You are on page 1of 1

7.1. Oheisrautaa.

yleistä
09.12.2007, pva

”Pitää kerätä suuri ja monipuolinen fyysinen omaisuus,


jotta on mitä myydä,
sitten kun tulee pakkohuutokauppa.”
- Matti Vahtera

Yleistä

Tähänastiset C-kielen esimerkit ja oppimateriaalit ovat keskittyneet pääosin ns. yleiseen C-kieleen
ja kohdistuneet AVR-ohjaimen sisäisiin rekistereihin, timereihin, jne. Koodi on ollut enemmän tai
vähemmän ANSI C-normin mukaista. Siis komentoja, jotka ovat kaikissa C-kääntimissä
suunnilleen samanlaisia.
Yleisen C-koodin voi (lähes) sellaisenaan siirtää alustasta eli mikro-ohjaimesta toiseen.
Laiteläheisen koodin siirtäminen vaatii vähän enemmän työtä ja osaamista.

Nyt tutustutaan yksinkertaisen oheiselektroniikkaan ja niihin liittyviin komentoihin ja


koodimalleihin. Näistä esimerkeistä on hyötyä, kun kehittelet suurempia laite- ja
ohjelmakokonaisuuksia. Ties vaikka Killer-sovelluksen.

Kaikki esimerkit ovat kyllä yleispäteviä, mutta mikro-ohjaimesta (ja c-kääntimestäkin) toiseen
niitten muoto, formaatti, vaihtelee. Kun sulautettujen ohjelmointi on pääasiassa mikro-ohjaimen
rekisterien manipulointia, oikeastaan pitäisi puhua C-kielen sijasta käsityönä tehtävästä
’bitinnypläämisestä’. Ei halventavassa mielessä, vaan kunnioittavasti. Juuri tässä, yksittäisen
rekisterin yksittäisen bitin käsittelyssä, piilee sulautettujen järjestelmien ohjelmoinnin viehätys,
haastavuus ja ennen kaikkea - palkitsevuus.

Tämä alue tulee laajentumaan/monipuolistumaan kirjan seuraavissa painoksissa. Aihetoiveita voit


lähettää osoitteeseen pentti.vahtera@microsalo.com

Tähän alueeseen liittyvät seuraavat dokumentit ja niiden mallikoodit:

7.1. Alku, eli tämä dokumentti


7.2. DC-moottorin ohjaus
7.3. Lämpötilan mittaus DS1820-anturilla
7.4. LCD-näyttö, Liquid Crystal Display
7.5. Pietsosummeri
7.6. Stepper eli askelmoottorin ohjaus
- jatkuu

You might also like