Mieli ajan ja paikan tuolla puolen

Monet uudet tutkimukset eri tieteenaloilla viittaa siihen, että on olemassa ihmistietoisuuden aspekti,
jota ei voida liittää tiettyyn tilaan (aivoihin tai kehoon) tai aikaan (nykyhetkeen). Tällainen mielen
luonne on non-lokaalinen – ei paikallistunut tässä ja nyt hetkeen, vaan levittäytyneenä kaikkialle
tilassa ja ajassa. Tämä viittaa siihen, että jokin meissä on kirjaimellisesti jumalankaltaista ja
jumalallista. Kaikkialla läsnä olevaa, kuolematonta, ikuista. Aito, pidättelemätön nauru voi olla yksi
tapa saada yhteys tähän tietoisuuteen, koska silloin kun nauramme, me päästämme irti ”pienestä
minästä”, joka määrittää ja rajoittaa meitä. (Dossey 2003, 143)

Kuolemattomuus viittaa siihen, että mieli on jotakin enemmän, kuin fyysinen keho ja ulottuu sen
ulkopuolelle. Remote viewing tutkimukset, joissa yksilö pyrkii saamaan tietoa kaukaisesta
kohteesta ilman fyysisiä aisteja. Jopa silloin, jos tämä olisi totta, tiedemiesten tulisi liittoutua yhteen
ja pitää se tukahdutettuna ja piilossa. Se mitätöisi luonnon yhtenäisyyden (uniformity) ja monia
muita asioita, joita ilman tiedemiehet eivät voi suorittaa tehtäviään. Sanoi eräs biologi William
Jamesille. (Dossey 2003, 301-302)

Syy tähän vihamielisyyteen on yksinkertainen. Jos mieli on jotakin enemmän kuin aivot, silloin
muutamat kaikkein vaalituimmat käsitteet tieteessä osoittautuvat vääriksi. Filosofi Colin McGinn
ilmaisee asian seuraavasti.

What we call ”the mind” is in fact made up of a great number of subcapacities, and each of these
depends upon the functitioning of the brain. (the facts of neurology) compellingly demonstrate...that
everything about the mind from the sensory motor periphery to the inner sence of self, is minutely
controlled by the brain:if your brain lacs certain chemicals or gets locally damaged, your mind is
apt to fall apart at the seams...If parts of mind depend for their existence upon parts of the brain,
then the whole of the mind must so depend too. Hence the soul dies with the brain, which is to say it
is mortal. (Dossey 2003, 303)

Kuolemattomuuden mahdollisuus osana holistista ymmärrystä todellisuudesta

Kuolemanrajakokemukset (NDE) ja kehosta irtautumisen kokemukset (OBE) edustavat yllättävän

yleisiä kokemuksia, joita on alettu tutkia nyt myös tieteellisesti. Noin 10% USA:n kansalaisista, 25
miljoonaa ihmisistä on kokenut vähintään yhden OBE:n elämänsä aikana. (Dossey 2003, 303)

Kokemuksissa on tavallista, että henkilöt kuvaavat leijailleensa elvytyspöydän yläpuolella ja

tarkkailleensa elvytystoimenpiteitä. Myös muut yksityiskohdat, jotka on myöhemmin kyetty
tarkistamaan ovat pitäneet paikkansa, ja tätä tietoa ei olisi muuten voitu saada. 303-305

Ateisti A.J.Ayer koki kuolemanrajakokemuksen, ja kirjoitus julkaistiin myöhemmin sekä

Euroopassa, että USA:ssa. A.J. Ayersin artikkelissa Intimations of Immotality, jossa hän toteaa:
Mitä tapahtuu, kun maailman kovanahkaisin ateisti kuolee? Tapahtumat, jotka seurasivat osoittavat,
kuinka hermostuneiksi vannoutuneet materialistit tulevat, kun tulee puhe
kuolemanrajakokemuksista, ja kuinka he pyrkivät pitämään asian poissa tieltä. Ayer episodi osoittaa
myös, että ihmiset kokevat kuolemanrajakokemuksia tavalla, jolla he haluavat sen kokea, joten on
epätodennäköistä, että kiista kuolemanrajakokemukset tulevat koskaan lopullisesti ratkaisemaan
kiistaa kuolemanjälkeisestä elämästä. (Dossey 2003, 305-306)
Yleisimpiä selitysmalleja ovat mm. hapenpuute, hiilidioksidin ylimäärä, hallusinaatiot, hulluus,
sekä endorfiinien eritys vereen, mikä aiheuttaisi nautinnon ja onnen kokemuksen ja kivun
unohtamisen. Näille kaikille on kuitenkin omat rajoituksensa, sillä ne liittyvät kaikki aivojen
aineenvaihdunnan häiriöihin. (Dossey 2003, 308)

Sabom on amerikkalainen lääkäri, joka aluksi suhtautui epäillen kuolemanrajakokemuksiin, mutta

päätti kuitenkin tutkia, oliko hänen omilla potilaillaan kuolemanrajakokemuksia. Kävi ilmi, että
27% oli kokenut NDE:n. He olivat kokeneet mm. leijailleensa tunnelin kautta kohti valoa,
tunteneensa sanoinkuvaamatonta iloa, nähneensä oman elämänhistoriansa väläyksenomaisesti,
kohdanneet auttavia oppaita, ja palanneet tunteen kanssa, jota voisi kuvata seesteisyydeksi ja
muuntuneeksi elämäksi, jolla on uusi tarkoituksen tunne. (Dossey 2003, 309)

Kun Journal of American Medical Association:in lääkäri Richard S. Blacher arvosteli Sabomin
tutkimuksia, toteamalla, että fantasiat kuolemasta olivat seurausta uskonnollisesta uskomuksen
sekoittamisesta tieteellisten tosiasioiden kanssa, Sabom vastasi, etteivät mitkään yleiset tieteelliset
tai lääketieteelliset selitysmallit kyenneet täysin selittämään kuolemanrajakokemuksia, ja että tulisi
varoa sitä, ettei tieteellistä uskoa tulisi sekoittaa tieteellisen datan kanssa. (Dossey 2003, 309)

Jumalallisuus sisimmässämme?

Mytologi Joseph Campbell kannatti ajatusta siitä, että jokainen ihminen on perusluonteeltaan
jumalallinen. Hän korosti sitä tosiasiaa, että tämä oppi on universaali, mukaan lukien kristinuskon
opetukset. Campbell totesi,että kristityt uskoivat, että Jumalan valtakunta on sisällämme”. Kuka on
taivaassa? Campbell kysyi. Jumala. Joten jos taivas on sisällämme, silloin myös Jumala on siellä!
Tämä universaali käsite, että jumala (jumalatar, Allah, Tao – valitse omasi) on sisimmässämme,
liittyy kuolemattomuuden teemaan, sillä jos tämä sisimmässämme oleva jumaluus on kuolematon,
silloin myös me, jollakin tasolla olemme myös kuolemattomia. (Dossey 2003, 310)

Ajatus, jonka mukaan me olemme jo kuolemattomia on osa transendentaalista psykologiaa. Filosofi

Ken Wilber kuvaa tätä näkemystä seuraavasti teoksessaan Beyond Health and Normality;

At this point, we can hardly speak of potentials. What could one say, when the deepest potentials of
your soul are already the very ones that move the planets and raadiate as light from from the stars; that
explode as the thunderous crack of lightning and echo as the rain through the mists; that hurl the comets
through the skies and suspend the moon in blackness of night? The little potentials of persona, ego, and
centaur which we nurture so carefully and of which we are so pleased, dare to stand up as candles in the
sunlight. Dame Julian of Norwich cried out in her enlightenment: ”See!, I am all things; see! I do all
things, See! I never lift mine hands off my works, nor ever shall, without end, see!

Nevertheless we have to be careful how we understand this ultimate potential, this divine cosmic
potential. It is not that the deepest I...stands back from the cosmos and orders it around...(but that) this I
is the cosmos. For as the very depths of the transpersonal self are pushed through, the transpersonal self
gives way to the ultimate or universal self- the Self, that is in all realms of existence, manifest and
unmanifest, in all directions and all dimensions. (Dossey 2003, 310)

Jumalallisuus sisimmässämme on oikotie kuolemattomuuteen – liian lyhyt ja helppo, sanovat jotkut

teologit, jotka rinnastavat sen ”halpaan armoon”. Toiset teologit liittävät ajatuksen sisäisestä
jumalallisuudesta jumalanpilkkaan, Kuitenkin tätä teemaa ovat tutkineet useat länsimaiset oppineet,
kuten fyysikko Erwin Schrödinger, jonka kvanttiaalto yhtälöt saivat Nobelin palkinnon.
Schrödinger ei pitänyt ajatusta sisäisestä jumalallisuudesta, jonka länsimaiset ajattelijat yleensä
hylkäsivät teologisena liioitteluna, lainkaan mahdottomana. (Dossey 2003, 311)
Kristillisen terminologian mukaan, jos ihminen sanoo, että ”Siten minä olen Kaikkivaltias Jumala”,
tämä kuulostaa sekä jumalanpilkalta, että hulluudelta. Mutta jättäkäämme nämä konnotaatiot
hetkeksi sikseen. Itsessään, tämä oivallus ei ole uusi. Väite, jonka mukaan persoonallinen itse
vastaa kaikkialla läsnä olevaa, kaikkitietävää itseä...on Intialaisessa ajattelussa ollut kaukana
jumalanpilkasta, ja edustaneen mitä syvällisimmän ajattelun ydintä. Vedantan tutkijoiden
pyrkimykset liittyivät ensin sen lausumaan opittuaan, todella sisäistämään mielessään tämä kaikista
ajatuksista suurin...joka voidaan ilmaista yhdellä lauseella DEUS FACTUS SUM. (Olen tullut
jumalaksi). (Dossey 2003, 311)

Paul Brunton oli länsimainen henkinen etsijä, joka vietti monta vuotta elämästään Aasiassa, ja jonka
laaja tuotanto on tullut laajasti tunnetuksi hänen kuolemansa jälkeen. Hän oli myös sitä mieltä, ettei
ajatus sisäisestä jumalallisuudesta ollut jumalanpilkkaa. Kun henkinen päämäärä, egon tai itsen
sulautuminen jumalallisuuteen on saavutettu, ei enää ole olemassa mitään jäljelle jäävää entiteettiä,
jota voitaisiin kutsua jumalaa pilkkaavaksi. Teoksessaan The Quest of the overself, Brunton
kirjoittaa:

309Ne, jotka eivät luota tähän salaperäiseen opetukseen (jumalallisuudesta sisimmässämme), joskus
väittävät, että Itsen jumalallistaminen edustaisi pyrkimystä yhdistää jumala ihmisen
persoonallisuuteen. Ja to depose jumaluus, jonkun osan hänen luomisestaan kruunaaminen
jumalalliseksi. Tämä on väärinkäsitys. Kuka tahansa, joka kokee yhteyden oman sisimpänsä
syvimmän olemuksen kanssa voi tulla vain enemmän jumalaa kunnioittavaksi. Hän oivaltaa oman
avuttomuutensa ja riippuvuutensa, kun hän ajattelee tätä suurempaa olentoa, jolta hän on saanut
olemisensa luvan. Sen sijaan, että hän jumalallistaisi oman persoonallisen itsensä, hän on nöyrtynyt
täysin. Itse, sanan tavanomaisessa merkityksessä, tulee todellakin syrjäyttää jotta jumala voi astua
sisään. ((Dossey 2003, 311)

Kuolemattomuus, tila ja aika

Jung itse koki kuolemanrajakokemuksen, jossa hänen ajattelussaan vaikuttava dualismi ilmeni, valo
ja varjo, hyvä ja paha olivat olemassa myös tuonpuoleisessa.

Aika virtana, joka jakautuu nykyhetkeen, menneisyyteen ja tulevaisuuteen

Suurin osa ihmisistä mieltää ajan virraksi, ajan virta, joka kulkee ohitsemme vääjäämättömästi ja
aina samaan suuntaan. Me jaamme tämän virran osiin, joita kutsumme nimillä nykyhetki,
tulevaisuus ja menneisyys. Me elämme vain kerran ja kuolema on lopullinen, koska emme voi
liikkua taaksepäin ajassa Kuolemattomuus edustaa toista näkemystä ajasta. Kuolemattomat asiat
ovat ajan tuolla puolen, niillä ei ole alkua eikä loppua, eikä ne siten ole ”ehtymässä”. (Dossey 2003,
314)

Moderni fysiikka toisin, kuin klassinen näkemys ajasta, hylkäsi näkemyksen ajasta ulkopuolisena,
objektiivisena, virtaavana entiteettinä, toisen näkemyksen kanssa, josta yhä kiistellään. Mitä
fysiikka voi kertoa ajasta tulevaisuudessa? Fyysikko Paul Davies sanoo, ”Jokin uusi teoria, uusi
malli on tarpeellinen. ..Se, millainen tämä uusi teoria tulee olemaan, voidaan vain arvailla. Voi olla,
ettei siinä oteta aikaa eikä tilaa lainkaan huomioon. Voi olla että tulevaisuuden yhteiskunta ei ota
lainkaan näitä sanoja tai käsitteitä huomioon. Ehkä, eetterin tavoin, ne tullaan unohtamaan ihmisten
kielestä ja lakkaavan kiinnostamasta ihmisiä. (Dossey 2003, 314)
Oletuksemme ajan luonteesta koskettavat jokaista osaa elämästämme, ja tuovat joko nautintoa tai
kärsimystä. Se, ettemme enää ole tekee meidät mahdottomaksi levätä hetkessä ja lisää stressiä ja
huolta. Jos uskonnon ikuisuuden ja tieteen biologisen evoluution välinen ristiriita heijastaa tätä
ongelmaa. Kykenemättömyytemme käsitellä ajattomuutta johtaa tietoisuuden lon-lokaalin aspektin
tutkimuksen etenemistä, mielen ominaisuutta, joka on ajan ulkopuolella. Kaikki kokemuksemme
elämästä, mukaan lukien tieteellisesti hankkimamme tieto, ovat oman aikakäsityksemme
suodattamia. Nämä uskomukset ovat lähes aina tutkimustemme ulkopuolella, ja silti niillä on
valtava vaikutus siihen, kuinka me näemme maailman. (Dossey 2003, 315)

Yksi asia on varmaa, että näkemys, ajasta, joka on nousemassa tieteen piirissä, joskaan se ei ole
täysin muotoutunut, on suotuisampi ajatukselle non-lokaalisesta, ajattomasta käsityksestä
tietoisuudesta, kuin vanhemmat selitysmallit, ja siten myös suotuisampi ajatukselle
kuolemattomuudesta. (Dossey 2003, 314)

Jungin oma kuolemanrajakokemus

Psykologi Karl Gustav Jung oivalsi tämän. ehkä kukaan muu ei ole soveltanut kvanttirelatisvistisia
ajatuksia tilasta ja ajasta psykologiassa yhtä perinpohjaisesti, kuin hän. Tammikuussa 1939 Jung
vastasi Pastori Fritz Pfäfflinin kysymykseen, joka oli menettänyt veljensä onnettomuudessa
Afrikassa. Onnettomuuden aikaan, Pfäfflin, joka silloin oli Euroopassa, koki spontaanin
keskustelun veljensä kanssa, ja sureva mies kirjoitti Jungille kirjeen, jossa hän pyysi apua tämän
kokemuksen tulkinnassa. Jungin antama vastaus oli empaattinen, ja vahvisti ajatuksen, jonka
mukaan----”tila ja välimatka ovat, psyykkisessä mielessä suhteellisia..ja fyysisesti
supistumiskykyisiä. Tämä tilan mitätöityminen tapahtuu valtavalla nopeudella, jossa tämänkaltaiset
havainnot tapahtuvat lähes samanaikaisesti onnettomuuden kanssa. Tämän takia voimme puhua
samalla myös ajan psyykkisestä mitätöitymisestä. ” (Dossey 2003, 315)

Tämä on yhtäpitävä modernin fysiikan tila-aika jatkumon käsitteen kanssa. Ei siten, että Jung olisi
aina ollut sitä mieltä, että fysiikan lait olivat aina määränneet psyyken toimintaa; hän sen sijaan
uskoi, että tietyissä olosuhteissa, oli todennäköisempää, että asia oli juuri päinvastoin. Oliko
mahdollista, että kuoleva mies oli telepaattisesti välittänyt viestin veljelleen jonkin aivoista peräisin
olevan hienovaraisen energian muodossa? Jung epäili tätä mahdollisuutta. Hän mainitsi yhden
esimerkin, jossa informaatio välittyi kaukaa henkilöltä, jonka kaula oli katkaistu. Tässä
tapauksessa...Jung totesi, mahdollisuus aivojen väittämästä informaatiosta oli poissuljettu
vaihtoehto. Tämä viittaa siihen, että psyyken toiminta ei ole riippuvainen aivoista. ”ja että psyyke ei
ole olemassa tila-ajassa. (Dossey 2003, 315)