Excel Statistics: A Quick Guide 3rd

Edition, (Ebook PDF)

Visit to download the full and correct content document:
https://ebookmass.com/product/excel-statistics-a-quick-guide-3rd-edition-ebook-pdf/
Another random document with
no related content on Scribd:
"viisaan" elämän-ohjeella ja "isän" neuvolla oli jouduttu, eikä tosiaan
kukaan pyytänyt saada tätä uudestaan oppia. Wakaantunut maan-
omistusoikeus turvasi jokaiselle hänen työnsä hedelmät. Ei mikään
"Paavo" olisi ryhtynyt ojan syventämiseen, jos hänen työnsä ja
hikensä ensi "revisionissa" olisi joutunut naapurin omaksi.
Wähentyneet työvoimat, joista sitä paitsi rupesi tuntuvassa
määrässä kilpailemaan kasvava kotimainen teollisuus, pakotti
rupeamaan koneiden käyttämiseen. Nämä puolestansa tekivät
viljellyn maa-alan laventamista mahdolliseksi, pelastaen työväen
yksitoikkoisimmista ja raskaimmista töistä.

Mutta pää-asiana oli sittenkin yleensä virkistynyt henki.

Edistyminen kaikilla aloilla on välttämätön jos tahdomme elää, se
käsitys tuli yleiseksi. Tuntuvasti, ja oikein tuntuvasti, oli tultu
huomaamaan, ettei "isiltä peritty tapa" sittenkään ollut
mahdollisimmasti paras, ja ettei kaikki, mitä kirjoissa luettiin, ollut
pelkkää herrojen hulluutta. On usein ihmetelty, että
kansakoululaitoksemme kohta nälkävuosien jälkeen pääsi niin
huomattavaan vauhtiin. Epäilemättä oli tämä luonnollisena ja
välittömänä seurauksena siitä opista parempien tietojenkin
tarpeellisuudesta, jota nälkävuodet säälimättömällä ankaruudella
olivat tyrkyttäneet. Kirjallisuuden käyttäminen virkistyi luonnollisesti
virkistyneen tiedonhalun yhteydessä.

Selvä on, ettei nälkävuosi semmoisenaan ja yksistään vaikuttanut

sitä vireämpää toimeliaisuutta, jota sen jälkeen tapaamme kaikilla
aloilla. Olihan muita ja mahtavia voimia päästetty liikkeelle.
Edistymisen ehtona on yleisesti myötäiset olot, mutta nämät
yksistään eivät voi tuottaa täydellistä menestystä, ellei kansa
ymmärrä niitä eduksensa käyttää. Keisari Aleksanteri II oli meillä,
kuten kaikkialla, murtanut henkisten voimien kahleet. Säätyjen
kokoonkutsumisella ja avaamalla tien kansan enemmistölle
valistukseen ja sen kautta osallisuuteen kansalliseen työhön, oli hän
arvaamattomassa määrässä herättänyt mielet, virittänyt
luottamuksen tulevaisuuteen ja kartuttanut sen luomiseen tarvittavat
voimat. Ainoastaan siten voimme selittää sen rohkeuden, jolla
kansan edustajat ryhtyivät taloudellisesti ahdingon-alaisena aikana
Pietarin rautatienrakennuksen suureen, mutta monen mielestä
arveluttavaan kansallisyritykseen. Sen menestyminen on sittemmin
tehnyt mahdolliseksi rautatien jatkamista läpi erämaidemme, ja
maamme saattamista jotensakin katkeamattomaan yhteyteen
maailman kauppamarkkinain kanssa Hangon rautatien kautta ja
jäänmurtajamme avulla. 1867 nälkävuoden merkitys semmoisenaan
on siinä, että se syvästi järkähytti entiset tuotantotavat, että se
kovalla iskulla herätti huomaamaan välttämättömyyttä täydellä
todella ruveta käyttämään niitä edistyksen valtateitä, joita muut
suotuisat olot kansalle olivat avanneet.

Siten muodostui tämän onnettoman vuoden tapaukset ja

opetukset varsinaiseksi käännekohdaksi taloudellisessa
historiassamme. Tavallaan saattaa sitä pitää "Suomen kansan
viimeisenä taisteluna" ei suinkaan siten, ettei vieläkin ankarat
katovuodet saattaisi tavata meitä. Kokeehan nytkin tuhannet
kansalaisistamme kovia aikoja. Mutta auttamisen keinot ovat
verrattomasti suuremmat ja helpommat, epävarma viljanviljelys ei ole
enää ainoana maanviljelijän tulolähteenä, ja paremmin muokatut
peltomaat, varhaisempi ja huolellisemmin toimitettu kylvö saattaa
epäsuotuisemmissakin oloissa antaa parempia tuloksia. Wielä on
meillä kuitenkin parantamatta eräs surkea kohta: tuo lukuisa
irtolaisväestömme Kuopion ja Oulun lääneissä. Ei ole vielä keksitty
mitään keinoa sen pysyväiseksi auttamiseksi, mutta ehkei ole
tarpeellisella pontevuudella asiaan käytykään käsiksi. Warma on,
että jos se on rahalla autettavissa, niin olisivat ne yhtä hyvällä syyllä
liikkeelle pantavat kuin Wiipurin lahjoitusmaiden lunastamiseen.
Toivokaamme, että keksitään keinoja ja ryhdytään niihin, ennen kuin
uusi järähdys herättää meitä.

Jotensakin välittömässä yhteydessä nälkävuosien kanssa, vaikka

ei suinkaan minään niiden seurauksena, oli se runsas rahatulva, jota
kiihtynyt sahaliike tuotti maallemme. Epäilemättä vaikutti sekin
tuntuvasti kaikenpuoliseen edistymiseen, mutta sen tuottamat
seuraukset eivät valitettavasti ole kaikin puolin kiitettäviä. Säälimättä
raasti silloinen sukupolvi vuosisatojen kuluessa, ilman sen omaa
ansiota, kokoontuneita aarteita. Kauniit metsämme, jotka olisivat
voineet antaa tasaista tuloa sekä nykyiselle miespolvelle että
nousevillekin, näyttävät nykyään laveilla aloilla leikattavaksi valmiilta
viljavainiolta, johon on päässyt nälkäinen karja vapaasti
mellastamaan. Kun tukit ja hirret ovat myydyt, korjaavat
paperitehtaat loput, niin ettei aidanseivästäkään ole saatavissa. Ja
mitenkä käytettiin rahat? Tukkihuijarit joutuivat itse joukottain
vararikkoon, jättäen miljoonia maksettaviksi heille luottoa antaneille
yksityisille ja pankeille. Ja moni satatuhansista myynyt nauttii kenties
nyt vaivaisapua. Lieneekö asiallisesti tosi, mutta ainakin on asemaa
kuvaava tuo kertomus, että äsken nälkään kuolemasta pelastuneet
maanomistajat juottivat hevosilleen samppanjaa. Surulla täytyy
kansamme ystävien tunnustaa, ettei se sama kansa, joka oli niin
ylevästi esiintynyt kovan päivän aikana, ollenkaan ansaitse samaa
kiitosta myötäkäymisessä. Tätä se ei jaksanut kestää.

Eipä olekaan ihmiselle terveellistä se, minkä hän ilman omaa työtä
ja ansiota sattuu saamaan. "Mitä huilulla ansaitaan, se rummussa
menetetään", sanoo muinoinen sotamiesten sananlasku. Jos mikään
on omiansa häiritsemään kansamme tasaista edistymistä on se juuri
se ylöllinen ja vaatelias elämäntapa, johon metsärahat viettelivät, ja
se näennäinen ahdinko, johon pakostakin joudutaan, kun metsätulot
taas auttamattomasti hupenevat tahi lakkaavat. Näennäinen, sanon,
syystä että meidän maassa on eletty silloinkin kun maanomistaja ei
aavistanutkaan, että hänen metsästään voitiin löytää rahaa.

Tämmöisestä syystä saattaa vielä tulla koviakin aikoja.

Toivokaamme, että Suomen kansa, jos niin tapahtuu, uudestaan
osoittaa kaikki jalot ominaisuutensa. Jos saamme rauhassa jatkaa
meille sopivissa valtiollisissa ja taloudellisissa oloissa, niin ei tarvitse
olla epätoivossa voitosta.
XIV.

Jälkimaininkia.

1872 vuoden valtiopäiville annettiin armollinen esitys

"kreditivilainan osoittamisesta hädän-aputoimia varten katovuosina
tahi muihin erinomaisiin tarpeihin." Siinä sanotaan, että kovina
katovuosina, semmoisina kuin olivat 1862 ja 1867, oli ollut pakko
ottaa ulkomailta kreditivilainoja, joita voitiin saada ainoastaan sangen
raskailla ehdoilla. Sentähden ehdotetaan, että Suomen pankista
määrättäisiin yhden miljoonan kreditivi, jotta viljakatojen sattuessa
tahi muiden erinomaisten tarpeiden ollessa voitaisiin joutuisasti ja
turvaumatta rasittavaan ulkomaiseen lainaliikkeesen, heti käydä
hädän-aputoimiin, jotka lienevät tarpeen vaatimia. Kreditivi olisi
takaisin maksettava viimeistään kolmen vuoden kuluessa ilman
korkoa tahi muuta maksua.

Esitystä käsitteli valtiovaliokunta. Mietinnöstä käy selville, että

armollisen kirjeen kautta 24 p:ltä Syyskuuta 1867 oli säädetty
perustettavaksi väestön auttamiseksi erityinen "hädänapu-rahasto",
johon määrättiin annettavaksi:
 ulkona olevat lainat puhtaassa rahassa ennen otetuista
kreditivilainoista …………….. 1,060,000 samaan
kreditivilainaan kuuluvaa puhdasta rahaa
…………………………………. 56,000 ulkona olevia
viljalainoja valtiorahastosta… 3,322,000 yleisen
valtiorahaston viljansaamiset rahassa. 424,000 ja puhdasta
rahaa……………………….. 1,520,000

Summa 6,382,000

Sittenkun tästä rahastosta oli takaisin maksettu Rothschildin

kreditivi 5,529,150 markkaa ja muihin rahastoihin 1,100,000, oli
hädänapu-rahastossa Joulukuun 1 p:n 1871 seuraavat varat:

puhdasta rahaa ………………………… 12,000 viljaa raha-

arvossa…………………….. 1,162,000 ulkona olevia
viljalainoja rahassa……….. 993,000 saamisia puhtaassa
rahassa………………. 163,000

Summa 2,430,000

Maksamatonsa velkaa oli rahastolla Sm. 400,000; joten todellinen

säästö teki Sm. 2,030,000, josta kuitenkin joku osa oli epävarmoja
saatavia.

Kun valtiovarasto yllämainitulla tavalla hädänapurahastoon oli

jättänyt Sm. 6,382,000 ja rahaston säästö, epävarmat saamiset
siihen luettuina, 1 p:nä Joulukuuta 1871 teki Sm. 2,030,000, voisi
valtiovaraston häviötä hädänapu-rahastosta annetuista lainoista siis
laskea vähintänsä 4,352,000 markaksi (Apurahaston varat nousivat
vuonna 1889 5,542,738 markkaan).
 Waliokunta puolusti kreditivin antamista samoilla perusteilla, jotka
armollisessa esityksessä mainitaan, sillä muutoksella, että siitä olisi
suoritettava 3 prosentin korko.

Tätä valiokunnan päätöstä vastaan panivat vastalauseen

provessori A.S. Forsman, rovasti A.E. Granfelt ja kunnallisneuvos A.
Meurman. Panen sen tähän kokonaisuudessaan, koska siinä tulee
selville ne yleiset periaatteet avuntoimista hallituksen puolelta, jotka
siihen aikaan monessa olivat syntyneet nälkävuosien johdosta, ja
jotka laveammin olin esittänyt eräässä kirjoituksessa Kirjallisessa
Kuukauslehdessä 1868.

"Koska arm. esityksessä ehdotettu yhden miljoonan kreditivi

Suomen Pankissa katovuosien tarpeeksi on niin vähäinen, että se
yleisemmän hädän sattuessa tuskin miksikään auttanee, emme voi
tätä esitystä muuna pitää, kuin säädyille tehtynä kysymyksenä, onko
tästälähin jokaisen puutteen sattuessa hallitus velvollinen apua
tekemään ja väestö oikeutettu apua vaatimaan. Tältä periaatteen
kannalta ensin katseltuna, puheena oleva kreditivi ei ole meidän
mielestämme hyväksyttävä. Me emme tosinkaan sillä tahdo lausua
mitään moitetta hallituksen entisistä hädänavuntoimista, joihin
epäilemättä parhaimmalla tarkoituksella on ryhdytty. Mutta hallitus
niinkuin kansakin on jo siinä kohden käynyt kokemuksen katkeraa
koulua, ja tämä kokemus, varsinkin vuosilta 1856 ja 1862, todistaa
mielestämme yltäkyllin näiden tointen vahingollisuuden. Että
hallituksen runsaat avunteot 1856 ja 1862 melkoisesti heikonsivat
väestön sekä siveellistä että taloudellista asemaa, ja niin muodoin
teki kansan vähemmän kykeneväksi kestämään 1867 vuoden suurta
etsimystä, lienee jo yleisesti tunnustettu asia. Että taas semmoinen
vuosi kuin 1867 välttämättömästi vaatii avunhankkeita hallituksen
puolelta, ei tee tyhjäksi ajatustamme hallitus-apujen
vahingollisuudesta ylipäänsä. Semmoisina erinomaisina tapaturman
aikoina, joita Jumalan avulla tuskin tarvinnee kerran puolessa
vuosisadassa varoa, eivät tietysti mitkään periaatteet pidä
paikkaansa. Mutta semmoisiin tapauksiin onkin erinomaisia neuvoja
kulloinkin keksiminen, eikä niitä ole, niin sanoaksemme,
valtiokulunki-arvioon panemista.

"Suomen pankille puheena oleva kreditivi, vaikka itsessään kyllä

vähäpätöinen ja tarpeesen riittämätön, kuitenkin voisi, juuri
tämmöisinä hädän hetkinä, jolloin se tarvittaisiin, olla vaikea
suorittaa; sillä pulan yleisenä ollessa yksityisetkin tietysti tavallista
enemmän tarvitsevat pankin välitystä, jonka ohessa lisätty
viljantuonti tulvauttaa setelit takaisin pankkiin ja hopeat ulos maasta.
Luonnollisinta siis silloin on, ettei hallitus rupea yksityisten
kilvottelijaksi pankin varojen etsimisessä, vaan sen sijaan käyttää
ulkomaista kreditiänsä tarpeellisten varojen hankkimiseen. Ettei
tämä ole mitään mahdotonta, todistaa 1867 vuoden kokemus, jolloin
1/2 miljoonan thalerin kreditivilaina tällä tavoin ulkomailta saatiin.
Tosin se korko, joka tästä lainasta maksettiin, osoittaa, että
tämmöiset lainakaupat toisinaan saattavat tulla jotenkin kalliiksi.
Mutta sekin laillansa on epäilemättä terveellinen pidäke, joka estää
semmoisiin ryhtymästä paitsi kovimmassa tarpeessa. Sitä vastoin
mielestämme ei olisi ollut suinkaan viisasta, että siinä tilassa, missä
pankki vuonna 1867 oli, hallitus olisi siinä käyttänyt kreditivi-
oikeuttaan, jos semmoista olisi silloin ollutkin. Yllämainitusta 1867
vuoden esimerkistä on siis mielestämme selvästi nähtävänä, että
niissä tapauksissa, jolloin hallitusapu katovuoden tähden kenties olisi
välttämätön, yhden miljoonan kreditivi Suomen pankissa ei olisi
miksikään hyödyksi. Mutta semmoisina aikoina, jolloin ei mitään
apua pitäisi antaa, tämä näkyviin ripustettu miljoona olisi alituisena
yllykkeenä joka miehen pyytää ja hallituksen suoda hädänapua.
Seisovainen hädänapu-kreditivi tulisi siis vaikuttamaan jonakuna
yleisenä valtio-vaivaislaitoksena, laskien hallituksen hartioille sen
huolenpidon, joka on jätettävä väestön omaksi asiaksi."

Ennenkuin mainittua valiokunnan mietintöä otettiin säädyissä

ratkaistavaksi, mutta pahaksi onneksi vasta sen jälkeen kuin
vastalause oli painettu, tulin ajatelleeksi, että pitäisi kuulustella
Snellmanin mieltä asiasta, ja läksin sentähden hänen luoksensa.
Kohta suunavajaisiksi sain semmoisen säälimättömän läksytyksen,
jommoisilla hän sattuvissa tilaisuuksissa kestitti "nuoria." "Miksei
tuota kreditiviä annettaisi, koska ne sitä tahtovat." — Olen koettanut
vastalauseessa esittää syyt. — "Pelkkiä juoruja." — Olisiko teillä
1867 ollut mitään hyötyä tuosta kreditivistä, otaksumalla ettei sitä
olisi käytetty jo edellisinä vuosina? — "Mitäpä semmoisesta
summasta; syyskuussa jo käytettiin pari miljoonaa ja aputoimet
maksoivat kaikkiaan päälle 6 miljoonaa."

Mutta kaikista puheista huolimatta, oli loppulause

muuttumattomasti: "miksei kreditiviä annettaisi, kun ne sitä tahtovat."

Waliokunnan mietintöä käsiteltäessä säädyissä hyväksyivät

ritaristo ja aateli mietinnön sillä muutoksella, että korkoa ei tarvitsisi
suorittaa; pappis- ja porvarissääty muuttamattomana. Mitään
erityistä huomiota ei näissä säädyissä vastalauseelle annettu. Mutta
talonpoikaissääty hylkäsi mietinnön, hyväksymällä vastalausetta.

Säätypäätöksen saamista varten kehotti valiokunta ritaristoa ja

aatelia, luopumalla entisestä päätöksestänsä, yhtymään pappis- ja
porvarissäätyyn. Siitä syntyneessä keskustelussa pyysi Snellman
ensimmäisenä sananvuoroa. Hän tiesi silloin, että talonpoikaissääty
oli hyljännyt mietinnön, ja piti tätä sopimattomana kiittämättömyytenä
hallituksen suurenmoisista avunteoista, vaikka sekä vastalauseessa
että säädyn istunnossa nimenomaan oli ylistetty 1867 vuoden
aputoimia, ja ainoastaan viitattu siihen, että avun-annot saattaisivat
tulla alituisiksi, jos kreditivin annolla tunnustettaisiin hallituksen
velvollisuudeksi jokaisen hätähuudon johdosta rientämään avuksi.
Nähtävästi kiihotti tämä ajatus puhujaa.

"Täytyy oudoksua", sanoi Snellman muun muassa, "kun näkee

arm. esitystä käsiteltävän siihen tapaan, ikään kuin olisi hallituksen
velvollisuus, hädän kohdatessa, ruokkia väestöä, ja ikään kuin se
olisi eduskunnan puolelta erinomainen armon-osotus, jos se tarjoo
yhdenkin sormen hallituksen tukemiseksi tässä toimessa. Tuo ei ole
laisinkaan sopivaa."

"Yksi sääty, se jota asia lähimmin koskee, on hyljännyt esityksen,

sen nojalla, ettei se luule tilallisten vastedes joutuvan minkään valtio-
avun tarpeesen. Jos minulla olisi kunnia kuulua siihen arvoisaan
säätyyn, olisin minä kysynyt: Kutka ne ovat, jotka viljakadon
sattuessa kokoontuvat kuntakokouksiin, pyytämään yksityisille
kunnille lainaksi tuhansittain jauhomattoja, kymmentuhansittain
markkoja? Kutka ne ovat, jotka ovat piirittäneet kuvernöörit
anomuksilla ja lähetystöillä, saadaksensa semmoista apua? Kutka
ne ovat, jotka, kuvernöörin kiellettyä, ovat lähettäneet senatiin
valituskirjoituksia, vaatien noita runsaita avuntekoja? Kutka ne ovat,
jotka ovat panneet lähtemään Helsinkiin edusmiehiä valittamaan
senaatin jäsenille ja kenraalikuvernöörille? Kutka ne ovat, jotka
lisäksi ovat lähettäneet Pietariin kirjoituksia ja edusmiehiä
valittamaan Hänen Majesteetillensa, etteivät kuvernöörit eikä senati
ole auttaneet heitä niinkuin heidän mielestänsä olisi pitänyt? Kutka?
No nehän ovat tilalliset, arvoisan talonpoikaissäädyn valitsijat. Mutta
toivotaan nyt, etteivät he ikinä enää pyydä hallitukselta apua, ei
penniäkään, ei jyvääkään."
 "Tässä maassa on kuitenkin muutakin maakansaa, kuin tuo
tilallinen väestö, täällä on sen kurjat työmiehet. Me tiedämme että
nämä asuvat kurjissa hökkeleissä, palkalla, joka ei anna heille
vaatteita ruumiin verhomiseksi, ja heidän lapsensa liikkuvat puoleksi
alastomina suvet talvet. Ei voi kukaan vaatia, että he voisivat mitään
säästää kovien aikojen varaksi. Kun hädän aika tulee, irtisanotaan
pestatutkin palvelijat, ja tälle väkijoukolle, miehille naisille, lapsille, on
tarjona ainoastaan maantie ja kerjuu. Eipä näy heitä varten olleen
sydäntä eikä ajatusta. Hallitus, siitä olen vakuutettuna, ei heitä ikinä
unohda, vaan tarjoo heille mahdollisuuden mukaan työtä ja ravintoa,
kun heiltä maanomistajat kieltävät kumpaakin. Tätä hallituksen
velvollisuutta ovat maamme todelliset ylimykset, nuo tilalliset,
kokonaan unohtaneet, kun julistavat, ettei hallitus tarvitse mitään
apuvaroja. Mainitsen sitä vastaan vilpittömällä ja syvällä
kunnioituksella, että tämän säädyn enemmistö äänestyksellään on
myöntänyt tämän velvollisuuden oikeutetuksi, kun se ei ole vaatinut
mitään korkoa tuosta mitättömästä ennakkomaksusta, jota hallitus
on pankista pyytänyt."

"Olen tosin kuullut mainittavan, että yksi arvoisan

talonpoikaissäädyn jäsen oli lausunut kiitoksia hallituksen toimesta,
mutta ei yksikään mitään, joka olisi osoittanut muistoa siitä, mitä
omat maamiehet ja ulkomaalaisetkin ovat uhranneet nälän
lievittämiseksi. Mutta sitä pitäisi niinikään muistaa, että se, joka ei
tee mitään tulevien onnettomuuden päivien varaksi, se ei ansaitse
muidenkaan apua.

"Pidin velvollisuutenani vastata Morgonbladissa tähän ankaraan

puheesen. Lyhennettynä oli sisällys seuraava: 'Luulisi, että hra
Snellmanin alkusanat ovat kopioidut vastalauseesta, kun hän sanoo:
»Maata ei rasiteta veroilla sentähden, että niillä ylläpidettäisiin toisen
tahi toisen maakunnan väestö; ei hallitus sitä varten saa tulojansa,
vaan tavallisten valtiotarpeiden suorittamiseksi.» Eihän kieltäne hra
S., että vastalauseen kirjoittajat ovat tavoittaneet samaa, ja sen
lisäksi vielä, ettei kansalle ole terveellistä tottua siihen ajatukseen,
että huolenpito sen toimeentulosta on hallituksen asia. Kuinka siis
suoriutuu hra S. alkulauseensa johtopäätöksistä? Siten, että ne
apurahat, joita eduskunta toisessa tahi toisessa muodossa antaa
hallitukselle väestön auttamiseksi, eivät muka ole 'veroja.' Kun
hallitusta oikeutetaan käyttämään esim. pankin vuotuiset voitot
toisen tahi toisen maakunnan väestön auttamiseksi, niin se kai ei ole
'maan verojen' käyttämistä. Tuo käsitys 'hallituksen omista rahoista'
näkyy olevan kovin syvään juurtunut, mutta ainakaan ei liene
mahdollista todistaa, että Suomen pankki on jonkinmoinen yhteinen
vaivaiskassa Suomen kansalle. Kolme säätyä on hyväksynyt
kreditivin antamisen, se on: ne ovat suoneet 55 penniä kutakin maan
asukasta varten, mutta kaksi säätyä vaatii tästä ennakkomaksusta 3
% korkoa, joten siis ovat vähentäneet avun 53 penniin, ja hra S.
lausuu vilpittömän ja syvän kunnioituksensa ritariston ja aatelin
jalomielisestä ja oikeuden mukaisesta ajatustavasta. Olisihan hra S.
voinut ryhtyä keskusteluun vastalauseen periaatteista. Mutta miksi
olisi hän, siltä kannalta, jolle hän satunnaisesti oli asettunut,
ruvennut keskustelemaan periaatteista talonpoikien kanssa, noiden
kurjien kanssa, jotka matelevat hallituksen jalkojen juuressa, kerjäten
leipäpalasta. Hän näkyy olevan sitä mieltä, että kansa on olemassa
hallituksen kassojen täyttämistä varten, ja että hallitus, kun se
säännöllisesti suorittaa kuukauspalkat, on tehtävänsä tehnyt. —
Minä pyydän saada olla toista mieltä; minä arvelen, ettei ole mitään
rajaa sille, mitä hallitukselta voidaan vaatia, ja ettei se puolestansa
voi enempää tehdä kuin mitä sen velvollisuus on. Mutta
velvollisuuden täyttäminen onkin korkeinta, mihin ihminen voi
kohota, ja harvat ovat ne, jotka sitä voivat täydellisesti tehdä. Siitä
syystä ilmilausuin talonpoikaissäädyssä suuren iloni siitä, että
Suomella, kun se joutui kovimman koetuksen alaiseksi, minkä se
vuosisatoihin oli saanut kestää, oli onni tavata raha-asiansa
johtajana miestä, joka tehtäväänsä pystyi. Waikka en pidä
hallituksen asiana ryhtyä väestön talouteen, ei suinkaan siitä syystä,
ettei se ole sen velvollisuus, vaan sentähden, että se on
vahingollista, rohkenen sittenkin väittää, että se hallitus, joka 1867 ei
olisi toimittanut mitään, olisi täydellä oikeudella ansainnut
ankarimman tuomion. — Sitä laatua oli se kiitollisuus, joka
ilmilausuttiin talonpoikaissäädyssä. Ettei kukaan noussut kiittämään
kansalaisiamme ja ulkomaalaisia heidän uhrauksistansa, sitä
paheksuu hra S. Oliko tilaisuus siihen sovelias, se jääköön
sanomatta. Kaikissa tapauksissa olisi se ollut eduskunnan yhteinen
asia. Mutta vastenmieliseltä tuntuu minusta se hyväntekeväisyys,
joka ei katso itseänsä palkituksi, ellei avunsaaja yhä matele
hyväntekijänsä jalkain edessä. — On kuultu mitä hra S. olisi
sanonut, jos hänellä olisi ollut kunnia kuulua arvoisaan
talonpoikaissäätyyn. Minullahan on tuo kunnia, ja sentähden täytyy
minunkin sanoa, mitä olisin tuntenut itseni pakotetuksi lausumaan,
jos kerran olisin ruvennut kiittelemään. Näin olisin minä sanonut:

"'Kuka oli se, joka, kaiken pettäessä, rohkeni pitää vireillä

luottamusta siihen, että tämä maa vielä oli mahdollinen
ihmisasunnoksi, valtioksi, joka voi kannattaa omaa hallitusta? Kuka
se oli, joka, pettuja sammalleipää syödessään, vielä kynti pellot,
toivoen parempia aikoja, ja jolla oli tarmoa säilyttää siemenet
aitassa, nälkäänkuolema silmien edessä? Kuka se oli, joka
viimeiseen kurjaan leipäpalaan saakka veljellisesti jakeli sitä
kerjäläisten kanssa, eikä sulkenut niiltä oveansa? Se oli tilallinen
maaväestö, ne olivat talonpoikaissäädyn valitsijat.' Niin olisin ollut
pakotettuna lausumaan vieläpä pakotettu lopettamaan ilmoittamalla
sille saman vilpittömän ja syvän kunnioituksen sen jalomielisyydestä,
kuin hra S. esiintoi korkeasti-kunnioitetulle ritaristolle ja aatelille.
Mutta eihän olisi ollut laisinkaan sopivaa puhua 'todellisesta ja
syvästä kunnioituksesta' talonpoikia kohtaan. Moista skandaalia en
voinut virittää. Mutta tarpeellisella maltilla esitin ainoastaan varsin
kiitettävänä asiana, että sääty oikein oli käsittänyt mitä sille usealta
taholta, ja luullakseni myöskin hra S:n puolelta, oli neuvottu 1867
vuoden kadon johdosta, että se vastedes koettaisi omin toimin
itseänsä auttaa."

Snellman vastasi tähän seuraavana päivänä kirjoituksella, joka

osoittaa hänen jaloa sydäntänsä ja niitä katkeria muistoja, jotka siinä
vielä piilivät.

"Että vuonna 1872 jo on voitu unohtaa, että maassamme on

muitakin apua tarvitsevia kuin ne, jotka voivat lainoja saada, sepä
unohtaminen on kaikista tuskastuttavinta. Etten ole liian kovaa ääntä
pitänyt, käy selville siitä, että hra A.M. ei ole vieläkään saanut
korvaansa auki. Mutta ehkä on muiden kuulo vähemmän paatunut.

"Hra A.M.! Käy varsin hyvin laatuun hoitaa esim. siemenen ostoa
surumielin, mutta kuitenkin alistumalla ja tyvenesti. Mutta kun
nälänhätä viikko viikolta lisääntyy, kurjuus ja ruumiiden luku
hautausmailla, teillä ja poluilla karttuu karttumistaan, silloin valtaa
kauhu sydämen. Raataa kuten mies paloruiskun ääressä liekkien
vallassa olevassa kaupungissa ilman pelastuksen toivoakaan. Hra
A.M. ja muut hänen kanssansa eivät näy tietävänkään, että
semmoinen pelastustyö oli laskettu maan hallituksen hartioille. Mutta
sen eteen, jolla oli jotakin edesvastausta asiasta, saattavat kyllä nuo
kalpeat varjot esiintyä uudestaan; ja hänen omatuntonsa saattaa
kyllä yhä uudestaan asettaa hänelle vastattavaksi kysymyksen: eikö
olisi voitu tehdä enemmänkin? Eikö olisi voitu järkevämmin käyttää
sitä, mitä annettiin, ja siten pelastaa ainakin muutamia tuhansia
lisäksi. Jos noita 7 miljoonaa, jotka olivat käytettävissä, — ja tämä
summa vastaa puolen vuoden tuloja yleisessä valtiovarastossa, olisi
käytetty yksinomaan nääntyvien ja heidän lastensa hyväksi, eikä
ainoatakaan markkaa siemeneen, ehkä olisi silloin olleet kaikki
pelastettavissa. Olisiko se ollut oikein? En voi vieläkään tätä
kysymystä ratkaista. Wastatkoon herra A.M. jaa tahi ei — jos hän
rohkenee."

Niin raskaasti kantoi Snellman edesvastauksensa hirveätä

taakkaa, vielä silloinkin, kun kaikki kiitollisina ihmettelivät hänen
ylistettäviä toimiansa.

Mutta tuota kaivattua vastausta hän ei saanut eläissänsä. Olkoon

se hänelle annettu historian edessä. Kun tuiman taistelun
ratkaisevana hetkenä päällikkö on pakotettu kokonaisuuden
pelastamiseksi antamaan jollekulle osastolle käskyn: "antakaa
surmata itsenne tässä!", niin olisi epäilys ja sääli turmiollinen.

Suomen kansan etujoukot ymmärsivät käskyn ja kaatuivat

asemassaan. Me suremme heidän kohtaloansa kuten kaatuneiden
sankarien ainakin, ja annamme heille korkeimman kiitoksemme: he
ovat kaatuneet isänmaan pelastukseksi.
 *** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK
NÄLKÄVUODET 1860-LUVULLA ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will
be renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S.

copyright law means that no one owns a United States copyright in
these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it
in the United States without permission and without paying copyright
royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of
this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™
electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept
and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and
may not be used if you charge for an eBook, except by following the
terms of the trademark license, including paying royalties for use of
the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very
easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as
creation of derivative works, reports, performances and research.
Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given
away—you may do practically ANYTHING in the United States with
eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject
to the trademark license, especially commercial redistribution.

START: FULL LICENSE

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
 PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free

distribution of electronic works, by using or distributing this work (or
any other work associated in any way with the phrase “Project
Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full
Project Gutenberg™ License available with this file or online at
www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and

Redistributing Project Gutenberg™
electronic works
1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree
to and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or
destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your
possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be
bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from
the person or entity to whom you paid the fee as set forth in
paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be

used on or associated in any way with an electronic work by people
who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a
few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic
works even without complying with the full terms of this agreement.
See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with
Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this
agreement and help preserve free future access to Project
Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.
1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the
Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the
collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the
individual works in the collection are in the public domain in the
United States. If an individual work is unprotected by copyright law in
the United States and you are located in the United States, we do
not claim a right to prevent you from copying, distributing,
performing, displaying or creating derivative works based on the
work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of
course, we hope that you will support the Project Gutenberg™
mission of promoting free access to electronic works by freely
sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of
this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name
associated with the work. You can easily comply with the terms of
this agreement by keeping this work in the same format with its
attached full Project Gutenberg™ License when you share it without
charge with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also
govern what you can do with this work. Copyright laws in most
countries are in a constant state of change. If you are outside the
United States, check the laws of your country in addition to the terms
of this agreement before downloading, copying, displaying,
performing, distributing or creating derivative works based on this
work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes
no representations concerning the copyright status of any work in
any country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other

immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must
appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™
work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or
with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is
accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed:
 This eBook is for the use of anyone anywhere in the United
States and most other parts of the world at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away
or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License
included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you
are not located in the United States, you will have to check the
laws of the country where you are located before using this
eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived

from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a
notice indicating that it is posted with permission of the copyright
holder), the work can be copied and distributed to anyone in the
United States without paying any fees or charges. If you are
redistributing or providing access to a work with the phrase “Project
Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must
comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through
1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project
Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted

with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted
with the permission of the copyright holder found at the beginning of
this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project

Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a
part of this work or any other work associated with Project
Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this

electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg™ License.