Professional Documents
Culture Documents
9) The difference between the maximum price the consumer is willing to pay and the price the
consumer actually pays for a product is referred to as:
a) market surplus
b) market shortage
c) buyer surplus
d) seller surplus.
ANS: C
10) If you are willing to sell your car business for $500,000 and someone offers you $420,000 for it,
this transaction will generate:
a) There is no surplus created
b) $80,000 worth of seller surplus and unknown amount of buyer surplus
c) $40,000 worth of buyer surplus and $40,000 of seller surplus
d) $80,000 worth of buyer surplus and unknown amount of seller surplus
ANS: A
11) If you are willing to purchase a house for $300,000 and you purchase the house for $275,000, this
transaction will generate:
a) There is no surplus created
b) $25,000 worth of seller surplus and unknown amount of buyer surplus
c) $10,000 worth of buyer surplus and $15,000 of seller surplus
d) $25,000 worth of buyer surplus and unknown amount of seller surplus
ANS: D
12) If you are willing to purchase a house for $500,000 and you purchase the house for $500,000 ,
this transaction will generate:
a) There is no surplus created
b) $0 worth of seller surplus and unknown amount of buyer surplus
c) $0 worth of buyer surplus and unknown amount of seller surplus
d) Not information provided
ANS: C
21) A consumer values a car at $30,000 and a producer values the same car at $20,000. If the
transaction is completed at $24,000, the transaction will generate:
Another random document with
no related content on Scribd:
Another random document with
no related content on Scribd:
— Saanko mainita, että nimeni on Samuel Stern, olen
tukkukauppias, joka suhteessa keskinkertainen ihminen. Ja jos
sallitte, niin haluaisin nyt tutustua teihin!
— En!
Olo kävi ahtaaksi — jotain raskasta läheni — musta vihuri kävi yli
järven. Ja äkkiä tuli kylmä.
Hän nousi: niin hän tietysti tekisi! Varsinkin kun hän aikoi pysyä
päätöksessään ettei koskaan kiusaisi itseään millään.
*****
Hän istui ruohoon ja itki — kaikki oli niin juhlallista. Aurinko laski;
kaikki maa muuttui kuin kultalinnaksi!
*****
*****
*****
Sen hän vain tiesi, että hänen omassa sisimmässään asui sanaton
ihanuus… Hänen ylitsensä sateli kukkasia, tuoksuvia… valkoisia,
valkoisia!
*****
Oli talvi. Häntä paleli. Hän oli unohtanut ottaa vaatteita yllensä;
hänen sydämensä oli tuskaa täynnä. Hän tahtoi itse mennä
katsomaan, oliko se totta, — oliko totta, että kun nuorukainen läksi
hänen luotansa, niin meni hän nuoren näyttelijättären tykö, joka oli
siellä vierailunäytäntöjä antamassa. Hänen veljensä oli lohduttanut
häntä ja sanonut, että kun tuo toinen läksisi, niin siihenhän se
päättyisi — vierailunäytännöstähän vain oli kysymys. Kotona
koettivat kiusata häntä vielä lisäksi.
Ja hän läksi.
*****
Gertrud oli lähettänyt järjestäjän sisään pari kertaa. Äiti oli nimittäin
luvannut auttaa häntä laatimaan uudelleen erään puvun illaksi, jolloin
aiottiin tanssia.
*****
— Sinä olet kai sairas, äiti! Ja minä kun olen luottanut sinuun niin
varmasti. Nyt on tuolla ulkona joku minua odottamassa, — meidän
piti lähteä aamukävelylle!
*****
Mikä kurja ihminen hän olikaan! Mitä oli hän oikeastaan saanut
aikaan maailmassa? Lapsiansa ei hän ollut osannut kasvattaa…
Sama rikkaruoho, joka oli versonut pienokaisissa, rehotti nyt
täysikasvuisissa kehittyneinä, vahvoina taimina — — —
*****
Hän tarkkasi Birgerin ääntä: oliko hän nyt jälleen juonut liiaksi?
Hän kuuli Samuel Sternin naurun. Se läheni. Mitä hänellä oli täällä
tekemistä? Tietysti hänen piti saattaa naiset kotiin. — — —
Hänen sydäntänsä kouristi, kun hän kuuli että hän oli noin iloinen.
Asianlaita oli vain niin, että hän itse oli käynyt niin kurjan heikoksi.
— Ei, äiti, vaan minä luulen että sinä et ymmärrä tätä tällaista.
Tuosta kiihkeän romantillisesta rakkaudesta, joka lienee ollut
muodissa sinun aikoinasi, me Jumalan kiitos olemme päässeet, —
me huvittelemme ja säilytämme sydämemme murtumattomina. Isä
sanoo myöskin aina, että niin juuri on oleva. Mutta nyt minun täytyy
mennä, tulen nukkumaan suloisesti. — — —
Mutta hänen täytyi ajatella Birgeriä, jolla aina oli niin kiiru, ja jonka
oli pakko olla itsekäs, eikä ainoastaan loma-aikoina. — — —
(Björnstjerne Björnson.)
7.
— Etkö häpeä! — Nyt tuli näet pukki ja yritti puskea häntä. Rouva
Liss huusi. Silloin tuli Sjur avuksi suojelevan näköisenä.
Silloin tuli Don Miguel, joka kuului niihin harvoihin joita Sjurin jutut
eivät huvittaneet.
Mutta Sjur poikanen ei voinut saada oikein tarkkoja tietoja. Hän tuli
yhä lujemmin vakuutetuksi siitä, että kaupunkilaisilla ei ollut paljon
järkeä.
Niinpä hänelläkin. Hänestä oli, kuin olisi hän vasta täällä nummella
alkanut sitä tehdä.
Hän ihmetteli että ihmiset voivat niin kiusata itseänsä kuin hän oli
tehnyt. Paistoihan Luojan päivä!
*****
Hän näki Samuel Sternin tulevan.
Hänen täytyi katsoa Thoraan, joka istui katkera tuskan piirre suun
ympärillä ja suurissa, hiljaisissa silmissä.
Sitten hän jatkoi: — Niin olen sitä nimittänyt viime kesästä saakka,
jolloin äitini oli täällä… Eräänä iltana hän istui katsoen tuota
näköalaa. Hänen oli vaikea käydä, mutta kerran hän oli tullut tänne
ylös… Se oli suuri voitto meidän kummankin mielestä… Silloin hän
kääntyi minua kohden, ja minä näin hänen katseessansa valtavan
ikävöimisen, jonka olin nähnyt siinä muutamia kertoja ennen.
— »Se on kaunista!» sanoi hän. »Ei teille muille, vaan minulle tuo
loistava, saavuttamaton maa tuolla ylhäällä on kuin kuva kaikesta
mitä olen ikävöinyt! Se on kuin luvattu maa, johon minun ei koskaan
pitänyt tulla.» —
— »Mutta olen saanut nähdä sen», sanoi hän hymyillen. »Ja olen
nähnyt muiden menevän sinne, ja olen uneksinut että monet
saavuttaisivat sen! Siinä olen löytänyt onneni.» — — —
— Silloin äitini nauroi minulle. Hän nauraa aina, kun sanon jotain
sellaista, mutta minä tiedän, että se on totta!
— Tänä vuonna hän ei tule tänne. Mutta olen antanut tuolle
pienelle talolle, jossa me asuimme ja jossa minä asun yksin tänä
vuonna, nimen, joka muistuttaa hänen olostansa täällä. Nimitän sitä
Abarrimin vuoreksi, vuoreksi, joka on itäänpäin. — Sieltä voin nähdä
luvattuun maahan!
— Sitä älköön kukaan luulko minusta. Mitä syytä olisi luulla minua
jaloksi?
Miksi kertoi tuo mies hänelle tätä kaikkea? Hänhän oli yhä vielä
kyllin typerä käsittääksensä kaikki vakavalta kannalta. Itse ei Samuel
Stern nähtävästi välittänyt siitä vähääkään, — se oli hänestä vain
hullunkurista. Mutta kumminkin tämä puhe saattoi Thoran hämilleen.
— Minkä muun?
Thora nousi.