Uskontotieteen essee

Anu Kumpulainen
Metodikurssi

Sisällysluettelo

1. Johdanto
2. Mitä tarkoitetaan kenttätyöllä ja etnografialla?
3. Havainnoinnin lajit ja osallistuva ja ei-osallistuva havainnointi
4. Kenttätyöhän liittyvät haasteet
5. Terhi Utriainen Läsnä, riisuttu ja puhdas
6. Naisnäkökulma miesten laivakulttuurissa
7. Menetelmän käyttöala, hyvät ja huonot puolet, omassa tutkimuksessa
mahdollisesti ilmenneet ongelmat
1. Johdanto

Seuraava essee käsittelee osallistuvan havainnoinnin menetelmää ja siihen liittyviä

kvalitatiivisen tutkimuksen ilmiöitä. Olen ottanut mukaan määrätyn kirjallisuuden
lisäksi Isa Gee gradunteko-oppaasta kohdan, jossa käsitellään osallistuvaa
havainnointia ja Donna Harawayn ajatusta keskeissubjektista, kykloopista, mikä
omasta mielestäni kuvaa osuvasti objektivistisen tiedekäsityksen rajoituksia. Omassa
tutkielmassani olen tehnyt kirjallisuusanalyysia, enkä kenttätyötä lainkaan, mutta
olen erikoistumisalueena tehnyt syventäviin opintoihin Ahmadimuslimi liikkeestä
lyhyen tutkielman, jossa tein teema-haastattelun eräälle Suomessa asuvalle
Pakistanilaiselle Ahmadimuslimi miehelle, jossa sain kokemuksen tästä
lähestymistavasta, ja tajusin, että muutenkin yhteisön parissa viettämäni aika on
toiminut osallistuvan havainnoinnin aikana, joskin vasta nyt sen tajusin...

2. Mitä tarkoitetaan kenttätyöllä ja etnografialla?

Etnografialla tarkoitetaan kokemalla oppimista 105, jossa tutkija elää tutkimassaan

yhteisössä sen arkipäivää määrätyn pituisen jakson. Tavoitteena on oppia tuon
yhteisön kulttuuri, sen ajattelu- ja toimintatavat ns. sisältäpäin. Tavoitteena on päästä
siäsälle yhteisöön, jotta kokemalla oppiminen mahdollistuu. Kokemalla oppimisella
tarkoitetaan sitä, että tutkija kuuntelee, kyselee, katselee oppiakseen näkemään
maailmaa yhteisössä totutulla tavalla ja elää tutkimansa yhteisön arkipäivää. (Eskola
& Suoranta 2000;105)

Osallistuva havainnoinnilla tarkoitetaan aineiston keruutapaa, jossa tutkija tavalla tai

toisella osallistuu tutkimansa yhteisön toimintaan. Jokapäiväisestä normaalista
arkielämän tarkkailusta osallistuva havainnointi poikkeaa seuraavilla tavoilla:
Ensiksi tutkija toimii itselleen oudossa yhteisössä, jossa hänellä ei ole asemaa, uraa
jne. Osallistuvaa havainnointia on tehty myös tutussa ryhmässä. Toiseksi yhteisön
jäsenet joutuvat koko ajan keskittymään tehtäviinsä yhteisössä, ja siten he eivät voi
tutkijan tavoin päätoimisesti keskittyä tarkkailuun. Kolmanneksi tutkija havainnoi ja
tallettaa keräämänsä tiedot systemaattisesti. Neljänneksi tutkijalla on erityinen
ammattitaito havainnointiin ja analysointiin. Käytännön toimija tekee tietysti myös
havaintoja: ero on siinä, miten kentällä kerättyä aineistoa käsitellään. (Eskola &
Suoranta 1998:98-99)

Kvalitatiiviset eli laadulliset tutkimusmenetelmät on koettu vähemmän

objektiivisiksi, kuin tilastolliset menetelmät. Tilastollisten menetelmien heikkous on
kuitenkin usein niiden pinnallisuus ja pettävyys, ihmiset kaunistelevat vastauksiaan,
eivätkä ne aina kerro todellisesta käyttäytymisestä. Kvalitatiivisessa tutkimuksessa
tutkijan oma henkilö ja persoona ovat tärkeimmät tutkimusvälineet, jolloin ihminen
itse osallistuu tutkittavien elämään ja on vuorovaikutuksessa heidän kanssaan. (ks.
Grönfors 1982)

Toisaalta kyselytutkimus, eli survey on hyvä täydentävä tutkimusmuoto

kvalitatiiviselle tutkimukselle. Usein surveytä käytetään kartoittamaan tutkittavan
asian tiettyjä piirteitä yhdessä muun tutkimuksen kanssa. Joskus on myös tärkeää
esiintyä vähemmän aktiivisessa roolissa, mikä on paikallaan tutkittaessa laittomia tai
muuten tutkijan etiikan kanssa ristiriidassa olevia asioita tai ilmiöitä. Tästä
esimerkkinä taskuvarkaiden parissa tehty tutkimus. (ks. Grönfors 1982)

Haastattelutilanne tulisi olla häiriötön ja mielellään kahdenkeskinen, jolloin

haastateltava voi avoimesti kertoa asioistaan ilman sosiaalista painetta esim. nuoren
ja vanhemman suhteet. Haastattelussa voidaan myös arkaluontoisempaa tietoa
haluttaessa käyttää erilaisia valtasuhteita, kuten tutkimuksessa, jossa tutkittiin
poliisien asenteita mustalaisia ja heidän rikollisuuttaan kohtaan, jossa haastattelijaksi
valittiin tietoisesti nuori opiskelijatyttö, joka ”ei paljon itse tiennyt
mustalaiskulttuurista”. Silloin holhoava asenne muodostui eduksi tutkimukselle,
jolloin tutkittavat paljastivat ehkä enemmän, kuin muuten olisivat tehneet. (ks.
Grönfors 1982)

3. Havainnoinnin lajit: osallistuva ja ei-osallistuva havainnointi

Havainnoinnin lajeja on neljää eri tyyppiä. Ne ovat osallistumaton, osallistuva,

osallistava ja passiivinen havainnointi. (Eskola & Suoranta 2000)

Osallistuvalla havainnoinnilla tarkoitetaan kenttätyötä, jossa tutkija itse osallistuu

tutkittavien elämään tavalla tai toisella, pyrkien havainnoimaan ja vuorovaikutuksen
kautta ymmärtämään tutkittavien tapaa ajatella, kulttuuria, maailmankuvaa, arvoja,
perinteitä jne. Osallistuvaa havainnointia omassa diskoruumiillisuutta käsitelleessä
tutkimuksessaan käyttänyt Tuija Virkki toteaa puhtaan objektiivisen havainnoinnin
vaikeudesta seuraavaa:

Mikään ei ole olemassa tarkkailijasta riippumattomana. Tätä on kuvattu osallistuvan

havainnoinnin perusteissa, jonka mukaan länsimaisessa ajattelussa katselemista on
totuttu pitämään neutraalin objektiivisena, sillä se erottaa katsojan ja katsotun,
subjektin ja objektin eikä katse kosketuksen tavoin pakota havainnoijaa olemaan yhtä
havainnoimansa maailman kanssa. Puhdas katse on kuitenkin mahdottomuus. (Geerz
1973, 22-24)

Tuija kirjoitti prosessistaan näin: ”Tutkija havainnoi ja osallistui, hän liikkui toisten
joukossa, joskus yksin, joskus seurassa. Hän kosketteli ja tuli kosketelluksi, katseli ja
tuli katselluksi”. (Tuija Virkki (Nykeri 1995-1996)
Naistutkimuksen yksi suosikkikritiikin kohde on ollut käsitys niin sanotusta
karteesiolaisesta keskeissubjektista, joka on tietoisesti toimiva ja ruumiiton
järkisubjekti, kaikkivoipa, kaikkialle näkevä, universaali ja erehtymätön tietämisen
keskus. Karteesiolainen ajattelu on abstraktia sekä irrallaan ajattelijan ympäristöstä,
sosiaalisista suhteista ja ruumiillisista kokemuksista. Tutkijan tietämisen oikeutus
perustetaan tutkijan ja tutkimuskohteen väliseen etäisyyteen ja tutkijan
ylivertaisuuteen tutkimuskohteensa edessä; tutkija ottaa etäisyyttä
tutkimuskohteestaan ja tarpeeksi etäännyttyään näkee tutkimuskohteensa kokonaan ja
asettaa sen ”oikeisiin yhteyksiinsä” (Koivunen & Liljeström 1996, 272)(Iso Gee 81-
82)

Kaksoissubjektia kutsutaan myös kykloopiksi Donna Harawayn (1992) mukaan ja

häntä siteeraava Mikko Lehtosen (1994) tavoin. Perinteisessä tiedekäsityksessä
tutkija on kyklooppi, joka ei osallinen katse leikkaa katsojan ja katsotun toisistaan irti
ja kieltää sen mahdollisuuden että katsotulla olisi mitään vaikutusta katsojaan.
Kykloopin katse pyrkii jähmettämään objektinsa prosessoimisen olemassaolon,
muuntamaan ne johdonmukaisiksi kokonaisuuksiksi ja irrottamaan ne
maailmallisuudestaan. Sen sijaan liikkuva, tutkimuskentällä sijaitseva nomadi-
subjekti voi nähdä paremmin oman sijoittuneisuutensa, vaikutuksen siihen, miten
objekti hänen silmissään näyttäytyy.

Nomadi subjekti ei kuvittele vangitsevansa kohdettaan pysäytyskuvin, vaan näkee

oman tutkijanpositionsa ja oman tietonsa historiallisen diskursiivisen ja
prosessuaalisen luonteen. Kyse ei ole yhdestä lukkoonlyödystä tunnustelevasta ja
koskettelevasta tutkijasta. (Lehtonen 1994, 128-131, 260)

Donna Harawayta (1991) toistaen voisi puhua sosiaalisesti sijoittuneesta tiedosta ja

liikkuvasta paikantamisesta. Paikantunut tietäjä-subjekti on ruumiillinen
sukupu9olinen ja seksuaalinen eli tiettyyn puhuja ja intressipositioon sijoittunut, ei
universaali eikä neutraali, vaan oman tutkijaposition ja omat rajalliset
mahdollisuutensa esille tuova subjekti. Paradoksaalista kyllä, ainoa tapa löytää
laajempi visio on olla jossakin erityisesti. (Matero 1996, 264) (182)

4. Kenttätyöhön liittyvät haasteet

Tärkeitä asioita tutkimuksessa ovat asianmukainen hienotunteisuus tutkittavia

kohtaan. Antropologien helmasyntinä on historiallisesti ollut nk. etnosentrismi, jossa
oman kulttuurin paremmuutta on pidetty lähtökohtana muiden ”vähemmän
kehittyneiden” kulttuurien tutkimukselle. Tämä on usein johtanut erilaisiin ongelmiin
pyrittäessä ymmärtämään eri tavoin ajattelevien ihmisten mielenmaisemaa. (ks.
Grönfors 1982)

Tutkimukseen liittyvät keskeisesti kysymykset kielestä, vaatetuksesta, matkimisesta

ja tutkijan oman kulttuurin merkityksestä. Ei ole toivottavaa, että tutkija yrittää liikaa
esim. pukeutumisellaan matkia tutkittavien kulttuurinormeja, vaan on tärkeää, että
tutkija on oma itsensä, ja oman kulttuurinsa edustaja, jonka inhimillisyys on tekijä,
jolla tulisi olla keskeinen rooli. Aiemmin tutkimuksessa painotettiin tutkijan
objektiivisuutta ja ei-kantaa ottavaa ja ei-terapeuttista roolia. Nykyisin nämä
vaatimukset ovat kuitenkin vanhentuneet, sillä kukaan ei voi toimia täysin
objektiivisesti, vaan on aina kulttuurinsa ja aikansa ennakko-edellytysten
ehdollistama, halusipa sitä tai ei. Tutkijan oma osallistuminen usein myös muuttaa
tutkittavan yhteisön dynamiikkaa, ja tutkijalle usein pyritään näyttämään asioiden
kaunisteltu puoli. Nykyisin tutkijalta voidaan jopa odottaa ratkaisuja tai ainakin
ratkaisuehdotuksia tutkittavaa yhteisöä koskevissa asioissa, eli hän ei enää ole
ulkopuolinen, vaan voimakkaasti vuorovaikutteinen ja osallistuva ja vaikuttava tekijä
tutkimusprosessissa ja tutkittavien elämässä. (ks. Grönfors 1982)
Kieleen liittyvät ongelmat ovat tietysti keskeisiä tutkimusta aloitettaessa. Joskus
tutkija joutuu vieraan kieliryhmän keskelle tai sitten hänen tieteellinen ilmaisutapansa
herättää kummastusta ja närää. Silloin tutkijan on kiinnitettävä huomiota
kielenkäyttöönsä, tavalla jossa hän muuntelee kieltä tutkittavien ymmärtämään
muotoon. Liika baby-talk ei kuitenkaan ole myöskään tarkoituksenmukaista, vaan
kompromissit ovat tutkijan oman harkinnan varassa, mikä voi olla haastavaakin. (ks.
Grönfors 1982)

Pukeutumiseen liittyvät asiat ovat myös herkkiä kysymyksiä, eikä tutkijan pitäisi
esim. pyrkiä käyttämään perinteistä heimopukua, jos hänelle ei sitä ole ehdotettu tai
pyydetty, sillä puku mielletään kuuluvaksi vai heimon todellisille jäsenille.
Muutenkin on hyvä, että tutkija pyrkii kaikissa tilanteissa olemaan oma itsensä, eikä
yritä pakottaa itseään itselleen vieraisiin tai vastenmielisiin asioihin, edes
tutkimusmielessä. (ks. Grönfors 1982)

5. Terhi Utriainen Läsnä, riisuttu, puhdas

Terhi Utriainen on tehnyt tutkimuksen kuoleman ja saattohoidon merkityksestä, sekä

erityisesti siihen liittyvästä naisen roolista kuolettajana. Tutkimuksen teemoja ovat
kuoleman paikka kulttuurissa ja fenomenologiassa, sekä kuolema antropologiassa.
Tutkimuksessa korostuvat läsnäolon merkitys, sekä naamioista riisuttu ihminen, joka
kykenee kohtaamaan kuoleman tyynesti.

Kuolettajan osa on omassa kulttuurissamme koettu naisen tehtäväksi, jota Utriainen

kuvaa metaforalla ”pieni, urhea nainen”, jolla on suora kosketus kuolevien ja
kuolleiden hoitoon. Naisen rooli kuolettajana on säilynyt nykypäivään asti huolimatta
muista roolijaoissa tapahtuneesta muutosesta.
Utriainen pohtiikin kysymystä, miksi juuri naisen tehtäväksi on jäänyt tämä tärkeä
työ? Hän tutki myös sitä tapaa, jolla hoitajat itse kokivat kuolevan hoidon, ja mitä se
piti sisällään. Utriaisen kyselyyn kuolevan hoidosta vastasi yhteensä 507 henkilöä,
joista 422 oli naisia.

Kuolema rajana ja lähteenä ihmisen merkityksenannon prosessissa. Läsnäolon

merkitys, sekä kokemus, jota värittivät ilmaukset, kuten läsnäolo omana itsenään,
ilman rooleja, ja muita kulttuurisia maskeja, jopa kieltä. (Utriainen 1999:9)

Tärkeimpänä hoitajan ominaisuutena oli olla läsnä ilman aktiivista toimintaa. Myös
sairaalakirjallisuudesta löytyi aineistoa tutkimukseen. Läsnäolon idea on kuitenkin
ristiriitainen, sillä tutkimuksessa läsnäolon eri merkityksiä tarkastellaan etnografian ja
uskonnon sosiologian näkökulmista. Myös feministinen näkökulma on mukana
tarkastelussa. Johtopäätöksenä Utriainen toteaa, että läsnäolo voidaan ymmärtää
naiseuden ja äitiyden ominaisena ja määrittävänä piirteenä. (Utriainen 1999:10)

7. Naisnäkökulma miesten laivakulttuurissa

Teoksessa Styles & Positions Mira Karjalainen on tutkinut osallistuvaa havainnointia

käyttämällä miesvaltaista merimieskulttuuria Suomalaisilla öljytankkerilaivoilla. Hän
vietti ensi 3 kuukautta työskennellen merimiehenä, hierarkia alimmalla tasolla, jonka
jälkeen hänet palkattiin Laivayhtiön taholta tekemään tutkimusta merimiehistä,
heidän työyhteisöstään sekä työhön liittyvistä muista kysymyksistä.

Huolimatta siitä, että tutkijana oli nainen, hänen onnistui saada arvostettu asema
suljetussa yhteisössä, jonka konventiot olivat pitkälle hierarkiset ja tiukat.
Merimiehen arki poikkesi huomattavasti maalla työtä tekevien arjesta. Työ oli
raskasta, se ajoittui ympäri vuorokauden kolmeksi 4 tunnin työrupeamaksi, sekä oli
luonteeltaan sosiaalisesti erilaista kuin maissa. Työyhteisön leimallisena piirteenä oli
yksityisyyden lähes täydellinen puuttuminen sekä tarkkailluksi tuleminen.

Naisena Karjalainennen sai myös tuta sovinistisesta seksistisestä huumorista, mikä

tosin ei liene yllättävää tällaisessa tilanteessa. Oletettavasti se oli toisaalta miehille
tapa lähestyä ja arvioida Miran persoonaa ylipäätään ja tutustua häneen ihmisenä,
vaikka sen ulkoinen muoto vaikutti pinnallisesti vihamieliseltäkin.

Toisaalta Karjalaisen statuksen vaihtelevuudesta yhteisössä kertoivat vaihtelevat

sijoittumiset hytin ja ruokailun suhteen. Toisinaan Karjalaiselle annettiin hieno hytti
kapteeenin tasolla, kun taas toisen kerran hän joutui täysin hajalla olevia huonekaluja
sisältävään surkeaan hyttiin. Ruokailutilanteet taas vaihtelivat ylemmän ja alemman
tason seuran ja paikan välillä, ja herättivät joskus hämmennystä.

Karjalaisen kokemus oli, että hänen oli vaikea erottaa toisistaan natiivin ja
antropologin rooleja, jotka kietoutuivat toisiinsa ja korostuivat eri tilanteissa. Näiden
identiteettien välille ei voinut vetää selvää rajaa.

6. Menetelmän käyttöala, hyvät ja huonot puolet, omassa tutkimuksessa mahdollisesti

ilmenneet ongelmat

Kuten sanottu, omassa pro-gradu työssäni en ole osallistuvaa havainnointia käyttänyt,

ehkä lukuun ottamatta niitä muutamia seminaareja, joihin uuden holistisen
paradigman ympärillä olen osallistunut. Myös Schumacher College, Englannissa
sijaitseva holistisen tieteen koulua ja siellä viettämääni aikaa voidaan ajatella
tiedostamattomana osallistuvan havainnoinnin jaksona, jossa idest saivat kasvoja
taakseen ja inhimillisen tason eläviä ihmisiä kirjojen ja nettisivujen rinnalle, joiden
kautta aiemmin olin asioihin tutustunut.
Oma haastatteluni Ahmadimuslimeista oli hyvä kokemus, koska tunsin henkilön
hyvin ja tilanne oli vapautunut ja välitön. Tosin haastateltava sanoi joskus jotain, mitä
hän ei halunnut lopulliseen versioon jättää, eli osallistui editointiin itse.

Toinen asia, johon kiinnitin huomiota oli muistiinpanotekniikka, ja kaipasin nauhurin

apua, sillä kirjoittaminen oli hitaanlaista puheeseen verrattuna.

Osallistuvan havainnoinnin hyviä puolia on sen ihmisläheinen asetelma ja molempia

osapuolia rikastuttava vuorovaikutus. Laadullisessa tutkimuksessa päästään usein
pintaa syvemmälle, ja ihmisten elämäkohtalot valottuvat tilastollisia menetelmiä
paremmin.

Kvalitatiivisen menetelmän haasteita ovat tutkijan omat ennakko-asenteet ja niiden

tiedostaminen. Tutkittavien elämään liika eläytyminen ja ”objektiivisuuden”
unohtaminen. Tutkijan erilaiset rooliodotukset ovat myös hämmentävä alue,, eikä
tutkijan oma status yhteisössä ole aina selkeä.

Lähteet:

Grönfors Matti; Kvalitatiiviset kenttätyömenetelmät WSOY Juva 1982

Eskola Jari, Suoranta Juha Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Vastapaino

Tampere 2000

Kinnunen Merja, Löytty Olli; Iso Gee: Gradua ei jätetä, Vastapaino, Tampere 1999

Styles & Positions, toim. Sakaranaho et al. University of Helsinki Department of

Comparative Religion 2002
Utriainen Terhi: Läsnä, riisuttu, puhdas Helsingin Yliopiston Uskontotieteen laitos,
Kirjapaino Raamattutalo oy, Pieksämäki 1999