TIETEELLINEN VALLANKUMOUS JA TIETEEN UUDET TAVOITTEET

Capran mukaan 1400-1600-lukujen aikana tapahtunut tieteellinen vallankumous johti

orgaanisen maailmankuvan korvautumiseen tieteellisellä maailmankuvalla. Uusi
tieteellinen maailmankuva sai alkunsa uusista tieteellisistä keksinnöistä. (Capra 1982: 38)

Capra mainitsee Kopernikuksen, joka kumosi maakeskeisen ajattelun ja totesi maan

pyörivän auringon ympäri. Toinen tieteellisen maailmankuvan taustalla vaikuttava tutkija
oli Kepler, tiedemies ja mystikko, joka loi planetaarisen liikkeiden ja tähtitieteen kaaviot,
pyrkiessään ymmärtämään kehien harmoniaa. Astronomiaa ja esineiden putoamisliikkeitä
tutkinut Galilei vahvisti teleskoopillaan Kopernikuksen havainnot oikeiksi. (Capra 1982:
38-39)

Galilei kehitti empirismin, mestarillisen matemaattisen mallin luonnon tutkimiseksi.

Galilei korosti tutkimustavassaan muotoja, numeroita ja liikettä, kun taas väri, ääni,
maku, haju eivät enää kuuluneet tieteen tutkimuksen piiriin, ja nähtiin subjektiivisina.
Capran mukaan tämä oli alku mittaamisen ja luokittelun pakkomielteelle etiikan, arvojen
ja laadun kustannuksella, mikä johti tunteiden, motiivien, aikomusten ja sielun,
tietoisuuden ja hengen unohtamiseen. Kokemus itsessään päätyi tämän seurauksena
tieteellisen keskustelun ulkopuolelle. (Capra 1982: 39)

Francis Bacon vahvisti Galilein uudet opit ja perusti Englannissa empiirisen tieteen
menetelmän. Bacon tunnetaankin induktiivisen menetelmän teorian kehittäjänä.
Induktiivinen menetelmä perustui kokeiden tekemiseen ja niistä tehtävien johtopäätösten
vetämiseen, jotka pyrittiin vahvistamaan myöhempien kokeiden avulla. Baconin
innokkaasti kannattama ja levittämä empiristisen tieteen menetelmä saavutti suuren
suosion, ja senaikainen vanha tiede sai Baconin taholta kovaa arvostelua osakseen.
(Capra 1982: 40)

Capran mukaan Baconin ajattelu muutti tieteellisen tutkimuksen luonteen ja tarkoituksen.

Siinä missä luonto aikaisemmin yhdistettiin naiseen ja hoivaavaan äitiin orgaanisessa
kulttuurissa, tieteellisen vallankumouksen myötä tämä ajattelu lopulta joutui väistymään.
Tieteellinen vallankumous muutti tieteen tavoitteet keskiaikaisen tieteen tavoitteiden
vastakohdaksi. Tieteellisen vallankumouksen jälkeisen tieteen tavoitteet Capran mukaan
olivat pohjimmiltaan antiekologisia. Uusi tiede pyrki hallitsemaan ja kontrolloimaan
luontoa. Tämä johti siihen, että tiede ja teknologia alkoivat vähitellen palvella
epäekologisia päämääriä. Äiti-maa ajattelu korvautui luonnon kesyttämisellä ja
alistamisella, joissa käytettiin jopa noitavainojen termejä. Tämä johti matemaattiseen
lähestymistapaan todellisuuteen, joka painotti analyyttisyyttä ja reduktionismia. (Capra
1982: 40)

DESCARTES – ANALYYTTISEN TIETEEN ISÄ

Descartes tunnetaan modernin filosofian isänä ja taitavana matemaatikkona.

Uusi fysiikka ja tähtitiede olivat Descartesin ajattelun lähtökohdat, ja hän suhtautui
erittäin kriittisesti perinteiseen tieteeseen. Tämä johti uuden tieteen syntymiseen.
Descartesin ihanne oli tieteellisen tiedon varmuus ja sen erottaminen väärästä tiedosta.
Tieteellisen tiedon tuli olla varmaa ja selkeää tietoa, jonka perusta oli matematiikassa.
Tähän kuului toisaalta kaiken muun tiedon radikaali epäily. (Capra 1982: 43-44)

Descartes näki matematiikan fysiikan perustana, ja loi analyyttisen geometrian, jossa

algebra ja geometria yhdistyivät. Tämä johti siihen, että kaikki luonnonilmiöt redusoitiin
matemaattisiin suhteisiin. Descartesin teos Discourse on Method tarkoituksena oli
filosofian kautta johtaa ihminen tieteellisen totuuden löytämiseen. Capran mukaan
Descartes totesi, että kykeni epäilemään kaikkea, paitsi sitä, että ajatteli; Cogito ergo
sum, ajattelen, siis olen. Descartes teki selkeän eron mielen ja aineen välille, mikä
vaikutti voimakkaasti länsimaiseen kulttuuriin. (Capra 1982: 44-45)

Descartesin mukaan maailmankaikkeus oli koneisto, mikä johti tarkoituksen, elämän ja

henkisyyden erottamiseen materiasta. Mekaaniset lainalaisuudet hallitsivat osien liikettä
ja järjestystä. Tämä tieteen mekanisoitumiseen johtanut ajattelutapa muodostui
hallitsevaksi paradigmaksi tieteessä aina 1900-luvulle asti. (Capra 1982: 45)

Capran mukaan tämä johti siihen, että henkistä työtä alettiin arvostaa ruumiillista työtä
enemmän. Descartesin kehittämä analyyttinen menetelmä johti tieteen reduktionismiin,
jossa asiat pyrittiin jaottelemaan loogisesti. Analyyttinen menetelmä oli
tarkoituksenmukainen tieteellisten teorioiden kehittämisessä ja teknisten projektien
toteutuksessa, mutta johti toisaalta luonnon hyväksikäytön oikeuttamiseen, koska luontoa
ei enää nähty elävänä ja pyhänä, maa-äitinä. Myös elävät organismit alettiin nähdä
koneina. Ihmiskehoa verrattiin kellokoneistoon ja automaattiin. Lopulta alettiin ajatelle,
ettei ihminen ollut muuta, kuin tämä mekaaninen koneisto. (Capra 1982: 46-47)

Descartesin pyrkimyksen keskiössä ollut tieteellisen tiedon varmuus osoittautui

myöhemmin kuitenkin puutteelliseksi, sillä absoluuttiseen tietoon pyrkimisestä
huolimatta, ovat kaikki käsitteet ja teoriat kuitenkin aina rajoittuneita ja suhteellisia.
Capran mukaan menetelmänsä suuresta menestyksestä huolimatta, Descartes tunnisti
itsekin sen sisältämät puutteet. (Capra 1982: 48)

Descartesin ajatukset perustuivat alunperin kuitenkin ehkä yllättävään syntytapaan.

Descartes kertoo itse saaneensa 23 vuoden iässä näyn tämän kaiken tiedon yhdistävän,
uuden tieteen perusteista, jota seurasi unessa annettu vahvistus symbolein. (Capra 1982:
41)

NEWTON – MEKANISTISEN LUONNONTIETEEN ISÄ

Isaac Newton, joka syntyi 1642, Descartesin kuolinvuonna, toteutti Descartesin unelman,
ja vei sen loppuun. Newtonin ansioksi luetaan se, että hän loi matemaattisen
mallinnoksen mekanistisesta luonnontieteestä, joka oli eräänlainen yhteenveto
aikaisempien ajattelijoiden työstä. Newton tunnetaan myös differentiaalilaskennan isänä
ja ylivertaisena matemaatikkona. Newton yhdisti Keplerin ja Galilein työn ja kehitti
kaikenkattavan liikkeen teorian. Newtonin sanotaan saaneen oivalluksensa omenan
pudotessa maahan painovoiman vaikutuksesta. (Capra 1982: 48)

Newtonin teos Mathematical Principles of Natural Philosophy eli Principia on ollut yli
200 vuotta tieteen perustana. Newton yhdisti Baconin empiirisen eli kokeellisen ja
Descartesin rationaalisen, eli loogisen ajattelun menetelmän.
Capran kertoo Newtonin olleen sekä tiedemies, matemaatikko, lakimies, historioitsija
kuin teologikin. Capran mukaan tieteellisen maailmankuvan isä tutki kuitenkin myös
salatieteitä ja okkultismia, ja kirjoitti alkemiasta, apokalyptisia tekstejä, epätavanomaisia
teologisia teorioita ja erilaisia okkultismiin liittyviä kirjoituksia. (Capra 1982:49)

Newtonin fysiikka perustui Eukliadeen kolmiulotteiseen geometriaan ja absoluuttiseen

käsitykseen tilasta ja ajasta. Newton keskittyi tutkimaan kiinteiden kappaleiden liikettä.
Newtonin näkemyksen mukaan kaikki atomit koostuivat samasta aineesta, mutta niiden
koko, tiiviys ja massa vaihtelivat. (Capra 1982: 51)