ONKO TIEDE AJANUT USKONNON NURKKAAN?

Juha Pihkalan ja Esko Valtaojan kirjeenvaihtoon perustuva tieteen ja uskonnon suhdetta analysoiva
teos Nurkkaan ajettu Jumala pyrkii kartoittamaan nykyhetken keskustelua aiheesta. Kirjoittajat
analysoivat sekä tiedettä että uskontoa omista toisistaan poikkeavista näkökulmistaan, onhan toinen
tähtitieteen professori ja agnostikko, toinen kirkkoherra.

Monista väittelyistä ja näkökulmaeroista huolimatta oli asioita, joista Valtaoja ja Pihkala olivat yhtä
mieltä. Mielestäni nämä olivatkin keskeisimpiä ja mielenkiintoisimpia kirjan ansioita, jotka voisi
ottaa uuden keskustelun pohjaksi.

Kirjoittajien mukaan sekä uskonto että tiede voivat rikkinäisen ihmisen käsissä johtaa seurauksiin,
mutta molemmat voivat todella edistää ihmisen hyvää. On väärin asettaa vain uskonto ja uskovat
syytettyjen penkille, vaan ”lepakonsiivet” voivat pursua esiin myös tiedemiesten valkotakkien
poimuista.

Toinen asia, josta keskustelijat olivat yhtä mieltä oli se, ettei uskonnollista kokemusta voida
tyhjentävästi selittää ihmisen oman psyykkisen rakenteen ja toiveiden tuloksena, Ludvig
Feuerbachin teorian mukaisesti. Ihmisen todellisuudessa esiintyy nimittäin sellaista globaalisesti
tunnistettavaa uskonnollista kokemusta, joka ei sovi tähän selitysmalliin. Kirjoittajat kysyvätkin,
onko nykyisen tieteen metodien rajaama tiedon käsite sellainen, että se kattaa koko ihmisen
objektiivisen todellisuuden?

Yksi kinkkinen kysymys liittyy käsitykseen totuudesta. Mikä on esim. kristinuskon ja mormonismin
totuusväittämien keskinäinen suhde? Mitä totuudella tällaisissa yhteyksissä tarkoitetaan?
Kirjoittajien mukaan totuus onkin enemmän, kuin empiirisen tieteen toteennäyttämis- ja
kumoamissääntöjen (verifiointi ja falsifiointi) ahtaisiin rajoihin puserrettu lopputuote. (Pihkala,
Valtaoja 2004, 292-293)

Toisaalta kirjoittajat muistuttavat meitä siitä, että mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava. Wittgenstein
Tractatus käsittelee juuri tätä teemaa.

Mitä tiedän jumalasta ja elämän tarkoituksesta?

Tiedän, että tämä maailma on olemassa.
Että olen siinä kuten silmä on näkökentässään.
Että ongelmallista maailmassa on jokin, mitä sanomme sen merkitykseksi.
Että tämä merkitys ei ole maailmassa, vaan sen ulkopuolella.
Että elämä on maailma.
Että tahtoni on hyvä tai paha.
Että hyvä ja paha ovat näin ollen jotenkin yhteydessä maailman merkitykseen. Elämän merkitystä,
toisin sanoen maailman merkitystä voimme kutsua jumalaksi.
Ja yhdistää tähän vertauksen jumalasta isänä.
Rukoileminen on tämän merkityksen ajattelemista.
En voi ohjata maailman tapahtumia tahtoni mukaan, vaan olen täysin voimaton. Uskon jumalaan
merkitsee, että ymmärtää kysymyksen elämän merkityksestä.
Uskoa jumalaan on nähdä, että pelkät maailman tosiseikat eivät ratkaise elämää. Uskoa jumalaan on
nähdä, että elämällä on merkitys. (Pihkala, Valtaoja 2004, 294)

VALTAOJA EI OLE TÄYSI ATEISTI

Valtaoja kiistää olevansa täysi ateisti seuraavista syistä. Ateisti tietää omasta mielestään varmasti,
että Jumalaa ei ole olemassa ja sellaista tietoa meillä ei ole, eikä varmaan koskaan tulekaan.
Ihminen on ollut olemassa kenties sata tuhatta vuotta, maailmankaikkeus satatuhatta kertaa
pitempään. En oikein jaksa uskoa, että olemme vielä saaneet selville yhtäkään Lopullista Totuutta,
tuskinpa edes osanneet esittää oikeita kysymyksiä! Olisin valmis väittämään, että rehellinen tutkija
ei voi olla sen paremmin täysi ateisti kuin täysi uskovainenkaan, vaikka tiedänkin, että nyt tulee
turpiin molemmilta laidoilta.

Tämän neliulotteisen universumin takana tai yläpuolella tai äh jossain, on paljon laajempi
todellisuus, multiversumi, josta emme tiedä oikeastaan vielä mitään. Tiede on käsittämättömän
tehokas ja ainoa toimiva tapa ymmärtää fysikaalista maailmaa ja sen todellisuutta, mutta emme
tiedä, onko siinä kaikki. (Valtaoja, Pihkala 2004, 134)

Toinen syy on uskonnollisten tai mystisten kokemusten ja tunteiden kiistaton läsnäolo ihmisissä
kaikkina aikoina ja kaikissa kulttuuripiireissä.
Valtaoja ei pidä uskonnollisuutta pelkkänä aivojen ominaisuutena. Toisaalta erilaisten
huumausaineiden tuottamien kokemusten kuvauksia on mahdoton erottaa uskonnollisten
kokemusten kuvauksista (vrt.epilepsia, migreenikohtaukset, näköharhat). Jotkut tutkijat uskovat jo
paikallistaneensa sen aivojen osan, jota stimuloimalla uskonnollinen kokemus syntyy. (Pihkala,
Valtaoja 2004, 135)

Jostain syystä teologien on hankala myöntää, että valistuksen luoma tieteen paradigma on
muuttanut totaalisesti myös kristittyjen maailmankuvan. (Pihkala, Valtaoja 2004,138)

UUSI LÄHESTYMISTAPA: USKONNOLLINEN NATURALISMI

The Sacred Depths of Nature: Ursula Goodenough. Evoluutio ja luominen, biologian ja myytin,
hahmottelemaan uskon ja tiedon yhteistä kosmologiaa ja yhtenäistä moraalia. Sen, mitenkä asiat
ovat ja millä asioilla on merkitystä. Sekä uskontoa, että tiedettä tarvitaan kaikille yhteisen globaalin
etiikan luomiseen. Vanha panteismi uusissa vaatteissa, ”uskonnollinen naturalismi”. (Pihkala,
Valtaoja 2004, 278)

USKO HENKILÖKOHTAISENA KOKEMUKSENA TOTUUDESTA

Meillä on kummallakin oma taustamme, koko eletty ja koettu elämämme, josta emme voi
irrottautua, emmehän muuten ihmisiä olisikaan. (Pihkala, Valtaoja 2004, 277)
Projisoiko ihminen uskonnolliset tunteensa raamattuun ja luulee sieltä löytävänsä sen totuuden, joka
itse asiassa kumpuaa hänen omasta tajunnastaan? Mikä muu voisi selittää sen suhteen, joka jokaisen
uskonnon harjoittajalla on omiin pyhiin teksteihinsä ja rituaaleihinsa, tunteisiin, totuuksiin ja
oivalluksiin, mitä he niistä elämänsä rakennuspalikoiksi löytävät? Loitko sinä minut vai sinut
ihmisen kaipuu? (Pihkala, Valtaoja 2004, 281)

Uskovaa on mahdotonta saada näkemään oman uskontonsa järjenvastaisuuden ja horjuvan perustan.

Uskovalle löytyy aina jokin keino välttää sitä totaalista uskon murentavaa ristiriitaa kiistämättömän
todellisuuden kanssa, jota uskontotieteilijät kutsuvat kognitiiviseksi dissonanssiksi. (Pihkala,
Valtaoja 2004, 282)
Uskoa ei voi todistaa vääräksi, ja vaikka voisikin, sillä ei ole uskoville mitään merkitystä. Rakkaus,
totuus, parempi maailma ovat aina tavoittelemisen arvoisia asioita. Valtaoja kertoo asettaneensa
nuorena totuuden kaiken muun yläpuolelle. Nyt ovat rakkaus ja paremman maailman luominen
muodostuneet totuutta tärkeämmiksi. (Pihkala, Valtaoja 2004, 285)

Kaikkiin ihmisen selville saamiin totuuksiin liittyy aina epävarmuus. Lisäksi meidän on
hyväksyttävä se, että järkevät ihmisen tulevat aina pitämään vastakkaisia asioita totuutena, tai
määrittelemään totuuden kukin omalla tavallaan. (Pihkala, Valtaoja 2004, 286)

Mistä olemme yhtä mieltä ja siltä pohjalta pyrkiä luomaan parempaa maailmaa. 286
Niinpä pisimmälle viedytkin teologiat joutuvat aina jossakin pisteessä hyväksymään sen, että me
emme tiedä emmekä voi selittää kaikkea. 83 Maailmassa ei ole pahuutta, vaan ihmisen pahaksi
kokemia tapahtumia. (Pihkala, Valtaoja 2004, 84)

Valtaoja kiistää henkilökohtaisten elämysten, unien, ja rajatilakokemusten merkityksen tieteen

kannalta. Niiden nostaminen todisteiksi ei ole Valtaojan mukaan tiedettä. Kaikilla on vapaus
kirjoittaa, mutta Valtaoja ei ota häntä enää kollegana, tieteen edustajana, vaikkakin hänen
pohdintansa saattaakin olla kiinnostavaa. (Pihkala, Valtaoja 2004, 78)