KULTTUURIEVOLUUTION DYNAMIIKKA

Capra kuvaa kulttuurievoluutioprosessia syklisenä tapahtumana.

Kulttuuritransformaatioiden tutkimukset eri yhteiskunnissa ovat osoittaneet, että
kulttuurievoluution transformaatioita edeltävät tietyt sosiaaliset tunnusmerkit. Näitä ovat
syrjäytyminen, mielenterveyden häiriöiden lisääntyminen, väkivaltarikosten
lisääntyminen ja sosiaalinen levottomuus, samoin kuin lisääntynyt kiinnostus
uskonnollisiin kultteihin. Historiallisten kulttuuristen muutosten aikana nämä
tunnusmerkit ovat ilmenneet yleensä 10-30 vuotta ennen suurinta taitekohtaa, kasvaen
kohti käännekohtaa ja väheten sen jälkeen. (Capra 1982, 7)

Kulttuuritransformaatiot ovat keskeinen tekijä sivilisaatioiden kehityksessä. Näyttääkin

siltä, että kaikki sivilisaatiot läpikäyvät samantyyppisiä syklisiä syntymän, kasvun,
romahduksen ja hajoamisen prosesseja. (Capra 1982, 7)

Capran mukaan siinä vaiheessa, kun vanhan kulttuurin sosiaaliset rakenteet ja

käyttäytymismallit ovat muuttuneet niin joustamattomiksi, etteivät ne enää kykene
toteuttamaan kulttuurievoluution luomisprosessia, se tulee romahtamaan ja lopulta
hajoamaan. Siinä missä kasvaville kulttuureille on tunnusomaista ilmentää loputonta
variaatioita ja muunteluiden rikkautta, hajoavat kulttuurit ovat luonteeltaan
yhdenmukaisia ja kyvyttömiä osoittamaan luovuutta ja kekseliäisyyttä. Joustavuuden
vähenemisen lisäksi hajoavassa yhteiskunnassa ilmenee osiensa välisen tasapainon
menetystä, mikä väistämättä johtaa sosiaaliseen eripuraisuuteen ja levottomuuteen.
(Capra 1982, 9)

Hajoavan kulttuurin raunioista saa alkunsa uusi kehityssuunta luovien vähemmistöjen

muodossa, jotka ottavat kuvainnollisesti kehityksen haasteen vastaan. Näitä luovia
vähemmistöt sivuutetaan, eikä niitä oteta mukaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.
Tästä huolimatta vanhat instituutiot väistämättä lopulta hajoavat. Nämä luovat
vähemmistöt saattavat kyetä muuntamaan jotkut vanhoista elementeistä uudeksi
järjestelmäksi, jatkaen näin kulttuurievoluution prosessia uusissa olosuhteissa. Näin
tapahtui mm. tieteellisen vallankumouksen kohdalla. (Capra 1982, 10)

Oman kulttuurievoluutiomme tunnuspiirteinä voidaan Capran mukaan pitää

patriarkaalisen kauden päättymistä, fossiilisten energiamuotojen kauden loppumista ja
paradigmanmuutosta. (Capra 1982, 10-11)

Patriarkaalisen kauden päättyminen on valtava ja monitasoinen prosessi. Capran mukaan

feministinen liike on ollut yksi voimakkaimmista liikkeistä 1900-luvulla. Jo 3000 vuoden
ajan ovat länsimäiset sivilisaatiot ja sen edeltäjät, mukaan lukien suuri joukko muita
kulttuureja, rakentuneet filosofisille, sosiaalisille ja poliittisille järjestelmille, joissa
miehet – ovat voimankäytöllä, suoralla painostuksella tai rituaalien ja perinteiden, lakien
ja kielen, tapojen, etiketin, koulutuksen ja työnjaon kautta määritelleet, mitä osaa naiset
voivat ja eivät voi näytellä, ja jossa nainen on aina miehen alamainen.

Toinen kulttuurievoluutiomme käännekohta koskee fossiilisten polttoaineiden

loppumista. Fossiiliset polttoaineet ovat olleet modernin teollistuneen yhteiskuntamme
pääasiallinen energianlähde, joiden loppumine merkitsee samalla tämän kehityskauden
päättymistä. Fossiilisista energianlähteistä muihin energiamuotoihin siirtyminen tulee
merkitsemään radikaaleja muutoksia taloudellisille ja poliittisille järjestelmillemme.

Kolmas muutos liittyy paradigmanmuutokseen – syvälliseen muutokseen ajattelussamme,

tavassamme nähdä maailmaa ja arvoissamme. Nyt syrjäytymässä oleva paradigma on
ollut vallitsevana useiden vuosisatojen ajan. (Capra 1982, 10-11)

4.1 KULTTUURIEVOLUUTION KOLME KEHITYSVAIHETTA

Fritjof Capra esittelee kirjassaan venäläisen sosiologin Sorokinin teoriaa

kulttuurievoluution eri vaiheista. Sorokin näkee kulttuurin vaihtelevan aistillisen
(sensational), ihanteellisen (ideational) ja idealistinen (idealistic)
kulttuurievoluutiovaiheen välillä. (Capra 1982, 13)

Näistä ensimmäinen vaihe, aisti-orientoitunut kulttuuri ei tunnista muita olemassaolon

tasoja, kuin pelkän aineellisen ja aistein käsitettävän maailman. Sille henkiset ilmiöt ovat
redusoitavissa materian ilmenemismuodoiksi. Aistillisen kulttuurivaiheen ajattelun
mukaan eettiset arvot ovat ainoastaan suhteellisia, ja ainoa todellinen tiedon lähde ovat
aistihavainnot. (Capra 1982, 13)

Ihanteellisen kulttuurikauden aikana kulttuuria hallitsevat puolestaan ei-fyysiset, henkiset

totuudet ja arvot. Sen mukaan todellisuus on ei materiaalinen luonteeltaan, ja on
löydettävissä ainoastaan henkisen ymmärryksen kautta. Todellista tietoa on mahdollista
tämän ymmärryksen mukaan saada ainoastaan sisäisen kokemuksen kautta. Ihanteellinen
kulttuuri pohjautuu absoluuttisiin eettisiin arvoihin ja yli-inhimillisiin oikeuden, totuuden
ja kauneuden määreisiin. Tästä esimerkkinä voidaan pitää länsimaisen kulttuurin piirissä
Platonin ajattelua, sielua sekä juutalais-kristillistä jumalakäsitystä. Sorokin tuo kuitenkin
ilmi myös sen, että sama suuntaus ilmenee voimakkaasti myös idän kulttuureissa;
hindulaisuuden, buddhalaisuuden ja taolaisuuden piirissä. (Capra 1982, 13)

Sorokinin mukaan kulttuurievoluutio etenee syklisesti vuorotellen näiden kahden

ääripään välillä. Näiden kahden äärimuodon välille sijoittuu idealistinen kulttuurikausi,
joka on kahden ääripään harmoninen yhteen sulautuma, jolloin kulttuuri yleensä
kukoistaa. Idealistisen ymmärryksen mukaan todellisuudella on niin henkinen kuin
materiaalinenkin aspektinsa, jotka ovat olemassa samanaikaisesti kaikenkattavassa
ykseydessä. Idealistisen kulttuurikauden aikana sekä aistillisen että ihanteellisen
kulttuurin parhaat puolet pääsevät esille, luoden harmoniaa, eheyttä ja esteettistä
täyttymystä niin taiteen, filosofian, tieteen kuin teknologiankin saralla. Tälläisiä kausia
ovat olleet mm. Antiikin Kreikan kulttuuri 400-500eKr ja Euroopan renesanssi. (Capra
1982, 14)
Nämä kaudet ovat Sorokinin mukaan vaihdelleet tunnistettavasti länsimaisen kulttuurin
piirissä. Sorokin on tutkinut kausien vaihteluita mm. arkkitehtuurin, taiteen, kuvanveiston
ja kirjallisuuden virtausten perusteella. Hän on niin ikään tutkinut ajattelun
yhteiskunnallisia ilmenemismuotoja; uskomusjärjestelmiä, sotia ja konflikteja, tieteellistä
ja teknologista kehitystä, sekä lain ja muiden sosiaalisten instituutioiden kehitystä. (Capra
1982, 14)

Meidän oma länsimainen kulttuurimme on saanut keskiajalla alkunsa kristinuskon

saapumisen aloittamasta ihanteellisesta kaudesta, jota seurasi idealistista kautta edustava
renesanssi. Renesanssia seurasivat tieteellinen ja teollinen vallankumous, jotka
puolestaan edustavat aistillista kulttuurikautta. (Capra 1982, 14)

Lewis Mumfordin mukaan vastaava kulttuurinen käännekohta on koko länsimaisen

sivilisaation historiassa varsin harvinainen tapahtuma. Nykyisen sivilisaatiomme aikana
näitä suuria mullistuksia on ollut vain kuusi. Näistä huomattavimmat ovat olleet
sivilisaation nousu maanviljelystaidon keksimisen myötä neoliittisen kauden alussa,
kristinuskon nousu Rooman imperiumin tuhoutumisen myötä sekä keskiajan päättyminen
tieteellisen aikakauden alkaessa. Muita suuria käännekohtia historiassamme ovat olleet
mm. Amerikan löytyminen ja Kopernikaanisen maailmankuvan läpimurto. (Capra 1982,
14)

Meidän aikamme käännekohta saattaa kuitenkin Capran mukaan muodostua aikaisempia

käännekohtia mullistavammaksi, sillä muutos on globaali ja koskee samanaikaisesti
useita eri kulttuurin alueita. Patriarkaalisen kauden loppu, fossiilisten polttoaineiden
aikakauden loppu ja maailmankuvan muutos ovat tapahtumassa kaikki samanaikaisesti
oman aistillisen kulttuurikautemme iltahämärissä. Kyse ei toisin sanoen ole ainoastaan
yksilötason, yhteiskunnallisen tason tai sosiaalisten instituutioiden muutoksesta, vaan
koko ihmiskuntaa koskevasta planetaarisesta muutoksesta. Capran mukaan olemme
saapuneet kulttuurievoluution käännekohtaan samanaikaisesti niin yksilöinä,
yhteiskuntana, sivilisaationa ja planetaarisena ekosysteeminä. (Capra 1982, 15)