You are on page 1of 8

Vaiheistettu 2-el vertikaali HF:lle

Copyright: OH7AZL 2009

Workittuani muutaman vuoden 8 metriä pitkällä vertikaalilla HF:llä aloin miettiä jotain
parannusta asemaani. Siihen johti auringonpilkkuminimin taannuttava vaikutus keleihin.
Samoin 180:n maan workinta oli vaikeuttanut uusien maiden löytymistä varsinkin
epämääräisellä aktiivisuudella.

Miettiessäni tapoja kohentaa asemani suorituskykyä, jätin edelleen lineaarisen pois


vaihtoehdoista (kallis ja ei paranna vastaanottoa). Samoin jätin maston ja vaaka-
polaroidut antennit hinta- ja korkeusrajoitusten takia pois. Jäljelle jäi eri vertikaali-
ratkaisut. Jokin 4el.vertikaali olisi ideaaliratkaisu, mutta mutkikas (varsinkin usealla
bandilla) ja tilaa vievä. Sitten ajattelin käyttää hyväksi entistä 8m:n vertikaalia.

Helpoin ratkaisu on lisätä passiivinen elementti syöttöelementin lisäksi. Silloin


vaiheistusta ei tarvitsisi tehdä komponenteilla ja kaapelointia ei tarvitse rakentaa lisää.
Bandin ja suunnan vaihdon voi tehdä juoksemalla pihalla, joka voi ilahduttaa
kanssaihmisiä. Eli elementti on tehty 8m pitkään ongenvapaan teippaamalla 0.8mm
vahvuinen muovieristeinen Cu-lanka. Langan pituutta voi muuttaa naaman korkeudelta
hauenleualla, samoin siihen väliin voi laittaa induktanssin jolla se siirtyy alemmalle
bandille. Pasiivinen elementti on periaatteessa puolenaallon mittainen eikä tarvitse
maatasoa. Sen on oltava eristettynä maasta.
Antennia voi ajatella pystyyn käännettynä 2el.yagina. Siitä saa vahvistusta noin 3dB ja
etutakasuhde on parhaimmillaan yli 10dB. Mitoitin sen toimimaan lähinnä 15...20m:n
bandeillä.

Mitoitukset tein MMANA ohjelmalla. Käytin pasiivista elementtiä sekä suuntaajana että
heijastajana tarpeen mukaan. Elementtien etäisyydeksi valitsin 2.7m. Laitoin
varsinaisesta GP:stä 2.7m:n päähän muutamaan suuntaan reilun 25 mm paksun ja
60cm pitkän kepin, johon on helppo pudottaa ontto ongenvapa.

Yllä periaatekuva sijoittelusta. Itse mitoitin tuolla MMANA-ohjelmalla pasiivisen


elementin pituuden lähinnä parhaalle F/B-suhteelle. Se on näyttää olevan kriittisempi
pituuden suhteen kuin vahvistus.

Tein ensiksi heijastimen 15m:lle, sen laitoin vavan latvasta alaspäin. Alapään langasta
kuorin eristeestä noin 1cm:n matkalta. Siitä alaspäin teippasin lisää lankaa niin, että
yhdistettynä nämä pätkät muodostavat 17m:n heijastajan. Lyhyemmän langan päähän
laitoin hauenleuan, jolla elementin saa joko 15m:n heijastimeksi (auki), tai 17m
heijastimeksi (kiinni). Lyhempi lanka päättyy n.15cm ennen maata.
Yllä kuva lankojen "hauenleuka-jatkosta". Heijastimen langan pituus 15m:llä oli MMANA-
ohjelmalla 7.07m, ja lopullinen mitta testattuna miniVNA:lla 6.37m. Vastaavasti 17m:llä
pituus oli MMANA-ohjelmalla 8.32m ja lopullinen mitta testattuna miniVNA:lla 7.81m. Eli
jatkopätkä on 1.44m.

Niin, että miksi mitta oli eri kuin simuloinnissa. No en minä tiedä, se vaan oli. En tiedä
ensi viikon lottoriviäkään. Tosiaan syynä saattaa olla langan nopeuskertoimen hitaus
(näyttäisi olevan jossain 0.9 kieppeillä). Muovi johtimen päällä voi sitä pienentää, tai
lasikuituvapa (toivottavasti on lasikuitua). Maan kapasitiivinen vaikutus voi myös olla
mukana. Tai jokin muu, mutta siinä juuri tuo miniVNA on hyvä apu. Mittasin miniVNA:lla
"transmission" asennossa tämän antennin ja n.10m päässä olevan apuantennin välistä
vaimennusta.
Yllä periaatekuva mittausjärjestelystä. Kun vaimennusta mitataan takasuunnassa
(heijastin sätelijän ja mittausantennin välissä, tuloksesta näkee suoraan parhaimman
F/B suhteen paikan. No, jokin sanoo siellä takarivissä "se on lähikentässä", niin saattaa
ollakin. Tuon miniVNA:n dynamiikka ei vain riitä hyvin kaukaa mittaukseen. Muutenkin
sitä kannattaa parantaa jollain bandifiltterillä rx-haarassa. Eli silloin se ei kuuntele
muiden bandien pohjatehoja niin herkästi. Lisäksi muutin hieman etäisyyttä
mittausantennin ja kohteen välillä ja tulokset olivat samansuuntaisia. F/B suhdetta
varten mittasin antennin myös etuperin ja tasojen suhde on yhtäkuin F/B. Samoin
mittasin pelkän vertikaalin tason ja siitä arvioin vahvistuksen. 2elementtisen tasoero
GP:hen on vahvistus.
Yllä on antennin etu- ja takasuunnat mitattuna miniVNA:lla 15m:llä.
Ja tässä etu- ja takasuunnat 17m:llä.
Lisäksi mitoitin tuohon n. 1.5m korkeudella olevaan hauenleuka-jatkospaikkaan
induktanssin, jolla elementti "jatketaan" 20m:lle joko suuntaajaksi tai heijastajaksi
liittämällä kela hauenleuoilla siihen väliin. Kelan induktannsiksi tuli MMANA:n mukaan
8.9uH heijastin tapauksessa ja 7.6uH suuntaajan tapauksessa. Kuitenkin miniVNA-
mittauksessa tuli tuloksesksi 6.9uH ja 4.85uH, eli tein kelan 38mm halkaisjan omaan
muoviputken päälle. Kierroksia (samaa 0.8mm CuM-lankaa kuin elementti) 14 kierrosta
ja väliotto suuntaajaksi 11 kierrosta. Lopputulos oli aivan hyvä 20m:llä.

Yllä kuva kelasta elementissä.


Antennin hyviä ja huonoja puolia:

Miinukset:

- suuntaa ja bandiä pitää juosta vaihtamassa jos ei ole releitä

- toimii (tällä rakenteella) lähinnä ylä bandeilla

- vaatii tietoa antennin toimtaperiaatteesta rakenettaessa ja esim miniVNA:n

Plussat:

- tosi pienet kustannukset

- vahvistusta (pelkkään vertikaaliin) +3dB ja F/B:tä 10dB => Nino heikkenee


20m:llä

- sovitusongelmia ei ole, senhän hoitaa ATU syöttöpisteessä

Toivottavasti tästäkin on jollekin apua, ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen.

You might also like