja, väännellen silmiänsä peloittavasti, lausui, peevelin poika,
pari kolme eriskummallista, hirveätä sanaa, ampui, ja alaspa mötkähti
männystä ahma. Mutta kaukana kuolemasta oli vielä peijakas, ja nousipa
leikki taas. Me itsehän, ihan alastomina kuin oltiin, emme taitaneet
astua juuri liki tuota häijyläistä; eivätkä mielineet lähestyä häntä
koiratkaan, vaan tuossa he nilkuttelivat ja nalkuttelivat syllän päästä,
koska ahma pyrskäytteli, pyrskäytteli heitä moristen pensastosta
vastaan. Noitavoimat, näettekös, vaikuttivat vieläkin. Mutta rupesi
Heiskanen taasen latomaan suustansa kauheita sanoja, soikotellen
kättänsä ja väännellen silmiänsä hirveästi. Ja kas kun nyt koira oikein
karkasi kiinni tuohon punakitaiseen vekamaan karkasi kipenöitsevänä
rakettina vaan, niin tulipas siitä pöllytys. No herran poika kun se
koira nyt pani sen ahma-rukan noin, noin, noin vaan! Etpä, peijakas vie,
ole nähnyt sellaista löylyä ja kuranssia vielä, et totisesti.
JUHANI. Tulimmaista tuhannen!
TIMO. Siinä olis ollut lysti!
TAULA-MATTI. Olipa se hauskaa ja lystillistä leikkiä, oli mar'!
TIMO. Ja sitten pistitte ahman pussiinne?
TAULA-MATTI. Olihan tuo pulskeakin pussiin pistettävä jalli; lihava
köntti. Niin; ja sitten me ryypättiin.--Sitten pu'imme nutut päällemme
taas, kruutikuivana, ja pantiinpas koreasti ma'ata tuohon heiluvan tulen
hauteesen. Mutta vähänpä siinä unta uneksuttiin, koska noidannuolia kuin
tulisia kärmeitä lenteli lakkaamatta ristiin, rastiin ilmassa huimaavan
päämme yli. Useinpa kyllä putkahteli Heiskanen ylös, huutain korkealla
äänellä: »sammu, noidannuoli, sammu, noidannuoli!» ja kohahtaen raukeni
heistä moni mikä metsään, mikä harmaasen suohon, mutta useampi vielä
mennä pyhkäsi pitkin sileätä tietänsä, huolimatta hänen huudostansa.
Kerranpa kuului, viiltäen pohjosesta etelään, riivatun äkeä ja vinha
puhina, jota seurasi vielä pientä vilinätä kauan. Mikähän pokko siitä
vilkkaisi? kysyin minä Heiskaselta, joka hetken päästä minulle morahtaen
vastasi: »mänihän siitä itse ukko Hiisi».--Kului taasen tunti, kului
kaksi, ja tulta iski liepeä, sumuinen ilma. Mutta idästä suon partaalta
kuului äkisti ääni kuin sammaleisten kuusten kohaus, ja vastasi nyt suon
läntiseltä rannalta pian taasen toinen ääni, mutta hieno niinkuin kahaus

pienestä koivistosta. Mikä kohaus se siellä, ja mikä kahaus tämä täällä?
kysyin minä taasen, ja vastasi viimein Heiskanen morahtaen: »hoastaahan
kuusiston toatto tyttönsä kanssa».--Mutta meni vihdoin yö ja koitti
kerran aamu ja siitä lähdettiin tallustamaan taas. Kas kun nyt juuri
metsän rannalla näimme hallavan, sen peevelinmoisen suden, mutta hän
pakeni kuin hernehaasia tuulispäässä. Näkyi viimein enään vasempi
takajalkansa, minä ojensin pyssyni ja ammuin tassun poikki, poikki
niinkuin rouskun, mutta pelastipa hän nahkansa kuitenkin. Poikki ammuin
äijä-paran töppösen.
TIMO. Voi peijakas! Kääppä poikki kuin jääpuikko, ja makasi edessänne
maassa kuin pöydällä laskiais-sorkka?
TAULA-MATTI. Ei sentähden juuri niin.
TUOMAS. Mutta mistä huomasitte käpälän katkenneeksi?
TAULA-MATTI. Juoksimmehan hänen jäljessään huikean matkan ja näimme
usein kuinka, susi-pojan astellessa, laahaava, letkuva tallukkansa oli
tehnyt tuommoisia kymmen-numeroja santaan.
TIMO. No vie sinun perhana! Kymmenen-numeroja santaan? Hi, hi, hi!
TAULA-MATTI. Selviä kymmenen-numeroja.
JUHANI. Susi oli päivissä.
TAULA-MATTI. Susi oli päivissä, jos miehetkin. Mutta koirat peijakkaat
eivät siirtyneet syltääkään kintuistamme, vaan astelivat alakuloisina,
hännät lyyhyssä, ne ennen aina urheat koirat.
AAPO. Mikä oli masentanut heidän intonsa?
TAULA-MATTI. Noitakeinot, hurmaavat lumouskaasut, joista ilma oli täys
kuin kruutisavusta sodan ilma. Tosin koetti Heiskanen parastansa, manasi
ja sadatteli, soikotellen kättänsä, mutta turhaan perin. Ja Pikku-Jussi
veitikka, hän juosta tapsutteli kuin keri, tömitellen maata, hikoen
kovin. Sillä eihän ollut pojalla koipea kun kaikkein korkeintaan kolme
korttelia; mutta olipa hänellä oikein saukon selkä, pitkä ja sitkeä.
Sitkeä oli koko mieskin, riivatun sitkeä ja kiinteä kuin saukko itse.

Kauan hän pöllytteli sutta perään, joka ontuen tallusteli edellä; mutta
eipä lopultakaan auttanut, vaan täytyi hänen heittää Häntä-Heikki
metsien haltuun. Niin; ja sitten me ryypättiin. Ja koska tämä oli tehty,
käytiinpäs astelemaan kotiapäin taas, kantain runsasta saalistamme. Niin
asteltiin, pussit kainalossa, pusseissa munat ja höyhenet ja yhtä ja
toista pienempää metsäviljaa; sukset ja kurjet selässä, pyssyt kourassa;
ja vuoroitellen lönkytteli kunkin olalla karvainen ahma. Niin
kuljettiin. Mutta lentelipä pilvien rajalla pieni, mököttelevä
taivaanvuohi; minä ammuin sen ja pistin pussiini. Siitä käytyämme
hetken, näinpä männyn latvassa siipioravan, litteän ja suurisilmäisen,
minä ammuin sen ja pistin pussiini.
Tultiin lopulta väljille, korkeille ahoille ja näkyi kerran vielä tuolla
etelässä Turkkilan talo, josta oli lähdetty tuimalle retkelle. Tultiin
veriseen paikkaan, jonka Turkkilan isäntä jo pyyntiin mennessämme oli
osoittanut meille ja jossa karhu kaksi päivää sitten oli tappanut uhkean
orhin. Siinä katseltiin hetki kontion tahrattua pöytää, ja huomasinpa
kohta, että hän nykyään, kaiketi menneenä iltana, oli auringon laskiessa
käynyt nauttimassa tähteitä paististansa. Arvelinpa nyt hänen palaavan
samaan paikkaan taasen tämänkin päivän sammuessa, ja sentähden päätin
jäädä häntä vartomaan; mutta edelle, Turkkilaan läksivät muut iloista
ehtoollista rakentamaan. Siinäpä seisoin nyt ja tuumiskelin, tuumiskelin
ja pitelin päätäni kuinka tuota vierastani vuottaisin lakealla aholla,
jossa, kiivetäkses ylös, ei seisnyt yhtään ainoata puuta. Mutta »sukkela
vikkelän voittaa», keksinpä keinon viimein, oivallisen oikein moisen
koneen. Näinpä siinä lähellä tervaskannon, mustan ja julman suuren,
jonka juuret keväitten kirret oli kohottaneet ylös, ainakin kyynärän
korkealle. Siitähän naputin kirveelläni poikki sen keskimmäisen juuren,
joka tunkee oikeasti alas, kiskoin ulos ja avarsin kuoppaa vielä hieman.
Sinne nyt matelin sisään, pistin kiväärini kidan ulos verikenttää kohden
ja rupesin koreassa suojassa odottamaan ohtopoikaa, päälläni ankara
linna. Hän tuli, läheni kontien arolta, iski hampaansa orhin revittyyn
lapaan, ja päätinpä nyt varoten antaa hänelle lyijyä otsaan. Mutta
peeveli kuitenkin! kilkahtipa silloin perin pikkuruisen tuo
messinkiviilu pyssyni perässä vasten takkini tinanappia, ja kilahduksen
kuuli paikalla kontion tarkka korva. Villittynä karkasi hän kohden,
mutta paukahtipa häntä vastaan. Siitä kuitenkaan huolimatta, juoksi hän
vaan päin, kirkuen peloittavalla äänellä. Kuuluipa nyt jytinätä pääni
päällä: juuret ryskysi ja maa remahteli, koska monisarvinen kanto
nostettiin päältäni pois. Ja minä poika-parka ajattelin jo tulleeksi

tuhoni päivän ja varroinpa vaan, pyssy kourassa, koska tuikahtaisi esiin
hirmun avattu kita. Mutta äkkiinpä nyt lakkasi telme, ja kaikki oli
hiljaa, äänettä kuin haudassa, ja eipä, niinkuin odotin, tullutkaan
tuosta iskettäväksi yhteen. Varroinpas hetken vielä, mutta katsoa
kurkkasinhan lopulta pystyssä töröittävien juurien välistä toiselle
puolelle, ja siellähän makasi ihan hengettömänä karhu, kaadettu kanto
sylissä, ja vuodattaen uhkeasta rinnastaan vertansa multaan. Mutta
heleijaa! ajattelin minä, seistessäni vapaana poikana taasen, vapaan
taivaan alla. Olihan tervaskanto vallan sukkelasti siirtynyt päältäni
pois.
JUHANI. »Helvetti, sanoi Heskuun-Jaakko!»
TIMO. Vie sinun seitsemän seppää!
JUHANI. Sukkelin tempaus maan piirin päällä!
TUOMAS. Urhea tempaus, miehukas tempaus sekä kontion että teidän!
JUHANI. Oi sinä musta sonni!
TIMO. Perhana! Enhän taida enään muuta sanoa. Mutta kuinkas sitten?
TAULA-MATTI. Niin, arvaathan kuinka sitten kävi, arvaathan että paukaus
kuului Turkkilaan kuin ammeen pohjasta ja saattoi pian miestä niinkuin
sääkseä aholle. Ja nousi nyt remua ja meteliä, koska taipuvassa,
keikkuvassa salossa kannettiin kontiota taloon. Olipa siinä aika taatto:
riippuen kiikissä, pimitti hän koko Turkkilan tuvan kuin taivaalla sakea
ukkospilvi.--Siinä oli sen päivän puuhat, sen päivän ja retken. Ja
sitten me ryypättiin.
JUHANI. Ja vietitte iloisia peijaisia.
TAULA-MATTI. Ne Turkkilassa aljettiin ja pappilassa päätettiin,
päätettiin liemisillä naamoilla ja laimeilla silmillä. Niin oli, ja ne
päivät ovat olleet ja menneet. Mutta mieluisasti muistelee ukko retkiä
miehuutensa parhaista päivistä ja mieluisasti niitä kertoilee.
AAPO. Ja mieluisasti kuultelemme me.

JUHANI. Kertokaat niin aina aamuun asti, ja me emme muistakkaan että
unta on maailmassa.
TAULA-MATTI. Onpa jo aika lähteä kömppeilemään kölsäänsä taas; on aika,
on. Jumalan haltuun, veljet!
JUHANI. Herran huomaan, kunnioitettava Matti.
AAPO. Voikaat hyvin, ja tervetuloa pirttiimme aina!
Läksi Matti, kirves olalla, käymään kohden pientä mökkiänsä visaisella,
tuuhealla mäellä, kaukana kylästä. Mutta yön lepoon läksivät veljekset,
sillä johan pimeys voitti, ja illan himmenevä valo kajasti vaisusti
heidän pirttinsä ahtaista akkuna-reijistä. Mutta kauanpa aatokset
parveilivat tulisina heidän aivoissansa, poistaen virvoittavan unen. He
muistelivat Taula-Matin kertomuksia Pohjan erämaista, lumotusta ilmasta
siellä ja noidannuolista, jotka sihisten sinkoilivat ristiin, rastiin
halki tumman yön. Niinkuin siellä nuolet säkenöitsivät ja pyssyt
leimahteli, niin leimahteli heidän povensa kummallisesta halusta ja
innosta. Enimminkin kaikista kannatti heidän kimmaansa kurki, tuo
viisaasti, närkisti katseleva lintu, jonka jylhä kirkkuna kajahtelee
ympäri Pohjan rämeitä; ja heidän aatostansa vastaan hohti höyhenellisten
pesien herttainen lämmin, hohti kiiltävin munineen juovuke-pensasten
helmoista. Siellä pitkäkaulaisia pyytää ja heidän pesiänsä riistellä, se
nyt oli veljesten himona. Voimallisesti heidän mieltänsä viehätti
Pohjolan soitten juhlallinen synkeys.
Mutta kau'emmin kaikista valvoi vuoteellansa Juhani. Hän tuumiskeli
millä keinolla näillä kotopitäjän mailla saataisiin matkaan pyynti, joka
vetäisi vertaa tuolle äsken kerrotulle Pimentolan soilla. Hän muisteli
Kourusuota, jossa tosin ei löytynyt kurkia, mutta laikkokylkisiä sorsia
viljavalta. Ja koska Pohjan-miesten välimaiset ryyppäykset kiemailivat
hänen mieltänsä kummallisella voimalla, niin muisteli hän löytyvän
viinaa Viertolan kartanossa. Ja niinpä sai hän aatoksissaan kokoon
jonkunmoisen kopian Pohjolan jalosta pyynnistä, ja, päätettyään panna
sen huomenna toimeen, nukkui hän lopulta; mutta unissaan peuhaili hän
kauan Taula-Matin mahtavilla retkillä. Kerranpa loiskasi hän uneksuen
vuoteeltansa ylös, huutain hirmuisella äänellä: »Ahman-poika,
ahman-poika! Ottakaat kiinni se kurjankaula!» Tälle huudolle muut,
puoleksi heräten, ärähtivät äkeästi loukoistansa; vaipuivat kuitenkin

pian uneensa taas. Mutta kauan tuijoitteli ympärillensä Juhani, ennen
kuin huomasi ettei hän seisnutkaan Lapin summilla mailla, soitten
välissä, harmaalla taipaleella, vaan kotopirtin rauhallisella parvella.
Vähitellen selkeni mielensä, vuoteellensa kallistui hän jälleen ja
nukkui sikeästi.--Mutta aamulla, noustuaan ylös, muisteli hän öillistä
päätöstään ja rupesi kohta sitä muille esittelemään.
JUHANI. Veljet, kuulkaat mitä sanon ja mihin tahdon nyt teroittaa teidän
mielenne. Muistelenpa saaliikasta seutua, ihmettelen kovin että aina
tähän päivään asti olemme unohtaneet Kourusuon, jonka ruohistoissa ja
kirkkaissa lammikoissa parveilee vesilintua ilman lukua ja määrää.
Sinnepä nyt lähtekäämme pyyntiin ja tuommepa sieltä säkittäin sorsia
kuin purasnuijia.
TUOMAS. Minä taivun tuumaas.
TIMO. Ja kernaasti minä.
EERO. Minä myös; ja koska samoilen Kourusuossa, niin pidän itseni
Pikku-Jussina Lapinmaan nevoilla. Olkoon menneeksi!
AAPO. En iske minäkään vastaan hanketta, joka taitaa meille saattaa
monen päivän muonan.
JUHANI. Päätämme siis retken. Mutta Kourusuohon on huikea matka, aika
suden virsta, ja viivymmepä siellä ainakin yhden yön. Sentähden ei
tekisi, luullakseni, ryyppy pahaa, majaillessamme ilmi-taivaan alla.
TUOMAS. Viertolassa on viinaa.
JUHANI. Viinaa ja hyvää.
TUOMAS. Seitsemän korttelia, pojat!
JUHANI. Oikein! Kortteli miestä kohden.
AAPO. Ehkä jätämme viinan, johon onneksemme emme ole juuri tottuneet
vielä.
JUHANI. Oletpa tuolloin, tällöin ottanut naukin niin sinä kuin minäkin.

Aapo. joka kiihoitti veljesten mielen vielä tuimempaan intoon. Kertoi hän karhun kaataneen yhden parhaista Viertolan härjistä ja tiesi myös murhapaikan. että ihminen ruokkoo ruumistansa. kuultuansa huutoa tai pyssyn pauketta. Silloinpa tekee pieni kulaus taskumatista hyvääkin. Viertolan maalla.--Impivaarasta noin viisituhatta askelta. Ymmärrä. laskettuna tinaiseen pulloon. toi hän myös Metsolasta tärkeän uutisen. toivoin yltäkylläistä saalista. miehen lapsekas yskä. paras ketunnahka poijussa.EERO. Ja koska voimakas puolinen oli syöty ja iltapäivä aleni. ja loskomärkinä viettämään yömme karhunsammaleisella vuoteella. avara. Ohi tämän paikan päättivät nyt veljekset kulkea Kourusuolle ja lähteä kotoansa vasta kun päivä kallistuis iltaan. on tämä suo. Viimeisenä asteli Lauri. Oli hän määrätty jäämään koirineen noin kolme sataa askelta teurastustanterelta pois. Tuli Lauri Viertolasta. Suo. koska harmaapäisinä ukkoina kertoilemme entisiä sankartöitämme nuorisolle. vaihtelee kirkkaita lammeja. korkeita ruohistoja ja mättäällisiä saarentoja kuihtuvin mäntyineen.--Katsomme siis parhaaksi että matkaan astuessa emme ole ilman rohtoryyppyä kontissa. Tänne oli veljekset päättäneet lähteä ajelemaan narisevia sorsia. luulen minä. Muut . joka on sorsien mieluisa asunto. Hullujako taas? Onhan se oikeutta ja velvollisuutta. ympäröitty synkeillä metsillä. Suo. jolla on tapana auringon laskiessa käydä nauttimassa jätteitä kaadetusta saaliistansa. Mutta paitsi viinaa. joka oli Impivaarasta Pohjaan päin Viertolan maalla. ja viinaa pitää heltimän. että oikein elävältä luulemme kuranssaavamme ahmanpoikia Pohjolassa. Tällä retkellä tulemme kylläkin tallustamaan rämeitä ja heiluvia hetteitä. taluttaen nuorasta koiria ja kantain kontissansa seitsemän korttelia viinaa. Ehkä olivat kohtaavat kontion. Ja lähteköön nyt Lauri-poika Viertolaan. vahvistus juomaksi sorsanpyynnissä Kourusuolla. tuoden helmeilevää viinaa. mutta lähellä Jukolan metsärajaa. läksivät he retkellensä varustettuna lujasti: tuohikontit seljassa ja tuikeat latingit pyssyissä. että kerran mekin taidamme sanoa: »ja sitten me ryypättiin». Niin teki hän myös. Sen pinnalla. JUHANI. seisahtui ajoissa erään kuusen juurelle odottamaan mitä tapahtuisi. Läksi Lauri viinaa Viertolasta tuomaan. heidän isänsä entiseen metsäpulloon. ja hänen piti päästää Killi ja Kiiski. Niin he toivoivat.

Ja nyt. Ja tässä nyt seisoivat vihamiehet vilauksen aikaa. toki seisten . muistellen veljeänsä. lähestymättä miehiä pyssynkantamalle. ja siinä makasi hän liikkumatta. Puitten välistä lähestyi varoen ja hiljaa tavattoman suuri karhu. Kului hetki joltisen pitkä. Kaiketi olis Timon surma nyt tullut. Ei uskaltanut hän tähdätä alemmas. läksi kaartaen ja hiiviskellen käymään kohden äkeätä vihollista. Syvimmässä äänettömyydessä vartoivat veljekset näreistössä. Vihaisena karkasi nyt kontio kuin suuri. Julmistuneena. uhalla katsellen toinentoistaan. ellei Juhani olis rientänyt häntä apuun. heidän ehdittyänsä röyheän kontion luoksi. lähettäen kontion koipeen tulisen luodin. Kartellen hänkin veljeänsä. jossa härkä oli raadeltu. Mutta viimein kuului arolta hiljaista tassailemista ja varpuin ratinaa. Peto häntä haisteli. päättäen vartoa. laukaisi hän. mutta sai niin ankaran iskun miehen pyssystä otsaansa. Silloinpa riensivät esiin koirat. Kauan hän juonitteli. seisahtui äkisti juoksussaan. ampuen kohden karhun selkärankaa. sillä äyhkeillen ja käännellen kuonoansa seisahtui hän jo kauas uhristaan. ei tainnut hän tähdätä päähän tai rintaan. kyhneili ja tukisteli. Kätkivät he nyt itsensä kohtuullisen ampumamatkan päähän erään matalan. joiden haavoittaminen varmemmin tuottaa kuoleman. ja alas virtasi veri pitkin hänen lihavaa. koska hän luuli jo olevansa kontiota kylliksi lähellä. sammaleinen kiirivä kivi kohden miestä. ja peloittava taistelo oli tulossa. mutta. Toki tunsi nyt karhu ruumiissaan lyijyä. nousi kiukkuinen melakka. Killi ärhenteli karhua vasten partaa. Niinpä tapahtuikin. Mutta näkyi hän saaneen vaarasta aistin. ja tuntui lopulta kuin olisi hän mielinyt siirtyä takaisin. jättäen Timon maata tonkeilemaan. puolustaen henkeänsä. mutta ainoastaan kruuti sankista lemahti ylös ilmaan eikä sytyttänyt latinkia putkessa. maristen ja äyhkien pahoin. ja nytpä arvattiin ruokavieraan lähestyvän atrialle. että hän. hirmuisella kiljunalla kirmusi hän päin Tuomasta nyt. mutta tiuhan näreistön suojaan. ja löysivät puoleksi syödyn elikon ruumiin verisellä maalla kolkossa kuusistossa.astelivat likemmäs paikkaa. ravistaen päätään. Mutta ampui nyt Tuomas. pöyreätä konttaansa. käänsi pyssynsä perän vasten elikon avattua kitaa. ei kumminkaan kosevalla tavalla. Silloin Juhani. huolimatta muiden kieltävistä viittauksista. joka viipymättä paiskasi itsensä alas kasvoillensa maahan. sillä rynkäsipä kuusiston ruhtinas kohden Juhania hurjempana vielä. kunnes viimein Timo. lähenivät vinhasti ja äänettöminä kuin kaksi leimausta. Mutta luoti ei sattunut. joka makasi hirviön alla.

rohkenipa tuolloin. Kiivaasti nyt nuhtelivat häntä muut hänen tyhmästä rohkeudestaan. ruohoisella aukolla seisoi Simeoni ja hänestä jonkun matkan päässä Lauri. Kuitenkin keikahti hän vikkelästi syrjään aina. ja lävistetty oli myös kylki. likenevää ajoa vartomaan. karaten kohden ampujata. reuhuvat koirat jäljessään. Asettivatpa veljekset itsensä mukaviin paikkoihin pyssyt kourissa. ja äänetönnä lepäsi kontio Simeonin jalkain juurella. Nousi myös Timo tuosta vähitellen pystyyn ja tuijotteli ympärillensä hetken. lähestyen yhä likemmäksi. ja veljekset rupesivat jo arvelemaan tokko kohtaisivatkaan enää saalistansa. Ensin mainitun . Mutta leimahti silloin Laurin pyssy. jäsentäkään liikuttamatta. Ampui mies. mutta nousi jälleen ylös. että hänen päänsä ihan korvan juurelta oli lävistetty. Täyttä juoksua. Pienellä. Mutta veljekset kokoontuivat pian kaatuneen karhun ympärille. mistä ilmasta tuuli puhalteli. Kaikki tämä tapahtui kovin joutuisasti ja ennen muiden veljesten ehtimistä taistelopaikalle. ja näkyi että karhu nyt teki tavallisen kierroksensa ja oli palaamassa samalle paikalle.hänestä aina jonkun askeleen syrjempänä. valtainen ruko käänteli itseänsä heidän keskellään. niinkuin ei olis hän juuri käsittänyt. ja kenties oli auttamattomaksi pilannut pyynnin. heikkeni melkein kuulumattomaksi. läheni karhu näyttäin avatun. mustanpunaisen kitansa. ja oli se vanha ja suuri koiraskarhu. pakeni otso. Mutta Juhani ja Tuomas latasivat kohta uudestaan. koska metsän mesikämmen kuin mustanhallava. tehtyänsä muutaman onnistumattoman hyökkäyksen kiusaajoitansa kohden. Siinä hän lepäsi. molemmat liikkumatta. pistellen auki sankin läpeä ja veitsen hamaralla nakutellen piitä terävämmäksi. tällöin temmata pienen nappauksenkin hänen reisivilloistansa. äänetönnä kuin patsaat. toivoen saavuttavansa kontion kerran vielä. Yhä kauemmaspa siirtyi koirien haukunta. tuima paukaus kajahti ympäri. joka olis tainnut hukuttaa tässä miesten henkiä. ja veri virtasi päästä ja rinnasta. Mutta hänen takanansa teuhasi Kiiski. missä oli Pohja. ja kiirahtipa mesikämmen nurmelle nurin. Ja pian seisoivat he kaikki valmiina taasen jatkamaan pyyntiänsä. Kohden Simeonia kiiti huohoittava otso. Mutta hetken mentyä kaikkuivat taasen selvemmin Kiliin ja Kiiskin äänet. Viimeinpä. Sanaakaan lausumatta istui Timo mättäällä. niin että maa tömisi. josta oli lähtenyt. Nähtiin nyt.

Ja toivokaamme. hankkiutuen kumauttelemaan murharyyppyä. . Aika naukki. kun oli päätetty leikki metelöitsevä ja kuuma. Saakaamme tästä! AAPO.--Ilta oli kaunis. Sinä »härkämies» viinatiellä. JUHANI.haavan. tuuli oli vaijennut ja aurinko aleni pimeän korven helmaan. oli saattanut Laurin luoti. eikä koskaan enää nouse. JUHANI. Tyytyväisinä myös ja jalosti katsellen istuivat koirat kaatuneen vihamiehensä vieressä. JUHANI. Sitä en lukisikaan liiaksi. AAPO. Ensimmäinen ryyppy olkoon Laurin. Jospahan minäkin kerran kulauttaisin ryypyn kurkustani alas. TIMO. Aatteleppas jotain. LAURI. Ma'un tiedän. Tuossahan makaa pokkomme kuin aika heinäriippi. Lauri. Hän ampui kuin mies. Hauska oli tuossa veljesten levähtää näin hertaisena iltahetkenä. ja kämmenillensä valahti kontio alas kuin viikatteen edestä heinä. Mutta tyytyväisinä istuivat ampujat metsän pöyreäturkkisen sankarin ympärillä. tuopin tai kaksi. sillä elikko. siitä en totisesti tiedä. koska on meillä syytä olla hieman noin niinkuin lystillisinä. ja säästetty on nyt monen naudan ja hevosen henki. ettei ole tämä turmelevan tavan alkeiksi. kaatuu vilauksessa. Tiedänpä. ilman yhtään makua vielä. koska pelastimme hänen härkäliutansa tuolta hirviöltä tuossa. viaton kuin lammas. että tulevalla kertaa Viertolan herra työntäisee viinapullon ilmaiseksi poveemme. LAURI. kohtasi veitikkaa oikein kultaiseen paikkaan. ja tahtoisin sinua ennen kieltää kuin käskeä. mutta millenkä maailma tuntuu koska iloinen poika humalassa keikahtelee. JUHANI. LAURI. poikaseni! LAURI. sen tiesivät kaikki. jonka aivo on puhkaistu. tiedän ettei lintu juuri likaisi miestä. Mitä jaarittelet? Otappas tuosta.

suuri oli miehen hätä vaikkei juhtien paljous ollutkaan niin hirveä kuin tämä Viertolan mulkoileva lauma. koska koiramme ovat tulleet. Varmaan. Mutta tuo heidän vapaa kesäinen elämänsä metsissä heidät melkein villiksi saattaa. niinkuin näen tuossa sannassa. Mutta onpa siinä härkäliutaa. Olisko tuo mahdollista? EERO. Kesän kaiken elustelevat he metsissä niin yöt kuin päivät. EERO. Koiriensa tähden. niin kylläpä osoittaa heidän häntänsä keikunta onko siellä kortteeriväkeä. luullakseni. He eivät olekkaan. JUHANI. joka suojelevana linnan-muurina viimein seisautti härkien rynnäkkö-juoksun. Kuulinpa äsken niinkuin käheän kiljauksen tuolta mäeltä. Sisään menee lävestä jäljet. meistä kaukana. tekevätpä pian murennusta sekä miehestä että hänen koiristaan. Niin he haastelivat. Näytäppäs ne jäljet koirille. Tiellään ovat he taas ja. Onhan turhempaakin koetettu. jotka tuollaisessa kilakassa aina turvauvat isäntänsä luoksi. Tänne kirvees. Killi ja Kiiski! TUOMAS. Juhani. olis hänen surma lopultakin saavuttanut. Muistakaamme Nikkilän hätää Honkamäen härkien parissa.--Mutta mitä askartelee Eero tuon kiven juurella? EERO. neljäkymmentä keihäspäätä. Saukkohan täällä on. Olkaamme varoilla. AAPO. JUHANI. TUOMAS. mutta talven kuluessa vetävät he ulos pelloille kaiken kartanon lannan. jos ei olis sattunut vastaan vahva niitun-aita. luullakseni. JUHANI. Yhteisillä voimilla kyllä vipuamme ylös tämän kiven. Varjelkoon Jumala joutumasta heidän joukkoonsa koirien kanssa. joilla miehissä kohotamme kiven. ja löi Tuomas Juhanin terävällä kirveellä kullenkin . AAPO. mutta ulos ei yhtään. Tänne. täällä ontelossa kiven alla. ja tuosta lyön meille kullenkin jykevät kanget. jäniksen jäljillä.AAPO.

kiirehtien miesten luoksi. viskellen sorkkiansa ilmassa. ja kaksi jo härjistä makasi tanterella. jotka pakenivat henkensä tähden. silmät pystyssä. Mutta tämä saattoi pöyhistymään miesten karvat. ja Timo oli pelastettu. lankesi. Koivuisen kankensa kadotti taistelon vilinässä Timo. joka myöskin pian makasi tanterella. joka tuntui heitä lähestyvän peloittavalla vauhdilla. Möyhkäten vaipui elikko hengettömänä maahan. seisoi kuin kaskea hakkaava mies. Mutta kalveina. kuultelivat ja vartosivat mitä viimein metsästä ilmaantuisi. Eero häntä rytkäytteli hännästä. kolme heistä pakeni. Myös Aapoa uhkasi samankaltainen tuho. He taisivat tuskin käsittää mitä oli tapahtunut. kaahaten edellään koiria. sillä keinolla siirtäen hirviön aseman. Ja ilman yhtään pidätystä karkasivat härjät päin. käytellen hampaitansa kuin rautahohtimia härkien kurkkuihin. mutta silloinpa lankesi raskaasti alas Tuomaan pihlajainen kanki. välimmiten vingahtelivat koirat kovin kipeästi. Tuota oudostellen kuultelivat veljekset.--Mutta äkisti he kuulivat metsästä kovan jyskeen ja pauhun. sen tempasi hän kouraansa ja rupesi huhmailemaan ympärillensä tulisella tuimuudella. seisoivat veljekset hurmeisella maalla. kanget kourissa. Mutta uhkasi veljeksiäkin surman kuolema. voimakkaasti iskettiin heitä vastaan. ja veljesten huuto. Niin taistelivat miehet kalveina kuoleman kidassa. mutta huomasi pian Juhanin kirveen kedolla. Mutta viimein ottelu herkesi. mikä yksisarvisena. ja kylmät väristykset karsivat heidän ruumistansa. halkasivat sarvitettuja päitä. korkealla ilmassa sinkoilivat härkien heltiyneet sarvet. Kaikki tuntui heistä kamalaksi . sekavata möryä. ja pian ilmestyi sieltä kauhistava näky. katkaisten juhdalta selkärangan. neljä koivuista ja kolme pihlajaista. viskellen sorkkiansa ilmassa. iski vasemmalle: hirveästi aukenivat härkien mahat ja kohisten vuosi alas kentälle verta. Seitsemän härkää makasi hengettömänä maassa. mikä perin nuijapäisenä ja mikä muutoin hakattuna pahoin. Voimallisesti nuijaili Juhani kangellansa härkää sarvien väliin. Kova oli sekamelskassa meno ja meteli. ja parastansa tekivät myös koirat. Kuului sieltä ilkeää. koirien ähellys ja elukkain möly suli yhteen kauhistavaksi ääneksi. möräten huumaavasti. ja alkoi kamoittava taistelo. kourassa verinen. Vahvoilla kangillansa läimäyttelivät veljekset. Hän iski oikealle. mutta hänenpä taasen pelastivat Juhani ja Eero. rapainen kirves. ylös ja alas keikahtelivat kanget. vettä ja rapaa. Punoittaen seisoi Timo. Kaatui Timo. ja kumartui jo härkä lävistääkseen allansa makaavan miehen rintaa. Kiilien tuli heitä kohden kymmenen kiukkuista härkää.miehelle tuikean kangen.

koska he vesituiskuun ja sumuun peittyivät. julman suuri. Silloin viskasivat he kankensa. metsä ryskyi ja hirmuinen möry täytti illan tyynen ilman. kanget käsissä. joka tahtoo sulkea hänen tiensä. huohoittaen. ja seitsemän lihavata härkää.uneksi. Mutta Jukolan pojat juoksivat kuin jänikset ja villit oinaat. Kovia työnnähdyksiä olivat he itsekin leikissä kokeneet. kunnes härkäjoukko rynkäsi korvesta ulos. mutta pari kymmentä askelta sen toiselle puolelle seisahtuivat he lakealle aholle. Siinä he seisoivat. lähestyisikö vainoojansa vielä. Ja vakaasti. ja olivat nyt härjät veljeksiä likempänä kuin ennen. Kauhistuen katselivat he otusten paljoutta. silmät ympyrjäisinä päissä. Mutta hengähtää ehtivät he tuskin. ennen kuin läheni uusi vaara. Tuli aita uusi ja vahva. elämöitsevä härkäliuta. mutta ilmestyivätpä he samana hetkenä selvään ilmaan taas. juhdat heidän jäljessään. kuultelivat hetken ihan liikkumatta. Raja-aitaan päin. korvat lotkassa kuultelee. Niin veljeksetkin. kiirehtivät veljekset. ja kirkkaampana kuin ennen astuu hän jälleen sen kautta ulos. Ei väisty hän syrjään hattaran edestä. Tanner jyrisi kuin maanjäristyksestä. möräten. katselemaan voisiko tämä aita heitä pelastaa. joka tuimana tuulispäänä lähestyi heitä. ja tulisesti lennähtivät veljekset sen yli. varsinkin Aapo. sillä hätä kirmasi heidän kantapäissään. ja potkien ilmaan turpeita ja pöllyävää hietaa. Siitä kirmaistiin yli kumisevan ahon: miehet ja koirat edellä. riehui vilauksen aikaa heidän keskellänsä ja raukeni äkisti jälleen. hikoillen ja äänettöminä tuijotellen toinen toistansa kohden. kuului kova räiskäys ja nurin murrettiin kuusinen aita. jotka nyt makasivat heidän edessään verisellä kedolla: kuusiston kontio. koska juosten läheni kolmekymmentä ja kolme hurjapäistä härkää. Lähestyi sitä raivokas. mutta seisoivat he kuitenkin kaikki pystyssä vielä. Viertolan ja Jukolan metsien välillä. Tuntuipa kuin olisi nyt lähestynyt maailman viimeinen hetki. niinkuin talven myrsky savuna kiertää lunta korkealle . Muistuttipa heidän juoksunsa kuuta korkeuden sininiitulla. monin kerroin suurempana ensimmäistä. juhlallisesti hän vaeltaa. päältäpäin ruohoisella kamaralla katettu. mykkinä kuin kauan kaahattu sikolauma pensastossa pellon-aidan kulmalla. Tuulispäätä seurasi hirmumyrsky. kun he muistelivat kärhämätä. Kuului kohaus. Juhani ja Timo. Tuli heitä vastaan matala vesilampi. ja möräten karkasivat härjät heidän jäljissään. Melskettä kuultelivat veljekset. vaan huoletonna hän retkeilee sen läpitse. ottivat pyssynsä ja pakenivat koirinensa kaikin voimin. vaan ilman arvelematta juoksivat he lammin poikki. mutta kaartelemiseen ei ollut heillä aikaa.

veljet. joka seisoi kolkossa korvessa. sanaakaan lausumatta. niin jo temmelsi heidän ympärillään juhtalauma. Ilman tämän kiven kultaista korkeutta. Tässä ollaan. Tässä ollaan. istuivat he kauan. Ja tämä kivi. jota nyt mielisivät koirillemme monenkertaisesti kostaa. seisoivat pian sen juurella. Tuskin olivat he ehtineet kivelle. valtaisen suurta. JUHANI.ylös. sydämmissään kuoleman kauhistus. miesten turvapaikka. Äänettöminä. myristen ja kuopien maata. ja seisoi korvessa noin kolme sataa askelta ahon reunalta. . »Ja sitten me ryypättiin». Totisesti! Kuin oravat. juostuansa kiukkuisen kuoleman edestä. niinpä kiipesimme nopeasti ylös. hän ei mielinyt sitä hellittää vielä. Kauas tuoksahtivat sammaleet. Vähänpä kuitenkin auttoi tämä keino. Vimman vauhdilla juoksivat veljekset. ja nämät tässä ovat vihan vimmoissaan kumppaniensa surman tähden. JUHANI. Olipa se meille tervetuloa. AAPO. syllän korkea kallionkappale. Ja me saisimme samasta kauhasta. sillä yhä likemmäs läheni heitä hirveä töminä ja möry. ja kiittäkäämme onneamme siitä. hikoen ja puhaltaen peloittavasti. ja leimauksina vilkaisivat niin miehet kuin koirat sen harjalle ylös. Sillä se oli marssi. sillä he luulivat jo polkevansa viimeistä tynkkää elämänsä tiestä. tarkemmin ja terävämmin kuin koskaan ilveksen väärät kynnet. Sitä kohden kiirehtivät nyt veljekset. JUHANI. heidän kyntensä iskivät lujemmin. koska heidän kouransa kaappasivat kiven kulmista kiinni. AAPO. seitsemäs keikkui vielä Laurin seljässä. Mutta viimein avasi Juhani suunsa. mutta olivatpa olleet lähellä surman nielua. Niin he pelastuivat hirvittävästä kuolemasta. jota muistamme niin kauan kuin härkiä maailmassa löytyy. Kuului silloin huuto Aapon suusta: »kontit seljästämme. Mutta kaikui taasen Aapon huulilta surkeasti kiljuva huuto: »Hiidenkivelle. ja kuusi tuohikonttia kellahti paikalla alas maahan. oli melkein neliskulmainen. EERO. Hiidenkivelle!» Ja tarkoitti hän erästä kiveä. mutta pitäkäämme pyssyt!» Niin hän lausui. Siinä nyt istuivat veljekset. mutta kuinkahan tästä tullaan? Itsepintainen on härkä.

riensi häntä vainoomaan karkaistulla nuolellansa. Kohtuus on aina paras. mun veljeni. Mutta sitä tavaraa tulee meidän nauttia varoten näin vaarallisessa asemassa kuin tämä. Silloin moni joutsimies. Nyt tarvitsee sydän vähän vahvistusta. jos niin. Sillä tässähän tarinat juuri omaansa. Eräästä kummallisesta tarinasta. että opetettaisiin poikia paastoomaan tässä. »Sulle kiitos» myös. että on meillä kumminkin viinaa. Mutta mistähän on syntyisin tämä nimi? AAPO. Oli hänellä peura jalo ja kaunis. Mutta saatappas tinapullos esiin. Muistakaamme: tässä on myös vuoteemme ja ehkä enemmin kuin yhdeksi yöksi.JUHANI. JUHANI. JUHANI. Asui ennen linnassansa Lapin tuntureilla eräs voimallinen Hiiden-ruhtinas. Kertooppas se meille aikamme vietteeksi. Mutta kenkään ei voinut häntä seurata. LAURI. mahtavin tenhomies Pohjolassa. tässä istumme kuin seitsemän ukulia korvessa. vaan pian jätti hän kauas jälkeensä hiihtävän miehen. Ja seuraavan tarinan tästä kivestä kertoi heille Aapo. JUHANI.--Joutui hän viimein Hämeen-maalle. Tämä nyt sai . Terveellinen muistutus. Juuri niin! Kiitos Herran. tässä sammaleisella Hiidenkivellä. AAPO. AAPO. tarinat ja historjat. nähtyänsä kultakarvaisen ja heleäsilmäisen peuran. jossa löytyi eräs mainio hiihtäjä ja tarkka joutsimies. juoksemaan verrattoman nopea. En hellittänyt konttiani minä.--Niin. Läksi tuo sorea eläin kerran kevättalvisena päivänä karkelemaan hankikantehelle ja päätyi samoomaan ympäri Suomen-nientä. että nälkä piankin poistaa tuon sarvimetsän ympäriltämme. JUHANI. Mutta otappas tuosta yksi kohtuullinen kulaus. kumauta siitä aika naukki ja sitten pane se vierimään ympäri. Auttakoon meitä Jumala siitä! Minä toivon.

Kohosi se ylös taivaan kumuun. joka. kierteli itseänsä kuoleman tuskissa. alas. JUHANI. Mutta rupesipa viimein väsymys saavuttamaan peuraa. ja näki hän murhamiehen seisovan uhrinsa vieressä riemuitsevalla katsannolla. hän jo kovin huohoittaen pakeni. vaipui päivään päin. Täytyyhän tässä poikien untakin jyritellä päälliskyttäisin toinentoisensa niskoilla kuin pääskysen-poikaset pesässänsä. lähestyi vainoojaansa rukoilevalla muodolla ja vuodattaen hereitä kyyneleitä. Silloin Hiisi. tunsi äkisti sydämensä kiertyvän ja tiesi kohta. Äkisti kääntyi peura ympäri. jossa linnansa seisoi. lentämään kohden joutsimiestä Hämeen saloissa. lävisti ihanan eläimen otsan. käyskellen Pohjan-perän kolkoissa laaksoissa. Jumala auttakoon meitä ajoissa! TIMO. ja niin kaatui Hiiden peura. Missä olisimme nyt me ilman tätä kiveä? Tuolla korvessahan rapana ja raatoina vetelisimme. Mutta kyllä vielä tässäkin tarpeeksemme saamme. Pianhan kellahtaisi unipöllöinen mies alas .vainun Hiiden komeasta peurasta. Minä takaan sen. läksi kerkeästi häntä kiehtomaan. haudaten miehen allensa ijankaikkiseksi. juoksunsa heikkeni ja yhä likemmäksi läheni mies. tempasi linnansa muurista suuren neliskulmaisen kivimöhkäleen. ja rupesi noitakurkistimellansa tähtäilemään etelään päin. sinkautti sen korkealle ilmaan. Silloin julmistui hän hirmuisesti. Ja miehen surma oli meidän onneksemme. mutta vauhdilla vielä vinhemmällä joutsimies hänen jäljessään. ja juuri ampuniekan päälaelle putosi summaton paino. valtaisessa kaaressa halkaisten pilvien tuulisen maailman. Voimallisella pauhulla ja huminalla kiiti ankara kivi. Kiljuvalla vauhdilla pitkin tasaista hankea kirmasi peura. Niin juoksivat he kauan sekä aukeat lakeudet että jyrkät mäet ylös. JUHANI. Mutta ensinkään arvelematta lähetti vasamansa armoton mies. AAPO. Hän kiirehti ylös tunturille. punaten verellänsä valkean lumen. kurjat. vaipui alas taasen. liukuen sileillä suksillansa. joka kuitenkin on ennenkin nähty pidättävän monen ampuniekan nuolen. Se ei käy päisin. TUOMAS. että kultainen varsansa vaelteli vaarassa. Ja näki hän kaukana tummassa kuusistossa peuransa. veressään uiskellen. Tapahtui silloin kumma. olalla tuima kaari.

Voi meitä poloisia kumminkin! SIMEONI. Kurjuuteen. puhkaten ja märehtien. Ottavatpa. että me istumme tässä koiriemme tähden. muiden ma'atessa sammaleisella kivellä. pankaat ma'ata. Mihin olemmekin onnettomat joutuneet. vartioitkoon uneksuvaa veljeänsä. siirtymättä kauemmas kuin että sammaleinen kivi heillä lakkaamatta oli näkyvissä. ja kovin jo heitä likisteli nälkä. minä ja Aapo tahdomme teitä vahdata tuonne likimaihin puoleen yöhön. mutta sama oli heidän kohtalonsa vielä. että eläimen ruokaa löytyi kyllin tuossa korven kosteassa sararuohossa Hiidenkiven vaiheilla. Tuossahan jo kolme peeveliä makaa röhöttää kirotuilla mahoillansa. Mikä on heidän tässä ollessa? Korpi antaa heille sekä ruo'an että juoman. Sen näemme jo kaikki härkien hankkeista. JUHANI. tässä on kortteerimme ainakin tämä yö. Heillä on riivattu nahassa. keikkuivat Hiidenkiven ympärillä. perkeleet!--Mutta pankaat ma'ata. EERO. aurinko nousi ja kohosi ylös taivaalle. Sentähden kaksi meistä aina. Herra siunatkoon meitä! AAPO. Eihän ole heillä aijettakaan korjata luitansa. Pankaat ma'ata. että pelastuksemme ainoa tie on viskata Killi ja . SIMEONI. JUHANI. ja käyttäkäämme sitä tarkasti. TIMO. peeveli vie. Koitti viimein toki aamu. suureen kurjuuteen. Mutta pankaat ma'ata. heitä piirittäen. tähän asuntonsa ja rakentonsa aina talveen asti. siunatkaat sielujanne ja ruumiitanne ja nukkukaat Herran nimeen. JUHANI. Järkevä neuvo. Minä pelkään. ainapa sarvet. Sitähän rupesivat nyt härjät vakaasti näykkeilemään. Mutta asian laita on tämä. ja pitkä oli yö. pojat. odottaen vihamiestensä poistumista. Niin viettivät he yönsä: valvoi aina kaksi. Mutta kauhistuksella huomasivat he pian. Niin he toivoivat. Kuitenkin toivoivat he saman armottoman vieraan tekevän tehtävänsä härkienkin mahoissa ja lopulta pakoittavan heidät siirtymään laitumille. yksi kummallakin vierellä.härkien saaliiksi. mutta kuiva sammale on meillä tässä leipänä ja särpimenä.

niin. Viskaisimmeko nahkamme lunastimeksi heitä. Huutakaamme huikeasti kaikki yhdestä suusta. äänen ehkä kuulee jokin metsässä käyskelevä. kolme! Huusivat he miehissä kaikin voimin ja yht'aikaa. Sitä keinoa käy koettaa. ja silloin lannistuu uhkea mies. Jota emme leikin seuraa. TUOMAS. että kivi ja maa sen alla ja ympärillä järähti.--Yks. Kova. saatuansa kerran koiramme ryysyiksi. Paukahtakaamme kaikki yht'aikaa tähän maan-ihmeelliseen huutoon. Ei niinkauan kuin seisoo pystyssä Jukolan Juho. JUHANI. jotka niin monet kerrat ovat pelastaneet henkemme petoin murhaavista kynsistä? Ja oliskohan tuosta hyötyä meille? Minä epäilen. Kas niin. Julma neuvo. JUHANI. nouskaamme pystyyn ja olkaamme valmiit. Huutakaamme vahvasti. ampuu kuin kissa lihavan hiiren niskaan. Niin. niin on sen vaikutus enemmin potraa. kova on nyt miehen päivä. Mihin keinoon käymme? kysyn minäkin. kirkaisemme. JUHANI. Oikein riivatusti. JUHANI. AAPO. ja kirkaisemme kuin seitsemän miestä. tai ehtii se aina Viertolaan ja saattaa ihmiset jotain arvelemaan. ja vavahtaen karkasivat härjätkin jonkun . kaks. JUHANI. Kun kolmannen kerran kämmenelläni läikytän. mutta sieltä ampuu se pian tuohon pamppailevaan sydämeen. koska nälkä oikein rupeaa naukuilemaan tuossa mahassa? JUHANI. rupeaisivat vallan koreasti vartomaan täällä aina vaan enemmin sarvillensa seivästettävää. TIMO. AAPO. Härjät tuossa. mutta mihin keinoon käymme. Kaikki yht'aikaa.Kiiski uhriksi vihaisille härjille. Varma asia. SIMEONI. Samoin minä. Se naukuilee ensi-ajan maarussamme.

JUHANI. niin olemme tottakin kuoleman omat. ettei miesjoukko ilman suurinta hätää paru näin. Jumala armahtakoon! yksi yö ja puolitoista päivää on mennyt siitä kun viimeiseksi söimme. vaan muistuttelee kovin sekä ruokaa että juomaa. Pitkä ja synkeä! Onko jo tyhjennetty Aaponkin aivo? Etkö muista enään variksenkaan vaakutusta. ja rupesivat sitten odottamaan mitä tämä keino vaikuttaisi. jonka juuri nälkä nyt johtaakin mieleeni. ja metsä pauhasi ja kauas kiiriskeli kaiku. Pitkähän se on. JUHANI. Minä olen kuullut sen. Mutta koska oli huudettu viides ja ankara huuto. AAPO. Länteen vaipuu jo toinen aurinko ja vimmatusti kiihtyy nälkä. varrotaanpas. Varrotaanpas mitä tämä tekee. SIMEONI. SIMEONI. uudistivat he saman toimen.askeleen kivestä pois. Varrotaanpas. Sinä meinaat miestä vuoressa. Mutta ellei tästä metelistä apua meille ilmesty. JUHANI. EERO. mentyämme omaan vatsaamme. johon vielä sekaantui koirien surkea ulvominen. tarhapöllönkään pakinaa jutellakses meille. ja kovin liehtoivat heidän rintansa palkeet. Siinä levättyänsä. Mustuneilla kasvoilla. JUHANI. Muistanpa tarinan. kurinaa ja murinaa ja pientä piiputustakin. Peloittavalle myös kuului seitsemän miehen äkkinen kirkaus ja sitten jolittava huuto. mutta se ei saata meitä unohtamaan ruumiimme ravintoa. Kovaa. Pitkä on nälkäisen päivä! TIMO. kovaa. Huusivat he viisi pitkää huutoa. huutaen seitsemän kertaa. istuissamme Nälkäsaaressa hirmuisessa. Tämä on kovaa. Kuulkaas kurinaa tuolla vatsassani. veripunertavilla silmillä he istuivat sammaleiselle kivelle. elleivät ymmärrä. me tiedämme ja uskomme sen. Ovathan ihmiset hulluja. istuivat he taasen hengähtämään hetkeksi. . Niin onkin. TIMO.

Surkea loppu olisi nyt saavuttanut miehen. Mutta kotimaahansa täytyi haarniskoittuin sankarten äkisti siirtyä täältä. Impivaaran komeroihin kiirehti mainittu hurskas mies. Tuskin oli luolan suulta kadonnut päivän-valon viimeinen siinto. jalosta uskonsankarista. niin jopa valkeni avara luola ihanimmasta. jonka vesi ei ottaen milloinkaan vähentynyt. lämmin ja kirkas. paeten salojen eksyttävään kohtuun. ja siitä sai mies suloisen ravintonsa. jota hän myös kiivaasti harjoitteli Ruotsin valtakunnan aseitten suojassa. hopeakirkkaasta paisteesta. ja oli siis miehellä kivikammiossaan alati raikasta juomaa. koska kristin-usko ja pakanuus vielä taistelivat keskenänsä Hämeenmaassa. jotka koston vimmassa seurasivat hänen jälkiään. mutta ihmeen teki taivas taas. veli Aapo. viherjöitsevä puu. jotka eivät ottaen loppuneet. ja virtana juoksi Hämeessä kristittyin veri. ja niin oli miehellä kylmän kallion sydämessä liepeä. Katso.TIMO. SIMEONI. kuvertui äkisti luolan permantoon heleä lähde. Niin kului vuosi. Mutta koska vainon kauhistava aastaika oli kiertynyt umpeen ja ulkona paistoi ihana syyskuun-aamu. joka istui muutaman ajan vankina Impivaaran luolissa. niinkuin ennen tuo kalvea impi. Ja hänen päivänsä oli kuin kesän päivä. huomasivat pian mihin hän oli itsensä kätkenyt. taivaallinen päivä. ylistäen Herraa. tässä hän vietti yönsä. ja kristityt Hämäläiset joutuivat pakanallisten veljeinsä hirmuisimman vainon alle. mutta toisenkaltaisesta syystä. oli käännettyjen joukossa eräs mainio mies. Onhan se tarina miehestä. Tässä vietti hän päivänsä. mutta hänen vainoojansa. Mutta vieläpä lähteen reunalta kohosi ylös kaunis. hurskas ja harras uutta uskoa levittämään. kerro se! AAPO. muurasivat luolan aukion lujasti kiinni ja heittivät miehen nääntymään nälkään ja pimeyteen. Ja seuraavan tarinan kertoi heille Aapo: Ennen. ja hänen yönsä herttaista hämärän aikaa. Mutta minulle on se uutta. mikä etsi pelastustansa. ehti sankarin korviin . Mikä heistä surmattiin kauhistavalla tavalla. »Susi teljettäköön omaan luolaansa!» huusivat he ilkeästi riemuiten. kerro se. Kerro se. kantain herttaisimpia hedelmiä. mikä vuorten luoliin ja mikä minnekkin. uneksuen autuitten maasta. Ja tapahtuipa ihmeitä vielä enemmin.

Läpi tuon kivisen ruhan rupesi viimein pilkahtelemaan päivä. kaikui hänen suustansa: »terve. koska luolan auetessa sankari astui ulos kirkastetulla. Olenpa varma siitä. katsahtaen taivaan korkeuteen ylös. Niin he veisasivat. joka. Mutta ylhäällä äyräällä. Ja pakanain kastaminen tapahtui juuri samalla kohdalla ojassa. ystävät ja veljet. terve. jossa nyt on meidän sudentarhamme. Mutta mikä saattoi matkaan tämän pauhinan ja telmeen tuolla ulkopuolella luolan aukiota? Seisoi siellä pakanoita suuri joukko ja heidän keskellänsä muutamia kristittyjä sidottuina nuoriin ja tuomittuina nälkään kuolemaan vuoren pimeässä uumennossa. SIMEONI. Tervakosken Tuomas? »Jos sinulla on uskon kilpi ja hengen . Ja ääni. Hänen henkensä voima oli hänelle raikkaana lähteenä. ja yhdestä suusta huusi hänelle kansa: »kasta meitäkin. maistavana hedelmänä ja säteilevänä valkeutena. Mitä sanoi entinen karjatoverini. kultainen aurinko ja kohisevat metsät. terve!» Silloin lankesi joukko hänen eteensä polvilleen.vasarain ja rautakankein jytinä luolan kiinnimuuratulta suulta. Usko ihmeitä tekee. kasta meitäkin uskoon saman Jumalan päälle!» Niin he miehen suureksi riemuksi huusivat ja päästivät viipymättä nuorista kuolemaan tuomitut vangit. antoi itsensä kastaa Kristuksen uskoon. JUHANI. Eivätkä arvelleet he muuta kuin että sama surma oli kohdannut miestä. ylistäen sitä Jumalaa. Mutta korkealla äänellä kertoi heille mies ne ihanat ihmetyöt. Tämä on tarina hurskaasta miehestä. ja seurasi häntä joukko. johon hän uskoi ja joka oli hänen pelastanut hirveästä kuolemasta. niinmyös lähde ja lähteen reunalta hedelmällinen puu. jonka pyhä heläys tunkeusi aina ytimiin asti. joka vuotta ennen samaan luolaan suljettiin. ettei miehellä luolassa ollut yhtään lähdettä eikä hedelmällistä puuta ja ettei mikään maalliselle silmälle paistava valo valaisnutkaan hänen kammiotansa. joka tuskallisesta kuolemasta oli pelastanut sekä heidät itse että heidän vanhurskaan isänsä ja johdattanut pimeydestä valkeuteen pakanain lapset. AAPO. Siitä astui ojan partahalle hurskas uros. seisoivat äsken vielä uhreiksi määrätyt miehet. luopuen pakanuudesta. joita hän vuoren kohdussa oli kokenut. veisaten kiitosvirttä Hänelle. ja vilauksessa katosi luolasta ihmeellinen valkeus. vaan että luja ja järkähtämätön usko tyydytti kaiken hänen ruumiillisen tarpeensa. säteilevällä otsalla. Mutta kovin he kummastuivat.

rasvaista. lämmintä sianmakkaraa»! Niin. Sitä vaatii miehen ruumis. veljet. Kerrotaan. niin aukaisi hän vallan vikkelästi viidennen sarven ja siitä lappasi hän ulos pikanellia. Ja minä vannon. joka on kasvanut ja varttunut täällä lihan ja ruisleivän nojalla. piimää sakeata kuin terva. rasvaista ja lämmintä sianmakkaraa. Niin. Ja pyörryttää pojan päätä. niin mene vaikka perkeletten kanssa polskaa tanssimaan». Tuhannen riksiä senkaltaisen atrian edestä nyt! Tuhannen tuhatta riksiä! SIMEONI. me istumme keskellä helvettiä ja kuulemme kerrottavan kuinka taivaassa iloitaan ja syödään. Tämä polttaa miehen mieltä. Mutta kolmannesta pinnisteli kankeana kaarena ulos parasta uutispuuroa. TIMO. ei vaikka mätänis. niin roiskahtipa siitä suhisten ulos parasta. heleätä vapriikin paloviinaa ruokaryypyksi. usko minua. viimeinen pihaus. uskokaamme! SIMEONI. »Poimullista.miekka. Kohta . Ah! Mitä on meidän tekeminen. JUHANI. joka paisui pojan poskessa kuin imevä iilimato. sinä hirmu! EERO. Viimeinen pihaus. Ja koska hän nyt oli täyttänyt maarunsa kuin puutiainen. Koska hän nyt aukaisi ensimmäisen sarven. mitä on meidän tekeminen? EERO. että hän pisteli poskeensa muikeampaakin muonaa kuin hedelmiä ja vettä. Niin lausui hurskas ukko. veljeni. parasta tanskan punttirullaa. Hän oli taivaassa. Tarvitsiko enään parempaa trahtamenttia joutilas mies? TIMO. hän. Toisesta sarvesta taasen kiskoi hän kyynärittäin ulos monipoimullista. joka kylläkin veti ryppyyn miehen huulet. kerrotaanpa tarinaa vielä toisellakin lailla. ja neljännestä piimää puuronkastiksi. Mutta me? TUOMAS. että viisi mustaa sonninsarvea ilmestyi äkisti miehelle luolan seinään. Uskokaamme. Haasteletko vielä pilkan kieltä. JUHANI. niin. Mutta aika-miehen maha ei tule kauankaan toimeen paljaalla uskolla ja tyhjällä ilmalla.

Iskekäät yhteen. mutta apua ei kuulu meille ihmismaailmasta. pasteerailee ympärillämme kolmekymmentä ja kolme puhisevaa perkelettä. Mutta puskeileepa tuossa peeveliä kaksi. Kyyttö voittaa. Mutta Koiviston Iisakki. ma'ata röhöittelee Karkkulan saunanparvella monta Jumalan päivää yhteen jaksoon. Jykevästi siinä ottelevat kyyttöselkä ja koivipää. Ja millä keinolla pihisee henki-parka miehessä? Tuo uuspeili kun imeskelee suolatuppoa kuin kakara äitinsä nisänappia. JUHANI. Kas noin. TIMO. härjänrakko. seitsemän naulaa voita ja seitsemän pystyvalkean ääressä haudottua makkaraa.vaivun huokuen alas kuin tyhjäksi käypä rakko. . kas siitä nousis kesti. Olis tässä seitsemän lämpymäisleipää. onpa meillä jo myöhäinen ilta. Suola sitoo sisun ja vie henkemme viikkokausia edes ilman suuruksen hyttystäkään suolen-päässä. Mutta Koivi voittaa. JUHANI. kas noin! Onhan meillä tässä hieman huviakin ajan vietteeksi. JUHANI. TUOMAS. Ai poika! ei suolallakaan juuri pitkälle potkita. Istuupa hän myös usein kuin rääkkä kylän ruispelloissa. EERO. se verrattoman laiska mies. Kirkas tuli ja leimaus! TIMO. ja tässähän vaan aina pasteerailee.--Kas. Ah olis tässä yksi lämpimäisleipä ja voita sen päällä! TIMO. touhaiskaat että aivot päästänne roiskahtaa tanterelle. iskekäät yhteen ja touhaiskaat läpitse toinen toisenne otsat. JUHANI. Ihmisen pitäisi aina oleman viisas ja kantaman ehtimiseen suoloja taskussansa tupossa.--Niin juuri! ja kestäköön tämä leikki kauan ja kyntäköön maata kahdeksan luista auraa. nauttimatta einettäkään suurusta. TUOMAS. hieroskellen tähkäpäistä jyviä naamaansa. Ja voin päällä vielä maan kauhea pyllimakkara. niin on meillä kaksi kiusankappaletta vähemmin.

JUHANI. riivattu? TUOMAS. . Mutta nyt! Nyt parannetaan täyttä päätä. kolisevia luurankoja seitsemästä miehestä. Mutta nyt he hieman niinkuin levähtävät otsa vasten otsaa. eroita. JUHANI. Minun roteva Kyyttöni terästetyllä otsalla! No niin! Mutta heitä jo tuo vakava junnaus ja työnnäise miehes helkkariin. Kortteli viinaa! JUHANI. TUOMAS. Mutta koskahan se päivä koittanee? Ah! tapahtuupa vuosien päästä. Kas niin! TUOMAS. No Koivi. JUHANI. Ja niin päättyi syntinen elämämme. katsellaanpas kahden pojan otteloa. Iske lujemmin vielä sinä. JUHANI. Timo. Meni minulta kortteli viinaa. Koivi. että jahtivoutimme komennon alla kiskotaan täältä aika telakuorma kylään ja kylästä kirkkotarhaan. kiskotaan kasa kalisevia. Niin. Koivi! TUOMAS. Sillä lailla! JUHANI. Käpälämäki kelpaa hänelle. Tässä käpäläni. Sen saat kun pääsemme pinteestä. TIMO. hi! TUOMAS.--Katsellaanpas. TIMO. hi. Olkoon menneeksi. SIMEONI. Hi. Sanottu. Ja toinen tuhnii vielä perään kuin peijakas. JUHANI. Juhani. minun Koivini. Koivi! Peeveli sinun sarves karsikoon! Pakenetko. Ja nytkeilevät noin vaan hiljakseen. lyöppäs vetoa. JUHANI. Niin päättyi elämämme. minun urhea Kyyttöni. iske sorkkas lujasti maahan! TUOMAS.

Ja siitä istuivat he taasen sammaleiselle sijallensa. Mutta tuossa taasen ihan Hiidenkiven juurella yksi heistä vihaisesti kuoppii. vaan lausui kamostuen itseksensä: »rajahaltija siellä huutaa». kalveaksi vimmaksi. Päättyi surkealla tavalla. jos veljekset yrittivät pyrkimään pois vankeudestansa. veljesten ollessa kivellä. koukistellen kieltänsä. ja möräten ilkeästi. koska hän käyskeli riihimäellä. viskellen multaa ja varpuja korkealle. Tuossa kaksi leikin ja totuuden välissä kisailee. suut seljällään. AAPO. KAHDEKSAS LUKU Tullut on jo neljäs päivä. mutta alati vielä härkien piirittäminä he istuivat. Mutta veljekset. korottivat he äänensä taas. mikä märehtien ja raskaasti puhkaten lepää tuossa pullealla mahallansa. tällöin siirtyivät elikot kauemmaskin. sillä kuolemata vartovat jo Jukolan uhkeat pojat. sydämissä riutuva toivo.--Hetki sitten oli Lauri . Ehti kaiku Viertolan voudin korvaan. Mutta nyt otamme naukin. ja käyköön ympäri yksi kumaus. huusivat aina vielä huikeasti. mutta loppu viinastamme säästyköön suurimpaan hätään. JUHANI. antain myristen kohta kumppaneillensa tiedon. kuin traakit tai kuin pesässänsä linnunpoikaset koska kuulevat lähestyvän emänsä siipien havinan. Mutta aukaiseppas konttisi. Niinhän se päättyi. jännittäen leukojansa kohden taivasta ja ammoittaen.TIMO. Tuolloin. ja ympäri kaikuu heidän sarviensa läikkynä. Siinä ympärillä mikä heistä nyt tempoilee naamaansa korven ruohoa. Lauri. Olkoon tämä kerta. Koska he olivat ryypänneet. Niinkuin sanot. mutta hän ei käsittänyt huudon tarkoitusta. huusivat kymmenen kertaa. joka tuntuu ja sitten huudamme kuin pämpästä. mutta ainapa käyskeli näkyvissä yksi ja toinen. Niin he siinä aikailevat veljesten tuskaksi. huutaen kaikki yht'aikaa. JUHANI.

Mutta te muut? Ah! laskittepa konttinne koreasti maahan kuin kurjat mustalaiset. AAPO. Tuleeko sitä kysyä? Mitä maksaa elämä ja maailma? Ei yhtään homeista äyriä. Sinä tahdot? Jos tahdot. Mitä aatteletkin? Muista että ollaan samassa puristimessa kaikki. Hän on päissään. JUHANI. LAURI. lännestä itään pyöri! Heleijaa! JUHANI. sydämeni veljet. jossa meidän tulee varoten liikkua. idästä länteen. niin saatpa sen vasten otsikkoas. Käyköön sitten Hornan koloon. Vimman villitty mies! AAPO. Kannu häneltä pois! LAURI. kivi. Olethan jo humalassa. Peijakasko sinua riivaa? AAPO. poika? LAURI. TUOMAS. Se ei lähde juuri leikillä. Sentähden menköön kaikki tomuna ja tuhkana pitkin tuulien teitä. Loiskis! Saakaamme tästä. LAURI. LAURI. metsä ympärillämme. Kannu tänne! LAURI. Myllyn kivenä pyöriköön linnamme ja viskatkoon elukkain saaliiksi seitsemän onnetonta poikaa. Mutta se ei käy kuntoon. ja. Kannu on minun. . Pyöri. josta muut kovin kummastuivat ja rupesivat häntä kiinteästi nuhtelemaan. JUHANI.kumonnut kurkkuunsa joltisen siemauksen viinaa. JUHANI. Kannu on minun. Mutta minä tahdon sen haltuuni. nyt teki hän samoin kerran vielä. Muista asuntomme kämmenen leveäksi sijaksi. koska nimismiehen pyssy paukahtaa. enhän sitä hellittänyt härkien sotkettavaksi aholle.

Jos tahdot. se Jukolan pyhä Paavali. TIMO. LAURI. Mitähän sinä luulet olevas? JUHANI. Kannu tänne kohta! LAURI. LAURI. JUHANI. TUOMAS. Kitas kiinni ja kannu tänne! Tuossa. Ainoastaan sinä taidat kääntää Laurin pään. »Jolla on korva. hän kuulkoon». Pidänpä sinusta. Älä ryyppää. Vaiti! LAURI. Et maista pisaraakaan. Vanhin? No sitä enemminhän olet ehtinyt syntiä tekemään ja sitä enemmin tarvitset selkääs. ota kontti selkääs ja viina haltuus. Tuomaasta pidän minä paljon. totinen ja harvasanainen poika? Oletko sinä Lauri? Tuommoinen avosuinen riivattu? . ettei korvani kuule jotakin sellaista toista kertaa. Sentähden saakaamme tästä. Pidä suus kiinni kohta. TUOMAS. SIMEONI. nuijapää sonni. Syntinen ihminen. Ah sinua! Oletko sinä se entinen vakaa. LAURI. JUHANI. mutta olenpa kuitenkin vanhin veljes. Selkään minä sinulle annan. niin ei sitäkään pidä puuttuman. Juhani. Tuommoisia miehiä! Mitä on Jukolan Jussi? Häyrypää kukko. Mutta skool! sanoi Ruotsalainen. Mutta nuo muut tuossa? Mitä sanon heistä? TUOMAS. Mutta eihän rakkaat veljekset tappele. Rupeaisitko tappelemaan? LAURI. LAURI.JUHANI. tosi. sinusta ja pikku-Eerosta. saarnaa Aapo. Lauri. Tuomaasta ja pikku-Eerosta.

Mene helvettiin. Suur'kiitos! . LAURI. LAURI. Sanoipa hän minunkin vuohipukiksi. Vuohen-maito on hyvääkin. JUHANI. suurkiitos! Mutta nyt tulee etees toista sorttia kalua. Tuomas-poika on kirves jalo. TIMO. Mutta kylläpä tiedän mihin sorttiin kaluun heidät vertaan. siinä oli meidän osamme. LAURI. viskelee ympärillensä pieniä koukkusanoja. Sen annan sinulle anteeksi. Vuohen-maito on hyvääkin. Katsoppas tuossa lillipoikiasi. se Jukolan hallavasilmäinen vuohipukki? TIMO. Pappi praakaa kolme kertaa. Anna olla vaan. Hyvä! Mutta sanoitko sinä minun häyrypääksi kukoksi. »Toista sorttia kalua». veistelee oikein vikkelästi. SIMEONI. mutta hän saa makson. tuossa noin. mökötit sinä. terävä ja naseva veistinkirves. Mitä mököttelee Timo. Niin. LAURI. mutta pikku Eero-putikkani tuossa on pieni. aina ko'oten. vakaa. LAURI. Kun oikein karvat seljässäni pöyhistyy. Mutta kiitänpä sinua tästä kunnioituksesta: suurkiitos! Niin. Häh? TIMO. Tuomasta ja Eeroa. miehukas ja tuima. LAURI. Tuomasta ja Eeroa. hän »veistelee». se junkkari. Olethan sinäkin Simeoni.LAURI. siellä on hiiliä! SIMEONI. Katsoppas tuossa lillipoikiasi. tuossa noin. se imeläsuinen »terve-rabbi». Häh? TIMO. Jumalaton! TIMO. aina ko'oten tulisia hiiliä pääsi päälle. Häh? TIMO.

kärnäveikoksi ja sen tuhanneksi täällä. Simeoni. Sanoin sinun vielä nuijapääksi sonniksikin. peeveli vie! antaa teille oikein aika . vaikka minua on yhdeksikin mielitty kuvata ja kutsua: mäyräksi. sillä vuohi ei olekkaan mikään hyljätty eläin. Praa. Oiva Lauri. juo paljasta valkoisen vuohen maitoa. Kas siinä. mutta mikähän olet sinä itse. TIMO. Nytpä mielisin hieman lievitellä tätä yhteiskassaa. Simeoni! ottaisinpa ennen puukosta kuin tällaisia pistoksia.LAURI. en yhtään muuta. no. Könnin kuokkamieheksi. JUHANI. NO. JUHANI. mielisin. LAURI. Olisimmeko miehiä jos ottaisimme onkeen juopuneen sanoja? LAURI. Ole rauhassa. ei yhtään muuta. Hm! Olenpa teidän jokaisen huulilta kuullut yhtä ja toista tämänmoista. Minä olen Lauri. veli. hyvä! Mutta sanoitko sinä minun häyrypääksi kukoksi? LAURI. TIMO. kas! Paljas kiltti Lauri vaan? LAURI. Hyvä. Meitä olet sinä yhdeksikin maalannut aina kukosta kirveskynään asti. JUHANI. Eero veistelee. kyllähän viimeisenä päivänä nähdään ketä he pistäneet ovat. mutta hänellä on miehen sydän. Kas. Viertolan punaposkinen röökinä. SIMEONI. jos kysyn sangen kiinteästi ja otan päälleni oikein kieron pään. jota likat eivät juuri näytäkkään tuommoisille nurru-pojille kuin sinä. praa! TIMO. Mutta syvimmässä äänettömyydessä olen pistellyt kaikki tuonne hampaan kolon talteen. Sinäkö mies? Sinä? Voi veikkoseni! rupeaisitpa katkerasti itkemään jos näkisit jotain. se Lyytia-röökinä. SIMEONI. Juho. Hän sanoi minunkin vuohipukiksi ja minä kiitän häntä siitä arvonimestä.

Sitä olen uumoillut jo kauan. Muistakaamme kuinka lähellä olemme kuoleman kitaa. jota vihollinen. Entäs vuohipukki. sillä vereni kuumenee. Onko tämä totisesti Lauri. mutta nytpä tunnen miehen sydämen. JUHANI. Mitäs siitä sanot? Monet tuhannet kiitokset. se siivo. Siis olkoon yksi.plootuja otsaan. ja tulkoon hävityksen kauhistus. JUHANI. Ole järkevä. jonka luulen tässä juuri tärkeäksi. tulkoon almanakan viimeinen päivä! SIMEONI. Surkeutta. olkoon siis tämä kivemme linnana. TIMO. Samoin käy myös meille. järjestyksen ja puolustuksen johtajata. Hän on minua hävyttömästi haukkunut. minulla on aatos aivoissani. Turpas kiinni. joka piiritetty on. ellemme saata välillemme laillista järjestystä. Aih! veli Aapo. julmasti keihäillä varustettu vihollinen piirittää. Huomatkaat: tämä kivi on laiva myrskyssä ja myrskynä on tuo möräilevä. mun kaksoisveljeni! AAPO. ja alas joka mies kuin tamppusäkki härkien saaliiksi! AAPO. ei ole päämiestä. jonka järkevätä sanaa jokainen kuulkoon ja sitämyöten itseänsä käyttäköön. Vai valitsenko toisen kuvan? Niin. TUOMAS. Kukko häyrypää! AAPO. hillitse nyt itses . Entäs pyhä Paavali. aih! siellä nisukullassa löytyy paljon koiruohoa. Mutta jos nyt linnalla. kuumenee! Sinä kirottu nallikka. LAURI. äänetön Lauri? Kuka uskoisi? JUHANI. sinä Jukolan sonni. surkeutta! AAPO. niin vallattomuus ja häiriö anastaa miehistön ja pian on hukassa sekä linna että linnan väki. Veljet. hiljaa! Tappelus kauas tästä. Juhani. tuonne viskaan sinun härkien huhmareen. Älä Herran tähden äköittele minua kauemmin. vihainen härkäliuta kivemme ympärillä. Hiljaa. kielenpäässäni pieni keino. Ole rauhassa. sinä. ellemme toisin tässä aseta ja rakenna.

»Minä olen pikkuinen poika. Siihen on helvetissä kylläkin aikaa. JUHANI. paitsi Lauri. se olkoon laki ja asetus. minäkö? JUHANI. »Jumala tiesi Jussi-kulta Missä nahka naulitaan». Nyt on ensimmäinen käskyni. Jumala tiesi. Sinä panet ma'ata. Se olkoon laki ja asetus. JUHANI. JUHANI. Mutta minäkö en saisi. TIMO. joka ei tottele sanaani. Jyrkkä rangaistus. Lauri-kulta. toiseksi käsken minä. ottaa tinapullosta pienen naukin. esimiehyyttäsi tueten tässä piiritetyssä linnassa. LAURI. SIMEONI.ja koko velisarja. LAURI. Painakaat sydämeenne tämä hirmuinen parakraaffi ja eläkäät sen mukaan. missä ma'ataan vielä. Hän viskattakoon härkien eteen. saadaan tästä. mutta senhän tilamme vaatii. niinkuin marttyyria ennen. Minä laulan kuin mies. heläytän kuin klaneetista vaan. Mikä rangaistus määrätään hänelle. JUHANI. »Härkien eteen». Tiedä että useammat meistä astuvat sun puolelles. . vaan häijyn sisunsa kautta matkaansaattaa yleisen sekamelskan ja vaaran? TUOMAS. LAURI. mutta tässä ei auta hempeys. Minä suostun määräykseen. että sydämemme lohdutukseksi jokainen meistä. Niin. Oikein. Tuomas. Hän viskattakoon alas härkien eteen. että Lauri vaikenee ja panee koreasti ma'ata. AAPO.

Lauri. Viimeisen kerran? No parastahan onkin että taukoot. koska jo olemme kylliksi laulaneet. heleijaa! JUHANI. Minä olen pikkuinen poika. Kuulinpa hänestä kerran oikein sukkelan runolaulun eräältä nokipoika-vekkulilta. Säästetään se Jukolan Jussille ja aljetaanpas toinen ja oikein iso laulu. joka ukko sanottiin olleen Savon jumala. Säästä pikkupojan laulu minulle. JUHANI.Mamman oma Jussi. laulaneet kaikki yhdestä suusta niinkuin kirkossa on tapana. ja härjät tuossa ympärillämme ovat seurakunta hurskas ja vakaa. JUHANI.. Vaiti nyt. LAURI. etten tuomitse sinua viskattavaksi härkien eteen. Mamman oma Jussi». Te kuulitte. kyllä sinun marssitan ja värssytän kohta. vitsaa meitä tässä piinakivellä. LAURI. JUHANI. Oi! rankaise meitä. jota hän oikein sulavasti hellitteli ulos punaisista huulistansa ja irvistävistä hampaistaan. Pappi vartoo. JUHANI. Minä olen pappina. Katso. LAURI. Mutta ensiksi marssivärssy saarnastuoliin. tämä kivi on saarnastuolina. Saarnatkaamme.. me täyskarvaiset pakanat! SIMEONI. EERO. Muistanpa myös samalta pojalta huikean saarnan. te olette lukkareina. TUOMAS. Lauletaan ja tanssitaan. varro. Väinämöisen ilokivi. Säästä laulus toistaiseksi. Ja hän saarnasi näin. Ansiosta kyllä meitä rankaiseekin Jumala. koska seisoi Kuninkalan tuoksuavassa torvessa. Ilokivi tämä on. Varro. sinä villi peto! LAURI. nyt varoitan sinua viimeisen kerran. . Että juuri Tuonelan portilla taidammekin elämöitä näin.

nokipoika. etten ole varas. ukko Räihä! Minä tahdon sinulle sanasen sanoa: Ota vaari tuosta Kettulan vanhasta vaarista. Avaa siis ajoissa korvaläpes ja kuule mitä sanon ja saarnaan. vesikopissa. sillä minä olen keitetty monessa liemessä. kuihtuva leukapartakin tutisee hieman. muutoin tuomitsee sinua viimein Matti-pappi. mutta hän . tuommoisia puolivillaisia herroja. kovin liikutettuna. rintapielet leveillään. huusi entinen pappi lukkarille. mitä teit sinä Tanun hirsitalkoossa talvella? Sinä klasia kilistit ja likkoja likistit. Mutta istukaat nyt kuitenkin rauhassa ja laulakaat »Matti-pappi» saarnastuoliin. sinä ryökäle! LAURI. »Synta tei. ja nyt. Kuitenkin tahdon ensiksi katsoa lammaslaumani yli. minä katsoa mulautan puolees. Ei niin. vaan »suu avaa kaikkein paimenten». Niin. Supista juuri kohta koreasti suus. pakanat. Mutta siitä on paras. Voi te Kärkölän neitseet. kuultele ja pane suus koreaksi »kirkkosuuksi» koska minä saarnaan. tukka livottuna voilla ja ihralla. vaikene. Nyt. Sinä oletkin päälukkari. narssut ja naasikat! te pöyhkeilette silkeissä ja saaleissa. ukko itse. lukkari-Jutte. poikanalli: ota Jumppilan Jallista vaari. ja pieni. enkä halaillut toisen miehen vaimoa». JUHANI. Minä olen ollut Helsingissä opissa. jalkapuussa ja monessa muussa konttapuussa. aika lunttu. hän konttii rukoillen ylös saarnastuoliin ja poruttelee ämmiä kuin poika. ja tässä rinnassa on sydän kuin hylkeennahkainen tupakkikukkaro. pieni penttu. mutta näenpä sydämeni suureksi suruksi haisevia vuohia vaan ja sen peijakkaan pukkeja. Mutta se on nietua se!--Hyvää päivää. mutta sylkekäät minua vasten naamaa. ellette viimeisenä päivänä huuda vielä Matti-pastooria puhelemaan puolestanne. Mutta minä sanon sinulle. »Oli minulla kerran morsian pieni. jotka hikoillen ja punoittaen kuin kalkkunat täyttää kirkkomme lukkarinpenkin sekä sunnuntakeina että juhlapäivinä. sentähden anna paukkua.--»Minä tahdon saarnan saarnata tässä saarnastuolin päällä Pietarin vanhasta kaprokista ja kymmenestä nappilävestä. lainaa sinä minulle mieles ja vapaa kieles. Krekiläiset ja Prekiläiset. Jutte». kullanhohtavina kuin riikinkukot. mutta hän valeli päänsä ja harjasi tukkansa. Onhan poika monessakin ollut. nämät muut ovat oppipoikiasi. etten ole loannut kenenkään kaivoa. Mutta sinä peevelin Peltolan Paavo. Mutta olkoon tässä jo kylliksi. ja sitten säkki päähän ja helvettiin.LAURI. pitää sinun laulaman. Tosin kaapasi hän Keijulan krouvista kirkkoon. Tässä he nyt taas istuvat pöllöttävät.

Mutta minä. mies . astuin ylös Kuninkalan saarnastuoliin. mene tiehes. Tuossahan Tettuni pieni! huusi poika iloissansa. Ensimmäinen potkaisi mua jalallansa. Mutta minä. ja sitten oli ammen plottis!» »Tahdon minä kuulutuksen kuuluttaa. No lähdetäänpäs käsi kädessä käymään. ja siitäpä liikkeille Tampereen poroporvarit kaikki. minä veitikka. huomenna jälkeen kaalin. pantiin syömään kruunun vellinkii. Tulin taasen suureen Suomen-saareen. Allila. sinä vasaran-poika!» Läksin taasen tietä käymään. aina lysti-poika. leiviskä traaksipiikin rautanauloja. Yli-Seppälä. läksin pitkin katua käymään. hän ei ole mikään rakkari eikä mikään pikiprakkari». siellä akkunasta haukuttiin. tulin Hämeesen. ja sitten poikaa tutkittiin ja huikeasti selkään hutkittiin: »mene nyt. Tulinpa lopulta Aningaisten kadun haaraan ja siellä kohtasin viisi nokkelata naaraa. »Tuoppi olutta ja kaksi korttelia viinaa lippariksi on kohtuullinen mitta ja määrä väsyneen miehen kurkkuun ja päähän. ja löysinpä hänen tuolta Tampereen takaa hietaharjulta. Lauluni remahti. Nytpä kannu keikkui ja parta kastui. aina iloinen. panin turpaani tupakkaa ja poikkesin parhaaseen kapakkaan. toinen sanoi: »anna sen pojan olla alallansa. mutta en löytänyt kullan-kokkoani. laulelin ja tallustelin pitkin tölmällistä tietä. pistettiin puukko kurkkuun. minä viitenä vilkkasin pitkin rantaa. minä. mutta Tettu tuiskahti ja lausui: »mikä olet sinä? mikä maan-mustettu? mikä tervaan kastettu?» ja kiepasi ensimmäiseen tölliin. Toltti lautoja. Pimppala ja Alavesi. pantiin pärekoriin ja vedettiin pitkin torii. jonka sydän on kuin hylkeennahkainen tupakkikukkaro. jossa Mikko meteli ja ämmiä veteli». He liittykööt yhteen ja istukoot kiinni kuin Tattarin-Paavalin piki ja terva!--Seuraavat talot nyt käsketään tämän kautta päivätyöhön pappilaan: Yllilä. akkunat säpäleiksi sälähti. viettävät huomenna häänsä. Kuljeskelin. en tuosta suuriakaan surrut. Pitäjän lukkari ja läänin kuppari aikovat ahkerasti avioliittoon. Minä läksin häntä hakemaan: ha'in Suomen suuren maat ja meret. aina lysti-poika. pojat laulaa laskettelivat ja muorin tyttäret nauraa rikostelivat.karkasi minulta kauas pois. Tulin siitä Poriin. lausuin minä. Mutta kolmas kysyi: »mikä sitä poikaa vaivaa?» ja neljäs sanoi: »häntä pitäis auttaa ajallansa». tulin Uuteenkaupunkiin. heille potkaisin vasten kuonoa soraa ja santaa. tulin Turkuun. Saksat ja Virot. mutta viides tuuppasi vihaisesti nyrkillänsä ja ärjähti: »mene Helsinkiin!» Menin minä Helsinkiin. Mutta läksinpä iloleikistä pois.

Minä messuan ja pikku-Eero vastaa. painitaan. mustan-pruuni. niin pitkä virsi kuin navetan seinähirsi». Ja sinä. joka vilauksessa tekee sinun murennukseksi? Ja se järkähtämätön sana kuuluu näin: hän viskattakoon härkien eteen. Hih! JUHANI. Lauri. Sellaista jumalatonta sinä osaat. vähäläntä. pane nyt koreasti itses nukkumaan. ja Jumala olkoon hänen . Minä vastaan jos vaan nälältäni jaksan. ja kohtapa kymmenen kouraa sun viskaa alas härkien eteen. typpihäntä». Älä mitään sano. »Mutta ei nyt mitään muuta tällä erällä.talosta. Lopeta tämä leikki. veljeni.-Sehän oli saarna. mutta kas kun härkä pääsee vallallensa. Niin. hän puuhaa puuta. umpiraudassa. vaan laula koska minä tanssin jussia. Kas näin! TIMO. lyhytläntä. tanssii. suuri. muutoin langetan päällesi järkähtämättömän tuomion. SIMEONI. kello kaulassa. Vastahan alku tanssii. EERO. minä menen kivimuuriin».--Kiialan ha'asta on karannut yksi vanha ruuna. eikä veisata. hiljaa! JUHANI. lopeta. Se vasta kysymys: osaako pappi lukea. kaksi parhaasta paikkaamaan pappilan pienempätä sikaruuhta. Sinä peijakkaan poika! Vähältä etten kuukahtanut kiveltä alas. Hän viskattakoon härkien eteen. mutta osaatko lukea. vaan että lammas on laakea eläin. LAURI. »Minä osaan lukea ja veisaan enkä koskaan kesken seisaa. Lauri. ei hän puske eikä potki. Mutta papin tulee messuta. juupeli? LAURI. Kas sen mä luulen. kuopii maata ja puhaltaa sen tulen palavata lokaa ja rapaa paimenta vasten naamaa ja napaa. tämä leikki ja leiskuna. tanssitaan jussia että sammaleet tuoksuu. velikulta. Rupeaisitko hullun kanssa juonittelemaan? Sinä peijooni! aina valmis koiran-elkiin. iso. JUHANI. Joko sanon? LAURI. Hiljaa.--Ja sitten oli taasen ammen plottis! jokainen menköön omaan koppiins. tanssitaan. joko nyt sanon tuon hirmuisen sanan.

Älä helvetissä. Hän kalvenee kun kuoleva mies. Malta mieles! . Heleijaa! SIMEONI. TUOMAS.kanssansa! Ammen. Pois tieltä! JUHANI. Tuomas! TUOMAS. Lakimme täyttyköön. armoa! TUOMAS. veljeni! AAPO. oi hillitse mieles! Minä rukoilen sinua. Hän menköön.--Nyt se on sanottu. armoa. Kainin tappamasta Aapelia. Alas kiveltä. minä olen pyöveli. Tuomas. ja lakimme täyttyköön. Älä taivaan tähden! AAPO. ja läsnä on kauhistuksen työ! Hillitse mieles. Tuomas. Ei. ja lähde kuolemaas! JUHANI. ei! TUOMAS. Ei yhtään armoa! JUHANI. Alas kiveltä ilman armoa. Ylös kaikki ja auttakaat Lauria. Pois tieltä! Sinä olit tuomari. Niin. auttakaat! TUOMAS. poika! JUHANI. Tuomas kalvenee! Jumala auttakoon meitä! Tuomas kalvenee! JUHANI. Mennään kaikki yhdessä. Tuomas. käsi kädessä elämän Nälkälästä pois! TUOMAS. Tekisitkö hirmutöitä? Veljeni. Hän kuolee! AAPO. Varjelkoon meitä Jumala tekemästä veljenmurhaa! TIMO. Kuin sysitukki Nukarin tammesta alas. Armoa. mies! LAURI. LAURI.

Pedoiksi. tämä ei käy kuntoon. silmät pystyssä. ja huohoittaen lepäsivät veljekset hienoksi jauhoksi hierotulla sammaleella. ja mitätön asia on silloin mielestäni kuolema ja kuoleman kauhistukset. Monipäiseksi. perkeleiksi ovat muuttuneet kristityt ihmiset. Sakeammin kuin ennen kokoontuivat härjätkin tällä hetkellä kiven ympärille. pelastakaamme kurja veljemme! Nousi nyt kivellä kiivas rynnistys. Mutta yleinen väsymys saattoi viimein rauhan Hiidenkivelle.TUOMAS. koreasti vaan! JUHANI. ja sen tahdon. Tuomas on vaarallinen mies. TUOMAS. Ole ennen toverini sinä. katsellen. Niin. Mutta hiljaa. Kirous! Alas nakkaan teidät tästä jok'ainoan miehen. Miestappo on tekeillä! Pelastakaamme Lauri. TIMO. Mutta olkoon rauha nyt ja hillitkäät Lauria kunnes hän nukkuu. Seis! JUHANI. Sentähden: koreasti. vaivainen. Ei suinkaan. mies. sen tiedätkin. Mikä siinä hallitsi vihaista Tuomasta kauluksesta. kiiriskeli kiven reunalta toiselle reunalle ja takaisin taas. mikä miehustasta. varjellen henkeänsä. joka rähisten yhdessä kimpussa pinnisteli. Herra. hiljaa ja koreasti! Sillä vereni kuohuu. Koirat siinä peloissaan. jos niin tahdon. ainahan seisoo tässä viisi vastoin yhtä. Lauri on meidän jokaisen veli. Mutta lopulta lausui Simeoni. pujahtelivat sinne tänne. moristen. hännät lyyhyssä ja usein vierähtämäisillänsä alas härkien uhreiksi. monijalkaiseksi hirmueläimeksi näkyi velijoukko. Hän kuolee! JUHANI. kauhistavaa otteloa. Tuomas. mikä riippui Laurin koivessa. SIMEONI. pojat. jos vihani vimma vielä kiihoittuu. saarnasi ja väänteli silmiänsä hirveästi korkeutta kohden. Suojelkoon meitä taivaan valta! Ei. joka . Iske tänne vihasi vasamalla. mikä mistäkin häntä piteli kiirahtamasta alas. lyö mäskiksi ja ravaksi syntisen Sionin seitsemän poikaa! AAPO. pyöriskeli. Tuomas. puhkaten ja huokaillen se eläin liikkui. nyt. ei suinkaan. Sentähden rankaise meitä. Repien itseänsä.

minä rukoilen. mihin kurjuuteen synnytit kerran seitsemän pientä nalliaista. ryyppäise ja anna käydä. armas äitimme. kurita meitä. Tässäkö oli tämä elämä? Mitä se maksoi? TIMO. Piekse meitä. eläkäämme Jumalan tähden rauhassa ja kärsivällisyydessä. Tässä on jo vitsausta kylliksi.priiskahtelet. TUOMAS. SIMEONI. Et tietänyt. JUHANI. minä kuolen. Tuossa. Ole huutamatta päällemme enään suurempata surmaa. Tuomas. hutki meitä! JUHANI. En huoli sinun viinastasi JUHANI. Oi jos nyt kerran vielä ryyppäisimme. tuossa paikassa. mies. priiskahtelet päälleni joka päivä ja tiima. tässäkö oli tämä elämä? Mitä se maksoi? Kysymys. ja eläkäämme rauhassa kaikki.--Kas Lauri-poikaa: hän jo raukenee ja nukkuu. Ah! tämä oli paha leikki. valoittaisimme pullosta viimeisen pisaran. TUOMAS. kädet ristissä ja silmät päässä kuin kuoleman-hyypiön silmät. Simeoni. kuin sinä. Ole vaiti. TIMO. Kotia! Emmehän joudu edes hauta-kotoomme. SIMEONI. joka suutut harvoin. kunnialliseen kirkonmaahan. korkeuden voima! TIMO. Ethän tietänyt. haha! joko nyt on unohdettu kaikki Jumppilan Jallit ja . Niin. niin puhuu ja lausuu tämä kivi. Aha. JUHANI. Piekse meitä. mutta hartaasti. Jos minä olen vaiti. no niin. kunnes astelemme tästä kotia taas.--Niin. ja saatat silloin kurjan henkeni vaaraan. minä rukoilen. Ole vaiti. Minä kuolen nyt juuri. Suus kiinni kohta! TIMO. vaan tähänpä nukahdamme viimein korppien ja kotkien nokittaviksi. Simeoni. Tuossa hän saarnaa niinkuin hullu. JUHANI. nukkuuhan poika-parka.

TIMO. kuolettaa! JUHANI. Tappakaamme se liha. JUHANI. Ah! millä maksamme Timon? SIMEONI.Kuninkalan saarnastuolit? Kyllä jo teuhasitkin. vaikka on edessämme lihaa. Johan liki liippasi. Ettäs sanot! JUHANI. kun aattelen sun astuneeksi Jumalan eteen juopuneena. ja tulkoon meille tuoretta lihaa oikein roimalta. Sinä Herran enkeli! . Siinä on aatos! AAPO. Viisi kivääriä on latingissa ja Laurin kontissa on ampumavaroja kyllin. tämän kuolettavan madon. Hirmuista. Mutta nyt hän lepää tuossa kalveana. Jumalan eteen juopuneena. AAPO. Joka meidät pelastaa! EERO. SIMEONI. TIMO. elävätä lihaa. ettei niin tapahtunut. SIMEONI. silmät killissä. Ah! silmäni vuotaa. köyhän ja kärsivän veljeni tuossa. ampukaamme joka-ainoa sarvipää. tällä tiimalla ja minuutilla! Niin. silmät killissä. ja tahtoisinpa kätkeä aina sydämeni sisimmäiseen karsinaan tuon kurjan. koska sieluni häntä surkuttelee. Juuri tänäpänä. Minä kauhistun! Jumalan eteen juopuneena! JUHANI. EERO. Se on aatos se. Pelastaa tosin! JUHANI. Se liha meidät kuolettaa. tällä tiimalla. Kolmas päivä! Niin vaipukaamme jo kuolemaan. Mutta unessaan hän unohtaa tämän nälkämme. Ja kuolla täytyy meidän. SIMEONI. teuhasit ja peuhasit juuri elämän ja kuoleman rajalla.

mutta ei auta. mutta ehtimättä kauemmas. AAPO. JUHANI. . Me onnen myyrät! kohtahan syömme lihaa kuin sudet! AAPO. avattu on meille vapauden tie. Me tomppelit ja töpöt! miksi emme jo ennen keksineet tuota keinoa? AAPO. kun viimein maassa makaa joka huiskahäntä. vaan ympäri Hiidenkiveä lainehtikoon mustanpunainen veri. sen näemme. JUHANI.TIMO. Hyvä! Kuulkaat. sillä viisi luotia.--Kolmekymmentä ja kolme härkää. te Kaura-Matin poikajunkkarit! jos nyt ammumme kuin miehet. itseäskin! TIMO. ja kruutia vielä useampi latinki. sinä verraton poika! Täällä on luoteja ja kruutia. lävistämme aina joka ampauksella juhdalta sydämen tai pään. Niinkuin sanot. Juhani! Tosin kulkee tämä tie yli verisien ruumisten. Mutta koska murha suuri on tehty. JUHANI. Hm. Ei koske se meihin. ja Viertolan mätimahainen patruuna lihansa korjatkoon. Voi sinä. Niin. Eihän tässä yhtään muuta. enemmin kuin tarpeiksi. Huomatkaat. niin on meillä kohta toinen askare. jos miellyttää. Timo-jukuri. Sitä kohden tuumiskelin minäkin. Kuinka käy. Nyt leimaus ja jyrinä ja auki isketty on vapauden tie! AAPO. ja siitä on laki puolellamme. JUHANI. Heheh! Minä sanoin sen. Kyllä sen tiedät. kun välttämätön työ on tehty. Ei auta. Tosin minäkin tuota temppua tässä kerran muistelin. enkä siis ilmoittanut aprikoimistani teille muille. tuoretta lihaa! Ei yhtään muuta. Hä sanoinhan ma sen. Härkiä on tässä kolmekymmentä ja kolme. Nääntyisimmekö tähän niinkuin rotat? Eihän siihen uhkeilla pojilla aikaa ole. Heheh!--Laurin kontissa on kymmenittäin nykyisin valettuja luoteja. Tuoretta lihaa. mutta varat Laurin kontissa eivät johtuneetkaan mieleeni. Lihaa teemme. viisi härkää. niin avattu. Mutta millä maksamme neljäkymmentä härkää? JUHANI. niin kohta heitä nylkemään. Elämän ja kuoleman tähden.

varsinkin nyt kun pelastus on tietty asia. Tee se. äänetön kuin tämä kivi. nylkemään. veli Lauri. sillä se on minun käskyni. ennen kuin nahka sitkistyy lihaan. Koettakaamme vielä kerta kuuden miehen kurkun voimaa ja sitten vartokaamme hetki. suolet ja mahat. ja ympäri kaikui huuto ja koirien ulvominen. Silloin Juhani. vuodattamatta veren pisaraa. vankeutemme viimeinen hetki. kohottivat seitsemän kertaa. kaks. ja tulkoon sitten kelle hyväänsä lihat ja nahat. Ja sarvipäistä yksi . JUHANI. me voimme vieläkin vartoa hieman. JUHANI. ei kuitenkaan tuntenut nälän tuskaa eikä toivon iloa. veriseen työhön. ja tässä on puukko terävä kuin kärmeen kieli. Minä rukoilen. kolme. Tuomas. ja ammen!» Ja kohta alkoi tulinen. vartoivat toisen. pankoon sisään taattavan latingin. Yksi heidän joukostansa.mutta yksi meistä lähteköön murhesanomalla Viertolan kartanoon. Mutta veljet! voimmehan kilvoitella vieläkin nälän kanssa tunnin tai kaksi. paukahteli kuolema kaikkialle härkien liutaan. vaikka nälkä oli kova. Kohottivat he äänensä. Nyt mies. tuskamme. Yks. kuultuansa vaisun ukkosen jyminän koillisesta. mutta varma tieto pelastuksesta antoi heille uusia voimia. pojat! Herra auttakoon meitä. joka pystyy. Savupilviin peittyi harmaa Hiidenkivi. No. no. ja läheni jo laskuansa kolmannen päivän aurinko. sillä se on minun käskyni. käykäämme käsin veriseen työhön. Olkaat valmiit. minä rukoilen sinua. verta vuodattava leikki. mutta pilvistä leimahteli. Niin. tehkäät niin. Siis kirkaiskaamme täyttä kurkkua taas. Tuossa hän muiden jalkain juurella makasi kuorsaten ja kalveana. mutta tehkäämme niinkuin tahdot. paneppas pämppäs möräämään myös. Tapahtukoon niin. TUOMAS. Minä teen niinkuin yhteiset asetuksemme vaatii. Nauta penkkiin ja nahka pois! Meillä jokaisella on vyöllämme veitsi. jonka tuliluikku on tyhjä. AAPO. Nylkemään. ja ehkä pääsemme pinteestä. Tosin likistää nälkä. JUHANI. Huutakaamme. Siitä vaipuivat he vartomaan taas. huusi korkealla kuoleman äänellä: »nyt. Turha toivo kuitenkin. ja sitten iskemme veriseen. Tärkeä neuvo. Älä leksoittele. onhan vapautemme hirveä välikappale kourassamme nyt.--Vartoivat siinä veljekset hetken.

jonka rinta haavoitettiin. hälinä ja peloittava temmellys nyt nousi pian muissa. Silloin savu ja taivaan pimeät pilvet saattoivat synkeän hämärän Hiidenkiven ympärille. käänsi kylkensä. mutta mennään sitten. ladaten. ja ampuen lakkaamatta ja aina kiirahteli härkiä maahan. kuuli alhaalta maasta ja ylhäältä korkeudesta. tuskin kertaakaan hän potkaisi. koirien ulvominen. väännellen silmiänsä ja hirmuisella möryllä täyttäen korven. Heräsi myös Lauri nyt puoleksi valveilleen. toinen täällä. Elikko. ja mustanpunaisena roiskui veri haavasta korkealle ilmaan ja ilmasta kaarena maahan. Hän kuuli verrattoman melskeen. Pyssyt leimahtelivat. ammentaen vettä alas kohisevaan korpeen. mikä potkien vielä. ei näkynyt enää pystyssä yhtään ainoaa sarvea. jotka luoti vielä oli säästänyt. ampuen. mutta näki ainoastaan kamoittavan himmeyden ja himmeydessä tummia haamuja seisovan ympärillään. Maassa makasivat Viertolan kartanon kolmekymmentä ja kolme härkää. raukeni pian. Kielet ulkona. Ja kiire. he raivoten rynkäsivät kaikki yhteen rykelmään. Mutta niinkuin komea linna. seisoivat kalveina peikkoina veljekset. jossa ukkonen pilvien vuorilla ajeli. mutta ankarammin vielä tuolla korkeudessa jyrisi ja välähteli. Synkeä aatos astui hänen mieleensä ja hän lausui itsekseen: »näin mennään syvyyden pätsiin. luodin lävistämänä loiskaisi mörähtäen äkisti ylös ja kaatui. puhaltaen voimallisen henkensä rinnastaan ulos. pyssyjen pauke ja pitkäsen jylisevä ääni. ja niin hän henkensä heitti. Mutta kivellä.tuolla. Hämärässä kaikui härkien kiljuna ja poru. koska. ummisti silmänsä ja nukkui jälleen sikeään uneen. paiskelivat he risuja. vaan ojensi jalkansa kankeina sauvoina. Jyritteli ukkonen pilvissä. Kauhistava oli hetki. Mutta hän. kirmaisten verisenä tuonne. mikä auttaa enään?» Niin hän lausui. paukahtelivat. tänne muiden joukossa. kunnes viimein hän nurin-niskoin kellahti alas tanterelle ja siinä vielä hetken myristen viskeli sorkkiansa ilmassa. jonka aivo oli puhkaistu. eikä juuri sydän lävistynyt. Mutta tehty oli murha-työ. ja levottomassa veressään tuntui hänestä vielä kuin olisi kaikki vaipunut alaspäin kiivaalla vauhdilla. mennään. verikuumaksi tuntui ilma. ja kuusien latvoissa kohisi myrsky. kierrottuina savuun. matkien ukkosen kieltä. kuuli vierestänsä. mikä jo kuolleena vallan. ja sieltä ja . Sen ympärillä lainehti veri ja sadoittain keikahteli siinä sorkkia ilmassa. turpeita ja multaa korkealle selkiensä ylitse. hän riehui kauan. tuntien löyhkän toverinsa höyryävästä verestä. jotka nyt rupesivat raskaasti satamaan. avasi silmänsä. niin vaatehti itsensä Hiidenkivi savuiseen kauhtanaan.

Eero. minä isken tulta. maistuupa pojille nyt härjänpaisti! Tuokaat. Emmehän muutoin tässä hyöriskelisi enään juuri näin. TUOMAS. sukuun ja kansaan.täältä kuului kuolonkamppauksen korahtelevia hengenvetoja. Ja verta kanssa. Niin vallan. Ja verta. Ah. niin on saanut moskaa niskaansa tämä maa. veriseen paistiin. eikä ollut hänellä ystävää. Tuomas.--Mutta iskekäämme tulta ja tehkäämme valkea. Onpa tässä lihaa. sillä tuimasti satoi ukkospilvi ja huokaili partainen salo. siinähän rasvaisia pihkalastuja. ja kaikki on nyt unohdettu turpeen alla. Mutta koska sade oli lakannut. oikein aika viuloja tuon kailokyljen reidestä. että kuulumme sukuun. katsellen kamoittavasti ja tuolloin. Sen takaan. riensivät verhoon tuuhean kuusen juurelle. sanoi Krööni. tuossa tuo Simeoni kuivia karankoja. Kasvaispa tämän kiven ympäristö vaikka pippuria kymmenen vuotta perätysten. Tässä he seisoivat. maistuupa. Viilteleppäs valmiiksi. ei heimolaista. Mutta pian paistui liekissä seitsemän muhkeata lihankappaletta. veljet. syötyämme. Siis muistivat he myös Laurinkin. käyskelivät äänettöminä irvistellen uhriensa ympärillä. Mutta alas kiveltä astuivat veljekset koirinensa. ei suojaa mihin päänsä pisti. TIMO. Ja sitten. mutta parastahan päästyänsä. rupeemme miehissä juoneen. vaan olipa vielä tuo turhanpäiväinen kunniakin hänen papinkirjastansa pois. JUHANI. ja kohta on meillä riekas valkea. mielisinpä jo tuossa paikassa iskeä kiinni kuin kissa raakaan. jossa taidamme paistaa itsellemme tuoretta lihaa. Maan povessa jo lepää hänkin. JUHANI. Hieman vielä kärsimystä. ja paistimme maistuu yhä uhkeammin. Täällä kärsi äijä-rukka nälkää kuin juoksukoira. punapartainen ukko.--Kas niin. JUHANI. astuivat he verhosta ulos. katsellen edessään kuoleman runsasta niittoa. mutta Timo rientäköön aholle ja saattakoon tänne kirveeni ja tuohikontit. tällöin ravistaen päitänsa. joka on oppinut taistelemaan nälän kanssa.--Mutta kiittäkäämme. on totisesti. vaikk'eivät kuitenkaan tahtoneet häiritä . Tuonne hän kyykähti Kolistimen riiheen. jotka vaaran hetkenä hellitimme. ja monena solisevana purona juoksi verinen vesi Hiidenkiven ympäriltä kohden jokaista suuntaa. Ah-hah! mielisinpä. rupeemme »otta nakka pois». puita ja pihkalastuja.

heräymättä silloinkaan koska rankkasade häntä valeli. Silloin heräsi myös Lauri syvästä. Nauttivat myös Killi ja Kiiski nyt yltäkylläisen atrian. ja silloin otettiin esiin kuusi reikäleipää ja lihankimpaleet tulesta. mutta lähettivät Eeron viipymättä Viertolaan voudille asiasta tietoa antamaan. Nousivat he ylös ja rupesivat kantelemaan mustia. Mutta Timo oli lähtenyt matkaan. kun oli jo ehtinyt kappale yötä eteenpäin. kontit seljässä ja kirves kainalossa. koska aurinko sammui ja syyskuun päivä pimeni yöksi. suolaan kastettu härjänliha. jossa makasi kontio ja seitsemän härkää.hänen untansa kivellä. mutta lopulta kuitenkin hän käsitti mitä oli tapahtunut. käsittämättä mitä näki. Kohden kartanoa asteli Eero. mikä hallitsi jalkaa. tuntui äkisti veljesten jäsenissä puuduttava raukeus. istui valkean hauteesen ja iski kouransa lihaan ja leipään. kolmas oli par'aikaa muuttumassa. ja pienentyi miesten hampaissa kuiva leipä ja paistettu. Ja palasi hän retkeltänsä takaisin. Tuossa palava kantokasa valaisi tyynen. pimeän yön. astui kiveltä alas. ja leiriä vartioitsivat äkeä Killi ja Kiiski. toinen toisensa perässä. Ylös valahti mustanpunainen liekki. surmatun härkäjoukon keskellä. Mutta viimein. jossa hän aina vielä makasi. valaisten maata ja jylhää metsää. mehukkaita tervaskantoja tulelle. Kaksi heistä oli jo muuttunut lihoiksi. Voimallinen. mutta muut kävivät kaikin voimin ketistelemään kaadettuja hirviänsä. katsoi hetken. Ylhäällä kivellä makasi kuorsaten Lauri. Mutta koska he olivat itsensä ravinneet. ja he kallistuivat. pitkästä unestansa ja katsoi harristellen ympärillensä. Paljasti hän kuitenkin päänsä. alhaalla kiven juurella muut nuotion ympärillä. heräsivät he unestansa ja tunsivat jälleen jäsenissään entisen voiman. nopeasti nyökäyttäin tuota pörröistä . että punertavassa valossa näkisivät nylkeä suurta saalistansa. Silloin tunsi hän kiivaan hiukaistuksen vatsassansa. vastaanseisomaton uni heitä painoi. Tämän kaiken näki Laurin pohmeloinen silmä. niin koirat kuin miehet. kaikkialla näkyi veressään pyllyileviä nautoja. silmät ummessa. Ja siinäpä nyt veljeksistä mikä nylki. Niin he lepäsivät uhriensa. liitti kätensä ristiin ja. paastottuaan isäntiensä kanssa kolme yötä ja päivää. alas tanterelle. löysi kirveen veriseltä tanterelta. mikä riuhtoili kirveellä rikki naudan jykeviä luita. ja mikä heistä lihoja latoili kuusen juurelle valtaiseen pinoon. kielet hampaista ulkona ja mahat kohistuneina korkealle. näki lähellä nuotiota sammaleisella mättäällä leivän ja leivällä kappaleen paistettua lihaa. Hän katsahti alas. löysi myös aholta kontit.

silmät äkeinä äkeän otsan alla. Siinä hän istui. Siitä läksi hän hurjasti käymään kohden Hiidenkiveä. mieltä hurmailevaa aavetta. ja lähestyi viimein paikka. astui hikoillen kovin tuo isovatsainen. herra! JUHANI. ja muut. Valossa näkivät he seitsemän urosta. Minä teidät opetan. josta heitä vastaan punertava valo haamoitti. sillä teurastettavana oli heillä suuri kontio ja neljäkymmentä härkää. hänestä muutaman askeleen päässä. Sananpa saattoi Eero Viertolan voudille.tukkaansa. nauttien naudoista noita hyljättäviä taikapaloja. kourassa peloittava tervapamppu. kuivatellen vaatteitansa tervasliekkien hohteessa. ja mikä levitteli vuotia kuivaamaan kuusien taipuville oksille. ja lähinnä herraansa asteli kartanon harteva vouti. te Jukolan metsäsissit ja rosvot! Selkään heitä. Siellä koiratkin keikahtelivat. Niin on tapahtunut seitsemän miehen hengen päästimeksi. VIERTOLA. että vierasta väkeä lähestyi. ja nousi tuosta huuto ja tulinen hälinä. AAPO. Hyvää iltaa. vouti kiireesti herrallensa. Siinä. Astuipa esiin vihainen Viertolan patruuna. verisissä kourissa veriset veitset. hän äänetönnä istui ja atrioitsi. joita teurastajat viskelivät ympärillensä. askartelivat ja hyöriskelivät vikkelästi. pulleasilmäinen herra. kymmenen rotevaa miestä seurassaan. kymmenen miehen voimalla. Pian huomasivat Killi ja Kiiski. ja peitotkaat että makaavat veressään maassa kuin uhkeat härkäni tuossa. Mikä nylki. mikä riuhtoili rikki nyljetyn juhdan jykeviä luita. mutta kovistaen riensivät veljekset hillitsemään heitä. Samosivat he ankarasti eteenpäin. Jumala auttakoon meitä! tässä oli hirvittävä leikki. mikä hallitsi jalkaa. ja veristä työtä harjoittelivat aaveet. ja Eero läksi vilkaisemaan takaisin tavallista vikkelämmin. ja he karkasivat kohden äkeällä haukunnalla. miehet! . siunasi hän ruokaa ja alkoi maistavan ehtoollisen. VIERTOLA. Mutta kiljuen ja kipenöiten vihasta kokoonkutsui Viertolan herra kaikki saapuvilla olevat miehet. Päin tuuleen. kuin seitsemän öillistä. Onko jo helvetti irti! Surmattu neljäkymmentä härkää! Kauhistus ja kuolema! AAPO. miehet.

Keskustelkaamme järkevästi kovan onnen kohtausta. Mitä oli teidän tekemistä minun ha'assani.AAPO. sinä lurjus! JUHANI. Tuo kappale raja-aidasta. miehinesi. Aita. Seis. te kirotut. joista on miehelle hengen surma? VIERTOLA. jonka juhta työnnäisi vaan kortena tieltänsä pois! VIERTOLA. herraseni. Puolellanne! Onko teillä valta. Hiljaa. Aita kuin harjaksen terä. peikot ja perkeleet maailmasta pois? Katsokaas tuota paikkaa. Eikö ole tämä yhteinen hyöty: penssata pedot. Sitten lasketaan vaa'alle tämä. JUHANI. Raatelevan kontion tapoimme. et tuumaakaan parempana poikana. herra! TUOMAS. minun ha'assani. VIERTOLA. ja niinpä teimme isänmaallemme suuren. Yhteinen laki! ja tässä kohdassa on se vahvasti Jukolaisten puolella. Hiljaa. JUHANI. teurastaa juhtiani omalla maallani? JUHANI. jonka härjät surkeaksi piinaksemme murtivat alas. Sillä ämmän kohdusta olet sinä astunut ulos juuri niinkuin minäkin ja yhtä paljaana. Onko teillä valta päästää valloillensa härkiä. yhteisen hyödyn. Ja sinun aatelisuutes? sen päälle tehköön pienen konstin meidän vanha. vaarallista petoa. on vaikka mätänis. AAPO. nilkosilmäinen kukko. Omalla maallani he kävivät ja aidatussa ha'assa. te junkkarit? Mitä? JUHANI. Laki on vahvasti puolellamme. kuuluu koreasti Viertolan osaksi. Kaikilla on meillä yhteinen laki. joka pian nykistää niin teidät kuin teidän härkännekin. että sen elikko yhdessä roisauksessa runtoo maahan? VOUTI. . jonka edessä me seisomme verta-verroin. hiljaa! JUHANI. Mutta nyt tahdon kysyä: miksi panee rikas kartano niin rässyn aidan. Ahdistimme karhua. yhtä paljaana. seis! ja muista mikä rauhaas tulee.

Suokoon Herra teidän ottamaan ajoissa sanastamme vaari. Tässä seisomme. varjele tuota Viertolan isomahaista herraa ja hänen röykkeitä miehiänsä! Armahda heitä. Oi Herra. ja älä siinä lörpöttele! VIERTOLA. TUOMAS. mutta kerran. ottakaat sanastamme vaari! EERO. Oi Herra. voudit ja rengit. lurjukset! Selkään heitä! Karatkaat päin! AAPO. Ottakaat. Ja varoitus härjistä tuossa. veriset puukot verisissä kourissamme. Hyvä. Oikein sanottu. vimman villitty poika! Ah! hänen aatoksensa kääntyy äkisti ympäri. veriset aina kyynäspäihin asti. sillä me taidamme vieläkin tehdä makkaroita! Anna heille viisautta.VOUTI. hengittäneet murhan veristä höyryä. ja teemme kiljuvaksi helvetiksi tämän öisen korven. ja tässä seisomme. ja muistakaat kuinka on meitä kiusattu tässä kiusan kivellä ja että jokainen meistä on pian vimman villitty poika. Siivosti. me muutoin käymme heidän papeiksensa ja vihimme heidät näillä verisillä puukoilla yhdeksi lihaksi ja vereksi noiden onnettomien härkien kanssa tuossa. JUHANI. Tässä seisomme. JUHANI. me muutoin teemme tämän yön kauhistuksen helvetiksi. hyvä! Nyt ylvästelkäät. lausuu laki toista ja koreasti silloin lannistuu ylpeytenne pyrstö. astukaat esiin jos miellyttää. astukaat esiin jos miellyttää. JUHANI. ja maa ja taivas naukuu. hän puree sydämensä kivikovaksi ja silloin yksi leimaus. VIERTOLA. Miellyttääpä heitä vielä tehdä meistä pilkkaa. luulen minä. Mutta nyt olemme syöneet veristä lihaa. ja onpa vielä kurja talonnekin mennyt aina tunkkaiseen perustaan . Ah! tässä on meitä kiusattu kolme yötä ja päivää elämän ja kuoleman rajalla. sinä ryökäle. Suus kiinni. Herra. suo tällä hetkellä heille silmänvoidetta ja sydämen voimaa hillitsemään itsiänsä kiusaamasta meitä kauemmin! Anna heille järkeä päähän ja ottakoot varoituksen onnettomista härjistä tuossa. Vimman villitty poika. Jumalan kaikkivaltias poika! TUOMAS. herrat.

Silloin päättivät he käyttää hyödyksensä noita muhkeita kasoja metsässä ja elää oikein jalosti lihapadan ääressä aika tuonnemmaksi. Mutta juhtien niin lihat kuin nahat ja suolet heittivät he metsään. Kaksi vuorokautta olivat he matkan päästä vartioinneet lihoja korvessa. Ne ei koske meihin. muutama päivä on mennyt sitten kuin veljesten vaikea retki päättyi. Niin tapahtui. milloin he haastelivat satuja ja tarinoita. riensimme vaan nylkemään ennen nahan sitkistymistä lihaan. mutta kenkään ei käynyt niitä korjaamaan. miehet. joka syntyi Taula-Matin kertomuksista Pohjolan mailta. Milloin he söivät. Aholla he istuvat nyt kiehuvan lihapadan ympärillä. Aamu oli kaunis. ja täysinä ponnistelivat veljesten vatsat. sen taivas sinisenä.--Ja niin loppui retki. ja milloin taasen he makeasti makasivat. YHDEKSÄS LUKU On eräs syyskuun aamu. mutta kaikki vielä tempaan teiltä takaisin aina viimeiseen sorkkaan asti. ja palasivat veljekset kotiansa. iloisia päiviä nyt. ja alusta määrättiin sorsan-pyynniksi Kourusuohon. Ja nytpä kiehui molskien ja kuohuen hirveän suuri lihapata kantoisella aholla lähellä pirttiä. mutta veljekset rupesivat jälleen teurastukseen.asti. Kaikki hyvin! Kotia. niinkuin käsken. Korjatkaat lihanne ja ränttynne ennenkuin pahenevat. mieheni! Neljäkymmentä härkää heitän saaliiksenne nyt. Lähtekäämme! JUHANI. ja metsistä . mättäällä pää. uhaten kovin ja kiroillen. Ja seuraavana päivänä oli neljäkymmentä härkää nyljetty. ja näkyi siis tulevan tuosta verraton haaskio.--Siinä he viettivät suruttomia. ja orret peittyivät riippuvista vuodista. kiehui melkein lakkaamatta aamusta iltaan. kirkkaana kaarteli. He kantoivat otukset aittaansa. ja kuorsauksista jyrähteli kumiseva aho.--Pois. Poistui miehinensä Viertolan herra. ankaran suurta. VIERTOLA. kangessa kantain karhua mustanhallavaa. joka täyttyi lihasta. kuitenkin kahden veljen vartioittavaksi.

vaan yhdymmepä toisenmoiseen leikkiin. . JUHANI. veljet? EERO. Tässä on meillä sileä aho. Olkoon sanottu. joita visainen kurra kaahaa. hilloivat härjän saartuvallista. Iskekäämme käsi käteen ja veljesrinkiä tanssikaamme. loiskikaamme. Kaikkein kasvoilla näkyi hilpeys ja jykevä rauha. härjänliha on lujaa muonaa. Nyt velisarja kahteen osaan. Mutta luemmepa kalliiksikin vielä tämän kestin. JUHANI. tempaisemme juurineen pois. Ah! missä ovat nyt poikuuteni huikeat päivät? Veljet. ja mitä kantoja on esteeksi. lyökäämme tulista kurraa kerran vielä kuin löimme ennen Toukolan tomuavilla teillä.ympärillä kuului raikkaan koillisen kohina. ja suruttomasti sulakoon se vatsassamme. TUOMAS. ja tuolta otamme tarhallemme jatkoa nummen tasaisesta pinnasta. enemmin liikettä ja marssia. Emmehän tässä harakoitse kuin mätäkuun houkot. Laki on puolellamme. pojat. mikä ahon kuivalla kamaralla. Kiitos ja kunnia hänelle! AAPO. mutta meitä on seitsemän miestä. Kolme kummallakin puolella. EERO. veljet. Kiitos Viertolan herralle tästäkin atriasta. nauttien runsasta aamullistansa. rehoittaen mahoillansa. JUHANI. Varmaankin ei heitä Viertolainen asiaa juuri näin. voimakasta lihaa. Syökäämme lihaa. se olis suorin kauppa. sen huomaa kaiketi herrammekin ja heittää keräjänkäymisen hiiteen. mikä istui kannon päässä. ja takaanpa että vatsa vaipuu. Juuri niin! Kymmenen naulaa rangaistukseksi heille.--Mutta enemmin liikettä. Lihapatansa vaiheilla oljentelivat veljekset. JUHANI. sillä selkämme on vapaa. TIMO. JUHANI. Kymmenen naulaa. nielkööt ehtoolla juhdan lihaa kymmenen naulaa. ja sen puolen miehet. Siinä myös koiratkin. jotka käyvät taistelossa tappiolle.

ottaa sen mukaansa ja lähtee käymään taas. Mutta hetken kuljettuansa. kirves kainalossa. Tehtyänsä tämän. aattelee hän itseksensä: rakentaa mar' tulevana keväänä pesänsä tuohon läpeen punahäntäinen leppälintu tai pikkuinen. luihkaisee kerran huikealla äänellä. Ja muutaman tunnin päästä seisoivat he valmiina leikkiin. Alkoi kiekko lennellä heidän välillänsä. katselee sitä myhäillen hetken. peloittaakseen Häntyriä seuduilta pois. katkaisee siitä ryhtevän hatun ja istuu katselemaan löytöänsä. ja tiensä jatkaa eteenpäin. harkiten ja tutkistellen sekä tuulenpesää että . Nyt hän kohtaa myrskyn murtaman kuusen korkean kannon. Mitähän tuostakin tulis? hän aattelee. Ennen katselen kalupuita metsissä. Hän luihkaisee ja ympäri valahtaa kaiku. lyöpi läimäyttää tuimalla kirveellänsä kerran ja kaksi. ottaa sen mukaansa ja määrää siitä ankaran kousun. Mutta salojen helmoissa astelee Lauri.LAURI. Sen iskee hän irti. Sen raivasivat he juoksemaan halki ahon ja vielä matkan pitkin nummen kamaraa ahon itäisellä puolella. Lähtee hän jälleen vaeltamaan. ja rupeaa viimein kirveellänsä nakuttelemaan läpeä sen kylkeen. mutta pianpa näkee tarkka silmänsä pienen kallionkielun syrjässä kummallisesti vääristyneen katajan. huomaa hän riippuvaoksaisen koivun. Lyökäät leikkiänne. koska viileä koillinen liehtoilee. katsellen tarkasti ympärillensä. Pois luovun minä. Hän kaataa hongan. kirjava tikka. Aapo ja Eero. Niin haastellen he päättivät viimein atriansa ja läksivät rakentamaan kiekkotarhaa. ja katajan kaataa. Vitkoin hän käyskelee. minä käyn metsään. aika joulukakun vertainen. puitten haaruja. kuperiainen. Kuulee hän kylien karjankelloja. koska kanget iskelivät vasten visasta pyörää. ystävällisesti vastaten. sitä katselee hän hetken. kuin hurjapäisenä poika-nallina tässä juoksen ja hikoilen. ja tuuheitten koivujen tai mäntyjen latvoissa hattapäitä tuulenpesiä. Hän karsii sen. kirveskynä kainalossa. vääriä. ja ainapa seisahtuu kulkunsa hetkeksi koska silmänsä huomaa pahkoja. ja kauas kajahteli tienoo. kourissa vahvat koivuiset kanget. merkitsee visusti paikan. Simeoni ja Timo toisella puolella. joka huminalla juoksi edestakaisin. mutta toisella Tuomas. tuumiskellen. Niin hän astelee ja ehtii viimein kanervaisen kummun harjulle. jonka rangasta puskee ulos valtainen pahka. ja seisoivat he jaettuina kahteen joukkoon: Juhani. näkee erään hongan latvassa suuren tuulenpesän keikkuvan. Niin hän aattelee. Siinä istui hän kauan.

Hän nukkui. oli . koska tapahtui että Unonen viipyi? Hän silloin aatteli itsensä joko pieneksi myyräksi. tässä tahdon asua ijankaikkisesti». veljekset uhkeasti läimäyttelivät. kaikuvalla aholla. syvällä maa-emon kohdussa. ja silloin uni melkein aina pian painoi hänen silmäkantensa uneen. ja valmis oli myyrä. Samoin nytkin. lepääväksi jynkässä. verisiä. vaan pyöriskeli levotonna lähteessänsä. niin hänestä tuntui. Ja hän näki allansa synkeän maailman käärittynä syksyillan ikävään hämärään. Siinä katsoi hän puiden latvoja. ja etäältä. joka möyriskelee rauhallisessa maanalaisessa kartanossaan ja nukkuu viimein hienolle hietavuoteellensa. Mutta mitä keinoa käytteli tavallisesti Lauri. supistui äkisti hienokarvaiseksi myyräksi. levitetty pitkään riviin. mutta mittaamattomassa. Viimein tahtoi hän siirtää aivostansa kaikki aatokset pois ja päätti nukkua. Koko hänen ruumiinsa. jota myöten hyppeli humiseva kiekko. tyvistä väärillä kangilla. mieltä polttavassa kaukaisuudessa. mutta uni jatkoi hänen mielensä kuvailusta. Niin aatteli hän. mutta kyynel ei tahtonut juosta. rähmästeleväksi. »Tässä on minun hyvä olla. purjehtivia hattaroita. Ja sitkeimmästä raudasta. tuoreita. Siellä hän möyrieli ja kaiveli. »Millä tavalla oli luonto heidät saattanut matkaan? Mikä oli vääristänyt katajan noin moneen kymmeneen mutkaan ja polveen?» Ja kallistui hän alas. vanhoista hevosenkengistä. nojaten päänsä vasten vanhaa. Koivuisilla. sammaleisessa konnussansa kuusten juurien alla. kaiveli itsensä lopulta ylöspäin pitkin hongan lahounutta sydäntä. vaan eipä mielinyt uni häntä lähestyä. kaikui hänen korviinsa mäikynä kiekkokankien iskuista. ruohoittunutta viholaispesää.pahkaa ja tuota monikoukullista katajaa. Kohden Impivaaraa hän katseli: ja yli ahon ja vielä kappaleen pitkin nummen pintaa oli levitetty härjänvuotia. mutta kämmenensä pullistuivat senkaltaisiksi hansikkaiksi. silmänsä kävivät kovin pieniksi. mietiskellen maan ja taivaan rakentoa. näki siellä iltaisten metsien keskellä tuon alakuloisen pirtin. Impivaaran aholta. koska hän aatteli itseänsä myyrän poikaseksi. ja vielä näki hän armaitten veljeinsä heittelevän kiekkoa provastin kanssa sumuisella. tai kuvaili hän itsensä paksukarvaiseksi karhuksi. mutta uhkeammin vielä iski provasti hengen miekallansa. ehti latvan viimeiseen huippuun ja huomasi nyt istuvansa keskellä tuulenpesää hienossa. jonka päällä talven tuiskuavat myrskyt pauhaa. joka nummen kohdussa kaiveli honkien juurien alla. sammaleisessa karsinassa. aatteli hän. katsoa tirkistäen pienillä myyräsilmillään kammionsa pienestä akkunasta ulos. Hän näki Impivaaran jyrkän vuoren. Ja häntä miellytti katkerasti itkeä.

astelemaan kohden . kaatui räikkynällä. pahkamollon ja tuulenpesän. ja siirtyi kohta pilvipatsas. kumartelevan hongan latvasta. ihmislasta!» Kauan tuijotteli hän ympärillensä. huutaen tuhannen tulimmaista veljesten päälle. kalut olalla. Lopulta läksi hän. jonka latvassa Lauri tuulenpesässä lepäsi. kohisi ja ryskyi. josta mies. jossa Lauri kiikkui korkeassa kehdossansa. mutta peloittavalla vauhdilla: metsä kohisi kuin tuhannen koskea. röyheän kuin Turkin keisarin hattu. varsinkin kun hän havaitsi vieressään kapineet: väärän katajan. Hikipäin he mäikyttelivät. vaan oli se punakansinen aapiskirja. ja veljesten ympärillä he töytäsivät yhteen kaikki ja tempasivat heidät helmoihinsa. ja honka. läksi kiitämään kohden hongistoa. heiluttain ja kamautellen sitä vasten tuota tammista uskonkilpeänsä. Jumala. läheni hirmuisella vauhdilla kohden murheellista Impivaaraa. kirves kainalossa. Hän viittasi läikkyvällä miekallansa itään. Mutta viimein huomasi provasti ettei kiekko ollutkaan tavallinen kiekko. joka riippui hänen rintansa vasemmalla puolella. kirosi ja sadatteli. ja siitäpä pöllähtivät hänen myyränsilmänsä pystyyn. huusi korkealla äänellä »iijaa iijaa!» ja kaikista ilmoista läheni mustia pilviä myrskynkierroksissa. heräsi unestansa. Katseli tuota kauhistuen Lauri myyränhaamussa tuulenpesästä. edestakaisin lenteli kiekko heidän välillänsä. jota veljekset käyttelivät kiekkona leikissä. Pahasti hän parahti. Tuli tuhansittain tuulispäitä. Milloin näki hän pyörivästä kierroksesta miehen kouran pistävän ulos. ja milloin taasen liehahti ylös karhea tukka hänen katsantonsa ohi. ylpeästi heiluttain asettansa ilmassa. Ja pian kiiriskeli kuusi veljestä tuulen siivillä korkealla ilmassa ylisniskoin sekavassa rykelmässä. Tästä julmistui provasti. niin kerskaili provasti itse. pohjoiseen ja etelään päin. Mutta viimein asettuivat hänen aatoksensa entisille tiloillensa taas. loiskasi ylös mättäältänsä ja huusi melkein itkevällä äänellä: »auta. joita kankurin vilkas käsi viskelee. Kuitenkin lensi tuima tuulispää hänen ohitsensa. milloin leuvan niinkuin Juhanin jykevä leuka. länteen. ja äkisti kuului ja äkisti vaikeni taasen veljesten surkea rääkkynä ja rähinä. Mutta kämäytti äkisti pappi miekallaan vasten tammista uskon-kilpeänsä. Niin käärittyinä tomuun ja pilvien sumuun pyörivät he vinhasti ympäri kuin loinpuut pyörii. Ohitse hän lensi. säikähtäen kovin. ja kauas kuului kova meno ja paukkina. kohta muistamatta missä hän oli.tämä hengen miekka taottu.

Juuri niinkuin sanoin! Hyvin isketty. Sitä en juuri tahtoisi uskoa. hikoiltiin ja kirkkuiltiin täyttä kitaa. raikas koillinen hongistossa hymisi. Kas tuossa! Siinä heitto. koska kiekko loiskien ja parkuen kirmasi esiin. vaikeata kiekon. veikkoseni. joka soittaa teidät aina Ilvesjärvelle. TUOMAS.Impivaaraa jälleen. käyskeli hän eteenpäin. ja oli miehellä seljässä oivallinen kalupuu kakkulasauvaksi. JUHANI. kinttus. nakutteli punaharjainen. Aapo ja Eero. ilman sattumista hänen sauvaansa. Nyt annappas kurrasi tulla ja saapa hän seipäästäni otsikkoonsa. Ja tällä taakan lisäyksellä hän läksi taasen kulkemaan. ja hetken päästä seisoi hän nummella. poika. iske häntä. tällöin leukojansa vilahtavaan haukoitukseen. Lyö vastaan. hyvin! . JUHANI. iski kirveellänsä. vallan koreasti. huomasi vielä kivisen polun varrella pienen koivun. ja kamppausta katseli äänetön Lauri. Ja kirkkaana kaarteli heidän päällänsä syyskuun taivas. katselivat myös Killi ja Kiiski. kuivan kuusen kyljessä. katsellen äkeänä ja äänetönnä veljesten iloista leikkiä. ja välistä helähteli hänen kileä ja kaunis äänensä. Meni kuin pääskynen ohitseni suhinalla. aatteli hän. »Mitähän tuostakin tulis. keltasilmäinen tikka. taasen tullessaan takaisin. Mutta Herran leimaus! nyt katso. päättäen ei milloinkaan enään kuvata itseänsä luontokappaleeksi. jotka jo olivat karkoittaneet vastusmiehensä tarhan itäiseen päähän. Eero. Tuossa! TUOMAS.--hyvä kakkulakeppi». Niin siinä kamppailtiin. istuen aina lähellä Juhania. Mutta minä tiedän että Eeron kanki kajahtaa taasen. joka hänen silmäänsä miellytti. pyöriä ohi Eeron. Mutta kun raivattu tie oli loppunut. avaten tuolloin. ja voittajina taistelivat Tuomas. tulista kiekon heittoa. vaihettivat puolueet asemia kiistassaan. tietääkseen mistä hän on tullut. Niin tuossahan se makaa. ja korvessa. vaikka pinnistelivätkin vastaan voimiansa myöden. Vaikeata oli vastustaa Tuomaan heittoa. seljässä Metsolan taakka. ja veljekset Juhani. Simeoni ja Timo rupesivat pakenemaan kohden kotoa taas. Aapo! AAPO. Niin mietiskellen. Kovin siinä iskeiltiin ja juostiin. kun Jumala kerran oli luonut hänen järkeväksi ihmiseksi.

Aikapa siinä enään sanaakaan hiiskua. kadonneen lampaan jäljessä. Laula Mikon ja Kaisan retkistä pitäjällä. Ei kohtaa häntä yksikään sauva. Laula Rajamäen rykmentistä. mitä sanotte? EERO. Kunnia Eerolle.TUOMAS. sulkee veret. Kantelee hän. ja saakoot sauvamme vauhtia laulustani. Usein pelimiehenäkin Laattiata polkee. ukko viltti-hattu. Ilman sitä peevelin tiitiäistä siellä hännässänne olisittepa jo metsän pohjassa. Olkoonhan laulua ja riemua. Katsoo kaivot. ja älä siinä löpertele kuin lapsi. Ota vastaan kurra. kun juoksevat. Harjoitellen virkaa viisi. ei yksikään. kunnia korkea! JUHANI. vaan kestää meille vielä voitonvirreksikin ahon toisella rannalla tuolla. äijä-parat. laula. Rajamäell' korkealla Asuu pariskunta. Lystiä! Laula. Heleijaa! Meneepä ohitsensa taas. EERO. TUOMAS. Ammattia monta. iloleikkiä lyödessämme. TUOMAS. hännät lurpassa. TUOMAS. joka loiloitus ei anna tätä heittoa perään. Veljet. AAPO. Mikko. Vallan kiltti noita. Eero. Kuoharina kulkee. Ei enemmin kuin lentävää tähteä taivaalla. mies. EERO. kauppailee hän Pikipalleroita. .

Kaisa. Pientä kaikellaista. Kuohimahan. Keskell' ämmäparvee. Kauppailemaan pikii. Siinä ompi rykmänttimme Lähtemässä reissuun. Karsitaan nyt kulkemahan Ylös. Pikisäkki. Nalliaista kaksi. Sauvall' perään lykkää. alas mäkii. Mikko. akka nuuskanaama Imeskelee sarvee. Matti-nimen kantaa. Heikka. Sitten tulee kaksoispari. Valmihina vankkurit jo Tunkiolla seisoo. Seuraa heitä poikaa viisi Kaikiss' matkan vaaroiss'. kuppaamahan. Maailma nimen »Mörökölli» Veitikalle antaa. harjastukka. purren mälliänsä. Toinen poika. ratsastellen. sarvipussi. vanhin. . Keppihepo haaroiss'. Nuorimpansa kutsuu Mikko »Pikkutallukaksi». Kuormana on rattahilla Kolme nalliaista. Askarrellen saunanlöylyss'. Aisoiss' Kaisa nuuskanaama Itse olla tykkää.

Laattialla lentoo juoksee Heikka orhins kanssa. . Onpa Mikkoon monen Hallin Syytä katsoo karsaast'. Tullaan viimein suureen kylään: Portit räikkyy. haukkuu. Nytpä aika potkauksen Antaa orhi hurja: Pirstaleiksi Köllin rattaat. Siitä talon koirat reuhuu. Möräämähän kurja.Poika-nallit vankkureissa Kirkkuu kitaa täyttä. Kaisa heille huutaa. Mörökölli viimeisenä Pullorattait' raahaa. Lapset parkuin piiloon juoksee. Uhattu on Mikon veitsell' Lasta piimäpartaist'. Tuima Kaisa tunkiolta Ruoskan hirveen tuopi. paukkuu. Rykmäntti kun Rajamäen Astuu sisään pauhull'. kiroo. Edelläpä konillansa Heikka-poika kaahaa. Koirat kiljuu. Jolla Heikka-peijakasta Ankarasti suomii. Mörökölli jyrittelee Pullorattaillansa. Mikko nyrkkins' näyttää. Siitä lasten kauhu.

lyöden jalkaans': »Peikot.. sinä peijakkaan pokko. »Tuuli se puhaltaa ja puunlatvat taipuu.Mutta tuolla kaksoispari Kiskoo tukkanuottaa. Aapo. Kultani ääni se kaukana kaikuu». Siinä hän seisoo kuin entinen Paijulan Heikki. Mustalaiset!» Voittaisipa kirku tämä Kurjet Pohjan soilla. TIMO. Mitä kuuluu metsästä. ettet teloittanut kiekkoani visaista ja vahvaa. muutoin ovat käpäläsi vaarassa. mitä kuhnailet siellä. Tuonnehan se kanervistoon polulta pöllähti ja pysähtyi mielestäni lähelle tuota pientä närettä. . Heitä taasen vuorostansa Kaisan hulja suoppaa. Lauri? JUHANI. Tirkistelee ja haeskelee siellä kuin kissa poikaansa.--Päivää. Mitä tuumiskelee Aapo siellä? Katso.» Siirryppäs hieman tieltä pois. poika.. Rääkkyy nalliaiset. tee joutua. röykkiö kenkärajoja seljässä. mun Kiiski-koiraseni. TUOMAS. Lauri! No miksi seisot tuossa noin äkeänä ja äänetönnä? EERO. JUHANI. Tee joutua. Voittais juoppo-vaihettajat Hevosmarkkinoilla.--Mutta Aapo. Aapo-veljeni.. Kölli mörää. Heikka voihkaa. »Tuuli se puhaltaa ja puunlatvat taipuu. JUHANI. Kaisa huutaa. se Myllymäen Hessu. Kysy häneltä..--Kuuletko sinä? Pois tieltä.

Kiiski-parka. muutoin annan sulle sarven otsaan. Hemmon sauna ryöhää. jaa. . Sata sarvee seljäss'. Simeoni.Jaa. Voi. Pois alta.--Mutta soikoon saakeli. kuinka Hemmon sauna savuaa? EERO. Kohta ämmii sauna täysi Joka ilmast' neljäst'. AAPO. tässä ei auta armot. ellei tässä kiekkoa löydetä! Etsimään sitä joka mies! EERO. Ohipa se humisee! EERO. Kyllä sen tiedät. Tässä on kalu. läimäytä nurin että tanner soi! Oh sinä nahjus itseäskin! No. katso että kankesi paukahtaa!-peeveli sinun nahkaas! Tarvitsisitpa viisi paria vitsoja. Juuri niin! täällä on myös vastassa miehen kanki. Iske vastaan. Ja lähetä se heille oikein miehen kourasta. Hehehee! Siinä saat istua rauhassa ja katsella kurran juoksua. Eero. TUOMAS. sä Juho-veikkoseni! miksi piekset tyhjää tuulta noin? JUHANI. Maailmat kumoon juttelevat. Mutta sana kulkemahan Eipä ollut myöhä: Tullut ompi Kuppa-Kaisa. verkkasen vekama! TUOMAS. TUOMAS. AAPO. Saatappas se tänne peukaloni ja etusormeni pihtiin. Siinä mahdat istua ja haukoitella niinkuin parhaiten maistaa. Muistathan. Mutta saatetaanpas Rajamäen-rykmentti kylästä ulos. JUHANI. Timo poikani. Mars vaan! Eihän siinä muuta. Jörri sinä.

Juttuu hampaat irviss'. Mikko. Miksi kyltät rähisevät? Miksi naskit kirkuu? Katsos: läätin oven alla Mikon veitsi vilkkuu. purren mälliänsä. Pikku-porsaat veisaa. kaltit saarnailevat. Hyvin Mikko kaikki teki. Mörää Mörökölli. Mikko koirii kivittelee. Mikko. Mutta tuolla tarhan puoless'. Nallit vinkuu. Sitten akka niinkuin ukko Harjaisia naukkii. Kreeta-muori Kaisan kynsiss'. Lähtömarssin soittaa. Mikä pauhu? Heisaa! Kyltät. Santa tiellä pöllyy. Tuollapa jo retkeilevät Uuden pellon alla. . Aisoiss' Kaisa nuuskanaama Itse olla tykkää. Koirat heitä saattelevat Kiivaall' haukkinalla. Sauvall' perään-lykkää.Kaisan huulet massahtelee. Napsuttelee kirves. Kaisa hyvin kaikki. Sitten taasen kulkemahan Kohden kylää toista. aina lysti-poika. Kaisa kiroo.

Kotihin jo koirat käyvät Joukkoo saattamasta. Kurjain itkuhyrsky. Kerran viel' tok' rähinätä Korppimäelt' kaikuu. puhkaten. Siitä tultuaan pirttipihalle. vaikka hän ahkeraankin pureksi ja jäyräsi. puoleksi purtu. varsinkin kuullessaan Eeron väkivaltaista naurun tirskumista. vihaisena. kuin voitetut. Siihen loppui Eeron laulu. asettivat he padan tulelle lihaa täynnä ja keittivät sitä. Ukon-ilma pakeneva Taivaan reunall' raikkuu. Rupesivat he yhteisesti atrioitsemaan. vaikka usein hyökkäsikin heidän vatsansa vastaan ja silmänsä veriponnistuivat. ja silloin he. Aapo ja Eero. Koska ompi ohimennyt Rajamäen myrsky.Mutta viimein loppu tulee Hirveest' pauhinasta. ja aurinko vaipui länteen sammaleisten mäntyin kohtuun. Ilman armoa täytyi heidän tehdä tehtävänsä. Aika ompi kastamahan Lauluniekan kaulaa. olalla valtainen taakka. ja kasvonsa pullistuivat ja punehtuivat hirmuisesti. niin voittajat. Simeonin ja Timon oli nieltävä härjänlihaa peloittava mitta. Lopulta nielaisi hän viimeisen kerran. Täyttivät viimein määränsä Simeoni ja Timo. astuivat viipymättä pirttiin ja kaatuivat nukkumaan kaislaisille vuoteillensa. niinkuin leikin alkaessa yhteisesti määrättiin. katsahdellen kankeasti korpeen alas. Jalosti he purivat ja nieleskelivät. Mutta hetken vielä viipyi tuikeassa atriassaan Juhani. mutta Juhanin. Niinpä hirmurykmäntistä Laskettelin laulaa. mutta viimeisenä käyskeli Lauri. Loppunut on lasten tuska. istui hän kannolla ja söi. Äänetönnä. Ja silloinpa hän viipymättä. Tuomas. mutta alaspa lotkahti kuitenkin kurkusta pala. puhkaten ja surkeasti irvistäen. loppui myös teiskaus voimihin koseva. . Hikisinä astelivat veljekset nyt kotia. kymmenen naulaa. kun Tuomas heidän edessään uhaten seisoi.

Mäkelä. käskien heitä keräjiin härkien surmaamisesta. Ainapa muistan vielä kuinka huudettiin: »Juhani Juhanin poika Jukola ja hänen nuorempi veljensä Timoteeus!» JUHANI. Emme olekkaan juuri kakaroita keräjä-asioissa. ja seurasivat häntä myös muut veljet yölliseen lepoon. joka on sekä ihmisen että härjän vihamies. aina kuinka asiat vaatii. tultuansa Viertolan herran maalle. parhaina pokkoina siinä ankarassa prosessissa. ei käyskelekkään yhtä koreasti. MÄKELÄ. olihan siinä kilpana seitsemän henkeä. kalliisti ostettuja sielu-parkoja. seisoi pirtissä lautamies Mäkelä vierasmiehen kanssa. punttia ja pykälää. ja kaikki olemme. Koska he viimein aamulla heräsivät sikeästä unestansa. Katsokaas tuota paikkaa. Nyt en niitä mieli juuri ilmoittaa. vaan pistää koreasti poskeensa niin herran kuin minun itsenikin ja Mäkelänkin. juuri niinkuin sanon. Timo vaikene. Jumala paratkoon. Astuimmehan esiin. ei äyriä. jonka Koivulan Kaisa nosti lapsen elatuksesta. ja niilläpä kerran koreasti kylläkin tukkeen Viertolaisen kidan. vähitellen seljiten unen häiriöstä. nousivat tuosta vihdoin.surkeasti irvistäen ja pidellen vatsastansa. Ai. Ja mitä on tuhannen nautaa yhden ainoan miehen verosta? MÄKELÄ. aidatulla maalla. TIMO. astui vääntäin pirttiin ja kaatui nukkumaan kaislaiselle vuoteellensa. . Mutta karhu. Härjät käyskelivät koreasti Viertolan omalla. mutta tuomarin edessä hellitetään täältä yhtä ja toista. Ette siis yrittelekkään maksamaan hyvällä Viertolaisen vahinkoa? JUHANI. täällä hampaan kolossa. Äänetönnä tuijoitellen kuultelivat veljekset lautamiehen käskyä. Mäkelä! täällä on tallessa monta koukkua. pukivat päällensä. Ei äyriä.--Niin. Kyhneili tukkaansa äkeä Juhani ja lausui morisevalla äänellä. asia on sitä laatua. ai. Tämä on ankara asia. ei yhtään kruunun äyriä! Me seisomme oikeuden kannalla. kaiken esivallan vihamies. Tuli hän Viertolan herran lähettämänä. JUHANI. JUHANI. toivon minä. vaikene paikalla kuin myyränpoikanen. asiat ja asian haarat. ja viimein on meillä voitto vaikka mätänis.

Minä olen tehnyt työni ja sanonut mitä asiasta uskon. Siinä on sen kysymyksen ratkaisu. menettäen isäinmaaltamme ja esivallaltamme niin voimallista. MÄKELÄ. mutta mainetten huutoihin ei ole paljon luottamista. Siinä kohdassa hotisee maailma hirveästi. että syödään täällä lihaa kuin kekrinä vaan. mutta syömme noin vaan koreasti. Koskitte siis kuitenkin lihoihin. härjänlihaa. Ei leikin. Mutta mehän pelastimme isänmaamme sellaisesta surkeudesta. Menkööt ennen tanteret ja talot aina nurkkakiviin asti. JUHANI. mehukasta särvintä kuin härjänlihaa. Mitähän provastimme meistä aattelee tähän aikaan? MÄKELÄ. MÄKELÄ. Sanokaat uskonne vielä toisestakin asiasta. ei ollut teidän mitään tekemistä. niin paljon kuin kristillisen ihmisen nälkäiseen maaruun mahtuu. No. totta sanoen. MÄKELÄ. JUHANI. Mutta olenpa kuullut. niin siihenpä vastaisimme näin: Me emme tahtoneet tehdä niin suurta syntiä. että provasti on teidän tähtenne kiivaassa keskustelussa piispan kanssa ja että piispan toimesta tulee kohta pitäjäämme viisikymmentä kasakkaa. Hyvästi! JUHANI. joiden kanssa. Eikä olekkaan meillä juuri tapana mässätä. Härjänlihaa. vahingon palkintoon. mutta mitä koskee varsinaiseen seikkaan. Mitä lihaa mässätään täällä niin runsaasti? JUHANI. sen nimittäin. ei leikin.MÄKELÄ. rutot ja rupitaudit ympäri koko Suomen. miksi emme selkämme vissimmän vapauden tähden kuopanneet lihoja maan syvyyteen. Viertolan härkien muhkeata lihaa. niin oikeinpa teitte. korjatessanne mitä Viertola ylpeästi hylkäsi. niinkuin lause on omista suistanne kuulunut. varsinkin muistellessa kuinka moni poika on tänäkin vuonna saanut purra männyn kylkeä kuin pukki. Lihat olisivat muutoin mädäntyneet ja levittäneet syhelmät.--joka oliskin oikean tomppelin kysymys--mutta jos niin kysyisitte. Ja jos taasen kysyisitte. . Mutta yhden asian taidan teille kuitenkin varmaan vakuuttaa. ja syymät. niin pelkäänpä että se teiltä viimein kiskotaan ulos.

hosurit muassa. JUHANI. pojat! Neljäkymmentä härkää ja komppania kasakoita! Ota minua kohtuus. MÄKELÄ. Anna heidän tulla. Kas niin. järvi! AAPO. JUHANI. Niin. päästäksemme häpeästä. Karasoo! Kasakkojen piikkejä on Suomen poika ennenkin taitellut. JUHANI. MÄKELÄ. pöllyävä komppania keihästettyjä kasakoita.JUHANI. viisikymmentä hevosta ja miestä. mene Herran huomaan ja nimeen. ja älä riehu.. JUHANI. Mitä hulluuksia! Sotavoimia pitäjäämme seitsemän miehen tähden? Hulluuksia. pahoin. Karasoo! MÄKELÄ. hosurit muassa». Neljäkymmentä härkää ja pataljoona kasakoita. . Viisikymmentä miestä tulee. Jumalan haltuun. Ilvesjärvi! AAPO. Olisko tämä enään laitaa? »Komppania kasakoita. Karilan Taavetti. TUOMAS. peevelin pahoin. JUHANI. Malta mieles. mulkosilmäiset hosurit! Ota minua kirkkaasen kohtuus. Sinäkö niin sanot? Junkkari! Ja minä kun antaisin viisi plootua päästäksemme heistä. hulluuksia! Mutta niinhän on piispamme toimittanut. Sinä kuulit mitä hän sanoi. mies. Oliskohan tuossa aihetta? JUHANI. mitä mä tuommoista joutojuttua uskoisin. Ikävä asia ainakin. Hyvin kaikki! MÄKELÄ. Mutta eihän tuo kuitenkaan ole niin hirmuista kuin huudetaan. Mäkelä! ja sinä. ei enemmin. Niin. Epäilenpä kovin.. Pahoin. Mutta hyvästi nyt! JUHANI.

EERO. ja hetken päästä astuivat muutkin pirtistä ulos. Ja kuitenkin aina kunnian ukko. pojat. Minua ei miellytä tämä härkien lihavuus. Simeonia ja Timoa ei miellyttänyt tänäpänä härkä. Kunnian ukko. Ruvettiinpa atrialle. Mutta nyt hän suo ja tekee paljasta hyvää. JUHANI. Mutta Mäkelä on suuri junkkari. että kaikki oli puhdasta valetta. vaan ei kohden kunniallisia miehiä. JUHANI. Kasakoita tänne? Mitä vielä? Hähhäh! AAPO. Mutta olipa siinä sutkausta suurustan alle.LAURI. tällöin oikein riivatusti. Eihän ilman. koska heitän . Tunnenpa väristyksen syntisessä ruumiissani. peljästyin perin hukille tuon suurikelmin jaarituksista. etten hieman kömmähtänyt minäkin. AAPO. TUOMAS. Syö itse! TIMO. Ah sinä! kuinka sovititkin sanas ja lausees tässä historiassa. rehellisyys itse. Kasakoita pantakoon liikkeille Karjan ryöväriä ja Nurmijärven rosvoja varten. ja tee valkea tuonne keitinkiven juurelle. Hän valehteli. mutta voipa hän sukkeloita. teki leimuavan tulen. SIMEONI. Ah! olis siinä rinnassa kylmä sydän ja pahansuopa mieli. hienolla tavalla. asettivat itsensä keitinkiven ympärille. koska hän vaan tahtoo. ja keitettiin taasen murkinaksi padallinen tuoretta lihaa. Hän valehteli. syö härjänlihaa. Suuri junkkari koko Mäkelä. vaikka sommaileekin tuolloin. Minähän. AAPO. mutta nytpä huomaan. Lauri. Meneppäs jo. joiden papinkirjassa ei löydy vielä yhtään ainoata häpeän pilkkua. Sen näin hänen silmistänsä. ja hienolla. Läksi Lauri ulos aholle. vaikka koettikin ukko ottaa päällensä vallan totisen muodon. Juhani. sen vannon minä. Syökäät lihaa. ettet tiedä asioistakaan ennenkuin pyristelet hänen verkossansa. ei sitä vastenkaan. sillä vatsa sanoo että atrian aika lähestyy. mutta Juhania. niin voittaispa hän itse perkeleenkin pimeyden juonissa. poika-parka.

koska ei enää liha maista. joista saamme rahaa. kiiltävänmustia lohkareita. On kyllä. No.silmäni tuonne pataan. Oikein! Sen tempun näytän teille kohta. Sen konstin tunnen yhtä hyvin kuin Rajamäen Mikkokin. Oletko keksinyt keinon? JUHANI. koska poika-rässyä kovan onnen päivä uhkaa. silloinpa vähän pihauttelin. TIMO. näytän. lihan nojallahan on meidän täällä elettävä. ei se tyhmä pääkään ole juuri tyhmin tyhmä. Mitä suremme? Aika antaa uusia neuvoja. Mimmoinen kipenä? JUHANI. TIMO. Sinä heikko-uskoinen sielu-parka. niin aattelenpa aina: eihän tuosta kuolemata vihaisempaa tule. Söisinkö enää koskaan tuoretta lihaa? Pois se! JUHANI. Mutta mitä autuutta antaa meille tervaskanto? JUHANI. tervaskantoja kuin mustia tonttuja tuhansittain ympärillämme. noh! Ei se tyhmä pääkään. No. Kannoista keitämme kihisevää tervaa. Mimmoinen kipenä? JUHANI. No. peijakas vie! Sillä tähän pääkalloon syttyy pieni aatoksen kipenä. Ja lihan. JUHANI. Mitä auttaa itku? Usko minua. Mutta kiitos Eerolle. Kymmenen naulaa! Suttahan se muistuttaa. Onhan tässä. Muutoin. Ehkä ovat täällä kaikki kotona. joka eilen hänestä loilotteli ja saattoi nyt mieleeni tämän . TIMO. koska muori peitettiin maan mullan rakoseen. Niellä kymmenen naulaa härjästä makoonsa. noh! Aatokseni kipenä syttyy. Mutta nyt olen saanut tarpeikseni. Herran nimessä. No. niin en ole tuhrinut silmiäni sitten kuin emo-eukkoni haudalla. ja suljettu on elämäni tie. TIMO. Ah! ei paljon puutu etten itke. noh! TIMO. Mutta nyt on mielestäni tuo pata kuin mustia sammakoita täynnä. tervasta pikiä. noh! TIMO.

Mene sinä hiiteen kuohariveitsinesi! Minä poltan tervaa. ja sinun pitää vielä näkemän kuinka pikikäärämistä rahasummia kiepataan. joka jo väheneekin peloittavalla tavalla. kylvämme ja leikkaamme viimein ja jyvät viemme härkien hintana Viertolaan. kuinka syntyy aatoksesta aatos ja sanasta sana. Mutta siihen pitäis sitten myöskin yhdistää tuo Mikon toinen virka. niin johtui mieleeni Jukolan äärettömät salot. Ottakaamme Mikosta vaari. eikä ole se juuri ilman järkevyyttä. sillä keinoa muuta ei löydy meillä rahansaantiin. Mutta siksi kuin vilja lainehtii huhdassamme. Ottakaamme niin. Minä kyllä tiedän. mutta siinä tarvitaan vielä monta muutakin viisautta. JUHANI. koska lihasta kerran. Muistakaamme se kanssa. jos heistä kunnon tavalla pohdin otat. jos käymme viimein asiassa alle! JUHANI. Kasken poltamme. Mutta kaikki nyt palkitsee piki ja terva. niinkuin luulen. Ja se virka pidetään vähän niinkuin häpeällisenä. Ja onnettomat olemme. Mikosta vaari. Ja siinä on leipää heille. niin tekee sen toinen. Tehkäämme sovinto ja heittäkäämme keräjänkäynti. männistöt ja kuusi-metsät. että kissa pistetään nahkahihaan ja koira nelikkotynnöriin. joita liha ja veri peloittaa. TIMO. tekee kolmas kaikitenkin. mutta mitäs tehdään? Oikeuttansa kukin täällä etsii. jätämme kuitenkin aittaamme osan omiksi tarpeiksemme. Aapo. Taasen mitä Viertolaiseen koskee. Voihan seitsemän miestä kaataa kaskea kymmenet tynnörin-alat muutamana päivänä. mitä aattelet tuumastani? AAPO. Koska haastelit tervaskannoista. sen tuuheat koivistot. niin ellei härkien hinnaksi riitä ensimmäinen huhta. Niin. . ei terva eikä metsän otus. Mutta katsos nyt. Otuskin metsissämme vähenee jo vähenemistään. ja keitän pikiä.tervaskanto-keinon. Eihän riitä siihen piki. niin. Kaikkein vähimmin voimme rikasten herrojen kanssa lakia käydä pikijähkäleitten perustalla. minä. JUHANI. AAPO. olen ottanut ikuiset jäähyväiset. Olenpa sitä aivossani aprikoinnut. mutta leipää ei helli siitä kylliksi. ja rahaksi käytettynä eipä riittäisi se leipään ja muuhun särpimeen. Poika! millä sovitamme Viertolan tulisen herran ja maksamme härkänsä? AAPO. jos uusi elämämme leiville löis.

Onpa se neuvo kotoisin miehen kallosta. ja päättivät. kourassa vesuri. ja ympäri tuoksusi viherjän havun ja tuoreitten lastujen raikas haju. Sitä neuvoa kelpaa harkita. ja huomenna päättyköön mitä päättyy. mutta. Miksi ei olisi hän suostunut kauppaan. Meni taasen päiviä kaksi. sillä häntä sanotaan kuitenkin vähän kelpomieheksi. Mutta pian muuttui liepeäksi peljätty herra ja mieltyi vartomaan vahinkonsa palkintoa mainiosta huhdasta. päivänkalteva ja tuuhea-mäntyinen mäki. Ja niinpä kasken kaataminen aljettiin: kirveet paukahtelivat. Jymiseviä mäkiä he samosivat. Siitä lepäsivät he makeasti taasen pirtissänsä. asteli viimeisenä Eero.puristelemme kaikin voimin metsän antimuoria. Niin kaatui ryhevätä metsää usea tynnörin-ala. Niin kuluessa kahden vuoden mutta koska huhdassamme seisoo valmiina teräinen laiho. tuli yö ja nousi taasen toinen päivä. kiehtoen tarkoilla luodeillansa Tapiolan karjaa tulevan talven . niin aumoja rakentelemme ja riihiä kolkkeilemme. Mutta koska ruumiinsa oli tarpeeksi levännyt. Mutta aina edellä riensi Eero. Meni päivä. ja luulenpa että hän viimeinkin lauhtuu ja päättää odottaa satoa huhdastamme. Kelpaa tosin. AAPO. samosivat korpia koleita. kuorsaten kolme yötä ja päivää. tuskin oli nähty sen vertaista ennen. veljekset seurata Aapon neuvoa. niin lähteköön meistä kiireesti yksi tai kaksi tuon Viertolan kanssa keskustelemaan. Mutta katso: jos päätämme astua moiseen juoneen. Kaksi heistä. saattaen kotiansa iloisen sanoman. kolme ja läksivät veljekset miehissä metsään. no niinhän silloin työskentelemme kuin oikeassa talossa. läksivät puhelemaan sovinnon kieltä Viertolan kiivaan herran kanssa. Juhani ja Aapo. ja teille kolmelle maistaa liha kylläkin vielä. ja rytinällä kaatui mänty männyn hartioille. läksivät he ulos ajoretkillensä kellastuneisin metsiin. vanha katkennut sirppi. Ja siinä nyt makasi päivänrinteisellä mäellä Impivaaran kaski. metsä kaikui. kiiltävät kirveet olalla. JUHANI. ankaran avara. vaan ei hatsaleen ämmän pääkkösestä. koska Jukolan jylhissä metsissä monenkaltaiset ja summattomat hyödyt olivat hänelle tarjona. leikellen poikki vesurillaan taipuvia sitkeitä vesoja. Ja työ oli tehty viiden syyskuun päivän kuluessa. Määrättiin huhdaksi avara. Sitä harkitkaamme. jonka yläpuolella nähtiin korkea hongisto. Mutta vallan tyytyväisinä kääntyivät veljekset takaisin kartanosta. TUOMAS.

josta päivän riutuva tähti kuusien välistä kuumoitti heitä vastaan. Mutta he arvelivat ja tuumiskelivat turhaan. alakuloisen. ja kallioitten kyljistä piestiin lumi ja sammale kauas. Humisten kuumalta kiukaalta kohosi löyly. Häntä vainosi koirien kiljuva kiukku ja suksien suhinalla seitsemän miestä.varoiksi. Siellä he monenakin talvi-yönä katselivat pienestä akkunalävestänsä kelmeitten revontulten välkkynätä pohjosessa. tuli tulta ajeli. tunkeusi viimein reijistä ulos ja haihtui kylmän-kiljuvaan ilmaan. ja aika oli jo veljesten käydä kokemaan toisenkaltaista elonkeinoa. kiivaasti riensivät myös veljekset sen jäljessä. ja raikkui oikealla pohjoiset alankomaat. vaalean taivaan alle. Silloin. Mutta kovin jo rupesikin vähenemään metsävilja noissa tienoissa Impivaaran ympärillä. ehtien aina Pohjolan valjulta portilta ylös korkeuden kumoon. Halki korven nyt kaahattiin. Mutta pysähtyivät äkisti kilpailevat äänet. Niinpä kaislavuoteillansa viettivät uniset miehet sekä päivät että yöt. Mutta pirtissä. kirkkaina kuin kaksi peiliä päiväisen palossa. Nyt vinhasti kirmaistiin Kamajan korkeata harjannetta myöden lounaasen päin. aholla kiertoili vinkka tuuli ja rakenteli kinoksia vasten pirtin seiniä. ihmetellen ja arvellen tuonne. Ahkeraan he kylpeilivät. Siellä säihkyen ja äänetönnä soitto syttyi ja sammui ja syttyi taasen. ja välimmiten vavahteli ympäri taivasta himmeä valo.--Kohtasivat he korvessa ilveksen pyöreät jäljet. joka näytti. hajosi kiiriskellen ympäri huonetta. tänne tämän juhlallisen ilmiön alkua ja syytä. parven hiottavassa lämpymässä oljentelivat veljekset. leväten menneen kesän monesta puuhasta ja vaivasta. Ja miten onnistui. tällöin läksivät he kuitenkin lyhykäisen päivän valjetessa ulos tuulien temmellykseen. kajasti kauas-haamoittava kaari. hautelivat jäseniänsä pehmeillä vihdoilla herttaisessa löylyssä. läksivät hiihtelemään liukkailla suksillansa halki hyyrteisten metsien. Tuotapa leikkiä katselivat veljekset pirttinsä parvelta. partaisten kuusten takaa. lumi peitti maan. jonka silmät kirkkaina välähtelivät. ja kiivaasti siirtyi ajo. . kun Killi ja Kiiski ilmoittivat tulta-hengittävän kimmansa. raikkui vasemmalla eteläiset alankomaat. ja kiihtyi heti vimmatusti koirien into. ettei otus heistä kaukana kaarrellut. Edellä karkasi ilves. Silloin tuolla vuoren harjulla. Pian kuului Killin ja Kiiskin vingahteleva haukunta. Talvi tuli. korvesta kivistä mäkeä ylös. saavuttivat he milloin vilkkaan teeren. jotka somana viivana juoksivat pitkin hankea. milloin harmaakarvaisen oravan ja milloin Metsolan asujamista jonkun muun.

ja kuumina poutapäivinä kuivi summaton risurykelmä. unelias aurinko viipyili etelän helteisessä maailmassa. päästäkseen uhrinsa kimppuun. Silloin kuusi uhaten ravisti kihariansa kerran vielä ja kylvi alas latvastansa kimmeltävää lunta kuolevan poikansa peitteeksi. teiskaten ja temmeltäin. koska Tuomas luikkunsa ojensi ja ampui. Eteenpäin retkeili palo. ja hän raukeni. kellenkään tietoa antamatta. mutta ei kuitenkaan voinut häntä kuolemasta suojella. Niinpä hyyrteisissä metsissä hiihtelivät he mäkiä ylös ja alas. Niin heidän aikansa viettyi. Mutta rajanaapureille sanomaa saattamatta. räiskynällä rynkäsivät veljekset hiihtäen esiin. lävistäen aivot. kärkkyen leimuavilla silmillä ylös korkeuteen. Ja niinpä loppui valtainen ajo tuolla Kamajan kuusisella mäellä. Mutta toinen luoti hänen tuskansa lyhensi. Kesä oli tullut. ja polton-aika lähestyi.koska vääräkynsinen ilves vaaran kovimpana hetkenä kiipesi nopeasti ylös kuusen latvaan. Alas kellehti kuusesta verinen ilves. Kauas oli se siirtynyt. ja tulena heidän poskensa hohtivat ja rinnat liehtoi. jonne luoteisesta haamoitti Impivaaran vuori ja himmeänä kantoinen aho sen alla. Silloin lausui Tuomas: »nyt hillitkäät koiria. uhaten vainoojia. koska säteetön. elon tulinen lähde. ja kauas paistoi miehen avoin ja ruskea rinta. ja tuhaksi poltti se kasken auringon heleässä paisteessa. koska veren kuumassa virrassa pakeni sydämestä raitis henki ja hälveni höyrynä ilmaan. läksivät veljekset polttamaan kaskeansa. Mieluisasti otti kuusi hänen helmaansa. Sinne nyt veljekset iloisina saaliinensa taasen iskivät suuntansa. ja kaikkialle temmoili hän kynsillänsä terävillä. vaan rynkäsipä myös viimein jylinällä hongiston pylvässaliin. hiihtelivät tasaisia tantereita. Makasi nyt lumisella tanterella ilves. kaski karsittiin. pääsemästä vaaralliseen taisteloon. veljet. ja kuusi ravisteli tukkaansa. enimmin kuitenkin pirtin lämpymässä. Mutta silloinpa se samassa kääntyikin ja alkoi taasen matkansa Pohjolaan. Mutta ei se tyytynyt ainoastaan kasken risuun ja puuhun. Silloin veljekset kauhistuen riensivät kaikin voimin vastustamaan vallatonta . tuskinpa se eräänä päivänä enään nosti otsansakaan ylös metsien sinisestä helmasta. josta hiljainen murina kuului. jossa pian heidän mahansa viillettäisiin». Siinä reuhuivat koirat. Tuli pistettiin varvistoon ja ankara liekki kohosi jyrinällä korkeuteen ja pian pyöriskeli ruskea savu aina pilvien ääriin. Niin hän lausui ja kohta iskivät muut kouransa lujasti koirien turkkiin. Mutta pauhinalla. ja koirat kohta kiljahtaen reutomaan. mutta eivätpä pääsneet kuitenkaan.

ne kastakaamme lähteesen ja niillä kuloa huhtokaamme!» Tempasivat he päältänsä housut. ja pian oli muuttunut kuhilaiksi läikkyvä olki. kylmään lähteesen ja rupesivat huhtomahan. että humahteli santainen mäki. Siellä parven lämpymässä vilja kuivattiin. mutta omiksi tarpeiksi jätettiin kuitenkin kaksikymmentä tynnöriä. joista suurin osa viipymättä saatettiin Viertolaan. Mutta puhtaaksi oli palanut kaski. siirrettyinä pirttiin. uhkeaan riiheen. Mutta aitaanpa jätettiin sopivia läpiä ja reikiä. ja hämmentyivätpä hurjat loimot. antaisivat hänelle Jukolan metsästä hirret uuteen. milloin löivät raskaasti maahan. maa tömisi kuin joukko ratsastajoita olisi kiitänyt täyttä laukkaa sen ylitse.voimaa: he lakaisivat ja pieksivät kanervaista tannerta. tuli toisen kesän leikkuu-aika. Mustina kuin murjaanit. ja uiskellen hiessä kaatuivat miehet voimattomina alas maahan. ja lupasi Viertolainen kuitata heidän velkansa kaiken. joka kylvettiin ja kynnettiin. ja heidän kuusiluutansa milloin väikähtelivät. Ja oli viimein huhta ihan lakea. puuskuttaen. Silloin veljekset säteilevän auringon helteessä leikkasivat huhtansa. ja huhdassa kiikkuili laiho loistoisa ja uhkea. vingahtelivat ilmassa. peittoomahan nummen palavata pintaa. joihin rakettiin raskaita loukkuja monen jäniksen kuolemaksi. ja viimeiseksi luja aita pantiin sen ympärille. alhaalla seinään lyötiin ja puhdistettiin. se kiirehti yhä vaan pohtaen eteenpäin. huohoittaen tulisesta leikistä. ja saattaisivat takaisin neljäkymmentä härjänvuotaa. Tuli nyt jyvien kautta maksetuksi noin puolet veljesten maksettavasta. KYMMENES LUKU Kului päiviä taasen. ja ennen talven tuloa rehoitteli huhdassa oivallinen oras. upottivat ne helluvaan. Huusi viimein Juhani korkealla äänellä: »housut kouraamme joka mies. jonka vertaista tuskin oli nähty. Ja veljekset suostuivat kauppaan. Korkealle singahteli tulinen tuhka ja noki. Mutta vähitellen katosivat kuhilaat taasen. Mutta tuostapa ei kuitenkaan riehuva liekki ottanut masentuakseen. jos heittäisivät huhdan hänelle kerran kauralla viljeltäväksi. risu-äkeellä karhittiin seitsemän miehen voimalla. jyvät korjatut. .

ja runsaasti antoi keitto kirkasta viinaa. morahtava huuto: . joka kuitenkin oli saattanut heidän aittaansa jyviä enemmin kuin tulevan talven tarpeiksi. Ympäri huoneen juostiin. Juhani lausuili. Silloinpa usein lennähti äkisti pirtin jykevä ovi auki ja kaappasi ulos mies miten jaksoi ja samoin hänen perässänsä toinen. ja useinpa sieltä palasi hän. Mutta toi se heille vielä tärkeämpiäkin kohtauksia. kunnes iskettiin yhteen tai kunnes muut veljekset riensivät väliin sovintoa ja rauhaa rakentamaan. mutta voittipa viimein Juhanin ja Timon tahto. Lauri yksin ei liittynyt tuohon hummaukseen. haeskellen kalupuita talon tarpeiksi. Muistellen hurjapäistä humalaansa Hiidenkivellä. on iloksi ja onneksi. Tyytyväisenä lausui hän: »Jumalan kiitos että ketun sain!» mutta pian kuultiin jälleen hänen suustansa karhea. kuin kaukaisen pasuunan ääni. ja vilahtelivat ruskeat koivet. Rupesivat nyt veljekset huvittelemaan itsiänsä. naukkien päivät aamusta iltaan. milloin taasen painimisen jytinä. josta alati kuului hirveä meteli ja loilotus. kantaen jänön poikaa pullistuneessa pussissansa. rakensivat pienen kölsän sudentarhan ojankoon ja saattoivat sinne Jukolasta vanhan viinapannun. ja iloisesti pyöri maailma ympäri heidän silmissänsä. Mutta nytpä Impivaaran ojalta savu suitsuilemaan taivahalle.Niin olivat he pääsneet kiusallisesta seikasta. jos sitä taidolla ja kohtuudella nauttii. Nyt hän äänetönnä käyskeli metsissä. ryypättiin ystävyyden ryypyt ja laulettiin iloinen laulu. Siitä astuttiin miehissä pirttiin taas. Ja kävivät he juoneen. Paitasillaan he oljentelivat pirtissä. vilkkaisten kaikin voimin. lyhyt. neljäniitinen. koska hän taasen asteli katsomassa pyydyksiänsä. Muut tuota yritystä alussa kyllä iskivät vastaan. milloin tappeluksenkin rähinä ja jyske. katsellen puitten vääriä. oli hän tehnyt päätöksen jalon ja pyhän. ettei sinä ilmoisna ikänä laskisi huulillensa juovuttavaa juomaa. Ahkerasti askarteli hän myös huhdassa loukkuinensa. kuinka viinakin. kolmen päivän päästä jo kaikui heidän korvissaan lakkaamaton. Niin kirmaistiin. ja piti hän myös päätöksensä. Tuosta viljasta. etenkin heille. noista pulskeista huhtajyvistä lennähti Juhanin aatos viinanpolttoon ja kohta suostui hänen tuumiinsa myöskin Timo. Ja kahden. humiseva soitto. että hän loukussa näki erään ruskean elävän. vallattomasti loiloiteltiin. Tapahtui kerran. kaarneenpoikasille synkeässä sydänmaassa. ja heidän aikansa meni kuin virran juoksu. ja kelkkui paita. sillä nahkapeitturilla itsellään ei ollutkaan varoja viinankeittoon.

vaan väitteli lujasti vastaan sananlaskuilla. Aurinko nousi. »Poika niinkuin nurkanpää!» »Töppöset taivasta kohden. ei kuulunut. tapahtui tulisella vauhdilla. sillä jokainen heistä. Niin vietti hän päivänsä metsien viileydessä. äkisti vaijeten. ja meni päivä päivän jäljessä. ja aisoissa vanha Valko. Ja heidän näin arvellessaan koitti viimein kymmenes päivä. ja läksivät Simeoni ja Eero matkustamaan kohden Hämeenlinnaa.--Mutta nousi äkisti kiivas kina Timon ja Juhanin välille. nahkiaisia. ja miellytti veljeksiä viettää juhla oikein oivallisesti. jos siirrämme joukosta Laurin. ja tanner soi ja taivas kimahti. ja korkeimmallaan kierteli pirtissä reuhuava ilo. Siinä säkkejä nosteltiin ja aseteltiin.--Mutta pirtissä jatkettiin iloisesti pauhaavaa elämää. Pian seisoi kuorma valmiina pihalla. viritti loukun ja läksi taasen kulkemaan satimillensa ja teerentarhoillensa. juoksi ulos aholle poika paljain paidoin. veljet. Niin siellä kilvan haasteltiin. sillejä ja vehnäsiä. ja rupesivat veljet arvelemaan asiaa sinne. Mutta äänetönnä kolkassaan istui Lauri ja veisteli visasta pyssyntukkia. koska mies lyö!» »Muistatteko. Siellä voimakkaasti lausuiltiin. ja välimmiten taasen kumautettiin helmeilevää nestettä haarikasta. viinaa haarikasta keikautettiin. Varustettiin kaupunkiin rahallinen kuorma. koska kukin kerskaili voimiansa. kuinka makeasti Kolistimen Antti sai tästä kämmenestä tuonne vasten leukaperää? Hän sai kuin mies. rattailla tynnöri rukiita ja kymmenen kannua viinaa. ja voimakkaasti siellä lausuiltiin. mutta matkamiehiä kaupungista ei näkynyt. ja viimein. köyttä kiskottiin ja vahvoja siansolmuja lyötiin. jonka hinnalla piti ostettaman pöhnää juhlan kunnioiksi: rommia. oli kumonnut naamaansa huikean aamuryypyn. ja kovin siinä sydämystyi lopulta vanhin veli. mutta aina samalla tietämättömyyden tiellä viipyivät Simeoni ja Eero. sill'aikaa kuin muut killisilmin peuhailivat paahteisessa pirtissä. Lähestyi Mikkelinpäivä. tänne. ja hänen jäljessänsä Juhani samoin . hänen silmänsä säihkyivät tulta. Tuima oli ratasten ympärillä miesten liike ja toimi raikkaana syyskuun aamuna.»Viertolan ruskea kissa ja saatana!» Niin hän huusi. Sillä Timo ei nyt ollenkaan mielinyt antaa perään. Kaikki tapahtui vallan keveästi. putelli-olutta. rynkäsi hän ylös kuin ärrytetty karhu kohden itsepintaista veljeänsä. Tuostapa Juhanin sappi paisui. raamatun värssyillä ja pahoin ontuvilla vertauksilla. viskasi kissan vihaisesti metsään. kun kaatui salskea poika». Meni jo viikko ja toistakin. Mutta pakenemaan Timo.

riensivät rakentamaan sovintoa riita veljesten välille. tuollahan lerkkui hänen päänsä alhaalla etujalkain välissä. Vaiti. ymmärtämätön . Tultuansa vihdoin pirttipihalle. Mutta pian kääntyivät kaikkein silmät kohden Simeonia ja Eeroa. Missä ja kuinka olivat he hävittäneet kuorman hinnan? Oli se Hämeenlinnassa menetetty viinaan ja vehnäpulliin. niin kauan kuin vielä oli aikaa.puettuna. nyt ainoastaan luuna ja nahkana. Simeonilta oli varastettu lakki. mutta Timo. Niin hän mietiskeli ja päätti kulkea esiin. kyhnien niskaansa ja katsellen kahta viheliäistä matkamiestä. jotka palasivat viimein matkaltansa. ja näinpä nyt tyhjin kourin ja kovin pohmeloisina lähenivät he kotoansa. Ja nyt. että Simeoni käski ja hänen nuoremman tuli totella. ja Simeoni ja Eero lukivat peloittavan tuomionsa heidän katsannoistaan. punoittain kuin saunanlöylyssä. muistuttaen että rahat olivat Simeonin hoidettavina. asteli sanomattoman vitkaan. rahoista oli heillä jäljellä ainoastaan kuusi kopeekkaa. katsoen kankeasti taakseen. ja siinä myös löytyi yksi rikkimurentunut prenikka. nuori. mutta hän toivoi taitavansa poistaa puolestansa kaiken syyn ja seistä pian ihan viattomana veljestensä edessä. jotka korven rannasta kihnustain lähenivät kohden pirttiä. kaapaista käpälämäkeen. juoksi vääntäin yhä eteenpäin pitkin kantoista ahoa. Loiskaisi hän rattailta alas. astui hän alas ja rupesi päästämään Valkoa valjaista. Lokaisilla kasvoilla ja vaatteilla istuivat he rattailla kuin kaksi varista sateessa. Eero kertoi heille kaikki. Mutta viheliäinen oli myös miesten muoto. Samaa keinoa käyttää tuumiskeli myös Eerokin. ja maata lakaisi murheellisesti riippuva huuli. Mutta hänen silmänsä suurenivat. että Simeoni on vanhempi ja siis enemmin kokenut ja viisaampi kuin hän. luullen julmistuneen veljen olevan kantapäissä. Ja harkitsipa Simeoni parhaaksi. Mutta nyt tuli kiivas kysymys kuinka matka oli tehty ja mihin kuorman hinta oli hävitetty. otti hän päällensä kovin murheellisen muodon ja. lähellä pirtin porrasta. Eerolta sukat ja saappaat. Ulos riensivät muutkin. tervehtimättä. arvaten vihamiehensä kynnet iskevän juuri niskaansa. jotka Eeron tietämättä olivat jääneet hänen liivinsä taskuun. sanaakaan mainitsematta. aukaisi hän suunsa ja parahti karkealla äänellä. kun hän huomasi Juhanin seisovan hänestä kaukana. perin ällistyneinä katselivat muut pirtin ovella tätä ilmestystä. Muutaman askeleen päähän kynnyksestä vainooja kuitenkin jo seisahtui. surkeassa tilassa. Valko. heitti niin veljensä kuin hevosen ja katosi korpeen.

ja pahasti marisi poika heidän allansa. kiipesi hän ylös parvelle. viskasi Juhani vihaisesti ruoskan kourastansa. mutta muut ymmärsivät hyvin. Viimein astui myös Eero pirttiin äänetönnä ja kyräten kiukkuisesti. Mutta mentyänsä uunin ohi. että kuritin sinua viimeisen kerran. katsahtaen karmeasti aina. ja saattakoon tämä saunoitus sinulle uuden sydämen! Se on toivoni. kohottaen päätänsä peiton alta ja kurkistellen yli parven reunan. siirtyi kauemmas ahon haamusta pois ja katosi metsien turvaavaan helmaan. Mutta synkkä ja autio. Silloin Juhani. lähellä pirtin ovea askartelivat veljekset. ja niinpä todisti myös hänen pohmeloinen muotonsa. Niin hän itseänsä puolusti. Vihaisena. löi tuimalla kädellä. ja hyvin hän tiesi. viheljäisessä tilassansakin. Mihin piti hänen vaeltaa metsien pyörryttävissä saleissa? Mihin piti paeta miehen. ruomana alas tanterelle. haastoi seuraavalla . Sentähden kiitti hän onneansa ollessaan nyt kuusien suojassa. astui äkeänä pirttiin.poikanulikka. pureskellen hammasta. mutta pelkäänpä toivovani turhaan. pureskeli sen pieneksi ja pisti purusen vanhalle Matille. sukien väsynyttä Valkoa. asetti hänen. koska iloton ja pimeä oli elämä ja pimeä kuoleman yö? Mutta pihalla. oli myös hänen sydämensä. astuivat veljekset sisään. mutta noukkasi Juhani tunkiolta karsitun havun-oksan. pyrkien ylös olkiselle vuoteellensa. joka kehräten ja rakoisilla silmillä nautitsi mitä oli saanut. hieraisi kerran vatsaansa. Iski nyt Tuomas hänen kaulukseensa. joka unisena istui kiukaalla. jolla sivalteli muutaman kerran Eeroa reiteen. syöttäen suuruksella ja hieroen. ettei hänkään ollut syytön. Sentähden katsoivat he oikeaksi rangaista häntä ja viipymättä. mutta paha ei kuristakaan parane». asteli viimein kivistä. Niin lausui hän. huomasi hän kissan. ja otti hän suuhunsa palan leipää. Koska tämä oli tehty. sydämen karvaudella muistellen turhaan varrottuja juhlatavaroita. Kauan hän asteli sammaleista korpea. ja murheellisesti huokaili kellastunut koivisto käydessä kolkon tuulen. kallistui oljille ja peitti itsensä lämpöisellä kaattuvalla. kuin syksyn metsät hänen ympärillään. mustikanvartista maata. Mutta Eeron kuritusta oli Simeoni kamoten katsellut korven pimeydestä ja kuullut hänen huutonsa. Mutta koska Valko oli ruokottu ja laskettu laitumelle ja retelit asetetut vasten pirtin seinää. ja parvella makasi Juhani kaattuvan alla. sillä hyvä lapsi kurittaa itse itsensä. istui Eero pirtin kynnyksellä. Siitä. että hän itse olisi saanut vielä kovemman rangaistuksen vihaisilta veljiltänsä. lausuen: »suokoon Jumala. keveästi kuin vauvan.

saarna tiuskeinta tiuskeampi emännän ja tyttären osaksi. astellaanhan ometasta tupaan. niin tuskinpa nyt kömppisit tuossa omilla töppösilläs pirttiimme. Ulos nyt astutaan. jääräpässi? Peijakas? jos olisimme oikein ansiosta sinulle antaneet. ja siellä on tapahtuva pieni konsti. ennenkuin rohkenee aukaista oveamme. Ah! ken olis sitä Simeonista luullut? Siinäkö oli hänen jumalisuutensa? Siinäkö monen hartaan rukouksen hedelmät? Mutta eihän tule meidän kuitenkaan tuostakaan hullummin ihmetellä. jumalisilla miehillä tavallisesti kiivas veto viinaan. kun isäntä kukkopunaisena häntä oikein ripittää. siellä hän istuu. Siellä hän nyt istuu Herran temppelissä. Ensiksipä tyyrätään tie kohden kaappia. että pääsit näin helpolla hinnalla. kestävä tunnin tai kaksi. kömöittää noissa kääsyissänsä. Niin kuluu mieheltä päivä. ja renki. ja kylkimyyryä kohden omettaa marssii nyt ukko. motkoittaa ja kotkoittaa. Mutta tuollapa vasta rähinä nousee. tyyriisen makuvariin ruissäkit aina viimeiseen jyvään asti. Tiuskaiseepa emäntäkin välimmiten vastaan. tietää kuulevansa saarnan. tarvitsee totisesti! Myydä viina. . sanalla sanoen: kaikki mitä rattailta heltii. ja kiitä onneasi. Mutta päättyyhän viimein saarna pahankin papin. Mutta toista vartokoon Simeoni. pieni keikaushunööri. Hän tarvitsee. ja lioittaa sitten samaan sikuriveteen ja tyyriisen. suu mytyssä ja kulmakarvat kohotettuina ylös aina puoleen otsaan. ja koska krouvari on sen oikein ehtinyt sekoittamaan peräloroksi. Voi sinua jörriä! Mutta vihdoinpa kuitenkin tuntuu saarnamiehen kurkku käyvän kuivaksi ja karkeaksi. ripittää. ostaa se takaisin moninkerroin kalliimpana. Onhan. Voi sinua äijä-könttiä! Noh. menettää viinaan. nariseehan vihdoin ovi. jota kutsutaan ja katsotaan hurskaaksi mieheksi. mutta vaiti on tyttönen ja tipahtelee raukan kyynel. Sen olen kaikessa tyhmyydessäni tullut huomaitsemaan. varsinkin ryypiskelemiseen kaapin-oven takana.--Kas kun hän nyt lähtee ulos raitillensa kammaristaan postillan ja virsikirjan äärestä.tavalla: »Vieläkö sinä kyräät. mutta sama pokko juuri käyskelee päivänsä täydessä vommassa. ja käydäänpäs sitä kastamaan kammarin kaappiin. pahasti kyllä. kunnes hän sunnuntainaamulla kömöittää tyttären kanssa kirkkoon. Ah! hän voidelkoon selkänsä karhun-ihralla. punoittaen kuin hiilistö aamusta iltaan. siirappijuomaan. tiuskaisee ja ärjäisee. sonni? Etkö saanut kenties löylytystä ansion mukaan. Usko minua. joka kestää ja kelpaa. Muistelkaammepas esimerkiksi Härkämäen isäntää. loppuuhan nälkävuosikin. vehnäpulliin ja prenikoihin. kohden tallia touvataan. Ja siellähän taas on piikarääsy tulisissa tauloissa. kuluu viikko. ja sitten taasen virsikirja kouraan ja laulamaan että pihtipielet vapisee. patalakki päässä ja takinkaulus korkealla kenossa. poloinen poika.

että hän menneenä yönä oli kuullut surkeata ääntä ja ruikutusta kaukaa metsistä. siitä vaipui hän takaisin vuoteellensa ja nukkui. Tästäpä kipeä pistos Juhanin sydämeen. Sillä koska parin. Totellen perkeleen kuiskausta. istuu juhlallisena. Jokaisen veljeksistä tuli lähteä ulos yksin ja .karautellen kurkkuansa ihan hurskasten tavalla. kirves kourassa. Niin kertoili muristen ja hiljaa Eero. joilla jo olikin täyttänyt paitansa mahan ja poven. Mutta Simeonia ei kuulunut. ja tämä ääni oli hänen mielestänsä muistuttanut Simeonin ääntä. vakaana ja totisena kuin vasta palkittu sonni. no. saa että pirtti roikkaa». No. Tuostahan veljille arvelua taasen. ei usean yön ja päivän perästäkään. vuodattaen polttavia kyyneleitä veljensä onnettoman kohtalon tähden. jotka. kurkistellen parven reunalta alas. kolmen päivän kuluttua Eeron äkeä mieli oli vähän lievinnyt. ja tekee temppuja. Lepoon kaatuivat muutkin. Niin hän siellä kököittää kuin rajapyykki metsässä. niin kovassa kimmassa. mutta kas kun hän palaa kirkosta takaisin ja ehtii viimein kotonsa pihalle. Matti kertoili. Niin hartaasti naukkielee hän. niin. yhtä suuri syntisäkki kuin minä ja moni muukin. joi hän naamaansa kalliin kuorman eikä tuonut meille murenaakaan juhlahöystettä. niin tuiskuavalla vauhdilla. niin kovassa kimmassa käyskelee täällä herännyt mies. huudellen häntä nimeltä. käyskeli avaralta ympäri metsiä. Synkeällä sydämellä läksi Juhani etsimään kadonnutta veljeänsä. ja makasivat he sikeästi aina seuraavaan aamuun. jota kutsutaan maailman pylvääksi. varsinkin koska Eerolta vihdoin kuulivat hänen oikean tilansa. Olipa hän useinkin haastellut joistakin pienistä. sitä ei taida kieltää. Kohtasi hän erään mäen alla Taula-Matin. Niin haasteli Juhani. joka. mutta kertomus muutti Simeonia kohtaan veljesten mielen. Ja nytpä hän oikein peevelin tepposet teki. ja hän kiirehti kotiansa. vaikka hän usein on liikamääriinkin pyristellyt sielunsa siipiä. Niin. ja nytpä ukko »maistaa että pohja paistaa». etsiskeli kääpiä ja pakurimöhkäleitä. tuumankorkeista äijistä. hän saa vielä saparollensa. ehtimiseen. Ja samoinpa luulisin käyvän Simeonille myös.--Tosin on parempi henki vuosien kuluessa tehnyt todenteolla ja ehtimiseen Simeonia kohtaan työtä. tultatuiskuavalla vauhdilla riennetään suoraan kohden kammarin kaappia taas. parveilivat tuhansittain hänen ympärillään. missä ei auta muu kuin aika löylytys. Määrättiin nyt yleinen etsiminen ympäri metsiä. mutta monessa kohdassa on hän taasen pelkkä maailman lapsi. antoi hän muristen ilmi kuinka Simeonin laita oli heidän palatessaan kaupungista. arvelua ja murhettakin. Hmmh! hammastahan purra täytyy. jos onni hänen pistäisi kerran Härkämäen puukenkiin. niinkuin hän lausuili.

josta kuusi miestä kuin sädettä pyörässä kävi kaikkialle ulos. astua ylös Impivaaran vuorelle ja. Etäälle kohden kaikkia . Mutta yhä kauemmas poistui pauhu ja valtaisesti laajeni pyörö. avara maailma. astui hän kohta ylös vuorelle. koska ei hänen kurkkunsa väsynyt. puhaltain koivutorvea. Niin samosivat he kaikkialle.eri suuntaa kohden. lempeästi paistoi syyskuun aurinko. jos seistessäs Impivaaran harjulla ja kuullellessas huutoja etäällä ympärilläs. asteli ryskinällä mäkiä ylös ja alas. Sillä. Juhani rupesi häneltä kyselemään kuinka oli hänen laitansa. muutaman korkean kuusen suojasta. mutta ei kuitenkaan heltinyt heleätä ääntä. löysi hänen armoitettavassa tilassa. Viimein kuitenkin. tehty jo keväällä parhaana mäihän aikana. takkukarvaisia kuusia vuoren harjanteella. kahden kyynärän pituisen ja kauas kuuluvan. kädet ristissä. Kamoittavana haamuna. kummallisia vastauksia. ja hänen suustaan kuului hiljainen ja tärisevä virrennuotin hyräilys. mutta ei tahtonut käydä. mutta saatuaan häneltä ainoastaan sekavia. vaan lakkaamatta pauhasi kuin vaskinen torvi. Ja kun hän viimein oli saattanut veljensä pirttiin ja teljinnyt oven hänen jälkeensä. täytti sen ilmalla aina pohjaan asti. jossa huuto nieli huudon ja kaiku kaikua ajeli äärettömien metsien helmassa. heikon ja käheän vastauksen. Mutta eipä ehtinyt hänen korvaansa kaivatun ääni. ja hänen. kuuli hän kummallisen. Silloin paisutti hän rintansa uudestaan. Puhalsi hän kerran vielä. Varhain seuraavana aamuna läksivät he retkellensä. ja poskensa pullistuivat hirmuisesti. silmät pystyssä kuin ukulin silmät ja tukka ilmassa töyhtöisenä. Ja tämän pyörön sinä sait. ja ilma oli kirkas ja tyyni. koivutorvensa ankaran. vedit viivan huudosta huutoon. Ja asetti Juhani huulillensa ankaran ämyrin. kourassa mahtava torvi.--Juhanipa. Ja ilmestyi ääni kuin kahden sammaleisen kallion vinkalosta. Alkoi nyt meteli. ilmoittaa asia muille. istui hän tuuhean kuusen juurella. Tyynenä. Sinne kiirehti Juhani ja löysi kadotetun miehen. ja puolipäivä lähestyi. Toi nyt Eero torvensa kalpeasta pensastosta. mutta nytpä koivutorvi juhlallisella äänellä mylvähtikin ja kiljahti. huudellen huikeasti. ja upotti sen yöksi sudentarhan solisevaan ojaan. Impivaaran pirtti oli se piste. riensi hän viipymättä kotia tuon kalliin löytönsä kanssa. Siinä hän istui. huiskutellen ruumistansa. oli ämyri nyt kovin ravistunut ja kuiva. ja laskeuva aurinko lännen reunalta valeli kultaisella ruskollansa noita vanhoja. retkeilivät kukin suuntaansa kohden. piti saattaa se kotia. kuului pämpän ammoittavasta kidasta vaan muutama käheä pihaus. kaukaisuudessa sinertävänä kiertyi hänen ympärillään metsäinen. puhalsi kolmannen kerran. joka pakolaisen saavuttaisi.

Hän. jotka kohottavat karvanne pystyyn kuin vihaisen karjun harjasrivi. hän.ilmoja kiiriskeli kaiku ja kohtapa kuului iloisia vastauksia idästä. joka lähestyy. Hä Jukolan Timo.--Tunnetkos minua? SIMEONI. Simeoni veljemme! TUOMAS. meni kaksi ja kolme. JUHANI. Oi veljet! teille taidan kertoa asioita. pojat. Hän sanoi. kuului riutuen ja heikeästi sinimetsien ikuisen kaukaisesta hämärästä. Niin. Miksi ennustat niin? SIMEONI. ja sen nimi on hävityksen kauhistus. Ja minäkö? SIMEONI. Tunnen kyllä. EERO. Suuri ja hirmuinen on päivä. enkö ma häntä tuntis? TIMO. Kuka? SIMEONI. Kukas minä olen? SIMEONI. SIMEONI.--Meni tuota taasen hetki. Viimein seisoivat he kaikki Simeonin ympärillä pirtissä. JUHANI. AAPO. lännestä. Oikein! Minä olen Timo. Kuinka on laitas? TIMO. ja rupesivat veljet ilmaumaan kotonsa pihalle ja pihalta pirttiin yksi toisensa jäljessä. vaan se hirmu. mun toverini matkalla.--Hätä ei ole vielä suurin suuri. Tunnetkos minua?--Ei luotua sanaa. pohjosesta ja etelästä. Et sinä. TIMO. surkuttelevilla silmillä katsellen häntä. sinun oma veljes. joka istui rahilla kuin huhkain ladon katolla ja pöllisteli totisena takaisin heitä vastaan. Mutta antakaas minulle ensin pieni ryyppy . joka on minua johdatellut.

Suurkiitos!--Nytpä tahdon koettaa kertoa mitä olen nähnyt ja kuullut. että silmäni tuskin eroitti hänen haarojansakaan. jossa istuin. Minä seurasin häntä. »ystävä» hän vastasi. Välistä taasen kohosi hän hirmuisen pitkäksi mieheksi. tuli hän tuulen puuskana kohinalla pensastoon. Otahan ryyppy. Sieltä huusi hän minulle: »näetkös minun päätäni?» Minä. kun hän ilmestyi. Ensiksi. mun armas veljeni. Minkä muotoinen hän oli? SIMEONI.sydämeni vahvisteeksi. Sitten teki hän vielä monta muutakin temppua. Jumalan luoma. naukuvana kissanpoikasena. JUHANI. Kenen ihmeen olet sinä nähnyt? SIMEONI. Hänen näit vain unissa tai mielenhoureessa. ja talutti minun viimein . Noin minun pituiseni. ja olkoon tämä viimeinen ryyppy. Kuulkaat: minä olen nähnyt hänen. Ja nytpä vaelsimme yhdessä kauan pitkin ohdakkeista. jonka saattoi matkaan väkevien ylellinen nautinto. Välistä hyppeli hän edelläni pienenä. mutta kas kun ketunhäntä keikahtelikin siellä takana. SIMEONI. riemulliseen nauruun ja katseli minua tarkasti. Silloin veti hän suunsa suureen. katsos tässä. ja muuttuipa hän milloin miksikin. SIMEONI. haastellen aina hänen mieliksensä. jonka nielaisen kurkustani alas. kivistä tietä. itse Lusifeeruksen! AAPO. TIMO. katsellen taakseen aivan tyhmästi ja minua vasten silmiä. vaan katsoin parhaaksi tehdä hänen tahtonsa. otti minua kädestä ja käski minua seuraamaan itseänsä. Hänen olen totisesti nähnyt. kertoa varoitteeksi meille kaikille. TIMO. Oliko hän suurikin? SIMEONI. JUHANI. ulettui päänsä aina pilvien rajalle. Kuin tyhmyys itse. Kuka se on? kysyin minä kiljaisten. vaikka taisipa hän itsensä muuttaa miksikä hän tahtoi. Itse päämestarin. koska en uskaltanut kynsiä vastaan. ihmettelin pituuttansa suuresti ja sanoin.

mutta en uskaltanut kynsiä vastaan. Rohkeninpa nyhkäistä saatanaa kylkeen. ehtimiseen. Koettaa tahdon. Sitten näin minä Isonturkin nousevan ja kauheasti hävittävän kaikki. rupesin visusti katselemaan ja tutkistelemaan. niinkuin sokea-eno kertoili. JUHANI. hän edellä ja minä hänen jäljessään. Mutta viimein puhkesi kaksi kirjavaa siipeä hänen hartioistansa ulos ja muutaman kerran hän niitä heilautti. Lopulta seisoimme saapasnahka-tornin viimeisessä huipussa. ajellen ihmissukua maan-äärestä maan-ääreen kuin susi lammaslaumaa. joka näkyy tuolla allamme syvyydessä? Tiuskaisten ja katsahtaen karmeasti puoleeni vastasi hän: »sakramenttu. poika! mitä on minun tekemistä sinun kanssas? Mutta siellähän on maailma.ylös korkealle vuorelle. Tee se voimiesi mukaan. ja hänen jäljessään asteli se suuri sarvipää Mammona. ja nytpä rupesimme vilkkaisemaan ylös korkeuteen. ympyrjäinen ja loistava kallio-saari ilmassa. josta läksimme. Ehdittiin tuosta viimein kuuhun. näin Enklannin valtakunnan. SIMEONI. ja kuristi lopulta koko maailman ja Amerikan valtakunnan. ihmeitä ja kummia! Ah. josta näin montakin maata ja merta.--Niin. vaikk'ei niinkuin vaatisi aineen ankaruus. siellä kumartui hän eteeni ja sanoi »astuppas selkääni». eihän voi niitä kertoa syntinen kieli! TUOMAS. ja näinpä kaiken maailman piirin. Ylös torniin me astuimme. joka hohti meidän päällämme kuin vaski-ammeen pohja. ja vei minun saatana sen viimeiselle reunalle. Katsele ja tutkistele». Voimiesi mukaan. Sitten rupesi hän kovin puhkaamaan. jossa seisoi torni vielä korkeampi. veljeni. kohden kuuta. on suuri. Tämän näin ja kysyin taasen saatanalta. rakettu nahasta. ikäänkuin muutama päivä sitten Hämeenlinnan torilla marakatti koiran seljässä. kysyen häneltä: mikä on tuo. näin suuria kaupungeita ja ihmeellisiä rakennuksia kaukaisuudessa allamme. Pariisin kaupungin ja Amerikan valtakunnan. saapasnahasta. Niin hän sanoi. kuuhun tultiin. ja minä nyt. Minä kauhistuin. korkealle kukkulalle. Sinnepä sinkaistiin. Niin hän ajeli ja kaahasi. ja minä poloinen hänen seljässänsä kiikahtelin sinne tänne. vaan kiipesin sievästi hänen niskaansa ylös. ja pyörryttävään syvyyteen jäi meiltä matoinen maa. Kysyin häneltä kuitenkin: mihinkäs nyt mennään? ja hän vastasi: »ylöspäin mennään». hikoomaan ja ruumistansa kiertelemään. nyhkäisten häntä . Turkinmaan. joka. ja näinpä siellä ihmeitä ja kummia. huoaten. ja kauanpa astelimme pitkin ympärivingertäviä rappuja.

saapasnahka-tornissa. alas kalliolta. kaksi nahkapiippua. kuin villityt jalopeurat. Niin. Rupesivat ne kauheasti huutamaan ja kiljumaan. minä katselin ja tutkistelin. Anna jyristä ja sataa. Ah! Mutta kerro meille kaikki. joka on niin paatunut. Se tee. Onkos tämä laitaa? TIMO. mutta ylisniskoin kuukuilin minä aina alaspäin. veljeni. niinkuin hän oli sanonut. rupesivat ammentamaan kidoistansa savua. Katsele ja tutkistele». josta minä olin kotoisin? Tuikeasti vastasi hän: »sakramenttu. koska ne kaksi peloittavaa pämppää möräsi. ankara saapasnahka-torni vapisi ja kukistui viimein ryskeellä ja jytinällä. anna sataa vaikka korppejooneja. taitaa kuitenkin tämä louhiminen tehdä hyvääkin syntiselle sydämelleni. sitä en tiedä. Ja yhä tuikkeni ääni. niin jäykkä. Jumalan rangaistus tulossa päällemme. alas kuun viimeiseltä reunalta. Siis kuulkaat. Ja nyt vihelsi hän kerran ja pitkään.kylkeen: onko siis nyt hävitetty maailma. ja me tuossa seurasimme sen kaatuessa. Ja pian me kovin yskimään. että sattuu siihen tuskin muu kuin helvetin halkonuija tai taivaan tulivasara. Nahkatornissa. Onkos tämä laitaa: käyskellä perkeleen kanssa kuussa? SIMEONI. huoaten syvään. ja rupesin nyt putoomaan maata kohden parin . sitähän me tarvitsemme. piin haisua ja tulikiven kaasua. Ja nahkatornissa! JUHANI. Saapasnahka-tornissa! JUHANI. kuulkaat! Kimeästi saatana vihelsi. Voi mitä ihmeitä ja kummia olet nähnyt! Tämä jotain ennustaa. köhisemaan ja pitelemään korvistamme. kätkettyinä nahkaviilujen rykelmään. kaksi hirmuista torvea touvaten läpi seinän. Ja. Mutta ah jos kertoa voisin! JUHANI. juuri tähän etehemme». Mutta uskalsinpa kysyä kerran vielä: koska on tämä tapahtuva? Pahasti rämähtäen vastasi hän taasen: »se tapahtuu juuri niin pian kuin nämät kaksi nahkaista torvea ilmestyy meille läpi seinän. yskimään. mitä tapahtui sitten? SIMEONI. niin saatana kuin minäkin. jos suinkin jaksat. ja kaiketi on tuhomme. ja tulipas. Mihin saatana joutui. poika! mitä on minun tekemistä sinun kanssas? Mutta onhan tämä ennustus pian tapahtuvasta asiasta. ja torni vapisi. sillä vaikka tunnenkin väristyksiä seljässäni. Niin. ellei juuri maailman loppu.

ja koska ruumiini paino voitti nahkaviilun kohotuksen. Vielä pitelin kourissani nahkalevyä. ai. maasta kotoisin. Mutta hiljaa. sillä ilman tätä nahkapaattiani. Ja pääni käy pyörään. tai niinkuin hehkuva kotkanhäntä.kyynärän leveällä nahan kappaleella. josta olin lähtenyt saatanan kanssa matkaan. niin katso: loppu on läsnä hamaan siihen päivään saakka koska tämä tapahtuva on. Mutta nahka. kuusta kotoisin ollen. kuuhun veti. suuri syntinen. Onpa niinkuin katselisin ryssän tai hebrean kieltä. johon nyt huomasin kirjoitetuksi punaisilla kirjaimilla seuraavalla tavalla: »Jukolan veljeksille tämä. ja terveisiä täysin kourin! Mutta koska ylhäällä pilven juurella on näkyvä tulinen merkki. Tuhannen kertaa voi! Pääni pyörii. JUHANI. Niin. Olenpa yhtä typerä kuin ennenkin. sillä silmäni ovat nähneet itse Lusifeeruksen. SIMEONI. Mutta oletpa kuitenkin oppinut lukemaan näillä harharetkilläs. sama syntinen. Onnekseni kaikki. ja taasen rupesi hän sinkoilemaan ylös kuuhun. veljeni. vaikka vitkalleen. SIMEONI. Rukoile Jumalaa. olisinpa pudonnut kuin rapasäkki mäskiksi maahan. ilmalaivaani. pyörii! Minä olen nähnyt Lusifeeruksen. merkillistä ja hirmuista yht'aikaa. rukoile Jumalaa! . Niin seisoi luettavana nahkataulussa. joka nyt on edessäni pimeää. voi! SIMEONI. sillä se päivä on tullut! Pääni käy pyörään. TIMO. Ehkä taidat konstin ja koukun. tässä on aapiskirjani. Annettu saapasnahka-tornista melkein viimeisenä päivänä ja luultavasti vuotena totisesti ihan viimeisenä». ikäänkuin purjehtien vanhan variksen seljässä. minä taasen. ja olenpa jälleen sama ihmisraukka. niin sanottiin. koska en levännytkään enään saatanan siipien nojalla. kohden maata vedin. ja laskeuduin viimein erään kuusen juurelle lähelle paikkaa.--Siinä matkani synkeä ja totinen tosi. Voi meitä poika-parkoja. niin kuljinpa alaspäin. Se pyörii! JUHANI. hiljaa nyt seilailin kohden rakasta maakotoani taas. mitä vielä. jonka nyt hellitin kädestäni. Ihmeellistä. Silloin hengen vaikutuksesta tiesin paljon. TIMO. kuinka karvainen se oli! JUHANI. Koetappas. Älä luule. Ai.

Jaa. kiivaan provastimme kanssa läimäyttelitte. pikiä ja pieniä kiviä vielä sataa päällemme. Mutta nyt siitä tulkoon luku laulun perästä. poikia on varoitettu ennustuksilla ja ihmeillä. Olkaamme kuitenkin liioin kauhistumatta. mutta kaikki mitä Simeoni on nähnyt. teidän heittäissänne kiekkoa aholla. haeskelin kalupuita talon tarpeeksi. iijaa!» ja kohta lähestyi peloittava hirmumyrsky. ma'atessani tuolla kankaalla. NO. ah. Miksi emme rukoilisi? JUHANI. vaan punakantinen aapiskirja. ellemme ajoissa ota merkeistä vaaria. elämä toisenmoinen. Mutta kuinkas kävi? Huomasi viimein provasti. Rukoillaan kaikki yhdessä. kuin tapahtui ennen Sodoman ja Gomorran kaupungeille. En vissiin päätä kuinka on. ja jotakin merkitsee tämä uni. Surkeatahan tämä on. JUHANI. ja painaa meidät helvettiin alas. Katselinpa niinkuin korkean hongan latvasta kuinka hurjasti löitte kurraa täällä aholla pitkin tuoreita härjänvuotia. juoneet viinaa kuin Mahometit ja Turkkilaiset. niin tulta. Älä itke. Kahdelta haaralta on meitä varoitettu. muutoin lankee pian päällemme taivaan hirmuinen viha kuin raskas Tunturinvuori. joka teidät viskasi ruumenina ylös ilmaan tuulien haltuun. Merkitsee totisesti. Juhani. AAPO.--Minä olen nähnyt Lusifeeruksen karvaisen voiman!--Rukoillaan kaikki! TIMO. ja ellemme nyt ota vaaria. sillä onpa minullakin jotain kerrottavaa. Pahinta kyllä meidän vartoa tulee. Itkisinpä verta jos taitaisin. oman. ja vartokaamme pahinta peeveliä. sillä olemmehan eläneet kuin Koirankuonolaiset. heiluttaen miekallansa. LAURI. Veikkoset. voi! TIMO. Niin uneksuin. jaa. näin minä ihmeellistä unta. Ja arvatkaas kenen kanssa. ettei kiekko ollutkaan tavallinen kiekko. Siitä suuttui hän hirveästi ja. sitä ei tarvitse epäillä. ennustaa meille tässä jotain helvetin polskaa. . jos niin tarvitaan. käyskelin metsässä. Kuulkaat! Koska.SIMEONI. JUHANI. huusi korkealla äänellä: »iijaa. TUOMAS.

se on suden suussa. TUOMAS. Ja älköön nyt enään tulko huulilleni pisaraakaan tätä juomaa. veljeni. SIMEONI. kun rupesimme keittelemään tätä juoma-ainetta. AAPO. Ah! kuussa olen käynyt ja nähnyt Lusifeeruksen. ja taivas riemuitsee. JUHANI. JUHANI. Kenen tahdosta tapahtui tämä? Vastatkaat minua. Kirottu olkoon tämä helvetinsahti! TIMO. tuon kirotun viinapannun. Ei ole viinaa enään. Vähän pahastipa teimme. Onpa viina sinullekin maistanut. se viinamyrkky. Juhani ja Timo. mutta olkoon tästälähin toinen laki. Voi minua. niin. Älä haastele vastoin Jumalan töitä ja ihmeitä. JUHANI. mikä on mennyt. Tee se. Niin. Kiitos Herran. Surkeus suuri! Mutta ota vielä yksi ryyppy ja mene sitten ma'ata. JUHANI. Se on ero asiassa. veljeni. Ja toiseksi.--Nyt ojalle! ja kirvespohjallani nuijin tuhanteen myttyyn tuon pahalaisen vaskihärjän. SIMEONI. että loppui se kerran. ja kölsän hajotan kuin harakan-pesän.on kenties kotoisin pohmeloisen aivosta vaan. SIMEONI. Minä teen sen. niin tehty on tehty. SIMEONI. . Mitäs puhut. josta sieluni on nyt peloissansa kovin. eikä saata sitä enään takaisin ruikutus ja marina. mitähän tuo tekis? TIMO. Niin. on tosin. ja voi meitä kaikkia! TUOMAS. mies? Teetkö tyhjäksi taivaan tärkeää tointa? TIMO. sen lupaan ja vannon.

Myykäämme se kruunulle. tämä älköön olko nuhde. . SIMEONI. Mutta yön lepäsivät he syvimmässä unessa. ainoan ja kuolemattoman sielumme edestä. ota kirvees sinä myös. samaa sorttia. mutta synnin loassa täällä rypee tyhmyys ja sokeus. yöt ja päivät. Tässä on kirveeni. mutta. jonka ympäri viinan siniset liekit kiertelee. minkälaista terveyden vettä? Samaa sorttia. tullessani viimein Herran tuomiolle. Timo. noh. punakan-sinen aapiainen kourassa. Kirkkoon lähdemme. No. astelivat Juhani ja Timo. Voi! koska taakseni katsahdan. joka on jo syösnyt meidät itse aina kadotuksen partaalle. ja käy kanssani sudentarhaan. Ja kulkeissansa haastelivat he seuraavalla tavalla. heräsivät varhain seuraavana aamuna ja rupesivat itsiänsä varustelemaan kirkkoon. niin hirveäksi helvetiksi. Minä rukoilen sinua.AAPO. tee enään koskaan niin. runtoivat pian viinapannun ihan muodottomaksi kappaleeksi ja hävittivät kölsän. Ah! hurskasten retkillähän käyskelee viisas mies. ja samaan kurjuuteen saattaisin myös monen muun tämän pannuni kautta. joka mynttää siitä rahoja. konttien rukoilemaan tuon kurjan. Onkos tämä laitaa? Pinnata naamaansa kallista trahtööri-viinaa yöt ja päivät. muutoin meitä saatana leivoittaa. Mutta huomenna. JUHANI. Miksi hävittäisimme kaluja ja kappaleita. Mutta katsos tätä paikkaa: mies. mitä rakentelis hän sillä. samaa helvetin asian-ajajaa. Kas. Kirkkoon joka mies. Läksivät he matkaan: Aapolla kainalossa heidän isänsä vanha virsikirja. jota lähemmäs Herran temppeliä astun. nyt pannu myttyyn ja kölsä nurin! AAPO. Timo! Alas ojalle nyt astuivat Juhani ja Timo. Kyllä siitä klopoja heltii vaikka sen myttyynkin mynttään. Sentähden älä. joita taidamme kunniallisesti myydä? JUHANI. jolle myisin pannuni. Simeonilla »Huutava-ääni». lähdemme kirkkoon. vaan veljellinen varoitus. niin tyyntyypä mieleni myrsky yhä enemmin ja enemmin ja sydämeni vilvoittuu. veljeni. koska on sunnuntai. TIMO.--Niin.--Sudentarhaan. joka on jo kyllä tarpeellista. ja juoda vielä makuvaria kuin suuret herrat. Mutta siitä synnistä tahdon olla kaukana. kuvastuu mieleeni tuo onneton kaupunkimatka.

Niin sika lausui. Oivallinen tarina. se katseli miestä hetken. kaunista muotoa. Juttelipa Aapo heille seuraavan: Oli sunnuntai-aamu. kerro se meille tässä käydessämme. ja oli nyt tukahtumaisillansa lokaan. Sika huomasi hänen vaaransa. enkä lupaustani hirveästä kostosta. Niin Aapo. katsellen kansaa. AAPO. päättäkäämme yhteisesti heittää ainiaaksi tämä juoma. ja kovin se oli vihoissaan Jumalalle. ummisti pienet kyynysilmänsä ja nukkui. eräs juomari. iskien torahampaansa miehen kaulukseen. joka eläimeksi muuttaa ihmislapsen. etten kauemmin ilkene katsella». että jää meistä kauas Toukolan kylä ja vihatoverimme siellä. ja hyvä että tiemme kulkee kaukaa sen ohi. . Kadehtivalla. minä kohta karkaisin heidän kurkkuunsa kuin kissa. JUHANI. Mutta tuon armotyön tehtyänsä. joka ei myös häntä ollut ihmiseksi luonut. läksi hänestä röhkien pois ja rupesi tonkimaan maata. Vallan siaksi. Oi! antakoon se meille aina tuikeamman inhon tuota tuomittua metelivettä kohtaan. muistellen omaa harjastettua haamuansa. kiskoi hänen ylös kuivalle maalle. Enpä ole vielä unohtanut löylytystä. joka kulki hänen ohitsensa kirkkoon. Kas kun pelkään että. joka päissään oli kiirahtanut lammikkoon alas. Sentähden tässä nyt puristamme viinan kanssa lujasti jäähyväiskättä ja pyydämme hänen lähtemään meistä kuuksi päiväksi Herran nimeen. Koska se viimein oli kylliksi nupisnut ja närisnyt. Mutta nyt. jonka heiltä sain. Teen sen mielistikin. oikaisi se koipensa. Minä pahoin tein. JUHANI. armahti häntä ja. vieläpä alhaisemmaksikin röhkielevää harjasniskaa saattaa se aina miehensä lopulta. nyt kerro meille tarina siasta lammikossa. lokalammikossa kesä-auringon hohteessa röhöitteli sika. jonka kerran kuulimme sokea-enon suusta. Vieläpä säteili muutaman ohikäyvän otsalta niin ankara loiste. että sian katsanto siitä hämmästyen ammahti takaisin.SIMEONI. sillä musertuispa sydämemme nähdessämme entisen kodon. käydessämme viinan keittoon ja naukkimiseen. ja pahoin teimme kaikki. makasi sen vieressä kumppani.--Mutta tuota kohden ilmaa on Jukolan talo. jos heitä kohtaisimme ja he näyttäisivät meille pienenkin irvistyksen. irvisti pahasti ja lausui: »sinä kurja mies. Mutta koska se hetken päästä heräsi. onhan muotos niin ruma. Hyvä myös. kivistävällä sydämellä katseli se ihmisen jaloa.

Näin haastellessaan keskenänsä. jota itse nimismies käytteli. Kulovalkeana silloin nauru ja tirskuna juoksi miehestä mieheen ympäri kaiken kansan. Maanantai ja puhdas arkio oli tämä päivä. toinen. kirjat kourissa. Meidän tulee anteeksi antaa ja unohtaa. istuen lähellä porrasta pienen pöydän ääressä ja kirjoitellen kirjaansa ostajien nimet ja tavarojen hinnat. lähestyivät he Tammiston taloa. käyskeli tuijotellen totisesti maahan ja mietiskellen itseksensä. kuinka yhteistä huutokauppaa uskallettiin pitää sunnuntaina. kysyivät heiltä ivaten Impivaaran uudesta uskosta. Herran pyhänä sapattina. kolmas kerta». hän käyskeli kaukana pellolla. nähdäkseen Kyöstiä. JUHANI. uskollista ystäväänsä. likistänpä heidän kanssaan vielä käpälääkin. silloin kernaastikin unohdan kaikki. ja myrsky oli valloillansa. Ällistyneinä. Olkoon menneeksi: jos nöyrtyvät ja tulevat minulta anteeksi rukoilemaan. miehiä ja naisia. jota veljekset olivat pitäneet sunnuntaina ja jona olivat lähteneet astelemaan kirkkoon. Mutta olivatpa he erehtyneet lukiessaan viikkonsa päiviä Impivaaran sydänmaassa humalan humussa. vaan päinvastoin minua hammastavat lakkaamatta. Kysyipä viimein Juhani muutamalta mieheltä. puren että kipenöitsee. Kovin kummastuen seisoivat veljekset. ja kauas kuului eräs ääni. Siinä seisoi pihalla paljon kansaa. kuullellen ihmisten naurua ja pilkkaa. ja peloittava tappelus nousi nyt .TUOMAS. Katselivat he ympärillensä. arvellen miksi sunnuntaina tällaista tointa käytettiin. joka vauhdilla vie eteenpäin miehen ajan. Kuin irtipäästetyt kahlekoirat karkasivat he kiljunalla Toukolaisten päälle. äänettöminä ja punehtuen seisoivat he kauan. ja nytpä arvasivat veljekset asian oikean laidan. Läheni heitä myös joukko Toukolan poikia. SIMEONI. silmät kyyneleissä. Mutta hän ei ollut tässä. ja kyseli: »eikös kukaan enemmin lisää?» Oli se ryöstöhuuto-kauppa. joka seisoi heitä lähinnä. Mutta niinkauan kuin eivät mieli taipua tähän. Tuota kuultelivat veljekset. sen kalenterista ja miksi kutsuttiin heidän almanakassaan tämä viikon kahdeksas päivä. ja oli nyt par'aikaa menemässä talon ammuva karja. joka räknäili: »ensimmäinen. todistaen pahoin tehneensä. niin purenpa hammasta minäkin. ja äkisti loimahti heidän vihansa tuimaan tuleen. Ei ole mennyt minunkaan muistostani kaksi asiaa.

ja kasvoi siitä tulinen. hän löi ja temmelsi kalveana kuin murhan-enkeli. ja iskuja lenteli hänestä taasen kuin ampauksia ympäripyörivästä raketista. siihen kaatui aina mies. Simeoni ei tuohon leikkiin mielinyt sekaantua. huhtoi oikealle. Miehenvastusta ei puuttunut Eeroltakaan tässä kahakassa. Kauhistuen . ja ympäri kaikui huuto.Tammisto pihalla. mutta huomaittuaan ei tässä mitään voivansa matkaansaattaa. tämä kaatui vauhdilla niin tuimalla. Toimitusmies ensin kyllä koetti estää tämän vihaisen tulvan paisumista. joka seisoi hänen vieressänsä. ja kauas kuumoittivat hänen ruskeat. mutta ainapa hän jälleen pian pinnisteli itsensä ylös miesröykkiön alta. sen käytännössä niin tuulispään tapaista vauhtia eivät olleet veljekset ennen koskaan vielä osoittaneet. ja verraton oli hälinä ja pauhu. joita hän lujasti hallitsi kourissansa ja katseli tuskallisella muodolla. kiirehti auttamaan Aapoa ja katosi pian tappeluksen hurjiin laineisin. kun iskuja. karheat. nähtyänsä kipeällä sydämellä kuinka kurja veljensä kelmeni ja kuinka hänen katsantonsa jo tuijoitteli tynsästi kohden puitten latvoja. kun Jukolan veljekset löivät ja kun Toukolaiset löivät heitä vastaan. Timo läimäytteli kuin uros hirsistössä läimäyttelee kirveellänsä. huhtoi voimallisesti vihamiestensä joukkoon. Kauan ja salassa kytevä kostontunne sai vihdoin tuulta. tänne. juoksivat tuonne. Kalveina ja vapisevina pakenivat naiset taistelopaikasta. kauhistava myrsky. purren hammasta ja vallan tuhankarvaisena kasvoiltansa. ja leukansa longahteli vihan kiukusta. Ja voimaa niin väkivaltaista. niin uhkea sonni kuin vakavat lehmät. ja kaikki hänen edestänsä pakeni ja murtui. peljästynyttä lapsukaista. Nähtiin siinä tapahtuvan. mikä sylissään kantaen. kaatui kaksikin yhdellä iskulla. surkeasti levottomalla silmällä tuiman taistelon vaiheita. niin rynkäsi esiin harteva Tuomas. säkenöitseviä iskuja sateli joka haaralta. ja mihin raskas nyrkkinsä iski. vasemmalle. vihasta hohtavat poskensa. vaan oli hänen haltuunsa heitetty kaikkein kirjat. Toukolaiset ja heidän monta ystäväänsä. möry ja poru. Muiden jalkoihin hän tosin kiirahteli usein. että kun hän yhtä löi. Mutta nähtyänsä Aapon kovassa ahdistuksessa kolmen rotevan Toukolaisen kourissa. silloin asetti Simeoni kirjat kädestänsä kivelle siihen lähelle. Mutta kuin kallio. Juhani. jotta kaatuessaan toisenkin miehen kumosi. Virnapäisinä talon naudat. Hurjimmin kaikista riehui Lauri. siirtyi hän ajoissa syrjään ja katseli ihmeeksensä veljesten ääretöntä voimaa. mikä taluttaen kädestä pientä.

ne. täällä multaisia kuonoja. saattaen häiriön heidän joukkoonsa. Nyt. Tämän kaiken he näkivät. Kaikkialla näkyi kamoittavan kalveita kasvoja. Mölisten ja pyöritellen silmiänsä löi hän peloittavasti. karankoja. Lähestyi pellolta. ja ankarasti. ja kamoittava oli hänen muotonsa. Niin oteltiin Tammiston pihalla. pieksivät taasen veljekset toiselta puolelta. ja kuulivat parinan ja ähellyksen niin hirmuisen kuin susijoukon murhaavasti tapellessa syys-yön pimeässä metsässä. Pois nyt riensivät veljeksetkin. kuulivat he jäljessään Kyöstin äänen. mutta puukkoja ei nyt riippunutkaan veljesten vöillä. kirkkui. sillä Toukolaiset jo iskeilivät puukoillansa. makasi jo täälläkin. pieksivät kahdenkertaisesti ja hurjasti pakenivat viholliset viimein. juosten. mutta veljesten into kiihtyi. tukka pyrstönä pystyssä kuin peikon. koska he olivat retkellä pyhään temppeliin. huolimatta vaikka sataisi vastaan tulta ja tulikiveä. Mutta lähestyi silloin tappelukenttää mies. ja tuimemmaksi yhä vaan ottelo kiihtyi. Maata jo kasteli veljestenkin mustanpunainen veri. hullu mies. tuolla verisiä naamoja. Mutta Kyösti ei kuullut heidän käskyänsä. He seisahtuivat.katselivat ihmiset tätä kamppausta. vimmatusti lyötiin heitä vastaan. Ja näyttipä aina vielä epätietoiseksi ken tässä voittaisi. vuodattaen verta hietaiselle tanterelle. koska he huomasivat kuuman verensä juoksevan. ja rupesivat nyt seipäät ja kanget räiskynällä loiskeilemaan ympäri miesten päitä. Veljekset. vaan pihalla raivosi hän lakkaamatta. teloja. löi kuin mieletön. ken taipuisi tappiolle. ja koska he ehtivät pienelle sillalle peltojen välissä. hän kirmasi esiin kauhistuksen harmaankalveana haamuna. pian kuitenkin kohtasivat he samankaltaisia aseita vihollistensakin puolelta. ja iski hän kuin leimaus Toukolaisten selkään. taistelivat kuitenkin monilukuisen vihollisen kanssa. karaten ja pahasti mölisten. hirveästi huokuvia sieraimia. tai mursivat seipäitä lähimmistä aidoista ja karkasivat villittyinä päin. joita ei vielä seiväs ollut maahan kaatanut. ärhenteli. huutain Kyöstiä seuraansa. Katso vihan synkeätä liekkiä heidän silmissään. läksivät juoksemaan kohden kotoansa. Tammiston juureva Kyösti. Mutta veljekset kiitivät jo kujan kuivalla. joka rynkää vaan kiukkunsa maalia kohden. Makasi jo tuolla mies. katsoen . vaikka he jalostikin taistelivat. joka heti saattoi vaa'an painumaan Jukolaisten puolelle. sieppasivat he teloja mäeltä aseiksensa. savuavalla tiellä. Jykevä seiväs kourassa.

--Niin loppui tappelus Tammiston kartanolla. ja peloittava on äänettömyys huoneessa. ja alas permantoon on teroitettu heidän katsantonsa. sydämissä pimeä. YHDESTOISTA LUKU On ilta samana päivänä. jona niin kiukkuisesti Tammistossa oteltiin. Ympäri kääntyivät myös veljekset ja siirtyivät vastapäiseen suuntaan. puuskutti ja uhosta ja vimmasta tuijottelivat ristiin hänen harreat silmänsä. seiväs olalla. Mutta hetken päästä kaikui kerran vielä Kyöstin sakea ääni. ijankaikkinen yö. vimmaa täynnä. josta moni kannettiin pyörtyneenä pois. Katsoen kankeasti eteensä astelivat he tuimalla vauhdilla. heitä lähestyvän juosten. tietävät mikä rangaistus heitä uhkaa. ja pois metsäpirttiinsä riensivät myös veljekset. jupisten itsekseen ja tuijoitellen. ja näkivät hurjan miehen. toivotonta tilaansa.taakseen. He istuvat. katsoen taakseen. joka ainiaaksi hänen merkitsi. Hän hikoili. . ja kuulivat hänen taasen huutavan korkealla äänellä: »menkää kotia nyt!» Siitä riensi hän pois samaa tietä. he mietiskelevät onnetonta. SIMEONI. jossa usein kuului korkea ja kestävä huuto: »älämölöö. Äkistipä katsahti hän kiivaasti veljeksiin ja lausui: »menkäät kotia nyt!» niin lausui hän ja kääntyi heistä pois. Et ymmärtänyt hänen sekamelskaista puhettansa. Pirtissään istuvat veljekset. ravistellen kättänsä ja päätänsä. ja pian seisoi heidän edessään hirmuinen Kyösti. ja moni oli saanut haavan. mölisten ja heilutellen kättänsä ilmassa. monella heistä päässä korkea kuhmo ja käsivarressa vertatihuva haava. ai älämölöö!» Veljekset rukoilivat häntä käymään heidän kanssansa Impivaaraan eikä lähtemään takaisin tuonne susien kitaan. Mitä on meidän tekeminen päästäksemme kruunun kynsistä. Viimeinpä kuitenkin saattoi Simeoni matkaan seuraavan kanssapuheen. mutta hän seisoi yhä vaan paikallansa. veljet! sanokaat yksi sana. Veljet. He muistelevat mitä ovat tehneet. jota oli tullut. aatoksissaan kuoleman jäädyttävä synkeys. näkivät miehen seisovan kujalla. ja veljekset. he ovat voidelleet ja sitoneet haavojansa niinkuin parhaiten on käynyt.

kukissa! Kaikki on mennyt. Poloisia Jukolan poikia! Ja seitsemän kappaletta! Mitäs tehdään nyt? LAURI. Pois tieltä sinä ja pois tämä kirottu elämä! Puukko! SIMEONI. ei tämän taivaan alla. Hillitkäämme häntä! AAPO. Peijakas meidät perii. veljet! . miehiä löimme kenties raajarikoiksi. perii ilman armoa. kirkasteräinen puukkoni! Verta lasken että lainehtii! AAPO.AAPO. kuin upposi ennen koko vanhantestamentin kansa! Missä on visapäinen puukkoni. Voi meitä poloisia poikia! TIMO. Veitsi kurkkuun joka miehen! TIMO. SIMEONI. kaiken. ehkä nykäisimme vielä joltain henki-kultaisenkin pois. tallella olemme ja syömme kruunun surutonta leipää. Juoskoon yhdeksi ainoaksi lammikoksi veri seitsemästä miehestä ja uppoutkaamme sitten yhdessä punaiseen mereen. kaiken sovintomies? AAPO. Noh. silmät ummessa. Kiikissä olemme. Juhani! JUHANI. Tänne. Kruunun käskyläistä häiritsimme keskellä tulista tointansa. JUHANI. Kyllä tiedän mitä teen. kaikki onni ja toivo! TUOMAS. Ah! ei ole meillä enään pelastuksen keinoa tästä ahdingosta. ja tämä paikka on kova. JUHANI. siis ottakaamme. Minä myös. Malta mieles! JUHANI. vastaan mitä olemme ansainneet. ja sittenpä kaikki hyvä. Älä helsingissä! JUHANI. joka paikka on vieläkin kovempi. Puukkoni.

Ehk'ei juuri vielä! JUHANI. Pois tieltä! TUOMAS. Menen hirteen. Lain hansikat vartoo meitä. AAPO. Tai portinvartijoiksi Pietarin kaupunkiin. Hahaa! kaikki on turha. AAPO. SIMEONI. joka kerran on tehtävä. Merelle vesiä viiltämään kuin uhkea enomme ennen? Jos siirrymme kerran Suomen rannalta. Suomesta pois. TUOMAS. En mieli. Sinä istut koreasti! JUHANI. EERO. Mitä maksaa nyt enään koreus. JUHANI. . Tuomas veljeni! TUOMAS. JUHANI. Koreasti. Tuumikaamme. hänenpä laivansa mastossa maksaa mies. Hellitä. Mutta mitä? TUOMAS. Sitä neuvoa käskee vähän perustella. olemme kruunun kourista vapaat. Tehkäämme paikalla se. poika! JUHANI. TUOMAS. kun kaikki on mennyt? Mielitkö ottaa koreasti vastaan neljäkymmentä paria tuoreita raippavitsoja? TUOMAS. paimeniksi Inkerinmaalle! TIMO. ja koetamme kohden Engelsmannia. mutta sitten vasta.JUHANI. Kovin vähäpätöiset keinot. JUHANI.

Oojah! paljon parempi. että. niin koskapa olisimme Enklannissa? Onpa sinne miljuunia ja tuhannen miljuuniakin peninkulmia. suurikelmille.--Seuraavana päivänä tuumiskelivat he vielä. Täytyy itkeä. ja tarkasti vartioitsi heidän silmänsä ulkona pirtin ympärillä. Niin he tähtäilivät ja tuumiskelivat. Sotaväkeen marssikaamme värvinkiä ottamaan muutamaksi vuodeksi. ja kasarmi. muistaen. kaatui meren rannalle Pohjanmaalla. mutta ehkä paras tässä kilakassa. veli veikkoseni. ja kaikki vaipuivat he lopulta itkusta syvään uneen. Olispa tuo ehkä jotain. Niin. siellä on parempi kuin täällä. Herra. näin saatat meidät kaikki pusertamaan kyyneleitä. joka Parolan nummella kesäkaudet äkseeraa ja rikeeraa. ja tämähän pelasti miehensä. aprikoitsivat hiessäpäin mikä keino heidät parhaiten pelastaisi. Tätä pykälää voimme harkita. Veljeni. keksit nyt oikean keinon. sotaan kuoli myös oma setämme. huomatakseen jo matkanpäästä jos lähestyisi heitä kruununvoimia. kaatua hurskaina sankareina. niin vähänpä tarvitsee meidän peljätä hänen hampaitansa. lähtekäämme Heinolan kuuluisaan ja hirveän suureen pataljooniin. Kuolemassa on parempi. ja siitäpä olis käynyt pojalle pahoin. jolle. SIMEONI. hyrskyvään itkuun. Minä pelkään. kuivana ei pysynyt yhdenkään veljen silmä. mutta kas kun oli junkkarilla äkkipikaan niskassa harmaa takki. JUHANI. ja samoin taidamme kaatua mekin. TUOMAS. vaikka . TIMO. yö tuli. niin on tässä käynyt monen muun sekä heimolaisen että naapurin. Ohhoo! jos heltimmekin eheillä nahoilla Suomesta. että kruunu pitää poikiensa puolta. katso puoleemme ja anna armos auringon paistaa! Niin loppui heidän kanssapuheensa itkuun. Muistelkaamme esimerkiksi Karilan renkiä. niin onpa kaiketi kourissamme kruunun kihlakalut. Ohhoo! AAPO.--Mutta ilta pimeni. yleiseen. Mutta kuulkaas sananen: Ruvetkaamme suden omaksi kansaksi. Kyrön sotaan.TUOMAS. kerran pisti päähän ropsia isäntäänsä vähän selkään. mutta muistakaat: ennenkuin ehdimme Suomen rantaan. jossa viissyltäinen hirsi veressä uiskenteli. Kasarmi on pelastanut läikistä monta hurjapäätä poikaa ennenkin. Ah! tämä keino on jyrkeä.--Olkoon menneeksi! Kohden kasarmia marssikaamme! Sotaan kuoli isämme setä. Niin. taivaassa on parempi olla kuin täällä ihmispetojen keskellä.

Helvettiinkö sitten mennään? Häh? JUHANI. Sentähden päättivät he lähteä miehissä matkalle kohden Heinolaa ja ottaa värvinkiä kuudeksi vuodeksi. Päivää. päivää! Mihin marssivat pojat noin totisina? Vastatkaat minua. tuohikontit seljässä. vaan ei vihamiehensä. mutta astuivat kuitenkin esiin. Mihin. että siinä hankkeessa tarvittiin passit ja papinkirjat. ettei kaksi miestä heitä milloinkaan kiinni saisi. ja ellen olis tottunut katselemaan itse perkelettä vasten naamaa. aikeissa pyytää nahkapeitturia ottamaan haltuunsa heidän elikkonsa ja pitämään vähän pirtistä huolta. perin toisella virkatoimella ajeli nyt nimismies ympäri pitäjää. ajoi jyrittäen heitä vastaan. muistelematta. muistaen. Ha. joka. astelivat he. synkeällä mielellä. Tahdotteko meistä mitään? NIMISMIES. juuri kuin korpisudet. Ja koska taasen toinen päivä nousi. NIMISMIES. Mutta nyt. Olivat he jo melkein juosta metsään. Astuivat he eteenpäin. alkoivat he pitkän vaelluksensa likistyvällä sydämellä. Jukolan veljeksistä ja heidän elostansa metsissä hän alati oli suureksi huviksensa kuullut kerrottavan. Mutta väärin he arvelivatkin. Edessämme on pitkä matka. ja oli hän heidän suosijansa. ylevä ja iloinen aina. ha! Mutta saakeliko teissä rikeeraa? JUHANI. uljas. arvellen hänen retkensä koskevan heitä. Ja olipa hän oiva mies. Minä kysyn teiltä yhtä paikkaa: Nouseeko siitä kruunun asia? NIMISMIES. ensin Jukolaan päin. näkyi heistä kuitenkin parhaaksi turvapaikaksi. kontit seljässä? JUHANI. puolustajansa. Veljekset tuosta hämmästyivät. No oikeinpa silmänne kyräilee ja mullistelee minuun. Tultuansa Viertolan tielle. kohtasivat he nimismiehen. ehdittyään heidän kohdallensa.kyllä kamoittava. rupesi hän haastelemaan hauskasti. niin ehkä sydämeni vähän pampahtelis. ha. jahtivouti takana. Mitähän olis teillä annettavaa minulle? Mutta onhan lupa kysyä vaikk'ei varaa ostaa. Mistä? . katsomatta tuolla lailla puoleeni. NIMISMIES.

meitä ahdistavat joka haaralta kuin sudenpoikasia apajassa. haa! tahtoisinpa purra poikki tämän maailman. ja koskekaatpas meihin silloin. itken ja heristelen nyrkkiäni. ja vähältä etten itke tässä murheesta ja vihan kiukusta yht'aikaa. Onko miestappoa tapahtunut? NIMISMIES. Tuosta kärhämästä Tammiston kartanolla. ettei niin ole laita. JUHANI. Parolassa.JUHANI. Te pöllöt ja pököt! heittäisittekö oman. joka tahtoo nyt tietämme teljetä. NIMISMIES. Mistä. NIMISMIES. poikki tämän maailman kuin nahkiaisen. ja toiseksi. ne kiukkuiset perkeleet. NIMISMIES. että santa soi. Niin. Parempi kuitenkin siellä kuin louhia västingissä vuorta. niinkuin nähdään. Siellähän on viimeinen sola. rauhaisen pirttinne omalla tanterella ja lähtisitte kasarmin keppien vinkunaan? JUHANI. Mutta. Kohta seisomme kruunun haarniskoissa. JUHANI. kun ihmiset. Tietäkäät: Parolan suureen pataljonaan loikertaa nyt tiemme mäkiä ylös ja alas. niin. jonne hädissä ja tuskissa pakenemme. Parolaan mennään! ja onneton hän. ja sentähden olemme myös valinneet peevelin onnen osan. Hm. niinkuin olemme kuulleet. siitä. NIMISMIES. Siitä. aatelkaas sitä paikkaa. Hii. Kiitä onneas. Parolaan marssitaan! Siellä on miehiä kuin kaarneenpoikia. peeveli meidät perii. Jumala paratkoon! sitähän olemmekin aatelleet ja aprikoinneet oikein vahvasti ja tulleet ymmärtämään mikä siitä pojat perii. Ahaa! se toispäiväinen leikki? Jahah! siitäpä nyt tahtoisin teille virkkaa jotain. sillä kruunu tarvitsee miehiä. Louhia vuorta västingissä! Miksi? . leimaus ja jyrinä! kun ajoitte tiehenne kruunun virkamiehen toimestansa ja kumositte vielä hänen kirjoituspöytänsä. sinä takkutukkainen köntti? Mistä? JUHANI. te saatanat. niin Hämäläisen ruskea nahka on tuuman paksu. sota on tekeillä.

kiikahti kynnykselle nurin kuin hanhenpoikanen. ne haavat. ja siitä on meillä kovin huono puoli. kuultuansa kinkeri-aamuna tarhanvajaan pappien kulkusten kilinän. saattaisi provasti väkivoimalla meidätkin sinne ja sieltä häpeän hirteen. tehdä »kärpäsestä härkänen». siitä että su'imme vähän selkään noita Toukolan poikia. Jumal'avita! meitä ärrytettiin oikein vimmatusti. jossa taasen hänen kamaransa oli pahoin pehmitetty. Ja kerranpa. vaan olipa hän viisaimpia. sai rukkaset morsiameltansa kuin mies. se korea poika: »kävishän tämä elämä laatuun ilman yhtä päivää vuodessa. tämä hioittava pöllytysjuhla. Mutta nytpä mielitään tehdä tästä kruunun asia. Juuri te. herra. nurjana oli vieras-äiti tyrkännyt kirjan hänen kouraansa alusta alkain. Ja onkos tämä laitaa! Kukkoisten Mikko. ja viheljäisenä hevosnylkyrinä kuoli hän viimein. mutta eipä juuri niitä hyvälukijoita. Se oli loppu korean Paavon. ja siitäpä lukupäivä hänelle tuli kauhistuksen päiväksi. mutta ei pidä heidänkään pääsemän ilman »maksa pois lakkarista». sen perästä rupesi Paavo juomaan kuin mies. Se oli paha leikki. peljästyi kuin lammas. Peeveli! sanonpa kuin ennen Jaakkolan Paavo. ja joi vielä uhkeammin. jotka tuskin vielä ovat ehtineet saada rupikaprokkia niskaansa. ja ne todistavat jotain. ja tämän näki hänen korea ja nuori morsiamensa lukutuvan porstuvasta. niinpä kerran ikään tultuansa tukkajuhlasta. näki ja pyörtyi tyttö-rääsy. Jos sen armon meille soisittekin. niin onhan meillä tässä aina varrottavana kerran vuodessa tuomiopäivä: lukukinkeri-päivä. mies ko'okas ja jykevä kuin havutukki. Ja sanoipa hän vielä: »ei se kipu.-Mutta kuinkas kävi seuraavana vuotena samassa juhlassa? Pisti mar' pappi hänen pöydän alle istumaan kuin ukulin. mutta nurjana. että saisimme kulkea Hiiden vallassa. Niin hirvittävä on tämä päivä. sanoi hän. vikkelimpiä nuoria miehiä. lain voimalla niskassamme. Me onnettomat iskimme ensiksi. ja leveäposkinen kuin Tuhkalan muorin vanha kissa. tiedämme. jalkapuuhun. Hmmh!--Mutta jos Toukolaisistakin selkiäisimme. kuin sananlasku sanoo. Ja mistä syystä? Tuosta onnettomasta tempusta Tammiston pihalla. niin ovathan tässä kuitenkin Toukolaiset niskassamme. Onpa täällä kylliksi haavoja. jolla ei suinkaan ollut huono pää. jota emme vielä usko.JUHANI. mutta se häpy». johon sukimiseen. ei totisesti. mies! minulla on tärkeämpiäkin toimituksia. JUHANI. meitä sinne mielisitte kiskoa kilisevissä kahleissa. NIMISMIES. mutta kaikista näistä meidät pelastaa kruunun . ilman tuota kirottua kinkeripäivää». Sen valehtelet! Mene hiiteen.

koska näin ettei mennyt siinä henkiä. NIMISMIES. prassai! NIMISMIES. te kiittämättömät peijoonit. sillä hän on tullut ymmärtämään. koko pitäjässä tunnettu. Kuinka hyväänsä. leikki saakoon sijaansa. sen tein jo samana päivänä. te verkkasen juutit. menkäät. Ha. te junkkarit.--Heisaa. Sitä ei hän ole tehnyt. ha. jaa. ei yhtään. Jaa. liinaharjainen ruuna. Sentähden ovat he nyt vaiti ja pitävät koreasti hyvänänsä mitä ovat saaneet. vasemmalle kääntymys ja kotia mars. Hoo. ei yhtään vaaraa. ja jääkäät Herran nimeen. astukaat päälle niin kauas kuin kestää kruunun santaista sarkaa. pojat. kunnes nimismiehen rattaat katosivat kaarevalla tiellä. mitä hulluuksia hankittekin! Noh. Mitä riivattuja on minun tekemistä kanssanne? Kuittihan on rätinkimme Tammistosta. ja kuitenkin olivat he keittäneet sopan itse. kaikista näistä nyt otamme ainiaaksi hyvästi. Liinaharja! Niin lausuen. ettei tuohesta tule takkia. No niin. puhdas leikki. Mutta veljekset seisoivat tien vieressä kuin seitsemän suolapatsasta. jona ottelus tapahtui. vaikka tarvitsisittekin köniinne aika lailla. Eikä tee hän sitä milloinkaan enään. ja ihmeeksemme kyllä. ha! No. noh. se muistakaat sanakseni. joista voisin kiskoa heitä kovaan kiikkiin. vasemmalle kääntymys nyt vaan. Pois he kiirivät räikkynällä. Mutta olkoon sanottu: rauha teille minun puolestani. Ja kuka on saattanut matkaan tämän? Kukahan muu kuin tuo meidän vanha vallesmanni? Ja sanottepa nyt hänen. ja Toukolaiset vaikenivat kuin myyrät. ja savuna kierteli tomu heidän jäljessänsä. Uhkailivatpa roistot keräjänkäynnillä. seisoivat he ja tuijoittelivat poistuvien perään. Mutta laskinpa nyt vaa'alle painoni minä myös. tärähteli takana ukko jahtivoudin hattu. Te mielettömät oinaat. Sanaakaan hiiskumatta ja arvellen mitä heidän piti aatteleman kaikesta tästä. niin kysynpä: onko hän teitä kiristellyt näinä viimeisinä aikoina? AAPO. Mutta menkäät nyt koreasti kotia! Paikalla! sanon minä. te köllit! Kuitti! ja suljetut ovat myös Toukolaisten kidat. menkäät. . seisoivat ja katselivat tuota menoa. sen vakuutan ja vannon. ja travia pisti eteenpäin taasen nimismiehen. ja niin myös provastimme puolesta. tempasi hän ohjaksista. sinä Impivaaran komppania! Kotia. yrittelevän riivattuja teitä kohtaan. sillä onpa minulla heissä monta koukkua. mutta onpa minua hullua vähän miellyttänyt tuo sudenpoikasten elämä.harmaa takki. Mitä koskee taasen asemaanne provastia kohtaan.

Hän tulee ja korjaa meidät koreasti talteen. Hänellä on peeveli nahassa. onko tarkoitukses vakaa. niin. Ah! missä on nyt kurjain veljesten turva? JUHANI. ja me olemme otukset. Kotiamme takaisin tahtoi hän meitä narrata valmiiksi saaliiksensa palattuaan Viertolasta. vai leksoitteletko mieletöntä leikkiä? Mitä pitää . ettei ole vähillä voimilla iskettävä Jukolan sarjaan. aattelet tästä nimismiehen koreasta puheesta? AAPO. Sinä villitty. pyytäen aina ensin koreasti nälkämme sammutteeksi. Juhani. hän koettaa vietellä meitä paulaan. niin. Seiskäämme valmiina kaappaisemaan kohden susien kotoa. joukko miehiä seurassa. joita hän kiehtoo. Kunnon mieheksi hänen luulisin ja että hän kanssamme haasteli vakaasta rinnasta. Aapo. Mitä sinä. mitä haastelet! AAPO. JUHANI. pojat! AAPO. Kaiketi on tapahtunut hirveätä. Kitas jo kiinni. TUOMAS. niin väkirynnäköllä tulkoon sitten. Hän on pyynnissä. jos häntä varromme. Kuinka se komsarjus on vanhettunut sitten kuin viimeiseksi näimme hänen Kuokkalan korvessa äitimme ja kylänväen kanssa! JUHANI. JUHANI. mutta seiskäämme vahtia. Ah! mikä on nyt tehtävänä? JUHANI. Mennään nyt! SIMEONI. sillä herroihin ei ole luottamista. Siis ei nyt muuta kuin sissin passi kouraan ja paikalla metsään! Maantieltä pois.TIMO. Kaikki on jo tehty. Hä. sinä hurja hullu! Ennen astelen tästä Siperjan ikikylmyyteen kuin rupean syömään ryövärin leipää. koska tiedetään. ja ellei hyvällä helli. ankarassa ajossa. Sissien retkillä! Mennään nyt! TUOMAS. niinhän minäkin aattelen. niin armeliaita ryöväreitä kuin mahdollista. mutta aina voimme karttaa verenvuodatusta ja murhaa. Juhani. josta ei enään kasarmikaan meitä vapahda. tässä on seitsemän valmista metsäsissiä. Mutta koettakaamme olla niin sieviä.

hän peitelköön äsköistä tyhmyyttänsä niinkuin hän parhaiten taitaa. mitä nyt? TUOMAS. kuin Taula-Matin peukalosormi. jotka hän on heittänyt jälkeensä? Kummallista! Viertolasta palaisi hän taasen takaisin tämän huikean matkan. Minä uskon toisin. veljet: emmehän tuota vielä varmaan tiedä oliskohan nimismiehen haaroissa kettu meitä kohtaan. Kas niin! AAPO. Voi veljeni! tämä hetki on kiertänyt pääni pyörään. mutta . Aapo. Ei tahdo mallata. ja siinä ei vilahdellut vilppiä. sen huomaan minäkin. Mutta mitä helvettiä tekisimme nyt? Sanoppas. ettei Juhoakaan aina juuri ammuta samalta oksalta. niin. AAPO. Hulluuksia! Eihän mallaa tämä yhteen nimismiehemme ennen aina viisasten ja vikkelien tuumien kanssa. aikaa! Tuonne hän katosi. Ja harkitkaas. TUOMAS. Kuulkaat. ja katosi taasen kuin tuuliin ja pilviin. Mitä nyt. EERO. veljet. vaikka hänen tiellänsä on mökkejä ja kyliä? Miksi kulkisi hän ohi Impivaaran seudun aina Viertolan kartanoon. ja keskellä savua singahteli sotaorhin valkea harja. Tuonne hän katosi savuun. mutta onpa sitten mielestäni aikoja mennyt. Niin. mutta eipä siinä kylliksi luotettavaa. Mutta siitä on niin pitkä aika. ja enhän juuri tiedä mitä puhun ja teen. Mitä siinä silmiäsi vääntelet ja päätäsi keikuttelet ja huokailet sieraimistas tuolla lailla? Niin mar'! Kiitä että on aivosi eheä. Miksi olisi hän tullut ilman miesvoimia aina tähän asti. LAURI. LAURI. mihin peukalosormeni osoittaa. Luuletpa nyt aprikoitsevas asiaa kovinkin viisaasti. palaisi miesjoukkonsa kanssa viimein kohden pirttiämme. Nimismieshän tässä oli. sillä katselinpa häntä tarkasti silmäterään. Te näette. niin pitkä! TUOMAS. aikaa siitä on. Minä en tiedä. jolla hän istuu.minun sinusta aatteleman? JUHANI. josta hänellä on vähemmin avun toivetta kuin suurista kylistä. AAPO.

Ja onpa meillä pelkoon syytä. TUOMAS. Hauskasti siinä pieni puronen lirisi päivän pitkän kestäessä. Tehkäämme näin: käykäämme kotia kerran vielä. siellä oljentelemme pari kolme vuorokautta. soiden vartioitsevan veljen kuultelevaan korvaan. kiipesivät ylös vuorelle ja kätkivät itsensä tarkoin. usein on asian laita päin vastoin kuin parhaan. viisaimman miehen järki sen on osoittanut. TUOMAS. ja pane pois tuo morakas muoto. kiersivät he linkun ovelta pois. ja huomaa kuinka tavattoman. AAPO. tule. ympäri kantoista ahoa ja pitkin kolkon metsän rantaa. TUOMAS. tähtäellen tarkasti lakkaamatta alas kohden pirttiämme. ja itse istumme kätkössä Impivaaran luolissa ja rotkoissa. Mutta ellei tuosta mitään ilmestyisi noin kolmen yön ja päivän mentyä. joka vuoren harjulta kumpuili ylös ja vuodatti laineensa alas pitkin kallioista tietä. teroittaen kiehtovan silmänsä alas kohden pirttiä. mikä näreitten verhoon vuoren penkereille. Mutta kun kolmantena päivänä aurinko jo kiirehti laskuansa kohden. Siellä he venyivät. ankaran suuri. mutta älkäämme viipykö hetkeäkään pirtissä. niin olemmehan aina kohta valmiina karkuteille vuorten ja metsien suojassa. Kääntykäämme takaisin. Siinähän neuvo ja hyvä. lirisi kestäessä kuutamoisen yön. Rikoksemme on lain silmissä suuri. Mutta mitä nyt tekisimme? EERO. mikä mukavaan kallion halkeemaan. Juho. Siellä he lepäsivät. Seuraten Eeron neuvoa. Ei ollut se rehellisyyden kieltä. pitivät vuoroitellen vahtia kolmen vuorokauden kuluessa: söivät tuohikonteistansa ja sammuttivat janonsa kirkkaasta lähteestä. . vaan kiehuipa sappea sen hunajan alla. Läksivät he käymään taasen kohden Impivaaraa ja seisoivat pian kotonsa pihalla. Jos nyt tämän ajan kuluessa lähestyisi nimismies huonettamme voiminensa. Me teemme niin. kuinka erinomaisen ystävällisesti tuo nimismies haasteli kanssamme. joka näyttää niinkuin olisivat sen asukkaat koreasti kotona. vaan heittäkäämme telkeämättä sen ovi.katsos kun usein tapahtuu. niin kaukana on meistä kaikki vaara.

tai päässä millä korkea kuhmo. hänen hirveistä uhkauksistansa kaikki tämä. Mutta nähkäämme siis. millä pahoin irvistävä reikä. AAPO. sillä hän on päättynyt uskoon. iloiten sydämissään. etteivät herrat juuri olekkaan niin suuria junkkareita kuin luullaan. mutta oikea Herran viinamäen mies. koska näytti. ja nimismiehen toimesta. Vuorokauden viipyi hän kylissä ja taloissa. ja Aapo. jörähtäen: »kukas tietää vaikka tulisi pojista vielä oikein jupisteerit». oli myös meistäkin jotain maininnut. jutellessaan eräänä päivänä provastin kanssa. että oli heidän pelkonsa turha. Mutta huomatkaat vielä: Koska tuo Härkämäki. että kova leikki meitä kohtaan olisi ijankaikkiseksi tuhoksemme. Toukolan miehet. kävivät pirttiinsä. nousee. ukko on suonut meille rauhan. Ja istuivat he nyt miehissä honkaisen pöydän ympärille. hän on tehnyt niinkuin hän sanoi. oiva äijä ainakin sentään. Ja mitähän nyt tuumiskelee meistä provastimme? Niin. Veljet! hän on verraton mies. jota nimismies hänelle on vakuuttanut. Kaikki niinkuin sanon. Tämän ja paljon muuta olen kuullut. ikuisen rauhan. lukien välttäväisesti sisältä ja nuot kymmenen käskysanaa ja uskontunnustuksen ulkoa. eivätkä oman käden kostosta. nähtiin hänen kasvoillaan rauhan sanoma. Siitä seuraavana päivänä lähetettiin vakooja ulos. kiljuva sonni! Voinhan tuskin uskoa. että suuri olis hänen ilonsa ja riemunsa Herrassa. niin tuohonpa oli lausunut pappi. sinä kunnon mies. Muistakaamme tässä myös tuota Viertolaista. tiedän minä. JUHANI. että Jukolan veljekset kerran astuisivat hänen eteensä. istuen itse pöydän päässä. edessämme ankaraan arvoon. rupesi kertoilemaan veljillensä mitä oli kuullut. vaan silmäilivät yhä varoten akkunasta ulos. sanonut. joka ei koskaan naura eikä valehtele. eivät hiiskahda lainkäymisestä sanaakaan. tuo meidän vallesmanni. ja . kuullut monen miehen suusta.astuivat veljekset vuorelta alas. ja koska hän palasi. jos se ihme tapahtuisi. Nimismies. ja luotettavin niistä on Tammiston Kyösti. Niin on hän lausunut sulavan lauseen. saattamaan heille visseyttä lujaa. Ja provastimme. AAPO. Hän on kiivas. rynkäisinpä sun tähtes vaikka loimoittavaan tuleen! No vie sinun musta. vaikka onkin monella etujalassa aika patti. joka leppyi aivan pian ja suostui pyyntöömme kaikin puolin. Mutta ei katsoneet he kuitenkaan vielä ihan luotettavaksi asiaansa. jos katselemme häntä ilman närää hyvän sydämen ja järjen suoralta kannalta. lähetettiin Aapo. ja niin on asiamme laita.

siitä heltimättä ennen kuin olemme kukon hännän alla. Ja mitä on hän tahtonut. ja monta naapurusta. Kumonnut on hän monen ilkivaltaisen krouvin. Minä ymmärrän: Iskisimme aapiaiseen kynsin ja hampain. mutta löytyypä siinä kuitenkin yhtä ja toista. . AAPO. että sydän likistyy sitä muistellessa. josta. Sitä ei tiedä muut kuin Jumala. TIMO. Mutta asiaa käskee tuumiskella. miehuutta ja järkeä täys. Jassoo! Onkos se niinkin? No vie sinun! Sittenhän kelpaa tuota koettaa. Onhan minulla pää kova. ja kerran päätettyämme. sen teemme myös.sanomattoman paljon on hän jo tehnyt seurakunnallemme hyvää. AAPO. ikenet irvissähän siinä pinnistelemme. Ahkeruushan kovan onnenkin voittaa. sillä tämä pykälä on mahtava. on hän saattanut ihanimpaan sovintoon. Katsokaat: ellemme osaa lukea. nyt aapiskirja kouraan ja sanaa päähän vaikka halkonuijalla. visusti ja juuresta jaksain. Mutta nytpä miehet lukemaan. niin laillinen vaimokin on meiltä kielletty hedelmä. Enköhän jokapäiväisen harjoituksen kautta voisi kulkea kilpaa viidenvuotisen tyttö-rääsyn kanssa? Miksi en? Ahkeruus voittaa kovan onnen. mutta lausuu kuitenkin meistä niin ihanan toivoituksen. Mutta kukas tietää kuinka täällä pojan päähän mällähtää. TUOMAS. Koettaa tahdomme. jos niin teemme. Lausuitpa jotain. Oi Juhani! nostaahan sydäntäni tämä puhees. kohden kova. JUHANI. teemme vaikka verta hikoillen. koska sen konstin kautta saan itselleni ehkä kelpo akankin. Niin. siitä heltimättä ennen kuin työ on päätetty! JUHANI. yhtä ja toista hyvin närkkiäkin värkkiä. monen miehen ja hänen entisen jalkasiippansa on hän pakoittanut käymään lailliseen avioliittoon. AAPO. jotka ennen veristellen toinentoistansa vainosivat. jos yksimielisesti kävisimme nyt tärkeään toimeen. Oikein! Kentiesi kohta päätämme jotain. jos kerran käymme juoneen. syntyy meille uusi onni. jos niin hulluksi tulisin. Ah. Nyt on hän meidät jättänyt. puuhaten meidän tähtemme? Meitä kristityiksi kunnian miehiksi.

Mutta mistä saavutamme sievän ja suopean opettajan? AAPO. Eero. Vai niin. opittuas tavallisen lukumäärän tärkeimmät osat. TIMO. ja liemenä on aapiskirja ennen kuin on se päässämme kannesta kanteen. Eero. jaa.--Mutta. Mene jahtivoudin. sitä ei taida kieltää. Yhtä siinäkin tuumiskellut olen. kas. se on sanottu. koska on provastimme niin hyvä ja laupias meitä kohtaan. Niin. Sen tahdon. sinulla on terävä pää. ja yhteisesti nyt päätettiin ruveta hartaudella luvun harjoitukseen. Aprikoitkaamme asiaa visusti: meillä on niin kovat päät. Hän on taitava mies. Pois se! Opettaja käyköön hyvillä esimerkeillä opetuslastensa . Yksikin puhkaus siinä lasketaan. Jumala auttakoon meitä! TIMO. Meni taasen muutama päivä. kokonaisen vuoden. JUHANI. varsinkin kun lupaamme hänelle palkinnoksi uhkean kaskimaan ja paistiksi muutaman koirasmetson. Minä katson puolees. JUHANI. sen minä sanon. Kahden vuoden mentyä olkoon aapiskirja päässäni.JUHANI. Eero? Mutta älä tule sentähden ylpeäksi. JUHANI. EERO. Mutta kiitä Jumalaa tästä lahjasta ja siirry meistä muutamaksi viikoksi maailmalle. Älä yhtään huoli. minä siis neljänä. Hm. eväskontti seljässä ja aapiainen povessa. ja eräänä iltana otettiin asia uudestaan keskusteltavaksi. kaksinkerroin kovempi. Sen tahdon minäkin. Jaa. kärsimystähän siinä vaan tarvitaan. Mutta sinä. hänellä on vielä kovempi kallo kuin minulla. sinä opit aapiskirjas kahtena vuotena. vaikka tuo tuntuisi ja maistuisi kuin pureskelis pieniä kiviä ja raakoja perunoita. se sukkeluus tempasi rätingistä joukon päiviä pois. Aapiskirjani tahdon oppia. ettei hän sinulta kiellä opetustansa. vaikka onkin se kaksinkerroin kovempi. Eero opettaisi meitä. Mutta Timo-parkaa minä surkuttelen. tuon oivallisen sudenkutsijan opetettavaksi. JUHANI. palaat silloin takaisin taas ja opetat meitä. Kas. ja minä tiedän. No. ai poika! olemmepa sen peijakkaan kelkassa. että oikein tulee häntä armo. no.

edellä. koska niin tahdon. Ja ennen kuin on tullut päivä. mutta omamme on se taasen. Mutta raivatkaamme niituksi tuo avara korpi. jonka Aapo vielä on keksinyt. TUOMAS. joka tosin on vuorattuna vieraalle nyt. Kyllähän me sinun kuranssissa pidämme. mutta pysyköön kaukana morsiusvuoteesta villi kiertolainen erämaassa. Se käy päisin. koska tahdon. Herra. koska hänen tulee sanoa: »tässä. Urheat pojat ja veljet! Nouskoon Impivaaraan uhkea uudistalo. joko pistätti? Mutta laita on tämä: sinä opetat minua. . ja minä luen sinun edessäs aina tahtoni mukaan. Ja niin on meillä aika talo. kultainen aho. AAPO. veljeni. talo kunnollisempi syntymäkotoamme Jukolaa. mentyä muutaman vuoden. harvoin täällä kuulemme enää kontion vihellystä ja harvoinpa metso korvessa kohahtaa edestämme ylös. Mutta katsos. Tahdonpa tuota aatella. käy epäilemättä. meillä on jo entisestään talo. sen tiedätkin. jumisevalle pihalle. ometta. riihi. Mutta aatelkaas perään: elonkemomme täällä sydänmaassa käy vaikeammaksi päivä päivältä. Niin. Sitä en ihmettele. JUHANI. Paras keino. kas. jona tuo vanha Jukola on omanamme taas. Tuhannen riksiä tästä keinosta! AAPO. Siinä se on. pelloksi kuokkikaamme tämä kalteva. JUHANI. tuuman. Mutta käypä tuo keino ehkä laatuun. Kas. olen minä ja ne. muistaen ankaraa tilinteon päivää.--Mutta nyt mielin soutaa esiin ankarimman aatteeni. luhti ja vielä muitakin huoneita aina tarvetta myöten. ja nouskoon vähitellen pirttimme ympärille. Eero. saati vielä vaimon ja lasten. kirjava karja. Vieläpä huomaamme toisen asian. mitä aattelet asiasta itse? EERO. nouskoon se korvesta seitsemän miehen voimalla. talli. jotkas minulle annoit». Haasteletpa sorealla suulla. JUHANI. viljaiset pellot lainehtii ja illan tullessa lähestyy meitä metsästä ammoova. joka seisoo ja kestää. Impivaaraksi kutsuttu. huomaamme. että »yksin ei ole miehen hyvä olla». niin tässäpä ihanasti niitut viherjöitsee. tai olet äänettä kuin ahven. pöllistyypä silmänne ja kummastellen katselette minua. joka tuskin voi täyttää oman kurnailevan maarunsa. Niinpä kerran mietiskelemme.

Niin minäkin. mikä on voittomme viimein: Me olemme miehiä. joka »alati vääryyttä kärsii». tuleva aikamme aina »Hyvän toivon niemi». niin nousee tuosta piankin yleisen sovinnon kirkas päivä. ja jos me silloin annamme heille leppeitä katsantoja takaisin. veljet! Työhön kaikin voimin. katsahtavat meihin entiset viholliset vähän arvokkaammin kuin ennen. Ja huomatkaat. Minä suostun myös sillä otammehan miehukkaan askeleen nyt. Kuinka hyväänsä. vaan onpa. Veljet! kuulkaamme häntä. Mutta ennen kuin on mennyt tämä aika. sillä tämä asia on mahtava. On myös silloin arvomme nousnut summattomasti ihmisten silmissä. sillä tämä elämä maksaa tämän vaivan. mutta ilman näitä ei täällä milloinkaan toukoa tehdä. Työhön ja toimeen. saamattomaksi nahjukseksi. jos vaan täyttä päätä niin tahdomme. luulen minä. Tosin maksoi tämä meille paljon. asettakaat selkeästi sielumme silmän eteen. että on meillä yhden talon sijasta kaksi: Jukola ja Impivaara. ja elomme valkenee. taloja on meillä kaksi. Minä suostun Aapon ihanaan tuumaan. viitsimme tuskin nostella enään tallukoitamme maasta. mutta paras on sovinto ja rauha. himmeäksi porstuvaksi autuitten saliin. ja kaiketi on meillä silloin yhtä yörinen talo kuin ennenkin. ja mitään näkyvää muutosta ei ole vielä tapahtunut. niin olemme laiska-jaakkoja ilman vertaa. niinkuin on tapa täällä säällisten miesten. ja siihen on mielestäni ollut heillä hieman syytäkin. ja minä suostun tahtoos. maailma meille niin kuin maailmalle me. Kuullut olen nahkapeitturin huonoksi mieheksi. Minä suostun! TIMO. ei. Katsokaat: me askartelemme tässä ajan. Ja vaikka toisinkin olis. Somasti sinä puhut ja oikein. ja vaimoiksi on meille tarjona moni pulski ja hehkuva Hämeen tyttö. ystäviä kaikkein kanssa. hän katsokoon kuinka on laita omassa povessansa. ei niituilla. tosi! mutta oikeammiten vaan Toukolan juupelit. se synnyttää elämämme uudestaan. ja hän. Jumala on kuullut meitä. ei pelloilla. näemme. ja tultuamme viimein Toukolan vaimoille taas. ja hautamme tuolla elämän hämäräisellä rannalla ei näytä meille kauhistuksen kodoksi. maksoi työtä ja hammasta purevata vaivaa. SIMEONI. .AAPO. TUOMAS. vaan ihanaksi lepokammioksi. EERO. ja rauhan voimme jälleen rakentaa. kohottaa metsien reunalle aamun koin. Usein ovat he meitä kiukkuisesti kohdelleet. ja ihmiskunta. ei olekkaan tuota pahempi vekkuli. niin ainahan parempi.

Silloinpa kantaessa miehet vakaasti astelivat toinen toisensa jäljessä. ja kuudella lujalla olkapäällä lepäsi jykevä hirsi. siirtyivät he aholta korpeen alas ja rupesivat raivaamaan nutuksi satavuotista kuusistoa. niinkuin paimen heloitellen laulaa. mutta nythän seisomme kaukana kaikista näistä. ja onnen päiväksi kutsun aina tämän päivän. Kuuset he karsivat. Niin. Ah! parastansa ovat meitä kohtaan tehneet Jumala ja nimismies. varustettuna vahvasti. keskellä kotometsiemme kohinaa. Juhanin huudon mukaan. Eero teki myös ahkerasti työtä oppiaksensa lukemaan. teidän kurja vanhin veljenne? Minä suostun. mutta hirret kantoivat he ylös kantoiselle aholle uuden riihen ja ometan rakennuspuiksi. ja niin saivat he aineita rakettavia huoneita varten. haarapussi olalla ja aapiskirja poijussa läksi hän vaeltamaan kohden jahtivoudin asuntoa. Niin kului syksy. yht'aikaa taakkansa alas. Niinpä sydän-yönä meidän taivaamme äkisti valkeni. kokosivat oksat kasoihin. ja tämä valkeus. laajeni heidän niittunsa korven rannalta yhä kauemmas päivään päin. että maa tömähti. ja putosi hirsi jyrinällä. mutta seuraavana maanantaina läksi hän taasen. seljässä täytetty kontti ja olalla pullea haaralaukku. talvi läheni. Silloin taasen kirves kajahteli ympäri. ja niin puolainvarsille ja kissankääpille rakettiin ikuinen hauta.JUHANI. läksi kouluun. aapiskirja povessa. niin toivokaamme. vedettäviksi talvella talon tarhaan. parastamme myös mekin tahdomme nyt puolestamme koettaa. Päivä päivältä lisääntyi siihen yhä enemmin ja enemmin turpeiksi pienennettyä maata. ja rytinällä kaatui kuusi kosteiseen maahan. Olihan meitä jo lähestyä kahleet tai kruunun harmaa takki ja rumpujen pärinä. käärittynä sammaleiseen turkkiin. ja kohahtaen vastasi korpi. vielä poistaa kaikki pilvet ja »Jumalan kynttylät loistaa». Mutta tultuansa ylös töyrylle. ja veljekset heittivät sekä pellot että niitut lepoon seuraavaksi kevääksi ja riensivät hankkimaan . joka torkkuen seisoi alapuolella ahoa. Mutta koska olivat kuokkineet ahon pinnasta valtaisen piirin. Siitä seuraavana päivänä he lähettivät veli Eeron astelemaan oppiretkellensä. Tuohikontti seljässä. laskivat he. Enkö tekis samoin minä. arvaten siinä olevan kyllin kylvö-alaa seitsemän miehen elannoksi. ja nopeasti edistyi hänen taitonsa. Mutta muut hankkivat itsellensä kuokkia ja rautalapioita ja rupesivat kuokkimaan pelloksi ahoa heidän pirttinsä ympärillä. Lauvantai-iltoina palasi hän kotiansa tyhjillä pusseilla.

joulu-aattona palasi Eero kotia. kun tuo. vaan hellitteli useinkin suustansa pisteleviä kompasanoja. kun äkeä pakkanen oli ulkona ja taivaan etäiseltä reunalta paistoi melkein säteetön aurinko. hartaudesta järisi hänen leukansa. Enimmin kaikista ponnisteli Juhanin sisu. ja aapiskirjan taisi hän ulkoa kannesta kanteen. Kauas kuului heidän harras. tehden veristä niitosta. ja alkoivat he nyt aapiston tällä erällä toiseen kertaan. tuo ennen viimeinen vaivainen on äkisti parven esimmäisenä . EERO. istuivat veljekset pirtissänsä täydessä puuhassa. Ihmeteltävän kerkeästi oli hän oppinut. MUUT. Yhdestä suusta he huusivat. mutta yksipintainen lukunsa. rastiin koirinensa.muonaa niin elikoille kuin itsellensä. seisoo jossain raamatunkappaleessa. MUUT. EERO. Mutta niinköhän koskaan olette kuulleet tai nähneet viimeisen ensimmäisenä. P. EERO. »A ja Ö. kun joulu oli mennyt. Kerran eräänä talvisena päivänä. Ö:n A:na? Onhan se hieman sukkelaakin. pikkuinen. Oli hän jo saanut veljiltänsä monta varoitusta. aapiskirjat kourissa. Työlästä ja tuskaa täynnä oli heille tämä työ. A. niinmyös vähänkatkismuksen. ensimmäinen ja viimeinen».--Kiusoitti myös veljeksiä. Talvi oli tullut. ja torkahteleva Timo.--Ja nyt. sai häneltä monta vihaista nyrkin tyrkkäystä. Niin. ja alas suon rannalle kohosi taasen korkea heinäsuova vanhaa Valkoa varten. tuskaa täynnä alussa varsinkin. Syksyn koleissa metsissä he kaalailivat ristiin. mutta mielensä viehätti häntä. joka istui hänen rinnallansa. A on ensimmäinen aapiston kirjain ja Ö sen viimeinen. jahtivoudin mielestä tarpeeksi oppineena ja kelvollisna opettamaan veljiänsä. A. surkeasti siinä puhkailtiin ja hikoiltiin. jotka yhdestä suusta huusivat kirjainten nimet. Selvästi luki hän sisältä. alkoi luku ja puuha. ja mäikkyi avara pirtti. Siinä opettajana istui Eero ja oppilaisina hänen veljensä. kun taasen nyökähteli alas kurjan pää. alku ja loppu. niinkuin nuorin veli heille saneli. ettei Eero aina harjoitellut opettajavirkaansa suoralla vakuudella. P.

Iskivätpä poikaan Tuomas ja Simeoni kiinteillä kourilla. katsoi hän ympärilleen . JUHANI. joista ei ole meidän tekemistä nyt? Niin lukekaapas taas. joka saattoi hänen ilvehtimään. Ymmärränkö tarkoitukses? Minä pelkään että ymmärrän. Ja he tuomitsivat hänen ansainneeksi vakavan pieksiäissaunan. E. mitähän tarkoittaisi tämä heidän siirtymisensä ulos. Niin hän lausui. Astuivat he taasen pirttiin.. Äffä. Lähtekääs vähän kanssani ulos.. Mutta veljekset tuumiskelivat pihalla. ja tekemään pilkkaa ei ainoastaan heistä. ja tuore. Juhani? Taidatko selittää sen? JUHANI. C. A. C. T. jonka puoleen muut katsovat ylös niinkuin hunöörillä ja kunnioituksella. koivuinen ruoska veli Juhanin kourassa hirvitti Eeron sielua. astui pihalle. EERO. P. vaikka tapahtuukin se vähän ympyrjäisillä silmillä. Kee. Mutta opeta nyt meitä koreasti. potki ja raivosi. te muut. Siinä Eero huusi. EERO. Mutta miksi poikkeen asioihin. miten he parhaiten voisivat masentaa Eeron häijyä kompahimoa. Koetanpa ottaa siitä pohdin. Mitä ymmärretään sillä lauseella. Niin lukekaas kiltisti taas. A. C ummee nälkäpuuroo». ja vähän levottomalla sydämellä rupesi nyt Eero arvelemaan. MUUT. sillä meillä on keskusteltavana tärkeä asia. JUHANI. Mutta annetaanpas mennä alusta alkaen kerta vielä. muutoin sinun peijakas perii. vaan myös Jumalasta ja hänen sanastansa. EERO. EERO. aapiskirja kourassa. T. ja parastansa teki nyt Juhanin hulja. »Ventta holl!» Minä poloinen olen eksynyt. »A. niinkuin jotakin isällisyyttä kohden. ja päästyänsä viimein. ja muut seurasivat häntä.kukkopoikasena. MUUT. MUUT.

TUOMAS. pakoittaen luontoansa. Alkoi taasen luku. Tee se ilman yhtään murinata. milloin raivasivat niittua korvessa ja milloin taasen rakentelivat uutta omettaansa kumisevalle aholle. Ja niinpä jyrkeä henki Impivaaran koulupöydän ääressä vallitsi kauan. Sillä »paha on viimein pilkkaajan palkka». mutta sanelipa Eero veljillensä kirjainten nimet kovin karmealla. mutta. kunnes aika. heidän peltonsa muuttui hienoksi mullaksi. otappas kirja kouraas taas ja opeta meitä sievästi. Niin harrastelivat veljekset ehtiäkseen lukemisen taitoon. vaan istu kiltisti jälleen tuohon pöydän päähän ja tee niinkuin käskemme. mättäällisenä. mutta heinää tuottavana. niin. Vaikeaksi tuntui heille alussa tämä raatamisen järjestys. nyt on käynyt sinulle niinkuin profeetallisesti ennustin jo vuosia sitten. silloin myivät veljekset lohon metsästänsä taas ja ostivat sen hinnalla rukiita. ja opeta meitä järkevällä ja siivolla tavalla. muutoin keikkuu vielä ruoska minun kourassani. ja nouseepa tuosta sitten pyry monin kerroin kiivaampi kuin äsken. Makasi heidän edessään uhkea Luhtaniittu. kolme tynnöriä ruista hän kylvi . Vai niin! Ahah! Jokos sattui? Niin. purevalla äänellä ja kyräävillä silmäniskuilla. ja muista tätä löylytystä. varsinkin Timolta ja Juhanilta. murhaavalla muodolla. sen voit tietää. sanon minä. Ota kirjas. monikantoisena. Älä pure hammasta. junkkari. Tuli tuosta kylvön-aika. mennessä muutaman päivän. taisivat he viimein täyttää kaikki arkiopäivät aamusta iltaan. ja yhä avarammaksi laajeni korvessa uusi niittu.hirmuisella. junkkari. Kas niin. KAHDESTOISTA LUKU Kesä tuli ja työ vainiolla alkoi. Ja kylvi Tuomas Impivaaran uuden pellon. lievitti jälleen Eeron äkeän mielen ja muodon. ja edistyikin heidän työnsä. vaikka alussa sangen vitkaa. JUHANI. Veljekset milloin kyntelivät ja äjestelivät peltoansa. koska sun kanalja kieles tahtoisi tästälähin haastella pilkkasanoja. Ja niin valmistui heidän omettansa.

ja veljekset eivät unohtaneet talven tarpeita. että hän oli viimeinen mies.sen pöllyäviin sarkoihin. ja heidän taitonsa karttui. Ja viimeinpä. Mutta ne. Tapahtuipa tuossa usein. jämäten ja höristen joka nurkassa nyt pyrittiin kohden kukkoa. Lukivat he jo kelpo lailla sisältä. Mutta istuipa hän taasen pöydän-nokalle kertomaan vaikeata kappaletta. joilla aapiskirja jo oli muistossa. vaan ainoasti oma ahkeruus ja työ. ja kävivät nyt puuhaan oppiaksensa ulkoa aapiaisen kappaleita. istui kuusen partaisella oksalla synkeän korven ja jylisevän nummen rajalla. että hän. purppura-hameessansa seisoi haapa. Leikkelipä hänen sydäntänsä. kaatoi koirasmetson. Sisältä luki hän ehkä selvemmin ja nopeammin kuin Timo. ja illan kosteat sumut peittivät väikkyvään kohtuunsa Luhtaniitun. melkein kyyneleitä vuodattaen. tullessa kevään. mutta voittipa Timo hänen taasen ulkoa-oppimisessa. koska Juhani vielä uskontunnustuksessa hikoili. Pyssy kädessä he hiihtelivät ympäri metsiä. sitten Aapo ja Simeoni ja vihdoinpa Tuomaskin. höyhenet pörrössä. Kovin äkeänä ja tukkaansa repien hän hieroskeli jykevälehtistä kirjaansa. aapiskirja kädessä. sillä suurella puuhalla juurtui aapiainen miehen aivoon. puserrellen pöydänpäässä hikeä. äkisti rynkäsi rahilta ylös. mutta pirtissä jo alkoi askare toinen. . nosti sen korkeuteen ja paiskasi tuimasti maahan taas. vaikka vähitellen. tällöin iski kyntensä tukkiin. ja ylpeästi katsahtaen painoi hän sen umpeen. tempasi havutukin nurkasta kouriinsa. Siitä kohosi pian teräinen oras ja viherjöitsi muhkeana syyskuun raikkaissa tuulissa. askare aapiskirjan kanssa tuolla pöydän ääressä. mutta eihän auttanut tuossa muiden armo. Mutta koivu kellastui. joka kylmästä kömpelönä. Lopultahan pääsi myös Timokin toivottuun satamaan. Niin hän tuolloin. Ja loppui työ ja raataminen ulkona. Sinne ehtivät he myös viimein toinen toisensa jäljessä: ensimmäisenä Lauri. ja keikahti miehen lyhykäinen paita. mutta kaukana heistä vielä työskentelivät Juhani ja Timo. istui ihan paitasillaan. Oli syksy taasen. päättivät nyt muutaman päivän jouten elää. oli hänkin oppinut kirjansa kannesta kanteen. jossa kaikki jo lepäsi kinosten alla. jukuripään sonnin. katsoen iloisesti taakseen läpipäästyyn puuhaan ja vaivaan. huokaili ja kiukkuisena puhkaili. ja kaatoi heidän luotinsa valkeaturkkisen jäniksen lumisen näreen alla.--Mutta pirtissä istui Juhani. Ahkerasti harjoittelivat veljekset lukua taas. ja silloin pirtti jumahti. vihoissansa hammasta purren. olivat he myös toimittaneet omettaansa kolme mullikkaa ja yhden nuoren.

Kahden. ja kävivät nyt veljekset rakentamaan riihtänsä. hyyrteistä. jonka me hiellä ja vaivalla valmistimme ahon jäykästä kamarasta. huomasivat kamostuen hallan hävitystyön. ja synkeäksi kävi heidän mielensä. JUHANI. kuihtuneena edessänsä. kuinka tiukka täällä jo on metsien otus. Mikä on siis tehtävänä? Emmehän vielä juuri näin heitä peltoamme. ja pellon povella makasi harmaa halla kuin tukehuttava painaja nuoren immen kukoistavalla povella. ilman ydintä ja voimaa. perustivat sen kappaleen matkan päähän pirtistä. silloin seisoi valmiina Impivaaran riihi. Niin meni toivomme. tuoksuen heilimöitsi pelto. varsinkin koska muistelemme. pojat. virtasivat vetenä alas niitulle ja niitulta Sompiosuohon. TUOMAS. temmattiin meiltä tulevan vuoden suurus. tuonne ahon tasaisimmalle tanterelle. Väsymättä hän liehtoi. jäätynyttä laihopeltoa. kolmen päivän päästä näkivät he tuon ennen mehevän laihon valkeana. ja saimme tuskin talveksemme ravinnon. sieltä liehtoi hän tuimasti pitkän. koska metsät ja niitut viherjöitsivät ja ruis teki terää. Olki on jäljellä. vaan syksyllä kylvämme peltomme taas. Mutta kerranpa tuuli äkisti viskautui pohjoseen. Ihanassa kesävaatteessansa nähtiin luonto. AAPO. ja kauas kaikui taasen kirvesten paukkina ja nurkkanuijan jyske. Ja seuraavana aamuna katseli aurinko murheisella silmällä yön tekoja.Kinokset sulivat. Niinhän kuin ilvekset me samosimme menneenä syksynä salot tuhansiin ristiin. koleaksi. Kuin hauta oli äänetön ja kylmä tämä yö. Astuivat myös veljekset varhain pirtistänsä ulos. Kova isku. tietäin että vaihtelee täällä hallaiset ja hallattomat vuodet ja että päältä iskein hallattomia löytyy kuitenkin enemmin kuin noita kirottuja hyyrrepartaisia. TUOMAS. suvisen päivän ja saattoi ilman viileäksi. Uskonpa hallan käyvän tervehtimään meitä ehkä jokaisena kesänä. ja parasta toivoivat Impivaaran miehet. niinkauan kuin Sompiosuo tuolla alhaalla on sammakkojen ja karpaloin . mutta tähkäpää keikkuu siinä kuivana. kunnes viimein illan tullessa hän vaikeni ja vaipui lepoon. Sitä emme tee. JUHANI. kultainen niittomme meni. Niin. Ja koska aurinko korkeimmallaan kiiriskeli yli taivaan.

ja möyräilivät ja kaivelivat sumuisessa suossa. Lapiot ja kirveet olalla. ja uutta niittua karttui Impivaaran taloon. ja pellon povella makasi harmaa halla. Lauri ja Aapo. hiihdellen ympäri. ja lyhyempi kuin ennen oli ollut heidän aikansa pyyntiin. Sentähden. ja pian kohosi maasta oras. ja taasen kylvi Tuomas pellon. TUOMAS. Tuumiskelivat miehet mitä nyt tehdä ja mihin keinoon ryhtyä. nähden usein mieltä synkistävää nälkää. ja harkitsivat parhaaksi. läksivät he eräänä päivänä alas suohon sitä raivaamaan ja ojittamaan. Mutta eivät pysäyneet vielä Eero. Sen luullakseni katsomme parhaaksi kaikki. jos tahdomme tänne sydänmaahan rakentaa itsellemme taloa. vaan jatkoivat lukuansa yhä eteenpäin kohden katkismuksen loppua. mudasta ja savesta nousi pian ojain partaille. jonka pinta nyt rupesi päivä päivältä käymään aina kuivemmaksi. .--Talvensa viettivät veljekset samoin kuin menneen. lukua harjoitellen. sillä huonosti oli otus karttunut menneenä syksynä. Niin on meidän tehtävä. Niin he päättivät. kunnes hän illan tullessa vaikeni ja vaipui lepoon. Niinpä kaiketi. hengittäen kuoloa kylmää. Kasvoi siinä kuihtuvia. ja siihen johdattivat pienempiä molemmilta puolilta. lakastuneena kajasti pian äsken viherjöitsevä laiho. niin kuivatkaamme suo. kuluessa kuuman kesän. Kuin hauta niin äänetön ja kylmä oli yö. Tulipa viimein viherjöitsevä kesä. ja korkeita harjuja sammaleista. raivaten ja kaivellen perinpohjin kuivata Sompiosuo. Nälkäisellä vatsalla istuivat he monta päivää kirjansa ääressä. Kaivoivat he ensin valtaojan. sieltä liehtoi hän tuimasti pitkän kesäpäivän. ne kaadettiin ja kannettiin kasoihin seuraavana kesänä poltettaviksi. Ja siinäpä taasen lyömme kaksi yhdellä iskulla: yht'aikaa poistamme pelloistamme hallan ja teemme itsellemme uutta niittua. suoran ja syvän. mutta tiukka oli heidän vaivansa palkka.--Mutta kylvö-aika oli tullut. raivaten ja kaivellen siihen ojia. johtakaamme vesi ja kosteus sen pohjasta pois. Niin he työskentelivät monta raskasta päivää varhaisesta aamusta myöhäiseen iltaan.kotona. Varhain seuraavana aamuna astuivat veljekset pirtistänsä ulos ja katselivat kauhistuen hävitystä vainiolla. Ja ojitettuna nähtiin lopulta suurin osa kolkkoa Sompiosuota. jos mielimme tästälähin säilytellä peltoamme hallalta. ja reheänä kasvoi ruis Impivaaran pellolla. Ja valkeana. matalia koivuja. He kyllä retkeilivät metsissä nytkin. ja olipa viimein vähäkatkismus tarttunut heidän muistoonsa. Mutta kerran taasen tuuli äkisti pohjoseen kääntyi. josta he tiesivät hallan nousevan heidän pelloillensa.

Mutta metsäotuksen karttumista oli kovin hämmentänyt menneen kevään kylmyys. kylmästä kipenöitsevän taivaan alla. istuivat veljekset pirttinsä hioittavassa lämpymässä. että sylki hänen suustansa jäätyi ilmassa kiinteäksi palloksi. se tehkäämme. JUHANI. kerjäläisen pitkä ja kova peltosarka? JUHANI. millä keinolla tyydytettäisiin naukuva maha. ja tuskan ja vaivan musta juonne ympäröitsi vaisun miehen huulet. Kovin siis kiristi heitä nälkä tämän talven kuluessa. sydän kuristuu ja kolkosta ikävyydestä lakastuu miehen mieli. Olisko tässä enään muuta keinoa edessämme. JUHANI. SIMEONI. kuolleina ilmasta alas. pihkaista oravan koipea. Mutta syksyn tullessa oli suo jo reunasta reunaan ojassa ja kuivaksi nurmeksi muuttunut sen kamara. Mutta sellaisesta atriasta ei ole aikamiehen mako suuriakaan tietävänänsä. kuin maantie. oivallinen niittu. mutta se konsti ei auta meitä ijäksi.--Mutta minä hengitän kuin tyhjästä tynnöristä. Taasen pelto kylvettiin. Se olkoon viimeinen pelastuksen tie. ja vähemmin kuin koskaan ennen ehtivät nyt veljekset hankkia varoja talveksi. ja kun ehti se maahan. kivet ja kalliot halkesivat. veljeni. ja pienet lintuset putoilivat lumisiukaleina.--Eräänä tämänkaltaisena päivänä. Katso: olenpa keskeltä pieni kuin armahin röökinä. ja kuokittu oli uusia sarkojakin ahosta kesäkylvöä varten tulevaksi kevääksi. vaan mikä on tehtävämme. kirkkaan.Oli silloin työpäivä raskas. Ei auta. Sydän kuristuu. ja pian. ja oli siinä veljeksillä uusi. Huomasipa usein matkamies. Tämä ei käy laatuun. Tuomas? TUOMAS. Enemmin kuin vuorokausi on mennyt sitten kun viimeiseksi söin. Ja mitä herkkua söin silloin ja kuinka suuren kimpaleen? Tuhannen tulimmaista! kaksi kuivaa. keskustellen tilastansa. pieni kuin ruskea vihalainen. jona syllänpaksu lumi peitti maan ja pakkanen oli ankara. väsyneinä käyskelivät he kotiansa vasta auringon laskiessa. Eikö enään keksi yhtään ainoata konstia ja koukkua veli Aapon aivo? . Mitä sanot. lakea Sompioniittu. kun pohjonen kiljui vaalean. Siristä nälkävyötäs. Seinät paukahtelivat. liukui se kilisten tallan sileällä jäljellä.

EERO. niin kenties jonkun muun otuksen. mutta huohoittain ja hitaammin kuin ennen nyt retkeilivät veljekset. Ilta läheni. Melkein! Mikä hulluus tässä istua nälässämme ristissä käsin. vaan aivan turhaan. EERO. Mitä turhia kuvailet? Käykäämme Kuokkalan korpeen tarkemmin tutkimaan tuota seutua. Ihmisiin on tässä viimeinkin turvattava. se on melkein vissi asia. josta saamme lainaksi ainakin leivän miestä kohden ja ehkä vielä muutaman vakan herneitäkin. Ah! jos olisimme edes heidän pitenttipoikiansa. pojat. ja näkevät nälkää kuin sudet. Miksi ei syntyisi siitä sitten edes yksi kappale tamppukakkua? AAPO. liukkaasti suksi hangella juoksi. mutta koettakaamme. Pyssyt kainalossa. ja ellemme kohtaa siellä karhua. Mutta me otamme lainaksi ja maksamme koska jaksamme. etsien kontiota. Tyhjästähän on luotu koko tämä maailmakin. Lopulta ehtivät he tarkoitettuun tienoonsa ja rupesivat hiihtelemään tuonne. ja mannaa. polviensa entinen jäntevyys tuntui jotenkin hervottomaksi. niin nytpä hyppelisimme tuolla kultaisilla kartanoilla. Niin haasteli Eero. Kontiot menivät sieltä helvettiin. mutta päättivät Eeron . ellei omat keinomme onnistuisi. lähtekäämme mainittuun korpeen. niin onhan silloin lähellä Kuokkalan talo. kun ehkä voimme toimittaa itsellemme oivalliset paistit? Toivomme on heikko. ja syljeskellen kuultelisimme kun jokin kerjäläisrukka maan päältä meille kertoilisi seitsemästä viheljäisestä veljeksestä tuolla alhaalla mutaisen Sompiosuon varrella. JUHANI. Niinpä herrastelisimme. veljekset heittivät jo kaiken toivon. JUHANI.AAPO. jotka oljentelevat savuisessa pirtissä kuin nahkasiivet toinentoisensa niskoilla hongan holossa. Jos kaikkivaltiaita olisimme. paljasta mannaa söisimme ja hunajaa joisimme kuin vettä virrasta vaan. jonka syksyllä liian helposti heitimme. tänne kohden kaikkia suuntia. läksivät he koirinensa hiihtämään kohden Kuokkalan korpea. ja vihdoin muutkin parhaaksi harkitsivat hänen neuvoansa seurata. Mitä voimme saattaa matkaan tyhjästä? JUHANI. Mutta jos ei tämäkään onnistuisi.

paistoivat ne tulessa ja täyttivät mieluisasti nälkäiset vatsansa. Ja nousi kiivas tappelus villaisten penikkain ja rohkean Killin ja Kiiskin välille. juostuansa kauan ja kiivaasti. monialle mutkistellen. Kuuluipa viimein ampaus Tuomaan pyssystä. läheni häntä mies jykevällä karhukeihäällänsä. tällöin avaten silmänsä. joka esti tuulen liehtoomasta ja saattoi nuotion liekin suopeasti loimoittamaan. lepäsivät. niin jopa metsästä taasen kuului tulinen haukunta ja reuhu. Ja aamun valjetessa läksivät veljekset hiihtelemään saaliinensa kohden kotoa taas. eivätkä myös unohtaneet Killiä ja Kiiskiä. Herttaisesti lepäsivät myös koirat. ja ulos jynkästä kuusistosta rynkäsi karhu. ja pyrynä pyöriskeli lumi hänen jäljessään. ja koirien mekastavasta äänestä karheasti joroitteli pakkasen äkeä ilma. ja raskas oli heidän taakkansa. leuka käpälällä. kunnes veljekset keihäinensä riensivät apuun koirillensa. muutama sata askel pois sen talvisijasta. jotka jalolla tyyneydellä olivat teroitetut kohden verisiä otuksia kinoksella. mutta heidän ympärillään kuivettuneissa kuusissa paukahteli pakkanen ja jylhässä metsässä veisailivat kylmät. Pian myös kaatoivat he kiukkuisesti taistelevat mullikarhut. Mutta tuskin tämä olikaan tapahtunut ja veljekset kokoontuneet saaliinsa ympärille. ja lopettivat karvoja pyryttävän leikin. . kannettiin lihava saalis kuusisen.kehoituksesta vielä kerran etsiä erään metsäisen kallion ympäristöä korvessa. nousi pian tuima haukunta. Karkasivat hänen päällensä koirat. koska väsynyt ruumis oli ravittu ja murhe nälästä moneksi päiväksi poistettu. verisenä kesti. tuolloin. mutta hauska. monialle kaarrellen liukuivat veljekset kiiltävillä suksillansa. Heidän sinne tultuansa. Alas kämmenillensä hän vaipui ja puhalti ulos henkensä hurmeiseen lumeen. piirsivät ja nylkivät emäkontion muhkean kääpän. joka ensiksi kohdattiin ja saavutettiin. Mutta ilta oli tullut. leikkasivat siitä pehmeitä viiluja. sammaleisen kallion juurelle ja tehtiin valkea. Siitä kävivät nyt veljekset maistavan illallisen toimeen. kiirehti pois. ryömi kontio hangessa. verta vuodattaen. Mutta valkean tuuliselle puolelle rakettiin yösijat partaisista havuista. ja. koiria paeten. Juoksi hän. Silloin kaksi nuorta. ulos konnostansa. ja havuista kohotettiin verho seivästen ja karankojen nojalle. joka purevana. ja siinä melkein ilman yhtään vastaanrynnistystä otti otso kuolemansa miehen keihäästä ja koirien hampaista. vuoskuntaista karhua kiippaisi. Ja nukkuivat he pian partaiselle vuoteellensa. huokailevat tuulet. Lepäsivät he kaikki nuotion leimutessa ja taivaan tähtien pilkkiessä.

tuoksuavan tuomen verhossa he istuivat monen kelmeän kesä-aamun kajastaessa. koska he viikon päästä seuraavana sunnuntaina palasivat rippikirkosta kotiansa. läksivät veljekset eräänä lauvantai-aamuna kauan varustetulle retkellensä. istuivat he kukin itseksensä tutkistelemaan raamattua. teroitellen korviansa. Rannalla.ja Sompioniituilla kuin aumat pirtin ympärillä. Niin meni suloinen kesä. ja syvä äänettömyys vallitsi huoneessa. mutta vakavilla kasvoilla astuivat he pirttiinsä. Mutta koska vilja oli leikattu ja kylvö tehty. ja . Ahkerasti harjoittelivat veljekset kalastamista kirkkaalla Ilvesjärvellä. vieläpä yhden ja toisen vallan kiitettävä. läksivät pappilaan provastin tutkinnon alle. provastin lahjoittama ahkeruuden palkinnoksi.Varhainen ja kaunis oli seuraava kevät. Helteisessä poudassa niitettiin niitut ja leikattiin pellon raskastähkäiset rukiit. jossa uhkea vilja rehoitti. ja veljesten luoti heistä kaatoi lennosta monta. saattoivat onnea ja menestystä Impivaaran taloon. Sompioniitun pohjassa makasi halla. Mutta koska he olivat atrioinneet ja Kyösti heistä poistunut. tuli syksy raikas ja viileä. jota veljekset aina riemuiten muistelivat »kultaisena kesänä». oli lakaisnut ja lehdittänyt. Vieläpä huomasi hän heidän käsityksensä uskon-opista yleiseen selväksi. Riehui tänäkin kesänä monasti tuima pohjonen. Sentähden. lempeästi kohteli heitä provasti. vaan voimatonna kohottamaan päätänsä nurmen kamaran alta ylös. Kaunis oli kevät niin Ilvesjärven rannoilla kuin niituilla ja laihopelloilla Impivaaran pirtin ympärillä. heidän karjanhoitajansa menneen viikon kuluessa. että heidän lukutaitonsa oli moitteeton. Laurin julisti hän parhaaksi lukijaksi Toukolan suuressa kylässä. ja heidän verkkoonsa takertui tai onkeensa tarttui moni kyrmyniskainen ahven ja kultakylkinen sorva. ja välistä lempeä sade taas kasteli tuoksuavaa maata. kasvain päivien hohtavassa paisteessa ja öitten lempeässä viileessä. tuli talvi ja onnellinen kesä taas. Ahkeruus on onnen lähde. Niin vuodet. vilpittömäksi. Siinä sorsat naristen lentelivät pitkin järven öljytyynettä pintaa. ja korkeina torneina seisoivat niin suovat Luhta. Tyytyväisinä. ja huomasi pian suureksi iloksensa. oli heillä jokaisella kädessä nahkakansinen uusitestamentti. Niin kasvoi pellolla vilja ja niitulla heinä tänä heleänä kesänä. saattaen viimein koljon ja tyyneen yön. jonka Tammiston Kyösti. Isällisesti. mutta syvällä. Runsaimman sadon tuotti tämä kesä. jotka nyt seurasivat. lippaellen ylös ongillansa Ahtolan kiiltävää karjaa.

Niin osoitteli itseänsä eteesi maailma. Koska länteen katsahdit. Nousi vähitellen kaikki talonpojan talossa tarpeelliset huoneetkin Impivaaran pihalle. vakavaa lehmännaamaa ja kaksi sonnia. jossa ahkerimmin kaikista askarteli Simeonin nuhteeton käsi. kauempana toisen. Valko seisoo. ykssilmäinen Valko.--Kymmenen nautaa seisoo talon ometassa. mutta nuorempi tuossa saa edelleen omassa vallassaan sorkehtia karjamailla. juoksi niitusta tiuhaan kuusistoon. kantoisen ahon. niin katsoi sinua vastaan kahdeksan vilpitöntä. katsahtaen lapsekkaalla huolettomuudella. ja silloin katosi pirtistä parvi. mielien tervehtiä häntä matalan väliseinän yli. korvat niuhossa. hevosia talliin ja nautoja omettaan orsien alle. yksi ostettu Tammistosta. entisen Sompiosuon. Jos aukaisit sen ovea. ennen alkaen vasta huoneen puolesta pituudesta. ja heinissä lepää hänen riippuva huulensa. niin huomasit kivisen. Ja nyt. Rakettiin palhotuista kuusista uhkea laattia. Mutta pirtin pohjoinen akkuna katseli jynkästi kohden Impivaaran jyrkkää vuorta.ahkerasti puuhasivat ja toimittelivat veljekset. ulettui nyt periltä aina kynnykselle. lakeamman niitun. jonka . kuin kaksi juurevaa tervaskantoa. koska lakeassa tuvassa katsahdit akkunoista ulos ilmoihin. viljaa karttui aitan laariin. josta pellot laajenivat yhä enemmin ja enemmin. ahon reunalla nummen ja jylisevän hongiston. kuluneet hampaat kalsusti pienentää ruokaa. tekivät tuolloin. --Niin talon ometassa. kun katsahdit huoneesta ulos päivän puoleen. taloissa tavallinen. joka. mutta jäntevän männyn. Jopa vanhempi heistä on tuomittu tulevana keväänä kadottamaan vapautensa ja suostumaan vetohärjän kohtaloon. Terävästi rouskuttelivat varsat peltokedon kirkasta heinää ja. mutta kahdenpuolen häntä hinkaloissaan kaksi luiskeata varsaa. Niinpä kohosi myös oivallinen sauna pihan ja pellon rajalle. tuolla ja täällä matalan. jonka huojuvalla latvalla aurinko usein kesä-iltana säteili. Mutta jos aukaisit huoneen raskaan oven ja iskit silmäs itään ja koilliseen. tällöin vähän kiusaakin vanhukselle heidän keskellänsä. kun vanhat. Seisoi vielä tallissa tuo vanha. katosi sen ovinurkasta kiuvasuuni. Mutta äkeänä. joka komeana haamoitti etelässä kimmeltävien pilvien rajalla. ja sijaan rakettiin korsteni. näit talon pellot ja Luhtaniitun peltojen alla. Vielä lyötiin entisten läpien sijaan seiniin kolme valaisevaa akkunaa. Halki peltojen ja niittujen kulki talon tie kohden kirkkoa ja entistä kotoa. näit peltojen takana sammaleisia kallionkieluja. siitä pitkin nummea Teerimäen harjulle. toinen Kuokkalan vaarilta.

Tämänkaltainen oli luonnon muoto Impivaaran ympärillä. jona Jukola oli heidän omansa taas.--Oli kesäkuussa kirkas ja lämmin sunnuntaipäivä. Mutta kun olivat atrioinneet.helmasta astui kesän aurinko taivaalle ylös. askarrellen nysänsä kanssa. Tulipa viimeinen kesä niistä kymmenestä vuodesta. joka nyt oli nousemassa valtaiseksi taloksi. Viimein aukaisi hän suunsa. väljään tupaan. Tyytyväisillä sydämillä. ja sen poutaisella katolla hyppeli päivän hopeakimmeltävä lämmin. uudessa lehtivaipassansa väikkyi mäellä koivu. ja ainapa karttelivat he matkan päästäkään näkemästä kotonsa armaita vainioita. joka taasen rauhaisesti hymyten katsoi heitä vastaan. joka jo kiirehti ylös puolipäivän korkeuteen. ja valkeavaahtoinen pihlaja levitti tuoksua ympärillensä kauas. joiksi Jukola oli annettu vieraan viljeltäväksi. ilmassa liehtoi hiljainen länsituuli. joka antoi länteen päin. ja näkyi kuin olis hänen aatoksensa syventynyt tärkeään asiaan. kulki pian maine ympäri pitäjää. Muutoksesta. Itse kuitenkin he harvoin siirtyivät omilta maisemiltansa pois. lukien kukin uuttatestamenttiansa. istuivat he taasen mikä minnekkin ja mikä mitäkin mietiskellen. kirkkailla kasvoilla he astuivat lehditettyyn. Perä-akkunan ääressä. joka tapahtui veljeksissä ja tämän kautta Impivaaran pihoilla ja vainioilla. kuvaten kultaisen kaavan tuvan lehditetylle laattialle. Pöydän ääressä istuivat äänettöminä Tuomas ja Simeoni. mutta Aapo oli käynyt tervehtimään Tammiston Kyöstiä. tai katsellen eteensä-avattuun kirjaan. jota kummastuen kerrottiin.--Mutta palasivatpa veljekset kotiansa: tulivat käyskelijät pelloilta. vaiti vaelteli metsässä Lauri. Sinisenä kaarteli taivas. . ja syksyllä oli siis veljeksillä valta muuttaa syntymätaloonsa takaisin. Impivaaran pellolla laine lainetta liepeästi ajeli ja vilja välkähteli paisteessa tulisen auringon. Salaisesti myhäillen he lähenivät jaloa huonettansa. Sen lupauksen olivat he tehneet. tuli Aapo Tammistosta ja astui Lauri nummen helmasta ulos. mutta maine pysyi totena. ja rupesipa vähitellen nousemaan veljeksille arvoa ja kunniaa. istui Aapo. Tuota ensin tuskin uskottiin. Timo ja Eero käyskelivät ulkona viljamailla ja katselivat ihastellen tämän herttaisen kesän kukoistavaa kauneutta. ja syntymätaloansa eivät he tahtoneet nähdä ennen kuin oli tullut aika. ja syntyi siitä seuraava keskustelma. Juhani. Impivaaran avatusta ovesta virtas sisään auringon heleä paiste.

Ainapa tuo on jalompaa. Menköön herraansa tämä kurja nahjus. . niin eipä ole hän koskaan syntynyt talontekijäksi mieheksi. mutta millä hän sen tekis? TUOMAS. jonka möyrityt pellot ja raivatut niitut tiedämme omien käsiemme työksi. Mutta vaikka oliskin onni armahin häntä syleillyt. ja olis valmis luopumaan Jukolasta jo tulevan syyskuun alussa. AAPO. olkoon hän meistä kuitti.--Meistä kolme jääköön tähän uudispaikkaamme hoitamaan. kaikkihan vihdoin hyvin. tarvitaanpa siinä vähän potraa pokkoa. Hän on saanut mylläripaikan. mutta me tahdomme näyttää kuinka tehdään Jukolasta pitäjämme uhkein talo. AAPO. tannerta ja tilaa meille jokaiselle erikseen. TUOMAS. ja vuokraansa ei ole hän maksanut meille yhtään ainoaa jyvää. mutta suurimmissa. muut kaivelkoot ja kynnelkööt Jukolan pohjalla. johon annoin hänelle hyvän toivon. Parasta että välttyy hän tieltämme tavallista vikkelämmin. ja siinäpä osaa. Sentähden menköön hän nalkkeilemaan myllyänsä. polkeissamme elämän tietä. ellei pane hän pantiksi kurjaa sieluansa. kaikkein parhaimpaa. Työtuomion kautta hän ehkä viimein maksaisi kaikki. Myös on huono onni koetellut häntä näiden kymmenen vuoden mennessä. jos vaan järkevyys ja oikea taju aina on johdattavana tähtenämme täällä. sitä ei taida kieltää. mutta rässyllä on kivuloinen muija ja monta mankuvaa lasta.AAPO. Ja niin on meillä kohtakin kaksi oivaa taloa ja kaksi torppaa. JUHANI. katsella edessämme taloa. että viimein kaikki on kulkeva hyvän toivon mukaan! Niin. Niin. AAPO. mutta siihen ei löydy hänessä kurssia enemmin kuin kintaassa. kunkin tulevaisuuden määräys. kiireimmissä töissä käymme käsiin kaikki seitsemän miestä yksinvoimin ja yht'aikaa niin tässä kuin entisen kotomme vainioilla. Tuon kaiken tuomitsis laki hänen maksamaan. Tammistossa kohtasin nahkapeitturin ja haastelin hänen kanssansa yhteisistä asioistamme. Siihen on hän ikuisesti voimaton. vaan kaatanut yhä enemmin. kun lopulta on tapahtuva yleinen jako. Ja toivokaamme. sillä hänen kätensä ei ole nostanut Jukolaa.

siltä aina viisaalta.TIMO. mikä olis matkaansaattanut tämän eroituksen veljesten huoneenhallituksessa. Mutta emäntä. jossa emäntä. kuitenkaan huomaamatta syytä. niin seisoopa se talo. vasta kirnuttuansa. Nyt en puhu talosta. Ja näin hän kertoili: Oli kaksi veljestä. ja yhtäpä tuosta monikin arveli. Ja olishan siis hänen emännöitsemisensä tarvinnut kaksi . mutta kas jos talossa vaan on emäntä tiivis ja säästäväinen. panihan muori ainakin kaksi vertaa paksummalta voita leivälle kuin tapahtui naapuritalossa. Vaimo huoneen joko nostaa ylös mahtiin ja kunniaan tai repii sen alas aina multahirsiin asti. niinpä myös. joka tuhlaa. käy vaikka kynsiskin isäntäinen vastaan kymmenen miehen kouralla. jossa emäntä tuhlaa. ja molemmilla myös oli vaimo ja lapsia. joka hetkessä menettää vuosien hedelmät. jossa isäntä on vallan villitty. sen koi. siitä talosta en puhu. josta laki antaa hänelle ansion mukaan suolaa selkään. seisoo väkisten. siitä astui hän köyhän veljen tupaan. ja nytpä ymmärsi ukko syyn tuon yhden veljen rikkauteen ja toisen köyhyyteen. verihaavoiksi ihmisen ruumiissa. käy pian kumoon ilman armoa. Nytpä muistan kertomuksen. kuinka ukon raataminen tuolla ulkona. molemmat yhtä raittiit ja toimekkaat. on tuottava viimein rikkauden tai köyhyyden. Ensiksi tuli hän rikkaan miehen huoneesen. Yksi heistä pysyi aina varallisena miehenä. mutta kuitenkin taidamme lukea tällaisia haaksirikkoja pieniksi nurmikoiksi. Paljon tulee se eukkoon ja hänen emännöitsemiseensä tuvan orsien alla. siinä ei auttaisi moision rikkaus eikä vaimon emännyys. mutta toinen heistä kävi yhä köyhemmäksi päivä päivältä. vaikka melkein näkymättömällä tavalla karisi aina kahdenvertaisesti kaikkea muutakin tavaraa hänen sormiensa välistä. jakeli voileipiä lapsillensa. on talon ruumiin jokapäiväinen mato vatsassa. vaikka olis hän vikkelä kuin kärppä ja kitsas kuin juutalais-ämmä. joka menettää kaikki nesteet ja viimein koko rakennuksen ransistaa ja kaataa. molemmilla heillä oli talo. Tosin voi isäntä itsensä kulauttaa aika lailla humalaan ja tappelee hän kylässä. jonka kuulin jo isämme-isältä. AAPO. kaikin puolin yhdenvertaiset. tuolla poudassa ja sateessa. Sitäpä vastoin huone. varakkaalta ja eteenpäin katsovalta mieheltä. Mutta kerranpa eräänä lauvantai-iltana läksi isoisämme jollekin asialle näihin molempiin taloihin. Niinkuin jälkimmäiseltä emännältä meni kaksinverroin voita. mutta kas. johon vertaan nyt talon. Onpa laita niinkuin sanot. Kas Timoa vaan! hän juttelee kuin kokenut mies. sen syöpä. jossa emäntä myöskin antoi lapsillensa kirnuvaisia. Mutta olkoon tavallinen talo ja siinä isäntä tavallinen tuhlaaja.

hän on tehnyt suuren työn. ja yksinvoimin taistelleet olemme: tempoilleet. Oikein harkitsi hän asian. elämämme ankarin askel. AAPO. AAPO. ja ammuten ja kelloin kilinällä palasivat jo . Ilvesjärvelle he astuivat asettelemaan pyydyksiä kultakylkisille kouruille. jos miesi nuoren aviosiippasensa virheitä kävisi aina ojentelemaan lempeillä sanoilla ja rakkahilla silmän-iskuilla. mutta kelpo ja armas vaimo on hänen onnensa ihanin. paljon vähemmin löytyisi täällä kehnoja vaimoja. vapaalle aholle. Totisesti! oletpa oikein isällisellä. hänen paras ystävänsä.tämänlaista taloa. sanojani sydämienne pohjaan. jäivät karjan korjuun tähden. ja huomenna on meillä maistava murkina. kultainen kunniansa. Mene pois! Mitä tuossa turhia. Veljet. Huono ja tuhlaaja emäntä on talon kaikki kuluttava rotta ja kurja katsoa puoleen kuin porolammikossa vanha tallukkahaasu. jotka par'aikaa iloisesti kutelivat. Niin kertoili kerran ukko viisaudestansa kuuluisa. mielellä ja kielellä meitä johdellut täällä salojen yössä. kohden laskuansa alenee jo aurinko ja vilisten nyt kutee kouruliuta Ilvesjärven korteistossa. kuin sielunsa kalliinta aarretta. veljet! ehkä on meillä kaikilla piankin eukkonen vieressämme ja pieniä pirpanoita ympärillä ja sentähden en nyt haastelekkaan näin paljaasta hetken mielipiteestä. seistäksensä naapurin yhden talon rinnalla.--Niin. kiittäkäämme Aapoa. että vähemmin. JUHANI. ja vilahteli järven ruohoinen ranta.--Mutta katsokaat: ilma on kirkas ja tyyni. Lähtekäämme panemaan mertojamme ulos. ja tarkoitanpa istuttaa näitä. vaan enemmin ehkä tuumasta. Niin--noh! Niin! Vaan että seisomme nyt tässä. Ja luulenpa myös. Sillä huono emäntä on miehen tuho. Hyvinhän sinä kaikki olet tehnyt. JUHANI. riistoneet. Ja sellaista vaimoa hän kohdelkoon ja pidelköön kuin omaa silmäteräänsä. niinkuin se olla pitää. monta kallista neuvoa olet meillen antanut. ja suoden tuon aina »kunnollisen kuolleen kultamuorinsa» ma'ata rauhassa haudan kammiossa. Mutta kotia jäivät Simeoni ja Timo. Olkoon siis naiminen. ja tekee hänen huoneensa ilon ja rauhan satamaksi. kartellen visusti tuomasta nalkutellen esiin noiden »oivain naapuri-eukkoin» esimerkkejä. repineet päästäksemme viimein kovan onnen rykelmäisestä korvesta lakealle.

jossa he pian toinen toisensa perässä vaipuivat alas havuisille vuoteillensa. vaikka jo harmaapäisinä. istuen pienen oluttynnörin kyljellä. vetämänä kahden nuoren tamman. johdattaen nuorasta pientä. könttipäistä sonnia. Jukolasta syntyisin ollen. iloisina.ja Sompioniitun halki. Ja kantoisella. Valko oli kuollut ja makasi makeasti syvässä hautakammiossaan Luhtaniitun aidan takana. mielukkaasti he astelivat. Kernaastihan seurasi sonnimulli lehmiä. joka juoksee kohden kylää peltojen. Kiekua heloitteli Impivaaran orsilla taasen toinen kukko. kumpikin taluttaen ammuilevaa lehmää karjan aluksi Jukolan omettaan. karheasti naukuileva kissa. lasketellen mertoja järven heleään syvyyteen pitkin korteiston moniniemellistä reunaa.vääräsarviset laitumeltaan pitkin kanervaista nummea. ajettiin siitä tarhaan. kuivalla aholla lypsettiin märehtivät lehmät. nyt palasivat vanhaan kotoonsa takaisin. astellen heidän jäljessään vallan kopealla mörinällä. kuollut ja kuopattu oli vanha. jotka. tehtyä juuri varten tuliaisjuhlaa Jukolassa. jota eivät olleet nähneet kiertoessa yhdeksän vuoden. milloin edellä. ja viimeinpä myös kenokaulainen kukkokin kuoli ja kuopattiin. uljasta hevosta oli nyt vetämässä veljesten vankkureita reippaalla vauhdilla Jukolaan. Juhanin armasteltu Matti. Mutta tuolla Ilvesjärven tyynellä pinnalla soutelivat muut tylppäkuonoisella tukkiruuhellansa. He olivat ainoat elikot. Ja olutta oli tynnöri täynnä. retkeilee nyt seitsemän miestä. ja tuolla mäntyin latvoissa luoteisessa väikkyi tulipunertava iltarusko. joka oli määrätty pitämään talon karjan karttumisesta murhetta. Luhta. Aapo ja Tuomas. joita ohjaili Lauri. milloin loiskien kahdenpuolen matkuetta.--Edellä ja rinnatuksin käyskelivät Juhani. Mutta viimeisenä vaelsi veli Eero. milloin perässä. ja uunin päällä killisteli toinen kissa. Iloisina hyppelivät myös Killi ja Kiiski. jona veljekset ovat päättäneet lähteä saavuttamaan entistä valtaansa Jukolan talossa. . Seurasi heitä vankkurikuorma. ja asui heidän kasvoillansa tyyni riemu. ja yhä kauemmas poistuu heistä Impivaaran uudistalo. KOLMASTOISTA LUKU On eräs kelmeä syyskuun päivä. Tiellä. Sitten astelivat Simeoni ja Timo. johon Tammiston Kyösti on jäänyt elikkoin hoitajaksi päivän tai kahden ajaksi. ja kaksi nuorta.

tuolla on entinen. ja täällä takana on meillä jalo seljänvastus. liepeästi paistoi aurinko vaaleansiniseltä. ja mäen kaltevalla rinteellä haamoitti Jukola kuin tumma entisyys. jos lakkaamatta olisimme oljennelleet etelässä tuolla.--Mutta katsahtivat he taasen lounaiseen. AAPO.--Tässähän nyt seisomme. milloin pohjoseen ja milloin etelään ja milloin mihinkin ilmaan. Kiitos Luojan. hymyävältä taivaalta. seisahtuivat veljekset hetkeksi levähtämään juhtinensa. tuolla kirkontorni ja tuolla taasen uhkea Impivaara. Niin. ennen kuin synkeä tuomiomme kirjoitettiin etehemme seinään. Siitä katsahtivat he viimein takaisin pohjoseen päin. että käyskelisimme murheen poikina nyt. tuolla Toukolan kylä. sydämen kiukun vallassa pakenimme metsien pimeyteen. Kymmenen kultaista vuotta on mennyt sitten kun vihan. Viimein seisoivat he Teerimäen harjulla. siitä Viertolan kirkkotie. Me vuodatamme kyyneleitä. Mutta vuoren harjulle. mutta ilon ja riemun helmiä ovat ne kyyneleet. jonka yli he vaelsivat ylösmäkeä. armas Jukola. että nyt seisomme ilon lapsina tässä! Onnelliset me. Mutta uskonpa. pitkin santaista nummea hongiston halki. vainon ja närkästyksen katkerassa ilmassa. miehestä mieheen kiertoili ympäri katajainen haarikka. Niin he katselivat. He iskivät silmänsä lounaiseen. kuin soliseva vesi täyttää uppoovan miehen poven. Onneksemme siis heitimme kylän ja kylänmiehet. ja viherjöitsevien oraspeltojen keskellä hymyili iloisesti Impivaaran uusi talo. josta näki avaralle kohden kaikkia ilmoja. JUHANI. Mutta pian himmensi kyynel heidän silmänsä ja kumma riutumus täytti heidän povensa. ja Jumalan johtava käsi on elämämme tien kohottanut ylös näin jalolle ja iloiselle kunnaalle. Mutta olutta laski Juhani. ja ylempänä seisoi jyrkkä vuori. Tuli heidän eteensä Seunalan Matin aho.--Katso . sillä nyt on tapahtunut miehissä muutos. Selvästi astuu nyt eteeni elon-retkemme kohtaukset tuon menneen vuoskymmenen helmasta. jotka onnen hetkenä huomasimme mikä rauhaamme tuli ja tuotimme oivia hedelmiä. ja kaukana kuumoitti heidän lapsuutensa Jukola. Ilma oli selkeä ja tyyni. Niin teimme. ja ihanasti kastuivat heidän silmänsä. sentähden juokaamme ja iloitkaamme.Niin he vaelsivat: siirtyivät ulos lakeasta Sompiosta ja astuivat metsän syvyyteen. jonka harjulla nyt voiton sankarina seisomme. josta heidän tiensä sileänä ratana juoksi kalliota alas. katsellen sovinnon suopealla silmällä tuonne kohden Toukolan kylää. Tämä.

on syntyisin tämä ilon ja onnen hetki tässä Teerimäen harjulla. tuo kuuma päivä Tammiston kartanolla. joka saattoi meille murhetta ja tuskaa. ja leikki on kova. suden-ähellyksen. kun jo seisoimme mustan kauhistuksen rinteellä. Mutta tästähän--pahasti. Ja tuolla arvaten on se nälän. tuliluikut paukahtelivat. että otimme onkeemme nämät tärkeät viittaukset salatusta maasta! Kuin miehet me silloin päätimme heittää ijankaikkiseksi juovuttavan. jossa alenee metsän himmeä reuna ja tuo harvaoksainen kuusi korkeimmalle kaikista kohottaa huippunsa. jossa päätöksessä toivon jalosti seisovamme. jatkaen aina. jyrkän vuoren kupeille me siirryimme pois ja rakensimme itsellemme lujan pirtin. vaan metsien haltuun läksimme taas ja rakensimme itsellemme toisen pirtin. ja silloinpa pojat sudenpenikoina kaappaisivat Jukolaan takaisin taas. mutta jota myöskin taidamme kutsua onnemme kiveksi. Vaan äläppäs mitään. seiväs-räiskynän ja verenvuodatuksen päivä. Kahdelta haaralta saimme uhkaavia muistutuksia: Simeonin kummallisen henkinäön ja Laurin merkittävän uneksumisen kautta. poiketaksemme toiselle tielle. tehden onnettoman retken kohden juhlallista tornia tuolla ilman partaalla. Mutta sielläpä äkisti nosti meidät ankara kohtalo kamalalle Hiidenkivelle koetukseen aivan hirmuiseen. tuosta rangaistuksen päivästä rupesi onnemme virtaamaan. Huomaitkaamme: sieltähän. Niinpä meitä viinan hummauksesta kuritettiin.kuinka tiemme on juosnut. Taisimme nyt taasen vapaasti halutyötämme harjoitella. Kas. Ja tämä tapahtui sekä paljon viinan että tuon häijyn ja jäykän sisumme kautta. tuolla. kirotun viinajuoman. Ja hyvä meille. Meitä kohtasi tuo vihan-kiljumisen. Mutta tuostapa juuri. Kivi hirveä korvessa matkaansaattoi ankaran huhdan. joka taasen antoi meille kosolta viljaa. Mutta kohtasipa meitä vieläkin vallan tuikea temppu. Mutta emmehän tuostakaan juuri paljon huolineet. joka ei vieläkään ollut tarpeeksi pehmitetty. Me ensin. ja koirat reuhtoilivat. Mutta ahne tuli poltti pirttimme tuhaksi. mutta siinä myös se voimakas ponnistaja. ja runsaasti vuosi salojen karjan raikasta verta. Tämä viinan villitty mälinä mullersi ylös helvetin ja kaikki perkeleet meille kamoittavaksi varoitukseksi. silloinpa armollinen Jumala . Siellä on kivi. pahasti kyllä--myös nousi se muistossamme kovin murheellinen viinakesti. mutta perin mahdottomina. joka meidät väkisinkin pakoitti metsien syvyyteen. Oli se kiusan kirottu retki. Tuonne tuon harmaan. koetimme pyrkiä kristillisten ihmisten yhteyteen. vaan syvyydessään keitti kostonhimoa. vaivan ja armaan onnen kivi. uhkeamman ensimmäistä.

joka lapsuutemme päivinä muistutteli meille Jumalan tahtoa ja lakia! Hänen lauseistansa painui aina yksi ja toinen sydämemme syvyyteen. Olkoon sanottu. että jyskyää Jukolan permanto ja . kiirehtis hän meitä vastaan aina Ojaniitun ahteelle tuolla. Läksivät he alas.--Kiitos Jumalalle. vartoen lapsiansa.kirkasti etehemme maailman. Pojat ja veljet. Aina maaherrasta Toukolan tallukkaan asti. Pojat. mutta me notkistimme niiden niskat. Tosin kohtasi meitä vieläkin moni puuha ja ahdinko. veljet. pojat! tuntuupa jo sieraimissani kotonurkkien haisu. vaeltakaamme alas kallioista tietä. JUHANI. ja elomme alus ei vaipunutkaan haaksirikkoon.--Niin. siitä viimein kulon polttamalle. koiras ja naaras. jos heidät kohtaamme vaan. kiitos meille itsellemme. käyskellen tuolla Jukolan pihalla. JUHANI. touvasimme väkivoimin aina eteenpäin. työn ja toimen tielle. Ah! jos eläisi nyt äiti. saman maatuskan kantamat ja synnyttämät kaikki. niin. mitä teimme me? Astuimme kuin miehet itsensä-kieltämisen. Sen teemme. jossa kirkkuvat haukat sinkoilivat ilmassa heleän taivaan alla. JUHANI. kuulkaat yksi oiva sana: Käskekäämme tuliaisjuhlalle kanssamme Jukolaan joka ainoa mies ja vaimo. ja sen hän teki tuon oivallisen vallesmannimme kautta. TIMO. kuiskasi halki hurjimpain myrskyin. nähtyään poikiensa lähestyvän. Mutta taivaan salissa istuu nyt eukko. muori. kiitos äitillemme. nyt lähtekäämme. leivoitamme. Kaikkihan käskemme. TUOMAS. vaeltamaan taas. korkealle Kiljavan-nummelle. ja tässä seisomme nyt. ihanampi neitsytmaarian sänkyruohon tuoksua. joka meitä johdatti. Kulkivat he jo moni-ahteisella tiellä ohi Kuttilan lakean niitun. aina kruununvoudista Ruokko-Massaan asti. Ja kas kun oikein tanssia leivoitamme Toukolan tyttöjen kanssa. josta varoittava ääni alati kuiskasi meitä korvaan. jotka tahdoimme ajoissa viisastua. jonka vaan kohtaamme tiellä ennen kotoa. nousee totisesti. tullaanpa Jumalan avulla mekin sinne kerran. Kyllä tullaan. ja nouseepa tästä iloinen kesti. Mutta me itse. tulivat pimeään korpeen. AAPO.

mutta sitähän osaamme kuin miehet. Impivaaran henkivartija-pataljooni. me muut vaan polskaa. mutta sieluparassani. ei suinkaan. laa. Tosi mitä ruumiiseni koskee. että ainoastaan Aapo meistä osaa katrillia. aina ensimmäisinä me kolme tässä astelemme: minä. koska täältä takaa katselen teitä siellä eturivissä. salskeata seitsemän miestä. Uhkeita poikia kaikki. Tulipa hänestä kuitenkin oikein laatuunkäypä mies sekä sielun että ruumiin puolesta. kas. Tottahan vielä siihenkin neuvoja löytyy. Tässä maailmassa. vaan kaikkien on täytynyt kääntyä ja vääntyä. JUHANI. Neuvoja ei ole meiltä puuttunut kovemmissakaan tempuissa. Mutta tänäpänä kihisee ja irvistelee ilmassa ilon ja riemun henget. Ja olkoon menneeksi polskaa. Ja ensimmäisinä. Eero-poikaseni. Ja sen teki vuosien voima täällä metsissä. JUHANI. paljasta polskaa. raa! Kahvia en ole juonut sitten kuin Karja-Matin häissä.katosta karisee kaarna! Tosin on laita niin. laa! »Kuinka taidan iloinen olla? Kuinka taidan tyytyä?» Fralla. Vai kuinka? Mitä sanot sinä itse siellä takana? EERO. mitä huolin minä? Lauleskelen vaan. lalla. mutta olkoon menneeksi tänäpänä juhlan kunnioiksi. tottahan vaankin vielä siihenkin neuvoja löytyy. Sentähden. Fralla. Niinpä hän nytkin kääntää silmäni. Tralla. tralla. lalla. ja kymmenen vuotta on mennyt kuin pyyhkien. Mutta vitkoin nousi hän naulastansa. Kas. pari pientä pieksiäis-ryöppäystä vaan meidän muiden kädestä ja mies oli kuin öljytty. Mutta mistä saisimme oikein huikean pelimiehen ja kiltin kahvinkeittäjän? AAPO. Eipä Eerokaan ole enään juuri niitä lyhimpiä Suomessa. pelkään minä. Niin. Niin. meidän veljesten avulla. kiertyä ja koukistua tahtomme mukaan. koska juomme oikein veljenmaljaa kaikki seitsemän poikaa. raa. Ojentuahan on kaikkien täytynyt. . joka usein kyllä veivaa ja kiertää nurinniskoin koko maailman. tralla. raa. lalla. Aapo ja Tuomas. löytyy vielä paljon sinuakin varten varoilla tuota kirottua Vanhan-Aatamin pirunpihkaa. peevelin vitkoin. kuinka Juhanikin silmissäni taasen pöllöittelee tuolla Aapon rinnalla kuin pystysilmäinen tallipässi vakavan valakan rinnalla.

Hän on minua opettanut. Herran poika! Sama junkkari juuri. Lukkari! Sama lukkari! TUOMAS. pattisauva kourassa ja entisen provastimme isolippainen vannelakki päässä! No vie sinun musta sonni itseäskin! Sama junkkari. JUHANI. ja sitten astukoon hän seuraamme. AAPO. TUOMAS. nythän sopii sitä kysyä. sama. Minäpä en häntä ensinkään vihaa. TUOMAS. TIMO. näyttäen. Jotain häneltä kysyn minäkin. Meidän koulumestarimme. Täällä on yksi vikkelä ongelma.Fralla. Ukko itse. ehkä taidan heittää hänelle pienen sukkelan kysymyksen testamentistani. mutta saadaanpas nähdä kuinka hän suorittaa solmun. jonka pistän hänelle avattavaksi. lalla. Sama. Hyvä! Ehkä taidan minä vuorostani opettaa häntä nyt. Peeveli! se täytyy meidän tehdä. Terve miestä vaan! JUHANI. SIMEONI. laa! Kuka on mies. no. että tulemme kylään toisenmoisina miehinä kuin ennen sieltä lähteissämme. jos häntä miellyttää. ja saadaanpas nähdä kuinka hän tuon selittää. joka könöittää meitä vastaan tuolla aholla? AAPO. Hän on käskettävä tuliaiskestiin päätöksemme mukaan. sillä sydämessäni on aina jotakin pientä pistosta häntä kohtaan. . sillä tukkani on taasen yhtä sakea kuin ennenkin. Mutta minun tekee mieli häntä hieman muistutella menneistä ajoista. luulen minä. Mutta kuinka koulutti hän meitä? No. veljet! ja kohdelkaamme häntä kunnialla. Yhdestä tahdon häntä muistuttaa. Hän käyköön ohitsemme kunnialla. sama junkkari! TIMO. Vaiti. JUHANI. täällä seinähammasten juurien alla. Totisesti! No terve miestä! JUHANI.

TUOMAS. Hm. hm. TUOMAS. Kysyppäs millä keinolla viisi miestä ja kaksi kalaa ruokittiin viidellä tuhannella leivällä. viskellen hänelle noin niinkuin leikin vuoksi pieniä kysymyksiä raamatun syvyydestä. Hm.--Mutta onkos kanttoorilla tähän aikaan yhtään koulupoikaa pöydän-nokalla? . Mutta sanoppas. JUHANI. LUKKARI. luulen minä. LUKKARI. Kitas kiinni. LUKKARI. sinä Lopen pahalainen. vai niin. Päivää. päivää. Sitähän tässä niinkuin vähän on tekeillä. JUHANI. Vai niin. ja tuossa on ukko. niin tahdonpa juuri tällä hetkellä parastani koettaa. jaa. Kyllä minä tiedän.Käyttäkäämme itsiämme aina viisaalla tavalla.--Tuulemaanpa rupee. Niin. mitä häneltä kysyisin noin vilpittömällä tavalla. JUHANI. JUHANI. jota ei ymmärrä itse arkkipiispakaan. Näin hiljakseen. Mitä viisauteen koskee. Mutta kyllä tiedän mitä kysyn. Kysyisin ja selittäisin asian. Tulleeko siitä sadetta? JUHANI. LUKKARI. Kylmän-ojan lörpöittävä paara! Minä sinun opetan. Minä varoitan sinua: kohtele häntä kelpotavalla. Raskaasti kyllä. Niin tekee. toivon minä. Ehkäpä niinkin. Puhaltaapa oikein raskaasti. Olenpa lukenut testamenttini kannesta kanteen ja ymmärtänyt sen myös. Majaa muutetaan. Eero. Päivää! LUKKARI. Vai noin nyt pojat muuttaa. EERO. raskaasti. TUOMAS. pojat! VELJEKSET. niin.

Sanokaas minulle: mitkä ovat Sepeteuksen poikain nimet? TIMO.. jonka painoa lisää vielä seitsemän uuttatestamenttia. niin. ja samoin kysyn minä kanttoorilta nyt. kaksi. kuulkaat päälle. ei. kuinka monta meittiä ollaan?» kysyi minulta kerran Loimaan mies. niin. vaikeimmat paikat tässä kirjassa painaa nyt kuormaamme enimmin kaikista. kuulkaat päälle. Taitaakos kanttoori. puntteja ja pusseja siellä. poikaseni. he! TIMO. JUHANI. keskievarin Antti ja Jussi toinen. niinkuin näette. Hm.LUKKARI. lievitellä muutamia solmuja. herra korkeasti oppinut kanttoori. Eihän ole. vaan ei suinkaan neljä. Juhani! JUHANI. lilli-poikaseni.--Niin. Mutta jos koettaisimme hieman kevennellä tuota kuormaa. kysymykseen. Niin vastasin minäkin Loimaan miehelle. Keskievarin Antti ja Jussi toinen. Metsän korvesta tullaan. .. No tervetuloa syntymätaloonne takaisin taas! JUHANI. seitsemän Enklannin lahjaa. kaksi vaan. on tuossa varsoillamme vedettävänä ankara kuorma. joka on saattanut täällä monenkin aivon aprikoitsemaan. Ja luulenpa että juuri syvimmät. »Minä ja sinä yksi. Hehee! Ei. herra kanttoori. kuinka monta meittiä ollaan? Se on ongelmani. pojat!--Kuinka monta. Kas siinäpä seistiin. JUHANI. poikaseni. Eikä yhtään ainoaa pörröpäistä nallikkaa ovinurkassa? LUKKARI. Timo hillitköön leipälaukkunsa. mitkä olivat Sepeteuksen poikain nimet? Se on kysymykseni. Tuhannet kiitokset. Minä ja sinä yksi. herra kanttoori. Taitaakos kanttoori vastata minulle yhteen kysymykseen. ja. herrani? LUKKARI. TUOMAS. Vai noin nyt muutetaan. pojat! TIMO. Niin. He. Kaksi. Mutta äläst! Siinä rykelmässä on meitä neljä.

JUHANI. vaan olenpa kiivasta miestä kun kerran oikein kiivastun.. joka tarinassa kutsui itsensä pappissäädyn hännäksi ja löylytti vähän Viksaria.. Hän kuuluu siihen.. suodaanko minun kysyä: mikä oli Sepeteuksen poikain isän nimi? JUHANI... Vai löytyy se testamentissani?--Mutta--niinhän juuri minäkin olin aikeissa kysyä teiltä. nonoh . älä herran tähden tuuppaise minua enään toista ja kolmatta kertaa poskelle. etten kuulu siihen kunniaan. TIMO. Suus kiinni nyt ja kuultele. Ja jos mielitte kuulla suustani oikein totuuden. Se olikin suntio eli torkka. vasikka tai mullikka? En suinkaan.--Mitkä olivat Sepeteuksen poikain nimet? LUKKARI. Löytyy tosin. mutta kysyin malttamattomuudessa hieman toisin.. löytyy jo kysymyksessäni. Älä herran . Tiedättekö kuinka .. vai niin. Minä en olekkaan mikään korkea kirjanoppinut ja jupisteeri. Jassoo . joka kerran oli leikissä ukko Viksarin kanssa. kuinka hänelle vastasin. veli Juhani. minulla ei ole valta kiekua kirkossa kuin aamukukko orrella eikä pöyrytellä poikaköllien saivaristoa.. mutta säädyn viimeisenä häntänä. en kuulu pappissäätyyn kuin esimerkiksi lukkari. Sinä hunsvotti! olenko minä vasikka edessäs. antaissani oikean vastauksen? Niin. hm. JUHANI. jassoo . Vai niin . EERO.. JUHANI. JUHANI. löytyykö sekin nimi testamentissani? LUKKARI. Ongelman olen kuullut. Lukkari tai suntio. Mutta kysyi minulta kerran tuo entinen provastimme: »mikä oli Sepeteuksen poikain isän nimi» ja arvaas.. mutta enpä ole viitsinyt kiehtoa siihen selkoa testamentistani.. Vilpitön kysymys. minä vaan tahdon sanoa. Etkö siinä riivattu voi hillitä leukojasi kunnes vanhin veljes on tehnyt tehtävänsä... en suinkaan. suntio tai lukkari. Lukkarihan se oli. samana häntänä.. Tuhannen tulimmaista! TIMO.

veli. Minä seuraan ja tahdon koettaa parastani täritellä Toukolaisten sydämiä. tehkäät se Jumalan tähden. sen tunnustan. No kuinkaspa hän sanoi? JUHANI. vaikka hieman hämmästyikin mieleni tässä teidän nyt käydessänne mua vastaan. kuultuansa ettette ole tahtonut käydä sovintomiehen toimeen näin tärkeässä asiassa kuin tämä. Juho! TUOMAS. LUKKARI. tulkaat ja tehkäät rauha. Me rukoilemme. Minä kiitän. kubbe! ja huomaa kuinka kymmenen vuoden kuluessa muuttuu täällä maailman muoto. Olkoon teidän tahtonne. sillä tämä päivä on meille päivien päivä. AAPO. tahdon minäkin sanoa sanan. Eiköhän ole tämä työ teille velvollisuutta virkanne kirkollisuuden kautta? Siis kavahtakaat.virolais-ukko Korkki sanoi Hämeenlinnan viskaalille? LUKKARI. koska katselen teitä miehinä nyt ja tiedän teidän tekonne ja taistelonne. he eivät ymmärrä. samalla kouristelevalla keinolla. Mutta puhukaamme ensin suumme puhtaaksi.--Kanttoori antakoon heille anteeksi. ja tiedän sen syyn. ettei närkästy teille ainoastaan Jumala. ja Herran ja oman puheeni voimalla taivuttaa heitä veljelliseen sovintoon. olinpa teille kiinteä opettaja. kiinteä ja kova. Minä näen teidän silmissänne tuon kyräilevän. Tulkaat rakentamaan sovinto meidän ja Toukolaisten välille. Juho. Nyt. sinä pirkelee mias!» Hmmh! Kenenkähän nyrkin luulisitte tässä ylinnä keikkuvan? Häh? Smatrii. Ja olkaat myös varmat siitä. ja katkerasti olen sitä jo katunut. vieriessä kymmenen Herran . mutta aikani ei juuri myönnä kuulemaan kutsumustanne nyt. LUKKARI. Olkaat huomaamatta ja tehkäät niin hyvin ja käykäät kanssamme pieniin tuliaispitoihin Jukolaan. »Mene elvettii. paratkoon Jumala! Mutta mitä tarkoitin kiinteydelläni teitä kohtaan? Omaa etuanne. sieluni iloitsee. Niin. AAPO. omaa etuanne. Mutta samalla kiinteällä keinolla on kerran minua itseäkin opetettu. vaikka jo kalsunkin vihan minua kohtaan. että juuri tällä hetkellä. Katsokaas tuota paikkaa. se tietäkäät. ja oleppas vaiti oman rauhas tähden. SIMEONI. mutta myöskin tuo oivallinen provastimme.

Siis astukaamme miehissä eteenpäin. Niin retkeili vastuksiin kaksi kummallista matkuetta. niinkuin tapansa oli. ja puhalteli heidän syliinsä raitis länsituuli. Ja vaunuissa. varsinkin koska myönnän että olimme hänelle aika visapäitä oppilaita. ja aisoissa käyskeli eukko.--Mutta äkisti kuului peloittava meteli. joka veljeksille kuitenkin oli soma ja rakas. käärittynä Kaisan vanhaan. ja viimeisenä tapsutteli Mikon Pikkutallukkainen. sarvipussin ja vasikannahkaisen repun. Tehkäät niin hyvin. ja näitpä siellä vielä viulunkin. Mutta Heikka oli jo heittänyt keppiheponsa. kanttoori. joiden kovia kalloja vasten hänen kärsimyksensä rintarauta väkistenkin särkeytyi. musta vilttihattu päässä ja poskessa ankara tupakkimälli. Lukkari tunnusti ei juuri oikein tehneensä meitä kohtaan. Läksivät he kulkemaan. sillä rupesi käymään heitä vastaan lapsuuden ahoja. ettei saattanut meille myös jotain hyvää tämä tukkapään jauhoitus ja hiuskiemurojen pöllytys? Eihän yhtään takeita ole. Mörökölli pullorattaansa. Heikan ja Mörököllin veitset. Me tiedämme teidät kunnian mieheksi ja tiedämme että Juhani ja Timo pyytävät teiltä anteeksi kierot sanansa. ja niin on välimme kuitti. jossa löytyi Mikon. siellä näit sinä pikisäkin. minä teen saman tunnustuksen itsepuolestani häntä kohtaan. kiviä ja kantoja. Tästä ylistyksestä kiitämme teitä. Minä myönnän että hän on kunnian ukko. Vaan että kaikki on unohdettu. AAPO. AAPO. ja nousi tuosta . TUOMAS.vuoden. ratsastaen keppihevosilla. ken takaa. TIMO. Mikko itse. Näkyi Kaisan nuuskainen naama ja kiivaat silmät tuon mustan korvamyssyn alla. JUHANI. vetäen pullorattaita kylän pöllyävällä tiellä. lykkäsi. kulkivat pitkin ahteista tietä. ja äitinsä rinnalla he astelivat. vaikka kovakin koulumestari. Mutta häntä seurasi kaksoispari. Ja ken takaa. punaiseen villahuiviin. sauvallansa perään. torellen ja kiroten. ja Rajamäen rykmentti astui heitä vastaan. auttaen kukin aisastansa eukkoa vetämässä vankkureita. kysyn minä.

sinä Rajamäen Mikko! Kuinka jaksat ja mitä uusia maailmalta? MIKKO. sekalaista sekä hyvää että pahaa. hyvä kuitenkin täällä päällimmäisenä keikkuu. Jaa. Siinä Kaisa kiroili ja toreli tiuskealla äänellä poikiansa. Kyllä sen uskomme. ja äänettä toinentoistaan katseltiin kauan: asukkaat Rajamäeltä tirkistellen niinkuin ihmeeksensä. ja tahtoisimmepa viipyä tällä erällä parissanne enemmin kuin yhden hetken. Killi ja Kiiski. nyt pistää meitä päähän tuuma. hyvät naapurit ja ystävät. koira vieköön. joka vieläkin teitä röyhtelyttää. AAPO. mutta ainapa. Sekalaista. Ei Mikolla ole mitään hätää. muistellessaan päätöstänsä tiellä. Niin. yhteinen olutjuustomme Sonnimäen nummen alla. MIKKO. Terve miestä. Rauha teille! MIKKO. Niin. Sama teille. ja onnistukoon virkanne teille vaan uhkeammin aina. remasivat ja ärhentelivät kovin. mutta veljekset kovin kömmähtäen. AAPO. juusto. ja tämän elämän retkutus käy laatuun. käypä se. mutta suistakaat vähän koirianne. Työläästi ja korskahdellen lähestyivät rykmenttiä Impivaaran nuoret hevoset. AAPO. pojat. kuulkaat yksi sana. kun johtuu mieleeni tuo vanha. Mutta hyvä. että seisomme kartteeratulla tiellä ja että on meillä tässä herra kanttoorissa oivallinen vierasmies. vankkaahan täällä. Syrjähtäkääs hieman sivulle. Killi ja Kiiski. Mikolla ei ole yhtäkään hätää niin kauan kuin työtä ja tointa piisaa maailmassa. Mikko. heilutteli ja rämisi pahoin. aina sentähden vähän työtä ja tointa kylissä ja kartanoissa. AAPO. jaa. niskaharjakset korkealla pystyssä. Kuulkaat meitä! . hieman sivulle. Mutta nyt. vaikka täytyykin kulkea ja jamata talosta taloon ja kylästä kylään työtä ja leipää hakemassa. ja silloin kaksoispari ja tallukka pieni juoksivat möräten vankkurien turviin. Pysähdyttiin kahden puolen. Ahaa! Minä arvaan asian.melakka ja pauhu. Jumalan kiitos. vait! JUHANI. mutta Mikko sauvaansa heilutteli koirille. Kuitenkin astui viimein esiin veli Aapo.

Ennustihan silloin eukkonne meille ankaria tuhon päiviä? Sen hän teki. ja muistelenpa vielä toistakin asiaa tuosta Sonnimäen illasta. sovintojuhlaan entiseen Jukolan taloon. Olenpa kuullut teidän parhaiten ennustavan kahvissa. Sentähden kutsuvat he teitäkin iloiseen tuliaisjuhlaan. No lähtekääs ennustamaan meille kerta vielä. Toisin. Sinä uljas Mikko. JUHANI. te sen vietävät! Me tahdomme kulkea. Erhetys. tahtoen temmaista sylihinsä kaiken tämän maailman. ja me toivomme silmänne näkevän valkeampia kuvia. Juuri niin kuin kanttoori sanoo! AAPO. ja kahvia ei pidä puuttuman tänä iltana Jukolassa. MIKKO. sopiihan se hyvinkin. ja oikeinpa hän ennusti. Kahvia ja olutta! AAPO. . muutoin teidät pyöveli perii! LUKKARI. erhetys jyrkkä! Kuulkaat mitä sanon ja pyhästi takaan. Vallan hyvin. Jumal'avita! Tietäkäät. Pois tieltä. Niin juuri. Pois tieltä. JUHANI. sinä kunnioitettava Rajamäen perhe. AAPO. he ovat kantaneet kääntymyksen ja parannuksen ihanimpia hedelmiä ja nyt he palauvat rakkaasen syntymäkotoonsa riemun ja kunnian poikina. kovin. Myrskyt tulivat ja pieksivät meitä kovin. Tämä on heidän sydämensä yritys teitä kohtaan tällä heidän jupileerauksensa hetkellä. Uskokaat mitä teidän kanttoorinne sanoo. Kahvia ja olutta! Siis tulkaat ja ennustakaat meille onnen päiviä. mutta myrskyt ja pilvet ovat menneet taas ja ihana päivä koittaa. Kaisa pouvaa kahvissa ja minä pelaan viulua juhlan koroitteiksi.KAISA. Mutta mitä lausui Mikko tuosta olutjuustosta Sonnimäellä? Hyvä ystävä. JUHANI. sen keitimme itse ja itseppä sen syödäkkin saimme. Mikko ja Kaisa! me tahdomme näyttää itsemme miehiksi ja tehdä miesten töitä. unohtaen entisyyden. Ah! toisin kuin ennen on nyt Jukolan veljesten elämä. sekä sielun että ruumiin puolesta.

Kaikki paukahtaa kuin lukkoon vaan! MIKKO. Kiivasta eukkoa. silloin mamma itsekkin suunsa koreaan. Jumalan luoma. Pelaanpa jo teille iloisen marssin tullessamme Jukolaan. heitä jo tuo tuimuuden äkeys naamastasi hiiteen ja teeppäs nätti keikaus Jukolaan päin. Ja mitä huolin siitä. JUHANI. hampaat irvissä. KAISA.--Tuo meidän muori on vähän kiivasta muoria.MIKKO. Jos niin hulluksi päättyisinkin ja lähtisin talkittamaan takaisin vanhoilla korvillani. Onpa peijakas niinkin. JUHANI. anna soida! . Vankkurit ympäri. niin. Jaa-ah! kyllä minä sinun keikautan tässä. Kaisa! Hellittäkäät edellä. Sinä verraton Mikko! Pelaa. veljet. Mutta hempeä ukko olen kuitenkin. niin paneepa. Heikka ja Matti poikaseni! Ja sinä. pelaa. me suhutamme suitsuavana häntänä perässä. mars ja anna soida. pelaa että maailma leimahtelee. niin astelisinko heidän vikurien aasiensa sotkettavana tuossa raitiolla? Könöittäkööt he edellä. »Perässä vaikka perhana olis». minä uskallan sen sanoa. JUHANI. Onpa niinkin. ja annan Kaisan valtikoita. kiivasta eukkoa. Kaisa. AAPO. MIKKO. pojat! Perässä tullaan kuin suutari kraatarin perässä taivaasen. JUHANI. Oivallinen muori! MIKKO. olen. Niin. lilliseen nipistykseen. sanoi suutari. me kahnustelemme perässä. Se on minun muijani. Kaikki soveltuu oivallisesti. kun vaan kaikki käy kuntoon?--Heleijaa. AAPO. Mutta onpa siinä muoria kuitenkin. kiskoen pikilankaansa. mutta kas kun kerran ukkokin karvansa pörristää. Oikein. antakaat mennä oikein pyrstötähden vauhdilla. ei auta. Muija kuin patavaltti vaan! MIKKO. panee.

Terveisiä metsämaailmalta. jänisten ja oravien kuolemaksi. sinä vanha! TIMO. Kolistimen mustatukkainen. kun lähenivät kotonsa kunnasta lounaisessa. Vaelsivat he mäkiä ylös ja alas. Seis. ja suloinen oli veljeksille tämä vaellus ja tämä myrsky. Terve. ja silloin päätyi hän pauloilla pyydystämään. Mutta tulipa heitä vastaan vanha ukko. Oli hän vakaa. koivisto humisi ja taipui. Hänpä nyt syyssunnuntain iltahetkenä käyskeli veljeksiä vastaan ahteisella tiellä. ja milloin paistoi aurinko lempeästi. terve! JUHANI. ja myrskyksi tuimeni tuuli. pensaiset kulmakarvat. jyrkeämielinen ja törmäsanainen ukko. JUHANI. UKKO. Harmaat. milloin peittyi se taasen ihanien hattarien kohtuun. kaarevaa taivaan reunaa. ja tästälähin armahtakoon meitä taivaan ukko täällä kylissä taas. Tässä me ollaan nyt! UKKO. Huuda häntä korvaan ja vahvasti. jotka vilkkaasti korkeudessa lentelivät pohjosen ajamina kohden kaukaista. huikeasti huudetun hänen korvaansa.Läksivät he miehissä kulkemaan eteenpäin. Niinpä. JUHANI. Niitä hän syksyinä ja talvina viritteli summalta metsiin lintujen. Tämä onneton kohtaus sulki häneltä ainiaaksi karhunampujan tien. perkele vie! olettekin. kunnioitettava äijäkarru! KOLISTIMEN UKKO. kuin kaksi huhkaimen siipeä. taatto. äkeä taatto. ja kuuli hän enään ainoastaan huutavan puheen. Tuli viimein ankara tauti. kaatanut monta karhua ja sutta. Häh? JUHANI. . Oli hän aikanansa ollut kunnon ampuniekka. Mitä tahdot? TUOMAS. tuli pian tuittupääksi. Terve. joka vei häneltä kuulon voiman. katsellen elämää omalta kannaltansa. melkein peittivät hänen tuikeat silmänsä.

Te köllit! niistä naappailtiin jo kylliksi ennenkin. sillä olemmepa kaikki niinkuin teidän kummipoikianne. tämä leikkaa kunniaamme. Mitäs tulit. AAPO. Sanoinko ma. Mitä sinä meinaat? UKKO. Kirous! onpa yksikin aika metso menevä tästälähin paulastani toisen pussiin. JUHANI. niin. kyllä tässä nyt nousee meille toiset juonet. kun olet tuommoinen potra ukko. sinä peikko? Miksi et pysynyt tuolla vuortesi komeroissa aina kurjaan kuolemaas asti? Mitäs tulit? JUHANI. niin käskemme sinua nyt Jukolaan viettämään kanssamme oikein ryskeistä tuliaisjuhlaa. Tulistunpa kiusasta ja harmista koska muistelen ansojani. ukko. Kuitenkin kaikitenkin. kyllä. ymmärrätpä. Niin. JUHANI. Kestiin minä teitä käsken. Arvaatpa sen. JUHANI. Mitä? AAPO. Ole huolimatta ja käske häntä vaan kanssamme Jukolaan.JUHANI. vaikka oletkin tuommoinen tuhma käenpoikanen tai mullisteleva metsonpoikanen. Veljet. kyllä. sanoinko ma? Mutta sinä ymmärrät yskän. . JUHANI. huuda niinkuin mies pruukkaa ja älä tuossa vingu ja rääky. Sanotko sinä meitä varkaiksi? UKKO. JUHANI. Mitä sanoit? Huuda kovemmin. Nyt ei ole poika hyvällä tuulella. Sanotko sinä meitä varkaiksi koska sinua kestiin käskemme? UKKO.--Mitä sanoit. Hyvin tietty. Jassoo! tämäkös on kiitos käskystäni? UKKO. poika? JUHANI. UKKO.

Yksinkertainen ja töykeä äijä. JUHANI. UKKO. en. katselee silmiimme kuin villakoira. Mars. sinä riivattu! Pidä kitas! JUHANI. Suus kiinni. JUHANI. vaan etten ole sinun enkä noiden muidenkaan kummi. ukko! . Sentähden: tulkaat kestiin. UKKO. Kuka? JUHANI. Mutta minä en tule. Minä käsken vaan. UKKO. sanon minä. Minä sinun kummis? Huuti! JUHANI. tämän kylän yhteinen lapsimuija. Männistönmuori. vaan kiellän sinun käskemästä. Minä ja nämät kuusi veljestäni tässä. UKKO. UKKO. Pojat. Minä annan palttua Männistönmuorille. JUHANI. pojat! olkoon ukko rauhassa. Minä en ole sinun kummis. ellei Männistönmuori ole valehdellut. Sinäkö minun kummipoikani? JUHANI. MIKKO. Minä käsken vaan.UKKO. umpisilmäisenä penikkanulkkina. en! JUHANI. kummi. LUKKARI. Juuri vissiin. Mutta kuinka hyväänsä: minä käsken teitä kestiin. hän menköön. Suus kiinni! minä en ole sinun kummis. Juuri vissiin. ei koskaan. UKKO. UKKO. Mutta minä en tule. Olette juuri vissiin. Hän menköön meistä herraansa. Huuti? Vai niin! Mutta minua ei olekkaan kannettu papin eteen hammassuisena.

mutta silloin on hän pussissa. metsoparvi. Höh! tuossahan lentää ylös jaloistani aika parvi. sanoi ruotsalainen. mutta muutoin kelpo taatto. Hyvä taatto. ukko-rässy. JUHANI.. ja hän on vähän paisuttanut minun sappeani. Häh? JUHANI. mitä minusta tahdotte? JUHANI. Samoin nytkin mällistelee tässä seitsemän könttiä kohden Kolistimen vaaria juuri niinkuin seitsemän könisilmäistä metsonpoikaa. joka ei seiso minusta juuri kaukana.. että tämä mies.JUHANI. . eräs förpiiskatun ukko. Olkoon heitä kuinka monta hyväänsä.--Minä käsken sinua kestiin. Mutta kuitenkin niiden yksinkertaisten. JUHANI. ja sanon vielä yksin tein. tämä häpeemätön karru on suuri lurjus ja hunsvotti. UKKO. etten ole mikään varas enkä metsonpoikanen enkä köntti. harmaitten jörösilmien pohjasta kurkistelee mielestäni ylös niinkuin jokin pieni klipparimikko. että eräs vanha karru. huikeaan hummaukseen. ja vasta hän pöllähtää kun paukahtaa. Tuossa nyt mällistelee vastaan yksi kuin sonni kohden uutta porttia. Mitä sanoit? JUHANI. Köntit! Mitä. UKKO. onko metson poikasilla järkeä päässä? Ei tuumaakaan. Uutelias. Köntti. nyyfiiki. Esimerkiksi seitsemän metsonpoikaa. mitä. Olutta naamaas pinnailemaan minä sinua käsken. vaikka vähän uutelias. Mitä sanoit? Huuda kovemmin. UKKO. UKKO. tuolta he katsella töllöttävät koivun-oksilta. Mutta onhan tuo synti ainakin ollut kuuroin perisynti. Tahdon sanoa oikein vakaalla mielellä ja kielellä. Olethan kuitenkin hyvä taatto. hävytön köntti! Mutta onko. ja olkoon se sanottu kaikella kunnioituksella. ei montakaan virstaa tällä santaisella maantiellä. Seitsemän metsonpoikaa! UKKO. onko.

JUHANI. Tuossa on käki! EERO. Hiiteen äijä! Sivalsi että kipenöitsee. Ai. Mitä peevelin puskua puhaltaisin hänen korvaansa? EERO. oikein! EERO. ukko! huomaas mitä teit: tempasit nyrkilläsi poskelle kunniallista miestä vallan maantien päällä ja pyhänä sapattina. ai. Annas minä koetan. Oikein tehty. Kukakhaar! UKKO. ja korva lukkoon. sinä Kolistimen riihitonttu. Kuka mies. kuka mies. sinä Kolistimen körri.UKKO. Kas tuota perhanaa! Paukahtipa! EERO. sillä hän on suurikelmi ukko. ole. JUHANI. Paukahti. Kuka mies. Niin. ole. Mutta pidä sinä tuota sonnipulkkia. AAPO. Älä enään mitään puhalla. ukko! AAPO. Kuka mies? Häh? EERO. olenko minä hunsvotti edessäs? Sanoppas. ole. UKKO. Sinä riivattu! JUHANI. sinä töpö käenpoika kuivan hongan nenässä? Ole. Ei juuri vielä. Mitä peijakasta puhaltaisin hänen kirottuun korvaansa? AAPO. sinä käenpoika? JUHANI. JUHANI. »Kukakhaar!» sanoi pieni käenpoika kuivan hongan nokassa. oikein! UKKO. puhallappas sinne yksi mojova sana. Oikein tehty. Mitä lörpöttelet sinä siellä? . Ukko. vaan lähtekäämme.

Hellitä kyntes! TUOMAS. Olenko minä varas. saatpa muutoin vasten klanias. Minä. sillä säkeniä säihkyy karvainen poveni. minä? . Sillä Kolistimen vaari ei siinä juuri kauankaan siekaile ennen kun hän iskee. minun sydämeni ei anna perään. kuinka koreasti hänen päästät. JUHANI. perkeleen juuti.EERO. ei! UKKO. Minä häntä isken tuohon takkuiseen kaulukseen ja kiskon äijän ilman armoa olutkestiin. Olkoon ukko oloillansa. Menkäät. Etkö sinä. ukko. Mutta tulkoon hän Jukolaan riemujuhlaan juomaan olutta vihoissansa. Herran poika! kenen paulasta olen minä naappaisnut lintua? Lintua tai jänistä? TUOMAS. Heisaa. Mielitkö hellittää? Katsos tuossa. kärppä. sinä Kolistimen nurkkajulli. Suus kiinni sinäkin. Herra varjele! hän on meitä haukkunut kuin koira. Ah! minä olisin kantanut hänen iloiseen kalaasiin. minä opetan poikia nenälleni loiskeilemaan. äijä! JUHANI. Oikein sanottu. oikein! UKKO. Kitas kiinni! JUHANI. hellitä? JUHANI. Mitä hänelle tekisimme? Hän on tuommoinen vanha äijäreppu. Juho. Ämpäri olutta! TUOMAS. ukko! Nyt marssimme! UKKO. Niin. Mitä hulluutta. Helvettiin sinä! JUHANI. Hellitä kaulukseni. JUHANI. Olutta juomaan että mahas repee! UKKO. taas? AAPO. kantanut kuin pienen lapsen.

minä. seisoivat ja myhäilivät salaa toinentoisellensa ja mytistelivät luikaroiten huuliansa. ilmoitti heille Teerimäen vuorella tehdyn lujan päätöksen ja käski heitä vieraiksi tuliaiskestiin. Kauan äänettöminä ja kosteilla silmillä katselivat veljekset kotoansa viheriällä. päättivät he vihdoin lähteä iloisen matkueen seuraan. kivisellä mäellä talon eteläisellä puolella. syljeskeli ja jupisi itsekseen. kumisevalla kummulla. teidät opetan vielä. . te korven hallavat. muorissa ja hänen tyttäressään kiltit kahvinkeittäjät. ja Rajamäen Mikossa oli heillä iloisen tulomarssin soittaja ja pelimies karkeloissa Toukolan tyttöjen kanssa. olisi hänen päänsä lakeelta parin kolmen kymmenen talven lumi poissa. rengassilmin kummaltakin puolelta. aikeissa puolainmetsään. astellessaan ahteellista tietä. ja vastuksiin nyt tuijoiteltiin hetki. kyllä. ihanasti surkumielinen. Mutta vinhemmin aina puhalteli pohjonen. Menkäät. Epäillen mitä heidän piti tehdä. sen takana taasen Kotopelto. ja seisoivat viimein Jukolan Pohjanpellon santaisella töyräällä. Ja näkyi heidän edessään Ojaniittu. ukko! UKKO. seisahtuivatpa kuitenkin heidän eteensä. Mutta viimein astui esiin Aapo. ole. Köntit! Ole. Ja niin oli Jukolan pojilla lukkarissa mahdikas välimies ja sovittaja Toukolaisia varten. kyllä. palleroinen tyttärensä Venla. poikani. minä teidät opetan. kyllä. Mutta kun he näin olivat hetken kulkeneet eteenpäin. mutta ylempänä itse Jukolan talo. ja länteen kallistui aurinko. valkeat tuokkoset käsissä. Sitä ei hän sanonut. köntit! Siirtyi heistä viimein Kolistimen äkeä ukko.--Muistellen kaikkia näitä etuja. Ah. Mutta koska myös lukkari kehoitti heitä kuulemaan veljesten kutsumista ja käymään kahvinkeittäjiksi pitoihin. olenko minä keppikoni edessänne. niin Herran poika! TUOMAS. tuli heitä vastaan kaksi naista: entinen Männistön muori ja nokkela. kohisten männistössä. mutta kauan jupisi hän vihoissansa. nyt seisoivat äiti ja tytär. JUHANI. Tämä kohtaaminen saattoi veljekset ällistymään kovin. ja astelivat he kiireesti. astelivat he yhä uljaammalla vauhdilla kohden matkansa päätä. ja äänettöminä katselivat he lähestyviä vaimoja.LUKKARI. päähännuijittavat sudenpenikat? Mutta kyllä. ole. Kulkemaan taasen läksivät myös veljekset ja heidän seuralaisensa lukkari ja Rajamäen rykmentti. Sitä kohden hän sommaili kuitenkin. joka viimeisenä retkeili.

niin. mutta miksi ei tuota lantakasaa ole jo aikapäiviä kiskottu pellolle? Niin. JUHANI. Onkos tämä laitaa: syyskuussa lantakasa kotona kököittää? Minä närkästyn kovin tälle nahkapeitturille. Sammale on tarttunut kultaiselle kiireellesi. todistaa ja merkitsee nahkapeitturin juurevata. TIMO.TUOMAS. Suus kiinni! Ihanin Paratiisi tämä on. kököität edessäni tuossa. huolimatta mitä se todistaa ja meriteeraa. Terve. kunnioitettava äitimme Jukola. noh. Oletko sinä Jukola? AAPO. Onpa ryhtis jotenkin rauennut ja sammale tarttunut kiireellesi. JUHANI. perin auttamatonta laiskuutta. ihanampi onnen kukkulaa! Ah! TIMO. joka on Jukolan juupelijuhla. annetaan pojalle takaisin hellän ystävän katse. Terve. terve! sanon minä vaan. . mihin silmäni isken. Terve. Taivas on kuitenkin koreampi. joka nyt istut. Kyllä se on kaunista. se kasa siinä ilmoittaa. kauniina kuin Jerusalmi ennen. koska sydämeni kiehuu ja kuohuu. saatpa kuitenkin anteeksi varsinkin tänä päivänä. kaunis niinkuin taivas! TIMO. Oletko sinä Jukola? Sinä? Ah! enhän voikkaan estää kyynelkarpaletta karhealta naamaltani. Tuossa on siis Jukola. Terve. peltoinesi. hallava lantakasa. sinä toivon musta tähti! JUHANI. No. Terve. JUHANI. Jukola kasoinesi. Terve. sinä toivon tähti. niittuinesi. armahin lantakasa siinä alla. Kas kuinka lempeästi tuo musta ometan akkunaläpikin myhäilee minua vastaan. terve! EERO. JUHANI. kotomme armas. terve. JUHANI. Jukola. Voi! kaikkialta.

Mennään nyt. kiilien läksivät naudat kirmaisemaan. he ovat sen nähneet myöhemmin kuin me. juhlallinen hetki. Sitä ei sinun tarvitse rukoilla. potrasti sanottu!--Mennään nyt! TUOMAS. ei Timo ja kaikkein vähimmin heistä Eero. JUHANI. Mutta olkoon tässä 30 kylliksi.--Yksi ammunto. Niin. ja toiseksi. Kylläpä käsitämme mikä tämä hetki on teille. Ihanasti sanottu. toinen tänne. Uljaat hevoset silloin korkealle leiskahtivat vankkurien edessä. hetki pyhä ja lyhykäinen. Yht'aikaa! Kiljahti nyt Mikon viulu ja melkein yht'aikaa pamahtivat Juhanin. veljet. kanttoori.SIMEONI. se on korkea. jospa saataisiin nyt vähän musiikkia. älkäät nyt panko pahaksenne tätä. AAPO. Männistön muori tyttärinenne ja sinä. Jukolan Jussin sepittämä riemuissansa. Minäkin nyt jotakin lausuisin. Sano kielin. JUHANI. JUHANI. täynnä juovuttavaa iloa. Niin. Kieleni lausuu mitä sydämeni kuiskaa. ja pilvenä pyöriskeli pellolla kuiva hieta. te. JUHANI. yksi sinne. Te. etteivät ikävysty arvoisat vieraamme tähän riemuumme ankaraan. Purren hammasta he seurasivat. JUHANI. yksi huikea ammunto. LUKKARI. Paukahtakoot pyssymme ja soikoon Mikon viulu. Eihän ole Jukola tuossa heidän kotonsa. vaikka melkein raahaten. luihkaise riemu rinnastasi ulos! Vuoret roikkaa. Tuomaan ja Aapon pyssyt. puhu mielin. ja rientäkäämme tarkoituksemme perään. Mutta eipä yksikään heidän johtajistaan hellittänyt leikissä nuoraa kourastansa. seurasivat kukin elukkaansa. Rajamäen kunnioitettava perhe. LAURI. ei Simeoni. nyt touvatkaamme viimeiseen perään kuin kuteva särkijoukko rysän takimmaiseen nieluun. Siinä on värssy. . metsä kaikaa ja taivaassa ollaan äänettä hetki aikaa. mutta tämä merkillinen hetki on perin masentanut kieleni entisen vikkelyyden. Älä lausu syntiä.

mikä uunin päälle. ulos vierulle. tuvan nurkalla nilkutellen. lehmien ammuminen. Mutta Toukolaan läksivät lukkari ja Aapo sovinto. ja tulella höyrysi nahkapeitturin emännän pannu. Mutta lapset. Mahtavasti soitti Mikko viuluansa. lukkarin lausumilla. Oli nyt pihalla menoa ja meteliä. Mutta veljekset. sydämessä kauhistus. kolisevien kalupuitten sekaan. koska lähestyi Jukolan taloa vaeltava joukko. nähtyänsä Rajamäen rykmentin lähestyvän taloa taasen. kovin reuhuivat ilosta. kaattuvan alle. joiden haukkinaan vastasi taasen nahkapeitturin laiha. Ja koska käsiä oli puristettu. elikot ja kuorma korjatut. jotka niin kauan olivat eläneet vihassa ja vainossa Jukolan veljesten kanssa. koirien mekastelo. kuohuvaa olutta vetävissä haarikoissa kannettiin pöydälle. silmät harreillaan. kirmasivat takaisin tupaan kiireesti. kämäleukainen rakki. kiviselle tanterelle. Ja akkunan ääressä. totisena kuin tuomiolla? Muori antaa hänelle tiedoksi noin kautta . sydämessä riutuva liepeys. mutta ilmestyi taasen pian. leveällä rahilla istui iloinen Mikko. Mutta miksi kuiskuttelee nyt Männistön muori noin hartaasti Juhanin kanssa tuolla porstuvassa ja miksi seisoo Juhani. mikä hakkasi havuja koristeiksi laattialle ja mikä mitäkin teki. Ja koska he mukavilla. Niin retkeili matkue alas. uhosta Killi ja Kiiski. Lakeaksi tehtiin permanto Jukolan hauskassa tuvassa. sanoilla olivat saattaneet kutsumuksen ympäri sekä miehille että naisille. astuivat he viimein miehissä talon avaraan tupaan. Siinä miesten huudot. Samasta pelosta vaikeni äkisti rakki. antain silloin.Seisahtua täytyi huiskahännän ja kääntyä miehensä kanssa oikealle raitillensa jälleen. ja huminalla ravisteli pohjonen Kivimäen tuuheata männistöä. pienen palleroisen sonnin mörinä ja viulun kiljuva ääni kilvoin kaikui ympäri. koukisti häntänsä koipien väliin ja mateli piiloon nurkkaan penkin alle. parkuen kovin. myllyn hampaissa pieneni räiskynällä poltettu jyvä. Ulos kutsui meteli Jukolasta kaiken kansan. mikä kanteli halkoja pinosta tupaan. ja pistivät itsensä piiloon. riensivät he takaisin auttelemaan muita rakentamassa pitoja. mikä sänkyyn. Ja mikä nyt lakaisi kartanoa. Pilvenä palloili kahvivalkian savu katon nokisten ortten alla. ja tulisijan ympärillä liekiöitsi kiltti Venla äitinsä kanssa. käyden ylös pitkin jyrkkää ahdetta ja astuen Kotopellon veräjästä sisään. kävivät esiin tervehtimään huoneen väkeä heidän entisen kotonsa armaalla pihalla. katosi hetkeksi Ojaniitun alankoon. vapiseva kurja. tällöin viulunsa vingahdella.ja tuliaisjuhlaan kutsumaan miehiä.

tällöin salaisesti morsiantansa kohden. jonka Juhani oli heille ilmoittanut. Silloin Venla hieman kainostelee. näkee siellä Impivaaran molemmat nuoret tammat. puhkailee. lukkari toivoittaa heille onnea ja menestystä ja muistuttaa heitä lyhykäisellä puheella aviokäskyn tärkeistä velvollisuuksista. mutta ulos pihalle astuu Juhani. Mutta viimein rientää hän porstuvaan takaisin. Tästä ällistyy poika. Kihloissa oli siis Juhani. hikoilee. Sisään hän lujasti astuu. kyynel kastaa hänen silmänsä. hikoilee ja niskatukkaansa kouristelee kovin. mutta ei kuitenkaan näe. astelee kuin huoneeton tonttu. huokailee. tule. joka kuitenkin on kelpo tyttö. himoten katsella Venlan kuvaa. lausuen: »olkoon sanottu». ja hänen katsannossaan näkyy salaisesti pohtava uho. ja sinä myös. totisuus ijankaikkinen. Pian kirmaisee hän takaisin taas. vanha rakkaus oli uudestaan viritetty hänen povessansa. . Silloin vääristyy äkisti hänen suunsa. jonka hän kuivaa jykevällä nyrkillänsä. keskusteltiin ja päätettiin. Tämä päivä on hänelle ihmeellinen. Mutta sulhanen puhkailee ja hikoilee. armas veljeni!» He täyttivät hänen pyyntönsä. Siinä tuumiskeltiin. ja pian seisoivat he kolmesin Jukolan seinän juurella. Tultuansa pihalle. Äkisti kiirehtii hän katsomaan hevosia Ojaniitulla. pyytäen lopulta muorilta hetken tuumauksen aikaa. Aapo. jota itsellänsä olevan hän tuskin voi uskoa vielä.ranteen. katsahtaen tuolloin. Niin viehkeilee aatoksensa morsiamessa. Silloin kiivaasti ja lujilla askeleilla astuu Juhani sisään ja tarttuu Venlan käteen. mutta sallii kuitenkin kätensä viipyä Juhanin turpeassa kourassa. peittää silmänsä ja myhäilee. hohtaa ja höyryää ja niskatukkaansa kouristelee kovin. ei näe hän edessään Rajamäen kaksoisparia. melkein itkevällä äänellä: »jos kanttoori olis niin hyvä ja tulis pikkuisen tänne nurkan taakse. tietämättä minne hän astuis. Tuolla Jukolan seinän takana hän nyt pasteerailee edestakaisin. Olisipa hän pitänyt hevosina kaksi kurkeakin siellä niitun äyrähillä. ettei löydy enään heidän puolestaan estettä hänen ja Venlan sydämien välillä. Vahvasti hän astuu ja kuulee Mikon viulusta pellolle huikean puolan-marssin. Muori lähtee hänestä loistavilla kasvoilla. tuumiskellen asiaa. jotka keppihevosillaan ratsastella vilkkaisevat travia tanterella. huokailee. aukaisee tuvan narisevan oven ja lausuu huohoittavalla. että Juhani ottaa Venlan. hän näkee. ei huomaa hänen silmänsä huoneen portaalla Mikon tallukkaa pientä pullorattainensa. ja tuntuu kuin olisi hän taivaan ilossa. Tästä ihastuu muori ja antaa heille äitillisen siunauksensa.

Siinä he seisoskelivat. Hirmuisen katsannon viskaisee hän taasen oikealle. joka käy ympäri kuin kiljuva jalopeura. nuuskatoosa kourassa ja naama nuuskassa. Siinä he seisoivat vakavina. Hänen polviensa nojalla seisoi pikku-tallukkainen. Mörökölli ja kaksoispari seisoivat. katsellen rekiä ja rattaita ja nahkapeitturin letkakääsyjä. Karautellen kurkkuansa ja sivellen etusormellaan ja peukalollaan leukansa alle. ulos astui Aapo. puhallellen myrkkyä maailmaan. Mutta pöydän edessä. ja tuikea oli hänen muotonsa. kierrellen mälliä poskessaan ja syljeskellen. isänsä silmäterä. Männistön muori tyttärinensä ja Rajamäen Kaisa. Vallan totisena. kuullellen hyörinää ja hälinää siellä sisällä. joka viistoon kohden ovea katseli taaksensa. mulautteli vasemmalle. yksi silloin. karauttaen kurkkuansa. Mutta vihdoin aukeni ovi. jossa pöydän ja pohjoisen sivu-akkunan välissä seisoivat Jukolan veljekset. Linnan markkinoilta ostettuja. viskaisee vasemmalle ja irvistää kuin pureskelisi hän koiruohotukkoa. huiskutellen ruumistansa. pidellen kukin lakkiansa huultensa edessä. on myös näiden naapuristen sydämessä sytyttänyt vihan ja vainon liekin. havutukin ja vesisaavin vaiheilla seisoi Rajamäen poikaset. joka. muutamat vasten seinää kahdenpuolen porrasta. avaa viimein suunsa. siinä Heikka. seisoi lukkari. pattisauva kourassa. äänetönnä hän leukaansa pitelee.Mutta kokoontuipa vähitellen Toukolan poikia Jukolan mäelle. Lähellä heitä akkunan ääressä istui Mikko viulunensa. näkyi Kuninkalan Eero. Mutta pöydän ääressä lukkari seisoo. mutta pidättää sanansa kerran vielä. mutta astuivat vihdoin yli pihan kohden asuntohuonetta. Ensin oli se kuin pieni . tuijoitellen permantoon alas. istui rahilla. Sisään astuivat Toukolaiset. Puu-vajan ja tallin välillä jo seisoskeli heitä joukko. muutamat porstuvaan. mulautteli ankarasti oikealle Toukolan miehiä kohden. Asettuivat he seisomaan. tarkastelivat ja arvostelivat joltisen hetken. Mutta viimein kuuluu hänen suustansa seuraava puhe: »Perkele. kummastuksella katsellen äänetöntä seurakuntaa Jukolan tuvassa. käskien vieraita sisään. oven ja sivu-akkunan välille. Likellä tulitakkaa nähtiin myös nahkapeitturin perhe. Näkyi heidän joukossansa Kissalan Aapeli. joka ravistelisi selkämunia. Mutta kolkassa tulitakan ja oven välillä. äänettöminä. hän katsahteli. seivästellen silmillänsä laattiata. valmiina alkamaan puhettansa. nysät hampaissa. kokoontuivat vasemmalle. Se ensin vienosti pilkahteli risurykelmässä. mutta leveni ja kohosi pian hirveäksi kaskenpaloksi. toinen tällöin.

jukuripää. vuoret ja laaksot huokailivat ja järjettömät luontokappaleetkin puhkailivat. Eijaa! Tässä palaavat he takaisin ihmisiin taas. ja siitä olkoon Sebaotille kiitos ja kunnia. mutta kasvoi ja paisui kuin syötissä härkänen ja peitti synkeällä savullansa taivaan valon. Näin he tulevat. kummalliseen rakennukseen. hän. mutta häpeän tuo sarvipää saatana helvetissä. mutta väärinpä hän ennusti. kylänmiehet ja kaiken kansakunnan ja karsivat kaappaisemaan metsien yöhön. kiukkuista sissiä Suomen metsiin. Mikä surkeus! Taivas huokaili. Taisteloon ankaraan he rupesivat. ihanasta Impivaarasta. kylmiä rämeitä ja soita vastaan. tylyä maata. Komealla. juhlallisella jyryllä he tulevat nopeasti pyörivillä vankkureilla. tällä lailla sissejä tehdään. seitsemän verta-janoovata. jäykkää. jouduttaen ajoissa poikien askeleet tien oikealle haaralle. Mutta Sebaotille kiitos ja kunnia. siihen niinkutsuttuun Saapasnahkatorniin. irvistelevillä haavoilla ja sarvitetuilla otsilla.kärpänen. vielä makuvarillakin viekoitteli. vaan oivallisina miehinä. Hän heitä viinamyrkyllä. ja seuraa heitä vielä ammuvat. Herran Sebaotin avulla. Aattelihan moni. raippavitsat vinkuu ja Sipirjan kylmille tuntureille marssii poikia rakkaasta syntymämaasta. vai vetikö heitä sinne korkeuden voima niinkuin Johannes Kastajata korpeen. ja voittivat kaikki oman tahtonsa järkähtämättömyyden kautta. näytti heille kaikki kauhistavassa sekamelskassa. päätänsä nyökytellen: tässäpä vielä kahleet kilisee. Saattoiko heitä metsään perkele. peloittaaksensa miehen aivosta järjen pois. saattaaksensa heitä turmion tielle. Mutta parastansa koetti perkele heitä kohtaan sielläkin. eivät sissien luolista. vaan pimeys ja helvetti riemuitsivat.--Katsokaamme kummallista temppua: Heittivätpä veljekset ihmisten nurkat. . niinkuin ennen Tuusulan papin. sitä en käy päättämään nyt. Niinpä musta perkele sai vallan ja nyrkit pystyssä käytiin aina toinentoistansa vastaan ja erottiin viimein kauhistavan rähinän perästä mustelmilla. Sitä hän tarkoitti. hyljekylkiset lehmät ja mylväilevä sonni. vaan heidän omien kouriensa rakentamasta uudistalosta. ja mietiskeli taasen monen mieli näin: tällä lailla. astuivat uljaasti kamppailemaan omaa sydäntänsä. Ennustipa moni niin. Eijaa! Heidän kauttansa on Sebaot saanut kunnian. niinkuin he itse ovat kertoneet. syvästi juurtunutta laiskuutta. että he näyttivät profeetillensa syllän pitkän nenän. mutta eivätpä ryöväreinä. heitä johdatteli ylös pyörryttäviin korkeuksiin. ja näytti heille maapallomme puoliskon. joita kaksi nuorta ja korskeaa tammaa vetää. mutta hänen oma tuumansa löi häntä häpeällä vasten naamaa.

ettette saata heitä turhaan kuroittamaan teille kättänsä. Huomaitkaat: jo aurinkoinen laskee. sillä nyt he vuodattavat ympärillensä kunnian loistetta. edessään oluttuoppi ja höyryävä knorrikuppi. joka ei nyt sanallemme kallista korvaansa ja sydäntänsä. Heille. Mutta vastuksiin nyt astuivat Toukolan ja Jukolan miehet ja sovinnon merkiksi puristelivat vahvasti toinentoistensa käsiä. jossa hän istui. kanteli kahvia Männistön muorin nopsa Venla. Hetken aikaa hän tuossa pelaili. mutta koska ei . hosianna!» Niin puhui lukkari. hän olkoon anathema ja maranatha. korkeuden Herra. kolmekin kertaa. ihanaan veljellisyyteen ja antamaan perkeleelle ja hänen enkeleillensä vasten otsikkoa tuikeampi isku kuin koskaan ennen. Toukolan arvoisat miehet. Ei tänä iltana Mikkoakaan unohdettu. ja voimallinen oli liikutus naisten sydämissä. vaikka jotenkin kyräilevillä silmillä katseltiinkin toinentoistansa. Männistön muori. katsoen taakseen lempeydestä riutuvalla silmällä kohden taivaankaarta. Tämä on Jumalan tahto ja tämä on myös minun tahtoni. vaikka kankeastikin käsiä iskettiin. ja tarjoovat entisille vihamiehillensä sovinnon kättä. joka idässä hohtaa. neljäniitinen hursti. ei tarvitse enään katsoa häpeäksi. vaan vasta vihdoin. jos välttää tahdotte tulevaista vihaa. jotka kuiskutellen keskenänsä seisoivat tulitakan ja havutukin vaiheilla. vaan ei häpeän tahraavata lokaa. Sillä olipa jo kokoontunut joukko Toukolan tyttöjäkin Jukolan tupaan. Ottakaat siis vastaan sovinnon ylitsekuohuva kalkki ja muistakaat. Mutta ympäri tupaa kiertoili myös olutta valkeissa haarikoissa. Siitä rupesi hän viulunsa kruuveihin syljeskelemään oikein ankarasti ja soinnuttelemaan tuota moninkerroin yhteenliimattua konettansa. vaan kannettiinpa runsaasti olutta ja viinaa kaulankastiksi soittomiehelle. Sebaot. kutsua ystäviksenne Jukolan veljeksiä. Kuule minua. Eivätpä ottaneet he vastaan juuri kerkeästi. ja perkeleet hänen viimein helvetissä korventakoot. Sydämellinen. Katso: tämä on Herran armonliiton merkki ja nyt tärkeä viittaus entisille vihamiehille käymään sovintoon. kun kantaja itsepintaisesti oli uudistanut tarjoomisensa kaksi.Tässä he nyt seisovat ylistystä ansaitsevina miehinä. ja hän. Hillittömässä itkussa hyrisivät nahkapeitturin emäntä. hyrisivät niinkuin lipiätiinussa pesijän kourissa hyrskähtelee uusi. Mutta lukkari katseli riemun myhäilyksellä pöydän päästä. kiertoili miehestä mieheen ja viimein myös naisesta naiseen. nokkela Venla ja Rajamäen nuuskanaamainen Kaisa. Ja teidän. vilpitön ja vakaa oli tämä sovinto. kuule minua. Ja helähtipä siitä viimein vallan ihana ruotsin katrilli.

Ja siinä seisoi vielä hetken mahtava sovintomies. jätti hän kiitollisna Jukolan talon. Sitä pelaili hän hartaasti ja kauan. pattisauva kourassa. nyhkäisten häntä kylkeen. huulillaan viattomuuden ja kainouden kiltti nipistys. Neito seurasi häntä. päre pihdissä liehahteli ja kovin jyskysi leveäpalkkinen permanto.kenkään astunut esiin laattialle. Tästä kirkastui Aapon otsa ja hetken päästä lausui hän Mikolle: »antakaas meille katrilli». Ja otettuansa pienen lähtönaukin ja pidettyänsä pienen jäähyväispuheen. Äänetönnä istui kansa. hymyllä katsellen nuorten karkeloa permannolla. rupesi hän kilkuttelemaan viulunsa kieliä. Ei huolinut hän hevosesta. Lähellä perä-akkunata istui Aapo. mutta eipä yksi ainoakaan pari pyörinyt permannolla. lausuen itseksensä: »hän on tehnyt suuren työn». mutta eipä johtunut mieleensä neitosen nimi. Mutta koska vihdoin katrilli oli loppunut. haastellen Juhanin kanssa ilmoista ja tuulista. ja ometan seinässä priiskahtelivat santa ja pienet kivet. asetti itsensä hänen viereensä. Rupesi nyt Mikko uudestaan. ruskea-ihoista. Seurasi häntä Juhani yli avaran pihan ja aukaisi hänelle vikkelästi Jukolan vanhan. vaan läksi astelemaan. Viimein otti hän hyvästi. mutta ujostellen. muistutellen sinne. tänne. Mutta kohden kirkonkylää. ja syvään kumarsi Juhani. Uuteliaasti katseli häntä Aapo. Kokoontui paria laattialle myös toisilta puolilta. asteli lukkari . Mutta pöydän takana lukkari istui. katsellen kohden tähtikirkasta taivasta. tällöin tähtäillen tarkasti erästä ympyrjäkasvoista. ja korea punerrus oli ilmestynyt hänen poskillensa. Kysyi hän viimein lukkarilta. joka hänelle kaikella hartaudella tarjottiin. koska vakavina. joka Venlan kanssa haasteli kuiskutellen. nousi lukkari ylös ja ilmoitti aikeensa lähteä. pattisauva kourassa ja musta vannelakki päässä. ja viimein. Rajamäen viulun kiljuessa. hirveän pitkä. ja oli hän tyytyväisenä nauttinut kaksi knorria ja kolme kylmää-ryyppyä. ja aivan nopeasti vastasi lukkari: »se on se Konkkalan Hinrika». tuolloin. kierrellen mälliänsä ja syljeskellen. Siitä palasi hän takaisin iloiseen tupaan. huojuvan portin. totisilla kasvoilla siinä tanssittiin juhlaisessa äänettömyydessä. Iloisesti loimoitti valkia. Hän istui. antoi sompansa ihan seisahtua ja. seisautti hän katrillin säveleet ja hellitti iloista ja uljasta polskaa. sinisilmäistä tyttöä. mutta vakaata. raappaisten jalallansa. Siitä ukko vihdoin perin harmistui. pyytäin häntä pariksensa. tanssittiin ruotsin katrillia lakeassa tuvassa. myhäillen ja punehtuen ankarasti. ja Aapo lähestyi Konkkalan kainoa tytärtä.

ja kahvin saosta ennusteli Rajamäen Kaisa veljeksille onnen päiviä aina hautaan asti. Aina iloisesti valkia leimusi. Ympäri miehestä mieheen kiertoili kuohuva olut. tanssittiin melkein ilman levähdystä. hallitsi Juhani. vaan päätti olentumaan vanhaksi-sedäksi Juhani-Jukolan taloon. NELJÄSTOISTA LUKU Oli siis mennyt lähes kymmenen vuotta veljesten muuttamisesta Impivaaran erämaahan. Ensimmäistä Jukolaa. Mutta samankaltaisena ja vieläpä uhkeampana talona seisoi pian entinen Jukola. joka. Niin iloittiin veljesten tuliaisjuhlassa. ja vieraanvaraisuudesta kehui mierolainen niin Jukolan ja Impivaaran taloja kuin myös Kekkurin ja Vuohenkalman torppia. mutta Aapo sen toista puoliskaa. horjahtui humalan huimaavalle tielle. Kahteen lohkoon jaettiin myöskin Impivaara. Joskuspa Simeoni. ja somat ruusut punersivat hänen poskillansa. Milloin viskeltiin katrillia. joka ei huolinut puolisosta eikä maatilasta. että he elelivät ja rakentelivat aina kunnon miehinä. ja tuolloin. Ja kahteen osaan jaettiin viimein heidän rakas syntymäkotonsa. Heistä taitaa myös sanoa. aina iloisesti Mikon viulu vinkui. joita sekä heillä että heidän lapsillansa oli valta nauttia omana ja ilman yhtään veroa aina kuolinpäivään asti. ja erottiin vasta aamun tullessa. vinkui että katto naukui ja nokiset orret vapisivat. milloin pyörryttävää polskaa. naisesta naiseen höyryävä kahvi. tuota ikijuurta ja emää. Jos siirrät joukosta Simeonin ja Timon. kohottamana seitsemän uljaan miehen. joiden isännyyteen päättyivät Tuomas ja Lauri yhteisen suostumisen kautta. . Kaikki kävivät he avioliittoon paitsi Simeoni. oivana talona myös. ja permanto jymisi ja sen jykevät palkit taipuivat nuorten miesten korkkojen alla. siivo mies. seisoi lähellä ensimmäistä. Timo sai Kekkurin ja Eero Vuohenkalman torpan. niin olivatpa veljekset ainiaksi hylänneet villitsevän viinan. joka nyt oli muuttunut komeaksi taloksi. Mutta ilon ja karkeloitten hälinä Jukolan tuvassa eneni hetki hetkeltä ja muuttui viimein ryskeiseksi riemuksi.myhäillen. niin juotiin sovintomaljaa kuohuvista haarikoista. kukin sijassansa.

joka jäniksenä vilkkaisi ulos ja Juhani tulisesti hänen perässänsä. säikähtyen ja ärähtäen pahasti. löi nyrkkinsä pöytään. Ovi kolahti. Edellä kaappasi Karkkulan Aapeli. vaijeta paikalla. ja vieläpä hänelle sanomalehtikin kerran viikossa singahteli Turusta. Niin hän menosi. tyhmä mies. loiskahtivat. oli hieman suulas ja riitaisa nainen. Lautamies Mäkelän kuoltua ken astui hänen sijaansa? Jukolan Aapo. vanhan jahtivoudin kuoltua. vaikeni. vaikka laatuunkäypä emäntä. Otti Juhani vaimoksensa Männistön Venlan ja vietti hänen kanssaan hauskoja päiviä. Hän. koska Juhani pöydän päässä pitkätuolilla järmäili. vikkelä mies: taisi lukea. pitäen kiivaasti Juhanin puolta. tällöin kuultiin talossa. möräten hirmuisesti. Juhanin kerran ikään torellessa eukkonsa kanssa. mutta lakeasta tuvasta kaikui Venlan ja piikatytön iloisesti kilahteleva nauru. niinkuin oli tapa hänellä lausua. aina sovinnon ja oikeuden mies. ja useinpa. perässä. Mutta Juhani ei kuitenkaan saavuttanut Aapelia. Mutta taisipa Juhanikin närkästyä. vaikka tosin pientä napinatakin tuolloin. vääntäen travia. Ken. kyyneleet silmissä. ja vihoitettu Juhani. nimitteli häntä vielä »hurnukaksi. kutsuen Venlaansa sen »hälläkäksi». jolle Jumala on antanut heikomman järjen kuin miehelle». koska miehet vimmatusti juoksivat yli kivisen pihan. pauhasi kuin ukkonen. mutta harvemmin vielä. Ruokkomassaksi» ja »töllintetuksi». Olipa Venla viimein niinkuin vähän peljästyvinänsä. taisi kirjoittaa. Sillä Venla. miehen ja vaimon asiaan. Useinpa hän hetket pitkät mekasteli ja metelöitsi miehensä päälle. tuon »köntin». ja silloin remusi hän rajusti: käski »ämmän. mutta Aapeli. luullen oikein hyvinkin tekevänsä. tuon »ukulin» ja »tarhapöllön» päälle. torellen . istui Jukolan sivupenkiltä jotenkin humalapäisenä miehenä ja ryhtyi. nupisi Jumalan päälle. Salaa he naureskelivat tulisijan vaiheilla. noin vuodessa kerran tahi kaksi. hullu.--Mutta nousipa kerran ankara melske tuon Karkkulan Aapelin kautta. karkasi kohden ällistynyttä Aapelia. joka oli »antanut ja kiinteästi määrännyt» hänelle niin turskin ja trumantin aviopuolison. ylennettiin tähän arvoon? Eero Juhaninpoika Vuohenkalma. hännät lyyhyssä. vaan kääntyi jo portilta takaisin. Mutta äkistipä kävivät killiin Juhanin silmät ja hän rynkäsi ylös kuin kauhistava karhu. naureskellen salaa piika-veitikkansa kanssa. sivulle ja katsoivat luimistaen taaksensa.tällöin myöskin Timo. ja portaan äärestä koirat. Juhani pärmänttäsi kovin. porstuva ja porras jyrisi.

kulkiessaan kaupungissa. Juhani ihastui. Ilmausipa usein riitoja. vastasi hänelle muori. Kahvia tosin hän nautiskeli jotenkin runsaasti. Kovin piti hänestä isä. isän muotoisen. vaan antoi niinkuin ennenkin turpearintaisen pannunsa ryöhätä. aitureista hevosista. Tultuansa sisään. kolmas Erik Translatukseksi. meni kaksi. Vieläpä hän. myhäillen makeasti. koska ei suotu hänelle pulskaa poikaa. tuimia nappauksia milloin mistäkin syystä. poistuivat ne aina pian ja palasi jälleen pouta-ilma. mutta Venla Immanueliksi. Yksi tahtoi häntä Ranssiksi. närkästyi. osoitellen kädellänsä.itseksensä ja luvaten kerran oikein kuranssata Karkkulan nenäkästä nallikkaa. lausui Venlan vuoteen äärellä: »ei. mutta tyttären taas. Mutta yhtä suopeasti ei kuitenkaan sovistunut hänen kohtalonsa kylänmiestensä ja naapuriensa kanssa yhteen. ja Venlakin tuntui Juhanille rakkaammaksi kuin ennen. kerskaten. mutta välillä myös hieman tuulta ja myrskyä. Niin hän haasteli. Venlaseni. lausuen: »hauku minua. Mutta toivoipa hän edes tulevalla kerralla käyvän toisin. nähtäväksi tuikealle isälle. Hänen rakkautensa ensimmäinen hedelmä oli viekassilmäinen tyttölapsi. Meni vuosi. Ja nytpä eukot nimiä valitsemaan poikaselle. Juhannes on hänen nimensä». löi hän nyrkkinsä pöytään. . ei. Oli siis Juhanin perheen-elämä enimmiten lämmintä päiväpaistetta. luuli jo toivonsa täyttyneeksi ja kysyi: »poikako vai likka?» »Katso itse. Silloin oli Jukolan huoneessa iloa ja riemua. Tämän nyt. Mutta alussa ei käynyt siinä kohdassa juuri Juhanin tahtoa myöten. kutsuen häntä milloin »tiitiäiseksi» milloin »pikku-varikseksi». mutta älä minun vaimoani. josta harmistui isä. ja Venla synnytti pojan. jonka vertaista ei löydy kuin yksi ainoa Ruotsin kuninkaan valtakunnassa». Hän katsoi. mutta ärjäisi pian: »viekäät kakaranne hiiteen!» Yksin jäätyänsä. aina muisti ostaa Venlallensa kontillisen kahvia ja aika möhkäleen sokeria. ja kuultiin siitä useinkin morinata Juhanilta. niinkuin raja-aidoista. meni vähän toistakin. muhkeita perillisiä. Ja onpa se vaimo. mutta eukko ei tuosta paljonkaan huolinut. aika jallin. Lahjoittipa Venla miehellensä reippaita. Ja niinpä isänsä kaimaksi ristittiin piltti. käärittynä valkeaan riepuun. kantoi anoppi-muori. Ja koska pilviä kohosikin. toinen Florentiniksi. lausui hän yhtähyvin taasen hetken päästä: »Jumala siunatkoon sikiötäni kuitenkin!»--Niin meni vuosi taasen. Ja kernaastipa aina otti ukko vastaan akkansa palleroisesta kourasta höyryävän kupin. vävyseni». etkä tainnutkaan tätä naista emännyydestä juuri moitiskella. ja Venla synnytti. Silloin astui esiin Juhani itse ja.

hän seisoi ja kiroili. jyrisevän hirren kimpussa. Pianpa niitulta takaisin kiirehti väki. Niin he rukoilivat ja salaman leimahtaissa kuului heidän suustansa siunaus. ei niitulla. ammensi vallattomasti vettä alas. Niinpä usein tahtoi nousta kiivaskin keräjänkäynti. totinen lautamies. ei metsässä. liepeäsilmiset. mustia pilviä: »kysynpä lujasti: vastako taivas sontaa ajaa.rängittömistä sioista ja muista. Seisoi nyt ladon takana koivuinen kanto. kädet kiinteästi ristissä. Karhottu oli lakea niittu jo ja latopihalle käyskelivät iloisina heinämiehet nauttimaan puolistansa. kenenkään huomaamatta. kätkivät itkien kasvonsa.--Myös talon töissä ja askareissa ulkona oli hän toimekas mies. Siinä. paukutteli oikeaa nyrkkiänsä vasten vasemman kätensä kämmentä. ennenkuin ehdittiin saattamaan kokoon yhtäkään ainoata karhetta. sinä syntisäkki?» Mutta tuosta ei mies juuri huolinut. kuultuansa miehen hurjaa puhetta. Niinpä vilauksessa heinä kastui läpi. joka. jotka uhaten retkeilivät taivaalla. korkeuden pauhatessa. kykisti vaaksan alas. varsinkin koska huomasi olevansa väärässä. Katsahtaen ylös. koska minä jo heinää teen?» Silloinpa eukot ja tytöt ladossa. vaan huusi vielä huikeammalla äänellä kohden synkeitä. Niin hän hiljaisuudessa rukoili. haravat käsissä. vienot. iskien tulta ja jyristen. mikä .--että Juhani näytti itsensä hirmuiseksi sekä Jumalan että ihmisten edessä. Vimmatusti hän sadatteli. Mutta kamoten katseli isäntä hioittavia. niin kuusten latvain takaa rynkäsi esiin kohiseva pilvi. lankesi Juhani polvillensa ja rukoili Jumalaa armahtamaan sateelta hänen niittunsa mehukasta. tämän juurelle. mikä äitinsä poveen. Mutta lapset.--joka niittu oli synkeän kuusiston kohdussa. mutta ainapa silloin riensi välimieheksi veli Aapo. ja asetti riidan sovintoa-saattavalla kielellänsä. huusi hän kertoen kiljuvalla äänellä: »mitä on taivaan sontaratasten tekemistä minun heinäniitullani?» Toruen häntä. hyvänhajuista heinää. kiroillen kauheasti. ei pellolla. rukoilivat hartaasti Jumalaa hänen puolestansa. ladon suojahan taas. Tapahtui kerran heiniä kuivattaissa Vehkalan niitulla. lausui silloin ladosta hänen vaimonsa Venla: »mitä hirveitä haastelet. tulenkarvaisia ukkospilviä. ja oli kumppaninsa poski ja tukka niin alati vaarassa. huokaava ja raskas. Ja aivan kärkäs oli Juhani ratkaisemaan asiaa nyrkillänsä. mutta tuskin olikaan atrioittu. Eihän ollut Juhanikaan hidas sovintoon. mutta vihasta nokimustana kasvoiltansa seisoi Juhani latopihalla keskellä tulta ja sadetta. ja syvään notkistuivat heidän polvensa. aina koska sana »perkele» tärähti hänen kirisevästä hammastarhastansa ulos. Ei tainnut häntä väkensä moittia.

äänetön ja lempeä impi. huolimatta valelevasta sateesta ja leimausten risteilevästä palosta. niin kerrotaan. Pian sade ja ukkonen siirtyi. Sillä luulipa moni pienoinen. huomattuansa eukkojen toimen. antain lakkaamatta kaikua rukouksensa huutavan äänen. seisoi Juhani ja hänen kasvoillansa näkyi niinkuin katumusta. vaikka mulauttelikin silmiänsä vihaisesti viistoon neitosta kohden. loiskasi ladosta ulos. koska tulessa uiskentelivat maa ja taivas. ja seuraavana päivänä korjattiin Vehkalan niittu. sillä en tarvitse yhtään puolestani rukoilijata». Sisään astui neitonen. Mutta ulkopuolella. lausuen: »mene sisään. joiden vallitessa hänen henkensä käyskeli sekä autuitten kirkkaissa tienoissa että tuomittuin pimeässä alhossa. nojautuen vasten seinää. Juhanin sadatellessa niitetyllä nurmella. Mutta katso: Juhani vaikeni. ja kuumia kyyneleitä vuodattivat naiset hänen vieressänsä. rukoili huutavalla. mutta koroittivatpa naisetkin rukouksensa äänen. Juhani. kainosti katsahteleva Anna. sokeaa miestä eikä iskemään häneen pyhän vihansa liekehtivää vasamaa. katsahdellen ylös korkeuteen. jonka silmät loistivat kuin kaksi tähteä kelmeän. Usein oli hän myös ennustellut ihmislapsille tuhoja kovia: sotia. Sentähden oli hän aamulla varhain lähtenyt pappilaan synkeällä mielellä ja katuen tunnustanut provastille syntinsä. ja koska kauas kiiriskeli kamoittava jyrinä. kiroilemisensa Jumalaa ja taivasta . nälkävuosia. Hänpä. aina vakaa. ruttotauteja ja viimein maailmanlopun. koska satoi ankarasti ja metsä murheisesti kohisi. melkein kiljuvalla äänellä. koska leimahteli. Mutta itse talon isäntää ei nähty siellä. koska tytön askare hänen mielestänsä kävi liian pitkäksi. Usein. että tuomion hetki oli tullut. mutta kaatui kohta heiniin alas. lankesi polvillensa maahan ja. mutta viha puuskutteli kuitenkin hänen rinnassansa vielä. mene sisään ja älä siinä turhaan kastele itseäsi. Hän rukoili Jumalata armahtamaan tuota onnetonta. ja ihmeellinen tuli säteili hänen silmistänsä ja hänen otsallansa väikkyi taivaallinen valo. kimaltavan otsan alla. rääsy. Mutta viimein. Missä viipyi hän?--Seunalan tyttären ääni oli kaikunut hänen korvissansa ja ei suonut hänen sielullensa rauhaa. ja sieltäpä ihmeitä hän kertoili. hän vaikeni. korjattiin tulisessa poudassa.hänen hameensa liepeisiin. Oli myös ladossa Seunalan nuori ja hoikka tytär. oli tämä neitonen nähnyt kummallisia näköjä. Niin hän rukoili. nyt äkisti. koroitti vaan aina kirouksensa mahdin. itkien ja huoaten. tarttui hän rukoilijan käsivarteen ja talutti hänen takaisin latoon. sälähteli.

Mutta viimein kömppeili hän . varoitan teitä jumaloitsemasta vatsaanne. mutta lausui myös pian hänelle lohdutuksen sanoja. koska hän havutukin ääressä veisteli pienellä veistinkirveellänsä leipälapiota Venlalle ja väki atrioitsi. ja viimein melkein ihan tyyneesti kului veli Juhanin elonpäivä kohden rauhallista iltaa. ja rauhallisella mielellä palasi Juhani kotiansa taas. niinkuin on heränneitten miesten vaatteenparsi yhdessä ja toisessa tienoossa Suomenmaassa. tehden väsymättä talon työtä varhain aamusta iltaan myöhään. Peloittavan totisena istui hän aina määrätyllä sijallansa temppelissä totisen Härkämäen isännän rinnalla. mutta sehän oli tuo Kuninkalan Kalle. sen liepeet katkaistiin ja jäljelle jätettiin ainoastaan lyhykäiset »körtit». Vehkalan kolkolla niitulla. harjallinen pöytyri sianmurennusta edessään. ja tuostapa pyrskähtivät nauruun sekä miehet että naiset. Saidan huomiolla seurasi hänen silmänsä talon vaiheita sekä miesten että naisten toiminnoissa.--Ja kuka on luonnottoman kitsas? En minä. koska huomasi kuoleman varmaan lähestyvän. tuolloin. läksi polttamaan viinaa omiksi maahanpaniaisiksensa. Mutta tuostapa kohtauksesta. tällöin karautellen kurkkuansa niinkuin oli myös kumppaninsa tapa. Kylmässä saunanporstuvassa istui kurja kääkkä viinapannun ääressä. Eräänä päivänä. Säästäväinen. ja Juhani itse. huomattiin aina jotain muutosta Juhanin luonnossa ja käytöksessä. Ilmausipa hänen päähänsä ympyrjäinen patalakki. Mutta lausuipa tuohon Simeoni taasen: »kohtuullisuuteenhan minä teitä kehoitan. nauttien talon ruokaa ja juomaa.vastaan. Tästäpä provasti tosin ensin häntä vakaasti nuhteli. Käyskeli hän puettuna näin ja käyskeli kirkossa useammin kuin ennen. Ja harvenivat myös tästälähin raju-ilmat sekä Jukolan tuvassa että vainioilla. ja kitsaammaksi kävi se vuosi vuodelta aina. mutta saipa aina kosolta helmeilevää viinaa. yskien ja köhien. muistutti hän kaikkia yhteisesti: »kun panee hyvin pikkuisen sianmurennusta leivän päälle. hänen takkinsa kaulus kohosi pystyyn. Sillä tiesihän poika itsensä parhaaksi polttajaksi Toukolan kylässä: menetti viljaa vallan vähän. joka keuhkotaudissansa. ja viinaa kannettiin sisään koko kattilan täydet. Hänenpä suustansa kaikui kerran lause. joka on synti. katsoi parhaaksi vähän nuhdella veljeänsä liiasta ahneudesta. Niinpä nytkin. Naimatonna miehenä eli Simeoni Juhanin huoneessa. nenä terävänä kuin naskali ja silmät kuin kaksi lasipalloa päässä. niin se särvittää niin». Lausui hän niin. kuolemansynti. joka vieläkin eleskelee naurettavana kansan huulilla Jukolan ja Toukolan tienoilla. Siellä hän istui. kitsas oli hänen luontonsa. myös naurettuaan hieman.

oli kitsausta. Kerran. eikä päästänyt heitä setänsäkään leikkeihin muiden kanssa. haastellen tytöillensä järjen kieltä. hyvät ihmiset. mutta Venlan tukevalla povella. Tuostapa rupesivat lapset tuskittelemaan ja tillastelivat kiivaasti valoa ja valkeutta sedältänsä. josta he vihastuivat aivan ankarasti. »Kylläpä sitten käskis.sieltä itsekkin. kömppeili. Surutonna taisivat he viipyä kodostansa poissa. ja niinpä muutaman tunnin päästä makasi kylmänä poika. joka ei hellinnyt miehestä vielä haudan partaallakaan. ja riensivät Jukolan piiat ja rengit leikkeihin Toukolaan. omistamatta koskaan saidan nimeä. siirtyi Jukolasta kohden Impivaaran vainioita. Keli oli hyvä ja kestivierasten matka joutui mieluisasti halki metsien. Te hälläkät. Hei.--Niin hän itseänsä puolusteli. toinen seitsemän vuotias lapsi. kirkkaan taivaan alla. porstuvasta tupaan. ja huoneen haltijaksi jätettiin Simeoni taas. nauttien äitinsä nisää lämpymän peitteen alla. kun vaan tiesivät että kaikki oli Simeonin huomassa. kitsausta. Siinä hän makasi. vakavana ja lihavana. vaan päätti nyt käytellä valtaansa ihan mieltänsä myöden. jos tässä vaan lakkaamatta muuria haudottaisi. Sehän. koska helisten pitkin lumisia ahoja liukui reki. ja sitäpä taidan kutsua luonnottomaksi säästeliäisyydeksi». iltahämärässä eräänä joulujuhlana. tietäkäät että puu on . läksi Juhani emäntänsä ja kahden nuorimman lapsensa kanssa kestäilemään Impivaaran kylään sekä Tuomaan että Laurin luokse. Mutta ainapa hän pysyi niin emäntänsä kuin isäntänsä suosiossa. joista toinen oli yhdeksän. mutta tulisijalle ei kohonnutkaan leimuavaa iltavalkiaa kuin ennen ehtoosilla. Heitäpä ei päästetty kestiin isän ja äitin kanssa. hienon villahuivin verhossa lepäsi nuorin lapsi.--Mutta ilta tuli. kiikahti koreasti alas vuoteellensa. Istui Juhanin polvilla pieni »Tiitiäinen». Mutta Simeoni ei siitä huolinut. Oli jo sakea pimeys. vaan rauhassa makasi hän tapansa mukaan tulitakan kivellä. Kahden täytyi silloin oljennella hänen valtansa alla: talon molempain vanhimpain tyttärien. jonka reunalta hänen karhea tukkansa riippui alas. tyttönen raitis ja kiltti. kömppeili rapuista ylös porstuvaan. hei! eihän ollakkaan. sillä olipa hän uskollinen. Mutta hän ei pitänyt lukua heidän tiuskeista vaatimuksistansa. Vantaan rautapruukissa tuolla. luulen minä. ja yksin vallitsi nyt Simeoni. luotettava vartija talossa.

Sillä vähempikin täällä piisaa tälle syntiselle ruumishaaskalle. Tämän valossa ammensi hän padasta kryynivelliä tytöille. Siitäpä mieskin nyt kiivastui. niin tässä kyllä on käypä. rohkenivat he astua sisään jälleen. torelivat vastaan. siellä on lämmintä kylliksi. nousipa kuitenkin lopulta ylös.kallista kalua. lausuen: »sinä lunttu! pilkkaatko kallista Jumalan lahjaa? Vai niin! Kylläpä sitten käskis». Tähän annokseenpa eivät tyytyneetkään lapset. väittelivät vallan tuimasti. ainoastaan kaksi. koska metsä loppuu. peloittaen pieniä peijakkaita. vikkelät tyttö-veijarit. Siitä kantoi hän pöytyrin laukkutuolille. Vai niin! Kyllä sitten käskis». tahtoivat ainakin leipää lisäksi. pilkaten ja ängytellen kiukuissansa. ei siitä huolinut. kolisteli permantoon. Silloinpa vilkkasivat veitikat tuvasta ulos. Mutta koska ei apua tuosta tullut. kolisteli. sieppasi nokisen haarun nurkasta kouraansa. kolme kauhallista. tuskin miehen peukalon suuruisen palan ja tarjosi sen tytölle. ellei kukin ajoissa eteensä katso. halkaisi sen keskeltä ja viritti palamaan tuon kaitaisen pirstaleen. Niin hän haasteli. nipisti huulensa yhteen ja niristi kahdella sormella tyttöä hieman niskatukasta. Mutta tämä. vaan tuiskaisi vihaisesti kädellänsä. piisaa mar' joutilaille lapsivekamillekin. ennen kuin ehti miesparka kiveltä ylös. mutta ei juuri runsaasti. Puri silloin Simeoni leivän syrjästä pienen. nokkela tyttö. vaan rupesi viimein laittelemaan iltavalkiata pesään. Menkäät vällyjen alle. Silloin tyttö itkemään yhä ankarammin. ja kauas perillen singahti leivänpalanen Simeonin kourasta. uskalsivatpa he lopulta iskeä kyntensä äijän kurjaan tukkaan. . Mutta hetken mentyä. tällöin vielä hammastensa valkoisen rivin. jolla hän. priiskahtelivat ja näyttivätpä hänelle tuolloin. uhaten lakaista jalat heidän altansa pois. käskien lapset syömään. Ylös hoksahti hän viimein. otti orsilta päreen. mutta lapset. mutta padan peitti hän taikina-sammion kannella ja asetti sen painoksi vielä raskaan havutukin nurkasta. Tukkaan he iskivät ja vanuttivat sitä aika lailla. ja sanokaapas mitä sitten poltetaan. ja mäikkyi Jukolan visainen ovi pienten pakolaisten juostessa. mutta tuosta ei ainakaan Simeoni huolinut. vaatien ehtoollista tuikealla äänellä. Kauan antoi Simeoni heidän ärjyä ja tuiskahdella. Variksen-varpujako? Niin. he vaativat enemmin. Muutamasta viheliäisestä kekäleestä rakensi hän kurjan pystyvalkian. ja heleätä itkua lasketti pieni Venla. joka riippui tulitakan reunalla. jotka eivät juuri koskaan olleet tottuneet vääjäämään isänsä veljeä. nähtyään sen pienoisuuden.

joka kuitenkin päättyi koirien pahaksi. Mutta ulkona puhalteli talven tuiskuava tuuli. jotka makeasti uneksuivat vuoteellansa . hänen kätensä liikuntoa kupista suuhun ja suusta kuppiin. mutta eipä riittänyt heille murenaakaan Simeonin pivosta. lankesi kiven juurelle polvillensa ja. vaikkei miesmuistoon ollutkaan tietty varkaitten eljistä Jukolan talossa. noh! Oleppas nyt perin ilman leipää ja lippele velliä kiltisti makoos. tekee vanhempi sisareskin tuossa. vuodattaen palavia kyyneleitä. katsahtaen tyttöihin. eikä vartonutkaan hän kekälten palamista loppuun asti. ja tästäpä nousi meteli. Kas kun peijakas viskasi kourastani Herran lahjan nurkkaan. rupesi hän sammuttelemaan hämyistä. kiitti Herra Taavetin poikaa. huolimatta karvaasta tikurasta. Niin hän lausui. vaan täytyipä heidän tyytyä setänsä annokseen. Kuitenkaan ei auttanut tässä tyttöjen itku. kohotti loimonsa vasemmalle. läiskäytti kätensä ristiin. koivuisen haarun alta. syntisäkkiä. atrioittuansa. Kyllä. homeisen leivänpalan ja tammisesta kupista seitsemän kuivettunutta silakanpäätä. ei kiivaat sanat. Vingahdellen ja hännät lyyhyssä. lusikka kourassa. Tehtyänsä tämän. No. irvistävissä hampaissa loimoittava päre. muutoin otan risun tuolta nurkasta ja löylytän sinua oikein kelpo lailla. Ja kylläpä se lasten illalliseksi piisaakin.--Mutta Simeonin valkia saattoi tupaan kylmää. Aatellen: kelpaahan kallista puuta huomiseksikin säästää. mäiskäytti peltin lujasti kiinni. pakenivat he viimein ulos Simeonin nokisen aseen. joka totosta suitsuili tupaan. katsos. josta syystä koirat eivät juuri mielineetkään jättää tuvan kahisevia olkia. telki hän tarkasti porstuvan tuimat ovet. Suus kiinni vaan. Niin hän haasteli. ei huomannut kuinka pikku hälläkkä tyttönen. Viritti hän taasen pärepirstaleensa palamaan ja söi ehtoollisensa: pienen. ja he nukkuivat pian sikeästi pehmeän. aukaisi hän oven ja rupesi könistelemään koiria yöksi ulos. »vartioitsemaan taloa varkailta». hänelle vihaisesti irvisteli ja hänen puhettansa myöten pientä leukaansa keikutteli. mieltä synkistävää iltavalkiatansa. joka aina ja sulasta armosta oli häntä ravinnut. sinä knääkkä. ei lämmintä. istuen kivellä ja kyyätellen kehnosti palavata kekälepystyänsä. Astui hän taasen tupaan. Mutta hän. niinkuin. Ja viimein saattoi voimallinen uni pienoiset vuoteelle. Hartaasti ja palavasti seurasivat koirien silmät hänen atrioitsemistansa. Tästä noustuaan. Eihän ole meidän talossa vara mässätä ja elää rikkaanmiehen tavalla. kyllä vaankin sitten käskis».lausuen torelevalla äänellä: »suus kiinni vaan. lammasnahkaisen kaattuvan alle.

--Mutta tapahtui asia. Kantoipa kerran Juhani hänen käteensä kalliin kaupunkilahjan: suuren. nukkui viimein. työskennellen ahkerasti ja käyden aina vahtia. kädet ristissä. Tapahtuipa joskus. melkein leiviskän-painavan piplian. hän makasi tulisijan kartisella kivellä. Mutta kylmä oli tupa.pehmeän peiton alla. iski nokiset kyntensä lujasti ristiin ja. Mutta lankesi hän kerran vielä polvillensa. Mutta Simeoni ei tuosta ollut juuri millänsä. että hän täydessä humalassa tuli kylästä. pitäin tarkalla silmällä huoneen hallitusta sekä sisällä että ulkona vainiolla. . Siitä kallistui hän lepoon rakkaalle kivellensä. kyllähän sen tiedätte. tuli iloisena miehenä. vuodattaen palavia kyyneleitä. Taavetin poikaa kaikesta nautitusta hyvyydestä ja rukoili hänen varjelevaa kättänsä tämän huoneen suojaksi tulevana yönä. niin piiat kuin lapset. noiden pienten puolesta tuolla vuoteella ja vieläpä kaikkein ihmisten puolesta maan piirin päällä. katsahti myhäillen ja asettain kaattuvan villaista reunaa lähemmäs vasten pienen Venlan kaulaa. kun makonne on velliä täynnä». ja tuostapa hyvänteosta ei hän koskaan väsynyt kiittämästä ja ylistämästä veljeänsä. Huokaillen. haasteli hän vaan joutilaalla äänellä: »ei piisaa meidän talossa herrastella. Ja koska nyt palasivat kestiretkeltänsä talon isäntä ja emäntä. niin kantelivat hänen päällensä kiivaasti. Hän rukoili itsensä puolesta. kylmä ja kolkko renkien ja piikojen ma'ata. rähisi kovin ja pasteeraili edestakaisin permannolla huviksi ja nauruksi sekä nuorille että vanhoille talossa. kankea-kantisen. ja sydäntä kaiveli kauhea katumus. Mutta olipa kuitenkin hetkiä. veistellen havutukin äärellä. kiitti Herraa. Ei vaankaan meidän talossa herrastella piisaa». vanhassa Jukolassa. Niinpä eleskeli Simeoni entisessä kodossansa. ja koska siirtyi hän taasen kohden tulitakan kiveä. lausui hän hupsuttavalla äänellä: »hätäpäs oli teidän ma'atessanne. Mutta tästä ajasta unohti hän melkein ainiaksi viehättävän viinalasin. ja siitäpä seuraavana aamuna kyräilivät he vihaisesti Simeonille. Niin hän sanoi. Suuri oli Simeonin ilo ja ihastus. ja päättyi myös itse kallistumaan vihdoin yölliseen lepoon. joina mikään maailmassa ei häntä huolettanut. uneksuivat. Heihin nyt katsahti mies. joka paljon harvensi häneltä humalahetket ja katumuksen pitkät päivät. ja lämmin hiilistö hautoi herttaisesti hänen jalkainsa anturoita. koska he puolen-yön aikana palasivat leikeistä Toukolassa. poski vasten poskea. Mutta seuraavana päivänä oli hän taasen sangen sairas sekä sielun että ruumiin puolesta. verevinä kuin kaksi nuorta kesäyön ruusua.

näki miehen nuorassa ja antoi. Hätäpaikkaan kiirehti nyt Juhani viipymättä ja pelasti veljensä kuoleman kidasta. Meni vuosi. Iloisessa huimauksessa mekasteli. sanaakaan lausumatta. läksi hän tuvasta. kohta tiedon taloon. Mutta niinpä tapahtui kerran kuitenkin eräänä pyhäinmiesten iltana. nukkumaan kuolon uneen. ei pisaraakaan täällä eläissänsä. huutaen ja käsiänsä paukutellen. ja aina lujana seisoi Simeoni vannotussa valassansa. Läksihän talon vanha anoppi-muori katsomaan kananpesäänsä tallinparvella. ja näin hän joutui harvemmin kuin ennen mieltä-muuttavan juoman pariin. saarnaavalla äänellä kokoon kaiken talonväen vanhimmasta nuorimpaan asti. meni kaksi ja meni vielä kolmekin vuotta. sieluttomana matona piti nyt itseänsä kurja mies. huudolla ja kiljunnalla. Ja asetti hän kaksi sormea piplian päälle ja. mulautellen silmiänsä kohden taivasta. Sentähden tahtoi hän lyhentää viheliäiset päivänsä. hampaissa ryöhäävä nysä. ilmoittamaan veljellensä kamalaa tapausta . Valapattoisena. käyskeli ja pyörähteli mies. edessään avattu piplia. Ja niin hän asetti itsensä levollisesti riippumaan. Venlan hyllyävälle ryijylle kantoi Juhani veljensä. huokaillen. ei milloinkaan enään nauttivansa juovuttavia juomia. Kiivaasti. Mutta hänen elämänsä mitta ei ollut täytetty vielä. Mutta kerranpa kuitenkin piti hänen vieläkin lankeeman tuohon kiusattavaan helmasyntiinsä. roihkaten ja kummitellen. veljensä sisään. kiirehti nyt Aapon luokse. asteli kiivaasti ja roihkaten. ja tirkistellen alas permantoon istui hän sängyn laidalla. mutta synkeänä. vannoi pyhästi. tutkien sanaa. ja tämä lankeemus saattoi taloon peloittavan hälinän. mutta vakavilla askeleilla. vimmatulla vauhdilla paisuivat hänen poskensa ja yhteenlikistyivät hänen kouransa kiinteiksi nyrkeiksi.--Kammariin. mutta heidän ympärillään parveilivat naiset ja lapset. rikottuaan lupauksen. jonka hän oli tehnyt »kaksi sormea kirjan päällä».Nyt hän lakkaamatta sunnuntakien ja pyhien iltapäivinä nähtiin istuvan pipliansa ääressä. jonka toisen pään hän kiinnitti katon ylimmäiseen orteen. Mitäpä teki hän silloin? Seisten pöydän päässä. ja mielellä kylmällä kuin jää. Yhdellä tempauksella katkaisi hän loimivyön. kantoi. kutsui hän korkealla. ja kankeasti tuijottelivat eteenpäin miehen silmät. itkien. jossa tämä pian tointui. Juhani. ja nukkui viimein makeasti kivellensä. astui ylös tallinparsille ja kiertoi kaulaansa vanhan Pilkkutamman loimivyön. mutta seuraavana päivänä tunsi hän synkeän katumuksen povessansa taas.

--Niinpä siivo Simeoni. ja pian myöskin lohdutuksen kieltä. Mutta Aapo isännöitsi Jukolan toisessa puoliskossa.ja kyselemään neuvoa käytettäväksi Simeonia kohtaan. Nytpä ilmestyi äkisti katkeran-suloisia poimuja ympäri Simeonin huulten. Mutta kurituksen katsoi Aapo turhaksi. annettu salaisesti ja kaikessa hiljaisuudessa omien veljesten kädestä. Ja hohtavana kultasateena lentelivät sanat hänen suustansa ulos. vietti rauhalliset päivänsä: milloin tukin nokalla veistellen. ja päättyi vähitellen tavallisiin toimiinsa Jukolan talossa. joka kerran vielä oli häntä armahtanut. Terveisiksi ravisti Aapo rakkaasti Simeonin kättä ja. Vaimoksensa otti hän Konkkalan Hinrikan. iloista naurua. ja sitten kiivasta manausta Jumalan nimessä. ja pian hyrisi itkussa hänkin. se oli sievä ja kaikin tavoin kiltti nainen. vahingolliseksi. ladaten piippuansa. Ja kiitollisuudesta loistavilla kasvoilla likisti hän jäähyväisiksi veljensä Aapon kättä. milloin. Myös Juhanin leuka nyt järähti ja vääristyi pahasti. kuulteli. ja Aaponkin silmistä säteili kostea kiilto. joka kutsuttiin Aapo-Jukolaksi. Myös kiitti hän Jumalaa. sen murheen pojan kanssa. osoitellen kädellään ja sulavilla silmillä katsellen akkunasta ulos kohden taivaan reunaa. nysä suussa. Ja koska myös hän oli virittänyt nysänsä. killistellen surkeasti alas permantoon. ja milloin taasen istui hän pipliansa ääressä. yksinkertaista. Mutta Aapo. ollut miehelle parasta. katsoen kuitenkin parhaaksi tuolloin. Myös piikojansa ja pieniä piikatyttöjänsä opasteli usein . järjellisesti haastelemaan Simeonin. silmät tirissä. ja päätti käyttää häntä kohtaan ainoastaan sanan voimaa. viritellen ehtimiseen sammuvaa piippuansa. ja kyyneliä-virtaavan itkun ääneen paukahti miehen kurkku. läksivät molemmat veljekset Aapo-Jukolasta yli pellon Juhani-Jukolaan. Häneen tyytyi myös Aapo. Näitä kuulteli vaimo joko lausumatta sanaakaan tai naurain. nolkkien havuja raikkaasti tuoksuavassa tarhassa. tutkien sanaa. Niin kääntyi Simeonin sydän kohden eloa ja toivoa taas. kohtuullinen löylytys. ja seisoivat sen huoneet muutama sata askelta emätalosta. toimekas emäntä ja lauhkeamielinen vaimo. rupesi hän juhlaisella muodolla ja äänellä lausuilemaan rangaistuksen. kiihoitti vaan aina puheensa mahtia. Sitä kuulteli Simeoni mykkänä kauan. koskaan enään lasia kallistamatta. Hänen omasta mielestään olisi pieni. tällöin oikein opettajan muodolla ja äänellä antaa hänelle tärkeitä muistutuksia ja neuvoja sisällisestä huoneenhallituksesta.

Vatsankivistyksiä.isäntä Aapo. koska rintasen alla lakkaamatta kierteli ja poltti. Mutta joutuipa hänenkin korviinsa viimein maine Jukolan Aapon suuresta taidosta ja voimasta parantamaan tauteja. ja olipa monikin mies ollut hänen kämmentensä alaisena ja saanut lievityksen. tapahtui useammin. nauroi vilpitöntä. maan yrteistä rakettu. pyörrytystauteja. kun se jonkun aikaa oli viipynyt tulematta. tuon rätti-ukon. kämmenet vasten polvia. vaivaloisen matkan Jukolaan. niin tapahtuipa kerran. Se häntä ratsasteli rasittavimmalla tavalla usein joka ainoana yönä monet viikot perätysten. jota vaivasi itsepintainen painajainen. hyöri piian kanssa. sulavata nauruansa. että hieman karstoi hänen silmässään heidän toimensa ja askareensa. Varsinkin oli hän mainittu vallan mahtavaksi parantamaan ruusua. hän toivoi olevansa pelastettu tuosta yöllisestä vammasta. lakaistessaan laattiata. Sillä Aapo. Välistä. joka tulipesän ääreltä katseli kuinka Aapo. Tervakosken-Matin vaimo. Myös harjoitteli hän parantajan ammattia. tukituiskattuja polttoja paranteli hän usein ainoastaan hieromisensa sukkelalla keinolla. mutta sieltäpä sai hän myös elinkautisen parannuksen . ruiskutautia. joista moni oli hänen oma keksimänsä. sieppasi piialta luudan ja rupesi uudestaan ja nopsalla kädellä lakaisemaan tupaa periltä kohden ovea. antoi vaimollensa vakavasti rankaisevan katsannon. Mytty käsivarrella ja sukankudin käsissä. Hieroja oli hän verraton. jota hänellä oli tapana ahkeraan tutkistella. kun oli jättänyt piian. kuitenkin turhaan aina. kiivastui äkisti. Onnistui hän useinkin rohtoinensa. siannappeja ja syhelmää. Mutta sitten se taas äkkiä ilmautui ja akka sai taas oljennella kiusanhenkensä kanssa. Mutta koska hän oli ehtinyt noin puoleen permantoon. jonka mielestä tyttö lakaisi vallan tuiskien ja heittäin tunkiota nurkkiin. Kerranpa talon vanhin piika. Ja koska hätä ei muistele lakeja eikä sääntöjä. Kulki hän monenkin puoskarimuijan luona. ja läksi hän etsimään apua kerran vielä. niinkuin hän oli oppinut eräästä vanhasta lääkärikirjasta. sai isännältään kiivaan läksytyksen. Mutta tuostapa Aapo. kulki lääkäreissä. Oli eräs nainen. Silloinpa emäntä. koska niin. sen kiitoksen sai hän kaikilta yhdestä suusta. luuta kourassa. vaelsi hän pitkän. pisti hän jälleen luudan piika-raiskan kouraan ja lausui: »noinhan kiltin tytön lakaiseman pitää». nauroi tiristäen silmiänsä. kumarruksissa. että naisenkin täytyi kaatua alas Aapon kämmenten siveltäväksi.--Kuitenkin harjoitti hän aina oikeutta ja kohtuutta sekä piikojansa että renkejänsä kohtaan.

Kaikille hän antoi. Ei käynyt hän moittimaan miestä. kainosti katsellen. nähtiin somasti leiskahtelevan hänen tukevilla hartioillaan valkeapohjaisen. Sen tiesi tuomarikin ja kuulteli aina kärsivällisyydellä hänen jotenkin pitkiä lauseitansa. joita ei puuttunut. Usein hänen silmänsä. . oikea oli aina hänen tuomionsa. levitellen käsiänsä. tarkasti kuullellen asiain luonnistumista. jonka käteen oma syynsä oli saattanut kerjäläissauvan. ankara ja vilpitön. Rauha asui hänen otsallaan poistumatta ja hänen sydämessään Jumalan-pelko. Ei hän tuossa kysellyt. Niin eleli hän rauhaisessa talossansa. aatellen: olethan kuitenkin onneton. joka olisi rohjennut röyhistää rintansa Yli-Impivaaran isännän edessä? Suuri oli hänen voimansa.Aapon keinojen kautta. miehekkäästi pystyttäen päätänsä. hallitsi omanansa Tuomas. Vaimona oli hänellä Härkämäen ainoa tytär. itsetyytyväinen myhäilys. vakava ja tyyni oli tämän naisen muoto ja olento. vakuutta oli hänen olentonsa täynnä. jalot ja laupiaat. Hän oli anteliain kaikista veljeksistä ja kohteli aina laupeudella ja hyvyydellä kärsiviä. kuitenkin piti hän kuria ja Herran nuhdetta yllä sekä huoneessa että ulkona vainiolla. ja usein kämmen korvan takana. ensin rakettua. oivallinen kasvattaja. antoi asiasta aatoksensa ilmi. Mutta Impivaaraa. sekä omien että ottolastensa. Siellä hän istui. Talonsa töissä ja toimissa ei hän käynyt käsiin menolla ja pauhinalla. Mutta viisas. ja olivat he ravakkaita poikia kaikki. ja tuolloin. Enimmin kaikista hellitteli hän pieniä käypäläistyttöjä. Uljaasti kohosi povensa. astuivat pelosta vavahtelevalla sydämellä mieron tietä. Salskea. tasapuolinen. Hänpä oli Impivaaran emäntä. ei hän tutkistellut juurta ja perustusta apua-etsivän kurjuuteen. koska hän. Kaksi tällaista matkustajaa oli hän ottanut huomaansa. hän talon pienten. kelpo isäntänä. kovan onnen lapsia. paksu. punaristillisen liinan alta. ja heitäpä kasvatettiin ja suosittiin yhtä armaasti kuin omia pienoisia talossa. jalo ja vakava nainen. pellavankeltainen. Vakaana. Myös lautamiehen virassa oli Aapo kunnon mies. ja mahtia. jotka. antoi ilman välitystä. istui hän penkillänsä lakeassa keräjäsalissa. yht'aikaa riipeä. hiuspalmikko. Missä löytyi se uros. ja reippaitten lapsiensa kelpo isänä. tällöin väikähteli hänen huulillansa hieno. ansaitseva mieheksensä Impivaaran oivan uroon. mies harteva ja vahva.

ja silloin ei ollut hyvä häntä katsoa vasten naamaa. asteli hän kotia lenseän kesäyön hämärässä. kenkätuohia ja pahkaleita. joka juhlaisesti. ja tulta iskivät hänen mustanruskeat silmänsä. kaikui varsinkin koska hän. Siellä hän oljenteli hetken lymyssä. koska aurinko jo kauan aikaa oli laskeunut ja kaikki päätyneet lepoon. Siinä asui äänetön mies. Hänen kimakas äänensä kaikui kauas kuin kiljuvan klaneetin ääni. Ja vasta. rauhaisesti retkeilee kohden ääretöntä. joista Lauri otti toisen. että miehen kärsimys katkesi. ijankaikkista valtamerta. Olihan Kuokkalassa tyttäriä kaksoispari. tahtoisin verrata kymiin. koska taasen akka riehui ja mekasti. Kernaasti viipyi hän niillä retkillänsä. tiuskahteli miehellensä. Tuomaan talosta kaksi. nysä hampaissa ja kirveskynä kainalossa. askarteli ahkerasti pelloillansa. Vaimon oli hän nainut Kuokkalan talosta. emännäksi Kekkurin torppaan. Mutta äänetönnä. --Mutta harvoin kuitenkin nähtiin näin myrskyisenä rauhallista Lauria. tietääksensä miten luonnistui huoneessa oma-synnyttämänsä ärjy. Niin hän viipyi kunnes viimein oli asettunut vihaisen miehen mieli. hänen isännyydestänsä Impivaarassa aina kuolinhetkeensä asti. Laurin akassa: leveärintainen nainen. etsien. viljeli maatansa täysintoimin. tyynesti kohden haudan tyyntä satamaa. veistellen istui Lauri. Vaikenipa eukko äkisti. joka paisutti eukon sappea yhä enemmin ja enemmin. joka orpona ja suojatonna kerran oli joutunut heidän huoneesensa. mutta mielemmin vielä saloilla ja soissa. Oli tuossa eukkoa. läksi ukko metsään. läksi etsiskelemään kalupuita. suojeleviin soppiin ja soliin. Tapahtui kuitenkin tuolloin. välillä katsoi hän luimistaen kätköstänsä ulos. ja oli se Impivaaran toinen puolisko. kantain olallansa juuria. Virtaan verrataan usein ihmisen elämää täällä.lepäsivät uneksuen vienon tyttösen päällä. katsellen ja arvellen. tuimuutta täynnä. kolme ampumamatkaa itäänpäin seisoi nummella Laurin uudistalo. tällöin. myös kutsuttu Laurilaksi. Useinpa. tuulispäänä tuiskahteli. vääriä ja kenkätuohia ankaran pallon. mutta toinen joutui avioksi Timolle. Mutta Tuomaan elinkauden. . Näin kulkivat Tuomaan päivät. jotenkin lyhyenjänttärä varreltansa myös. Ja tämä oli kiusa. kieppasi ulos miten jaksoi ja kätki itsensä ometan nurkkiin. huolimatta vaikka ärhentelikin akka.

joka läpi tyynen yön kajahteli kaukaisiin kyliin. Ja siitä nyt asteltiin Laurilaan päin. Lausui silloin Lauri: »kyllä minä sinullen annan. tällöin heristellen kirvesvarrellaan ja kantain olallansa kalupuita ja kenkätuohia. Ja niin katosivat he viimein piian silmistä. käyppäs koreasti kotia vaan. junkkari. leveäniskaisen Hällin. Tuvassa lepäsivät jo kaikki makeassa unessa.Silloin tapahtui myös usein. Vihoitteletko? Ahaa. pyrkien kiivaissa aatteissa kohden kylää. puhaltaen ylpeätä. isäntä hänen jäljessänsä. »Ken liikkuu näin myöhään siellä ulkona?» aatteli hän. kuitenkin ravisteli hän päätänsä vihaisesti ja puhalteli ulos sieraimistansa voimallisen sydämensä hohdetta. tuolloin. ainoastaan emäntä valvoi kiukkuisena kammarin sängyssä. peloittavaa marssia. kiljuvan laulun. rämäisten karmealla äänellänsä ja heristellen kirvesvarttaan. Hälli edellä. tirkisti ulos ja näki naapurin sonnin ja isännän. mutta Lauri. Edellä kulki sonni. isäntä perässä. joka. Niin hän haasteli kulkeissansa. mutta vasemmalta uhkaa häntä kiireesti taasen Laurin kirvesvarsi. Ja nytpä kova iski vasten kovaa. . jotka vakaasti ja totisina käyskelivät toinentoisensa perässä. josta taasen äkeä vihuri pieksähti häntä vastaan. kääntyisipä Hälli kerran vielä vasemmalle. Ja niinpä katsoi sonni parhaaksi kulkea kotia kohden. lähestyi häntä kyräävillä silmillä. Mutta Lauri. pakoitti kuitenkin itsepintaisen elikon kääntymään lopulta. astui vihdoin kammariinsa. vastakynsin. jossa piika vuoteellensa kuuli töminätä. sillä tässä ei auta nyt sukkelan sukset eikä Kaura-Matin konstit ja koukut. nousi ylös ja. asteli kohden akkunaa. Mutta aukaisipa sonni turpansa ja hellitti vihoissaan kidastansa hirmuisen. mutta Lauripa kohta oikealta hänelle kirvesvarttansa heristää. ympyrjäiseen palloon. koska hän oli atrioinnut. Sen tiedätkin». Eukkohan siellä vuoteeltansa kiljahteli. Hälli yrittäisi kääntyä oikealle. että hän kotomatkallansa kohtasi rotevan sonninsa. tuli häntä vastaan illan sumussa hietaisella tiellä. unipörryisenä. odottaen miestänsä. Mutta Lauri telki Hällinsä lujasti tarhaan toveriksi oman talon karjalle ja astui tupaan. askelten sihinätä ja tapsutusta hietaisella tiellä. pisti vallan kiivasta »kikakakaa» miehellensä. jossa jäähtynyt ehtoollinen vartoi häntä pöydällä. koska edellä käyskeli sonni. ja nummi järähti. maa ja taivas raikkui. kerättyinä sievään. Kuljettiin viimein ohi Tuomaan talon. paitasillaan. räiskyi kuin tuli kuivassa katajassa »tuon köllin kirotusta kuhnailemisesta metsän korvissa».

mutta mitä hän noin kiinteästi aprikoitsi. Mihin oli kadonnut mies? Ei ollut hän käynyt takaisin. tuumiskeli. Mutta syvien tai kiusallisten aatosten pilvi peitti lakkaamatta hänen otsansa. kohden tuhatta haaraa olen leivoittanut aatostani tämän asian tähden. Mutta äkisti katkesivat nämät jäljet. tavallisesti murkinapöydässä. kysyen seuraltansa: »Miehet. joita ei tähän-asti löytynyt maassa. ei tuota kenkään voinut arvata. jatkamalla yli töyryn ja alas viitaan. siunaa itseäs ja nuku Herran nimeen hyvän sään aikana. vaikka ponnistelikin sydän hänen povessansa. viritti nysänsä ja kallistui lopulta vuoteellensa akkansa viereen. muista: hyvän sään aikana». Ja mitä hän siellä näki huomaittavaa. Äänetönnä. jossa hänen omat . Kirous! jo yöt ja päivät. Vaikeni silloin toraisa vaimo. Mutta koska nyt piippu oli poltettu pohjaan asti. näin minä merkin. joka harvoin oli hänellä tapana ennen. Tapahtui kerran. äsken tulleessa lumessa. jota ei aivoni voi käsittää. mutta äänettöminä vallan. Vasta hän seuraavana sunnuntaina. temmaisten vihaisesti peittoa puoleensa. vaan taivaasen oli hän astunut ylös ja taivaasta alas oli astunut kettu jatkamaan hänen jälkiänsä lumessa.--Mutta kuulkaat: Näin minä niitulla jälkiä. sinne. astellen hiljaksiin. vihdoin nukkui ja samoin mies hänen vieressänsä. yhtä mielin teiltä kysyä. Lopulta aukaisi isäntä suunsa ja lausui. joita seurasin. joka ohkaisena peitti maan. alkoi ketunjälkiä. ärähdellen tiukeasti sekä miehille että vaimoille. Koska viisi päivää sitten käyskelin yli Koiviston niitun sileän töyrään. eikä vasemmalle. tänne. Niinpä viivyskeli Lauri aina pimeihin öihin hupaisilla retkillänsä metsissä. riisui päältänsä. ei eteenpäin. ja niin hän. että hänen aivonsa hartaammin kuin koskaan ennen mietiskeli. kertoili rengeillensä yhtä ja toista. ihmeteltävää ja mietittävää. asetti Lauri sen varokkaasti vaiheillensa alas laattialle. heitti hänen silmäkuoppiinsa synkeän varjon. koska hän metsästä palasi. siitä hän harvoin kellenkään sanaakaan viikon kuluessa lausui. niinkuin se nytkin sen peittää hienolla puuvillavaipallansa. ei. Tämänkaltaisena nähtiin hän kuluessa pitkän viikon. aika-miehen sotkemia jälkiä. selviä ketunjälkiä. josta katkosta. ja äkeämpänä yhä päivä-päivältä. nihkaisi peittoa ylemmäs hieman ja lausui sitten lujalla äänellä: »oleppas jo vaiti. hän liikkui talonsa pihoilla. joka lakkaamatta toreli ja ärhenteli. Tuli viimein sunnuntai. ei oikealle. pöydässä istuivat Lauri ja hänen miehensä. ei ainoata. Tai oliko mies kantanut kettua sylissään ja sitten siinä.Äänetönnä liikkui ukko. antakaat minulle selitys.

suu irvissä.ja ketunjälkien vaihetus äsken-tulleessa lumessa. että ketustaja. joita tietysti karttelee mäkimaiden vikkelä Mikko. mutta jälkien kummallista muutosta lumessa ei hän kuitenkaan ymmärtänyt vielä. oli. mitä virityksiä oli rakettu hänen niittuunsa. potkaisi jalallansa erästä lantakasaa. Sieltä vilauksessa hienoa lantaa ja ruumenia pöllähti korkealle ilmaan ja samassa tulisten ketunrautain kiiltävät kehät iskivät kiinni miehen kinttuihin ja likistivät ankarasti. että Kolistimen äkeä ukko. Nytpä hän huomasi tosin. Nyt ymmärsi hän. hän kumartui kiireesti alas hellittämään karvastelevasta. käydessään katsomassa rautojansa. vaan ei ihmisen-jälkiä. päästäkseni tästä seikasta selville poluille. Tästäpä levenivät Laurin silmät. havaitsi hän ne kahdeksi puujalaksi. mutta mahdollisempaa keinoa en keksi. mutta kummastuen kuulteli väki. ja rupesi etsimään itsellensä sauvaa viidasta lähellä kirkkotietä. paisuvasta säärestänsä itsepintaista konetta. jonka hän kirouksen kirkunalla viskasi kauas tanterelle. että noitia oli käyskellyt Koiviston töyräällä. Mahdottomia juonia. käytellen puujalkaa sauvanansa. mutta sieltäpä leimahti esiin kirkasta rautaa. ontuen pahoin ja purren hammasta. astui hän pois. astunut itse heilahännän selkään ja ratsastanut halki viidan ulos kirkkotielle. poistaaksensa ketun silmistä kaiken syyn epäilykseen. astuessaan rautain iskemällä jalallansa. aina lähestynyt paikkaa tämänkaltaisilla puujaloilla. Tultuaan sen sileälle kummulle. Tapahtui silloin. Ja tämänpä keinon kautta jätti hän peräänsä ketun-. Oli siis Laurilla asiasta selko. Mitä sanotte. eikä voinut kenkään selittää tuota arvoitusta. Pensaassa näki hän kaksi koivuista kankea. . Mutta Lauri ei tuntenut rinnassansa rauhaa. vaikka karvastelevalla säärellä. ja koska hän oli kiskonut ne kätköstä ulos. joka haamoitti läpi lumen. Ja pian huomasi hän tarvitsevansa tuetta kulkeissansa. miehet? Löytyykö vielä noitia meidän pitäjässä? Oliko mies perkeleen voimalla muuttanut itsensä ketuksi?» Niin hän haasteli. Hän vimmastui ja lausui kiukkuisella äänellä: »rikeeraako tässä itse ilminen saatana!» Niin hän. ja lievitetyllä sydämellä. huomasi hän. joiden kummankin alapäähän oli sievästi kaavattu hyvin luonnollinen ketunkäpälä. Silloin kirkastuivat hänen kasvonsa ja kaikki selveni hänen eteensä. että sama ilmiö oli taasen uudistettu: miehen. syötyänsä läksi hän astelemaan kohden Koiviston niittua taas. Vihaisena rupesi hän taasen käymään kohden kotoa. vaan päättyivät he viimein siihen uskoon.jälkensä loppuivat. kiljahti. käyden oravapauloillansa.

Olihan Timolla tapana. Sekä mielenlaadultansa. mutta--mitä aattelen tästä tempusta?--yksijalkainen koira. kouristeli mustaa. Paljon piti hänestä Timo. Tuota hän arveli kauan. Mutta yksi oli seikka. ei jokapäiväinen ruoka eikä ruoska. mykerteli tupakkimälliä etuhampaittensa välissä ja rypisteli noita harmaita kulmakarvojansa hirmuisesti. karheata tukkaansa. veli Laurin vaimolla. Tuohon ei ukko sanaakaan lausunut. Sanottiinpa kuitenkin. huomasi Laurin jäljet lakealla aholla ja rupesi tuumiskelemaan kovin.--Viimein kuitenkin läksi hän taasen käymään. kerran vuodessa. »Onhan tuosta käynyt mies ja koira. mutta käsittämättä ilmestystä aholla: yksijalkaista koiraa. Mutta nousi tuosta melakka. kyyneleet silmissä. haasteli hänen korvaansa. Koetti myös Timo aina kaikin tavoin tehdä vaimonsa tahdon. että ulkomuodon puolesta oli hän sisarensa vertainen: tukevarintainen. ja entistä myöten askarteli hän talossansa taas. niinkauan kuin he oleskelivat äitinsä huomassa. ilmoittamatta kellenkään. kovin juurtuneena tapana. Ja lapsilta. tällöin hieman hämmensi huoneen rauhaa. noin kekrijuhlan aikoina. joka tuolloin. Niin hän eleli uljaan vaimonsa ja lastensa keralla. Silloin nainen. No peeveli ja kumma! Yksijalkainen koira on harppaillut isäntänsä rinnalla yli tämän kantoisen. ja aviona oli hänellä Kuokkalan kaksoissisaruksista toinen. koska hän viimein huomasi .joita hän viritteli seiväsparien väliin niittujen ja huhtien aitoihin. että oli hänellä hieman hellempi sydän kuin sisarella. joka hänelle ei vielä kuoleman leuvoissakaan antanut rauhaa. Jumalan ahon. ei puuttunut koskaan paita. vaan tuijoitteli eteensä lakkaamatta. vaikkapa joskus pöllähtelikin hänen tukkansa kiivaan puolison jykevissä kourissa. Mutta pian parani Laurin jalka. Mitä riivattua aattelisin tainkaltaisesta tempusta? Ovatko noidat ja Lappalaiset liikkeillä? Häh?» Niin hän aholla seisoi ja aprikoitsi. pyysi hänen poistamaan mielestänsä kaikki sellaiset mietteet ja muistelemaan ainoastaan kuolematonta sieluansa. ja niin vei hän kummallisen pulman aholta ilman selitystä myötänsä hautaan. milloin metsissä. sillä hyvä ei ollut häntä vastaan ylvästellä. mitä aattelis hän tästä ihmeestä. naukkia päänsä humalan humuun. keikkanokkainen ja ruskeanahkainen töpsä. ei sukka. joka hyppeli herransa rinnalla. ennen kuin kuolinvuoteellansa. milloin avarassa pirtissänsä. sankojen purema. jossa hän kysyi hellältä miniältänsä. Kekkurin torppaa hallitsi Timo. ja hyvin kävi talossa työ ja toimi. viipyen kylässä päivän tai kaksi iloisten kumppanien seurassa.

yli peltojen ja niittujen. liittyi iloiseen hummaukseen. ja mitään keinoa ei löytynyt enään saattaa aukenemaan emäntien leilit. koko luonto. kajasti ja punersi kuin kuparikattilan kuurattu kylki. purevana tonttuna seisoi tienvieressä tervaskanto. teroitti vaan katseensa yhä eteenpäin. kiertoilivat sinne. Mutta puihin. asteli murheellista mäkeä ylös. ja kauas kajasti mielien avoin rinta. Tammiston viileässä ullakkokammarissa he kallistelivat mustaa. Katselivat he yli lantaisen tarhan. kiiltävätä pulloa. muistellen Kekkurin kiivasta emäntää. Kerran eräänä sunnuntaina lokakuun ja marraskuun rajalla joutui mies taasen hieman harhateille. tukka tuhannessa taakelossa. yli kivisen mäen. laimeilla vuohensilmillänsä katselivat. Lopussa oli sekä rahat että viina. Niin he viettivät kaksi yötä ja päivää.parhaaksi käydä kotiansa taas. rallailivat ja keikuttelivat päätänsä. aina Lemmilän kaukaiseen suohon. jossa ihanasti läimähteli. ja vihaisesti katsoivat häneen metsät. käyskeli Kekkuriin päin. nuori tai vanha. ja ystävykset heräsivät kivistelevällä päällä kolkoilta vuoteiltansa. . ja kaukana heistä oljentelivat kurjan. pieninä. Mutta koitti viimein kolmas päivä. Ken ikänä tuli häntä vastaan tiellä. Niinpä he välinpitämättömästi katselivat. laulelivat ja halailivat armahimpina ystävinä. tänne muuttoretkellänsä eteläisiin maihin. hurraten ja lauleskellen ja huolettomasti heitellen hareita silmiänsä korkean kammarin tuulisesta akkunasta ulos. Äänetönnä ja karmealla naamalla päättyi Timo nyt astelemaan kohden kotoa: asteli kihnustaen pitkin kujaa. Surkeasti riippuivat miehen verkahousut. ennen niin armas. mies tai nainen. näytti hänelle nyt emintimän armottoman muodon. ja housujen sekä punaraannollisen liivin välistä molkahteli paita julmasti ulkona. sinkoilivat joutsenet. vaikka itse Suomen suuri-ruhtinas olisi käynyt hänen ohitsensa kivisellä polulla. synkeä kuusi hänen päällensä kanteli. yli olkisen ometan. ja mustana. tavallisen ihmislapsen surut ja mielimurteet. haastelivat hartaasti. Niin asteli hän jynkällä mielellä. muistellen Kekkurin kiivasta emäntää. tuskinpa viitsi hän yhtään ainoata kertaa mulauttaa silmäänsä heidän puoleensa. jonka kohdalla. Tammiston Kyöstin ja Karkkulan Aapelin pariin. veren-ponnistamina tuijottelivat silmät hänen päässään. kiviin ja kantoihin ei hän nyt juuri luonutkaan silmiänsä. huimahteli. ylhäällä pilvien rajalla. koska hän. vuoret ja laaksot. ja vaivoin olisi hän enemmin tällä retkellä tehnyt. Kellastunut koivu tuossa kanteli hänen päällensä kovin.

koska oli hänellä sylissä aika jättiläistaakka. Ja nyt. Rapustaen astui hän rapuista ylös. niin.. Siinä hän nyt piteli päätään. huomasi lopulta halkopinon vajassa.--Mutta . joita minä tukkaani lasken. Noin hän tuossa uhkaili. jona Timon tukka oli tuimassa löylyssä. Niin. rohkeni hän heittää pikaisen silmäyksen emäntänsä puoleen. joka voisi hieman lepytellä vihoitettua akkaa. onhan Jukolassa metsää». ja turkinpunainen kasvoiltansa. Tuli viimein pieni poikanen. tällöin tunkeusi ulos hänen povestansa äkkinen. Ne ovatkin harvat pokot. Luuletko minua vaan tällä tavalla uskaltavasi kuranssata? Ahah! petyitpä koreasti. Sillä olenpa. sen väkeä ja lapsiansa. Mutta pian kuitenkin vaikeni iskujen pauke ja seurasi kamoittava äänettömyys. mutta sieltäpä katsoi häntä vastaan rangaistuksen uhkaava ukkospilvi. Kova hetki oli käsillä. Eikö hän raatsinnut? Sillä paljon piti hän kuitenkin vaimostansa. Ja kohta rupesi hän latomaan käsivarrellensa halkoja pinosta. Mutta vihdoin ehti hän kotonsa pihalle.. tukka hirveässä pörrössä. lausui hän: »halkopinokin rupeaa jo hassusti alenemaan. Mutta viimein hän närkästyi. jos antaisin sinulle oikein aikamekon kädestä. pieni piimäparta Jooseppi. poika tai tyttö». läksi hän kömppeilemään kohden tupaa. Siinä Timo. hämyisesti muistellen kotoa. sen emäntää. ja tuolloin. avasi oven. avatkaas ovi. katsoen oikeasti. ryhtyi vaimonsa käsivarsiin turpeilla kourillansa. sinä riivattu?» ennenkuin läiskähti Timon molemmille poskille. Ja koska hän oli laskenut puusylin kolinalla nurkkaan. sinä aasintamman varsa. katsos jos nytkin sinua vähän tuhtaan». sen pahempi. ja sisään astui Timo taakkoinensa. vasemmalta. ja maailma pyörähteli ympäri hänen silmissänsä. rävähtämättä eteensä. nyt usein kuullaan ja nähdään. niinkuin. tuli porstuvaan ja huusi vilpittömällä äänellä: »avatkaas ovi . Tuskin oli eukko ehtinyt kiljahtamaan suustansa kysymyksen »missä olet ollut. piteli kauan. lapset siellä sisällä. Sanottuansa tämän. mutta hiljainen puhkaus. kovin kiivasta miestä. peijakas vie. ja pian leimahti aate hänen päähänsä ja hän lausui itsekseen: »nyt olen keksinyt keinon». läiskähti vallan tulisesti oikealta. asteli hän eteenpäin. äänetönnä. katsoi tuonne. toivoen tällä juonella miellyttävänsä kiinteätä vaimoa. kuinka hän uskaltaisi astua tupaan. ja löytyisikö vielä keinoa tämän auringon alla. vaan enpä kaikkia ämmiä tässä. mutta täyttämättä uhkaustaan. haasteli äkeälle naiselle: »Katsos nyt. mutta mitämaks. asetti hänen istumaan rahille ja siinä piteli häntä koreasti hetken. katsoi tänne. ja silloin seisahtui hän tuumiskelemaan.Äänetönnä. sinä lunttu.

kumppaniksensa retkelle. arveli hetken: hellittäisikö hän. ja hyrskähti pian katkeraan itkuun. Kovin levotonna päättyi nyt emäntä vuoteellensa ja käyskeli synkeissä aatoksissa miehestänsä. se poloinen poika». tai on hän nukkunut metsään. lausuen poistuissansa: »niin minä ämmiä opetan». päätti jättää akkansa peijakkaan haltuun ja läksi kopeasti astumaan ulos. sinä kirottu mies. ja levotonna korva odotti portaan ja porstuvan kolinaa. aaveita ja kaikenkaltaisia kummituksia. ja alas rapuista astui vakaasti Timo. vaahtopartainen Honkamäen Iisakki. puki päällensä. Yö kului aina enemmin. mutta tuiskeana. Timo hellitti kouransa. ruskea käkihaukka punoittavan koirasmetson niskoilla teuhaa. Niin hän mietiskeli.kiukkuisena kiljahteli vaimo: »hellitä. johon oli äsken kuollut vanha ruoti-ukko. suu mareissa. ja metsä . sitten riihen. Mutta tuosta suuriakaan huolimatta. Taavan. kolkkoon yöhön. Taava nousi. katosi humaliston taakse. uhaten opettaa miehensä kerran vielä. ma'atessansa vuoteella ilman armasta aviota. mutta sieltä teki hän. Vitkoin kuitenkin ja vääntäen taisi hän siirtyä tuvasta. raaksi hän itsensä ulos. ja höyhenet tuoksuvat ilmassa. aivan vikkelän kaarroksen kohden tallia ja astui ylös parsille. mutta ilman hyötyä. emäntä itkien pellonpientarelle ja rupesi hartaasti huutelemaan miestänsä nimeltä. hellitä paikalla!» Timo hämmästyi kovin häiriölle. kylmä halla-yö. kovin hän pelkäsi aina tonttuja. Sentähden herätti hän piikansa. Kamoitti häntä myös hirveästi heidän oma saunansa. mutta ei kuulunut askeleita lähestyvän miehen. hirteen. Tuli yö. Hän huuteli huikeasti. moninastallisen lyhdyn. Tulivat he pihalle taas. Siinä huokaili ja tihkaisi hän yhden hetken. kaksi tuskallista hetkeä. Eukko kirkaisi kerran vielä ja aina tuikeammin. vai hillitsiskö eukkoansa kauemmin. ja vasta porstuvan kynnyksellä hellitti akka nappauksensa. ehkä on hän vimmoissansa viskannut itsensä Nummenniitun pohjattomaan lähteesen. kahisevalle vuoteelle ja. Sieltä tuuppasi hän heiniä pari käärämää alas hevosille hinkalossa. mutta Timoa ei kuulunut. raaksi väkivalloin. ja varmaan nyt palelluttaa itseltänsä nenät. Nousi hän lopulta ylös. hetken mietiskeltyänsä vaimonsa »kiivasta sydäntä». hurja. Mutta yksin ei hän uskaltanut lähteä ulos öiseen pimeyteen. Ensiksi etsivät he saunan. nukkui raskaasen uneen. vihaisena seurasi hän emäntäänsä ulos kylmään. mutta kohta oli miehen tukka jauhatuksessa taas. »Kentiesi on hän mennyt. kallistui siitä pehmeälle. kynnet ja kääpät. Nytpä närkästyi hän uudestaan ja kovin. aikeissa käydä etsimään kadonnutta. sillä eukko pyristeli niskoilla kuin pieni. Pois hän käyskeli. puki päällensä ja viritti pläkkisen.

riihi lakealla loutilla kaikui. hoo! Kas noin. Eihän miehen täällä hätääkään ollut. Ei pysäy hän miehen turviin. käheätä morinaa. Timo. Niin katsahti nyt myöskin Timo. Etkö tunne enään minua? Olenhan minä Ulla. olipa kenties vielä jotain pohmeluksen samennetta hänen aivoissansa jäljellä. astui emäntä. joka hänen pelasti petojen kidasta. löysi Timon. eihän sinun. Ole vaiti ja älä tuossa lapsekkaita juttele. sinun vaimos. Ylös parsille. Mitä sinä täällä istut? Tule sisään. ettet tunne enään minuakaan? Ho. hoo sentään! TIMO.kaikui. kenenkään luulematta. Tule sisään. Jassoo! Niin. kylmällä tallinparvella. . anna piika-rukalle yön lepoakaan. Voi sinua kurjaa! TIMO. Niin mar' jo sitten herra tallinparvella makasi. töpsäyttää jalkojansa ja pöllistelee vallan tuikeasti. TIMO. Mitä siinä nyt itkua puserratte?--Kukas te oikeastaan olette? VAIMO. lähtee hän. unipöyryisenä kohottaen itseänsä istumaan kahisevalta sijalta. pöllisteli häntä vastaan kuin aholla susilta riivattu. Ho. Herresta varjele! Oletko jo niin hukassa. kas noinpa synti ja perkele täällä villitsevät sieluparan. Häh? VAIMO. PIIKA. tuntematta kohta omaa vaimoansa. vaan tässä pitää hänen kuhkaileman pitkin nurkkia. kun ma sanonkin. etsien juopunutta sikaa. täällä pakkasen kynsissä tarvitse itseäsi kärvennellä. Viimein kuulivat he vastaukseksi tallinparvelta jotain karheata. Ah kuitenkin. TIMO. joka. tuolloin tällöin hän seisahtuu. vaan äkisti. kepoittaen juoksemaan sutten jälkiä. Timo! TIMO. sen vietävät. oikein! VAIMO. pyöräpäiseksi saatettu vanha oinas. ah voi! Timo. Tule sisään ja älä itseäsi täällä vetele. lyhty kourassa. hullupäinen. ja sinne riensivät nyt naiset. VAIMO. Jumalan luoma. Kukas te sitten olette? VAIMO. Eivätpä.

VAIMO. Riennä nyt. Anna kourasi tänne ja astu koreasti alas.
PIIKA. Anna vielä koura; koivesta hänen tempaisin ruomena mäelle.
TIMO. Mitä se Taava niin vihoittelee siellä alhaalla? Ole vaiti, likka,
eihän tässä ole hädän pipanaa eikä papanaa meillä kellään.
PIIKA. Minä hänen papanoitsisin, jos olisin ruiskumahainen muorin musta
lammas.
VAIMO. Suus kiinni sinä, ja pidä tuota lyhtyä.--Etkö sieltä jo pääse
sinäkin?
TIMO. Kyllä minä täältä hiljaksiin tulen; astukaatpas te nyt vaan edellä
tupaan.
Tulivat he tupaan, edellä emäntä ja piika, viimeisenä Timo. Vuoteellensa
riensi kohta piika, jupisten äkeästi itsekseen, mutta emäntä rakensi
kerkeästi ehtoollisen miehellensä. Pöydälle pani hän reikäleipää,
voita, naudan-murennusta ja suuria, kokonaisia perunoita; ja mieluisasti
rupesi Timo atrioitsemaan. Mutta mielimurteisena, silmät kyynelissä,
katseli häntä vaimo pöydän toisesta päästä.
VAIMO. Kun ma sanonkin: miksi et pysy koreasti kotonasi, kumma mies,
koska tiedät minun tällaiseksi tuittupääksi Mustalais-Kaisaksi? Revinhän
sinua tukastakin taas. Mikä kynsiinikin, mikä vaankin ämmän kynsiin?
Minähän sinua revin taas!
TIMO. Niin mar', jo sitten herran tukasta repi. Mitä tuossa lapsekkaita
vaikertelet, koska ei ole tässä yhtään hätää? Mutta olipas se tulinen
pinnistys, ja könistitpä minua aika-mekosta. Hi, hih! Perhana kuitenkin!
Menes laskemaan kaljaa.
VAIMO. Miksi lurvailet sitten kylissä ja kylien krouveissa öitä ja
päiviä, öitä ja päiviä? Onkos tämä laitaa?
TIMO. Onhan sitäkin siinä ollut noin kerran vuodessa, onpa niinkin, sitä
ei taida kieltää.

VAIMO. Missä olet uisakoinnut taas ja kenen kanssa? Sanoppas. Kenen
veijarin kanssa?
TIMO. Onhan noita kumppania, oli niinkin.
VAIMO. Missä ja kenen kanssa olet rähmäillyt? Sano kohta.
TIMO. Hä Tammiston Kyöstin ja Karkkulan Aapelin kanssa tuolla Tammiston
ullakkokammarissa.
VAIMO. Mitä joitte?
TIMO. Viinaa vaan, ei sen kalliimpaa tavaraa. Niin, mistähän meille
rommit tulisi, rommit ja lipparit?
VAIMO. Jumalattomat! Iskis nyt kuolema kimppuus, niin alimmaiseen
helvettiin vaipuisit alas ilman armoa ja laupeutta.
TIMO. Harvoinpa, harvoinpa täällä, Jumala nähköön, valmiita ollaan.
Mutta mitähän tässä nyt kuoltais, parhaassa ijässämme? Oleppas vaiti
kuolemasta ja laske minulle kaljaa.
Ruskeata, kuohuvaa kaljaa laski akka tynnöristä miehellensä, joka,
syötyänsä oikein aika-miehen atrian, tyhjensi melkein koko haarikan. Ja
siitä läksivät he molemmat yölliseen lepoon.
Mutta kerrottavana on vieläkin eräs toinen kaista tämän emäntäisen
luonnosta.--Sunnuntai- taikka pyhäaamuina, koska hänen oli lähdettävä
rippikirkkoon miehensä kanssa, aneli hän aina, vuodattaen tulisia
kyyneleitä, anteeksi kaikilta perheensä jäseniltä, mitä hän suinkin
olisi rikkonut heitä kohtaan. Ja tämä hetki oli Kekkurin huoneessa
liikutuksen hetki.
Olipa kerran taas samankaltainen tilaisuus eräänä suvisena
sunnuntai-aamuna. Sulavammilla sanoilla ja kuumemmilla kyyneleillä kuin
koskaan ennen oli emäntä tehnyt anteeksipyyntönsä, alkaen miehestänsä ja
käyden aina paimenpoikaansa asti. Silloinpa Timo, suu tyytyväisyyden
myhäilyksessä, läksi ulos jouduttamaan hevosta ratasten eteen, asteli
onnellisna, paidankaulus kohotettuna korkealle niskaan, kohotettuna oman
eukon käpeällä kouralla. Ja renkinsä kanssa, joka valjasteli hevosta

pihalla, hän haasteli. »Kyllä tuo meidän akka on sentään kelpo akka, on
totisesti, sitä ei voi kieltää. Mihinpä joutuisin minä poloinen
lapsinulikkojeni kanssa ilman häntä, emäntien emäntää? Eihän, peijakas,
kolmesataa ruplaa maksaisi tarpeiksi sitä vahinkoa, jos kuolis tämä
akka; ei neljäsataakaan siinä piisaisi. Usko minua, Kaape-poika». Niin
hän jutteli, ja mitä hän sanoi, sen myönsi heti vilpittömästi vikkelä
Kaape, vaikka, aina koska joutui ruskean ruunan toiselle puolelle,
ilmestyikin veitikan nauruhymyä hänen kasvoillensa.--Mutta astui viimein
emäntä ulos uudessa, kohisevassa hameessa, hohtavissa liinoissa ja
itkusta pussistuneilla kasvoilla; hän lähestyi rattaita, kiipesi
totisena ylös ja istui huoaten istuinlaudalle. Ja hänen rinnallensa
oikealle istui, ohjat kourissa, Timo, punoittavana, kuin syksykesäinen
täysikuu, punoittavana, myhäilevänä ja onnellisna, täynnä terveyttä,
verta ja voimaa. Nytkäisi hän ohjia hieman, massautti kerran suutansa,
ja kohta nopea ruuna travia juoksemaan pitkin kirkkotietä. Pian
katosivat he koiviston varjoiseen aukioon, ja hetken aikaa väikkyi
hietainen savu poutaisella tiellä.
Mutta Vuohenkalman torpassa, kirkkotien varrella kivisellä mäellä asui
ja rakenteli Eero, veljeksistä nuorin. Oli hän pitäjän toimekas ja
viisas jahtivouti, jonka asettamain pyyntien kautta moni susi, moni
ilves ja karhu sai heittää henkensä tarkasti johdetussa apajassa. Paljon
käytteli häntä nimismies käskyläisenänsä läänissä, sillä hyvinpä
tavallisesti onnistuivat hänen ajamansa asiat. Hänen kuntonsa
kirjoituksessa ja luvunlaskussa saattoi myös hänelle paljon tointa ja
askaretta, ja myöskin sisääntuloja. Mutta eipä lyönyt hän sentähden
laimiin maansakaan viljellystä, vaan johdatti aina järjestyksellä ja
tulisella vireydellä töitä ja raatamisia; eikä kenkään saanut
verkastella hänen pihoillansa. Alati kiehtoili hänen silmänsä terävästi
ympäri kuin koukkunokkaisen haukan tarkka silmä kuivan koivun oksalta
aholla tähtäilee kesä-auringon heleässä paisteessa.
Mutta sunnuntai- ja pyhäpäivinä hän joko tutkisteli sanomalehteänsä tai
kirjoitteli itse kuulumisia ja yhteiskunnallisia asioja pitäjästä,
lähetettäväksi samaan lehteen. Ja mieliisti otti aina toimitus vastaan
hänen lähetyskappaleitansa, joiden sisältö oli ytimellistä vallan,
esitystapa nasevaa ja selvää, useinpa nerokastakin. Ja tämänkaltaisista
harrastelemisista laajeni hänen katselmansa elosta ja maailmasta.
Synnyinmaa ei ollut hänelle enään epämääräinen osa epämääräisessä
maailmassa, ilman mitään tietoa missä ja minkälainen. Vaan tiesipä hän

missä löytyi se maa, se kallis maailman-kulma, jossa Suomen kansa asuu,
rakentelee ja taistelee ja jonka povessa lepäsivät isiemme luut. Hän
tiesi sen rajat, sen meret, sen salaisesti hymyävät järvet ja nuo
risu-aitoina juoksevat hongistoiset harjanteet. Kotomaamme koko kuva,
sen ystävälliset äidinkasvot olivat ainiaksi painuneet hänen sydämensä
syvyyteen. Ja tästä kaikesta syntyi hänen tahtoonsa halua ja pyrkimistä
kohden maamme onnea ja parasta. Hänenpä uljaasta, väsymättömästä
toimestansa rakettiin pitäjään jonkunmoinen kansakoulu, joka oli
ensimmäisiä Suomessa. Ja vieläpä yhtä ja toista muutakin hyödyllistä
laitosta matkaansaattoi hänen seurakuntaansa.--Myös oli hänellä
huoneellisten askartensa ja puuhiensa alituisena silmän-osoitteena
vanhin poikansa, josta hän oli päättänyt kouluttaa tiedon ja taidon
miehen.
Aviona oli hänellä Seunalan hoikka tytär, liinatukkainen, kainosilmäinen
Anna, hän, joka oli nähnyt kummia näköjä ja houraillen ennustellut
paljon ihmeitä. Hän oli emäntä Vuohenkalman vapaassa, uhkeassa torpassa;
mutta aivan avaralle kuitenkaan ei ulettunut hänen emännyytensä valta.
Enimmin isännän huolesta ja toimesta kävi tässä huoneenhallitus. Hänenpä
taskussansa kilkahtelivat ruislaarin avaimet, hän itse määräsi ja
mittasi tavarat sekä väkensä että karjansa tarpeiksi ja maksoi niin
piiat kuin rengit.--Useinhan tuo emäntäinen alakuloisena käyskelee,
seisoo tulisijan ääressä patansa vaiheilla, mietiskellen äänetönnä.
Mutta koska hän taasen pienoisensa luoksi kyykistyy kehtohon alas,
silloin säteilee hänen silmänsä ihanasti. Hän iloitsee, koska
»kultakäpynen» hänen helmassansa verevänä rikostaa ja reutoo. Ja häntä
ruokkia rintansa maidolla, häntä hoitaa, vaatehtia, ja, niinkuin hän
itseksensä lausuili, »hänestä pyhien rauhankaupungin perillistä
kasvattaa», siitähän säteilee kainon emännän katse.
Kerranpa kesällä, eräänä sunnuntai-iltana, koska aurinko kallistui
luoteiseen ja tyyni oli ilma ja metsä, istui hän yksin lapsensa kanssa,
istui rahilla, pöydän päässä. Niittujansa, huhtiansa katsomassa käyskeli
Eero, ja kylään olivat lähteneet huoneen palvelijat kaikki.--Oli nyt
ihana rauha sekä ulkona että sisällä torpan sunnuntai-lakeassa tuvassa,
ja lehditettynä laattia hymysi. Oli rauha ja hiljaisuus; ainoastaan
tuolloin, tällöin kuului karjankelloin kaukainen kilahdus koivuiselta
mäeltä.--Mutta rahilla istui emäntä nuori ja haasteli lapsellensa, joka
hänen helmastansa katseli häntä vastaan kuin hehkuva aamu. »Sanoppas,
pienoseni», hän haasteli, hyräillen laulun ja puheen välillä, »sanoppas,

pienoseni, mistäpä tiesit kotiasi tulla?--Tulin pitkin Turun tietä,
lirputtelin Hämeenmaitten härkäteillä.--Mutta mistä kotosi tunsit,
pienoseni?--Koirasta hallavasta portin alla, tunsin kartanon kultaisesta
kaivosta, ja olipa vielä pappien hevoset heinäladossa, ja olkiladossa
olut-tynnöri.--Mistä tunsit äitisi armaan, mistä isäsi tunsit?--Äiti
vierrettä ammenteli loimottavan liekin vaiheilla, hän ammenteli ja
lauleli, lauleli heleällä äänellä, kaulassa liina, liina kuin lumi ja
taivaan kaari. Mistäpä tunsin isäni? Veisteli hän kirvesvartta, veisteli
kultaisen akkunan vieressä.--Niin löysit tien, niin tunsit kodon, niin
tunsit tuvassa äitis ja isäs. Mutta missä ollee isäsi nyt, missä ja
muisteleeko hän meitä?--Muistaahan toki ja ellei muistele hän sinua,
niin sinua en unohda minä, en sinä ilmoisna ikänä, en kuolemassa, sinua
mun sieluni aamun paiste ja illan riutumus, mun iloni ja murheeni ihana.
No miksipä murheeni sinä? Ah! tämä maailma on kavala ja myrskyinen, ja
moni purjehtija täällä on vaipunut sen merien ikuiseen kohtuun.
Sanoppas, lapseni, mun suven-ihanaiseni, sano: etkö tahtoisi täältä
purjehtia rauhan ikisatamaan pois, koska vielä puhtaana väikkyy
lapsuutesi valkea viiri? Rannalla sumean, tyynen järven seisoo Tuonelan
kartano tumma, siellä himmeän lehdistön helmassa, kasteisen viidan
kohdussa on lapselle valmiina kehto ja valkeat liinat ja vaipat.
Sentähden kuule mun lauluni; se johtaa sun Tuonelan ruhtinaan maahan. Oi
kuule mun sydämeni laulu!
Tuonen lehto, öinen lehto!
Siell' on hieno hietakehto,
Sinnepä lapseni saatan.
Siell' on lapsen lysti olla,
Tuonen herran vainiolla
Kaitsea Tuonelan karjaa.
Siell' on lapsen lysti olla,
Illan tullen tuuditella
Helmassa Tuonelan immen.
Onpa kullan lysti olla,
Kultakehdoss' kellahdella,
Kuullella kehräjälintuu.
Tuonen viita, rauhan viita!

Kaukana on vaino, riita,
Kaukana kavala maailma».
Niin hän lauloi lapsellensa; eikä kantele niin heleästi helise kuin
hänen äänensä silloin sunnuntailakeassa tuvassa. Mutta koska hän oli
lakannut laulamasta, katseli hän ääneti kauan ulos akkunasta korkeuteen
päin; ylös pyhään, pyörryttävään korkeuteen hän katseli; ja hiilakas ja
puhdas oli taivas, ei nähty yhtään pilven haitaletta kaarevan kannen
alla; ainoastaan poutapääskynen, tuskin silmin näkyvä, siellä väikkyi,
lentäin sinne, tänne, keveänä ja vilkasna kuin onnenlapsen aatos. Siinä
hän istui, ja poski, päivän polttama, painui vasten uneliaan lapsen
ohausta, mutta siniset silmät ylös sinisiin avaruuksiin katsoivat, ja
rauhasta välähteli otsa.
Palasipa metsästä mies ja kuuli pihalle vaimonsa laulun, joka hänestä ei
vielä koskaan ollut kaikunut niin ihanasti. Hän astui sisään, käyskellen
perille, ja istui vaimonsa viereen; se oli ystävällisyyttä, jota hän
harvoin ennen oli osoittanut. Kerkeästi kääntyi vaimo hänen puoleensa,
laski lapsen hänen polvillensa, painoi otsansa vasten miehen rintaa ja
hyrskähti väkivaltaiseen itkuun. Mutta löipä mies nyt käsivartensa
ympäri hänen kaulansa, pyhkien erään suikulan tuosta pellavakeltaisesta
tukasta hänen korvansa taakse. Siinä he istuivat tyynenä
sunnuntai-iltana valkealla rahilla valkean pöydän päässä.
Niin eli ja rakenteli torpassansa Eero, veljeksistä nuorin; ja olen nyt
kertonut kappaleen kunkin veljen elosta erittäin, vanhimmasta nuorimpaan
asti. Ja tahdonpa vielä kertoa erään joulujuhlan Juhani-Jukolan talossa.
Sillä olivatpa veljekset päättäneet kerran vielä yhtyä joulu-oljille
entiseen kotoonsa.
Kaikki olivat he myös kokoontuneet vaimoinensa, lapsinensa; ja olipa
vilinätä Jukolan avarassa tuvassa, koska lapsia ankara joukko
piehtaroitsi ja kiiriskeli kahisevilla oljilla. Tuolla taasen, tulisijan
ympärillä, istui kälysten joukko hauskassa kanssapuheessa keskenänsä, ja
Kekkurin uhkea emäntä, Timon vakava vaimo, siellä liikutteli kiltisti
Venlan vellipataa, joka täysinäisenä valkeassa vaahdossa kiehui. Siellä
myös tulitakan juurella, virsikirja polvella, Simeoni nähtiin, valmiina
alkamaan yhteistä jouluvirttä. Mutta perillä pöydän ympärillä istuivat
muut veljekset, haastellen entisistä ajoista, päivistä metsien yössä ja
Impivaaran kantoisella aholla, komeroisen, kohisevan vuoren alla. Ja

Päivä oli kuuma ja helteinen. ja mitäpä kertoisin enään heidän elämänsä päivästä ja sen vaiheista täällä? Se kulki rauhaisesti puolipäivän korkeudelle ylös ja kallistui rauhaisesti alas illan lepoon monen tuhannen. Niin muistelivat veljeksetkin menneitä päiviänsä. Niin he katselivat takaisin olleisin päiviin. Mutta ennen iltaa oli hän koonnut karjansa taas ja asteli iloisena kellojen kilinässä kotia. koska luonto on käynyt lepoon ja kellastuneena seisoo lempeä lehto. laaksot. Tätäpä myrskyä muistelee merimies hiljaisella riemulla nyt. astuivat he ehtoollispöytään.muistot menneistä vaaroista. Kaikki liittyi tummaksi. ja viettivät entisessä Jukolassa iloisen joulupäivän. kirjat helmoilla. kultaisen auringon kiertoessa. kuohuva aalto uhkaili kuolemalla. Mutta tulelta nostettiin pata. tehtiin tuohisista haloista oivallinen pystyvalkia. Ja niin olen kertonut seitsemästä veljeksestä Suomen saloissa. katselee paimen matkanpäästä armasta ahoa. hikeä vuodattain. saattaen karjan kiilivään kimmaan.--Mutta koska lakattiin viimein laulamasta. joka tuhansista palavista kynttilöistä kimmelsi kuin taivas tähdessä. koska Simeoni alkoi ihanan virren ja naiset. taisteloista ja töistä sulivat suloisesti yhteen heidän mielessänsä kuin metsät. heräsivät lähteäksensä loistoisaan kirkkoon. vuoret ja korkeat nummet kaukaisuuden sinihämärässä yhteensulaa. aalto viihtyi ja nukkui ja kirkastuvasta lännestä säteili aurinko taas. ja sen loimoittavassa valossa alkoi nyt juhlallinen veisaus. vaikeni tuuli. tuskitteli. Pilvet haahden pimeyteen käärivät. yhtyivät kaikki yhteen ääninensä. osoittaen tien satamaan. ja kauniimpana kaikkein ääntä heloitti aina muiden joukossa kainon Annan puhdas ja lempeä ääni. he palasivat kilvan kiitäen taas. ja hiljainen riutumus miesten povessa tuntui. Niinpä myös mannermaalla harmeneva merimies johdattelee mieleensä muinoista myrskyä merellä. Niinpä syksy-iltana. Sitä päivää hän nyt muistelee ja hymyää. etäällä ukkonen jymisi ja sumuna parveilivat paarmat ja kärpäset. koska päivä oli täydeksi valjennut. mutta ennenkuin yö oli tullut. . Kauniisti palavan pystyvalkian huminassa kaikui laulu.--Mutta varhain heräsivät he seuraavana aamuna. ihanaksi uneksi. Silloin kohta vaikeni lasten metelöitsevä liuta. Sieltä. jossa hän kerran kesänä kilvoitteli. vaikenivat myös veljekset juttelemasta pöydän ääressä. kultaisena joulu-iltana istuissaan ympäri Jukolan pöydän ja haastellessansa keskenään. ja siitä kallistuivat vihdoin laattian oljille öiseen lepoon. Mutta tässä on kertomukseni loppu.

They may be modified and printed and given away--you may do practically ANYTHING with public domain eBooks.txt or 11940-8.zip ***** This and all associated files of various formats will be found in: http://www. Special rules. performances and research. . set forth in the General Terms of Use part of this license. especially commercial redistribution. apply to copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Creating the works from public domain print editions means that no one owns a United States copyright in these works.gutenberg. Tapio Riikonen and PG Distributed Proofreaders Updated editions will replace the previous one--the old editions will be renamed. and may not be used if you charge for the eBooks. reports. Project Gutenberg is a registered trademark. Redistribution is subject to the trademark license. so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties.End of the Project Gutenberg EBook of Seitsemän veljestä. unless you receive specific permission. complying with the rules is very easy.net/1/1/9/4/11940/ Produced by Riikka Talonpoika. If you do not charge anything for copies of this eBook. by Aleksis Kivi *** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SEITSEMÄN VELJESTÄ *** ***** This file should be named 11940-8. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works.

Section 1.B. See paragraph 1.C. See paragraph 1. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" or PGLAF). "Project Gutenberg" is a registered trademark. 1. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement.net/license). you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1. you indicate that you have read. 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm electronic works 1.E.C below.E below. understand. by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase "Project Gutenberg"). There are a few things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works even without complying with the full terms of this agreement.*** START: FULL LICENSE *** THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free distribution of electronic works. you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg-tm License (available with this file or online at http://gutenberg.A. Nearly all the individual works in the .8. you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic works. owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg-tm electronic works. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm electronic work. agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement.

distributing. 1.gutenberg.2. displaying. Of course. 1. You may copy it. or with which the phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed. the work can be copied . the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the phrase "Project Gutenberg" appears. performing.net 1. performed.1. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived from the public domain (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder). performing.collection are in the public domain in the United States. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: 1.D. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. or other immediate access to. If you are outside the United States. viewed. copying. with active links to. displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg-tm work. we hope that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with the work. we do not claim a right to prevent you from copying.E. The following sentence. give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www. If an individual work is in the public domain in the United States and you are located in the United States. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country outside the United States.E. check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading. copied or distributed: This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. displayed.E.

marked up.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1. You may convert to and distribute this work in any binary.E. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted with the permission of the copyright holder. viewing. perform.E.E. 1. copying or distributing any Project Gutenberg-tm works unless you comply with paragraph 1.3. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.6.9. 1.net). . Do not copy. including any word processing or hypertext form. display. you must comply either with the requirements of paragraphs 1. if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.E. fee or expense to the user. you must.E. or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. at no additional cost.1 through 1. 1. distribute or redistribute this electronic work.4. 1.E.7. a means of exporting a copy. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm License terms from this work.E. However. or a means of obtaining a copy upon request.E.E. of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other form.E.E. performing. 1.E.1 through 1. provide a copy. your use and distribution must comply with both paragraphs 1.5. Do not charge a fee for access to.E. or any part of this electronic work. compressed.E.1.9.gutenberg. nonproprietary or proprietary form. displaying.and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges.8 or 1. without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.8 or 1.7 and any additional terms imposed by the copyright holder.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg-tm License. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work.E. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the work.

You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided that . but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm License.E.F. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm works. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement.3. a full refund of any money paid for a work or a replacement copy. .9. you must obtain permission in writing from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael Hart.You provide. in accordance with paragraph 1.You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4.You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg-tm works. "Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. the owner of the Project Gutenberg-tm trademark." . .1.E. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. 1.8. .

the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. you must return the medium with . a computer virus.F.2. a defective or damaged disk or other medium. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify. INDIRECT. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND . the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. 1. or computer codes that damage or cannot be read by your equipment. may contain "Defects. PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE. If you received the work on a physical medium. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION." such as. Project Gutenberg-tm electronic works. 1. but not limited to.F. a copyright or other intellectual property infringement. THE TRADEMARK OWNER. including legal fees. disclaim all liability to you for damages.F. DIRECT. incomplete.Except for the "Right of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F. and the medium on which they may be stored. CONSEQUENTIAL. 1. STRICT LIABILITY. transcription errors. do copyright research on. you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. and any other party distributing a Project Gutenberg-tm electronic work under this agreement. LIMITED WARRANTY. transcribe and proofread public domain works in creating the Project Gutenberg-tm collection. BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH F3. inaccurate or corrupt data.3.3. AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL.1. Despite these efforts. DISCLAIMER OF DAMAGES .If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it.F. costs and expenses.1. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE.

F. EXPRESS OR IMPLIED. and any volunteers associated with the production. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1. any agent or employee of the Foundation. you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund.your written explanation. If you received the work electronically.F. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete. INDEMNITY .You agree to indemnify and hold the Foundation. 1. old. and (c) any Defect you cause. (b) alteration.4. Section 2.6. that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm work.F. INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. If the second copy is also defective.5. anyone providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance with this agreement. including legal fees. or additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work. modification.3. costs and expenses. the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works. 1. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement. harmless from all liability. this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND. middle-aged and new computers. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions. the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from . the trademark owner.F. 1.

Its 501(c)(3) letter is posted at http://pglaf. Fairbanks. is critical to reaching Project Gutenberg-tm's goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will remain freely available for generations to come. Its business office is located at 809 North 1500 West. Gregory B. AK.pglaf. but its volunteers and employees are scattered throughout numerous locations. The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help. Section 3. the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. see Sections 3 and 4 and the Foundation web page at http://www. Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need. The Foundation's EIN or federal tax identification number is 64-6221541..org.org. Salt Lake City. 99712.people in all walks of life. UT 84116.org/fundraising. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation . Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. email business@pglaf. Newby Chief Executive and Director gbnewby@pglaf. S. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation's web site and official page at http://pglaf. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.org For additional contact information: Dr. In 2001.S.org Section 4. federal laws and your state's laws. (801) 596-1887.

.org/donate Section 5. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit http://pglaf. Donations are accepted in a number of other ways including including checks.S.org While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements. we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. laws alone swamp our small staff.Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide spread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. International donations are gratefully accepted. U. but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. online payments and credit card donations. Many small donations ($1 to $5. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort. Professor Michael S. To donate. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS. much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation methods and addresses. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. please visit: http://pglaf. he produced and distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. For thirty years.

92. including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. how to help produce our new eBooks. 02. 94.net/etext06 (Or /etext 05. Corrected EDITIONS of our eBooks replace the old file and take over the old filename and etext number. 95. all of which are confirmed as Public Domain in the U. we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition. with etext numbers OVER #10000. The replaced older file is renamed. Most people start at our Web site which has the main PG search facility: http://www. and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. 99. 98. For . often in several formats including plain vanilla ASCII. 01. HTML and others. 00. Thus. http://www. Each eBook is in a subdirectory of the same number as the eBook's eBook number. 91 or 90) EBooks posted since November 2003. 96. with eBook numbers BELOW #10000.S.net This Web site includes information about Project Gutenberg-tm. The year of a release date is no longer part of the directory path. 93.gutenberg. 04. 97. The path is based on the etext number (which is identical to the filename). If you want to download any of these eBooks directly. EBooks posted prior to November 2003. 92. are filed in directories based on their release date.gutenberg. The path to the file is made up of single digits corresponding to all but the last digit in the filename. rather than using the regular search system you may utilize the following addresses and just download by the etext year. are filed in a different way.Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed editions. unless a copyright notice is included. VERSIONS based on separate sources are treated as new eBooks receiving new filenames and etext numbers. compressed (zipped). 03.

example an eBook of filename 10234 would be found at: http://www.net/1/0/2/3/10234 or filename 24689 would be found at: http://www.net/GUTINDEX.gutenberg.net/2/4/6/8/24689 An alternative method of locating eBooks: http://www.gutenberg.ALL .gutenberg.

Sign up to vote on this title
UsefulNot useful