KIIREESTÄ KANSSAKÄYMISEEN

Johanna Heinonen Kaikilla on nykyään kiire! Kiire näkyy niin työpaikoilla kuin kotonakin. Vanhemmat lentävät ensin työpaikalle ja takaisin, lapset puolestaan kouluun ja kotiin. Sitten onkin kiire erilaisiin harrastuksiin. Ns. sohvaperunoita ei katsota hyvällä, vaan koko ajan pitäisi olla menossa jonnekin. Mutta mihin tämä sitten johtaa? Työssäjaksamisen ongelmat ovat varmaankin kaikille tuttuja, mutta viime aikoina uutisissa on hehkuteltu paljon myös lasten jaksamisongelmilla. Alkujaan hyvistä ajatuksista – itsensä kehittämisestä ja virkistämisestä – onkin tullut pakkopulla, joka enemmän syö ihmistä kuin antaa vastapainoksi hyvänolon tunnetta. Tuo kiire näkyy myös ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Ihmissuhteet ovat melko pinnallisia ja tiettyyn asiaan orientoituneita. Syvällisiin keskusteluihin ei tahdo löytyä aikaa vaan asioita hoidetaan pika-aikatauluilla. Tätä kautta myös henkilökohtaisten kontaktien määrä on vähentynyt ja asioita hoidetaan enenevässä määrin mm. sähköpostin välityksellä. Tämän havaitsee varsinkin nuoremmassa polvessa, jolle on suuri kauhistus tarttua puhelimeen ja soittaa jostain asiasta. Sähköpostin lähettäminen tuntuu sen sijaan olevan luonteva tapa lähestyä ihmisiä. Kiire, pinnallisuus ja etäisyys näkyvät myös asiakaspalvelussa. Eräs hyvän palvelun kriteerihän on nopeus ja nopeus ja kiire puolestaan ovat saman kolikon kääntöpuolia. Nopean palvelun takaamiseksi ovat yritykset keksineet monenmoisia tapoja. Yksi näistä on mm. itsepalvelu, joka puolestaan vähentää tuota henkilökohtaisen kanssakäynnin määrää. Internetistä saa nykyään ostettua melkein mitä tahansa – vaivattomasti ja nopeasti ilman häiritseviä ihmiskontakteja. Mutta onko tämä ihmiskontaktien puute johtanut sitten siihen, että emme enää osaa kohdata toisiamme? Itse olen tätä miettinyt, kun olen viime aikoina joutunut käyttämään julkisen terveydenhuollon palveluja. Julkisella terveydenhuoltosektorillahan puhutaan koko ajan siitä, kuinka resursseja supistetaan, hoitohenkilökuntaa vähennetään ja henkilökohtainen aika potilasta kohden on entistä niukempi. Kuitenkin terveydenhuolto on sellainen asia, että sitä ei kovin hyvin tehdä itsepalveluna, etäneuvontana tai verkon kautta, vaikka nämäkin vaihtoehdot toki löytyvät nykymaailmasta. Jossain vaiheessa tulee kuitenkin se hetki, jolloin hoitohenkilökunnan ja potilaan on kohdattava. Tämän kohtaamisen sujuminen vaikuttaa sitten pitkälti ihmisten näkemyksiin julkisesta terveydenhuollosta. Terveydenhuoltopuolella tilanne on vielä kaiken lisäksi todella haastava. Potilaalla on yleensä jonkinlainen hätä omasta terveydentilastaan ja tämä vaikuttaa siihen, että hän ei ehkä osaa käyttäytyä yhtä ystävällisesti hoitohenkilökuntaa kohden kuin normaalioloissa tekisi. Hän on hakeutunut asiantuntijan luokse saamaan apua ja odottaa sitä myös saavansa. Hoitohenkilökunnan tehtävänä on siis samalla olla asiantuntija, joka tavallaan on potilaan yläpuolella, ja asiakaspalvelija, joka ymmärtää ja auttaa asiakasta. Lisäksi hoitohenkilökunnan tulee toimia tehokkaasti ja nopeasti, koska resurssit ovat niukat. Valitettavasti vain näihin haasteisiin vastaaminen näyttää olevan aika vaikeaa. Onko siis ihme, että kun potilas saa hädässään huonoa palvelua ja kohtelua, hän on tyytymätön ja kertoo siitä eteenpäin näin leimaten koko sektorin. Itse näenkin asian niin, että kiireen sijasta tulisi panostaa enemmän ihmissuhteisiin ja niiden hoitamiseen alalla kuin alalla.

Sign up to vote on this title
UsefulNot useful