Title: Seitsemän veljestä Kertomus Author: Aleksis Kivi Release Date: April 7, 2004 [EBook #11940] Language: Finnish

Produced by Riikka Talonpoika, Tapio Riikonen and PG Distributed Proofreaders

SEITSEMÄN VELJESTÄ Kertomus Kirj. ALEKSIS KIVI 1890. _Seitsemän veljestä_ ilmestyi ensimmäisen kerran v. 1870 neljänä vihkona, yhtenä niteenä 1873.

ENSIMMÄINEN LUKU Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo erään mäen pohjaisella rinteellä, liki Toukolan kylää. Sen läheisin ympäristö on kivinen tanner, mutta alempana alkaa pellot, joissa, ennenkuin talo oli häviöön mennyt, aaltoili teräinen vilja. Peltojen alla on niittu, apilaäyräinen, halkileikkaama monipolvisen ojan; ja runsaasti antoi se heiniä, ennenkuin joutui laitumeksi kylän karjalle. Muutoin on talolla avaria metsiä, soita ja erämaita, jotka, tämän tilustan ensimmäisen perustajan oivallisen toiminnan kautta, olivat langenneet sille osaksi jo ison-jaon käydessä entisinä aikoina. Silloinpa Jukolan isäntä, pitäen enemmän huolta jälkeentulevainsa edusta kuin omasta parhaastansa, otti vastaan osaksensa kulon polttaman metsän ja sai sillä keinolla seitsemän vertaa enemmän kuin toiset naapurinsa. Mutta kaikki kulovalkean jäljet olivat jo kadonneet hänen piiristänsä ja tuuhea metsä kasvanut sijaan.--Ja tämä on niiden seitsemän veljen koto, joiden elämänvaiheita tässä nyt käyn kertoilemaan. Veljesten nimet vanhimmasta nuorimpaan ovat: Juhani, Tuomas, Aapo,

Simeoni, Timo, Lauri ja Eero. Ovat heistä Tuomas ja Aapo kaksoispari ja samoin Timo ja Lauri. Juhanin, vanhimman veljen, ikä on kaksikymmentä ja viisi vuotta, mutta Eero, nuorin heistä, on tuskin nähnyt kahdeksantoista auringon kierrosta. Ruumiin vartalo heillä on tukeva ja harteva, pituus kohtalainen, paitsi Eeron, joka vielä on kovin lyhyt. Pisin heistä kaikista on Aapo, ehkä ei suinkaan hartevin. Tämä jälkimmäinen etu ja kunnia on Tuomaan, joka oikein on kuuluisa hartioittensa levyyden tähden. Omituisuus, joka heitä kaikkia yhteisesti merkitsee, on heidän ruskea ihonsa ja kankea, hampunkarvainen tukkansa, jonka karheus etenkin Juhanilla on silmään pistävä. Heidän isäänsä, joka oli ankaran innokas metsämies, kohtasi hänen parhaassa iässään äkisti surma, kun hän tappeli äkeän karhun kanssa. Molemmat silloin, niin metsän kontio kuin mies, löyttiin kuolleina, toinen toisensa rinnalla maaten verisellä tanterella. Pahoin oli mies haavoitettu, mutta pedonkin sekä kurkku että kylki nähtiin puukon viiltämänä ja hänen rintansa kiväärin tuiman luodin lävistämänä. Niin lopetti päivänsä roteva mies, joka oli kaatanut enemmän kuin viisikymmentä karhua.--Mutta näiden metsäretkiensä kautta löi hän laimin työn ja toimen talossansa, joka vähitellen, ilman esimiehen johtoa, joutui rappiolle. Eivät kyenneet hänen poikansakaan kyntöön ja kylvöön; sillä olivatpa he perineet isältänsä saman voimallisen innon metsä-otusten pyyntöön. He rakentelivat satimia, loukkuja, ansaita ja teerentarhoja surmaksi linnuille ja jäniksille. Niin viettivät he poikuutensa ajat, kunnes rupesivat käsittelemään tuliluikkua ja rohkenivat lähestyä otsoa korvessa. Äiti kyllä koetti sekä nuhteilla että kurilla saattaa heitä työhön ja ahkeruuteen, mutta heidän uppiniskaisuutensa oli jäykkä vastus kaikille hänen yrityksillensä. Oli hän muutoin kelpo vaimo; tunnettu oli hänen suora ja vilpitön, ehkä hieman jyrkkä mielensä. Kelpo mies oli myös hänen veljensä, poikien oiva eno, joka nuoruudessaan oli uljaana merimiehenä purjehtinut kaukaiset meret, nähnyt monta kansaa ja kaupunkia; mutta näkönsäpä kadotti hän viimein, käyden umpisokeaksi, ja vietti ikänsä pimeät päivät Jukolan talossa. Hän silloin usein, veistellen tunteensa viittauksen mukaan kauhoja, lusikoita, kirvesvarsia, kurikkoja ja muita huoneessa tarpeellisia kaluja, kertoili sisarensa pojille tarinoita ja merkillisiä asioita sekä omasta maasta että vieraista valtakunnista, kertoili myös ihmeitä ja tapauksia raamatusta. Näitä hänen jutelmiansa kuultelivat pojat kaikella hartaudella ja painoivat lujasti muistoonsa. Mutta yhtä mieluisasti eivät he kuullelleetkaan äitinsä käskyjä ja nuhteita, vaan olivatpa kovakorvaisia vallan, huolimatta monestakaan pieksiäis-löylystä. Useinpa kyllä, huomatessaan selkäsaunan lähestyvän, vilkasi veliparvi karkutielle, saattaen tämän kautta sekä äitillensä että muille murhetta ja kiusaa, ja sillä omaa asiaansa pahentaen. Tässä olkoon kerrottu eräs tapaus veljesten lapsuudesta. He tiesivät kototalonsa riihen alla kananpesän, jonka omistaja oli eräs eukko, kutsuttu »Männistön muoriksi»; sillä hänen pieni mökkinsä seisoi männistössä lähellä Jukolaa. Johtui kerran veljesten mieleen paistetut munat, ja päättivät he lopulta riistää pesän ja lähteä metsään nauttimaan saaliistansa. He täyttivät myös päätöksensä, tyhjensivät pesän ja läksivät yksimielisesti metsään, kuusi veljestä; Eero pyöri silloin vielä äitinsä jalkain juurella. Mutta koska he ehtivät eräälle solisevalle ojalle pimeässä kuusistossa, rakensivat he valkean äyräälle, käärivät munat ryysyihin, kastoivat ne veteen ja panivat paistumaan kihisevään tuhkaan. Ja kun herkut olivat viimein kypsyneet, söivät he maittavan atrian ja astelivat siitä tyytyväisinä kotiansa taas. Mutta kotomäelle ehdittyä, kohtasi heitä hirmumyrsky; sillä olipa jo heidän

tekonsa tullut ilmi. Männistön muori ärhenteli ja riehui, ja kiivaalla katsannolla kiirehti veljeksiä vastaan heidän äitinsä, kädessä vinkuva ruoska. Mutta eivätpä mielineetkään pojat käydä kohden tuota vihuria, vaan kääntyivät takaisin ja pakenivat jälleen metsien turvaan, huolimatta äitinsä huudoista. Meni nyt päivä, meni vielä toinen, mutta karkureita ei kuulunut; ja tämä heidän viipymisensä saattoi äitin lopulta kovin levottomaksi; ja vihansa muuttui pian murheeksi ja säälin kyyneleiksi. Hän läksi heitä etsimään, etsi metsät ristiin rastiin, mutta löytämättä lapsiansa. Saipa asia yhä kamalamman muodon ja vaati viimein kruununmiehiä käymään asiaan käsiksi. Sana saatettiin jahtivoudille, joka viipymättä kokoonkutsui koko Toukolan kylän ja sen ympäristön. Ja nyt läksi joukko sekä nuoria että vanhoja, naisia niinkuin miehiäkin, jahtivoudin johtamana, pitkänä rivinä urkkimaan ympäri metsää. Ensimmäisenä päivänä etsivät he läheisimmillä tienoilla, mutta ilman toivottua seurausta; toisena päivänä siirtyivät he kauemmas, ja koska astuivat korkealle mäelle, näkivät he etäältä erään suon partaalta sinisen savupatsaan kiertoilevan ylös ilmaan. Tarkasti merkitsivät he suunnan, josta savu suitsusi, ja sitä kohden jatkoivat he retkensä taas. Viimein likemmin jouduttuansa kuulivat he äänen, joka lauloi seuraavalla tavalla: »Elettiinpä ennenkin, Vaikk' ojan takan' oltiin, Ojapuita poltettiin Ja ojast' oltta juotiin». Silloinpa Jukolan emäntä, kuultuansa laulun, ilahtui suuresti; sillä hän tunsi sen poikansa Juhanin ääneksi. Ja kumahteli usein metsä tulinuijan paukkeesta; josta kaikesta etsijät nyt varmaan havaitsivat lähestyvänsä karkulaisten leiriä. Siitä antoi jahtivouti käskyn piirittämään pojat ja sitten heitä lähenemään hiljaisuudessa, mutta pysäymään kuitenkin matkan päähän heidän majapaikastansa. Tapahtui niinkuin hän käski. Ja koska joukko, piirittäin veljekset kaikin puolin, oli heitä likeynyt noin viisikymmentä askelta, seisahtui se silloin; ja ilmestyi nyt seuraava näky: Rakettu oli kiven juurelle havuista pieni koiju, jonka ovella makasi Juhani sammaleisella sijalla, katsellen ylös pilviin ja lauleskellen. Kaksi, kolme syltää koijusta loimotti iloinen valkea, ja sen hiilistössä korventeli Simeoni ansalla pyyttyä teereä päivälliseksi. Aapo ja Timo no'etuilla kasvoilla--sillä olivatpa he äskettäin olleet tonttusilla--paistelivat nauriita kuumassa tuhassa. Pienen saviropakon partaalla istui äänetönnä Lauri, tehden savikukkoja, härkiä ja uljaita varsoja; ja oli hänellä heitä jo aika rivi kuivamassa sammaleisen hirren kyljellä. Mutta tulinuijaa paukutteli Tuomas: sylki maakivelle vahtoisen syljen, asetti siihen tulisen hiilen, ja tämän päälle viskasi hän kaikin voimin toisen kiven, ja jyske, usein tuima kuin tavallinen kiväärin paukaus, kajahti ympärille, ja nokinen savu kivien välistä pyörähteli ilmaan. JUHANI. Elettiinpä ennenkin, Vaikk' ojan takan' oltiin... Mutta peijakas meidän kuitenkin viimein täällä perii. Se on niinkuin kädessä, te mullisaukon pojat. AAPO. Senhän minä kohta sanoin käydessämme jäniksen passiin. Voi meitä hulluja! Sissit ja mustalaiset tällä tavalla rähmästelkööt ilmi-taivaan alla. TIMO. Jumalan taivas kuitenkin.

AAPO. Asua täällä susien ja karhujen kanssa. TUOMAS. Ja Jumalan kanssa. JUHANI. Oikein, Tuomas! Jumalan ja hänen enkeleinsä kanssa. Ah! jos nyt taitaisimme katsoa autuaan sielun ja ruumiin silmällä, niin selvästipä näkisimme, kuinka koko joukko suojelevia siipi-enkeliä on meidän piirittänyt ja kuinka itse Jumala harmaana äijänä istuu vallan keskellämme tässä kuin armahin isä. SIMEONI. Mutta mitä aattelee nyt äitiparka? TUOMAS. Hän mielisi peitota meitä paistikkaiksi, koska vaan kynsiinsä joutuisimme. JUHANI. Ai poika, saisimmepa saunan! TUOMAS. Saunan, saunan! JUHANI. Kipinöitsevän saunan! Niin, kylläs sen tiedät. AAPO. Se viimeinkin on saatavamme. SIMEONI. Hyvin tietysti. Sentähden on parasta mennä ottamaan se sauna ja päästä kerran näistä härkäpäivistä. JUHANI. Härkä ei juuri käyskelekkään vapaa-ehtoisesti teuraspenkkiin, veikkoseni. AAPO. Mitä jaarittelet, poika? Talvi lähestyy ja meille ei annettukaan syntyissämme turkkia niskaan. SIMEONI. Ei siis muuta kuin kotia mars! ja tulla löylytetyksi ja syystä kyllä, syystä kyllä. JUHANI. Säästyköön, veljet, säästyköön selkämme vielä kuitenkin muutamat vuorokaudet. Emmehän tiedä mitä pelastus-keinoa Jumala meille keksii vielä mennessä parin kolmen päivän. Niin, täällä, täällä pyllyilkäämme vielä: tuossa päivämme, tuon kantosen valkean ympärillä, ja yömme havuisessa koijussa, röhötellen rinnakkain rivissä kuin emän naskit pahnoilla.--Mutta mitä sanot sinä, Lauri pokko, siellä savilaukussa? Mitä? Käymmekö koreasti pieksiäis-löylyyn? LAURI. Ollaanhan täällä vielä. JUHANI. Senhän minäkin parhaaksi harkitsen. Juuri niin!--Mutta onpa sinulla siellä karjaa oikein aika lailla. TUOMAS. On sekä karjaa että siipi-eläimiä sillä pojalla. JUHANI. Huikea liuta. Tulispa sinusta oikein kukkomaakari. TUOMAS. Oikein fläätälä. JUHANI. Oivallinen fläätälä.--Mikä ryssänkukla sieltä nyt taasen heltii kynsistäsi? LAURI. Tämä on vaan tuommoinen pikkuinen poika.

No no. Kova oli silloin huuto.--Niin. Tekee poikia kuin mies. ja antakaat heille oikein lämpöisestä kourasta. Kas tuota nallikkaa! TUOMAS. ja tulvana virtasi hiki heidän kasvoiltansa. Mutta nähtyään. kumpikin puoli pyrkien kohden määrättyä esinettä. taistelivat kiivaasti. luikkarit. Henkemme piteiksi täytyy meidän hieman nypistellä toisen omasta. Niin haasteli vouti veljeksille. Ja katso. Mutta katsonpa jo parhaaksi että heitämme Kuokkalan naurismaan ja etsimme itsellemme toisen. niin onpa tässä teille apumuijia». uskokaamme niin. mutta ainahan annettaisi pojalle siellä jokin ovenvartijan virka. Veljesten parhaita huvituksia oli myös kiekonlyöminen. läksivät he kukin kotiansa.JUHANI. veljet. Niin päättyi poikien karkuretki. pane kiehuvaa mujua tuon nauriin paistavalle kyljelle tuossa. Vähentyminen päivä päivältä saattaa pian omistajan vartioimaan maatansa yöt ja päivät. jotka pahoin peljästyneinä rynkäsivät ylös ja kaapasivat juoksemaan mikä minnekkin. käänsi hän kasvonsa heistä. Kaiken tien hän pauhasi ja toreli karkulaisia. sen mä kyllä luulen. poikaset. ja ottakaamme suruttomasti mitä kerralla kupuumme mahtuu. Mutta koska tämä viimeinen toimi oli tehty.--Mutta veljet. uhaten heitä uudella pieksiäis-saunalla. jos kuolen ilman muuta synninmerkkiä kirjassani. Poikia kuin tervaskannon päitä. josta ette pääse ennenkuin on teitä hieman suomustettu muistoksi. JUHANI. Tänne. niin on se niitä pienimpiä kuin tehdään tässä matoisessa maassa. mitkä jalkajuonet olette meille saattaneet. eikä vielä heidän kotia tultuansakaan lakannut myrsky. luikkarit. Ei yhtään surua siitä juonesta enää. Jos niin. johon kertomuksestani poikkesin. sillä mahani rupee motkottamaan. He silloin. Jos tämä on syntiä. ja ruokkii kuin mies sekä pojat että karjat. pyhkäisten salaa kyyneleen ruskealta. JAHTIVOUTI. koivun-oksallanne. mutta jahtivouti vakuutti heidän kuitenkin saaneen liian liepeän saunan. Ja tämä oli tapaus heidän lapsuutensa ajasta. jota leikkiä he vielä miehuutensakin iässä rakastelivat harjoitella. AAPO. että kohtaisitte vastakynttä. Silloin lausui taasen vouti: »apajassahan olette. jaettuina kahteen joukkoon.--Kenenpä on vuoro lähteä nauriita varkaisin? SIMEONI. ja sekin olisi hirmuisesti lystiä. muori. ei yhtään. miksi hätäilette? Katsokaa: joukko suojelevia enkeliä on teidän piirittänyt aivan sukkelasti. JUHANI. . Seurasi nyt kuritus äitin kädestä. Siitä oikeasta hääsalista minua piankin nääsättäisi ulos. Pane mujua. Humisten hyppeli kiekko pitkin tietä. Kiivaasti kyllä käyttikin vitsaansa muori. pieneksi muistoksi teille. ja kova oli Kuokkalan korvessa rähinä. niin myös äiti poikinensa. käyden miehestä mieheen yli koko poikaparven. ja ponnahti usein kartusta miehelle vasten kasvoja. mutta huomasivat pian kauhistuen tiensä teljetyksi kaikkialta. niin eihän tuo pieni variksenjalka minua juuri estäisi pääsemästä vähän parempaan elämään. jouduttakaa jo päivällinen pöytään. Minunpa on taasen käyminen synnin työhön. millä nälän ahneudella he iskivät hampain leipään ja silakkaan. karhealta poskeltansa. juoksu ja temmellys. Vieläpä rakentaessaan pojillensa atriaa laukkutuolille metelöitsi eukko. koreasti apajassa.

TIMO. sitä ei taida kieltää. tai poski ajettuneena simpulaksi. Niin. karja. Vasta ensi maanantaina. Niinpä oli hän Jukolan poikihinkin teroittanut tarkan silmänsä. niin yksi olkoon esimies ja isäntä. Jumala paratkoon! hillitön. Niin kului heidän nuoruutensa päivät: kesät metsissä tai maantiellä kiekkoa heittäessä. että pitäjän uusi rovasti oli kaikessa virkansa toimessa peloittavan ankara mies. villitty on elämämme ollut aina tähän päivään asti. JUHANI.niin että kun he palasivat leikistä. Miksi ei jo huomenna? JUHANI. liian huolimattomasti olemme eläneet. Mutta puuhaa ja tekemistä on ainakin hävinneessä talossa. Ohhoo! JUHANI. oli yhden ja toisen otsa varustettuna aika sarvella. AAPO. ja nouskoon tarhaamme kasat korkeat kuin kuninkaan linnan kultaiset muurit. olkoon sanottu: ensi maanantaina. Niin teemme. Liioinkin laiskalukijoille oli hän armoton. vaan ei sitä joka makeammalle maistuu. haastelivat veljekset keskenänsä seuraavalla tavalla: AAPO. Eihän ole vahinko harkita asiaa vielä kypsemmäksi. Sanonpa: tämä hurja elämä ei käy päisin. myös jalkapuun rangaistusta. Veljet! toiset tavat ja toimet. Tämä on laita: Jos talonpitoomme toivomme järjestystä ja pysyväisyyttä. Kyllä kelpaa. joka Jukolan avarien maiden ja metsien suhteen ei kuitenkaan ollut suuri. uhkea karja antakoon moskaa puolestansa korotteeksi myös. jos toivomme onnea ja rauhaa. Tapahtuipa asioita. Nyt viipymättä rakentamaan taloamme kunnialliseen kuntoon taas! JUHANI. Oikein haasteltu! Ensiksi käykäämme lannan kimppuun niinkuin sontiaiset. Ensi maanantaina aloitamme ja juuresta jaksain. Oikeinpa lautamiehen kautta oli hän antanut heille kiivaan käskyn. jos käskeekin. SIMEONI.--Muistellen näitä seikkoja. JUHANI. että he tavallista vikkelämmin saattaisivat itsensä lukkarin luoksi oppiaksensa lukemaan. Me tiedämme. AAPO. Mutta huomasivatpa veljetkin aikojen muuttuvan. käytellen heitä kohtaan kaikkia keinoja. Niin. Tuli vielä harjaksi kaikelle tälle. niin se oikeus. tai oikeammin sanottu. vanhuus ja viisaus». AAPO. Liian hurjasti. hillitsemään taloa pääsemästä perin kumoukseen ja huolta pitämään kruununveron maksosta. aika on panna kaikki halut ja himot järjen ikeen alle ja etunenässä tehdä se. Mutta jo on aika viisastua. talvet kodon uunin päällä hiottavassa kuumuudessa. jotka saattoivat heitä enemmän kuin ennen muistelemaan huomis-päivää ja siirtymään vähän entisistä menoistansa.--Heidän äitinsä oli kuollut. ja tuli nyt yhden heistä astua isännyyteen. vaan on sen loppu viimein hävitys ja turmio. Haasteletpa oikein. että tämä oikeus ja velvollisuus on Juhanin sekä hänen esikoisuutensa että äitimme määräyksen kautta. joka tuo hyötyä. Muistakaamme toki: »nuoruus ja hulluus. istuessaan kotona avarassa tuvassa eräänä iltana syksykesällä. valta ja voima on minun! . ja paukahtelkoon havutukki Jukolan nurkissa aamusta iltaan. Mutta yksi pykälä on meillä kohta suoritettavana. Onpa tässä elämässä elämää ja maailmassa maailmaa. sitä ei taida kieltää.

Mutta minä tiedän. teemme talon työtä. Mutta kun vaan tottelisitte ilman könistämistä ja ruoskaa! Mutta parastani tahdon koettaa. Jos niin tarvitaan. vaan onpa väljyyttä seitsemälle veljelle näillä mantereilla. Miksi iskette kiinni löysään sanaan? Onhan meillä tässä onnemme sijaa. Mutta katso. Muuttakaamme metsään ja heittäkäämme hiiteen tämän maailman pauhu. Ole huolimatta. joka aikaa voittain tuntisi halun perustamaan itsellensä oman asunnon ja perheen eikä kuitenkaan mieli tässä lain voimalla ja maamittarikustannuksilla käydä pirstoilemaan taloa. JUHANI. eikö taitaisi hän tyytyä seuraavaan etuun? Periköön hän talosta kappaleen maata. AAPO.AAPO. Mitä . jos vaan sovinto vallitsee ja sarvet pannaan syrjään. ja eihän pakoita siihen tilamme ahtaus. Minä kun tahdon.--Katso näin olen tuumaillut. Sinulla. JUHANI. paitsi kylvö. mutta tulkoon meille silloinkin talosta ruoka. Saakoon hän myös osaksensa jonkunmoisen niittulohon. on ensiksi valta astua isännyyteen. sen tehköön lain ja oikeuden hulja. Parastani tahdon koettaa. Vuosittain antakoon talo meille kullekin puolen tynnyrin kauroja kylvöön. EERO. AAPO. niin että voi elättää pari hevosta ja neljä. viisi nautaa. ettei yksikään meistä kernaasti siirry Jukolan armaitten alojen vaiheilta pois. Lauri. JUHANI. TIMO. Häh? AAPO. jos selkäni syystä syhyy. TUOMAS. JUHANI. et koskaan. Me toiset. syömme talon ruokaa ja saamme talosta vaatteet. Mitä sanot. ja vuosittain olkoon meillä valta raketa yhteishuhta. Kuun ensimmäinen maanantai. Juhani. JUHANI. Ruoskaa? JUHANI. eleskellen rauhassa omalla pohjallansa. harvasanainen aina? LAURI. Näin ovat tuumani kotomme ja naimattomuuden kannalta. Ja kuulkaamme jokaisen mieli. että sitä sopuisasti käyttelet ja yhteiseksi hyödyksi.--Niin olen minä asiaa aprikoinut. olkoon aina oma päivämme. Tarkasti kuitenkin määrättäköön keskinäiset suhteemme. Mies hourii taas. niin kauan kuin viivymme kotomme rakkaissa nurkissa ja olemme naimattomia miehiä. Et pehmitä kruununmaatani sinä. Puhu koirillesi ruoskasta. Sanoisinpa jotain. jos niin tahdot. AAPO. Mutta hän.ja leikkuu-aikana. johon hän rakentaa huoneensa ja pellot sen ympärille. näetkös. JUHANI. ja olkoon hänellä valta raivata itsellensä metsästä heinämaata lisäksi. Ja ilman yhtään veroa ja ulostekoa viljelköön tilaansa ja nauttikoon sen tuotteita niin hän kuin hänen lapsensa. Muuttaisimme metsään? Mitä hulluuksia! AAPO. jonka suuruus on vähintäkin kolmen tynnyrin ala.

minä takaan sen. minä tiedän sen. kettuja.--Näinpä olen itsekseni tuumiskellut yöt ja päivät vuosien kuluessa. JUHANI. Ottakaamme asia harkittavaksi juuresta jaksain. pyydellen salojen otuksia. pojat. Siellä eläisimme vasta herroina. Onko peeveli riivannut sun aivos. vaan tulenpa teitä vielä kyytiinkin. verinen. JUHANI. Kukatiesi tulen minä kanssas. No peijakas! annapas mennä koko Noakin arkki aina hiirestä hirveen asti. Nahoista saamme vaatteet. muuttakaa. Muuttakaamme metsien kohtuun ja myykäämme viheliäinen Jukola. vaan vieläpä »suolojakin saat jos marjoja tuot». rahalla suolaa ja leipää. hilloa lihaa kuin hyttyset ja Lapin noidat. Mutta toisin tehty vielä järkevämmin tehty. aina tiellämme. Ja söisimmekö vielä kettua ja suttakin Impivaaran komeroissa kuin karvaiset vuoripeikot? LAURI.sanotte. susia. Mutta pianpa kyydittäisivät metsänhaltijat heidän sieltä takaisin. EERO. mäyriä ja pöyrykarvaisia karhuja. aina kuinka tarpeet vaativat? Vai isketkö minua silloin puulla päähän. LAURI. suolaa ja leipää eivät tarvitse apinat ja papiaanit metsässä. . koska sen kerran heitin. Ken voi kieltää metsän asukasta tuolloin tällöin lähestymästä kylienkin nurkkia.--Muuttakaa. Eero? EERO. poika? EERO. JUHANI. LAURI. tai pankaamme se vuokralle Rajaportin nahkapeitturille. tuolloin tällöin. pyydellen lintuja. minä en kiellä. Tehkäämme niinkuin sanon ja muuttakaamme hevosinemme. elämme rauhassa kaukana maailman menosta ja kiukkuisista ihmisistä. Siinä vasta neuvo: sanoa jäähyväiset suolalle ja leivälle ja imeä verta. Niin tuumailen ja kerran teen. LAURI. nahoista rahaa. niin metsäneito. ja älä luule. En. Miksi emme taitaisi pureskella metsässäkin suolaa ja leipää? Miks' emme? Mutta Eero on irvihammas. mutta liha. LAURI. aina pitkänä kantona kaskessamme. jäniksiä. oravia. Sinne rakentakaamme itsellemme iloinen pirtti iloiselle päivänkaltevalle aholle. EERO. koirinemme ja pyssyinemme juurelle jyrkän Impivaaran vuoren. Hän on meille ilmoittanut halunsa siihen kauppaan. ja siellä. TIMO. JUHANI.--Vappuna muutan. höyryävä liha olkoon ainoa ruokamme. Jotenkin järkevästi aprikoittu. Ketuista ja susista saamme nahkoja. »Toisen kerran tullessa on kotoinen kynnys korkee». Ottakaamme punnittaviksi ne pykälät. että kolkutan ovellesi enää. mutta vähintäkin kymmeneksi vuodeksi tahtoo hän haltuunsa talon. TIMO. veljeni. Ellei peeveli. Niin tuumailen ja kerran teen. vien teitä tästä oikein suden travia.

ajellen härkäparia. joka tässä oikeammiten olikin kysymyksenä. vakavaksi taatoksi vilttihatussa. hän astelee edessäni. niin kauan kuin se vähänkin suurukselle hajahtaa. kuullellen kuinka kontio korvessa viheltää ja teeri puhaltelee Sompiossa. Tuomaskin! Sinäkö muuttaisit myös? TUOMAS. talonpidon toimeen ja raatamiseen nyt iskemme peloittavalla vauhdilla. Lauri. Ensiksihän siellä. AAPO. niin kylläpä löydämme aina syitä niskaharjastemme kohotteiksi. asun isoisämme turpeentuneessa sysikoijussa. jos nyt kova onni kiertäisi tässä kaikki nurin niskoin. me muutamme tästä Sompion suolle kuin keväiset kurjet. Minä tulen. Tosi. jotka ulottuvat aina alipuolelle miehen napaa. Vanhalla Aatamilla tarkoitetaan synnin juurta.--Minun tyhmän pääkalloni mukaan on Aapo ylimalkaan harkinnut asiat jotenkin järkevästi. niin olkoon metsä takataloni. Voi peeveli! tuntuupa kuin näkisin sen metsän takana ilman ihanan lakeuden. mustassa pitkätakissa. perisyntiä. jossa riipumme kynsin ja hampain.--Minä muutan tulevana Vappuna Impivaaran aholle. kolkosta korvesta. Vanhan Aatamin olen aina aatellut vanhaksi. katto kultainen päämme päällä! JUHANI. Tämä uskon-pykälä jääköön. ja käykäämme taasen pykälään. jos vaan itse kukin kohdastamme harrastelemme yksimielisyyttä ja sovintoa. Missä emme löydä sitä niinkauan kuin tuo vanha Aatami kutittelee ja kutkuttaa meissä täällä luun ja nahan välissä? TIMO. kuin sanoin. Metsä houkuttelee. me kaksi. ja heitä ei siis karkoiteta . Sinä ja minä. vastoin miehen parhaita tuumia. ja kaikki käy hyvin. ja ilma ja tuulet soi! JUHANI. Muistettava on. en käske. Haidjai! Mutta kas jos totuuden tunnustan. Elleivät parane tässä ajat. että hän on perisynnin tunnusmerkki ja esikuva. LAURI. mitä aattelette?--Muuttaa metsään! Miksi? Onhan meillä talo ja huoneet. JUHANI.LAURI. polvihousuissa ja punaisissa liiveissä. Minä en kiellä. Lauri. kunnes pieni. TIMO. TIMO. lämmin pirttini on valmis. TUOMAS. SIMEONI. jonne piankin tästä vilkaisen. se sarvipää saatana helvetistä. ja pysykäämme asiassa. tehtyäni oman päivätyöni. mitä tuumiskelemme noista kahdesta meidän torpistamme: Vuohenkalmasta ja Kekkurista? AAPO. olkoon sanottu. SIMEONI. niin seuraan teitä minäkin. tee niinkuin sydämesi parhaaksi katsoo.--Niin. Te hullut. lepään vasta rauhan majassa. meillä on talo. mutta sellaisena pokkona. silloinpa. Minä tiedän. Mutta kas jos riitaa etsimme. Minä muutan Vappuna vaikka lähestyisi Jukolan taloa makean leivän päivät. koska viimeiset tuutissa kolisee. Mutta katsos. JUHANI. Elleivät ajat parane. niin Laurin aikeessa on salaista vetoa. Sitä en voi auttaa. No. Sellaisena ukkona astelee hän aatoksissaan ja ajelee härkäparia.--Aapo. TIMO. että niiden molempain hallitsijat möyrivät kerran maansa raa'asta.

koska toiset jyräävät jo sikeimmässä unessa. sotkee vielä toisen taikinan kaukaloonsa nousemaan. Mutta missä on emäntä itse? Tuolla hän pihalla taasen lypsää vääräsarvisia nautojansa. niinkuin Aapo sanoi. miesten tullessa metsästä. JUHANI. nyt on hän pöydän ääressä.--Katso: ensimmäisenä jättää hän aamulla vuoteen. joka luullakseni on jotenkin napakassa. ja päälleni otettava isännyys minua ankarasti huolettaa. AAPO. se joko saattaa pään harmaaksi ennen aikoja tai tuo meille elämän poudan ja päättää viimein päivämme illan kultaruskoon. ja kiulussa helluu rieskan sohiseva.--Niin hän hyörii ja pyörii. Mutta hyvä emäntä on talon kirkas aurinko. Hyvin puhuttu. einehtii. että mieleni täyttä päätä on jo iskenyt tyttöön. Nyt hän leipoo. veljet.. sotkee taikinansa. Ja silloinpa. Huomaa siis mitä sanon: Emännätön isännyys on puoletonta ja ontuvaa. nimittäin. muistakaa se. ja sittenkin määrää laki heille tilasta jonkun vanhuuden turvan. ja nyt hän pyrynä kohentelee uunia. Talo ilman aitan polulla astelevata emäntää on niinkuin pilvinen päivä. talo ilman aitan polulla astelevaa emäntää. leipäin noustessa. Ja sinuunpa. Mutta katso: päivän laskiessa on hänellä leivät katossa. Nyt hän. kallistuu hän siunaten vuoteellensa. ja virtana juoksee hiki hänen otsaltansa.--Mutta katsellaanpas erästä toista seikkaa. joista raitis elämä liehahtaa alas. . syö kimpaleen leipää. evästää heidän metsään ja siitä kiirehtii hän kiulu kourassa tarhaan. vahtoinen harja. Niin on laita siinä kohdassa. nyt keikahtaa hän tuolla peräpenkin päässä leipä kämmenillä. tai niinkuin saapas ilman toista saapasta. ja suuri on kerran tilinsä tuomiolla. Minunpa edesvastauksessani olette nyt kaikki yli summan. Itse vastaan minä sekä ruumiini että sieluni edestä. pyrkii taivuttamaan minua naimiseen. täyttyy piankin. hyörii ja pyörii. tunnittaisin. Sillä se on täällä meidän tärkein askelemme. rakentaa miehellensä suurusta pöytään. Isännän. niin! Tunnustanpa. lypsämään kirjavan karjansa. lapsi rinnoilla. totisesti ontuupa se. eikä kissaa. Toivos. joka valaisee ja lämmittää. TUOMAS. kääntyy ja keikkuu. se ensiksi nyt koskee. Mutta eihän vieläkään ole työnsä ja toimensa kaikki. On niinkuin suden pesä ilman naarassutta. niin hän kääntyy ja keikkuu. josta toivon saavani avion ja hyvän. Tuskittelematta hän yön kuluessa nousee sijaltansa hetkettäisin. leipoo sen leiväksi ja paistaa. nousee viihdyttämään pienoista lastaan. TUOMAS.. joka ammentaa hohtavasta kidastansa tulta ja savua. Sinun? Mitä vasten? JUHANI. paistetun silakan ja ryyppää haarikosta piimää päälle. veljet.--Tämä. on tarpeellinen kappale huoneenhallituksessa. ja käsitänpä puheesi tarkoituksen. joka tuossa itkee hyyryttelee kehdossansa. Minä olen isäntänne. vartoo heitä höyryävä illallinen pestyllä pöydällä. toiset päivät ja toiset konstit meitä lähestyy. joka unisena uuninpäältä killistellen katsahtelee. Tosi! Mutta äläppäs huoli.turpeiltansa pois--joka oliskin väärin--niinkauan kuin on heillä mahtia pitää sarkojansa ruokossa. ja vasta. Se. sanoit sinä. elleivät petä minua vanhat merkit. TIMO. Niin. Mutta eipä unohda hän halliakaan. ja sen perheenpöydän päässä asuu ikävyys kuin riutuva syksy-ilta. varras ladottuna vartaasen.--Niin. viimein itsekin. on oivallinen emäntä. isännän hartioita painaa täällä hirmuinen taakka. No noh. minä ymmärrän. luullakseni. Juhani. Aapo. Vaimo.--Ja nyt hän taasen hyörii ja pyörii. minunpa kämmenpäistäni imetään kerran vereni teidän tähtenne. talon uskollista vartijaa portaalla.

Jaa-a. Kiusallinen asia. vai Venla. Itse minäkin vastaan. Jos hänen on Luoja minulle suonut. vaiti! sillä nyt on kysymys tokko häntä rakastat. »Herran poika ja Kaitarannan Kusta!» Mutta Eero? EERO. hyvin hyvä! Hahaa!--Ja Timokin.TIMO. Minä teen saman tunnustuksen. mutta niinkuin terva. huhtoi minua tiitistä silloin oikein vahvasti ja muistanpa sen löylytyksen. jaa-a. Vaiti. JUHANI. En tarkoittanut pahaa verta enemmin kuin pahaa lihaakaan. heh! AAPO. Hyvä! Entäs Timo? TIMO. Kiusallinen asia. JUHANI. Älä yhtään. Mitä te mörisette? Mutta ah! minä aavistan jotakin. sen tunnustan. vaikka tunnette sydämmeni perin pohjin. no noh! JUHANI. kas! Mutta olkoon kaikki taivaan isän huomassa. Timokin! TIMO. Kas. ja sano meille nyt. Hän on sinulle suotu ja minä otan hänen. sen teen. Venla. jos mielit. Mitä sanoo Tuomas? TUOMAS. JUHANI. tyttö miellyttää minua kovin. JUHANI. Hm. Likka. sen tunnustan. Sen tahdon sanoa huikailematta. JUHANI. ja vahvasti. JUHANI. Hyvä. JUHANI. JUHANI. Tyttö on minulle vahvasti rakas. Minä närkästyn! AAPO. Kuule: jo vuosia on aatokseni tytössä hartaasti askaroinut. niinkuin karriainen kuumana kesänä takerrutte vimmatusti turhaan. huomaa. että sellaiset lauseet synnyttävät pahaa verta. SIMEONI. Vai niin. jota armottomasti rakastan. AAPO. Mitä sanot? AAPO. niin miksi murehtisin? EERO. joka sydämmesi on puoleensa vetänyt. Teen saman vilpittömän tunnustuksen. Hm. TIMO. TUOMAS. saman vilpittömän tunnustuksen. merkittömään sanaan. minä vaan sanon. Hm. Veli Juhani. on »Männistön muorin» Venla. SIMEONI. jos nimittäin hän rakastaa minua takaisin. vai niin. . AAPO. Tosin pieksi hän minua kerran aika lailla. ja varjelkoon meitä Herran poika! Mitä? Puhukaa suunne puhtaaksi! AAPO. Tämä jääköön. ken on tyttö.

Sentähden siirtykää te sivulle. kun vaan halkoni tekee totta? JUHANI. mieltäs ja kieltäs. Hyvä. Niin. jos niin tarvitaan. JUHANI. LAURI. vaikka vähän matalampi muita. ja yksi kaikkia vastaan ja kaikki yhtä vastaan kuin seitsemän sonnia! Olkoon menneeksi! Halko on aseeni. pojat. Jukolan veljeskunta ja sukuni suuri! Nyt isketään. Mitä on minun tytön kanssa tekemistä? JUHANI. tuon salaisen. tuohon visapäiseen tartun minä. Kaikki siis. Pois luovun minä. Mitä huolit siitä. ja astukaa esiin. Kenen puolta pidät? LAURI. Sinä. EERO. Tulta ja sarvipäitä! AAPO. Tuleepa tästä kuitenkin soppa. katsellessani muotoasi nyt. Halkos'. JUHANI. kuinka silmäs pyörähtelee ja tukkas seisoo pystyssä kuin takkuheinä. jonka pääkuori saa siitä päreen. Hirveä. niin! Astut siis tielleni myös? TIMO. Tässä olen minä ja minun halkoni. hyvä! Mutta mitä sanoo Lauri? LAURI. Tässä seison aseissa. jos on teissä miehen vastusta. pojat. kultaiset veljet. Aapo. en suinkaan. Juhani. ja näkyypä kuin tekisit vaan leikkiä koko asiasta. kavun napu! Mutta kas kun huomaan taas tuon pilkallisen. mutta jos niin tarvitaan. ottakaa halkonne. Ottakaa halkonne. Minä en tahdokkaan vihaa ja riitaa. siirtykää sivulle jaloista pois!--Käy halkoos. Kuitenkin pidän tuosta luntusta paljon ja tahdon myös parastani koettaa saada häntä vaimokseni. JUHANI. Pojat. pojat! TIMO. Kurja on ihmis-lapsi. ja maa ja taivas täräjää! Nyt. En suinkaan. pakanallinen ja turkkilainen on tämä meteli. kirves tai halko. ellet todenteolla voi mieltäs hillitä. mutta leikistä luovun minä ja heitän naima-asiani Herran huomaan. Istu ja pala! SIMEONI. veitsi. EERO. JUHANI. JUHANI. Kauhistunpa. . Mene hiiteen halkoinesi. tuon förpiiskatun irvistyksen naamassasi. pöllö! JUHANI. Siihen en pistä lusikkaani minä. Mutta kyllä sinun opetan.--Ottakaa halkonne. ja syyttäköön hän itseänsä. ja kajahdelkoot Jukolan seinät pääkallojen haljetessa. En takerru asiaan. Tuomas! TUOMAS. Kyllä sinun opetan kohta. en tuolta enkä täältä. LAURI. paitsi Lauri. JUHANI.JUHANI. nähdessäni.

seisten reunalla kiiltävän pilven. AAPO. Varro. EERO. jos hän kehenkään meistä suostuu. tässä nyt seison makkarahalko kädessä. eikä paljon puutu. että laita on näin. ettet saata minua itkemään. varro. kas niin. hän on umpisokea näkemään. Tässä visapäisessä halossa. AAPO. EERO. Katsos. Juhani. kuinka tämä halko tutisee. katselevat alas päällemme. Mene tunkiolle sinä. kunnes minäkin tempaisen kouraani aseen. Et lyö. Vie ajoissa nurkkaan tuo hirveä leukas. kiittäköön onnensa päivää. SIMEONI. Hän. Anna seista. mikä on oikeus ja kohtuus. JUHANI. . Aapo. Lyö! Luulenpa. anna seista. haasteletpa. nielköön kiusansa. Sitähän minun tulee armo. Juhani! EERO.JUHANI. niin teemme kuin miehet ja oikeat veljet. Me kiitämme sinua. katsos. vaan ei ihminen. JUHANI. jolle lankesi toivottu arpa. se on juuri se tavallinen ja oikea jussin-tukka. että käymme kaikki miehissä ja yht'aikaa hänen luoksensa ilmoittamaan vakaasti asiamme. ja sitten tapelkaamme kuin hullut sudet. kysyen hartaalla mielellä ja kielellä. Lyö tänne! JUHANI. Kyllä. mutta toiset tyytykööt napisematta kohtaloonsa. Mutta jos nyt kuitenkin koettaisimme järjen kannalta katsella tätä seikkaa. yhtä ainoata vaan. juuri niin. Timo ja Lauri. JUHANI. sinä Jukolan kristillinen veliparvi. kas niin. Mutta ensin pari sanaa. minun pikku-Eeroni! Olettepa poikia. nytpä se hiiskuu sanasen. Tuomas ja Aapo. joka jäi osattomaksi. Ja silloinpa isämme ja äitimme kirkastetut haamut astuvat ulos taivaan hehkuvasta portista ja. Juhani! JUHANI.--Huomatkaat: mies vihan vimmassa on verta-janoova peto. saakeli vie. Kiitoksia vaan. niin se meistä. Näenpä siis parhaaksi. Mies. ettäs pysyt koreasti nurkassa. pehmitänpä muutoin pääsi. ja kaikkein vähimmin voi hän vihansa vallassa suorittaa rakkauden asioita. joihin mielistymme!» JUHANI. joka saattoi veljet halkosilleen. niin luulen. Pois! minun tulee sinua armo. toivoen. että sataa täältä takaisin ja ehkä sataa oikein rakeita suuria kuin halkoja. Tyttö ei taida meitä kaikkia rakastaa. taitaisko hän kellenkään meistä sydämmensä lahjoittaa. Missä on järkes? JUHANI. Sinä peukalo! Parasta. AAPO. Ota halkos! AAPO. tai ota halkos ja puolusta itseäs. katsos. Simeoni. Tuonne paiskaan halkoni. sillä se jo tutisee ja tärisee kuin kerjäläinen.--Kas niin. Mielinpä sitä pöllyttää hieman. jonka seurassa käsi kädessä hän mielisi vaeltaa yli elon ohdakkeisen mäen. Jos teemme niin. kuin taivaan enkeli. veli. Jos nyt tyttö on myöntyvä. että hänkin vielä kohtaa määrätyn siippansa täällä. huutain meille korkealla äänellä: »Kas niin.

kun nyt löi minua! EERO. saatappas se tänne. SIMEONI. Tuleppas tänne. Vähemmästäkin on sappi haljennut. Sinä sokko. Sinne minäkin. Aapo pitää peilin edessämme. Eero. Simeonin kiitosvirrestä. etkö näe sitä nurkassa tuolla? TIMO. Meidän tulee häntä kurittaa. vaan ei ulos. EERO. veisatkaamme oikein »Simeonin kiitosvirsi». . minä lasken housunsa alas. Äläppäs häntä hellitä. Vihan kuritus ajaa perkeleitä sisään. niin tulen pistän nurkan alle. Ja vasten kuonoa. AAPO. EERO. mutta tehkäämme se rakkaalla kädellä eikä vihan kiukussa. meidän kerran tai kaksi täytyvämme antaa sinulle oikein isän kädestä. Ja tämäkö? koivuinen? JUHANI. No tuota jumalatonta. Keppi tänne. Kas niin. Sillä äiti kasvatti sinua liian hempeästi. Kas tuossa. vaan huokaan sinun tähtes. JUHANI. pilkkaa ja virnistystä taas! TIMO. SIMEONI. Juhani. Älkää helvetissä! JUHANI. JUHANI. Ja tämä riita loppui niin kuin jo alusta tahdoinkin. Enhän sitä löydä. anna tuo keppi tuolta nurkasta. Lyökääs. knääkkä. Ole tekemättä pilkkaa. SIMEONI. Pilkkaa. Ennustanpa. JUHANI. Niin nuori ja niin paatunut! Eero. Mutta ethän pääse. Häntä kiittäkäämme. Ah. Eero! Niin. Sitä sappea! Vai pistät tulen nurkan alle? Ah sitä sappea! SIMEONI. SIMEONI. ja oikein rakkaasta kädestä. SIMEONI. te sen vietävät. SIMEONI. pidä häntä koreasti polvillasi. Sama juuri. Timo! TIMO. JUHANI. Jumalan sanasta. nyt en sano muuta. niin kauan kuin sydämensä vielä on nuoruuden norja ja taipuvainen. poikaseni. niin nuori ja niin paatunut! SIMEONI. Herra varjele sitä sappea! JUHANI. Eero. Turhaan pyristät. Kas tuota kiiskiä.TIMO. EERO. Timo. tulta ja savua teen! JUHANI. EERO. et. Teenpä totisesti tulta ja savua. ja siitä häntä kiittäkäämme.

ettemme tunne A:takaan. AAPO. ja saattaapa hän uhkauksensa toteen. joka. Kyllä minä tiedän. LAURI. LAURI. Lyö. Älä koske häneen. mielen ja kielen. JUHANI. mennään ma'ata ja unohdetaan tämä maailman viholaispesä. Ei yhtään iskua. Ja rukoile Jumalata lahjoittamaan sinulle uuden sydämmen. Mutta minä menen ma'ata. Et nyt koske häneen sormellaskaan. Saispa siinä hikoilla mies. ja kuitenkin on sanantaito kristillisen kansalaisen välttämätön velvollisuus.SIMEONI. JUHANI. SIMEONI. mikä kruunun kone meitä vartoo ja meitä mielii temmaista hampaisinsa. se kurja kekonen. AAPO. Mene nyt ja kiitä onneas. Käykäämme . Mutta siihen voidaan meitä pakoittaa lain mahdilla. ellemme itsiämme opeta kiltisti lukemaan. Minulla on niin kova pää! AAPO. ja niin koetamme koota tulisia hiiliä hänen päänsä päälle. Mahdotonta oppia lukemaan. AAPO. mutta järkevästi eikä vallan voimia mukaan. Laske poika irti! Paikalla! TIMO. Saakoon hän anteeksi. Antakaa pojan olla! JUHANI. Jumala paratkoon! onhan laita. Katselkaamme vielä yhtä pykälää. sanon minä! TUOMAS. se Eero-poika. tämän kerran kumminkin vielä. Eero! JUHANI. Anteeksi. Tule. kirkkolain mahdilla. Eero. veljet. Juuri tällä helvetin pihdillä on meitä rovastimme uhannut. ellei hän näe meiltä jokapäiväistä ahkeruutta ja harjoitusta. TUOMAS. aapisen ensimmäistä kirjainta. kunnes ohdake ja rikkaruoho voittaa nisun. anteeksi. Ma'ata menen. joka sateessa höyryy ja ryöhää. ammoittaen jynkästi ympyriäisillä lävillänsä. TIMO. Jalkapuuhan meitä vartoo. musta jalkapuu. Ihmisten tekemänä on tämä konsti ollut ennenkin. maata röhöttää tuolla kirkon porstuassa kuin musta karju. TIMO. Mutta voimallinen tahto vie miehen läpi harmaan kiven. se on varma asia. Ja puhkailla. LAURI. jonka suoritusta tahdot? AAPO. Ja te tiedätte. Tule kanssani. JUHANI. SIMEONI. Antakaamme hänelle anteeksi. TUOMAS. Hän tarvitsee vähän saparollensa. JUHANI. Mutta mikä on pykälä.

Syövät he nyt aamuistansa Jukolan pitkän. käännellen sen tukevia lehtiä. Sillä tänäpänä olivat he päättäneet lähteä lukkarin luoksi kouluun. Se tehkäämme. ja näkyy heille maittavan ruskeat herneet. eivät he kuitenkaan rientäneet heti matkaan. TUOMAS. Kenen autuuden päivä.--Mutta Venlan luoksi! Nyt on otollinen aika. ja sinne menisi pian meidän kaikkein toivo. Mutta atrioittuansa. vaan kiusan karmeus väikkyi heidän kulmakarvoillansa.--Minä tulen kovin levottomaksi. johon heidän kohta tulee lähteä. kaikkein kysymysten kysymys. Kaste kiiltää kedolla. että niin on tässä tehtävä. vaan istuivat vielä hetkeksi levähtämään. poika? . Ja olkoon se myös autuuden päivä. sumu kiiriskelee kellastuneiden lehdistöjen tutkaimilla ja haihtuu lopulta korkeuteen. Jumala armahtakoon meitä! Mutta olkoon jo huomiseksi tämä tuuma ja menkäämme levolle. Vaiti he istuivat. Niin. niinkuin on rovastimme käsky. Tänä aamuna ovat veljet nousneet ylös kovin äkeinä ja äänettöminä. tuottakaamme itsellemme aapiskirjat Hämeenlinnasta ja lähtekäämme lukkarille kouluun. ja onpa hänen käymisensä nopsa.juoneen. Ja eilen piti niin äitin kuin tyttärenkin lähtemän sukulaistensa luoksi Tikkalaan nauriita liistimään ja puolaimia poimiskelemaan. mutta Tikkalassa on tänä vuonna renki. koko ulkomuotomme on kristityn ihmisen kaltainen: siisti ja niinkuin uudesta syntynyt. JUHANI. Niin minäkin. AAPO. ennen kuin viedään meitä kruunun vauhdilla. mikä taasen katseli punakansista aapiskirjaansa. TOINEN LUKU On tyyni syyskuun aamu. pestyinä ja harjattuina. tehdä kysymys. niin! Herra varjele meitä! Mutta ei auta. Minä pelkään. Parastahan siis tehdä tuossa tiimassa se merkillinen temppu. naimaan! Nyt olemme puvussa parhaassa. JUHANI. joka on pulski poika ja suuri vekkuli. Aina myöhään syksyyn? Minä tulen kovin levottomaksi. Kaiketi lähtevät he. viipyäkseen siellä aina myöhään syksyyn. harjanneet tukkansa ja pukeutuneet pyhävaatteisinsa. Pirtin eteläisen akkunan ääressä istuu Juhani. Mennään siis likalta kysymään. KERO. tahtoisiko mielensä taipua ja sydämmensä syttyä. Venla tuolla astelee pitkin polkua. minä pelkään. honkaisen pöydän ääressä. pesneet kasvonsa. josta haamoitti muorin tönö punapielisellä ovellansa. JUHANI. JUHANI. aatos kouluretkestä. TIMO. katsahdellen ylös kiviseen mäkeen ja tuuheaan männistöön. kenen? Ahaa! kuinka luulet. Sen katson parhaaksi minäkin. JUHANI. niin! ei nyt muuta tällä erällä kuin naimaan kaikki ja yht'aikaa niinkuin pojat. ja mikä heistä alakuloisesti tuijotteli alas permantoon. ehkei ollut heidän muotonsa iloinen. on matkaan-saattanut tämän. Niin. vaan naimaan.

AAPO. Kova onni ei päästänyt sinua kouluun. JUHANI. Uskotaan. Tärkeä pykälä. Eero! sillä nyt mennään naimaan ja samaa tietä kouluun. JUHANI. vaan käykäämme juoneen täyttä päätä. että oli tuolla uunin päällä kananpesä ja siinä seitsemän munaa. Mutta sinäpä juuri oletkin tähän toimeen niinkuin valettu. Totisesti! oletpa syntynyt papiksi. Mutta yksi munista oli hassun pikkuinen. SIMEONI. se antaa meille vähän niinkuin juhlallisuutta. EERO.--Herrajesta! Mutta eihän auta. Liioinkin jos kukkolehden näkyviin käännämme. Joko taas? Mutta kukostapa muistan sen kamoittavan unen. Mutta käyttääksemme tointa kunnollisesti. Olkoon niinkuin tahdotte. naima-asiaan. JUHANI. SIMEONI. ehkä on se meille terveellinen varoitus. Minä astun esiin yhteiseksi puheenjohtajaksi ja koen haastella kuin viisas mies. JUHANI.EERO. Äläst. JUHANI. haarapussit olalla. Eero! JUHANI. Jumalan edessä ei ole mitään mahdotonta. AAPO. JUHANI. Mitä tiedän minä? ja miksi haastelemme lahjoista? Täällä metsissä ne katoovat tietämättömyyden sumuun. Toisin sanottu. Kerro se. Pussimme jätämme ulkopuolelle muorin mökkiä. Kukko kuoli! . SIMEONI. jolla ei ole tässä lähteessä yhtään nautaa. toivotaan ja rakastetaan kaikki yksimielisesti. Vaikka meidän kaikkein.--Mutta asiaan taasen. AAPO. SIMEONI. ja Lauri. joka raivosi minua menneenä yönä. haihtuvat pois kuin lirisevä puronen santaan. Olkoon menneeksi. ennenkuin saadaan poika puusäkkiin. Mistä olis tullut varat meidän talollemme minua kouluttaa? Muistakaa: keikkuupa siinä yksikin pussi kodon ja koulun välillä. Vaiti. JUHANI. Käykäämme juoneen. Sinulla on hyvät lahjat: puhees on aina herättävä tulta ja leimausta miehen povessa. Kuinka Jumalan nimessä se olisi mahdollista? EERO. EERO. Jukolan seitsemän poikaa! JUHANI. että hän tulis meidän kaikkein vaimoksi. Uneksuinpa. JUHANI. Mennään nyt! ja astukaamme morsiushuoneesen aapiskirja kourassa. vartioitkoon niitä sioilta. olkoon meistä yksi niinkuin puheen-kannattaja tuolla mökissä.

astelivat kivistä mäkeä ylös ja seisoivat lopulta ulkopuolella Männistön muorin mökkiä. Lauri. maiskuttelit makeisias. mutta rupesimmepa viimein kuitenkin kokoilemaan ja keittelemään tuota seka-melskaa. Kovin katkeraa unta näin minä sinusta.--Tulivat kärpät. Sittenpä kohta kaiken maailman hiiret. nyt huusi mun korvaani uunin päältä: »kaikki on rikottu. mullikka! TUOMAS. Ottakoon kukin pussinsa ja aapisensa. EERO. Tehkäät se molemmat ja lähtekäämme matkaan. rotat ja hiiret ja kierittelivät ja vierittelivät. kuin monen kosken pauhu. JUHANI. Ei koskaan. JUHANI. Sinä iloitsit kovin. JUHANI. tähän jätämme pussit. jotka pian särkyivät. näinpä että aapiskirjan kukko muni sinulle ahkeruutesi ja viisautesi palkinnoksi aika läjän karamellia ja sokerin paloja. Olihan se hyvinkin tehty. ja saimme siitä lopulta sitä niin kutsuttua munakokkoa eli munakokkelia. JUHANI.--Onko kellään sormusta? . kunnes palaamme morsiushuoneesta takaisin. EERO. Aina kuinka asiamme luonnistuminen vaatii. kolistelivat ja kalistelivat munia. AAPO. EERO. Kitas kiinni. Viivyttekö siellä kauankin? JUHANI. Eero. SIMEONI. katkeraa: sinä haisit siinä kuin helvetti. EERO. JUHANI. äänettöminä he astelivat yli perunakuoppatöyrään. annoitpa vielä minullekin. Miksi vaan vähän? JUHANI. liioinkin jos antaisin sinulle vähän kepistä. Niin läksivät he kosimaan naapurin tytärtä. rotat ja kärpät pesän kimppuun. Syntisiä himojamme ja maailman hekumaa. Vai annoin sinullekin. ja se rikkomus oli suuri!» Niin huudettiin. Äitimme! JUHANI. Kana kuoli! SIMEONI. istu uskollisena vartijana. ja sinä.--Mitäpä nämät elävät tarkoittaa? SIMEONI. Katkeraa. Munat rikottiin ja hirmuinen ääni. poika. Mutta minä näin sinusta oikein makeata unta.SIMEONI. Tässä ollaan. Isämme! JUHANI. Huomaa tämä. ja siitä pikkuisesta munasta leimahti kovin karvas haisu. »Koskas anti pahaa tekee?» JUHANI. ja me söimme sitä vallan mieluisasti ja annoimme myöskin naapureillemme. Perätysten. Hyvää unta. LAURI. Kaiketi niin.

EERO. Sitä et tarvitse. JUHANI. Onko kellään sormusta taskussa? TIMO. Ei minulla eikä, tietääkseni, muillakaan. Siinäpä se on: nuorenmiehen pitäisi aina käydä kiiltävä sormus plakkarissa. JUHANI. No peijakas! Tässäpä seistään nyt. Ja eilen oli meillä reppuryssä Iisakki, jolta olisin tainnut ostaa sekä sormuksen että kaulaliinan, mutta minä sika en tuota hoksannut. AAPO. Ne välikappaleet taidamme ostaa itsellemme jälestäpäin. Ja parasta onkin saadaksemme ensin varma tieto, tuleeko meistä kenkään ja ken meistä tulee tekemään tämän iloisen ostoksen. JUHANI. Ken aukaisi ovea? Venlako? TIMO. Ämmähän se oli, se kämä-leuka. JUHANI. Venlan rukki pörrää siellä kuin iloinen sontiainen kesä-iltana, ennustaen poutaa. Mennään nyt! Missä on aapiseni? AAPO. Kourassasi, veljeni. Olethan, Jumalan luoma, niinkuin vähän pyörässä päästäs. JUHANI. Ei juuri hätää, veljeni. Mutta enhän ole vaan no'essa kasvoiltani? EERO. Et suinkaan, vaan oletpa puhdas ja lämmin kuin vasta munittu muna. JUHANI. Mennään nyt! EERO. Vartokaa! Minä olen nuorin ja mahdan aukaista teille oven ja tulla itse viimeisenä. Astukaa sisään. Astuivat he muorin matalaan mökkiin, Juhani edellä, silmät pöllöllään ja tukka pystyssä kuin piikkisian harjakset, ja toiset seurasivat häntä uskollisesti, vakaasti kantapäissä. Niin astuivat he sisään, ja Eero kimmautti oven heidän jälkeensä kiinni, mutta itse jäi hän ulkopuolelle, istui alas kedolle, huulilla sukkela myhäilys. Mutta eukko, jonka huoneessa viisi veljestä nyt seisoo kosiomiehinä, on riepas ja vireä eukko; hän käyttelee elinkeinoksensa kananhoitoa ja marjannoukkimista. Suvin ja syksyin keikkuu hän ahkerasti kantoisilla ahoilla, mansikka- ja puolain-töyräillä, keikkuu ja hikoilee tyttärensä Venlan kanssa. Kauniiksi kutsuttiin neitoa. Hänen hiuksensa olivat ruosteenkarvaiset, katsanto viekas ja terävä, suu myös sulava, ehkä melkein liian leveä. Varreltansa oli hän lyhyt, mutta harteva ja palleroinen, ja vahvaksi sanottiin häntä myös. Tämän kaltainen oli veljesten lempilintu männistön suojassa. Mutta mökin ovi kirahti, ja Juhani astui kiivaudella ulos, vihaisesti lausuen toisille, jotka vielä viipyivät sisällä: »tulkaa pois, pojat!» Ulos kävivät he viimein kaikki närkästyksen muodolla ja läksivät käyskelemään kohden kirkonkylää. Mutta koska he olivat ehtineet huoneesta noin viisikymmentä askelta, noukkasi Juhani maasta nyrkin-kokoisen kiven ja, puhisten vihasta, nakkasi hän sen vasten huoneen ovea; jyskähti mökki ja kiljahti mökissä muija, avasi oven, kiroili ja ärhenteli, heristellen nyrkkiänsä pakeneville veljille. Aapiskirja kourassa ja haarapussi olalla veljet astelivat perätysten

pitkin kirkkotietä, sanaakaan vaihettamatta keskenänsä. Vihan vinhalla vauhdilla he vaelsivat: santa kihisi ja pussit keikkui; eivätkä he huomanneet, kuinka joutui tie. Äänettöminä kulkivat he kauan, kunnes Eero viimein avasi suunsa ja lausui: EERO. Kuinka luonnistui asia? JUHANI. Jaa-ah! kuinkahan tuo luonnistui? Tulitkos sisään kanssamme, sinä harakka, sinä variksen poikanen? Mutta etpä uskaltanut, et totisesti uskaltanutkaan. Mitä tuommoisesta variksen poikasesta? Hänen peittäisi Venla huppuun. Mutta kas, kas, kuinka paljon olenkin sinusta uneksinut. Näinhän, niinkuin nyt muistan, menneenä yönä sinusta vielä toisenkin unen. Merkillistä! Tuollahan istuit männistössä Venlan vieressä rakkaassa kiemailuksessa, koska minä teitä lähenin noin hiipistellen hiljaa. Mutta kas, kun huomasitte minun, noin mitäspä teki silloin Venla? Kätki peijakas sinun hameensa liepeisin. »Mitä olet hameeses käärinyt», kysyin minä. »Ainoastaan pienen variksen poikasen», vastasi tyttö heilakka. Hi, hi, hi! Ja eipä ollutkaan tämä unta, ei koira vieköön ollutkaan! vaan itsestänsä, omasta päästänsä tämän sepitti Juhani poika. Jaa-ah! hän ei ole juuri niin tyhmä kuin luullaan. EERO. Merkillistä kuinka olemmekin unta uneksuneet toinen toisestamme. Minä taasen tällä lailla sinusta: Tuolla männistössä ikään seisoitte sinä ja Venla, armiaasti halaillen ja katsellen totisina ylös pilviin. Sieltähän, taivaan korkeudesta, anoitte jotakin merkkiä, niinkuin rakkautenne otollisuuden osoitteeksi. Taivas kuulteli, kuultelivat metsä, maa ja pienet lintusetkin, ja te itse syvimmässä äänettömyydessä varroitte, mitä tuosta piti tuleman. Tulipas myös lopulta eräs vanha varis, lentää kahnustaen halki tyynen ilman, ja ehdittyänsä ihan kohdallenne katsoa mulautti hän kerran alas teidän päällenne, mutta käänsi taasen pian silmänsä toisialle, levitti koipensa ja laski jotakin valkoista, joka putosi alas ja ruiskahti poikaa ja tyttöä vasten otsaa, pläiskähti vasten pläsiä vallan.--Tämä älköön suinkaan pahentako mieltäs; sillä uneksinpa niin, enkä mitään ole sepittänyt omasta päästäni. JUHANI. Minä sinun riivatun... Silloin karkasi hän julmistuneena kohden Eeroa, joka nopeasti pakeni vihaisen veljensä edestä. Loiskaten poikkesi hän tieltä, vilkaisi jäniksenä pitkin ahoa, mutta Juhani pötki villittynä karhuna hänen jälessänsä. Keikahtelivat pussit, tömisi heidän allansa kuiva tanner; ja kuului toisten veljesten huuto, manaten riitamiehiä malttiin ja sopuun. Mutta tielle takaisin kiirehti taasen Eero, ja riensivät toiset häntä pelastamaan hirmuisen Juhanin kynsistä, joka juoksi jo nuorimman veljensä kantapäissä. TUOMAS. Seisahdappas koreasti, Juhani. JUHANI. Minä hänen nykistän! TUOMAS. Koreasti, poikaseni. JUHANI. Istu ja pala! AAPO. Hän palkitsi vaan kunnian kunnialla. JUHANI. Kirottu olkoon hänen kielensä, kirottu olkoon tämä päivä! Saimmehan, Jumalan nimessä! rukkaset Venlalta. Vankosarviset kyöpelit ja korkeuden sotajoukko suuri! Eihän näe nyt silmäni syltääkään eteensä,

niin on musta maa ja taivas, musta sydämmeni tähden. Istu ja pala! SIMEONI. Älä kiroo, mies. JUHANI. Kiroon että maailma pyörii, hajoo kuin vanha pakkoreki mastohirren alle! SIMEONI. Mitäs tahdomme tehdä? JUHANI. Tehdä? Ellei tämä aapiskirja olisi Jumalan sanaa, Jumalan oma kirja, niin säpäleiksi, säpäleiksi paikalla tämä kirja! Mutta kas tässä: ruokapussini mätkin mäskiksi mäkeen! Tahdotteko nähdä? SIMEONI. Älä Herran tähden Herran lahjaa. Muisteleppas »Paimion piikaa». JUHANI. Sydämmeni vaivassa! SIMEONI. »Kärsimys vaivass', manna taivaass'». JUHANI. Minä annan palttua taivaan mannalle, koska en saanut Männistön muorin Venlaa. Voi veikkoset ja sukuni suuri! Jos tietäisitte, niin tulisittepa ymmärtämään, että aatokseni jo lähes kymmenen vuotta on pyöriskellyt tässä luntussa oikein hassusti. Mutta menihän toivoni nyt, meni kuin tuhka tuuleen. TIMO. Rukkaset saimme aamuhetkenä. JUHANI. Joka mies! TIMO. Ei armahdettu ketäkään, ei pienintäkään meistä. Kaikki saimme vaan. JUHANI. Kaikki, kaikki! Mutta parempi kuitenkin niin, kuin että joku teistä toisista olis saanut hänen siipaksensa. Panisinpa, peeveli vie! nyt selkään poikaa, jolle se temppu olis tapahtunut, sen minä tekisin. TUOMAS. Me olimme kovin mahdottomia. Sen näytti likan pilkallinen irvistys koska Aapo oli maininnut yhteisen asiamme. JUHANI. Selkään hän tarvitsis, koko lunttu. Tehdä pilkkaa meistä! Varro, naasikka.--Parastansa koetti Aapo, sitä ei taida kieltää, mutta eihän olisi tässä auttanut itse keruupin kieli. TIMO. Mutta jos olisimme astuneet likan eteen mustassa verka-takissa ja olisi kello pullistanut liivimme taskua kuin pulski huhta-nauris, avain vielä kilkahdellut ketjuissa ja hopeahelainen piippu ryöhännyt hampaissamme, niin olisipa, koira vie! tullut asiastamme sekä munia että poikasia. JUHANI. Naisella ja harakalla on molemmilla yhtä kiivas halu kiiltoaineisin.--Mutta Aapo on vaiti kuin jäätynyt järvi. AAPO. Äänellämme ei ole kaikua myrskyssä. Tai rupesko jo mielesi hurjat tuulen-kierrokset asettumaan povessasi? JUHANI. Sydämmeni hurmeinen lammikko lainehtii vielä, lainehtii kauan. Mutta sano kuitenkin sana. AAPO. Kaksikin. Siis kuule nyt. Ota sydämmesi kouraan ja kuiskaa sen korvaan järjen kielellä näin: Venla ei sinusta huolinut, koska ei hän

sinua rakasta, ja ettei hän sitä tee, se älköön sinua närkästyttäkö; sillä rakkauden liekin virittää taivas, vaan ei ihmisen tuumat. Kerjuutyttö rakastuu kuninkaasen, ruhtinatar rakastuu nokipoikaan aivan vimmatusti. Niin lentelee täällä ristiin rastiin rakkauden henki, ja sinä et tiedä kusta hän tulee. TIMO. Rakkaus puhaltaa mistä hän tahtoo, sinä kuulet hänen humunsa, mutta etpä tiedä kusta hän tulee ja kuhunka hän menee. Niin kuulin usein entisen ruotumummon lauseilevan. Mutta Jumalan rakkauttapa hän silloin tarkoittikin, luulen minä. AAPO. Sano vielä, Juhani, sydämellesi näin: ole potkittelematta! Venla teki oikein antaessaan sinulle kiellon; sillä avioliittohon ruveta ilman rakkauden ponnistusta, ei tahdo käydä päisin, vaan se mutkistelee ja tekee monasti ikuisen kiusan töitä, niinkuin, sen pahempi, nyt usein nähdään ja kuullaan. Niin, veljet, Venla ottakoon sen, joka on hänelle määrätty, me teemme samoin. TIMO. Sen tytön, joka on tehty minun kylkiluustani, saan minä viimein, vaikka peijakas kiljuisi. Tiedänpä vielä yhden asian: miehen sydän istuu vasemmalla, mutta naisen oikealla puolella rinnassa. JUHANI. Mutta minun sydämeni ei istu, vaan loiskii ja riehuu kuin pakana.--Oi sinä hälläkkä, sinä mustalaislunttu! miksi hylkäsit minun talonpojan, oikein savitalon pojan, vanhimman pojan? AAPO. Siinä ei mitään ihmeteltävää. Talomme on huutavassa hukassa, ja tuo neitonen toivoo, vaikka luullakseni turhaan, pääsevänsä emännäksi paljoa parempaan taloon. Olenpa kuullut, että hyväilee häntä tuo hyväkäs Sorvarin Juhani. JUHANI. Sinä piikkileuka Jussi! olisit nyt kintaissani, pyhkeilisinpä sinua vähän. Narrata likkaa ikuiseen häpeään! AAPO. Niin, niin, maailma on yht'aikaa hullu ja petollinen. Venlalta ei puutu muotoa eikä Jussilta juonia. Sorvari on julkinen talo, se houkuttelee, mutta Jukola, tämä vaivaisten pesä, on perin surkeassa tilassa, ja me itse, talon seitsemän perillistä, vieläkin surkeammassa tilassa, niin ainakin maailman edessä. Ihmiset, muistellen nuoruutemme laiskaa ja usein hurjapäistäkin elämäämme, eivät taida meistä vartoa enää juuri mitään kunnollista. Ja tiedänpä, että tuskin kymmenen-vuotinen siivo ja kaikin tavoin kunniallinen käytös voisi saattaa meitä kansalaistemme silmissä täyteen ihmisarvoon taas. Niin tukala on pääseminen pahan nimen liasta, koska se kerran on tarttunut mieheen. Mutta parempihan viimeinkin nousta, kuin ijankaikkiseksi uupua viheliäisyytemme ropakkoon. Sentähden, parannusta, parannusta harrastelkaamme kaikin voimin! JUHANI. Parannuksen tiellähän nyt ollaan. Mut tämä onneton naimaretki antoi sydämelleni iskun, josta se potee hirveästi päiviä ja viikkoja; antoi haavan. AAPO. Haavan, haavan, totisesti; mutta aika, tiedän minä, saattaa sen haavan unohduksen rupeen ja nahkaan.--Mikä meno tuolla tiellä. TIMO. Toukolan poikia iloinen joukko. AAPO. Viettävätpä joutomaanantaita vallattomassa hummauksessa, suuri-kelmit.

JUHANI. Ihanata! TIMO. Kuulkaas Kissalan Aapelin klaneettia. kaivoon! yltäkyllin horimaan elämän vettä. Kissalan Aapelin puhaltaissa. Poikia on Jukolassa. Opin. suuri kuin syvyyden kaivon ja taivaan välillä. Veljesten näin haastellessa. He tahtovat meitä vahvasti kanssansa. mutta eipä juuri niin kohteliaasti ja hyväntahtoisesti kuin Jukolaiset vartoivat. laulain seuraavalla tavalla: Kiljukoon nyt kaikkein kaula. tai hurraten ja laulellen viettää iloista joutomaanantaita iloisten kumppanien kanssa. . EERO. Niinpä he. pirtti roikkaa. lukkarille! JUHANI. AAPO. Koska taivaan sotajoukko ekseeraa ja marssii että poro priiskuu. Mutta meidän? Mikä seisoo edessä meillä? Tuhannen sarvipäätä! vartoohan meitä vaivaisia tulinen tukkajuhla.TIMO. Ja tahtovat vahvasti meitäkin seuraansa. läheni heitä joukko Toukolan poikia. TIMO. Tuomas seisoo niinkuin tammi. Laiskanpulskeja jallii. Ankara »Poika-Jussi». Hyvin tietty. Tähtiä kuin otavassa. Kiusaus lähestyy. ja miellytti heitä nyt hieman ilvehtiä veljesten kanssa ja lauloivat heidän edessään nykyään sepitetyn laulun. Koska saarnaa Aaprahammi. Ihanata! TIMO. Koska mielin virren laulaa Voimasta seitsemän miehen. Lukkarille. JUHANI. Soi kuin pää-enkelin pasuuna. Kaivoon. Hän on talon aika poika. taidon ja viisauden aarnioihin tahdomme syventyä. jonka olivat nimittäneet: »Seitsemän miehen voima». Juho pauhaa. Veljet. Olivatpa jotenkin päissään. Mikä eroitus: jänkkäillä aapistoa lukkarin ovinurkassa. likenivät koulumiehiä. JUHANI. Heidän on niin lysti. JUHANI. No tallustellaan! EERO. mihin astumme? EERO. JUHANI. lähestyy totisesti. Kiusaus lähestyy meitä. Astukaamme taivaasen vaan. JUHANI. TUOMAS. Eroitus on hirmuisen suuri.

äheltäen--repimään. mutta julmistuneena kaappasi Juhani hänen perässään. joka kuivalta tieltä nousi palloellen ilmaan. Tuimasti iskivät vastaan Toukolaiset. varsinkin aapiskukosta ja sen munimisesta. Lauri-poika metsäss' häärii. ja kaiku pilvistä vastasi: »armoa!» Mutta kauan pinnistelivät Toukolaiset vastaan. Siinä onpi velisarja. kurja». Näin kesti hetken rähisevä ottelu. Ensiksi moiskahtelivat korvapuustit. niin rupesi veljesten sappi paisumaan ja heidän silmänsä kävivät teräviksi. nyt kiukusta veripunaisina. Jalo niinkuin sonnikarja. Syntinen. Simeoni. jotka. moiskahtelivat kahdenpuolen. puuskuttaen kovin. Pöyrytetyllä tukalla istui hän nyt ojan äyräällä ja kokoili uusia voimia. mutta tuimemmin vielä läimäyttelivät Jukolan miehet. mutta näytti heidän muotonsakin että oli heille tarpeeksi taistelossa ja mieluisa heillekin nyt hetken levähdys. tempasi äkisti aapiskirjan hänen kädestänsä ja läksi juoksemaan kaikin voimin. kuultelivat veljet tätä laulua. huusivat korkealla äänellä: »rukoiletteko. Mutta nyt tapahtui että Toukolaisista eräs luikkari. mennessään Juhanin ohitse. Kiiriskeltiin tomussa ja pölyssä. Voimalla seitsemän miehen. armoa?». Patahan kuohuvaan sylkee. Viimein tulee hännän huippu. sillä vartalonsa lyhyys saattoi riitakumppanillensa suuren edun. vaan sateli ivasanoja lakkaamatta. Useinpa hän tappeluksen kestäessä pyöriskeli pienenä mäyräkoirana toisten urosten jaloissa. mutta siitä iskivät he toinen toisensa kurkkuihin ja rupesivat--sokeasti. Jukolan tiuskea rakki. Siinä he makasivat revityillä takinliepeillä ja turpuneilla kasvoilla. pyörähtelivät vimmatusti hänen . lähestyi Juhani miehensä kanssa. Timo sekaan rasvat heittää. Varsinkin oli Eeron kanssa melskeessä pahoin menetelty. ja raskaasti kuin rautanuijat putosivat veljesten rusikat heidän vihamiestensä päitä vasten. Silloin karkasivat myös toiset veljet tulisella vauhdilla pilkkaajiensa päälle. huokuvaan sisustaansa. liukas luikku. vaikka purren hammasta. Simeoni herneet keittää. supistuivat pieniksi kuin tihkurin silmät. Valittaa se »ihmisparka. riistomaan ja huhtoen käyttelemään nyrkkiänsä. ja tappelu oli yleinen. Viha tuiskahteli tulena hänen ainakin jotenkin pienistä silmistänsä. ja santa ja somero kahisi heidän ympärillänsä lehdistössä.Jukolan Salomon suuri. Mäyränä nummia tonkii. ja veljet. ja ainoastaan kerkeä apu toisilta veljiltänsä esti hänen perin runtoutumasta. niellen ahneesti raikasta ilmaa kuumaan. kunnes he viimein voimattomina vaipuivat maahan. Mutta kun kiusaajien pilkka ei päättynyt vielä siihen. Mutta toisten juuri lakatessa tappelemasta. liuhuparta. Pikku-Eero. Katselevi puita väärii. melkein jo voittajina. kiskoen häntä kauluksesta ja välimmiten kiristäen häntä kurkusta. Äänettöminä. hirmuinen oli nyt muoto Jukolan vanhimman veljen. koska hän kannon alta mustassa korvessa katsahtaa ulos päivän valkeuteen. saatana. Peloittava. sen vietävät. Voiton miehinä seisoivat veljet.

no. junkkari? Etkö sinä riivattu anna sitä punakansista aapelusta kouraani? TOUKOLAINEN. Minä rukoilen sinua meidän molempain puolesta!--Kas niin. Ha'e aapiseni. karvas hiki virtasi alas hänen poskiltansa. Katsos näin minä sinulle annan. niin äläppäs juuri kovin tuota ihmettele.--Ole mököttelemättä kostosta. hartioittesi ja tuon päänuijas välillä. TOUKOLAINEN. Mene nyt. No. Luuletko tässä näin vaan tanssielevasi. Ja jos tuossa välimaassa. kuin ennen hurskaan Aapelin veri. Hän on saanut köniinsä. A-p-c-kirja! Herra varjelkoon meitä! A-p-c-kirja! TOUKOLAINEN. Anna se kouraani oikein korealla kädellä. Minä en tiedä. Mitä? Suudella? JUHANI. veikkoseni. jos selkäsi syhyy ja henkesi on sinulle rakas. sinä junkkari. TOUKOLAINEN. TUOMAS. ja niinkuin sotaorhi hän puhalteli ja huohotteli. Tee se. paikalla! Katsos. mene nyt. Mutta yksi sana vielä. olet havaitseva joitakin jälkiä. sinä hirveä mies. JUHANI.päässänsä. Mutta vie minulta terveisiä Kissalan Aapelille ja sano hänelle. että pääsit tällä. niin soipa hänen kurkkunsa vielä kileämmin kuin äsken hänen klaneettinsa. Sitä en tiedä. Sentähden suutele aapistani. että koska hänen kohtaan. Kenen sepittämä on veisu. Ha'e Herran tähden se punakansinen aapiseni. mun veljeni. ha'e a-p-c-kirjani. Tuonnehan sen viskasin pensaasen. yksi sana. sillä minun läsnäoloni ei ole sinulle juuri terveellistä. ja varsinkin jos huomenna tunnet siellä vielä niinkuin siantaudin tapaista kankeutta. Annappa sille pieni suukkonen. minä takaan sen. kyllähän siitä aina tiedon saan. ikäänkuin kruuvipenkin hampaista. Sano kidastasi! TOUKOLAINEN. Tässä. kurja mies. kurkkuni! JUHANI. tee se. Ja tee se Herran tähden. lilli-hankulla. suutele sitä koreasti. Varo etten saa sitä pistosta päähäni että kaapaisen perässäsi. JUHANI. Niin. antamaan sinulle hieman kaupan päälle. Mene nyt ja kiitä Luojaasi. JUHANI. Muserrathan kurkkuni. muutoin huutaa jo tällä hetkellä sun veresi kostoa mun päälleni. JUHANI. Älä lyö! JUHANI. Oikein nätisti. Vallan tyytyväinen. että olen vihasta kasvoiltani musta kuin saunan tonttu. Sillä sinä näet. JUHANI. Niin. Oletko tyytyväinen? JUHANI. jota meidän äsken täytyi kuullella korvat pystyssä? TOUKOLAINEN. JUHANI. sinä junkkari.--Mutta jättäkäämme tämä . likistänpä sinut muutoin niin että rapas lentää. Olkoon hän jo rauhassa. katsos näin! TOUKOLAINEN. A-p-c-kirja! TOUKOLAINEN.

jonka he kutsuivat seitsemän miehen voimaksi. Olinhan olevanani taivaassa. Mutta jos hän sen surkean tempun tekis. SIMEONI. Tässä ei ole nyt hyvä viipyä: sillä tappelu maantiellä on. helluvalla sohvallani ja edessäni höyrysi harjallinen . se olkoon sanottu. Ah! katsellessani kuinka Tuomaan nyrkki kumoili miehiä. Laki ei tuomitse ketään ilman ankaria todistusmiehiä. niin--hyvää yötä sitten. JUHANI. kovin vaikea asia ja taitaa saattaa miehensä koviin kiipaleisin. Kiivaasti he astelivat. Rientäkäämme!--Mutta sepä vasta leivotus. jossa kyllä näytettäisiin mikä mies hän on tämä Aapeli. niin katso. TUOMAS. JUHANI. vaikka naukuilikin vatsassani nälkä. sillä hän on kiukkuinen pilkkakirves. JUHANI. avasi hän suunsa. vaikka kirkon-mäellä. niin kuulisimmepa piankin vaikka syllän pituisen veisun. asteli kiukun tuimuudella. joka--Jumala paratkoon!--sattui hieman tahrimaan nenänsä lukukinkerillä. AAPO. Miksi koskimme heihin? Mutta ihminen on heikko. istuin pehmeällä. Mutta luulenpa. ettei laki tämänkaltaisessa seikassa päästäkkään valan-tekoon kannustettua miestä.--Mutta emmekö taitaisi iskeä mieheen lain voimalla. TIMO. kääntyen toisten puoleen. ja olisinpa tullut siinä höyhennetyksi ilman Simeonia. päivä joutuu. ja onpa hänelle siitä.--Astukaamme huikeammin. jonka juurella kerran karjassa käydessäni nukuin ihmeelliseen unennäköön. Olisi lorulaulu. Uuspeili koko mies. SIMEONI. makaa rauhassa minun puolestani. luulen minä.hirveästi kynnetty. Suuri lurjus ja hunsvotti hän on. Mutta olisi minulla kortteli viinaa ja pari sanaa kuiskata Nikulan Ananian korvaan. Astukoon hän sitten puhdistus-valalle. koska ensiksi hänen kohtaan. syljeskellen ja välimmiten ravistaen päätänsä. tekee pii'oille lapsia ja elää vanhan äitinsä niskoilla. Kenen riivatun sepittämä on tämä laulu? EERO. Sitä kohden uumoon minäkin. AAPO. hän levitti vähän kasaa päältäni. Viimein kuitenkin.--Tuossa on se tervaskanto. niin pää-nahkansa nyljen tuppeen niskasta aina silmäkarvoihin asti. Löinpä kenties liian varomatta. AAPO. Kissalan Aapelin. aattelinpa: nyt ei ole miesmurha kaukana. ennen kuin viskaa sielunsa pimeyden alhoon. mutta onhan jo vähemmästäkin lyöty. koska he muistelivat Toukolan poikain herjaus-veisua. eikä voi hillitä vihansa ja synnin voimaa. Hän saakoon sitten omasta nyrkistäni. lain kannalta katsoen. Mutta heittäkäämme jo tällä erällä sikseen sekä laulu että tuo pedollinen tuiskaus tiellä. Äänetönnä asteli Juhani edellä. vaan kipeästi pisteli heidän sydäntänsä. AAPO. kotoisin hänen pääkallostansa. mutta närkästys ja harmi ei tahtonut haihtua heidän kasvoiltansa. JUHANI. sama terveellinen karvastus kuin lain ja oikeudenkin suolasta. ja luulenpa hänen ensin vähän arvelevan. kävelee pitkin kyliä klaneetti kädessä. Tekipä hän kylläkin häijynaikaisen pilkkarunon tuosta kappalaisukostamme. naapurini. tuhanteen ristiin viilletty maantiensarka.

Tosin unohti hän paljon kotonsa tuon ehkä noidutun pyyntihimonsa tähden. SIMEONI. Niin. JUHANI. TIMO. ja olikin se hänen viimeinen ilveksensä. mutta tämän tempun tahtoisin nähdä. ja kunnian miehenä hän kuoli. mutta miksi emme olleet tottelevia lapsia me. jos siunaat ruoskan ja kuritat Herran nimessä. Minä en kuule sinun viheliäisiä kompasanojas. Ja kaksinkerroin äitimme. JUHANI. Minä söin ja join. ja pienet keruupi-pojat passasivat minua kuin mahtavata persoonaa. kyllähän viimeisenä päivänä nähdään! TUOMAS. ja kotona oli hiirillä elämä. ja silloinpa sain tämän kipinän rintaani. »Hyvä lapsi kurittaa itse itsensä». Sen hän teki. liuhaparta Tervakosken Tuomas. vaikka ei hän lukeakkaan osannut. AAPO. kovin maittavia olivatkin ne ruuat ja niin rasvaisia. Mutta ainapa hän sinua armahteli. ja siinäpä se kipinä. Verraton äiti ja emäntä! Muistelenpa aina. se puna-silmä. niinkuin tuon itsestäni parhain tiedän. peevelissä. Mutta tuossahan on kuusi. mutta toivonpa kaiken olleen hyväksi. JUHANI. vaan metsissä hän asui. pieni paita-ressu? JUHANI. Se isolukija paimen-ukko. EERO. Potra ja huikea mies. mutta kas vanhimman turkki on lakkaamatta pöllytyksessä. jykevänä kuin jättiläis-eukko. josta isämme kaatoi kerran aika ilveksen. kaikui enkelien kuori. vaan kylmänä kiskottiin metsästä. joka älköön siitä enää koskaan sammuko! JUHANI. niinkuin tavallisesti sekä isä että äiti nuorimpaa lastansa.ruokapöytä. mutta kova ja kiinteä kuin kallio poikiansa kohtaan. varsinkin. Totisesti tekee kuritus hyvää. saattoi sinun vähän kaistapäiseksi. Onhan. Oli hän oiva äiti. sinä hempeästi kuritettu lapsi. Levätköön hän rauhassa! TIMO. Jumalan avulla. Siinä oli kunnon emäntä ja hurskas ihminen. miks' emme raataneet silloin pellolla kuin seitsemän karhua? Olisipa Jukola nyt toisenmoinen. sen kerran perästä ei hän enää taaputtanut kotiansa takaisin. Kaikki oli verrattoman kaunista ja juhlallista: siinä lähellä. kultaisessa salissa. SIMEONI. ja minä kuulin veisattavan sen uuden ja suuren virren. Maittavia. koska asteli hän sahrojen sarvissa. Niin uneksuin. TIMO. SIMEONI. . mutta olipa hän kuitenkin kelpo isä. Kitas kiinni siinä! Muistanpa vielä tuon häijyn ja tiuskean käytöksesi äiti parkaa kohtaan. silloinen kumppanisi karjassa. Kuitenkin rukoili hän polvillansa illoin ja aamuin. minua aikanani peitottu kuin hallia vaan. SIMEONI. Mutta mitä ymmärsin minä silloin. Harvoinpa hän kuitenkin asteli Jukolan pihoilla. EERO. niin. Varsinkin jos vielä lämmität ruoskan. sinä umpisokea. Niinpä.

Mutta miksi synnyin tänne? SIMEONI.SIMEONI. monessa tuulessa on tukkamme tuiskinut. Nyt kaikki jäseneni puutuvat ja jalkani iskevät armottomasti vastakynttä. Eero! Nyt ei askeltakaan takaisin. ja luontoni iskee vastaan--Jumala auta meitä!--iskee vastaan. laski. Mutta Sonnimäen harjulla seisomme. veikkoseni. AAPO. mutta silloin en juuri tarkoittanut pipliaa. Mitä sanot. Miksi synnyin tänne. JUHANI. JUHANI. pappilan peloittavan prameuden. tännepä asti aina kirkkotarhasta vainosi kuolleen haamu tuota ilkivaltaista Kiikalan lasimiestä. Älä sadattele päiviäsi. lukukinkerit ja kirjat ja nimismiehet paperi-pakkoinensa! Mailman kiusanhenkiä kaikki! Mainitsin kirjat. TUOMAS. Ei tarvitse hänen lukea! . AAPO. JUHANI. joka kulkeissansa yöllä ohi kirkon. Tämä olkoon teille varoitukseksi karttamaan kirous-syntiä. Koska olet vanhin veljemme. Karvasta marjaa? Emmekö jo tarpeiksi ole nielleet karvaita marjoja? Voi Aapo parka! monessa liemessä olemme jo keitetyt. armon-aikasi päiviä. Timo? TIMO. joka männyn haarukalla häntä pystyssä virskuttelee? Suruton leipänsä on käpy ja kuusen parta lämmin peittonsa sammaleisessa tuvassa. astele edellämme hyvillä esimerkeillä ja käänny takaisin helvetin tieltä. huikean kirouksen suustansa. miksi synnyin? TIMO. Oi sarvipäät! Lukkarin ovi on mielestäni surman kita. Ruusuilla ja kukkasilla? Olemmeko tanssineet ruusuilla ja kukkasilla? AAPO. Ja minkätähden? Missä on voittomme? Tämä maailma on aika tunkiokasa. TIMO. Minä olen valmis käymään seuraasi. JUHANI. Vahvastihan se iskee. Vaiti. Juuri siinä on ihmis-arvomme ja kunniamme alku. mutta täällä ei tanssita aina ruusuilla ja kukkasilla. kirkko näkyy ja tuolla loistaa lukkarin punainen puustelli kuin liekehtivä perkelten pesä! Hih! tuossahan koko helvetin herraus. virsikirjaa. Tässä on Sonnimäen tien-risti. Ah! mitä teen tällä pyövelin hetkellä. jumalaton. minä teidän kurja vanhin veljenne? EERO. Kuuma kunnia. mitä teen. Sen uskon. Miksi en avannut ennen silmääni halkihuulisena jäniksen poikasena tuon näreen alla tuossa? JUHANI. JUHANI. Saammepa niellä täällä montakin karvasta marjaa. JUHANI. katkismusta ja aapista enkä myöskään »huutavan ääntä korvessa»--se hirvittävä kirja--niitä en juuri nyt tarkoittanut. Eikä tarvitse hänen lukea. Tai minä tuona oravana. Tännepä synnyin kurjaksi matkamieheksi. vaan ei muuta. JUHANI. Hiiteen lukkarit ja papit. tuossa se peloittava viisaus ja hirmuinen kunnia. kuuma kunnia! Voi meitä! Tuollahan näen koko lukkarin komeuden.

ja ainapa »miekka miestä mukaan». Havu-oksan rauhan-viiri Päällänsä liepoittaa. vaikka yli meren kuohuvan kurkun! JUHANI. Linnut laulain taivaan alla Saattaa hänen iltasella Unien Kultalaan. Mutta ainoastaan viisi Jukolan poikaa nähdään istuvan penkillä pöydän takana. niin! TIMO. Laulanpa oravasta sammaleisessa kammiossaan.AAPO. vaan päinvastoin kangisti aina enemmin heidän haluansa ja mieltänsä. Lukkarin väkituvassa pöydän ympärillä istuvat veljet. laula! TIMO. Niin he. töröttää vielä korkeassa pörrössä. Makeasti oravainen Makaa sammalhuoneessansa. Hm! Mennään sitten. Eteenpäin. jämäten aapistoa niinkuin sanelee heille milloin lukkari itse ja milloin hänen pieni kahdeksan-vuotias tyttärensä. Eero-poika? EERO. hikisillä otsilla. Mietin mennä lukkarille kouluun. Missä ovat Juhani ja Timo? Tuollahan häpeänurkassa lähellä ovea he seisovat. aapiskirjat avattuina kourissa. KOLMAS LUKU Kaksi päivää on mennyt. JUHANI. astutaan sitten. Juhani ja Timo tunsivat tuskin enemmin . Kammiostaan korkeasta Katselee hän mailman piirii. Jokaiselle on osansa annettu. vaan työ ja toimi. Sinnepä ei Hallin hammas Eikä metsämiehen ansa Ehtineet milloinkaan. lukkarille. ja heidän tukkansa. Ah Herran poika! Mutta laula. Mikä elo onnellinen Keinuvassa kehtolinnass'! Siellä kiikkuu oravainen Armaan kuusen äitinrinnass': Metsolan kantele soi! Siellä torkkuu heiluhäntä Akkunalla pienoisella. mun veljeni! TUOMAS. Timo-veljeni. Eteenpäin nyt vaan. Vallan vitkaa edistyi veljesten oppi. Taisteloa allans' monta. Mitä mietit. jota ei jouduttanut heidän opettajansa peloittava kiinteys. JUHANI. jossa äsken oli kiemarrellut lukkarin jäntevä koura. Niin. Ja täällä ei auta valitus ja murhe. harjoittelevat lukua hartaasti.

Ei einettäkään! LAURI. Nyt ei syödä yhtään ainoata einettä! LAURI. Katsonpa terveelliseksi pidentää arestianne aina iltaan asti.kuin A:n. TUOMAS. Mitä hulluuksia taas? JUHANI. Oikein! Siellä. te visa-kalloiset sonnit. möykyttäkää kuin märehtivät pukit tarhassa. Mitä? Eikö syötäisi nyt? JUHANI. Mutta avatkaa nyt kitanne. Olkoot pussit koreasti rauhassa. ja Keitulan tuulimyllynä pyörii pääni.» Niin hän haasteli. Sille kiusalle nauraisi ukkomme aivan sulavasti. Mutta huikean poikkeuksen heistä kaikista teki veli Eero. AAPO. Mutta torkkuen seisoi hänen rinnallansa Timo. JUHANI. Siellä istun kohta kanervaisella polstarilla. hyvin terveelliseksi. syljeskellen ja heitellen opettajansa puoleen mulkoilevia häränsilmiä. Ei nyt syödä ennen kuin on nousnut huomispäivä. joka oli pannut heidän eväänsä takavarikkoon. En minäkään tässä. Syönpä vaikka pieniä kiviä nyt. JUHANI. AAPO. Tunnin annan teille atrian-ajaksi. JUHANI. poistui ja lähetti piian kautta veljeksille heidän eväänsä. Sillä lukkari. kas. Ymmärrys hoi! . pojat. EERO. tässä minun. Tehdä lukkarille kiusaa. toisten taito oli kuitenkin astunut muutaman kirjaimen kauvemmas. mutta ovi teljettiin tuikeasti. mutta Sonnimäen nummella tuolla. Mutta kiusa vasten kiusaa! AAPO. Minä suostun tuumaan. Mikä on tarkoitukses? JUHANI. kiukkuisen nälän likistämänä. siellä kohta pyllyilemme. Ilta läheni. huolimatta maailman menosta.--Vihdoin kuitenkin pysäytti lukkari lukemisen ja lausui: »Pidättäkää nyt ja syökää. Anna hänen nauraa! Minä en syö. mutta ovesta ette käy vielä askeltakaan ulos.--Eero tavailee jo. TIMO. Missä on pussini? LAURI. Niinpä. tämän atrian perästä ei pidä tuleman huulillenne yhtään suuruksen murenata ennen kuin aapisto on päässänne. koetti nälänkin piinalla kiihoittaa heidän haluansa lukuun. joka jo oli jättänyt aapiston ja harjoitteli tavaamista oikein vikkelästi. mutta tämän päivän kuluessa eivät olleet veljet vielä maistaneet ruuan einettä. kas. ravistellen pyöreätä päätänsä. Sulje ennen kämmenelläsi meren kurkku.--Minä en syö. te puuhevoset. Mutta muistakaa. seisoi Juhani loukossansa. JUHANI. Vereni kiehuu. Vankeudesta pois! AAPO. Tuossa sinun. sillä paikalla saatte eväs-laukkunne kynsiinne. pojat.

pojat! JUHANI. vaan et nosta. veljet! Mutta sanonpa. AAPO. Olkoon toki elämämme nuhteeton ja siivo. TUOMAS. Hius-kiemurasta. Lukkarilla on kaula. Päätetty asia. eikä vanhasta pappia». mutta enpä hiiskahdakkaan enemmin nyt. Eero tavailee jo. lukkarin tähden hiljaa! JUHANI. sinä piikki-sika. niin tapahtuu se siitä syystä. mitä sanot? TIMO. niinkuin veljellisesti juttelimme tiellä. Niin. Mutta miksi yllytän syntiin. Häpeä kyllä näin vanhan vasta tavaamista harjoitella. lujamielinen veljeni. köniinsä saa.JUHANI. totisesti! Ja onpa taskussani aika hamppu-pivo. JUHANI. JUHANI. luontoni ei kestä kauemmin. Pois tästä. Vastasi kuin poika. revitty kuin kravunsyöttiä. JUHANI. Kaadathan sinä riivattu. Tuomas. AAPO. Onhan minua kuranssattu. Mutta ellei se vihko kerran tukkee lukkarin kitaa. hänellä on kaula. Hän pistelee. Timo. Taidanpa kiinnittää asiani vielä yhdellä sanalla: »kahden puolen kirves hiotaan». että teen tavarastani jonkunlaisen koneen ja kappaleen. EERO. että kuritus tekee sanomattoman hyvää. sentähden »pillit pussiin ja pois» ja kaikki yhdestä päästä. Vanhan? Entäs meidän toisten ikä? SIMEONI. ja sentähden jääkööt hyvästi siinä kohdassa kaikki puuhat. Simeoni haastelee oikeuden ja kohtuuden kieltä. koeta parastas. TUOMAS. Pois. Kaikki liriin. . JUHANI. JUHANI. Minä ehkä tiedän toisen ja paremman neuvon. Kas kilttiä poikaa vaan. ettei ole meistä lukumiehiksi. Simeoni. EERO. Siivosti. jota säilyttelet plakkarissas. kierrämme oivan ongen-siiman lukkarille lahjaksi hyvän opetuksen edestä. kun vaan uskomme. Hiljaa. Sydäntäni niristelee nähdessäni kuinka Juhania jauhetaan. sinä ohdake nisupellossamme. Mutta älä surkuttele minua. lukkarin rohtima hamppu-pivo. kaikki! AAPO. pisteletpä taas. sillä me taidamme elää kristittyinä ihmisinä ilman luvun-taitoakin. sillä kosto on kädessäni. pojat. sinä sammakko! SIMEONI. koska tiedän ja kaikki yksimielisesti myönnämme. jaa. SIMEONI. Korttikaalista ulos kaikki yksimielisesti! Joka nyt vastaan pinnistää. Niin juuri! Ja ymmärrys vastasi: hoi. »Ettei tule tuohesta takkia. sinä katkera happamus Jukolan kristillisessä veli-taikinassa. Sonnimäen hongisto hoi! EERO. piikki-porsas.

Huomaa. muistaissani kuinka hyvää kuri kuitenkin tekee.AAPO. nyt se on tulipunainen. ladattu kanuuna. Lauri. että lukkari minua näin rääkkää? Onko se rikos. joka kuumenee kuumenemistaan. ei auttais sittenkään. EERO. Miksi häntä äköittelet. saata tuli-lunttua kanuunan vänkypannuihin. jonka Jumala minulle kerran viisaudessansa antoi? LAURI. koska näin riivatusti tukkaani vanutetaan? Siitäkö syystä. että on minulla se järki. AAPO. pois hirmuisesta aarniosta kuin seitsemän luotia kanuunan kidasta! Tässäpä on sekä luoti että kanuuna. poika! Tuletko? Muutoin--Herra Kiesus!--tästä leimahtaa ja läimähtää. Sipirjasta pois. Niin juuri. vaan mars. Eero onkin lukkarin lillipoika. Eero? JUHANI. sitä älä tee. ja minä kauhistuin. Minä näin sen ja poski-lihani pullistuivat vihasta. Tuletko? AAPO. JUHANI. JUHANI. Älä. mutta toiseksi: onhan tuossa akkuna. Käyn tästä Sonnimäelle. Minä kuulin kuinka Juhanin hampaat helähti. Tuhannen tulta-iskevää terää. Mitä olen minä tehnyt. näin kuinka Tuomaan poski-lihat pullistuivat. vahva puskuri. TUOMAS. Kätkee kuin korsi. JUHANI. Minä tulen. Kaikilla meillä on täältä makeita muistoja. Kolme tukkapöllyä olen minä saanut. Ja jokaisella miekalla tuhannen terää. kahmasi sitten kaikella kourallansa näin. että hampaat helähti. No hyvähän sekin. . vallan hyvä. JUHANI. Mutta vielä yksi sana. Ei auttais sittenkään. mutta kiitinpä sentähden Jumalaa teidän puolestanne. ja sitten ravisti hän. Ei vaikka jokaisella sanalla olisi tuhannen miekkaa. Mutta mitä pahaa olen minä tehnyt. Yksi huhmaus pussillani. ja kuuluupa korea helinä ja kilinä. EERO. TIMO. Puskuri on päällä. JUHANI. nimittäin näihin kahteen korvaani. että on minulla niin kova pää? Eihän paljon puutu etten itke. kuinka teet? LAURI. että olemme telkien takana. Ei auttaisi nyt tässä tuhannenkaan sanaa. kas tällä tavalla. Ah! vaikka kuolleet haudoistansa huutaisivat: te niskurit. TUOMAS. ja kohta paukahtaa. TIMO. Maarstrannista pois. rakas veljeni.--Ovi auki! AAPO. te hullut miehet! JUHANI. AAPO. Onhan pääsi jo perin pyörässä. Voi armaat veljet ja sukulaiset ja saman äitin kantamat! te näitte kuinka hän lierutti tämän otsavihkoni etusormensa ympäri. Hm! TUOMAS.

Istu ja pala! TUOMAS. Tuomas veljeni. kahden päivän pyörittämisestä. sinä hullu? Minä seuraan. nostan ylös takkinsa pitkät liepeet ja nassielen häntä paljaalla kämmenelläni. Tule! JUHANI. veikkoni! SIMEONI. muutoin sydämmeni halkee kuin Korkin säkkipilli. Minä rakastan sinua. JUHANI. SIMEONI. seuraan! Mitähän tässä enää muuta. Älä astu tielleni nyt. Hellitä. Hellitä! sinä näet kuinka pääni höyryy. julkijumalaton! SIMEONI. TUOMAS. lähdetkö liikkeille? AAPO. JUHANI. Katsos tuossa! AAPO. TUOMAS. Tehty on tehty. Tie on auki. velikulta! JUHANI. linnan isoportti kiini pataljonan marssiessa västingin takaportista ulos. Tule! JUHANI. Ovi hakaan. Kas niin! Se on tehty! Siinähän akkuna sälähti! JUHANI. JUHANI. ja totta on tekevä tämä kämmen. Onko se lukkari? Minä sivuun häntä. armas veljeni. Eero! EERO. En päästä sinua tekemään hirmutöitä. Pois! sanon minä. koska kerran on palanen kelkassamme.JUHANI. Riennä nyt vaan kanssani akkunasta ulos. vaan keskustelkaamme koreasti lukkarin kanssa.--Ha'assa on ovi. kun kerran vaan keikahti Jussin pussi! Se oli Laiska-Jaakon mälli. Se on lukkari. Mene helvettiin keskustelemaan perkeleen kanssa!--Akkuna säpäleiksi ja vankeudesta pois! »Ulos koko pataljoona!» huusi kapteeni vihoissansa. Meitä poloisia! JUHANI. TUOMAS. Akkuna sälähti ja taivas välähti. Miksi nyrkki pystyssä. Sinä hirmuinen. Kaikki pussit selkään ja akkunasta ulos! Porstua tömisee. tuollahan jo pelto-murulla kaapaisevat toiset. Minä sivuun häntä hieman. tie on auki. Kahden päivän pyörittämisestä. AAPO. Niin juuri. Hellitä! Mitä pelkäät sinä hirmutöitä? Hänen otan vaan koreasti polvilleni. JUHANI. Aapo. Ei akkunaa sentähden särjetä. lähdetkö liikkeille? SIMEONI. Minä varoitan teitä! JUHANI. Minä seuraan teitä. TUOMAS. .

Korkealla. Oikein herran-päiväisen. Mutta kas seista sen ovi-nurkassa. EERO. JUHANI. kaisla-rantaisen Neulaniemen niitun. Korkea oli seutu. Lakki päästäs kun syöt. Ylös pitkin mukulakivistä rinnettä he astuivat ja ehdittyänsä nummen harjulle. siitä yli pappilan avaran. vaisusti ja liepeästi liehtoen kirkkaan taivaan alla. Saralla kilkahtelivat pienet kivet. jonka juurilla veljekset nyt lepäsivät ja paistelivat nauriita loimottavalla nuotiolla. Mennään sitten. Näkyi sinne mäen takaa pappilan murros-katto. kallionkieluisen tienoon. kumisevan ahon. Ulos lepistöstä kirmasivat veljekset. sinä napa-taatta. sanon minäkin. Jumala teidän sielunne ja mielenne kerran valaiskoon! . Kas niin. Huomaa mitä sanoin. kanervaiselle maalle. Olemmepa ikuiset vihamiehet. jykevätä sauvaa.. heiluttaen kourassansa meren-ruokoista. suuri kirkonkylä. TIMO. Sonnimäen kaltevan nummen alla. Istu rauhassa. SIMEONI. yli Sonnimäen hongiston. sinä viisas Eeroseni. viskasivat itsensä akkunasta mäelle ja juoksivat nopeasti yli lukkarin perunapellon. JUHANI. juhlallinen. liehtoen yli järven. jossa veljekset majailivat. mutta mäen huipulla lukkarin punainen talo. Näkyi vielä moniluotoinen järvi. sinä kuus-tuumainen Eeroseni. siitä halki ahtaan katajiston. sinä kokkare. TUOMAS. ja seisoivat santaisella tiellä. juoksivat yli kivisen. Kultani ääni se kaukana kaikuu. yli niittuin ja metsien. JUHANI. istua kaksi peevelillistä päivää. hiljaa. istua lukkarin penkillä aapinen kourassa. Juhani. AAPO. Eeroseni. mutta turhaan. multa-kokkareet lentelivät korkealle ilmaan. sehän vasta toista. Nyt syömme oikein kuninkaallisen atrian. komea. viimein poikki lakean. JUHANI. ja tuolla kuusien helmassa pitäjän kivi-kirkko.TUOMAS. Tuuli se puhaltaa ja puun-latvat taipuu. He vaikenivat. JUHANI. ja pian he katosivat tiheään lepistöön toisten jäljessä. Aina vaan nalkutusta. te pakanat! TUOMAS. kiljuvalla äänellä huuteli hän karkureita. Naudan-lihaa pussista ja nauris-hillukkoja mujusta.--Lukkarin ovi-nurkassa! Minä sinun saakelin opetan. päättivät he rakentaa itsellensä leiriä honkien juurille. Silloin lukkari vihan hirmuisella muodolla rynkäs sisään. Hyvä. paljasta nalkutusta. JUHANI. Hiljaa. jos en sydämestäni sinua rakastaisi. Mutta enpä suostuisi tähän. Mikä härkäpäinen tyhmyys meiltä.. Lakki päästäs. ellet tottele minua nyt. ei auta. ja ole huolimatta hänen puheistansa. jota viivaili itäpohjoinen. Ne ovat kypsiä tuossa paikassa. Totella täytyy sinun. ja pian suitsuili heidän tuleltansa savu ylös puitten latvoille.

JUHANI. niin laulamme. ja kuulemme ihmisten. Hän on nuori ja ymmärtämätön. Senpä temppelin juurella kerran istumme häpeän mustassa puussa. Tuolla punoittaa lukkarin talo kuin punainen kukko ja tuolla kohoo korkeuteen Herran temppelin torni.--Syö. EERO. lausuvan: tuossa istuvat Jukolan laiskat veljekset. Siunataan itsemme ja nukutaan. Katso: sitä karvautta. pehmeän kuin tuhkulaisen. kaikuvalla mäellä. ennen menen hirteen. niin mitäs muiden siihen tulee? Itse mä niitä kannan. Mutta rääkättiinpä meitä äsken vielä oikein surkeasti helvetissä tuolla alhaalla. jossa luullakseni löytyi hieman totuutta. Heinolan pataljoonaan kivääriä keikuttelemaan. jona Jukolan pojat. Mutta senpä tähden olen sitkeä. Niin on laita. JUHANI. Ainapa olen kirotuissa hampaissanne »se turvikko ja peukalo. jota hän välimmiten jakelee ympärillensä. Ensin lauletaan: »Mitä minä huolin». Nyt suutun kuitenkin kerran ja heitän elomme haaksen perämelan kohtalon kouraan. Olenpa koettanut parastani. tai marssin aina maailman-loppuun. osoittaen sormellansa. JUHANI. Vallan niin. AAPO. heläytämme että nummi tärisee. Iskeppäs sen niskaan ja älä ole milläskään tuon joutavan puheista. kuin seitsemän variksen-poikasta aidalla. JUHANI. Tässä istun. Nyt elämme kuin häissä vaan täällä korkealla. niinkuin kuului veisussa »seitsemän miehen voima». toinen kuin lesti ja toinen kuin leivän puolikas». Luojat ja luomiset tuperin tuhkaan. Kas täältä. JUHANI. se pikkunappula Eero». Sinä olet karvautta täys. veljeni. niskat kyyryssä kuin variksen-poikaset istuvat häpeän mustassa puussa ja kuulevat ihmisten. Mitä sanot. Muistakaamme toki: kaikki olemme saman Luojan luontokappaleita. veitikka nuori?» Nyt. TIMO. mutta turhaan. istumme niskat kyyryssä. Mutta heittäkäämme jo nokat ja nakat. »Mitä minä huolin. Eero lausui jotakin. veljet.JUHANI. AAPO. JUHANI. Jos minulla on kaksi »nokkaa. Syön kyllä. EERO. Tämä päivä ei koita. Sinä olet vihainen rakkikoira. toisinaan ylösnostetaan» tässä maailmassa. lausuvan: tuossa istuvat Jukolan laiskat veljekset. JUHANI. olemme kenties itse paljon keitelleet. Timo. Juhani. Ei koita se päivä. osoittaen sormellansa. »Toisinaan alaslasketaan. Karastappas kurkkuas. koska olemme syöneet. JUHANI. Kuin taivaan häissä. veli Aapo? AAPO. saat nauriin. Ainapa hän on kiusan kapula. Sallipas minullekin sananen. TIMO. SIMEONI. Tässä istumme ja tuossahan makaa jalkaimme alla koko maailma. . Purenpa takaisin ja terävästi. TIMO.

mutta käpeä mies. Frallaralla rallaralla rallarallalaa! Mitä minä huolin. lyhyt. vinguttelee useinkin tuota mustan-punaista ilokonettansa tanssiloissa ja talkoo-iltojen iloissa. Kaisa.--Mutta hiljaa. tyttöjen houkko. niin näet suljun Mustalaisia. Mutta kruuvaappas kurkkuas. jota hän ohi-kulkeissansa ei saattaisi savuamaan kuppasaunaksi sen paikkakunnan eukoille. tuikea eukko. JUHANI. musta vilttihattu päässä. Hän kauppailee retkillänsä pikiä ja vilkuttelee vikkelästi kuoharin terävää veistä. näet »Rajamäen rykmentin». mutta paisuu myöskin tuliaispussi. Harjoittelee hän myös viuluniekan virkaa. Keisarin knalleja karsitaan syömään.--Mutta kiltti kuppari on hänen akkansa.TIMO. Ystävät ja veljekset. veitikka nuori.--On heillä joukko lapsiakin. kastellen kaulaansa aina tarjomusta mukaan. nuuskanaamainen.--Nyt pojat! Mitä minä huolin. hyppelevät iloisina vanhempainsa vaiheilla pitkin tietä. ja pyöritä pyörää. SIMEONI. Kohta on ylläni sankarin takki. JUHANI. Entäs Eero-poika? Olemmehan ystävät taas? EERO. Rusko. joka lähestyi. JUHANI. oli eräs ympärikulkeva perhe. Matkue. vähemmin ääntä! Niinhän mekastatte kuin lekionat peikkoja. veitikka nuori. Se on jo täydessä tämmingissä. Kaikki hyvin. Frallaralla rallaralla rallarallalaa! Eipä mua peljätä piispa. hiljaa! täällä tulee ihmisiä. talosta taloon. Harvapa on sauna. mutta niitä kolmea nuorempata kuljetetaan isän ja äitin kuormana vankkureissa. kotoisin pienestä mökistä Rajamäen ahoilla. Sen esimies ja isäntä on tuo kaikkein tuntema Mikko. milloin edellä. ja Kaisa aina aisoissa vetää. EERO. Vähemmin ääntä. Silloin hyppii Kaisan kirves. JUHANI. Juuri niin! Kas tässähän on meidän hyvä olla. Kaksi niistä käyvät jo retkensä itse. Minä olen valmis. josta syystä maailma kutsui sitä Rajamäen rykmentiksi. Hyvä! Ja kuullelkoot nyt toiset kuinka hongisto remuaa. Ihmisiä? Katso tarkemmin. missä . Jolla on rinta kuin Tunturin vuori? Frallaralla rallaralla rallarallalaa! JUHANI. suunsa massahtelee ja nuuskainen naamansa hikoilee hirveästi. Kova on siinä meteli. ei pappi. milloin jäljessä. Mikko lykkää sauvallansa perään. joka seuraa heitä heidän matkoillansa kylästä kylään. Jolla on rinta kuin Tunturi-vuori? Frallaralla rallaralla rallarallalaa! Heinolan pokkojen uhkeaan joukkoon Pois minä lähden. Frallaralla rallaralla rallarallalaa! Juokseppas.

Pari värssyä sen saarnan päälle. pojat Timo ja Eero! Karsitaan nyt kulkemahan Ylös. Ukko ei tahdo pelata.Rajamäen matkue on vaeltamassa. te kiertelette ympäri ihmisten metsiä kuin ryövärit ja raatelevat pedot. Muori imee ja napsuttelee. No. Pikku-porsaat veisaa. te Jukolan sissit! EERO. terve! TIMO. Kuohintahan. joilla ratsastelee kuningasten kuninkaat. ja tekee lihavia kaltteja. reippaat pojat! Yht'aikaa! Kaisan huulet massahtelee. että me kuljemme aina kunnialla. hän. Huikea marssi. te siellä ylhäällä? EERO. EERO. KAISA. joka nyt matkusti pitkin tietä Sonnimäen nummen alta kohden kirkonkylää. . MIKKO. »Hustote tili?» sanoi Ruotsalainen. JUHANI. Mitä tahdotte. Napsuttelee kirves. JUHANI. mutta te. Mutta tuolla tarhan puoless': Mikä pauhu? Heisaa! Kyltät. kun astelee ohitsemme Rajamäen rykmentti. sinä ennenmainittu rykmentti. Mikko kuohii. minä. JUHANI. Että muori tulee ja imee oikein tuikean sarven tämän veli Juhanin ruskeaan reisi-pakaraan. viettivät vapauden hetkeä nummen korkealla harjulla. kaltit saarnailevat. Heisaa! terve. No laulakaamme sitten me. se tietäkäät. Aisoiss' Kaisa nuuska-naama Itse olla tykkää. Minä kuppaan. alas mäkii. Kauppoilemaan pikii. »Kappusivai!» sanoi Ryssä. ja olipa eräs koiran-hammas sepittänyt tästä perheestä pitkän ilveellisen veisun. Tietäkää. muhkeita härkiä ja komeoita ruunia. Minä annan teille peevelin. koska veljekset. KAISA. JUHANI. te perkeleet. Sauvall' perään lykkää. Tämä oli räyhäävä joukko. kuppaamahan. iloisena kuin oinaat. purren mälliänsä. Mikko. ja teen terveyttä. ja oikein huikea marssi. kutsuttu rykmentin nimellä. Juuri niin! Onpa tämä vähän lystillinen laulu-remputus. pojat! Timo ja Eero. JUHANI. koska faari pelaa. sehän vasta yhteen-mallaa. te sen vietävät siellä. Kreeta-muori Kaisan kynsiss' Juttuu hampaat irviss'.

vaikene! SIMEONI. Tapahtukoon hänelle paisti-kinkerillä niinkuin tapahtui ennen puplikaanille Oulun portilla: tulkoon hänen säkkiinsä aika kissapiirakka.Miksi kyltät hälisevät? Miksi naskit kirkuu? Katsos: läätin oven alla Mikon veitsi vilkkuu. ja niinpä toivon Jumalan avulla seisovani myöskin tästälähin. Mene tulipunaiseen helvettiin! Mene lukkarille ja noidu lukkarin kurkkuun ijankaikkinen sian-tauti. Sellainen Mikko minä olen.. Mene helvettiin. kuule! Tuleksi on menevä saunasi ja tuleksi tupasi myös. KAISA. JUHANI.. JUHANI. Totisesti lystillinen laulu-remputus. EERO. ja surkeassa tilassa lähdet sinä itse samoomaan metsiä. että tässä on itse Mestari-Mikko. EERO. Katso etten noidu teitä susi-laumaksi kuin äijä ennen ylpeän hääjoukon. Pidä juuri kohta leipä-laukkus kiinni ja tiedä. etsien suojaa paleltuvalle ruumiillesi. ja rikkaalle rasva. tekopyhälle. puuskuttaen kuin kuoleva jänis. Ja siitäpä tempusta sai hän valtuus-kirjan.. Kuule. Mikko? MIKKO.ja makkara-rovastille. TUOMAS. Niin! ja rovastille. muija-parka. JUHANI. joka nypisti maaherran orhin puhtaan lakanan päällä. Sinä jumalaton. Mutta se on hullu ennustus ja toivo. jota ei itse Rooman keisarikaan ole mies rikkomaan. Eihän siitä noita-konstistasi. kallistaa pensaasen tuo kirottu pääsi. rämeitä ja soita. Ennustatpa ja toivot meille lämpöisen saunan ja sinun itsesi meitä kuppailemaan niskaan. Vaikene jo. Oh sinä kaksinkertainen Kuohari-Mikko noita-akkasi kanssa! KAISA. . Kuule mitä nyt ennustan. tule enemmän kuin koska toisvuonna ennustit meille maailman loppua ja saatoit monen akan pyytämään turhaan anteeksi entistä häijyyttänsä ukoltaan. EERO. mutta Aatamin-frakkia niskassani en ensinkään mieli rikkoa.. Tässäpä seison vielä vanhana Jukolan-Jussina omissa housuissani. JUHANI. sille ulkokullatulle. villitty! JUHANI. vuodattamatta yhtään ainoata veren tippaa. Että hän laulaa kuin Mikon kynsissä vanha torahampainen karju. Tosin ai'on kotia tullessani lämmittää saunan ja kylpeä oikein herttaisesti. EERO. Ah! verisesti täytyy sinun vielä taistella sekä ihmisten että metsän petojen kanssa ja siitä. JUHANI. Tämä kuulkaa ja muistakaa. Mitä määräisimme hänelle? Sanoppas. Eero. sitä ei taida kieltää. KAISA.

TUOMAS. Oleppas heittämättä. ja se keitto on kupissanne kerran vielä. MIKKO. EERO. Kaksi yötä ja päivää on poika istunut tornissa. Kaisa! Nyt mennään. . juuri kuin käsketty. EERO. Kaikki hyvin! rovastin ja lukkarin pitää saaman teiltä terveisenne. Ja vielä hullumpia rovastille. JUHANI. että hattu kömähtää. SIMEONI. Sudeksi niin ahneeksi. joka en vääristäisi heiltä hiuskarvaakaan? Mutta katsos koska mies on oikein uhossa ja huikeat puuskaukset toukaa läpi hänen potran ruumiinsa. te kirotut! Anna heille kivestä läksiäisiksi. JUHANI. niin saatpa sitten noitua minun itseni vaikka sudeksi. Voi te ilkeen-aikaiset.JUHANI. että hän kerralla nielee kitaansa koko Rajamäen rykmentin. Mutta lähetinpä lukkarille vallan uhkeita terveisiä sappeni lievitteeksi. EERO. sinä vasaran-poika! KAISA. Ja siitä tehköön hän seuraavana sunnuntaina rangaistus-saarnan niin vimmatun ja pohtavan että repee tuo rasvainen mahansa. Niin! ja sitten peijakas hänen periköön. jos tahdot säästää saivaristoas. karvainen kissa on moskana sisällä. Tuota riivattua! Nakkasi kiven. AAPO. Siinähän ovat terveiset. joita pyydämme sinun saattamaan koreasti esiin sekä lukkarille että rovastille. Vielä pikipussinkin paakelssina. Sinkauta se ukolle takaisin. JUHANI. he jo mennä kaapaisevat että nummi jymisee. ja liki liippasi. JUHANI. JUHANI. Niin! ja vielä sarvi-säkin kaupan päälle. Lähetetään polla takaisin. JUHANI. Mikko. JUHANI. Tässäpä on mukava harakan-kivi. EERO. Vieköön rikkaan miehen toveriksi sen mahtavan ja rikkaan rovastin. Näethän. ettei iskenyt minua otsikkoon.--Tuossa. Minäkö. AAPO. näetkös. te kalmukit ja koiran-kuonolaiset! Eihän enää rauhallinen matkamieskään pääse kunniallisesti ohitsemme tiellä. Niin juuri. Ja jos kaiken tämän teet. Voi te rosvot! JUHANI. te Pelttarin pukit!--Mars. jossa kissa. EERO. sinä konna. Niitä terveisiä taidamme vielä katkerasti katua. että siellä on lapsia. ottakoon hänen niskaansa ja lennättäköön häntä niinkuin pirun on tapana pappia lennättää. anna että pääkuori aukenee. niinkuin uhkasit. Pidätä kives. repee kerran remahtaen vaan. niin--kylläs sen tiedät. poika. Niin! Paltamon kalakukko.

ei mun auta. »Ei mun auta. Täytyy mennä järveen. että joka toiselle kuoppaa kaivaa. Tuon järven pinnallapa tuossa istuu usein lukkari-ukkomme ongen-pahla kourassa. Ja jääköön tämä tähän. kohiseva nummi. Kylläs tuon arvaat. JUHANI. Mutta yhtä ihmettelen. rynkäsi halki partaisen. Nähdä lukkarin kuoppaan lötkähtävän. kerran karhun pahan-suopa. Kuinka taidatte uskoa tuollaisia lorujuttuja kuin tämä ketusta ja karhusta. Kaksi tuntia. AAPO. tuolla ilman rannalla kuin ikuisessa kaukaisuudessa. nuoren miehen elämä on juuri niinkuin tämä kaikuva. pimeän korven. Suden paistiksi koko mies. Mikä synnillinen toivotus! JUHANI. Tuli myös voimallinen pohja. No peijakas! Mutta nyt? JUHANI. käski heitä soittamaan kuusen kanteletta hänen laulunsa mukaan. joka seisoi siinä lähellä. haastellen pilkallisesti. sitähän ei juuri minunkaan sydämeni vastaanlöis. Mutta en tuota ukko-rässyä sentähden kauankaan piinaisi tunkkaisessa kammiossa. Eläköön lukkari rauhassa. TIMO. SIMEONI. ja pianpa puljahtelis kumossa lukkarin ruuhi. Rupesi laulamaan kettu iloissansa ja kutsumaan kokoon tuulia jokaisesta neljästä ilmasta. vapisi ja kumartui syvään. Kieppasi mar' karhu oikein rotevasti kiinni ketun kamarasta ja ravisti että hampaat helähti. Ah! könöttäisi hän siellä nyt ja minä olisin tuima tuulenpuuska. mutta suden-kuopan saaliiksi lukkarin soisin vaan. humisten ja ryskyin. kuinka nyt tapahtui. Olkoon niinkin. Suden-kuoppaan hänen syöksisin ja itse paseerailisin riemuiten reunalla. sitä vähemmin kutsua vielä tykönsä maailman tuulia. ilves vei hänen ylös korkeaan kuuseen. läntinen ja etelä. Sen minä tekisin. Hän tahtoi minua muistuttaa. Silloin kuusi pauhasi. niin tietäisinpä mitä kohden rynkäisin pauhinalla. TIMO. kaksi tuntia vaan. TIMO. narrasi kuoppaan kontio-kurjan.JUHANI. Kovin hän silloin nauroi ja käyskeli siinä ylhäällä ympäri ammottavan kuopan. Te uskotte tämän.--Mutta ymmärränpä Aapon tarkoituksen. JUHANI. Kolistimen kolme järveä siellä silmäni näkee. putoomatta edes närkästyneen sydämenikään kuoppaan. Kettu. murtui viimein ja kaatui kohden kuoppaa. Ja tuollahan koillisessa longoittaa Impivaaran töykeä vuori ja tuolla taasen luoteisessa läikkyy kirkon-kylän järvi ja vieläpä haamoittaa tuolla muitakin järviä. Kultani on niin vihainen Ja puhisee kuin kärme». ja ankarasti kaikkui ja kohisi kuusi. niinkuin teki hyvä lukkari minulle. viskaten kaatuessaan latvastansa ketun alas karhun syliin syvässä kuopassa. Se tiedetään. Voi veikkoset! eihän taida kettu edes joutaviakaan jaaritella. ettei Timon pää ole juuri terävimpiä tässä . hän putoo siihen itse. veitikka nuori?» Elämä. mutta minä päätän asian puhtaaksi valheeksi. ruuhen minä kumoisin että kiehuisi vellinä järven vesi. »Mitä minä huolin. Tulivat pian itä. äkeä hirmu-myrsky kaakosta. Siitä astui hän ilveksen selkään.

JUHANI. musta kylki molemmilla». Mutta tarina noista kuvista tuolla kiven kyljessä on tapaus kaukaisista ajoista. Mutta metsänhaltija on tässä kova ja kiukkuinen. niinkuin puplikaani ennen: lyö ainoastaan vasten rintaasi. TIMO. Tapaus ketusta ja karhusta on arvattavasti niistä ajoista. niin kiitänpä Jumalaa siitä. Aih! joko sattui pikku-Eeroonkin. jotka kiroilevat tai osoittelevat muuta jumalattomuutta. mies? Mutta usko minua. LAURI. Siellä nä'ette niinkuin neljä kultaista. ja heidän kuvansa nä'ette myös piirrettyinä kiveen. Timo-poloinen. niinkuin vanhassa testamentissa kerrotaan. Ethän käsitä nyt sinäkään satua ja sen tarkoitusta. Timo. Siinä he istuvat yhdistettyinä hellimpään syleilykseen. joka antaa aina niin murheellisen vastauksen kirkonkelloin pauhinalle. Mutta tällä päällä vaellan halki tämän maailman yhtä kunniallisesti kuin sinäkin taikka jokin muu. enpä siinä mitään vaaraa näekkään. ja sen olen kuullut vainaalta sokea-enoltamme. JUHANI. vaan panen itseni makeasti nukkumaan.--Mutta Jumala auta meitä! olemmehan asettuneet kamalaan paikkaan. Minä en huoli sinun Zakeuksistas ja makeuksistas. Vaikk'ei. silmät vähän rakosilla. EERO. Sattui oikein makeasti itse puplikaanien päämieheen. tuohon pikku-Zakeukseen. kamoittava kivi. sinä puplikaani itse? EERO. AAPO. Minä kauhistun. TIMO. AAPO. Ne ovat kahden rakastajan sulavat silmät. Tuossahan tuo merkillinen. AAPO. Mutta kuitenkin »pata kattilaa soimaa. Tee sinä. säteilevää pistettä. ja saadaanpa nähdä. Mennään tästä Herran nimeen! TUOMAS. Ei ensinkään se poika parka nyt käsitä. TIMO. Ja katsokaapas noita silmiä sitten. Miksi niin? JUHANI. AAPO. Timo ei käsitä kuvausta. Katselkaa heitä. joina kaikki luontokappaleet ja vielä puutkin taisivat puhua. Mutta katsoppas jos selitän sinulle seikan. Mutta katselkaa ensin tarkemmin tuota kiveä. Selin tahdon teihin kääntyä ja maata kuin viholais-pesä kinoksen alla. JUHANI. mies tai vaimo. Ainoastaan heitä kohtaan. Tahdotko sen kertoa meille? AAPO. Sentähden kavahda itses siitä. . kumpi teistä tästä parempana miehenä kotia marssii. etten ole niin tyhmä kuin sinä. jotka tuijottelevat tuolta päällemme lakkaamatta. nuorten jalkain juuressa makaa kymeröissään ja miekalla lävistettynä eräs vanha uros. Mutta alempana. JUHANI. korean neidon ja uljaan nuorukaisen. Mielitkö viisastella.maailmassa. Istukaamme rauhassa. JUHANI. Vaikka et ole.

että nuorukainen käyskeli nummella. koska hän. Hänen sydämensä kammostui ja vapisi. Seisoi ennen tässä lähellä eräs komea linna. ja he kohtasivat toisiansa usein tällä kaikuvalla nummella. ja juuri tämän kiven juurella olikin heidän yhtymyspaikkansa. tempasi käteensä keihään ja kiirehti ulos. Seuraavan tarinan kertoi heille Aapo. »katso etten saavuta teitä syleilyksessä metsien yössä. mutta väläysten sinertävässä loimossa nuorten silmät säteilivät onnen-autuaasti. Siinä. katseli kuolevien ihmeellisiä silmiä. Mutta ylös nummelle kiirehti huohottava tyttö ja kohtasi ystävänsä siellä. ja liehahti kerran kasteisessa viidassa sininen liina. ja neitonen kauhistui kuultuansa valan. »Tyttäreni». että miekkani teidät kohta silloin yhteen-vihkii veriseen kuolemaan.--Meni niin muutama silmän-rävähdys ja rynkäsi äkisti esiin linnan hirmuinen herra. Mutta kaikki eivät linnassa maanneetkaan. lemmenretkellensä. Tätä katseli murhamies. Mutta saipa isä tiedon nuorten salaisesta liitosta ja lausui kerran neitosen korviin hirmuisen valan. syöksi terävän keihäänsä neidon vasempaan kylkeen. pyhässä ilmassa loistaa. Jotakin sellaista luulen minäkin siellä näkeväni. ja tämän linnan herra oli rikas ja mahtava mies. Oli tyyni kesä-yö. He kallistuivat vasten kiveä. läksi hän. kun korkeuden viha riehui hänen päällänsä ja ympärillään. joka öisenä haamuna siirtyi pois. hienoiseen huiviinsa. Neitoa rakasti eräs nuorukainen. vaan seisoipa akkunan ääressä itse linnan herra. heidän koskena juokseva verensä. Ääretön vimma saavutti hänen sielunsa. kuiskaillen rakkauden kieltä autuaana hetkenä. Hänellä oli tytärpuoli. kuin neljä kynttilää taivaan salissa. äititön. . punaten kanervakukkasten posket. Niin hän lausui.TIMO. hiipi varjona ulos. äänettöminä. puhui jyrisevä taivas. käärittynä avaraan. tuli aavistus immen poveen. he istuivat kivisellä istuimella. sanoi hän. teräksisen siteen yhdistäminä. vartoen kultastansa. Viimein. Syntyi äkisti ukkosen ilma. Eivätpä seisoneet he enää maan pinnalla täällä. ja niin hän yhdisti heidät kuolemassa. LAURI. Hänen mielensä liikkui. Ei hän kuitenkaan unohtanut sydämensä ystävää. mutta aina armaasti syleillen toinen toistaan. ja kaikkialta karkasivat hänen päällensä kauhistuksen henget. Mutta tytär rakasti myös ylevätä nuorukaista. Siinä he seisoivat. Voimallisesti puhui hänen sielullensa nuorten ihanasti riutuvat silmät. mutta sekä nuorukaista että neitoa vihasi linnan hirmuinen isäntä. joka kummastuen katseli ihmeellistä. kun salamat leimahtelivat ja avaruus pauhasi. jonka sydämessä ei koskaan löytynyt lemmen sijaa. koska hän arveli kaikkein jo linnassa lepäävän syvimmässä unessa. vaan heidän sielunsa käyskelivät taivaan kukkas-niituilla. Ja ihanasti kuin neljä kultaista tähteä säteilivät heidän silmänsä kohden linnan valtiasta isäntää. mutta suloinen ja kaunis kuin aamu. liikkui ensimmäisen kerran. tähtäillen neitoa. että sen kärki nuorukaisen oikeasta kyljestä tunkeusi ulos. harmaan kiven juurella. tyyntä kuvausta kuoleman kidassa. Sen lupaan ja pyhästi vannon». Juuri niinkuin sanot. Verta-janoova peto silloin vainosi lempeä-silmäistä karitsaa. syleillen armaasti toinen toistaan. Silloin vyötti hän miekkansa miehustalle. ja yhtenä virtana juoksi heidän verensä nummella. katosi metsään neitosen jäljestä. katosi pian metsän kohtuun. Tiedä. sydämessä katumus kylmä ja musta. välähteli ja jyrisi taivas. vaan kiivaammaksi yhä kiihtyi hänen lempensä. jotka aina lakkaamatta paistoivat hymyten häntä vastaan. Mutta kerro asia.

niin entinen linnan herra paahteisessa ilmassa rangaistuksen vuoteella. pitkän ja peloittavan kovan. katso ettei juuri tällä hetkellä möräise tuomion torvi. Mutta viimein kuoli kaukainen. ja kauan seuduissa kiiriskeli kaiku. leimahti ja jyrisi. Tämä oli tarina. Ja niinkuin tässä kuvauksessa. Ja pitkäsen nuoli. jos nimittäin tämä tuho on tapahtuva . Silloin löi hän käsivartensa ristiin ja rupesi. partainen uros. syleillen toinen toistaan. Mutta eihän niin pahaa. He soisivat miehen sovinnon päivän valkenevan. niinkuin tarina kertoilee. yhä tuijoittaen kohden itää. ainoastaan raskas sade huokaili metsässä. mutta lähellä on myös kaiken maailman hetki. Seisoi hän taasen äänetönnä hetken. jona hän kuulteli tarkasti ja kauan. kunnes viimeinen kaiku hänen huudostansa oli vaiennut etäisimmän kunnaan povehen. sen takaan minä. Ja sentähden kuultelee aina kansa erinomaisella levottomuudella kaikua kivessä. Sinä tomppeli. lävisti rintansa ja kaatui nuorten jalkain juureen. mutta pian vallitsi taasen kaikkialla hiljaisuus. kun lähestyy päivä. Sitä ei hän tee. silloin maailma on menevä tuhaksi ja tomuksi kuin kuiva virsu. ja heidän allansa polvillaan eräs ankara. vaikka jo sammuvina. Sinäkö maailman pylväs? Kuustuumainen. kiveen nämät kuvat. Silloinpa karja aholla mörää ja siat kujalla kauheasti vinkuu. leimahtaessaan. SIMEONI. kolmas on vielä tulematta. Ja neljä ihmeellistä nastaa. TIMO. mutta yhä murheellinen on helinä. Kaksi mullerrusta on jo ollut. kuullellen kaikua kivestä. ja näkyi siinä kaksi nuorta. Kerran toki on kivestä kuuluva ihmeellisen lempeä ja iloinen ääni. Ja koska soivat tornin kellot. Mutta viimein ja äkisti kohoitti hän povensa korkealle ja huusi pitkän huudon. piirsi. katselivat hymyten häntä vastaan. Aamu tuli. JUHANI. jota pilkkaat nyt. äkisti kuin unesta heräten. leimaus lepäsi ja sammuneet olivat nuorten säteilevät silmät. joka jylisten kiiriskeli ympäri tienoota. ja nummella löydettiin kuolleet harmaan kiven juurelta. Maailman lopusta ei ole yhtään pelkoa niin kauan kuin pakanoita maan päällä löytyy. Eero. ja niinkuin uros tuossa matelee. koska kellot soi. ja silloin on tullut miehen sovinnon ja pelastuksen hetki. niin istuvat nuorukainen ja impi onnellisina korkeuden istuimilla. Ja koska tämä oli tapahtunut silloin hän taasen. mutta muistelevat kauhistuen maailman tuomiohetkeä. Aina tuomiopäivään asti! Ohhoo! SIMEONI. Vapisetpa. tuijottamaan itään päin. Mutta saapa ukko hikoilla. huusi hirmuisesti. Mutta kivessä nähtiin sen jälkeen heidän kuvansa. jonka juoksua vuoresta vuoreen hän kuulteli tarkasti. No Jumala paratkoon! tässähän on seitsemän villittyä pakanaa vallan kristikunnan helmassa. kiven kyljessä säteilee sekä yöllä että päivällä.Katsoi hän vielä kerran nuoria kohden: mutta sieltäpä aina samat hohtavat silmät. EERO. ettei siinä aina jotakuta hyvääkin. TIMO. Ja leimahti taivas kerran vielä. ja silloin tapahtuu se suuri autuuden merkki. vapiset kuin perkele. teroittaa hän aina tarkasti korvansa. kuin jäätyneellä katseella. kuin neljä kultaista tähteä. ja niin hän seisoi kauan mykkänä synkeässä yössä. vapiseva ääni. pois he kannettiin ja sija heille rinnakkain rakettiin hautaan. Silloin. jonka Aapo kertoi veljillensä Sonnimäen nummella. tempasi linnan herra miekkansa huotrasta. muistuttaen rakastavain ihanasti raukenevia silmiä. Olemmehan maailman pylväitä me. Ohhoo! silloinpa on meteliä ja mullerrusta.

muistelkaamme tätä päivää. mutta kanssapuheensa vaikeni viimein ja uni kallisti heidät alas toisen toisensa perästä. pojat.kesäiseen aikaan. missä ollaan? SIMEONI. Ja punaisina. SIMEONI. Tuomiopäivä! JUHANI. Hän istui ja mietiskeli hartaasti näitä maailman viimeisiä aikoja ja tuomion suurta päivää. jossa veljekset makasivat sikeässä unessa. Huutaen kovasti ja kirkuvalla äänellä. kaikkialta kiirehti väkeä hurjalle tulelle. loiskasivat he yhtaikaa ylös maasta. Varjele Jumala! käännättehän perin nurinniskoin tässä miehen sydämmen. mutta vähitellen raukeni ja sammui. nojaten itseänsä vasten hongan pulloista juurta. SIMEONI. Jokos mennään? JUHANI. Niin. joka paikalla herätti veljekset. Heidän unihouriva mielensä kauhistuu. Herra varjele meitä poika parkoja! SIMEONI. joka loimotti vielä hetken. virtasi miestä ja naista. niin. Vai'etkaa jo. kuvailukset maailman lopusta. on ukkospilven salamista ja kamala haame aaltoilevasta palosta kylässä. niinkuin sokea-eno sanoi. välähteli tuolloin tällöin koillisessa taivaan alla. luonnon riehuessa heidän ympärillään kolkossa yössä. hirveätä! TUOMAS. haa! SIMEONI. ilma oli lenseä ja paahteinen. armo! AAPO.--Nyt välähti ja vilauksessa seurasi verraton jyräys. niin karjapa silloin ometassa teiskaa ja mörää ja läätin pahnoissa sika-parat vinkuu. joka. veljet. Nukkukaamme. kolmas on vielä tulematta. ja hiukset narreillaan pystyssä kuin kahiseva kahila. liepeinä paloivat hänen silmänsä. JUHANI. Lopulta nukkui myöskin hän. ja veripunaiseksi muuttui taivaan kansi. kuivaa olkea täynnä. »Taivaan kellot soivat!» . Hirveätä. ja silmät renkaina päässä. viskeli kohdustansa tulta ja sytytti äkisti pappilan riihen. Peloittavasti loimotti riihi. ja niin he kaikki makeasti uneksuivat nuotion ääressä. mutta turhaan. Jopa kellot soivat! JUHANI. mutta ruskea punerrus hänen karheista poskistansa paistoi kauas. Kotkan vauhdilla läheni se kirkonkylää. koska ylös kohosi tuima ukkosilma. Silloinpa on melskettä. mutta jos se talvella tapahtuu. TIMO. Päivä hämärtyi ja hämärä sakeni yöksi. Missä ollaan. leimahti pian valtaiseen tuleen. Hirveätä kyllä. koska viipymättä pujahtaa muistoonsa synkeä tarina. Ja kivi kilisee ja tanssii! Hii. ja heidän kuorsauksistaan remahteli nummi. Heistä viimeisenä istui valveillansa Simeoni. kosteina. Mutta ilma nyt rynkäsi kohden Sonnimäkeä. nukkukaamme! Niin he haastelivat. Ja mikä on valoa tässä yössä. Rupesivat kellot pauhaamaan ja tuli liikettä kylään. Ohhoo! Kaksi mullerrusta on jo ollut. Nytpä hirmuinen jyräys on heidät herättävä ja silloin he säikähtävät pahemmin kuin koskaan eläissänsä. tuijottelivat he kohden toinen toistansa muutaman silmänräpäyksen. Auta meitä.

tempaise tuosta takinhännästäni kiinni! Hii. rukoile tässä. TIMO. hyvät ihmiset.JUHANI. ettei ole loppu juuri vielä. ja hätäkello moikaa. Rukoile! TUOMAS. Aapo. JUHANI. Tässä olen. minun veljeni Kristuksessa! TUOMAS. Ja näinkös nyt vaan mennään? JUHANI. Timo. Rukoile. »Ja vaipuvat mun voiman'!» SIMEONI. mitä tahdot? JUHANI. Voi kauheutta! JUHANI. Näin meitä Jumala rankaisee syntiemme tähden. Eipä ilman ettei minunkin housuni vapise. Oi jos annettaisiin meille armonaikaa vielä yksi päiväkin! JUHANI. kallis viikko!--Mutta mitä aattelemme tästä kamoittavasta valosta ja kelloin sekavasta kaikunnasta? AAPO. Onhan tulipalo kylässä. Tuomas. Tahdon koettaa. JUHANI. Menköön tuhannen riihtä kun vaan seisoo tämä matoinen maailma ja me sen seitsemän syntistä lasta. Tee se pian! TIMO. Mitä sanoo Lauri? LAURI. SIMEONI. JUHANI. Verraton hetki! SIMEONI. suru suuri. JUHANI. Hii. Niin. Kurjuus. O Herra. Totta! Miksipä lauloimme tuon ilkeenaikaisen veisun Rajamäen rykmentistä? . laupeus ja armo! AAPO. Tulessa on pappilan riihi. Tuomas. Enhän tiedä mitä sanon tässä kurjuudessa. JUHANI. Auta meitä. Niin. JUHANI. mennään! JUHANI. Tuomas. Herra auta! Uihan koko ruumiini kylmän hien virrassa. haa! nyt mennään. ääretön kurjuus! Mutta luulenpa kuitenkin. JUHANI. jos taidat! TIMO. Tai yksi viikko. EERO. haa! SIMEONI. o Bethlehemin armoistuin! JUHANI.

mutta koska ilma yleni. . sillä ihmisten synnit ovat suuret. Aattelinpa lapsena ja aattelen vielä: taivaan leimaus ja jyrinä on ilmoittava Jumalan vihaa syntisiä kohtaan maan päällä. anna kastua! Saatiinhan vielä armo. näetkös. Asettuipa luonto. koska pilvilohkareitten väliin on sijoittunut kuivaa hietaa. Ilman kiirettä ja huolta astelivat jo veljeksetkin läiskyvällä tiellä. Silloin tuimensivat he käymisensä juoksuksi ja lähenivät »Kulomäen kuusta». tuo leimaus ja jyrinä. he käyskelivät hetken. Mutta lähtekäämme liesuun. jatkoivat he kulkunsa taas. koska mokomana pienenä peijakkaan peukalona kapsuttelin kujalla ukon jyskyessä. Mutta lapsenpa mieli yhtäkin kuvailee. ja älköön kukaan meistä unohtako pussiansa ja aapistoansa. lukkariakin! SIMEONI. Siitähän sanoi sokea-eno syntyvän taivaalle tämän kapinan. AAPO. tapsuttelin. Tietäkää. JUHANI. olivatpa nämät mietteitä. pilvet pakenivat ja kelmeänä kohosi kuu metsän latvoisa ylös. koska sitä pyhkeilemme. Kyöstin luokse Herran avulla. joutuivat pian santaiselle tielle ja teroittivat suuntansa kohden Tammiston taloa. Mutta kohta on niskassamme roima sade ja kastummepa kuin rotat. TUOMAS. Tulen iskussa ja jyrinässä. astellen kiivaasti toinen-toisensa jäljestä. niinkuin muhkean hevon lautasilta näemme kipinöitä heltivän. ja iskuistapa noin nyt säkenöitsee pulskin ruunan pullea reisi. TIMO. Te pilkkasitte hävyttömästi Mikkoa ja Kaisaa! JUHANI. Se rukous on taivaalle otollinen. Niin. kaikkia. korkeutensa ja tuuheutensa tähden kuuluisa. Olenpa usein aatellut mistä ja mitä on ukkonen.SIMEONI. ja tuolta kalustaa kiven kyljestä nuo silmätkin niin surkeasti päällemme. seisoi juuri maantien varrella suojana monelle sateessa kulkevalle. ja siitä huomenna kotia. SIMEONI. Kuinkahan ollee. Entäs minä? Samaan suuntaanhan tuumiskelin minäkin. jos eletään. Mennään nyt! He riensivät pois. joka monialle kiiriskeli taivaan alla. Jumala jyrää peltoansa. kunnes rupesi heitä valelemaan rankka sade. Mennään nyt! LAURI. Tämän juurelle veljekset istuivat kuuron kestäessä ja pauhatessa valtaisen kuusen. Hähhäh! Lapsella on Kuinkaspa ennen minä? Jumalahan. tuulenkierrosten nostamana ylös ilmaan. jyrää ja livauttelee oikein makeita iskuja sonninsuoroisella piiskallansa. että juuri Aapon kertomus niistä kissan-silmistä saattoi matkaan tämän ravistuksen selkäluissamme. Anna kastua. Ettäs sanot! Mutta Jumala siunatkoon heitä! Hän siunatkoon meitä kaikkia. JUHANI. Pois veljet! Tammistoon marssitaan Kyöstin luokse. lukemattomat kuin santa meressä. joka. tuuli taukosi. JUHANI. tuonpäiväisenä paitaressuna aattelin ukkosesta silloin ajeli jyritteli pitkin taivaan katuja. tapsuttelin paitatilkku päällä. TUOMAS. Lähtekäämme tästä hirmuisesta paikasta. ja pyörän rautainen kenkä. aattelin minä. Tuoltahan leimuaa tänne palo kuin kadotuksen pätsi. ja tulta iski kivinen tie lapsen mieli.

Tämänpä miehen luoksi nyt astuivat veljekset ottamaan kortteeriansa yöksi. Ja se kummallinen kohta myös tapahtui. Mutta viimein. Ja koska hän viimein tuosta selkeni. Mutta ken oli heidän kanssaan näin pahoin menetellyt? Ken oli voinut näin masentaa Jukolan vahvat veljekset? Olihan tämä Toukolaisten kostotyö. Mutta viheliäinen oli heidän muotonsa: vaatteensa pahoin revityt. mies jykevä kuin hirsi. sen tunnen vielä ja puren hammasta. itseksensä. Tosin tehdään täällä syntiä. Mutta ilmaiseksi eivät Toukolaisetkaan taistelosta seljinneet.JUHANI. että hän piti tästälähin parhaina ystävinänsä Jukolan veljeksiä. Mutta kului öinen tie ja läheni Tammiston talo. saarnaten ja huutain. ja Kyösti rakensi heille oivalliset sijat. ja mikä oli käärinyt sen ympäri tyhjennetyn eväspussinsa. Lukkarihan meitä kynsi ja pöllytti kuin haukka. vaan tunsipa monikin huimauksella veljesten nyrkkien vaikutuksen. jossa veljekset piestiin pahoin. Onhan se minun. astellen toinen toisensa jäljestä. vaan tahtoipa hän aina oleskella oloillansa. oli hän taasen muutoin sama kuin ennenkin. mutta kylläpä täällä syntistäkin oikein suolassa ja pippurissa keitetään. kasvonsa kirjavat mustelmista ja haavoista. Kenen vuoro on lämmittää sauna? TIMO. saatuansa tiedon Jukolaisten viipyvän Tammistossa. iloisesti liehakoiten. Mutta viimeinpä toki istuivat veljekset kotonsa avarassa tuvassa. joka vaelsi edellä. ja riensivät heitä vastaan koiransa Killi ja Kiiski. niinkuin kerrotaan. tien molemmilta puolilta he rynkäsivät päin. Timon otsasta oli puhjennut ulos ankara sarvi. Tämä Kyösti. ja ontuen käyskeli Simeoni toisten perässä. He. ja tähän tilaan. JUHANI. Pää heiltä kaikilta oli pahoin pehmitetty. Siinä he kauan torkkuivat ja vartoivat. . johon veljekset astuivat vakaasti sisään. mutta ei nauranut hän milloinkaan enään. kovin olivat turpuneet Aapon huulet. paistoi kuin tinakannun pohja. Juhanilta. NELJÄS LUKU Seuraavana päivänä lähenivät Jukolaiset kotoansa taas. yhtyivät liittoon kahdenkymmenen miehen voimalla ja kätkivät itsensä tien varrelle pensastoon vartomaan vihamiehiänsä. karkasivat liittolaiset heidän päällensä tulisella vauhdilla. väsyneinä kovin. muisteleppas kouluretkeämme ja mitä sen kestäessä koimme. Julianin koura oli tehnyt tämän töykeän raivaustyön. kourissa jykevät aseet. Oli hän myös kerran käyskellyt kuin riiviössä pitkin kyliä. mun poikaseni. Poikani. Tällaisessa tilassa palasivat kouluretkeltänsä. saattoi hänen tuumaukset uskon asioissa. mutta ei mielinyt koskaan astua isännyytensä valtaan. joita hän tuskin oli tuntenutkaan ennen. oli talon ainoa poika. koulumiesten lähetessä. Mutta veljekset eivät juuri jaksaneet osoitella hyväilystä takaisin uskollisia vartijoitansa kohtaan. sitä ei taida kieltää. mikä temmaisnut mekostansa ryysyjä haavoillensa. Ja paistoi silloin Aapelin pääkallo niskasta aina otsaan asti. ja nousi hirveä seiväsleikki. oli vasen silmä isketty melkein umpeen. Kaksi heistä kannettiin pyörtyneinä kotiansa: Kuninkalan Eenokki ja Kissalan Aapeli.

onpas siellä kuumaa! Sillä lailla. käyppäs Routiosta tuoppi viinaa. ja olemmepa kartena pian. Timo. JUHANI. Eero toi Routiosta viinan ja Timo saattoi sanoman. sinä vekama-veljeni! LAURI. jos tietäisitte miksi! JUHANI. AAPO.--Kas niin. kaikki hyvin! Jukolan Jussi ei ole kuollut vielä. JUHANI. Parastani tahdon koettaa. JUHANI. Onhan tässä. TIMO. haavoja kuin tähtiä taivaalla. sitä parempi sen parantava vaikutus ja voima. Hutkiele ja nuiji sitä kuin Ryssä koniansa. ihminen. Olkoon jo kylliksi. sillä jota kuumempi löyly. Saunanlöyly. Lämmitä se sitten että kiukaat rymisee. ja kovin kivistää ja potkii tämä silmä. Herkene jo heittämästä. Eero. että sauna oli valmis. Mutta uutta löylyä. niin kyllähän pehmiää. Kuinka on turpas laita. Tee se aika-mekosta. Äläppäs heitä enään. jonka hinnaksi määrään korvestamme parhaan hirren. Tuoppi viinaa! SIMEONI. Läksivät he kylpemään ja löylyä heitti Timo. Onpas siellä kuumaa. Herran tieten. onpa muutoin tiemme täältä ulos joka miehen. Kenen tämä lämmin vesi tässä ämpärissä kiukaan juurella? . sehän sairaan ruumiin ja sielun paras lääke täällä. Lähdenpä minä poloinen poika. mutta kovemmin vielä sappi ja sydän täällä sisussa. Mutta kaikki hyvin. Kiittäkäämme häntä vähän vielä. Sanoppas. kadotuksen pätsiä ja rukoile yöt ja päivät. totisesti! Mutta sinä. ja muuttui hieman leppeämmäksi veljesten äkeä mieli. ja kauas kuului saunasta vihtain vinha mätkinä. Timo. Ja ah. Sulaapa tuo vähitellen. Älä helvetissä heitä enään!--Lähdetkö alas. EERO. SIMEONI. he kylpivät ja hautelivat haavojaan. koska on virkas tänä iltana meitä palvella. Saakootpa kynnet kyytinsä myös. Ottaa kynsiin. Mutta kirveleepä silmä kuin peeveli! No kirvele ja karvele. sillä haavamme tarvitsevat löylyä. JUHANI. Aapo? AAPO. Mitä hulluja! Salli ruumiis saada jos se niin tahtoo. Muistele.JUHANI. Se tuskin riittää rasvoiksi seitsemälle miehelle. sitä tuimemmin annan sinulle kuumuutta niskaan. JUHANI. poikaseni! Annappas tulla vaan. alakuloinen syyskuun ilta. Ilta tuli. SIMEONI. Saavatpa nyt haavamme sen turkin-polskan. Kaikin voimin käytteli nyt kukin mäihäpehmeätä. paukahtelivat kiukaan mustettuneet kivet ja pilvenä kiiriskeli kuuma höyry ympäri saunaa. JUHANI. poika. ihanata lehtivihkoansa. JUHANI. Siinähän ehkä liiaksikin. Simeoni? SIMEONI. Kylläs sen tiedät.

onpa sillä tekemistä ja puuhaa. josta hän kerran vielä pelastettiin.JUHANI. että on lauvantai-ilta. Ja katselkaamme ettei riipu nahkamme pian orressa kuin entisen piian. Saaman pitää. Niin. Tyttöhän ei koskaan ehtinyt saunaan toisten seurassa. että hän aina saunanparvella oli muistellut helvettiä. mutta jätäppäs ainakin puolet jäljelle. O peto! sauna veisaa viimeistä värssyänsä. Kirkkaan päivän. veikkonen veli-kulta. JUHANI. Siivosti vaan. uusi ilman kieltoa. Taikka minun. nehän oivan talon tunnusmerkkejä ovat. muutoin on paha. Simeoni. Eero! JUHANI. sanoi seppä tupaansa. Käytiinpä häntä etsimään.--Tarvittaisiinpa hieman taasen löylyä. Eero! Sinä riivattu. Ja oikeinpa mestarin tavalla oli tämä nahka nyljetty. Eero. Eero. tuossa parven rappusen alla. ja siitä syystä. Toista selkään puhaltelee. eikö löylyn mojova kuumuuskaan tuo mieleesi helvetin tulta. Uusihan tässä kyllä tarvitaan. Sentähden olkoon isännyyteni ensimmäinen pyrkimys uusi sauna. niinkuin hänelle sanottiin. TIMO. Mutta eräänä lauvantai-iltana viipyi hän tavallista kauemmin. Mutta muistelkaamme. Muistele Hemmolan Juhoa. muistele Hemmolan Juhoa! JUHANI. Saunaton talo ei käy laatuun sekä kylpemisen että emännän ja muonamiesten muijien lasten-saamisen tähden. haukkuva halli. olivatpa siinä . TIMO. JUHANI. ryöhäävä sauna. AAPO. LAURI. Mitä närinää siellä? Häh? LAURI. Mitä tuossa turhia ärhentelet? Otahan minun sangostani. Ota sitten vaikka minunkin ämpäristäni. Niin. Miksi et lämmittänyt itsellesi? TUOMAS. katso etten viskaise sinua parvelta alas. Hänpä tautivuoteellansa näki sen tulisen järven. AAPO. Uusi. vihakiiski. vaan kuhkaili ja kahkaili siellä muiden jo maatessa. kiekuva kukko ja naukuva kissa. te kaksi? JUHANI. SIMEONI. Älä koske siihen. Heh. JUHANI. SIMEONI. Hirvittävä tapaus! SIMEONI. Otanpa siitä pienen lirauksen. JUHANI. Se on minun. mutta mitä löyttiin hänestä? Ainoastaan nahka orressa. Timo. Mitä konsteja ja koukkuja on teillä siellä nurkassa. SIMEONI.--Mutta päivänkö valo tuolta kiiltää läpi nurkan? LAURI. AAPO. joka meidän talon vastaanottaa. JUHANI. Älä.

hiukset, silmät, korvat, suu ja vielä kynnetkin jäljellä. JUHANI. Olkoon se tapaus meille... Kas, kas, kuinka vihaisesti tuo selkäni ottaa löylyä! Niinkuin et olis saanut maistaa vihtaa sitten uuttavuotta. LAURI. Mutta kuka oli hänen nylkenyt? TIMO. Kuka; kysy sitä. Kukas muu kuin se... JUHANI. Pää-ukko. TIMO. Niin. Hän, joka käy ympäri kuin kiljuva peura.--Kauhea tapaus! JUHANI. Pistäppäs, Timo-poika, tuo paitani tuolta orrelta kouraani. TIMO. Ja tämäkö? JUHANI. Noh! Eeron tilkkusta hän tarjoo tässä miehelle. Voi sinua!--Tuo keskimmäinen tuossa. TIMO. Ja tämäkö? JUHANI. Siinähän aikamiehen mekko. Tattis vaan.--Kauhea tapaus, sanon minäkin, mentyäni vielä äskeiseen. Mutta olkoon se meille muistimeksi, että »aatosta juhla korkein».--Nyt peskäämme itsemme puhtaiksi kuin olisimme lähteneet napamuijan nopsista kourista; ja sitten tupaan paita kainalossa, ja tulehtunut ruumis saakoon niskaansa oikein raikasta ilmaa.--Mutta luulenpa, tuo silmä-kulta kuultelee hieman. SIMEONI. Mutta eipä kuultele tuo jalkani, vaan särkee ja mojoo kuin kiehuvassa mujussa. Mihin joudun sen kanssa, minä kurja? EERO. Pane koreasti ma'ata tultuamme tupaan ja rukoile jalkain voidetta, ja sitten kiitä Luojaas, joka sinun tänäpänä varjeli »ettet ole jalkaas kivehen loukannut», niinkuin luemme ehtoorukouksessa. SIMEONI. Minä en kuule sinua, minä en kuule. EERO. Rukoile sitten korvarasvaa myös. Mutta astuppas jo liikkeille, jäätpä muutoin tänne peijakkaan saaliiksi. SIMEONI. Korvani ovat sinua kohtaan ummessa, ummessa hengellisellä tavalla. Ymmärrä, ihminen! EERO. Tule nyt, onpa muutoin pian nahkasi orressa, ja oikein ruumiillisella tavalla. Alastomina ja varikuumina he astuivat saunasta tupaan; ja ruumiinsa ruskoittivat kuin päivän polttama koivun-kuori. Tultuaan sisään, istuivat he levähtämään hetkeksi, hellittäen hikeä runsaasti; ja siitä pueskelivat he vähitellen päällensä. Mutta Juhani rupesi nyt keittämään rasvoja koko haavoitetulle veljeskunnalle. Hän asetti tulelle vanhan, malmisen ja varrettoman pannun, kaatoi siihen tuopin viinaa ja viinaan sekoitti hän kaksi korttelia kruutia, korttelin tulikivi-jauhoja ja suoloja saman verran. Ja koska tämä oli kiehunut noin tunnin, nosti hän keitoksen jähtymään, ja rasva, pikimustan vellin kaltaisna, oli valmis. Haavojansa, varsinkin niitä, jotka löytyi heidän päissään, voitelivat he tällä voiteella ja pyhkäisivät uutta, keltaruskeata tervaa päälle. Ja silloinpa kovin likistyivät heidän hampaansa yhteen ja kasvonsa

mustenivat hirveästi; niin karvasteli haavoissa ankara lääke. Mutta Simeoni rakensi ehtoollisen, kantoi pöytään seitsemän reikäleipää, kuivan naudan-kontan ja harjallisen pöytyrin naurishautaa. Mutta ruoka tänä iltana ei kovin heille maistanut, vaan pianpa siirtyivät he pöydästä, riisuivat päältänsä ja painuivat alas vuoteillensa. Yö oli pimeä ja kaikkialla vallitsi äänettömyys ja hiljaisuus. Mutta äkisti valkeni avaruus Jukolan ympärillä; sen sauna oli syttynyt tuleen. Sillä kuumaksi oli Timo lämmittänyt harmaakivisen uunin, josta seinä rupesi kytemään ja lomahti viimein liekkiin. Ja niinpä ihanassa rauhassa paloi rakennus tuhaksi, yhdenkään silmän näkemättä. Ja koska aamu koitti, löytyi Jukolan saunasta jäljellä ainoastaan muutama kytevä kekäle ja uunin hohtava raunio. Viimein, puolipäivän aikana heräsivät myös veljekset, nousivat jotenkin raittiimpina kuin menneenä iltana, pukivat päällensä ja rupesivat murkinalle, joka nyt tuntui heille makuisaksi. Kauan he atrioitsivat sanaakaan lausumatta, mutta lopulta nousi juttu tuosta jyrkeästä tapauksesta tiellä Tammiston ja Toukolan välillä. JUHANI. Aika saunan saimme totisesti; mutta ryöväreinä he karkasivat päällemme seipäillä ja karangoilla. Mutta ah! olisi meillä myös ollut aseet kourissa ja vaara silmissämme varoilla, niin sahattaisiinpa tänäpänä Toukolan kylässä arkunlautoja, ja haudankaivajalla olis työtä. Kissalan Aapelille annoin kuitenkin osansa. TUOMAS. Valkea, hiukseton linja juoksi hänen otsaltansa niskaan alas kuin linnunrata syksytaivaalla. JUHANI. Sinä näit sen? TUOMAS. Minä näin sen. JUHANI. Hän on saanut. Mutta muut, muut, Herran Kiesus! EERO. Heitä kostamme aina ytimiin asti. JUHANI. Lyökäämme kaikki yksimielisesti päämme yhteen ja nouskoon siitä tuuma verrattomaan kostoon. AAPO. Miksi tekisimme ijankaikkiset tuhot? Käykäämme lakiin ja oikeuteen, vaan ei omankäden työhön. JUHANI. Ensimmäisen Toukolaisen, jonka saan kynsiini, syön kitaani elävältä nahkoineen ja karvoineen; siinä on laki ja oikeus. SIMEONI. Kurja veljeni! aiotko sinä koskaan joutua taivaan perilliseksi? JUHANI. Mitä huolin taivaasta, ellen saa nähdä Tuhkalan Matin verta ja rapaa! SIMEONI. Voi hirmu itseäs, voi hirmu! Täytyy itkeä. JUHANI. Itke sinä kissan kuolemasta, vaan älä minun tähteni. Hmmh! Minäpä teen makkaroita. TUOMAS. Tämän raatelemisen kostan minä kerran, sen lupaan ja vannon. Susihan miestä näin menettää. JUHANI. Villisusi. Minä vannon saman valan.

AAPO. Se kosto lankee takaisin omalle niskallemme; mutta lain tuomio rankaisee heidät ja palkitsee meidät. JUHANI. Mutta lain kautta ei tule kärsimään heidän selkänsä näistä haavoista, joita kannamme. AAPO. Sitä hullummin heidän kukkaronsa ja kunniansa. SIMEONI. Pois mielestämme verinen kosto, ja turvatkaamme lakiin. Niin tahdon, vaikka mieleni kovin kamookin keräjätalon menoa ja hälinää. JUHANI. Jos siihen tulee, niin eipä juuri kömmähdy tämä poika siinäkään paikassa. Tosin pamppailee sydän hieman, koska ensi kerran seisomme korkean-oikeuden pöydän edessä, mutta pianpa itsensä röyhistää aika-mies. Muistanpa vielä, oltuani vierasmiehenä Koivulan Kaisa-rukalle, joka etsi elatusta lapsellensa, muistanpa koska komsarjus huusi: »Juhani Juhanin-poika Jukola, Toukolan kylästä!» TIMO. »Ja nuorempi veljensä Timoteeus!» Minähän olin siellä myös; ja saipa Kaisa lapsellensa isän että paukahti. Minähän olin vierasmiehenä myös, Juhani. JUHANI. Olit, olit. Mutta sielläpä vasta väkeä porstua, porras ja piha täys. Porstuassapa istuin minä ja juttelin Tammiston Kyöstin kanssa, mitä ja kuinka pojan piti la'in edessä lausuman. Hartaasti juuri haastelinkin hänelle, nyppien takkinsa nappia noin, tuolla tavalla, koska komsarjus eli sudenkutsija huusi korkealla äänellä, että kyllä monen silmät ja korvat pöllähtivät pystyyn: »Juhani Juhanin poika Jukola, Toukolan kylästä!» TIMO. »Ja nuorempi veljensä Timoteeus!» Ja saipa, koira vieköön! Kaisa lapsellensa isän. JUHANI. Sai kyllä. TIMO. Vaikka ei meitä valallekaan laskettu. JUHANI. Ei laskettu; tosi; mutta vakava ja vilpitön puheemme vaikutti paljon. TIMO. Ja nimemme on kulkenut protokollissa ja suplikaaneissa aina keisariin asti, heh! JUHANI. Hyvin tietty.--Niin huusi komsarjus, ja silloinpa vähän hetkautti pojan sydänketoissa, mutta pianpa hän perehtyi ja lasketteli suustansa totuuden järkähtämätöntä kieltä kuin apostoli itse, huolimatta koko keräjäkunnan naurusta ja tirskunnasta. TIMO. Niinhän keräjissä leivotetaan; ja kaikki käy hyvin. Mutta vedetäänpä siellä kuitenkin yhtäkin vetonuoraa ja yksikin vikkelä kampurajalka heitetään. JUHANI. Tosi; mutta oikeus ja totuus kieppaisee itsellensä lopulta väkistenkin voiton monen konstin päästä. TIMO. Monen konstin ja koukun päästä; niin kyllä, ellei itse ilminen peijakas ole asiamiehenä, joka tekee yön päiväksi ja päivän yöksi ja piimäksi mustan tervan.--Mutta yksi asia on yhtä hyvä kuin kaksikin. Miksi ei Jumala asettanut oikeuden ratkaisemista lujemmalle, ja perin pohjin lujalle perustalle täällä? Miksi vierasmiehet, vaikeat tutkinnot

ja lainoppineitten koukut? Tämähän mielestäni olis suorin tie oikeuteen ja totuuteen, koska asia näkyy hämäräksi, eikä saata sitä pohtia. Koko keräjäkunta, ja itse tuomari etunenässä, astuu ulos pihalle, jossa komsarjus eli jahtivouti soittaa ankaran suurta koivutorvea, jota kutsuttaisiin keräjätorveksi; sitä hän soittaisi toitottaen muutaman kerran ja pitäen sen kitaa kohden Herran korkeutta. Mutta silloin aukenis taivas ja oikeuden enkeli ilmestyisi kaikelle kansalle, kysyen korkealla äänellä: »mitä komsarjus tahtoo», mutta häneltä kysyisi komsarjus takaisin korkealla, huutavalla äänellä: »onko kannustettu miesi viaton vai syyllinen?» Nytpä kirkastettu enkeli antaisi vastauksen, jonka oikeutta ei kenenkään tarvitsis epäillä ja jonka mukaan tulisi miestä joko päästää Herran huomaan tai sukia oikein aika lailla. Niinpä, luulen minä, kävisi hyvin kuntoon kaikki. JUHANI. Miksi niinkään paljon komentoa ja hunööriä? Katsokaapas kuinka minä olen tuumiskellut asiaa. Olisinpa Luojana asettanut näin: Syytetty mies vahvistakoon sanansa valalla, pyhällä valalla, ja jos hän oikein vannoo, niin lähteköön vapaana miehenä marssimaan kotiansa taas, mutta jos häntä miellyttäisi pistää suustansa valheen, niin auetkoon allansa matoinen maa ja nielköön hänen helvettiin alas. Siinähän totuuden suorin tie. AAPO. Se keino voisi käydä päisin, mutta ehkäpä kuitenkin parhain kaikki niinkuin sen kerran asetti itse viisauden Isä. JUHANI. Parhain. Tässä istumme revittyinä, rupisina, silmäpuolina kuin kollikissat maaliskuussa. Onko tämä herttaista? Peeveli! tämä maailma on suurin hulluus mikä löytyy auringon alla. SIMEONI. Niin on hän asettanut, Herra, sillä hän tahtoo koetella ihmislapsen voimaa uskossa. JUHANI. Voimaa uskossa. Hän koettelee ja kokee, mutta hänen koetustensa kautta menee sieluja siihen ijankaikkiseen saunaan niinkuin sääksiä vaan; sinne, johon en soisi kannettakaan minä, vaikka syntinen ihminen. TUOMAS. Kova leikki on tämä elämä ja maailma. Vähänpä on kunkin toivoa niin pienestä osasta kuin Josua ja Kaaleppi kuuden sadan tuhannen miehen seassa. JUHANI. Oikein! Mitä on siis tämä elämä? Helvetin porstua. SIMEONI. Juhani, Juhani, malta mieles ja kieles! JUHANI. Helvetti valmis, sanon minä, jos oikein pahan pääni päälleni otan. Minäpä täällä olen kärsivä sielu ja Toukolan pojat perkeleitä, haarut kourissa. Häijyjä henkiä ovat ihmiset meitä kohtaan. AAPO. Astukaammepas hieman omaan poveemme. Ihmisten vihan olemme kenties suureksi osaksi itse virittäneet ja voimassa pitäneet. Muistakaamme kuinka olemme heidän naurismaissaan ja hernehuhdissaan peuhailleet, sotkeneet onkiretkillämme heidän jokirantojensa heinän, ampuneet usein heidän piirittämänsä karhut ja monta muuta sellaista temppua tehneet, huolimatta lain uhkauksista ja omantunnon äänestä. SIMEONI. Olemmehan vihoittaneet taivaan ja maan. Useinpa ma'ata pannessani ja muistellessani nuoruutemme ilkivaltaisia töitä, pistelee aivan kipeästi kurjaa rintaani tuo omantunnon tulinen miekka, ja tuntuupa kuin kuulisin eriskummallisen kohinan kuin kaukaisen, huokailevan sateen, ja kuin synkeä ääni vielä kuiskaisi minua korvaan:

Mikä on totuus? sinä Jukolan Salomoni. merkillisen viisaasti. Minä itkisin. Juhani lausui muutaman sanan. ja rukoilla silmäin voidetta. minä tarkoitan: ei käy kuntoon aina ja joka paikassa hiuskarvan tarkkuudella vertoa omia töitämme ja pieniä tuommoisia kanaljavikkelyyksiämme Jumalan sanan ja käskyjen rinnalla.--Olkaa pöllistelemättä. SIMEONI. herra Jupisteri ja Ukko-Paavo Savosta? »Mikä on synti?» Aih! »Mikä on synti?» Kas kuinka viisaasti kysytty. SIMEONI. TIMO. jos taitaisin. jaa. nimittäin pienempiä Jumalata kohtaan. »Tuomiolle tullessamme» siis tapahtuu se toimi.--Noita entisiä hurjapäisyyksiämme on enemmin pidettävä nuoruuden hulluutena kuin synteinä ankarimmassa tarkoituksessa. EERO. Niin. Törkeitä syntejä tulee meidän karttaa. alati muistella tuota tulista uumentoa. eikä kiillä meille onnen tähti ennen kuin on meidän ja ihmisten väli paremmalla kannalla. täällä ei käy kuntoon lakkaamatta katsella kuinka on sielumme laita. . Simeoni.--Tarkoitanpa noita pienempiä syntejä Jumalaa kohtaan. Simeoni! »ei paljon puutu ettet» . jos vilpittömästä sydämmestä rukoilemme. onpa tottakin. Ei niinkauan kuin korppi on musta. sanon minä. »Onpas siinä päätä. niinkö opettaa meitä Jumalan käskyt? Niinkö opetti meitä äitimme? Ei suinkaan! Yksi seisoo Jumalan edessä tuhantena ja tuhannen yhtenä. luvaten tästälähin toisin eleskellä? EERO. ei aina laskea omantunnon ongennokkaan. kyllähän viimeisenä päivänä nähdään. olenpa tullut siihen uskoon ja vakuutukseen. Miksi emme siis kävisi pyytämään anteeksi. Jaa. Tuho uhkaa meitä. veljet. kaikella muotoa. Niin. Simeoni. Juhani: mikä on synti? JUHANI. Kääntyisikö minun pääni anteekspyyntöön? En usko sitä. mutta niitä pienempiä. jos hän tahtoo päästä eheällä turkilla elämän huhmaresta ulos. Naapuri ja lähimmäinen on keikkanokka. perkelettä ja pieniä perkeleitä. Juuri niinkuin Ollin muori viinahimossa pistää tuiskujuttuja Mäkelän emännälle. näpäkärsä ja tarvitsee oman parhaansa yhtä hyvin kuin minäkin. puolustaen kahden herran palvelusta? Sanoppas. mitä keskivälistä. »Mutta mene tällä haavalla matkaas». Usko minua. Sellaiset aatokset joko myllertävät sekaisin miehen pään tai kietovat nuoran hänen kaulaansa. Silloinhan on korppi valkea kuin lumi. niin.. Mitä siis leksottelet pienemmistä synneistä. Niinpä täytyy täällä miehen. vaan ei naapuriani. jaa. kuka enää puhuukaan? »Mikä on synti?» Ahhah! Mikä on totuus? kysyn minä. ja antaa viimein aina anteeksi. mutta Jumala on pitkämielinen ja laupias mies. ei paljon puutu. TIMO. niinkuin lauletaan iloisen pojan ja kultamuorin veisussa. TUOMAS. Veli. Kernaasti minun puolestani olkoot viimeiset tuutissa. että täytyy täällä välimmiten ummistaa silmänsä. AAPO. eikä olla näkevänänsä mitä näkee ja tietävänänsä mitä tietää. JUHANI. Ja toiseksi. ennen kuin tässä rukoukseen rupeemme.. tässä ei tarvita yhtään pöllistystä. vaan parasta pysyä siinä keskivälissä. vaan seistä siinä keskivälissä. siinä meidän pojassa». joita ihmeellä ja närkästyksellä kuultelin. Suuri Jumala! noinhan saatana ihmistä korvaan kuiskuttelee. keskivälissä.»Jumalan ja ihmisten huokaus Jukolan seitsemän pojan tähden».

TIMO. vaikken olekkaan vallan paljasta viisautta kuin esimerkiksi tuo meidän Aapomme. huolimatta siitä kuinka tärkeäksi talonpoika katsoi yhden tien ja kaksi asiaa. Tuomas. koska huomasivat työn häneltä vähenevän päivä päivältä. se ei käy kuntoon. joka puolustaa uskoani lujasti. nuhdella minua kuin laimeasilmäinen pappi. kävellen töllötellen pyhäpäivinä virsikirja kourassa. kallistellen lasia. ja itse en varastaisi naskaliakaan suutarilta enkä neulan silmää kraatalilta. Mutta sydämeni kipenöitsee. hänen pitää viimein niittämän kirousta otsansa hiestä. Tulipas piankin hänen käteensä raskain puu. Väärät profeetat ja viimeiset maailman ajat. Mutta kysyinpä häneltä vielä: kuinkas nyt mestari oikein jaksaa?--»Jaksan niinkuin jaksan». vaikka oliskin sitä vähemmin. Mitä venailet ja koukistelet. poika? Tiedä että oppi. Mutta etpä järkähdytä minua. mutta sun oppis on väärää oppia ja uskoa. Niinpä lakkasi hän äkisti ottamasta vastaan ja antamasta nahkoja sunnuntai. Sillä minulla on juuri tarpeeksi järkeä. synnistä ja maailman mammonasta ja rupesi paljon muuttelemaan entistä elämäänsä. Kuinkas on laitanne. on pahanhengen oppia. Nytpä hän käyskelee kylästä kylään. ja hänen tieksensä kruunun pitkä sarka. vissi ja luja kuin kirveen silmä. karvari? kysyin minä. joka luulee nyt tempaavansa leivänpalan suustani. tuo leivänpuolikas tuolta pöydän päästä. Pääni panen pantiksi. »on niinkuin on». Haastelitpa niin selvästi. Muistelkaapas entistä Kirkon-kylän nahkuria. SIMEONI. AAPO. mutta hänen. JUHANI. Turhaanpa varoittelivat häntä ystävänsä. kerjuusauva tuli hänen käteensä. Siinä oli hänen loppunsa. mutta hänen virkaveljellensä naapuritalossa ehtimiseen enenevän. Annappas. SIMEONI. En kiusaa ketään syntiin ja vääryyteen. ja paikalla! Jumalaa minun tähteni rukoilla. Mutta toinen karvari? Hänpä oikein vasta rikastui ja rikkaana ja onnellisena miehenä kuolikin. silmät ympyrjäisinä päässä ja tukka pystyssä kuin Pommin Pietarin tukka. TIMO. kerran katsoa mulauttaen kankeasti päälleni. ja kovin oli päissään kurja mies. Tahdonpa teille kertoa elävän esimerkin. vaikka mustanruskea karva olisi jo kylliksi. Ainapa vaan vastasi hullu mies: »minun kätteni työn Jumala kylläkin siunaa. Kerranpa kohtasin hänen tuolla Kanamäen harjulla tien vieressä. harkitsit asian niin pykälästä pykälään ja haarasta haaraan. koska vaan taitaa. Mutta mitenkäs tuossa kävi miehen lopulta? Sen tiedämme. siinä hän istui kelkkansa kaustalla. Kuinka hyväänsä. ettei tainnut sitä väärin ymmärtää. tehdään pikimustaksi. sillä minä olen vissi ja luja. JUHANI. Ahdaspäinen usko ja hengellinen ylpeys hävitti nahkurin.--»Väärät profeetat». lausui hän taasen ja läksi tiehensä. jonka ilmoitit. koska tarkoitukseni aina kierretään pahimmaksi. . koska ei hän Herran sapattia kunnioita».TUOMAS. Hän tahtoisi kiusata meitä Turkkilaisten uskoon. Niin hän lausuili.ja juhla-päivinä. Mies tuli kummiin aatoksiin sielustansa. että hän tahtoi saattaa meitä Turkkilaisten uskoon. lykäten kelkkaa edellään ja loilottaen jonkunmoista hullua veisua. AAPO. ja niinpä käy kaikille hänen kaimoillensa. vastasi hän. Jumala armahtakoon häntä! JUHANI. Kitanne kiinni.

jonka muhkean heinän annoimme lakastua ilman yhtään ainoata viikatteen sivallusta. AAPO. . JUHANI. »Ja saunaton talo ei käy laatuun». JUHANI. TIMO. niin. kaikki aina vaan isännän hartioille. mutta olishan tuo vielä ritkunut tuossa vuoden tai kaksi. ja tämä on kiusattava asia. JUHANI. ellen väärin muista.AAPO. Ja hävityksen kuvausta katselivat veljekset hetken kiusallisella mielellä. pellot. JUHANI. Mitä tuommoinen lyhyt aidantakuinen?--Mutta--onhan sauna mennyt helvettiin! EERO. Olisiko se palanut? EERO. jotka hän vihaisesti viskasi pöydälle. heinä kasvaa vielä että rotisee». Siitä näkyi enään jäljellä ainoastaan musta kiuvas ja savuava aherrus. kourassa kaksi rauta-sarantoa. sen mä luulen. Mutta oma tahtos. ja palasivat viimein pirttiinsä takaisin. Ainapa. Minä annan peeveliä käskyillesi. sanon minä. JUHANI. nokiset orret ja seinät. että olemme jo kuin kiiliäinen joka mies. Läksivät katsomaan kuinka oli saunan laita. huoneenrakennus ei lisää leipää. Takaanpa. Sen sanon ja taukoon syömästä. veljet. paljasta viisautta! Ja pidä leipäläpes kiinni. Ei. Mistä minä tiedän. Käskysi mukaan. sanoi Juhani. Viimeisenä asteli Juhani. Kiusattava asia. kyllä sen tiedät. Mutta miksi en näe saunaa? JUHANI. Timo kuumensi uunin ankarasti. vaan että olemme saunattomia miehiä. saatpa muutoin tästä konttaluusta vasten kuonoas ja vähän paremmin kuin eilen. käskysi mukaan. vaan taivaan korkeuteen tulisissa vaunuissa. Niin. nurkat reikiä täynnä. Jukolan talo on nyt saunaton. ja mitä on minun sen kanssa tekemistä? Se on Jukolan isännän sauna. joiden suojassa kaikki olimme astuneet maailman valkeuteen. Tosin oli se vanha ja sen hirret haudotut aina ytimeen asti. EERO. Missä on lakkini? Käykäämme katsomaan. TIMO. koska muistuttelin sinua sen niittämisestä. vastasit tuohon: »emmehän lähde juuri vielä. mutta sauna oli kuitenkin vanha. Mutta käykäämme katsomaan. pellot ovat tässä ensiksi kynsiin otettavat. Paljasta viisautta. JUHANI. Niin. Ottipa Eeronkin ruumis löylyä eilen illalla. Minä tiedän että saunamme on tuhkana. EERO. ja itsehän päätit eilen piankin rakentaa uuden. Kuumaksi lämmitti Timo sen rakkaan uunin ja tuhaksi meni armaat. koska säkkini on täys. Jääpä sinulta pellot niinkuin mennä kesänä huikea Aroniittu. vaan ei minun. Talolla ei ole vielä voimia menettää saunojen rakennukseen. JUHANI. TUOMAS. Jumala paratkoon! enhän ole tarpeeksikaan viisas.

JUHANI. Kuitenkin tuli hän ajaen toista asiaa. »Kyllä koira haavansa nuolee». Mutta katso. oiva ja suopeamielinen lautamies. koska yhteinen etu on puheena. MÄKELÄ. Provastilta olen saanut tuiman käskyn. ja tuon kirotun tappeluksen tähden Toukolaisten kanssa. saattaakseni teitä tulevana sunnuntaina kirkolle. Mitäpä tiesin minä tästä? Mutta veljeksetkö raatelevat toinen toistansa tällä tavalla! Hävetkäät! JUHANI. mutta katsokoot sudet itsensä. Pojat. Jälkimmäisessä ottelossa on laki puolellamme. JUHANI. jos täytyisi meidän niinkuin vähän mutkistella. Kruunun nimessä hän tulee. Mutta saanko kysyä mistä syystä olette käynyt meitä tervehtimään? MÄKELÄ. Kuka on sitten tämän tehnyt? JUHANI. Sallikaat minun tehdä hänelle asiasta selko. Häpeän päivä. mutta edellisessä katsokaamme eteemme. Koska se nousee? MÄKELÄ. MÄKELÄ. Lautamies Mäkelä. kuinka on laitanne? Revittyinä. Millinen on tämä päivä? MÄKELÄ. Sisään astui Mäkelä. veljeksistä vanhin. JUHANI. pojat! onpa nyt edessänne tuhon päivä. jota veljekset arvelivat. AAPO. Istuttaa teitä jalkapuuhun. . JUHANI. Mäkelä. tahdon myöskin sanavaltaa. sinimarjoissa. suoraan sanottu. Nyt peijakas on irti. AAPO. Mitä tahtoo hän meistä kirkolla? MÄKELÄ. Te erehdytte. Päivää! VELJEKSET. ettet haastele itsiämme säkkiin. JUHANI. Tuikeasta syystä. Se on mennyt asia eikä parane siitä että sitä leksottelet.JUHANI. joka astelee kohden taloamme tuolla pellolla? TUOMAS. Hyvät naapurit. Mitä hirveyksiä näen minä? Pojat. Mitä tahtoo mies? JUHANI. tämä on naapurien työ. Mutta minä. Veljekset ovat kohdelleet toinen toistansa kuin enkelit. Aroniittu kasvaa sitä uhkeammin tulevana kesänä. ruvessa ja ryysyt päässä! Voi teitä viheliäisiä! JUHANI. kuin sitä. Kyllä minä tiedän.--Mutta kuka on mies. Päivää! MÄKELÄ. Tästäkö syystä seisotte huoneessamme nyt? MÄKELÄ.

Mäkelä? Kovin epätasaisesti lankeevat täällä hengenlahjat päämme päälle. Mitäs tehdään. Mäkelä. Eikö koettanut hän teitä kohtaan apua muiden taidosta. Meitä lukkari raateli kuin villisusi. ja tupansa muuttui silmissämme hirveämmäksi peikkoin luolaa. Mutta toinen kysymys. MÄKELÄ. sepä kuitenkin antaa hänelle joltisen vallan kirkkolain kautta. AAPO. hän koettikin Männistön-muorin kautta. emmekä lopulta astuneetkaan mökkiin sisään. Mutta äkeä ämmä rupesi kohta löylyttelemään selkäämme. Ja avosuisen. Istukaat. Mistä syystä? MÄKELÄ. JUHANI. mutta se todistettakoon». Lukupuuhassa on puolellamme Jumalan asetus ja laki. MÄKELÄ.--Isänne oli parhaita lukijoita. JUHANI. sanoi Kakkisten Jaakko. tuo lukemisen seikka. Ei kirpun kipeätä. vaikka he meitä pieksivät kuin tulta pohtaen. oikein konnan lauseita terveisinä miehelle ja seurakuntamme paimenelle. Ja kasvatti ja kuritti poikiansa Jumalan pelossa. se on tietty se. Katsokaas.--Te hurjat ja hullut! särjitte lukkarin akkunan ja karkasitte häneltä kuin sudet! JUHANI. JUHANI. . »Ensin asia tutkitaan. niin keskustelemme asiaa vähän laveammalta ja syvemmältä. että teitä provastimme ankarin kosto kohtaa. jota hän nyt varmaan on vihoissansa käyttävä teitä kohtaan. ja kuitenkin oli hän totinen kristitty. Jumala siunatkoon muijaa! MÄKELÄ. Mutta nyt.JUHANI. MÄKELÄ. ennen kuin miestä hutkitaan». mutta niin en sano minä. Nyt on hän teille armoton mies. sepä verrattoman julkea JUHANI. MÄKELÄ. joka lyö sitä yritystä vastaan. Hänellä on monta syytä. Mutta mitä on provasti teille tehnyt? JUHANI. Koetti kyllä parastansa. MÄKELÄ. AAPO. »Kyllä se on totta. rykmenttiä ylhäiselle rohkeus! kuitenkin olette häntä pilkanneet ja häväisneet tuon hävyttömän Kuppa-Kaisan kautta.--Katsokaapas tätä paikkaa: taitaisko provasti kruuvata meitä jalkapuuhun Rajamäen Kaisan valheista? Ei suinkaan! Näytettäköön asia laillisesti toteen mitä olemme lausuneet ja millä tavalla hänen kunniaansa leikanneet. Päänne kovuus on teiltä tyhjä luuloitus. Mutta äitimme ei tuntenut yhtään ainoata kirjaintakaan. tietäkäät. hän on jo äitimme kohdussa antanut meille niin kovat päät. Ahkeruus ja jokapäiväinen harjoitus voittaa viimein kaikki. Lähetitte Rajamäen kauheata myöten sikamaisimpia. että lukemaan oppiminen on meiltä mahdoton asia. JUHANI.

JUHANI. päästäksenne kristillisen seurakunnan oikeiksi jäseniksi. emmekä olekkaan juuri niin villittyjä pakanoita kuin luullaan. MÄKELÄ. »Ja heidän siipeinsä havina oli kuin ratasten kituna. AAPO. hyvästi! TUOMAS. ahkerata harrastusta. noh tiedän toki yhtä ja toista. Mitä tahtoo hän sitten meistä ja mitä tahdotte te? Hyvä! Tulkaapas seitsemänkymmenen miehen kanssa. merimatkoiltansa ja maailman rakennosta. Vähänpä tiedän minä. ja minä luulen. JUHANI. ja jääkäät hyvästi! JUHANI. ja tietäkäät. tuolla laudalla näette seitsemän aapiaista. JUHANI. Israelin lapsista. Hyvästi. ja järkevä. MÄKELÄ. Mutta aapiskirjasta täytyy teidän alkaa. luulen minä. MÄKELÄ. MÄKELÄ. Kokea tässä kotona Männistönmuorin tai hänen tyttärensä Venlan opetusta. vaan jonka tarkka muisto säilyttää kaiken nähdyn ja kuullun. jolla on niin järkevä mieli ja jolta ei puutu yhtä ja toista tietoakaan.MÄKELÄ. terve mies voi mitä hän tahtoo. mutta nyt seisotte miehinä kannallanne. koska he sotaan juoksevat». koska muistelen hänen kiivasta ja oikeata vihaansa teitä kohtaan. Kuultelimme korvat pystyssä kuin jänikset. että asiastamme sikiää. Eipä auta tässä. ja tahdonpa maksaa hänelle kymmenykset kahdenkertaisesta ja nuoren linnun lihaa ei pidä hänen kupistansa puuttuman lailliseen aikaan. AAPO. JUHANI. Provastimme osoittakoon meitä kohtaan hieman vielä kärsimystä. Aapo. Herrajesta! me tunnemme paljon ihmeitä ja asioita. Olittepa silloin ymmärtämättöminä. sentähden osoittakaat sekä provastille että koko maailmalle mitä miehuus voi. Mutta oman rauhanne tähden käykäät pyytämään häneltä anteeksi hävytöntä elkeänne.--Sinua. Vainaa sokea-enommehan kertoili meille monta asiaa. niin jalkapuussa. Tehkäät niinkuin sanon. rukoukset ja koreat lupaukset. Mutta sanokaat kuinka aiotte käydä käsiin. Täyttä päätäkö sinä haastelit hänelle Männistön-muorista ja hänen tyttärestään? Täyttä päätäkö sinä puoleksi melkein lupasit käydä konttimaan provastin edessä? . Hän osoittakoon kärsimystä. jalkapuussa istutte koreasti joku sunnuntaipäivä kirkon kivijalan juurella. Mäkelä. oppiaksenne aapiaista ja vähääkatkismusta. sinua minun täytyy ihmetellä ettet jo ole tehnyt toisin. tapauksista kuningasten kirjassa ja ilmestysraamatun ihmeistä. ja silloinpa aina häntä kuultelimme hartaalla mielellä. ja verta pitää sittenkin ruiskuaman. JUHANI. Sitä pykälää tahdomme harkita. MÄKELÄ. joka on provastimme tärkein määräys. syntyy ja kasvaa jotain. Hyvälukijoita naisia molemmat. Tahdonpa ilmoittaa aikeenne provastille. ja tämä ilmestys todistakoon meidän pyrkivän oppia kohden. jotka ovat ostetut Linnasta. Sen sanon. koska ukko meille jutteli Mooseksesta. kertoili raamatusta. ellei hän teissä huomaa vilpitöntä.

Sinä myllerrät ylös kaiken olentosi perin pohjin. Seitsemän läpeä kuin myllynkiven silmää! Mikä pilkka kovalta onnelta! Mutta ampukoot he päällemme kaikki kiukkunsa nuolet. me kuitenkin. häpeän hirsipuulla. ei loukkaa kenenkään oikeutta? Kuka voi sen kieltää? Mutta sanonpa kerran vielä: papit ja virkamiehet kirjoinensa ja protokollinensa ovat ihmisten häijyt henget. JUHANI. sydämesi tulikuohuvata kattilaa viileällä vedellä kärsivällisyyden lirisevästä ojasta. Siis seitsemän läpeä ja seitsemän poikaa. tehneet ovat he meistä myrkyllisen pilkkaveisun. vihan tuomiovoimaa. mehän puremme läpikiusatut sydämemme kovaksi kuin kipenöitsevä teräs. en.--Oh sinä musta sika! Voi päivää kirottua täällä! Niinpä nyt ylisniskoin meitä kohtaa kovan onnen nuijaukset ja ihmisten kiusanteot. Koston tuuma saattaisi pojan unohtamaan kaiken häpeän. Ei ollut siinä merkiksikään täyttä päätä. Kas kuinka ihmiset ja kova sallimus ovat yhdessä juonessa meitä vastaan. vaikka olisin kymmenen hengen omistaja ja jokaista henkeä kymmenen vuotta rääkättäisiin piikki-tynnörissä. vaan kynsillä ja hampailla iskisin hänen kurkkuunsa kuin susi-ilves. Eihän tuo mitään olis koston hekuman suhteen.JUHANI. sehän maistuisi vihaiselle mielelleni kuin hunajakaste. en pyssyä käyttelis. Onhan muotos pikimusta. Oh sinä musta sonni! Venla meille antoi rukkaset. Puhaltakoot meitä kohtaan joka haaralta myrkkyä kuin kärmeet. AAPO. Valeleppas. niin ihanalla ilollapa istuisin kontti-puussa minä. Mitä vielä? Onhan kotomme nyt ilman köyhän ainoata kestiä. kuin entinen Karjan mies. AAPO. selkäämme saimme kuin jouluporsaat ja oikeinhan joulupukkeina käyskelemme tässä ykssilmäisinä tonttuina. Te kuulitte. Tuhannen tulimmaista! eikö ole miehellä valta elää rauhassa ja tahtonsa mukaan omalla kannallansa. että olen valmis juoksemaan pääni seinään. No sitä hullumpi. Ja sittenhän on jäljellä vielä perkeleistä pahin. Ethän sinä käsitä. Kappaleiksi. kiristäen hammasta ja myristen kuin villit härjät. Nyt muistat hieman väärin. jalkapuussa ei olekkaan kymmentä läpeä. koska ei hän seiso kenenkään tiellä. ilman kiukaan kohisevaa löylyä. Tuollahan kytee ja savuaa entisen armaan saunamme aherrus. Aatos. Kuinka monta tähteä otavassa. Seitsemän poikaa meitä on. Ajan voittamisen tähden poika lörpötteli näin. Männistönmuori tai Venla johdattamaan tässä kirja-tikkuamme! Sitähän jo naurelisivat kaikki Toukolan siatkin. Ja jos viimein kiskottaisiin meitä jalka-pihtiin kruunun voimalla. kuinka monta poikaa Jukolassa? JUHANI. pistävinä pyörähtelee . meitä uhattiin varmaan jalkapuulla. Kuinka monta sitten? EERO. ja veripunaisina. ryysyt päässä. lukkari meitä rääkkäsi kuin pahalainen itse. Seitsemän läpeä! Aina sitä hullumpi vaan. kurja veli. Enkä tuossa veistä. koukistellen hiljaa. Toukolan pojat meitä hakkasivat kuin nummea vaan. ja todentekoa ei merkiksikään. rynkäämme päisin. tuhanneksi kappaleeksi repisin miehen. Kirkas tuli! Ellei tämänkaltainen kiusantemppujen rykelmä vie partaveistä miehen kurkkuun. veristää tuota herra provastiamme. Tekisinpä niin. mikä sitten? Oh sinä sarvipää sonni! EERO. mun veljeni. Hmh! Kymmenellä lävellä irvistelee meitä vastaan kirkonporstuasta jalkatukki. ja niinpä saisin oikein maiskutella kostoni herkkua. ja taivas satakoon päällemme paljasta sappea. SIMEONI. ja häpeähän on heidän tarkoituksensa. silmät ummessa. joka halki niitun vaeltaa eteenpäin. Miksi ilolla? JUHANI.

Metsä penikoitansa suojelee. LAURI. Yhdestä maailman kulmasta kuumoittaa meille vieläkin rauhan päivä. Minä seuraan. Sen tein minä jo menneenä vuonna. päässä kypärä sadasta lammasnahasta. mutta veljeksillä. Eihän ole vielä kaikki toivo mennyt. Ja miellyttäiskö heitä sielläkin ahdistella poikia. kolme ensimmäistä vuotta ilman yhtään vouraa. Kuinka päätät. ja toivokaamme parasta tästä retkestämme. jossa. TUOMAS. Talon piirin pohjoisessa osassa. AAPO. Olkoon menneeksi. ja minäkö jäisin tähän yksinäiseksi hongaksi Jukolan pihalle? Ah! kovin lujasti ovat olentoni kaikki juuret ja oksat yhtyneet teidän piiriinne. vanha vuoren-ukko keittelee pikiä. Impivaaran seudussa. Kymmeneksi vuodeksi menköön talomme toisen kouriin. AAPO. Te muutatte. Eikö käsittäisi meitä sielläkin esivallan koura? JUHANI. niin pitää heidän havaitseman miltä tuntuu häiritä seitsemää karhua konnossansa. olkoon syntymäkodossaan vielä tulevan talven suoja. jonne purjehdimme myrskyistä pois. Tosin kostaisimme. Kaikki yksimielisesti! AAPO. mutta olkoon sydämemme rauhassa kunnes tämä on tapahtuva. laillista välikirjaa tekemään. Armahda itseäs. Nahkapeitturi hallitsee ja viljelee taloa kymmenen vuotta. niinkuin sanotaan. EERO. syvälle kuin tirisilmäiset myyrät siellä itsemme kaivamme aina maan ytimeen asti. uusi koto ja uusi sydän luokaamme itsellemme metsien kohdussa.silmäs. Timo? TIMO.--Nyt nahkapeitturille kaupat kirjallisesti vahvistamaan. Pyhäinmiesten päivänä ottaa nahkapeitturi haltuunsa talon. Nyt olen päättänyt. Sinne tästä siirrymme kaikki. Vapaasti ja joka paikassa Jukolan metsissä pyydystelkööt veljekset. Kaikki yksimielisesti! Läksivät he miehissä välikirjan tekoon. . Siellä vasta kannallamme seistään. ja mitä otuksia hyväänsä. joihin vaan on laillinen lupa. jos pantaisiin meidät istumaan häpeän istuimelle. ja kirjallisesti määrättiin seuraavat pykälät. jos heitä niin miellyttää. JUHANI. Veljet. SIMEONI. mutta siitälähin maksakoon hän veljeksille seitsemän tynnöriä rukiita vuodelta ja rakentakoon uuden saunan ennen voura-ajan loputtua. Halaanpa minäkin rauhan kammioon. TUOMAS. Sinne siirrymme ja rakennamme uuden maailman. missä muutkin». Nämät olivat pää-ehdot välikirjassa. Oivallista! Nyt nahkapeitturille joka mies. JUHANI. olkoon heillä valta tehdä ja elää tahtonsa mukaan sekä maalla että metsissä. vourasivat talonsa nahkapeitturille kymmeneksi vuodeksi. JUHANI. Ilvesjärvi tuolla Impivaaran kupeilla on se satama. »Siinä minä. JUHANI. Minä seuraan teitä vaikka Impivaaran syvimpään luolaan. sanoo sananlasku.

maa rupesi viheriöitsemään ja koivisto kävi lehteen. veljesten silmäpuoli hevonen. Mutta veljekset. Odottiko hän. äänettöminä pitkin vaikeata. ilma tyyni ja alasmäkeä länteen juoksi jo auringon pyörä. suojasti puhalteli tuuli. Killi ja Kiiski. Täällä käyskelee hän vähän ajan. ja sen kuluessa ei joutunut veljeksille provastilta minkäänlaista käskyä. joissa on heidän ampuma-varansa. Edellä astuu Juhani ja hänen rinnallansa Jukolan suuret. Muutto ei kuitenkaan ollut vielä oikeammiten tehty hevosella ja muilla välttämättömillä kappaleilla. äkeät koirat. JUHANI. pyssyt olalla ja tuohikontit seljässä. kinokset olivat sulaneet. täällä ei ole hänellä yhtään pysyväistä sijaa. ja nahkapeitturi oli kuorminensa Jukolan pihalla ja vastaan-otti talon hallituksen määrätyksi ajaksi.--Niin läksivät veljekset entisestä kodostansa. karttaaksensa provastia ja hänen käskyläisiänsä. TIMO. Ah! TIMO.ja ketun-rautoja. hiihdellen ympäri ja pyydystellen.Tuli Marraskuu. keikkuu ja kiikkuu kunnes hän vihdoin kännistyy ja nääntyy kuin rotta seinän-juureen. kantaen sylissään Jukolan uljasta kukkoa. elelivät tämän talven enimmin metsissä. etten tuhri kyyneleitä poskiltani. Oikein sanottu. polvellista metsätietä. kauhan. purjehdimme vankkurilaivallamme eksyttävien metsien halki Impivaaran jyrkkää saarta kohden. Niin meni talvi. Eihän paljon puutu. herneillä täytetty säkki. katsottuani omaan poveeni tällä murheen hetkellä. viisaasti juteltu! . Heidän jäljessään. JUHANI. Padalle peitteeksi oli pantu karkea. kivistä metsätietä. JUHANI. kulkee. seitsemän lusikkaa ja muita keittokonstiin kuuluvia kappaleita. Mutta ei auta tässä maailmassa. Kuitenkin pitivät he jo tulevasta pirtistänsä huolta: hakkasivat hirret kevääksi kuivamaan ja vierittelivät perustuskiviä kantoiselle aholle. minä sammakko kanssa. ei muistutusta. vaan olkoon miehen sydän aina kova kuin valkoinen harakankivi. vaelsivat alakuloisina. suden. vaan ottivat sen myötänsä päiväntiedon antajaksi Impivaaran erämaassa. vetäen reteliä. vai oliko hän heittänyt heidät kohtalon huomaan? VIIDES LUKU Kevät oli tullut. Niinhän mekin nyt purjehdimme armaista syntymänurkistamme pois. jyrkän vuoren alle. Viimeisenä käyskelee Eero. Kulkevat pitkin kivistä. josta eivät veljekset mielineet erota. vanha Valko. ja majailivat sysikoijussa Impivaaran aholla. ja ylimmäisenä tämän päällä putkisteli ja naukui pienessä pussissa Jukolan vanha kissa. Tämä oli määrätty tapahtumaan koska suvi oli tullut. Ihminen on merenkulkija elämän myrskyisellä merellä. Rattailla näit arkun. Timon ajamana. Mutta kuormaa seuraavat muut veljekset. padan ja padassa kaksi tammipöytyriä. Sitä en ihmettele. pyssyt olalla ja kontit seljässä. Veljekset nyt retkeilevät muuttomatkallansa Jukolan ja Impivaaran välillä. Matkamieheksi on ihmislapsi syntynyt tänne. autellen Valkoa tien pahimmissa paikoissa. Taivas oli kirkas.

JUHANI. sitä ei taida kieltää. Paatunut. kaikki viha. Niinkuin me itse. Kuitenkin koetamme täyttä päätä elää tästälähin niinkuin hurskasten urosten tulee. päästyäsi lihavien metsähiirien niskaan. leiviskäs. aina tarkka ja luotettava. Minä huomaan sen. riita ja vaino täällä lintukodossa. Ensi kerran kiekuu hän kello kahdelta.--Ja kissa sitten tuolla kuorman harjalla! Voi sinua Matti-poikaa! Siellähän keikut ja heilut ja katselet pussin lävestä ulos. en totisesti oliskaan. vanha sukka!» eihän ole sinulla enää juuri monta päivää täällä tassuteltavana. Mutta teitä. niin! Ja heittelette häntäänne noin iloisesti! No ettehän tiedä. Pois viha. Niin! EERO. Niin! EERO.--Kuinka pitelet. Silmäs käyvät jo kovin tummiksi ja karhealta kuuluu naukumises. EERO. Tietäkäät. Ja koreat. JUHANI. Killi. Siitä kukosta on meille paljon hausketta täällä sydänmaassa. Killi ja Kiiski. synnilliset vaatteet. täytyy. Mutta sellaisiahan. Ja prameus. JUHANI. armoittelen kuitenkin enimmin kaikista. Katsos kuinka neuvoit äsken itse. Ah kuinka palavasti katselette minua silmiin! Niin. paatunut. olemme kaikki tämän taivaan alla. Pidä sydämesi jykevänä. mutta hän on paatunut. Letkuvat kirkkokäässyt ja kaikki koreat kirkon kemputtimet. Korjasin vaan sen siipeä. sydämesi jykevänä. Kyllä minä sinun korjaan kohta. Aina pitäisi ihmisen muisteleman loppuansa. JUHANI. sitä kukkoa? Miksi porahtelee elikkoparka? EERO. JUHANI. minun Kiiski-poikani. olette tekin siinneet. toisen kerran neljältä. Herra. niin. Hän veistelee taas. tahdoit sinä sanoa. Tulee leivisköistämme kysymys. joka on paras nousun aika. veljet. jos nimittäin huolisin houkon puheista. vaino ja ylpeys. JUHANI. Jumala nähköön. Katso etten tempaa niskastasi kiinni. . naukuen aivan surkeasti. Mutta ehkäpä kuitenkin kostut vielä. Voi teitä kurjia! Minun täytyy itkeä. syntyneet ja kasvaneet Jukolassa. Mitä? Mitä sinä puhut? SIMEONI. »Voi äijä-rukka. JUHANI. sinä peevelin kirottu nallikka. kun kerran olemme tänne oikein ehtineet sijoittua ja saaneet itsellemme lämpöisen rauhanmajan. Totta! TIMO. joka riippui. että nyt jätämme ihanaisen kotomme. Tehkäämme. kasvaneet omina veljinämme. Toivonpa niin. mutta enhän sitten oliskaan mies. SIMEONI. ankara liitto ja heittäkäämme pois kaikki synnin eljet. Katso etten ota niskastas.SIMEONI. että on siinä paras kukko koko kihlakunnassamme virkansa toimessa. mutta silloinpa vasta. Silloin tulee sanottavaksi ilman yhtään vilppiä ja viekastusta: tässä olen minä ja tässä on. Ja jos olis siinä sitten kaikki. TIMO.

töllitteli pitkin ahoa ja nummen syrjää. kantoisen ahon. ja murheellisesti paistoi ilta. myrskyjen repimät kuuset. pois tulevien tieltä? TIMO. näkivät mäntyin välistä kirkkaan Ilvesjärven ja heleän auringon lähellä laskuansa loistavan vuoren luoteiselta jyrkältä. heittäissäni kultaisen kodon. töllötteli. ja ylös kohden taivasta kohoopi huikea pirtti Impivaaran aholla. JUHANI. Heidän silmänsä näki kaukaisia kyliä. juurevat männyt humisivat. ja toivon ihana leimaus välähti heidän silmistänsä ja kohotti heidän rintansa taas. muodoltaan jättiläisten hautakumpujen näköisiä. joka Teerimäeksi kutsuttiin. Painaahan tämä päivä miehen mieltä. pimeät luolat ja partaiset. Mutta he käänsivät siitä vihdoin silmänsä Pohjaan päin. Se oli Jänis-Jussi. jossa synnyimme ja kasvoimme ja jonka tantereilla pieninä piimäpartaisina piehtaroitselimme. Mutta vähitellen yleni seutu ja heidän tiensä luikerteli ylös korkealle metsäiselle maalle. Niin asteli hän kodostansa. Anna olla vaan. kirveet paukkuu. missä laukku. Mutta koettakaamme karkoittaa tämä mielen synkeys pois. Niin. Tosin musertaa sydäntämme jäähyväishetki. siinä loukku». ja ahon alla korven. Mitä sanoit. veljeni? Ei maassa eikä taivaassa ole paikkaa niin rakasta kuin se. Niin he haastelivat keskenänsä. poikaseni. siinä vipu. mutta Impivaarassa on meillä pian toinen koto ja kohta ehkä yhtä rakas. sallivat Valkon siinä hetken puhallella. Niin hän sanoi pojallensa. en voi. pienoiseni. peltoja. halkinen huuli vilpittömässä irvissä. Tämän kaiken he näkivät. Mutta veljekset itse tekivät myös parastansa. Kuinka sanoi emojänis ennen. ja siellä näkyi korkea Impivaara. joiden ympärillä matalat. sinertäviä järviä ja lännen metsien reunalla kirkon korkean tornin. veljeni. Tuolla ja täällä näkyi sammaltuneita kallion-kieluja. keventääkseen vanhan ykssilmäisen vetäjän kuormaa. Viimein ehtivät he mäen harjulle. ja katsahtivat maailman lakeuksiin alas. käski pienen poikansa luotansa pois. AAPO. JUHANI. matkustaen halki synkeän salon. kuusien kohinassa retkeilemme. joka heille oli antava salskeita hirsiä huoneitten rakentamiseen. niittuja. JUHANI.--Niin hän läksi kodostansa ja niinpä lähdemme myöskin me. koska hän. Jää hyvästi. ja riutuvat aatokset täyttivät taas veljesten rinnat. keskellä jylhiä metsiä.JUHANI. huomaten itsensä uudestaan tiineeksi. tunkiotasi tahtoisin suudella nyt. EERO. Kovin ravisteli rattaita ja vanhan Valkon lapoja kallioinen tie. sillä kotopensas on jänöllekin rakas. ja muista aina mitä sanon: missä risu. sen jyrkästi kaltuva viete. jotka seisoivat vuoren kyljillä. Mutta vuoren alustalla näkivät he hauskan. hän taaputteli. AAPO. JUHANI. Yli mäen kulki tie. jossa silmä paikoin tuskin taisi eroittaa entistä raition rataa. ja läksi poika taaputtamaan pois. Mutta etelässä erään kunnaan rinteellä kuumoitti Jukolan talo kuin kadotettu onnen maa. TUOMAS. vastaisen asuinpaikkansa. . »Lähdeppäs jo matkahasi. Kohta on meillä tekeillä tuima toimi ja työ. sillä pohjattomia rämeitä levisi sen molemmilla puolilla. Katsokaat: johan ankarassa korvessa. kohta jumisevat hirret. En voi. koto! Porrastasi.

Pian saavuttivat he ratsastajan. niinkuin tarina kertoilee. Potra mies! TIMO. He kiitivät suhinalla päin. ja he tulivat nummelle honkien pylvästöön. Sanotaanpa myöskin: joka keväällä ennen käen kukkumista tämän tuomarikärmeen käsittää. ja monen kosken pauhinalla he syöksivät itsensä lainetten kohtuun. Ratsastaja pakeni metsään. pitäen omaa metsätietänsä. jossa. Ja kertoi heille Aapo seuraavan tarinan. loiskeilivat sen lautasille ylös. Mutta ryöväsipä tämän kruunun heiltä eräs rohkea ratsastaja. vaan kärmeet eivät vilaustakaan viipyneet häntä seuraamasta. sitten kaatui pyrskivä orhi. ja yhä vainosi häntä kärmetten villitty joukko. Mutta vapaassa ilmassa seisoi mies. kädessä ihmeellinen kalleus. Ja yhä kiivaammin kannusti uros huohoittavaa hevostansa. Tuli virta kärmeillekin vastaan. Tuli virta vastaan. ja kohden tulta hän nyt kannusti hevosensa. tuo ankaran harvoin näkyvä valkea kärme. mutta se. Ja hädissään viskasi hän heille hattunsakin syötiksi alas. kierrettyinä rengoiksi. jonka he paikalla repivät kappaleiksi ja söivät vihansa vimmassa. he astuivat sen poikki. Uhkea tarina ja vielä uhkeampi mies. puolaimen varret ja kuihtuvat ruohonpiipat vaihetellen peittivät kumisevan maan. joka johdatti Viertolan kartanosta kirkkoon. JUHANI. Mutta eivät olleet kärmeetkään myöhäisiä. virtana juoksi veri uhkean orhin rikkiviilletyistä kyljistä. AAPO. Niinpä taivaan ratsastava sankari kultapilvien halki kiitää. Tuomarina siinä istui heidän kuninkaansa. sen keittää ja syö. heidän kulkeissansa pitkin nummen harjua alas kohden autiota Sompiosuota. .Siitä läksivät he taas eteenpäin ja yhä uljaammalla vauhdilla rupesivat he kiirehtimään kohden uutta kotoansa. jossa kanerva. pelastettuna tulesta ja hirmuisista vihamiehistänsä. Siinä sankari seisoi riemuitsevalla katsannolla. hän ymmärtää korpin puheen. niinkuin vanhat ihmiset sanoo. Harvapas mies täällä näkee tämän kärmeen. Mäki aleni. Tuli eräs ratsastaja ja näki nummella kärmeitten kuninkaan. JUHANI. parveilivat jo tiuhasti hevosen jaloissa. Mutta miestä ei auttanut kauan tämä keino. joka hänen näkee. rakettu tie. ja kohahtaen ratsasti hän sen kierroksiin ja veipä orhi hänen nopeasti sen ylitse. AAPO. niinkuin vanhat ihmiset juttelee. rynkäsi hän liekkien helmaan. ja suuri oli miehen vaara. ja suusta roiskahteli sohiseva vahto. Näki hän matkan päässä hurjasti palavan kasken. Kerran vielä iski hän kannukset orhinsa kupeisin ja kerran vielä hän kirmasi eteenpäin. tulihan oli polttanut kärmeitten lukemattoman lauman. Mies ratsasti yhä eteenpäin. joka kulki pitkin nummen selkää. Tuli hietainen. kannusti hevostansa ja kirmasi kalleuksinensa pois kuin tuulissa ja pilvissä. mutta metsä ei estänyt hänen vihollistensa juoksua. tulee verrattoman viisaaksi. Hän ratsasti häntä kohden. Tässä on nummi. jolla oli kimmeltävä kruunu päässä. uivat myrskyn vauhdilla sen ylitse: ja korkealle nousi valkea kuohu. ennen muinoin oli kärmeitten keräjäsali. Se oli tarina valkean kärmeen kruunusta Teerimäen nummella tässä. ja. vaan läksivät kohta kiukkuisesti vainoomaan julkeata ryöväriä. päässä verrattoman kallis kruunu. pianpa kärmeet kiiriskelee hänen jäljissänsä taas ja santa kiertoilee korkealle tieltä. noukkasi miekkansa kärjellä kruunun kuninkaan päästä. kietoen itsensä virran kylvyssä läpikastettuun kauhtanaansa. unohtaen ainiaaksi elon kuuman leikin. joka tempasi kruunun kärmeen päästä ja kilvoitti sen viimein omaksensa. ja tuhannen kurraa pyöri silloin ratsastajan jäljissä kuin kiekko maantiellä poikien heittämänä pyörii.

Mikä heistä veti aisoista Valkon rinnalla. Jos visusti harkitset mikä kylvö menneistä päivistä saattoi hyödyllisiä. kuihtuva koivu. Mutta viimein välkähti heidän eteensä kantoisen ahon lakeus. Äläs mitään. Aherrus ahon syrjässä tuolla osoitti vielä paikan. Sanotaanpa vielä niinkin: joka keväällä jälkeen käen kukkumisen tekee kaiken tämän. sehän on. oli viljellyt huhtia ja suitsutellut ankaria sysihautoja. Monta kaskea oli hän tämän vuoren ympärillä kaatanut ja polttanut. kuinka tyhmästi nyt haastelit! Eikö tiedä sitä joka mies syömättä murenaakaan kärmeen lihaa? Kas nytpä Eero vasta näytti minä miehenä hän järkensä puolesta oikeammiten käy. JUHANI. JUHANI. heittäen talvikeliksi oljet ja pahnat. auttaen Valkoamme niinkauan kuin suota kestää. josta hän saa tiedon mitä hänelle sitä-ennen on tapahtunut. kuinka hyväänsä. Mutta riihen aherruksesta kappale matkaa. jota kesti noin viisi sataa askelta. ehtivät he suon ranteesen ja matkustivat taasen kuivalla maalla korven monijuurista tietä. Hän joko haasteli tyhmyydestä tai konstaili ja koukisteli hän taas. mainio raataja. tuolla ahon ja metsän rajalla näkyi musta sysihaudan pohja. viisaus suuri. Jospa meidänkin silmämme ennemmin olisivat auenneet. työs ja toimes. eräältä kannalta katsoen. EERO. vaikka työläästi. jossa taasen alkoi pimeä korpi. Näin haastellen keskenään olivat he vaeltaneet nummelta alas. ja seisoivat he määrätyssä paikassa. Mutta yönsä lepäsi hän turvekattoisessa koijussa miilunsa vartijana: ja . mikä vahingollisia hedelmiä. josta hän kohta kotiansa saattoi valmiin viljan. veikkoseni. risu-äkeellänsä karhinut monen mustan. ja viimein korjannut riiheensä satoisat oljet. Tänne kaikki! Vaipuuhan vankkurien pyörä vaaksan syvältä mutaiseen maahan. Tässä kuin sudenpoikaset ilmi-taivaan alla. sen kieppaamme takaisin Impivaaran aholla. ja siellä ja täällä seisoi matala. Pitkin tätä tietä retkeilivät nyt veljekset yli suon. Onko tämä aatos kotoisin miehen päästä? Voi sinua poika-parkaa! AAPO. niin oletpa viisas mies. Vihdoin. Tietää mitä on tapahtunut. alakuloisesti nyökytellen päätänsä iltatuulessa. jonka pinnalla vaihetteli mutaisia. ja luulenpa taitavamme onkia siitä jotakin viisautta. pyhkien otsaltansa monen helmeilevän hien. Niin oli tässä entinen Jukolan uhkea isäntä hyörinyt ja puuhaillut monen polttavan auringon alla. mutta kummassakin kohdassa viskasi hän eteemme merkittävän aatoksen. ja sen mukaan asetat elämäsi. siitä halki tiuhan näreistön. Koettakaamme tarkastella hänen lausettansa. Mutta keskeltä oli suo kaitaisin ja siinä maa myös naveampi ja kiinteämpi. väkevästi hajahtavia juovuke-pensaita. Seisoi siinä lyhykäisiä mäntyjä sammaleisessa puvussa ja mättäillä tummanviheriäisiä. ja seisoivat nyt Sompiosuon partaalla. Tässäpä muinoin veljesten iso-isä. Voi. niin luulenpa ettemme näin nyt kahnusteliskaan siirtolaisina tässä. »Hän saa tiedon mitä hänelle sitä-ennen on tapahtunut». sammaleisia mättäitä. kylvetyn maan. rämeisiä aukkoja. ja iskeköön kyntensä kuormaan joka mies. missä oli hänen metsäriihensä seisonut. Mutta tehty on tehty. se mies ymmärtää korpin puheen.josta hän saa tiedon mitä hänelle siitälähin on tapahtuva. Juho. mikä taasen lykkäsi vankkureita. Mitä Jukolassa kadotimme. karpalon kotoja. komeroisen vuoren alla. Synkeäksi näytti tämä suo. kulkeneet poikki Seunalan Matin lakean ahon. jossa hän oli poltellut kiliseviä sysiä huhtamaan teloista. tyhmänä pässinä. TUOMAS. valtaisen suuri. Ja yli tämän taipaleen juoksi vaivaloinen tie suon toiselle rannalle.--Tänne koko velisarja.

laitumelle ja tehneet kannoista ja karangoista iloisen valkean aholle. Näet toki himmeän siinnon Viertolan kartanosta koillisessa ja kaukana tuolla luoteisen ilman rannalla kirkon harmaan tornin. Avara on kantoinen aho. kun se vaan tulee riiviöön. noin tuhannen askelta ahosta pois. sinne ja tänne.saman koijun olivat nyt veljekset määränneet itsellensä väliaikaiseksi asuntomajaksi. kauempana synkeän korven. Vaikkei päätönkään. vaikka kauaskin katsot. Mäntyjen takana kiiltää tuolla kirkkaana ja kalaisena Ilvesjärvi. sammalkallioinen maa. AAPO. nauriita ja naudan lihaa yhteiseksi illalliseksi. No puhkaise se sydänkarsinastas ulos. keskustelemisten johtajana. Tämä on siis ensimmäinen atriamme tässä uudessa kodossa. ja sen loivalla kamaralla. mutta ko'okas ja tuuhea mänty. muhkea onni olkoon ainoa toverimme täällä kaikissa toimissa ja töissä. niin yksi meistä olkoon aina ensimmäisenä miehenä. Sanalla sanoen. jonka Jukolaiset olivat määränneet asumapaikaksensa. Vaan nuijailee seiniä kuin päätön kana. Sen eteläisellä puolella näet ensiksi ihan jalkas alla tuon mainitun. jonka ruohottomilla poluilla teeret hyppelevät ja pyyt alakuloisesti viheltelee. SIMEONI. ja tuokoon se onnen ja Jumalan rauhan kaikille muillekin atrioillemme täällä. joihin vaan kyntemme pystyy. kello kaulassa. lännessä ryhmyinen. mutta kauemmas sen reunoja ei kuitenkaan näe sun silmäs. AAPO. sinne ja tänne. JUHANI. Mutta näetpä tuskin muuta. veli Aapo. . Mutta sysikoijun vaiheille olivat veljekset tänä iltana asettuneet alas. ja silloin sanoo muija noidan-nuolten lentelevän ilmassa. Idässä näkyy tasainen nummi hongistonensa. ratkaisijana riitaisissa asioissa. niin pöllähtelee se noin. istuivat he atrioitsemaan iltaiselle aholle. Päätön ruumis ei käy päisin. ja aurinko oli vaipunut vuoren taakse. ja muut hyöriskelivät vankkurien ympärillä. laskeneet aisoista väsyneen Valkon. JUHANI. seisoo koivisto nuori ja tiuha. Mutta koska tämä oli tehty ja ruoka rakettu valmiiksi. jota ennen myös oli huhtina käytetty. purkaen kuormaa ja kantain kutakin kalua ja kapinetta paikallensa. jonka ääni käy etunenässä järjestyksen tähden. TIMO. sen takana taasen Sompiosuon. sillä idässä. etelässä. Siinä paistoi Simeoni silakoita. yksi olkoon. ja tuolla ilman reunalla kohoo ylös vaisusti sinertävä Teerimäki. JUHANI. Mutta puhdistappas suus. Tämänkaltainen oli seutu ja sen ympäristö. Niinhän tekevät usein Männistön-muorin kanat. sammaleisella harjulla matala. sanon minä. niin kantaapa silmäsi etäälle kohden kaikkia ilmoja. Tämä on tuuma aivossani: Jos tahdomme täällä jotain ja kunnokkaasti matkaansaattaa. noin. lännessä sulkevat metsät sun silmäsi alan ja pohjoisessa korkea vuori. Pohjaa kohden alenee vähitellen vuori. Tahtoisinpa lausua tärkeän aatoksen. juohevasti kaltevan ahon. AAPO. Mutta jos astut tämän vuoren harvoilla kuusilla kruunatulle harjanteelle. tuolla ja täällä. Onni. JUHANI. Saloin tumma meri haamoittaa sun ympärilläs kaikkialla.

Sinun neuvoillesi varsinkin tahdon aina ja kernaasti korvani kallistaa. Mitä mielit sanoa? AAPO. Hehheh! AAPO. Olenko minä piirtoposkinen metsäsika. Sinä olet Jukolan sarjan esikoinen. Sentähden käytä itses aina kiltisti ja siivosti. TUOMAS. joka uppiniskaisuutta. TIMO. Mutta tämä. Siellä hän istukoon päivän tai kaksi. Vai et kiltaa? Etkö kiltaa? Etkö totisesti kiltaa? Sanoppas sitten viisaampi parakraaffi. TIMO. Mutta minä en ole mäyrä. Kernaasti. kiilattava parakraaffi. JUHANI. Niin. hei! En ole karhukaan enkä mikään rotta! Tiedä huutia vähän. ja olkoon sinulla sen oikeus myös. aina kuinka asiat ja asian haarat vaativat. Mutta minä olen ensimmäinen. Sanoppas se uusi. vaan katsonpa sen veljesten keskenä liian törkeäksi. TUOMAS. Sitä en sano. AAPO. »Ei käy kontoon». siellä imeköön hän kynsiänsä. auttamatonta vastakynttä osoittelee? JUHANI. LAURI. Minä olen tässä vanhin. koska minä en milloinkaan käsitä mikä on oikein.. AAPO. muistellen mitä rauhaansa kuuluu. jonka tahtoisit käytettäväksi välillemme asettaa. En suostu päätökseen minä. sinä Jukolan tietäjä. mäyrä. Se rangaistuksen pykälä ei käy päisin. AAPO. mikä väärin. Tosi! Mutta mikä rangaistus määrätään hänelle. ja tiedän myös vaatia teiltä kuuliaisuutta. TIMO. Sallitaanko minulle sananvuoro? JUHANI. ei käy. välttääksesi vihani rankaisevaa kauhistusta. Te rupeette kapinoitsemaan.JUHANI. AAPO. pedolliseksi. Hei. JUHANI. . Mutta jokaisen sana ottakaamme kuitenkin aina kuullaksemme yhteisissä kysymyksissä. sanoi Jaakkolan Juuti». Kaukana tietäjän arvosta. JUHANI. Enkä minä. enkä susi. Etten kiltaa minäkään tuota rangaistus-parakraaffia. JUHANI. sanoo sananlasku. niin. jonka asunto on vuoren tunkkainen luola? Pois se. JUHANI. Minä en ole metsäsika. AAPO. Hänen pistän tuonne vuoren komeroon ja kannan kasan kymmenleiviskäisiä kiviä teljeksi luolan kitaan. Mutta kun vaan tottelisitte. JUHANI. Se on oikeus ja kohtuus. »Tiedä huutia.. Olenpa rivin ensimmäinen mies.

JUHANI. aina vaan ilkivaltaisuutta osoittelee. Se ihka uusi ja vanha. kylvellen välillemme eripuraisuuden siementä. Äänettöminä. Siihen suostumme kaikki yhteisesti. Hieman harmin vallassa. Niin minäkin. Mutta veljeksiä turvemajassa ei mielinyt käydä tervehtimään hienosiipinen Unonen. Miksi kirkut ja keikuttelet päätäs kuin tarhapöllö? JUHANI. Simeoni ja Aapo. ja minä kuultelen äänetönnä kuin särki sammakon motkotusta. ja tuolloin. Makeasti makaa jo Timo. SIMEONI.ja kalastus-retkille. Hm! Olkoon päätetty. Muut palhikoot ja kiiritelkööt meille hirsiä ylös. Muutoin vallitsi luonnossa rauha ja syvä hiljaisuus. JUHANI. JUHANI. TUOMAS. Tämä on tuumani asiasta: Hän. Ja muistakaat: joka tästälähin mielii vikuroita. Niin onkin. Korvessa huuteli huhkain käheällä äänellänsä. Mihin raatamiseen rupeemme koska päivä koittaa? AAPO. mutta kierrellen itsiänsä kyljeltä kyljelle. Siihen suostun. Ilvesjärvellä narisivat sorsat. potkua pyllyssä ja käpälämäki edessä. TIMO. JUHANI. hänellä on jäniksen passi kourassa. LAURI. Tämähän on. mietiskelivät he tämän maailman menoa ja elämämme muuttuvaisuutta. Parakraaffi. karkoitettakoon kauas pois. Huomenna varhain käyköön neljä miestä. Parakraaffi. ja olkoot nämät neljä miestä: minä itse. Tämä olkoon asetus. niin kohta pojat kaasinsa haalimiseen. mutta me muut itsiämme tässä vääntelemme ja kääntelemme kuin makkarat kiehuvassa kattilassa. AAPO. tällöin kuului kaukaa kontion terävä vihellys. joka ylen katsoo neuvot ja varoitukset. Ja koska pirtti ja pieni aitta-koppa ovat valmiit. JUHANI.. Tuli yö. Parakraaffi! huudan minä huikeasti. Tietysti on tässä pirttimme rakennus ensimmäinen. mutta tyyni toukokuun yö. te murjaanit? Kyllä minä teidät opetan. Miksi olemme näin virkkuja? . nurkallensa. AAPO. parakraaffi! AAPO. hän siirrettäköön liitostamme. pilvinen.JUHANI. Tuomas. metsästys. mutta eihän tuo nyt samenna meidän tyynettä ja kirkasta mieltämme tänä iltahetkenä.--Mihin työhön iskemme huomenna kiinni. Oletko hullu? Huutelethan tuossa kuin istuisit tulisissa housuissa. parakraaffi! Sanoppas se viisas parakraaffi! AAPO. Eihän ole luullakseni vielä ummistunut yhdenkään silmä. AAPO. jokainen kirveskynä kourassa. viisas parakraaffi! Sanoppas se.. Se muistakaat! Näin päättivät he viimein atriansa ja kävivät lepoon sysikoijun suojaan.

Huhkain tuolla korvessa huutelee. rukoili kaikki yöt niin talvella kuin kesällä. Timo kuorsaa kuin mies. SIMEONI. Tässä ollaan ja täällä pysytään niin kauan kuin metsässä tuoretta lihaa löytyy. Tämä oli heidän jäähyväis-syleilyksensä. mutta onpa se jo enimmäksi haihtunut mielestäni. Oli lempeä kesä-yö. Kaikki onnistuu hyvin. Seuraavan tarinan kalveasta immestä kertoi nyt Aapo veljillensä: Asui muinoin tämän vuoren luolissa eräs hirmuinen peikko. syleillen lemmittyänsä. JUHANI. Viherjällä nurmella istui eräs nuorukainen. niin haasteli nuorukainen. se on aatos sinusta. Hän taisi muuttaa haamunsa miksi tahtoi. Siellä ennen. Tässä on kylä. mutta taasen . rukoili »Kalvea impi» syntejänsä anteeksi. ja unieni himmeässä maailmassa käyskelen sun kanssas». »nyt lähden sinulta pois. joka hohtavana ruusuna lepäsi hänen rinnoillansa. Mutta ainoastaan yhdeksän askelta vuoresta oli hänellä voima väkivaltaiseen käytökseen.--Niinpä neito. ja hänen huutonsa ei ennusta koskaan hyvää. Elomme tie on tänäpänä tehnyt töykeän käännöksen.AAPO. Kaksi oli hänellä elämän himoa ja hekumaa: katsella ja pidellä aarteitansa luolien syvissä kätköissä ja juoda ihmisen-verta. Impivaaran turvekattoinen talo. Hm! Korpeen kadonnut lammas. milloin ihanaisena impenä. Ja mitä kirkkaan päivän pituuteen sielustani mahtuu. ja ympäri tienoita nähtiin hänen kuljeksivan milloin kauniina nuorukaisena. Kuulin kerran lapsena tuon tarinan. jos käymme aina käsiin järkevällä mielellä. eikä noustessansa säteile niin ihanasti taivaan loimo. kovin levoton. kuin minä mun kultaselleni koska hän poistuu. Niin tämä hirviö vietteli luokseen onnettomat uhrinsa. Ennustaapa tulipaloa. TUOMAS. kuin säteilee mun silmäni. SIMEONI. koska taasen kiirehdin sua vastaan. Mutta nyt on ennustaja muuttanut sijaa. minä mielin teille kertoa tarinan. nuorta neitoa. SIMEONI.--»Impeni». huutelee tuolla vuoren harjulla. sinä juttele se meille tässä ikävän yömme vietteeksi. ja sentähden täytyi hänen harjoitella kavaluutta retkillänsä. JUHANI. Siitäpä mieleni levoton. SIMEONI. tappeluksia ja murhia niinkuin vanhat ihmiset sanoo. Monen voitti hänen katsantonsa helvetillinen ihanuus. Metsässä on huutaminen sillä virkana ja ilman mitään merkitystä. Hänestäpä on tämä vuori saanut nimensä Impivaara. EERO. moni sai henkensä heittää peikon kamoittavissa luolissa. TUOMAS.--Lausui neito: »eikä aurinko läskeissänsä heitä niin armasta jäähyväis-silmäystä maailmallensa. mutta maatkoon hän rauhassa. aina sitä myöten kuin hän miehen tai naisen verta janosi. sillä pois tuli pojan matkustaa ja erota ajaksi sydämensä ystävästä. ihmisten kauhistus ja surma. Mikä olen minä? Tuhlaajapoika. mutta tuskin ehtii sata aurinkoa nousta ja laskea ennenkuin sun kohtaan taas». jota hän ankarasti janosi. Synkeä on sydämeni tila. AAPO. JUHANI. AAPO. Niin heitimme naapurit ja kristilliset lähimmäiset. niinkuin tarina kertoilee. Veli Aapo.

hänen kantajansa vinhasti juostessa. koska he olivat ainoastaan muutaman askeleen vuoresta. Tule mun kullakseni. hän katsahteli nuorukaisen kasvoihin. Mutta viimein aamun koittaessa syleilivät he viimeisen kerran ja erosivat toinentoisestansa. reutoili ja tempaili tuskissansa. vaan hän jäi elämään verettömänä. Kuin tulen liekki väikkyy ja kimmeltää hänen hattunsa höyhen-töyhtö. Kummastuen huomasi tämän peikko. pois hän taasen kääntyi. Yli jyrkkien mäkien. Pois riensi nuorukainen. Levottomasti tytkyi immen sydän ja tuskan hiki juoksi hänen otsaltansa alas. Kulkivat he alati eteenpäin halki metsien. Mutta pois riensi ruhtinas saaliinensa. tapahtui hirveätä. nyt vannokaamme toinentoisellemme ijäinen uskollisuus tässä taivaan kasvoin alla». mutta kummallinen ihastus vallitsi kuitenkin hänen sydämessään. mutta kauan käyskeli neito yksin metsän hämärässä. vannoivat Jumalan ja taivaan edessä. Hän katsahteli ympärillensä. halki syvien laaksojen he lakkaamatta kulkivat. on minulla aarteita ja kalleita kiviä ilman lukua ja määrää. Ja he vannoivat pyhän valan. ja autuaasti kaikuu hänen äänensä. Viimein päätti hän pitää häntä ainiaan luonansa uumentojen yössä. lumivalkeana. niskassansa kahisivat kankeat harjakset. Mutta mitä palvelusta taisi hän tehdä. joka niinkuin houreessa lepäsi hänen käsivarsillansa. Voimallinen ihastus säteili sieltä häntä vastaan. Hänen ihotakkinsa on valkea kuin lumi. Ja nyt. ja näkyi viimein korkea vuori ja sen pimeät luolat. Ilkeällä kiljunalla raahasi hänen peikko syvimpään luolaansa ja imi hänestä veren aina viimeiseen pisaraan asti. hirveätä haamun silmien lumoovassa liekissä. peittäen kädellään kasvonsa kuin paistavan auringon edessä. ja yhä pimeämmäksi muuttui metsä heidän ympärillään. olenpa sun ystäväs ja saatan sulle äärettömän onnen. käytti uhriansa kohtaan kynsiään ja hampaitansa kaikin voimin. ja poispäin hän kallistui. ja nopeasti sinkoilivat ohitse synkeät kuuset. murheellisena kuoleman haamuna Kalman maasta. mikä ihmeellinen haamu käy häntä vastaan? Hän näkee nuoren miehen. suloinen impi. Miestä kohden hän kääntyi. Hän muisteli äsken vannottua valaansa.nuorukainen lausui: »Ihanasti haastelit. jalon kuin ruhtinas ja ihanan kuin tämä kultainen aamu. Mies kuninkaallisessa puvussa muuttui äkisti hirmuiseksi peikoksi: sarvet tunkeusivat ulos hänen päästään. niitä hänen eteensä lakkaamatta pinoilemaan. mutta kallistui taasen mieheen päin ja eriskummallinen häiriö käsitti hänen mielensä. . ja taitaisinpa ostaa vaikka kaiken tämän maailman. minä tahdon viedä sun komeaan linnaan ja asettaa sinun viereeni loistavalle istuimelle». Niin hän haasteli viehättävällä äänellä ja hämmästyneenä seisoi neito. koska hän neidolle haastelee: »Älä mua pelkää. mitä hyötyä matkaansaattaa peikolle? Tämä määräsi immen puhdistamaan aarteitansa ja kalleita kiviänsä. ja äkisti vaipui neito kauniin ruhtinaan syliin. sillä eipä hän väsynyt niitä ihaellen katselemasta. Ja siinä onneton impi huusi. Impeen hän katsahtaa ja katsannosta virtaa liekehtivä rakkaus. ja kamoittavat väristykset karsivat hänen ruumistansa. ja kurja tyttö nyt tunsi kipeästi povessaan hänen terävät kyntensä. mutta katsahti kerran vielä ihmeelliseen haamuun. jos vaan kerran saan sinua syleillä. Mutta tapahtui ihme: henki ei lähtenytkään neitosen jäsenistä. sinertävä kuin taivas ja kuin taivas kirjava kiiltävistä tähdistä. muistellen kaunista kultastansa. mutta turhaan. mutta eipä voinutkaan häntä kuolettaa. Koska näin hän käyskelee tuuhean männistön kohdussa. Minä olen voimallinen mies. ja miehustalla on hänellä purppuranpunainen vyö. sillä viimein hän huomasi niinkuin jotain pedollista. Hänen hartioillansa riippuu kauhtana. mutta miksi aavistaa mun sieluni pahaa? Impeni. ja hengähtämättä kuultelivat heidän sanojansa metsät ja vuoret.

Hän kauhistuu. kauan olen ikävöinnyt». ja kiivaasti rupesi lyömään neidon sydän. ja vuosia sata on mennyt siitä päivästä. Verettömänä. eikä kuulu hänen huuliltansa valitusta milloinkaan. myrskyssä. koska hän kuvailee menneitten vuoskymmenien pituutta. Vuorella seisoo taasen neito. Ken antoi hänelle tämän vapauden? Taivaanko voima?--Mutta yöt kaikki. Mutta vuosia hirmuisen pitkiä viettää kalvea impi: päivät peikon luolissa lakkaamatta puhdistellen ja latoen aarteita julman kiusaajansa silmäin alla. metsien etäiselle reunalle. On vaalea kesä-yö. niin liikkumattomana. Niin kuluu synkeä yö. suuteli häntä. ja nuorukaisen sormet harhailivat hänen . Ei rohkene hän nostaa otsaansa kohden taivasta. äänetönnä hän seisoo. ja. koska hohtava päivä oli nousnut. vaan elämän suloisen liehauksen. vaan päin kirkon tornia. Mutta jota lähemmäs tämä valo häntä ehti.Näin vuosia elelee kelmeä. Verettömänä. jonka hän on viettänyt tuskallisessa vankeudessansa. Ei hän valita. metsien etäiselle reunalle on hänen silmänsä lakkaamatta teroitettu. ja hetken päästä huomasi hän ihmeellisen valon. iske sun kirkkaalla teräkselläs tänne. nuori sankari. kuin tuhansien peninkulmien päästä. Niin haasteli hän vuorella. vaikka kaukaisena kipenänä. ei vaivu huokauksista rukoilevan povi. mutta aina turhaan. Lemmekkäästi katsahtava nuori mies otti hänen syliinsä. on hänen silmänsä lakkaamatta teroitettu. pimitti kuoleman yö hänen silmänsä valon. jos taidat. Sillä ainapa toki salainen ääni hänen korvaansa toivosta kuiskaa. muistelee aikaa. huoaten povestansa ulos vuoskymmenien tuskat. mutta eipä tuonut hänelle nuorukainen kuolemaa. aatoksensa pyörtyy ja kylmiä hikihelmiä kiirahtelee hänen otsaltansa alas vuoren sammaleiselle kamaralle. Niin hän yönsä vuorella viettää. pilkoittaa hänelle tämä toivo. Kerran viimein. Kajastipa niistä kasvoista ihana tuttavuus. ei nouse. jota jo kauan. Hän kyseli missä kaunoinen viipyi. sillä nyt hän tunsi entisen ylkänsä. impi oli kadonnut ilman jälkeä kuin aamun kaste. neidon lemmitty. veretön impi vangittuna vuoren kohtuun. vaan päin kirkon torniin. Viimein heitti hän kaiken toivon. katsahti ylös kirkkaasen korkeuteen. rukoillen syntejänsä anteeksi. sitä enemmin muutti se muotoansa. Mutta miksi lähestyi hän miekka kädessä? Tämä neitoa arvelutti. jona hän erosi sydämensä ystävästä. palasi iloisena kotiinsa matkaltaan. joka lentävänä tähtenä näkyi häntä lähestyvän kaukaisista avaruuksista. välähtelevä miekka kädessä. lumivalkeana ja kuin kuva. ja ilosta läikkyi heleä otsa. vaan kirkastettu nuorukainen. Ja hän heitti kiharaisen päänsä yli ylkänsä käsivarren. Kaikkialta hän etsiskeli häntä yöt ja päivät. lumivalkeana ja kuin kuva. Mutta yöllä toki nähdään hänen seisovan äänettömänä rukoilijana vuoren harjulla. ei vaivu huokauksista rukoilevan povi. hänen poskensa hohti kuin aamuruskon pilvi. kädet rinnoilla ja pää kallistuneena rinnoille alas. ennen kuin nuorukainen. unohti kaiken elämän ilon ja käyskeli täällä vielä ajan mykkänä varjona. mutta yöt hän vuoren harjanteella kuluttaa. lahjoita mulle kuolema. Tuskinpa oli sata aurinkoa ehtinyt valkaista maata. ja hän lausui heikeällä äänellä: »Tämäkö miekka mun tuskani viimein lopettaa? Tässä on poveni. joka jo tuoksuavana aamutuulena hymisten kierteli ympäri kalvean immen. vaan ei saanut tietoa keltään. sateessa ja kireässä pakkasessa hän seisoo vuoren kiireellä. Mutta ihana impensä ei rientänytkään häntä vastaan tervetuloa toivottamaan. väsymättä. ei nouse. Silloin rohkeni hän ensimmäisen kerran katsahtaa korkeuteen ylös. äänetönnä hän seisoo kädet rinnoilla ja pää kallistuneena rinnoille asti. niin liikkumattomana. Ei rohkene kurja nostaa otsaansa kohden taivasta yhtään ainoata kertaa. Eikä ollutkaan se mikään lentävä tähti. ja kohta tunsi veretön impi hienon veren virran suloisena koskena juoksevan suonissansa. mutta aamun koittaessa tempaisee hänen taasen luoliinsa armoton peikko.

SIMEONI. Mutta hopeaisen pilven kirkkaassa helmassa väikkyivät nuorukainen ja impi ylös korkeuden tienoihin. Olemme siis muuttaneet tänne peikkojen ja paholaisten kaupunkiin. Ylkänsä polvilla lepäsi morsian ja. sen tulla ja viedä!» TIMO. niinkuin Juhani sanoi. pahasti kiljahtaen. AAPO. ja alas kaukaiseen syvyyteen jäi heistä metsät. niin nuorukaisen miekka. Mutta ukkopas nyt sieppasi kiväärin kouraansa ja tapsutti koreasti pois koko vuoren näkyvistä. hänen rintansa lävisti. JUHANI. temmataksensa impeä komeroihinsa taas. näki hän tuolla vuoren-juurella saman loistavan hohteen ja kuuli äänen. TIMO. Linnut visertelivät kuusissa tuon jylhän vuoren reunoilla ja koillisesta nousi auringon hohtava viilu. Mutta heräyypä Timo juuri tarinamme päättyessä. Tänne muutimme ja täällä asumme ilman pelkoa. JUHANI. koska peikko. Yhtenä keväänä. jutteleppas Timo. ollessansa metson-soitimella ja vartoessaan puolyönhetken kulumista nuotionsa vieressä tässä aholla. pojat? JUHANI. jos hän oliskin hengissä vielä. on jo perin voimaton. Miksi ette makaa rauhassa. painaen otsansa vasten ystävänsä povea. Kas kun tuli hetken päästä irvistävä luuranko ukon nuotiolle. Mutta nytpä äkeä peikko. Mutta kas silloin ei muuta tarvinnut. JUHANI. kuinka kävi. Vaan tuskin oli hän kuroittanut kyntensä neitoa kohden. joka nyt Herran huomassa lepää.--Niin. joka yön pimeydessä loistaa kuin hehkuva hiili. Ihana oli pelastuksen hetki ja pääsinpäivän aamu. Tässä tarinoitaan vahvasti. senpä juuri osoitti hänen . vihan pyrstöt pystyssä. heitti henkensä ja putosi vuoren rinteeltä alas. kiipesi vuorelle ylös. nakkaanko ma?» Niin hän kyseli monet tuhannet kerrat. Mutta sanotaanpa tuon hirveän peikon eleskelevän vieläkin. että ropsahti. nopea kuin salama. vaikka. ja hänellä onkin vaan yksi silmä. tuli kuin kymmenen miehen kourasta ja sammutti tulen aina viimeiseen kipenään asti. Peikko. SIMEONI.kiharissaan. lopulta vihastui ja vastasi häntä tiuskealla äänellä: »nakkaa. TIMO. ja vuorelle roiskahti musta verensä. hymyili onnellisna. Oli tämä aamu sen aamun kaltainen koska ystävykset kerran viherjällä nurmella erosivat pitkäksi ajaksi. Tämä oli tarina kalveasta immestä. painain otsansa vasten hänen poveansa. Halki avaruuksien he kiitivät. jonka Aapo kertoi veljillensä turpeisessa koijussa sinä unettomana yönä Impivaaran aholla. Niin. Ja kaikkipa viimein heidän silmistänsä katosi kuin sinertävään savuun. joka olikin sitä vanhaa juurta ja jonka sydän ei pamppaillut juuri turhasta. Niin pelastui maailma kamoittavasta hirviöstä. Mitästäpä tapahtui muutama vuosi takaperin Kuokkalan vanhalle ukolle. siinähän oli tarina entisestä tytöstä ja peikosta. Pois käänsi impi kasvonsa tästä nä'ystä. joka lakkaamatta kyseli: »nakkaanko ma. hän olikin sitä vanhaa juurta eikä sydämensä juuri turhasta pamppaillut. että ukko. jotka somasti liehahtelivat hiljaisessa tuulessa. vuoret ja laaksoin monipolviset haarat. Metsämiehet ovat hänen nähneet.

istuu tyttöjä kuin posliinivauvoja. heilauttelee hattuansa ja raappaisee jalallansa että kivikatu kipenöitsee. kepsauttelis luokses silkissä. Niinpä syövätkin. tyttöä tuon riivatun harjasniskan kanssa. ja tirkist. JUHANI. te harakat itsiänne! aattelin minä.. koska pöydästä nousevat. näin kuinka prameus ja komu voi panna pyörään ihmislasten päät. täältä jyrisee vaunut. kas sepä vasta leikkiä oli. Voi. hehkuvassa kultahepenessä kuin riikinkukko. ja tällainen epeli astuis sinua vastaan ja tahtoisi halailla ja suudella sinua. Voi teitä. Niin minä tekisin ilman yhtään armoa. ryysyt rinnoilla. rykelmä tuoreita härjänvuotia olalla. Vihoissaan taisi hän ainoastaan sammuttaa tulen. Miksi ei hän seisnut kiusausta vastaan. Hänen mahtinsa masensi ainiaaksi pyhän nuorukaisen miekka. Herrat ovat narreja. sanoisin minä. Hm. tuoksuttaen kauas ympärillensä sakean hajun kalleista öljyistä ja rasvoista. poski ruttopunainen. seistessäni kadun kulmalla. Kyllähän sitten kelpais. JUHANI. senkin vasta miehen omalla luvalla.--no sinun seitsemän seppää!--nytpä keksautetaan kummaltakin puolelta. jos esimerkiksi jossain kukoistavassa rauhanlaaksossa sinua vastaan astelisi kuninkaantytär. veikkoseni! luulenpa että haastelisit vähän toisin.. JUHANI. TUOMAS. jos hieman enemmin olisit katsellut ympärilles tässä maailmassa. sen olen nähnyt omilla silmilläni suureksi ihmeekseni. Voi. ja eivätpä--koira vieköön!--osaa lusikkaansakaan nuolla. Näinpä siellä yhtäkin ihmeekseni. älä sano niin! Kuinkahan kävis. SIMEONI. . joka välkkyy vekkulin vasemmalla silmällä. Kas hänen kaulaansa! Valkea kuin rieskamaito. kaunis kuin ruusu ja kukkanen. hatussa. poika. ja teikari hänen edessänsä viskelee kättänsä ja häntäänsä. TIMO. koska häntä vastaan käy oikea kekkale mieheksi. koska ajoin sinne härkiä Viertolan kartanosta. Simeoni. niin kuinkahan kurjan sydämes kävisi? Minä kysyn. otanpa muutoin karahkan tuolta viidasta ja roitelen että selkäsi huomenna loistaa kirjavammalta leppätertun siipiä. voi pauhaavata kylää. Sen olen minä tehnyt. ja suu mareissa katsellen tuota teerenpeliä. Ja lapsekkaita kuin piimänaamaiset kakarat. voi häilyväistä elämää kumminkin! Tuolta jyrisee vaunut. poika-nalliainen. Mutta tyttöä uumentojen pimeydessä täytyy minun armoitella.. Ai. JUHANI. SIMEONI. kiiltomustassa hännystakissa.käytöksensä Kuokkalan ukkoa kohtaan. Mutta kas nyt. saaleissa ja pumaatan hajussa. pysy peijooni. matkan päässä. Minä rukoilisin voimaa uskossa. ja vaunuissa istuu sen vietäviä viiksinaamaisia narreja. ja kas kun naara nyt oikein rypistää suunsa mansikkasuuksi ja livertelee kuin pääskynen päiväisellä katolla. Mutta katsoppas tuonne! Jesta ja varjele! sieltähän nyt hipsuttelee esiin kultahöyhenissä oikein aika vekama mamselli tai röökinä mitä hän lie. Minä en päästäisi häntä halailemaan itseäni ja vielä vähemmin suuta muiskuttelemaan. ja silmät palaa hänen päässään kuin päiväpaisteessa kaksi roviotulta. jos esimerkiksi olisit käynyt Turun kaupungissa.--no vie sinun pirkele itseäskin!--tirkistelee läpi nelikulmaisen lasin.. TIMO. Pysy minusta pois.

ja muistutti heidän tukkansa tuulenpesää koivussa. Mutta peijata ja nylkeä talonpoikaa. mykkinä patsaina he seisoivat. joka välimmiten katosi. siunasivat sieluansa ja ruumistansa. TIMO. Henki ei salli sinun puhua enemmin kuin minunkaan. veljet? Se on hän! Mitä sanoisimme hänelle? AAPO. Lukekaat vaikka hätäkasteesta. ilman yhtään sovittelemista raamatunkappaletta ainetta myöten.--Meneppäs kuitenkin. Eikö kenkään meistä osaa ulkoa yhtään ainoata rukousta. palavasta silmästä siellä ulkona vankkurien ääressä. ja astuivat miehissä ulos koijustansa. Totisesti hirmuista. TIMO. ettei minun tarvitse huomen-aamulla karkkua kilkuttaa ja heinävihkoa heilutella. vaan pääsen kohta nakuttelemaan hirren päätä kuin punaharjainen tikka. hellittäkäät Herran nimessä mitä vaan muistatte. Tästäpä muutkin pöllähtivät. siihen kyllä ovat miehiä. jaa. että löytyy herrasmaailmassa paljon ämmällistä ja naurettavaa. veljet armaat. mutta nyt on niinkuin hirveä puskuri pääni ovella. . tuijotellen suuntaan. Lukekaat. He katsoivat rävähtämättä ja näkivätkin varmaan ratasten takana kummallisen kiillon. mutta astui pian takaisin. eikä kuulunut kellon kilausta. Ja oli hänellä jo aika pelastua helvetistä ja seilata ystävänsä kanssa rauhan satamaan. mutta pian taas näytti hohtavan valonsa. Meneppäs. Siinä toivossa koetamme nukkua nyt. Ja sanonpa kerran vielä. Tämä on hirmuista! AAPO. mutta jääköön se toistaiseksi. Lähti Simeoni tekemään Juhanin käskyä.SIMEONI. mutta viimein toki lausui Tuomas jotenkin tuikealla äänellä: TUOMAS. JUHANI. jonne Jumala meitäkin viimein auttakoon. Tämän olisivat he kenties pitäneet hevosensa Valkon ainoana silmänä. Hirmuista! TIMO. Mitä puuttuu? JUHANI. vaan päin vastoin jotakin mustaa. Liikkumattomina. sen huomasin Turku-retkelläni. peittämään hiilustaa tuhalla. Nytpä virrenvärssy hyvää tekis. mitä vaan päähän pistää. tukka pystyssä ja silmät selällään päässä. Enhän totisesti tiedä. Mököttäen haasteli hän jotain eräästä kummallisesta. armaat veljet. Jaa. mutta eihän sieltä haamoittanut mitään valkeata. että sydämeni surkuttelee tyttöä tuolla vuorella. Olenpa tainnut yhden ja toisen jakson virsikirjasta. Tosi. Mutta kas kun meitä lähenee oikein rasvojen hajussa ja liehuvissa krooseissa tuollainen liehakoitseva lunttu. Tosin on tästä vuoresta vielä yksi merkillinen tarina. JUHANI. Simeoni. Älä Herran tähden rupea praakailemaan hänen kanssansa niin turskisti. SIMEONI. JUHANI. niin eipä ilman ettei hemmahtele ihmislapsen sydän. Näin arvellen seisoivat veljekset järkähtämättä. pojat! maailman hekuma houkuttelee vahvasti. Eipä hän salli. TIMO. sen huomasin Turku-retkelläni. ja koettakaamme nukkua nyt. jonne Simeonin sormi osoitti.--Se on hän! Mitäs nyt teemme.

Vaikka emme lukeakkaan osaa.--Tässä seisomme. tuliset kekäleet aseina käsissä. Mene helvettiis! SIMEONI. JUHANI. Luja käytös häntä kohtaan on luullakseni paras. Otamme tuliskekäleet. Kun minä sanon: nyt. JUHANI. ellet sano nimeäs. JUHANI. Etunenässä seisoi Juhani. Simeoni. Mene tiehes. Jumalan sotamiehiä. Ei. Otamme tuliskekäleet ja peittoomme sinun paistiksi. JUHANI. JUHANI. Mutta koettakaamme vielä vähän manausta. Me olemme kastettuja kristittyjä. ja hyypiö huuteli vuoren kuusilta. Oikein harkittu! Vähän manausta ensin. Mutta mitä sanoisin hänelle? Kuiskaa minulle. Me olemme kastettuja kristittyjä. ja heitänpä ne hänelle vasten naamaa että korpi kaikuu. JUHANI. JUHANI. sukuas ja asiaas. Kuin uskon sankarit. mutta tarkoitinpa iskeä kekäleisin kohta. ja pimeät pilvet peittivät taivaan kannen. SIMEONI. Mutta kuiskaa sinä minulle sanat. yksi kuolema Herralle velkaa! Kekäleet kouraamme. Mitä tehdä? TUOMAS. Yksi kuolema Herralle velkaa. TUOMAS. JUHANI. pojat! niin silloin lentäkööt kekäleet kouristamme perkeleen niskaan. tuliset miekat kourissa! SIMEONI. SIMEONI. JUHANI. Kukas olet? Kukas olet? Kukas olet ja mitä tahdot meistä?--Ei sanaakaan vastimeksi. sillä itse olen tällä hetkellä merkillisen typerä. tuliset miekat kourissa. pojat! Seisoivat he pian rivissä. Vaikka emme lukeakkaan osaa. . Tässä seisomme! SIMEONI. Kuin uskon sankarit. Kysykäämme kuka hän on ja mitä hän tahtoo. Kristuksen soltaatteja. Annas kun minä kysyn. Kun uskaltais. JUHANI. ja katsellen silmää vankkurien takana. Niin seisoivat veljekset säkenöitsevissä aseissa öisellä aholla.JUHANI. LAURI. Jumalan sotamiehiä. Niin. LAURI. kolkko korpi heidän allansa hohisi raskaasti. joka erinomaisella hohteella katseli häntä vastaan. Huomaa sitten kuinka sanelen. JUHANI. SIMEONI. silmät ympyrjäisinä kuin huhkaimen.

Ja veljesten aave. Viisi syltää oli sen pituus ja kolme sen leveys.. Asuntohuoneesta noin kaksikymmentä askelta seisoi heidän aittansa. itään päin antoi sen toinen. joka seikka tällä hetkellä paljon saattoi veljesten luulon harhateille. Sillä sekä asuintupana että saunana käyttelivät veljekset uutta pirttiänsä. joka vankkurien takaa yön hämärässä loisti. ja huomasivat erhetyksen vihdoin. Mene nyt. JUHANI. ympyrjäisistä kuusista. joihin kaiketi oli vaipunut ja kauan niissä kiiriskellyt ennenkuin pääsi kuivalle jälleen. hän ei huoli vaikka kirkkuisin hänelle enkelin kielellä. ja ehdittyään ahon reunalle alas. joka vasaman vauhdilla läksi juoksemaan pois neljän jalan jytinällä. rohkenivat veljekset lähestyä Valkoansa. joka hetkeksi oli kadottanut valkean värinsä suon mustissa mutarapakoissa. niinkuin monen elikon silmä loistaa pimeydessä. veljet! sillä ei nyt muuta tällä erällä kuin--nyt pojat! Silloin he kaikki viskasivat kekäleensä kohden kummitusta. puhaltaen kerran. vasemmalla hinkalo. myrskyä ja talvipakkasta vastaan.SIMEONI. SIMEONI. Ja nytpä taisivat he täyttä tointa käydä käsin metsästämiseen ja kaikellaiseen pyydystykseen. liitetty yhteen pienistä. joka oli huoneen itäisessä päässä. Kohta kukko kiekuu. Kynnyksestä eteenpäin. JUHANI.--Mutta vasta hetken mentyä. lähes keskelle huonetta. Kohta kukko kiekuu! SIMEONI. seisoi oikealla suuri kiuvas-uuni. Mutta hän ei ole huomaavinansa. Mutta hän ei huom. kamoittava körri oli kuitenkin heidän ykssilmäinen hevosensa. mutta peripuolella oli uhkea permanto leveistä palkeista rakettu ja ylös tämän kohdalle väljä parvi. KUUDES LUKU Oli vihdoin valmis veljesten pirtti. Ja Herran valkeutta huutaa. kaksi kaikuvasti. ja silloinkin varoten. . Tästä he äkeillä kasvoilla palasivat koijuunsa takaisin. Mene nyt! SIMEONI. rohkeni hän lopulta seisahtua. Ja lähestyi silloin surma metsoille. oli myös varahuone heidän ruoka-aineitansa varten. ja viimein aamun valjetessa lepäsivät he jokainen sikeässä unessa. Tultuas sisään ovesta. JUHANI. Ja Herran Zebaothin valkeutta huutaa! SIMEONI. Herra siunatkoon meitä. JUHANI. Siinäpä piehtaroimisessa oli hän myös temmaisnut kellon kaulastaan. Mutta uskomme kuitenkin ja luotamme lujasti siihen. rakettu Valkoa varten talveksi. JUHANI. Oli siis veljeksillä oivallinen suoja sadetta. länteen toinen pää. teereille ja pyille. Niin. oli allasi havutettu maa.. Niin hän pakeni tulisesta kahakasta. ja kauan vilahtivat hohtavat hiilet hänen seljässänsä halki öisen pimeyden. Tämä oli silmä. Mutta uskomme kuitenkin.

tällöin pyöreäkarvaisen kontion. Kaatoi myös veljesten luoti tuolloin.--Myös kuoppaan. ja silloin. kantoi esiin tikapuut pirtin seinykseltä. suden pyyntiä varten myös. Ja paitsi tätä olivat he. mutta ainapa vaan tyhjää ilmaa. lumi tahraantui. kiehtoen luodilla kaataaksensa karheakarvaista petoa. Hän juoksi jo paeten tuolla metsän reunalla. näki aika suden. kiittäen onneansa. nyt etsi heidän julmistunut silmänsä Timoa. kiroten ja kiristellen hampaita. kuono painettuna vasten maata. oli heidän sutensa koreasti astunut ylös ja vilkaisnut tiehensä. nyrkit pystyssä. sotkettiin tuhanteen suuntaan. kalteva-aitaisen sudentarhan pensastoiseen ojankoon ahon itäiselle reunalle. . koska veljekset huomasivat saaliinsa ahdingossa.--Jänisten tiedetään metsässä polkeilevan teitä pehmeään lumeen. mutta hän ei ollutkaan enään saapuvilla. Silloin kiivaan Killin ja Kiiskin haukkinasta ja pyssyjen jyskeestä kajahtelivat mäet ja äärettömät kuusiset salot. oraville ja jynkkämielisille mäyrille. Timo läksi katsomaan viritettyä kuoppaa. ja olipa aika pyydystellä kettuja kiiltävillä sangoilla. varustettuna seipäillä. Kova oli meteli miesten huudoista. raskas halkonuija kädessä. pitäen tulta. Tuli halla-öinen syksy. Vielä olivat he rakentaneet itsellensä oivallisen. jossa pian peittyi männistön suojaan. Pitkin tikapuita. Silloin yksi veljeksistä seisoi aidan nojalla. Viimein pudotti hän nuijansa sudelle. Sen huomasivat veljekset paikalla. kappaleen pirtistä kuivaan santaiseen tantereesen päin. ja itse.--Mitä päätti nyt Timo? Yksin nykistää sudelta hengen ja muiden suureksi huviksi astua pirttiin. karvainen taakka olalla. Ja siitä saattoi taasen saaliin nylkeminen veljeksille työtä ja tointa. että varhain eräänä aamuna. Hän ymmärsi. vasemmalle.jäniksille. punertui yhä enemmin ja enemmin. niinmyös Ilvesjärven sorsille ja kaloille. Mutta tyhjä oli kuoppa heidän ehdittyänsä esiin. saavuttamaan saalistansa. pyssy kädessä. joka. Kävi hän juoneen. mutta ei kuitenkaan ollut vielä mesikämmenen pyyntiin oikea aika. ja. Tapahtui kerran. Ja ehdittyänsä kuopan reunalle. koirien reuhusta ja pyssyjen paukkinasta ja väsymättä remahteli korpi ja Impivaaran komeroinen seinä. Suden pää pujahteli aivan vikkelästi. Mikä taasen heistä autteli Killiä ja Kiiskiä ajelemaan pensastosta ulos synkeänaamaisia. jotka Timo oli jättänyt jälkeensä kuoppaan. ahon läntisellä partaalla. Kauan huhtoili hän nuijallansa. astui hän alas pitkin pykäliä. näkikin hänen iloinen silmänsä syvyydessä hallavan esineen. köysillä ja kuristimilla. hetken päästä läksivät veljekset. väikkyen tervasloimoinensa tuonne. sisiliskot ja sammakot. kunnes viimein kaikki häntyrit makasivat veressänsä. tänne. nousi tarhassa pauhua ja ryskettä pimeänä syksy-yönä. Saipa nyt moni vikkeläjalkainen Mikko maksaa hienolla nahallansa muutaman makean palan. tervaskalikallista. jonka puoleksi vajonnut peite jo matkan päästä antoi miehelle hyvän toivon. koska mies läimäytteli hankalalla aseellansa. loimottavaa soittoa. kyräten silmillään ylös kohden miestä. Paisti vietteli jykevään aitaukseen monen nälkäisen suden. ja näillepä teille virittelivät veljekset sadoittaisin messinkipauloja monen valkeaturkkisen surmaksi. Siitä. eikä keksinyt silloin muuta neuvoa kuin astua ylös ja rientää pirttiin ilmoittamaan mitä oli tapahtunut. asetti ne varoten kuoppaan. mutta olipa heille kuitenkin tämä toimi vallan hauskaa. irvisteleviä petoja. makasi liikkumatta. muiden vielä maatessa. pujahteli oikealle. ettei ollut hyvä jäädä asiasta enemmän keskustelemaan. aikoen rouhaista myrskäksi pedon pään. valtaisen syvän. toinen hänen rinnallansa. Niin temmellettiin. kiiruhti yksi ja toinen metsän viistosilmä. ja kuolivat tai pakenivat syviin kätköihinsä heinäsirkat. Mutta muut kiljuivat hänen peräänsä. kaivaneet kuopan. hampaat irvissä. tämän konstin olivat veljekset oppineet isältänsä.

Ulkopuolella sen ovea näet olkikuorman. Mutta pakolaisena käyskeli metsässä Timo. levittelivät oljet . voitelivat haavojansa lääkkeellä. jotka rahien verosta olivat asetetut pitkin seiniä. jos hän vielä uskaltaisi pirtin ovea raoittaa. niinmyös veljesten pirtissä Impivaaran aholla. männistön kärkäs neito. vakuuttain ja vannoin hänen ei tarvitsevan pelätä palatakseen paikalla takaisin. Mutta veljekset. Tullut oli myös karhunpyynnin otollisin aika. Kuuluu metsästä hiljainen kohina. huuteli sieltä vahvalla äänellänsä kohden kaikkia ilmoja. jäniksillä. kun haavoja annettiin kahden-puolen. Valko hinkalossaan rouskutteli kauroja. Killi ja Kiiski. lumi suoksahteli kauas ympärille ja punertui vuotavasta verestä. täyttäin varahuoneensa monellaisella otuksella: linnuilla. Aukaisivat he siteet. Mutta pirtistä kuuluu löylyn kohina kiukaan kuumilta kiviltä ja pehmeitten vihtojen hutkina. ja kutsui Timoa. Silloin ottivat veljekset keihäänsä. ja Juhanin polvilla kehräili entinen Jukolan vanha. Ei tainneet veljekset täälläkään unohtaa joulu-olkien kahinata. tilhiparvi punoittavassa pihlajassa. jonka Valko on vetänyt Viertolan kartanosta joulun kunnioiksi pirtin laattialle. vaan ei häijystä koiranjuonesta. kantelee varpuja vastaisen pesänsä perusteeksi. pukivat päällensä ja istuivat levähtämään palkeille. Ja kaatoi heidän luikkunsa monen turpaisen kontion. kuin aika röykkiö Hiiden hirven sarvia. makasivat lähellä uunia. Silloin nousi usein tuima taistelo. ehdittyään iloisesti kotiansa taakkanensa. Lausumatta sanaakaan riisui hän päältänsä. astuivat he alas. Niin mökissä kuin komeassa kartanossa on iloa ja rauhaa. Seisoi huikea halkopino lähellä aittaa ja vielä tervaskantoja korkea kasa.--Niin varustettuna taisivat he vakaasti katsoa talvea vasten hyyrteistä partaa. teeri illastaa urpuisessa koivussa. Nähtiin suon rannalla tuolla valtainen. Olivat he myös pitäneet huolta vanhan uskollisen Valkonsa talvisesta muonasta. sirpillä niitetty ja sileäksi harjattu heinäsuova. kylliksi riittävä talven kestäessä. Rupesivat viimein Timo ja Simeoni rakentelemaan ehtoollista. ja hetken mentyä palasi Timo. Ja koska viimein polttavan helteinen löylytys oli päätetty. On joulu-ilta. ja pian rupesivat veljekset katumaan käytöstänsä häntä kohtaan. joka jo pimeässä konnossaan uneksui syvällä lumisten kuusien alla. ja pian kuorsasi hän syvässä unessa. Niin hän huuteli. Niin haalivat he elantoansa korvesta ja mäkien viidoista. kallistui vuoteellensa alas. vesiharmaa kissa. kyräten pahasti ja mulkoillen silmiänsä. mäyrillä ja karhun-lihalla. painoivat kivääreihinsä tuikeat luodit ja läksivät herättämään salon ruhtinasta. Ei ollut myös unohdettu heidän pirttinsä talvilämpymän varoja. torkkuen ja haukoitellen istui orrellansa kukko. Sentähden astui Juhani jo ennen iltaa Impivaaran harjulle ylös. pirtin seinyksellä. Sillä he voitelivat haavojansa ja pyhkäisivät keltaruskeata tervaa päälle. Ottavat nyt veljekset ankaran joulukylvyn. ja harakka. puhallellen ja vuodattaen hikeä. Loimottava päre valkaisi huonetta. jättivät kuopan äkeinä ja vihaisina. harmaat pilvet peittää taivaan ja vasta tullut lumi peittää vuoret ja laaksot. kruudista ja tulikivijauhoista. ulettuen maasta ylös katon räystääsen asti. Niin he uhkailivat. huomaten vahingon tapahtuneen hänen ymmärtämättömyytensä kautta. Ilma on suoja. mutta muut nostelivat lyhteitä sisään. Niinpä taisteltiin kunnes viimein karheanaamainen otso makasi rauhallisna. suolasta. ja astuivat pirttiinsä takaisin. joka oli rakennettu viinasta. Siinä he istuivat. koska oli muistettu hänenkin jouluansa. joka oli ihanin muistonsa lapsuuden ajoista. leu'at käpälillään.luvaten peitota hänen hillukaksi aina päästä kantapäihin asti. koska hän vihaisena rynkäsi rauhankammiostaan ulos.

--Valmis vihdoin oli ehtoollinen: seitsemän reikäleipää. veikkonen. Niin. Juhani. Voi tuota pilaa! TUOMAS. Timo-veikkoseni. nauttien lihaa ja leipää ja kiulusta vaahtoavaa olutta. mutta älä hänen kissaansa. Jumalan luoma. ja maisteri on maksettu. Ja liha-aittamme. kumpaisetkin etu-tallukkansa kouraani. niin! »Visko miestä. kaksi tammipöytyrillistä höyryävää karhun-lihaa ja kiulullinen olutta seisoi pöydällä. Tuossa teille. sinä killisilmä!--Kas niin! Ja sitten molemmilla käsillä! Katselkaapas kissamme konsteja ja sanokaat. ja tuossa sinulle. niin elikoilla kuin ihmisilläkin.--Kas niin! olkoon menneeksi tuoppi kumminkin. Juuri niin! Täällä on hyvä olla! Kiitoksia. sillä nyt on meillä joulu.--Mutta pöydässä istuivat he jo kaikki. Oikein! Mutta tähän tahdon lisätä: visko Jukolan Jussia. TIMO. peltomme. ja jos kannullisen sitä nielaisit. Täällä on vapaus ja rauha. jossa he tavallisesti viettivät iltansa ja yönsä. Syödään ja juodaan. Mitä miehen vielä vanhoilla päivillänsäkin pitää oppiman. kun vaan säästyy pohjapuoli Jukolan talosta ja sen seitsemän poikaa? TIMO. Kättä paiskelee hän jo molemmilla kääpillä yht'aikaa. omalla kannallamme ilman kuurtamista ja kaartamista kiukkuisista ihmisistä. Ja Kiiski ja Killi sitten. myllymme ja pesämme ijankaikkinen. niin tuhaksi ja poroksi menis myös Jukolan pohjapuoli ja vielä sen seitsemän poikaakin kaupan päälle. Täällä elämme kuin huhdassa vaan. Mutta ensin kättä. mutta älä hänen koiraansa». JUHANI. Saaman pitää. JUHANI. Lauri. huikea kimpale karhun koivesta. Lähtis kulovalkea kerran karsimaan yli koko maailman. Sen hyvin tiedän. Onpa tässä runsaastikin pinottu etehemme einettä. EERO. mutta paksummalta parvelle vielä. tunsitpa hieman huimausta aivossas. Valeleppas. Mikä on meidän täällä ollaksemme? Mitä huolisimme vaikka pöllähtäisi tulessa tuhaksi ja tomuksi koko tämä maailma paitsi Impivaara ja sen ympäristö. Nyt hän sen tekee kuin mies. JUHANI. muistain tarkasti äitinsä menetystä tämän juoman panossa. Kysynpä vielä: mitä huolisimme. On mar' se oppi vetänyt aikaakin. Metsä on niittumme. ja varoja ei puutu aitasta. Tänä iltana ei yhtään kitsautta.--Sepä vasta kissa! Kas tuossa! pistäppäs poskees kappale karhua. kissa-rukka. joulu kaikilla. JUHANI. Mutta olivatpa sen laittaneet väkevämmäksi tavallista talonpojan olutta. keinostas. niin hepo. vaikka polttaisi kultainen tuli tämän maailman kaiken. Noin! AAPO. Noudatappas tänne sitä olut-kiulua. Mutta enpä hellittänyt poikaa ennen kuin hän molemmilla käpälillä kiitti opettajaansa. juo. koira ja kissa kuin Jukolan iloiset veljekset. JUHANI. vaan kaikki saakoot. jonka meille keksit.permannolle noin korttelin paksulta. Täällä on meidän hyvä olla. pojat. oluella Valko-raiskan kaurakasaa tuolla soimessa. että minäkin olen hieman opetusmestaria. veitikka. päästäksemme maailman markkinoilta. Itse olivat he keittäneet oluensa. Juo. AAPO. Mutta katsos kun mies taitaa aatella mitä hän . Mustanpunaisena kuohui se kiulussa. Killi ja Kiiski. sillä nyt on joulu. ja silloinpa hän asettaa itsensä istumaan kuin vakava ukko ja pistää. Kukko maatkoon rauhassa ja periköön osansa huomenna.

JUHANI. Käyhän tuota koettaa.--Mutta olemmehan jo ravitut miehet. polttopuunamme halko ja tervaskanto. Lauletaan ja luetaan sydämmissämme.--Yksi sana. ja syödä koska maistaa. Täällä ollaan vaan. Eihän meistä laulajiksi. aatella maan. Eero-poika. Takasihan kerran veli Aapo sinun väkes ja voimas käyvän jo huikeasti yli Juhon. Kuka käsittää tämän maailman rakennusta? Ei ihmislapsi. Niin sinkoilee täällä miehen aatos: ja ken taitaa viskellä verkkoja sen teille? TIMO. jossa kenokaula sinä ilmoisna ikänä ei Herran valkeutta huuda.--Mutta tuossa taasen olutkiulu. Alallamme! ja armahtakaat noita kiiltäviä olkia edes huomispäivään. JUHANI. perkeleet. Kylpeä taidamme koska miellyttää. Ojapuita poltettiin Ja ojast' oltta juotiin». enkelit ja koko ihmissuvun ja elikot maassa. Nythän ilo parhaimmallansa. Miksi et tehnyt sitä ennen atriaa?--Käyppäs. »Ei Jumalan armoa eikä linnunkaan piimää». Täälläkin kiiriskelemme oljilla. Juuri niin. Et salli siis laulettavan virrenvärssyä joulu-illan kunnioiksi? JUHANI. JUHANI. helvetin ja taivaan katoovan kuin tappuratukko tulessa. veli Tuomas. meressä ja ilmassa. joka on typerä ja tyhmä kuin määkivä jäärä. JUHANI. kuohuva ja vahtoova kuin Kyrön koski. JUHANI. »Elettiinpä ennenkin. ja pahnoiksihan on olkien mentävä. Mutta onhan juomanamme ohran ruskea neste. Täällä kiiriskelemme kuin mullikat kahisevilla oljilla. ja allamme on pehmeä. Ei siis muuta kuin siunaamme säkkiämme ja korjaamme pöydän. oiva painitanner vaikka kuninkaille ja suuriruhtinaille. mutta sitä en juuri mielisi uskoa. Vaikk' ojan takan' oltiin. ja pimeyden astuvan sijaan. sallia sen mennä mentyänsä. Kas hän taitaa aatella kuolleiksi Jumalan. SIMEONI. Mutta parasta ottaa päivä tultuansa. SIMEONI. »aatosta juhla korkein».tahtoo. ja oikein aika mekosta. Tuomas. TUOMAS. Mikä on meidän täällä ollaksemme? Mitä puuttuu? TIMO. Kuinkahan tuossa pyörähtelisimme? Koetetaan! SIMEONI. joka onkin Jumalalle otollisin uhri. velikulta. aatella itsensä koko maailman herraksi tai tönkeileväksi sontiaiseksi. koska vaan päähämme pistää. Aitta on ruokaa täys ja pirttimme lämmin. Tattis. käyköön sitten puuhun tai mäntyyn. Se jääköön tällä kerralla. Niinhän mies kulauttaa. Odottakaas siks kun olen lukenut lyhykäisen ruokaluvun ja laulanut värssyn päälle. Enhän tuossa kauankaan huikaile.--Miellyttääkö Tuomasta? TUOMAS. . poika. nuorimmakses laskemaan tynnöristä olutta. vaan! Saadaanpas tästä! Kimauta tuosta. Sellaiset siemaukset saattaa kurkuistamme oikein lukkarin-kurkut. olkinen polstari.

miksi irvistät ja väännät silmiäs kuin härkä penkissä? Voi veljeäni! Mutta katso. Ah! pistäisin nyt vaikka teräspuikon hänen hampaittensa väliin--roiskis! ja olispa se kohta kahtena kappaleena. JUHANI. Heleijaa. Se oli jumaus kuin »Haamaan halkonuijasta» kuin isku »taivaan . ja Tuomaan töppöset kyntää laattiata kuin järeät metsä-sahrat. AAPO. Oikein kultaisia tähtiä lentelis metsään. pojat! Sillä lailla. Muista. juuri niin! Taistelettepa kuin uskon sankarit. Kauhistunpa. EERO. Kenen on ensimmäinen heitto? JUHANI. Mutta katso Juhon suuta ja kauhistu. Ei siinä juuri sivelläkkään maitosormilla. Varro. niin laattia pyörii. TUOMAS. Ristipainia! TUOMAS. Tahdon koettaa. kauhistunpa! AAPO. EERO. isketäänpäs! AAPO. Nousee ja vaipuuhan allamme palkit. TUOMAS. Se oli heitto. Heitäs sinä. ja nousispa tuosta iloinen kulovalkia. hän saakoon! EERO. Kaikki hyvin. muista.--Mutta aina seisoo Tuomas. Hän saakoon. Kuin urkujen polkimet. AAPO. Olkoon se vanhimman veljen. EERO. Juho!-AAPO. Seiso sitten kannallas. seisotko? TUOMAS. Olkoon menneeksi! JUHANI. Tahdon koettaa. poika! Saakoon Tuomaskin lujan kahmauksen housusi kaulureista. JUHANI. TUOMAS. ettet itseäsi häväise nyt. Seisotko. Peijakas! olis tämä pinnistys tuolla vuorella. Tahdon koettaa. niin iskisivätpä korkkoraudat säkeniä kalliosta. AAPO. Miesten otteloa vaan. Juho kimpustaa ja vääntää kuin Israeli itse ja »Tuomas seisoo niinkuin tammi». TUOMAS. Oletko jo nytkinyt tarpeekses? JUHANI. JUHANI. Juho. Mutta katso nyt. EERO. EERO.JUHANI. Olkoon se Tuomaan. Isketäänpäs. »Koska saarnaa Aaprahammi».

Ja nyt takatassu vasten takatassua ja ympäri haarua kynnet! AAPO. josta syntyy usein tappelus ja murha. Pitää kuitenkin tietämän kuinka miestä heittää. Et uskalla. SIMEONI. Tuomas: eihän ole ihmisen ruumis raudasta. Tiedä paini leikiksi. Voi »Poika-Jussia»! TIMO. Minä en tahdo. Kyllä. Vioitinko jalkas? JUHANI.--Nyt. Ja tuossa makaa Juhani kuin mallassäkki. AAPO. JUHANI. EERO. Eero. Ja koska luihkaan. TIMO. Tappelus ei kuulu asiaan nyt. Katso itses. veli. TUOMAS. että voitat minun painissa ja käsikapulassa. JUHANI. juuri varpaitten kohdalle. Nouse ylös. . Minä tiedän sen leikiksi. pojat! TIMO. Nousen kyllä ja näytän sinulle miesvoiman käsikapulassa. AAPO. Mutta katso itses. mutta ilman yhtään tempausta. Timo. Haara varpaitten kohdalle. Juhani. Olutta laskemaan. sinä. Niin kutsui hän itseänsä pikku-poikana. Mitä koskee se minuun. Onnuthan. vaan lihasta ja luusta. TIMO. TUOMAS. Siinä leikissä voimat punnitaan. jos vaan tahdomme. vaikka hän housujakin kantaa. Niin. Tässä olen. JUHANI. TIMO. haara tuolta nurkasta. Muista. ei tuumaa kummallekaan puolelle.--Kas tässä. Mitä huolit siitä? Katso oma käpäläs. AAPO. jos korkkoni heltikin saappaastani? Heltihän se painissa kuin nauriin liuska. JUHANI. Eihän siinä armotkaan auta. TUOMAS.tulivasarasta». JUHANI. TUOMAS. AAPO. Turmelinko sinua? JUHANI. Näkyy. Juho nousee ylös että kääkähtää vaan. silloin vetäkäät. Tuoppas. sinä riivatun nallikka! Kuulitko? Vai tahdotko korvilles? TUOMAS. JUHANI. Mene laskemaan olutta. mutta tules tappelemaan.

saartuvallista karhua. Seiväs poikki että sälähti. malta. mutta. Sen uskon vasta koska näen. että voitat. rauhaa! JUHANI. JUHANI. Hurjapää ilman pienintäkään syytä! Malta. jonka hän teki tuossa ainoisessa melakassa Toukolaisten kanssa. JUHANI. TUOMAS. Kirkas leimaus! AAPO. ja painikaamme kunnon tavalla. Yksi rynnistys! SIMEONI. En tuhannen riksin edestä rikkomaan korkeata juhlaa. veli Aapo? AAPO. Siinähän nähdään. JUHANI. Rauhaa hänelle. Sinä saatana! AAPO. nyt heitä. Timo! Ethän ole koskaan nurru-poika. Tuomas voittakoon. vaikka ontuenkin.--Yksi nappaus. että löytyy hänessä miehen-vastusta vieläkin. Sen vannon ja näytän miehestä mieheen yli kaiken komppanian. AAPO. JUHANI. Sopiihan meidän koettaa. Enhän unohda tempausta. Olkoon hän oloillansa ja astukoon esiin toinen uros. Aapo! Pitääkös kaulukses? Pitääkös? AAPO.--Kas niin. Mitä lausut nyt. sanon minä. mutta ei notkista Juhania tässä kukaan muu. Veli Timo. jossa mielemme on iloinen ja sydämemme puhdas. Haluttaisko? AAPO. Astuppas numeroon. Simeoni. sieppasi seipään miehensä kourasta ja nytpä iski hän takaisin vasten pääkuorta--ja seiväs poikki. kääntyi hän vakaasti ympäri. aina uljas mies! JUHANI. Päin tuuleen. Mene helvettiin. Kunnioitettu olkoon joulu-juhla! Eihän sitä viattomassa painissa rikota. siitä suuriakaan huolimatta. ja alas maahan lotkahti mies kuin tyhjä säkki. vaan aina reipas. Niin teki Jukolan Timo. . aina niinkuin omassa talossansa. Miksi kiusaat minua? JUHANI.JUHANI. TUOMAS. Kas niin. EERO. JUHANI. Simeoni! SIMEONI. ovatko vasikkaa vai mustaa. Yksi koetus. Ja minä tiedän. mieluisampi rinnustukseen. häijy henki! Minä myönnän. Että makaan sun allas. Ei koskaan. Juho tanssii polskaa niinkuin poika. Sentähden tulkoon hän koettamaan. En luule Simeoninkaan jänteitä juuri vasikanlihaksi. Malta. SIMEONI. Saipa hän ensin huomaamatta nupillensa aika nassauksen. Juhani. yksi ainoa kiekaus kauluksesta! SIMEONI.

Kerran vielä. Kerran vielä. Kas tuossa! JUHANI.TIMO. Timo. Ei. TIMO. . Ei tästä näin vaan mennä. Timo. Pitäis olla. sanoi Hyvänmäen kerjäläinen. »Ventta-holl!» Housuni putoo! TIMO. »Ei tästä näin vaan mennä. Pitäis olla. JUHANI. JUHANI. Pystyssä seison. JUHANI. sanoi Hyvänmäen kerjäläinen. Timo. suudellen permantoa? EERO. joka tuntui. EERO. TUOMAS. Nyt olen valmis. TUOMAS. Olkoon niin. TIMO. poikaseni! TUOMAS. sinä urhoollinen Timo! Mutta onkos varaa parantaa? JUHANI. Ja puhaltaen niinkuin sonni-härkä. »Ei tästä näin vaan mennä. Allani makaa poika kuin märkä tallukka vaan.--Mitä tämä sanoo? JUHANI.» TUOMAS. Koetetaan. Mutta housunsa tekivät hänelle teposet. Housuni putoo! Kuuletko sinä? TIMO. Mutta annas kun kieppaisen pielistäsi kiinni minä myös. Ei vaaraa.--Entäs tämä? JUHANI. Sitähän juuri mielin. AAPO. TIMO. sanoi Kaitaranta». Tuleppas. ainoastaan hieman ja juuri viattomasti tärähti Juhanin ääni. JUHANI. Mutta hyvä että »ehtii hän vähän puuskuttamaan». Ehdinpä vähän puuskuttamaan. TUOMAS.» AAPO. veljeni! AAPO. Kas noin. Jotenkin tuima tempaus. Timo. JUHANI. poika. Mutta se oli nykäys. Tuossako makaa Juhani taas. onkos varaa parantaa? TIMO. »Mutta nyt. Ensimmäinen olkoon Timon. Onkos varaa parantaa? TIMO. koetetaan. TUOMAS.

SIMEONI. niin panis niin pitkin pakaroja. No muuttukoon se taivaan leikiksi. . hunsvotti. poloinen poika. Niin on asia. vaan ei housut ja säärykset tai muut lumisukat. saatuani housut kiinni taas. Pidä nyt kitas. SIMEONI. eihän siinä mitään muuta mutinata. Mitä kuuluu housut tänne? Painissa painii mies. Juhanin omat housut olivat tässä herraansa vastaan ja rupesivat liittolaisiksi Timolle.AAPO. kämärryin alles onnettomuuden kautta. Mene. ja painikaat kuin kaksi enkeliä Paratiisin pelloilla. Sen tein minä tiimmellyksen kuumuudessa. Vai ei hän tiennyt. JUHANI. JUHANI. sanon minä. Mitä hän kysyy vielä. Mutta istu ja pala! Kyllä sinun opetan tästedes käyttelemään onneksesi toisen sylttyhousuja. AAPO. Housut ja paidat pois. mutta sanonpa: olis nyt halko tai ympyriäinen tela. Minä annan palttua koko painille. EERO. Ei suinkaan. Minä nousen. Olis nyt halko. Eikö ole sinulle jo kylliksi tätä helvetin leikkiä? EERO. Vihastuminen kauas! Minä tiedän että hän tuskin huomasi housuvahinkoas. Olkoon se sanottu totuuden nimessä. Minähän. Minä sinun opetan. vaan ei tappelusta. se mullisaukko. Jumalan luoma. TIMO. vaan tempaili kynsineen ja hampaineen kuin kissa. housut putoo? Mutta hän ei siitä huolinut. ja toisin kuin äsken minä. koska kerran voitin. kyllä sinun opetan. jonka sinä niin vikkelästi käytit hyödyksesi. Jumalan luoma. TIMO. Timo? TIMO. sinä rääkkä! Annanpa muutoin vasten nokkaas. Onko Timo suutuksissaan? TIMO. TUOMAS. Nouse. poika-parka. niin panis niin pitkin pakaroja että pläikkyis. TUOMAS. JUHANI. JUHANI. ennen kuin heitto oli tehty. Sen hän kyllä tiesi. ei suinkaan. niin voitin. ja tiedä. Enkö huutanut kuin rajamies huikealla äänellä: ventta-holl. Sen teki hän tiimmellyksen kuumuudessa. että pläikkyis. poika-parka. Menenkö ma hänen kanssansa tuohon lapsekkaasen työhön? EERO. Miksi niin? Tämä on painia. Miksi istut hänen niskoillansa. Mutta olettepa kaikki niinkuin korpit niskoillani. on vuoro sinun taas painua alas. Laske hän ylös. EERO. saatuani housut ylös ja nälkävyön kiinni kuin nalkitun vanteen. Kourat kaulukseen taas ja rinta vasten rintaa! Istu ja pala! TIMO. mene koska pääset. TIMO. Älä mene. saapasvedin! AAPO. Sentähden kaikki housut pois ja uudistukoon leikki.

minkätähden? Olkoon menneeksi yksi pinnistys vielä. Armahda häntä. JUHANI. Tuossahan makasin rähmäkkäänä allas ja sinä päälläni kuin röyheä karhu. Koreasti! Noinhan tappelee kaksi nälkäistä haukkaa. Aika tasii meitä kaikkia. TUOMAS. joita onkeilit. ja Tuomas vähän enemmin. Saparamatti. SIMEONI. TUOMAS. ja killistelet ylös kattoon? TIMO. yksi tai kaksi. Tulkoon tänne vaikka viisikymmentä Toukolaista. »Saappas tästä. Toinen vakava ja tyyni kuin talven suoja. AAPO. armahda! TIMO. Älä mene. mutta minä vartun ja voimistun. sanoi Ryssä!» No miksi makaat siinä. vaan täytyy hänen käydä uuteen kilvoitukseen ja juuri tällä Jumalan hetkellä. Siinä ovat kalas. Kiikka-Heikin kannusta!»--Olen siis Jukolan laumassa toinen mies mitä voimaan kosee. nyrkki vasten nyrkkiä. Järkevästi. Mutta nouse ylös ja kulauta naamaas siemaus olutta ja tunnusta että on sinussa pari luotia vähemmin voimaa kuin minussa. JUHANI.EERO. Tersii vaan! JUHANI. mutta niinkuin leimaus vilkas ja terävä. Aha. JUHANI. Juhani! SIMEONI. »Votti. Juhani. voi teitä hirmuja! EERO. ja Simeoni on itsensä tunnustanut heikommaksi minua. sen takaan minä. Mutta mielisinpä nähdä Laurin ja Eeron lyövän painia oikein tiukasti. aha! johan kelmenee Eerokin. TIMO. poika. Se nähtiin. Tässä. Älähän veljeäsi runno! SIMEONI. veljeni. Totisesti jotain nähtävää. En . Mutta pikkusormen mies ei ole Jukolan veljeksistä yksikään. Lauri ja Eero ovat tosin koettamatta vielä. mutta he tietäkööt että mesiäisiä he kuultelisivat koetuksessa. Voi teitä hirmuja. Juhani! SIMEONI. Sinä voitat minun nyt. kun toinen vaan painon selkääni pinoo. Päin tuuleen. toinen pikkuinen kuin keri. Tappelua. Juho! AAPO. mutta annappas ajan vähän muokata vielä: sinä vanhenet ja kasvat pikkuiseksi. Nyt ei auta pelko eikä vapistus. Koreasti. ja siinäpä ottelevat kärppä ja koiras-jänis. Kerran ransistuu ja loppuu tämä maailmakin. sulaa tappelua! AAPO. viisi tynnyriä. jos pelkäät ja vapiset. Minkätähden? Eero. poika! TUOMAS. EERO. Viisi tynnöriähän minä niskallani kannan. saati syntinen ihmis-parka. Hajoohan jo pirttikin. te pedot ja perkeleet! JUHANI.

Nuoren miehen naimattoman elämä on tanssia. sinä mulli-saukon poika. Kas niin! Tässäkö vielä uisakoittelisimme kuin vallattomat kakarat? Mene pois! JUHANI. Iloitkaamme!--Mitä leikkiä löisimme? Syömmekö joulupaistia? pistämmekö sikaa. Sen näyttäköön rehellinen paini. Öitä on monta. yksi rinnustus tai ristipaini! LAURI. JUHANI. Eikös niin? TIMO. ja sentähden iloitkaamme nyt. tällä hetkellä on tapahtunut suuri ihme Babylonin kaupungissa. koska tiedän sinun heikommaksi. te villityt. Eikös niin. Usko jos tahdot.--jonka jalkoja ja kuokkaa käytteli sukkela kellovärkki mahassa--mutta näyttäispä mielestäni ottelo kuin kärpän ja uhkean koiras-jäniksen paini. niin etköhän huomaa pientä leiskausta tuolla yli-kerrassa?--Mutta laula. kirkaise että multahirret nousee! Laula. kun se vaan raikkuu ja remuu. Ja kuka siinä voitti. siihen ei ole syytä. Mitä hyväänsä.vertaa sinua jänikseen arkuudesta. onhan se välimmiten lystiäkin ja nostelee hieman kantapäitä. että tuskin voit vetää hengen pihausta rintaas. loiskin niinkuin pässi.--Tanssikaamme ryssää. Mitäs minä hänen kanssansa enään menisin? SIMEONI. mutta joulu on vaan kerran vuodessa. laula koska minä tanssin. vai sohimmeko suutaria? SIMEONI. Niinpä hän teki koska menneenä syksynä painiskelimme Aroniitulla. Oikein! Tämä elämä käy laatuun. Pankaamme jo ma'ata. Hi. pojat. sinä jouluhuone. JUHANI. Mitäs minä hänen kanssansa enään menisin? EERO. En ollut vahvempi sinua hiuskarvankaan vertaa. Laula! . Katsokaas! AAPO. Kyllähän se semmoista on. vaan tuolla hän teiskaa haaroissa kuin kissa. LAURI. Hellitäppäs! EERO. LAURI. JUHANI. siinä olen minä juuri mekkari. Sen uskon. Juuri niin. sitä »ei ymmärtänyt Iivarikaan». Eero. EERO. kuka alle meni. hi. iloitse koko Israelin maa! Tänä yönä. Timo? TIMO. Sanoi kettu jänikselle. Mitä tiimellyksestä Eeron kanssa? Hänestä et saa kunnon nappausta koskaan. hi! JUHANI. Mitä sorttia tahdotaan? JUHANI. Kumauta naamaas kannua kolme. Antaisko oluemme huimausta? JUHANI. poika. Yksi rinnustus. kynsii ja likistelee toisen ohimia sen riivatun tavalla. loiskin aina kattoon asti. Hellitä. en liikuntoskaan tähden. »Jussi-kulta». koska Poika-Jussi tanssii. JUHANI. Iloitse. sillä Lauri astelee kuin seppä Könnin kuokkamies.

tuotiin. Vaiti. Jussi. Minä laulan ja napsaan vielä sormianikin. Kun mansikka syötiin Ja iloleikki lyötiin? Fralla ralla laa! Mansikka syötiin . Jukolan Jussi! »Muistatkos. Jukolan Jussi! »Iita meni rantaan. hi. ettei mun tarvitse tanssia ilman musiikkia. Nimen kultansa». en minä suutu. Ensi kerran nähdessäin. jauhokuono. ammeet täynnä. Serafiimein seassa. Laula päälle vaan. laula päälle. Nuot kihlakalut tuotiin. Ammeet täynnä. EERO. Jussi. »Kun mä kultani äänen kuulin. Haarikat ja kiulut. Mustan härjän hinnalla. Tuotiin.EERO. Tahdonpa koettaa: »Iloitkaat ja riemuitkaat. Jukolan Jussi! AAPO. ja äläppäs suututa häntä. Jassi. Mustan härjän hinnalla Nuot kihlakalut tuotiin». jauhokuono». JUHANI. Kirjoitteli santaan Nimen kultansa. pussi. JUHANI. Nyt on oltta ammeet täynnä. pussi.» TIMO. Niin taivaan iloss' olevain luulin. laula päälle. Maija. Nyt on meillä joulu. EERO. En minä suutu. pussi. Jussi. Serafiimein seassa». Porsaan pahnan pöllyttäjä.. viinaa juotiin. Jassi. Niin taivaan iloss' olevain luulin. hi! Voi mitä hulluja lauleletkin. Sikoläätin lämmittäjä!» Jussi. »Jussi.. Hi. Eero. »Porsaan pahnan pöllyttäjä. Jukolan Jussi! »Jussi. Haarikat ja kiulut!» »Anjanpellon markkinoilla Oltta. pussi. Laula päälle vaan.

Sikoläätin lämmittäjä! Jussi. Olkoon niin. Jussi istuu linnass'. Enemmin! Karja-Matin häitä tanssitaan. pussi. AAPO.Ja iloleikki lyötiin». Porsaan pahnan pöllyttäjä. Jussi. Laula päälle! EERO. Eikös niin. Fralla ralla laa! »Vilukselan Vitka Ja Viuvalan Pispa. hurjaa poikaa. JUHANI. Jukolan Jussi! »Älä. Syvän-ojan Sonni Ja Sylvinän Jalli! Ralla ralla laa! Syvän-ojan Sonni Ja Sylvinän Jalli!» Ralla ralla laa! »Voi minua. sinä Aato-parka Jussia soimaa. Noin vaan! Noin! Eihän tässä raudat paina. jauhokuono. Onhan tuota jo tuossa. Viehän sinusta hengen tuo turkkilaistanssi. Kaikki me olemme Yhdessä hinnass'». Eero? EERO. JUHANI. Pukin lapa rinnass'. Ja itse kannan rautoi». Tämä on ryssää. . Jassi. Miks mä itsein laitoin! Talo mull' on kotona. Sen sinä tiedät että Jussill' on voimaa. ja älä siinä kotkottele! TUOMAS. Jukolan Jussi! Eikö ole jo tarpeeksi? JUHANI. Fralla ralla laa! Jussi. Juhani. Enemmin! Enemmin!--Karja-Matin häitä! SIMEONI. pussi. Kitas kiinni. JUHANI. Tämä on jussia. Jukolan Jussi! Jussi. pussi. Kukkokin jo hirmustuen kirkaisee tälle jumalattomalle menolle ja jyskinälle. JUHANI. ja olkoon sitten menneeksi jussintanssia pari kymmentä loiskausta kerran vielä. Ja itse kannan rautoi. kukko. Talo mull' on kotona.

Mutta kas kun Matti prykäsi meille pari kupillista muikeaa kahvipunssia. ja huokailipa allamme syntinen maa. niin onneton hän. Emmehän kuitenkaan ummista silmiämme juuri vielä. Uljas juoni. joissa ei löytynyt naisen-puolta kuin kolme vanhaa ämmää. Pari kannullista olutta kiukaalle! TUOMAS. TUOMAS. mutta miehiä aika liuta. hi! No vie sinun riivattu! JUHANI. istuivat olkisella sijalla hautovassa kuumuudessa. JUHANI. TUOMAS. Eero. jonka seuraus oli viimein kova onni. kas noin! Hi. mehän olisimme tanssittaneet heitä ryysyiksi. Minä tahdon totella esimiestäni. ja ylös parvelle. ja luuleepa hän nyt hallitsevansa tässä huoneessa mielensä mukaan. niin ei sitten yhtäkään muuta kuin löylyttämään permantopalkkia. Sinä hurja mies! TIMO. Lystipä olis tuota maistaa. antaa pojallensa . että karvas sappi. Ensimmäinen tapahtui Karja-Matin häissä. Pompahteleepa se. Täällähän itsiämme oikein paistelemme kuin pyllimakkarat pätsin oljilla.SIMEONI. me ukot keskenämme. Laila. Riisuivat he päältänsä. joka saattoi sen matkaan. Ei pisaraakaan! Jos kuulen sieltä pienenkin pihauksen. JUHANI. Siellä he.--Voitto äsköisessä painissa on aika lailla kohottanut Tuomaan niskapyrstöjä. Mutta läimähti Juhanin päähän aate ja valahti suustansa lause. Kas noin. kertoilemme iloisia satuja ja tarinoita tuolla parven lämpymässä. laa! Sepä vasta pöllytystä oli. täyttivät kiulun oluella kerran vielä ja astuivat miehissä parvelle. ei suinkaan. Lystipä olis tuota maistaa. EERO. Ahkerasti kierteli ympäri miehestä mieheen vaahtoova kiulu ja seinähirren raossa loimotti honkaisen päreen kultainen liekki. JUHANI. AAPO. valeleppas uunille kannullinen olutta. Voi sinun peijakas kumminkin!--Mutta nyt päältämme vaatteet aina paitaan asti. niin tiedämmehän mille maistuu ohranesteen löyly. Pois tieltä! Muutoin sotken sinun liiskaksi kuin kasakan-hevonen juopuneen markkinapokon. O sinä! JUHANI. TIMO. piesten vuoroon hänen selkäänsä ja pakaroitansa. hi. Mikä hullu juoni olis tämä? JUHANI. Hih! AAPO. laa. ja lämmintä antaa meille kiukaan kuumat kivet. mekkosillaan kaikki. ei suinkaan. Muistappas kuitenkin. pompahtelee ylös. Onpa nahkahihnansa löylyssä tuolla takana. JUHANI. Ämmä-rukat kiittivät päästyänsä koko leivotuksesta. Minä kiellän sen lujasti. Hehheh!--Toisen kerran ijässäni tanssahtelin. Valeleppas. pompahtelee alas. Olkaamme tuhlaamatta oivallista juomaa. koska se oikein paisuu. vaan kuohuvan olutkiulun ääressä ja tervaisen päreen loimottaessa. Eihän ole meillä varoja olutlöylyssä elää.

Näkyi niinkuin pirtti olis heidät oksentanut savuneen kidastansa ulos lumiselle maalle. veljesten huomaamatta. milloin vasempaa jalkaansa. Valtaisesti nousi korkeuteen liekki. Mutta myöhään sen äkkäsivät. Painin hedelmiä. lumen ja tulen haudottuna. Mutta lumisella tanterella seisoi pirtin miehistö suojatonna. olihan jo sysikoijukin. koska Impivaaran vahvasti rakettu pirtti kävi hiiliksi ja tuhaksi. Siitäpä nousi nyt yleinen kärhämä. jonka vilinässä palava päre viskattiin parvelta alas laattialle. EERO. joka muutoin kaiketi olisi jäänyt uhriksi paloon. Kuitenkin masentui vähitellen heidän ristikkovalkeansa. mutta Juhanikin kiirehti puolustamaan nuorinta veljeänsä. ja ankara oli heidän valkeansa. punersivat kuin hanhien räpylät. Jäljellä huoneen entisistä kapineista löytyi ainoastaan pyssyt ja tuohikontit. ja tuhansista. lyhykäinen paita. muutoin on jäniksen-passi kourassani vallan joulu-yönä. koirat. Eero. Laajalta jo aaltoilivat liekit. Mutta aholla ja sen ympäristössä oli valkeus. yskien kilpaa. Annappas molskahtaa. jonka auetessa miehet. ja varahuone tuossa seisoi rakettuna harvaksi kuin harakanpesä. nauttivat nuotion lämmintä. Ulos tunkeusi jo väkivaltainen tuli akkunojen pienistä aukoista ja viimein sekä ovesta että katosta. Ulettui se korkeammalle yhä ja tuikkieli jo parven permantoa.--Mutta lumessa seisoivat veljekset. Loimoin helmassa liekkui Impivaaran jykevä pirtti. Siinä oljentelivat veljekset. Rynkäisi nyt Tuomas julmistuen ylös ja karkasi kotkana kohden Eeroa. He nauttivat viimeistä hyvää. vallitsi punertava päivä talviyön sydämmessä. jotka löytyivät pirtissä. täytti kerkeästi Juhanin tahdon. kaikki selin vasten humisevaa paloa. kissa ja kukko hirveällä rähinällä karkasivat ulos melkein yht'aikaa. ennen kuin huoneen asujamet äkkäsivät allansa vaaran. että taivas alkoi kirkastua ja . ja minun täytyy totella.tappeluksessa seitsemän miehen voiman. ja partaiset kuuset vuoren harjulla hymyilivät suloisesti kuin aamuruskon tulessa. Minä vastaan asian ja puolustan miestä. ehtiäksensä pelastamaan muuta kuin omat henkensä ja elikkojen. Siellä se pian. Se on esimiehen käsky. purren hammasta ja mytistäen huulensa vikkelään myhäilykseen. niinmyös tulen kirkas pyörö yhä suureni laattialla. heidän ensimmäinen turvansa täällä. Kauhistuen huomasivat veljekset silloin. räiskyvistä säkenistä täyttyi öinen ilma. ja pian kuului kiukaalta pläiskäys ja kohta sen jälkeen tuima kohaus. kukistui lopulta kekäleinä alas. Kaikki riensivät he kohden ovea. mutta minun silmäni eivät vielä suinkaan mieli vartioita sinua. ja punersivatpa ne jalat. sakea ja pikimusta. jota heidän pirttinsä heille antoi vielä. ja heidän ainoa verhonsa tuulia ja pakkasta vastaan oli rohtiminen. Niinkuin rinki veden pinnalla leviää tasan ja nopeasti kaikkialle. ylös pilvihin ja kiiriskeli palloellen taivaskaton alla. Mutta viimeisenä astui ulos Lauri. jossa he nyt seisoivat. Mutta kyhnien tukkaansa vihoissaan ja murheissaan seisoivat veljekset siinä ympärillä. Ei edes lakkeja päittensä peitteeksi eikä virsuja jalkoihinsa he ehtineet pelastamaan valkean vallasta. katselivat linnut tuijotellen puitten lumisilta oksilta alas. heiltä hajotettu aina maahan asti. Nousi tervaskantoin rykelmästä savu. seisoivat kaikki selin vasten tulta ja nostelivat vuoroon jalkainsa anturoita kohden lämmittävää tulta. viritti olkihin vilkkaan tulen. talutellen kriimuvarresta Valkoa. kaikkialle kajasti väikkyvä valkeus. ja oudostaen kummallista haametta. jotka olivat ennen kylpemistä saatetut aittaan. Kuinka hyväänsä. Silloin Eero. SIMEONI. painin hedelmiä kaikki! JUHANI. nostellen ja lämmitellen milloin oikeata. ja suuri oli hätä ja temmellys.

En tiedä muuta keinoa kuin kiirehtiä kohden Jukolaa. Viha ja riita pois. Tuomas! SIMEONI. Mutta kirottu olkoon se mies. Tulesta pelastuimme. Miksi luen tämän rohtimisen paita-riekaleen? Hyvä kuitenkin. Teerimäeltä kaikuu susien ulvova ääni. JUHANI. että jäi meille pyssyt ja ampumavarat tuonne aittaan. Mitä teemme siis? AAPO. nimittäin Tuomas Jukola. Pirttimme on tuhkana ja melkein alastomina seisomme hangella. ennen kuin seisomme . koska uhkaa meitä surkein kuolema. AAPO. AAPO. kuka on syypää? JUHANI. Nyt ette pääse iskemään yhteen. ollaan siivosti vaan ja lämmitellään itsiämme veljellisesti. JUHANI. Kirottu olkoon se mies. TUOMAS. Kuka on syypää. Hevosemme kautta pääsemme siis sotkemasta hankea kaiken tien. vuorotellen ratsastaen. siivosti! SIMEONI. niin tuonne sun syöksisin paistumaan tuliseen mujuun. Juhani! LAURI. TUOMAS. Ei koskaan tee sitä yksi Tuomas. Niin. SIMEONI. koska riento on ainoa pelastuksemme. niin. se jääköön ratkaisematta nyt. te junkkarit. ei koskaan. JUHANI. kiirehtiä kalvean kuoleman tähden. Tuomas Juhanin poika Jukola on kaiken tämän syy. sillä aseita tarvitsemme nyt. Hiljaa! TIMO. Jumalan tähden siivosti! AAPO. Siivosti. joka saattoi matkaan tämän helvetin yön! TUOMAS. Kuka! Sinä tulen ruoka. JUHANI. Hän itseänsä kiroo. Mutta onpa siinä tallukkamme naurishautana. ettehän pääse. TUOMAS. Viaton olen minä. JUHANI. Kaksi aina ratsastakoon Valkoa ja muut heitä juosten seuratkoot. Ilma oli muutoksessa suojasta pakkaseksi. mutta pakkasen uhreiksi. TUOMAS. Katsokaat: taivas selkiää ja kylmästi jo puhaltaa Pohja. Niin tapahtukoon: juosten vuorotellen. Kirous ja kuolema! Kuka saattoi tämän aikaan? TUOMAS. vieläkös kysyt? Jos nyt oikein tekisin. Syytön tai syypää. Viaton! Kirkas tuli! minä syön sinun elävältä! AAPO. ja Jumalan avulla ehkä pelastumme vielä. Sanos se toinen kerta. Te jumalattomat! AAPO.tuuli kääntyä etelästä pohjaan. Veljet. vaaramme on hirvittävä.

haa! Mutta rientäkäämme! AAPO. Päin Jukolaan yli kiljuvan Teerimäen! Susia vastaan on meillä aseet. rientäkäämme kuolemattomien sielujemme tähden! JUHANI.--Vaiti! kuullelkaamme. ennen kuin pakkanen tulistuu ja löylyttää veremme jäätymään polttavalla kylmyydellä. Siinä kuitenkin ainoa toivomme. Me itse vielä suuremmassa. SIMEONI. Nyt kivääri olkaan ja kontti selkään joka mies. Nyt liikkeille kaikki voimat! . JUHANI. me muut potkimme jäljestä mitä voimme. tuolta nälkäiset.Jukolan tuvassa. Kauhistava yö! Täältä uhkaa meitä paukkuva pakkanen. Tuuli tuimenee jo ja taivaan kansi paljastuu! Rientäkäämme! EERO. maistuvat yhtä. niin olen kuullut. nyt meidän täytyy ne unohtaa ja kiirehtiä tuikeaan matkaan. Pohja kirkastuu ja tähdet kiiltää! Hii. Jukolaan kuin noidannuolet halki yön. Heitä ei näy. TIMO. Ulos aitasta pyssyt ja kontit! JUHANI. ja kaiketi oli tämä ilves kulkenut läheltä ohi pirttimme. JUHANI. niin olen kuullut. AAPO. sitä ei taida kieltää. Tuima on edessämme pykälä ja puntti. ja se tiedetään. Ja mies ja sika. Siinä on Jukolan seitsemän poikaa! SIMEONI. jotka meille valkea jätti. Mitä teemme? AAPO. mutta ei hyydepartaista kuningas Pakkasta vastaan. että sika on talvella Häntä-Heikin haluruoka. Hätämme on hirmuinen. Tuoltahan kuuluu haukuntansa vuoren takaa. Rientäkäämme! TUOMAS. mutta voimallinen korkeuden Herra. JUHANI. EERO. on talvella sudelle kovin mieluisa paisti. halkoisen pystyvalkean hauteessa. Mutta ajakoot he mielensä mukaan. huomenna tulemme ja korjaamme myös kissan ja kukon. Ja sentähden rientäkäämme. Huomenna saatamme täältä tavarat ja kalut. Tässä pyssyt ja kontit. TUOMAS. TUOMAS. Paljas mies. Kaukana tästä he jo vilkaisevat. saattaen jälkensä koirille. Tämän yön he kyllä tarkenevat tässä tulisen aherruksen vaiheilla. Vaarassa olemme sekä Valko että me itse. Ilvestä he ajavat. Mutta rientäkäämme. ulvovat sudet. Surmamme on tullut! JUHANI. ja kaksi käyköön ratsastamaan. TIMO.--Missä he ovat? TUOMAS. Mutta Killi ja Kiiski käykööt kanssamme retkelle kuin uskolliset kumppanit. Olkoon menneeksi! Sillä elämä ja kuolema ovat iskeneet toinen toisensa kamaraan kuin kaksi koiraskarhua.

heittivät jo Sompiosuon selkänsä taakse ja lähenivät Teerimäkeä. Lähtekäämme ilman yhtään siekailusta enään! JUHANI. polkien korven lunta. Astukaatpas selkään. peninkulmien paksut. ja lähtekäät ratsastamaan kohden Jukolaa. monessa kiljuvassa pakkasessa oli heidän nahkansa kamartunut. Kelmeänä katseli kuu alas. vallattomina poikina. öiselle tielle. Hänen avullansa. hirvittävän kamala oli heille nyt kuitenkin retki Impivaarasta Jukolaan. jälleen. ratsastajat taasen astuivat seljästä alas ja kohta toista kaksi heidän sijaansa ylös. ja olivatpa he ennen. Mutta eihän auta huikailemaan tässä. Eero ja Simeoni. taivaan kumo kirkastui hetkeksi taas ja otavan sarvi osoitti jo puol'yön menneeksi. eihän käynyt tuo ilma tällä erällä ankarimmaksi ilmaksi. humisevan hongiston. Mutta Impivaaran aholla. vaan purren hammasta nyt halkaisen vaikka jäävuoret. riensivät he taasen alas pitkin sileätä vuoritietä. muut juosten heitä seurasivat kintereissä. Edellä. joka juoksusta tuiskahteli ympäri. Mutta viimein läheni kallioinen Teerimäki. ja kohtuullisesti liehtoi pohjonen. Sielumme ja ruumiimme kaikki voimat aina ytimeen asti! TUOMAS.JUHANI. Pohjonen puhalteli. tunnit pitkät. Tosin paljastui välimmiten taivaan otsa. ratsastivat Eero ja Simeoni. SIMEONI. Hii. Mutta levättyänsä. hohtavan kiukaan lähellä istuivat kissa ja kukko. Muistain että uhkaa meitä surkein kuolema. Yksi näistä kolmesta on tapahtuva tunnin päästä. astuivat he pimeään kuusistoon ja kolkkona seisoi luonto heidän ympärillänsä. sydämmissä kauhistus. Mutta näreistössä. JUHANI. JUHANI. ja koska tämä oli loppunut. Kaikki valmiit siis. mutta niin. poikki Viertolan tien ja siitä halki avaran. mutta purjehtivat pilvet peittivät sen taas. useinkin sotkeilleet kinoksia paljainjaloin. Kohden kylää riensivät veljekset. Pian seisoivat he vuoren harjanteella ja antoivat hevosensa hengähtää. Ja ilman yhtään pelkoa! Mennään nyt! TUOMAS. puettuina ainoastaan rohtimiseen paitaan ja kantain kukin konttiansa selässä ja pyssyänsä olalla tai kädessä. suon ja Seunalan Jaakon ahon välillä tapahtui ratsastajain muutos: alas astuivat Eero ja Simeoni ja kaksi veljeksistä taas riensi heidän sijaansa. Niin he läksivät talviselle. ei ensinkään. josta yhä kuului susien kamoittava ulvominen. kirmasivat pitkin nummen selkää. Vielä he seisoivat lumisella kalliolla. Viipymättä jatkoivat he retkeänsä. Koettakaamme Herran nimessä ja avulla. EERO. alakuloisesti killistellen hiiltyvään tuleen. Mitähän voi täällä omasta voimastansa vaimosta syntynyt mies? Mutta olkaamme hyvässä turvassa. Valkon selässä. että pysymme aina lähellä konimme hokkeja me. jotka vilkaisemme jalkasin jäljessänne lumessa. paeten pakkasta. haa! nyt nokka jäässä taikka suolet maassa. Kiivaasti he karkasivat eteenpäin. joka karkasi heidän päällensä Pohjolan rämeiltä. ellei seiso poika hetken päästä liukkailla oljilla valkean valossa. ja äkisti vaikeni susien monimelskainen ääni. Olivatpa veljekset myös kylmän tuttavia. Mutta ei tullut hän kuitenkaan hirmuisimmalla naamalla. Kahtialta uhkaa meitä musta kuolema. Niin läksivät he matkalle: alastomina. hyypiöt huutelivat ja tuolla ja täällä korven kohdussa seisoi eriskummallinen . Mutta kamala.

te muut. Lauri. Tuli vastaan Kiljavan lakea. kulovalkian polttama nummi jossa siellä ja täällä seisoi kuivettunut männynrunko. ennen kuin jälleen kahisi heidän vaiheillansa susien väijyvä lauma. Milloin edellä tai jäljessä. verta-janoovina he seurasivat öillisiä pakolaisia Impivaarasta. Seisoivat myös pedot viisikymmentä askelta miehistä. Niin he katselivat järkähtämättä. jotka juoksivat jalkasin jäljessä.--Ja paljastettuna pilvistä haamoitti taivaan kumo. Liikkumatta kuin jäätyneet aaveet tuijottelivat nämät karhunkuvat kohden kummallista matkuetta. nyt siirtyivät heistä matkan. mutta muut. Kuitenkin viipyi tanterella heistä yksi. milloin vasemmalle. joka ratsasti etummaisena. Huohottaen verijanoisina liehahtelivat he usein läheltä miesten ohitse. joka vinhasti juoksi heidän ohitsensa. likenivät heitä yhä enemmin ja enemmin. pyrkien . tällöin veljesten pyssyt. Lauri. Tässä kävi jo peloittavaksi susien kiukku. ja räiskyivät ja paukahtelivat katketessaan kuusten juurien kuivat oksat. Seisoivat nyt veljekset ja latasivat. josta kirkas kuu nyt katseli nummelle alas. Lauri. mutta kauan ei viipynyt. Minä olen valmis. sammaleiset juuret.haamu. taisi tuskin hillitä häntä kiitämästä. mutta säästäkäät tultanne. säikähtyen tästä. Vavisten ja korskahdellen juoksi vauhko Valko. astuppas rinnalleni tähän. jonka pyssy on tyhjä. mutta heidän välillensä. Tässä seison. Kaikki yht'aikaa taas! TUOMAS. Ei. Läksivät taasen miehet kirmaisemaan eteenpäin. milloin oikealle. ja suuri oli miesten vaara.--Koetetaan. tuota ensimmäistä vasemmalla tarkoitamme. Mitä tahdot? TUOMAS. ei missään ruumiinsa jäsenissä. Mikä on tarkoitukses? JUHANI. Tästäpä eivät he kuitenkaan karkoittuneet kauas. se muistakaat. ei jaloissaan. TUOMAS. Ratsastivat silloin Tuomas ja Timo. ja vaara oli suurempi kuin koskaan ennen. Jospa tuon tempun nyt voisimme saattaa matkaan. ja laukaisemme yht'aikaa. käskien Timoa lujasti hallitsemaan Valkoa. TUOMAS. Mutta aina nenäkkäämmäksi kiihtyi petoin rohkeus. LAURI. Aina olkoon latingissa jonkun luikku. näyttäen metsän kontiolle. eikä tunteneet he kylmää. ja peloitteeksi paukahteli tuolloin. ja kaapaisten pakenivat sudet. heilahtaen poikki tien. heihin lakkaamatta iskien ahneet silmänsä. Silloin pysäytti Tuomas hevosen ja lausui kovalla äänellä: »mies. jotka. tähtääppäs nyt tarkasti kuin kotka ja anna leimahtaa koska minä sanon: nyt. milloin tien kummallakin puolella kuusien välistä näkyi heidän vilkaiseva juoksunsa. astui alas. hirveän suurelle: kaatuneitten kuusten korkealle kohotetut. viskellen häntiänsä kiihoissaan. ja mies. Nälkäinen susi syö verisen veljensäkin. sinullahan vakavin käsi ja tarkin silmä. seisahtuivat äkisti ja laukaisivat melkein yht'aikaa ankaran ammunnan vainoojiansa kohden. ympärillensä ilmestyi pian peloittavaa liikettä jylhään kuusistoon. niin siinä olis pelastuksemme. Silloin laukaisivat molemmat samassa silmän räpäyksessä. Nyt. LAURI. haukan ja huhkaimen istuimena. ladatkoon sen paikalla! Hän rientäköön tulena ja tuiskuna!» Niin hän huusi. Kiukkuisina. jos henkemme on teille rakas. Ovatko pyssymme ladatut? AAPO. Se on tehty. Silloin nälkäiset sudet kaartelivat veljesten vaiheilla.

Mutta viipymättä riensivät perässä ne veljeksistä. jotka he lakkaamatta teroittivat kohden entistä Jukolan kotoa. Mutta kauhistavista vihamiehistänsä kaukana jo retkeilivät veljekset. Tanner tärisi ja lumi muuttui hirmuiseksi pöpöräksi. Näkivät he kuunvalossa seitsemän miestä paitasillaan. Mutta kovin säikähtyi nahkapeitturin unihoureinen perhe. ja miehistä mikä huusi. ja seisoivat talon teljetyn oven kynnyksellä. Mutta äänettömyys vallitsi taasen öisellä nummella.kontimalla muiden seuraan. . ehdittyään Pohjanpellon töyrylle. Mutta ajan voittamisen tähden päättivät he nyt oikaista tämän niitun halki. se murtui alas. mikä siunaili. He juoksivat ankarasti. ja ihanalle oli heidän korvissaan kaikunut susien murharähinä Kiljavalla. Pauhulla ja töminällä riensivät he porstuvasta tupaan ja siitä tuulenpuuskana tulisijan hiilistöön. koska he joukossa kirmasivat päin. ja paukahtelivat luut. ja epäilys tuijotteli ulos heidän seiväskankeista katseistansa. ja savuna halkesi lumi heidän edellänsä. ja matkustavia. Jukola!» Siitä juoksivat he mäkeä alas. syöksähtivät hänen ohitsensa. hevosinensa kiirehtivän esiin. Silloin hirveästi irvistäen karkasivat he joukossa haavoitetun veljensä päälle. pyssyt olalla. Poikki niitun kulki talvitie kirkonkylään. olisipa luullut korkeuden pielien kukistuvan. he palasivat takaisin. juoksivat vilkaisten ja huohoittain. luullen ryövärien karkaavan heidän päällensä. Kuului ainoastaan hiljaista äyhkinää. Kohisi ympärituoksuava lumi ja tömisi Kiljavan lakea nummi. kolmella hevosella ja kolmella reellä. koska veren viehättävä haju heidän sieraimiinsa lemahti. Tuli vastaan niitun toinen aita. Mutta veljekset loivat tuskin silmänsä kohden tätä kiihkellystä. Mutta pahoin pelästyivät niin hevoset kuin miehet. Ympäri he kiekkaisivat: hännät heilahti. Mutta olipa tämä yö heille kamala ja hirmuinen. riuhtoen atrioitsivat uhriansa. Ja menipä niin hetki aikaa. he vaan juoksivat vimmatusti Jukolaan päin yli Kuttilan niitun. astui yli kaadetun aidan ja läksi miesten huljan sukimana juoksemaan pitkin niitun sileätä pintaa. jonka veren Tuomaan ja Laurin tarkat luodit olivat iskeneet juoksemaan. Ja luulivat he joukon kiukkuisia peikkoja Impivaaran luolista karkaavan heidän päällensä. Pianpa seisahtui susien pako. vilkaisten kiivaasti kohden öistä matkuetta jälleen. vaan rynkäsivät he kaikin voimin päin ja ryskyen ja kolisten lennähti porstuvan jykevä ovi auki. kiitivät tänne. koska pedot. kiitivät sinne. Mutta viimein. lumi tuiskahti ja tulta iski yössä himon ja kimman silmä. ja melkein yht'aikaa kuului heidän suistansa: »Jukola. joiden vuoro oli taasen tallata lunta. Niin he sanaakaan lausumatta kirmasivat yhä eteenpäin. Tulisella vauhdilla he ehtivät tuon veressään matelevan kumppaninsa luoksi. se oli heille pelastuksen suloinen ja hyvä sanoma. mikä kirosi ja lausui kaikuvalla äänellä. mutta kääntyivät pian ympäri. mäen rinteellä Jukolan talon. koska entiset ystävät tempoelivat kappaleiksi korven poikaa. harppasivat Ojaniitun poikki kuin siivitetyt peikot ja kiepoivat taasen mäkeä ylös. Eteenpäin taas kaikin voimin riensivät miehet: juoksi jalkasin kuusi veljestä. koska näkivät veljesten lähestyvän heitä pohjosesta. mutta ei joutunut tiensä. retkeili par'aikaa tällä tiellä. ja nousi nummelle meteli ja ähellys hirmuinen. ja nopeasti pakeni heidän altansa luminen maa. ja pian he retkeilivät mäkisellä tiellä taas. Virna-päisinä kiitivät matkustavien hevoset. näkivät he kalveassa kuutamossa. ja Valko kantain kahta veljeksistä taas. se murtui alas räiskähtäin. Rynkäsivät he miehissä vasten aitaa. jonka ympäri kaartaen heidän tiensä kulki ahteisen tienoon yli. josta heitä vastaan hengitti kallis lämmin. he rynkäsivät miehissä päin. Timo vaan yksin ratsastaen edellä. Läheni heitä Kuttilan avara niittu. Aikaa ei ollut heillä kolkuttamaan ja odottamaan laskemista sisään. naamat veressä ja välähtelevillä silmillä. Kova oli niitulla liike ja meno.

pyssyni on ojennettu! TUOMAS. voi! JUHANI. Tuli poltti tuon oivallisen pirttimme metsässä ja kaiken tavaramme myös. Herresta varjele! NAHKAPEITTURI. ukko.--Jos on talossa lihaa ja olutta. Ja se oli kova leikki. TUOMAS. Olkoon pyssy rauhassa. Voi kauhistuksen yötä. niin tuokaat esiin. huutaen Herran armoa. Voi onneton yö. henkemme tähden! JUHANI. Älä ammu oman talon väkeä. älä itke. Kultainen emäntä. Ah voi! JUHANI.--Tuokaas lihaa ja lämmitettyä olutta kalliin henkemme ja sielumme tähden. AAPO. voi onnettomia meitä! AAPO. EMÄNTÄ. voi! SIMEONI. Entisen Jukolan seitsemän poikaa! SIMEONI. Herra armahtakoon meitä! JUHANI. löylytys. älä itke. jota muistamme. onkos tämä enään laitaa! Tässähän nyt istumme kuin harakat. TIMO. tuokaat myös pari lyhdettä olkia sijaksemme laattialle ja saattakaat Valko talliin ja heiniä eteen. AAPO. Kurjat lapsukaiset! Riennä.--Kas se vasta leikki oli. virittämään valkeata. sillä nyt olemme suojassa. Me olemme. JUHANI. muori. Jumala paratkoon. Älä itke. Eero-veljeni. Tännehän nyt vilkaisimme kuin jänikset ilman yhtäkään muuta ruumis-pahan verhoa kuin paitariepu. Oi armonliiton enkelit! istuuhan henki juuri nokkani kärjessä vallan lähtemäisillänsä. Ah! Mutta älkäät itkekö. Voi ihmislasta täällä. Eero. Ja siitä Jumalalle kiitos. Mutta olipa se turkin marssia. NAHKAPEITTURIN EMÄNTÄ. EERO. Kuka hirviö näin astuu kunniallisen miehen huoneesen juuri joulu-yönä? Sano. mies. että lain nimessä ja henkemme tähden näin lujasti anomme teiltä apua ja holhomista. Mutta tehkäät meille loimottava pystyvalkea. Simeoni. Niin. Voi teitä kurjia! JUHANI. perin surkea on tilamme. älä yhtään ruikuta. Herra armahtakoon meitä! Seitsemän sielua on menossa ijankaikkisuuteen juuri tällä hirmuisella hetkellä. Henkemme tähden. . Impivaarasta. Ah! mun täytyy itkeä. Surkea. lyhyt miehen paitariepu. lähtemäisillänsä. EMÄNTÄ. Aapo! Älä itke. älkäät itkekö! Olemmehan jo pääsneet petoin ja pakkasten kynsistä tänne kristillisten lähimmäisten lämpymään. Suokaat anteeksi.NAHKAPEITTURI. teidän itkunne ja surkutuksenne saattaa minun uudestaan kyyneleisin.

TIMO. hi! EMÄNTÄ. Voi teitä lapsukaisia! LAURI. Ovatpa ne juuri »valanto-vasken kaltaiset». Potrasti sanottu.--Teitä onnettomia! paitasillaan juuri. Älä itke. Mitä sinun koipes tässä ovat? TIMO. JUHANI. TUOMAS. Hi. punoittaa ja hohtaa! Hyvät ihmiset! TIMO. Niin. Entinen tupa olkoon vielä tämän talven kortteerinamme. ja tässä viivymme aina Vappuun asti. ensimmäistä uhkeampi. Ja minunko? Äläs mitään. Kuin rauta ahjossa. AAPO. uhkeita. Tules katsomaan. katsokaas. hyvät ystävät. Katsokaas minunkin sääriäni. Näinhän täällä ihmisen vasikkaa lennätetään. Niinpä vanhassa Jukolassa. Ei ryysyä päässä eikä kenkärajaa töppösissä. muija. poika. TIMO. Riennä. Me rukoilemme: rientäkäät! Itse kyllä laitamme pystyvalkian. Tehkäät mitä pyysimme ja lupasitte. ja pirtti. JUHANI. kaikuupa vieläkin kirvesten iskuista korvet ja vuoret ja Jukolan veljesten ei tarvitse enään kerjätä tuulenturvaa muilta. Mitä ne ovat näiden rinnalla? Tuossa! Katsos. Katsokaas noita Sipillan-jalkoja.--Kun ma sanonkin: onkos tämä laitaa? TIMO. unohtakaamme se kirottu temppu.NAHKAPEITTURI. Tuomas. Annappas kesän tulla. Onkos tämä ihmisen-lihaa? NAHKAPEITTURI. Kuinka ne nyt punoittaa ja hohtaa. muija. nokisten ortten alla istumme taas. EMÄNTÄ. seisoo Impivaaran aholla taas. Koska vaan lumi on mennyt. ja saatuani ensin huoneesemme valoa. No hyvät ihmiset ja taivaan voimat! JUHANI. Mutta annappas kesän tulla. Niin punaiset. Miten ehdimme ja voimme. onkos tämä enään laitaa?--Tuomaankin silmät ovat kosteat. JUHANI. EMÄNTÄ. JUHANI. NAHKAPEITTURI. TUOMAS. paistikkaita. Entä tuossa! JUHANI. Nähkääs nyt. JUHANI. varsinkin meltorauta. niinkuin seisoo raamatussa. katsomaan. tuohisia halkoja. Karvojahan tämä pöyhistää. niin punaiset! Herresta varjele! JUHANI. Herra auttakoon meitä vaivaisia! EMÄNTÄ. noiden tuttavien. joka . Tuomas. koska täällä nurkassa löytyy halkoja.

soita ja maita ja . jo ennen kurkien tuloa. samassa muodossa ja tilassa kuin ensimmäinen. Ja nytpä veljekset. niin leikkasipa tämä sydäntäni. pyydyksinensä matkaan. makkaroita ja lämmitettyä olutta. koska tiellä. ja kauan vielä lämmitti heitä loimottava valkea. Siinä hetken seistyänsä. ja tupaan virtasi uunista ihana lämmin. jo ennen laihopeltojen kellastumista kylässä. armoitteleva vaimo rakensi. joina veljekset ei liikuttaneetkaan kirveitänsä. vaan. koska luja pirttinsä oli valmis. Tuomas ja Simeoni istuivat kukin nurkallansa. ja pian. kunnes se riutui ja hiiltyi. siitä kallistui vaimo itsekkin vuoteellensa taas. Sekä metsästykseen että kalastukseen Ilvesjärvelle varustelivat he itseänsä. unohtivat he elon taistelon. käärittyinä unen hienoon huiviin. ja ilosta leimusivat heidän silmänsä. Sentähden riemuitkaamme. pohjoinen liehtoi voimakkaasti tähtikimmeltävän taivaan alla. seisoi samassa paikassa. Silloin monena päivänä aamun koitteesta aina iltahämärään paukkuivat kirveet ja jumahteli raskas nuija. mutta hauskalla mielellä aina he puuhailivat. nauttimaan lihaa. Isäntä itse otti huolen Valkosta. Makeasti he makasivat. viettivät vuorokautensa illasta iltaan ja vielä kolmanteenkin aamuun. tulivat huohoittaen.saattoi pirttimme tuleen. Sulki silloin emäntä pellin. Aapo. ja koiratkin seurasivat heitä tultaläikkyvillä silmillä. Mutta menipä taasen päiviä. tulivat myös koirat synkeältä retkeltänsä. sinä puhaltelit niskaani kuin uiva orhi. taisivat päätyä täysin voimin pyyntöretkillensä taas. pakenivat Impivaaran aholle taas ja rupesivat kohta kaikin voimin rakentamaan itsellensä uutta pirttiä. Hiki-päin. jonka kaiken heille nahkapeitturin emäntä. Mutta ulkona hyppeli pakkanen räiskytellen pitkin aitoja. liehakoiden. jonka kohotamme pystyyn taas. Tiedä. Viimein. että se retki on päätetty ja että seisomme lämpöisessä pirtissä taas. siirtyivät he pöytään. josta kalvea kuu hymyten katseli alas. Kuitenkin. leipää. jonka herttaisessa hauteessa veljekset itsiänsä mieluisasti lämmittelivät. ja oli jälleen huoneessa yleinen hiljaisuus. seitsemän miehen rivissä. heittivät veljekset Jukolan. talutti hänen talliin ja täytti soimen heinillä hänen eteensä. Mutta. Pian lepäsi nurkkakivillä jykeviä hirsiä ja kerros liittyi kerrokseen. että jo lähteissämme peloittavalle retkelle povestani kaikki närä hälveni. koska veljekset olivat atrioinneet. juostessas mun jäljessäni. seisoi pirtti valmiina Impivaaran aholla. TUOMAS. mutta muut palhoilivat ja kiirittelivät lonnoja myöden hirsiä ylös rakennolle. ravitsivat heitä ja hyväilivät heitä kaikin tavoin. vaipuivat he alas olkisille vuoteillensa. ja kuvailkaamme mielessämme uutta pirttiä. Kiittäkäämme Jumalaa. läksivät aseinensa. JUHANI. ja vakaasti kohosi huone ja ympäri tuoksusi pihkan raikas haju. armaat veljet! Mutta iloisesti leimusi koivuinen pystyvalkia. Suurella ilolla ottivat veljekset heitä vastaan: armoittelivat heitä. kuorsaten sikeässä unessa. seuraten miesten jälkiä. Siinä Juhani. Väsymättä samoilivat he metsäisiä vuoria. SEITSEMÄS LUKU Keväällä varhain. ja tiedä.--Tuossahan tuodaan meille ruokaa ja juomaa ja tuossa kaksi valtaista lyhdettä kiiltäviä olkia. uhkeampana vielä se seisoi.

ja turhaan väittelivät vastaan. ja kurjet viskasi mies aika rykelmänä olallensa. suut selällään ja korvat pystyssä kuin nahkasiiven korvat.--Siitä lähdettiin liesuun taas. pyynnellen karhuja. niin järkähtämättömänä piti hän tietoansa. tuolla. niskassa mariseva koira. ja usein oli uros menemäisillänsä kuun kullan päiviksi ijankaikkiseen syvyyteen. Taulaa teki hän pehmeintä Hämeessä ja vallan vahvoja tuohikenkiä. Moneen ristiin oli hän ne astellut. vaikka märkinä kuin uitetut hiiret. jonne jalona kyytimiehenä seurasi entistä pitäjän provastia. Höyrysivät pian vaatteet oksilla. Näiltä retkiltä oli hänellä kertomista paljon. Ei löytynytkään paikkaa niin kaukaista. ahmoja ja kurkia Pohjolan äärettömillä rämeillä. joka oli muuttanut aina Lapinmaan rajoille. vastasi hän kohta. ammuttiin monta kirkuvaa kurkea. milloin kenkätuohia ja milloin käyskellen pauloillansa. ja muisto oli hänellä verrattoman tarkka. jonka suuntaa ei hän luullut tietävänsä. tuolla. tuppeen kuin ankerjaannahan. Siihen rakennettiin yöleiri. Nuorempana oli hän matkustanut Pohjanmaalla. jos kysyit häneltä: »missä on Porrassalmen tappeluskenttä». Ja silloin oli veljeksillä hauska hetki: suut selällään he kuultelivat ukon kertomuksia. heiluvaan suohon. veljesten ainoasta ystävästä täällä metsissä. yli helluvan ja hyllyvän. että hän. haastellen metsäretkistänsä pohjoisilla mailla. pyörryttävien salojen halki hän vaelteli milloinkaan eksymättä. ja tämä virkansa toi hänelle puuttumatta jokapäiväisen leipänsä. Löydettiin monta lämpöistä kurjenpesää. Tarkka oli myös hänen havaintonsa ja silmänsä. Ja sitten me ryypättiin.--Kerranpa taasen eräänä elokuun iltana istuu hän veljesten luona. nimeltä Taula-Matti. kiehtoen itsellensä elaketta sekä hetkeksi että tulevaksi tuikeaksi talveksi. Hän osoitti sen kohta peukalollansa.--Mutta mitenkäspä luonnistui aika? kuinkaspa kului meiltä toukoyö? Ainahan tuossa koirat kiertelivät noita kosteita sieraimiansa ja mulkoilivat ylös puitten latvoihin. Mutta mielinpä nyt kertoa vanhasta Taula-Matista. JUHANI. ja mitäpäs näimme siellä? . vastasi hän taasen viipymättä ja puskien peukalollaan kohden taivaan reunaa: »tuolla. Niin. vaikkas ampuisit». ilki-alastomina kuin öiset kyöpelit. ja tarkoin tunsi hän myös metsät monien peninkulmien avaralta majansa ympärillä. Vai niin. pullistettiin pussimme munilla ja höyhenillä. vaikka ampuisit. näin ympäri kuljeksien. Mutta tultiinpas kuitenkin mäikyvälle mäelle taas. etsien milloin kääpiä. koirat ja kurjet niskassa. mutta siitä pieni kukon harppaus oikealle kulkee linja Vuokattiin». Tapahtui myös joskus. ja suksilla sujuttiin yli tuon pöhisevän haudan. Lopultahan mekin rupesimme tirkistelemään ylöspäin. porisevan ja pirisevän rämeen. Samoin. asui tuuhealla. Mutta kuinkas sitten? TAULA-MATTI. Eikä siinä muuta kuin tempasit tuppeen vaan sekä housut että paidan. katso pitkin peukaloani. Jos esimerkiksi häneltä kysyit: »missä on Vuokatti». kuinkaspa kävi? Tultiin siitä oikein moiselle aukolle.viiltelivät kaikkialle järven heleää pintaa. Ja sitten me ryypättiin. Niin oli ukko tarkka. navealle taipalelle. visaisella mäellä. missä hän vaan kerran oli käynyt. Ja silloin Ahtolan ja Tapion asujamista moni henkensä heitti. puskien peukalollansa kohden taivaan reunaa: »tuolla. Kuusamon kirkko on tuon pienen kuveron kohdalla. kihisivät kurjen-munat mujussa ja me itse nyt kääntelimme ja vääntelimme tuossa tulosen herttaisessa hauteessa. Siellä oli Taula-Matti viipynyt seuraavan kesän. katsos pitkin peukaloani. yksin hän asui pienessä majassansa muutama tuhannen askelia Impivaaran vuoresta. erehtymättä hiuskarvan vertaa.--Oli ukko. tehtiin heiluva tuli ja riisuttiin päältä lotisevat nutut. poikkesi Impivaaran pirttiin tervehtimään veljeksiä. eipä hän unohtanut mitä hän kerran näki tai kuuli.

ja pantiinpas koreasti ma'ata tuohon heiluvan tulen hauteesen. Silloin huusi Heiskanen: »noidanjuonia. noin vaan! Etpä. TAULA-MATTI. hirveätä sanaa. ja tulta iski liepeä. viiltäen pohjosesta etelään. pyrskäytteli heitä moristen pensastosta vastaan. Poikki ammuin . kruutikuivana. eivätkä mielineet lähestyä häntä koiratkaan. mikä harmaasen suohon. noidannuoli. mutta hieno niinkuin kahaus pienestä koivistosta. noidannuoli!» ja kohahtaen raukeni heistä moni mikä metsään. Tulimmaista tuhannen! TIMO. ja mikä kahaus tämä täällä? kysyin minä taasen.--Sitten pu'imme nutut päällemme taas. Heiskanen ampui. puri siihen muutaman kerran ja sylki luotiin. Mutta vähänpä siinä unta uneksuttiin. näettekös. koska ahma pyrskäytteli. Tai itse Körrin ja Kyöpelin. ja nousipa leikki taas. mutta turhaan. Siinä olis ollut lysti! TAULA-MATTI. Näkyi viimein enään vasempi takajalkansa. Noitavoimat.--Kului taasen tunti. vaan tuossa he nilkuttelivat ja nalkuttelivat syllän päästä. jota seurasi vielä pientä vilinätä kauan. Mikähän pokko siitä vilkkaisi? kysyin minä Heiskaselta. poikki niinkuin rouskun. emme taitaneet astua juuri liki tuota häijyläistä. Olihan tuo pulskeakin pussiin pistettävä jalli. Ja kas kun nyt koira oikein karkasi kiinni tuohon punakitaiseen vekamaan karkasi kipenöitsevänä rakettina vaan. ihan alastomina kuin oltiin. oli mar'! TIMO. mutta useampi vielä mennä pyhkäsi pitkin sileätä tietänsä. minä ojensin pyssyni ja ammuin tassun poikki. soikotellen kättänsä ja väännellen silmiänsä hirveästi. Mikä kohaus se siellä. huolimatta hänen huudostansa. jonka hän kiersi uudestaan pyssyynsä. väännellen silmiänsä peloittavasti. vaikuttivat vieläkin. ole nähnyt sellaista löylyä ja kuranssia vielä. Pikku-Jussi ampui. Ja sitten pistitte ahman pussiinne? TAULA-MATTI. Me itsehän. kului kaksi. peevelin poika. Mutta kaukana kuolemasta oli vielä peijakas. sumuinen ilma. lihava köntti. riivatun äkeä ja vinha puhina. joka hetken päästä minulle morahtaen vastasi: »mänihän siitä itse ukko Hiisi». ja sitten me ryypättiin. mutta turhaan. et totisesti. arvaan minä. Kas kun nyt juuri metsän rannalla näimme hallavan. Kaiketi pienen kyynysilmän karhunpoikasen. vaan istui siellä tumpuri ahma-vetkale kuivan. JUHANI. sammu. Ei niin eikä näin. ja vastasi viimein Heiskanen morahtaen: »hoastaahan kuusiston toatto tyttönsä kanssa». mutta melkein samalla autuudella. Useinpa kyllä putkahteli Heiskanen ylös. Sanokaas. niin tulipas siitä pöllytys. livautinpa lopulta minäkin. koska noidannuolia kuin tulisia kärmeitä lenteli lakkaamatta ristiin. pari kolme eriskummallista. peijakas vie. Mutta idästä suon partaalta kuului äkisti ääni kuin sammaleisten kuusten kohaus. mutta pelastipa hän nahkansa kuitenkin.--Mutta meni vihdoin yö ja koitti kerran aamu ja siitä lähdettiin tallustamaan taas. noidanjuonia!» otti taskustansa kuolleenhampaan. Sitten soikotteli hän hetken kädellänsä ilmassa ja. ja alaspa mötkähti männystä ahma. partaisen männyn haarikossa. ampui. Olipa se hauskaa ja lystillistä leikkiä. Heilahti ahma vaan kerran ja ärähti oikein äkeästi. sen peevelinmoisen suden. lausui. rastiin ilmassa huimaavan päämme yli. Niin. huutain korkealla äänellä: »sammu. ja vastasi nyt suon läntiseltä rannalta pian taasen toinen ääni.JUHANI. TIMO. Mutta rupesi Heiskanen taasen latomaan suustansa kauheita sanoja. noin. No herran poika kun se koira nyt pani sen ahma-rukan noin. mutta istui koreasti oksalla jäljellä. Kerranpa kuului. mutta hän pakeni kuin hernehaasia tuulispäässä.

jonka Turkkilan isäntä jo pyyntiin mennessämme oli osoittanut meille ja jossa karhu kaksi päivää sitten oli tappanut uhkean orhin. Niin. minä ammuin sen ja pistin pussiini. ja vuoroitellen lönkytteli kunkin olalla karvainen ahma. Selviä kymmenen-numeroja. mutta olipa hänellä oikein saukon selkä. mutta eipä lopultakaan auttanut. että hän nykyään. Mikä oli masentanut heidän intonsa? TAULA-MATTI.äijä-paran töppösen. pyssyt kourassa. letkuva tallukkansa oli tehnyt tuommoisia kymmen-numeroja santaan. hurmaavat lumouskaasut. hikoen kovin. tuumiskelin ja pitelin päätäni kuinka tuota vierastani vuottaisin lakealla aholla. minä ammuin sen ja pistin pussiini. Siinäpä seisoin nyt ja tuumiskelin. Kauan hän pöllytteli sutta perään. pitkä ja sitkeä. mutta edelle. jonka juuret keväitten kirret oli kohottaneet ylös. kaiketi menneenä iltana. Turkkilaan läksivät muut iloista ehtoollista rakentamaan. hännät lyyhyssä. tömitellen maata. ja sitten me ryypättiin. TAULA-MATTI. ainakin kyynärän korkealle. Mutta mistä huomasitte käpälän katkenneeksi? TAULA-MATTI. No vie sinun perhana! Kymmenen-numeroja santaan? Hi. kiivetäkses ylös. joista ilma oli täys kuin kruutisavusta sodan ilma. mutta turhaan perin. . Susi oli päivissä. TIMO. josta oli lähdetty tuimalle retkelle. jossa. hi. jos miehetkin. laahaava. pussit kainalossa. hi! TAULA-MATTI. Ja Pikku-Jussi veitikka. hän juosta tapsutteli kuin keri. AAPO. Ei sentähden juuri niin. Ja koska tämä oli tehty. pusseissa munat ja höyhenet ja yhtä ja toista pienempää metsäviljaa. JUHANI. mököttelevä taivaanvuohi. Susi oli päivissä. TUOMAS. Niin asteltiin. ja sentähden päätin jäädä häntä vartomaan. Mutta koirat peijakkaat eivät siirtyneet syltääkään kintuistamme. näinpä männyn latvassa siipioravan. Mutta »sukkela vikkelän voittaa». sukset ja kurjet selässä. Voi peijakas! Kääppä poikki kuin jääpuikko. käytiinpäs astelemaan kotiapäin taas. soikotellen kättänsä. Tultiin lopulta väljille. Siitä käytyämme hetken. riivatun sitkeä ja kiinteä kuin saukko itse. joka ontuen tallusteli edellä. manasi ja sadatteli. Tosin koetti Heiskanen parastansa. Noitakeinot. ja makasi edessänne maassa kuin pöydällä laskiais-sorkka? TAULA-MATTI. Mutta lentelipä pilvien rajalla pieni. Arvelinpa nyt hänen palaavan samaan paikkaan taasen tämänkin päivän sammuessa. oivallisen oikein moisen koneen. korkeille ahoille ja näkyi kerran vielä tuolla etelässä Turkkilan talo. Näinpä siinä lähellä tervaskannon. Siitähän naputin kirveelläni poikki sen keskimmäisen juuren. kantain runsasta saalistamme. Niin kuljettiin. oli auringon laskiessa käynyt nauttimassa tähteitä paististansa. ja huomasinpa kohta. TIMO. vaan astelivat alakuloisina. litteän ja suurisilmäisen. ei seisnyt yhtään ainoata puuta. Sitkeä oli koko mieskin. Sillä eihän ollut pojalla koipea kun kaikkein korkeintaan kolme korttelia. susi-pojan astellessa. keksinpä keinon viimein. Siinä katseltiin hetki kontion tahrattua pöytää. mustan ja julman suuren. ne ennen aina urheat koirat. Juoksimmehan hänen jäljessään huikean matkan ja näimme usein kuinka. vaan täytyi hänen heittää Häntä-Heikki metsien haltuun. Tultiin veriseen paikkaan.

päälläni ankara linna. on aika. Jumalan haltuun. ja päätinpä nyt varoten antaa hänelle lyijyä otsaan. Niin oli. ja siellähän makasi ihan hengettömänä karhu. läheni kontien arolta. JUHANI. juoksi hän vaan päin. arvaathan että paukaus kuului Turkkilaan kuin ammeen pohjasta ja saattoi pian miestä niinkuin sääkseä aholle. niinkuin odotin. TAULA-MATTI. keikkuvassa salossa kannettiin kontiota taloon. koska tuikahtaisi esiin hirmun avattu kita. koska taipuvassa. Perhana! Enhän taida enään muuta sanoa. . TAULA-MATTI. Ja nousi nyt remua ja meteliä. Villittynä karkasi hän kohden. ja me emme muistakkaan että unta on maailmassa. JUHANI. Ja minä poika-parka ajattelin jo tulleeksi tuhoni päivän ja varroinpa vaan. Niin. Vie sinun seitsemän seppää! JUHANI. Sukkelin tempaus maan piirin päällä! TUOMAS. veljet! JUHANI. Herran huomaan. Olipa siinä aika taatto: riippuen kiikissä. ja vuodattaen uhkeasta rinnastaan vertansa multaan. pimitti hän koko Turkkilan tuvan kuin taivaalla sakea ukkospilvi. »Helvetti.--Siinä oli sen päivän puuhat. iski hampaansa orhin revittyyn lapaan. päätettiin liemisillä naamoilla ja laimeilla silmillä. JUHANI. kunnioitettava Matti. Olihan tervaskanto vallan sukkelasti siirtynyt päältäni pois. sanoi Heskuun-Jaakko!» TIMO. vapaan taivaan alla. Mutta mieluisasti muistelee ukko retkiä miehuutensa parhaista päivistä ja mieluisasti niitä kertoilee. ja ne päivät ovat olleet ja menneet. ja kaikki oli hiljaa. Ne Turkkilassa aljettiin ja pappilassa päätettiin. Ja sitten me ryypättiin. Siitä kuitenkaan huolimatta. sen päivän ja retken. koska monisarvinen kanto nostettiin päältäni pois. miehukas tempaus sekä kontion että teidän! JUHANI. kaadettu kanto sylissä. Ja mieluisasti kuultelemme me. pyssy kourassa. Urhea tempaus. seistessäni vapaana poikana taasen. mutta katsoa kurkkasinhan lopulta pystyssä töröittävien juurien välistä toiselle puolelle. Varroinpas hetken vielä. kiskoin ulos ja avarsin kuoppaa vielä hieman. Mutta äkkiinpä nyt lakkasi telme. Kuuluipa nyt jytinätä pääni päällä: juuret ryskysi ja maa remahteli. Mutta kuinkas sitten? TAULA-MATTI. arvaathan kuinka sitten kävi. Onpa jo aika lähteä kömppeilemään kölsäänsä taas. Oi sinä musta sonni! TIMO. Mutta peeveli kuitenkin! kilkahtipa silloin perin pikkuruisen tuo messinkiviilu pyssyni perässä vasten takkini tinanappia. mutta paukahtipa häntä vastaan. kirkuen peloittavalla äänellä. ja eipä. Ja vietitte iloisia peijaisia. Kertokaat niin aina aamuun asti.joka tunkee oikeasti alas. ja kilahduksen kuuli paikalla kontion tarkka korva. pistin kiväärini kidan ulos verikenttää kohden ja rupesin koreassa suojassa odottamaan ohtopoikaa. Sinne nyt matelin sisään. äänettä kuin haudassa. Hän tuli. Mutta heleijaa! ajattelin minä. tullutkaan tuosta iskettäväksi yhteen. on. AAPO.

AAPO. EERO. Päätämme siis retken. ja koska samoilen Kourusuossa. niin pidän itseni Pikku-Jussina Lapinmaan nevoilla. jonka jylhä kirkkuna kajahtelee ympäri Pohjan rämeitä. joka taitaa meille saattaa monen päivän muonan. se nyt oli veljesten himona. Mutta kauan tuijoitteli ympärillensä Juhani. Niinkuin siellä nuolet säkenöitsivät ja pyssyt leimahteli. Ja koska Pohjan-miesten välimaiset ryyppäykset kiemailivat hänen mieltänsä kummallisella voimalla. Mutta Kourusuohon on huikea matka. ahman-poika! Ottakaat kiinni se kurjankaula!» Tälle huudolle muut. sillä johan pimeys voitti. Vähitellen selkeni mielensä. JUHANI. puoleksi heräten. mutta unissaan peuhaili hän kauan Taula-Matin mahtavilla retkillä. päätettyään panna sen huomenna toimeen. Olkoon menneeksi! AAPO. Voikaat hyvin. Hän tuumiskeli millä keinolla näillä kotopitäjän mailla saataisiin matkaan pyynti. jotka sihisten sinkoilivat ristiin. Mutta kauanpa aatokset parveilivat tulisina heidän aivoissansa. JUHANI. Veljet. Minä myös. Ja niinpä sai hän aatoksissaan kokoon jonkunmoisen kopian Pohjolan jalosta pyynnistä. kuulkaat mitä sanon ja mihin tahdon nyt teroittaa teidän mielenne. . muisteli hän öillistä päätöstään ja rupesi kohta sitä muille esittelemään. käymään kohden pientä mökkiänsä visaisella. hohti kiiltävin munineen juovuke-pensasten helmoista. huutain hirmuisella äänellä: »Ahman-poika. Mutta yön lepoon läksivät veljekset. Ja kernaasti minä. ja heidän aatostansa vastaan hohti höyhenellisten pesien herttainen lämmin. Voimallisesti heidän mieltänsä viehätti Pohjolan soitten juhlallinen synkeys. joka vetäisi vertaa tuolle äsken kerrotulle Pimentolan soilla. jonka ruohistoissa ja kirkkaissa lammikoissa parveilee vesilintua ilman lukua ja määrää. närkisti katseleva lintu. noustuaan ylös. aika suden virsta. Enimminkin kaikista kannatti heidän kimmaansa kurki. lumotusta ilmasta siellä ja noidannuolista. Hän muisteli Kourusuota. soitten välissä. vaipuivat kuitenkin pian uneensa taas. poistaen virvoittavan unen. ja. TUOMAS. ihmettelen kovin että aina tähän päivään asti olemme unohtaneet Kourusuon. ja viivymmepä siellä ainakin yhden yön. ja illan himmenevä valo kajasti vaisusti heidän pirttinsä ahtaista akkuna-reijistä. jossa tosin ei löytynyt kurkia. niin leimahteli heidän povensa kummallisesta halusta ja innosta. tuuhealla mäellä.--Mutta aamulla. Minä taivun tuumaas. niin muisteli hän löytyvän viinaa Viertolan kartanossa. vaan kotopirtin rauhallisella parvella. mutta laikkokylkisiä sorsia viljavalta. kirves olalla. He muistelivat Taula-Matin kertomuksia Pohjan erämaista. ja tervetuloa pirttiimme aina! Läksi Matti. luullakseni. Muistelenpa saaliikasta seutua. Kerranpa loiskasi hän uneksuen vuoteeltansa ylös. En iske minäkään vastaan hanketta. tuo viisaasti. kaukana kylästä. Sinnepä nyt lähtekäämme pyyntiin ja tuommepa sieltä säkittäin sorsia kuin purasnuijia. nukkui hän lopulta. vuoteellensa kallistui hän jälleen ja nukkui sikeästi. Siellä pitkäkaulaisia pyytää ja heidän pesiänsä riistellä. harmaalla taipaleella. ennen kuin huomasi ettei hän seisnutkaan Lapin summilla mailla. TIMO. ärähtivät äkeästi loukoistansa. rastiin halki tumman yön. Sentähden ei tekisi. majaillessamme ilmi-taivaan alla. Mutta kau'emmin kaikista valvoi vuoteellansa Juhani. ryyppy pahaa.

joka kiihoitti veljesten mielen vielä tuimempaan intoon. toi hän myös Metsolasta tärkeän uutisen. johon onneksemme emme ole juuri tottuneet vielä. TUOMAS. Viertolan maalla. Tänne oli veljekset päättäneet lähteä ajelemaan narisevia sorsia. JUHANI. Suo. Ehkä jätämme viinan. Suo. Viertolassa on viinaa.--Katsomme siis parhaaksi että matkaan astuessa emme ole ilman rohtoryyppyä kontissa. avara. seisahtui ajoissa erään kuusen juurelle odottamaan mitä tapahtuisi. että oikein elävältä luulemme kuranssaavamme ahmanpoikia Pohjolassa. Seitsemän korttelia. ja hänen piti päästää Killi ja Kiiski. luulen minä. Läksi Lauri viinaa Viertolasta tuomaan. Oikein! Kortteli miestä kohden. Viimeisenä asteli Lauri. JUHANI. Kätkivät he nyt itsensä kohtuullisen ampumamatkan päähän erään matalan. korkeita ruohistoja ja mättäällisiä saarentoja kuihtuvin mäntyineen. vahvistus juomaksi sorsanpyynnissä Kourusuolla. paras ketunnahka poijussa. mutta lähellä Jukolan metsärajaa. toivoin yltäkylläistä saalista. Niin he toivoivat. jolla on tapana auringon laskiessa käydä nauttimassa jätteitä kaadetusta saaliistansa. AAPO. ja löysivät puoleksi syödyn elikon ruumiin verisellä maalla kolkossa kuusistossa.TUOMAS. Ja lähteköön nyt Lauri-poika Viertolaan. ja viinaa pitää heltimän. tuoden helmeilevää viinaa. Mutta viimein kuului arolta hiljaista tassailemista ja varpuin ratinaa. EERO. pojat! JUHANI. JUHANI. miehen lapsekas yskä. Puitten välistä lähestyi varoen . mutta tiuhan näreistön suojaan. Niinpä tapahtuikin. päättäen vartoa. Sen pinnalla. heidän isänsä entiseen metsäpulloon. Niin teki hän myös. Ja koska voimakas puolinen oli syöty ja iltapäivä aleni. ja nytpä arvattiin ruokavieraan lähestyvän atrialle. Tällä retkellä tulemme kylläkin tallustamaan rämeitä ja heiluvia hetteitä. Silloinpa tekee pieni kulaus taskumatista hyvääkin. kuultuansa huutoa tai pyssyn pauketta. vaihtelee kirkkaita lammeja. Oli hän määrätty jäämään koirineen noin kolme sataa askelta teurastustanterelta pois.--Impivaarasta noin viisituhatta askelta. Viinaa ja hyvää. jossa härkä oli raadeltu. läksivät he retkellensä varustettuna lujasti: tuohikontit seljassa ja tuikeat latingit pyssyissä. koska harmaapäisinä ukkoina kertoilemme entisiä sankartöitämme nuorisolle. ja loskomärkinä viettämään yömme karhunsammaleisella vuoteella. että kerran mekin taidamme sanoa: »ja sitten me ryypättiin». Oletpa tuolloin. Ehkä olivat kohtaavat kontion. on tämä suo. Kertoi hän karhun kaataneen yhden parhaista Viertolan härjistä ja tiesi myös murhapaikan. joka on sorsien mieluisa asunto. laskettuna tinaiseen pulloon. Hullujako taas? Onhan se oikeutta ja velvollisuutta. Mutta paitsi viinaa. Muut astelivat likemmäs paikkaa. taluttaen nuorasta koiria ja kantain kontissansa seitsemän korttelia viinaa. Kului hetki joltisen pitkä. että ihminen ruokkoo ruumistansa. ympäröitty synkeillä metsillä. tällöin ottanut naukin niin sinä kuin minäkin. Ohi tämän paikan päättivät nyt veljekset kulkea Kourusuolle ja lähteä kotoansa vasta kun päivä kallistuis iltaan. Tuli Lauri Viertolasta. Ymmärrä. joka oli Impivaarasta Pohjaan päin Viertolan maalla. Aapo.

joka makasi hirviön alla. lähestymättä miehiä pyssynkantamalle. tällöin temmata pienen nappauksenkin hänen reisivilloistansa. joiden haavoittaminen varmemmin tuottaa kuoleman. joka olis tainnut hukuttaa tässä miesten henkiä. ja peloittava taistelo oli tulossa. Pienellä. ja siinä makasi hän liikkumatta. joka viipymättä paiskasi itsensä alas kasvoillensa maahan. koska hän luuli jo olevansa kontiota kylliksi lähellä. Nousi myös Timo tuosta vähitellen pystyyn ja tuijotteli ympärillensä hetken. Kiivaasti nyt nuhtelivat häntä muut hänen tyhmästä rohkeudestaan. Silloin Juhani. ja näkyi että karhu nyt teki tavallisen kierroksensa ja oli palaamassa samalle paikalle. mistä ilmasta tuuli puhalteli. pakeni otso. ruohoisella aukolla seisoi Simeoni ja hänestä jonkun matkan päässä . Syvimmässä äänettömyydessä vartoivat veljekset näreistössä. sammaleinen kiirivä kivi kohden miestä. Ja nyt. Mutta hetken mentyä kaikkuivat taasen selvemmin Kiliin ja Kiiskin äänet. kyhneili ja tukisteli. ellei Juhani olis rientänyt häntä apuun. Julmistuneena. puolustaen henkeänsä. heikkeni melkein kuulumattomaksi. Ja pian seisoivat he kaikki valmiina taasen jatkamaan pyyntiänsä. huolimatta muiden kieltävistä viittauksista. koska metsän mesikämmen kuin mustanhallava. ei kumminkaan kosevalla tavalla. Toki tunsi nyt karhu ruumiissaan lyijyä. rohkenipa tuolloin. tehtyänsä muutaman onnistumattoman hyökkäyksen kiusaajoitansa kohden. pistellen auki sankin läpeä ja veitsen hamaralla nakutellen piitä terävämmäksi. käänsi pyssynsä perän vasten elikon avattua kitaa. missä oli Pohja. valtainen ruko käänteli itseänsä heidän keskellään. hirmuisella kiljunalla kirmusi hän päin Tuomasta nyt. sillä äyhkeillen ja käännellen kuonoansa seisahtui hän jo kauas uhristaan. Kauan hän juonitteli. Mutta Juhani ja Tuomas latasivat kohta uudestaan. uhalla katsellen toinentoistaan. Yhä kauemmaspa siirtyi koirien haukunta. toki seisten hänestä aina jonkun askeleen syrjempänä. mutta. Kartellen hänkin veljeänsä. ja alas virtasi veri pitkin hänen lihavaa. maristen ja äyhkien pahoin. jättäen Timon maata tonkeilemaan. Mutta luoti ei sattunut. lähestyen yhä likemmäksi. likenevää ajoa vartomaan. heidän ehdittyänsä röyheän kontion luoksi. lähenivät vinhasti ja äänettöminä kuin kaksi leimausta. seisahtui äkisti juoksussaan. laukaisi hän. Mutta ampui nyt Tuomas. kunnes viimein Timo. lähettäen kontion koipeen tulisen luodin. mutta ainoastaan kruuti sankista lemahti ylös ilmaan eikä sytyttänyt latinkia putkessa. reuhuvat koirat jäljessään. ampuen kohden karhun selkärankaa. sillä rynkäsipä kuusiston ruhtinas kohden Juhania hurjempana vielä. Vihaisena karkasi nyt kontio kuin suuri. Kaiketi olis Timon surma nyt tullut. josta oli lähtenyt. ja kenties oli auttamattomaksi pilannut pyynnin. ei tainnut hän tähdätä päähän tai rintaan. Sanaakaan lausumatta istui Timo mättäällä. Silloinpa riensivät esiin koirat. ravistaen päätään. pöyreätä konttaansa. Killi ärhenteli karhua vasten partaa. Peto häntä haisteli. Ja tässä nyt seisoivat vihamiehet vilauksen aikaa. mutta sai niin ankaran iskun miehen pyssystä otsaansa. Asettivatpa veljekset itsensä mukaviin paikkoihin pyssyt kourissa. toivoen saavuttavansa kontion kerran vielä. Mutta näkyi hän saaneen vaarasta aistin. Kaikki tämä tapahtui kovin joutuisasti ja ennen muiden veljesten ehtimistä taistelopaikalle. läksi kaartaen ja hiiviskellen käymään kohden äkeätä vihollista. Viimeinpä. Ei uskaltanut hän tähdätä alemmas.ja hiljaa tavattoman suuri karhu. Mutta hänen takanansa teuhasi Kiiski. niinkuin ei olis hän juuri käsittänyt. muistellen veljeänsä. että hän. Kuitenkin keikahti hän vikkelästi syrjään aina. nousi kiukkuinen melakka. ja veljekset rupesivat jo arvelemaan tokko kohtaisivatkaan enää saalistansa. ja tuntui lopulta kuin olisi hän mielinyt siirtyä takaisin.

ja kiirahtipa mesikämmen nurmelle nurin. Ja toivokaamme. Sinä »härkämies» viinatiellä. Mutta onpa siinä härkäliutaa. eikä koskaan enää nouse. LAURI. että tulevalla kertaa Viertolan herra työntäisee viinapullon ilmaiseksi poveemme. mutta nousi jälleen ylös. tuopin tai kaksi. tuima paukaus kajahti ympäri. Aika naukki. läheni karhu näyttäin avatun.Lauri. Ensimmäinen ryyppy olkoon Laurin. jonka aivo on puhkaistu. JUHANI. tuuli oli vaijennut ja aurinko aleni pimeän korven helmaan. AAPO. ja tahtoisin sinua ennen kieltää kuin käskeä. JUHANI. JUHANI. Ampui mies. sillä elikko. LAURI. LAURI. Ma'un tiedän. Mutta tuo heidän vapaa kesäinen elämänsä metsissä heidät melkein villiksi saattaa. viaton kuin lammas. Mitä jaarittelet? Otappas tuosta. JUHANI. tekevätpä pian murennusta sekä miehestä että hänen koiristaan. Mutta veljekset kokoontuivat pian kaatuneen karhun ympärille. kohtasi veitikkaa oikein kultaiseen paikkaan. karaten kohden ampujata. Täyttä juoksua. ettei ole tämä turmelevan tavan alkeiksi. sen tiesivät kaikki. Nähtiin nyt. Tuossahan makaa pokkomme kuin aika heinäriippi. Mutta tyytyväisinä istuivat ampujat metsän pöyreäturkkisen sankarin ympärillä. poikaseni! LAURI. Tiedänpä. Kesän kaiken elustelevat he metsissä niin yöt kuin päivät. niin että maa tömisi. siitä en totisesti tiedä. Lauri. Varjelkoon Jumala joutumasta heidän joukkoonsa koirien kanssa. oli saattanut Laurin luoti. jäsentäkään liikuttamatta. ilman yhtään makua vielä. Sitä en lukisikaan liiaksi. ja äänetönnä lepäsi kontio Simeonin jalkain juurella. neljäkymmentä keihäspäätä. äänetönnä kuin patsaat. ja oli se vanha ja suuri koiraskarhu. mustanpunaisen kitansa. kun oli päätetty leikki metelöitsevä ja kuuma. ja lävistetty oli myös kylki. ja veri virtasi päästä ja rinnasta. Hän ampui kuin mies. Mutta leimahti silloin Laurin pyssy. Hauska oli tuossa veljesten levähtää näin hertaisena iltahetkenä. että hänen päänsä ihan korvan juurelta oli lävistetty. Saakaamme tästä! AAPO. AAPO. hankkiutuen kumauttelemaan murharyyppyä. JUHANI. Aatteleppas jotain. Ensin mainitun haavan. Tyytyväisinä myös ja jalosti katsellen istuivat koirat kaatuneen vihamiehensä vieressä. koska on meillä syytä olla hieman noin niinkuin lystillisinä. ja säästetty on nyt monen naudan ja hevosen henki.--Ilta oli kaunis. mutta talven kuluessa vetävät he ulos pelloille kaiken kartanon lannan. molemmat liikkumatta. mutta millenkä maailma tuntuu koska iloinen poika humalassa keikahtelee. ja kämmenillensä valahti kontio alas kuin viikatteen edestä heinä. . TIMO. Siinä hän lepäsi. kaatuu vilauksessa. tiedän ettei lintu juuri likaisi miestä. Jospahan minäkin kerran kulauttaisin ryypyn kurkustani alas. Kohden Simeonia kiiti huohoittava otso. koska pelastimme hänen härkäliutansa tuolta hirviöltä tuossa.

Hän iski oikealle. Tuota oudostellen kuultelivat veljekset.--Mutta mitä askartelee Eero tuon kiven juurella? EERO. Niin taistelivat miehet kalveina kuoleman kidassa. joilla miehissä kohotamme kiven. Killi ja Kiiski! TUOMAS. Tänne. Olisko tuo mahdollista? EERO. EERO. täällä ontelossa kiven alla. katkaisten juhdalta selkärangan. käytellen . ja tuosta lyön meille kullenkin jykevät kanget. Kuului sieltä ilkeää. ja kylmät väristykset karsivat heidän ruumistansa. viskellen sorkkiansa ilmassa. joka tuntui heitä lähestyvän peloittavalla vauhdilla. ja alkoi kamoittava taistelo. voimakkaasti iskettiin heitä vastaan. joka suojelevana linnan-muurina viimein seisautti härkien rynnäkkö-juoksun. viskellen sorkkiansa ilmassa. ja Timo oli pelastettu. sen tempasi hän kouraansa ja rupesi huhmailemaan ympärillensä tulisella tuimuudella. neljä koivuista ja kolme pihlajaista. Voimallisesti nuijaili Juhani kangellansa härkää sarvien väliin. ja kumartui jo härkä lävistääkseen allansa makaavan miehen rintaa.--Mutta äkisti he kuulivat metsästä kovan jyskeen ja pauhun. ja kaksi jo härjistä makasi tanterella. mutta hänenpä taasen pelastivat Juhani ja Eero. joka myöskin pian makasi tanterella. Mutta uhkasi veljeksiäkin surman kuolema. Kuulinpa äsken niinkuin käheän kiljauksen tuolta mäeltä. sillä keinolla siirtäen hirviön aseman.Muistakaamme Nikkilän hätää Honkamäen härkien parissa. Juhani. mutta ulos ei yhtään. niinkuin näen tuossa sannassa. Eero häntä rytkäytteli hännästä. suuri oli miehen hätä vaikkei juhtien paljous ollutkaan niin hirveä kuin tämä Viertolan mulkoileva lauma. kiirehtien miesten luoksi. ja pian ilmestyi sieltä kauhistava näky. mutta huomasi pian Juhanin kirveen kedolla. niin kylläpä osoittaa heidän häntänsä keikunta onko siellä kortteeriväkeä. Varmaan. jäniksen jäljillä. Onhan turhempaakin koetettu. Koiriensa tähden. kaahaten edellään koiria. Kaatui Timo. Tänne kirvees. luullakseni. möräten huumaavasti. Sisään menee lävestä jäljet. koska koiramme ovat tulleet. Myös Aapoa uhkasi samankaltainen tuho. He eivät olekkaan. välimmiten vingahtelivat koirat kovin kipeästi. sekavata möryä. olis hänen surma lopultakin saavuttanut. halkasivat sarvitettuja päitä. Tiellään ovat he taas ja. ja löi Tuomas Juhanin terävällä kirveellä kullenkin miehelle tuikean kangen. meistä kaukana. Saukkohan täällä on. lankesi. Mutta tämä saattoi pöyhistymään miesten karvat. luullakseni. TUOMAS. Näytäppäs ne jäljet koirille. Yhteisillä voimilla kyllä vipuamme ylös tämän kiven. JUHANI. Niin he haastelivat. ja parastansa tekivät myös koirat. Vahvoilla kangillansa läimäyttelivät veljekset. kuultelivat ja vartosivat mitä viimein metsästä ilmaantuisi. Olkaamme varoilla. jotka pakenivat henkensä tähden. Ja ilman yhtään pidätystä karkasivat härjät päin. Möyhkäten vaipui elikko hengettömänä maahan. AAPO. kanget kourissa. JUHANI. mutta silloinpa lankesi raskaasti alas Tuomaan pihlajainen kanki. Kiilien tuli heitä kohden kymmenen kiukkuista härkää. vettä ja rapaa. Koivuisen kankensa kadotti taistelon vilinässä Timo. jos ei olis sattunut vastaan vahva niitun-aita. jotka tuollaisessa kilakassa aina turvauvat isäntänsä luoksi. AAPO. iski vasemmalle: hirveästi aukenivat härkien mahat ja kohisten vuosi alas kentälle verta.

katselemaan voisiko tämä aita heitä pelastaa. seitsemäs keikkui vielä Laurin seljässä. juhlallisesti hän vaeltaa. sillä hätä kirmasi heidän kantapäissään. Melskettä kuultelivat veljekset. Mutta hengähtää ehtivät he tuskin. ja potkien ilmaan turpeita ja pöllyävää hietaa. Kovia työnnähdyksiä olivat he itsekin leikissä kokeneet. vaan ilman arvelematta juoksivat he lammin poikki. Ja vakaasti. hän ei mielinyt sitä hellittää vielä. kiirehtivät veljekset. Mutta viimein ottelu herkesi. joka tahtoo sulkea hänen tiensä. mutta seisoivat he kuitenkin kaikki pystyssä vielä. huohoittaen. päältäpäin ruohoisella kamaralla katettu. mutta pari kymmentä askelta sen toiselle puolelle seisahtuivat he lakealle aholle. metsä ryskyi ja hirmuinen möry täytti illan tyynen ilman. ja seitsemän lihavata härkää. seisoivat veljekset hurmeisella maalla. ja kuusi tuohikonttia kellahti paikalla alas maahan. möräten. Lähestyi sitä raivokas. mikä perin nuijapäisenä ja mikä muutoin hakattuna pahoin. kourassa verinen. silmät pystyssä. mikä yksisarvisena. rapainen kirves. ottivat pyssynsä ja pakenivat koirinensa kaikin voimin. Tanner jyrisi kuin maanjäristyksestä. korvat lotkassa kuultelee. Muistuttipa heidän juoksunsa kuuta korkeuden sininiitulla. Kauhistuen katselivat he otusten paljoutta. vaan huoletonna hän retkeilee sen läpitse. koska he vesituiskuun ja sumuun peittyivät. Kuului kohaus. elämöitsevä härkäliuta. mutta kaartelemiseen ei ollut heillä aikaa.hampaitansa kuin rautahohtimia härkien kurkkuihin. ylös ja alas keikahtelivat kanget. koska juosten läheni kolmekymmentä ja kolme hurjapäistä härkää. varsinkin Aapo. joka tuimana tuulispäänä lähestyi heitä. koirien ähellys ja elukkain möly suli yhteen kauhistavaksi ääneksi. niinkuin talven myrsky savuna kiertää lunta korkealle ylös. juhdat heidän jäljessään. Punoittaen seisoi Timo. sydämmissään kuoleman kauhistus. ja möräten karkasivat härjät heidän jäljissään. ja olivat nyt härjät veljeksiä likempänä kuin ennen. Kuului silloin huuto Aapon suusta: »kontit seljästämme. ja kirkkaampana kuin ennen astuu hän jälleen sen kautta ulos. kunnes härkäjoukko rynkäsi korvesta ulos. Siitä kirmaistiin yli kumisevan ahon: miehet ja koirat edellä. Mutta Jukolan pojat juoksivat kuin jänikset ja villit oinaat. Niin veljeksetkin. kanget käsissä. Seitsemän härkää makasi hengettömänä maassa. kolme heistä pakeni. Siinä he seisoivat. Tuli heitä vastaan matala vesilampi. Vimman vauhdilla juoksivat veljekset. Vähänpä kuitenkin auttoi tämä keino. kuultelivat hetken ihan liikkumatta. korkealla ilmassa sinkoilivat härkien heltiyneet sarvet. Viertolan ja Jukolan metsien välillä. Tuulispäätä seurasi hirmumyrsky. Ei väisty hän syrjään hattaran edestä. kun he muistelivat kärhämätä. Silloin viskasivat he kankensa. kuului kova räiskäys ja nurin murrettiin kuusinen aita. Tuntuipa kuin olisi nyt lähestynyt maailman viimeinen hetki. mykkinä kuin kauan kaahattu sikolauma pensastossa pellon-aidan kulmalla. sillä he luulivat jo polkevansa viimeistä tynkkää elämänsä tiestä. silmät ympyrjäisinä päissä. He taisivat tuskin käsittää mitä oli tapahtunut. mutta pitäkäämme pyssyt!» Niin hän lausui. ennen kuin läheni uusi vaara. mutta ilmestyivätpä he samana hetkenä selvään ilmaan taas. Raja-aitaan päin. Kova oli sekamelskassa meno ja meteli. riehui vilauksen aikaa heidän keskellänsä ja raukeni äkisti jälleen. Mutta kalveina. Tuli aita uusi ja vahva. Kaikki tuntui heistä kamalaksi uneksi. seisoi kuin kaskea hakkaava mies. Juhani ja Timo. jotka nyt makasivat heidän edessään verisellä kedolla: kuusiston kontio. sillä yhä likemmäs . ja veljesten huuto. monin kerroin suurempana ensimmäistä. julman suuri. ja tulisesti lennähtivät veljekset sen yli. lähestyisikö vainoojansa vielä. hikoillen ja äänettöminä tuijotellen toinen toistansa kohden.

Mutta kaikui taasen Aapon huulilta surkeasti kiljuva huuto: »Hiidenkivelle. niin jo temmelsi heidän ympärillään juhtalauma. JUHANI. hikoen ja puhaltaen peloittavasti. En hellittänyt konttiani minä. Kertooppas se meille aikamme vietteeksi. Mutta otappas tuosta yksi kohtuullinen kulaus. JUHANI. koska heidän kouransa kaappasivat kiven kulmista kiinni. Mutta viimein avasi Juhani suunsa. Juuri niin! Kiitos Herran. että opetettaisiin poikia paastoomaan tässä. istuivat he kauan. jota muistamme niin kauan kuin härkiä maailmassa löytyy. JUHANI. Terveellinen muistutus. miesten turvapaikka. AAPO. Tuskin olivat he ehtineet kivelle. . JUHANI. mutta olivatpa olleet lähellä surman nielua. Eräästä kummallisesta tarinasta. JUHANI. jota nyt mielisivät koirillemme monenkertaisesti kostaa. Ilman tämän kiven kultaista korkeutta. tässä sammaleisella Hiidenkivellä. joka seisoi kolkossa korvessa. niinpä kiipesimme nopeasti ylös. JUHANI. Tässä ollaan. Tässä ollaan. JUHANI. seisoivat pian sen juurella. Kauas tuoksahtivat sammaleet. Sillä tässähän tarinat juuri omaansa. mutta kuinkahan tästä tullaan? Itsepintainen on härkä. ja kiittäkäämme onneamme siitä. jos niin. ja nämät tässä ovat vihan vimmoissaan kumppaniensa surman tähden. AAPO. että on meillä kumminkin viinaa. Mutta mistähän on syntyisin tämä nimi? AAPO. Mutta sitä tavaraa tulee meidän nauttia varoten näin vaarallisessa asemassa kuin tämä.--Niin. Siinä nyt istuivat veljekset. veljet. oli melkein neliskulmainen. »Ja sitten me ryypättiin». AAPO. Äänettöminä. AAPO. Totisesti! Kuin oravat. Ja tämä kivi. Muistakaamme: tässä on myös vuoteemme ja ehkä enemmin kuin yhdeksi yöksi. Hiidenkivelle!» Ja tarkoitti hän erästä kiveä. tarinat ja historjat. tarkemmin ja terävämmin kuin koskaan ilveksen väärät kynnet. Niin he pelastuivat hirvittävästä kuolemasta. heidän kyntensä iskivät lujemmin. sanaakaan lausumatta. Mutta saatappas tinapullos esiin. JUHANI. että nälkä piankin poistaa tuon sarvimetsän ympäriltämme. Nyt tarvitsee sydän vähän vahvistusta. ja seisoi korvessa noin kolme sataa askelta ahon reunalta. »Sulle kiitos» myös. Ja me saisimme samasta kauhasta.läheni heitä hirveä töminä ja möry. valtaisen suurta. LAURI. EERO. Olipa se meille tervetuloa. Auttakoon meitä Jumala siitä! Minä toivon. kumauta siitä aika naukki ja sitten pane se vierimään ympäri. syllän korkea kallionkappale. Kohtuus on aina paras. ja leimauksina vilkaisivat niin miehet kuin koirat sen harjalle ylös. Sillä se oli marssi. Sitä kohden kiirehtivät nyt veljekset. juostuansa kiukkuisen kuoleman edestä. mun veljeni. tässä istumme kuin seitsemän ukulia korvessa. myristen ja kuopien maata.

ja käyttäkäämme sitä tarkasti. haudaten miehen allensa ijankaikkiseksi. lävisti ihanan eläimen otsan. Mutta kenkään ei voinut häntä seurata. Läksi tuo sorea eläin kerran kevättalvisena päivänä karkelemaan hankikantehelle ja päätyi samoomaan ympäri Suomen-nientä. Oli hänellä peura jalo ja kaunis. Niin juoksivat he kauan sekä aukeat lakeudet että jyrkät mäet ylös. Pankaat . veressään uiskellen. Voimallisella pauhulla ja huminalla kiiti ankara kivi. juoksunsa heikkeni ja yhä likemmäksi läheni mies. Ja miehen surma oli meidän onneksemme. hän jo kovin huohoittaen pakeni. Järkevä neuvo. Äkisti kääntyi peura ympäri. olalla tuima kaari. Kohosi se ylös taivaan kumuun. Minä takaan sen. sinkautti sen korkealle ilmaan. JUHANI. Täytyyhän tässä poikien untakin jyritellä päälliskyttäisin toinentoisensa niskoilla kuin pääskysen-poikaset pesässänsä. mahtavin tenhomies Pohjolassa. Missä olisimme nyt me ilman tätä kiveä? Tuolla korvessahan rapana ja raatoina vetelisimme. liukuen sileillä suksillansa. käyskellen Pohjan-perän kolkoissa laaksoissa. Mutta kyllä vielä tässäkin tarpeeksemme saamme. Mutta rupesipa viimein väsymys saavuttamaan peuraa. alas. kurjat. minä ja Aapo tahdomme teitä vahdata tuonne likimaihin puoleen yöhön.--Joutui hän viimein Hämeen-maalle. Silloin moni joutsimies. ja niin kaatui Hiiden peura. puhkaten ja märehtien. vaipui päivään päin. kierteli itseänsä kuoleman tuskissa. Tapahtui silloin kumma. lähestyi vainoojaansa rukoilevalla muodolla ja vuodattaen hereitä kyyneleitä. joka.Ja seuraavan tarinan tästä kivestä kertoi heille Aapo. pojat. tässä on kortteerimme ainakin tämä yö. ja juuri ampuniekan päälaelle putosi summaton paino. Sen näemme jo kaikki härkien hankkeista. nähtyänsä kultakarvaisen ja heleäsilmäisen peuran. Se ei käy päisin. JUHANI. valtaisessa kaaressa halkaisten pilvien tuulisen maailman. Tämä nyt sai vainun Hiiden komeasta peurasta. mutta vauhdilla vielä vinhemmällä joutsimies hänen jäljessään. AAPO. vartioitkoon uneksuvaa veljeänsä. Jumala auttakoon meitä ajoissa! TIMO. ja näki hän murhamiehen seisovan uhrinsa vieressä riemuitsevalla katsannolla. Pianhan kellahtaisi unipöllöinen mies alas härkien saaliiksi. yksi kummallakin vierellä. Ja näki hän kaukana tummassa kuusistossa peuransa. Sentähden kaksi meistä aina. Silloin julmistui hän hirmuisesti. lentämään kohden joutsimiestä Hämeen saloissa. riensi häntä vainoomaan karkaistulla nuolellansa. Asui ennen linnassansa Lapin tuntureilla eräs voimallinen Hiiden-ruhtinas. punaten verellänsä valkean lumen. jossa linnansa seisoi. perkeleet!--Mutta pankaat ma'ata. Kiljuvalla vauhdilla pitkin tasaista hankea kirmasi peura. juoksemaan verrattoman nopea. TUOMAS. läksi kerkeästi häntä kiehtomaan. ja rupesi noitakurkistimellansa tähtäilemään etelään päin. tempasi linnansa muurista suuren neliskulmaisen kivimöhkäleen. että kultainen varsansa vaelteli vaarassa. vaipui alas taasen. Hän kiirehti ylös tunturille. Mutta ensinkään arvelematta lähetti vasamansa armoton mies. joka kuitenkin on ennenkin nähty pidättävän monen ampuniekan nuolen. jossa löytyi eräs mainio hiihtäjä ja tarkka joutsimies. vaan pian jätti hän kauas jälkeensä hiihtävän miehen. JUHANI. Tuossahan jo kolme peeveliä makaa röhöttää kirotuilla mahoillansa. Silloin Hiisi. tunsi äkisti sydämensä kiertyvän ja tiesi kohta.

Minä pelkään. mutta sieltä ampuu se pian tuohon pamppailevaan sydämeen. suureen kurjuuteen. Mutta kauhistuksella huomasivat he pian. tai ehtii se aina Viertolaan ja saattaa ihmiset jotain arvelemaan. aurinko nousi ja kohosi ylös taivaalle. että pelastuksemme ainoa tie on viskata Killi ja Kiiski uhriksi vihaisille härjille. Heillä on riivattu nahassa. Kova. rupeaisivat vallan koreasti vartomaan täällä aina vaan enemmin sarvillensa seivästettävää. TUOMAS. saatuansa kerran koiramme ryysyiksi. pankaat ma'ata. Niin. Varma asia. Ottavatpa. Huutakaamme huikeasti kaikki yhdestä suusta. ja kovin jo heitä likisteli nälkä. Härjät tuossa. Niin he toivoivat. kova on nyt miehen päivä. Jota emme leikin seuraa. muiden ma'atessa sammaleisella kivellä. Mihin olemmekin onnettomat joutuneet. JUHANI. Herra siunatkoon meitä! AAPO. JUHANI. äänen ehkä kuulee jokin metsässä käyskelevä. Mutta asian laita on tämä. Koitti viimein toki aamu. Viskaisimmeko nahkamme lunastimeksi heitä. ampuu kuin kissa lihavan hiiren niskaan. peeveli vie. TIMO. Mihin keinoon käymme? kysyn minäkin. ja pitkä oli yö. .ma'ata. JUHANI. Mutta pankaat ma'ata. ainapa sarvet. Eihän ole heillä aijettakaan korjata luitansa. Niin viettivät he yönsä: valvoi aina kaksi. keikkuivat Hiidenkiven ympärillä. Se naukuilee ensi-ajan maarussamme. Sitähän rupesivat nyt härjät vakaasti näykkeilemään. että eläimen ruokaa löytyi kyllin tuossa korven kosteassa sararuohossa Hiidenkiven vaiheilla. Voi meitä poloisia kumminkin! SIMEONI. EERO. SIMEONI. niin. jotka niin monet kerrat ovat pelastaneet henkemme petoin murhaavista kynsistä? Ja oliskohan tuosta hyötyä meille? Minä epäilen. JUHANI. heitä piirittäen. AAPO. ja silloin lannistuu uhkea mies. Julma neuvo. että me istumme tässä koiriemme tähden. tähän asuntonsa ja rakentonsa aina talveen asti. Kuitenkin toivoivat he saman armottoman vieraan tekevän tehtävänsä härkienkin mahoissa ja lopulta pakoittavan heidät siirtymään laitumille. Samoin minä. Ei niinkauan kuin seisoo pystyssä Jukolan Juho. mutta kuiva sammale on meillä tässä leipänä ja särpimenä. JUHANI. siirtymättä kauemmas kuin että sammaleinen kivi heillä lakkaamatta oli näkyvissä. mutta mihin keinoon käymme. siunatkaat sielujanne ja ruumiitanne ja nukkukaat Herran nimeen. Mikä on heidän tässä ollessa? Korpi antaa heille sekä ruo'an että juoman. Kurjuuteen. odottaen vihamiestensä poistumista. koska nälkä oikein rupeaa naukuilemaan tuossa mahassa? JUHANI. mutta sama oli heidän kohtalonsa vielä. AAPO. SIMEONI.

tarhapöllönkään pakinaa jutellakses meille. AAPO. SIMEONI. TIMO. JUHANI. Pitkä on nälkäisen päivä! TIMO. Mutta ellei tästä metelistä apua meille ilmesty. TIMO. istuivat he taasen hengähtämään hetkeksi. ja kovin liehtoivat heidän rintansa palkeet. Mutta koska oli huudettu viides ja ankara huuto. Oikein riivatusti. niin olemme tottakin kuoleman omat.--Yks. huutaen seitsemän kertaa. Sitä keinoa käy koettaa. Pitkä ja synkeä! Onko jo tyhjennetty Aaponkin aivo? Etkö muista enään variksenkaan vaakutusta. kirkaisemme. kerro se. Kaikki yht'aikaa. istuissamme Nälkäsaaressa hirmuisessa. Huusivat he viisi pitkää huutoa. ettei miesjoukko ilman suurinta hätää paru näin. ja metsä pauhasi ja kauas kiiriskeli kaiku. Varrotaanpas mitä tämä tekee. kolme! Huusivat he miehissä kaikin voimin ja yht'aikaa. niin on sen vaikutus enemmin potraa. JUHANI. kovaa. SIMEONI. Minä olen kuullut sen. Länteen vaipuu jo toinen aurinko ja vimmatusti kiihtyy nälkä. nouskaamme pystyyn ja olkaamme valmiit. Huutakaamme vahvasti. uudistivat he saman toimen. JUHANI. ja kirkaisemme kuin seitsemän miestä. Kuulkaas kurinaa tuolla vatsassani. JUHANI. ja rupesivat sitten odottamaan mitä tämä keino vaikuttaisi. Kovaa. Mutta minulle on se uutta. ja vavahtaen karkasivat härjätkin jonkun askeleen kivestä pois. Sinä meinaat miestä vuoressa. SIMEONI. kaks. TIMO. Ovathan ihmiset hulluja. Niin onkin. varrotaanpas. niinkuin ennen tuo kalvea impi. Tämä on kovaa. kerro se! AAPO. Kun kolmannen kerran kämmenelläni läikytän. kurinaa ja murinaa ja pientä piiputustakin. Pitkähän se on.JUHANI. jalosta uskonsankarista. veripunertavilla silmillä he istuivat sammaleiselle kivelle. Siinä levättyänsä. mentyämme omaan vatsaamme. Kas niin. jonka juuri nälkä nyt johtaakin mieleeni. joka istui muutaman ajan vankina Impivaaran luolissa. JUHANI. Onhan se tarina miehestä. Jumala armahtakoon! yksi yö ja puolitoista päivää on mennyt siitä kun viimeiseksi söimme. Varrotaanpas. Muistanpa tarinan. Kerro se. Mustuneilla kasvoilla. mutta toisenkaltaisesta syystä. veli Aapo. elleivät ymmärrä. johon vielä sekaantui koirien surkea ulvominen. me tiedämme ja uskomme sen. vaan muistuttelee kovin sekä ruokaa että juomaa. . Peloittavalle myös kuului seitsemän miehen äkkinen kirkaus ja sitten jolittava huuto. EERO. että kivi ja maa sen alla ja ympärillä järähti. Paukahtakaamme kaikki yht'aikaa tähän maan-ihmeelliseen huutoon. mutta se ei saata meitä unohtamaan ruumiimme ravintoa.

ja siitä sai mies suloisen ravintonsa. Mutta vieläpä lähteen reunalta kohosi ylös kaunis. Mutta kotimaahansa täytyi haarniskoittuin sankarten äkisti siirtyä täältä. uneksuen autuitten maasta. viherjöitsevä puu. Katso. mikä etsi pelastustansa. . kaikui hänen suustansa: »terve. kuvertui äkisti luolan permantoon heleä lähde. Mutta koska vainon kauhistava aastaika oli kiertynyt umpeen ja ulkona paistoi ihana syyskuun-aamu. niinmyös lähde ja lähteen reunalta hedelmällinen puu. seisoivat äsken vielä uhreiksi määrätyt miehet. mutta ihmeen teki taivas taas. jonka vesi ei ottaen milloinkaan vähentynyt. terve!» Silloin lankesi joukko hänen eteensä polvilleen. muurasivat luolan aukion lujasti kiinni ja heittivät miehen nääntymään nälkään ja pimeyteen. ylistäen sitä Jumalaa.Ja seuraavan tarinan kertoi heille Aapo: Ennen. Tässä vietti hän päivänsä. mikä vuorten luoliin ja mikä minnekkin. veisaten kiitosvirttä Hänelle. ja niin oli miehellä kylmän kallion sydämessä liepeä. Impivaaran komeroihin kiirehti mainittu hurskas mies. taivaallinen päivä. ja seurasi häntä joukko. ehti sankarin korviin vasarain ja rautakankein jytinä luolan kiinnimuuratulta suulta. joita hän vuoren kohdussa oli kokenut. säteilevällä otsalla. koska luolan auetessa sankari astui ulos kirkastetulla. huomasivat pian mihin hän oli itsensä kätkenyt. Ja hänen päivänsä oli kuin kesän päivä. Niin he veisasivat. Niin kului vuosi. Mikä heistä surmattiin kauhistavalla tavalla. jotka eivät ottaen loppuneet. terve. Läpi tuon kivisen ruhan rupesi viimein pilkahtelemaan päivä. joka. jotka koston vimmassa seurasivat hänen jälkiään. Mutta ylhäällä äyräällä. lämmin ja kirkas. johon hän uskoi ja joka oli hänen pelastanut hirveästä kuolemasta. ja oli siis miehellä kivikammiossaan alati raikasta juomaa. kantain herttaisimpia hedelmiä. katsahtaen taivaan korkeuteen ylös. tässä hän vietti yönsä. kultainen aurinko ja kohisevat metsät. mutta hänen vainoojansa. ystävät ja veljet. niin jopa valkeni avara luola ihanimmasta. koska kristin-usko ja pakanuus vielä taistelivat keskenänsä Hämeenmaassa. kasta meitäkin uskoon saman Jumalan päälle!» Niin he miehen suureksi riemuksi huusivat ja päästivät viipymättä nuorista kuolemaan tuomitut vangit. antoi itsensä kastaa Kristuksen uskoon. Ja ääni. ja hänen yönsä herttaista hämärän aikaa. Surkea loppu olisi nyt saavuttanut miehen. ja kristityt Hämäläiset joutuivat pakanallisten veljeinsä hirmuisimman vainon alle. luopuen pakanuudesta. hurskas ja harras uutta uskoa levittämään. Ja tapahtuipa ihmeitä vielä enemmin. hopeakirkkaasta paisteesta. ja virtana juoksi Hämeessä kristittyin veri. Tuskin oli luolan suulta kadonnut päivän-valon viimeinen siinto. ja vilauksessa katosi luolasta ihmeellinen valkeus. Mutta korkealla äänellä kertoi heille mies ne ihanat ihmetyöt. paeten salojen eksyttävään kohtuun. ylistäen Herraa. Mutta mikä saattoi matkaan tämän pauhinan ja telmeen tuolla ulkopuolella luolan aukiota? Seisoi siellä pakanoita suuri joukko ja heidän keskellänsä muutamia kristittyjä sidottuina nuoriin ja tuomittuina nälkään kuolemaan vuoren pimeässä uumennossa. joka tuskallisesta kuolemasta oli pelastanut sekä heidät itse että heidän vanhurskaan isänsä ja johdattanut pimeydestä valkeuteen pakanain lapset. jonka pyhä heläys tunkeusi aina ytimiin asti. joka vuotta ennen samaan luolaan suljettiin. Siitä astui ojan partahalle hurskas uros. oli käännettyjen joukossa eräs mainio mies. Eivätkä arvelleet he muuta kuin että sama surma oli kohdannut miestä. Mutta kovin he kummastuivat. »Susi teljettäköön omaan luolaansa!» huusivat he ilkeästi riemuiten. jota hän myös kiivaasti harjoitteli Ruotsin valtakunnan aseitten suojassa. ja yhdestä suusta huusi hänelle kansa: »kasta meitäkin.

lämmintä sianmakkaraa»! Niin. Ah olis tässä yksi lämpimäisleipä ja voita sen päällä! TIMO. että hän pisteli poskeensa muikeampaakin muonaa kuin hedelmiä ja vettä. Haasteletko vielä pilkan kieltä. Mutta kolmannesta pinnisteli kankeana kaarena ulos parasta uutispuuroa. Ah! Mitä on meidän tekeminen. seitsemän naulaa voita ja seitsemän pystyvalkean ääressä haudottua makkaraa. Mutta aika-miehen maha ei tule kauankaan toimeen paljaalla uskolla ja tyhjällä ilmalla. joka paisui pojan poskessa kuin imevä iilimato. veljet. Kohta vaivun huokuen alas kuin tyhjäksi käypä rakko. Koska hän nyt aukaisi ensimmäisen sarven. ettei miehellä luolassa ollut yhtään lähdettä eikä hedelmällistä puuta ja ettei mikään maalliselle silmälle paistava valo valaisnutkaan hänen kammiotansa. jossa nyt on meidän sudentarhamme. Olenpa varma siitä. niin roiskahtipa siitä suhisten ulos parasta. sinä hirmu! EERO. Tarvitsiko enään parempaa trahtamenttia joutilas mies? TIMO. Niin. piimää sakeata kuin terva. »Poimullista. TIMO. parasta tanskan punttirullaa. joka on kasvanut ja varttunut täällä lihan ja ruisleivän nojalla. maistavana hedelmänä ja säteilevänä valkeutena. ei vaikka mätänis. Olis tässä seitsemän lämpymäisleipää. Viimeinen pihaus. JUHANI. mitä on meidän tekeminen? EERO. Tämä polttaa miehen mieltä. vaan että luja ja järkähtämätön usko tyydytti kaiken hänen ruumiillisen tarpeensa. uskokaamme! SIMEONI. Ja minä vannon. kerrotaanpa tarinaa vielä toisellakin lailla. SIMEONI. Hänen henkensä voima oli hänelle raikkaana lähteenä. JUHANI. härjänrakko. . Mutta me? TUOMAS. heleätä vapriikin paloviinaa ruokaryypyksi. Hän oli taivaassa. Sitä vaatii miehen ruumis. niin aukaisi hän vallan vikkelästi viidennen sarven ja siitä lappasi hän ulos pikanellia. Tämä on tarina hurskaasta miehestä. hän. me istumme keskellä helvettiä ja kuulemme kerrottavan kuinka taivaassa iloitaan ja syödään. viimeinen pihaus. Niin lausui hurskas ukko. rasvaista ja lämmintä sianmakkaraa. niin. veljeni. niin mene vaikka perkeletten kanssa polskaa tanssimaan». usko minua. Kerrotaan. ja neljännestä piimää puuronkastiksi. Usko ihmeitä tekee. Tuhannen riksiä senkaltaisen atrian edestä nyt! Tuhannen tuhatta riksiä! SIMEONI. JUHANI. rasvaista. Tervakosken Tuomas? »Jos sinulla on uskon kilpi ja hengen miekka. että viisi mustaa sonninsarvea ilmestyi äkisti miehelle luolan seinään. joka kylläkin veti ryppyyn miehen huulet. Ja voin päällä vielä maan kauhea pyllimakkara. JUHANI. Toisesta sarvesta taasen kiskoi hän kyynärittäin ulos monipoimullista. Ja pyörryttää pojan päätä. Mitä sanoi entinen karjatoverini. kas siitä nousis kesti. Ja pakanain kastaminen tapahtui juuri samalla kohdalla ojassa. Uskokaamme.AAPO. Ja koska hän nyt oli täyttänyt maarunsa kuin puutiainen.

kas noin! Onhan meillä tässä hieman huviakin ajan vietteeksi. eroita. nauttimatta einettäkään suurusta. onpa meillä jo myöhäinen ilta. hieroskellen tähkäpäistä jyviä naamaansa.EERO. Käpälämäki kelpaa hänelle. TUOMAS. Sillä lailla! JUHANI. hi. Mutta Koivi voittaa. TUOMAS. ja tässähän vaan aina pasteerailee. minun urhea Kyyttöni. mutta apua ei kuulu meille ihmismaailmasta. riivattu? TUOMAS. Iske lujemmin vielä sinä. Olkoon menneeksi. No Koivi. JUHANI. pasteerailee ympärillämme kolmekymmentä ja kolme puhisevaa perkelettä. hi! . JUHANI. JUHANI. touhaiskaat että aivot päästänne roiskahtaa tanterelle. Timo. iskekäät yhteen ja touhaiskaat läpitse toinen toisenne otsat. Mutta nyt! Nyt parannetaan täyttä päätä. Koivi! Peeveli sinun sarves karsikoon! Pakenetko. Kirkas tuli ja leimaus! TIMO. Iskekäät yhteen. katsellaanpas kahden pojan otteloa. JUHANI. Kortteli viinaa! JUHANI. ma'ata röhöittelee Karkkulan saunanparvella monta Jumalan päivää yhteen jaksoon. Kas noin. Tässä käpäläni. TIMO. TIMO. JUHANI. Ai poika! ei suolallakaan juuri pitkälle potkita. minun Koivini. Koivi. Koivi! TUOMAS. JUHANI.--Niin juuri! ja kestäköön tämä leikki kauan ja kyntäköön maata kahdeksan luista auraa. Sanottu. Ja nytkeilevät noin vaan hiljakseen. Ja millä keinolla pihisee henki-parka miehessä? Tuo uuspeili kun imeskelee suolatuppoa kuin kakara äitinsä nisänappia. iske sorkkas lujasti maahan! TUOMAS. Istuupa hän myös usein kuin rääkkä kylän ruispelloissa.--Kas. Ja toinen tuhnii vielä perään kuin peijakas. Kyyttö voittaa. TUOMAS.--Katsellaanpas. TIMO. lyöppäs vetoa. Mutta Koiviston Iisakki. Mutta nyt he hieman niinkuin levähtävät otsa vasten otsaa. Hi. niin on meillä kaksi kiusankappaletta vähemmin. Minun roteva Kyyttöni terästetyllä otsalla! No niin! Mutta heitä jo tuo vakava junnaus ja työnnäise miehes helkkariin. Jykevästi siinä ottelevat kyyttöselkä ja koivipää. Mutta puskeileepa tuossa peeveliä kaksi. Kas niin! TUOMAS. se verrattoman laiska mies. JUHANI. Suola sitoo sisun ja vie henkemme viikkokausia edes ilman suuruksen hyttystäkään suolen-päässä. Ihmisen pitäisi aina oleman viisas ja kantaman ehtimiseen suoloja taskussansa tupossa.

SIMEONI. Olkoon tämä kerta. että jahtivoutimme komennon alla kiskotaan täältä aika telakuorma kylään ja kylästä kirkkotarhaan. Päättyi surkealla tavalla. veljesten ollessa kivellä. ja möräten ilkeästi. tällöin siirtyivät elikot kauemmaskin. Mutta nyt otamme naukin. Mutta veljekset. Ja niin päättyi syntinen elämämme. Peijakasko sinua riivaa? AAPO. mutta hän ei käsittänyt huudon tarkoitusta. JUHANI. Mutta aukaiseppas konttisi. huusivat aina vielä huikeasti. kolisevia luurankoja seitsemästä miehestä. JUHANI. mutta alati vielä härkien piirittäminä he istuivat. huusivat kymmenen kertaa. . AAPO. huutaen kaikki yht'aikaa. Mutta koskahan se päivä koittanee? Ah! tapahtuupa vuosien päästä. KAHDEKSAS LUKU Tullut on jo neljäs päivä. kuin traakit tai kuin pesässänsä linnunpoikaset koska kuulevat lähestyvän emänsä siipien havinan. kiskotaan kasa kalisevia.TUOMAS. josta muut kovin kummastuivat ja rupesivat häntä kiinteästi nuhtelemaan. Tuossa kaksi leikin ja totuuden välissä kisailee. suut seljällään. ja käyköön ympäri yksi kumaus. Niin. Mitä aatteletkin? Muista että ollaan samassa puristimessa kaikki. TIMO. ja ympäri kaikuu heidän sarviensa läikkynä. Meni minulta kortteli viinaa. nyt teki hän samoin kerran vielä. Juhani. JUHANI. koukistellen kieltänsä. Siinä ympärillä mikä heistä nyt tempoilee naamaansa korven ruohoa. Mutta tuossa taasen ihan Hiidenkiven juurella yksi heistä vihaisesti kuoppii. joka tuntuu ja sitten huudamme kuin pämpästä. jos veljekset yrittivät pyrkimään pois vankeudestansa.--Hetki sitten oli Lauri kumonnut kurkkuunsa joltisen siemauksen viinaa. Niinkuin sanot. Sen saat kun pääsemme pinteestä. mutta loppu viinastamme säästyköön suurimpaan hätään. kalveaksi vimmaksi. Ja siitä istuivat he taasen sammaleiselle sijallensa. mutta ainapa käyskeli näkyvissä yksi ja toinen. JUHANI. sydämissä riutuva toivo. Lauri. koska hän käyskeli riihimäellä. Niinhän se päättyi. antain myristen kohta kumppaneillensa tiedon. vaan lausui kamostuen itseksensä: »rajahaltija siellä huutaa». Ehti kaiku Viertolan voudin korvaan. Niin he siinä aikailevat veljesten tuskaksi. Koska he olivat ryypänneet. viskellen multaa ja varpuja korkealle. mikä märehtien ja raskaasti puhkaten lepää tuossa pullealla mahallansa. Niin päättyi elämämme. sillä kuolemata vartovat jo Jukolan uhkeat pojat. Tuolloin. korottivat he äänensä taas. jännittäen leukojansa kohden taivasta ja ammoittaen. JUHANI.

Rupeaisitko tappelemaan? LAURI. Sentähden saakaamme tästä. sinusta ja pikku-Eerosta. Jos tahdot. tosi. Kannu on minun. TUOMAS. metsä ympärillämme. Vimman villitty mies! AAPO. ota kontti selkääs ja viina haltuus. Lauri. Olethan jo humalassa. Mutta skool! sanoi Ruotsalainen. Kannu tänne! LAURI. niin saatpa sen vasten otsikkoas. koska nimismiehen pyssy paukahtaa. Tuomaasta ja pikku-Eerosta.TUOMAS. jossa meidän tulee varoten liikkua. LAURI. Mutta se ei käy kuntoon. ja. AAPO. Tuleeko sitä kysyä? Mitä maksaa elämä ja maailma? Ei yhtään homeista äyriä. Älä ryyppää. TUOMAS. LAURI. Mutta minä tahdon sen haltuuni. Et maista pisaraakaan. LAURI. Loiskis! Saakaamme tästä. Mutta nuo muut tuossa? Mitä sanon heistä? TUOMAS. Vaiti! . enhän sitä hellittänyt härkien sotkettavaksi aholle. Sinä tahdot? Jos tahdot. Käyköön sitten Hornan koloon. Ainoastaan sinä taidat kääntää Laurin pään. Se ei lähde juuri leikillä. Kannu tänne kohta! LAURI. JUHANI. Tuomaasta pidän minä paljon. JUHANI. LAURI. LAURI. Mutta eihän rakkaat veljekset tappele. Vanhin? No sitä enemminhän olet ehtinyt syntiä tekemään ja sitä enemmin tarvitset selkääs. LAURI. idästä länteen. Juhani. Kannu häneltä pois! LAURI. Myllyn kivenä pyöriköön linnamme ja viskatkoon elukkain saaliiksi seitsemän onnetonta poikaa. Mitähän sinä luulet olevas? JUHANI. Syntinen ihminen. Kannu on minun. Sentähden menköön kaikki tomuna ja tuhkana pitkin tuulien teitä. Mutta te muut? Ah! laskittepa konttinne koreasti maahan kuin kurjat mustalaiset. Pidänpä sinusta. Hän on päissään. Selkään minä sinulle annan. sydämeni veljet. Kitas kiinni ja kannu tänne! Tuossa. JUHANI. Muista asuntomme kämmenen leveäksi sijaksi. Pyöri. TIMO. mutta olenpa kuitenkin vanhin veljes. JUHANI. poika? LAURI. kivi. lännestä itään pyöri! Heleijaa! JUHANI. niin ei sitäkään pidä puuttuman.

LAURI. Tuommoisia miehiä! Mitä on Jukolan Jussi? Häyrypää kukko; nuijapää sonni. JUHANI. Pidä suus kiinni kohta, ettei korvani kuule jotakin sellaista toista kertaa. LAURI. »Jolla on korva, hän kuulkoon», saarnaa Aapo, se Jukolan pyhä Paavali. SIMEONI. Ah sinua! Oletko sinä se entinen vakaa, totinen ja harvasanainen poika? Oletko sinä Lauri? Tuommoinen avosuinen riivattu? LAURI. Olethan sinäkin Simeoni, se imeläsuinen »terve-rabbi». SIMEONI. Sen annan sinulle anteeksi, aina ko'oten, aina ko'oten tulisia hiiliä pääsi päälle. LAURI. Mene helvettiin, siellä on hiiliä! SIMEONI. Jumalaton! TIMO. Kun oikein karvat seljässäni pöyhistyy. LAURI. Mitä mököttelee Timo, se Jukolan hallavasilmäinen vuohipukki? TIMO. Anna olla vaan. Vuohen-maito on hyvääkin. LAURI. Häh? TIMO. Vuohen-maito on hyvääkin. Mutta kiitänpä sinua tästä kunnioituksesta: suurkiitos! Niin, siinä oli meidän osamme; suurkiitos! Mutta nyt tulee etees toista sorttia kalua. Katsoppas tuossa lillipoikiasi, Tuomasta ja Eeroa, tuossa noin. LAURI. Häh? TIMO. Katsoppas tuossa lillipoikiasi, Tuomasta ja Eeroa, tuossa noin. LAURI. Häh? TIMO. Pappi praakaa kolme kertaa, mutta hän saa makson. LAURI. »Toista sorttia kalua», mökötit sinä. Mutta kylläpä tiedän mihin sorttiin kaluun heidät vertaan. Tuomas-poika on kirves jalo, vakaa, miehukas ja tuima, mutta pikku Eero-putikkani tuossa on pieni, terävä ja naseva veistinkirves. Niin, hän »veistelee», veistelee oikein vikkelästi, viskelee ympärillensä pieniä koukkusanoja, se junkkari. JUHANI. Hyvä! Mutta sanoitko sinä minun häyrypääksi kukoksi. TIMO. Sanoipa hän minunkin vuohipukiksi. Suur'kiitos! LAURI. Eero veistelee, mutta hänellä on miehen sydän. JUHANI. Hyvä, hyvä! Mutta sanoitko sinä minun häyrypääksi kukoksi? LAURI. Sanoin sinun vielä nuijapääksi sonniksikin. JUHANI. Praa, veli, praa!

TIMO. Ole rauhassa, Juho. Hän sanoi minunkin vuohipukiksi ja minä kiitän häntä siitä arvonimestä; sillä vuohi ei olekkaan mikään hyljätty eläin. Viertolan punaposkinen röökinä, se Lyytia-röökinä, juo paljasta valkoisen vuohen maitoa, ei yhtään muuta. Kas siinä. SIMEONI. Olisimmeko miehiä jos ottaisimme onkeen juopuneen sanoja? LAURI. Sinäkö mies? Sinä? Voi veikkoseni! rupeaisitpa katkerasti itkemään jos näkisit jotain, jota likat eivät juuri näytäkkään tuommoisille nurru-pojille kuin sinä. JUHANI. Simeoni, Simeoni! ottaisinpa ennen puukosta kuin tällaisia pistoksia. SIMEONI. NO, no, kyllähän viimeisenä päivänä nähdään ketä he pistäneet ovat. TIMO. Meitä olet sinä yhdeksikin maalannut aina kukosta kirveskynään asti; mutta mikähän olet sinä itse, jos kysyn sangen kiinteästi ja otan päälleni oikein kieron pään. LAURI. Minä olen Lauri. TIMO. Kas, kas! Paljas kiltti Lauri vaan? LAURI. Oiva Lauri, en yhtään muuta, vaikka minua on yhdeksikin mielitty kuvata ja kutsua: mäyräksi, Könnin kuokkamieheksi, kärnäveikoksi ja sen tuhanneksi täällä. Hm! Olenpa teidän jokaisen huulilta kuullut yhtä ja toista tämänmoista. Mutta syvimmässä äänettömyydessä olen pistellyt kaikki tuonne hampaan kolon talteen. Nytpä mielisin hieman lievitellä tätä yhteiskassaa, mielisin, peeveli vie! antaa teille oikein aika plootuja otsaan, ja alas joka mies kuin tamppusäkki härkien saaliiksi! AAPO. Onko tämä totisesti Lauri, se siivo, äänetön Lauri? Kuka uskoisi? JUHANI. Aih! veli Aapo, aih! siellä nisukullassa löytyy paljon koiruohoa. Sitä olen uumoillut jo kauan, mutta nytpä tunnen miehen sydämen. LAURI. Turpas kiinni, sinä Jukolan sonni. JUHANI. Älä Herran tähden äköittele minua kauemmin, sillä vereni kuumenee, kuumenee! Sinä kirottu nallikka, tuonne viskaan sinun härkien huhmareen, ja tulkoon hävityksen kauhistus, tulkoon almanakan viimeinen päivä! SIMEONI. Surkeutta, surkeutta! AAPO. Hiljaa, hiljaa! Tappelus kauas tästä. TUOMAS. Ole järkevä, sinä. JUHANI. Hän on minua hävyttömästi haukkunut. Kukko häyrypää! AAPO. Entäs pyhä Paavali. Ole rauhassa. TIMO. Entäs vuohipukki. Mitäs siitä sanot? Monet tuhannet kiitokset, mun kaksoisveljeni!

AAPO. Muistakaamme kuinka lähellä olemme kuoleman kitaa. Veljet, minulla on aatos aivoissani, kielenpäässäni pieni keino, jonka luulen tässä juuri tärkeäksi. Huomatkaat: tämä kivi on laiva myrskyssä ja myrskynä on tuo möräilevä, vihainen härkäliuta kivemme ympärillä. Vai valitsenko toisen kuvan? Niin, olkoon siis tämä kivemme linnana, jota vihollinen, julmasti keihäillä varustettu vihollinen piirittää. Mutta jos nyt linnalla, joka piiritetty on, ei ole päämiestä, järjestyksen ja puolustuksen johtajata, niin vallattomuus ja häiriö anastaa miehistön ja pian on hukassa sekä linna että linnan väki. Samoin käy myös meille, ellemme toisin tässä aseta ja rakenna, ellemme saata välillemme laillista järjestystä. Siis olkoon yksi, jonka järkevätä sanaa jokainen kuulkoon ja sitämyöten itseänsä käyttäköön. Juhani, hillitse nyt itses ja koko velisarja. Tiedä että useammat meistä astuvat sun puolelles, esimiehyyttäsi tueten tässä piiritetyssä linnassa. JUHANI. Mikä rangaistus määrätään hänelle, joka ei tottele sanaani, vaan häijyn sisunsa kautta matkaansaattaa yleisen sekamelskan ja vaaran? TUOMAS. Hän viskattakoon alas härkien eteen. JUHANI. Oikein, Tuomas. AAPO. Jyrkkä rangaistus, mutta senhän tilamme vaatii. Minä suostun määräykseen. SIMEONI. »Härkien eteen», niinkuin marttyyria ennen, mutta tässä ei auta hempeys. TIMO. Hän viskattakoon härkien eteen, se olkoon laki ja asetus. JUHANI. Se olkoon laki ja asetus. Painakaat sydämeenne tämä hirmuinen parakraaffi ja eläkäät sen mukaan. Nyt on ensimmäinen käskyni, että Lauri vaikenee ja panee koreasti ma'ata; toiseksi käsken minä, että sydämemme lohdutukseksi jokainen meistä, paitsi Lauri, ottaa tinapullosta pienen naukin. Niin, saadaan tästä. LAURI. Mutta minäkö en saisi, minäkö? JUHANI. Sinä panet ma'ata. LAURI. Siihen on helvetissä kylläkin aikaa. JUHANI. Jumala tiesi, Lauri-kulta, missä ma'ataan vielä. LAURI. »Jumala tiesi Jussi-kulta Missä nahka naulitaan». Minä laulan kuin mies, heläytän kuin klaneetista vaan. »Minä olen pikkuinen poika, Mamman oma Jussi, Minä olen pikkuinen poika, Mamman oma Jussi». JUHANI. Säästä laulus toistaiseksi. EERO. Säästä pikkupojan laulu minulle.

LAURI. Säästetään se Jukolan Jussille ja aljetaanpas toinen ja oikein iso laulu. Lauletaan ja tanssitaan, heleijaa! JUHANI. Katso, etten tuomitse sinua viskattavaksi härkien eteen. TUOMAS. Lauri, nyt varoitan sinua viimeisen kerran. LAURI. Viimeisen kerran? No parastahan onkin että taukoot. JUHANI. Että juuri Tuonelan portilla taidammekin elämöitä näin, me täyskarvaiset pakanat! SIMEONI. Ansiosta kyllä meitä rankaiseekin Jumala. Oi! rankaise meitä, vitsaa meitä tässä piinakivellä. LAURI. Ilokivi tämä on, Väinämöisen ilokivi, joka ukko sanottiin olleen Savon jumala. Kuulinpa hänestä kerran oikein sukkelan runolaulun eräältä nokipoika-vekkulilta. Muistanpa myös samalta pojalta huikean saarnan, jota hän oikein sulavasti hellitteli ulos punaisista huulistansa ja irvistävistä hampaistaan, koska seisoi Kuninkalan tuoksuavassa torvessa. Ja hän saarnasi näin... JUHANI. Vaiti nyt, sinä villi peto! LAURI. Saarnatkaamme, koska jo olemme kylliksi laulaneet, laulaneet kaikki yhdestä suusta niinkuin kirkossa on tapana. Minä olen pappina, tämä kivi on saarnastuolina, te olette lukkareina, ja härjät tuossa ympärillämme ovat seurakunta hurskas ja vakaa. Mutta ensiksi marssivärssy saarnastuoliin. Te kuulitte. Pappi vartoo. JUHANI. Varro, varro, kyllä sinun marssitan ja värssytän kohta. LAURI. Sinä oletkin päälukkari, ukko itse, nämät muut ovat oppipoikiasi, tuommoisia puolivillaisia herroja, jotka hikoillen ja punoittaen kuin kalkkunat täyttää kirkkomme lukkarinpenkin sekä sunnuntakeina että juhlapäivinä. Tässä he nyt taas istuvat pöllöttävät, rintapielet leveillään, tukka livottuna voilla ja ihralla, ja pieni, kuihtuva leukapartakin tutisee hieman. Mutta istukaat nyt kuitenkin rauhassa ja laulakaat »Matti-pappi» saarnastuoliin. Tosin kaapasi hän Keijulan krouvista kirkkoon, mutta hän valeli päänsä ja harjasi tukkansa, ja nyt, kovin liikutettuna, hän konttii rukoillen ylös saarnastuoliin ja poruttelee ämmiä kuin poika. Nyt, lukkari-Jutte, minä katsoa mulautan puolees, sentähden anna paukkua. »Synta tei, Jutte», huusi entinen pappi lukkarille. JUHANI. Supista juuri kohta koreasti suus, sinä ryökäle! LAURI. Ei niin, vaan »suu avaa kaikkein paimenten», pitää sinun laulaman. Mutta olkoon tässä jo kylliksi, vaikene, kuultele ja pane suus koreaksi »kirkkosuuksi» koska minä saarnaan. Niin, nokipoika, lainaa sinä minulle mieles ja vapaa kieles.--»Minä tahdon saarnan saarnata tässä saarnastuolin päällä Pietarin vanhasta kaprokista ja kymmenestä nappilävestä. Kuitenkin tahdon ensiksi katsoa lammaslaumani yli, mutta näenpä sydämeni suureksi suruksi haisevia vuohia vaan ja sen peijakkaan pukkeja. Voi te Kärkölän neitseet, narssut ja naasikat! te pöyhkeilette silkeissä ja saaleissa, kullanhohtavina kuin riikinkukot; mutta sylkekäät minua vasten naamaa, ellette viimeisenä päivänä huuda vielä Matti-pastooria puhelemaan puolestanne. Mutta se on nietua se!--Hyvää päivää, ukko Räihä! Minä tahdon sinulle sanasen sanoa: Ota vaari tuosta Kettulan vanhasta vaarista. Mutta sinä peevelin Peltolan Paavo, mitä

aina lysti-poika. ja sitten oli ammen plottis!» »Tahdon minä kuulutuksen kuuluttaa. Tulin taasen suureen Suomen-saareen. Allila. pojat laulaa laskettelivat ja muorin tyttäret nauraa rikostelivat. sillä minä olen keitetty monessa liemessä. pakanat. ja löysinpä hänen tuolta Tampereen takaa hietaharjulta. muutoin tuomitsee sinua viimein Matti-pappi. mutta en löytänyt kullan-kokkoani. ja tässä rinnassa on sydän kuin hylkeennahkainen tupakkikukkaro. aika lunttu. minä viitenä vilkkasin pitkin rantaa. Krekiläiset ja Prekiläiset. Toltti lautoja. heille potkaisin vasten kuonoa soraa ja santaa. Mutta minä. mene tiehes. Minä läksin häntä hakemaan: ha'in Suomen suuren maat ja meret. Minä olen ollut Helsingissä opissa. vaan että lammas on laakea eläin. tulin Hämeesen. minä. Ensimmäinen potkaisi mua jalallansa. laulelin ja tallustelin pitkin tölmällistä tietä. siellä akkunasta haukuttiin. Mutta minä sanon sinulle. »Oli minulla kerran morsian pieni. iso. Mutta siitä on paras. ja sitten säkki päähän ja helvettiin. aina lysti-poika. mutta kas kun härkä pääsee vallallensa. lyhytläntä. mutta viides tuuppasi vihaisesti nyrkillänsä ja ärjähti: »mene Helsinkiin!» Menin minä Helsinkiin. Onhan poika monessakin ollut. »Mutta ei nyt mitään muuta tällä erällä. typpihäntä». en tuosta suuriakaan surrut. Mutta kolmas kysyi: »mikä sitä poikaa vaivaa?» ja neljäs sanoi: »häntä pitäis auttaa ajallansa». mutta Tettu tuiskahti ja lausui: »mikä olet sinä? mikä maan-mustettu? mikä tervaan kastettu?» ja kiepasi ensimmäiseen tölliin. kello kaulassa. »Tuoppi olutta ja kaksi korttelia viinaa lippariksi on kohtuullinen mitta ja määrä väsyneen miehen kurkkuun ja päähän. umpiraudassa. lausuin minä. Kuljeskelin. suuri. vesikopissa. toinen sanoi: »anna sen pojan olla alallansa. akkunat säpäleiksi sälähti.teit sinä Tanun hirsitalkoossa talvella? Sinä klasia kilistit ja likkoja likistit. mutta hän karkasi minulta kauas pois. hän ei ole mikään rakkari eikä mikään pikiprakkari». vähäläntä. Tulin siitä Poriin. Tulinpa lopulta Aningaisten kadun haaraan ja siellä kohtasin viisi nokkelata naaraa. viettävät huomenna häänsä. Avaa siis ajoissa korvaläpes ja kuule mitä sanon ja saarnaan. tulin Turkuun. leiviskä traaksipiikin rautanauloja.--Kiialan ha'asta on karannut yksi vanha ruuna. Lauluni remahti. aina iloinen. panin turpaani tupakkaa ja poikkesin parhaaseen kapakkaan. pieni penttu. hän puuhaa puuta. ja siitäpä liikkeille Tampereen poroporvarit kaikki. Nytpä kannu keikkui ja parta kastui. jonka sydän on kuin hylkeennahkainen tupakkikukkaro. etten ole varas. Mutta minä. Tuossahan Tettuni pieni! huusi poika iloissansa. minä veitikka. enkä halaillut toisen miehen vaimoa». läksin pitkin katua käymään. mustan-pruuni. He liittykööt yhteen ja istukoot kiinni kuin Tattarin-Paavalin piki ja terva!--Seuraavat talot nyt käsketään tämän kautta päivätyöhön pappilaan: Yllilä. Mutta läksinpä iloleikistä pois. No lähdetäänpäs käsi kädessä käymään. Pitäjän lukkari ja läänin kuppari aikovat ahkerasti avioliittoon. poikanalli: ota Jumppilan Jallista vaari. etten ole loannut kenenkään kaivoa. Saksat ja Virot. pantiin pärekoriin ja vedettiin pitkin torii. tulin Uuteenkaupunkiin. jalkapuussa ja monessa muussa konttapuussa. mies talosta. pistettiin puukko kurkkuun. huomenna jälkeen kaalin. ei hän puske eikä potki. Pimppala ja Alavesi. Yli-Seppälä. ja sitten poikaa tutkittiin ja huikeasti selkään hutkittiin: »mene nyt. astuin ylös Kuninkalan saarnastuoliin. sinä vasaran-poika!» Läksin taasen tietä käymään. kaksi parhaasta paikkaamaan pappilan pienempätä sikaruuhta. kuopii maata ja puhaltaa sen tulen palavata lokaa ja . pantiin syömään kruunun vellinkii. jossa Mikko meteli ja ämmiä veteli».

Rupeaisitko hullun kanssa juonittelemaan? Sinä peijooni! aina valmis koiran-elkiin. velikulta. Alas kiveltä. SIMEONI. »Minä osaan lukea ja veisaan enkä koskaan kesken seisaa. muutoin langetan päällesi järkähtämättömän tuomion. Minä messuan ja pikku-Eero vastaa. Ja sinä. tämä leikki ja leiskuna. tanssitaan jussia että sammaleet tuoksuu. hiljaa! JUHANI. Lauri.-Sehän oli saarna. minä menen kivimuuriin». Tuomas. minä olen pyöveli. Ei. Pois tieltä! JUHANI. ja lähde kuolemaas! JUHANI. Vastahan alku tanssii. Sinä peijakkaan poika! Vähältä etten kuukahtanut kiveltä alas. mies! LAURI. auttakaat! TUOMAS. Se vasta kysymys: osaako pappi lukea. ja läsnä on kauhistuksen työ! Hillitse mieles. Hih! JUHANI. Niin. Ylös kaikki ja auttakaat Lauria. Heleijaa! . juupeli? LAURI. mutta osaatko lukea. tanssitaan. JUHANI. Lakimme täyttyköön. Tekisitkö hirmutöitä? Veljeni.rapaa paimenta vasten naamaa ja napaa. painitaan. Hän menköön. Alas kiveltä ilman armoa. vaan laula koska minä tanssin jussia. Hän viskattakoon härkien eteen. Mutta papin tulee messuta. joko nyt sanon tuon hirmuisen sanan. oi hillitse mieles! Minä rukoilen sinua. pane nyt koreasti itses nukkumaan. LAURI. Kuin sysitukki Nukarin tammesta alas.--Ja sitten oli taasen ammen plottis! jokainen menköön omaan koppiins. käsi kädessä elämän Nälkälästä pois! TUOMAS. Tuomas! TUOMAS. EERO. veljeni. joka vilauksessa tekee sinun murennukseksi? Ja se järkähtämätön sana kuuluu näin: hän viskattakoon härkien eteen. Älä mitään sano. lopeta. Mennään kaikki yhdessä. ja lakimme täyttyköön. Älä helvetissä. Hän kalvenee kun kuoleva mies. Hiljaa. Älä taivaan tähden! AAPO. Lopeta tämä leikki. LAURI.--Nyt se on sanottu. eikä veisata. Kas näin! TIMO. ja Jumala olkoon hänen kanssansa! Ammen. Tuomas kalvenee! Jumala auttakoon meitä! Tuomas kalvenee! JUHANI. Lauri. veljeni! AAPO. tanssii. ei! TUOMAS. Sellaista jumalatonta sinä osaat. poika! JUHANI. Minä vastaan jos vaan nälältäni jaksan. Joko sanon? LAURI. ja kohtapa kymmenen kouraa sun viskaa alas härkien eteen. Tuomas. Kas sen mä luulen. niin pitkä virsi kuin navetan seinähirsi». Pois tieltä! Sinä olit tuomari.

jos vihani vimma vielä kiihoittuu. ja sen tahdon. Sakeammin kuin ennen kokoontuivat härjätkin tällä hetkellä kiven ympärille. Herra. Ah! tämä oli paha leikki. tämä ei käy kuntoon. Koirat siinä peloissaan. Tuomas. . mikä miehustasta. Sentähden rankaise meitä. Tuomas. mikä mistäkin häntä piteli kiirahtamasta alas. Seis! JUHANI. Varjelkoon meitä Jumala tekemästä veljenmurhaa! TIMO. mies. priiskahtelet päälleni joka päivä ja tiima. ainahan seisoo tässä viisi vastoin yhtä. monijalkaiseksi hirmueläimeksi näkyi velijoukko. Mutta lopulta lausui Simeoni. Suojelkoon meitä taivaan valta! Ei. TIMO. Hän kuolee! AAPO. vaivainen. minä rukoilen. Tuomas. Miestappo on tekeillä! Pelastakaamme Lauri. mikä riippui Laurin koivessa. kuin sinä. Niin. kiiriskeli kiven reunalta toiselle reunalle ja takaisin taas. SIMEONI. armoa! TUOMAS. Kainin tappamasta Aapelia. SIMEONI. pujahtelivat sinne tänne. silmät pystyssä. puhkaten ja huokaillen se eläin liikkui. kurita meitä. mies. Iske tänne vihasi vasamalla. Repien itseänsä. mutta hartaasti. hiljaa ja koreasti! Sillä vereni kuohuu. perkeleiksi ovat muuttuneet kristityt ihmiset. pyöriskeli. Mutta hiljaa. Mutta olkoon rauha nyt ja hillitkäät Lauria kunnes hän nukkuu. joka priiskahtelet. hännät lyyhyssä ja usein vierähtämäisillänsä alas härkien uhreiksi. Mikä siinä hallitsi vihaista Tuomasta kauluksesta. pelastakaamme kurja veljemme! Nousi nyt kivellä kiivas rynnistys. moristen. kauhistavaa otteloa. Simeoni. Ole ennen toverini sinä. Pedoiksi. Niin. joka rähisten yhdessä kimpussa pinnisteli. armoa. sen tiedätkin. saarnasi ja väänteli silmiänsä hirveästi korkeutta kohden. TUOMAS. Malta mieles! TUOMAS. ei suinkaan. Piekse meitä. korkeuden voima! TIMO. TUOMAS. ja saatat silloin kurjan henkeni vaaraan. Hän kuolee! JUHANI. Ole vaiti. Lauri on meidän jokaisen veli. Mutta yleinen väsymys saattoi viimein rauhan Hiidenkivelle. nyt. Monipäiseksi. ja huohoittaen lepäsivät veljekset hienoksi jauhoksi hierotulla sammaleella. katsellen.SIMEONI. lyö mäskiksi ja ravaksi syntisen Sionin seitsemän poikaa! AAPO. jos niin tahdon. ja mitätön asia on silloin mielestäni kuolema ja kuoleman kauhistukset. Armoa. varjellen henkeänsä. Kirous! Alas nakkaan teidät tästä jok'ainoan miehen. pojat. koreasti vaan! JUHANI. Tuomas on vaarallinen mies. joka suutut harvoin. Ei yhtään armoa! JUHANI. Ei suinkaan. Sentähden: koreasti.

silmät killissä. ryyppäise ja anna käydä. JUHANI. koska sieluni häntä surkuttelee. kädet ristissä ja silmät päässä kuin kuoleman-hyypiön silmät.SIMEONI. Ja kuolla täytyy meidän. ja tulkoon . Ethän tietänyt. Jumalan eteen juopuneena. AAPO. Tuossa hän saarnaa niinkuin hullu. TIMO. Ole huutamatta päällemme enään suurempata surmaa. Tuomas. SIMEONI. EERO. Tässäkö oli tämä elämä? Mitä se maksoi? TIMO. tällä tiimalla ja minuutilla! Niin. Suus kiinni kohta! TIMO. Se liha meidät kuolettaa. Minä kuolen nyt juuri. Tappakaamme se liha. TIMO. vaikka on edessämme lihaa. Johan liki liippasi. Jos minä olen vaiti. Ettäs sanot! JUHANI. Oi jos nyt kerran vielä ryyppäisimme. Piekse meitä. Et tietänyt. tässäkö oli tämä elämä? Mitä se maksoi? Kysymys. mihin kurjuuteen synnytit kerran seitsemän pientä nalliaista. ja eläkäämme rauhassa kaikki. Juuri tänäpänä. Aha. haha! joko nyt on unohdettu kaikki Jumppilan Jallit ja Kuninkalan saarnastuolit? Kyllä jo teuhasitkin. tämän kuolettavan madon. Ah! silmäni vuotaa. eläkäämme Jumalan tähden rauhassa ja kärsivällisyydessä. JUHANI. teuhasit ja peuhasit juuri elämän ja kuoleman rajalla. ampukaamme joka-ainoa sarvipää. JUHANI. minä kuolen.--Niin. tällä tiimalla. Kolmas päivä! Niin vaipukaamme jo kuolemaan. niin puhuu ja lausuu tämä kivi. elävätä lihaa. armas äitimme. silmät killissä. kunnialliseen kirkonmaahan. SIMEONI. Niin. Tuossa. Mutta unessaan hän unohtaa tämän nälkämme. SIMEONI. Tässä on jo vitsausta kylliksi. kuolettaa! JUHANI. Minä kauhistun! Jumalan eteen juopuneena! JUHANI. vaan tähänpä nukahdamme viimein korppien ja kotkien nokittaviksi. kun aattelen sun astuneeksi Jumalan eteen juopuneena. Mutta nyt hän lepää tuossa kalveana. no niin. nukkuuhan poika-parka. köyhän ja kärsivän veljeni tuossa. Simeoni. ja tahtoisinpa kätkeä aina sydämeni sisimmäiseen karsinaan tuon kurjan. TIMO. Ole vaiti. kunnes astelemme tästä kotia taas. minä rukoilen. Hirmuista. TUOMAS. valoittaisimme pullosta viimeisen pisaran. TUOMAS. tuossa paikassa. En huoli sinun viinastasi JUHANI. hutki meitä! JUHANI. ettei niin tapahtunut.--Kas Lauri-poikaa: hän jo raukenee ja nukkuu. Se on aatos se. Kotia! Emmehän joudu edes hauta-kotoomme.

Nyt leimaus ja jyrinä ja auki isketty on vapauden tie! AAPO. Ei auta. Me tomppelit ja töpöt! miksi emme jo ennen keksineet tuota keinoa? AAPO. vaan ympäri Hiidenkiveä lainehtikoon mustanpunainen veri. Juhani! Tosin kulkee tämä tie yli verisien ruumisten. ja sitten iskemme veriseen. Mutta millä maksamme neljäkymmentä härkää? JUHANI. pankoon sisään taattavan latingin. Elämän ja kuoleman tähden. JUHANI. Tuoretta lihaa. Viisi kivääriä on latingissa ja Laurin kontissa on ampumavaroja kyllin. itseäskin! TIMO. Sitä kohden tuumiskelin minäkin. ja tässä on puukko terävä kuin kärmeen kieli. Tärkeä neuvo. suolet ja mahat. Niin. Ah! millä maksamme Timon? SIMEONI. Tapahtukoon niin. Lihaa teemme. Joka meidät pelastaa! EERO. Kyllä sen tiedät. Nyt mies. ennen kuin nahka sitkistyy lihaan. JUHANI. Siinä on aatos! AAPO. Heheh! Minä sanoin sen. Sinä Herran enkeli! TIMO. sen näemme. Voi sinä. niin kohta heitä nylkemään. AAPO. JUHANI. viisi härkää. Hyvä! Kuulkaat. joka pystyy. tuoretta lihaa! Ei yhtään muuta. Hm. kun välttämätön työ on tehty. Tosin minäkin tuota temppua tässä kerran muistelin. Mutta koska murha suuri on tehty. Niinkuin sanot. Kuinka käy. Eihän tässä yhtään muuta. ja kruutia vielä useampi latinki. mutta yksi meistä lähteköön murhesanomalla Viertolan kartanoon. Niin. JUHANI. jonka tuliluikku on tyhjä. Timo-jukuri. niin avattu. Nylkemään. Me onnen myyrät! kohtahan syömme lihaa kuin sudet! AAPO.meille tuoretta lihaa oikein roimalta. ja tulkoon sitten kelle hyväänsä lihat ja nahat. Pelastaa tosin! JUHANI.--Kolmekymmentä ja kolme härkää. nylkemään. JUHANI. enemmin kuin tarpeiksi. jos miellyttää. Huomatkaat. Nääntyisimmekö tähän niinkuin rotat? Eihän siihen uhkeilla pojilla aikaa ole. JUHANI. sillä viisi luotia. Nauta penkkiin ja nahka pois! Meillä jokaisella on vyöllämme veitsi. ja siitä on laki puolellamme. mutta varat Laurin kontissa eivät johtuneetkaan mieleeni. mutta ei auta. ja Viertolan mätimahainen patruuna lihansa korjatkoon. Heheh!--Laurin kontissa on kymmenittäin nykyisin valettuja luoteja. Ei koske se meihin. mutta ehtimättä kauemmas. avattu on meille vapauden tie. . käykäämme käsin veriseen työhön. te Kaura-Matin poikajunkkarit! jos nyt ammumme kuin miehet. Härkiä on tässä kolmekymmentä ja kolme. sinä verraton poika! Täällä on luoteja ja kruutia. kun viimein maassa makaa joka huiskahäntä. niin on meillä kohta toinen askare. enkä siis ilmoittanut aprikoimistani teille muille. Hä sanoinhan ma sen. lävistämme aina joka ampauksella juhdalta sydämen tai pään.

kuultuansa vaisun ukkosen jyminän koillisesta. paukahtelivat. Minä teen niinkuin yhteiset asetuksemme vaatii. paneppas pämppäs möräämään myös. kuuli alhaalta maasta ja ylhäältä korkeudesta. Tuomas. äänetön kuin tämä kivi.--Vartoivat siinä veljekset hetken. koska. verta vuodattava leikki. ja ehkä pääsemme pinteestä. minä rukoilen sinua. seisoivat kalveina peikkoina veljekset. vankeutemme viimeinen hetki.veriseen työhön. koirien ulvominen. Yksi heidän joukostansa. Turha toivo kuitenkin. Heräsi myös Lauri nyt puoleksi valveilleen. mutta pilvistä leimahteli. Elikko. jonka rinta haavoitettiin. ja läheni jo laskuansa kolmannen päivän aurinko. Hän kuuli verrattoman melskeen. Älä leksoittele. vartoivat toisen. tuntien löyhkän toverinsa höyryävästä verestä. sillä se on minun käskyni. JUHANI. me voimme vieläkin vartoa hieman. Kauhistava oli hetki. Siitä vaipuivat he vartomaan taas. Yks. paukahteli kuolema kaikkialle härkien liutaan. sillä se on minun käskyni. toinen täällä. väännellen silmiänsä ja hirmuisella möryllä täyttäen korven. kunnes viimein hän nurin-niskoin kellahti alas tanterelle ja siinä vielä hetken myristen viskeli sorkkiansa ilmassa. pojat! Herra auttakoon meitä. huusi korkealla kuoleman äänellä: »nyt. Kielet ulkona. kolme. ja kuusien latvoissa kohisi myrsky. Mutta hän. ampuen. ja ympäri kaikui huuto ja koirien ulvominen. ja ammen!» Ja kohta alkoi tulinen. vaikka nälkä oli kova. he raivoten rynkäsivät kaikki yhteen rykelmään. Pyssyt leimahtelivat. TUOMAS. pyssyjen pauke ja pitkäsen jylisevä ääni. kirmaisten verisenä tuonne. ja levottomassa veressään tuntui hänestä vielä kuin olisi kaikki vaipunut alaspäin kiivaalla . kuuli vierestänsä. Silloin Juhani. kaks. mutta näki ainoastaan kamoittavan himmeyden ja himmeydessä tummia haamuja seisovan ympärillään. ja ampuen lakkaamatta ja aina kiirahteli härkiä maahan. tehkäät niin. ei kuitenkaan tuntenut nälän tuskaa eikä toivon iloa. vuodattamatta veren pisaraa. eikä juuri sydän lävistynyt. hälinä ja peloittava temmellys nyt nousi pian muissa. luodin lävistämänä loiskaisi mörähtäen äkisti ylös ja kaatui. Tuossa hän muiden jalkain juurella makasi kuorsaten ja kalveana. jonka aivo oli puhkaistu. Koettakaamme vielä kerta kuuden miehen kurkun voimaa ja sitten vartokaamme hetki. Silloin savu ja taivaan pimeät pilvet saattoivat synkeän hämärän Hiidenkiven ympärille. No. Ja kiire. turpeita ja multaa korkealle selkiensä ylitse. ja niin hän henkensä heitti. verikuumaksi tuntui ilma. puhaltaen voimallisen henkensä rinnastaan ulos. JUHANI. ja mustanpunaisena roiskui veri haavasta korkealle ilmaan ja ilmasta kaarena maahan. varsinkin nyt kun pelastus on tietty asia. mutta ankarammin vielä tuolla korkeudessa jyrisi ja välähteli. Hämärässä kaikui härkien kiljuna ja poru. tänne muiden joukossa. vaan ojensi jalkansa kankeina sauvoina. kierrottuina savuun. Kohottivat he äänensä. mutta tehkäämme niinkuin tahdot. Mutta veljet! voimmehan kilvoitella vieläkin nälän kanssa tunnin tai kaksi. Tosin likistää nälkä. veli Lauri. Ja sarvipäistä yksi tuolla. avasi silmänsä. Savupilviin peittyi harmaa Hiidenkivi. Siis kirkaiskaamme täyttä kurkkua taas. paiskelivat he risuja. hän riehui kauan. Mutta kivellä. tuskin kertaakaan hän potkaisi. jotka luoti vielä oli säästänyt. mutta varma tieto pelastuksesta antoi heille uusia voimia. no. kohottivat seitsemän kertaa. tuskamme. onhan vapautemme hirveä välikappale kourassamme nyt. Minä rukoilen. raukeni pian. Huutakaamme. ladaten. AAPO. jossa ukkonen pilvien vuorilla ajeli. Tee se. Olkaat valmiit.

veriseen paistiin. rupeemme miehissä juoneen. paastottuaan . löysi myös aholta kontit. mikä potkien vielä. ja silloin otettiin esiin kuusi reikäleipää ja lihankimpaleet tulesta. TUOMAS. Onpa tässä lihaa. Mutta koska sade oli lakannut. heräymättä silloinkaan koska rankkasade häntä valeli. ei heimolaista. tällöin ravistaen päitänsa. Nauttivat myös Killi ja Kiiski nyt yltäkylläisen atrian. jossa makasi kontio ja seitsemän härkää. ja pienentyi miesten hampaissa kuiva leipä ja paistettu.--Kas niin. Jyritteli ukkonen pilvissä. syötyämme. mikä jo kuolleena vallan. mielisinpä jo tuossa paikassa iskeä kiinni kuin kissa raakaan. Eero. ei suojaa mihin päänsä pisti. Tuonne hän kyykähti Kolistimen riiheen. Viilteleppäs valmiiksi. mikä auttaa enään?» Niin hän lausui. JUHANI. Maassa makasivat Viertolan kartanon kolmekymmentä ja kolme härkää. vaan olipa vielä tuo turhanpäiväinen kunniakin hänen papinkirjastansa pois. jossa taidamme paistaa itsellemme tuoretta lihaa. Niin vallan. jotka vaaran hetkenä hellitimme. rupeemme »otta nakka pois». maistuupa pojille nyt härjänpaisti! Tuokaat. sanoi Krööni. Sen takaan. sukuun ja kansaan. astuivat he verhosta ulos. ei näkynyt enää pystyssä yhtään ainoaa sarvea. ummisti silmänsä ja nukkui jälleen sikeään uneen. sillä tuimasti satoi ukkospilvi ja huokaili partainen salo. niin on saanut moskaa niskaansa tämä maa. Mutta pian paistui liekissä seitsemän muhkeata lihankappaletta. minä isken tulta. jotka nyt rupesivat raskaasti satamaan. Siis muistivat he myös Laurinkin. Mutta tehty oli murha-työ. mutta parastahan päästyänsä. siinähän rasvaisia pihkalastuja. että kuulumme sukuun. Sen ympärillä lainehti veri ja sadoittain keikahteli siinä sorkkia ilmassa. Kasvaispa tämän kiven ympäristö vaikka pippuria kymmenen vuotta perätysten. Synkeä aatos astui hänen mieleensä ja hän lausui itsekseen: »näin mennään syvyyden pätsiin. mutta mennään sitten. joka on oppinut taistelemaan nälän kanssa. käyskelivät äänettöminä irvistellen uhriensa ympärillä. Ja sitten. käänsi kylkensä. Ah-hah! mielisinpä. vaikk'eivät kuitenkaan tahtoneet häiritä hänen untansa kivellä. on totisesti.--Mutta iskekäämme tulta ja tehkäämme valkea. Emmehän muutoin tässä hyöriskelisi enään juuri näin.vauhdilla. ammentaen vettä alas kohisevaan korpeen. ja kohta on meillä riekas valkea. ja sieltä ja täältä kuului kuolonkamppauksen korahtelevia hengenvetoja. Hieman vielä kärsimystä.--Mutta kiittäkäämme. Tässä he seisoivat. Mutta Timo oli lähtenyt matkaan. Ja verta. mutta Timo rientäköön aholle ja saattakoon tänne kirveeni ja tuohikontit. jossa hän aina vielä makasi. Maan povessa jo lepää hänkin. niin vaatehti itsensä Hiidenkivi savuiseen kauhtanaan. Ja palasi hän retkeltänsä takaisin. ja kaikki on nyt unohdettu turpeen alla. puita ja pihkalastuja. matkien ukkosen kieltä. suolaan kastettu härjänliha. Ah. tuossa tuo Simeoni kuivia karankoja. veljet. riensivät verhoon tuuhean kuusen juurelle. eikä ollut hänellä ystävää. katsellen edessään kuoleman runsasta niittoa. mennään. Mutta alas kiveltä astuivat veljekset koirinensa. JUHANI. katsellen kamoittavasti ja tuolloin. kontit seljässä ja kirves kainalossa. oikein aika viuloja tuon kailokyljen reidestä. ja paistimme maistuu yhä uhkeammin. Ja verta kanssa. Tuomas. punapartainen ukko. löysi kirveen veriseltä tanterelta. maistuupa. Mutta niinkuin komea linna. JUHANI. Täällä kärsi äijä-rukka nälkää kuin juoksukoira. ja monena solisevana purona juoksi verinen vesi Hiidenkiven ympäriltä kohden jokaista suuntaa. TIMO.

kymmenen rotevaa miestä seurassaan. Ylhäällä kivellä makasi kuorsaten Lauri. mutta muut kävivät kaikin voimin ketistelemään kaadettuja hirviänsä. ja he karkasivat kohden äkeällä haukunnalla. ja veristä työtä harjoittelivat aaveet. kun oli jo ehtinyt kappale yötä eteenpäin. Paljasti hän kuitenkin päänsä. Ja siinäpä nyt veljeksistä mikä nylki. mikä riuhtoili rikki nyljetyn juhdan jykeviä luita. katsoi hetken. Pian huomasivat Killi ja Kiiski. Ylös valahti mustanpunainen liekki. Hän katsahti alas. koska aurinko sammui ja syyskuun päivä pimeni yöksi. ja mikä levitteli vuotia kuivaamaan kuusien taipuville oksille. kymmenen miehen voimalla. nopeasti nyökäyttäin tuota pörröistä tukkaansa. ja leiriä vartioitsivat äkeä Killi ja Kiiski. Tämän kaiken näki Laurin pohmeloinen silmä. Astuipa esiin vihainen Viertolan patruuna. että punertavassa valossa näkisivät nylkeä suurta saalistansa. vastaanseisomaton uni heitä painoi. pitkästä unestansa ja katsoi harristellen ympärillensä. Siinä. Kaksi heistä oli jo muuttunut lihoiksi. heräsivät he unestansa ja tunsivat jälleen jäsenissään entisen voiman. Mikä nylki. silmät äkeinä äkeän otsan alla. Tuossa palava kantokasa valaisi tyynen. mutta lopulta kuitenkin hän käsitti mitä oli tapahtunut. hänestä muutaman askeleen päässä. Samosivat he ankarasti eteenpäin. surmatun härkäjoukon keskellä. niin koirat kuin miehet. nauttien naudoista noita hyljättäviä taikapaloja. Sananpa saattoi Eero Viertolan voudille. ja mikä heistä lihoja latoili kuusen juurelle valtaiseen pinoon. sillä teurastettavana oli heillä suuri kontio ja neljäkymmentä härkää. mieltä hurmailevaa aavetta. mehukkaita tervaskantoja tulelle. AAPO. Siellä koiratkin keikahtelivat. siunasi hän ruokaa ja alkoi maistavan ehtoollisen. Mutta viimein. Niin he lepäsivät uhriensa. astui kiveltä alas. josta heitä vastaan punertava valo haamoitti. silmät ummessa. tuntui äkisti veljesten jäsenissä puuduttava raukeus. pimeän yön. Silloin heräsi myös Lauri syvästä. kuin seitsemän öillistä. kaikkialla näkyi veressään pyllyileviä nautoja. astui hikoillen kovin tuo isovatsainen. herra! .isäntiensä kanssa kolme yötä ja päivää. kourassa peloittava tervapamppu. joita teurastajat viskelivät ympärillensä. Kohden kartanoa asteli Eero. Siinä hän istui. ja nousi tuosta huuto ja tulinen hälinä. Silloin tunsi hän kiivaan hiukaistuksen vatsassansa. ja muut. mutta lähettivät Eeron viipymättä Viertolaan voudille asiasta tietoa antamaan. Mutta koska he olivat itsensä ravinneet. ja Eero läksi vilkaisemaan takaisin tavallista vikkelämmin. Valossa näkivät he seitsemän urosta. alas tanterelle. kielet hampaista ulkona ja mahat kohistuneina korkealle. liitti kätensä ristiin ja. valaisten maata ja jylhää metsää. mutta kovistaen riensivät veljekset hillitsemään heitä. verisissä kourissa veriset veitset. käsittämättä mitä näki. mikä riuhtoili kirveellä rikki naudan jykeviä luita. kolmas oli par'aikaa muuttumassa. vouti kiireesti herrallensa. että vierasta väkeä lähestyi. ja he kallistuivat. näki lähellä nuotiota sammaleisella mättäällä leivän ja leivällä kappaleen paistettua lihaa. ja lähinnä herraansa asteli kartanon harteva vouti. toinen toisensa perässä. hän äänetönnä istui ja atrioitsi. mikä hallitsi jalkaa. askartelivat ja hyöriskelivät vikkelästi. ja lähestyi viimein paikka. kuivatellen vaatteitansa tervasliekkien hohteessa. Voimallinen. pulleasilmäinen herra. Mutta kiljuen ja kipenöiten vihasta kokoonkutsui Viertolan herra kaikki saapuvilla olevat miehet. Nousivat he ylös ja rupesivat kantelemaan mustia. istui valkean hauteesen ja iski kouransa lihaan ja leipään. Hyvää iltaa. mikä hallitsi jalkaa. Siitä läksi hän hurjasti käymään kohden Hiidenkiveä. alhaalla kiven juurella muut nuotion ympärillä.

Mutta nyt tahdon kysyä: miksi panee aidan. Suus kiinni. Aita. Ja sinun aatelisuutes? sen päälle tehköön pienen konstin meidän vanha. nilkosilmäinen kukko. Onko jo helvetti irti! Surmattu neljäkymmentä härkää! Kauhistus ja kuolema! AAPO. herra! TUOMAS. JUHANI. sinä ryökäle. joista on miehelle hengen surma? VIERTOLA. VIERTOLA. miehinesi. Eikö ole tämä yhteinen hyöty: penssata pedot. JUHANI. Laki on vahvasti puolellamme. Ahdistimme karhua. Hiljaa. Raatelevan kontion tapoimme. Onko teillä valta päästää valloillensa härkiä. Kaikilla on meillä yhteinen laki. ja niinpä teimme isänmaallemme suuren. Sillä ämmän kohdusta olet sinä astunut ulos juuri niinkuin minäkin ja yhtä paljaana. voudit ja rengit. herraseni. teurastaa juhtiani omalla maallani? JUHANI. Miellyttääpä heitä vielä tehdä meistä pilkkaa. te kirotut. Aita kuin harjaksen terä. VIERTOLA. Jumala auttakoon meitä! tässä oli hirvittävä leikki. VOUTI. Sitten lasketaan vaa'alle tämä. Niin on tapahtunut seitsemän miehen hengen päästimeksi.JUHANI. yhteisen hyödyn. te Jukolan metsäsissit ja rosvot! Selkään heitä. Yhteinen laki! ja tässä kohdassa on se vahvasti Jukolaisten puolella. herrat. osaksi. Mitä oli teidän tekemistä minun ha'assani. et tuumaakaan parempana poikana. ja muistakaat kuinka on meitä kiusattu tässä kiusan kivellä ja että jokainen meistä on pian vimman . Tuo härjät surkeaksi piinaksemme murtivat alas. on vaikka mätänis. seis! ja muista mikä rauhaas tulee. sinä lurjus! JUHANI. Siivosti. jonka edessä me seisomme verta-verroin. Puolellanne! Onko teillä valta. peikot ja perkeleet maailmasta pois? Katsokaas tuota paikkaa. miehet. jonka kuuluu koreasti Viertolan rikas kartano niin rässyn runtoo maahan? VOUTI. AAPO. VIERTOLA. lurjukset! Selkään heitä! Karatkaat päin! AAPO. te junkkarit? Mitä? JUHANI. vaarallista petoa. ja älä siinä lörpöttele! VIERTOLA. ja peitotkaat että makaavat veressään maassa kuin uhkeat härkäni tuossa. minun ha'assani. yhtä paljaana. Omalla maallani he kävivät ja aidatussa ha'assa. jonka juhta työnnäisi vaan kortena tieltänsä pois! VIERTOLA. hiljaa! JUHANI. Hiljaa. miehet! AAPO. joka pian nykistää niin teidät kuin teidän härkännekin. Keskustelkaamme järkevästi kovan onnen kohtausta. että sen elikko yhdessä roisauksessa kappale raja-aidasta. Seis. Päin tuuleen. Minä teidät opetan.

Ottakaat. me muutoin käymme heidän papeiksensa ja vihimme heidät näillä verisillä puukoilla yhdeksi lihaksi ja vereksi noiden onnettomien härkien kanssa tuossa. ankaran suurta. ja maa ja taivas naukuu. Lähtekäämme! JUHANI. uhaten kovin ja kiroillen. joka syntyi Taula-Matin kertomuksista Pohjolan mailta. mutta kenkään ei käynyt niitä korjaamaan. ja onpa vielä kurja talonnekin mennyt aina tunkkaiseen perustaan asti. Mutta nyt olemme syöneet veristä lihaa. Ja varoitus härjistä tuossa. Jumalan kaikkivaltias poika! TUOMAS.--Ja niin loppui retki. me muutoin teemme tämän yön kauhistuksen helvetiksi. hän puree sydämensä kivikovaksi ja silloin yksi leimaus. vimman villitty poika! Ah! hänen aatoksensa kääntyy äkisti ympäri. Poistui miehinensä Viertolan herra. ottakaat sanastamme vaari! EERO. luulen minä. Kaikki hyvin! Kotia. ja näkyi siis . JUHANI. lausuu laki toista ja koreasti silloin lannistuu ylpeytenne pyrstö. Hyvä. ja teemme kiljuvaksi helvetiksi tämän öisen korven. Ah! tässä on meitä kiusattu kolme yötä ja päivää elämän ja kuoleman rajalla. ja alusta määrättiin sorsan-pyynniksi Kourusuohon. miehet. hengittäneet murhan veristä höyryä. mutta kaikki vielä tempaan teiltä takaisin aina viimeiseen sorkkaan asti. riensimme vaan nylkemään ennen nahan sitkistymistä lihaan. astukaat esiin jos miellyttää. Aholla he istuvat nyt kiehuvan lihapadan ympärillä. mutta kerran. mutta veljekset rupesivat jälleen teurastukseen. VIERTOLA. suo tällä hetkellä heille silmänvoidetta ja sydämen voimaa hillitsemään itsiänsä kiusaamasta meitä kauemmin! Anna heille järkeä päähän ja ottakoot varoituksen onnettomista härjistä tuossa. Oi Herra. varjele tuota Viertolan isomahaista herraa ja hänen röykkeitä miehiänsä! Armahda heitä. TUOMAS. astukaat esiin jos miellyttää. kangessa kantain karhua mustanhallavaa. veriset puukot verisissä kourissamme. Ja seuraavana päivänä oli neljäkymmentä härkää nyljetty. Herra. Mutta juhtien niin lihat kuin nahat ja suolet heittivät he metsään. ja palasivat veljekset kotiansa.--Pois. Ne ei koske meihin. Tässä seisomme. kuitenkin kahden veljen vartioittavaksi. hyvä! Nyt ylvästelkäät. sillä me taidamme vieläkin tehdä makkaroita! Anna heille viisautta.villitty poika. Suokoon Herra teidän ottamaan ajoissa sanastamme vaari. Oikein sanottu. ja tässä seisomme. Kaksi vuorokautta olivat he matkan päästä vartioinneet lihoja korvessa. Korjatkaat lihanne ja ränttynne ennenkuin pahenevat. muutama päivä on mennyt sitten kuin veljesten vaikea retki päättyi. mieheni! Neljäkymmentä härkää heitän saaliiksenne nyt. Tässä seisomme. JUHANI. Oi Herra. VIERTOLA. niinkuin käsken. JUHANI. YHDEKSÄS LUKU On eräs syyskuun aamu. veriset aina kyynäspäihin asti. Vimman villitty poika.

joka täyttyi lihasta. härjänliha on lujaa muonaa.--Siinä he viettivät suruttomia. Laki on puolellamme. Silloin päättivät he käyttää hyödyksensä noita muhkeita kasoja metsässä ja elää oikein jalosti lihapadan ääressä aika tuonnemmaksi. ja täysinä ponnistelivat veljesten vatsat. Kymmenen naulaa. loiskikaamme. Iskekäämme käsi käteen ja veljesrinkiä tanssikaamme. pojat. lyökäämme tulista kurraa kerran vielä kuin löimme ennen Toukolan tomuavilla teillä. Aamu oli kaunis. ja mitä kantoja on esteeksi. LAURI. TUOMAS. Kaikkein kasvoilla näkyi hilpeys ja jykevä rauha. Lyökäät leikkiänne. EERO. ja takaanpa että vatsa vaipuu. TIMO. milloin he haastelivat satuja ja tarinoita. Niin haastellen he päättivät viimein atriansa ja läksivät rakentamaan kiekkotarhaa. sillä selkämme on vapaa. sen huomaa kaiketi herrammekin ja heittää keräjänkäymisen hiiteen. Siinä myös koiratkin. JUHANI. Olkoon sanottu. ja milloin taasen he makeasti makasivat. ja suruttomasti sulakoon se vatsassamme. Sen raivasivat he juoksemaan halki ahon ja vielä matkan pitkin nummen kamaraa ahon itäisellä puolella. Kolme kummallakin puolella. Lihapatansa vaiheilla oljentelivat veljekset. JUHANI. ja metsistä ympärillä kuului raikkaan koillisen kohina. kirkkaana kaarteli. Tässä on meillä sileä aho. Mutta luemmepa kalliiksikin vielä tämän kestin. He kantoivat otukset aittaansa. Emmehän tässä harakoitse kuin mätäkuun houkot. JUHANI. jotka käyvät taistelossa tappiolle. Ennen katselen kalupuita metsissä. iloisia päiviä nyt. mikä istui kannon päässä. Kiitos Viertolan herralle tästäkin atriasta. Nyt velisarja kahteen osaan. mutta meitä on seitsemän miestä. ja orret peittyivät riippuvista vuodista.tulevan tuosta verraton haaskio. veljet? EERO. Varmaankin ei heitä Viertolainen asiaa juuri näin. rehoittaen mahoillansa. Juuri niin! Kymmenen naulaa rangaistukseksi heille. kuin hurjapäisenä poika-nallina tässä juoksen ja hikoilen. nauttien runsasta aamullistansa. mikä ahon kuivalla kamaralla. kiehui melkein lakkaamatta aamusta iltaan. veljet. se olis suorin kauppa. Milloin he söivät. joita visainen kurra kaahaa. hilloivat härjän saartuvallista. Kiitos ja kunnia hänelle! AAPO. ja tuolta otamme tarhallemme jatkoa nummen tasaisesta pinnasta. enemmin liikettä ja marssia. JUHANI. Pois luovun minä.--Mutta enemmin liikettä. Syökäämme lihaa. Niin tapahtui. vaan yhdymmepä toisenmoiseen leikkiin. minä käyn metsään. voimakasta lihaa. ja kuorsauksista jyrähteli kumiseva aho. kirveskynä kainalossa. JUHANI. Ja nytpä kiehui molskien ja kuohuen hirveän suuri lihapata kantoisella aholla lähellä pirttiä. tempaisemme juurineen pois. sen taivas sinisenä. ja sen puolen miehet. nielkööt ehtoolla juhdan lihaa kymmenen naulaa. Ah! missä ovat nyt poikuuteni huikeat päivät? Veljet. mättäällä pää. Ja muutaman tunnin päästä .

ja kauas kajahteli tienoo. »Tässä on minun hyvä olla. ottaa sen mukaansa ja lähtee käymään taas. katkaisee siitä ryhtevän hatun ja istuu katselemaan löytöänsä. Koko hänen ruumiinsa. Tehtyänsä tämän. ja rupeaa viimein kirveellänsä nakuttelemaan läpeä sen kylkeen. rähmästeleväksi. Niin hän astelee ja ehtii viimein kanervaisen kummun harjulle. aatteli hän. sitä katselee hän hetken. jonka päällä talven tuiskuavat myrskyt pauhaa. nojaten päänsä vasten vanhaa. Vitkoin hän käyskelee.seisoivat he valmiina leikkiin. koska viileä koillinen liehtoilee. tässä tahdon asua ijankaikkisesti». mutta pianpa näkee tarkka silmänsä pienen kallionkielun syrjässä kummallisesti vääristyneen katajan. Hän karsii sen. silmänsä kävivät kovin pieniksi. ja tuuheitten koivujen tai mäntyjen latvoissa hattapäitä tuulenpesiä. Ja hän näki allansa . ottaa sen mukaansa ja määrää siitä ankaran kousun. koska kanget iskelivät vasten visasta pyörää. Hän luihkaisee ja ympäri valahtaa kaiku. joka huminalla juoksi edestakaisin. merkitsee visusti paikan. vääriä. kirjava tikka. Siellä hän möyrieli ja kaiveli. syvällä maa-emon kohdussa. niin hänestä tuntui. ja tiensä jatkaa eteenpäin. kaiveli itsensä lopulta ylöspäin pitkin hongan lahounutta sydäntä. katsoa tirkistäen pienillä myyräsilmillään kammionsa pienestä akkunasta ulos. joka nummen kohdussa kaiveli honkien juurien alla. Hän kaataa hongan. ystävällisesti vastaten. Impivaaran aholta. Samoin nytkin. kaikui hänen korviinsa mäikynä kiekkokankien iskuista. aattelee hän itseksensä: rakentaa mar' tulevana keväänä pesänsä tuohon läpeen punahäntäinen leppälintu tai pikkuinen. ja etäältä. Mutta salojen helmoissa astelee Lauri. Alkoi kiekko lennellä heidän välillänsä. Siinä katsoi hän puiden latvoja. Nyt hän kohtaa myrskyn murtaman kuusen korkean kannon. mietiskellen maan ja taivaan rakentoa. vaan eipä mielinyt uni häntä lähestyä. Viimein tahtoi hän siirtää aivostansa kaikki aatokset pois ja päätti nukkua. aika joulukakun vertainen. näkee erään hongan latvassa suuren tuulenpesän keikkuvan. Hän nukkui. supistui äkisti hienokarvaiseksi myyräksi. Sen iskee hän irti. mutta uni jatkoi hänen mielensä kuvailusta. lyöpi läimäyttää tuimalla kirveellänsä kerran ja kaksi. jonka rangasta puskee ulos valtainen pahka. Mutta mitä keinoa käytteli tavallisesti Lauri. ja seisoivat he jaettuina kahteen joukkoon: Juhani. Simeoni ja Timo toisella puolella. Kuulee hän kylien karjankelloja. mutta kämmenensä pullistuivat senkaltaisiksi hansikkaiksi. »Millä tavalla oli luonto heidät saattanut matkaan? Mikä oli vääristänyt katajan noin moneen kymmeneen mutkaan ja polveen?» Ja kallistui hän alas. Aapo ja Eero. huomaa hän riippuvaoksaisen koivun. sammaleisessa konnussansa kuusten juurien alla. lepääväksi jynkässä. puitten haaruja. tuumiskellen. mutta toisella Tuomas. ja ainapa seisahtuu kulkunsa hetkeksi koska silmänsä huomaa pahkoja. joka möyriskelee rauhallisessa maanalaisessa kartanossaan ja nukkuu viimein hienolle hietavuoteellensa. ja silloin uni melkein aina pian painoi hänen silmäkantensa uneen. Mutta hetken kuljettuansa. ja katajan kaataa. ja valmis oli myyrä. ehti latvan viimeiseen huippuun ja huomasi nyt istuvansa keskellä tuulenpesää hienossa. peloittaakseen Häntyriä seuduilta pois. purjehtivia hattaroita. ruohoittunutta viholaispesää. kourissa vahvat koivuiset kanget. katsellen tarkasti ympärillensä. Niin hän aattelee. Niin aatteli hän. kuperiainen. sammaleisessa karsinassa. luihkaisee kerran huikealla äänellä. kirves kainalossa. Mitähän tuostakin tulis? hän aattelee. tai kuvaili hän itsensä paksukarvaiseksi karhuksi. harkiten ja tutkistellen sekä tuulenpesää että pahkaa ja tuota monikoukullista katajaa. Lähtee hän jälleen vaeltamaan. koska hän aatteli itseänsä myyrän poikaseksi. koska tapahtui että Unonen viipyi? Hän silloin aatteli itsensä joko pieneksi myyräksi. katselee sitä myhäillen hetken. Siinä istui hän kauan.

mutta mittaamattomassa. Hän näki Impivaaran jyrkän vuoren. joita kankurin vilkas käsi viskelee. Lopulta läksi hän. kirves kainalossa. »Mitähän tuostakin tulis. heräsi unestansa. Kohden Impivaaraa hän katseli: ja yli ahon ja vielä kappaleen pitkin nummen pintaa oli levitetty härjänvuotia. kohisi ja ryskyi. päättäen ei milloinkaan enään kuvata itseänsä luontokappaleeksi. ja veljesten ympärillä he töytäsivät yhteen kaikki ja tempasivat heidät helmoihinsa. kirosi ja sadatteli. milloin leuvan niinkuin Juhanin jykevä leuka. jonka latvassa Lauri tuulenpesässä lepäsi. aatteli hän. kohta muistamatta missä hän oli. mutta uhkeammin vielä iski provasti hengen miekallansa. vaan oli se punakansinen aapiskirja. Jumala. loiskasi ylös mättäältänsä ja huusi melkein itkevällä äänellä: »auta. Milloin näki hän pyörivästä kierroksesta miehen kouran pistävän ulos. näki siellä iltaisten metsien keskellä tuon alakuloisen pirtin. Mutta viimein huomasi provasti ettei kiekko ollutkaan tavallinen kiekko. joka hänen silmäänsä miellytti. ja siitäpä pöllähtivät hänen myyränsilmänsä pystyyn. Tästä julmistui provasti. katsellen äkeänä ja äänetönnä . kaatui räikkynällä. ja honka. ja kauas kuului kova meno ja paukkina. läheni hirmuisella vauhdilla kohden murheellista Impivaaraa. Pahasti hän parahti. kalut olalla. ylpeästi heiluttain asettansa ilmassa. jossa Lauri kiikkui korkeassa kehdossansa. kun Jumala kerran oli luonut hänen järkeväksi ihmiseksi. mutta kyynel ei tahtonut juosta. mutta peloittavalla vauhdilla: metsä kohisi kuin tuhannen koskea. Hän viittasi läikkyvällä miekallansa itään. ja äkisti kuului ja äkisti vaikeni taasen veljesten surkea rääkkynä ja rähinä. Kuitenkin lensi tuima tuulispää hänen ohitsensa. säikähtäen kovin. edestakaisin lenteli kiekko heidän välillänsä. tyvistä väärillä kangilla. veljekset uhkeasti läimäyttelivät. jota veljekset käyttelivät kiekkona leikissä. Mutta kämäytti äkisti pappi miekallaan vasten tammista uskon-kilpeänsä. niin kerskaili provasti itse. Katseli tuota kauhistuen Lauri myyränhaamussa tuulenpesästä. iski kirveellänsä. käyskeli hän eteenpäin. vaan pyöriskeli levotonna lähteessänsä. Tuli tuhansittain tuulispäitä. kumartelevan hongan latvasta. Niin mietiskellen. vanhoista hevosenkengistä. huutaen tuhannen tulimmaista veljesten päälle. oli tämä hengen miekka taottu. verisiä. josta mies. ja hetken päästä seisoi hän nummella. Ohitse hän lensi. pohjoiseen ja etelään päin. varsinkin kun hän havaitsi vieressään kapineet: väärän katajan. heiluttain ja kamautellen sitä vasten tuota tammista uskonkilpeänsä. Mutta viimein asettuivat hänen aatoksensa entisille tiloillensa taas. Ja tällä taakan lisäyksellä hän läksi taasen kulkemaan. huusi korkealla äänellä »iijaa iijaa!» ja kaikista ilmoista läheni mustia pilviä myrskynkierroksissa. ja siirtyi kohta pilvipatsas. ja milloin taasen liehahti ylös karhea tukka hänen katsantonsa ohi. kaikuvalla aholla. läksi kiitämään kohden hongistoa. tuoreita.synkeän maailman käärittynä syksyillan ikävään hämärään. mieltä polttavassa kaukaisuudessa. jota myöten hyppeli humiseva kiekko. joka riippui hänen rintansa vasemmalla puolella.--hyvä kakkulakeppi». Koivuisilla. länteen. Niin käärittyinä tomuun ja pilvien sumuun pyörivät he vinhasti ympäri kuin loinpuut pyörii. Ja häntä miellytti katkerasti itkeä. Hikipäin he mäikyttelivät. ihmislasta!» Kauan tuijotteli hän ympärillensä. Ja sitkeimmästä raudasta. Ja pian kiiriskeli kuusi veljestä tuulen siivillä korkealla ilmassa ylisniskoin sekavassa rykelmässä. ja vielä näki hän armaitten veljeinsä heittelevän kiekkoa provastin kanssa sumuisella. huomasi vielä kivisen polun varrella pienen koivun. ja oli miehellä seljässä oivallinen kalupuu kakkulasauvaksi. pahkamollon ja tuulenpesän. levitetty pitkään riviin. astelemaan kohden Impivaaraa jälleen. röyheän kuin Turkin keisarin hattu.

EERO. vallan koreasti. iske häntä. raikas koillinen hongistossa hymisi. TUOMAS. Ota vastaan kurra. Simeoni ja Timo rupesivat pakenemaan kohden kotoa taas. Niin tuossahan se makaa. iloleikkiä lyödessämme. vaihettivat puolueet asemia kiistassaan. avaten tuolloin. kunnia korkea! JUHANI. ja saakoot sauvamme vauhtia laulustani. Olkoonhan laulua ja riemua. pyöriä ohi Eeron. ja voittajina taistelivat Tuomas. JUHANI. Ei kohtaa häntä yksikään sauva.veljesten iloista leikkiä. ja kamppausta katseli äänetön Lauri. Veljet. TUOMAS. hyvin! TUOMAS. seljässä Metsolan taakka. TUOMAS. Kovin siinä iskeiltiin ja juostiin. Niin siinä kamppailtiin. tulista kiekon heittoa. EERO. Aikapa siinä enään sanaakaan hiiskua. vaan kestää meille vielä voitonvirreksikin ahon toisella rannalla tuolla. nakutteli punaharjainen. AAPO. mitä sanotte? EERO. Aapo! AAPO. Eero. Ei enemmin kuin lentävää tähteä taivaalla. tällöin leukojansa vilahtavaan haukoitukseen. äijä-parat. JUHANI. Harjoitellen virkaa viisi. keltasilmäinen tikka. kuivan kuusen kyljessä. Laula Mikon ja Kaisan retkistä pitäjällä. Mutta Herran leimaus! nyt katso. ja älä siinä löpertele kuin lapsi. Ilman sitä peevelin tiitiäistä siellä hännässänne olisittepa jo metsän pohjassa. TUOMAS. kinttus. Mutta kun raivattu tie oli loppunut. ja korvessa. joka loiloitus ei anna tätä heittoa perään. vaikeata kiekon. ja välistä helähteli hänen kileä ja kaunis äänensä. Nyt annappas kurrasi tulla ja saapa hän seipäästäni otsikkoonsa. laula. Tuossa! TUOMAS. kadonneen lampaan jäljessä. Laula Rajamäen rykmentistä. katselivat myös Killi ja Kiiski. kun juoksevat. hännät lurpassa. Lystiä! Laula. veikkoseni. taasen tullessaan takaisin. joka soittaa teidät aina Ilvesjärvelle. Sitä en juuri tahtoisi uskoa. Aapo ja Eero. istuen aina lähellä Juhania. Heleijaa! Meneepä ohitsensa taas. vaikka pinnistelivätkin vastaan voimiansa myöden. hikoiltiin ja kirkkuiltiin täyttä kitaa. ei yksikään. jotka jo olivat karkoittaneet vastusmiehensä tarhan itäiseen päähän. Rajamäell' korkealla Asuu pariskunta. ja veljekset Juhani. ilman sattumista hänen sauvaansa. Mutta minä tiedän että Eeron kanki kajahtaa taasen. Kas tuossa! Siinä heitto. koska kiekko loiskien ja parkuen kirmasi esiin. Kunnia Eerolle. Vaikeata oli vastustaa Tuomaan heittoa. tietääkseen mistä hän on tullut. Meni kuin pääskynen ohitseni suhinalla. . Ja kirkkaana kaarteli heidän päällänsä syyskuun taivas. Juuri niinkuin sanoin! Hyvin isketty. poika. Eero. mies. Lyö vastaan.

Mikko nyrkkins' näyttää. Seuraa heitä poikaa viisi Kaikiss' matkan vaaroiss'. sarvipussi. purren mälliänsä. Heikka. Keskell' ämmäparvee. Toinen poika. Pientä kaikellaista. Edelläpä konillansa Heikka-poika kaahaa. Askarrellen saunanlöylyss'. kauppailee hän Pikipalleroita. Poika-nallit vankkureissa Kirkkuu kitaa täyttä. Siinä ompi rykmänttimme Lähtemässä reissuun. Katsoo kaivot. Vallan kiltti noita. kiroo. Nuorimpansa kutsuu Mikko »Pikkutallukaksi». Keppihepo haaroiss'. Kuoharina kulkee. Mikko. Sauvall' perään lykkää. sulkee veret. Usein pelimiehenäkin Laattiata polkee. Mikko. ratsastellen. Aisoiss' Kaisa nuuskanaama Itse olla tykkää. Karsitaan nyt kulkemahan Ylös. Maailma nimen »Mörökölli» Veitikalle antaa.Ammattia monta. vanhin. kuppaamahan. Kantelee hän. Kaisa heille huutaa. akka nuuskanaama Imeskelee sarvee. Pikisäkki. ukko viltti-hattu. harjastukka. alas mäkii. Mörökölli viimeisenä . Kuohimahan. Kauppailemaan pikii. Sitten tulee kaksoispari. Matti-nimen kantaa. Kaisa. Valmihina vankkurit jo Tunkiolla seisoo. Nalliaista kaksi. Kuormana on rattahilla Kolme nalliaista.

Pullorattait' raahaa. Tullaan viimein suureen kylään: Portit räikkyy, paukkuu, Lapset parkuin piiloon juoksee, Koirat kiljuu, haukkuu. Onpa Mikkoon monen Hallin Syytä katsoo karsaast'; Uhattu on Mikon veitsell' Lasta piimäpartaist'. Siitä talon koirat reuhuu, Siitä lasten kauhu, Rykmäntti kun Rajamäen Astuu sisään pauhull'. Laattialla lentoo juoksee Heikka orhins kanssa, Mörökölli jyrittelee Pullorattaillansa. Nytpä aika potkauksen Antaa orhi hurja: Pirstaleiksi Köllin rattaat, Möräämähän kurja. Tuima Kaisa tunkiolta Ruoskan hirveen tuopi, Jolla Heikka-peijakasta Ankarasti suomii. Mutta tuolla kaksoispari Kiskoo tukkanuottaa; Heitä taasen vuorostansa Kaisan hulja suoppaa. Heikka voihkaa, Kölli mörää, Rääkkyy nalliaiset, Kaisa huutaa, lyöden jalkaans': »Peikot, Mustalaiset!» Voittaisipa kirku tämä Kurjet Pohjan soilla, Voittais juoppo-vaihettajat Hevosmarkkinoilla. JUHANI. Mitä tuumiskelee Aapo siellä? Katso, poika, ettet teloittanut kiekkoani visaista ja vahvaa. TUOMAS. Tuonnehan se kanervistoon polulta pöllähti ja pysähtyi mielestäni lähelle tuota pientä närettä.--Päivää, Lauri! No miksi seisot tuossa noin äkeänä ja äänetönnä? EERO. Mitä kuuluu metsästä, Lauri? JUHANI. Kysy häneltä. Siinä hän seisoo kuin entinen Paijulan Heikki, se Myllymäen Hessu, röykkiö kenkärajoja seljässä.--Mutta Aapo, Aapo, sinä peijakkaan pokko, mitä kuhnailet siellä.

TIMO. Tee joutua, tee joutua, Aapo-veljeni. JUHANI. Tirkistelee ja haeskelee siellä kuin kissa poikaansa... »Tuuli se puhaltaa ja puunlatvat taipuu...» Siirryppäs hieman tieltä pois, mun Kiiski-koiraseni, muutoin ovat käpäläsi vaarassa.--Kuuletko sinä? Pois tieltä. »Tuuli se puhaltaa ja puunlatvat taipuu, Kultani ääni se kaukana kaikuu». Jaa, jaa, Kiiski-parka, tässä ei auta armot. Kyllä sen tiedät. Siinä mahdat istua ja haukoitella niinkuin parhaiten maistaa. Jörri sinä. Hehehee! Siinä saat istua rauhassa ja katsella kurran juoksua.--Mutta soikoon saakeli, ellei tässä kiekkoa löydetä! Etsimään sitä joka mies! EERO. Tässä on kalu. TUOMAS. Saatappas se tänne peukaloni ja etusormeni pihtiin. AAPO. Ja lähetä se heille oikein miehen kourasta. JUHANI. Juuri niin! täällä on myös vastassa miehen kanki. TUOMAS. Pois alta, muutoin annan sulle sarven otsaan. AAPO. Ohipa se humisee! EERO. Voi, sä Juho-veikkoseni! miksi piekset tyhjää tuulta noin? JUHANI. Iske vastaan, Simeoni, läimäytä nurin että tanner soi! Oh sinä nahjus itseäskin! No, Timo poikani, katso että kankesi paukahtaa!-peeveli sinun nahkaas! Tarvitsisitpa viisi paria vitsoja, verkkasen vekama! TUOMAS. Mars vaan! Eihän siinä muuta. Mutta saatetaanpas Rajamäen-rykmentti kylästä ulos. Muistathan, Eero, kuinka Hemmon sauna savuaa? EERO. Mutta sana kulkemahan Eipä ollut myöhä: Tullut ompi Kuppa-Kaisa, Hemmon sauna ryöhää. Kohta ämmii sauna täysi Joka ilmast' neljäst'; Maailmat kumoon juttelevat. Sata sarvee seljäss'. Kaisan huulet massahtelee, Napsuttelee kirves, Kreeta-muori Kaisan kynsiss', Juttuu hampaat irviss'. Mutta tuolla tarhan puoless', Mikä pauhu? Heisaa! Kyltät, kaltit saarnailevat,

Pikku-porsaat veisaa. Miksi kyltät rähisevät? Miksi naskit kirkuu? Katsos: läätin oven alla Mikon veitsi vilkkuu. Hyvin Mikko kaikki teki, Kaisa hyvin kaikki; Sitten akka niinkuin ukko Harjaisia naukkii. Sitten taasen kulkemahan Kohden kylää toista; Mikko, aina lysti-poika, Lähtömarssin soittaa. Aisoiss' Kaisa nuuskanaama Itse olla tykkää, Mikko, purren mälliänsä, Sauvall' perään-lykkää. Tuollapa jo retkeilevät Uuden pellon alla, Koirat heitä saattelevat Kiivaall' haukkinalla. Nallit vinkuu, Kaisa kiroo, Mörää Mörökölli, Mikko koirii kivittelee, Santa tiellä pöllyy. Mutta viimein loppu tulee Hirveest' pauhinasta, Kotihin jo koirat käyvät Joukkoo saattamasta. Loppunut on lasten tuska, Kurjain itkuhyrsky, Koska ompi ohimennyt Rajamäen myrsky. Kerran viel' tok' rähinätä Korppimäelt' kaikuu; Ukon-ilma pakeneva Taivaan reunall' raikkuu; Niinpä hirmurykmäntistä Laskettelin laulaa; Aika ompi kastamahan Lauluniekan kaulaa. Siihen loppui Eeron laulu, loppui myös teiskaus voimihin koseva; ja aurinko vaipui länteen sammaleisten mäntyin kohtuun. Hikisinä astelivat veljekset nyt kotia, niin voittajat, Tuomas, Aapo ja Eero, kuin voitetut, mutta viimeisenä käyskeli Lauri, olalla valtainen taakka. Siitä tultuaan pirttipihalle, asettivat he padan tulelle lihaa täynnä ja keittivät sitä. Rupesivat he yhteisesti atrioitsemaan; mutta Juhanin, Simeonin ja Timon oli nieltävä härjänlihaa peloittava mitta, kymmenen naulaa, niinkuin leikin alkaessa yhteisesti määrättiin. Ilman armoa

täytyi heidän tehdä tehtävänsä, kun Tuomas heidän edessään uhaten seisoi. Jalosti he purivat ja nieleskelivät, vaikka usein hyökkäsikin heidän vatsansa vastaan ja silmänsä veriponnistuivat. Täyttivät viimein määränsä Simeoni ja Timo, ja silloin he, puhkaten ja surkeasti irvistäen, astuivat viipymättä pirttiin ja kaatuivat nukkumaan kaislaisille vuoteillensa. Mutta hetken vielä viipyi tuikeassa atriassaan Juhani, vaikka hän ahkeraankin pureksi ja jäyräsi. Äänetönnä, katsahdellen kankeasti korpeen alas, istui hän kannolla ja söi, vihaisena, varsinkin kuullessaan Eeron väkivaltaista naurun tirskumista. Lopulta nielaisi hän viimeisen kerran, ja kasvonsa pullistuivat ja punehtuivat hirmuisesti, mutta alaspa lotkahti kuitenkin kurkusta pala, puoleksi purtu. Ja silloinpa hän viipymättä, puhkaten, surkeasti irvistäen ja pidellen vatsastansa, astui vääntäin pirttiin ja kaatui nukkumaan kaislaiselle vuoteellensa; ja seurasivat häntä myös muut veljet yölliseen lepoon. Koska he viimein aamulla heräsivät sikeästä unestansa, seisoi pirtissä lautamies Mäkelä vierasmiehen kanssa. Tuli hän Viertolan herran lähettämänä, käskien heitä keräjiin härkien surmaamisesta. Äänetönnä tuijoitellen kuultelivat veljekset lautamiehen käskyä, nousivat tuosta vihdoin, pukivat päällensä, vähitellen seljiten unen häiriöstä. Kyhneili tukkaansa äkeä Juhani ja lausui morisevalla äänellä. JUHANI. Tämä on ankara asia; olihan siinä kilpana seitsemän henkeä. Ja mitä on tuhannen nautaa yhden ainoan miehen verosta? MÄKELÄ. Härjät käyskelivät koreasti Viertolan omalla, aidatulla maalla. JUHANI. Mutta karhu, joka on sekä ihmisen että härjän vihamies, kaiken esivallan vihamies, ei käyskelekkään yhtä koreasti, tultuansa Viertolan herran maalle, vaan pistää koreasti poskeensa niin herran kuin minun itsenikin ja Mäkelänkin; ja kaikki olemme, toivon minä, kalliisti ostettuja sielu-parkoja. Katsokaas tuota paikkaa. Ai, ai, Mäkelä! täällä on tallessa monta koukkua, punttia ja pykälää, täällä hampaan kolossa, ja niilläpä kerran koreasti kylläkin tukkeen Viertolaisen kidan. Nyt en niitä mieli juuri ilmoittaa, mutta tuomarin edessä hellitetään täältä yhtä ja toista, aina kuinka asiat vaatii, asiat ja asian haarat. TIMO. Emme olekkaan juuri kakaroita keräjä-asioissa. Astuimmehan esiin, Jumala paratkoon, parhaina pokkoina siinä ankarassa prosessissa, jonka Koivulan Kaisa nosti lapsen elatuksesta. Ainapa muistan vielä kuinka huudettiin: »Juhani Juhanin poika Jukola ja hänen nuorempi veljensä Timoteeus!» JUHANI. Timo vaikene, vaikene paikalla kuin myyränpoikanen.--Niin, Mäkelä, asia on sitä laatua, juuri niinkuin sanon. MÄKELÄ. Ette siis yrittelekkään maksamaan hyvällä Viertolaisen vahinkoa? JUHANI. Ei äyriä, ei äyriä, ei yhtään kruunun äyriä! Me seisomme oikeuden kannalla, ja viimein on meillä voitto vaikka mätänis. MÄKELÄ. Mutta olenpa kuullut, että syödään täällä lihaa kuin kekrinä vaan. Mitä lihaa mässätään täällä niin runsaasti? JUHANI. Härjänlihaa, härjänlihaa, Viertolan härkien muhkeata lihaa. Eikä olekkaan meillä juuri tapana mässätä, mutta syömme noin vaan koreasti, niin paljon kuin kristillisen ihmisen nälkäiseen maaruun mahtuu. MÄKELÄ. Koskitte siis kuitenkin lihoihin, joiden kanssa, niinkuin lause

on omista suistanne kuulunut. Pahoin. JUHANI. No. hosurit muassa». päästäksemme häpeästä. Minä olen tehnyt työni ja sanonut mitä asiasta uskon. MÄKELÄ. JUHANI. Mitä hulluuksia! Sotavoimia pitäjäämme seitsemän miehen tähden? Hulluuksia. Ja jos taasen kysyisitte. Sanokaat uskonne vielä toisestakin asiasta. Siinä kohdassa hotisee maailma hirveästi. ei leikin. Jumalan haltuun. Viisikymmentä miestä tulee. että provasti on teidän tähtenne kiivaassa keskustelussa piispan kanssa ja että piispan toimesta tulee kohta pitäjäämme viisikymmentä kasakkaa. MÄKELÄ. mehukasta särvintä kuin härjänlihaa. mutta mainetten huutoihin ei ole paljon luottamista. Mäkelä! ja sinä. Niin. mene Herran huomaan ja nimeen. sen nimittäin. JUHANI. JUHANI. niin siihenpä vastaisimme näin: Me emme tahtoneet tehdä niin suurta syntiä. miksi emme selkämme vissimmän vapauden tähden kuopanneet lihoja maan syvyyteen. peevelin pahoin. varsinkin muistellessa kuinka moni poika on tänäkin vuonna saanut purra männyn kylkeä kuin pukki. Niin. pahoin. Karilan Taavetti. Olisko tämä enään laitaa? »Komppania kasakoita. Mutta mehän pelastimme isänmaamme sellaisesta surkeudesta. pöllyävä komppania keihästettyjä kasakoita. viisikymmentä hevosta ja miestä. Karasoo! Kasakkojen piikkejä on Suomen poika ennenkin taitellut. ei ollut teidän mitään tekemistä. rutot ja rupitaudit ympäri koko Suomen. Menkööt ennen tanteret ja talot aina nurkkakiviin asti. TUOMAS. Karasoo! MÄKELÄ. Hyvästi! JUHANI. Mutta hyvästi nyt! JUHANI. MÄKELÄ. Sinäkö niin sanot? Junkkari! Ja minä kun antaisin viisi plootua päästäksemme heistä. Ei leikin. Ikävä asia ainakin. Hyvin kaikki! MÄKELÄ. Anna heidän tulla. JUHANI. ei enemmin. Mutta yhden asian taidan teille kuitenkin varmaan vakuuttaa. vahingon palkintoon. mutta mitä koskee varsinaiseen seikkaan. totta sanoen. Lihat olisivat muutoin mädäntyneet ja levittäneet syhelmät. MÄKELÄ. niin pelkäänpä että se teiltä viimein kiskotaan ulos. ja syymät. korjatessanne mitä Viertola ylpeästi hylkäsi. Mitähän provastimme meistä aattelee tähän aikaan? MÄKELÄ. Siinä on sen kysymyksen ratkaisu. JUHANI. niin oikeinpa teitte. Oliskohan tuossa aihetta? . mitä mä tuommoista joutojuttua uskoisin. Mutta eihän tuo kuitenkaan ole niin hirmuista kuin huudetaan. hulluuksia! Mutta niinhän on piispamme toimittanut. menettäen isäinmaaltamme ja esivallaltamme niin voimallista.--joka oliskin oikean tomppelin kysymys--mutta jos niin kysyisitte.

niin voittaispa hän itse perkeleenkin pimeyden juonissa. koska ei enää liha maista. Mutta olipa siinä sutkausta suurustan alle. Suuri junkkari koko Mäkelä. mutta Juhania. että kaikki oli puhdasta valetta. Syökäät lihaa. Mutta nyt olen saanut tarpeikseni. Minähän. Malta mieles. Juhani. etten hieman kömmähtänyt minäkin. JUHANI. järvi! AAPO. pojat. mies. koska heitän silmäni tuonne pataan. Ilvesjärvi! AAPO. hienolla tavalla. Ja kuitenkin aina kunnian ukko. ei sitä vastenkaan. AAPO. Kasakoita tänne? Mitä vielä? Hähhäh! AAPO. Söisinkö enää koskaan tuoretta lihaa? Pois se! JUHANI. Minua ei miellytä tämä härkien lihavuus.JUHANI. Hän valehteli. JUHANI. ja tee valkea tuonne keitinkiven juurelle. poika-parka. Epäilenpä kovin. AAPO. ettet tiedä asioistakaan ennenkuin pyristelet hänen verkossansa. Mutta nyt on mielestäni tuo pata kuin mustia . TIMO. TUOMAS. EERO. Hän valehteli. Kymmenen naulaa! Suttahan se muistuttaa. asettivat itsensä keitinkiven ympärille. Syö itse! TIMO. koska hän vaan tahtoo. Eihän ilman. Ruvettiinpa atrialle. Meneppäs jo. Sen näin hänen silmistänsä. vaikka koettikin ukko ottaa päällensä vallan totisen muodon. sen vannon minä. Neljäkymmentä härkää ja pataljoona kasakoita. rehellisyys itse. ja hetken päästä astuivat muutkin pirtistä ulos. Ah sinä! kuinka sovititkin sanas ja lausees tässä historiassa. Läksi Lauri ulos aholle. SIMEONI. Mutta Mäkelä on suuri junkkari. Kasakoita pantakoon liikkeille Karjan ryöväriä ja Nurmijärven rosvoja varten. teki leimuavan tulen. Simeonia ja Timoa ei miellyttänyt tänäpänä härkä. Kunnian ukko. ja suljettu on elämäni tie. Sinä kuulit mitä hän sanoi. Ah! olis siinä rinnassa kylmä sydän ja pahansuopa mieli. mutta voipa hän sukkeloita. Tunnenpa väristyksen syntisessä ruumiissani. vaan ei kohden kunniallisia miehiä. pojat! Neljäkymmentä härkää ja komppania kasakoita! Ota minua kohtuus. syö härjänlihaa. peljästyin perin hukille tuon suurikelmin jaarituksista. vaikka sommaileekin tuolloin. mulkosilmäiset hosurit! Ota minua kirkkaasen kohtuus. Niellä kymmenen naulaa härjästä makoonsa. joiden papinkirjassa ei löydy vielä yhtään ainoata häpeän pilkkua. mutta nytpä huomaan. Ja lihan. hosurit muassa. JUHANI. JUHANI. lihan nojallahan on meidän täällä elettävä. Kas niin. Lauri. tällöin oikein riivatusti. sillä vatsa sanoo että atrian aika lähestyy. ja älä riehu. LAURI. ja hienolla.. ja keitettiin taasen murkinaksi padallinen tuoretta lihaa.. Mutta nyt hän suo ja tekee paljasta hyvää.

TIMO. niin. Mimmoinen kipenä? JUHANI. Sinä heikko-uskoinen sielu-parka. Tehkäämme sovinto ja heittäkäämme keräjänkäynti. jos uusi elämämme leiville löis. tervaskantoja kuin mustia tonttuja tuhansittain ympärillämme. No. Mitä suremme? Aika antaa uusia neuvoja. Ottakaamme Mikosta vaari. Onhan tässä. Muistakaamme se kanssa. silloinpa vähän pihauttelin. Oletko keksinyt keinon? JUHANI. Ja onnettomat olemme. No. Mutta kiitos Eerolle. Kaikkein vähimmin voimme rikasten herrojen kanssa lakia käydä pikijähkäleitten perustalla. Ehkä ovat täällä kaikki kotona. JUHANI. No. JUHANI. Minä kyllä tiedän. Mene sinä hiiteen kuohariveitsinesi! Minä poltan tervaa. mutta siinä tarvitaan vielä monta muutakin viisautta. Mutta kaikki nyt palkitsee piki ja terva. joka eilen hänestä loilotteli ja saattoi nyt mieleeni tämän tervaskanto-keinon. koska lihasta kerran. AAPO. ja rahaksi käytettynä eipä riittäisi se leipään ja muuhun särpimeen. peijakas vie! Sillä tähän pääkalloon syttyy pieni aatoksen kipenä. Sen konstin tunnen yhtä hyvin kuin Rajamäen Mikkokin. niinkuin luulen. No. Ottakaamme niin. Ja se virka pidetään vähän niinkuin häpeällisenä. sillä keinoa muuta ei löydy meillä rahansaantiin. noh! Ei se tyhmä pääkään. noh! TIMO. ja sinun pitää vielä näkemän kuinka pikikäärämistä rahasummia kiepataan. niin en ole tuhrinut silmiäni sitten kuin emo-eukkoni haudalla. mutta mitäs tehdään? Oikeuttansa kukin täällä etsii. koska muori peitettiin maan mullan rakoseen. Muutoin. minä. jos heistä kunnon tavalla pohdin otat. koska poika-rässyä kovan onnen päivä uhkaa. eikä ole se juuri ilman järkevyyttä. Mutta siihen pitäis sitten myöskin yhdistää tuo Mikon toinen virka. JUHANI. Mikosta vaari. mitä aattelet tuumastani? AAPO. olen ottanut ikuiset jäähyväiset. TIMO. ei se tyhmä pääkään ole juuri tyhmin tyhmä. näytän. noh! TIMO. tervasta pikiä. Oikein! Sen tempun näytän teille kohta. On kyllä. Poika! millä sovitamme Viertolan tulisen herran ja maksamme härkänsä? . jos käymme viimein asiassa alle! JUHANI. TIMO. kiiltävänmustia lohkareita. Mitä auttaa itku? Usko minua. ja keitän pikiä. joista saamme rahaa. Mimmoinen kipenä? JUHANI. Ah! ei paljon puutu etten itke. Herran nimessä. TIMO. Otuskin metsissämme vähenee jo vähenemistään. Olenpa sitä aivossani aprikoinnut. Niin. Aapo. että kissa pistetään nahkahihaan ja koira nelikkotynnöriin. mutta leipää ei helli siitä kylliksi. Kannoista keitämme kihisevää tervaa. Mutta mitä autuutta antaa meille tervaskanto? JUHANI.sammakoita täynnä. noh! Aatokseni kipenä syttyy. niin aattelenpa aina: eihän tuosta kuolemata vihaisempaa tule.

Kasken poltamme. sillä häntä sanotaan kuitenkin vähän kelpomieheksi. kuinka syntyy aatoksesta aatos ja sanasta sana. Ja siinä nyt makasi päivänrinteisellä mäellä Impivaaran kaski. asteli viimeisenä Eero. tekee kolmas kaikitenkin. TUOMAS. Mutta aina edellä riensi Eero. Sitä harkitkaamme. mutta. Mutta koska ruumiinsa oli tarpeeksi levännyt. sen tuuheat koivistot. Ja työ oli tehty viiden syyskuun päivän kuluessa. Juhani ja Aapo. Koska haastelit tervaskannoista. leväten menneen kesän monesta puuhasta ja vaivasta. ja huomenna päättyköön mitä päättyy. ja päättivät. kiehtoen tarkoilla luodeillansa Tapiolan karjaa tulevan talven varoiksi. Jymiseviä mäkiä he samosivat. jätämme kuitenkin aittaamme osan omiksi tarpeiksemme. Ja niinpä kasken kaataminen aljettiin: kirveet paukahtelivat. ankaran avara. niin aumoja rakentelemme ja riihiä kolkkeilemme. aholla kiertoili vinkka tuuli ja rakenteli kinoksia vasten pirtin seiniä. läksivät he ulos ajoretkillensä kellastuneisin metsiin. ja ympäri tuoksusi viherjän havun ja tuoreitten lastujen raikas haju. jonka yläpuolella nähtiin korkea hongisto. leikellen poikki vesurillaan taipuvia sitkeitä vesoja. niin ellei härkien hinnaksi riitä ensimmäinen huhta. tuskin oli nähty sen vertaista ennen. kuorsaten kolme yötä ja päivää. Mutta pirtissä. Taasen mitä Viertolaiseen koskee. ja rytinällä kaatui mänty männyn hartioille. puristelemme kaikin voimin metsän antimuoria. koska Jukolan jylhissä metsissä monenkaltaiset ja summattomat hyödyt olivat hänelle tarjona. Onpa se neuvo kotoisin miehen kallosta. parven hiottavassa lämpymässä oljentelivat veljekset. Määrättiin huhdaksi avara. Siitä lepäsivät he makeasti taasen pirtissänsä. Mutta vallan tyytyväisinä kääntyivät veljekset takaisin kartanosta. kolme ja läksivät veljekset miehissä metsään. ja teille kolmelle maistaa liha kylläkin vielä. saattaen kotiansa iloisen sanoman. lumi peitti maan. metsä kaikui. kylvämme ja leikkaamme viimein ja jyvät viemme härkien hintana Viertolaan. joita liha ja veri peloittaa. hautelivat jäseniänsä . Ja siinä on leipää heille. no niinhän silloin työskentelemme kuin oikeassa talossa. Kaksi heistä. Talvi tuli. vanha katkennut sirppi. Sitä neuvoa kelpaa harkita. Miksi ei olisi hän suostunut kauppaan. joka jo väheneekin peloittavalla tavalla.AAPO. Kelpaa tosin. vaan ei hatsaleen ämmän pääkkösestä. JUHANI. männistöt ja kuusi-metsät. Voihan seitsemän miestä kaataa kaskea kymmenet tynnörin-alat muutamana päivänä. läksivät puhelemaan sovinnon kieltä Viertolan kiivaan herran kanssa. kourassa vesuri. veljekset seurata Aapon neuvoa. päivänkalteva ja tuuhea-mäntyinen mäki. AAPO. Ahkeraan he kylpeilivät. niin tekee sen toinen. Meni taasen päiviä kaksi. Mutta kovin jo rupesikin vähenemään metsävilja noissa tienoissa Impivaaran ympärillä. Mutta katso: jos päätämme astua moiseen juoneen. Mutta siksi kuin vilja lainehtii huhdassamme. Eihän riitä siihen piki. Mutta pian muuttui liepeäksi peljätty herra ja mieltyi vartomaan vahinkonsa palkintoa mainiosta huhdasta. Niin kaatui ryhevätä metsää usea tynnörin-ala. niin johtui mieleeni Jukolan äärettömät salot. kiiltävät kirveet olalla. Niin kuluessa kahden vuoden mutta koska huhdassamme seisoo valmiina teräinen laiho. ja aika oli jo veljesten käydä kokemaan toisenkaltaista elonkeinoa. Mutta katsos nyt. samosivat korpia koleita. ei terva eikä metsän otus. tuli yö ja nousi taasen toinen päivä. ja luulenpa että hän viimeinkin lauhtuu ja päättää odottaa satoa huhdastamme. Meni päivä. niin lähteköön meistä kiireesti yksi tai kaksi tuon Viertolan kanssa keskustelemaan.

ja kallioitten kyljistä piestiin lumi ja sammale kauas. Niin heidän aikansa viettyi. räiskynällä rynkäsivät veljekset hiihtäen esiin. mutta eivätpä pääsneet kuitenkaan. ettei otus heistä kaukana kaarrellut. ja koirat kohta kiljahtaen reutomaan. Alas kellehti kuusesta verinen ilves. tuskinpa se eräänä päivänä . Silloin tuolla vuoren harjulla. ja kiihtyi heti vimmatusti koirien into. Mutta he arvelivat ja tuumiskelivat turhaan. josta päivän riutuva tähti kuusien välistä kuumoitti heitä vastaan. Sinne nyt veljekset iloisina saaliinensa taasen iskivät suuntansa. saavuttivat he milloin vilkkaan teeren. tällöin läksivät he kuitenkin lyhykäisen päivän valjetessa ulos tuulien temmellykseen. uhaten vainoojia. Tuotapa leikkiä katselivat veljekset pirttinsä parvelta. ihmetellen ja arvellen tuonne. Kauas oli se siirtynyt. tuli tulta ajeli. Niin hän lausui ja kohta iskivät muut kouransa lujasti koirien turkkiin. ja kuusi ravisteli tukkaansa. teiskaten ja temmeltäin. ja kaikkialle temmoili hän kynsillänsä terävillä. päästäkseen uhrinsa kimppuun. ja kiivaasti siirtyi ajo. Humisten kuumalta kiukaalta kohosi löyly. alakuloisen.--Kohtasivat he korvessa ilveksen pyöreät jäljet. vaalean taivaan alle. koska veren kuumassa virrassa pakeni sydämestä raitis henki ja hälveni höyrynä ilmaan. koska säteetön. ja tulena heidän poskensa hohtivat ja rinnat liehtoi. ja kauas paistoi miehen avoin ja ruskea rinta. Halki korven nyt kaahattiin. Mutta pauhinalla. Silloin lausui Tuomas: »nyt hillitkäät koiria. läksivät hiihtelemään liukkailla suksillansa halki hyyrteisten metsien. jonne luoteisesta haamoitti Impivaaran vuori ja himmeänä kantoinen aho sen alla. tunkeusi viimein reijistä ulos ja haihtui kylmän-kiljuvaan ilmaan. Mieluisasti otti kuusi hänen helmaansa. Mutta pysähtyivät äkisti kilpailevat äänet. ja raikkui oikealla pohjoiset alankomaat. ehtien aina Pohjolan valjulta portilta ylös korkeuden kumoon. josta hiljainen murina kuului. mutta ei kuitenkaan voinut häntä kuolemasta suojella. Makasi nyt lumisella tanterella ilves. Silloin. raikkui vasemmalla eteläiset alankomaat. Mutta toinen luoti hänen tuskansa lyhensi. kärkkyen leimuavilla silmillä ylös korkeuteen. kirkkaina kuin kaksi peiliä päiväisen palossa. korvesta kivistä mäkeä ylös. partaisten kuusten takaa. Ja miten onnistui. Häntä vainosi koirien kiljuva kiukku ja suksien suhinalla seitsemän miestä. jonka silmät kirkkaina välähtelivät. jotka somana viivana juoksivat pitkin hankea. Nyt vinhasti kirmaistiin Kamajan korkeata harjannetta myöden lounaasen päin. Niinpä kaislavuoteillansa viettivät uniset miehet sekä päivät että yöt. Siellä he monenakin talvi-yönä katselivat pienestä akkunalävestänsä kelmeitten revontulten välkkynätä pohjosessa. joka näytti. lävistäen aivot. Niinpä hyyrteisissä metsissä hiihtelivät he mäkiä ylös ja alas. Edellä karkasi ilves. hiihtelivät tasaisia tantereita. jossa pian heidän mahansa viillettäisiin». enimmin kuitenkin pirtin lämpymässä. ja välimmiten vavahteli ympäri taivasta himmeä valo. pääsemästä vaaralliseen taisteloon.pehmeillä vihdoilla herttaisessa löylyssä. koska Tuomas luikkunsa ojensi ja ampui. Pian kuului Killin ja Kiiskin vingahteleva haukunta. kajasti kauas-haamoittava kaari. ja hän raukeni. veljet. unelias aurinko viipyili etelän helteisessä maailmassa. elon tulinen lähde. hajosi kiiriskellen ympäri huonetta. Siinä reuhuivat koirat. Siellä säihkyen ja äänetönnä soitto syttyi ja sammui ja syttyi taasen. Silloin kuusi uhaten ravisti kihariansa kerran vielä ja kylvi alas latvastansa kimmeltävää lunta kuolevan poikansa peitteeksi. kiivaasti riensivät myös veljekset sen jäljessä. Ja niinpä loppui valtainen ajo tuolla Kamajan kuusisella mäellä. tänne tämän juhlallisen ilmiön alkua ja syytä. kun Killi ja Kiiski ilmoittivat tulta-hengittävän kimmansa. milloin harmaakarvaisen oravan ja milloin Metsolan asujamista jonkun muun. koska vääräkynsinen ilves vaaran kovimpana hetkenä kiipesi nopeasti ylös kuusen latvaan.

risu-äkeellä karhittiin seitsemän miehen voimalla. Mutta silloinpa se samassa kääntyikin ja alkoi taasen matkansa Pohjolaan. Niin olivat he pääsneet kiusallisesta seikasta. Ja oli viimein huhta ihan lakea. antaisivat hänelle Jukolan metsästä hirret uuteen. Mutta aitaanpa jätettiin sopivia läpiä ja reikiä. noista pulskeista huhtajyvistä lennähti Juhanin aatos viinanpolttoon ja kohta suostui hänen tuumiinsa myöskin Timo. vingahtelivat ilmassa. Korkealle singahteli tulinen tuhka ja noki. ja huhdassa kiikkuili laiho loistoisa ja uhkea. uhkeaan riiheen. Juhani lausuili. Mutta toi se heille vielä tärkeämpiäkin kohtauksia. Mutta puhtaaksi oli palanut kaski. joihin rakettiin raskaita loukkuja monen jäniksen kuolemaksi. kuinka viinakin. joista suurin osa viipymättä saatettiin Viertolaan. Muut tuota yritystä alussa kyllä iskivät vastaan. Huusi viimein Juhani korkealla äänellä: »housut kouraamme joka mies. ja kuumina poutapäivinä kuivi summaton risurykelmä. upottivat ne helluvaan. ja pian oli muuttunut kuhilaiksi läikkyvä olki. ja lupasi Viertolainen kuitata heidän velkansa kaiken. jonka vertaista tuskin oli nähty. mutta voittipa viimein Juhanin ja Timon tahto. läksivät veljekset polttamaan kaskeansa. jos heittäisivät huhdan hänelle kerran kauralla viljeltäväksi. jyvät korjatut. Kesä oli tullut. ja tuhaksi poltti se kasken auringon heleässä paisteessa. Silloin veljekset säteilevän auringon helteessä leikkasivat huhtansa. että humahteli santainen mäki. ne kastakaamme lähteesen ja niillä kuloa huhtokaamme!» Tempasivat he päältänsä housut. siirrettyinä pirttiin. Ja veljekset suostuivat kauppaan. Mutta ei se tyytynyt ainoastaan kasken risuun ja puuhun. Eteenpäin retkeili palo. ja polton-aika lähestyi. kellenkään tietoa antamatta. Silloin veljekset kauhistuen riensivät kaikin voimin vastustamaan vallatonta voimaa: he lakaisivat ja pieksivät kanervaista tannerta. joka kylvettiin ja kynnettiin. se kiirehti yhä vaan pohtaen eteenpäin. maa tömisi kuin joukko ratsastajoita olisi kiitänyt täyttä laukkaa sen ylitse. ja hämmentyivätpä hurjat loimot. joka kuitenkin oli saattanut heidän aittaansa jyviä enemmin kuin tulevan talven tarpeiksi. kaski karsittiin. kylmään lähteesen ja rupesivat huhtomahan. milloin löivät raskaasti maahan. alhaalla seinään lyötiin ja puhdistettiin. ja uiskellen hiessä kaatuivat miehet voimattomina alas maahan. tuli toisen kesän leikkuu-aika. ja viimeiseksi luja aita pantiin sen ympärille. huohoittaen tulisesta leikistä. ja ennen talven tuloa rehoitteli huhdassa oivallinen oras. jos sitä taidolla ja kohtuudella . puuskuttaen. Tuli pistettiin varvistoon ja ankara liekki kohosi jyrinällä korkeuteen ja pian pyöriskeli ruskea savu aina pilvien ääriin. Mutta rajanaapureille sanomaa saattamatta. Tuli nyt jyvien kautta maksetuksi noin puolet veljesten maksettavasta. peittoomahan nummen palavata pintaa. ja heidän kuusiluutansa milloin väikähtelivät. Tuosta viljasta. Mutta vähitellen katosivat kuhilaat taasen. ja saattaisivat takaisin neljäkymmentä härjänvuotaa. Siellä parven lämpymässä vilja kuivattiin. Mustina kuin murjaanit. mutta omiksi tarpeiksi jätettiin kuitenkin kaksikymmentä tynnöriä. Mutta tuostapa ei kuitenkaan riehuva liekki ottanut masentuakseen.enään nosti otsansakaan ylös metsien sinisestä helmasta. KYMMENES LUKU Kului päiviä taasen. vaan rynkäsipä myös viimein jylinällä hongiston pylvässaliin.

ja useinpa sieltä palasi hän. vallattomasti loiloiteltiin. etenkin heille. morahtava huuto: »Viertolan ruskea kissa ja saatana!» Niin hän huusi. ettei sinä ilmoisna ikänä laskisi huulillensa juovuttavaa juomaa. sillejä ja vehnäsiä. ja heidän aikansa meni kuin virran juoksu. Siinä säkkejä nosteltiin ja aseteltiin. köyttä kiskottiin ja vahvoja siansolmuja lyötiin. äänetönnä kolkassaan istui Lauri Siellä voimakkaasti lausuiltiin. Muistellen hurjapäistä humalaansa Hiidenkivellä. Tapahtui kerran. putelli-olutta. Silloinpa usein lennähti äkisti pirtin jykevä ovi auki ja kaappasi ulos mies miten jaksoi ja samoin hänen perässänsä toinen.nauttii. Meni jo viikko ja toistakin. Pian seisoi kuorma valmiina pihalla. Paitasillaan he oljentelivat pirtissä. katsellen puitten vääriä. Tyytyväisenä lausui hän: »Jumalan kiitos että ketun sain!» mutta pian kuultiin jälleen hänen suustansa karhea. mutta matkamiehiä kaupungista ei näkynyt. kierteli pirtissä reuhuava ilo. ja aisoissa vanha Valko. jonka hinnalla piti ostettaman pöhnää juhlan kunnioiksi: rommia. ei kuulunut. Varustettiin kaupunkiin rahallinen kuorma. kuin kaukaisen pasuunan ääni. ja miellytti veljeksiä viettää juhla oikein oivallisesti. Lauri yksin ei liittynyt tuohon hummaukseen. josta alati kuului hirveä meteli ja loilotus. Ja kävivät he juoneen. ja koska kukin kerskaili voimiansa. oli hän tehnyt päätöksen jalon ja pyhän. ja vilahtelivat ruskeat koivet. on iloksi ja onneksi. Lähestyi Mikkelinpäivä. milloin taasen painimisen jytinä. humiseva soitto. rattailla tynnöri rukiita ja kymmenen kannua viinaa. sillä jokainen heistä. ja kelkkui paita. viritti loukun ja läksi taasen kulkemaan satimillensa ja teerentarhoillensa. koska hän taasen asteli katsomassa pyydyksiänsä. ja piti hän myös päätöksensä. ja runsaasti antoi keitto kirkasta viinaa. rakensivat pienen kölsän sudentarhan ojankoon ja saattoivat sinne Jukolasta vanhan viinapannun. Siitä astuttiin miehissä pirttiin taas. viinaa haarikasta keikautettiin. ja rupesivat veljet arvelemaan asiaa sinne. naukkien päivät aamusta iltaan. kantaen jänön poikaa pullistuneessa pussissansa. Tuima oli ratasten ympärillä miesten liike ja toimi raikkaana syyskuun aamuna. Ja heidän näin arvellessaan koitti viimein kymmenes päivä. Rupesivat nyt veljekset huvittelemaan itsiänsä. kaarneenpoikasille synkeässä sydänmaassa. neljäniitinen. sillä nahkapeitturilla itsellään ei ollutkaan varoja viinankeittoon. Niin vietti hän päivänsä metsien viileydessä.--Mutta pirtissä jatkettiin iloisesti pauhaavaa elämää. ryypättiin ystävyyden ryypyt ja laulettiin iloinen laulu. Aurinko nousi. että hän loukussa näki erään ruskean elävän. sill'aikaa kuin muut killisilmin peuhailivat paahteisessa pirtissä. lyhyt. oli kumonnut naamaansa huikean aamuryypyn. haeskellen kalupuita talon tarpeiksi. tänne. Ahkerasti askarteli hän myös huhdassa loukkuinensa. mutta aina samalla tietämättömyyden tiellä viipyivät Simeoni ja Eero. ja läksivät Simeoni ja Eero matkustamaan kohden Hämeenlinnaa. milloin tappeluksenkin rähinä ja jyske. Niin kirmaistiin. nahkiaisia. ja iloisesti pyöri maailma ympäri heidän silmissänsä. Ympäri huoneen juostiin. Kaikki tapahtui vallan keveästi. Mutta nytpä Impivaaran ojalta savu suitsuilemaan taivahalle. kunnes iskettiin yhteen tai kunnes muut veljekset riensivät väliin sovintoa ja rauhaa rakentamaan. kolmen päivän päästä jo kaikui heidän korvissaan lakkaamaton. vilkkaisten kaikin voimin. Mutta ja veisteli visasta pyssyntukkia. Ja kahden. viskasi kissan vihaisesti metsään. ja meni päivä päivän jäljessä. Nyt hän äänetönnä käyskeli metsissä. tapahtui tulisella vauhdilla. »Poika niinkuin nurkanpää!» »Töppöset . ja korkeimmallaan voimakkaasti siellä lausuiltiin. jos siirrämme joukosta Laurin.

Mutta pakenemaan Timo. mutta hän toivoi taitavansa poistaa puolestansa kaiken syyn ja seistä pian ihan viattomana veljestensä edessä. Mutta viheliäinen oli myös miesten muoto. mutta Timo. kun hän huomasi Juhanin seisovan hänestä kaukana. jotka korven rannasta kihnustain lähenivät kohden pirttiä. koska mies lyö!» »Muistatteko. asteli sanomattoman vitkaan. rynkäsi hän ylös kuin ärrytetty karhu kohden itsepintaista veljeänsä. jotka palasivat viimein matkaltansa. niin kauan kuin vielä oli aikaa. löi tuimalla kädellä. kyhnien niskaansa ja katsellen kahta viheliäistä matkamiestä. äkisti vaijeten. kuinka makeasti Kolistimen Antti sai tästä kämmenestä tuonne vasten leukaperää? Hän sai kuin mies. ja viimein. rahoista oli heillä jäljellä ainoastaan kuusi kopeekkaa. Loiskaisi hän rattailta alas. Missä ja kuinka olivat he hävittäneet kuorman hinnan? Oli se Hämeenlinnassa menetetty viinaan ja vehnäpulliin. juoksi ulos aholle poika paljain paidoin. Eerolta sukat ja saappaat. muistuttaen että rahat olivat Simeonin hoidettavina. raamatun värssyillä ja pahoin ontuvilla vertauksilla. tervehtimättä. tuollahan lerkkui hänen päänsä alhaalla etujalkain välissä. ja välimmiten taasen kumautettiin helmeilevää nestettä haarikasta. ja pahasti marisi poika heidän allansa. ja maata lakaisi murheellisesti riippuva huuli. Ja nyt. Iski nyt Tuomas hänen kaulukseensa. Ulos riensivät muutkin. Muutaman askeleen päähän kynnyksestä vainooja kuitenkin jo seisahtui. . Koska tämä oli tehty. katsoen kankeasti taakseen. arvaten vihamiehensä kynnet iskevän juuri niskaansa. ja näinpä nyt tyhjin kourin ja kovin pohmeloisina lähenivät he kotoansa. jolla sivalteli muutaman kerran Eeroa reiteen. Samaa keinoa käyttää tuumiskeli myös Eerokin. Niin siellä kilvan haasteltiin. ja kovin siinä sydämystyi lopulta vanhin veli. Eero kertoi heille kaikki. aukaisi hän suunsa ja parahti karkealla äänellä. vaan väitteli lujasti vastaan sananlaskuilla.taivasta kohden. perin ällistyneinä katselivat muut pirtin ovella tätä ilmestystä. ruomana alas tanterelle. ja tanner soi ja taivas kimahti. juoksi vääntäin yhä eteenpäin pitkin kantoista ahoa. riensivät rakentamaan sovintoa riita veljesten välille. surkeassa tilassa. kaapaista käpälämäkeen.--Mutta nousi äkisti kiivas kina Timon ja Juhanin välille. Mutta hänen silmänsä suurenivat. kun kaatui salskea poika». otti hän päällensä kovin murheellisen muodon ja. astui hän alas ja rupesi päästämään Valkoa valjaista. lähellä pirtin porrasta. lausuen: »suokoon Jumala. viskasi Juhani vihaisesti ruoskan kourastansa. asetti hänen. veljet. Sentähden katsoivat he oikeaksi rangaista häntä ja viipymättä. ja Simeoni ja Eero lukivat peloittavan tuomionsa heidän katsannoistaan. ja siinä myös löytyi yksi rikkimurentunut prenikka. Niin hän itseänsä puolusti. luullen julmistuneen veljen olevan kantapäissä. jotka Eeron tietämättä olivat jääneet hänen liivinsä taskuun. Tuostapa Juhanin sappi paisui. mutta noukkasi Juhani tunkiolta karsitun havun-oksan. ettei hänkään ollut syytön. ja niinpä todisti myös hänen pohmeloinen muotonsa. Valko. nyt ainoastaan luuna ja nahkana. sanaakaan mainitsematta. Ja harkitsipa Simeoni parhaaksi. Mutta pian kääntyivät kaikkein silmät kohden Simeonia ja Eeroa. Niin hän mietiskeli ja päätti kulkea esiin. nuori. että Simeoni on vanhempi ja siis enemmin kokenut ja viisaampi kuin hän. Vaiti. keveästi kuin vauvan. ja hänen jäljessänsä Juhani samoin puettuna. ymmärtämätön poikanulikka. Lokaisilla kasvoilla ja vaatteilla istuivat he rattailla kuin kaksi varista sateessa. mutta muut ymmärsivät hyvin. Simeonilta oli varastettu lakki. Mutta nyt tuli kiivas kysymys kuinka matka oli tehty ja mihin kuorman hinta oli hävitetty. Sillä Timo ei nyt ollenkaan mielinyt antaa perään. punoittain kuin saunanlöylyssä. että Simeoni käski ja hänen nuoremman tuli totella. Tultuansa vihdoin pirttipihalle. heitti niin veljensä kuin hevosen ja katosi korpeen. hänen silmänsä säihkyivät tulta.

hieraisi kerran vatsaansa. Onhan. ja hyvin hän tiesi. Hän tarvitsee. ja otti hän suuhunsa palan leipää. jääräpässi? Peijakas? jos olisimme oikein ansiosta sinulle antaneet.--Kas kun hän nyt lähtee ulos raitillensa kammaristaan postillan ja virsikirjan äärestä. Viimein astui myös Eero pirttiin äänetönnä ja kyräten kiukkuisesti. sydämen karvaudella muistellen turhaan varrottuja juhlatavaroita. kohottaen päätänsä peiton alta ja kurkistellen yli parven reunan. pieni keikaushunööri. Mutta Eeron kuritusta oli Simeoni kamoten katsellut korven pimeydestä ja kuullut hänen huutonsa. poloinen poika. Usko minua. jota kutsutaan ja katsotaan hurskaaksi mieheksi. nariseehan vihdoin ovi. tarvitsee totisesti! Myydä viina. että hän itse olisi saanut vielä kovemman rangaistuksen vihaisilta veljiltänsä. haastoi seuraavalla tavalla: »Vieläkö sinä kyräät. ja siellä on tapahtuva pieni konsti. Kauan hän asteli sammaleista korpea. Mutta toista vartokoon Simeoni. pyrkien ylös olkiselle vuoteellensa. ripittää. Mutta synkkä ja autio. Mutta koska Valko oli ruokottu ja laskettu laitumelle ja retelit asetetut vasten pirtin seinää. mutta sama pokko juuri käyskelee päivänsä täydessä vommassa. Mihin piti hänen vaeltaa metsien pyörryttävissä saleissa? Mihin piti paeta miehen. siirappijuomaan. ja kylkimyyryä kohden omettaa marssii nyt ukko.että kuritin sinua viimeisen kerran. joka kehräten ja rakoisilla silmillä nautitsi mitä oli saanut. ostaa se takaisin moninkerroin kalliimpana. Vihaisena. istui Eero pirtin kynnyksellä. ja koska krouvari on sen oikein ehtinyt sekoittamaan peräloroksi. että pääsit näin helpolla hinnalla. Ja siellähän taas on piikarääsy tulisissa tauloissa. ja saattakoon tämä saunoitus sinulle uuden sydämen! Se on toivoni. lähellä pirtin ovea askartelivat veljekset. kuin syksyn metsät hänen ympärillään. ja lioittaa sitten samaan sikuriveteen ja tyyriisen. pureskeli sen pieneksi ja pisti purusen vanhalle Matille. astuivat veljekset sisään. pureskellen hammasta. Sentähden kiitti hän onneansa ollessaan nyt kuusien suojassa. Ensiksipä tyyrätään tie kohden kaappia. pahasti kyllä. sanalla sanoen: kaikki mitä rattailta heltii. Mutta mentyänsä uunin ohi. siirtyi kauemmas ahon haamusta pois ja katosi metsien turvaavaan helmaan. asteli viimein kivistä. ja parvella makasi Juhani kaattuvan alla. punoittaen kuin hiilistö aamusta iltaan. huomasi hän kissan. sukien väsynyttä Valkoa. kohden tallia touvataan. Silloin Juhani. viheljäisessä tilassansakin. kiipesi hän ylös parvelle. oli myös hänen sydämensä. Ah! ken olis sitä Simeonista luullut? Siinäkö oli hänen jumalisuutensa? Siinäkö monen hartaan rukouksen hedelmät? Mutta eihän tule meidän kuitenkaan tuostakaan hullummin ihmetellä. mustikanvartista maata. sillä hyvä lapsi kurittaa itse itsensä. koska iloton ja pimeä oli elämä ja pimeä kuoleman yö? Mutta pihalla. Niin lausui hän. joka unisena istui kiukaalla. Voi sinua äijä-könttiä! . Mutta päättyyhän viimein saarna pahankin papin. joka kestää ja kelpaa. Siitä. ja renki. Muistelkaammepas esimerkiksi Härkämäen isäntää. syöttäen suuruksella ja hieroen. vehnäpulliin ja prenikoihin. ja kiitä onneasi. motkoittaa ja kotkoittaa. tietää kuulevansa saarnan. niin tuskinpa nyt kömppisit tuossa omilla töppösilläs pirttiimme. Sen olen kaikessa tyhmyydessäni tullut huomaitsemaan. kun isäntä kukkopunaisena häntä oikein ripittää. jumalisilla miehillä tavallisesti kiivas veto viinaan. Ah! hän voidelkoon selkänsä karhun-ihralla. kallistui oljille ja peitti itsensä lämpöisellä kaattuvalla. Ulos nyt astutaan. sonni? Etkö saanut kenties löylytystä ansion mukaan. menettää viinaan. varsinkin ryypiskelemiseen kaapin-oven takana. astui äkeänä pirttiin. tyyriisen makuvariin ruissäkit aina viimeiseen jyvään asti. mutta pelkäänpä toivovani turhaan. mutta paha ei kuristakaan parane». ja murheellisesti huokaili kellastunut koivisto käydessä kolkon tuulen. ennenkuin rohkenee aukaista oveamme. katsahtaen karmeasti aina.

tultatuiskuavalla vauhdilla riennetään suoraan kohden kammarin kaappia taas. niin. niin tuiskuavalla vauhdilla. ja käydäänpäs sitä kastamaan kammarin kaappiin. mutta vaiti on tyttönen ja tipahtelee raukan kyynel. tuumankorkeista äijistä. sitä ei taida kieltää. arvelua ja murhettakin. antoi hän muristen ilmi kuinka Simeonin laita oli heidän palatessaan kaupungista. istuu juhlallisena. siitä vaipui hän takaisin vuoteellensa ja nukkui. No. etsiskeli kääpiä ja pakurimöhkäleitä. astua ylös Impivaaran vuorelle ja. kahden kyynärän pituisen ja kauas kuuluvan. ja tämä ääni oli hänen mielestänsä muistuttanut Simeonin ääntä. patalakki päässä ja takinkaulus korkealla kenossa. kolmen päivän kuluttua Eeron äkeä mieli oli vähän lievinnyt. Niin kuluu mieheltä päivä. huudellen häntä nimeltä. jotka. kurkistellen parven reunalta alas. puhaltain koivutorvea. koivutorvensa ankaran. Hmmh! hammastahan purra täytyy. niin kovassa kimmassa käyskelee täällä herännyt mies. Niin. Niin hartaasti naukkielee hän. ja hän kiirehti kotiansa. joka pakolaisen saavuttaisi. Ja nytpä hän oikein peevelin tepposet teki. Niin haasteli Juhani. karautellen kurkkuansa ihan hurskasten tavalla. Varhain seuraavana aamuna läksivät he retkellensä. ja hänen. ja upotti sen yöksi sudentarhan solisevaan ojaan. Matti kertoili. kuluu viikko. saa että pirtti roikkaa». niinkuin hän lausuili. Impivaaran pirtti oli . Mutta Simeonia ei kuulunut. vuodattaen polttavia kyyneleitä veljensä onnettoman kohtalon tähden. Ja samoinpa luulisin käyvän Simeonille myös. Tuostahan veljille arvelua taasen. oli ämyri nyt kovin ravistunut ja kuiva. tiuskaisee ja ärjäisee. ja makasivat he sikeästi aina seuraavaan aamuun. joi hän naamaansa kalliin kuorman eikä tuonut meille murenaakaan juhlahöystettä. piti saattaa se kotia. ja sitten taasen virsikirja kouraan ja laulamaan että pihtipielet vapisee. Niin kertoili muristen ja hiljaa Eero. kömöittää noissa kääsyissänsä. siellä hän istuu. loppuuhan nälkävuosikin. niin kovassa kimmassa. astellaanhan ometasta tupaan. ehtimiseen. Tiuskaiseepa emäntäkin välimmiten vastaan. yhtä suuri syntisäkki kuin minä ja moni muukin. mutta kertomus muutti Simeonia kohtaan veljesten mielen. kirves kourassa. Voi sinua jörriä! Mutta vihdoinpa kuitenkin tuntuu saarnamiehen kurkku käyvän kuivaksi ja karkeaksi. no. Sillä. tehty jo keväällä parhaana mäihän aikana. Niin hän siellä kököittää kuin rajapyykki metsässä. Mutta tuollapa vasta rähinä nousee. kunnes hän sunnuntainaamulla kömöittää tyttären kanssa kirkkoon. Synkeällä sydämellä läksi Juhani etsimään kadonnutta veljeänsä.Noh. vaikka hän usein on liikamääriinkin pyristellyt sielunsa siipiä. joka. ja nytpä ukko »maistaa että pohja paistaa». vakaana ja totisena kuin vasta palkittu sonni. Jokaisen veljeksistä tuli lähteä ulos yksin ja eri suuntaa kohden. mutta monessa kohdassa on hän taasen pelkkä maailman lapsi. jos onni hänen pistäisi kerran Härkämäen puukenkiin. saarna tiuskeinta tiuskeampi emännän ja tyttären osaksi. joilla jo olikin täyttänyt paitansa mahan ja poven. Tästäpä kipeä pistos Juhanin sydämeen. jota kutsutaan maailman pylvääksi. Määrättiin nyt yleinen etsiminen ympäri metsiä. Lepoon kaatuivat muutkin. Toi nyt Eero torvensa kalpeasta pensastosta. Siellä hän nyt istuu Herran temppelissä. ei usean yön ja päivän perästäkään. Kohtasi hän erään mäen alla Taula-Matin. parveilivat tuhansittain hänen ympärillään. käyskeli avaralta ympäri metsiä.--Tosin on parempi henki vuosien kuluessa tehnyt todenteolla ja ehtimiseen Simeonia kohtaan työtä. Totellen perkeleen kuiskausta. ilmoittaa asia muille. missä ei auta muu kuin aika löylytys. kestävä tunnin tai kaksi. ja tekee temppuja. varsinkin koska Eerolta vihdoin kuulivat hänen oikean tilansa. mutta kas kun hän palaa kirkosta takaisin ja ehtii viimein kotonsa pihalle. hän saa vielä saparollensa. suu mytyssä ja kulmakarvat kohotettuina ylös aina puoleen otsaan. että hän menneenä yönä oli kuullut surkeata ääntä ja ruikutusta kaukaa metsistä. Sillä koska parin. Olipa hän useinkin haastellut joistakin pienistä.

Siinä hän istui.--Juhanipa. huudellen huikeasti. Ja kun hän viimein oli saattanut veljensä pirttiin ja teljinnyt oven hänen jälkeensä. TIMO. muutaman korkean kuusen suojasta. kuuli hän kummallisen. Ja asetti Juhani huulillensa ankaran ämyrin. puhalsi kolmannen kerran. Tunnen kyllä. Alkoi nyt meteli. meni kaksi ja kolme. heikon ja käheän vastauksen. Kuinka on laitas? TIMO. kaukaisuudessa sinertävänä kiertyi hänen ympärillään metsäinen. jos seistessäs Impivaaran harjulla ja kuullellessas huutoja etäällä ympärilläs. Mutta eipä ehtinyt hänen korvaansa kaivatun ääni. lempeästi paistoi syyskuun aurinko. retkeilivät kukin suuntaansa kohden. kummallisia vastauksia. Juhani rupesi häneltä kyselemään kuinka oli hänen laitansa. astui hän kohta ylös vuorelle. istui hän tuuhean kuusen juurella. koska ei hänen kurkkunsa väsynyt. takkukarvaisia kuusia vuoren harjanteella. ja rupesivat veljet ilmaumaan kotonsa pihalle ja pihalta pirttiin yksi toisensa jäljessä. Mutta yhä kauemmas poistui pauhu ja valtaisesti laajeni pyörö. Miksi ennustat niin? . asteli ryskinällä mäkiä ylös ja alas. Puhalsi hän kerran vielä. mutta nytpä koivutorvi juhlallisella äänellä mylvähtikin ja kiljahti. SIMEONI. Hä Jukolan Timo. surkuttelevilla silmillä katsellen häntä. kuului pämpän ammoittavasta kidasta vaan muutama käheä pihaus.--Tunnetkos minua? SIMEONI.--Meni tuota taasen hetki. vedit viivan huudosta huutoon. kädet ristissä. Sinne kiirehti Juhani ja löysi kadotetun miehen. sinun oma veljes. Etäälle kohden kaikkia ilmoja kiiriskeli kaiku ja kohtapa kuului iloisia vastauksia idästä. mutta ei tahtonut käydä. vaan lakkaamatta pauhasi kuin vaskinen torvi. AAPO. avara maailma. kourassa mahtava torvi. Ja tämän pyörön sinä sait. ja laskeuva aurinko lännen reunalta valeli kultaisella ruskollansa noita vanhoja. ja poskensa pullistuivat hirmuisesti. JUHANI. Oikein! Minä olen Timo. Simeoni veljemme! TUOMAS. silmät pystyssä kuin ukulin silmät ja tukka ilmassa töyhtöisenä. riensi hän viipymättä kotia tuon kalliin löytönsä kanssa. ja hänen suustaan kuului hiljainen ja tärisevä virrennuotin hyräilys. Kamoittavana haamuna. Tunnetkos minua?--Ei luotua sanaa. huiskutellen ruumistansa. pojat. lännestä. löysi hänen armoitettavassa tilassa. kuului riutuen ja heikeästi sinimetsien ikuisen kaukaisesta hämärästä. ja ilma oli kirkas ja tyyni. Viimein seisoivat he kaikki Simeonin ympärillä pirtissä. Tyynenä. enkö ma häntä tuntis? TIMO. mutta ei kuitenkaan heltinyt heleätä ääntä. Niin. Ja ilmestyi ääni kuin kahden sammaleisen kallion vinkalosta. mutta saatuaan häneltä ainoastaan sekavia. Kukas minä olen? SIMEONI. Niin samosivat he kaikkialle. jossa huuto nieli huudon ja kaiku kaikua ajeli äärettömien metsien helmassa. ja puolipäivä lähestyi. josta kuusi miestä kuin sädettä pyörässä kävi kaikkialle ulos. joka istui rahilla kuin huhkain ladon katolla ja pöllisteli totisena takaisin heitä vastaan. Silloin paisutti hän rintansa uudestaan. täytti sen ilmalla aina pohjaan asti. Viimein kuitenkin. pohjosesta ja etelästä. Suuri ja hirmuinen on päivä.--Hätä ei ole vielä suurin suuri.se piste. joka lähestyy. ja sen nimi on hävityksen kauhistus.

Hänen olen totisesti nähnyt. naukuvana kissanpoikasena. Välistä taasen kohosi hän hirmuisen pitkäksi mieheksi. että silmäni tuskin eroitti hänen haarojansakaan. Kuka? SIMEONI. siellä kumartui hän eteeni ja sanoi »astuppas selkääni». Kuin tyhmyys itse. Minä seurasin häntä. JUHANI. tuli hän tuulen puuskana kohinalla pensastoon. mun armas veljeni. riemulliseen nauruun ja katseli minua tarkasti. Minkä muotoinen hän oli? SIMEONI. kertoa varoitteeksi meille kaikille. Hänen näit vain unissa tai mielenhoureessa. katsellen taakseen aivan tyhmästi ja minua vasten silmiä. itse Lusifeeruksen! AAPO. jossa istuin. ja muuttuipa hän milloin miksikin. Itse päämestarin. Ja nytpä vaelsimme yhdessä kauan pitkin ohdakkeista. haastellen aina hänen mieliksensä. vaan katsoin parhaaksi tehdä hänen tahtonsa. ja minä poloinen hänen seljässänsä kiikahtelin sinne tänne. JUHANI. mutta kas kun ketunhäntä keikahtelikin siellä takana. TIMO. Kysyin häneltä kuitenkin: mihinkäs nyt mennään? ja hän vastasi: »ylöspäin mennään». ikäänkuin muutama päivä sitten Hämeenlinnan torilla marakatti koiran seljässä. Sieltä huusi hän minulle: »näetkös minun päätäni?» Minä. hän. Ja minäkö? SIMEONI. JUHANI. kun hän ilmestyi. hikoomaan ja ruumistansa kiertelemään. vaan kiipesin sievästi hänen niskaansa ylös. Hän. Noin minun pituiseni. katsos tässä. mun toverini matkalla. Silloin veti hän suunsa suureen. Minä kauhistuin. ihmettelin pituuttansa suuresti ja sanoin. Mutta antakaas minulle ensin pieni ryyppy sydämeni vahvisteeksi. EERO. Et sinä. koska en uskaltanut kynsiä vastaan. jotka kohottavat karvanne pystyyn kuin vihaisen karjun harjasrivi. otti minua kädestä ja käski minua seuraamaan itseänsä. Mutta viimein puhkesi kaksi kirjavaa siipeä hänen . SIMEONI. ja talutti minun viimein ylös korkealle vuorelle. vaikka taisipa hän itsensä muuttaa miksikä hän tahtoi. Ensiksi. jonka saattoi matkaan väkevien ylellinen nautinto. Jumalan luoma. Suurkiitos!--Nytpä tahdon koettaa kertoa mitä olen nähnyt ja kuullut. Kuulkaat: minä olen nähnyt hänen. Oi veljet! teille taidan kertoa asioita. SIMEONI. Kenen ihmeen olet sinä nähnyt? SIMEONI. Hän sanoi. Kuka se on? kysyin minä kiljaisten. ja olkoon tämä viimeinen ryyppy. kivistä tietä. Sitten teki hän vielä monta muutakin temppua. »ystävä» hän vastasi. mutta en uskaltanut kynsiä vastaan. joka on minua johdatellut. Otahan ryyppy. Välistä hyppeli hän edelläni pienenä.SIMEONI. TIMO. ehtimiseen. vaan se hirmu. jonka nielaisen kurkustani alas. Oliko hän suurikin? SIMEONI. Sitten rupesi hän kovin puhkaamaan. ulettui päänsä aina pilvien rajalle.

Sinnepä sinkaistiin.--Niin. ympyrjäinen ja loistava kallio-saari ilmassa. Onkos tämä laitaa? TIMO. jos suinkin jaksat. Ehdittiin tuosta viimein kuuhun. rupesin visusti katselemaan ja tutkistelemaan. että sattuu siihen tuskin muu kuin helvetin halkonuija tai taivaan tulivasara. jossa seisoi torni vielä korkeampi. Voimiesi mukaan. Ylös torniin me astuimme. nyhkäisten häntä kylkeen: onko siis nyt hävitetty maailma. saapasnahasta. Lopulta seisoimme saapasnahka-tornin viimeisessä huipussa. huoaten. joka hohti meidän päällämme kuin vaski-ammeen pohja. Ja nahkatornissa! JUHANI. poika! mitä on minun tekemistä sinun kanssas? Mutta siellähän on maailma. Niin hän sanoi. ja hänen jäljessään asteli se suuri sarvipää Mammona. Voi mitä ihmeitä ja kummia olet nähnyt! Tämä jotain ennustaa. josta läksimme. vaikk'ei niinkuin vaatisi aineen ankaruus. joka. Anna jyristä ja sataa. veljeni. ja näinpä kaiken maailman piirin. Mutta ah jos kertoa voisin! JUHANI. poika! mitä on minun tekemistä sinun kanssas? Mutta onhan tämä ennustus pian tapahtuvasta asiasta. Sitten näin minä Isonturkin nousevan ja kauheasti hävittävän kaikki. Pariisin kaupungin ja Amerikan valtakunnan. Se tee. ja kuristi lopulta koko maailman ja Amerikan valtakunnan. mitä tapahtui sitten? . ja kauanpa astelimme pitkin ympärivingertäviä rappuja. Tämän näin ja kysyin taasen saatanalta.hartioistansa ulos ja muutaman kerran hän niitä heilautti. minä katselin ja tutkistelin. ja näinpä siellä ihmeitä ja kummia. Jumalan rangaistus tulossa päällemme. joka on niin paatunut. Onkos tämä laitaa: käyskellä perkeleen kanssa kuussa? SIMEONI. rakettu nahasta. huoaten syvään. ja minä nyt. Niin hän ajeli ja kaahasi. ja pyörryttävään syvyyteen jäi meiltä matoinen maa. ellei juuri maailman loppu. Mutta uskalsinpa kysyä kerran vielä: koska on tämä tapahtuva? Pahasti rämähtäen vastasi hän taasen: »se tapahtuu juuri niin pian kuin nämät kaksi nahkaista torvea ilmestyy meille läpi seinän. kysyen häneltä: mikä on tuo. hän edellä ja minä hänen jäljessään. korkealle kukkulalle. juuri tähän etehemme». taitaa kuitenkin tämä louhiminen tehdä hyvääkin syntiselle sydämelleni. näin Enklannin valtakunnan. saapasnahka-tornissa. Nahkatornissa. ihmeitä ja kummia! Ah. Koettaa tahdon. ajellen ihmissukua maan-äärestä maan-ääreen kuin susi lammaslaumaa. Ah! Mutta kerro meille kaikki. niin jäykkä. niinkuin sokea-eno kertoili. Tee se voimiesi mukaan. ja vei minun saatana sen viimeiselle reunalle. josta minä olin kotoisin? Tuikeasti vastasi hän: »sakramenttu. kohden kuuta. Niin. kuuhun tultiin. sitähän me tarvitsemme. on suuri. Katsele ja tutkistele». josta näin montakin maata ja merta. JUHANI. joka näkyy tuolla allamme syvyydessä? Tiuskaisten ja katsahtaen karmeasti puoleeni vastasi hän: »sakramenttu. Turkinmaan. Rohkeninpa nyhkäistä saatanaa kylkeen. Katsele ja tutkistele». eihän voi niitä kertoa syntinen kieli! TUOMAS. Niin. ja kaiketi on tuhomme. SIMEONI. näin suuria kaupungeita ja ihmeellisiä rakennuksia kaukaisuudessa allamme. Ja. veljeni. anna sataa vaikka korppejooneja. sillä vaikka tunnenkin väristyksiä seljässäni. ja nytpä rupesimme vilkkaisemaan ylös korkeuteen. Saapasnahka-tornissa! JUHANI. Ja nyt vihelsi hän kerran ja pitkään.

kohden maata vedin. hiljaa nyt seilailin kohden rakasta maakotoani taas.--Minä olen nähnyt Lusifeeruksen karvaisen voiman!--Rukoillaan kaikki! TIMO. sama syntinen. sillä silmäni ovat nähneet itse Lusifeeruksen. TIMO. Olenpa yhtä typerä kuin ennenkin. Niin. piin haisua ja tulikiven kaasua. ja torni vapisi. koska ne kaksi peloittavaa pämppää möräsi. ankara saapasnahka-torni vapisi ja kukistui viimein ryskeellä ja jytinällä. kuuhun veti. koska en levännytkään enään saatanan siipien nojalla. tai niinkuin hehkuva kotkanhäntä. pyörii! Minä olen nähnyt Lusifeeruksen. johon nyt huomasin kirjoitetuksi punaisilla kirjaimilla seuraavalla tavalla: »Jukolan veljeksille tämä. tässä on aapiskirjani. jos niin tarvitaan. Miksi emme rukoilisi? JUHANI. rukoile Jumalaa! SIMEONI. ah. sitä en tiedä. Niin seisoi luettavana nahkataulussa. niin kuljinpa alaspäin. yskimään. Ja pian me kovin yskimään. SIMEONI. kuusta kotoisin ollen. ja olenpa jälleen sama ihmisraukka. niin saatana kuin minäkin. Rupesivat ne kauheasti huutamaan ja kiljumaan. Ai. veljeni. kuulkaat! Kimeästi saatana vihelsi. ilmalaivaani. merkillistä ja hirmuista yht'aikaa. olisinpa pudonnut kuin rapasäkki mäskiksi maahan. Siis kuulkaat. Voi meitä poika-parkoja. Se pyörii! JUHANI. rupesivat ammentamaan kidoistansa savua. alas kalliolta. TIMO. Mutta hiljaa. ja tulipas. Ehkä taidat konstin ja koukun. vaikka vitkalleen.--Siinä matkani synkeä ja totinen tosi. kuinka karvainen se oli! JUHANI. NO. ja koska ruumiini paino voitti nahkaviilun kohotuksen. joka nyt on edessäni pimeää. Onpa niinkuin katselisin ryssän tai hebrean kieltä. Ja yhä tuikkeni ääni. Ja pääni käy pyörään. ja taasen rupesi hän sinkoilemaan ylös kuuhun. mitä vielä. ikäänkuin purjehtien vanhan variksen seljässä. Mutta oletpa kuitenkin oppinut lukemaan näillä harharetkilläs. JUHANI. ja laskeuduin viimein erään kuusen juurelle lähelle paikkaa. ja terveisiä täysin kourin! Mutta koska ylhäällä pilven juurella on näkyvä tulinen merkki. ai. Mihin saatana joutui. josta olin lähtenyt saatanan kanssa matkaan. kaksi nahkapiippua. mutta ylisniskoin kuukuilin minä aina alaspäin. Annettu saapasnahka-tornista melkein viimeisenä päivänä ja luultavasti vuotena totisesti ihan viimeisenä». voi! SIMEONI. kuin villityt jalopeurat. SIMEONI.SIMEONI. kätkettyinä nahkaviilujen rykelmään. köhisemaan ja pitelemään korvistamme. Tuhannen kertaa voi! Pääni pyörii. minä taasen. alas kuun viimeiseltä reunalta. Surkeatahan tämä on. maasta kotoisin. Vielä pitelin kourissani nahkalevyä. niin katso: loppu on läsnä hamaan siihen päivään saakka koska tämä tapahtuva on. suuri syntinen. Onnekseni kaikki. Mutta nahka. voi! . Koetappas. jonka nyt hellitin kädestäni. niin sanottiin. niinkuin hän oli sanonut. Rukoile Jumalaa. kaksi hirmuista torvea touvaten läpi seinän. Rukoillaan kaikki yhdessä. sillä ilman tätä nahkapaattiani. ja rupesin nyt putoomaan maata kohden parin kyynärän leveällä nahan kappaleella. Älä luule. sillä se päivä on tullut! Pääni käy pyörään. Silloin hengen vaikutuksesta tiesin paljon. Ihmeellistä. ja me tuossa seurasimme sen kaatuessa.

ja vartokaamme pahinta peeveliä. Mutta nyt siitä tulkoon luku laulun perästä. ja jotakin merkitsee tämä uni. muutoin lankee pian päällemme taivaan hirmuinen viha kuin raskas Tunturinvuori. Itkisinpä verta jos taitaisin. oman. ellemme ajoissa ota merkeistä vaaria. Juhani ja Timo. elämä toisenmoinen. LAURI. joka teidät viskasi ruumenina ylös ilmaan tuulien haltuun. Kuulkaat! Koska. mies? Teetkö tyhjäksi taivaan tärkeää tointa? TIMO. Niin uneksuin. huusi korkealla äänellä: »iijaa. AAPO. Mutta kuinkas kävi? Huomasi viimein provasti. sitä ei tarvitse epäillä. että loppui se kerran. josta sieluni on nyt peloissansa kovin. JUHANI. kun rupesimme keittelemään tätä juoma-ainetta. Se on ero asiassa. TUOMAS. Kenen tahdosta tapahtui tämä? Vastatkaat minua. se viinamyrkky. käyskelin metsässä. JUHANI. Kirottu olkoon tämä helvetinsahti! TIMO. JUHANI. Siitä suuttui hän hirveästi ja. niin tulta. jaa. SIMEONI. Niin. AAPO. Olkaamme kuitenkin liioin kauhistumatta. Ei ole viinaa enään. En vissiin päätä kuinka on. Juhani. Jaa. kuin tapahtui ennen Sodoman ja Gomorran kaupungeille. ettei kiekko ollutkaan tavallinen kiekko. ja voi meitä kaikkia! TUOMAS. Pahinta kyllä meidän vartoa tulee. Merkitsee totisesti. Älä itke. .TIMO. ja ellemme nyt ota vaaria. ma'atessani tuolla kankaalla. mitähän tuo tekis? TIMO. juoneet viinaa kuin Mahometit ja Turkkilaiset. heiluttaen miekallansa. Mitäs puhut. SIMEONI. Ja arvatkaas kenen kanssa. Älä haastele vastoin Jumalan töitä ja ihmeitä. Kahdelta haaralta on meitä varoitettu. on kenties kotoisin pohmeloisen aivosta vaan. Vähän pahastipa teimme. TUOMAS. poikia on varoitettu ennustuksilla ja ihmeillä. näin minä ihmeellistä unta. sillä onpa minullakin jotain kerrottavaa. ennustaa meille tässä jotain helvetin polskaa. sillä olemmehan eläneet kuin Koirankuonolaiset. haeskelin kalupuita talon tarpeeksi. vaan punakantinen aapiskirja. SIMEONI. Voi minua. iijaa!» ja kohta lähestyi peloittava hirmumyrsky. JUHANI. Veikkoset. Katselinpa niinkuin korkean hongan latvasta kuinka hurjasti löitte kurraa täällä aholla pitkin tuoreita härjänvuotia. kiivaan provastimme kanssa läimäyttelitte. Ah! kuussa olen käynyt ja nähnyt Lusifeeruksen. pikiä ja pieniä kiviä vielä sataa päällemme. ja painaa meidät helvettiin alas. sen lupaan ja vannon. teidän heittäissänne kiekkoa aholla. Ja älköön nyt enään tulko huulilleni pisaraakaan tätä juomaa. Surkeus suuri! Mutta ota vielä yksi ryyppy ja mene sitten ma'ata. mutta kaikki mitä Simeoni on nähnyt. Kiitos Herran.

--Nyt ojalle! ja kirvespohjallani nuijin tuhanteen myttyyn tuon pahalaisen vaskihärjän. tee enään koskaan niin. jota lähemmäs Herran temppeliä astun. Sentähden älä. lähdemme kirkkoon. veljeni. vaan veljellinen varoitus.--Sudentarhaan. joka on jo kyllä tarpeellista. SIMEONI. niin tehty on tehty. Myykäämme se kruunulle. samaa sorttia. Niin. jolle myisin pannuni. käydessämme viinan keittoon ja naukkimiseen. No. joka eläimeksi muuttaa ihmislapsen. veljeni. se on suden suussa. joka on jo syösnyt meidät itse aina kadotuksen partaalle. mitä rakentelis hän sillä. Vallan siaksi. niin tyyntyypä mieleni myrsky yhä enemmin ja enemmin ja sydämeni vilvoittuu. muutoin meitä saatana leivoittaa. TIMO. samaa helvetin asian-ajajaa. Kirkkoon joka mies. niin hirveäksi helvetiksi. tuon kirotun viinapannun. SIMEONI. tullessani viimein Herran tuomiolle. Kyllä siitä klopoja heltii vaikka sen myttyynkin mynttään. jonka ympäri viinan siniset liekit kiertelee. Mutta siitä synnistä tahdon olla kaukana. eikä saata sitä enään takaisin ruikutus ja marina. Ja toiseksi. konttien rukoilemaan tuon kurjan. kuvastuu mieleeni tuo onneton kaupunkimatka. minkälaista terveyden vettä? Samaa sorttia. koska on sunnuntai. Niin Aapo. tämä älköön olko nuhde. AAPO. JUHANI. JUHANI. heräsivät varhain seuraavana aamuna ja rupesivat itsiänsä varustelemaan kirkkoon. Minä teen sen. Mutta nyt. Voi! koska taakseni katsahdan. runtoivat pian viinapannun ihan muodottomaksi kappaleeksi ja hävittivät kölsän. Tee se. Mutta huomenna. punakan-sinen aapiainen kourassa. SIMEONI. mutta synnin loassa täällä rypee tyhmyys ja sokeus. nyt pannu myttyyn ja kölsä nurin! AAPO. JUHANI. Simeonilla »Huutava-ääni». nyt kerro meille tarina siasta . Onpa viina sinullekin maistanut. mutta olkoon tästälähin toinen laki. mutta. Kas. ainoan ja kuolemattoman sielumme edestä. ja käy kanssani sudentarhaan. Ah! hurskasten retkillähän käyskelee viisas mies. Mutta katsos tätä paikkaa: mies. astelivat Juhani ja Timo. Miksi hävittäisimme kaluja ja kappaleita. ja kölsän hajotan kuin harakan-pesän. ota kirvees sinä myös. ja pahoin teimme kaikki. Kirkkoon lähdemme. Läksivät he matkaan: Aapolla kainalossa heidän isänsä vanha virsikirja. Tässä on kirveeni. Minä pahoin tein. joita taidamme kunniallisesti myydä? JUHANI.--Niin. ja samaan kurjuuteen saattaisin myös monen muun tämän pannuni kautta. niin. Timo! Alas ojalle nyt astuivat Juhani ja Timo. päättäkäämme yhteisesti heittää ainiaaksi tämä juoma. noh. vieläpä alhaisemmaksikin röhkielevää harjasniskaa saattaa se aina miehensä lopulta. Timo. Minä rukoilen sinua. ja taivas riemuitsee. Ja kulkeissansa haastelivat he seuraavalla tavalla.JUHANI. Onkos tämä laitaa? Pinnata naamaansa kallista trahtööri-viinaa yöt ja päivät. yöt ja päivät. on tosin. mikä on mennyt. ja juoda vielä makuvaria kuin suuret herrat. veljeni. Mutta yön lepäsivät he syvimmässä unessa. Sentähden tässä nyt puristamme viinan kanssa lujasti jäähyväiskättä ja pyydämme hänen lähtemään meistä kuuksi päiväksi Herran nimeen. joka mynttää siitä rahoja.

Olkoon menneeksi: jos nöyrtyvät ja tulevat minulta anteeksi rukoilemaan. SIMEONI. Juttelipa Aapo heille seuraavan: Oli sunnuntai-aamu. niin purenpa hammasta minäkin. Oivallinen tarina. Katselivat he ympärillensä. todistaen pahoin tehneensä. eräs juomari. makasi sen vieressä kumppani. Meidän tulee anteeksi antaa ja unohtaa. oikaisi se koipensa. vaan päinvastoin minua hammastavat lakkaamatta. armahti häntä ja. etten kauemmin ilkene katsella». Kovin kummastuen seisoivat veljekset. silmät kyyneleissä. joka räknäili: »ensimmäinen. Vieläpä säteili muutaman ohikäyvän otsalta niin ankara loiste. toinen. käyskeli . Näin haastellessaan keskenänsä. sillä musertuispa sydämemme nähdessämme entisen kodon. kolmas kerta». iskien torahampaansa miehen kaulukseen. enkä lupaustani hirveästä kostosta. että jää meistä kauas Toukolan kylä ja vihatoverimme siellä. onhan muotos niin ruma. jota itse nimismies käytteli. kerro se meille tässä käydessämme. ja oli nyt tukahtumaisillansa lokaan. se katseli miestä hetken. Kas kun pelkään että. Hyvä myös.lammikossa.--Mutta tuota kohden ilmaa on Jukolan talo. että sian katsanto siitä hämmästyen ammahti takaisin. Mutta koska se hetken päästä heräsi. ja kovin se oli vihoissaan Jumalalle. Mutta olivatpa he erehtyneet lukiessaan viikkonsa päiviä Impivaaran sydänmaassa humalan humussa. likistänpä heidän kanssaan vielä käpälääkin. irvisti pahasti ja lausui: »sinä kurja mies. Ei ole mennyt minunkaan muistostani kaksi asiaa. TUOMAS. Enpä ole vielä unohtanut löylytystä. Kadehtivalla. jota veljekset olivat pitäneet sunnuntaina ja jona olivat lähteneet astelemaan kirkkoon. joka päissään oli kiirahtanut lammikkoon alas. kaunista muotoa. ja kauas kuului eräs ääni. muistellen omaa harjastettua haamuansa. joka ei myös häntä ollut ihmiseksi luonut. joka kulki hänen ohitsensa kirkkoon. Mutta tuon armotyön tehtyänsä. arvellen miksi sunnuntaina tällaista tointa käytettiin. silloin kernaastikin unohdan kaikki. katsellen kansaa. Mutta hän ei ollut tässä. kirjat kourissa. lokalammikossa kesä-auringon hohteessa röhöitteli sika. Siinä seisoi pihalla paljon kansaa. joka vauhdilla vie eteenpäin miehen ajan. Koska se viimein oli kylliksi nupisnut ja närisnyt. lähestyivät he Tammiston taloa. hän käyskeli kaukana pellolla. Niin sika lausui. AAPO. miehiä ja naisia. kivistävällä sydämellä katseli se ihmisen jaloa. läksi hänestä röhkien pois ja rupesi tonkimaan maata. ja kyseli: »eikös kukaan enemmin lisää?» Oli se ryöstöhuuto-kauppa. jonka kerran kuulimme sokea-enon suusta. ja hyvä että tiemme kulkee kaukaa sen ohi. jos heitä kohtaisimme ja he näyttäisivät meille pienenkin irvistyksen. minä kohta karkaisin heidän kurkkuunsa kuin kissa. Oi! antakoon se meille aina tuikeamman inhon tuota tuomittua metelivettä kohtaan. JUHANI. Teen sen mielistikin. ja oli nyt par'aikaa menemässä talon ammuva karja. ummisti pienet kyynysilmänsä ja nukkui. nähdäkseen Kyöstiä. istuen lähellä porrasta pienen pöydän ääressä ja kirjoitellen kirjaansa ostajien nimet ja tavarojen hinnat. Mutta niinkauan kuin eivät mieli taipua tähän. Sika huomasi hänen vaaransa. JUHANI. uskollista ystäväänsä. puren että kipenöitsee. kiskoi hänen ylös kuivalle maalle. jonka heiltä sain. Maanantai ja puhdas arkio oli tämä päivä.

niin rynkäsi esiin harteva Tuomas. surkeasti levottomalla silmällä tuiman taistelon vaiheita. mikä sylissään kantaen. kuullellen ihmisten naurua ja pilkkaa. siihen kaatui aina mies. tänne. mutta huomaittuaan ei tässä mitään voivansa matkaansaattaa. Kalveina ja vapisevina pakenivat naiset taistelopaikasta. ja nytpä arvasivat veljekset asian oikean laidan. peljästynyttä lapsukaista. Mutta nähtyänsä Aapon kovassa ahdistuksessa kolmen rotevan Toukolaisen kourissa. Toukolaiset ja heidän monta ystäväänsä. Ällistyneinä. kun iskuja. huolimatta vaikka sataisi vastaan tulta ja tulikiveä. mikä taluttaen kädestä pientä. Muiden jalkoihin hän tosin kiirahteli usein. ja ympäri kaikui huuto. Läheni heitä myös joukko Toukolan poikia. Simeoni ei tuohon leikkiin mielinyt sekaantua. vaan oli hänen haltuunsa heitetty kaikkein kirjat. hirveästi huokuvia sieraimia. nähtyänsä kipeällä sydämellä kuinka kurja veljensä kelmeni ja kuinka hänen katsantonsa jo tuijoitteli tynsästi kohden puitten latvoja. Tuota kuultelivat veljekset. joka seisoi heitä lähinnä. ja peloittava tappelus nousi nyt Tammisto pihalla. että kun hän yhtä löi. huhtoi oikealle. ja kuulivat parinan ja ähellyksen niin hirmuisen kuin susijoukon murhaavasti tapellessa syys-yön pimeässä metsässä. joka rynkää vaan kiukkunsa maalia kohden. hän löi ja temmelsi kalveana kuin murhan-enkeli. äänettöminä ja punehtuen seisoivat he kauan. Herran pyhänä sapattina. täällä multaisia kuonoja. kaatui kaksikin yhdellä iskulla. Toimitusmies ensin kyllä koetti estää tämän vihaisen tulvan paisumista.tuijotellen totisesti maahan ja mietiskellen itseksensä. Ja voimaa niin väkivaltaista. kun Jukolan veljekset löivät ja kun Toukolaiset löivät heitä vastaan. ja leukansa longahteli vihan kiukusta. siirtyi hän ajoissa syrjään ja katseli ihmeeksensä veljesten ääretöntä voimaa. niin uhkea sonni kuin vakavat lehmät. Mutta kuin kallio. ja iskuja lenteli hänestä taasen kuin ampauksia ympäripyörivästä raketista. ja verraton oli hälinä ja pauhu. vasemmalle. Hurjimmin kaikista riehui Lauri. Tämän kaiken he näkivät. Kauan ja salassa kytevä kostontunne sai vihdoin tuulta. juoksivat tuonne. ja äkisti loimahti heidän vihansa tuimaan tuleen. säkenöitseviä iskuja sateli joka haaralta. Nähtiin siinä tapahtuvan. Kuin irtipäästetyt kahlekoirat karkasivat he kiljunalla Toukolaisten päälle. karheat. kysyivät heiltä ivaten Impivaaran uudesta uskosta. jotta kaatuessaan toisenkin miehen kumosi. purren hammasta ja vallan tuhankarvaisena kasvoiltansa. ja kaikki hänen edestänsä pakeni ja murtui. joka seisoi hänen vieressänsä. Kysyipä viimein Juhani muutamalta mieheltä. ja kasvoi siitä tulinen. joita hän lujasti hallitsi kourissansa ja katseli tuskallisella muodolla. Kaikkialla näkyi kamoittavan kalveita kasvoja. mutta ainapa hän jälleen pian pinnisteli itsensä ylös miesröykkiön alta. Kulovalkeana silloin nauru ja tirskuna juoksi miehestä mieheen ympäri kaiken kansan. ja myrsky oli valloillansa. vihasta hohtavat poskensa. Juhani. Miehenvastusta ei puuttunut Eeroltakaan tässä kahakassa. kuinka yhteistä huutokauppaa uskallettiin pitää sunnuntaina. kiirehti auttamaan Aapoa ja katosi pian tappeluksen hurjiin laineisin. sen käytännössä niin tuulispään tapaista vauhtia eivät olleet veljekset ennen koskaan vielä osoittaneet. Kauhistuen katselivat ihmiset tätä kamppausta. ja kauas kuumoittivat hänen ruskeat. ja mihin raskas nyrkkinsä iski. Katso vihan synkeätä liekkiä heidän silmissään. tuolla verisiä naamoja. tämä kaatui vauhdilla niin tuimalla. silloin asetti Simeoni kirjat kädestänsä kivelle siihen lähelle. huhtoi voimallisesti vihamiestensä joukkoon. möry ja poru. Virnapäisinä talon naudat. . kauhistava myrsky. Timo läimäytteli kuin uros hirsistössä läimäyttelee kirveellänsä. sen kalenterista ja miksi kutsuttiin heidän almanakassaan tämä viikon kahdeksas päivä.

ken taipuisi tappiolle. Lähestyi pellolta. taistelivat kuitenkin monilukuisen vihollisen kanssa. Veljekset. ja kuulivat hänen taasen huutavan korkealla äänellä: »menkää kotia nyt!» Siitä riensi hän pois samaa tietä. ja moni oli saanut haavan. ja pian seisoi heidän edessään hirmuinen Kyösti. ja kamoittava oli hänen muotonsa. juosten. monella heistä päässä korkea kuhmo ja käsivarressa vertatihuva haava. ja rupesivat nyt seipäät ja kanget räiskynällä loiskeilemaan ympäri miesten päitä. vuodattaen verta hietaiselle tanterelle. Mölisten ja pyöritellen silmiänsä löi hän peloittavasti. Maata jo kasteli veljestenkin mustanpunainen veri. jossa usein kuului korkea ja kestävä huuto: »älämölöö. mutta puukkoja ei nyt riippunutkaan veljesten vöillä. Et ymmärtänyt hänen sekamelskaista puhettansa. ja ankarasti. karaten ja pahasti mölisten. ärhenteli. joka ainiaaksi hänen merkitsi. jota oli tullut. vimmatusti lyötiin heitä vastaan. puuskutti ja uhosta ja vimmasta tuijottelivat ristiin hänen harreat silmänsä. huutain Kyöstiä seuraansa. hullu mies. katsoen taakseen. mölisten ja heilutellen kättänsä ilmassa. tai mursivat seipäitä lähimmistä aidoista ja karkasivat villittyinä päin. hän kirmasi esiin kauhistuksen harmaankalveana haamuna. pian kuitenkin kohtasivat he samankaltaisia aseita vihollistensakin puolelta. ja näkivät hurjan miehen. Mutta Kyösti ei kuullut heidän käskyänsä. sillä Toukolaiset jo iskeilivät puukoillansa. ai älämölöö!» Veljekset rukoilivat häntä käymään heidän kanssansa Impivaaraan eikä lähtemään takaisin tuonne susien kitaan. sieppasivat he teloja mäeltä aseiksensa. Äkistipä katsahti hän kiivaasti veljeksiin ja lausui: »menkäät kotia nyt!» niin lausui hän ja kääntyi heistä pois. kuulivat he jäljessään Kyöstin äänen. näkivät miehen seisovan kujalla. katsoen taakseen. ja veljekset. karankoja. Ympäri kääntyivät myös veljekset ja siirtyivät vastapäiseen suuntaan. Nyt. vaikka he jalostikin taistelivat. Ja näyttipä aina vielä epätietoiseksi ken tässä voittaisi. Mutta veljekset kiitivät jo kujan kuivalla. He seisahtuivat. josta moni kannettiin pyörtyneenä pois. Pois nyt riensivät veljeksetkin. Tammiston juureva Kyösti. joita ei vielä seiväs ollut maahan kaatanut. seiväs olalla. pieksivät kahdenkertaisesti ja hurjasti pakenivat viholliset viimein. ja koska he ehtivät pienelle sillalle peltojen välissä. jupisten itsekseen ja tuijoitellen. vaan pihalla raivosi hän lakkaamatta.Niin oteltiin Tammiston pihalla. tukka pyrstönä pystyssä kuin peikon. Hän hikoili. ravistellen kättänsä ja päätänsä. Mutta hetken päästä kaikui kerran vielä Kyöstin sakea ääni. savuavalla tiellä. ja pois metsäpirttiinsä riensivät myös veljekset. Jykevä seiväs kourassa. saattaen häiriön heidän joukkoonsa. löi kuin mieletön. koska he olivat retkellä pyhään temppeliin. Makasi jo tuolla mies. läksivät juoksemaan kohden kotoansa. pieksivät taasen veljekset toiselta puolelta. teloja. ne. mutta hän seisoi yhä vaan paikallansa.--Niin loppui tappelus Tammiston kartanolla. mutta veljesten into kiihtyi. aatoksissaan kuoleman jäädyttävä synkeys. joka heti saattoi vaa'an painumaan Jukolaisten puolelle. Katsoen kankeasti eteensä astelivat he tuimalla vauhdilla. koska he huomasivat kuuman verensä juoksevan. ja tuimemmaksi yhä vaan ottelo kiihtyi. makasi jo täälläkin. ja iski hän kuin leimaus Toukolaisten selkään. kirkkui. Mutta lähestyi silloin tappelukenttää mies. YHDESTOISTA LUKU . heitä lähestyvän juosten.

Juhani! JUHANI. ja peloittava on äänettömyys huoneessa. Mitä on meidän tekeminen päästäksemme kruunun kynsistä. Voi meitä poloisia poikia! TIMO. Älä helsingissä! JUHANI. Viimeinpä kuitenkin saattoi Simeoni matkaan seuraavan kanssapuheen. kuin upposi ennen koko vanhantestamentin kansa! Missä on visapäinen puukkoni. kirkasteräinen puukkoni! Verta lasken että lainehtii! AAPO. tietävät mikä rangaistus heitä uhkaa. kaiken. Hellitä. vimmaa täynnä. Tänne. silmät ummessa. kaiken sovintomies? AAPO. JUHANI. Sinä istut koreasti! . JUHANI. he mietiskelevät onnetonta. Pois tieltä sinä ja pois tämä kirottu elämä! Puukko! SIMEONI. SIMEONI. ei tämän taivaan alla. Minä myös. Kyllä tiedän mitä teen. Ah! ei ole meillä enään pelastuksen keinoa tästä ahdingosta. miehiä löimme kenties raajarikoiksi. tallella olemme ja syömme kruunun surutonta leipää. joka paikka on vieläkin kovempi. kaikki onni ja toivo! TUOMAS. ijankaikkinen yö. Pirtissään istuvat veljekset. jona niin kiukkuisesti Tammistossa oteltiin. kukissa! Kaikki on mennyt. Kruunun käskyläistä häiritsimme keskellä tulista tointansa. Juoskoon yhdeksi ainoaksi lammikoksi veri seitsemästä miehestä ja uppoutkaamme sitten yhdessä punaiseen mereen. Puukkoni. Peijakas meidät perii. vastaan mitä olemme ansainneet. Kiikissä olemme. He muistelevat mitä ovat tehneet. he ovat voidelleet ja sitoneet haavojansa niinkuin parhaiten on käynyt. toivotonta tilaansa. Tuomas veljeni! TUOMAS. Malta mieles! JUHANI. Noh. perii ilman armoa. sydämissä pimeä. ja tämä paikka on kova. Veitsi kurkkuun joka miehen! TIMO. ja sittenpä kaikki hyvä. Hillitkäämme häntä! AAPO. Koreasti. siis ottakaamme. Pois tieltä! TUOMAS. veljet! JUHANI. Poloisia Jukolan poikia! Ja seitsemän kappaletta! Mitäs tehdään nyt? LAURI. veljet! sanokaat yksi sana. ja alas permantoon on teroitettu heidän katsantonsa.On ilta samana päivänä. Veljet. He istuvat. AAPO. poika! JUHANI. ehkä nykäisimme vielä joltain henki-kultaisenkin pois. SIMEONI.

muistaen. niin koskapa olisimme Enklannissa? Onpa sinne miljuunia ja tuhannen miljuuniakin peninkulmia. ja koetamme kohden Engelsmannia. Tehkäämme paikalla se. niin on tässä käynyt monen muun sekä heimolaisen että naapurin. . Mutta mitä? TUOMAS. Tai portinvartijoiksi Pietarin kaupunkiin. EERO. Ohhoo! jos heltimmekin eheillä nahoilla Suomesta. Suomesta pois. kerran pisti päähän ropsia isäntäänsä vähän selkään. siellä on parempi kuin täällä. TUOMAS. AAPO. hänenpä laivansa mastossa maksaa mies. niin onpa kaiketi kourissamme kruunun kihlakalut. Kasarmi on pelastanut läikistä monta hurjapäätä poikaa ennenkin. että. Niin. Ehk'ei juuri vielä! JUHANI. paimeniksi Inkerinmaalle! TIMO. JUHANI. Kyrön sotaan. Tätä pykälää voimme harkita. TIMO. lähtekäämme Heinolan kuuluisaan ja hirveän suureen pataljooniin. kun kaikki on mennyt? Mielitkö ottaa koreasti vastaan neljäkymmentä paria tuoreita raippavitsoja? TUOMAS. kaatua hurskaina sankareina. Oojah! paljon parempi.--Olkoon menneeksi! Kohden kasarmia marssikaamme! Sotaan kuoli isämme setä. mutta kas kun oli junkkarilla äkkipikaan niskassa harmaa takki. TUOMAS. Ohhoo! AAPO. SIMEONI. JUHANI. että kruunu pitää poikiensa puolta. kaatui meren rannalle Pohjanmaalla. niin vähänpä tarvitsee meidän peljätä hänen hampaitansa. AAPO. Sotaväkeen marssikaamme värvinkiä ottamaan muutamaksi vuodeksi. joka kerran on tehtävä. keksit nyt oikean keinon. Kovin vähäpätöiset keinot. Tuumikaamme. suurikelmille. jolle.JUHANI. olemme kruunun kourista vapaat. joka Parolan nummella kesäkaudet äkseeraa ja rikeeraa. mutta muistakaat: ennenkuin ehdimme Suomen rantaan. Ah! tämä keino on jyrkeä. Hahaa! kaikki on turha. Merelle vesiä viiltämään kuin uhkea enomme ennen? Jos siirrymme kerran Suomen rannalta. Mutta kuulkaas sananen: Ruvetkaamme suden omaksi kansaksi. ja siitäpä olis käynyt pojalle pahoin. TUOMAS. Lain hansikat vartoo meitä. Sitä neuvoa käskee vähän perustella. ja tämähän pelasti miehensä. mutta ehkä paras tässä kilakassa. JUHANI. En mieli. jossa viissyltäinen hirsi veressä uiskenteli. Täytyy itkeä. mutta sitten vasta. Minä pelkään. Kuolemassa on parempi. sotaan kuoli myös oma setämme. ja samoin taidamme kaatua mekin. taivaassa on parempi olla kuin täällä ihmispetojen keskellä. Olispa tuo ehkä jotain. Mitä maksaa nyt enään koreus. Niin. JUHANI. veli veikkoseni. Menen hirteen. Muistelkaamme esimerkiksi Karilan renkiä.

Sentähden päättivät he lähteä miehissä matkalle kohden Heinolaa ja ottaa värvinkiä kuudeksi vuodeksi. arvellen hänen retkensä koskevan heitä. Jukolan veljeksistä ja heidän elostansa metsissä hän alati oli suureksi huviksensa kuullut kerrottavan. Päivää. Mistä. rupesi hän haastelemaan hauskasti. astelivat he. Ja olipa hän oiva mies. ja oli hän heidän suosijansa. Tultuansa Viertolan tielle. yö tuli. Ja koska taasen toinen päivä nousi. Herra. NIMISMIES. Siitä. ja kasarmi. aikeissa pyytää nahkapeitturia ottamaan haltuunsa heidän elikkonsa ja pitämään vähän pirtistä huolta. joka. NIMISMIES. Olivat he jo melkein juosta metsään. ylevä ja iloinen aina. muistaen. Niin he tähtäilivät ja tuumiskelivat. Ha. Ahaa! se toispäiväinen leikki? Jahah! siitäpä nyt tahtoisin . hyrskyvään itkuun. Mitähän olis teillä annettavaa minulle? Mutta onhan lupa kysyä vaikk'ei varaa ostaa. perin toisella virkatoimella ajeli nyt nimismies ympäri pitäjää.--Seuraavana päivänä tuumiskelivat he vielä.TUOMAS. huomatakseen jo matkanpäästä jos lähestyisi heitä kruununvoimia. Veljekset tuosta hämmästyivät. No oikeinpa silmänne kyräilee ja mullistelee minuun. ettei kaksi miestä heitä milloinkaan kiinni saisi. kontit seljässä? JUHANI. että siinä hankkeessa tarvittiin passit ja papinkirjat. Mistä? JUHANI. ehdittyään heidän kohdallensa. alkoivat he pitkän vaelluksensa likistyvällä sydämellä. NIMISMIES. uljas. Mutta nyt. aprikoitsivat hiessäpäin mikä keino heidät parhaiten pelastaisi. näin saatat meidät kaikki pusertamaan kyyneleitä. Minä kysyn teiltä yhtä paikkaa: Nouseeko siitä kruunun asia? NIMISMIES. katso puoleemme ja anna armos auringon paistaa! Niin loppui heidän kanssapuheensa itkuun. ha! Mutta saakeliko teissä rikeeraa? JUHANI. sinä takkutukkainen köntti? Mistä? JUHANI. Helvettiinkö sitten mennään? Häh? JUHANI. vaikka kyllä kamoittava. katsomatta tuolla lailla puoleeni. Hm. Astuivat he eteenpäin. yleiseen. ajoi jyrittäen heitä vastaan. ja ellen olis tottunut katselemaan itse perkelettä vasten naamaa. niin ehkä sydämeni vähän pampahtelis. Mihin. ja tarkasti vartioitsi heidän silmänsä ulkona pirtin ympärillä. siitä. ha. tuohikontit seljässä. näkyi heistä kuitenkin parhaaksi turvapaikaksi. jahtivouti takana. Edessämme on pitkä matka. juuri kuin korpisudet. mutta astuivat kuitenkin esiin. Tahdotteko meistä mitään? NIMISMIES. ja kaikki vaipuivat he lopulta itkusta syvään uneen. vaan ei vihamiehensä. päivää! Mihin marssivat pojat noin totisina? Vastatkaat minua. Tuosta kärhämästä Tammiston kartanolla. NIMISMIES. puolustajansa. kohtasivat he nimismiehen. synkeällä mielellä.--Mutta ilta pimeni. SIMEONI. muistelematta. ensin Jukolaan päin. Veljeni. Mutta väärin he arvelivatkin. kuivana ei pysynyt yhdenkään veljen silmä.

sillä kruunu tarvitsee miehiä. sai rukkaset morsiameltansa kuin .-Mutta kuinkas kävi seuraavana vuotena samassa juhlassa? Pisti mar' pappi hänen pöydän alle istumaan kuin ukulin. joka tahtoo nyt tietämme teljetä. Me onnettomat iskimme ensiksi. Ja mistä syystä? Tuosta onnettomasta tempusta Tammiston pihalla. leimaus ja jyrinä! kun ajoitte tiehenne kruunun virkamiehen toimestansa ja kumositte vielä hänen kirjoituspöytänsä. jotka tuskin vielä ovat ehtineet saada rupikaprokkia niskaansa. Parolaan marssitaan! Siellä on miehiä kuin kaarneenpoikia. mutta se häpy». herra. meitä ahdistavat joka haaralta kuin sudenpoikasia apajassa. ja ne todistavat jotain. näki ja pyörtyi tyttö-rääsy. sen perästä rupesi Paavo juomaan kuin mies. JUHANI. Ja sanoipa hän vielä: »ei se kipu. Niin. NIMISMIES. JUHANI. Louhia vuorta västingissä! Miksi? JUHANI. peeveli meidät perii. Onko miestappoa tapahtunut? NIMISMIES. ne kiukkuiset perkeleet. Kiitä onneas. että saisimme kulkea Hiiden vallassa. te saatanat. NIMISMIES. Jumal'avita! meitä ärrytettiin oikein vimmatusti. tehdä »kärpäsestä härkänen». siitä että su'imme vähän selkään noita Toukolan poikia. lain voimalla niskassamme.teille virkkaa jotain. Hii. Kohta seisomme kruunun haarniskoissa. Onpa täällä kylliksi haavoja. Juuri te. ja koskekaatpas meihin silloin. Tietäkäät: Parolan suureen pataljonaan loikertaa nyt tiemme mäkiä ylös ja alas. mies! minulla on tärkeämpiäkin toimituksia. ja tämän näki hänen korea ja nuori morsiamensa lukutuvan porstuvasta. niin. niin onhan meillä tässä aina varrottavana kerran vuodessa tuomiopäivä: lukukinkeri-päivä. Hmmh!--Mutta jos Toukolaisistakin selkiäisimme. Parolassa. aatelkaas sitä paikkaa. Sen valehtelet! Mene hiiteen. sanoi hän. jossa taasen hänen kamaransa oli pahoin pehmitetty. Parempi kuitenkin siellä kuin louhia västingissä vuorta. ne haavat. poikki tämän maailman kuin nahkiaisen. Siellähän on viimeinen sola. haa! tahtoisinpa purra poikki tämän maailman. mutta ei pidä heidänkään pääsemän ilman »maksa pois lakkarista». Mutta nytpä mielitään tehdä tästä kruunun asia. niin ovathan tässä kuitenkin Toukolaiset niskassamme. NIMISMIES. kiikahti kynnykselle nurin kuin hanhenpoikanen. jonne hädissä ja tuskissa pakenemme. JUHANI. rauhaisen pirttinne omalla tanterella ja lähtisitte kasarmin keppien vinkunaan? JUHANI. Jumala paratkoon! sitähän olemmekin aatelleet ja aprikoinneet oikein vahvasti ja tulleet ymmärtämään mikä siitä pojat perii. ja siitä on meillä kovin huono puoli. Parolaan mennään! ja onneton hän. johon sukimiseen. jota emme vielä usko. ilman tuota kirottua kinkeripäivää». kuin sananlasku sanoo. ja sentähden olemme myös valinneet peevelin onnen osan. ja toiseksi. Peeveli! sanonpa kuin ennen Jaakkolan Paavo. itken ja heristelen nyrkkiäni. ja vähältä etten itke tässä murheesta ja vihan kiukusta yht'aikaa. meitä sinne mielisitte kiskoa kilisevissä kahleissa. kun ihmiset. Jos sen armon meille soisittekin. niinkuin olemme kuulleet. niinkuin nähdään. Te pöllöt ja pököt! heittäisittekö oman. niinpä kerran ikään tultuansa tukkajuhlasta. että santa soi. Mutta. Se oli paha leikki. se korea poika: »kävishän tämä elämä laatuun ilman yhtä päivää vuodessa. ettei niin ole laita. niin Hämäläisen ruskea nahka on tuuman paksu. sota on tekeillä.

koko pitäjässä tunnettu. ja leveäposkinen kuin Tuhkalan muorin vanha kissa. tiedämme. ja savuna kierteli tomu heidän jäljessänsä. mutta kaikista näistä meidät pelastaa kruunun harmaa takki. kuultuansa kinkeri-aamuna tarhanvajaan pappien kulkusten kilinän. leikki saakoon sijaansa. mies ko'okas ja jykevä kuin havutukki. Jaa. seisoivat he ja tuijoittelivat poistuvien perään. nurjana oli vieras-äiti tyrkännyt kirjan hänen kouraansa alusta alkain. Kunnon mieheksi hänen luulisin ja että hän kanssamme haasteli vakaasta rinnasta. vaikka tarvitsisittekin köniinne aika lailla. noh. jaa. jona ottelus tapahtui. te junkkarit. mutta onpa minua hullua vähän miellyttänyt tuo sudenpoikasten elämä. Pois he kiirivät räikkynällä. Mitä sinä. Sanaakaan hiiskumatta ja arvellen mitä heidän piti aatteleman kaikesta tästä. ja travia pisti eteenpäin taasen nimismiehen. se muistakaat sanakseni. Ja kuka on saattanut matkaan tämän? Kukahan muu kuin tuo meidän vanha vallesmanni? Ja sanottepa nyt hänen. liinaharjainen ruuna. Mitä riivattuja on minun tekemistä kanssanne? Kuittihan on rätinkimme Tammistosta. Niin hirvittävä on tämä päivä. jalkapuuhun. sen tein jo samana päivänä. Liinaharja! Niin lausuen. te köllit! Kuitti! ja suljetut ovat myös Toukolaisten kidat. seisoivat ja katselivat tuota menoa. mutta eipä juuri niitä hyvälukijoita. kunnes nimismiehen rattaat katosivat kaarevalla tiellä. Aapo. jolla ei suinkaan ollut huono pää. yrittelevän riivattuja teitä kohtaan. vasemmalle kääntymys nyt vaan. sillä hän on tullut ymmärtämään. pojat. ei totisesti. Sentähden ovat he nyt vaiti ja pitävät koreasti hyvänänsä mitä ovat saaneet. kaikista näistä nyt otamme ainiaaksi hyvästi. ha. aattelet tästä nimismiehen koreasta puheesta? AAPO. Te mielettömät oinaat. te kiittämättömät peijoonit. ja jääkäät Herran nimeen. ja Toukolaiset vaikenivat kuin myyrät. ei yhtään vaaraa. ja siitäpä lukupäivä hänelle tuli kauhistuksen päiväksi. puhdas leikki. tärähteli takana ukko jahtivoudin hattu. Ja onkos tämä laitaa! Kukkoisten Mikko. No niin. Mutta olkoon sanottu: rauha teille minun puolestani. peljästyi kuin lammas. Ha. ja kuitenkin olivat he keittäneet sopan itse. sen vakuutan ja vannon. ei yhtään. prassai! NIMISMIES. tempasi hän ohjaksista. astukaat päälle niin kauas kuin kestää kruunun santaista sarkaa. sillä onpa minulla heissä monta koukkua. Uhkailivatpa roistot keräjänkäynnillä.mies. sillä herroihin ei ole . tämä hioittava pöllytysjuhla. Sitä ei hän ole tehnyt. Hoo. ha! No. saattaisi provasti väkivoimalla meidätkin sinne ja sieltä häpeän hirteen. Eikä tee hän sitä milloinkaan enään. TIMO. Mutta menkäät nyt koreasti kotia! Paikalla! sanon minä. sinä Impivaaran komppania! Kotia. ja viheljäisenä hevosnylkyrinä kuoli hän viimein. ja niin myös provastimme puolesta. ja joi vielä uhkeammin. niin kysynpä: onko hän teitä kiristellyt näinä viimeisinä aikoina? AAPO. NIMISMIES. vaan olipa hän viisaimpia. te verkkasen juutit. joista voisin kiskoa heitä kovaan kiikkiin. Kuinka se komsarjus on vanhettunut sitten kuin viimeiseksi näimme hänen Kuokkalan korvessa äitimme ja kylänväen kanssa! JUHANI. menkäät. Mutta veljekset seisoivat tien vieressä kuin seitsemän suolapatsasta. vasemmalle kääntymys ja kotia mars. vikkelimpiä nuoria miehiä. mutta nurjana. Kuinka hyväänsä. Mitä koskee taasen asemaanne provastia kohtaan. Se oli loppu korean Paavon. Ja kerranpa. ja ihmeeksemme kyllä. ettei tuohesta tule takkia. koska näin ettei mennyt siinä henkiä. Mutta laskinpa nyt vaa'alle painoni minä myös. mutta seiskäämme vahtia. menkäät. mitä hulluuksia hankittekin! Noh.--Heisaa.

mitä haastelet! AAPO. niin väkirynnäköllä tulkoon sitten. joukko miehiä seurassa. Hä. Mitä siinä silmiäsi vääntelet ja päätäsi keikuttelet ja huokailet sieraimistas tuolla lailla? Niin mar'! Kiitä että on aivosi eheä. hän koettaa vietellä meitä paulaan. josta ei enään kasarmikaan meitä vapahda. jos häntä varromme. mitä nyt? TUOMAS. Hän on pyynnissä. Ah! mikä on nyt tehtävänä? JUHANI. Nimismieshän tässä oli. Mutta siitä on niin pitkä aika. aikaa siitä on. niin pitkä! TUOMAS. sinä hurja hullu! Ennen astelen tästä Siperjan ikikylmyyteen kuin rupean syömään ryövärin leipää. ankarassa ajossa. hän peitelköön äsköistä tyhmyyttänsä niinkuin hän parhaiten taitaa. Hän tulee ja korjaa meidät koreasti talteen. JUHANI. Mennään nyt! SIMEONI. vai leksoitteletko mieletöntä leikkiä? Mitä pitää minun sinusta aatteleman? JUHANI. Ah! missä on nyt kurjain veljesten turva? JUHANI. ja ellei hyvällä helli. ja keskellä savua singahteli sotaorhin valkea harja. niin. Kaikki on jo tehty. tässä on seitsemän valmista metsäsissiä. niin. Aapo. veljet. Voi veljeni! tämä hetki on kiertänyt pääni pyörään. joita hän kiehtoo. koska tiedetään. Minä en tiedä. AAPO. EERO. mihin peukalosormeni osoittaa. Tuonne hän katosi savuun. Mutta mitä helvettiä tekisimme nyt? Sanoppas. ja enhän juuri tiedä mitä puhun ja teen. Siis ei nyt muuta kuin sissin passi kouraan ja paikalla metsään! Maantieltä pois. ettei Juhoakaan aina juuri ammuta samalta oksalta. veljet: emmehän tuota vielä varmaan tiedä oliskohan nimismiehen haaroissa kettu meitä kohtaan. Kotiamme takaisin tahtoi hän meitä narrata valmiiksi saaliiksensa palattuaan Viertolasta. Hänellä on peeveli nahassa. pyytäen aina ensin koreasti nälkämme sammutteeksi. Juhani. Kitas jo kiinni. pojat! AAPO. ja me olemme otukset. mutta aina voimme karttaa verenvuodatusta ja murhaa. Kuulkaat. ja katosi taasen kuin tuuliin ja pilviin. JUHANI. Sinä villitty.luottamista. niin armeliaita ryöväreitä kuin mahdollista. aikaa! Tuonne hän katosi. Sissien retkillä! Mennään nyt! TUOMAS. Kaiketi on tapahtunut hirveätä. Juhani. niin. Mutta koettakaamme olla niin sieviä. ettei ole vähillä voimilla iskettävä Jukolan sarjaan. onko tarkoitukses vakaa. . Seiskäämme valmiina kaappaisemaan kohden susien kotoa. Kas niin! AAPO. Niin. niinhän minäkin aattelen. kuin Taula-Matin peukalosormi. jolla hän istuu. LAURI. Mitä nyt. TUOMAS. TUOMAS. Te näette. mutta onpa sitten mielestäni aikoja mennyt.

Mutta ellei tuosta mitään ilmestyisi noin kolmen yön ja päivän mentyä. usein on asian laita päin vastoin kuin parhaan. istuen itse pöydän päässä. Hulluuksia! Eihän mallaa tämä yhteen nimismiehemme ennen aina viisasten ja vikkelien tuumien kanssa. iloiten sydämissään. tule. soiden vartioitsevan veljen kuultelevaan korvaan. Siitä seuraavana päivänä lähetettiin vakooja ulos. lirisi kestäessä kuutamoisen yön. kävivät pirttiinsä. Ja istuivat he nyt miehissä honkaisen pöydän ympärille. tähtäellen tarkasti lakkaamatta alas kohden pirttiämme. kuinka erinomaisen ystävällisesti tuo nimismies haasteli kanssamme. Mutta kun kolmantena päivänä aurinko jo kiirehti laskuansa kohden. mutta älkäämme viipykö hetkeäkään pirtissä. Siellä he lepäsivät. Miksi olisi hän tullut ilman miesvoimia aina tähän asti. Jos nyt tämän ajan kuluessa lähestyisi nimismies huonettamme voiminensa. pitivät vuoroitellen vahtia kolmen vuorokauden kuluessa: söivät tuohikonteistansa ja sammuttivat janonsa kirkkaasta lähteestä. mikä näreitten verhoon vuoren penkereille. sillä katselinpa häntä tarkasti silmäterään. rupesi . teroittaen kiehtovan silmänsä alas kohden pirttiä. Kääntykäämme takaisin. Minä uskon toisin. Ja onpa meillä pelkoon syytä. Siellä he venyivät. kiersivät he linkun ovelta pois. ja huomaa kuinka tavattoman. mikä mukavaan kallion halkeemaan. AAPO. siellä oljentelemme pari kolme vuorokautta. mutta eipä siinä kylliksi luotettavaa. TUOMAS. sen huomaan minäkin. Ei tahdo mallata. vaikka hänen tiellänsä on mökkejä ja kyliä? Miksi kulkisi hän ohi Impivaaran seudun aina Viertolan kartanoon. vaan silmäilivät yhä varoten akkunasta ulos. ankaran suuri. lähetettiin Aapo. niin kaukana on meistä kaikki vaara. Rikoksemme on lain silmissä suuri. Siinähän neuvo ja hyvä. mutta katsos kun usein tapahtuu. nähtiin hänen kasvoillaan rauhan sanoma. viisaimman miehen järki sen on osoittanut. TUOMAS. joka vuoren harjulta kumpuili ylös ja vuodatti laineensa alas pitkin kallioista tietä. TUOMAS. Tehkäämme näin: käykäämme kotia kerran vielä. josta hänellä on vähemmin avun toivetta kuin suurista kylistä. Läksivät he käymään taasen kohden Impivaaraa ja seisoivat pian kotonsa pihalla. Luuletpa nyt aprikoitsevas asiaa kovinkin viisaasti. ympäri kantoista ahoa ja pitkin kolkon metsän rantaa. että oli heidän pelkonsa turha. niin olemmehan aina kohta valmiina karkuteille vuorten ja metsien suojassa. ja Aapo. Ja harkitkaas. kiipesivät ylös vuorelle ja kätkivät itsensä tarkoin. koska näytti. vaan kiehuipa sappea sen hunajan alla. astuivat veljekset vuorelta alas. Me teemme niin. Hauskasti siinä pieni puronen lirisi päivän pitkän kestäessä.LAURI. palaisi miesjoukkonsa kanssa viimein kohden pirttiämme. Seuraten Eeron neuvoa. ja siinä ei vilahdellut vilppiä. AAPO. ja pane pois tuo morakas muoto. ja itse istumme kätkössä Impivaaran luolissa ja rotkoissa. saattamaan heille visseyttä lujaa. Ei ollut se rehellisyyden kieltä. Vuorokauden viipyi hän kylissä ja taloissa. jotka hän on heittänyt jälkeensä? Kummallista! Viertolasta palaisi hän taasen takaisin tämän huikean matkan. Juho. Mutta mitä nyt tekisimme? EERO. ja koska hän palasi. joka näyttää niinkuin olisivat sen asukkaat koreasti kotona. vaan heittäkäämme telkeämättä sen ovi. Mutta ei katsoneet he kuitenkaan vielä ihan luotettavaksi asiaansa.

mutta lausuu kuitenkin meistä niin ihanan toivoituksen. että kova leikki meitä kohtaan olisi ijankaikkiseksi tuhoksemme. Kumonnut on hän monen ilkivaltaisen krouvin. oli myös meistäkin jotain maininnut. Enköhän jokapäiväisen harjoituksen kautta voisi kulkea kilpaa viidenvuotisen tyttö-rääsyn kanssa? Miksi en? Ahkeruus voittaa kovan onnen. siitä heltimättä ennen kuin olemme kukon hännän alla. Ja mitähän nyt tuumiskelee meistä provastimme? Niin. Tämän ja paljon muuta olen kuullut. Veljet! hän on verraton mies. Oikein! Kentiesi kohta päätämme jotain. eivät hiiskahda lainkäymisestä sanaakaan. tai päässä millä korkea kuhmo. hänen hirveistä uhkauksistansa kaikki tämä. ja niin on asiamme laita. Hän on kiivas. mutta löytyypä siinä kuitenkin yhtä ja toista. ja monta naapurusta. jotka ennen veristellen toinentoistansa vainosivat. ukko on suonut meille rauhan. TUOMAS. nousee. jutellessaan eräänä päivänä provastin kanssa. Muistakaamme tässä myös tuota Viertolaista. nyt aapiskirja kouraan ja sanaa päähän vaikka halkonuijalla. AAPO. Ja provastimme. joka ei koskaan naura eikä valehtele. ja luotettavin niistä on Tammiston Kyösti. edessämme ankaraan arvoon. puuhaten meidän tähtemme? Meitä kristityiksi kunnian miehiksi. kohden kova. ikuisen rauhan. JUHANI. sillä hän on päättynyt uskoon. joka leppyi aivan pian ja suostui pyyntöömme kaikin puolin. tiedän minä. jos niin teemme. mutta oikea Herran viinamäen mies. tuo meidän vallesmanni. rynkäisinpä sun tähtes vaikka loimoittavaan tuleen! No vie sinun musta. ja kerran päätettyämme. Toukolan miehet. Minä ymmärrän: Iskisimme aapiaiseen kynsin ja hampain. sanonut. Ah. jos yksimielisesti kävisimme nyt tärkeään toimeen. jos se ihme tapahtuisi. että Jukolan veljekset kerran astuisivat hänen eteensä. . niin tuohonpa oli lausunut pappi. vaikka onkin monella etujalassa aika patti. Ja mitä on hän tahtonut. jos katselemme häntä ilman närää hyvän sydämen ja järjen suoralta kannalta. sen teemme myös. ja sanomattoman paljon on hän jo tehnyt seurakunnallemme hyvää. että sydän likistyy sitä muistellessa. jörähtäen: »kukas tietää vaikka tulisi pojista vielä oikein jupisteerit». Nyt on hän meidät jättänyt. monen miehen ja hänen entisen jalkasiippansa on hän pakoittanut käymään lailliseen avioliittoon. Onhan minulla pää kova. AAPO. syntyy meille uusi onni. että suuri olis hänen ilonsa ja riemunsa Herrassa. Mutta nähkäämme siis. AAPO. etteivät herrat juuri olekkaan niin suuria junkkareita kuin luullaan. hän on tehnyt niinkuin hän sanoi. siitä heltimättä ennen kuin työ on päätetty! JUHANI. millä pahoin irvistävä reikä. Nimismies. kuullut monen miehen suusta. Lausuitpa jotain. on hän saattanut ihanimpaan sovintoon. Mutta nytpä miehet lukemaan. kiljuva sonni! Voinhan tuskin uskoa. teemme vaikka verta hikoillen. Kaikki niinkuin sanon. jota nimismies hänelle on vakuuttanut. Oi Juhani! nostaahan sydäntäni tämä puhees. AAPO. sinä kunnon mies. josta.kertoilemaan veljillensä mitä oli kuullut. eivätkä oman käden kostosta. ja nimismiehen toimesta. Mutta huomatkaat vielä: Koska tuo Härkämäki. oiva äijä ainakin sentään. yhtä ja toista hyvin närkkiäkin värkkiä. Niin on hän lausunut sulavan lauseen. lukien välttäväisesti sisältä ja nuot kymmenen käskysanaa ja uskontunnustuksen ulkoa. miehuutta ja järkeä täys.

Mutta kukas tietää kuinka täällä pojan päähän mällähtää. ikenet irvissähän siinä pinnistelemme. Katsokaat: ellemme osaa lukea. Koettaa tahdomme. Mutta mistä saavutamme sievän ja suopean opettajan? AAPO. AAPO. ja liemenä on aapiskirja ennen kuin on se päässämme kannesta kanteen. Eero opettaisi meitä. joko pistätti? Mutta laita on tämä: sinä opetat minua. Mene jahtivoudin. kas. No. kaksinkerroin kovempi. se on sanottu. JUHANI. sen minä sanon. ja yhteisesti nyt päätettiin ruveta hartaudella luvun harjoitukseen. Sitä ei tiedä muut kuin Jumala. tai olet äänettä kuin ahven. jos niin hulluksi tulisin. se sukkeluus tempasi rätingistä joukon päiviä pois. opittuas tavallisen lukumäärän tärkeimmät osat. Sen tahdon. Jaa. visusti ja juuresta jaksain. kärsimystähän siinä vaan tarvitaan. sinä opit aapiskirjas kahtena vuotena. vaikka tuo tuntuisi ja maistuisi kuin pureskelis pieniä kiviä ja raakoja perunoita. Mutta käypä tuo keino ehkä laatuun. koska tahdon. ettei hän sinulta kiellä opetustansa. Yhtä siinäkin tuumiskellut olen. varsinkin kun lupaamme hänelle palkinnoksi uhkean kaskimaan ja paistiksi muutaman koirasmetson. koska on provastimme niin hyvä ja laupias meitä kohtaan. jos kerran käymme juoneen.--Mutta. kokonaisen vuoden. sitä ei taida kieltää. Eero? Mutta älä tule sentähden ylpeäksi. jotkas minulle annoit». Jassoo! Onkos se niinkin? No vie sinun! Sittenhän kelpaa tuota koettaa. sinulla on terävä pää. Kas. ja minä tiedän. JUHANI. ja eräänä iltana otettiin asia uudestaan keskusteltavaksi. Mutta asiaa käskee tuumiskella. Herra. Mutta sinä. TIMO. palaat silloin takaisin taas ja opetat meitä. JUHANI. hänellä on vielä kovempi kallo kuin minulla. no. JUHANI. eväskontti seljässä ja aapiainen povessa. Kas. . TIMO. kas. sillä tämä pykälä on mahtava. vaikka onkin se kaksinkerroin kovempi. ja minä luen sinun edessäs aina tahtoni mukaan. ai poika! olemmepa sen peijakkaan kelkassa. Aapiskirjani tahdon oppia. koska niin tahdon. Aprikoitkaamme asiaa visusti: meillä on niin kovat päät. Minä katson puolees. Ahkeruushan kovan onnenkin voittaa. muistaen ankaraa tilinteon päivää. Pois se! Opettaja käyköön hyvillä esimerkeillä opetuslastensa edellä. Niin. EERO. Jumala auttakoon meitä! TIMO. Vai niin. Niin. Yksikin puhkaus siinä lasketaan. koska hänen tulee sanoa: »tässä. että oikein tulee häntä armo. tuon oivallisen sudenkutsijan opetettavaksi. Hm.JUHANI. Siinä se on. koska sen konstin kautta saan itselleni ehkä kelpo akankin. jaa. niin laillinen vaimokin on meiltä kielletty hedelmä. sen tiedätkin. Mutta Timo-parkaa minä surkuttelen. Mutta kiitä Jumalaa tästä lahjasta ja siirry meistä muutamaksi viikoksi maailmalle. Sen tahdon minäkin. Älä yhtään huoli. Kyllähän me sinun kuranssissa pidämme. Eero. Meni taasen muutama päivä. Hän on taitava mies. olen minä ja ne. JUHANI. JUHANI. minä siis neljänä. Eero. Kahden vuoden mentyä olkoon aapiskirja päässäni.

talo kunnollisempi syntymäkotoamme Jukolaa. Tosin maksoi tämä meille paljon. Ja ennen kuin on tullut päivä. joka »alati vääryyttä kärsii». ja hän.--Mutta nyt mielin soutaa esiin ankarimman aatteeni. Mutta raivatkaamme niituksi tuo avara korpi. mentyä muutaman vuoden. Katsokaat: me askartelemme tässä ajan. mutta paras on sovinto ja rauha. himmeäksi porstuvaksi autuitten . veljet! Työhön kaikin voimin. Sitä en ihmettele. kirjava karja. Paras keino. AAPO. hän katsokoon kuinka on laita omassa povessansa. pöllistyypä silmänne ja kummastellen katselette minua. mutta pysyköön kaukana morsiusvuoteesta villi kiertolainen erämaassa. Työhön ja toimeen. meillä on jo entisestään talo. Impivaaraksi kutsuttu. nouskoon se korvesta seitsemän miehen voimalla. ometta. Vieläpä huomaamme toisen asian. huomaamme. käy epäilemättä. JUHANI. tosi! mutta oikeammiten vaan Toukolan juupelit. viitsimme tuskin nostella enään tallukoitamme maasta. Kuullut olen nahkapeitturin huonoksi mieheksi. maksoi työtä ja hammasta purevata vaivaa. niinkuin on tapa täällä säällisten miesten. viljaiset pellot lainehtii ja illan tullessa lähestyy meitä metsästä ammoova. harvoin täällä kuulemme enää kontion vihellystä ja harvoinpa metso korvessa kohahtaa edestämme ylös. ja kaiketi on meillä silloin yhtä yörinen talo kuin ennenkin. vaan ihanaksi lepokammioksi. maailma meille niin kuin maailmalle me. tuuman. mutta ilman näitä ei täällä milloinkaan toukoa tehdä. kultainen aho. Tuhannen riksiä tästä keinosta! AAPO. ja mitään näkyvää muutosta ei ole vielä tapahtunut. ei pelloilla. tuleva aikamme aina »Hyvän toivon niemi». Ja vaikka toisinkin olis. riihi. Usein ovat he meitä kiukkuisesti kohdelleet.TUOMAS. Haasteletpa sorealla suulla. Niin. mitä aattelet asiasta itse? EERO. ja tultuamme viimein Toukolan vaimoille taas. ja hautamme tuolla elämän hämäräisellä rannalla ei näytä meille kauhistuksen kodoksi. ja rauhan voimme jälleen rakentaa. Mutta aatelkaas perään: elonkemomme täällä sydänmaassa käy vaikeammaksi päivä päivältä. ei olekkaan tuota pahempi vekkuli. ja jos me silloin annamme heille leppeitä katsantoja takaisin. joka tosin on vuorattuna vieraalle nyt. jona tuo vanha Jukola on omanamme taas. joka tuskin voi täyttää oman kurnailevan maarunsa. mutta omamme on se taasen. Ja niin on meillä aika talo. katsahtavat meihin entiset viholliset vähän arvokkaammin kuin ennen. että on meillä yhden talon sijasta kaksi: Jukola ja Impivaara. ei niituilla. jonka Aapo vielä on keksinyt. luulen minä. On myös silloin arvomme nousnut summattomasti ihmisten silmissä. joka seisoo ja kestää. ystäviä kaikkein kanssa. jumisevalle pihalle. niin ainahan parempi. vaan onpa. Eero. niin olemme laiska-jaakkoja ilman vertaa. Kuinka hyväänsä. Tahdonpa tuota aatella. ja siihen on mielestäni ollut heillä hieman syytäkin. niin tässäpä ihanasti niitut viherjöitsee. saati vielä vaimon ja lasten. luhti ja vielä muitakin huoneita aina tarvetta myöten. sillä tämä elämä maksaa tämän vaivan. Se käy päisin. mikä on voittomme viimein: Me olemme miehiä. näemme. talli. Niinpä kerran mietiskelemme. Mutta katsos. taloja on meillä kaksi. ja nouskoon vähitellen pirttimme ympärille. asettakaat selkeästi sielumme silmän eteen. Urheat pojat ja veljet! Nouskoon Impivaaraan uhkea uudistalo. jos vaan täyttä päätä niin tahdomme. ei. että »yksin ei ole miehen hyvä olla». AAPO. saamattomaksi nahjukseksi. JUHANI. ja ihmiskunta. ja vaimoiksi on meille tarjona moni pulski ja hehkuva Hämeen tyttö. Mutta ennen kuin on mennyt tämä aika. pelloksi kuokkikaamme tämä kalteva. Ja huomatkaat. veljeni. niin nousee tuosta piankin yleisen sovinnon kirkas päivä.

EERO. Tuohikontti seljässä. SIMEONI. varustettuna vahvasti. keskellä kotometsiemme kohinaa. Olihan meitä jo lähestyä kahleet tai kruunun harmaa takki ja rumpujen pärinä. ja kuudella lujalla olkapäällä lepäsi jykevä hirsi. JUHANI. Niinpä sydän-yönä meidän taivaamme äkisti valkeni. Kuuset he karsivat. ja alas suon rannalle kohosi taasen korkea heinäsuova vanhaa Valkoa varten. mutta hirret kantoivat he ylös kantoiselle aholle uuden riihen ja ometan rakennuspuiksi. se synnyttää elämämme uudestaan.--Ja nyt. Selvästi luki hän sisältä. laajeni heidän niittunsa korven rannalta yhä kauemmas päivään päin. rastiin koirinensa. Juhanin huudon mukaan. ja elomme valkenee. ja kohahtaen vastasi korpi. Mutta muut hankkivat itsellensä kuokkia ja rautalapioita ja rupesivat kuokkimaan pelloksi ahoa heidän pirttinsä ympärillä. ja niin puolainvarsille ja kissankääpille rakettiin ikuinen hauta. Ah! parastansa ovat meitä kohtaan tehneet Jumala ja nimismies. ja putosi hirsi jyrinällä. parastamme myös mekin tahdomme nyt puolestamme koettaa. Syksyn koleissa metsissä he kaalailivat ristiin. aapiskirja povessa. ja onnen päiväksi kutsun aina tämän päivän. että maa tömähti. Somasti sinä puhut ja oikein. vielä poistaa kaikki pilvet ja »Jumalan kynttylät loistaa». ja tämä valkeus. Minä suostun! TIMO. jahtivoudin mielestä oppineena ja kelvollisna opettamaan veljiänsä.saliin. joka torkkuen seisoi alapuolella ahoa. mutta seuraavana maanantaina läksi hän taasen. joulu-aattona palasi Eero kotia. ja niin saivat he aineita rakettavia huoneita varten. teidän kurja vanhin veljenne? Minä suostun. kohottaa metsien reunalle aamun koin. Veljet! kuulkaamme häntä. Silloinpa kantaessa miehet vakaasti astelivat toinen toisensa jäljessä. Silloin taasen kirves kajahteli ympäri. niin toivokaamme. Jumala on kuullut meitä. Talvi oli tarpeeksi kerkeästi taisi hän tullut. ja rytinällä kaatui kuusi kosteiseen maahan. Niin kului syksy. Eero teki myös ahkerasti työtä oppiaksensa lukemaan. vedettäviksi talvella talon tarhaan. ja minä suostun tahtoos. tehden veristä niitosta. haarapussi olalla ja aapiskirja poijussa läksi hän vaeltamaan kohden jahtivoudin asuntoa. Ihmeteltävän oli hän oppinut. laskivat he. Päivä päivältä lisääntyi siihen yhä enemmin ja enemmin turpeiksi pienennettyä maata. Niin minäkin. niinkuin paimen heloitellen laulaa. niinmyös vähänkatkismuksen. talvi läheni. Lauvantai-iltoina palasi hän kotiansa tyhjillä pusseilla. Enkö tekis samoin minä. mutta nythän seisomme kaukana kaikista näistä. ja nopeasti edistyi hänen taitonsa. kokosivat oksat kasoihin. Siitä seuraavana päivänä he lähettivät veli Eeron astelemaan oppiretkellensä. sillä tämä asia on mahtava. käärittynä sammaleiseen turkkiin. Niin. . siirtyivät he aholta korpeen alas ja rupesivat raivaamaan nutuksi satavuotista kuusistoa. ja aapiskirjan ulkoa kannesta kanteen. läksi kouluun. TUOMAS. Minä suostun myös sillä otammehan miehukkaan askeleen nyt. Mutta koska olivat kuokkineet ahon pinnasta valtaisen piirin. Minä suostun Aapon ihanaan tuumaan. Mutta tultuansa ylös töyrylle. seljässä täytetty kontti ja olalla pullea haaralaukku. yht'aikaa taakkansa alas. ja veljekset heittivät sekä pellot että niitut lepoon seuraavaksi kevääksi ja riensivät hankkimaan muonaa niin elikoille kuin itsellensä. arvaten siinä olevan kyllin kylvö-alaa seitsemän miehen elannoksi.

MUUT. Kerran eräänä talvisena päivänä. MUUT. Lähtekääs vähän kanssani ulos. seisoo jossain raamatunkappaleessa. EERO. A. »A ja Ö. MUUT. joista ei ole meidän tekemistä nyt? Niin lukekaapas taas. MUUT. Kee. EERO. ja torkahteleva Timo. »Ventta holl!» Minä poloinen olen eksynyt. Äffä. EERO. surkeasti siinä puhkailtiin ja hikoiltiin. joka istui hänen rinnallansa. pikkuinen. A on ensimmäinen aapiston kirjain ja Ö sen viimeinen. . JUHANI. EERO. tuskaa täynnä alussa varsinkin. EERO. Niin. aapiskirjat kourissa. A. C. jonka puoleen muut katsovat ylös niinkuin hunöörillä ja kunnioituksella. Yhdestä suusta he huusivat. te muut. P. A. ettei Eero aina harjoitellut opettajavirkaansa suoralla vakuudella. P. MUUT. kun tuo. ensimmäinen ja viimeinen». hartaudesta järisi hänen leukansa. mutta mielensä viehätti häntä. niinkuin nuorin veli heille saneli. alku ja loppu. Koetanpa ottaa siitä pohdin. sillä meillä on keskusteltavana tärkeä asia. Siinä opettajana istui Eero ja oppilaisina hänen veljensä.. jotka yhdestä suusta huusivat kirjainten nimet. Kauas kuului heidän harras.. sai häneltä monta vihaista nyrkin tyrkkäystä. Mutta opeta nyt meitä koreasti. Niin lukekaas kiltisti taas. muutoin sinun peijakas perii. Juhani? Taidatko selittää sen? JUHANI. »A. mutta yksipintainen lukunsa.--Kiusoitti myös veljeksiä. Mutta miksi poikkeen asioihin. alkoi luku ja puuha. Enimmin kaikista ponnisteli Juhanin sisu. T. Oli hän jo saanut veljiltänsä monta varoitusta. Ymmärränkö tarkoitukses? Minä pelkään että ymmärrän. istuivat veljekset pirtissänsä täydessä puuhassa. E. kun äkeä pakkanen oli ulkona ja taivaan etäiseltä reunalta paistoi melkein säteetön aurinko. vaikka tapahtuukin se vähän ympyrjäisillä silmillä. A. ja mäikkyi avara pirtti. vaan hellitteli useinkin suustansa pisteleviä kompasanoja. niinkuin jotakin isällisyyttä kohden. tuo ennen viimeinen vaivainen on äkisti parven esimmäisenä kukkopoikasena. Mitä ymmärretään sillä lauseella. P. T. ja alkoivat he nyt aapiston tällä erällä toiseen kertaan. Ö:n A:na? Onhan se hieman sukkelaakin. Työlästä ja tuskaa täynnä oli heille tämä työ. JUHANI. Mutta niinköhän koskaan olette kuulleet tai nähneet viimeisen ensimmäisenä. EERO. C. EERO.kun joulu oli mennyt. C ummee nälkäpuuroo». kun taasen nyökähteli alas kurjan pää. Mutta annetaanpas mennä alusta alkaen kerta vielä.

Mutta koivu kellastui. purevalla äänellä ja kyräävillä silmäniskuilla. astui pihalle. olivat he myös toimittaneet omettaansa kolme mullikkaa ja yhden nuoren. Vai niin! Ahah! Jokos sattui? Niin. otappas kirja kouraas taas ja opeta meitä sievästi. ja tekemään pilkkaa ei ainoastaan heistä. Älä pure hammasta. Mutta veljekset tuumiskelivat pihalla. Siitä kohosi pian teräinen oras ja viherjöitsi muhkeana syyskuun raikkaissa tuulissa. ja muut seurasivat häntä. muutoin keikkuu vielä ruoska minun kourassani. koska sun kanalja kieles tahtoisi tästälähin haastella pilkkasanoja. koivuinen ruoska veli Juhanin kourassa hirvitti Eeron sielua. purppura-hameessansa seisoi haapa. taisivat he viimein täyttää kaikki arkiopäivät aamusta iltaan. ja tuore. junkkari. Kas niin. katsoi hän ympärilleen hirmuisella. sen voit tietää. Sillä »paha on viimein pilkkaajan palkka». ja veljekset eivät unohtaneet talven tarpeita. silloin myivät veljekset lohon metsästänsä taas ja ostivat sen hinnalla rukiita. heidän peltonsa muuttui hienoksi mullaksi. ja päästyänsä viimein. mennessä muutaman päivän. Ja loppui työ ja raataminen ulkona. pakoittaen luontoansa. nyt on käynyt sinulle niinkuin profeetallisesti ennustin jo vuosia sitten. ja illan kosteat sumut peittivät väikkyvään kohtuunsa Luhtaniitun. sanon minä. ja vähän levottomalla sydämellä rupesi nyt Eero arvelemaan. Vaikeaksi tuntui heille alussa tämä raatamisen järjestys. Siinä Eero huusi.Niin hän lausui. mutta. Iskivätpä poikaan Tuomas ja Simeoni kiinteillä kourilla. junkkari. mutta heinää tuottavana. varsinkin Timolta ja Juhanilta. jossa kaikki jo lepäsi . vaikka alussa sangen vitkaa. miten he parhaiten voisivat masentaa Eeron häijyä kompahimoa. joka saattoi hänen ilvehtimään. Veljekset milloin kyntelivät ja äjestelivät peltoansa. ja nouseepa tuosta sitten pyry monin kerroin kiivaampi kuin äsken. milloin raivasivat niittua korvessa ja milloin taasen rakentelivat uutta omettaansa kumisevalle aholle. Ja niin valmistui heidän omettansa. Niin harrastelivat veljekset ehtiäkseen lukemisen taitoon. Ja kylvi Tuomas Impivaaran uuden pellon. ja parastansa teki nyt Juhanin hulja. jukuripään sonnin. potki ja raivosi. JUHANI. Tuli tuosta kylvön-aika. ja opeta meitä järkevällä ja siivolla tavalla. mättäällisenä. kolme tynnöriä ruista hän kylvi sen pöllyäviin sarkoihin. Astuivat he taasen pirttiin. kunnes aika. vaan istu kiltisti jälleen tuohon pöydän päähän ja tee niinkuin käskemme. Ja he tuomitsivat hänen ansainneeksi vakavan pieksiäissaunan. Ja niinpä jyrkeä henki Impivaaran koulupöydän ääressä vallitsi kauan. monikantoisena. Makasi heidän edessään uhkea Luhtaniittu. Oli syksy taasen. mitähän tarkoittaisi tämä heidän siirtymisensä ulos. ja edistyikin heidän työnsä. Alkoi taasen luku. ja muista tätä löylytystä. mutta sanelipa Eero veljillensä kirjainten nimet kovin karmealla. lievitti jälleen Eeron äkeän mielen ja muodon. TUOMAS. Tee se ilman yhtään murinata. vaan myös Jumalasta ja hänen sanastansa. niin. ja yhä avarammaksi laajeni korvessa uusi niittu. KAHDESTOISTA LUKU Kesä tuli ja työ vainiolla alkoi. Ota kirjas. murhaavalla muodolla. aapiskirja kourassa.

mutta eihän auttanut tuossa muiden armo. Astuivat myös veljekset varhain pirtistänsä ulos. äkisti rynkäsi rahilta ylös. tempasi havutukin nurkasta kouriinsa. Ihanassa kesävaatteessansa nähtiin luonto. ja heidän taitonsa karttui. mutta voittipa Timo hänen taasen ulkoa-oppimisessa.kinosten alla. huomasivat kamostuen hallan hävitystyön. koska metsät ja niitut viherjöitsivät ja ruis teki terää. että hän oli viimeinen mies. kuihtuneena edessänsä. suvisen päivän ja saattoi ilman viileäksi. koska Juhani vielä uskontunnustuksessa hikoili. katsoen iloisesti taakseen läpipäästyyn puuhaan ja vaivaan. Ja viimeinpä. pojat. istui ihan paitasillaan. ja synkeäksi kävi heidän mielensä. jäätynyttä laihopeltoa. Väsymättä hän liehtoi. temmattiin meiltä tulevan vuoden suurus. huokaili ja kiukkuisena puhkaili. . Olki on jäljellä. ja kaatoi heidän luotinsa valkeaturkkisen jäniksen lumisen näreen alla. Sinne ehtivät he myös viimein toinen toisensa jäljessä: ensimmäisenä Lauri. Mutta ne. aapiskirja kädessä. perustivat sen kappaleen matkan päähän pirtistä. tällöin iski kyntensä tukkiin. koleaksi. Leikkelipä hänen sydäntänsä. Ja koska aurinko korkeimmallaan kiiriskeli yli taivaan. Lukivat he jo kelpo lailla sisältä. Pyssy kädessä he hiihtelivät ympäri metsiä. JUHANI. tuonne ahon tasaisimmalle tanterelle. istui kuusen partaisella oksalla synkeän korven ja jylisevän nummen rajalla. Niinhän kuin ilvekset me samosimme menneenä syksynä salot tuhansiin ristiin. silloin seisoi valmiina Impivaaran riihi. varsinkin koska muistelemme. päättivät nyt muutaman päivän jouten elää. joka kylmästä kömpelönä. Kova isku. sieltä liehtoi hän tuimasti pitkän. kunnes viimein illan tullessa hän vaikeni ja vaipui lepoon. ja saimme tuskin talveksemme ravinnon. jämäten ja höristen joka nurkassa nyt pyrittiin kohden kukkoa. vaikka vähitellen. kolmen päivän päästä näkivät he tuon ennen mehevän laihon valkeana. Niin meni toivomme. ja parasta toivoivat Impivaaran miehet. vaan ainoasti oma ahkeruus ja työ. ja kävivät nyt puuhaan oppiaksensa ulkoa aapiaisen kappaleita.--Mutta pirtissä istui Juhani. nosti sen korkeuteen ja paiskasi tuimasti maahan taas. kuinka tiukka täällä jo on metsien otus. mutta tähkäpää keikkuu siinä kuivana. Kahden. sitten Aapo ja Simeoni ja vihdoinpa Tuomaskin. ja silloin pirtti jumahti. kaatoi koirasmetson. tuoksuen heilimöitsi pelto. hyyrteistä. ja kävivät nyt veljekset rakentamaan riihtänsä. Tapahtuipa tuossa usein. puserrellen pöydänpäässä hikeä. Kinokset sulivat. oli hänkin oppinut kirjansa kannesta kanteen. että hän. askare aapiskirjan kanssa tuolla pöydän ääressä. ja pellon povella makasi harmaa halla kuin tukehuttava painaja nuoren immen kukoistavalla povella. Ahkerasti harjoittelivat veljekset lukua taas. joilla aapiskirja jo oli muistossa. mutta pirtissä jo alkoi askare toinen. kultainen niittomme meni. melkein kyyneleitä vuodattaen. Sisältä luki hän ehkä selvemmin ja nopeammin kuin Timo. Niin. mutta kaukana heistä vielä työskentelivät Juhani ja Timo. vihoissansa hammasta purren. virtasivat vetenä alas niitulle ja niitulta Sompiosuohon. Kuin hauta oli äänetön ja kylmä tämä yö. ja keikahti miehen lyhykäinen paita. Mutta kerranpa tuuli äkisti viskautui pohjoseen. ja ylpeästi katsahtaen painoi hän sen umpeen. Lopultahan pääsi myös Timokin toivottuun satamaan. ja kauas kaikui taasen kirvesten paukkina ja nurkkanuijan jyske. Niin hän tuolloin. tullessa kevään. Mutta istuipa hän taasen pöydän-nokalle kertomaan vaikeata kappaletta. sillä suurella puuhalla juurtui aapiainen miehen aivoon. Kovin äkeänä ja tukkaansa repien hän hieroskeli jykevälehtistä kirjaansa. Ja seuraavana aamuna katseli aurinko murheisella silmällä yön tekoja. ilman ydintä ja voimaa. TUOMAS. höyhenet pörrössä.

Ja ojitettuna nähtiin lopulta suurin osa kolkkoa Sompiosuota. Sen luullakseni katsomme parhaaksi kaikki. väsyneinä käyskelivät he kotiansa vasta auringon laskiessa. johtakaamme vesi ja kosteus sen pohjasta pois. mudasta ja savesta nousi pian ojain partaille.--Mutta kylvö-aika oli tullut. ja lyhyempi kuin ennen oli ollut heidän aikansa pyyntiin.JUHANI. mutta tiukka oli heidän vaivansa palkka. hiihdellen ympäri. Niin on meidän tehtävä. Ja valkeana. Mutta . jos tahdomme tänne sydänmaahan rakentaa itsellemme taloa. Mutta kerran taasen tuuli äkisti pohjoseen kääntyi. Niin he päättivät. matalia koivuja. niinkauan kuin Sompiosuo tuolla alhaalla on sammakkojen ja karpaloin kotona. Uskonpa hallan käyvän tervehtimään meitä ehkä jokaisena kesänä. oivallinen niittu. TUOMAS. läksivät he eräänä päivänä alas suohon sitä raivaamaan ja ojittamaan. ja kuokittu oli uusia sarkojakin ahosta kesäkylvöä varten tulevaksi kevääksi. tietäin että vaihtelee täällä hallaiset ja hallattomat vuodet ja että päältä iskein hallattomia löytyy kuitenkin enemmin kuin noita kirottuja hyyrrepartaisia. ja tuskan ja vaivan musta juonne ympäröitsi vaisun miehen huulet. niin kuivatkaamme suo. Lauri ja Aapo. Oli silloin työpäivä raskas. raivaten ja kaivellen siihen ojia. Tuumiskelivat miehet mitä nyt tehdä ja mihin keinoon ryhtyä. Lapiot ja kirveet olalla. Taasen pelto kylvettiin. ja uutta niittua karttui Impivaaran taloon. Tulipa viimein viherjöitsevä kesä. ja pellon povella makasi harmaa halla. kunnes hän illan tullessa vaikeni ja vaipui lepoon. vaan jatkoivat lukuansa yhä eteenpäin kohden katkismuksen loppua. Kuin hauta niin äänetön ja kylmä oli yö. Mutta eivät pysäyneet vielä Eero. Mutta syksyn tullessa oli suo jo reunasta reunaan ojassa ja kuivaksi nurmeksi muuttunut sen kamara. ja olipa viimein vähäkatkismus tarttunut heidän muistoonsa. kuluessa kuuman kesän. ja oli siinä veljeksillä uusi. sillä huonosti oli otus karttunut menneenä syksynä. ne kaadettiin ja kannettiin kasoihin seuraavana kesänä poltettaviksi. Kaivoivat he ensin valtaojan. TUOMAS. ja reheänä kasvoi ruis Impivaaran pellolla. jonka pinta nyt rupesi päivä päivältä käymään aina kuivemmaksi. Kasvoi siinä kuihtuvia. He kyllä retkeilivät metsissä nytkin. Varhain seuraavana aamuna astuivat veljekset pirtistänsä ulos ja katselivat kauhistuen hävitystä vainiolla. suoran ja syvän. raivaten ja kaivellen perinpohjin kuivata Sompiosuo. sieltä liehtoi hän tuimasti pitkän kesäpäivän. lakastuneena kajasti pian äsken viherjöitsevä laiho. jos mielimme tästälähin säilytellä peltoamme hallalta. Sitä emme tee. Niin he työskentelivät monta raskasta päivää varhaisesta aamusta myöhäiseen iltaan. lukua harjoitellen. Mikä on siis tehtävänä? Emmehän vielä juuri näin heitä peltoamme. vaan syksyllä kylvämme peltomme taas. ja harkitsivat parhaaksi. ja möyräilivät ja kaivelivat sumuisessa suossa. ja korkeita harjuja sammaleista. lakea Sompioniittu. ja taasen kylvi Tuomas pellon.--Talvensa viettivät veljekset samoin kuin menneen. ja siihen johdattivat pienempiä molemmilta puolilta. AAPO. Ja siinäpä taasen lyömme kaksi yhdellä iskulla: yht'aikaa poistamme pelloistamme hallan ja teemme itsellemme uutta niittua. Sentähden. Niinpä kaiketi. ja pian kohosi maasta oras. hengittäen kuoloa kylmää. josta he tiesivät hallan nousevan heidän pelloillensa. Nälkäisellä vatsalla istuivat he monta päivää kirjansa ääressä. nähden usein mieltä synkistävää nälkää. jonka me hiellä ja vaivalla valmistimme ahon jäykästä kamarasta.

ja mannaa. Olisko tässä enään muuta keinoa edessämme. mutta koettakaamme. kirkkaan. kylmästä kipenöitsevän taivaan alla. se tehkäämme. Huomasipa usein matkamies. EERO. pihkaista oravan koipea. pieni kuin ruskea vihalainen. jona syllänpaksu lumi peitti maan ja pakkanen oli ankara. Jos kaikkivaltiaita olisimme. JUHANI. Ja mitä herkkua söin silloin ja kuinka suuren kimpaleen? Tuhannen tulimmaista! kaksi kuivaa. ja pian. ja ellemme kohtaa siellä karhua. sydän kuristuu ja kolkosta ikävyydestä lakastuu miehen mieli. josta saamme lainaksi ainakin leivän miestä kohden ja ehkä vielä muutaman vakan . liukui se kilisten tallan sileällä jäljellä. ja syljeskellen kuultelisimme kun jokin kerjäläisrukka maan päältä meille kertoilisi seitsemästä viheljäisestä veljeksestä tuolla alhaalla mutaisen Sompiosuon varrella. kerjäläisen pitkä ja kova peltosarka? JUHANI. Mitä sanot. mutta se konsti ei auta meitä ijäksi.--Eräänä tämänkaltaisena päivänä. keskustellen tilastansa. Kovin siis kiristi heitä nälkä tämän talven kuluessa. Tämä ei käy laatuun. Ei auta.metsäotuksen karttumista oli kovin hämmentänyt menneen kevään kylmyys. Mitä turhia kuvailet? Käykäämme Kuokkalan korpeen tarkemmin tutkimaan tuota seutua. kuin maantie. Seinät paukahtelivat. veljeni. Enemmin kuin vuorokausi on mennyt sitten kun viimeiseksi söin. kivet ja kalliot halkesivat. Sydän kuristuu. ja pienet lintuset putoilivat lumisiukaleina. Se olkoon viimeinen pelastuksen tie. Mutta sellaisesta atriasta ei ole aikamiehen mako suuriakaan tietävänänsä. Mitä voimme saattaa matkaan tyhjästä? JUHANI. se on melkein vissi asia. JUHANI. vaan mikä on tehtävämme. Kontiot menivät sieltä helvettiin. JUHANI. SIMEONI. niin kenties jonkun muun otuksen. Eikö enään keksi yhtään ainoata konstia ja koukkua veli Aapon aivo? AAPO. Tyhjästähän on luotu koko tämä maailmakin. jonka syksyllä liian helposti heitimme. ja näkevät nälkää kuin sudet. lähtekäämme mainittuun korpeen. istuivat veljekset pirttinsä hioittavassa lämpymässä. millä keinolla tyydytettäisiin naukuva maha. Siristä nälkävyötäs. kun pohjonen kiljui vaalean. Tuomas? TUOMAS. EERO. pojat. jotka oljentelevat savuisessa pirtissä kuin nahkasiivet toinentoisensa niskoilla hongan holossa. ja vähemmin kuin koskaan ennen ehtivät nyt veljekset hankkia varoja talveksi. Melkein! Mikä hulluus tässä istua nälässämme ristissä käsin. niin nytpä hyppelisimme tuolla kultaisilla kartanoilla. niin onhan silloin lähellä Kuokkalan talo. Niinpä herrastelisimme. kun ehkä voimme toimittaa itsellemme oivalliset paistit? Toivomme on heikko. että sylki hänen suustansa jäätyi ilmassa kiinteäksi palloksi. Mutta jos ei tämäkään onnistuisi. Katso: olenpa keskeltä pieni kuin armahin röökinä.--Mutta minä hengitän kuin tyhjästä tynnöristä. paljasta mannaa söisimme ja hunajaa joisimme kuin vettä virrasta vaan. JUHANI. kuolleina ilmasta alas. ja kun ehti se maahan. Miksi ei syntyisi siitä sitten edes yksi kappale tamppukakkua? AAPO. Ah! jos olisimme edes heidän pitenttipoikiansa.

leuka käpälällä. verta vuodattaen. Alas kämmenillensä hän vaipui ja puhalti ulos henkensä hurmeiseen lumeen. ulos konnostansa. tällöin avaten silmänsä. vuoskuntaista karhua kiippaisi. Siitä kävivät nyt veljekset maistavan illallisen toimeen. Rannalla. etsien kontiota. läksivät he koirinensa hiihtämään kohden Kuokkalan korpea. Kuuluipa viimein ampaus Tuomaan pyssystä. kunnes veljekset keihäinensä riensivät apuun koirillensa. Ahkerasti harjoittelivat veljekset kalastamista kirkkaalla Ilvesjärvellä. joka ensiksi kohdattiin ja saavutettiin. ryömi kontio hangessa. muutama sata askel pois sen talvisijasta. koiria paeten. Ja nousi kiivas tappelus villaisten penikkain ja rohkean Killin ja Kiiskin välille. Mutta ilta oli tullut. Niin haasteli Eero. jotka jalolla tyyneydellä olivat teroitetut kohden verisiä otuksia kinoksella. kiirehti pois. nousi pian tuima haukunta. Ihmisiin on tässä viimeinkin turvattava. ja. koska väsynyt ruumis oli ravittu ja murhe nälästä moneksi päiväksi poistettu. veljekset heittivät jo kaiken toivon. vaan aivan turhaan.herneitäkin. Mutta me otamme lainaksi ja maksamme koska jaksamme. eivätkä myös unohtaneet Killiä ja Kiiskiä. Karkasivat hänen päällensä koirat. tuoksuavan tuomen verhossa he istuivat monen kelmeän kesä-aamun kajastaessa. mutta huohoittain ja hitaammin kuin ennen nyt retkeilivät veljekset. ja lopettivat karvoja pyryttävän leikin. ja vihdoin muutkin parhaaksi harkitsivat hänen neuvoansa seurata. Lopulta ehtivät he tarkoitettuun tienoonsa ja rupesivat hiihtelemään tuonne. tuolloin. Ja aamun valjetessa läksivät veljekset hiihtelemään saaliinensa kohden kotoa taas. monialle mutkistellen. kannettiin lihava saalis kuusisen. joka purevana. Mutta valkean tuuliselle puolelle rakettiin yösijat partaisista havuista. lippaellen ylös ongillansa Ahtolan kiiltävää karjaa. mutta heidän ympärillään kuivettuneissa kuusissa paukahteli pakkanen ja jylhässä metsässä veisailivat kylmät. läheni häntä mies jykevällä karhukeihäällänsä. leikkasivat siitä pehmeitä viiluja. joka esti tuulen liehtoomasta ja saattoi nuotion liekin suopeasti loimoittamaan. Pian myös kaatoivat he kiukkuisesti taistelevat mullikarhut. Lepäsivät he kaikki nuotion leimutessa ja taivaan tähtien pilkkiessä. lepäsivät. Kaunis oli kevät niin Ilvesjärven rannoilla kuin niituilla ja laihopelloilla . piirsivät ja nylkivät emäkontion muhkean kääpän. Silloin kaksi nuorta. huokailevat tuulet. Mutta tuskin tämä olikaan tapahtunut ja veljekset kokoontuneet saaliinsa ympärille. ja raskas oli heidän taakkansa. verisenä kesti. polviensa entinen jäntevyys tuntui jotenkin hervottomaksi. ja koirien mekastavasta äänestä karheasti joroitteli pakkasen äkeä ilma. Varhainen ja kaunis oli seuraava kevät. Pyssyt kainalossa. ja veljesten luoti heistä kaatoi lennosta monta. ellei omat keinomme onnistuisi. Juoksi hän. paistoivat ne tulessa ja täyttivät mieluisasti nälkäiset vatsansa. ja ulos jynkästä kuusistosta rynkäsi karhu. ja heidän verkkoonsa takertui tai onkeensa tarttui moni kyrmyniskainen ahven ja kultakylkinen sorva. ja siinä melkein ilman yhtään vastaanrynnistystä otti otso kuolemansa miehen keihäästä ja koirien hampaista. sammaleisen kallion juurelle ja tehtiin valkea. mutta hauska. monialle kaarrellen liukuivat veljekset kiiltävillä suksillansa. tänne kohden kaikkia suuntia. Ilta läheni. juostuansa kauan ja kiivaasti. Ja nukkuivat he pian partaiselle vuoteellensa. mutta päättivät Eeron kehoituksesta vielä kerran etsiä erään metsäisen kallion ympäristöä korvessa. liukkaasti suksi hangella juoksi. Herttaisesti lepäsivät myös koirat. ja havuista kohotettiin verho seivästen ja karankojen nojalle. Siinä sorsat naristen lentelivät pitkin järven öljytyynettä pintaa. niin jopa metsästä taasen kuului tulinen haukunta ja reuhu. ja pyrynä pyöriskeli lumi hänen jäljessään. Heidän sinne tultuansa.

provastin lahjoittama ahkeruuden palkinnoksi. mutta kahdenpuolen häntä hinkaloissaan kaksi luiskeata varsaa. koska he viikon päästä seuraavana sunnuntaina palasivat rippikirkosta kotiansa. Valko seisoo. kasvain päivien hohtavassa paisteessa ja öitten lempeässä viileessä. Ahkeruus on onnen lähde. Niinpä kohosi myös oivallinen sauna pihan ja pellon rajalle. Mutta koska vilja oli leikattu ja kylvö tehty. katosi sen ovinurkasta kiuvasuuni. ja välistä lempeä sade taas kasteli tuoksuavaa maata. ennen alkaen vasta huoneen puolesta pituudesta. saattoivat onnea ja menestystä Impivaaran taloon. jossa ahkerimmin kaikista askarteli Simeonin nuhteeton käsi. vieläpä yhden ja toisen vallan kiitettävä. mielien tervehtiä häntä matalan väliseinän yli. tuli syksy raikas ja viileä. niin katsoi sinua vastaan kahdeksan vilpitöntä. yksi ostettu Tammistosta. ja korkeina torneina seisoivat niin suovat Luhta. oli lakaisnut ja lehdittänyt. heidän karjanhoitajansa menneen viikon kuluessa. vakavaa lehmännaamaa ja kaksi sonnia. kun vanhat. Seisoi vielä tallissa tuo vanha. jossa uhkea vilja rehoitti. ulettui nyt periltä aina kynnykselle. lempeästi kohteli heitä provasti. Rakettiin palhotuista kuusista uhkea laattia. Vielä lyötiin entisten läpien sijaan seiniin kolme valaisevaa akkunaa. Runsaimman sadon tuotti tämä kesä. Riehui tänäkin kesänä monasti tuima pohjonen. toinen Kuokkalan vaarilta. saattaen viimein koljon ja tyyneen yön. näit talon pellot ja . Tyytyväisinä. istuivat he kukin itseksensä tutkistelemaan raamattua. tuli talvi ja onnellinen kesä taas. vaan voimatonna kohottamaan päätänsä nurmen kamaran alta ylös. ja heinissä lepää hänen riippuva huulensa. Niin vuodet. Mutta äkeänä. vilpittömäksi. mutta syvällä. kuin kaksi juurevaa tervaskantoa. ykssilmäinen Valko. korvat niuhossa. Niin meni suloinen kesä. Jos aukaisit sen ovea. ja syvä äänettömyys vallitsi huoneessa. teroitellen korviansa. katsahtaen lapsekkaalla huolettomuudella. jonka Tammiston Kyösti. kun katsahdit huoneesta ulos päivän puoleen.--Kymmenen nautaa seisoo talon ometassa. läksivät pappilaan provastin tutkinnon alle. mutta vakavilla kasvoilla astuivat he pirttiinsä. ja silloin katosi pirtistä parvi. Jopa vanhempi heistä on tuomittu tulevana keväänä kadottamaan vapautensa ja suostumaan vetohärjän kohtaloon. Isällisesti. jota veljekset aina riemuiten muistelivat »kultaisena kesänä». Nousi vähitellen kaikki talonpojan talossa tarpeelliset huoneetkin Impivaaran pihalle. Vieläpä huomasi hän heidän käsityksensä uskon-opista yleiseen selväksi. Helteisessä poudassa niitettiin niitut ja leikattiin pellon raskastähkäiset rukiit. tällöin vähän kiusaakin vanhukselle heidän keskellänsä. Sentähden. hevosia talliin ja nautoja omettaan orsien alle. jotka nyt seurasivat. Terävästi rouskuttelivat varsat peltokedon kirkasta heinää ja. Ja nyt. --Niin talon ometassa. läksivät veljekset eräänä lauvantai-aamuna kauan varustetulle retkellensä. oli heillä jokaisella kädessä nahkakansinen uusitestamentti. ja huomasi pian suureksi iloksensa. ja ahkerasti puuhasivat ja toimittelivat veljekset. Sompioniitun pohjassa makasi halla. ja sijaan rakettiin korsteni.Impivaaran pirtin ympärillä. että heidän lukutaitonsa oli moitteeton. Mutta koska he olivat atrioinneet ja Kyösti heistä poistunut.ja Sompioniituilla kuin aumat pirtin ympärillä. Niin kasvoi pellolla vilja ja niitulla heinä tänä heleänä kesänä. josta pellot laajenivat yhä enemmin ja enemmin. mutta nuorempi tuossa saa edelleen omassa vallassaan sorkehtia karjamailla. kuluneet hampaat kalsusti pienentää ruokaa. viljaa karttui aitan laariin. taloissa tavallinen. joka. Laurin julisti hän parhaaksi lukijaksi Toukolan suuressa kylässä. tekivät tuolloin.

Tyytyväisillä sydämillä. Mutta kun olivat atrioinneet. Tuota ensin tuskin uskottiin. istui Aapo. Itse kuitenkin he harvoin siirtyivät omilta maisemiltansa pois. ja olis valmis luopumaan Jukolasta jo tulevan syyskuun alussa. Tulipa viimeinen kesä niistä kymmenestä vuodesta. Viimein aukaisi hän suunsa. sillä hänen kätensä ei ole nostanut Jukolaa. Mutta pirtin pohjoinen akkuna katseli jynkästi kohden Impivaaran jyrkkää vuorta. jonka huojuvalla latvalla aurinko usein kesä-iltana säteili. Timo ja Eero käyskelivät ulkona viljamailla ja katselivat ihastellen tämän herttaisen kesän kukoistavaa kauneutta. lukien kukin uuttatestamenttiansa. kirkkailla kasvoilla he astuivat lehditettyyn. entisen Sompiosuon. juoksi niitusta tiuhaan kuusistoon. Hän on saanut mylläripaikan. ja rupesipa vähitellen nousemaan veljeksille arvoa ja kunniaa. mutta maine pysyi totena. tuli Aapo Tammistosta ja astui Lauri nummen helmasta ulos. ja näkyi kuin olis hänen aatoksensa syventynyt tärkeään asiaan. kuvaten kultaisen kaavan tuvan lehditetylle laattialle. kulki pian maine ympäri pitäjää. kantoisen ahon. väljään tupaan. Halki peltojen ja niittujen kulki talon tie kohden kirkkoa ja entistä kotoa. jona Jukola oli heidän omansa taas. lakeamman niitun. Impivaaran avatusta ovesta virtas sisään auringon heleä paiste. AAPO. Niin osoitteli itseänsä eteesi maailma. Tämänkaltainen oli luonnon muoto Impivaaran ympärillä. Tammistossa kohtasin nahkapeitturin ja haastelin hänen kanssansa yhteisistä asioistamme. istuivat he taasen mikä minnekkin ja mikä mitäkin mietiskellen.Luhtaniitun peltojen alla. tuolla ja täällä matalan.--Oli kesäkuussa kirkas ja lämmin sunnuntaipäivä. Pöydän ääressä istuivat äänettöminä Tuomas ja Simeoni. joka komeana haamoitti etelässä kimmeltävien pilvien rajalla. ilmassa liehtoi hiljainen länsituuli. niin huomasit kivisen. joiksi Jukola oli annettu vieraan viljeltäväksi. ja valkeavaahtoinen pihlaja levitti tuoksua ympärillensä kauas. joka tapahtui veljeksissä ja tämän kautta Impivaaran pihoilla ja vainioilla. Koska länteen katsahdit. ja . askarrellen nysänsä kanssa. joka taasen rauhaisesti hymyten katsoi heitä vastaan. joka antoi länteen päin. jonka helmasta astui kesän aurinko taivaalle ylös. ja sen poutaisella katolla hyppeli päivän hopeakimmeltävä lämmin. ja syntyi siitä seuraava keskustelma. Parasta että välttyy hän tieltämme tavallista vikkelämmin. siitä pitkin nummea Teerimäen harjulle. Mutta jos aukaisit huoneen raskaan oven ja iskit silmäs itään ja koilliseen. mutta jäntevän männyn. joka jo kiirehti ylös puolipäivän korkeuteen. tai katsellen eteensä-avattuun kirjaan. ahon reunalla nummen ja jylisevän hongiston. Impivaaran pellolla laine lainetta liepeästi ajeli ja vilja välkähteli paisteessa tulisen auringon.--Mutta palasivatpa veljekset kotiansa: tulivat käyskelijät pelloilta. Sinisenä kaarteli taivas. ja syntymätaloansa eivät he tahtoneet nähdä ennen kuin oli tullut aika. näit peltojen takana sammaleisia kallionkieluja. TUOMAS. Salaisesti myhäillen he lähenivät jaloa huonettansa. vaan kaatanut yhä enemmin. jota kummastuen kerrottiin. joka nyt oli nousemassa valtaiseksi taloksi. mutta Aapo oli käynyt tervehtimään Tammiston Kyöstiä. uudessa lehtivaipassansa väikkyi mäellä koivu. vaiti vaelteli metsässä Lauri. kauempana toisen. Juhani. koska lakeassa tuvassa katsahdit akkunoista ulos ilmoihin. Muutoksesta. ja ainapa karttelivat he matkan päästäkään näkemästä kotonsa armaita vainioita. ja syksyllä oli siis veljeksillä valta muuttaa syntymätaloonsa takaisin. Sen lupauksen olivat he tehneet. Perä-akkunan ääressä. johon annoin hänelle hyvän toivon.

mutta siihen ei löydy hänessä kurssia enemmin kuin kintaassa. muut kaivelkoot ja kynnelkööt Jukolan pohjalla. Nytpä muistan kertomuksen. Ainapa tuo on jalompaa. käy pian kumoon ilman armoa. käy vaikka kynsiskin isäntäinen vastaan kymmenen miehen kouralla. mutta rässyllä on kivuloinen muija ja monta mankuvaa lasta. mutta suurimmissa. mutta kuitenkin taidamme lukea tällaisia haaksirikkoja pieniksi nurmikoiksi. siitä talosta en puhu. jonka möyrityt pellot ja raivatut niitut tiedämme omien käsiemme työksi. ja yhtäpä tuosta monikin arveli. polkeissamme elämän tietä. on talon ruumiin jokapäiväinen mato vatsassa. siinä ei auttaisi moision rikkaus eikä vaimon emännyys. tuolla poudassa ja sateessa. Tuon kaiken tuomitsis laki hänen maksamaan. Ja niin on meillä kohtakin kaksi oivaa taloa ja kaksi torppaa. Niin. tarvitaanpa siinä vähän potraa pokkoa. jos vaan järkevyys ja oikea taju aina on johdattavana tähtenämme täällä. kaikkihan vihdoin hyvin. johon vertaan nyt talon. AAPO. josta laki antaa hänelle ansion mukaan suolaa selkään. joka menettää kaikki nesteet ja viimein koko rakennuksen ransistaa ja kaataa. ja siinäpä osaa. Menköön herraansa tämä kurja nahjus. että viimein kaikki on kulkeva hyvän toivon mukaan! Niin. Yksi heistä pysyi aina varallisena miehenä. Onpa laita niinkuin sanot. kiireimmissä töissä käymme käsiin kaikki seitsemän miestä yksinvoimin ja yht'aikaa niin tässä kuin entisen kotomme vainioilla. TIMO. sen koi. JUHANI. Mutta olkoon tavallinen talo ja siinä isäntä tavallinen tuhlaaja. jossa emäntä tuhlaa. Ja toivokaamme. Sitäpä vastoin huone. Vaimo huoneen joko nostaa ylös mahtiin ja kunniaan tai repii sen alas aina multahirsiin asti. niin eipä ole hän koskaan syntynyt talontekijäksi mieheksi. AAPO. Myös on huono onni koetellut häntä näiden kymmenen vuoden mennessä. verihaavoiksi ihmisen ruumiissa. AAPO. kun lopulta on tapahtuva yleinen jako. molemmilla heillä oli talo. sitä ei taida kieltää. varakkaalta ja eteenpäin katsovalta mieheltä. kuitenkaan huomaamatta . olkoon hän meistä kuitti. jossa isäntä on vallan villitty. Mutta vaikka oliskin onni armahin häntä syleillyt. Kas Timoa vaan! hän juttelee kuin kokenut mies.vuokraansa ei ole hän maksanut meille yhtään ainoaa jyvää. Nyt en puhu talosta. mutta kas jos talossa vaan on emäntä tiivis ja säästäväinen. Sentähden menköön hän nalkkeilemaan myllyänsä. on tuottava viimein rikkauden tai köyhyyden. ja molemmilla myös oli vaimo ja lapsia. vaikka olis hän vikkelä kuin kärppä ja kitsas kuin juutalais-ämmä. seisoo väkisten. Työtuomion kautta hän ehkä viimein maksaisi kaikki. Tosin voi isäntä itsensä kulauttaa aika lailla humalaan ja tappelee hän kylässä. tannerta ja tilaa meille jokaiselle erikseen. jonka kuulin jo isämme-isältä. joka tuhlaa. kaikin puolin yhdenvertaiset. joka hetkessä menettää vuosien hedelmät. kaikkein parhaimpaa. Paljon tulee se eukkoon ja hänen emännöitsemiseensä tuvan orsien alla. katsella edessämme taloa. molemmat yhtä raittiit ja toimekkaat. Siihen on hän ikuisesti voimaton. siltä aina viisaalta. niin seisoopa se talo. sen syöpä. ellei pane hän pantiksi kurjaa sieluansa. Ja näin hän kertoili: Oli kaksi veljestä. kuinka ukon raataminen tuolla ulkona. mutta millä hän sen tekis? TUOMAS. Mutta emäntä. AAPO. kunkin tulevaisuuden määräys. mutta me tahdomme näyttää kuinka tehdään Jukolasta pitäjämme uhkein talo.--Meistä kolme jääköön tähän uudispaikkaamme hoitamaan. mutta toinen heistä kävi yhä köyhemmäksi päivä päivältä.

sanojani sydämienne pohjaan. Mutta tuolla Ilvesjärven tyynellä pinnalla soutelivat muut tylppäkuonoisella tukkiruuhellansa. Olkoon siis naiminen. jakeli voileipiä lapsillensa. ja tekee hänen huoneensa ilon ja rauhan satamaksi. kartellen visusti tuomasta nalkutellen esiin noiden »oivain naapuri-eukkoin» esimerkkejä. jäivät karjan korjuun tähden. Hyvinhän sinä kaikki olet tehnyt. Mene pois! Mitä tuossa turhia. ja huomenna on meillä maistava murkina. hänen paras ystävänsä. Huono ja tuhlaaja emäntä on talon kaikki kuluttava rotta ja kurja katsoa puoleen kuin porolammikossa vanha tallukkahaasu. paljon vähemmin löytyisi täällä kehnoja vaimoja. Totisesti! oletpa oikein isällisellä. . Niinkuin jälkimmäiseltä emännältä meni kaksinverroin voita. jossa emäntä. ajettiin siitä tarhaan. Ja sellaista vaimoa hän kohdelkoon ja pidelköön kuin omaa silmäteräänsä. ja nytpä ymmärsi ukko syyn tuon yhden veljen rikkauteen ja toisen köyhyyteen. niinpä myös. panihan muori ainakin kaksi vertaa paksummalta voita leivälle kuin tapahtui naapuritalossa. repineet päästäksemme viimein kovan onnen rykelmäisestä korvesta lakealle. Ensiksi tuli hän rikkaan miehen huoneesen. Sillä huono emäntä on miehen tuho. vaan enemmin ehkä tuumasta. että vähemmin. jotka par'aikaa iloisesti kutelivat. Ja kantoisella. Ja luulenpa myös. mielellä ja kielellä meitä johdellut täällä salojen yössä. hän on tehnyt suuren työn. ja suoden tuon aina »kunnollisen kuolleen kultamuorinsa» ma'ata rauhassa haudan kammiossa. mikä olis matkaansaattanut tämän eroituksen veljesten huoneenhallituksessa. Ja olishan siis hänen emännöitsemisensä tarvinnut kaksi tämänlaista taloa. JUHANI. ja yksinvoimin taistelleet olemme: tempoilleet. kultainen kunniansa.--Mutta katsokaat: ilma on kirkas ja tyyni. niinkuin se olla pitää. AAPO. JUHANI. vapaalle aholle. seistäksensä naapurin yhden talon rinnalla. Ilvesjärvelle he astuivat asettelemaan pyydyksiä kultakylkisille kouruille. Veljet. Oikein harkitsi hän asian. jossa emäntä myöskin antoi lapsillensa kirnuvaisia. ja vilahteli järven ruohoinen ranta. jos miesi nuoren aviosiippasensa virheitä kävisi aina ojentelemaan lempeillä sanoilla ja rakkahilla silmän-iskuilla.--Niin. kiittäkäämme Aapoa. Lähtekäämme panemaan mertojamme ulos. riistoneet. Niin--noh! Niin! Vaan että seisomme nyt tässä. Niin kertoili kerran ukko viisaudestansa kuuluisa. vasta kirnuttuansa. lasketellen mertoja järven heleään syvyyteen pitkin korteiston moniniemellistä reunaa. Mutta kerranpa eräänä lauvantai-iltana läksi isoisämme jollekin asialle näihin molempiin taloihin. Mutta kotia jäivät Simeoni ja Timo. ja tuolla mäntyin latvoissa luoteisessa väikkyi tulipunertava iltarusko. mutta kelpo ja armas vaimo on hänen onnensa ihanin. mutta kas. elämämme ankarin askel. ja tarkoitanpa istuttaa näitä. kohden laskuansa alenee jo aurinko ja vilisten nyt kutee kouruliuta Ilvesjärven korteistossa. vaikka melkein näkymättömällä tavalla karisi aina kahdenvertaisesti kaikkea muutakin tavaraa hänen sormiensa välistä. AAPO. veljet! ehkä on meillä kaikilla piankin eukkonen vieressämme ja pieniä pirpanoita ympärillä ja sentähden en nyt haastelekkaan näin paljaasta hetken mielipiteestä. kuin sielunsa kalliinta aarretta. kuivalla aholla lypsettiin märehtivät lehmät. monta kallista neuvoa olet meillen antanut. ja ammuten ja kelloin kilinällä palasivat jo vääräsarviset laitumeltaan pitkin kanervaista nummea. jossa he pian toinen toisensa perässä vaipuivat alas havuisille vuoteillensa.syytä. siitä astui hän köyhän veljen tupaan.

Valko oli kuollut ja makasi makeasti syvässä hautakammiossaan Luhtaniitun aidan takana. miehestä mieheen kiertoili ympäri katajainen haarikka. jona veljekset ovat päättäneet lähteä saavuttamaan entistä valtaansa Jukolan talossa. sentähden juokaamme ja iloitkaamme. Tiellä. joka juoksee kohden kylää peltojen. Niin he katselivat. ja kaukana kuumoitti heidän lapsuutensa Jukola. josta näki avaralle kohden kaikkia ilmoja. retkeilee nyt seitsemän miestä. mielukkaasti he astelivat. johon Tammiston Kyösti on jäänyt elikkoin hoitajaksi päivän tai kahden ajaksi. He iskivät silmänsä lounaiseen. Luhta. ja asui heidän kasvoillansa tyyni riemu. ja kaksi nuorta. könttipäistä sonnia. Jukolasta syntyisin ollen. ja mäen kaltevalla rinteellä haamoitti Jukola kuin tumma entisyys. Viimein seisoivat he Teerimäen harjulla. jota eivät olleet nähneet kiertoessa yhdeksän vuoden.ja Sompioniitun halki. Iloisina hyppelivät myös Killi ja Kiiski. joita ohjaili Lauri. kumpikin taluttaen ammuilevaa lehmää karjan aluksi Jukolan omettaan. astellen heidän jäljessään vallan kopealla mörinällä. JUHANI. milloin edellä.--Mutta katsahtivat he taasen lounaiseen. ennen kuin synkeä tuomiomme kirjoitettiin etehemme seinään. jonka yli he vaelsivat ylösmäkeä. Mutta olutta laski Juhani. jotka onnen hetkenä huomasimme mikä rauhaamme tuli ja tuotimme oivia hedelmiä. nyt palasivat vanhaan kotoonsa takaisin. ja yhä kauemmas poistuu heistä Impivaaran uudistalo. vetämänä kahden nuoren tamman. ja viherjöitsevien oraspeltojen keskellä hymyili iloisesti Impivaaran uusi talo. josta heidän tiensä sileänä ratana juoksi kalliota alas. Mutta pian himmensi kyynel heidän silmänsä ja kumma riutumus täytti heidän povensa. Kiitos Luojan. istuen pienen oluttynnörin kyljellä. Aapo ja Tuomas. ja Jumalan johtava käsi on elämämme tien kohottanut ylös näin jalolle ja iloiselle kunnaalle. pitkin santaista nummea hongiston halki. ja viimeinpä myös kenokaulainen kukkokin kuoli ja kuopattiin. milloin perässä.KOLMASTOISTA LUKU On eräs kelmeä syyskuun päivä. He olivat ainoat elikot. hymyävältä taivaalta. että nyt seisomme ilon lapsina tässä! Onnelliset me. karheasti naukuileva kissa. milloin pohjoseen ja milloin etelään ja milloin mihinkin ilmaan. Kiekua heloitteli Impivaaran orsilla taasen toinen kukko. milloin loiskien kahdenpuolen matkuetta. Seurasi heitä vankkurikuorma. vaikka jo harmaapäisinä. kuollut ja kuopattu oli vanha. ja uunin päällä killisteli toinen kissa. Sitten astelivat Simeoni ja Timo. Niin he vaelsivat: siirtyivät ulos lakeasta Sompiosta ja astuivat metsän syvyyteen. jonka harjulla nyt voiton sankarina . jotka. johdattaen nuorasta pientä. Juhanin armasteltu Matti. Kernaastihan seurasi sonnimulli lehmiä. uljasta hevosta oli nyt vetämässä veljesten vankkureita reippaalla vauhdilla Jukolaan. AAPO. iloisina. mutta ilon ja riemun helmiä ovat ne kyyneleet. tehtyä juuri varten tuliaisjuhlaa Jukolassa. ja ihanasti kastuivat heidän silmänsä. seisahtuivat veljekset hetkeksi levähtämään juhtinensa. Mutta vuoren harjulle. siitä Viertolan kirkkotie. Me vuodatamme kyyneleitä. ja ylempänä seisoi jyrkkä vuori.--Edellä ja rinnatuksin käyskelivät Juhani. Ja olutta oli tynnöri täynnä. kuin soliseva vesi täyttää uppoovan miehen poven. Siitä katsahtivat he viimein takaisin pohjoseen päin. liepeästi paistoi aurinko vaaleansiniseltä. Tuli heidän eteensä Seunalan Matin aho. Ilma oli selkeä ja tyyni. Tämä. Mutta viimeisenä vaelsi veli Eero. joka oli määrätty pitämään talon karjan karttumisesta murhetta.

Mutta me itse. Kivi hirveä korvessa matkaansaattoi ankaran huhdan.--Tässähän nyt seisomme. Mutta tästähän--pahasti. jyrkän vuoren kupeille me siirryimme pois ja rakensimme itsellemme lujan pirtin. tuolla. Tuonne tuon harmaan. kiitos meille itsellemme. tuolla Toukolan kylä. joka meidät väkisinkin pakoitti metsien syvyyteen. tehden onnettoman retken kohden juhlallista tornia tuolla ilman partaalla. tuosta rangaistuksen päivästä rupesi onnemme virtaamaan. tuolla on entinen. katsellen sovinnon suopealla silmällä tuonne kohden Toukolan kylää. tuolla kirkontorni ja tuolla taasen uhkea Impivaara. sydämen kiukun vallassa pakenimme metsien pimeyteen.--Kiitos Jumalalle. että otimme onkeemme nämät tärkeät viittaukset salatusta maasta! Kuin miehet me silloin päätimme heittää ijankaikkiseksi juovuttavan. Siellä on kivi. Huomaitkaamme: sieltähän.--Katso kuinka tiemme on juosnut. poiketaksemme toiselle tielle. Ja tuolla arvaten on se nälän. kirotun viinajuoman. että käyskelisimme murheen poikina nyt. Vaan äläppäs mitään. silloinpa armollinen Jumala kirkasti etehemme maailman. Ja tämä tapahtui sekä paljon viinan että tuon häijyn ja jäykän sisumme kautta. Kymmenen kultaista vuotta on mennyt sitten kun vihan. mutta siinä myös se voimakas ponnistaja. ja sen hän teki tuon oivallisen vallesmannimme kautta. vainon ja närkästyksen katkerassa ilmassa. jotka tahdoimme ajoissa viisastua. Onneksemme siis heitimme kylän ja kylänmiehet. joka saattoi meille murhetta ja tuskaa. sillä nyt on tapahtunut miehissä muutos. Mutta kohtasipa meitä vieläkin vallan tuikea temppu. jos lakkaamatta olisimme oljennelleet etelässä tuolla. mutta perin mahdottomina. uhkeamman ensimmäistä. joka meitä johdatti. Mutta uskonpa. Mutta emmehän tuostakaan juuri paljon huolineet. mutta jota myöskin taidamme kutsua onnemme kiveksi. Taisimme nyt taasen vapaasti halutyötämme harjoitella. ja runsaasti vuosi salojen karjan raikasta verta. on syntyisin tämä ilon ja onnen hetki tässä Teerimäen harjulla. Tosin kohtasi meitä vieläkin moni puuha ja ahdinko. Kahdelta haaralta saimme uhkaavia muistutuksia: Simeonin kummallisen henkinäön ja Laurin merkittävän uneksumisen kautta. Kas. kiitos äitillemme. mitä teimme me? Astuimme kuin miehet itsensä-kieltämisen. mutta me notkistimme niiden niskat. joka ei vieläkään ollut tarpeeksi pehmitetty. koetimme pyrkiä kristillisten ihmisten yhteyteen. Mutta ahne tuli poltti pirttimme tuhaksi. jossa alenee metsän himmeä reuna ja tuo harvaoksainen kuusi korkeimmalle kaikista kohottaa huippunsa. seiväs-räiskynän ja verenvuodatuksen päivä. joka taasen antoi meille kosolta viljaa.seisomme. kun jo seisoimme mustan kauhistuksen rinteellä. vaan syvyydessään keitti kostonhimoa. ja silloinpa pojat sudenpenikoina kaappaisivat Jukolaan takaisin taas. työn ja toimen tielle. Ja hyvä meille. Mutta sielläpä äkisti nosti meidät ankara kohtalo kamalalle Hiidenkivelle koetukseen aivan hirmuiseen. armas Jukola. suden-ähellyksen. ja tässä seisomme nyt. pahasti kyllä--myös nousi se muistossamme kovin murheellinen viinakesti. ja täällä takana on meillä jalo seljänvastus. Meitä kohtasi tuo vihan-kiljumisen. vaan metsien haltuun läksimme taas ja rakensimme itsellemme toisen pirtin. jossa päätöksessä toivon jalosti seisovamme. tuo kuuma päivä Tammiston kartanolla. jatkaen aina. joka lapsuutemme päivinä muistutteli meille Jumalan tahtoa ja lakia! Hänen lauseistansa painui . ja leikki on kova. Oli se kiusan kirottu retki. Selvästi astuu nyt eteeni elon-retkemme kohtaukset tuon menneen vuoskymmenen helmasta. Mutta tuostapa juuri. tuliluikut paukahtelivat. vaivan ja armaan onnen kivi. Niinpä meitä viinan hummauksesta kuritettiin. ja koirat reuhtoilivat. Niin. touvasimme väkivoimin aina eteenpäin. Niin teimme. Tämä viinan villitty mälinä mullersi ylös helvetin ja kaikki perkeleet meille kamoittavaksi varoitukseksi. Me ensin.

Kulkivat he jo moni-ahteisella tiellä ohi Kuttilan lakean niitun. kuiskasi halki hurjimpain myrskyin. nousee totisesti. Tosi mitä ruumiiseni koskee. Läksivät he alas. Impivaaran henkivartija-pataljooni. aina kruununvoudista Ruokko-Massaan asti. ja kymmenen vuotta on mennyt kuin pyyhkien. Eipä Eerokaan ole enään juuri niitä lyhimpiä Suomessa. Tottahan vielä siihenkin neuvoja löytyy. Tässä maailmassa. kiertyä ja koukistua tahtomme mukaan. Olkoon sanottu. Ja sen teki vuosien voima täällä metsissä. jossa kirkkuvat haukat sinkoilivat ilmassa heleän taivaan alla. mutta sieluparassani. nähtyään poikiensa lähestyvän. pari pientä pieksiäis-ryöppäystä vaan meidän muiden kädestä ja mies oli kuin öljytty. Ja ensimmäisinä. muori. Ah! jos eläisi nyt äiti. koska juomme oikein veljenmaljaa kaikki seitsemän poikaa. Tulipa hänestä kuitenkin oikein laatuunkäypä mies sekä sielun että ruumiin puolesta. JUHANI. Niinpä hän nytkin kääntää silmäni. käyskellen tuolla Jukolan pihalla. paljasta polskaa. Pojat ja veljet. vaan kaikkien on täytynyt kääntyä ja vääntyä. aina ensimmäisinä me kolme tässä astelemme: minä. korkealle Kiljavan-nummelle. Mutta taivaan salissa istuu nyt eukko. kiirehtis hän meitä vastaan aina Ojaniitun ahteelle tuolla. mutta olkoon menneeksi tänäpänä juhlan kunnioiksi. Pojat. Ojentuahan on kaikkien täytynyt. veljet. Aapo ja Tuomas. jonka vaan kohtaamme tiellä ennen kotoa. ihanampi neitsytmaarian sänkyruohon tuoksua. tullaanpa Jumalan avulla mekin sinne kerran. meidän veljesten avulla. Ja kas kun oikein tanssia leivoitamme Toukolan tyttöjen kanssa. JUHANI. peevelin vitkoin. Sen teemme. TIMO. jos heidät kohtaamme vaan. että ainoastaan Aapo meistä osaa katrillia. tulivat pimeään korpeen. mutta sitähän osaamme kuin miehet. ja elomme alus ei vaipunutkaan haaksirikkoon. JUHANI. raa! Kahvia en ole juonut sitten kuin Karja-Matin häissä. Niin. Mutta mistä saisimme oikein huikean pelimiehen ja kiltin kahvinkeittäjän? AAPO. salskeata seitsemän miestä. ei suinkaan. Tralla. Kyllä tullaan. me muut vaan polskaa.--Niin. nyt lähtekäämme. Uhkeita poikia kaikki. tralla. että jyskyää Jukolan permanto ja katosta karisee kaarna! Tosin on laita niin. saman maatuskan kantamat ja synnyttämät kaikki. raa. Ja olkoon menneeksi polskaa. pelkään minä. Kaikkihan käskemme. vartoen lapsiansa. kuulkaat yksi oiva sana: Käskekäämme tuliaisjuhlalle kanssamme Jukolaan joka ainoa mies ja vaimo. JUHANI. löytyy vielä paljon sinuakin varten varoilla tuota kirottua Vanhan-Aatamin pirunpihkaa. Mutta vitkoin nousi hän naulastansa. leivoitamme.aina yksi ja toinen sydämemme syvyyteen. raa. Aina maaherrasta Toukolan tallukkaan asti. Neuvoja ei ole meiltä puuttunut kovemmissakaan tempuissa. AAPO. josta varoittava ääni alati kuiskasi meitä korvaan. joka usein kyllä veivaa ja kiertää nurinniskoin koko maailman. niin. TUOMAS. Vai kuinka? Mitä sanot sinä itse siellä takana? EERO. koiras ja naaras. vaeltamaan taas. tottahan vaankin vielä siihenkin neuvoja löytyy. pojat! tuntuupa jo sieraimissani kotonurkkien haisu. siitä viimein kulon polttamalle. vaeltakaamme alas kallioista tietä. koska . ja nouseepa tästä iloinen kesti.

mutta saadaanpas nähdä kuinka hän suorittaa solmun. TUOMAS. tralla. kas. täällä seinähammasten juurien alla. Jotain häneltä kysyn minäkin. veljet! ja kohdelkaamme häntä kunnialla. viskellen hänelle noin niinkuin leikin vuoksi pieniä kysymyksiä raamatun syvyydestä. mitä häneltä kysyisin noin vilpittömällä tavalla. Terve miestä vaan! JUHANI. jonka pistän hänelle avattavaksi. Mutta kuinka koulutti hän meitä? No. JUHANI. näyttäen. no. jos häntä miellyttää. Hän on minua opettanut. TUOMAS. Yhdestä tahdon häntä muistuttaa. joka könöittää meitä vastaan tuolla aholla? AAPO. Hyvä! Ehkä taidan minä vuorostani opettaa häntä nyt. lalla. Mitä viisauteen koskee. Hän käyköön ohitsemme kunnialla.täältä takaa katselen teitä siellä eturivissä. luulen minä. JUHANI. Sama. Hän on käskettävä tuliaiskestiin päätöksemme mukaan. Niin. ja sitten astukoon hän seuraamme. Minäpä en häntä ensinkään vihaa. Mutta minun tekee mieli häntä hieman muistutella menneistä ajoista. pattisauva kourassa ja entisen provastimme isolippainen vannelakki päässä! No vie sinun musta sonni itseäskin! Sama junkkari. SIMEONI. että tulemme kylään toisenmoisina miehinä kuin ennen sieltä lähteissämme. niin tahdonpa juuri tällä hetkellä parastani koettaa. laa! Kuka on mies. toivon minä. . Eero. kuinka Juhanikin silmissäni taasen pöllöittelee tuolla Aapon rinnalla kuin pystysilmäinen tallipässi vakavan valakan rinnalla. sama junkkari! TIMO. Kas. mitä huolin minä? Lauleskelen vaan. sillä tukkani on taasen yhtä sakea kuin ennenkin. Peeveli! se täytyy meidän tehdä. laa. Sentähden. Meidän koulumestarimme. Fralla. ehkä taidan heittää hänelle pienen sukkelan kysymyksen testamentistani. Lukkari! Sama lukkari! TUOMAS. Fralla. Mutta sanoppas. lalla. laa! »Kuinka taidan iloinen olla? Kuinka taidan tyytyä?» Fralla. Herran poika! Sama junkkari juuri. sillä sydämessäni on aina jotakin pientä pistosta häntä kohtaan. Käyttäkäämme itsiämme aina viisaalla tavalla. JUHANI. Eero-poikaseni. TIMO. Olenpa lukenut testamenttini kannesta kanteen ja ymmärtänyt sen myös. lalla. Mutta tänäpänä kihisee ja irvistelee ilmassa ilon ja riemun henget. lalla. Totisesti! No terve miestä! JUHANI. Vaiti. nythän sopii sitä kysyä. Täällä on yksi vikkelä ongelma. AAPO. Ukko itse. ja saadaanpas nähdä kuinka hän tuon selittää. JUHANI. sama.

Juhani! JUHANI. Sitähän tässä niinkuin vähän on tekeillä. JUHANI. Minä varoitan sinua: kohtele häntä kelpotavalla. Päivää. kysymykseen. luulen minä. vaikeimmat paikat tässä kirjassa painaa nyt kuormaamme enimmin kaikista. Kitas kiinni. No tervetuloa syntymätaloonne takaisin taas! JUHANI. Keskievarin Antti ja Jussi toinen. Eihän ole. Taitaakos kanttoori. Hm.--Niin. Niin. ja samoin kysyn minä kanttoorilta nyt. vai niin. päivää. poikaseni. kuulkaat päälle. LUKKARI. »Minä ja sinä yksi. lievitellä muutamia solmuja.EERO. TUOMAS. Taitaakos kanttoori vastata minulle yhteen kysymykseen. puntteja ja pusseja siellä. Ehkäpä niinkin. hm. Niin tekee. Metsän korvesta tullaan. Niin. Majaa muutetaan. Tuhannet kiitokset. Vai niin. Päivää! LUKKARI. Hm. Näin hiljakseen. on tuossa varsoillamme vedettävänä ankara kuorma. JUHANI. Kysyisin ja selittäisin asian. TUOMAS.--Tuulemaanpa rupee. sinä Lopen pahalainen. Timo hillitköön leipälaukkunsa. LUKKARI. herra kanttoori. Ja luulenpa että juuri syvimmät. TUOMAS. Mutta kyllä tiedän mitä kysyn. Puhaltaapa oikein raskaasti. ja. Sanokaas minulle: mitkä ovat Sepeteuksen poikain nimet? TIMO. pojat! VELJEKSET. Kylmän-ojan lörpöittävä paara! Minä sinun opetan. JUHANI. raskaasti. Kysyppäs millä keinolla viisi miestä ja kaksi kalaa ruokittiin viidellä tuhannella leivällä. jaa. . Raskaasti kyllä.--Mutta onkos kanttoorilla tähän aikaan yhtään koulupoikaa pöydän-nokalla? LUKKARI.. niin. herra kanttoori. Kyllä minä tiedän. JUHANI. Vai noin nyt pojat muuttaa. kuinka monta meittiä ollaan?» kysyi minulta kerran Loimaan mies. jota ei ymmärrä itse arkkipiispakaan. TUOMAS. niinkuin näette. LUKKARI. ja tuossa on ukko. Mutta jos koettaisimme hieman kevennellä tuota kuormaa. mitkä olivat Sepeteuksen poikain nimet? Se on kysymykseni. joka on saattanut täällä monenkin aivon aprikoitsemaan. Eikä yhtään ainoaa pörröpäistä nallikkaa ovinurkassa? LUKKARI. ei. Hehee! Ei. Tulleeko siitä sadetta? JUHANI. seitsemän Enklannin lahjaa.. Hm. LUKKARI. jonka painoa lisää vielä seitsemän uuttatestamenttia. niin. Vai noin nyt muutetaan. JUHANI.

Vai löytyy se testamentissani?--Mutta--niinhän juuri minäkin olin aikeissa kysyä teiltä. herrani? LUKKARI. He. Suus kiinni nyt ja kuultele. samana häntänä. Hän kuuluu siihen. Niin vastasin minäkin Loimaan miehelle. vai niin. älä herran tähden tuuppaise minua enään toista ja kolmatta kertaa poskelle... en kuulu pappissäätyyn kuin esimerkiksi lukkari. . Minä ja sinä yksi. löytyy jo kysymyksessäni. Kaksi. vaan olenpa kiivasta miestä kun kerran oikein kiivastun.. Ja jos mielitte kuulla suustani oikein totuuden. kuulkaat päälle. etten kuulu siihen kunniaan. EERO. mutta kysyin malttamattomuudessa hieman toisin. kuinka hänelle vastasin. niin. kuinka monta meittiä ollaan? Se on ongelmani. Lukkarihan se oli.. JUHANI. JUHANI. Mutta äläst! Siinä rykelmässä on meitä neljä. Sinä hunsvotti! olenko minä vasikka edessäs. Tuhannen tulimmaista! TIMO. nonoh . hm. sinä pirkelee mias!» Hmmh! Kenenkähän nyrkin luulisitte tässä ylinnä keikkuvan? Häh? Smatrii. kubbe! ja huomaa kuinka kymmenen vuoden kuluessa muuttuu täällä maailman muoto. Se olikin suntio eli torkka. joka kerran oli leikissä ukko Viksarin kanssa. Minä en olekkaan mikään korkea kirjanoppinut ja jupisteeri. suntio tai lukkari. veli Juhani. Jassoo . mutta enpä ole viitsinyt kiehtoa siihen selkoa testamentistani. keskievarin Antti ja Jussi toinen. JUHANI. suodaanko minun kysyä: mikä oli Sepeteuksen poikain isän nimi? JUHANI.. Kas siinäpä seistiin. Älä herran . en suinkaan.. Vilpitön kysymys. vasikka tai mullikka? En suinkaan. mutta säädyn viimeisenä häntänä.. kaksi. Etkö siinä riivattu voi hillitä leukojasi kunnes vanhin veljes on tehnyt tehtävänsä. TIMO. Lukkari tai suntio. herra korkeasti oppinut kanttoori. Vai niin . he! TIMO. Tiedättekö kuinka virolais-ukko Korkki sanoi Hämeenlinnan viskaalille? LUKKARI. vaan ei suinkaan neljä.. antaissani oikean vastauksen? Niin. »Mene elvettii. kaksi vaan. pojat!--Kuinka monta. löytyykö sekin nimi testamentissani? LUKKARI. Löytyy tosin.. jassoo . JUHANI. poikaseni. lilli-poikaseni. minulla ei ole valta kiekua kirkossa kuin aamukukko orrella eikä pöyrytellä poikaköllien saivaristoa.... No kuinkaspa hän sanoi? JUHANI..--Mitkä olivat Sepeteuksen poikain nimet? LUKKARI. Mutta kysyi minulta kerran tuo entinen provastimme: »mikä oli Sepeteuksen poikain isän nimi» ja arvaas. joka tarinassa kutsui itsensä pappissäädyn hännäksi ja löylytti vähän Viksaria. Ongelman olen kuullut.pojat! TIMO.. minä vaan tahdon sanoa.

vaikka jo kalsunkin vihan minua kohtaan. ja aisoissa käyskeli eukko. AAPO. vaikka hieman hämmästyikin mieleni tässä teidän nyt käydessänne mua vastaan. he eivät ymmärrä. Nyt. varsinkin koska myönnän että olimme hänelle aika visapäitä oppilaita. SIMEONI. mutta myöskin tuo oivallinen provastimme. Tästä ylistyksestä kiitämme teitä. Läksivät he kulkemaan. Mutta samalla kiinteällä keinolla on kerran minua itseäkin opetettu. samalla kouristelevalla keinolla. se tietäkäät. Ja ken takaa. minä teen saman tunnustuksen itsepuolestani häntä kohtaan. ja tiedän sen syyn. kysyn minä. torellen ja kiroten. ja Rajamäen rykmentti astui heitä vastaan. AAPO. Minä näen teidän silmissänne tuon kyräilevän. Olkaat huomaamatta ja tehkäät niin hyvin ja käykäät kanssamme pieniin tuliaispitoihin Jukolaan. ja Herran ja oman puheeni voimalla taivuttaa heitä veljelliseen sovintoon. Katsokaas tuota paikkaa. ja puhalteli heidän syliinsä raitis länsituuli.--Kanttoori antakoon heille anteeksi. kulkivat pitkin ahteista tietä. paratkoon Jumala! Mutta mitä tarkoitin kiinteydelläni teitä kohtaan? Omaa etuanne. omaa etuanne. Tehkäät niin hyvin. TUOMAS. kiviä ja kantoja. ja katkerasti olen sitä jo katunut. JUHANI. tulkaat ja tehkäät rauha. LUKKARI. Näkyi Kaisan nuuskainen naama ja kiivaat silmät tuon mustan korvamyssyn alla. Minä seuraan ja tahdon koettaa parastani täritellä Toukolaisten sydämiä. Niin. mutta aikani ei juuri myönnä kuulemaan kutsumustanne nyt. vieriessä kymmenen Herran vuoden. Siis astukaamme miehissä eteenpäin. Mutta puhukaamme ensin suumme puhtaaksi. Tulkaat rakentamaan sovinto meidän ja Toukolaisten välille. sieluni iloitsee. ja oleppas vaiti oman rauhas tähden. Me tiedämme teidät kunnian mieheksi ja tiedämme että Juhani ja Timo pyytävät teiltä anteeksi kierot sanansa. Me rukoilemme. Eiköhän ole tämä työ teille velvollisuutta virkanne kirkollisuuden kautta? Siis kavahtakaat. ken takaa. joiden kovia kalloja vasten hänen kärsimyksensä rintarauta väkistenkin särkeytyi. Mutta Heikka oli jo heittänyt keppiheponsa. TIMO. veli. Minä myönnän että hän on kunnian ukko. ja niin on välimme kuitti. Minä kiitän. ettei närkästy teille ainoastaan Jumala. Lukkari tunnusti ei juuri oikein tehneensä meitä kohtaan. Olkoon teidän tahtonne. kuultuansa ettette ole tahtonut käydä sovintomiehen toimeen näin tärkeässä asiassa kuin tämä. kiinteä ja kova. sillä rupesi käymään heitä vastaan lapsuuden ahoja. tahdon minäkin sanoa sanan. AAPO. koska katselen teitä miehinä nyt ja tiedän teidän tekonne ja taistelonne. ettei saattanut meille myös jotain hyvää tämä tukkapään jauhoitus ja hiuskiemurojen pöllytys? Eihän yhtään takeita ole. vaikka kovakin koulumestari. Vaan että kaikki on unohdettu. että juuri tällä hetkellä. Juho! TUOMAS. sillä tämä päivä on meille päivien päivä. olinpa teille kiinteä opettaja. . kanttoori.AAPO.--Mutta äkisti kuului peloittava meteli. Juho. joka veljeksille kuitenkin oli soma ja rakas. Ja olkaat myös varmat siitä. tehkäät se Jumalan tähden. LUKKARI. sen tunnustan.

jossa löytyi Mikon. jaa. AAPO. ja nousi tuosta melakka ja pauhu. hyvä kuitenkin täällä päällimmäisenä keikkuu. AAPO. muutoin teidät pyöveli perii! LUKKARI. hieman sivulle. mutta suistakaat vähän koirianne. he ovat kantaneet kääntymyksen ja parannuksen . MIKKO. koira vieköön. AAPO. Ja vaunuissa. Sama teille. heilutteli ja rämisi pahoin. juusto. ja äitinsä rinnalla he astelivat. hyvät naapurit ja ystävät. Rauha teille! MIKKO. auttaen kukin aisastansa eukkoa vetämässä vankkureita. Mutta hyvä. punaiseen villahuiviin. Niin. ratsastaen keppihevosilla. muistellessaan päätöstänsä tiellä. että seisomme kartteeratulla tiellä ja että on meillä tässä herra kanttoorissa oivallinen vierasmies. Killi ja Kiiski. sinä Rajamäen Mikko! Kuinka jaksat ja mitä uusia maailmalta? MIKKO. ja viimeisenä tapsutteli Mikon Pikkutallukkainen. Siinä Kaisa kiroili ja toreli tiuskealla äänellä poikiansa. Pois tieltä. Syrjähtäkääs hieman sivulle. sekalaista sekä hyvää että pahaa. erhetys jyrkkä! Kuulkaat mitä sanon ja pyhästi takaan. joka vieläkin teitä röyhtelyttää. ja silloin kaksoispari ja tallukka pieni juoksivat möräten vankkurien turviin. Terve miestä. ja näitpä siellä vielä viulunkin. Mikolla ei ole yhtäkään hätää niin kauan kuin työtä ja tointa piisaa maailmassa. Kuulkaat meitä! KAISA. käypä se. mutta ainapa. vetäen pullorattaita kylän pöllyävällä tiellä. Kuitenkin astui viimein esiin veli Aapo. aina sentähden vähän työtä ja tointa kylissä ja kartanoissa. pojat. käärittynä Kaisan vanhaan. Kyllä sen uskomme.Mörökölli pullorattaansa. kun johtuu mieleeni tuo vanha. mutta Mikko sauvaansa heilutteli koirille. sinä kunnioitettava Rajamäen perhe. siellä näit sinä pikisäkin. Ahaa! Minä arvaan asian. vaikka täytyykin kulkea ja jamata talosta taloon ja kylästä kylään työtä ja leipää hakemassa. mutta veljekset kovin kömmähtäen. ja tahtoisimmepa viipyä tällä erällä parissanne enemmin kuin yhden hetken. Jaa. lykkäsi. Mutta häntä seurasi kaksoispari. Ei Mikolla ole mitään hätää. sarvipussin ja vasikannahkaisen repun. Työläästi ja korskahdellen lähestyivät rykmenttiä Impivaaran nuoret hevoset. ja tämän elämän retkutus käy laatuun. vankkaahan täällä. Heikan ja Mörököllin veitset. Jumal'avita! Tietäkäät. Ah! toisin kuin ennen on nyt Jukolan veljesten elämä. niskaharjakset korkealla pystyssä. ja äänettä toinentoistaan katseltiin kauan: asukkaat Rajamäeltä tirkistellen niinkuin ihmeeksensä. kuulkaat yksi sana. Toisin. Mutta nyt. Mikko itse. Pysähdyttiin kahden puolen. Mikko. nyt pistää meitä päähän tuuma. sekä sielun että ruumiin puolesta. sauvallansa perään. vait! JUHANI. Jumalan kiitos. ja onnistukoon virkanne teille vaan uhkeammin aina. Niin retkeili vastuksiin kaksi kummallista matkuetta. Sekalaista. Killi ja Kiiski. musta vilttihattu päässä ja poskessa ankara tupakkimälli. Pois tieltä. yhteinen olutjuustomme Sonnimäen nummen alla. te sen vietävät! Me tahdomme kulkea. remasivat ja ärhentelivät kovin. AAPO. Niin. Erhetys. niinkuin tapansa oli.

Olenpa kuullut teidän parhaiten ennustavan kahvissa. Pelaanpa jo teille iloisen marssin tullessamme Jukolaan. Jumalan luoma. Sinä uljas Mikko.--Tuo meidän muori on vähän kiivasta muoria. MIKKO. Sentähden kutsuvat he teitäkin iloiseen tuliaisjuhlaan. JUHANI. Kaisa! Hellittäkäät edellä. unohtaen entisyyden. pelaa. kovin. Sinä verraton Mikko! Pelaa. Vankkurit ympäri. sovintojuhlaan entiseen Jukolan taloon. JUHANI. minä uskallan sen sanoa. JUHANI. Kaikki paukahtaa kuin lukkoon vaan! MIKKO. Se on minun muijani. ja muistelenpa vielä toistakin asiaa tuosta Sonnimäen illasta.ihanimpia hedelmiä ja nyt he palauvat rakkaasen syntymäkotoonsa riemun ja kunnian poikina. Mutta mitä lausui Mikko tuosta olutjuustosta Sonnimäellä? Hyvä ystävä. MIKKO. Ennustihan silloin eukkonne meille ankaria tuhon päiviä? Sen hän teki. KAISA. JUHANI. Tämä on heidän sydämensä yritys teitä kohtaan tällä heidän jupileerauksensa hetkellä. ja kahvia ei pidä puuttuman tänä iltana Jukolassa. tahtoen temmaista sylihinsä kaiken tämän maailman. ja me toivomme silmänne näkevän valkeampia kuvia. No lähtekääs ennustamaan meille kerta vielä. AAPO. Jos niin hulluksi päättyisinkin ja lähtisin talkittamaan takaisin vanhoilla korvillani. Heikka ja Matti poikaseni! Ja sinä. . Juuri niin kuin kanttoori sanoo! AAPO. JUHANI. Kaisa pouvaa kahvissa ja minä pelaan viulua juhlan koroitteiksi. veljet. me kahnustelemme perässä. ja oikeinpa hän ennusti. AAPO. AAPO. mutta myrskyt ja pilvet ovat menneet taas ja ihana päivä koittaa. Uskokaat mitä teidän kanttoorinne sanoo. Kahvia ja olutta! Siis tulkaat ja ennustakaat meille onnen päiviä. Niin juuri. antakaat mennä oikein pyrstötähden vauhdilla. sopiihan se hyvinkin. sen keitimme itse ja itseppä sen syödäkkin saimme. Kaikki soveltuu oivallisesti. Mutta onpa siinä muoria kuitenkin. me suhutamme suitsuavana häntänä perässä. Myrskyt tulivat ja pieksivät meitä kovin. MIKKO. pelaa että maailma leimahtelee. Oikein. heitä jo tuo tuimuuden äkeys naamastasi hiiteen ja teeppäs nätti keikaus Jukolaan päin. Mikko ja Kaisa! me tahdomme näyttää itsemme miehiksi ja tehdä miesten töitä. Kaisa. Vallan hyvin. Onpa peijakas niinkin. niin astelisinko heidän vikurien aasiensa sotkettavana tuossa raitiolla? Könöittäkööt he edellä. JUHANI. Jaa-ah! kyllä minä sinun keikautan tässä. Kahvia ja olutta! AAPO. Oivallinen muori! MIKKO.

Niinpä. Niitä hän syksyinä ja talvina viritteli summalta metsiin lintujen. kunnioitettava äijäkarru! KOLISTIMEN UKKO. kyllä. Onpa niinkin. Mutta tulipa heitä vastaan vanha ukko. kyllä tässä nyt nousee meille toiset juonet. ja silloin päätyi hän pauloilla pyydystämään. Seis. mars ja anna soida. milloin peittyi se taasen ihanien hattarien kohtuun. Kolistimen mustatukkainen. Ja mitä huolin siitä. Huuda häntä korvaan ja vahvasti. Oli hän vakaa. Nyt ei ole poika hyvällä tuulella. niin. Mitä? AAPO. kun vaan kaikki käy kuntoon?--Heleijaa. Tässä me ollaan nyt! UKKO. jotka vilkkaasti korkeudessa lentelivät pohjosen ajamina kohden kaukaista. anna soida! Läksivät he miehissä kulkemaan eteenpäin. ei auta. Terveisiä metsämaailmalta. Tämä onneton kohtaus sulki häneltä ainiaaksi karhunampujan tien. Mitä tahdot? TUOMAS. kuin kaksi huhkaimen siipeä. melkein peittivät hänen tuikeat silmänsä. kaatanut monta karhua ja sutta. Arvaatpa sen. UKKO. äkeä taatto. Terve. lilliseen nipistykseen. panee. joka vei häneltä kuulon voiman. Mitä sinä meinaat? UKKO. ja kuuli hän enään ainoastaan huutavan puheen. JUHANI. olen. sanoi suutari. kun lähenivät kotonsa kunnasta lounaisessa. Niin. kaarevaa taivaan reunaa. kiivasta eukkoa. Muija kuin patavaltti vaan! MIKKO. Terve. pensaiset kulmakarvat. ja suloinen oli veljeksille tämä vaellus ja tämä myrsky. jyrkeämielinen ja törmäsanainen ukko. huikeasti huudetun hänen korvaansa. sinä vanha! TIMO.JUHANI. JUHANI. pojat! Perässä tullaan kuin suutari kraatarin perässä taivaasen. Oli hän aikanansa ollut kunnon ampuniekka. Hyvin tietty. kiskoen pikilankaansa. JUHANI. kyllä. Hänpä nyt syyssunnuntain iltahetkenä käyskeli veljeksiä vastaan ahteisella tiellä. Vaelsivat he mäkiä ylös ja alas. katsellen elämää omalta kannaltansa. JUHANI. Tuli viimein ankara tauti. Häh? JUHANI. . Harmaat. ja myrskyksi tuimeni tuuli. mutta kas kun kerran ukkokin karvansa pörristää. taatto. ja tästälähin armahtakoon meitä taivaan ukko täällä kylissä taas. niin. ja milloin paistoi aurinko lempeästi. perkele vie! olettekin. koivisto humisi ja taipui. jänisten ja oravien kuolemaksi. »Perässä vaikka perhana olis». Mutta hempeä ukko olen kuitenkin. hampaat irvissä. terve! JUHANI. Niin. silloin mamma itsekkin suunsa koreaan. niin paneepa. Kiivasta eukkoa. ja annan Kaisan valtikoita. tuli pian tuittupääksi.

Tulistunpa kiusasta ja harmista koska muistelen ansojani. umpisilmäisenä penikkanulkkina. tämä leikkaa kunniaamme. Sentähden: tulkaat kestiin. sanon minä. Mutta kuinka hyväänsä: minä käsken teitä kestiin. JUHANI. tämän kylän yhteinen lapsimuija. UKKO. Ole huolimatta ja käske häntä vaan kanssamme Jukolaan. Sanoinko ma. Juuri vissiin. Veljet. Minä en ole sinun kummis. Mitäs tulit. Te köllit! niistä naappailtiin jo kylliksi ennenkin. vaikka oletkin tuommoinen tuhma käenpoikanen tai mullisteleva metsonpoikanen. ei koskaan. Sanotko sinä meitä varkaiksi koska sinua kestiin käskemme? UKKO. sanoinko ma? Mutta sinä ymmärrät yskän. kummi. Suus kiinni! minä en ole sinun kummis. Mitä sanoit? Huuda kovemmin. UKKO. JUHANI. Huuti? Vai niin! Mutta minua ei olekkaan kannettu papin eteen hammassuisena. UKKO. Minä ja nämät kuusi veljestäni tässä. UKKO. Jassoo! tämäkös on kiitos käskystäni? UKKO. JUHANI. Kestiin minä teitä käsken. Minä sinun kummis? Huuti! JUHANI. Kuka? JUHANI. . AAPO. en! JUHANI. JUHANI. ellei Männistönmuori ole valehdellut. Olette juuri vissiin. UKKO. ymmärrätpä. UKKO. poika? JUHANI. Suus kiinni. sinä peikko? Miksi et pysynyt tuolla vuortesi komeroissa aina kurjaan kuolemaas asti? Mitäs tulit? JUHANI. Sanotko sinä meitä varkaiksi? UKKO. Kuitenkin kaikitenkin. Kirous! onpa yksikin aika metso menevä tästälähin paulastani toisen pussiin. Sinäkö minun kummipoikani? JUHANI. Minä annan palttua Männistönmuorille. vaan etten ole sinun enkä noiden muidenkaan kummi. ukko.JUHANI. JUHANI.--Mitä sanoit. kun olet tuommoinen potra ukko. niin käskemme sinua nyt Jukolaan viettämään kanssamme oikein ryskeistä tuliaisjuhlaa. sillä olemmepa kaikki niinkuin teidän kummipoikianne. Juuri vissiin. huuda niinkuin mies pruukkaa ja älä tuossa vingu ja rääky. UKKO. Männistönmuori.

metsoparvi. katselee silmiimme kuin villakoira. sinä käenpoika? JUHANI. ja sanon vielä yksin tein. Mutta kuitenkin niiden yksinkertaisten. etten ole mikään varas enkä metsonpoikanen enkä köntti. Minä käsken vaan. en. ole. että eräs vanha karru. olenko minä hunsvotti edessäs? Sanoppas. Seitsemän metsonpoikaa! UKKO.--Minä käsken sinua kestiin. Mutta onhan tuo synti ainakin ollut kuuroin perisynti. UKKO. onko metson poikasilla järkeä päässä? Ei tuumaakaan. Mitä sanoit? Huuda kovemmin. vaikka vähän uutelias. hän menköön. mitä. mutta muutoin kelpo taatto. ukko! JUHANI. Olethan kuitenkin hyvä taatto.. Höh! tuossahan lentää ylös jaloistani aika parvi. Esimerkiksi seitsemän metsonpoikaa. MIKKO. Hyvä taatto. vaan kiellän sinun käskemästä. LUKKARI. Tuossa nyt mällistelee vastaan yksi kuin sonni kohden uutta porttia. Mitä peijakasta puhaltaisin hänen kirottuun korvaansa? AAPO. Minä käsken vaan. joka ei seiso minusta juuri kaukana. pojat! olkoon ukko rauhassa. Samoin nytkin mällistelee tässä seitsemän könttiä kohden Kolistimen vaaria juuri niinkuin seitsemän könisilmäistä metsonpoikaa. UKKO. mitä minusta tahdotte? JUHANI. hävytön köntti! Mutta onko. Olkoon heitä kuinka monta hyväänsä. JUHANI. ole. huikeaan hummaukseen. eräs förpiiskatun ukko.. Kuka mies. Köntit! Mitä. harmaitten jörösilmien pohjasta kurkistelee mielestäni ylös niinkuin jokin pieni klipparimikko. JUHANI. sinä riivattu! Pidä kitas! JUHANI. Mutta minä en tule. ja hän on vähän paisuttanut minun sappeani. Pojat. Mars. sinä töpö käenpoika kuivan hongan nenässä? Ole. UKKO. Yksinkertainen ja töykeä äijä. kuka mies. onko. . Älä enään mitään puhalla. Häh? JUHANI. ja olkoon se sanottu kaikella kunnioituksella. tuolta he katsella töllöttävät koivun-oksilta. ei montakaan virstaa tällä santaisella maantiellä. ja vasta hän pöllähtää kun paukahtaa. tämä häpeemätön karru on suuri lurjus ja hunsvotti. Olutta naamaas pinnailemaan minä sinua käsken. JUHANI. Uutelias. vaan lähtekäämme. UKKO. mutta silloin on hän pussissa. ukko-rässy. Mitä sanoit? JUHANI. sanoi ruotsalainen. Mutta minä en tule. UKKO. UKKO. ole. että tämä mies. nyyfiiki. Tahdon sanoa oikein vakaalla mielellä ja kielellä. Hän menköön meistä herraansa. Köntti.UKKO. Kuka mies.

JUHANI. Olutta juomaan että mahas repee! UKKO. Niin. Annas minä koetan. Mitä hulluutta. Oikein sanottu. AAPO. Niin. Heisaa. Paukahti. Ai. ja korva lukkoon. sinä Kolistimen riihitonttu. Mitä hänelle tekisimme? Hän on tuommoinen vanha äijäreppu. Hellitä kaulukseni. Olkoon ukko oloillansa. Minä. Ei juuri vielä. sinä Kolistimen nurkkajulli. Kas tuota perhanaa! Paukahtipa! EERO. ukko! Nyt marssimme! UKKO. ai. Mitä lörpöttelet sinä siellä? EERO. ukko. oikein! EERO. Suus kiinni sinäkin. taas? AAPO. Juho.JUHANI. Sillä Kolistimen vaari ei siinä juuri kauankaan siekaile ennen kun hän iskee. »Kukakhaar!» sanoi pieni käenpoika kuivan hongan nokassa. UKKO. minä opetan poikia nenälleni loiskeilemaan. Etkö sinä. Oikein tehty. Ämpäri olutta! TUOMAS. Hiiteen äijä! Sivalsi että kipenöitsee. Sinä riivattu! JUHANI. ukko! AAPO. Kuka mies? Häh? EERO. oikein! UKKO. puhallappas sinne yksi mojova sana. ukko! huomaas mitä teit: tempasit nyrkilläsi poskelle kunniallista miestä vallan maantien päällä ja pyhänä sapattina. JUHANI. Herra varjele! hän on meitä haukkunut kuin koira. hellitä? JUHANI. minun sydämeni ei anna perään. Kukakhaar! UKKO. ei! . Tuossa on käki! EERO. Mutta pidä sinä tuota sonnipulkkia. kärppä. Ukko. Oikein tehty. saatpa muutoin vasten klanias. Mutta tulkoon hän Jukolaan riemujuhlaan juomaan olutta vihoissansa. Helvettiin sinä! JUHANI. JUHANI. sinä Kolistimen körri. oikein! UKKO. Minä häntä isken tuohon takkuiseen kaulukseen ja kiskon äijän ilman armoa olutkestiin. JUHANI. perkeleen juuti. Mitä peevelin puskua puhaltaisin hänen korvaansa? EERO. sillä hän on suurikelmi ukko.

Sitä kohden hän sommaili kuitenkin. äijä! JUHANI. Mutta kun he näin olivat hetken kulkeneet eteenpäin. minä? LUKKARI. Tämä kohtaaminen saattoi veljekset ällistymään kovin. kumisevalla kummulla. te korven hallavat. ja länteen kallistui aurinko. Ja näkyi heidän edessään Ojaniittu. mutta ylempänä itse Jukolan talo. Herran poika! kenen paulasta olen minä naappaisnut lintua? Lintua tai jänistä? TUOMAS. kohisten männistössä. ja vastuksiin nyt tuijoiteltiin hetki. Kulkemaan taasen läksivät myös veljekset ja heidän seuralaisensa lukkari ja Rajamäen rykmentti. nyt seisoivat äiti ja tytär. rengassilmin kummaltakin puolelta. minä. Epäillen mitä heidän piti tehdä. ole. seisoivat ja myhäilivät salaa toinentoisellensa ja mytistelivät luikaroiten huuliansa. päättivät he vihdoin lähteä iloisen matkueen seuraan.UKKO. kyllä. syljeskeli ja jupisi itsekseen. TUOMAS. aikeissa puolainmetsään. palleroinen tyttärensä Venla. kuinka koreasti hänen päästät.--Muistellen kaikkia näitä etuja. Köntit! Ole. ole. Sitä ei hän sanonut. Ja niin oli Jukolan pojilla lukkarissa mahdikas välimies ja sovittaja Toukolaisia varten. Kauan äänettöminä ja kosteilla silmillä katselivat veljekset kotoansa viheriällä. JUHANI. astelivat he yhä uljaammalla vauhdilla kohden matkansa päätä. Menkäät. astellessaan ahteellista tietä. valkeat tuokkoset käsissä. kyllä. kyllä. kantanut kuin pienen lapsen. olenko minä keppikoni edessänne. seisahtuivatpa kuitenkin heidän eteensä. ihanasti surkumielinen. Olenko minä varas. tuli heitä vastaan kaksi naista: entinen Männistön muori ja nokkela. kotomme armas. ukko! UKKO. Menkäät. köntit! Siirtyi heistä viimein Kolistimen äkeä ukko. Tuossa on siis Jukola. Mutta viimein astui esiin Aapo. JUHANI. Oletko sinä Jukola? AAPO. mutta kauan jupisi hän vihoissansa. sen takana taasen Kotopelto. joka viimeisenä retkeili. ja Rajamäen Mikossa oli heillä iloisen tulomarssin soittaja ja pelimies karkeloissa Toukolan tyttöjen kanssa. olisi hänen päänsä lakeelta parin kolmen kymmenen talven lumi poissa. minä teidät opetan. niin Herran poika! TUOMAS. ja seisoivat viimein Jukolan Pohjanpellon santaisella töyräällä. Mutta vinhemmin aina puhalteli pohjonen. poikani. Onpa ryhtis jotenkin rauennut ja sammale tarttunut kiireellesi. Mutta koska myös lukkari kehoitti heitä kuulemaan veljesten kutsumista ja käymään kahvinkeittäjiksi pitoihin. Ah. päähännuijittavat sudenpenikat? Mutta kyllä. Ah! minä olisin kantanut hänen iloiseen kalaasiin. Mielitkö hellittää? Katsos tuossa. kivisellä mäellä talon eteläisellä puolella. ilmoitti heille Teerimäen vuorella tehdyn lujan päätöksen ja käski heitä vieraiksi tuliaiskestiin. ja äänettöminä katselivat he lähestyviä vaimoja. . muorissa ja hänen tyttäressään kiltit kahvinkeittäjät. teidät opetan vielä. ja astelivat he kiireesti. Hellitä kyntes! TUOMAS. sillä säkeniä säihkyy karvainen poveni. Kitas kiinni! JUHANI.

perin auttamatonta laiskuutta. Taivas on kuitenkin koreampi. Suus kiinni! Ihanin Paratiisi tämä on. älkäät nyt panko pahaksenne tätä. joka on Jukolan juupelijuhla. Te. Jukolan Jussin sepittämä riemuissansa. JUHANI. ja rientäkäämme tarkoituksemme perään. Ihanasti sanottu. terve! sanon minä vaan. niin. Männistön muori tyttärinenne ja sinä. Kylläpä käsitämme mikä tämä hetki on teille. te. Kyllä se on kaunista. Oletko sinä Jukola? Sinä? Ah! enhän voikkaan estää kyynelkarpaletta karhealta naamaltani. ihanampi onnen kukkulaa! Ah! TIMO. Voi! kaikkialta. mutta miksi ei tuota lantakasaa ole jo aikapäiviä kiskottu pellolle? Niin. Sitä ei sinun tarvitse rukoilla. se kasa siinä ilmoittaa. JUHANI. Eihän ole Jukola tuossa heidän kotonsa. JUHANI. Terve. kauniina kuin Jerusalmi ennen. he ovat sen nähneet myöhemmin kuin me. annetaan pojalle takaisin hellän ystävän katse. LUKKARI. nyt touvatkaamme viimeiseen perään kuin kuteva särkijoukko rysän takimmaiseen nieluun. JUHANI. ja toiseksi. hetki pyhä ja lyhykäinen. Kieleni lausuu mitä sydämeni kuiskaa. No. kököität edessäni tuossa. Terve. hallava lantakasa. mihin silmäni isken. Terve. terve. Niin. sinä toivon musta tähti! JUHANI. JUHANI. kaunis niinkuin taivas! TIMO. terve! EERO. JUHANI. Terve. se on korkea. Jukola kasoinesi. kanttoori.JUHANI. LAURI. potrasti sanottu!--Mennään nyt! . TIMO. etteivät ikävysty arvoisat vieraamme tähän riemuumme ankaraan. täynnä juovuttavaa iloa. Minäkin nyt jotakin lausuisin. Mutta olkoon tässä 30 kylliksi. kunnioitettava äitimme Jukola. metsä kaikaa ja taivaassa ollaan äänettä hetki aikaa. Älä lausu syntiä. noh. Terve. niittuinesi. sinä toivon tähti. AAPO. SIMEONI. Terve. Mennään nyt. saatpa kuitenkin anteeksi varsinkin tänä päivänä. Kas kuinka lempeästi tuo musta ometan akkunaläpikin myhäilee minua vastaan. todistaa ja merkitsee nahkapeitturin juurevata. Sano kielin. puhu mielin. Sammale on tarttunut kultaiselle kiireellesi. Onkos tämä laitaa: syyskuussa lantakasa kotona kököittää? Minä närkästyn kovin tälle nahkapeitturille. Siinä on värssy. mutta tämä merkillinen hetki on perin masentanut kieleni entisen vikkelyyden. peltoinesi. Rajamäen kunnioitettava perhe. koska sydämeni kiehuu ja kuohuu. juhlallinen hetki. huolimatta mitä se todistaa ja meriteeraa. joka nyt istut. armahin lantakasa siinä alla. luihkaise riemu rinnastasi ulos! Vuoret roikkaa. Jukola. JUHANI.

kuohuvaa olutta vetävissä haarikoissa kannettiin pöydälle. Mutta veljekset. yksi huikea ammunto. lehmien ammuminen. ja huminalla ravisteli pohjonen Kivimäen tuuheata männistöä. Ja koska käsiä oli puristettu. katosi hetkeksi Ojaniitun alankoon. sydämessä riutuva liepeys. Ja mikä nyt lakaisi kartanoa. toinen tänne. Mutta viimein rientää hän porstuvaan takaisin. huokailee. elikot ja kuorma korjatut. joiden haukkinaan vastasi taasen nahkapeitturin laiha. Niin retkeili matkue alas. Samasta pelosta vaikeni äkisti rakki. ja tulella höyrysi nahkapeitturin emännän pannu. totisena kuin tuomiolla? Muori antaa hänelle tiedoksi noin kautta ranteen. tuvan nurkalla nilkutellen. ulos vierulle. Ja akkunan ääressä. astelee kuin huoneeton tonttu. Mutta lapset. tällöin viulunsa vingahdella. Lakeaksi tehtiin permanto Jukolan hauskassa tuvassa. Ja koska he mukavilla. käyden ylös pitkin jyrkkää ahdetta ja astuen Kotopellon veräjästä sisään. ettei löydy enään heidän puolestaan estettä hänen ja Venlan sydämien välillä. pienen palleroisen sonnin mörinä ja viulun kiljuva ääni kilvoin kaikui ympäri. ja pilvenä pyöriskeli pellolla kuiva hieta. Paukahtakoot pyssymme ja soikoon Mikon viulu. leveällä rahilla istui iloinen Mikko. mutta ilmestyi taasen pian. ei Simeoni. silmät harreillaan. Mutta eipä yksikään heidän johtajistaan hellittänyt leikissä nuoraa kourastansa. vaikka melkein raahaten. Tästä ällistyy poika.ja tuliaisjuhlaan kutsumaan miehiä. pyytäen lopulta muorilta hetken tuumauksen aikaa. kävivät esiin tervehtimään huoneen väkeä heidän entisen kotonsa armaalla pihalla. riensivät he takaisin auttelemaan muita rakentamassa pitoja. uhosta Killi ja Kiiski.--Yksi ammunto. parkuen kovin. koukisti häntänsä koipien väliin ja mateli piiloon nurkkaan penkin alle. kaattuvan alle. vapiseva kurja. mikä kanteli halkoja pinosta tupaan. Tuolla Jukolan seinän takana hän nyt pasteerailee edestakaisin. ja pistivät itsensä piiloon. Seisahtua täytyi huiskahännän ja kääntyä miehensä kanssa oikealle raitillensa jälleen. . Mutta miksi kuiskuttelee nyt Männistön muori noin hartaasti Juhanin kanssa tuolla porstuvassa ja miksi seisoo Juhani. Niin. mutta ulos pihalle astuu Juhani. Oli nyt pihalla menoa ja meteliä. koirien mekastelo. kovin reuhuivat ilosta. Ulos kutsui meteli Jukolasta kaiken kansan. Uljaat hevoset silloin korkealle leiskahtivat vankkurien edessä. kiilien läksivät naudat kirmaisemaan. yksi sinne. Mahtavasti soitti Mikko viuluansa. sanoilla olivat saattaneet kutsumuksen ympäri sekä miehille että naisille. kolisevien kalupuitten sekaan. kämäleukainen rakki. ja tulisijan ympärillä liekiöitsi kiltti Venla äitinsä kanssa. astuivat he viimein miehissä talon avaraan tupaan. kirmasivat takaisin tupaan kiireesti. veljet.TUOMAS. Muori lähtee hänestä loistavilla kasvoilla. hikoilee ja niskatukkaansa kouristelee kovin. Tuomaan ja Aapon pyssyt. Mutta Toukolaan läksivät lukkari ja Aapo sovinto. tietämättä minne hän astuis. kiviselle tanterelle. huokailee. seurasivat kukin elukkaansa. Yht'aikaa! Kiljahti nyt Mikon viulu ja melkein yht'aikaa pamahtivat Juhanin. koska lähestyi Jukolan taloa vaeltava joukko. nähtyänsä Rajamäen rykmentin lähestyvän taloa taasen. antain silloin. myllyn hampaissa pieneni räiskynällä poltettu jyvä. mikä uunin päälle. JUHANI. mikä hakkasi havuja koristeiksi laattialle ja mikä mitäkin teki. lukkarin lausumilla. Pilvenä palloili kahvivalkian savu katon nokisten ortten alla. Purren hammasta he seurasivat. hikoilee. ei Timo ja kaikkein vähimmin heistä Eero. puhkailee. jotka niin kauan olivat eläneet vihassa ja vainossa Jukolan veljesten kanssa. hohtaa ja höyryää ja niskatukkaansa kouristelee kovin. mikä sänkyyn. sydämessä kauhistus. Siinä miesten huudot. jospa saataisiin nyt vähän musiikkia.

lausuen: »olkoon sanottu». Äkisti kiirehtii hän katsomaan hevosia Ojaniitulla. jonka Juhani oli heille ilmoittanut. joka kuitenkin on kelpo tyttö. tuumiskellen asiaa. ja sinä myös. Mutta vihdoin aukeni ovi. tällöin salaisesti morsiantansa kohden. näkyi Kuninkalan Eero. Siinä he seisoskelivat. Silloin Venla hieman kainostelee. joka. seisoi lukkari. vanha rakkaus oli uudestaan viritetty hänen povessansa. Lähellä heitä akkunan ääressä istui Mikko viulunensa. mutta astuivat vihdoin yli pihan kohden asuntohuonetta. Siinä tuumiskeltiin. Sisään hän lujasti astuu. toinen tällöin. äänettöminä. Likellä tulitakkaa nähtiin myös nahkapeitturin perhe. Näkyi heidän joukossansa Kissalan Aapeli. ulos astui Aapo. tuijoitellen permantoon alas. joka ravistelisi selkämunia. kuullellen hyörinää ja hälinää siellä sisällä. Linnan markkinoilta ostettuja. mutta ei kuitenkaan näe. ja pian seisoivat he kolmesin Jukolan seinän juurella. siinä . Tästä ihastuu muori ja antaa heille äitillisen siunauksensa. lukkari toivoittaa heille onnea ja menestystä ja muistuttaa heitä lyhykäisellä puheella aviokäskyn tärkeistä velvollisuuksista. Silloin kiivaasti ja lujilla askeleilla astuu Juhani sisään ja tarttuu Venlan käteen. oven ja sivu-akkunan välille. peittää silmänsä ja myhäilee. nysät hampaissa. Olisipa hän pitänyt hevosina kaksi kurkeakin siellä niitun äyrähillä. Vahvasti hän astuu ja kuulee Mikon viulusta pellolle huikean puolan-marssin. katsahtaen tuolloin. tule. että Juhani ottaa Venlan. Aapo. yksi silloin. kokoontuivat vasemmalle. hän näkee. havutukin ja vesisaavin vaiheilla seisoi Rajamäen poikaset. himoten katsella Venlan kuvaa. totisuus ijankaikkinen. Tämä päivä on hänelle ihmeellinen. ei huomaa hänen silmänsä huoneen portaalla Mikon tallukkaa pientä pullorattainensa. istui rahilla. muutamat vasten seinää kahdenpuolen porrasta. Hänen polviensa nojalla seisoi pikku-tallukkainen. jonka hän kuivaa jykevällä nyrkillänsä. keskusteltiin ja päätettiin. jota itsellänsä olevan hän tuskin voi uskoa vielä. mutta sallii kuitenkin kätensä viipyä Juhanin turpeassa kourassa. tarkastelivat ja arvostelivat joltisen hetken. armas veljeni!» He täyttivät hänen pyyntönsä. ja hänen katsannossaan näkyy salaisesti pohtava uho. Karautellen kurkkuansa ja sivellen etusormellaan ja peukalollaan leukansa alle. Puu-vajan ja tallin välillä jo seisoskeli heitä joukko. mulautteli vasemmalle. pattisauva kourassa. näkee siellä Impivaaran molemmat nuoret tammat. Silloin vääristyy äkisti hänen suunsa. hän katsahteli. muutamat porstuvaan. Asettuivat he seisomaan. Mutta sulhanen puhkailee ja hikoilee. Tultuansa pihalle. jossa pöydän ja pohjoisen sivu-akkunan välissä seisoivat Jukolan veljekset. kierrellen mälliä poskessaan ja syljeskellen. valmiina alkamaan puhettansa. melkein itkevällä äänellä: »jos kanttoori olis niin hyvä ja tulis pikkuisen tänne nurkan taakse. kyynel kastaa hänen silmänsä. käskien vieraita sisään. pidellen kukin lakkiansa huultensa edessä. nuuskatoosa kourassa ja naama nuuskassa. Sisään astuivat Toukolaiset.aukaisee tuvan narisevan oven ja lausuu huohoittavalla. ei näe hän edessään Rajamäen kaksoisparia. huiskutellen ruumistansa. isänsä silmäterä. ja tuikea oli hänen muotonsa. mulautteli ankarasti oikealle Toukolan miehiä kohden. ja tuntuu kuin olisi hän taivaan ilossa. Mutta pöydän edessä. Mutta kolkassa tulitakan ja oven välillä. Mutta kokoontuipa vähitellen Toukolan poikia Jukolan mäelle. katsellen rekiä ja rattaita ja nahkapeitturin letkakääsyjä. Siinä he seisoivat vakavina. Kihloissa oli siis Juhani. Pian kirmaisee hän takaisin taas. joka viistoon kohden ovea katseli taaksensa. seivästellen silmillänsä laattiata. Niin viehkeilee aatoksensa morsiamessa. jotka keppihevosillaan ratsastella vilkkaisevat travia tanterella. Männistön muori tyttärinensä ja Rajamäen Kaisa.

mutta väärinpä hän ennusti. Ottakaat siis vastaan sovinnon ylitsekuohuva kalkki ja muistakaat. kylänmiehet ja kaiken kansakunnan ja karsivat kaappaisemaan metsien yöhön. joita kaksi nuorta ja korskeaa tammaa vetää. näytti heille kaikki kauhistavassa sekamelskassa. vaan pimeys ja helvetti riemuitsivat. Mutta parastansa koetti perkele heitä kohtaan sielläkin. Hirmuisen katsannon viskaisee hän taasen oikealle. sitä en käy päättämään nyt.--Katsokaamme kummallista temppua: Heittivätpä veljekset ihmisten nurkat. Mutta Sebaotille kiitos ja kunnia. Se ensin vienosti pilkahteli risurykelmässä. jouduttaen ajoissa poikien askeleet tien oikealle haaralle. vai vetikö heitä sinne korkeuden voima niinkuin Johannes Kastajata korpeen. päätänsä nyökytellen: tässäpä vielä kahleet kilisee. Huomaitkaat: jo . vaan heidän omien kouriensa rakentamasta uudistalosta. Mörökölli ja kaksoispari seisoivat. mutta leveni ja kohosi pian hirveäksi kaskenpaloksi. kummastuksella katsellen äänetöntä seurakuntaa Jukolan tuvassa. kummalliseen rakennukseen. Vallan totisena. Mutta viimein kuuluu hänen suustansa seuraava puhe: »Perkele. ihanasta Impivaarasta. karauttaen kurkkuansa. Eijaa! Tässä palaavat he takaisin ihmisiin taas. avaa viimein suunsa. vuoret ja laaksot huokailivat ja järjettömät luontokappaleetkin puhkailivat. Ja teidän. ei tarvitse enään katsoa häpeäksi. joka käy ympäri kuin kiljuva jalopeura. irvistelevillä haavoilla ja sarvitetuilla otsilla. ja tarjoovat entisille vihamiehillensä sovinnon kättä. Tässä he nyt seisovat ylistystä ansaitsevina miehinä. sillä nyt he vuodattavat ympärillensä kunnian loistetta. mutta häpeän tuo sarvipää saatana helvetissä. Ennustipa moni niin. Näin he tulevat. Komealla. ettette saata heitä turhaan kuroittamaan teille kättänsä. kylmiä rämeitä ja soita vastaan. kiukkuista sissiä Suomen metsiin. heitä johdatteli ylös pyörryttäviin korkeuksiin.Heikka. mutta pidättää sanansa kerran vielä. on myös näiden naapuristen sydämessä sytyttänyt vihan ja vainon liekin. viskaisee vasemmalle ja irvistää kuin pureskelisi hän koiruohotukkoa. astuivat uljaasti kamppailemaan omaa sydäntänsä. että he näyttivät profeetillensa syllän pitkän nenän. Saattoiko heitä metsään perkele. mutta hänen oma tuumansa löi häntä häpeällä vasten naamaa. Herran Sebaotin avulla. jukuripää. niinkuin he itse ovat kertoneet. Aattelihan moni. seitsemän verta-janoovata. eivät sissien luolista. hän. Mikä surkeus! Taivas huokaili. puhallellen myrkkyä maailmaan. vaan ei häpeän tahraavata lokaa. Eijaa! Heidän kauttansa on Sebaot saanut kunnian. vielä makuvarillakin viekoitteli. Taisteloon ankaraan he rupesivat. ja voittivat kaikki oman tahtonsa järkähtämättömyyden kautta. ja näytti heille maapallomme puoliskon. Hän heitä viinamyrkyllä. siihen niinkutsuttuun Saapasnahkatorniin. peloittaaksensa miehen aivosta järjen pois. hyljekylkiset lehmät ja mylväilevä sonni. Sitä hän tarkoitti. ja mietiskeli taasen monen mieli näin: tällä lailla. ja seuraa heitä vielä ammuvat. äänetönnä hän leukaansa pitelee. juhlallisella jyryllä he tulevat nopeasti pyörivillä vankkureilla. Ensin oli se kuin pieni kärpänen. Mutta pöydän ääressä lukkari seisoo. niinkuin ennen Tuusulan papin. Toukolan arvoisat miehet. vaan oivallisina miehinä. raippavitsat vinkuu ja Sipirjan kylmille tuntureille marssii poikia rakkaasta syntymämaasta. kutsua ystäviksenne Jukolan veljeksiä. mutta kasvoi ja paisui kuin syötissä härkänen ja peitti synkeällä savullansa taivaan valon. tylyä maata. jos välttää tahdotte tulevaista vihaa. ja siitä olkoon Sebaotille kiitos ja kunnia. mutta eivätpä ryöväreinä. tällä lailla sissejä tehdään. syvästi juurtunutta laiskuutta. jäykkää. Niinpä musta perkele sai vallan ja nyrkit pystyssä käytiin aina toinentoistansa vastaan ja erottiin viimein kauhistavan rähinän perästä mustelmilla. saattaaksensa heitä turmion tielle.

Rajamäen viulun kiljuessa. Sitä pelaili hän hartaasti ja kauan. mutta vakaata. koska vakavina. Mutta koska vihdoin katrilli oli loppunut. jossa hän istui. Mutta lukkari katseli riemun myhäilyksellä pöydän päästä. tuolloin. Lähellä perä-akkunata istui Aapo. Iloisesti loimoitti valkia. huulillaan viattomuuden ja kainouden kiltti nipistys. Tästä kirkastui Aapon otsa ja hetken päästä lausui hän Mikolle: »antakaas meille katrilli». kuule minua. mutta ujostellen. päre pihdissä liehahteli ja kovin jyskysi leveäpalkkinen permanto. korkeuden Herra. ja viimein. tällöin tähtäillen tarkasti erästä ympyrjäkasvoista. Hän istui. joka ei nyt sanallemme kallista korvaansa ja sydäntänsä. seisautti hän katrillin säveleet ja hellitti iloista ja uljasta polskaa. ja voimallinen oli liikutus naisten sydämissä. Ja helähtipä siitä viimein vallan ihana ruotsin katrilli. Siitä rupesi hän viulunsa kruuveihin syljeskelemään oikein ankarasti ja soinnuttelemaan tuota moninkerroin yhteenliimattua konettansa. vaikka jotenkin kyräilevillä silmillä katseltiinkin toinentoistansa. vilpitön ja vakaa oli tämä sovinto. edessään oluttuoppi ja höyryävä knorrikuppi. rupesi hän kilkuttelemaan viulunsa kieliä. ruskea-ihoista. jotka kuiskutellen keskenänsä seisoivat tulitakan ja havutukin vaiheilla. muistutellen sinne. kun kantaja itsepintaisesti oli uudistanut tarjoomisensa kaksi. hirveän pitkä. Männistön muori. Rupesi nyt Mikko uudestaan. Hillittömässä itkussa hyrisivät nahkapeitturin emäntä. mutta eipä johtunut mieleensä neitosen nimi. ja perkeleet hänen viimein helvetissä korventakoot. Hetken aikaa hän tuossa pelaili. ja hän. kanteli kahvia Männistön muorin nopsa Venla. nyhkäisten häntä kylkeen. Katso: tämä on Herran armonliiton merkki ja nyt tärkeä viittaus entisille vihamiehille käymään sovintoon. ja korea punerrus oli ilmestynyt hänen poskillensa. kierrellen mälliänsä ja syljeskellen. Tämä on Jumalan tahto ja tämä on myös minun tahtoni. antoi sompansa ihan seisahtua ja. Mutta vastuksiin nyt astuivat Toukolan ja Jukolan miehet ja sovinnon merkiksi puristelivat vahvasti toinentoistensa käsiä. Heille. ja Aapo lähestyi Konkkalan kainoa tytärtä. totisilla kasvoilla siinä tanssittiin juhlaisessa äänettömyydessä. Uuteliaasti katseli häntä Aapo. mutta eipä yksi ainoakaan pari pyörinyt permannolla. Kysyi hän viimein lukkarilta. Siitä ukko vihdoin perin harmistui. vaan kannettiinpa runsaasti olutta ja viinaa kaulankastiksi soittomiehelle. asetti itsensä hänen viereensä. vaikka kankeastikin käsiä iskettiin. hyrisivät niinkuin lipiätiinussa pesijän kourissa hyrskähtelee uusi.aurinkoinen laskee. Kokoontui paria laattialle myös toisilta puolilta. Neito seurasi häntä. hosianna!» Niin puhui lukkari. tänne. Sebaot. Sillä olipa jo kokoontunut joukko Toukolan tyttöjäkin Jukolan tupaan. joka Venlan kanssa haasteli kuiskutellen. Äänetönnä istui kansa. Mutta ympäri tupaa kiertoili myös olutta valkeissa haarikoissa. kolmekin kertaa. kiertoili miehestä mieheen ja viimein myös naisesta naiseen. myhäillen ja punehtuen ankarasti. mutta koska ei kenkään astunut esiin laattialle. . Kuule minua. ja aivan nopeasti vastasi lukkari: »se on se Konkkalan Hinrika». nokkela Venla ja Rajamäen nuuskanaamainen Kaisa. katsoen taakseen lempeydestä riutuvalla silmällä kohden taivaankaarta. hymyllä katsellen nuorten karkeloa permannolla. Mutta pöydän takana lukkari istui. hän olkoon anathema ja maranatha. ja oli hän tyytyväisenä nauttinut kaksi knorria ja kolme kylmää-ryyppyä. sinisilmäistä tyttöä. neljäniitinen hursti. vaan vasta vihdoin. joka idässä hohtaa. ihanaan veljellisyyteen ja antamaan perkeleelle ja hänen enkeleillensä vasten otsikkoa tuikeampi isku kuin koskaan ennen. Ei tänä iltana Mikkoakaan unohdettu. tanssittiin ruotsin katrillia lakeassa tuvassa. Eivätpä ottaneet he vastaan juuri kerkeästi. pyytäin häntä pariksensa. Sydämellinen.

Ympäri miehestä mieheen kiertoili kuohuva olut. Kahteen lohkoon jaettiin myöskin Impivaara. katsellen kohden tähtikirkasta taivasta. kohottamana seitsemän uljaan miehen. tuota ikijuurta ja emää. Ei huolinut hän hevosesta. mutta Aapo sen toista puoliskaa. oivana talona myös. aina iloisesti Mikon viulu vinkui. vanhan jahtivoudin kuoltua. noin vuodessa kerran tahi kaksi. Ja siinä seisoi vielä hetken mahtava sovintomies. niin juotiin sovintomaljaa kuohuvista haarikoista. pattisauva kourassa. ylennettiin tähän arvoon? Eero Juhaninpoika Vuohenkalma. tällöin myöskin Timo. ja permanto jymisi ja sen jykevät palkit taipuivat nuorten miesten korkkojen alla. seisoi lähellä ensimmäistä. Niin iloittiin veljesten tuliaisjuhlassa. ja kahvin saosta ennusteli Rajamäen Kaisa veljeksille onnen päiviä aina hautaan asti. huojuvan portin. naisesta naiseen höyryävä kahvi. ja syvään kumarsi Juhani. horjahtui humalan huimaavalle tielle. milloin pyörryttävää polskaa. raappaisten jalallansa. Seurasi häntä Juhani yli avaran pihan ja aukaisi hänelle vikkelästi Jukolan vanhan. että he elelivät ja rakentelivat aina kunnon miehinä. Siitä palasi hän takaisin iloiseen tupaan.nousi lukkari ylös ja ilmoitti aikeensa lähteä. ja ometan seinässä priiskahtelivat santa ja pienet kivet. joita sekä heillä että heidän lapsillansa oli valta nauttia omana ja ilman yhtään veroa aina kuolinpäivään asti. Lautamies Mäkelän kuoltua ken astui hänen sijaansa? Jukolan Aapo. ja tuolloin. Joskuspa Simeoni. NELJÄSTOISTA LUKU Oli siis mennyt lähes kymmenen vuotta veljesten muuttamisesta Impivaaran erämaahan. Aina iloisesti valkia leimusi. Viimein otti hän hyvästi. Mutta ilon ja karkeloitten hälinä Jukolan tuvassa eneni hetki hetkeltä ja muuttui viimein ryskeiseksi riemuksi. siivo mies. Ja otettuansa pienen lähtönaukin ja pidettyänsä pienen jäähyväispuheen. lausuen itseksensä: »hän on tehnyt suuren työn». ja vieläpä hänelle sanomalehtikin kerran viikossa singahteli Turusta. ja erottiin vasta aamun tullessa. Ja kahteen osaan jaettiin viimein heidän rakas syntymäkotonsa. Jos siirrät joukosta Simeonin ja Timon. Ken. aina sovinnon ja oikeuden mies. vaan päätti olentumaan vanhaksi-sedäksi Juhani-Jukolan taloon. Kaikki kävivät he avioliittoon paitsi Simeoni. joka. ja somat ruusut punersivat hänen poskillansa. tanssittiin melkein ilman levähdystä. asteli lukkari myhäillen. Mutta kohden kirkonkylää. vikkelä mies: taisi lukea. hallitsi Juhani. joka ei huolinut puolisosta eikä maatilasta. joiden isännyyteen päättyivät Tuomas ja Lauri yhteisen suostumisen kautta. Heistä taitaa myös sanoa. kukin sijassansa. joka nyt oli muuttunut komeaksi taloksi. ja vieraanvaraisuudesta kehui mierolainen niin Jukolan ja Impivaaran taloja kuin myös Kekkurin ja Vuohenkalman torppia. niin olivatpa veljekset ainiaksi hylänneet villitsevän viinan. Milloin viskeltiin katrillia. . taisi kirjoittaa. vinkui että katto naukui ja nokiset orret vapisivat. Ensimmäistä Jukolaa. jätti hän kiitollisna Jukolan talon. joka hänelle kaikella hartaudella tarjottiin. pattisauva kourassa ja musta vannelakki päässä. haastellen Juhanin kanssa ilmoista ja tuulista. Timo sai Kekkurin ja Eero Vuohenkalman torpan. Mutta samankaltaisena ja vieläpä uhkeampana talona seisoi pian entinen Jukola. mutta harvemmin vielä. vaan läksi astelemaan.

ja Venla synnytti. karkasi kohden ällistynyttä Aapelia. vääntäen travia. kantoi anoppi-muori. isän muotoisen. jonka vertaista ei löydy kuin yksi ainoa Ruotsin kuninkaan valtakunnassa». vävyseni». mutta ärjäisi pian: »viekäät kakaranne hiiteen!» Yksin jäätyänsä. nähtäväksi tuikealle isälle. Ja nytpä eukot nimiä valitsemaan poikaselle. Useinpa hän hetket pitkät mekasteli ja metelöitsi miehensä päälle. lausui hän yhtähyvin taasen hetken päästä: »Jumala siunatkoon sikiötäni kuitenkin!»--Niin meni vuosi taasen. kyyneleet silmissä. josta harmistui isä. myhäillen makeasti. kolmas . Tultuansa sisään. vaan antoi niinkuin ennenkin turpearintaisen pannunsa ryöhätä. muhkeita perillisiä. naureskellen salaa piika-veitikkansa kanssa. mutta tyttären taas. mutta Aapeli. ja vihoitettu Juhani. perässä. Mutta Juhani ei kuitenkaan saavuttanut Aapelia. koska miehet vimmatusti juoksivat yli kivisen pihan. vaan kääntyi jo portilta takaisin. joka oli »antanut ja kiinteästi määrännyt» hänelle niin turskin ja trumantin aviopuolison. miehen ja vaimon asiaan. närkästyi. Vieläpä hän. luuli jo toivonsa täyttyneeksi ja kysyi: »poikako vai likka?» »Katso itse. porstuva ja porras jyrisi. Mutta toivoipa hän edes tulevalla kerralla käyvän toisin. tuon »köntin». meni vähän toistakin. tällöin kuultiin talossa. Yksi tahtoi häntä Ranssiksi. käärittynä valkeaan riepuun. ja Venlakin tuntui Juhanille rakkaammaksi kuin ennen. möräten hirmuisesti. koska Juhani pöydän päässä pitkätuolilla järmäili. vaikeni.--Mutta nousipa kerran ankara melske tuon Karkkulan Aapelin kautta. kulkiessaan kaupungissa. mutta älä minun vaimoani. Ruokkomassaksi» ja »töllintetuksi». Niin hän haasteli. Juhanin kerran ikään torellessa eukkonsa kanssa. kerskaten. toinen Florentiniksi. nimitteli häntä vielä »hurnukaksi. hullu. oli hieman suulas ja riitaisa nainen. ja useinpa. Tämän nyt. Juhani pärmänttäsi kovin. ja Venla synnytti pojan. niinkuin oli tapa hänellä lausua. pauhasi kuin ukkonen. luullen oikein hyvinkin tekevänsä. Hän. Lahjoittipa Venla miehellensä reippaita. vaijeta paikalla. etkä tainnutkaan tätä naista emännyydestä juuri moitiskella. säikähtyen ja ärähtäen pahasti. tyhmä mies. pitäen kiivaasti Juhanin puolta. hännät lyyhyssä. vaikka tosin pientä napinatakin tuolloin. ja kuultiin siitä useinkin morinata Juhanilta. Hänen rakkautensa ensimmäinen hedelmä oli viekassilmäinen tyttölapsi. Ovi kolahti. tuon »ukulin» ja »tarhapöllön» päälle. Meni vuosi. Olipa Venla viimein niinkuin vähän peljästyvinänsä. vastasi hänelle muori. mutta lakeasta tuvasta kaikui Venlan ja piikatytön iloisesti kilahteleva nauru. istui Jukolan sivupenkiltä jotenkin humalapäisenä miehenä ja ryhtyi. Ja kernaastipa aina otti ukko vastaan akkansa palleroisesta kourasta höyryävän kupin. aina muisti ostaa Venlallensa kontillisen kahvia ja aika möhkäleen sokeria. Juhani ihastui. Ja onpa se vaimo. aika jallin. sivulle ja katsoivat luimistaen taaksensa. Sillä Venla. mutta eukko ei tuosta paljonkaan huolinut. loiskahtivat. jolle Jumala on antanut heikomman järjen kuin miehelle». vaikka laatuunkäypä emäntä. Mutta alussa ei käynyt siinä kohdassa juuri Juhanin tahtoa myöten. torellen itseksensä ja luvaten kerran oikein kuranssata Karkkulan nenäkästä nallikkaa. ja silloin remusi hän rajusti: käski »ämmän. Silloin oli Jukolan huoneessa iloa ja riemua. Mutta äkistipä kävivät killiin Juhanin silmät ja hän rynkäsi ylös kuin kauhistava karhu. meni kaksi. ja portaan äärestä koirat. nupisi Jumalan päälle. Niin hän menosi. kutsuen Venlaansa sen »hälläkäksi». joka jäniksenä vilkkaisi ulos ja Juhani tulisesti hänen perässänsä. löi hän nyrkkinsä pöytään. Mutta taisipa Juhanikin närkästyä. Edellä kaappasi Karkkulan Aapeli.Otti Juhani vaimoksensa Männistön Venlan ja vietti hänen kanssaan hauskoja päiviä. Salaa he naureskelivat tulisijan vaiheilla. Kahvia tosin hän nautiskeli jotenkin runsaasti. lausuen: »hauku minua. koska ei suotu hänelle pulskaa poikaa. löi nyrkkinsä pöytään. Hän katsoi.

Katsahtaen ylös. kenenkään huomaamatta. Ei tainnut häntä väkensä moittia. Seisoi nyt ladon takana koivuinen kanto. varsinkin koska huomasi olevansa väärässä. koroitti vaan aina kirouksensa mahdin. mikä äitinsä poveen. mutta ainapa silloin riensi välimieheksi veli Aapo. mustia pilviä: »kysynpä lujasti: vastako taivas sontaa ajaa. koska tulessa uiskentelivat maa ja taivas. hän seisoi ja kiroili. Kovin piti hänestä isä. lankesi Juhani polvillensa ja rukoili Jumalaa armahtamaan sateelta hänen niittunsa mehukasta. Ja aivan kärkäs oli Juhani ratkaisemaan asiaa nyrkillänsä. korkeuden pauhatessa. Juhani. tulenkarvaisia ukkospilviä. Sillä luulipa moni pienoinen. liepeäsilmiset. kiroillen kauheasti. Mutta yhtä suopeasti ei kuitenkaan sovistunut hänen kohtalonsa kylänmiestensä ja naapuriensa kanssa yhteen. osoitellen kädellänsä. niin kuusten latvain takaa rynkäsi esiin kohiseva pilvi. sälähteli. ei pellolla. sinä syntisäkki?» Mutta tuosta ei mies juuri huolinut. ei niitulla. kutsuen häntä milloin »tiitiäiseksi» milloin »pikku-varikseksi». Vimmatusti hän sadatteli. rängittömistä sioista ja muista. Tapahtui kerran heiniä kuivattaissa Vehkalan niitulla.--Myös talon töissä ja askareissa ulkona oli hän toimekas mies. jotka uhaten retkeilivät taivaalla. kykisti vaaksan alas. ei metsässä. huusi hän kertoen kiljuvalla äänellä: »mitä on taivaan sontaratasten tekemistä minun heinäniitullani?» Toruen häntä. Karhottu oli lakea niittu jo ja latopihalle käyskelivät iloisina heinämiehet nauttimaan puolistansa. Niin hän hiljaisuudessa rukoili. Niinpä vilauksessa heinä kastui läpi. aitureista hevosista. paukutteli oikeaa nyrkkiänsä vasten vasemman kätensä kämmentä. tämän juurelle. kuultuansa miehen hurjaa puhetta. Ilmausipa usein riitoja. mutta välillä myös hieman tuulta ja myrskyä. huomattuansa eukkojen toimen. Juhannes on hänen nimensä». huokaava ja raskas. jyrisevän hirren kimpussa. ja oli kumppaninsa poski ja tukka niin alati vaarassa. niinkuin raja-aidoista. lausui silloin ladosta hänen vaimonsa Venla: »mitä hirveitä haastelet. koska leimahteli. Niin he rukoilivat ja salaman leimahtaissa kuului heidän suustansa siunaus. aina koska sana »perkele» tärähti hänen kirisevästä hammastarhastansa ulos. ennenkuin ehdittiin saattamaan kokoon yhtäkään ainoata karhetta. mikä hänen hameensa liepeisiin. Oli myös ladossa Seunalan nuori ja hoikka tytär. Venlaseni. kädet kiinteästi ristissä. ei. iskien tulta ja jyristen. Ja niinpä isänsä kaimaksi ristittiin piltti. koska satoi ankarasti ja metsä murheisesti kohisi. Mutta kamoten katseli isäntä hioittavia. lausui Venlan vuoteen äärellä: »ei.--että Juhani näytti itsensä hirmuiseksi sekä Jumalan että ihmisten edessä. mutta tuskin olikaan atrioittu. Eihän ollut Juhanikaan hidas sovintoon. mutta vihasta nokimustana kasvoiltansa seisoi Juhani latopihalla keskellä tulta ja sadetta. Siinä. ja koska kauas kiiriskeli kamoittava jyrinä. itkien ja huoaten. kätkivät itkien kasvonsa. ladon suojahan taas. poistuivat ne aina pian ja palasi jälleen pouta-ilma. Ja koska pilviä kohosikin.Erik Translatukseksi. kainosti katsahteleva . ja asetti riidan sovintoa-saattavalla kielellänsä. joka. haravat käsissä. Niinpä usein tahtoi nousta kiivaskin keräjänkäynti. ja syvään notkistuivat heidän polvensa. totinen lautamies. koska minä jo heinää teen?» Silloinpa eukot ja tytöt ladossa. vaan huusi vielä huikeammalla äänellä kohden synkeitä. ammensi vallattomasti vettä alas. hyvänhajuista heinää. rukoilivat hartaasti Jumalaa hänen puolestansa. että tuomion hetki oli tullut. Silloin astui esiin Juhani itse ja. Mutta lapset. Oli siis Juhanin perheen-elämä enimmiten lämmintä päiväpaistetta.--joka niittu oli synkeän kuusiston kohdussa. vienot. mutta koroittivatpa naisetkin rukouksensa äänen. Pianpa niitulta takaisin kiirehti väki. tuimia nappauksia milloin mistäkin syystä. mutta Venla Immanueliksi.

nälkävuosia. huomattiin aina jotain muutosta Juhanin luonnossa ja käytöksessä. antain lakkaamatta kaikua rukouksensa huutavan äänen. Pian sade ja ukkonen siirtyi. Tästäpä provasti tosin ensin häntä vakaasti nuhteli. Sisään astui neitonen. joiden vallitessa hänen henkensä käyskeli sekä autuitten kirkkaissa tienoissa että tuomittuin pimeässä alhossa. äänetön ja lempeä impi. Säästäväinen. lankesi polvillensa maahan ja. niinkuin on heränneitten miesten vaatteenparsi yhdessä ja toisessa tienoossa Suomenmaassa. aina vakaa. hän vaikeni. ja rauhallisella mielellä palasi Juhani kotiansa taas. Peloittavan totisena istui hän aina määrätyllä sijallansa temppelissä totisen Härkämäen isännän rinnalla. ja kitsaammaksi kävi se vuosi vuodelta aina. niin se särvittää niin». mutta lausui myös pian hänelle lohdutuksen sanoja. nauttien talon ruokaa ja juomaa. Käyskeli hän puettuna näin ja käyskeli kirkossa useammin kuin ennen. Naimatonna miehenä eli Simeoni Juhanin huoneessa. koska tytön askare hänen mielestänsä kävi liian pitkäksi. Niin hän rukoili. Ja harvenivat myös tästälähin raju-ilmat sekä Jukolan tuvassa että vainioilla. mutta kaatui kohta heiniin alas. ja Juhani itse. seisoi Juhani ja hänen kasvoillansa näkyi niinkuin katumusta. Hänpä. sen liepeet katkaistiin ja jäljelle jätettiin ainoastaan lyhykäiset »körtit». mene sisään ja älä siinä turhaan kastele itseäsi. oli tämä neitonen nähnyt kummallisia näköjä. ja sieltäpä ihmeitä hän kertoili. harjallinen pöytyri sianmurennusta edessään. Hänenpä suustansa kaikui kerran lause. korjattiin tulisessa poudassa. Mutta ulkopuolella. Ilmausipa hänen päähänsä ympyrjäinen patalakki. nyt äkisti. myös naurettuaan . ja viimein melkein ihan tyyneesti kului veli Juhanin elonpäivä kohden rauhallista iltaa. ja kuumia kyyneleitä vuodattivat naiset hänen vieressänsä. muistutti hän kaikkia yhteisesti: »kun panee hyvin pikkuisen sianmurennusta leivän päälle. lausuen: »mene sisään. Usein. nojautuen vasten seinää. Usein oli hän myös ennustellut ihmislapsille tuhoja kovia: sotia. Juhanin sadatellessa niitetyllä nurmella. koska hän havutukin ääressä veisteli pienellä veistinkirveellänsä leipälapiota Venlalle ja väki atrioitsi. rääsy. ruttotauteja ja viimein maailmanlopun. katsahdellen ylös korkeuteen. Vehkalan kolkolla niitulla. ja ihmeellinen tuli säteili hänen silmistänsä ja hänen otsallansa väikkyi taivaallinen valo. loiskasi ladosta ulos. kimaltavan otsan alla. tehden väsymättä talon työtä varhain aamusta iltaan myöhään. Sentähden oli hän aamulla varhain lähtenyt pappilaan synkeällä mielellä ja katuen tunnustanut provastille syntinsä. Eräänä päivänä. Mutta itse talon isäntää ei nähty siellä. mutta viha puuskutteli kuitenkin hänen rinnassansa vielä. Mutta tuostapa kohtauksesta.Anna. ja seuraavana päivänä korjattiin Vehkalan niittu. kiroilemisensa Jumalaa ja taivasta vastaan. ja tuostapa pyrskähtivät nauruun sekä miehet että naiset. Missä viipyi hän?--Seunalan tyttären ääni oli kaikunut hänen korvissansa ja ei suonut hänen sielullensa rauhaa. huolimatta valelevasta sateesta ja leimausten risteilevästä palosta. joka vieläkin eleskelee naurettavana kansan huulilla Jukolan ja Toukolan tienoilla. sillä en tarvitse yhtään puolestani rukoilijata». hänen takkinsa kaulus kohosi pystyyn. sokeaa miestä eikä iskemään häneen pyhän vihansa liekehtivää vasamaa. jonka silmät loistivat kuin kaksi tähteä kelmeän. melkein kiljuvalla äänellä. niin kerrotaan. Saidan huomiolla seurasi hänen silmänsä talon vaiheita sekä miesten että naisten toiminnoissa. Mutta viimein. tarttui hän rukoilijan käsivarteen ja talutti hänen takaisin latoon. Hän rukoili Jumalata armahtamaan tuota onnetonta. kitsas oli hänen luontonsa. rukoili huutavalla. tällöin karautellen kurkkuansa niinkuin oli myös kumppaninsa tapa. Mutta katso: Juhani vaikeni. vaikka mulauttelikin silmiänsä vihaisesti viistoon neitosta kohden. tuolloin. Lausui hän niin.

--Ja kuka on luonnottoman kitsas? En minä. »Kylläpä sitten käskis. Siellä hän istui. väittelivät vallan tuimasti. varoitan teitä jumaloitsemasta vatsaanne. luulen minä. joka ei hellinnyt miehestä vielä haudan partaallakaan. läksi Juhani emäntänsä ja kahden nuorimman lapsensa kanssa kestäilemään Impivaaran kylään sekä Tuomaan että Laurin luokse. ja niinpä muutaman tunnin päästä makasi kylmänä poika. kirkkaan taivaan alla. Vai niin! Kyllä sitten käskis». luotettava vartija talossa. jos tässä vaan lakkaamatta muuria haudottaisi. Kahden täytyi silloin oljennella hänen valtansa alla: talon molempain vanhimpain tyttärien. vaan päätti nyt käytellä valtaansa ihan mieltänsä myöden. kitsausta. Surutonna taisivat he viipyä kodostansa poissa. Mutta lausuipa tuohon Simeoni taasen: »kohtuullisuuteenhan minä teitä kehoitan. omistamatta koskaan saidan nimeä. Niin hän haasteli. ja riensivät Jukolan piiat ja rengit leikkeihin Toukolaan. ja sitäpä taidan kutsua luonnottomaksi säästeliäisyydeksi». hienon villahuivin verhossa lepäsi nuorin lapsi. joka on synti. Sillä tiesihän poika itsensä parhaaksi polttajaksi Toukolan kylässä: menetti viljaa vallan vähän. haastellen tytöillensä järjen kieltä. Hei. toinen seitsemän vuotias lapsi. Variksen-varpujako? Niin. jonka reunalta hänen karhea tukkansa riippui alas. Mutta Simeoni ei siitä huolinut. eikä päästänyt heitä setänsäkään leikkeihin muiden kanssa. joka keuhkotaudissansa. kömppeili.--Mutta ilta tuli. Istui Juhanin polvilla pieni »Tiitiäinen». Sillä vähempikin täällä piisaa tälle syntiselle ruumishaaskalle. porstuvasta tupaan. koska metsä loppuu. Sehän. ja huoneen haltijaksi jätettiin Simeoni taas. nenä terävänä kuin naskali ja silmät kuin kaksi lasipalloa päässä. Mutta ainapa hän pysyi niin emäntänsä kuin isäntänsä suosiossa. koska helisten pitkin lumisia ahoja liukui reki. iltahämärässä eräänä joulujuhlana. Mutta hän ei pitänyt lukua heidän tiuskeista vaatimuksistansa. josta he vihastuivat aivan ankarasti. ja yksin vallitsi nyt Simeoni. kuolemansynti. Te hälläkät. priiskahtelivat ja näyttivätpä . piisaa mar' joutilaille lapsivekamillekin. vaan rauhassa makasi hän tapansa mukaan tulitakan kivellä. Tuostapa rupesivat lapset tuskittelemaan ja tillastelivat kiivaasti valoa ja valkeutta sedältänsä. Keli oli hyvä ja kestivierasten matka joutui mieluisasti halki metsien. mutta saipa aina kosolta helmeilevää viinaa. hyvät ihmiset. yskien ja köhien. mutta lapset.--Niin hän itseänsä puolusteli. ja viinaa kannettiin sisään koko kattilan täydet. Vantaan rautapruukissa tuolla. vikkelät tyttö-veijarit. mutta sehän oli tuo Kuninkalan Kalle. jotka eivät juuri koskaan olleet tottuneet vääjäämään isänsä veljeä. joista toinen oli yhdeksän. Kylmässä saunanporstuvassa istui kurja kääkkä viinapannun ääressä. Mutta viimein kömppeili hän sieltä itsekkin. ja sanokaapas mitä sitten poltetaan.hieman. hei! eihän ollakkaan. tyttönen raitis ja kiltti. niin tässä kyllä on käypä. mutta Venlan tukevalla povella. koska huomasi kuoleman varmaan lähestyvän. kömppeili rapuista ylös porstuvaan. läksi polttamaan viinaa omiksi maahanpaniaisiksensa. Siinä hän makasi. siirtyi Jukolasta kohden Impivaaran vainioita. mutta tulisijalle ei kohonnutkaan leimuavaa iltavalkiaa kuin ennen ehtoosilla. katsoi parhaaksi vähän nuhdella veljeänsä liiasta ahneudesta. tietäkäät että puu on kallista kalua. Kerran. kun vaan tiesivät että kaikki oli Simeonin huomassa. Oli jo sakea pimeys. Menkäät vällyjen alle. torelivat vastaan. siellä on lämmintä kylliksi. sillä olipa hän uskollinen. vakavana ja lihavana. ellei kukin ajoissa eteensä katso. Niinpä nytkin. oli kitsausta. nauttien äitinsä nisää lämpymän peitteen alla. Heitäpä ei päästetty kestiin isän ja äitin kanssa. kiikahti koreasti alas vuoteellensa.

joka riippui tulitakan reunalla. mutta padan peitti hän taikina-sammion kannella ja asetti sen painoksi vielä raskaan havutukin nurkasta. lammasnahkaisen kaattuvan alle. Suus kiinni vaan.--Mutta Simeonin valkia saattoi tupaan kylmää. ja mäikkyi Jukolan visainen ovi pienten pakolaisten juostessa. lausuen torelevalla äänellä: »suus kiinni vaan. lausuen: »sinä lunttu! pilkkaatko kallista Jumalan lahjaa? Vai niin! Kylläpä sitten käskis». sieppasi nokisen haarun nurkasta kouraansa. he vaativat enemmin. ja kauas perillen singahti leivänpalanen Simeonin kourasta. joka aina ja sulasta armosta oli häntä . pilkaten ja ängytellen kiukuissansa. kolisteli. nokkela tyttö. noh! Oleppas nyt perin ilman leipää ja lippele velliä kiltisti makoos. kolisteli permantoon. katsos. Silloin tyttö itkemään yhä ankarammin. lankesi kiven juurelle polvillensa ja. vaan rupesi viimein laittelemaan iltavalkiata pesään. läiskäytti kätensä ristiin. nipisti huulensa yhteen ja niristi kahdella sormella tyttöä hieman niskatukasta. Aatellen: kelpaahan kallista puuta huomiseksikin säästää. vuodattaen palavia kyyneleitä. hänen kätensä liikuntoa kupista suuhun ja suusta kuppiin. Kas kun peijakas viskasi kourastani Herran lahjan nurkkaan. kolme kauhallista. vaan täytyipä heidän tyytyä setänsä annokseen. ei huomannut kuinka pikku hälläkkä tyttönen. Tähän annokseenpa eivät tyytyneetkään lapset. Mutta koska ei apua tuosta tullut. uskalsivatpa he lopulta iskeä kyntensä äijän kurjaan tukkaan. istuen kivellä ja kyyätellen kehnosti palavata kekälepystyänsä. vaan tuiskaisi vihaisesti kädellänsä. tahtoivat ainakin leipää lisäksi. ennen kuin ehti miesparka kiveltä ylös. Puri silloin Simeoni leivän syrjästä pienen. rupesi hän sammuttelemaan hämyistä. kiitti Herra Taavetin poikaa. sinä knääkkä. rohkenivat he astua sisään jälleen. Silloinpa vilkkasivat veitikat tuvasta ulos. Siitä kantoi hän pöytyrin laukkutuolille. joka totosta suitsuili tupaan. ei lämmintä. uhaten lakaista jalat heidän altansa pois. vaatien ehtoollista tuikealla äänellä. mutta ei juuri runsaasti. ainoastaan kaksi.hänelle tuolloin. Mutta tämä. tuskin miehen peukalon suuruisen palan ja tarjosi sen tytölle. tällöin vielä hammastensa valkoisen rivin. Muutamasta viheliäisestä kekäleestä rakensi hän kurjan pystyvalkian. ei siitä huolinut. Kyllä. Niin hän haasteli. muutoin otan risun tuolta nurkasta ja löylytän sinua oikein kelpo lailla. atrioittuansa. lusikka kourassa. Hartaasti ja palavasti seurasivat koirien silmät hänen atrioitsemistansa. mäiskäytti peltin lujasti kiinni. huolimatta karvaasta tikurasta. Ja kylläpä se lasten illalliseksi piisaakin. otti orsilta päreen. eikä vartonutkaan hän kekälten palamista loppuun asti. jolla hän. hänelle vihaisesti irvisteli ja hänen puhettansa myöten pientä leukaansa keikutteli. Tämän valossa ammensi hän padasta kryynivelliä tytöille. Mutta hetken mentyä. mieltä synkistävää iltavalkiatansa. No. homeisen leivänpalan ja tammisesta kupista seitsemän kuivettunutta silakanpäätä. ja he nukkuivat pian sikeästi pehmeän. mutta eipä riittänyt heille murenaakaan Simeonin pivosta. Kauan antoi Simeoni heidän ärjyä ja tuiskahdella. Ja viimein saattoi voimallinen uni pienoiset vuoteelle. Eihän ole meidän talossa vara mässätä ja elää rikkaanmiehen tavalla. Viritti hän taasen pärepirstaleensa palamaan ja söi ehtoollisensa: pienen. tekee vanhempi sisareskin tuossa. Siitäpä mieskin nyt kiivastui. Kuitenkaan ei auttanut tässä tyttöjen itku. Ylös hoksahti hän viimein. mutta tuosta ei ainakaan Simeoni huolinut. halkaisi sen keskeltä ja viritti palamaan tuon kaitaisen pirstaleen. niinkuin. ei kiivaat sanat. nousipa kuitenkin lopulta ylös. käskien lapset syömään. Tukkaan he iskivät ja vanuttivat sitä aika lailla. peloittaen pieniä peijakkaita. Mutta hän. kyllä vaankin sitten käskis». nähtyään sen pienoisuuden. ja heleätä itkua lasketti pieni Venla.

Ei vaankaan meidän talossa herrastella piisaa». veistellen havutukin äärellä. katsahti myhäillen ja asettain kaattuvan villaista reunaa lähemmäs vasten pienen Venlan kaulaa. telki hän tarkasti porstuvan tuimat ovet. uneksuivat. kun makonne on velliä täynnä». työskennellen ahkerasti ja käyden aina vahtia. joina mikään maailmassa ei häntä huolettanut. Iloisessa huimauksessa mekasteli. niin piiat kuin lapset. Nyt hän lakkaamatta sunnuntakien ja pyhien iltapäivinä nähtiin istuvan pipliansa ääressä. joka paljon harvensi häneltä humalahetket ja katumuksen pitkät päivät. noiden pienten puolesta tuolla vuoteella ja vieläpä kaikkein ihmisten puolesta maan piirin päällä.--Mutta tapahtui asia. rähisi kovin ja pasteeraili edestakaisin permannolla huviksi ja nauruksi sekä nuorille että vanhoille talossa. mutta seuraavana päivänä tunsi hän synkeän katumuksen povessansa taas. Mutta tästä ajasta unohti hän melkein ainiaksi viehättävän viinalasin. Tapahtuipa joskus. ja lämmin hiilistö hautoi herttaisesti hänen jalkainsa anturoita. ja päättyi myös itse kallistumaan vihdoin yölliseen lepoon. aukaisi hän oven ja rupesi könistelemään koiria yöksi ulos. Niinpä eleskeli Simeoni entisessä kodossansa. pitäin tarkalla silmällä huoneen hallitusta sekä sisällä että ulkona vainiolla. lausui hän hupsuttavalla äänellä: »hätäpäs oli teidän ma'atessanne. »vartioitsemaan taloa varkailta». pakenivat he viimein ulos Simeonin nokisen aseen. koska he puolen-yön aikana palasivat leikeistä Toukolassa. Mutta olipa kuitenkin hetkiä. verevinä kuin kaksi nuorta kesäyön ruusua. Ja koska nyt palasivat kestiretkeltänsä talon isäntä ja emäntä. ja tästäpä nousi meteli. tutkien sanaa. Niin hän sanoi. haasteli hän vaan joutilaalla äänellä: »ei piisaa meidän talossa herrastella. Tehtyänsä tämän. ja sydäntä kaiveli kauhea katumus. irvistävissä hampaissa loimoittava päre. kädet ristissä. tuli iloisena miehenä. edessään avattu piplia. Mutta seuraavana päivänä oli hän taasen sangen sairas sekä sielun että ruumiin puolesta. Mutta lankesi hän kerran vielä polvillensa. Siitä kallistui hän lepoon rakkaalle kivellensä. kohotti loimonsa vasemmalle. Heihin nyt katsahti mies. melkein leiviskän-painavan piplian. Mutta Simeoni ei tuosta ollut juuri millänsä. ja tuostapa hyvänteosta ei hän koskaan väsynyt kiittämästä ja ylistämästä veljeänsä. kyllähän sen tiedätte. Kantoipa kerran Juhani hänen käteensä kalliin kaupunkilahjan: suuren. kylmä ja kolkko renkien ja piikojen ma'ata. ja näin hän joutui harvemmin kuin ennen mieltä-muuttavan juoman pariin. Mitäpä teki hän silloin? Seisten pöydän päässä. käyskeli ja pyörähteli mies. syntisäkkiä. vaikkei miesmuistoon ollutkaan tietty varkaitten eljistä Jukolan talossa. Suuri oli Simeonin ilo ja ihastus. niin kantelivat hänen päällensä kiivaasti. Mutta niinpä tapahtui kerran kuitenkin eräänä pyhäinmiesten iltana. Mutta ulkona puhalteli talven tuiskuava tuuli. nukkui viimein. Astui hän taasen tupaan. Mutta kylmä oli tupa. Niin hän lausui. Tästä noustuaan. Vingahdellen ja hännät lyyhyssä. jotka makeasti uneksuivat vuoteellansa pehmeän peiton alla. iski nokiset kyntensä lujasti ristiin ja. Taavetin poikaa kaikesta nautitusta hyvyydestä ja rukoili hänen varjelevaa kättänsä tämän huoneen suojaksi tulevana yönä. ja nukkui viimein makeasti kivellensä. ja siitäpä seuraavana aamuna kyräilivät he vihaisesti Simeonille. poski vasten poskea. Hän rukoili itsensä puolesta. että hän täydessä humalassa tuli kylästä. koivuisen haarun alta. kiitti Herraa.ravinnut. josta syystä koirat eivät juuri mielineetkään jättää tuvan kahisevia olkia. vanhassa Jukolassa. katsahtaen tyttöihin. vuodattaen palavia kyyneleitä. joka kuitenkin päättyi koirien pahaksi. ja koska siirtyi hän taasen kohden tulitakan kiveä. Huokaillen. hän makasi tulisijan kartisella kivellä. . kankea-kantisen.

ja päättyi vähitellen tavallisiin toimiinsa Jukolan talossa. huutaen ja käsiänsä paukutellen. Terveisiksi ravisti Aapo rakkaasti Simeonin kättä ja. ja tirkistellen alas permantoon istui hän sängyn laidalla. hampaissa ryöhäävä nysä. kiihoitti vaan aina puheensa mahtia. kantoi. ilmoittamaan veljellensä kamalaa tapausta ja kyselemään neuvoa käytettäväksi Simeonia kohtaan. vietti rauhalliset päivänsä: milloin tukin nokalla veistellen. rupesi hän juhlaisella muodolla ja äänellä lausuilemaan rangaistuksen. näki miehen nuorassa ja antoi. Mutta hänen elämänsä mitta ei ollut täytetty vielä.--Niinpä siivo Simeoni. osoitellen kädellään ja sulavilla silmillä katsellen akkunasta ulos kohden taivaan reunaa. ja pian hyrisi itkussa hänkin. Sitä kuulteli Simeoni mykkänä kauan. ollut miehelle parasta. ja Aaponkin silmistä säteili kostea kiilto. järjellisesti haastelemaan Simeonin. joka kerran vielä oli häntä armahtanut. roihkaten ja kummitellen. kuulteli. viritellen ehtimiseen sammuvaa piippuansa. itkien. rikottuaan lupauksen. ja sitten kiivasta manausta Jumalan nimessä. astui ylös tallinparsille ja kiertoi kaulaansa vanhan Pilkkutamman loimivyön. Ja niin hän asetti itsensä levollisesti riippumaan. ladaten piippuansa. milloin. annettu salaisesti ja kaikessa hiljaisuudessa omien veljesten kädestä. ja pian myöskin lohdutuksen kieltä. Hänen omasta mielestään olisi pieni. veljensä sisään. sieluttomana matona piti nyt itseänsä kurja mies. läksivät molemmat veljekset Aapo-Jukolasta yli pellon Juhani-Jukolaan. Myös kiitti hän Jumalaa. saarnaavalla äänellä kokoon kaiken talonväen vanhimmasta nuorimpaan asti. Ja koska myös hän oli virittänyt nysänsä. Yhdellä tempauksella katkaisi hän loimivyön. . Läksihän talon vanha anoppi-muori katsomaan kananpesäänsä tallinparvella. kiirehti nyt Aapon luokse. mulautellen silmiänsä kohden taivasta. ja kyyneliä-virtaavan itkun ääneen paukahti miehen kurkku. jossa tämä pian tointui. Juhani. Mutta kurituksen katsoi Aapo turhaksi. Mutta kerranpa kuitenkin piti hänen vieläkin lankeeman tuohon kiusattavaan helmasyntiinsä. vimmatulla vauhdilla paisuivat hänen poskensa ja yhteenlikistyivät hänen kouransa kiinteiksi nyrkeiksi. ja tämä lankeemus saattoi taloon peloittavan hälinän. Ja asetti hän kaksi sormea piplian päälle ja. mutta heidän ympärillään parveilivat naiset ja lapset. sen murheen pojan kanssa. jonka toisen pään hän kiinnitti katon ylimmäiseen orteen. vahingolliseksi. jonka hän oli tehnyt »kaksi sormea kirjan päällä». nukkumaan kuolon uneen. Nytpä ilmestyi äkisti katkeran-suloisia poimuja ympäri Simeonin huulten. mutta synkeänä. Ja hohtavana kultasateena lentelivät sanat hänen suustansa ulos. Mutta Aapo. läksi hän tuvasta. meni kaksi ja meni vielä kolmekin vuotta. ei pisaraakaan täällä eläissänsä. mutta vakavilla askeleilla. ja aina lujana seisoi Simeoni vannotussa valassansa. vannoi pyhästi. ja päätti käyttää häntä kohtaan ainoastaan sanan voimaa. sanaakaan lausumatta. Venlan hyllyävälle ryijylle kantoi Juhani veljensä. Meni vuosi. kohta tiedon taloon. huokaillen. Kiivaasti. Valapattoisena. kohtuullinen löylytys.kutsui hän korkealla. huudolla ja kiljunnalla. killistellen surkeasti alas permantoon. ei milloinkaan enään nauttivansa juovuttavia juomia. koskaan enään lasia kallistamatta. ja kankeasti tuijottelivat eteenpäin miehen silmät.--Kammariin. ja mielellä kylmällä kuin jää. Myös Juhanin leuka nyt järähti ja vääristyi pahasti. Niin kääntyi Simeonin sydän kohden eloa ja toivoa taas. Ja kiitollisuudesta loistavilla kasvoilla likisti hän jäähyväisiksi veljensä Aapon kättä. Sentähden tahtoi hän lyhentää viheliäiset päivänsä. asteli kiivaasti ja roihkaten. Hätäpaikkaan kiirehti nyt Juhani viipymättä ja pelasti veljensä kuoleman kidasta.

ja usein kämmen korvan takana. Ja koska hätä ei muistele lakeja eikä sääntöjä. ja tuolloin. että naisenkin täytyi kaatua alas Aapon kämmenten siveltäväksi. Mutta sitten se taas äkkiä ilmautui ja akka sai taas oljennella kiusanhenkensä kanssa. antoi vaimollensa vakavasti rankaisevan katsannon. ja seisoivat sen huoneet muutama sata askelta emätalosta. Kerranpa talon vanhin piika.nysä suussa. ja läksi hän etsimään apua kerran vielä. koska rintasen alla lakkaamatta kierteli ja poltti. kulki lääkäreissä. Mutta koska hän oli ehtinyt noin puoleen permantoon. sieppasi piialta luudan ja rupesi uudestaan ja nopsalla kädellä lakaisemaan tupaa periltä kohden ovea. Kulki hän monenkin puoskarimuijan luona. niinkuin hän oli oppinut eräästä vanhasta lääkärikirjasta. tasapuolinen. silmät tirissä. oikea oli aina hänen tuomionsa. että hieman karstoi hänen silmässään heidän toimensa ja askareensa. Sillä Aapo. joista moni oli hänen oma keksimänsä. luuta kourassa. pisti hän jälleen luudan piika-raiskan kouraan ja lausui: »noinhan kiltin tytön lakaiseman pitää». mutta sieltäpä sai hän myös elinkautisen parannuksen Aapon keinojen kautta. tutkien sanaa. Varsinkin oli hän mainittu vallan mahtavaksi parantamaan ruusua. sulavata nauruansa. ja milloin taasen istui hän pipliansa ääressä. istui hän penkillänsä lakeassa keräjäsalissa. Vatsankivistyksiä. Mytty käsivarrella ja sukankudin käsissä. sai isännältään kiivaan läksytyksen. Sen tiesi tuomarikin ja kuulteli aina . tällöin väikähteli hänen huulillansa hieno. tällöin oikein opettajan muodolla ja äänellä antaa hänelle tärkeitä muistutuksia ja neuvoja sisällisestä huoneenhallituksesta. Tervakosken-Matin vaimo. hyöri piian kanssa. vaivaloisen matkan Jukolaan. Vaimoksensa otti hän Konkkalan Hinrikan. miehekkäästi pystyttäen päätänsä. kun se jonkun aikaa oli viipynyt tulematta. joka tulipesän ääreltä katseli kuinka Aapo. niin tapahtuipa kerran. Mutta joutuipa hänenkin korviinsa viimein maine Jukolan Aapon suuresta taidosta ja voimasta parantamaan tauteja. Mutta Aapo isännöitsi Jukolan toisessa puoliskossa. sen kiitoksen sai hän kaikilta yhdestä suusta. lakaistessaan laattiata. Myös lautamiehen virassa oli Aapo kunnon mies. kun oli jättänyt piian. jota hänellä oli tapana ahkeraan tutkistella. kiivastui äkisti. tapahtui useammin. Näitä kuulteli vaimo joko lausumatta sanaakaan tai naurain. Mutta viisas. katsoen kuitenkin parhaaksi tuolloin. tukituiskattuja polttoja paranteli hän usein ainoastaan hieromisensa sukkelalla keinolla. tarkasti kuullellen asiain luonnistumista. Myös harjoitteli hän parantajan ammattia. pyörrytystauteja. Häneen tyytyi myös Aapo. joka kutsuttiin Aapo-Jukolaksi. yksinkertaista.--Kuitenkin harjoitti hän aina oikeutta ja kohtuutta sekä piikojansa että renkejänsä kohtaan. jonka mielestä tyttö lakaisi vallan tuiskien ja heittäin tunkiota nurkkiin. jota vaivasi itsepintainen painajainen. nolkkien havuja raikkaasti tuoksuavassa tarhassa. tuon rätti-ukon. kumarruksissa. iloista naurua. Se häntä ratsasteli rasittavimmalla tavalla usein joka ainoana yönä monet viikot perätysten. koska niin. toimekas emäntä ja lauhkeamielinen vaimo. Välistä. Siellä hän istui. itsetyytyväinen myhäilys. nauroi vilpitöntä. kämmenet vasten polvia. Mutta tuostapa Aapo. ja olipa monikin mies ollut hänen kämmentensä alaisena ja saanut lievityksen. siannappeja ja syhelmää. kuitenkin turhaan aina. Myös piikojansa ja pieniä piikatyttöjänsä opasteli usein isäntä Aapo. Silloinpa emäntä. Hieroja oli hän verraton. se oli sievä ja kaikin tavoin kiltti nainen. ruiskutautia. nauroi tiristäen silmiänsä. hän toivoi olevansa pelastettu tuosta yöllisestä vammasta. maan yrteistä rakettu. Oli eräs nainen. vaelsi hän pitkän. Vakaana. Onnistui hän useinkin rohtoinensa.

vakava ja tyyni oli tämän naisen muoto ja olento. myös kutsuttu Laurilaksi. ensin rakettua. veistellen istui Lauri. tiuskahteli miehellensä. Mutta äänetönnä. Salskea. yht'aikaa riipeä. tuulispäänä tuiskahteli. Usein hänen silmänsä. antoi ilman välitystä. että miehen kärsimys katkesi. kolme ampumamatkaa itäänpäin seisoi nummella Laurin uudistalo. ja oli se Impivaaran toinen puolisko. kuitenkin piti hän kuria ja Herran nuhdetta yllä sekä huoneessa että ulkona vainiolla. Oli tuossa eukkoa. joita ei puuttunut. ja tulta iskivät hänen mustanruskeat silmänsä. mutta toinen joutui avioksi Timolle. Missä löytyi se uros. Ja tämä oli kiusa. tällöin. joka juhlaisesti. tyynesti kohden haudan tyyntä satamaa. ijankaikkista valtamerta. Hän oli anteliain kaikista veljeksistä ja kohteli aina laupeudella ja hyvyydellä kärsiviä. Siinä asui äänetön mies. rauhaisesti retkeilee kohden ääretöntä. hallitsi omanansa Tuomas. kieppasi ulos miten jaksoi ja . mutta mielemmin vielä saloilla ja soissa. Mutta Impivaaraa. ankara ja vilpitön. oivallinen kasvattaja. joka paisutti eukon sappea yhä enemmin ja enemmin. kaikui varsinkin koska hän. ja silloin ei ollut hyvä häntä katsoa vasten naamaa. Talonsa töissä ja toimissa ei hän käynyt käsiin menolla ja pauhinalla. paksu. jotka. Mutta Tuomaan elinkauden. Olihan Kuokkalassa tyttäriä kaksoispari. ei hän tutkistellut juurta ja perustusta apua-etsivän kurjuuteen. Hänen kimakas äänensä kaikui kauas kuin kiljuvan klaneetin ääni. tahtoisin verrata kymiin. jonka käteen oma syynsä oli saattanut kerjäläissauvan. antoi asiasta aatoksensa ilmi. Vaimon oli hän nainut Kuokkalan talosta. tuimuutta täynnä. punaristillisen liinan alta. Virtaan verrataan usein ihmisen elämää täällä. kainosti katsellen. Hänpä oli Impivaaran emäntä. jalo ja vakava nainen. Kaikille hän antoi. emännäksi Kekkurin torppaan. pellavankeltainen. hän talon pienten. Uljaasti kohosi povensa. Ei käynyt hän moittimaan miestä. hänen isännyydestänsä Impivaarassa aina kuolinhetkeensä asti. viljeli maatansa täysintoimin. Vaikenipa eukko äkisti. mies harteva ja vahva. aatellen: olethan kuitenkin onneton. Enimmin kaikista hellitteli hän pieniä käypäläistyttöjä. ansaitseva mieheksensä Impivaaran oivan uroon. Tapahtui kuitenkin tuolloin. ja reippaitten lapsiensa kelpo isänä.kärsivällisyydellä hänen jotenkin pitkiä lauseitansa. jotenkin lyhyenjänttärä varreltansa myös. Laurin akassa: leveärintainen nainen. astuivat pelosta vavahtelevalla sydämellä mieron tietä. joka orpona ja suojatonna kerran oli joutunut heidän huoneesensa. joka olisi rohjennut röyhistää rintansa Yli-Impivaaran isännän edessä? Suuri oli hänen voimansa. levitellen käsiänsä. vakuutta oli hänen olentonsa täynnä. kovan onnen lapsia. ja olivat he ravakkaita poikia kaikki. Niin eleli hän rauhaisessa talossansa. jalot ja laupiaat. hiuspalmikko. Ei hän tuossa kysellyt. kelpo isäntänä. Vaimona oli hänellä Härkämäen ainoa tytär. sekä omien että ottolastensa. Kaksi tällaista matkustajaa oli hän ottanut huomaansa. joista Lauri otti toisen. nähtiin somasti leiskahtelevan hänen tukevilla hartioillaan valkeapohjaisen. askarteli ahkerasti pelloillansa. lepäsivät uneksuen vienon tyttösen päällä. ja mahtia. koska hän. Tuomaan talosta kaksi. ja heitäpä kasvatettiin ja suosittiin yhtä armaasti kuin omia pienoisia talossa. huolimatta vaikka ärhentelikin akka. Näin kulkivat Tuomaan päivät. Rauha asui hänen otsallaan poistumatta ja hänen sydämessään Jumalan-pelko.

jotka vakaasti ja totisina käyskelivät toinentoisensa perässä. unipörryisenä. puhaltaen ylpeätä. etsien. nihkaisi peittoa ylemmäs hieman ja lausui sitten lujalla äänellä: »oleppas jo vaiti. Ja vasta. viritti nysänsä ja kallistui lopulta vuoteellensa akkansa viereen. läksi etsiskelemään kalupuita. Useinpa. suojeleviin soppiin ja soliin. Kuljettiin viimein ohi Tuomaan talon. kenkätuohia ja pahkaleita. joka. välillä katsoi hän luimistaen kätköstänsä ulos. Vihoitteletko? Ahaa. jossa jäähtynyt ehtoollinen vartoi häntä pöydällä. isäntä hänen jäljessänsä. asteli kohden akkunaa. nousi ylös ja. pakoitti kuitenkin itsepintaisen elikon kääntymään lopulta. Tuvassa lepäsivät jo kaikki makeassa unessa. maa ja taivas raikkui. pisti vallan kiivasta »kikakakaa» miehellensä. ympyrjäiseen palloon. Niin hän haasteli kulkeissansa. kääntyisipä Hälli kerran vielä vasemmalle. temmaisten vihaisesti peittoa puoleensa. Hälli edellä. pyrkien kiivaissa aatteissa kohden kylää. ja nummi järähti. Ja siitä nyt asteltiin Laurilaan päin. koska aurinko jo kauan aikaa oli laskeunut ja kaikki päätyneet lepoon. tuli häntä vastaan illan sumussa hietaisella tiellä. Eukkohan siellä vuoteeltansa kiljahteli. rämäisten karmealla äänellänsä ja heristellen kirvesvarttaan. »Ken liikkuu näin myöhään siellä ulkona?» aatteli hän. nysä hampaissa ja kirveskynä kainalossa. tirkisti ulos ja näki naapurin sonnin ja isännän. koska taasen akka riehui ja mekasti. mutta vasemmalta uhkaa häntä kiireesti taasen Laurin kirvesvarsi. muista: hyvän sään aikana». kuitenkin ravisteli hän päätänsä vihaisesti ja puhalteli ulos sieraimistansa voimallisen sydämensä hohdetta. Ja niinpä katsoi sonni parhaaksi kulkea kotia kohden. odottaen miestänsä. kiljuvan laulun. Edellä kulki sonni. vastakynsin. Mutta koska nyt piippu oli poltettu pohjaan asti. vääriä ja kenkätuohia ankaran pallon. astui vihdoin kammariinsa. räiskyi kuin tuli kuivassa katajassa »tuon köllin kirotusta kuhnailemisesta metsän korvissa». ja niin hän. peloittavaa marssia. vaikka ponnistelikin sydän hänen povessansa. Sen tiedätkin». Vaikeni silloin toraisa vaimo. läksi ukko metsään. Mutta aukaisipa sonni turpansa ja hellitti vihoissaan kidastansa hirmuisen. että hän kotomatkallansa kohtasi rotevan sonninsa. Mutta Lauri. Siellä hän oljenteli hetken lymyssä. siunaa itseäs ja nuku Herran nimeen hyvän sään aikana. tällöin heristellen kirvesvarrellaan ja kantain olallansa kalupuita ja kenkätuohia. sillä tässä ei auta nyt sukkelan sukset eikä Kaura-Matin konstit ja koukut. mutta Lauri. tuolloin. paitasillaan. asetti Lauri sen varokkaasti vaiheillensa alas laattialle. --Mutta harvoin kuitenkin nähtiin näin myrskyisenä rauhallista Lauria. jossa piika vuoteellensa kuuli töminätä. lähestyi häntä kyräävillä silmillä. riisui päältänsä. ainoastaan emäntä valvoi kiukkuisena kammarin sängyssä. Ja nytpä kova iski vasten kovaa. isäntä perässä. Silloin tapahtui myös usein. käyppäs koreasti kotia vaan. katsellen ja arvellen. askelten sihinätä ja tapsutusta hietaisella tiellä. josta taasen äkeä vihuri pieksähti häntä vastaan. Ja niin katosivat he viimein piian silmistä. Mutta Lauri telki Hällinsä lujasti tarhaan toveriksi oman talon karjalle ja astui tupaan. . asteli hän kotia lenseän kesäyön hämärässä. Hälli yrittäisi kääntyä oikealle. Kernaasti viipyi hän niillä retkillänsä. Lausui silloin Lauri: »kyllä minä sinullen annan. tietääksensä miten luonnistui huoneessa oma-synnyttämänsä ärjy. Niin hän viipyi kunnes viimein oli asettunut vihaisen miehen mieli. kerättyinä sievään. kantain olallansa juuria. koska hän oli atrioinnut. joka läpi tyynen yön kajahteli kaukaisiin kyliin. joka lakkaamatta toreli ja ärhenteli.kätki itsensä ometan nurkkiin. leveäniskaisen Hällin. koska edellä käyskeli sonni. junkkari. Äänetönnä liikkui ukko. mutta Lauripa kohta oikealta hänelle kirvesvarttansa heristää.

syötyänsä läksi hän astelemaan kohden Koiviston niittua taas. Lopulta aukaisi isäntä suunsa ja lausui. jossa hänen omat jälkensä loppuivat. pöydässä istuivat Lauri ja hänen miehensä. Niinpä viivyskeli Lauri aina pimeihin öihin hupaisilla retkillänsä metsissä. paisuvasta säärestänsä itsepintaista konetta. ja äkeämpänä yhä päivä-päivältä. sinne. koska hän metsästä palasi. yhtä mielin teiltä kysyä. ja koska hän oli . päästäkseni tästä seikasta selville poluille. Mitä sanotte. alkoi ketunjälkiä. Tuli viimein sunnuntai. mutta äänettöminä vallan. eikä voinut kenkään selittää tuota arvoitusta. aika-miehen sotkemia jälkiä. Vihaisena rupesi hän taasen käymään kohden kotoa. että hänen aivonsa hartaammin kuin koskaan ennen mietiskeli. josta katkosta. Nytpä hän huomasi tosin. tuumiskeli. äsken tulleessa lumessa. Tästäpä levenivät Laurin silmät. kohden tuhatta haaraa olen leivoittanut aatostani tämän asian tähden. joka harvoin oli hänellä tapana ennen. Kirous! jo yöt ja päivät.ja ketunjälkien vaihetus äsken-tulleessa lumessa. mitä virityksiä oli rakettu hänen niittuunsa. ei tuota kenkään voinut arvata. heitti hänen silmäkuoppiinsa synkeän varjon. kertoili rengeillensä yhtä ja toista. astuessaan rautain iskemällä jalallansa. astunut itse heilahännän selkään ja ratsastanut halki viidan ulos kirkkotielle. Tapahtui kerran. vaan taivaasen oli hän astunut ylös ja taivaasta alas oli astunut kettu jatkamaan hänen jälkiänsä lumessa. tänne. jonka hän kirouksen kirkunalla viskasi kauas tanterelle. hän liikkui talonsa pihoilla. että noitia oli käyskellyt Koiviston töyräällä. mutta mitä hän noin kiinteästi aprikoitsi. Koska viisi päivää sitten käyskelin yli Koiviston niitun sileän töyrään. kysyen seuraltansa: »Miehet. miehet? Löytyykö vielä noitia meidän pitäjässä? Oliko mies perkeleen voimalla muuttanut itsensä ketuksi?» Niin hän haasteli. mutta kummastuen kuulteli väki. Mutta Lauri ei tuntenut rinnassansa rauhaa. mutta sieltäpä leimahti esiin kirkasta rautaa. vaan päättyivät he viimein siihen uskoon. antakaat minulle selitys. selviä ketunjälkiä. Tämänkaltaisena nähtiin hän kuluessa pitkän viikon. ei. Mutta äkisti katkesivat nämät jäljet.vihdoin nukkui ja samoin mies hänen vieressänsä. hän kumartui kiireesti alas hellittämään karvastelevasta. ei ainoata. astellen hiljaksiin. Äänetönnä. niinkuin se nytkin sen peittää hienolla puuvillavaipallansa. mutta mahdollisempaa keinoa en keksi. Vasta hän seuraavana sunnuntaina. kiljahti. suu irvissä. ei oikealle. eikä vasemmalle. että sama ilmiö oli taasen uudistettu: miehen. ontuen pahoin ja purren hammasta.--Mutta kuulkaat: Näin minä niitulla jälkiä. mutta jälkien kummallista muutosta lumessa ei hän kuitenkaan ymmärtänyt vielä. ja rupesi etsimään itsellensä sauvaa viidasta lähellä kirkkotietä. ei eteenpäin. näin minä merkin. Sieltä vilauksessa hienoa lantaa ja ruumenia pöllähti korkealle ilmaan ja samassa tulisten ketunrautain kiiltävät kehät iskivät kiinni miehen kinttuihin ja likistivät ankarasti. ärähdellen tiukeasti sekä miehille että vaimoille. Mutta syvien tai kiusallisten aatosten pilvi peitti lakkaamatta hänen otsansa. jatkamalla yli töyryn ja alas viitaan. huomasi hän. potkaisi jalallansa erästä lantakasaa. ihmeteltävää ja mietittävää. joka haamoitti läpi lumen. Tai oliko mies kantanut kettua sylissään ja sitten siinä. joka ohkaisena peitti maan. joita seurasin. Ja mitä hän siellä näki huomaittavaa. tavallisesti murkinapöydässä. jota ei aivoni voi käsittää. Ja pian huomasi hän tarvitsevansa tuetta kulkeissansa. Hän vimmastui ja lausui kiukkuisella äänellä: »rikeeraako tässä itse ilminen saatana!» Niin hän. joita ei tähän-asti löytynyt maassa. Pensaassa näki hän kaksi koivuista kankea. Mihin oli kadonnut mies? Ei ollut hän käynyt takaisin. siitä hän harvoin kellenkään sanaakaan viikon kuluessa lausui. Tultuaan sen sileälle kummulle. Mahdottomia juonia.

koska hän viimein huomasi parhaaksi käydä kotiansa taas. kiiltävätä pulloa. Mitä riivattua aattelisin tainkaltaisesta tempusta? Ovatko noidat ja Lappalaiset liikkeillä? Häh?» Niin hän aholla seisoi ja aprikoitsi. Mutta yksi oli seikka. Tuota hän arveli kauan.--Viimein kuitenkin läksi hän taasen käymään. vaikka karvastelevalla säärellä. hurraten ja lauleskellen ja . Koetti myös Timo aina kaikin tavoin tehdä vaimonsa tahdon. huomasi Laurin jäljet lakealla aholla ja rupesi tuumiskelemaan kovin. astui hän pois. vaan tuijoitteli eteensä lakkaamatta. kerran vuodessa. Kerran eräänä sunnuntaina lokakuun ja marraskuun rajalla joutui mies taasen hieman harhateille. mykerteli tupakkimälliä etuhampaittensa välissä ja rypisteli noita harmaita kulmakarvojansa hirmuisesti. mitä aattelis hän tästä ihmeestä. mutta käsittämättä ilmestystä aholla: yksijalkaista koiraa.kiskonut ne kätköstä ulos. poistaaksensa ketun silmistä kaiken syyn epäilykseen. Paljon piti hänestä Timo. Kekkurin torppaa hallitsi Timo. Silloin nainen. joka tuolloin. ja aviona oli hänellä Kuokkalan kaksoissisaruksista toinen. niinkauan kuin he oleskelivat äitinsä huomassa. ja niin vei hän kummallisen pulman aholta ilman selitystä myötänsä hautaan. naukkia päänsä humalan humuun. ei puuttunut koskaan paita. Olihan Timolla tapana. jossa hän kysyi hellältä miniältänsä. ja hyvin kävi talossa työ ja toimi. noin kekrijuhlan aikoina. Niin he viettivät kaksi yötä ja päivää. Silloin kirkastuivat hänen kasvonsa ja kaikki selveni hänen eteensä. ei sukka. joka hänelle ei vielä kuoleman leuvoissakaan antanut rauhaa. Oli siis Laurilla asiasta selko. ja lievitetyllä sydämellä. Ja lapsilta. Tammiston viileässä ullakkokammarissa he kallistelivat mustaa. joita tietysti karttelee mäkimaiden vikkelä Mikko. havaitsi hän ne kahdeksi puujalaksi. että ketustaja. Mutta pian parani Laurin jalka. karheata tukkaansa. Sanottiinpa kuitenkin. käydessään katsomassa rautojansa. ennen kuin kuolinvuoteellansa. kyyneleet silmissä. Tammiston Kyöstin ja Karkkulan Aapelin pariin. laulelivat ja halailivat armahimpina ystävinä. kovin juurtuneena tapana. »Onhan tuosta käynyt mies ja koira. haasteli hänen korvaansa. mutta--mitä aattelen tästä tempusta?--yksijalkainen koira. Jumalan ahon. kouristeli mustaa. Tapahtui silloin. liittyi iloiseen hummaukseen. haastelivat hartaasti. Tuohon ei ukko sanaakaan lausunut. ja entistä myöten askarteli hän talossansa taas. No peeveli ja kumma! Yksijalkainen koira on harppaillut isäntänsä rinnalla yli tämän kantoisen. ilmoittamatta kellenkään. keikkanokkainen ja ruskeanahkainen töpsä. käytellen puujalkaa sauvanansa. veli Laurin vaimolla. Ja tämänpä keinon kautta jätti hän peräänsä ketun-. ei jokapäiväinen ruoka eikä ruoska. aina lähestynyt paikkaa tämänkaltaisilla puujaloilla. Nyt ymmärsi hän. vaikkapa joskus pöllähtelikin hänen tukkansa kiivaan puolison jykevissä kourissa. milloin avarassa pirtissänsä. käyden oravapauloillansa. että oli hänellä hieman hellempi sydän kuin sisarella. pyysi hänen poistamaan mielestänsä kaikki sellaiset mietteet ja muistelemaan ainoastaan kuolematonta sieluansa. että ulkomuodon puolesta oli hän sisarensa vertainen: tukevarintainen. milloin metsissä. joka hyppeli herransa rinnalla. tällöin hieman hämmensi huoneen rauhaa. viipyen kylässä päivän tai kaksi iloisten kumppanien seurassa. Sekä mielenlaadultansa. että Kolistimen äkeä ukko. oli. joita hän viritteli seiväsparien väliin niittujen ja huhtien aitoihin. sankojen purema. Niin hän eleli uljaan vaimonsa ja lastensa keralla. sillä hyvä ei ollut häntä vastaan ylvästellä. Mutta nousi tuosta melakka. joiden kummankin alapäähän oli sievästi kaavattu hyvin luonnollinen ketunkäpälä. vaan ei ihmisen-jälkiä.

yli olkisen ometan. Kova hetki oli käsillä. Äänetönnä ja karmealla naamalla päättyi Timo nyt astelemaan kohden kotoa: asteli kihnustaen pitkin kujaa. ylhäällä pilvien rajalla. sinkoilivat joutsenet. tänne muuttoretkellänsä eteläisiin maihin. nuori tai vanha. pieni piimäparta Jooseppi. avatkaas ovi. tuli porstuvaan ja huusi vilpittömällä äänellä: »avatkaas ovi . koska oli hänellä sylissä aika jättiläistaakka. Rapustaen astui hän rapuista ylös. Katselivat he yli lantaisen tarhan. rallailivat ja keikuttelivat päätänsä. onhan Jukolassa metsää».. ja housujen sekä punaraannollisen liivin välistä molkahteli paita julmasti ulkona. Sanottuansa tämän. katsoi tänne. ja kaukana heistä oljentelivat kurjan. kajasti ja punersi kuin kuparikattilan kuurattu kylki. katsoi tuonne. ennen niin armas. huimahteli. huomasi lopulta halkopinon vajassa. muistellen Kekkurin kiivasta emäntää. ja pian leimahti aate hänen päähänsä ja hän lausui itsekseen: »nyt olen keksinyt keinon». lausui hän: »halkopinokin rupeaa jo hassusti alenemaan. mutta mitämaks. muistellen Kekkurin kiivasta emäntää. Mutta pian kuitenkin vaikeni iskujen pauke ja seurasi kamoittava äänettömyys. purevana tonttuna seisoi tienvieressä tervaskanto. asteli murheellista mäkeä ylös. koko luonto. ja mitään keinoa ei löytynyt enään saattaa aukenemaan emäntien leilit. tavallisen ihmislapsen surut ja mielimurteet. poika tai tyttö». katsoen oikeasti. Lopussa oli sekä rahat että viina. ja mustana. Mutta vihdoin ehti hän kotonsa pihalle. rävähtämättä eteensä. tuskinpa viitsi hän yhtään ainoata kertaa mulauttaa silmäänsä heidän puoleensa. ja vihaisesti katsoivat häneen metsät. ja sisään astui Timo taakkoinensa. sen väkeä ja lapsiansa. Niinpä he välinpitämättömästi katselivat. mutta sieltäpä katsoi häntä vastaan rangaistuksen uhkaava ukkospilvi. läksi hän kömppeilemään kohden tupaa. Tuskin oli eukko ehtinyt kiljahtamaan suustansa kysymyksen »missä olet ollut.huolettomasti heitellen hareita silmiänsä korkean kammarin tuulisesta akkunasta ulos. veren-ponnistamina tuijottelivat silmät hänen päässään. sen emäntää. yli peltojen ja niittujen. Ja koska hän oli laskenut puusylin kolinalla nurkkaan. ja löytyisikö vielä keinoa tämän auringon alla. ja vaivoin olisi hän enemmin tällä retkellä tehnyt. avasi oven. jonka kohdalla. tukka tuhannessa taakelossa. ja tuolloin. teroitti vaan katseensa yhä eteenpäin. rohkeni hän heittää pikaisen silmäyksen emäntänsä puoleen. aina Lemmilän kaukaiseen suohon. asteli hän eteenpäin. kiertoilivat sinne. jona Timon tukka oli tuimassa löylyssä. Tuli viimein pieni poikanen. Ja nyt. laimeilla vuohensilmillänsä katselivat. piteli kauan. Surkeasti riippuivat miehen verkahousut. mies tai nainen. ja ystävykset heräsivät kivistelevällä päällä kolkoilta vuoteiltansa. Kellastunut koivu tuossa kanteli hänen päällensä kovin. vaikka itse Suomen suuri-ruhtinas olisi käynyt hänen ohitsensa kivisellä polulla. Äänetönnä. äänetönnä. Ja kohta rupesi hän latomaan käsivarrellensa halkoja pinosta. toivoen tällä juonella miellyttävänsä kiinteätä vaimoa.. näytti hänelle nyt emintimän armottoman muodon. mutta hiljainen puhkaus. Mutta koitti viimein kolmas päivä. sinä riivattu?» ennenkuin läiskähti Timon molemmille poskille. jossa ihanasti läimähteli. Siinä hän nyt piteli päätään. synkeä kuusi hänen päällensä kanteli. Niin asteli hän jynkällä mielellä. Ken ikänä tuli häntä vastaan tiellä. lapset siellä sisällä. kuinka hän uskaltaisi astua tupaan. ja kauas kajasti mielien avoin rinta. ja silloin seisahtui hän tuumiskelemaan. ja maailma . kiviin ja kantoihin ei hän nyt juuri luonutkaan silmiänsä. koska hän. joka voisi hieman lepytellä vihoitettua akkaa. tällöin tunkeusi ulos hänen povestansa äkkinen. vuoret ja laaksot. hämyisesti muistellen kotoa. vasemmalta. yli kivisen mäen. käyskeli Kekkuriin päin. läiskähti vallan tulisesti oikealta. pieninä. Mutta puihin.

ja turkinpunainen kasvoiltansa. Mutta yksin ei hän uskaltanut lähteä ulos öiseen pimeyteen. asetti hänen istumaan rahille ja siinä piteli häntä koreasti hetken. Sentähden herätti hän piikansa. päätti jättää akkansa peijakkaan haltuun ja läksi kopeasti astumaan ulos. kepoittaen juoksemaan sutten jälkiä. aivan vikkelän kaarroksen kohden tallia ja astui ylös parsille. ja alas rapuista astui vakaasti Timo. joita minä tukkaani lasken. puki päällensä. Hän huuteli huikeasti. Ei pysäy hän miehen turviin. ja höyhenet tuoksuvat ilmassa. hirteen. ja levotonna korva odotti portaan ja porstuvan kolinaa. mutta täyttämättä uhkaustaan. sillä eukko pyristeli niskoilla kuin pieni. peijakas vie. Kovin levotonna päättyi nyt emäntä vuoteellensa ja käyskeli synkeissä aatoksissa miehestänsä. Tulivat he pihalle taas. kenenkään luulematta. nyt usein kuullaan ja nähdään. niinkuin. Sieltä tuuppasi hän heiniä pari käärämää alas hevosille hinkalossa. Taavan. vai hillitsiskö eukkoansa kauemmin. Ensiksi etsivät he saunan. hellitä paikalla!» Timo hämmästyi kovin häiriölle. pöllisteli häntä vastaan kuin aholla susilta riivattu. Sillä olenpa. hurja. Nousi hän lopulta ylös. mutta ilman hyötyä. ja sinne riensivät nyt naiset. mutta Timoa ei kuulunut. Vitkoin kuitenkin ja vääntäen taisi hän siirtyä tuvasta. sinä lunttu. kovin kiivasta miestä. hullupäinen. moninastallisen lyhdyn. Pois hän käyskeli. mutta tuiskeana. ja varmaan nyt palelluttaa itseltänsä nenät. kovin hän pelkäsi aina tonttuja. »Kentiesi on hän mennyt. vaan äkisti. raaksi väkivalloin. sinä kirottu mies. raaksi hän itsensä ulos. Viimein kuulivat he vastaukseksi tallinparvelta jotain karheata. löysi Timon. Mutta viimein hän närkästyi. pyöräpäiseksi saatettu vanha oinas. Luuletko minua vaan tällä tavalla uskaltavasi kuranssata? Ahah! petyitpä koreasti. suu mareissa. katsos jos nytkin sinua vähän tuhtaan». arveli hetken: hellittäisikö hän. ja vasta porstuvan kynnyksellä hellitti akka nappauksensa. mutta ei kuulunut askeleita lähestyvän miehen. Timo hellitti kouransa. riihi lakealla loutilla kaikui. tuolloin tällöin hän . Ne ovatkin harvat pokot. ryhtyi vaimonsa käsivarsiin turpeilla kourillansa. sen pahempi. ruskea käkihaukka punoittavan koirasmetson niskoilla teuhaa. haasteli äkeälle naiselle: »Katsos nyt. puki päällensä ja viritti pläkkisen. emäntä itkien pellonpientarelle ja rupesi hartaasti huutelemaan miestänsä nimeltä. ja hyrskähti pian katkeraan itkuun. kallistui siitä pehmeälle. sinä aasintamman varsa. mutta sieltä teki hän. Mutta tuosta suuriakaan huolimatta. lausuen poistuissansa: »niin minä ämmiä opetan». Nytpä närkästyi hän uudestaan ja kovin. astui emäntä. Eukko kirkaisi kerran vielä ja aina tuikeammin. vaahtopartainen Honkamäen Iisakki. kolkkoon yöhön. Taava nousi. aaveita ja kaikenkaltaisia kummituksia. jos antaisin sinulle oikein aikamekon kädestä. uhaten opettaa miehensä kerran vielä. joka hänen pelasti petojen kidasta. nukkui raskaasen uneen. Siinä Timo. sitten riihen. lähtee hän. aikeissa käydä etsimään kadonnutta. Ylös parsille.pyörähteli ympäri hänen silmissänsä. Niin. Siinä huokaili ja tihkaisi hän yhden hetken. lyhty kourassa. Kamoitti häntä myös hirveästi heidän oma saunansa. Eikö hän raatsinnut? Sillä paljon piti hän kuitenkin vaimostansa. joka. kumppaniksensa retkelle. kylmä halla-yö. Niin hän mietiskeli. mutta kohta oli miehen tukka jauhatuksessa taas. vihaisena seurasi hän emäntäänsä ulos kylmään. Yö kului aina enemmin. niin. unipöyryisenä kohottaen itseänsä istumaan kahisevalta sijalta. Tuli yö. käheätä morinaa. se poloinen poika». vaan enpä kaikkia ämmiä tässä. ja metsä kaikui. ma'atessansa vuoteella ilman armasta aviota. hetken mietiskeltyänsä vaimonsa »kiivasta sydäntä». kahisevalle vuoteelle ja. kynnet ja kääpät. Noin hän tuossa uhkaili.--Mutta kiukkuisena kiljahteli vaimo: »hellitä. katosi humaliston taakse. tai on hän nukkunut metsään. tukka hirveässä pörrössä. kaksi tuskallista hetkeä. johon oli äsken kuollut vanha ruoti-ukko. ehkä on hän vimmoissansa viskannut itsensä Nummenniitun pohjattomaan lähteesen.

Niin katsahti nyt myöskin Timo. mutta emäntä rakensi kerkeästi ehtoollisen miehellensä. Mitä sinä täällä istut? Tule sisään. olipa kenties vielä jotain pohmeluksen samennetta hänen aivoissansa jäljellä. Jassoo! Niin. jos olisin ruiskumahainen muorin musta lammas. kumma mies. ja mieluisasti rupesi Timo atrioitsemaan. jupisten äkeästi itsekseen. etsien juopunutta sikaa. TIMO. Timo! TIMO. silmät kyynelissä. Niin mar' jo sitten herra tallinparvella makasi. Kyllä minä täältä hiljaksiin tulen. kun ma sanonkin. Eivätpä. eihän tässä ole hädän pipanaa eikä papanaa meillä kellään. koska tiedät minun tällaiseksi tuittupääksi Mustalais-Kaisaksi? Revinhän sinua tukastakin taas. ah voi! Timo. PIIKA. katseli häntä vaimo pöydän toisesta päästä. astukaatpas te nyt vaan edellä tupaan. viimeisenä Timo. edellä emäntä ja piika. Eihän miehen täällä hätääkään ollut. vaan tässä pitää hänen kuhkaileman pitkin nurkkia. voita. TIMO. Etkö tunne enään minua? Olenhan minä Ulla. Tule sisään ja älä itseäsi täällä vetele. PIIKA. Ah kuitenkin. Minä hänen papanoitsisin. Kukas te sitten olette? VAIMO. VAIMO. Ho. kokonaisia perunoita. sen vietävät. täällä pakkasen kynsissä tarvitse itseäsi kärvennellä. VAIMO. ettet tunne enään minuakaan? Ho.seisahtuu. Pöydälle pani hän reikäleipää. Voi sinua kurjaa! TIMO. VAIMO. töpsäyttää jalkojansa ja pöllistelee vallan tuikeasti. oikein! VAIMO. Jumalan luoma. ja pidä tuota lyhtyä. Anna vielä koura. kas noinpa synti ja perkele täällä villitsevät sieluparan. VAIMO. tuntematta kohta omaa vaimoansa. koivesta hänen tempaisin ruomena mäelle.--Etkö sieltä jo pääse sinäkin? TIMO. Tule sisään. Kun ma sanonkin: miksi et pysy koreasti kotonasi. mikä vaankin ämmän kynsiin? Minähän sinua revin taas! . hoo! Kas noin. hoo sentään! TIMO. Herresta varjele! Oletko jo niin hukassa. Timo. Mutta mielimurteisena. Vuoteellensa riensi kohta piika. kylmällä tallinparvella. Riennä nyt. anna piika-rukalle yön lepoakaan. eihän sinun. Tulivat he tupaan. Mitä se Taava niin vihoittelee siellä alhaalla? Ole vaiti. naudan-murennusta ja suuria. TIMO. Mitä siinä nyt itkua puserratte?--Kukas te oikeastaan olette? VAIMO. sinun vaimos. Suus kiinni sinä. PIIKA. Häh? VAIMO. Ole vaiti ja älä tuossa lapsekkaita juttele. Anna kourasi tänne ja astu koreasti alas. Mikä kynsiinikin. likka.

läksi ulos jouduttamaan hevosta ratasten eteen. rommit ja lipparit? VAIMO. Harvoinpa. Onhan sitäkin siinä ollut noin kerran vuodessa. aneli hän aina. »Kyllä tuo meidän akka on sentään kelpo akka. Hä Tammiston Kyöstin ja Karkkulan Aapelin kanssa tuolla Tammiston ullakkokammarissa.--Mutta astui viimein . Mutta mitähän tässä nyt kuoltais. paidankaulus kohotettuna korkealle niskaan. koska ei ole tässä yhtään hätää? Mutta olipas se tulinen pinnistys. Ja siitä läksivät he molemmat yölliseen lepoon. Kenen veijarin kanssa? TIMO. VAIMO. joka valjasteli hevosta pihalla. Mitä joitte? TIMO. ei neljäsataakaan siinä piisaisi. joka. Jumalattomat! Iskis nyt kuolema kimppuus. valmiita ollaan. kolmesataa ruplaa maksaisi tarpeiksi sitä vahinkoa. syötyänsä oikein aika-miehen atrian. jos kuolis tämä akka. kuohuvaa kaljaa laski akka tynnöristä miehellensä. Jumala nähköön. vaikka.taikka pyhäaamuina. Kaape-poika». emäntien emäntää? Eihän. ja mitä hän sanoi. kohotettuna oman eukon käpeällä kouralla. mitä hän suinkin olisi rikkonut heitä kohtaan. Viinaa vaan. ja könistitpä minua aika-mekosta. Silloinpa Timo. Miksi lurvailet sitten kylissä ja kylien krouveissa öitä ja päiviä. aina koska joutui ruskean ruunan toiselle puolelle. vuodattaen tulisia kyyneleitä. Usko minua. oli niinkin. tyhjensi melkein koko haarikan. harvoinpa täällä. öitä ja päiviä? Onkos tämä laitaa? TIMO. mistähän meille rommit tulisi. ilmestyikin veitikan nauruhymyä hänen kasvoillensa. onpa niinkin.--Sunnuntai. TIMO. hih! Perhana kuitenkin! Menes laskemaan kaljaa. suu tyytyväisyyden myhäilyksessä. Niin mar'. Niin hän jutteli. Ja tämä hetki oli Kekkurin huoneessa liikutuksen hetki. Mutta kerrottavana on vieläkin eräs toinen kaista tämän emäntäisen luonnosta. Missä olet uisakoinnut taas ja kenen kanssa? Sanoppas. VAIMO. alkaen miehestänsä ja käyden aina paimenpoikaansa asti.TIMO. Mitä tuossa lapsekkaita vaikertelet. Niin. sitä ei taida kieltää. anteeksi kaikilta perheensä jäseniltä. VAIMO. niin alimmaiseen helvettiin vaipuisit alas ilman armoa ja laupeutta. hän haasteli. Sulavammilla sanoilla ja kuumemmilla kyyneleillä kuin koskaan ennen oli emäntä tehnyt anteeksipyyntönsä. on totisesti. Missä ja kenen kanssa olet rähmäillyt? Sano kohta. Ja renkinsä kanssa. Mihinpä joutuisin minä poloinen lapsinulikkojeni kanssa ilman häntä. sitä ei voi kieltää. VAIMO. ei sen kalliimpaa tavaraa. jo sitten herran tukasta repi. asteli onnellisna. Onhan noita kumppania. sen myönsi heti vilpittömästi vikkelä Kaape. peijakas. koska hänen oli lähdettävä rippikirkkoon miehensä kanssa. parhaassa ijässämme? Oleppas vaiti kuolemasta ja laske minulle kaljaa. Olipa kerran taas samankaltainen tilaisuus eräänä suvisena sunnuntai-aamuna. Hi. TIMO. Ruskeata.

Ja vieläpä yhtä ja toista muutakin hyödyllistä laitosta matkaansaattoi hänen seurakuntaansa. ja. ja kohta nopea ruuna travia juoksemaan pitkin kirkkotietä. häntä hoitaa. Ja mieliisti otti aina toimitus vastaan hänen lähetyskappaleitansa. Paljon käytteli häntä nimismies käskyläisenänsä läänissä. useinpa nerokastakin. Hänen kuntonsa kirjoituksessa ja luvunlaskussa saattoi myös hänelle paljon tointa ja askaretta. Pian katosivat he koiviston varjoiseen aukioon. seisoo tulisijan ääressä patansa vaiheilla. uhkeassa torpassa. kohisevassa hameessa. joka oli nähnyt kummia näköjä ja houraillen ennustellut paljon ihmeitä. punoittavana. sen meret. sen salaisesti hymyävät järvet ja nuo risu-aitoina juoksevat hongistoiset harjanteet. joiden sisältö oli ytimellistä vallan. »hänestä pyhien rauhankaupungin perillistä . Nytkäisi hän ohjia hieman. ilman mitään tietoa missä ja minkälainen. vaatehtia. liinatukkainen. eikä kenkään saanut verkastella hänen pihoillansa. kiipesi totisena ylös ja istui huoaten istuinlaudalle. mutta aivan avaralle kuitenkaan ei ulettunut hänen emännyytensä valta. hän itse määräsi ja mittasi tavarat sekä väkensä että karjansa tarpeiksi ja maksoi niin piiat kuin rengit. Ja hänen rinnallensa oikealle istui. Ja häntä ruokkia rintansa maidolla. Timo. ja myöskin sisääntuloja. josta hän oli päättänyt kouluttaa tiedon ja taidon miehen. kirkkotien varrella kivisellä mäellä asui ja rakenteli Eero. Ja tämänkaltaisista harrastelemisista laajeni hänen katselmansa elosta ja maailmasta. Aviona oli hänellä Seunalan hoikka tytär. koska »kultakäpynen» hänen helmassansa verevänä rikostaa ja reutoo. Kotomaamme koko kuva. täynnä terveyttä. mietiskellen äänetönnä. Hän iloitsee. ohjat kourissa. hohtavissa liinoissa ja itkusta pussistuneilla kasvoilla. Mutta koska hän taasen pienoisensa luoksi kyykistyy kehtohon alas. kainosilmäinen Anna. Mutta sunnuntai. hän lähestyi rattaita. hän. Ja tästä kaikesta syntyi hänen tahtoonsa halua ja pyrkimistä kohden maamme onnea ja parasta. lähetettäväksi samaan lehteen. vaan johdatti aina järjestyksellä ja tulisella vireydellä töitä ja raatamisia.--Myös oli hänellä huoneellisten askartensa ja puuhiensa alituisena silmän-osoitteena vanhin poikansa. sen ystävälliset äidinkasvot olivat ainiaksi painuneet hänen sydämensä syvyyteen. verta ja voimaa. se kallis maailman-kulma. niinkuin hän itseksensä lausuili. Hän oli emäntä Vuohenkalman vapaassa.--Useinhan tuo emäntäinen alakuloisena käyskelee. Synnyinmaa ei ollut hänelle enään epämääräinen osa epämääräisessä maailmassa. punoittavana. veljeksistä nuorin. esitystapa nasevaa ja selvää. kuin syksykesäinen täysikuu.emäntä ulos uudessa. väsymättömästä toimestansa rakettiin pitäjään jonkunmoinen kansakoulu. Mutta eipä lyönyt hän sentähden laimiin maansakaan viljellystä. jonka asettamain pyyntien kautta moni susi.ja pyhäpäivinä hän joko tutkisteli sanomalehteänsä tai kirjoitteli itse kuulumisia ja yhteiskunnallisia asioja pitäjästä. Alati kiehtoili hänen silmänsä terävästi ympäri kuin koukkunokkaisen haukan tarkka silmä kuivan koivun oksalta aholla tähtäilee kesä-auringon heleässä paisteessa. Vaan tiesipä hän missä löytyi se maa. silloin säteilee hänen silmänsä ihanasti. jossa Suomen kansa asuu. Oli hän pitäjän toimekas ja viisas jahtivouti. ja hetken aikaa väikkyi hietainen savu poutaisella tiellä. Enimmin isännän huolesta ja toimesta kävi tässä huoneenhallitus. myhäilevänä ja onnellisna. moni ilves ja karhu sai heittää henkensä tarkasti johdetussa apajassa. Hänenpä taskussansa kilkahtelivat ruislaarin avaimet. rakentelee ja taistelee ja jonka povessa lepäsivät isiemme luut. sillä hyvinpä tavallisesti onnistuivat hänen ajamansa asiat. Hän tiesi sen rajat. Hänenpä uljaasta. Mutta Vuohenkalman torpassa. massautti kerran suutansa. joka oli ensimmäisiä Suomessa.

ei nähty yhtään pilven haitaletta kaarevan kannen . Niin hän lauloi lapsellensa. mun suven-ihanaiseni. kasteisen viidan kohdussa on lapselle valmiina kehto ja valkeat liinat ja vaipat. hän haasteli. »Sanoppas. sano: etkö tahtoisi täältä purjehtia rauhan ikisatamaan pois. Kerranpa kesällä. lauleli heleällä äänellä. veisteli kultaisen akkunan vieressä.kasvattaa». huhtiansa katsomassa käyskeli Eero. Tuonen viita. ja hiilakas ja puhdas oli taivas. tällöin kuului karjankelloin kaukainen kilahdus koivuiselta mäeltä. se johtaa sun Tuonelan ruhtinaan maahan. pyörryttävään korkeuteen hän katseli. Tuonen herran vainiolla Kaitsea Tuonelan karjaa. lirputtelin Hämeenmaitten härkäteillä.--Niin löysit tien. Sentähden kuule mun lauluni. niin sinua en unohda minä. Niittujansa. ja moni purjehtija täällä on vaipunut sen merien ikuiseen kohtuun. ylös pyhään. mun iloni ja murheeni ihana. Oli rauha ja hiljaisuus. ja kylään olivat lähteneet huoneen palvelijat kaikki. joka hänen helmastansa katseli häntä vastaan kuin hehkuva aamu. Illan tullen tuuditella Helmassa Tuonelan immen. liina kuin lumi ja taivaan kaari.--Mutta mistä kotosi tunsit. mistä isäsi tunsit?--Äiti vierrettä ammenteli loimottavan liekin vaiheilla. Mutta koska hän oli lakannut laulamasta. pienoseni». kaulassa liina. Oi kuule mun sydämeni laulu! Tuonen lehto. eräänä sunnuntai-iltana. Kultakehdoss' kellahdella. ja lehditettynä laattia hymysi. katseli hän ääneti kauan ulos akkunasta korkeuteen päin. hyräillen laulun ja puheen välillä. eikä kantele niin heleästi helise kuin hänen äänensä silloin sunnuntailakeassa tuvassa. ainoastaan tuolloin. niin tunsit tuvassa äitis ja isäs. Sanoppas. sinua mun sieluni aamun paiste ja illan riutumus. Mutta missä ollee isäsi nyt. No miksipä murheeni sinä? Ah! tämä maailma on kavala ja myrskyinen. tyynen järven seisoo Tuonelan kartano tumma. »sanoppas. missä ja muisteleeko hän meitä?--Muistaahan toki ja ellei muistele hän sinua. pienoseni. rauhan viita! Kaukana on vaino. niin tunsit kodon. Mistäpä tunsin isäni? Veisteli hän kirvesvartta. koska aurinko kallistui luoteiseen ja tyyni oli ilma ja metsä. siitähän säteilee kainon emännän katse. Siell' on lapsen lysti olla. istui hän yksin lapsensa kanssa. ja olkiladossa olut-tynnöri. lapseni. Kuullella kehräjälintuu. en kuolemassa. hän ammenteli ja lauleli. Siell' on lapsen lysti olla.--Oli nyt ihana rauha sekä ulkona että sisällä torpan sunnuntai-lakeassa tuvassa. Sinnepä lapseni saatan. koska vielä puhtaana väikkyy lapsuutesi valkea viiri? Rannalla sumean. öinen lehto! Siell' on hieno hietakehto. Kaukana kavala maailma». ja olipa vielä pappien hevoset heinäladossa. pöydän päässä. en sinä ilmoisna ikänä. siellä himmeän lehdistön helmassa. pienoseni?--Koirasta hallavasta portin alla. tunsin kartanon kultaisesta kaivosta. istui rahilla.--Mistä tunsit äitisi armaan. Onpa kullan lysti olla. riita. mistäpä tiesit kotiasi tulla?--Tulin pitkin Turun tietä.--Mutta rahilla istui emäntä nuori ja haasteli lapsellensa.

ihanaksi uneksi. Pilvet haahden pimeyteen käärivät. käyskellen perille. Kauniisti palavan pystyvalkian huminassa kaikui laulu. haastellen entisistä ajoista. siellä liikutteli kiltisti Venlan vellipataa. kultaisena joulu-iltana istuissaan ympäri Jukolan pöydän ja haastellessansa keskenään. Hän astui sisään. siellä väikkyi. Kaikki olivat he myös kokoontuneet vaimoinensa. Kaikki liittyi tummaksi. Niin muistelivat veljeksetkin menneitä päiviänsä. istui kälysten joukko hauskassa kanssapuheessa keskenänsä. etäällä ukkonen jymisi ja sumuna parveilivat paarmat ja kärpäset. painoi otsansa vasten miehen rintaa ja hyrskähti väkivaltaiseen itkuun. vaikenivat myös veljekset juttelemasta pöydän ääressä. Silloin kohta vaikeni lasten metelöitsevä liuta. jota hän harvoin ennen oli osoittanut. osoittaen tien satamaan. Sitä päivää hän nyt muistelee ja hymyää. ja kauniimpana kaikkein ääntä heloitti aina muiden joukossa kainon Annan puhdas ja lempeä ääni. tulisijan ympärillä. koska lapsia ankara joukko piehtaroitsi ja kiiriskeli kahisevilla oljilla. tuskitteli. mutta siniset silmät ylös sinisiin avaruuksiin katsoivat. kuohuva aalto uhkaili kuolemalla. Simeoni nähtiin. se oli ystävällisyyttä. tuskin silmin näkyvä. Niin he katselivat takaisin olleisin päiviin. vuoret ja korkeat nummet kaukaisuuden sinihämärässä yhteensulaa. lapsinensa. Siinä hän istui. Tuolla taasen. hikeä vuodattain. kirjat helmoilla. yhtyivät kaikki yhteen ääninensä. ja hiljainen riutumus miesten povessa tuntui. koska Simeoni alkoi ihanan virren ja naiset. päivistä metsien yössä ja Impivaaran kantoisella aholla. painui vasten uneliaan lapsen ohausta. Mutta tulelta nostettiin pata. Palasipa metsästä mies ja kuuli pihalle vaimonsa laulun. ja olipa vilinätä Jukolan avarassa tuvassa. Tätäpä myrskyä muistelee merimies hiljaisella riemulla nyt. aalto viihtyi ja nukkui ja kirkastuvasta lännestä säteili aurinko taas. Timon vakava vaimo. jossa hän kerran kesänä kilvoitteli. tänne. laski lapsen hänen polvillensa.alla. koska luonto on käynyt lepoon ja kellastuneena seisoo lempeä lehto. pyhkien erään suikulan tuosta pellavakeltaisesta tukasta hänen korvansa taakse. joka hänestä ei vielä koskaan ollut kaikunut niin ihanasti. tehtiin tuohisista haloista oivallinen pystyvalkia. veljeksistä nuorin. Mutta perillä pöydän ympärillä istuivat muut veljekset. laaksot. Niin eli ja rakenteli torpassansa Eero.--Mutta koska lakattiin viimein laulamasta. saattaen karjan kiilivään kimmaan. katselee paimen matkanpäästä armasta ahoa. ja Kekkurin uhkea emäntä. astuivat he . Ja muistot menneistä vaaroista. keveänä ja vilkasna kuin onnenlapsen aatos. Siellä myös tulitakan juurella. mutta ennenkuin yö oli tullut. vanhimmasta nuorimpaan asti. ainoastaan poutapääskynen. Ja tahdonpa vielä kertoa erään joulujuhlan Juhani-Jukolan talossa. Kerkeästi kääntyi vaimo hänen puoleensa. ja sen loimoittavassa valossa alkoi nyt juhlallinen veisaus. Siinä he istuivat tyynenä sunnuntai-iltana valkealla rahilla valkean pöydän päässä. virsikirja polvella. Mutta löipä mies nyt käsivartensa ympäri hänen kaulansa. vaikeni tuuli. Sillä olivatpa veljekset päättäneet kerran vielä yhtyä joulu-oljille entiseen kotoonsa. taisteloista ja töistä sulivat suloisesti yhteen heidän mielessänsä kuin metsät. Niinpä syksy-iltana. Niinpä myös mannermaalla harmeneva merimies johdattelee mieleensä muinoista myrskyä merellä. Päivä oli kuuma ja helteinen. ja olen nyt kertonut kappaleen kunkin veljen elosta erittäin. Mutta ennen iltaa oli hän koonnut karjansa taas ja asteli iloisena kellojen kilinässä kotia. lentäin sinne. joka täysinäisenä valkeassa vaahdossa kiehui. ja poski. päivän polttama. valmiina alkamaan yhteistä jouluvirttä. ja istui vaimonsa viereen. kohisevan vuoren alla. ja rauhasta välähteli otsa. komeroisen.

ehtoollispöytään. . Mutta tässä on kertomukseni loppu. joka tuhansista palavista kynttilöistä kimmelsi kuin taivas tähdessä. ja mitäpä kertoisin enään heidän elämänsä päivästä ja sen vaiheista täällä? Se kulki rauhaisesti puolipäivän korkeudelle ylös ja kallistui rauhaisesti alas illan lepoon monen tuhannen. Ja niin olen kertonut seitsemästä veljeksestä Suomen saloissa. Sieltä. koska päivä oli täydeksi valjennut. kultaisen auringon kiertoessa.--Mutta varhain heräsivät he seuraavana aamuna. he palasivat kilvan kiitäen taas. heräsivät lähteäksensä loistoisaan kirkkoon. ja siitä kallistuivat vihdoin laattian oljille öiseen lepoon. ja viettivät entisessä Jukolassa iloisen joulupäivän.

Sign up to vote on this title
UsefulNot useful