Professional Documents
Culture Documents
http://ustestbank.com/interpersonal-relationships-professional-communication-skills-for-nurses-elizabeth-c-arnold-6-tb
USTESTBANK.COM
c. Dorothea Orem
d. Florence Nightingale
ANS: D
Theory development began when Florence Nightingale published her notes on nursing in
1859. Incorrect answers: 1,2,3. These nursing theorists began their theory development
from the 1940s onward.
4. Virginia Henderson, Sister Callista Roy, Jean Watson, Dorothea Orem, and
Rosemary Parse are best known for:
a. Developing nursing theories
b. Linking theory to practice
c. Validating existing theory
d. Measuring clinical outcomes
ANS: A
These are some of the nursing leaders who developed the original theories of nursing.
Incorrect answers: 2,3,4. Linking theory to practice, validating existing theory, and
measuring clinical outcomes are modern practice based theories.
5. Nursing’s metaparadigm:
a. Helps bind nursing to other professions
b. Consists of three elements—person, health, and nursing
c. Makes nursing’s functions unique
d. Is a view of the immediate environment
ANS: C
Nursing’s metaparadigm is a worldwide view that makes its functions unique. Incorrect
answers: 1. Nursing’s metaparadigm distinguishes nursing from other professions. 2.
Nursing’s metaparadigm consists of four elements: person, environment, health, and
nursing. 4. It is a worldview.
http://ustestbank.com/interpersonal-relationships-professional-communication-skills-for-nurses-elizabeth-c-arnold-6-tb
USTESTBANK.COM
6. Nurse Green, when admitting Mr. Brown to the medical-surgical unit, asks him about
cultural issues. By doing this, Nurse Green is demonstrating use of the concept of:
a. Person
b. Environment
c. Health
d. Nursing
ANS: B
The concept of environment includes cultural and religious beliefs. Incorrect answers: 1.
Person is the recipient of care. 3. Health emphasizes well-being. 4. Nursing empowers
clients to achieve health.
7. Mary, a young mother, tells you “I’m worried because my son needs a blood
transfusion. I don’t know what to do, because blood transfusions cause AIDS.”
Which central nursing concept is represented in this situation?
a. Environment
b. Caring
c. Health
d. Person
ANS: D
With the concept of person, nurses provide educational and emotional support to families.
Incorrect answers: 1. Environment refers to the internal and external context of the
client. 2. Caring is an essential characteristic of the practice of nursing. 3. Health
emphasizes the equilibrium of all elements.
ANS: A
http://ustestbank.com/interpersonal-relationships-professional-communication-skills-for-nurses-elizabeth-c-arnold-6-tb
USTESTBANK.COM
Empirical knowledge is the scientific rationale for skilled nursing interventions. Incorrect
answers: 2. Personal ways of knowing allow the nurse to understand and treat each
individual as a unique person. 3. Aesthetic ways of knowing allow the nurse to connect in
different and more meaningful ways. 4. Ethical ways of knowing refer to the moral
aspects of nursing.
ANS: C
An important aspect of the nurse-client relationship is to leave the client with a greater
sense of well-being than before the encounter. Incorrect answers: 1. The nurse-client
relationship can be effective in even short interactions. 2. Growth occurs for both client
and nurse. 4. Phases can overlap and build on one another.
ANS: D
The purpose of the nurse-client relationship is to have a meaningful shared experience in
which personal/social growth occurs for both nurse and client. Incorrect answers: 1.
Spiritual well-being can result from a nurse-client relationship, but is not the purpose. 2.
This also can result from a successful nurse-client relationship, but it also is not the
purpose. 3. The nurse-client relationship can foster changes in health status and well-
being, but it is not the purpose.
http://ustestbank.com/interpersonal-relationships-professional-communication-skills-for-nurses-elizabeth-c-arnold-6-tb
Another random document with
no related content on Scribd:
»Ilonka, mielestäni on sinun koetettava sopia miehesi kanssa. Hän
on niin erinomainen ihminen. Äitisi mielestä ei minun ole
sotkeuduttava asiaan, mutta András tulee tänne pian ja…»
RAKKAUDEN HAUTA.
Niin ylpeä, ylpeä jaloista töistä, niin ylpeä, ettei hän viitsinyt
vastata ansaitsemattomiin loukkauksiinkaan.
Ah, miksi Etelka olikaan tullut väliin? Miksi ei hänen oltu sallittu
elämällään maksaa vihattavan käytöksensä aiheuttama velka? Yksi
ainoa lyönti olisi silloin lopettanut miehen intohimon ja naisen
ylpeyden välisen riidan. Silloin… ah silloin… ei hänen olisi ollut
pakko täyttää tuota velvollisuutta, jota hänen ylpeytensä ei sallinut
nyt laiminlyödä.
Ah, ei, ei, tuhat kertaa ei! Hänkö, Bideskuty’n Ilonka, niiden tytär,
jotka ovat omistaneet tämän kauniin maan vuosisatoja, voisiko hän
rakastaa talonpoikaa? Mutta hän voi olla kumminkin kiitollinen, hän
voi hyvittää tekemänsä vääryydet ja maksaa alistuvaisuudellaan,
kuuliaisuudellaan ja tarpeen vaatiessa, nöyryydellään, tuon suuren
velan, jonka hänen vanhempansa olivat ottaneet hänen nimessään.
»Isäni odottaa teitä, mutta koska haluan sanoa teille jotakin, tulin
tänne teitä vastaan. Haluatteko kuunnella minua?»
RAKKAUS RIEMUITSEE.
»Ilonka!»
Kyllä hän sen muisti, muisti tuon onnellisen väristyksen, kun nuo
hiljaa kuiskatut tuliset sanat kantautuivat ensimmäisen kerran hänen
korviinsa ja kun hän ensimmäisen kerran totesi, että maailmassa oli
eräs muita täydellisempi olento. Ja nyt rakasti hän tietysti Feriä yhtä
lämpimästi kuin silloinkin, koska hän tunsi samaa vastaavaa onnea
kuullessaan hänen kuiskaavan jälleen nuo samat hellät sanat, joita
hän oli ikävöinyt niin kauan. Ah, miksi noiden poppelien lehtien
humina kantoikin hänen korviinsa tuon toisen intohimosta värisevän
ja käskevän, mutta kumminkin niin sanomattoman hellän äänen,
jonka hän oli vaimentanut iäksi?
»Minä sanoin 'ehkä', mutta sinä eikä kohtalo muutit sen sanoiksi
'ei milloinkaan'».
»Minäkö, Ilonka»?
»Sano minulle, että haluat toistaa nyt, kun olet nainen, tuon
suloisen sanan 'ehkä', jonka lapsena ollessasi lausuit. Ilmoita, että
tuo synkkä kohtalo, joka tuli väliimme, on vain kauhea uni, jonka
rakkautemme pian haihduttaa. Kuule, Ilonka, maailma on suuri; on
olemassa muitakin kauniita maita kuin nämä suloiset tasankomme.
Voimme matkustaa sinne ja ottaa rakkautemme mukaamme
kätkeäksemme sen varmasti maailmalta; voimme, kuten linnut, jotka
muuttavat talveksi pois tasangoiltamme, rakentaa pesämme toisten
pilvien alle. Ah, Ilonka, jos tahdot sanoa tuon 'ehkä', jos haluat antaa
minulle luvan haihduttaa menneisyytesi muistot, näytän sinulle
sellaisia taivaan saleja, ettei kukaan ihminen ole vielä sellaisia
nähnyt».
»Mutta se voi vieläkin sanoa 'ehkä'», rukoili Feri. »Ilonka olit lapsi,
etkä ymmärtänyt mitä teit. He lannistivat tahtosi ja veivät sinut
alttarille pakottaen sinut vannomaan…»
Kaikki tuntui niin epätodelliselta. Tämä hetki, jota hän oli ikävöinyt
ja jonka hän oli kuvaillut mielessään elämänsä hauskimmaksi, koska
silloin hänen entinen rakkautensa tunkisi riemuiten syrjään nuo
varjot, jotka olivat pimittäneet hänen elämänsä, tuntui niin
luonnottomalta. Tämä sama akasiakujanne, noiden samojen kukkien
tuoksu ja kaukaa kuuluvien mustalaisten soittamien unkarilaisten
laulujen häipyvät surulliset säveleet tuntuivat vain kummalliselta
unelta.
Voi, miksi ei tuo ääni lumonnut häntä? Miksi sen rukoileva värinä
ei sointunut hänen mielestään ollenkaan? Hän toivoi äkkiä
mielettömästi voivansa haavoittaa häntäkin, aiheuttaa hänellekin
sellaisia kärsimyksiä kuin tuolle toisellekin ja ärsyttää hänet
mielettömään ja hurjaan kiihkoon, joka ehkä sytyttäisi tuon
kahmalollisen palanutta tuhkaa, jota hän koetti puhaltamalla virittää
tuleen.
»Koska tuo rakkaus, josta puhut, tuo lapsellinen ihailu, joka lumosi
tytön sydämen, ei ollut tarpeeksi voimakas taistellakseen kohtaloa
vastaan. Se on heikontunut näiden vuosien kuluessa ja nyt, kun
luulin sen jälleen syttyvän, huomaankin sen kuolleeksi».
»Rakkaus minulle»?
»Ehkä, en osaa sanoa. Mutta mene nyt ja anna minun olla tällä
yksikseni vähän aikaa. Mene nyt! Olen väsynyt ja kuumuus on
huumannut minut. Tulen pian takaisin, mutta taivaan nimessä, mene
nyt»!
»Ilonka!»
»Ei, ei», sanoi hän, »ei nyt, ei ennen kuin lumous on haihtunut ja
tuo kaunis kuva kadonnut. En voi sietää julmia sanoja — juuri nyt»!
Oli niin tyyni, että kaukaa kuului pienen kylän kirkonkellon ääni
selvästi ja hopeanheleästi, ja tienvieren ravintolasta kantautui heidän
korviinsa iloista naurua.
»Ilonka!»
Niin, Ilonka oli puhunut totta, että tämä oli unta, niin lumoavaa ja
kaunista unta, että kangastuksenkin luomat muuttelevat näyt eivät
olleet mitään venattuina tähän. András ei voinut puhua, sillä hänen
onnensa oli liian suuri, vaan kiersi ainoastaan käsivartensa
vaimonsa ympärille. Ilonka käänsi suloiset kasvonsa häntä kohti, ja
hänen sinisistä lemmikkisilmistään voi hän nähdä, että rakkaus oli
noussut riemuiten haudastaan.
»Ilonka, rakkaani, vaimoni»! mumisi hän tuhahdettujen
nyyhkytysten välistä, kun hänen vapisevat huulensa pitkään ja
intohimoisesti suutelivat llonkan suloista suuta.
Sitten kuin András tyyntyi, kertoi Ilonka hänelle kaikki. Voi, miten
suloista olikaan kuulla hänen puhuvan rakkaudestaan! Hän ei voinut
sanoa, milloin se oli syntynyt, sillä hän luuli aina rakastaneensa
Andrásta, sillä hänen julmuutensa oli tuon rakkauden aiheuttamaa,
jota hänen ylpeytensä oli koettanut tukahduttaa.