Ajatonta symboliikkaa ja elävää kuvailua

William Goldingin Kärpästen Herraa (englanninkielinen alkuteos julkaistu 1954) pidetään pitkälti
ajattomana klassikkona, sillä se käsittelee vertauskuvallisesti valtaa, sen käyttöä, ja yksilöiden
muodostamaa yhteiskuntaa. Teos lähtee liikkeelle tilanteesta, joka on yhtä uusi ja ällistyttävä
niin lukijalle, kuin kirjan henkilöillekin: koneen maahan pudottaminen Tyynenmeren yllä on
jättänyt autiolle saarelle henkiin joukon pieniä poikia, joista vanhimmat ovat vain noin
kahdentoista vuoden ikäisiä. Taustatietoa aikaisemmista tapahtumista ei anneta, sillä kirjan
tulevien tapahtumien ja loppu tuloksen kannalta niillä ei juurikaan ole merkitystä.

Kirjan rakenne ja eteneminen ovat selkeitä ja aukeavat kenelle tahansa. Lineaarinen

tapahtumajärjestys ilman takaumia ja tapahtumien selkeä kulku tekevät kirjasta osaltaan
hieman yksitoikkoisen ja ennalta arvattavan, mutta kolikon kääntöpuolella vastaan tulee
helppo ymmärrettävyys. Golding sanoo asiat ja ajatukset kuten ne tarinassa konkreettisesti
ovat. Sen selvittäminen, mitä tarina kuvastaa, jää lähes täysin lukijan oman tulkinnan varaan.

Juoni rakentuu salakavalasti rauhallisen alun mukana kohden kaoottista loppua, jossa
tapahtumat nopeutuvat ja niin sanotusti räjähtävät vasta aivan viime metreillä. Itse tarina
loppuu kuin seinään poikien kohdatessa pelastuksensa ulkopuoliselta taholta. Yrittäessään
selviytyä saarella osa pojista kokee nopean kypsymisen ja vastuun ottamisen vaikeuden. Osan
kohdalla tarina muuttaa heidät barbaarisiksi villipedoiksi, ja lukija jää kauhistuneena
seuraamaan heidän kohtaloaan.

Kirjan kantavia voimavaroja ovat ehdottomasti sen kielellinen elävyys, kuten miljöön ja
tapahtumien kuvaaminen, sekä ehdottomasti se, mitä kirjailija rivien välissä tahtoo viestittää
lukijalle kirjan aiheesta. Päähenkilön valinta ja hänen luonteen piirteidensä kuvaaminen ovat
täysi kymmenen, sillä jokaisen lukijan omatunto tahtoo samaistua Ralphiin ja hänen arvoihinsa
sekä järkeviin toimintatapoihinsa. Mielenkiinto pysyy mukana siellä, missä nämä asiat ovat
pääosassa esillä.

Eri lähteiden mukaan klassikko teoksessa "tiivistyy jotain olennaista kansallisesta kulttuurista".
Lisäksi se "kantaa mukanaan arvostuksia ja maailmankatsomuksellisia periaatteita". Tähän
kuvaukseen Goldingin teos istuu. Sanasta klassikko lukijalle tosin nousee helposti mieleen kuva
kirjasta, joka on jollain tapaa joukosta erottuvan erinomainen. Konkreettiselta sisällöltään
Kärpästen Herra ei loppujen lopuksi ole erityisen yllättävä tai erikoinen, joten se, miten hyvänä
lukija kirjaa pitää, riippuu paljolti siitä, saako hän otteen kirjan vertauskuvallisesta maailmasta,
ja miten hän tekstin tulkitsee. Kun antaa aikaa itselleen ja aivoilleen prosessoida kirjan sisältöä,
saa tekstistä paljon enemmän irti.

Vaikka "salattu" sisältö ei niin vain aukeaisikaan, jokaisen kannattaisi silti lukea kirja, sillä
kirjoittajan tapaa kuvata maisemaa ja tapahtumia, sekä käyttää adjektiiveja, ei voi muihin
verrata. Kuulostakoonkin kliseiseltä, mutta lauseet kuten "nousuvesi oli tulossa, ja vain kapea
kaistale kovaa kosteata maata oli näkyvissä veden ja palmunharjannetta lähinnä olevan
valkoisen pölymäisen hiekan välillä" muodostavat kuvan kirjan miljööstä lähes käsin
kosketeltavalle etäisyydelle lukijan mielessä. Huolimatta hetkellisistä kyllästymisistä kirjaa on
todella vaikea jättää kesken, kun sen kerran aloittaa.

Emmi Myöhänen 06e