Holopaisen hymy: Novelleja

Kiitokset Pietarsaaren kaupungille, joka on tukenut tämän kirjan kirjoittamista.

Sisällys

I

Televiso

Metsän emäntä.

Pikkulintu valjasti hevosen

Kuudennen vuoden blues

Meitä oli vielä

II

Kuningatar Sylvin pyöräretki

Neitsytpolku 6

Lintumies

Miks näin?

Holopaisen hymy

I

TELEVISIO

– Elä ruuvaile sitä televisiota, mummo sanoo, – menöö vielä rikki ja mitenkä sitten suu pannaan? Kun on kiusaus räplätä niitä nappuloita. Jos yhtä aikaa painaa tai nopeasti edestakaisin, kuuluu klunks ja räts.

Television alakulmassa on S-kirjain. Seija alkaa ässällä, olen nähnyt sen syntymäpäiväkorteista. Martti-eno on selittänyt, että ässässä on kaksi vastakkaista kaarta. Tiedän minä jo okirjaimenkin. Haavisto loppuu o-kirjaimeen. Sanomalehden osoitelapusta olen sen keksinyt.

Osasin jo kerran tuoda kylän postilaatikosta meidän lehden. Kyllä mummo ihmetteli miten valitsin juuri oikean, vaikka kukaan aikuinen ei ollut paikalla lehteä minulle ojentamassa. Kun siinä oli se pallo lopussa, selitin ja mummoa nauratti. Mummo kertoi sitä kaikille. Ei nyt jokaiselle olisi tarvinnut.

Television testikuva tulee näkyviin hitaasti, syttyy, sammuu. Mummo on selin hellan luona. Voi ei, nyt televisio räsähti ja löi kipinöitä. Ei aukea enää. Ei tule kuvaa, vaikka kuinka painaa. Olisin niin halunnut nähdä Teija Sopasen sanovan pesta tittare.

Martti-eno on painottanut, että televisioon ei saa koskea. Mummo ei huomaa, että olen rikkonut sen. Mummo ei vielä tiedä. Mummolla on huono kuulo. Sille pitää puhua kovalla äänellä ja harvaan, jotta sanoista saa selvän. Otan yhdellä nopealla liikkeellä takin naulasta ja livahdan ulos. Ei mummo huomaa sitäkään. Varmasti Martti huutaa, kun se tulee kotiin. Martti huutaa niin lujaa, että sen naama mustuu ja kulmakarvat kasvavat yhteen.

Astelen polulla ja kädet tuntuvat painavilta. Kun tietäisi mihin suuntaan lähteä. Jos kävisi Niemitalolla tai Ylimaalla, siellä näkisivät jo päältä, että olen ollut taas pahateossa. En halua puhua kenenkään kanssa enkä mennä ihmisten ilmoille, kuten aikuiset sanovat. Niin kuin nyt ilma olisi jotenkin vaan ihmisten omistuksessa eikä yhtään lehmien, hevosten ja hyttysten.

Kuulen mummon ja Martin äänet, vaikka nostan kädet korvilleni. Mitä varten sinä menit koskemaan? Ikinä ei voi totella mitään. Rintaa puristaa ja päässä kohisee. Pysähdyn hetkeksi ja katson ylöspäin, puiden latvoja kohti.

Isä siellä taivaassa, olisitko sinäkin pikkutytöllesi vihainen nyt?

Isä ottaisi syliin ja sanoisi, että se oli vahinko. Isä tietäisi, että en mitään pahaa tarkoittanut. Äiti kyllä motkottaisi ja hokisi, että keneen sinusta on tuollainen jukuripää tullut? On sitä ristin sinussa saanut.

Käyn saunantakaisella purolla. Polun molemmin puolin kasvaa korkea heinä. Korvan vierestä lentää perhonen. Varon nokkosia ja käärmeitä. Nokkoseen osunutta kohtaa polttaa ilkeästi ja iho tulee punaiseksi.

Käärmeet ovat iljettäviä. Niin kaikki sanovat. Mummo on kertonut, että männä kesänä tunkion luona luikerteli kärmes. Miksiköhän mummo ei osaa puhua? Kyy on kaunis ja jotenkin salaperäinen. Tuntuisikohan sen nahka viileältä jalan päällä?

Hyttyset eivät ole kauniita. Niillä on liian monta ohutta jalkaa. Hyttysten tehtävä on olla kiusanhenkinä kuten minun. Huidon niitä koivun oksalla. Ne inisevät ympärillä yhä suurempina parvina. En minä niitä silti inhoa. Vatsaa kipristelee. Aamupuurosta on jo aikaa.

Kävelen, jotta en tuntisi nälkää. Käyn korven perällä ja astelen heti takaisin. Istun suurelle kivelle, jonka kyljet ovat sammaleen peitossa. Syön mustikoita, joita olen kerännyt paidan helmaan. Maha huutaa nälkä nälkä, mutta takaisin en mene.

Näen mummon kumaraisen hahmon kävelevän läheltä kauppa-autolle. Mummo on solminut huivin päähänsä ja sillä on kassi mukana. Nyt on siis iltapäivä. Mummo astelee aivan normaalisti niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ei mummo ole millään tapaa hätääntynyt. Ei katsele sivuilleen eikä huhuile minua. Ehkä mummo on vaan helpottunut, kun olen kadonnut.

Lehmät ammuvat Antintalon pellolla. Niiden ympärillä on aina kärpäsiä. Joskus haluaisin mennä lähelle ja puhella, varsinkin Mesikille, jolla on ystävälliset silmät ja pitkät ripset. Mutta lehmiä ympäröi aita, jossa on sähkövartija. Se hökötys surisee. Siitä saa iskun, jos menee kokeilemaan. Pojat ovat kertoneet, että jos kuivalla heinänkorrella sohaisee aitaa, isku on laimeampi.

Jos nyt työntäisin käteni siihen. Mieli on kyllä tehnyt monta kertaa, mutta en ole uskaltanut. Itkisiköhän äiti yhtään? Kaupungissa on niin toisenlaista. Siellä ei ole lehmiä. En minä oikeastaan kaipaa kaupunkiin. Ihottumakin on alkanut parantua, kun täällä en saa suklaata, jolle kuulemma olen allerginen. Käsivarsissa on vielä monta rupia, joiden kuoria tekisi mieli raapia irti, mutta siitä ne vaan suurenevat. Yritän kestää kiusauksen. Rupirupirupi!

Mummo tulee jo takaisin. Istun kivellä enkä jaksa enää huitoa hyttysiä. Antaa niiden inistä ja imeä kaiken veren päästäni. Ennemmin kuolen tähän kuin menen takaisin. Sitten on myöhäistä surra, kun löytävät minut täältä kuolleena.

Kohta Martti tulee töistä. Näen sen auton puikkelehtivan kuoppaista ja kivistä mäkeä alas pihaan. Tiedän, että mummo on laittanut ruuan valmiiksi. Ehkä he syövät perunoita ja lihakastiketta tai lihapullia, aladobia, ruisleipää, kylmää maitoa. Ehkä hernekeittoa ja pannukakkuja. Se rokkakin jo kelpaisi.

Kerran minulta kyseltiin, että mikäs sinusta tulee isona. Vastasin oikopäätä, että Metsän emäntä. En ole siitä enää niin varma, mutta tässä minä nyt istun ja puren hampaani yhteen. Tähän minä jään. En jaksa enää kävellä minnekään. Pää on täynnä itikoiden raatoja ja sormet sinertävät mustikoista. Housut ovat polvista sammaleen värjäämät liejuiset. Päätä särkee ja oksettaa. Raajoja pistelee.

Laskeudun pitkälleni ja ajattelen miltä kuolema tuntuu, leviääkö se jotenkin hitaasti jäseniin? Peltotuvan Miina hokee aina odottavansa kuolemaa, joka tuo helpotuksen, päästää kärsimyksistä. Jospa se kuolema onkin oikein hyvä kaveri, kun kerran vei isän.

Makuulla ollessa metsä näyttää oudolta. Kuuset suippenevat ylöspäin ja latvoissakin roikkuu käpyjä. Ne ovat kuusen koruja. Kun siristää silmiä, kuusirykelmä tuntuu vuorelta, jossa on pieniä valorakoja. Männyt natisevat hassusti. Ne sanovat, että lähtisit nyt jo kotiin, tyttöraasu. Mene, mene jo!

Kuulkaas männyt, en lähde tästä minnekään. Uskokaa jo, nostan toisen jalan polven päälle ja laitan kädet niskan alle.

Pilviveneet lipuvat puiden latvojen yli. Niitä on monessa kerroksessa. Ylimmät pilvet etenevät hitaasti, alimmat nopeasti. Martti on opettanut, että ne ovat kumpupilviä. Ne muuttavat muotoaan aika nopeasti. Niistä voi erottaa kuvioita tai hahmoja. Yksi pilviryhmä on selvästi Hallamaan Niilo, joka ajaa traktoria. Sillä on Niilon lippalakki ja piippu. Kuormalava traktorin perässä on täynnä heinää.

Yhtäkkiä kuvio hajoaa ja muuttuu naapurin Verneri-koiraksi. Vernerin perässä on häntä ja sen iloisesta kuonosta pursuaa pieniä hattaroita kuin saippuakuplia. Verneri varmaan laulaa. Se osaa ulvoa Ukko Nooan melkein nuotilleen. Onkohan isä tuolla jossakin Niilon ja Vernerin takana? Näkeeköhän isä saman jutun kuin minä?

Kohta nälkää ei enää tunne eikä jalkojakaan pistele. Nukuttaa. Jäsenet nytkähtelevät. Unessa olen samassa metsässä. Näen itseni kahtena. Toinen meistä seisoo kanervikossa ja katsoo säälien kivellä nukkuvaa tyttöä. Hänen tekisi mieli silittää tytön hiuksia ja sanoa, että senkin höpsö, mitä sinä täällä keskellä päivää nukuskelet?

Hän on tullut poimimaan mustikoita, jotka ovat valtavia, jalkapalloa suurempia. Tytöllä on mukana kottikärry eikä siihen mahdu monta marjaa kerralla. Minua alkaa naurattaa. Mustikka on luultavasti pilkottava kirveellä tai sahalla ennen hilloksi survomista. Kapuan alas kiveltä ja tulen auttamaan tyttöä marjojen nostamisessa. Meillä on samat vaatteet, hänellä puhtaat, minulla likaiset.