You are on page 1of 1

Lamine Balde Referaatti

Takk 30.05.2019

Rakennusalan työmarkkinat, perustietoa


Rakennusteollisuus.fi:n arttikkeli

Suomessa rakennusalalla työskentelee noin 250 000 ihmistä, joista kolmasosa on


pääurakoitsijoiden palveluksessa ja loput aliurakoitsijoiden tai vuokratyöntajien
palkkalistoilla.

Rakennusalan työttömyysaste vaihtelee vuodenajan mukaan, sillä talvisin


rakentaminen on hankalampaa ja projekteja on vähemmän, toisin kuin kesäisin. Moni
alan ammatiilainen ei pysty työllistymään myös sen takia, koska työnantajat vaativat
erilaisia spesiaaleja taitoja, joita ei kaikilla rakennusslan koulutuksen saanneilla
välttämättä ole, tai ne ovat erilatiset, kuin mitä työnantaja parhaillaan tarvitse.

Syomessa rakennusalaa dominoivat pienyritykset. Niinpä yrittäjien osuus alalla


työskentelevistä 250 000:stä henkilöstä on vähän alle puolet ja rakentamiseen
keskittyneitä yrityksiä on 50 000. Ulkomaalaisia työntekijöita on alalla noin
viidesosa.

You might also like