The Project Gutenberg EBook of Qvo vadis, by Henryk Sienkiewicz

This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Qvo vadis
Kertomus Neron ajoilta
Author: Henryk Sienkiewicz
Release Date: February 10, 2005 [EBook #15010]
Language: Finnish
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK QVO VADIS ***

Produced by PG Distributed Proofreaders Online Team

QVO VADIS
Kertomus Neron ajoilta
Kirj.
Henryk Sienkiewicz
Puolankielestä suomentanut Maila Talvio

WSOY, Porvoo, 1921.

ENSIMMÄINEN LUKU.
Petronius heräsi vasta puolenpäivän aikaan, hyvin väsyneenä, kuten
tavallisesti. Hän oli edellisenä iltana ollut Neron luona kemuissa, ja
ne olivat kestäneet myöhään yöhön. Viime aikoina oli hänen terveytensä
alkanut horjua. Aamuisin herätessään valitti hän olevansa aivan kankea
ja kykenemätön kokoamaan ajatuksiaan. Mutta kun harjaantuneet orjat
aamukylvyssä huolellisesti olivat muokanneet hänen ruumistaan, niin
pääsivät laiskat veret taas liikkeelle, mies heräsi ja virkistyi, hänen
voimansa palasivat, ja hän jätti oleotekiumin, s.o. kylpyjen viimeisen
osaston, ikäänkuin uudesti syntyneenä, silmät säteillen älyä ja
huolettomuutta, nuortuneena, elämänhaluisena, käytöksessä maailmanmiehen
sirous ja näennäinen kylmyys. Itse Otho ei olisi kyennyt kilpailemaan
hänen kanssaan. Hän ei suotta omistanut nimeä »kauneuden tuomari»,
»arbiter elegantiarum».
Julkisissa kylpylaitoksissa kävi hän harvoin: vain silloin kun siellä
esiintyi joku erinomainen puhuja, josta kaupungilla oli kerrottu, tai
kun ephebioissa oli erityisen jännittäviä paineja. Olihan hänen
omassakin »insulassaan» kylvyt, jotka Celer, Severuksen kuuluisa
aikalainen oli häntä varten laajentanut ja sisustanut, jopa niin
erinomaisella aistilla, että itse Nero piti niitä parempina kuin
keisarillisia kylpyjä--vaikka viimemainitut olivat tilavammat ja kaikin
puolin komeammat.
Hänen oli noissa kemuissa täytynyt kuunnella Vatiniuksen ikäviä
sukkeluuksia ja ottaa osaa Neron, Lucanuksen ja Senecan keskusteluun
kysymyksestä: onko naisella sielu? Hän nousi myöhään ja läksi paikalla
kylpyyn, jossa kaksi jättiläiskokoista orjaa laski hänet pitkäkseen
sypressipuiselle, valkealla egyptiläisellä byssoskankaalla peitetylle
pöydälle. Sitten he kastoivat kämmenensä hyvänhajuiseen öljyyn ja
rupesivat hieromaan hänen kaunismuotoista ruumistaan. Suljetuin silmin
odotti Petronius lämpimän kylvyn vaikutusta. Lämpö hierojien käsistä

virtasi häneen ja karkoitti väsymyksen kuin pyyhkäisemällä.
Hyvän aikaa hän oli pysynyt äänetönnä. Nyt hän avasi silmänsä ja rupesi
kysymään, kummoinen ilma oli sekä olivatko gemmat, jotka kultaseppä
Idomenus oli luvannut tänäpaivänä lähettää nähtäviksi, jo tulleet. Hän
sai kuulla, että ilma oli kaunis, että Albanian vuorilta puhalsi lauha
tuuli, mutta etteivät gemmat vielä olleet tulleet. Petronius sulki
taasen silmänsä ja käski kantaa itsensä tepidariumiin. Samassa astui
oviverhon takaa esiin ilmoittaja, »nomenclator», sanomaan, että nuori
Marcus Vinitius, joka vasta oli palannut Vähästä Aasiasta, pyysi saada
häntä tavata.
Petronius käski viedä vieraan tepidariumiin, jonne häntä itseään juuri
piti kannettaman. Vinitius oli hänen vanhemman sisarensa poika, sisaren,
joka jo aikoja sitten oli mennyt naimisiin Marcus Vinitiuksen, erään
Tiberiuksen aikaisen entisen konsulin kanssa. Nuorukainen oli palvellut
Corbulon parttilaisia vastaan lähetetyssä väessä ja sodan loputtua
palannut kaupunkiin. Petronius piti hänestä, tunsipa miltei hellyyttä
häntä kohtaan, sillä Marcus oli kaunis ja nuortean voimakas, tiesi
sitäpaitsi aina nautinnoissaankin noudattaa taiteellista kohtuutta, ja
siihen pani Petronius erittäin suurta arvoa.
"Terve sinulle, Petronius!" huudahti nuori mies, joustavin askelin
astuessaan tepidariumiin. "Suokoot jumalat sinulle menestystä, varsinkin
Asklepios ja Kypris, joitten suosikkeja ei koskaan voi kohdata
onnettomuus!"
"Tervetuloa Roomaan ja maistukoon sinulle rauha suloiselta sodan
jälkeen," vastasi Petronius, ojentaen hänelle kätensä pehmeän viitan
poimuista, johon hän oli kääritty. "Mitä uutta Armeniasta, ja etkö
Aasiassa ollessasi käynyt Bityniassa?"
Petronius oli kerran ollut varakonsulina Bityniassa, jopa hallinnut
tarmolla ja oikeudella. Omituisena vastakohtana tälle tosiasialle oli
miehen luonne: Petronius oli nimittäin kuuluisa naisellisuudestaan ja
rakkaudestaan ylellisyyteen. Mutta hän muisteli vielä mielellään noita
aikoja, jotka todistivat mikä hänestä olisi voinut tulla, jos hän vain
olisi tahtonut.
"Minä osuin Herakleaan," virkkoi Vinitius, "sillä Corbulo lähetti minut

sinne noutamaan lisävoimia."
"Vai Herakleaan! Tunsin siellä erään tytön Kolchiksesta, jota en
vaihtaisi koko täkäläiseen naisväkeen, en itse Poppaeankaan. Mutta ne
ajat ovat olleet ja menneet! Kerro mieluummin kuulumisia parttien
puolelta. Suoraan sanoen olen noista Vologeseista, Tiridateista,
Tigraneksista ja muista barbareista saanut ihan tarpeekseni. Nuori
Arulanus vakuuttaa, että he omassa keskuudessaan aina kävelevät neljällä
jalalla ja että he vain meidän edessämme tekeytyvät ihmisiksi. Paljon
heistä nykyään puhutaan Roomassa, ehkä siksi että on vaarallista puhua
muusta."
"Sota ei edisty. Jollei Corbulo olisi johtajana, niin se piankin voisi
kääntyä tappioksi."
"Corbulo! Niin, kautta Bacchuksen, se se on oikea sodan jumala, Mars
itse omassa persoonassaan: suuri soturi, tulinen, rehellinen ja tyhmä.
Minä pidän hänestä, jollen muusta syystä, niin siksi, että Nero pelkää
häntä."
"Corbulo ei ole tyhmä mies."
"Ehkä olet oikeassa. Se on muuten yhdentekevää. Tyhmyys, kuten Pyrrho
sanoo, ei ole ensinkään huonompi ominaisuus kuin viisauskaan, eikä
missään suhteessa eroa siitä."
Vinitius rupesi kertomaan sodasta. Vasta kun Petronius sulki silmänsä,
huomasi nuori mies, miten väsyneet ja laihtuneet hänen kasvonsa olivat.
Silloin hän kiireesti vaihtoi puheainetta ja rupesi huolestuneena
kysymään hänen terveyttään.
Petronius avasi silmänsä.
Terveyttään! Niin, ei hän ollut terve. Tosin ei hänen vielä ollut niin
hullusti kuin nuoren Sissenan, joka oli kadottanut tuntonsa siihen
määrään, että kun hänet aamuisin oli laskettu kylpyyn, hänen täytyi
kysyä: »istunko minä?»--Mutta ei hänkään ollut terve. Vinitius oli
sulkenut hänet Asklepioksen ja Kypriksen huomaan, mutta hän, Petronius,
ei uskonut Asklepiokseen. Eihän edes tiedetty, kenen poika tuo Asklepios
oli, Arsinoen vaiko Koroniksen, ja kun ei edes äidistä ole varmaa

tietoa, niin mitä sitten isästä kannattaa puhuakaan. Kuka se muuten
näinä aikoina uskalsi mennä takaamaan edes omaa isäänsä!
Petronius hymähti ja jatkoi puhettaan:
"Kaksi vuotta sitten minä todella lähetin Epidaurukseen kolme tusinaa
eläviä rastaita ja kultaisen pikarin. Tiedätkö, miltä kannalta otin
asian? Ajattelin: se auttaa, jos auttaa, ja jollei auta, niin ei se
ainakaan vahingoita. Ja jos ihmiset maan päällä vielä kantavat uhreja
jumalille, niin kaikki he varmaan ajattelevat niinkuin minä. Kaikki!
paitsi mahdollisesti aasinkuljettajat, jotka Porta Capenen luona
kauppaavat palvelustaan matkustajille. Mutta paitsi Asklepion olin
tekemisissä Asklepiadienkin kanssa viime vuonna, kun sairastin
rakkotautia. He toimittivat minulle »inkubationin», ja minä kyllä tiesin
että se keino pettää, mutta ajattelin: entä sitten? Koko maailma on
petokselle perustettu ja elämä on paljasta harhanäköä. Sielu on sekin
harhanako. Ihmisellä pitää vain olla niin paljo järkeä, että hän osaa
erottaa suloiset harhanäöt karvaista. Annan kylpyhuoneessani polttaa
ambralla priiskoitettuja seeteripuita, sillä olen aina pitänyt tuoksusta
enemmän kuin haisusta. Mitä taas Kyprikseen tulee, jonka suosioon tässä
suljit minut, niin on hän suosinut minua siihen määrään, että oikeassa
jalassani aina on särkyä. Mutta onhan se hyvä jumalatar! Vakuutan, että
sinä ennemmin tai myöhemmin uhraat valkeita kyyhkysiä hänen
alttarilleen."
"Kyllä kai," vastasi Vinitius. "Parttilaisten nuolet eivät minuun
osuneet, mutta Amorin vasama minuun sattui aivan odottamatta, muutaman
staadion matkan päässä kaupungin porteilta."
"Kautta Sulotarten valkeitten polvien! siitä sinä kerrotkin minulle
joskus sopivaan aikaan!" huudahti Petronius.
"Totta puhuen minä tulinkin pyytämään sinulta neuvoa juuri tässä
asiassa," puhui Marcus.
Nyt tulivat paikalle samat orjat, jotka olivat palvelleet Petroniusta,
ja hänen kehoituksestaan riisui Marcus tunikansa ja astui haaleaan
kylpyyn.
"En edes kysykään, saatko osaksesi vastarakkautta," puheli Petronius,

katsellen Vinitiuksen nuorta ruumista, joka oli kuin marmorista
veistetty. "Jos Lysippus olisi sinut nähnyt, niin sinä nyt koristaisit
Palatinuksen porttia nuorteana Herkuleen kuvapatsaana."
Nuori mies hymähti mielissään ja sukelsi kylpyyn sellaisella vauhdilla,
että lämmin vesi läiskähti mosaikkikuvan päälle, joka esitti Heraa
rukoilemassa unen jumalaa nukuttamaan Zeusta. Petronius katseli
sisarenpoikaansa taiteilijan tyytyväisellä silmällä.
Tuskin oli Marcus noussut kylvystä ja joutunut »epilatorien»,
karvannyppijä-orjien, käsiin, kun »lector» eli esilukija astui sisään,
pronssikotelo riippumassa vatsan päällä, kotelossa papyruskääröjä.
"Tahdotko kuulla?"
"Mielelläni, jos se on sinun teoksesi," vastasi Vinitius, "muuten
mieluummin juttelisin. Tähän aikaan on runoilijoita sellainen määrä,
että he ahdistavat meitä joka kadunkulmassa."
"Niin kyllä. Et voi liikkua ainoankaan julkisen rakennuksen,
kylpylaitoksen, kirjaston tai kirjakaupan likeisyydessä, näkemättä sen
edustalla runoilijaa tekemässä apinantemppujaan. Kun Agrippa palasi
kotiin itämailta, luuli hän heitä paholaisen riivaamiksi. Ajat ovat
todella sellaiset, että voi tulla siihen johtopäätökseen. Caesar
kirjoittaa runoja, ja kaikki muut seuraavat hänen jälkiään. Varokoon
jokainen ainoastaan, ettei kirjoita parempia runoja kuin Caesar! ja
siinä suhteessa hiukan pelkään Lucanuksen puolesta... Minä puolestani
kirjoitan suorasanaista ja sitä en tarjoa nautittavaksi itselleni
enempää kuin muillekaan. Esilukijan tarkoitus oli tässä esittää
Fabritius Vejento-raukan teoksia."
"Minkätähden »raukan?»"
"Siksi että häntä käskettiin viipymään Odyssassa eikä palaamaan
kotoisille karsinoille ennenkuin saa uuden käskyn. Mutta tämä »Odysseia»
käy hänelle epämiellyttävämmäksi kuin Odysseulle, sillä hänen vaimonsa
ei ole mikään Penelope: Tyhmyyksiä! Mutta kaikki katsovat täällä asioita
pintapuolisesti. Kirja muuten on sekä huono että ikävä, ja ihmiset ovat
ruvenneet lukemaan sitä vasta senjälkeen, kun tekijä karkoitettiin
maanpakolaisuuteen. Nyt huudetaan joka taholta: »scandala, scandala!» ja

mahdollisesti Vejento muutamissa kohdin on liioitellut, mutta minä, joka
tunnen kaupunkimme ja tunnen miehemme ja naisemme, vakuutan sinulle,
että todellisuudessa kaikki on räikeämpää kuin kirjassa. Jokainen hakee
sieltä--pelolla itseään, mielihyvällä tuttaviaan. Avirnuksen
kirjakaupassa istuu paraikaa sata henkeä kirjoittamassa jäljennöstä
tästä kirjasta sanelun mukaan--ja sen menestys on taattu."
"Esiinnytkö sinä siinä?"
"Kyllä, mutta tekijä ei ole osannut oikeaan, sillä minä olen sekä
huonompi että vähemmän alhainen kuin miksi hän minua kuvaa. Katso, johan
meiltä aikoja sitten on mennyt taju oikeasta ja väärästä. Ja minä
puolestani olen vakuutettu siitä, ettei näiden käsitteiden välillä
mitään varsinaista eroa olekaan, vaikka Seneca, Musonius ja Thrasea
väittävät olevan. Minulle on kaikki yhdentekevää. Kautta Herkuleen, minä
puhun niinkuin ajattelen! Mutta sen verran mielenjaloutta sentään aina
olen säilyttänyt, että osaan erottaa mikä on rumaa, mikä kaunista, mutta
sitä esimerkiksi tämä punapartainen runoilijamme, kuskimme,
lauluniekkamme, tanssitaiturimme ja kulharimme--ei ymmärrä."
"Sääli minun kuitenkin käy Fabritiusta? Hän oli hyvä toveri."
"Itserakkaus sen miehen tärveli. Kaikki epäilivät häntä, mutta kukaan ei
tietänyt mitään varmaa. Hän itse ei voinut pitää kiinni suutaan, vaan
lörpötteli salaisuutensa joka haaralle. Oletko kuullut Rufinuksen
jutun?"
"En."
"No lähdetään sitten frigidariumiin vilvoittelemaan, niin kerron
sinulle."
He läksivät frigidariumiin, jonka keskellä suihkulähde nosti ilmaan
vaaleanpunaista, orvokinhajuista vettä, ja istuutuivat silkillä
verhottuihin seinäsyvennyksiin jäähdyttämään itseään. Hetkisen ajan
vallitsi hiljaisuus. Vinitius katseli mietteissään pronssista faunia,
joka oli riistänyt syliinsä vedenneidon ja kiihkeästi kurottautui hänen
huuliaan kohti.
"Tuo on oikeassa!" huudahti hän sitten. "Se se on parasta tässä

elämässä."
"Jossakin määrin! Mutta pidäthän sinä sodastakin, jota taas en minä voi
kärsiä, koska teltoissa kynnet halkeilevat ja kadottavat punansa. Mutta
joka ihmisellä on omat mielitekonsa. Vaskiparta pitää laulusta,
varsinkin omasta laulustaan, ja vanha Scarus rakastaa korinttilaista
vaasiansa, joka aina öisin seisoo hänen vuoteensa vieressä, jotta hän
voisi sitä suudella, jollei saa unta. Hän on jo suudellut siltä laidat
rikki. Kerropa minulle, kirjoitatko runoja?"
"En. En ole vielä tehnyt ainoatakaan heksametriä."
"Entä soitatko luuttua ja laulatko?"
"En."
"Entä ohjaatko vaunuja?"
"Koetinhan minä ennen Antiokiassa, mutta ei se onnistunut."
"Sitten olen sinun puolestasi levollinen. Mitä puoluetta kannatat
kilparadalla?"
"Vihreää."
"Sitten olen aivan levollinen, varsinkin koska sinulla on suuri maatila,
mutta et sentään ole niin rikas kuin Pallas tai Seneca. Näetkös,
meikäläisen on kyllä hyvä nykyaikana kirjoittaa ja lausua runoja,
soittaa luuttua ja esiintyä sirkuksessa, mutta vielä parempi--ja ennen
kaikkea vaarattomampaa--on meikäläisen olla kirjoittamatta runoja, olla
soittamatta, laulamatta ja esiintymättä sirkuksessa. Paraiten menestyy
se, joka osaa ihaella sitä, mitä Vaskiparta ihaelee. Sinä olet kaunis
poika ja sentähden saattaa sinua mahdollisesti uhata se vaara, että
Poppaea rakastuu sinuun. Mutta jo hän taitaa olla liian kokenut. Hän
lienee kahdelta ensimmäiseltä mieheltään saanut tarpeeksi tyydytystä
rakkaudelleen ja tahtoo tältä kolmannelta jotakin aivan toista.
Tiedätkö, että se tyhmä Otho rakastaa häntä aivan mielettömästi... Nyt
hän kulkee huokailemassa Espanjan kallioilla ja kuuluu kokonaan
muuttuneen entisestään: hän on aivan unohtanut oman itsensä eikä enää
tarvitse kuin kolme tuntia hiustensa kampaamiseen. Kuka sitä olisi

uskonut Othosta?"
"Minä ymmärrän hänet," virkkoi Vinitius, "mutta hänen sijassaan olisin
menetellyt toisin."
"No kuinka?"
"Olisin hankkinut itselleni uskollisia legiooneja sikäläisistä
vuoristolaisista. Iberiläiset ovat kelpo sotamiehiä."
"Vinitius, Vinitius! Tekisipä mieleni väittää, ettet olisi ryhtynyt
sellaiseen. Arvaapas miksi? Siksi, että sellaista tosin joskus tapahtuu,
mutta ei kukaan puhu siitä ääneen. Minä puolestani olisin antanut hänen
sijassaan palttua sekä Poppaealle että Vaskiparralle, ja jos olisin
hankkinut itselleni legioonia, niin en olisi ottanut niihin Iberian
miehiä, vaan naisia. Lisäksi olisin kirjoittanut epigrammeja, mutta
niitä en olisi lukenut kenellekään, kuten Rufinus-raukka tekee."
"Sinunhan piti kertoa minulle hänen historiansa."
"Unctuariumissa saat sen kuulla."
Mutta unctuariumissa kääntyi Vinitiuksen huomio toisaalle, sillä siellä
odotti kylpijöitä joukko erinomaisen kauniita orjattaria. Kaksi heistä,
mustia neekerityttöjä, jotka olivat kuin ihanat, mustasta puusta
veistetyt kuvapatsaat, alkoi sivellä heidän ruumistaan hyvänhajuisilla
Arabian voiteilla. Frygittäret, notkeina ja liukkaina kuin käärmeet ja
taitaen kaikki hiussukimisen salaisuudet, pitivät käsissään
kiilloitettuja, teräksisiä peilejä ja kampoja. Mutta kaksi jumalattaren
muotoista kreikatarta Kos-saarelta odotti herrojen pukeutumista,
saadaksensa järjestää heidän togansa taiteellisiin poimuihin.
"Kautta pilviäpitelevän Zeusin!" huudahti Marcus Vinitius, "mikä
valikoima sinulla on!"
"Pidän mieluummin pienen valikoiman kuin suuren lauman," vastasi
Petronius. "Koko palvelijakuntani Roomassa ei nouse kuin neljäänsataan
henkeen. Ainoastaan nousukkaat tarvitsevat persoonalliseen
palvelukseensa enemmän väkeä."

"Kauniimpaa väkeä ei ole itse Kupariparrallakaan," puheli Vinitius, ja
hänen sieramensa laajenivat.
Siihen vastasi Petronius omituisella hyväntahtoisella
huolimattomuudella:
"Olet sukulaiseni, mutta minä en ole mikään nautinnonhylkääjä kuten
Bassus, enkä liioin mikään turhantarkka kuten Aulus Plautius."
Viimemainitun nimen kuullessaan Vinitius hetkeksi unohti Kos-saaren
tytöt, nosti päätään ja kysyi:
"Mistä sinä tulit ajatelleeksi Aulus Plautiusta? Tiedätkö että minä
vietin muutamia viikkoja juuri hänen talossaan sen jälkeen, kun olin
katkaissut käteni ulkopuolella kaupunkia. Plautius sattui nimittäin
tulemaan paikalle juuri onnettomuuden tapahtuessa ja, nähdessään minun
kärsimykseni, vei hän minut kotiinsa, ja hänen orjansa, parantaja
Merion, minut paransi. Juuri tästä asiasta tahdoin puhua kanssasi."
"Kuinka niin? Rakastuitko sattumalta Pomponiaan? Siinä tapauksessa
säälin sinua! Pomponia on vanha ja siveä. Ikävämpää suhdetta en saata
ajatella. Brr!"
"En Pomponiaan--ehei!" vastasi Vinitius.
"No keneen sitten?"
"Jospa edes itsekään tietäisin keneen! Mutta minä en tarkoin tiedä edes
hänen nimeänsä, onko hän Lygia vaiko Callina. Kotona sanovat häntä
Lygiaksi, sentähden että hän on lygiläistä syntyperää, mutta hänen
barbarinen nimensä on Callina. Kummallinen talo tuo Plautiuksen talo!
Siellä asuu väkeä että kiehuu, mutta kuitenkin siellä on hiljaista kuin
Subiacumin lehdoissa. Muutamaan päivään en tietänyt, että talossa asui
jumalatar. Mutta eräänä varhaisena aamuna näin hänen peseytyvän
puutarhan suihkulähteessä. Kautta vaahdon, josta Afrodite syntyi,
vakuutan sinulle, että aamuruskon säteet lävistivät hänen ruumiinsa.
Luulin hänen auringon noustessa muuttuvan pelkäksi valoksi, kuten
muuttuu aamurusko. Senjälkeen näin hänet vielä kaksi kertaa ja sitten en
enää tiedä, mitä on rauha. Minun ei tee mieleni mitään, en tahdo tietää
kaupungin huvituksista, en huoli naisista, en välitä kullasta, en

Korintin vaskisista taideteoksista, en helmistä enkä kalliista kivistä,
en viinistä enkä kemuista--ikävöin ainoastaan Lygiaa. Sanon sinulle sen
vielä selvemmin, Petronius, että ikävöin häntä niinkuin Unen jumala,
joka on kuvattuna mosaiikkiin sinun tepidariumissasi, ikävöi
Paisytheiaa, ikävöin häntä yöt, päivät."
"Jos tyttö on orja, niin osta hänet."
"Hän ei ole orja."
"Mikä hän sitten on? Onko hän Plautiuksen vapautettu?"
"Hän ei ole koskaan ollut orja eikä niinmuodoin voi olla
vapautettukaan."
"Kuka hän sitten on?"
"En tiedä. Jonkun kuninkaan tytär, tai jotakin sellaista."
"Sinä teet minut uteliaaksi, Vinitius."
"Jos tahdot kuulla, niin heti tyydytän uteliaisuutesi. Juttu ei ole
kovin pitkä. Etkö sinä liene persoonallisestikin tuntenut svevien
kuningasta Vanniusta, joka, karkoitettuna maastaan, kauan aikaa asui
täällä Roomassa, jopa tuli tunnetuksi hyvänä diskonheittäjänä ja
vaununohjaajana. Keisari Drusus auttoi hänet takaisin valtaistuimelle.
Vannius, joka totta puhuen oli kelpo mies, hallitsi alussa hyvästi
kansaansa, jopa kävi sotiakin onnella, mutta rupesi sitten sortamaan
sekä naapurejaan että omaa kansaansa. Silloin hänen sisarenpoikansa
Vangio ja Sido sekä hermandurilaiskuninkaan Vibiliuksen pojat nousivat
häntä vastaan ja pakottivat hänet uudestaan lähtemään Roomaan...
koettamaan onneaan luupelissä."
"Muistan kyllä. Se tapahtui Klaudiuksen aikana."
"Niin. Syttyi sota. Vannius kutsui avukseen jazygit, hänen rakkaat
sisarenpoikansa taas lygit, joita viimeksimainittuja Vanniuksen
rikkaudet ja saaliinhimo houkutteli maahan niin suurissa laumoissa,
että itse Caesar Klaudiuskin rupesi pelkäämään rajojaan. Klaudius ei
tahtonut sekaantua barbarien riitoihin, vaan kirjoitti Tonavan

legioonien päällikölle Atelius Histerille ja käski hänen pitää silmällä
sodan kulkua sekä varoa, ettei meidän rauhaamme häirittäisi. Hister
vaati nyt lygeiltä lupauksen, etteivät he menisi rajan yli, ja lygit
antoivat sanansa. Lisäksi antoivat he vielä panttivankeja, joiden
joukossa oli heidän johtajansa puoliso ja tytär... Huomattava on, että
barbarit lähtevät sotaan vaimoineen, lapsineen... Minun Lygiani on
vastamainitun päällikön tytär."
"Mistä sinä tämän kaiken tiedät?"
"Aulus Plautius itse sen minulle kertoi. Lygiläiset eivät todellakaan
menneet rajan yli, mutta barbarien mieli on epämääräinen kuin myrskyn
kulku. Niin katosivat lygitkin häränsarvineen päivineen. He löivät
Vanniuksen, svevit ja jazygit, mutta tappelussa kaatui heidän oma
kuninkaansa. Sitten he läksivät pois saaliineen päivineen, mutta
panttivangit jäivät Histerille. Äiti kuoli pian. Hister, joka ei
tietänyt, mihin hän lapsen panisi, lähetti sen germanien maaherralle,
Pomponiukselle. Päätettyään sodan chateja vastaan palasi Pomponius
Roomaan, jossa Klaudius, kuten tiedät, salli hänen panna toimeen
voittokulun. Neito astui tässä tilaisuudessa voittajan vaunujen takana.
Mutta koska ei panttivanki suinkaan ole samaa kuin vanki, eikä Pomponius
juhlallisuuden loputtua taaskaan tietänyt, mitä hän tytölle tekisi,
antoi hän hänet vihdoin sisarensa Pomponia Graecinan, Plautiuksen vaimon
haltuun. Tässä talossa asuu hyve sekä isäntäväen suojissa että yksin
kanakopissakin, ja täällä kasvoi tyttö yhtä siveäksi kuin Graecina itse,
mutta niin ihanaksi, että Poppaea hänen rinnallaan olisi kuin syksyinen
viikuna Hesperiidien omenan rinnalla."
"Entä sitten?"
"Sanon sinulle vieläkin, että nähtyäni auringon säteiden siellä
suihkulähteen luona miltei lävistävän hänen ruumiinsa, olen häneen
silmittömästi rakastunut."
"Onko hän sitten niin läpikuultava kuin pieni nahkiainen tai nuori
sardiini?"
"Älä laske leikkiä, Petronius! Minä kerron sinulle tässä kohtalostani
yksinkertaisella suoruudella, mutta tiedäthän, että ihminen
räikeänvärisillä vaatteilla monasti peittää syviäkin haavoja. Vielä

Jos hän olisi orjatar. joka ilmoitti." "Oi Petronius! Helpompi on maailmassa saada kuulla filosofiaa kuin hyviä neuvoja. joitten valkeiksi kalkitut jalat osoittavat. ettei hän usko jumaliin. Onhan hän sitäpaitsi »univira». ja meidän naistemme joukossa. yhden miehen rakastettu. että he ensi kertaa seisovat turulla. mutta uniin hän uskoo. jotka nyt tavoittelevat tyhjää ilmaa. kunnes hapseni ovat yhtä valkeat kuin Soracten kukkula talvella. Hän pitää koossa sielut ja ruumiit." "Muistaakseni Plinius sanoo. niin antaisin Aulukselle hänestä sata tyttöä. palvelijakuntaan. Tahdon että nämä käsivarteni. pitelevät häntä ja painavat häntä rintaani vasten." "Sano minulle nyt sitten. Toinen asia on. että palattuani Aasiasta vietin yön pyhän Mopsuksen temppelissä. mutta koska sitä nyt kerran ei voi muuttaa. saadakseni nähdä jotakin ennustavaa unta. Tai ehkä häntä orpolapsena voipi pitää »alumnana». Tahdon omistaa hänet. Mahdollisesti hän on oikeassa. niin meidän täytyy tunnustaa hänen voimansa joko myöten tai vastoin tahtoamme. Unessa ilmestyi minulle itse Mopsus. mutta hän on kuitenkin katsottava kuuluvaksi Plautiuksen »familiaan». jos tahtoisi. kasvattityttärenä." "Tunnen kyllä Pomponian. elolliset ja elottomat olennot." "Hän ei ole orjatar. Hän on aivan kuin sypressi. luova ja kaikkivoipa jumaluus. Tahdon niellä hänen hengitystään. niin olen miltei vakuutettu siitä. Jollei hän olisi Auluksen vaimo. joka loihti esiin maailman kaaoksesta. jotka neljä. että elämässäni tulee tapahtumaan suuri muutos rakkauden kautta. Plautius saattaisi luovuttaa hänet sinulle. että on olemassa ainoastaan yksi iankaikkinen. tekikö hän siinä hyvin. Eros se oli. Sitäpaitsi he molemmatkin kohtelivat häntä kuin omaa lasta. viisi kertaa ovat vaihtaneet .täytyy minun tunnustaa sinulle. mitä sinä oikeastaan tahdot?" "Tahdon omistaa Lygian. niin saattaisi palkata hänet itkijänaiseksi." "Sinäpä et tunne Pomponia Graecinaa. Julian kuoleman jälkeen käyttää hän aina mustaa »stolaa» ja näyttää muuten siltä kuin hän jo käyskentelisi Tuonen niityillä asphodelos-liljojen keskellä. Venus Genitrix. Vaikka minä lasken leikkiä kaikesta.

Tigellinus ja koko Vaskiparran ystävälauma." Näin puhuessaan kääntyi Vinitius seinään päin.. jossa ruoka odottaa. "Kautta Helioksen valon!" huudahti hän sitten. joka oli täynnä kuvia. Mutta tosiaan. "mutta nyt käsken asettaa kuvapatsaasi kotijumalieni joukkoon--kas. niin olen moittinut Neron tekoja." "Luulen että voit. tuon kauniin kuvan tuolta--ja kannan sille uhreja.. Vaikken tahdokaan näytellä minkään stoikon osaa." "Minä olen aina pitänyt sinusta. niin pian kuin hän palaa kaupunkiin." "Sinulla on liian suuret luulot sekä vaikutuksestani että kekseliäisyydestäni. niin en hämmästele Helenaa. Jos sinä ottaisit tutkistellaksesi asemaa ja puhuaksesi Plautiuksen kanssa. Petronius! Puhukaamme Fenixistä toisen kerran. että Pohjois-Egyptissä hiljan todella on nähty Fenix. Jos luulet minun voivani tehdä jotakin hyväksesi Aulukseen nähden. sillä vaikka . niin puhun kyllä Plautiuksen kanssa." "Mistä minä sitten sinulle puhuisin.." huudahti Vinitius lämpimästi. joka esitti Petroniusta Hermeenä. niin olen valmis auttamaan sinua. ja kootkaamme voimia. jommoisia ei löydetä kuin kerran viidessäsadassa vuodessa?" "Petronius. Hän moittii kyllä elämäntapojani. Sinä voit vaikuttaa häneen ja sinun kekseliäs pääsi löytää aina uusia keinoja. Sitten voimme kannatuttaa itsemme Plautiuksen luo. joiden johdosta Seneca ja Burrus eivät ole lausuneet ainoatakaan paheksuvaa ääntä.miestä." "Siinä tapauksessa menkäämme tricliniumiin. mutta pitää minusta sentään tavallaan ja kunnioittaa minua enemmän kuin muita siksi. on sellainen oikea Fenix-lintu. mutta jollet muuta vaadi. hyvä Marcus! Tunnen Aulus Plautiuksen. etten koskaan ole ollut ilmiantaja.! oletko kuullut. kuten esimerkiksi Domitius Afer. "jos jumalallinen Alexandros (Paris) oli sinun näköisesi.. taikasauva kädessä." Hänen huudahduksensa oli todella välitöntä ihailua." "Hän palasi jo toissapäivänä. ja viittasi kuvaan.

Eunike oli jäänyt yksin unctuariumiin. j. mutta järkevänä miehenä ei hän mielellään ryhtynyt rangaistuksiin. Rooman naiset eivät ihailleet yksin sitä hienoa älyä ja aistia.e. . jota Petronius vasta oli käyttänyt istuimenaan. ja niitä pitkin hyppelivät auringonsäteet. Vihdoin nosti hän pienen. Kylpylaitoksessa alkoi nimittäin taas se vallaton ja hillitön elämä. sillä seinät olivat lasketut taivaankaarenkarvaisilla marmorilevyillä. sentähden että hän monasti itsekin otti osaa sen nautintoihin.Petronius oli vanhempi eikä kovin kookas vartaloltaan. jota ei tarkastajakaan kieltänyt. Sill'aikaa olivat molemmat kreikkalaistytöt. yhä edeten. vaan hänen ulkomuotoaankin. Äkkiä pistivät frigidariumin puoleisen oviverhon välitse kylpyvartijat päänsä ja kuiskasivat hiljaa: »sst!» Samassa hypähtivät frygittäret. rakasti häntä salaa ja katseli hänen silmiinsä nöyrin. Hetkisen kuunteli hän naurua ja melua. päästyään kuvan tasalle. Harmitti se muuten Petroniusta.n. Ihaellen katselivat häntä kreikkalaiset tytötkin. niin oli hän miltei kauniimpi Vinitiustakin. ihastunein katsein. jotka paraikaa järjestivät hänen togansa poimuja. Eunike nousi tuolille ja. nimeltään Eunike. Hän ravisti taapäin kultaisia hiuksiaan. frygittäret ja kaksi mauritarta korjaamassa unctuariumista pois hyvänhajuisia voiteita. varovasti hänen kuvansa alle. joka oli antanut hänelle »arbiter elegantiarum»-nimen. kuului hikoiluosastosta päin.. Huone oli täynnä valoa ja värejä. Petronius ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Toinen tytöistä. kaksi etiopialaistyttöä ja toinen kreikattarista paikoiltaan ja katosivat silmänräpäyksessä oviverhon taakse. vaan kääntyi hymyillen Vinitiuksen puoleen ja rupesi sanelemaan muuatta Senecan lausuntoa naisesta: "Animal impudens. vaan antoi näittenkin huvitusten mennä menojaan. joka. jalokivillä koristetun norsunluisen tuolin." Sitten kiersi hän käsivartensa Vinitiuksen hartioiden ympäri ja saattoi hänet tricliniumiin. kiersi äkkiä käsivartensa sen kaulaan..

TOINEN LUKU. niinsanotun Carinaen luona. että otettaisiin pieni uni. veti sieramiinsa sen hajua ja hieroi sillä käsiään ja kulmiaan. käski tuoda verbena-öljyä. puoleksi suljettujen verhojen läpi. jutellen Palatinuksen ja kaupungin kuulumisista ja vihdoin vaipuen filosofiaan. Tosin muutamat ihmiset käyvät tervehtimässä tuttaviaan jo auringonnousun aikaan. Koska Petronius kuitenkin samalla tahtoi puhutella kultaseppä Idomenusta." Kantotuoli oli jo kauan odottanut. se on muka vanha roomalainen tapa.painoi ruumiinsa valkeaa marmoria vastaan ja vei hellästi huulensa Petroniuksen kylmää suuta vastaan." virkkoi hän. Puolen tunnin kuluttua hän jo palasi. Aterian jälkeen ehdotti Petronius. Hänen mielestään oli vielä liian aikaista lähteä vieraisiin. Hauska on kuunnella suihkulähteen loisketta atriumissa. jolloin aurinko kääntyy Jupiterin temppeliä kohden Kapitoliumille ja lankeaa vinoon Forumille. . joka virtaa purppuraisten. jonka kulmassa oli kaikenlaisia kauppapuoteja. ja ihmiset ottavat mielellään pienen päivällisunen. Hänestä olivat iltapäivätunnit soveliaimmat. varsinkin se aika. astella määrätyt tuhat askeltansa ja sitten nukahtaa punertavaan valoon. Syksy on vielä sangen kuuma. Sitten läksi Petronius cubiculumiin. niin antoi hän kantajille käskyn kulkea Vicus Apolliniksen ja Forumin kautta Vicus Sceleratusta kohti. "Et usko.. He istuutuivat siis ja käskivät viedä itsensä Vicus Patriciukselle Auluksen taloon. Petroniuksen »insula» oli Palatinuksen läntisellä rinteellä. Vinitius suostui hänen ehdotukseensa ja he rupesivat huolettomasti astumaan edestakaisin. "kuinka se virkistää. Nyt olen valmis. mutta Petroniuksen mielestä se oli sulaa barbarisuutta. mutta ei hän kauaakaan nukkunut. joten lyhyin tie sinne vei alempaa Forumia myöten. jolloin tavalliset kuolevaiset jo aikoja sitten olivat syöneet päivällisensä. Ystävät nauttivat vahvistavaa aamiaistansa aikana..

tunnetko sinä häntä--paitsi näkemältä? Oletko puhutellut häntä? ehkä tunnustanut hänelle rakkautesi?" "Ensin näin hänet suihkulähteellä ja senjälkeen olen tavannut hänet kaksi kertaa. Vasta lähtöni edellisenä päivänä tapasin Lygian illallisen aikana--mutta en saattanut puhua hänelle sanaakaan. jollei muuten. Toisen kerran tapasin tytön puutarhassa vesialtaan luona. että aluksi asuin erityisessä. niinkuin minä jumalallisen Chrysotemikseni. Hetken perästä vei Petronius vaieten kätensä kasvoilleen. kädessä tuore oksa. kun parttilaiset taistelun tuoksinassa karkasivat varustuksiamme vastaan. niin voihan hän jättää Plautiuksen talon ja muuttaa sinun luoksesi. Minun täytyi kuunnella Auluksen kertomuksia voitoista. "Eikö sovi?" kysyi Petronius. Katsopa polviani. niin ainakin minun tähteni asettuu sinun puolellesi. "että jollei unelmiesi jumalatar ole orja. ne eivät vavisseet. Kautta Herkuleen kilven. Heidän kanatarhassaan on fasaaneja.Jättiläiskokoiset maurilaiset neekerit nostivat kantotuolin olkapäilleen ja läksivät liikkeelle. haisteli öljyä ja näytti miettivän jotakin. mutta siellä vesialtaan luona ne vapisivat. että jokainen syöty fasaani jouduttaa Rooman vallan loppua. että Vaskipartamme. sillä he luulevat. "No salli minun kysyä. sitten sirotellakseen sillä pisaroita liljojen lehdille. ja koska käsivarteni oli poikki. vieraita varten rakennetussa huvilassa. jonka hän pisti veteen. sekä miten pienet tilat Italiassa vähitellen häviävät ja miten Licinius Stolo on koettanut sitä estää. ikäänkuin vispilällä." "Sinä et tunne Lygiaa!" virkkoi Vinitius. Luulen. ja voit olla varma siitä." Marcus pudisti päätään. . niin en voinut ottaa osaa yhteisiin aterioihin. Perässä kävi orjia. ettei Aulus yleensä muusta osaakaan puhua ja että me tänäänkin turhaan koetamme päästä niistä asioista. mutta niitä ei syödä. joita hän Britanniassa oli saanut. Sinä ympäröit hänet rakkaudella ja rikkaudella." virkkoi hän sitten. "Pahimmassa tapauksessa voisin puhua asiasta Caesarille. jollet ehkä tahdo kuulla esitelmää nykyajan ylellisyydestä. Huomattava on. johon--näin meidän kesken tunnustaen--olen yhtä kyllästynyt kuin hänkin minuun. Ja namillani kuin poikanen. joita toimensa mukaan sanottiin »pedisequi». "Päähäni pälkähtää.

" Petronius katseli häneen miltei kadehtien. "Sinua onnellista!" huudahti hän. vuoroin minuun. mutta että nyt. oi sinä viinipuun ensimmäinen vihanta oksa! Minun ei pitäisi antaa viedä sinua Plautiuksen luo." huusi Petronius. vaan Gelotiukselle. mutta minä en ymmärtänyt." "Oi Athene. rukoilin pitkän aikaa silmilläni häneltä armoa. ettei Arkipelagi ole niin sininen." Vinitiukselle hän lausui: "Oi sinä keväinen umppu elämän puussa. Sitten hän nosti silmänsä. ikäänkuin kysyäkseen jotakin--mutta pakeni sitten äkkiä kuin vedenneito ilkeää faunia. niin ikuisesti hyvänä pysyy sentään--nuoruus!" Hetken kuluttua hän kysyi: "Etkö sinä sitten ensinkään puhutellut häntä?" "Kyllä sentään! Hiukan toinnuttuani kerroin. vilkaisi vuoroin merkkeihin hiekassa. joka valmistaa kokemattomia poikia elämän kouluun. sillä muuten hän halkaisee päänsä Venuksen temppelin pylväisiin. että olin palannut Aasiasta. että kärsimyksetkin sen katon alla ovat enemmänarvoiset kuin muualla ylellisyys--sairaus täällä parempi kuin muualla terveys. "päästä auki siteet. "Vaikka elämä ja maailma kuinka turmeltuisivat. Samassa juoksi Plautiuksen pikku poika luokseni ja rupesi kyselemään jotakin.joka vielä kantaa amulettia rinnallaan." "Hänellä mahtaa olla kauniit silmät?" "Niinkuin meri! Minä upposinkin niihin kuin mereen. Vakuutan sinulle. saamatta sanaa suustani. kun minun piti jättää tämä vierasvarainen talo. mitä hän sanoi. pää painettuna maata kohti ja piirrellen jotakin oksallaan kellertävään hiekkaan. joilla Eros on tämän pojan silmät sitonut. että olin taittanut käsivarteni kaupungin ulkopuolella ja saanut paljon kärsiä." . huomaan. Tyttökin kuunteli sanojani hämillään.

" "Kalan. sillä he tulivat vilkasliikkeisille kaduille ja ihmisten hälinä esti heidän ääniään kuulumasta. Pitikö sen ehkä merkitä. mutta ylempänä kohoilevia pylvästöjä kultasi koko loistollaan ilta-aurinko. joita oli niin paljo. Hän tuntee kalat. Vicus Apollinikselta kääntyivät he Forum Romanumille. niin en koetakaan arvata. tai jotakin muuta sellaista. Mutta koetapa arvata mitä hän piirsi?" "Jollen äsken arvannut oikein. jonne poutaisina päivinä auringonlaskun aikaan kokoontui suuria joukkoja joutilasta väkeä kävelemään edestakaisin pylväiköissä."Mitä minun nyt pitää tehdä?" "Mitä hän sitten piirsi hiekkaan? Ehkä Amorin nimen tai hänen vasamansa lävistämän sydämen. sillä tiedän. Ethän toki jättänyt katselematta noita merkkejä?" "Olen kantanut togaa kauemmin kuin luulet. josta saatat päättää.. kuuntelemaan ja kertomaan uutisia. katselemaan tunnettuja henkilöitä. jotka kantotuoleissa kulkivat ohitse. osaat arvata tuon merkin tarkoituksen. silkki. joita talot torin varrella ja vastapäätä Kapitoliumia olivat täynnä. Linnan puoleinen osa Forumia oli vielä varjossa." "Rakkaimpani. kysy sitä Pliniukselta. että satyrit jo ovat kuiskanneet sen nymfin korvaan kaikenlaisia elämän salaisuuksia." Siihen heidän keskustelunsa loppui. että hänen suonissaan vastaiseksi virtaa kylmä veri?--en tiedä! Mutta varmaan sinä." vastasi Vinitius "ja Auluksen pojan mentyä katselin kauan piirroksia.ja pronssikauppiaiden. kirja-. rahanvaihettajien ynnä muiden myymälöjä. että neitoset Kreikassa ja Roomassa usein piirtävät hiekkaan mitä eivät tahdo sanoin lausua." "Mitä sanot?" "Sanon kalan. joka sanoit minua keväiseksi umpuksi elämän puussa. niin hänkin voisi selittää sinulle näitä seikkoja.. ja varsinkin ihailemaan kultaseppien. että silmä . Jos vanha Apitius eläisi. Alemmista pylväistä venyi pitkiä varjoja marmoripatsaille. sillä hän sai eläessään enemmän kaloja kuin koko Napolin lahteen mahtuu yhtaikaa.

toiset turvautuivat linnan muurien suojaan. Marmorista maanpintaa vastaan näyttivät ihmiset kirjavilta perhosilta tai koppakuoriaisilta. milloin päättyen yksinkertaisiin doorilaisiin neliömuotoihin. toiset vasemmalle. Temppelistä. päätypinnoista ulkoni veistettyjä jumalien kuvia. tummina tai harmaankirjavina täplinä parveilivat kivityksellä. ne olivat mätetyt ikäänkuin päällekkäin. halukkaasti kyttäellen putoavaa jyvästä ja tuontuostakin humahtaen lentoon. Sekä torin keskellä että sivuilla solui ihmisvirta: joukot astelivat Julius Caesarin basilikan kaarteen alatse. huvitti suuresti hyörinä Forumilla. toiset kulkivat oikealle. toiset pyrkivät pystyyn. kullattuja nelivaljakkoja. ennustajat lupasivat ilmoittaa salaisten aarteiden olinpaikat. Siellä täällä hälinässä tungeskeli tai asteli hitain askelin sotilaita valvomassa katujärjestystä. ja tympaneista. Rakennukset ja patsaat näyttivät olevan toistensa tiellä. puoskarit kehuivat ihmeellisiä lääkkeitään. Pylväsmetsän yläpuolella välkkyi maalattuja triglypejä. Ihmisjoukossa kuuli puhuttavan kreikankieltä yhtä paljon kuin latinaakin. joka niin tyynenä kaarsi kaupunkia ja sen lukemattomia temppelejä. sitten hajotakseen parvestaan kaupungille. joku hurskas tai alakuloinen sairas kantoi temppeliin uhriaan. ikäänkuin valmiina lähtemään lentoon kohti taivaan sineä. Valkeat ja kellertävät pylväät olivat ikäänkuin runkoina metsässä. milloin hennompina. tuontuostakin tarjosivat kaupustelijat korkealla äänellä hedelmiä. milloin kiertyneinä joonilaisiksi sarviksi. puhujalavojen. joissa istui koreasti puettuja naisia tai elähtäneitä senaattoreja ja ylimyksiä. maximo». egyptiläisen sambukin tai kreikkalaisten huilujen helinä. unenselittäjät tarjosivat palvelustaan. Tori kyllä hallitsi elävät aaltonsa. milloin tukevampina. Petronius. Liikkuvina. Rakennusten harjoilla näkyi siivekkäitä. niitä kierteli Vestan temppelin ympärillä. rostrumien. joka oli pyhitetty »Jovi optimo. Vähäväliä täytyi ihmisjoukkojen jakaantua antamaan tilaa kantotuoleille. joka arvasi ystävänsä ajatukset. Vinitiusta. alas sen äärettömiä portaita tulvi uusia hyökyaaltoja. mutta tulvillaan se olikin. pilkallisella tai kehuvalla lisäyksellä. joka pitkän aikaa oli ollut poissa kaupungista. luona kuunneltiin puheita. niitä istuskeli Castorin ja Polluxin portailla. viiniä tai viikunamehulla sekoitettua vettä. keskellä ihmisjoukkoja kyyhkyset. Joskus sekaantui puheen ja huutojen humuun sistron. sanoi . milloin puhjenneina poikkihirren alle akantuskukiksi. varustaen kunkin joko ivallisella.eksyi niiden sekaan kuin metsään. Erikielinen väkijoukko mainitsi ääneen heidän nimiään.

että Petronius Caesarin edessä oli vastustanut muuatta kuolemantuomiota. Orjien joukossa. ja Kybelen pappeja. juomasta ja vaatteista itse keisari piti huolen. Ei puuttunut pikkukauppiaita eikä pappejakaan. syyrialaisia Oronteksen rannoilta. oli amuletinkauppiaita. Isis-jumalattaren pappeja. brittejä. toisilla laimeat. viisaudellaan ja lääkitsemistaidollaan--kreikkalaisia saarilta. aina tiilenkarvaisiin asti. tappelivat pääsylipuista sirkukseen. Arapian erämaitten asukkaat olivat kuihtuneet pelkiksi luurangoiksi. taiteellaan. joissa heille joskus viskattiin jätteitä orjien pöydältä. juutalaisten rinnat olivat sisäänpainuneet. sentähden että yksi heistä . Kaupungin oma väestö oikeastaan hävisi mitä erilaisinten rotujen ja kansallisuuksien tulvaan. ja vapaita ulkomaalaisia. joita huoleton elämä ja onnenonkiminen oli houkutellut jättiläiskaupunkiin. afreja. Siellä oli Serapiksen pappeja. Siellä eli etiopialaisia. kun oli saatu kuulla. Petronius oli kansanjoukolle hyvin tuttu henkilö. germaaneja. millä minkin värinen parta. näkyi laiskoja vapautettuja. Suburran haisevissa ruokapaikoissa. kaikki orjat. ikään ja sukupuoleen katsomatta. jättiläiskokoisia. Egyptistä. kirjavat lakit päässä. Siellä oli itämaalaisia tanssijattaria. joka määräsi tapettavaksi prefekti Pedanius Secunduksen koko »familian». jotka kantoivat käsissään kultaisia riisitähkiä. jotka joka viikko ilmestyivät kerjäämään jyvämakasiinien eteen virran tuonpuoliselle rannalle. mutta silloin oli hän vasta oikein päässyt suosioon. Siellä oli numideja. galleja. Vähästä-Aasiasta. mutta hallitsivat sitä tieteellään. kansaa Eufratin takaa ja Induksen varsilta. oli käärmeenkesyttäjiä ja kaldealaisia tietäjiä. jonka jumalattaren alttarille kannettiin enemmän uhreja kuin itse kapitolisen Jupiterin temppeliin. Italiasta ja narbonilaisesta Galliasta. s. lämpiminä päivinä oleskelivat pimeissä porttikäytävissä. sitäpaitsi kaikenlaisten kiertelevien jumaluuksien pappeja. kreikkalaisia Hellaasta--jotka viimemainitut yhdessä roomalaisten kanssa hallitsivat kaupunkia. viettivät yönsä Tiberin-takaisen kaupunginosan rappeutuneissa hökkeleissä ja aurinkoisina. palmunoksat käsissä.sitä »Quiritien pesäksi--jossa ei ole Quiritejä». toisilla hekumalliset silmät. egyptiläisten kasvoilla viipyi ainainen välinpitämätön hymy. joiden ruuasta. Yhtä mittaa kuuli Vinitius huudettavan: »hic est!»--»se on hän!» Kansa oli aina pitänyt Petroniuksesta hänen anteliaisuutensa takia. oli vihdoin aivan toimettomia ihmisolentoja. vaaleatukkaisia miehiä kaukaisesta pohjolasta. Milviuksen sillalla tai rikkaiden »insuloissa». vinosilmäistä väkeä Sericumista.o. joiden korvalehtiin oli puhkaistu läpi.

kun hän kulki Jupiter Statorin temppeliin. jonka ojensi Vinitiukselle. joka Pandatariassa tukahdutettiin kuumaan höyryyn. ja epäilijä Petronius oli taikauskoinen. jotka kadunkulmissa ja pylväskäytävissä pelasivat moraa." . Sentähden ei kukaan tiedä mitään teoksistani. "suorasanaisen joukossa on täällä tuhkatiheässä runoa. selaillen teosta. että sama kansa oli rakastanut Britannicusta. jonka mielet aiottu teurastus oli pannut kuohuksiin. Kansansuosiota saattoi pikemmin pitää huonona enteenä. josta minun juuri piti sinulle kertoa. ja Traseaa. Hänelle oli kansansuosio yhdentekevä. Avirnuksen kirjakaupan luona hän seisautti kantotuolin ja osti kauniisti kirjaellun käsikirjoituksen. katseli sitten teoksen nimeä ja jatkoi: "»Satiricon». joita sieltä täältä heitettiin hänelle. Hän halveksi joukkoa erittäinkin kahdesta syystä: siksi että hän oli ylimys ja siksi että hän oli esteetikko. ettet kirjoita runoja. "Kiitos. joka Neron käskystä surmattiin--samaten Octaviaa." virkkoi hän. Mutta minä en tahdo kulkea samoja teitä kuin Rufinus. vaan ei roomalaisille." huudahti Vinitius. Mutta kansa. koska hän oli »arbiter elegantiarum». jonka Nero myrkytti. Hän ei vastannut käsientaputuksiin enempää kuin lentosuudelmiinkaan. niin että alituisesti olivat hiessä ja yskässä--ne eivät hänen silmissään ansainneet ihmisen nimeä." "Mutta sinä sanoit. Se on aivan uutta. jonka esteettistä tunnetta loukkaa barbarinen teurastaminen: se sopi joillekin skyyttiläisille. tai Fabritius Vejento." vastasi Vinitius. Hän muisti. joka minä päivänä hyvänsä saattoi odottaa kuolemantuomiota. että asia hänelle oli ollut yhdentekevä. jotka haisivat paistetuilta pavuilta. vaan kertoi Marcukselle Pedaniuksesta ja ivasi katuyleisöä. joita kanniskelivat povessaan. rakasti siitä asti Petroniusta. Kenen kirjoittama se on?" "Minun. ja Agrippinaa. Olennot. äläkä sinä myöskään kerro niistä.epätoivon hetkenä oli surmannut julman isäntänsä. sittenkun hänen suonensa ensin oli avattu--samaten Rubelius Plautusta. hän oli vain yksityisesti puhunut Caesarille. "Tässä saat lahjan. joka raivonsa jälkeisenä aamuna oli taputtanut käsiään Nerolle. joka ajettiin maanpakoon. Petronius kyllä suoraan huomautti.

kun Vitellius tahtoo keventää ruumistaan.--Univira! yhden miehen vaimo!. mihin kirjailijan itserakkaus saattaa johtaa. Voimakas nuori »janitor»."Kun sinä nyt luet sitä. Helpompi on näihin aikoihin poimia tuoreita sieniä Noricumista. joka siellä palveli." He tulivat atriumiin. Myöhemmin kerron sinulle. niin saat nähdä. norsunluisen kapulan. niin huomaa erittäin »Trimalchionin pidot». niin ainakin puhtaalla vatsalla. Katso. että Pomponia Graecinan epäillään tunnustavan erästä harhaoppia. ja vaikutus tapahtuu silmänräpäyksessä. Sitten minä taas saatan niitä kehua.s. jollen puhtaalla omallatunnolla.. täyttä kurkkua huutaen häkistään: »salve!» Astuessaan toisesta eteisestä eli niinsanotusta ostiumista itse atriumiin puhui Vinitius: "Oletko huomannut. "Matkalla kerron sinulle jutun Rufinuksesta. kun kantajat kääntyivät Vicus Patriciukselle ja pysähtyivät Auluksen talon eteen. avasi heille ostiumiin vievän oven. Mitä runoihin tulee. "Tottahan sinä olet kuullut. Orja. ja siellä tervehti heitä harakka. se on kummallinen talo. joka on kastettu öljyyn tai keitettyyn serpillum-nesteeseen--minä luen Neron runoja. Hän on jo ollut kutsuttuna kotituomioistuimen eteen. että ovenvartiat täällä kulkevat ilman kahleita?" "Merkillinen talo." Näin sanottuaan pysäytti hän kantotuolin kultaseppä Idomenuksen kohdalle ja toimitettuaan gemma-ostoksensa käski kantajien kulkea suoraan Auluksen talolle. niin hän työntää kurkkuunsa pienen.. Crispinilla näkyy käyttäneen sitä hyväkseen. niin ne minua iljettävät senjälkeen kun Nero on ruvennut kirjoittamaan eeposta. sillä hän ei saata suoda anteeksi Pomponialle. lähetti ." sanoi Petronius puoliääneen." "Olet oikeassa. että tämä koko elämänsä ajan on tyytynyt samaan mieheen. mitä täällä olen kuullut ja nähnyt. toiset käyttävät flamingonsulkaa. ovenvartia. n." Tuskin hän sentään oli ehtinyt alkaakaan. joka on tullut idästäpäin ja joka kunnioittaa erästä Kristusta. atriensis.

joka kurotti harmaata. täynnä kalojen. Eräässä kulmassa oli niinikään pronssista valettu kauris. kasvonpiirteet jäntevät ja luiset kuin kotkalla. Hän kääntyi juuri Vinitiuksen puoleen huomauttamaan tätä seikkaa. Sitä sanottiin impluviumiksi. Atriumin permanto oli mosaikkia. jopa levottomuuskin. seinät olivat osaksi lasketut punaisella marmorilla. Petronius oli sekä liiaksi maailmanmies että teräväjärkinen ollakseen sitä huomaamatta. Tälle miehelle oli jo koittanut elämän ehtoo ja hänen hiuksensa olivat valkeassa kuurassa. Suihkulähteen ympärillä oli neliskulmainen säiliö. mutta aateluus ja itsetietoisuus olivat painaneet leimansa kaikkialle. että tässä ankarassa talossa vallitsisi ainainen alakuloisuus. Ovet viereisiin huoneisiin olivat kilpikonnan. sillä Neron ystävän ja uskotun tulo hänen taloonsa oli tuiki odottamaton. joka oli kuvitellut. joka taittui tuhansiksi kipinöiksi vesisäteissä. seinillä ovien välissä seisoi Auluksen esi-isien kuvia. Oli myöskin safirin-värisiä iris-kukkia.ja vesilintujenkuvia. johon pahalla ilmalla lankesi sadevesi kattoaukosta. jotka ympäröivät liljaruukkuja. jonka asunto oli sisustettu paljoa suuremmalla komeudella ja hienostuneella ylellisyydellä. Ylhäällä katossa oli suuri aukko. vaakalintujen ja muiden lentäväisten kuvia. osaksi maalattua puuta. sillä sekä punaisia että valkeita liljoja oli joukottain. Petronius. ikäänkuin juodakseen. ja siitä tulvi kimputtain kirkasta valoa. Samassa toivat palvelijat heille istuimia ja matalia jakkaroita jalkojen alle. mutta tunsi nyt sekä kummastusta että pettymystä. kosteaa kaulaansa ja vehreähtävää päätänsä vettä kohti. sillä atrium teki varsin iloisen vaikutuksen. Ensi tervehdykset vaihdettuaan riensi hän sentähden . Lilja näytti olevan oikein talon lempikukka. ja sen ympärillä kasvoi liljoja ja vuokkoja. Kaikki todisti vankkaa varallisuutta. joten niiden värit loistollaan hivelivät silmää. ei kuitenkaan täälläkään saattanut tavata mitään loukkaavaa. kun orja työnsi syrjään atriumin ja tablinumin välisen verhon ja talon perältä tuli näkyviin Aulus Plautius. Tällä hetkellä kuvastui hänen kasvoissaan täydellinen hämmästys. Petronius. joka kiireesti asteli heitä kohti. Liioittelua ei saattanut havaita missään.tai norsunluuta. joiden sirot terälehdet vesi pärskeellään oli ikäänkuin hopeoinut.nomenclatorin ilmoittamaan vieraita. mutta silti oli hän vielä reipas. Märkien sammalten välistä. ei ollut ikinä siellä käynyt. ja lehtikimppujen lomitse näkyi pronssisia lasten.

"ovat nyt ajat sellaiset. Kuitenkin olen viettänyt elämäni onnellisimmat hetket Britanniassa. tai oikeastaan päinvastoin. että hän avaisi suonensa." puhui Aulus. Vaskiparta tahtoi tietysti lähettää centurion hänen luokseen antamaan ystävällisen neuvon. ja lisäksi rohkaisi häntä vanha tuttavuus. Petronius ei todellakaan sitä tietänyt. "Minä rakastan ja kunnioitan Vespasianusta. Aulus vakuutti omasta puolestaan." "Siksi että ne hetket olivat voiton hetkiä." "Ja silloin juuri sinä. että Petronius oli hänelle rakas vieras. että hän tuli kiittämään siitä hoidosta. . että Orfeuskin laulullaan sai nukutetuksi villit pedot ja että Nero nukuttaessaan Vespasianuksen oli saavuttanut yhtä suuren voiton. "ettei hän niitä kuullut. Kiitollisuus oli ainoana aiheena hänen tuloonsa. Hän loi ruskeat silmänsä ylöspäin ja koetti miettiä. Armollinen Caesarittaremme Poppaea ymmärtää ne asiat juurtajaksain." "Niin. Mahdollisesti hän tietämättään oli tullut tehneeksi jotakin sentapaista.. "jonka hengen sinä pelastit.. mutta mitä kiitollisuuteen tulee. että hän nukkui kuunnellessaan Caesarin säkeitä. kun hänelle kerran sattui se onnettomuus. Sanoin hänelle. Petronius. niin hän oli kiitollisuuden velassa Petroniukselle.selittämään. Asia olisi sentään saattanut päättyä onnettomasti. ja siitä asti on puheeni ollut viallista." jatkoi Aulus. jos moitteeseen vain sekoittaa tarpeeksi imartelua. Punapartaa saa kyllä moittia. oliko hän tehnyt jotakin pientä palvelusta Aulukselle tai jollekin toiselle." "Valitettavasti. Minulta puuttuu kaksi etuhammasta. Mutta hän ei muistanut ainoatakaan. jota hänen sisarenpoikansa oli saanut nauttia tässä talossa." "Onni hänelle." virkkoi Petronius. vaikkei Petronius tietänyt ehkä mistä syystä." lisäsi Vinitius. jonka aikoi tehdä Vinitiukselle. mutta silloin se todella oli tapahtunut aivan hänen tietämättään. hymyilit hänelle. paitsi sen. sillä muuan brittiläinen heitti minua kerran kivellä.

että saman temppelin papit ennustivat kaupungin tai ainakin jonkun suuren talon perikatoa. joka pelkäsi." Kun atriumin ja tabliumin välinen oviverho oli vedetty syrjään. "meidän likeltä kuulla tuota heleää naurua. Samana päivänä oli raivonnut myrsky ja salama oli hävittänyt osan Kuuttaren temppeliä. peristylin eli pilaripihan ja sen takana olevan salin eli n. "Salli. varsinkin siinä vallitsevaa hyvää aistia. Jumalat saattoivat olla julmistuneita rikkaiden ylellisyydestä. Hän muutti sentähden uudestaan puheainetta ja rupesi kiittämään Plautiuksen asuntoa. joskin liian suuri näin alhaiselle olennolle. "Senjälkeen kun minä sen perin. tiesi myöskin. Aulus oli sitä mieltä." selitti Plautius. niin ei hän koskaan ollut alentunut ilmiantajaksi ja hänen kanssaan olisi saattanut puhua aivan vapaasti. ei ole tarpeeksi suuri. oi päällikkö. ja sieltä liiti atriumiin asti lapsen nauru. vaihtoi puheainetta. minun taloni. niin kannattaako meidän oikeastaan uhrata sen perikadon estämiseksi?" Plautius ei vastannut tähän kysymykseen.s. joten tablinumin. jolla oli kaksi päätä. sillä vaikkei Petronius paljon osannutkaan erottaa oikeaa väärästä. ei ole muutettu mitään. jollei sitä erityisillä uhreilla saataisi peräytetyksi. on siihen tarkoitukseen liian pieni. Jos taas on kysymys jonkun niin suuren talon häviöstä kuin on esimerkiksi »domus transitoria». Muuan Cotta-niminen mies. oecuksen läpi saattoi nähdä kauas puutarhaan asti. joka oli tämän kertonut. Se oli kuin valoisa kuva tummissa kehyksissä.Petronius. mikä ei olisi ollut ensinkään kummallista--ja silloin olivat sovitusuhrit aina paikallaan." . ettei tällaisia merkkejä saanut olla huomioon ottamatta. vaikka siinä asuukin suuri mies. jota nykyään niin harvoin saa kuulla. mikä myöhäiseen syksyyn nähden oli aivan kuulumatonta. oli talo avoinna päästä päähän. Praenesten seuduilla olivat maalaiset löytäneet kuolleen sudenpenikan. ja hänen varovaisuutensa loukkasi Petroniusta." virkkoi Petronius. että vanha sotapäällikkö rupeisi kertomaan muistelmiaan. Nyt puhui Petronius: "Sinun talosi. "Se on vanha sukutalo. Plautius.

jota hän ei vahingossakaan olisi tullut käyttäneeksi puhutellessaan esim. että juuri se sinun elämästäsi puuttuu. jonka kaltaista ei ollut koko Roomassa. Mutta mitä nauruun tulee. Tuon naisen surulliset." "Elämä on naurun arvoinen. Petronius loi ohimennen kiireisen silmäyksen Lygiaan. Silloin laski Pomponia kätensä miehensä käteen ja vastasi tyynesti: "Me vanhenemme vanhenemistamme ja rupeamme yhä paremmin viihtymään kodin . Valeriaa. Rubelius Plautuksen tyttären luona. Crispinillaa. että tuon perinpohjin turmeltuneen ja itsetietoisen miehen.--Tervehdittyään ja kiitettyään Pomponiaa huomautti hän. spheristae. niin luulen." "Petronius. pääsi häneltä aivan vaistomaisesti puhuttelusana »domina»." vastasi Petronius."Kernaasti. herratar. "minä kyllä nauran!--mutta tämä nauru soi aivan toisin." Näitä puhellessaan astuivat he talon läpi ja tulivat puutarhaan. lempeät kasvot. Scriboniaa. Puutarhan tricliniumissa. sillä hän oli nähnyt hänet Antistian. hiukset hiukan epäjärjestyksessä. kaikki hänessä teki Petroniukseen omituisen vaikutuksen. vaikkei hän seurustellutkaan Plautiusten talossa. jopa tuntea itsetietoisuutensa horjuvan hänen seurassaan. keräsivät maasta pallot ja toivat ne pelaajien käsiin. hänen liikkeensä ja sanansa. Calviaa.s. missä Lygia ja pikku Aulus löivät palloa. hänen jalomuotoinen vartalonsa. joka seisoi pallo kädessä. "on monasti päiväkausia nauramatta ja nauraa sitten taas yöt umpeensa. Petronius. mutta pikku Aulus karkasi tervehtimään Vinitiusta ja Vinitius puolestaan kumarsi kauniille tytölle. "Pieni poikani Aulus ja Lygia siellä lyövät palloa. Kun hän kiitti Vinitiuksen saamasta hoidosta. samaten kuin Senecan ja Polion taloissa. n. Petronius tunsi hänet. muratti. ja sinne menivät vieraat häntä tervehtimään. hämillään ja puna poskilla. Ei häntä tapaa sirkuksessa eikä amfiteatterissa. Pomponia kumosi siihen määrään koko hänen käsityksensä naisesta." vastasi Plautius. Tähän huviin vartavasten määrätyt orjat.ja viiniköynnösverkon varjossa istui Pomponia Graecina. Solinaa tai muita suurmaailman naisia. että häntä valitettavasti niin harvoin näkee. nousten istualtaan. täytyi tuntea jonkinlaista kunnioitusta häntä kohtaan." huomautti Vinitius.

. mutta samassa virkkoi Aulus Plautius sihisevällä äänellään: "Ja me vieraannumme vieraantumistamme ihmisistä. mutta on sellaisiakin. piirteet hienot.. Mutta jos ihmisten.. olivat harvinaisen tuoreet. joko ihminen vai jumal' ollet. jotka roomalaisille jumalillemme antavat kreikkalaisia nimiä.hiljaisuudessa. vaikka hän olikin elämänsä ehtoopuolella. tavallisten tervehdyssanojen asemasta. Hän muistutti todella nymfiä. "Ihmiset todella vanhenevat pian." "Jumalat ovat jo aikoja sitten käyneet korusanoiksi puhujien puheissa. lausumaan säkeitä." Petroniuksen piti vastata hänen sanoihinsa. Hän teki aivan nuoren naisen vaikutuksen. joka lämpimästi oli kiintynyt Vinitiukseen. tuntui hän Petroniuksen mielestä vieläkin kauniimmalta kuin ensi näkemältä. Niin ylen autuas sull' isä ompi ja äitisi armas." huomautti Petronius kevyesti. Sillaikaa pikku Aulus. jotka elävät ihan toista elämää ja joiden kasvot Saturnus kokonaan näkyy unohtavan. maan pääll' asuvain suku sulla. vaikka hän kantoi mustaa pukua ja vaikka hän oli huolestuneen ja surullisen näköinen. ja ryhtyi sitten vastaamaan hänen huomautukseensa heidän vanhuudestaan. ettei hän hänen seurassaan saattanut mitään muuta jumalolentoa ajatellakaan. valopilkkujen hyppiessä hänen kasvoillaan. Murattilehdossa. joilla Odysseus tervehti Nausikaata: Korkea ruhtinatar. "Ja koska kreikkalaiset meille ovat opettaneet koko puhujataidon. niin minusta tuntuu helpommalta sanoa Hera kuin Juno. Hänen päänsä oli pieni. sillä Pomponia Graecinan kasvot. tuli pyytämään häntä palloa lyömään.. sentähden hän nyt kumarsi hänelle ja rupesi. Petronius ei vielä ollut puhutellut häntä. ." Tätä lausuessaan kääntyi hän Pomponian puoleen osoittaakseen. Veljesi myös ylen autuahat." Petronius puhui aivan vilpittömällä mielellä. Pojan kanssa tuli tricliniumiin myöskin Lygia.

Vinitius oli riisunut togansa ja esiintyi tunikassa. "joka opettaa poikaamme. joka varmaan oli pitänyt hänen taloaan barbarisena. Mutta siitä hän iloitsi. sillä hän katseli paraikaa hymyillen vanhan Auluksen ylpeydestä säteileviä kasvoja. Vähitellen rupesi hänen suupielissään värähtelemään vallaton hymy ja kasvoista saattoi huomata. jossa nuoret huvittelivat. Itse ei hän koskaan ollut sitä oikein oppinut. Nyt oli Petroniuksen vuoro hämmästyä. että tytössä taisteli ujous ja halu saada vastata--ja vihdoin tämä halu voitti. "Meillä on täällä kreikkalainen opettaja." selitti hän Petroniukselle. Rakastihan hän Lygiaa kuin omaa tytärtään ja pitihän hän kreikkalaisuutta sivistyneen seuraelämän huippuna. ja tyttö kuuntelee hänkin opetusta. * * * * * Sitten hän kääntyi ympäri ja pakeni kuin pelästynyt lintu. käsivarret ojennettuina ottamaan sitä vastaan. Hän loi kysyvän katseensa Pomponiaan. ja se häntä salaa harmitti. Ensi näkemältä ei tyttö ollut tehnyt Petroniukseen suurtakaan vaikutusta. Hän tuntui hänestä . että tämä hienostunut herra ja kirjailija. mutta herttainen peippo onkin. Aulus nimittäin ei saattanut salata ylpeyttään. sillä hän ei ollut saattanut odottaa kuulevansa Homeron säkeitä tytön huulilta. Hän heitti palloa ilmaan ja vastapäätä seisoi Lygia." Petronius katseli murattiköynnösten ja kaprifoliain läpi puutarhaan. tyhmä. Hän vilkaisi äkkiä Petroniukseen ja vastasi Nausikaan sanoilla.Pomponiaakin miellytti tämän maailmanmiehen hieno kohteliaisuus. ja me rakastamme häntä molemmat. Lygia taas kuunteli häntä hämillään. vaikka hänen muinaisroomalaiset ennakkoluulonsa käskivätkin häntä vastustamaan kreikankieltä ja sen leviämistä. lausuen ne yhdessä henkäyksessä ikäänkuin ulkoa opitun läksyn: Kunpa sa vieras et lienekään mies joutava. nyt siellä sai vastaukseksi Homeron säkeen alkukielellä. hehkuvin poskin ja uskaltamatta nostaa silmiään.. kuten hän Vinitiuksen kertomuksesta tiesi. mutta tämä ei voinut antaa mitään vastausta. jonka syntyperä oli barbarinen.. Pieni peipponen se vielä on.

Lygia ja pikku Aulus astelivat käsi kädessä. joka loisti läpi hänen ruusuisen ruumiinsa niinkuin liekki loistaa lampusta." "Niin. ja häneltä pääsi ilkeä hymy. näyttäen myrttien ja sypressien tummaa taustaa vastaan valkeilta kuvapatsailta. notkea. Sitten muistui hänen mieleensä Poppaea.. "Vinitius on oikeassa. olkapäitten kaarevuus »jumalallinen»." vastasi Pomponia. herratar. joka oli . ei asunut yksin kevät. milloin korinttilaisen vasken väriin." mietti Petronius. mitä hän Atelius Histeriltä oli kuullut Lygien pohjolan pimeydessä asuvasta kansasta. Hänen kaulansa oli kaitainen.. Ja tätä Chrysothemista häneltä kuitenkin kadehti koko Rooma. Hiukset puuteroituina kullankarvaisiksi ja kulmakarvat mustattuina oli hän kuin kuihtunut ruusu. ja tuntijana hän tunnusti. jonka kellastuneet lehdet jo putoavat. Äkkiä muistui hänen mieleensä Chrysothemis. Jota kauemmin häntä katseli. otsa alabasterinkarvainen. mutta kuuluisa Poppaeakin kävi hänen silmissään hengettömäksi vahakuvaksi. ja nuoret astelivat hiekkakäytävillä. kuin Troja. Jonkun ajan kuluttua istuutuivat he rahille lammikon rannalle. vanha . vivahtaen milloin meripihkan. Hänen kasvonsa olivat kirkkaat ja kukkeat. tummat. Taiteilijan ja kauneudentuntijan silmä sanoi. "minun Chrysothemikseni on vanha. missä Lygia ja pieni Aulus olivat. katsahtaen sinne päin. että tämän tytön kuvaa tuli sanoa »kevääksi». ettei tyttö ollut tavallista laatua. niin hän ajatteli. Tässä tytössä. ikäänkuin suudelmaksi kaarrettu. silmät siniset kuin taivas tai meri. nuori ja tuore kuin kevään kukka. että kun omistatte nämä molemmat. koko ruumis norja. te paremmin viihdytte kotona kuin Palatiuksen juhlissa ja sirkuksessa. suu tuore. hiukset hulmuavat. sitä enemmän hän miellytti. Mutta vanha sotapäällikkö rupesi kertomaan tytön historiaa ja kaikkea. Mutta kun hän sitten tricliniumista tarkemmin katseli häntä. vaan Psychen kirkkaus. joka oli kasvanut Tanagran lehdoissa. Puutarhassa oli pallonlyönti lopetettu.liian hennolta. että tuon näköinen mahtoi Aamuruskon jumalatar olla." Sitten hän kääntyi Pomponia Graecinan puoleen ja virkkoi. puutarhaan viitaten: "Nyt ymmärrän.

kun pikku Aulus viskasi siihen kiviä pelästyttääkseen kaloja.. että hän tuskin oli mieheksi päässyt. värisevällä äänellä. juuri rakkaus tekee meidät yhdenarvoisiksi jumalten kanssa. Rikkaus. "Niin. Pian Aulus sentään erosi heistä.. kummissaan. suurempaa onnea kuin tavallinen kuolevainen... joka valui hänen korviinsa. siis minäkin. osaa lasketella runoa heti. Eikä vähään aikaan kuulunut muuta kuin veden loiskina. Mutta voiko itse Caesar. mahtavan kanssa kilpailee mahtavampi. oi Lygia!." Hän vaikeni. kun järki ihmettelystä vaikenee ja omat sanat puuttuvat. että suru oli ottamaisillaan hänet hengiltä. joka oli alettu jo kävellessä. seuraan heidän jälkiään ja etsin sitä.. Niin voisin minäkin rakastaa. Tosin muistan ulkoa hiukan Homeroa ja Anacreonia. En ollut oppinut tuntemaan kaupunkia--en elämää enkä rakkautta. oi Lygia!" Mutta tyttö kuunteli hämillään. "Tuskin olin saanut riisutuksi poikatogan.keskellä puutarhaa. oi Lygia. tulee tahtoa jumalien tahdon mukaan--että siis onnen saavuttaminen riippuu meistä itsestämme.. kun hän rakastui Bereniceen ja niin tulisesti. että on olemassa jotakin paljon suurempaa ja kalliimpaa.--Etsiväthän tätä onnea itse jumalatkin. pani veret liikkeelle ja samalla sai sydämen sykkimään pelosta ja oudosta ilosta. kuten Petronius. Poikana kävin koulua Musoniuksen luona ja hän sanoi meille. mutta hiljemmin ja vieläkin hellemmällä äänellä. joka ei riipu meidän tahdostamme ja jonka yksin rakkaus saattaa antaa. mutta en minä. Hetkisen perästä Vinitius taasen alkoi puhua. "Tottahan sinä tunnet Vespasianuksen pojan Tituksen? Hänestä kerrotaan. voivatko itse jumalat saavuttaa suurempaa rikkautta. valta--mitä ne ovat muuta kuin savua. Hänestä tuntui siltä kuin Marcus .. joka en tähän asti ole rakkautta tuntenut. että sen.. tyhjyyttä! Rikas tapaa aina itseään rikkaampia. kun hänen povellaan kohoilee rakastetun povi tai kun hän suutelee lemmittynsä huulia. Välistä tuntui hänestä siltä kuin Vinitius olisi laulanut jotakin ihmeellistä laulua." virkkoi hän matalalla. ja hänen korvissaan soi kuin kreikkalaisten huilujen tai sitrojen soitto.. kun minut lähetettiin Aasian legiooniin.. Minä puolestani kuitenkin luulen. joka minulle antaisi rakkautta. joka tahtoo löytää onnen. Ei. Vinitius jatkoi keskustelua. kuuluisan kunniaa pimentää aina suurempi kunnia. pelotellakseen kaloja läpikuultavassa vedessä. kunnia.

jota hänessä kyllä ennenkin oli ollut. Tarpeekseen talven .?" "En. "Mutta kas siellä Siciliassa." vastasi Vinitius." puheli vanha sotapäällikkö. siellä on lauhkea ilmanala. kirkkaammaksi ja kauniimmaksi. Lygia nosti Vinitiusta kohti siniset silmänsä. että hänessä heräsi jotakin. oli hän hänen mielestään kauniimpi kaikkia kreikkalaisia ja roomalaisia jumalia. ja monasti hän oli aikonut kokonaan muuttaa Siciliaan rauhassa viettämään loppupäivänsä. että Vinitius tuskin saattoi sen kuulla. jossa hänellä oli suuria tiluksia ja viljelyksiä." kuiskasi tyttö niin hiljaa.olisi koskettanut jotakin. Koko ilma oli sen hehkua täynnä." "En ole vielä ottanut togaakaan ylleni. rukous silmissä.." "Vuorten päältä tuskin enää näkyy auringon kehän toinen kylki. Vinitius tarttui hänen ranteeseensa ja lausui: "Etkö arvaa. Mutta hän ei uskonut sitä. Lygia. ja että himmeä uni kävi yhä selvemmäksi. rupesi hän kertomaan Siciliasta. Hän tunsi." huusi hän. Aurinko oli jo aikoja sitten painunut Tiberin toiselle puolelle ja näkyi nyt alhaalta Janiculus-kummun päältä. Niitä hän rakasti. vaan pusersi yhä kovemmin hänen kättään ja olisi varmaan painanut hänet sykkivää sydäntään vasten ja puhunut hänelle hehkuvia sanoja. jotka olivat ikäänkuin juuri unesta heränneet--ja illan loistossa. kumartuneena tyttöä kohti. joiden kuvat hän oli nähnyt temppelien harjoilla.. "Aurinko laskee. juuri heitä kohti. sillä ihmeellinen impi oli sytyttänyt hänen tunteensa tuleksi--jollei myrttipensaiden reunustamaa tietä pitkin samassa olisi astunut vanha Aulus. kun illoin vain ihmiset voivat kerääntyä toreille veisaamaan jäähyväisvirsiä mailleen laskevalle Foebukselle. Sypressit seisoivat liikkumattomina iltaruskon punassa. mutta jota hän ei ollut ymmärtänyt miksikään. miksi minä näitä puhun sinulle." Ja unohtaen että juuri oli varoittanut loukkaamasta Libytinaa. "eikä minun ole ensinkään kylmä. "varokaa sentähden iltakylmää älkääkä suututtako Libytinaa. joka tähän asti oli nukkunut.

jota meidän Neromme hallitsee. "Olen jo kauan tahtonut. jolta talvi on valkaissut hiukset. Ruskot taivaalla kävivät sinipunertaviksi ja vaihtelivat värejä kuin opaali. Plautius?" kysyi Vinitius äkkiä levottomasti. vaikka muuttaisi perheineen päivineen rauhaisiin maakyliin. sopusointuisaa. vaan kääntyi Pomponian puoleen ja lausui: "Mietin tässä. varsinkin se. Petroniusta kummastutti tämä rauha. lempeää." vastasi Aulus. "Ethän toki tahdo jättää Roomaa. ja kukkuloita. ja illan hohde kultasi heidän valkeita vaatteitaan." . vaikka hän koko ikänsä on ajanut takaa kauneutta ja nautintoa. kun lumi lankeaa Albanian vuorille ja jumalat lähettävät vinhat tuulensa Campanialle. koko puutarhaa hallitsi illan rauha. mikä vallitsi näiden ihmisten mielissä. Sillaikaa istui Petronius Pomponian luona. Näissä oli jotakin valoisaa. ihaellen auringonlaskua ja ihmisryhmää lammin varrella. Sekä Pomponian ja vanhan Auluksen että heidän poikansa ja Lygian kasvoissa oli jotakin. Mutta Vinitius välitti vähät hänen paimenlauluistaan. "sillä siellä olisi sekä levollisempaa että vaarattomampaa asua. hän pelkäsi ainoastaan kadottavansa Lygian ja ajatteli nyt Petroniusta ainoana auttajanaan. taloa. karjojaan. Hän ei saanut ajatustaan tukahdetuksi. Vielä eivät lehdet putoa puista.kuuraa on jo nähnyt se. Heidän takanaan olivat tummat myrttipensaat. joka varmastikin johtui suorastaan siitä elämästä. joka oli aivan vihannan peitossa. vielä hymyilee kaupungin päällä ystävällinen taivas. Hämmästyneenä tuli hän ajatelleeksi. miten toisenlainen teidän maailmanne on kuin se. puita. Ihmisiä. Sypressien piirteet erottautuivat vielä selvemmin kuin kirkkaalla päivällä. jota hän ei ollut huomannut niissä kasvoissa. mutta kunhan nyt viinipuun lehdet kellastuvat. niin kuka tietää. jotka joka päivä--tai oikeammin sanoen joka yö--häntä ympäröivät. jota hän ei tunne. että ehkä on olemassa joku laji kauneutta ja nautintoa. Itse taivaan laki muuttui valkeaksi kuin liljan lehdet. jotka kasvavat tymiania ja thymbraa ja joitten ympärillä mehiläisparvet surisevat. jota täällä elettiin." Ja uudestaan alkoi hän ylistellä puutarhojaan.

etten uskaltanut. Mitä taas naisiin tulee. Lygian ja pikku Auluksen askeleet. niin hän on elämän ja kuoleman herra. Minun täytyy kertoa tämän-iltainen keskustelumme vaskipartaiselle apinallemme. mikä on heidän suuri Sanansa. Minä en uskaltanut." Syntyi hetkisen hiljaisuus. mutta ennenkuin he saapuivat paikalle.Pomponia kohotti hienot kasvonsa iltaruskoa kohti ja vastasi vaatimattomasti: "Ei Nero maailmaa hallitse--vaan Jumala. joka on yksi. kaikkivaltias ja vanhurskas. istuessaan kantotuolissa kahdenkesken Vinitiuksen kanssa. jotka siellä kimmeriläisten maan äärissä kituvat kuin peippo häkissään. Zenonin ja Platon varjot. että jokaisella on kolme tai neljä sielua. Minä olisin hänen ja Plautiuksen kanssa tahtonut puhua aivan toisista asioista. Manatkoon hän vain esiin Xenofonin. Usko pois. jos hän taas on vanhurskas. joka on yksi. Tricliniumin likeisyydestä kuuluivat jo vanhan sotapäällikön. Pannaanpa vaan Pomponia Senecan tai Cornutuksen kanssa filosofoimaan siitä. . niin hän oikeudenmukaisesti antaa ihmisten kuolla. niin kyllä heidän hyveellisyytensä olisi nostanut sellaisen melun. "Hän uskoo Jumalaan." vastasi Aulus Plautiuksen vaimo. ehti Petronius vielä kysyä: "Sinä uskot siis jumaliin. niin arvelen. Parmenideen. sillä totisesti minä väittelytaidossa kohoan Sokrateen tasalle. Kautta egyptiläisen Isiksen pyhän vatsan! Jos minä olisin suoraan sanonut heille. Riikinkukot ovat kauniita lintuja. Pomponia?" "Minä uskon Jumalaan." toisteli Petronius. Minkätähden Pomponia sitten suree Juliaa? Surressaan Juliaa hän tietysti soimaa Jumalaansa. Vinitiuksen. KOLMAS LUKU.. Vinitius. vanhurskas ja kaikkivaltias.. "Jos hänen Jumalansa on kaikkivaltias. että olisi luullut kepeillä lyötävän vaskiseen kilpeen. mutta niistä ei ainoakaan ole järjellinen sielu. mikä oli syynä vierailuumme.

" "Yhdentekevää. hulmahtivat liekit läpi koko olentoni. Aulus pitää Lygiaa tyttärenään--minkätähden minun sitten tulisi pitää häntä orjattarena? Jollei muuta neuvoa ole. vaikka häntä pidettiinkin Attaluksen tyttärenä..mutta kirkuvat kauheasti. Pidinhän minäkin Chrysothemista Jupiterin tyttärenä. sinä konsulien raivoisa jälkeläinen.. Kun minä tartuin hänen käteensä.. Jos minä olisin Zeus." Vinitius tuijotti maahan ja vaikeni pitkän aikaa. niin emmehän tee sitä naidaksemme heidän tyttäriään. raikasta... heleänvihreää kevättä. Käytä suoria ja kunniallisia keinoja ja suo sekä itsellesi että minulle ajatusaikaa.. Tyttö on oikea »rusosorminen Aamunkoi. Mutta sinun valintaasi minun täytyy kehua. Muista. mutta jollet sinä voi auttaa minua. Rauhoitu. "Ihanhan sinun tunteesi ovat niinkuin jonkun Suburran suutarin. Marcus. mutta en toki nainut häntä--ja eihän Nerokaan nainut Actea. En tule tänä yönä nukkumaan. Käännyin sinun puoleesi pyytämään neuvoa... että sinä rakastat Dianaa ja että Aulus ja Pomponia ovat valmiit repimään sinut kappaleiksi. kuten hän peitti Ion.... joka tuskin siellä täällä pukee omenapuut kukkiin. jonka kerran näin Helvetiassa. "Ikävöin minä häntä ennenkin. kuten koirat repivät Aktaion. Minun täytyy saada omistaa hänet. niin peittäisin hänet pilviin. Minun täytyy saada hänet omakseni. voidelkoon hän sitä sudenrasvalla ja vartioikoon hän vaimonani kotiliettäni. Annanpa ruoskia jotakin orjaa ja kuuntelen hänen voivotustaan. Kavahda toki äärimmäisyyksiä. vaan sitä nuorta.." "Rauhoitu!" virkkoi Petronius. mutta nyt minä ikävöin vielä enemmän.. niin koristakoot hänen kätensä kotini kynnystä. että jos tyttö ." "Rauhoitu. kunnes tekisi kipeätä! Tahtoisin kuulla hänen huutavan sylissäni! Tahtoisin surmata sekä Auluksen että Pomponian ja ryöstää hänet ja kantaa kotiini. mutta jättää öljypuut köyhään harmauteensa. Vihdoin hän alkoi puhua ja hänen äänensä värisi mielenliikutuksesta. Kun me kuljetamme barbarikuninkaita köysissä voittovaunujemme perässä.» Ja tiedätkö mitä hän vielä muistuttaa?--Kevättä!--eikä meidän italialaista kevättämme. Kautta kalpean Kuuttaren--minä en ihmettele sinua.. mutta tiedä. niin koetan tulla toimeen omin voimin. Minä pelkään kirkunaa. kuten hän lankesi Danaën päälle. tai lankeaisin hänen päällensä sateena. Tahtoisin suudella hänen suutansa.

Atheneni. niin ei kukaan saata estää häntä. jollen keksi keinoa. enkä enää ole Petronius. Marcus.?" . Juuri kun he saapuivat perille.." "Minäkö? Tiedätkö mikä minua vielä huvittaa Chrysothemiksessa? Se. Minä näin sen ja olen siitä ihan varma. Jos hän rupeaa mielistelemään sinua ja kirjoittaa jotakin pöytään viiniin kastetulla sormellaan. luutunsoittaja Theokleen kanssa pettää minua ja luulee." "Minne käskit kantaa meitä?" "Chrysothemiksen luo. Huomenna lupaan taas ajatella rakkauttasi. Viisauteni. Keksimme vielä keinoja kaikkeen." "Mitä sanot. että heidät kannettaisiin Chrysothemiksen luo. laski Petronius kätensä Vinitiuksen olalle ja huudahti: "Odotapa.." "Onnellinen sinä. vaan tyttöönkin on Eros sytyttänyt liekkinsä. että hän yhdessä oman vapautetun orjani.. luulen ettei keinoni petä." He antoivat käskyn. Rakastinhan minä häntä joskus--nyt minua ainoastaan huvittaa hänen valheellisuutensa ja hänen tyhmyytensä. etten minä mitään näe. joka omistat rakastettusi. Mennäänpä yhdessä hänen luokseen. Sitäpaitsi et sinä yksinäsi pala.. niin voit olla vakuutettu.tahtoo jättää Auluksen talon. Kuulepas. nyt luulen keksineeni keinon!" "Palkitkoot sinua kaikki jumalat!" "Niin.. ja se väsyttää minua. Ole nyt vain kärsivällinen.. etten käy mustasukkaiseksi." Molemmat vaikenivat--vihdoin huudahti Vinitius rauhoittuneempana: "Kiitos! Ja olkoon Fortuna sinulle suosiollinen!" "Ole kärsivällinen. mutta tänään olen jo ajatellut liiaksi.

Pomponia kiersi käsivartensa hänen kaulaansa. Palattuaan Chrysothemiksen luota hän tosin nukkui koko päivän. Lygia. kylpyhuoneista. Jos loppuni on tullut. heu. lausuen joitakin epäselviä sanoja. kaikki käsittivät. ja hänen sinettyneet huulensa liikkuivat nopeasti. joka vuosien kuluessa oli tottunut katsomaan kuolemaa suoraan silmiin. palvelijain huoneista. holvikammioista." "Olet suurempi Caesaria!" huudahti Vinitius innoissaan. että talon edustalla oli sotamiehiä. että onnettomuus likinnä tarkoitti häntä. käski palvelijoita poistumaan ja virkkoi sitten: "Päästä minut. Ainoastaan vanha päällikkö. suuteli hänen käsiään. niin kyllä me vielä saamme aikaa sanoa hyvästi toisillemme. NELJÄS LUKU. Käytävistä. että kolmantena päivänä Plautiuksen talolle ilmestyi centurio ja kymmenkunta pretoriaani-sotamiestä. me miserum!» ja naiset päästivät suuren itkun."Muutaman päivän perästä jakaa jumalallinen Lygia kanssasi Demeterin hedelmän. alakerrasta. Näinä kauhun ja epävarmuuden aikoina tiesivät tämäntapaiset lähetit tavallisesti kuolemaa. Petronius piti todella sanansa. kalman kalpeana. Toiset repivät jo kasvojaan. valtasi kauhistus koko talon. Hän sai melun vaikenemaan. pikku Aulus riippui hänen togassaan. Tämän keskustelun tuloksena oli. Kuului huutoja: »heu. ja vain hänen lyhyet kotkankasvonsa kävivät ikäänkuin kivestä veistetyiksi. Pomponia. mutta illalla hän käski kantaa itsensä Palatinukselle ja keskusteli kauan tuttavallisesti Neron kanssa. Perhe kerääntyi vanhan sotapäällikön ympärille. toiset peittivät päänsä liinoilla. pusertui koko voimallaan häntä vasten. pysyi tyynenä. Kun siis centurio kolautti vasaran Auluksen oveen ja atriumin palvelija meni ilmoittamaan. koko talosta syöksi esiin joukottain orjia ja orjattaria." Lempeästi työnsi hän pois .

Aulus läksi atriumiin. millä ihminen rukoilee.. siihen saliin. ja sano minkä käskyn tuot. jonka heidän kuninkaansa vielä jumalallisen Klaudiuksen eläessä antoi roomalaisten käsiin vakuudeksi siitä. "Terve. Tuossa taulut merkiksi siitä. missä centurio häntä odotti. nosti sitten silmänsä vanhaan sadanpäämieheen ja virkkoi tyynesti: "Odota. kunnes panttivanki sinulle luovutetaan. Se oli vanha Cajus Hasta. Nyt ei Nero kuitenkaan enää tahdo rasittaa taloasi. hänen alipäällikkönsä ja toverinsa Britannian sodista. että kaikkina näinä vuosina olet antanut tytön nauttia vierasvaraisuutta kodissasi. siitä. oi Aulus!" Sitten hän lankesi polvilleen ja rupesi rukoilemaan koko sillä voimalla. jotka olivat lähetetyt vakuudeksi. . "Terve. kun hän pelkää kadottavansa rakkaan olennon. Mutta tämän käskyn edessä seisoi Aulus Plautius turvattomana." alkoi Hasta. Jonkun aikaa hän katseli tauluja. Sentähden käskee Caesar sinun antaa hänet minun käsiini." Sotilaana ja karaistuna miehenä ei Aulus tämän puheen aikana alentunut puhkeamaan mihinkään säälin tai surun ilmauksiin. Hasta. mutta tämä virkkoi: "Suokoon Jumala minun kuolla sinun kanssasi. Hänen kulmakarvojensa tuolla lailla rypistyessä vapisivat muinoin britannilaiset legionat--ja tänäkin hetkenä kuvastui Hastan kasvoilla kauhu." vastasi Aulus." "Aulus Plautius. päällikkö.vaimonsa. "Tuon sinulle käskyn ja tervehdyksen Caesarilta." Ja näin sanottuaan läksi hän talon toiseen päähän. että tulen hänen nimessään." "Olen kiitollinen Caesarin tervehdyksestä ja hänen käskynsä täytän." huudahti hän. jota sanottiin oecukseksi ja jossa Pomponia Graecina. atriumissa. Ainoastaan otsalla näkyi äkillisen suuttumuksen ja surun merkki. Hasta.. etteivät lygiläiset milloinkaan häiritsisi valtakunnan rajoja. Lygia ja pikku Aulus pelolla ja vavistuksella häntä odottivat. vaan on neitsyen panttivankina oltava Caesarin ja senaatin suojeluksen alaisena. päällikkö. Jumalallinen Nero kiittää sinua. "Caesar on saanut tietää. että talossasi on lygien kuninkaan tytär.

" virkkoi Aulus.. "parempi olisi hänen kuolla. Oecukseen vievän käytävän oville rupesi taas ilmestymään orjien pelästyneitä kasvoja. Sentähden on Caesar lähettänyt miehensä meidän taloomme. Asia koskee sinua. Mutta tiedä. "Aulus. Lygia! Ja tiedä. "Niin!" vastasi Aulus. Mutta minulla ei ole oikeutta surmata sinua eikä lastamme. ja sinun holhoamisesi on Caesarin asia. olet kasvanut talossamme omana lapsenamme. äiti!» Taas nousi Auluksen kasvoille suuttumus ja suru. kiertäen käsivartensa tytön ympäri ikäänkuin suojellakseen häntä." . Pomponian kasvot kävivät kalpeiksi. jolloin sinä istuit kotilietemme ääressä." ilmoitti hän. ikäänkuin hän ei olisi ymmärtänyt. ettet ole meidän tyttäremme. jonka kansasi on antanut roomalaisille. kuuleeko hän minua. Ja kääntyen tytön puoleen alkoi hän: "Lygia." Päällikkö puhui tyynesti. mutta kummallisella ja tavattomalla äänellä. Siihen asti jää hyvästi. mistä oli kysymys. "Jos vain olisin yksin maailmassa." "Lygiaako?" huudahti hämmästyksissään Pomponia. ja sekä Pomponia että minä rakastamme sinua kuin omaa tytärtämme. Olet panttivanki." Lygia heittäytyi hänen rinnalleen eikä kyyneliltään saanut muuta sanotuksi kuin: »äiti." puheli hän synkästi. Minä annan tytön vielä tänäpäivänä Caesarille ja rukoilen häntä ottamaan takaisin käskynsä." huusi Pomponia. "niin en luovuttaisi häntä elävänä--ja omaiseni voisivat vielä tänäkin päivänä kantaa kiitosuhreja Jupiter liberatorille. En tiedä. "mutta kuitenkin on Caesarin lähetti onnettoman sanoman tuoja."Ketään ei odota kuolema eikä karkoitus kaukaisiin maan ääriin. Lygia. "Caesarin tahto on täytettävä.. sillä te voitte vielä nähdä onnellisempia aikoja. että minä ja Pomponia aina siunaamme päiviä. Lygia katseli häneen kysyväisenä.

Niin! Se laki. "Niin!--hän näyttää tyyneltä. mutta hänen rinnassaan on kipeitä haavoja. silmiä peittää vielä kaihi. jota me tunnustamme. vaan Laupeus. Maailma on surun laakso. hänen miehensä. Äiti ei saa edes lasta kasvattaa Totuuden uskossa. "Jää hyvästi. sen ansio on sitä suurempi. Monet yöt hän jo on itkenyt. Sillaikaa vei Pomponia Lygian cubiculumiin ja rupesi hyväillen tyynnyttämään ja lohduttamaan häntä. ja sitten muuttuu kärsimys iloksi ja kyyneleet riemuksi. että hänen ehkä täytyy erota heistä tavalla. ja sitten ei enää hallitse Nero. pahuuden ja rikosten pesä. isällinen suru. Joka puhtaana pääsee turmion asunnosta. sinä ilomme ja silmiemme valo!" lausui hän. Sillä Caesarin talo oli häpeän. joka nyt tuottaa heille tuskia--niin ei hän käsitä. niin värisi hänen äänessään syvä. Mutta kun Lygia käänsi häneen kyyneltyneet kasvonsa ja tarttuen hänen käteensä rupesi painamaan sitä huuliaan vasten. Lygia. miten hän saattaa elää ilman heitä ja voiko hän edes taivaassa olla onnellinen. tiedämme. Ja kun hän ajattelee. Kummallisilta kuuluivat tässä talossa hänen lohdutussanansa. ja se suo meidän puolustautua pahuutta ja häpeää vastaan. ettei meillä ole oikeutta satuttaa kättämme itseemme. sillä Auluksen. että tätä voi kestää elämän loppuun asti. Ja kiireesti läksi hän takaisin atriumiin. ja ennen sitä oli Lucretia vapaaehtoisesti elämällään ostanut kunniansa.Näin sanottuaan laski hän kätensä tytön pään päälle koettaen pysyä levollisena. on toinen. jolla Aulus Plautius vanhan roomalaisen tavan mukaan uhrasi kotijumalille. mutta onneksi kestää elämä vain silmänräpäyksen.--Haudan takana on ylösnousemus." Pomponia alkoi puhua itsestään. joka on tuhat kertaa kauheampi kuin tämä ajallinen ero. "Mutta me. vaikkapa puolustuksemme tuottaisi meille tuskaa ja kuolemaa. hän ei vielä ole juonut valon lähteestä. rukoillen apua ja armoa. Nyt oli koetuksen hetki tullut. Kerran oli Virginius lävistänyt oman tyttärensä rinnan pelastaakseen hänet Appiuksen käsistä. Hän uhraa Jumalalle . jottei roomalaiselle ja sotapäällikölle sopimaton mielenliikutus pääsisi valtaamaan häntä. suurempi ja pyhempi. sillä tuolla viereisessä suojassa seisoi vielä »lararium» ja liesi.

mutta tiedän." vastasi Pomponia Graecina. kun julmurin käsky ryöstää heiltä lapsen. palvelijattarelleen. Lygia lankesi hänen jalkainsa juureen ja kätki pään hänen viittansa poimuihin. että rauta murtuu käsissäni kuin puu. hänen julmuuttaan väkevämpi. sitten he läksivät oecukseen. ettei vastustus auttaisi. Neroa mahtavampi. vaan Lygian. jotta häntä palvelisin ja vartioisin Caesarin talossa. että on olemassa Voima. herratar. herratar. joka hänen mukanaan joutui Caesarin holhouksen . niin ei hän suinkaan vastustanut Ursuksen ehdotusta. Siellä sanoi Lygia jäähyväiset pikku Aulukselle. jota sanottiin Ursukseksi ja joka aikoinaan Lygian ja hänen äitinsä kanssa muiden palvelijain mukana oli joutunut roomalaisten leiriin. Sen vain tiedän." Vielä kiihkeämmin painoi Pomponia tytön päätä rintaansa vastaan. "mutta jos todella päästäisimme sinut Caesarin taloon. sallikaa minun seurata emäntääni. "Ikävä minun on sinua. odottaa ja turvaa Häneen." Vielä kerran hän kiersi kätensä kasvatusäidin kaulaan. niin niillä lailla voisit häntä vartioida?" "En tiedä. joka oli häntä hoitanut pienestä pitäen. jota Aulus sanoi heidän silmiensä valoksi--lakkaa luottamasta siihen. ja kun tyttö vihdoin nousi. äiti. ettei kenelläkään ollut oikeutta kieltää häntä menemästä. Eikä hän nytkään. Muuan orjista." Samassa tuli Aulus Plautius paikalle ja kun hän kuuli mistä oli kysymys. He luopuivat Lygiasta sentähden että hän oli panttivanki. vanhalle kreikkalaiselle opettajalle.tuskansa. etten ikinä unohda sanojasi Caesarin talossa. Rakkaus. Mutta sen lupaan sinulle. lausuen: "Oi. vaan selitti päinvastoin. isää ja veljeä. jonka keisari vaati takaisin--luonnollisesti heidän täytyi silloin luopua hänen seurueestaankin. heittäytyi nyt Lygian ja Pomponian jalkain juureen. ja kaikille orjille. se voisi vain vahingoittaa teitä kaikkia. Hetkisen he molemmat vaikenivat. kun heitä kohtaa uusi isku. kookas ja harteva lygiläinen." "Et ole meidän palvelijamme. olivat hänen kasvonsa tyynemmät.

Käyn myöskin Senecan luona. Vanha sotapäällikkö käski valmistaa kantotuolinsa ja sulkeutui sillaikaa Pomponian kanssa pinakothekiin. kuin kaikki muut naiset Neron hovissa. Tosin ei Pomponia koskaan ollut nähnyt Actea uuden uskon tunnustajien kokouksissa. Lygialle se oli suuri lohdutus. vaikka pelkään. "Minä lähden Caesarin luo. ettei Acte koskaan kieltänyt heiltä palvelustaan ja että hän halukkaasti luki Paavali Tarsolaisen kirjeitä.alaiseksi. Hasta lupasi itse toimittaa kirjeen Actelle. että kuninkaan tyttärellä oli palvelijaseurue. eikä siis laisinkaan estellyt heidän tuloaan palatsiin. että hän liittäisi tytön seurueeseen niin monta orjaa kuin hän vain hyväksi näkisi. että heitä oli niin vähän. Paitsi Ursusta valitsi hän Lygian vanhan hoitajattaren. vaikkeivät hänen sanansa enää mitään vaikutakaan. Muuten kerrottiin nuoresta vapautetusta. Sitten hän kuiskasi Pomponialle. Tigellinus. Caesar luultavasti ei eläessään . Hän pyysi sentään. Eron hetki tuli. kaksi kampaamisessa taitavaa kyprotarta ja kaksi germaanilaista kylvettäjätyttöä. Nyt ovat Sofonius. vielä kerran laski Aulus kätensä Lygian päälaelle.. Siten tuli valittujen joukkoon yksinomaan uuden uskon tunnustajia. että hän aina oli surullinen ja luonteeltaan ihan toisenlainen. ja Pomponia iloitsi. pikku Auluksen huutaessa täyttä kurkkua ja heristellessä pieniä nyrkkejään centuriolle. Hän piti luonnollisena asiana. Pomponia. muka sisarta puolustaakseen. koska Ursuskin jo monta vuotta oli kuulunut niihin. "Kuule." virkkoi hän. että kiirehdittäisiin.. sekä että hän yleensä oli palatsin hyvä hengetär. päinvastoin ihmetteli. sillä hän pelkäsi saavansa moitetta hitaudesta. Sitten läksivät sotamiehet viemään häntä Caesarin talolle. uskoen Lygian hänen haltuunsa. sillä ei centurio saattanut panna sitä vastaan. Kaikkiin näihin palvelijoihin Pomponia saattoi luottaa. muutamia sanoja. että hän sai valita palvelijat oman mielensä mukaan. Neron vapautetulle. Uudestaan täyttyivät Pomponian ja Lygian silmät kyynelillä. että se onkin turhaa. Petronius tai Vatinius suosiossa. Hän kirjoitti Actelle. Samalla iloitsi hän siitä. että heidän kauttaan totuuden siemen tulisi kylvetyksi Caesarin taloon. mutta hän oli uskonheimolaisiltaan kuullut.

jolloin Vinitius astui taloomme! Hän tänne johdatti Petroniuksen. Häntä painoi käsi. niin hän teki sen siitä syystä. Hänen elämänsä oli ollut täynnä suurtöitä." Pomponia nosti äkkiä silmänsä. joilla ei ole kunniaa eikä omaatuntoa. Sentähden oli hän niihin tottumaton. jota hän halveksi. kävi vielä sihisevämmäksi kuin tavallisesti. Jonkun aikaa hän taisteli itsensä kanssa ja ainoastaan nyrkeiksi puserretut kädet todistivat." Aulus rupesi pitkin askelin mittaamaan pinakothekin mosaikkia. että hänen voimansa Caesarin voimien rinnalla katosi mitättömäksi. "Nero on vain kourallinen katoavaa tomua Jumalan edessä. Eivät he hae panttivankia vaan jalkavaimoa. voimaton kiukku ja suru rakastetun lapsen kadottamisesta. Kun hän vihdoin oli saanut hillityksi vihan.ollut kuullut puhuttavankaan Lygian kansasta ja kun hän vaati hänen luovuttamistaan panttivankina. Sitäpaitsi tunsi hän tulleensa nöyryytetyksi.--eikä hän saattanut tottua siihen ajatukseen. johon sekaantui viha. kun päästää kynnyksensä yli ihmisiä. Sitä hallitsee häijy. Sitten virkkoi päällikkö: "Sellaista se on." "Aulus!" huudahti Pomponia. että hän hänet oli kadottanut. Kirottu olkoon hetki." Ja hänen puheensa. nimeltä Nero. kuka sen teki. mielipuoli hirviö. miten raskas hänen sisällinen taistelunsa oli." puheli hän. "Tähän asti olen kunnioittanut jumalia. "Petroniusko?" "Tietysti." Syntyi hetken hiljaisuus. Vanha soturi oli kiintynyt Lygiaan enemmän kuin hän itsekään tiesi. "mutta nyt en usko heidän hallitsevan maailmaa. ja samalla hän tunsi. Helppohan meidän on arvata. että joku puhui hänelle hänestä. mutta suuria onnettomuuksia hän ei ollut kokenut. Onneton Lygia. joka oli sekoittanut hänen .

että jos Caesar saisi hiukankaan aavistusta siitä. Vatiniuksen tai Vitelliuksen puoleen. niin ei hän ikinä antaisi takaisin Lygiaa. kääntäen sen kärjen itseään . Vanha filosofi rupesi puhumaan purevalla ivalla. että Caesar paraikaa oli laulamassa luutunsoittaja Terpnoksen kanssa ja ettei hän yleensä ottanut vastaan muita kuin niitä.. miten kallis Lygia oli Plautiuksen perheelle. Se merkitsi toisin sanoin. etten milloinkaan ilmoita Caesarille tuntevani sääliä sinua kohtaan ja haluavani sinua auttaa. Hän ryösti hänet siis itselleen tai Vinitiukselle. virkkoi hän: "Petronius ei ole saattanut ryöstää häntä meiltä Caesaria varten. Hänelle vastattiin. VIIDES LUKU. vaikkapa vain tehdäkseen minulle kiusaa.ajatuksensa. Mutta luultavasti he Caesarille ilmoittaisivat. jalosukuinen Plautius. mutta kuultuaan hänen asiansa.. Mutta yksin jäätyään läksi Pomponia pikku Auluksen luo. että häntä mahdollisesti ei päästetä Neron kasvojen eteen. joka ei lakannut itkemästä sisartaan ja uhkaamasta Caesaria. sillä ei hän toki saata loukata Poppaeaa. Sen sijaan Seneca. Aulus tietysti otti lukuun senkin. vaikka kuumesairaana. joita hän itse oli kutsunut." Ei Seneca myöskään kehoittanut kääntymään Tigellinuksen. hymyili hän katkerasti ja virkkoi: "Ainoastaan sen palveluksen saatan tehdä sinulle. mahdollisesti he myöskin tahtoisivat harmistuttaa Petroniusta. jonka vaikutusta he koettivat tehdä tyhjäksi. sillä voit olla varma." Hetkisen perästä kannettiin häntä Palatinusta kohti. Vielä tänä päivänä hankin siitä tiedon. Mahdollisesti heidät saisi rahalla lahjotuksi. otti vastaan vanhan sotapäällikön kaikella hänelle tulevalla kunnioituksella. ja silloinpa Caesar vasta oikein saisi aihetta olla antamatta häntä. ettei Auluksen tulevaisuudessakaan kannattaisi koettaa häntä tavata.

että olin hänen opettajanaan hänen nuoruudessaan. Senecalta puuttui hengenvoimat. joka riippui hänen vyöllään. Kuten näet. ja tämä tuotti hänelle enemmän kärsimyksiä kuin kuolemanpelko. Äkkiä katkaisi päällikkö hänen surullisten ajatustensa juoksun. hovin onnelliset suosikit. niin juo rohkeasti tätä vettä. mutta Caesar ei pidä niistä. Olen tosin sairas. joita esimerkiksi Cornutuksella tai Traseaalla oli. Aulus. taivuttaaksesi häntä. hänen lauluaan. kostutti polttavia huuliaan ja jatkoi puhettaan: "Oi. Mainitse minulle syyt ja vaikutukset hänen tekoonsa ja käytä vihdoin vanhan ystävyytesi tähden kaikkia keinoja. täytyy myrkyttää kaikki muutkin kaivot Roomassa. pisti vettä impluviumin suihkukaivosta. mutta enemmän sielun kuin ruumiin puolesta. miten Caesar palkitsi kaiken huolenpidon. Hän rakastaa sinua siksi. joka tahtoo ruveta myrkyttämään minun kaivoani. ja hän rakastaa minua siksi. vaikenit vuosikausia. Vesijohto tuo sen aina Albanian vuorilta asti. olemme oppineet olemaan. Aulus. minkä nuoruudessaan sinulta sai. Kuinka sinä saatoit olla kehumatta hänen kauneuttaan. kilpa-ajotaitoaan ja runojaan! Miten sinä saatoit olla ylistämättä Britannicuksen kuolemaa. hänen hyveitään. ja sen. Viini minun talossani ei ole täysin luotettavaa." huudahti hän. Siitä syystä ei tämä vesi ole myrkytettyä. että huoleti voin sitä juoda. että kannoit hänen nimensä kunnian maailman ääriin.vastaan." . Plautius." Se oli totta. Mutta syynä lapsemme ryöstämiseen on Petronius." Niin sanottuaan otti hän pikarin. jotka vaikenevat. mitä ikinä keksit. Sentähden oli hän yhtä mittaa ollut liian heikko vastustaakseen rikoksia. miten laiminlyödä kiitospuheitten pitämisen äidinsurmaajan kunniaksi? Sinä et edes lähettänyt onnittelujasi Octavian kuristamisen johdosta. "tiedän kyllä. että hänen Zenonin opin tunnustajana olisi pitänyt kulkea toisia teitä. vaan jos olet janoinen. Itse hän kyllä tunsi ja käsitti. "Jalo Annaeus. vaan tiedän. saattaa ihminen sentään vaarattomastikin viettää rauhallisia vanhuudenpäiviä tässä maailmassa. Nerolla on kiitollinen sydän. "Sinä vaikenit. sinä et osaa olla varovainen kuten me.

joiden nojalla hän toimii. niin hän häpeää. Kun Aulus sitten mainitsi Petroniuksen nimen. "olemme kahden vastakkaisen leirin miehiä. joka hänen suvussaan oli perinnöllinen. ja tuskin oli opettaja jättänyt huoneen ja oviverho laskeutunut hänen jälkeensä. että niin pian kuin Lygia on astunut Caesarin talon kynnyksen yli. "lähde kotiin ja odota . lensi nuoren soturin päähän salaman nopeudella epäilys: entä jos Petronius on pitänyt sinua pilkkanaan. valtasi hänet vihan vimma. Luulen sentään. Mutta turhaa ajanhukkaa on koettaa vakuuttaa hänelle." huusi hän särkyneellä äänellä. Vinitiuksen päähän ei edes pälkähtänyt ajatus. entä jos hän lahjoittamalla Lygian on tahtonut hankkia itselleen uusia armonosoituksia Caesarilta. "Päällikkö. tai ehkä hän on ryöstänyt hänet itseään varten. sai hänet tällä hetkellä raivoamaan pillastuneen hevosen lailla ja vei häneltä kaiken mielenmaltin. Kun minä hänet näen. Hänestä tuntui. että hänen menettelynsä oli rumaa. kävi hän niin kauhean kalpeaksi. Hänen sisässään taisteli kokonainen mustasukkaisuuden ja raivon myrsky." "Kiitän sinua siitäkin. Vinitius." vastasi Seneca. kun ankarat syytökset ja soimaukset koskena kuohuivat hänen huuliltaan. En tiedä hänen syitään enkä arvaa vaikuttimia. on hän. niin aion sanoa: »ihanhan sinä olet menetellyt kuin vapautettu orja. veri karkasi ensin sydämeen ja tulvi sitten kuumina laineina takaisin kasvoille."Petronius ja minä. Sitten hän käski kannattaa itsensä Vinitiuksen luo. Mutta kun Vinitius kuuli. että hän on tehnyt väärin. Mutta osoita hänelle.» Jollei se auta. ettei Aulus enää hetkeäkään saattanut epäillä hänen osallisuuttaan salaliittoon. Hillittömyys. Nuoren miehen otsalle nousivat hikipisarat. jota Nero nykyään kerää ympärilleen. että Lygia oli ryöstetty. silmät säkenöivät ja suusta syöksyi sekavia kysymyksiä. niin ei mikään auta. ainiaaksi kadottanut hänet. että hän. jolloin salaliitto Lygiaa vastaan juuri oli pantu toimeen. jonka hän tapasi miekkailemassa miekkailu-opettajansa kanssa. Kun Aulus näki nuoren miehen rauhallisesti harjoittamassa urheilua hetkenä. sillä Petronius on aikoja sitten kadottanut älyn erottaa oikeaa väärästä." lausui päällikkö. että joku nähtyään Lygian saattaisi olla himoitsematta häntä. on parempi kuin kaikki se roska. kaikesta turmeluksestaan huolimatta.

Stoikoista hän tuskin oli kuullut puhuttavankaan. Hän tuli siihen johtopäätökseen. luulivat he Vinitiuksen tuovan heidän rakasta lastaan ja olivat valmiit sydämen pohjasta antamaan siunauksensa heille molemmille. Vinitius ainakin kostaisi hänen puolestaan ja pelastaisi hänet kuoleman kautta häpeästä. eikä viestiä kuulunut. Tyyntyneempänä palasi Aulus kotiin. Hänen käsityksensä mukaan oli kuolema keveämpi kestää kuin häpeä. että vaikka Petronius olisi oma isäni. niin Vinitius kyllä toisi hänet heille kotiin. huusi vielä mennessään Aulukselle sanat »odota minua!» ja juoksi kuin hullu atriumista Petroniuksen asuntoa kohti. Tiedä. että Vinitius pitäisi sanansa. Aulus oli sotilas. suvun viimeistä miehistä jäsentä. Vanha soturi oli aina tottunut hillitsemään tunteensa. ja hän heittäytyi lukemaan sitä niin . Mutta aika kului. ja virkkoi nyrkkejään heristellen: "Kautta näiden kuolinnaamarien! ennen tapan sekä hänet että itseni!" Näin sanottuaan hän karkasi ulos. sillä hän oli nähnyt hänen raivonsa ja tunsi ennestäänkin kaikkien tämän suvun jäsenten tulisuuden. Hän tiesi. jollei hänen olisi pitänyt ajatella poikaansa. Itse vanha soturi. Kotiin tultuaan rauhoitti ja lohdutti hän Pomponiaa uutisillaan. vaikka rakasti Lygiaa kuin omaa lastaan. niin kostaisin hänelle Lygiaa kohdanneen rikoksen. Hetkisen perästä tuli orja tuomaan Aulukselle kirjettä. jotka täysissä vaatteissa seisoivat atriumissa. Vasta illalla kumahti vasara porttiin. Heti kun vain atriumista kuului orjien askelia. mutta kirjettä ottaessaan vapisivat hänen kätensä. mutta hänen mielipiteensä olivat hyvin samanlaiset kuin heidän. Vihdoin lohdutti häntä se ajatus. Ei Petronius enempää kuin Caesarkaan saa häntä omistaa. että jollei Lygiaa saataisi vapautetuksi. ja molemmat rupesivat odottamaan tietoja Vinitiukselta. tiellä työntäen kumoon useita vastaantulijoita. että jos Caesar Petroniuksen kehoituksesta oli antanut ryöstää Lygian Vinitiusta varten.siellä minua. olisi tahtonut mieluummin surmata hänet kuin luovuttaa hänet Caesarille." Sitten hän kääntyi vahasta tehtyjen kuolinnaamarien puoleen. Palaa kotiin ja odota minua siellä. Epäilemättä hän sen olisi tehnytkin.

Kun sitten Vinitius tuulispäänä oli törmännyt atriumiin ja saanut kuulla.hätäisesti. koppasi sitten hänen toisen kätensä ja pusertaen niitä molempia yhdellä kädellään kovasti kuin rautaisilla pihdeillä. vaan hän pääsi yhtä kyytiä ryntäämään kirjastoon. Olet mahtanut olla voimisteluopissa jonkun kankurin luona ja tapasi olet mahtanut oppia . mutta illoin on ruumiissani kyllä entinen joustavuus. vei kasvonsa ihan likelle hänen kasvojaan ja rupesi käheällä äänellä kyselemään: "Mitä sinä olet hänelle tehnyt? Missä hän on?" Mutta nyt sattui odottamaton tapaus: hento. ikäänkuin hänen päälleen olisi langennut varjo ohitse kiitävästä pilvestä. laski sitten kätensä Petroniuksen olkapäälle.» Seurasi pitkä äänettömyys. on tapahtunut Caesarin käskystä. huusi: "Minä olen ainoastaan aamuisin voimaton. Se mikä on tapahtunut. "Lue. Petronius oli ollut kodissaan. veltostunut Petronius tarttui nuoren soturin käteen. KUUDES LUKU. niinkuin minä ja Petroniuskin alistumme." virkkoi hän vaimolleen. Vinitius riisti ruokokynän hänen kädestään. Äkkiä synkistyivät hänen kasvonsa. joka lepäsi hänen olkapäällään. Pomponia otti kirjeen ja luki: »Marcus Vinitius tervehtii Aulus Plautiusta. Siellä tapasi hän Petroniuksen kirjoittamassa. rikkoi sen ja viskasi permannolle. Koetapa päästä irti. että olisi luullut koko hänen talonsa kohtalon riippuvan siitä. että isäntä oli kirjastossa. Alistukaa siihen. ei ovenvartija ollut uskaltanut pidättää häntä.

niin pistän veitsen kurkkuusi. rautaa vahvempi." "Jutelkaamme levollisesti. sillä veisivät sinut vankeuteen. ja jos ihmisten kiittämättömyys yleensä saattaisi hämmästyttää minua. Hetken perästä päästi hän irti Vinitiuksen kädet. ja vaikkapa sinun yhdestä olkapäästäsi saattaisi tehdä kaksi minun olkapäätäni." Hänen kasvoissaan ei saattanut huomata vihan kipinääkään. sitten hän puhui: "Katso minuun. Jonkun aikaa Vinitius miettivästi silmäili Petroniukseen. kuten näet. niin ehkä hämmästelisin sinunkin kiittämättömyyttäsi. häpeissään ja kiivastuksissaan seisoi Vinitius hänen edessään. että hän antaisi hänet sinulle." "Nyt saat sinä hämmästyä minua." "Missä Lygia on?" "Ryövärien luolassa. ja Lygia saisi sillaikaa olla sinun talossasi ikävissään. Minä vain säälin sinua raakuutesi takia. "Teräksestä ovat kätesi. että hän ottaisi Lygian Auluksen talosta. vaikkapa olisit Caesarin huoneissa. Marcus. Nöyrtyneenä." He vaikenivat molemmat. "Teräs on." vastasi Petronius. Minä rakastan häntä ja rakkauteni on pannut ajatukseni ihan sekaisin. Toissa päivänä virkoin Caesarille näin: sisarenpoikani Vinitius on siihen määrin rakastunut erääseen tyttö-huitukkaan. "mutta kautta kaikkien Manalan jumalien vannon." "Petronius!" "Rauhoitu ja istu! Pyysin Caesarilta kahta asiaa: ensinnäkin. jota kasvatetaan Auluksen talossa." virkkoi hän.sepältä. Eikö sinulla siellä togasi poimuissa ole veistä? Ehkä pistät minut kuoliaaksi! Neuvoisin sinua sentään odottamaan pari päivää. että . että jos sinä olet minut pettänyt. ja toiseksi. se merkitsee: Caesarin talossa. niin ei minun tarvitse pelätä sinua. ainoastaan silmistä säihkyi päättäväisyys ja tahdonvoima.

sanoin. ettei Nero laisinkaan näe tyttöä. ja nyt hän on kadottanut viimeisenkin järkensä. Vakuutin Vaskiparralle." "Petronius!" "Jollet ymmärrä. että hän saattoi neidon palatsiin ja uskoi hänet Acten . tai minä. jotka tiedämme. joka ei koskaan tähän asti ole uskaltanut katsella asioita muuten kuin minun silmilläni. että puhuin totta. On hyvin mahdollista. ettei siitä mitään menisi hukkaan. mutta kun on kysymys muutamasta päivästä. Ja kun ei tunnusta kauniiksi. Sinä taas urhoollisten lygien liittolaisena ja samalla Caesarin uskollisena palvelijana tietysti koetat--et ainoastaan hoitaa aarrettasi niin. Eihän hänellä ollut vähintäkään syytä olla suostumatta. sillä tyttö on panttivanki. Mutta välinpitämättömästi jatkoin minä puhettani Vaskiselle Parralle tähän tapaan: »ota Lygia ja anna hänet Vinitiukselle. ettei niin suuri esteetikko kuin hän saata pitää sellaista tyttöä kauniina. kummoisen todellisen kaunottaren tulee olla. emme antaisi hänestä tuhatta sestertsiäkään. ja samalla voit katkeroittaa Auluksen elämää. Sinut määrätään panttivangin lailliseksi vartijaksi ja niin uskotaan lygiläinen aarre sinun käsiisi. sinä onnen poika!" "Onko se totta? Eikö häntä uhkaa vaara Caesarin talossa?" "Jos hänen pitäisi jäädä sinne asumaan. Sen sijaan huomaa Lygian Poppaea ja hän puolestaan varmaan tekee kaiken voitavansa karkoittaakseen hänet palatsista. niin todella olen valmis uskomaan. mutta poika on aina ollut tyhmä kuin kolmijalka. Sinulla on oikeus tehdä se. varsinkaan koska hän uskoi koko asian minun haltuuni. että minä tämän sanoin turvatakseni Lygiaa. niin ei mikään uhkaa häntä. ja Nero. Hän ei ensinkään tutustu Lygiaan. että se lisääntymistään lisääntyisi. vaan niin. ei tietysti nytkään tule tunnustamaan häntä kauniiksi. Näön vuoksi pitää Caesar häntä nyt muutamia päiviä palatsissa ja lähettää hänet sitten sinun insulaasi. niin ei tietysti vaadi omakseenkaan. niin Poppaea varmaan neuvottelisi hänestä myrkynsekoittajatar Locustan kanssa. Caesarin palatsin väestö nousee tähän aikaan kymmeneen tuhanteen henkeen.» Nero suostui. Sadanpäämies kävi juuri luonani ilmoittamassa. Näin oli apina saatettava vaarattomaksi ja kytkettävä talutusnuoraan. varsinkin kun annoin hänelle tilaisuutta kiusoittaa rehellisiä ihmisiä.pelkät huokaukset ovat muuttaneet koko hänen kotinsa täydelliseksi höyrykylvyksi. Sinä Caesar.

mutta vaikeampi minun on suoda anteeksi alhaiset tapasi. että veljen. minkätähden rikos.. sillä Nero on . että panttivankina olemme ottaneet Lygian huostaamme. ettei sitä kohtaa rangaistus. mutta ei Rooman Caesarille. Joko sinä olet tyyntynyt niin. kunnes kyllästyn häneen. Hän tietää. ja hänen kasvoihinsa tuli kylmä. "Sinä olet hyvä ja rehellinen.. tyhmät huutosi ja raa'an äänesi. rehellisyyden ja hyveen varjon alla?. En pidä sellaisista. Acte on hyvä ihminen. Cajus. että kanssasi voi puhua filosofisista asioista? Monasti olen miettinyt. tiedä myöskin.käsiin. Nero kirjoittaa--Nero koettaa säilyttää säädyllisyyden varjon. vaan jos nyt kerran olisin tullut nuo teot tehneeksi. joka muistutti moranpelaajia. että hänen valtansa on rajaton. Minkätähden se näkee niin paljon vaivaa? Minä myönnän." huudahti hän. röyhkeä ilme. Tiedä. Huomenna pitää Nero kemut. "Minä olen syyllinen. Marcus. mikset käskenyt tuoda Lygiaa suoraan minun talooni?" "Siksi että Caesar tahtoo säilyttää säädyllisyyden varjon. otan Lygiasi ja pidän hänet. "Luulin sinun käskeneesi tuoda hänet itsellesi tai Caesarille. Toimitin sinulle paikan Lygian vieressä. koska hänkin kuuluu kirjoittaneen hänelle.. ja minä kiitän sinua koko sielustani. Pomponia Graecina mahtaa olla samaa mieltä. Vaskiparta on pelkuri koira." lausui Vinitius. Tietysti kaupungilla tullaan puhumaan siitä. Nuori mies hämmentyi kokonaan." "Hätiköimisen kyllä suon anteeksi. äidin ja puolison murhaaminen sopisi jollekin aasialaiselle pikkukuninkaalle. kuitenkin aina koettaa toimia oikeuden." "Suo anteeksi hätiköimiseni.. niin katselisin sinua nyt suoraan silmiin ja sanoisin: Vinitius. Olkoon hän Caesarin palatsissa niin kauan kuin näitä puheita kestää. ja niin loppuu koko loru." Näin sanottuaan iski hän Vinitiukseen pähkinänkarvaiset silmäteränsä. ja kuitenkin hän koettaa saada teoilleen säädyllisyyden muotoa. vaikkapa olisinkin mahtava kuin itse Caesar ja varma. Sentähden käskinkin uskoa hänet hänen haltuunsa. Sitten lähetämme hänet kaikessa hiljaisuudessa sinun luoksesi. että Neron urkkijana toimii Tigellinus. niin en minä kirjoittelisi selityskirjeitä senaatille. että jos minä olisin tahtonut toimittaa tytön itselleni. Salli minun sentään vielä kysyä.

varsinkin Pomponiaa. Otin Lygian Aulukselta antaakseni hänet sinulle. että paheen aina pitää alistua hyveen alle! Mutta tiedätkö miksi? Siksi. tässä istuu sinun edessäsi Petroniuksen hahmoon ruumistunut hyve! Jos Aristides eläisi. että Caesarin »jumalallinen» tahto on yläpuolella oikeuden ja että annat ensimmäiselle pojallesi nimen Aulus. Siis: minäkin olen hyveellinen ihminen. sillä nyt puhun eteenpäin. "Huomenna." . Mutta ehkä hän kohtelee minua kuten entisellä ovenvartijallani oli tapa kohdella turvattejani. Te olette molemmat kauniit." sanoi Vinitius.. sinun luonasi on Lygia aina ja alituisesti. Sitten hän saa nähdä sinut tricliniumissa Lygian rinnalla.." "Aulus kävi luonani. että rikos on jotakin rumaa." huudahti hän." "Älä tee sitä. Lupaanpa vaikka pyytää Vaskipartaa kutsumaan hänet huomisiin kemuihin." "Niin. Mutta Lysippuspa osaisi muovaella teistä ihanan ryhmän. Hän syytää päälleni kaikkien pimeyden jumalien koston. Mutta kuuntele. "saan nähdä Lygian. Siis: todellinen esteetikko on aina mitä hyveellisin ihminen. siis minun menettelynikin on kaunis. Lupasin lähettää hänelle tietoja Lygiasta. "Minun käy heitä kumminkin sääli. Lähetin hänet muuten juuri siitä syystä maalle kuritushuoneeseen. niin hänen täytyisi tulla luokseni ja uhrata minulle sata minaa tästä lyhyestä puheestani hyveen kunniaksi. Täytyyhän vanhusta jollakin lailla lohduttaa.pelkuri. Jospa se peto edes sitä ennen ottaisi kunnollisia lausuntotunteja. Tänään täytyy minun valaa hiukan viiniä Protagoraan." "Kirjoita hänelle." Mutta Vinitiukselle merkitsi nykyhetki enemmän kuin kaikki esitelmät hyveestä. Minkätähden? Ihme ja kumma. Prodicuksen ja Gorgiaan varjoille. Tiberius ei ollut mikään pelkuri ja kuitenkin hänkin aina selitti menettelynsä oikeudenmukaisiksi. Katso Marcus. Ja ollen kaunis ei se saata olla huono. sillä huomaan. mutta minun kimpussani on Aulus. mutta hyve on jotakin kaunista. kuolemaan saakka. ja sitten on hän kotonani aina ja ikuisesti. Hyvä. että sofisteistakin voi olla jotakin hyötyä.

olivat Rooman ylhäisimmätkin päät taipuneet hänen edessään. että hän yhä rakasti Neroa surumielisellä. Siellä oli senaattoreja--pääasiallisesti sentään sellaisia. Poppaeakin piti häntä hiljaisena palvelijana. Koska Caesar kerran oli rakastanut häntä ja sitten hylännyt hänet ilman minkäänlaista raivoa. vaikka olivatkin Klaudiuksen vapautettuja. ettei hän noista muistoista saattanut erottaa ajatuksiaan ja sieluaan. Hiljaisena ja nöyränä oli hän saanut osakseen paljon kiitollisuutta. ettei häntä kannata ruveta edes palatsista karkoittamaan. pidettiin häntä täydellisesti turvattomana olentona. niin Actekin vielä joskus kutsuttiin Caesarin pöytään. Hän ei koskaan ollut halunnut sekaantua yleisiin asioihin. Koska ei taas ollut vähintäkään pelkoa siitä. Ja niinkuin aikoinaan Pallas ja Narcissus. Hänen pöydässään istui mitä kirjavin joukko kaikista säädyistä ja ammateista. Kaikki tiesivät. Siihen aikaan. jotka samalla suostuivat olemaan narreinakin--. Kaikki tiesivät. jossa oli erityinen cubiculum ja tarpeeksi palvelijoita. että Caesar palaisi hänen luokseen.Hän istuutui ja kirjoitti kirjeen. joka sitten vanhalta soturilta riisti viimeisetkin toiveet. oli patriseja. ja jos hän joskus oli käyttänyt hyväkseen vaikutusvaltaansa nuoreen hallitsijaan. Mahdollisesti hänen kauneudellaan tahdottiin koristaa kemuja. Vapautettuaan hänet oli Nero palatsistaan antanut hänelle asunnon. Sillä kadehtijoiden mielestä täytyi hänen tuntua aivan liian turvattomalta. joka ei saanut ravintoa toivosta. niin häntä vieläkin kohdeltiin jonkinlaisella kunnioituksella. sairaalloisella rakkaudella. jolloin Nero oli sekä nuorempi ja rakastavaisempi että parempi. olivat saaneet istua Klaudiuksen kemuissa. sekä nuorempia että . ja siitä syystä sai hän elää rauhassa. Ystäviensä seurassa ei Caesar enää viime aikoina ollut välittänyt mistään. vaan ainoastaan muistoista niiltä ajoilta. jolloin Acte oli Neron rakastettu. aivan levollisesti ja melkein kuin leikillä. jopa mahtavina ministereinä kunniapaikoilla. eikä hänellä ollut yhtään vihamiehiä. joka on niin vaaraton. SEITSEMÄS LUKU. oli hän tehnyt sen rukoillakseen armoa jollekin. Ei edes Octavia ollut saattanut kadehtia häntä.

Pomponia Graecinan ja heidän ystäviensä puhuvan. että hän kehui Caesarin runoja. Lygia tiesi kyllä. Vaikka hän oli nuori tyttö. Ylhäiset ja alhaiset. rikkauden ja hyvyyden lähdettä. Tällaisten vieraiden hankkimisesta pitivät Tigellinus. jolloin palvelijat sallisivat heidän päästä ruoka. joiden häpeällisyydestä hän oli kuullut Auluksen. mikä näyttelijänä. saadakseen häikäistyille silmilleen tyydytystä tuosta loistosta. ilveilijät.vanhempia. sillä näihin aikoihin oli miltei mahdotonta estää tietoja pahuudesta tunkeutumasta lastenkin korviin. narrit ja kaikkinaiset maankulkijat. mikä runoilijana. jotka muoti ja tyhmyys oli korottanut lyhytikäiseen kuuluisuuteen ja joista useat koettivat pitkillä hiuksilla peittää korvansa. soittoniekkana. mutta myöskin ylentää määrättömiin. mahtavat taiteilijat ja kurjat. Sitäpaitsi kaikenkarvaista roskaväkeä. juomingit ja mellastus. joka lausuessaan omia runojaan vain ajatteli kolikoita. ala-arvoiset kyvyt--kaikki pyrkivät hoviin. sillä siellä hän saattoi käyttäytyä vapaasti. Hän pelkäsi Caesaria.ja juomajätteiden kimppuun. mikä laulajana. ei hän ollut tietämätön. suurten sukujen jälkeläiset ja roskaväki kaupungin kaduilta. Vihdoin mainittakoon vielä kuuluisat vaununohjaajat. Ei ollut kumma. orjanmerkki. Oli korkeita virkamiehiä ja pappeja. että häntä tässä . jotka täyden pikarin ääressä olivat valmiit tekemään pilkkaa omista jumalistaan. Caesar muuten piti juuri senkaltaisesta seurasta. pelkäsi kemujakin. Suuret vieraat istuutuivat suoraa päätä pöytään. sadunkertojat. Nälkäiset filosofit seurasivat ahnein katsein ruokia. tanssitaiturina tai tanssijattarena. ja päästäkseen likelle tuota kaiken armon. että näin heti muuton jälkeen pelko. Siellä oli ylhäisiä naisia. pelkäsi palatsia. epävarmuus ja jonkinlainen huumaus täytti hänen mielensä ja että häntä halutti asettua vastarintaan. silmänkääntäjät. jonka ainoa silmäys saattoi polkea ihmisen maan tasalle. joita houkutteli herkut. ja monasti heidän myöskin oli täytynyt hankkia vieraille vaatteet. Vatinius ja Vitellius huolta. jonka säteilyä tuskin ihmismieli pystyi käsittämään. jotka lankesivat hänen kouraansa siitä hyvästä. jonka melu pani ajatukset sekaisin. niissä kun vielä oli läpi. Hovin ylellisyys kultasi kaikki ja peitti kaikki loistollaan. Tänä päivänä piti Lygiankin ottaa osaa tuollaisiin kemuihin. ennenkuin he saattoivat tulla Caesarin huoneisiin. pelkäsi ihmisiä. pienemmät pitivät aterian aikana huolta huvituksista ja odottivat kiihkeästi hetkeä. jotka häikäilemättä illalla pukeutuivat vaaleaan valetukkaan ja läksivät huvittelemaan pimeille kaduille.

jota ei enää suojellut hänen kansansa oikeus. jopa kuolemaankin. Nousta vastustamaan Caesarin tahtoa! Heti ensi hetkestä yllyttää vastaansa hänen vihansa! Niin saattoi puhua ainoastaan lapsi.palatsissa uhkasi turmio. katkeran kuolemansa ja ylösnousemisensa kunnian takia. niin olihan Caesar niin mahtava. mitä sanoi. Niissä oli paljon lapsen haaveilua. ettei Aulus eikä Pomponia Graecina enää olleet vastaamassa hänen käytöksestään. Olihan Pomponia sanonut. eikö olisi paras kieltäytyä menemästä kemuihin. Omilla sanoillaanhan Lygia niinmuodoin osoitti. niin hän mietti. Koska Caesar nyt oli suvainnut ottaa hänet tänne. jota valkeat enkelit kantoivat taivaan sineä kohti. oli väliin vallannut halu kokea sitä. joka ei tietänyt. Olihan hän itse antanut esikuvan. ja hän päätti varjella itseään turmiolta. vaan kansansa hylkäämä tyttö. Hän oli vallan . johon hän uskoi ja jota hän rakasti koko lapsellisen sydämensä voimalla hänen suloisen oppinsa. liittyi kauniisiin mielikuviin ja haaveiluihin jonkinlainen kauhunsekainen uteliaisuus: minkähänlaisen rangaistuksen ja minkähänlaisia kidutuksia he hänelle määräisivät? Hänen puoleksi lapsellinen mielensä häilyi sinne tänne. Olihan jumalallinen opettaja niin käskenyt. että hänen uskonsa tunnustajat koko sielustaan halajavat tuollaista koetusta ja tulisesti rukoilevat sitä. lumivalkeana. hän tunnusti korkeaa oppia. että hän kiukkuisuuden hetkenä saattoi polkea kaikki oikeudet jalkainsa alle. hänen vielä ollessaan Auluksen talossa. Hän oli kuvitellut itsensä marttyyrina. käsissä ja jaloissa haavat. ikäänkuin hän olisi luullut tytön puhuvan kuumehoureissaan. toiselta puolen heräsi hänessä halu osoittaa rohkeutta ja kärsivällisyyttä. alistua tuskiin. Mutta kun Acte sai selville syyn hänen päättämättömyyteensä. Ja entä jos suojelisikin. Hän tahtoi tehdä sen sekä äidin että itsensä ja tuon jumalallisen opettajan tähden. katseli hän häneen kummissaan. Koska hän tiesi. niin hän määräsi hänen kohtalonsa. yliluonnollisen kauniina olentona. josta Pomponia oli moittinut. jota kasvatusäiti kaikin voimin oli teroittanut hänen mieleensä. Olihan Pomponia eronhetkenäkin varoittanut siitä. Toiselta puolen pelko ja levottomuus ääneen huusivat hänen mielessään. Mutta Lygia oli nuori ja turmeltumaton. mutta samalla niissä oli jonkinlaista itseihailua. ettei hän ollut mikään panttivanki. Nyt kun tottelemattomuus Caesarin tahtoa vastaan saattoi tuottaa hirveän rangaistuksen ja kun unelmoidut kärsimykset saattoivat muuttua todellisiksi. Lygiankin. Ja sellaisia näkyjä hänen mielikuvituksensa yhtämittaa oli luonut.

Älä unohda sitä.. Acte!" Actea liikutti hänen luottamuksensa ja kiitoksensa ja hän painoi tytön rintaansa vastaan. joka on noussut kuolleista. jolloin sinun täytyy valita häpeä tai kuolema. Kaikki muu tapahtui myöhemmin . ja että teidän. mikä minä olen ollut. Toiset hänet . Mutta mistä sinä tiedät. mutta maailmaa hallitsee vain Caesar.. sitten. mutta paha en ole.. jonka yläpuolella ei ollut toista maailmassa. minkä vaikutuksen hänen sanansa olivat tehneet." jatkoi hän. Tiedän senkin. Lygia. ikäänkuin epätoivoissaan: "Ei! Hänkään ei ollut paha! Siihen aikaan piti hän itseään hyvänä ja tahtoi olla hyvä. Lygia kiersi lapsellisella luottamuksella käsivartensa hänen kaulaansa ja virkkoi: "Sinä olet niin hyvä. jos valittavaksenne sattuu kuolema tai häpeä. jottei tätä lakia loukattaisi." Acte oli puhunut suurella hellyydellä ja innostuksella ja koska hän oli likinäköinen. hirveää jumalaa. ikäänkuin saadakseen selville. kuten stoikkojen. kun hän lakkasi rakastamasta. mutta älä vapaaehtoisesti etsi turmiota äläkä turhien syitten takia ärsytä maallista. Minä sen parhaiten tiedän. ettei sinun uskosi salli sinun ruveta siksi. joista Epictetus on kertonut minulle. Samassa hän sentään irroitti hänet syleilystään ja puhui: "Onneni on mennyt ja iloni on mennyt. että maailman yläpuolella hallitsee Jumala ja Jumalan Poika. Lygia. että sinua odottaa juuri kuolema eikä häpeä? Etkö ole kuullut puhuttavan Sejanuksen tyttärestä? Hän oli vielä aivan nuori tyttö. Lygia.alla. täytyy valita kuolema." Sitten hän kiirein askelin alkoi astella edestakaisin huoneessa ja puheli itsekseen. niin käski Tiberius. "minäkin olen lukenut Paavali Tarsolaisen kirjeitä ja tiedän. "Niin. ja koska laki kieltää kuolemalla rankaisemasta neitsyttä. toi hän suloiset kasvonsa likemmä Lygian kasvoja.. älä ärsytä Caesaria! Kun tulee ratkaiseva hetki. ensin häväistä hänet. niin menettele kuten oikeutesi käskee.

ei sinua olisi tuotu Palatinukselle.tekivät tällaiseksi .. Acte?" "Rakastan. Luultavasti he ovat keskenään sopineet asiasta. Acte?" "Säälin!" vastasi kreikatar synkästi. joka muistojen kautta oli tullut järkytetyksi. että ottaisin sinut huostaani. puhkesi hän puhumaan: "Puhukaamme sinusta... Mutta Lygia jatkoi arasti kyselyään: "Rakastatko häntä. Tai ehkä Petronius teki sen Pomponian pyynnöstä. ja Acte koetti koota mielenmalttinsa. Ja taasen hän alkoi astella. ettei sinua Caesarin puolelta uhkaa mikään vaara. mutta eihän hän vielä ole nähnyt eikä kysynyt sinua eikä siis välitä sinusta. Lygia. mutta virkkoi vihdoin: "Säälitkö häntä. kuten tiedät.. synnytettyään Nerolle tyttären. ja saman kirjoitti. Jos Caesar olisi käskenyt ryöstää sinut itseään varten. niin. Muutoin voit olla aivan levollinen. Älä ajattelekaan Caesarin tahdon vastustamista. Se olisi hulluutta. toiset--ja Poppaea. joka häntä rakastan. Pomponia. kasvoissa neuvoton ilme. väännellen käsiään ikäänkuin tuskissaan. Minä tunnen tämän talon perinpohjin ja tiedän. tyynen surumielisyytensä. Petronius kirjoitti minulle. Kun hänen kasvonsa vihdoin olivat saaneet takaisin tavallisen." Hänen silmänsä tulivat täyteen kyyneleitä. että hänkin Pomponian pyynnöstä valvoo ." He vaikenivat molemmat. Nero tosin on käskenyt sinun saapumaan kemuihin. on hän entistä itsevaltiaampi." Hetkisen perästä hän lisäsi: "Minä olenkin ainoa.. Jos niin on.. Jonkun aikaa Lygia katseli häntä sinisillä silmillään. Täällä hallitsee Poppaea ja nyt. Ei. Mahdollisesti hän sinut riisti Aulukselta ja Pomponialta vain kiusoitellakseen heitä.

vaati pois sinut ainoastaan siitä syystä. ja ehkä Nero. En tiedä. vaikka hän saisi Neron lähettämään sinut takaisin Auluksen taloon. Hetkisen mietittyään jatkoi hän: "Ehkä Petronius jonakin iltana vain tuli kertoneeksi Nerolle Auluksen talossa nähneensä lygien panttivangin.." vastasi Lygia." "Caesar ei pidä heistä. niin olen varma. pitääkö Nero Petroniuksesta. Etkö Auluksen luona nähnyt ketään Caesarin likeisistä?" "Näinhän minä Vespasianuksen ja Tituksen." Lygian kasvoille nousi heleä puna." "Senecan neuvosta olisi seuraus.." "Hän on Petroniuksen sukulainen ja hiljan palannut Armeniasta. Hän muuten ei pidä Auluksesta eikä Pomponiasta.. Jos Petroniuksen tarkoitus olisi ollut ryöstää sinut Aulukselta. "Petronius kävi meillä vähää ennen kuin minut vietiin kotoa. joka tahtoisi ajaa asiaasi. onko Petronius parempi kuin muut Caesarin likeiset. Ei.. mutta ainakin hän harvoin uskaltaa olla toista mieltä kuin Petronius. niin ei sinulla ole mitään hätää. Ehkä muuten keksit jonkun toisenkin.kohtalojasi." .. joka saattaa kadehtia omaa valtaansakin. että Nero hänen kehoituksestaan päätti noudattaa minut. että Caesar menettelisi aivan päinvastoin. En tiedä." "Se olisi paha!" huudahti Acte." "Ja Senecan." "Oi Acte. ja kuka tietää." "Häntä en tunne. mutta toisenlainen hän kumminkin on.. ja äiti oli vakuutettu siitä. "Ja Vinitiuksen. että panttivangit kuuluvat Caesarille. että hän olisi menetellyt toisin.

Pian . Ja Acte oli oikeassa." "Luuletko että hän suostuisi ajamaan asiaasi?" "Kyllä.. Actenkin palveluksessa niitä oli joukottain. ja pian alkavat vieraat saapua. sekä koko tuon sanomattoman komeuden. täytyy sinun saada tilaisuus pyytää Petroniusta ja Vinitiusta käyttämään vaikutusvaltaansa hyväksesi.. josta koko Rooma kertoi kummallisia asioita. Hänen teki kyllä mielensä tavata Vinitius ja Petronius. "Minä seuraan neuvoasi. että olet uskaltanut vastustaa hänen tahtoaan."Luuletko että Nero pitää hänestä?" "Kaikki pitävät Vinitiuksesta. sen tyttö selvästi tunsi. Kun siis sekä täytymys että selvä järki ja salainen halu veivät aivan samaan tulokseen. mutta koska Acte tahtoi osoittaa erityistä ystävällisyyttä neitoa kohtaan. että sinun täytyy. mikä oikeastaan ratkaisevasti vaikutti hänen päätökseensä. mutta naisellisella uteliaisuudella halusi hän myöskin edes kerran eläessään nähdä kemut." Ei hän itsekään tietänyt.. Mahdollisesti Caesar ei huomaisi poissaoloasi. jonka viattomuus ja kauneus oli valloittanut hänen sydämensä. Mene." "Olet oikeassa. niin he aivan varmaan sanoisivat aivan samaa kuin minä: että olisi hulluutta nousta vastarintaan. Acte. Jos he olisivat täällä. Acte vei hänet nyt omaan unctuariumiinsa voidellakseen ja pukeakseen hänet.. Hänen täytyi mennä. ensiksi jo sentähden. niin ei sinua enää mikään pelastaisi. mutta jos hän huomaisi ja tulisi ajatelleeksi. että jos tahdot palata Auluksen taloon. niin hän lakkasi epäilemästä. päätti hän itse pukea hänet. Ainoastaan sellainen lapsi kuin sinä voi muuta ajatellakaan! Toiseksi sentähden. Eihän Caesarin talossa ollut puutetta orjattarista. kuuluisan Poppaean ja kaikki muut tuollaiset kaunottaret." Acte hymyili hellää hymyä ja lausui: "Sitten varmaankin näet hänet kemuissa." vastasi Lygia. Kuuletko melua talosta? Aurinko alenee. Caesarin. Lygia. hovin. Sinun täytyy mennä niihin.

." "Juuri metsissä kukat kukkivat. polvet koossa. metsiä. jossa kainous vallitsi silloinkin. joka oli täynnä verbena-öljyä. sinä olet tuhat kertaa kauniimpi Poppaeaa!" Mutta tyttö." vastasi Lygia." sanoi Acte. En pane niihin kultajauhoa. kullankarvaiseen tunikaan. johon ruumiillinen kauneus vaikutti voimakkaammin kuin kaikki muu maailmassa. metsiä. Ihana mahtaa olla lygiläinen maanne. vaikka hän oli lukenut Paavali Tarsolaisen kirjeitä. Kun hän oli riisunut Lygian ja näki hänen sekä notkean että täyteläisen vartalonsa." "En muista sitä. kun oli koolla vain naisia... kädet rinnoilla ja silmät luotuina maahan. sopusuhtaisena kuin Praxiteleen veistämä kuva tai laulu. saadakseen hiukan etempää . silitellen hänen tummia hiuksiaan: "Oi. surumielisessä kreikattaressa.. ne loistavat itsestään ikäänkuin kiharoihin olisi siroitettu kultaa. Ehkä sentään sinne tänne siroitan vähän kiiltoa. pääsi häneltä hämmästyksen huudahdus. aukaisi hiuspalmikkonsa ja samassa hetkessä heilautti päätään. istutti hänet nojatuoliin ja uskoi orjattaren käsiin. kasvatettuna Pomponian ankarassa talossa. Acte likeni häntä ja virkkoi. jota sanottiin synthesikseksi. Saatuaan tämän työn tehdyksi. joka oli kuin helmistä ja ruusuista rakennettu. vaan. että siellä on metsiä. niin että ne aukenivat ja verhosivat hänet kuin viittaan.. aivan vähän. oli säilynyt suuri määrä muinais-helleniläistä henkeä.saattoikin huomata. jossa ei ollut hihoja ja jonka päälle oli tuleva lumivalkea »peplum». katseli ihastuksissaan hänen verrattoman kaunista. ujo puna poskilla. seisoi hänen edessään ihanaisena kuin unennäkö. mutta aivan. "Mutta Ursus on kertonut. rupesi hän hiljalleen voitelemaan tytön ruumista hyvänhajuisella Arapian öljyllä. Mutta koska nyt oli aika käydä järjestämään hiuksia. että nuoressa.. Sitten puetti hän hänet pehmeään. upottaen kätensä vaasiin. Hän astui pari askelta taapäin. kääri hän väliaikaisesti tytön jonkinlaiseen leveään viittaan. keväistä vartaloaan ja puhkesi vihdoin puhumaan: "Lygia. kummoiset hiukset sinulla on!. ja alkaen sillä voidella Lygian hiuksia. koska siellä kasvaa tällaisia neitoja. Vihdoin hän äkkinäisellä liikkeellä irroitti kätensä. ikäänkuin säteenä loistamaan.

Acte mainitsi useain sekä miesten että naisten nimet ja lisäsi moneen jonkun hirveän kertomuksen. jotka kultaisilla nyöreillä köytettiin ristiin valkoisten nilkkain ympäri. Acte osoitti Lygialle senaattorit leveäsaumaisissa togissaan ja värikkäissä tunikoissaan. hiukset nostettuina korkeiksi torneiksi tai silitettyinä pitkin päätä. ja kun ensimmäiset kantotuolit likenivät pääkäytävää. tuntui siltä. jonka pää vielä oli valossa. tyynen vaikutuksen. joka herätti Lygiassa sekä kauhua että hämmästystä ja mietteitä. Läpi pylvästön. peplumeissaan ja stolissaan. Pian hän olikin valmis. jota ympäröi numidilaisesta marmorista veistetty pylväikkö. kengissä puolikuut. ettei hän Auluksen vaatimattomassa talossa ollut saattanut sellaista edes aavistaakaan. jotka hohteessa hehkuivat kuin kulta ja vähitellen kävivät ruusunvärisiksi. Acte pani vielä helmet kaulaan ja siroitti sinne tänne hiuksille kultatomua. surutonta ja onnellista elämää. Hän osoitti hänelle ritarit. nuo liikkumattomat pylväsrivit. Jättiläiskokoinen Herkuleen kuva. ja kukkasilla koristettuina. Samaan aikaan polvistui kaksi orjatarta pukemaan Lygian jalkaan valkeita. järjestettiin peplum kauniisiin keveisiin poimuihin. purppuralla kirjailtuja kenkiä. . nämä ihmiset. ohi vaikeitten Danaidien ja muiden jumalien tai sankarien kuvapatsaitten solui ihmisvirta. pehmeinä poimuina valuivat maahan asti. Tämä oli kummallinen maailma. Aurinko juuri laski ja sen viimeiset säteet valaisivat keltaisia marmoripylväitä. mutta seurasi kaiken aikaa ihastunein silmin Lygiaa.seurata kampaamista. joita sammuva ilta-aurinko kirkasti. jotka kauniina. Kun vihdoin kampaaminenkin oli päätetty. olivat hekin kuin kuvapatsaat. astuivat he sisään sivukäytävästä. kuuluisat taiteilijat ja roomalaiset naiset. Ryhmittäin tulvi yhä enemmän kansaa portin korkean kaaren alle. että ihmisten täällä täytyi viettää puolijumalien huoletonta. mikä kreikkalaiseen. jonka katolla Lysiaan ihana nelivaljaikko näytti kiidättävän ilmaan Apolloa ja Dianaa. mikä fantastiseen itämaalaiseen pukuun. Lygian silmien edessä oli niin komea näköala. mutta rinta jo upposi pylvään luomaan varjoon. Mikä oli puettu roomalaiseen. kuten jumalattarien kuvissa. Taivaan ruskot. josta saattoi nähdä pääportin ja sisähuoneita sekä pihan. jonka kauneus häikäisi silmiä ja jonka varjopuolia ei tytön lapsellinen järki pystynyt käsittämään. jotka hävisivät kaukaisuuteen. jotka muistuttivat kuvapatsaita--kaikki teki ylevän. katseli korkeudestaan ihmistulvaa. Siinä oli sekä miehiä että naisia ja togissaan. Sitten hän käski ruveta puettamaan itseään.

tuolla kieritellyt tuskissaan Gemellus. kaatuessaan Cassius Chaerean veitsen iskusta. ikäänkuin etsien jotakin. Ja nämä ihmiset. tuolla oli myrkytetty vanhempi Drusus. Acte oli jo lakannut kertomasta. sitroja. Tuolla holvissa näkyi vielä sekä seinissä että lattiassa veripilkkuja. Äkkiä nousi hänen poskilleen puna. tuolla oli surmattu hänen vaimonsa. tyyninä ja sorjina olivat he kuin jumalat. kultaisia ja kuparisia käsilamppuja. kauheita salaisuuksia. tuolla kärsinyt Germanicus. kun hän vieraiden ihmisten joukosta huomasi noiden molempien tutut. tuossa siipirakennuksessa oli kellari. mutta Lygia katseli joukkoon. koreisiin tunikoihin.Mutta samassa Acte kuiskaten ilmaisi näistä ihmisistä ja tästä palatsista yhä uusia. hopeisia. levottomuutta ja huomispäivän pelkoa. ehkä hymy monenkin kasvoilla oli peittämässä kauhua. ja meluun sekaantui suihkulähteen loiskina. Portin takaa kuului melua. taiteellisesti sekä ansari-kasveista että myöhäisen syksyn kukkasista sidottuja kukkavihkoja. kuin raskas paino olisi poistunut hänen . kultaiset renkaat. ystävälliset kasvot. päässä helmitöyhtöinen kypärä ja korvissa suuret. joiden piti vartioida palatsia. huusivat. orjia. Valkeissa togissaan. He kantoivat käsissään luuttuja. Lygiasta tuntui. ehkä kuumeentapainen himo ja kateus tälläkin hetkellä kalvoi monen ulkonaisesti huolettoman. puettuina togiin. joilla Kaligula tahri valkean marmorin. tuolla suonenvedossa Claudius. mutta jota väkevämmin tuo loistava maailma vaikutti hänen silmiinsä. pieniä poikia ja pretoriaani-sotamiehiä. Kaikki nuo seinät olivat kuulleet voivotuksia ja kuolevien korinaa. holhokit. Lygian pelästyneet ajatukset eivät jaksaneet seurata Acten sanoja. kun illan ruskojen punaama vesisäde korkealta putosi marmoria vastaan ja siinä särkyi ikäänkuin kyyneliksi. Pihassa ja pylväiköissä vilisi keisarillisia palvelijoita. Vicus Apollinista pitkin tulvi yhä uusia vieraslaumoja. jossa vallitsi rakkaus eikä rikos. jotka nyt riensivät juhlaan. Pylväskäytävän läpi astuivat Vinitius ja Petronius kohti suurta tricliniumia. tuolla viskattu hänen lapsensa kuoliaaksi kiviin. seppelöidyn puolijumalan sydäntä. jossa nuorempi Drusus nälissään oli kalvanut omat kätensä. sitä tuskallisemmaksi kävi tunne hänen sydämessään ja hänen sielunsa ikävöi aavistamattomalla kaiholla rakastettua Pomponia Graecinaa ja Auluksen rauhaisaa taloa. Yhä äänekkäämmäksi kävi ihmisten puhe. kukkiin ja jalokiviin. orjattaria. jotka olivat seuranneet suojelijoitaan. Siellä valkeiden tai ruskeiden kasvojen joukossa näkyi mustia numidilaisia. saattoivat huomenna kuulua tuomittujen joukkoon.

terve sinulle. joka vei hänet pöytään ja itse asettui hänen viereensä. että hän tuskin tunsi Actea. kuin hän tänä hetkenä olisi loukannut sekä sitä puhdasta oppia. Halu nähdä ja puhutella Vinitiusta tukahdutti muut äänet. kuin sumun läpi näki hän hänet itsensä. kuin unessa kuuli hän huudon. toista lähteä huvittelemaan. lyönyt rintoihinsa ja huutanut: olen rikkonut. Hänen ruumistaan verhosi hihaton. kadotettu. joka oli ehtinyt hiukan tointua mielenliikutuksestaan. että hän hetkisen perästä saisi kuulla tuon suloisen äänen. joka hiljan puhui hänelle rakkaudesta ja jumalallisesta onnesta ja joka sittemmin soimistaan oli soinut hänen korvissaan. Ikäänkuin unessa näki hän tuhansia lamppuja tuikkimassa pöydillä ja seinillä. katsahti sivulleen ja huomasi Vinitiuksen vieressään. ja sydämen lyönnit miltei tukauttivat hengityksen. Nyt ei hänen ikävänsä enää ollut niin tuskallinen. Hän oli ilman togaa. purppuranvärinen ja hopeisilla palmunoksilla koristettu tunika. hyvänhajuisten voiteiden täyttämä ilma pyörrytti. olisi hän heittäytynyt polvilleen. Hän ei enää ollut niin yksin. Hän tunsi olevansa rikollinen. Acten sanat ja Pomponian varoitukset. Toista on pakosta taipua välttämättömyyden alle. ettei hän ainoastaan pakosta lähtenyt kesteihin: hänen teki niihin mieli. Käsivarret olivat paljaat ja . jumalallinen Callina!" Lygia. johon hän oli kasvatettu. valo sokeaksi. Kun hän ajatteli. Vielä hetkinen sitten oli hän kalvavalla ikävällä ajatellut Pomponiaa ja Auluksen taloa. Mutta hänen silmänsä sumenivat. Jos hän olisi ollut yksin. että itseään ja Pomponiaa. Hän oli siihen määrään kadottanut tajuntansa. Huuto teki hänet kuuroksi. Hänet valtasi epätoivo. olen rikkonut! Acte tarttui hänen käteensä ja veti hänet sisähuoneiden läpi suureen tricliniumiin. jossa kemut vietettäisiin. Äkkiä puhutteli häntä tuttu ääni toiselta sivulta lausuen hiljaa: "Terve sinulle. koska sekä tapa että mukavuus käskivät riisumaan togan kemuissa. Turhaan hän johdatti mieleensä kaiken Caesarin talon pahuuden. täytti hänen rintansa suuri riemu.sydämeltään. sinä ihanin maailman impysistä ja taivaan tähdistä. jolla Caesaria tervehdittiin. hän olisi tahtonut itkeä. sisällinen mielenliikutus pani korvat humisemaan. Huolimatta kaikista varoituksista tunsi hän. syntinen. Samassa hän kuitenkin pelästyi riemuaan. Hänestä tuntui siltä.

vaikka hän jo oli päässyt ensimmäisestä hämmästyksestään. hän tuskin sai lausutuksi vastauksensa: "Terve sinulle. jotka saavat äänesi kuulla. ikäänkuin silmillään polttaakseen hänet sieluunsa. rupesi Lygia puhumaan hänelle ja kyselemään kaikkea. ahmi ja nieli häntä silmillään. mitä ei hän käsittänyt ja mitä hän pelkäsi. Hänen katseensa luisui tytön kasvoilta hänen kaulalleen ja paljaille käsivarsilleen. mutta olivat samalla jäntevät kuin ainakin soturin käsivarret. Huolellisesti puhdistettuina karvoista tekivät ne sorjan vaikutuksen. Marcus!" Nuorukainen jatkoi: "Onnelliset ovat silmäni. silmät loistivat. Mistä Marcus tiesi. oi jumalallinen!" Ja hän rupesi katselemaan häntä ikäänkuin tyydyttääkseen nälkäänsä hänen näkemisellään. johon hän voi luottaa. Hänen intohimonsa oli hereillä. kenen tahdon rinnalleni lepäämään tänä iltana. että. Lygian mielestä näytti hän niin kauniilta. Ihanampi on se minulle kuin huilujen ja sitrojen soitto. että Marcus ja Petronius puhuvat hänen puolestaan Caesarille. sinut Lygia vaiko Venuksen. . onnelliset korvani." puheli hän edelleen. kultaisella vanteella kyynärpään yläpuolella. ihastui häneen. Hän kuolisi ikävään ja huoleen. "Tiesin näkeväni sinut Caesarin talossa. rakkaus ja rajaton ihastus. hän ihaili hänen sopusointuista vartaloaan. jotka saavat sinut nähdä. Jos minulle annettaisiin valta valita. jotka ovat tottuneet käyttämään miekkaa ja kilpeä. Hän oli kuin ruumiillistunut nuoruus ja voima. että Marcus koko tässä joukossa oli ainoa olento. jollei hän saisi toivoa. mutta samalla valaisi hänen sydäntään onni. ruskea iho hohti.itämaalaiseen tapaan koristetut kahdella leveällä. niin valtasi koko sieluni suuri riemu. Kulmakarvat olivat kasvaneet yhteen nenän kohdalla. ikäänkuin minua olisi kohdannut aivan odottamaton onni." Toinnuttuaan ja käsitettyään. Hänen päässään oli ruususeppele. että hänet oli tuotu Caesarin taloon ja miksi hän oikeastaan oli täällä? Miksi Caesar otti hänet pois Pomponian luota? Hän pelkäsi täällä ja tahtoi palata kotiin. "mutta kun sinut todella näin. niin valitsisin sinut.

Häneen hän saattoi täydellisesti luottaa. Lygia itse. Hänen sydämensä suli. ja hän tunsi. Kun tyttö rupesi häntä kiittämään ja vakuutti. sillä hänen tunteensa olivat todelliset. jolle hän uhraa myrrhaa ja aloeta.. hänen luonaan ja jäisi hänen luokseen. Hänet valtasi myöskin sanomaton halu saada puhua hänelle hänen kauneudestaan ja omista tunteistaan. Hänet valtasi kauhu. Kun melu juhlassa kävi äänekkäämmäksi. että hän rakasti Lygiaa. että Pomponia rakasti häntä hänen hyvyytensä tähden ja että hän.. Caesar ei tee kenellekään tiliä teoistaan ja toimistaan. jotka joka haaralla ympäröivät häntä. ja hän varjelee häntä kuin elämäänsä. vetäytyi hän likemmäksi tyttöä ja alkoi kuiskata hänelle kauniita. Ei hänen kuitenkaan pitänyt pelätä. Mutta samalla hän tunsi suuresti rakastavansa häntä ja olevansa valmis palvelemaan häntä kuin jumalallista olentoa. Tytön kauneus huumasi hänet. kävi Marcus hänelle yhä likeisemmäksi ja rakkaammaksi. sitä selvemmin hän tunsi. Nyt hän suoraan tunnusti. vaan on valmis aina palvelemaan. tekivät hänen sanansa häneen syvän vaikutuksen. niin hänen äänessään kaikui totuus. Hän on hänen elämänsä. ettei hän jätä häntä siihen taloon. soivat kuin musiikki ja juovuttivat kuin viini. koko elämänsä läpi tulisi olemaan hänelle kiitollinen. Olihan hän. sydän lyödä ja huulet avautuivat ikäänkuin hämmästyksestä. että hänet valtasi sekä ääretön riemu että ääretön levottomuus. suloisia sanoja. että hän oli hänelle rakkain ja kallein kaikista. Hänen poskensa alkoivat polttaa. Alttarin hän hänelle rakentaa taloonsa ja pitää häntä jumalanaan.Vinitius selitti saaneensa tietoja hänen ryöstämisestään Aulukselta itseltään. Mutta vaikka hän puhui kierrellen ja vaikkeivät hänen sanansa olleet kokonaan yhtäpitävät totuuden kanssa. ja hän himosi häntä. Ennen Auluksen talossa oli hän puhunut rakkaudesta ja onnesta yleensä. niin hän lupaa. Vinitius. miksi hän on täällä. mieluummin hän heittäisi henkensä kuin luopuisi hänestä. ja . Keskellä näitä vieraita ihmisiä. Nuori mies rauhoitti häntä ja lupasi ryöstää hänet pois Caesarin talosta. ettei hän koskaan eläessään saattaisi vastustaa hänen pyyntöään. hän vakuutti ettei hän häntä heitä. että hänen sielunsa heräsi kuin unesta. Ensi kerran eläessään kuuli Lygia tällaisia sanoja miehen suusta ja jota enemmän hän niitä kuunteli. mutta keväisin safranin ja omenan kukkia. että hän kuunteli tällaisia asioita. Ja jos hän pelkää Caesarin taloa. Sanat tulvivat hänen sielunsa pohjalta. Ei hän tietänyt. Mieluummin hän kadottaisi silmänsä kuin lakkaisi Lygiaa katselemasta. Hänen kävi Lygiaa todella sääli. kun hän huomasi. Tyttö niistä juopuikin.

ikäänkuin olisi tahtonut sanoa: »puhu eteenpäin!» Melu. mutta ei viinin vaikutuksesta. että Acte tahallaan oli keskeyttänyt hänen ja Lygian keskustelun. mutta katsahti sitten taas Vinitiukseen. soitto. Kotona Lygia aina oli levännyt Pomponian ja pikku Auluksen välillä. Sen teki tytön likeisyys. hänen sieramensa laajenivat niinkuin virman hevosen. peloissaan. kysyväisenä. että juhlissa oltiin levolla. Mutta hänenkin likeisyytensä rupesi vaikuttamaan Marcukseen. hänen paljaat käsivartensa. onnellisena. jonkinlainen pyörrytys. Nyt lepäsi hänen rinnallaan Vinitius. Mutta Marcus jatkoi. Hänet valtasi jonkinlainen suloinen voimattomuus. Hänen kasvonsa kalpenivat. joka lepäsi Lygian toisella puolella: "Caesar katsoo teihin. Tällä hetkellä olisi hänen parhaimman ystävänsäkin ääni suututtanut häntä. kuten kerran ennenkin Auluksen talossa. kuiskasi värisevin huulin: "Minä rakastan sinua. ja koko hänen peplumin valkeisiin poimuihin verhottu ruumiinsa. kukkien ja arapialaisen savun tuoksu rupesi taasen pyörryttämään häntä. Kiihkeästi sykki hänen sydämensä purppuraisen tunikan alla. ja vetäen häntä luokseen.. joka sai hänet unohtamaan kaikki ja vaipumaan ikäänkuin horroksiin.. Hän oli ensi kertaa näin likellä Lygiaa." Vinitius vimmastui sekä Caesarille että Actelle. pitkänään. mutta lisäksi hän luuli. Rakasta minua!" Samassa virkkoi Acte. että hänestä henki ikäänkuin tuli. hänen neitseellinen povensa. Acten sanat sammuttivat hänen hurmauksensa puuskan. Lygia tunsi. . ja häntä sekä hävetti että huumasi. ja hänen katseensa oli kummallisen verhottu: "Jumalattareni!. hengitys kävi lyhyeksi ja sanat särkyivät suuhun. sinä jumalaiseni!" "Marcus. hänen suonissaan kiersi kuin tulen liekkejä. joita hän turhaan koetti sammuttaa viinillä. Välistä hän loi katseensa alas. Roomassa oli tapana. väkevänä. tytön ihanat kasvot. rakastuneena ja hurmaantuneena. Callina. päästä minut!" huusi Lygia. joka aaltoili kullalla kirjaillun tunikan alla.kuitenkaan ei hän mistään hinnasta olisi tahtonut kadottaa ainoaakaan sanaa. Hän juopui juopumistaan. Vihdoin tarttui hän tytön ranteeseen. Hänen ajatuksensa sekaantui.

joten hän ei ensinkään ollut häneen katsonut. Muinoin. kivettyneiksi. Sittemmin oli Vinitiuksen seura ja puheet kiinnittäneet puoleensa koko hänen huomionsa. mutta hän oli kuvitellut hänet toisenlaiseksi. jotka istuivat likellä Neroa. ajatellut. Acte oli puhunut totta. Lygia. leveihin kasvoihinsa sinertävää heijastusta. että tuollaisen lohikäärmeen vihreät silmät tuijottivat häneen. jolloin sinä kemuissa lepäsit Caesarin rinnalla. se kaikkivaltias? Hän ei koskaan ollut häntä nähnyt. mutta tässä oli suuri naama paksun kaulan päässä. räpytteli toista silmäänsä ja piteli hyppysillään toisen edessä pyöreää. Sen läpi hän paraikaa katseli heitä. joka juhlan alussa oli ollut ikäänkuin pyörryksissä. Hetkisen perästä hänen katseensa sattui Lygian silmiin." vastasi Acte surullisesti. loi hänen lyhyiin. Hän oli ajatellut hänen kasvonsa julmiksi. oli silloin nähnyt Neron kuin sumun läpi. jota hän tavallisesti käytti. Nyt vasta hänkin äkkiä loi häneen uteliaat. Sanotaan." Ne. oli vanha egyptiläinen orjatar kertonut hänelle. Hän tarttui Vinitiusta käteen kuin lapsi. että sinä nykyään olet tulemaisillasi sokeaksi--kuinka siis taidat nähdä hänet?" "Näen hänet kuitenkin. Acte. ja hänen päähänsä lensi kaikenlaisten ahdistavien ajatusten tulva: tuoko nyt on hän? tuoko on se hirveä. Hänen tummat hiuksensa olivat Othon tuoman muodin mukaan järjestetyt neljään kiharariviin. Se teki Vinitiuksen levottomaksi ja hän jäähtyi ja rupesi välinpitämättömin katsein silmäilemään Caesariin päin. Partaa hänellä ei ollut. katsahti nuoreen vapautettuun Lygian olkain yli ja virkkoi ilkeästi: "Se aika on ohi. Hän oli nimittäin hiljan uhrannut sen Jupiterille. mutta samalla melkein naurettava ja--ainakin kaukaa katsoen--lapsellinen. hiottua smaragdia. että ne ovat täynnä ilkeyden piirtoja. ja kauhu pusersi kokoon tytön sydämen. vartioivat hänen jokaista liikettään. jonka käyttäminen muilta kuolevaisilta oli ankarasti kielletty. että vuorten onkaloissa asuu hirveitä lohikäärmeitä--nyt valtasi hänet äkkiä tunne. pelästyneet silmänsä. Ametistinvärinen tunika. Tosin se oli julma.Hän nosti päätään. Caesar oli nojautunut pöytää vastaan. joka pelkää. ja siitä häntä . "Hänkin on likinäköinen ja katselee teitä smaragdin läpi. kun hän lapsena oleskeli Auluksen maatiloilla Siciliassa.

joka annat arvoa naisen varrelle--olet tuhat kertaa oikeassa. kun kaikki lepäävät pitkänään.ylisteli koko Rooma. "Mitä kansaa hän nyt olikaan?" "Lygiläinen. johon Vinitius on rakastunut?" "Juuri hän. hekumallinen naama. mutta vielä minulta puuttuu varma silmänluonti. jotka lamppujen häikäisevässä valossa räpyttelivät. Voisinpa melkein lyödä vetoa Tullius Senecion kanssa. juopon ja ilveilijän alhainen. Ne olivat lasiset ja ilmeettömät kuin kuolleella. Mutta sinä. Yhteenkasvaneet kulmakarvat todistivat kaikkivaltiaan itsetietoisuutta. on vaikea arvostella koko vartaloa. oi verraton tuntija. sairaalloiset. Mutta sinun kasvoistasi. Hetken kuluttua laski Nero smaragdin kädestään ja lakkasi katsomasta tyttöön. että vaikka näin juhlissa. Nero kääntyi Petroniuksen puoleen ja virkkoi: "Tuoko se nyt on se panttivanki. kuten kaikilla hänen suvussaan. olivat hänen kasvonsa ihraiset. ." vastasi Nero silmiään räpytellen. Kasvot yksinään eivät mitään merkitse. Paljon olen sinulta oppinut. luen jo tuomion! Sinun ei tarvitse sitä lausua! Olet oikeassa! tyttö on liian kuiva! liian laiha! Oikea kapeavartinen unikukka. että hän sen uhrasi vain siitä syystä. Lygiaan teki hän pahaa ennustavan. Hänen ulkonevassa otsassaan oli kuitenkin jotakin miltei olympolaista." "Pitääkö Vinitius häntä kauniina?" "Ota laho öljypuun oksa ja pue sen ylle naisen peplum--ja Vinitius pitää sitä kauniina. jumalallinen esteetikko. sinä jo olet hänen rakastetustaan tullut seuraavaan johtopäätökseen: »liian kaitainen lanteiltaan»." vastasi Petronius." "Liian kaitainen lanteiltaan. iljettävän vaikutuksen. Nyt huomasi Lygia hänen pulleat. siniset silmänsä. hävyttömät. että se oli punertava. vaikka kyllä miehestä mieheen kuiskailtiin. Vaikka hän vielä oli nuori. mutta puolijumalan otsaan liittyi apinan.

mutta Caesar vakuuttaa. vaikka Rubriakin aina kesällä saa kasvoihinsa teerenpisamia. Nero rupesi leipomaan käsiään. merkiksi siitä. tai oikeammin sanoen kiusoitteli häntä siitä. että hänkin uskoo uniin. joka luuli että oli kysymys unista." "Mutta jos Caesar käskisi?" . kuten hänellä oli tapana tehdä sirkuksessa. "että ainoastaan unessa voit tulla vestaalittareksi." "Myönnä kuitenkin. loikoen pöytää vasten. Olisihan meitä sitten edes kaksi." lausui Petronius. että auttamattomasti olet aasi." huudahti Calvia Crispinilla. että minusta oli tullut vestaalitar. vaikkei hänellä ollut vähintäkään aavistusta siitä.Petroniuksen huulilla liikkui tuskin huomattava hymy. "Minä tässä juuri väitän. että hän uskoi uniin." "Se oli hänelle oikein!" huudahti Caesar nauraen ja kiepautti alaspäin peukalonsa. mutta Tullius Senecio." sanoi Petronius. mistä Petroniuksen ja Neron välillä oli ollut kysymys: "Sinä erehdyt!--Minä olen samaa mieltä kuin Caesar. vaan jatkoi: "Entä sitten! Ne ovat kaikki vanhoja ja rumia. joka juuri keskusteli Vestinuksen kanssa. ja hetken perästä kuului kättentaputuksia koko salista. että voitetulle miekkailijalle oli annettava kuolinisku. että sinulla sentään on hitunen järkeä. Mutta Vestinus. kääntyi Petroniuksen puoleen ja virkkoi. puuttui nyt puheeseen: "Minä puolestani uskon uniin ja Senecalta itseltään olen kuullut. Ainoastaan Rubria on heistä enää ihmisen näköinen. Hän itse ei käynyt ensinkään hämilleen." "Minä näin viime yönä unta. muut seurasivat esimerkkiä." "Hyvä. sillä Crispinilla oli jo eronnut monesta miehestä ja hänen satumaisen hillitön elämänsä oli kuuluisa koko Roomassa. kaikkein sivein Calvia.

"Kerran muuan varakonsuli." väitti Vestinus. "Mitä kirjeessä oli?" kysyi Senecio. oikein epäuskoinen mies. "Nauru erottaa ihmisen eläimestä. "ja tuskinpa hän muulla tavalla saattaisi osoittaa." "Niin ne toteutuvatkin. "Mitä tuo ihratynnöri nauraa?" kysäisi Nero. mustan vaiko valkean?»" Tämä kertomus olisi varmaan herättänyt jonkinlaista huomiota. että mahdottomimmatkin unet saattavat toteutua. . jotka niinikään olivat epäuskoisia. sillä varakonsuli tahtoi tietää. ettei ole karjusika. lähetti orjan viemään Mopsuksen temppeliin kirjettä. että saattaa löytyä ihmisiä. joka oli sinetillä varustettu ja jota ei kukaan saanut avata." vastasi Petronius. Orja nukkui yön temppelissä saadakseen nähdä ennustavaa unta ja kertoi kotiin palattuaan: näin unessa nuorukaisen. mitä kirjeessä oli?»" Vestinus katkaisi hetkeksi puheensa. jollei Vitellius äkkiä olisi häirinnyt mielialaa. mutta kuinka kukaan saattaa olla uskomatta uniin?" "Entä ennustuksiin?" kysyi Nero. "Kirjeessä oli: »kummoisen härän minä uhraan. nuoli puhtaaksi rasvaiset huulensa ja rupesi katselemaan läsnäolevia kummissaan. "Minä käsitän." Vitellius lakkasi nauramasta. korotti pikarinsa ja joi. että Rooma häviää ja että minä tulen hallitsemaan kaikkia Itämaita. Tämän kuullessaan kalpeni varakonsuli. jotka eivät usko jumaliin. osaisiko jumala vastata suljetussa kirjeessä olevaan kysymykseen. ja lausui: »tiedättekö."Sitten uskoisin." virkkoi Vestinus. joka paistoi kuin aurinko ja joka minulle lausui yhden ainoan sanan--sanan: »musta». Hän oli jo juhlaan saapuessaan ollut humalassa ja purskahti nyt ilman minkäänlaista aihetta aivan mielettömään nauruun. "Kerran minulle ennustettiin." "Ennustukset ja unet liittyvät likeltä toisiinsa. Hän kääntyi vieraittensa puoleen. ikäänkuin ei ikinä olisi nähnyt heitä.

mutta se ei ollut auttanut. ennenkuin vieraat pahoin juopuivat. otettiin joka hetki esiin pieniä sekoitusmaljoja." "Ja mistä hän välittää viisi. jonka sain isältäni.. Hän ei kuitenkaan kieltäytynyt esiintymästä. Koska Apollo oli antanut hänelle ääntä.. Hän aikoi pian lähteä Antiumiin hengittämään meri-ilmaa. niin eihän jumalten lahjoja sopinut jättää käyttämättä." jatkoi Nero. Kemut kävivät yhä iloisemmiksi. Petronius rupesi vihdoin pyytämään. Kuorossa yhtyivät vieraat hänen pyyntöönsä. jonka lapsellisissa kasvoissa oli hekumalliset silmät. jotka olivat täytetyt lumella ja koristetut murattiköynnöksellä. Katosta putoeli tuontuostakin ruusuja pöydälle ja pöydän ympärillä lepääville. Silloin alkoi Vatinius matkia pelästyneen naisen huutoja. sillä täytyihän tehdä jotakin taiteen hyväksi. Orjajoukot kanniskelivat pöytään yhä uusia ruokia. Hän kyllä ymmärsi. mutta Nero vastusti. ja vieraat joivat minkä jaksoivat. huusi ääneen: "Hän etsii. joka oli pehmeä kuin tyyny. että se kuului hänen velvollisuuksiinsa valtakuntaa kohtaan. että Nero ylentäisi juhlaa laulullaan. että häneltä puuttui rohkeutta. .. joissa oli eri viinilajeja. Yöllä hän kyllä oli pitänyt lyijypainoja rinnallaan. mutta Nigidia.Sitten hän nosti kätensä.. nuori leski ja Calvian ystävätär. jos löytäisikin. Vitellius purskahti taasen aivan odottamattomasti nauruun ja rupesi etsimään sormustaan Calvia Crispinillan peplumin poimuista. Isoista vaaseista. Hän ei tällä kertaa puhunut yksin sentähden." lisäsi runoilija Lucanus. vaikka sitä tosin aina puuttui häneltä. Mutta tänään hänen äänensä todella oli käheä. mitä ei ikinä ole kadottanut." "Joka oli suutari. ja huusi käheällä äänellä: "Minun sormestani putosi ritarisormus.

vaikka jo olikin ehtinyt erota kahdesta miehestä. Samalla hän myöskin selitti vierailleen. Kaupungin muureille oli ilmestynyt uhkauskirjoituksia. joka Kristuksen tunnustajien silmissä oli itse rikos ja pahuus ruumiillistetussa muodossa. Lygia oli kuullut. »Älä ole julma. että hän tulee laulamaan. että hän myöntyi. että hän öisin oli käynyt kaupungilla viskelemässä kuvapatsaita maahan. puettuna ametistin värisiin vaatteisiin kuten Nerokin ja kaulalla kallisarvoinen helminauha--joka joskus oli ryöstetty Massinissalta. ja välittömänä huudahduksena pääsi häneltä . ettei Poppaea sairauden takia ollut voinut saapua juhlaan. mutta vaarallista olisi ollut loukata hänen itserakkauttaan laulajana. Tulkoon tästä juhlasta todellinen juhla.Lucanus yltyi nyt kiihkeästi rukoilemaan häntä taiteen ja ihmisyyden nimessä. niin olisi sääli jättää tilaisuutta käyttämättä. ja niiden kirjoittajille oli määrätty mitä hirveimpiä rangaistuksia. Pian Poppaea tulikin. vaan koska hänen laulunsa vaikuttaa häneen paremmin kuin kaikki lääkkeet. Kaikki tiesivät. jonka rinnalla Lucretiuksen laulu oli kuin vuoden vanhan naarassuden ulvonta. Häntä tervehdittiin suurilla huudoilla ja nimitettiin »jumalalliseksi Augustaksi». että jumalallinen runoilija ja laulaja Venuksen kunniaksi oli laatinut uuden ylistyslaulun. Hän ei voinut riistää silmiään hänestä. Auluksen talon vieraat olivat niinikään puhuneet hänestä. että tuon näköisiä mahtavat olla enkelit ja muut taivaalliset olennot. että Poppaea Sabina oli huonoimpia naisia maailmassa. Lygia ei eläessään ollut nähnyt mitään niin kaunista. Nero levitti kätensä merkiksi. Pomponia oli sanonut. Nähdessään kuuluisan Poppaean. hän tuskin uskoi omia silmiään. oi Caesar!» "Älä ole julma!" toistivat kaikki. Älköön lempeä hallitsija niin kauheasti kiduttako alamaisiaan. Kaikkien kasvot kävivät nyt kiitollisen näköisiksi ja kaikki kääntyivät katsomaan häneen. kauniina kuin jumalatar. sillä hänelle oli kerrottu. tuli Lygia ajatelleeksi. Mutta Caesar käski ensin ilmoittaa Poppaealle. vaununohjaajana ja runoilijana. mutta silti niitä joka aamu taas uudestaan tavattiin muureilta. jotka istuivat likimpänä. että hän yllytti Caesarin murhaamaan äitinsä ja vaimonsa. Hän oli kultatukkainen ja makea ja näytti nuorelta tytöltä. Sentähden Poppaea saapui saliin. Hän oli kyllä tähän saakka pitänyt Neroa valtansa alla kuin mitäkin alamaista.

Poppaea nosti kultatukkaista päätään. Et tunne itseäsi.. pakanallisen Venuksen kunniaksi. Nuori.! Älä katsele häntä. mutta Lygia rupesi turvautumaan Acteen.. Hetkisen aikana vallitsi tricliniumissa syvä hiljaisuus." Marcus tuli yhä likemmä.! Kosketa huulillasi tätä viinipikaria. Terpnos. niin minä sitten kosketan huulillani samaa kohtaa. Toiset pyyhkivät kyyneliä silmistään. kädessään nablium-niminen soittokone. niinkuin Narcissus. Nero nojasi deltan pöytää vastaan ja nosti silmänsä. mutta sinua on Venus kylvettänyt omassaan. erinomaisen kaunis kreikkalainen nimeltä Pytagoras--sama. silmäteräni. Samassa sentään syntyi huoneessa kuolon hiljaisuus. ja Nero itse. vei huulilleen Neron käden ja piti sitä siinä kauan sanaakaan lausumatta. jonka kanssa . Poppaea kylpee aasinmaidossa. mutta sinä olet sata kertaa kauniimpi. Kuului huutoja: »oi taivaallinen ääni!» Muutamat naiset nostivat ihastuksensa merkiksi kätensä ylös ja pitivät niitä sillä lailla laulun loputtuakin.kysymys: "Oi Marcus." virkkoi hän.. Sinä et tunne itseäsi.. Vieraat puhkesivat myrskyisiin suosionosoituksiin. laakeriseppele otsalla. Laulaja Diodoros ojensi hänelle luutuntapaisen soittokoneen. koko salissa kävi hyörinä kuin mehiläispesässä. ei liioin runokaan. ei ollut huono. putoellessaan alas katosta. teki komean vaikutuksen eikä ensinkään tuntunut niin hirvittävältä ja vastenmieliseltä kuin juhlan alussa. onko se mahdollista?" Viini oli huumannut Marcuksen. Lygia-raukkaa rupesivat omantunnonvaivat taasen kalvamaan. vaikka olikin tehty irstaan. silmäteräni.. tai oikeammin sanoen laulaen lausua ylistyslauluaan Venukselle. Sitten hän kahden luutun säestämänä alkoi laulaa. Vain ruusut kahisivat. ja toinen laulaja. jota sanottiin deltaksi. likeni. joskin hiukan käheä. sillä ylistyslaulu oli hänen mielestään kaunis. että tuollaiset asiat saattoivat vetää puoleensa tytön huomiota ja erottaa häntä hänen seurastaan ja sanoistaan. Käännä silmäsi minuun. jonka piti soitolla säestää hänen lauluaan.. Ääni. silmät korotettuina ylöspäin. "Niin. Sitäpaitsi häntä hermostutti.. "onhan hän kaunis. sillä Caesar nousi seisomaan.. muuten rakastuisit omaan itseesi.

joissa omituisuus voitti sukkeluuden. Pian hän palasikin. jonka ihmiset Jupiterille suovat. Lucanus hurmaantui siihen määrään." virkkoi Petronius. "Mitä musiikkiin tulee. jolla oli aivan hämmästyttävä muisti. Mutta Nero katseli levottomana Petroniukseen. Inachuksen tyttären seikkailuja. mutta oli kuitenkin olevinaan pahalla tuulella ja mutisi: "Kirottu kohtalo. mutta eihän kunnioitus. Hän lausui yksityisiä säkeitä. Se ei enää ollut mielettömyyden rajoilla. tosin ihminen pysyy sinä. miksi hän on syntynyt. jotka hän itse. joka oli . etteivät ne ole huonompia. säkeisiin nähden taas haikeasti valitan. ja rupesi vihdoin lohduttamaan Lukanusta: ei hänen pitänyt kadottaa rohkeuttaan. kuten tässä läsnäoleva Lucanuskin on. Hän toisti nyt itsekin ne säkeet." Petronius. Taasen luettiin runoja tai lausuttiin vuoropuheluja. "niin mahtaa Orfeus tällä hetkellä olla kateudesta pakahtumaisillaan." Lucanus ei laisinkaan pahastunut. Neron kasvoista paistoi ihastus ja ääretön turhamaisuus. Vieraista. Päinvastoin hän loi Petroniukseen kiitollisen katseen. Petronius ja Tigellinus olivat juhlaa varten valmistaneet. vaan täydellisesti sen tasalla. mutta nyt olen tuomittu sammumaan. Vieraat olivat nousseet seisomaan. estä heitä kunnioittamasta muitakin jumalia. jotta löytäisin sanoja niitä ylistääkseni. Sitten hän nousi saattamaan Poppaeaa. vaikka häntä syytettiin kateudesta. Sitten kuuluisa miimikko.Nero myöhemmin. esitti Ion. Paris. rupesi nyt toistamaan erityisiä kohtia ylistyslaulusta. sillä hän halusi hengittää enemmän suitsutusta ja ottaa osaa temppuihin. Olisin saattanut saada sijan ihmisten muistossa ja Parnassilla. kuten kynttiläkruunun valo himmenee auringon rinnalla. joka todella oli sairas ja jonka täytyi jättää juhla. mutta Nero kehoitti heitä istumaan paikoilleen ja lupasi palata. jopa kaikilla tavanmukaisilla juhlamenoilla--heittäytyi polvilleen hänen eteensä. varsinkin Lygiasta. kaikella muotoa tahtoi pakottaa pappeja vihkimään itsensä. kehui ja selitteli kauneimpia kohtia. jonka kiitos aina oli ollut hänelle tärkein. joka määräsi minut elämään tuollaisen runoilijan aikalaisena. että hän unhotti kateutensa ja kehui kilpaa Petroniuksen kanssa. joita piti kauneimpina. ollessaan jo puoleksi mielipuolena.

että sitä. Näetkö! Jumalat ja ihmiset etsivät rakkautta. Hän tiesi. vaikka peplum sinua verhoaa. puhui vielä hänen sydämessään: Lygia. symbaalien ja rumpujen soidessa rupesivat he syyrialaisten tyttöjen kanssa tanssimaan hurjaa tanssia. eli ja väreili. joka oli jo puoleksi humalassa. että salaman täytyi iskeä tähän taloon tai katon rämähtää vieraitten päälle. Nojaa pääsi rintaani vastaan ja sulje silmäsi. joka kerran on leimahtanut sellaiseen liekkiin. hän pelkäsi sekä tätä juhlaa että häntä ja itseään. tuntui se kaikki ihmeeltä ja noituudelta. Ja samanlaisena näen sinut nytkin. että jo oli myöhäistä. Tämän kadottua tuli huoneeseen korybantteja ja sitrojen. Pilvestä kääriytyi esiin nainen.tottumaton tällaisiin näytäntöihin. pelasta itsesi! mutta samalla luuli hän kuulevansa toisen äänen sanovan.. ruumis hekumallisesti väristen. jonka sydän on niin sykkinyt kuin hänen. huilujen. ja joka on tuntenut sellaista huumausta kuin hän Marcuksen likeisyydessä--jo on auttamattomasti kadotettu. Ei ollut tarkoituskaan esittää mitään tanssia. mitä ei tanssillakaan olisi voinut ilmaista. Hän suri häntä. Käsillään hapuili hän ilmaa ja loihti esiin pilven. joka loisti. joka on ottanut osaa sellaisiin juhliin. nyt veti häntä syvyyteen. Hänen voimansa heikkenivät. kun Vinitius hänelle puhui." Raskaasti tykkivät suonet tytön ohimoilla ja käsissä. Ilman rakkautta ei löydy mitään maailmassa. että tuli poltti hänen suonissaan. joka ennen Caesaria nousee pöydästä. tuontuostakin yhtyen kirkaisemaan ja mellastamaan aivan raivoisasti. Hänestä tuntui siltä kuin hänen täytyisi pyörtyä ja kuin silloin tapahtuisi jotakin kamalaa. kohtaa hänen vihansa.. joka oli kuin Pomponian ääni. Hänet valtasi tunne että hän kiiti johonkin syvään kuiluun ja että Vinitius. ja Vinitius. Käsien ja ruumiin liikkeillä osasi Paris saada aikaan sellaista. vaikka hänen olisi pitänyt pelastaa. kuva loistava ja hurmaava. Oli varhainen aamu. ja sinä luulit ettei kukaan sinua nähnyt. . joka tähän saakka oli tuntunut hänestä niin likeiseltä ja luotettavalta. Ääni. kuten Crispinilla on tehnyt. puoleksi horroksissa. Esitettävänä oli kuva. Silloin Lygiasta tuntui. virkkoi hänen viereltään: "Minä näin sinut suihkulähteen luona Auluksen talossa ja rakastuin sinuun. mutta minä näin sinut. Mutta lakeen kiinnitetystä kultaisesta verkosta tippui ainoastaan ruusuja. joka katsojille ilmaisi rakkauden salaisuuksia. että se. Heitä se yltäsi. mutta vailla kaikkea kainoutta.

Ilma oli käynyt raskaaksi. suusta pursui veri. He alkoivat kamppailla. jota herttaiset pienet pojat juhlan alussa olivat pirskoittaneet juhlivien jaloille. torvet ja puhaltimet rämisivät. Kun muutamat vieraista tahtoivat puhua. Välistä he seisoivat niin liikkumattomina. Heidän väkevät. luutut. lapsellisen .Mutta tuskin olisi hänellä ollut voimaa nousta. armenialaiset symbalit. kulharit ja narrit. Nigidia pudotti humaltuneen. Kemut eivät vielä läheskään olleet loppumaisillaan. seppeleet juhlivien päässä retkottivat vinossa. väkevä öljy. pani sitten käsivartensa ristiin rinnalleen ja silmäili voittoisin katsein ympäri salia. ei turhaan pidetty valtakunnan väkevimpänä miehenä. sekaantuivat vieraitten joukkoon. Roomalaisten silmät seurasivat ihastuneina taistelevien äärimmilleen pingoitettuja säärien ja käsivarsien jänteitä. ja vihdoin hän hervahti maahan. jolle oli siroitettu safrania. Lamput paloivat himmeällä valolla. Soitto kävi sotkuiseksi ja villiksi. kasvot kalpenivat ja otsille pusertui hikikarpaloja. että olisi luullut heitä kivestä veistetyksi ryhmäksi. Croton laski jalkansa vastustajansa olkapäälle. egyptiläiset sistrot. sillä viini oli jo ehtinyt himmentää katsojien silmät. Juhlat muuttuivat juomingeiksi ja irstaiksi ramakesteiksi. Syyrialaiset tytöt. Välistä ei kuulunut muuta kuin heidän askeltensa töminä permannolla. luut ritisivät rautaisten käsivarsien alla ja kiristettyjen hampaiden välitse tunki uhkaavaa korinaa. Mutta kamppailu ei kestänyt kauankaan. Orjat kantoivat pöytään yhä uusia ruokia ja täyttivät lakkaamatta pikareja. miekkailumestaria ja miekkailukoulun johtajaa. Vitellius keikahti pöydän alle. hänen kasvonsa sinettyivät. Taistelun tulosta tervehdittiin pauhaavilla kättentaputuksilla. Sitten esiintyivät eläintenmatkijat. jotka äsken olivat ottaneet osaa hurjaan tanssiin. Hänen vastustajansa hengitys kävi yhä läähättävämmäksi ja korisevammaksi. sillä Crotonia. mutta heitä ei paljoakaan katsottu. sillä lemuavat kukat. safrani ja ihmisten hengitys oli täyttänyt sen ylenmäärin. Pöydän eteen astui nyt kaksi voimistelijaa tarjoamaan vieraille paininäytelmää. rupesivat he huutaen käskemään pois soittoniekkoja. jollei tätä vaaraa olisi ollutkaan. Sitrat. öljystä kiiltävät ruumiinsa leipoutuivat yhdeksi ainoaksi möhkäleeksi.

päänsä Lucanuksen rinnalle. joka oli jumalten pilkkaaja... Hän oli aina uskonut jumaliin. eikä kenenkään päähän pälkähdä. nosti kaljua päätään.? Sulaa tyhmyyttä. että Rooma häviää.. Juopuneen itsepintaisuudella kertoili Vestinus ainakin kymmenettä kertaa Mopsuksen vastausta varakonsulin suljettuun kirjeeseen.. niin sittenhän sellaista jumalaa voisi potkimalla kierittää edessään kuin mitäkin tynnyriä." . ja vimmoissaan kaatoi hän tunikansa täyteen falernoviiniä. Kolmekymmentä legionaa vartioi Rooman vallan turvallisuutta!" Äkkiä hän nosti nyrkit ohimoilleen ja rupesi täyttä kurkkua huutamaan: "Kolmekymmentä legionaa--kolmekymmentä legionaa! Britanniasta aina parttein rajoille asti!" Samassa hän pysäytti puheensa.." Mutta Domitius Aferia. niin syy siihen on se. joka niinikään oli humalassa. jonka takaraivolla keikkui seppele. mutta toiset väittivät. Tämän nähdessään hymähti konsuli Memmius Regulus. Lucanus. Näin sanoen veti hän luokseen syyrialaisen tanssijatytön ja rupesi hampaattomalla suullaan koskettamaan hänen kaulaansa ja olkapäitään. mutta ilman uskoa ei saata olla hyvettäkään. _Videant consules!_. joka elää tällaisina aikoina! Huvituksista täytyy sen hakea turvaa tuskia vastaan.. puuttui nyt puhumaan. loukkasi tämä puhe. jotka muuten piankin tekisivät siitä lopun. vanhaa pahantekijää ja ilmiantajaa. Tullius. että se jo paraikaa on häviämässä. ääntään venytellen ja tuontuostakin nikottaen: "Jos Ksenofaneen Spheros todella on pyöreä. Ihmiset ennustivat. ja virkkoi: "Kuka sanoo.. ettei nuorisolla ole uskoa..! Tottahan minä konsulina sen tiedän. laski sormen otsalleen ja huusi: "Jumal'avita. rupesi puhaltamaan kultajauhoja hänen hiuksistaan ja nosti ihastuksissaan silmänsä korkeutta kohti.. vanhat tavatkin ovat hylätyt. että Rooma kerran häviää.. Ovat oikeassa! Mutta jos niin tapahtuu. niitä onkin kolmekymmentäkaksi. Se olisi aivan turhaa! Sääliä nuorisoa. Ankarat. etteivät epikurolaiset pysty antamaan barbareja selkään.

Achilles oli oikeassa. vaan lauloi vahingossa erään Anakreonin odin. Caesar on armollinen ja viini on hyvää. tällä kertaa kreikankielisiä. että parempi on olla orjana auringonalaisessa maailmassa kuin kuninkaana kimmeriläisillä mailla. kalat ja lihat--kaikki mitä oli syönyt ja juonut." Sillaikaa oli Lucanus saanut puhalletuksi kaikki kultajauhot Nigidian hiuksista. Sitten kietoi hän itsensäkin ympärille murattia ja toisti moneen kertaan syvällä vakaumuksella: "En ole mikään ihminen. Lucanus otti murattiköynnökset vieressään seisovan vaasin ympäriltä ja seppelöi niillä nukkuvan. ja se on vahinko! sillä elämä on sentään hauskaa. mutta jättivät sikseen koko puuhan. Nero rupesi nyt tuntijana ja estetikkona ihailemaan Pytagoraan vartaloa ja suutelemaan hänen käsiään. Diodorus ja Terpnos koettivat häntä säestää. "Ei. . joka »jumalallisen» äänensä takia alussa oli ollut varovainen.Samassa hän keikahti pöydän alle ja antoi ylen sekä flamingonkielet että paistetut ja jäädytetyt sienet. Rooman rauhaa vartioivat legionalaumat eivät saattaneet rauhoittaa Domitiusta. koska yhteistyö näyttäytyi mahdottomaksi. Olen fauni. mutta Nero. Mutta tuo kysymys. Voi mikä vahinko!" Hän kätki päänsä syyrialaisen tanssijatytön kainaloon ja rupesi itkemään. "Mitä siitä tulevasta elämästä!. onko jumalia olemassa. hunajassa keitetyt heinäsirkat. sillä usko jumaliin ja ankarat tavat ovat hävinneet! Rooman täytyy hävitä. oli lopulla kaatanut kurkkuunsa pikarin toisensa perästä ja juopunut. Tämän työn päätyttyä rupesi hän ihastunein ja kysyvin katsein silmäilemään läsnäoleviin. Hän tahtoi taasen esittää runojaan. mutta ei muistanutkaan niitä. se on epäuskoa ja turmelee nuorison." Petronius ei ollut humalassa. ja tarpeeksi juotuaan Nigidia oli nukahtanut. Pytagoras. ei! Rooman täytyy hävitä...

Siitä on jo viidettä vuotta. "Viiniä! ja soikoot tympanit!" Melu pääsi entiseen vauhtiin. Hetkisen perästä kuvastui hänen kasvoillaan kauhu. Caesar. Lukanus oli kietoutunut aivan murattiköynnöksen peittoon." "Hyvä aihe" huomautti Petronius. . Vinitius on yhtä juovuksissa kuin muutkin. Hän tahtoi voittaa Caesarin. kaupungin ja maailman nimessä!" huusi Domitius Afer. johon hän on katsonut. "Niin todella! äidillähän ne olivatkin. "Olen aina viettänyt lemuraliaa. Ho-ho-hooi!" Vihdoin juopui Caesar. ja himon lisäksi valtasi hänet riidanhalu.. kävelee vain kävelemistään. juopuivat miehet ja naiset. Agrippinalla!" Hänen eteensä nousi synkkä kuva. vainajien juhlaa. täytyihän minun toimittaa hänet hengiltä. ikäänkuin etsisi jotakin. koska hän lähetti kimppuuni murhaajia. Täytyihän minun. mutta henkiin uskon--oi!" Nero ei kiinnittänyt huomiota hänen sanoihinsa. ette tänä päivänä olisi kuulleet minun laulavan. vaan fauni ja elän metsässä. mutta missä? Hän nosti kätensä hiestyneelle otsalleen ja rupesi miettimään. nousi ja huusi: "En ole ihminen. kuolee. jottei minun tarvitsisi nähdä häntä. Vestinius kurotti kuin kurki pitkää kaulaansa ja kuiskasi salaperäisesti: "En usko jumaliin.Näin kauniit kädet oli hän nähnyt vain kerran .. "Sanotaan hänen öisin kuutamossa kulkevan merellä Baiaen ja Baulin tienoilla." "Kiitos. Ei puhu mitään. Jollen olisi langettanut hänen tuomiotaan. mutta kalastaja. Liketessään venettä hän katsoo siihen ja astuu taas eteenpäin.

Caesar otti sinut Auluksen talosta lahjoittaakseen sinut minulle. Hänen täytyi yhä likempää tuntea hänen hengitystään. Caesar lupasi sinut minulle. mutta hänen siniset silmänsä tuijottivat Vinitiukseen niin oudosti. Mitä tämä merkitsi? Kummissaan rupesi Vinitius hieromaan silmiään ja huomasi samassa rinnallaan jättiläiskokoisen lygiläisen orjan. Vinitius nousi pystyyn. joka tuli viiniltä. Turhaan hän sentään ponnisti voimiaan. Sinun täytyy tulla omakseni! Suutele minua! en tahdo odottaa huomiseen . ja armahtaisi häntä. äänettömin askelin tricliniumista.. välttääkseen hänen suudelmiaan.kuten aina. että turmio tulee. veti hänen päänsä rinnalleen ja rupesi läähättäen suutelemaan hänen kalpeita huuliaan. ennenkuin lähetti sinua hakemaan.. kun hän oli nauttinut liikaa. Suru ja kauhu vapisi hänen äänessään. ilkeä satyri. mutta silloin Acte rupesi häntä puolustamaan ja Lygia itsekin kokosi viimeiset voimansa. Lygiläinen seisoi siinä aivan tyynenä. Ei se ollut enää entinen. yhdentekevä! Tätä jo riittää. ikäänkuin ne olisivat olleet lapsen käsivarret vain. Turhaan koetti hän kääntää pois päätään. Mutta sinä hetkenä joku hirvittävä voima irroitti hänen käsivartensa tytön kaulasta. ja nuorukainen viskattiin syrjään kuin mikäkin kuiva oksa tai kuihtunut lehti. ettei hän olisi tällainen. ymmärrätkö! Huomenna varhain tulen sinua noutamaan. Yhä likemmä siirtyivät hänen kasvonsa. sillä hän tunsi. johon hän oli tutustunut Auluksen talossa.. . joka herätti inhoa ja kauhua. suutele pian!" Hän kietoi käsivartensa tytön ympärille. aivan ponnistuksetta. koettaen molemmilla käsillään irroittaa ympäriltään hänen karvatonta käsivarttaan... mutta ei mikään auttanut. Hetken perästä nosti hän prinsessansa käsivarsilleen ja läksi tyynin. vaan juopunut.. että veri nuorukaisen suonissa miltei lakkasi kiertämästä. Tytön voimat heikkenivät heikkenemistään. ja käskevällä äänellä hän kangertaen lausui: "Suutele minua! Tänään tai huomenna. nimeltä Ursus. ymmärrätkö!. kävi molemmin käsin kiinni häneen. Acte seurasi heitä. hyvä. hän rukoili. Hänen ruskeat kasvonsa kalpenivat. rakastettu Vinitius. vaan kuten ennen.

arvelivat he. joka nouti juopunutta emäntäänsä. ojensi sen Vinitiukselle. Kun palvelijat näkivät jättiläiskokoisen miehen kantavan naista pois tricliniumista. sitten hän koppasi tanssijatytön paljaan käsivarren. Jonkun aikaa hän horjahteli sinne tänne. raivo ja viini olivat tehneet hänen jalkansa raskaiksi. mutta sitten hän sävähti seisoalleen ja karkasi käytävää kohti. jotka eivät maanneet pöytien alla. runoilijain ja filosofien. hämmästys. Toiset kulkivat vielä horjuvin askelin pitkin tricliniumia. Lygia!" huusi hän. toiset nukkuivat penkeillään pöydän ääressä kuorsaten tai unissaan oksentaen. "Juo!" Vinitius joi ja retkahti maahan. juopuneitten tanssijattarien ja ylimysnaisten--koko tämän tosin vielä kaikkivaltiaan. Olihan .Vähän aikaa istui Vinitius kuin kivettyneenä paikallaan. hymyili ja katseli häneen kuumin silmin. että se oli joku orja. juopuneitten ritarien. mutta jo sammuvan seurueen ylle putoeli putoelemistaan katon kultaverkosta ruusuja. seppelöidyn ja irstaan. Kukaan ei pidättänyt Ursusta eikä liioin vaatinut häntä tilille hänen menettelystään. mutta hengettömän. Suurin osa vieraista oli jo pöytien alla. räpytteli silmiään ja kysäsi: "Mitä on tapahtunut?" Tyttö tarttui viinipikariin. Vieraat. "Lygia. Ulkona tuntui jo päivän salo. KAHDEKSAS LUKU. Mutta juopuneitten konsulien ja senaattorien. Mutta intohimo. olivat kumminkin jo jättäneet varsinaiset paikkansa.

Hän vaan piteli käsillään ohimojaan ja toisti toistamistaan kuin lapsi: "Mennään kotiin! Mennään Aulukselle!" Ursus oli kyllä siihen valmis. Lygia oli käynyt niin voimattomaksi. Tosin porteilla seisoo pretoriaani-sotamiehiä. meluava soitto ja juhlivien huudot etenivät etenemistään. He astelivat pylväikön läpi ja tulivat pääportille.sitäpaitsi Acte heidän mukanaan. nojautui jättiläisen olkapäätä vastaan ja vaikeroi siinä: "Mennään kotiin. avasi hän silmänsä. Äkkiä purskahti tyttö itkuun. koska juopuneet vieraat varmaan nukkuvat iltaan asti. He olivat tulleet pieneen atriumiin. Auluksen taloon!" "Mennään vaan!" sanoi Ursus. joka vei Acten asunnolle. vakuuttaen. ja Ursus laski Lygian marmoripenkille. Sitä vartenhan hän on olemassa. vastapäätä suihkulähdettä. Pakenevat tulivat tricliniumin viereiseen huoneeseen ja siitä käytävään. Vasta kun puhdas. Ursus! Mennään kotiin. viileä aamuilma tulvi häntä vastaan. Ei kukaan heitä estä menemästä. . että hän hervottomana kuin kuollut makasi Ursuksen käsissä. He sekaantuvat kansan tulvaan ja lähtevät suoraa päätä kotiin. Olihan maailmassa sentään vielä jotakin muutakin kuin tuo iljettävä triclinium: oli taivas. Tämä osa palatsia oli tyhjänä. oli valoa ja hiljaisuutta. aamurusko. mutta entä sitten! Sotamiehet eivät pidätä kulkijoita. ettei häntä tällä hetkellä uhannut mikään vaara. Porttikaaren luona vilisee kantotuoleja ja ihmisiä lappaa myötäänsä. jossa aamurusko jo punaili sypressien ja pinjojen latvoja. Aamu valkeni vaikenemistaan. ja hänen läsnäolonsa turvasi heidät kaikilta epäluuloilta. Mitä hänellä muuten onkaan sanomista tähän asiaan! Prinsessa käskee. joka kuului Acten asuntoon. Lygiasta tuntui siltä kuin hänet olisi riistetty helvetistä ja tuotu jumalaisen päivän valkeuteen. ja hän tottelee. vaan palatsin puutarhaan. Acte rupesi rauhoittamaan tyttöä ja kehoitti häntä nukkumaan. mutta eivät poikenneet pihaan. Mutta Lygia ei pitkiin aikoihin voinut rauhoittua.

"Niin. Hän ymmärsi. mennään. Muuta valikoimisen varaa ei ollut. Juhlaan mennessään oli hän saattanut toivoa. Ainoastaan ihmeen kautta hän voi pelastua tästä kuilusta. "Kyllä sinä. ei hän käsittänyt tällaisen suhteen häpeällisyyttä. Mennään! niin! Ei kukaan estä. Hän oikaisi käsivarsiaan ja vaikeni. Ei ollut mitään neuvoa. että hänen sanansa." huusi hän epätoivoissaan. Ursus. että Caesar juuri heidän yllytyksestään oli siirtänyt hänet Aulukselta. "kuulitko Vinitiuksen sanovan. että Lygian täytyi joko antautua nuoren. Jos Nero olisi tahtonut palata hänen luokseen. ihmeen ja Jumalan voiman kautta. Entisenä orjattarena oli orjan käsityskanta liian syvään syöpynyt häneen. merkitsivät: »tyydy kohtaloosi ja rupea Vinitiuksen . Jos taas Auluksen perhe ottaa hänet luokseen. niin sitä varmaan odottaa kuolema. "Acte. ja vaikka hän oli hyväsydäminen. Mutta Acte rupesi puhumaan heille järkeä. vaikka olivatkin todet. Lygian epätoivo ei herättänyt hänessä vastakaikua. Sopii lähteä. Lygia kuljetetaan takaisin palatsiin." vastasi Acte. ja sitten hän on auttamattomasti hukassa." Hänen päähänsä ei pälkähtänyt. että Vinitius ja Petronius saisivat Caesarin lupaamaan hänet takaisin Pomponialle. Turmion täytyi kohdata joko Plautiuksen perhettä tai häntä itseään. Ei ollut mitään neuvoa." toisteli Lygia. loukkaa hänen majesteettiaan. Olihan hän itse ollut Neron rakastettuna. mutta illalla tuo sadanpäämies kuolemantuomion Aulukselle ja Pomponia Graecinalle. ja sitäpaitsihan hän yhä vielä rakasti Neroa. Mutta Caesarin talosta ei kukaan saa karata. komean Vinitiuksen rakastetuksi tai syöstä sekä itsensä että Auluksen talo perikatoon--eikä käsittänyt. olisi hän ollut valmis ojentamaan kätensä häntä vastaan niinkuin itse onnea tavoittaakseen. että Caesar oli luvannut minut hänelle ja että hän tänä iltana lähettäisi orjansa noutamaan minut luokseen?" "Kuulin. kuinka hän saattoi horjua." virkkoi hän hetken perästä. Lygian kädet vaipuivat helmaan. ja joka sen tekee. "Vinitiuksen luona olet yhtä hyvässä turvassa kuin Caesarinkin talossa. mutta nyt hän tiesi.

"En jää tänne enkä mene Vinitiuksen luo. Hän purskahti uudestaan itkuun." Actea hämmästytti hänen kiivautensa. puolivillissä sydämessään syntyi hurja halu palata saliin ja kuristaa sekä Vinitius että tarpeen vaatiessa Caesarkin. mutta salliiko sinun oppisi tuottaa kuolemaa?" "Ei. sillä olen kristitty. Acte sulki hänet syliinsä ja rupesi rauhoittamaan häntä. sillä hän rakasti koiran uskollisuudella prinsessaansa eikä saattanut nähdä hänen itkevän. sitäpaitsi ei hän varmaan tietänyt." "Kuinka sinä sitten voit saattaa Caesarin koston Auluksen talolle?" Syntyi hetkisen äänettömyys.rakastajattareksi». että teidän tulee säilyttää siveytenne ja pelätä syntiä enemmän kuin kuolemaa. Acte hyväili Lygiaa ja virkkoi uudelleen: "Vihaatko häntä?" "En. Lygia. "Ei ikinä!" huusi hän kiivaasti. Ursus hengitti raskaasti ja heristeli jättiläisnyrkkejään. Mutta Lygia tunsi vielä huulillaan hänen eläimellisen intohimoiset ja polttavat suudelmansa ja niitä muistellessa kohosi häpeän puna hänen kasvoilleen." "Tiedän. "en saa vihata." vastasi Lygia. "Vihaatko sinä sitten Vinitiusta?" kysyi hän. Hänen lygiläisessä. Lygian eteen avautui taasen pohjaton syvyys. Nuori vapautettu jatkoi: . sillä hän pelkäsi vahingoittavansa emäntäänsä. Tiedän myöskin Paavali Tarsolaisen kirjeistä. Hän ei sentään uskaltanut sitä tehdä. Siihen kysymykseen ei Lygia voinut vastata. olisiko sellainen teko--vaikka se hänestä tuntui kerrassaan viattomalta--sovelias ristiinnaulitun Karitsan tunnustajalle.

Mutta tytön silmät sumenivat ja hetken perästä vieri kaksi suurta kyyneltä hänen poskilleen. henki yliluonnollinen hartaus. Ei! Te ette saata karata. mihin hän oli tottunut. "Jumala siunatkoon Pomponiaa ja Aulusta. huulista. jotka olivat korotetut taivasta kohti." Mutta Lygia heittäytyi polvilleen ja kääntyi nyt rukouksessa erään toisen puoleen."Minä kyselen. Hän katseli hänen puhtaita kasvonpiirteitään. ja tuli nyt vakuutetuksi. että apuun ehtii pelastus voimakkaampi Caesariakin. Neron entisen rakastetun silmien edestä poistui ikäänkuin peite ja hänen eteensä avautui ihan toinen maailma kuin se. jotka olivat korotetut taivasta kohti. likeni penkkiä ja loi katseen emäntäänsä. ja molemmat rupesivat rukoilemaan--Caesarin palatsissa. jotka olivat hiukan auenneet." lausui hän. ettei Lygia saattanut ruveta kenenkään rakastajattareksi. Nyt Acte käsitti. että kristittyjen joukossa tapahtui suuria ihmeitä. Hän oli kuullut puhuttavan. sillä minun käy sääli sinua. että hän saattaa sinut takaisin Pomponian luo. Tuo harras rukous tässä rikoksen ja häpeän pesässä pani hänet hämmästyksiin. Aulusta ja heidän lastaan. että tapahtuu jotakin eriskummallista. Hetkisen perästä Ursuskin oli polvillaan. Tässä häikäisevässä valossa näytti hän itsekin olevan pelkkää valoa. että puhe niistä oli totta. koska Lygia noin rukoili. käsistä ja silmistä. sääli hyvää Pomponiaa. Ursuskin nousi. Acte. ikäänkuin hän sieltä olisi odottanut pelastusta. aamuruskon hohteessa. ei saattanut riistää silmiään Lygiasta. ikäänkuin hänen käskyjään odotellen. Vihdoin Lygia nousi ja toivo säteili hänen kasvoistaan. hänen päätänsä ja käsiänsä. "Minä en saa . Vielä hetkinen sitten oli Lygia hänen mielestään ollut auttamattomasti hukassa. joka ensi kerran oli näkemässä tällaista rukousta. Hänen kalpeista kasvoistaan. Nyt hän rupesi uskomaan. että taivaasta tulee siivekäs sotajoukko neittä vapauttamaan tai että aurinko levittää säteensä hänen jalkainsa alle ja nostaa hänet luokseen. Sinulla on vain yksi keino: rukoile Vinitiusta. Aamurusko valoi kirkkauttaan hänen tummille hiuksilleen ja valkealle peplumilleen. Mutta minä olen tarpeeksi kauan elänyt tässä talossa tunteakseni mitä Caesarin kosto merkitsee.

ehkei hän edes huoli auttaa Vinitiusta etsimään Lygiaa. joka eilen sai voiton tricliniumissa. ja niin he pakenevat maailman ääriin. Hän kyllä karkaa. mutta ei Vinitiuksen talosta. että hän illalla lähettää orjansa häntä noutamaan. Ursuksen täytyi saattaa hänet pois kaupungista ja kätkeä jonnekin. Mutta Lygia itse ajatteli: kotiväet eivät saa tietää mitään hänen olinpaikastaan. tekee itsensä syypääksi majesteettirikokseen. niinkuin hän hänet pelasti tricliniumistakin. barbarivaltakuntiin. ei Pomponiakaan. Caesar ei mielellään sekaannu muiden asioihin.. jota seuraa rangaistus. Hän tulee. missä ei tunneta Rooman nimeä ja minne ei Caesarin valta ulotu. Ainakaan ei hänen tekoaan silloin pidetä majesteettirikoksena. jo ennen juhlaa oli ottanut Caesarilta lupauksen. että hän seuraavan päivän illalla saa lähettää noutamaan häntä. Mutta Ursus hänet pelastaa. Mutta koska Vinitius voi lähettää kovin paljon orjia. Vielä tänä päivänä hän lähtisi Ursuksen mukaan. ehkäpä yhdessä Petroniuksen kanssa. Mutta Acten kasvoilla kuvastui pettymys. vaikkapa merten ja vuorten taakse. että Ursus menee pyytämään neuvoa ja apua piispa Linnukselta. Lygiläinen oli valmis mihin tahansa ja kuuliaisuutensa merkiksi kumartui hän maahan ja kiersi käsivartensa Lygian jalkojen ympäri. He eivät saattaneet hakea turvaa Auluksen talosta. niin Caesar kostaa Aulukselle. niin paetkoon edes Vinitiuksen talosta. sillä hän on hänen ainoa turvansa maailmassa. Varmaankaan ei hän selvänä olisi ilmoittanut sitä. koska he siten yllyttäisivät Caesarin vihan sitä vastaan. jonne ei Vinitius eivätkä hänen palvelijansa löydä. joka karkaa Caesarin talosta. niin lähettävät he hakemaan häntä huomenna. Ursusta ei kukaan saata vastustaa. Ja jos Lygian onnistuukin paeta. ettei hänellä nyt enää ollut ketään muita maailmassa. vaan jo matkalla sinne. vaan että Ursuksen täytyi olla sekä hänen isänään että holhoojanaan. Jos hän välttämättä tahtoo paeta. Juovuspäissään Vinitius tuli kertoneeksi. Ja jos he tänään unohtaisivatkin asian. Piispa heitä kyllä armahtaa . on parasta.syöstä heitä perikatoon." Sitten hän kääntyi Ursuksen puoleen ja lausui hänelle. sentähden en ikinä enää näe heitä.. nostaa hänet kantotuolista. Pelastakoon hänet Ursus. Mutta ei hän liioin saattanut jäädä Caesarin eikä Vinitiuksen haltuun. sillä hän oli odottanut ihmettä. Vai eikö se rukous saanutkaan aikaan sen enempää? Se. Luultavasti hän. Hänen rinnalleen ei pääse se hirveä painiskelijakaan.

kaukaisia asioita. ikäänkuin saadakseen selville tulevaisia. Mutta rukoilen Jumalaanne. Acte. vaikkapa pretoriaani-sotamiehiä!. Hänen kasvoilleen valui puna ja hän rupesi hymyilemään. Ja olkoon sitten neittä kuljettamassa vaikka miten paljon orjia.. vaikkapa rauta-asussa. Mitä taas kristittyihin tulee. sillä lohdutus oli taasen täyttänyt hänen mielensä ja pelastuksen toivo muuttunut miltei varmuudeksi. Äkkiä hän heittäytyi Acten kaulaan. ettei Rooman valta löydä. Sitten Ursus kyllä vie hänet kaupungista ja piiloittaa niin. Siihen hän toki kykenee. nyt hän paikalla lähtee piispan puheille." vastasi vapautettu "en ilmaise aikomustanne. Paras on vaan olla likenemättä hänen nyrkkejään. vaikka kuinka oli vaivannut päätänsä. ja illalla on jo sata päätä odottamassa kantotuolia. niin heitä hän kyllä saa kokoon omin neuvoin. ethän?" "Kautta äitini varjon.. Saisi heitä kokoon pari tuhatta. Kas. helpostikin. Menevät sitten vaikkapa maailman ääriin.eikä jätä Vinitiuksen käsiin. vei sulavat huulensa hänen poskeaan vastaan ja kuiskasi: "Ethän sinä ilmaise aikomustamme. Hän voi heidän avukseen lähettää kristityitä. mutta käytäntöön hän kyllä osaa panna sen.. jotka voittavat Vinitiuksen väet ja pelastavat Lygian. Mitäs . johdattaa hänet pois kaupungista ja seuraa häntä. Yöllä tai päivällä--se on ihan yhdentekevää! Hän käy piispan puheilla. sekä Suburrassa että siltojen takana. piispa osaa lukea taivaan merkkejä ja tietää sanoa. mitä pitää tehdä ja mitä jättää tekemättä. Sitten hän virkkoi: "Lähdetäänkö metsään? Hei vaan niitä metsiä." Jättiläisen lapselliset sinisilmät säteilivät onnesta. Kyllä hän tästä neitinsä vapauttaa. Hänpä ei ollut osannut keksiä tätä keinoa. niitä metsiä!" Hetken perästä hän sentään riistäytyi irti tulevaisuusunelmistaan ja palasi todellisuuteen. Vähäkös heitä oli hänen tuttavissaan. sekä orjissa että miekkailijoissa ja vapaissa miehissä. että Ursuksen onnistuisi sinut pelastaa.. Hän jäi miettiväisenä silmäilemään eteensä. missä ei ole kuultu puhuttavankaan roomalaisista.

että nyt on hänen aikansa tullut.. niskaansa. kumarsi ja virkkoi: "Ja nyt minä lähden pyhän piispan luo. sääli koko Auluksen taloa. niin kyllä hän sitten katuu ja pyytää anteeksi viattomalta Karitsalta ja rukoilee.. Lygia nosti lapsellisen vakavana sormensa ja lausui: "Ursus! »ei sinun pidä tappaman». niin kyllä se ihmisen pää raudankin sisästä halkeaa. Eihän hän tahtoisi Karitsaa loukata. Taasen hän tunsi.. Epätoivon tunne häneltä sentään vähitellen oli kadonnut." Lygiläinen nosti kouransa. Kyllähän hän tekee parastaan. mutta hän koetti sitä salata.vahvaa se rauta sitten on! Kun vaan osuu oikein tönäisemään. mutta kun hänellä kerran on sellaiset tukevat kädet. »silmäinsä valkeus». mutta samassa hän tunsi. jonka kärsimyksetkin antavat enemmän onnea kuin Caesarin komea palatsi kaikkine rikkauksineen. Suuri hellyys henki hänen kasvoistaan.." Acte kiersi käsivartensa Lygian kaulaan ja rupesi itkemään.. Mutta entä jos sitten käy hullusti?. joka oli kuin nuija. Tuntui suloiselta ajatella... että hän uskonsa tähden uhraa ylellisyyden ja mukavuuden ja antautuu tuntemattomaan kulkurielämään. että ristiinnaulittu Karitsa armahtaisi häntä.. ettei hän ole otollinen kulkemaan siitä ovesta. jota hän rakasti sydämensä pohjasta. Lygian kävi sääli Pomponia Graecinaa. Taasen avautui hänen eteensä valkeuteen johtava ovi. syntistä. mutisi jotakin ja rupesi kiivaasti raapimaan korvantaustaansa: täytyyhän hänen ennen kaikkea pelastaa neitinsä. Mahdollisesti hänen lapsellista uteliaisuuttaan jossakin . Täytyyhän hänen ennen kaikkea pelastaa neiti! Ja jos nyt täytyisi joku nutistaa. Olihan neiti itsekin sanonut.. että on olemassa maailma.. YHDEKSÄS LUKU.

Onnellisuuden tunne valtasi Lygian mielen. Jos esimerkiksi Caesar hylkäisi Poppaean ja uudestaan rakastuisi Acteen. Monasti hän. jahka Pomponia kuolee. temppelit. niin Hän hänet korjaa. Hänen päänsä meni yhä enemmän sekaisin.. kaupunki. kaikki. mutta johtavana voimana hänessä kuitenkin oli luottava usko siihen. koska yö oli kulunut aivan unetonna.määrin viehätti elämä kaukaisissa maissa. että pantaisiin levolle. vuoroin sulkeutui. oli surrut. vielä ollessaan Auluksen talossa. Hän ainoastaan aavisti. Siellä he laskeutuivat levolle toinen toisensa viereen. Nyt. kauniin ritarin rakkautta!. että tahtoo paeta nuoren. Päivä oli valjennut ja aurinko paistoi jo atriumiin. Joskus hän ikäänkuin välähdykseltä tunsi. häikäisi hänen silmiään sellainen kirkkaus. Ei hän sentään Lygialle maininnut mitään pelostaan. pylväiköt. kaikki--ja minkätähden? Vain siitä syystä. ja hän rupesi Actelle kertomaan onnestaan. että koska hän nyt menettelee »jumalallisen Mestarin» käskyn mukaan. Lygia ei pannut vastaan. Ei Acte häntä kuitenkaan ymmärtänyt. varsinkin kun Lygian edessä vielä oli yritys. . nyt oli hetki tulossa. josta Ursuskin niin suurella hellyydellä oli puhunut.. rikkaus. mutta Acte ei väsymyksestään huolimatta saanut unta. jossa hän suorastaan saattoi menettää henkensä. barbarien ja villien petojen joukossa. Ovi valkeuteen vuoroin avautui. jota hän ei ikinä ennen ollut tuntenut. ja he läksivät cubiculumiin. että tyttö ehkä saattaa olla oikeassa. niin hän kantaa ne Hänen nimessään. että tuon kirkkauden sisään on kätketty joku rajaton onni. Acte oli luonteeltaan arka ja pelolla ja vavistuksella hän ajatteli seuraavaa iltaa. mutta niinä hetkinä. kaikki. mikä on kaunista. salaperäinen onni. joka oli tilava ja komeasti sisustettu. Tähän saakka oli hänen elämänsä muodostunut päivien raskaaksi sarjaksi--nyt se äkkiä tuntui hänestä häpeälliseltä.--vielä niiltä ajoilta. ja sitten. jolloin Acte oli Caesarin rakastettu. Eivät nämä asiat tahtoneet mahtua Acten päähän. ettei hän selvästi voinut eroittaa mitään. Vapaaehtoisesti heittää kaikki: koti. Hän pitää huolta tottelevaisesta ja uskollisesta lapsestaan. puutarhat. Jos taas odottamaton kuolema häntä kohtaa. heittää tämä aurinkoinen maa ja rakkaat ihmiset. Ja mitä hänelle niin ollen voi tapahtua? Jos kärsimyksiä tuleekin. saavat he elää yhdessä iankaikkisesti. jolloin se oli auki. jonka rinnalla kaikki muu on mitätöntä. mutta nyt kalvoi häntä levottomuus. ettei hän kristittynä saata tehdä mitään Ristiinnaulitun hyväksi. mutta selvää käsitystä ei hän voinut muodostaa itselleen. joka saattoi päättyä sangen huonosti. Acte ehdotti. Hän oli kyllä pitkän aikaa ollut surullinen ja onneton. että ehkä saattaa olla olemassa joku ääretön.

olisi sekin siihen verraten turhuutta. saata nukkua. ja neitseellistä povea. Vihdoin kuitenkin nämä ajatukset. mutta levottomuus yhä kiusasi. kalleuksista. Hän arveli nimittäin. joka hylkää Vinitiuksen komean talon Carinaessa ja valitsee maankiertäjän elämän. joka on sata kertaa kauniimpi kaikkia kukkasia Caesarin puutarhassa ja kaikkia kuvapatsaita hänen palatsissaan. Hän olisi tahtonut nukkua. rupesivat väsyttämään. eikä hän voinut. Hänen hengityksensä oli nukkuvan tasaista huokumista. hän saattaa nukkua!" mietti Acte." Hetkisen perästä hänen taasen täytyi ruveta ajattelemaan tuota lasta. "Hän on vielä lapsi. joista hän ei mitenkään saanut selvää. ja kääntyi sentähden häneen päin. ettei Caesarkaan. luuttujen ja sitrojen soitosta. joksikin taivaalliseksi näyksi tai jumalten suosikiksi. ollut parempi kuin joku orja. joka valitsee puutteen mieluummin kuin häpeän. Päinvastoin hänet valtasi suuri säälin tunne. Vihdoin hän päätti ruveta puhumaan Lygian kanssa iltaisesta pakoretkestä. joka mieluummin pakenee kuin rupeaa Vinitiuksen rakastetuksi. Mutta kreikattaren sydämessä ei ollut tilaa kateudelle. huulia. tummia palmikkoja. kulmakarvojen kaunista kaarevuutta. ja että tämä palatsi numidilaisesta marmorista rakennettuine pylväikköineen oikeastaan oli vain kiviläjä. Säteiden valossa näki Acte hänen suloiset kasvonsa. Ja taasen hänen täytyi vaipua ajatuksiin. kun hän . kesteistä. Mutta Lygia nukkui rauhallisesti. suljetut silmät ja puoleksi avautuneet huulet. joka luopuu vaatteista. joka nousi ja laski tyynen hengityksen mukaan. Pimeään cubiculumiin lankesi verhojen raosta kimppu kirkkaita säteitä. Samassa pälkähti hänen päähänsä ajatus. "Ja minkätähden?" Hän alkoi katsella Lygiaa. painuneina paljasta käsivartta vastaan. ettei Lygiakaan. jota hän rakasti ja jota hän oli kunnioittanut miltei puolijumalana. "Hän nukkuu. jota uhkaa sellaiset hirveät vaarat. "Kuinka toisenlainen Lygia on kuin minä!" Lygia kävi hänen mielikuvituksessaan joksikin ihmeeksi. Hän katseli hänen puhdasta otsaansa. jotka olivat hiukan auki. ikäänkuin hänen nukkuvilta kasvoiltaan löytääkseen vastauksen. joissa tomuhituset hyppelivät.

Lammikot levittivät tyyniä. Hänen sydämessään heräsi äidillinen tunne: Lygia ei ollut hänen mielestään ainoastaan kaunis kuin uni. koska sekä Caesar että hänen likeisimmät hovilaisensa vielä nukkuivat." He läksivät cubiculumista ja menivät kylpyyn. todellakin." "Eikö Ursus vielä ole palannut?" "Eihän Ursus luvannutkaan palata. tammia. . "Vai sinäkö. öljypuita ja myrttejä.ajatteli kaikkia vaaroja. sillä puolenpäivän aika oli jo ohi. "Niin. Lygia näki nyt ensi kerran eläessään nuo ihanat puutarhat. ettei ollutkaan kotona Auluksen talossa. ja lenteli kirjavia lintuja. vei hänet sitten syömään ja johdatti vihdoin palatsin puutarhaan. kun hän avasi siniset silmänsä ja suurella hämmästyksellä rupesi tarkastamaan cubiculumia. Acte?" huudahti hän vihdoin. joiden joukossa yleni veistokuvien valkea kansa. vaan myöskin sanomattoman rakas. jossa ei tällä kertaa ollut odotettavissa mitään vaarallista kohtausta. täynnä sypressejä. joita oli tuotu Afrikan erämaista asti. suihkulähteet kastelivat pärskeellään kukkivia ruusupensaita. mitkä tyttöä uhkasivat.tai viiniköynnösverkon ympäröimä. missä uiskenteli vesillä hopeankarvaisia joutsenia. Hän vei huulensa hänen tummille hiuksilleen ja rupesi suutelemaan niitä. kun hän hämärässä huomasi kreikattaren kasvot." "Onko jo ilta?" "Ei vielä. pinjoja. Hän nukkui kauan. kiiltäviä pintojaan. Acte kylvetti Lygian." "Niin. Mutta kuvapatsaiden ja puiden joukossa käyskeli gaselleja. mutta puolenpäivän aika on jo ohi. Hän nähtävästi kummasteli. salaperäinen luola kutsuvan luokseen. lupasi ainoastaan illalla kristittyjen kanssa odottaa kantotuolia. Missä tuntui muratti. lapsi. Mutta Lygia vain nukkui rauhallisesti kuin kotonaan Pomponia Graecinan siipien suojassa. Lygia.

mutta eilisen juhlan jälkeen pelkään häntä ja tahdon paeta lygiläisten luo. kuten minä. ja olen varma. ja hetkisen perästä alkoi hän kysellä. Hän tuli ajatelleeksi. Auluksen talossa Vinitius oli aivan toisenlainen. kun hän oli Auluksen talossa?" "Kyllä. "Sinut Vinitius saattaisi naida. Silloin hän oli hyvä. Acte ja Lygia astelivat kauan yhdessä. tiheiden sypressien peittoon. että jos vain Caesar olisi hyvä ihminen. oli hän kuitenkin siksi lapsi. että olisi sata kertaa vaarattomampaa koettaa vaikuttaa Vinitiukseen. Puisto oli tyhjä. Ajoittain se hänestä tuntui sulalta hulluudelta. sinipunertavia safranikukkia. katsellen kaikkia puiston ihmeellisyyksiä. Hänestä tuntui hauskalta. kuinka kauan Lygia oli tuntenut Vinitiuksen ja eikö hän luulisi. jonka oli mahdoton onnistua. toiset orjat käyttivät hyväkseen lomahetkeä ja istuivat lampien varsilla tai varjossa tammien alla. Lygia ravisti surullisena mustatukkaista päätään. Aulus ja hänen vaimonsa rakastavat sinua kuin omaa lastaan. Vinitius saattaisi naida sinut. toiset kastelivat ruusuja tai kalpeita. Lygia. Vaikkei Lygia ollutkaan levollisessa mielentilassa. nimittäin Lygian iltaisesta paosta." huudahti Acte hetken mietittyään." "Mutta rakastitko häntä silloin. Yhä enemmän hänen kävi sääli Lygiaa." . että hänet saisi taivutetuksi lähettämään hänet Pomponian luo. joka raskaimmin painoi heidän sydäntään. Vihdoin he hiukan väsyivät ja istuutuivat penkille. että hän uteliaasti katseli tätä kaikkea. "Sinä et koskaan ole ollutkaan orjatar. joiden lehtien lomitse auringon säteet väräellen tunkeutuivat. että he ovat valmiit ottamaan sinut tyttärekseen.joita oli noudettu kaikilta maailman kulmilta. Acte oli paljo levottomampi yrityksen onnistumisesta kuin Lygia. hiljaa hyräillen laulua. Hän tuli ajatelleeksi. Sinä olet panttivanki ja lygiläisten kuninkaan tytär. He juttelivat asiasta. Ainoastaan siellä täällä näkyi joku orja lapio kädessä. "Ei." vastasi Lygia ja painoi alas päänsä. niin hän tässä puutarhassa ja palatsissa olisi oikein onnellinen.

pieni orjajoukko mukanaan. hän on kuninkaan tytär ja kuuluisan Auluksen rakas lapsi. rakkaani. Nyt Poppaea alkoi katsella Lygiaa. mutta hän pysähtyikin ja puhutteli heitä. "Acte. Niin. musta kuin ebenholtsi. laskien kätensä ristiin rinnalle ja painaen alas päänsä." virkkoi hän. Ja kaksi suurta kyyneltä jäi riippumaan ripseihin. vieläkin surullisempana: "Mieluummin pakenen lygien luo. arvellen." "Menen lygiläisten luo. rinnat täynnä maitoa ja kantaen käsivarsillaan lasta. Acte ja Lygia nousivat. että Acte tuskin saattoi kuulla hänen sanansa." "Suo anteeksi. "tiu'ut." virkkoi tyttö niin hiljaa. lähden hänen luokseen ja sanon hänelle: Vinitius. jotka lähetit nukelle. minkä juuri sanoin sinulle. "Mikä orjatar tämä on?" kysyi hän vähän ajan perästä. Samassa katkesi keskustelu. joka oli kääritty kultareunaiseen purppuraan. olivat huonosti neulotut. Onneksi Lilith ajoissa huomasi sen. Kaksi orjattarista piteli hänen päänsä päällä kultavartaitten neniin kiinnitettyjä kamelikurjen sulkia. Tuskin Acte ennätti nähdä kuka tulija olikaan. jos rakastat häntä. ennenkuin penkin edessä seisoi Sabina Poppaea.Mutta tyttö vastasi hiljaa." vastasi Acte. että Poppaea kulkisi heidän penkkinsä ohitse kiinnittämättä huomiota heihin. jumalainen." "Lygia. joita he hiljaa löyhyttelivät ja joilla he samalla suojelivat häntä syysauringon kuumilta säteiltä. Poppaean edellä kulki etiopialainen imettäjä. Lapsi repi irti yhden ja pisti sen suuhunsa. tahdotko että paikalla lähden Vinitiusta puhuttelemaan? Jos hän nukkuu. niin herätän hänet ja sanon hänelle sen. . jotka reunustivat alaspainuneita silmiä. niin palauta hänet Auluksen taloon ja vie hänet vaimonasi hänen vanhempiensa kodista. sillä tieltä alkoi kuulua likenevien askelten töminää.

»Venus itse hänet on synnyttänyt. ole huomannut hänen kauneuttaan. Päällepäätteeksi tyttö ei ole edes orjatar. jotka katselivat kultaisten ripsien alta. eli hän ainaisessa pelossa.. Mutta kuinka käy. levottomuus valtasi hänet.." Poppaea rupesi vieläkin tarkemmin katselemaan Lygiaa. aurinkoisen päivän valossa?. nimittäin. Augusta. tai ehkei hän. jotka vaan palatsin sisäpuolelle joutuivat. Mahdollisesti Nero ei ole nähnyt häntä. Pari päivää sitten muutti hän palatsiin. milloin päästäen silmäluomet niitä peittämään. smaragdin läpi katsoessaan. mutta kuninkaan tytär joka tapauksessa!. että jonakin kauniina päivänä joku onnellinen kilpailijatar vielä tuhoaa hänet. milloin uteliaasti avaten loistavat silmänsä. »Sehän on täydellinen nymfi»." "Onko hän tullut sinua tervehtimään?" "Ei. joka seisoi hänen edessään.. mutta nuorempi! Rypyt Poppaean kulmakarvojen välissä kävivät yhä syvemmiksi. Äkkiä Augustan kulmakarvojen väliin ilmestyi ryppy. . syntyi jäähdyttävä loisto.. herättivät hänessä epäluuloa. Augusta. ja silmiin." "Oliko hän eilen kemuissa?" "Oli. Oi te kuolemattomat jumalat! Hän on aivan yhtä kaunis kuin minä. jos hän kohtaa hänet tällaisen ihanan.» Ja samassa lensi hänen päähänsä ajatus. että hän itse on melkoisesti vanhempi! Haavoitettu itserakkaus pani hänet vavahtamaan. joka joskus on annettu panttivangiksi roomalaisille. Tuntijan silmällä mittasi hän heti ensi hetkenä Lygian kiireestä kantapäähän asti. Kadehtien omaa kauneuttaan ja valtaansa. tunnusti hän itselleen. kuten hän itse oli tuhonnut Octavian."Ei hän ole orjatar. ja kaikenlaiset epäilykset alkoivat risteillä hänen päässään. jota ei vielä ainoakaan kaunotar ollut hänessä herättänyt. tarkasti jokaista hänen kasvojensa ilmettä ja pelästyi." "Kenen käskystä?" "Caesarin käskystä. vaan Pomponia Graecinan kasvatti ja lygien kuninkaan tytär. vaan prinsessa--tosin barbarikuninkaan tytär. Sentähden jokaiset kauniit kasvot. pää kumarassa. jumalallinen Augusta.

Mutta sinä. Lygian sydämessä heräsi äkkiä toivon kipinä. tarttui Poppaean vaatteiden liepeeseen ja odotti sykkivin sydämin hänen vastaustaan. Kyyneleet nousivat Lygian silmiin. Olen täällä vastoin tahtoani. Augusta. mutta asetu sinä minun puolelleni ja palauta minut Pomponialle. Petronius yllytti Caesaria ottamaan minut Pomponialta." "Yllyttikö siis Petronius Caesaria ottamaan sinut Aulukselta luovuttaakseen sinut Vinitiukselle?" "Kyllä. Acte ja Lygia kuulivat ainoastaan lapsen parkua. "että vielä tänä päivänä olet Vinitiuksen orjatar. ojentaen kättään hänen puoleensa. sillä keisarillinen lapsi oli jostakin syystä ruvennut itkemään. "Lupaan sinulle." Näin sanottuaan kumarsi Lygia maahan. "Caesar lupasi luovuttaa minut orjattareksi Vinitiukselle. armahda sinä minua. oi herratar!" "Tahtoisitko palata Pomponian luo?" Viime sanat lausui Poppaea pehmeämmällä ja lempeämmällä äänellä." "Miksi sinä tahdot olla täällä etkä Auluksen luona?" "En tahdo olla täällä. herratar." Samassa hän katosi kuin kaunis.Vihdoin hän kääntyi Lygian puoleen ja rupesi ilkkuvan tyynesti kyselemään: "Oletko puhunut Caesarin kanssa?" "En. Vielä tänä päivänä aikoo Vinitius lähettää noutamaan minua. "Herratar!" huudahti hän. joka olet hyvä. Poppaea hymähti ilkeästi ja katseli häneen hetkisen." lausui hän vihdoin. ilkeä näky. Hetken perästä hän tarttui Acten .

mutta Atacinus kumarsi syvään ja virkkoi: "Tervehdys jumalalliselle Lygialle Marcus Vinitiukselta. Sekä Lygia että Acte olivat hyvin kalpeat. joka on valmistanut juhlat. Ja lausuessaan jäähyväisiä heittäytyi hän Acten kaulaan.käteen ja lausui: "Mennään pois. tumma. Vinitiuksen vapautetuksi. että kaikki tapahtuu jo tänään ja että Ursus odottaa häntä tuolla pimeässä. joiden loimu oli suuri ja kirkas. Mielenliikutus oli tehnyt hänen hengityksensä hätäiseksi ja läähättäväksi. Lygia tunsi hänet paikalla Atacinukseksi. "Tulen. Ajoittain vallitsi huoneessa kolkko hiljaisuus. Äkkiä avautuivat sisäänkäytävää peittävät verhot ja suuri. Milloin oli kuuluvinaan hiljaista kuiskintaa oviverhojen takaa. Keskustelu katkesi heiltä yhtämittaa." Tytön huulet kävivät aivan valkeiksi. joka oli käynyt Auluksenkin talossa. Actelta pääsi huuto. eikö joku jo tulisi. Molemmat kuuntelivat kaiken aikaa. hän kuitenkin iloitsee siitä. että vaikka hänestä tuntuukin surulliselta jättää Acte. mistä apu saattaa tulla. koristanut talonsa vihannilla kasveilla ja odottaa. Pimeän tullessa kantoivat orjattaret huoneeseen neljä pikisoihtua. milloin koiran ulvontaa. KYMMENES LUKU." vastasi hän. . Lygia toisteli tuontuostakin. rokonarpinen mies ilmestyi atriumiin hiljaa kuin henki. joka oli omiaan synnyttämään kaikenlaisia harhaääniä." He palasivat atriumiin ja viipyivät siellä iltaan asti. Ei pidä odottaa apua muualta kuin sieltä. milloin lapsen itkua. ettei hän näin pakoretkelle lähtiessään hylkäisi niitä. pyytäen. Acte keräsi kiireesti niin paljon kalleuksistaan kuin taisi ja kätki ne Lygian peplumiin.

Vinitiuksen talo oli todella puettu vihreään juhlapukuun. Mutta Petronius sanoi häntä vestalittarekseen ja kyyhkysekseen ja selitti. mikä linnun muotoinen. punaisella. oli valoisa kuin päivällä. sillä paitsi Vinitiusta ja Lygiaa piti Petroniuksen ja Chrysothemiksen ottaa osaa juhlaan." Tässä suhteessa oli Chrysothemiksella oma mielipide. Talon perälläkin. mikä eläimen. toiset marmorista. Vinitiuksen piti jäädä kotiin ottamaan vastaan Lygiaa. että hän ikävöi. Sinun ei olisi pitänyt antautua sellaisen kiihkon valtaan. että toki täytyy olla ero harjaantuneen sirkusohjaajan ja poikasen välillä. vallitsi sama kirkas valkeus. Mikä lamppu oli astian muotoinen. minkä jalustana taas oli ihmisenkuva. joka ensi kertaa istuu . että ihmiselle kyllä on suloista ikävöidä rakastettua. että hyvää viiniä pitää nauttia vähitellen. Toiset olivat alabasteria. Toisia lamppuja oli himmennetty aleksandrialaisella lasilla tai läpikuultavalla intialaisella. Petronius oli kieltänyt häntä itseään lähtemästä noutamaan Lygiaa ja sen sijaan kehoittanut häntä lähettämään Atacinuksen. pylväitten ympäri kiedottu viiniköynnöstä. jonka käytäviä yökylmän tähden oli suojeltu purppurankarvaisilla kankailla. toiset kullatusta korinttilaisesta vaskesta--viimeksimainitut tosin eivät olleet yhtä ihanat kuin se kuuluisa kynttiläjalusta. Atrium. "Sinä olit eilen humalassa. kaikki seinät ja ovet myrtin ja muratin peitossa. keltaisella tai sinipunertavalla kudoksella. joten koko atrium oli täynnä mitä erilaisinta valoa. joka oli ryöstetty Apollon temppelistä ja joka oli Neron hallussa. Kaikkialla lemusi nardus. Muista. joka kädessään piti lamppua." virkkoi Petronius Vinitiukselle. johon Vinitius oli tottunut ja ihastunut Itämailla. muka Caesarin lupauksen johdosta. missä tuontuostakin liikkui sekä mies. vaan muistaa.. jopa ystävällisyydellä ja kunnianosoituksilla. mutta joka tapauksessa kauniit ja kuuluisain mestarien tekemät. mutta vielä suloisempaa on tietää. joka joissakin määrin poikkesi Petroniuksen mielipiteestä. mikä puun. Lamput paloivat kahdeksalla tai kahdellatoista liekillä.että naisorjia. sinisellä. Tricliniumissa seisoi neljälle hengelle katettu pöytä. Vinitius oli kaikessa noudattanut Petroniuksen neuvoja. "Minä katselin sinua: sinä käyttäydyit kuin kivenhakkaaja Albanian vuoristossa..

kilpa-ajovaunuissa. Sitten hän kääntyi Vinitiuksen puoleen ja jatkoi:
"Voita ensin hänen luottamuksensa, pidä huolta siitä, että hänen on
hauska, kohtele häntä jalomielisesti. En viitsi olla surullisissa
kemuissa. Vanno hänelle kautta Hadeksen, että saatat hänet takaisin
Pomponian luo--silloin saat nähdä, ettei hän enää puhu palaamisesta
kotiin, vaan rukoilee, että saisi jäädä luoksesi."
Hän osoitti Chrysothemista ja jatkoi:
"Viisi vuotta minä jo olen menetellyt tämän aran kyyhkyseni suhteen
sillä tavalla, enkä saata valittaa, että hän olisi pahasti pannut
vastaan..."
Chrysothemis läjäytti häntä viuhkallaan, joka oli tehty riikinkukon
sulista, ja huudahti:
"Enkö minä ole pannut sinua vastaan, satyri?"
"No niin, edeltäjäni takia..."
"Etkö sinä heittäytynyt jalkojeni juureen?"
"Kyllä--pujottamaan sormuksia varpaisiisi."
Chrysothemis vilkaisi vaistomaisesti jalkaansa, jonka varpaissa
jalokivet todella kimaltelivat, ja sekä hän että Petronius purskahtivat
nauruun. Mutta Vinitius ei kuunnellut heidän sukkeluuksiaan.
Levottomasti sykki hänen sydämensä kauniisti kirjaellun syyrialaisen
pappispuvun alla, johon hän oli pukeutunut Lygiaa vastaanottamaan.
"Nyt heidän on täytynyt lähteä palatsista," virkkoi hän ikäänkuin
itsekseen.
"Niin on," vastasi Petronius. "Kerronpa sillaikaa Apollonius Tyanalaisen
ennustuksia tai lopetan jutun Rufinuksesta, joka, ties mistä syystä,
aina on jäänyt kesken."
Mutta Vinitius välitti viis sekä Apollonius Tyanalaisesta että
Rufinuksen jutusta. Hänen ajatuksensa olivat Lygian luona. Hän myönsi,

että hän näytteli kauniimpaa osaa odottaessaan häntä näin kotona kuin
jos hän olisi ryöstäjänä ilmestynyt palatsiin, mutta samalla hän sääli
jokaista hetkeä, jonka hän olisi voinut viettää katselemalla Lygiaa tai
istumalla hänen kanssaan kahden kantotuolissa pimeällä kadulla.
Orjat kantoivat nyt tricliniumiin kolmijalan, jota pässinpäät
koristivat, sekä hiilillä täytettyjä pronssisia maljoja, joihin
sirottivat myrrhaa ja nardusta.
"Nyt he kääntyivät Carinaeta kohden," huudahti Vinitius taasen.
"Saapa nähdä, ettei hän pysy alallaan," virkkoi Chrysothemis. "Hän
karkaa vielä heitä vastaan ja juoksee heidän ohitseen."
Vinitius hymähti hajamielisesti ja vastasi:
"Pysyn kuin pysynkin."
Mutta hänen sieramensa laajenivat ja hän hengitti kiivaasti. Petronius
katseli häntä ja kohautti olkapäitään.
"Hän ei ollut filosofi sestersinkään edestä. Tästä Marsin pojasta ei
minun ikinä onnistu tehdä ihmistä."
Vinitius ei kuullut, mitä Petronius sanoi.
"Nyt he ovat Carinaella," puheli hän itsekseen.
He olivat todella kääntyneet Carinaelle. Edellä kulki orjia, joita
sanottiin »lampadareiksi», molemmin puolin kantotuolia taas toisia,
joita mainittiin nimellä »pedisequi». Atacinus itse asteli perässä
valvomassa koko kulkuetta.
Se liikkui ainoastaan hitaasti eteenpäin, sillä kaupunki oli ihan pimeä
ja lyhdyt valaisivat huonosti. Palatsin likeiset kadut olivat aivan
autiot, vain jokunen kulkija, lyhty kädessä, oli liikkeellä. Edempänä
vallitsi harvinaisen vilkas liike. Sivukaduilta tulvi kansaa, astellen
kolmen, neljän hengen suuruisissa ryhmissä, ilman tulisoihtuja ja
kääriytyneinä tummiin viittoihin. Toiset liittyivät kulkueeseen ja
astelivat rinnan orjien kanssa. Vastaan tuli yhä suurempia joukkoja.

Jotkut hoipertelivat kuin juopuneet. Kulku kävi niin tukalaksi, että
»lampadarien» täytyi huutaa:
"Antakaa tietä jalosukuiselle tribunille Marcus Vinitiukselle."
Syrjään vedettyjen verhojen aukosta näki Lygia mustat ihmislaumat, ja
hänen sydämensä sykki levottomasti. Vuoroin elähdytti häntä toivo,
vuoroin valtasi hänet epätoivo. »Nuo ovat heitä! Ursus on koonnut
kristityt! Nyt se tapahtuu», äänteli hän vapisevin huulin. »Auta, oi
Kristus! Pelasta, oi Kristus!»
Mutta Atacinuskin, joka ei alussa ollut kiinnittänyt mitään huomiota
tavattoman vilkkaaseen liikkeeseen kadulla, kävi vihdoin levottomaksi.
Yhä useammin täytyi lampadarien huutaa: »tietä jalosukuisen tribunin
kantotuolille!» Vieraat ihmiset tuppautuivat niin likelle kantotuolia,
että Atacinuksen täytyi käskeä orjia kepeillä ajamaan heitä pois.
Äkkiä kuului edestäpäin huuto ja samassa sammuivat kaikki lyhdyt.
Kantotuolin ympärillä syntyi tungos, hirveä sekasorto ja tappelu.
Atacinus ymmärsi, että oli karattu hänen kimppuunsa.
Ja tämän käsitettyään hän kauhistui. Sillä koko kaupunki tiesi, että
Caesar seurueineen usein huvikseen pani toimeen rosvoretkiä Suburrassa
ja muissa kaupunginosissa. Kaikki tiesivät niinikään, että hän usein
palasi yöllisiltä seikkailuiltaan ruumis täynnä kuhmuja ja sinelmiä.
Mutta se, joka uskalsi puolustautua, oli kuoleman oma, vaikka hän olisi
ollut senaattori. Vahtitalo, josta piti vartioitaman kaupungin
turvallisuutta, ei ollut kaukana, mutta näissä tapauksissa tekeytyivät
vartijat sekä kuuroiksi että sokeiksi. Kantotuolin ympärillä oli hirveä
hälinä. Ihmiset joutuivat käsikähmään, tappeluun. Toisia kaatui, toisia
tallautui jalkojen alle. Atacinus käsitti, että tässä kiireessä piti
koettaa pelastaa Lygia ja oma nahka. Muut jääkööt oman onnensa nojaan.
Hän veti sentähden neidon kantotuolista, asetti hänet käsivarrelleen ja
koetti paeta pimeyteen.
Mutta silloin Lygia rupesi huutamaan:
"Ursus! Ursus!"

Hän oli valkeissa vaatteissa, joten hänet oli helppo erottaa. Atacinus
koetti vapaalla kädellään kaikin voimin saada häntä verhotuksi omaan
viittaansa, mutta äkkiä kävi hirveä koura kiinni hänen kurkkuunsa ja
hänen päänsä päälle putosi raskaana kuin kivi musertava jättiläispaino.
Atacinus kaatui siihen paikkaan kuin härkä, joka kirveen iskusta lankeaa
Jupiterin alttarin eteen.
Orjat olivat joko haavoittuneina maassa tai, käyttäen hyväkseen
pimeyttä, pakenivat pitkin kaupungin muureja, jättäen jälkeensä
kantotuolin, joka tappelussa oli mennyt säpäleiksi. Ursus kantoi Lygiaa
Suburraan päin. Hänen toverinsa riensivät hänen perässään ja hajosivat
vähitellen pitkin tietä.
Pelastuneet orjat kerääntyivät Vinitiuksen talon eteen neuvottelemaan.
He eivät uskaltaneet astua herransa eteen. Hetkisen perästä palasivat he
tappelupaikalle ja löysivät sieltä muutamia kuolleita. Atacinus vielä
eli. Hän väänteli kuolintuskissaan ja jäi vihdoin liikkumattomana
paikalleen.
Orjat korjasivat pois hänen ruumiinsa, palasivat kotiin ja pysähtyivät
portille. Täytyi toki mennä herralle ilmoittamaan, mitä oli tapahtunut.
"Menköön Gulo," virkkoivat muutamat äänet. "Hänen kasvonsa ovat verissä
niinkuin meidänkin ja hänestä herra pitää. Hänelle ei ole niin
vaarallista kuin meille."
Germanilainen Gulo oli vanha orja, joka muinoin oli hoitanut Vinitiusta
ja jonka Vinitius oli perinyt äidiltään, Petroniuksen sisarelta.
"Kyllä minä puhun," sanoi hän, "mutta mennään kaikki, ettei herran viha
lankea yksin minun päälleni."
Vinitius oli sillaikaa ehtinyt käydä kovin kärsimättömäksi. Petronius ja
Chrysothemis nauroivat häntä, mutta hän asteli pitkin askelin
edestakaisin atriumissa, tuontuostakin virkkaen.
"Heidän pitäisi jo olla täällä!... Heidän pitäisi jo olla täällä!"
Hän olisi jo tahtonut karata vastaan, mutta molemmat vieraat olivat

pidättäneet häntä.
Äkkiä kuului eteisestä askelia, ja atriumiin karkasi lauma orjia.
Seinustalle he seisahtuivat, nostivat siinä kätensä ilmaan ja rupesivat
valittavalla äänellä huutamaan:
"Aaaa! ... aa!"
"Missä Lygia?" tokaisi Vinitius hirveällä, oudolla äänellä.
"Aaaa!"
Gulo astui esiin, kasvot verissä, ja puhui hätäisesti ja valittaen:
"Olemme verissä, herra! me tappelimme! Olemme verissä, herra, olemme
verissä!..."
Mutta hän ei saanut lopettaa, sillä Vinitius koppasi käteensä pronssisen
soihdun ja musersi ainoalla iskulla hänen pääkallonsa. Sitten tarttui
hän molemmin käsin päähänsä, raastoi hiuksiaan ja äänteli käheästi:
"Voi minua kurjaa! Voi minua kurjaa!..."
Hänen kasvonsa sinettyivät, silmät pyörivät päässä ja huulille kokoontui
vaahtoa.
"Ruoskaa!" kirkaisi hän vihdoin äänellä, joka ei enää ollut ihmisen
ääni.
"Herra! Aaaa! ... armahda meitä!" vaikeroivat orjat.
Mutta Petronius nousi ja hänen kasvoillaan kuvastui inho.
"Tule, Chrysothemis!" virkkoi hän. "Jos tahdot nähdä lihaa, niin käsken
jonkun teurastajan avata myymälänsä Cariaen varrella."
Hän jätti atriumin. Mutta talosta, joka oli kaunistettu myrtillä ja
murattiköynnöksillä juhlaa varten, kuului hetkisen perästä vain
voivotusta ja ruoskanläiskettä. Ja sitä kesti aamuun asti.

YHDESTOISTA LUKU.
Sinä yönä ei Vinitius yrittänytkään panna levolle. Jonkun aikaa
Petroniuksen mentyä, kun eivät orjien valitukset saattaneet lieventää
hänen tuskaansa enempää kuin hänen kiukkuaankaan, keräsi hän ympärilleen
joukon muita palvelijoita ja läksi heidän kanssaan yön selkään etsimään
Lygiaa. Hän haki Esquilinuksen kaupunginosan, Suburran, Vicus
Sceleratuksen ja kaikki viereiset kadut. Hän kiersi Kapitoliumin, kulki
Fabritiuksen siltaa myöten saarelle, hakipa vielä Tiberin toiseltakin
puolelta. Hänen ponnistuksensa olivat sentään kokonaan turhat, sillä hän
ei itsekään uskonut voivansa löytää Lygiaa, ja hän haki häntä vain
saadakseen jollakin lailla tämän hirveän yön kulumaan. Hän palasi kotiin
vasta, kun päivä koitti ja rattaat, muulit ja vihanneskauppiaat jo
rupesivat liikkumaan kaupungilla ja leipurit availivat myymälöitään.
Palatessaan käski hän korjata pois Gulon ruumiin, johon ei kukaan vielä
ollut uskaltanut koskea. Sitten hän käski lähettää ergastulumiin, s.o.
kuritushuoneeseen, ne orjat, joiden käsistä Lygia oli viety. Tämä
rangaistus oli heille kuolemaakin hirveämpi. Vihdoin hän heittäytyi
atriumiin levitetylle patjalle ja rupesi miettimään, millä keinoin Lygia
olisi saatava pelastetuksi.
Hänen oli mahdoton käsittää, että hän olisi menettänyt hänet, kadottanut
hänet, ettei hän enää saisi häntä nähdä. Kun hän sitä vain ajattelikin,
vimmastui hän aivan mielipuoleksi. Nuoren soturin itsepintainen luonne
oli ensi kerran hänen eläessään törmännyt yhteen toisen järkähtämättömän
luonteen kanssa, ja hänen oli suorastaan mahdoton käsittää, kuinka joku
uskalsi nousta vastustamaan hänen tahtoaan. Vinitius olisi mieluummin
suonut koko kaupungin, vaikkapa koko maailman hajoavan raunioiksi kuin
nähnyt aikeensa menevän myttyyn. Nyt oli nautinnon pikari riistetty
juuri hänen huuliltaan, ja se oli hänen mielestään niin kuulumaton
tapaus, että se jo jumalien ja ihmisten edessä huusi kostoa.
Mutta ennen kaikkea hän ei saattanut alistua tähän kohtaloonsa
sentähden, ettei hän eläessään ollut mitään niin halunnut kuin Lygiaa.
Hänestä tuntui, ettei hän ilman häntä saata tulla toimeen. Hän ei
saattanut käsittää, miten hän ilman häntä saa huomisen päivän kulumaan

ja miten hän voi elää seuraavina päivinä. Tuontuostakin valtasi hänet
raivo, miltei mielipuolen vimma, kun hän häntä ajatteli. Hän olisi
tahtonut omistaa hänet saadakseen edes lyödä häntä, saadakseen raastaa
häntä hiuksista pitkin cubiculumia ja saadakseen nauttia hänen
tuskastaan. Mutta samassa valtasi hänet ääretön kaiho. Hän ikävöi hänen
ääntään, hänen vartaloaan, hänen silmiään, ja hän tunsi olevansa valmis
heittäytymään hänen jalkoihinsa. Hän huusi häntä luokseen, puri sormensa
verille ja painoi käsillä päätänsä. Hän pakottautui kaikin voimin
ajattelemaan tyynesti, miten olisi meneteltävä, mutta turhaan. Hänen
aivoihinsa karkasi tuhansia tuumia ja ehdotuksia, mutta ne olivat kaikki
toinen toistaan hullummat. Vihdoin välähti hänen päähänsä ajatus, ettei
kukaan muu kuin Aulus ollut voinut ryöstää Lygiaa. Ainakin Auluksen
täytyi tietää hänen piilopaikkansa.
Hän karkasi ylös ja päätti sen tiensä rynnätä Auluksen talolle. Jollei
hän anna pois Lygiaa, jolleivät hänen uhkauksensa auta, niin hän
paikalla menee Caesarin luo, syyttää vanhaa sotapäällikköä
uppiniskaisuudesta ja toimittaa hänelle kuolemantuomion. Mutta sitä
ennen hän kuitenkin urkkii häneltä tiedon Lygian olinpaikasta. Hän
kostaa joka tapauksessa, vaikka he vapaaehtoisestikin luovuttaisivat
Lygian. Tosin he kerran ottivat hänet taloonsa ja hoitivat, mutta mitä
se merkitsee! Tällä yhdellä rikoksellaan he ovat vapauttaneet hänet
kaikesta kiitollisuudesta. Vinitiuksen herkkää, ärsytettyä mieltä hiveli
ajatella Pomponia Graecinan epätoivoa, kun centurio vanhalle
sotapäällikölle tuo kuolemantuomion. Hän tiesi, että sen hankkiminen
hänelle onnistuu. Petronius puolestaan kyllä auttaa. Eihän Caesar
sitäpaitsi koskaan kiellä mitään ystäviltään augustianeilta, kunhan
eivät heidän pyyntönsä joudu ristiriitaan hänen omien etujensa ja
mielihalujensa kanssa.
Hetkiseksi sai vihankiihko hänen sydämensä seisahtumaan.
Mutta entä jos Caesar itse on ryöstänyt Lygian?
Kaikki tiesivät, että Caesar usein pani toimeen yöllisiä partioretkiä
saadakseen vaihtelua elämänsä yksitoikkoisuuteen. Petroniuskin otti osaa
noihin huvituksiin. Päätarkoituksena oli suorastaan ottaa kiinni naisia,
heittää heidän ympärilleen sotilasviitta ja sen avulla survaista heidät
maahan, niin että he menivät tainnoksiin. Caesarin oli tapana sanoa tätä
huvittelua »helmien pyydystämiseksi», koska monasti köyhän kansan

hökkelin pohjalta saattoi löytyä todellinen nuoruuden ja kauneuden
helmi. »Sagatio»--joksi sanottiin sitä, kun sotamiehen viitta ansana
viskattiin toisen niskaan--muuttui nyt todelliseksi naisryöstöksi, ja
»helmet» saatettiin joko Palatinukselle tai jonnekin Caesarin
lukemattomista huviloista. Mahdollisesti Caesar myöskin lahjoitti helmen
jollekin ystävälleen. Näin oli saattanut käydä Lygiankin. Caesar oli
nähnyt hänet juhlassa, eikä Vinitius hetkeäkään epäillyt, että hän oli
pitänyt häntä kauneimpana naisena, minkä ikinä oli tavannut. Kuinkas
muuten! Tosinhan tyttö oli ollut Neron palatsissa Palatinuksella. Nero
olisi siis julkisesti voinut ottaa hänet, mutta Petronius oli aivan
oikein huomauttanut, ettei Caesar uskalla tehdä julkisia rikoksia: hän
saattaisi toimia julkisesti, mutta hän valitsee aina mieluummin salaiset
tiet. Tällä kertaa on häneen ehkä vaikuttanut pelko Poppaeaa kohtaan.
Vinitiukselle selveni nyt, ettei Aulus varmaankaan ole uskaltanut
väkivallalla ottaa haltuunsa tyttöä, jonka Caesar on Vinitiukselle
luvannut. Kuka sen olisi uskaltanut tehdä? Mahdollisesti sama
jättiläiskokoinen, sinisilmäinen lygiläinen, joka oli uskaltanut tulla
tricliniumiinkin ja sylissään kantaa hänet pois juhlasta? Mutta jos hän
olisi hänet korjannut, niin minne hän olisi saattanut hänet viedä? Ei!
orja ei olisi uskaltanut. Sitä ei siis ole tehnyt kukaan muu kuin
Caesar.
Kun Vinitius näitä ajatteli, pimenivät hänen silmänsä ja hikihelmet
nousivat otsalle. Siinä tapauksessa hän oli kadottanut Lygian
ikipäiviksi. Kaikkien muiden käsistä hän olisi ollut riistettävissä,
mutta ei niistä käsistä. Nyt oli syytä huudella: voi minua onnetonta!
Hän saattoi selvästi nähdä Lygian Caesarin sylissä ja ensi kerran
eläessään hän ymmärsi, että on olemassa ajatuksia, joita ihmisen on
aivan mahdoton kärsiä. Vasta nyt hän käsitti, kuinka hän häntä rakasti.
Niinkuin hukkuvan mieleen salaman nopeudella lentää koko hänen mennyt
elämänsä, niin Vinitiuskin nyt eli uudestaan kaikki ne hetket, jotka hän
oli viettänyt Lygian kanssa. Hän näki hänet, hän kuuli jokaisen hänen
sanansa. Hän näki hänet suihkulähteellä, näki hänet Auluksen talossa ja
sitten kemuissa. Hän oli häntä niin likellä, että hän tunsi hänen
hiustensa lemun, hänen ruumiinsa lämmön ja suudelmien hekuman,
painaessaan suutaan hänen viattomia huuliaan vastaan. Nyt oli hän hänen
silmissään sata kertaa kauniimpi, houkuttelevampi, suloisempi ja
rakkaampi kuin kaikki kuolevaiset ja kaikki jumalat. Ja kun hän
ajatteli, että Nero pitää hallussaan kaikkea sitä, mikä oli syöpynyt
hänen sydämeensä, mikä oli muuttunut hänen lihakseen ja verekseen, niin

valtasi hänet tuska, joka oli aivan ruumiillinen ja niin kauhea, että
hänen teki mieli hakata päätään atriumin seinään, kunnes se menisi
mäsäksi. Hän tunsi, että tämä saattaa viedä hulluuteen, ja varmaan hän
olisikin tullut hulluksi, jollei kosto vielä olisi pitänyt häntä
vireillä. Vasta hänestä oli tuntunut siltä, ettei hän saata elää, jollei
saa omistaa Lygiaa, mutta seuraavassa hetkessä hän käsitti, ettei hän
saata kuollakaan, ennenkuin on kostanut hänet. Tämä ajatus tuotti hänen
tunteilleen jonkinlaista lievennystä. »Minä rupean sinun Cassius
Chaereaksesi», toisteli hän itsekseen ja ajatteli Neroa. Äkkiä koppasi
hän kourallisen multaa impluviumia ympäröivästä kukkaisvaasista ja
vannoi sekä Erebukselle, Hekatelle että kaikille kotijumalilleen kauhean
valan, ettei lepää ennenkuin Lygia on kostettu.
Tämä tuotti hänelle jonkinlaista lohtua. Olihan hänellä nyt päämäärä,
jonka edestä kannatti elää ja joka antoi hänen ajatuksillensa ravintoa
sekä yöllä että päivällä. Hyljättyään tuumansa lähteä Auluksen luo käski
hän kannattaa itsensä Palatinukselle. Matkalla hän mietti, että
jolleivät päästä häntä Caesarin puheille, tai jos tahtovat tutkia, onko
hänellä aseita, niin se todistaa, että Caesar on ryöstänyt Lygian. Hän
ei kuitenkaan ottanut mukaansa mitään aseita. Hänen päänsä oli sekaisin,
ja kuten ihmisen ajatukset tavallisesti sellaisessa mielentilassa
keskittyvät yhteen ainoaan kohtaan, niin hänenkin ajatuksensa kaiken
aikaa hautoivat kostoa. Hän ei tahtonut ryhtyä toimeen ennen aikojaan.
Tärkeintä oli hänelle tavata Acte, sillä hän arveli häneltä saavansa
kuulla totuuden. Ajoittain välähti hänen mieleensä toivon säde: entä jos
hän täällä tapaakin Lygian itsensä! Ja tämä ajatus pani hänet
värisemään. Entä jos Caesar sattui ryöstämään hänet tietämättä, kuka hän
oli, ja lähettääkin hänet tänään Vinitiukselle? Mutta seuraavana hetkenä
hän kumosi tämän arvelun. Sillä jos siinä olisi ollut perää, niin olisi
Lygia jo eilen lähetetty hänelle. Yksin Acte saattoi antaa selityksen
näihin ongelmiin ja sentähden oli Acte tavattava ennen kaikkea.
Päästyään selville tästä asiasta käski hän orjien kiiruhtaa, ja pitkin
matkaa risteili hänen päässään mitä epämääräisimpiä ajatuksia Lygiasta
ja kostosta. Hän oli kuullut, että egyptiläisen Pacht-jumalattaren papit
mielensä mukaan saattoivat siirtää tauteja toisesta toiseen. Hän päätti
sentähden kääntyä kysymään neuvoa heiltä. Itämailla hänelle niinikään
oli kerrottu, että juutalaiset loitsuillaan voivat toimittaa
vihamiehensä ruumiin täyteen paiseita. Hänen orjiensa joukossa oli
juutalaisiakin, ja hän päätti kotiin palattuaan käskeä kiduttaa heitä,

kunnes saisi heidät ilmaisemaan salaisuutensa. Suurimmalla nautinnolla
hän sentään ajatteli lyhyttä roomalaista miekkaa, joka helposti avaa
verelle väylän--sehän se oli pulpauttanut esiin verisäteen Cajus
Kaligulastakin ja jättänyt kulumattomat merkit porttikäytävän
pilareihin. Vinitius olisi tällä hetkellä ollut valmis surmaamaan koko
Rooman. Jos joku ystävällinen jumala olisi luvannut ottaa hengiltä
kaikki muut ihmiset paitsi hänet ja Lygian, niin ei hän suinkaan olisi
pannut vastaan.
Porttiholville päästyään hän sai takaisin mielenmalttinsa, ja nähdessään
pretoriaanivartijat johtui hänen mieleensä taasen ajatus, että jos he
vähimmälläkään tavalla vastustavat hänen sisäänpääsyään, niin se
todistaa, että Lygia on palatsissa Caesarin hallussa. Mutta yli-centurio
hymähti hänelle ystävällisesti, astui pari askelta häntä vastaan ja
virkkoi:
"Terve, jalo tribuni! Jos tahdot päästä Caesarin puheille, niin olet
valinnut sopimattoman hetken. En tiedä, saatatko nähdä häntä."
"Mitä on tapahtunut?" kysyi Vinitius.
"Jumalallinen pikku Augusta sairastui äkkiarvaamatta eilen. Sekä Caesar
että Augusta Poppaea ovat hänen luonaan parantajien kanssa, joita on
kutsuttu tänne koko kaupungista."
Se oli vakava tapaus. Tämän tyttären syntyessä oli Caesar ollut
tulemaisillaan aivan hulluksi ilosta. Hän oli vastaanottanut hänet:
_extra humanum gaudium_. Ennen synnyttämistä oli senaatti
erityisesti sulkenut Poppaean kohdun jumalien suosioon. Antiumissa,
missä lapsi syntyi, oli uhrattu kiitosuhreja ja pantu toimeen loistavia
näytäntöjä. Sitäpaitsi oli rakennettu kaksi temppeliä Fortunalle. Nero,
joka ei koskaan eikä missään osannut pitää kohtuutta, rakasti lastakin
rajattomasti. Poppaea rakasti myöskin lasta, yksin jo siitäkin syystä,
että se tuki hänen asemaansa ja teki hänen vaikutusvaltansa
horjumattomaksi. Pikku Augustan terveydestä ja elämästä saattoi riippua
koko keisarikunnan kohtalo, mutta Vinitiuksen ajatuksilla oli
yllinkyllin tekemistä hänen omien huoltensa ja hänen oman rakkautensa
kanssa. Hän ei sentähden todellakaan kiinnittänyt mitään huomiota
centurion sanoihin, vaan virkkoi:

"Minä tahdon tavata vain Actea."
Hän astui sisään portista.
Mutta Actekin oli lapsen luona, ja hän sai kauan odottaa, sillä Acte
palasi asuntoonsa vasta puolenpäivän aikaan. Hän oli väsynyt ja kalpea,
ja kun hän näki Vinitiuksen, kalpeni hän vieläkin enemmän.
"Acte," virkkoi Vinitius, tarttui hänen käteensä ja veti hänet keskelle
atriumia, "missä Lygia on?"
"Samaa minä juuri aioin kysyä sinulta," vastasi kreikatar, katsellen
häntä soimaavasti.
Mutta vaikka hän oli jo päättänyt tyynesti ottaa selvää asioista, kävi
hän taasen käsineen kiinni päähänsä ja toisteli, kasvot vihan ja tuskan
vääntäminä:
"Ei häntä ole. Tiellä ryöstivät hänet minulta."
Hetkisen perästä hän rauhoittui, tuli likemmä Actea ja rupesi puhumaan
hampaitansa kiristellen:
"Kuule Acte... Jos elämä on sinulle rakas ja jos tahdot ehkäistä
onnettomuuden tapahtumasta, jonka suuruutta tuskin voit aavistaa, niin
sano minulle totuus: onko Caesar ottanut hänet?"
"Caesar ei koko eilispäivänä jättänyt palatsia."
"Kysyn sinulta kautta äitisi varjon ja kaikkien jumalien nimessä: eikö
hän ole palatsissa?"
"Kautta äitini varjon, Marcus--hän ei ole palatsissa, eikä Caesar
myöskään ole häntä ottanut. Eilen sairastui pikku Augusta, eikä Nero ole
poikennut hänen kehtonsa äärestä."
Vinitius hengitti syvään. Siitä, mikä häntä eniten oli hirvittänyt, hän
toki oli pelastunut. Hän istuutui penkille ja puserteli käsiään
nyrkeiksi.

"Sitten Aulus on ryöstänyt hänet ja voi silloin Aulusta!"
"Aulus Plautius kävi täällä tänä aamuna. Hän ei saanut tavata minua,
sillä minä olin lapsen luona, mutta hän oli kysellyt Epaphroditukselta
ja muiltakin Caesarin palvelijoilta Lygiaa ja luvannut tulla takaisin
minua tapaamaan."
"Hän tahtoo turvata itsensä epäluuloilta. Jollei hän olisi tietänyt,
mitä Lygialle oli tapahtunut, niin hän olisi lähtenyt etsimään häntä
minun talostani."
"Hän kirjoitti taululle muutamia sanoja minua varten. Niistä näet hänen
tietävän, että Caesar sinun ja Petroniuksen kehoituksesta noudatti
Lygian hänen talostaan. Hän edellytti siis, että tyttö oli lähetetty
sinun luoksesi, ja kävi tänään varhain talollasi. Siellä hänelle
kerrottiin, mitä oli tapahtunut."
Näin sanottuaan meni Acte cubiculumiin ja toi hetken perästä taulun,
jonka Aulus oli jättänyt.
Vinitius luki ja vaikeni. Acte katseli hänen synkkiä kasvojaan ja
virkkoi, ikäänkuin hänen ajatuksensa arvaten:
"Ei, Marcus, se mikä on tapahtunut, on tapahtunut Lygian omasta
tahdosta."
"Vai tiesit sinä, että hän aikoi paeta!" huusi Marcus.
Acte katseli häneen verhotuilla silmillään miltei ankarasti:
"Tiesin, ettei hän tahdo ruveta jalkavaimoksesi."
"No, mikä sinä sitten olet ollut koko elämäsi ajan?"
"Mutta minä olenkin ennen ollut orjatar."
Vinitius raivostui: Caesar oli antanut hänelle Lygian, ja hänen ei
tarvinnut kysyä, mikä hän ennen oli ollut. Mutta hänpä löytää hänet
vaikka maan alta ja silloin hän kohtelee häntä kuten häntä ikinä
haluttaa. Niin juuri! Hänestä tulee sittenkin hänen jalkavaimonsa. Hän

Vinitius ärtyi ärtymistään. jota mauritar Lilith kantoi sylissään. Marcus! Eilen olimme Lygian kanssa puutarhassa ja siellä kohtasimme Poppaean ja pikku Augustan. niin hukka hänet perii. että toivoi saavansa tietoja Lygiasta. ja etsintä voi alkaa jo tänäpäivänä. että niitä oli mahdoton panna täytäntöön. kunnes kadotti kaiken järkensä. ja kun hän kyllästyy häneen. että hän on loihdittu sekä että se vieras tyttö. tai oikeastaan hän oli tullut päästäkseen Caesarin puheille. Acte huomasi hänen uhkaustensa menevän sellaisiin äärimmäisyyksiin. mutta jos käy päinvastoin. polkeakseen ja nöyryyttääkseen häntä. unohtuu tapaus kyllä. oli hän poikennut Acten luo. Hän tahtoo löytää hänet vain kiusatakseen. hänet noitui. ettet kadota häntä ainiaaksi samassa hetkessä. minkätähden Vinitius oikeastaan oli tullut hänen luokseen. Tuskaa Acte kyllä olisi ollut taipuvainen säälimään. jolloin hänet Caesarin käskystä löydät. ja koskei ollut saanut nähdä häntä. Sentähden Caesar varmaan suostuu etsimään häntä koko kaupungista. vaikkapa koko valtakunnastakin. "Mitä tämä merkitsee?" kysyi hän. "Kuule minua. Mutta Acte virkkoi: "Varo sinä. ja jos he silloin saavat hänet käsiinsä. lahjoittaa hän hänet halvimmalle orjalleen tai lähettää hänet maatiloilleen Afrikaan käsikiviä vääntämään. mutta ylenmääräinen kiukku sai hänen kärsivällisyytensä loppumaan. ja Lilith väittää. Siihen ei Vinitius heti voinut vastata. jonka he puutarhassa kohtasivat. Petronius epäilemättä tulee kannattamaan hänen pyyntöään. Hän oli tullut siksi." . Karatessaan oli Lygia asettunut Caesarin tahtoa vastaan. Jos lapsi paranee. Illalla lapsi sairastui. niin Poppaea paikalla rientää syyttämään Lygiaa noituudesta. Hänestä puhui viha ja tuska." Vinitius rypisti kulmakarvojaan. ja vihdoin hän kysyi.antaa ruoskia hänet niin usein kuin hän vaan tahtoo. Käytettäköön siihen vaikkapa kaikkia legiooneja ja pengottakoon nurin vaikkapa joka talo koko keisarikunnassa.

Mistä Acte saattoi tietää!? Olisiko Lygia yhden päivän tuttavuuden aikana ruvennut tekemään tunnustuksia? Mitä rakkautta se on. Rakastin häntä. Sitten virkkoi Vinitius: "Ehkä hän on noitunut lapsen ja noitunut minut. Lygian silmät ovat jo tarpeeksi itkeneet sinun tähtesi. sillä silloin tuotat sinä hänelle Poppaean koston. tarkoittiko hän täyttä totta. mutta älä virka hänestä sanaakaan Caesarille. Ottakoot jumalat suojaansa tyttö raukan!" "Rakastatko sinä häntä. "sinä kiivas ja sokea ihminen: rakastihan hän sinua!" Nämä sanat kuullessaan karkasi Vinitius paikaltaan. Mutta varmaan se oli sairas jo puutarhaan tullessa. kaikenkaltaisen epävarmuuden." "Lilith väittää lapsen ruvenneen itkemään juuri silloin. Hän ei vaihtaisi tyttöä kaikkiin tämän palatsin aarteisiin--mutta tyttö pakenee. "Se ei ole totta!" Lygia ei sietänyt häntä. Mitä rakkautta se on. joka pelkää onnea ja synnyttää tuskaa! Kuka sellaista ymmärtää? Kuka sellaista saattaa . Ja totta se onkin: lapsi kyllä itki." Acte katseli häneen hetkisen ikäänkuin saadakseen selville. hurjistuneena kuin hullu. ennenkuin pikku Augusta paranee. ehkäpä nälän ja kuoleman--mutta hylkää seppelöidyn talon. etsi sinä Lygiaa mistä tahdot. häpeällisen köyhyyden. joka valitsee osakseen kulkurielämän. kuten minun tunnettani. kun sitä kannettiin meidän ohitsemme." virkkoi hän sitten. "Kyllä. "Oi. Acte?" kysyi Vinitius synkästi.Molemmat vaikenivat. Marcus. jossa rakastettu on valmistanut juhlan ja odottaa! Paras on olla kuuntelematta sellaisia asioita. Entisen orjattaren silmät olivat kyynelissä." "Hän ei sinun tunnettasi palkinnutkaan vihalla. sillä vähemmästäkin tulee hulluksi.

puna poskilla ja loistavin silmin. joka luottaa lemmittyynsä. joka tavallisesti oli niin arka ja lempeä. saastuttanut hänen viattomat silmänsä riettaiden kemujen näkemisellä--sanalla sanoen: hän oli kohdellut häntä kuin katutyttöä. mutta Vinitius oli pelästyttänyt. niin aletaan epäillä Lygiaa. oli hän viekkaudella ryöstänyt lapsen vanhemmilta. niin hän upottautuisi omaan miekkaansa! Rakkaus antautuu eikä pakene. jolloin tyttö. jotka seurustelivat Caesarin talossa? Eikö hän heti Lygian nähdessään ollut ymmärtänyt. ja silloin hänen turmionsa on tullut. mutta nyt hän tiesi. Oli ollut hetkiä Auluksen talossa. joita hän tunnustaa. joka menee kuolemaan mieluummin kuin häpeään? Mistä Vinitius tiesi. toivovansa. Hän oli tahtonut ottaa tytön rakastajattarekseen eikä vaimokseen. mutta tietäköön. ole paremmat ja puhtaammat kuin rivo Venus tai Isis.käsittää? Jollei hän vielä toivoisi löytävänsä häntä. joita kevytmieliset roomattaret kunnioittavat? Ei! Lygia ei ollut tehnyt täällä mitään tunnustuksia. Ja sitä kertoessaan oli tyttö punastunut rakastuvan neidon lailla. että Lygia häntä rakasti. Vinitiukselle. Millä lailla Vinitius oli koettanut Lygiaa voittaa? Sensijaan että olisi pyytänyt häntä Aulukselta ja Pomponialta. että hän on puhdas tyttö. Niin. Joko hän oli unohtanut. että sen naiset ovat toisenlaiset kuin Nigidia. Tieto siitä. ettei tyttö häntä kärsi ja että hän vielä kuolinhetkenäänkin kantaa sydämessään vihaa häntä kohtaan. tunnetun perheen kasvattityttären ja prinsessan! Hän oli saattanut hänet tähän rikoksen ja häpeän pesään. järkytti hänen sydämensä pohjia myöten. Lygian sydän oli sykkinyt hänelle. Calvia Crispinilla tai Poppaea ja kaikki muut naiset. Ja tätä ajatellessa leimahti Vinitiuksessa äkkiä eloon tunne sata kertaa autuaallisempi kuin kaikki. Vinitiuksen viha ja kiukku alkoivat sulaa haikeaksi mielenkuohuksi. missä Lygia oli kasvanut? Eikö hän sitten saattanut käsittää. mutta hän oli sanonut odottavansa pelastusta Vinitiukselta. Mutta Acte. eivätkö ne jumalat. kummoinen koti Auluksen ja Pomponian talo oli. loukannut häntä. Varmaankin hän juuri silloin oli alkanut rakastaa häntä. jolloin Vinitius oli uskonut onnen olevan likellään. hänet. Hän olisi siis todella voinut vähitellen voittaa hänet ja vihdoin omistaa koko . Hänen mieleensä muistui se hetki Auluksen puutarhassa. puhkesi nyt vuorostaan kiivaasti puhumaan. että jos Poppaean lapsi kuolee. mistä hän ikinä oli nähnyt unta. että Vinitius taivuttaa Caesarin toimittamaan hänet kotiin Pomponian luo. vimmastuttanut hänet. oli kuunnellut hänen sanojaan. Ruvetkoon vaan nyt Caesarin sotamiesten avulla etsimään häntä.

Sen ainoan seikan vain hän käsitti. arvellen. Ja jollei kadottaisikaan. niin eivät varmaan huolisi Vinitiuksesta Auluksen väet enempää kuin Lygiakaan. Hän ei käsittänyt mitä tehdä. Myöhäistä! Ammottava kuilu tuntui avautuvan hänen jalkainsa eteen. Kun hän näki Vinitiuksen. voidellut hänen kynnyksensä sudenrasvalla ja hänen vaimonaan istunut lampaantaljalla hänen kotilietensä ääressä. kun äkkiä etehisen ja atriumin välinen verho vedettiin syrjään ja hänen eteensä ilmestyi Pomponia Graecinan surulliset kasvot. huomaamatta edes lausua Actelle hyvästiä. että hänen täytyy löytää Lygia. suokoon sinulle Jumala anteeksi sen vääryyden. eikä yksikään vaara olisi uhannut hänen kallista päätään. Kuni kaikuna toisti Acte toistamistaan sanan »myöhäistä!» ja vieraan suusta kaikui se hänen korvissaan kuni kuolemantuomio. Mutta nyt oli myöhäistä ruveta korjaamaan erehdystään. minkä olet tehnyt meille ja Lygialle. Lygia olisi vartioinut hänen oveaan. hän olisi ollut hänen vaimonaan. ja jos löytäisikin. Hän olisi iankaikkisesti ollut hänen omansa. minne mennä. kalpeat kasvonsa ja virkkoi: "Marcus. Hän oli syypää kaikkeen. Nähtävästi hänkin jo oli saanut tiedon Lygian katoamisesta ja riensi kuulemaan uutisia Actelta. että hänen oli helpompi kuin Auluksen päästä Acten puheille. niin olisi heti tarjolla kadottamisen vaara. Ilman häntä ei Lygian olisi tarvinnut turvautua pakoon. siellä tahdon minäkin olla. Taasen hän tulistui niin. vaan Petroniusta. sillä muuten hänen käy hullusti.hänen rakkautensa. Tehtyä ei enää saanut tekemättömäksi. mihin ryhtyä. että hiukset nousivat pystyyn. eikä hän häntä löydä. Miksi ei hän ollut menetellyt niin? Olisihan hän oikeastaan tahtonut. mutta tällä kertaa ei hänen vihansa tarkoittanut Aulusta eikä Lygiaa. Hän olisi hänen suustaan saanut kuulla nuo pyhät lupauksen sanat: missä sinä olet. Koneentapaisesti kiersi hän togan ympärilleen ja oli jo lähtemäisillään." . käänsi hän häneen kauniit. Mutta nyt ei Lygiaa ole.

miten pikku Augusta jaksoi ja yksin tein osoittamaan uskollisuuttaan--vaikkapa vain caesarilaisten orjien nähden. kääntyivät useat hänen puoleensa kysymään uutisia. sillä porteille ilmestyi yhtämittaa uusia kasvoja ja holvikaarten alla kierteli kokonaisia ihmislaumoja. Viesti »jumalattaren» sairastumisesta oli nähtävästi levinnyt hyvin nopeasti. Varmaan Vinitius hänet nähdessään olisi raivostunut ja tehnyt itsensä syypääksi johonkin laittomuuteen keskellä Caesarin palatsia. Hän yritti työntää tieltään Petroniuksen. "Vaikene. vaan astui eteenpäin ja oli törmäämäisillään Petroniusta vastaan. "Periköön helvetti hänet ja koko tämän talon!" huusi hän hampaitaan kiristellen. mikä jumala hänelle saattaa suoda anteeksi. Mutta Petroniuksen käyttämä väkivalta ärsytti taasen Vinitiuksen ja hetkessä leimahti hän ilmi liekkiin. Tule mukaani. jotka olivat tulleet kuulemaan. katseli levottomasti ympärilleen ja jatkoi sitten kiireesti: "Jos tahdot kuulla uutisia Lygiasta.Vinitius seisoi hänen edessään maahan tuijottaen Hän oli epätoivoissaan. Ei! Täällä en kerro mitään. onneton!" lausui Petronius. niin tule mukaani. mutta Vinitius ei vastannut heidän kysymyksiinsä. mutta Petronius pysäytti hänet väkisin. Minkätähden Pomponiakin puhui hänelle anteeksiannosta. joka niinikään oli tullut tiedustelemaan sairaan lapsen tilaa ja joka nyt pysäytti hänet. häntä painoi syyllisyyden tunne eikä hän voinut käsittää. että synnynnäinenkin tulisuus tällä hetkellä oli hänestä sammuksissa. Nähdessään Vinitiuksen tulevan palatsista. Palatsin orjien seassa saattoi nähdä ritareja ja senaattoreja. niin perinpohjin nujerrettuna ja muserrettuna. kun olisi pitänyt puhua kostosta! Pihaan ja pylväikköihin oli kerääntynyt joukottain väkeä. "Kuinka jumalatar jaksaa?" kysyi hän." . jollei hän olisi tullut Acten luota niin lamaantuneena. niin ilmoitan sinulle kantotuolissa arveluni.

mitä oli tapahtunut." Vinitius rupesi nyt purkamaan hänelle tunteitaan. ettei Caesar ole tyttöäsi ryöstänyt--ja minä uskallan sinulle vakuuttaa. Kuule nyt! Mahdollisesti Aulus aikoi kätkeä hänet jollekin maatilalleen. "Tiedätkö sen varmaan?" "Tapasin juuri Pomponian." virkkoi hän heidän istuuduttuaan kantotuoliin. sillä helpostihan tuon lygiläisen erottaa koosta ja puvustakin. joita en minä tuntisi. Toisen on määränä seurata Lygiaa ja jättiläistä." "Jos he ovat kaupungissa. että--jos lähetit hänet löytäisivät--hän tarkimmalla tavalla oli kätkettävä Poppaean vihalta. sillä Palatinuksella ei ole salaisuuksia.Hän laski kätensä nuoren soturin olkapäälle ja vei hänet kiireen kautta pois palatsista. Jollei häntä taas porteilla nähtäisi. että hän yhä on kaupungissa ja että voimme alkaa etsiä häntä. missä hän on. sillä uutisia Lygiasta ei hän tietänyt. mikä hirveä vaara Lygiaa uhkasi. Siinä tapauksessa saamme heti tietää." huomautti Vinitius. löydämme heidät. joka nouti hänet pois Caesarin kemuista. ja selitti. . ja niissä oli tuskaa enemmän kuin vihaa. "Olen." "Aulukset eivät tiedä. ettei hän ole sitä tehnyt. toisen paikalla rientää tuomaan minulle tietoja. He etsivät häntä hekin. Kaksi minun miehistäni vartioi jokaista porttia. Hän kertoi Petroniukselle. ettei hän nytkin olisi korjannut häntä." "Illalla ei hän ole saattanut jättää kaupunkia. niin se todistaa. "pannut orjani vartioimaan kaikkia kaupungin portteja. niin oli hän jo ryhtynyt toimenpiteisiin. mitä oli kuullut Actelta. sillä ei ole epäilemistäkään. Mutta koska hän oli viisas mies ja koska hän eilisestä loukkaantumisestaan huolimatta paljon piti Vinitiuksesta sekä vihdoin tunsi jonkinlaista vastuunalaisuutta siitä. Olen antanut heille tarkan selityksen sekä tytöstä että tuosta jättiläisestä. Kiitä sinä onneasi. sillä portit olivat suljetut. mihin suuntaan vievät hänet. Se hänen päätarkoituksensa näkyi olevankin. Mielenliikutus teki hänen puheensa aivan katkonaiseksi.

ilmoitti atriumin palvelija. »Atriensis» oli käskenyt viedä heille ruokaa ja uudestaan ilmoittaa. ja hengessä puhkesi hän sanoihin: "Oi sinä Kypron mahtava herratar. varsinkin ne. Kun he saapuivat Petroniuksen talolle. ja Vinitius saisi nähdä hänet joka päivä.Sitten hän ankarasti rupesi soimaamaan Petroniusta hänen antamistaan neuvoista. Lygia olisi yhä vielä Auluksen talossa. Nähdessään hänen epätoivoiset kyyneleensä. "Näetkö. jotka jättivät kaupungin. Jota syvemmälle hän syventyi kertomukseensa. ja vihdoin pusersi suru ja tuska kyyneleet hänen silmistään. Pane sentään sinäkin väkesi vartioimaan portteja. joka paikalla lupasi toimittaa sen Vinitiuksen talolle. koska he helposti tuntevat hänet." vastasi Vinitius." huudahti Petronius. sinä hallitset sekä jumalia että ihmisiä!" KAHDESTOISTA LUKU." "Käskin lähettää heidät maalle kuritushuoneisiin. ja siinä tapauksessa me kyllä löydämme heidät. sitä enemmän hänen mielenliikutuksensa kasvoi. "mutta saatanhan peruuttaa käskyni ja lähettää heidät porteille. olisi kaikki käynyt toisin. että heidän ruoskimisen uhalla tarkasti tuli pitää silmällä kaikkia. Sitten he läksivät sisempään pilaripihaan. istuutuivat marmoripenkille . ja silloin hän olisi Caesariakin onnellisempi. jotka olivat noutamassa Lygiaa. "he ovat epäilemättä kaupungissa." Hän kirjoitti muutamia sanoja pienelle vahataululle ja ojensi sen Petroniukselle. Jollei hän olisi tullut väliin. Petronius ei ikinä olisi aavistanut. ettei ainoakaan kaupungin porteille lähetetyistä orjista vielä ollut tullut takaisin. että hänen nuori sukulaisensa tuolla tavalla saattaisi rakastaa ja ikävöidä. nousi hänen hämmästyksensä äärimmilleen.

"Silloin ei Lygiaa ainakaan olisi uhannut mikään vaara. Kultatukkainen Eunike ja Iras työnsivät heidän jalkojensa alle pronssiset jakkarat ja nostivat penkin eteen pienen pöydän." Petronius mietti hetken ja virkkoi sitten: "Poppaea kuuluu tunnustavan jotakin juutalaista oppia ja uskovan pahoihin henkiin.. joka tuntee tuon jättiläiskokoisen lygiläisen?" kysyi Petronius. Sinä moitit minua. "Onko sinun väkesi joukossa ketään... Kuulithan Auluksen itsensä sanovan. joka oli tuotu Volaterraesta ja Caecinasta. Sitten he kaatoivat pikareihin viiniä ihanasta. "Atacinus ja Gulo hänet tunsivat. niin . Se juuri minuakin huolestuttaa. mutta löydämme varmaan. Tietysti emme löydä häntä tänään emmekä vielä huomennakaan. että pahat henget ovat vieneet Lygian. Jos me nyt päästämme liikkeelle huhun." "Aikomukseni oli vapauttaa hänet. niin Poppaea itse uskoo ja uskottelee vielä Caesarille." "Olisin lähtenyt heidän jälkeensä." sanoi Petronius. Mutta Atacinus kaatui eilen kantotuolin ääreen ja Gulori minä tapoin. Se tuli huonoksi vasta sitten.." "Niin kyllä." "Merestä helmiä juuri pyydystelläänkin. Mutta voihan tuo nukke nyt siitä parantuakin. Siinä tapauksessa tyttö kuitenkin olisi joutunut kauas sinusta. että se on Lygian syy. Mutta jos tuo lapsi nyt kuolee. "Mutta vähät siitä! Puhukaamme Lygiasta. niin toki me nyt joitakin keinoja keksimme. Jos se taas ottaa kuollakseen." vastasi Vinitius. että hän perheineen päivineen aikoi Siciliaan.. että neuvoin sinulle huonon keinon. Caesar on niinikään taikauskoinen. hoikkakaulaisesta kannusta." "Sääli häntä.ja rupesivat juttelemaan. kun se kääntyi pahaan päin." huomautti Vinitius.. Keino sellaisenaan oli hyvä. Rooma on meri. "Hän oli käsivarsillaan kantanut sekä sinua että minua.

niin he paikalla vakuuttavat omin silmin nähneensä niitä. niin ettei kukaan enää etsi Lygiaa. että sinun orjiasi kohtaa vastuunalaisuus ja rangaistus. joka myöskin oli sangen taikauskoinen. eivätkö he nähneet Lygian lentävän ilmaan ja--kautta Zeusin--he vannovat paikalla. "Näetkö nyt. että näkivät. mutta eivät toki toinen toista vastaan." "Mutta kuka sitten on voinut auttaa heitä?" "Heidän uskonheimolaisensa. vaan hänen katoamisensa todella on tapahtunut aivan salaperäisellä tavalla. mutta mistä orja yhtenä päivänä olisi voinut saada kokoon niin paljon ihmisiä?" "Kaikki Rooman orjat vetävät yhtä köyttä. sillä laillahan he voivat puhdistautua sinun silmissäsi. Mutta sillaikaa me kaikessa hiljaisuudessa toimitamme hänet pois kaupungista ja kätkemme jonnekin.. Kysypä koetteeksi. Yksinään ei lygiläinen missään tapauksessa ole voinut saada kaikkea aikaan." vastasi Petronius.kyllä siihen uskotaan. "kyllä he uskovat mitä hyvänsä. koska sinäkin jo olet uskomaisillasi. Sellainen se on tämä meidän maailmamme. Niin! He auttavat toisiaan." "Ja saavat monasti verellään maksaa yksimielisyytensä." huudahti hän. Hänellä on täytynyt olla apulaisia. katsahti äkkiä Petroniukseen hyvin levottomana. Kyllä me saamme ihmiset uskomaan huhuumme. joko sinun tai minun huvilaani. ja tässä tapauksessa heidän olisi pitänyt tietää. "Jollei Ursuksella ole ollut apunaan ihmisiä ja jollei hän yksinään ole saattanut ryöstää häntä." . "Kutka? mitä jumalia Lygia palvelee? Sehän minun pitäisi tietää paremmin kuin sinun." Vinitius. niin kuka hänet sitten on ryöstänyt?" Petronius rupesi nauramaan.. Kun sinä nyt ilmaiset heille epäileväsi pahoja henkiä. varsinkin kun kaikki tietävät. joka pilkkaa jumalia. ettei Caesar eikä Aulus Plautius ole häntä ryöstäneet.

joita hän itse palvelee. nimittäin Pomponia ja Lygia ynnä heidän lisäkseen Ursus. jonka olet tehnyt Lygialle ja meille. jollei sillä olisi kuin kaksi tunnustajaa. Ehkä löydän hänet jossakin valepuvussa." "Ei heitä missään talossa kohdella niin hyvin kuin Auluksella. Vinitiuksen silmät olivat todella kuopilla ja silmäterät kiiluivat kuin kuumeessa. vihaavan ihmissukua ja harjoittavan mitä hirveimpiä rikoksia. Kristityt kuuluvat palvelevan aasin päätä. Mihin hän sitten on kätkenyt kaikki muut jumalat--jääköön se hänen asiakseen. Kotioikeuskin on julistanut hänet vapaaksi syytöksestä. Pääasia meille on. ettei kukaan koskaan ole nähnyt häntä meidän temppeleissämme uhraamassa meidän jumalillemme. vaan päinvastoin sangen turhanpäiväinen jumala. Olen sairas!" Petronius katsahti häneen säälien. Hänen partansa oli aamulla jäänyt ajamatta ja sänki ympäröi tukevia poskia tummana ja . Otan ylleni tumman viitan ja lähden kaupungille etsimään." "Nähtävästi heidän jumalansa on aika hyväntahtoinen herra. Mutta mitä jumalaa hän palvelee. Se ainakin on varmaa." "Onhan hänen siveytensä yleisesti tunnettu."Jokikinen nainen Roomassa palvelee eri jumalaa. joka muka on yksi. että hän olisi kristitty. ja juuri ne ovat auttaneet Lygiaa. En voi syödä. Ei. ettei tuo hänen Logoksensa (luova sana) olisi suinkaan kaikkivaltias. "Tapasin Acten luona Pomponian. noita tunnustajia täytyy olla enemmän. mutta se luultavasti ei ole totta. "Siinä näet." virkkoi Vinitius. kaikkivaltias ja laupias. Mutta Pomponia mainitsi jonkun jumalan. Tosin häntä on syytetty siitä." "Heidän oppinsa käskee antamaan anteeksi. eikä ihmissuvun vihaaja ikinä kohtelisi orjia sillä lailla kuin hän." keskeytti Vinitius." "Huomenna minä toimitan hänelle suuren juhlauhrin. sitä en tiedä. Epäilemättä Pomponia on kasvattanut hänet palvelemaan samoja jumalia. Siitä syystä Pomponia ei saata olla kristitty. Hahhaa! Suokoon vain sinulle anteeksi ja palauttakoon anteeksiantamisensa merkiksi tytön syliisi. en kylpeä enkä nukkua. joka sanoi minulle: »suokoon sinulle Jumala anteeksi sen vääryyden.

mitä parantaja määräisi sinulle. Hän loi Vinitiukseen pelästyneet silmänsä ja näytti henkeä vetämättä odottavan hänen vastaustaan. ettei toinen voi korvata haluttua valittuani. mitä rakkaus on. mutta tiedän. Hiukset olivat epäjärjestyksessä... "Sinussa on kuumetta. Kauniimpaa ruumista ei Scopaskaan voisi luoda. Iras ja kultatukkainen Eunikekin katselivat häntä säälien. vuoroin toista. kuin jos saapuvilla olisi ollut pari koiraa.--katsopa tätä sulotarta! Fonteius Capito nuorempi tarjosi minulle hänestä hiljan kolme komeaa clasomenilaista poikasta. Ota hänet!" Nämä sanat kuullessaan kalpeni kultatukkainen Eunike äkkiä kuin vaate. joka todella piti hänestä ja joka olisi tahtonut lieventää hänen tuskiaan. Hakisin väliaikaisesti toisaalta sitä. mutta ei hän enempää kuin Petroniuskaan näyttänyt heitä huomaavan. rupesi nyt miettimään. Kyllä minä tiedän. En itsekään käsitä. painoi kädet ohimoilleen ja rupesi puhumaan kiireesti kuten ihminen. hän oli todella sairaan näköinen. Suhteeni Chrysothemikseen ei ainakaan ole ollut estämässä! Mutta minä lahjoitan hänet sinulle. mitä minulta puuttuu. "Niin on. Mutta sievä orjatar saattaa sentään aina tuottaa hetkellistä huvia. "Mutta katsopa--ja siinä hän rupesi silmäilemään Irasta ja Eunikeä." huudahti hän hetkisen perästä.sakeana.. minkätähden hän tähän saakka on jättänyt minut aivan kylmäksi. kunnes vihdoin laski kätensä kultatukkaisen kreikattaren lanteille. En tiedä. Heille merkitsi orjatarten läsnäolo samaa. "Ehkä sinun omat orjattaresi ovat kadottaneet uutuuden viehätyksen silmissäsi. joka on sairas ja joka ei huoli mistään: .. tiedän myöskin. mitä tehdä." "En tahdo!" vastasi Vinitius. Mutta Petronius." "Mutta kuule nyt mitä sanon. Mutta Vinitius karkasi ylös. Näin sinun huvilassasi erinomaisen kauniita vartaloita. mitä minä tekisin sinun sijassasi." virkkoi Petronius. Älä nyt vastustele. vuoroin toista.

Jolleivät he täyttäneet näitä molempia ehtoja. Lähden tästä Tiberin toiselle puolelle. Herra antaa vaikkapa ruoskia häntä joka päivä.. Kunhan saisin nähdä edes Ursuksen!" Hän läksi kiireesti." Mutta tyttö lankesi hänen jalkainsa juureen ja rupesi kädet ristissä rukoilemaan. kyyneleet silmissä. Tyttö vapisi kuin lehti. Hänen orjillaan oli enemmän vapauksia kuin orjilla tavallisesti. Mutta sen sijaan piti heidän ankarasti täyttää velvollisuutensa ja noudattaa herransa tahtoa kuin jumalten lakeja. Petronius kuunteli häntä kummissaan." Eunike nousi vavisten. ei!. voitele ruumiisi. Kiitos vain. että hän armahtaisi häntä ja sallisi hänen jäädä taloonsa. että hänen jalomielinen lahjoituksensa menisi myttyyn.. Vihdoin hänen kulmakarvansa rypistyivät.. että herra häntä armahtaisi. sentähden kääntyi hän orjattarensa puoleen ja lausui: "Eunike. En välitä hänestä! enempää kuin muistakaan!.» Petronius ei ollut uskoa silmiään eikä korviaan. odotti heitä kyllä sama rangaistus. Petronius ei koettanutkaan pidättää häntä. Hänen mielensä oli kuohuksissa. joka uskalsi vastustaa käskyä ja joka sanoi: »en tahdo enkä voi.. pukeudu ja lähde sitten Vinitiuksen taloon. mutta en minä tahdo häntä! Lähdenpä etsimään kaupungille. varsinkin huveihin nähden. kunhan vain ei lähetä pois talostaan. joka ei ollut Lygia. Petronius ei sietänyt vastustusta eikä yleensä mitään. Hän ei suinkaan tahtonut. mieluummin hän täällä kantaa puita hypocaustumiin kuin on siellä ensimmäisenä palvelijana. mutta lausui sitten: "Kutsu Teireisias tänne ja palaa itse hänen kanssaan. Perin outoa oli Roomassa nähdä orjatar. kylve. sillä hän huomasi. Käskepä antaa minulle gallialainen viitta päähineineen. Vähän ajan . ja jätti huoneen. joka häiritsi hänen rauhaansa. Vähän aikaa hän katseli polvistuvaa tyttöä. Hän ei tahdo! Hän ei voi! Hän rukoilee.. Hän ei mene Vinitiuksen luo. jota tavallisesti vastaavissa tapauksissa käytettiin. Vinitiuksen puheen hän taas arveli johtuvan hetkellisestä vastenmielisyydestä jokaista naista kohtaan."Ei. Hän oli liian sivistynyt ollakseen raaka. hän pelkäsi ja ojensi tuskallisesti käsiään herransa puoleen.. ettei hän kuitenkaan voisi istua yhdessä kohden.

Mutta kun ei hän häntä nähnyt. "Ota Eunike.. Petroniuksen mieleen johtui.kuluttua hän palasi atriumin ylipalvelijan. Hän toivoi heti ensi näkemällä voivansa jollakin lailla selittää Caesarille tuollaisen syytöksen mahdottomuuden ja luotti samalla Poppaean myötävaikutukseen. Matkalla tricliniumiin astui hän käytävän läpi. kretalaisen Teireisiaan seurassa. kyllä. "ja anna hänelle kaksikymmentäviisi raippaa. niin hänkin voidaan vetää edesvastuuseen. ja siellä hän äkkiä näki Euniken siron vartalon nojaamassa seinää vasten. ja vaikka hän huolellisesti oli koettanut salata tunnettaan. Poppaea nimittäin piti Petroniuksesta. kyllä.. kääntyi hän Euniken puoleen. herra! Sain! oi. mutta katso ettet vahingoita ihoa. "Joko sinä sait raippasi?" Tyttö heittäytyi taasen hänen jalkoihinsa. Hän muisti. Hän aikoi vielä kerran kannatuttaa itsensä palatsiin. oli Petronius kuitenkin saanut sen selville. sitten Mars-kentälle ja vihdoin Chrysothemiksen luo. että jos Caesar saadaan uskomaan Lygian loihtineen pikku Augustan. ettei hän kauaakaan voinut tehdä työtä. istuutui ruusunkarvaisen marmoripöydän ääreen ja rupesi kirjoittamaan teosta »Trimalchionin pidot». ettei ollut antanut Teireisiaalle muuta käskyä kuin ruoskia Eunikeä. koska tyttö hänen pyynnöstään tuotiin palatsiin. Varsinkin näytti tuo sairaus kehittyvän vakavaksi." puhui Petronius." . Kulmakarvojaan rypistellen alkoi hän etsiä häntä palvelijoiden joukosta. suuteli hänen togansa lievettä ja virkkoi: "Oi." Tämän sanottuaan läksi Petronius kirjastoonsa. joka oli määrätty palvelijain olinpaikaksi. Hetken perästä hän sentähden kohautti olkapäitään koko pelolleen ja päätti lähteä tricliniumiin vahvistamaan ruumistaan. herra!. Mutta Lygian katoaminen ja pienen Augustan sairaus häiritsi siihen määrään hänen ajatuksiaan.

. että Petroniuksen. joka oli hänen jalkainsa juuressa.. Tyttö nosti siniset." Hän oli erinomaisen kaunis. Petronius ymmärsi hänen ajatuksensa ja hämmästeli orjattaren intohimoista vastarintaa. "Saiko Eunike raippansa?" kysyi hän. jossa hän viipyi myöhään yöhön. Vähän aikaa Petronius vielä katseli tyttöä. kävi häntä sääli." "Enkö hänestä antanut mitään muuta käskyä?" . Kaikki vain hymyilivät jonkinlaista kummallista hymyä. olevansa oikeutettu jäämään tähän taloon. Kielsit kuitenkin vahingoittamasta hänen pintaansa. raipat saatuaan. "Onko sinun rakastettusi tässä talossa?" kysyi hän. "Kuka noista sitten on rakastettusi?" kysyi hän nyökäyttäen päätään orjiin päin. Kotiin palattuaan kutsutti hän luokseen Teireisiaan. että ääni tuskin kuului: "On. että ainoastaan rakkaus saattoi olla syynä sellaiseen vastustukseen. Mutta hänen kysymykseensä ei tullut vastausta. ja läksi sitten vaieten tricliniumiin. Eunike vaivutti päänsä hänen jalkoihinsa ja pysyi liikkumattomana. "Sai. mutta hän ei kenenkään kasvoista voinut lukea vastausta kysymykseensä. herra.Hänen äänessään soi ilo ja kiitollisuus. kyyneltyneet silmänsä herransa puoleen ja vastasi niin hiljaa. joiden joukossa oli sekä komeita että kauniita nuorukaisia. hänen kasvoissaan kuvastui pelko ja toivo ja hänen silmänsä loistivat kultaisten hiusten alta niin rukoilevasti. Varmaan hän luuli. Ihmisluonnon kokeneena tuntijana käsitti hän paikalla. Petronius tarkasteli orjia. Syötyään käski hän kantaa itsensä palatsiin ja sieltä Chrysothemiksen asuntoon. herra!. joka filosofina julisti rakkauden voimaa ja estetikkona antoi arvon kaikelle kauneudelle.

ei hän koskaan jää kylpylaitokseen." "Hyvä. ei huolinut hänestä. Sinun lähdettyäsi tuli Eunike luokseni ja kertoi tietävänsä miehen." "Mitä sinä tiedät hänestä?" Teireisias alkoi puhua hiukan epävarmalla äänellä: "Eunike ei koskaan öisin jätä cubiculumia. Saat mennä. jossa hän nukkuu vanhan Acrisionan ja Ifidan kanssa. Alussa näytti hänestä aivan selvältä. joka voisi löytää hänet." "Saanko vielä puhua Eunikesta. mitä hänestä tiedät. jonka piti asua jalosukuisen Vinitiuksen talossa. herra. Vaistomaisesti tuli Petronius ajatelleeksi Eunikea." "Riittää." vastasi »atriensis» levottomasti." "Koko palvelijakuntasi. sinun kylvettyäsi. Hän saa siis jäädä taloon. herra. herra. "Sukulaiseni Vinitius. jolle tänä aamuna lahjoitin Euniken. herra. puhuu sen neidon paosta. "Mikä mies se on?" "En tunne häntä.. mutta pidin kuitenkin velvollisuutenani ilmoittaa sen sinulle. Olkoon tuo mies huomenna täällä minun talossani odottamassa tribunia. "Hyvä on. Sinä saat minun nimessäni pyytää häntä aamulla tulemaan luokseni. että nuori orjatar toivoo Vinitiuksen löytävän ." virkkoi Petronius. herra?" "Käskinhän sinun kertoa kaikki. herra.. Toiset orjat nauravat häntä ja nimittävät häntä Dianaksi." "Kas vain!" huudahti Petronius." »Atriensis» kumarsi ja läksi."Et. Kuka orjista on hänen rakastettunsa?" "Ei kukaan.

kuvaamaan Ursuksen ja Lygian ulkomuotoa sekä selittämään. Mutta se vain huolestutti häntä entistä enemmän. KOLMASTOISTA LUKU. ja jos onnistuisikin. Todistuksen hankkimiseen ei . Sitäpaitsi muurin yli kyllä päästiin toisiakin teitä. sillä nyt hän rupesi pelkäämään. koska se edellytti. Samassa tuli hän ajatelleeksi. että Lygia vielä oli kaupungissa. Ja tämä ajatus tuntui äkkiä hänestä ilkeältä. kun päivät kävivät lyhyemmiksi. mutta ne avattiin myöskin kaikille kulkijoille. Tuskin oli Petronius aamulla ehtinyt pukeutua. hyvin tunsivat. että mies. varsinkin kun tahtoivat paeta kaupungista. Sangen epäiltävää oli kuitenkin. että kaksi orjaa oli karannut. ilman praetorin todistusta. ettei kaupungin porteilta vielä ollut kuulunut mitään uutisia. tarjotessaan Eunikestä kolme clasomenilaista poikaa. ja heidän lukunsa ei suinkaan ollut vähäinen. Tosin portit näin syksyllä. suljettiin sangen aikaiseen. jota Eunike suosittelee. mutta oli jo myöhäistä. Pitkä seurustelu Chrysothemiksen kanssa oli rasittanut Petroniusta ja hän tarvitsi unta. että heidän kiinniottajalleen annettaisiin palkinto. jotka orjat. Cubiculumiin astuessa muistui hänen mieleensä äkkiä--hän ei itsekään tietänyt mistä syystä--että hän tänään oli huomannut ryppyjä Chrysothemiksen silmäkulmissa. ettei häntä pakotettaisi muuttamaan hänen taloonsa. ja tämän tiedon olisi pitänyt häntä rauhoittaa. onnistuisiko näiden lähettien saada heidät kiinni. että Rooma oli huutanut hänen kauneuttaan paljon enemmän kuin se oikeastaan oli ansainnut sekä että Fonteius Capito. oli tarjonnut hänestä aivan liian vähän. Olisihan tästä asiasta helposti voinut päästä selville yksinkertaisesti käskemällä paikalle Euniken. saattaa olla hänen rakastettunsa.Lygian vain siitä syystä. Mutta sitten pälkähti hänen päähänsä. siis ennenkuin Petroniuksen orjat olivat ruvenneet vartioimaan kaupungin portteja. Hän tiesi. Vinitius oli lähettänyt väkeä kaikkien maaseudulle vievien teiden varsille ja pienempiin kaupunkeihin vartijoille ilmoittamaan. katsoisivatko kaupungin viranomaiset itseään oikeutetuiksi pidättämään pakenevia Vinitiuksen yksityisestä pyynnöstä. että Ursus ehkä ryöstön jälkeen oli kuljettanut hänet kaupungista. kun Vinitius Teireisiaan kehoituksesta astui unctuariumiin.

kuitenkaan ollut aikaa. levitti sen ja heitti Petroniuksen hartioille. poimujen järjestäjä koko kaupungissa. että hän oli hyvin kaunis. kun _vestiplica_ tuli huoneeseen. kiiruhti hän henki kurkussa Petroniuksen talolle ja rupesi kysymään miestä. mutta hekin olivat näyttäneet etsivän jotakin. ettei Aulus ollut ryöstänyt Lygiaa ja ettei hän edes tietänyt. ennenkuin edes oli tervehtinyt isäntää." "Onko se sama tyttö." virkkoi hän. saa antaa hänestä likempiä tietoja. Käärittyään hänen ympärilleen togan rupesi tyttö järjestelemään sitä ja kumartui tuontuostakin oikomaan poimuja. joka oli kääritty norsunluulla kirjaellulle tuolille. mutta löytämättä pienintäkään jälkeä. "Eunike. Petronius katseli häntä ja huomasi." Tuskin oli hän lakannut puhumasta. että hänen hartioidensa väri oli ihanan vaaleasti ruusuinen ja että rinta ja käsivarret kuulsivat kuin helmi-emo tai alabasteri." "Mikä hänen nimensä on?" . Hänen kasvonsa olivat kirkkaat ja tyynet. hänen silmistään loisti ilo. mihin hän oli joutunut. "onko mies tullut. Vinitius puolestaan oli koko eilisen päivän. Kun Vinitius sitten Teireisiaalta kuuli. jonka eilen hylkäsit. etsinyt Lygiaa kaikilta kaupungin kaduilta. Olen sinulle muuten hyvin kiitollinen siitä. että muuan mies lupaa löytää Lygian. puettuna orjan pukuun. sillä hän on paras _vestiplica_. Petronius huomasi. jonka eilen tahdoit lahjoittaa minulle?" "On sama. joka juuri tulee järjestämään togani poimuja. "Saamme paikalla nähdä hänet. otti togan. Tosin hän oli nähnyt Auluksen orjia liikkeellä." virkkoi Petronius. herra. ja se oli ainoastaan ollut omiaan vahvistamaan hänessä vakaumusta. josta eilen puhuit Teireisiaalle?" "On. "Hän on Euniken tuttava ja Eunike.

" "Onko hän sinullekin ilmoittanut tulevia asioita?" Euniken kasvoille valui puna. "On. mutta Petroniuksen täytyi hymyillä." Petronius laski kätensä hänen kullankarvaiselle päälaelleen. herra."Chilon Chilonides. Heidät nähdessään teki hän syvän kumarruksen. herra. joka ulottui aina korviin ja kaulaan asti." "Kuka hän on?" "Parantaja. Eunike." Hänen kosketuksensa alla nosti onnellisuuden tunne silmänräpäyksessä kyyneleet tytön silmiin. ja hänen povensa alkoi kiihkeästi kohoilla. viisas mies ja ennustaja. herra. "Sinä olet tänään hyvästi järjestänyt poimut." "Jo se on tullut. Mutta Petronius ja Vinitius läksivät atriumiin." "Tuska sinua kohtasi jo eilen Teireisiaan kädestä. missä Chilon Chilonides heitä jo odotti. joka osaa selittää ihmisten kohtalot ja ilmoittaa tulevat asiat. Onni on vielä tulematta. että ." "No mitä hän sinulle ennusti?" "Että minua kohtaa tuska ja onni. ja minä olen sinuun tyytyväinen." "Millä lailla?" Tyttö kuiskasi hiljaa: "Sainhan minä jäädä tänne. kun hän ajatteli eilen epäilleensä.

ja nenä. oi herra. Miehen huolimaton puku. tai oikeammin sanoen Callina--kun orjasi. ei saattanut olla kenenkään naisen rakastettu. pyynnön. jotka Ulysses Trojan edustalla sinulle lahjoitti. osoitti joko todellista tai teennäistä köyhyyttä. jumalallinen Thersites! Miten nyt on laita vaaterisojen. tiedon hänen pakopaikastaan. jonka kasvot muistuttivat sekä apinaa että kettua. niinikään nyppylöiden vallassa. "vastauksesi ansaitsee uuden viitan. että hän uudella viitalla peittäisi risani. nimeltään Lygia. joka on kasvatettu Aulus Plautiuksen talossa. todisti hellää rakkautta pulloon. Se oli ihmeellinen olento. Kyttyrän keskeltä nousi suuri pää. puoleksi inhoittava. Katse oli läpitunkeva." vastasi Chilon Chilonides. joten häntä ensi näkemältä olisi luullut kyttyräselkäiseksi." . lausui hän: "Terve. sillä Vinitius virkkoi äkkiä: "Tiedätkö tarkkaan. Hänet nähdessään tuli Petronius ajatelleeksi homerolaista Thersitestä ja viitaten kädellään vastaukseksi hänen kumarrukseensa. jos hän olisi poistunut kaupungista--mikä ei ole luultavaa--antaa sinulle. Mies. ja mitä hän itse nykyään toimittaa Elysiumin kentillä?" "Jalosukuinen herra. Minä puolestani lupaan löytää hänet kaupungista tai. Hänen vatsansa oli sisään painunut ja olkapäät kuperat. Petroniukselle. Ei hän ollut vanha: hänen siivottomassa parrassaan ja kiharaisessa pörrössään ei saattanut erottaa montakaan harmaata hiusta. lähettää minun kauttani viisaimmalle elävistä." vastasi Chilon. olivat saattamassa häntä Caesarin palatsista sinun »insulaasi». mistä on kysymys?" "Ei ole vaikea tietää.tämä mies olisi Euniken rakastettu. jalosukuinen tribuni. kellertävä iho täynnä nyppyjä. Toissa iltana ryöstettiin neito. "viisain vainajista. jota täydensi tumma. joka seisoi hänen edessään. pukinvilloilla täytetty tunica ja risainen viitta." "Kautta Hecate Triformiksen!" huudahti Petronius. "kun kahden kuuluisan talon orjakunnat eivät muusta puhu kuin siitä yhdestä asiasta ja kun sitäpaitsi puoli Roomaa kaikuna toistaa heidän puheensa. puoleksi hullunkurinen." Siinä heidän keskustelunsa katkesi. Ulysses.

jossa. Annoin hänelle kaksi langanpätkää tästä vyöstä. Mistä sinä Euniken tunnet?" "Hän tuli kysymään minulta neuvoa. kurja" virkkoi hän "vain voitonhimosta petät minua."Hyvä on. sillä maineeni oli kaikunut hänenkin korviinsa. Mutta minulla on äly. ." "Olen filosofi. "Tuo mies saattaa löytää neidon. oi herra. suljettuina mantelin kuoreen." "Entä paransitko hänet?" "Tein enemmänkin." "Mitä neuvoa hän tahtoi?" "Neuvoa rakkautta vastaan. niin annan ruoskia sinut kuoliaaksi. että olet parantaja ja ennustaja. herra. "Eunike sanoi. herra." virkkoi Vinitius. jota vastauksen täsmällisyys miellytti. Kas. Paphoksessa Kypron saarella on temppeli." "Ja otit hyvät maksot tietysti?" "Vastarakkauden lahjasta ei kukaan koskaan voi maksaa tarpeeksi. joka tuottaa vastarakkautta. Hän tahtoi parantua toivottomasta rakkaudesta. Filosofia ei johda voitonhimo--varsinkaan ei sinun jalomielisen lupauksesi jälkeen. "Jos sinä." Petronius hymähti. Vinitius rypisteli kokoonkasvaneita kulmakarvojaan." mietti hän. säilytetään Venuksen vyö. Hän oli täysin tyytyväinen vieraaseensa. "Keinot ovat sinun käsissäsi. sillä annoin hänelle amuletin. "Mitä keinoja aiot käyttää?" Chilon hymähti viekkaasti." "Vai olet sinä filosofi?" kysyi Petronius.

vaikkapa ohuempikin. jotta hän kirjoittaisi muistiin ajatukseni ja toimittaisi oppini maailman tietoon. väittää. Sillä ethän voine kieltää. kuten capualaiset ja telesialaiset. ja voitko sinä herra. ja koko tämä keskustelu tuntui hänestä turhalta ajan hukalta. Toivonsa elähdyttämänä olisi hän tahtonut." "Chilon. olet suuri!" "Ja tuntematon! lisäsi tietäjä surumielisesti. ja se jumaluus hehkuu sinun nenälläsi. sillä en omista kantotuolia. sillä viittani on risainen. peripatetikkokin olen. täytyy todellisen tietäjän lämmittää sieluaan viinillä." Vinitius kävi taasen kärsimättömäksi. sillä kannan köyhyyteni kärsivällisyydellä.oikeasta kädestäni puuttuu kaksi sormea ja sentähden puuhaan itselleni kirjuri-orjaa. jumalallinen tietäjä?" "Olen kyynikko. ettei ruukku. että tuli on jumaluus." "Mihin kouluun sinä sitten kuulut. Häntä harmitti Petroniuksen puheet. ja lämpimässä ilmassa syntyvät viisasten sielut. ettei viini juokse?" "Hän sanoi myöskin." "Jumalallinen Diogenes Apollonialainen sanoi ilmaa kaikkien kappalten alkulähteeksi. Kun syksy käy kylmäksi. Olen kotoisin Mesembriasta. . vaan kuljen jalkaisin viinikellarista viinikellariin ja opetan matkalla niitä. herra." "Käytkö sitten viiniruukun ääressä puhujaksi?" "Herakleitos sanoi: »kaikki juoksee».." "Chilon Chilonides. jotka lupaavat tarjota minulle viiniruukun. Jota lämpimämpi ilma.. johtaisi lämpöä tämän katoavan ihmisruumin luihin asti. missä on syntymäseutusi?" "Mustanmeren rannalla. olen stoikko. että Chilon paikalla olisi ryhtynyt toimeen. herra. sitä täydellisempiä olentoja se synnyttää.

kuka saa nuuskia joka talon. ja annan neuvoja tarvitseville. ettei näihin aikoihin enää ole sellaisia hyväntekijöitä kuin ennen. herra." "Vaatimattomuus on estänyt minua ylvästelemästä. jollei isäni ainoa poika? Kun muureilta tavataan kirjoituksia jumalallista Poppaeaa vastaan."Koska alat etsiä?" kysyi hän. Palvelukseni eivät ole pienet. minun täytyy ostaa kirjuri. "Meidän päivinämme annetaan hyveelle ja viisaudelle niin vähän arvoa. tai ihmisen. kuin kulauttaa kurkkuunsa Puteolin osteri. kuka kuuntelee uutisia parturien ovilla. atriumista aina . arvoisa tribuni. kääntyen kreikkalaisen puoleen. "Tässäkin. että filosofinkin täytyy käyttää muita keinoja henkensä elatukseksi. Luota vain minuun. "Olen jo alkanut." "Mitä keinoja sinä sitten käytät?" "Minä näen kaikki. joka nauhasi kadulta otti. niin kuka saisi selville niiden kirjoittajat? Kuka hakee kirjoista Caesaria vastaan tähdätyt säkeet? Kuka antaa ilmi. että olisit voinut hankkia siistin viitan. mitä senaattorit ja ritarit puhuvat kotonaan? Kuka kantaa kirjeet. joka oli heille tehnyt palveluksen. niin kuka hänet löytäisi. kuka tietää kaikki viinikellarien ja leipäpuotien salaisuudet. Heille oli yhtä suuri ilo saada kullalla peittää mies. että löytäisin yksin kenkäsi nauhankin. vastatessani ystävällisiin kysymyksiisi. mutta ihmisten kiitollisuus on pieni. Muuten viisauteni menee hautaan minun kanssani." "Jotka maksavat sinulle--eikö niin?" "Oi herra. mitä tapahtuu. Kreikkalainen loi silmänsä kohti korkeutta. niin saat nähdä." vastasi Chilon. kenelle uskoutuvat orjat. etsin paraikaa." "Onko sinua ennenkin käytetty tällaisiin toimiin?" kysyi Petronius. niin eivät palveluksesi mahda olla suuriarvoisia." "Jollet tähän asti ole saanut kokoon niin paljoa. jos sattuisit pudottamaan sen. joita ei rohjeta uskoa orjille. Muista sitäpaitsi. Kun joskus arvokas orja sattuu karkaamaan.

hyveittesi.puutarhaan asti? Kuka tuntee kaikki kadut. ettei hän ole Palatinuksella. . vaikka hänen oikeasta kädestään todella puuttui kaksi sormea. Tiedän. sirkuksessa." "Olen vain köyhä filosofi. orjakauppiaiden hökkeleissä. En ole tullut tänne tyhjin käsin. ja nyt sen tiedämme. "Tarvitsetko joitakin tietoja?" "Tarvitsen aseita. herra." Mutta Vinitius iloitsi. mitä puhutaan kylpylaitoksissa. kerran päästyään vauhtiin. jalosukuinen tietäjä!" huudahti Petronius. Riittää jo! Tahdoimme tietää. "taikka me hukumme sinun palvelustesi. "Ajat ovat sellaiset. "Hyvä. että tämä mies. "joka valloittaa linnoituksen kultasäkkien avulla. ettei Auluksen väki ole ryöstänyt neittä. viisautesi ja kaunopuheisuutesi tulvaan.. herra!" huudahti hän huoaten. "Sinä rupeat siis aasiksi. sillä olen puhutellut hänen palvelijoitaan. Kreikkalainen avasi toisen kätensä ja rupesi liikuttamaan toista. kujat ja piilopaikat." Vinitius heitti hänelle kukkaron. kuka olet. kuka tietää. Tiedän. ennenkuin on piilopaikan löytänyt. ajaa ajamistaan kuni jahtikoira eikä väsy. ja kreikkalainen koppasi sen kiinni ilmasta. jossa kaikki parhaillaan häärivät sairaan pikku Augustan ympärillä. ikäänkuin laskeakseen rahaa." virkkoi hän.." "Kummoisia?" kysyi Vinitius ihmeissään. tiedän enemmän kuin luuletkaan. toreilla. yksin arenoillakin? ." "Kautta jumalien! riittää jo." vastasi Chilon nöyrästi." lausui Petronius. Sitten hän nosti päätään ja virkkoi: "Herra. "Kulta on teidän hallussanne. sillä hän arveli. miekkailukouluissa.

" keskeytti hänet Petronius. joita eivät muut ymmärtäneet?" "Merkkejäkö?." vastasi Vinitius." "Ja oletko. auttoi hänet pakenemaan. kuten olen kuullut. Sallikaa nyt minunkin tehdä teille muutamia kysymyksiä.." . että palvelija." "Kuulepa. että Pomponia oli kutsuttu kotituomioistuimen eteen vastaamaan joidenkin vieraiden jumalien palvelemisesta. Mutta etkö sinä. Jos vain saisin sen tietää. ja minä olen vastannut kysymyksiinne. herra. Orjat eivät ole auttaneet heitä. varma.. miksi herrat tahtoivat etsiä neittä minun avullani eikä käyttämällä vartijoita tai Caesarin sotamiehiä. herra.Tiedän ehkä senkin. sillä orjat vetävät yhtä köyttä ja he eivät olisi asettuneet sinun orjiasi vastaan." "Kalanko? Aa! Ooo! Tekikö hän sen yhden kerran vai useampiakin?" "Yhden ainoan kerran. voi antaa minulle tietoja näistä asioista?" "En voi. Pomponian tai jumalallisen Lygiasi käyttävän joitakin kuvia.. Tiedän. joka. lähtisin heidän luoksensa. olet viettänyt muutamia kymmeniä päiviä jalosukuisen Auluksen talossa. jalo roomatar Pomponia... joitakin merkkejä tai amuletteja? Etkö nähnyt heidän keskenään käyttävän joitakin merkkejä. Sitten hän kääntyi Vinitiuksen puoleen ja jatkoi: "epäilemättä neito palvelee samaa jumaluutta kuin siveä.. Ainoastaan uskonheimolaiset ovat voineet heitä auttaa. rupeaisin hurskaammaksi kuin kukaan heistä onkaan ja voittaisin heidän luottamuksensa. Odotapa!. jalosukuiset herrat." lausui Chilon. mitä jumalia ne ovat ja miksi niiden tunnustajia sanotaan. Kyllä! Näin kerran Lygian piirtävän hiekkaan kalan.. Vinitius. kauan kysyneet minulta kaikenlaisia asioita. "enkö sanonut sinulle sanasta sanaan tätä samaa!" "Se on suuri kunnia minulle. "Te olette. Etkö nähnyt. Olen myöskin kuullut. joka on kotoisin samasta maasta kuin hänkin.. että hän piirsi kalan? Ooo!. joitakin uhreja. En kuitenkaan saanut hänen palvelijoiltaan tietää. arvoisa tribuni.

mitä kauan olen etsinyt. mutta sitä ennen pitää täällä atriumissa savuttaa hänen jälkensä. "ja valan Fortunalle hiukan viiniä. Täytyy sentään olla varuillaan. katselisiko joku Petroniuksen talosta hänen peräänsä. antelias kuin Kypron vaskikaivokset ja valmis lygiläisen lintunsa takia uhraamaan puolet omaisuudestaan. tulinen." "Epäilemättä." puheli hän itsekseen." vastasi Vinitius. "Tahdon sentään lisätä. Hän on nuori. "Voitko aavistaa mitä se merkitsi?" "Voinko minä aavistaa!" huudahti Chilon. "Ulysses kiittää sinua Thersiteen puolesta. Vihdoinkin olen löytänyt sen. Oi jumalat. Voi! sudenpenikat ne tähän aikaan hallitsevat maailmaa!. Kas sellaista minä jo kauan olen hakenut. "Arvelen. että jos olisi olemassa roistojen valtakunta. että hän löytää Lygian!" huudahti Vinitius iloisesti. jalot herrat!" "Käske antaa itsellesi viitta!" huusi Petronius hänen jälkeensä. Minun täytyy vielä likemmin tutustua tähän stoikkoon.. niin tämä mies kelpaisi sen valtakunnan kuninkaaksi. jota keskustelu huvitti. Hän kumarsi jäähyväisten merkiksi ja lausui: "Suokoon teille Fortuna runsaat lahjansa. Hiljalleen asteli hän eteenpäin." vastasi kreikkalainen."Olen. sillä nuo hänen kulmakarvojensa rypistykset eivät tiedä hyvää. En minä sitä Petroniusta pelkäisi. Hän kumarsi vielä kerran ja läksi. "Lähdenpä tästä Sporuksen luo. välittäjätoimi tuottaa näihin aikoihin .." Chilon Chilonides kääriytyi uuteen viittaansa. sivuutti Liviuksen portin ja kääntyi Virbiuksen mäen kulmassa Suburraan päin. tutkiskeli tuontuostakin. piteli sen poimujen alla kädessään Vinitiuksen antamaa kukkaroa ja iloitsi yhtä paljon sen painosta kuin sen helinästä. "Mitä arvelet tästä jalosukuisesta tietäjästä?" kysyi Petronius Vinitiukselta.

jos neuvoisin sinua orjan asemesta ostamaan orjattaren?. Tai mitä sanoisitkaan. Olet orpo." Sporuksen pyöreät silmät kävivät rahan nähdessään vieläkin pyöreämmiksi.. Niin. täytyy minun tästä kalasta saada erityiset maksot. Sporus. ja pian oli tilattu viini Chilonin edessä. Nähdessään isännän epäilevät silmäykset otti hän kukkarosta kultarahan.. Chilon Chilonin poika." Näin puhellen astui hän viinikellariin ja käski tuoda itselleen ruukullisen »tummaa».Mutta tuossahan Sporus. Jos hän vielä olisi kaunis kuten esimerkiksi Eunike. Hahhah! Vai piirsi hän hiekkaan kalan! Ottaisinpa tukahtuakseni pukinjuusto-palaseen. laski sen pöydälle ja virkkoi: "Kuule. hänen täytyy syödä--Vinitius saa elättää hänet.. jolloin yhdellä oboluksella saattoi ostaa niin paljon papuja ja silavaa kuin ikinä sylissään jaksoi kantaa. osta siis huviksesi edes orjatar.paljon enemmän kuin hyve... kuinka elämä on raskasta! Niitäkin aikoja.. olen tänään tehnyt työtä Senecan kanssa aamun koitosta aina puolipäivään asti.. ja tämän antoi ystäväni minulle lähtiessäni. Chilon kastoi sormensa viiniin... Sinä olet kadottanut sekä isäsi että äitisi.. Oi. tai niin pitkän palasen pukinverimakkaraa kuin kaksitoistavuotisen pojan käsivarsi!" ". Hän on tyhmä. jossa sinäkin saat suojaa. Tunnen sinut! Tiedän että suostut!. niin kyllä ottaisin vastaan!. Jos vielä saisin toisen tällaisen kukkaron.. mitä se merkitsee. niin hän nuorentaisi sinut ja toimittaisi sinulle hauskan ja varman toimeentulon. voisin heittää kerjäläispussit metsään ja ostaa orjan.. mutta jos Petronius lahjoittaisi hänet minulle... Möin Eunike-raukalle kaksi langanpätkää omasta vanhasta viitastani... Mutta minä hankin siitä vielä tiedon! Koska kalat elävät veden alla ja niitä on vaikeampi löytää veden alta kuin maan päältä. niin. hänen täytyy käydä vaatteissa--Vinitius saa maksaa hänen vaatteensa. piirsi pöydälle kalan kuvan ja virkkoi: "Tiedätkö mitä tämä merkitsee?" "Eikö se ole kala? Kala merkitsee tietysti kalaa!" . Chilon. Hänen täytyy tietysti asua jossakin--Vinitius saa vuokrata hänelle asunnon. jos saisin tietää. jo onkin! Viinikellarissa on aina helpompi kuulla uutisia. senkin roisto.

yhä kiihkeämmin oli ruvennut häntä ikävöimään. vaikka sekoitatkin viiniisi niin paljon vettä. itkeä kilpaa hänen kanssaan. koska pienen Augustan sairaus oli upottanut Caesarin huoliin korvia myöten. joka filosofien kielessä merkitsee: Onnettaren hymy. jotka siten pääsivät selittämään syyn lääkkeiden tehottomuuteen. jossa kansa sai kummastella Caesarin peittelemättömiä surunilmauksia. hänen kuvansa valettiin kallisarvoisiin metalleihin. että sieltä voisi löytää kaloja. että Lygia häntä rakastaa. ryhtyi nyt omin neuvoin häntä etsimään. Kunnioita filosofiaa. jotka olivat rientäneet lausumaan ilmi surunsa ja osanottonsa tunteita. papit. Viikon päästä kuoli lapsi. Kuolleen kunniaksi uhrattiin yhä uusia uhreja." NELJÄSTOISTA LUKU. Senaatti kokoontui ylimääräiseen istuntoon ja julisti kuolleen lapsen jumalaksi. Tämä kuolemantapaus huolestutti Petroniusta. sen sanon sinulle. Palatsissa vilisi laumoittain senaattoreja ja augustianeja."Olet tyhmä. Temppeleissä uhrattiin ja rukoiltiin. Jos olisit arvannut oikein. ja hautaus muodostui ennenkuulumattomaksi juhlallisuudeksi. vihdoin turvauduttiin taikatemppuihinkin. joiden uhrit olivat osoittautuneet voimattomiksi. sillä muutoin muutan minä toiseen viinikellariin. lääkärit koettivat taitoaan. Se on vertauskuva. Suru valtasi hovin ja koko Rooman. Hän sulkeutui huoneeseensa eikä kahteen päivään huolinut mistään ravinnosta. mutta turhaan. jolle asetettaisiin oma pappi. Vinitius taas. Koko Rooma tiesi. Caesarin apua ei hän tahtonut eikä olisi voinutkaan käyttää. olisit ehkä sinäkin löytänyt onnesi. Seuraavina päivinä ei Chilonia nähty missään. Caesar. että Poppaea piti noitumista kuoleman syynä. oli nyt tulemaisillaan hulluksi surusta. mutta hän ei tahtonut nähdä ketään. sille päätettiin rakennuttaa temppeli. jotka . Samaa mieltä olivat lääkärit. joka lapsen syntyessä oli ollut tulemaisillaan hulluksi ilosta. joka saatuaan Actelta tietää. Persoonallinen ystäväni Petronius on jo aikoja sitten kehoittanut minua tekemään sen. loitsijat. ojentaa kätensä anomaan almuja ja ennen kaikkea pitää hauskaa harvinaisen näytelmän kustannuksella.

eihän hän suonut pahaa Aulukselle. ja koko kansa. jota tämä aina käytti. Nero kuunteli senaattorien ja ritarien valituksia kivettynein kasvoin. tosin hän oli rakastanut sitä tulisesti. Selvästi saattoi nähdä. mutta ennen kaikkea torjua päältään epäluulo. kunnes se vihdoin yltyi aivan epätoivoiseksi. Sinun kehoituksestasi tuli näiden seinien sisäpuolelle paha henki. Sinäkin olet syypää hänen kuolemaansa. että hän todellisen tuskan rinnalla ajatteli. Kun hän näki Petroniuksen. että jumalat olisivat ruvenneet rankaisemaan häntä hänen rikostensa takia.pelkäsivät henkeään. Petronius oli hyvillään Lygian katoamisesta. Hän ei kuitenkaan johdonmukaisesti osannut pysyä mykässä. Petronius oli oikeassa... mutta aivan varmaan hänen surunsa oli liioiteltu. "Herra!" huudahti hän juhlallisesti "Rooma ja maailma ovat . kuulustellakseen. Voi minua.. etteivät silmäni ikinä olisi nähneet Helioksen valkeutta!. Hän tunsi Neron ja tiesi. säpsähti hän ja rupesi kaikkien kuullen huutamaan täydellisellä surunäytelmän äänellä: "Voi.. kuten näyttelijä näyttämöllä. Hän käytti esikuvanaan Niobea ja tahtoi antaa kuvan vanhempien surusta. silmät tuijottaen yhteen kohtaan. Mutta samassa päätti Petronius äkkiä tehdä lopun koko pelistä. joka surun merkiksi oli pystytetty Palatinukselle. kallistiko Nero korvansa noitumishuhuille ja estämään siitä mahdollisesti johtuvia seurauksia. Kun sitten sypressi. minkä vaikutuksen hänen surunsa tekisi läsnäoleviin. joka yhdellä silmäyksellään puhalsi elämän hänen rinnastaan. kivettyneessä tuskassa. että Nero saattaisi teeskennellä uskovansa! Olisihan hänellä siten tilaisuutta huojentaa omaa suruansa ja puskea kostonhimonsa johonkin. Voi minua! voi minua!" Hän korotti korottamistaan ääntään. vaan teki tuontuostakin liikkeen ikäänkuin sirotellakseen multaa hiuksiinsa tai päästi syvän huokauksen. ettei Nero kyennyt rakastamaan edes omaa lastaan syvällä ja vilpittömällä rakkaudella. oli otettu pois. Petronius oli vakuutettu.. voi!. läksi hän senaattoreille ja augustianeille valmistettuun vastaanottoon. Hän ojensi kiireesti kätensä ja vetäisi yhdellä otteella Neron kaulasta silkkisen huivin. sekä asetti sen hänen suunsa eteen. mutta tiesi myöskin. ettei hän uskoisi koko noitumisjuttuun.. ja itselleen ja Vinitiukselle hän tietysti soi kaikkea hyvää.

Hän tiesi varsin hyvin." "Ja sitten Kreikkaan etsimään unohdusta.menehtymäisillään tuskasta--säästä meille toki äänesi lahja!" Läsnäolijat hämmästyivät. Me lohdutamme sinua ystävyydellämme ja sinä lohdutat meitä laulullasi. "Lähde Antiumiin!" lausui Petronius. "kirjoitan ylistyslaulun hänen kunniakseen ja sävellän sen." "Sitten lähdet Bajaehen etsimään lämmintä aurinkoa. Ainoastaan Petronius pysyi tyynenä. painostava mieliala haihtui vähitellen. ja hetkeksi hämmästyi itse Nerokin. sinun uskollisesi. "Siellä hän syntyi maailmaan. "Caesar. että se saattaisi tuottaa hänelle jotakin vaaraa. Tosin keskustelusta vielä soi surumielisyys. Virvoittakoot merituulet jumalallista kaulaasi. "olemme kärsineet määrättömän tappion. salli meidän edes pitää tämä lohdutuksen aarre!" Neron kasvonlihakset rupesivat vavahtelemaan." jatkoi Petronius entiseen juhlalliseen. siellä vuoti sydämeesi ilo. mitä teki. siellä tulet löytämään lohtuakin. ja hetkisen perästä puhkesi hänen silmiinsä kyyneliä. yksin sinä! Petronius! yksin sinä!" Tigellinus oli halkeamaisillaan kateudesta. jopa . nojasi päänsä hänen rintaansa vasten ja virkkoi kesken itkuaan: "Yksin sinä sitä ajattelet. Me. surumieliseen tapaansa. mutta samalla se jo oli täynnä tulevaisuudensuunnitelmia. seuraamme sinua kaikkialle." "Niin!" huudahti Nero surullisesti. jos hän sattuisi korottamaan ääntään niin. Hänen mieleensä oli muistunut. että Terpnos ja Diodoros olivat saaneet nimenomaisen käskyn tukkia Caesarin suun. taiteellisista esityksistä. Juteltiin matkasta. hengittäkööt keuhkosi suolaista viileyttä. niinkuin pilvet haihtuvat peittämästä aurinkoa. Äkkiä laski hän kätensä Petroniuksen olkapäille." "Runouden ja laulun kotimaahan!" Synkkä.

Hän käytti samaa huudahdusta. "luuletko noituuden vahingoittavan jumalia?" "Caesar puhui itse siihen suuntaan. Tyttöä ei ruveta etsimään.vastaanottojuhlallisuuksista. Tigellinus koetti kyllä vielä palata noituusjuttuun. voitti Petronius älyllään ja sukkeluudellaan hänet täydellisesti. Kerrottuaan ottelustaan Caesarin ja Tigellinuksen kanssa. sillä näihin saakka ei hän ole uskaltanut julkisesti esiintyä Rooman teattereissa. Tigellinus kiehui vihasta. Tigellinus ei voinut muuta kuin vaieta ja merkitä muistoonsa ne senaattorit ja ritarit. Tigellinus oli siinä suhteessa voiton puolella. Hän lähtee. sillä kehoitin kuparipartaista apinaamme lähtemään Antiumiin ja sieltä Napoliin tai Bajaehen. Sitten hän näkee unta Kreikasta. vakuutettuina siitä. ettei noituminen voi heitä voittaa." virkkoi hän. Hän ja Petronius olivat jo kauan kilpailleet Neron suosiosta. Mutta mikä on oma mielipiteesi asiasta?" "Jumalat ovat niin mahtavat. jotka seurasivat Petroniusta salin perälle ja kerääntyivät hänen ympärilleen. Petronius jätti palatsin ja läksi Vinitiuksen luo. virkkoi hän: "Nyt olen torjunut vaaran sekä Aulus Plautiuksesta että Pomponiasta. jota kansa käytti. että hän yhä edelleen pysyisi Caesarin suosiossa. "Tigellinus. mutta Petronius oli varma voitostaan ja kävi paikalla kiinni hyökkäykseen. kun miekkailija arenalla heti ensi tiellä sai sellaisen iskun. joka seisoi likeisyydessä. mutta aina kun hän törmäsi yhteen Petroniuksen kanssa. ettei enää toista tarvinnut. "Suru puhui--ei Caesar. joita täytyi panna toimeen Tiridateen. sekä meistä molemmista että Lygiasta. Armenian kuninkaan." vastasi hovimies. Niin kävi nytkin. . että Nero hänen seurassaan kursaili aivan vähän tai ei ensinkään. Sen sijaan hän jo kauan on aikonut esiintyä Napolissa. tulon johdosta." "Ethän vaan tahtone kieltää Caesarin ja hänen perheensä jumaluutta?" "_Peractum est!_" mutisi Epirus Marcellus.

jos hän tuo varmoja tietoja. hän ei ole tullut." "Hyvä. niin ainakin hänen älystään. toivoen onnellisen sattuman kautta löytäväni hänet. Se orjista." "Varokoon. sillä minun täytyy lähteä Antiumiin. kaikkine seppeleineen. Siellä ei tule olemaan puutetta naisista enempää kuin huveistakaan. kunnes saat hänet kiinni petoksesta. Oletko itse puolestasi ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin?" "Kaksi vapautettuani. Hän on jo kerran saanut iskeä kukkarosi suonta ja tulee aivan varmaan takaisin tehdäkseen sen toistamiseen. niin ilmoita minullekin. ei ole näyttäytynytkään eikä ikänä näyttäydy. joita »graeculi»." "Mutta jos nyt jonakin aamuna herätessäsi huomaat. etsivät häntä kuudenkymmenen miehen avulla. Sitäpaitsi olen lähettänyt väkeä kaikille Roomasta johtaville teille ja käskenyt majataloissa kuulustella lygiläistä ja tyttöä. ettei tytön tähden sentään kannata kärsiä tuollaisia tuskia ja juosta noin monta askelta. Petronius seurasi häntä jonkun aikaa ja virkkoi vihdoin: . etten minä avaa hänen omaa suontaan. mutta lupaa runsas palkinto." Vinitius rupesi kävelemään pitkin askelin. Ei." "Älä tee sitä. jollei juuri hänen rehellisyydestään. Nymphidius ja Demas. ole kärsivällinen. niin tule Antiumiin." "Minulla on paremmat luulot hänestä. päivät kaupungilla. Itse harhailen yöt. Mutta mitä? Eikö jalosukuinen filosofimme vielä ole tullut?" "Jalo filosofisi on petturi. joka hänet löytää." "Kunhan nyt saat tietoja.Hän tahtoo laulaa siellä kaikissa suuremmissa kaupungeissa ja vihdoin panna toimeen voittokulun Roomassa. hänelle uhraavat. Sillaikaa voimme me vapaasti etsiä Lygiaa ja vaaratta saattaa hänet turvapaikkaan. Älä enää anna hänelle rahaa. kreikkalais-nahjukset. saa vapauden.

"Enkö sanonut sitä! Kautta Herkuleen. Vihdoin oman voimattomuuden tunne. Petronius vaikeni vähän aikaa ja puhkesi sitten puhumaan: "Ei maailma lepää Atlaksen hartioilla--nainen sitä kannattaa." "Tervehdys ja kunnia jalosukuiselle sotilastribunille. etkä sinä häntä. ikäänkuin ei hän koskaan olisi häntä nähnyt. Saattoi nähdä. astuen huoneeseen. pysy vain tyynenä! Muuten hän kohta käskee sinua. herra!" lausui Chilon. välistä pidellen sitä leikkikalunaan kuin palloa ainakin. nyt tuon . sinä hyveen ja viisauden lainsäätäjä!" vastasi Petronius. joka on antautunut mielikuvituksen valtaan ja turhanpäiten kiduttaa itseään--puhu järkevän miehen kieltä ja vastaa ystävällesi: vieläkö sinä todella yhtä kiihkeästi ikävöit tuota Lygiaa?" Vinitius pysähtyi hetkeksi ja katsahti Petroniukseen oudosti." "Niin!" lausui Vinitius."Sanopa minulle kerran suoraan äläkä puhu kuin hurjapää. että hän tukahdutti tunteenpurkauksen. että Chilon Chilonides on etehisessä odottamassa ja pyytää päästä herrojen puheille. kiukku ja voittamaton kaiho pusersi hänen silmiinsä kaksi kyyneltä. "Kasvakoon onnenne yhtä suureksi kuin kunnianne ja ulottukoon kunnianne Herkuleen pylväistä aina Parttein maan ääriin asti. mutta samassa hetkessä tuli orja ilmoittamaan. "Mitä uutta?" "Viime kerralla toin sinulle toivon että neito löytyy. kuten myös sinulle. ja ne vaikuttivat Petroniukseen voimakkaammin kuin kaunopuheisimmatkaan sanat. suru. "Hahhah!" huudahti Petronius. Vinitius koetti pysytellä näennäisen tyynenä. Vinitius käski paikalla päästää hänet sisään. He sanoivat toisilleen jo hyvästi." "Terve. Sitten hän taasen jatkoi kävelyään.

että kotituomioistuin vapautti hänet syytöksestä. herra. jotka hänet ryöstivät. Chilon. että neito piirsi hiekkaan kalan?" "Tiedän!" tokaisi Vinitius vastaukseksi. että he surmaavat lapsia ja viettävät mitä riettainta elämää? Varo. ettei väitteesi vastaväitteenä kimmahda takaisin omaan selkääsi. "Siinä tapauksessa hän on kristitty. Aiotko sinä taasen uudistaa tuon syytöksen? Aiotko väittää meille. Sinä et ole mikään tyhmä mies. että Junia Silana ja Calvia Crispinilla haastoivat Pomponia Graecinan oikeuden eteen kristittyjen taikauskon tunnustamisesta. jonka hän sinulle piirsi. että he myrkyttävät kaivot ja suihkulähteet. mutta olen saanut selvän siitä. Tiedämme kaikki." Hetkiseksi vaikenivat kaikki. tiedän." virkkoi vihdoin Petronius." "Sinä siis et vielä ole löytänyt häntä?" "En. "Maltapa. herra. jos aiot pettää hänet. jälkimmäisessä tapauksessa ei kaikkien seitsemän viisaankaan filosofia--oma viisautesi siihen luettuna--riittäisi voitelemaan haavojasi. "Tämä sukulaiseni on päättänyt antaa sinulle aika paljon rahaa. mutta tiedämme myöskin." "Neito on kristitty. herra!" huudahti kreikkalainen. minkä jumalien tunnustajien joukosta häntä tulee etsiä. mutta Petronius laski kätensä hänen olkapäälleen ja kääntyen Chilonin puoleen virkkoi: "Jatka!" "Tiedätkö varmaan." . "Kuuleppas. mitä tietää merkki." Vinitius oli jo karkaamaisillaan istuimeltaan. että he palvelevat aasin päätä. ja tiedän. ja kristityt hänet ovat vieneet. että Pomponia ja Lygia vihaavat ihmissukua.varmuuden. Chilon. Chilon. mitä väkeä ne ovat. Edellisessä tapauksessa voit ostaa vaikkapa kolme kirjuria. mutta sinä saat saman määrän raippoja. jos löydät neidon.

"Tässä tulee aivan hulluksi. niin kautta Proserpinan! silloin eivät kristityt ole sitä. mutta tunnen sekä Auluksen että Pomponian ja Lygian niin hyvin. minä olin vain käymätietä. merkiksi ettei se ole hänen syynsä. "Vinitius. oi herra." puhui Chilon mietteissään. ." "Hyvä! Minä lausun!. että ne muodostavat sanan. että voin sanoa: panettelua! hullutusta! Jos kala on kristittyjen tunnusmerkki--mikä kyllä näyttää todenmukaiselta--ja jos he ovat kristittyjä. "ethän vain erehdy--piirsikö Lygia todella eteesi kalan?" "Kautta kaikkien Manalan jumalien!" huudahti nuorukainen vimmoissaan. "Herra!" huudahti hän. viettävät rietasta elämää! Tyhmyyksiä! Sinä Vinitiushan olit pitemmän aikaa heidän talossaan. Jos hän olisi piirtänyt linnun. ottavat kiinni lapsia kadulta ja surmaavat.." lausui Chilon." puuttui Petronius puheeseen.Chilon oikaisi kätensä. Kreikkalaisen väite tuntui niin todenperäiseltä." kysäisi Petronius. että linnun!" "Siis hän on kristitty!" toisti Chilon. Jumalan poika. "Siis. "Kas siitä syystä »kala» on tullut kristittyjen tunnusmerkiksi. miksi heitä luulemme!" "Sinä puhut kuin Sokrates. "lausupa kreikaksi seuraavat sanat: Jeesus Kristus." "Kala!" huudahti Petronius kummissaan. "Kuka koskaan on tutkinut kristittyjä? Kuka on ottanut selvää heidän opistaan? Kun kolme vuotta sitten kuljin Napolista tänne Roomaan--oi. että molempien ystävienkin täytyi vaipua mietteisiin. Vapahtaja. "Pomponia ja Lygia myrkyttävät kaivot. Entä sitten?" "Ota nyt ensi kirjain jokaisesta sanasta ja aseta ne niin. Hetken ajan vaikenivat kaikki. niin tietysti sanoisin..

Katso. Te tiedätte kuitenkin. nimittäin kun sinä olet ilmoittanut meille hänen piilopaikkansa." "Vai sallii eilinen kristillisyytesi ja entinen filosofiasi sinun uskoa Mercuriukseen?" "Minä uskon aina siihen. Se tuottaa hirveitä menoja. mutta vaimon ja lapsen veivät orjakauppiaat. jonka nimi oli Glaucus ja joka oli kristitty. Chilon!" huudahti Petronius. jotta pääsisin kaikkien heidän salaisuuksiensa perille ja saisin tietää. Heitä puolustaessani menetin nämä molemmat sormeni. kun Lygia on löydetty. Mercuriuksen täytyy jäädä odottamaan hienojaan. Valitettavasti! Hän ei pane mitään arvoa rehellisten filosofien lupauksiin. mutta vasta sitten. että jos hän auttaa minua löytämään tytön. kuten hänen älystään saatan päättää. Toivon kuitenkin." . "ei oboliakaan! Vinitiuksen anteliaisuus on suurempi kuin aavistatkaan. mihin minun milloinkin tarvitsee uskoa. mikä voima siinä on. parantaja. jollei jalosukuinen Vinitius tahtoisi antaa jotakin siitä summasta. Mutta silti teki hän hyvän ja kelpo miehen vaikutuksen." "Tältä kelpo mieheltäkö sinä sait tietää." "Mitä? Koska sinä olet ruvennut kristityksi?" "Eilen... koska kristittyjen kesken usein kuuluu tapahtuvan ihmeitä. mitä kala merkitsee?" "Valitettavasti en. Ja muutaman päivän perästä olen minä oleva innokkaista innokkain. joiden sarvet olen antanut kullata. niin uhraan hänelle kaksi samanikäistä ja samankokoista hiehoa. vaan tulee luultavasti vaatimaan hiehot etukäteen. missä neito piilee." "Ei oboliakaan. herra. Se on minun filosofiaani. Ehkä kristillisyyteni näihin aikoihin kannattaakin paremmin kuin filosofiani. että Mercurius on epäluuloinen jumala. Senecoja ei ole paljo. vaikka se onkin hänelle vastenmielistä. Lupasin tässä Mercuriukselle. jonka. ja siihen Mercuriuskin saa tyytyä. herra! Matkalla eräässä majatalossa pisti joku veitsen kelpo vanhuksen rintaan.jospa olisinkin jäänyt sinne!--liittyi seuraani muuan mies. että ne kasvavat paikoilleen. arvoisat herrat. eilen! Kala sen sai aikaan. ja minä en sellaisia rahoja saa mistään.

. niin se vain kiihoittaa minua. niin! Filosofina minä halveksin rahaa--Seneca. että olen käynyt täällä kauppaamassa voidetta. miksi hän itki. mitä he kuvastani sanovat! Pitkiin aikoihin en saanut kuulla mitään. teurastajien. Te olette lähettäneet sekä vapautettuja että orjia pitkin maita. jotka kaupustelevat kuivia viikunoita. kuinka hän koko ikänsä oli säästänyt sestersin kerrallaan voidakseen ostaa vapaaksi rakkaan poikansa. kuivatushuoneissa. Eunikeä pitämään suunsa kiinni. olen käynyt hautausmaalla--ja arvatkaapa mistä syystä? Kaikkialla piirtääkseni näkyviin kalan kuvan. Näinä muutamina päivinä ovat jalkani menneet ihan verille alituisesta kävelemisestä. Olen juossut ristiin rastiin kadut ja solat. olen puhutellut muulinkuljettajia ja kuvanveistäjiä. Istuuduimme sitten kaivon portaille. . vaikkette sitä tiedä. sillä vaikka en vielä ole löytänyt neittä. miten nautaeläimet ovat kallistuneet--tuottaa itse etsiminen paljon menoja. Mutta paitsi orjaa. huhu. sen sijasta että olisivat auttaneet teitä."Kuulkaa minua. Musonius ja Cornutus eivät sitä tee. Minä tahdon yksinäni etsiä ja yksinäni löytää pakolaiset. Menin paikalla hänen luokseen ja kysyin. mutta kerran tapasin suihkulähteen luona vanhan orjan. Niin. jalosukuinen Petronius. ja paitsi Mercuriukselle lupaamiani hiehoja--te tiedätte. niin olen löytänyt tien. oli ottanut rahat paikalla. puoskareita ja hampaanvetäjiä. jolla voidellaan hevosia ja joka takaa niille voiton sirkuksessa. että he näkevät minut täällä. vaikkeivät olekaan kadottaneet sormiaan toista puolustaessaan ja vaikka osaavatkin kirjoittaa nimensä jälkimaailmalle. köyhäinkeittiöissä.. olen lörpötellyt miesten kanssa. jota myöten häntä tulee etsiä. Hänen herransa. jonka aion ostaa. sillä tämä väärä oppi on laajalti levinnyt. ja orjat ovat vieneet teitä harhaan. olen hukannut miltei sata assia morapelissä. muuan Pansa. olen käynyt karkuriorjien piilopaikoissa. olen käynyt pesutuvissa. korkeasti kunnioitetut herrat! Keksintöni on suuriarvoinen. kun ne näki. Luottakaa te minuun ja tietäkää. Kuunnelkaapa vain kärsivällisesti. ja hän rupesi kertomaan. että jos nyt saan etukäteen vaikka vähänkin rahaa. ettei luvattu palkinto luista käsistäni. Paha on. Teidän orjienne joukossa saattaa olla kristittyjä. kun aina toivon saavani yhä enemmän ja kun minä siten varmaan tiedän. öljykauppiaitten ja kalastajien luona. katsoakseni ihmisiä silmiin ja kuunnellakseni. joka ammensi vettä ämpäreihin ja itki. olen käynyt leipurien. Olen käynyt viinikellareissa juttelemassa ihmisten kanssa. Ja saattepa kuulla enemmänkin. Käske sentähden. ja levitä sinä. mutta ei ollutkaan antanut poikaa. mutta onko kukaan heistä antanut teille osviittaa? Ei kukaan! Minä yksin olen antanut. jalosukuinen Vinitius. mantereita.

mutta älä sinä voitele uutisiasi valheella. unitta rahaa sinä et antanut hänelle. »vaikka toistamistaan toistankin: tapahtukoon Jumalan tahto! Sillä minä. jotka johtavat kristillistä seurakuntaa." keskeytti Petronius. sillä olen hyväsydäminen ja sitäpaitsi olivat jalkani alituisesta kävelemisestä aivan verillä.» »Tästä merkistäkö minut tunsit?» kysyin. joka itse oli suuren Pansan vapautettu. onneton vanhus. muitten muassa hänen poikansakin." "Sen minä kyllä uskon. Hänen herransa.»Ja minun täytyy itkeä».. etteivät Napolin kristityt olleet lähettäneet kirjeitä roomalaisille veljille. sitä en tahdo kieltää. etten tunne ketään veljistä enkä tiedä. missä he kokoontuvat pitämään yhteisiä kokouksiaan.» Silloin minut valtasi ikäänkuin aavistus. että annoin hänelle sen summan. vastamainittu Pansa. Hän ihmetteli. "kertomuksessasi ui valhe totuuden pinnalla aivan kuin öljy veden päällä. minkä hän tarvitsi poikansa lunastamiseksi. ja se kelpo mies kertoi kaikki. oi herra. Rupesin nyt kertomaan hänelle. jotteivät häiritsisi katuliikettä. Hän muistutti minusta parantaja Glaucusta. toivoen. että tapasit vanhuksen ja että osasit käyttää hyväksesi hänen tuttavuuttaan. Hän kehoitti minua yön aikana tulemaan Tiberin toiselle puolelle. toimitti kiviä Tiberiä myöten Roomaan. Mutta mies virkkoi: »minunkin toivoni on Kristuksessa. että Lygian etsimisessä on päästy aika askel eteenpäin. Myönnän. Et . ja orjat ja päiväpalkkalaiset niitä purkivat kuormista yön aikana. Olet tuonut tärkeitä uutisia. että kristityt tunnusmerkkinään käyttävät kalaa?" "Eurytius. mutta siihen minä vastasin. Työmiesten joukossa on paljo kristittyjä.. minä pistin sormeni ämpäriin ja piirsin kalan. että jalo Vinitius antaisi sen minulle takaisin kaksinkertaisena. että ne varastettiin tiellä. mutta koska se työ on liian raskasta. oli hän päättänyt ostaa poikansa vapaaksi. ja juuri se liikutti sydäntäni. en saata pidättää kyyneliäni. Mikä on vanhuksen nimi. lupasi tehdä minut tutuksi veljien kanssa ja toimittaa minut rukoushuoneisiin ja vanhimpien luo." "Kuule Chilon. Tämän kuullessani ihastuin niin. Tätä kertoessaan purskahti hän uudestaan itkuun. että vasta pari päivää sitten olen tullut Napolista. ja rauha olkoon kanssasi!» Rupesin nyt urkkimaan häneltä asioita. Kivet olivat aiotut rakennuksiksi. puheli vanhus. Hän on köyhä. jolta sait tietää. ja minä itkin hänen kanssaan--se oli minulle sangen helppoa. Hän vastasi: »niin. Pansapa kuitenkin suvaitsi pitää sekä rahat että orjan. vanha syntinen.

saat sinä itse saman määrän. Rauha olkoon teidän kanssanne! .. "sinun täytyi se tehdä.. herra! eihän tässä näy voivan salata mitään Petroniuksen tarkkanäköisyydeltä! En todellakaan antanut hänelle rahaa. että sen pitäisi riittää hänelle. Rauha olkoon teidän kanssanne! Niillä sanoilla kristityt jättävät toisensa hyvästi. että se yhdellä iskulla liittää minut kaikkiin kristittyihin.." "Kas siinä vasta oikea Caesar!" huudahti Chilon. pax!_." Petronius kääntyi Vinitiuksen puoleen: "Käske maksaa hänelle viisituhatta sestertsiä... jos hän olisi todellinen filosofi. että kaikki veneet jo ovat tyhjennetyt ja että vasta muutaman päivän perästä odotetaan uusia kuormia Ostiumista.. sillä Eurytius sanoi minulle... Niin. tarkoitan orjan.." "Olet oikeassa. mutta vain hengessä.. herra... että poika on orjasi. ajatuksissa." "Mutta autoin häntä nostamaan ämpäriä ja puhuin hänen pojastaan suurimmalla myötätuntoisuudella. koska pidin tällaista lahjoitusta hyödyllisenä. Koska olet tuonut tärkeitä tietoja." Mutta Vinitius virkkoi: "Minä panen mukaasi pojan kantamaan tarvittavaa summaa. Sano sinä Eurytiukselle. mutta salli myöskin minun tänä iltana tulla noutamaan rahat yksistään. rauha!. mutta kristityt tarttuvat kalaan. rauha! . "Salli.. kuuletko! Et antanut mitään." . Nyt ostan itselleni orjattaren.. Ajattelin nimittäin. Kas. pax! . rauha! .... Tein sen. kalat tarttuvat ongenkoukkuun. Tule illalla hakemaan sekä poikaa että rahoja. ja maksa hänen läsnäollessaan rahat vanhukselle..." huomautti Petronius. tai annoin oikeastaan.. _Pax vobiscum! pax! . jopa välttämättömänä. minun uhrata sinulle kaikki työni..antanut assiakaan. avaa minulle pääsyn heidän joukkoonsa ja tuottaa minulle heidän luottamuksensa. sillä annoin hengessä ja annoin niin paljon." "Olen tullut tänne juuri voidakseni panna tuumani täytäntöön..

Puteolista. Cumaesta ja Stabiaesta on tulviva kansaa meitä kuulemaan. Lähtiessäni olit hyvillä jäljillä ja täynnä toivoa. Mutta muista aina. kun täällä ajattelen elämämme tyhjyyttä. Täällä Antiumissa me nyt olemme. jossa asuu sudensikiöitä. kun et ole valinnut osaksesi Caesarin hovia. että sinä ehkä sittenkin olet osannut oikeaan. Olet ollut onnellinen sodassa. vaan sodan ja rakkauden. Hoidamme jumalallista ääntämme. Nauttivathan eläimet ja alhaisokin tavallaan rakkaudesta. Tämä kaikki tulee yhä yllyttämään meitä lähtemään aiotulle retkellemme Kreikkaan. jossa. itsetietoiseksi taiteeksi. ettei kalleinkaan marmori sellaisenaan mitään merkitse ja että se saa tosi arvonsa vasta kun kuvanveistäjän käsi sitä muovailee. epävarmuutta ja turhuutta. että hän tekee rakkautensa jaloksi. meille varmaan osaavat antaa enemmän arvoa kuin Tiberin rannalla. Rupea sinä tuoksi kuvanveistäjäksi. asukkaat kun ovat kreikkalaisia. Ehkä ne kaksi ovatkin ainoat. joka jumalallisen arvonsa takia on hänelle kallis ja joka tyydyttää hänen sieluansa eikä yksin hänen ruumistaan. mutta tosi ihminen eroaa heistä juuri siinä. Meiltä ei tule puuttumaan suosionosoituksia eikä seppeleitä. mitä Caesarin hovissa tapahtuu. niin lähetän sinulle silloin tällöin uutisia. ennenkuin kovat talvituulet puhaltavat Soracten kukkuloilta Campanian yli. »Petronius Vinitiukselle: Luotettavan orjan mukana lähetän sinulle Antiumista tämän kirjeen ja pyydän sinua viipymättä saman orjan mukana kirjoittamaan minulle. Oi Vinitiukseni! olkoon opettajanasi Kypron suloinen jumalatar ja opeta sinä lygiläistä aamuruskoasi.VIIDESTOISTA LUKU. Sekä Bajaesta että Pompejista. tulen tehneeksi sen johtopäätöksen. joka pakenee rakkauden aurinkoa. oi rakkahimpani! Pitää osata rakastaa ja pitää osata opettaa rakastamaan. ole rakkaudessasikin! Ja jos sinua huvittaa kuulla. arvelen siis. . vaikka tiedänkin. Monasti. vihaamme yhä Roomaa ja aiomme talveksi lähteä Bajaehen tai julkisesti esiintyä Napolissa. että kätesi ovat enemmän harjaantuneet miekan ja peitsen kuin kynän käyttämiseen. että olet jo saanut suloisen kaihosi tyydytetyksi Lygian sylissä tai ainakin tulet tyydyttämään sen. joiden tähden kannattaa syntyä maailmaan ja elää.

Corbulo saa saman vallan. Kaikki augustianit. Delfinit sensijaan varmaan tahtoisivat kuunnella meitä. Välistä meillä on oikein hauskaa. kuten tiedät. odottaneet Tiridatesta tänne. Oi rakkaani. sekä miehet että naiset. ja kymmenentuhatta palvelijaa. vaikkei hän itse taida sitä tietää. joka suurella Pompeiuksella oli sodassa merirosvoja vastaan. Hänen kuolemansa on päätetty asia. Oli puhetta siitäkin. mikä hänen rikoksensa on? Hän polveutuu jumalallisesta Augustuksesta. Vatinius kertoi meille. vaan me yhä näyttelemme sitä kaikissa mahdollisimman taiteellisissa muodoissa ja pidämme erityistä huolta siitä. ja Vatinius on suorastaan suutarin poika. Katsopa vain. Hän ei ole millään pelastettavissa. että häntä paremmin voisi pitää varjona kuin ihmisenä. joka ei voi suoda anteeksi Pomponialle hänen hyveitään. mutta sen sijaan saimme Vologeseelta solvaavan kirjeen. Laulamme hänelle omatekoisia ylistyslauluja. että ylipäällikkyys uskottaisiin Auluksellemme. Sitä vastaan nousi sentään Poppaea. joiden maidossa Poppaea kylpee. jos tämä saisi voiton. Hän pyytää saada pitää Armenian Tiridatesta varten. ovat täällä. kerrotaan hänen pyytäneen. mitä suutarit saavat aikaan meidän päivinämme. Sulaa kiusantekoa! ja siksi me julistimmekin sodan. me kuolemme vielä kulhareina ja näyttelijöinä. Calvia Crispinilla vanhenee. Torquatus Silanus raukka on käynyt niin huonoksi. Sitäpaitsi on täällä viisisataa aasintammaa. joka lankeisi Corbulon osaksi. koska hän on sen valloittanut. vaikkei pyyntöön suostuttaisikaan. ja sanoo ettei hän siitä luovu. Jonkun aikaa Nero sentään oli epäilevällä kannalla: nähtävästi hän pelkäsi kunniaa. että sirenit kateudesta piiloutuvat Amphitriten syvimpiin rotkoihin. Sellainen se meidän maailmamme on! Olemme. Sporus joutui arpapelissä tappiolle ja sai antaa vaimonsa Seneciolle. Lucanus syytti tässä hiljan Nigidiaa rakkaussuhteista erään miekkailijan kanssa ja löi häntä vasten kasvoja. Lienee ehkä itsekin kiertänyt pikilankaa! Näyttelijä Aliturus esitti eilen erinomaisesti Oidipusta. Meidän tuskamme ei ole vieläkään tyyntynyt. jotka ovat niin ihanat. että Poppaea kylvettyään sallisi hänen käyttää maitokylpyään. että se tulisi esitetyksi kauniina ja että ihmiset näkisivät sen kauneuden. että Beneventumissa pian tapahtuu joku merkillinen miekkataistelu.Entä joko pieni Augusta on unohtunut? Ei! me yhä itkemme häntä. suutari pysy lestissäsi! Vitellius polveutuu suutarista. jollei meren kohina olisi häiritsemässä. vaikka sananlasku sanookin: _ne sutor supra crepidam_. . Ja tiedätkö.

Alhaalla joella oli muutamia kymmeniä miehiä työssä tulisoihtujen valossa.Kysyin häneltä. johonkin peliin tai kamppailuun. koska hän on juutalainen. Opi ja opeta rakastamaan. He purkivat kiviä suurista . jonka tunnustajien luku päivä päivältä kasvaa ja jotka kunnioittavat häntä jumalana. mutta kerran sen täytyy tapahtua. varsinkaan ei meikäläisiä. joka hiljan on syntynyt Judassa. Turhaan on verrattu taistelua hänen suosiostaan sirkuskilpailuihin. Sillaikaa pitää nyt koettaa huvitella. Nämä ominaisuudet tekevät hänet Vaskiparralle likeiseksi ystäväksi. Hän sanoi.C. Tigellinus osoittaa minulle jo julkisesti vihamielisyyttään. sillä ei tee mieli kirjoittaa. mutta hän pitää huolta siitä. seurasin heitä kaukaa ja kätkeydyin porttipilarin taa. saadakseni tietää. Vinitius Petroniukselle: Lygiaa ei vielä ole löydetty! Jollen pian toivoisi löytäväni häntä. kiersin ympärilleni sotilasviitan ja läksin huomaamatta seuraamaan häntä ja poikaa. mutta toisinaan olen mielestäni oikea Chilon enkä ensinkään parempi häntä. mitä haittaa niistä voisi olla heille. kristityt taas ovat uusi lahko. Ymmärsin. Siellä oli Tiberiuksen aikana ristiinnaulittu muuan mies. jonka olin pannut hänen mukaansa. Tahdoin saada selville. Elämä itsessään olisi aika hauskaa. Ennemmin tai myöhemmin tulevat he molemmat ymmärtämään toisensa. jollei Vaskipartaa olisi. Tähän asti ei hän vielä ole voinut päästä minun tasalleni. ja sinä yönä. Kerro minulle terveydestäsi ja rakkaudestasi. Minä pidän hänen mieltäylentävistä puheistaan. että ihmisen välistä täytyy inhota itseään. En vielä tiedä. Tervehdä jumalallista kristittyäsi ja pyydä minun nimessäni. Kun he tulivat kaupungille. Jää hyvästi!» »M. onko kristillisyys ja juutalaisuus samaa. ja silloin on minun vuoroni tullut. kun elämä tuntuu inhoittavalta. ettei hän kohtelisi sinua kalan tunteilla. jolloin hän tuli noutamaan rahoja Eurytiukselle. pettääkö Chilon minua. enkä käsitä. ja yhdentekevähän on koska. koska tämä tapahtuu. että juutalaisilla on oma ikivanha uskontonsa. jossa voitto kutkuttelee itserakkautta. et saisi tätä kirjettä. Olen itsekin monasti käyttänyt tätä vertausta. kun et enää tarvitse häntä. etteivät he tahdo tunnustaa mitään muita jumalia. Lähetä hänet minun luokseni. oliko Eurytius todella olemassa. Ensinnäkin hän rakastaa elämää enemmän kuin minä ja toiseksi hän on suurempi konna kuin minä. mutta parissa suhteessa on hän minua etevämmässä asemassa.

ja tuontuostakin pääsi heiltä hämmästyneitä huutoja. Toisia kerääntyi heidän ympärilleen. sanoo hän olevan. Sittemmin on hän useita kertoja käynyt luonani ja kertonut voittaneensa suurta kunnioitusta kristittyjen joukossa. mutta varovaisesti. ja sen saatuaan rupesi vanhus rukoilemaan. Sitten hän siunasi molempia polvistuvia ja muitakin läsnäolevia sekä teki ilmaan ristin merkin. että Lygia tahallaan välttää niitä. Syynä siihen. sillä hän pelkää. Tämä tapahtui noin toistakymmentä päivää lähtösi jälkeen. jotta tämä rohkeasti voisi todistaa. aion lähteä hänen mukaansa. ettei tunne Lygian piilopaikkaa. jos joutuisi oikeuden eteen ja valalle. He eivät siis kaikki tunne toisiaan eivätkä voi tietää. mitä kaikkea heidän joukossaan tapahtuu. . ja jos jumalat sallivat minun nähdä Lygian. Minut valtasi halu astua heidän joukkoonsa ja luvata kolme samanlaista kukkarollista sille. mutta tunnen. niin vannon kautta Zeun. Siellä he kunnioittavat Kristusta. viivyin vain hetkisen ja jätin heidät sitten. ja odotan. jota he nähtävästi kunnioittivat. ja kärsivällisyyteni on jo loppumaisillaan. mutta pelkäsin häiritseväni Chilonin työtä. Mahdollisesti presbyterit ovat kehoittaneet häntä varovaisuuteen. missä Pomponia käy. koska kaikki silloin lankesivat polvilleen. Muutamien perille hän jo on päässyt ja yhä enemmän hän on koettanut urkkia. Sitäpaitsi he ovat varovaiset eivätkä puhu paljoa. mutta kunhan hän tutustuu heidän vanhimpansa. Näin nyt pojan ojentavan Eurytiukselle kukkaron. Vaikea minun on odottaa. ettei hänen enää pidä päästä pakoon käsistäni. mutta sitä en saattanut kuulla. joita sanotaan presbytereiksi. jopa hiekkakuoppiinkin. Chilon arvelee. Lisäksi on hän kertonut. joka toisi minulle Lygian. joka hetken kuluttua lankesi hänen jalkainsa juureen. monasti he kokoontuvat ulkopuolelle kaupungin muureja. että hän on oikeassa. Näin Chilonin likenevän heitä ja puhuttelevan erästä vanhusta. jottei herättäisi huomiota eikä vaikeuttaisi työtään. Ajattelen alituisesti noita rukouspaikkoja. toivoo hän saavansa selville kaikki heidän salaisuutensa. tyhjiin taloihin. ettei hän vielä ole löytänyt Lygiaa. Chilon puhui vielä jotakin. Jahka Chilon saa tietää nämä paikat. Mutta en minä voi kotonakaan istua. kädet korotettuina taivasta kohti. Sellaisia paikkoja on paljo. nähtävästi hänen poikansa. että heillä on yhteisiä rukouspaikkoja.veneistä ja lastasivat niitä rannalle. laulavat ja juhlivat. että kristittyjä on jo Roomassa lukematon määrä. Hänen rinnalleen polvistui joku toinen. Chilon ei tahdo päästää minua mukaansa.

Muutamat orjista. muka vuokratakseni niistä huoneita. Chilon on luvannut tulla huomenna.Tunnen Lygian paikalla. Olen jo etsinyt monet talot. vaikkapa valepuvussa tai hunnutettuna. Tosin . palasivat tyhjin toimin. kierrellyt kadutkin. kyllä minä osaisin puhua Lygialle rakkaudesta! Mutta nyt minä ikävöin. ja sitten me menemme. Hän oli jo monen monituiset kerrat. että pitää osata rakastaa--oi. ettei Vinitius lopulta tietänyt. jolla pelaaja haluaa voittaa pelinsä. Turhaan toisti hän itselleen. Mutta nyt tiedän varmaan. Toivottomuus ja odotteleminen kädet ristissä oli hänen luonteelleen niin vastenmielistä. että joku yritys saattaisi häneltä epäonnistua tai että hänen pitäisi kieltäytyä jostakin. jotka ovat kaupungin sisäpuolella. Hyvästi. sillä ajattelen häntä alinomaa. Hänen vapautettunsa--kaikki tottuneita miehiä. Ensin haemme niistä taloista. muuten minun olisikin mahdoton elää. Sinä sanot. Se ei enää voinut rauhoittaa häntä. Odotan juuri Chilonia ja täällä kotona tuntuu sietämättömältä. He tosin pitävät kokouksiaan yöllä. Tuntisin hänet äänestä ja liikkeistä missä tahansa. ettei etsiminen voi viedä varmoihin. Kirjoitat. toivottuihin tuloksiin. Otan aseita mukaani. mitä ajatella. mutta tunnen minä hänet yölläkin. Sellainen Vinitius aina oli ollut. ettei hän millään voinut siihen tottua. Pienestä pitäen oli hän saanut tehdä mitä tahtoi ja luonteensa koko kiihkolla ajaa perille asiansa. jotka olin lähettänyt maaseudulle. Mutta Vinitiuksen rakkaus Lygiaan kasvoi miltei sellaiseksi kiihkoksi. että minä olen valinnut paremman osan--surut ja huolet olen valinnut. ehkäpä aivan lähellä. puettuna tummaan orjanpukuun. Minun luonani tulee hänen paljoa parempi. Joka aamu herää minussa uusi toivo. Minun täytyy hänet tuntea.» KUUDESTOISTA LUKU. joille hän oli antanut toimeksi omin päin etsiä Lygiaa--osoittautuivat paljoa epäkäytännöllisemmiksi kuin Chilon. sitten menemme muurien taakse. että hän on täällä kaupungissa. joten samojen katujen kierteleminen alkoi tuntua oman toimettomuutensa peittämiseltä. Chilon oli viipynyt poissa niin kauan. jollei se tapahdu varovaisesti ja vähitellen. Pukeudun itsekin valepukuun ja tarkastan joka tulijan ja menijän. Hän ei laisinkaan ymmärtänyt. Olen valmis tekemään mitä hyvänsä hänen tähtensä. sillä nyt hän elää keskellä köyhälistön vilinää.

Hän tunsi. kuinka ruoskan jäljet syöpyisivät hänen ruusunkarvaiseen ruumiiseensa. Hän tunsi vain. että hänen ja Lygian mielipiteiden. ikäänkuin hän olisi seisonut hänen vieressään. jos saisi surmata hänet. Hän ei tyydy siihen. . Hän rakasti häntä. mitä hän antaa itseään alemmille. jota ei millään saa täytetyksi eikä tasoitetuksi. Mielikuvituksen voimalla näki hän hänet välistä aivan selvästi. joka mahtavana aaltona valautui hänen sydämeensä. hän muisti jokaisen hänen sanansa. hän huusi häntä luokseen. Pitkä oleskelu Itämailla nöyrien ja orjamaiseen kuuliaisuuteen tottuneiden ihmisten joukossa oli vain ollut omiaan lujentamaan hänessä sitä luuloa. Tämä oli siis kova kolaus hänen itserakkaudelleen. ja tämä ajatus riisti häneltä tasapainon viimeisenkin jäljen.sotakuri joksikin aikaa oli laimentanut hänen hillittömyyttään. että kaikki käskyt. jota Petronius niin huolellisesti oli koettanut säilyttää hänessä. joku syvä kuilu. ja hän ajatteli päänsä halki päästäkseen sen perille. Mutta jos niin oli. kuin lakkaa haluamasta häntä nähdä ja omistaa. Kun hän sitten ajatteli. rakastiko vai vihasiko hän Lygiaa. sylissään. Välistä hän saattoi vaipua ajattelemaan. että Lygia häntä rakasti. että hänen täytyy kadottaa Lygia. että saa hänet omistaa: hän tahtoo omistaa hänet maan tasalle nujerrettuna orjattarena. ettei hänen tahdolleen ole rajoja. kun hänet löytää. että Lygiakin rakasti häntä ja että hän vapaaehtoisesti olisi voinut saada kaikki mitä halusi. Hän tunsi hänet ihan likellään. Ajoittain teki kiukku hänet aivan kalpeaksi. että hän mieluummin upottaa itsensä vaikka maan alle. Oli hetkiä. jonka oli hänen huuliltaan kuullut. mutta samalla se oli juurruttanut häneen sen käsityksen. Sitäpaitsi oli Lygian itsepintainen vastustus ja pako jotakin hänelle aivan käsittämätöntä. rajaton tuska ja haikea ilo. Silloin hänestä äkkiä tuntui siltä. joita hän määrää Lygialle. rinnallaan. ja silloin hän erityisellä nautinnolla heittäytyi ajattelemaan niitä nöyryytyksiä ja kärsimyksiä. että hän olisi onnellinen. joka äännähdyksen. Se oli hänelle täydellinen arvoitus. ja intohimo leimahti hänessä kuin tulen liekki. ja samassa hän tunsi halajavansa suudella ruoskan jälkiä. jolloin hän ei itsekään tietänyt. että hänen täytyy löytää hänet. hänen ja Petroniuksen sekä Lygian ja Pomponia Graecinan maailman välillä on joku käsittämätön eroavaisuus. hellyyden ja komean kodin asemasta valitsi puutteen ja hädän? Siihen kysymykseen ei hän saanut vastausta. ehdottomasti ovat täytettävät. Hänen päähänsä juolahti. valtasi hänet raskas. Sen sijaan alkoi hän hämärästi aavistaa. niin minkätähden hän Vinitiuksen rakkauden. sanoessaan. että Acte oli ollut oikeassa.

Alussa käydessään Vinitiuksen puheilla oli hän aina vakuuttanut. kidutus ja epävarmuus kuluttivat hänen terveyttään ja kauneuttaan. Pitkien aikojen odotuksen perästä saapui Chilon vihdoin Vinitiuksen luo niin synkän näköisenä. että etsiminen johtaisi toivottuihin tuloksiin. parantajan. mutta hän ei enää salannut. että hän elää ja että hän kuuluu Rooman kristilliseen seurakuntaan. niin hänen pitäisi olla kiitollinen ja ." vastasi Chilon "mutta minä olen heidän joukostaan löytänyt Glaucuksen. Kun taas Chilon sen huomasi. taitanut unohtaa vanhuksen. jopa vapautetutkin. herra. Nyt oli syntynyt kaikenlaisia vaikeuksia. että tämä heittäisi etsimistyönsä sikseen. Rosvot. joka oli hänet jo valtaamaisillaan.Tämä tuska. Hän oli kuolemaisillaan. mitä hän tarkoitti koko tällä jutulla. Hän koetti hillitä kiukkua. että kaikki käy pian ja helposti. kun jätin hänet Minturnaen majataloon. ja minä surin häntä kauan! Mutta voi kauhistus! Nyt olen tullut vakuutetuksi siitä. rupesivat he salaa vihaamaan häntä. Ainoastaan Chilonia kohtaan hän vielä hillitsi mieltään." "Mistä sinä nyt puhut? Kuka se on?" "Sinä olet. sillä hän pelkäsi. Hänestä tuli ankara ja julma herra. että etsiminen tulee kestämään kauan. mutta sitä suurempi syy oli hänestä kostaa heille. Sen hän vain oli ymmärtävinään. tuli hän yhä vaateliaammaksi ja käskevämmäksi. niin etten enää voi pitää kynää kädessäni. ja virkkoi: "Jos sinä olet puolustanut häntä. Tosin hän aina muisti vakuuttaa. jonka kanssa kuljin Napolista Roomaan ja jota puolustaessa menetin nämä kaksi sormea. Hän sen kyllä tunsi. ja kun rangaistus ilman minkäänlaista syytä. niinkuin hän tunsi kamalan yksinäisyytensä. että nuori soturi kalpeni hänet nähdessään ja karatessaan häntä vastaan tuskin sai puhutuksi: "Eikö hän ole kristittyjen joukossa?" "Totta kai. hyvä herra." Vinitius ei käsittänyt. armottomana ja ansaitsemattomana kohtasi heitä. että tuo Glaucus jollakin lailla esti Lygian löytämistä. Orjat. pistivät veitsen hänen rintaansa. jotka ryöstivät hänen vaimonsa ja lapsensa. likenivät häntä vavisten.

. ei hän nähnyt minua. että olisin toiminut yksissä neuvoin rosvojen kanssa ja että olisin syypää hänen onnettomuuteensa. ettei hän osaa olla kiitollinen. ja hänen tuttavansa kertoivat. "sillä hän lausuu ainoastaan arvelunsa. jossa satuimme yhteen. että kuolema sinua kohtaa Glaucuksen eikä minun käteni kautta? Mistä sinä tiedät. ja rukoushuoneessa. johon ryhdyn. kyllä hänellä olisi syytä olla kiitollinen. herra." "Mitä tämä minuun kuuluu? Kerro. Aika ja kärsimykset ovat hänet paaduttaneet niin. lurjus. Mutta valitettavasti vanhus on heikkomielinen. koira." "Sinuun. Siinä palkka kahdesta sormesta!" "Olen varma. että hän puhuu täyttä totta!" huudahti Vinitius. Sillä tosi filosofina voin kyllä sekä tulla toimeen että etsiä jumalallista oikeutta ilman mammonaa. mutta minuun se kuuluu yhtä paljon kuin oma nahkani. Kun sitten olimme matkalla pois rukoushuoneesta." lausui Chilon arvokkaasti. Muuten en laisinkaan tietäisi. ilme hänen kasvoissaan ennusti pahaa. Mutta ei siinä kyllä." "Oi arvoisa tribuni! Jumalatkaan eivät ole kiitolliset. etten paikalla aio . mitä sitten ihmisistä! Niin. ei se kuulu." Vinitius likeni häntä. jonka toveri petti matkalla Napolista. mitä näit rukoushuoneessa. Olen näet tottunut punnitsemaan jokaisen toimen. Hänen uskonheimolaisiltaan kuulin juuri hänen syyttävän minua siitä. että hän levittelee sellaisia juttuja. Minä tunsin hänet sentään paikalla ja olisin heti tahtonut heittäytyä hänen kaulaansa. jonka minulle lupasit. herra. Sen nojalla saattaisi hän sentään ottaa avukseen kristittyjä ja kostaa minulle hirveällä tavalla. rupesin kyselemään yhtä ja toista hänestä. "Siinä tapauksessa.. ja uskonheimolaiset olisivat epäilemättä valmiit häntä auttamaan. Sen hän varmaan viipymättä tekisikin. ja hän virkkoi matalalla äänellä: "Kuka sinulle on sanonut. mutta varovaisuus pidätti minua. mutta onneksi ei hän tiedä nimeäni. Minä tahdon. kuin tärvelemään elämäni turhan mammonan tähden. tiedät enemmän kuin hän itsekään. että se on se mies. ja sentähden olen mieluummin valmis luopumaan palkkiosta. että oppini elää kuoltuanikin.auttaa sinua.

virkkoi kreikkalainen: "Kuolema astui minua vastaan. jonka pari päivää sitten ostin vanhuuteni ja heikkouteni päivien varaksi. ja kuka sinulle silloin hakisi neidon?" Chilon vaikeni ja rupesi pyyhkimään kyyneliä silmistään. että sivuseikat ovat uhrattavat pääasiain takia. Varjelkoon! Jospa hän vain olisikin mielikuva! Jospa voisinkin vaaratta vaeltaa kristittyjen joukossa kuten ennen. että ainoa varomaton sana auttamattomasti tuottaisi hänelle turmion. eikä vähään aikaan kuulunut muuta kuin Vinitiuksen hätäinen hengitys ja etäältä puutarhassa työskentelevien orjien laulu. niin olisin valmis luopumaan siitä vanhasta orjaraukasta. niin luulet taas Glaucusta keksityksi henkilöksi. ja vaikka omin silmin saatoit nähdä." "Mitä sinä nyt tahdot? minkä neuvon annat? ja mihin aiot ryhtyä?" kysyi Vinitius. Tahdoin vain sanoa. joka oli aika pelkuri. Molemmat vaikenivat. Mutta Glaucus elää. että vanhuus on raskas taakka. olen surman oma. että isäni poika oli puhunut sinulle totta. niin kauan kuin Glaucus elää? Minä saatan minä hetkenä hyvänsä kohdata hänet. ja kuningas Priamo sanoi usein. Hetkisen perästä hän jatkoi: "Kuinka minä voin etsiä häntä. katsahti Vinitiukseen ja huomasi samassa silmänräpäyksessä. "Aristoteles opettaa meille. herra! en sanonut aikovani lakata neittä etsimästä. että hänen etsimisensä näihin aikoihin voi olla minulle sangen vaarallinen. vanhuuden ja onnettomuuksien taakka on jo niin kauan raskaana . niin et sinä enää milloinkaan minua näkisi. ja jos hän saisi nähdä minut. Epäilit tässä jo kerran. Kas. ja niin pian kuin hänet kohtaan. "Minä etsin häntä ja löydän hänet!" virkkoi hän kiireesti. herra. Hetken perästä. huomattuaan nuoren patrisin hiukan tyyntyneen.kuopata sinua puutarhaani?" Chilon. mutta minä katsoin sitä silmiin tyynenä kuin itse Sokrates. ettei Eurytiusta ole olemassa. ja silloin tietysti etsiminenkin lakkaa. Ei.

Sitäpaitsi on minulla tuuma. Jumalat ovat todistajinani. kuka heidät on palkannut. mutta et aavista. on elämäni ja etsimiseni ainaisessa vaarassa. miten häntä rakastin--jos sielu siellä vain säilyttää muistonsa ja ajatuskykynsä. että minun täytyy hankkia kelpo roistoja eikä sellaisia. mitä tahdot?" "Jos hyve on narripeliä. Sillä minä tulen suremaan häntä. ja vasta siellä hän saa nähdä. herra. on Glaucuksen sielu kahden päivän kuluttua Hadeksessa. Sinun pitäisi tietää." "Palkkaa väkeä. joka tuntuu aivan pettämättömältä. sillä minäpä en sano heille nimeäni. Ei! arvoisa tribuni. Tahtoisin saada Glaucuksen pois tieltä. jonka olet luvannut minulle. jonka Glaucus vielä elää. ja sinä saisit kaikenlaisia ikävyyksiä. miten kalliiksi he nousevat. jotka heti rahat saatuaan pötkivät tiehensä jälkeä jättämättä. sillä niin kauan kuin hän elää ja saa elää." "He nylkevät sinua. Minua he eivät voi ilmiantaa. Jos tänään saan tuhat sestertsiä. mutta et minua. että olen häntä suuresti rakastanut. Vielä tänään hankin miehet ja ilmoitan heille. että kuolema olisi hänelle hyväntekijä.painanut Glaucuksen hartioita. Minä maksan heidän palkkansa. Sano. Ja eikö kuolema Senecan mukaan ole pelastus?" "Petroniusta voit pitää narrinasi. niin suokoot jumalat minun aina pysyä narrina. että minä teen kaiken voitavani kahdestakin syystä: ensinnä pelastaakseni oman nahkani ja sitten saadakseni palkinnon. Roistoja on Roomassa tosin yhtä paljo kuin arenalla hiekkajyväsiä. että huomisillasta alkaen lasken heidän palkkiostaan pois sata sestertsiä joka päivältä." "Paljonko sinä tarvitset?" "Tarvitsen tuhat sestertsiä. kun rehellisen ihmisen joskus täytyy käyttää hyväkseen heidän roistomaisuuttaan. jolla voin kuivata kyyneleeni. jotka nuijalla lyövät hänet kuoliaaksi. kun et minuun luota. Hyvästä työstä hyvä palkka! Täytyyhän minullekin jäädä jotakin." Vinitius lupasi maksaa pyydetyn summan ja kielsi puhumasta enempää . sillä huomaa. Entä jos vartijat saisivat kiinni murhaajat juuri murhatyössä? Varmaan he ilmoittaisivat. ja käyttävät sitten hyväkseen salaisuuttasi. Väärin sinä teet.

Hän oli saanut kuulla. hänen oppiaan kuulla. Kahdessa rukoushuoneessa hän vielä oli käynyt. Eniten häntä sentään huvitti toinen uutinen. että muuan heidän suuri lainsäätäjänsä. joka olisi ollut Lygian kaltainen. ja niihin Chilonkin menee. mutta tuntui sentään hyvältä kuulla. Kun Glaucus vain on saatu pois tieltä. joka seuraa »Kristuksen» jälkiä. paraikaa on Roomassa vangittuna jonkun rikoksen takia. Vinitiuksen mieleen muistuivat sanat. mutta ei heidän uskontonsa. Siitä ajasta lähtien. joten hän saattaa viedä Vinitiuksen mukaansa. jolloin Chilon oli ostanut vapaaksi Eurytiuksen pojan. ettei hän koskaan ollut huomannut heidän viettävän rietasta elämää. ja äkkiä hän rupesi pelkäämään ja vihaamaan sitä. Hän tahtoi kuulla muita uutisia ja tietää. mutta yleensä he ovat rauhallista väkeä. oli tarkasti katsellut kaikkia ja varsinkin naisia. Häntä kaikki kristityt varmaan tahtovat nähdä. jotka Pomponia Graecina Acten luona oli lausunut. että juuri tuo oppi. Ei! ei sinnepäinkään.Glaucuksesta. mutta siellä ei ollut näkynyt ainoatakaan. Silloin he varmaan löytävät Lygian. ollut rikollinen eikä saastainen. nimeltään Paavali Tarsolainen. että koko uskonlahkon ylimmäisen papin. vihaavan ihmissukua. käske tekemään rikoksia. missä Chilon koko tämän ajan oli ollut sekä mitä hän oli saanut selville. Häneen oli Chilon päättänyt tutustua. mikäli hän tietää. . jota Lygia ja Pomponia tunnustivat. Ja Chilon rupesi nyt hämmästyneenä kertomaan. Hänessä heräsi kuitenkin hämärä aavistus. myöskin jonakin kauniina päivänä piti ilmestyä Roomaan. Mutta Chilon ei voinut kertoa paljoakaan uutta. nimittäin se. myrkyttävän kaivoja ja suihkulähteitä. josta juutalaiset häntä syyttävät. salaperäisen Kristuksen kunnioittaminen on erottanut hänet ja Lygian toisistaan. tuon tuntemattoman. olivat kristityt pitäneet häntä uskonheimolaisenaan ja kunnioittaneet häntä miehenä. päinvastoin se käskee antamaan anteeksi kärsityt vääryydet. ettei oppi. Paras asia on. palvelevan aasia ja syövän lasten lihaa. että sellaisessa joukossa helposti voi piiloutua. Varmaan heidän joukostaan löytyy sellaisiakin. jotka rahasta suostuvat toimittamaan Glaucuksen pois tieltä. ei yritys tuota suurtakaan vaaraa. Kristityt kyllä osaavat ja tahtovat kostaa. ja mielihyvällä kuunteli hän Chilonin kertomusta. Varmaan pannaan toimeen suuria kokouksia. Hänen tunteensa Lygiaa kohtaan oli tosin muuttunut miltei vihaksi. joka oli ollut Kristuksen opetuslapsi ja jolle Kristus oli uskonut koko kristityn maailman hallituksen.

ja heistä hän oikeastaan oli tullut puhumaan Vinitiuksen kanssa. ryöstänyt häneltä perheen. Kun hän siis huomasi hänet rukoushuoneessa. Mutta vielä helpommin olisi voinut sattua. Viimemainitun avuksi voi lisäksi ennättää toinen vieläkin mahtavampi--Petronius. saattanut hänet rosvojen käsiin. että kristittyjenkin joukosta kyllä . että olisi joutunut tekemisiin miesten kanssa. Näiden tapausten muisto ei sentään laisinkaan painanut hänen omaatuntoaan. minkä Chilon hänestä oli antanut Vinitiukselle. mutta hän ei laisinkaan ollut mikään raihnas äijä. Näitä asianhaaroja punnittuaan lakkasi Chilon epäilemästä. Nyt oli pääasia valita miehet. että hänen täytyy valita joko Glaucuksen viha tai mahtavan patrisin kosto. ja vaikka hänen pelkurimainen luonteensa kammosi kaikkia veritöitä. kun he olivat haistaneet. Hän oli todella aikoinaan tuntenut Glaucuksen. jotka asustelivat epäilyttävissä hökkeleissä Suburrassa ja Tiberin takana. Kuvauksessa. jotka. Mutta toiselta puolen peloitti Vinitius häntä vieläkin enemmän. ja heidän joukostaan kyllä helposti olisi löytänyt miehiä. pelästyi hän niin suuresti. olisivat petkuttaneet häneltä koko summan. Vanhus oli kyllä iäkäs. kunniaa eikä uskoa. että vähäväkiset vihamiehet ovat paremmat kuin mahtavat. Hän oli viettänyt monet yöt viinakapakoissa ihmisten joukossa. että Chilonilla oli rahaa. Mutta eihän hän mitenkään ollut saattanut aavistaa. Hän tuomitsi kaikkia itsensä mukaan eikä ikinä ollut syventynyt kristinuskoon tai kristinoppiin. omaisuuden ja vihdoin toimittanut hänet murhamiesten saaliiksi. Hän ymmärsi. että hän todella ensi hetkenä päätti lakata etsimästä Lygiaa. Hän huomasi. jotka olisivat ottaneet tehdäkseen minkä työn hyvänsä. uhaten jättää hänet vartijoiden haltuun. vaikka hän vielä lisäksi oli heittänyt kuolevan Glaucuksen kedolle Minturnaen likeisyyteen--eikä suinkaan mihinkään majataloon. Chilonille oli todella tärkeää saada Glaucus pois tieltä. mutta pettänyt hänet. varsinkin nyt. oli kyllä osa tottakin. joilla ei ollut kotia. että Glaucus paranisi haavoistaan ja palaisi Roomaan. Muuten Chilon joku aika sitten oli ruvennut inhoamaan noita likaisia ja hirmuisia kerjäläisiä. Sentähden hän arveli.SEITSEMÄSTOISTA LUKU. päätti hän sentään surmauttaa Glaucuksen vieraan käden avulla. saatuaan palkan käsiinsä.

ja heille hän aikoi esittää asiansa niin. papuja. koska hän on antanut Eurytiukselle miltei koko omaisuutensa. ottaisiko vastaan heidän tarjouksensa. ettei asianomainen suostu siihen yksin rahan tähden. Ostettuaan vapaaksi poikansa oli vanha Eurytius vuokrannut pienen myymälän Circus Maximuksen varrella. Eurytius oli vanha. jopa paljo luotettavamman kuin nuo muut. Chilon tarvitsi miehiä. kyrsiä ja hunajalla höystettyä vettä yleisölle. sillä olihan se selvästi ristiriidassa vanhuksen hyveen ja hurskauden kanssa. joka kävi katsomassa kilpa-ajoja. ja vanhus puolestaan aikoi ruveta myymään oliveja. Hän tarvitsee pari kolme voimakasta. Chilon tarvitsi luotettavaa ja ennen kaikkea voimakasta väkeä. mutta hän on sentään valmis korvaamaan miehille heidän vaivansa. joka ei olisi Kristuksen opin mukaista. sekä kärsimysten että sairauden lamauttama. ja Quartus oli vasta kuudentoista vuotias. Rahoista toivoi hän onnellisen tuumansa avulla voivansa pelastaa suurimman osan itselleen. että tämä puolestaan tekisi vastapalveluksen hänelle. Tosin hän nyt on köyhä. Eurytius ja hänen poikansa Quartus kuuntelivat hyväntekijänsä sanoja miltei polvillaan ja vakuuttivat olevansa valmiit tekemään. rohkeata miestä torjumaan vaaraa. Tätä tarkoitusta varten hän läksi illalla Eurytiuksen luo. mitä ikinä hän vaatii. . he kun tiesivät. nosti silmänsä taivasta kohti ja näytti rukoilevan. Chilon vakuutti heidän olevan oikeassa. Hän tervehti häntä Kristuksen nimeen ja kävi paikalla puhumaan asiasta. Hän oli tehnyt palveluksen Eurytiukselle ja toivoi. jotka olivat valmiit mihin tahansa. että he jo oman turvallisuutensa tähden tahtoivat pitää suunsa kiinni. jonka tähden hän oli tullut. Chilon tapasi hänet paraikaa järjestämässä myymäläänsä. vaan harrastuksesta. joka uhkaa sekä häntä että kaikkia muita kristittyjä. jos he vain luottavat häneen ja uskollisesti täyttävät hänen käskynsä. jonka hän tiesi koko sielustaan haluavan auttaa hyväntekijätään. Mutta hetken mietittyään hän hylkäsi sen. ja hän päätti esittää asiansa sellaisessa valossa.löytää sopivan välikappaleen. Varovaisena miehenä ei hän sentään aikonutkaan ilmoittaa hänelle todellista tarkoitustaan. ettei niin pyhä mies saata vaatia mitään. Itse asiassa hän punnitsi. joka voisi tuottaa hänelle tuhat sestertsiä. Sellaisia myymälöjä vilisi siellä.

Niin. "Olen vanha. Kristuksemmehan petti yksi hänen omista opetuslapsistaan. . "Tunnen leipuri Demaan. mutta hellittivät. "sillä Demaan työmiehet ovat suurimmaksi osaksi kristittyjä. kääntyivät vasemmalle taloja kohti. mutta petturin nimeä en tällä hetkellä satu muistamaan. Siellä on väkeä sekä yötyössä että päivätyössä." vastasi Quartus. joka sitten hirtti itsensä.. vaan saattoi kulkea oikotietä jokea pitkin." "Jos hän on jumalaapelkääväinen mies ja valmis uhrautumaan veljien edestä." lausui Chilon heidän astuessaan pilarikäytävän läpi. joista kansalle jaettiin viljaa. "Niin. niin. Tämä on yötyössä. Judas! Kiitos vain. Jonkun aikaa he kulkivat ääneti. Ei tarvinnut kiivetä vuorelle. Kun he tulivat Emporiumille. Quartus meni sisään." Chilon suostui ehdotukseen sangen mielellään.Jonkun aikaa he itsepintaisesti pysyivät ehdotuksessaan. herra. jota ei neljä miestä saanut liikkumaan paikalta. kun Chilon päättävästi kieltäytyi." virkkoi Quartus äkkiä "jonka myllyssä on työssä sekä orjia että päiväpalkkalaisia. joka ei tahtonut näyttäytyä suuressa kansanjoukossa ja joka aina pelkäsi kohtaavansa parantaja Glaucuksen. Jos nyt lähtisimme sinne. tapasivat he sen suljettuna." lausui Chilon. "Hän on kristitty. Demas asuu lähellä Emporiumia. että joku saattoi tuon nimen unohtaa. Emporium oli Aventinuksen juurella eikä siis kaukana suuresta sirkuksesta. itsekseen kummastellen. mutta Chilon." "Se oli Judas. herra. Muuan päiväpalkkalaisista on niin väkevä. jäi ulkopuolelle. Silloin he menivät sen ohitse. kiersivät jyvämakasiinit. joita jatkui Via Ostiensista pitkin Testaciuksen kummulle ja Forum Pistoriumille asti. Olen itse nähnyt hänen nostavan kiven.. josta kuului myllynkivien kierinää. että hän voittaa neljä miestä. Porticus Aemilian kautta." vastasi Quartus. Siellä he seisahtuivat puisen rakennuksen eteen." vastasi Chilon. niin tee minut tutuksi hänen kanssaan. tapaisimme heidät illallisella ja saattaisimme vapaasti jutella heidän kanssaan. "ja ajoittain käy muistini hämäräksi.

" "Kristuksen rauha olkoon kanssasi. Työmiehet käyttivät tavallisesti tätä pukua. "Jos se on viisas konna. sillä hän ei iässään ollut nähnyt sellaista rintaa ja sellaisia käsivarsia. niin hän tekee ilmaiseksi kaikki. tuntemattoman miehen." Tämän kuultuaan kumartui jättiläiskokoinen orja suutelemaan Chilonin kättä. mitä tahdon." puheli hän itsekseen ja loi katseensa kirkasta kuuta kohti. Menkäämme joelle." virkkoi Quartus. niin saat siellä kuulla asiani." "Urbanus." He menivät ja istuutuivat kiviselle rahille rannalla. joka palvelee myllärillä. Nähdessään uuden tulijan hymähti Chilon tyytyväisesti." "Sittenhän on aikaa yllin kyllin. "veli. veli?" kysyi Chilon. niin hän kyllä tulee hiukan kalliiksi. että oikea käsivarsi ja rinnan oikea puoli jäivät paljaaksi. puettuna tunikaan. "Hän luovutti koko omaisuutensa ostaakseen minut. Palkitkoon häntä Herramme ja Vapahtajamme taivaallisilla lahjoillaan. "Kas tässä. sillä Quartus palasi samassa. onko sinulla aikaa jutella kanssani kahdenkesken?" "Työmme alkaa vasta puoliyön aikana. herra. koska siinä oli hyvin vapaa liikkua. Oli aivan . ettei hänen tarvitse olla yksin. "Pyhässä kasteessa annettiin minulle nimi Urbanus. "Mikä on nimesi. mutta jos se on tyhmä kristitty ja kelpo mies." "Hän on pyhä mies. Hänen mukanaan oli toinen mies."Olenpa utelias näkemään Herkuleen." huudahti Quartus. veljeni. jota sanottiin exomikseksi ja joka oli niin leikattu." Enempää ei hän ehtinyt ajatella. jota halusit tavata. ja paraillaan valmistetaan illallistamme." lausui Chilon. Quartus. vapaaksi orjuudesta. ja palaa sitten Jumalan nimessä vanhan isäsi luo. ansaitsenko minä uskoa ja luottamusta. "Mutta sano nyt sinä.

Ei hän puhunut Urbanukselle. Viattoman kuolema häntä liikutti. niin!" huudahti Chilon ajatuksissaan." "Ja samaten sinun kanssasi. jotka sinulle ovat opettaneet oikeutta ja totuutta Kristuksessa?" "Rakastan heitä myöskin. Mieliala oli juhlallinen ja harras. mutta kun hän ajatteli ihmisjoukkoa. joka oli tehnyt pilkkaa ristinpuulle naulatusta Karitsasta.hiljaista. joka olisi häntä puolustanut. Hän oli surullisen ja alakuloisen näköinen. jollei vapauttanutkaan ristiinnaulitsemisesta. vaan paremmin ikäänkuin itsekseen ja johdattaakseen mieleensä Vapahtajan kuolemaa tai uskoakseen nukkuvalle kaupungille jotakin suurta salaisuutta. "Se on tyhmä. sisariasi ja niitä." "Urbanus. kuten Roomassa asuvat barbarit tavallisesti. ettei Vapahtajan kuolinhetkellä ollut läsnä ketään." vastasi työmies. eikä taaskaan kuulunut muuta kuin etäisyydestä myllynkivien ulina ja virran loiskina. Chilon kysäisi äkkiä: . silloin pani sääli ja hillitty raivo barbarin kädet pusertumaan nyrkeiksi. matalalla äänellä puhumaan Kristuksen kuolemasta. Työmies itki. "Niin." Molemmat vaikenivat. hurjistui hänen lapsellinen mielensä ja hänessä leimahti villi kostonhimo. ainoastaan myllystä kuului kivien ritinä ja joen uomasta etäisten aaltojen loiske. Mutta kun Chilon rupesi valittamaan ja vaikeroimaan. kelpo mies. isä. niin ainakin varjellut sotamiesten ja juutalaisten loukkauksilta. joka varmaan ilmaiseksi surmaa Glaucuksen. Chilon käänsi kasvonsa kirkasta kuuta kohti ja rupesi hitaalla. Chilon tarkasteli nyt työmiehen kasvoja." virkkoi hän. "rakastatko Kristusta?" "Koko sielustani ja mielestäni. "Entä veljiäsi. mutta samalla teki hän hyväntahtoisen ja rehellisen vaikutuksen." "Rauha olkoon kanssasi.

" huudahti työmies. Chilon jatkoi: "Jollei hän nyt olisikaan hirttänyt itseään ja jos joku kristityistä kohtaisi hänet maalla tai merellä. isä!" "Rauha olkoon sinulle. että petturi omalla kädellään oli rangaissut itsensä ja ettei hän enään voinut saada häntä käsiinsä. jotka itse olemme kärsineet. ja meidän kanssamme häviää Karitsankin kunnia." Työmies katseli häneen kauhistuksissaan. Urbanus. Niin! Me saamme kyllä antaa anteeksi vääryydet. olemme me kaikki turmion omat. "kuka se petturi on?" . Mutta kreikkalainen verhosi viittansa liepeellä kasvonsa ja lausui äänellä. petos petoksen. te Jumalan uskolliset palvelijat. verta ja kyyneliä?" "Kuka ei sitä tekisi. joka asuu meidän joukossamme. eikä kuulunut kuin myllyn kivien ritinä ja virran pauhu. ja niinkuin ensimmäinen Judas antoi Vapahtajan juutalaisten ja roomalaisten sotamiesten käsiin. Tuntui siltä kuin hän olisi surrut." sanoi työmies. synti synnin. tahtoo syöstä hänen lampaansa susien suuhun. mutta kenellä on lupa antaa anteeksi Jumalaa kohtaan tehdyt rikokset? Mutta niinkuin käärme siittää käärmeen. voi teitä kristityt miehet ja naiset!" Taas syntyi äänettömyys."Tiedätkö. "Isä. niin eikö hänen olisi velvollisuus kostaa Vapahtajan tuskaa. kuka Judas oli?" "Tiedän. sinä Karitsan uskollinen palvelija. niin tämäkin uusi. tiedän! mutta hänhän hirtti itsensä. niin on Judaankin siemenestä kasvanut uusi petturi. joka tuntui tulevan maan alta: "Voi teitä. mitä omin korvin kuuli. Jollei kukaan ehkäise vaaraa. ikäänkuin ei hän olisi saattanut käsittää. jollei kukaan ajoissa särje käärmeen päätä.

. kuka hävittääksensä." "Vai Ostrianumissa?" kysyi Chilon. Ja tulevatko sinne kaikki veljet ja sisaret? Yöllä? Kaupunginporttien ulkopuolella." virkkoi hän juhlallisesti. yöllä. että he myrkyttävät kaivot. hänen siemenensä sikiö. joten eivät kaikki voi tuntea toisiaan. kokoontuvat veljet ja sisaret kaikki Ostrianumiin. Kuka se petturi on? Judaan poika tietysti. "mene rukoushuoneisiin ja kysy veljiltä parantaja Glaucusta. Kas. ikäänkuin painaakseen mieleensä tuon nimen. niin kuka ottaa rangaistaksensa tätä. surmataksensa käärmeen. isä. jollei kukaan kostanut hänelle... etteivät he tunnusta Caesaria jumalaksi. Kristittyjä on Roomassa tuhansittain. kertomalla.Chilonin pää painui alas. Hän nousi äkkiä ja huudahti: "Minä sen teen. naiset ja lapset vankeuteen. aivan kuten Pedanius Secunduksen orjat vietiin kuolemaan. joka on olevinaan kristitty ja joka käy rukoushuoneissa vain voidakseen ilmiantaa veljiä Caesarille. katseli hetkisen työmiehen kasvoja. niin tapa hänet Kristuksen nimeen!. jollei kukaan puolustanut Kristusta hädän hetkenä." . sillä sinne tulee Kristuksen suuri apostoli opettamaan.. Ja kun he ovat hänet sinulle osoittaneet.. en tunne. ja laski vihdoin kätensä hänen päälaelleen. Ja kaikkeen tähän on syypää toinen Judas. surmaavat lapsia ja tahtovat hävittää kaupungin niin ettei kiveä jää kiven päälle. "Lähde kristittyjen joukkoon. kuka pelastaaksensa perikadosta veljet ja Kristuksen uskon? Urbanus oli istunut kivisellä kaivonarkulla. "Siis kaupunginporttien ulkopuolella. muutaman päivän perästä saavat pretoriaani-sotamiehet käskyn viedä vanhukset." "Glaucustako?.. Siellä voivat veljet osoittaa minulle Glaucuksen. Mutta jollei kukaan rangaissut ensimmäistä. joita kuu valaisi. "Tunnetko hänet?" "En. Mutta huomenna. Ostrianumissa." Chilonkin nousi. ennenkuin Caesar on ehtinyt kallistaa korvansa sen puoleen." kysyi työmies.

missä olin kristillisen seurakunnan johtajana. ehkäpä kaksikin. vaikkapa kaikkien Ostrianumiin kokoontuneitten veljien ja sisarten nähden...." "Isä." virkkoi Chilon. mutta entä jos Glaucus kuolisi syyttömänä? Kuinka hän saattaa laskea omalletunnolleen uuden murhan.. että vasta hiljan olen muuttanut tänne Korintosta. uuden synnin ja rikoksen Karitsaa vastaan? "Tuomitsemiseen ei ole aikaa. vain miettii syntejään ja rikoksiaan Karitsaa vastaan. Jumala varjelkoon!. Tämän teon takia saat kaikki syntisi anteeksi. Etkö sinä tietänyt. Tappaminen on pieni asia ja petturin tappaminen saattaa olla hauskaakin--onhan se samaa kuin suden tai karhun tappaminen. Hän tappaa hänet siis. mutta hän oli kieltänyt tappamasta. isä.. piispan tai apostolin tuomita hänet. poikani... mutta se ei sittenkään ollut luvallista! Ei hän myöskään ollut tehnyt sitä voitonhimosta. niin menet yöllä Ostrianumiin... hän... Nyt hän saa raskaasti katua tekoaan. poikani. että suuri apostoli tulee sinne opettamaan?" "En ole kahteen päivään ollut kotona enkä siten ole saanut hänen kirjettään. Miten paljon hän jo on rukoillut Ja itkenyt! Miten hartaasti pyytänyt anteeksi Karitsalta! Ja kuitenkin hän tuntee. "sillä petturi rientää Ostrianumista suoraa päätä Caesarin luo Antiumiin tai kätkeytyy .. Hän ei ollut tappanut heitä puolustaakseen itseänsä. onneton. ja Urbanus oli sittenkin sen tehnyt. Ostrianumia taas en tiedä siksi.. Siitä ei ollut kauaa kun hän oli tappanut ihmisen. Siellä tapaat veljien joukossa Glaucuksenkin ja surmaat hänet sitten paluumatkalla kaupunkiin.." "Mitä sanot. Ja nyt hän taasen on luvannut tappaa petturin.. ja Kristuksen oppi kieltää tappamasta.. Piispa itse oli antanut väkeä hänen avukseen. kun Jumala häntä oli rangaissut sellaisella voiman taakalla. että kun Kristus on sinua vahvistanut. Ja nyt ei muuta kuin rauha olkoon kanssasi. Mutta tee nyt se. oi Karitsan palvelija?" Työmiehen kasvoilla kuvastui epäilys."Niin. ettei vielä ole katunut laisinkaan tarpeeksi.. Siellä on meidän hautausmaamme Via Salarian ja Nomentanan välillä.. Toiset laulavat myllyssä. Mutta hyvä on! Vain mieskohtaiset vääryydet saa antaa anteeksi. Mutta ensin täytyy vanhimpien veljien.

" . Sitäpaitsi hän eräälle toiselle Caesarin ystävälle. jossa hän palvelee..erään patrisin taloon. mutta tulin tänne Kos-saarelta ja täällä Roomassa neuvon Kristuksen oppia eräälle tytölle.. Äkkiä juolahti hänen mieleensä valoisa ajatus. "Mikä sinun on?" kysyi hän aivan pelästyksissään. "Isä." virkkoi hän. niin näytä se piispalle tai suurelle apostolille. mutta viime murha oli vielä liian tuoreena hänen muistossaan. joka on minun kansalaisiani ja jonka nimi on Eunike." Vaistomaisesti ojensi työmies kätensä ottamaan rahaa. Mutta tässä annan sinulle merkin. Kun olet saanut asiat kuntoon. talossa." Näin sanottuaan kaivoi hän esiin pienen rahan ja rupesi hakemaan vyöstään veistä. niin hän kyllä antaa anteeksi tämän murhan. "minä asun Korintossa. Kun nyt olet surmannut Glaucuksen. ja hänet valtasi kauhun tunne. johon sinä niin vastenmielisesti suostuit. menet vain näyttämään rahan piispalle. Huomenna tapan Glaucuksen!. että nyt täytyy vetää esiin todistuksia ja lausua nimiä. lupasi kristittyjen joukosta etsiä erään neidon. piirsi hän sen kärjellä ristinmerkin rahaan ja antoi sen työmiehelle. jonka silmät olivat ruvenneet kiilumaan kuin pedon silmät ja jonka kasvoihin oli tullut villin raivon ja surun ilme. "Tuossa on nyt Glaucuksen tuomio ja sinulle tunnusmerkki. Löydettyään veitsen. ja juuri tuossa talossa kuulin Glaucuksen lupaavan ilmiantaa kaikki kristityt. "vastaako sinun omatuntosi tästä teosta ja oletko todella itse nähnyt hänen pettävän veljiä?" Chilon ymmärsi. Urbanus. "Ei mikään." virkkoi hän rukoilevalla äänellä. isä." Äkkiä keskeytti hän puheensa ja jäi ihmeissään tuijottamaan työmieheen. Petroniuksen. sillä muuten jättiläisen sydämeen voi hiipiä epäilys. Hän palvelee »vestiplicana» erään Caesarin ystävän.. "Kuulepa.. Vinitiukselle. ja he siunaavat sinun työtäsi.

että pyhässä kasteessa sait nimen Urbanus?" "Kyllä. niin näet. käänsi hänet niin. jolloin se kivettyneillä silmillään sai tuijottaa rakastettuunsa. Luepa joskus vastauksesi kirjeeseeni. miten välinpitämättömäksi sinulle on käynyt kaikki. urkkisiko enemmän ja vetäisikö asiat juurta jaksain päivän valoon vai tyytyisikö tällä kertaa siihen. laski sitten uudestaan kätensä työmiehen päälaelle ja kysyi juhlallisella. Pari kertaa veti hän syvältä henkeään. rakkahimpani! Venus on nähtävästi sekoittanut ajatuksesi ja vienyt sinulta järjen. mikä ei koske Lygiaa. kuinka kaikki toimintasi on keskittynyt häneen ja kuinka sielusi lakkaamatta kiertelee hänen ympärillään.Kreikkalainen vaikeni. »Petronius Vinitiukselle: Sinun on käynyt huonosti. läpitunkevalla äänellä: "Sanotko. johon se on iskenyt silmänsä. että kuunvalo lankesi suoraan hänen kasvoilleen. Nähtävästi hän ei oikein tietänyt. Hetken perästä laski hän kätensä työmiehen olalle. Vihdoin pääsi hänen myötäsyntynyt varovaisuutensa voitolle. sillä ethän sinä enää muista etkä ajattele muuta kuin rakkautta. Juokse sinä vain valepuvussa pitkin kaupunkia ja kulje filosofisi ." "No. sitten ei muuta kuin rauha olkoon kanssasi. Kautta Polluxin! löydä hänet kiireen kautta! Muuten tulesi polttaa sinut poroksi. mitä oli saanut kuulla ja mitä oli alkanut aavistaa. tai sinä muutut egyptiläiseksi sfinksiksi. Urbanus!" KAHDEKSASTOISTA LUKU. jonka kerrotaan rakastuneen kalpeaan Isikseen ja senjälkeen käyneen aivan välinpitämättömäksi ja kuuroksi ympäristölleen ja ainoastaan eläneen odottaakseen yötä. kuten haukka saaliin ympärillä. ja rupesi tarkasti katselemaan häntä. isä.

Kaikki. Mutta lupaa minun mielikseni yksi asia: palkkaa Croton kolmanneksi joukkoonne.seurassa rukoushuoneisiin. että jumalallinen Augusta taasen on siunatussa tilassa. mutta älä sääli rahoja Crotonia palkatessasi. Mutta miten te kahden Chilonideen kanssa silloin aiotte menetellä? Croton taas kyllä keksii keinoja. koska Lygia ja Pomponia Graecina kuuluvat heihin. Ennen hän todella katui. Se on viisainta ja turvallisinta. Jos muuten on totta. Poppaea häntä vielä joskus muistelee. vaikka olisi tekemisissä kymmenen sellaisen miehen kanssa kuin tuo Ursus. Palkkaa Croton. mutta nyt hän on tullut vakuutetuksi. niin lapsi-vainaja piankin katoaa hänen muististaan jäljettömiin. Välistä hän karkaa vuoteestaan keskellä yötä ja väittää Raivotarten ajavan itseään takaa. ja ryhtykää sitten toimeen. Napolista läksimme suoraa päätä Bajaehen. ilveilyn ja murhenäytelmien esittämiseen. mikä on omiaan herättämään toivoa ja tappamaan aikaa. katselee ympärilleen. asettuu kaikenlaisiin Orestesta esittävän näyttelijän--huonon näyttelijän--asentoihin. Varo ettei Chilon saa nylkeä sinua. sillä tuo Ursus. ja suojelemme suurta taiteilijaa Raivottarilta. vaan me raivoamme hänen kanssaan. sillä Rooma ei muusta puhu kuin siitä. Olemme tässä olleet muutamia päiviä Napolissa tai oikeastaan Bajaessa. senkin kulhari! kuten meidän pitäisi sanoa. Hän herättää meidät. mutta Caesarilla on muuta ajattelemista. Ja me. Ovathan he sitäpaitsi näyttäneet. ettet voi hillitä itseäsi. niin korvissasi on täytynyt soida kaiun elämästämme täällä. Kristityt varmaankaan eivät ole sellaisia roistoja. Kautta Castorin! tottahan sinä olet kuullut. ja nyt häntä vain huvittaa liikuttaa ihmisten mieliä kovan kohtalonsa esittämisellä. vaan tahdot paikalla ottaa hänet haltuusi. kun joku heidän laumansa lampaista on vaarassa. Mutta koetapa arvata. Jos sinä vain olet kyennyt ajattelemaan jotakin. jossa meitä aluksi kiusasi muisto äidistä ja omantunnon vaivat. Kun sinä nyt näet Lygian. Lygian puolustaja. ihailemmeko häntä. että maailma yhä seisoo entisillä perustuksillaan ja ettei yksikään jumala tahdo kostaa hänelle. sillä hän on pelkuri. ansaitsee kiitosta. mihin Vaskiparta jo on päässyt? Äidin murha antaa hänen silmissään vain aihetta runoilemiseen. minkä voin sinulle lähettää. että me Napolissa . lausuu kreikkalaisia runoja ja tarkastaa. jommoisiksi heitä yleensä luullaan. niin tiedän. näytti tavattoman voimakkaalta mieheltä. me tietysti ihailemme! Me emme sano hänelle: mene pois nukkumaan. Tämä on paras neuvo. niinikään murhenäytelmän nuottiin. Lygian orja. että saavat aikaan paljonkin. Täällä on jo lakattu puhumasta pienestä Augustasta ja hänen noiduttamisestaan.

ja kun hänen piti lähteä näyttämölle. heitteli yleisölle lentosuudelmia ja itki. mitä Rooman väestö tähän sanoo: kunhan ei se suuttuisi. käyttäytyi kuin juopunut ja huusi: »mitä ovat kaikki muut voitot tämän voittoni rinnalla?» Mutta arenalla ulvoi yhä roskaväki ja leipoi käsiään. että tapaus päinvastoin osoittaa jumalien suosiota ja takaa heidän suojeluksensa sekä hänen laululleen että kaikille sen kuulijoille. Juuri kun yleisö oli ehtinyt poistua. hyvin tietäen leipoutuvansa Caesarin suosioon. että hän siitä hetkestä asti on vihannut Roomaa entistä enemmän. Tämän johdosta tietysti on kannettu suuria kiitosuhreja temppeleissä. koska se rakastaa Caesariaan. Sitten hän karkasi meidän luoksemme. että Caesarin arvoa on alennettu. ja hikikarpalot peittivät otsan.esiinnyimme julkisesti. että sipulin haju leijaili aina näyttämölle asti. painoi käden sydämelleen. . että senaatilta näinä päivinä tulisi kiitos. joka todella sykki hyvin nopeassa tahdissa. Siitä huolimatta Roomaan vartavasten lähetettiin sanansaattajat viemään tietoa voitosta. että kaikilla riveillä istuu aseellisia pretoriaani-sotamiehiä. valmiina tarpeen vaatiessa sytyttämään innostuksen tulta. ne kreikkalaiset. jotka odotimme näyttämön takana. Heti Neron ensimmäisen esiintymisen jälkeen sattui täällä merkillinen tapaus. Kaikki kreikkalaiset tyhjäntoimittajat sekä Napolista että ympäristöstä olivat haalitut paikalle. kun ei minun tarvinnut istua ensimmäisissä riveissä augustianien kanssa. kun hänen poissa ollessaan vilja pitkiksi ajoiksi jää jakamatta köyhälle kansalle ja näytännöt antamatta. lahjoihin. Nero kumarsi. ne ne ovat väkeä! kas. En todellakaan kummastele heidän ihastustaan. romahti koko teatterirakennus äkkiä hajalle. Vakuutan sinulle. ja tuskastuisi. ne kreikkalaiset. Mutta ei sitä tarvittu. Hänen hengityksensä oli hätäinen. arpalippuihin ja vastaisiin kulharinäytäntöihin. mutta Caesar itse väittää. ja Caesarin halu matkustaa Akaiaan on aika lailla kiihtynyt. kesteihin. ja he täyttivät arenan niin inhoittavan hien ja sipulin hajulla. että kiitin jumalia. Useat kreikkalaiset pitivät tätä jumalien vihan merkkinä siitä. Pari päivää sitten hän sentään sanoi minulle pelkäävänsä. ne ne ovat väkeä!» Luulen. sillä eihän sellaisia esityksiä ennen ole nähty eikä kuultu. ja nyt vain odotetaan. Ja kuitenkin hän tiesi. että häntä vaivasi esiintymispelko? Hän pelkäsi todella! Tarttui käteeni ja vei sen sydämelleen. vaan sain olla näyttämön puolella Vaskiparran luona. kalpeni hän pergamentin karvaiseksi. Apinalauma Kartagon seuduilla ei olisi osannut paremmin ulvoa kuin nuo ryysymekot. Mutta Nero toisteli toistelemistaan: »kas. Mutta uskotko. Olin itse paikalla enkä nähnyt ainoatakaan ruumista vedettävän esiin raunioiden alta.

joiden eteen on valjastettu tiikereitä. Useasti kuitenkin arvelen. vieläpä hulluus häntä voi viehättääkin. Me tahdomme luoda jonkin itämaisen satuvaltakunnan. runous ja koko Hellaan käsientaputukset--kaikki tämä on sangen kaunista! Mutta me haudomme vielä rohkeampia tuumia. soitto. ainakin ovat suuria ja kummallisia? Sellainen satuvaltakunta olisi sentään jotakin. jossa todellisuus on muuttunut unelmaksi ja yhtämittaiseksi elämän riemuksi. Aasian ja Egyptin välille. unohtaa jokapäiväisyyden. laulaa. tyhmä ajuri ja älytön tyranni. kukat. hopeaisina kuun hohteessa. thyrsos-sauvat. Mitä minuun tulee.Joka tapauksessa lähdemme Beneventumiin katsomaan suutarinpojan komeuksia. jonkinlainen Bakkuksen riemukulku nymfien ja bakkantinaisten keskellä. alhaisuudelle ja kuolemalle. palmujen. viinipuun lehvillä ja köynnöksillä. jotka ovat seppelöidyt viheriällä myrtillä. unelmoida. ettei tuossa runouden ja Idän satuvaltakunnassa ole sijaa petokselle. olla rusovärisinä aamuruskon koittaessa. Osiris ja Baal samassa persoonassa. vaunut. niin hän itsekin tulee hulluksi. harhailla kultaisissa galeerivenheissä purppurapurjeiden varjossa pitkin Arkipelagia. seppeleet. Me tahdomme unohtaa Rooman ja sijoittaa maailman painopisteen jonnekin Kreikan. ja sieltä Helenan jumalallisten veljien suojassa Kreikkaan. ehkäpä siksi. sillä hän uskaltaa olla rehellinen. Kreikka ja matkustus siellä tuhansien sitrojen soidessa. kun he jollakin tavalla tuottavat pettymystä. ja hänessä on runoilijan ulkomuodon alla joutava kulhari. kultaisina auringon loisteessa. hallita. Mutta Vaskiparta ei toteuta näitä ajatuksiansa. evoe-huudot. olen huomannut. että kun ihminen on hullujen joukossa. niin se sinänsä on mitätön ja apinan näköinen. joudun tuollaisten haaveiden valtaan ja annan niiden temmata itseni mukaansa siksi. että vaikka eivät olekaan mahdollisia. Tigellinuksen ei ole vielä onnistunut saada minulle käskyä. joista Vatinius kerskailee. Lecanius ja Licinius ottavat kauhulla vastaan konsulinviran. satuvaltakunta. että ennemmin tai myöhemmin minäkin saan samanlaisen lopun. Ilman minun apuani ei matka Akaiaan onnistuisi. auringon. Minä olen vielä tarpeellinen sekä »kauneuden tuomarina» että neuvonantajana. Mutta me vain kuristamme ihmisiä. että avaisin suoneni. ja tiedätkö mitä . jolla vielä on sestertsian verta järkeä ja assin edestä älyä. joka vielä vuosisatojen kuluttua tuntuisi ihmisistä unennäöltä! Jollei Venus pukeudu jonkun Lygian tai edespä jonkun Euniken hahmoon ja jollei elämää kaunista taide. vaan jumalten elämää. runouden maan. että minä. Hän avasi suonensa muutama päivä sitten. olla Apollo. Vanha Traseas ei vältä kuolemaa. Ja uskotko. elää ei ihmisten. Torquatus Silanus-raukka on jo varjo.

ja ehkä konsulit ja senaattorit vielä kerran vapisevat hänen edessään. Palvelijat eivät olleet ilmoittaneet häntä. kuten vapisivat ritari Pikilangan edessä. "Olkoon ylevän esi-isäsi Aineaan jumalallinen äiti. Ehkäpä minun vielä onnistuu tehdä hänestä toinen Vatinius. Kun olet lakannut tarvitsemasta Chilonia. kun Chilon hiljaa astui kirjastohuoneeseen. Jää terveeksi ja hyvästi!» YHDEKSÄSTOISTA LUKU. "sinulle. Mutta sitä ennen on meidän edessämme vielä suutarin Beneventum. Olkoon taivaasi pilvetön. jonka sinäkin kyllä tunnet ja jota ihailet. Kunhan nyt olet löytänyt Lygian. Hän oli istuvinaan sinun polvellasi ja odottavinaan suudelmiasi. jotta tietäisin uhrata parin joutsenia ja parin kyyhkysiä täkäläisessä pyöreässä Venustemppelissä. koska he olivat saaneet käskyn aina heti paikalla päästää hänet isännän puheille. Jos sinä olet minun kuolinhetkenäni läsnä. herra. ja jos sille joku pilvi ilmestyisi. niin anna minulle sana. niin lyön sen rikki. niin olkoon sillä ruusun ruso ja lemu. Tällä kertaa jää hyvästi ja palkkaa palvelukseesi Croton. yhdentekevä oliko yö vai päivä. Kohtalo. Sellaista näytelmää todella kannattaa odottaa. että uni olisi ennustus. Chilon nosti päätään ja lausui: . joka tuntemattomana ja aavistamattomana kohtaa jokaisen hänen tiellään. niin lähetä hänet minun luokseni. ettei Vaskiparta saisi anastaa myrrhamaljaani. Vinitius oli tuskin saanut luetuksi loppuun kirjeensä. sillä muuten vievät vielä toisen kerran käsistäsi Lygian. yhtä suopea kuin Majan jumalallinen poika on ollut minulle. missä ikinä ollenkin.minä silloin tahtoisin? Sitä vain. Näin tässä joskus unta Lygiasta. niin annan sen sinulle." "Mitä se merkitsee?" kysäisi Vinitius ja karkasi kiireesti ylös pöydän äärestä. mutta jos silloin olet kaukana. olympialainen Kreikka ja Fatum. Koeta nyt pitää huolta." huudahti Chilon.

herra."Heureka!" Nuori patrisin mieli joutui nyt niin kuohuksiin. joka oli Kristuksen ensimmäinen opetuslapsi ja jota he sanovat apostoliksi. joka kieltäisi sen. ja sentähden heidän täytyy olla varuillaan. josta olen kertonut sinulle. herra. Ursus itse minulle kertoi. on jo tullut ja kastaa ja opettaa tänään siellä hautausmaalla. että he tänä iltana miltei varmasti tulevat olemaan Ostrianumissa. Heillä saavat naiset oppia aivan yhtä paljon kuin miehetkin. Toinen kyllä minun sijassani olisi ruvennut kerskailemaan ja ilmoittanut hänelle arvanneensa hänen salaisuutensa. sillä vaikkei vielä ole tullut mitään julistusta. ettei saaja enää ikinä olisi voinut ottaa osaa tämän maailman asioihin.. Tuo kristittyjen pontifex maximus. herra.. "Oletko nähnyt hänet?" huudahti hän vihdoin. "Olen nähnyt Ursuksen. Pomponia Graecina luultavasti tulee olemaan ainoa naisista. ettei hän pitkään aikaan saanut sanaa suustaan. mutta siitä olisi tietysti seurannut sellainen korvapuusti. He salaavat oppinsa. maanalainen hautaholvi Via Salarian ja Nomentanan välillä. että Ursus työskentelee erään myllärin palveluksessa Emporiumin likeisyydessä ja että myllärin nimi on Demas. aivan kuten erään sinun entisen vapautettusi." "Entä tiedätkö heidän piilopaikkansa?" "En. Nyt voit valita jonkun luotettavista orjistasi ja lähettää hänet seuraamaan Ursuksen jälkiä ja siten saamaan selvää heidän piilopaikastaan. "Se on vanha. että koska Ursus kerran on täällä. Minä en tehnyt niin. ja puhunut hänen kanssaan. herra. Minulle riitti tieto. sekä lisäksi ilmoittaa. että kaikki heidän hengenheimolaisensa tänään kokoontuvat Ostrianumiin." "Ostrianumissako? Missä se on?" kysyi Vinitius. sillä jokainen tahtoo nähdä ja kuulla sen. tai olisi tytölle vielä tänä yönä hankittu uusi piilopaikka. niin jumalallinen Lygiakin on Roomassa. toinen taas olisi ruvennut urkkimaan häneltä tietoja hänen asunnostaan. niin he tietävät kansan vihaavan sitä. Minä puolestani tahdoin ainoastaan tuoda sinulle tiedon. . nähtävästi aikoen heti paikalla karata sennimiseen paikkaan. ja jota he odottivat hiukan myöhemmin.

mutta johan sitä kulkee pitemmänkin tien. tapaat Lygian. että sinä kaksin kerroin olisit korvannut minulle nuo summat. mutta olin nyt päättänyt tämän ainoan kerran eläissäni.joka ei ole läsnä." . kun hän on päässyt ylenmäärin rasittavan matkan päähän. toinen olisi sanonut pelissä hukanneensa hänelle tuhat sestertsiä. Tarkoitan: niinkuin ainakin eläissäni olla rehellinen. Ostrianumissa sinä. vanhojen jumalien palvelijalle. että--kuten jalo Petroniuskin sanoi--sinun jalomielisyytesi tulee voittamaan kaikki kuluni ja toiveeni. Olen nimittäin vakuutettu siitä. Mutta Lygia. Chilon huomasi hänen mielentilansa ja päätti käyttää sitä hyväkseen. ja ainoastaan toivo oli pitänyt häntä pystyssä. tai käskeä väkesi ottaa kiinni murhaajan ja saatuasi hänet käsiisi kiristää häneltä tiedon. että hän juuri siellä tappaa hänet. Toinen olisi sanonut sinulle. Mutta kristityt eivät tarvitse portteja. saadakseen hänestä puserretuksi salaisuuden. herra. minne hän on kätkenyt Lygian. kunhan saa nähdä »suuren apostolin». jalosukuinen tribuni? Voit seurata hänen jälkiänsä ja siten saada selville. koskei hän voisi Aulukselle. lähtee sinne aivan varmaan muiden naisten kanssa. minkätähden hän yöllä jättäisi kotinsa. kun olet minun kanssani käynyt Ostrianumissa. Nyt kun toivo näytti olevan täyttymäisillään. ja sen kristityt epäilemättä tietävät. mutta nyt valtasi hänet hetkellinen heikkous ja hän virkkoi: "Jalomielisyyteni tulee tyydyttämään sinut.. Joelta on kyllä pitkä matka Ostrianumiin. missä Lygia asuu. valtasi hänet äkkiä sellainen voimattomuus. "Tosin sinun väkesi. kuuletko sen. heille merkitsevät portit yhtä vähän kuin Tiberille. herra. mutta jollei hän tulisi sinne--olen muuten sangen varma hänen tulostaan--niin ainakin Ursus sinne tulee. selittää.. jota ihminen tuntee. Tiedän. tai kahdesta tuhannesta ostaneensa häneltä tärkeän tiedon. mutta vasta sitten.. juottaneensa Ursukselle kymmenen kannua parasta viiniä. joka on Ursuksen ja seurakunnan vanhimpien holhouksen alaisena. vartioi porteilla. oi herra.." Soturina oli Vinitius tottunut punnitsemaan jokaisen suosionosoituksensa ja tekonsa. Minä olen täyttänyt tehtäväni. Sitäpaitsi kristityt voivat käyttää hyväkseen tuhansia keinoja päästäkseen muurien yli. Hän on itse sanonut." Vinitius oli tähän asti elänyt kuin kuumeessa. sillä hän on minulle luvannut tappaa Glaucuksen. ja kyllä he niitä käyttävätkin.

sillä katso. "Nyt saat mennä syömään ja sitten saat levätä. joka seisoi marmorisella jalustalla. Pyytäisin kuitenkin. missä Lygia asuu. "mutta kun Lygia on talossani. kun sinulle osoitan talon. mutta sitten hän tyyntyi ja lausui: "Kuka sinua vastustaa. niin maksa vasta sitten." virkkoi hän. puhumattakaan siitä. Mutta ennen iltaa et liiku tästä talosta mihinkään. herra. viatonta. miten minun kävisi." Hetkisen aikana kuvastui kreikkalaisen kasvoista kauhu ja epäilys."Minäkö Ostrianumissa?" kysyi Chilon. jos sinullekin sattuisi tapahtumaan jotakin--josta sinua kaikki jumalat varjelkoot--niin jäisin aivan ilman palkkaa. otti sieltä kukkaron ja työnsi sen Chilonille. "Se sisältää pelkkiä »scrupuloita» [scripulum eli scrupulum oli pieni kultaraha. Minusta ovat nämä rahat--siinä hän kosketti kukkaroa--jo poistaneet epäilykset. syypäänä tekemäänsä murhaan? Muista. noin kolmas osa kultaisen denarin eli aureuksen arvosta. oi herra. saisi tietää surmanneensa Glaucuksen ilman pätevää syytä. minä kyllä lupasin sinulle löytää Lygian. Eikö hän silloin pitäisi minua.]." . ja yön tullessa lähdet minun kanssani Ostrianumiin. että seurasi tuottaa minulle onnea ja ihastusta. ja sitä sydämesi toki ei koskaan voisi kestää. mutta en ikinä ole luvannut ryöstää häntä sinulle. että jota suurempi filosofi on. sitä vaikeampi hänen on vastata moukkien tyhmiin kysymyksiin--ja mitä minä hänelle vastaisin. jos hän minulta kysyisi." "Oi Jupiter!" huudahti Chilon. saat saman määrän »aureuksia». että jo tänään antaisit minun maistaa edes hiukan anteliaisuuttasi. herra. jos lygiläinen karhu. minkätähden petin parantaja Glaucuksen? Mutta jollet luota minuun." Vinitius meni arkulle. Vinitius rypisti kulmakarvojaan. herra! Seuraa suuren sankarimme esimerkkiä Ammonin temppelissä ja pidä näitä sanoja hyvänä enteenä. "Jalosukuinen tribuni. revittyään Glaucuksen kappaleiksi. Koetappa ajatella. jolla ei ollut vähintäkään halua mennä sinne.

vaan että mitä suurin varovaisuus yhä oli tarpeen. että he joko vielä tänä yönä löytävät Lygian piilopaikan tai paluumatkalla Ostrianumista ryöstävät hänet itsensä. Vasta nyt. ettei hän vaan suinkaan ryöstäisi Lygiaa Ostrianumissa. päivän valjettua olisi suuren orjajoukon piiritettävä talo ja otettava neito. mitä ikinä he olivat rikkoneet. Oman ilonsa tähden antoi hän anteeksi kaikki hänen rikoksensa ja ajatteli häntä kalliina.Vinitius keskeytti malttamattomana hänen kertomuksensa ja rupesi tiedustelemaan. Jolleivät taas löytäisi häntä Ostrianumista. lähtisivät . tuntui hänestä tänään ensi kerran oikein hauskalta ja miellyttävältä mieheltä. miten suuresti hän Lygiaa rakasti. Nyt. joten ei ole pelkoa oikeuden loukkaamisesta. Onhan neito panttivanki ja kuuluu siis Caesarille. Sen hän sai selville. hän sen tunsi. Chilonkin. Aamulla. kuten kevät ja lämmin aurinko herättää eloon maan. katosi hänestä kaikki viha ja kauna häntä kohtaan. vaikka hän oli tehnyt hänelle niin monta palvelusta. Ja sitä ajatellessaan oli Vinitius ikäänkuin hulluna ilosta. Hänen nuoruutensa ja elämänhalunsa tuntui palaavan. sillä ilman sitä saattoi koko puuha mennä myttyyn. Tällä hetkellä ei hän ollut pahoillaan Ursuksellekaan. ja hän korotti äänensä ja rupesi antamaan neuvoja. niin eivät kaikki koko maailman kristityt eikä itse Caesarkaan saata häntä riistää häneltä. Hän rukoili Vinitiusta. Hänen kotinsa kävi valoisaksi. kun hän taasen sai toivoa hänen omistamistaan. hänen tunteensa eivät olleet niin sokeat ja rajut kuin ennen. Kun he sitten näkisivät Lygian. ja hänen kasvonsa kirkastuivat. Hän oli valmis kaikille antamaan anteeksi. Entisen synkän kärsimyksensä aikana ei hän oikein ollut osannut tuntea. Heidän täytyisi lähteä sinne viittoihin kääriytyneinä ja peitetyin kasvoin sekä tyytyä katselemaan läsnäolijoita jostakin pimeästä nurkasta. ettei peliä vielä laisinkaan saattanut pitää voitettuna. Vinitiuksen lempeä mieliala rohkaisi Chilonia. kuin hän odottaisi häntä palaavaksi pitkältä matkalta. ja hän oli vakuutettu. olisi varovaisinta seurata häntä kaukaa ja panna merkille. Intohimo herätti hänet. mutta paras olisi tehdä se päivällä. kaivattuna olentona. mihin taloon hän menisi. vaan hartaammat ja syvemmät. Hänestä tuntui miltei siltä. Hän oli sitä mieltä. että kun hän vain omin silmin saa nähdä Lygian. Hänet valtasi halu kutsua kokoon orjat ja käskeä heidän koristaa talo köynnöksillä. mitä he Ursuksen kanssa olivat puhuneet. kun hän varmaan tiesi löytävänsä Lygian. jota hän ei tähän asti ollut voinut kärsiä. Hänessä eli rajaton voima.

niin saavat olla iloissaan. kehui kokkia ja lupasi koettaa ostaa hänet Vinitiukselta. Chilon. »eivät he uskaltaisi satuttaa kättänsä häneen. Näin sanoen loi hän tutkivan katseen orjien kasvoihin. ja toinen patrisi ja ylhäinen sotapäällikkö. Vinitius tunnusti Chilonin ehdotukset täysin oikeiksi. Silloin kävi hän tavattomalla innolla ruokien ja juomien kimppuun. ja sitten hajaantua sekä pimeässä paeta piilopaikkoihin. johon atriumin palvelija hetkisen perästä oli hänet käskenyt. käski hän paikalla orjia kutsumaan luokseen Crotonin. tyyntyi tuntuvasti.he seuraamaan Ursusta. Hänen iloansa häiritsi ainoastaan se tieto. joten he tarpeen vaatiessa voisivat olla suojana. jotka yksin he tuntevat. joista toinen väkevyytensä takia oli koko Rooman jumaloima. mietti hän itsekseen. joka tietää. mitä kala merkitsee. kuten tekivät ensi ryöstöretkellään. Eihän kristittyjen tarvitsisi muuta kuin sammuttaa tulet. »Vaikka he Vinitiuksen tuntisivatkin». että yöllä oli mentävä Ostrianumiin. ja koska hänen mieleensä samassa muistui Petroniuksen neuvo. toivoen keksivänsä heidän joukostaan jonkun kristityn ja saavansa ilmoittaa keksintönsä Vinitiukselle. Mutta hänen toivonsa petti. sillä kristityt ymmärtävät taiat ja loitsut paljoa paremmin kuin tessalialaiset. Nyt hän vakuutti lähtevänsä mukaan Ostrianumiin. ja tulos olisi joka tapauksessa sama. jos näkevät edes nenäni pään. Hyvillä mielin hän istuutui pöytään. Hautausmaalle ei sovi lähteä suuren ihmisjoukon kanssa. joka tunsi jokikisen Rooman asukkaan. Kristityt luottavat Chiloniin aivan rajattomasti ja täydellä syyllä. pimeässä ja lisäksi kahden henkilön seurassa.» . Mitä taas minuun tulee. sen tietää jokainen. Vinitiuksen ja Chilonin olisi ainoastaan varustettava aseita mukaansa sekä otettava matkaan pari luotettavaa. joka saa huonoimmankin hevosen voittamaan kaikki muut. sillä se herättäisi huomiota. Saisihan hän mennä sinne valepuvussa. mutta pian hän sentään rauhoittui. Eräs kristitty oli opettanut häntä valmistamaan tuota voidetta. Crotonin avulla tuntui suurilla aureus-rahoilla täytetty kukkaro paljoa helpommalta ansaita. Olihan hän monta monituista kertaa arenalla ihmetellyt hänen yliluonnollisia voimiaan. väkevää miestä. kunhan sillä vain on voideltu sen kaviota. ja kertoi syödessään orjille. kun kuuli mainittavan kuuluisan painijan nimen. vaikka Tessalia on kuuluisa noidistaan. että hän heidän herrallensa oli hankkinut erinomaisen voiteen.

lisäksi oli työmies vielä sanonut katuvansa erään miehen surmaamista. jonka Vinitius oli antanut lygiläisestä. joka siten lopullisesti päätetään. "niin se on erinomainen asia. sillä se osoittaa. että kivenkin olisi pitänyt pehmitä ja pudota Glaucuksen päälaelle. ja sekin todisti. mutta lygiläinen karhu töintuskin taipui lupaamaan satuttaa nyrkkinsä häneen.Nyt hän uudestaan johdatti mieleensä keskustelunsa työmiehen kanssa ja sitä muistellessa valtasi hänet uusi lohdun tunne. mutta ei tyydy siihen. ja Ursushan oli surmannut Atacinuksen. että hän oli ollut tekemisissä näiden molempien kanssa. Minun täytyy sanoa. joka ei salli tappaa." puheli Chilon itsekseen. jotka olivat käyneet noutamassa Lygiaa Caesarin palatsista. eikä taida saada kostaa toistenkaan puolesta. niin pesen käteni puhtaiksi koko jutusta ja muutan Napoliin. ja se merkitsee heillä nähtävästi riita-asiaa.. olivat kertoneet Chilonille hänen tavattomista voimistaan. Nähtävästi murha on heille luvaton. niin olihan sangen luonnollista. kuten stoalaiset. "Jos Ursus tappaa Glaucuksen. että kristityt usein kasteessa ottavat toisen nimen. ilmiantaa tai vannoa väärää valaa. olin niin kaunopuheinen. että hän mainitsi Ursuksen. mitä itse on saanut kärsiä. Muuttunut nimi yksin saattoi herättää epäilystä. Chilon. niin ei sinua surmata niin pienen synnin kuin yhden kristityn pettämisen takia.. . mutta Chilon kyllä tiesi sen verran. että tappaminen on kristityille vastenmielistä. niin sekin on hyvä. Jollei Ursus tapa Glaucusta.. Hän epäili eikä tahtonut suostua. Rauhoitu siis. Hyvää väkeä ne kristityt ovat. Kun Chilon sitten oli kuulustellut Eurytiukselta väkeviä miehiä. Chilonin mainitessa Vinitiusta ja Lygiaa oli työmies joutunut sekä hämilleen että raivoihinsa. Kuvailin Glaucuksen oikeaksi täysiveriseksi Judaan pojaksi ja kaikkien kristittyjen kavaltajaksi. Se opettaa nähtävästi. vaikka hän tekee itsensä syypääksi niin suureen syntiin kuin kaikkien kristittyjen kavaltamiseen. vihdoin vastasi työmiehen ulkomuoto täydellisesti sitä kuvausta. Ei ollut epäilemistäkään. niin ei se suinkaan myöskään salli varastaa. että ihmisen pitää kuolla kunnialla. Kunhan nyt tälle himoavalle haukalle olen saanut näytetyksi hänen tunturikyyhkynsä pesän. Ja kuinka pahaa heistä kuitenkin puhutaan! Oi jumalat! sellainen se maailman oikeus on. Pitää antaa anteeksi kaikki vääryydet. sillä mikä sinua saattaa uhata? Glaucus ei saa kostaa sinulle!. puhui vain kärsimyksistään ja katumuksestaan. Sekä Vinitius että palvelijat. Mutta jollei se salli tappaa. Kristitytkin puhuvat jostakin käsien pesemisestä.. ja jollei hän tapa häntä. että pidän opista. ja siinä tapauksessa ei sitä mahda olla helppo noudattaa. ettei työmies olisi ollut Ursus.

että itse olet kolmas elukka ja korkeintaan kelpaisit paimeneksi..." . yksin hyvettäkin palvelemaan. "En laisinkaan epäile. Croton näytti todella koollaan täyttävän koko atriumin. Kun orjat tulivat korjaamaan pois astioita. kultasarviset hiehot. Hän heräsi--tai oikeammin sanoen hänet herätettiin--vasta.. ettei sinua laisinkaan ole olemassa. yhdenikäiset. niin minäkin rupean kristityksi ja pysyn kristittynä niin kauan kuin minulle sopii. että niin käy. sillä huomenna lähden Beneventumiin. niin en tunnusta sinua ensinkään." "Kautta Polluxin!" vastasi Vinitius. Jos minä joskus saan maatilan. herra." Päätettyään tämän keskustelun Hermeen ja itsensä välillä oikaisihe Chilon penkille ja pani viittansa päänalaiseksi. mutta et suinkaan miksikään jumalaksi. että hänen selkärankansa tulee rutisemaan käsissäni ja että nyrkkini tulevat musertamaan hänen mustan poskiluunsa. sillä silloin he kaikki lakkaisivat kantamasta sinulle uhreja. etten minä filosofina kerro ihmisille. että tänään käskit minut luoksesi. herra. ettet saisi mitään! Sentähden uhraan sinulle kiitollisuuteni. Mitä hyötyä heillä on siitä. että hänen pitää elää kunniallisesti. Mutta nyt tahdon kiittää sinua. Häpeä. Silloin hän läksi atriumiin ja vaipui mielihyvällä katselemaan entisen miekkailijan mahtavaa vartaloa. ja minkätähden he antavat siveyden sitoa kätensä? Joskus minun täytyy ottaa siitä selkoa. oli hän jo unessa. Varo myöskin. tällaisen talon ja näin paljon orjia. arguksentappaja! Olet olevinasi viisas jumala etkä edeltäpäin ole osannut tietää. Mutta jos sinä olet tehnyt sen yksinomaan saadaksesi molemmat valkeat. kun Croton saapui. jonne jalosukuinen Vatinius on kutsunut minut. että autoit minua löytämään tuon mäyrän. joka kuuluu olevan väkevin mies. Niin! se on rikkaiden uskonto. Voihan rikas ryhtyä mihin hyvänsä. Hermes. Croton. Mutta en ymmärrä. Mutta jos mieluummin tahtoisit kaksi elukkaa. minkätähden sen tunnustajien joukossa on niin paljo köyhiä. Uskotko. niin sanon sinulle..vaan vaatii vielä lisäksi. On viisainta elää sovussa filosofien kanssa. Hän oli jo sopinut palkkiostaan ja virkkoi juuri Vinitiukselle: "Kautta Herkuleen! oli hyvä. minkä Afrika ikinä on synnyttänyt. Minun pitää siellä Caesarin nähden otella erään Syfax-nimisen neekerin kanssa.

. Voitele kuitenkin tänään öljyllä jäsenesi." "Ohoh!" huudahti Chilon.. "He rupeavat heittämään meitä kivillä. sillä tiedä. ja mitä hyötyä meillä silloin on koko hänen voimastaan. niin suvaitse tässä impluviumissa toimittaa minulle aika selkäsauna. ja minä teen kuten tahdot. että hän käy kiinni härän sarviin ja kuljettaa sitä minne hyvänsä. "Niin on. Muserra sinä vain hänen poskiluunsa! Tuuma on oivallinen ja tuottaa sinulle kunniaa. vaikka kaikki Rooman kristityt kalabrilaisina susina hyppisivät kintereilläni. on harvinaisen väkevä. mahtava herra." "Älä anna hänen tehdä sitä. Jollen sitä tee. että muserrat hänen poskensa. "Lupaan." sanoi hän. Mutta Croton naurahti ylenkatseellisesti. Croton. herra!" huusi Chilon. Mutta älä unohda." virkkoi Vinitius. että saatat joutua tekemisiin todellisen rosvosankari Cacuksen kanssa. joka ei ollut kuvitellut Ursusta niin väkeväksi. Mies." huomautti Vinitius. Eikö olisi parempi viedä tyttö kotoa kuin syöstä suoraan surman suuhun?" "Niin on." "Minulla on viisisataa orjaa tässä kaupungissa." puuttui nyt puheeseen Chilon. "en tosin itse ole häntä nähnyt." Chilon sanoi tämän vain ärsyttääkseen Crotonin kunnianhimoa. mutta olen kuullut kerrottavan. Olenpa valmis lyömään vetoa. joka vartioi mahtavan Vinitiuksen suosimaa neitoa. Herkuleeni. Sitten hän antoi heille poistumisen merkin ja läksi itse kirjastohuoneeseensa." lausui Vinitius. ja vyötä itsesi. herra."Sinä tulet kunnostamaan itsesi. että huomenna lähden Beneventumiin. "tällä kädelläni nostaa ilmaan kenen tahansa ja toisella kädelläni suojella itseäni seitsemää sellaista lygiläistä vastaan sekä kantaa taloosi neidon. "Sinä olet antanut rahat. "Niin!. jossa istuutui kirjoittamaan Petroniukselle: .

"Puhut kuten viisaan miehen sopii ja ansaitset pelkkää kiitosta. Ilo oli vallannut hänen mielensä. herra. "Herra. Hänen mieleensä muistui Acten vakuutus. jos niitä tarvittaisiin. niin hän on valmis rupeamaan hänen orjakseen. "muistui tässä vielä mieleeni muuan asia. ymmärtäisi.»Chilon on löytänyt Lygian." Chilon. vääntelihe. Ilman niitä emme olisi päässeet sisään. Carinaelta sirkukseen. Äkkiä Chilon tulollaan keskeytti näiden mieluisten ajatusten juoksun. Vihdoin hän kuitenkin totteli ja läksi. miten häntä kohtelisi. "Nyt ovat tunnussanat hallussani. Tänä iltana lähden hänen ja Crotonin kanssa Ostrianumiin ja ryöstän tytön joko paikalla sieltä tai huomenna kotoa. ettei ole muuta neuvoa." "Hyvä on. että Lygia häntä rakastaa. rakkahimpani. Jätä kuitenkin varmuuden vuoksi tälle pöydälle kukkaro. Ei hän oikein tietänyt. jonka sait. Vuodattakoot jumalat sinulle suosionsa. Jää hyvästi. että jos tyttö vain ottaa rakastaakseen häntä. jalosukuinen tietäjä. sillä itse en kuitenkaan . mutta samalla oli hän täydessä kuumeessa. Tiellä oli siis vain joku ennakkoluulo. tiesi ainoastaan." vastasi Vinitius iloisesti. jonka kristillinen oppi vaati. kääntelihe. Mutta siinä tapauksessa Lygia kyllä vähitellen taipuisi rukousten ja ylivallan alle. koska ei iloni salli minun pitemmältä kirjoittaa. herra. joiden avulla päästään Ostrianumiin? Tiedän että rukoushuoneisiin ainakin päästään sillä tavalla ja että Eurytiukselta kyllä voisin saada tarvittavat tunnussanat. ja rupeaisi rakastamaan Vinitiusta." huudahti kreikkalainen. minun mennä hänen luokseen tarkasti kysymään ja ottamaan selkoa noista sanoista. naisellinen ujous ja ehkäpä joku lupaus. joka ei koskaan mielellään eronnut rahoista. ei ollut pitkä matka. Ylihuomenna Lygia siis on tässä talossa. jonka luona Eurytiuksen puoti oli. ajatteli hän. Salli siis.» Hän laski ruokokynän kädestään ja rupesi kiirein askelin kulkemaan edestakaisin. Eiköhän kristityillä mahtane olla joitakin merkkejä ja tunnussanoja. joten hän palasi hyvissä ajoin ennen iltaa. ja tämä ajatus tärisytti hänen sieluaan pohjia myöten. Sanoin Eurytiukselle tarvitsevani tunnussanoja ystäviäni varten. Samalla olen tarkoin ottanut selvää tiestä.

Vinitius varusti sekä itsensä että toverinsa lyhyellä. KAHDESKYMMENES LUKU. jolleivät kristityt itse olisi näyttäneet tietä. Via Salariaan päin ja joutuivat keskelle kumpuja. siellä täällä hautoja. käyrällä veitsellä. jotka olivat täynnä hiekkakaivoksia. jotka varovaisesti olivat kietoutuneet pitkiin stoloihin. ja huomenna näen joka tapauksessa suuren apostolin. Toiset kantoivat käsissään lyhtyjä. varovaisesti vältellen hiekkakuoppia. vanhalle miehelle. sillä hämärä lankesi jo maille. Juuri sitä Chilon oli edellyttänytkin. ja tietä olisi ollut kovin vaikea löytää. Harvat vastaantulijat ja kaupungista palaavat maalaiset luulivat yöllisiä kulkijoita työmiehiksi. Muuten voisimme pelästyttää linnut. He pukeutuivat gallialaisiin viittoihin ja päähineihin sekä ottivat lyhdyt käteensä." "Mitä sanot? Ettetkö tulisi? Sinun täytyy!" huudahti Vinitius. He kiersivät Servius Tulliuksen muurin jäännökset ja astelivat läpi kaupungin. Sitten he kääntyivät vasemmalle. joka silloin kyllä sanelee minulle kauneimmat kohdat saarnastaan. koskei kuu vielä ollut noussut. jolle Diokletianus sittemmin rakennutti uhkeat kylpylaitokset. kulkivat pimeässä. Siinä lähellä oli kenttä. He kulkivat Vicus Patriciuksen kautta pitkin Viminalia. ja naisista. toiset. tai . Tottuneella soturinsilmällään erotti Vinitius heti liikkeistä nuoret miehet vanhoista. Chilon pani päähänsä valetukan. Mutta peittäydyn huolellisesti viittaani ja kehoitan teitä tekemään samoin. Nomentumin tielle. Sitten he läksivät." Pian he rupesivat hankkimaan lähtöä. Oli jo tullut ihan pimeä. joille tie nähtävästi oli tutumpi. liian pitkä. jonka hän oli hankkinut matkalla Eurytiuksen luo.lähde sinne. jotka astelivat sauvojensa varassa. matka on minulle. He saivatkin kiirehtiä ehtiäkseen Nomentanan portille ennen sen sulkemista. koettaen kätkeä niitä viittojensa poimuihin. jotka rientävät hiekkakaivoksille. "Tiedän. joka jo oli käynyt kovin tyhjäksi. että minun täytyy. kohti entistä Viminalin porttia. Sekä oikealla että vasemmalla ja edellä kulki mustia olentoja.

Vinitius kumartui Chilonin puoleen ja kysyi. sillä hänen päässään pyöri vain ajatus: entä jos joku noista mustista olennoista on Lygia? Toiset tulivat aivan likelle ja lausuivat: »rauha olkoon teille!» tai »kunnia Kristukselle!» Mutta Vinitiuksen mielessä liekehti levottomuus. joka Vinitiuksen mielestä tuntui kovin surulliselta. herra. sitä useampia lyhtyjä heidän ympärillään rupesi vilkkumaan ja sitä lukuisammiksi tulivat ihmisjoukot. ja yhä kiihkeämmäksi kävi hänen sydämensä sykintä. läähättäen kuin soihdun liekki. Tie tuntui hänestä kovin pitkältä. Kuinka hävyttömästi tuo lygiläinen minut pettikään!" . joka oli kuin Lygian vartalo.hautausveljeskunnan jäseniksi. muurien raunioille tai hökkelille. Tunsihan hän kaupungin ympäristöt. Yö. Vihdoin kuun laita sukelsi esiin pilviröykkiöiden alta ja valaisi seutua paremmin kuin sumeat lyhdyt. yhtämittainen eteneminen kaupungista sekä nuo haamujen näköiset olennot--kaikki tämä oli nähtävästi tehnyt Chiloniin syvän vaikutuksen. Äkkiä rupesi etäisyydestä vilkkumaan tuli. joka oli kuin hänen liikkeensä. Jota pitemmälle nuori patrisi tovereineen pääsi. sillä hän vastasi epävarmalla äänellä: "En tiedä." Hetkisen perästä hän taasen tunsi haluavansa puhua ja tarvitsevansa rohkaisua. Mutta kyllä he vain saisivat ylistää Kristustansa likempänä kaupunkia." virkkoi hän sentähden. jotka silloin tällöin öisin yhdessä söivät rakkaudenaterioita. mutta ei hän näin pimeässä osannut erottaa seutuja. Toiset veisasivat hiljaisella äänellä virttä. kuten: »nouse sinä. Hän oli joka hetki pimeässä erottavinaan vartalon. sillä vähäväliä oli hän kuulevinaan Lygian äänen. "kuin murhamiehet. oliko Ostrianum tässä. tai liikkeen. Vinitius ei sentään kiinnittänyt suurtakaan huomiota näihin puheisiin. mutta murhaaminen on heille tuiki luvatonta. jota hän ei muistanut ikinä huomanneensa kaupungin likeisyydessä. Toisinaan hän oli kuulevinaan jonkun sanan tai laulunpätkän. "He kokoontuvat. ja tuontuostakin kuului sekä miesten että naisten huulilta Kristuksen nimi. Muutamia kertoja huomattuaan erehdyksensä rupesi hän epäilemään omia silmiään. joka makaat» tai: »nouse kuolleista». En koskaan ole käynyt Ostrianumissa. Vähäväliä tulivat he johonkin ahtaaseen solaan.

syyttää heitä kaikkinaisista rikoksista ja vihaa heitä. . He ovat hyviä ihmisiä. Olen kuullut puhuttavan. että hän karkoitti kaikki juutalaiset Roomasta. Minkätähden he sitten kokoontuvat täällä eivätkä juutalaisten temppelissä Tiberin toisella rannalla. Siellä täällä näkyi joku muistopatsas." virkkoi hän." virkkoi Vinitius. Mutta ovathan kristityt juutalainen lahko. Kuu tuli esiin pilvistä. "Kaikkien uskontojen tunnustajia.Vinitius. He tulivat kapeaan kujaan. ja kujan päästä näkyi tiheän murattiköynnöksen peittämä muuri. jotka ottivat tulijoilta tunnussanat." "Älä kehu heitä ennen aikojaan. Pian oli Vinitius tovereineen laajahkolla pihalla. "on joukossamme. jossa he päivänvalossakin voisivat uhrata uhrejaan?" "Ei. että he tässä edellisen Caesarin aikana jo olivat joutumaisillaan sotaan keskenään. niin eiväthän tapa. mutta sitten Chilon. jonka pelko kasvoi sen mukaan kuin kaupunginportit etenivät. Juutalaiset juuri ovat heidän itsepintaisimpia vihamiehiään. puhkesi puhumaan: "Palatessani Eurytiuksen luota lainasin eräältä parturilta valetukan ja pistin sieramiini kaksi papua. herra. Minä rakastan ja kunnioitan heitä. jota joka taholta ympäröi muuri. sillä kansa." Jonkun aikaa he äänettöminä astelivat eteenpäin. Niiden päällitse kulki vesijohto. Mutta jos tuntisivatkin. jonka molemmin puolin oli valleja. Niin kristittyjäkin. ei myöskään saattanut olla kummastelematta. Vinitiuksen sydän alkoi kiivaasti sykkiä. miten salaperäisesti hänen uskonheimolaisensa kokoontuivat kuulemaan ylimmäistä pappiaan. joka kaiken aikaa oli ajatellut Lygiaa. kuten tiedät. Se oli Ostrianum. Kristityt kuitenkin pakenevat sekä juutalaisia että kansaa. Caesar Klaudiusta heidän levottomuutensa harmitti siihen määrään. mutta nykyään ei hänen julistuksensa enää ole voimassa. kaikin puolin kelpo ihmisiä. Ei minua pitäisi tuntea. Portilla seisoi kaksi kaivostyömiestä. jota kuuvalo hopeoi.

ja sen hiljaisuus teki Vinitiukseen ja hänen tovereihinsa niin mahtavan vaikutuksen. kuten lapset isää tai äitiä. jopa itse Roomassakin nähnyt joukon erilaisia temppeleitä. pihalla. laaksojen ja kylien yhtyneen valituksiin. ja kuitenkin olivat useat tulleet pimeässä. Hautakammion suulla loiski suihkulähde.keskellä oli varsinainen hautakammio eli krypta ja sen syvemmässä osassa. Sellaista hartautta ei Vinitius ikinä ollut nähnyt missään maassa. että jos tätä pimeyttä kestää loppuun asti. Lopulta kävi vaikutus niin mahtavaksi ja äärettömäksi. maan alla. vuorten. lienevätkö sitten tehneet sen peläten pettureja tai yökylmän takia. Vinitius oli kyllä Vähässä-Aasiassa ja Egyptissä. että juhlallisuus tulee vietettäväksi paljaan taivaan alla. kaikui nytkin ylistyslaulusta. mutta sitten yhä äänekkäämmin. Hetkisen perästä rupesivat kansanjoukot laulamaan. odottaen. He nostivat kasvonsa korkeutta kohti ja siellä ylhäällä näyttivät he huomaavan jonkun. Nähtävästi ei itse kammioon olisi saattanut mahtua paljonkaan väkeä. kuin he olisivat olleet kulkijoita. Vinitius ei ikinä eläissään ollut kuullut sellaista laulua. seurasi ikäänkuin odotuksen hetki. Ainoastaan joku paljasti päänsä. Ne . niin käy hänen lyhtyjen sameassa valossa ja tässä äärettömässä ihmisjoukossa mahdottomaksi löytää Lygia. joka oli väreillyt ihmisten äänissä. Äkkiä sytytettiin hautakammion luo kokonainen rovio pikisoihtuja. alussa hiljaa. hän oli tutustunut mitä erilaisinten uskontojen tunnustajiin ja kuullut kaikenlaisia lauluja. Pian sinne kerääntyikin sangen lukuisa joukko ihmisiä. Sama kaipaus. kun he matkalla hautausmaalle hiljaa olivat hyräilleet. oli hautoja. että todella tapahtuisi jotakin ihmeellistä. että he todella rakastivat jumalaansa eivätkä ainoastaan suoneet hänelle kunnioitustaan. Tuntui siltä kuin he olisivat korottaneet huutonsa yöhön. vaan todellisesta sydämen tarpeesta. He kaipasivat jumalaansa. joten Vinitius tuli siihen johtopäätökseen. vaikka paljoa selvemmin ja voimakkaammin. Kun laulu oli hiljennyt. Sokeankin olisi täytynyt huomata. ja silloin saattoi nähdä paremmin. että he ehdottomasti loivat katseensa tähtiin. jotka nöyrästi rukoilevat pelastusta pimeästä. jotakin kummallista ylistyslaulua. mutta nyt hän ensi kerran eläissään näki ihmisiä. jonka puoleen nostivat kätensä ja jota pyysivät astumaan alas. että olisi luullut koko hautausmaan. juhlassa tai temppelissä. Silmänkantamiin asti näkyi tuikkivia lyhtyjä toistensa vieressä. kaikki muut pitivät päänsä peitossa. Levottomana rupesi nuori patrisi ajattelemaan. jotka eivät laulaneet jumalilleen täyttääkseen määrättyjen juhlamenojen sääntöjä.

Samassa astui hautaholvista esiin vanha mies.roomalaiset ja kreikkalaiset. että saattoi kuulla karsien putoilevan soihduista. Nuori mies ei näin äkkiä voinut järjestää vaikutuksiaan. jonka omin silmin oli nähdyt. Tuo kalastajakaan ei tehnyt minkään juhlamenoihin tottuneen pääpapin vaikutusta. Hiljaisuus oli niin syvä. mitä hänen ympärillään tapahtui. täytyi hänen huomionsa sentään kiintyä kaikkeen siihen outoon ja ihmeelliseenkin. iäkäs ja erinomaisen kunnianarvoisa todistaja. kun hän kuunteli kristittyjen laulua: hän tunsi miten tämä uskonto erosi muista uskonnoista. Vanhuksen päässä ei ollut hiippaa eikä hänen kulmillaan tammiseppelettä. että vanhus tuossa hänen edessään on sekä erinomaisen yksinkertainen että epätavallinen ja että hänen epätavallisuutensa johtuu juuri hänen yksinkertaisuudestaan. ja Vinitius kuuli useiden äänien vieressään kuiskaavan: »Pietari! Pietari!» Toiset lankesivat polvilleen. joka oli liikkunut hänessä. mutta paljain päin. Chilon kumartui Vinitiusta kohti ja kuiskasi: "Se se nyt on se »Krestuksen» ensimmäinen opetuslapsi. Lyhtyjen valo himmeni kokonaan. Hän oli yksinkertainen. tekivät sen persoonallisen hyödyn vuoksi tai pelosta. Ja taasen valtasi Vinitiuksen sama tunne. jotka vielä palvelivat jumalia. hänen kädessään ei ollut palmunoksaa eikä hänen rinnoillaan kultaisia tauluja. yllään viitta. jotka heti lankesivat polvilleen. teki ristin merkin ja tervehti siten kokoontuneita. Hän nousi kivelle. kreikkalaisten tai roomalaisten pappien merkeillä kirjaeltu. noudattivat esimerkkiä. rattaiden ajon kaukaa Nomentumin tieltä ja tuulen huminan pinjojen latvoissa hautausmaan syrjällä. joka oli kaukaa tullut kertomaan totuutta. johon uskoi. toiset ojensivat kätensä hänen puoleensa. joka oli rovion vieressä. johon oli syventynyt. egyptiläisten. mutta ei kenenkään päähän olisi pälkähtänyt rakastaa heitä. jotka eivät tahtoneet erota muista. mutta sen hän huomasi. Tuleen viskattiin äkkiä uusia soihtuja ja liekit leimahtivat punailemaan hautausmaata. Vinitius ja hänen toverinsa. kalastaja!" Mutta vanhus nosti kätensä. Hänet nähdessään kumarsivat ihmiset syvään. . hänen pukunsa ei ollut valkea eikä tähdillä tai muilla itämaalaisten. Vaikka hänen ajatuksensa kaiken aikaa olivat kiinni Lygiassa ja vaikka hän kaiken aikaa haki häntä ihmisjoukosta.

jolla on viisisataa sitroonapuusta tehtyä pöytää. ja jota rakasti juuri siksi. jonka mielestä kaikki. Ensin hän puhui kuin isä. tottelemaan päämiehiä ja esivaltaa. Se on kaikki kuin perstaantunutta viljaa. Sokrates jo suositti ihmisille hyvettä vanhana. Kiukun ohella tunsi Vinitius jonkinlaista pettymystä. jos hän kuulee nuo sanat ja kätkee ne sydämeensä. että se haisee vanhalta». valhetta ja panettelemista sekä lopuksi antamaan hyvää esimerkkiä sekä toisilleen että pakanoille. Ja tuossa hän nyt kuuli mitä yksinkertaisimpia ja koruttomimpia sanoja. että olisi saattanut luulla häntä itse ruumiillistuneeksi totuudeksi. elämään köyhyydessä. Vinitiusta. karttamaan vääryyttä. ja pahaa taas kaikki. Pietari avasi suunsa ja rupesi puhumaan. kärsivällisesti kantamaan vastoinkäymisiä ja lujasti kestämään onnettomuuksia. eikä vain saavuttaakseen rauhan . oikeutta rakastavina. tapojen puhtaudessa ja totuudessa. Hän oli kehoittanut heitä pysymään hyvinä. mikä saattoi hänelle palauttaa Lygian. salaperäisten taikavoimien perille tai ainakin luullut saavansa kuulla erinomaisen puhujan. jota hiiret ovat nakerrelleet ja jota eivät ihmiset tahdo syödä siksi. Samaten Seneca. Hän käski heitä luopumaan ylellisyydestä ja nautinnoista. mutta hänet valtasi kuumeentapainen uteliaisuus saada kuulla. köyhinä ja puhtaina. että ihmisjoukko kuunteli niin äänetönnä ja tarkkaavaisena. joka varoittaa lapsiaan ja opettaa heille kuinka elämä on elettävä. Sillaikaa oli vanhus ehtinyt kuulijoilleen puhua yhä enemmän. kärsivällisesti kantamaan vainoja ja vastoinkäymisiä. että siihen uskoi. että jos Lygia on täällä. oli hyvää. Hänen kasvoistaan loisti sellainen vakaumuksen voima. mikä asettui esteeksi heidän välilleen--loukkasi ja suututti muutama näistä neuvoista. ja hän rupesi itsekseen miettimään: »mitä uutta tässä on? Onko tämä olevinaan tuntematon oppi? Jokainenhan sen tuntee. Kyynikotkin kehoittavat ihmisiä pysymään köyhinä ja rajoittamaan tarpeitaan. kehoittaa pysymään totuudessa. Kehoittaessaan puhtauteen ja taisteluun himoa vastaan vanhus hänen mielestään sekä tuomitsi hänen rakkautensa että riisti häneltä Lygian ja yllytti tyttöä vastarintaan. ylistää kohtuutta. hiljaisina.niinkuin omaan olemassaoloonsa. Tätä ajatellessa valtasi hänet vihan puuska. mitä tuo salaperäinen »Krestuksen» toveri nyt puhuisi ja kummoinen Lygian ja Pomponia Graecinan tunnustama oppi oikeastaan olisi. täytyy hänen samana hetkenä pitää Vinitiusta uskonsa vihollisena ja vastustajana. luotettavana keinona. Vinitius ymmärsi. Epäilijänä ei Vinitius tahtonut antautua hänen lumoavan voimansa alaiseksi. Hän oli toivonut pääsevänsä tuntemattomien. Häntä kummastutti ainoastaan. jokainenhan sen on kuullut.

jotka meitä vastaan rikkovat. jotka meille tekevät hyvää. vieläpä rakastaa heitä ja maksaa heidän pahuutensa hellyydellä. sillä Kristus antoi anteeksi juutalaisille. jotka Hänet ylenantoivat kuolemaan. sillä Ursus ei ikipäivinä uskalla tappaa Glaucusta. onnessa ja riemussa. ei tänä yönä enempää kuin muinakaan. Vesta ja Venus ovat turhanpäiväinen. oli Vinitius jo ennen saanut selville. Juno. jumalalliseksi elämäksi. sadanpäämies. mutta sanoista. Vinitius ei ymmärtänyt kaikkea. ja roomalaisille sotamiehille. sitä rakastaa Jumala.eläessään. että hyvettä ja totuutta tulee rakastaa sellaisinaan. Mutta ylimmilleen leimahti nuoren miehen hämmästys. Hetkellinen vastenmielisyys oli häirinnyt Vinitiuksen mielialaa. mutta hänen täytyi kuitenkin myöntää. että Hän on kaikkihyvä ja kaikkivanhurskas. jossa kaikki riitelevät yhtaikaa ja kukin tahtoo saada äänensä kuuluville. vaan ihanaksi. vaan saadakseen kuoleman jälkeen iankaikkisesti elää Kristuksen kanssa ilossa. Vanhus taas pani päämääräksi kuolemattomuuden. rähisevä joukko. niiden itsensä takia. sillä jumal-ihminen on vuodattanut verensä kaikkien edestä. että luonnon järjestys käskee kärsimään. Ei ole tarpeeksi. jommoista ei kukaan ikinä ole maan päällä saavuttanut. että Jumala myöskin on kaikkirakkaus ja että ihminen rakastaessaan toisia ihmisiä täyttää Hänen korkeimman käskynsä. turhaksi. Mutta vanhuksen sanoista sai hän myöskin samalla sen lohdullisen vakuutuksen. jolla on mitä suurin ja käytännöllisin merkitys elämässä. Vanhus sanoi vielä. sillä he suosittivat hyvää ja hyvettä järkevänä asiana. kunniassa. että ihminen rakastaa omia kansalaisiaan. katalaksi tyhjyydeksi maan alla. Tuollaiselle uskolle tietysti hyve oli rajattoman kallisarvoinen aarre. Eikä hän kuvannut kuolemattomuutta kurjaksi. Saturnus. iankaikkinen hyvyys ja iankaikkinen hyve on itse Jumala. tuli hän ehdottomasti ajatelleeksi. ja hän on Hänen rakastettu lapsensa. Apollo. Joka siis rakastaa hyvää ja hyvettä. että vanhuksen oppi oli toisenlainen kuin kyynikkojen. jotka Pomponia Graecina lausui Petroniukselle. Kun hän nyt vielä sai kuulla. Hänen puheensa näkyi koskevan aivan varmaa asiaa. Nämä sanat kuullessaan käsitti Chilon tehneensä turhaa työtä. kun vanhus rupesi opettamaan. jotka hänet ristiinnaulitsivat. Meidänkin tulee siis antaa anteeksi niille. mutta elämän pettymykset sen sijaan tavattoman vähäpätöiset. että sellaisen Luojan rinnalla Jupiter. että Jumala kristittyjen käsityksen mukaan on yksi ja kaikkivaltias. stoikkojen ja muiden filosofien. koska korkein. ettei Glaucuskaan tappaisi . ja pakanoiden joukossa on jo sellaisiakin valituita kuin Kornelius. sillä ajallinen kärsimys tulevan onnen saavuttamiseksi on aivan toista kuin kärsiminen vain siitä syystä. Meidän ei pidä rakastaa yksin niitä.

Sellaista mahdollisuutta ei hän ikinä ollut ajatellut eikä hän vieläkään oikein osannut tehdä itselleen selkoa . totuudesta. Hän oli jo hengessä hylännyt sen. käsitti hän tällä hetkellä. seuraa ja rakastaa tätä oppia. jos hän tunnustaa. että jos Lygia on täällä hautausmaalla. olivatko vanhuksen sanat uudet vaiko vanhat. gallialaisia ja britanneja. joka käski häntä rakastamaan parttilaisia. rakkaudesta ja Jumalasta. jossa paraikaa tuntui syntyvän maailmaan jotakin. mutta juuri siksi. Mutta samalla hänellä kuitenkin oli tunne. kreikkalaisia. Vinitius ei enää ehtinyt ajatella. mutta samalla hän tunsi. ikäänkuin kukkakentästä. Koko tämä hautausmaa tuntui olevan mielipuolien kokouskenttä. Se oli hänelle uutta. jota ei sieltä ikinä ennen ollut löytynyt. ennenkuulumatonta. Hän tunsi. Oppi. se unohtaa kaiken muun ja ikävöi aina takaisin siihen. hän ei sittenkään omistaisi häntä. luonteestaan. että vaikka hän saisikin hänet käsiinsä. että se on mahdoton toteuttaa. jos näkisi ja tuntisi.--polttaa ne kaikki poroksi ja täyttää sielunsa aivan toisenlaisella elämällä ja hengellä. jonka olemassaoloa ei hän ollut saattanut aavistaakaan. syyrialaisia. juhlallinen ja salaperäinen paikka. olisi hänen täytynyt luopua ajatuksistaan. että joka kerran on sitä lemua hengittänyt. joka leiskahtaa monta kertaa perätysten. Mielettömyys tekee sen mahdottomaksi toteuttaa. tavoistaan. Tässä opissa ei ollut mitään todellista. ikäänkuin lotofagien maahan. mitä hän kuuli. että tämä oppi mielettömyydessäänkin on väkevämpi kuin kaikki tähänastinen filosofia. egyptiläisiä. Hänen eteensä avautui aava ala. Vinitius johdatti uudestaan mieleensä alusta alkaen kaikki. Mietteissään kyseli hän itsekseen: mikä jumala se on? mikä oppi se on? ja mitä väkeä nämä ovat? Kaikki. ja noiden salamoiden valoa ihmetellessä selveni hänelle. että siitä. niin ei hän ikinä rupea hänen rakastajattarekseen. että jos hän olisi tahtonut kääntyä tuohon oppiin. jolloin Vinitius oli tuntenut Lygian. kuten ihminen tavallisesti tekee. että se sokaisi Vinitiuksen silmät kuten salama. ettei siihen kannattanut tuhlata ainoatakaan ajatusta. Vinitius katseli kaikkia näitä asioita rakkautensa silmillä. ääretön ala. nousee lemu niin hurmaava. jota pilvet peittivät. koko tähänastisesta mielestään. Ensi kerran koko sinä aikana. mutta samalla se oli kauhea. Ja hänen ajatuksensa kirkkaus oli niin häikäisevä. tuntui hänen mielestään hulluudelta. ei suorastaan mahtunut hänen päähänsä. on se jumalallinen. mitä vanhus oli puhunut elämästä. kun hän on keskittänyt koko elämänsä intohimoon. antamaan anteeksi vihamiehille ja kostamaan pahaa hyvällä.häntä. mutta sensijaan tuntui Vinitiuksen mielestä todellisuus sen rinnalla niin halvalta.

hapset hajallaan ja huutaen: »he ovat ottaneet pois Herran!» Tämän kuultuaan olivat he nousseet ja lähteneet juoksemaan paikalle. oli joutunut ensimmäisenä. sillä he olivat ajatelleet pappien ottaneen pois hänen ruumiinsa. juomatta. ja he olivat palanneet kotiin vieläkin suuremmassa tuskassa. joka ensi silmäykseltä oli näyttänyt täydelliseltä moukalta. ja sekä yhdessä että kukin itsekseen olivat he nostaneet suuren huudon kaikkien herrojen Herran puoleen. Hän vihasi kristittyjä yleensä ja tätä vanhusta erittäin. Huomaamatta laskivat kivityömiehet taasen muutamia soihtuja tuleen. Sitten olivat toisetkin opetuslapset tulleet. että Herra oli kuollut. mutta yhä he vain Johanneksen kanssa olivat istuneet seinustalla neuvottomina ja toivottomina. Mokomakin kalastaja. Äkkiä he olivat heränneet ja taasen ruvenneet valittamaan. murheessa. että olisi saattanut kuulla sydänten sykinnän. hengästyksissään. Tuuli oli lakannut humisemasta pinjojen latvoissa. kovin raskasta! Jo oli koittanut kolmas päivä ja jo oli päivän valo valaissut muureja. puhui vanhus yksinomaan Herrastaan. kun Maria Magdalena oli karannut huoneeseen. leppymättömänä johtaa hänen kohtaloaan. oli nyt hänen silmissään kasvanut salaperäiseksi voimaksi. joku hirveä onnettomuus häntä uhkaa. Mutta tuskin oli aurinko noussut. surussa. Silloin he olivat peljästyneet. että mestari . ja hiljaisuus oli niin täydellinen. mutta ei Herran ruumista. Vasta kun he kaikki kolme olivat saapuvilla. jolla tähdet tuikkivat. ahdistuksessa ja epäilyksessä. He olivat odottaneet. Tuo mies oli nähnyt kaikki omin silmin! Joka hetki näkyi niin painuneen hänen muistiinsa. joka oli nuori mies. katsahtanut hautaan ja huomannut sen tyhjäksi. Hän kertoi. liekki nousi tyynesti. Mutta Johannes. ettei hänen tarvinnut kuin sulkea silmänsä nähdäkseen kaikki uudelleen. syömättä. Raskasta se oli ollut. siroina kielinä kirkasta taivasta kohti. Henkeä pidätellen kuunteli joukko. Hänen levottomuutensa yltyi vihan myrskyksi. Vihdoin olivat he menneet uneen (sillä kuoleman edellinenkin yö oli kulunut heiltä unettomana). joka hirveänä. että Hän kuulisi heitä. että joku korvaamaton tappio. mutta ei uskaltanut mennä sisään. sillä se ei hänen päässään ollut selvänä ymmärryksenä: hän ainoastaan sekavasti tunsi. Sillä toivon henki oli heissä sammunut. Pää käsien varassa olivat he istuneet ja ajatelleet. oli Pietari mennyt haudan sisälle ja kivillä nähnyt hikiliinan ja kääreliinat. että Golgatalta palattua hän ja Johannes olivat istuneet huoneessa kaksi päivää.siitä. Päästyään Kristuksen kuolemaan asti.

»Tuo mies puhuu totta ja itkee totuuden pakosta!» mietti Vinitius itsekseen. ja he palasivat sieltä suurella ilolla ja sanoivat: »me näimme totisesti Herran!» Ja he rupesivat riitelemään keskenään suljettujen ovien takana juutalaisten pelon tähden. yksinkertaiset kansan miehet ja naiset oli suru sulattanut nyyhkimään. että surua seuraa ilo. Eivät he enää olisi tahtoneet nähdä päivän valkeutta. sillä hän kertoi niinkin. joka oli käynyt Emmauksessa toisten kanssa. että hän oli nähnyt Herran. itkivät tai löivät rintoihinsa.vapauttaisi Israelin. että suru oli vienyt hänen järkensä sekaisin. Mutta opetuslapset eivät uskoneet häntä. Vanhus sulki silmänsä ikäänkuin paremmin voidakseen nähdä kaukaiset asiat ja jatkoi: »Kun he näin olivat nostaneet huudon. ja ääni rinnassa tukahtui. Tulen valossa saattoi nähdä niiden kierivän harmaalle parralle. joka itse oli nähnyt kaikki. että oli nähnyt haudalla enkelejä. mutta Hän oli lausunut: »Maria!» ja silloin oli Maria heti sanonut: »Rabboni!» ja langennut Hänen jalkainsa juureen. kalju päänsä rupesi painumaan. ja nyt oli jo kolmas päivä siitä kun hän kuoli. mutta nyt puhui heille apostoli. Olivathan he monasti ennenkin kuulleet Kristuksen kärsimyksestä ja tiesiväthän he. Mutta muut kuulijat. Vähitellen he kuitenkin rauhoittuivat. huutaen. miksi Isä oli ylenantanut Poikansa. eivätkä he voineet ymmärtää. ja sen vaikutuksen alaisina he vääntelivät käsiään. niin rupesivat toiset torumaan häntä. toiset taas ajattelivat. mutta Hän oli käskenyt hänen mennä opetuslasten luo ja sitten kadonnut. Hänen vanha. Silloin Hän tuli ja seisoi heidän joukossaan. vaan kuolla. vaan ajatellut sen olevan puutarhan hoitajan. niin raskas oli heidän kuormansa ollut. Mutta opetuslapset juoksivat haudalle toisen kerran ja tapasivat haudan tyhjänä. ja kun hän itki ilosta. karkasi Maria Magdalena uudestaan huoneeseen. Mutta he pelkäsivät suuresti. Mutta illalla tuli Kleofas. Näitä kauhun hetkiä muistellessa pusertui vanhuksen silmiin vielä kyyneliä. Kirkkaalta valolta ei hän heti ollut tuntenut Häntä. sillä halu kuulla enemmän pääsi heissä voitolle. ja Hän sanoi: »rauha olkoon teille!» * * * * * . vaikkei oven avausta ollut kuulunut.

koko hänen esiintymisensä ja varsinkin kaikki nuo yksityiskohdat. että ainoastaan sokea oman järkensä kieltäjä saattoi väittää tuon miehen valehtelevan. voidakseen kuulla paremmin ja estääkseen ainoatakaan noista kalliista sanoista menemästä hukkaan. niinkuin kaikki muutkin Hänet näkivät. pikemmin päästäkseen rakastetun jalkain juureen. sillä hän kertoi hyvin tarkasti. niin sinä uskoit: autuaat ovat ne. joka sanoi: »minä näin!» Hänen liikutuksensa. mutta hän tunsi. Hän seisoi kahden mahdottomuuden välissä. He työnsivät yltään päähineet. jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat. että Hän oli noussut kuolleista ja että meret kuivuvat. kadotti ajatus ja arvostelukykynsä. Vinitiuksesta tuntui välistä. Kuulijat valtasi innostus. ja kivellä vieressä seisoi vanha. Hetkeksi hän kokonaan unohti missä oli. miehen. ja meidän silmämme näkivät Hänet. ja hänen mielensä valtasi outo tunne. että jokainen yksityiskohta oli syöpynyt hänen muistiinsa kuin kiveen kirjoitettuna. vapiseva mies. jotka hän kertomukseensa liitti. kyyneleensä. ja Hän oli niinkuin valkeus ja niinkuin meidän sydäntemme autuus. haudan partaalla. Kuulijat näyttivät kokonaan unohtaneen . mutta Hänen kunniansa ei muutu. edempänä loimusivat soihdut. sillä Hän oli meidän keskellämme. Tuomas. Tuontuostakin hänen täytyi pysähtyä. Sitten hän lankesi Hänen jalkainsa juureen ja vastasi ja sanoi Hänelle: »minun Herrani ja minun Jumalani!» Mutta Hän sanoi hänelle: »ettäs minut näit. kun Johannes oli huomannut hänet venheestä ja huutanut: »Herra se on!» mutta Pietari oli heittäytynyt veteen. ja selvästi saattoi huomata. käry lyhdyistä tuntui hänen sieramiinsa. Yliluonnollinen voima näytti siirtävän heidät Galileaan.» Vinitius kuunteli. vuoret ja maa lankeevat. ja rannalla aamun sumussa seisoi Kristus aivan kuten silloin.» Ja nämä sanat me kuulimme. että hän näkee unta. opetuslasten kanssa astelemaan pyhän maan vainiolla ja vesien varsilla. Ostrianumin hautausmaa muuttui Tiberianmereksi. todistamistaan todistaen: »minä näin!» Hän jatkoi kertomustaan aina taivaaseenastumiseen asti.»Ja minä näin Hänet. ja me uskoimme. Mutta hänen edessään oli äänetön ihmisjoukko. tekivät kaikki epäilykset mahdottomiksi. Hän ei uskonut vanhuksen sanoihin.» * * * * * »Mutta kahdeksan päivän perästä pisti Tuomas Didymus sormensa Hänen naulainsa sijoihin ja koski Hänen kylkeensä.

meren. Syntyi äänetön odotus. vähän matkan päässä vanhuksesta näen Urbanuksen ja hänen vieressään naisen. KAHDESKYMMENESENSIMMÄINEN LUKU. että »Fortuna». kuinka vanha apostoli kaitsee hänelle uskottuja lampaita. hän ei muuta nähnyt kuin Lygian yksinään. joita oli siellä täällä Via Nomentanan varrella. heidän kasvoistaan loisti rajaton alttius. Vihdoinkin. kuinka taivaaseenastumisen hetkenä pilvet olivat alkaneet levitä Vapahtajan jalkojen alle. vaivojen ja tuskien perästä hän siis oli löytänyt hänet! Ensi kerran eläissään sai hän kokea. taivaan ja maailman. kaikkien vastuksien. joka täytti maan. Hänet nähdessään tunsi nuori patriisi jokaisen veripisaran hypähtävän. ei temppelit. tuolla. kaikki omat ajatuksensa noista käsittämättömistä asioista. Onnetar. pitkien päivien levottomuuksien. että ilokin voi karata ihmisen kimppuun kuin villi peto ja pusertaa hänen rintaansa niin että henki on lähtemäisillään. ja kun hän nyt rupesi kertomaan. Luultavasti muutamat Pietarin pitkän kertomuksen aikana olivat nähneet näkyjä. oli velvollinen täyttämään kaikki hänen . joka tähän asti oli luullut. verhota Häntä ja vihdoin peittää Häntä opetuslasten silmistä. ja siunaamaan häntä ja laumaa. jotka juuri oli kuullut. niin kaikki vaistomaisesti korottivat katseensa taivaaseen. seurasi kreikkalaisen käden liikettä ja näki Lygian. Hän. ikäänkuin ihmiset olisivat toivoneet vieläkin saavansa nähdä Hänet tai ikäänkuin he olisivat odottaneet Hänen uudestaan astuvan alas taivaan mailta katsomaan. rupesivat kukot laulamaan. Heille oli olemassa yksin Kristus. Äkkiä tarttui Chilon Vinitiuksen vaatteiden liepeeseen ja kuiskasi: "Herra. Hän unohti ihmisjoukot. jumalat eivätkä pakanat merkinneet mitään. sillä taloissa. onni ja ääretön rakkaus. Puoliyö oli jo kulunut. kääntyi." Vinitius heräsi kuin unesta. vanhuksen.elämän. Näille ihmisille ei tänä hetkenä Rooma eikä hullu Caesar.

Vinitiuksen mielestä tuntui yö loppumattoman pitkältä. joka pelkäsi hänen tekevän jotakin vaarallista. Varmaan hänen tulinen luonteensa olisi johtanut hänet johonkin varomattomaan tekoon. Lygian pelkkä näkeminen tuotti huumaavaa autuutta. uskoi tällä hetkellä tuskin omia silmiään ja omaan onneensa. että hän todella oli käynyt hennommaksi ja että ruumis oli ikäänkuin läpikuultava. Varmaan hän olisi unohtunut siihen Lygiaa katselemaan." kuiskasi Chilon. Kiihtymistään kiihtyi Vinitiuksessa halu saada omistaa tuo olento. miltei lapselta. Siinä jättiläiskokoisen lygiläisen rinnalla tuntui hän melkein pienemmältä kuin ennen. Hän tunsi olevansa valmis antamaan pois heidät kaikki. kasvot olivat jännityksessä ja säteilivät alttiudesta. hän oli kuin kukkanen tai henki. Mutta ei ollut epäilystä: hänen silmänsä näkivät Lygian. outo kaipaus. herra. onnen. ja eikö hän vain nähnyt unta. koska emme ole paljastaneet päätämme. silmät tähtäsivät apostoliin. kunhan hän saisi omakseen hänet. Rooman ja koko maailman kaupanpäälliseksi. Kristityt olivat ruvenneet rukoilemaan ja laulamaan. jollei hän olisi epäillyt ja ensin tahtonut ottaa selkoa. jotka presbyterit esittivät valmistetuiksi ottamaan vastaan kastetta. Rakkaus leimahti hänessä liekiksi. Hän kantoi kansannaisen tummaa villapukua. eikö hän vain yhä vielä ollut noiden taikakeinojen vaikutuksen alaisena. Tyttö seisoi soihtujen kirkkaassa valossa. Vinitius huomasi. ja Vinitiuksen katseilla oli täysi vapaus ahmia häntä mielin määrin. Äkkiä kajahti huuto »maranatha!» mutta sitten rupesi suuri apostoli suihkulähteen vedellä kastamaan niitä. ja Vinitius nieli häntä silmillään niinkuin janoinen juo raikasta vettä. hänen huulensa olivat hiukan auki. Vihdoin toiset jo rupesivat lähtemään hautausmaalta. "ulos portista. Vaikka hän oli huolissaan. olisi vetäissyt häntä vaatteen liepeestä. ja ainoastaan muutaman askeleen etäisyys erotti heidät. joka oli niin toisenlainen kuin kaikki naiset. mutta Vinitius ei koskaan ollut nähnyt häntä niin kauniina. Hän olisi kiireen kautta tahtonut päästä ottamaan Lygian haltuunsa joko kotimatkalla tai hänen asunnostaan. joita hänen päänsä oli ollut täynnä. hänet valtasi ääretön. Päähine oli valunut tytön hartioille ja hiukset irtaantuneet. sillä ihmiset katselevat meihin. mitä hän oli nähnyt ja omistanut sekä Itämailla että Roomassa. jollei Chilon. ei hän saattanut olla hämmästymättä Lygian kasvojen jaloa kauneutta orjankin puvussa. "Lähdetään. kunnioituksen ja intohimon sekainen tunne. tämän yhden.toivomuksensa." .

Eihän tarkoitus ollut. "niin saamme nähdä. "Mitä aiot tehdä. että Croton ryöstäisi neidon. "ja rupean vaikka orjaksesi. paremmin kuullakseen. että kreikkalainen oli oikeassa. he yksin eivät olleet noudattaneet esimerkkiä." vastasi miekkailija. asetat kaikille oville orjia ja otat hänet haltuusi. olisi pannut vastaan. Ruveta taas ryöstämään häntä kahteen mieheen olisi ollut sama kuin syöstä suoraan surman suuhun.Chilon oli oikeassa. että he luopuisivat tuumastaan. tuon vanhan pukin suu!" huudahti hän. herra?" "Seuraamme heitä heidän asunnolleen ja ryöstämme hänet paikalla. Crotonhan oli otettu matkaan vain puolustajaksi siltä varalta. Kerran vei Lucius Saturnius minut . Chilonin neuvo oli paikallaan. varsinkin koska Ursuksen muoto ja vartalo helposti oli erotettavissa. jollei Croton. tai oikeammin sanoen jo tänään. Hän huomasi kuitenkin. "tai salli minun päästää nyrkkini hänen päälaelleen." virkkoi Chilon. Sitäpaitsi hän siinä olisi voinut päästä karkuun heidän käsistään ja etsiä toisen piilopaikan kaupungissa tai jättää Rooman kokonaan. että heidät tunnettaisiin ja että karattaisiin heidän kimppuunsa. Mitä silloin olisi voitettu? Eikö ollut parempi valita varma tie kuin syöstä surman suuhun ja saattaa koko puuha vaaran alaiseksi? Vinitius oli vaivoin saanut hillityksi mielensä. laskeneet viitan päähineet hartioilleen." Mutta Chilon rupesi kaikkien jumalien nimessä pyytämään ja rukoilemaan. "Seuratkaamme heitä. mihin taloon he menevät. jollen katkaise selkärankaa puhvelihärältä. sillä hän olisi tahtonut heti hautausmaalla siepata Lygian syliinsä. jonka mieli teki palkkaa. Croton?" "Otan kyllä. ja olisi ehkä seurannut hänen neuvoaan. "Tuki jo. joka häntä vartioi. Huomenna. Otatko tehdäksesi sen. Apostolin puhuessa olivat kaikki. sillä portilta saattoivat he erinomaisen hyvin seurata kaikkia läsnäolijoita. herra." "En!" huusi Vinitius.

sillä he voisivat heittää kiviä kintuillemme.kilpailuihin Buxentumiin." vastasi Croton. kun hän astuu heidän ohitseen. Hänen rinnallaan astui toinen vanhus. Sodassa tottuneena kaikenlaiseen viekkauteen. "Ei sinua käsketäkään käymään käsiksi häneen. mitä oli tapahtunut ja miksi se oli tapahtunut. kun hän astui heidän ohitsensa. jossa saattoi olla parisataa henkeä." Nämä sanat olivat Vinitiuksen mieleen." Ihmiset todella polvistuivat. Siksi älykäs hän toki oli. Tämän ryhmän perässä kulki joukko. ja aikaa jäi yllin kyllin mietteisiin. ja siihen liittyivät Vinitius. mutta kotoa lupaan ryöstää hänet koska tahansa ja kantaa minne vain tahdot. Hän ei hetkeksikään päästänyt Lygiaa silmistään ja ajatteli yksinomaan hänen ryöstämistään. Chilon ja Croton. mutta ei yksikään heistä päässyt käsistäni ehein luin." vaikeroi Chilon. ja siellä majatalossa hyökkäsi seitsemän juopunutta miekkailijaa kimppuuni. mutta tiesi myöskin. että hänen tuumansa oli rohkea. että rohkeat tuumat usein vievät voittoon. Mutta tie oli pitkä. "Katsopa. ja kukot kiekuivat jo aamulaulujaan. Hän tiesi. ennenkuin Ursus ja Lygia astuivat ulos portista. Hän tuli ajatelleeksi sitä syvää kuilua." "Mutta se lygiläinen voi olla hirvittävän väkevä. joiden joukosta Chilon oli tuntevinaan suuren apostolinkin. Heidän seurassaan oli muutamia muita henkilöitä. Suuri apostoli itse kulkee hänen rinnallaan! Katso kuinka ihmiset polvistuvat. En kehoita riistämään tyttöä keskeltä ihmisten joukkoa. mutta Vinitius ei katsellut heitä. kautta Herkuleen! Huomenna ehkä sattumalta emme tapaisi häntä kotona. joka kantoi lyhtyä." virkkoi Chilon "neitosi on mahtavan suojeluksen alaisena. joka oli lyhyempi varreltaan. ja jos kerran olisimme pelästyttäneet heitä. Hän ei ollut . Heidän täytyi vielä odottaa kauan aikaa. Hän ymmärsi nyt kaikki. jonka tuo kummallinen oppi oli kaivanut hänen ja Lygian välille. rakensi hän koko sotilaallisella täsmällisyydellään päässään valmiiksi ryöstösuunnitelman. herra. toimittaisivat he hänet viipymättä toiseen paikkaan. kaksi vanhanpuoleista naista ja poika. ja hän virkkoi: "Juuri niin.

sitä sekavammaksi kävi hänen päänsä. Mutta yhtä varmaan hän tiesi. tieteessään ja hyveessään? Miten käy. että niidenkin yläpuolella oli ehkä olemassa jotakin. jota ei heidän maailmansa tunne. Saattoiko häneltä enempää vaatia? Oliko hän ehkä luvannut pitää huolta neidon ryöstämisestä. ja että turha vaiva oli ruveta houkuttelemaan häntä rakkaudella. uhraisi mitään kristityistä totuuksistaan hänen tähtensä. jolta puuttui kaksi sormea. jos sellainen mahtava herra kuin . Nyt hän ymmärsi. joka rupesi valittamaan kohtaloaan: hän oli suostunut etsimään Lygiaa ja henkensä kaupalla hän oli lupauksensa täyttänyt ja löytänyt hänet Vinitiukselle. hän näki kokoontuneet joukot ja Lygian koko sielullaan ja mielellään kuuntelemassa vanhuksen sanoja. intohimolla. Jota enemmän Vinitius näitä asioita ajatteli. näki nyt ensi kerran eläessään. että sekä hän että hänen urheutensa ja mahtavuutensa tämän opin rinnalla oli aivan mitätön: eivät hänen voimansa pysty siihen oppiin! Roomalainen tribuni ja sotilas. vaikka Vinitiusta rakastaisikin. ja ettei Lygia. Lygian ryöstäminen kyllä oli mahdollinen panna täytäntöön. joka eroaa muista naisista. vanhalta mieheltä. kuolemasta ja jumal-ihmisen taivaaseenastumisesta. Mutta sekavuudesta päästi hänet äkkiä Chilon. jopa hän oli varma sen onnistumisestakin. Hänen päässään pyörivät kuvat hautausmaalta. mitä Vinitius. Kuka nainen hyvänsä hänen tuttavistaan olisi ruvennut hänen rakastajattarekseen--tämä kristitty yksin ei saattanut tulla muuksi kuin hänen uhrikseen. että hänen kiukkunsa oli voimaton. Caesar ja koko Rooma ajoivat takaa. mutta samalla hän tunsi. että tuo oppi tekee hänet olennoksi. Jumal-ihminen oli lunastanut maailman ja luvannut sille onnen tuolla puolen Tuonelan jokea.tuntenut Lygiaa. Petronius. Vanhus puhui kärsimyksestä. rikkaudella tai nautinnolla. Ja kummissaan kysyi hän itseltään: mitä se on? Ei hän voinut antaa siihen selvää vastausta. Hän käsitti vihdoin senkin--mitä he eivät Petroniuksen kanssa ennen olleet käsittäneet--että tämä uusi uskonto valaa sieluun jotakin. Hän oli pitänyt häntä ihanana tyttönä. joka tahtoi elää mietteissään. Lygian ilo oli aivan toista laatua kuin se. Tätä ajatellessa valtasi hänet kiehuva kiukku ja tuska. joka oli nähnyt miekan ja nyrkin valloittavan maailman ja luullut sen aina niiden vallan alla pysyvän. ja kuka sellaista saattoi vaatia raajarikolta. jolle ei kukaan vedä vertoja ja joka sytyttää hänen rakkautensa tuleen.

viinitynnyrillä tai pahimmassa tapauksessa vesisangolla. joten minäkin yrityksen onnistumiseen nähden saisin olla aivan levollinen. puolelleen kaikki jaloimmat jumalat. Vähäinen puutarha ja mökki kuistineen. ja voittaisi lisäksi. joka on yhtä jalomielinen kuin väkeväkin. että jumalat ovatkin pelaamassa arpapeliä eivätkä pidä huolta maailman asioista? Fortuna kulkee. Mutta entä jos Croton." virkkoi hän. Oi. "on. sillä hän itse unohtaa kaikki tyyni. en sanokaan puolijumalaksi. niin saisi onnettomuuden sattuessa edes apua ja voisi lepyttää kristityt. joka puhuu varovaisuudesta ja kokemuksesta! Vinitius veti kukkaron vyöstään ja viskasi sen Chilonin kouraan. silloin Chilon-raukka saisi kantaa edesvastuun eikä palkkaa. olisipa sitten vaikka kuinka pieni. sidotuin silmin. "Ainoa toivoni. ja ole nyt vaiti.. rukoillen teille Jupiterin suosiota. ja jos jalosukuinen Vinitius antaisi hänelle edes kukkaron. että Herkules tai Theseus saavat aikaan vielä suurempia urotöitä. kuten Aristoteles Aleksander Makedonialaiseen. niinkuin joskus on sattunut. jos lygiläinen karhu heittäisi jalosukuista Vinitiusta myllynkivellä. Miten tämä tie on pahaa ja epätasaista! Öljykin on kulunut loppuun lampustani. Sieltä syrjästä minä sitten seuraisin sankaritöitänne. Jos jotakin sattuisi tapahtumaan.Vinitius saa jonkun vamman tyttöä ryöstäessään? Tietysti jumalat ovat velvolliset vartioimaan valittuaan. kuten tiedetään. ottaisi minut syliinsä ja kantaisi kaupungin portille asti! Silloin hän saisi kokea." Kreikkalainen tunsi. miksi eivät he kuuntele vanhuksen neuvoja. että puoli Roomaa heräisi ja rientäisi avuksenne. kuten Aeneas teki. kun hän silloin tällöin tarvitsee hoitoa. Hän ei näe päivällä. Ja mitä tämä likeinen persoonallinen ystäväni Croton muuta on kuin Herkules? Sinua. vanhuksen. kun hän kerran pääsee syventymään kirjoihin. ja se rohkaisi hänen mieltään. tuottaisi antajalleen kunniaa." . tai nostaisin tarpeen sattuessa sellaisen metelin. sillä sinä olet täydellinen jumala ja varmaankin sinä et tulevaisuudessa unohda köyhää. jalosukuinen herra. miltä tuntuu kantaa neitoa. mutta jos sattui. joka suojaisi kesäkylmää vastaan. jonka hän lähtiessä näkyi pistävän vyöhönsä. mutta uskollista palvelijaa. että kukkaro oli harvinaisen raskas. Tietäjäparka on kiintynyt jalosukuiseen Vinitiukseen. vielä vähemmin yöllä.. "Siinä saat.

jonka arvoisa tribuni heitti käteesi. "Mutta jos annat minulle kukkaron. kuka voittaa." "Niin saattoi härkäkin vastata Aristoteleelle. että kulta on multaa." "Koetappa vain puhua minulle filosofiasta. hengiltä. Vihanneskauppiaat odottelivat porttien avaamista. joissa kuljetettiin metsänriistaa. joka kuukausi sitten on kuollut ruttoon." vastasi miekkailija." "Katketkoon jalastasi isovarvas!" virkkoi kreikkalainen. Hiukan edempää näyttivät ihmiset. poutaa lupaellen. "loukkaisin sinua. sumun sisästä katsoen. Tiellä ja molemmin puolin tietä liikkui kevyt sumu. "en ikinä rupea kristityksi! En tahdo kadottaa leipäkannikkaani!" "Niin. niin otan kantaakseni sinut portille.. mutta ihmisen tunteet häneltä kokonaan puuttuivat. niin pusken pääni mahaasi. joita oli siellä täällä. mutta koska nyt olet maksanut saatavani. Vinitiuksen silmät riippuivat kiinni Lygian solakassa vartalossa." huomautti Chilon. Aamu jo hämärsi. että anteliaisuutesi joskus loppuu. Eikö hän nimenomaan kehoittanut rakastamaan minua? Mutta huomaan. jos edellyttäisin. Kalpea rusko alkoi valautua muurien harjoille. joka sanoi köyhyyden ja armeliaisuuden olevan päähyveitä?. Puut tien varrella." virkkoi Chilon. joka aamuruskon vaaletessa kävi yhä hopeankarvaisemmaksi. rakennukset ja hautapatsaat. Tuontuostakin ajoi ohitse rattaat. "Vai sen verranko sinä otit oppiaksesi tuolta kunnianarvoiselta vanhukselta. tavarat sälytettyinä aasien ja muulien selkään. . jos sinä tuntisit edes filosofian ensimmäiset alkeet. Tie ei enää ollut autio. Silloin nähdään. tulivat vähitellen näkyviin hämärästä. "Herra. "Älä pelkää!" huudahti hän. etten ikinä saa sinusta syntymään minkäänlaista kristittyä ja että aurinko pikemmin pääsee paistamaan mamertilaisen vankilan muurien läpi kuin totuus pääsee tuon virtahevon kalloon."Mieluummin kantaisin lampaan raatoa. niin tietäisit.." Crotonilla oli pedon voimat.

Päästyään asumattomilta kentiltä muurien taakse rupesi kristittyjen joukko hajoamaan. ja siellä kohtasi heidän silmiään kumma näky. niin sinä heität henkesi. että niinkuin palavassa kaupungissa talo syttyy toisensa perästä. että jos sitä juon." "Minä tiedän sellaisen paikan hartioittesi välissä. joka kulki apostolin seurassa. vanhus laski hetkiseksi kätensä heidän rautaisille kypäreilleen ja teki ristin merkin. Hän pelkäsi. jottei herättäisi huomiota. että vanhus. ettei hän enää tarvitse tuota heikkoa ja pelkurimaista kreikkalaista. niin tulen terveeksi. Älä kuuntele tuota norsunluista rumpua. Tällä hetkellä kiitti Vinitius hartaasti kaikkia jumalia. tuontuostakin tullen.et voine epäillä minun puhuvan omaan pussiini. mutta kunnianarvoisaa tietäjää pidätti varovaisuus ja uteliaisuus. Vinitius ei kiinnittänyt huomiota heidän puheisiinsa. niin tämäkin oppi päivä päivältä valloittaa yhä uusia sieluja ja leviää nopeammin kuin kukaan saattaa aavistaakaan. että jo sotamiestenkin joukossa saattaisi olla kristittyjä. ettei niin ollut käynyt. Hänen puolestaan hän olisi saanut vaikkapa pötkiä tiehensä. Silloin täytyi Vinitiuksen seurata Lygiaa edempää ja varovaisemmin. mahdollisesti olisi Glaucus. "Minä tiedän sellaista kefalonilaista viiniä. eikä Vinitius häntä estänyt. Apostolin astuessa ohitse lankesivat sotamiehet polvilleen. jos olisi tahtonut. jollei hän sentään ollut liian lyhyt vartaloltaan. Hän jättäytyi yhä jälemmä." huomautti Croton. jotka itse olisivat auttaneet häntä salaa katoamaan. ja täynnä hämmästystä tuli hän ajatelleeksi. Chilon puolestaan alkoi valitella." virkkoi Chilon. sillä hän arveli. Nuoren patriisin mieleen ei ikinä olisi juolahtanut. Neuvoisin sinua vielä kerran ottamaan selkoa jumalallisen Lygian asunnosta ja sitten palaamaan kotiin noutamaan orjia ja kantotuolia. likemmä toistamaan neuvojaan tai lausumaan arvelujaan. . että jos siihen isken nyrkkini. että hänen jalkojaan särkee ja että ne jo ovat vallan haavoilla. tuota Crotonia! Hän tahtoo itse ryöstää neidon vain päästäkseen sinun kukkarosi kimppuun. Kummallista! Jos Lygia olisi tahtonut paeta kaupungista. niin kyllä olisi löytynyt vartioita. sillä he likenivät juuri kaupungin portteja. Hän asteli yhä heidän perässään.

joka oli seurannut Vinitiusta ja Crotonia noin viidensadan askeleen päässä. juoksi nyt sellaista kyytiä. että olisi luullut hänen saaneen Mercuriukselta siivet. jossa Lygia oli. He palasivat. astuivat vielä satakunnan askelta ja menivät sitten taloon. "Ei. Apollon. kuten rautahäkkiin suljettu karhu. herra." Samassa hän sentään keskeytti puheensa.Kauan he vielä saivat kulkea." vastasi hän. vanha vaimo ja poika jatkoivat matkaansa pitkin joenvartta. ja aurinko oli jo nousemaisillaan. Mitran." sanoi Vinitius Chilonille. "Sinä tulet minun jälessäni. Chilon. sillä heidän täytyi neuvotella." sanoi hän. Hänen katseensa todisti selvästi." Hän pani kätensä ristiin. seisahtui kuin maahan naulattuna. kun ryhmä." virkkoi Vinitius käskevällä äänellä. sillä hän huomasi." Chilon. jossa oli kaksi myymälää. Vestan. ennenkuin saapuivat Tiberin rannalle. Baalin ja kaikkien Itämaiden ja Länsimaiden jumalien rukoilen sinua. toisessa kaupattiin oliveja. luopumaan tuumastasi. . pääseekö tästä talosta toiselle kadulle. Crotonin jättiläisrinta nousi ja laski kiivaasti. "Minä menen ensinnä sisään. "Mene. hajaantui. Eivät hänen kasvonsa sentään ilmaisseet vähintäkään levottomuutta. "Kautta Jupiterin. toisessa lintuja.. Se vanhuksista.. joka juuri oli valittanut jalkojensa olevan verillä. Kybelen.. Osiriksen. Apostoli. että Vinitiuksen kasvot kävivät kalman kalpeiksi ja hänen silmänsä säkenöivät kuin suden silmäterät. ettei mikään maan mahti olisi saattanut estää häntä toteuttamasta aikomustaan.. "katsomaan. Kuule minua. ja palasi hetkisen perästä. Isiksen. ja hän heilutti kehittymätöntä pääkalloaan. vastavirtaan. joka oli lyhyempi varreltaan. "ei ole kuin tämä yksi ovi. painautui muuria vastaan ja rupesi viittomaan heitä takaisin. Ursus ja Lygia poikkesivat kapealle kadulle.

kiviseen säiliöön. neliskulmaiseen pihaan. eikä pihassa näkynyt elävää sielua. Toisiin johti puiset ovet. jossa ei kaikilla kaduilla ollut nimiä. Tavattoman vaikea oli sentähden kysyä tuttaviaan tuollaisesta talosta. Vinitius ja Croton tulivat pitkästä käytäväntapaisesta kapeaan. sekin tavallisesti kulunut. herra?" kysyi Croton ja seisahtui. Keskellä pihaa oli suihkukaivo. eivät orjat tavallisesti itsekään niitä tietäneet. osaksi kivestä. korkeita ja kapeita. "Mitä nyt teemme. että tuskin vuosikaan oli mennyt umpeen. joista päästiin asuntoihin. jonka vesisäde valui maahan muurattuun. KAHDESKYMMENESTOINEN LUKU. joissa kuhisi köyhää kansaa. jotka olivat käyneet Ostrianumissa. mutta toisia erotti pihasta vain villainen verho. täynnä lukemattomia pieniä koppeja ja komeroja. Vasta portista astuttuaan ymmärsi Vinitius.Hetken perästä olivat he kadonneet pimeään porttikäytävään. Nähtävästi kaikki vielä nukkuivat. Talo oli suuri ja monikerroksinen. paitsi ne. risainen tai paikattu. Kaupungissa. Orjat kantoivat niistä omistajien puolesta vuokrat. ja usein olivat nämä talot niin hätäisesti ja huonosti rakennetut. Alhaalla maaperässä oli niinikään asuntoja. Sellaisia rakensivat Rooman talonomistajat saadakseen voittoa vuokrista. Ne olivat oikeita mehiläiskekoja. ne olivat osaksi puusta. varsinkin jollei portilla ollut vartijaa. mihin vaikeaan työhön hän oli ryhtynyt. ja koskeivät kaupungin viranomaiset vaatineet luetteloa asukkaiden nimistä. Chilon juoksi likeisimpään kadunkulmaan ja jäi nurkan taa katselemaan mitä tapahtuisi. jota joka taholta ympäröivät muurit ja joka nähtävästi oli koko talon yhteisenä atriumina. Portaat kääntyivät parvekkeihin. Joka taholta nousi seiniä myöten portaita eri kerroksiin. olivat nämä talot aina numeroimattomat. . Oli vielä varhainen aamu. kun ne jo romahtivat asukkaiden päälle.

"On parasta ettei kukaan saa nähdä meitä pihamaalla. joka näytti olevan talon ainoa sisäänkäytävä. aikoi valmistaa niistä suurusta." vastasi Vinitius. kun näkivät. likeni suihkukaivoa. Croton ja Vinitius hyökkäsivät hänen perässään. Pahaa aavistamatta pisti hän seulansa. Saatuaan vihannekset huuhdotuiksi. että asianhaarat olivat suotuisat. Vinitius tunsi hänet paikalla Ursukseksi. kun äkkiä esirippu työntyi syrjään ja mies. Muutoin kristityt. vaan toiseen pimeään käytävään. voisivat ilmoittaa Lygialle. mutta pienen rakennuksen yksinäisyys helpotti suuresti puuhaa."Odotamme tässä." Ursus ei huomannut heitä. ja siltä kannalta katsoen saattoi olla vaarallista panna vieraita ihmisiä tiedustelemaan häntä. sitten he kiireesti koppaavat Lygian käsiinsä. jonka päässä näkyi pieni puutarha. ehkä joku sentään tulee. niin kyllä tulevat toimeen. seula kädessä. joita täältä varmaankaan ei puuttunut. Luultavasti ei kukaan heitä . Ursuksesta. He huomasivat molemmat paikalla. otti hän märän seulan ja katosi verhon taakse. Pianhan he tässä suoriutuvat tytön puolustajasta. kun ihmiset olisivat rientäneet paikalle." Samassa hänen mieleensä muistui. Vinitius mietti jo. Pihassa olisi voinut syntyä aika kahakka. vietettyään koko yön hautausmaalla. eikö liene parasta lähteä kotiin noutamaan orjia. Nähtävästi hän. penkoa kaikki asunnot yhtaikaa ja siten päästä Lygiankin asunnolle. Muutamalla kymmenellä orjalla saattaisi miehittää portin. ettei verho vienytkään asuntoon. pönkitettynä toisen kivimuurin ikkunatonta takaseinää vastaan. Mutta he suuresti hämmästyivät. "Muserranko siltä luut rikki?" "Odota. luullen tulevansa suoraan Lygian asuntoon. sillä he seisoivat seinän varjossa. että häntä etsitään. vesisäteen alle. muutama sypressi ja myrttipensas sekä pieni rakennus. joka oli täynnä vihanneksia. että Chilonin neuvo ehkä voisi olla käytännöllinen.o. s. "Se on lygiläinen!" kuiskasi hän. ja kun saavat hänet kadulle.

että veri suonissa seisahtui ja ääni tukahtui kurkkuun. Loimu lankesi suoraan Lygian kasvoille. laski seulan kädestään ja kääntyi heidän puoleensa. Samassa valui vaippa hänen päästään. Hän seisahtui. Hän tarttui ovenpieleen. ja Lygia näki hänen tutut kasvonsa. että he ovat korjaamassa haltuunsa Caesarin karannutta panttivankia. ettei Lygia ehtinyt häntä huomatakaan.vastusta. tehdäkseen edes sillä lailla vastarintaa. "Ketä te haette?" kysyi hän. Vanhus tosin koetti estää häntä. tyrkkäsi oven auki ja tuli pimeään. oli miekkailija jo kietonut hänen ympärilleen rautaiset käsivartensa. näki kahden miehen likenevän. Hän olisi tahtonut huutaa apua. ja jos joku yrittäisi. sillä siellä oli heitä vastassa kamala näky. Ursus oli jo miltei talon ovella. ennenkuin hän oli käynyt häneen käsiksi. jota tuli liedestä valaisi. ja kun Vinitius sai hänet puutarhaan. kun askelten kopina herätti hänen huomionsa. ja ennenkuin lygiläinen oli ehtinyt päästä järkiinsä ja käsittää olevansa tekemisissä vihamiehen kanssa. joka tunsi Crotonin yliluonnolliset voimat. vähäiseen huoneeseen. mutta ei voinut. Vinitius karkasi huoneeseen sellaista kyytiä. . oli hän miltei pyörtymäisillään. Vinitius saattaa siinä tapauksessa ilmoittaa asian vartijoille ja ottaa heidät avukseen. jotka tällä hetkellä olivat niin hirveät katsella. Samassa kääntyi nuori soturi Crotoniin päin ja kuiskasi kiireesti: "Tapa hänet!" Croton karkasi hänen kimppuunsa kuin tiikeri. riensi eteenpäin. vaan heitti heidät oman onnensa nojaan. nostanut hänet ilmaan ja työntyi takaisin ovelle. joka yhdessä Lygian ja Ursuksen kanssa oli tullut Ostrianumista. Hänen toverinaan valkean ääressä oli sama vanhus. mutta hänen sormensa luisuivat kiviseltä seinältä. niin saisi kuulla. mutta hän pusersi toisella kädellään Lygiaa rintaansa vastaan ja tuuppasi vapaalla kädellään tieltään vanhuksen. ei viitsinyt odottaa ottelun päättymistä. "Sinua!" vastasi Vinitius. Vinitius.

vallitsi levottomuutta herättävä hiljaisuus. jumalat. Sitten alkoi kaikki pyöriä hänen silmissään ja koko maailma musteni. sopisi Chilonin esiintyä Caesarin vallan edustajana. joka oli taivutettu aivan takakenoon.. käskeä vartijat nuoren patriisin avuksi roskaväkeä vastaan ja voittaa Vinitiukselta uusia armonosoituksia. sillä hän tiesi. sallikaa ainoastaan. Urbanusta ei hän enää pelännyt. vaan nostavat melun. niin he pelästyttävät hänet. Kun hän näki Vinitiuksen.Ursus piteli sylissään miestä. "Jolleivät he löydä hänen asuntoaan. "Toimikoot nyt miten päin hyvänsä.. ja käytävässä. Ikäänkuin unessa kuuli hän Lygian huutavan: »älä tapa!» ja tunsi käsivartensa irtautuvan Lygian ympäriltä ikäänkuin ukkosnuolen iskusta. että lygiläinen Crotonin kädestä saisi surmansa.» Mutta aika alkoi jo käydä pitkäksi. Mutta jos autioilla kaduilla sattuisi syntymään ottelu. hän oli aivan vakuutettu. »Parhaimmassa tapauksessa voi tribuni itse kantaa neitoa ja Croton raivata heille tietä." puheli hän itsekseen. että olisi edullista olla Vinitiuksen likeisyydessä. jos hänen onnistuisi ottaa Lygia haltuunsa. Hengissä hän tosin koko ajan oli ollut sitä mieltä. että Vinitius siinä tapauksessa taasen joutuisi hänen apunsa tarpeeseen ja tulisi luovuttaneeksi hänelle joukottain sestertsejä.. Hän laski nimittäin. iski hän vielä viimeisen kerran nyrkkinsä miehen päähän ja karkasi sitten raivoisan pedon lailla Vinitiuksen kimppuun. "minun hyväkseni he tietämättäänkin toimivat." Se ei Chilonin mielestä olisi ollut ensinkään paha. * * * * * Chilonissa oli uteliaisuus voittanut pelon ja hän asettui naapuritalon kulmaan seuraamaan asiain kulkua. suu verissä. mutta Crotonin hirveisiin voimiin luottaen hän sentään arveli sen onnistuvan. jonne Chilon piilopaikastaan katseli. että Vinitiuksen yritys on varomaton. Jumalat. pää rentona roikkumassa. "Hän tappaa minut!" ajatteli nuori patriisi." . jos kristityt tai jotkut muut ihmiset rupeisivat tekemään vastarintaa Vinitiukselle..

"Olen surman oma. näytti hänen silmissään todella yliluonnolliselta olennolta. Joku pää pistäytyi todella ulos käytävästä ja katseli varovasti ympärilleen. Hetkisen perästä se katosi. pelasta sinä kristittyjen jumala! Minä jätän Rooman ja palaan Mesembriaan. sillä tuntui siltä kuin joku olisi liikkunut käytävässä.. pidätti henkeään ja katseli vilkkumatta eteensä. Hän painui likemmä seinää." Äkkiä nosti kauhu pystyyn hänen hiuksensa viimeisetkin tähteet. joka oli tappanut Crotonin. ja pelko ja hätä pani hampaat hänen suussaan kalisemaan. jos vain pelastatte minut tuon lemmon käsistä. että nuorempi tuskin olisi pysynyt hänen perässään. oi Zeus. "Jos hän palatessaan näkee minut.. sillä ennenkuin he ehtivät Carinaelle. jos hän minut näkee!" mietti hän.Hän säpsähti äkkiä. että joku jumala on mahtanut ottaa barbaarin . pelasta Apollo. "Mutta jos he ovat saaneet neidon käsiinsä. Mutta Ursus juoksi aika kyytiä naapuritalon ohitse ja katosi seuraavan rakennuksen taakse. pelasta Hermes. hän pakeni voimiensa takaa ensimmäiselle poikkikadulle. Portista astui Ursus kantaen Crotonin ruumista roikkumassa olkapäänsä yli. Kerran hän vielä katseli ympärilleen. joelle päin. mutta rupesi sitten juoksemaan alas autiota katua. Nyt ei mikään enää olisi saanut pidellyksi Chilonia. "Pelasta minut. Chilon painui muuria vastaan litteäksi kuin lauta. niin hän ottaa minut kiinni ja tappaa. niin mitä he katua tarkastavat? Ihmisiä heidän joka tapauksessa täytyy tavata." mietti hän itsekseen. Mitä kummaa!? Kautta kaikkien kuolemattomien jumalien!." mietti Chilon." Ja lygiläinen. "Se oli joko Vinitius tai Croton. on kaupunki jo täydessä touhussa. Hän juoksi sellaista kyytiä. Siinä juostessaan pitkin katua tuli hän siihen johtopäätökseen.

kun sen sijaan kaupungin vapaa väestö. että oli tehnyt pilkkaa niin mahtavasta jumalasta. ja ympärillä vallitsi taasen hiljaisuus. Hän oli juossut ihan hengästyksiin. "Ehkä minä näen vielä Crotonin ruumiin. jollen minä . "ja tarvitsen lepoa. tarkasti oliko Vinitiuksen antama kukkaro tallella ja jatko rauhoittuneempana matkaansa joelle päin. Ehkäpä itse kristittyjen jumala on tappanut Crotonin! Hänen hiuksensa nousivat pystyyn. Sentähden hän istuutui muutaman talon portaille ja rupesi viittansa liepeellä pyyhkimään hikeä otsaltaan. kituu varmaan Vinitiuksenkin henki jossakin tuon kirotun talon päällä. sillä tässä on sattunut hirveä tapaus? Koska hän Crotonilta katkaisi kaulan. Hän on liian luiseva. ja sotajoukon päällikkö. tärisytti häntä kaamiva vilu. Ja sinä hetkenä uskoi hän kaikkiin maailman jumaliin ja kaikkiin jumal-taruihin. heräsi sangen myöhään. Kautta Castorin! Olihan hän patriisi. sillä rikkaissa taloissa täytyi orjien nousta päivän koittaessa.." Chilon vaikeni ja mietti.hahmon. jota valtio elätti ja joka niinmuodoin sai laiskotella. Nielköön Manala koko miehen! En tahdo olla missään tekemisissä hänen kanssaan. Hän nousi. "Oi jumalat! Jos tuo lygiläinen on ihminen.. mies. Hänen kuolemansa ei voi jäädä kostamatta. Aamuisin heräsivät varakkaammat kaupunginosat aikaisemmin. "Olen vanha. "Voi minua! Kuka hänet johdatti tuohon kirottuun taloon." Vastaantulijat hävisivät sivukaduille. Koska hän Crotoninkin nujersi kuin minkäkin koiran vain.. Hiukan hän rauhoittui. hautausta odotellen. Kun Chilon jonkun aikaa oli istunut portilla." lausui hän itsekseen. voisi hän vuoden kuluessa ansaita miljoonittain sestertsejä. Hän vartioi paremmin kuin ikinä Kerbero Manalaa. Petroniuksen sukulainen. niin kuka hänen kanssaan uskaltaisi käydä kamppailuun? Hän voisi jokaisesta esiintymisestään arenalla ansaita oman painonsa kultaa. jonka koko Rooma tunsi. kun hän vain ajatteli. Mitä jos tästä lähtisi pretorianien leiriin tai vartijoiden puheille?. joita hän tähän asti oli pitänyt pilkkanaan. mutta jatkoi hetkisen perästä yksinpuheluaan. Mutta mihin tässä oikeastaan on ryhdyttävä. Caesarin ystävä." virkkoi hän. kun oli päässyt muutamien katujen poikki ja huomannut joukon työmiehiä.. Kaupunki nukkui vielä. varsinkin talvella. jotka etäältä astelivat häntä vastaan.

. miten pääsisi helpoimmalla. sillä sellainen teko saattaisi tuottaa heille julkisen . miten Vinitiuksen oli käynyt. mutta saattoi myös olla haavoitettu tai vangittu. katsoipa asiaa miltä puolelta hyvänsä." Pahalta näytti. Miten minun käy. Karkaaminen olisi sitäpaitsi ollut omiaan vahvistamaan Petroniuksen luuloa. että ehkä olisi parasta suoraa päätä lähteä tapaamaan Petroniusta ja kertoa hänelle kaikki tyyni.. että likempi tutustuminen sekä kaupungin että vartijoiden prefektiin olisi voinut tuottaa hänelle ikäviä ja vakavia rettelöjä sekä saattaa hänet vieläkin epäiltävämmäksi näiden virkamiesten silmissä. Jos taas hiljaa ja hiiskahtamatta lähden pois Roomasta ja pakenen jonnekin kauas. ja kuitenkin tuntui se nyt Chilonin mielestä ahtaalta. Kuka toinen hyvänsä olisi voinut mennä suoraa päätä vartijaprefektille ilmoittamaan asian ja. Petronius oli mahtava mies. täytyi varmaan tietää. Tosin hän oli nähnyt lygiläisen hiipivän joelle. etteivät kristityt ikinä ole uskaltaneet tappaa niin mahtavaa miestä. Rooma oli ääretön kaupunki. Ennenkuin Chilon kuitenkaan läksi tallustelemaan Petroniuksen luo. Crotonin ruumis sylissä. Hän oli patriisi.. vaikka siten olisikin joutunut johonkin määrään epäluulon alaiseksi. Petronius oli tasainen mies. ja Chilon saattoi olla varma. etten tahtonut hänen kuolemaansa. Ja nyt Chilonin päähän pälkähti. jossa hän joutui surman saaliiksi? Jos oikeudessa saataisiinkin selville. jos he väittävät minun tahallani johdattaneen hänet taloon. enkä minä missään tapauksessa pääse vapaaksi ilman rangaistusta.. teen itseni vieläkin enemmän epäilyksen alaiseksi. joka oli augustiani ja ylhäinen sotaherra. varmaan helpommin uskoisi Chilonin syyttömyyteen kuin prefektit. mutta kaikki muu oli hänelle tuntematonta. toiset tietävät mistä syystäkin. Sitäpaitsi Petronius. Hänen orjansa ja orjattarensa todistavat. että hän ainakin antaisi hänen puhua asiansa loppuun asti. Niin. voivat he sittenkin väittää minun tahtoneeni. Se oli paras keino. Oli vain saatava selville. että minä kävin hänen luonaan. Vinitius saattoi olla tapettu. Mutta Chilonin koko menneisyys oli sitä laatua. Hän saattoi hankkia käytettäväkseen koko valtakunnan poliisit ja lähettää heidät etsimään pahantekijää vaikkapa maailman ääristä asti.itse?. Ja nyt Chilonin mieleen juolahti. levollisesti odottaa seurauksia. ja sitä ei Chilon tietänyt. että Vinitius oli joutunut salaliiton uhriksi ja siten saanut surmansa. joka tunsi tapauksen alusta alkaen.

Minä puolestani en sitä tee. Uneton yö.vainon. ilmoittamaan asian prefektille. kun hän vain Ursusta ajatteli. että hänellä nyt oli kaksi kukkaroa: toisen oli Vinitius antanut hänelle kotona. jossa onnettomuus oli tapahtunut. että hän juuri oli saanut ottaa osaa kaikenlaisiin tärisyttäviin näytelmiin. Mutta sen tuuman hän samassa hylkäsi. elää hän. Saatanhan ilmoittaa jollekin Vinitiuksen vapautetuista orjista. Chilonia puistatti kiireestä kantapäähän asti... mistä hänen on etsiminen herraansa... elääkö hän vai onko kuollut. niin kristittyjen vanhimmat. Hän . ja menköön hän. että jollei Ursus ollut tappanut Glaucusta. Sitä ennen hänen sentään täytyi vahvistua. "Jollei lygiläinen lohikäärme heti ensi hyökkäyksellä ole kuristanut häntä kuoliaaksi. joille hän oli ilmoittanut aikeensa. ja jos hän elää. Päinvastoin--oi Hermes. että täydellisesti unohti kylpynsä. Nämä ajatukset tuottivat Chilonille lohtua. Luultavasti he väkivallalla ovat pidättäneet hänet. Mutta Eurytiuksen luo hän illalla päätti mennä.. päätti hän syödä runsaasti ja juoda parempaa viiniä kuin tavallisesti. ehtiäkseen toimittaa Lygian kätketyksi johonkin toiseen kaupunkiin. niinkuin myöskin siihen nähden.. Ei hänen tehnyt mieli olla missään tekemisissä Ursuksen kanssa. Näiden suotuisten tapausten johdosta. lähettääkseen hänet urkkimaan uutisia talosta. Mutta ensi työkseni minun täytyy ottaa selkoa. etten ole pettänyt häntä. kylpeä ja levätä. Kun viinikellarit vihdoin avattiin. Olen jo etsinyt Lygian. Hän oli tullut siihen johtopäätökseen. niin hän itse todistaa. matka Ostrianumiin ja sieltä Tiberin rannalle oli todella tehnyt lopun kaikista hänen voimistaan. jos tahtoo. Se häntä sentään suuresti lohdutti." Nyt hänen mieleensä johtui keino: entä jos yöllä lähtisi leipuri Demaalta kysymään Ursusta... varmaan olivat kieltäneet häntä tekemästä tätä syntiä ja sanoneet petturin koettaneen vietellä häntä siihen. Mutta Petroniuksen luo kyllä saatan mennä ja sieltä varmaan korjaan hyvät palkat. Silloin ei minua enää uhkaa mikään vaara. sitten saan etsiä Vinitiuksen ja sitten taas uudestaan Lygian. toisen viskannut hänen käteensä kotimatkalla hautausmaalta. jopa niin perinpohjaisesti. sinä saatat taasen ruveta toivomaan molempia hiehojasi!--avautuu sinulle uusi toiminta-ala. täytti hän todella aikomuksensa.

että joku tahtoo puhutella häntä tärkeän asian takia... En tunne sinua!" "Chilon Chilonides. oli hänen puheensa kuin ulvontaa.." "Oi jumalat!.. ja uneliaisuus kulutti hänen voimiansa siinä määrässä. Chilon heräsi silmänräpäyksessä aivan valveille... Hän kumartui. kelpo miestä. ja koko ruumista puistatti. joka oli kuin ketun luola." Odotus oli tehnyt Ursuksen kärsimättömäksi. että olet kotona ja että nukut. Hän heräsi vasta illalla--tai oikeastaan orjatar hänet herätti. ajoi orjattaren pois edestä ja katsahti varovasti ulos luolastaan. pax!_" vastasi Chilon. Sano paikalla. että hän horjuvin askelin kulki asuntoonsa Suburrassa. "mutta hän vain käski herättämään. Hän tunsi kiireestä kantapäähän asti jäähtyvänsä jääkylmäksi. mutta mahdat sittenkin erehtyä.. Päästyään pimeään cubiculumiinsa. viskasi viitan ylleen. ilmoittaen. hänen hampaansa kalisivat...tahtoi ennen kaikkea nukkua. sydän lakkasi sykkimästä.. en tunne . tätä .. ja kun hän vihdoin pääsi ääneen." . Aluksi ei hän saanut sanaa suustaan.. "Syra! en ole kotona . missä Vinitiuksen rahoilla ostettu orjatar häntä odotti. kyllä minä olen Chilon. "herrasi Vinitius käski sanoa.. herra. pisti päänsä cubiculumiin ja virkkoi: "Chilon Chilonides!" "_Pax tecum! pax. "Oi." "Minä ilmoitin hänelle. että sinä yhdessä minun kanssani tulisit hänen luokseen. armahin kristitty! Niin. heittäytyi hän vuoteelle ja nukkui kuin pölkky. sillä cubiculumin kynnyksellä näki hän Ursuksen jättiläishahmon.. Hän aivan jäykkeni." vastasi tyttö." toisti Ursus...

puhelivat keskenään. ja silmät olivat kuin sumun peitossa. Vanhus ja se miehistä." virkkoi Crispus "ja kuulut olevan taitava lääkäri. Käsivarsi meni sijoiltaan ja taittui.. ostin sitten vapaaksi itseni ja perheeni.. jonka hän Lygiaa kantaessaan oli kaatanut kumoon. "Tappakaa minut!" huusi hän hampaitaan kiristellen. Vähitellen hän sentään pääsi tajuihinsa. Kaksi hän tunsi: toinen oli Ursus. joka oli revitty pitkiin kaistaleihin. ja silloin teki niin kipeää. jotka toimeni tuotti. Haava päässä on vaaraton. Hänen päässään humisi. mutta pää ja henki pelastuivat. Ursus. että Vinitius luuli joutuneensa kostajiensa käsiin. kun palvelin orjana laivastossa ja sittemmin asuessani Napolissa. piteli käsissään valkeaa kangastukkoa. joka piteli Vinitiuksen käsivartta. kosketellen sitä pitkin pituuttaan kyynärpäästä olkapäähän asti. missä hän oli ja mitä hänelle oli tapahtunut. Joko eivät he todellakaan kuulleet niitä tai pitivät he niitä tavallisena kivun ilmaisuna. "oletko varma. joka oli vallan vieras.KAHDESKYMMENESKOLMAS LUKU. toinen vanhus. Mutta he eivät kiinnittäneet hänen sanoihinsa huomiota. jotka seisoivat kumarruksissaan hänen vieressään. ja silloin hän silmiään peittävän sumun läpi näki kolme miestä. Silloin nuorukainen nähtävästi ojensi käsivartensa torjuakseen vaaraa. "Glaucus. Vinitius heräsi tuikeaan tuskaan. ettei haava päässä ole kuolettava?" "Olen. piteli hänen vasenta kättään." "Monta veljistä sinä jo olet hoitanut. Kolmas. Ensi hetkenä ei hän saanut selville. tuuppasi hän häntä muuria vastaan." vastasi Glaucus. Kun tuo mies (siinä hän nyökkäsi päätään Ursusta kohti) riisti tytön nuorukaisen käsistä. "Ennen... hoidin paljon haavoja ja tuloillani. Sentähden nytkin lähetin Ursuksen sinua . arvoisa Crispus. kasvot surumielisen julmistuneina kuten barbarilla ainakin." virkkoi vanhus.

Glaucus asetti sen kahden ohuen lastan väliin ja sitoi sen sitten lujasti ja kiireesti kiinni. jottei sairas saisi sitä liikkumaan.noutamaan. heräsi sairas--ja näki Lygian. joka tunnen sinut ja rakkautesi Kristukseen. joka häntä tahtoi yllyttää murhaan. että hänen aikomuksensa vielä eilen oli ollut surmata minut. ja hänen silmistään . jossa oli vettä ja johon Glaucus tuontuostakin kastoi sientä." Ja näin sanottuaan alkoi hän sitoa Vinitiuksen käsivartta. Kun käsivarsi oli sidottu.. sillä siten hän säästyi tuntemasta. selitin hänelle." "Ja matkalla tunnusti hän minulle. mutta siitä huolimatta oli tuska niin kova. vaskimalja yhä käsissä. ja minä pidin häntä enkelinä. miten luut asetettiin paikoilleen ja miten käsivarsi sidottiin. rupesi vaskimalja hänen käsissään tärisemään." huudahti Ursus huoaten." Kun Lygia kuuli hänen äänensä. Vinitius katseli häneen tuijottaen eikä uskonut omia silmiään. jotka olivat täynnä surua. ja hän käänsi häneen kasvonsa. että hän vähäväliä meni tainnoksiin." "Se oli paha henki. "Rauha olkoon kanssasi!" lausui hän hiljaa. "sillä nyt meidän täytyy ajatella haavoitettua. "Toisen kerran kerrot minulle koko jutun. sillä kostuttaakseen sairaan päätä. Hän seisoi hänen vuoteensa ääressä ja piteli käsissään kuparimaljaa. Muuten oli se sairaalle oikeastaan vain onneksi." puhui Glaucus. vaan että päinvastoin petturi oli se mies. ettet sinä suinkaan ole mikään petturi.." "Ensinnä hän sentään oli tunnustanut tuumansa minulle--ja minä. Hän luuli kuumeen loihtivan eteensä rakkaan kuvan ja uskalsi vasta pitkien aikojen perästä kuiskata: "Lygia. Crispus kostutti vedellä hänen kasvojaan. Tyttö jäi siihen seisomaan.

" virkkoi hän. ja hänen toinen ajatuksensa oli. kiharia hiussuortuviaan ja köyhää työläisnaisen pukua. "et sentään sallinut tappaa minua. Vinitius katseli häneen ikäänkuin syövyttääkseen hänet silmäteräänsä. ja tunsi ainoastaan. jotka näyttivät käyneen entistä valkeammiksi. hänen tummia. että hänelle puhui hänen rakastettu naisensa. ja Lygia vei haavoittuneen . Hiljan olivat tuskat saaneet hänet menemään tainnoksiin. hän hänet syöksi tähän kurjaan mökkiin. jota vaivasi syyllisyyden tunne sekä entisten että nykyisten Lygialle tuottamiensa kärsimysten takia. Vinitiuksen ensi ajatus oli. suloinen voimattomuus. että hän on syypää tytön kalpeuteen ja köyhyyteen. nivelien hänen sieluaan pohjia myöten. murheen ja säälin tunne. että tytön lumivalkea otsa hänen katseittensa alla alkoi punertua. nyt häntä heikensi mielenliikutus. tummiin villavaatteisiin. Hän unohti kokonaan. jos vain olisi voinut liikkua. että mahdollisesti kristillinen oppi pani nuo sanat tytön suuhun. mutta hänen ei ollut paha olla. jotta hänen kuvansa jäisi sinne silmälautojenkin alle. Ursus otti vadin Lygian käsistä. hän katseli häneen niin herkeämättä. jonka sanoissa henki hellyys ja yliluonnollinen hyvyys. Hänet valtasi ääretön. noihin köyhiin. Hän hänet riisti kodista. että hän varmaan olisi langennut polvilleen. jossa häntä rakastettiin ja jossa häntä ympäröi ylellisyys ja mukavuus.loisti sääli ja murhe. Glaucus oli nyt saanut haavan päässä pestyksi ja pani siihen parantavaa voidetta. kuin hän olisi pudonnut johonkin syvään kuiluun. Hän katseli hänen kalpeita kasvojaan." Tyttö vastasi lempeästi: "Suokoon Jumala että parantuisit!" Vinitiukselle. hän oli päinvastoin onnellinen. "Lygia. Hänestä tuntui siltä. sisälsivät nämä sanat todella suloisen lohdutuksen. Siinä maatessaan horroksissa luuli hän jumalallisen olennon seisovan vieressään. Hän. joka sentään olisi tahtonut puettaa hänet kultakudoksiin ja kaiken maailman kalleuksiin! Tätä ajatellessa valtasi hänet sellainen surun. että hän aina ja iäti tulee häntä rakastamaan.

. Sentähden olemme sitoneet haavasi ja. Se ei ole tapahtunut meidän tahdostamme." . jossa oli viinillä sekoitettua vettä. kun haavat olivat saaneet hoitoa. jolta jo olet riistänyt holhoojat ja kodin--sekä meitä. että he illalla tulevat noutamaan sinut kotiisi. me asumme täällä köyhän lesken huoneissa. joka palaa pian kotiin poikansa kanssa. jossa sinun on mukavampi olla kuin meidän köyhyydessämme. mutta Kristus. vaan tahtoi turvata Lygian hänen etsimiseltään. Hän." huudahti hän.. käskee meitä rakastamaan vihamiehiämmekin. kuten Lygia jo sanoi. Jumala ei sallinut sinun saada täyttää pahaa aikomustasi. Sairas voitti täydellisesti takaisin tajuntansa. antoi sinut turvattomana meidän käsiimme. sopiiko sinun vielä ahdistaa Lygiaa. "minä suojelen teitä. Mutta kauemmin emme voi pitää huolta sinusta. "oikea kätesi on terve: ota tämä taulu ja kynä ja kirjoita palvelijoillesi. että hänen pelkonsa koski muutakin kuin prefektiä ja poliisia--että hän nimittäin ei luottanut Vinitiukseen itseensä." "Älkää peljätkö vainoa." sanoi Vinitius." pyysi hän." Crispus ei tahtonut hänelle sanoa. jotta sinä tulisit tuntemaan tilasi." "Tahdotteko jättää minut?" kysyi Vinitius. jossa meitä voi kohdata kaupungin prefektin käsi. Kipu oli todella lieventynyt. ja sinä. rukoilemme Jumalaa. Jää siis rauhaan ja ajattele. Crispus vaihtoi muutamia sanoja Glaucuksen kanssa. ja me saamme kaikki ruveta etsimään toista turvapaikkaa. Tämä poika tässä lähtee viemään kirjettäsi. että Hän soisi sinun tulla terveeksi. jonka edessä me olemme pelkkä tomu ja tuhka. mutta oikeuden vihan täytyy kuitenkin kohdata meitä.huulille pikarin. joka omaistesi joukossa olet mahtava mies. likeni vuodetta ja lausui: "Vinitius. "Tahdomme jättää tämän talon. "Herra. johon me uskomme. makaat haavoitettuna. Lygia läksi pikareineen toiseen huoneeseen. Vinitius joi kiihkeästi ja tunsi sanomattoman virkistyksen tunteen virtaavan läpi ruumiinsa. Kuitenkin Hän säästi henkesi. jotka sinulle olemme palkinneet pahan hyvällä. Toverisi sai surmansa. Katso. "Anna minun vielä juoda.

todisti käytöksenne. saavansa kiinni jonkun pelastavan ajatuksen päästä. niin heillä on syytä olla uskomatta hänen sanoihinsa--eivätkä he niihin uskokaan. Olisihan hän voinut tehdä sen aikaisemmin.--vaikkapa vannomalla vakuuttaa--vievänsä Lygian Pomponia Graecinalle. jollette väkivallalla minua karkoita. kunhan saisi aikaa ajatella. käsivarteni on poikki. Eihän hän ollut edes kristitty. jääkää te niinikään paikoillenne ja sallikaa minun jäädä tänne. että miehet aikoivat erottaa hänet Lygiasta ja ettei hän enää koskaan saa häntä nähdä. Hän ymmärsi. hän ei siis olisi voinut vannoa kuin kuolemattomien jumalien nimessä. voiko minua nyt siirtää. Hän kokosi ajatuksensa ja virkkoi: "Kuulkaa minua. jäämään kotiin. niin Vinitiuskin luuli muutaman päivän kuluessa keksivänsä jonkun sanan. Varmaan hän keksisi jonkun keinon. Niinkuin hukkuva pitää jokaista laudanpätkää ja oljenkortta pelastuksenaan. mutta vaikken vielä sitä tunne. Kehoittakaa leskeä. Mutta uusien keinojen keksimiseen ei nyt ollut aikaa. Olisihan hän voinut mennä Pomponian luo ja vannoa. Sitäpaitsi hän halusi saada edes jonkun päivän katsella Lygiaa. Silloin Pomponia olisi ryhtynyt tarpeellisiin toimenpiteisiin ja toimittanut tytön kotiin. joka saattaisi viedä hänet likemmä Lygiaa. Eilen olin teidän kanssanne Ostrianumissa ja kuuntelin oppianne. Minun täytyy edes muutamia päiviä saada pysyä liikkumattomana. sillä hän ymmärsi. Kiihkeästi hän kuitenkin halusi saada Lygian ja hänen holhoojiensa aikomukset ehkäistyiksi. jotka vaativat aivan uusien keinojen keksimistä. että jos hän lupaa. Sanokoon tämä mies--siinä hän käänsi silmänsä Glaucukseen päin. jos hän mieli saada tytön omakseen. etteivät mitkään hänen vakuutuksensa pystyisi järkyttämään kristittyjen päätöksiä ja etteivät mitkään hänen valansa herättäisi heissä luottamusta. jos hän nyt hänet kadottaa. että heidän välillään oli tapahtunut tärkeitä asioita. joihin ei hän edes itsekään täysin uskonut ja joita kristityt pitivät suorastaan pahoina henkinä. Mutta Vinitius oli itse ajanut takaa tyttöä.--joka on parantaja ja joka ymmärtää haavojen hoitoa. että olette hyviä. Vinitius ymmärsi niinikään.Vinitius kalpeni. rehellisiä ihmisiä. ja nyt hän tunsi. kristityt." . että luopuu tytön etsimisestä. joka asuu tässä talossa. etten liiku mihinkään. Vakuutan siis teille. Olen sairas.

tahdo harjoittaa väkivaltaa sinua vastaan. mutta tällä kertaa et ole minua kohtaan suora. Sinä pelkäät." Nuorukainen. joka oli aivan tottumaton siihen että häntä vastustettiin. että minä aion kutsua orjani tänne ja antaa viedä pois Lygian. sillä hänen kipeästä rinnastaan loppui hengitys." Vinitius rypisti kulmakarvojaan vieläkin tuikeammin. noutakaa hänet tänne. ja kaikki luulevat hänen lähteneen sinne. herra. jonne Vatinius oli kutsunut hänet. Enkö ole oikeassa?" "Olet!" vastasi Crispus vakavasti. Me vain tahdomme turvata oman henkemme." virkkoi hän. vannon sen kautta isäni ja äitini varjon! Voitte siis aivan huoleti jäädä tänne. Neuvon teille hänen asuntonsa. Ja vasta hetkisen perästä hän jatkoi: "Crotonia. että teidän . "Minä olen sinulle kiitollisuuden velassa. vanha mies. "Huomaa. vakuutan hänelle itse lyöneeni kuoliaaksi Crotonin ja kahakassa taittaneeni käsivarteni. "Antakaa minun vetää henkeäni. Mutta Crispus virkkoi: "Ei kukaan. mitä nyt puhun." sanoi hän. rypisti kulmakarvojaan. jonka Ursus surmasi. jotta saan käskeä häntä pitämään suunsa kiinni." "Jääköön siis Glaucus luoksesi.Siinä hän vaikeni. herra.--Noutakaa kiireesti puheilleni kreikkalainen! Hänen nimensä on Chilon Chilonides. Kun me Crotonin kanssa tulimme tähän taloon. "ja hoitakoon sinua yhdessä lesken kanssa. "Tiedä siis. Niin teen. sillä ei ainoakaan hiuskarva ole teidän päästänne putoava. sillä hänen piti tänään matkustaa Beneventumiin. Hän on minun palkkaamani. että teidän kuultenne puhuttelen Chilonia. ei kukaan kysy. Kotiini kirjoitan kirjeen." virkkoi Crispus. ja sinä tunnut olevan hyvä ja kelpo ihminen. Jos kreikkalainen jo olisi ehtinyt viedä tiedon prefektille. joka oli ollut kanssamme Ostrianumissa. jossa ilmoitan lähteneeni Beneventumiin. ei kukaan muu meitä nähnyt kuin muuan kreikkalainen.

vaan tunsi ainoastaan sääliä häntä kohtaan. että kasvot vääntyivät. kunnes Kristus suo hänen parantua. mikset käskenyt tappaa minua?" Kiihko ja mielenliikutus tekivät hänet aivan kalpeaksi. pelastaa hänet ja voittaa hänet Kristukselle. että Jumala soisi hetken koittaa." .nähtenne kirjoitan kotiin kirjeen. jolloin hänen rukouksensa kuultaisiin. joka viereiseen huoneeseen kuuli koko keskustelun. Nyt hän luuli hetken tulleen.. Hän oli jo muuttunut yhdeksi noista kristityistä neitseistä.. itsensäkieltämistä ja rakkauden töitä. jos väittäisin vastaan. Hän ei millään muotoa saanut kuolla! Haavoittuneena ja turvattomana ei Lygia enää osannut pelätä häntä." Hän suuttui niin. Hän likeni Crispusta. hänen kasvonsa säteilivät innostuksesta. jotka sittemmin muuttivat maailman vanhan hengen uudeksi.. ja jääkäämme me hänen luokseen. jotka viettivät päivänsä yhtämittaisessa uskonnollisessa huumauksessa eivätkä muuta ajatelleet kuin uhrautumista. Tyhminkin arvaisi ajatukseni. tuli vakuutetuksi siitä. ja jatkoi hetkisen perästä: "Luuletko minun kieltävän.. ei omaisia eikä kadotettua onneaan. lakkaamatta rukoillen. Vinitius oli kuitenkin ehtinyt siksi paljon vaikuttaa hänen kohtaloonsa ja siksi paljon järkyttää hänen rauhaansa. Hän oli päiväkausia ajatellut häntä. ettei hän ollut voinut häntä unohtaa. että Vinitius panee uhkauksensa täytäntöön. Mutta Lygia.. jolloin hän saisi noudattaa uskonsa hengen ääntä: palkita hänen pahuutensa hyvällä. ettei hän enää kaivannut kotia.. Hän oli itsekin niin täydellisesti vaipunut tähän uuteen henkeen. vaan tulkoon kuolemani sinun ja veljiesi syyksi. repäisen terveellä kädelläni siteet haavoittuneen käsivarteni ympäriltä enkä huoli ruuasta enkä juomasta. ja hän rupesi puhumaan äänellä. ja pelästyi suuresti. Päästyään karkuun Vinitiuksen käsistä oli hän elänyt ihmisten joukossa. Kuulepa vielä. ja etten käytä palvelukseeni muita lähettejä kuin teitä. Jollei Lygia saa jäädä tänne. että tahdon jäädä tänne saadakseni nähdä Lygiaa?. kostaa hänen vainoomisensa lempeydellä. jääköön hän meidän joukkoomme.. Miksi sinä minua säästit. Mieti nyt tätä äläkä enää ärsytä minua. joka oli kuin toisen palveluksessa: "Crispus.. jossa ilmoitan lähteneeni Beneventumiin. Mutta väkivallalla en enää aio koettaa anastaa häntä.

joka teki itse hänen rakkautensa vähemmän rohkeaksi. ja jos hän olisi kyennyt selvästi ajattelemaan. Edellisenäkään päivänä eivät ne vielä olisi voineet johtua hänen mieleensä. Päinvastoin oli hän Lygialle kiitollinen kuin herrattarelleen. Suhteet olivat muuttuneet: Lygia ei enää ollut riippuvainen hänen tahdostaan. raajarikkona. ja hän oli onnellinen. Saihan hän jäädä tänne. Ennen olisi hänen ollut mahdoton tottua siihen tietoon. ehkä vielä kauan aikaa! Pian hänen iloonsa sentään sekaantui pelko: entä jos hän kadottaa sen. vaan hän oli riippuvainen Lygian tahdosta." virkkoi hän. Mutta mielenliikutus oli tehnyt hänet niin heikoksi. Mutta nyt ei hän laisinkaan koettanut tutkistella. Hän olisi tahtonut kiittää--sillä hänen sydämensä oli täynnä kiitollisuutta ja jotakin muutakin tunnetta. hän oli lakannut olemasta hyökkäävänä ja valloittavana voimana ja odotteli Lygian hoitoa kuin turvaton lapsi. saihan hän nähdä hänet huomenna. valtavan vaikutuksen. . hän makasi kipeänä. Hänestä oli kaikki niinkuin olla piti. laski käden sydämelleen ja painoi päänsä alas. joka oli tottunut joka paikasta etsimään Jumalan sormen viittausta. että kun Lygia hetken perästä ojensi hänelle vettä. Hänen rakkautensa rinnalle tuli jonkinlainen pelko. ettei hän edes tietänyt sille nimeä--se oli nimittäin nöyryyttä. ylihuomenna. itsekkäälle luonteelleen olisi sellainen suhde kehenkä toiseen ihmiseen hyvänsä ollut nöyryytys--mutta nyt ei hän tuntenut mitään nöyryytystä. näki neidon innostuksen. Hän tuli siihen johtopäätökseen. Ja vaistomaisesti tarttui Vinitiukseenkin sama kunnioituksen tunne. Hän kiitti siis vain silmillään. joka kaiken aikaa oli katseillaan seurannut Lygiaa. vaikka hänet valtasi halu sitä tehdä. Nämä Vinitiuksen tunteet olivat hänelle aivan oudot. luuli hän paikalla korkeamman voiman puhuvan hänen suunsa kautta.Mutta kun vanha presbyteri. kun tiesi saavansa jäädä paikoilleen. "Tapahtukoon niinkuin sinä sanot. minkätähden asiat olivat tällä kannalla. että Lygia mahtoi olla kristittyjen joukossa joku Sibylla tai papitar. Hänen ylpeälle. joka oli hänelle niin outo. olisi hän tänäkin hetkenä kummastellut niitä. minkä jo on löytänyt! Ja hänen pelkonsa yltyi niin suureksi. joista loisti ilo ja onni. teki Crispuksen kuuliaisuus omituisen. hän ei uskaltanut tarttua hänen käteensä. jota kunnioitetaan ja jonka sanaa totellaan. ettei hän jaksanut lausua sanaakaan. Vinitiukseen.

ettei mitään tulisi hänen ja Lygian välille. Vinitius oli itsevaltainen. jolloin Lygia oli asettunut hänen puolelleen. mutta nyt hän oli hellällä mielellä. mutta hän ei sentään ollut mikään Tigellinus tai Nero. Hän huomasi hämmästyksekseen. Tosin hänen päähänsä hetkiseksi lennähti ajatus. Sotilaselämä oli jättänyt häneen jonkun määrän oikeudentuntoa ja uskonnollisuutta sekä niin paljon järkeä. joka Caesarin kemuissa väkivallalla oli suudellut Lygian huulia ja joka hänen karattuaan oli päättänyt hiuksista raastaa häntä pitkin cubiculumia ja ruoskittaa hänet. että Chilon haettaisiin hänen puheilleen. Hän toivoi vain.Vinitius ei uskaltanut--hän. raaka. He näyttivät olevan varmat siitä. muisti kreikkalaisen ja pyysi toistamiseen. Pian hän sentään rupesi ajattelemaan asiaa järkevästi. että hän ymmärsi sellaisen menettelyn alhaiseksi ja kurjaksi. Hän rupesi myöskin pelkäämään. olivat raja-aidat mahdollisuuden ja mahdottomuuden välillä katoamistaan kadonneet ja poistumistaan poistuneet hänen silmistään. Crispus suostui hänen pyyntöönsä ja päätti lähettää Ursuksen toimittamaan asiaa. ettei Lygia enempää kuin Crispuskaan siitä hetkestä alkaen. sama Vinitius. KAHDESKYMMENESNELJÄS LUKU. että silloin on hyvä tilaisuus antaa ottaa kiinni Lygia ja sulkea hänet lukkojen taakse. vaatineet häneltä mitään vakuutuksia. turmeltunut ja tarpeen vaatiessa leppymätönkin. että heitä tarpeen sattuessa suojelee yliluonnollinen voima. oli sairas. Vinitius puolestaan oli miltei taipuvainen uskomaan samaa. sillä kuultuaan apostolin opetukset Ostrianumissa. joka viime aikoina usein oli pannut . ettei hän saa eikä voi sitä tehdä. että joku odottamaton apu ulkoapäin tulisi sekoittamaan hänen iloansa. Mahdollisesti hän vielä vihapäissään ja ollessaan täysissä terveyden voimissa olisi saattanut ryhtyä sellaiseen toimenpiteeseen. Chilon oli saattanut viedä tiedon hänen katoamisestansa kaupungin prefektille tai vapautetuille orjille hänen kodissaan--ja siinä tapauksessa saattoivat vartijat minä hetkenä hyvänsä karata sisään. mutta samassa hän tunsi. Vinitius.

missä hän asui. kääntyi Crispuksen puoleen ja virkkoi: "Panen taulun Ursuksen mukaan. Ei ollut Roomassa helppo löytää ihmisten asuntoja parhaittenkaan selitysten avulla. Usein. etteivät kristityt ole uskaltaneet satuttaa kättänsä niin tunnettuun henkilöön. joka oli yllyttänyt häntä murhaamaan Glaucusta. ettei häntä aiottu houkutella salakavaliin vaaroihin. pelästynyt kreikkalainen. käski hän vastata miehilleni. Samassa hänen mieleensä juolahti. lujaluontoinen vanhus." sanoi Ursus." mietti hän itsekseen. ettei kukaan olisi voinut edellyttää häntä samaksi henkilöksi. jalosukuinen Vinitius. jonkun aikaa etsittyään. ja niin hän teki aina. Ei hän kuitenkaan tuntenut häntä. rauhoitti häntä vieläkin enemmän--todistihan se. kun lähetin noutamaan häntä. oli niin toisenlainen kuin tämä kyyryselkäinen. "Kyllä Vinitius suojelee minuakin tarpeen vaatiessa. Sitäpaitsi se ylevähenkinen. mutta Ursuksen työtä helpotti siinä suhteessa metsäläisen myötäsyntynyt vaisto. ettei hän ole kotona. että Vinitius tietysti oli jäänyt henkiin siitä syystä. niin kyllä hän minua tarvitsee muuhun kuin syöstäkseen surman suuhun." Chilon rohkaisi siis mieltään ja kysyi: "Hyvä mies. en saata astua pitkiä . Sitten hän kirjoitti taululle muutamia sanoja. kun ei hänellä ollut hyviä uutisia ja kun hän pelkäsi vihaani. selitti nyt lygiläiselle tarkasti. Olihan hän nähnyt hänet vain kerran eläissään. sillä Chilon on häijy ja pahankurinen mies. eikö ystäväni. jossa oli Vinitiuksen kirjoitus.orjiaan noutamaan Chilonia--vaikka tavallisesti turhaan--. Chilonkin tointui ensi pelästyksestään. ja niin hän todella. lisäksi yöllä. "Koska hän kerran noudattaa minut luokseen. "niin tänne minä hänet tuon joko myöten tai vastoin hänen tahtoaan. löysi Chilonin asunnon." Hän kiersi viitan ylleen ja läksi kiireesti ulos. Taulu. Sitäpaitsi tunsi hän kaupungin erittäin hyvin." "Kun minä vain saan hänet käsiini. kun huomasi Ursuksen pitävän itseään ventovieraana ihmisenä. lähettänyt noutamaan minua kantotuolilla? Jalkani ovat turvoksissa.

"Kyllä meidän täytyy astua jalkaisin. Niin on asia." "Mutta entä jollen minä siihen suostuisi?" "Suostu pois vain." "Vai niin!" huudahti Chilon. puhkesi paikalla suoraan puhumaan: "Älä valehtele.matkoja. Tietäjänä voin sitäpaitsi käyttää hyväkseni muitakin keinoja--voin muuttaa ihmiset puiksi tai eläimiksi. sillä olen vapaa mies ja kaupungin prefektin ystävä. joka oli kuullut Vinitiuksen kertoneen. Ostrianumissa kävin niinikään. kun he jo olivat matkalla." "Lähden. Ei minua kukaan voi pakottaa. jossa Lygia asui. Mutta lähden--lähden! Otan tästä vain lämpöisemmän vaipan ja päähineen. sillä tänään sinä olet ollut sekä Ostrianumissa Vinitiuksen kanssa että meidän porttimme alla. mutta omasta vapaasta tahdostani. jottei Ursus." "Ei lähettänyt. "Tiberin tuolle puolelle." Mutta lapsellinen Ursus. mutta kai sielläkin asuu hyviä ihmisiä. että kreikkalainen hänen kanssaan oli ollut Ostrianumin hautausmaalla ja joka sitäpaitsi oli nähnyt hänen Crotonin seurassa astuvan taloon." "En ole vielä ollut Roomassa kuin lyhyen ajan enkä koskaan ole käynyt Tiberin tuolla puolella. hyvä ystävä! Olin kyllä porttiholvissanne ja rukoilin kaikkien hyveiden nimessä Vinitiusta. "Minne viet minua?" kysyi hän Ursukselta. sillä sinun täytyy lähteä mukaani. ja tiedätkö miksi? Katsos." Näin sanottuaan puki hän ylleen toisen viitan ja peitti päänsä leveällä gallialaisella päähineellä. jotteivät tämän kaupunginosan orjat minua tuntisi--muuten he yhtämittaa pysäyttäisivät meidät saadakseen suudella kättäni. ettei hän astuisi pihaan. tuntisi hänen kasvonpiirteitään. olen jo jonkun aikaa . "vai on teidän talonne Tiberin tuolla puolen! En ole kauaa ollut Roomassa enkä tiedä eri kaupunginosia. heidän päästyään täyteen päivänvaloon." vastasi Ursus. vanhus. lähden.

niin tottahan soisit oikeuden saavan voiton vääryydestä?" "Totta kai!" vastasi Ursus nöyrästi. että hän kuulisi vanhan apostolin saarnaavan. ja Chilon käsitti." . Usein hän vielä kallistaa korvansa pahan hengen puheille. niinkuin sinunkin sieluusi! Koska olet kristitty. ja hän jatkoi ankaran tuomarin äänellä: "Mitä te olette tehneet Crotonille? Puhu suoraan niinkuin asia on. Kristus käskee olemaan laupias. Häntä halutti nyt saada likempiä tietoja Lygian ryöstämisestä. Pidä se asia vain aina mielessäsi." Ursus huokasi. Nyt sai Chilon takaisin koko rohkeutensa. muutoin sinua kerran kärvennetään helvetissä kuin makkaraa pannussa. tietysti! Mutta mitä aiotte tehdä Vinitiukselle?" "En tiedä. että hän tuota miestä." "Tietysti." Ursus huokasi taasen: "Vinitius kertoo sinulle kaikki. ja jos vaikkapa vain hiuskarva hänen päässään vahingoittuisi." "Meitä suojelee suurempi mahti." virkkoi hän "ja Caesarin ystävä." "Sinä olet siis lävistänyt hänet veitsellä tai surmannut kepillä. kohtaisi Caesarin kosto kaikkia kristittyjä.koettanut kääntää Vinitiusta kristinuskoon ja tahdoin välttämättömästi." "Oikein vastasit." "Minulla ei ole mitään aseita. joka ensi hetkessä oli tehnyt häneen niin hirvittävän vaikutuksen. "Vinitius on mahtava herra. Kunhan vain valo pääsisi tunkeutumaan hänen sieluunsa. saattoi johtaa kuinka vain tahtoi.

sillä muuten en saa suustani ainoaa sanaa enkä saata jakaa Vinitiukselle vapahtavia neuvoja. Mutta Chilon.Taaskin täytyi kreikkalaisen hämmästyä barharin yli-inhimillistä voimaa. "Antakoon sinulle Pluto!.. ei lakannut maalaamasta murhaa mustaakin mustemmaksi eikä kehoittamasta Ursusta lupausten tekoon." "Pelkään Kristusta enkä vartijoita. että hän Vinitiukselta itseltään saa tarvittavat tiedot. jossa kreikkalainen asui. mutta lygiläinen vastasi hänen kysymyksiinsä kovin vastenmielisesti ja aina vain lisäten." "En minä tahallani sitä murhaa tehnyt. Hän koetti kyllä urkkia tietoja Vinitiuksestakin. Näistä asioista keskustellen olivat he kulkeneet koko pitkän tien siitä kaupunginosasta. joka johti pieneen puutarhaan ja pikku rakennukselle. Tarkoitan tietysti: antakoon sinulle Kristus anteeksi syntisi!" Jonkun aikaa he astelivat ääneti eteenpäin. että Ursus oli ruvennut katsomaan häntä omituisen nälkäisillä silmillä. oi Zeus. Mutta murha on suurin kaikista synneistä. ja saapuneet perille. Siinä Chilon vihdoin äkkiä seisahtui ja virkkoi: "Anna minun vetää henkeäni. Pelästyksissään luuli hän huomaavansa. Chilonin sydän alkoi taasen levottomasti sykkiä. jos suinkin saatat!" Näin ajatellen kääri hän kireämmin ympärilleen gallialaisen viittansa. "jos hän minut surmaa vasten tahtoani. Lähetä heihin halpaus. mutta en tiedä vaikuttaisiko rukoukseni-ennenkuin olet tehnyt lupauksen. aina Tiberinpuoleiseen kaupunginosaan. mutta huomautti tekevänsä sen suojellakseen itseään kylmältä. Rukoilisin mielelläni puolestasi. puheli hän itsekseen. sitten virkkoi kreikkalainen: "En minä rupea sinua ilmiantamaan. ettet ikinä enää sormesi päälläkään koske kehenkään ihmiseen. joka halusi vakuuttaa henkensä kaikkien tapausten varalta." vastasi Ursus. mutta varo vartijoita." . "Vähän siitä minulle on hyötyä".. Soisin halpauksen kohtaavan häntä ja kaikkia muita lygiläisiä." "Se on oikein. He astuivat porttiholvista ensimmäiseen pihaan ja siitä käytävään.

"Oi herra! mikset kuunnellut minun neuvojani!" huudahti hän käsiään väännellen. "Ole vaiti. ettei tässä ole mitään vaaraa." "Vinitius on samassa huoneessa kuin kaikki muutkin. suoraa päätä ja sivulle katsomatta Vinitiuksen luo--ikäänkuin hän olisi tuntenut siellä olevansa paremmassa turvassa. Hän tahtoi nähtävästi. sillä hän käy joka päivä tervehtimässä leskeä ja Crispusta. "Sanot olevasi kristitty etkä tiedä. vastasi Ursus.Näin sanottuaan jäi hän seisomaan--sillä vaikka hän kuinka olisi vakuuttanut itselleen. huomattuaan vuoteen huoneen nurkassa. että se oli Chilon. Huoneessa vallitsi hämärä. "Mitä se on?" kysäsi Chilon kummissaan. riittäneet poistamaan pimeyttä. mutta hän arvasi. Samassa alkoi pikku rakennuksesta kuulua veisuuta. että meillä aina aterian jälkeen on tapana ylistää Vapahtajaamme virsillä. että jokainen sana tekisi käskyn vaikutuksen ja painuisi ikipäiviksi Chilonin mieleen. joita hän oli nähnyt Ostrianumissa. ja niissä me ainoastaan nukumme. Kreikkalainen puolestaan karkasi. "Croton hyökkäsi kimppuuni ja tahtoi ryöstää ja tappaa minut--ymmärrätkö! Silloin surmasin hänet. että hän nyt seisoo keskellä noiden salaperäisten ihmisten asuntoja. tutisivat hänen jalkansa. Mennään pois sisään--siellä saat levätä.--Vinitius ei tuntenut vaippaan verhottua miestä. sillä talvinen ilta oli pilvinen." "Vie minut suoraan Vinitiuksen luo. Toiset ovat pimeitä cubiculumeja." lausui Vinitius "ja kuuntele!" Hän alkoi tuimasti tuijottaa Chilonin silmiin ja puhui hitaasti ja ankarasti.--Miriam poikineen on mahtanut palata kotiin. koska se on ainoa suurempi huoneemme. eivätkä ne harvat liekit. kun hän ajatteli. ja nämä ihmiset ovat sitoneet . jotka huoneessa paloivat. Ehkä apostolikin on siellä." He menivät.

Lähde viemään sitä minun talooni ja kun tapaat vapautettuni. jotta sinä paranisit. että joka ei ole kelpo ihminen. sellaisen ylevämielisen herran kimppuun!. ja tahtoi." Chilon ymmärsi paikalla Vinitiuksen tarkoituksen. Koko Hadeksessa ei ole niin suuria kärsimyksiä kuin hän ansaitsisi. hyvä herra! Varoitinhan minä sinua luottamasta häneen." Vinitius käänsi kreikkalaiseen tutkivan katseen ja kysyi: "Mitä sinä olet tehnyt tänään?" "Kuinka niin? Johan minä sanoin sinulle. jonka hän kristittyjen kanssa oli tehnyt. sen täytyy olla roisto. vaan nosti silmänsä taivasta kohti ja puhkesi puhumaan: "Sepä vasta oli oikea konna. että olen lähtenyt ." "Etkö mitään muuta?" "Olin juuri lähtemäisilläni sinua tapaamaan. Chilon näki sen hänen kasvojensa ilmeestäkin." "Tässä on taulu. Kirjoitin siihen. kun hänen kanssaan kamppailin. että häntä uskottaisiin. Kaikki minun neuvoni kilpistyivät hänestä kuin herneet alas seinää. Vinitius jatkoi: "Jollei minulla olisi ollut tikaria. niin jätä se hänelle. kun tämä kelpo mies tuli ilmoittamaan. Ja onko kenenkään niin vaikea muuttua kelpo ihmiseksi kuin konnan? Karata hyväntekijänsä. että olen tehnyt jumalille erään lupauksen. Sellaista se vain on. että matkalla oli sanonut Ursukselle olevansa kristitty--ja vaikeni. Hän ei siis osoittanut pienintäkään hämmästystä tai ihmettelyä.haavat. jotka sain.. olisi hän tappanut minut.. jolloin neuvoin sinua ottamaan matkaasi vaikkapa edes veitsen. että kutsut minua. Voi jumalat!" Samassa hän muisti." "Siunattu olkoon se hetki. Hän puhui tietysti jonkun sopimuksen hyväksi. herra.

"Etkö tunne minua." Hetkisen perästä lisäsi hän. en minä ole! ." Chilon oli jo kokonaan rauhoittunut. herra! Aamulla sanoin sinulle Porta Capenan luona hyvästi--ja siitä asti on minun ollut niin ikävä. Hänen äänessään oli niin hirvittävä sointu." Vinitius oli sairas ja ennestään tottunut kreikkalaisen liukkaisiin käänteisiin.. astui pari askelta sivulle päin uunia kohti ja otti kynttilän seinältä. armoa!" Glaucus kääntyi niiden puoleen. Hän nousi. että tänä aamuna lähdin matkalle erään tärkeän kirjeen johdosta. Chilon oli ottanut kynttilän käteensä. ja virkkoi: . Annapa kynttilä tänne. Äkkiä karkasi Glaucus lavitsalta. Itse puolestasi saat niinikään kertoa. Liikkuessa oli päähine valunut hänen hartioilleen. Cephas?" virkkoi hän.. että. että kaikki läsnäolijat säpsähtivät. kun hän suri Itylosta. jotka paraikaa olivat ilta-aterialla. jonka sain Petroniukselta. mutta hänen täytyi hymähtää. että Chilon heti oli ymmärtänyt hänen tarkoituksensa. jollet jalomielisesti lohduta minua.. että toimittavat kyyneleesi kuivatuiksi. Ja valo pääsi lankeamaan suoraan hänen kasvoilleen. Samalla hän kuitenkin oli hyvillään siitä.. likeni nopein askelin ja seisahtui hänen eteensä. pannen painoa joka sanalle: "Olen matkustanut Beneventumiin--ymmärrätkö!" "Olet matkustanut. "No minä kirjoitan. kuten Zethoksen onnettoman vaimon kävi.Beneventumiin. mutta pudotti sen samassa maahan ja rupesi vaikeroimaan: "En minä ole mikään Cephas . itken itseni kuoliaaksi.

. "Joku toinen voi viedä perille kirjeen. säälin tunteelle. mutta vihdoin hän avasi silmänsä. karkasi parilla harppauksella hänen luokseen. joka petti minut ja perheeni ja joka meidät saattoi turmioon!. "Kuopatkaa hänet puutarhaan. kunnes apostoli Pietari äkkiä nousi pöydän takaa. vaikkapa kymmenen kertaa! Glaucus.. välähti hänen mieleensä aavistus. vaikkapa kaksi. kuka Glaucus oikeastaan oli. ja Vinitiuskin tunsi ne. joka valaisi hänen järkensä kuin salama pimeän yön. Mutta kun Ursus kuuli Glaucuksen sanat... Herra! herra!. Kirjeesi .." Tuska oli tukahduttanut hänen ääntään. Hän ei ollut huomannut.." Hänen sanansa kaikuivat Chilonin korvissa kuin kuolemantuomio. Hänen jäsenensä vapisivat Ursuksen väkevissä käsissä. niin kastakaa minut vielä kerran. koska hän tuontuostakin oli pyörtynyt tuskissaan ja Glaucuksen nimi siinä oli luiskahtanut hänen korviensa ohitse. tarttui hänen käsivarteensa."Tämä mies se oli..... Pax vobiscum! olen kristitty. Herra! huusi hän ja kääntyi Vinitiuksen puoleen--pelasta minut! Sinuun minä turvaan." Vinitius seurasi tapahtumaa välinpitämättömämpänä kuin kukaan muu. Sallikaa minun puhua! Tehkää minut vaikka orjaksenne... jotapaitsi ei hänen sydämessään ollut sijaa minkäänlaiselle. puolusta minua. vien perille. Älkää tappako minua! armoa.. Tunsihan hän perinpohjin kreikkalaisen metkut. "Olen kristitty!.... ja jollette usko. sinä erehdyt. ja tuska pusersi kyyneleet silmiin. Hetkisen pudisti hän valkeaa päätään. "Minä annan teille. ja hänen äänensä kaikui läpi hiljaisuuden: ." Glaucuksen vaiheet olivat tutut kaikille kristityille. "Armoa! teidän Jumalanne nimessä!" huusi hän. päästi sen painumaan rintaansa vastaan ja piti silmänsä kiinni." virkkoi hän. taivutti sitä sivulle ja huusi: "Hän se yllytti minua murhaamaan Glaucuksen!" "Armoa!" vaikeroi Chilon. Nyt tunsi hän Chilonin. ja se heikkeni heikkenemistään.

antakoon sinulle Jumala anteeksi vääryyden. Hän ei vielä ollut käsittänyt. kierteli päätään kuin satimeen saatu peto. Glaucus seisoi hyvän aikaa kädet silmillä. mistäpäin kuoleman isku tulee. ikäänkuin etsiäkseen sieltä turvaa. Hän oli vakuutettu siitä. että hänelle oli annettu anteeksi. mutta ei saanut sanaa suustaan. Hänen kasvonsa ilmaisivat ainoastaan hämmästystä ja epäluuloa. joiden hyvyys peloitti yhtä paljon kuin heidän julmuutensa olisi peloittanut. kuten minä Kristuksen nimeen sen sinulle anteeksi annan. joita vastaan hän oli rikkonut. jonka olet tehnyt minua kohtaan. Vaistomaisesti vetäytyi hän Vinitiuksen vuodetta kohti. jos he olisivat olleet julmat. Vaikka hän olikin selvillä siitä. "Mene rauhaan!" lausui apostoli. niin anna hänelle anteeksi. mutta sinettyneet huulet värisivät yhä vielä pelosta. tuomitsi hänet. Vihdoin hän otti ne pois ja virkkoi: "Cephas. joka oli teettänyt hänellä palveluksia ja joka tavallaan oli hänen rikoskumppaninsa. Chilon nousi. sen sijaan ne. minkätähden mies. teki hänen mielensä kuitenkin kiireen kautta päästä pujahtamaan pois noiden salaperäisten ihmisten joukosta. Hän ei uskonut silmiään eikä korviaan. hän ei uskaltanut toivoa anteeksiantoa. tapahtuu taasen . nojautuen käsivarsiinsa. Vähitellen sai hän takaisin tajuntansa. niin nuhtele häntä: mutta jos hän katuu." Hänen vaiettuaan syntyi huoneessa entistä hiiskumattomampi hiljaisuus. että jos hän vielä viipyy täällä. Mutta jos hän seitsemän kertaa päivässä rikkoo sinua vastaan ja seitsemän kertaa tykös palajaa." Ursus päästi käsistään kreikkalaisen ja virkkoi hänkin samassa: "Olkoon sinulle Vapahtaja armollinen! Minäkin annan sinulle anteeksi." Chilon lankesi maahan ja. sanoen: anna minulle anteeksi! niin anna hänelle anteeksi'. joka vilkuu ympärilleen ja odottaa. Se asia oli selviävä hänelle vasta paljoa myöhemmin."Vapahtajamme sanoi: 'jos veljesi rikkoo sinua vastaan. antoivat hänelle anteeksi.

Käytävässä Chilon taasen toisteli itsekseen: "loppuni on totisesti tullut?" ja vasta kadulla hän rauhoittui ja virkkoi: "Nyt minä kyllä kuljen yksin." Chilon nosti päätään. kirje! anna kirje!" Hän tempasi Vinitiuksen käsistä taulun." virkkoi kreikkalainen. Hän olisi tahtonut paeta niin kauas kuin suinkin. että Ursus karkaa hänen kimppuunsa ja tappaa hänet yön turvissa." . sillä hän oli varma. niin anna minulle anteeksi. Chilon heittäytyi kasvoilleen maahan ja alkoi vaikeroida: "Urbanus.jotakin odottamatonta.. jottet eksyisi pimeässä." Ursus nosti hänet maasta ikäänkuin hän olisi ollut höyhen ja asetti hänet seisomaan.. kumarsi kristityille ja sairaalle ja karkasi seinää myöten hiipien ovelle. ja jos olen pidellyt sinua liian kovasti tai vääntänyt luitasi." Mutta Urbanus sanoi: "Älä pelkää... Siinä seisoessaan Vinitiuksen edessä. ja hetkisen perästä kävivät ne aivan hervottomiksi. puhkesi hän sentähden kiireesti puhumaan sortuneella äänellään: "Anna. Jos olet väsyksissä. Etkö tapa minua?" "En! en tapa sinua.." "Auta minut pystyyn. Apostoli käski minun ohjata sinut portille. Pimeällä pihalla nosti kauhu taasen hänen hiuksensa pystyyn. "Etkö tapa minua? Mitä? Saata minut nyt kadulle. Sitten hän johti hänet pimeän käytävän läpi toiseen pihaan. josta he tulivat porttikäytävään ja kadulle. Kristuksen nimeen. "Mitä sanot? mitä!. niin sitten siitä kyllä kuljen yksin. sillä Ursus ilmestyi todella hänen rinnalleen.. mutta jalat eivät totelleet häntä. saatan sinut kotiin. herra.

hän oli ollut mukana Ostrianumissa ja nähnyt kaikki." Ursuksen mentyä hengitti hän todellakin keuhkojen täydeltä. Mutta päästyään muutaman kymmenen askelen päähän. Sen hän sentään saattoi selittää. mitä siellä tapahtui--mutta kuitenkaan hän ei voinut löytää vastausta siihen kysymykseen. Ja vähäväliä täytyi hänen kysyä itseltään: minkätähden he eivät tappaneet kreikkalaista? He olisivat huoleti saattaneet sen tehdä. Ursus olisi kuopannut hänet puutarhaan tai yöllä kuljettanut hänet Tiberiin. Mutta heidän käytöksensä Chilonia kohtaan ulottui suorastaan niiden rajojen ulkopuolelle.. että nämä ihmiset olivat kohdelleet häntä hyvästi ja että he kostamisen asemasta olivat sitoneet hänen haavansa--siihen oli tietysti osaksi vaikuttanut heidän oppinsa. Samoin oli Vinitiuksen laita. Hän ei myöskään saattanut käsittää sitä. ikäänkuin saadakseen varmuutta siitä vieläkö hän elää. KAHDESKYMMENESVIIDES LUKU. mutta pääasiallisesti Lygia ja vihdoin jossakin määrin patriisin ylhäinen asema. Sitten hän rupesi käsillään koettelemaan vyötään ja ristiluitaan. hän seisahtui ja virkkoi: "Minkätähden he oikeastaan eivät tappaneet minua?" Hän oli puhunut kristinopin totuuksia Eurytiuksen kanssa. joiden sisässä inhimillisen armahtavaisuuden Vinitiuksen mielestä tuli pysyä. Yöllisten rosvoretkien aikana. joita retkiä pantiin toimeen itse . ja hänen ajatuksensa olivat yhtä hämärät kuin ajatukset Chilonin päässä. ja läksi sitten kiirein askelin kulkemaan eteenpäin. hän oli joen rannalla selittänyt niitä Urbanukselle. mitä oli tapahtunut."Rauha olkoon kanssasi!" "Ja sinun kanssasi! ja sinun kanssasi!.. Kunhan tässä edes saan vetää henkeäni.

ja hän tunsi. koska hänen olisi tarvinnut sen jälkeen tappaa vain nemorilaisen lehdon kuningas ja anastaa hänen paikkansa. Kristityt olisivat huoleti saattaneet tappaa Chilonin. ettei sellaista ikinä oltu maailmassa nähty. Roomassakin oli joskus tapahtunut. Brittien kuningas Callicratus esimerkiksi oli vankina ollessaan saanut Klaudiukselta kaikki tarpeensa ja vapaasti asunut kaupungissa. ettei kukaan kiinnittänyt huomiota sellaiseen tapaukseen. jolloin ei heidän sopinut tappaa. että näissä ihmisissä asui niin suuri hyvyys. Koston jättäminen sikseen soti kokonaan hänen luontoaan vastaan. Kun Vinitius vain ajattelikin. Ursus. Mutta minkätähden eivät he siinä tapauksessa antaneet Chilonia oikeuden käsiin? Minkätähden apostoli sanoi. ja miekkataisteluja ei pitkiin aikoihin oltu siedetty Atenassa. ellei hän olisi säästänyt syyllistä mistään kärsimyksistä. Sillä olihan hän kuullut puhuttavan. johon nuori patriisi kuului. He eivät tappaneet. että voitettua oli armahdettu. Tosin ei säälin tunne ollut kokonaan outo sille maailmalle. Ja olisiko siihen mieheen. jolloin ei heidän sovi aloittaa sotaakaan. mutta hän piti sitä jonkinlaisena oppijärjestelmänä. kuten kaikkien muittenkin. ajoi virta aamuisin maihin ihmisruumiita niin usein. joka itse asiassa olisi saattanut rankaisematta tappaa kenen hyvänsä Roomassa. pystynyt nykyisessä virassaan oleva miekkailija. Mutta Glaucus oli suonut anteeksi! Ja Ursus oli myöskin suonut anteeksi. Mutta mieskohtaisten kärsimysten kostaminen oli Vinitiuksen. hänelle seitsemän kertaa piti suoda anteeksi. että jos joku seitsemän kertaa oli rikkonut. ja Vinitiuksen mielestä heidän olisi ollut velvollisuus se tehdä. Olihan hänkin Ostrianumissa kuullut. joka oli päässyt virkaansa tappamalla edellisen "kuninkaan"? Näitä asioita ei voinut selittää kuin yhdellä tavalla. niin hänen verensä alkoi kiehua. jopa välttämätön. omat kärsityt vääryydet. jota ei Croton voinut vastustaa. Olivathan atenalaiset pystyttäneet alttarin Armahtavaisuudelle. että joku häneltä olisi surmannut Lygian. jonka toteuttaminen elämässä ei tule kysymykseen. joka käski unohtamaan oman itsensä. että kristityillä mahdollisesti sattui olemaan joku juhlapäivä taikka kuunneljännes. että Chilon ehkä oli jäänyt surmaamatta siitä syystä. että useilla kansoilla on sellaisia aikoja. sillä he rakastivat ihmiskuntaa rajattomalla rakkaudella. käsityksen mukaan oikeutettu. Ja samassa juolahti hänen mieleensä. että ihmisen tulee rakastaa vihamiehiään. Ja minkätähden Glaucus sanoi Chilonille: "antakoon sinulle Jumala anteeksi. oman onnen ja oman .Caesarin luvalla. niinkuin minäkin sinulle anteeksi annan"? Ja Chilon oli kuitenkin tuottanut hänelle niin paljon pahaa kuin ihminen ikinä saattoi toiselle tuottaa. nimittäin siten.

mutta samalla se herätti hänessä sääliä ja ylenkatsetta. Ostrianumissa Vinitius kyllä oli kuullut. mikä on hyvää ja mieluisaa. niin uhraan hänelle hekatombin siksi. jonka tyydytetty kostonhimo antaa. eikä hänen roomalainen luontonsa saattanut alistua kunnioittamaan olentoja. Ursus palasi nyt huoneeseen ja kertoi saattaneensa Chilonin kadulle asti sekä pyytäneensä häneltä anteeksi. Vähän ajan perästä ojensi Lygia hänelle virkistävää juomaa. He näyttivät hänen mielestään olevan ikäänkuin mitäkin lampaita. jos oli pidellyt häntä liian kovakouraisesti. laski kätensä hänen päälaelleen ja lausui: "Kristus on sinussa voittanut!" Mutta Glaucus korotti kasvonsa taivasta kohti sellaisella hartaudella ja ilolla. että hän on sinun jumalasi. odottamattoman onnen valautuneen hänen sydämeensä. Apostoli siunasi häntäkin. Me emme saa kantaa vihaa sydämessämme. mahtaa olla kurja. Erittäin kummastutti Vinitiusta se seikka." .onnettomuuden--ja elämään ainoastaan toisten hyväksi. Kun Vinitius kuuli mainittavan voittoja. ja silloin näytti hänestä tämän maailman järjestys olevan aivan nurin. mutta sen arvoa ei hän saattanut pitää minäkään. Apostoli tuli Glaucuksen luo." "Lygia." huudahti nuorukainen taasen "olkoon jumalasi kuka hyvänsä. että tämä päivä oli ollut suuri voiton päivä. joka oli orjan muotoinen. Mieliharmin huomasi hän Lygian painavan kuninkaalliset huulensa koskettamaan miehen kättä. ja silloin tarttui hän hetkeksi hänen käteensä ja kysyi: "Oletko siis sinäkin antanut minulle anteeksi?" "Olemme kristittyjä. Vinitius tunsi vain sen ilon. Kristittyjen käytös häntä suuresti hämmästytti. ja Crispus todisti. että ajallinen elämä. menivät hänen ajatuksensa aivan sekaisin. joiden ennemmin tai myöhemmin täytyy joutua suden saaliiksi. ja katseli häneen silmät selällään. jotka ilman muuta tyytyivät rupeamaan suden ruuaksi. kuumeen kiihoittamana ja pitäen häntä puolihulluna. Päinvastoin hän oli sitä mieltä. joka toisten eduksi sitoutuu kieltäytymään kaikesta. että kaikkien näiden kristittyjen kasvot Chilonin mentyä loistivat ikäänkuin suuresta ilosta. mikä palkka heitä odotti. että olisi luullut suuren.

nukkuisiko sairas.. että he ottaisivat hänet mukaansa. katselemaan ympärilleen. jotka öisin virittävät virsiä kuun kunniaksi ja jommoisia hän oli nähnyt Itämailla. mutta sen hän varsin hyvin tajusi. seisoi hopeapartainen apostoli äkkiä Lygian rinnalla ja huusi: "älä satuta kättäsi häneen. Mutta kun hän pääsi ristikolle. Lygia poistui huoneesta. Yö oli jo tulossa. Tuli." Vinitius ei ymmärtänyt. Vinitius ei hetkeksikään päästänyt häntä silmistään.. ketä "häntä" Chilon tarkoitti. vaan seurasi silmillään Lygian liikkeitä. . ja silloin hän kuuli ja näki kaikki mitä hänen ympärillään tapahtui. joka ympäröi tornin huippua. Vanhalla. Välistä hän vaipui jonkinlaiseen horrostilaan. mutta valaisi vielä kirkkaasti. että hampaat suussa kalisivat. Siinä hän heräsi ja rupesi. hyljätyllä hautausmaalla oli olevinaan pyöreä temppeli. Hän oli seisovinaan temppelin harjalla käsissään luuttu.Mutta neito lausui: "Sinä uhraat hänelle vielä sydämesi. avasi silmänsä ja hymyili. sillä yö oli jo kylmä ja huone tuntui kolealta. Vinitius tunsi hänen läsnäolonsa. mutta todellisuuteen sekaantui kuumesairaan näkyjä. Kaikki kristityt istuivat lieden ääressä lämmittelemässä. aivan kuten ne papittaret." "Vain siksi. että hän on sinun. jossa Lygia oli papittarena. sillä heikkous oli taasen vallannut hänet. mutta samalla huononi hänen tilansa. mutta tyttö laski keveästi kätensä hänen silmilleen ikäänkuin uuvuttaakseen häntä uneen. joka näytti vievän taivaaseen. mutta palasi pian. Vinitius ei saattanut nukkua. kunhan opit rakastamaan Häntä. ja sitä myöten kun yö likeni. sillä neito on papitar ja 'Hän' kostaa. Mutta Vinitius tarttui heidän käsiinsä ja alkoi rukoilla. oli jo alkanut hiipua." uudisti Vinitius raukeavalla äänellä. nousi kuumekin. häikäisevässä valossa. Hänen silmänsä sulkeutuivat. Vinitius ponnisteli kaikin voimin ylös kiertoportaita ryöstääkseen hänet itselleen. astui vuoteen ääreen ja kumartui kuuntelemaan. joka paloi korkealla liedellä. mutta hänen perässään mateli Chilon. että oli menossa pyhäkköä ryöstämään ja pelkäsi suuresti. sillä hän on minun!" Ja hänen näin sanottuaan läksivät he yhdessä kulkemaan kuun säteiden valaisemaa tietä. Vinitius saattoi nähdä heidän hengityksensä höyrynä puhaltuvan suusta. unesta selvittyään. ja toisti toistamistaan: "älä tee sitä. herra. joka pelkäsi niin. Silloin valtasi Vinitiuksen suuri suloisuuden tunne.

että hän puhuisi jostakin muusta. Silloin he ottivat Hänet kiinni ja sitoivat. miten Lygia olisi erotettava hänestä. ja hän kuunteli henkeä pidätellen.Apostoli istui keskellä. Vinitius oli niinikään vakuutettu. vastasivat he: "Jeesusta Natsarealaista". ketä he etsivät. mutta veri kiehui sydämessäni. ja matalalla jakkaralla hänen jalkainsa juuressa Lygia. Vedin miekkani Häntä puolustaakseni ja hakkasin ylimmäisen papin palvelijalta korvan. Apostoli vaikeni. "Siinä nimessä he aina vain elävät!" ajatteli Vinitius. Hän kokosi sentähden koko tahdonvoimansa ja rupesi kuuntelemaan Pietarin sanoja. miltei ihan samanlainen kuin äsken kuumehoureissa. ottivat he Hänet kiinni." Apostoli vei käden otsalleen ja vaikeni ikäänkuin saadakseen ajatuksensa kootuiksi. Miriamin poika. vaan karkasi paikoiltaan ja . kaunis poikanen. ehkäpä neuvottelee. Hiukan etempänä olivat Glaucus. ojensi kätensä valkeaa kohti ja jatkoi hetkisen perästä: "Yö oli kylmä. Kaikkien muidenkin kasvot olivat käännetyt apostoliin päin. Vinitiuksen mielestä oli aivan mahdotonta. jonka Isä minulle antoi?'. Oli tullut joukko sotamiehiä ja pappien palvelijoita ottamaan kiinni Häntä. Ja vasta kun he olivat kysyneet toisen kerran. Vanhus kertoi Kristuksen kiinniottamisesta. Vinitius rupesi hänkin tuijottamaan Pietariin. Mutta kun Hän sanoi heille: "minä olen!"--lankesivat he maahan eivätkä uskaltaneet satuttaa kättänsä Häneen. että vanhus paraikaa puhuu hänestä. Silloin huomasi hän kokonaan erehtyneensä.. Eikö minun pitäisi juoda sitä kalkkia. sillä apostoli puhui taasen Kristuksesta. Ja minä olisin tahtonut suojella Häntä ennemmin kuin omaa elämääni. Mutta Ursus ei voinut pidättyä. Hänen päähänsä pälkähti äkkiä ajatus. että hänen unennäkönsä olikin totta ja että harmaahapsinen vanhus todella oli tullut tänne kaukaisista maanääristä ryöstämään häneltä Lygian ja johtamaan hänet teille tuntemattomille. mutta Hän sanoi: 'Pistä miekkasi tuppeen. ja hänet valtasi taikauskoinen kauhu. kuten nyt. Crispus ja Miriam sekä ympyrän molemmissa päissä Ursus ja Nazarius. Kun Vapahtaja kysyi heiltä. jonka mustat hiukset kiharoina valuivat olkapäille. Lygian silmät olivat tähdätyt apostoliin. nuori. Hän puhui matalalla äänellä..

mitä apostoli edellisenä yönä Ostrianumissa oli kertonut Vapahtajasta. Sitten oli Vinitius näkevinään suuren joukon ihmisiä uimassa veneen perässä.. ja jos hänen nähtensä kukaan vain--olisi satuttanut kätensä Vapahtajaan. minä--hei!" Hän vaikeni äkkiä. että he hukkuisivat. mutta Pietari pelasti pelastamistaan hukkuvia ja keräsi heitä veneeseen. Siihen Vinitius tarttui. Itse Vinitius kaikin voimin ui heidän perässään. sekä sotamiehet että pappien palkkalaiset ja palvelijat. Toiselta puolen hän päätteli.. jossa oli Pietari ja Lygia. Laineet peittivät vaahdollaan heidän päänsä. sekaantui sen kanssa. Vinitius oli näkevinään laajan vedenpinnan ja kalastajaveneen. . apostoli Käänsi veneen ja ojensi hukkuvalle airon. Myrsky rupesi heittämään laineita hänen kasvoilleen. niin kyllä kaikki. Pian oli siinä melkein yhtä paljon kansaa kuin Ostrianumissakin oli ollut. Toiset olivat niin syvällä vedessä. mutta Vinitius meni taasen kuumeiseen horrostilaan. Rukoillen huusi hän pelastusta. Sitten hän istuutui ja huudahti: "Kävi miten kävi. ja hän oli uppoamaisillaan. pääsi sen avulla veneeseen ja kaatui veneen pohjalle. jos hän sinä yönä olisi ollut Vapahtajan mukana. mutta sitä yhtä tapausta ei hänen luontonsa saanut sallituksi. Näitä ajatellessaan ei hän voinut pidättää kyyneliään. Vinitius ihmetteli. sillä hänen sielussaan kävi myrsky. kun Hän näyttäytyi Tiberian meren rannalla. Senjälkeen Ursus ainoastaan hengittää läähätti. Silloin Lygia heittäytyi polvilleen apostolin eteen. ettei heistä näkynyt kuin käsi. toiselta puolen hän tunsi. mutta kipeä käsivarsi esti häntä saavuttamasta heitä. Se. sillä Lygia oli laskenut sormen huulilleen. olisivat lentäneet säpäleiksi. että hän kaikin voimin olisi puolustanut Vapahtajaa. Kyyneleet puhkesivat hänen silmiinsä. jopa kutsunut joukottain muitakin lygiläisiä avukseen. jotta kipinät kultasateena räiskähtivät yltympäri ja liekki leimahti kirkkaaksi tuleksi. Hän oli koska tahansa valmis suutelemaan apostolin jalkoja.rupesi kohentamaan tulta rautaisella hiilihangolla. Sääli ja kaikkinaiset ristiriitaiset tunteet taistelivat hänen sielussaan. pian vielä enemmän. että hän sitä tehdessään olisi ollut tottelematon Vapahtajalle ja estänyt lunastustyön täyttymistä. miten he mahtuivat veneeseen. Vähän ajan kuluttua Pietari otti käden kasvoiltaan ja rupesi jatkamaan kertomustaan. mitä hän tänään oli kuullut. kun hän tätä ajatteli. joka ikäänkuin ihmeen kautta aina suureni. ja rupesi pelkäämään.

mitä apostoli Ostrianumissa oli kertonut Kristuksesta. jotka olivat kytketyt ristiin polvelle.Mutta Lygia lohdutti häntä ja osoitti hänelle jonkun valon. että tässä maailmassa alastoman. ja järven pohja näytti kasvavan ruusuja ja liljoja. mikä totta. mikä oli unta. vaikka kaikki . uusi. kun Hän käveli veden päällä. Hänen mielensä joutui kiivaaseen kuohuntaan. Silloin Lygia tarttui Vinitiuksen käteen ja virkkoi: "tule. eikä hän laisinkaan heti saanut selville. ja ilman täytti narduksen lemu. jota kohti Pietari ohjasi venettä. niin oli mahdoton eroittaa häntä siitä opista. joka oli kaukana rannalla ja jota kohti he kulkivat. Vedessä välkkyi taivaankaan. ja helposti saattoi huomata. erinomaisen puhdas ja henkevä. Jonkun aikaa hän vielä luuli olevansa järvellä ihmisten ympäröimänä. Hän muisti. että hän oli väsyksissä. oli jäänyt tänne valvomaan. Ei hän juuri olisi tahtonut taipua sanomaan tätä kauneutta kristilliseksi kauneudeksi. Nyt olivat kaikki muut lähteneet levolle. mutta mitä taas Lygiaan tuli. mutta kuumehoureet poistuivat ainoastaan vähitellen. herätti hänet vihdoin kokonaan. Vinitius ei tietänyt. Hän katseli hänen kasvojensa piirteitä. silmät kiinni. ettei häntä näkynyt. käsiä. joka istui aivan likellä vuodetta. Ihmisjoukot alkoivat veisata suloista virttä. jota vastaan Vinitius oli rikkonut. Lygia. että Lygia oli viettänyt edellisen yön Ostrianumissa ja että hän koko päivän oli hoitanut häntä. jonka ympäriltä ihmiset olivat hävinneet. * * * * * Taasen Vinitius heräsi. silmäluomia. minä johdatan sinua!" Ja hän vei hänet valkeuteen. itsetietoisen ja muodoistaan ylpeilevän kreikkalaisen ja roomalaisen kauneuden rinnalla on olemassa toinen kauneus. Niiden valossa Vinitius näki Lygian. jota hän tunnusti. jotka olivat alaspainetut. Rannalla tuikkivan tulen valossa oli hän näkevinään olennon. Äkkiä hän jostakin käsittämättömästä syystä rupesi hakemaan Petroniusta heidän joukostaan ja hämmästeli suuresti. hän yksin valvoi hänen vuoteensa ääressä. mutta pinjalastuja oli luultavasti hiljan heitetty liedelle. ja ne palaa roihottivat heleässä tulessa. Ja jota likemmä rantaa he tulivat. Tässä Vinitiuksen houreisiin taasen liittyi se. sillä hän istui liikkumattomana. sitä tyynemmäksi tyyntyi vedenpinta ja sitä suuremmaksi suureni tuli. Kirkas valo takasta. ja hänen pakanallinen päänsä alkoi työläästi oivaltaa. öljypuut syttyivät hitaasti punertavan tuhan alla. Vihdoin veneen pohja hiljaa liukui hiekkarannalle. nukkuiko hän vai oliko hän vaipunut ajatuksiinsa.

hänen kasvojaan. että hänessä liikkui outoja tunteita. Hänen täytyi tällaista uskontoa kunnioittaa. huomasi. että hän rakasti häntä. niin ei hänessä olisi ollutkaan mitään rakastamista. ja hänen vartaloaan. Samassa Lygia avasi silmänsä. että jos Lygia olisi ollut toisten naisten kaltainen. ja käsitti. siksi. että hänessä alkaa herätä uusia haluja ja mielitekoja. ja Vinitius ymmärsi hänen tehneen sen juuri siksi. Hän luuli heränneensä siitä. hänen silmiään. mutta samalla häntä harmitti. joka oli väkevä kuin patsas. . likeni häntä ja virkkoi: "Minä olen sinun luonasi. hänen sopusointuista vartaloaan. jotka ovat aivan vieraat sille maailmalle. Löydettyään niitä hän rupesi puhaltamaan sellaisella voimalla. että Vinitius häneen katsoi. tunsi hän kyllä olevansa heikko. Ainoastaan Ursus seisoi kumarruksissaan lieden ääressä. Mutta äkkiä hän tunsi. että olisi luullut sepän palkeitten eikä ihmisen huulien olevan työssä. joka oli saanut niin monen kreikattaren ja roomattaren kietomaan lumivalkeat käsivartensa hänen kaulaansa. mutta kun hän avasi silmänsä. sanalla sanoen: samasta syystä. mutta pää oli selkeä ja kuume poissa.muut läksivät levolle. että hänen uskontonsa sitä vaati. joka oli kuin kyklopin niska. Vinitius muisti nyt. jossa hän tähän asti on elänyt." KAHDESKYMMENESKUUDES LUKU. että tuo mies eilen oli musertanut Crotonin. että joku kuiskaten puhui huoneessa." Mutta Vinitius vastasi: "Minä olen unissani nähnyt sinun sielusi. ei Lygia ollut hänen luonaan. kohennellen harmaata tuhkaa ja etsien sen alta hehkuvia hiiliä. Kun hän aamulla heräsi. ja tuntijan mielihyvällä hän silmäili hänen jättiläisniskaansa. Vinitius huomasi. Hän olisi suonut Lygian jääneen tuohon valvomaan rakkautensa pakottamana.

mutta minä olen vapaa mies enkä mikään orja. "Etkö sinä kuulu Aulukselle?" kysyi hän."Kiitos Mercuriuksen. joiden päälle hän juuri oli heittänyt puita. vaikka hän olikin yksinkertainen kansan mies." Vinitius. orja!" Ursus käänsi päätään. Sitten hän veti pois päänsä ja virkkoi: "Meillä ei ole orjia. "En. sillä hänen roomalaiselle patricion-arvolleen sopi paremmin olla puheissa vapaan miehen kanssa." Ääneen hän lausui: "Hei." Mutta Vinitius kysyi: "Missä Lygia on?" "Vastahan hän tästä läksi ja jätti minut valmistamaan sinulle aamiaista." mietti hän itsekseen. jota ei laki enempää kuin yleinen mielipidekään pitänyt ihmisolentona. Minä palvelen Callinaa. herra. Hän on tässä valvonut koko yön. ettei hän kuristanut kurkkuani. kuuli mielihyvällä nämä sanat. niinkuin olen palvellut hänen äitiäänkin. kuin orjan. joka oli aikonut Ursukselta saada tietoja Lygian isänmaasta. "Kautta Polluxin! jos toiset lygiläiset ovat hänen kaltaisiaan. hymähti miltei ystävällisesti ja lausui: "Suokoon Jumala sinulle onnellisen päivän ja terveyden. vapaasta tahdosta." "Mikset sinä valvonut hänen puolestaan?" . niin Tonavan legionilla on aika työ ennenkuin saavat heidät asettumaan." Hän vei taasen päänsä tulisijan ääreen ja puhalsi hiiliä.

Hän rauhoittui ja rupesi kyselemään lygiläisten sodasta Vanniusta ja svevejä vastaan." mutisi Ursus. kumartui lieden ääreen ja jäi miettiväisenä tuijottamaan liekkiin. Hän oli ainoastaan kuullut. Mutta koska Vinitius oli sairas eikä hänellä ollut orjiakaan käskettävänään. vaan että heidän kuninkaansa oli saanut surmansa jazygien nuolesta. Ursus vastasi mielellään. et sinä."Hän tahtoi itse valvoa. vaikkei hän juuri voinutkaan lisätä uusia tietoja niihin. mitä Vinitius aikoinaan oli saanut Aulus Plautiukselta. ettet tappanut minua?" "En. ja minun asiani on totella. Pian sen jälkeen oli tullut tieto. hillitsi hän itsensä." "Joko sinä kadut. Se vielä tarvittiin edellisen yön ihmeellisyyksien ja mahdottomuuksien lisäksi. enää eläisi. Hän asetti padan tulelle. "Miksi rupesit tavoittelemaan häntä. Kristus on kieltänyt tappamasta. Ja hän rupesi surullisesti silmäilemään käsiään. ja hetken perästä hän sanoi: "Jollen olisi totellut häntä. että tuollainen barbarimoukka uskalsi ruveta puhuttelemaan häntä aivan tutunomaisesti. Ursus ei ollut ottanut osaa taisteluun. vieläpä soimaamaan häntä. herra. Halu saada erityisiä tietoja Lygian elämästä voitti sitäpaitsi kiukun. jotka yhä pysyivät pakanallisina. herra. "Se oli sinun syysi. sillä hän oli seurannut panttivankeja Atelius Histerin leiriin. että semnonit olivat polttaneet metsät heidän maansa rajoilta." huudahti hän vihdoin. että lygiläiset olivat lyöneet svevit ja jazygit. ja silloin he olivat palanneet takaisin kostamaan . herra. vaikka sielu jo oli liittynyt ristiin. kuninkaan tytärtä?" Ensi hetkessä kuohahti Vinitiuksessa viha siitä." Hänen kasvonsa synkistyivät äkkiä." "Entä Atacinus ja Croton?" "En muuta voinut.

kärsimäänsä vääryyttä. markomannit. ja paljon meidän maassamme on kansaa. Sitten meillä on erämaissamme puusta rakennettuja kaupunkeja ja paljo rikkauksia." lausui Vinitius ankarasti. ettei siellä ollut mitään lähetystöä--ja silloin täytyi heidän jäädä leiriin. missä ei ole roomalaisia. vaikka olikin barbarikansa. Mutta voittokulut pidettyään antoi hän kuninkaallisen lapsen Pomponia Graecinalle. Myöhemmin kuoli Lygian äiti. tulevaisuudessa saattoi käydä Roomalle sangen vaaralliseksi." . "Jumalat ovat pahoja henkiä. "Jumalat ovat Rooman käsiin antaneet maailman vallan. Ursus muuten täydelleen vahvisti Histerin väitteen. mutta maata meillä on niin paljo. ei ole yliherruuttakaan. lähetti Hister panttivangit Pomponiuksen luo. sillä tiellä liikkui petoja ja villejä kansoja. Kuninkaan tyttärenä saattoi hän Caesarin hovissa näyttäytyä ylhäisten perheiden tyttärien rinnalla." vastasi Ursus yksinkertaisesti. varsinkin koskei se kansa. kun sitten tuli tieto. He eivät uskalla tulla meidän maahamme. Perille tultuaan saivat he kuulla. Olihan sillä. mutta kun tuuli puhaltaa sieltäpäin. Emme me heitä pelkää enempää kuin roomalaista Caesariakaan. että Pomponiuksen luo on saapunut lähetystö Lygian maalta tarjoamaan apua markomanneja vastaan. Ei Vinitius tässä kertomuksessa saanut kuulla paljoakaan uutta. koppaamme me heiltä. kunnes Pomponius vei heidät Roomaan. "lukematon määrä" sotaväkeä. koskaan ollut sotinut Roomaa vastaan ja koska se. jonka valtiaan tytär hän oli. mutta panttivangit olivat jääneet Atelius Histerin luo. että Lygia oli kuninkaallista syntyperää. sillä hän vastasi Vinitiuksen kysymykseen lygiläisistä: "Me asumme metsässä. polttavat he meidän metsämme. "mutta siellä. joka alun pitäen oli käskenyt kohdella heitä kuninkaallisella kunnioituksella. Roomalainen päällikkö ei tietänyt minne olisi pannut lapsen. sillä kaiken sen mitä semnonit. sillä hänen ääretöntä sukuylpeyttään hiveli kuulla silminnäkijän todistavan. ettemme rajoja tiedäkään. vandalit ja kvadit ryöstävät maailmalta. mutta hän kuunteli sitä sentään mielihyvällä. mutta matka oli vaarallinen. Atelius Histerin oman vakuutuksen mukaan. Ursus olisi tahtonut palata sen kanssa kotimaahan.

Mutta kunhan nyt Callina palaa Pomponian luo. "Glaucus sanoi. niin me emme ainakaan olisi Häntä tappaneet. Hän toimi niin hellävaroen ja hänen sinisilmissään oli niin hyväntahtoinen ilme. ja minä aioin jo silloin lähteä metsiin hakemaan lygiläisiä prinsessan avuksi. Hän totteli häntä sokeasti. kaatoi hän sen lautaselle ja antoi sen huolellisesti jäähtyä. ikäänkuin hän olisi ollut Caesarin tytär tai jumalatar. vaikka ovatkin pakanoita. sillä Kristus syntyi niin kaukana heistä. jonka hän sitten vei sairaan huulille. sieniä. Tiesihän Hän paremmin kuin minä. sillä he ovat hyvää kansaa. Ensi kerran eläissään tuli nuori patricio nyt miettineeksi. myrskyn tuimuudella oli syössyt hänen kimppuunsa ja joka varmaan olisi hänetkin surmannut. majavannahkoja eikä meripihkan helmiä. vaan vaalineet olisimme lasta. ettei sinun pitäisi liikuttaa tervettäkään käsivarttasi. Oliko se todella sama mies. missä Hänen piti syntyä.Hän kohensi tulta ja puheli siinä ikäänkuin itsekseen: "Kun veivät Callinan Caesarin hoviin. että hän siellä voi joutua vaaraan. nutistettuaan Crotonin. jollei Lygia olisi häntä armahtanut. ja minä olisin vienyt heille 'hyvän sanoman'. Ja kaikki mitä sveveiltä ja markomanneilta olisimme ottaneet irti. niin minä jo silloin ajattelin. Ursus istuutui hänen vuoteensa laidalle ja kaatoi keitoksen lautaselta pieneen pikariin." Vai oli Lygia käskenyt! Sitten ei ollut vastustelemista. ja Hän olisi saanut elää rikkaudessa ja kyllyydessä. Lygiläiset kyllä olisivat lähteneet tulemaan Tonavalle. mutta olisipa vain syntynyt maailmaan siellä meidän paikkakunnallamme. Sentähden Callina käski minun syöttää sinua. ja hänen ajatuksensa liiteli nähtävästi lygiläisissä erämaissa. Ei edes pälkähtänyt Vinitiuksen päähän asettua hänen tahtoaan vastaan. metsässä. mitä tuon moukkamaisen barbari-palvelijan mielessä oikeastaan mahtoi liikkua.. pyydän että hän antaa minun mennä heidän tykönsä. että Vinitius tuskin uskoi silmiään. eivätkä he ole kuulleet puhuttavan Hänestä. Kun sitten juoma rupesi kiehumaan. joka eilen.." Tätä puhetta pitäessään oli hän pannut tulelle Vinitiuksen juoman. Ursus oli hoitajana yhtä taitamaton kuin hän koetti olla huolellinen. joten ei Vinitiuksen . eikä siltä olisi pitänyt puuttua riistaa. Nyt hän vaikeni. olisimme antaneet Hänelle. Pikari katosi hänen jättiläiskouraansa kokonaan.

"Minun täytyy pyytää avuksi Miriamia tai Nazariusta. se ulottui kaulaan asti. pelkäsin niitä. joita oli tuotu pohjoisista sydänmaista. Kun Lygia kumartui hänen puoleensa. Hän koetti nuhdella häntä siitä. ettei hän ollut pitänyt huolta nukkumisestaan." Hän otti pikarin. mutta keskellä intohimojensa tuskallista taistelua hän tunsi. mutta tyttö virkkoi iloisesti: "Olen juuri lähtemässä levolle. ja hänen hiuksensa valuivat hänen rinnalleen.. joka heti paikalla kävi tyyneksi ja onnelliseksi. helpompi olisi taistella metsähärkää vastaan." sanoi hän." Vinitiusta huvitti sekä lygiläisen puuhat että puheet." Nyt hänen sairaanhoitonsa rupesi käymään entistä kömpelömmin. Sirkuksessa hän oli nähnyt hirveitä härkiä. "Niin kauan. sykki hänen lämmin ruumiinsa häntä vastaan. ja vain elefantit olivat olleet niitä suuremmat ja väkevämmät. Hän oli näet kaitaisessa tunicassa. jossa hän nähtävästi oli ollut valmistumassa menemään levolle. "Oletko koettanut käydä kiinni sellaisten petojen sarviin?" kysyi Vinitius mietteissään. istuutui vuoteen laidalle ja rupesi syöttämään Vinitiusta." sanoi hän. ja hänen hiuksensa olivat hajallaan. mutta ensin autan Ursusta. jommoisia ennen aikaan sanottiin _capitiumeiksi_. Ja hetkisen perästä hän tuli cubiculumista. että tuo olento on hänelle rakkain ja kallein ja . Mutta samassa Lygian kalpeat kasvot ilmestyivät esiripun takaa. Rohkeimmatkin pedot olivat pelolla käyneet niiden kimppuun. kun olin alle kahdenkymmenen ikävuoden." vastasi Ursus. että virkkoi: "Ei. "Kyllä minä autan. "mutta kyllähän minä sittemmin olen otellut niiden kanssa.huulille jäänyt mitään tilaa. Muutamien onnistumattomien koetusten perästä kävi hän niin hämilleen.. Mielenliikutus sai Vinitiuksen kalpenemaan. Vinitiuksen sydän alkoi kiivaasti sykkiä.

ettei valhetta koskaan ole kuulunut suustani. ja se häntä kiusasi. mutta nyt tiedän. "Olisin onnellinen." Samassa hän kuitenkin hymähti ja huomautti. Hän ei tietänyt miten osoittaa kiitollisuuttaan. nyt hän oli ruvennut rakastamaan häntä kaikesta sydämestään. välittämättä mistään muusta kuin omasta itsestään. rajattomassa itsekkyydessä. ettemme ole auttaneet häntä karkaamaan ja ettemme enempää kuin sinäkään tiedä mihin hän on joutunut." Mutta Lygian kasvot synkistyivät äkkiä. jumalattareni. Vinitiuksen korvissa soivat hänen sanansa soittona. "Me kristityt tiedämme Acten kautta. että he olivat auttaneet minua pakenemaan--uhannut heitä vihallaan. Etkö sinä sitten tiedä. sillä en enää voi palata hänen luokseen. minä vannon sinulle." virkkoi hän hetken vaiettuaan. ihastus ja kiitollisuus sai hänen sydämensä sykkimään yhä voimakkaammin. etten nosta kättäni sinua tavoitellakseni." "Älä puhuttele minua sillä tavalla. "Lygia." sanoi hän "Lähde jo levolle. että hänen väsymyksensä jo on poissa ja ettei hän aio lähteä levolle ennenkuin Glaucus on tullut. Hetkisen kuluttua hän kieltäytyi ottamasta vastaan enempää apua. "Nyt riittää. Alussa hän oli himonnut häntä. Nyt hän ajatteli toisenkin onnea. ja minä vakuutan.» Caesar uskoi häntä ja unohti koko asian--mutta vanhimpien . ja mielenliikutus.että sen rinnalla koko muu maailma on arvoton." vastasi Lygia "minun ei sovi kuulla sellaista. "en ole tuntenut sinua ennen. vaikka Lygian läsnäolo ja näkeminen tuotti hänelle sanomatonta autuutta. että Caesar vähää ennen lähtöään Napoliin oli kutsunut puheilleen Auluksen ja Pomponian ja--edellyttäen. Onneksi Aulus saattoi vastata hänelle: »Tiedät." lausui hän "jos edes kaukaa saisin nähdä hänet. herra. Tähän asti hän oli elänyt elämäänsä kuten ihmiset yleensä siihen aikaan--sokeassa." "Mikset?" kysyi Vinitius kummissaan. että koetin voittaa sinut väärällä tavalla. mitä Palatinuksella tapahtuu. Sanon sinulle siis: palaa Pomponia Graecinan luo.

vaikka elämämme olisi kysymyksessä. mutta sitä minä en ymmärrä. ehket tätä ymmärrä. jos Jumala suo. johon tahdomme sydämemme juurruttaa. sillä se muuttaa olomme onnelliseksi. että elän ja ettei minulla ole mitään hätää." Hänet valtasi sellainen ikävä. jota ei pidä uskoa silmin nähneensä eikä korvin kuulleensa. ettei tiedä olinpaikkaani. niin ne muuttuisivat iloksi. "Kristuksen tunnustajana en taida olla onneton. Vain silloin tällöin olen antanut viestin kaikua hänen korviinsa. Sinä. hyväksi ja tyyneksi.neuvosta en minä koskaan ole kirjoittanut äidille missä olen." Vinitius katseli häntä ikäänkuin hänen sanansa olisivat liikkuneet kaiken ihmisymmärryksen ulkopuolella. Mutta vastaa sinä minulle toiseen kysymykseen: oletko onnellinen?" "Olen. mutta meidän ei ole lupa valehdella. että kyyneleet puhkesivat silmiin. jotta hän aina rohkeasti voisi vannoa." "Kyllähän minä sen kuulin Ostrianumissa ja näinhän minä kuinka te kohtelitte Chilonia ja minua. mutta pian hän rauhoittui ja jatkoi: "Tiedän. joka teille on elämän loppu. emme surua emmekä kärsimyksiä. Vinitius. "Etkö tahtoisi palata Pomponian luo?" "Tahtoisin koko sydämestäni ja palaankin. Koeta päättää kummoinen se oppi on. joka käskee kohtelemaan vihollisiakin laupeudella. puhdistaa sielun pahuudesta ja joka lupaa meille kuoleman jälkeen aavistamattoman onnen. Sellainen on oppi. joka kieltää valhettelemasta. että Pomponiakin ikävöi minua." sanoi Vinitius "teidän lohdutuksenne on Kristus. ja jos niitä tulisikin. Yksin kuolemakin." vastasi Lygia. on meille elämän alku. ja sentähden en ole nähnyt Pomponia Graecinaa senjälkeen kun jätin hänen talonsa. mutta meillä on molemmilla lohdutus. joka puuttuu muilta. mutta kun minä sitä ajattelen." "Katso meitä: me emme tunne eroa. tuntuu se minusta unennäöltä." . "Niin. eikä sillä koskaan ole loppua.

Jos Vinitius ottaisi hänet vaimokseen. "Niin. yksin kuolemakaan ei merkinnyt mitään. Hän on vastaiseksi unohtanut sinut tai hän ei ole tahtonut muistaa sinua. Jos minä palaisin. saattaisi turmio samasta syystä kohdata sekä häntä itseään että Lygiaa ja Auluksen . että Lygia mahdollisesti muistuisi pedon mieleen ja että peto kääntäisi häntä kohti vihansa kärjen." Lygia mietti hetkisen ja virkkoi sitten: "En. sillä hänen täytyi pelätä. En minä saa saattaa vaaraan likeisimpiä omaisiani. Silloin hän rankaisisi Aulusta. niin siitäkin puhuttaisiin kaupungilla. "se on kyllä mahdollista. Pienin rangaistus olisi. oli sotatribuni ja mahtava mies. Vasta nyt avautui Vinitiuksen silmien eteen hänen aikansa koko turmelus. Kaikkien muiden täytyi vavista hänen edessään. että hän uudestaan riistäisi minut hänen talostaan. koska hänen mielestään vahinko on tapahtunut minulle eikä hänelle. saattoivat olla välittämättä Nerosta ja pelkäämättä häntä. että kaikki tiedot Roomassa leviävät orjien kautta." Lygia virkkoi surullisesti: "Tahtoisitko uudestaan nähdä minut Palatinuksella?" Vinitius kiristeli hampaitaan ja vastasi: "En. Sinulle on tuttua. Caesar ei pidä Plautiuksen perheestä. Olen puhunut kuin hullu. että hänen tahtonsa täytyy tapahtua. Hän tekisi sen. niin näyttääkseen. Mutta ehkä hän ottaisi sinut Aulukselta antaakseen sinut minulle--ja minä vuorostani palauttaisin sinut takaisin Pomponian luo. joille koko maailma. jollei muusta syystä." virkkoi Vinitius kulmakarvojaan rypistellen. Olet oikeassa. sen tuskat ja kärsimykset. jonka oikkuja ja häijyyksiä oli mahdoton edeltäkäsin aavistaa. Ei!" Ja äkkiä avautui hänen eteensä pohjaton syvyys."Mutta kuule toki minua: palaa! ja minä vannon sinulle kautta kotijumalieni. Hän ei saattanut antaa Lygiaa Aulukselle. mutta koko hänen maailmansa mahtavuuden päänä oli mielipuoli mies. etten sinua ahdista. ja varmaan Nerokin orjiensa kautta saisi sen kuulla. Yksin sellaiset ihmiset kuin kristityt. Hän oli patricio.

enkä silloin ymmärtänyt mitä se merkitsi." Puhuessaan oli hän vienyt kätensä kalpealle otsalleen ja sulkenut silmänsä. Samaten hän nyt ymmärsi sen. jolla ei ole kattoa päänsä päällä eikä leipää. Sinä olit minulle kalliimpi kuin koko maailma. sillä muuten rupean vihaamaan Häntä. mikä vielä äsken oli ollut hänelle käsittämätöntä. Tahtoisin syleillä jalkojasi ja rukoilla sinua. ja kun sinä minulta puutuit. Mutta minä pelkäsin kuolemaa. Tuli sitten Aulus ja pelästytti meitä mainitsemalla Libitinaa ja keskeytti keskustelumme. että olet onnellisempi minua? Köyhänä asuessasi tässä yhdessä huoneessa moukkien keskellä omistit uskosi ja Kristuksesi..perhettä. että ehkä rakastat minua. Jättäessään hyvästi Petroniukselle sanoi Pomponia. Sinä istut minun vieressäni etkä ajattele muuta kuin Häntä. tai käy elämä suorastaan mahdottomaksi. ettei siitä enää selvää saanutkaan. En huolinut kemuista enkä unesta. Minä etsin sinua. Jollen olisi toivonut löytäväni sinua. tahtoisin kantaa sinulle uhreja. Siunattu olkoon isäsi ja äitisi. Minulle olet sinä ainoa Jumala. kaikkivaltias ja laupias. Jos Hän vain antaa sinut minulle. että Jumala on yksi. niin minä lupaan rakastaa Häntä. vieraiden kansojen ja köyhien Jumala.. joka sinut on kasvattanut. Hänen luontonsa ei voinut panna rajoja rakkaudelleen enempää . sillä en saata elää ilman sinua. mutta ei meidän päähämme pälkähtänyt. Ensi kerran eläessään tunsi Vinitius. Muistatko keskusteluamme Auluksen talossa? Kerran sinä piirsit minulle hiekkaan kalan kuvan. mutta minä en koskaan ollut omistanut muuta kuin sinut.. ja sinäkin jo rupesit ajattelemaan. sillä enhän sitten olisi saanut nähdä sinua. sinua kumartaa ja kunnioittaa. ja tähän asti on minua ylläpitänyt vain toivo saada nähdä sinut. Hetken paha tuuli riitti tuhoamaan heidät kaikki. Ajattele minuakin. olin köyhempi kuin kerjäläinen. että hän omin käsin oli hämännyt Lygian ja oman elämänsä vyyhden niin. siunattu maa. sinä kolminkerroin jumalallinen! Et tiedä etkä saata tietää mitenkä sinua rakastan. Surunsa vaikutuksen alaisena puhkesi hän puhumaan: "Tiedätkö sinä. että tällaisina aikoina ainoastaan kristityt saattoivat olla onnelliset. että joko maailman täytyy muuttua ja uudestisyntyä. vaikka Hän minusta tuntuukin olevan orjien. Mutta mahtavammaksi kaikkia muita tunteita kävi hänessä suru siitä. olisin paiskautunut miekkaani. että teidän Jumalanne on Kristus. Puhun sinulle täyttä totta. sillä en saattanut elää ilman sinua. Muistatko kuinka me löimme palloa? Rakastin sinua jo silloin enemmän kuin elämääni..

kun hän on lakannut hillitsemästä itseään ja mittaamasta sanojensa ja tunteittensa määrää. joihin hän tuskin itsekään uskoi. Hän ei saattanut olla säälimättä Vinitiusta hänen kärsimystensä takia ja häntä liikutti kuulla. mutta joille hän oli valmis osoittamaan julkista kunnioitusta. tunsi. että hän nöyrästi alistuu hänen tahtonsa alle--ja tämä tieto täytti hänen sydämensä suurella onnella. taasen hän kävi samaksi Vinitiukseksi. kuten kaikki muutkin. Saattoi huomata. että tuo taipumaton ja vaarallinen mies nyt koko sieluineen ja ruumiineen kuuluu hänelle kuin orja. Olihan sen selvästi todistanut sekin juhla. Hän puhui sydämensä kyllyydestä ja vilpittömästi. soturi ja Neron hoviherra. Mutta sellaisena kuin hän nyt oli. jota Lygia ei ikinä voisi unohtaa. Mutta samassa hän tunsi. tuntui olevan repeämäisillään. kiihkeänä. Hän oli taasen sama Vinitius. . että Vinitius puhutteli häntä sellaisella kunnioituksella. Ainoassa hetkessä heräsivät kaikki hänen muistonsa. että saattaa koittaa hetki. jolloin Vinitiuksen rakkaus sytyttää hänet tuleen ja tempaa hänet mukaansa kuin tuulispää. että tuska. Taasen kävi Vinitius hänen silmissään kauniiksi ja komeaksi kuin pakanallinen jumala. juuri sellaisena hän olisi voinut häntä rakastaa koko sielustaan ja juuri sellaisena hän oli hänelle kalliimpi kuin koskaan ennen. uhraamaan häpeällisille jumalille. Ja saatuaan selville tämän valtasi Lygian sama tunne. intohimo ja onni. haavoittuneena ja rakkauden lamauttamana. niinkuin ihminen tekee. silmissä rukous. Lygian korvissa kuuluivat hänen sanansa Jumalan pilkkaamiselta. nyt vihdoin puhkesivat esiin sanatulvana. tunsi. jotka aikojen kuluessa olivat kerääntyneet hänen rintaansa. joka vasta oli liikkunut Vinitiuksen mielessä: hän tunsi seisovansa syvyyden partaalla. Vinitius kulki temppeleihin. ja hänen sydämensä rupesi takomaan niin että tunica. Hän puhui kiihkeästi. kasvoissa kipu ja tuska. Hän tunsi olevansa rajattoman rakkauden ja jumaloimisen esineenä. sydän täynnä alttiutta. otsa kalpeana.kuin vihalleenkaan. Mitä varten hän oli jättänyt Auluksen talon? Miksi pelastanut itsensä pakenemalla? Minkätähden piiloitellut täällä köyhälistön kaupunginosassa? Kuka tuo Vinitius oli? Augustiani. joka hänen rintaansa verhosi. joka Auluksen talossa oli kuiskannut hänen korvaansa rakkauden sanoja ja herättänyt hänen lapsellisen sydämensä kuin unesta. ihailua ja nöyryyttä--juuri sellaisena hän silloin olisi tahtonut hänet omistaa. joka otti osaa hänen hillittömään elämäänsä ja hullutuksiinsa. jonka suudelmat vielä polttivat Lygian huulilla ja jonka syleilystä Ursus oli hänet temmannut kuin liekkien keskeltä.

Tosin hän pian hillitsi mielensä. mutta olihan hän juuri sanonut. Ja kun Glaucus rupesi tekemään hänelle kysymyksiä. Lygia jätti huoneen. korybantti. muuten olivat hänen rinnassaan säilyneet entiset kovat. että hänen sydämensä pohjalla alkoi liikkua muita tunteita ja pyyteitä. vaikkei hän kahteen yöhön ollut nukkunut. nautinnon. joka huusi Jumalan kostoa. että hänen keskustelunsa Lygian kanssa tuli keskeytetyksi. Vain Lygiaa kohtaan hän oli muuttunut. sillä häntä harmitti. Ennen. tuottanut hänelle lepoa. . Tosin Vinitius tuntui muuttuneen. Tämän sisällisen taistelun aikana saapui Glaucus katsomaan sairasta ja ottamaan selkoa hänen terveytensä tilasta. niin ne toiveet pian pettivät. Kun hän siis huomasi. Ei unikaan. Mutta Vinitius tarttui Lygian käsivarteen. veti hänet kilpa-ajovaunuihin. Kukan terään oli päässyt myrkyllinen mato. kun hän rukouksessa oli kääntynyt Kristuksen puoleen. itserakkaat tunteet. Hetken ajan kuvastui Vinitiuksen kasvoilla suuttumus ja kärsimättömyys. Ja Lygian mielestä se. että jos Lygia ajattelee Kristusta enemmän kuin häntä. Nyt oli hänen rauhansa poissa. tanssijatar-.ja miekkailijajoukon etunenässä ja että hän ohjasi ruusuilla koristetut vaununsa kristittyjä kohti. rikosten ja häpeällisyyden maailmaan. Hän näki unta. jo teki syntiä Häntä vastaan. hän on valmis vihaamaan Kristusta.Olihan hän ajanut häntä takaa tehdäkseen hänet orjattarekseen ja rakastajattarekseen ja syöstäkseen hänet siihen turmeluksen. ja hänen sydämensä oli pysynyt tosiroomalaisena ja petomaisena. että Nero saapui Ostrianumiin augustiani-. joka ajattelikin vain muuta rakkautta kuin rakkautta Kristukseen. vastasi hän miltei halveksien. pusersi hänet rintaansa vasten ja kuiskasi: »tule mukaan!» KAHDESKYMMENESSEITSEMÄS LUKU. Siinä ei ollut sijaa Kristuksen suloiselle opille eikä kiitollisuudelle. joka rupesi tekemään siellä tuhojaan. ja hänen mielensä oli täynnä sisällistä tuskaa ja levottomuutta. oli hänen sydämensä ollut tyyni ja hänen mielensä kirkas kuin vesipisara. mutta jos Lygia oli toivonut Ostrianumissa vietetyn yön muuttaneen hänen itsepintaisen luonteensa. kävi hän kovin levottomaksi tulevaisuutensa ja oman sydämensä takia.

että sopisi suudella ne pois siitä. ja ensi kerran hänen eläessään lensi hänen mieleensä ajatus. ja säälin tunne täytti hänen sydämensä. että hän odotti hänen jokaista sanaansa erityisenä armonosoituksena ja että hän kärsi. Kun hän sitä ajatteli. osoittaen.Sittemmin hän rupesi välttämään yhteistä asuinhuonetta ja tuli harvemmin Vinitiuksen vuoteen ääreen. Pian hän sentään huomasi. sillä hän oli päättänyt pysyä kärsivällisenä. kärsimättömyys ja itsepintaisuus hänen silmänsä säkenöimään. että Vinitius seurasi häntä rukoilevin katsein. Hän huomasi. ja taistelu kävi päivä päivältä kovemmaksi. Mutta hänen rauhansa ei silti palannut. Eräänä päivänä huomasi hän kyynelten jälkiä Vinitiuksen silmäripseissä. Mutta samassa hänen omatuntonsa rupesi nuhtelemaan häntä. mutta pian hän tukahutti tulisuutensa ja loi Lygiaan rukoilevan. Vinitius oli todella muuttunut. ja jota kiihkeämmin hän koetti päästä siitä irti. Lygia kyllä käsitti olevansa hänen terveytensä ja ilonsa ehto. Välistä hän vakuutti itselleen. Hän ei enää kohdellut Glaucusta niin ylpeästi kuin ennen ja monesti hän tuli miettineeksi. että hän kiusaa itseään ja että ainoastaan rakkaus Vinitiukseen viekoittelee häntä hänen vuoteensa ääreen. anteeksipyytävän katseen. . jottei karkoittaisi häntä luotaan. joka oli vieraan kansan nainen ja joka hoiti häntä suurella hellyydellä. Tämä liikutti Lygiaa entistä enemmän. Hänet valtasi sellainen halu istuutua hänen vuoteensa ääreen. Mutta tämä ajatus pelästytti ja hävetti häntä siihen määrään. Ei hän ollut osannut aavistaa. että hänen aina täytyy pysyä hänen luonaan. Tuontuostakin tuntui siltä. Sentähden eli Lygia ainaisessa taistelussa. että hän itki koko seuraavan yön. sitä hellemmäksi kävivät hänen tunteensa häntä kohtaan. vaikkei uskaltanut valittaa. että jota enemmän hän koetti häntä välttää. Sitäpaitsi hän puhumalla hänen kanssaan saattaisi vetää häntä oppinsa puoleen. Kun hän likeni sairasta ja tämän kasvot alkoivat säteillä. Hänen täytyi vihdoin tunnustaa itselleen. valautui autuus Lygiankin sydämeen. kuin hän olisi joutunut verkkoon. koska jumalallinen oppi käskee palkitsemaan pahaa hyvällä. Välistä pani kiukku. Yhä kauemmas pakeni hänen rauhansa. ja Crispus. että joku häntä niin rakastaisi. sitä enemmän hän siihen sotkeutui. että köyhä parantaja-orja. Vinitius oli kärsivällinen. että hän päivä päivältä enemmän ikävöi Vinitiusta nähdä ja kuulla hänen ääntään. että hänen täytyi huutaa avukseen koko voimansa. vanha Miriam. voidakseen voittaa itsensä. valtasi hänet sekä onnen että syyllisyyden tunne.

sillä hän luuli Nazariuksen uskaltaneen rakastua Lygiaan. Jättiläinen kertoi hänelle väsymättömällä innolla. että hän. Hän kummasteli omia ajatuksiaan--mutta aina ne vain palasivat. että kreikkalaiset nimittävät hänen kansalaisiaan juutalaiskoiriksi?" "En tiedä miksi kreikkalaiset heitä sanovat. ja kun Nazarius katosi huoneesta noutaakseen vettä linnuille.. Hän hillitsi kuitenkin itsensä. joita . voitko sinä kärsiä. Lygia. sillä hänen kanssaan saattoi jutella Lygiasta. Hän huomasi heissä kaikenlaisia puolia. kun Nazarius toi Lygialle kaksi peltopyytä. Lygia oli aina Vinitiuksen mielestä ollut toista ja tuhat kertaa jalompaa rotua kuin kaikki muut ihmiset. "tiedän vain. mutta nyt hän rupesi kiinnittämään huomiota yksinkertaisiin ja köyhiin ihmisiin ja sitä ei hän ikinä ennen ollut tehnyt. jalat kahleissa. heräsi Vinitiuksessa quiritien jälkeläinen. kun Nazarius palasi huoneeseen. ja siinä täyttäessään sairaanhoitajan raskaimpia velvollisuuksia rupesi hänkin kiintymään Vinitiukseen. että tuo kantaa sinulle lahjoja? Etkö tiedä. Puhuessaan katseli Lygia häneen kummastuneena ja säälien. Pitkän aikaa hän oli peittänyt vastenmielistä tunnettaan poikaa kohtaan. jottei päästäisi ilmoille ajatuksiaan: hän olisi ollut valmis ruoskituttamaan sellaisen veljen kuoliaaksi tai lähettämään hänet maalle sicilialaisiin viinitarhoihinsa kuokkimaan maata. Ursuksesta hän oikein oli ruvennut pitämään ja hänen kanssaan hän keskusteli päiväkaudet." sanoi Lygia.jonka hän alituisesti näki rukoilemassa. Nazariusta hän ei voinut kärsiä. Kun hän kuuli Lygian kiittävän lahjasta. mutta kerran. tukahutti vihansa ja virkkoi vasta hetken perästä: "Suo anteeksi." Ja hän nöyrtyi siihen määrään. että Nazarius on kristitty ja veljeni. jotka hän omilla ansaitsemillaan rahoilla oli ostanut torilta.. kuitenkin olivat ihmisiä." Mutta Vinitius puri hampaansa yhteen. sillä hän oli jo vieraantunut tuontapaisista tunteenpurkauksista. jonka silmissä vieraan kansan lapsi oli kurjempi maan matosta. lupasi lahjoittaa hänelle parin riikinkukkoja tai flamingoja. Sinä olet minun silmissäni kuninkaan tytär ja Plautiusten ottolapsi. joiden olemassaolosta hänellä ei ollut vähintäkään aavistusta. kalpeni hän hirvittävän kalpeaksi. puhkesi hän puhumaan: "Lygia.

niin täytyy seurata joku sellainen aikakausi. Mutta Miriamin poika ei itse asiassa hänen silmissään ollut koiraa parempi. mutta asiain järjestys oli hyvä. Jota enemmän hänen parantumisensa edistyi. vaikka hän tuontuostakin suuttui häneen. niin rakasti tajuttomasti ja nöyrästi. Jos esimerkiksi Caesar olisi ollut kelpo mies. sitä enemmän hänen täytyi ihmetellä tämän opin yliluonnollista voimaa. säätyeroitus oli niinikään . mutta ihmeisiin uskottiin. jotka näistä asioista puhuivat. Suurempia voittoja täytyi nuoren tribunin saada itsestään ennenkuin hän saattoi yhtyä--vaikkapa vain ääneti ja itsekseen--siihen kunnioitukseen. se oli niin hullu kuin se taisi olla. että siinä täytyy olla jotakin tavatonta. jos senaatissa olisi ollut sellaisia miehiä kuin Traseas. jota ei ennen ole ollut maailmassa. Sotihan koko tämä oppi kaikkien olevien olojen järjestystä vastaan. jolla täällä Kristuksen nimeä ja oppia kohdeltiin. ja sentähden oli hänkin valmis sitä tunnustamaan.hänen puutarhansa oli täynnä. Rooman skeptillisyys vapautti kyllä ihmiset uskomasta jumaliin. olivat nähneet ne omin silmin. se oli aivan mahdotonta käytännössä toteuttaa. jotka siitä ajasta lähtien olivat juolahtaneet hänen päähänsä. ja kaikki ajatukset. sitä selvemmin hänen mieleensä johtui se tapausten sarja. miten kalliisti ostetut nämä voitot mahtoivat olla hänelle. jota hän turhaan koetti selittää. Sitäpaitsi olivat he täysin luotettavat ja pelkäsivät valhetta siihen määrään. jotakin. Tosin ei Vinitius enää ollut hänelle mustasukkainen. kunhan hän tästä paranisi ja pääsisi huvilalleen. eikä hävyttömiä tyhjäntoimittajia--niin olisiko sen onnellisempia oloja saattanut toivoa? Rooman rauha ja Rooman yliherruus olivat hyvät olemassa. Mutta jota useammin ne uudistuivat. Todistajat. ettei saattanut edellyttääkään heidän kertovan olemattomia. että jos tämä oppi pääsee sytyttämään koko maailman ja valamaan siihen rakkauttaan ja laupeuttaan. joka myllertää ihmismielen pohjia myöten. Hänen käsityksensä mukaan ihmiset kyllä saattoivat olla pahoja. Eivät hänen voittonsa Nazariukseen nähden kuitenkaan olleet niin suuret kuin Lygia edellytti. Olihan se sentään vielä lapsi ja jos rakasti Lygiaa. niin Roomassa kuin muuallakin maailmassa. Vinitiuksen edessä oli outo arvoitus. sitä enemmän hänen sydämensä taipui hänen puoleensa. Hän ei uskaltanut epäillä Kristuksen yliluonnollista syntyperää eikä hänen kuolleistanousemistaan enempää kuin muitakaan ihmeitä. Olihan se sentään Lygian oppi. Lygia kyllä ymmärsi. joka oli ennen Jupiteria ja jolloin Saturnus hallitsi maailmaa. Jota enemmän hän mietti. ja tunsi. joka oli kehittynyt Ostrianumissa vietetystä yöstä alkaen. Hän ymmärsi. Siinä suhteessa Vinitius todella joutui kummallisten muutosten alaiseksi.

Oli kuin kaksi vastakkaista aaltoa olisi koettanut temmata häntä mukaansa. Hän suorastaan ei käsittänyt miten hän olisi saattanut elää. Vinitius--kristittynä! Niiden kahden käsitteen oli mahdoton yhdessä saada sijaa hänen kokemattomassa päässään. Taukoamattoman surun ja ainaisten kyynelten lähteenä oli Pomponialle ajatus. Hän käsitti selvästi. ja hän tunsi suurta kiitollisuutta siitä äänettömästä kunnioituksesta. Hänen mieleensä muistui Pomponia Graecina ja Aulus. Hän punnitsi ajatuksillaan. mutta toiselta puolen hänet valtasi sääli ja hellyys. ja sitä ajatellessa tunsi hän vihaavansa sitä koko sielustaan. Se kiinnitti Lygian sydämen katkeamattomilla siteillä häneen. se ei enää mahtunut patricion päähän. Mutta tämän opin täytyi--mikäli Vinitius käsitti--kumota kaikki järjestys. mutta ei voinut valita. sanomattomaan kauneuteen. että se--eikä mikään muu--eroittaa hänet Lygiasta.tarpeellinen ja oikeutettu. punnitsi tunteillaan. hänen luonnettaan ja koko elämänkäsitystään vastaan. Samassa hänelle kuitenkin selveni. jos esimerkiksi olisi ruvennut tuon opin tunnustajaksi. kaikki hallitus ja poistaa kaikki säätyrajat. mitä sellainen suru ja tuska merkitsee. Toiselta puolen Lygia kärsi hänen kanssaan. Ja miten Rooman vallan ja herruuden sitten olisi käynyt? Saattoiko Rooma lakata hallitsemasta tai tunnustaa kaikki voitettujen kansojen karjat vertaisikseen? Ei. juuri se on hänen sydämeensä sytyttänyt rakkauden rinnalle kunnioituksen ja intohimon rinnalle hellyyden. Joskus hänen silmissään väikkyi toivo. ettei hän haudan tuolla puolen saa tavata Aulusta. että Kristusta täytyy joko rakastaa tai vihata--välinpitämättömäksi siinä suhteessa ei saata jäädä. mutta koko hänen luontonsa nousi sen tunnustamista vastaan. Kun ei viisas ja . Tämä oppi soti lisäksi hänen tottumuksiaan ja tapojaan. se on tehnyt Lygian hänelle rakkaammaksi kaikkea muuta maailmassa. jota Vinitius Kristukselle osoitti. Tätä ajatellessa halasi hän hartaasti rakastaa Kristusta. kuinka hän taisteli ja kuinka hänen luontonsa nousi kristinoppia vastaan. Nyt rupesi Lygia ymmärtämään. mutta pian se toivo näyttäytyi turhaksi. Hän taivutti päänsä ja jäi vaieten kunnioittamaan tuota käsittämätöntä Jumalaa--vain siksi. että juuri tuo oppi on puettanut Lygian omituiseen. Lygia kyllä näki mitä hänessä liikkui. että hänen sielunsa vielä avautuu vastaanottamaan Kristuksen totuutta. Olihan hänkin löytänyt rakastetun olennon. Hän pelkäsi ja ihmetteli sitä. josta hänen näytti täytyvän ikuisesti erota. Vihdoin hänelle selveni. että Hän oli Lygian Jumala. Hän tunsi ja ymmärsi Vinitiuksen liian hyvin.

ettei Vinitiusta uhkaava kirous laisinkaan vieroittanut häntä hänestä--päinvastoin teki sääli hänet hänelle kahta vertaa kalliimmaksi. Seuraava yö kului häneltä unettomana. joka vietti päivänsä yhtämittaisessa rukouksen huumauksessa. sillä hän ei enää luota itseensä. jota hän oli pitänyt valkeana liljana. Hän tarttui molemmin käsin hänen päähänsä ja koetti nostaa sitä ylös. äkkiä kohosi pystyyn. että hän kalliisti saisi maksaa äskeisen onnenhetkensä. Aamulla varhain hän jätti cubiculumin. että Lygia. kiireestä kantapäähän asti. kunnes huulet ylettyivät hänen hiuksiinsa. sanoi hän. että Crispus soisi hänen jättää Miriamin talon. suostui siihen. rukoillen. muratti. Vihdoin Lygia riistäytyi irti ja pakeni. Hänen suonissaan kierteli tuli ja päätä pyörrytti. hän ei enää saa riistetyksi sydämestään rakkautta Vinitiukseen. kun hän vain ajattelikin. Hänen sydämensä leimahti vihan kiivauteen. ettei ihmiselle ilman kristinoppia ole olemassa elämää. että Lygia jättäisi Miriamin talon.ja viiniköynnösten peittämässä lehtimajassa. Vinitius ei aavistanut. lausuen: »sinä olet elämä!» Mutta Lygian rinnassa tukahtui hengitys. hänen tajuntansa katosi. avasi hän hänelle koko sydämensä. ja autuuden väristys kävi läpi hänen ruumiinsa. Täyteen pikariin oli pudonnut pisara liikaa ja se pani sen vuotamaan yli laitainsa. joka jo oli käynyt terveemmäksi. jota hän oli holhonnut siitä asti. mutta lohdutuksen sanaa ei hän lausunut rakkauden-syntiään katuvalle tytölle. nojautui tervettä käsivarttaan vasten ja painoi päänsä hänen helmaansa. mutta taipui samalla hänen puoleensa. Hetkiseksi vaipuivat he toistensa huumaavaan omistamiseen ja rakkauteensa. Silloin Vinitius. Lygia huomasi kauhistuksella.rehellinen Auluskaan hyvän ja täydellisen Pomponian vaikutuksen kautta ollut voinut vastaanottaa kristinoppia--kuinka sitten Vinitius! Ei sellaista ollut ajatteleminenkaan. mutta Lygia ymmärsi nyt itse olevansa pelastuksen tarpeessa. jota hän oli rakastanut ja uskossa vahvistanut. Välistä valtasi hänet halu suoraan puhua hänelle hänen pimeästä tulevaisuudestaan. Crispus. hänelle ei ole pelastusta. pyysi Crispusta puutarhaan ja siellä. vanha. ei ollut muuta mahdollisuutta kuin: hänestä ei ole toivoa. Hän luuli olevansa kelvoton rukoilemaan ja tunsi. ankara mies. joka oli noussut kristinopin maaperästä ja jota ei yksikään maallinen henkäys ole saanut . ettei hänen rukouksensa tulisi kuulluksi. kun hän tähän taloon pakeni. ja kun hän kerran istui hänen vieressään. kyynelissä ja rukouksessa.

jalokivenä. mutta sinä avaat sydämesi saastaiselle himolle ja lakastut pimeyden poikaan. Hän koetti vielä hillitä itseänsä ja olla lausumatta niitä sekä tyytyi heristelemään luisevia nyrkkejään hätääntyneen neidon pään päällä. että neito oli säilyttänyt puhtautensa. että hän tahtoi paeta rakkauttaan ja että hän sielun hädässä ja katumuksessa oli tehnyt tunnustuksensa.ja mellastustoverinsa. Ihmeen kautta pelasti Jumala sinut hänen käsistään. Hän oli tähän asti luullut. jollei samaan turmioon ja Sodomaan. joka tahtoi tehdä sinut jalkavaimokseen. ettei yksikään sydän maailmassa puhtaammin sykkisi Kristuksen kunniaksi. sinut syöksee täydelliseen perikatoon ja ennenkuin kiellät Vapahtajan. että Hän antaisi sinulle syntisi anteeksi. jotta Hän omalla verellään sinun sielusi lunastaisi. Ei! Hän ei voinut suoda sitä anteeksi Lygialle! Kiivauden sanat polttivat hänen huuliaan kuin tuliset hiilet. "Mene ja rukoile Jumalaa. joka sinut on saanut ansaansa. "Pakene ennenkuin paha henki. Crispus olisi tahtonut muuttaa hänet enkeliksi ja nostaa hänet korkeuteen. jossa hän itse elää ja jonka Jumala vihansa tulella hävittää? Mutta minä sanon sinulle: parempi olisi sinun ollut kuolla ja pikemmin olisivat nämä seinät saaneet kaatua sinun päällesi. jossa ei olisi ollut mitään muuta kuin rakkaus Kristukseen--ja tyttö rakastuu augustianiin! Tämä tieto täytti hänen sydämensä katkeruudella ja mahtavalla pettymyksen ja surun tunteella. jota ei kristinoppikaan saanut varjelluksi Eevan heikkoudesta." lausui hän ankarasti. Helmenä. Hän oli toivonut voittavansa kiusauksen pakenemalla Miriamin talosta ja siten sovittavansa rikostaan.saastuttaa--että tämä Lygia saattoi suoda sielussaan tilaa toiselle rakkaudelle kuin taivaalliselle. hänen rikos. mutta sinä valitset osaksesi sen." Hän kiivastui kiivastumistaan. Minne hän sinut veisi. Hänet valtasi syvä inho ja halveksimisen tunne. sillä enemmän kuin Lygian rikos sellaisenaan katkeroitti häntä ihmisluonto yleensä ja naisluonto varsinkin. kuin että tuo mies pääsi ryömimään sinun sydämeesi ja röhjäämään sen myrkyllisellä riettaudellaan. Mutta Crispus polki hänet maan tasalle: hän paljasti hänelle hänen sielunsa kurjuuden ja . Se ei hänelle merkinnyt mitään. Sinun tähtesi kuoli Jumala ristinpuussa. Kuka tämä Vinitius on?--Antikristuksen ystävä ja palvelija. omien käsiensä kallisarvoisena työnä hän oli aikonut uhrata Lygian Hänelle--sentähden tämä tieto täytti hänen mielensä hämmästyksellä ja katkeruudella. Lygia oli kyllä tuntenut olevansa rikollinen. mutta ei hän ollut ajatellut olevansa sitä siinä määrässä.

joista toinen oli apostoli Pietari. lohduttaisi. lausumatta sanaakaan.. Pietarin kumppani paljasti päänsä. auttaisi ja vahvistaisi häntä. "Minä uhraan Jumalalle pettymykseni ja tuskani. Hän oli odottanut.s. Crispuksen äänekäs puhe oli johtanut miehet lehtimajaan ja he istuutuivat nyt kiviselle rahille. Herra!» mutta sinä valitsit mieluummin osaksesi pahan hengen. Silloin Crispus rupesi kertomaan.. isänä oli vaalinut häntä. nenä käyrä--hän teki sekä vastenmielisen että ylevän vaikutuksen. Sinä olisit voinut uhrata Kristukselle sielusi ikäänkuin kallisarvoisen astian ja sanoa Hänelle: »täytä se armollasi." puuttui Crispus puhumaan. etteivät he enää olleet kahden. Lygia heittäytyi polvilleen. kysyi hän. "mutta sinä olet pitänyt Vapahtajaa pilkkanasi. joka siitä asti kun hän Palatinukselta karkasi. ja samassa Crispus tunsi hänet. päälaki kalju ja kiharoiden ympäröimä. Suokoon Jumala sinulle syntisi anteeksi ja armahtakoon sinua--minä.. mitä Lygia oli hänelle tunnustanut. Ensi hetkessä luuli Crispus häntä Chiloniksi. sillä hän huomasi. Kiertelevien viiniköynnösten ja iäti viheriöivän murattiverkon takaa näki hän kaksi miestä. en voi. että vanha presbyteri.. sillä karkeasta villakankaasta tehty puku eli n. sillä sinä olet vaivuttanut itsesi suohon.mitättömyyden sellaisena. silmäkannet punaiset. jommoiseksi ei hän ikinä ollut voinut sitä ajatella. mitä oli tapahtunut. joka pidin sinua Kristuksen valittuna . Se oli Paavali Tarsolainen. Toista ei hän heti tuntenut." Hän keskeytti äkkiä puheensa. Hänen kasvonsa olivat laihat. ja sen höyryt ovat myrkyttäneet sielusi. kietoi epätoivoissaan käsivartensa Pietarin jalkojen ympäri ja kätki soimatun päänsä hänen vaatteensa poimuihin. että häneen oli syttynyt syntinen rakkaus ja että hän aikoi paeta . osoittaisi hänelle hellyyttä. Mutta Pietari virkkoi: "Rauha teidän sieluillenne!" Kun hän näki lapsen jalkainsa juuressa. ennenkuin sinä olet karkoittanut käärmeen. _cilicium_ peitti osaksi hänen kasvonsa.

täytyy sinun välttää häntä. on sinulle ansioksi luettava. rakastumalla Vinitiukseen. eivät ole avautuneet totuuden valolle. ettei rakkaudessasi rikosta ole. nosti silmänsä taivasta kohti ja siunasi hänet. ettei Vapahtajan armo ole sinua heittävä." Näin sanoen laski apostoli molemmat kätensä tytön päälaelle. että rakastettu Mestarimme oli häissä Kaanaassa ja että Hän siunasi rakkauden yljän ja morsiamen välillä?" Crispuksen käsivarret raukesivat rentoina riippumaan. etkö ole kuullut. mutta rukoile hänen puolestansa ja tiedä. Hänen kasvoistaan paistoi . Ja se. Hän kertoi myöskin. joiden loassa pakanamaailma rypi ja jotka huusivat Jumalan kostoa. vaan rukouksesi on tuleva kuulluksi. että sielu. Hän ymmärsi.Miriamin talosta. ikäänkuin hän häneltä olisi toivonut turvaa ja edes hiukan lohdutusta. Sitten hän kääntyi puhuttelemaan vanhaa pappia: "Crispus. joka on puhdas kuin kedon lilja?" Nyyhkyttäen painautui Lygia yhä likemmä apostolia. ryppyisen kätensä hänen päälaelleen. Sillä ottihan tämä mies osaa kaikkiin rikoksiin. kumartui hän neidon puoleen ja laski vanhan. ja kummissaan tuijotti hän puhujaan. ettei hän viettelisi sinua syntiin. Älä kiduta itseäsi äläkä itke. kuinka hän suri sitä. Kun apostoli oli kuullut Crispuksen kertomuksen loppuun. luuletko että Kristus. Pietari vaikeni hetkisen ja jatkoi sitten: "Crispus. jonka hän oli tahtonut lumivalkeana uhrata Kristukselle. oli tahraantunut maalliseen tunteeseen. ja surua on seuraava ilon aika. Hänen puhuessaan oli Lygia pusertunut yhä likemmäksi apostolia. kääntäisi pois kasvonsa tästä lapsesta. ettei hän turhaan ollut paennut hänen turviinsa. että tahdoit viettelystä paeta. joita rakastat. joka salli Maria Magdalenan olla jalkainsa juuressa ja joka antoi anteeksi syntiselle vaimolle. sillä minä sanon sinulle. Apostoli kohotti hänen kyyneltyneitä kasvojaan ja puhui hänelle: "Niin kauan kuin silmät. ikäänkuin ei hän enää olisi saanut sanaa suustaan.

.. laski käden rinnalleen ja virkkoi: "Minä olen vainonnut ja kuolemaan kuljettanut Kristuksen palvelijoita. olen tullut tähän taloon taivuttamaan tätä kovakorvaista päätä Kristuksen jalkain juureen ja heittämään siementä kiviseen peltoon." Siihen Pietari vastasi: "Minä kielsin Hänet kolme kertaa." lopetti Crispus lauseensa. Silloin kun Stefanus kivitettiin. Mutta nyt kun minun päämieheni Pietari minua kutsui." ". "Vinitius on augustiani. mutta minä luulin. mikä hän todella oli. joka oli järkyttänyt maailman perustuksia myöten ja hallitseva maita ja sen kansoja. että hän asettuisi Kristusta vastaan. minä olen tahtonut juuria myöten hävittää totuuden koko maailmasta ja kaikkien ihmisten joukosta. olin minä vartioimassa niiden vaatteita.Ja kun sitäpaitsi. joka koko ajan oli vaiennut. .. jonka Herra tekee hedelmälliseksi. Minä olen julistanut sitä sekä Kreikassa että Judeassa." Hän nousi--ja Crispuksen silmissä näytti tuo pieni. nimittäin jättiläiseltä." "Kristus on murtanut kovempiakin sydämiä. päästämällä sydämeensä maallisen rakkauden. saarilla ja tässä jumalattomassa kaupungissa siitä asti. jotta se kasvaisi runsaan hedelmän. Silloin Paavali Tarsolainen.taivaallinen hyvyys. kun minä ensi kerran vankina täällä asunut olen. jotka häntä kivittivät." sanoi Pietari. ja kuitenkin Hän antoi minulle anteeksi ja käski minun kaita lampaitaan. ja kuitenkin määräsi Herra juuri minut julistamaan totuuttaan kaikessa maailmassa. käyrävartinen mies siinä hetkessä siltä. Mutta Crispuksen mieli oli murtunut ja nöyränä hän alkoi selittää: "Olen rikkonut laupeutta vastaan..

Sinun luonteellesihan ei laisinkaan sovi jättää asioita kesken. sillä siinä on paljon asioita. Luultavasti sinun on kiittäminen pelastustasi yksin siitä. että minä. joka ilmenee lyhyessä kirjeessäsi. »Petronius Vinitiukselle: »Armahda minua. Mutta sinun kirjeesi sisältää päinvastoin: _veni. Todelliset atleettiruumiit käyvät yhä harvinaisemmiksi Italiassa ja Kreikassa--Itämaista puhumattakaan. Älä hämmästele. Kunhan nyt palaan kaupunkiin. voitin!)--niin ymmärtäisin lakonisuutesi. äläkä seuraa kirjeissäsi lakedaimonilaisten tai Julius Caesarin esimerkkiä. »Mutta kiitos kaikkien itämaalaisten ja länsimaalaisten jumalien. ja nyt sinä aivan lyhyesti kerrot. niin olisi hyvä tietää. he itse. mutta heidän jänteidensä päällä on rasvakerros ja heissä on enemmän kokoa kuin voimaa. Lygian pako ja vihdoin se surumielisyys ja levottomuus. että elävänä pääsit sellaisista hirveistä käsistä. vici!_ (tulin. kun kerron hänelle. Kysypä lygiläiseltä. pakenin). Jos sinun tai minun osakseni joskus lankeaa kilpa-leikkien järjestäminen. kyselen sinulta näitä asioita . Tai jos tahdot kuulla totuuden. Germanilaiset tosin ovat kookkaat. mistä parhaat vartalot ovat etsittävät. onko hän poikkeus vai onko hänen maassaan muitakin hänen kokoisiaan miehiä. Vaskiparta tulee halkeamaan uteliaisuudesta. Siitä miehestä kannattaa maksaa yhtä paljon kultaa kuin hän painaa. tahdon tutustua häneen lähemmin ja valattaa itselleni hänen patsaansa pronssista. rakkaani. fugi_ (tulin. en sinua enkä Lygiaa. vidi. vidi. että sinä haavoituit ja että olet joutunut omituisten kohtalojen alaiseksi. Mutta suuresti minua kummastuttavat kaikki näkemäsi ja kokemasi: hautausmaa. että se on tehty luonnon mukaan. En uskonut silmiäni. näin. joita en ymmärrä. heidän tapansa kohdella sinua. ja hänestä voi milloin hyvänsä sukeutua Caesarin suosikki. joka en juuri välitä mistään muusta maailmasta kuin omasta itsestäni. kun luin. Kirjeesi kaipaa siis kaikin puolin selitystä. että lygilainen nutisti Crotonin yhtä helposti kuin kaledonilainen koira Hibernian rotkoissa nutistaa suden. Jos edes voisit kirjoittaa kuten Julius Caesar: _veni. jossa olit kristittyjen joukossa. että olet patricio ja konsulin poika. Anna minulle nyt pian selitys. näin.KAHDESKYMMENESKAHDEKSAS LUKU. niin sanon sinulle suoraan: en ymmärrä kristittyjä.

kävisi levottomaksi. Palatessaan Tiberin takaa komeaan insulaansa Carinaen varrella oli hän heikko ja väsynyt. mitä muuta sinulle toivottaisin. sillä. kuvaavat sanansa häntä väsyttäisivät. sillä en varmaan tiedä sanoa. ettei siitä ole kellekään hyötyä ja etteivät asiat kuitenkaan selviä. ettei Petronius missään tapauksessa häntä käsitä ja että oli tapahtunut jotakin. että matkustaminen ja huvitukset nykyisessä sieluntilassasi olisivat sinulle lääkettä. joka eroitti heidät toisistaan. joka ikävöi Caesarin persoonaa (lue: kilpaleikkejä ja viljaa). Tigellinus tosin neuvoo palaamaan Roomaan edes joksikin aikaa. Hänestä tuntui siltä. Olenhan minäkin osaltani vaikuttanut näihin tapahtumiin. käymme ehkä samalla Egyptissä. Hän ei itsekään ymmärtänyt itseään. Hän luuli tietävänsä. Istuessa täällä Beneventumissa voi hänen päähänsä äkkiä pälkähtää. mutta ehket sinä enää tapaisikaan meitä täältä. niin Petroniuksen puheet. ettei siihen kannata vastata. Kun hän ajatteli matkaa Beneventumiin ja Akaiaan ja elämää nautinnossa ja hekumassa. sillä olen varma. Pian hän huomasi. Jos mielitekomme vie meidät Akaiaan. Hän luuli. ja ensimäisinä päivinä tuotti lepo täällä mukavuudessa ja ylellisyydessä hänelle todellista nautintoa. Vaskiparran päässä vaihtelevat tuumat kuin syksyiset tuulet. jottei kansa. että hänen elämänsä oli turha. »Minkätähden? Mitä hyötyä siitä on?» kysyi hän itseltään. kuin kaikki ne kielet. . rupesi häntä iljettämään. kautta Polluxin! en tiedä. että jos hän lähtisi sinne. on käynyt hänen silmissään joko aivan mitättömäksi tai muuttunut hyvin vähäarvoiseksi. siis ne tavallaan koskevat minua. Mutta hänen tyytyväisyytensä ei ollut pitkä-ikäinen. että lähdetäänkin suoraan Kreikkaan eikä käydäkään Roomassa.» Kirjeen luettuaan ei Vinitius tuntenut vähintäkään halua vastata siihen. Kehoittaisin sinua vakavasti lähtemään tänne. jotka tähän asti olivat sitoneet hänet elämään. nyt olisivat katkenneet hänen sielussaan eikä uusia ollut tullut sijaan.näin innokkaasti. Siitä syystä en nyt tiedä miten käynee. hänen taidokkaasti lausutut ajatuksensa ja jokaisen aatteen mukaan valitut. Kirjoita pian. Siinä tapauksessa olisi sinun toki parempi lähteä maatilallesi Siciliaan kuin istua Roomassa. Kirjoita minulle tarkasti kaikki mikä sinua koskee--ja jää hyvästi. Tällä kertaa en toivota sinulle muuta kuin terveyttä. että kaikki mikä tähän asti on kiinnittänyt hänen mieltään. Häntä vaivasi haluttomuus ja häntä painoi tunne elämän turhuudesta. Ensi kerran eläessään tuli hän ajatelleeksi. koska tapaamme toisemme. sukkeluudet ja loistava esiintyminen.

Jos hän olisi ollut sisareni tai puolisoni. koska Aulus perheineen on lähtenyt Siciliaan ja koska . Tämän toivon perustuksella hän kuitenkin muutamia päiviä epäiltyään päätti kirjoittaa Petroniukselle. jonka kanssa voisi keskustella näistä asioista. Ei hän vielä tietänyt. vaikka minä itse kehoitin heitä kuoppaamaan hänet puutarhaan. Kerroin jo sinulle olostani kristittyjen joukossa ja miten he kohtelevat vihamiehiään--täydellä syyllä he saattoivat pitää minua ja Chilonia vihamiehinään--kerroin myöskin. hänen täytyi siis yksin istua kotona. tunsin olevani onnellisempi kuin koskaan ennen? Ei! Minä en ollut hänelle yhdentekevä. Täytän pyyntösi. Kaikki hänen tuttavansa olivat Caesarin kanssa Beneventumissa. ja sellaista oppia kuin heidän ei maailma vielä ole kuullut. että silloin noiden moukkien keskellä. Vielä tänäkin päivänä olen siitä vakuutettu. mutta joka tapauksessa puki hän sen seuraaviin sanoihin: »Sinä tahdot saada tarkempia tietoja. lähettäisikö perille vastauksensa. että yksin rakkaus saattaa synnyttää sellaista hellyyttä. Ajoittain hän sentään oli sitä mieltä. mutta edes puoltakaan siitä hellyydestä eivät he olisi minulle osoittaneet. sillä soivathan he anteeksi Chilonillekin. eivät he minua säästäneet siitä syystä..Toiselta puolen kuitenkin yksinäisyyskin jo alkoi häntä väsyttää. voisi järjestää ne ja ymmärtää ne paremmin. mutta en tiedä. Ei. että jos käsivarsi poikki olisin maannut omassa talossani ja jos omat palvelijani. niin ehkä voisi päästä niihin jollakin lailla käsiksi. onnistuuko selitykseni nyt paremmin. niin ei hän olisi voinut hoitaa minua hellemmin. se--erehtyy. sillä useita solmuja en vielä itsekään kykene aukaisemaan. niin olisi minua varmaan ympäröinyt suurempi mukavuus. kurjassa huoneessa. vaikkapa omat sukulaiseni olisivat hoitaneet minua.. Sellaisia ihmisiä kuin he ei maailma vielä ole nähnyt. että Lygia on samanlainen kuin kaikki muut kristityt. Monesti näin rakkauden loistavan hänen silmistään. Vakuutan sinulle. ja joka heitä tahtoo mitata meidän mittojemme mukaan. että olen konsulin poika. joista hän ei päässyt selville. Monesti riemuitsi sydämeni. ja Lygian katoamisesta. Ja kuitenkin sama Lygia minun tietämättäni jätti Miriamin asunnon. Muuta en saata sanoa. että itse kehoitin häntä palaamaan Aulusten luo? Tosin hän siihen vastasi. sillä päätin. joka samalla on sekä keittiönä että tricliniumina. ja uskotko. kuinka hellästi he minua hoitivat. että jos olisi joku. Tiedä. ettei se käy päinsä. Sellaiset seikat eivät heille merkitse mitään. pää täynnä ajatuksia ja sydän täynnä tunteita. rakkaani. Minä istun täällä päiväkaudet pää käsien varassa ja mietin: minkätähden hän sen teki? Joko minä kirjoitin sinulle.

vielä voisi kääntää nurin koko meidän maailmamme perustukset. jumaliamme ja--rikoksiamme. Sama mies kertoi minulle Lygian paosta ja lausui: "Kun Jumala avaa sinun silmäsi valolle ja kun Hän poistaa niistä kaihen. etten voi elää ilman häntä ja että hartain haluni on taluttaa hänet seppelöityjen ovien alitse talooni sekä istuttaa hänet pyhitetylle taljalle lieden ääreen. Nämä asiat ovat tavattomia.viestit orjien kautta kulkevat talosta taloon ja siten saapuvat Palatinuksellekin. että profetat jo tuhat vuotta sitten ennustivat Kristuksen tuloa. kuin jokainen hänen sanansa. mutta kuitenkin he vakuuttavat. Mutta entä jos hän rakasti minua? Siinä tapauksessa hän pakeni rakkautensa takia. Enhän minä missään tapauksessa olisi kieltänyt häntä uskomasta Kristukseen. ja miksen minä olisi voinut uskoa häneen--varsinkin kosken ikinä ole erittäin vakavasti uskonut vanhoihin jumaliin? Tiedän aivan varmaan. He rakastavat ihmisiä. niin silloin sinä ymmärrät. jota kristityt pitävät rikollisena. Hän pakeni siis luotani siitä syystä. että hän on noussut kuolleista. Sitä ei kukaan ihminen tähän asti ole tehnyt. Sanot. valtaa minut halu lähettää orjia pitkin Rooman katuja ja käskeä heidän huutaa talojen pihoilla: "palaa. erään Paavali Tarsolaisen. Välistä luulen jo jonkun verran ymmärtäväni. Kun sitä ajattelen. Seuraavana päivänä opin tuntemaan omituisen miehen.. ja silloin sinä ehkä vielä löydät hänet!" Ja tässä minä nyt vaivaan päätäni. mutta vihaavat meidän elämäämme. Lygia!" Mutta en voi käsittää miksi hän pakeni. joka puhui minulle Kristuksesta ja Hänen opistaan ja puhui niin voimakkaasti. mutta joka syntyperältään juutalaisena tuntee vanhat heprealaiset kirjat.. Mitä haittaa minulle olisi saattanut olla yhdestä uudesta jumalasta. että minusta tuntui siltä. Paavali Tarsolainen. että hän yksinkertaisesti olisi voinut hylätä minut ja ettei hänen sentähden olisi tarvinnut paeta. että kuulun siihen maailmaan ja että hänen minun kanssani olisi pitänyt jakaa elämä. koettaen ymmärtää näitä sanoja aivan kuin olisin kuullut ne Delfin Pythian suusta. Minä olisin itse puolestanikin pystyttänyt hänelle alttarin atriumiin. Se kaikki on totta! Mutta hän tiesi. joka on Rooman kansalainen. hänen tahtomattaankin. etteivät kristityt koskaan valehtele. mutta tavattomuuttahan meidän ympärillämme on joka haaralla! Täällä puhutaan yhä vielä . Hän tiesi myöskin. sanoi minulle. että Lygia menetteli oikein. etten minä puolestani enää aja häntä takaa ja että olen hylännyt väkivallan tien. niinkuin hän minullekin teki. Caesar voisi uudelleen ryöstää hänet Aulukselta. Jollei hän rakastanut minua. Ja kuitenkin hän meni pakoon! Minkätähden? Mikään ei enää uhannut häntä. etten voi lakata häntä rakastamasta. niin olisihan hän voinut hylätä minut.

Kukistuvat tuomioistuimet. niin eivät voimani siihen riittäisi. En siis käsitä. laki ja koko maailman järjestys. ja tämä väite tuntuu minusta sangen järkevältä. vaan täytyy vielä elää Hänen oppinsa mukaan. ja sen täytyy täyttää koko sielu. jommoiset lygiläisten silmät ovat. Mutta en voisi hänenkään pyynnöstään nostaa Soraktea tai Vesuviusta hartioilleni. että Kristusta kunnioittaa. Ja siinä sinä vasta seisotkin kuin meren rannalla. Mutta palaan asiaan. sillä eihän ainoakaan järkevä ihminen kuitenkaan heihin usko. Kristus eli. ja vaikka minun suuni sitä ylistäisi ja vaikka minä sen vaatimuksiin suostuisinkin. Kristityille ei riitä sanoin annettu suostumus. mutta en myöskään ole sellainen tyhmyri kuin monesti olet saattanut luulla. että olisin valmis tekemään mitä tahansa hänen tähtensä. Ei ole enää eroa voittajan ja voitetun. sinä tiedät. että missä heidän oppinsa alkaa. Paavali vakuutti. niin he kyllä tuntisivat. Kumma .Apollonius Tyanalaisesta. vaan täytyy tuntea. josta sinua on käsketty jalkaisin kahlaamaan toiselle rannalle. köyhän ja rikkaan. että lupaus oli vain tyhjää sanahelinää. siellä loppuu Rooman valta. joka ei laisinkaan ole yhtäpitävä inhimillisen ja roomalaisen käsityksen kanssa. Luultavasti Senecakin on samaa mieltä. loppuu elämä. minkä nojalla en uskoisi sitä ja minkätähden en pystyttäisi alttaria hänelle. vaan että jumala on yksi. ettei voi löytyä kokonaisia jumalten laumoja. kunhan vain Lygia olisi luonani kodissani. Minulle tosin Lygia merkitsee enemmän kuin Rooma ja koko sen herraus. kukistuu Caesar. Minun ei olisi laisinkaan vaikea kieltää vanhoja jumalia. niin minun sieluni ja ymmärrykseni kuitenkin sanoisivat. mutta sen tiedän. Jos heille lupaisitkin sen tehdä. Sinä tiedät kuinka minä rakastan Lygiaa. Kaikki tämä on aivan varmaa. jollei Lygiaa olisi. että minä teen sen rakkauteni ja Lygian tähden ja että se olisi minulle inhoittavampi kuin mikään muu maailmassa. Mutta kaiken tämän sijalle tulee Kristus ja joku laupeus. joka nousee sitä oppia vastaan. Jos tahtoisinkin. koska olen ollut valmis rakentamaan alttarin esimerkiksi Serapikselle. herran ja orjan välillä. tulee joku hyvyys. Nyt sanon sinulle: en tiedä miten kristityt asettavat elämänsä ja miten he voivat elää. että heidän oppinsa on hyvä. loppuu Rooma. jommoista ei tähän asti ole ollut. tai ottaa käteeni Trasimenon järveä tai muuttaa mustia silmiäni sinisiksi. Paavali sanoi minulle sen aivan suoraan. ja ennen häntä ovat ehkä olleet monet muut. Mutta tämä kaikki ei näy riittävän kristityille. En ole filosofi. Mutta--jumalat voivat sen todistaa--minä en saata! Ymmärrätkö mitä se merkitsee? Minun luonnossani on jotakin. antoi ristiinnaulita itsensä maailman lunastukseksi ja nousi kuolleista. ja minun puolestani maailma huoleti saisi hävitä. Ei ole siinä kylläksi.

minut itseni ja kaikki muut. mutta kuitenkin olen siitä lähtien. ettei mikään ole luonnolleni sen vastenmielisempää kuin tämä oppi. että suru ja levottomuus ovat kouraantuntuvin sisältö kirjeessäni. ja levoton olen siksi. Ja tiedätkö mitä he nyt tekevät? He rukoilevat minun puolestani ja anovat minulle niinsanottua armoa. jota hän tunnustaa. »Johan minä kirjoitin sinulle. mutta samassa minua rupesi hävettämään ja--uskotko korviasi?--minun kävi sääli orjaraukkojani. sillä sehän se meidät eroittaa. Lygia yksin sen on voinut saada aikaan. etten enää tunne itseäni. Palvelijat luulivat minun olevan Beneventumissa ja aikovan viipyä vielä kauan. että tuollainen Paavali Tarsolainen sen ymmärtää ja samaten vanha theurgos Pietari. Minä rakastan sitä. jolloin jouduin sen kanssa tekemisiin. Säilytän sitä larariumissa enkä ensinkään osaa selittää. Mutta arvaapa miten minä menettelin? Ensi hetkessä aioin komentaa esiin ruoskat ja tuliset raudat. mutta jätti lähtiessään minulle ristin. heittäytyivät polvilleen. toiset menivät tainnoksiinkin. Sinä tiedät. Vinitius jo . Heidän joukossaan oli vanhojakin miehiä. joka sanoo olevansa yksinkertainen kalastaja. mutta minun sieluni on muutettu.kyllä. joka on ollut Kristuksen opetuslapsi ja joka on suurin kristittyjen joukossa--vaikka he ovat niin alhaista syntyperää. ei kukaan minua huomannut. Surullinen olen tietysti siksi. Tapasin taloni epäjärjestyksessä. orjat humalaisina juhlimassa tricliniumissani. Kun minä palasin kotiin kristittyjen luota. mutta minä elän vain levottomuudessa ja ikävöimisen! kasvaa kasvamistaan. että Lygia läksi salaa. jotka iso-isäni M. sydämessäni pelko ja kunnioituksen tunne. Herätessäni löysin sen vuoteeni vierestä. Kaikki. Välistä luulen noitakeinojen olevan vaikuttamassa ja että theurgos Pietari. Sanon sinulle suoraan. että minussa ehdottomasti on tapahtunut muutos. joissa henki oli. ja vihaan sitä. että taas olen kadottanut Lygian. minkätähden likenen sitä kuin mitäkin jumaluutta. itse asiassa on suurempi Apolloniusta ja kaikkia hänen edeltäjiään ja että juuri hän on houkutellut ansaansa Lygian. jonka hän itse oli vääntänyt kokoon puksipuun oksista. Noituusko tässä on pitänyt peliään vaiko rakkaus? Circe osasi kosketuksellaan muuttaa ihmisen ruumiin. muuttunut siihen määrään. sillä he eivät olisi voineet mitään niin pelästyä kuin minua. tai oikeammin on Lygia saanut sen aikaan tuon kummallisen opin kautta. Pomponian. että minä kovin kourin hallitsen taloani. »Kirjoitat. sillä ovathan Lygian kädet sen valmistaneet. He olisivat mieluummin ottaneet vastaan kuoleman kuin minut.

Orjistani tein seuraavan huomion. Anteeksianto. olen suorastaan onneton ja suruni on suurempi kuin saatat aavistaa. Kun he kuulivat. Velkamieheni antoivat minulle myöskin tilaisuutta saman huomion tekemiseen. vai rakkausko ajatukseni hämää? En tiedä.. itkivät. Tämän kerron sinulle seuraavasta syystä.. että minunkin silmäkulmani kastuivat. ja siellä johtui mieleeni kaikenlaisia kummallisia asioita. muun muassa. Muutamia päiviä kulkivat he kuolettavassa pelossa. että tuo väite muutamissa tapauksissa pitää paikkansa. mutta isäni kohteli heitä ylpeästi. Käskin antaa heille ruokaa ja puhelin heidän kanssaan. minun on paha olla yksinäni.. He eivät ainoastaan täytä tehtäviään mallikelpoisesti. _Proh pudor!_ tunsin. Silloin hän vastasi: »vahvempi vanne rakkaus on kuin uhka». etten voi tulla toimeen ilman häntä. Joko järkeni rupeaa menemään sekaisin. vaan he lisäksi koettavat kilvan arvata toivomukseni. Ja minä--minua hävettää tunnustaa se sinulle--minäkin jouduin mielenliikutuksiin. jonka he olivat saaneet. toisilta kyselin miten vaimo ja lapset voivat. ei tehnyt heitä röyhkeiksi eikä löyhentänyt heissä kurinpelkoa. Sulkeuduin yksinäni kirjastoon. Tiedät. Sen vain tiedän. Olin sillä hetkellä näkevinäni Lygian suloiset kasvot ja hänen silmänsä kyynelissä. että minusta aina tuntuu siltä kuin Lygia etäältä seuraisi minua. että Lygia katselee minua. että olin palannut kotiin. Toisia puhuttelin nimeltä. Taasen näin kyyneliä heidän silmissään ja taasen tuli minulle se tunne. Mutta minä en rangaissut heitä.. sillä en saanut sitä tehdyksi! Kolmantena päivänä kutsuin heidät kokoon ja sanoin: minä annan teille anteeksi. että maailma hänen oppinsa vaikutuksen alaisena hajoaisi niinkuin tynnyri hajoaa ilman vanteita. ja hän kiitti minua menettelystäni. etten koskaan ole kohdellut heitä pikkumaisesti. ja minä pelkään tehdä mitään. ja minä olin oppinut häneltä saman tavan. ettei minun sovi kohdella orjia kuten ennen ja että hekin ovat ihmisiä. Nyt minä olen huomannut. Minä tunnustan sinulle. riensivät he kiireesti toivottamaan minua tervetulleeksi. ojentelivat vaikeroiden käsiään ja sanoivat minua herrakseen ja isäkseen. joita olin kuullut ja nähnyt kristittyjen joukossa.. että hän on tyytyväinen ja kiittää minua. Päivää ennen kuin läksin kristittyjen luota sanoin Paavalille. mutta koettakaa nyt te puolestanne sovittaa rikostanne huolellisella käytöksellä! Silloin he lankesivat polvilleen.Augustuksen aikana oli tuonut Reinin seuduilta. Mutta pelko ei vielä koskaan ole herättänyt heissä sellaista palveluksen halua kuin kiitollisuus teki.. . Mutta nähdessäni heidän kuluneet viittansa ja nälkiintyneet kasvonsa valtasi minut taasen jonkinlainen säälin tunne. arvellen minun viivyttelevän rangaistusta vain pannakseni sen täytäntöön sitä kovempana.

joka meidät eroittaa toisistamme. ja onhan sitäpaitsi ainoa lohdutus surussani ja tuskassani tieto siitä. että minun lähteessäni veden asemesta virtaa levottomuutta. Elän siitä toivosta. että olen käskenyt kuvanveistäjien valmistaa hautapatsaan Gulolle. niin voin sanoa. Mutta miten minun käy vuoden tai kahden perästä--sitä en saata aavistaakaan. Poppaean. . Jos kaikki nämä kertomukseni herättävät sinussa. En näe edessäni mitään varmaa tietä enkä tiedä. niin voit käsittää. En tiedä miksi juuri nyt tulin muistaneeksi häntä ja miksi hänen muistonsa herätti minussa sääliä ja katumusta. Liian myöhään muistin. jonka vihapäissäni surmasin. mikä sekavuus minun sieluuni on syntynyt ja missä pimeydessä minä elän. että hän oli kantanut minua käsivarsillaan ja että hän ensinnä oli opettanut minulle. mutta se mitä olen kirjoittanut. tuomioistuimeen ja juhliin--sodasta puhumattakaan. Hyvästi!» KAHDESKYMMENESYHDEKSÄS LUKU. mihin minun pitää ryhtyä.. Jos ihmis-elämää vertaa lähteeseen. kovasydäminen ja kevytmielinen kuin he. vaikka minulle lupaisitte koko Egyptin herrauden. Aivan varmaan tässä on vaikuttanut noituus! Olen siihen määrään muuttunut. Mutta koska rakastan häntä sen tähden. Crispinillan tai muiden miehistään eronneiden naisten kaltainen. päähäni pälkähti seuraava ajatus: jos Lygia olisi Nigidian. niin tiedä. että sen täytyy tapahtua.. koska hän nähtävästi toivoi Caesarin aivan pian määräävän. Vielä tahdon kertoa sinulle. hämmästystä. Niin. En. Tähän kirjeeseen ei Vinitius enää saanut vastausta.. että itse olen yhtä hämmästyksissäni.. Cajus! mieleni on muuttunut. Petronius ei kirjoittanut. Parantaja Glaucus lupasi käydä minua katsomassa--ehkä häneltä tai Paavali Tarsolaiselta voin saada Lygiasta jotakin tietoja. että kerran. Roomasta en poistu. niin en minä häntä rakastaisi kuten nyt rakastan. En voisi sietää augustianien seuraa. jos hän olisi yhtä irstas. mutta ajoittain se minua kiduttaa. miten nuoli on kiinnitettävä jouseen. ja ajoittain minä siitä iloitsen. että ehkä saan nähdä Lygian.mikä voisi tuottaa hänelle surua tai loukata häntä. ja välistä olen varma. että olen likellä Lygiaa. että olen kadottanut miehekkyyteni ja entisen toimintavoimani ja etten ehkä enää kelpaa neuvoskuntaan. en jättäisi Roomaa. Sillä minä pelkään. on täyttä totta. kun vielä makasin sairaana.

mutta ei uskaltanut luvata. että ihmisen pitää ottaa vastaan kaste itse kasteen takia ja rakkaudesta Kristukseen--ei muiden tarkoitusten nojalla. Kun nuori patricio sen kuuli. että Glaucuksen kristittynä täytyy puhua niinkuin hän puhuu. viljaa ja oliveja. pyysi hän Glaucusta tuomaan hänet luokseen ja lupasi antaa runsaita lahjoja köyhälle seurakunnalle. teki mielenliikutus hänet kalman kalpeaksi. Neron vapautettu. niin kaikki esteet ovat raivatut pois tieltä. Hän ei itsekään vielä ollut päässyt selville siitä. Mutta Nero. vaan opettaa Rooman ympäristössä. »Ihmisen sielunkin pitää muuttua kristityksi»--lausui hän. Niitä olikin valmiiksi koottu suuriin läjiin Ostiaan. Ja vaikka kaikki vastustus harmitti Vinitiusta. että Lygia hänestä pitää. miettien Lygiaa ja kaikkia noita uusia asioita. mutta yhtä usein hän oli langennut epävarmuuteen ja epätoivoon. Vain silloin tällöin hän sai nähdä parantaja Glaucuksen. että syvin muutos. joko levätäkseen tai esiintyäkseen teatterissa. kun tämä oli tuominnut Lygian maallisen rakkauden rikolliseksi. että hän sitten heti saisi omakseen Lygian. joka hovinsa kanssa oli astunut laivoihin Misenumin satamassa. joka muuten lupaili olla erinomaisen aikainen ja kaunis. mutta kun hän kuuli. alkoi hän jo ymmärtää. mikä hänessä oli tapahtunut. Nyt hänen toiveensa ja ikävänsä ensi kerran saivat vakuutuksen vieraan. oli tämä: ennen hän oli arvostellut ihmisiä ja asioita oman itsekkyytensä mittapuun mukaan--nyt hän vähitellen oli oppinut . minne tyttö oli paennut. teki paluutaan hitaasti. vieläpä kristityn suusta. Kerran oli Vinitiuksen suru liikuttanut häntä niin. sillä saihan hän hänen kanssaan puhua Lygiasta. Olihan hän monesti luullut huomanneensa. jotka olivat vallanneet hänen mielensä ja tuoneet sinne vieraita ajatuksia ja tunteita. Koko tämän ajan Vinitius eli yksinäisyydessä talossaan. Helius. että hän oli kertonut apostoli Pietarin nuhdelleen Crispusta. Glaucus kehoitti innokkaasti häntä antautumaan kastettavaksi. sillä hän on minä hetkenä hyvänsä valmis kunnioittamaan Kristusta. ettei Pietari ole kaupungissa. iloitsi Vinitius suuresti. että vanhimmat pitävät hänestä hellää huolta. ilmoitti vihdoin hänen tulonsa senaatissa. jotka ikävöivät kilpaleikkejä. Minturnaessa hän taasen lauloi suurelle yleisölle. Hän luuli. mutta ainakun hän tuli. vaan sanoi. Kiitollisuutensa ensi puuskassa aikoi Vinitius jo rientää Pietarin luo. Hän astui yhtä mittaa maihin rantakaupungeissa. että jos Lygia nyt häntä rakastaa. että ehkä olisi paras palata Napoliin odottamaan kevättä. viipyen siellä kymmenkunnan päivää ja ruveten miettimään. mutta hän vakuutti. Glaucus ei todellakaan tietänyt. Huhu Caesarin tulosta levisi jo kaupungille ja herätti suurta iloa joukkojen sydämissä.että palattaisiin Roomaan.

voimakkaana kuin aalto. joilla aikoi kumota hänen oppinsa. että hän nyt tekee viimeisen ponnistuksensa. hymyili joka haaralle ja läiskäytti kultaista piiskaansa. että toisten silmät voivat nähdä asiat toisessa valossa kuin hänen. alkoi ikävä ja kärsimättömyys paisuttaa hänen sydäntään. Paavali oli sentään lähtenyt Ariciaan. Nuoret naiset. kiiti iloisessa hyörinässä upeasti koristettuja vaunuja. Elämä itse tuntui häntä kutsuvan ja houkuttelevan.ajattelemaan. Huviretket Albanian vuoristoon olivat jo alkaneet. Elämältä täytyy ottaa mitä se antaa. ja väitteli hänen kanssaan ajatuksissaan. josta se on poistunut. mutta kun tämäkin toivo petti. Via Appialla. joiden virkansa takia oli täytynyt jäädä Roomaan. Mutta samalla hän kuitenkin tunsi. ja ympärillä parveili sekä nuorisoa että vanhoja senaattoreja. toisten sydämet tuntea toisin kuin hänen sydämensä. kun tahdottiin päästä ulkopuolelle kaupunkia. jotka tekevät hänet surulliseksi. mutta halusi kuitenkin nähdä ja kuulla häntä. Hän tunsi olevansa tyhmyri ja turhaan vaivaavansa päätään asioilla. vilkastui toivoessaan Caesarin palaavan ja valmistui juhlalliseen vastaanottoon. Vihdoin hänen vanha luontonsa joksikin aikaa otti takaisin oikeutensa. ja auringon valo lämpeni lämpenemistään. Chrysothemiksen loistavat vaunut. kiihkolla ja tulisuudella. Kun hän huomasi . joka nousuveden aikana palaa rantaan. toivoen saavansa nähdä Lygian edes kaukaa. luvaten lähteä Lanuviumiin rukoilemaan Junoa tai Ariciaan rukoilemaan Dianaa. nurmikot puutarhoissa puhkesivat täyteen orvokkeja. sai hän elää täydellisessä yksinäisyydessä. Hengessä kokoili hän todistuksia. Silloin hän taasen rupesi kiertelemään katuja ja kapeita kujia Suburrassa tai Tiberin takana. Hän heittäytyi siis elämän pyörteeseen luontonsa koko myötäsyntyneellä sokeudella. jota myöten tavallisesti kuljettiin. Eräänä päivänä Vinitius muiden komeiden ajopelien joukossa huomasi Petroniuksen rakastetun. jättivät kotinsa ja riensivät kaupungin ulkopuolelle etsimään vaikutuksia. Usein hänet valtasi halu nähdä Paavali Tarsolainen. joka talvella oli ollut ikäänkuin jäykistyneenä ja kuolleena. Kevätkin tuli: afrikalaiset tuulet nuolivat lumet Albanian vuorten harjoilta. Niiden edellä juoksi kaksi molossilais-koiraa. Chrysothemis ohjasi itse neljää korsikalaista hevostaan. tuttuja ja huvituksia. Kaupunki. Forumilla ja Mars-kentällä vilisi ihmisiä. seuraa. ja ettei oikeus ja kohtuus aina ole samaa kuin persoonallinen etu. Kun nyt Glaucuskin yhä harvemmin kävi häntä tervehtimässä. jonka sanat olivat tuottaneet hänelle niin paljon ajatuksia ja levottomuutta. Hän päätti lakata ajattelemasta Lygiaa ja elää hekumassa ja nautinnossa ilman häntä.

Hän oli aina tuntevinaan. joutui hän vieläkin vihan vimmoihin. että juovuspäissään oli viskannut pikarillisen falerno-viiniä vasten Chrysothemiksen kasvoja. ettei hän muistanut koska hänet kannettiin kotiin. Hän tunsi olevansa kuin kerjäläinen. Ilolla tervehti hän tulijaa. mutta ei Vinitius kuitenkaan ollut saanut häntä mielestään. Kun Vinitius oli hankkinut itselleen kaksi syyrialaista tyttöä. Mutta seuraavana päivänä Chrysothemis nähtävästi oli unhoittanut koko loukkauksen. osoitti Chrysothemis ensi kerran mustasukkaisuuttaan. ja se tunne häntä suuresti hämmästytti. sillä tähän asti hän oli pitänyt kaikkia tekojaan hyvinä. Illallista hän vielä söi Vinitiuksen luona ja siinä tilaisuudessa hän tunnusti perinpohjin kyllästyneensä sekä Petroniukseen että hänen luutunsoittajaansa. koska hän tuli Vinitiuksen kotiin käymään ja taasen vei hänet kanssaan Via Appialle. että Lygian silmät häntä seuraavat. Sen hän kuitenkin muisti. että Chrysothemis oli kysynyt häneltä Lygiaa.Vinitiuksen. ja se tunne pani hänet vapisemaan. ja vasta hyvän ajan kuluttua pulpahtivat kauan pidätetyt ajatukset ja tunteet vuolaana sanatulvana hänen suustaan. Vielä kerran kertoi hän yksityiskohtia myöten kuinka hän oli etsinyt Lygiaa ja asunut kristittyjen luona. Viikon ajan he seurustelivat. Ja siitä syntyi Vinitiukselle uusi surun aihe. Kun hän selvittyään sitä ajatteli. ja silloin Vinitius raa'alla tavalla teki hänestä eron. Hän tahtoi pysyä siinä ikäänkuin Lygian kiusaksi. Irstaus häntä inhoitti ja jätti hänen mieleensä vain tunnon vaivoja. mutta tunne yhä pysyi. mutta Vinitius antoi nurjia vastauksia hänen kysymyksiinsä. jotka kestivät koko yön. Vinitius joi pidoissa niin. mitä hän siellä oli kuullut ja . Hän ei enää välittänyt edes Petroniuksestakaan eikä lähtenyt häntä tervehtimään ennenkuin Petronius lähetti oman kantotuolinsa häntä vastaan ja pyysi häntä luokseen. mutta sen pysyvämpää suhdetta siitä ei tullut. Vihdoin hän kadotti vapautensa ja itsetietoisuutensa ja vaipui niin täydelliseen tyrtymisen tilaan. ettei edes Caesarin palaaminen voinut herättää häntä. Vihdoin hän kuitenkin huomasi. otti hänet vaunuihinsa ja vei kotiin pitoihin. ettei hän hetkeksikään saa häntä mielestään. Ei hän heti kuitenkaan heittänyt mellastusta ja irstasta elämää. joten hänen sydämensä nyt taas oli vapaa. Silloin hänet valtasi väsymys ja kyllästyksen tunne. että kaikki hänen sekä hyvät että pahat tekonsa aiheutuvat hänestä ja ettei hän itse asiassa välitä mistään muusta koko maailmassa. ja silloin hän oli suuttunut niin. Hän sadatteli itseään siitä. pysäytti hän hevoset. Falernoviinikohtauksen jälkeen ei kumpikaan ollut maininnut Lygian nimeä. sanoen että Lygia suree.

ikäänkuin hän todella olisi hapuillut pimeydessä. ei mikään maistu miltään. Hän ymmärtää hänen oppinsa ylevyyden. Petronius oli vaipunut mietteisiin. mutta ympärillä on pimeys. jos ne äkkiä kaikki valkenisivat.ja toimintakykynsä. saattoi olla joko ulkonaisesti onnellista tai ulkonaisesti onnetonta--sisällisesti se aina oli tyyntä. niin onnettomuuskin saattoi hävittää ihmiselämän. ilman toivoa. mutta sellaisenaan se oli kokoonpantu yksinkertaisista. Äkkiä hän nousi. joita ei kukaan vielä ollut osannut aukaista. Hänen puhuessaan katseli Petronius hänen väsyneitä kasvojaan ja käsiään. kauan aikaa vaiettuaan. "että korvasi juuressa on muutamia harmaita hiuksia?" "Se on kyllä mahdollista. Hän elää ikäänkuin hän ei eläisi. ja vihdoin hän.nähnyt. ilman huomista päivää. mutta samalla se on hänestä voittamattoman vastenmielinen. Hän ymmärtää. mutta koko terävyydessään ei hän osannut vastata Vinitiuksen kysymyksiin. jossa on kadottanut rauhansa. Vinitiuksen sanoissa piili jotakin uutta. Petronius oli viisas mies eikä hän ensi kertaa luonut silmäystään ihmissieluun ja ihmiselämään. ja ensi kerran Petronius näki edessään henkisiä solmuja. jotka eivät millään lailla olleet sekaisin. kuinka elää. ei tiedä mitä tehdä. Mutta yleensä elämä siinä maailmassa. että vaikka hän omistaisikin Lygian. joita hän kummallisella tavalla oikoili eteensä. ilman uskoa onneen. että hän käsitti niiden tärkeyden. "en ihmettelisi. jossa hän harhailee etsien ulospääsyä. Mikään ei enää houkuttele häntä." . arvostelu. Hän on yhtä valmis seuraamaan Kristusta kuin vainoamaan häntä. virkkoi: "Tässä on käytetty noituutta. Vihdoin hän rupesi valittamaan joutuneensa kaaokseen. Kuten ukkonen tai maanjäristys saattoi kaataa nurin temppelin. "Tiedätkö. jota ei löydy. niin ei hän omistaisi häntä kokonaan. sopusointuisista viivoista. sillä hänen täytyisi aina jakaa hänet Kristuksen kanssa. likeni Vinitiusta ja kävi kiinni hiuksiin hänen korvansa juuressa. Hän oli siksi viisas." virkkoi hän." vastasi Vinitius. jossa he elivät. mitä hänen päässään ja sydämessään oli liikkunut." Sitten he molemmat vaikenivat.

. jotka ovat taivuttaneet palvelukseensa tuntemattomia." virkkoi Petronius. antavat anteeksi vihamiehilleen.. Tigellinus. Olen nähnyt noitia. kuten pappien joukossa yleensä. suutarit.." Mutta Petronius lausui sanansa ilman uskoa. Epäilemättä heidän joukossaan. Mutta kristityt elävät köyhyydessä." Petroniusta harmitti. miten turhanpäiväiseltä ja naurettavalta sellainen neuvo mahtoi kuulua hänen huuliltaan.. harjoitetaan paljon petosta." "Mutta. kuinka tuo tuollainen tekee elämän ikäväksi! Sinä ihmettelet noiden ihmisten hyvyyttä ja siveyttä. . että sekä minä että Lygia olemme noidutut. epävarmalla äänellä ja itsekin tuntien. ja olen nähnyt sellaisiakin. mutta monet heistä ovat osoittaneet hallitsevansa syviä. "Monesti olen ajatellut. Caesar." sanoi Vinitius. maanalaisia voimia. Caesarin runot. saarnaavat nöyryyttä. kuten taudit ja kuolema. vapautetut. mutta minä sanon sinulle. koska he ovat elämän vihollisia. Vinitius rupesi kädellään sivelemään otsaansa. jotka ovat käyttäneet niitä vihamiestensä vahingoksi. jotka hallitsevat entisten quiritien jälkeläisinä. ettei hänen älynsä keksinyt tähän mitään vastausta.. jotka istuvat senaatissa--kautta Castorin! jo riittää! Se on turmiollinen ja alhainen lahko! Oletko koettanut päästä huolista ja nauttia hiukan elämää?" "Olen!" vastasi Vinitius.."Niin minäkin olen päätellyt. Laskepa nyt: taudit. "jos sinä lähtisit puhuttelemaan Serapiksen pappeja. Sellaisia meillä jo muutenkin on yllin kyllin! Emme enää tarvitse kristittyjä. Hän ei kuitenkaan tahtonut sitä myöntää. laupeutta--mitä hyötyä heillä voisi olla noituudesta?. kummallisia salaisuuksia. vaan virkkoi jotakin sanoakseen: "Se on uusi lahko. "Noituutta." Ja hetkisen perästä hän alkoi: "Kautta Paphon lehtojen jumalallisen asujattaren. siveyttä. että he ovat pahoja ihmisiä.

ja juon. sinä petturi! Orjat levittävät pian uutiset: minä tiedän jo. mitä maa tuottaa. kylpenyt. Miten sitten käy. että olet houkutellut minulta Chrysothemiksen!" Vinitius teki kädellään inhoa osoittavan liikkeen. Nykyään elän seuraavan ohjesäännön mukaan: täytän elämäni onnella niinkuin täytän pikarini parhaalla viinillä. Se merkitsee rakkauteni kielessä samaa kuin: 'saat mennä!' Olen sinulle kaksinkertaisessa kiitollisuudenvelassa: ensinnäkin siitä. mutta naista. Tyttö tuli. mikä on ollut ihan hänen likellään. Hän oli ihana kuin rakkauden ja onnen jumalatar. Häntä et osta kaikilla Verreksen aarteilla. Ei siinä ole mitään uutta!" "Siinä on sisältöä. mutta jonka elämä on ollut ikävää kuin Caesarin ja joka monesti turhaan on koettanut päästä synkistä ajatuksistaan. omistanut Chrysothemiksen. Kuule minua: tässä näet miehen. Kauniista naisesta kannattaa aina maksaa hänen painonsa verran kultaa. se ei koske minuun--siinä uusin filosofiani. Hän ei ollut enää pitkiin aikoihin ollut orjatar. joka on noussut aikaiseen vuoteeltaan. "Minä kiitän sinua joka tapauksessa. hiukset hohtaen kullalta. istuutui hänen polvelleen. puettuna valkeisiin vaatteisiin. jota siitä ennen puuttui." "Sitähän sinä aina olet tunnustanut." puhui Petronius. kunnes käsivarteni kankenee ja huuleni käy valkeaksi. joka sinua rakastaa. "Lähetän hänelle tässä helmiompeleilla koristetut kengät. et saa hinnalla millään. että hän kaukaa on etsinyt sitä. ettet huolinut Eunikesta. että vapautit minut Chrysothemiksesta. juhlinut. ja toiseksi siitä...Petronius hymähti ja virkkoi: "Vai niin. kirjoittanut satiireja ja silloin tällöin sekoittanut proosaansa runoja. Petronius avasi sylinsä ja lausui: "Tule!" Eunike juoksi hänen syliinsä. kiersi ." Nämä sanat lausuttuaan kutsui hän Eunikeä. Mutta tiedätkö mikä niihin on ollut syynä? Se.

joka minun laillani on löytänyt rakkauden tällaisessa muodossa. että hän taaskin ajatteli Lygiaa. käske valmistaa seppeleet päähämme ja ateria. mutta arvaapa mitä hän vastasi . Äkkiä hän kalpeni. huomasi hän nytkin. ruusuista ja suloista? Toiset ihmiset suutelevat vaaseistaan laidat--minä puolestani etsin mieluummin nautintoa sieltä... rakkautta ja onnea esittävän ryhmän. niin lähde vain suoraa päätä heidän luokseen. Sitten hän työnsi tunikaa hänen hartioiltaan ja virkkoi: "Onnellinen se. että koko maailma sitten saisi mennä nurin. joka seisoi viereisellä pöydällä. Petronius tavoitteli kädellään matalaa vaasia. Hetkisen perästä Petronius nosti kaunista päätään ja kääntyi Vinitiuksen puoleen: "Koeta nyt ajatella: mitä ovat tämän rinnalla sinun surkeat kristittysi? Ja jollet ymmärrä eroa. näin lämmintä.. rinnalle ja stolalle. jumalattareni. Mutta kyllä tämä näky sinut parantaa.käsivarret hänen kaulaansa ja pani päänsä hänen rinnalleen. ja hänen silmänsä vuoroin avautuivat. He muodostivat ihanan. sai kouransa täyteen orvokkeja ja rupesi sirottelemaan niitä Euniken hiuksiin. joka täytti koko huoneen.. Vinitius näki herkän punan vähitellen nousevan hänen poskilleen ja silmien loiston häipyvän ikäänkuin sumun peittoon. Eunike vapisi autuudesta.. Välistä minusta tuntuu siltä kuin me olisimme kaksi jumalaa." Vinitiuksen sieraimet laajenivat ja ahmien hengitti hän orvokkien lemua. mistä se todella on saatavissa. niin se tuottaisi hänelle niin yliluonnollisen suurta autuutta." Euniken mentyä kääntyi hän Vinitiuksen puoleen: "Olisin tahtonut vapauttaa hänet. vuoroin sulkeutuivat. Mutta koska hän jo oli tottunut aina pitämään silmällä menettelyänsä. Katso itse: onko Praxiteles tai Miron. Skopas tai Lysias luonut ihanampia muotoja? Onko Paroksessa tai Pentelikonissa tällaista marmoria. aina vain häntä eikä mitään muuta! Petronius lausui: "Eunike. että jos hän noin saisi viedä huuliaan pitkin Lygian hartioita." Näin sanottuaan rupesi hän viemään huuliaan pitkin tytön hartioita ja kaulaa. sillä hän tuli ajatelleeksi..

Ehkä! Mutta mitä rakkautta se on. Ehkä sinullakin jossakin orjasi cubiculumissa sykkii uskollinen ja rehellinen sydän. kun minut jo valtasi kauhu: tuntui siltä kuin olisin himoinnut vestalitarta tai aikonut häväistä jumaluutta. että kunhan Lygia paljastaisi hartiansa minulle. että pidät orvokeista enemmän kuin verbenasta. "Minä olen tahtonut. Ei hän myöskään tiedä. tulevat hänen omikseen kun minä kuolen.» Eikä tahtonut suostua. Minussa on rakkaus muuttanut sielun. Tyttö ei vieläkään tiedä mistään. Kun minä näin sinun suutelevan Euniken hartioita. toisessa pienemmän. ja kaikista kärsimyksistäni . rupesi astelemaan edestakaisin huoneessa ja jatkoi: "Rakkaus vaikuttaa toisessa suuremman muutoksen. Minuakin se on muuttanut. että sinäkin lakkaisit kaukaa hakemasta sitä. Ennen pidin verbenanhajusta. Sinussa on rakkauden kautta tapahtunut se muutos." Hän seisahtui Vinitiuksen eteen ja kysyi: "Entä sinä? Vieläkö sinä yhä pysyt narduksessa?" "Anna minun olla rauhassa!" vastasi nuorukainen. ja minä olen kertonut sinulle hänestä sentähden. että tämä talo ja kaikki kalleuteni.. että Lygia sinua rakastaa. rakkaani: ei Lygia ole Eunike. ajattelin paikalla. niin saisi maa avautua meidät nielemään! Mutta tuskin olin tuon ajatuksen huomannut. olen minäkin ihastunut niihin ja pidän nyt niistä enemmän kuin mistään muusta. Vuodata siitä palsamia haavoihisi. kuin Caesarin vaimona. paitsi gemmat. mutta minä ymmärrän eroituksen heidän välillään toisella tavalla kuin sinä.. mutta koska Eunike pitää orvokeista. ettei vaatinut hänen läsnäoloaan. Kevään alusta asti olemme hengittäneet pelkkää orvokinlemua." Petronius nousi. Silloin vapautin hänet hänen tietämättään. Väität. että tunne on miedonlainen? Ei. joka ei antaudu? Eikö sellainen menettely tiedä. mitä ehkä tavataan ihan likeltäsi. Pretori teki minulle sen palveluksen. että sinä näkisit Euniken. Olet oikeassa: Lygia ei ole Eunike." Siihen vastasi Vinitius: "Kaikki minussa on paljasta tuskaa.minulle: »mieluummin olen sinun orjattarenasi.

"Siinä tapauksessa sinä ansaitset kaikki kärsimyksesi. kun yö tulee." Petronius kohautti olkapäitään. En saata palkita hyvää pahalla. Mutta siihen asti pidän tätä kaikkea loruna.. Jos se olisi hyvä." "Samalla voisi sanoa: päivä alkaa. "Niin!. mutta heidän oppinsa mukaan palkka hyvästä saadaan vasta tulevassa elämässä. mikäli silloin voin nähdä. Niin! Me emme enää saata ymmärtää toisiamme!" Hetken äänettömyyden perästä Petronius virkkoi: "Nielköön Hades kaikki kristittysi! He ovat täyttäneet mielesi levottomuudella ja hävittäneet kaiken elämänhalusi. rakkautta ja valtaa--mutta kaikkia näitähän kristityt katsovat turhuudeksi.." Vinitius tulistui. Sinä erehdyt pitäessäsi sitä oikeudenmukaisena.. sillä jos meidän pitää palkita paha hyvällä. ilman silmiä. etten sitä tee. niin se tuottaisi ihmisille onnea. Aiotko ryöstää Lygian?" "En." "Aiotko ruveta kristityksi?" . Ursus kuristi Crotonin siksi. Hades heidät nielköön! Sinä erehdyt pitäessäsi sitä oppia hyvänä." "Siihen en minä luota ennenkuin itse näen. että Lygia pysyy sellaisena kuin hän on eikä tule samanlaiseksi kuin muut. nimittäin kauneutta.huolimatta tahdon. niin minkätähden ihmiset yleensä koettaisivat olla hyviä?" "Ei: palkka ei ole sama. Mutta en minä sinua ymmärrä. ja eihän toki tulevaisuus voi joutua tyhmyrien käsiin. kun he kuolevat. mutta kristityt ovat tyhmyrejä. että hänen jäsenensä olivat rautaiset. joka on iankaikkinen. niin millä me sitten palkitsemme hyvää? Ja jos sekä tästä että tuosta tulee sama palkka.. Sitäpaitsi olen vannonut." "Heidän elämänsä alkaa silloin.

pyramideilla? Oletko nähnyt hiuksen." "Rupea matkustelemaan. ei se lopu Tiberiin! Minä seuraan Caesaria matkalle. joka on valettu Helenan vasemmanpuolisen rinnan mukaan? Oletko käynyt Aleksandriassa. miehiä. joka on tehty hevosenkavioista? Oletko Euboiassa nähnyt Agamemnonin laivan tai maljan." Hän laskeutui pitkäkseen lavitsalle Euniken viereen. joka kaksi kokonaista vuotta kuljin yhden oppaan luota toisen luo? Oletko Rhodos-saarella nähnyt paikan. missä kolossi seisoi? Oletko Panopessa ja Phokiksessa nähnyt savea. josta Prometheus loi ihmisiä? Tai oletko Spartassa nähnyt munat." "Entä voitko unohtaa Lygian?" "En. mutta Petronius luuli keksineensä hyvän tuuman ja jatkoi puhettaan heidän astuessaan tricliniumiin. "Olethan sinä nähnyt kappaleen maailmaa. mutta luontoni ei salli. laulaa. naisia. Caesar ei laisinkaan ole hylännyt matkustusaikeitaan. Koko matka tulee olemaan kuin jumalten kulkua. että me yhdessä uhraisimme ."Tahtoisin. Tule meidän kanssamme Akaiaan. mutta soturin silmillä. tai Atenassa mainion sarmatialaisen panssarin. kokoaa seppeleitä. koska tämä kultatukkainen jumalattareni tahtoo. Yhtämittaa hän pysähtyy matkalla. tuhansia sitroja--kautta Castorin! kyllä sitä kannattaa katsella. Bakkuksen ja Apollon yhdessä persoonassa. jotka Leda muni." Samassa ilmoittivat orjat. ja orja pani hänen päähänsä vuokoista sidotun seppeleen. jonka täytyy rientää määräpaikkaan ja joka ei saa pysähtyä matkalla. Memfiksessä. ryöstää temppelejä ja palaa vihdoin voittajana Italiaan. Augustianeja. jätän hänet ja lähden Kyproon. mutta kun hän palaa. "Mitä sinä näit ollessasi Corbulon palveluksessa? Et mitään! Oletko nähnyt edes oikeita kreikkalaisia temppelejä kuten minä. jonka Isis riisti tukastaan ikävöidessään Osirista? Oletko kuullut Memnonin soivan? Maailma on avara. sillä maailma ei vielä milloinkaan ole nähnyt sellaista. että ateria oli valmis.

" "Olen orjattaresi!" huudahti Eunike. Paha on. Parantumiseesi taas vaikutti yksinomaan se. joka ei ole yksin suurta. että mitä hän tahtoo. Paras on. kiireestä kantapäähän asti.. Voithan myöskin kertoa.. Mitä meidän elämämme on muuta kuin ainaista pelkoa?" "Jätä minut rauhaan kristityiltäsi! He eivät pelkää Caesaria. jos hän kysyy sinulta Lygiaa. Pelkään.. että kyllästyit häneen. että heilautat kättäsi ja sanot. "että on ihmisiä." Sitten hän kääntyi Vinitiuksen puoleen: "Lähde kanssamme Kyproon..kyyhkysiä Venukselle Paphoksessa. Tosin ei hän sinua erityisesti vihaa. mitä sinun pitää vastata.. Huomaa kuitenkin. että sinun sairautesi takia täytyi pysyä kotona ja että kuumeesi nousi surusta. jumalattareni. Minä ihailen sinua. ainakaan ei hän tiedä heistä mitään eikä välitä heistä enempää kuin muutamasta kuihtuneesta . Älä pelkää liioittelua. sillä tiedä.. ikäänkuin ei Caesaria olisi koko maailmassa?" "Tiedän kyllä keitä tarkoitat: kristittyjä. että toivoit pian saavasi häntä kuulla. Meidän täytyy niinikään miettiä valmiiksi.. ettet vielä ole käynyt. että olet ollut sairas." "Tiedätkö. sillä hän luultavasti ei ole kuullut heitä mainittavankaan. että hän voittaa minut.." "Niin. Pelkään niinikään. Heitä yksin. jotka eivät pelkää Caesaria ja jotka elävät aivan levollisina. mutta ei hän voi sinusta pitääkään. Tigellinus voisi käyttää sitä sinun vahingoksesi. että sinun pian pitää käydä Caesarin luona. kun et päässyt Napoliin kuulemaan hänen lauluaan. vaan jättiläismäistä. Petronius painoi seppelöidyn päänsä hänen rinnalleen ja virkkoi hymyillen: "Minä olen siinä tapauksessa orjattaren orja. Sen hän ymmärtää. Tigellinus sanoo keksineensä Caesaria varten jotakin." virkkoi Vinitius. Sanokaamme. koska olet sisarenpoikani. se tapahtuu. ettet sinä suoriudu pälkähästä.

että Caesarin. varsinkin salaperäistä Vestaa. oli . siirtävänsä aiotun matkan tuonnemmaksi. Hän päätteli. KOLMASKYMMENES LUKU. valtasi hänet sellainen kauhu. ja sen sinä itsekin tunnet. Hän selitti nyt. Hänet kannettiin paikalta pois ja vietiin Palatinukselle. Hänen täytyi nojautua Vinitiuksen käsivarteen. että tunnet heidän olevan tyhmyrejä. Tuntia myöhemmin toitotettiin jo julkisesti kaikille asukkaille koko Roomassa. Nero ei uskonut jumaliin. kaikkien läsnäolevien suureksi hämmästykseksi. Sinä. Kun hän astui jumalattaren pyhän tulen eteen. Siellä hän pian tuli tajuihinsa. joten ei valtakunnan hallitus tule siitä vähimmässäkään määrässä kärsimään. Mutta kun hän toisena päivänä kävi Vestan temppelissä. ettei lujaluontoiset. Ehkäpä hänen roomalainen luontonsa juuri siitä syystä inhosi sitä oppia." Nämä sanat hämmästyttivät Vinitiusta. mutta sen sijaan hän niitä pelkäsi.lehdestä. ettei viivy kauan poissa. mutta eivät ymmärtäneet todellista rakkautta enempää kuin todellista vihaakaan. joka sattui seisomaan hänen vieressään. joka kumosi kaikki hänen aikeensa. että hänen hiuksensa äkkiä nousivat pystyyn. läksi Kapitoliumille uhraamaan jumalille ja rukoilemaan onnea matkalle. mies. Muutaman päivän perästä hän alkoi suunnitella uutta matkaa Akaiaan. sattui tapaus. koska jumalatar salaa oli varoittanut häntä kiirehtimästä. olet toista maata! Jätä siis sekä itsesi että minut heistä rauhaan. Sitten hän augustianien seurassa. joiden joukossa oli myöskin Vinitius. ja kotimatkalla rupesi hän miettimään. »Me osaamme elää ja kuolla» oli Petronius sanonut. Mutta minäpä vakuutan sinulle. Me osaamme elää ja kuolla--mutta heidän osaamistaan emme tunne. Sinun luontosi inhoaa heidän oppiansa juuri siitä syystä. mutta ei kyennyt koko päivänä nousemaan vuoteeltaan. voimakkaat ihmiset saattaisi sillä lailla antaa anteeksi. että oli tullut. että ehkä kristittyjen hyvyys ja laupeus johtui juuri heidän henkisestä raukkamaisuudestaan. Entä he? He osasivat antaa anteeksi. kun hän jo katui. Hän antoi nyt julistuksen. jossa vakuutti. Tuskin oli Caesar palannut Roomaan. että he ovat tyhmyrejä. kun hän näki kansan surulliset kasvot. hampaat suussa alkoivat kalista ja joka jäsen värisi.

joka ei ole seitsemän. "Niin todellakin! Jospa joku voisi rakentaa sellaisen patsaan kuin Memnonin patsas. joissa kolmen maanosan laumat kuuntelisivat lauluasi. keskeytti pelin ja virkkoi: "Niin! kyllä minun täytyi jäädä kotiin." huomautti Petronius. joiden rinnalla pyramidit ovat kuin lasten leluja. Ensi työkseni käsken kaivaa kanavan Korinton kannaksen poikki ja Egyptissä pystytän muistopatsaita. vakuutettuna. Vuosisadat eivät tule muusta puhumaan kuin muistopatsaasta ja minusta. joka on seitsemän kertaa suurempi kuin se. "Entä laulullani?" kysyi Nero. joka sinun äänelläsi soisi auringon noustessa! Egyptiä ympäröivät meret tulisivat silloin vuosisadat umpeensa olemaan täynnä laivoja." "Sinä olet jo runoillasi pystyttänyt itsellesi muistopatsaan." "Egyptissä voin niinikään naida Kuuttaren. joka augustianiensa kanssa parhaillaan pelasi luupeliä. ja kerääntyi suurissa joukoissa Palatinuksen porttien eteen huutamaan jumalallisen Caesarinsa kunniaa. joka Memfiksen luona tuijottaa erämaahan." ." "Totta tosiaan! Kukahan sen voisi tehdä?" "Mutta voithan käskeä veistää itsesi basalttikiveen kilpa-ajovaunujen ohjaajana. joka nyt on leskenä. ettei siltä tulisi puuttumaan kilpaleikkejä eikä viljaa. vaan kolme kertaa seitsemän kertaa suurempi Keopsin pyramidia. Caesar. vaan jää heidän kanssaan jakamaan ilot ja surut.vallannut isällinen rakkaus lapsiinsa: hän ei jätä heitä. ja sillä pitää olla minun kasvojeni piirteet. Egyptin ja Itämaiden herraus on jo ennustuksen kautta minulle määrätty ja joutuu siis empimättä haltuuni. Kansa ihastui tästä sanomasta." "Sinä annat ihmiskunnalle suuren lahjan." "Olet oikeassa! Sen teenkin. Silloin minusta tulee tosi jumala. Samalla minä tietysti saan Akaiankin. Käsken rakentaa sfinksin.

että sinä uneksit Egyptistä. vaikka minun tietysti tulisi olla jumalille kiitollinen tästä heidän erityisestä huolenpidostaan.. jumalallinen Caesar. Voit myöskin tehdä kengät kolosseille." Nero virkkoi: "Teidän kuolevaiset silmänne eivät mitään nähneet.. joka tulee saamaan Neron nimen. Kyllä siellä jokainen saa sopivaa työtä. ja lahjoita Tigellinukselle erämaa. Tiedättekö. "Apis sinua siunatkoon! Sinä valmistit meille Beneventumissa niin suurenmoiset kilpaleikit. niin hänestä tulee virtahepojen isä. todellakin!" huudahti Nero. kun ei hän tahdo näyttäytyä. Domitius Aferista esimerkiksi tehdään rahavartia. että pelästyin. niin jumalatar itse tuli luokseni ja kuiskasi korvaani: »Siirrä matkasi tuonnemmaksi." Siinä hän hetkisen mietti ja virkkoi sitten: "Sanokaapa: miksi ihmiset pelkäävät Vestaa enemmän kuin muita jumalia? Mikä siihen oikeastaan on syynä? Minutkin valtasi pelko. Caesar. kun siirsit matkasi tuonnemmaksi. Minä pidän siitä.» Se oli minulle niin odottamatonta. Muodostamme siten uuden tähtisikermän." "Me pelästyimme kaikki. mutta Rubria on lisäksi hyvin kaunis. Kummallista! Jokainen vestalitar tekee aina niin jumalallisen vaikutuksen. Yökylmällä palelee sfinksin käpäliä--valmista sinä sille jalkineet. Naita sentään Vitellius Niilin kanssa. niin hänestä tulee shakalien kuningas."Ja meille naitat tähtiä." "Rubria." sanoi Tigellinus." "Niin! minäkin olin sen huomaavinani." "Entä mitä sinä minulle määräät?" kysyi Vatinius. vaikka olen . "Kuinka hänellä on lumivalkea kaula!" "Mutta hän punastui sinut nähdessään... että kun olin Vestan temppelissä. "Vestalitar Rubria pyörtyi. jotka koristavat temppelille johtavaa puukujaa. sillä jumalatar tekee itsensä näkymättömäksi. etten saata toivottaa sinulle mitään pahaa. hän kun on tunnettu rehelliseksi mieheksi. mutta tulin pahalle mielelle.

Onko se totta?" "On. että olet ollut sairas. »ankara Ares»! Mikset ollut Beneventumissa? Minulle on kerrottu. Hän taittoi jo käsivarteni." "Taitetulla käsivarrellasiko?" "Minua auttoi muuan barbari. "Vai sinäkö. olisi pääni . joten en tullut ottaneeksi hänestä selvää. nyt on etiopialainen Syphax. Olen kadottanut hänet näkyvistäni. En muista muuta kuin että horjahdin taaksepäin. vain mitä omin silmin olen nähnyt." "Etsi. mutta minä sentään puolustin itseäni." vastasi Vinitius. "Väkevämpi kuin Croton--lasketko leikkiä! Ennen oli Croton väkevin ihmisten joukossa." Nero katseli häneen kummissaan. että minua tuit. jollei joku olisi tarttunut kiinni minuun. Luultavasti olisin kaatunut maahan. oi Caesar. joka oli väkevämpi kuin Croton. Mutta kuulepa.itse ylimäinen pappi." Tigellinus puuttui nyt puheeseen: "Sen otan minäkin tehdäkseni. Jos olisin kaatunut. Caesar. ja kasvosi ovat todella muuttuneet. Crotonhan aikoi surmata sinut." "Missä on tämä helmi? Eikö hän ole tullut nemorilaiseksi kuninkaaksi?" "En tiedä." "Kerron sinulle. Kuka sen tekikään?" "Minä." Mutta Nero puhui yhä Vinitiukselle: "Kiitän sinua siitä. kunnes löydät hänet." "Etkö edes tiedä mitä kansallisuutta hän on?" "Käsivarteni oli poikki.

herra.. kummoinen maailman pään ja minun asuinkaupunkini tulee olla. ja hän tuskin tietää sanoa niiden määrää. Rankaise häntä sillä. "että se jo on unohdettu." Vinitius kävi hyvin hämilleen. ja sinä tulet niin harvoin ihmisten joukkoon. Luotan Tigellinukseen ja tiedän." "Caesar." "Kuinka voisi puuttua sulottaria sieltä. Kyllä minä lähden Antiumiin.. missä Amor on?" huudahti Tigellinus. johon sinä rakastuit ja jonka minä otin Aulukselta sinulle. Mutta Nero puuttui puheeseen: "Minä ikävystyn täällä pahanpäiväisesti! Olen jäänyt Roomaan jumalattaren tahdosta." "En. keskellä näitä likaisia taloja ja siivottomia solia. että kiellät häneltä pääsyn juhlaan." Nero vaikeni hetken ja jatkoi sitten: "Entä kuinka sen tytön nyt on. Haiseva ilma tunkee aina palatsiini ja puutarhoihini asti. "Voit olla vakuutettu. Jospa maanjäristys hävittäisi Rooman." sanoi hän. Minä tukahdun näillä ahtailla kaduilla. He tarvitsevat naisia laumottain. Ennen sinä olit hyvä toveri. herra... jospa joku raivostunut jumala hävittäisi sen maan tasalle! Sitten vasta saisitte nähdä." virkkoi Tigellinus. mutta vielä parempia naissankareja. Etkö näe kuinka hän käy hämilleen? Koetapa vain kysyä häneltä. mutta en voi tätä kaupunkia kärsiä. "sinä lausuit: 'jospa joku raivostunut jumala hävittäisi kaupungin'--etkö lausunut?" . joka oli niin kapea lanteiltaan.voinut mennä puhki. jonka Tigellinus kunniaksesi panee toimeen Agripan lammella. kuinka monta henttua hänellä jo on ollut sen tytön jälkeen. ettei juhlasta tule puuttumaan laumoja. sitä en tee. mutta Petronius riensi samassa hänen avukseen. mutta sota ja palvelus Corbulon komennon alla on tehnyt sinut araksi. Vinitiukset ovat hyviä sotureita.

joissa heti ensi näkemältä tuntee quiritien vanhan veren! Nuo muut ovat sinun rinnallasi kuin mitäkin vapautettuja. etteivät he ole elämän ja ihmissuvun vihamiehiä. gemmoista ja kaikenlaisista kapineista. Sinä. ja sitä vaivaa et sinä tunne ensinkään. Koetapa vielä väittää minulle. joita sinulta puuttuu. Augustianit rupesivat vähitellen poistumaan. ja siitä kyllä voit olla heille kiitollinen.. mutta sen sijaan hän tulee hulluttelemaan hurjemmin kuin koskaan ennen ja huvittelemaan sekä kaupungilla että omassa talossaan." "Minä vain ihmettelen."Lausuin. Vaskiparta lykkäsi matkansa tuonnemmaksi. Sitäpaitsi minulla on muita huvituksia. joihin et sinä viitsi edes katsoa. ettei tämä kaikki sinua vielä väsytä. ja siitä syystä minä niin paljon sinusta pidän. pidän runoudesta. joka sinua ikävystyttää." huomautti Vinitius." Näin puhuttuaan sulki Nero silmänsä merkiksi siitä. mutta en minä enää olekaan sinun iässäsi. te ette voi käsittää. Marcus. Entä sitten?" "Etkö sinä ole jumala?" Nero heilautti kättään väsyneen näköisenä ja virkkoi: "Saammepa nähdä. Niin. Kautta efesolaisen Dianan! Näkisitpä itse vain yhteenkasvaneet kulmakarvasi ja kasvosi. sitäpaitsi minä lisäksi olen löytänyt . He kohtelivat sinua hyvästi. minun ristiluitani särkee. pidän vaaseista. joista sinä et välitä. olisi Lygia nyt talossasi. olet sangen sorja poika. Olet kaunis poika. mitä sinä meille tarjoat Agripan lammikolla. että minun sieluni vaatii suurta.. "Kuka sen on sanonut? Päinvastoin jo aikoja sitten olen siihen kyllästynyt. Minä pidän kirjoista. Petronius läksi yhdessä Vinitiuksen kanssa ja puheli hänelle matkalla: "Sinä olet siis nyt kutsuttu ottamaan osaa huveihin. Sitten minä lähden Antiumiin. ja meillä on oikeutta huvitella. ja Rooma on täynnänsä huvituksia. niin! Me olemme valloittaneet maailman. Te olette kaikki niin pieniä sieluja. että hän kaipaa lepoa. Niin se on! Jollei tuo hullu oppi olisi tullut väliin. mutta sinun sijassasi vihaisin sydämeni pohjasta heidän oppiaan ja hakisin huvituksia sieltä. missä niitä on tarjolla. sanon sen vieläkin kerran.

joka voisi sinua lohduttaa. Minä tiedän. Minä viihdyn kodissani taideteosteni joukossa. Arvaapa mitä olen saanut kuulla?--että juhlallisuuksissa. ja mitään vastaavaa et sinä ole löytänyt.." . ettei koko maailmassa enää ole sellaista marjaa. niin selitä se minulle. ettei se vahingoita paljastakaan ihoa." Vinitius kohautti olkapäitään. jolleivät kristityt! Mutta mitä muuta voi odottaa ihmisiltä. ja suru on elämälle samaa kuin luonnolle sade. jota en minä olisi maistanut. Sellainen se meidän roomalainen caesarivaltamme on!.. niin sinä kummastuisit ja pahoittelisit. niinkuin tekee mies. Juhlassa tulee myöskin olemaan neitsykäisiä. Entä tiedätkö sinä. Sinun kristittysi sen sijaan eivät tuo maailmaan mitään muuta kuin surua." "Kutka sen sinulta ovat vieneet. että lakkaamatta etsit ja toivomistasi toivot jotakin. mutta heidän oppinsa on ainakin sitä laatua. jotka ensi kerran ovat mukana suuressa maailmassa ja jotka esiintyvät nymfeinä. Yleensä ovat stoikot minun silmissäni tyhmyrejä. että se karkaisee ihmistä. mutta sinusta ei ikinä tule estetikkoa. Eiköhän heidän joukossaan mahtaisi olla ainoaakaan. En jouduta kuolemaa. naiset Rooman ylhäisimmistäkin perheistä tulevat esiintymään kaikessa vapaudessaan. Sinä olet rohkea ja sinulla on paljon suruja. "Näyttää siltä kuin pelkäisit minun rupeavan kristityksi. mutta jos kuolema likenisi sinua. Narcissus.. Minä puolestani katsoisin kuolemaa välttämättömyydeksi ja vastaanottaisin sen siinä varmassa vakaumuksessa. että sinun jo pitää jättää elämä. Keskipäivän aurinko lämmittää veden niin. että jo olen saanut elämältä kaikki mitä saatan saada. Nyt on jo lämmin. Maailmasta löytyy iloisiakin skeptikkoja. joiden tunnusmerkkinä on risti! Kuule minua: Kreikka on kaunis ja loi maailman viisauden. että loppuelämäni olisi onnellinen. jotka Tigellinus panee toimeen Agripan lammella.. jonka päässä alituisesti kiertää sama ajatus. ei yksikään--vaikkapa hän olisi vestalitar!" Vinitius löi kämmenellään otsaansa. mutta en myöskään viivytä.--sinä et edes itsekään tiedä. "Sellaisen ainoan löytämiseen vaaditaan onnea.Euniken. Me roomalaiset loimme voiman--mutta mitä arvelet kristinopin luovan? Jos sen tiedät. Koetan ainoastaan pitää huolta siitä. ettei yksikään nainen voi sinua vastustaa. sillä kautta Polluxin! en itse saa sitä selville.

älykästä tai kaunista. sillä hän osasi puheellaan huvittaa Caesaria paremmin kuin kukaan muu. tunnustaisin hänellä olevan oikeutta hullutella. mutta onnettomuudekseen hän sukkeluudellaan vei voiton Caesarista ja herätti hänessä kateutta. mutta sitä ei Caesarin mahtavan suosikin tarvinnut katsoa. ettei kukaan muu osaa häntä niin huvittaa. Lupaapa minulle. älyllään ja terävällä sukkeluudellaan. lintuja. Petronius kyllä voitti hänet loppumattomalla loistollaan. Näkemiin asti Agripan lammella!" KOLMASKYMMENESENSIMÄINEN LUKU. Jollet voi olla kreikkalainen. mutta hän kävi hänelle yhä tarpeellisemmaksi. ottaisi osaa näihin kemuihin. näytät hänelle kielesi. lähettämällä sanan. sekä osoittaa. jotteivät katsojajoukot pääsisi häiritsemään Caesaria ja hänen vieraitaan. Tigellinus tahtoi Caesarille korvata myttyyn menneen Akaian-matkan ja samalla voittaa kaikki kemut. Sitäpaitsi ei hän aina osannut olla tarpeeksi tottelevainen kaikille Caesarin käskyille. Tosin ei Tigellinus vielä ollut Caesarille rakkaampi muita suosikkeja. sillä niissä piilee aina oma sisältönsä. niin ole roomalainen: elä ja nauti elämästä! Meidän hullutuksemmekin ovat sentään tavallaan oikeutetut. joita tarvittiin juhlaan. Pretorianit olivat ympäröimässä Agripan lammen rannalla kasvavia lehtoja. että hän on kulharikreikkalainen. puhumattakaan astioista ja puvuista. että kaikki mitä Roomassa ikinä oli rikasta."Pelkään vain. että sinä tärvelet oman elämäsi. ja etteivät edes aikakirjatkaan tietäisi mainita niiden vertaisia Roomassa. Jos hän esiintyisi roomalaisena. Hän oli jo oleskellessaan Caesarin kanssa Napolissa ja Beneventumissa ryhtynyt valmistuksiin. joissa Nero oli ollut mukana. että jos kotimatkalla satut kohtaamaan jonkun kristityn. Hänen vaikutusvaltansa kasvoi päivä päivältä. niin ei hän hämmästyisi. Jos se sattumalta olisi parantaja Glaucus. Minä halveksin Vaskipartaa siksi. Oli nimittäin kerrottu. ja Caesar pelkäsi hänen arvosteluaan maku-asiassa: Tigellinuksen seurassa hän sen sijaan saattoi . että maailman kaikilta kulmilta hankittaisiin eläimiä. Tulot kokonaisista maakunnista käytettiin hullujen päähänpistojen tyydyttämiseen. harvinaisia kaloja ja kasveja.

joita oli ryöstetty Italiasta. vivahteli ja heloitti kuin kukkakenttä. Kreikasta ja Vähästä Aasiasta. Telttaan oli vieraita varten katettu pöytiä ja niiltä hohti aleksandrialaista lasia. jolle oli ahdettu niin paljon kasveja. Hän ei enää koettanutkaan pyrkiä Petroniuksen. joilla oli syntyperän. opin tai taiteellisten lahjojen etevämmyys. lotuslehtoja ja kukkivia ruusutarhoja. Hänen käskystään järjestettiin siis juhla kullatuista hirsistä tehdylle jättiläislautalle. Tämä kuva siinsi ja hohti. Koko seutu . kalalokkien ja flamingojen muotoiset. jonka syrjät olivat reunustetut Punaisenmeren ja Intianmeren hohtavilla ja taivaankaaren väreissä kimaltelevilla näkinkengillä. Sekä rantojen lehdoista että kummallisista. Caesarille? Tigellinuksella oli kuitenkin siksi paljon järkeä. jota itse Neronkin täytyisi ihmetellä. Taivas näytti sineensä sulattavan heidän ruusunkarvaiset ruumiinsa. Sen perässä riensi toisia veneitä ja pieniä lauttoja. muodot ja liikkeet täynnä suloa ja voimaa. Lehdoista yleni jumalien kuvia ja pensastoissa riippui kulta--tai hopealangoista tehtyjä häkkejä. Kun Nero Poppaean ja augustianien seurassa oli saapunut paikalle ja istuutunut päälautalle purppurakatoksen alle. kultanuorat pingoittua ja koko suuri lautta juhlivine vieraineen kierrellä pitkin lampea. täynnä kirjavia lintuja. että se teki kokonaisen saaren tai puutarhan vaikutuksen. juhlaa varten rakennetuista ja pensaikolla peitetyistä komeroista helisi soitto ja laulu. joka oli annettu Petroniukselle. oli kultaisilla ja purppuraisilla nuorilla kiinnitetty veneisiin. jollei hänelle itselleen. Yksin jo nimitys _arbiter elegantiarum_. Lautta. väikkyi. joilla nuoret naiset soittivat harppua ja sitraa. jotta vierailla olisi vapaa näköala--. Lautan sivuilla oli palmumetsiä. alkoivat veneet liikkua. joiden keskeltä suihkulähteet pirskoittivat hyvänhajuista vettä. Lukanuksen tai toisten miesten rinnalle. airot halkoa vettä. vaan päätti voittaa heidän loistonsa alttiilla palveluksellaan ja ennen kaikkea juhlalla. ja kirjavien airojen hangoilla istui alastomia soutajia ja soutajattaria. joutsenten. hiukset järjestettyinä itämaalaisella tavalla tai koottuina kultaiseen verkkoon. joiden kasvot olivat erinomaisen kauniit. loukkasi Neron itserakkautta--sillä kenelle sen olisi tullut kuulua. Keskellä lauttaa oli jättiläiskokoinen teltta. tai oikeastaan teltan katos--sillä teltta oli jätetty avonaiseksi. veden ja soittokoneiden välkynnän. tehty syyrialaisesta purppurasta ja laskettu hopeisten veneiden päälle.käyttäytyä aivan vapaasti. että hän tiesi mitä häneltä puuttui. kristallia ja muita määrättömän kallisarvoisia astioita. Nämä veneet taas olivat kalojen.

ja silloin sai Tigellinus osakseen kiitosta. että ne olisivat saattaneet Apciksenkin kekseliäisyyden häpeään. Hänen ihostaan oli kadonnut sen entinen tummuus. Mutta sitten hän vasta oikein ihastui. olivat niin valitut ja erinomaiset. oli hämmästyksissään. Hänen vartensa oli kumminkin säilyttänyt entiset voimakkaat muotonsa. Rannan tiheiköstä sukelteli yhtämittaa esiin heinäsirkkojen ja perhosten muotoisia veneitä. Petronius oli kokeneena miehenä aivan oikein huomauttanut. herra. ja kauas kantoi kaiku rumpujen ja torvien äänen. jotka vaatteiden asemesta olivat verhotut vihreään verkkokudokseen." Caesaria tämä "purjehtiva juhla" kuitenkin miellytti. Viini. yksin Poppaea ja vestalitar Rubriakin. soivat lehdot. että Otho. "Minä olen sitä mieltä. Ruoat. Ennen olivat sekä hänen vartalonsa että hänen kasvonsa liiaksi muistuttaneet ammattisoturia. saadakseen tietää _arbiterin_ mielipidettä. nyt olivat sisälliset surut ja ruumiillinen kärsimys muovanneet hänen kasvonsa ikäänkuin kuvanveistäjän taiteellisella kädellä. tekisipä mieli sanoa: kreikkalaisen jumalan päähän. joita tilaisuudessa tarjottiin. varmaan tämän tulvan nähdessään olisi hypännyt järveen pelkästä häpeästä. jonka toisella puolella istui Poppaea. ettei yksikään hovin naisista saata eikä tahdo häntä vastustaa. mutta Petronius vaikeni itsepintaisesti eikä vastannut mitään ennenkuin Caesar nimenomaan kysyi. jotka olivat ikäänkuin panssaria varten luodut. Siinä pöydässä." virkkoi hän silloin. Häntä katselivat nyt kaikki. Itse Caesarkin. lämmitti pian juhlivien sydämet ja päät. jonka tapana oli ollut tarjota vierailleen kahdeksaakymmentä eri lajia. himmensi Vinitius kauneudellaan kaikki muut.soi. sireneiksi puettuja orjatyttöjä. Mutta tämän legiona-soturin varsi loppui hienostuneen patricion. joka Caesarin nimenomaisesta tahdosta otti osaa kemuihin. missä paitsi naisia istui yksinomaan augustianeja. "että kymmenentuhatta alastonta tyttöä tekee heikomman vaikutuksen kuin yksi ainoa. tai kuin . sillä olihan se ensimäinen laatuaan ja siten uusi. toisella Pythagoras. Silmät olivat käyneet suuremmiksi ja surullisemmiksi. Viinejä oli niin monta eri lajia. Oli kuin näkymätön käsi olisi siroitellut lammen sinertävälle pinnalle kukkasia. ja ainoastaan numidialaisen marmorin kullahtava loisto oli jäänyt jäljelle. kun veneiden välille ilmestyi nuoria. Tottumuksesta katsahteli Nero kuitenkin Petroniukseen. jäähdytettynä vuoristosta tuodussa lumessa.

vieraat juopuivat juopumistaan ja melu kävi yhä äänekkäämmäksi. Sillaikaa aurinko suureni suurenemistaan. Päästyään Vinitiuksen sijalle alkoi hän itse kuiskaella vestalittaren korvaan. ja rantapenkereelle ilmaantui Rooman ylhäisinten perheiden vaimoja ja tyttäriä hekumallisina ryhminä houkuttelemaan luokseen lautalla olevia vieraita. joita taidokkaasti oli rakennettu suihkulähteiden ääreen. naurua. Kaikki olivat kuin hulluina. dryadeina ja hamadryadeina. Silloin syntyi lehtoihin tuhansia lamppuja. joka hetken päästä ojensi hänelle käsivartensa ja pyysi häntä pusertamaan kiinni auenneen rannerenkaansa. Lautta kierteli yhä likemmä rantaa. kuka oli senaattori. ikäänkuin olisivat vaipuneet kuuntelemaan ja katselemaan mitä vedenpinnalla tapahtui. vieläpä paahteisena. tyrsos-sauvojen avulla lyötiin lamput sammuksiin. mutta ilmassa ei tuntunut vähintäkään tuulenhenkeä. soittaen huiluja ja pillejä ja lyöden rumpua. Lammen pinta väreili airojen loiskeesta soiton tahdissa. mutta päivä pysyi yhä lämpimänä. .perhosparvet olisivat asettuneet sille lepäämään. mutta juopuneet ryömivät ulos teltoistaan ja huusivat ylistystä Kuuttarelle. kun vieraat jo olivat sillä tuulella. Kun Vinitius teki sen hiukan väräjävin käsin. Vieraat olivat melkein kaikki jo humalassa. Caesar itse antoi esimerkin: hän nousi paikaltaan ja käski Vinitiuksen. Aurinko oli jo ehtinyt kiertää suurimman osan taivaan piiriä. Rooma ei todella ikinä ollut nähnyt tällaista juhlaa. Ilma oli täynnä äänekkäitä huutoja. Lautta kierteli lammikkoa. joten osa puistoa tuli pimeäksi. etteivät välittäneet missä järjestyksessä istuivat pöydässä. joita oli tuotu Indiasta ja Afrikasta asti. Veneiden yläpuolella leijaili hopeisiin tai taivaansinisiin lankoihin kytkettyjä kyyhkysiä ja muita lintuja. Satyrit ja faunit ajoivat takaa nymfejä. vaikka vasta oltiin toukokuun alussa. kävi punaisemmaksi ja laskeutui vähitellen lehdon latvojen taakse. sekä tyttöparvia nymfeinä. hajaantuivat telttoihin tiheiköissä ja luoliin. Caesar ja hovilaiset ryntäsivät lehtoihin. kuisketta. Vinitius joutui Poppaean viereen. loi Poppaea häneen pitkien silmäripsiensä alta ujostelevan katseen ja ravisti kultaista päätänsä ikäänkuin olisi kieltäytynyt täyttämästä jotakin pyyntöä. läähätystä. Ei kukaan tietänyt minne Caesar joutui. ja lehdot seisoivat liikkumattomina. Puiden ja kukkien välissä liikkuili fauneiksi tai satyreiksi puettuja miehiä. kuka ritari. kuka tanssija tai soittoniekka. Vihdoin kiinnitettiin lautta rantaan. joka lepäsi vestalitar Rubrian rinnalla. jättää paikkansa hänelle. Kemut eivät vielä olleet puolivälissäkään. Vihdoin laskeutui hämärä maille.

ja hänen sydämensä sykki kiihkeästi. Hän päätti paeta. Mutta Vinitius jäi seisomaan paikoilleen. ettei Diana ollut Lygia eikä läheltä katsoen edes hänen näköisensä. joita tämän hirveän lehdon pimeys ei kyennyt pimentämään. jonka hiuksissa kimmelsi puolikuun muotoinen koriste--Lygiaksi. Joka hetki kiiti hänen ohitseen laulaen ja huutaen uusia dryadeja ja nymfejä. satyrit. hänen täytyi saada hengittää ilmaa. Nainen laski kätensä Vinitiuksen olkapäälle. Hän alkoi kiihkeästi ikävöidä Lygiaa. "Minä rakastan sinua. kun Lygia oli levännyt hänen rinnallaan.Vinitius ei ollut juovuksissa kuten kerran Caesarin kemuissa. voimakkaana hyökyaaltona. puhtaalta ja kalliilta kuin tässä hurjuuden ja irstauden lehdossa. Vielä hetkinen sitten oli hän tahtonut maistaa samasta maljasta ja ottaa osaa samaan hillittömyyteen--nyt tunsi hän vastenmielisyyttä ja inhoa. ja vihdoin hänet valtasi hekuman kuume. Vihdoin näki hän tyttöjoukon. mutta hän ei vielä ollut ehtinyt liikahtaa. jonka pää oli verhottu huntuun. Iljetys oli hänet tukahduttamaisillaan. niin oli mahtava vaikutus vienyt häneltä kaikki voimat." kuiskasi nainen. He nähtävästi tahtoivat houkutella hänet kilpajuoksuun. hänen täytyi saada nähdä tähdet. mutta hänkin huumaantui ja juopui katsellessaan toisten hurjuutta. juoksi kilpaa toisten kanssa ja koetti katsella kuka dryadeista oli kaunein. koska hetken päästä pyrähtivät pois kuin kaurislauma. kun hänen eteensä ilmestyi nainen. Hän karkasi likempää katsomaan jumalatarta. ja hänen kuuma hengityksensä valui Vinitiuksen kasvoille. senaattorit ja ritarit soiton helistessä ajoivat takaa. "Tule! Ei kukaan näe meitä: joudu!" Vinitius heräsi kuin unesta: "Kuka olet?" Nainen painautui hänen rinnalleen ja pyysi yhä kiihkeästi: "Kiiruhda! Katso kuinka täällä on tyhjää. ja rakkaus tulvi hänen rintaansa uutena. joita faunit. jonka johtajana oli Dianaksi puettu neito. ja minä rakastan sinua! Tule!" . sillä vaikka hän oli huomannutkin. Tytöt häärivät vallattomina Vinitiuksen ympärillä. hän luuli häntä. Hän ryntäsi metsään. Lygia ei koskaan ollut tuntunut hänestä niin rakkaalta.

"Olen nähnyt ja kuullut kaikki. "Nyt on rakkauden yö ." Mutta nainen korotti päätään hänen puoleensa. Ja Vinitius vastasi: "Lähtekäämme täältä!" He läksivät ja riensivät luolista loistavien tulien. "Nosta huntua!" Samassa alkoivat likeiset myrttipensaat kahista ja nainen katosi kuin unennäkö... Hän työnsi luotaan hunnutetun naisen ja virkkoi: "Ole kuka olet. minä rakastan toista enkä huoli sinusta. unohduksen yö!" kuiskasi häh. ."Kuka olet?" toisti Vinitius. Petronius seisahtui Vinitiuksen eteen." puhui hän. lehtojen ja ratsastavien pretorianisotamiesten ohitse kantotuoleilleen. Ainoastaan hänen naurunsa helisi vielä outona ja ikäänkuin pahaa ennustaen. Vasta kun häneltä loppui hengitys. kiihkeästi hengittäen ilmaa keuhkoihinsa. "Tänään on kaikki luvallista!. tässä olen!" Mutta Vinitiusta poltti ja inhoitti hänen suudelmansa. Hänen sielunsa ja sydämensä oli muualla. Katso. eikä hän välittänyt mistään muusta koko maailmassa kuin Lygiasta. päästi hän irti Vinitiuksen. "Arvaa!" Ja sen lausuttuaan imeytyi hän läpi hunnun kiinni Vinitiuksen huuliin ja pusersi käsillään hänen päätään...

" "Kuka sitten?" Petronius alensi ääntään." Syntyi hetkisen äänettömyys. olisit sen tehnyt." puhui Petronius vihdoin. Sillä jos sinä. Tigellinuksista ja teistä kaikista! Minä tukahdun! En voi elää tällä tavalla! En voi! Ymmärrätkö?" "Johan sinä nyt olet vallan pyörällä päästäsi. He asettuivat samaan kantotuoliin. että vestalittaresta edes ajatteli sellaista." Hän jatkoi vieläkin hiljemmin: "Jumalallinen Augusta. virkkoi Petronius: "Tiedätkö kuka se oli?" "Eihän vain Rubria?" kysyi Vinitius. ethän enää tiedä pysyä missään rajoissa!. Mutta sinua puhutteli. Minä taas puolestani riensin teidän perässänne estääkseni sinua hylkäämästä Augustan pyyntöä. "ei voinut Poppaealta salata miten hän himosi Rubriaa. kauhistuneena siitä. mutta molemmat vaikenivat kauan. "Ei. "Caesar. sillä Rubria oli Caesarin kanssa. Vasta kun he tulivat Vinitiuksen talon atriumiin. niin olisimme kaikki olleet kadotuksen omat: sekä sinä että Lygia ja ehkä minäkin.. juhlista..."Minä tulen sinun luoksesi." Mutta Vinitius puhkesi vimmoissaan puhumaan: "Olen saanut kylläkseni Roomasta. Vinitius!" .. tunnettuasi hänet. "Vestan tuli on häväisty." sanoi Petronius. Caesarista. Augusteista.

Nyt oli hänkin huomannut. ettei Petronius enää yrittänytkään käyttää vanhoja keinojaan. että hänen ivansa ja sukkeluutensa jälkeä tekemättä olisi hipaissut Vinitiuksen sielua. Nyt oli tämä vaikutusvalta loppunut siihen määrään. juhlistanne. ja siinä tapauksessa jonakin kauniina päivänä ehkä määrätään heittämään henkensä. hän kun tunsi."Rakastan yhtä ainoaa maan päällä. Seuraukseksi tulee. Iäkäs skeptikko huomasi kadottaneensa tämän sielun avaimen. Petronius läksi kotiin olkapäitään kohautellen ja sangen tyytymättömänä. Se häntä harmitti ja samalla pelotti. Se oli Augustan puolelta joko ohimenevää leikinhalua. ja viime yön tapahtumat olivat omiaan yhä kiihoittamaan hänen pelkoaan. ja muutama pureva sana Petroniuksen suusta oli riittänyt yllyttämään häntä tekoihin tai pidättämään häntä niistä. ikäänkuin epätoivoissaan: "En vielä! en vielä!" KOLMASKYMMENESTOINEN LUKU. mielitekoa--mietti Petronius--tai kestävää intohimoa. Vinitius oli pitänyt häntä esikuvanaan. tai asettuu vastakynteen--johon hänen tämänpäiväinen käytöksensä näyttää viittaavan--ja siinä tapauksessa auttamattomasti on surman oma--ja hänen kanssaan tietysti minäkin. siksi . että Vinitius joko alistuu. häpeämättömyyksistänne ja rikoksistanne!" "Mitä sinussa nyt liikkuu? Oletko ehkä jo kristitty?" Nuori mies piteli käsillään päätään ja rupesi toistelemaan. en huoli teidän elämästänne." "Entä sitten?" "En huoli toisten rakkaudesta. Ennen oli Petronius miltei rajattomalla vallalla saattanut vaikuttaa nuoreen soturiin. että hän ja Vinitius olivat lakanneet ymmärtämästä toisiaan ja että heidän ajatusmaailmansa oli kääntynyt ihan eri suunnille. Rakkaus ja seurustelu tuntemattoman kristimaailman kanssa oli vaikuttanut häneen sillä lailla.

Tilaisuutta siis kyllä tarjoutui tuuman esittämiseen. että niin pian kuin vain Caesar tulee Akaiaan. Petronius oli rohkea mies eikä hän pelännyt kuolemaa--jollei juuri toivonutkaan. jopa tarvitsematta häntä siihen kehoittaa. Hän rupesi pitämään Vinitiusta silmällä ja kaikin voimin kehoittamaan häntä lähtemään matkalle. Hän oli aivan vakuutettu Caesarin suostumuksesta. että on paras toimittaa Vinitius pois Roomasta matkalle.että olen hänen sukulaisensa. joka karkoittaisi kristityt Roomasta. Tulevaisuudessa saattoi käydä toisin. koskei siltä ollut mitään odotettavissa. Katsoi asiaa miltä kannalta hyvänsä. Petronius tahtoi ennen kaikkea voittaa aikaa.. ja siellä saavat he rakastella ja huvitella uskossaan niin paljon kuin ikinä . Nyt hän valmistaa juhlat. niin Lygia muiden uskonheimolaistensa mukana tulisi jättäneeksi kaupungin. kadottaa vaikutuksensa. "Purjehtivan juhlan" jälkeen oli Petronius joka päivä nähnyt Neron joko Palatinuksella tai muissa tiloissa. Joku aika sitten olivat juutalaiset ruvenneet raivoamaan kristittyjä vastaan.. Hän toivoi sentään muutenkin helposti saavansa Vinitiuksen taivutetuksi. ja nyt piti toimia siltä varalta. ja sillä lailla torjua vaaran sekä itsestään että Vinitiuksesta. kun oli kysymys toisen vahingoittamisesta tai turmelemisesta. Silloin seuraisi heitä pian Vinitiuskin. sillä eihän hän koskaan kieltänyt. Tarkoin mietittyään oli Petronius laatinut valmiiksi kokonaisen suunnitelman. joka ei taiteesta ymmärrä mitään. joka ei osannut eroittaa juutalaisia kristityistä. Miksei Nero sitten olisi suostunut karkoittamaan kristittyjä? Enemmän vain tulisi Roomassa tilaa. Väliaikaisesti hän päätti levittää Palatinukselle tiedon. niin se aina oli nurinpäin. sillä hän oli varma. Sitten hän toimittaa Lygian kaikella Vinitiuksen rakastetulle tulevalla kunnioituksella Bajaehen. että jos hän saisi Caesarin antamaan julistuksen. Muutaman päivän perästä hänen päähänsä pälkähti ajatus. oliko Vinitius tuntenut hänet. ja silloin oli Caesar Klaudius. hänen itserakkautensa oli siten vielä haavoittumatta. että Vinitius on sairastunut. Kreikassa Petronius tiesi voittavansa kaikki kilpailijansa. karkoittanut heidät Roomasta. kutsuu Caesarin vieraakseen ja hankkii häneltä julistuksen. Kauan mietittyään tuli hän vihdoin siihen johtopäätökseen. Tigellinus. Tämä suunnitelma tuntui sangen mahdolliselta toteuttaa. ja siksi että Augusta samalla yltyy tietysti vihaamaan koko sukua ja silloin alkaa käyttää vaikutusvaltaansa Tigellinuksen hyväksi. Olisipa vain voinut toimittaa Lygian hänen mukaansa! Mielellään hän olisi sen tehnyt. ja Caesar varmaan suostuisi. Eihän Augusta vielä tietänyt.

"merkitsisi se. sillä siellä saatan olla Nerolle hyödyksi. Yhtämittaa kehoitti hän Vinitiusta lähtemään Roomasta. joka määräisi menemään sellaiselle retkelle. Muuan Caesarin vapautetuista oli varhain aamulla tuonut Vinitiukselle luettelon. Mutta täytyy! Sillä tämä on käsky eikä ainoastaan pyyntö. että minun täytyy kuolla. Kun palaat kotiisi. sillä huolimatta roomalaisesta itsekkyydestään täytyi hänen pitää nuorukaisesta. ja toivon. kun taas täytyy jättää koti ja lähteä kuljeskelemaan Antiumiin. Vinitius tekeytyi sairaaksi eikä näyttäytynyt Palatinuksella." "Jollei minun nimeäni olisi valittujen joukossa. että kristinoppi on . ettei se toki tapahdu ennen Akaian-matkaa. on siellä vastassasi samanlainen luettelo. "ja onpa sinunkin nimesi. Vahinko. Eräänä päivänä Petronius vihdoin kuuli Neron omasta suusta." "Mutta entä jollei sitä tottelisi?" "Silloin voisi piankin sattua saamaan toisenlaisen käskyn.haluavat. Mutta muistatko kuinka kivenkovaan väitit. Petronius kävi usein tervehtimässä Vinitiusta. että hän kolmen päivän perästä on päättänyt lähteä Antiumiin." huomautti Petronius. Heti seuraavana päivänä riensi Petronius Vinitiuksen luo. käskyn." "Nyt minun täytyy lähteä Antiumiin. jossa joka päivä tehtiin uusia matkasuunnitelmia. ettet kuunnellut neuvoani ja ajoissa jättänyt Roomaa. ettei sieltä koskaan palaisi. "Siellä on minun nimeni." sanoi Vinitius. Mutta Vinitius taisi jo näyttää hänelle luettelon henkilöistä. jotka Caesar oli määrännyt seuraksensa. Nyt sinun täytyy lähteä Antiumiin. Katsopa kummoisina aikoina me elämme ja kummoisia orjia me olemme!" "Nyt vastako sinä sen olet huomannut?" "En." Petronius katseli luetteloa ja jatkoi: "Tuskin olemme Roomaan palanneet.

. Mutta sinun täytyy lähteä. ja joka silmänräpäyksessä kallistuu joku pää varjojen valtakuntaan.elämän vihollinen.. Tiedä. enkä minä niistä ole velvollinen vastaamaan. Eikö heille nyt paremmin sopisi kuljettaa kylillä jotakin egyptiläistä tai syyrialaista jumalankuvaa--rämistää rumpua ja ansaita leipänsä povaamisella ja hypyllä!. että ajat ovat tällaiset.. tai aaseja. mitä me kannamme? Sanoit Kreikan luoneen maailmaan viisauden ja kauneuden ja Rooman luoneen maailmaan vallan. se kun muka panee ihmiset kahleisiin. Klaudiuksen ja Neron hallituksen ajan ja saavuttaneet kahdeksankymmentä tai yhdeksänkymmentäkin ikävuotta? Riittäköön esimerkiksi tuollainen Domitius Afer. että sinua siellä odottaa suuri vaara ja että sinun olisi parempi otella Ursuksen kanssa. Aquilinus Regulus. Mutta puhukaamme tärkeämmistä asioista. vaikka hänen koko elämänsä on ollut konnantyötä ja rikosta. Missä meidän valtamme on?" "Kutsu luoksesi Chilon ja puhu hänelle. Sextus Africanus. Eprius Marcellus." Vinitius teki jonkun hitaan kädenliikkeen ja huudahti: "Vaara! Kaikkihan me kuljemme kuoleman varjossa. Kautta Herkuleksen! Minä en ole syypää siihen. Kuuntele nyt ja paina mieleesi mitä sanon: minä kerroin Palatinuksella. Voiko löytyä raskaampia kahleita kuin ne. Hän rupesi tarkastamaan luetteloa ja luki siitä: "Tigellinus. jatkoi Petronius.--Se on aivan totta. ja niin poispäin! Mikä murhaajien ja roistojen kokoelma! Ja nämä ne hallitsevat maailmaa!. joka kuristi Crotonin.." "Pitääkö minun tässä luetella sinulle kaikki." "Ehkä siksi! ehkä juuri siksi!" vastasi Vinitius. Puhukaamme Antiumista. Rauhassa on hän saanut harmaantua. kuin lähteä Antiumiin. joille ei elämä ole antanut liikaa älyä ja jotka kuitenkin ovat eläneet koko Tiberiuksen. Kaligulan. sillä minua ei tänäpäivänä laisinkaan huvita filosofia. jotka osaavat luvunlaskua. koiria. Suilius Nerulinus. jotka puhaltavat huilua. Siitä huolimatta on nimesi pantu ." "Tai näyttelemällä oppineita apinoita. että olet sairas etkä saata liikkua mihinkään. Vanitius.

ja voi lisäksi syöstä sinut auttamattomasti turmioon. ja tiedätkö mitä minä hänelle sanoin! Sanoin että rakastan toista enkä huoli hänestä." virkkoi hän vihdoin. . Ennen oli niin hauska puhua kanssasi! Mitä sinä nyt oikeastaan tahdot? Olisiko se nyt sitten niin vaarallista ja estäisikö se sinua rakastamasta Lygiaasi? Muista vielä. mikä rohkea Augusta!" "Niin. Se osoittaa. mutta sillaikaa. sillä sinua voi odottaa paljoa ankarampi kuolema. Sytyttäköön häneen Venus kiireen kautta uuden rakkauden liekin. Nerolle ei siitä voisi olla mitään hyötyä. että Poppaea näki hänet Palatinuksella ja että hän helposti arvaa. mutta joka runoudesta ja soitosta ei ymmärrä mitään. Edessäsi on joko ehdollinen tai ehdoton perikato--epäiletkö. sillä hänen silmissään olet soturi. mikä sinun on valittava? Enkö jo sanonut sinulle. "Minun täytyy hänet nähdä." "Kas vain." "Siellä lehdossa en huomannut kuka minua puhutteli. Vaskiparta on jo kyllästynyt häneen ja pitää enemmän Rubriasta ja Pythagoraksesta. ikäänkuin hänen ajatuksensa olisivat olleet muualla. jonka kristityt vielä ovat jättäneet päähäsi. jonka kanssa korkeintaan voi keskustella kilpa-ajoista sirkuksessa." "Mutta minä vannotan sinua kaikkien maanalaisten jumalien nimessä: älä nyt kadota sitä järjen hiventä. mutta se ei suinkaan estäisi häntä loukatun itserakkauden koko julmuudella kostamasta teille. niin voithan paikalla avata suonesi tai heittäytyä miekkaasi. kun hän nyt sinua haluaa. että olet surman oma. että nimesi on joutunut luetteloon. Ja tämä osoittaa. Poppaea siis on pitänyt huolta siitä. kenen takia sinä hylkäät hänen ylhäisen armonsa.luetteloon. ettei minun sanojani pidetty tosina ja että joku erityisesti tahtoo ottaa asiasta selkoa. rohkea todella. Ja silloin Poppaea kyllä kaivaa esiin Lygian vaikkapa maan alta. ettei hänen tunteensa ole ollut ohimenevää mielitekoa: hän tahtoo voittaa sinut. jos suututat Poppaean. Silloin tuotat turmion sekä Lygialle että itsellesi. mutta sinähän sen kuulit. Ymmärrätkö?" Vinitius kuunteli hajamielisesti. jos haavoitat Augustan itserakkautta? Kautta Hadeksen! Jos olet kyllästynyt elämään. täytyy sinun olla niin varovainen kuin suinkin.

" "Aiotko taasen alkaa etsiä vanhoilta hautausmailta ja Tiberin takaa?" "En tiedä." Vinitius ei enää kuunnellut." "Hänhän minut pelasti Ursuksen käsistä. joka raivasi tieltä kaikki esteet: seuraavana aamuna tuli Chilon odottamatta Vinitiuksen luo. että kreikkalainen ehkä tietää kertoa jotakin Lygiasta. Palvelijat eivät kuitenkaan uskaltaneet ajaa pois häntä. Hän oli kurjan ja laihtuneen näköinen." "Hyvä. Kuolemantuomio voi yllättää sinut Antiumistakin." "Siinä tapauksessa saat pitää kiirettä. kasvot nälän kalvamat."Kenet? Lygiako?" "Niin. mutta samassa hänen mieleensä juolahti. sillä Vaskiparta ei viivyttele matkaansa. mutta minun täytyy hänet nähdä. ." "Tiedätkö missä hän on?" "En. Hänet oli vallannut yksi ainoa ajatus: hän tahtoi nähdä Lygian. Hän pääsi siis suoraa päätä atriumiin ja virkkoi. koska he ennen olivat saaneet käskyn päästää hänet herransa puheille minä vuorokauden aikana hyvänsä. ja hänen uteliaisuutensa pääsi voitolle. seisahtuen Vinitiuksen eteen: "Suokoot sinulle jumalat kuolemattomuuden ja jakakoot kanssasi maailman vallan!" Ensi hetkenä teki Vinitiuksen mieli heitättää hänet ulos ovesta. Hän on ehkä kristittynäkin järkevämpi sinua ja epäilemättä hän onkin. ja mietti vain millä keinoin. vaatteet risoina. Silloin sattui onnellinen tapaus. jollei toivo sinun perikatoasi.

herra. Olen kerjäläinen.. Juuri niin! Ursus tekee työtä öisin. sillä hän näki Vinitiuksen kulmakarvojen alkavan rypistyä. minkä sinä jalomielisesti olit lahjoittanut minulle. ja todellinen tietäjä saa olla iloissaan. Jos siis yöllä karkaat . jumaloin ja jonka edestä elämäni uskalsin?" "Mitä varten sinä sitten olet tullut ja mitä uutisia tuot?" "Baalin avulla tuon sinulle hätäni. kyyneleeni." Vinitius koetti hillitä mielenliikutustaan. jonka olen säilyttänyt sinulle. kaikki mitä minulle annoit. Olet myöskin aivan varmasti huomannut tämän langanpätkän vaikutuksen. jota rakastan. kristityn papin luona. että jumalallisen Petroniuksen orjattarelle olin luovuttanut langanpätkän Paphoksen jumalattaren vyöstä?. ja virkkoi silloin kiireesti. karkasi ja vei mukanaan loput siitä. "Mitä sinulle nyt kuuluu?" "Ei mitään hyvää. jollen sinun luoksesi. Kuten ehkä muistat. jonka rakkaudesta sinuun olen hankkinut. jota ei kukaan meidän päivinämme kysy. jonka tämä uutinen hänessä herätti. Orja. kuten ennenkin. rakkauteni ja erään uutisen."Vai sinäkö siinä?" sanoi hän. Oi herra. mutta tulin ajatelleeksi: minne minä menisin. Serapis. vihanpuuskaa välttääkseen: "Minä tiedän missä jumalallinen Lygia asuu ja näytän sinulle talon ja kadun. jolla on sama nimi kuin sinun entisellä taloudenhoitajallasi. jos kerran viidessä päivässä voi ostaa teurastajalta pässin pään ja kyynelin kastaen kalvaa sitä nälkäänsä räystään alla. ja virkkoi: "Missä hän on?" "Linuksen. työssä myllärillä. ja sitten vielä varastivat minulta ja tekivät minut keppikerjäläiseksi. maksoin kirjoista Atractukselle... oi Jupiterin poika. joka tiedät mitä Petroniuksen talossa on tapahtunut ja missä asemassa Eunike siellä nyt on." Hän vaikeni äkkiä.. erään vanhan. Hänen nimensä on nimittäin Demas." vastasi Chilon. Ursus on siellä hänen kanssaan ja käy. Minulla on vielä yksi samanlainen langanpätkä. oi Auringon poika. "Todellinen hyve on tavaraa. jonka piti kirjoittaa muistiin viisauteni. kerroin sinulle aikoinani.

että kiitollisuus täytti sydämeni.. ettei hiirikään pääsisi pakoon. että heillä olisi pahoja aikeita minua vastaan. Niin! siinä oli keino ja vihdoinkin varma keino. niin et siellä tapaa Ursusta. Varsinkin minua lohdutti se. hyvien aikojen ihminen. Glaucus tosin erehtyy luullessaan minua syypääksi onnettomuutensa. niin kuka uskaltaisi hänet häneltä ryöstää? Kun hän vain on saanut hänet rakastajattarekseen. Eiköhän sitäpaitsi mahtane koko oppi lähteä hänen sielustaan. Paras vain pidättää Chilon talossa ja .. herra. Oi. Älä siis hämmästele.taloon. herra. ja kuitenkin he minut päästivät vapaaksi. Ennen kaikkia kuitenkin ajattelin sinua. että minä kerran lankesin kristittyjen käsiin. tyytyä sellaiseen? Nyt olen siis valmistanut sinulle voiton. Mutta jos niin käy. Vielä kerran pani kiusaus koko hänen olentonsa vapisemaan. että Vinitius saa hänet omakseen ja vielä tänään. Kun hän kerran on saanut Lygian haltuunsa. Talo on yksinäinen. Alussa pelkäsin. ja kun hänen aluksi. mitä heille kuuluu ja missä he asuvat? Kautta pessinuntilaisen Kybelen! sellaiseen minä en saata tehdä itseäni syypääksi. mutta rakkauteni heihin oli suurempi kuin pelkoni. herra. kun hän pääsee uuteen maailmaan. Viime yrityksemme onnistui huonosti. mutta mies-raukka oli siitä vakuutettu. että he niin helposti antavat anteeksi kaikki kärsimänsä vääryydet. niin mikä hänellä muu on edessä kuin ikipäiviksi jäädä hänen omakseen? Hiiteen kaikki opit. Fortunan pojan. niin muista. mutta tulisiko sinun. Olen vanhojen. Mitä kristityt hänelle voivat laupeuksineen ja ankarine oppineen? Eikö jo liene aika vapautua kaikesta tuosta? Eikö jo liene aika alkaa elää niinkuin kaikki muutkin elävät? Mutta mihin toimenpiteihin Lygia tulevaisuudessa voi ryhtyä ja kuinka hänen oppinsa ja hänen kohtalonsa voivat sulautua yhteen--se on vähäpätöinen asia eikä mitään merkitse! Pääasia on. ylellisyyteen ja huvituksiin. eikä talossa sitten muita olekaan kuin kaksi vanhaa neitsyttä. mutta että he säästivät minut." "Mistä sinä kaiken tämän tiedät?" "Sinä varmaan muistat.. että sinun siitä on kiittäminen isäni köyhää. Voit antaa orjiesi piirittää sen niin huolellisesti. onko ylevämielinen prinsessa jo tänä yönä talossasi. täytyy antautua niihin? Tämä voi tapahtua vielä tänä päivänä. vaikkapa pakosta.. herra! Nyt riippuu yksin sinusta itsestäsi. kuten on vieläkin." Veri karkasi Vinitiuksen päähän. Linus on vanha mies . nälkääntynyttä poikaa. Ajattelin siis: onko minulla oikeutta unohtaa ystäväni ja hyväntekijäni? Eikö olisi kovaa jättää tiedustelematta.

Siunattu hänen talonsa. tarvitsee Lygian suosion. roomalainen luontonsa ei koskaan . lempeänä ja kirkastuneena. Niin! se hänen täytyy tehdä. Mutta minkä nimessä hän sen oli luvannut? Hän ei ollut vannonut jumalien kautta. mitä hänen tulee tehdä. tahrii ja tappaa sen. jolloin hän Crotonin kanssa hyökkäsi hänen piilopaikkaansa. Hetken kuluttua selveni hänelle. sillä Häneen ei hän myöskään vielä uskonut. Hänen kiivas. »Kärsimystä. Jos Lygia kuitenkin pitäisi arvoaan loukattuna. siunattu päivä ja hetki. joka niinikään katseli häneen. Vinitiuksen mieleen muistui päivä. koska hänen tunteensa häntä kohtaan on rakkautta eikä yksin himoa ja koska hän rakastaa häntä juuri sentähden. niin hän ikipäiviksi surmaa heidän onnensa ja hävittää. joihin ei löydy vastausta!» Mutta nyt vihdoinkin loppuu kidutus. Tosin Vinitius muisti luvanneensa. »Mitä minun elämäni on ollut?» ajatteli Vinitius itsekseen. puettuna orjattaren vaatteisiin. koska hän hänelle on kiitollisuuden velassa hengestään. sillä heihin hän ei uskonut. eikä liioin Kristuksen kautta. niin voisihan Vinitius hänet naida ja sillä lailla antaa hänelle hyvitystä. Tuliko hänen nyt maksaa hänen hyvyytensä niin. Hän loi silmänsä Chiloniin. rauhattomuutta. Pelkkä ajatuskin kauhistutti häntä. ikävöimistä ja vaipumista ajattelemaan kysymyksiä. Hän näki Lygian kumartuvan puoleensa. ettei hän nostaisi kättään Lygiaa tavoittelemaan. pidellen kättään pistettynä ryysyjensä sisään ja levottomasti väännellen hänen edessään. Sitten seuraa loppumaton ilo.ryhtyä muihin tarpeellisiin toimenpiteihin. ettei riitä että Lygia on hänen talossaan ja että hän väkivallalla sulkee hänet syliinsä--hänen rakkautensa tarvitsee enemmän. siunattu koko elämä! Silloin heidän onnensa on oleva niinkuin mittaamaton meri ja niinkuin aurinko. Ehdottomasti Vinitiuksen silmät kääntyivät larariumiin ja ristiin. että taasen hyökkäisi hänen kimppuunsa? Pitikö hänen hiuksista raahata hänet cubiculumiin niinkuin minkäkin orjattaren? Kuinka hän voi sen tehdä. jonka Lygia lähtiessään oli jättänyt hänelle. mikä on kalleinta ja armainta elämässä. Hän muisti kuinka Ursus oli seisonut hänen edessään nyrkki pystyssä ja kaikki mitä sitten oli tapahtunut. Vinitiuksen valtasi viha ja vastustamaton halu polkea entinen apumiehensä jalkojensa alle likaisen madon tai myrkyllisen käärmeen lailla. Mutta jos hän ryhtyy ryöstämään Lygiaa väkivallalla. rakkauden ja sielun. kun neito vapaaehtoisesti astuu sen katon alle. että hän on sellainen kuin hän on eikä toisenlainen? Äkkiä Vinitius tunsi. mutta ihanana kuin jumalatar.

jonka hän oli saanut itsestään. olen palvellut sinua.." Chilon kalpeni. "Kristuksen nimessä! . Hän koetti koota hajanaisia ajatuksiaan ja järjestää niitä.tietänyt määrää. Rankaisemiskäsky. ja voitto. tyydytti ja elähdytti häntä. ja hän kääntyi nopeasti Chilonin puoleen ja puhui: "En seuraa neuvoasi..... Olen vanha! viisikymmentä riittää. pitää sinun saaman mitä ansaitset: käsken antaa sinulle kolmesataa raippaa koti-ergastulumissani. Hänen mielensä valtasi lohdutuksen tunne. ettei Chilon hetkeäkään uskaltanut toivoa luvatun palkinnon olevan vain julmaa leikkiä." Vinitius jäi yksin. Silmänräpäyksessä karkasi kaksi väkevää kvadilaista Chilonin kimppuun.. jonka hän oli antanut. armoa!" Vinitius potkaisi hänet luotaan ja antoi taloudenhoitajalle käskynsä. huusi kreikkalainen käytävän ovelta. antoi aihetta hänelle kauniiseen toivoon.. Armoa.. tarttuen hänen hiustensa tähteisiin ja sitoen hänen kaulaansa hänen omia ryysyjään.. Niinkö sinä minut palkitset?. Älä määrää kolmeasataa! Viisikymmentä riittää!. lyyhistyi maahan ja rupesi tuskallisesti vaikeroimaan: "Kuinka. Sinä armon pyramiidi ja lempeyden kolossi--kuinka? Olen vanha. Kiireesti hän siis heittäytyi polvilleen." "Niinkuin sinä kristittyjä!" sanoi Vinitius ja huusi paikalle taloudenhoitajan.. Hän luuli astuneensa hyvän askelen likemmä Lygiaa ja oli varma siitä.. että ... herra!. kurja . mutta jottei sinun tarvitsisi lähteä pois ilman palkkaa... Vinitiuksen kauniissa kasvoissa oli sellainen kylmä päättäväisyys. oi Persian kuningas? Miksi?. Chilon viskautui hänen eteensä maahan ja syleili hänen jalkojaan tuskallisella kiihkolla.. Hänen kasvonsa olivat kalman karvaiset ja hän yritti vielä rukoilla: "Herra. nälkäinen. Niin kuljettivat he hänet ergastulumiin.

joka tahtoi yllyttää minua nostamaan kättäni sinua vastaan. Ensi hetkestä ei hän tullut edes ajatelleeksikaan tehneensä väärin Chilonia kohtaan ja käskeneensä ruoskia häntä saman palveluksen tähden. kun tämä itsestään astui hänen eteensä ja puhui: "Herra.hänen täytyy saada palkinto työstään. se vanhus meni jo tainnoksiin. Hän oli kuitenkin tajuissaan. mahtaisiko Lygia kiittää häntä hänen menettelystään Chilonia kohtaan. Hänen mielensä oli vielä siksi roomalainen." Atriumin ylipalvelija katosi esiripun taakse. Chilon oli valkea kuin vaate. Mutta hänen ajatuksensa viipyivät Lygian luona. ja jos joskus saat tietää miten minä kohtelin sitä. koska Vinitius vielä sai odottaa kauan aikaa. "tiedä. ja pitkin hänen jalkojaan kierteli verisäikeitä. lieneekö kuollutkin. jättäen merkkejä atriumin mosaikkiin. Jos hän olisi tullut sitä ajatelleeksi. lankesi polvilleen. Oppi. josta hän ennen oli häntä palkinnut. Vinitiuksen viittauksesta saivat he itse heti lähteä pois. käskee antamaan anteeksi. ojensi käsivartensa Vinitiuksen puoleen ja puhkesi puhumaan: "Kiitän sinua. Hän oli juuri kutsumaisillaan paikalle taloudenhoitajan. kun orjat vihdoin kuljettivat sisään Chilonin. Vieläkö käsken jatkamaan ruoskimista?" "Herätä hänet eloon ja tuo hänet tänne. Samassa hän rupesi miettimään. ja hengissä puhui hän hänelle: en palkitse hyvyyttäsi pahuudella. herra! Olet suuri ja armollinen!" "Koira!" huusi Vinitius. niin olet oleva minulle kiitollinen. Hän ei osannut pitää tuollaisen kurjan kreikkalaisen kärsimystä minään. että soin sinulle anteeksi ainoastaan . ettei toisen ihmisen kärsimys herättänyt hänessä vähääkään sääliä. Vasta nyt kajahti Vinitiuksen korvissa huuto: »Kristuksen nimessä!» Hän muisti Chilonin sillä huudolla pelastuneen lygiläisen käsistä ja päätti peruuttaa rangaistuksen. ja kristityt olivat antaneet anteeksi rikoksia. olisi hän pitänyt velvollisuutenaan antaa rangaista alhaista kreikkalaista. Hän rupesi jo käymään malttamattomaksi. mutta herättäminen mahtoi olla vaivaloista. jotka olivat ansainneet paljoa kovemman koston. jota Lygia tunnustaa.

" puhui hän heikolla äänellä. kuten suurin osa kristittyjä." "Tahdon palvella sekä sinua. että he saattoivat lähteä. että häntä. sillä Linus. mutta kuule ensin mitä sinulle sanon: unohda mitä olet kuullut. asui Tiberin takana. kun hänen kasvonsa kävivät entistä kalpeammiksi. "olen todella nälissäni. unohda myöskin tämä talo ja kaikki kristityt. Vihdoin Chilon osoitti Vinitiukselle pienen rakennuksen.. "Hyvä on." sanoi hän. "Tuolla. Hänen hiuksensa nousivat pystyyn pelosta.. niin se minua lämmittäisi.. "Herra. jossa Lygia asuu. "Kunhan saisin vähän viiniä. niin ruoskitan sinut tai annan sinut kaupunginprefektin käsiin. jota muuri ympäröi ja joka oli kokonaan murattiköynnöksen peitossa. niin vapautettuni Demas antaa sinulle kaksi kultarahaa. herra. "Nyt saat lähteä tiehesi. Pietari ja Glaucus asuvat. ja hampaat kalisivat hänen suussaan. unohda missä Miriam. Lähden mukaasi." Chilon kumarsi ja lausui: . lähden! Mutta kun ei minulla ole voimia.. Käske antaa minulle edes koiriesi ruoan jätteitä. ettei hän aluksi saattanut syödä.Kristuksen tähden." puhui hän. että Vinitius pitäisi hänen heikkouttaan uppiniskaisuutena ja uudestaan käskisi ruoskia häntä. likellä Miriamin asuntoa. Matka oli pitkä. mutta oli tuskin päässyt pystyyn.." Jonkun ajan kuluttua oli hän päässyt niin voimiinsa." Vinitius käski antaa hänelle ruokaa." Chilon oikaisihe.." vastasi Vinitius. Nouse! Saat lähteä mukaani ja osoittaa minulle talon. Joka kuukausi saat tulla minun talolleni. Mutta ruoskiminen ja nälkä olivat siihen määrään heikentäneet Chilonia. rahaa ja viitan. niin tulen. jota minun on kiittäminen omasta elämästäni. herra. herra." "Ole vaiti ja kuuntele. Mutta jos vielä vakoilet kristittyjä. "Sitten olisin valmis lähtemään vaikkapa Isoon Kreikkaan.

kuvastui hämmästys kaikkien kasvoilla." "Olen nähnyt miten siveää elämää te vietätte ja saanut kokea teidän hyvyyttänne. KOLMASKYMMENESKOLMAS LUKU. joka on likellä tätä asuntoa. joka kovin hämmästyi hänet nähdessään. joka hiljan oli palannut Fregellaesta. mutta kuulkaa minua ensin. Tiedän missä Lygia on. mutta Vinitius tervehti häntä ystävällisesti ja pyysi häntä näyttämään missä hänen äitinsä asui." "Mekin tervehdimme sinua ystävänä. Portilla tapasi hän Nazariuksen. "Istu. jossa Miriam asui. jotta olisitte vakuutetut vilpittömyydestäni." vastasi Pietari. jota palvelette. tulen sentähden ystävänä luoksenne. tapasi Pietarin. Crispuksen ja Paavali Tarsolaisen. Glaucuksen. mutta Vinitius lausui: "Tervehdän teitä Kristuksen nimessä. Siellä hän. Caesar on antanut ."Unohdan. herra. kun Chilon rupesi heristelemään hänelle nyrkkiään ja huusi: "Kautta Aten ja Raivotarten! en aio unohtaa!" Samassa hän taasen meni tainnoksiin. sillä minä kävin Linuksen talolla. sinä Pietari ja sinä Paavali Tarsolainen. paitsi Miriamia. ja ja'a kanssamme ateriamme." "Istun pöytäänne ja ja'an kanssanne aterianne." "Ylistetty olkoon hänen nimensä iankaikkisesti." Mutta tuskin oli Vinitius kadonnut kadun kulman taakse. Vinitius läksi suoraa päätä taloon. Kun nuori tribuuni astui huoneeseen.

nyt olen lakannut luottamasta. ja hän rupesi pian taasen puhumaan ikäänkuin estääkseen heitä antamasta epäsuotuisaa vastausta. laulu. koska itse olen sen nähnyt. enkä minä enää saata harjoittaa väkivaltaa. mutta tahdon kuitenkin olla suora. ja talossani on viisisataa orjaa. mutta kemut. mutta nyt pakenin Agripan lammelta. Jollen olisi teihin tutustunut. etten estä häntä palvelemasta Kristusta. miten se on tapahtunut--sen vain tiedän. koska lienette Lygian isän ja äidin sijaisina. mutta en ole sitä tehnyt enkä aio sitä tehdä. jotta voisitte minuun luottaa. että oppinne synnyttää siveyttä." lausui Pietari. Uskon. minkä teitä teoistanne. ja sanon teille: antakaa hänet minulle vaimoksi. kuten sanoin. kuten väitetään. En sitä vielä paljoakaan tunne. olisin empimättä ryöstänyt hänet ja pitänyt hänet luonani väkivallalla. mutta kuulkaa minua vieläkin: en ole tehnyt sitä. vaikka olen elänyt kärsimyksessä ja ikävässä. sillä inhon tunne oli minut tukahuttamaisillaan. Tulen nyt teidän luoksenne. että jalat vapisivat juovikkaan puvun alla. mutta rakastan häntä kuin silmäterääni ja vaikken vielä olekaan kristitty. Ennen luotin ylivoimaan. Ennen pitelin palvelijoitani rautaisin kourin--nyt en enää taida sitä tehdä." Hän oli puhunut pystyssä päin ja varmalla äänellä. viini. Toinen sanoisi teille ehkä: kastakaa minut!--minä sanon: valaiskaa ymmärrystäni! Uskon Kristuksen nousseen kuolleista. niin en myöskään ole teidän enkä Kristuksen vihollinen. Viihdyin nautinnoissa. vaikka hänen mielensä oli niin kuohuksissaan. "Tiedän. Ainoastaan sen verran. Hänen sanojaan seurasi syvä äänettömyys." "Siitä on Jumala antava sinulle siunauksensa ja puhdistava sydämesi. on jollakin lailla muuttanut minun mieleni. että niin on.minulle Lygian. En minä itsekään tiedä. vaan päinvastoin itsekin aion ruveta oppimaan kristinuskoa. Tässä on kysymys elämästäni. "Kiitän sinua. koska totuutta rakastavat ihmiset kuoleman jälkeen näkivät hänet. että teillä on esteitä. Ennen en tuntenut sääliä--nyt tunnen. Mutta. ja minä vannon teille. sitrat ja seppeleet minua . Tahdon puhua teille suoraan. Lygian ja teidän puheestanne olen voinut ymmärtää ja päättää. Katsokaa. Olisin helposti voinut piirittää hänen piilopaikkansa ja anastaa hänet itselleni. minä en enää tunne itseäni. vaikken sitä tunnusta. oikeudentuntoa ja laupeutta eikä suinkaan rikoksia. mutta teidän siveytenne ja oppinne. se on saanut aikaan muutoksen minussa.

Sentähden siunaan minä sinut. saatanko elää sen mukaan ja sietääkö luontoni sitä. sinun sielusi ja sinun rakkautesi maailman Vapahtajan nimeen." vastasi Pietari. niin avatkaa minulle!" "Me tuomme maailmaan rakkauden. Sentähden elän levottomuudessa ja tuskassa." "Katsokaa. Hänen puheensa kävi yhä hätäisemmäksi ja mielenliikutus sai hänet yhä enemmän valtoihinsa. sille avataan. että Te olette hulluja ihmisiä--sanokaa minulle: Mitä te tuotte maailmaan? Onko rakkaus synti? Onko iloitseminen synti? Onko synti ikävöidä onnea? Oletteko te elämän vihollisia! Täytyykö kristityn tulla kerjäläiseksi? Täytyykö minun luopua Lygiasta? Kummoinen teidän oikeutenne on? Teidän sananne ja tekonne ovat kuin kirkas vesi. ja hän ojensi kätensä Vinitiuksen puoleen ja lausui: "Joka kolkuttaa. niin rakastan oppiannekin ja haluan omistaa sen! Mutta minä en ymmärrä sitä enkä tiedä. ei järjestystä. niin olisin kuin helisevä vaski. Ja Paavali Tarsolainen jatkoi: "Jos minä ihmisten ja enkelien kielillä puhuisin. kuinka rakkaus ja epäilykset minua kiduttavat. ikäänkuin kulkisin pimeässä.." . Minulle on sanottu. niin rakastan häntä vieläkin enemmän. eikä olisi minulla rakkautta. iljettää Caesarin hovi. Onko se totta? Minulle on sanottu. Rooma voiman. ja Herran armo on sinun päälläsi. hallitusta eikä roomalaista herruutta. että teidän oppinne on tehnyt hänet sellaiseksi. alastomat ruumiit ja kaikki rikokset. joka häkissä räpyttelee päästäkseen ilmaan ja auringon valoon." Mutta liikutus valtasi vanhan apostolin sydämen.iljettävät. mutta mitä sen veden pohjalla on? Te näette. kun hän näki tuon sielun kärsivän kuin linnun. ettei oppinne suo ihmiselle elämää eikä iloa. Karkoittakaa pimeys sielustani! Vielä on minulle sanottu näin: Kreikka toi maailmaan viisauden ja kauneuden.. Hänen kulmakarvansa vetäytyivät tuskallisiin ryppyihin ja puna nousi poskille. että olen suora. Kun muistan. Mutta kun ajattelen. mutta mitä kristityt tuovat maailmaan? Sanokaa minulle siis: mitä te tuotte? Jos teidän porttienne sisäpuolella on valoa. ettei se suvaitse onnea eikä oikeutta. että Lygia on puhdas kuin lumi vuorilla.

Quiritien vanha jälkeläinen. Kieltävän vastauksen antaminen ei siis johtunut . Pietari iloitsi huomatessaan. että Acte on kristitty. Mutta jos olen löytänyt armon teidän silmissänne. että Jumalan apostolia oli kohdeltu kunnioituksella. Tehkää se ja älkää hylätkö sieluani!" Kun he sen kuulivat. sen tiedän itse. Sanotaan. joiden tähden läksitte tänne Judeasta asti. sillä olen saanut käskyn. ja silloin sattui kumma tapaus.Vinitius oli puhunut hehkuvalla innostuksella. sen täytyy kuolla. tarttui galilealaisen vanhuksen käteen ja rupesi kiitollisena painamaan sitä huuliaan vastaan. että joka ei tottele. että onni voi asua joukossanne. Suurelle kansanpaljoudelle voisitte siellä saarnata totuuttanne itse Caesarin hovissa. Glaucus sanoi minulle kerran. Minä omistan Antiumissa huvilan. Tiedätte. ja pretoriani-sotamiesten joukossa on kristittyjä. Pietari. Läsnäolijatkin iloitsivat siitä. sillä minä olen täällä onnellinen ja minä uskon. Mutta minä sanon teille vielä. sillä näin omin silmin kuinka sotamiehet polvistuivat eteesi. karkasi hän hänen luokseen. ja siellä me voimme kokoontua Neronkin likeisyydessä kuuntelemaan teidän oppianne. että voitte poistaa sielustani muutkin epäilykset. että siemen oli langennut uuteen peltoon ja että hänen kalastajaverkkonsa oli koonnut yhden sielun lisää. Caesar lähtee Antiumiin ja minun täytyy lähteä hänen kanssaan. Kun hän nyt kuuli Pietarin siunauksen. ettei se saata tapahtua Roomassa. että te yhden sielun tähden olette valmiit vaeltamaan maailman ääriin asti--tehkää nyt minulle se minkä teitte niille. joka vielä joku aika sitten ei ollut pitänyt vieraan kansan jäseniä ihmisinäkään. Ette te siellä ole suuremmassa vaarassa kuin minäkään. Nomentanan portin luona. He olivat totisesti valmiit yhden ihmissielun tähden vaeltamaan maailman ääriin asti. niin tulkaa mukaani ja opettakaa minulle totuutenne. jonka augustianin ja vanhan roomalaisen suvun jäsenen kääntyminen oli tekevä pakanamaailmaan. ja lausuivat yhteen ääneen: "Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa!" Vinitius nousi kirkastunein kasvoin ja rupesi puhumaan: "Minä näen. ja eiväthän he Mestarin kuoleman jälkeen olleet mitään muuta tehneetkään. rupesivat he neuvottelemaan keskenään ja iloitsivat suuresti oppinsa voitosta ja siitä vaikutuksesta.

" Pietari hymyili ystävällisesti ja vastasi: "Kuka sinulta saisi kieltää oikeutettua iloa. Sieltä hänen kyllä sitten olisi helppo löytää laiva. ja muistakaa. mutta minä tahdon rukoilla sinua. tahtoisin vaivuttaa silmäni hänen silmiinsä ja kysyä häneltä. mutta hän kiitti sentään vilpittömästi Paavalinkin seurasta. apostoli: salli minun nähdä hänet. Mutta apostoli painoi hänen päänsä käsiensä väliin ja lausui: "Älä sinä pelkää Caesaria. ettei Lygialle saisi ilmoittaa kuka heidän luonaan oli. tahtooko hän ottaa minut miehekseen. joka hiljan oli palannut Ariciasta ja Fregellaesta ja joka juuri varustautui lähtemään pitkälle matkalle Itämaihin tervehtimään sikäläisiä seurakuntia ja antamaan niille uutta. "Minä tiedän Lygian asunnon. sillä hänen sydämensä oli ylen täysi. Vinitiusta tosin suretti. En tiedä kuinka kauan minun täytyy viipyä Antiumissa. Mutta Pietari oli sillä haavaa kokonaisen seurakunnan paimenena eikä siis voinut poistua Roomasta. onko hän unohtanut pahuuteni ja palkitseeko hän sen minulle hyvyydellään. ettei hiuskarvaakaan pidä päästäsi pudota. sillä minä sanon sinulle. ettei Pietari. Minä tahtoisin ennen lähtöäni nähdä Lygian. joka purjehtisi Kreikan merille. että oloni siellä käy hyvinkin vaaralliseksi. suostui lähtemään nuoren tribunin toveriksi Antiumiin." Vinitius painui taasen suutelemaan hänen kättänsä. poikani. . "ja voisin siis itse lähteä häneltä kysymään. elähdyttävää intoa. Hän kääntyi nyt vanhan apostolin puoleen viimeisellä pyynnöllään. voinut lähteä hänen mukaansa." sanoi hän. jotta neidollekin tulisi sitä suurempi ilo." Sitten hän lähetti Miriamin noutamaan Lygiaa sanoen. tai saata itse minut hänen luokseen. jos sieluni kääntyy kristityksi. Sen sijaan Paavali Tarsolainen.kenenkään mieleenkään. johon hän jo oli niin kiintynyt. ettei kukaan Caesarin likeisyydessä saata olla varma huomisesta päivästään. Petronius jo vakuutti minulle.

ja hänen äänestään soi nöyryys ja valitus. Jalat tuskin häntä kannattivat. sillä ei teidän rakkaudessanne syntiä ole. kun parttien nuolet ensi kerran vinkuivat hänen päänsä ympärillä. Vinitius olisi tahtonut karata heitä vastaan. mutta kun hän näki Vinitiuksen. Ensin nousi puna hänen kasvoilleen. kun hän vastasi: "Rakastan." Samassa lankesi Vinitius polvilleen hänen viereensä. Hänen täytyi jäädä paikoilleen seisomaan ja sydän sykki niin. mutta äkkiä kävi hän hyvin kalpeaksi ja rupesi hämmästynein ja pelästynein katsein silmäilemään ympärilleen. mutta kun hän näki Lygian rakastetun hahmon. Mutta kaikkien läsnäolevien kasvot olivat iloiset ja hyväntahtoiset. ja pian näkivät huoneessaolijat Miriamin ja Lygian käsi kädessä astuvan puutarhan myrttipensaiden keskitse. vieläkö häntä rakastat?" Hetkisen ajan vaikenivat kaikki. seisahtui hän ja jäi siihen paikkaan ikäänkuin naulattuna. hänen mielensä oli tällä hetkellä paljoa enemmän kuohuksissa kuin silloin. ja apostoli tuli Lygian luo ja kysyi: "Lygia. kävi hän aivan voimattomaksi. Lygian huulet rupesivat vapisemaan niinkuin lapsen.. Mutta Pietari laski kätensä heidän päällensä ja lausui: "Rakastakaa toisianne Herrassa ja Hänen kunniakseen. "Vastaa!" lausui apostoli. Neito astui mitään aavistamatta huoneeseen. ettei hän tahtonut saada hengitetyksi. joka taistelee itkua vastaan ja jonka täytyy tunnustaa paha tekonsa.Matka ei ollut pitkä." . Lygia lankesi polvilleen apostolin eteen..

. painoi sitten hämillään alas päänsä ja virkkoi: "Tiedäthän sinä. ilmoittanut hänelle Lygian asunnon ja kehoittanut ryöstämään hänet. Vihdoin oli Chilon tullut Vinitiuksen luo. joka hänen elämänsä oli täyttänyt siitä asti kun hän jätti Miriamin asunnon.. minkä hän apostolillekin oli kertonut. rakastanut häntä Ostrianumissa. kun hän kertoi hänelle rauhattomuudestaan. kun hän oli ollut Auluksen talossa. mutta rakkaudesta se oli aiheutunut. jonka Lygia oli hänelle jättänyt. kun Lygia valvoi hänen vuoteensa ääressä ja kun hän sitten läksi hänen luotaan--kaiken aikaa. He astelivat puutarhassa. ja Vinitius toisti Lygialle lyhyesti kaiken sen. rakastanut häntä silloinkin. mutta hänen elämänlankansa kehrää rakkaus. joiden väri oli sininen kuin Iris-kukkasissa. Hänen ikävöimisensä oli päivä päivältä käynyt mahtavammaksi.. "Ketä sinä sitten pakenit?" Lygia loi häneen silmänsä." sanoi Lygia. ja vihdoin siitä äärettömästä ikävöimisestä." . kun hän näki hänen kuuntelevan Pietarin sanoja. Puksipuun oksista väännetty risti. Hänen menettelytapansa oli ollut huono. oli aina ollut muistuttamassa häntä. Muiden ihmisten elämänlangat kehräävät Kohtalottaret. Hän tunnusti Lygialle koettaneensa unohtaa hänet. Hän oli rakastanut Lygiaa Auluksen talossa ja Palatinuksella. sillä hänen rakkautensa oli väkevämpi häntä itseään... Mutta hän oli rangaissut Chilonia ja lähtenyt apostolien luo pyytämään heiltä totuutta ja Lygiaa. Sanat tulvivat hänen sydämensä syvyydestä.KOLMASKYMMENESNELJÄS LUKU. vaikka turhaan. Hänen oli täytynyt ajatella häntä yöt päivät. Ja siunattu olkoon hetki. joka hänen sielussaan oli tapahtunut. Hän oli asettanut sen larariumiin ja ehdottomasti hänen oli täytynyt kunnioittaa sitä kuin jumalallista olentoa. muutoksesta. ikävä ja tuska. kun hän Crotonin kanssa tuli häntä ryöstämään. Se oli anastanut valtaansa koko hänen sielunsa jo silloin. sillä onhan Lygia nyt hänen luonaan ja eihän hän enää pakene häntä niinkuin hän viime kerran pakeni Miriamin talosta? "Enhän minä sinua paennut. jolloin se ajatus oli hänen mieleensä tullut..

" "Usko minua. "etten koskaan ollut aikonut ryöstää sinua Auluksen talosta.. Hän kertoi Lygialle vielä rakastavansa häntä juuri siitä syystä. Vinitius ei enää saanut puhutuksi. Ei hän oikein osannut kertoa kuinka se oli tapahtunut. Olin sanonut hänelle: voidelkoon hän kynnykseni sudenrasvalla ja istukoon hän kotilieteni ääressä! Mutta hän vain nauroi minua ja kehoitti Caesaria vaatimaan sinua panttivankina hoviinsa ja sitten antamaan sinut minulle. olisi hän tunnustanut kasvatusvanhemmilleen rakkautensa ja koettanut lepyttää heidän vihaansa Vinitiukseen. että Lygia tulee olemaan pyhä olento hänen kotilietensä ääressä. ikäänkuin vakuuttaakseen itselleen. että Lygia oli tuonut maailmaan uuden kauneuden. jonka hän vihdoinkin oli saavuttanut. mutta sen hän luuli tietävänsä. jommoista ei tähän asti maailmassa ollut nähty ja joka ei ollut ainoastaan kaunis kuva." . sillä hän ei itsekään ollut tehnyt itselleen niin tarkkaa selkoa tunteistaan. Sitten hän taasen rupesi kertomaan. mutta ehkä kohtalo vartavasten oli määrännyt asiain kulun tällaiseksi. Monta kertaa minä suruissani olen kironnut häntä.Vinitius vaikeni. Petronius voi joskus sinulle kertoa." sanoi Vinitius. että Lygia oli aivan toisenlainen kuin muut roomattaret ja ainoastaan Pomponian kaltainen. ja sanoi.. että hän häntä pakeni. sillä enhän muuten olisi tutustunut kristittyihin enkä oppinut ymmärtämään sinua. Hän tarttui Lygian käteen ja katseli ihastuksissaan elämänsä onnea. Marcus. että hän todella on löytänyt hänet ja että hän on tässä hänen luonaan: "Oi Lygia! oi Lygia!" Vihdoin hän rupesi kysymään Lygian tunteita. ja Lygia tunnusti hänelle rakastuneensa häneen jo Auluksen talossa. että minä jo silloin olin kertonut hänelle rakastavani sinua ja aikovani naida sinut. kuinka hänen silmänsä vähitellen olivat avautuneet näkemään. sillä hänen onnensa oli ylenpalttisen suuri." lausui Lygia "Kristus tahtoi johdattaa sinut luokseen. vaan samalla henki. Jos Vinitius olisi vienyt hänet Palatinukselta Auluksen taloon. "Minä vannon sinulle. Tämä täytti Lygian sydämen suurella ilolla. ja toisteli toistamistaan hänen nimeänsä.

Sillä jos Caesar saisikin siitä tiedon ja kysyisi minulta mihin on joutunut panttivanki. He astuivat lehtimajan ohitse. jossa Ursus.Vinitius nosti kummastuneena päätään. sillä hän tahtoo päästä Akaiaan. "Olet oikeassa." sanoi Lygia "äläkä sano Ursukselle mitään siitä.. Marcus?" "Sanon: »nyt». jos hän olisi ollut orja." sanoi Vinitius. "Tässä." "Kuinka minä voisin soimata häntä siitä. olisi Aulus aikoja sitten vapauttanut hänet. niin ei minun joka päivä tarvitse nähdä häntä. Ei hän kauaa viivy Antiumissa. että hän sinua puolusti? Päinvastoin olisin paikalla lahjoittanut hänelle vapauden. "olisin kuollut. Ostrianumissa kuuntelin ihmeissäni apostolin sanoja. nyt voit käydä heitä tervehtimässä niin usein kuin tahdot. "että kerran jo tahdoin palauttaa sinut Auluksen taloon? Mutta silloin sinä vastasit minulle. ja jos viipyisikin. jonka hän minulle uskoi." "Jos hän olisi ollut orja." "Muistatko. niin vastaisin: olen mennyt naimisiin hänen kanssaan. Katso." sanoi hän vilkkaasti. joka oli tiheän murattiköynnöksen peitossa. surmattuaan Crotonin. ja likenivät paikkaa.." "Älä muistele sitä. oli karannut Vinitiuksen kimppuun. että Caesar voisi saada siitä tiedon ja kostaa kasvatusvanhemmillesi. sillä en iässäni ollut kuullut puhuttavan sellaisista asioista." "Kuinka niin. että sitten kun olet vaimoni. Kun Paavali Tarsolainen on . mutta tarkoitan. saatat vaaratta käydä heidän luonaan. ja hän käy Auluksen talossa minun suostumuksellani... Etsiessäni sinua tutustuin kristittyihin. "Tapahtumat ovat niin kummallisesti liittyneet toisiinsa. Niin!." huudahti nuorukainen. Varmaan sinä siellä rukoilit puolestani." "Kyllä!" vastasi Lygia. jollet sinä olisi minua pelastanut.

vaan minä saan ottaa sinut omakseni ja saattaa kotilieteni ääreen." "Oi. Tee se. siellä tahdon minä Cajakin olla». otan kasteen ja palaan tänne. "Tiedän. "Tapa määrää toisin. kuin sinua kunnioitetaan minun kodissani. Sitten koetan voittaa Auluksen ja Pomponian suostumuksen--palaavathan he jo näinä päivinä kaupunkiin--ja sitten ei enää ole mitään esteitä. Mutta Lygia loi häneen kirkkaat silmänsä ja puhui: "Silloin sanoin minäkin: »missä sinä Cajus olet." Vähän aikaa he astelivat ääneti. Vihdoin he seisahtuivat sypressin juurelle. koota vaatteesi ja lapsuudenaikaiset leikkikalusi ja tuoda ne minulle. joka saattoi morsianta ja joka hänelle neuvoi vaimon velvollisuudet] ne tavallisesti tuo vasta häiden jälkeen. oi rakkahimpani!" Vinitius ojensi kätensä korkeuteen. sillä onni oli ylenpalttisena täyttänyt heidän rintansa.opettanut minulle teidän totuutenne. _Pronuba_ [vaimo. ikäänkuin huutaakseen taivasta rakkautensa todistajaksi. Lygia nojautui sen runkoa vastaan. Oi rakkahimpani." Lygian posket rupesivat hohtamaan kuin ruusu tai aamurusko. joka kasvoi likellä porttia. Vien ne huvilaani Antiumiin ja muistelen sinua siellä. Rakkautensa kirkastamina olivat he ylevät kuin jumalalliset olennot ja kauniit katsella kuin kevään kukkaset. ettei naista ikinä niin ole miehelässä kunnioitettu. mutta tee se minun mielikseni. tee se. rakkaani!" ." sanoi hän." Hän pani kädet ristiin ja rupesi pyytämään kuin lapsi: "Pomponia palaa näinä päivinä. jumalattareni. "vakuutan sinulle. ja Vinitius puhkesi vapisevalla äänellä puhumaan: "Käske Ursuksen mennä Auluksen taloon. Lygia!" huudahti Vinitius.

myrttipensaineen ja lehtimajoineen muuttui heidän silmissään rakkauden puutarhaksi. sillä rakkaus täytti heidän rintansa niin. Hän heilutti kättään. ja hänen rintansa nousi ja laski kiivaasti hengityksestä. "Katso. He vaikenivat. ja puun varjossa näyttivät hänen kasvonsa aivan vaaleilta."Tehköön Pomponia niinkuin itse tahtoo. Vinitiuksenkin kasvot olivat käyneet aivan kalpeiksi. He istuutuivat apostolien väliin. ettette ole. Mutta Miriam astui nyt ovelle ja pyysi heitä ilta-aterialle." vastasi Lygia. "olemmekohan me elämän ja ilon vihollisia?" Vinitius vastasi: "Tiedän. Illan hiljaisuudessa kuulivat he omien sydäntensä lyönnit. ja nämä katselivat lempein silmin nuorta polvea. ja ääretön onni tuntui täyttävän koko huoneen. Kaikkien aterioitsevien kasvoista loisti rauha. Kun Vinitius saman päivän iltana palasi kotiin Forumin kautta. jonka huoleksi heidän kuoltuaan oli tuleva uuden opin siemenen kylväminen. . sillä en koskaan ole ollut niin onnellinen kuin teidän joukossanne." virkkoi vihdoin Paavali kääntyen Vinitiuksen puoleen. Hänen silmänsä olivat alas painetut." KOLMASKYMMENESVIIDES LUKU. sai heidät pysähtymään ja likeni verhoja. Pietari mursi ja siunasi leivän. että he tuskin saivat hengitetyksi. ja »pronubaa» mainitessa kävivät hänen poskensa vieläkin heloittavammiksi. näki hän Vicus Tuscuksen päässä Petroniuksen kullatun kantotuolin ja kahdeksan bitynilaista sitä kuljettamassa. Lygia nojasi olkapäätään sypressin runkoon. ja piha sypresseineen.

"Tottahan sinä tiedät.. Mutta kun kerran joudut kirjakauppaan. Olen paraikaa matkalla ostamaan itselleni lukemista Antiumiin. Herneet ja oliviöljy eivät ole auttaneet.. hankin sentähden matkaa varten erityisen varaston." "Mistä minä sen tietäisin?" "Missä maailmassa sinä oikein elät? Minäkö vasta sinulle sen uutisen tuon? Niin! Ole nyt valmiina varhain ylihuomis-aamuna. Asiain niin ollen ei viivyttelemistä ole ajatteleminenkaan. jollei ääni pian palaa!" ." "Koska olet ollut Palatinuksella. Mutta kuulehan! lähetä pois kantotuoli ja kirjakääröt ja tule minun luokseni. En tahdo päästää kirjastoani epäjärjestykseen. "Sinäkö siinä!" sanoi Petronius herätessään. käyt uteliaaksi ja mielesi tekee katsella yhtä ja toista. Oi kuinka olen väsyksissä ja kuinka käsiäni särkee kääröjen alituisesta avaamisesta. kierrettynä paksun kaulan ympäri. että haju. Atractuksella Argiletumin varrella ja vielä Sosiusten kaupassa Vicus Sandalariuksen varrella. että ylihuomenna lähdetään Antiumiin.. ei myöskään auttanut. sillä koko yön vietin Palatinuksella. ja Vaskiparran ääni on yhä käheä." "Hyvä. "Käyn. huivi. hän haluaisi hävittää koko kaupungin maan tasalle ja tuhota sen tulella. jota minulla ei ole."Oletko nukkunut hyvää ja kaunista unta?" kysyi Vinitius ja hymyili nähdessään Petroniuksen nukkuvan.. Varmaankin Musoniukselta ja Senecalta on ilmestynyt jotakin uutta. joka nousee kapeilta kaduilta.. niin saamme puhua Antiumista ja muusta. "Niin. mutta voi roomalaisia ja varsinkin senaattoreja." vastasi Petronius ja astui kantotuolista. Olen ollut Avirnuksella. Haen sitäpaitsi Persiuksen teoksia ja erästä Vergiliuksen eklogien laitosta. Hän kiroilee Roomaa ja Rooman ilmaa. Mitä kuuluu?" "Käytkö sinä kirjakaupoissa?" kysyi Vinitius. vie hänet hautaan. niin tottahan sinulta saa tietää mitä sinne kuuluu.. jotta hänen äänensä palaisi. nukuin todella. Hän haluaa kiireen kautta päästä meren rannalle ja sanoo. Tänään on uhrattu suuria uhreja kaikissa temppeleissä. Kautta Castorin! kuinka minua nukuttaa!.

Taidat siis tuskin tietää. tai vaununohjaajana. soittajana. Minä olin itse läsnä ja vakuutan sinulle. sitä totisesti ei Roomakaan siedä!" "Rakkaani! Rooma sietää mitä hyvänsä. ja senaatti kiittää »isänmaan isää» kaikesta. mitä hovissa tapahtui pari päivää sitten. Varmaan hän joka kerralla korjaisi kaikille voittajille määrätyt seppeleet."Eihän olisi syytä lähteä Akaiaan. että roomalainen Caesar esiintyy miminä. Inhoittavaa oli katsella hänen suurta vatsaansa ja ohuita sääriään. että papit juhlallisesti vahvistivat avioliiton. ja onhan kuulumatonta. Yhtämittaa hän muutteli naamaa. Siinä se on joutsen! En tiedä mitä enää sanoisin! Mutta hän aikoo julkisesti esittää saman pantomimin. kieritteli kuin hämähäkki ja riuhtoi käsillään kuin juopunut merimies. Paris oli opettanut häntä jo kahden viikon ajan. matkijana. Tiedätkö. Nero meni silloin julkisesti naimisiin Pythagoraksen kanssa. että jumalien . vaikkapa tanssijana. mutta koetapa ajatella Vaskipartaa Ledana tai jumalallisena joutsenena. joka juuri on nostettu vedestä. että vaikka minä voin sietää paljon. miksi apina sairastui? Eilen hän tahtoi näyttää olevansa yhtä hyvä tanssija kuin Pariksemme ja esitti meille tanssien Ledan seikkailut." "Sano nyt itse: voiko ihminen sen alemmaksi vaipua?" Petronius kohautti olkapäitään. Ei. mutta hiestyi ja kylmettyi. jos se palaisi. sitten Roomassa." Hetken perästä hän jatkoi: "Roskaväki ylpeilee siitä." "Eikö meidän jumalallisella Caesarillamme sitten muka ole muita lahjoja kuin ääni? huudahti Petronius hymyillen. "Sinä elät täällä hiljaisessa kodissasi ja mietit Lygiaa tai kristittyjä. painiskelijana. vai mitä? Ja uskotko. Hän oli aivan yhtä märkä ja limainen kuin ankerias. että Caesar on sen kulharina. ensin Antiumissa.--Voisihan hän esiintyä Olympon leikeissä runoilijana ja esittää Trojan palon. niin kyllä minä silloin ajattelin. Luulisi hulluuden jo ennättäneen huippuunsa. Poika esiintyi morsiamena." "Hänen esiintymisensä julkisena laulajana on jo herättänyt paheksumista.

" "Emme me sitä synnytä uudestaan." virkkoi Vinitius." vastasi Petronius.." "Sen todistaa selvästi tapaus Vestan temppelissä." "On tämä kaunis maailma!" "Maailma ja Csesar ovat toistensa arvoiset!--Mutta ei tätä kauaa kestä. Kaligulan ja Klaudiuksen jälkeen?. jumala ja jumalankieltäjä. minkä ihmeen kautta tuollainen Lucias Saturninus saattoi elää yhdeksänkymmenenkolmen vuoden vanhaksi. Sitten voimme puhua Antiumista... varsinkin sinun.. ja jumala. Mutta vähät siitä..täytyy antaa joku merkki. Petronius hymähti." Hän vaikeni ja jatkoi hetken perästä: "Lisättäköön vielä. kun ensi kylmä henkäys häntä kohtaa . jonka kaltaista tähän asti tuskin on nähty maailmassa. joka ei usko jumaliin. rakkaani. vaikkei tahtoisikaan! Kautta Majan pojan! olen monesti kysynyt itseltäni." Vinitius lähetti noutamaan Eunikeä. Täytyy ajatella tuota matkaa. jos heitä on olemassa. Käskepä sitransoittajien soittaa illallisen aikana. Vinitius kääntyi vielä kerran Petroniuksen puoleen ja toisti: "Ei. kuolee. että ylimäinen pappi. ettei hän vain . joka pilkkaa jumalia--samalla ateistina pelkää heitä. elää vielä Tiberiuksen. Mutta Caesar ei usko jumaliin ja lienee oikeassa. mutta ilmoitti." Jutellessaan olivat he saapuneet Vinitiuksen talolle.. mutta siinä on asema." "Hän on siis yhtaikaa ylimäinen pappi. "Sillä Neron aikana on ihminen kuin perhonen: hän elää armon auringossa ja kuolee. maailman täytyy uudestisyntyä. jossa iloinen illallinen heitä odotti. "Niin on! En ole tullut sitä ajatelleeksi. Sallitko minun lähettää kantotuolisi noutamaan Eunikeä? Väsymykseni on kadonnut jäljettömiin. ja tahtoisin pitää hauskaa.

nojasi kyynärpäänsä tuolin kaidepuihin." "Olen onnellinen. Hän katseli sisarenpoikaansa hyvän aikaa ja kysyi vihdoin: "Mikä sinun oikein on? Nythän sinä olet aivan samanlainen kuin ennen. jota en vaihtaisi koko Rooman valtakuntaan." "Mitä sinulle on tapahtunut?" "Jotakin. kuinka me kerran yhdessä kävimme Aulus Plautiuksen talossa ja sinä siellä ensi kerran näit jumalallisen tytön. Vaivatkoot päätään ne. sen kauneimman jumalattaristanne?" Petronius katseli Vinitiusta kummastuneena. joiden sydän ja sielu on toisaalla." "Mitä?" Vinitius hypähti äkkiä istualtaan ja huusi paikalle taloudenhoitajansa. sen ihanimman tyttöjen joukossa. että Petroniusta hämmästytti. että hänen päänsä oli sekaisin. jotka eivät voi tulla toimeen muuten kuin Caesarin armon säteissä. Hän puhui niin huolettomasti. . jota itsekin vertasit kevääseen tai aamuruskoon? Muistatko sen verrattoman Psychen. "Tietysti minä Lygian muistan. ikäänkuin hän olisi epäillyt. "Pyysin sinua luokseni juuri saadakseni ilmoittaa sen sinulle." Näin sanottuaan Vinitius istuutui. ei ainakaan niiden mielestä." vastasi Vinitius. kun vielä kannoit kultaista bullaa rinnallasi. laski kätensä pään varaan ja rupesi puhumaan." Mutta Vinitius lausui: "Minä olen hänen kihlattunsa. Ei maailma Palatinukseen pääty. kasvot loistaen onnesta. reippaasti ja iloisesti.viitsi vaivata päätään Antiumin-matkalla. "Kenestä sinä puhut?" kysyi hän vihdoin. "Muistatko.

lausuen: "Kaikki. miehiä. ikäänkuin eivät olisi uskoneet omia korviaan. jotka olivat miehuutensa parhaimmassa iässä. Sinne tuli vapisevia vanhuksia. joiden nimenä oli »fauces». jotka ovat palvelleet talossani kaksikymmentä vuotta. poikia ja tyttöjä. naisia. mutta sitten nostivat he kaikki kätensä ja puhkesivat huutamaan: "Aa! herra! aa!. ja pian täytti heidän ilonsa koko talon. jossa he saavat vapautensa. Kuritushuoneisiin maalle on lähetettävä käsky. että rangaistukset ovat lakkautettavat. tulkoot huomenna pretorin luo. jotka eivät ole palvelleet tätä aikaa." Hetkisen ajan seisoivat orjat äänettöminä. Tulkoon jok'ikinen. kuului kaikenlaisia eri kieliä. Hänen tointuessaan hämmästyksestä tulvi Vinitiuksen talon äärettömään atriumiin tulvimistaan väkeä. kahleet otettavat miesten jaloista ja heille annettava tarpeeksi ruokaa. Kukin saa siellä piirrellä hiekkaan mitä tahtoo. sentähden tahdon. "Huomenna.. että ilo asuisi talossa. virkkoi jo aivan levollisena: . vapauttaa Lygia. joka ei koskaan kauaa hämmästellyt mitään asiaa. Vinitius seisoi impluviumin vieressä ja kääntyi siitä vapautettunsa Demaksen puoleen." puhui Vinitius. mutta hänen käskystään he jättivät kiireesti huoneen. Pian!" "Oletko hänen kihlattunsa?" kysyi Petronius uudestaan." Vinitius antoi heille merkin poistua. He olisivat mielellään heittäytyneet hänen jalkainsa juureen kiittämään. ne. Vihdoin olivat he kaikki asettuneet riveihin pitkin seiniä ja pylväskäytävään. että tämä päivä on tuottanut minulle suuren onnen. Tietäkää.. Sen. käytävistä. joka piirtää kalan kuvan."Käske kaikki orjat tänne." Petronius. laesta lattiaan asti. Joka hetki virtasi atriumiin uutta väkeä. "käsken heitä vielä kävelemään puutarhaan. saavat kolme kultarahaa ja kaksinkertaiset annokset viikon aikana.

Ja entä sitten! Nero olisi saanut kelpo vaimon ja me kelpo Augustan. vaimot vaihtavat miehiä--miksi minä sitten en vaihtaisi mieltä? Nero oli jo menemäisillään naimisiin Acten kanssa. Mutta se olisi ollut turha vaiva. että taasen saat minut hämmästymään--erehdyt. että kristityt pitävät sitä tunnusmerkkinään."Vai kalan! Ahaa! Muistan kyllä Chilonin sanoneen." Hetken perästä hän jatkoi: "Rakkaani! Roomassa vaihtelee kaikki. Toivotan sinulle kaikkea." "Vähät hänestä! Antiumissa ei tule hiussuortuvakaan putoamaan päästäni. Olin pelännyt sinun rupeavan vastustamaan aikomuksiani. Mutta mistä sinä sen tiedät?" . missä ihminen näkee sen olevan." Sitten hän teki kädellään liikkeen Vinitiusta kohti ja huudahti: "Onni on aina siellä. kun palasimme kotiin Graecian talosta?" Petronius vastasi kylmäverisesti: "En! Mutta minä olen vaihtanut mieltä. Lygian kuninkaallinen syntyperä epäilemättä on varmempi kuin Acten." "Sinä luulet nähtävästi." "Minäkö vastustamaan? En lainkaan. sinä tuuliviiri!" huudahti Vinitius iloisesti." "Vai niin. Mutta varo sinä Antiumissa Poppaeaa. Olen päinvastoin sitä mieltä. Sirotelkoon Flora tiellenne kukkia läpi koko elämänne. Kautta Proteuksen ja hänen hedelmättömien meriensä! minä tulen aina vaihtamaan mieltä niin pian kuin huomaan sen mukavaksi tai hyödylliseksi. sillä hän on kostonhimoinen. "Etkö muista mitä sanoit minulle silloin. Miehet vaihtavat vaimoja." "Kiitän sinua. Sitä varten korotettiin Acte jo kuninkaalliseen säätyyn. mitä itsekin toivot. että teet aivan oikein.

Kreikassa ja Aasiassa. köyhät ja rikkaat." vastasi Petronius. voisi luottamuksesi turmeltua. se oppi valloittaa maailman ja yksin se voi maailman uudesti-synnyttää." "Sitä parempi sekä sinulle että Lygialle. sillä mistä tiedät. että useat Corneliukset jo ovat kristittyjä."Apostoli Pietari sanoi sen minulle. Orjat ja porvarit. ikäänkuin itsekseen: "Kummallista. ja sitten otan kasteen." "Salli minun vielä tehdä viimeinen kysymys: joko olet ruvennut kristityksi?" "En vielä. että kristityt olisivat elämän ja ilon vihamiehiä. mutta minä häneen uskon. mutta Paavali Tarsolainen lähtee minun mukanani opettamaan minulle Kristuksen oppia. Octavia luultavasti on kristitty ja Acte on kristitty? Niin. sillä se on valhetta. ja jos sinä luulet voivasi horjuttaa luottamustani sillä. Tiedätkö. Italian kaupungeissa. patricit ja plebejit sitä oppia tunnustavat. että noin purevalla äänellä lausut hänen nimensä. niin erehdyt." Mutta silloin puhkesi Vinitius puhumaan sellaisella kiihkolla. kuinka nuo ihmiset ymmärtävät hankkia opilleen tunnustajia ja kuinka se lahko leviää. sillä jos apostoli Pietari sattumalta erehtyisi." "Vai sanoi apostoli Pietari! No. että vähintään olisi luullut häntä itseään kristityksi: "Niin! heitä on tuhansia ja kymmeniä tuhansia Roomassa. Älä kohauttele olkapäitäsi. ja se olisi epäilemättä apostoli Pietaristakin ikävää. Olkapäitään kohauttaen jatkoi hän sitten. heitä on itse Caesarin palatsissakin. että apostoli Pietari osoittautuisi vääräksi profeetaksi. sitten ei ole vetoamistakaan mihinkään todistuskappaleihin. etkö itse kuukauden tai vuoden perästä tunnusta . Legioneissa ja pretoriani-sotamiesten joukossa on kristittyjä. Salli minun sentään varovaisuuden vuoksi viitata muutamaan näkökohtaan." "Tee mitä tahdot. vaikkapa vain siltä varalta. Pomponia Graecina on kristitty.

Herkuleksemme ja Neromme kanssa!. vaikka siinä asuisi kaikki ihmisten ja kaikki jumalten viisaus. Jos taas välttämättömästi tahdoit häntä ruoskittaa. vaan valmistan sen itselleni maan päällä ja nautin. Vinitius kertoi Petroniukselle. Mutta Chilonille olisin minä sinun sijassasi antanut viisi kultakappaletta enkä selkäsaunaa. Augustuksemme. enkä minä tahdo nähdä vaivaa. kielellisinä kuvina .. hoikkasäärisen.. ja hän rupesi itsekseen hyräilemään: »Myrttiin vihriään miekkani kiedon.. eivätkö . sillä palvelija tuli ilmoittamaan.. koska kerran siitä on ollut hyviä tuloksia.samaa oppia?" "Minäkö?" huudahti Petronius.. Harmodion ja Aristogeitonin jälkeen. hänen päähänsä oli pälkähtänyt tuuma lähteä suoraa päätä apostolin puheille. mutta ei minulle." Petroniusta huvitti suuresti pelkkä ajatus. Sinun luontoisellesi miehelle.. ja minä en tahdo kieltäytyä mistään tässä elämässä. että hän antautuisi tunnustamaan galilealaisten kalastajien oppia. Pidän myöskin jumalistamme . jonne pian lähden lihavan. Minulla on gemmani. laski käden otsalleen ja virkkoi: "Tuuma oli hyvä. vaasini ja Eunikeni--muuta en kaipaa.. että Eunike oli saapunut. "En. voi sellainen käydä päinsä. jota taasen oli alkanut unettaa. kautta Lethen pojan! en minä sitä tunnusta. Sitäpaitsi pidän orvokkien lemusta ja mukavista tricliniumeista. Siihen täytyy panna vaivaa. ja sen aikana esittivät sitransoittajat muutamia lauluja. Olympoon en luota. niin olisit ruoskittanut oikein perinpohjin. korkokuvani. joka on kuin tulta ja kiehuvaa vettä.. että Chilon oli käynyt hänen luonaan ja että juuri kun kreikkalaista ruoskittiin. kunnes jumalallisen jousimiehen nuoli minut lävistää tai kunnes Caesar käskee minun avata suoneni. ja Akaiasta.. Periodoniceksemme . verrattoman jumalallisen Caesarimme.. Hänen tultuaan asetuttiin aterialle. Se vaatii ihmiseltä kieltäytymistä. Petronius. sillä kuka tietää.» Samassa hän sentään lakkasi.

Olen tehnyt sen sinun tähtesi. Jos kiellät. ja nyt ei minulla olisi voimaa kuolla. että sanon sinua jumalattareksi. tottelen. tuottaisi tottelemattomuus kuoleman. Hyvää yötä. jotka ovat palvelleet talossa kaksikymmentä vuotta. että heidän on vapaudestaan kiittäminen sinua. vien huomenna pretorin luo ja teen heidät vapaiksi. ja voi kauhistus! minun täytyy lähteä mukaan. mutta heidän mentyään läksi Vinitius kirjastoonsa ja kirjoitti Lygialle seuraavan kirjeen: »Kun sinä. armaani. ja syleilen jalkojasi. sillä luulen toimineeni sinun lempeän oppisi mukaisesti. ja suokoon Jumala. niin kirjoita sananen. Kirottu olkoon Antium ja koko Vaskiparran matka. Älä suutu siitä. jumalattareni. jumalattareni. Sen sijaan minä itse puolestani nyt antaudun sinun ja onnen orjaksi. Sinun. etten koskaan pääsisi vapaaksi siitä orjuudesta. sillä tahdon. Iloitsen sentään siitä. . Ja kun vain suinkin voin riistäytyä irti.senaattorit vielä aikoinaan kumartele hänen edessään niinkuin nyt kumartavat ritarillemme Suutari-Vatiniukselle. sillä silloin minun ehkä täytyisi lähteä Akaiaankin. Tervehdin sinua. että he olisivat sinulle kiitolliset ja että he ylistäisivät sinun nimeäsi. lähetän orjani viemään kirjettä ja noutamaan tietoja sinusta. ja minä jään tänne. Mutta jos sinä tahdot toisin. jotta minun silmäni saisivat sinut nähdä ja korvani kuulla suloisen äänesi. Tänään minä onneni huumauksessa annoin lahjoja kaikille orjilleni ja ne. niin sanokoon tämä kirje sinulle: hyvää huomenta! Sentähden tahdon kirjoittaa tänään. täytyy kiittää minua. aamulla avaat ihanat silmäsi. Mutta tänään en keksi muuta nimeä. etten ole yhtä viisas kuin Petronius. Lähetän sinulle tervehdyksen tulevasta kodistasi--koko sydämestäni. Eron aikana tahdon lohduttaa mieltäni suloisella muistollasi." Petronius ja Eunike ottivat seppeleen päästään ja läksivät kotiin.» KOLMASKYMMENESKUUDES LUKU. Petronius saa sitten käyttää kykyään ja torjua vaarat pääni päältä. Sanon heille huomenna. istuudun hevosen selkään ja karautan Roomaan. Ylihuomenna lähtee Caesar Antiumiin. Kun en itse voi tulla. Kuten jo sanoin sinulle. vaikka huomenna saan sinut nähdä.

kun hän aikoi viipyä vain vähän aikaa lepäämässä tai vahvistumassa. että Caesar matkalla tahtoi poiketa ostamaan Ostiaa tai oikeastaan maailman suurinta laivaa. jotka . Sentähden tarvitsi hän myös joka matkaa varten laumoittain palvelijoita. Sentähden oli ihmisvirta varhaisesta aamusta alkaen yhtämittaa liikkunut Porta Ostiensista kohti. jotka tahtoivat pitää hauskaa ja katsella Caesarin seuruetta. saada tapansa mukaan kylpeä niiden maidossa. alkaen soittokoneista ja taloustarpeista veistokuviin ja mosaikkeihin. Kaupunkilaiset. Jota pitemmälle päivä joutui. joista viimemainitutkin puolestaan kuljettivat mukanaan suuria palvelijajoukkoja. Antiumiin saavuttuaan. Pitempimatkaisiakin oli joukoittain saapunut paikalle. puhumattakaan pretoriani-sotamiehistä ja augustianeista. ja söivät aamiaisensa siinä taivasalla. sitä enemmän ihmistungos kasvoi. Matkapäivän aamuna varhain ajoivat päivettyneet pukinnahkaisiin jalkineihin puetut paimenet viisisataa aasintammaa Campanialta Porta Ostiensiksen läpi. jotka lupsottelivat tomupilvien seassa. sillä Rooman kansa ei koskaan saanut siitä näytelmästä tarpeekseen. ja itse kaupunki oli täynnä mitä ihanimpia palatseja ja huviloita. ja kuunteli huvikseen piiskanläiskettä ja paimenten villejä huutoja. Ihmisjoukko toisteli kehuen. Juteltiin Caesarin matkasta. joista piti rakennettaman uutta temppeliä Cerekselle. joista he kaukaisilla matkoillaan olivat kuulleet puhuttavan ja joita ei yksikään roomalainen silmä vielä ollut nähnyt. Ajankuluksi asettelivat he eväitänsä kiville. joka huolellisesti puhdisti tien ja sitten sirotteli sille kukkasia ja pinjanneuloja. ihmisiä. että koko tie Antiumiin asti peitetään kukkasilla. Poppaean piti näet aamulla. hänen entisistä matkoistaan ja matkoista yleensä. Tarpeellisiin toimenpiteisiin oli ryhdytty jo monta päivää sitten. joita on keräilty yksityisten puutarhoista ja ostettu kalliilla rahalla kauppiailta Porta Mugioniksen luona. Merimiehet ja entiset sotilaat kertoivat kummia asioita maista. Toiset olivat tuoneet tien vierille koko perheensä.Koko Rooma tiesi. joissa oli toteutettu kaikki mahdolliset mukavuuden vaatimukset ja joissa vallitsi sitäpaitsi mitä loistavin ylellisyys. joka hiljan oli tuonut jyviä Aleksandriasta ja jonka sieltä piti Via Littoralista pitkin lähteä Antiumiin. Siinä oli kaupungin roskaväki ja ihmisiä kaikista maailman kansallisuuksista. Ne otettiin mukaan silloinkin. Siitä huolimatta oli Caesarin tapana ottaa mukaansa matkalle kaikenlaisia mieli-esineitään. Nauraen ja pilapuheita lasketellen katseli katuyleisö aasien pitkiä korvia. Aasien kadottua näkymättömiin karkasi tielle poikalauma. Tie Antiumiin ei ollut pitkä eikä vaivaloinen.

Miehillä oli keltaiset puvut. jotka kantoivat astioita ja korinttilaisia pronssikuvia.ja hopea-astioita. kun saattoon liittyi Caesarin ja . kun sellaisetkin miehet kuin Plinius ja Tacitus niihin uskoivat. toiset kulta. He kulkivat kaikki ryhmittäin: toiset kantoivat etruskilaisia. joita ei uskallettu panna vaunuihin. joista heidän tummille kasvoilleen lankesi kullankarvainen hohde. Juteltiin myöskin laivasta. Joukossa vallitsi mitä tyytyväisin mieliala. kun laskeva aurinko tipahtaa niiden vesisyvyyksiin. joissa oli purppuraiset. sitruunapuisia pöytiä. Nyt tuli näkyviin osasto numidialaista hevosväkeä. keittoastioita. kuuntelivat kummissaan Intian ja Arapian ihmeistä. tekivät matkustajajoukon jonkun juhlallisen. Kaikki varustautuivat tervehtimään häntä suurella innostuksella. Roskaväki uskoi kaikki nämä jutut tosiksi--eihän se kumma ollut. Heidän bambusta tehtyjen peitsiensä päät välkkyivät auringossa kuin tulen liekit ja heidän jäljessään tuli matkasaatto. joita tarvittiin kesäisiin kilpaleikkeihin. joten tie jäi vapaaksi. että se oli tuonut vehnää kahdeksi vuodeksi. Ensinnä tuli vaunuja. jota Caesarin piti käydä katsomassa. joista eräälläkin särkällä Briarius oli ottanut vangiksi nukkuvan Saturnuksen ja jolla asui henkiä. joita oli keräilty idästä. toiset aleksandrialaisia lasitavaroita. hyperborealaisten maista. Ihmiset. mosaikkeja. Britanniaa ympäröivistä saarista. Näitä seurasi pieni joukko pretoriani-sotamiehiä jalan ja ratsain.tai rautapalasia. uskonnollisen kulkueen kaltaiseksi. kantoivat orjat jalkaisin kävellen. ja yhtäläisyys kävi vieläkin silmiinpistävämmäksi. sumuisista meristä ja valtameren vingunnasta ja ulvonnasta. joka kuului pretorianijoukkoihin. Katsojalaumat yrittivät tunkeutua likemmä. kaikenlaisia varustuksia ja paljon petoeläimiä. sinipunertavat tai lumivalkeasta byssoskankaasta tehdyt ja kultalangalla kirjaellut telttakatot ja joissa kuljetettiin itämaalaisia mattoja. joka oli kuin mikäkin juhlakulkue. joka ei ainoastaan elättänyt kansaansa vaan vielä piti huolta sen huvituksista. neljäsataa matkustajaa. Särkyviä esineitä.eivät ikinä olleet käyneet Via Appiaa etempänä. jotka varovasti kantaen kannettaviaan hitaasti astuivat tietä pitkin. Siten oli liikkeellä satoja ihmisiä. punaiset vyöt ja suuret korvarenkaat. jonka päässä läiskähtävän siiman asemesta oli nahka. mutta pretorianien jalkaväki asettui riviin molemmin puolin porttia. toiset kreikkalaisia vaaseja. häkkejä lintuineen. viinitynnyrejä ja koreja täynnä hedelmiä. ja jokaisella orjaryhmällä oli oma vartiansa kädessä piiska. punaiset. lännestä ja etelästä ja joiden aivojen ja kielten piti joutua Caesarin pöydälle. kun se ajatteli Caesariaan.

jättiläiskokoisia sykambreja. helmillä ja .s. Sitten tuli kauniita rattaita. tyrsos-sauvat käsissä. Hindulaiset ja arapialaiset miehet niitä taluttivat rautakahleissa. germanilaisia ja roomalaisia jumalankuvia sekä Caesarin kuvapatsaita ja rintakuvia. norsunluukappaleilla. jotka kuljettivat roomalaisia kotkia. jotka olivat punotut täyteen kukkasia. katselivat he halveksivasti katuyleisöä. jotta Caesar saisi valjastaa ne vaunujensa eteen. Heitä seurasivat heidän palvelija-orjansa. parrakkaita. Heidän edessään kulkivat n. Maa tuntui huojuvan heidän tasaisten. joiden pronssin. tauluja kirjoituksineen. joita oli keräilty koko Kreikasta ja Vähästä-Aasiasta. huiluja. joita ei heikompi olisi jaksanut liikuttaakaan. jota olisivat voineet käyttää vaikkapa itse Caesaria vastaan. ja vihdoin tuli pieniä poikia ja tyttöjä. formingeja. He olivat kuin mitäkin sotakoneita ja kantoivat ilman vaikeutta raskaat aseensa. Taasen tuli osasto pretoriani-sotamiehiä. nähtävästi unohtaen. tanssijoita ja tanssijattaria. heprealaisia ja egyptiläisiä luuttuja. kullattuja. niin että pedot näyttivät kulkevat kukkaskahleissa. väkevät käsivartensa. Siinä oli harppuja. punatukkaisia. jottei Campanian ilma pääsisi polttamaan heidän hienoa ihoaan. lipunkantajat. Soturien jäljessä kuljetettiin kahleissa Neron tiikerejä ja jalopeuroja. Niitä oli pieniä ja suuria. jos hän sattumalta haluaisi näytellä Dionysosta. Nyt tuli keisarillisten vaunujen ja kantotuolien vuoro.hovin soittokonevarasto. vaaleita. »imaginarii». unisilla silmillään ja kohottivat tuon tuostakin suuria päitään. järjestettyinä taiteellisiin ryhmiin. sinisilmäisiä. Kun näki nuo lukemattomat soittokoneet. Sotilaspanssarien ja nahkojen alta pilkistivät heidän ruskettuneet. joissa istui kulhareja. Taitavien kesyttäjien kasvattamat elukat katselivat ihmisjoukkoa vihreillä. Heitä ei kuitenkaan ollut paljoa. että useat olivat saaneet marssia tähän kaupunkiin kahleissa. hapset hajallaan tai kiertyneinä kiharoiksi ja kytkettyinä kultaverkkoihin. ahneesti särpien sieramiinsa ihmishajua ja nuoleskellen suitaan terävillä kielillään. pitkiä kierrettyjä torvia ja symbaleja. ja ikäänkuin tuntien oman voimansa. niin olisi luullut Apollon tai Bakkuksen astuneen alas maailmaan. He olivat herttaiset kuin amorinit. raskaiden askeltensa alla. purppuraisia. kreikkalaisia luuttuja. kalliit kivet ja helmet aurinko pani säteilemään. mutta heidän kauniit kasvonsa olivat paksun maalin peitossa. sillä pretorianien päävoima oli jäänyt pääkaupunkiin vartioimaan sitä ja pitämään sitä kurissa.

oli nyt pusertunut aivan sieranten alle. joka aina oli näyttänyt olevan liian likellä nenää. [1] Italian asukkaat olivat vielä Augustuksen aikana vapaat sotapalveluksesta. ja vihdoin likeni itse Caesar. Lygilainen kantoi yhden temppelirakennukseen määrätyistä kivistä apostolin eteen.[1] italialaista väkeä roomalaisissa puvuissa. olivat tahallisesti jätetyt avonaisiksi. sitten kulki valiojoukko orjia. joka tavallisesti oli majoitettu Aasiaan. jonka iho kasvoi pitkiä. Napolin-matkan jälkeen oli hän huomattavasti lihonut. sillä hän oli kuullut. sileiksi ajetut posket paisuivat kahdeksi leuaksi. rupesivat he mutisemaan. ja joukko puhkesi huutamaan: _macte!_ tilaa! Samassa saapui Caesar. Niihin olisi mahtunut monta henkeä. Hän nimittäin ei ollut sallinut karvannyppijöiden poistaa niitä. ja se olisi tietysti haitannut . punaisia.kaikenlaisilla hohtavilla kalleuksilla koristettuja. ajoi yksinään läpi kaupungin. mutta kun he sitten huomasivat. ja Ursus. joka loi sinertävää valoa hänen kasvoilleen. että kädet siitä rupeavat vapisemaan. veristen liekkien muotoisia karvoja. joitten edessä oli kuusi valkoista. jotta tämä nousisi sen päälle ja siten näkisi paremmin kuin muut. että yleisön huomio jakamattomana kääntyisi häneen. jota neljä heidän väkevimmistä miehistään tuskin olisi jaksanut liikuttaa. joka tahtoi. Tungoksessa oli muiden muassa apostoli Pietarikin. että hän yksinään kantoi kiven. joka kerran eläissään tahtoi nähdä Caesarin. jonka voima takasi neidolle varmimman turvan rajua ja hillitöntä joukkoa vastaan. Hän oli puettu valkeaan tunicaan ja ametistinkarvaiseen togaan. jonka tuloa joukko jo kaukaa tervehti kimeillä huudoilla. Hän istui teltanmuotoisissa vaunuissaan. jalkainsa juuressa ainoastaan kaksi kääpiötä. jotta joukot voisivat nähdä Caesarin. mutta Nero. »Cohors Italicaan».s. Hänen toverinaan oli Lygia. jonkatähden n. Kun ihmiset ensin näkivät lygiläisen liikuttavan kiveä yhtä keveästi kuin laiva siirtää aaltoa. ja suu. kuului ainoastaan vapaaehtoisia. Niinikään palveli pretorianijoukossa vapaaehtoisia palkattujen muukalaisten rinnalla. lihavalla kädellään. idumealaista kultakengillä kengitettyä orhia. Hänen kasvonsa olivat käyneet pulleiksi. Vaunut. jotka olivat teltan muotoiset. kasvot paksun hunnun peitossa. palvelijoita ja poikasia. tällä kertaa vapaaehtoista. Näitä seurasi taasen pieni osasto pretoriani-sotamiehiä. Paksun kaulan ympärille oli tavallisuuden mukaan kiedottu silkkihuivi. ja hän korjaili sitä yhtämittaa valkealla. muuttui mutina hämmästykseksi. Hänen päässään oli laakeriseppel.

Alcmeon!» Ja taas toisia: »Missä Octavia on?» »Riisu päältäsi purppura!»--Poppaealle. Se lasketteli pilapuheita suuristakin voittajista. Ääretön turhamaisuus loisti nyt. Hänen katseensa sattui apostoliin. Orestes. joka tuli Neron perässä. jota kuljetetaan juhlasaatossa. Kulkiessaan käänteli hän päätään joka taholle. varokaa vaimojanne. Mutta toisia huutoja kuului kivilouhikkojen ja temppelirakennusten nurkkien takaa: »Äidintappaja! Nero. tarkisteli tuon tuostakin silmillään ja kuunteli tarkasti kuinka häntä tervehdittäisiin. oli huudettu: »Kaupunkilaiset. kuten aina. Eivät nämä huudot sentään suututtaneet Neroa. ametistinvärisissä vaatteissa. että kerran. Vaskiparta! Mihin olet pannut tulisen partasi? Pelkäätkö. ja istui liikkumatta. että se sytyttäisi Rooman tuleen?» Huutajat eivät tietäneet. eikä siitä syystä käyttänyt partaa. luottaen lukumääräänsä. huudettiin: »_flava comaz!_» keltatukka! Sitä nimitystä käytettiin tavallisesti katutytöistä. ja hetkisen tuijottivat nämä molemmat miehet toisiinsa. Huudettiin: »terve jumala! Caesar.luutunsoittoa. että kaksi maailman mahtia sinä hetkenä oli joutunut vastatusten. terve Apollo!» Näitä sanoja kuunnellessaan Nero hymähti. keisari. joka seisoi kivellä. sillä Rooman roskaväki osasi. kaljupää ryöstäjä tulee!» Mutta Neron ääretön itserakkaus ei sietänyt mitään arvosteluja taikka pilapuheita.. Toinen oli pian häviävä kuin verinen uni. Neron tarkka korva kyllä eroitti nämäkin huudot. kuten Nerokin. se vanha. Neron kasvoista. Yleisesti tiedettiin. Häntä kohtasi huutojen ja käsientaputusten myrsky. jossa istui kansan vihaama Poppaea. mutta samalla hän oli väsynyt ja ikävystyneen näköinen. Hänen kintereillään kulki . mutta silloin tällöin nousi hänen kasvoilleen ikäänkuin pilvi. joita se itse asiassa rakasti ja kunnioitti. että heidän leikkinsä sisälsi hirveän ennustuksen. Hän nosti hiotun smaragdin silmänsä eteen.. kuljettaen erinomaisen kaunista kantotuolia. ikäänkuin olisi toivonut löytävänsä ja voivansa painaa mieleensä huutajat. kasvot paksun maalin vallassa. ja ylistyshuutojen joukosta kaikui nytkin: »Vaskiparta!. Hänen muotonsa oli sekä hirveä että hullunkurinen. välinpitämättömänä niinkuin mikäkin kaunis ja ilkeä jumala. kun Julius Caesar voittokulussa tuli Roomaan. toinen--tuo yksinkertaisiin vaatteisiin puettu vanhus--oli ikiajoiksi ottava haltuunsa maailman ja kaupungin. terve voittaja! terve verraton--Apollon poika. Ei kukaan juhlajoukossa enempää kuin tuossa äärettömässä ihmislaumassakaan ajatellut. Olihan hän jo aikoja sitten uhrannut partansa kultaisessa rasiassa Kapitoliumin Jupiterille. olla ivallinen. Hän oli. Caesarin mentyä ohitse tuli kahdeksan afria.

ja naispalvelijoita sekä kokonainen rivi vankkureita. mutta Tullius Senecio--josta kansa piti. Konsuleja Liciniusta ja Lecaniusta kohdeltiin välinpitämättömyydellä. kauneudestaan. Aurinko oli jo aikoja sitten ruvennut alenemaan puolipäivän korkeudesta. kalliiden kivien kimmellys.ja mukavuustarpeita. loistavien ja tunnettujen perheiden paraikaa muuttavan Antiumiin. ja hänen matkaseurueensa lukumäärä voitti legionan [keisarivallan aikana kuului legionaan 12. byssoskankaiden. joiden eteen oli valjastettu pieniä. Heitä oli heleä. joka käärmeenä kierteli eteenpäin ja näytti aivan loppumattomalta. Licinianus Pisoa tervehti yleisö kättentaputuksilla. Ihmiset eivät oikein tietäneet.taasen laumoittain mies. oli hänen mukanaan tuhansittain vaunuja. mitä tuosta suuruuden ja loiston riemukulusta eniten ihailisivat. sekä ettei mikään mahti maan päällä uskaltaisi nousta sitä vastaan. Lucanus.000 miestä. joka ei vielä ollut lähtenyt sotaretkelleen Judeaan--samalle retkelle. vaunuja ja palvelijoiden ihmeellisiä pukuja. Hovilaisten lukumäärä oli aivan loppumaton. kun tuli augustianien vuoro. että koko maailma palveli ja kumarsi sitä. Auringonsäteetkin näyttivät hukkuvan Caesarin seurueen loistoon. Mukavuutta rakastava Petronius istui kantotuolissa jumalallisen kauniin orjattarensa kanssa. vaikkei kukaan tietänyt mistä syystä--ja Vestinus saivat osakseen kättentaputuksia. sitten Vespasianus. ja joukko tervehti häntä innokkaasti. hänen poikansa. mutta nautinnonhimon ja kateuden rinnalla heräsi heissä tätä komeutta katsellessa riemu ja ylpeys siitä. hillittömyydestään ja hekumallisuudestaan tunnettuja naisia. josta hän palasi vastaanottamaan keisarikruunua. Olisi luullut kaikkien Rooman rikkaiden. Tigellinus ajoi rattailla. oikoi kaulaansa ja nähtävästi odotti. hevosia. Quinitanus ja joukko rikkaudestaan. joiden silmistä loisti nälkä ja joiden ruumista syömättömyys oli laihduttanut. joita oli tuotu kaikista maailman maista. Tunnetuista henkilöistä siirtyi ihmisjoukko katselemaan valjaita. . että Rooma oli niin voittamaton. helmiemon ja elfenluun hohde häikäisi sekä silmää että aivoja. Vitelliusta naurulla ja Vatiniusta vihellyksillä. Hän nousi tuontuostakin seisomaan. joihin oli mätetty vaate. Tuskinpa kukaan maailmassa olisikaan uskaltanut ajatella muuta kuin että Rooman valta kestäisi iankaikkisesti ja hallitsisi kaikkia kansoja. Mutta aina kun Nero matkusti. että Caesar antaisi hänelle merkin nousta vaunuihinsa. purppuraiset ja sinipunervat värit. Kullan loisto. nuori Nerva. Katselijajoukossa oli kyllä köyhiäkin.] miehistön. Nyt tuli vuorostaan Domitius Afer ja käyrävartinen Lucius Saturninus. punavalkeilla höyhenhelyillä koristettuja hevosia. välkkyvä jono. Annius Gallon.

Jumala ei olisi voinut antaa minulle parempaa ennettä. "Vartioi häntä kuin silmäterääsi. "Vai tulit sinä! En tiedä kuinka sinua kiittäisin.. hyppäsi hän alas vaunuista.. jotka aina ja alituisesti ja kuolemaan saakka tahtoisivat katsella sinua. "käyköön niinkuin sinä sanot. Paavali tahtoi matkustaa palvelijoideni joukossa. Jää hyvästi!" "Jää hyvästi. Majoitan hevosia pitkin tien vartta. armaani. jolla ei ole varaa kadottaa aikaa. mutta kun hän näki hänet ja apostolin. mutta en pitkäksi aikaa. Nosta huntua. Hänen hymyssään oli hitunen lapsellista tyytymättömyyttä." vastasi hän. Marcus!" lausui Lygia ja jatkoi entistä hiljemmin: "Olkoon Kristus sinun kanssasi ja avatkoon Hän Sielusi Paavalin sanoille.. niinkuin ihminen tekee.. Sanon sinulle siis vieläkin hyvästi. kunnes kokonaan palaan. Miksi sinä noin olet peittänyt itsesi?" Lygia nosti kädellään huntua ja näytti hänelle iloiset kasvonsa ja kauniit. hymyilevät silmänsä. tervehti heitä loistavin kasvoin ja puhkesi puhumaan kiireesti. toverinani ja ystävänäni. "Oliko se paha?" kysyi hän. Hän ei ollut toivonut tapaavansa Lygiaa täällä. että Lygia toivoi hänen pian kääntyvän kristinuskoon.Vinitius ajoi kulkueen päässä. että vielä ennen matkaa saan sinut nähdä. mutta hän tulee olemaan luonani. "Silmäteräseni." Sitten hän kääntyi Ursuksen puoleen. karautan sinun luoksesi. ja kun vain tulee vapaa päivä. Lygia!. sillä hän ei ole yksin sinun herrattaresi--hän on minunkin!" ." Vinitius riemuitsi siitä. mutta Vinitius katseli häntä ihastuksissaan ja vastasi: "Tietysti se on paha minun silmilleni.

ja hyväsydäminen Ursus rupesi innoissaan kehumaan nuorta patriciota. heitä puhuttelemaan. Maailmaa kiertäessään oli hän kyllä eri maissa nähnyt legionia ja muita Rooman herrauden merkkejä. Heidän tarkoituksensa oli kulkea joen poikki Aemiliuksen siltaa pitkin. sen Caesar. sillä keisarillinen saatto oli jo päässyt hyvän matkan päähän. mutta ne olivat sittenkin olleet vain yksityisiä ilmaisumuotoja siitä voimasta. Suudeltuaan apostolin kättä rupesi hän pyytämään.. pohjia myöten turmeltunut ja kuitenkin yli-inhimillisen voimakas ja kukistumaton kaupunki. että hänen herrattarensa mielihyvällä kuunteli hänen sanojaan ja kiitollisesti katseli häneen. Kukaan ei tietysti saattanut käsittää. ja syötyään ja levättyään läksivät Lygia ja apostoli hänen kodistaan sekä palasivat illansuussa Tiberin taakse. Tämä ääretön. ryöstönhimoinen.Vinitius vei hänen kätensä huulilleen ja suuteli sitä yleisön suureksi kummastukseksi. Vihdoin tuli mylläri Demas. ulottuen kauas etäisyyteen. saaliinhaluinen. mutta Pietan ja Lygia seurasivat vielä kauan silmillään poistuvien jälkiä. Pietari teki hyvästi jättäessään muiden huomaamatta ristinmerkin. koska he olivat viettäneet suurimman osan päivää portilla. Vuoren harjalta apostoli Pietari katseli kaupunkia. "Jää hyvästi!. velisurmaaja. Saatto eteni etenemistään ja jäljelle jäi vain paksuja. joka oli hänen silmiensä edessä. jonka hän tänään ensi kerran oli nähnyt ruumistettuna Caesarin persoonassa.. kullankarvaisia tomupilviä." Vinitius kiirehti pois. jonka myllyssä Ursus öisin oli työssä. ja ajatteli sen äärettömän kaupungin mahtavuutta. että he tulisivat hänen luokseen aterialle. joka oli orjattaren halvassa puvussa. Ilokseen sai hän silloin kokea. sentähden he astuivat Clivus Publicuksen kautta ja nousivat Aventinuksen kukkulalle Dianan ja Mercuriuksen temppelin sivuitse. He menivät siis yhdessä. Hän sanoi asuvansa aivan lähellä Emporiumia ja arveli heidän olevan levon ja ruoan tarpeessa. miksi loistava augustiani osoitti sellaista kunnioitusta naiselle. irstas. äidintappaja ja vaimonmurhaaja. jonka kintereillä alituisesti hiipi yhtä paljon verisiä varjoja kuin hänen hovissaan oli . jolle hän oli tullut saarnaamaan Jumalan sanaa.

Äkkiä keskeytti Lygian ääni hänen rukouksensa. ja niiden loimut hehkuivat kuin tulen liekit. missä he seisoivat." toisti Lygia. Ruskot levisivät. Hänen yksinkertainen mielensä hämmästeli. irstailija. Mutta muurit. olen kalastaja vähäiseltä mereltä! Mitä minun pitää tehdä? Miten saatan minä tämän kaupungin pahuuden voittaa?» Näin sanottuaan nosti hän harmaan. järkyttää sitä myrskyn voimalla ja liekkinä polttaa sitä. kuinka Jumala saattoi antaa saatanalle niin määrättömän vallan. jotka sen valtaa vartioivat. pylväiköt ja temppelien harjat olivat kuin iltaruskon kultaiseen purppuraan kastetut.--Koko kaupunki on kuin tulessa. kuinka Hän saattoi sallia saatanan kansoittaa maan. rukoili ja huusi sydämensä syvyydestä tuskassa ja ahdistuksessa avukseen taivaallista Mestariaan. Herra. Siitä paikasta. Vastapäätä heitä oli Forum Boarium. kolmenkymmenen legionan herra ja kaiken maan valtias samassa persoonassa. jonne olet minut lähettänyt? Sen hallussa ovat meret ja maat. Auringonlasku näytti todella oudolta. ottivat vihdoin haltuunsa Rooman seitsemän kukkulaa ja valuivat siitä ympäri seudun. virkkoi tyttö. polkea sen alleen. jotka eivät tietäneet näkisivätkö huomisen päivän. Velabrium ja Kapitoliumin huippu Jupiter-temppeleineen. mitä voin minä tälle kaupungille. oli avara näköala. se hallitsee kuninkaita. kaupunkeja ja kolmeakymmentä legionaa. sitä punaisemmaksi kävivät ruskot. ja hengissä puhkesi hän puhumaan Mestarille: »Herra. kääntää sen mullin mallin. Näitä ajatellessa kävi hänen sydämensä murheelliseksi. kulhari. Mutta Pietari laski käden silmilleen ja lausui: . Päivän suuri kehä oli puoleksi painunut Janiculus-kukkulan taakse ja koko taivas oli punaisen hohteen vallassa. nuo kultaan ja purppuraan puetut hovilaiset. "Koko kaupunki on kuin tulessa. lennättää sitä kuin tuuli akanoita. Oikealla näkivät he Circus Maximuksen laajat muurit. laajenivat. eläimet maan päällä ja kalat meressä. pusertaa siitä kyyneliä ja verta.kansaa. mutta minä. mutta jotka siihen asti elivät kuninkaitakin mahtavampina. Kaukaa katsoen oli joki kuin virtaavaa verta ja jota alemma aurinko laski. ja niiden päällitse kohosi Palatinus.--kaikki tämä yhdessä teki jonkinlaisen helvetillisen pahuuden ja valheen valtakunnan vaikutuksen. vapisevan päänsä taivasta kohti.

muiden muassa Petronius ja minä. asetu asumaan meren rannalle. Otho omisti täällä komean huvilan. varmana siitä että kirje joutuu omiin käsiisi. Kun minä ajattelen niitä naisia. Aterian jälkeen soudimme kultaisissa veneissä merellä. voidakseni lähettää ne sinulle."Jumalan viha lepää raskaana sen päällä. mutta kai minun täytyy pakottautua kirjoittamaan matkasta ja muistakin kuulumisistani sekä hoviuutisista. Emmekö joskus. tulen väkisinkin uskoneeksi. oi Augustani. Toisissa veneissä oli intialaisia orjia." KOLMASKYMMENESSEITSEMÄS LUKU. ja vedessä liikkuili lukemattomia delfinejä. ja sininen kuin sinun silmäsi. katsoi hän sentään sopivaksi pitää hänen antamansa kauniin lahjan. Siellä on . että Deukalionin kivistä on syntynyt aivan erilaatuisia ihmisiä ja että sinä kuulut niihin. rakkaani. joka oli niin tyyni. kauaksi Roomasta? Minulla on Siciliassa maatila. jonka hän edellisenä yönä oli sommitellut ja säveltänyt Diodoruksen avulla. ja vaikka Poppaea erosikin miehestään. En tahtoisi muusta puhua kuin sinusta. jonka lähetän viemään tätä kirjettä. ilman ja soiton. jotka osasivat soittaa näkinkengänkuorilla.. että olisi luullut sen ainiaaksi nukkuneen.. sillä Augustaa nähtävästi huvitti istua konsulien ja heidän poikiensa soudettavana. Kemuihin oli kutsuttu vain harvoja augustianeja. Arvaapa. on kristitty. Vinitius Lygialle: »Orjani Flegon. saavat vastaanottaa vapauden. jonka hän aikoinaan lahjoitti Poppaealle. Hän on kauan palvellut talossani. Olisin tahtonut koota käteeni koko meren. Caesar on täällä ollut Poppaean vieraana. jotka sinun kädestäsi. jotka täällä minua ympäröivät. jotka ovat syntyneet kristallista. saatan siis huoleti kirjoittaa sinulle. Ihailen sinua ja rakastan sinua koko sielustani. Kirjoitan Laurentumista. siis yksi niistä. Caesar seisoi perässä puettuna purppuratogaan ja lauloi hymniä meren kunniaksi. johon olemme pysähtyneet kuumuuden takia. mitä minä tein! Ajattelin sinua ja ikävöin sinua. ja sinua. jumalattareni! Hoidimme itse airoja. jotka soitto todella näkyi houkutelleen esille Amphitriteksen syvyyksistä. joka salaa oli valmistanut hänelle loistavan vastaanoton.

. Olen todellakin kiitollinen Petroniukselle. joka varmaan sinua rauhoittaa: ennen lähtöä sanoi Pietari. ja rupesi luettelemaan kaikenlaisten ylhäisten naisten nimiä. ja että Poppaea minussa herättää ainoastaan inhoa ja ylenkatsetta. mutta Poppaea väitti hymyillen. niin en ikänä olisi voinut hillitä mieltäni.. Sinä olet jo muuttanut minut siihen määrään.. niin . Jos minun olisi pitänyt kuulla Poppaean lausuvan sinusta jotakin pahaa tai ilkeää. että minä täällä olen vaarassa. ettei minulla ole enää muuta iloa. joka yhä vielä on hänen vaikutuksensa alainen ja joka ehkä vielä pitää hänestä. etten enää voisi palata entiseen elämääni. sillä tiedän jo. sillä ei hiuskarvakaan ole putoava päästäni. Ostiasta tuleva laiva. ettei se kiellä ihmiseltä rakkautta ja onnea. kauneutta ja rakkautta kuin sinä. sillä hän ei kykene ketään rakastamaan. ettei aurinkoa voi nähdä pilvien takaa. Hänen mielitekonsa johtuvat vain siitä. joka keväisin on aivan punaisenaan kukkia ja joka ulottuu niin likelle merta. että oksien latvat koskettavat vettä. Poppaea ei rakasta minua. kysyen ketä minä rakastan. sillä hän käänsi samassa hetkessä veneen ja yleinen huomio kääntyi pois minusta. Kerronpa sinulle vielä jotakin. että minun silmiltäni nähtävästi ei mikään voi pysyä salassa. Minä uskon hänen sanoihinsa. ettei minun pidä pelätä Caesaria. Minä vastasin hänelle aivan levollisesti. Mutta Petronius ei enää ymmärrä minua. Mutta älä pelkää. ja silloin huomautti Augusta. Rinnassani on ikäänkuin ääni. ettei muu kuin rakkaus pysty sumentamaan niin terävää katsetta kuin minun. voisinko sen takaa tuntea hänet. tutkivin silmin.mantelipuumetsä. Hän ei käsitä. jonka Paavali minulle opettaa. mutta lopulta hän mainitsi sinunkin nimesi ja sinusta puhuessaan paljasti hän kasvonsa ja rupesi katselemaan minua ilkein. mitä lähtöni edellisenä iltana Linuksen talossa kerroin sinulle juhlasta Agripan lammella? Petronius pelkää minun puolestani. huomasimme etäällä edessämme purjeen. Mutta tähän kysymykseen toivon saavani vastauksen omilta rakkailta huuliltasi ja ryhdyn kertomaan. vaan minut olisi vallannut halu airolla musertaa tuon ilkeän ja inhoittavan naisen pää. vaikka ei enää välitä niin paljoa. siellä tahdon kunnioittaa oppia. että salaisi menettelyänsä ja hillitöntä elämäänsä. Vielä tänäpäivänä rukoili hän minua. Petronius vastasi paikalla. ja koska kerran hän on siunannut rakkautemme. joka sanoo. Muistatko. että hän on vihoissaan Caesarille. etten loukkaisi Augustan itserakkautta. Kun ranta jo oli jäänyt kauas taaksemme. Minä satuin ensinnä osaamaan oikeaan. Siellä tahdon sinua rakastaa. että kaikki hänen sanansa toteutuvat. Tahdotko?. oliko se tavallinen kalastajavene vaiko suuri. mitä veneessä tapahtui. Äkkiä laski hän hunnun alas kasvoilleen ja kysyi. ja silloin syntyi väittely..

Risti ei vielä ole puhdistanut minua. että he yhtämittaa häärivät hänen ympärillään ja pitivät häntä sekä ihmeitten tekijänä että yliluonnollisena olentona. toinen huvila toisen vieressä. Oi Lygia. kristittyä. Ainoa ansioni. Minunkin huvilani on aivan veden varrella. niin on minulla oleva ilo tutustuttaa sinut tähän paikkaan. ja kun! kysyin häneltä mitä hän tekee. Mutta sinua. Laurentumista alkaen on ranta pitkänä huvilarivinä. että hän on väkeni joukossa. joskus ollut Aulusten kanssa Antiumissa? Jollet ole. Petronius tietää. jotka kauniilla ilmalla kuvastuvat vedenkalvoon. Eilen näin hänen kasvonsa loistavan ilosta. ehkä loukkaa puheeni Taivaasta ja Kohtalosta? Suo minulle siinä tapauksessa anteeksi syntini. rakkaani. ja haluaa nähdä häntä. jonka olen tehnyt vasten tahtoani. Vinitius Lygialle: »Oletko. ja kun ajattelen. samaten Seneca. joka hoitaa . joka Paavali Tarsolaisen tulee täyttää samalla suloisella opilla. Suo minulle armosi. vaan riennän janoisena miehenä kirkkaalle lähteelle. "_sponsa mea_"!» KOLMASKYMMENESKAHDEKSAS LUKU. joka on täydellisesti tyyni ja onnellinen. että tämä paikka kerran on oleva sinun kotisi. että olen tyhjentänyt astiasta sen entisen sisällön ja etten päästä sitä takaisin. että se on sinun oppisi. Mutta jo sammuvat tähdet ja aamuinen "Lucifer" käy yhä kirkkaammaksi. vastasi hän: "minä kylvän". oi Lygia! Sitä ajatellessa olen onnellinen kuin Taivas--ainoa. jolle Gallo on kertonut hänestä. oi jumalattareni. Antiumissa tahdon yöt päivät kuunnella Paavalia. Pian punaa aamurusko meren. takana öljypuulehto ja sypressimetsä. on ehkä se. Tervehdän aamun koita ja sinua. lehdot varjoisemmiksi ja meri sinisemmäksi. ajattelen sinua ja rakastan sinua. käy marmori silmissäni valkeammaksi.ei Caesar. jota sinä tunnustat ja joka on minulle kahta suloisempi siksi. vaan sydämeni on kuin tyhjä astia. Hän oli heti ensi päivänä saavuttanut sellaisen vaikutusvallan väkeeni. mutta ympärilläni on kaikki vielä unessa--ainoastaan minä valvon. eivät kaikki Hadeksen voimat eikä Kohtalokaan voi temmata sinua minun käsistäni. ja itse Antium on täynnä palatseja ja pylväikköjä. rakkahimpani. kuinka suloista on elää ja rakastaa! Vanha Menikles.

ja sitten hän rupesi opettamaan. että tulevien vuosisatojen täytyisi ihmetellä hänen työtään.huvilaani. ja sentähden sinä varmaan tulet pitämään Antiumista ja tästä huvilasta. Siihen virkkoi Tigellinus: "Sano sananen. Heti perille saavuttuamme keskustelimme pitkät ajat." Tunnustan. jossa istuin sinun rinnallasi. että Paavalin saarnan jälkeen vietin illan Neron luona. kuinka hän rakennuttaisi kaupungin uudelleen. minä ja Paavali. "Mihin". joista ihmiset eivät mitään tiedä. tulin ajatelleeksi Auluksen taloa. ihmiskunnan hyväksi täytyy suojella? Eikö juuri Rooma minua vahingoita? Eivätkö pahat höyryt Suburrasta ja Esquilinuksesta juuri saata minua käheäksi ja eikö Rooman palo tarjoaisi tuhat kertaa komeampaa ja traagillisempaa näytelmää kuin Antiumin palo?" Kaikki olivat sitä mieltä. mitä minun ajatuksissani ja sielussani liikkui. kunnes saan sinut tavata. minut äkkiä valtasi pelko. jonka jumalat ovat minulle lahjoittaneet ja jota minun. tulen Roomaan. Caesar huomautti. Paavali Tarsolainen ja Caesar? Kysyn siksi. ja ennenkuin yö on lopussa. että maailmassa voisi löytyä sellaista onnea. aterian aikana. sillä vaikka Caesar ja . ettei hän koskaan ole nähnyt palavaa kaupunkia. näet Antiumin palavan. kuten sanotaan. sillä olethan sinä. oi jumala. Nämä liljat tulevat sinullekin muistuttamaan lapsuutesi kotia. sillä niin pian kuin minulle vain ilmaantuu vapaa hetki. rakkahimpani. En ole ikinä saattanut aavistaa. Roomassa. Kuuntelin häntä kauan. ja vaikka minä osaisin kirjoittaa yhtä hyvin kuin Petronius. Hän kadehti Priamoa ja sanoi häntä onnelliseksi mieheksi. että kun kuulin hänen niin puhuvan. niin en sittenkään saattaisi kuvata sinulle kaikkea. Mutta tahdon säilyttää tämän kaiken mielessäni. että hänen runonsa siinä tapauksessa voittaisivat Homeron laulut. kun hän oli saanut nähdä syntymäkaupunkinsa palavan ja häviävän. Puhuimme sinusta. ja heti kun minä ne näin. muuttuvan harmaaksi tuhkaläjäksi. niin minä otan soihdun. "minä sitten lähtisin hengittämään meri-ilmaa ja parantamaan ääntäni. Juopuneet vieraat alkoivat nyt huutaa: "tee se! tee se!" Mutta Nero huomautti: "minulla pitäisi olla paljon luotettavampia ystäviä. kauneutta ja rauhaa. Sanopa minulle: kuinka saattaa maailmaan yhtaikaa mahtua sellaisia ihmisiä kuin apostoli Pietari. Niin hän sen tekisi. on istuttanut iris-kukkia niityille myrttien juurelle. virkkoi hän. jonka rinnalla kaikki muu ihmistyö häviäisi mitättömäksi. joka on valloittanut maailman." Mutta Caesar sanoi häntä tyhmyriksi. ja tiedätkö mitä siellä kuulin? Muun muassa hän luki runonsa Trojan hävityksestä ja valitti. Nyt minä kyllä itse nauran pelkoani. jotka olisivat minuun todella kiintyneitä. teidän impluviumianne ja puutarhaanne. ja rupesi suunnittelemaan. että olisi kuulumattoman komeaa ja traagillista nähdä kaupungin.

ja minä tahtoisin. . Mutta tästä näet kuinka ihminen voi pelätä rakastettunsa tähden. vain voi tapahtua jotakin pahaa. valkeina kuin kuvapatsaat. jumalattareni. Oli jo hämärä. ettei Linuksen talo olisi siellä Tiberin takana.» KOLMASKYMMENESYHDEKSÄS LUKU. Marcus. jota paraikaa opin tuntemaan. Kun Caesar oli Roomassa. kapean kadun varrella. Tai oikeastaan: silloin tahdomme molemmat Häntä palvella. Taivaalta lankesi maille kultainen. Ei tuntunut tuulen henkäystäkään. sattua hänen korviinsa ja kääntää hänen huomionsa sinuun. jo asut omassa talossasi Carinaen varrella ennenkuin Caesar taasen tulee Palatinukselle. jossa Lygia ja Vinitius istuivat sypressien keskellä. ovat orjat jo aikoja sitten lakanneet puhumasta siitä asiasta. suo sen tapahtua. että olit uskaltanut vastustaa Caesarin tahtoa. kunnes elämämme lanka katkeaa. Rakastan sinua ja tervehdän sinua sieluni pohjasta. olisi tosin huhu sinun muuttamisestasi orjien kautta voinut ehtiä Palatinukselle. niin olkoon Hänenkin nimensä siunattu.augustianit ovatkin hulluja. sillä se puoli tulipalon sattuessa varmaan on eniten vaarassa. ettei sinulta puuttuisi mitään mukavuuksia. jolloin sinä astut kynnykseni yli. joka olisi heilauttanut heidän vaatteitaan. Tuon tuostakin katsahti hän ilosta loistavin silmin Linuksen puutarhaan päin. Minun mielestäni eivät Palatinuksen palatsitkaan olisi tarpeeksi arvokkaita sinun asunnoksesi. että sinä. Ursus ammensi kaivosta vettä ja hyräili vinttaa nostaessaan jotakin kummallista lygiläistä säveltä. Linus ja Ursus saattavat seurata sinua. Silloin tahdon Häntä palvella ja Hänelle antaa elämäni ja vereni. kun läksit Antiumista Caesarin tietämättä?" kysyi Lygia. niin eivät he toki uskalla ruveta niin hulluiksi. joihin lapsuudessasi olet tottunut. Elän muuten siinä toivossa. sinipunertava hohde. Lygiani! Olen sitä paljon ajatellut. Siunattu olkoon päivä ja hetki. Muuta Auluksen taloon. Soisinpa. Illan hiljaisuudessa istuivat he käsi kädessä puhellen. Mutta hän viipyy kauan Antiumissa ja kun hän palaa Roomaan. köyhälistön kaupunginosassa. "Eikö sinulle. Silloin ehkä olisi voinut seurata rangaistus siitä. ja jos Kristus.

Niin minä sinua rakastan. sillä hän oli heittänyt yltään tavalliset. Vaikenevan illan lumous riisti heidät kokonaan valtoihinsa.. jonka sulavista poimuista hänen hartiansa ja päänsä nousivat kuin kevätesikon kukat lumesta. Kerran näin unta. ääneti ja katsellen ruskoja. Vinitius painoi huulensa hänen kättänsä vastaan. että sinä tulet. Hiuksiinsa hän oli pistänyt pari punaista vuokkoa. että on onnea. että luulisi unen ja kuoleman jo tulleen." vastasi Vinitius. rakkaani. Sekä Linus että Ursus jo nauroivat minua. Kaksi kertaa Ursus jo pyynnöstäni kävi sinun talollasi Carinaella tiedustelemassa tuloasi. miten tämä on mahdollista? En ole koskaan aavistanut. Ennen luulin. Hän tekee usein sillä tavalla ja silloin hän ei ajattele eikä muista mitään muuta. valkoiseen stolaan. He istuivat kivisellä rahilla keskellä villiä viiniköynnöstä. rajatonta rauhaa. että saattaa löytyä tällaista onnea. että hevoset. armahin armaani!" "Tiesin. josta ihmiset eivät ole tietäneet mitään. jokaisella hengenvedollaan ja kuitenkin tuntea niin suloista. etten enää viime öinä saanut unta. "Kuinka täällä on hiljaista. että luulin sinun olevan vaarassa. "Kuinka kauniisti yö lankeaa maille. oi armaani. kun olen sinun luonasi ja kun minä saan katsella sinua. . mutta heräsin äkkiä siitä. "Caesar lupasi kahdeksi päiväksi sulkeutua huoneeseensa Terpnoksen kanssa säveltääkseen uutta laulua. Katselen näiden puitten tyyneyttä ja minusta tuntuu siltä kuin oma mieleni olisi yhtä tyyni. että rakkaus synnytti tulta suoniin ja himoa. jotka kuvastuivat heidän silmiinsä. olivat varastetut. ja kuinka maailma on ihana!" huudahti Vinitius matalalla äänellä. En enää saattanut elää näkemättä sinua.. Sellainen on minulle aivan uutta. Olenkin jo ikävöinyt niin. toisiinsa nojaten. Mitä minä Caesarista." Selvästi saattoi nähdä. että ihminen saattaa rakastaa jokaisella veripisarallaan. että Lygia oli häntä odottanut. Vasta nyt ymmärrän. minkätähden sinä ja Pomponia Graecina olette niin toistenne kaltaiset. Olen onnellisempi kuin koskaan eläessäni olen ollut. Monesti olen jo mennyt unenhorroksiin. nyt vasta näen. Sano Lygia. joiden piti viedä minut Antiumista Roomaan ja jotka kulkevat sen matkan nopeammin kuin yksikään Caesarin pikalähetti. Vasta nyt ymmärrän."Ei. tummat vaatteensa ja pukeutunut pehmeään.

Sillä kuinka en uskoisi Kristuksen tulleen maailmaan. painoi häntä vastaansa ja lausui: "Lygia! Siunattu olkoon hetki..." Sitten he molemmat vaikenivat. Paavali minut on tehnyt vakuutetuksi sen totuudesta. koska hän ensinnä laski kätensä sinun päällesi ja siunasi sinut. jolloin ensi kerran kuulin Hänen nimensä. rakkaani. ja eihän olisikaan saattanut käydä toisin.." Enempää ei hän saanut sanotuksi. että sinä. kun Pietari. ja että Pomponia olisi kumminani. olisit läsnä kun minut kastetaan. Vinitius kiersi käsivartensa hänen sorjan vartalonsa ympäri. Hetkisen perästä puhkesi Vinitius puhumaan: "Kyllä minä tiedän sinun ajatuksesi. että nyt hän saa häntä rakastaa. joka on ollut Hänen opetuslapsensa. ja Paavali. Hän tunsi.. Siitä syystä en vielä ole kastettu. joko olet kristitty? En! en vielä ole kristitty. eivätkä he saattaneet sanoin lausua tunteitaan.. ja ainoastaan silmät tulivat täyteen kyyneliä. että hän kävi ikäänkuin mykäksi.' Minä sitäpaitsi tahtoisin. hän minut on kääntänyt. Kristus sen tekee. kun luin silmistäsi kysymyksen: joko olet ottanut vastaan opin." Lygia vastasi hiljaa: "Rakastan sinua." Silloin Lygia painoi kasvonsa hänen olkapäätään vastaan ja virkkoi: "Marcus. sillä heidän sydämensä olivat tulvillaan. mutta pesköön Pietari sinut puhtaaksi armon lähteessä.Niin!. .. vaikka kyllä jo uskon Vapahtajaan ja hänen suloiseen oppiinsa. ja hänet valtasi sellainen ilo ja kiitollisuus. Marcus. Sillä tuskin olin suudellut rakasta kättäsi. mistä syystä? Paavali sanoi minulle: 'Minä olen nyt todistanut sinulle. ja tiedätkö. kukkaseni.. jota minä tunnustan. armaani. että Jumala tuli maailmaan ja antoi ristiinnaulita itsensä maailman lunastukseksi. Sypressien oksilla sammuivat jo viimeiset sinipunertavat ruskot ja kuun sirppi alkoi valaa hopeitaan puutarhaan..

joiden suu ei valhetta tunne. joka sanoo: 'minä näin!' Mutta minä pelkäsin teidän oppianne. . Oi Lygia. onnen. jotka hänet näkivät. sillä en koskaan ole ollut näin onnellinen enkä ikinä olisi voinut tulla näin onnelliseksi. vääryyden sijasta rehellisyys. että niin on. Toisetkin uskonnot suosivat rehellisyyttä. kun hän on noussut kuolleista? Nähtiinhän Hänet kaupungissa. koston sijasta laupeus? Kuka ei sitä soisi? Ja juuri sitähän teidän uskontonne opettaa. minkätähden ihmisen tulee elää siveästi: sentähden. Kuinka saattaa olla rakastamatta oppia. ja niitä sanoja en vaihtaisi koko Rooman mahtiin. Olisinhan sokea. mutta ei tuo. joissa kaste kimmeltelee. rikoksen sijasta hyve. oman itseni ja sinut. sentähden. että ainoastaan Jumalan kaikkivaltius saattaa sellaisen antaa. joka neuvoo ihmiselle oikeuden tien ja joka voittaa kuoleman? Kuka ei mieluummin valitsisi hyvää kuin pahaa! Ennen minä luulin tämän opin vastustavan onnea. Minä uskoin jo silloin. mutta yksin tämä tekee ihmissydämen rehelliseksi. jotka kuun loisteessa olivat kuin salaperäiset kukat. vaikka hillittömyys tekee ihmisen onnellisemmaksi. ja yksin se tekee sydämen uskolliseksi. niin hän varmaankaan ei voisi antaa minulle järkevää vastausta. niin mitä ihminen vielä voi toivoa? Jos kysyisin Senecalta. niinkuin sinun ja Pomponian. merellä ja vuorella. Luulin. löytäisin elämän. rakkahimpani. Ja yksin se tekee sydämen puhtaaksi. Luulin sen ryöstävän sinut minulta. jos väkivallalla olisin vienyt sinut talooni.. sydän sen tuntee--ja kuka saattaisi sellaisia voimia vastustaa?" Lygia kuunteli hartaasti hänen sanojaan ja katseli häneen sinisillä silmillään. ettei siinä ole sijaa viisaudelle. minkätähden hän puolustaa hyvettä. Eihän tämä kaikki tahdo mahtua päähäni. vaan että se päinvastoin lisää sitä. vihan sijasta rakkaus. järkeni sanoo. Lausuithan sinä juuri minulle: 'rakastan sinua'. Mutta nyt olen oppinut sen tuntemaan ja olisinko mies. mutta tunnen. mutta Paavali on osoittanut minulle. että hyvyys ja rakkaus virtaa Kristuksesta.. sillä ajattelin jo silloin: kuka hyvänsä tässä maailmassa saattaa valehdella. jollen sitä huomaisi. että maailmaa valheen asemesta hallitsisi totuus. että kun kuolema sulkee silmäni. kun kuulin Pietarin puhuvan Ostrianumissa. kauneudelle eikä onnelle. sen sanovat. Ja kun Kristus-Jumala vielä on luvannut antaa sekä iankaikkisen elämän että niin äärettömän onnen. jollen soisi. Mutta nyt minä tiedän. ja ne. olivat ihmisiä. että tämä oppi on jumalallinen ja kaikista paras. ettei se ryöstä hitustakaan onnestamme. Kuinka en uskoisi Häntä Jumalaksi. niinkuin Pomponian ja sinun.jolle Hän on ilmestynyt.

tai kolmensadan vuoden päästä koko maailma sitä tunnustaa. ettei kukaan voi vastustaa tätä oppia. sinä tulet olemaan minun rakkaimpani maailmassa. Sillä kuka ei haluaisi tulla onnelliseksi? Mutta tosiaan! kuulin tuonoin Paavalin ja Petroniuksen keskustelun. yhteinen rukouksemme ja kiitollisuutemme Kristusta kohtaan. Sittemmin tunsi Vinitius. että tämä rakkaus on sekä puhdas että syvä ja samalla aivan uusi. että kun kuolema tulee. lämmin yö--se oli hänen silmissään kaikki yhtä. Temppelit häviävät--ei jää muuta kuin kristittyjen rukoushuoneet. suli hänen sydämessään yhdeksi kokonaisuudeksi: Lygia. mutta silloin . joka tekee heidän rakkautensa epäitsekkääksi ja muuttumattomaksi ja joka voittaa kuolemankin. Kahden. Oi armaani! Me saamme elää yhdessä. väräjävällä äänellä: "Sinä tulet olemaan samaa sielua kuin minä. Sinä hetkenä täytti heidän sielunsa ääretön onni. Kaikki."Niin. minä luulen. tunne. mitä hänen ympärillään oli. yhdessä palvella suloista Jumalaa ja tietää. sillä he ymmärsivät. Ihmiset unohtavat Jupiterin eivätkä palvele muita jumalia kuin Kristusta. että vaikka kaikki muu maailmassa muuttuisikin. suloinen ja vastustamaton. Sydäntemme sykintä tulee olemaan yhteinen. Oli ilta." "Kerropa mitä Paavali puhui. vaan että heitä yhdistää toinenkin voima. niin he eivät lakkaa rakastamasta toisiaan ja olemasta toistensa omat. Hetkisen perästä jatkoi hän hiljaisella. Ja tiedätkö. "He olivat minun luonani. ettei rakkaus ole ainoana yhdyssiteenä heidän välillään. ja tiedätkö mitä Petronius lopuksi sanoi: »se ei sovi minulle» muuta hän ei voinut sanoa. Petronius rupesi laskettamaan keveää puhetta ja laskemaan leikkiä. olet oikeassa!" virkkoi hän ja painoi yhä hellemmin päätään hänen rintaansa vastaan. kuutamo. etten ennen ole tätä käsittänyt." pyysi Lygia. Kristuksen oppi. kuten hänen tapansa on. silmämme uudestaan avautuvat ja me pääsemme suloisesta unesta uuteen kirkkauteen--voimmeko enempää toivoa! Minä hämmästelen vain sitä. Marcus. jommoista ei maailma vielä ole tuntenut ja jommoista se ei ole voinut synnyttää. Ja tämä tieto valoi heidän sieluihinsa aavistamattoman rauhan. Heidän sydämiinsä valui täydellinen varmuus siitä. joka kalpeana lepäsi sypressien latvoilla.

että Kristus on ollut maan päällä ja kuolleista noussut. illalla levolle pannessasi tiedä. niin paljon kauniimpia te vielä voisitte rakentaa ainoan oikeuden ja rakkauden Jumalan kunniaksi. eivät riko uskollisuuttaan miestänsä kohtaan. jotka eivät tahdo nähdä vaivaa lapsistaan. Osoittakoon sinun viisautesi ensinnä minut valhettelijaksi ja todistakoon vasta sitten minun puheeni vääräksi. että uuden. Sinäkin.lausui Paavali hänelle: »Kuinka taidat sinä. jos tapaatte yhdenkin naisen. saattaisit olla tällainen alumni. kun sen sijaan Pietari ja Johannes näkivät Hänet. koska olet mahtava ja elät ylellisyydessä. jota voitte sanoa univiraksi. ettei hän aio ruveta todistamaan mitään vääräksi. mikä häpeä. jos ihmiset tunnustaisivat Kristusta.» Mutta Petronius sanoi. mutta he ovat kauniit. mutta koska te olette voineet rakentaa niin paljon kauniita temppeleitä ja kuvapatsaita pahojen. Petronius. »En tahdo». Sinä kiität kohtaloasi. Mutta jos vanhempasi eläisivät meidän oppimme mukaan niin olisi sellainen menettely heille aivan mahdoton. Ja hän sanoi. Mutta vastaa minulle: jos Caesar tunnustaisi oppia. vierasmaalaisen jumalan keksiminen ja hänen oppinsa vastaanottaminen ovat kaksi aivan eri asiaa. meidän on hauska heidän seurassaan ja me saamme elää huolettomina. joka säätää laupeutta ja oikeutta. Teidän kaupungissanne saattavat nimittäin vanhemmat. joiden sydämessä Kristus asuu. kosket silloin vielä elänyt. rikollisuus ja vaimojen vaihto täällä vallitsee! Te hämmästelette. . mutta saattaisithan olla köyhä ja hylättykin. niin eiköhän onnesi olisi varmempi? Sinä pelkäät kadottavasi ilon. Mutta minä sanon sinulle. mutta eiköhän ilosi siinä tapauksessa olisi suurempi? Sinä puhut elämän suloudesta ja kauneudesta. riettaiden ja väärien jumalienne kunniaksi.» Silloin vastasi Paavali: »Sinä pelkäät elämän huolia ja hylkäät siitä syystä rakkauden. mutta ajattele. ymmärtäväinen Petronius. joka voisi häiritä elämääni ja sen kauneutta. ja minä näin Hänet Damaskon tiellä. etkö sinä aamulla herää vastaanottamaan kuolemantuomiota. Miehuuden ikään päästyäsi menet naimisiin rakastetun morsiamesi kanssa ja suot hänen pysyvän uskollisena kuolemaan saakka. oikeuden ja laupeuden opin. enempää kuin yksikään toinen teistä Rooman rikkaimmista ja mahtavimmista. kostonhimoisten. jolloin niitä lapsia sanotaan alumneiksi. »kuulla mitään. Olkoot meidän jumalamme keksittyjä olentoja. koska maailmassa tapahtuu paljon käsittämättömiä asioita. herra. ja siinä tapauksessa olisi sinun helpompi elää maailmassa. joita luotettavat henkilöt väittävät tosiksi. että ne. onko teidän elämänne itse asiassa vapaa huolista? Et sinä herra. virkkoi hän. Mutta kuinka teidän joukossanne eletään? Katso. vaikka olet ylhäisen suvun jälkeläinen. kieltää. huoleti heittää heidät kadulle.

että minä siellä Antiumissa yhtä mittaa olen seurustellut kanssasi ja puhunut sinulle. joka Neron tähden hylkäsi kaksi miestä. joka on syvä ja loppumaton kuin meri. sillä voivathan he minä hetkenä hyvänsä nostaa hirveän sodan teidän sortoanne vastaan. Tulin ajatelleeksi Poppaeaa. mutta huomenna voivat palvelijasi vuodattaa veresi. Ajattelin siis: miten voisin hänelle osoittaa kiitollisuuttani. mutta te vapisette omien orjienne edessä. että karkasit käsistäni Caesarin palatsista. joihin olen luottanut.kuten ei myöskään kristitty mies petä vaimoaan." "Niin puhui Paavali. Kuinka saatat siis. joka ei petä minua eikä heitä kotiliettäni. Calvia Crispinillaa. sinulla on tuhat palvelijaa. jollen rakastamalla ja kunnioittamalla häntä? Oletko sinä tuntenut. joka vaatii. minut pettäisivät. mutta sinua saattaa vaania petos. olet nuori. jos se hallitsisi maailmaa teidän roomalaisen valtanne sijassa. valitti olevansa väsyksissä ja läksi pois. ilossa ja onnessa? Mutta minä julistan teille rakkautta ja julistan teille sitä oppia. En siedä hänen huvejaan enkä soittoaan--ikävöin ainoastaan . että valtiaat rakastaisivat alamaisiaan ja herrat orjiaan. ikäänkuin olisit ollut luonani? Minä rakastan sinua sata kertaa enemmän sentähden. Minäkään en enää välitä Caesarista. elää rauhassa. sanoa. jotka tunnen ja jotka ovat rikkoneet uskollisuutensa ja valansa. mutta ehkä sinun huomenna täytyy kuolla. ja kun hän puhui meidän naisistamme. mutta Petronius sanoi: »tämä ei sovi minulle». oi Lygiani. siunasin sitä oppia. ette isiinne. sinä pikku juutalainen. kun se päinvastoin parantaa elämän ja kun sinun itsesi olisi sata kertaa onnellisempi ja turvallisempi olla. sinä rakastat. eikö sinun ehkä huomenna ole pakko luopua rikkauksistasi. En kuitenkaan tahtoisi kamppailla kanssasi väittelyssä. Sillä kaikki ovat he tehneet sen paitsi Pomponia ja minun armaani. mutta huomenna saatat joutua tuomituksi Pandatarian erämaihin. lapsiinne tai palvelijoihinne. että orjat palvelisivat herrojaan rakkaudessa ja että kaikki tekisivät oikeutta ja laupeutta. asiain näin ollen. Olet rikas. pidät huviloista ja kuvapatsaista.» Mutta minä kuuntelin hänen sanojansa koko sielullani ja mielelläni. kuten he jo kerran ovatkin tehneet. josta sinä olit kasvanut kuten liljat keväisin nousevat mureasta maaperästä. Maailma vapisee teidän edessänne. mutta lopulta saavuttaisivat onnen. että tämä oppi turmelee elämän. vaikka kaikki muut minusta luopuisivat ja vaikka kaikki. Voitteko te. Lähtiessään hän sentään vielä virkkoi: »Pidän enemmän Eunikestäni kuin sinun opistasi. Mutta te ette voi luottaa valtiaaseenne. mutta et tiedä. Petronius. Nigidiaa ja kaikkia muita. ette vaimoihinne.

." Lygia tarttui Vinitiuksen käteen ja tahtoi viedä sen huulilleen." Ja Vinitius rupesi uneksimaan tulevaisuutta. "Tietysti. ja koko ranta on ihana. Elämä siellä on sulaa onnea. vallitsi hiiskumaton hiljaisuus.. tuoksuvammat ja tähdet kirkkaammat kuin Roomassa. Sinä kirjoitit minulle kerran Siciliasta." Päätään liikauttamatta Vinitiuksen rinnalta nosti Lygia silmänsä sypressien latvoihin.sinua. Sano sananen.. mikä elämä meille koittaa! Saada rakastaa. "Siellä unohtuvat kaikki huolet. Jos tahdot. ja virkkoi: "Hyvä on. ja kuun valossa kimmelsi hänen sormessaan ritarisormus. Oi Lygia. mutta Vinitius pidätti hänet ja puhkesi puhumaan hiljaa ja kuiskaten. Ja niinkuin sotamiehet perustavat siirtoloita kaukaisiin maihin. armaani! Maatilamme ovat aivan likellä toisiaan. ei kuulunut ainoatakaan ääntä. niin otamme apostoli Pietarin luoksemme asumaan. Hän tahtoo kääntää Aulus Plautiuksen kristinuskoon. jonne Auluskin perheineen aikoo asettua viettämään vanhuutensa päiviä. niin perustamme me Siciliaan kristittyjen siirtolan. Ilma siellä on vielä suloisempi ja yöt vielä lämpöisemmät. yhdessä katsella merta. yhdessä palvella suloista Jumalaa ja levittää siunausta ja onnea ympärilleen!" He vaikenivat molemmat ja heidän ajatuksensa viipyivät tulevaisuudessa. rakkaani. jotka olivat kuin hopeoidut. yhdessä katsella taivasta.. Köyhän kaupunginosan asukkaat olivat jo kaikki levolla. "Saanko minä käydä tervehtimässä Pomponiaa?" kysyi Lygia. Paavali tulee myöskin meitä tervehtimään.. ja me heitämme Rooman ja asetumme asumaan jonnekin kauas. Me kävelemme öljypuulehdoissa ja istuudumme varjoon lepäämään. Vinitius painoi tyttöä yhä voimakkaammin rintaansa vastaan. Vuodet ja työ jo painavatkin häntä. .." Riemastuen keskeytti Vinitius hänen puheensa: "Niin. Pyydämme heidät luoksemme tai lähdemme itse heidän luokseen. Marcus.

kolmas. ikäänkuin henkeä pidätellen. Sypressit seisoivat liikkumattomina. jotka olivat valkeat kuin jasminikukan lehdet. Tuossa äänessä ilmeni niin jylhä ja kumea suruisuus. tunsi omituisen. ja pitkiin aikoihin eivät he kuulleet muuta kuin omien sydäntensä sykinnän.. jonka ajatus juuri oli liidellyt tulevaisuuden tyynissä. mutta kuulivat leijonain kiljunnan kaupungilla yltymistään yltyvän. nojasivat mahtavan päänsä sitä vastaan ja valittivat ikäväänsä. sijoitettuina eri arenoille. Lygia! Minun asiani on kiittää ja ylistää sinua--anna minulle kätesi!" "Minä rakastan sinua. ja usein ne öisin likenivät häkkien ristikkoa. Olihan niiltä riistetty vapaus ja erämaa. Yön hiljaisuudessa huutelivat ne toisilleen. Kaupungissa säilytettiin nimittäin monesti useita tuhansia jalopeuroja. Kilpaleikit ovat ovella ja sentähden ovat kaikki vivariot täynnä petoja.ikäänkuin hän olisi pelännyt häiritsevänsä heidän onneaan: "Ei. kirkkaissa unelmissa. kymmenes. Ilmassa ei tuntunut pienintäkään tuulenhenkeä.. ja koko kaupunki kaikui niiden kiljunnasta." He astuivat Linuksen taloon. syvä ja kumea. Lygia vavahti. mutta Vinitius nousi ja rauhoitti häntä. surunsekaisen kauhun alkavan kouria sydäntään. joka tuntui tulevan maan alta." He rupesivat molemmat kuuntelemaan. Vinitius kiersi käsivartensa hänen olkapäidensä ympäri ja lausui: "Älä pelkää armaani. että Lygia. . Ensimäistä karjaisua seurasi toinen. Niitä kuului kaikilta kaupungin kulmilta. Niin he nytkin valittivat. "Jalopeurat vain kiljuvat vivarioissa." Vinitius oli jo painanut huulensa hänen käsiänsä vastaan. Äkkiä ja odottamatta kajahti läpi hiljaisuuden parahdus.

että se hänen laiskalle luonteelleen oli mukavinta. hiottiin ja viimeisteltiin runoja. kun ei puoleentoista kuukauteen ollut . jotka hänen kanssaan kilpailivat Caesarin suosiosta. Aamusta iltaan luettiin. mutta hän tyytyi pitämään häntä pilkkanaan ja vetämään esiin hänen sivistymättömyyttään ja alhaista syntyperäänsä. ja joka epäilijän hymyllä otti vastaan eilisten vihamiestensä imartelut. jotka ennen olivat katselleet hienostunutta epikurealaista kieroin silmin. eli Caesar helleniläistä elämää. joka kestää vuosikausia. Nekin. keskusteltiin musiikista. ja vihdoin noudattaa Caesarin äärimäiseen hulluuteen asti rajoittuvia mielitekoja--Roomassa oli Tigellinus osoittautunut välttämättömäksi. Monesti hänellä kyllä olisi ollut tilaisuus syöstä Tigellinuskin turmioon.NELJÄSKYMMENES LUKU. Läsnäolijat tulivat siihen vakaumukseen. sanalla sanoen kaikesta. Mutta Antiumissa. rupesivat nyt hääräämään hänen ympärillään ja hakemaan hänen suosiotaan. hienostuneen ja älykkään Petroniuksen täytyi viedä voitto sivistymättömästä Tigellinuksesta. kuten kaikista muistakin augustianeista. jossa tuon tuostakin täytyi toimittaa vaaralliseksi käyneitä henkilöitä pois tieltä ja ryöstää heidän omaisuutensa. teatterista. sillä hän oli kaikissa sellaisissa asioissa ylen taitava ja sitäpaitsi valmis mihin tahansa. Mutta monet myöskin vilpittömästi iloitsivat siitä. Roomassa. järjestää valtiollisia asioita. että vaikutusvalta oli joutunut miehelle. että halusi komeilla jalomielisyydellään. Tällaisten asianhaarojen vallitessa tietysti sukkelan. Tigellinuksen vaikutus väheni aivan mitättömäksi. kuunteli hänen mielipiteitään. mitä kreikkalainen nero oli synnyttänyt ja millä se oli maailmaa kaunistanut. koetettiin keksiä niihin hyviä käänteitä. kysyi häneltä neuvoja omiin töihinsä ja osoitti häntä kohtaan suurempaa ystävyyttä kuin koskaan ennen. käyttämättä valtaansa heidän vahingokseen tai turmiokseen--lieneekö sitten säästänyt heitä siksi. Caesar haki hänen seuraansa. tai siksi. Jokainen päivä Antiumissa tuotti Petroniukselle uusia voittoja augustianeista. Rooman senaatti päästeli helpoituksen huokauksia. joka todella tiesi. että Petronius nyt oli voittanut viimeisen suuren voittonsa ja että hänen ja Caesarin välinen suhde nyt oli saavuttanut pysyväisen kannan. kaunopuheisen. panna toimeen näytäntöjä turmeltuneen ja huonon maun tyydyttämiseksi. mitä mistäkin ihmisestä oli ajateltava. missä palatsit kuvastuivat meren sineen.

langetettu ainoaakaan kuolemantuomiota. Petronius puolestaan esiintyi välinpitämättömänä kuten tavallisesti. nimittäin hän ja Petronius. että siitä muodostui voitto hänelle itselleen. joita sopii tuleen työntää. Kukaan ei itse asiassa saattanut ajatella. . huolimaton. jopa suorastaan syöksyneen turmioon. ettei ole olemassa sellaista pulmaa. osasi hän kääntää moitteensa juuri sillä tavalla. Hänen lopetettuaan kaikui hänen ympärillään ihastuksen myrsky. ettei koko Roomassa eikä koko hänen hovissaan ollut kuin kaksi sielua. Hänen käytöksensä oli aivan kuten ennen." Läsnäolijoiden rinnoissa seisahtui sydän. joka ei yleensä koskaan juonut liiaksi. että hän tekee pilkkaa ihmisistä. johon hän oli kääntänyt kysyvän katseensa. kenen silmiin hän katselisi saadakseen tietää. Petronius oli saavuttanut voittonsa niin helpolla. sillä hän luuli Petroniuksen. niin he kauhistuivat. Sekä Antiumissa että Roomassa kerrottiin kummia asioita Caesarista ja hänen suosikistaan sekä siitä hienostuneesta elämästä. olivatko hänen tekonsa täydelliset. Monesti hän uskalsi moittia Caesaria vasten silmiä. panematta mitään arvoa asemalleen. tällä kertaa juopuneen. Caesarista ja koko maailmasta. juuri sellaisia. "Kelvottomia ovat. olisiko ehkä paras luopua koko kilpailusta. että ihmiset todella uskoivat hänen vaikutusvaltansa olevan pysyvämpää laatua kuin muiden. musiikista ja kilpailuista. virkkoi. Kenen kanssa hän silloin puhuisi runoudesta. Kaikki olivat yhtä mieltä siinä. sillä Nero ei lapsuudestaan lähtien koskaan ollut saanut kuulla sellaista arvostelua. ivallinen. että Caesar hienostuneena oli miellyttävämpi kuin Caesar eläimistyneenä Tigellinuksen käsissä. Vinitius kalpeni. hidas. Noin viikkoa myöhemmin kuin Vinitius oli palannut Roomasta luki Caesar kerran pienelle seuralle Troja-runojaan. joka oli astunut entisen hillittömyyden sijaan. Tigellinus puolestaan oli joutunut ihan suunniltaan ja mietti jo. Ainoastaan Tigellinuksen kasvot loistivat ilosta. että Caesar tulisi toimeen ilman häntä. mutta Petronius. koska Caesar monta kertaa oli huomauttanut. ja kun silloin muut luulivat hänen uskaltaneen liian paljon. josta ei hän voittoisana suoriutuisi. Hämmästyneet läsnäolijat tulivat siihen johtopäätökseen. Hänestä sai nyt sata kertaa enemmän kuin ennen sen vaikutuksen. jotka kykenivät ymmärtämään toisensa. kaksi todellista helleniä. itsestään.

he eivät ymmärtäneet mitään. ei. ikäänkuin leikillä. vaikka onnistumattomat." virkkoi hän. saattaa vaatia enemmän. Sinä saatat suorittaa tehtäviä. miksi pidän runojasi huonoina. Siltä. että olet suurempi häntä. Mutta Petronius koppasi hänen kädestään paperin ennenkuin tuli oli ehtinyt tarttua siihen. jolle jumalat ovat antaneet niin suuret lahjat kuin sinulle." Sen sanottuaan nosti hän lihavan. Ovidiuksen. jopa Homeronkin runoja--mutta sinulle ne eivät kelpaa. ei leimua tarpeeksi. mutta sinulle ne eivät riitä. ja sentähden sanon sinulle suoraan: kirjoita paremmin!" Hän lausui sanansa keveästi. jota kuvaat. mutta samalla antaen moitteen tuntua. vaikkei hänen kuitenkaan onnistunut kokonaan peittää syvästi loukattua itserakkauttaan. polttaakseen runonsa. kun hän kysyi: "Miksi sinä pidät niitä huonoina?" Petronius keskeytti hänet ja puuttui puhumaan: "Älä usko heitä--siinä hän kädellään osoitti läsnäolevia--. Tulipalo.Neron ääni oli makea kuin hunaja. Caesarin silmät kostuivat Ihastuksesta ja hän huudahti: "Jumalat ovat antaneet minulle hiukan lahjoja. joka oli ryöstetty Delphosta. "Ei. Kysyt. mutta sitäpaitsi he ovat antaneet minulle ystävän. jos hän olisi kirjoittanut nämä runot. niin sanon sinulle: ne ovat hyvät ollakseen Vergiliuksen. Jos tahdot kuulla totuuden. Mutta sinä laiskottelet. joka on todellinen tuntija ja joka sanoo minulle totuuden vasten silmiä--ja se merkitsee vielä enemmän." "Salli minun siinä tapauksessa lähettää ne sinulle säiliössä. tunnustaisin hänet neroksi. sanoi Nero ja otti Petroniukselta . Anna ne minulle. kuuluvat ihmiskunnalle. Sinun ei sovi kirjoittaa sellaista. "nämäkin. Älä kuuntele Lucanuksen imartelua. jommoisia ei maailmassa vielä ole nähty. sinun liekkisi eivät räiskähtele tarpeeksi. punaisten karvojen peittämän kätensä korkeaa. joka on valmistettu oman keksintöni mukaan. Tiedätkö minkätähden? Siksi. Sinä nukut mieluummin päivällisunta kuin hiot runojasi. kultaista haarakynttiläjalkaa kohti.

Sinä avasit silmäni. minä en koskaan ole nähnyt palavaa kaupunkia!" Kaikki vaikenivat.paperit. Onnellinen Akaia.. että riittäisi päästä Homeron tasalle. joka varmaan olisi haiseva ja likainen ja jossa joku sinne määrätty prokuraattori riitelisi kaupungin areopagin kanssa. ja sentähden puuttuu kuvauksestani todellisuutta. jollei tulta olisi ollut. joka sai nähdä isänmaansa perikadon! Mutta minä. Troja ei olisi palanut. Vihdoin virkkoi Tigellinus: "Johan minä sanoin sinulle.. valitsee hän aina jonkun esikuvan. Minä olen aina ollut liian arka. "Kaikki on uhrattava runouden ja taiteen vuoksi." "Kas niin puhuu järkevä mies!" lausui Caesar. En ole koskaan nähnyt palavaa kaupunkia. ilman sotaa ei taas Homero olisi kirjoittanut Iliadia. minä olen aina liian vähän luottanut itseeni. ja onnellinen Priamo. ja minä sytytän Antiumin . niin ei Aiskhylos olisi voinut kirjoittaa Prometheustansa. minun liekeissäni ei ole tarpeeksi kuumuutta. joka sai antaa Homerolle aiheen Iliadiin. että Troja paloi?" "Säälinkö minä?. Mutta tiedätkö. Mutta minä olin ajatellut. Minä puolestani olen sitä mieltä. Kautta Venuksen ramman puolison: en vähääkään! Ja selitänpä heti miksi. että maailma on enemmän voiton puolella omistaessaan Iliadin ja Prometheuksen kuin omistaessaan pienen pahanpäiväisen kaupungin. seuraavaan kysymykseen: säälitkö sinä sitä." "Vakuutan sinulle. ikävystyttäen sinua aika lailla. mikä on syynä niihin puutteisiin. että ainoastaan suuri taiteilija voi sen ymmärtää. Caesar. mutta minullapa ei ole ollut esikuvaa. Petronius. jollei Prometheus olisi lahjoittanut ihmisille tulta ja jollei Kreikka olisi julistanut sotaa Priamoa vastaan. jotka mainitsit? Kun kuvanveistäjä tahtoo valmistaa jumalankuvan. Minun Trojani tulipalossa ei ole tarpeeksi loistoa." Nero vaipui mietteisiin ja lausui hetkisen perästä: "Vastaapa." Hetken kuluttua rupesi hän puhumaan: "Olet aivan oikeassa. että käske.

koska arvelet. jonka itse voit sytyttää." Tigellinus kävi aivan hämilleen. "Vai pitäisi minun katsoa töllöttää puisen kaupungin palamista... ja minä tulen nauramaan kuin Demokritos. nähdessään miten sellaisia tehdään." vastasi Petronius huolettomasti. Näithän nyt kuinka kävi. Hän tulee käyttäytymään aivan kuin pyrenealainen karhu köydellä tanssien." Tuntia myöhemmin olivat Vinitius ja Petronius kotimatkalla. kun muut augustianit ovat poistuneet. Tahdotko?" Nero loi häneen mitä ylenkatseellisimman silmäyksen. joka--lyödäänkö vetoa?--on hyvin korea ja hyvin mauton." puhui Vinitius. Tein temppuni siitäkin syystä. hetkiseksi jäädä luoksesi. Sinun tulee muistaa. Tigellinus. Vaikutusvaltani kasvoi taas tänäkin iltana. "ja minua huvittaa tietää. Nyt hän lähettää minulle runonsa rasiassa. niin käsken polttaa laivat Ostiumissa tai rakennutan Albanian vuoristoon puisen kaupungin." "Sellainenhan minun arenani on. Jos oikein tahtoisin... että olen paras sen gladiatoreista.tuleen. Sinun ajatuskykysi.. Saatan jo kuvitella kuinka hän hämää vyhtensä. voisin epäilemättä syöstä Tigellinuksen ja päästä kaupungin .. Lääkärini saa sitten säilyttää siinä vatsalääkkeitäni. varmaan koettaa seurata esimerkkiäni. ettet pidä kykyäni etkä Troja-runojani suuri-arvoisina. ettei niiden tähden kannata tehdä suurempaa uhrausta. "Luulin sinun humalapäissäsi syöksyvän suoraan surman suuhun. mutta Nero nähtävästi tahtoi vaihtaa puheainetta. oi Caesar. koska hän hetkisen perästä virkkoi: "Kesä kuluu kulumistaan. Kuinka siellä Roomassa nyt mahtaa haista!. Taikka kuulepa! jos sinä säälit näitä palatseja ja huviloita. on käynyt aivan hedelmättömäksi! Huomaan sitäpaitsi. että Tigellinus. "Minä jo pelkäsin sinun puolestasi." Tigellinus puuttui nyt puheeseen: "Salli minun. että leikkikalunasi on kuolema. Ja kuitenkin meidän täytyy palata sinne kesä-kilpaleikkeihin.

ja jos useammat sellaiset miehet julistavat kristinoppia. Silloin olisi Vaskiparta säkissäni. Välistä ne ovat aika kauniit.. mutta ei hän toki tällainen kummitus ollut. Lucanuksella on sentään yhden ainoan sormen päässä enemmän lahjoja kuin Vaskiparralla. Mutta en minä viitsi.pretorianiprefektiksi. Meitä tulee vain pieni piiri: minä sinä. mutta onhan hänelläkin joku määrä. hän äärettömästi pitää runoudesta ja soitosta. mutta luultavasti se kävisi vielä sata kertaa pitemmäksi. Sinun juutalaisesi Paavali on hyvä puhuja. jotka vielä pitkien aikojen kuluttua nostavat ihmisten hiukset pystyyn. mutta selittäessään syitään ei tarsolainen profeetta laisinkaan tullut ajatelleeksi. mihin äärimäisyyksiin Vaskiparran hulluus vielä johtaa?" huudahti Vinitius. Caesarineen ja runoineen päivineen. jolleivät tahdo joutua kahleisiin." "Eivät ne ole huonommat kuin muidenkaan runot. Pelaamalla voi ihminen . Hän voi saada aikaan asioita. Se ei ole totta!. Hecuben sanat esimerkiksi ovat aivan liikuttavat. että juuri tuo epävarmuus tekee elämän minulle viehättäväksi. Minä tyydyn mieluummin elämääni sellaisena kuin se on.. Elämämme olisi tietysti varmempi jos Caesarina olisi esimerkiksi kristitty mies. että hän itse tuskassa synnyttää jokikisen runonsa. Kautta Polluxin! se mies on kummallinen sekoitus! Tosin Kaligulakin oli päästään sekaisin. Kahden päivän perästä meidän tulee olla hänen luonaan kuulemassa säestystä. Joskus käy aikani kyllä pitkäksi kuin Jupiter Ammonilaisen erämaassa. Mutta se se juuri on hauskaa ja huvittavaa. kun he vain häntä ajattelevat. sanoin sinulle kerran käyttäväni hänen runojaan samaan tarkoitukseen kuin Vitellius flamingonsulkia.." "Kuka saattaa edes aavistaa." "Kyllä sinä olet taitava. ja Nero on osunut löytämään hänen valituksilleen varsin sopivan muodon--ehkä siitä syystä. Tullius Senecio ja nuori Nerva. Hän siinä vaikeroi synnytystuskissaan. niin varmaan meidän jumalamme saavat ruveta käymään vakavaa puoluesotaa. kun osaat kääntää loukkauksetkin kohteliaisuuksiksi! Mutta ovatko hänen runonsa todella niin huonot? Minä en sellaisia asioita ymmärrä. sen tunnustan. Ainakin.. "Ei kukaan. jos joku toinen Caesar hallitsisi. jonka hän on säveltänyt hymniin Afroditen kunniaksi ja joka tänään tai huomenna valmistuu. Välistä minun käy häntä sääli. Mutta puhuakseni runoista.

kadottaa omaisuutensa ja hän säästyy siitä. Elämä on olemassa itsensä tähden eikä kuolemaa varten. niin luulen jonkun vaaran . etteivät sellaiset ihmiset kuin minä ikinä ota vastaan hänen oppiaan. mutta kuitenkin ihmiset pelaavat. Sanot minun pitävän elämääni leikkikaluna. En sitä ensinkään ihmettele enkä liioin sinua moiti. Mutta sitä ihmettelen. Ennen sinä viihdyit joukossamme ja ollessasi Armenian sotaretkellä ikävöit Roomaa. Se tuottaa iloa ja unohdusta. Olet oikeassa. Emme anna kuoleman tärvellä elämäämme emmekä alistu sen palvelijoiksi ennenkuin se meidät ottaa. Pitäisihän hänen käsittää. jotka vapaasta tahdosta ovat ruvenneet miekkailijoiksi. että kun vain olen erossa Lygiasta. mutta vähät siitä! Me osaamme kuolla. joka istuu siellä Tiberin takana. "Vakuutan sinulle--en kautta Bakkuksen kiharoiden. Mutta me riennämme mielipuolina syvyyttä kohti. Pomponia Graecina on aina surumielinen. Sentähden meni Paavalinkin puhe ihan hukkaan. Sillä se huvittaa minua." "Siihen on omat syynsä. ja kummastuksekseni olen huomannut. Älä siis koetakaan väittää." vastasi Vinitius. meidän allamme ratkeaa maa ja meidän rinnallamme kuolee ihmisiä. Mutta minun kaipaukseni on sanomaton. ja kun sinä rupesit kristityksi. vaan kautta isäni varjon--etten vielä milloinkaan ole tuntenut esimakuakaan sellaisesta onnesta. jommoisessa nykyään elän. niin lakkasit sinäkin hymyilemästä. suru ei poistu kasvoiltasi. että vaikka sinä sanot tuon oppisi olevan kokonaisen onnen meren ja vaikka rakkautesi nyt pian kruunataan avioliitolla. Sinä olet aivan toista maata! Sinun tapaisesi miehen täytyy joko vihata kristityn nimeä tai heti paikalla ruveta kristityksi. Olen tuntenut ritarien ja senaattorien poikia. että se olisi iloinen oppi! Roomasta sinä palasit entistä surullisempana. Petronius. jollei hän ollenkaan pelaa. Minä tunnen vaistomaisesti. sinä olet rakastunut kristittyyn vestalittareen." "Minun käy sinua sääli. että hän on oikeassa." "Ikävöin nytkin Roomaa!" "Niin. Jos kristittyjen rakastamistapa on sellainen. mutta teidän kristillinen hyveenne ikävystyttäisi minut yhtenä päivänä aivan yhtä perinpohjin kuin Senecan selitykset." "Älä sääli minua enemmän kuin itsekään säälin itseäni. niin kautta Bakkuksen vaaleain kiharoiden! en seuraa minä teidän jälkiänne.

vaikka tein matkani aivan salaa. Minä olen tuskissani. mutta minä vain en siitä hetkestä lähtien ole saanut rauhaa. Vielä tänäkin hetkenä olen kuulevinani samat äänet ja sydäntäni kalvaa levottomuus. Hanki minulle lupa lähteä täältä. En tiedä mikä vaara se olisi ja mistä päin se tulisi. että pedot olivat jalopeuroja? Germanilaiset metsähärät osaavat ." "Kahden päivää perästä koetan hankkia sinulle luvan lähteä Antiumista ja viipyä poissa niin kauan aikaa kuin vain tahdot. kuin tapaturman enne. En saata istua täällä. Se tuli niin äkkiä ja odottamatta..uhkaavan häntä. Minä koetankin olla uskomatta. mutta en pääse pelostani. kuinka onnelliset ja tyytyväiset olimme.. ei sinua ja Lygiaa enää uhkaa mikään vaara. Se vaikutti minuun kuin uhkaus. Puhelimme tulevaisuudestamme. Istuimme kahden." Vinitius seisahtui äkkiä ja virkkoi: "Paavali sanoo. mutta kas. Ei teitä siis odota se kuolema.. että Jumala joskus varoittaa ihmisiä.. Mutta ehkä minä saankin keventää sydäntäni kertomalla sinulle erään tapauksen. Kuka sitäpaitsi takaa. sillä muuten lähden ilman lupaa. minä ja Lygia. etten minä ole mikään pelkuri." "Tänään viimeksi kysyi Poppaea minulta. "Sellaista ei vielä ole tapahtunut. sanon sen vieläkin: en saata!" Petronius hymähti. "että konsulien poikia tai vaimoja olisi pantu arenalle jalopeurojen eteen. ja yö oli ihana niinkuin tämäkin yö." "Mahdollisesti hän vakoilee sinua. minä vain tunnen sen tulevan. ja mikäli minä saatan nähdä. ikäänkuin Lygiaa uhkaisi joku hirveä vaara ja ikäänkuin hän tarvitsisi apuani . Äkkiä rupesivat jalopeurat karjumaan." puhui hän. En saata sanoin lausua. vaikkapa noita jalopeuroja vastaan. mutta ettei silti saa uskoa enteisiin. sinä yönä oli pimeys täynnä kauhua. Poppaea näyttää nyt tyyntyneen. mitä tekemistä minulla oli Roomassa. niinkuin ihminen tuntee myrskyn lähestyvän. Sinä tiedät. vaikka kyllä voi odottaa mikä muu tahansa. Nyt hänen kuitenkin täytyy taipua minun tahtoni alle. Tapahtuuhan sellaista usein Roomassa.

johon hän itse oli tehnyt sekä sanat että sävelen. Hän ei kysynyt läsnäolijainkaan kiitosta--ja se tapahtui luultavasti ensi kerran koko hänen elämänsä aikana. jotka istuivat salin perällä.. Vinitius." vastasi Vinitius ja loi silmänsä taivaalle. . "Anna sinä. joka oli laskettu alabasterilla ja sirotettu täyteen safrania. Viime yö oli lämmin ja tähtiä putosi vallan satamalla. Hän oli hyvässä äänessä ja tunsi soittonsa todella riistävän kuulijat mukaansa.mylviä aivan yhtä komeasti. Moneen tekee sellainen näky kolkon vaikutuksen. että hän kävi aivan kalpeaksi." "Voi kyllä. minulle käsivartesi. Hänen rintansa laajeni ja hän innostui itsekin." Ja näin sanottuaan kääri hän silkkisen huivin kaulansa ympäri. joka oli täynnä tähtiä. mutta minä ajattelin tyynesti: jos minunkin tähteni on niiden joukossa. Hetkisen ajan hän istui.. sillä olen väsyksissä." virkkoi hän Petroniukselle ja Vinitiukselle." Hän vaikeni. mutta sitten hän äkkiä nousi ja virkkoi: "Olen väsynyt ja tarvitsen ilmaa. niin ainakaan en kaipaa nykyistä seuraani!. vaipui mietteisiin ja virkkoi hetken kuluttua: "Mutta jos teidän Kristuksenne on noussut kuolleista. Petronius saa puhua minulle musiikista. niin kai Hän teitäkin voi varjella kuolemasta." He läksivät palatsin parvekkeelle. Vihdoin hänen mielensä valtasi sellainen liikutus. Nero soitti ja lauloi hymniään »Kypron herttuattaren» kunniaksi. Virittäkää sillaikaa sitrat. "Tulkaa te kanssani. Minä puolestani teen pilkkaa enteistä ja merkeistä. sormet liikkumattomina sitran kielillä ja pää kumarassa. NELJÄSKYMMENESENSIMÄINEN LUKU.

tyyninä ja valoisina . mitä ihailuni esineessä on. jommoista en ole aavistanut löytyvän valtakunnassani enkä koko maailmassa. uusia vuoria. valtavia ja läpikuultavia kuin meren aallot. Juuri niin." "Lausuit aivan kuin minun ajatukseni. Olen Caesar. "Sen uskon. avautuu eteeni uusia ihanuuksia ja nautintoja. "Vähän aikaa he astelivat äänettöminä. näen Olympon. Minun käsitykseni musiikista on aivan sama." lausui Nero. eteeni avautuu ikäänkuin sumun läpi äärettömiä kenttiä. kun katselen kaunista kuvapatsasta. kun näen sinun ohjaavan nelivaljakkoa sirkuksessa. "Olenkin aina sanonut. Sitäpaitsi olet vilpitön kuin Tullius Senecio. mitä tässä koetteeksi lauloin. on sieluuni virrannut yhä uusia ja uusia vaikutuksia. ja vaikka tiedänkin. vaikka olet etevämpi häntä. niin tunnen. ettei minua koko Roomassa ymmärrä kukaan muu kuin sinä. joiden lähteenä on äärettömyys. vaikka näenkin." "Oi mikä syvä tuntija sinä olet!" huudahti Nero. että voittoni on oleva suurempi kuin kenenkään toisen roomalaisen. mutta ennenkuin olen ehtinyt saada ne käsiini. oi jumalallinen!" vastasi Petronius. mitä sinä ajattelet musiikista?" "Kun kuuntelen runoja. ja maailma on minun ja minä saatan tehdä mitä tahdon. että vaikutus lämpöisenä virtaa läpi koko olentoni ja että minä Innostuksellani imen sieluuni kaikki. "Mieleni on kuohuksissa. Ja kuitenkin musiikki avaa minulle uusia valtakuntia. Taivaallinen ilma löyhyttelee vastaani. Me seisomme rannalla ja katselemme kauas. Tunnen jumalat."Täällä on väkevämpi hengittää." puhkesi Nero vihdoin puhumaan. kaunista temppeliä tai kuvia.. mutta toista rantaa emme saata nähdä. meriä ja uusia nautintoja. Olet liian laiska viitsiäksesi imarrella. minä tavoittelen niitä." "Voit esiintyä täällä sekä Roomassa ja Akaiassa.. ja ainoastaan safrani narskui hiljaa heidän jalkainsa alla. varsinkin sinun soittoasi. joista ei minulla ole ollut aavistustakaan. Tavallisesti en osaa pukea niitä sanoihin enkä täydelleen ymmärrä niitä--tunnen ainoastaan. Kerroppa minulle. Mutta kun kuuntelen soittoa. Ihailen sinua koko sielustani ja mielestäni. että julkisesti saatan esittää sen. Minä ajan niitä takaa. olen alakuloinen. Soittaessani ja laulaessani näen sellaista.

Mutta he eivät ymmärrä. Koko iäisyys soi sävelinä ympärilläni. ehket sinäkään. ja minä sen kyllä tiedän... että minä. Caesar ja jumala. kukaan ei usko. jotka tässä päämme päällä tuikkivat. että Diodoros ja Terpnos muka osaavat soittaa sitraa paremmin kuin minä. että Tigellinuksen kehoituksesta olen tuominnut kuolemaan muutamia vihamiehiäni. rakkaani. "senaatissa kuiskattavan." "Tänä yönä hallitsee vilpittömyys.. että ihminen joskus saattaa olla hirveä. sinä. jonka itsekkyyden. etten tiedä mitä Roomassa tapahtuu? että siellä muurille kirjoitetaan solvauksia minua vastaan.. "Ihmisten pitäisi tuntea sinut niin likeltä kuin minä sinut tunnen. (Neron ääni vapisi hämmästyksestä). ja minä vakuutan sinulle. Ainoastaan suuret taiteilijat saattavat tuntea taiteen rinnalla olevansa pienet. Niin. kun musiikki tuudittaa sieluani. silti olematta hirviö. nautinnonhimon ja rikollisuuden vuoret olivat haudanneet allensa. he pitävät minua hirviönä. että minä monesti..." virkkoi hän. sentähden. Voitko uskoa sitä?" "Kyllä. että Neron sanat sinä hetkenä olivat vilpittömät. silloin tunnen olevani pieni kuin maan tomu." Caesar nojasi raskaammin Vinitiuksen käsivarteen. saatan olla niin hyvä kuin lapsi kehdossaan. kun musiikki pääsee avaamaan sen ovet. Senkin lahjan tahtoisivat minulta ryöstää! Mutta sano minulle suoraan. Epäilemättä musiikki todella saattoi paljastaa jalompia taipumuksia hänen sielussaan." Petronius ei laisinkaan epäillyt. ikäänkuin ihmisten huonouden taakka olisi painanut häntä. Luuletko minua sokeaksi tai hulluksi? Luuletko. sentähden tahdon avata sinulle sydämeni ja puhua sinulle kuin ystävälle. että puhun totta: ihmiset eivät tiedä.." virkkoi Petronius. että sanovat minua julmuriksi ja hirviöksi.. Oi. Vannon sinulle kautta näiden tähtien. rakkaani. että minua siellä sanotaan äidintappajaksi ja vaimonsurmaajaksi .kuin auringon nousu. kuinka paljon hyvää tässä sydämessä on ja mitä aarteita minä sieltä löydän. "Tigellinus kertoi minulle. "Rooma ei koskaan ole ymmärtänyt antaa sinulle tarpeeksi arvoa. joka aina olet vilpitön: soittavatko he paremmin kuin minä vai ...

täytyisi saada aikaan jotakin suurta. minkä ihminen voi kantaa. jota en ole tuntenut--sentähden minä en saata elää tavallista elämää. Se olisi saanut oudostuttaa ja hirvittää inhimillistä . Sinun kosketuksesi on pehmeämpi ja samalla voimakkaampi. oi jumala. että on olemassa yliluonnollisuutta. Musiikki avaa eteeni aloja. he--he ovat harjaantuneita ammattisoittajia. sellaista. jottei Vinitius kuulisi häntä. minä olen taiteilija sormenpäihin saakka. että olen ikävystynyt ja kadottanut kärsivällisyyteni. jonka jumalat ovat käsiini antaneet. nautintoa ja onnea. että sinä rakkaudesta musiikkiin surmaat musiikin valtakunnan jäseniä. niin teen sen siksi. Musiikki ilmoittaa minulle. "Mutta katsoppa. kun en löydä etsittävääni. koska ainoastaan sillä tavalla saatan tulla suurimmaksi taiteilijoista. kuin hänen täytyisi nostaa inhimilliset vietit joko pahan tai hyvän huippuun asti.soittavatko he yhtä hyvin?" "Ei sinnepäinkään." Siinä hän alensi ääntään. Monesti minusta tuntuu siltä kuin ihmisen. ymmärtää kyllä sitten mikä sinä olet. ja sitä minä etsin koko sillä voimalla. Täytyisihän minun sitäpaitsi hankkia toiset heidän sijaansa jos heidät tuomitsisin kuolemaan. Mutta minä en ole hullu. Minä tiedän. Älä milloinkaan tapa taidetta taiteen tähden. joita en vielä hallitse." "Jos niin on. Minä etsin! ymmärrätkö? ja sentähden tahdon tulla suuremmaksi muita ihmisiä. joita en ole aavistanut löytyvän. jommoista ei kukaan ihminen vielä ole tehnyt. Juuri niin! Joka vain ensin on kuunnellut heidän soittoaan. Sinussa tuntee paikalla taiteilijan. maita. asetti suunsa Petroniuksen korvan juureen ja rupesi kuiskaamaan: "Tiedätkö. että minä juuri siitä syystä suostuin äidin ja vaimon murhaan? Tahdoin kantaa tuntemattoman maailman portin eteen suurimman uhrin." "Kuinka sinä olet toisenlainen kuin Tigellinus!" vastasi Nero. minä vain etsin! Ja jos hulluttelen. saavuttaakseen olympolaisen maailman. että ihmiset pitävät minua hulluna. niin jääkööt henkiinsä! Eivät he aavista minkä palveluksen sinä tällä hetkellä olet heille tehnyt. Ajattelin." "Ja sitten ihmiset rupeaisivat puhumaan. että jotkut ovet avautuisivat ja että minä saisin nähdä jotakin tuntematonta. että jotakin tapahtuisi.

että tämän tavallisen elämän typeryys ja viheliäisyys häntä iljettää ja että hän tahtoisi hävittää sen tulella ja miekalla. En tahtonut puhua sinulle tästä asiasta niin kauan kuin luit hymniäsi. jotka mustina kohoilevat tuossa edessämme. kuten kai tiedät." alkoi Petronius." "Hän palvelee ennen kaikkea Afroditea." "Minä olen niinikään aina pitänyt hänestä." "Mitä aiot tehdä?" "Saat nähdä. toinen taiteilija. mikä taiteilija minä olen.. ja minun kanssani koko maa ja meri. sillä sehän on kaikista tärkein asia. rakkaani. et sinäkään. että nyt oli sopiva tilaisuus järjestää sisarenpojan asiat ja poistaa hänen tieltään kaikki uhkaavat vaarat. sillä muuten hän lakastuu käsiini. että on olemassa kaksi Neroa: toinen on se. kun ei minua enää ole!. oi Caesar. rakastui hän hänen siveyteensä ja tahtoisi nyt mennä naimisiin hänen kanssaan. ennenkuin ovet autuaitten asuntoihin avautuvat--ja tapahtukoon niinkuin taivaan merkit tahtovat. puhumattakaan Vinitiuksesta. "Hän on rakastunut kuin Troilus Cressinaan. Tyttö on kuninkaan tytär.. Mutta juuri siitä syystä minä kärsin ja juuri siitä syystä sanon sinulle suoraan. "Salli hänen.. Vastaiseksi sanon sinulle vain.mieltäni... on. kunhan se vain olisi ollut suurta ja tavatonta. herra." lausui Petronius. Hänessä heräsi äkkiä tunne. ja Antiumiin lähtiessään jätti Vinitius hänet erään Linuksen turviin. jonka yksin sinä tunnet ja joka surmaa kuin kuolema ja mellastaa kuin Bakkus--mutta vain siitä syystä. kuinka tämä maailma tulee olemaan typerä. joka jumaloi sinua. saat nähdä pikemmin kuin luuletkaan. Oi. Se lygilainen panttivanki." "Otan koko sydämelläni osaa tunteisiisi. jo löydetty. Vaaditaan nähtävästi enemmän. Joten . että sieluni on monesti yhtä surullinen kuin nuo sypressit. lähteä Roomaan. Ei kukaan vielä aavista. jonka ihmiset tuntevat. mutta kun tyttö sitten osoittautui siveäksi kuin itse Lucretia. jonka hänelle lahjoitit." virkkoi Nero "vaikka hän palveleekin Marsia eikä taidetta. Vinitius aikoi ottaa hänet rakastajattarekseen. Raskasta on saman ihmisen kantaa hartiollaan suurinta valtaa ja suurinta neroa.. Mutta ne uhrit eivät riittäneet.

Sinun ei tarvitse muuta kuin ilmoittaa tahtosi. "Soisin. puhkaa. oi jumalallinen." "Kiitän sinua. herra." "Hyvä on." sanoi Caesar. Etkö sinä muista. herra." "Sitä suuremmalla syyllä hän saattaa olla varma suostumuksestani. koko sielustani ja mielestäni. ruikuttaa ja odottaa Imperatorinsa suostumusta. mutta sinä. ettei minun muuta tarvitsisikaan tehdä." "Suoppa meille vielä armonosoitus. herra!" vastasi Vinitius. "Rakastatko häntä niinkuin Petronius sanoo?" "Rakastan. oi jumalallinen. josta ei Augusta pidä. Et saa näyttäytyä kasvojeni edessä ennenkuin sormessasi on vihkisormus. saatat ainoalla sanalla poistaa hänen vastenmieliset tunteensa. kuten jo sanoin. Vinitius ei koskaan uskaltaisi naida naista." "Mutta johan minä sanoin Tigellinukselle. "Ilmoita tahtosi Poppaeankin kuullen. Mitä hän minun suostumuksellani tekee?" "Hän jumaloi sinua. kuinka sinä hymähdit ja lausuit heti: _habet!_" "Muistan." "Oi.häntä ei tarvitse hävetä. Augusta Poppaea valitti hänen noituneen lapsemme Palatinuksen puutarhassa. vaikka liian laiha lanteiltaan. "sinulta ja Vinitiukselta en saata kieltää ." "Eihän Imperator valitse vaimoja sotureilleen. herra. Olihan tyttö kaunis. ettei noituus vaikuta jumaliin." pyysi Petronius." Ja Nero kääntyi Vinitiuksen puoleen. "Siinä tapauksessa käsken sinun huomisaamuna lähteä Roomaan naimaan hänet. mutta todellisena sotamiehenä sulhanen tässä nyt ähkii. kuinka suloista on tehdä ihmisiä onnellisiksi!" huudahti Nero.

arvellen. Mutta Petronius nojasi levollisena tuolinsa käsipuuhun ja koetteli sormillaan harpun kieliä. "nyt olen aivan levollinen. joka sinun pitää naida. sillä näyttäväthän nyt kaikki vaarat ja vastukset voitetuilta. "ylistä Caesarin laulua ja naura enteille." vastasi Petronius. kuiskasi jotakin likellä seisovan kreikkalaisen palvelijapojan korvaan ja jäi odottamaan. Pian palasi poika ja toi Caesarille kultaisen rasian." "Uhraa Euterpelle pari joutsenta. Nero avasi sen.mitään. ja Vinitius ja Petronius seurasivat häntä iloisina ja onnellisina voitostaan. Vinitius olisi mieluiten heittäytynyt Petroniuksen syliin." sanoi Vinitius. Sitten hän virkkoi: "Vinitius. Huvilan atriumissa juttelivat nuori Nerva ja Tullius Senecio Augustan kanssa." . lahjoita minun puolestani tämä kaulakoriste nuorelle lygiläiselle prinsessalle. ikäänkuin painaakseen mieleensä niiden muodon. ja hänen kiukkuinen katseensa lensi Caesarista Vinitiukseen ja vihdoin Petroniukseen." "Ei. otti sieltä suurista opaleista yhdistetyn kaulakoristeen ja virkkoi: "Nämä kivet ovat tämän illan arvoiset. Kiitettyään lahjasta tuli Vinitius Petroniuksen luo ja lausui: "Kuinka minä voinkaan kiittää sinua kaikesta. joka oli koristettu kilpikonnan luulla. että hän saisi kaulakoristeen. Terpnos ja Diodoros virittivät sitroja." "Niinhän niissä vaihtelevat värit kuin aamuruskossa" ihaili Poppaea." Hän suuntasi askeleensa huvilaa kohti. Nero istuutui tuoliin." Poppaea joutui vihan vimmoihin. mitä tänään olet tehnyt hyväkseni. Hetkisen Caesar punnitsi kädessään punertavia kiviä. Toivottavasti ei jalopeurojen kiljunta enää häiritse sinun eikä lygiläisen liljasi unta.

" vastasi konsuli. "Anteeksi. sekä hänen perässään konsuli Lecanius. kalpeana kuin vaate. ja Nero laski soittokoneen kädestään. . odottaen laulun ensi säveltä.. Jokainen istui kuin kivettyneenä. kääntelivät päätään. ja hetkisen perästä syöksyi verhon takaa esiin Caesarin vapautettu. ja toiset heittäytyvät kuin mielipuolet tuleen. lausuen: "Jumalat!. "Roomassa on tulipalo! Suurin osa kaupunkia on liekkien vallassa. vilkuivat toisiinsa ja seurasivat Caesarin huulia. Caesar oli todella ottanut forminksin käteensä ja nostanut silmänsä taivasta kohti. Äkkiä kirkaisi Vinitius: "_Vae misero mihi!_.." Samassa alkoi eteisestä kuulua melua ja ääniä. Nyt minä saan nähdä palavan kaupungin ja päätän Troja-runoni!" Sitten hän kääntyi konsulin puoleen: "Ehdinkö minä. Ainoastaan Terpnos ja Diodoros. jumalallinen Caesar. Neron kulmakarvat rypistyivät. Savu tukahuttaa asukkaat." puhui Phaon hengästyneenä. herra!" Vähän aikaa vaikenivat kaikki." Nuori mies viskasi togan yltään ja karkasi paljaassa tunicassa palatsista.. joiden piti säestää Caesaria. Kaikki vaikenivat.." Kaikki karkasivat kauhistuneina paikoiltaan. Rooma hukkuu.. Phaon.. sillä nyt tarttuu Caesar forminksiin. jos paikalla lähden liikkeelle. näkemään tulipaloa?" "Herra. "kaupunki on ainoana tulimerenä. Paras on. joten ei salissa saattanut kuulla hiiskahdusta. että kuuntelet henkeä pidätellen ja annat kyyneltesi valua."Olkoon onni teille suosiollinen. Mutta ole varuillasi.

kun hän jo heittäytyi hevosen selkään ja läksi ajamaan Antiumin autioita katuja. Ne hämmästyivät hänen vinhaa häviämistään. korvat taaksepäin taivutettuina ja kaula ojollaan. joten hän ei ajoittain voinut ensinkään ajatella. karkasi nuolen vauhdilla eteenpäin. nostivat kuononsa kuuta kohti ja rupesivat ulvomaan. Orjat. oli majoittanut hevosia voidakseen niin nopeasti kuin suinkin päästä Antiumista Roomaan. Myrskynä kiidettyään nukkuvan Laurentiumin läpi kääntyi hän Ardeaa kohti. ja näin heinäkuussa rupesi päivä tuntumaan aikaisemmin. ja kavioiden kapse herätti siellä täällä koirat haukkumaan kummallista kulkijaa. Bovillaehen ja Ustrinumiin. hän ei edes ehdi . kirkuen hänen korvaansa: »Rooma palaa!» ja ruoskien häntä ja hevosta. joita kasvoi valkeiden huviloiden ympärillä. Hiljaisessa yössä. että hänen takanaan hevosen selässä istui itse onnettomuus. jäivät piankin jälkeen. Ardean tuolla puolella luuli hän näkevänsä punaista loimua taivaan koillisella rannalla. syrjään katsomatta. Mahdollisesti siellä jo hohti aamun koi. Tie oli laskettu litteillä kivillä. että he seuraisivat häntä. Mutta Vinitiukselta pääsi vimman ja epätoivon huudahdus. Laurentumia kohti. Hänellä oli tunne. Vinitius painoi paljaan päänsä hevosensa kaulaa vastaan ja syöksyi. yllään ainoastaan tunica. kuun paisteen läpikuultamina olivat ratsastaja ja hevonen kuin ilmestys unien valtakunnasta. Kun hän muisti Lecaniuksen sanat: »koko kaupunki on ainoana tulimerenä»--tunsi hän olevansa hulluuden partaalla. Vinitius oli tuskin ehtinyt antaa muutamille orjilleen käskyn. samaten kuin Ariciaan. sillä varmaankaan ei hän enää saata pelastaa Lygiaa. johon hän. jotka seurasivat Vinitiusta ja joilla oli pienemmät hevoset. syöstäkseen heidät suoraan liekkeihin. sillä hän luuli näkevänsä tulipalon kajastuksen. Tämän muistettuaan ajoi hän hevosestaan viimeisetkin voimat. jota tähdet valaisivat. sillä yö oli kulunut myöhään. Kauhea tieto oli saattanut hänet jonkinlaiseen mielipuolen hurjaan huumaustilaan. Idumealainen orhi. esteitä väistelemättä. ohi liikkumattomien sypressien. eteenpäin kuin sokea.Mutta Nero nosti kätensä taivasta kohti ja huusi: "Voi sinua. sinä Priamon pyhä kaupunki!" NELJÄSKYMMENESTOINEN LUKU. läpi yön pimeyden.

että satatuhatta orjaa lakkaamatta. Caesar oli valittanut. ja hänen vastauksensa oli ollut sangen ylenkatseellinen. niin kuka takaa. Hän muisti. puoleksi barbaarista väestöä. ja Tigellinus yksin oli ottanut pannakseen täytäntöön hänen käskynsä. Kerrottiin. Ajatukset liihoittelivat hänen edellään hirveinä. ja tavallisesti niiden mukana seurasi ryöstö ja väkivalta. mutta hän edellytti sen alkaneen kaupunginosassa Tiberin tuolla puolen. ihmisten intohimot valloillaan--ja keskellä tätä sekasortoa Lygia! Vinitius ähki ja voihki. aina Spartacuksen ajoista asti. vaikkei hän koskaan ole nähnyt palavaa kaupunkia. joissa asui köyhää. armottomina ja synkkinä kuin musta lintulauma. Hänen ajatustensa juoksu kävi paljoa nopeammaksi kuin hänen hevosensa karku. ähki ja puhalsi sekin. oli pysytellyt valmiina. kuka hänet pelastaa? Vinitius oikaisi pitkäkseen hevosen päälle. Ehkä pretorianit Caesarin käskystä olivat hyökänneet kaupunkiin surmaamaan ihmisiä. Roomassa oli sangen usein tulipaloja. että poltettaisiin Antium tai keinotekoinen.perille ennen kuin koko kaupunki on tuhkaläjänä. Mutta . varsinkin kaupunginosissa. orjien kapina ja verilöyly! Luonnonvoimat irroillaan. jonka oli pitänyt laukata täyttä karkua loppumatonta ylämäkeä Ariciasta asti. Kuka hänet riistää palavasta kaupungista. jolloin sopisi hyökätä sortajien ja kaupungin kimppuun. niin mitä hän olisi voinut tulen hävittävälle voimalle? Orjien kapinaa oli Rooma jo vuosikausia pelännyt. upotti sormet hiuksiinsa ja oli tuskissaan puraisemaisillaan hevosen niskaa. puusta rakennettu kaupunki. joissa pidettiin orjakauppaa. kun Tigellinus oli esittänyt. missä kaupunginosassa tulipalo oli saanut alkunsa. odotellen otollista hetkeä. mutta vaikka hänellä olisi ollut titanin väkevyys. että hänen täytyy kuvata tulipaloa. ettei asukkaita saman käskyn nojalla surmata?--Kyllähän Caesar-hirviö oli valmis kaikkeen! Siis tulipalo. ja hevonen. Tietysti tämä osa ensinnä oli joutunut liekkien uhriksi. joka oli täynnä rappeutuneita rakennuksia. kuinka Caesar oli moittinut Roomaa ja Suburran haisevia katuja. jota kaikilta maailman kulmilta kerääntynyt roskaväki piti tyyssijanaan! Vinitiuksen mieleen muistui kyllä Ursus ja hänen yliluonnolliset voimansa. puusta tehtyjä puoteja ja vajoja. Nyt oli hetki tullut! Mahdollisesti kaupungissa siis tulipalon rinnalla raivosi sota ja teloitus. Niin! Caesar oli varmaankin käskenyt sytyttää kaupungin tuleen. että Caesarin hovissa viime aikoina itsepintaisesti oli keskusteltu tulipalosta. Kauhu nosti Vinitiuksen hiukset pystyyn. Hän tosin ei tietänyt. pannen liikkeelle viimeiset voimansa. Hän yksin sen oli uskaltanut tehdä. Vihdoin muisti Vinitius. Mutta jos Rooma palaa Caesarin käskystä. Mitä sitten saattoikaan tapahtua Tiberin-takaisessa kaupunginosassa.

Sinä olet luvannut. Ota hänet käsivarsillesi ja kanna hänet liekkien keskeltä. sillä tuossa näkyivät Ariciumin valkeat muurit. joiden temppelit paraikaa palavat. kun hän vain sitä ajattelikin. jolloin hän enemmän kuin koskaan ennen oli Hänen apunsa ja armonsa tarpeessa. että portailla ja pylväiköissä vilisi ihmisiä. sillä hän tunsi. niin pelasta minulle Lygia. niin tee se hänen tähtensä. Vinitiuksen korviin sattui sitten ainoastaan sana »jumalat»--kaikki muu hävisi kavioiden kapseeseen. Sinä olet luvannut elämää ja onnea kuoleman jälkeen. Hänen ympärillään kuului huutoja: »Rooma palaa! Kaupunki on tulessa! Jumalat.samassa viillätti hänen ohitsensa tuulen nopeudella toinen ratsastaja. jos tahdot. vaan Sinua!... Tosin ihmislaumat enimmäkseen syrjäteitä riensivät temppeliä kohti. Nähtävästi tieto onnettomuudesta jo oli ennättänyt tänne. hohtaen kuun valossa. mutta valtatielläkin liikkui suuria joukkoja ja ne saivat kiireen kautta korjautua tiepuoleen. että hänen rukouksensa pian olisi voinut muuttua uhkaukseksi. Hän antoi hevosen täyttä laukkaa laskettaa Mercuriuksen temppelin sivuitse. Ratsastaessaan Vinitiuksen ohi huusi hän: »Rooma hukkuu!» ja meni menojaan. Joku jäi hänen hevosensa kavioiden alle. ja estääkseen mieleensä pääsemästä edes uhkauksen varjoa rupesi hän kiireen kautta ruoskimaan hevostaan. kun ratsastaja tulla karautti. joka tuli Roomasta päin ja oli matkalla Antiumiin. mutta hän ei vielä tahdo kuolla. Jumalat! . Kaupungista kuului äänten hyminä. Mutta se sana herätti Vinitiuksen kuin unesta. Sinä voit sen tehdä! Anna hänet minulle.. kohotti äkkiä päänsä.. Hän kauhistui. osoita heille siis sitä! Jos olet sellainen kuin Pietari ja Paavali sanovat.» Hän taukosi äkkiä. oikaisi käsivartensa taivasta kohti ja rupesi rukoilemaan: »En huuda avukseni teitä. jotka palavat tulisoihdut käsissä olivat paenneet jumalien turviin. Hän rakastaa Sinua ja luottaa Sinuun. koska temppelin edustalla vallitsi tavaton hälinä. Sinä olet itse kärsinyt.. kuten Ardean tuolla puolen.. Ota hänet käsivarsillesi ja kanna hänet Roomasta. Sinä sen voit tehdä. Anna hänen elää. ettei se onni koskaan lopu. ja hän kavahti loukkaamasta Jumalaa tällä hetkellä. Vinitius ratsasti myrskynä kaupunkiin ja tönäsi mennessään kumoon muutamia ihmisiä. Tie ei enää ollut autio eikä vapaa. pelastakaa Rooma!» . joka oli lehdossa kaupungin ulkopuolella. minä annan Sinulle vereni! Mutta jollet tahdo tehdä sitä minun tähteni. Hän olikin jo päässyt puolitiehen Roomasta. Vinitius huomasi ohitse viillättäessään. Sinä yksin olet laupias! Sinä yksin ymmärrät ihmisen tuskat! Tulithan maailmaan opettamaan ihmisille rakkautta.

jotta saisi vaihtaa. . karkasivat he kilvan hakemaan uutta hevosta. Orjat seisoivat pihamaalla. oli kaupungin keskiosa jo tulessa. jonne hän oli sijoittanut toisen hevosen.Hevonen kompastui. ja kun hän oli käskynsä antanut. mutta vastustamattomalla voimalla se levisi uusiin kaupunginosiin. matalaa Campaniaa. Kun meidät lähetettiin. Hän ratsasti Albanumiin päin." Samassa tuotiin Vinitiukselle uusi hevonen. että hän harjalle päästyään näkee sekä Bovilten että Ustrinumin. Albanumista alkaen on nimittäin maa molemmin puolin Appian tietä tasaista. Hän riensi paikalla miesten luo ja rupesi kysymään: "Mikä osa kaupunkia palaa?" "Kuka sinä olet?" kysyi kymmenmiehistön päämies. joissa kaupungeissa uudet hevoset häntä odottavat. jättäen Alba-Longan ihanine järvineen oikealle. joka nähtävästi oli matkalla viemään Roomasta sanaa Antiumiin. Ja hän rupesi taasen kannustamaan hevostaan." "Entä Tiberin-takainen puoli?" "Tuli ei vielä silloin ollut ehtinyt sinne. Ihmiset tukehtuvat kuumuuteen ja savuun. jolla ainoastaan vesijohtokaaret kulkevat eikä mikään peitä näköalaa. ja Rooman. sotatribuni ja augustiani! Vastaa henkesi uhalla!" "Tulipalo sai alkunsa myymälöistä Suuren Sirkuksen luona. "Vuoren harjalta näen liekit. joka oli sen toisella puolella. Vinitius tiesi kuitenkin. Arician tie kulki vuoren juurta pitkin. ja vuori peitti sekä näköalan edestäpäin että Albanumin. Pelastus on aivan mahdoton. ikäänkuin olisivat odottaneet herransa tuloa. "Vinitius. Mutta Vinitius äkkäsi samassa kymmenmiehisen pretorianiosaston." mietti Vinitius. Nuori tribuni hyppäsi sen selkään ja riensi eteenpäin. mutta Vinitius vetäisi sen voimakkain käsin pystyyn ja pääsi onnellisesti majataloon.

missä tulipalo oli. Pian näkyivät likeiset esineet kuin sumun takaa.Mutta ennenkuin hän ehti vuoren harjalle. Välistä oli savumuuri peittämäisillään tulivyönkin ja silloin se hupeni kaitaiseksi nauhaksi. joka leviää pitkin taivaanrantaa. vuoroin vetäytyivät kokoon kuin käärmeet. toi tuuli savun hajua hänen sieramiinsa. mutta sitten se taas pursui esille. jonka sisään kaupungit. sakeana. vaikkapa laajakin rakennus tulipatsaan vaikutuksen. Mutta tämä tulipalo näytti pitkältä vyöltä ja muistutti aamunkoittoa. ja tuoda muassaan käryä ja savua. jotka vuoroin venyivät. Sabinian vuoria ei saattanut nähdä ensinkään." ajatteli Vinitius. harmaan tasangon päässä paloi kukkuloillaan kaupunki. paikoitellen verenvärinen. Palaessaan tekee yksityinen. Tämän kamalan. paikoitellen ruusunkarvainen. Se saattoi johtua aamuruskosta. Punaisen vyön yläpuolella leveni savumuuri. ja kaikilla likeisillä huipuilla loimusi kullankarvainen hohde. Mutta yö oli jo aikoja sitten vaihtunut hämäräksi ja päiväksi. "Se on tulen kajastus. Mutta käryssä kävivät auringon heleänkirkkaat säteet surkeiksi ja liankarvaisiksi. Koko tasanko oli savun peitossa. joka paikoitellen oli musta. Tuuli alkoi yhä voimakkaammin puhaltaa siltä puolelta. huvilat. peittäen sen kuten suuret metsät joskus tekevät. Vinitius riensi Albanumia kohti. Kun Vinitius pääsi vuoren harjalle. maanpinnalla näytti lepäävän jättiläispilvi. Ensi hetkessä sai Vinitius sen käsityksen. suurissa kiemuroissa. sekä ettei yksikään elävä olento saata pelastua tästä liekkien ja savun merestä. Oli jo kirkas päivä ja aurinko valaisi Albanian järveä ympäröiviä kukkuloita. Välistä savu ikäänkuin tukahtui. saattoi myöskin johtua tulipalosta. Samassa alkoi vuoren huipulle valua kultaista hohdetta. vesijohtokaaret. kaikki oli kadonnut. ja . Sekä savu että liekit ulottuivat taivaanrannan toisesta päästä toiseen. että koko maailma oli tulessa eikä yksin Rooma. että alemmat savukiemurat muuttuivat kuin tuliaalloiksi. mutta toisinaan tunki tuli savun alitse sellaisella voimalla. oli häntä vastassa hirveä näky.

Tuuli tulee pohjoisesta ja tuo kaiken savun tälle puolelle. Mutta hän päätti koettaa pysyä niin levollisena kuin suinkin. ja se tieto valoi hänen sydämeensä uutta lohdutusta. varjelee myöskin apostoli Pietari. jossa kaikki tuntuu olevan mahdollista: Pietari asettaa liekit. joka itse on voittanut kuoleman?» Näin mietittyään rupesi hän uudestaan rukoilemaan ja lupasi--vanhan. Lygia ei saattanut joutua liekkien uhriksi. paitsi Ursusta ja Linusta. Ei myöskään saata edellyttää. Kauhu karmi hänen pintaansa. Itse kaupunki oli kuin savuun haudattu. Hirvittävää mahtoi olla Roomassa. että kokonainen kansa hukkuisi. että jokaisen vanhuksen sanan täytyy olla tosi. Hänen mieleensä muistui. koska Pietari oli siunannut heidän rakkautensa ja luvannut Lygian Vinitiukselle. jossa kaikki asukkaat olivat kerääntyneet katoille ja puihin katselemaan palavaa Roomaa. mietti hän itsekseen. Valloitetuissakin kaupungeissa. että Lygiaa. yliluonnollinen olento. joissa tuli ja miekka yhtaikaa raivoavat. ja vaikutus oli yhä vahvistunut. mutta ei kipinäkään tulisi lentämään Lygian vaatteille. Heti Antiumiin tultuaan oli hän kirjoittanut Lygialle. Minkätähden siis juuri Lygian pitäisi hukkua? Kuinka ei Jumala suojelisi häntä. Sillä Pietari oli aina hänen silmissään ollut käsittämätön. muuttuen lopulta horjumattomaksi uskoksi. Jo hänen esiintymisensä Ostrianumissa oli tehnyt Vinitiukseen ihmeellisen vaikutuksen.savu hänen ympärillään tuli yhä paksummaksi ja läpitunkemattomammaksi. Päästyään Albanumin sivu. että kokonainen kaupunki. hän rauhoittui ja sai takaisin kylmäverisyytensä. Sairautensa aikana oli hän likemmin tutustunut apostoliin. tasoitettaisiin maan tasalle. kun täälläkin jo oli vaikea hengittää. Hän oli siis mielentilassa. Vinitius joutui epätoivoihinsa. Jumala. Toisella puolella ei ole yhtään savua. »että koko kaupunki on syttynyt tuleen yhtaikaa. tai että jokaisen hänen sanansa täytyy toteutua. Hätääntyneet asukkaat harhailivat kaduilla. »Mahdotonta on». jota joki suojelee. antaa Hänelle kaikkinaisia lahjoja ja uhrata hänelle. epäilemättä hän siis edeltäkäsin oli tietänyt tämän tulipalonkin ja tietysti hän niin ollen . Joka tapauksessa Ursuksella on ollut aika työ päästä Lygian kanssa Janiculuksen portista vaaraa pakoon. ja ainoa sana hänen huuliltaan avaa heille vaarattoman tien halki tulimeren. Pietari tiesi tulevat asiat. Tiberin-takainen puoli. Kaupunki saattoi palaa. Uneton yö. on voinut kokonaan pelastua. totutun tapansa mukaan--tehdä Kristukselle suuria palveluksia. joka hallitsee maailmaa. jää aina joku ihminen henkiin. hurja ratsastus ja mielenliikutus olivat saattaneet hänet omituiseen kiihkoon.

naisia ja lapsia. jota hän rakasti kuin omaa lastaan. Se kävi yhä luultavammaksi. joihin kokonaiset perheet aikoivat asettua olemaan. Ustrinum oli jo siihen määrään täynnä pakolaisia. jotka kantoivat kamsujaan. huutaen avukseen jumalia tai kiroillen kohtaloaan. varsinkin Lygian. Heidän mukanaan kasvoi melu ja sekasorto yhä kasvamistaan. joten koko keskikaupunki lyhyen ajan kuluttua oli ollut tulessa. Toiset tappelivat majapaikoista. joissa oli väkeä kaikista maailman kansallisuuksista. Siellä täällä ryhtyivät orjajoukot. niin heidät varmaan voi tavata Bovillassa tai tiellä. Vastaan tuli jalkamiehiä. Vinitius ei vielä ollut ehtinyt Ustrianumiin. eivät he vastanneet. että tuuppien täytyi tunkeutua läpi joukkojen. Toiset harhailivat taivasalla. ja häneltä hän sai ensimäiset luotettavat tiedot tulipalosta. sillä kohdalla. että kaupunki ja maailma hukkuvat. että hevosen vauhtia oli hiljennettävä. kirkuen. hevosia ja muuleja. jotka pakenivat Roomasta ja hakivat turvaa Albanian vuoristossa. joka yhä sakeampana leviää peittämään Campaniaa. kun tungos jo kävi niin suureksi. Olihan siihen ylen hyvä tilaisuus suuren sekasorron vallitessa. kantotuoleja. mutta siitä se oli levinnyt äärettömällä nopeudella. joiden selkä oli sälytetty täyteen tavaraa. Hän arveli. Tuli oli todella päässyt irti Suuren Sirkuksen luona. Pelastuneina liekeistä pyrkivät he kaikin voimin ulkopuolelle savun rajoja. joka on Palatinuksen ja Caeliuksen kukkulain välillä. temppelien pylväiköissä ja kaduilla vilisi pakolaisia. Ehkäpä Lygian rakastetut kasvot yhtäkkiä paljastuvat savun sisästä. Kaikkialla vallitsi sellainen sekasorto. Toiset olivat tungoksessa joutuneet eroon seurastaan ja etsivät epätoivoissaan omaisiaan. Toivo Vinitiuksen sydämessä kasvoi kasvamistaan. että oli vaikea saada ääntään kuuluville. miehiä. Rooman puolelta tulvi tulvimistaan uusia ihmisjoukkoja. ryöstämään kaupungin taloja ja huviloita sekä tappelemaan sotamiesten kanssa. Brennuksen ajoista .oli johdattanut kristityt pois kaupungista. tai rupesivat tylsistynein silmin tuijottamaan häneen ja kertomaan. Majatalon edustalla oli Vinitius tavannut senaattori Juniuksen batavilaisine orjaseurueineen. Kun Vinitius kääntyi ihmisten puoleen kysymään jotakin. Puolivillit paimenparvet karkasivat Campanialta kaupunkiin kuulemaan uutisia ja ryöstämään. Torilla. joissa orjat kuljettivat varakkaimpia porvareja. Siellä täällä oli jo ruvettu pystyttämään telttoja. kun nämä yrittivät puolustaa asukkaita. sillä tie oli pian täynnä ihmisiä. että jos he ovat paenneet kaupungista.

"Tulessa!" vastasi Junius.asti ei kaupunkia ollut kohdannut näin hirveä onnettomuus. En tiedä..." puheli Junius." . "Minun taloni on myöskin Carinaen varrella. Kun hän sen muisti. "Entä Tiberin-takainen kaupunginosa?" Junius loi häneen kummastuneen katseen. "mutta menköön. "Minulle on Tiberin-takainen kaupunginosa tärkeämpi kuin koko muu Rooma!" pääsi Vinitiukselta tulisesti.. "Koko sirkusrakennus joutui liekkien uhriksi. mutta lieneekö ehkä nyt ehtinyt. "Entä Vicus Patricius?" kysyi hän sentähden.." Juniuksella oli Carinaen varrella ihana _insula_. Äsken tuli tuskin vielä oli ennättänyt sinne asti. sillä Aventinuksen luona tuli sinut tukahuttaa.. "Aventinuksen ja Caeliuksen kukkulat ovat tulessa. "Mitä minä Tiberin-takaisesta kaupunginosasta!" huudahti hän sitten. "Tuskin sinä enää pääset sinne. otti hän maasta kourallisen multaa. paitsi ehkä Via Portuensiksen kautta. että Lygia ehkä on seurannut hänen neuvoaan ja muuttanut Auluksen taloon. koska kerran muutkin menevät. sirotti sen hiuksiinsa ja huokasi syvään. samaten kaikki talot ja puodit sen ympärillä. Vinitius laski kätensä hänen olkapäilleen.. painellen sormillaan särkeviä ohimojaan.. joita hän rakasti. Vai aiot Tiberin toiselle puolelle?." Äkkiä hänen mieleensä muistui. Piiritettyään Palatinuksen pääsivät liekit Carinaelle." sanoi hän.. Sen yksin jumalat tietävät. täynnä taideteoksia.

että kaupunki tahallaan on sytytetty palamaan. Jota likemmä kaupunginmuureja Vinitius tuli. Marsin temppelistä Porta Appian luona olivat kansanjoukot rikkoneet ovet päästäkseen katon alle yöksi. hautausmaat.... Voi kaupunkia. Tuli.. ja liekit ympäröivät sitä joka taholta. Kun ympärillä olevat talot alkoivat syttyä.. Kulku Via Appialla oli kovin vaikea sinne kerääntyneen ihmistungoksen takia. sitä selvemmin hän huomasi. Rooman loppu on tullut!. Ihmiset häviävät liekkeihin tai surmaavat toisensa tungoksessa. Kansa huutaa jo vimmoissaan. huudettiin tuhansista kurkuista: »älköön kukaan ryhtykö pelastamaan . että oli ollut helpompi ratsastaa Roomaan kuin on päästä itse keskikaupungille.. Sekasorto Ustrinumissa oli ollut vain heikko varjo . puutarhat ja temppelit molemmin puolin tietä--kaikki olivat muutetut majapaikoiksi... miltä Roomassa nyt näyttää.Junius vaikeni äkkiä ja virkkoi hetkisen perästä kuiskaten: "Tiedän. Sirkusta ei saanut pelastaa. NELJÄSKYMMENESKOLMAS LUKU. Voin siis kertoa sinulle. ettei tämä ole mikään tavallinen tulipalo. sillä ihmisiä ja ajopelejä lappoi lappamistaan kaupungista... Kuulin sen itse. ettet sinä minua ilmaise.. niityt. Enempää en sano. voi meitä kaikkia ja voi minua! Ei saata ihmiskieli kuvata." Ja taas hän puhkesi valittamaan: "Voi kaupunkia ja voi meitä!" Mutta Vinitius heittäytyi hevosen selkään ja läksi ajamaan Via Appiaa.ja savumeri henki hirveää kuumuutta ja liekkien pauke ja räiskyntä voitti ihmisten voihkeen. Hänen kulkunsa oli sentään miltei pelkkää tuuppautumista tungoksen läpi.. Pihamaat. Hautausmailla olivat toiset ottaneet haltuunsa suurimpia hautakappeleja. ja niiden omistamisesta syntyi verisiä tappeluja... kuoleman uhalla!» Joukko miehiä kiertelee kaupungilla pistämässä taloja tuleen. Kaupunki oli aivan Vinitiuksen silmien edessä.

jotka olivat ryöstäneet Emporiumista viiniä ja juopuneet. Porta Trigenian luona. että se värisi. Ja näiden aaltoilevien.siitä. Tuhansilla ponnistuksilla. joita oli tuotu kaupunkiin myytäviksi. kerjäläisiä. germaneja ja britanneja. viskelivät kumoon ihmisiä. mitä itse Rooman muurien sisäpuolella tapahtui. afrikalaisia. Kaupungin rauhallisempi väestö oli antautunut heidän turviinsa. Miekkailijat. karkasivat myymälöistä. jotka eivät koskaan päivisin uskaltaneet näyttäytyä kadulla ja joiden olemassaoloa roomalaiset tuskin olivat aavistaneet. rajuna. jossa oli aasialaisia. ja ilma portin tuollakin puolen oli niin hehkuva. mutta siinä hän huomasi. sillä tungos kasvoi kasvamistaan. hurjana. joiden koko omaisuus oli joutunut liekkien uhriksi. mutta ei hän ikinä ollut nähnyt tällaista epätoivon. epätoivoissaan nostivat kätensä korkeutta kohti ja huusivat jumalia avukseen. Tämä lauma. että pääsy kaupunkiin Porta Capenan kaupunginosan kautta oli mahdoton. tuskan. jonka sakeudelta ei saattanut nähdä taivastakaan. hulluuden. Kun kaupungin varsinaiset asukkaat. joten Tiberin tuolle puolelle oli kierrettävä Subliciuksen sillan kautta. kiljuivat kuin petoeläimet. saapui nuori tribuni vihdoin Appian portille. ulvoi ja rääkyi kaikilla maailman kielillä. tallasivat heitä jalkainsa alle ja ryöstivät heidät paljaiksi. trakilaisia. vastapäätä Hyvän jumalattaren temppeliä ei silloin vielä ollut siltaa. siis Aventinuksen kukkulan ympäri. joka hetki pannen elämänsä alttiiksi. Heihin liittyi orjia. valitusten. Siellä olivat kaikki käsitykset laista ja järjestyksestä lakanneet olemasta. kaikki perhesiteet ratkenneet ja kaikki säätyrajat poistuneet. riistivät vaatteita heidän yltään ja kiskoivat mukaansa nuorempia naisia. jolloin kaikki sen tuskat ja kärsimykset olivat kostettavat. Barbarijoukot. kiertelivät suurissa joukoissa pitkin katuja. hyppelivät nämä riemusta kirkuen heidän joukossaan. kreikkalaisia. Tulipalo ja kaupungin häviö merkitsi heille vapautta ja kostonhimon tyydyttämistä. kyynelten. jotka jo pitkän aikaa olivat asuneet Roomassa. arvellen että hetki nyt oli koittanut. Auringon ja liekkien valossa välkkyivät aaltoilevan ihmislauman joukosta pretorianien kypärät. hurjan riemun. joka verhosi heidän lanteitaan. Orjat pieksivät kepeillä kaupungin porvareja. vimman ja höltymyksen rajatonta sekasortoa. puhaltaen tungokseen polttavia henkäyksiään ja peittäen sen savupilveen. jotka eivät muuta omistaneet kuin vyön. huulluuntuneiden ihmislaumojen päiden päällä palaa hurisi kukkuloillaan maailman mahtavin kaupunki. ja heillä oli aika työ varjella sitä eläimistyneen roistoväen hyökkäyksiltä. Mutta se kaupunginosa oli . hyljättynä. Vinitius oli eläessään nähnyt monta valloitettua kaupunkia. ja takakatujen hirveitä hylkiöitä.

ratsastettava joen poikki kaupungin alapuolelle ja päästävä Via Portuensikselle. jota myöten hän sitten ratsasti Tiberin poikki. Silloin sateli hänen perässään kiviä ja kiroussanoja. että Nero viskattaisiin Tiberiin. lyöden ja hosuen molemmin puolin. Siellä täällä syntyi käsikahakka. poikettava Via Appialta. Sekään ei ollut helppo asia. Mercuriuksen lähteellä hän huomasi tutun pretoriani-sadanpäämiehen. että moni. joka johtaa suoraan Tiberin-takaiseen kaupunginosaan. vahingoittui. Vaivoin päästyään Latiumin. Ilmassa sateli huutoja: »sannio!» (kulhari). totteli. Numiciuksen. josta pretorianit sentään helposti suoriutuivat. vuoteita. että hänen oli käännyttävä Ustrinumiin päin. Kulkuun vaadittiin sentään mitä suurimpia ponnistuksia. mutta hän sitä tuskin huomasikaan. sillä hän koetti kaikin voimin rientää väljemmille paikoille. vaan kiroilivat Caesaria ja pretorianeja. Siellä olisi melkein pitänyt raivata tietä miekalla. Ardean. joka ei ajoissa päässyt tieltä. Vinitius rupesi itse joukon johtajaksi ja raivasi. »histro!» (näyttelijä). hän kun oli lähtenyt Antiumista heti. että Rooman kärsivällisyys nyt oli lopussa. eivät tahtoneet väistyä sotamiesten tieltä. Varmaan uhkaukset minä hetkenä hyvänsä saattoivat puhjeta ilmikapinaan. kallisarvoisia huonekaluja. »äidinsurmaaja!» Toiset ehdottivat. joka ei uskaltanut asettua tribunin ja augustianin käskyä vastaan. joilla oli kova työ päästä tungoksen läpi. ajopelejä ja pikku tavaroita. mutta Vinitiuksella ei ollut mitään aseita. sillä sekamelska Appian tiellä kasvoi kasvamistaan. kokonaan unohtaen Paavalin opetukset lähimmäisenrakkaudesta. Ihmiset. ihmisjoukot kun olivat aseettomat. Sekä hänelle että Poppaealle huudettiin kuolemaa. Siinä oli rasioita. Vinitius ymmärsi. Vinitius kuuli useiden äänten syyttävän Neroa tulipalon sytyttämisestä. kun sanoma tulipalosta oli ehtinyt Caesarin huvilalle. ruokatavaroita. jotka jo olivat valinneet majapaikkansa. Vinitius käski hänen seurata. toiset huomauttivat. kun kadulle lisäksi oli kannettu joukoittain kaikenlaisia tavaroita tulipaloa pakoon. Laviniumin ja Ostian teiden poikki ja sivuutettuaan huviloita. ja sadanpäämies. Hän ratsasti sellaista kyytiä. Ilma . tietä läpi ihmisjoukon. jos vain yritykselle ilmestyi johtaja. astioita.paraikaa tulimerenä ja kulku sitä tietä niinmuodoin oli mahdoton. puutarhoja. joka muutaman kymmenen miehen johtajana puolusti temppelin sisäänkäytävää. Tuon tuostakin asettuivat joukot uhkaavaan asentoon. lasten kehtoja. Ensinnä kääntyi joukon vimma pretorianeja vastaan. hautausmaita ja temppeleitä tuli Vinitius vihdoin Vicus Alexandrille.

Kosto. että vasta muutamat Tiberintakaiset kadut olivat joutuneet tulen valtaan. sekä oman levottomuutensa. jo oli rehellisten ihmisten elämä tehty mahdottomaksi. koska joukko miehiä tahallisesti kävi sytyttelemässä taloja ja kieltämässä ihmisiä ryhtymästä pelastustyöhön. jotka ovat hajoitetut vartioimaan valtakunnan rajoja. että he toimivat käskyn mukaan. Vinitius luuli Neronkin viimeisen hetken tulleen. Silloin voisi Vinitius päästä Caesariksi. että Rooma ja sen temppelit ovat poltetut?. Augustianien kesken oli jo kuiskaeltu. Tosin Nero hallitsee kolmeakymmentä legionaa. Entä jos hän ottaisi ohjakset käsiinsä? Vinitiuksen perheestä oli lähtenyt joukko konsuleja aina viime aikoihin asti. Pakolaiset. jota kansanjoukot huusivat. kun saavat kuulla.. Olisiko Mitridates tai joku muu Rooman ankarimmista vihollisista voinut tuottaa sille suurempaa vahinkoa? Jo oli mitta täysi. että Lygian on täytynyt häälyä alituisessa vaarassa. Vinitius. jo oli hulluus noussut hirveytensä huippuun. mutta eivätkö vain sekä legionat että heidän johtajansa mahda raivostua. sitkeämpi ja nuorempi kuin muut augustianit.. levittäisi Kristuksen opin Eufratista aina Britannian sumuisille rannoille asti.. ehkä se on Hänenkin tahtonsa?.. niin voisi kaikki kehittyä muutamassa tunnissa. että Caesar itse oli käskenyt sytyttää Rooman tuleen. luuli. Nuori tribuni ei enää vähääkään epäillyt. tuntui Vinitiuksen mielestä aivan oikeutetulta. joita ei täältäkään puuttunut. eivätkä kansanjoukot tarvinneet muuta kuin tutun nimen. Oliko Vinitius häntä huonompi? Ehkä Kristuskin riennättäisi jumalallisen voimansa hänen avukseen. joka asettuisi epätoivoisan kansan etunenään. Olisipa nyt vain rohkea mies. mietti Vinitius itsekseen.siellä oli jo viileämpi ja savua vähemmän.. Minkätähden ei hän. että palavan kaupungin raunioiden täytyisi kaatua kulharihirviön päälle haudatakseen hänet rikoksineen päivineen allensa.. jonka vertaista ei siellä kahdeksaan vuosisataan ollut nähty eikä kuultu! Joka nyt nostaa aseisiin quiritit.. että purppuraa oli ennustettu Otholle. »Jospa niin kävisi!» huudahti Vinitius hengissä. Ensi työkseen hän kostaisi Nerolle. kun neljäsataa prefekti Pedanius Secunduksen orjaa oli tuomittu kuolemaan--miten nyt olikaan käyvä. Vinitiuksen perhe oli tuttu koko Roomassa. selittäen. Varmaan tulipalon leviämistä sentään oli mahdoton vastustaa. voisi sitä tehdä? Olihan hän väkevämpi. Vinitiuksen aivoissa alkoi liikkua rohkeita. Kapina ja sisällinen sota oli jo ollut syttymäisillään silloin.. Sitten hän ryhtyisi hallitsemaan oikeudella ja rehellisyydellä. tiesivät kertoa. puettaisi Lygian purppuraan ja . kostonhimoisia ajatuksia. kun Roomaa oli kohdannut onnettomuus. se varmaan lyö Neron ja saa pukeutua purppuraan.

miltä mahtoi näyttää aivan tulen likeisyydessä. Siten oli pääsy joukkojen läpi vieläkin vaikeampi. Oli helteinen heinäkuun päivä.ja savumeren edessä kuoli hänen sydämestään kaikki toivo. nimittäin että suurin osa tätä puolta vielä oli säilynyt tulelta. Savu kirveli silmiä. Joku iski vasaralla hänen hevostaan otsaan. Kun hän saapui Via Portuensikselle. Vinitius sai matkallaan nähdä hirveitä kuvia. Tungoksessa joutuivat perheiden jäsenet eroon toisistaan. Päätie oli monessa kohden aivan tukittu. joita nyt kantaa raahustivat. ja Naumachia Augustan luona oli tavaroita korkeina läjinä. kun Vinitius katseli tuhotyötä silmästä silmään. läksivät nyt liikkeelle. Linuksen taloa. äidit huutelivat epätoivoissaan lapsiaan. ikäänkuin olisivat olleet kimppu kipinöitä palavasta rakennuksesta. jäivät jäljelle. Vinitiuksen pintaa karmi kun hän ajatteli. . Melulta ja rähinältä oli vaikea saada ääntään kuuluville ja ymmärtää toisten puhetta. ettei apostoli Pietari ole voinut pelastaa Lygiaa. Lygia oli ennen kaikkea pelastettava! Nyt. olivat he pelastaneet enemmän tavaroita. Mutta tuskin olivat nämä ajatukset välähtäneet hänen päähänsä. mustia savupilviä. Pian tulipalon synnyttämä veto ne sentään hajoitti. Kapeammat kadut. hän tiesi. Hänen epätoivonsa lisääntyi lisääntymistään. jotka tähän saakka olivat toivoneet. Koska heillä täällä oli ollut enemmän aikaa. ja Vinitius saattoi päästä eteenpäin. ja palavista kaupunginosista läähättävä hehku teki kuumuuden sietämättömäksi. tämän tuli. mitä vastaantulevat pakolaiset viimeistään portilla olivat sanoneet. joille sakein savu oli kerääntynyt. Tässä kauhean todellisuuden. raskaita. Pretorianit. Monesti syöksyi kaksi vastakkaista ihmisvirtaa kapeissa solissa yhteen. vaikka se oli muutamissa kohdin jo päässyt joen poikki. Niiden katujen asukkaita pakeni tuhansittain. ettei tuli pääsisi joen yli ja jotka sentähden olivat pysyneet kodeissaan. jotka seurasivat Vinitiusta. Ne asukkaat. joka vei suoraan Tiberin-takaiseen kaupunginosaan. kun ne jo sammuivat. joten se verissään syöksyi eteenpäin. tarttui häneen taasen pelko ja tuska. peittäen ihmiset ja rakennukset kuin yön pimeyteen. ja silloin syntyi verinen ottelu. ei hän enää muistanut. Ihmisiä haavoittui ja tallautui joukon jalkoihin. kohti maaliansa. ja tungos kävi hetki hetkeltä suuremmaksi. keuhkot eivät saaneet ilmaa.tekisi hänet maailman herrattareksi. Tiberin-takainen puoli oli aivan täynnä savua ja pakenevia ihmisiä. Tuon tuostakin puhaltui joen takaa uusia. olivat suorastaan mahdottomat kulkea. jotka painuivat maahan asti.

sitä hirvittävämmäksi kävi kuumuus. näki nuori tribuni savupilvien joukosta liekit: saari oli tulessa. jonka takana. Se häntä hiukan rauhoitti. Vihdoin hän savuverhojen takaa saattoi nähdä sypressit Linuksen puutarhassa. että tuli oli päässyt irti Suuren Sirkuksen luota. ehkä hän paraikaa oli pakolaisten joukossa. kiirehti eteenpäin kainalosauvojen varassa ja huusi mennessään: "älä likene Cestiuksen siltaa! Koko saari on tulessa!" Eteenpäin ei siis ollut ajattelemistakaan. Forum Boarium ja Velabrum. musta savupilvi kadun pilkkosen pimeäksi. että ihmisvirta menisi ohitse. missä Linuksen talo sijaitsi. vaikkapa henkensä kaupalla. hyppäsi maahan. Olihan tuli saattanut pysähtyä tuon tyhjän kentän laitaan. oli rakentamaton ala. jonka varrella Lygian asunto oli. yksin saman kadun pää. rupesi juoksemaan. joka tuli Vinitiusta vastaan. Jota likemmä jokea hän pääsi. Tietäen. että kaikki ponnistus oli turha. Vinitius tahtoi kuitenkin. Vicus Judaeorumin taipeessa. vaikka jokainen tuulahdus puuskutti häntä vastaan sekä savua että tuhansittain kipinöitä. tunkeutua Linuksen taloon. viimeinen pakolainen. luonnollisesti myöskin olivat joutuneet liekkien uhriksi. Ehk'ei Lygia enää ollut kaupungissa. Sitäpaitsi olivat ihmiset kallisarvoisesta tunicasta tunteneet ratsastajan augustianiksi. samaten Tiberin-takainen kaupunginosa. Siinä toivossa karkasi hän eteenpäin. Hän repäisi tunicastaan kappaleen ja peitti sillä sieramensa ja suunsa ja riensi taasen eteenpäin. tunkeutui eteenpäin pitkin muureja ja pysähtyi tuon tuostakin odottamaan. mutta pelästynyt hevonen kiidätti häntä eteenpäin. Silloin Vinitius huomasi kulkunsa mahdottomaksi. että hehku johtuisi siellä palavista raunioista. Hänen täytyi tuon tuostakin seisahtua hieromaan silmiään. jotka olivat aivan sirkuksen läheisyydessä. Vastamainitun tyhjän kentän takana palaa roihottivat . arveli Vinitius ensin. ja hänen ympärillään alkoi kuulua huutoja: »kuolema Nerolle ja hänen murhapolttajilleen!» Vinitius joutui suureen vaaraan. tallaten kaviodensa alle kaikki mitä eteen sattui. Vinitiuksen mieleen muistui kuitenkin. että Linuksen talon ympärillä oli puutarha. Siinä tapauksessa oli helpompi löytää meren rannalta nuppineula kuin tässä sekamelskassa Lygia.nousi takajaloilleen eikä enää tahtonut totella ohjaajaansa. Äkkiä teki uusi. Tiberin puolella. Hänen järkensä sanoi. Mutta kuumuus kävi ihan sietämättömäksi. Muuan vanhus. jotka koska hyvänsä saattoivat sytyttää talot kadun toisessakin päässä tuleen ja siten estää häneltä pääsyn takaisin. sillä satoja käsivarsia kohoutui häntä tavoittelemaan.

mutta ehkä hän oli menemäisillään tainnoksiin tai tukahtumaisillaan savuun. "Lygia!" Äkkiä kohtasi hänen korvaansa sama kamala ääni. Hän hapuili käsillään huonetta löytääkseen cubiculumeihin vievät ovet ja huomasi silloin lampun tuikkivan jostakin. Vinitius ryntäsi niitä vastaan. joka ehdottomasti kiinnitti huomion puoleensa. Pieni atrium oli tyhjä ja mustanaan haikua. Hän sieppasi lampun käteensä ja rupesi tarkastamaan cubiculumeja. likellä Aesculapiuksen temppeliä. joissa säilytettiin kaikenlaisia petoja. Mutta kauhun puistatus kävi läpi koko Vinitiuksen ruumiin. olivat nähtävästi syttyneet tuleen." ajatteli Vinitius. Puutarhassa ei näkynyt elävää sielua ja koko talo tuntui olevan tyhjänä. ilmoittaen tulevaa onnettomuutta.rakennukset jo täydessä tulessa kuin mitkäkin lautatapulit. Tosin ei Lygia vastannut Vinitiuksen huutoon. muun muassa jalopeuroja. että risti varmaan tarjoaa hänelle tuota lamppua. jotta hän sen avulla löytäisi Lygian. ja nuo äänet kumisivat hänen korvissaan pahaa ennustavina. Ovet olivat lukossa. Nuoren katekumenin päähän lensi nuolen nopeudella ajatus. ja pääsi pihaan. ja jalopeurat kiljuivat hädissään. Hän rupesi huutamaan: "Lygia! Lygia!" Mutta vastausta ei tullut. Valo tuli larariumista. Vivariot saarella. Ristin juurella paloi lamppu. Ei kuulunut muuta kuin etäältä tulen hurina. jossa kotojumalien kuvien asemesta oli risti. jolloin hän koko sieluineen oli vaipunut Lygiaa ajattelemaan. Ensimäisen löydettyään vetäisi hän verhot syrjään ja . mutta Linuksen pieni »insula» oli vielä koskematonna. "Ehkä he ovat tukahtuneet savuun ja kuumuuteen. sillä jo toisen kerran kuuli hän nuo hirveät äänet juuri sellaisena hetkenä. sillä hirveämpi petojen kiljuntaa oli liekkien räiske. niin että ne aukenivat. Tämä vaikutus oli sentään aivan hetkellinen. Vinitius karkasi taloon. Vinitius loi kiitollisen katseensa taivasta kohti ja karkasi pihaan. jonka hän kerran ennen oli kuullut tässä puutarhassa. vaikka ilma oli hänet kärventämäisillään.

Tosin hän oli nähnyt. mietti hän itsekseen. Eihän ollut kumma. »kiireen kautta paeta täältä ja rientää Domitiuksen puutarhan kautta Agrippinan puutarhaan. näytti hänen silmissään verenkarvaiselta. että savu tukahduttaisi hänet. peittäen hänet yhä uusiin savupilviin ja sirotellen hänen hiuksiinsa. päätteli hän itsekseen. Hänen tunicansa alkoi jo useista kohden kyteä. Talo oli pieni. Hän olisi varmaan jäänyt tielle. koska seinällä riippui hänen vaatteitaan ja koska vuoteella oli »capitium». mutta hän ei välittänyt siitä. ja huoneet. hänen rinnalleen ja puvulleen kipinöitä. Veri kiehui hänen päässään. sillä tuuli puhaltaa sabinilaisilta vuorilta. sillä tuliaallot likenivät likenemistään saaren puolelta ja savukiemurat tukkivat miltei koko kadun. laski sen sitten käsivarrelleen ja jatkoi etsintäänsä. jonka avulla Vinitius oli tarkastanut talon. Siellä ei ole näin hirveästi savua. Missään ei ollut elävää sielua. mutta tulipalo seurasi häntä puhaltaen hänen perässään kuumia henkäyksiään. »Nyt täytyy koettaa etsiä heitä ihmisjoukosta. Sielläkään ei ollut ketään. siis samaan suuntaan. Linus ja Ursus olivat paenneet tulipaloa. Sieltä varmaan löydän hänet. mietti Vinitius. josta hän oli tullut.» Hän ajatteli omaa pelastustaan viime tingassa. Lamppu. Vaticanuksen kukkulalle päin. ettei hän ollut kohdannut heitä Via Portuensiksella. Päästä.katsoi. »Paras olisi heittäytyä maahan kuolemaan!» Hänen voimansa kävivät yhä heikommiksi. sillä he olivat saattaneet kulkea toista tietä. Varmaan siis Lygia. Vinitiuksen tuli helpompi olla. mutta hän muisti Ursuksen yliluonnolliset voimat. kaupungin muurien ulkopuolelta». jopa kellaritkin olivat pian tarkastetut. yksin savukin. s. että pakeneminenkin oli äärettömän vaarallista. kurkussa ja keuhkoissa läähätti ikäänkuin liekki. rinnasta ja hartioista valui hiki virtanaan ja se hiki poltti kuin kiehuva vesi. ja se lohdutti häntä. ja kaikki. »Minä olen itsekin kuin elävää tulta».o. Päästyään kadulle juoksi hän täyttä laukkaa Via Portuensista kohti. sammui vedossa. Hänen suussaan oli käryn ja palaneen maku. Vinitius vei capitiumin huulilleen. jommoisia naiset käyttivät likinnä ihoaan. pelkäsi ainoastaan. »Nyt minun täytyy». Joka tapauksessa saattoi edellyttää heidän pelastuneen. ahdas paita. jollei hän tuon tuostakin olisi toistellut Lygian nimeä ja . ainakin tulen käsistä. Vinitius huomasi sentään tulleensa Lygian cubiculumiin. kuten kaikki muutkin tämän kaupunginosan asukkaat.

keuhkoista loppui ilma. jotka ehkä saattoivat auttaa. Tomun seasta kuului ihmisääniä. Hänen tajuntansa heikkeni heikkenemistään. Hän ymmärsi. Tunica. ja se antoi hänelle uusia voimia. Mutta tuli. hoiperrellen kadun toiselta puolelta toiselle. puhkesi täyteen liekkiin. suojellen suutaan ja päätään Lygian capitiumilla. jäsenistä voima. olikin tomua.» Hän pani liikkeelle viimeiset voimansa. niin hänkin nyt tunsi. joten Vinitius juoksi kuin tulisessa pilvessä. Olihan siellä toki ihmisiä. joka näytti läpitunkemattomalta. vaihtoi nyt luontoa. jolloin hän oli vaipumaisillaan maahan. Siinä toivossa pysytteli hän yhä vielä pystyssä ja koetti koko voimallaan huutaa apua. Äkkiä hänet valtasi kummallinen kuumehoureen puuska: kuten ihminen joskus saa tiedon kuolemansa hetkestä. joka oli. Kadun päässä oli taasen ikäänkuin ääretön pilvi. Hän jatkoi kulkuaan kuin juopunut. Mutta hän saattoi nyt nähdä eteensä ja juuri sinä hetkenä. tullut täyteen kipinöitä. Hetkisen perästä ei hän sentään enää tuntenut katua. Ainoastaan sen hän tiesi. Mutta siihen hänen voimansa päättyikin: kaikki kävi hänen silmissään verenkarvaiseksi. joka vei Via Portuensikselle ja Codetanus-kentälle. »Jos se on savua».varjellut suutaan hänen »capitiumillaan». joka oli ottanut liedekseen koko jättiläiskaupungin. että se mitä hän oli luullut savuksi. että jos hän jaksaa juosta Via Portuensikselle asti. »niin en pääse eteenpäin. Päästyään likemmä huomasi hän." ajatteli hän itsekseen. Hän juoksi kaikin voimin ääniä kohti. Kipinät olivat lakanneet ahdistamasta häntä. kaduille kerääntyneet savupilvet hajoitti hurja. jonka apostoli Pietari on hänelle luvannut. niin hän pelastuu. "Joukko ryöstää taloja. polttava tuulenpuuska. rupesi polttamaan ihoa kuin Nessuksen paita. koska Lygia. odottaa häntä aukealla kentällä. Ei enää ollut savua. äkkäsi hän kadun pään. Hän kääntyi kadulle. jolla juoksi. Sama tuulenpuuska toi tullessaan miljoonia kipunoita. että hänen täytyy rientää. että hänen täytyy nähdä Lygia. mietti Vinitius. jota tuuli olisi voinut kuljettaa. ja entiset. Kaikki. Hän riisti sen yltään ja jatkoi pakoaan alasti. mikä tähän asti oli hiljalleen kytenyt. vaikkapa sitten pyörtyisi siihen paikkaan. . ja hän kaatui. ottaa hänet vaimokseen ja sitten kuolla hänen kanssaan.

" lausui hän. Hän ei kuitenkaan jaksanut jatkaa eikä myöskään hän kuullut miesten vastausta. "Missä Linus?" kysyi Vinitius. Kristus." "Kiitetty olkoon hänen nimensä!" vastasivat miehet kuorossa. käsissä vesiastiat.Hänet oli kuitenkin nähty. ottivat hänet käsivarsilleen ja kantoivat toveriensa luo.. oli hän Codetanus-kentällä ja hänen ympärillään oli miehiä ja naisia. "Kiitos. "keitä te olette?" "Hajoitamme tässä rakennuksia. "Miehet.. tai oikeammin sanoen kuultu. "Te riensitte avukseni. Heidän huolenpitonsa hämmästytti Vinitiusta." "Meidän ei sovi kieltää apuamme keneltäkään. rosvoavia joukkoja. "nostakaa minut pystyyn. kävi molemmin käsin kiinni astiaan ja tyhjensi sen puolilleen. Vinitius. oliko hän saanut jonkun vamman." vastasi pari ääntä. sitten he yhdessä nostivat hänet pystyyn." kysyi hän. niin kyllä omin voimin pääsen eteenpäin." Toinen työmiehistä valeli vedellä hänen päätään. jottei tuli pääsisi Via Portuensikselle. Mielenliikutus ja voimainponnistus oli ollut liian suuri. Pian olivat kaikki kerääntyneet hänen ympärilleen ja kyselivät levottomina. sillä hän pyörtyi." vastasi yksi työmiehistä. rupesi tarkastamaan työmiesten kasvoja ja virkkoi: "Palkitkoon vaivanne . Minä kiitän teitä. mutta sitten ääni. joka tuntui . Hän oli täydessä tajussaan. Vinitius oli kaatunut vain ylenmääräisen rasituksen takia. Kun hän heräsi. "Missä Linus?" kysyi hän taasen ensi työkseen. joka aamusta alkaen oli nähnyt ainoastaan eläimistyneitä. Vähään aikaan ei kukaan vastannut. kun kaaduin. ja kaksi miestä karkasi hänen avukseen.

on tuhkana.. ennustivatkin aikoja sitten.Vinitiuksesta tutulta. että sallivat minun hyvillä uutisilla palkita kaiken hyvyytesi! Mutta minä palkitsen sen sinulle vielä paremmin. NELJÄSKYMMENESNELJÄS LUKU.. vaan koko kaupunki pitkin pituuttaan oli liekkien vallassa. Kiitetty olkoon Kristus ja kaikki muut jumalat siitä.. Hän läksi Ostrianumiin . Suurena nousi vuorten takaa täysikuu.. sillä tulipalon vauhti yhä kasvoi. kaksi päivää sitten. sillä koko Carinae joutui liekkien uhriksi. Nomentanan portin takana. näyttäen tulipalon paahteessa . Liekit palavasta kaupungista peittivät loimuillaan koko taivaanlaen. mutta puutarhassa oli valoisaa kuin päivällä. oi Serapiksen poika. "Olen. herra... mikä onnettomuus tätä kaupunkia on kohdannut!. "Oletko nähnyt heidät?" kysyi hän.. oi Persian kuningas!" Vinitius kohosi istualleen ja näki suureksi hämmästyksekseen edessään Chilonin. Linus ja Jupiterin tytär ovat Ostrianumissa!. Voi. Ei enää saattanut puhua yksityisten kaupunginosien palamisesta.. mutta sinä pysyt aina rikkaana kuin Midas. Rauha olkoon sinulle. Voi tätä onnettomuutta! Kristityt.. herra!. Taivas oli rantojaan myöten punainen ja maille lankesi yö verenkarvaisena. että tuli hävittäisi Rooman." Vinitius kävi hyvin heikoksi. Kreikkalainen puhui: "Talosi. äkkiä virkkoi: "Ulkopuolella kaupunkia. oi Osiris! Kautta tämän palavan Rooman palkitsen!" Tuli ilta....

Täällä tapasi tuli tarpeeksi palavaa ainesta ja täällä puhkesi rovio rovion viereen. kaupunkeja. ja vaatteita. Kukkuloilta. puoteja. mutta vastoin tavallisuutta oli maa tällä kertaa valoisampi kuin taivas. huviloita. pinjakäpyjä. ja näihin aikoihin tiesi Rooman kaupungin häviö yliherruuden loppumista ja kaikkien siteiden katkeamista. myymälöitä ja puisia. Huuto »Rooma hukkuu!» kaikui kaikumistaan joukon suusta. jotka olivat paenneet ulkopuolelle kaupunkia tai asettuneet vesijohtokaarille. viljaa. sulatetun kuparipallon kaltaiseksi. koettivat liekkien väristä arvata. Raivoisat luonnonvoimat sytyttivät yhä uusia kaupunginosia tuleen. Suurin osa orja. vesijohtotielle tai kaupunkia ympäröiville kedoille. mutta maalta ja likeisistä kaupungeista tulvi tuhansittain ihmisiä palavaa kaupunkia katsomaan. Poikaviikarit ja Campanian puolivillit paimenet taas riensivät paikalle saaliin toivossa. jotka olivat täynnä viisi. Ihmiset.syttyneen palamaan ja käyneen äärettömän. Epäilemättä jotkut rikolliset kädet olivat ottaneet toimekseen kaupungin sytyttämisen. joita Caesar silloin tällöin armossaan suvaitsi käskeä jakaa kaitaisten katujen rääsyisille asukkaille. Taivaan ruusunkarvaisella kannella vilkkuivat tähdet niinikään ruusunkarvaisina. Äärettömänä roviona valaisi Rooma koko Campanian.tai mantelinkuoria. joka kaikkia seudun vuoria myöten kierteli kaupunkiin. temppelejä. oliveja. joiden siemeniä köyhä kansa käytti ruokanaan. Mutta vesijohtokaarille oli kerääntynyt suuria kansanjoukkoja. Kuulumattomalla vauhdilla syttyivät kokonaiset kadut tuleen. puita. Verenkarvaisessa hohteessa saattoi nähdä etäisempiä vuoria. pähkinöitä. Tuon tuostakin tempasi tuulenpuuska tulikuiluista tuhansia ja miljoonia palavia pähkinän. Pelastaminen oli aivan mahdoton ja sekasorto kasvoi kasvamistaan. koska etäällä itse tulipalosta tuon tuostakin puhkesi ilmoille uusia roviovalkeita. kuvapatsaita ja vesijohdon.ja . joille Rooma oli rakennettu. jotka siihen asti olivat liittäneet ihmiskunnan yhdeksi kokonaisuudeksi. Täällä säilytettiin myöskin kaikenlaisia tavara-varastoja.ja kuusikerroksisia rakennuksia. mikä aine milloinkin paloi. kaikenlaisia näytäntöjä varten rakennettuja liikkuvia amfiteattereja. Miettiväisenä näytti se korkeudestaan katselevan maailmaa hallitsevan kaupungin häviötä. joko vaaraa pakoon tai sieltä katselemaan tulipaloa. jotka loistavien perhosten lailla äkkiä lensivät ilmaan--paukkuen haljetakseen tai tuulen ajamina joutuakseen toisiin kaupunginosiin. tulivat liekit suurina laineina laaksoihin. Kaupungin väestö näet pakeni minkä ehti porteista muurien ulkopuolelle.

Keskikaupungilla. joka leviää Suburrasta. Neron kuolemanhetki olisi koittanut vuotta aikaisemmin kuin se koitti. Toiset tukahtuivat savuun. Useimmat sentään huusivat. nimittäin että jos joukolle vain olisi ilmestynyt johtaja. kadotettuaan kaiken omaisuutensa tai rakkaimpansa. joka saisi Neron nimen. ja saadakseen rakennuttaa uuden kaupungin. eivät ryhtyneet mihinkään pelastustyöhön. nähdessään tulipalon lähestyvän. todella muutamissa paikoin olivat rikkoneet vivariot. Sadattuhannet orjat näyttivät unohtavan. epätoivoissaan ja tahallisesti tuleen. jotka näin ajattelivat.--Mainittiin jo Spartacuksen nimeä. mutta Spartacusta ei ollut. puhkesi tuli . että Roomaan kuului muutakin kuin temppelejä ja muureja. Tätä ajatellessa raivostuivat ihmiset. ja tämän vapautensa nojalla asettui joukko nyt uhkaavaan asentoon.karkulaisjoukkoa ei vähääkään surrut Rooman herruuden häviämistä. hulluuntuneita norsuja ja metsähärkiä. odottaen ainoastaan johtajaa ja komentosanaa. harja tuulessa. ja varmaan olisi käynyt kuten Vinitiuskin oli arvellut. että norsut. Ja ne ihmiset. ja joukko tyytyi väliaikaisesti varustaumaan aseikseen kaikki mitä irti sai. Toiset väittivät. vaan kerääntyivät temppelien ympärille rukoilemaan jumalilta armahdusta. Mutta varmaan verilöyly likeni samassa määrin kuin kaupunki muuttui tuhkaksi. Paljon ihmisiä todella sai surmansa. Julkinen tiedonanto ilmoitti kymmenentuhannen ihmishengen menneen hukkaan liekeissä. jotka olivat eri kulmilla maailmaa. että Vesta kostaa kaupungille vestalitar Rubrian kohtalon. että Caesar oli käskenyt polttaa Rooman päästäkseen hajusta. Mitä kummallisimpia huhuja lensi portilta portille. missä kadut olivat rakennetut taajimmilleen. Monet väittivät. Toiset vannoivat kautta jumalien. hävittäen kaikki tieltään kuin myrsky. että kaikki pedot Vaskiparran käskystä olivat päästetyt irti vivarioista. nimittäin muutamia kymmeniä legionia. Kaduilla oli muka nähty jalopeuroja. Kapitoliumin. Toiset arvelivat. Takasihan häviö sille vapautuksen kahleista. Näissä puheissa oli sen verran perää. Quirinalin. Yksin palava kaupunki näkyi vielä kiinnittävän puoleensa ihmisten huomion ja pidättävän heitä yltymästä panemaan toimeen veri löylyä. Toiset heittäytyivät. että Vulcanus Jupiterin käskystä hävittää kaupungin maanalaisella tulella. jotka tallasivat jalkojensa alle mitä vain eteen sattui. että Nero oli tullut hulluksi ja käskenyt pretorianien karata suin päin kansanjoukkoon ja panna toimeen täydellisen verilöylyn. Vapauteen päästyään olivat ne sitten hurjistuneina ja hädissään alkaneet juosta poispäin tulipalosta. Sen vallattomuus ja ryöstönhimo kasvoi. Viminalin ja Esquilinuksen sekä Palatinuksen ja Caeliuksen kukkuloiden seutuvilla.

Toiset huusivat jumalia avukseen. monet ahtaammat kohdat aivan läpipääsemättömiä. Sentähden kuului porteilta ja teiltä haikeita valituksia. Toisaalla rukoiltiin Serapista. nousivat tietysti vastarintaan. Siinä. joka oli pelastettu eräästä Porta Caelimontanan likeisyydessä sijaitsevasta temppelistä. Ei ainoakaan keskikaupungilla asuvista perheistä ollut pelastunut kokonaan. sillä heidän olisi. Näiden jumalien tunnustajat olivat paenneet Suburrasta ja Tiberin takaa. Sellaisistakin paikoista. huudellen rakkaitansa. vetivät kuvan Appian portille ja kantoivat sen Marsin temppeliin. oli toreja ja aukeita aloja. heitä äkkiarvaamatta toiselta taholta kohtasi liekkiseinä. jotka näillä olivat etsineet turvaa. Kadut olivat täynnä tavaroita. kansan käsityksen mukaan. jotka olivat saaneet surmansa tungoksessa tai tulessa. ja kun toiset yhtyivät heidän kuoroonsa ylistämään "maailman herraa". vanhukset. paremmin pitänyt varjella kaupunkia. Maan jumalattaren temppelin. Yleisen sekasorron vallitessa eivät hätääntyneet ja kauhistuneet ihmiset lopulta tietäneet minne paeta. minne myöhemmin rakennettiin Flaviuksen amfiteatteri. löydettiin myöhemmin satoja hiiltyneitä ruumiita. toiset kiroilivat jumalia suuren onnettomuuden takia. oikoivat käsiään ja huusivat: "Jos olet vapauttaja. jonne ei tuli ollut ulottunut. Heidän huudostaan soi kuitenkin ikäänkuin jonkinlainen vahingonilo. että kun ihmisjoukot koittivat paeta toiselle taholle. karkasivat ihmisjoukot keskelle saattoa. siis Clivus Vibriuksen ja vanhan Porta Esquilinan välillä. Siellä täällä veisasivat miehuutensa täysissä voimissa olevat miehet. Papit. Silloin täytyi heidän kohdata kamala kuolema tulimeressä. suuttuivat toiset heidän riemunpurkauksistaan ja varustautuivat vastustamaan. ja kentät kaupunginmuurien ulkopuolella kaikuivat heidän huutoaan ja parkuaan. pysäyttivät vaunut. Mutta kun Via Asinarialta päin saapui saatto egyptiläisiä pappeja. He olivat osoittautuneet aivan voimattomiksi. ja ne. joutuivat tulen saarroksiin ja menehtyivät kuumuuteen. Liviuksen porttikäytävän ja hiukan ylempänä olevien Junon ja Lucinan temppelien luona. sentähden heitä sadateltiin.esiin niin monessa kohden yhtaikaa. Baalia tai Jehovaa. Epätoivoissaan kierteli siellä naisia. kantaen Isis-kuvaa. niin vapahda alttarisi ja kaupunki!" Joukon vimma kääntyi etupäässä vanhoja roomalaisia jumalia vastaan. Muutamat vanhukset seisahtuivat Jupiter Liberatorin temppelin eteen. vaikka onnettomat ihmiset siellä täällä olivat repineet kivet kaduista ja hautautuneet puoleksi maan sisään etsiäkseen suojaa kuumuutta vastaan. joiden jumaluutta täten oli rohjettu loukata. .

Tiber virtasi elävänä tulena.ja tervavarastot. Tulipalo otti yhtenään haltuunsa uusia aloja. joita tarvittiin köysien voitelemiseen. lahjomattomana ja armottomana kuin itse sallimus. joita käytettiin kilpaleikeissä. että he lopulta luulivat yleisen sekasorron vaikuttaneen päivän ja yön vaihteluunkin: he uskoivat näkevänsä auringonpaistetta. täytti laaksot. Yö kävi yhä valoisammaksi. Mutta jonkun ajan perästä vei tasainen. se suuri vihan ja tuskan päivä". Pompejuksen amfiteatterin luona säilytettiin suuria hamppu. Tulimerestä nousi hehkuvaa taivasta kohti ikäänkuin jättiläiskokoisia suihkulähteitä ja palavia patsaita. pesi ja puetti hänet sekä antoi hänelle ruokaa. Sitten tarttui tuuli niihin. valloitti väkirynnäköllä kukkulat. Päästyään voimiinsa ilmoitti nuori tribuni aikovansa vielä tänä yönä lähteä etsimään Linusta. joita ei kukaan saattanut ymmärtää mutta joissa yhtämittaa toistuivat sanat: "Jo tulee tuomion päivä. että Linus erään vanhemman. Macrinus. jotka ilmassa hajosivat tulisiksi luudiksi ja höyheniksi. kertoi kuten Chilonkin. verenkarvainen hohde voiton kaikilta muunvärisiltä liekeiltä. Muutaman tunnin perästä loisti se osa kaupunkia. jonka taloon Vinitius oli tuotu. Clemens-nimisen papin kanssa oli lähtenyt Ostrianumiin. jossa Pietarin piti kastaa joukoittain uusia tulokkaita kristinuskoon. Raivoisan meren lailla vyöryivät ja hyrskyivät ihmisaallot palavan kaupungin ympärillä. valautui tasangoille.naiset ja lapset kummallisia. syttyivät tuleen. Kankuri Macrinus. Onneton kaupunki muuttui täydelliseksi helvetiksi. Kauhu oli siihen määrään tylsistyttänyt ihmiset. juhlallisia virsiä. Hävitys tuli jakamattomana. sekä kaikenlaisia koneita. ryski ja raivosi. ainoana heleänkeltaisena liekkinä. mellasti. NELJÄSKYMMENESVIIDES LUKU. Albanin vuoria kohti. jossa Mars-kenttä oli. joka oli kristitty.ja köysivarastoja. joita tarvittiin sirkuksessa ja arenalla. Useat tässä . Nämä samaten kuin piki. Ilma ei enää ollut pelkkää valoa--se tuntui olevan liekkiä. Mutta eivät auttaneet rukoukset enempää kuin uhkaukset ja virretkään. venytti ne kultaisiksi langoiksi ja säkenöiviksi hiussuortuviksi ja lennätti alas Campanialle.

He olivat siis päässeet pakoon tulipaloa. Hetkisen epäiltyään päätti Vinitius seurata heidän . Via Nomentanalle asti. Kunhan hän nyt vain löytäisi heidät! Löytäminen ei ollut ensinkään helppoa. Kunhan hän löytää Lygian. mutta sekä Macrinus että Chilon kehoittivat häntä hylkäämään sen. tyyninä ja onnellisina maaseudun hiljaisuudessa. Linuksen ja Pietarin. keskelle hävitystä? Siellä he voivat elää uskollisten orjien ympäröiminä. Oli ehkä paras ensin kulkea Via Triumphatorista. joka tuskin olikaan ulottanut tuhotöitään aina Esquilinuksen taakse. mutta varmaan torit ja kadut olivat aivan täynnä ihmisiä ja heidän tavaroitaan. Rooma palaa. pitkin Pompejuksen. Luculluksen ja Sallustiuksen puutarhojen syrjää. Vinitius muisti millä vaivalla hän oli päässyt Via Appialta Tiberin taakse ja mitä kierroksia hänen oli täytynyt tehdä päästäkseen Via Portuensikselle. vie hän heidät jollekin kaukaiselle maatilalleen. siitä joen poikki kaupunginmuurien ulkopuolelle ja sitten Aciliuksen puutarhojen taakse Porta Salarialle. vaikkapa Siciliaan asti. Vinitius luuli tässä kaikessa huomaavansa Kristuksen varjeluksen. Hänen olisi varmaan käynyt vaikeaksi joka päivä kulkea Tiberin takaa Nomentanan portille asti ja sieltä taas takaisin Tiberin taakse. Se olisi kyllä ollut lyhyin tie. Tämä tieto tuotti hänelle suurta lohtua. vaan että hekin olivat lähteneet Ostrianumiin. Vinitius tuli nyt vakuutetuksi siitä. ulkopuolella kaupunkia. Tosin ei tuli vielä ollut päässyt näihin kaupunginosiin. Nyt on vain kova kiire Ostrianumiin. että Linus kaksi päivää sitten oli uskonut talonsa erään Cajuksen haltuun. Hengissä vannoi hän Kristukselle palkitsevansa Hänen armonsa koko elämällään.kaupunginosassa tiesivät. Epäilemättä hänen tarkoituksensa siis oli asua muutamat päivät jonkun uskonheimolaisen luona. Hän tunsi vaeltavansa Hänen turvissaan ja hänen sydämensä valtasi rakkaus voimakkaampana kuin koskaan ennen. Ja Lygia ja Ursus tietysti olivat hänen kanssaan. sitten seurata jokea Aemiliuksen siltaan asti. Linus oli vanha mies. ettei Lygia eikä Ursus olleet jääneet kotiin. Sentähden hän nyt päätti valita toisen tien. Kristuksen siipien suojassa ja Pietarin siunaamina. Chilon neuvoi Vinitiusta kulkemaan Ager Vaticanuksen kautta Porta Flaminialle.--muutaman päivän perästä ei siitä ole jäljellä kuin tuhkaläjä--miksi he siis jäisivät tänne hätääntyneen kansan joukkoon. sitten kiertää Pincius-vuori ja vihdoin jatkaa matkaa Marskentän poikki.

ja vihellellä mielin määrin--ei kukaan tule kieltämään! Oi jumalat! vihellellä maailmaa hallitsevan kaupungin raunioilla! Kuka kreikkalainen tai barbari olisi uskaltanut sellaista toivoa?. nythän se tulipalo jäi taaksemme ja lämmittää selkäämme. Tulipalo punasi mahtavat sypressit heleällä hohteella.. koska hän arveli pian tapaavansa tieltä jonkun pretorianiosaston. ettet välitä Roomasta.. jahka ne vain jäähtyvät. Vinitius koetti saada muulia kulkemaan niin nopeasti kuin suinkin. Kuka tahansa saa käyskennellä Rooman raunioilla. Ei ole enää Roomaa eikä Rooman valtiaita!. Hetken päästä riensi hän jo Chilonin kanssa Pagus Janiculensiksen kautta Via Triumphatorikselle päin. ja ilme hänen kasvoissaan oli sekä häijy että tyytyväinen. Hetkisen perästä hän jatkoi: "Se häviää. Ihmisvoima ei tällaista tulipaloa sammuta. syntyipä se sitten paimenten nuotiotulesta taikka palaneesta kaupungista. ainoastaan silloin tällöin täytyi otella maalaisväestön kanssa. joka hallitsi Kreikkaa ja koko maailmaa! Ja nyt saa kuka kreikkalainen hyvänsä paistaa papuja Rooman tuhkassa! Kuka sitä olisi uskonut!. ikäänkuin ilta-aurinko olisi valanut niihin rusoaan.. Oi Zeus! jollet pilvistäsi päästä aika sadekuuroa sammuttamaan tätä tulipaloa. sillä suurin osa asukkaita oli paennut Via Potruensista myöten merelle päin. jonka voisi käskeä matkaansa. Voi tätä kaupunkia. mutta hän hankki Vinitiukselle kaksi muulia." Tämän yksinpuhelunsa aikana hän tuon tuostakin kääntyi katselemaan tulipaloa. Minne maailma nyt lähettää viljansa. Macrinuksen täytyi jäädä taloa vartioimaan. Chilon pysytteli kaiken aikaa hänen perässään ja puheli yhtämittaa itsekseen: "Kas. Hän tarjosi Vinitiukselle niinikään orjaa. niin osoitat. sillä tuhkaläjä on tuhkaläjä. joka riensi kaupunkiin. jotka saattoivat olla tarpeen Lygian vastaista kuljettamista varten. mutta sitä Vinitius ei ottanut.. Tämä tie ei vielä koskaan öisin ole ollut näin valoisa. olivinsa ja rahansa? Kuka nyt pusertaa ihmisistä kyyneliä ja kultaa? Marmori ei pala. . mutta helposti saattoi sentään päästä eteenpäin. se häviää! Kohta sitä ei enää ole maan päällä. Tie kävi yhä vapaammaksi. Ja kuitenkin saattaa nyt aivan huoleti vihellellä...neuvoaan. Aukeilla paikoilla oli täälläkin pakolaisia. mutta se halkeilee tulessa. Heidän päästyään Porta Septimianasta kulki tie joen ja Domitiuksen ihanien puutarhojen välitse. ja tuuli sen kuitenkin ennen pitkää hajoittaa.

etteivät koettaneetkaan päästä pakoon. ei ollut muuta neuvoa kuin ruveta ajattelemaan omaa pelastusta. palaa sellaisella vauhdilla." "Nukutko?" ärähti Vinitius äkkiä. "Voi Jupiterin kaupunkia!." Jonkun aikaa he ratsastivat äänettöminä. herra." vastasi Chilon. oi jumalien isä. näin heidän surmaavan toisiaan.. sekä kaikkinaiset metsälinnut ja merenrantojen ja vuoriston siivekkäät asujamet luulivat nähtävästi tulipalon hohdetta auringonvaloksi. Ihmisten sisälmyksiä oli kadulla. joukon jaloissa.Kapitolium hajoaa tuhkaksi. . isä. koska niitä laumoittain syöksyi suin päin tuleen. Kyyhkyset. Kuka. ja mietiskelin juuri Kristuksen oppia. olisi luullut barbarien valloittaneen kaupungin ja panneen toimeen teloituksen. Oi. oi pilvienpitäjä. jotka asustelivat huviloiden likeisyydessä ja pikkukaupungeissa Campanialla. teurasti se yhden lampaista. herra. Toiset menivät niin pyörälle päästään. joka piti kauppaa Suuren Sirkuksen luona. mutta kun liekit ottivat haltuunsa koko rakennuksen ja kun siellä täällä muuallakin kaupungilla rupesi näkymään tulipalon oireita. Vinitius alkoi ensinnä puhua: "Missä sinä olit. joko pelastaakseen sitä tai uteliaisuudesta. kun tulipalo syttyi?" "Olin juuri menossa ystäväni Eurytiuksen luo. Oi Zeus! Rooma on ollut kuin paimen ja muut kansat kuin lampaat. söi lihat suuhunsa ja uhrasi sinulle. Ei kuulunut muuta kuin tulen nurina ja lintulaumojen siipien kahina. kun ruvettiin huutamaan: 'Tuli on irti!' Ensinnä kerääntyivät ihmiset sirkusrakennuksen ympärille. Ihmiset vaikeroivat maailmanlopun tulleen. taljan. nyt pitää huolta teurastuksesta ja kenen käsiin sinä panet paimenen piiskan? Sillä Rooma palaa. salamallasi sytyttäneen sen tuleen. että luulisi sinun itsesi. Palatinus hajoaa tuhkaksi. "vai mitä sinä siellä teet?" "Itken Roomaa.. oi Aeneaksen jälkeläinen! Näin ihmisten miekka kädessä raivautuvan tungoksen läpi. Kun paimenen tuli nälkä." "Näitkö ihmisten kiertelevän sytyttelemässä taloja?" "Kyllä minun täytyi kaikenkaltaisia nähdä.

jotka sallivat teidän ottaa toiselta hänen omaisuutensa ja pistää sen omaan pussiinne. että minä heitä rakastan? Puhun täyttä totta! Olen käynyt Ostrianumissa. että Chilon ehkä valehtelee. Hänen pintaansa karmi kun hän ajatteli. sillä katso. niin Rooman valtakunnan piirikin katoaa maailmasta. maailmassa on paljon pahoja ihmisiä. Eivät he ymmärrä antaa arvoa teidän lempeälle hallituksellenne ja oikeudenmukaisille laeillenne. Oli sentään sellaisiakin. herra. loi kreikkalaiseen vanhukseen uhkaavan katseen ja kysyi: "Mitä sinä siellä teit?" Chilon joutui hämilleen. Hän oli tosin. että Lygian mahdollisesti oli täytynyt olla tuossa hirveässä sekamelskassa. pyhän Linuksen ja apostoli Pietarin. kadulla. jotka kirkuivat ilosta. oi Mitra!" Mutta Vinitiuksen päähän pälkähti äkkiä ajatus." huudahti hän. jolle oli viskattu ihmisten sisälmyksiä joukon tallattavaksi. "mikset usko. Toiset tulivat hulluiksi. Pyrrho opetti minua pitämään hyvettä suuremmassa arvossa kuin . kuten monet muutkin ihmiset. että kun Rooman kaupunki häviää. näin hyväsydämisen lygiläisen. mutta nyt hän oli ypö-yksin Vinitiuksen kanssa ja muisti varsin hyvin nuoren tribunin hirveiden rangaistusten uhalla käskeneen häntä jättämään kristityt--varsinkin Linuksen ja Lygian--rauhaan. "Herra. kunnes tuli heidät saavutti. ajatellut.vaan pysyivät tylsistyneinä paikoillaan. koska jo melkein olen kristitty. toiset kirkuivat epätoivoissaan. Ihmiset eivät osaa alistua jumalien tahdon alle!" Vinitius oli vaipunut omiin ajatuksiinsa eikä huomannut Chilonin äänessä väräjävää ivaa. Hän oli vähintään kymmenen kertaa käskenyt Chilonin kertoa kaikki mitä hän tiesi. Hän pysäytti siis muulinsa. mutta nyt hän kuitenkin vielä kerran kääntyi hänen puoleensa: "Näitkö sinä omin silmin heidät Ostrianumissa?" "Näin." "Ennen tulipaloako?" "Ennen tulipaloa. oi Venuksen poika! Näin neidon.

kun Neron sirkusta rakennettiin. että Roomassa jo . Olenhan sitäpaitsi köyhä mies ja sillaikaa kun sinä. "Kiitän sinua. pääsivät Naumachian tuolle puolen ja kääntyivät oikealle. vaikka ovatkin köyhää kansaa. olit Antiumissa. "Janiculuksen ja Vaticanuksen kukkuloiden välillä Agrippan lammen takana on kuoppia." Vinitius vaikeni. niin ethän unohda köyhää tietäjää?" "Sinä saat talon viinitarhoineen likellä Ameriolaa. Hänen äänensä oli jo leppeämpi." "Puhu!" kehoitti Vinitius. Jupiter." vastasi Vinitius. Kiitän sinua! Oi. sain monesti kärsiä nälkää kirjojeni ääressä. Kuule nyt herra." Tämä selitys tuntui Vinitiuksesta tyydyttävältä. "ilman minua et olisi löytänyt neittä. Nämä ovat viime aikoina hirveällä tavalla ruvenneet vainoamaan kristittyjä." virkkoi Chilon hetkisen perästä. joka tulipalon hohteessa heloitti aivan punaisena.. Usein istuuduin Ostrianumin muurin juurelle. joista otettiin kiviä ja hiekkaa. kun hän kysyi: "Etkö tiedä. asuu täällä Tiberin takana paljon juutalaisia. ja he jatkoivat matkaansa. sentähden etsin nykyään hyveellisten ihmisten seuraa.. kiitän! Viinitarhoineen!" He sivuuttivat Vaticanuksen kukkulan. tulla joelle. "Herra. sillä kristityt jakelevat enemmän almuja kuin kaikki Rooman muut asukkaat yhteensä. Muistat ehkä. päästä sen yli ja siitä Porta Flaminalle. missä Linus nykyään asuu?" "Sinä rankaisit minua kerran hirveästi uteliaisuuden viasta. Herkules! Sanoitko: viinitarhoineen?. Jos nyt siis löydämme hänet. Heidän tarkoituksensa oli ratsastaa Vaticanuksen kentän poikki. Äkkiä Chilon seisautti muulinsa ja virkkoi: "Herra! Päähäni pälkähti hyvä tuuma. mitä sanon! Kuten tiedät.filosofiaa. vastasi kreikkalainen.

että Caesarin täytyi karkoittaa juutalaiset kaupungista. hän on luultavasti tahtonut nähdä. Sentähden ehdottaisin. Kun he vähän aikaa olivat kiertäneet vuorta." "Mutta sinähän sanoit. että tapaamme heidät hiekkahaudasta.. vaikka Tiberin takana kyllä on julkinen synagoga. Ainakin saamme heistä tietoja. kuten me nyt teemme. joten he kulkivat pimeässä. vaikka likeiset kukkulat hohtivat täydessä punassa. että poikkeaisimme tänne katsomaan. että Linus oli lähtenyt Ostrianumiin!" huudahti Vinitius kärsimättömästi. että he murhaavat lapsia. Nyt. He ovat tulipalon sytyttyä voineet palata Tiberin taakse. syttyisikö sekin kaupunginosa tuleen. kautta Persephoneen. "ja sentähden tahdon minä etsiä neidon kaikkialta. jota ei senaatti ole vahvistanut. että kristittyjen vainoja välttääkseen täytyy pitää rukouksensa salaa. Minä tiedän sen. Sittemmin he palasivat takaisin ja nyt he elävät huolettomina Augustan suojeluksen alla ja kohtelevat kristittyjä kahta ankarammin." "Mitä muuta sinulla on sanomista?" kysyi Vinitius. kukkulaa kohti. mutta juutalaiset menevät kaupunginprefektin luo ja syyttävät heitä siitä. vannon sinulle. Linuksella on näet talo. Voimme tavata heitä lukemattomia määriä maakuopista. herra. joka on syntynyt sirkusta ja useita Tiberin rannalle tehtyjä taloja rakennettaessa. "Sitä. Hetkeäkään epäilemättä käänsi Chilon muulinsa vasemmalle. He kokoontuvat autioihin latoihin tai santakuoppiin kaupungin ulkopuolella. Jos niin on käynyt. herra. Itse puolestaan he hyökkäävät heidän rukoushuoneisiinsa ja käyttäytyvät niin raivoisasti. herra. rukoilevat he lakkaamatta. Olen omin silmin nähnyt! Tosin ei ole annettu mitään virallista julistusta heitä vastaan. "Mutta sinä lupasit minulle talon ja viinitarhan likellä Ameriolaa. mistä vain saatan toivoa löytäväni hänet." "Olet oikeassa. palvelevat aasia ja julistavat oppia. että kristittyjen täytyy mennä piiloon." käski tribuni. Johda minut siis sinne. Kristityt Tiberin takaa ovat valinneet käytettäväkseen juuri sen hiekkakuopan. Päästyään sirkuksen ohitse kääntyivät he vieläkin .jumalallisen Klaudiuksen aikana oli sellaisia kahakoita." vastasi Chilon.. missä hänen talonsa on. peitti se heiltä tulipalon. He ovat ehkä kiertäneet kaupungin ympäri. kun kaupunki palaa.

Niiden valossa näki Vinitius suuria ihmisjoukkoja polvillaan. ja lyhdyt katosivat katoamistaan vuoreen. myöskin soihtuja." "Totta totisesti! kuulen veisuuta. apostoli Pietaria ja Linusta ei näkynyt missään. Toiset näyttivät odottavan. Tulet kuvastuivat silmien valkuaisista. ja ennen pitkää olivat Vinitius ja Chilon joutuneet keskelle ihmisjoukkoa. . sillä toiset rukoushuoneet ovat täynnä savua. viittasi pojalle. paitsi lamppuja ja lyhtyjä. Chilon astui muulin selästä." virkkoi Vinitius. kuten koko Tiberin-takainen kaupunginosa. He suuntasivat kulkunsa maan alle ja astuivat lyhtyjen himmeässä valossa pimeän käytävän läpi. jossa vallitsi täydellinen pimeys. toiset löivät rintoihinsa. mutta kaikkien rukoilevien kasvoista loisti juhlallinen mielenliikutus. Pidäppä muulejamme. Vuoren pimeästä aukosta kuului todella laulavia ihmisääniä. Siitä he tulivat avaraan onkaloon. toiset veisasivat virttä. niin saat minulta siunauksen ja syntisi anteeksi. Mutta pian huomasi Vinitius pimeydessä joukoittain tuikkivia lyhtyvalkeita. Lygiaa. Mutta syrjäkäytävistä tulvi yhtämittaa uusia tulokkaita. "Tuossa he ovatkin!" huudahti Chilon. josta nähtävästi ennen oli otettu kiviä. että kaikki odottivat jotakin yliluonnollista. toiset toistelivat tulisesti Jeesuksen nimeä. Saattoi selvästi nähdä. Siellä oli valoisampaa kuin käytävässä. luottavan ja toivovan. ja sanoi: "Olen Kristuksen pappi ja piispa. käsivarret ojennettuina taivasta kohti. vaan viskasi ohjakset hänen käsiinsä ja sekaantui Vinitiuksen kanssa ihmisjoukkoon." Hän ei odottanut pojalta vastausta. jotka tähtäsivät taivasta kohti. kalpeilta. joka sattui kulkemaan hänen rinnallaan. liidunkarvaisilta otsilta valui hiki. sillä siellä paloi.vasemmalle ja joutuivat jonkinlaiseen solaan. "Nyt heitä on täällä enemmän kuin koskaan ennen. koska seinissä vielä oli tuoreet jäljet.

ankaruutta ja uskonkiihkoa uhkuvina.. Mutta kun hän oli siunannut kansan. rupesi hän puhumaan hätäisesti. joita kirkasti yliluonnollinen hymy ja joissa ei saattanut huomata vähintäkään pelkoa. Palavassa kaupungissa olivat nimittäin rakennukset pitkin kokonaisten katujen mittaa alkaneet romahdella lysyyn. ja pian näette Hänen tulevan! Mutta hän ei enää tulekaan Karitsana. armahda meitä! Lunastaja." Toiset peittivät käsillään kasvonsa. tulet keskellä pitkäisen jylinää. miltei kirkuen: "Katukaa syntejänne. nousi Vinitiuksen tuttava. maa halkeilee ja kuolleet nousevat haudoistaan. Jo on Herra lähettänyt tulensa hävittämään rikosten ja irstauden kaupunkia. ja toivon. Jo näen Sinut. kasvoja. joka uhrasi verensä teidän syntienne tähden. aurinko pimenee. oi Kriste!" Hän vaikeni. mutta Sinä tulet torvien soidessa ja pyhät enkelijoukot Sinun kanssasi. Joukossa oli kuitenkin sellaisiakin kasvoja. luullen maanjäristyksen raivoavan ympärillään ja halkeamista syöksyvän esiin helvetin petoja käymään syntisten kimppuun. jotka näyttivät olevan kotoisin taivaan mailta.. tärähdys. Kriste! Tähdet putoavat sateena taivaalta. uutta Babylonia! Tuomion. joka nähtävästi oli syntynyt suuren kivilouhikon jäljeltä.. Tuon tuostakin . Minä näen ja kuulen Sinut.. Kauhistus valtasi siis nyt ihmisjoukon. jotteivät kauhistuksen hetkellä olisi yksin. ja komeroon. ja tulipalo kaupungissa oli tietysti ollut omiaan kiihoittamaan tätä uskoa. nosti silmänsä taivasta kohti ja jäi katsomaan ikäänkuin hän jossakin kaukana olisi nähnyt hirveän näyn. joka vanhurskautensa vihassa syöksee syntiset ja epäuskoiset kadotukseen. Äkkiä alkoi maan päältä kuulua kumeaa tärinää . Mutta suurin osa kristittyjä piti siitä johtuvaa melua selvänä taivaan viittauksena: he luulivat viimeisen päivän tulleen. ole laupias!... Toiset huusivat: "Kriste.Äkkiä vaikeni veisuu. sillä hetki on tullut. vihan ja koston hetki on tullut. Kaikkien silmät kääntyvät nyt häneen... Hän kulki miltei kuin unissaan."--toiset tunnustivat ääneen syntinsä ja toiset karkasivat ystäviensä syliin. sillä ei heille enää armoa löytymän pidä. Voi maailmaa ja voi syntisiä. Usko Kristuksen äkillisestä tulemisesta ja maailman lopusta oli näet levinnyt heidänkin joukkoonsa. Toiset toistelivat toistelemistaan: "tuomiopäivä on tullut!..ja lohdutuksenjanoiset näyttivät odottavan saavansa tyydytystä häneltä. kasvot kalpeina. vaan hirveänä tuomarina. toinen. Herra lupasi tulla.. kymmenes. Crispus...

Hän ojensi käsivartensa heidän puoleensa ja lausui: "Minkätähden te epäilette teidän sydämissänne? Kuka teistä tietää. ole laupias!" Tuon tuostakin korotti Crispus äänensä ja huusi: "Hyljätkää maallinen omaisuutenne. Sitten pääsivät rukoukset. ja te saatte kuolla Hänen nimensä huulillanne. Silloin ei kuulunut muuta kuin kumina hajoavasta kaupungista. Kaikki hiljeni. voi irstaisuudessa eläjiä! voi miehiä. on tapahtuva hänen laupeutensa. ikäänkuin sillä merkillä suojellakseen itseään pahoja henkiä vastaan. "Lunastaja. Tuntui siltä kuin ihmiset henkeä pidätellen olisivat odottaneet. Hänen äänensä sointu karkoitti kuin pyyhkäisemällä kaiken kauhun. Äkkiä lausui tyyni ääni polvistuvan ihmisjoukon päiden päällitse: "Rauha olkoon teille!" Puhuja oli apostoli Pietari. jotka kaste on pessyt ja jotka Karitsan veri on lunastanut. mutta teille.nostettiin jossakin kummia huutoja: ihmiset puhuivat uskonhuumauksessaan käsittämättömiä sanoja käsittämättömillä kielillä. Oli kuin paimen olisi tullut laumaan ja asettanut lampaiden pelon. sillä vähän ajan perästä ei pidä maaperää teidän jalkainne alla oleman! Hyljätkää maallinen rakkautenne. ikäänkuin etsiäkseen turvaa hänen siipiensä varjosta.. joka juuri oli tullut hiekkahautaan.. mitä tuleman piti. Jeesus!" sekä silloin tällöin lapsen itkua. voihkeet ja huudot taasen vauhtiinsa. Jeesus." Äkkiä tuntui hiekkahaudassa tärähdys. Rauha olkoon teidän kanssanne!" . joka oli kovempi kuin kaikki edelliset. Mutta ylinnä muita ääniä jyrisi Crispuksen huuto: "valvokaa! valvokaa!" Ajoittain vallitsi hiekkahaudassa hiiskumaton hiljaisuus. "Herää sinä. joka makaat!" kajahti jostakin luolan pimeästä nurkasta. sillä ei Herra huoli niistä. mitä saattaa tapahtua ennenkuin hetki tulee? Babylonin Herra kyllä hävitti tulellaan. likeisimmät pakenivat hänen jalkainsa juureen. Ihmiset heittäytyivät silloin maahan ja laskivat käsivartensa ristiin rinnalle. jotka rakastavat luontokappaleita enemmän kuin Luojaa! Voi mahtavia! voi rikkaita. vaimoja ja lapsia!. Ihmiset nousivat maasta. ei kuulunut muuta kuin hätäistä hengitystä ja kauhistuneita kuiskauksia: "Jeesus.

jotka ensinnä olivat syttyneet. leimahti liekki hetkeksi taivasta kohti. Määräämättömät rikkaudet. joutuessaan tyhjälle paikalle. sillä sen pelastamista. Aina kun rakennukset romahtivat kasaan. Mutta minä uskon. Lohdutuksen tunne elähdytti kaikkien läsnäolijoiden mielet ja heidän sydämensä uhkui kiitollisuutta apostolia kohtaan. Esquilinukselle ja Viminalikselle tuliaaltoja. "Me olemme lampaitasi. kärsivällinen Karitsa. mutta likeisimmät lausuivat: "älä meitä heitä koston päivänä!" He olivat polvillaan hänen jalkainsa juuressa. kumarsi päänsä ja puhui: "Herra. Kaupunki yhä paloi. ruoki meitä!" huudettiin eri tahoilta. koko . Pelon asemesta valtasi ihmisten mielet nyt rakkaus Jumalaan. Tigellinus oli kolmantena päivänä saapunut Antiumista onnettomuuspaikalle. Nyt ajateltiin sentään jo pelastustakin. "ja seuraa minua. Suuri Sirkus hajosi tuhkaksi. samoin ne kadut ja kaupunginosat. jotta tuli. Kristus kävi taasen heidän silmissään siksi. kuljettaen Caeliukselle. Mutta kun Vinitius sen näki.Crispuksen hirveiden. jonka laupeus oli satoja kertoja suurempi kuin ihmisten pahuus. likeni hän apostolia. auta minua! Olen etsinyt tyttöä tulipalon. savun ja tungoksen seasta enkä ole saattanut löytää häntä. joka jo oli syttynyt tuleen. tarttui hänen vaatteidensa liepeeseen." lausui hän. Tuuli oli kääntynyt ja puhalsi nyt tavattomalla voimalla mereltä päin. jota he apostolien kertomusten kautta olivat oppineet rakastamaan. ja hänen käskystään oli ruvettu hajoittamaan rakennuksia Esquilinuksella. että sinä voit hänet minulle palauttaa. "Usko. kekäleitä ja hiiliä. vaan suloinen. Sitäpaitsi oli ryhdyttävä torjumaan kaikkinaisia muita onnettomuutta seuraavia vaaroja. Hän ei ollutkaan armoton tuomari. Tämä toimenpide tarkoitti sentään ainoastaan viimeisen kaupunginosan pelastamista." Pietari laski kätensä hänen päälaelleen." NELJÄSKYMMENESKUUDES LUKU. armottomien sanojen perästä vaikutti Pietarin puhe kuin suloinen voide. itsestään sammuisi. ei enää ollut ajatteleminenkaan.

Mutta olihan toki silloin edes Kapitolium säilynyt. mutta turhaan koettivat he saada aikaan jonkinlaista järjestystä. saaden aikaan hirveän sekamelskan. Monesti ryhtyivät ihmiset tekemään heille julkista vastarintaa. sillä seurauksella. joka keskellä yötä katseli hävitystä ja näki tuhansien tulien loimuavan. augustianeja. luuli lopulta näkevänsä vartiotulia vihollisten leireistä. jolloin gallialaiset olivat hyökänneet kaupunkiin. Brennuksen aikana oli Rooman väestö ollut rehellistä yhtenäistä kansaa. aamusta myöhään yöhön asti: "antakaa leipää ja asuntoa!" Pretorianeja oli komennettu paikalle suurelta leiriltä Via Salarian ja Via Nomentanan välillä. Tuon tuostakin viittasivat turvattomat joukot palavaa kaupunkia ja kirkuivat: "tappakaa meidät nyt tässä tulen valossa!" He sadattelivat Caesaria. Vasta Tigellinuksen saavuttua paikalle lähetettiin sanansaattajia Ostiaan. Rikkoutuneista säkeistä varisseet jauhot peittivät valkeana lumitienä koko Drusuksen ja Germanicuksen porttien välin. Liekkien valossa syntyi nyt ottelu leivistä. Tällaista hävitystä ei Rooma ollut kokenut sitten kuin Brennuksen aikana. oli kerääntynyt laumottain naisia ja he huusivat lakkaamatta. joka . Jo seuraavana päivänä rupesi nälkä ahdistamaan ihmislaumoja. Marmori tosin ei palanut tulessa.asukkaiden omaisuus oli mennyt hukkaan yhdessä kaupungin kanssa. kun tuuli hetkiseksi hajoitti liekit. mutta öisin. pretoriani-sotamiehiä. muuttuneina hehkuvien hiilten näköisiksi. mursi kansa Aventinuksen puoleisen pääportin ja hyökkäsi ruokavarojen kimppuun. Monet vertailivatkin kauhistuksissaan tätä tulipaloa senaikaiseen. Nyt ympäröi Kapitoliumiakin hirveä tuliseppel. että suuri osa putosi maahan. Hänen käskystään oli kaupunkiin tilattu suuret määrät jauhoja ja valmiita leipiä sekä Ostiasta että kaikista lähiseudun kylistä ja kaupungeista. ja hämmennys kasvoi kasvamistaan. mutta sillaikaa oli kansa ehtinyt ottaa sangen uhkaavan asenteen. mutta kun ensi lähetykset yöllä saapuivat Emporiumiin. saattoi vuorenhuipulta nähdä Jupiterin temppelin pylväsrivien loistavan ruusunkarvaisina. Sen talon ympärille Aqua Appian varrella. Tigellinus. ja satojatuhansia ihmisiä hoippuili keppikerjäläisinä kaupungin muurien ulkopuolella. sillä kaupunkiin kootut äärettömät ruokavarastot olivat palaneet ja uusien hankkimista ei kukaan tämän yleisen. ja melskettä kesti kunnes sotamiehet olivat valloittaneet rakennuksen ja nuolien ja heittokeihästen avulla hajoittaneet joukot. jossa Tigellinus siihen aikaan asui. hirmuisen sekasorron vallitessa ollut ajatellut.

Aurinko nousi punaisena tulipalon takaa. koppeja. kreikkalaiset. joka oli täynnä tulta ja aurinkoa. Ilmaa. ajoneuvoja. että hän voisi rakentaa oman talon. pelkoon tai raivoon. Uutiset olivat suotuisia tai vähemmin suotuisia. kaikki paksunaan tomua ja savua. naisten ja lasten kasvoissa tylsä epätoivo. joita ilmaiseksi piti jaettaman kansalle. raa'at. Kerrottiin. Yö ei tuottanut minkäänlaista virkistystä. jossa enimmäkseen oli orjia ja vapautettuja. jotta ne jaettaisiin Rooman asukkaille. Quiritit. kauppiaita. poikanulikoita ja sotamiehiä: oikea ihmismeri vyöryi tulisaaren ympärillä. joka minä hetkenä hyvänsä nälän ja hädän yllyttämänä oli valmis nousemaan kapinaan kaupunkia ja hallitusta vastaan. Kaikenkaltaiset huhut liikuttelivat tätä merta niinkuin tuuli aaltoja. kampsuja. kapinallista väkeä. että vesijohtovesi on myrkytetty ja että Nero aikoo hävittää kaupungin maan tasalle muuttaakseen Kreikkaan tai Egyptiin ja sieltä alkaakseen hallita maailmaa. Päivälläkin tuntui se kyllä kamalalta ja pahaa ennustavalta. kimpsuja. rasioita. uhkaa. Niinikään tiedettiin. Tulipalon hirveä laajuus sai kuitenkin joukonkin sydämet vapisemaan ja pidätti sen intohimojen puhkeamista. miesten. kirjava joukko kuin kuumeeseen. milloin toivoon. mutta nyt kierteli palavan kaupungin muurien takana joukko. Vihdoin joutui tämä tuhansiin nouseva. vaaleasilmäiset miehet pohjoisesta. Afrikasta ja Aasiasta--kaikki olivat sekaisin. että Aasian ja Afrikan maakunnissa oli Caesarin käskystä ryöstetty kaikki aarteet ja rikkaudet. oli miltei mahdoton hengittää. että Emporiumiin oli saapunut määräämättömän paljo viljaa ja vaatteita. milloin vihaan. vihaa ja kauhua. käsityöläisiä. ja ne yllyttivät sen paikalla mielialaa vastaaviin tunteenpurkauksiin. Kansa oli taipuvainen uskomaan niihin kaikkiin. sillä silloin muuttui näyttämö täydelliseksi helvetiksi. Jokaisen piti muka saada niin paljon. raivostunutta. Ja sitä paitsi olivat hirveät heinäkuun kuumat juuri alkaneet.rakasti kaupunkiaan ja alttarejaan. Keskellä jättiläiskaupunki kukkuloillaan. tulisijoja. Samaan aikaan liikkuili kuitenkin sellaisiakin uutisia. ilma oli täynnä melua. joka oli voittanut jalansijaa . Mutta tulipalon hävityksen lisäksi oli odotettavissa nälänhätä ja taudit. sanomaton sekamelska: majoja. telttoja. Kaikki huhut levisivät salaman nopeudella. kääröjä. huutoja. vapautettuja. Sama usko. muuttuneena ainoaksi tulta syökseväksi hirviöksi--ympärillä. miekkailijoita. Porvarien joukossa oli orjia. aina Albanian vuorille asti.

että nimittäin maailma pian hävitettäisiin tulella. kutsutti . joka oli koonnut ympärilleen kaikki pretorianien voimat. He luulivat pilvestä. joita vuosikymmenten voitoilla oli keräilty. Nero tahtoi sentään vasta yön aikana saapua perille. huomauttamaan. ja kiire tuli hänelle sitten vasta. Koko kaupungista pelastui ainoastaan muutamia laitimaisia osia ja kymmeniätuhansia ihmisiä jäi kodittomiksi. korvaamattoman kalliit taideteokset. että sotamiehet hajoittavat taloja vain siitä syystä. että Caesar vain pitäisi varansa: tulipalo on tosin vielä yltymässä. NELJÄSKYMMENESSEITSEMÄS LUKU. ympäröivät Kapitoliumin. jotta palavan kaupungin kuva olisi nautittavammillaan. levisivät Forum Boariumille. Ihmiset menivät tainnoksiin tai tulivat mielipuoliksi. Mutta Nero ei liikahtanut ennen kuin "domus transitoria" oli syttynyt tuleen. Caeliuksella ja Tiberin takana. mutta ennen pitkää komea näytelmä jo saattaa alkaa riutua. hävittivät kaikki mitä ennen olivat säästäneet ja likenivät uudestaan Palatinusta. oli levinnyt myöskin jumalien tunnustajien joukkoon ja voitti päivä päivältä enemmän alaa.kristityissä. jotta hän läsnäolollaan rauhoittaisi raivostuneen kansan. Tigellinus. Mutta määräämättömät aarteet. Liekit vetäytyivät silloin Via Latalle ja Tiberiin päin. kun hän pelkäsi sen hetken luistavan käsistään. rukoilivat heiltä armoa tai kiroilivat heitä. ja tämän toimenpiteen kautta pelastui todella joku osa kaupunkia. lähetti lähettämistään sanansaattajia Caesaria vastaan. Silloin korottivat he kätensä heitä kohti. Tuli oli jo päässyt Via Nomentanalle asti. eikä suinkaan ehkäistäkseen tulen vauhtia. Tigellinus rukoili joka kirjeessään Caesaria tulemaan Roomaan. Jotkut levittelivät sellaisiakin huhuja. mutta samassa kääntyi tuuli. näkevänsä jumalien katselevan maailman häviötä. Hän pysähtyi siis Aqua Albanan seuduille. ettei kaupungista jäisi kiveä kiven päälle. jolloin tulipalo olisi saavuttanut mahtavuutensa huipun. ihanat temppelit ja mitä kallisarvoisimmat muistomerkit roomalaisesta menneisyydestä ja roomalaisten vallan loistosta paloivat poroksi. Sillaikaa hajoittivat sotamiehet kaupunkilaisten avulla taloja Esquilinuksella. joita tuliloimut valaisivat.

mihin kallistan yöksi onnettoman pääni!" Sitten hän sivuutti Clivus Dalphinin ja nousi varta vasten valmistettuja portaita myöten Appian vesijohtokaarelle. ja katseli liekkien yhä yltyvää valtaa. Vihdoin hukkuivat sentään sekä huudot että vihellykset ja kättentaputukset torvien toitotukseen ja rumpujen pärinään. Sillä nämä kysymykset olivat hänen mielestään sinä hetkenä tärkeämmät kaikkea muuta. Kun Terpnos ojensi hänelle kultaisen luutun. senaattoreja. nosti hän silmänsä taivasta kohti. sillä roskaväki. mutta ei uskaltanut hyökätä kimppuun. Illansuussa hän vihdoin läksi liikkeelle ja kysyi vielä silloin Petroniukselta. Kaikki pidättivät henkeään. että sille nyt jaettaisiin jyviä. toivoi.telttaansa tragikko Alituruksen. Puoliyön aikaan hän ja hänen mahtava hovinsa vihdoin likeni kaupungin muureja. Häntä seurasivat augustianit ja laulajat sitroineen. mi lujemmalta Ida-vuorta näytit"--olivatko molemmat käsivarret pidettävät ylhäällä vai pitikö toisen käden pidellä forminksia ja toisen riippua suorana pitkin kylkeä. . mykkänä. ja eikö taiteenkin kannalta katsoen sellaisten aivan välittömästi täytyisi puhjeta ilmoille ihmisen suusta. orjia. jotka. oliveja. jumalia vastaan tähdätyillä kirouksilla. Tigellinus oli näet käskenyt ottaa vastaan Caesarin tällaisella kunnianosoituksella. puettuna purppuraisiin vaatteisiin. rupesi se sadattelemaan. Saatossa oli laumoittain hoviherroja. Kuului sentään kättentaputuksiakin. harjoitti hänen avullaan sopivia asentoja. vapautettuja. luuttuineen ja muine soittokoneineen. naisia ja lapsia. että Caesar rauhassa ja vaaratta saisi kulkea. vaatteita ja rahaa vielä anteliaammin kuin ennen. Kuusitoistatuhatta pretoriania oli asetettu molemmin puolin tietä valvomaan. Mutta hän seisoi juhlallisena. Kun kansa sai nähdä kulkueen. jota liekit punailivat. odottaen että hän lausuisi joitakin suuria sanoja. eikö hävitykselle pyhitettyjä runoja välttämättömästi olisi höystettävä muutamilla komeilla. huutamaan ja viheltämään. kasvojen ilmeitä ja liikkeitä sekä neuvotteli siitä. päässä kultainen laakeriseppel. joka ei ollut omistanut mitään ja joka niinmuodoin ei ollut saattanut mitään kadottaakaan. Päästyään Ostian portille pysähtyi Nero hetkeksi ja virkkoi: "minä kodittoman kansan koditon valtias. miten käsivarret olivat pidettävät lausuessa sanoja: "oi pyhä kaupunki. tai oliko ainoastaan yksi käsivarsi nostettava ilmaan. ritareja. kunkin oman turvallisuuden vuoksi. sekä pitämään raivostunutta kansaa sopivan matkan päässä. olisivat mieleen painettavat. joka paraikaa kadottaa isänmaansa.

että Trojan hävitys tämän jättiläiskaupungin häviön rinnalla oli ollut leikintekoa. että hän vihdoin oli saanut nähdä murhenäytelmän. Mitä on hänen rinnallaan Homeros? Mitä on hänen rinnallaan itse Apollo forminkseineen! Nero nosti kätensä. Lunan temppeli. mutta aina ovat ihmiset muistelevat ja ylistelevät runoilijaa. joilla parhaiten voisi kuvata hävitystä. vaan runorakennetta ja sanoja. ja hän." Täällä taivasalla.. komeana ja runollisena. Caesar. Runoseppä riemuitsi.ikäänkuin hän sieltä olisi odottanut innostusta. Liehuvien tuliharjojen lomitse saattoi tuon tuostakin nähdä Kapitoliumin. Hän vihasi kaupunkia. Mutta senaattorit. Rooman entisyys. puettuna purppuraan. murisi ja raivosi. maailmaa hallitseva Rooma. hämmästyttävänä. Rooman henki paloi poroksi. Saattoiko hän enempää toivoa? Paloihan tuossa Rooma. Etempänä puhisivat tulikäärmeet. oi kallehin kehto!. heikolta ja epävarmalta. seisoi vesijohtokaaren päällä. hämärässä. Kansa näki Caesarinsa seisomassa tulipalon verenkarvaisessa loistossa ja osoitteli häntä sormellaan. Jupiter Statorin temppeli. joka tällaisena yönä lauloi Trojan hävitystä ja paloa. pyhät muistomerkit paloivat poroksi: paloi Herkuleksen temppeli. jonka Evander oli pystyttänyt. kädessään kultainen luuttu. vaikuttavien temppujen etsijä nautti kauheasta näytelmästä ja ajatteli ihastuneena. mutta Caesar itse seisoi luuttu kädessä ja kasvoillaan tragillisen näyttelijän naamio. Muriskoon! Vuosisadat vaihtuvat. vihasi sen asukkaita ja rakasti yksin omia laulujaan ja runojaan. lausuja oli innoissaan. herättää suurinta hämmästystä ja parhaiten saada yleisön puhkeamaan kättentaputuksiin. Numa Pompiliuksen talo ja Vestan asunto ynnä Rooman kansan kotijumalat. kaikkien nähtävänä. Soittokoneiden helinä oli kuin kärpästen surinaa. ja Rooman ikuiset.. Sentähden hän sydämestään iloitsi. Vähät siitä että kansanjoukko tuolla etempänä. Hän ei ajatellut häviävää isänmaataan. joka oli rakennettu vielä Servius Tulliuksen aikana. jotka kaikki olivat kerääntyneet vesijohtokaarelle. tuhannet vuodet kuluvat. jommoista hän oli kuvannut. virkamiehet ja augustianit. tulipalon huristessa ja tuhansiin nousevan kansanjoukon melutessa tuntui hänen äänensä kummallisen vähäpätöiseltä. kosketti kieliä ja puhkesi Priamon sanoihin: "Oi isäini pesä. painoivat alas päänsä ja .

kääntyi hän augustianien puoleen. Sitten Nero--liikkeellä. Pysy vain paikoillasi. Kun edeltäkäsin sävelletty runo vihdoin loppui. sillä täällä olet parhaimmassa turvassa. Kukaan ei enää epäillyt.kuuntelivat äänettömässä ihastuksessa. Kun Nero kuuli huudot sadoistatuhansista kurkuista. että hän äkkiä päästi luutun kolahtamaan maahan ja kääriytyi »syrmaansa». Hän hymyili tyyntä hymyä. "käske. Siinä hän sitten seisoi aivan kuin kivettyneenä. muistuttaen jotakin Palatinuksen pihaa koristavaa Niobidi-kuvaa. joilla voisi kuvata edessään olevaa näytelmää. Hänen kasvonsa alkoivat muuttua. jota on kohdeltu väärin mutta joka alistuu kohtaloonsa. mutta hän nautti ja ihastui omien sanojensa juhlallisesta soinnusta siihen määrään. sitten nousi kättentaputusten myrsky. Mutta Petronius kohautti olkapäitään. kosketteli kieliä ja jatkoi lauluaan. "Heidän uskollisuuteensa kyllä saatat luottaa. Hän totisesti ei surrut syntymäkaupungin häviötä. pretorianien hyökätä heidän kimppuunsa." Nero kääntyi nyt Tigellinuksen puoleen: "Saatanko luottaa sotamiesten uskollisuuteen?" "Saatat. "Roistot!" vastasi Vatinius. Kansa on rauhoitettava. jonka Aliturnus oli opettanut--riuhtaisi hartioiltaan tragillisen "syrman". ja hänen kasvonsa olivat surulliset. mutta et heidän lukumääräänsä. Kun hän hetkiseksi vaikeni kootakseen henkeä. Nero lauloi kauan ja hänen laulunsa kävi yhä surullisemmaksi. Vähän aikaa vaikenivat kaikki. kuten ihminen. jumalallinen. herra." vastasi prefekti. toisti laulajien kuoro viimeiset säkeet. että Caesar oli poltattanut kaupungin vain valmistaakseen itselleen näytelmän ja tehdäkseen tapahtumasta laulun. "Kas noin paljon arvoa quiritit antavat minulle ja runoilleni. rupesi hän improvisoimaan ja etsimään suuria vertauksia. Mutta etempää kuului kansanjoukon ulvonta." ." virkkoi hän.

" "Minä!" lausui Petronius tyynesti. "Mene.. mutta samalla jonkinlaisella mielihyvällä." Sitten hän hitaasti astui alas vesijohtokaarelta.. kansalle ja tee sille hyviä lupauksia. Seurueen etunenässä hän sitten ratsasti pitkien . Nerva ja Senecio seuratkoot minua. Kansa hankki aseikseen kiviä. Ne. toisella raivoisa ihmismeri!" Hän rupesi taasen etsimään sanoja. He eivät sentään uskalla ryhtyä mihinkään. herra. ja silloin hänkin pelästyi." Petronius kääntyi seurueen puoleen. mutta samassa hän näki kaikkien ympärillä seisovien kalpeat. joita hän oli käskenyt. koskeivät ole saaneet käskyä hyökätä kansan kimppuun. seurasivat epäillen. että joukko ahdistaa pretorianeja sekä että sotamiehet suurimmalla vaivalla puolustavat linjaa.. sillä hänen tyyneytensä vaikutti heininkin." sanoi Tigellinus epävarmalla äänellä. Puhu. "Jumalat!" huudahti Nero "mikä yö! Toisella puolen tulipalo. ja kaikkinaisia rautaesineitä. Mene. kasvot huolettomina ja ivallisina. hätääntyneet kasvot. käski hän tuoda valkean hevosen ja istuutui sen selkään. mutta vaara on todella suuri." "Vai pitäisi Caesarin puhua joukolle! Joku toinen saa tehdä sen minun nimessäni.Seneca ja konsuli Licinius olivat samaa mieltä. Kun Petronius oli päässyt kaaren juurelle. Jonkun ajan perästä saapui muutama kohortinpäämies ilmoittamaan. äläkä säästä lupauksia. ystävä! Sinä olet minulle aina uskollisin. "Antakaa minulle tumma viitta päähineineen!" virkkoi hän.. "ynnä Piso. "Läsnäolevat senaattorit. "Mahtaakohan tästä todella syntyä ottelu?" "Herra. laudanpätkiä. telttapaaluja. joita se kiskoi irti ajopeleistä." virkkoi hän. joilla kauneiten voisi kuvata hetken vaaraa. Raivo laaksossa yltyi yltymistään. "Olen tehnyt mitä ikinä olen voinut. Kuka ottaa sen tehdäkseen.

Vihdoin ihmiset tunsivat hänet. Kukaan nimittäin ei epäillyt. Häntä pidettiin inhimillisenä ja ylevämielisenä miehenä. Hänellä ei ollut muita aseita kuin kaitainen. hiestyneitä kasvoja ja suita.pretorianirivien keskitse kohti mustaa. Ja jota useammin hänen nimeään mainittiin. kylmänä. joka määräsi kuolemaan kaikki prefektin orjat. uhkaavat kädet kävivät kiinni hevosen suitsiin ja ratsastajaan. ja useat äänet rupesivat huutamaan: "Petronius! _Arbiter elegantiarum!_ Petronius!" "Petronius!" kaikui jo kaikilta tahoilta. kiiluvia silmiä. jotka kiljuivat ja joiden pielissä oli vaahtoa. ja meri aaltoili ja läikkyi kammottavan näköisenä. että Caesar tahallaan oli lähettänyt juuri hänet. jolla poljetut ja onnettomat ihmiset tavallisesti rakastavat olentoa. vinkuivat Petroniuksen pään ympärillä. halveksivana. Varsinkin orjalaumat rakastivat häntä sillä rajattomalla rakkaudella. . mutta hän ajoi yhä syvemmälle kansanjoukkoon. Pian ympäröi raivostunut aalto hänet ja hänen seurueensa. ja kansa oli ruvennut suosimaan häntä varsinkin Pedanius Secunduksen rettelöiden aikana. Tulipalon valossa näkyi uhkaavia nyrkkejä ja kaikenlaisilla aseilla varustettuja käsiä. välinpitämättömänä. jopa miekatkin. Olihan hän silloin koettanut lieventää hirveää tuomiota. pää pään vieressä. elfenluinen keppi. Päästyään pretorianirivien päähän ratsasti hän suoraan ihmisjoukkoon. ulvovaa ihmislaumaa. Hänen tyyneytensä ja varmuutensa ei saattanut olla hämmästyttämättä raivostunutta joukkoa. Seipäät ja talikot. joka ei ikinä ollut koettanut saavuttaa kansan suosiota. oli kuin olikin sen suosikki. joka heille osoittaa edes hiukkasen myötätuntoisuutta. Tänä hetkenä olivat ihmiset sitäpaitsi uteliaat kuulemaan. sillä tuo komea patricio. sitä enemmän lauhtuivat kasvot ja sitä enemmän tyyntyi rähinä. mutta vain ikäänkuin raivatakseen tietä tavallisen tungoksen läpi. Ihmiset olivat todella heidän ympärillään kuin merenä. Tuontuostakin läjäytti hän kepillään röyhkeimpiä päähän. Rähinä kasvoi kasvamistaan ja muuttui vihdoin eläimelliseksi karjunnaksi. mitä Caesarin lähettiläällä olisi sanomista. jota hän tavallisesti piti kädessään.

Rähinä yltyi. Caesarin ja Agrippinan puutarhat avataan käytettäviksenne! Huomisesta alkaen jaetaan teille jyviä. jotka kuulevat sanani. teitä odottaa juhlat ja lahjat. mutta lähettiläällä nähtävästi vielä oli jotakin sanomista. Luculluksen. tyynellä äänellä: "Kansalaiset! toistakoot ne. koska hän yhä odotti. että jokainen voi täyttää vatsansa kurkkua myöten! Sitäpaitsi Caesar valmistaa teille kilpaleikkejä.. viiniä ja oliveja niin runsaasti.Petronius riisui valkean. että hän tahtoo puhua." "Kuulkaatte siis! Kaupunki rakennetaan uudelleen. Hän oli valkeassa puvussaan kuin marmorikuva. etempänä seisoville mitä olen puhunut.. ja se leveni joka haaralle niinkuin aalto leviää vedessä. Vihdoin hän taasen heilautti kättään. "Hiljaa! hiljaa!" huudettiin joka taholta. joitten vertaisia ei maailma vielä ole nähnyt.. ja virkkoi: . kun siihen on heitetty kivi: likempänä seisovat ilmoittivat kauempana seisoville hänen tiedonantonsa. se voitti jo tulipalonkin räiskeen.. merkiksi siitä. Petronius kohosi seisomaan hevosen selkään ja rupesi puhumaan korkealla. purppuralla päärmätyn togansa. nosti sen ilmaan ja heilutti sitä päänsä päällä. Maecenaksen. levisi joka taholle ja tuntui tulevan yhä syvemmältä. kehoittaen kansanjoukkoa vaikenemaan. "_Panem et circenses!_. Ja koettakoon jokainen käyttäytyä ihmisiksi eikä kuin peto arenalla. Vähitellen rupesi kuulumaan huutoja ja vihan tai tyytyväisyyden ilmauksia ja vihdoin muuttui kaikki mahtavaksi meluksi. Leipää ja sirkusleikkejä!" Petronius kääriytyi togaansa ja pysyi jonkun aikaa liikkumattomana. Rikkaammiksi tulette tulipalon jälkeen kuin ennen sitä olittekaan!" Vastauksena hänen sanoihinsa alkoi kuulua murinaa. Hetkisen perästä kansanjoukko todella vaikeni." "Puhu! puhu!.

" Näin lausuttuaan käänsi hän hevosensa. Jumalat. Sääli. joka teidät ruokkii ja vaatettaa." Petronius katsahti puhujaan. pääsyn puutarhoihin ja kilpaleikkejä. kohautti olkapäitään ja virkkoi: "Ei se vielä ole myöhäistä. ei!" huudahti Caesar. "Käsken avata heille puutarhat ja annan jakaa viljaa. Hetkisen perästä hän jo oli vesijohtokaarella. He jumaloivat sinua taasen minkä jaksavat ja mylvivät vaahtoavin huulin sinulle kunniaa. karkasi hän aina portaille asti ja kysyi. mutta korottakaa nyt te puolestanne huuto Caesarin kunniaksi. jotka sattuivat olemaan tiellä. Eivät he myöskään olleet saattaneet odottaa. läiskäytti keveästi kepillään päihin ja kasvoihin. sillä päivä alkaa pian sarastaa. Sitten saatte. Herrat olivat nimittäin ymmärtäneet väärin huudon _panem et circenses_ ja luulleet. ja ratsasti hitaasti pretorianien rivejä kohti. Caesar. että Petronius suoriutuisi pälkähästä. että kansanjoukko oli päästänyt ilmoille uuden vihanpurkauksen."Lupasin teille _panem et circenses_. ihmisrääsyt." Sitten hän kääntyi Caesarin puoleen. ettet sallinut sotamiesten käyttää voimiaan. panna levolle. sillä muuten pyörryn. Ehkä he jo huomenna saavat niitä käyttää. hengitti syvältä ja virkkoi: "Kautta Polluxin! kuinka he hikoilevat ja haisevat! Antakoon joku minulle kiireesti »epilimmaa»." huudahti Tigellinus. "ja jollet olisi heitä rauhoittanut. kasvot kalpeina mielenliikutuksesta: "No mitä? Miten siellä asiat nyt käyvät? Tuleeko todella ottelu?" Petronius veti ilmaa keuhkoihinsa. Siellä vallitsi hirveä kauhistus. "Lupasin heille viljaa. Petronius! Valmistan heille kilpaleikit ja esitän . Kun siis Nero sai hänet nähdä." "Ei. olisin ikipäiviksi tukkinut kirkujien suun. Kiitän sinua. kuinka se roskaväki osaa haista pahalta!" "Pretorianini ovat valmiina. oliveja.

vihdoin oli lakannut leviämästä. Kun he siis olivat rukoilleet ja saaneet sydämilleen vahvistusta. toiset heittäytyivät polvilleen pimeään. ja näytelmä oli sinun arvoisesi." Näin sanottuaan laski hän käsivartensa Petroniuksen olkapäälle." NELJÄSKYMMENESKAHDEKSAS LUKU. Sitten hän kääntyi tulipaloon päin ja lausui: "Nyt katselemme vielä vanhaa Roomaa ja sanomme sille jäähyväiset. ehkäpä Tiberinkin taakse.julkisesti saman laulun. Apostolin sanat valoivat luottamusta kristittyjen sieluihin. vaan kulki jonkun aikaa äänetönnä. että tuli muutamissa kohdin oli saatu sammumaan ja että se tuulen kanssa oli kääntynyt poispäin joesta sekä että se. jotka . hävitettyään kaikki mitä saattoi hävittää. ettei hirveä tuomio ehkä aivan vielä tule ja että he ehkä vielä saavat nähdä Neron herrauden--ja se oli heidän silmissään samaa kuin Antikristuksen herraus--loppuvan. sekä Jumalan koston saavuttavan hänet hänen rikostensa takia. nostivat lamput ilmaan ja rukoilivat siunausta. alkoivat he poistua maakuopasta erotakseen kukin haaralleen ja palatakseen piilopaikkoihinsa. rukoillen armoa silmillään ja vavisten tuskasta. Tosin maailmanloppu heidän mielestään aina oli likellä. Mutta monet monituiset ihmiset tulivat suutelemaan apostolin kättä tai vaatteen lievettä. Sitäpaitsi asteli heidän rinnallaan toisia." vastasi Petronius. äidit ojensivat lapsensa hänen puoleensa. mutta he alkoivat taasen uskoa. Apostolikin jätti Vinitiuksen ja Chilonin seurassa maakuopan. vaikeni hetkisen. Nuori tribuni ei uskaltanut häiritä hänen rukoustaan. rauhoittui ja virkkoi vihdoin: "Sanoppa suoraan: minkä vaikutuksen tein minä laulaessani?" "Sinä olet näytelmän arvoinen. pitkään eteiseen. koska oli kerrottu. jonka tänään lauloin teille.

Apostoli. mihin minä panen muulit. joka tahtoi torjua luotaan kaikki kiitokset ja kunnianosoitukset." . jonne palava kaupunki jo näkyi. jotka tuolla odottavat meitä?" "Nouse ja seuraa minua. Lygian etsiminen polttavan savun keskeltä. josta tapaamme Lygian. Kristus. niin menivät hänen viimeisetkin voimansa. Hän kävi äkkiä niin heikoksi. "Mutta mihin minä oikeastaan panen muulit. että se. Tässä likellä on kivenhakkaajan asunto. joka on määrännyt tytön omaksesi. Vinitius nousi. Hänen huulensa värisivät ikäänkuin hän olisi rukoillut. jotka odottavat? Ehkä kunnianarvoisa profeetta mieluummin ratsastaa kuin kävelee.veisasivat virsiä. Loimujen valossa saattoi nähdä." sanoi Pietari tarttuen nuorukaisen käteen. Vasta kun apostoli kolme kertaa oli siunannut kaikki ja tultiin väljemmille aloille. unettomuus ja hirveä levottomuus olivat heikentäneet hänen voimiaan. Ei siis ilmaantunut sopivaa hetkeä kysymysten tekemiseen eikä vastausten antamiseen. Mutta nyt puuttui Chilon puhumaan: "Herra. "Lähtekäämme. kääntyi hän Vinitiuksen puoleen ja lausui: "Älä pelkää." Vinitius horjahti ja jäi nojautumaan kalliota vastaan. ja kun hän nyt kuuli. että mielenliikutus oli pusertanut kyyneliä hänen kalpeille kasvoilleen. lausui: "Älä kiitä minua! Anna kunnia Kristukselle!" "Mikä kelpo jumala!" virkkoi Chilon. on tässä likellä ja että hän pian saa hänet nähdä. tapaukset muurien ulkopuolella. mikä hänelle oli rakkainta maailmassa. saamatta sanaa suustaan. Linuksen ja Lygian uskollisen palvelijan. että lankesi apostolin jalkain juureen. Samoin oli ollut maakuopassa. kietoi käsivartensa hänen polviensa ympäri ja jäi siihen." lausui hän. Matka Antiumista. on suojellut hänet sinulle.

" "Niin! Minä sen ymmärrän ja tunnen. sillä minä rakastan häntä koko sielustani ja voimastani. vaikken rakastanutkaan heitä." "Sinä saat talon. että ilolla panisin alttiiksi elämäni Hänen tähtensä. sillä sydämeni on jo valmis." "Suo anteeksi. mutta tätä ainokaista rakastan niin. Pese minut pian." He vastasivat: "Ja sinun kanssasi. mutta käske sinä. sillä muuten en tiedä." Sitten he kääntyivät oikealle vuoria kohti. _Pax vobiscum_. mutta kuultuaan Pietarilta. mutta koska itse ylevämielinen apostoli nyt sattuu olemaan tässä kuulemassa. että kivenhakkaajan maja oli aivan likellä. olen aina luottanut sanaasi." vastasi apostoli. pyydän vielä muistuttaa. herra." "Oi. Lapsena uskoin roomalaisiin jumaliin. niin ." "Rakasta ihmisiä veljinäsi. hän virkkoi vihdoin: "Vie muulit Macrinukselle.Vinitius ei itsekään tietänyt mitä hän vastasi. Matkalla puhui Vinitius: "Herra! pese minut kasteen vedellä. jos muistutan sinulle taloa Ameriolassa. _Pax vobiscum_. mitä minun pitää tehdä. "sillä vain rakkaudella voit Häntä palvella. sinä Numa Pompiliuksen jälkeläinen. herra. Minä teen mitä käsket. Tällaisen hirveän tulipalon aikana pikkuasiat helposti unohtuvat." Hän loi katseensa taivasta kohti ja jatkoi haltioissaan: "Sillä hän yksin on olemassa! Sillä hän yksin on hyvä ja laupias! Ja vaikka koko tämä kaupunki ja vaikka koko tämä maailma katoaisi. Minä tulen pian luoksesi. että lupasit minulle myöskin viinitarhan. jotta voisin sanoa itseäni Kristuksen todelliseksi tunnustajaksi.

sillä se oli rakennettu vuoren taipeeseen ja savesta ja ruo'oista tehdyllä seinällä suojattu ulkoapäin. näkyi tulta. Pietari viittasi kädellään valoon päin ja lausui: "Kas tuolla on kivenhakkaajan mökki. mutta aukosta. He joutuivat toiseen maakuoppaan. jättiläiskokoinen olento nousi. "Ja sinäkin." Ursus laskeutui apostolin jalkain juureen. joka oli tehty permannolle. Ne olivat nähtävästi määrätyt ilta-ateriaksi. läksi tulijoita vastaan ja kysyi: "Keitä te olette?" "Kristuksen palvelijoita. pujotellen pieniä kaloja rihmaan." vastasi Pietari. Mökkiä olisi mieluummin saattanut sanoa luolaksi. Hän pujotteli innokkaasti kalojaan ja arveli luultavasti kuulevansa vain Ursuksen askeleet. ja he astuivat majaan. nosti hän hänen kätensä huulilleen." Näin sanottuaan avasi hän oven. jonka päästä saattoi eroittaa heikkoa valoa. Hänen kasvonsa olivat laihtuneet ja kellertävät." "Hän on siunaava sinut ja sinun huoneesi." Pian olivat he perillä. Joku tumma. joka toimitti ikkunan virkaa. riemun säde lensi hänen . Lieden ääressä istui Lygia. Ursus. Ovi oli kiinni. joka soi meille suojaa. jonka valmistat Callinalle. lausui hänen nimensä ja ojensi käsivartensa hänen puoleensa. Sentähden ei hän laisinkaan nostanut päätään. herra!" huudahti hän. Silloin tyttö kiireesti nousi. otsa valkea kuin elfenluu." virkkoi apostoli. ja kun hän sitten tunsi Vinitiuksen.yksin Häntä minä tunnustaisin ja todistaisin. Kipeä Linus makasi olkivuoteella. "Siunattu olkoon Karitsan nimi sen ilon tähden. kun sairaan Linuksen kanssa palasimme Ostrianumista emmekä enää päässeet Tiberin taakse. "Rauha olkoon kanssasi. Mutta Vinitius likeni.

Jumala yksin tietää mitä kärsimyksiä Rooman vielä on kestettävä. hellintä kunnioitusta. tarttui molemmin käsin hänen päähänsä. suuteli otsaa ja silmiä ja sulki taasen hänet syliinsä. Sitten hän päästi hänet syleilystään.. Minun maani ovat teidän maitanne. Ei sinun enää. mutta kysypä Pietarilta. olisi tyttö varmaan voittanut kiusauksen." puhui hän. suuteli hänen kättään ja osoitti hänelle mitä hartainta. Vinitius painoi häntä rintaansa vastaan ihastuksissaan. heittäytyi hän hänen avoimeen syliinsä. sinä rakkaani!. kuinka hän oli lähtenyt lentoon Antiumista. Jos Vinitius olisi tahtonut ottaa mukaansa yksin Lygian. ikäänkuin hän ihmeen kautta olisi pelastunut. hurjistuneet orjat käyttäytyvät kuin ryövärit. enkö minä vähän aikaa sitten. sillä ei hän . että hän kastaisi minut. en enää jätäkään sinua tulen ja raivostuneen kansanjoukon keskelle. ennenkuin apostoli hänelle ilmoitti hänen piilopaikkansa. Luota minuun. vaikkapa tässä kivenhakkaajan matalassa majassa. sanonut tahtovani tulla Kristuksen todelliseksi tunnustajaksi ja enkö pyytänyt. Vihdoin hän rupesi kertomaan.. Ihmiset surmaavat toisiaan muurien takana. minä annan sinut Pomponialle ja otan sinut vasta hänen käsistään. Kuulepa minua! Siciliassa tapaamme Aulukset. Mutta minä vapautan sinut ja teidät kaikki. Hän toisteli toistamistaan hänen nimeään. rakkaimpani. "kun vihdoinkin olen sinut löytänyt. Kaste tosin ei vielä ole puhdistanut minua. heittäytyi polvilleen hänen eteensä. luottakaa kaikki minuun. He olivat todella kaikki eläneet ainaisessa pelossa ja epävarmuudessa. Oi. joka surun ja tuskan pitkien päivien perästä saa takaisin isänsä tai äitinsä. sitten tulipalon ja kaikkinaisesta kurjuudesta johtuvan sekasorron takia. "Mutta nyt. ensinnä juutalaisten vainojen tähden. minun taloni teidän talojanne." Yhä kirkastuvin kasvoin kuunteli Lygia näitä sanoja. Hänen riemunsa oli rajaton kuten hänen rakkautensa ja onnensakin. Muutto rauhaisaan Siciliaan olisi tehnyt lopun kaikesta levottomuudesta ja samalla aloittanut uuden onnen aikakauden heidän elämässään. Tahdotko lähteä mukaani Antiumiin? Siellä astumme laivaan ja purjehdimme Siciliaan. kuinka hän oli etsinyt Lygiaa muurien takaa ja savun seasta Linuksen talosta.kasvoilleen ja sanatonna onnesta kuin lapsi. kun olimme matkalla luoksesi. kuinka hän oli kärsinyt ja kitunut. tarvitse pelätä minua.

niin ajatelkaa. rajuja. Hän valitti jo Antiumissa.olisi suostunut heittämään apostoli Pietaria ja Linusta." "Kuuletteko!" huudahti Vinitius. kuulua kaukaisia. ettei hän koskaan ollut nähnyt suurta tulipaloa." Samassa häntä sentään rupesi hävettämään." . käske surmata asukkaita. eikö tulipalon kauhuja seuraa kansalaissota. Kivenhakkaaja. Mutta Vinitiuksen katseessa kuvastui ainoastaan rajaton hellyys. Kuka tietää. ettei hän. Vihdoin hän kääntyi Pietarin puoleen ja puhkesi puhumaan: "Rooma palaa Caesarin käskystä. hämillään ja peläten. kammottavia huutoja. mutta olihan Vinitius sanonut: »Lähtekää mukaani! Minun maani ovat teidän maitanne." Samassa alkoi. jotka morsian roomalaisen tavan mukaan lausui vasta häissä. minun taloni teidän talojanne!» Lygia painui suutelemaan Vinitiuksen kättä kuuliaisuutensa merkiksi ja lausui: "Sinun kotilietesi on minun kotilieteni. ulkoa. saatuaan kootuksi sotajoukot. ja sitten palaatte taasen kylvämään siementänne. "Mitta täyttyy." lausui apostoli. kuka tietää. että hänen sanansa tulkittaisiin väärin. "ja onnettomuudet ovat olevat äärettömät niinkuin meri. ikäänkuin Vinitiuksen sanojen vahvistukseksi. Siellä saatatte rauhassa odottaa kunnes myrsky on mennyt ohitse. Vaticanuksen kentältä päin. mitä vielä saattaa tapahtua! Kuka takaa. sulki kiireesti oven ja puhkesi puhumaan: "Ihmiset surmaavat toisiaan Circus Neron luona. Orjat ja miekkailijat ovat hyökänneet porvarien kimppuun. Mutta koskei hän kavahtanut tekemästä sellaista rikosta. Hänen poskensa alkoivat hehkua ja hän seisoi siinä tulen valossa pää alas painuneena. keitä kaikkia tuomitaan kuolemaan. että hän oli lausunut sanat. mökin omistaja. palasi myöskin kotiin. murhat ja nälkä? Suojelkaa siis omaa elämäänne ja suojelkaamme Lygiaa.

huudahti: "Vannon sinulle. jonka Jumala sinulle on määrännyt. eikö minun pidä seurata sinun esikuvaasi?" Vinitius rupesi sivelemään kädellään otsaansa. palvelijan. että . osoitti Lygiaa ja jatkoi: "Ota neito. niin kuinka minä jättäisin laumani onnettomuuden päivänä? Kun merellä kävi myrsky ja kun me kaikki pelkäsimme sydämissämme. Vaikka tässä siis on kysymys paljoa enemmästä kuin oma elämä. "Jos siis sinä. Lähteköön Linus. Pietari.Sitten hän kääntyi Vinitiuksen puoleen." Mutta Vinitius. ja sinä Lygia! Minä puhuin inhimillisen ymmärrykseni mukaan. Linus. pidä seurata Herrani jälkiä?" Linus nosti nyt laihtuneet kasvonsa ja kysyi: "Entä minun. ja hänen äänessään värisi roomalaisen soturin päättäväisyys. sillä vielä ei kaihi ole otettu pois silmistäni. joka on sairas. ja vanha luonto elää minussa yhä. Niin! minä en ymmärtänyt asiaa ja minä erehdyin. niin ei Hänkään jättänyt meitä. sanot. joka rakasti apostolia kiihkeän luontonsa koko voimalla. etten jätä sinua tänne turmion omaksi. mutta teillä on toinen ymmärrys ja se ei katso omaa vaaraa." "Siunatkoon sinua Jumala hyvästä tahdostasi. vaan ainoastaan Vapahtajan käskyjä. "mutta etkö ole kuullut. ikäänkuin hän olisi taistellut itseään vastaan tai hengissä ruoskinut itseään." vastasi apostoli. ja Ursus mukaanne. polvistun tähän teidän eteenne ja lupaan. kun hän virkkoi: "Kuulkaa minua. jonka haltuun ei kukaan ole uskonut minua. Sitten hän tarttui Lygian käteen. Mutta minä rakastan Kristusta ja tahdon ruveta Hänen palvelijakseen. oi Herran huoneenhaltija. opettaja. ja pelasta hänet. ettet jätä minua turmion omaksi. Eikö siis minun. että Kristus kolme kertaa sanoi minulle meren rannalla: »ruoki minun lampaitani!»" Vinitius vaikeni.

Ostiasta tuotiin ruokavaroja niin runsaasti. NELJÄSKYMMENESYHDEKSÄS LUKU. luolan vuori oli avautuvinaan heidän päänsä päältä ja taivaasta liihoitteli enkelejä heidän luokseen. kamelikurjet. flamingot. he olivat kuulevinaan taivaallista soittoa. silmät täyttyivät kyynelillä. He anastivat porttikäytävät. gasellit. Pompejuksen. jota myöten saattoi astua Tiberin toiselta rannalta toiselle. että erilaiset alukset muodostivat ikäänkuin sillan. Kansanjoukot asettuivat Caesarin ihaniin puutarhoihin. Heidän silmissään täyttyi mökki yliluonnollisella valolla. Ulkona yltyi taistelevien kirkuna. uskon ja rakkauden yli vuotava tunne tärisytti hänen ruumistaan.minäkin tahdon täyttää rakkauden käskyn enkä heitä veljiäni onnettomuuden päivänä. jossa oli vettä. joita pidettiin kaunistamassa puutarhoja--kaikki teurasti joukko. ja liekit palavassa kaupungissa räiskähtelivät yhä ankarammin." Hän lankesi polvilleen ja joutui äkkiä haltioihinsa: hän korotti käsivartensa taivasta kohti ja rupesi huutamaan: "Joko ymmärrän Sinut. Afrikasta tuodut antilopit. likeni häntä ja lausui juhlallisesti: "Kastan sinut nimeen Isän ja Pojan ja Hengen. nimittäin kolmesta . joutsenet. amen!" Silloin valtasi uskonnollinen innostus kaikki läsnäolijat. ja naulojen lävistämät kädet siunasivat heitä. pallonlyöntiä varten rakennetut huoneet. Mutta ylinnä näkyi risti. hirvet ja kauriit. oi Kriste? Joko kelpaan Sinulle?" Hänen kätensä vapisivat. Viljaa myytiin kuulumattoman halvasta hinnasta. entisiin Domitianuksen ja Agrippinan puistoihin. Mars-kentälle. Sallustiuksen ja Maecenaksen puutarhoihin. Riikinkukot. Mutta apostoli Pietari otti savisen astian. ihanat huvimajat ja eläinten kopit.

ja kaupungissa. niihin luettuna Tiberin-takainen puoli.ja lammaskarjoja. Nälänhädän vaara oli kokonaan ehkäisty. harmaa. ja vuorilta kuljetettiin joka päivä lehmä. ja köyhimmät saivat sitä aivan ilmaiseksi. ja silloin loimusi ilmaan tulikäärmeitä ja kipinäpatsaita. Hehkuvat rauniot rupesivat vähitellen mustumaan pinnalta. Porta Mugioniksen luona. varkautta ja muuta vallattomuutta.sestersistä. Vasta kuudentena päivänä. Seitsemäntenä yönä kävi tuli uudella voimalla Tigellinuksen rakennuksen kimppuun. Rooman neljästätoista kaupunginosasta säilyi ainoastaan neljä. jossa suuri joukko rakennuksia oli hajoitettu. koska siltä pian loppui paloaines. joka ulottui Tiberistä Esquilinukseen ja jossa mustat uunit törröttivät riveissä kuin muistopatsaat . Hehkuvissa hiililäjissä oli sentään vieläkin niin väkevä valo. jäi jäljelle ääretön. mutta vaikeampi oli välttää ryöstöä. Leireissä levisivät taudit. ettei kansa saattanut uskoa onnettomuuden olevan loppumaisillaan. täyttäen ilman mitä iljettävimmällä hajulla. oteltiin niin kiivaasti. Vain öisin. kun tulipalo oli päässyt Esquilinuksen kaupunginosaan. ettei sitä ihmiskielin saata kuvata. surullinen ja kuollut ala. jonka tulipalo oli tehnyt vieläkin sietämättömämmäksi.ja kastanjavarastoja saapui kaupunkiin. Muut joutuivat liekkien uhreiksi. Kaupunki yhä paloi. Kun kekäleläjät vihdoin olivat hiiltyneet. jotka ennen tulipaloa olivat piiloitelleet Suburran ahtailla kaduilla ja jotka monesti todella olivat olleet nälkään kuolemaisillaan. mätänivät ne pian. mutta raivosi ainoastaan lyhyen ajan. huolestuneet ihmiset rupesivat jo pelkäämään suurta ruttoa. kävi elämä sellaiseksi. että sadat ihmiset saivat surmansa. Olojen pakosta lakkasi oikeuslaitos. jonne oli kerääntynyt koko maailman roskaväki. joka olisi voinut hillitä vallattomuutta. nousi hiililäjästä sinertäviä kieliä väreilemään ilmaan. rupesi sen voima heikkenemään. Joka aamu vilisi Tiberin rannoilla hukkuneiden ruumiita. murhattiin ja ryöstettiin naisia ja poikia. varsinkin koska he sanoivat olevansa Caesarin ihailijoita ja taputtivat käsiään aina kun hän näyttäytyi. elivät itse asiassa nyt paljoa paremmin kuin ennen. ja heinäkuun kuumuudessa. Siellä täällä romahtivat palaneet rakennukset maahan. Äärettömiä viini-. Kukaan ei korjannut pois niitä. olivi. minne Campanialta kuljetetut karjat pysähtyivät. Kerjäläiset. Kulkurielämä vakuutti varkaille. kun hävitetty kaupunki lepäsi mustana erämaana. Öisin tapeltiin. toimimasta. ettei rangaistus saata tulla kysymykseenkään. Auringon laskettua ei taivas enää käynyt verenkarvaiseksi.

että viljaa ja lahjoja jaettiin sekä että luvattiin panna toimeen kilpaleikkejä. kun hän sai korvapuustin. jotka nyt saivat syödä. Vatinius. Öisin ulvoivat koirat tuhkaläjillä. joutuivat epätoivoihinsa ajatellessaan. että vanhan "Rooman" nimi oli nyt häviävä maan päältä ja että Caesar sen tuhkasta aikoi nostaa uuden kaupungin. tuli pahalle päälle. sillä muutoin ei kukaan uskoisi. joka yhtä herkästi kuin muutkin Caesarit kaipasi joukon suosiota. miten he saisivat kansan epäluulon tulipalon alkuunpanosta käännetyksi toisaalle. juoda ja ryöstää minkä jaksoivat.hautausmaalla. että jos kapina syttyy ja Caesar saa surmansa. jonka oli tapana nauraa silloinkin. Päivän aikaan liikkuili näiden patsaiden joukossa juhlallisia ihmisjoukkoja etsimässä kalliita esineitä tai rakkaiden omaisten luurankoja. jota Caesar oli osoittanut joukolle. eivät tyytyneet siihen. Tigellinus ehdotteli. pelolla ja vavistuksella sitä kovaa taistelua elämästä ja kuolemasta. Vitellius kadotti ruokahalunsa. täytyisi heidän myöskin puhdistaa Caesar kansan tuomiosta. jotka olivat kadottaneet rakkaimmat omaisensa ja koko omaisuutensa. ajatteli Nero. varkaat ja kodittomat kerjäläiset. Tigellinus rupesi nyt neuvottelemaan Domitius Aterin ja . He miettivät päänsä halki. Ne. Koko se anteliaisuus ja avuliaisuus. miten vaara olisi torjuttava. Heidän onnettomuutensa oli liian suuri ja liian kuulumaton. että tuotettaisiin muutamia legionia Vähästä-Aasiasta. sillä joka aamu saattoi tuottaa heille turmion. Toiset augustianit neuvottelivat keskenään. jolla tulisi olemaan Neropoliksen nimi. ja vaikka augustianit yhä mairittelivat ja Tigellinus valehteli kuten ennenkin. sillä kaikki tiesivät. Tyytymättömyyden aalto kasvoi ja paisui päivä päivältä. niin ei yksikään augustianeista--paitsi mahdollisesti Petronius--hengissä pääse leikistä. Tyytyväisiä olivat yksin rosvot. että he olivat viattomat onnettomuuteen. Mutta jos heidän onnistui turvata oma henkensä. joiden sydämissä vielä kyti jonkinlainen kipinä rakkautta syntymäkaupunkiin ja isänmaahan. ei pystynyt tukahuttamaan mielenkuohua ja panettelua. Neron hullutuksista syytettiin nimittäin heidän vaikutustaan ja kaikki hänen rikoksensa pantiin heidän niskoilleen. Yhtä levottomat olivat augustianitkin. Kansa vihasi heitä paljon enemmän kuin Neroa. entisten talojen paikoilla. joka hänen oli taisteltava patricioiden ja senaatin kanssa ja jossa hän helposti saattoi joutua tappiolle. Mutta ihmiset. että puutarhat avattiin.

joka ei johtanut mihinkään tuloksiin." "Kautta Herakleksen!" vastasi Petronius. mitä siinä enää oli siirtämistä tuonnemmaksi. Hän ei itse puolestaan ollut keksinyt mitään neuvoa. jos legionat asettuvat hänen puolelleen?" "Pidämme jo edeltäkäsin huolta siitä. ja mitä me teemme. "Sopisihan palata aasialaisten legionien etunenässä. mutta nyt tuntui hänestä sietämättömältä. joka hyvin tunsi. mutta vaikeampi sieltä on palata. Poppaea. Petronius oli sitä mieltä. "ettei Augustuksen jälkeläisiä ole olemassa." virkkoi hän. kysyi neuvoa uskonheimolaisiltaan ja hebrealaisilta papeilta. saattaa puhjeta sisällinen sota. eikö joku jumalallisen Augustuksen jälkeläisistä huudata itseään Caesariksi. oi jumalallinen. Egyptiin ja Vähään-Aasiaan. Caesar ihastui tähän neuvoon. jota hän ei kärsinyt. kun olo Roomassa muutenkin oli ikävä ja vaarallinen. että Petronius taasen esiintyi ainoana miehenä. Mutta Tigellinus asettui vastarintaan. Se näytti hänen silmissään milloin hirveältä." "Sen teenkin!" huudahti Nero. että hän jo monta vuotta oli tunnustanut Jehovan uskoa. olisi hän pitänyt sitä kerrassaan pelastavana. Ennen kaikkea hän sentään koetti vainuta. milloin huvitteli kuin lapsi. mitä oli tulossa. ja kuka tietää. ja mielialansa mukaan hän milloin oli kauhistuksissaan. ja jos Petroniuksen esitys vain olisi syntynyt hänen omassa päässään. Ennenkuin pääset Ostiaan.yksin Senecankin kanssa. "Kuule minua. milloin lystikkäältä." vastasi Nero. että ikävyyksien välttämiseksi oli paras matkustaa Kreikkaan. Kerran oli Tiberiuksen pelastetussa talossa pidetty pitkä neuvottelu. joten on helppo . Oli nimittäin yleisesti tunnettu asia. Olihan matka päätetty jo aikoja sitten. Eipä heitä olekaan monta. joka vaaran hetkenä kykeni antamaan neuvoja ja pelastamaan heidät kaikki pälkähästä. että Neron turmio olisi tuottanut hänellekin hukan. mutta hetkisen mietittyään virkkoi Seneca: "Helppo sinne on lähteä. "se neuvo on kerrassaan turha. Nero katseli asiaa omalta kannaltaan.

että Vatinius on polttanut kaupungin. Hetkisen perästä hän sentään nosti silmänsä taivasta kohti ja virkkoi: "Kelvottomat. . Äkkiä Caesar nousi." Kaikki vaikenivat. kiittämättömät! Heillä on yllin kyllin jyviä ja hiiliä.päästä heistä. kosto uhria. mutta onko tässä kysymys yksin heistä? Vasta eilen kertoi väkeni kuulleensa kansanjoukon puhuvan. he voivat paistaa kakkuja niin paljon kuin haluavat--mitä he vielä tahtovat?" Siihen vastasi Tigellinus: "Kostoa. Nero kirjoitti taululle säkeen ja virkkoi: "Niin! kosto huutaa uhria. "jotta kirjoittaisin muistiin tämän runon. nosti kätensä korkeutta kohti ja alkoi lausua: »Sydän kostoa huutaa.» Sitten hänen kasvonsa kirkastuivat ikäänkuin hän olisi unohtanut kaikki. ja uhraisimme hänet kansan vihalle?" "Oi jumalallinen! Minkä arvoinen minä olen?" huusi Vatinius." "Saatamme kyllä hävittää heidät." Nero puraisi huultaan." huudahti hän. että se minulta syntyi silmänräpäyksessä?" "Oi sinä verraton!" huusivat muutamat äänet. että Caesarina pitäisi olla Traseaksen kaltainen mies. Huomasitteko. "Antakaa minulle taulu ja kynä. Lucanus ei ikinä ole luonut tällaista." Sitten hän kääntyi läsnäolijoiden puoleen ja jatkoi: "Entä jos levittäisimme huhuna.

"rakastatko minua?" "Tiedäthän sen. "Tigellinus. "Minun ihrani. "saattaisi sytyttää uuden tulipalon. "Tigellinus." vastasi hän. Entä Vitellius?." Mutta Neron ajatukset olivat toisaalla. Caesarin vapautettu.. ja löysikin vihdoin mitä haki." Vitellius kalpeni ja purskahti nauruun. ja hänen sanansa sisälsivät selvän uhkauksen."Olet oikeassa! Uhriksi vaaditaan sinua suurempi. jota minun ei ole lupa viedä huulilleni? Kansa on jo raivoissaan ja vimmoissaan--tahdotko. Itse Nerokin ymmärsi sen. ja hänen kasvonsa kävivät kalpeiksi. Hän vaivasi päätään miettimällä. että pretorianitkin vimmastuisivat?" Vaaran tunne valtasi kaikki läsnäolijat niin.. He ymmärsivät. että heidän selkäpiitänsä karmi." virkkoi hän hetkisen perästä. kuka todella saattaisi tyydyttää kansan raivon. "sinä poltit Rooman!" Läsnäolijat säpsähtivät. Tigellinuksen kasvot menivät irvaan kuin koiran.. "Poltin Rooman sinun käskystäsi. että saattoi kuulla atriumissa lentelevien kärpästen surinan. Äänettömyys oli niin ehdoton." virkkoi Nero. He jäivät tuijottamaan toisiinsa kuin pahat henget. huoneeseen . joka valmistuu puremaan. herra!" "Uhraudu minun puolestani!" "Jumalallinen Caesar. "miksi ojennat minulle suloisen juoman.. Samassa astui Epaphroditos. että Caesar oli lakannut laskemasta leikkiä ja että käännekohta asiain kulussa nyt oli tullut. Tigellinus oli pretorianien prefekti." sanoi hän." vastasi Tigellinus.

"Yksin sinuun luotan. kasvoissa tyyni. joka oli huomannut hänen liikkeensä. ylenkatseellinen ilme. koska hänen luonaan paraikaa on miehiä. että jumalallinen Augusta haluaa nähdä Tigellinusta. Hän oli näyttänyt hampaansa heti kun häntä oli uhattu lyödä. Mutta hänen synnynnäinen mukavuutensa pääsi voitolle. neuvo!" virkkoi Nero." Petronius kohautti olkapäitään ikäänkuin huomauttaakseen. mutta huomatessaan. niin kuka takaa. ja sinä rakastat minua. Jos minä lähden. Nero vaikeni hyvän aikaa. ettei maailman valtias enää toista kertaa uskalla nostaa kättään häntä vastaan. lausui hän vihdoin: "Olen elättänyt käärmettä povellani. Minkätähden hän ottaisi niskoilleen sellaisen vaivan? Paljon hauskempi oli hänen istua lukemassa runoja kauniissa kirjastossa." Petronius oli jo sanomaisillaan: »nimitä minut pretorianien prefektiksi. sillä sinulla on enemmän älyä kuin kaikilla muilla. että sangen helposti saattoi vääntää niskat nurin sellaiselta käärmeeltä. kierrellä sormien ympäri hänen kultaisia kutrejaan ja suudella hänen korallinvärisiä huuliaan. Tigellinus kumarsi Caesarille ja jätti huoneen." vastasi Nero. "odotin sinulta parempaa neuvoa. joiden tiedonantoja prefektin täytyy kuunnella. että läsnäolijat odottivat hänen sanojaan. niin minä annan Tigellinuksen kansan käsiin ja rauhoitan kaupungin yhdessä päivässä».ilmoittamaan. etteivät senaattorit liittoudu minua vastaan ja huudata toista miestä Caesariksi? Ennen oli kansa . "Mitä sanot? Puhu. Petronius virkkoi siis: "Minä neuvon sinua lähtemään Akaiaan. hän oli tahallaan näyttänyt kuka hän oli. Senaatti ei kärsi minua." "Oi. Prefektintoimi olisi velvoittanut häntä ottamaan niskoilleen koko Caesarin persoonan ja ryhtymään tuhansiin julkisiin asioihin. katsella vaaseja ja kuvapatsaita tai pidellä sylissään Euniken jumalallisen kaunista ruumista. Tuntien Neron pelkuruuden oli hän nimittäin varma siitä.

" Ja näin sanottuaan kääntyi hän Petroniuksen puoleen." "Lähtekäämme Hellaaseen!" huudahti Nero tyytymättömänä.. Nämä huolet saattavat minut kokonaan unohtamaan kuka olen. Samassa astui Poppaea ja hänen perässään Tigellinus huoneeseen. Te ette välitä siitä." Äkkiä hän iski nyrkillä otsaansa ja huusi: "Mutta todellakin!. niin koko Rooma on puolellasi.. kyllä minä tiedän!. joka halusi päästä Antiumista palaavien orjattariensa luokse ja joka jo aikoja sitten oli kyllästynyt keskusteluun. mutta jos minä ottaisin käteeni luutun ja lähtisin Mars-kentälle." lausui Petronius hymyillen. Kaikki luopuvat minusta.. jonka tulipalon aikana lauloin teille. puuttui nyt puheeseen.. kun petitte sellaisen taiteilijan kuin minä. jos kansa vain antaa sinun päästä alkuun." lausui hän.. miten tulevat vuosisadat teitä tuomitsevat. kaikki te valmistutte pettämään minua! Kyllä minä tiedän. niin etkö luule. Kautta Hadeksen! jospa senaatilla ja kansalla olisikin yksi yhteinen pää!. oi jumalallinen. Kaikkien silmät kääntyivät ehdottomasti heihin.minulle uskollinen. että lauluni vaikuttaisi kuten Orpheuksen laulu villeihin petoihin?" Tullius Senecio... mutta nyt se vetää yhtä köyttä heidän kanssaan.. Caesar. Täällä minua vaanii petos. "Epäilemättä. Ei ollut voittaja ikinä niin ylpeänä astunut Kapitoliumille kuin Tigellinus tällä hetkellä seisahtui . jos siellä laulaisin kansalle saman laulun. ja hänen kasvonsa olivat kokonaan kirkastuneet. "kansa on vimmoissaan." "Salli minun huomauttaa. Mutta Nero puhkesi valittamaan: "Mitä minä välitän Roomasta ja roomalaisista! Akaiassa minua toteltaisiin. ettei sinun tarvitse säilyttää puolellasi kuin muutamia roomalaisia. "Petronius.

Kansa tahtoo kostoa--saakoon se himonsa tyydytetyksi! Kansa epäilee sinua--kääntäkäämme se epäluulo toisaalle!" Aluksi kuunteli Nero kummissaan Tigellinuksen sanoja.. Oletko koskaan kuullut puhuttavan Kristuksesta. Äkkiä hän nousi. Caesar. että polttivat sen?" "He ovat ihmissuvun ja sinun vihollisia!" virkkoi Poppaea. joiden mukaan maailma hukkuu tuleen? Kansa vihaa ja epäilee heitä. merkitsevällä äänellä. mutta sille ei riitä yksi uhri. Kansa on raivoissaan sinulle. Kukaan heistä ei koskaan ole tunnustanut sinua jumalaksi. myötätuntoisuutta ja kiihkoa. josta kuului ikäänkuin raudan kalske. miksi ette rientäneet avuksemme? Mitä tämä onneton kaupunki on tehnyt noille julmureille. käskenyt polttaa Roomaa. Vihdoin hän avasi suunsa ja lausui traagillisen näyttelijän äänellä: "Zeus. viskasi yltään togan. joka valui hänen jalkainsa juureen. Caesar. "Kuule minua. Kansa vaatii kostoa ja uhria.Caesarin eteen. sillä nyt saatan kertoa sinulle keksineeni keinon. mutta ethän sinä. Hera. keitä kristityt ovat? Enkö ole kertonut sinulle heidän rikoksistaan. se tahtoo tuhansia. kun he siihen määrään unohtivat kaiken inhimillisyytensä. He ovat ihmissuvun vihollisia. enkä minä sitä polttanut. Hän rupesi puhumaan hitaalla. mutta vähitellen hänen näyttelijäkasvonsa alkoivat muuttua ja ilmaista vihaa. Athene. nosti molemmat kätensä korkeutta kohti ja viipyi hetkisen äänetönnä siinä asennossa. eivät he käy Stadiumissa katsomassa kilpa-ajoja eivätkä kristityt ikinä ole kunnioittaneet sinua kättentaputuksilla." . sääliä. sillä he pitävät meidän jumaliamme pahoina henkinä. Kukaan ei ole nähnyt heitä temppeleissä. Persephone ja te kaikki kuolemattomat jumalat. heidän hulluista juhlamenoistaan ja heidän ennustuksistaan. he ovat kaupungin ja sinun vihamiehiäsi. Apollo. joka ristiinnaulittiin Pontius Pilatuksen aikana? Tiedätkö.. Muutkin rupesivat nyt huutamaan: "Rankaise murhapolttajia! Jumalatkin vaativat kostoa.

kuten aina. Caesar. Tärkein oli hänelle sentään seuraava ajatus: »minun täytyy pelastaa Vinitius. Saatattehan antaa kristityt kansan käsiin. Sinä.. mutta olkaa toki siksi rohkeat. etteivät he ole polttaneet Roomaa!. joka tulee hulluksi. joiden opin hän tosin oli hylännyt. jotka olisivat sellaisten rikosten arvoiset?. uhkasit meitä tulevien vuosisatojen tuomiolla. kun ei kukaan vieras ole kuulemassa. että ne tulevat langettamaan tuomion sinustakin. mutta näytännön loputtua kulauttavat kurkkuunsa hapanta viiniä ja sipulia tai saavat selkäänsä. joka uhkasi Lygiaa. Hyvä kyllä! Mutta kuulkaa minua: teidän käsissännehän on valta. mutta joiden viattomuudesta hän oli vakuutettu. että teillä on oikeutta siihen. jolle hän oli korvansa kallistanut. etten minä siedä huonoja komedioja. teidän käsissänne voima--olkaa siis rehelliset edes silloin. olettehan te nyt löytäneet sopivat uhrit! Hyvä on! Saatattehan lähettää heidät arenalle tai pukea heidät »kidutustunicaan». vaikka Petronius varsin hyvin tiesi. jos tuo kristitty tyttö saa surmansa». mutta älkää pettäkö itseänne.. Sitäpaitsi hän ajatteli niitä verisiä huveja. Mutta hetkisen perästä hän ravisti käsiään ja virkkoi: "Onko olemassa rangaistuksia ja tuskia. Kautta jumalallisen Clion! Maailman ." Petroniuksen otsa peittyi pilviin. Hän ajatteli vaaraa.Nero istuutui. Hyi! Te sanotte minua arbiter elegantiarumiksi-tietäkää siis. jossa näyttelijät huvittavat ulkokaupungin roskaväkeä näyttelemällä jumalia ja kuninkaita. että hän nyt ryhtyy vaarallisempaan leikkiin kuin koskaan koko elämänsä aikana. Pettäkää kansaa. hänen rakastettua Vinitiustaan ja kaikkia muita.. ja tämä päätös voitti kaikki muut. Hyi! kuinka tämä kaikki muistuttaa teatterivajaa Porta Asinarian luona. Mutta jumalat kyllä lohduttavat minua ja Tartaruksen avulla keksin kansaraukalleni näytelmiä. Olkaa todella jumalia ja kuninkaita! Vakuutan.. teidän käsissänne pretorianit. että itsellenne uskallatte tunnustaa. saatattehan määrätä heille mitä kärsimyksiä hyvänsä. joista se vielä vuosisatojen kuluttua kiittää minua. olisi huumannut häntä. ikäänkuin häijyys. jotka nyt olivat alkavat ja joita hänen estetinen silmänsä ei voinut kärsiä. kun hän arvosteli tai nauroi Caesarin ja augustianien epäestetisiä puuhia: "Niin. päästi pään painumaan rinnalleen ja vaikeni taasen. mutta muista. Hän rupesi kuitenkin puhumaan tavalliseen huolettomaan ja vapaaseen tapaansa.

koska täällä tahdotaan syöstä sinun persoonasi turmioon ja koska sinua täällä sanotaan pelkurimaiseksi Caesariksi. murhapolttajaksi ja kulhariksi. vaan syyti syyn syyttömien niskoille». »Arpa on heitetty». sillä--sinua uhkaa tulevien vuosisatojen tuomio. "salli minun lähteä täältä." .» Sielussaan hän ei sentään laisinkaan epäillyt." virkkoi sen nähdessään Tigellinus. Ne saattavat sanoa: »Nero poltti Rooman. mikä mieli apinassa pääsee voitolle: oma nahka vaiko maine hänelle on rakkaampi. Vihdoin inho ja huoli selvästi kuvastuivat hänen kasvoillaan. että hän runouden tähden uhrasi isänmaansa! Maailman alusta asti ei kukaan ole uskaltanut tehdä sellaista. ettei kansa ole satuttava kättään sinuun. mutta tällä kertaa Petronius selvästi tiesi käyttävänsä viimeistä keinoaan: parhaimmassa tapauksessa se saattoi pelastaa kristityt. jota hän rakasti. sillä koskihan asia Vinitiusta. mutta paljoa helpommin se saattoi tuottaa hänelle itselleen turmion. Poppaea ja kaikki muut läsnäolijat tuijottivat Neron silmiin kuin taivaankaareen. ettei pelko pääsisi voitolle. sillä korvani eivät saata sietää sellaisia sanoja. Hänellä oli tapana tehdä sillä lailla. joten se tuli aivan likelle sieramia. Runoilija Nero rakasti runoutta siihen määrään. Rukoilen sinua yhdeksän Libethridin nimessä: älä kieltäydy sellaisesta kunniasta.valtias Nero. Hänen sanojaan seurasi äänettömyys. sillä hän oli yhtä mahtava maan päällä kuin Zeus on Olympossa. »Saammepa nähdä. mietti hän itsekseen. Nero puolestaan rupesi oikomaan ylähuultaan. sillä vuosisadat ovat lauluin ylistävät sinua. mutta ollen sekä pelkurimainen Caesar että pelkurimainen runoilija ei hän uskaltanut tunnustaa suurtekoa omakseen. Mitä Priamo on sinun rinnallasi? mitä Agamemnon? mitä Akhilleus? mitä itse jumalat? Tosin ei Rooman polttamista sanota hyväksi teoksi. jotka eivät ole sinun arvoisiasi. kun hän ei tietänyt mihin hän ryhtyisi. "Herra. mutta se on suuri ja tavaton! Minä vakuutan sinulle. Ei hän sentään hetkeäkään epäillyt. Ei ikinä! Luota minuun. ja olihan samalla tilaisuus koetella onnea. ja se häntä aina oli viehättänyt." Petroniuksen sanat tekivät Neroon tavallisesti syvän vaikutuksen. jumala Nero poltti Rooman. Kavahda itseäsi alentumasta tekoihin. pelkurimaiseksi runoilijaksi.

jota olen sinulle osoittanut?" "Jos erehdyn. että rakkauteni sinuun minut pakotti lausumaan mitä lausuin. "mutta tiedä. kalpeni. Atriumissa syntyi hälinää ja liikettä." virkkoi Petronius. "sinä palkitset kaiken sen ystävyyden. etten tahdo kuulla solvauksiasi?" "Sentähden. sillä sinä näyttelet tänäkin hetkenä. ja nuori Nerva. Hän kääntyi Tigellinuksen puoleen katsein. Pois meni Tullius Senecio. joka siihen asti oli . Nero oikoili taasen huultaan sieramiaan kohti ja käänsi Petroniukseen lasimaiset." Tigellinus. "Tee se!" kuului useita ääniä. sillä samassa virkkoi Poppaea: "Herra. vaikka vastikään uhkasit yllyttää pretorianit häntä vastaan. Me ymmärsimme sinut kaikki." lausui hän. Mutta se olikin arbiter elegantiarumin viimeinen voitto kilpailijasta. Tigellinus joutui suuresti hämilleen."Olen joutunut tappiolle. jolla suuri herra ja hienostunut mies katselee alhaista kerjäläistä. suoraan vasten kasvojasi!" "Rankaise röyhkeää!" huusi Vitellius. joka ei ollut uskonut Petroniuksen uskaltavan lyödä pöytään sellaista valttia." ajatteli Petronius." "Senkötähden." "Rankaise röyhkeää!" toisti Vitellius. niin todista se. kuinka saatat sallia sellaisten ajatusten lentää ihmisen päähän ja kuinka saatat sallia hänen lausua ne ääneen. "Niinkö. Caesar myöskin. likinäköiset silmänsä. että sanot rajattomasti rakastavasi Caesaria. "Tigellinus. hänen uskollisin toverinsa hovissa. hätääntyi ja meni aivan ymmälle. sillä miehet rupesivat vetäytymään erilleen Petroniuksesta." vastasi Petronius. "sinua minä sanoin näyttelijäksi.

sinä jalopeura ihmisten joukossa. Caesar nousi. nuori kirjuri. VIIDESKYMMENES LUKU. Nero virkkoi: "He tahtovat. Siellä heitä odottivat samat miehet. hiipat päässä. Caesarin nähdessään papit kalpenivat mielenliikutuksesta. puettuina pitkiin. minun sydämeni sinua kohtaan tuntee ainoastaan ." ajatteli Petronius. "Terve. että minä rankaisisin sinua. joita prefekti vasta oli puhutellut.. juhlallisiin viittoihin. hallitsijain hallitsija ja kuningasten kuningas." lausui vanhin. mutta sinä olet toverini ja ystäväni. Papit kävivät vieläkin kalpeammiksi. Petronius läksi kotiin." "Ettekö te tunnusta minua jumalaksi?" kysyi Caesar. mitä Caesar vielä sanoisi tai tekisi.osoittanut olevansa häneen erittäin kiintynyt. mutta vanhempi heistä korotti taaskin äänensä: "Sinun sanasi. että vaikka oletkin haavoittanut sydäntäni. Neuvottelu oli lopussa. Heitä oli kaksi »rabbia» Tiberin takaa. jonka herraus on kuin auringon loisto. anteeksiantoa." "Olen pelannut ja joutunut tappiolle. Hetkisen perästä seisoi Petronius yksinään vasemmalla puolella atriumia. kuin palmu ja kuin Jerikon balsami. valitun kansan holhooja ja Caesar.. joka avusti heitä. nostivat käsivartensa ilmaan ja kumarsivat syvään. "terve maan valtias. ovat suloiset kuin viinirypäleterttu ja kuin kypsä . Tiedä siis. ja Chilon. korjaili hymyillen togansa poimuja ja odotti. herra. kuin lähde. Nero ja Tigellinus menivät Poppaean atriumiin. kuin seeteripuu Libanonilla.

jonka huulia ei valhe ole tahrinut. sekä siitä. eivät lähettiläämme tunnustaneet häntä jumalaksi. ja köyhä stoikko. vaan olivat valmiit kuolemaan mieluummin kuin rikkomaan lain käskyjä. Seppelöi." He nostivat päänsä. Caesar Cajus.viikuna. "Syytättekö kristittyjä Rooman polttamisesta?" kysyi Caesar. vihaan Musoniusta ja Cornutusta. vain siitä." Nero.. sillä mahtavan Jehovan nimi rohkaisi heitä. Caesar Cajus pelkäsi Jehovan vihaa. "Me syytämme heitä. sillä Jehova on täyttänyt sydämesi hyvyydellä." "En kärsi stoikkoja. että he ovat lain vastustajia. jos sinä vain käsket." huomautti Nero. Luottaen hänen apuunsa katsoivat he jo rohkeammin Neroa silmiin. Loput kertoo sinulle tämä mies. hymähti ja lausui: "Sinä miellytät minua!" . oi herra. koska hänen äitinsä suonissa virtasi valitun kansan veri. sinun opettajasi Seneca omistaa tuhat seeteripuusta tehtyä pöytää--minä olen valmis omistamaan niitä kaksi kertaa niin paljon. että epikurealaisten korvat halkeavat. Rooman ja sinun vihamiehiäsi. Minä en siedä heidän puhettansa. oi Osiris. Mutta vaikka isäsi edeltäjä." "Herra. "vihaan Traseasta.." Nero kääntyi Chilonin puoleen: "Kuka olet?" "Ihailijasi. jota nimitys "säteilevä" mairitteli. olikin julma mies. ihmissuvun vihamiehiä. stoalaisuuteni ruusuilla ja aseta sen eteen viinileili--niin minä olen valmis laulamaan Anakreonia sellaisella innolla. he halveksivat taidetta ja elävät vapaaehtoisesti liassa ja kurjuudessa. herra. Olen stoikko tarpeen vaatiessa." "Käskihän Kaligula heittää heidät jalopeurojen eteen?" "Ei. oi säteilevä Caesar. että he jo aikoja sitten ovat uhanneet kaupunkia ja maailmaa tulella.

Kuultuani puhuttavan kristityistä arvelin." vastasi Chilon." "Oi. Atenan Akademiasta ja Aleksandrian Serapeumista." "Mitä sinä tiedät kristityistä?" "Sallitko minun itkeä. ettei lakisi estä sinua nimittämästä minua jumalaksi. minun vaakapuoleni anteliaisuudellasi. jumalallisten viisasten teoksista. Herra. Tutustuin siis heihin--onnettomuudekseni! Ensimäinen kristitty." "Olet kolmin kerroin oikeassa. eivät minun sukkeluuteni ole lyijystä!" "Huomaan."Se mies maksaa yhtä paljon kultaa kuin hän painaa. varjele minua vihollisistani. jumalallinen?" "En. sinä hopeakaarinen kuu. "Ehei. että he muodostavat jonkun uuden koulun. Chilon puuttui puheeseen: "Täytä. "Tapahtukoon niinkuin sinä tahdot.." vastasi Nero." huomautti Poppaea malttamattomasti. eivät ikinä enää saa vuodattaa kyyneliä. parantaja Napolista. että he kunnioittavat erästä Kristusta. "Hamasta nuoruudestani olen uhrannut elämäni filosofialle ja etsinyt totuutta." "Totta totisesti. herra.. kuolematon! Sinä olet minun lakini: sitä lakia ovat kristityt herjanneet ja sentähden minä heitä vihaan." huomautti Tigellinus." "Puhu kristityistä. Häneltä sain vähitellen tietää. Olen etsinyt sitä vanhojen. joka oli ." huomautti Caesar. sillä muuten tuuli puhaltaa pois makson. jotka sinut ovat nähneet. et sinä painollasi voita Vitelliusta. josta mahdollisesti saatan löytää muutamia totuuden siemeniä. "se on niin ikävää. oli muuan Glaucus. jonka seuraan ilkeä kohtalo minut liitti. oi Isis. sillä silmät.

ja tiedätkö. ja vaimoni. kauniin Berenikeni hän möi orjakauppiaille. herra." "Mies-raukka!" huudahti Poppaea. Arvelin.. herra.luvannut hävittää maailmasta kaikki ihmiset ja kaupungit. he vihaavat ihmisiä. sentähden he myrkyttävät kaivot. jotta apostoli saisi . Tiedän. Linukseen. mutta säästää heidät." "Nyt kansa kyllä ymmärtää.. "Se. jokaisen rahakolikkoni.. Päinvastoin! Hän sanoi. että he pakottaisivat hänet antamaan takaisin vaimoni. Tultuani Roomaan koetin saada tavata kristittyjen vanhimpia. nuoren. jossa he viettävät rivoja juhliaan. Jaoin hänen kanssaan jok'ikisen leipäpalaseni. Hellä sydämeni ei saattanut vastustaa sellaista totuutta. minkätähden Rooma paloi. Jos Sofokles tietäisi tekoni . joka jonkun aikaa oli täällä vankeudessa mutta joka sitten päästettiin vapaaksi. mutta mitä minä puhunkaan! kuunteleehan minua se. saatan näyttää maakuopan Vaticanuksen kukkulan likellä ja hautausmaan Nomentanan portilla. ja katselenhan minä niitä paraikaa. missä he asuivat ennen tulipaloa.. Tutustuin heidän pääpappiinsa ja sitten toiseen. Parantaja Glaucus ei alussa ilmoittanut minulle. mistä syystä minä tahdon heille kostoa. joissa meidän jumaliamme palvellaan. kuinka hän minut palkitsi? Matkalla Napolista Roomaan iski hän minua veitsellä rintaan. Cletukseen ja moniin muihin. tiedän heidän nykyiset piilopaikkansa. sentähden he kokouksissaan kiroilevat Roomaa ja kaikkia temppelejä. Kristus ristiinnaulittiin. että kun Rooma on tulella hävitetty. nimeltä Paavali. sillä minä kuljen puutarhoissa ja Mars-kentällä opettamassa. tutustuin Sebedeuksen poikaan. Mutta jos tahdotte kuunnella minua loppuun asti. joka on nähnyt Afroditen kasvot. Sentähden.. "Monet sen jo ymmärtävät." keskeytti Tigellinus. että hänen oppinsa käski vihaamaan ihmisiä. niin ymmärrätte. että Kristus on hyvä jumala ja että hänen oppinsa perusteena on rakkaus. ei ole onneton. vaatiakseni oikeutta Glaucukselta. jos he auttaisivat häntä hävittämään Deukalionin lapset. oi herra. Mutta silloin etsin lohdutusta filosofiasta. mutta antoi heille lupauksen. joka on parempi kuin Sofokles. Rupesin rakastamaan Glaucusta ja luottamaan häneen.. Olen siellä nähnyt apostoli Pietarin ja olen nähnyt Glaucuksen surmaavan lapsia. niin hän toisen kerran palajaa maailmaan--ja antaa heille maailman herrauden.

Caesar!" huudahti Poppaea." "Vinitiusko?" . sillä hän ei voinut elää ilman häntä. "Minä saatoin antaa anteeksi vääryyden. Lygian orja. kuinka Crotonin selkäranka taittui Ursuksen käsissä. oi Osiris ja Isis. Mutta nyt sinä. jonka hän noitui!" "Kuuletko. joko erehdyt tai valehtelet. Se on. joka tyttöä rakastaa. "Olisiko se mahdollista?" pääsi Caesarilta. toki on tuottanut kuoleman yhdelle lapselle." "Kautta Herkuleksen!" huudahti Nero. Vinitius oli sitten pitkän aikaa sairaana. jollei Lygia olisi ehtinyt hätään. hirveän väkevä mies. sillä Vinitiushan veitsellä surmasi Crotonin. ja miekkailijasi Croton. joka ei saata vuodattaa lasten verta. toivoen. tielleni. kuristi Crotonin. jonka itse kärsin. mutta Vinitius etsi hänet. mutta kristityt hoitivat häntä. Kurjasta maksusta autoin minä häntä etsimään tyttöä." "Vinitiusko? Eikö tyttö paennut hänen luotansa?" "Pakeni kyllä. Valitettavasti asettui jalosukuinen Vinitius. pitäisi pystyttää kuvapatsas Forumille. että hän. vanhus. joka sitten karkasi Vinitiuksen kimppuun. joka kuristi Crotonin." jatkoi Chilon. joka asui kristittyjen joukossa Tiberin takana. He arvasivat oikein: nyt hän on kristitty." "Niin ne ihmiset pettävät jumalia! Oi herra. Pomponia Graecinan kasvattityttären ylpeilevän siitä. olisin tahtonut pistää veitsen heidän kurkkuunsa. Olen myöskin nähnyt Lygian. "mutta kun kuulin puhuttavan teidän kärsimyksistänne. Menimme sinne yhdessä. Mutta Ursus. Hän olisi tappanut hänetkin. jonka Vinitius turvallisuuden vuoksi oli palkannut.pirskoittaa heidän vertansa läsnäoleviin. oli mukanamme. että rakkaus kääntäisi hänetkin kristityksi. joka vääntää härältä niskat nurin yhtä helposti kuin joku toinen taittaa unikukan varren. oi herra. nimittäin pikku Augustalle. Siitä syystä Aulus ja Pomponia hänestä pitivätkin. teidän tyttärellenne. "sille kuolevaiselle. näin omin silmin.

"Niin."
"Ehkä Petroniuskin?" kysäisi Tigellinus kiihkeästi.
Chilon kierteli, väänteli käsiään ja virkkoi:
"Ihmettelen tarkkanäköisyyttäsi, herra! Oi! ... se on hyvin mahdollista,
se on hyvin mahdollista!"
"Nyt ymmärrän, miksi hän niin puolusti kristittyjä."
Nero rupesi nauramaan.
"Petronius kristittynä!... Petronius elämän ja nautinnon vihollisena!
Ei, älkää nyt hullutelko älkääkä kehoittako minua uskomaan sitä, sillä
silloin lakkaan uskomasta kaikkeen, mitä te olette minulle puhuneet."
"Jalosukuinen Vinitius ainakin on ruvennut kristityksi, herra. Vannon
kautta valon, joka sinusta lähtee, että puhun totta, ja ettei minua
mikään niin inhoita kuin valhe. Pomponia on kristitty, pikku Aulus on
kristitty, samaten Lygia ja Vinitius. Palvelin häntä uskollisesti, mutta
palkaksi antoi hän Glaucuksen pyynnöstä ruoskia minua, vaikka olen vanha
ja vaikka silloin olin sairas ja nälkäinen. Vannoin kautta Hadeksen,
etten sitä unohda. Oi herra, kosta vääryydet, jotka olen saanut kärsiä,
ja minä toimitan käsiisi apostoli Pietarin, Linuksen, Cletuksen,
Glaucuksen, Crispuksen, vanhimmat, Lygian ja Ursuksen, minä osoitan
teille satoja ja tuhansia kristittyjä, osoitan teille rukoushuoneet ja
hautausmaat. Heitä on niin paljon, etteivät he mahdu kaikkiin teidän
vankiloihinne!... Ilman minua ette heitä löytäisi. Tähän saakka olen
filosofiasta etsinyt lohdutusta suruuni, sallikaa minun nyt saada lohtua
armosta, joka päälleni vuotaa!... Olen vanha enkä vielä ole saanut
elää--sallikaa elämäni nyt alkaa!..."
"Vai tahdot stoikkona istua ylelliseen pöytään," sanoi Nero.
"Joka antautuu sinun palvelukseesi, sen pöytä täyttyy itsestään."
"Et erehdy, filosofi."
Mutta Poppaea ei ollut unohtanut vihamiehiään. Hänen rakastumisensa

Vinitiukseen oli tosin ollut vain hetkellistä, mustasukkaisuuden, vihan
ja loukatun itserakkauden synnyttämää mielitekoa, mutta nuoren patricion
kylmäkiskoisuus oli kuitenkin syvästi koskenut häneen ja täyttänyt hänen
sydämensä katkeralla vihalla. Jo se, että hän oli uskaltanut pitää
toisesta enemmän kuin hänestä, tuntui hänestä rikokselta, joka vaati
kostoa. Lygiaa hän taas oli vihannut ensi hetkestä, koska pohjoisen
liljan kauneus heti oli saattanut hänet levottomaksi. Petronius oli
puhunut tytön liian kapeista lanteista--saattoihan hän Caesarin päähän
mättää mitä tahtoi, mutta ei Augustan päähän. Tuntijana oli Poppaea heti
ensi silmäykseltä ymmärtänyt, että koko Roomassa yksin Lygia saattoi
kilpailla hänen kanssaan kauneudessa, ehkäpä voittaa hänet. Ja samalla
oli Poppaea päättänyt tuhota hänet.
"Herra," rukoili hän, "kosta lapsemme kuolema!"
"Kiiruhtakaa!" kehoitti Chilon, "kiiruhtakaa! Muuten Vinitius hänet
piiloittaa. Minä osoitan talon, jonne he tulipalon jälkeen ovat
palanneet."
"Annan avuksesi kymmenen miestä, niin voit paikalla lähteä," sanoi
Tigellinus.
"Herra, sinäpä et nähnyt Crotonia Ursuksen käsissä: jos annat
viisikymmentä miestä, niin ainoastaan etäältä osoitan sinulle talon.
Mutta jollette te vangitse Vinitiusta, olen surman oma."
Tigellinus loi katseensa Neroon.
"Eikö olisi paras paikalla päästä eroon sekä enosta että
sisarenpojasta?"
Nero mietti hetkisen ja virkkoi sitten:
"Ei! ei vielä!... Kansa ei uskoisi, jos sille koetettaisiin vakuuttaa,
että Petronius, Vinitius tai Pomponia Graecina ovat polttaneet Rooman.
Heidän talonsa olivat liian kauniit... Nyt tarvitaan muita uhreja,
heidän vuoronsa tulee sitten myöhemmin."
"Anna siis minulle, herra, sotamiehiä suojakseni," pyysi Chilon.

"Tigellinus saa pitää huolta siitä."
"Vastaiseksi saat asua minun luonani," sanoi prefekti.
Ilo alkoi säteillä Chilonin silmistä.
"Minä toimitan heidät kaikki teidän käsiinne, kunhan kiiruhdatte!
Kiiruhtakaa!" huusi hän käheällä äänellä.

VIIDESKYMMENESENSIMÄINEN LUKU.
Jätettyään Caesarin kannatutti Petronius itsensä taloonsa Carinaella,
joka oli pelastunut tulipalosta, sitä kun kolmelta puolelta ympäröi
puutarha ja edessä oli pieni Forum Caecilii.
Toiset augustianit, jotka olivat kadottaneet talonsa ja niiden mukana
suuren joukon taideteoksia, kehuivat Petroniusta onnelliseksi. Olihan
häntä sitäpaitsi jo aikoja sitten sanottu Fortunan lempipojaksi, ja
ystävyys, jota Caesar viime aikoina oli hänelle osoittanut, oli kaikin
puolin näyttänyt tämän väitteen todeksi.
Mutta nyt oli Fortunan lempipojalla täysi syy ihmetellä äitinsä
huikentelevaisuutta tai oikeammin sanoen ihmetellä hänen ja Chronoksen
yhtäläisyyttä--Chronoksen, joka söi suuhunsa omat lapsensa.
"Jos minun taloni," puheli Petronius itsekseen, "gemmani, etruskilaiset
astiani, aleksandrialaiset lasitavarani ja korinttilaiset vaskiteokseni
olisivat palaneet, niin Nero varmaan leppyisi. Kautta Polluxin! omassa
vallassani oli päästä pretorianien prefektiksi. Jos olisin myöntänyt
Tigellinuksen kaupungin murhapolttajaksi, kuten hän todella on, jos
olisin puettanut hänet kidutustunicaan ja antanut kansan käsiin, olisin
pelastanut kristityt ja rakentanut Rooman uudelleen. Kuka tietää, vaikka
rehellisten ihmisten elämä sitten olisi käynyt turvallisemmaksi. Minun
olisi pitänyt se tehdä, vaikkapa vain Vinitiuksen tähden. Jos minulle
olisi karttunut liian paljon työtä, olisin voinut uskoa hänelle
prefektin toimen--Nero ei olisi uskaltanut nousta minua vastaan!...

Vinitius olisi huoleti saanut kastaa kristinuskoon kaikki pretorianit,
vaikkapa itse Caesarin. Minulle ei siitä olisi ollut mitään haittaa!
Nero hurskaana, Nero siveänä, laupiaana--olisi ollut aika huvittavaa
sitä nähdä!"
Hänen huolettomuutensa oli niin suuri, että hän rupesi nauramaan. Mutta
hetkisen perästä hänen ajatuksensa kääntyi toisaalle. Hän oli olevinaan
Antiumissa, ja Paavali Tarsolainen oli puhuvinaan hänelle:
"Te sanotte meitä elämän vihollisiksi, mutta sano minulle, Petronius:
jos Caesar olisi kristitty ja eläisi meidän oppimme mukaan, niin eikö
teidän elämänne olisi turvallisempi ja vaarattomampi?"
Nämä sanat muistettuaan jatkoi hän itsekseen:
"Kautta Castorin! Yhtä paljon kuin täällä surmataan kristittyjä, yhtä
paljon kääntää Paavali uusia, sillä jollei tämä roistomaisuudelle
rakennettu maailma pysy pystyssä, niin hän on oikeassa... Mutta ehkäpä
se pysyy, koska se yhä seisoo. Minä itse, joka olen saanut sangen paljon
oppia, en ole vielä oppinut olemaan tarpeeksi suuri konna, ja sentähden
minun pitää avata suoneni... Mutta täytyisihän minun elämäni kuitenkin
loppua, ja jollei se loppuisi tällä tavalla, niin se loppuisi jollakin
toisella tavalla. Sääli Eunikea ja sääli vaasiani, mutta onhan Eunike
vapaa ja seuraahan vaasi minua. Vaskiparta ei saa sitä missään
tapauksessa! Sääli myöskin Vinitiusta. Tosin ei elämäni viime aikoina
ole ollut niin ikävää kuin ennen, mutta vähät siitä: olen valmis
kuolemaan. Maailmassa on paljon kauniita kapineita, mutta ihmiset ovat
enimmäkseen niin saastaisia, ettei elämän menettämistä kannata surra.
Sen, joka on osannut elää, täytyy osata kuollakin. Vaikka olenkin ollut
augustiani, olen ollut vapaampi mies kuin he aavistavatkaan."
Hän kohautti olkapäitään:
"Kai he ajattelevat, että polveni nyt vapisevat ja että pelko nostattaa
hiukseni pystyyn, mutta kun minä palaan kotiin, käyn kylpemään
orvokinlemulla sekoitettuun veteen, ja kultatukkaiseni itse voitelee
ruumiini. Aterian jälkeen annamme laulaa Anthemioksen säveltämän hymnin
Apollolle. Olen itse joskus sanonut, ettei kannata ajatella kuolemaa,
koska se kyllä ilman meidän myötävaikutustamme ajattelee meitä. Mutta
olisi se sentään hämmästyttävä seikka, jos olisi olemassa jonkinlaisia

Elyseumin kenttiä, joilla varjot... Jos Eunike kerran tulisi minun
luokseni ja me yhdessä saisimme harhailla niityillä, jotka kasvavat
asfodelililjoja. Parempaa seuraa saisin niinikään kuin minulla täällä
on... Voi niitä näyttelijöitä ja kulhareita, voi sitä likaista joukkoa!
Ei heillä ole aistia eikä sivistystä. Vaikka arbiter elegantiarumeja
olisi kymmenen, niin eivät he jaksaisi niistä Trimalchioneista tehdä
kelpo ihmisiä. Kautta Persephoneen! olen saanut heistä kylläkseni."
Hän huomasi kummastuksekseen, että hänen ja noiden muiden välille oli jo
syntynyt eroittava juopa. Olihan hän jo kauan tuntenut heidät
perinpohjin ja olihan hän ennenkin tietänyt, mitä heistä oli ajateltava,
mutta tällä hetkellä olivat he hänen mielestään vieläkin kauempana, ja
hän halveksi heitä tavallista syvemmin. Hän oli totisesti saanut heistä
ihan tarpeekseen.
Pian hän kuitenkin rupesi ajattelemaan omaa tilaansa. Hän oli
tarkkanäköinen ja huomasi sentähden paikalla, ettei hänellä
likeisimmässä tulevaisuudessa ole mitään vaaraa. Nero oli ratkaisevana
hetkenä lausunut muutamia kauniita ja yleviä sanoja ystävyydestä ja
anteeksiannosta--ja niillä hän vastaiseksi oli sitonut kätensä. Hänen
täytyi ensin etsiä tekosyitä, ja niiden löytämiseen saattoi kulua paljon
aikaa. "Aluksi hän nyt valmistaa kilpaleikkejä kristittyjen
kustannuksella" puheli Petronius itsekseen "ja vasta toisessa sijassa
hän ajattelee minua, mutta asian näin ollen ei kannata ruveta
huolehtimaan tai muuttamaan elintapoja. Likeisempi vaara uhkaa
Vinitiusta!..."
Eikä Petronius enää muuta ajatellut kuin Vinitiusta, jonka hän päätti
pelastaa.
Nopeasti kuljettivat orjat kantotuolia raunioiden, tuhkaläjien ja uunien
ohitse, joita Carinae oli täynnä, mutta Petronius kehoitti heitä
vieläkin kiiruhtamaan, jotta niin pian kuin suinkin päästäisiin kotiin.
Vinitius, jonka "insula" oli palanut, asui Petroniuksen luona ja sattui
onneksi olemaan kotona.
"Oletko tänään nähnyt Lygiaa?" kysyi Petronius heti astuessaan sisään.
"Tulen juuri hänen luotaan."

"Kuule nyt mitä sanon äläkä tuhlaa aikaa kysymyksiin. Tänään päätettiin
Caesarin luona, että syy Rooman palosta syydettäisiin kristittyjen
niskoille. Heitä uhkaa vaino ja vaiva. Näytelmä saattaa alkaa minä
hetkenä hyvänsä. Ota Lygia ja paetkaa paikalla, vaikkapa Alppien taakse
tai Afrikaan. Ja kiiruhda nyt, sillä matka Tiberin taakse on
Palatinukselta lyhyempi kuin täältä!"
Soturina ei Vinitius ruvennut kuluttamaan aikaa turhiin kysymyksiin. Hän
kuunteli Petroniuksen sanoja rypistynein kulmakarvoin, kasvot synkkinä
ja huolestuneina, mutta osoittamatta minkäänlaista pelkoa. Taistelunhalu
ja puolustuksenvietti heräsivät hänen mielessään niin pian kuin vaaran
hetki oli käsissä.
"Lähden," virkkoi hän.
"Vielä sananen: ota mukaasi kukkarollinen kultaa, aseita ja kourallinen
kristittyjäsi. Ja jos tarve vaatii, niin vapauta."
Vinitius oli jo atriumin ovella.
"Lähetä orja tuomaan minulle tietoa asiain kulusta," huusi Petronius
hänen jälkeensä.
Yksin jäätyään alkoi hän astella edestakaisin pylväskäytävässä, joka oli
atriumin edessä, ja miettiä, miten kävisi. Hän tiesi, että Lygia ja
Linus tulipalon lakattua olivat palanneet entiseen asuntoonsa Tiberin
takana, joka, kuten miltei koko se kaupunginosa, oli pelastunut. Tämä
asianhaara ei ollut suotuisa, sillä vaikeampi olisi ollut löytää heitä
ihmisjoukoista. Hän toivoi kuitenkin, ettei kukaan Palatinuksella
tietäisi heidän asuntoaan ja että Vinitius niinmuodoin ehtisi paikalle
ennen pretorianeja. Samalla Petronius tuli ajatelleeksi, että
Tigellinus, joka varmaan paikalla tahtoo saada niin suuren apajan kuin
suinkin, on mahtanut levittää nuottansa yli koko Rooman, s.o. jakaa
pretorianit pieniin joukkoihin. Jollei hän lähetä kuin kymmenen miestä
Lygiaa noutamaan, arveli Petronius,--niin lygilainen jätti yksinään
rutistaa heidän luunsa. Ja entä sitten, kun Vinitius rientää hänen
avukseen! Tätä ajatellessa hän rauhoittui. Tosin pretorianien
vastustaminen asevoimalla oli samaa kuin sodan aloittaminen Caesaria
vastaan. Petronius tiesi varsin hyvin, että jos Vinitius pelastuu Neron
kostosta, niin sama kosto saattaa kohdata häntä itseään. Mutta sitä hän

ei pelästynyt. Häntä huvitti suuresti ajatella, että hän tekisi turhiksi
Neron ja Tigellinuksen puuhat, ja hän päätti olla säälimättä sekä rahaa
että väkeä. Olihan Paavali Tarsolainen jo Antiumissa kääntänyt
kristinuskoon suurimman osan hänen orjistaan, joten saattoi olla varma
siitä, että he olisivat valmiit tekemään mitä uhrauksia hyvänsä, kun oli
kysymyksessä kristityn naisen puolustaminen.
Euniken tulo teki lopun hänen mietteistään, sillä kun Petronius hänet
näki, hävisivät hänen huolensa ja harminsa jäljettömiin. Hän unohti
Caesarin, unohti joutuneensa epäsuosioon, unohti augustianien
ylenkatseen, vaaran, joka uhkasi kristittyjä, Vinitiusta ja Lygiaa--hän
vain katseli, estetikon silmillä, jota ihanat muodot hurmaavat, katseli
rakastajana, jolle samat muodot huokuvat rakkautta. Eunike, puettuna
läpikuultavaan, sinipunertavaan pukuun eli niinsanottuun Coa vestikseen,
jonka läpi hänen ruusunkarvaisen ruumiinsa muodot hohtivat, oli todella
kaunis kuin jumalatar. Hän tunsi Petroniuksen ihailevan katseen
seuraavan itseään, hän rakasti häntä koko sielustaan ja ikävöi
alituisesti hänen hyväilyään--sentähden riemu nytkin nosti punan hänen
kasvoilleen. Hän ei näyttänyt rakastajattarelta, vaan viattomalta
tytöltä.
"Mitäs sanot, Charis?" huudahti Petronius tarttuen hänen käteensä.
Tyttö painoi kultaisen päänsä hänen rinnalleen ja virkkoi:
"Herra, Anthemios laulajineen on tullut ja kysyy, tahdotko tänään häntä
kuunnella."
"Antaa hänen odottaa. Aterian jälkeen hän saa laulaa meille hymninsä
Apollolle. Ympärillä on vielä tuhkaa ja hiiliä, mutta me kuuntelemme
hymniä Apollolle! Kautta Paphoksen lehtojen! Kun näen sinut tuossa Coa
vestiksessä, luulen Afroditen verhoutuneen pilvenhattaraan ja
laskeutuneen alas eteeni."
"Oi herra!" huudahti Eunike.
"Tule tänne, Eunike, kiedo käsivarret ympärilleni ja ojenna minulle
huulesi... Rakastatko minua?"
"En rakastaisi Zeusta enemmän kuin sinua."

Hän painoi huulensa hänen huuliaan vasten, ja onni pani hänet värisemään
hänen sylissään.
Hetkisen perästä Petronius lausui:
"Mutta entä jos meidän täytyisi erota?..."
Eunike loi häneen pelästyneen silmäyksen:
"Kuinka, herra?..."
"Älä pelästy!... Katso, kuka tietää vaikka minun pitäisi lähteä
pitkälle matkalle."
"Ota minut mukaasi..."
Petronius vaihtoi äkkiä puheenainetta ja kysyi:
"Sanoppa, onko puutarhan nurmikolla asfodelililjoja?"
"Sypressit ja nurmikot puutarhassa ovat käyneet aivan keltaisiksi
tulipalon takia, lehdet ovat varisseet myrttipensaista ja koko puutarha
on kuin kuollut."
"Koko Rooma on kuin kuollut ja kohta se muuttuu oikeaksi hautausmaaksi.
Tiedätkö, että pian julistetaan edikti kristittyjä vastaan ja aletaan
vainota heitä? Silloin tuhannet ihmiset saavat surmansa."
"Minkätähden heitä rangaistaan, herra? He ovat hyviä ja hiljaisia
ihmisiä."
"Juuri sentähden."
"Lähtekäämme meren rannalle. Sinun jumalalliset silmäsi eivät pidä
verestä."
"Hyvä, mutta nyt minun täytyy kylpeä. Tule elaeothesiumiin voitelemaan
käsivarsiani. Kautta kyprottaren vyön! en vielä ikinä ole nähnyt sinua
näin kauniina. Annanpa valmistaa sinulle näkinkengän-kuoren muotoisen

kylpyammeen, niin sinä lepäät siinä kuin kallis helmi... Tule,
kultatukkaisen!!"
Hän jätti huoneen, mutta tuntia myöhemmin asettuivat he molemmat pöydän
ääreen, joka oli katettu kultaisilla astioilla. Pienet, amorineiksi
puetut pojat olivat heitä palvelemassa, itse he joivat viiniä
murattiköynnöksillä koristetuista kannuista ja kuuntelivat hymniä
Apollon kunniaksi, jota kuoro Anthemioksen johtamana ja harppujen
säestämänä lauloi. Mitä he siitä välittivät, että heidän ympärillään
huvilat muuttuivat tuhkaläjiksi uunien ympärille tai että tuulenpuuskat
hajoittivat palaneen Rooman tuhkaa--he olivat onnelliset eivätkä muuta
ajatelleet kuin rakkautta, joka muutti heidän elämänsä ikäänkuin
jumalalliseksi uneksi.
Mutta ennenkuin hymni oli laulettu loppuun, astui saliin atriumin
yliorja.
"Herra," huudahti hän äänellä, joka vapisi levottomuutta, "sadanpäämies
ynnä osasto sotaväkeä seisoo portin edessä, vaatien Caesarin käskystä
saada nähdä sinua."
Laulu ja harppujen soitto lakkasi. Levottomuus valtasi kaikki
läsnäolijat, sillä ystävällisessä seurustelussa ei Caesarin ollut tapana
käyttää lähettiläinään pretorianeja. Heidän tulonsa ei siis tietänyt
mitään hyvää. Petronius vain ei osoittanut vähintäkään mielenliikutusta.
Hän puhui kuin mies, joka on väsynyt ainaisiin kutsuihin:
"Saattaisivatpa he nyt antaa minun edes syödä rauhassa."
Sitten hän kääntyi atriumin ylipalvelijan puoleen ja lausui.
"Päästä sisään!"
Orja katosi verhon taakse. Hiukan myöhemmin alkoi kuulua raskaita
askelia ja saliin astui Petroniuksen tuttava, sadanpäämies Aper,
täysissä aseissa, rautakypärä päässä.
"Jalo herra," virkkoi hän, "tässä kirje Caesarilta."
Petronius ojensi laiskasti valkean kätensä taulua ottamaan, vilkaisi

siihen ja antoi sen sitten tyynesti Eunikelle.
"Hän aikoo illalla lukea uuden Troja-laulun," selitti hän, "ja pyytää
minua tulemaan luokseen."
"Minulle ei annettu muuta käskyä kuin jättää kirje, sanoi sadanpäämies."
"Vai niin. Siihen ei tule mitään vastausta. Mutta entä jos sinä,
sadanpäämies, söisit hiukan kanssamme ja tyhjentäisit pikarillisen
viiniä."
"Kiitän sinua, jalosukuinen herra. Pikarillisen viiniä minä mielelläni
tyhjennän terveydeksesi, mutta syömään en saata jäädä, koska olen
palveluksessa."
"Minkätähden ei lähetetty orjaa tuomaan kirjettä, vaan annettiin se
sinulle?"
"En tiedä, herra. Ehkä siksi, että minut lähetettiin muillekin asioille
tännepäin."
"Minä tiedän," sanoi Petronius, "ne koskevat kristittyjä."
"Niin, herra."
"Onko siitä jo kauan, kun vainot ovat alkaneet?"
"Muutamia osastoja lähetettiin Tiberin taakse jo ennen puoltapäivää."
Näitä sanoja lausuessaan sadanpäämies varisti maljasta hiukan viiniä
Marsin kunniaksi ja jatkoi sitten:
"Suokoot jumalat sinulle, oi herra, kaikki mitä toivot."
"Ota maljakin," sanoi Petronius.
Sitten hän antoi Anthemiokselle merkin jatkaa hymniä Apollon kunniaksi.
"Vaskiparta rupeaa leikkimään minun ja Vinitiuksen kanssa," ajatteli hän
itsekseen, kun harput taasen helisivät. "Kyllä minä arvaan hänen

aikeensa! Hän tahtoi pelästyttää minut ja lähetti siitä syystä centurion
minua pyytämään. Illalla hän kysyy centuriolta, millä lailla minä otin
hänet vastaan. Niin, niin, et sinä kovin hyvillesi tule, senkin julma,
ilkeä nukke! Minä tiedän, ettet sinä unohda kärsimääsi loukkausta,
tiedän myöskin, etten minä vältä turmiotani, mutta jos luulet, että minä
rukoillen tulen katsomaan silmiisi tai että sinä kasvoistani löydät
pelon tai nöyryyden ilmettä, niin erehdyt."
"Herra, Caesar kirjoittaa: »tulkaa, jos teitä haluttaa»", virkkoi
Eunike. "Menetkö?"
"Mielialani on jo muuttunut. Saatan kuunnella vaikkapa hänen runojaan,"
vastasi Petronius. "Menen siis, varsinkin koskei Vinitius saata tulla."
Päivällisen päätyttyä teki hän tavanmukaisen kävelyretkensä ja antautui
sitten hiustaituri-orjien ja vaatteiden poimuja järjestävien orjien
käsiin. Tuntia myöhemmin hän uljaana kuin jumala kannatutti itsensä
Palatinukselle. Oli jo myöhäistä, ilta oli tyyni ja lämmin ja kuu
paistoi niin kirkkaasti, että lampadari-orjat, jotka astuivat
kantotuolin edellä, sammuttivat soihdut. Kaduilla ja raunioiden keskellä
hoiperteli juopuneita ihmisjoukkoja, päässä muratti--ja
viiniköynnösseppeleet, käsissä myrtin ja laakerinoksia, jotka olivat
ryöstetyt Caesarin puutarhasta. Viljan runsaus ja suurten kilpaleikkien
toivo täytti ihmisten sydämet riemulla. Jossakin laulettiin hymniä,
jossa ylistettiin "jumalallista yötä" ja rakkautta, jossakin tanssittiin
kuunvalossa. Tuon tuostakin täytyi orjien pyytää tilaa "jalosukuisen
Petroniuksen kantotuolille". Silloin, hajaantuivat joukot ja rupesivat
huutamaan lemmikkinsä kunniaksi.
Petronius ajatteli Vinitiusta ja ihmetteli, ettei häneltä ollut kuulunut
mitään tietoja. Petronius oli epikurealainen ja itsekäs ihminen, mutta
Paavali Tarsolaisen ja Vinitiuksen jokapäiväiset kertomukset
kristityistä olivat johonkin määrään muuttaneet hänen mieltään, vaikkei
hän itsekään sitä tietänyt. Heistä oli löyhytellyt häneen ikäänkuin
tuulahduksia, jotka olivat tuoneet hänen sieluunsa uusia, tuntemattomia
siemeniä. Hän oli ruvennut ajattelemaan muitakin kuin omaa itseään.
Vinitiukseen hän sitäpaitsi aina oli ollut kiintynyt, sillä lapsuudesta
asti hän hellästi oli rakastanut sisartaan, Vinitiuksen äitiä. Otettuaan
osaa Vinitiuksen vaiheisiin koskivat ne häneen likeisesti. Sitäpaitsi
katseli hän Vinitiuksen kohtaloa ikäänkuin jotakin murhenäytelmää.

Hän eli yhä siinä toivossa, että Vinitius oli ehtinyt paikalle ennen
pretorianeja tai että hän ainakin oli vapauttanut Lygian. Hän kaipasi
kuitenkin varmuutta, sillä hän arvasi, että Palatinuksella ilmaantuisi
kaikenkaltaisia kysymyksiä, joiden vastaamiseen oli hyvä valmistua.
Päästyään Tiberiuksen palatsin edustalle astui hän kantotuolista ja tuli
hetkisen perästä atriumiin, joka jo oli täynnä augustianeja. Eiliset
ystävät, hämmästellen, että Caesar yhä kutsui häntä luokseen,
pysyttelivät vielä loitolla, mutta Petronius liikkui heidän joukossaan
uljaana, vapaana, huoletonna ja varmana, ikäänkuin suosionosoitusten
jakaminen olisi ollut hänen vallassaan. Toiset rupesivat, nähdessään
hänet, jo käymään levottomiksi siitä, että ehkä liian aikaiseen olivat
osoittaneet hänelle välinpitämättömyyttä.
Caesar ei ollut näkevinään häntä eikä vastannut hänen kumarrukseensa,
vaan oli muka kovin innokkaasti juttelevinaan. Sen sijaan Tigellinus
paikalla likeni häntä ja virkkoi:
"Hyvää iltaa, arbiter elegantiarum. Vieläkö yhä väität, etteivät
kristityt ole polttaneet Roomaa?"
Petronius kohautti hartioitaan, taputti häntä olkapäälle, niinkuin
herran on tapana tehdä orjalle, ja vastasi:
"Sinä tiedät yhtä hyvin kuin minä, mitä siitä on ajateltava."
"En rohkene kilpailla sinun kanssasi viisaudessa."
"Teet siinä suhteessa aivan oikein, sillä muuten sinun täytyisi lausua
määrätty mielipide uudesta Troja-runosta, jonka Caesar pian lukee
meille. Et saisikaan rääkyä kuin riikinkukko etkä antaa epämääräisiä
lausuntoja."
Tigellinus puri hammasta. Häntä ei ensinkään miellyttänyt, että Caesar
tänään oli päättänyt lukea uuden laulunsa--sillä kiistakentällä hän
nimittäin ei pystynyt kilpailemaan Petroniuksen kanssa. Lukiessaan Nero
vaistomaisesti, vanhan totutun tavan mukaan, käänsi katseensa
Petroniukseen, tarkasti katsellen, mitä hänen silmistään näkisi.
Petronius kuunteli, kohautteli kulmakarvojaan, nyökäytti välillä

" Nämä sanat tekivät Petroniuksen levottomaksi. Lopuksi Nero rupesi keskustelemaan ja väittelemään hänen kanssaan." Ja he rupesivat taasen likentelemään häntä. synkistyivät tämän silmät äkkiä. Mutta se oli . että yksin hän sitä ymmärsi. olisi hän empimättä vastannut: "hän on sinun käskystäsi mennyt naimisiin ja matkustanut tiehensä". huudahti hän: "Viimeisessä laulussa saat nähdä. että kaikki muut kehuivat ja ylistivät häntä oman etunsa vuoksi ja että yksin Petronius piti runoudesta runouden itsensä tähden. ikäänkuin saadakseen selville kuuliko hän oikein. ja että runot todella olivat kiitoksen arvoiset. Vihdoin hän rupesi kiittämään. ja kun Petronius epäili muutaman sanontatavan kelpoisuutta. jos hän niitä kiitti. hänen kasvoihinsa tuli ilkeä." "Sano hänelle. sillä hänestä tuntui siltä kuin ne olisivat tarkoittaneet suorastaan Lygiaa.myöntäen päätään ja teroitti paikoitellen tarkkaavaisuuttaan. vahingoniloinen ilme ja hän virkkoi: "Miksei Vinitius tullut!" Jos Petronius olisi ollut varma siitä. että muutamia säkeitä korjattaisiin tai sijoiteltaisiin. että Vinitius ja Lygia jo olivat kaupunginmuurien ulkopuolella. "jään siis odottamaan viimeistä laulua. Nero tunsi itsekin. moittimaan tai ehdottamaan." "Vai niin!" ajatteli Petronius. "että minä mielelläni olisin nähnyt hänet sekä ettei hän millään muotoa laiminlyö kilpaleikkejä. Päästyään kantotuoliin käski hän orjien rientää vieläkin kiireemmin kuin tullessa. oi jumalallinen. joissa kristityt esiintyvät. sillä kun Petronius sanoi hyvästi Caesarille. Illan loppu ei kuitenkaan ollut yhtä onnellinen." lausui Nero. ei tavannut häntä kotona. minkätähden olen pannut sen tähän. Mutta nähdessään Neron kummallisen hymyn hän huomautti: "Käskysi." Mutta sen kuullessaan lausuivat useat läsnäolijoista hengissä: "Voi minua! Aikaa voittaen Petronius vielä voi päästä armoihin ja syrjäyttää itse Tigellinuksenkin.

jotka kuultuaan huudon rupesivat sitä toistamistaan toistamaan. levoton ihmisjoukko. astuu hänen sijalleen toinen samanlainen. että tällaisen ylivoimalle perustetun valtakunnan. jonka rikokset ja vallattomuus olivat äärettömät--oli mahdoton pysyä pystyssä. humalaisena kuten ennenkin. Rooma oli maailman valtias. Palatinuksen ympärillä. kunnes ne vihdoin muuttuivat villiksi kirkunaksi: "Kristityt jalopeurojen eteen!" Hovilaisten loistavat kantotuolit tunkeutuivat ulvovan ihmisjoukon halki. että seppelöidyt kilpa-ajovaunut. joita voittajana ohjasi Rooma ja joita seurasi kahlehdittuja kansakuntien laumoja. mutta Petroniuksen silmät eivät vielä milloinkaan olleet näin selvästi eroittaneet sitä tosiasiaa." lausui Petronius ylenkatseellisesti. mutta se ei enää tanssinut eikä laulellut. Palaneitten katujen syvyydestä tulvi yhä uusia laumoja." Ja hänelle selveni. Ja entä sitten? Hurjaa tanssia yhä jatkuu Neron johdolla. jonka täytyy loppua. kummuilla ja puutarhoissa. joista Petronius ei heti saattanut saada selvää mutta jotka kasvoivat ja kiihtyivät. että vaino oli alkanut ennen puoltapäivää ja että joukko murhapolttajia jo oli saatu kiinni. "on Caesarinsa arvoinen. jonka julmuudelle eivät barbaritkaan saattaneet vetää vertoja. Nyt hän ymmärsi. että yksin kristityt voivat laskea elämälle perustuksen. että kristityt pian ovat hävinneet jäljettömiin.helpommin sanottu kuin tehty. Maailmaa hallitsevan kaupungin elämä näytti hänestä olevan jonkinlaista hurjaa tanssia. Siitä oli monesti ollut puhetta augustianienkin kesken. Etäältä kuului huutoja. Sekä vastaperustetuilla että vanhoilla kaduilla. vaan miltei raivosi. pitkin koko Rooman pituutta kaikui pian yhä kiihtyvä kirkuna: "Kristityt jalopeurojen eteen!" "Lauma. jotka olivat raunioina. ja jos Nero poistuu näyttämöltä. Tiberiuksen talon edustalla seisoi sankka. mutta arveli. kulki suusta suuhun. kapeissa solissa. syöksyivät syvyyttä kohti. Uutinen siitä. ehkäpä vielä . mutta Rooma oli myöskin paiseena maailman ruumiissa. Rooman rappeutuneelle elämälle lankesi jo kuoleman varjo. jonkinlaista hekuman riemua.

jollei muusta syystä niin väsymyksestä." vastasi orja. Kantotuoli seisahtui jo talon oven eteen ja valpas palvelija avasi sen samassa tuokiossa. "Hän siis ei ole saanut Lygiaa pelastetuksi!" ajatteli Petronius. "Tulitko liian myöhään?" kysyi Petronius. "Hän palasi hetki sitten. Hänet oli vangittu ennen puoltapäivää. Ihmisen täytyy lopultakin lähteä nukkumaan. pää käsien varassa ja painuneena polvien tasalle. herra. Vinitius istui siellä kolmijalalla. silmien edessä tällainen maailman järjestys. Tätä ajatellessa Petronius tunsi olevansa sanomattoman väsynyt. sillä tällainen kansa ja tällaiset patriciot eivät tarvitse laisinkaan parempaa Caesaria. "Oletko sinä nähnyt häntä?" "Olen. "Tulin. Askelten liketessä hän kohotti kivettyneitä kasvojaan." Syntyi hetkisen äänettömyys.pahempi häntä." . ja vain hänen silmänsä loistivat kuin kuumesairaan. Hän viskasi togan yltään ja karkasi atriumiin. Onhan heillä molemmilla siivet hartioilla. Mutta hekuman riemua ei saata kestää ikuisesti." "Missä hän on?" "Mamertilaisessa vankilassa. elämisen arvoista? Onhan kuoleman haltijatar yhtä kaunis kuin unenkin haltijatar. Hekuman riemu pääsee uuteen vauhtiin. "Joko jalosukuinen Vinitius on palannut?" kysyi Petronius. Oliko elämä ainaisessa levottomuudessa. ehkäpä entistä likaisempana ja rumempana.

että sääli karmi Petroniuksen sydäntä. ja toiseksi. käy vankien silmälläpito vaikeammaksi. "Kyllä minä sinut ymmärrän." vastasi hän.Petronius säpsähti ja loi Vinitiukseen kysyvän katseen. jotteivät he estäisi häntä pakenemasta. Sitäpaitsi Linus kielsi häntä. etteivät nyt heti saata antaa häntä minulle." Vinitius puhui tyynesti. koska he pelkäävät vastuunalaisuutta. mitä hän tarkoitti. Siksi ei häntä otettu." sanoi hän. ja silloin he luovuttavat hänet minulle. Lahjoin vartijan ja hän antoi hänelle huoneensa. maanalainen osa. "Ei." "Koska hänen pakonsa sitten tapahtuisi?" "He sanoivat." "Mitä nyt aiot tehdä?" "Vapauttaa hänet tai kuolla yhdessä hänen kanssaan. "mutta miten sinä aiot hänet pelastaa?" "Lahjoin vartijat. Minäkin uskon Kristukseen. mutta hänen äänessään ilmeni sellainen tuska." "Miksei Ursus puolustanut häntä?" "Oli lähetetty viisikymmentä pretoriania häntä noutamaan. Ursus asettui kynnykselle häntä vartioimaan. Vinitius ymmärsi. Se onkin viimeinen keino! Mutta pelasta sinä hänet ja minut! Olethan Caesarin ystävä. Mene hänen . "Ei häntä toki viskattu Tullianumiin [Vankilan syvin." "Entä Linus?" "Linus on kuolemaisillaan. jonka katossa oli yksi ainoa aukko. Mutta kun vankilat tulevat väkeä täyteen. Hän itse Lygian minulle antoi. jotta he varjelisivat hänet häpeästä. Siellä kuoli Jugurta aikoinaan nälkään. ensinnäkin.] eikä edes keskimäiseenkään vankihuoneeseen.

että juuri Lygia ensinnä vangittiin? Kuka heille olisi voinut osoittaa Linuksen talon? Minä vakuutan sinulle. että Caesar toimisi aivan vastoin pyyntöäni--valitettavasti! Luuletko. Muistatko. Jollei tuuma onnistu. Ryöstä tyttö vankilasta ja pakene hänen kanssaan! Sinulla ei ole muuta neuvoa. koetan keksiä uusia keinoja. niin lähdemme vankilaan." Petronius ei vastannut mitään. kunhan he paikalla luovuttavat sinulle Lygian. Olen tänään joutunut epäsuosioon. että loukkasit Augustaa ja hylkäsit hänet? Hän tietää. mitä sanon. anna kaksin verroin." "Lähtekäämme. Uskonpa. olette molemmat surman omat." virkkoi hän. että Lygiaa jo kauan on vakoiltu! Tiedän. "En tahtonut tuhlata aikaa hukkaan. että sinä teit sen Lygian tähden. ettei Lygia ole suljettu vankilaan yksin kristinuskon takia. "Kääriydy nyt ensi työksesi viittaan ja ota miekka. jolleivät asiat olisi olleet tällä kannalla? Vähät siitä. että minä olisin kehoittanut sinua pakenemaan Lygian kanssa ja vapauttamaan hänet. Tiedä kuitenkin. Hetkisen perästä he molemmat olivat kadulla. Anna vartijoille satatuhatta sestertsiä.luokseen ja pelasta minut. jota hän on vihannut ensi näkemästä asti ja jonka hän jo koetti tuhota syyttämällä häntä lapsensa noitumisesta. vaikka hänen vihansa kohtaisi minua. mutta teen sen tahallani. Oma elämäni riippuu hiuskarvan päässä ja sentähden en vähääkään saata vaikuttaa Caesariin." virkkoi Petronius. kutsui ainoastaan orjan paikalle ja käski hänen tuoda kaksi tummaa viittaa ja kaksi miekkaa. Poppaean viha uhkaa sekä sinua että häntä. "Matkalla kerron sinulle kaikki." sanoi Vinitius. Älä sentään luota siihen. että kidutan sieluasi ja että riistän sinulta viimeisen toivon kipinän. anna vaikka viisi kertaa enemmän. Sitten hän kääntyi Vinitiuksen puoleen." . Kaikissa näissä koukuissa piilee Poppaean vaikutus! Tai kuinka muuten olisi selitettävissä. kunhan vain sinun olisi onnistunut paeta! Mutta aivan varmaan hän tänään olisi valmiimpi suostumaan sinun pyyntöösi kuin minun pyyntööni. sillä jollet sinä pelasta häntä ennenkuin Poppaea ja Nero saavat tietää aikeesi. Muutoin on näet myöhäistä. "Kuule nyt.

niin . että hän saapuu kilpaleikkeihin.. "Ystävä. Ehkäpä meitä. Kun hän siis näki jättiläisen seisovan edessään nyrkki pystyssä. Koetapa onneasi!" "Minä annan hänelle kaiken omaisuuteni. joten kadut olivat autiot.. Muuan juopunut miekkailija teki lopun heidän keskustelustaan. Jollei sinun nyt onnistu pelastaa Lygiaa. jonka hän kotona oli pannut mukaansa. mitä se merkitsee? He tahtovat panna näytteille sinun tuskasi. Se oli painajaisen lailla kiusannut häntä siitä asti. kahvaa myöten hänen rintaansa. "sinä hajuat viiniltä ja olet tielläni.. Sitten hän tarttui Vinitiuksen käteen ja jatkoi puhettaan ikäänkuin ei mitään olisi tapahtunut: "Caesar lausui tänään: 'Sano Vinitiukselle minun puolestani.' Ymmärrätkö. Varmaan Acte asettuu sinun puolellesi. tai katkaisen sinulta kaulan: kristityt jalopeurojen eteen!" Petroniuksen hermot olivat jo liian kauan kärsineet tuota huutoa. "Huudatko kanssani mitä käsken. Se on päätetty asia. mutta onko siitä mitään hyötyä? Ehkä sicilialaiset maatilasi myöskin houkuttelevat Tigellinusta. kun hän Palatinuksen jätti. . sinua ja minua. siitä syystä vielä ei ole pantu vankeuteen." virkkoi Petronius tyynesti. törmäten Petroniusta vastaan ja laskien kätensä hänen olkapäälleen." vastasi Vinitius. loppui hänen kärsivällisyytensä. Oli myöhäinen yö." virkkoi hän. en tiedä mitä tehdä!." Niin sanottuaan iski hän lyhyen miekkansa."Olet oikeassa! Minä ymmärrän!" vastasi Vinitius kolkosti. Hänen hengityksensä tuli viiniltä ja hän puhalsi sitä suoraan Petroniuksen kasvoille. joissa kristityt esiintyvät. "seuraa nyt hyvää neuvoa ja mene tiehesi!" Juopunut laski toisenkin kätensä hänen olkapäilleen. ja se särki jo hänen korviaan. mylvien käheällä äänellä: "Kristityt jalopeurojen eteen!" "Mirmillanilainen..

jalosukuinen Petronius.. "Menkäämme! sanoi hän. Hän painoi Petroniuksen kättä ja virkkoi hänelle: "Mene puhuttelemaan Actea.--Prefekti pelkäsi. niin minä tulen sinun luoksesi kuulemaan... "oletteko saaneet käskyn vartioida vankilaa?" "Olemme." vastasi Petronius. minkä neuvon hän antaa. ja sillä lailla me koppaamme käsiimme yhä enemmän kristittyjä. Sarastus hopeoi heidän rautaiset kypäränsä ja terävät peitsensä. Tuttavat saavat käydä tervehtimässä vangittuja. Huomatessaan tutun kohortin päällikön viittasi hän hänet luokseen. tunsi paitsi päällikköjä useita sotamiehiäkin. Liian myöhäistä!" Kaksinkertainen sotilasrivi ympäröi todella vankilaa." huudahti hän." "Päästä siis sisään minut!" sanoi Vinitius. joten he pian tulivat perille.Carinaelta Forumille ei ole pitkä matka. Laulu. Yö oli alkanut valjeta.." "Ettekö saa päästää sisään ketään?" kysyi Vinitius. Niger. Heidän astuessaan mamertilaista vankilaa kohti Petronius äkkiä seisahtui ja huudahti: "Pretorianeja!. Petronius." "Tule. . "Saamme. "Mitä kummaa." Hetkisen perästä he seisoivat sotilasrivien edessä. Vinitiuksen kasvot kävivät valkeiksi kuin marmori. linnan muurit erottautuivat selvästi hämärästä. että murhapolttajia mahdollisesti yritettäisiin vapauttaa. Samassa alkoi maan alta ja paksujen muurien takaa kuulua laulua. jolla oli erinomainen muisti. herra.

VIIDESKYMMENESTOINEN LUKU. Niistä kajahteli päinvastoin voitonriemu. Koko vankila helisi aamun hiljaisuudessa kuni harppu. että heidän tuli hankkia villejä petoja. Aamuruskon ensimäinen kultainen ja ruusunkarvainen hohde levisi taivaalle. uhrasi ja lepytteli kuolemattomia jumalia. paisui paisumistaan. Atlaksesta jalopeuroja. pitkässä saatossa kulkivat he meren rannalle asti noutamaan vettä. mutta kukaan ei myöskään tahtonut epäillä heidän syyllisyyttään. Tigellinus tyhjensi kaikkien italialaisten kaupunkien. Aviovaimot panivat toimeen juhlia ja yövalvontia jumalten kunniaksi. Miesten. Sibyllan pappien kehoituksesta pani senaatti toimeen kaikenlaisia juhlallisuuksia ja julkisia rukouksia Vulcanuksen. pienimpienkin. Niin pian kuin neuvottelu Tiberiuksen talossa oli pidetty. Tuhkaläjien keskelle perustettiin uusia. vivariot. Ennen kaikkea rakennettiin kuulumattoman nopeasti ääretön. Aasiasta tuotiin tiikereitä ja elefantteja. Mutta äänet eivät olleet surulliset eivätkä epätoivoiset. jossa kristittyjen oli määrä kuolla. leveitä katuja. Huuto "kristityt jalopeurojen eteen!" levisi leviämistään pitkin kaupunkia. lähetettiin varakonsuleille käsky. Niilistä krokodileja ja virtahepoja. Sotamiehet katselivat toisiinsa kummissaan. Temppeleissä käskettiin nyt uhrata "piaculoita" eli sovitusuhreja. Cereksen ja Proserpinan kunniaksi. Siellä täällä laskettiin jo komeiden talojen. joihin koko paikkakunnan väestön täytyi ottaa osaa. Sittemmin pääsi kuitenkin vallalle sekin mielipide. naisten ja lasten äänet sulautuivat sointuvaksi kuoroksi. ettei onnettomuus ikinä olisi saattanut paisua niin äärettömäksi. jolla sitten pirskoittivat jumalattaren kuvaa. Ensi hetkessä ei kukaan uskonut heitä turmion todellisiksi alkuunpanijoiksi. palatsien ja temppeleiden perustuksia. . Koko Rooma puhdistautui synneistä. Naiset kantoivat uhreja Junolle.joka aluksi tuntui kolkolta ja tukahdutetulta. puinen amfiteatteri. koska heidän rankaisemisensa lupaili erinomaisella tavalla huvittaa kansaa. jollei jumalien viha olisi painanut kaupunkia. Pyreneista susia ja karhuja. Afrikassa pantiin hänen käskystään toimeen suuria ajoja.

vaan pitivät sitä uppiniskaisuutena ja paatumisena. Vankiloiden eteen sytytettiin tulia. Vankilat olivat täynnä tuhansia ihmisiä. uuneista. Caesar tahtoi nimittäin hukuttaa kaikki tulipalon muistot vereen ja hurmata kaupungin niin komealla verilöylyllä. että kilpaleikit lupailivat voittaa kaikki edelliset. Palatinuksella kyllä tiedettiin. maakuopissa Appian tien varrella ja patricio-kristittyjen kellareissa ulkopuolella kaupunkeja. Germaniasta puhvelihärkiä ja jättiläiskokoisia metsähärkiä. lankesivat he polvilleen. jolloin eivät muuta muistaneet kuin huudon: kristityt jalopeurojen eteen! Päivät olivat kummallisen helteiset ja yöt viileämmät kuin koskaan ennen. kasvoi marttyyriuden ikävöiminenkin. Domitilla. Tuntui siltä kuin ihmiset olisivat unohtaneet puhumisen taidon ja olleet raivoisan hulluuden vallassa. Mutta heidän kärsivällisyytensä ainoastaan kiihdytti joukon vihaa. Mutta samassa määrin kuin julmuus kasvoi. rupesivat veisaamaan virttä ja seurasivat vastarintaa tekemättä kiinniottajia. mitä Roomassa ikinä oli ollut. kellareista. Vainoojat tulivat kuin hulluiksi. verta ja rikosta. joka pani koko kaupungin kaikumaan. Epiruksesta molossilaiskoiria. Heidän kokouksiaan pidettiin ainoastaan kaupungin ulkopuolella. jollei heidän vanhimpiensa ankara kielto olisi pidättänyt heitä. lapsia surmattiin lyömällä heidän päänsä kiviä vastaan. Kiihtynyt väestö oli pretorianien ja vartijoiden apuna ottamassa kiinni kristittyjä. Tuhannet ihmiset juoksentelivat ulvoen pitkin katuja. naisia laahattiin hiuksista vetäen vankiloihin. jopa olisivat etsineet kuolemaa. kuljetettiin viinitynnyrejä ja järjestettiin bakkhantilais-kemuja ja tansseja.Hiberniasta villejä koiria. ettei sen vertaista ollut nähty. Itse ilma tuntui olevan täynnä hulluutta. Kun heitä otettiin kiinni. Sääli sammui kokonaan. Illoin kuunneltiin ihastuksella jymisevää huutoa. Tapahtui. sillä ihmiset eivät ymmärtäneet. Cornelius Pudens ja Vinitius kuuluivat Kristuksen . Tehtävä ei ollut ensinkään vaikea. Ylhäisistä kristityistä ei nimittäin tähän asti ollut vangittu ketään. sillä asuihan joukoittain kristittyjä muun väestön kanssa puutarhoissa ja tunnustivathan he kovalla äänellä uskonsa. Pomponia Graecina. Kristuksen tunnustajat antautuivat vapaaehtoisesti kuolemaan. ja joka päivä hankkivat pretorianit ja kaupunkilaiset uusia uhreja. että Flavius. Vangittujen lukumäärä oli niin suuri. Uhreja etsittiin tuhkaläjistä. mistä tuo kärsivällisyys johtui. että kansanjoukko riisti kristittyjä pretorianien käsistä ja repi heidät kappaleiksi omin käsin.

Diodorosta. mutta koska itse Caesarkin epäili. ettei Lygian luultavasti nyt olisi tarvinnut virua vankilassa. mutta Acte ei ollut muuta voinut kuin itkeä. oli hän koettanut saada Vatiniustakin taipumaan puolelleen. Kaikkialla oli hän pannut likoon suuria rahoja ja lupauksia. joka nykyään oli Vatiniuksen rakastajattarena. vei hänelle ruokaa ja vaatteita ja suojeli häntä ennen kaikkea väkivallasta vartijasotamiesten puolelta. että mainittujen patricioiden oli kiittäminen Actea pelastuksestaan. Crispinillaa. Mutta hän ei mitään saanut aikaan. Muutamien päivien kuluessa oli hän puhutellut Senecaa. Seneca. Sitäpaitsi häntä halutti voittajana päästä pelistä. Domitius Aferia. kaunista Pythagorasta ja vihdoin Alitutusta ja Paristakin. joka ei itsekään ollut varma huomisesta päivästä. Ainoastaan Aliturus. Sentähden oli hän valmis uhraamaan sekä rahoja että vaivaa. Mutta se luulo oli aivan perätön. koska hän ainoastaan siten saattoi säilyttää henkensä. Muutamat arvelivat. jonka kautta hän toivoi voivansa vaikuttaa Poppaeaan. että kansa saataisiin uskomaan heidän polttaneen Rooman ja koska kansan vakaumus oli ennen kaikkea välttämätön. jolleivät olleetkaan polttaneet Roomaa. Petronius ei saattanut unohtaa. rupesi selittämään hänelle. että hänet vapautettaisiin. sanalla sanoen: hän piti verilöylyä välttämättömänä valtiollisista syistä. rupesi nyt säälimään heitä. jopa uskalsi muistuttaa Caesarille vangittua neitoa ja pyytää. Mutta kaikki hänen ponnistuksensa osoittautuivat turhiksi. jota hän paraikaa pelasi Tigellinuksen kanssa. jollei häntä hänen kehotuksestaan olisi ryöstetty Auluksen talosta. Vatinius ilmoitti Caesarille. Terpnos ja Diodoros pistivät rahat taskuunsa.tunnustajiin. kuitenkin olivat uhrattavat sen hyväksi. joka alussa oli katsellut kristittyjä nurjin silmin. Hän eli nimittäin alituisessa tuskassa. Chrysothemiksen avulla. että kristityt. Hän kävi kuitenkin vankilassa tervehtimässä Lygiaa. Tosin Petronius erottuaan Vinitiuksesta oli lähtenyt suoraa päätä Acten luo. jotka tosin ennen olivat lahjotut samaa tarkoitusta varten. Terpnosta. päätettiin lykätä heidän kestämisensä ja rankaisemisensa tuonnemmaksi. että häntä oli koetettu lahjoa. unohdettuna ja paeten minkä jaksoi Caesaria ja Poppaeaa. mutta eivät tehneet mitään. Caesar vastasi: . joiden pyyntöihin Caesar tavallisesti suostui.

joka oli kylmässä hiessä. kuin hän ymmärsi."Luuletko sinä minua vähemmin ylevämieliseksi kuin Brutusta. mitä hän vain olisi tahtonut." Hänen kävi suuresti sääli Vinitiusta ja hän rupesi pelkäämään. rukoili nyt heiltä apua. "pelastusyritykset vielä pitävät häntä pystyssä. Vitelliuksen välityksellä hän tarjosi Tigellinukselle sicialaisia maatilojaan ja olisi ollut valmis antamaan kaikki. mutta jahka kaikki ponnistukset menevät myttyyn ja jahka viimeinen toivon kipinä sammuu. . että ihminen sillä lailla päättää päivänsä. "Niin. Sillaikaa Vinitius teki kaiken mitä ikinä saattoi keksiä Lygian pelastamiseksi. että ihminen sillä lailla saattaa rakastaa ja kärsiä. joka Rooman hyväksi oli valmis uhraamaan omat poikansa?" Kun Petronius kuuli nämä sanat. kautta Castorin. kieltäytyi niitä vastaanottamasta. ja hänen kuristetusta kurkustaan tunkeutui käheä ääni. entä jos hän kohtelee sinua ivalla tai häpeällisellä uhalla. mutta Tigellinus. "sentähden kehoitan sinua luopumaan siitä tuumasta. Hän kävi tervehtimässä augustianeja ja hän. sillä hän ei saata elää ilman tyttöä. mutta kun Petronius sai kuulla hänen aikeensa. heittäytyy miekkaansa. Sinä sulkisit kaikki pelastuksen tiet!" Vinitius koetti hillitä mielenkuohuaan ja sivalsi kädellään otsaansa. niin hän. niin ei tyttö enää ole pelastettavissa. ajatteli hän itsekseen. niin niitä sitten teet?" Vinitiuksen kasvot vääntyivät vihasta ja tuskasta. vaikka se tuskin olisi auttanut. "Nyt". joka ennen oli ollut sangen ylpeä. syleilemään hänen polviaan ja rukoilemaan häneltä armoa." lausui Petronius." Petroniuksen oli muuten paljon helpompi ymmärtää. virkkoi hän: "Koska hän jo on keksinyt keinon verrata itseään Brutukseen. hän saa hänet vielä nähdä ja känsiä hänen kanssaan. Vinitius olisi ollut valmis menemään Caesarinkin luo. että Vinitius surmaisi itsensä. virkkoi hän: "Entä jollei hän suostu pyyntöösi. joka luultavasti ei tahtonut loukata Poppaeaa.

että se on totta. Hän toimi muuten sangen viisaasti."Ei. Hän ei käsittänyt miksi tämä kaikki tapahtui. pretorianien lauma ja koko tämä rikosten kaupunki romahtaneet maan alle. että hänen rakastettuansa ennen kuolemaa saattaa kohdata kärsimys. Silloin alkoi hänen uskonsa Kristukseen horjua. mitä Sejanuksen tyttären täytyi kärsiä ennen kuolemaansa. Muista. ei!" sanoi hän sitten. joka on kuolemaakin kauheampi-silloin jähmettyi veri hänen suonissaan. sillä nuorta tribunia odotettiin todella Palatinukselle ja hänen käyntiään varten oli jo ryhdytty tarpeellisiin varokeinoihin. Mutta hän tiesi. Vinitius oli jo kärsinyt kaiken. ja selvää kieltään puhui myöskin kansan ulvonta ja täytetyt vankilat. sillä hänelle oli Vinitiuksen pelastus paljoa tärkeämpi kuin Lygian. että hän tuottaisi turmion Lygialle. mitä ihmismieli saattaa kärsiä. Sinulla on oikeus tehdä loppu itsestäsi. kuin hänen pääkallonsa olisi ollut täynnänsä tulta: tämän tulen täytyy joko polttaa hänet poroksi tai särkeä hänet. hän ei käsittänyt miksei Kristus. Petojen karjunta kuitenkin vakuutti hänelle. mutta tyttöä sinä et saa syöstä turmioon. että sen täytyy tapahtua ja että kaikki. että se on totta. onkin unta. Hengissä alkoi hän osoittaa hänelle suorastaan uskonnollista kunnioitusta ja palvella häntä yliluonnollisena olentona. minkätähden eivät Palatinuksen tahritut muurit ja niiden mukana Nero. mikä painaa ja kalvaa hänen sydäntään. Ja kun hän sitten ajatteli. Hän otaksui vihdoin." . pyhä olento." "Sen sinä unohdat kuten äskenkin unohdit. mitä hänen silmänsä nyt katselevat. Ajoittain tuntui hänestä siltä. "Olen kristitty. augustianit. koko hänen sielunsa suli valitukseksi." Hän ei ollut täysin vilpitön tätä lausuessaan. ja sen horjuminen tuotti hänelle ehkä suurempaa tuskaa kuin kaikki muu. Lisäksi virkkoi vielä Petronius: "Muista. kirveeniskut. hänen ajatuksensa menivät sekaisin. ettei mikään niin varmasti pidättäisi Vinitiusta vaarallisesta teosta kuin pelko. Hän rakasti Lygiaa sata kertaa enemmän senjälkeen kun hän oli joutunut vankeuteen ja marttyyriuden loisto kirkasti häntä. mitä Sejanuksen tyttären täytyi kärsiä ennen kuolemaansa. että hänen täytyy kadottaa tuo rakastettu. vakuuttivat hänelle. jotka kuuluivat arenarakennukselta. tuo laupias Kristus ja Jumala rientänyt tunnustajiaan auttamaan.

ja sentähden täytyi pitää kiirettä. koska uhreja oli aivan kuulumattoman paljon. Hän lahjoi vartijat ja petojen kesyttäjät ja teki heille . huvilan Antiumissa. viikkoja ja kuukausia. että tauti leviäisi koko kaupunkiin. Hän kävi puhuttelemassa Augustan ensimäistä miestä Rufius Crispinusta ja sai häneltä kirjeen. jos hän vähemmin olisi ollut valittavinaan hänen vangitsemisestaan. Saman huomion teki Petroniuskin. Jaeltiin jo "tesseroita" s. kunnes huomasi olevansa vain leikkikaluna ihmisten käsissä sekä että hänen pikemmin olisi onnistunut vapauttaa Lygia. Tällä kertaa "päivänäytäntöjen" täytyi kestää päiviä. Otholle.VIIDESKYMMENESKOLMAS LUKU. joka ei tietänyt. pani likoon koko omaisuutensa eikä suinkaan säästänyt omaa itseään. Vinitius. Vankilat olivat täydet ja niissä raivosi kuume. Lygia saattoi milloin tahansa joutua sirkuksen "cuniculumiin". Kaikki nämä huhut ennättivät Vinitiuksen korviin ja veivät häneltä viimeisenkin toivon välähdyksen. Rufiukselle. josta ei enää ollut pääsyä muualle kuin arenalle. Espanjaan. Yhteiset kopit. Vinitius oli alentunut etsimään sekä Caesarin että Poppaean orjien ja vapautettujen suosiota. oli hän saattanut kuvitella keksivänsä jonkun pelastuksen keinon. mutta tällä toimenpiteellä hän vain ärsytti Caesaria. Näytäntöjen piti alkaa. rupesivat nekin täyttymään ääriään myöten. Niin kauan kun vielä oli hyvää aikaa. mutta nyt ei enää ollut aikaa. hän lahjoitti hänen pojalleen ensimäisestä avioliitosta. joissa orjia tavallisesti pidettiin. Kaikki ponnistukset olivat olleet turhat. joka ei sietänyt poikapuoltaan. Alettiin pelätä. Mutta päivät kuluivat ja amfiteatteri valmistui valmistumistaan. rupesi etsimään häntä kaikista sirkuksista. minne kohtalo ja hirveä ylivoima hänet viskaisi. hän oli runsaasti maksanut heidän tyhjät lupauksensa ja suurilla lahjoilla saanut heidän suosionsa kääntymään puoleensa.o. Ei enää tiedetty minne kristityt saataisiin mahtumaan. pääsylippuja "ludus matutinukseen". Hän lähetti taatun sanansaattajan viemään kirjettä Poppaean toiselle miehelle.

että lopulta olivat kuin "larariumin" vahanaamiot. Hän huusi avukseen Kristusta. Hänen ystävänsä. Välistä hän käsitti. kätkivät apostolia nyt huolellisesti toisiltaankin. sillä Hän oli hänen viimeinen toivonsa. ei hän ollut nähnyt häntä kuin yhden kerran. rupesi painelemaan ohimojaan ja loi puhujaan pelästyneen. Yksin ihme saattoi pelastaa Lygian. Pietari oli luvannut hänelle Lygian. kysyvän katseen. Vinitiuksen kasvot kalpenivat niin. Petroniuskin. sai hän tietää. että Lygian kuolema voi käydä vähemmän hirveäksi. hän ei käsittänyt mitä oli tapahtunut ia mitä saattaisi tapahtua. jottei kukaan heikkouden hetkenä ilmiantaisi häntä. Kivenhakkaajalta. vei hän koneentapaisella liikkeellä kädet päätä kohti. Luultavasti tuska sitäpaitsi polttaisi poroksi hänen henkensä ennenkuin kauhun hetki ehti tullakaan. että he . Pietari oli itse tehnyt ihmeitä--antakoon nyt pelastusta ja apua! Eräänä yönä hän läksi häntä etsimään. Vinitius löi siis otsansa kiviseen permantoon ja rukoili ihmettä. että hän ymmärsi Pietarin rukouksen tehokkaammaksi omaansa. että kristityt kokoontuvat eräässä Cornelius Pudensin kellarissa Porta Salarian likellä. joita oli mahdoton panna täytäntöön. Ei hän muutoin aikonutkaan jäädä henkiin Lygian kuoltua. kädet korotettuina taivasta kohti tai otsa painettuna maata vasten.kaikenkaltaisia ehdotuksia. ja juuri silloin tuntui hänestä siltä kuin pääkallossa aivojen asemesta olisi ollut hehkuvia hiiliä. joka oli hänen kastamisensa ja vainojen välillä. Yöt hän vietti Ursuksen kanssa Lygian oven edustalla vankilassa. jonka töllissä kastaminen oli tapahtunut. Pietari hänet oli kastanut. Ilme hänen piirteissään kankeni. olivat sitä mieltä. palasi hän Petroniuksen luo ja käveli aamuun asti edestakaisin atriumissa. että varjojen valtakunta pian hänelle avautuu. Kaikki toiveet olivat pettäneet. Kun Lygia käski häntä menemään levolle. Kun joku puhutteli häntä. Kristityt. Kivenhakkaaja lupasi saattaa Vinitiuksen paikalle ja vakuutti. Hänelle oli kuitenkin jäänyt niin paljon järkeä. Sinä aikana. Hän päätti kuolla hänen kanssaan. Usein tapasivat orjat hänet polvillaan. ettei hänen puuhistaan enää saata olla muuta hyötyä kuin mahdollisesti se. joko ehdoin tahdoin tai vasten tahtoaan. Yleisen sekasorron vallitessa ja pettymystensä painamana sekä ponnistaessaan kaikki voimansa pelastaakseen Lygiaa vankilasta oli hän kadottanut apostolin silmistään. joita tosin ei enää ollut jäljellä paljoakaan.

jonka usko ei olisi horjunut ja joka ei epäillen olisi kysynyt: missä Kristus on? minkätähden Hän on sallinut pahuuden paisua Jumalaa mahtavammaksi? Mutta he rukoilivat Häneltä kuitenkin epätoivoissaankin armoa. Pietari huutaa häntä avukseen--taivaan täytyy aueta. Jota useammin Vinitius toisti sanoja "Kriste. He lukivat jonkinlaista litaniaa. joka oli naulattu seinään. Hän oli polvillaan kynnyksellä. tulivat he yksinäiseen. olisi hän kyllä ymmärtänyt. särkee pahuuden vallan. armahda!" Jos hän olisi ollut täysissä tajuissaan. autioon viinitarhaan. Hän polvistui siis ovelle ja rupesi tuskallisesti ja käsiään väännellen toistelemaan: "Kriste. ja sisään astuessaan näki hän lamppujen himmeässä valossa muutamia kymmeniä ihmisiä polvillaan.siellä tapaavat Pietarin. sydäntäsärkevä suru ja tuska. Kokous oli kellarissa. joka ei hiljan olisi kadottanut jotakin rakastettua olentoa. Hämärissä he siis läksivät liikkeelle ja kun he olivat päässeet muurien ulkopuolelle ja kulkeneet kuoppien ohi. Heidän katseensa olivat yhä tähdätyt taivaaseen. ja kuoro.. suruaan ja murheitaan.--silloin ei enää ollut ainoatakaan sydäntä. jotka kasvoivat kaislaa. Vinitius tunsi kaukaa hänen valkeat hiuksensa ja kädet. maan perustusten täytyy täristä ja Hänen astua alas . jossa oli sekä mies--että naisääniä. kun ainoastaan tämä kourallinen kristittyjä oli jäänyt jäljelle. sillä jokaisen sielussa eli vielä toivon kipinä että Hän tulee. heittäytyä apostolin jalkain juureen ja huutaa: "pelasta!" Mutta rukouksen juhlallisuus tai väsymys vaikutti häneen niin. Siinä hän rukoili. yhä jatkoivat rukoustaan vavistuksessa. toisteli yhtämittaa: "Kriste. yhä he kuuntelivat. ettei yksin hänen rukouksensa ollut niin tuskallinen ja ettei yksin hän täällä valittanut hätäänsä. Sydämensä syvyydestä huutavat he Häntä nyt avukseen. Kun rohkeimmat ja järkähtämättömimmät Kristuksen tunnustajat olivat vangitut. kun hädän voima paisui kaikkia edellytyksiä suuremmaksi. joita vankiloissa oli kestettävä. jotka olivat korotetut taivasta kohti. Vinitiuksen korvaa kohtasi pian rukouksen hyminä. armahda meitä!" Heidän äänissään värisi syvä. että polvet ikäänkuin kankenivat. sitä enemmän hänet valtasi sama huumaus kuin kivenhakkaajan töllissä. jossa tavallisesti säilytettiin viiniä. puusta tehdyn ristin juurella. syöksee Neron syvyyteen ja ryhtyy hallitsemaan maailmaa.. kun joka hetki levisi uusia huhuja häpeästä ja kärsimyksistä. rukoukseen vaipuneina. Pietarikin oli siellä. Kokoontuneiden joukossa ei ollut ainoatakaan. armahda!". Nuori patricio aikoi ensi työkseen tunkeutua joukon läpi.

" Hän vaikeni. että ihmeen hetki vihdoin on koittanut. kääntyi joukon puoleen ja lausui: "Lapset. että kun hän nostaa päänsä ja avaa silmänsä. minulla oli ainoa poika.sanomattomassa loistossa. täyttivät sen hopeaisella hohteella. nostivat ääneti kyyneltyneet silmänsä ristin puoleen. niin hän näkee valon. Yliluonnollisten valojen asemasta tuikki kellarissa lyhtyjen heikkoja liekkejä. jotka tunkivat sisään katossa olevasta aukosta. joka vie tainnoksiin sydämet. Äkkiä puhkesi naisen ääni puhumaan täynnä tuskaa ja rajatonta kärsimystä: "Olen leski. Pietari nousi. Ihmiset. Sieltä täältä kuului nyyhkytyksiä ja ulkoa erottautuivat vartijoiden varovaiset vihellykset. Hetkisen ajan vallitsi hänen ympärillään syvä hiljaisuus. ja naisten huokaukset siitä vihdoin tekivät lopun. ja kuun säteet. vanhana. ja kuulee äänen... ikäänkuin pelko olisi kahlehtinut kaikkien suut ja estänyt niitä huutamasta. laupiaana ja hirmuisena vapauttamaan uskollisiaan ja tuomitsemaan turmioon heidän vainoojansa. herra!" Syntyi taasen hiljaisuus. jalkojen kärjissä tähdet. ylentäkäät sydämenne meidän Vapahtajamme puoleen ja uhratkaat Hänelle kyyneleenne. Mutta äänettömyyttä yhä kesti. Jo alkoi toinen ääni valittaa: . Vinitius peitti kasvot käsillään ja lankesi maahan. Hän oli varma. jotka olivat polvillaan Vinitiuksen ympärillä. huolestuneena. Hänestä tuntui. joka häikäisee jokaisen kuolevaisen silmät. Pietari seisoi polvistuvan joukon edessä. Vinitius nousi ja rupesi kivettynein silmin tuijottamaan eteensä. joka minua elätti. että nyt vihdoinkin tapahtuu jotakin. ollen tällä hetkellä kuin ruumistettu raihnaus ja voimattomuus. Anna hänet minulle takaisin.

" . hänen Lygiansa. Vinitius päätti taaskin kulkea ihmisjoukon halki apostolin luo vaatiakseen häneltä apua. hänen rakkautensa Kristukseen. ettei kuulunut muuta kuin vartijain hiljaiset vihellykset kellarin edustalta. mutta jos minut vievät. mutta äkkiä hän näki ikäänkuin syvyyden aukeavan eteensä. Nyt rupesi Pietari puhumaan. Hän tunsi. jos apostoli tunnustaa olevansa voimaton. Miten käy." "Voi meitä! Kuka meitä suojelee!" Yön hiljaisuudessa kuuluivat valitukset lakkaamatta. ja Kristus salli sen!" Sitten kuului kolmas: "Olen jäänyt yksin lasteni kanssa. jotta kansa näkisi Ihmisen pojan kuolevan. Vanha kalastaja sulki silmänsä ja pudisti valkeaa päätänsä. Jäljelle jää vain kuolema ja yö."Pyövelit häpäisivät tyttäreni. että silloin syvyys nielee sekä hänen toivonsa tähteet että hänet itsensä. Oli taasen niin hiljaista. jos hän vakuuttaa Rooman Caesarin olevan väkevämmän kuin Kristus Natsarealaisen? Ja sitä ajatellessa nosti kauhu hänen hiuksensa pystyyn.. että sitä tuskin saattoi kuulla: "Lapseni! Minä näin kuinka Herra Golgatalla naulittiin ristinpuulle. hänen uskonsa ja koko hänen elämänsä. jonka ensin jättivät paikoilleen. min kuka heille antaa leipää ja vettä?" Sitten neljäs: "Linuksen. herra!" Sitten viides: "Kotimatkalla ottavat pretorianit kiinni meidät. Kuulin vasaran iskut ja näin kuinka risti ylennettiin vuorelle. kun hän ajatteli ihmisten tuskaa ja hätää.. määrättöminä kuin meri. veivät kuitenkin kidutettavakseen. ja silloin hänen jalkansa lamaantuivat. Emme tiedä minne piiloutuisimme. ja alussa oli hänen äänensä niin hiljainen.

teille. vaan herraus! Minä. Oi te heikkouskoiset! ettekö te ole ymmärtäneet Hänen oppiansa.. Herra! Sinä olet Jumala! miksi sallit tämän tapahtua.Ja minä näin kuinka he avasivat Hänen kylkensä ja kuinka Hän heitti henkensä.* * * * * ". että olet tapaava hänet valkeampana Hebronin liljoja! Teille. mistä valitukset ensinnä olivat kuuluneet. vaan ylistyslaulut. voi meitä...Mutta kolmantena päivänä hän. teille. Pudotkoon Kristuksen . joitten tulee kuolla Kristuksen nimeen. kun hän lausui: "Miksi te valitatte?. että Sinun valtakuntasi lähestyisi?. kunnes hän suurella kunnialla meni valtakuntaansa. ei orjuus.." * * * * * Nyt hän kääntyi sinne päin.. teille. jotka valitatte. jonka viattoman tyttären pyövelit häpäisivät. nousi kuolleista ja oli meidän keskellämme. ei kyyneleet ja valitukset. ja teille... vaan elämä. teille. miksi kidutat meidän sydämiämme. joitten täytyy nähdä rakkaittenne kuolevan. jotka olette surulliset." ". isä. ja sinä tulet elämään yhdessä hänen kanssaan. että Hän teitä säästäisi.. jotka kadotatte isänne. äidit. leski: sinun poikasi ei kuole. jotka uskoivat. Jumala itse antoi itsensä kärsimykseen ja kuolemaan. Mutta silloin käännyin ristiin päin ja huusin tuskissani kuten te nyt huudatte:" "Voi meitä. Herramme ja Jumalamme. miksi kuolit. että te heräätte niinkuin unesta iankaikkiseen elämään ja niinkuin yöstä Jumalan aamunkoittoon.. sanon sinulle... vaan menee kunniaan ja iankaikkiseen elämään. saatuamme tuta uskomme heikkouden. ja hänen äänensä oli jo voimakkaampi. Mutta me. Jumalan apostoli. sanon. pelasta meidät!' Tomu olen minä Jumalan edessä. huolestuneet ja onnettomat. mutta teidän edessänne olen Jumalan apostoli ja Hänen sijaisenaan sanon teille Kristuksen nimeen: ei odota teitä kuolema. mutta te käytte kiinni maan pintaan ja huudatte: Herra. jotka he riistävät orvoilta. Sinulle. mutta te tahdotte. vakuutan.. eikö hän ole luvannut teille muuta kuin tämän elämän? Nyt hän tulee teidän luoksenne ja puhuu teille: 'seuratkaa minua!' Hän nostaa teidät luokseen. voimistuimme sydämissämme ja kylvimme Hänen siementään.

ja katso. vaan väkevä. Herra. niin Hän tahtoo. että hänen silmänsä näkevät jotakin. mutta hetkisen perästä hän taasen korotti äänensä: "Sinä olet täällä. Päät taipuivat hänen edessään. Miksi te surette tämän maailman pahuutta? Maata. Herra! Ja näitten heikkouskoistenko Sinä käsket laskea luunsa perustukseksi maailman Sionille ja minun . pimeyden ja ylpeyden kaupunkia. että tekin kärsimyksillänne ja verellänne ostaisitte tämän vääryyden pesän vapaaksi synneistä!. ja kun amen-huuto oli vaiennut. majesteettia ja pyhyyttä. "Amen!" huusivat useat äänet. missä Nero tänään hallitsee. Sen Hän teille julistaa minun suuni kautta. Apostolin kasvot olivat muuttuneet todella ja käyneet säteilevän kirkkaiksi. sillä he tunsivat. Kuinka.. mutta he tunsivat uuden veren virtaavan suoniinsa ja ikäänkuin väristyksen karkaavan luihinsa. Sinun valtakuntasi on oleva? Oi Herra. joka asuu teissä. Mutta heidän sydämensä ikäänkuin lakkasivat sykkimästä.. etkä Jerusalemia.. Roomaa.. Jonkun aikaa hän vaikeni.. jatkoi hän: "Te kylvätte kyynelillä. ja osoitat minulle tiesi!. kaupungin muureja hallitsee Herra. että te ilolla saisitte niittää." Hän levitti kätensä ja loi silmänsä taivasta kohti. Kivet ovat kostuvat kyynelistä." Näin lausuttuaan nosti hän ikäänkuin käskien kätensä. veri on kasteleva hiekan ja teidän ruumiinne ovat täyttävät notkot. mutta minä sanon teille: te olette voittajat! Herra on tuleva rankaisemaan tätä rikosten. Sinä tahdot tehdä pääkaupungiksesi? Näistä kyynelistä ja tästä verestäkö Sinä tahdot rakentaa seurakuntasi? Täälläkö.nimessä kaihi silmiltänne ja tulkoon sydämiinne valkeus. te olette Hänen legionansa! Ja niinkuin Hän itse kärsimyksillään ja verellään on ostanut maailman vapaaksi synneistä. jota eivät heidän kuolevaiset silmänsä taida nähdä. Tämänkö saatanan kaupungin.. joka riisti hengen heidän rinnoistaan ja nosti sen tomusta ja tuskasta korkeuteen. huolten painama vanhus. Mutta hänen silmiensä loisto kävi yhä kirkkaammaksi ja hänestä virtasi voimaa. sillä heidän edessään ei enää seisonut raihnas. oi Kriste!. ikäänkuin huumaus olisi tehnyt hänet mykäksi.

jotka olivat pelänneet. iankaikkisuuteen!" Mutta he kerääntyivät hänen ympärilleen ja huusivat: "Me olemme jo valmiit. Katso. niinkuin isä siunaa lapsia. Ylistetyt olkoot Sinun neuvosi." Ne.. He kulkivat kuin unissaan. sillä sinä olet Kristuksen sijainen ja huoneenhaltija". Näin sanoen tarttuivat he hänen viittansa liepeeseen. Nereus. jotka ovat lähdössä pitkälle matkalle. Sinä annat voimasi virrata herkkoihin. kirkastuneet kasvonsa kansan puoleen ja lausui: "Niinkuin Herra on nyt voittanut epäilyksen teissä.. mitä heidän kyynelistään ja verestään oli nouseva..henkenikö Sinä käsket vallita heitä ja maailman kansoja?. He alkoivat heti rientää pois kellarista.. Pudensin palvelija. vaikka hän tiesi. että he väkeviksi tulisivat. ja toinen jatkoi: "Kristuksen tähden!" Sitten hiljeni kaikki. kun hän otti ristin. niin menkää tekin voittamaan Hänen nimessään!" Ja vaikka hän tiesi. mutta hän laski kätensä heidän päälleen ja siunasi heitä kutakin erikseen. Pietari rukoili kauan. ja Sinä käsket minun kaitsea lampaitasi aina aikojen ääriin asti. kotoa vankiloihin ja vankiloista arenalle. "Hosianna!" huusi pian joku ääni. Kirkas. mutta vihdoin hän heräsi. lapseni. kuolemaan. nousivat rohkeina. vei apostolin salatietä viinitarhasta kotiinsa. kiihkeällä alttiudella uhraamaan voimansa ja kaikkensa taistelussa ylivoimaa ja "petojen" julmuutta vastaan. pani mielenliikutus kuitenkin hänen äänensä vapisemaan. sillä heidän oli kiire kotiin. jotka oliva