Professional Documents
Culture Documents
Instant Download Using Quickbooks Accountant 2012 For Accounting 11th Edition Glenn Owen Solutions Manual PDF Full Chapter
Instant Download Using Quickbooks Accountant 2012 For Accounting 11th Edition Glenn Owen Solutions Manual PDF Full Chapter
RAKKAUDEN HAUTA.
Niin ylpeä, ylpeä jaloista töistä, niin ylpeä, ettei hän viitsinyt
vastata ansaitsemattomiin loukkauksiinkaan.
Ah, miksi Etelka olikaan tullut väliin? Miksi ei hänen oltu sallittu
elämällään maksaa vihattavan käytöksensä aiheuttama velka? Yksi
ainoa lyönti olisi silloin lopettanut miehen intohimon ja naisen
ylpeyden välisen riidan. Silloin… ah silloin… ei hänen olisi ollut
pakko täyttää tuota velvollisuutta, jota hänen ylpeytensä ei sallinut
nyt laiminlyödä.
Ah, ei, ei, tuhat kertaa ei! Hänkö, Bideskuty’n Ilonka, niiden tytär,
jotka ovat omistaneet tämän kauniin maan vuosisatoja, voisiko hän
rakastaa talonpoikaa? Mutta hän voi olla kumminkin kiitollinen, hän
voi hyvittää tekemänsä vääryydet ja maksaa alistuvaisuudellaan,
kuuliaisuudellaan ja tarpeen vaatiessa, nöyryydellään, tuon suuren
velan, jonka hänen vanhempansa olivat ottaneet hänen nimessään.
»Isäni odottaa teitä, mutta koska haluan sanoa teille jotakin, tulin
tänne teitä vastaan. Haluatteko kuunnella minua?»
RAKKAUS RIEMUITSEE.
»Ilonka!»
Kyllä hän sen muisti, muisti tuon onnellisen väristyksen, kun nuo
hiljaa kuiskatut tuliset sanat kantautuivat ensimmäisen kerran hänen
korviinsa ja kun hän ensimmäisen kerran totesi, että maailmassa oli
eräs muita täydellisempi olento. Ja nyt rakasti hän tietysti Feriä yhtä
lämpimästi kuin silloinkin, koska hän tunsi samaa vastaavaa onnea
kuullessaan hänen kuiskaavan jälleen nuo samat hellät sanat, joita
hän oli ikävöinyt niin kauan. Ah, miksi noiden poppelien lehtien
humina kantoikin hänen korviinsa tuon toisen intohimosta värisevän
ja käskevän, mutta kumminkin niin sanomattoman hellän äänen,
jonka hän oli vaimentanut iäksi?
»Minä sanoin 'ehkä', mutta sinä eikä kohtalo muutit sen sanoiksi
'ei milloinkaan'».
»Minäkö, Ilonka»?
»Sano minulle, että haluat toistaa nyt, kun olet nainen, tuon
suloisen sanan 'ehkä', jonka lapsena ollessasi lausuit. Ilmoita, että
tuo synkkä kohtalo, joka tuli väliimme, on vain kauhea uni, jonka
rakkautemme pian haihduttaa. Kuule, Ilonka, maailma on suuri; on
olemassa muitakin kauniita maita kuin nämä suloiset tasankomme.
Voimme matkustaa sinne ja ottaa rakkautemme mukaamme
kätkeäksemme sen varmasti maailmalta; voimme, kuten linnut, jotka
muuttavat talveksi pois tasangoiltamme, rakentaa pesämme toisten
pilvien alle. Ah, Ilonka, jos tahdot sanoa tuon 'ehkä', jos haluat antaa
minulle luvan haihduttaa menneisyytesi muistot, näytän sinulle
sellaisia taivaan saleja, ettei kukaan ihminen ole vielä sellaisia
nähnyt».
»Mutta se voi vieläkin sanoa 'ehkä'», rukoili Feri. »Ilonka olit lapsi,
etkä ymmärtänyt mitä teit. He lannistivat tahtosi ja veivät sinut
alttarille pakottaen sinut vannomaan…»
Kaikki tuntui niin epätodelliselta. Tämä hetki, jota hän oli ikävöinyt
ja jonka hän oli kuvaillut mielessään elämänsä hauskimmaksi, koska
silloin hänen entinen rakkautensa tunkisi riemuiten syrjään nuo
varjot, jotka olivat pimittäneet hänen elämänsä, tuntui niin
luonnottomalta. Tämä sama akasiakujanne, noiden samojen kukkien
tuoksu ja kaukaa kuuluvien mustalaisten soittamien unkarilaisten
laulujen häipyvät surulliset säveleet tuntuivat vain kummalliselta
unelta.
Voi, miksi ei tuo ääni lumonnut häntä? Miksi sen rukoileva värinä
ei sointunut hänen mielestään ollenkaan? Hän toivoi äkkiä
mielettömästi voivansa haavoittaa häntäkin, aiheuttaa hänellekin
sellaisia kärsimyksiä kuin tuolle toisellekin ja ärsyttää hänet
mielettömään ja hurjaan kiihkoon, joka ehkä sytyttäisi tuon
kahmalollisen palanutta tuhkaa, jota hän koetti puhaltamalla virittää
tuleen.
»Koska tuo rakkaus, josta puhut, tuo lapsellinen ihailu, joka lumosi
tytön sydämen, ei ollut tarpeeksi voimakas taistellakseen kohtaloa
vastaan. Se on heikontunut näiden vuosien kuluessa ja nyt, kun
luulin sen jälleen syttyvän, huomaankin sen kuolleeksi».
»Rakkaus minulle»?
»Ehkä, en osaa sanoa. Mutta mene nyt ja anna minun olla tällä
yksikseni vähän aikaa. Mene nyt! Olen väsynyt ja kuumuus on
huumannut minut. Tulen pian takaisin, mutta taivaan nimessä, mene
nyt»!
»Ilonka!»
»Ei, ei», sanoi hän, »ei nyt, ei ennen kuin lumous on haihtunut ja
tuo kaunis kuva kadonnut. En voi sietää julmia sanoja — juuri nyt»!
Oli niin tyyni, että kaukaa kuului pienen kylän kirkonkellon ääni
selvästi ja hopeanheleästi, ja tienvieren ravintolasta kantautui heidän
korviinsa iloista naurua.
»Ilonka!»
Niin, Ilonka oli puhunut totta, että tämä oli unta, niin lumoavaa ja
kaunista unta, että kangastuksenkin luomat muuttelevat näyt eivät
olleet mitään venattuina tähän. András ei voinut puhua, sillä hänen
onnensa oli liian suuri, vaan kiersi ainoastaan käsivartensa
vaimonsa ympärille. Ilonka käänsi suloiset kasvonsa häntä kohti, ja
hänen sinisistä lemmikkisilmistään voi hän nähdä, että rakkaus oli
noussut riemuiten haudastaan.
»Ilonka, rakkaani, vaimoni»! mumisi hän tuhahdettujen
nyyhkytysten välistä, kun hänen vapisevat huulensa pitkään ja
intohimoisesti suutelivat llonkan suloista suuta.
Sitten kuin András tyyntyi, kertoi Ilonka hänelle kaikki. Voi, miten
suloista olikaan kuulla hänen puhuvan rakkaudestaan! Hän ei voinut
sanoa, milloin se oli syntynyt, sillä hän luuli aina rakastaneensa
Andrásta, sillä hänen julmuutensa oli tuon rakkauden aiheuttamaa,
jota hänen ylpeytensä oli koettanut tukahduttaa.