Sami Lindroos 250377-127h

p. 040-4140158
Eräkuja 4 c 39, 01600 Vantaa
samilindroos@yahoo.com
Psykologian perusopinnot,
PSYP120 Kognitiivisen psykologian ja neuropsykologian perusteet
Oppimistehtävä 1: Psyykkisten toimintojen hermostollinen perusta/ 1. palautus
Palaute sähköpostitse kiitos.

PSYYKKISTEN TOIMINTOJEN HERMOSTOLLINEN PERUSTA

 Johdanto

”Aivot ottavat vastaan ja muokkaavat sekä ulkoisesta maailmasta tulevaa että

elimistön sisäisen maailman viestittämää tietoa” (Vilkko-Riihelä, 1999)

Neuropsykologiassa on monia hyvin kiinnostavia aiheita: havaitseminen,

muistaminen, ajattelu, päättely. Kiinnostavaa on myös miten ihmisten subjektiivinen
kokemus ja tietoisuus itsestään toimivat sekä missä aivojen osissa ihminen mitäkin
käsittelee ja miksi?

Aivot ovat ihmisen keskeinen valvonta- ja havainnointiyksikkö. Aivot, jotka koostuvat

kehityksellisesti etu-, keski- tai taka- aivoista.

Vilkko-Riihelä (1999) kertovat ihmisen hermoston kehityksen mahdollistaneen

oppimisen sekä muiden psyykkisten kykyjen kehittymisen.

Aivoissa on Kuikan (2001) mukaan arviolta 50- 100 miljardia hermosolua eli
neuronia sekä lisäksi tuki- ja huoltosoluja.

Aivojen tehtävänä on yhdistää sisäiset toimintatarpeet ja tavoitteet ympäristöstä

saatuihin havaintoihin, niin että ihmisen toiminnasta tulee päämäärähakuista,
mielekästä sekä tarkoituksenmukaista.

Kuikka kertoo myös, että ihmisten aivojen erikoispiirre on se, että välittömien
aistimusten ja liikereaktioiden välissä on kognitiivisista toiminnoista vastaavia
hermoverkkoja. Hermoverkot jäsentävät ja tulkitsevat aistitietoa, ruumiillisia tarpeita
sekä tunteita ja tavoitteita, niin että syntyy erilaisia toimintoja sen mukaan,
minkälaiseksi ihminen tulkitsee tilanteensa, kokee tarpeensa ja arvioi toimiensa
seuraukset.

Monitieteistä aivotutkimusta tehdään siitä huolimatta, että tutkijat arvelevat, että

ihmisen omat aivot eivät koskaan pysty ymmärtämään omaa toimintaansa niin siitä
yritetään kuitenkin ottaa kovasti selvää.

Kuikka, (2001) muistuttaa, että nykyään katsotaan, että aivoissa on erikoistuneita

alueita, mutta kutakin kognitiivista toimintoa säätelevät monet eri aivoalueet
yhteistoimin.
 Psyykkiset toiminnot

Aivojen toiminnallisella alueella Vilkko- Riihelä (1999) mainitsevat isot aivot johon
kuuluu muun muassa limbinen järjestelmä, joka on tärkeä elämää säilyttävien
toimintojen, syöminen, nestetasapainon, suvunjatkamisen, pakeneminen sekä
muistin ja oppimisen ja tunne- elämän säätelyn kannalta. Limbinen järjestelmä on
siis keskeinen alue tunne- elämän säätelyssä. Isot aivot, johon limbinen järjestelmä
kuuluu, sijaitsee talamuksen edessä ja sivulla.

Hippokampus osallistuu muistin toimintaan ja on näin oppimisen kannalta

keskeinen osa limbistä järjestelmää.

Aivorunko taas on elimistön toimintojen säätelijä. Aivorungossa sijaitsee muun

muassa valvetilaa, verenpainetta, hengitystä ja hormonitoimintaa sääteleviä
tumakkeita. Elimistön säätelyn ja vireystilan kannalta tärkeät keskukset, talamus ja
hypotalamus sijaitsee aivorungon ylimmässä osassa. Talamus on tajunnan
säätelyn, motoriikan, tunne-elämän ja aistitoimintojen keskeinen risteyskeskus.
Hypotalamus säätelee nälän, janon, seksuaalisuuden ja autonomisen hermoston
toimintaa.

Oikealla ja vasemmalla aivopuoliskolla on myös oma työnjakonsa.

Vilkko- Riihelän (1999) mukaan oikea aivopuolisko ottaa vastaan näkö-, kuulo ym.
aistitietoa kehon vasemmalta puolelta ja vasemmalla olevista ulkoisista ärsykkeistä
sekä ohjaa pääosin kehon vasemman puolen motoriikkaa.

Aivopuoliskojen tehtävät eroavat toisistaan kognitiivisen toiminnan säätelyssä, ja

aivopuoliskojen eroista on esitetty monenlaisia malleja. Yhden väittämän mukaan
ihmiset eläisivät joko intuitiivisemmin ja luovemmin oikean aivopuoliskon varassa tai
vähemmän luovan, pelkästään loogisen ja järkevän vasemman aivopuoliskon
varassa. (Kuikka, 2001)
 Tutkimuksista

Psykologisissa kokeissa on jo yli sadan vuoden ajan korostettu koetilanteiden

kontrolloinnin merkitystä ja tuloksia selvittävien tekijöiden tarkkaa määrittelyä. (Alho,
2005)

Tutkimuksissa on tarkoitus pyrkiä luotettavaan, objektiiviseen sekä yleistettävään

tietoon. Tutkimukset ovat sitä luotettavimpia, mitä paremmin tutkimustilanne on
järjestetty ja mitä paremmin tutkija pystyy kontrolloimaan tutkimukseen vaikuttavia
tekijöitä. Tutkija itsessään ei myös saa vaikuttaa lopputulokseen. Tutkimuksen
lopputuloksen tulisi olla sama riippumatta tutkijasta. (Vilkko-Riihelä, 1999)

Yleistettävyys on yleensä suurin ongelma tutkimuksessa. Usein yleistetään liian

vähin perustein. Mitä suurempi on tutkimukseen osallistuva määrä, sitä tarkempi
tulos saadaan aikaiseksi, sekä yleistettävyys on parempi. Tutkimukseen liittyy
muutenkin paljon erilaisia sääntöjä (tulkinta, johtopäätökset, eettiset säännöt.. ym.)

Tulokset Alhon (2005) mukaan tukevat aiempia tutkimustuloksia vasemman

aivopuoliskon tärkeästä roolista kielellisen informaation käsittelyssä.

Psyykkisiä toimintoja, kuten esimerkiksi puheen kuuntelua tai lukemista, ei yleensä

voida paikantaa millekään tietylle aivoalueelle vaan niihin liittyy useiden
aivoalueiden toiminnallisen verkoston aktivoituminen.

”Nykyään katsotaan, että aivoissa on erikoistuneita alueita mutta kutakin

kognitiivista toimintoa säätelevät monet eri aivoalueet yhteistoimin.” (Kuikka, 2001)

Vilkko-Riihelä (1999) kertovat hermoston tutkimusmenetelmistä.

Tutkimusmenetelmistä yleisimpiä ovat erilaiset kuvantamismenetelmät.
Kuvantamismenetelmillä voidaan tutkia ihmisen aivojen, sydämen tai muiden
elinten toimintaa, samalla kun ihminen suorittaa jotakin tehtävää. Näin ovat
selvinneet monet havaintojen, oppimisen, muistin, kielen tai tunteiden hermostolliset
mekanismit. Tällä menetelmällä voidaan esimerkiksi tarkastella aivojen toimintaa
ajattelun tai tietyn musiikkikappaleen kuuntelun aikana. Tällöin nähdään, millä
alueella verenkierto on vilkasta ja mikä alue osallistuu toimintaan aktiivisesti.
Hermoston toimintaa tutkitaan myös psykologisten testien ja muiden perinteisten
psykologisten menetelmien avulla. Neurologisten häiriöiden, käden ja silmän
koordinaation, hahmotustarkkuuden ja monien erityiskykyjen tutkimiseen on
kehitetty sekä aikuisille että lapsille soveltuvia neuropsykologisia testejä.

Mieli- aivot/ mieli- keho- ongelma

”Mieli on sisäinen kokemus- ja elämysmaailmamme. Se kattaa niin sisäiset

mielikuvat, ajatukset ja tunteet kuin elimistön toimintaan liittyvien tuntemusten
tulkinnan. Jos sinun käsketään tuntea surua tai iloa, et kykene kokemaan tunnetta
aidosti. Todellisessa tilanteessa tunteet ja mielikuvat ohjautuvat sisältäpäin” (Vilkko-
Riihelä, 1999)

Mieli-keho- ongelma on psykofyysinen ongelmakysymys siitä, kuinka aivot voivat

olla tietoiset.

Jokaisen ihmisen mieli on uniikki, siihen vaikuttavat hyvin monet asiat,

perintötekijät, kokemukset, tapahtumat, ympäristö..ym. Ihminen on
psykofyysissosiaalinen kokonaisuus. Elimistön fyysiset toiminnat liittyvät mielen
toimintoihin.

Pernu (2005) kirjoittaa Onko mielellä merkitystä artikkelissaan, että Platon (429 -
347 eea.) ensimmäisenä dualistina uskoi siihen, että maailma koostuu kahdesta
toisiinsa palauttamattomasta aineksesta, henkisestä ja materiaalisesta. Platon
myös kumosi nämä aatteensa, mutta hän kuitenkin loi perustan
vastakkainasettelulle, joka edelleen vaivaa mielentutkimuksen perusteita.
Mielenfilosofisesta näkökulmasta katsottuna kysymys kuuluu: Kuinka aivot voivat
olla tietoiset? Mikä on mielen ja ruumiin suhde?
Descartesin (1596 - 1650) mielenfilosofiset käsitykset vaikuttavat edelleen.
Descartes pohti mielen ja kehon vuorovaikutuksen ongelmaa. Jos mieli ja keho ovat
kummatkin todellisia mutta toisiinsa palautumattomia, niin kuinka mieli voi vaikuttaa
kehon toimintaan ja päinvastoin?

Alho (2005) esittää oman näkemyksensä asiasta. Hän esittää, että pohdittaessa
aivotoiminnan yhteyksiä arkielämän inhimilliseen toimintaan on kuitenkin syytä
varovaisuuteen tehtäessä johtopäätöksiä näiden yhteyksien suunnasta: Aivot
kehittyvät ja muovautuvat ihmisen toimiessa vuorovaikutuksessa ympäristönsä
kanssa, ja vaikka aivot osaltaan mahdollistavat tämän vuorovaikutuksen, niin tätä
vuorovaikutusta ei yleensä voida selittää aivoista käsin.

OMA-ARVIOINTI

Tämä neuro-osuus näistä psykologian perusopinnoista on tuntunut helpommalta

kuin aluksi kuvittelin. Nämä psykologian perusopinnot jotka kuuluvat osana
musiikkiterapia-opintoihini ovat kokonaisuudessaan mielenkiintoista opiskeltavaa.
Toiset ovat hyvinkin mielenkiintoisia tehtäviä ja toiset vähän vähemmän. Olen
pitänyt hieman taukoa tämän ja viimeosuuden välillä johtuen
musiikkiterapiaopintojeni muista osuuksista, täysipäiväisestä
musiikkiterapiatyöstäni, muusikontöistäni sekä oman ajan tarpeellisuudesta. Olen
todennut tämän yhtälön yhteensovittamisen vaikeuden jo aikaisemminkin:), ja tullut
lopputulokseen että tärkein näistä kaikista on kuitenkin aika itselleni, ja itseni
kunnossa pitäminen.
 LÄHTEET:

1. Alho, K (2005). Monitieteinen aivotutkimus.Tieteessä tapahtuu, 22 (6), 10- 14

2. Kuikka, P., Pulliainen, V., & Hänninen, R (2001). Kliininen neuropsykologia.

Helsinki: WSOY. Osa 1.

3. Pernu, T. K (2005). Onko mielellä merkitystä. Psykologia, 40 (2), 187–190

4. Vilkko- Riihelä, A (1999). Psyyke. Psykologian käsikirja. Helsinki: WSOY.

Soveltuvin osin.