NEWTONIN MAAILMANKAIKKEUDEN ABSOLUUTTINEN AIKA JA TILA

Newtonin ajattelu vahvisti Euklidealaista maailmankuvaa, jossa aika ja tila nähtiin

absoluuttisina. Tila oli olemassa itsenäisesti, siinä tapahtuvista asioista riippumatta.
Nykyiseen tieteelliseen maailmankuvaamme kuuluva käsitys maailman mekanistisesta
perusluonteesta olettaa, että maailmankaikkeus toimii ennalta määrättyjen fysiikan lakien
mukaan absoluuttisessa ajassa ja paikassa. Tässä mallissa aineen ajateltiin koostuvan
kiinteistä pienistä ja tuhoutumattomista hiukkasista. Newtonin muuttumaton
maailmankaikkeuden malli, jota hallitsivat muuttumattomat lait, oli kuitenkin yhä
jumalan pyhien lakien ohjaama ja hallitsema. (Capra 1982: 51)

Koska fyysisten ilmiöiden ei itsessään kuitenkaan nähty olevan pyhiä, syrjäytyi jumala
lopulta kokonaan tieteellisen maailmankuvan ulkopuolelle. Tämä johti Capran mukaan
länsimaiselle kulttuurille leimaa antavan henkisen tyhjiön muodostumiseen. (Capra 1982:
52).

Tieteellinen maailmankuva johti tieteen valtavaan kehitykseen, jonka tulokset näkyvät

kaikkialla ympärillämme. Nykyinen kovan tieteen käsite oli Capran mukaan suora
seuraus siitä, että ainetta pidettiin kiinteistä rakenneosasista koostuvana. Tämä käsitys
pitikin pintansa aina 1950-luvulle asti. Atomistinen malli tuli hyvin suosituksi, ja sitä
alettiin soveltaa moniin eri tieteen alueisiin. Yksi näistä oli Locke, joka sovelsi
atomistista mallia sosiologiaan, ja näki yhteiskunnan muodostuvan yksilöistä sen
rakenneosana. Charles Darwinin evoluutioteoria lopulta kuitenkin syrjäytti mekanistisen
ajattelutavan biologiassa, joka osoitti, ettei elävä organismi toiminut koneen tavoin.
(Capra 1982: 59)