TOHTORI TOLOSEN

KALAÖLJYOPAS
Laatineet Matti Tolonen ja Kaisa Mikkola

3. UUDISTETTU PAINOS 2009

2

jonka päivittäinen tarve on paljon suurempi (25-50 mikrogrammaa) kuin viranomaissuositus. Kalaöljyvalmisteet ovat kehittyneet huimasti viime vuosina. dosentti Tästä oppaasta saat tietoa rasvahappojen oikeasta tasapainosta sekä eritoten uuden polven etyyliesteröidyn kalaöljyn edullisista vaikutuksista terveyteen ja hyvinvointiin. joiden mukaan lääkäreiden tulee hoitaa potilaitaan. tyhjiössä tislatut valmisteet ovat tehokkaampia ja puhtaampia kuin perinteiset kalaöljyt.Kalaöljyn omega-3-rasvahapot tulivat 2009 mukaan valtimotautien ja veren rasvahäiriöiden Käypä hoito -suosituksiin. Kalaöljyjen laaduissa on kuitenkin suuria eroja. Parhaissa kalaöljyissä on mukana myös D-vitamiinia. Matti Tolonen LKT. 3 . EPAa sekä EPAn ja DHA:n yhdistelmiä on saatavana jopa 90-prosenttisina kapseleina. Ne ovat suomalaisen lääkäriseuran Duodecimin ja erikoislääkäriyhdistysten laatimia ohjeita. Etyyliesteröidyt.

7 ja 9. tali). kaavio s. ranskanperunoissa ja kasvirasvajäätelössä. Ne ovat huoneenlämpötilassa kiinteässä muodossa. pellava-. makkarassa. popcornissa. soija. ihra.ym.ja omega9-rasvahappoja. jolloin niissä muodostuu transrasvaa. Ihmisen elimistö kykenee valmistamaan omega-7. suklaassa ja leivonnaisissa. muttei omega-3-perheen alfalinoleenihappoa (ALA) eikä omega-6-perheen linolihappoa (LA). 6. juoksevia öljyjä.ja kalaperäiset rasvahapot jaetaan omega-perheisiin. Osa ravintorasvoista on kovia (voi. juustossa ja maitotuotteissa sekä kaakaovoissa. jäätelössä. Kovia rasvoja on myös lihassa.KOVAT JA PEHMEÄT RASVAT Ravinnossa rasvat esiintyvät rasvahappoina. Kovetettuja kasvisrasvoja on erityisesti leipomotuotteissa. PEHMEISSÄ RASVOISSA ON EROJA Kasvi. oliivi-. Kovat rasvat ovat usein ns. rypsi-. jota syömme tietämättämme mm.ja kookosrasvoissa. Se on terveydelle yhtä haitallista kuin kovat rasvat. Elintarviketeollisuus muuntaa rypsiöljyä ja muita pehmeitä rasvoja puolikoviksi levitteiksi. Terveyden kannalta omega-3:n ja omega6:n keskinäinen tasapaino on erittäin tärkeää (ks. Pehmeiksi rasvoiksi kutsutaan auringonkukka-. Niitä on saatava ruuasta tai ravintolisistä. kanassa.15). piilorasvaa. 4 . kala-. pitsassa. TRANSRASVAT OVAT YHTÄ HAITALLISIA KUIN KOVAT RASVAT kuva: Finnravinto 2002 Suomalainen syö liikaa kovia rasvoja ja omega-6-sarjaan kuuluvia pehmeitä rasvoja suhteessa omega-3:een. Tilannetta voi korjata vähentämällä eläinrasvan ja levitteiden käyttöä sekä lisäämällä kalan ja kalaöljyn saantia. avokado. joita merkitään numeroilla 3. hamppu-. maissi-.

Rypsiöljystä 60 % on omega-9-. Veren suuri AA/ EPA-suhde on merkittävä syytekijä pitkäaikaisissa sairauksissa sydäntaudeista ja masennuksesta syöpään. Rypsiöljyssä ja siitä valmistetuissa levitteissä on kuitenkin kaksi kertaa enemmän omega-6:ta kuin omega-3:a. Helokin. 22 % omega-6. saamme öljystä ja siitä valmistetuista levitteistä käytännössä yli 20 kertaa enemmän omega-6:ta kuin biologisesti tehokasta omega-3:a. 16. Liian suuri omega-6:n saanti (suhteessa omega3:een) näkyy veressä korkeana omega-6/omega-3-suhteena.ja camelinaöljyissä. kaaviot s. Suomalainen saa 80 % omega-3-rasvahapoistaan rypsiöljystä ja vain 20 % kalasta. jota kuvastaa hyvin AA/EPA-suhde. vain 5–10 %. Sitä on myös eräissä levitteissä ja pellavansiemen. Rypsiöljyn omega-3 on nimeltään alfalinoleenihappo (ALA). Vaikka rypsiöljyssä omega-6/omega-3-suhde on 2:1. Maksan on muutettava ALA biologisesti aktiiviseen muotoon EPAksi.OMEGA-3:N JA OMEGA-6:N KESKINÄINEN TASAPAINO RAVINNOSSA ON TÄRKEÄÄ Omega-3-rasvahapot ovat avain terveyteen ja hyvinvointiin. mutta muuntokyky on huono. ks. MIKSEI KASVIÖLJYN OMEGA-3 (ALA) RIITÄ? Kasviöljyn ALA on biologisesti heikkotehoista verrattuna kalaöljyn EPAan ja DHA:han.ja 12 % omega-3-rasvahappoja. mustaherukan ja purasruohon siemenöljy sisältää pääasiassa omega-6:ta (gammalino- 5 .

leenihappoa. KALAN RASVA JA IHMISEN OMEGA-3:N TARVE Rasvaiset kalat sisältävät 10–15 % rasvaa. Eri rasvahappojen pitoisuudet kalassa vaihtelevat sen mukaan. Sen ruokinnassa on viimeisSUUS ON VÄHENTYNYT ten 5-10 vuoden aikana siirrytty kalaperäisestä rehusta PUOLEEN kasvirehuun. kuha. Jos käytät kasviöljyjä ja -levitteitä. omega-6). josta n. Kuivissa kaloissa (ahven. mitä kalat ovat syöneet ravinnokseen. tutki tarkoin. Oliiviöljyn öljyhappo kuuluu omega-9:ään ja margariinihappo omega-7:ään. Kalan rasvassa on n. tonnikala ym. Suosittelemme oliiviöljyn käyttöä salaateissa ja ruoanlaitossa. silli. Aikuisen tarve on 25-50 µg/vrk. paljonko niissä on omega-6:ta ja omega-3:a. Sen voi saada syömällä 150 g rasvaista kalaa päivässä tai vaihtoehtoisesti ottamalla 4–6 kapselia peruskalaöljyä ruoan lisänä.) on hyvin vähän omega-3:a.ja liian vähän omega-3OMEGA-3:N PARAS LÄHDE rasvahappoja. Suositus vähintään kahdesta viikoittaisesta kala-ateriasta ei perustu omega-3:n vaan D-vitamiinin tarpeen tyydyttämiseen. Kaksi kala-ateriaa viikossa ei riitä pitämään omega6. mikä on vähentänyt omega-3:n ja nostanut omega-6:n pitoisuutta. Lohen omega-3 on pudonnut puoleen entisestä. Rasvainen kala sisältää 100 g kohti 5 µ g D-vitamiinia. 15 % on omega-3:a. Kalassa voi olla hyvinkin runsaasti arakidonihappoa (AA. 50 erilaista rasvahappoa. eivätkä ne vaikuta omega-3:n ja omega-6:n tasapainoon. saati sitten korjaamaan suurta AA/EPA-suhdetta. siika. Veritutkimukset osoittavat. hauki.ja kalatalouden tutkimuslaitos 6 . Loput kalan rasvat kuuluvat muihin rasvahappoperheisiin. Lääkelaitos suosittelee syömään päivittäin 2–3 grammaa omega-3:a. Yhdysvaltain sydänliitto American Heart Association ja Psykiatriliitto APA suosittavat aikuisille sydän. joka kilpailee omega-3:n kanssa ja vähentää veren ja muiden kudosten omega-3-pitoisuutta. Omega-3:n paras lähde on rasvainen ON RASVAINEN KALA kala: lohi. seiti. GLA). sardiini ja makrilli. että suomalainen ruokavalio sisältää liikaa omega-6.ja omega-3-rasvahappoja hyvässä tasapainossa. Käytännössä kaikki SuomesLOHEN OMEGA-3-PITOIsa myytävä kala on viljeltyä*).ja veri*) Riista. Edellistä on usein monin verroin enemmän kuin jälkimmäistä. mikä ei tyydytä päivätarvetta.

Käytännössä ihmisten tulisi joko lisätä kalansyöntiään yli kymmenkertaisesti tai ottaa kalaöljyä ruoan lisänä. että kalan terveelliset omega-3-rasvahapot tuhoutuvat paistettaessa.suonitautien ehkäisyyn omega-3:a 1 g/vrk. Veren kohonneen triglyseridin ja mielitautien lisähoitona tarve voi olla suurempi (2– 4 g/vrk). Lisäksi on hyvä tietää. KALAÖLJY EDISTÄÄ TERVEYTTÄ Omega-3-rasvahapoilla on monia terveysvaikutuksia. vaimentavat tulehdusta auttavat painonhallinnassa vähentävät sairasta viskeraalista rasvaa 7 .ja verisuonitauteja lisäävät yleistä vastustuskykyä suojaavat aivoja rappeutumiselta ehkäisevät ja hoitavat mielenterveysongelmia ehkäisevät verkkokalvon rappeumaa voitelevat niveliä. Friteeraus puolestaan lisää kalaruoan omega6-rasvahappoja. Ne ● ● ● ● ● ● ● ● ehkäisevät syöpää ja sydän.

Lisäksi omega-38 . 1 %. Sitä vastoin EPA ESTÄÄ SYÖPÄvähärasvainen kala ei näytä suojaavan syövältä. Nämä rasvahapot parantavat veren rasvaprofiilia ja ehkäisevät tulehdusta valtimoiden sisäseinämissä.ja rintasyöÖLJYÄ RUOAN LISÄNÄ pien kasvua ja leviämistä. Monet SOLUJEN KASVUA syöpälääkärit suosittavat syöpäpotilaille lisähoidoksi EPAa 2 g/vrk. kun se on Suomessa tavallisesti vain n. AA/EPA-suhde. Silti E-EPA statiinihoidon lisänä ehkäisee Japanissakin sepelvaltimotautia. SAANTI ON OTTAA KALAEPA estää eturauhas-. tulehdus on merkittävä syytekijä valtimoiden ahtautumisessa ja jäykistymisessä. Veren AA/EPA-suhteen mittaus antaa tärkeää tietoa sydäntaudin riskistä ja sairauden etenemisestä.ja verisuonitauteja. Rasvaisen kalan säännöllinen syönti vähentää eräiden syöpätautien riskiä jopa 75 %. rintakipua ja sydänkohtauksia (ks. katso sivu 14. keuhko. sillä se kohentaa potilaiden kuntoa. Sydänpotilaalla sen tulisi olla alle 2:1. sillä kasviöljyn linolihapon (omega-6) liian runsas saanti suhteessa kalaöljyn EPAan lisää mm.ja DHA-rasvahapot ehkäisevät ja hoitavat sydän. aggressiivisen eturauhassyövän riskiä. Sydänpotilaan seerumin EPA-pitoisuuden tulisi olla 5–10 %.KALAÖLJY JA SYDÄN EPA. haima-. Syövän ehkäisyssä kala. mutta lähes kaikilla on liian suuri AA/EPA-suhde. Japanilaisilla pitoisuus on keskimäärin 3 %. Mitä vähemmän eturauhasessa on omega-3-rasvahappoja. kuinka ärhäkkäästi syöpä kasvaa ja leviää TAA OMEGA-3:N RIITTÄVÄ ympäristökudoksiin. Joka toisella sydäninfarktiin kuolleella on normaali kolesteroli. Eturauhasen rasvahappojen koostumus siis vaikutTEHOKKAIN TAPA VARMIStaa siihen. joko E-EPAa yksin tai yhdessä E-DHA:n kanssa. koska he syövät huomattavasti enemmän kalaa kuin suomalaiset. sivu 17 JELIS-tutkimus). sitä aggressiivisempi syöpä. LUE LISÄÄ SYDÄNPOTILAAN OPPAASTA KALAÖLJY EHKÄISEE SYÖPÄÄ Kalaöljyn rasvahapot ehkäisevät syöpätauteja ja hillitsevät niiden etenemistä.ja kasviöljyjen saannin oikea suhde on elintärkeä. Niinpä heillä esiintyy paljon vähemmän sydäntauteja. Maailman johtavat kardiologit suosittelevat uuden polven etyyliesteröityä kalaöljyä. Väestötutkimuksista tarkemmin sivulla 17.

EPA EDISTÄÄ Kalaöljyn säännöllinen ja jatkuva käyttö sopii hyvin yhteen LEIKKAUSPOTILAAN syöpähoitojen kanssa ja se parantaa syöpäpotilaan enTOIPUMISTA nustetta.rasvahapot ehkäisevät leikkauksen jälkeisiä infektioita ja vähentävät antibioottien tarvetta ja sairaalassaolopäiviä. Samalla ne ehkäisevät potilaan sairaalloista laihtumista. ehkäisevät hapetusstressiä ● parantavat solukalvon läpäisevyyttä 9 . Omega-3-rasvahappojen biokemiallisia vaikutustapoja ● ● ehkäisevät tulehdusta (inflammaatiota) vaikuttavat suotuisasti geenien rakenteisiin ja toimintoihin ● vaikuttavat solujen väliseen tiedonsiirtoon (välittäjäaineisiin) ● toimivat antioksidantteina. Puolet syöpäpotilaista menehtyy kakeksiaan. Omega-3rasvahapot parantavat syöpäpotilaiden ruokahalua ja kuntoa. kakeksiaa.

Vapaat radikaalit ja tietyt entsyymit hajottavat päivittäin aivojen rasvoja ja valkuaisaineita.5 mg päi10 . Raskauden viimeisellä kolmanneksella (26. OMEGA-3 RASKAUS. jotka muodostavat synapseja muiden neuronien kanssa. Aivojen rakenteesta ja toiminnasta saadaan tietoa kuvantamismenetelmillä.KALAÖLJY EDISTÄÄ MIELENTERVEYTTÄ Yhdysvaltain Psykiatriliitto suosittelee omega-3-rasvahappoja masennuksen ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön ehkäisyyn ja täydentävään hoitoon. Masentuneiden ja tylsistyneiden ihmisten EPA-pitoisuus on vähäinen ja siksi AA/EPA-suhde on usein hyvin korkea. Aivoissa on hyvin vilkas aineenvaihdunta. Aivojen rasvahapoista on n. Suhteen alentaminen EPAlla parantaa ennustetta. viikolla) DHA:ta kertyy sikiön aivoihin keskimäärin 14. Omega-6:ta on 17 %. mutta onneksi vaurioita voidaan korjata ruuasta ja ravintolisistä saatavilla ainesosilla. syntetisoidaan ALAsta tai otetaan ravintolisänä. 14 % omega-3:a. Eniten (36 %) on tyydyttyneitä rasvahappoja. jota puolestaan saadaan kalasta. Nuorten terveiden ihmisten aivojen etulohkon kuorikerroksen rasvahappojen koostumus. mutta elimistö myös valmistaa sitä EPAsta. valtaosa siitä on DHA:ta ja vain hyvin pieni osa EPAa.– 40. Aivojen kuivapainosta n. Loput 5 % ovat näiden rasvahappojen aineenvaihdunnan välituotteita. DHA:ta saadaan suoraan ravinnosta tai ravintolisistä. ja siitä suurin osa on arakidonihappoa (AA). 60 % on rasvaa ja loput proteiineja ja hiilihydraatteja. Sillä on kuitenkin yllättävän suuri merkitys mielenterveydelle. Omega-7:ää on 8 % ja omega-9:ää 20 %. Tästä syystä ravitsemuksen rasvojen ja valkuaisaineiden laadulla on tärkeä merkitys mielenterveydelle. DHA:n riittävä saanti on välttämätöntä sikiökaudella ja varhaislapsuudessa. Ne käyttävät viidenneksen kaikesta ihmisen kuluttamasta hapesta.JA IMETYSAIKANA Ihmisen syntymän aikoihin DHA:ta kertyy eritoten aivosolujen kärkiosiin.

hippokampus. joka säätelee tunteita. Palautuminen voi kestää vuoden. Vastasyntyneen aivojen rasvahapoista DHA:ta on n. Kestää jopa 3 vuotta synnytyksen jälkeen. DHA:N RIITTÄVÄ SAANTI ON VÄLTTÄMÄTÖNTÄ SIKIÖKAUDELLA JA VARHAISLAPSUUDESSA Raskauden aikana äidin ja sikiön yhteinen omega-3:n päivittäinen tarve on niin suuri. silloin mahdollisesti kehittyvä vajaus lisää äidin riskiä masentua. 90-prosenttinen omega-3-öljy korjaa puutteen nopeasti. E-EPA tuottaa elimistössä ”hyviä” F3isoprostaaneja. kunnes se saavuttaa 13. Harmaata ja valkeaa ainetta on aivokuoressa tavallista vähemmän. raskausviikkoa syntyneillä) on aivoissa 40 % normaalia vähemmän DHA:ta. Nämä uudet havainnot puoltavat E-EPAn ja antioksidanttien suosittamista kaikille raskaana olevilla naisille. Odottavan äidin veriplasman DHA-rasvahapon pitoisuus vähenee raskauden edetessä. sekä oppimisRISKIÄ MASENTUA ODOkeskus.5 % osuuden. Antioksidanttien nauttiminen vastaavasti vähentää niitä kolminkertaisesti. 9 % ja sen osuus lisääntyy vähitellen aina 20 ikävuoteen asti. jotka ovat F2:n vastavaikuttajia ja suojaavat siten myös äidin sydäntä. TUS. KALAÖLJY VÄHENTÄÄ Mantelitumake. Raskausmyrkytyksessä niiden määrä lisääntyy jopa viisinkertaiseksi. 11 . ellei äiti ota kalaöljyä. Tuo määrä otetaan äidin verestä ja aivoista. ettei tavallisesta ruoasta ole käytännössä mahdollista saada sitä riittävästi. Aivokuvauksissa on todettu. ovat tavallista pienempiä. että naisen aivot surkastuvat tilapäisesti raskauden aikana.JA IMETYSAIKANA Arakidonihaposta (AA) syntyy tulehdusta aiheuttavia F2-isoprostaaneja ja isofuraaneja. ennen kuin äidin varastot täyttyvät ennalleen. Heillä onkin muita lapsia useammin erilaisia hermostollisia häiriöitä. Kalaöljy ehkäisee ja hoitaa raskausajan ja synnytyksen jälkeistä masennusta.vässä. Keskosilla (ennen 33.

Suomessakin pitoisuus lienee pieni.1 %. Siksi äidin on syytä ottaa kalaöljyä. voivat hänen älykkyysosamääränsä. Japanissa osuus maidon kaikista rasvoista on 1. mikä heikentää hermoimpulssien kulkua synapseissa ja aivojen viestintäverkostoissa. Maidon DHA-pitoisuus vaihtelee sen mukaan. Myös änkyttäjillä on todettu DHA:n puutetta. Äidinmaidon DHA-pitoisuus on eri maissa erilainen sen mukaan.ja ongelmanratkaisukykynsä jäädä heikoiksi. Lapsen aivojen DHA:n puutteen korjaus ravitsemuksen keinoin vie vähintään 8–12 viikkoa.ÄIDINMAIDON RASVAHAPOT Vastasyntynyt saa DHA:ta äidinmaidosta. serotoniinin. masennuksessa. dopamiinin ja muiden hermovälittäjäaineiden tuotantoa. EU SUOSITTAA ODOTTAVILLE JA IMETTÄVILLE ÄIDEILLE KALAÖLJYÄ RUOAN LISÄNÄ Jos lapsi saa äidinmaidossaan vähän DHA:ta. kuinka paljon äidit syövät rasvaista kalaa. kuinka paljon äiti saa ravinnostaan EPAa ja DHA:ta. Aivojen 12 . lukivaikeudessa. sillä suomalaiset saavat vain 20 % kaikista omega-3rasvahapoistaan kalasta ja loput rypsiöljystä ja levitteistä. joiden omega-3 ei siirry äidinmaitoon. DHA:n puutos on yleistä ADHD:ssa. Runsaskaan kasviöljyn tai omega-3-pitoisten levitteiden nauttiminen ei lisää äidinmaidon DHA-pitoisuutta. mutta USAssa vain 0. paniikkihäiriöissä ja skitsofreniassa.17 %. Vauvan DHA:n puute voi muuttaa aivoperäisen hermokasvutekijän. motoriikkansa sekä oppimis. Silmän verkkokalvon DHA-puutteen korjaamiseen kokonaan voi kulua jopa kolme vuotta.

Ne edistävät lapsen aivojen kehitystä. Tämä tutkijoita pitkään askarruttanut ilmiö tunnetaan nimellä aivojen rasvahappoparadoksi. Makukaan ei enää ole käytön este edes lapsille. Kliinisten hoitotutkimusten mukaan pelkkä DHA ei kuitenkaan tehoa toivotulla tavalla. KALAÖLJY + LIIKUNTA LAIHDUTTAVAT KALAÖLJYN KÄYTTÖ TEHOSTAA LIHASTEN KYKYÄ POLTTAA SOKEREITA JA RASVAA LIIKUNNAN AIKANA Ylipainoiset ihmiset laihtuvat keskimäärin kaksi kiloa kolmessa kuukaudessa kävelemällä reippaasti 45 minuuttia kolme kertaa viikossa ja ottamalla kalaöljyä. Hitaimmin toipuvat etuaivolohko ja aivotursot. joissa on mukana D-vitamiinia. sillä nappulaikäisille on nykyisin saatavana hyvänmakuisia pureskeltavia kalaöljykapseleita. Kalaöljyn käyttö tehostaa lihasten kykyä polttaa sokereita ja rasvaa liikunnan aikana.KALAÖLJYN OMEGA-3RASVAHAPOT VAIMENTAVAT TULEHDUSSYTOKIINEJA YHDEKSÄN KERTAA TEHOKKAAMMIN KUIN KASVIÖLJYN ALA eri osien DHA-puute korjaantuu eri tahtiin. MASENNUKSESSA. E-EPA (1800 mg/vrk) alentaa kohonnutta verenpainetta. Kalaöljyyn lisätty D-vitamiini edistää myös painonhallintaa. 13 . Suosittelemme kaikille raskaana oleville ja imettäville äideille sekä lapsille jo pienestä pitäen EPA. Kalaöljyn rasvahapot edistävät aivoissa serotoniinin ja hermokasvutekijän tuotantoa. Ne turvaavat äidin ja lapsen terveyttä pitkälle tulevaisuuteen.tai EPA + DHA-pitoisia kalaöljyvalmisteita. diabetesta. PANIIKKIHÄIRIÖSSÄ JA SKITSOFRENIASSA Edellä kerrotusta voisi päätellä. Sitä vastoin EPAn anto näyttää korjaavan sekä DHA:n puutteen että siitä aiheutuvat kliiniset oireet. joka aiheuttaa insuliiniresistenssiä. Sitä vastoin pelkkä kävely ei alenna painoa kolmessa kuukaudessa. Se on terveydelle vaarallisinta rasvaa. ainakaan masennuksessa. mikä hillitsee ruokahalua. LUKIVAIKEUDESSA. että neuropsykiatrisissa häiriöissä kannattaisi antaa hoidoksi ensisijaisesti DHA:ta. AIVOJEN RASVAHAPPOPARADOKSI OMEGA-3:N PUUTOS ON YLEISTÄ ADHD:SSA. verenpainetautia ja sydänsairauksia. parantaa veren rasvaprofiilia ja vähentää merkitsevästi miesten vatsan alueelle sisäelimiin kertynyttä viskeraalista rasvaa.

5:1.AA/EPA-SUHDE ON TÄRKEÄ TERVEYSMITTARI Tämä suhde saadaan selville verikokeesta. Sydänpotilailla. Suomalaisten huono suhdeluku johtuu siitä. Suhde saisi olla terveellä ihmisellä enintään 3:1 ja pitkäaikaista sairautta potevalla enintään 2:1. masentuneisuutena.1 g (100 mg) omega-3:a. masentuneilla ja dementoituneilla ihmisillä suhde on usein jopa yli 10:1.ja verisuonisairauksina. ahdistuksena. Monet HÄIRIÖINÄ JA PITKÄnuoret karttavat kaikkea kalaa ja syövät mieluummin AIKAISSAIRAUKSINA sellaisia ruokia. Suomalaisten AA/EPA-suhde on usein 7-8:1. joissa on omega-6-perheen arakidonihappoa. Vertailun vuoksi: Japanissa suhdeluku on keskimäärin 1. 14 . NEUROPSYKIATRISINA Kuivissa kaloissa on omega-3:a vain nimeksi. jonka voiKORKEA AA SUHTEESSA si lähettää 1-luokan postimerkillä varustetussa kirEPAAN VOI KOSTAUTUA jeessä. Korkea AA suhteessa EPAan voi kostautua aggressiivisuutena. syöpä. oppimisvaikeuksina. koska siellä ihmiset syövät kalaa n. mutta kalaa keskimäärin vain alle 20 kg vuodessa eli alle 50 grammaa päivässä. jonka voi otattaa yksityisessä kliinisessä laboratoriossa. Päiväannoksessa. 65 kg vuodessa henkeä kohden. vihamielisyytenä ja muina neuropsykiatrisina häiriöinä ja myöhemmin sydän-. että suomalainen syö runsaasti omega-6-rasvahappoja sisältäviä ruokia. on hädin tuskin 0.

Omega-6. Lisäksi siitä syntyy haitallisia F2-isoprostaaneja (ei merkitty kuvaan). josta syntyy ”pahoja” 2-sarjan prostaglandiineja ja tromboksaaneja sekä 4-sarjan leukotrieenejä. kumpaa on enemmän. Omega-3:sta syntyy ”hyviä” 3sarjan prostaglandiineja ja 5-sarjan leukotrieenejä sekä F3-isoprostaaneja. Omega-6 tuottaa arakidonihappoa. jotka kumoavat ”pahojen” vaikutuksia. Nämä kaksi rasvahappoperhettä kilpailevat toistensa kanssa soluissa. 15 .ja omega-3-rasvahappojen aineenvaihdunta. Se voittaa.

E-EPAa saaneiden seerumin EPApitoisuus nousi keskimäärin 2. Sydän. Alla olevat kuvat kertovat ”terveiden kirjoissa” olevien suomalaisten nuorten aikuisten ja lasten seerumin rasvahappoanalyysien tuloksista.tai lumekapselin. jos AA/EPA-suhde olisi kunnossa.ja verisuoniterveys ei ole kiinni kolesterolista vaan AA/EPA-suhteesta. Samasta tutkimuksesta ilmenee. Kolesterolilääkitys vielä huonontaa AA/EPA-suhdetta. 16 500 mg EPAa päivässä alensi lasten AA/EPA-suhdeluvun kahdeksasta kolmeen eli ihanteelliseksi. Tulos selittää E-EPAn biologisia vaikutuksia. Kuva on Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksen tutkimuksesta. EU:n suositus on 4:1 ja terveyden kannalta tavoiteltava arvo < 2:1.5:1. Jyväskylän yliopistoon kuuluvan Niilo Mäki Instituutin tutkimuksessa 30 10-vuotiasta tyttöä ja poikaa otti kolme kuukautta päivittäin joko 500 mg:n E-EPA. Siksi jokaisen statiineja syövän ihmisen tulisi ottaa ruoan lisänä E-EPAa tai E-EPAn ja E-DHA:n yhdistelmää. Alkutilanteessa suhdeluku oli yli 7:1. että 1000 mg/vrk E-EPAa alentaa AA/EPA-suhteen puoleen. Plaseboryhmä kuvastaa koululaisten seerumin EPA-pitoisuutta ilman kalaöljylisää. AA/EPA-suhteen paraneminen vähentää merkittävästi tulehdussytokiinien muodostumista elimistössä. 45 vrk:n tutkimusjakson jälkeen 3. 1000 mg E-EPAa päivässä nostaa seerumin EPA-pitoisuuden yli kaksinkertaiseksi.5kertaiseksi. .Kolesterolilääkkeitä ei tarvittaisi juuri lainkaan. jossa 12 naista ja miestä otti 45 vrk E-EPAa ja 12 henkinen vertailuryhmä vastaavaa lumetta.

Japanilaisessa JELIS-tutkimuksessa seurattiin yli 18 600 kolesterolilääkkeitä syövää potilasta lähes viisi vuotta. jolloin sydänkohtaukset vähenivät 19 % ja epästabiili angina pectoris 24 %. Etyyliesteröity kalaöljy tulee ottaa sydäntautien hoitosuosituksiin. Tässä ryhmässä sydänkuolemat vähenivät 15 %. Puolet heistä sai etyyliesteröityä kalaöljyä (EPA + DHA 850–882 mg/vrk). MINEN LÄÄKKEIN EI Sydäntaudit vähenivät huimasti. Jatkotutkimuksissa sama kalaöljy vähensi sydänpotilaiden kuolleisuutta 9 %. vaikka veren kolesteroOLE ENSISIJAINEN li. ilmeni ranskalaisessa tutkimuksessa. KolesKEINO SYDÄNTAUTIEN terolilääkitys ei siis ole ensisijainen keino sydäntautien EHKÄISYYN ehkäisyyn. Muutkin suuret väestötutkimukset osoittavat.ja triglyseridiarvot säilyivät muuttumattomina. 17 .VÄESTÖTUTKIMUKSIA OMEGA-3-LISÄN VAIKUTUKSISTA SYDÄNTAUTEIHIN AA/EPA-suhteen alentaminen 30 %:lla vähentää kliinisiä ja kuolemaan johtavia sydänkohtauksia 70 %. Lyonin tutkimuksessa Siinä puolet koehenkilöistä muutti ruokavaliotaan ja otti omega-3-lisää niin. että AA:n saanKOLESTEROLIN ALENTAti väheni ja omega-3:n saanti lisääntyi merkittävästi. Puolet heistä sai lääkityksen lisänä E-EPAa 1800 mg/vrk. E-EPA vähensi sepelvaltimotaudin riskiä peräti 53 %. äkkikuolemat 45 % ja kaikki sydänkohtaukset (kliiniset ja fataalit) yhteen laskettuina 50 % verrattuna entistä ruokavaliotaan noudattaviin. että kalaöljyn päivittäisen saannin reilu lisäys vähentää sydäntauteja ja -kuolemia. kaikki kuolemantapaukset 20 %. vaativat italialaiset sydänlääkärit. Italialaiseen GISSI-tutkimukseen (1993–99) osallistui yli 11 000 henkilöä. E-EPA ehkäisi myös sydäninfarktien ja aivohalvausten uusimista.

kuinka paljon solut kykenevät tuottamaan energiaa. Omega-3rasvahapot huoltavat ja korjaavat kalvoja. Myös ubikinoni (koentsyymi Q10) huoltaa ja korjaa mitokondrioiden vaurioita sekä suojaa siten sydäntä ja aivoja. Huonokuntoiset mitokondriot vuotavat ja kovettavat valtimoita. Suomessa kalaöljyn omega-3-rasvahapot lisättiin 29. Niiden sisä. Suositus vastaa nyt uusinta tutkimustietoa ja eurooppalaisia ohjeita. jonKALAÖLJY EHKÄISEE ka osoitettiin suojaavan sydäntä. 18 .4. mikä vastasi 500–800 mg omega-3:n saantia päivää kohti) vähensi sydäninfarktiin sairastuneiden miesten kokonaiskuolleisuutta 29 % kahden vuoden aikana. kuten alussa oli jo puhetta.Englantilainen Diet And Reinfarction Trial (DART) -tutkimus osoitti. Mitokondriot ovat solujen voimalaitoksia. Eniten vähenivät kuolemaan johtavat sydänkohtaukset. Jälkiseurannassa potilaille annettiin 900 mg päivässä EPAn ja DHA:n yhdistelmää. että rasvaisen kalan syöminen (200–400 g/viikko. TULEHDUSTA AIHEUTSveitsiläisten sydänlääkäreiden meta-analyysissa TAVIEN YHDISTEIDEN kalaöljy oli tehokkaampaa sydänkuolemien ehkäisyssä kuin SYNTYMISTÄ statiinilääkitys. Saksalaiset sydänlääkärit suosittavat päivittäin 840 mg etyyliesteröityjä omega-3-rasvahappoja (E-EPA + E-DHA).ja ulkokalvojen kunto ratkaisee.2009 valtimotautien hoitosuosituksiin. Sydänpotilaalle riittävää määrää omega-3:a on vaikea saada edes päivittäisestä kala-ateriasta.

tai rypsiöljyllä. kun taas E-EPAn ja E-DHA:n yhdistelmää suositellaan ensisijaisesti sydän. sillä se ehkäisee suonten tukkiutumista uudelleen. joiden vauriot ovat sydän. 19 . Etyyliesteröityä kalaöljyä on saatavana puhtaana E-EPAna ja E-EPAn ja E-DHA:n yhdistelmänä. Puhdas E-EPA on tehokkaampaa mielenterveyden kannalta. Jos olet EHKÄISEVÄT SUONTEN menossa pallolaajennukseen.ja verisuonitautien syytekijöitä.kuin oliivi.ja verisuoniterveydelle. kalaöljyn ottaminen TUKKEUTUMISTA UUDELkannattaa aloittaa vähintään kuukautta ennen toiLEEN PALLOLAAJENmenpidettä. Sepelvaltimot pysyvät auki paE-EPA JA E-EPA + E-DHA remmin kala. Sydänpotilaan tulee jatkaa kalaöljyn NUKSEN JÄLKEEN käyttöä säännöllisesti koko loppuiän.E-EPA EHKÄISEE VALTIMOIDEN JÄYKISTYMISTÄ E-EPA ehkäisee valtimoiden jäykistymistä ja jopa korjaa diabeetikkojen kaulavaltimoiden kovettumia. EPA suojaa solujen mitokondrioiden sisä.ja ulkokalvoja.

8 viikossa vielä selvempi tulos Paraneminen alkoi 4 viikossa. 4 osittain 3 kuukaudessa Ei eroa plaseboon Ei eroa plaseboon Dramaattinen paraneminen Kalaöljyryhmässä parempi tulos 6-8 viikossa E-EPA + fluoksetiini oli ylivoimaisesti tehokkaampaa kuin pelkkä lääkitys Ayton ym. 2001 Su et al 2008 Taiwan Peet ym 2008 UK. 2g/d E-EPA 12 viikkoa 1 g E-EPA 1–4 g E-EPA 6 g EPA+DHA 8 g EPA+DHA 4 g E-EPA 2. Iran Anoreksia. 2002 Zanarini ja Frankenburg 2003 Marangell ym. 2004 Ayton ym. 2004 Frangou ym.6 g n-3-ryhmässä toipuminen nopeutui ja uusimiset vähenivät Solukalvojen joustavuus lisääntyi Selvä paraneminen 3. 2004 Nemets ym.8 g DHA+EPA 2 g E-EPA Sagduyu ym. toinen heistä kuukaudessa Bipolaarinen Masennus Masennus ”Rajatila”. 2003 Chiu ym.TUTKIMUKSIA OMEGA-3:N KÄYTÖSTÄ MASENNUKSEN HOIDOSSA Tekijä Tauti Potilaiden määrä. 24 pot. 2005 Puri ym. 1999 remissiossa Stoll ym.6 g 4 g E-EPA 2 g DHA 2. naisia Masennus Masennus Uusiutunut masennus. 2002 Peet ym.ja imetysajan vakava masennus Vakava masennus Tapausselostus 7 120 45 1. tapausselostus 24/lume 60 20 . 2003 Silvers ym.2 g DHA 1 g E-EPA tai fluoksetiini tai E-EPA + fluoksetiini Hyvä teho kummallakin kummallakin annoksella E-EPA on tehokas ja turvallinen lisähoito 15-vuotias tyttö parani 3 kk:ssa kuoleman kielistä 3 toipui täysin.2 g EPA 1. lisäparannusta 6 viikossa. vaikea Anoreksia. 2006 75 1 g. 2003 Su ym. lume Kalaöljyannos (g/vrk) Tulos Stoll ym. viikosta alkaen Vain 1g/vrk ryhmässä selvää paranemista Aggressio ja depressio vähenivät Ei tilastollista eroa plaseboon 4 viikossa selvä parannus. odottava nainen Bipolaarinen Unipolaarinen toisella 15 vuoden hoitoresistentti masennus Bipolaarinen 24 naista 20 70 30 35 28 Tapausselostus 37 2 ”suuri”/”pieni” 2 g E-EPA 1. 2004 Keck ym. 4 g E-EPA 1 g E-EPA 2 g DHA 9. toipui kokonaan 10 viikossa Ärsyyntyminen väheni Molemmat paranivat remissioon. 2004 Nemets ym. 2. 2003 Bipolaarinen 80 9. vaikea Bipolaarinen Masennus Lääkeresistentti 7v masennus Raskaus.

2% E-vit Stressioireet lievenivät.pdf Tarkemmat tiedot tutkimuksista: www.3-4. Sen omega-3-rasvahapot saattavat olla erityisen tärkeitä psykiatrisille potilaille. 2003 115 40 43. 2002 Emsley ym.fi/suomi/pdf/APA_2006. masennuksessa ei eroja ryhmien kesken Selvä paraneminen 3. aivojen surkastuminen korjaantui. 2007 12 68 psykoosipotilasta/ plasebo Vaikuttaa serotoniinireseptoriin (5-HT) Nopeutti psykoosin paranemista Yhdysvaltain psykiatriyhdistys (APA) antoi vuoden 2006 lopulla suosituksen. aivojen surkastuminen korjaantui (aivojen MRI-kuvat) Dramaattinen paraneminen. jossa 0. 2.biovita. lääkkeiden tarve loppui useimmilla E-EPA saaneilla 2g/vrk tehosi parhaiten Oireet ja tardiivi dyskinesia vähenivät merkitsevästi Ei merkittävää eroa lumeryhmään Kliinisen tilan merkittävä parantuminen Puri ym. sairastaneet yli 20 vuotta 33 1.fi/uusi/news. 2002 Fenton ym 2001 Arvindakshan ym.biovita. 8 viikkoa avohoidossa ei verrokkeja OMEGA-3-TUTKIMUKSET SKITSOFRENIASSA Tekijä(t) Potilaiden määrä Kalaöljyannos (g/vrk)/hoitoaika Tulos Richardson ym.67(12):1954-67) http://www. jonka mukaan masennuksen ja kaksisuuntaisen (maanis-depressiivisen) mielialahäiriön hoidossa tulisi käyttää myös kalaöljyä. lume Kalaöljyannos (g/vrk) Tulos Lucas et al 2009 Kanada Nemets ym 2002 Israel Wozniak ym 2007 USA Stressi/ masennus Masennus Dipolaarinen 120/lume 1. 2004 Berger ym. viikosta alkaen Young Mania Rating Scale (YMRS) aleni tilastollisesti merkittävästi 20/lume 20 lasta 1.php?lang=fi&id=637 21 .DHA 2 g E-EPA.Tekijä Tauti Potilaiden määrä .3 g EPA+ 6-17 vuotiaita DHA. jotka usein polttavat tupakkaa ja ovat usein lihavia sekä kärsivät psyykelääkkeiden sivuvaikutuksista. punasolujen ja aivojen rasvahappotasapaino palautui Merkittävää paranemista. 2000 Tapausselostus 31-v mies Tapausselostus.05 g E-EPA + 150 mg E. (Journal of Clinical Psychiatry 2006. 2000 2 g E-EPA 12 kk Peet ym 2001 2 g E-EPA 3 kk Peet ym. lääkeresistentti miespotilas 45 2 g E-EPA 12 kk Dramaattinen paraneminen. 4 g E-EPA 3 kk 3 g E-EPA 3 kk 3 g E-EPAa 16 viikkoa EPA/DHA-seos (2x180/120 mg) sekä 400 mg E-vitamiinia ja 500 mg C-vitamiinia 2 g E-EPA 2 g E-EPA 6 viikkoa Yao ym.

Ravitsemuksella on aivan keskeinen merkitys sairauksien ehk saat ajankohtaista tutkittua tietoa helppolukuisessa muodossa. Matti Tolonen: TOHTORI TOLOSEN TERVEYSOPPI (Kustannus HD 2003) VOITA MASENNUS LUONNOLLISESTI (Karprint Oy 2005) 22 .

Tohtori Matti Tolosen oppaista ja kirjoista Matti Tolonen: Matti Tolonen: RAVITSEMUS JA MIELENTERVEYS (Karprint Oy 2007) NÄRING OCH MENTAL HÄLSA (Facile Publishing 2008) TOHTORI TOLOSEN RAVINTOLISÄOPAS Ilmestyy syksyllä 2009. Kirja on tarkoitettu kaikille ravitsemuksesta ja terveydestä kiinnostuneille. Vellamonkatu 16.äisyssä ja hoidossa. peptidejä ja kalaöljyn omega-3-rasvahappoja. Kirja neuvoo kansanomaisella tavalla liikkumaan ja syömään terveellisesti ja valitsemaan sopivia ravintolisiä – antioksidantteja. Kustantaja: Facile Publishing Facinet Ltd. vitamiineja. kuinka niiden avulla voidaan välttää puutostiloja ja vähentää kroonisten tautien riskiä ja jarruttaa niiden etenemistä.ja kivennäisaineita. 23 . hiven. puh 040 503 6460. Sopii oppikirjaksi ja hakuteokseksi. Teos tarjoaa uusinta tutkittua tietoa siitä. Lohja.

fi/suomi/pdf/ laihdutusopas_2006.biovita.biovita.pdf .biovita.pdf HYVÄN DIABETESHOIDON OPAS http://www.pdf SYDÄNPOTILAAN ITSEHOIDON OPAS Laatineet Matti Tolonen ja Pentti Raaste 1 Matti Tolonen ja Pentti Raaste: SYDÄNPOTILAAN ITSEHOIDON OPAS http://www.fi/suomi/pdf/ Sydanpotilaan opas. apteekeissa ja internetissä: TRI TOLOSEN LAIHDUTUSOPAS HYVÄN DIABETESHOIDON OPAS Laatineet Matti Tolonen ja Pentti Raaste Ortoglykeemisellä menetelmällä pysyvään painonhallintaan 1 Matti Tolonen: Matti Tolonen ja Pentti Raaste: LAIHDUTUSOPAS http://www.Maksuttomat oppaat terveyskaupoissa.fi/suomi/pdf/ Diabetesopas.

Sign up to vote on this title
UsefulNot useful