You are on page 1of 1

yleYlen saamien ja aiemmin julkaisemattomien tilastojen mukaan poliisi lopetti ja keskeytti viime vuonna hurjan

määrän esitutkintoja.
Poliisi keskeytti viime vuonna 106 000 esitutkintaa.
Tämän lisäksi poliisi lopetti omalla päätöksellään 11 000 tutkintaa. Syyttäjän päätöksellä lopetettiin tai jätettiin
tutkimatta noin 20 000 tutkintaa.
Poliisi siis “tappoi” viime vuonna yhteensä 137 000 esitutkintaa eli keskimäärin vuoden jokaisenä päivänä 375
juttua.
Viime vuonna poliisi kirjasi 319 000 rikosilmoitusta. Tässä luvussa sekä edellä mainituissa keskeyttämis- ja
lopettamisluvuissa ei ole mukana liikennerikoksia.

Miten poliisi "tappaa" esitutkintoja?

Poliisihallituksen mukaan suuri osa 106 000 keskeytetystä tutkinnasta oli omaisuus- ja väkivaltarikostutkintoja.
– Lähtökohtaisesti ne voivat olla mitä tahansa rikosnimikkeitä. Esitutkinta voidaan keskeyttää, jos epäilty tekijä ei
ole tiedossa, eikä ole tiedossa seikkoja, joilla esitutkintaa voidaan viedä eteenpäin, sanoo Ylelle
poliisitarkastaja Jyrki AhoPoliisihallituksesta.
Ahon mukaan keskeytetyt omaisuustutkinnat ovat usein niin sanottuja massarikoksia kuten vaikkapa
polkupyörävarkauksia. Väkivaltarikosepäilyistä tutkimatta jäävät esimerkiksi usein sellaiset
"nakkikioskipahoinpitelyt", joissa epäiltyä ei helposti saada selville.
Poliisi voi myös lopettaa tutkintoja.
Viime vuonna poliisi lopetti 11 000 tutkintaa omalla päätöksellään. Poliisi voi lain mukaan lopettaa esitutkinnan
esimerkiksi silloin, jos teosta seuraisi sakkorangaistus tai asianomainen ei vaadi rangaistusta epäillylle tekijälle.
Esitutkintoja voidaan lopettaa myös syyttäjän päätöksellä. Syyttäjä voi lisäksi poliisin pyynnöstä tehdä ratkaisun,
ettei esitutkintaa e tiedossa seikkoja, joilla esitutkintaa voidaan viedä eteenpäin, sanoo Ylelle
poliisitarkastaja Jyrki AhoPoliisihallituksesta.
Ahon mukaan keskeytetyt omaisuustutkinnat ovat usein niin sanottuja massarikoksia kuten vaikkapa
polkupyörävarkauksia. Väkivaltarikosepäilyistä tutkimatta jäävät esimerkiksi usein sellaiset
"nakkikioskipahoinpitelyt", joissa epäiltyä ei helposti saada selville.
Poliisi voi myös lopettaa tutkintoja.
Viime vuonna poliisi lopetti 11 000 tutkintaa omalla päätöksellään. Poliisi voi lain mukaan lopettaa esitutkinnan
esimerkiksi silloin, jos teosta seuraisi sakkorangaistus tai asianomainen ei vaadi rangaistusta epäillylle tekijälle.
Esitutkintoja voidaan lopettaa myös syyttäjän päätöksellä. Syyttäjä voi lisäksi poliisin pyynnöstä tehdä ratkaisun,
ettei esitutkintaa tehdä lainkaan.
Näitä prosesseja kutsutaan tutkinnan rajaamiseksi.tehdä lainkaan.
Näitä prosesseja kutsutaan tutkinnan rajaamiseksi.e tiedossa seikkoja, joilla esitutkintaa voidaan viedä
eteenpäin, sanoo Ylelle poliisitarkastaja Jyrki AhoPoliisihallituksesta.
Ahon mukaan keskeytetyt omaisuustutkinnat ovat usein niin sanottuja massarikoksia kuten vaikkapa
polkupyörävarkauksia. Väkivaltarikosepäilyistä tutkimatta jäävät esimerkiksi usein sellaiset
"nakkikioskipahoinpitelyt", joissa epäiltyä ei helposti saada selville.
Poliisi voi myös lopettaa tutkintoja.
Viime vuonna poliisi lopetti 11 000 tutkintaa omalla päätöksellään. Poliisi voi lain mukaan lopettaa esitutkinnan
esimerkiksi silloin, jos teosta seuraisi sakkorangaistus tai asianomainen ei vaadi rangaistusta epäillylle tekijälle.
Esitutkintoja voidaan lopettaa myös syyttäjän päätöksellä. Syyttäjä voi lisäksi poliisin pyynnöstä tehdä ratkaisun,
ettei esitutkintaa tehdä lainkaan.
Näitä prosesseja kutsutaan tutkinnan rajaamiseksi.
Viime vuonna syyttäjä rajasi poliisin esityksestä noin 20 000 esitutkintaa.

You might also like

  • Vidalukas
    Vidalukas
    Document1 page
    Vidalukas
    Janne Isotalo
    No ratings yet
  • Faustel
    Faustel
    Document1 page
    Faustel
    Janne Isotalo
    No ratings yet
  • Ulkonevane
    Ulkonevane
    Document1 page
    Ulkonevane
    Janne Isotalo
    No ratings yet
  • Jakomeansy
    Jakomeansy
    Document1 page
    Jakomeansy
    Janne Isotalo
    No ratings yet
  • Armaijanejaldi
    Armaijanejaldi
    Document3 pages
    Armaijanejaldi
    Janne Isotalo
    No ratings yet
  • Esityskasaan PDF
    Esityskasaan PDF
    Document1 page
    Esityskasaan PDF
    Janne Isotalo
    No ratings yet
  • Haostele
    Haostele
    Document1 page
    Haostele
    Janne Isotalo
    No ratings yet
  • Junat
    Junat
    Document1 page
    Junat
    Janne Isotalo
    No ratings yet
  • Insuliini
    Insuliini
    Document1 page
    Insuliini
    Janne Isotalo
    No ratings yet
  • J Alka Pallo
    J Alka Pallo
    Document1 page
    J Alka Pallo
    Janne Isotalo
    No ratings yet
  • Post Il Akko
    Post Il Akko
    Document1 page
    Post Il Akko
    Janne Isotalo
    No ratings yet
  • Intiaanit
    Intiaanit
    Document1 page
    Intiaanit
    Janne Isotalo
    No ratings yet
  • Om Is Tajana
    Om Is Tajana
    Document1 page
    Om Is Tajana
    Janne Isotalo
    No ratings yet
  • Esp Differ
    Esp Differ
    Document1 page
    Esp Differ
    Janne Isotalo
    No ratings yet
  • Abit
    Abit
    Document1 page
    Abit
    Janne Isotalo
    No ratings yet
  • Recustion
    Recustion
    Document1 page
    Recustion
    Janne Isotalo
    No ratings yet
  • Lam Potila
    Lam Potila
    Document1 page
    Lam Potila
    Janne Isotalo
    No ratings yet
  • Tahsen
    Tahsen
    Document1 page
    Tahsen
    Janne Isotalo
    No ratings yet
  • Thesaitlies
    Thesaitlies
    Document1 page
    Thesaitlies
    Janne Isotalo
    No ratings yet
  • Ashandle
    Ashandle
    Document1 page
    Ashandle
    Janne Isotalo
    No ratings yet