You are on page 1of 7

Työkykypassi opiskelijan elämänhallinnan osana

1 Taustaa:

1.1 Mikä on työkykypassi?

Ammattiosaajan työkykypassin tavoitteena on lisätä opiskelijoiden tietoja, taitoja ja


motivaatiota huolehtia omasta hyvinvoinnistaan opiskelun aikana ja sen jälkeenkin.

- motivoidaan ja ohjataan opiskelija säännölliseen terveysliikuntaan sekä omaehtoiseen


toiminta- ja työkyvyn ylläpitoon ja terveyden hoitamiseen
- tuetaan ammatillista kasvua ja kehittymistä sekä vastataan alan työkykyhaasteisiin, esim.
työ-turvallisuuden ja ergonomian osalta
- aktivoidaan opiskelijoita osallistumaan ja osallistamaan sekä tuetaan vastuullista itsenäisesti
ja ryhmässä toimimista.

1.2 Miksi työkykypassi on kehitetty?

Monissa tutkimuksissa on todettu, että ammattiin opiskelevien terveyskäyttäytyminen ei tue


hyvinvointia. Ongelmina eivät ole ainoastaan ”perinteiset” tupakointi, päihteiden käyttö ja
puutteellinen liikunta, vaan myös sellaisissa perusasioissa kuten riittävä unen saanti ja oikeanlainen
ravinto on ongelmia. ( Koska opiskelijat eivät voi hyvin, eivät he myöskään ammattiin
valmistuessaan jaksa tehdä työtä. Tämän tosiasian kautta on havahduttu siihen, että jotakin on
tehtävä.

Opetusministeriö ja Opetushallitus käynnistivätkin keväällä 2006 työkykypassin kehitystyön. Passia


on kehitetty SAKU ry:n koordinoimissa projekteissa ammatillisissa oppilaitoksissa eri puolilla
Suomea. Työkykypassin käyttöönotto käynnistyi ammatillisessa koulutuksessa syksyllä 2008.
Passin avulla pyritään siihen, että opiskelijat kiinnittäisivät huomioita omaan työkykyisyyteensä.

Opiskelijoille passia kannattaa markkinoida valttikorttina työelämään. Työnantajat ovat tänä


päivänä aivan varmasti kiinnostuneita siitä, että heidän työntekijänsä huolehtivat omasta
hyvinvoinnistaan ja sen kautta myös jaksavat tehdä työtä.

Myös oppilaitoksen opettajat ja henkilökunta hyötyvät passista. Kun opiskelijat voivat paremmin,
myös koko oppilaitoksen hyvinvointi lisääntyy.

Vammalan
ammattikoulu
Ratakatu 36, PL 22
38210 SASTAMALA
Tel +358 3 52 121
Fax +358 3 5212 3509
www.sasky.fi
1.3 Miten työkykypassi hyödyttää opiskelijaa, syrjäytymisen ehkäisyä, opintojen etenemistä
jne.?

- opiskelijoilla voi usein olla ongelmia elämänhallinnallisissa asioissa ja sitä kautta myös
työkykyisyytensä kanssa.

 passin avulla opiskelija voi hankkia elämänhallinnallisia tietoja ja taitoja, joita hän tarvitsee
valmistuessaan ammattiin ja siirtyessään työelämään. Elämänhallinnallisten taitojen
hankkiminen ja parantaminen puolestaan auttaa opiskelijaa opintojen eteenpäin viemisessä

 On tärkeää, että opiskelijaa tuetaan työkykypassin avulla omaan aktiivisuuteen. Aktiivinen


toiminta muun muassa vapaa-ajan harrastusten parissa ehkäisee nuorten syrjäytymistä. (vrt.
Liikkumalla opit ammattiisi –projektin kokemukset. Saku ry. 2009:
http://alpo.fi/tiedostot/koordinaattorikansio2009_RGB150.pdf)

 vaikka opiskelija suorittaisi passia vain osittain (esim. liikunnan ja terveystiedon kurssin
yhteydessä), on siitäkin hyötyä, sillä pienikin huomion kiinnittäminen työkykyisyyteen on
positiivinen asia.

Mistä osioista työkykypassi koostuu?

Ammattiosaajan työkykypassi koostuu viidestä osa-alueesta. Jokainen osa-alue vaatii 40 tunnin


suoritukset. Yhteensä passin suorittamiseen tarvitaan 200 tunnin työpanos. Seuraavissa taulukoissa
alustava malli siitä, miten työkykypassi voisi toteutua Vammalan ammattikoulussa.

Taulukoita on yhteensä viisi, sillä ne on muotoiltu erikseen jokaiselle työkykypassin osa-alueelle:

Vammalan
ammattikoulu
Ratakatu 36, PL 22
38210 SASTAMALA
Tel +358 3 52 121
Fax +358 3 5212 3509
www.sasky.fi
Tavoite Toteutusesimerkki VAKin opinnoista Milloin Seuranta ja
kelpaavat suoritetaan? arviointi
1. Toiminta- ja työkykyä edistävä liikunta 40h

Tavoitteena on LIIP1, LIIV, LIIW Liikunnan P1 Liikun-


edistää liikunnan Oppilaitoksen tarjoama kurssin nanopettaja
avulla terveellistä ja liikunta 28h yhteydessä arvioi ja
aktiivista + ensimmäisenä hyväksyy
elämäntapaa. JA opiskeluvuonna suorituk-
Tavoitteena on, että Oppilaitoksen set
opiskelija ymmärtää 12h muuta: liikuntateemapäivät, Tai
liikunnan liikuntaretket (esim. vaihtoehtoisesti
merkityksen * oppilaitoksen laskettelumatkat), valinnaisten
toiminta- ja liikuntakerhot, liikuntakerhot liikunnan
työkyvylle, tunnistaa liikuntateemapäivät, kurssien
oman laskettelumatkat Oppilaitoksen yhteydessä
alansa fyysisiä ulkopuolinen
kuormitustekijöitä * Omat harrastus- ja vapaa-
sekä liikkuu liikuntasuoritukset ajantoiminta tai
toiminta- ja järjestöissä ja kerhoissa vapaaehtoistoi-minta
työkykyään
ylläpitäen tai *Vapaa-ajan
edistäen. Opiskelija kunto/harjoitusohjelman
tutustuu terveyttä, toteutus
psyykkistä
vireystilaa ja
jaksamista
edistävään
liikuntaan.

Taulukko 1. Toiminta- ja työkykyä edistävä liikunta

Vammalan
ammattikoulu
Ratakatu 36, PL 22
38210 SASTAMALA
Tel +358 3 52 121
Fax +358 3 5212 3509
www.sasky.fi
Tavoite Toteutusesimerkki VAKin opinnoista kelpaavat Milloin Seuranta ja
suoritetaan? arviointi
2. Terveysosaaminen 40h

Tavoitteena on muuttaa 30 h : Oppilaitoksen TTP1, TTV1 Terveystiedon Terveystiedon


terveysosaaminen tarjoama P1 kurssin opettaja
terveyskäyttäytymiseksi terveystiedon kurssi + yhteydessä arvioi ja
ja ohjata opiskelija hyväksyy
terveyttä edistävään terveyteen liittyvät Tai suorituk-
toimintaan. + teemapäivät/tapahtumat/luennot set
Opiskelija ymmärtää vaihtoehtoisesti
liikunnan, ravinnon, - 10h valinnaisen
levon, unen, Ensiapukurssi EAW terveystiedon
vaihtoehtoisesti
virkistyksen, näistä: kurssin
ihmissuhteiden ja (Hygieniapassi) yhteydessä
terveyden väliset
yhteydet ja ottaa ne *ravintopäiväkirja
huomioon ja sen analysointi
toiminnassaan. (AOTY-jaksolla)
Lisäksi hän tuntee oman
alansa keskeiset * liikunta- ja
terveyttä ja työkykyä unipäiväkirja
kuormittavat tekijät ja (AOTY-jaksolla)
osaa ottaa ne työssään
huomioon. Hän *ensiapukurssi
tiedostaa omien
valintojensa vaikutukset *teemaluennot
toiminta- ja /teemapäivät
työkykyynsä. terveydestä

*hygieniapassi

Taulukko 2. Terveysosaaminen

Vammalan
ammattikoulu
Ratakatu 36, PL 22
38210 SASTAMALA
Tel +358 3 52 121
Fax +358 3 5212 3509
www.sasky.fi
Tavoite Toteutusesimerkki VAKin opinnoista Milloin Seuranta
kelpaavat suoritetaan? ja
arviointi
3. Ammatin työkykyvalmiudet 40h

Ammatin - 30h Oppilaitoksen Opintoaloittain määritellyt Toisen vuoden Ammatin-


työkykyvalmiudet osan tarjoamat ammattiopintoihin ammattiopinto- opettaja
tavoitteena on, että ammattiopintoihin kuuluvat työturvallisuutta jen yhteydessä hyväksyy
opiskelija tunnistaa kuuluvat ja ergonomiaa edistävät ja
oman alansa ja tulevan työturvallisuutta ja opintojaksot merkitsee
ammattinsa keskeiset ergonomiaa edistävät suorituk-
kuormitus- ja opintojaksot + set
riskitekijät +
ja osaa kehittää 10h muuta: työturvallisuuskortti
kuormitustekijät * työturvallisuuskortti hygieniapassi
huomioiden omaa * hygieniapassi työturvallisuuskoulutus
työtään ja * työturvallisuus- tulityökortti
työtapojansa. koulutus
Opiskelija ymmärtää * työn
työskentelytapojensa kuormittavuus-
ja analyysi AOTY-
toimintaympäristönsä jaksolla
turvallisuuden ja * tulityökortti
terveellisyyden * Taitaja- kisa
merkityksen sekä * Skills-työturvallisuu-
omalle että muiden den taitopassi
toiminta- ja työkyvylle
ja osaa omalla
toiminnallaan ja
valinnoillaan vaikuttaa
myönteisesti myös
muiden toiminta- ja
työkykyyn.

Taulukko 3. Ammatin työkykyvalmiudet

Vammalan
ammattikoulu
Ratakatu 36, PL 22
38210 SASTAMALA
Tel +358 3 52 121
Fax +358 3 5212 3509
www.sasky.fi
Tavoite Toteutusesimerkki VAKin opinnoista Milloin Seuranta ja
kelpaavat suoritetaan? arviointi
4. Harrastuneisuus ja yhteistyötaidot 40h

Tavoitteena on, että - 28h: Oppilaitoksen Oppilaitoksen Opiskelija-


opiskelija ymmärtää tarjoama valinnaiset Suoritetaan tutortoimin-
harrastusten arvon valinnainen liikunta/ liikunnan kurssit toisen nasta/oppi-
työkyvyn valinnainen taide ja LIIV ja LIIW opintovuoden laskuntatoiminnasta
edistämisessä ja kulttuuri aikana vastaava
hyödyntää merkitsee
harrastuksia työssä Muut valinnaiset? hyväksytyn
jaksamisessa ja
+ -esim. taide- ja/tai suorituksen
ammattiosaamisensa kulttuurivalinnaiset opintorekisteriin
kehittämisessä. - 12 h TAKV, TAKW
Opiskelija aloittaa vaihtoehtoisesti valinnaisen kurssien
tai jatkaa itselle näistä: Oppilaitoksen kohdalla kurssin
sopivaa ulkopuolinen opettaja merkitsee
harrastusta. *oppilaskunta- ja harrastus- ja vapaa- hyväksytyn
Harrastuksissa tutortoiminta ajantoiminta tai suorituksen
opiskelija oppii vapaaehtoistoiminta opintorekisteriin
pitkäjänteisyyttä, *liikuntatutor-
sitoutumista sekä toiminta: esim.
yksin ja ryhmässä liikuntatutorkoulu-
toimimista. tukset

* teemapäivien tai
liikuntakerhojen
järjestäminen

*vapaa-ajan
harrastustoiminta

Osa-alueen
suoritukset voi
kerätä myös
kokonaan edellä
mainituista
toiminnoista ilman
vapaavalintaista
liikunnan kurssia

Taulukko 4. Harrastuneisuus ja yhteistyötaidot

Vammalan
ammattikoulu
Ratakatu 36, PL 22
38210 SASTAMALA
Tel +358 3 52 121
Fax +358 3 5212 3509
www.sasky.fi
Tavoite Toteutusesimerkki VAKin opinnoista Milloin Seuranta ja
kelpaavat suoritetaan? arviointi
5. Työkykyvalmiuksien vahvistaminen 40h

Työkykyvalmiuksien - 30h: 1) Oppilaitoksen Oppilaitoksen ammatilliset Työssäoppimis- Työssäoppi-


vahvistamisen tarjoama valinnainen valinnaiset jakso, 3. vuoden misen
tavoitteena on, että ammatillinen kurssi (koulutusaloittain aikana ja ohjaaja
opiskelija vahvistaa ja kartoitetaan, mitkä) ammatillisten merkitsee
syventää työkykyä TAI valinnaisten hyväksytyn
tukevaa osaamistaan. Ankkuri-projektin yhteydessä suorituksen
Hän hankkii lisää tietoa 2) työssäoppimis- työelämävalmennuskurssi? opintorekis-
tai taitoa työkyvystä, jaksolla kolmantena teriin
osallistuu toimintaan, vuotena oman
joka tähtää työkyvyn työkykyisyyden Työssäoppimispaikan tyhy-
konkreettiseen seuranta: uni-, toiminta
parantamiseen ja ruoka,- liikunta
siirtää oppimaansa päiväkirja ja sen
käytäntöön. analysointi Oppilaitoksen
ulkopuolinen harrastus- ja
TAI vapaa-ajantoiminta tai
vapaaehtoistoiminta
(3) Ankkureiden
työelämävalmennus
kurssi

+
-10h vaihtoehtoisesti näistä:

* AOTY-jaksolla
tyhy-toimintaan
osallistuminen

* Tyky-liikunnan
ohjaaminen AOTY-
jaksolla

* taukoliikunnan-
ohjaus
ammattiopinnoissa

* oppilaitoksen
ulkopuolinen
harrastus tai vapaa-
ajantoiminta

Taulukko 5. Työkykyvalmiuksien vahvistaminen

LÄHDE: ESR Ankkuri -hanke


Vammalan
ammattikoulu
Ratakatu 36, PL 22
38210 SASTAMALA
Tel +358 3 52 121
Fax +358 3 5212 3509
www.sasky.fi

You might also like