KESKIAJAN EUROOPAN ORGAANINEN KULTTUURI JA KESKIAIKAISEN

TIETEEN TAVOITTEET

Capran mukaan Euroopassa ennen 1500-lukua, oli orgaaninen kulttuuri hallitseva.

Orgaanisen kulttuurin ominaispiirteisiin kuuluivat pienet kyläyhteisöt, joiden toiminta
perustui henkisten ja materiaalisten ilmiöiden vuorovaikutus- ja riippuvuussuhteille.
Keskiaikainen tiede perustui Aristoteleen ja kirkon opetuksiin
1200-luvulla Tuomas Akvinolainen kuitenkin yhdisti kristillisen teologian ja etiikan ja
Aristoteleen opetukset luoden perustan keskiajan tieteelle, joka perustui yhtä aikaa sekä
järkeen että uskoon. (Capra 1982:37-38)

Capran mukaan keskiaikaisen tieteen tavoitteet olivat pohjimmiltaan ekologisia. Se

perustui viisauteen, luonnonjärjestyksen ymmärtämiseen ja sen kanssa harmoniassa
elämiseen. Keskiaikainen tiede pyrki ymmärtämään asioiden tarkoituksen ja merkityksen
ymmärtämiseen, ja asetti jumalaan, sieluun ja etiikkaan liittyvät kysymykset etusijalle.
Keskiaikainen tiede oli myös kiinnostunut luonnonilmiöiden taustalla olevasta
tarkoituksesta. Jumala oli keskiaikaisen maailmankuvan keskiössä, ja Capran mukaan
keskiajan tiedettä tehtiin jumalan ylistykseksi ja kunniaksi.
Orgaanisen kulttuurin luontosuhde oli läheinen, ja luontoa kunnioitettiin luonto-äitinä.
(Capra 1982:37-38)

KESKIAJAN LUONNONLÄHEINEN MAAILMANKUVA

Orgaaninen maailmankuva ja elämäntapa olivat yleisiä ennen 1500-lukua useimmissa

sivilisaatioissa, joille tunnusomaista olivat yhteisöjen pieni koko ja yhtenäisyys.
Luontosuhde oli vuorovaikutteinen, toisistaan riippuvainen ja läheinen, luontoa
kunnioitettiin luonto-äitinä. Orgaaninen maailmankuva oli luonteeltaan henkinen ja elävä.

Capran mukaan myös Euroopassa ennen 1500-lukua orgaaninen kulttuuri oli hallitseva.
Orgaanisen kulttuurin ominaispiirteisiin kuuluivat pienet kyläyhteisöt, joiden toiminta
perustui henkisten ja materiaalisten ilmiöiden vuorovaikutus- ja riippuvuussuhteille.
KESKIAIKAINEN TIEDE

Keskiajan tiede perustui pitkälti Tuomas Akvinolaisen ajatteluun, jossa yhdistyivät ajan
teologia ja Aristoteleen luontojärjestykseen. Tämä loi 1200-luvulla perustan keskiajan
tieteelle, joka perustui yhtä aikaa sekä järkeen että uskoon.

Capran mukaan keskiaikaisen tieteen tavoitteet olivat pohjimmiltaan ekologisia. Se

perustui viisauteen, luonnonjärjestyksen ymmärtämiseen ja sen kanssa harmoniassa
elämiseen. Keskiaikainen tiede pyrki ymmärtämään asioiden tarkoituksen ja merkityksen
ymmärtämiseen, ja asetti jumalaan, sieluun ja etiikkaan liittyvät kysymykset etusijalle.
Keskiaikainen tiede oli myös kiinnostunut luonnonilmiöiden taustalla olevasta
tarkoituksesta. Jumala oli keskiaikaisen maailmankuvan keskiössä, ja Capran mukaan
keskiajan tiedettä tehtiin jumalan ylistykseksi ja kunniaksi. Orgaanisen kulttuurin
luontosuhde oli myös läheinen, ja luontoa kunnioitettiin luonto-äitinä. (Capra 1982: 37-
38)