You are on page 1of 3

BREWFERM®-OLUTUUTEPAKKAUKSEN KÄYTTÖOHJEET

BREWFERM®-olutuutepakkauksen käyttäminen on erittäin helppoa. Eri tyypit valmistetaan


periaatteessa samalla tavalla, mutta lisättävän SOKERIN ja VEDEN määrä vaihtelee kuitenkin
oluttyypeittäin. Jokaisen oluttyypin tarkat vesi- ja sokerimäärät on lueteltu VESI- JA
SOKERITAULUKOSSA.

Valmistus
Poista hiiva ja etiketti ja upota tölkki kuumaan veteen noin kymmenen minuutin ajaksi. Näin
mallasuutteesta tulee juoksevaa. Kaada sisältö puhdistettuun käymisastiaan (valkoiseen
muoviämpäriin, suureen pulloon, käymistynnyriin). Huuhtele tölkki yhdellä litralla lämmintä vettä ja
lisää huuhteluvesi sitten käymisastiaan. Lisää sitten kaksi litraa lämmintä vettä – johon olet liuottanut
tarvittavan määrän SOKERIA1 – ja sekoita huolellisesti. Sokeri tulee liuottaa kiehuvaan veteen, jotta
se steriloituisi. Lisää lopuksi VETTÄ1 ja anna seoksen jäähtyä noin 20-asteiseksi. Liota pakkauksen
hiiva puolikkaaseen lasilliseen (1,5 dl) keitettyä vettä, joka on jäähdytetty noin 25-asteiseen. Muista
desinfioida lasi. Sekoita hiiva jäähtyneeseen seokseen noin 15 minuutin kuluttua.

Käyminen
Sulje käymisastia vesilukolla, joka on puolillaan vettä. Aseta käymisastia lämpimään paikkaan (22–
25 °C) ja anna käydä noin 10 päivän ajan. Käymisprosessin kesto riippuu ympäristön lämpötilasta.
Mitä viileämpää käymisastian sijoituspaikassa on, sitä kauemmin käyminen kestää. Käyminen on
päättynyt, kun kuplia ei enää nouse pinnalle tai kun vesi pysyy vesilukossa samalla tasolla.
Suosittelemme käyttämään pullotuksen ajankohdan määrittelyssä apuna ominaispainomittaria.
Ominaispainomittarin avulla voit mitata pullotusta varten oluen ominaispainon (lopullinen
ominaispaino vaihtelee olutlaaduittain, katso vesi- ja sokeritaulukko). Useimpien oluttyyppien
optimaalinen ominaispaino on 1.010, jouluoluen 1.020. Lappoa olut puhtaaseen astiaan sekoittamatta
pohjasakkaa. Voit halutessasi pullottaa oluen jo nyt, mutta suosittelemme kuitenkin vierteen
jäähdytystä viileämmässä paikassa (korkeintaan 20 °C) vielä kahden tai neljän viikon ajan suljetussa
astiassa. Tässä on kyse toisesta käymisprosessista.
Pullotus
Toisen käymisprosessin jälkeen olut on valmista pullotettavaksi. Siirrä olut toiseen puhtaaseen
astiaan ja lisää olueen tarvittava määrä SOKERIA2. Korkeintaan 8 g/litra 1.010:n ominaispainolle ja
korkeintaan 6 g/litra 1.012:n ominaispainolle. Sokeri kannattaa sulattaa pieneen määrään kiehuvaa
vettä (3 dl), jotta se steriloituisi. Ennen olueen lisäämistä jäähdytä se. Sekoita sekoituslusikalla
huolellisesti siten, että sokeria on tasaisesti koko vierteessä. Varo kuitenkin loiskuttamasta olutta, sillä
se on tässä vaiheessa erittäin herkkä hapettumiselle. Lappoa sitten olut kestäviin pulloihin tai
painetynnyriin (edempänä). Sulje pullot kruunukorkilla ja säilytä lämpimässä paikassa 5–7 päivän
ajan. Toinen käymisprosessi kestää noin viikon. Anna oluen kypsyä sitten vähintään 6–8 viikkoa
viileämmässä paikassa (10 °C). Kaada herkullista BREWFERM®-oluttasi varovasti sekoittamatta
pohjasakkaa. KIPPIS!

Painetynnyri
Jos käytät painetynnyriä, lisää vain puolet SOKERIN2 määrästä.

Vinkkejä
• BREWFERM®-oluet ovat aromaattisia ja vahvoja oluita. Niiden kypsymisen kuluu
yleensä kauemmin aikaa (6–8 viikkoa). Ota kypsymisaika huomioon. Kärsivällisyys
palkitaan erittäin hyvälaatuisella oluella.
• Käytä mieluiten keitettyä ja jäähdytettyä vettä. Keitetty ja jäähdytetty vesi vaikuttaa oluen
makuun ja pintavaahtoon.
• Erikoisemman maun saavuttamiseksi voit käyttää kandisokeria tai raakasokeria tavallisen
kidesokerin sijaan. Tässä tapauksessa lisää sokerin määrää 5 prosenttia.
• Kaikki käymisastiat, pullot ja materiaalit tulee puhdistaa ja desinfioida huolellisesti. Käytä
mieluiten erityisesti tähän tarkoitukseen kehitettyä puhdistavaa desinfiointiainetta (esim.
CHEMIPRO®), jota on saatavana erikoisliikkeistä.
• Useimpia BREWFERM®-oluita voidaan säilyttää pitkiäkin aikoja. Mitä vahvempaa olut
on, sitä kauemmin sitä voidaan säilyttää. KIPPIS!

Turvallisuusohjeet: pullot voivat räjähtää


• Käytä ainoastaan paineenkestäviä pulloja, joissa ei ole naarmuja/säröjä.
• Älä luota pelkästään käymisaikaan tai vesilukon kupliin, vaan mittaa oluen lopullinen
ominaispaino käyttöohjeissa kuvatulla tavalla. Älä lisää pulloihin liikaa sokeria.
• Käymisen aikana pidä pullot erillisessä huoneessa ”kaukana ihmisistä”.
• Älä koskaan pidä pulloja suorassa auringonvalossa.
VESI- JA SOKERITAULUKKO

Lisättävät määrät
Tyyppi Eräkoko Sokeri1 Vesi1 Ominaispaino Sokeri2
pullottaessa
Old brown 12 l 830 g 8l 1.010 96 g
Vehnäolut 15 l 750 g 11 l 1.010 120 g
Grand Cru 9l 500 g 5l 1.010 72 g
Triple 9l 500 g 5l 1.010 72 g
Vadelma 12 l 500 g 8l 1.010 72 g
Gallia 12 l 500 g 8l 1.010 72 g
Pils 12 l 0g 8l 1.010 96 g
Pils 2 20 l 1000 g 16 l 1.010 160 g
Abbey 9l 500 g 5l 1.010 72 g
Christmas 7l 0g 3l 1.020 0g
Ambiorix 15 l 1075 g 11 l 1.010 120 g
Kriek 12 l 500 g 8l 1.010 96 g
Diabolo 9l 500 g 5l 1.010 72 g
Gold 12 l 500 g 8l 1.010 96

Jos ominaispaino pullotettaessa on 1.012, vähennä sokerin2 määrää vähintään 6 grammaan/litra


(eräkoosta).

You might also like