Schachterin ja Singerin (1962)

kuuluisa koesarja oli tärkeä lähtökohta emootioiden kognitiiviselle tulkinnalle. He

säätelivät fysiologista ja kognitiivista komponenttia erillisinä. Koehenkilöt jaettiin
kolmeksi ryhmäksi ja yhdeksi vertailuryhmäksi. Heille kaikille annettiin harhainen
käsitys kokeen tarkoituksesta. Koeryhmille annettiin adrenaliiniruiskeet ja
vertailuryhmälle placebo-käsittely. Yhdelle ryhmälle kerrottiin adrenaliinin
todellisista sivuvaikutuksista, kahdelle muulle koeryhmälle ei informaatiota annettu.
Oletuksena oli, että ryhmä, joka tiesi sivuvaikutuksista tulkitsisi kokemansa
fysiologisen aktivaatiotilan adrenaliinin syyksi, kun taas kaksi muuta ryhmää
tulkitsisivat tilansa tilanteesta johtuvaksi.

Kokeen seuraavassa vaiheessa henkilöt joutuivat yksitellen samaan tilaan henkilön

kanssa, joka oli kokeenavustaja ja esitti ennaltamäärättyä tunnetilaa. Koehenkilöt
eivät tienneet tämän henkilön olevan kokeenavustaja. Puolet vertailuryhmästä,
kahdesta koeryhmästä sekä kolmas ryhmä saivat vastaansa iloisen kokeen apulaisen,
joka mm. heitteli paperilennokkeja ja hyppeli iloisesti. Toiset taas joutuivat
tekemisiin henkilön kanssa, joka käyttäytyi vihaisesti ja suuttuneesti. Schachter ja
Singer olettivat, että ei-informoidut ryhmät tulkitsevat kokemansa fysiologisen tilan
mallihenkilöstä johtuvaksi ja näin ollen kokevat itsensä joko iloisiksi tai suuttuneiksi
mallin esityksestä riippuen, kun taas informoidut ryhmät sekä vertailuryhmä eivät
muuta kokemustaan mallihenkilön käyttäytymisen perusteella. Heidän olettamus
myös vahvistui.

Schachter ja Singer tulivat johtopäätökseen, että kognitiivisilla prosesseilla on tärkeä

osa tunteiden muodostumisessa. Myös joidenkin muiden tutkimusten perusteella on
voitu päätellä, että tunteiden syntymisessä on mukana kolme tekijää: 1.fysiologiset
reaktiot ja tuntemukset 2. ympäristön antamat ärsykkeet 3. kognitiivinen tulkinta
ympäristöstä sekä omista aistimuksista. Tunnustettu tosiasia on, että emootioilla on
sekä kognitiivinen että fysiologinen aspekti, mutta Schachterin emootioteoria on
saanut kuitenkin kritiikkiä summittaisuudesta ja kaavamaisuudesta. (emt., 279-280)
Sitä on kritisoitu myös emootioiden ilmaisun ja elämyksellisen hienosäädön
huomiotta jättämisestä. Se ei myöskään perustele emootioiden nopeaa muodostumista
esim. jonkin aivoalueen suoran ärsytyksen johdosta. (Hämäläinen ym., 2000, 33)