Valtioneuvoston viestintäyksikkö

Puhe
25.5.2011 14.54

Pääministeri Mari Kiviniemi Akavan liittokokouksessa

Valtioneuvoston tervehdys

(muutosvarauksin)

Arvoisa puheenjohtaja Matti Viljanen, hyvä Akavan liittokokousväki, hyvät kuulijat,

Kiitän tilaisuudesta päästä puhumaan näin merkittävälle joukolle. Tuon tilaisuuteen valtioneuvoston
tervehdyksen käsitellen kolmea asiaa 1) talouden ja työpaikkojen merkitystä 2) työelämän kehittämistä ja 3)
tasa-arvon edistämistä.

Hyvät kuulijat,

Uudet työpaikat syntyvät ennen kaikkea yrityksiin. Olen pääministerinä voimakkaasti ajanut laajaa
sitoutumista pitkäjänteiseen ja voimakkaasti yrittäjämyönteiseen politiikkaan. Uusien työpaikkojen kautta
vahvistaisimme hyvinvointipalveluiden rahoitusta ja saisimme nykyistä useamman suomalaisen mukaan
työelämään.

Oikeanlaiset verokannusteet, kattava infra ja ihmisten korkea osaaminen raivaavat tietä yhteiseen
menestykseen. Ajamalla näitä yhteisiä asioita oman edun tavoittelun sijaan, voisimme korvata yhden
kauden leikkauslistat kahden kauden kasvuohjelmalla.

Samassa tilanteessa näyttää olevan keskeiset kilpailijamaammekin. Huoli kilpailukyvystä on mennyt läpi
koko Euroopan. Unionissa on tehty mittava kasvualoite, joka kohentaisi etenkin talouttaan ala-arvoisesti
hoitaneiden Etelä-Euroopan velkamaiden tilaa.

Saksalla, Ruotsilla ja Iso-Britannialla on omat kasvutoimensa ja korkealle asetetut tavoitteensa. Kysynkin,

että mikäli näillä mailla on varaa kasvuohjelmiin, onko meillä varaa olla kasvuun panostamatta?

Tässä meidän poliitikkojen ja etujärjestöjen sävel on yhteinen. Arvostan korkealle sitä yhteisymmärrystä,
jonka saimme aikaan työmarkkinajärjestöjen kanssa Kestävän talouskasvun ja työllisyyden ohjelmasta.
Kiitos tästä työstä myös puheenjohtaja Viljaselle.

Ohjelma antaa hyvän pohjan kahden vaalikauden mittaisen kasvuohjelman laatimiselle. Ennen kaikkea
parempi työllisyys on edellytys sille, että voimme pitää kiinni suomalaisesta hyvinvoinnista ja sen kestävästä
rahoituksesta.
Mitä paremmin kasvussa Suomi ja me suomalaiset onnistumme, sitä pienemmiksi jäävät veronkorotukset ja
menojen karsinta.

Hyvät kuulijat,

Työelämän kysymyksiä käsittelin puhuessani järjestönne 60-vuotisjuhlissa viime joulukuussa.

Kiinnitin silloin huomiota liian monen kestämättömään työtilanteeseen. Meillä on liian paljon lääkkeiden
voimalla uurastavia, työn ja perheen välillä tasapainoilevia äitejä ja isiä, jotka haluaisivat osallistua lapsensa
kasvun seuraamiseen ja olla kotona pidempään.
Meillä on liian paljon nuoria työelämän tulokkaita, jotka tuskailevat epävarmoilla työmarkkinoilla
taantuman jälkimainingeissa. Liian paljon lomaa kaipaavia pätkätyöläisiä ja rakennemuutoksen
mullistamien paikkakuntien uutta alkua etsiviä osaajia.

Ratkaisu työelämän ongelmiin ei löydy mistään yhdestä asiasta: ei riitä työvuosien lisääminen elämänuran
loppu- tai alkupäähän. Emme pärjää panostamatta työhyvinvointiin, emmekä pärjää pitämällä
osatyökykyisiä tarpeettomasti työkyvyttömyysseläkkeellä.

Tarvitsemme laajempaa asennemuutosta. Yhteiskunnassamme on aivan liikaa keskitytty arvioimaan

työkyvyttömyyttä, kun pitäisi siirtyä jäljellä olevan työkyvyn arviointiin. Työkyvyttömyyseläkkeellä olevista
260 000 henkilöstä 33 000 haluaisi tehdä työtä koko- tai osa-aikaisesti. Työ on arvostuksen ja toimeentulon
lähde. Ihmiselle työ tuo hyvinvointia ja yhteiskunta saa työpanoksen.

Kullekin työtä kykyjensä mukaan on oikea tie, ja sen tien voimme valita, kun niin haluamme.

Hyvät kuulijat,

Kolmanneksi haluan nostaa esiin naisten ja miesten työelämän erot.

Samapalkkaisuus polkee paikoillaan. Naisten uranäkymät jäävät kauas miesten näkymistä. Työssäkäyvien
köyhyys on yksi ratkaistavista ongelmista. Myöskään naisten aliedustusta niin palkansaajakeskusjärjestöjen
että työnantajapuolen järjestöjen päätöksenteossa ei voi ohittaa.

Sukupuolten välisen palkkaeron kaventamiseksi sovittiin kolmikantaisesti hyvässä hengessä vuonna 2005.
Tavoitteena oli kaventaa palkkaeroja 20 prosentista 15 prosenttiin kymmenen vuoden kuluessa eli vuoteen
2015 mennessä. Toimintaohjelmassa esitettiin myös lukuisia muita tavoitteita ja keinoja tasa-arvoisemman
työelämän saavuttamiseksi.

Tavoitteet eivät ole kuitenkaan etenemässä halutulla tahdilla. Tulevan hallituksen ja

työmarkkinaosapuolten on sitouduttava jatkamaan samapalkkaisuusohjelmaa. Vauhtia pitää lisätä, jotta
tavoitteiden lähelle päästäisiin. Laaja työkalupakki on olemassa.

Hyvät kuulijat,

Moni törmää perheen perustamisen myötä työelämän tasa-arvokysymyksiin. Uraputki alkaa yskähdellä.
Työelämä ei ole vielä valmis kaikilta osin huomioimaan perhe- ja työelämän yhteensovittamista.

Olen useampaan otteeseen saanut akavalaiselta kentältä viestiä, että perhevapailta palaava tarvitsee
parannettua suojaa. Oikeus vastaaviin työtehtäviin palaamiseen ei valitettavasti toteudu tänä päivänä joka
työpaikalla. Siksi olisikin syytä vakavasti pohtia kuuden kuukauden mittaista korotettua irtisanomissuojaa
perhevapailta palaavalle.

On myös puututtava toistuvien määräaikaisten työsuhteiden ketjuttamiseen. Liian useassa tapauksessa

niistä on muodostunut työpaikan normaali käytäntö. Pidetään itsestään selvyytenä, että työsopimuksia
solmitaan lyhyeksi ajaksi kerrallaan. Työpaikoilla työvuorolistatkin laaditaan kuukausiksi eteenpäin, vaikka
työntekijällä on työsuhde taas katkolla seuraavalla viikolla.

Määräaikaisuuksien puristukseen joutunut ihminen tarvitsee myös hengähdystaukoja työstä. Sosiaali- ja

terveysministeriö on esittänyt kustannusneutraalia lomarauhajärjestelmää. Se olisi oikean suuntainen askel.
Tähtäimessä tulee kuitenkin olla työntekijälle tätä paremman lomapankkijärjestelmän.

Yhä suuremmalta vaikuttaa sekin ongelma, ettei tietyn iän ylittäneille koeta olevan enää tekoa työelämässä.
Tämä ikä tuntuu jatkuvasti laskevan. Näin ei voida kerta kaikkiaan enää jatkaa. Yksi helpotus tilanteeseen
voisi olla työelämän ulkopuolelle ajautumassa olevan työntekijän työnantajalle aiheutuvan sairausriskin
nykyistä tasapuolisempi jakaminen tai siirtäminen ongelmatapauksissa kokonaan julkisen vallan puolelle.

Tilanne edellyttää, että toteutamme nämä ja muita tasa-arvoa eteenpäin vieviä ajatuksia ja toimia mitä
pikimmiten.

Hyvät kuulijat,

Nostan vielä yhden tasa-arvoon keskeisesti liittyvän kysymyksen. Nuorten miesten koulutustaso nousee
huomattavasti hitaammin kuin naisten. Jo nyt korkea-asteen tutkinto oli miehistä 24 ja naisista 30
prosentilla.

OECD:n ennusteen mukaan naisten ja miesten koulutustaso uhkaa eriytyä edelleen: suomalaisnaisten
joukossa korkeakoulututkinnon suorittaneiden osuuden ennakoidaan nousevan 61 prosenttiin, mutta
miesten joukossa vain 36 prosenttiin.

Tällä on huimat vaikutukset. Ovatko suomalaiset miehet jakautumassa syrjäytyneisiin ja

huippumenestyjiin? Miten tämä vaikuttaa suomalaisen yhteiskunnan perustaan, mahdollisuuksien tasa-
arvoon?

Olemme määrätietoisella politiikalla ja koulutuksen avulla pystyneet murtamaan rakenteen, jossa

eriarvoisuus siirtyi sukupolvelta toiselle. Kärrypolkujenkin varrelta saattoi aueta tohtorin opintie.
Koulujärjestelmämme kuningaspultti on ollut ja on edelleen kaikille yhteinen ja yhtäläinen peruskoulu.

Nyt näen, että vaarana Suomessa on, että hieno menestys Pisa-tutkimuksissa sokaisee koulutuspoliittiset
päättäjät pinnan alla kyteviltä ongelmilta. Uhkana ei suinkaan ole se, että peruskoulu tasapäistäisi oppilaita.
Keskeinen ongelma on se, että peruskoulun suorittaneiden nuorten oppimiserot uhkaavat kasvaa. Tämä
kuilu on levenemässä niin saman kunnan koulujen välillä, maamme eri alueiden välillä kuin myöskin
sukupuolten välillä.

Tähän puuttuminen on kansankuntamme kohtalonkysymys. Pidän elintärkeänä, ettei nyt alkaneella

vaalikaudella päädytä leikkaamaan kouluihin, terveydenhuoltoon ja muihin mahdollisuuksien tasa-arvon
kannalta keskeisiin tekijöihin käytettäviä resursseja. Kuntien rahoituksen on oltava vahva.

Hyvät kuulijat,

Näillä huolenaiheilla kiitän valtioneuvoston puolesta väistyvää puheenjohtajaa Matti Viljasta. Hän on
tarmokkaasti vienyt Suomea eteenpäin myös edellä mainittujen huolenaiheiden osalta.

Viljanen on jättämässä seuraajalleen erittäin hyvän perinnön. Akavan järjestötutkimukset ovat osoittaneet
tyytyväisyyden kasvaneen järjestön edunvalvontaan eli etujärjestölle epäilemättä siinä kaikkein
tärkeimpään. Myös järjestön talous on parantunut ja jäsenmäärä kasvanut. Tällaisia lukuja ei moni järjestö
pääse kertomaan.

Kiitokset!