AKI KAURISMÄKI 

JA MAUSTETYTÖT ISTUIVAT SAMAAN PÖYTÄÄN KESKUSTELEMAAN SUOMESTA

JA ELÄMÄSTÄ. MAUSTETYTÖT ANNA JA KAISA KARJALAINEN OVAT MUKANA KAURISMÄEN
UUDESSA ELOKUVASSA KUOLLEET LEHDET.
 Arttu Seppänen, teksti
Kaisa Rautaheimo HS, kuvat ja videot

A
ki Kaurismäen elokuvat ovat maailmankuuluja ja aivan omanlaisiaan. Hänen henkilönsä ovat totisia,
hiljaisia ja lakonisia. Hänet tunnetaan suomalaisuuden kuvaajana.

Elokuva Tulitikkutehtaan tyttö ehtii pyöriä noin vartin ennen kuin sen ensimmäinen repliikki
sanotaan. Se kuuluu näin: ”Pieni olut.”

Marraskuisena arki-iltapäivänä ravintola Buenos Aires Helsingin keskustassa Eerikinkadulla ei ole

vielä auki. Ravintolaan saa kuitenkin tulla sisään, kun mainitsee, ketä on tullut tapaamaan. Aki
Kaurismäki on yksi paikan omistajista. Hänen pitäisi saapua paikalle aivan kohta.

Häntä ennen kävelevät sisään Maustetytöt eli Anna ja Kaisa Karjalaisen muodostama bändi. Sisarukset ovat juuri
ajaneet Hailuodosta asti Helsinkiin. He ovat mukana Kaurismäen uudessa elokuvassa Kuolleet lehdet, joka saa virallisen
ensi-iltansa tulevana syksynä.
 AKI KAURISMÄKI SAAPUU PAIKALLE.
HÄN LAMPSII TISKILLE,
VILKAISEE MAUSTETYTTÖJÄ
JA SANOO:
"TE ISTUTTE VÄÄRÄSSÄ PÖYDÄSSÄ"

Tilaisuuden luonne on siis keinotekoinen ja täysin kaupallinen, mutta silti se tuntuu luontevalta. Kumpikin osapuoli on
tunnettu lakonisesta jurnuttamisesta. Tässä yhteishaastattelussa he ovat tietenkin paljon hiljaa, mutta kyllä he myös
puhuvat. Suomalaisuudesta, Suomen tilasta, metsästä, ilmastonmuutoksesta. Ja toisistaan.

Anna ja Kaisa Karjalainen istuvat alas. Kaisa Karjalainen ihmettelee heti: ”Mikä idea on laittaa kolme tuppisuuta samaan
pöytään?”

Sitten saapuu Aki Kaurismäki. Hän lampsii tiskille hartiat korvissa. Hän on pukeutunut farkkuihin, harmaaseen puseroon ja
ruskeaan takkiin. Kaurismäki vilkaisee Maustetyttöjä, siirtää sitten katseensa viereiseen pöytään, joka on täynnä
viinipulloja. Paikalla on juuri järjestetty henkilökunnan viininmaistelutilaisuus.

Kaurismäki katsoo Maustetyttöihin ja sanoo:

”Te istutte väärässä pöydässä.”

M
austetytöt on merkillinen ilmiö. Neljä vuotta sitten kukaan ei ollut kuullut heistä. Sitten helmikuussa 2019
ilmestyi ensimmäinen single Tein kai lottorivini väärin. Kesään mennessä heistä oli tullut yksi Suomen
ahkerimmin keikkailevista bändeistä.

Debyyttialbumi Kaikki tiet vievät Peltolaan oli menestys. (Peltola on siis tunnettu mielisairaala Oulussa.) Toinen
albumi Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä oli myös arvostelumenestys ja vakiinnutti yhtyeen aseman. Keikkoja he saavat
nykyisin tehdä niin paljon kuin jaksavat.

Yhtye tuo mieleen suomalaisia kulttuuri-instituutioita. Yksi niistä on Leevi & The Leavings. Syntikan, rumpukoneen ja
inhorealistisen lyriikan yhdistelmä on silkkaa Gösta Sundqvistia.

Maustetytöt esiintyvät ilmeettömästi. Heidän laulunsa kuvaavat yhteiskunnan ulkopuolelle jäämistä ja

keskikaljakuppiloiden romantiikkaa ja ovat täynnä hymytöntä huumoria. Kaikki tuo kuulostaa Kaurismäeltä.

Nyt heitä viedään joka suuntaan.

Valikoivasti yhteistyötä tekevä Esa Pulliaisen johtama Agents halusi Maustetyttöjen kanssa kiertueelle ja tehdä yhteisen
levyn. Vielä valikoivammin yhteistyötä tekevä Aki Kaurismäki halusi heidät uuteen elokuvaansa.

Parhaillaan Maustetytöt tekee uutta levyä tuottaja Sasu Ripatin kanssa. Hänet tunnetaan myös nimellä Vladislav Delay,
ja hän on yksi Suomen arvostetuimpia elektronisen musiikin tekijöitä ulkomailla. Alun perin uusi levy oli tarkoitus tehdä
Tehosekoittimesta tutun Matti Mikkolan kanssa, joka on hyvin haluttu tuottaja, mutta kemiat eivät kohdanneet.

Maustetytöille ovat siis kaikki portit auki.

O
ikea pöytä löytyy lopulta Buenos Aires -ravintolan perimmäisestä nurkasta. Voimakkailla väreillä maalattu tila on
sekin kuin suoraan Kaurismäen elokuvista. On keltaista ja turkoosia ja nostalgista.

Kaurismäki pahoittelee, että hänen puheensa on hiljaista muminaa, josta ei saa mitään selvää. Ohjaajan mielestä kenties
”parempi niin”.

Hän haluaa istua nurkassa, koska siellä on hiljaista. Toisaalta ravintolassa ei ole asiakkaita.

Ei myöskään haittaa, että samassa nurkassa on hänen vanha sohvaryhmänsä. Rottinkirunkoinen ja tummanvihreällä
verhoiltu sohvaryhmä on juuri sellainen, joita näkee pölyttymässä syrjäkylien antiikkiliikkeissä ja kirpputoreilla.

Sohvalle sijoitetussa koristetyynyssä on sotilaspukuun puettu koira. Kaurismäki onkin tunnettu koirien ystävä. Hänen
koiransa ovat esiintyneet myös ohjaajan elokuvissa. Kaurismäki sanoo pitävänsä myös ihmisistä, mutta ihmiskunnasta
kokonaisuutena hän ei ole varma.

Seinille on nostettu kaurismäkeläisiä sisustuselementtejä: Matti Pellonpään kuva, Stefan Bremerin kuuluisa

valokuva Rauli Badding Somerjoesta, Robert Bressonin vuonna 1983 ilmestyneen Raha-elokuvan juliste. Sitä
vastapäätä Kaurismäen vaimon Paula Oinosen tekemä kasviaiheinen maalaus.
 Ilman uutta elokuvaa Kaurismäki olisi jo tähän aikaan vuodesta toisessa kodissaan Portugalissa. Keskellä Suomen harmaata
marraskuuta hänen juomavalintansa on sangen eteläeurooppalainen: valkoviini jäillä. Hän istahtaa nojatuolille, ja
Karjalaisen sisarukset asettuvat sohvalle. He juovat kahvia ja teetä.

AKI:  ”Missä teidän aurinkolasit on?”

ANNA:  ”Täh?”

Etenkin uran alkupuolella Anna esiintyi kaikissa yhtyeen kuvissa aurinkolaseissa. Tyylikeino on tainnut sittemmin unohtua.

ANNA:  ”Ne on piilossa.”

AKI:  ”Mulla jäi autoon.”

Kaurismäki kääntyy kuvaajaan päin.

AKI:  ”Meinasitko kuvata?”

AKI:  ”Katsoin aamulla vahingossa peiliin. Se oli paha virhe.”

Mitä siellä näkyi?

AKI:  ”Elämän jäljet. Ja vähän muutakin.”

AKI:  ”Mutta saatte luvan kanssa photoshopata viisikymppiseksi.”

Anna Karjalaista (vas.), Aki Kaurismäkeä ja Kaisa Karjalaista yhdistää asenne.

A
ki Kaurismäki on nyt 65-vuotias. Hän aloitti elokuvauransa veljensä Mika
Kaurismäen elokuvassa Valehtelija (1981). Jean-Luc Godardin tyylistä vaikutteita ottaneessa elokuvassa Aki
näytteli pääosaa, patologista valehtelijaa nimeltä Ville Alfa. Hän oli myös pääkäsikirjoittaja. Jo silloin hän loi
perustan tunnistettavalle tyylilleen: lakonisen humoristisen kielen, jota on maustettu absurdismilla.

Aki Kaurismäen ensimmäinen oma pitkä ohjaustyö perustui venäläisklassikkoon. Fjodor Dostojevskin järkäle Rikos ja

rangaistus (1983) sijoitettiin 80-luvun Helsinkiin.

Kaurismäen elokuvat tunnetaan myös siitä, että niissä esiintyvät aina samat luottonäyttelijät: Matti Pellonpää, Kati
Outinen, Markku Peltola, Sakari Kuosmanen…
Kaurismäen elokuvat ja niiden hahmot voivat vaikuttaa synkiltä, mutta niiden pohjalla on ehdoton usko hyvään. Hänen
elokuviensa ihmiset uskovat toisiinsa ja pitävät toisistaan, mutta eivät välttämättä ihmiskunnasta kokonaisuutena.

Kaurismäen tunnetuin elokuva lienee rakkaustarinan varjolla asunnottomuutta käsitellyt Mies vailla menneisyyttä (2002).
Se on ensimmäinen Oscar-palkinnosta kilpaillut suomalaiselokuva. Se sai Cannesin elokuvajuhlilla Grand Prix -palkinnon ja
Suomessa kuusi Jussi-palkintoa.

Kaurismäki on yksi tunnetuimmista elossa olevista suomalaisista kulttuuripersoonista. Hän kilpailee Renny

Harlinin kanssa Suomen kaikkien aikojen kuuluisimman elokuvaohjaajan tittelistä.

Ensi kesänä Sodankylän elokuvajuhlilla ensinäytöksensä saava Kuolleet lehdet -elokuva on hänen kahdeskymmenes

kokopitkä elokuvansa.

Haastatteluja Kaurismäki antaa harvoin, joten nyt kannattaa keskittyä. Aikaa on ravintolan aukeamiseen asti, noin
puolitoista tuntia.

K
aisa Karjalainen sanoo, että Maustetytöt on saavuttanut niin paljon, että suunnan on pakko olla alaspäin. Mutta he
ovat vitsailleet myös siitä, että jos jotain voisi vielä toivoa, niin Kaurismäen elokuvassa esiintyminen olisi yksi asia.

KAISA:  ”Mutta ei ikinä oikeasti ajateltu, että se voisi olla mahdollista.”

Onkin selvää, että Kaurismäellä ja Maustetytöillä on taiteessaan paljon yhteistä. Kaurismäki keskeyttää heti.

AKI:  ”Käsityössä, ei taiteessa.”

AKI:  ”Tai heistä en tiedä.”

ANNA:  ”Mua on aina viehättänyt se surkeus, mikä niissä Akin elokuvissa näkyy. Hommat menee pieleen. Pystyn
samastumaan niihin tunteisiin.”

KAISA:  ”Musta tuntuu, että toimittajat keksi ennen meitä, että meidän musiikki on jotenkin kaurismäkeläistä. Mutta
ollaan oltu kyllä Akin faneja. Mulle on taiteessa tärkeintä se ydin. Eli musiikissa biisin sanoitus, elokuvassa käsikirjoitus.”

Kolmikko tapasi ensimmäisen kerran viime keväänä Karkkilassa. Maustetyttöjä pyydettiin tuomareiksi opiskelijoiden
lyhytelokuvatapahtumaan. Kaisa Karjalainen sanoo, että he olivat tapansa mukaan vastaamassa, että ei kiitos.

KAISA:  ”On niin paljon muutakin tekemistä, että ei yleensä lähdetä kissanristiäisiin. Mutta sitten he osasivat vetää oikeista
naruista ja sanoivat, että olisi mahdollista tavata Kaurismäki samalla Karkkilassa. Vaihtui ääni kellossa.”

AKI:  ”Ja minä elokuvateatteri- ja baariyrittäjänä haistoin tietysti hyvät asiakkaat.”

Kaurismäellä on Karkkilassa elokuvateatteri ja baari. Kysymyksessä ovat siis synergiaedut?

AKI:  ”Ainakin lose—lose.”

KAISA:  ”Ai tarkoititko, että me juotais paljon?”

AKI:  ”Ei, mutta toivoin. Liikevaihdon takia.”

KAISA:  ”Eihän me koskaan edes saatu maksaa.”

AKI:  ”No ette tietenkään. Mutta liikevaihto pyöri koko ajan, vaikkei se karttunut.”

Elokuvan kuvaukset kestivät alkusyksystä alle kolme viikkoa. Elokuvaa kuvattiin Helsingin Kalliossa ja Karkkilassa.

ANNA:  ”Kaikki sujui ihan hyvin. Ei mulla mitään valittamista.”

KAISA:  ”Helvetisti oottelua.”

AKI:  ”Tämä elokuvahan on siis kuvattu edelleen filmille. Se on tarkkaa puuhaa, koska filmi on niin kallista. Toisin kuin
digikortit. Siinä ei losotettu materiaalia.”

KAISA:  ”Me on yhdellä kameralla kuvattu meidän musiikkivideoita. Siinä oli aiempi kokemus elokuvan tekemisestä.”

AKI:  ”Leikkaus täytyy tehdä päässä siinä kuvausten aikana, sitä ei voi jälkikäteen muuttaa.”
KAISA:  ”Sitä mä just ihmettelin siellä kuvauksissa, että millaista hahmotuskykyä se vaatii. Kaikki pitää suunnitella niin
tarkkaan etukäteen…”

AKI:  ”Ei etukäteen, vaan sillä hetkellä.”

KAISA:  ”Ei mulla pää toimisi tollasessa.”

AKI:  ”Teen elokuvia yhdellä otolla pääsääntöisesti. Jos nyt joku auto sattuu päräyttämään meluisasti ohi, niin sitten otetaan
toinen. Tähän elokuvaan kuvattiin 323 kuvaa, joista yhtä ei käytetty. Ne saa vain yhteen järjestykseen.”

AKI KAURISMÄKI HALUSI

MAUSTETYTÖT UUTEEN
ELOKUVAANSA, KOSKA
HÄN ON BÄNDIN
"KAUTTA AIKAIN SUURIN FANI"

Kaurismäki sanoo halunneensa Maustetytöt elokuvaansa, koska hän on bändin ”kautta aikain suurin fani”. Hän pitää siitä,
että Maustetytöt menevät musiikissaan suoraan asiaan. Pelkistetään oleelliseen eikä kaunistella.

Myös sanoitusten ”yltiöoptimismi” viehättää. Kaurismäki valitsi elokuvaan kappaleen Syntynyt suruun ja puettu
pettymyksin. Lähellä oli tulla valituksi myös toinen optimistinen kappale: Jos jäisin onnibussin alle.

Musiikki on aina näytellyt keskeistä roolia Kaurismäen elokuvissa. Hän on valinnut elokuviinsa pääsääntöisesti kotimaista
iskelmää, Renegadesin rautalankaa sekä yhdysvaltalaista bluesia ja rockia. Musiikkia, joka sopii täydentämään tyhjät mutta
paljonpuhuvat katseet.

Taustalla soivan levymusiikin ohessa elokuvissa esiintyy lähes poikkeuksetta artistivieras. Edellisessä esimerkiksi Harri
Marstio ja Antero Jakoila. Tällä kertaa Maustetytöt.

KAISA:  ”Elokuvako on nyt valmis?”

AKI:  ”Eka versio. Ja viimeinen. Meillä oli juuri koekatselu. Hurmasitte koko koeyleisön. 30 henkeä.”

KAISA:  ”Ei mennyt elokuva pilalle.”

AKI:  ”Päinvastoin.”

AKI:  ”Näytin elokuvan työryhmälle ja pääosanesittäjille. Myös itseni takia. Virallinen ensi-ilta menee syksyyn, niin kyllähän
heitä kiinnostaa, mitä on tehty. Kukaan ei valittanut. Ei ne uskaltaneet. Loppupalkat on vielä maksamatta, niin olivat vähän
huonossa tilanteessa. Sitten on seuraavan elokuvan työllisyysnäkymät…”

AKI:  ”Se on tavallaan pirunnyrkki.”

Aki Kaurismäki muistuttaa elokuviensa hahmoja.

K
uolleet lehdet on Kaurismäen työläistrilogian neljäs osa. Aiemmat osat ovat Varjoja paratiisissa (1986), Ariel (1988)
ja Tulitikkutehtaan tyttö (1990).

Kaurismäki sanoo, että Kuolleet lehdet on hyvin samanlainen kuin Varjoja paratiisissa ja Mies vailla menneisyyttä,
eräänlainen ”Varjoja paratiisissa 2.0”. Elokuvan nimi on viittaus alun perin Yves Montandin esittämään kappaleeseen Les
Feuilles Mortes, jonka Olavi Virta lauloi suomeksi nimellä Kuolleet lehdet. Virran laulama versio iski haikeudellaan
Kaurismäkeen jo lapsena.

Elokuvassa on nollatuntisopimuksella työskentelevä hyllyjen täyttäjä (Alma Pöysti), josta elokuvan edetessä tulee
valimotyöntekijä. Hänen ja hiekkapuhaltajan (Jussi Vatanen) välille kehkeytyy rakkaustarina.
AKI:  ”Hahmoni ovat yleensä duunarin ja luuserin välimuotoja. He eivät ole kovin järjestäytyneitä työssään, päässään
eivätkä elämässään. Siitä syntyy ristiriita, josta saa tarinan.”

Kaurismäki on itsekin työskennellyt hiekkapuhaltajana 1980-luvun taitteessa. Hän sanoo valitsevansa elokuviin yleensä
omia vanhoja ammattejaan, koska niitä hän osaa ohjata. Ennen elokuvauraa hän ehti tehdä vähän kaikkea varastomiehestä
rakennusapulaisen hommiin. Hiekkapuhaltamisesta Kaurismäellä on ranteessa muistona arpi.

AKI:  ”Voin näyttää sen, koska se on sydämen muotoinen.”

Kaurismäki nostaa paitansa hihaa ja näyttää ranteessa olevaa punaista läiskää.

M
austetyttöjen tänä keväänä ilmestyvän albumin nimi on Maailman onnellisin kansa. Se kuulostaa olevan heidän
poliittisin levynsä. Albumilla käsitellään suomalaisesta näkökulmasta esimerkiksi ilmastonmuutosta,
metsäpolitiikkaa ja maahanmuuttoa.

Takapajula-niminen kappale kritisoi kotimaista metsänhoitoa samaan tapaan kuin edellisen levyn Ne tulivat isäni maalle,
jossa lapsuuden metsä vietiin rekoilla sellutehtaalle.

Kappale Pidä hyvänäs multasi kotimaan syntyi Kaisan mukaan ärsyyntymisestä siihen, että monet kuvittelevat pakolaisten
tulevan Suomeen lomailemaan. Sitä verrataan Kaisan mielestä epäreilusti suomalaisten lomailuun Kanarialla, vaikka
harvalla on käsitys siitä, miltä tuntuu paeta henkensä edestä.

Pöydässä nousee keskustelu Suomesta ja luokasta. Politiikka osoittautuu aiheeksi, joka saa kolme tuppisuuta puhumaan
kilpaa.

AKI:  ”70-luvun nuorena täytyy sanoa, että kyllä avarakatseisuus luokkien välillä on käynyt vähiin. Kyllä tää melkoista
pintaliitoa lähinnä tuppaa olemaan. Tuloerot on valtavat, ja sitä ei tupata myöntämään.”

ANNA:  ”Aika silotellulta näyttää se kuva, jos lukee lehtiä.”

KAISA:  ”Luulen, että ne, jotka on vähemmän alemmassa luokassa, näkevät sieltä ylös, mutta sieltä ylhäältä ei paljoa
muisteta katsella alaspäin.”

AKI:  ”Kaikki muruset, jotka valuu ylhäältä alas, peittää ne.”

Mitä asialle voisi tehdä?

AKI:  ”No vallankumous.”

AKI:  ”Siitä nyt ei tunnetusti seuraa välttämättä sen parempaa. Mutta siihen maailman onnellisin kansa -höpötykseen ei
täällä usko pirukaan. Onhan tämä Suomi nyt kuitenkin jonkunlainen demokratia ja lintukoto, että täällä ei pidätellä ihmisiä
mielivaltaisesti. Mutta ei tämä mikään onnela ole, jos katsotaan nuorison huumeidenkäyttöä. Alaikäiset ryöstää puukoilla
toisiaan ja tuntemattomia. Ei se ihan kerro siitä, että kaikki on kohdallaan.”

KAISA:  ”Se on ristiriitaista, että ollaan sekä itsemurhatilastoissa että onnellisuusmittauksissa korkealla. Mä en keksi
mitään järkevämpää tapaa mitata ihmisten onnellisuutta kuin itsemurhatilastot. Jos sä kysyt ihmiseltä, että onko se
onnellinen, niin se ei ole kovin hyvä mittari. Eikä sitä voi myöskään mitata millään bruttokansantuotteella tai muulla
taloudellisella mittarilla.”

AKI:  ”Se vertailu on naurettava, kun siinä mitattiin nimenomaan bruttokansantuotetta ja koululaitoksia ja tämänkaltaisia
asioita. Jos puhutaan onnesta, niin se on aivan eri asia. Eikä ihmisten tarvitse niin helvetin onnellisia ollakaan.”

AKI:  ”Nythän kaikki masentuu, kun niiltä putoaa suklaapatukka asfaltille. Kolmasosa porukasta kärsii masennuksesta, ja en
ihan tajua, että miksi. Jos niillä on töitä, koti ja leipää, niin mistä helvetistä kaikki onnistuu masentumaan. Luulen, että kun
ihmisiltä otettaisiin älypuhelimet pois, niin masennus häipyisi. Jos niiden käyttö jatkuu, niin tämä nykyinen nuoriso ei pysy
30-vuotiaina enää pystyssä ilman telineitä.”

KAISA:  ”Kun kaikilla on nykyään kaikki, mitä ne oikeasti tarvii, niin se merkityksettömyys luo masennusta. Tai se
masennus on sitä merkityksettömyyttä.”

ANNA:  ”Kun ei tarvii miettii sitä, että mistä saa ruokaa tai paleltuuko hengiltä, niin sitä ehtii miettiä enemmän muita
asioita.”

AKI:  ”Kerran meinasin paleltua kuoliaaksi Kouvolassa. Piti rikkoa poliisiaseman oven ikkuna, että pääsin putkaan yöksi.
Pitihän se ikkuna tietysti sitten maksaa.”
KAISA:  ”Tuli varmaan halvemmaksi kuin hotelli.”

AKI:  ”Jos katsoo Ukrainaa, niin voi olla aika onnellinen siitä, ettei pommit putoa tuohon ikkunan taakse. Tai ei siitä
onnellinen tarvitse olla, mutta voi olla tyytyväinen, koska se ei ole mikään itsestäänselvyys, etteikö niin voisi käydä.”

U
krainan sota näkyy ja kuuluu myös tulevassa elokuvassa. Kaurismäki on tallentanut monia kertoja ajankohtaisia
uutisia ja humanitäärisiä kriisejä elokuviinsa. Tulitikkutehtaan tytössä näkyi uutiskuvaa Tiananmenin eli
Taivaallisen rauhan aukiolta opiskelijoiden mielenosoituksesta. Juuri se kuuluisa länsimaisissa medioissa levinnyt
kuva, kun opiskelija pysäytti tankin etenemisen.

Kaurismäen edelliset elokuvat, Le Havre (2011) ja Toivon tuolla puolen (2017), käsittelivät pakolaisuutta. Toivon tuolla
puolen -elokuvassa näkyi ajankohtaista uutisvirtaa pakolaisvirroista.

Kuolleet lehdet -elokuvassa Ukrainan-sota kuuluu radiosta läpi elokuvan. Kaurismäki sanoo, että ihmiset ovat taipuvaisia
unohtamaan menneitä tapahtumia.

AKI:  ”Elokuva on siitä hauska, että se on periaatteessa ikuinen. Niin kauan kuin ihmiskuntaa on, se ei oikeastaan häviä.
Elokuvaan on hyvä taltioida näitä asioita, niin ne ovat olemassa vielä 30 vuoden päästäkin. Laitoin ihan
piruuttani Tulitikkutehtaan tyttöön Tiananmenin aukion tapahtumat, että älkää sitten unohtako tätä.”

Tiananmenin mielenosoituksista, tai verilöylystä, on nyt yli 30 vuotta. Kiinassa siitä ei voi edelleenkään puhua julkisesti.
Vuonna 2019 aktivisti Chen Bing sai kolmen ja puolen vuoden vankeustuomion. Hän liimasi Sichuanissa viinapulloihin
etikettejä, jotka muistuttivat Tiananmenista. Kiina antoi tuomiolla viestin, että tapahtumista on turha yrittää vieläkään
puhua.

Kun Ukrainan sota alkoi helmikuussa 2022, monelle palasi mieleen vuoden 2014 tapahtumat. Olisiko lännen pitänyt
reagoida voimakkaammin, kuin Venäjä liitti Krimin itseensä? Olisiko sen pitänyt lähettää voimakkaampi viesti Venäjän
toimia vastaan, olisiko se voinut vaikuttaa tähän sotaan? Krimin jälkeen määrätyillä pakotteilla ei ole tuntunut olevan
mitään vaikutusta.

"LUULIN, ETTÄ PUTIN ON

PELKKÄ SOSIOPAATTI, MUTTA
SEHÄN ONKIN PUHDASVERINEN
PSYKOPAATTI", KAURISMÄKI SANOO.

Myös sota saa kolme tuppisuuta niin puheliaiksi, että he alkavat puhua toistensa päälle.

AKI:  ”Sehän oli siis ryöstö. Siitä maksetaan nyt hintaa, että sen annettiin mennä niin helpolla läpi. Siinä ei oikeastaan
reagoitu kunnolla. Olisi pitänyt tarttua tiukasti.”

KAISA:  ”Sen sijaan ei tartuttu ollenkaan.”

AKI:  ”Vielä helmikuun alussa luulin, että Putin on pelkkä sosiopaatti, mutta sehän onkin puhdasverinen psykopaatti. Nyt se
papparainen tärisee bunkkerissaan ja on vielä arvaamattomampi kuin ennen.”

ANNA:  ”Omana elinaikana ei ole ollut niin isoja sotia tässä lähellä, niin kyllä tämä kaikki on havahduttanut, että tällaista
oikeasti vielä tapahtuu. Ihmiset hyökkää toistensa kimppuun. Se tuntuu niin oudolta.”

KAISA:  ”Me ollaan sukupolvi, joka on syntynyt kultalusikka suussa.”

AKI:  ”Jopa minä, joka olen syntynyt vuonna 1957, olen syntynyt kultalusikka suussa. Sodasta oli 12 vuotta, mutta kyllä se
näkyi ihmisissä, vaikkei lapsena sitä ymmärtänyt.”

AKI:  ”Nyt vain 70-luku takaisin ja kauhun tasapaino. Kaikki väittää, että 70-luvulla oli tylsää, mutta se oli siinä mielessä
rauhallista aikaa, kun tapahtui huomattavia aseistariisuntoja. Mieluummin tylsää kuin teurastusta. Aiemmin sota ei ole
tullut niin silmille, mutta internetin aikana ei voi enää peitellä, että mitä tapahtuu ja missä.”

Kaurismäki mainitsee nähneensä matkalla tähän haastatteluun Sotiemme veteraanit -keräyksen kadulla.

AKI:  ”Eikö valtio voisi vihdoin maksaa veteraanien kulut ja kuntoutukset, kun heitä on enää kourallinen jäljellä. Aikooko ne
odottaa niin pitkään, että heitä on yksi jäljellä, ja hänet lähetetään kylpylään viikonlopuksi?”
 Ravintolan aukeamisaika lähestyy. Siivooja aloittaa imuroinnin. Ensimmäistä kertaa Kaurismäen hiljainen puheääni
nousee, kun hän yrittää saada ravintolatyöntekijän huomion.

AKI:  ”Roope!”

AKI:  ”Onks mitään mahista vaikka rahalla ostaa imuri hiljaiseksi, kun meillä on äänitykset päällä?”

Imuri sammuu.

AKI:  ”Hyvä puoli omistaa ravintola. Osin.”

Aki Kaurismäki vapautui kuvaustilanteessa ja nojasi liikennemerkin tolppaan.

K
aurismäki haluaa pitää tupakkatauon. Hän käy täyttämässä valkoviinilasinsa ja kävelee ulos marraskuun märkään ja
tuuliseen koleuteen. Ravintolan edustalla ei ole yhtään penkkiä, joten hän kantaa tuulikaapista terassituolin pihalle.
Hän asettaa sen jouluisen sypressipuskan viereen.

Kirkkaanpunaisessa ruukussa olevan koristekasvin vieressä tupakoiva ilmeetön mies on kuin hahmo ohjaajan omasta
elokuvasta. Siispä täytyy kysyä, voidaanko aloittaa kuvien ottaminen juttua varten saman tien.

”Sinä ohjaat nyt”, Kaurismäki mutisee savujen välistä.

Kameran toisella puolella Kaurismäki ainakin aluksi hieman vaivaantuu. Hän saattaa hetkeksi poseerata katsomalla
suoraan kameraan ilmeellä, joka on sama, joka hänellä on koko ajan. Sitten hän katsoo poispäin. Vapautumiseksi voidaan
kutsua hetkeä, kun hän päättää kuvaa varten nojata hetken aikaa tolppaan.

Asento on täsmälleen sama kuin nuorella Kaurismäellä veljensä Valehtelija-elokuvan julisteessa vuonna 1981.

Valehtelija -elokuvan juliste.

Kaurismäki kertoo muutostaan Karkkilaan. Se tapahtui noin 35 vuotta sitten. Hän meni omana hääpäivänään Karkkilaan
tapetoimaan pikkusiskonsa asuntoa.
Kaurismäki asui tuolloin Sörnäisten kurvissa puolisonsa kanssa. Tämä oli ehdotellut muuttoa maalle yhdeltä Helsingin
meluisimmista alueista. Karkkilassa sattui olemaan talo myynnissä. Kaurismäki oli unohtanut ostaa vaimolleen hääpäivän
kunniaksi kukkia. Talo sai kelvata. ”Menin keskellä yötä taskulampulla katsomaan sitä. Totesin, että siinä on seinät ja katto.
Ostin sen siltä istumalta.”

”Menin aamulla vielä katsomaan uudestaan. Olihan siinä omenapuu ja puskakin.”

Pariskunta piti asuntoa Helsingissä vielä puoli vuotta mutta totesi sen tarpeettomaksi. Takaisin ei ole ollut ikävä.

Karkkilasta on Helsinkiin runsas 60 kilometriä. Se ei riittänyt. Toinen koti piti saada sekä henkisesti että fyysisesti
kauempaa. Kaurismäki on viettänyt talvet Portugalissa jo 33 vuotta.

"KYLLÄSTYIN POIMIMAAN
PUUKKOJA SELÄSTÄNI
ILTAISIN", KAURISMÄKI
PERUSTELEE MUUTTOA
PORTUGALIIN.

Vuonna 1989 Suomi oli Kaurismäen mielestä erityisen ahdistava paikka. Yhteiskunta oli ristiaallokossa. Kulutusjuhla vei
aallonharjalle, mutta joskus aallotkin tyyntyvät. Suuri lama oli nurkan takana.

”Kyllästyin myös poimimaan puukkoja selästäni iltaisin. Olin edelleen nuori ja lähdin sinne, minne nenä näytti. Mutta koska
suomalainen ei voi unohtaa isänmaansa hymyileviä äidinkasvoja, palaan tänne aina muuttolintujen tahdissa.”

Kaurismäki on nyt pitkästä aikaa Suomessa marraskuussa.

”Kyllähän valo olisi miellyttävämpää vähän laajemmassakin mittakaavassa”, hän sanoo ja vetää viimeiset savut.

S
isällä Kaurismäki ehdottaa, että hän voisi ohjata nyt vähän.
Yhteiskuvia otettaessa käynnistyy ääneen lausumaton kilpailu siitä, kenen suupielet ovat eniten alaspäin. Kaurismäki
istuu sohvalle Maustetyttöjen väliin. Häntä huolettaa, että hänen päänsä näyttää isolta sisarusten rinnalla. ”Mutta
olisittepa nähneet Peter von Baghin pään. Päänympärys 66 senttiä.”

Kaurismäki alkaa antaa ohjeita uusille kavereilleen.

”Katsokaa tuonne vasemmalle liikennemerkkiin. Nyt katsokaa tuota vessojen äijän kuvaa.”

”Jäi tämä ohjaaminen vähän päälle.”

Myös optimismi on jäänyt päälle. Iloiset puheenaiheet jatkuvat maailman onnellisimman kansan optimistien seurassa.

AKI:  ”Varsinainen kriisi on paljon puhuttu mutta vähän tehty ilmastonmuutos. Sehän ei sitten ole mitään leikkiä. Sieltä ei
tule 5 000 siirtolaista, vaan sieltä tulee kaksi miljoonaa. Eikä ne pysähdy, koska ne ei voi kääntyä takaisin.”

AKI:  ”Ihmettelen niitä, jotka pistävät koko ajan ilmastotoimille hanttiin. Eikö ne oikeasti välitä edes omista kakaroistaan,
vai aikooko ne panna ne johonkin kuplaan Marsiin.”

ANNA:  ”Kyllä varmaan on raha, mikä ratkaisee.”

AKI:  ”Luulen, että Marsin tutkimushankkeet johtuu siitä, että sata rikkainta ihmistä aikoo paeta sinne. Toivon, että se on
pelkkä menolippu.”

KAISA:  ”Mä olen miettinyt, että on varmaan kohta liian myöhäistä tehdä mitään. Ei tässä varmaan enää hirveästi ole
aikaa.”

AKI:  ”Sitten kun happi loppuu, niin raha ei paljon auta.”

KAISA:  ”Aika toivottomalta näyttää mun mielestä. Muovipussista luopumiseenkin tarvitaan vuosi psykoterapiaa. En mä
tiedä, onko tässä mitään mahdollisuutta.”

ANNA:  ”Mun mielestä on absurdia, että koko ajan puhutaan, että pitäisi tehdä jotain, mutta lööpeissä on jatkuvasti vaan
talouden kasvaminen. Se on ainoa, millä näyttää olevan merkitystä ja mikä ohjaa päätöksiä.”
AKI:  ”Ensimmäiseksi pitäisi välittömästi luopua jatkuvan kasvun ajatuksesta ja alkaa puhua… mikä se hieno sana onkaan…
degrowth. Se on ollut jo kauan täysin mahdotonta. Nykyään ei puhuta pelkästään kasvusta, vaan siitä, että kasvu ei kasva
tarpeeksi nopeasti.”

KAISA:  ”Maapallo huokaisee helpotuksesta, kun on taantuma. Se on parasta, mitä maapallolle voi tapahtua.”

AKI:  ”Tiedän, ettei se ole helppoa kaikille, mutta toivon, että lama tulee mahdollisimman pian, koska se hillitsee tätä
tolkutonta porskuttamista. Maailmassa on kiloissa mitattuna enemmän muovia kuin koko villieläinkunnan paino yhteensä.
Se ei ole terve ajatus. Tuotantoeläimiä on enemmän kuin villieläimiä. Sekin on outoa.”

AKI:  ”Ne lapset, jotka syntyvät nyt tähän maailmaan, heillä ei ole sitä lintukotoa, joka meillä on ollut, vaikka tekin olette
minua 40 vuotta nuorempia. He syntyvät tähän todellisuuteen, ja siinä heidän on pärjättävä. Mutta eivät he kyllä pärjää, jos
vesi ja ilma loppuu.”

N
ykyisestä vasemmistohallituksesta odotettiin kaikkien aikojen ilmastohallitusta, joka tekisi konkreettisia
ilmastotoimia. Vuonna 2019 aloittaneen hallituksen eteen on kuitenkin osunut kriisejä toisensa perään. Näyttää
siltä, että ne ovat jättäneet ilmastoaiheet taka-alalle. Se on saanut Elokapinan kaltaiset aktivistiliikkeet tekemään
tiesulkuja Helsingin keskustaan.

AKI:  ”Kaikkien aikojen ilmastohallitus, jossa on keskusta päsmäröimässä. Nykyinen hallitus on hoitanut koronan ja tämän
nykyisenkin sotatilan ihan kohtuullisella tavalla, jopa hyvin. Mutta mitä luontoon tulee, niin ne ei ole saaneet aikaiseksi
mitään muuta kuin taputtaneet käsiä, kun tehdään taas miljardin maksava sellutehdas ja hakataan viimeisetkin metsät.
Eihän tuolla ole enää kuin avohakkuuta, jos menet kehäkolmosen ulkopuolelle. Ennen Kainuuta et löydä metsää enää
mistään.”

KAISA:  ”Kyllä mua on hävettänyt, että kun EU:ssa yritetään jotain luonnon kannalta hyvää, kuten se ennallistamisasetus,
niin itse itseään edistyksellisenä valtiona pitävä Suomi on laittamassa kapuloita rattaisiin.”

AKI:  ”Puheet suomalaisesta loistavasta metsänhoidosta on luvalla sanoen syvältä. Jos piirtää maastokarttaan neliön, että
tuosta matalaksi, niin ei se mitään metsänhoitoa ole.”

KAISA:  ”Niin kuin se metsä jotain hoitoa tarvitsisi. On se ilman ihmistä pärjännyt aiemminkin.”

AKI:  ”Täytyyhän meidän saada nähdä selluloosan halvin mahdollinen jalostustaso. Myydään selluloosaa Kiinaan, jotta
voidaan ostaa sieltä sitten pahvipakkauksessa Zaran kenkiä noin neljäkymmentä paria, joista 39 palautetaan.”

KAISA:  ”Jossain vaiheessa puhuttiin siitäkin, että kun paperia ei enää kulu, niin metsäteollisuus alkaa olla ongelmissa, ja
niiden pitää alkaa keksiä jotain uusia käyttötarkoituksia.”

AKI:  ”Olin paperikonemies myös joskus nuoruudessa. Olin kaukaa viisas, kun lopetin ne hommat ja menin riskialttiille
elokuva-alalle.”

"HALUAN TÄHÄN
LOPPUUN SANOA,
MIKSI MEILLÄ ON
MAUSTETYTTÖJEN KANSSA
SIELUJEN SYMPATIA.
MEITÄ YHDISTÄÄ
POHJATON OPTIMISMI"

Suomesta ja suomalaisistahan puhutaan, että meillä on erityinen luontosuhde.

AKI:  ”Niin, erityisen pielessä oleva. Sienestäminen, marjastaminen ja metsästäminenkin on ihan terveitä puuhia. Ei ne
kyljykset pakastealtaisiin paratiisista putoa. Metsästys on ihan tervettä, kunhan kannat pysyy kunnossa. Mutta en tiedä,
onko erityistä luontosuhdetta, jos pääkaupunkiseudulla nuoriso ei edes tiedä, mistä maito tulee, saati että olisi nähnyt
oikeaa metsää.”

KAISA:  ”Tähän pääkaupunkiseudulle on säästetty tämmöiset kulissimetsät, kuten Nuuksio tai Sipoonkorpi. Siellä voi sitten
pääkaupunkiseudun asukkaat käydä ihastelemassa, kuinka mahtavassa kunnossa nämä metsät ovatkaan. Mutta lähdepä
ajamaan siitä kohti pohjoista, niin ei oo semmosia mettiä.”

AKI:  ”Keskustapuolue on selkeästi luontovihamielinen. Demarit sen sijaan täysin välinpitämätön. Molempien suhteet
metsäteollisuuteen sen sijaan näyttävät luistavan. Vihreät, vasemmistoliitto ja myös ruotsalaiset tekevät mitä voivat, mutta
tulevat säännönmukaisesti jyrätyiksi.”

ANNA:  ”Se on aivan järkyttävää, että mihin vain meneekin, ajaa vaikka mökille, niin maisema on pelkkää hakkuuaukeaa.
Se järkyttää joka kerta, että aina löytyy joku uusi hakkuualue.”

KAISA:  ”Sitä kuvittelisi, että vaikka joskus 20 vuoden päästä ihmeteltäisiin, miten edes koskaan tehtiin avohakkuita. Se on
niin absurdia puuhaa ja niin hirveän näköistä.”

AKI:  ”Mulla oli vieraita käymässä ja ajettiin Kuhmoisiin. Halusin ajaa kaikki mahdolliset pikkutiet, että näytän vähän
luontoa. Luikertelin sorateitä 220 kilometriä, ja matkalla oli ehkä 50 metriä sellaista aluetta, jonka voi luokitella metsäksi.”

KAISA:  ”Suurin osa ei edes tiedä, että mitä menettää, kun eivät ole nähneet oikeaa metsää.”

ANNA:  ”Allekirjoitan sen, että jos ei olisi saanut lapsena leikkiä metsässä tai käydä marjassa ja sienessä, niin en ehkä osaisi
nähdä niiden ja metsän arvoa samalla lailla.”

AKI:  ”Lohdullista on se, että jos ihmiskunta häviää, niin tuossa Mannerheimintiellä 15 vuoden kuluttua kasvaa puita, kun
ne tulee asfaltista läpi. Tämä meidän tuhoisa aikamme on luonnon kannalta pieni hetki, mutta se ei lohduta sukupuuttoon
kuolleita eläinlajeja lainkaan, koska ne eivät tule takaisin. Mutta kyllä ne metsät sieltä tulee. Vielä toistaiseksi.”

KAISA:  ”Luonto korjaa itsensä. Ihminen on aika mitätön tekijä loppujen lopuksi.”

AKI:  ”Nyt kun on päästy näin positiivisiin ajatuksiin, niin näin juuri valokuvan tähtitaivaasta, ja siellähän on minimissään
100 miljardia eri tähteä tai planeettaa, ellei tuhat kertaa enemmän. Maapallo on luultavasti niistä ainoa, jossa bakteereista
on kehittynyt nisäkäs. Noin 300 vuodessa ihminen on onnistunut siinä, että kaikki eläinlajit on tapettu tai alistettu
tuotantoeläimiksi. Samaan aikaan me itse tehdään hyvin nopeaa itsemurhaa. Ihminen on kyllä hyvin näppärä keksimään
kaikkea, kuten muovisia banaanieväskoteloita, mutta viisautta sillä ei juuri ole.”

KAISA:  ”Mua ei oo koskaan kiinnostanut toi avaruusajattelu yhtään.”

AKI:  ”Vaimoani kiinnosti kovasti taivas ja avaruus, mutta hän alkoi pelätä, että putoaa sinne, niin lopetti sen
harrastamisen.”

KAISA:  ”Enemmän saa irti biologian ja kasvitieteen lukemisesta.”

AKI:  ”Esson baaristakin saa paljon irti. Ei tarvitse kuuhun lähteä. Mutta ei ole enää Essoakaan. Ikävä kyllä
huoltoasemabaaritkin hävisivät.”

AKI:  ”Vielä tähän loppuun haluan sanoa, että se miksi meillä Maustetyttöjen kanssa on tietynlainen sielujen sympatia, niin
se johtuu siitä, että meitä yhdistää pohjaton optimismi.”

ANNA JA KAISA:  ”Kyllä.”

Jussi Vatanen (vas.) ja Janne Hyytiäinen esiintyvät Kuolleet lehdet -elokuvassa. Taustalla Maustetytöt. (SPUTNIK)

M
onesti uuden elokuvan valmistumisen jälkeen Kaurismäki on sanonut sen jäävän hänen viimeisekseen. Niin hän
sanoi esimerkiksi edellisen Toivon tuolla puolen (2017) -elokuvan ensi-illan jälkeen. Kaurismäen käsityössä rajat
on tehty rikottaviksi. Työläistrilogiaan voi tehdä neljännen osan.

”Tämä on nyt 20. pitkä elokuva. 19. olisi ollut säälittävä luku. Toisaalta, ventti olisi hyvä. Olen ajatellut, että palataan taas
asiaan kahden vuoden päästä, kun nyt on taas päässyt vauhtiin.”

Karjalaisen sisarukset lähtevät ajamaan takaisin Hailuotoon studioon. He toivovat, että Kaisan ääni palautuu, jotta
seuraavan levyn laulut saadaan äänitettyä. Kaisa sanoo Akille, että jää odottamaan kutsua ensi-iltaan.

”Terveisiä Akille”, Kaurismäki sanoo, tarkoittaen heidän manageriaan Aki Roukalaa.

Buenos Aires -ravintola aukeaa. Joku kanta-asiakkaista näyttää saaneen vihiä siitä, että Kaurismäki on paikalla. Nainen
toivottaa hyvää joulua ja antaa Kaurismäelle sellofaaniin käärityn, hiekkapuhallusarven muotoisen piparin.

”Annan sen heti vaimolleni, kunhan löydän hänet.”

Kaurismäki sanoo, että Karjalaiset ovat sen verran hiljaisia, että hän joutui puhumaan haastattelussa paljon normaalia
enemmän. Hän kuulostaa kuin olisi itsekin hieman yllättynyt siitä, että on löytynyt vielä häntäkin vähäsanaisempia ihmisiä.

Paitsi ohjaaminen myös tiskaaminen jää hänellä päälle. Kaurismäki ei voi sanojensa mukaan hetkeäkään katsella
siistimätöntä pöytää, jonka olemme jättäneet haastattelun jäljiltä.

Hän alkaa ripeästi korjata laseja sekä tee- ja kahvikuppeja pois. 65-vuotiaan Kaurismäen mittapuulla hän liikkuu kuin
gaselli. Määrätietoinen askel vie kilisevää astiapinoa ripeästi kohti keittiötä. Suorastaan näytösluontoisesti: kuin ohjaaja
kertoisi näyttelijälle, miten asia tulee hoitaa.

Ohi kulkiessaan hän huikkaa viimeisen kaurismäkeläisen kommentin.

”Yksi monista ammateistani. Tukholman nopein tiskari vuonna 1980.”