(eBook PDF) Reading Feminist Theory:

From Modernity to Postmodernity

Visit to download the full and correct content document:
https://ebooksecure.com/download/ebook-pdf-reading-feminist-theory-from-modernity
-to-postmodernity/
 contents • vii

5. Maria C. Lugones and Elizabeth V. Spelman, “Have

We Got a Theory for You! Feminist Theory,
Cultural Imperialism and the Demand for ‘The
Woman’s Voice’ ” (1983) 23
6. Jane Flax, “The End of Innocence” (1992) 32
7. Uma Narayan, “The Project of Feminist Epistemology:
Perspectives from a Nonwestern Feminist” (1989) 36

Section One MODERN FEMINIST THOUGHT 41

Chapter 2 Liberal Feminisms 42
Introduction 42
The “Woman Question” and Enlightenment Thought 42
The Rise of the U.S. Women’s Movement in Early Modernity 43
The Seneca Falls Declaration of Sentiments 44
Liberal Feminists on Love, Marriage, and Sex
in Early Modernity 45
First-Wave Environmental Activism 45
Winning Suffrage 46
Advances and Setbacks between the Waves 47
Liberal Feminisms in Late Modernity 48
Liberal Psychoanalytic Feminisms 49
Conclusion 49
Readings
8. Abigail and John Adams, Selected Letters
from the Adams Family Correspondence (1776) 51
9. Mary Wollstonecraft, Introduction to A Vindication
of the Rights of Woman (1792) 52
10. Sarah M. Grimké, from Letters on the Equality
of the Sexes and the Condition of Women (1838) 55
11. Elizabeth Cady Stanton, “Declaration of Sentiments”
from The History of Women’s Suffrage (1848) 58
12. Harriet Taylor Mill, “Enfranchisement
of Women” (1851) 60
13. John Stuart Mill, from The Subjection of Women (1870) 63
14. Victoria Woodhull, “And the Truth Shall Make You
Free”: A Speech on the Principles of Social
Freedom (1871) 65

00-Mann-FM.indd 7 16/01/15 1:12 PM

 viii • contents

15. Susan B. Anthony, Speech after Arrest for Illegal

Voting (1872) 67
16. Kate Chopin, “The Story of an Hour” (1894) 69
17. “American Suffragettes” (1896) 71
18. Jane Addams, “On Municipal Housekeeping” (1907) 72
19. Virginia Woolf, “Shakespeare’s Sister” from
Chapters III and VI of A Room of One’s Own (1929) 74
20. Virginia Woolf, “A Room of One’s Own” from
Chapter I of A Room of One’s Own (1929) 76
21. Margaret Mead, “Sex and Temperament” from Sex
and Temperament in Three Primitive Societies (1935) 78
22. Betty Friedan, “The Problem That Has No Name”
from The Feminine Mystique (1963) 80
23. The National Organization for Women,
“1966 Statement of Purpose” (1966) 83
24. Carol Gilligan, from In a Different Voice (1982) 86

Chapter 3 Radical Feminisms 88

Introduction 88
The Dialectic of Sex 88
Lesbianism, Feminist Separatism, and the
Woman-Identified Woman 89
Mending the Lesbian/Straight Split in the Second Wave 90
The “Sex Wars” 92
Sex as a Realm of Pleasure 92
Sex as a Realm of Danger 92
Cultural and Spiritual Ecofeminisms 93
A Radical Feminist Response to Queer Theory 94
Conclusion 95
Readings
25. Gertrude Stein, from “Miss Furr
and Miss Skeene” (1922) 96
26. Joreen (Jo Freeman), from “The BITCH
Manifesto” (1969) 97
27. Redstockings, “Redstockings Manifesto” (1969) 100
28. Shulamith Firestone, “Revolutionary Demands”
from The Dialectic of Sex (1970) 101

00-Mann-FM.indd 8 16/01/15 1:12 PM

 contents • ix

29. Radicalesbians, “The Woman Identified

Woman” (1970) 103
30. Charlotte Bunch, “Lesbians in Revolt” (1972) 106
31. Robin Morgan, “Theory and Practice: Pornography
and Rape” (1977) 109
32. Susan Griffin, “Use” from Woman and Nature:
The Roaring inside Her (1978) 112
33. Carol P. Christ, “Why Women Need the Goddess:
Phenomenological, Psychological, and Political
Reflections” (1978) 113
34. Anaïs Nin, “Mandra, II” from Little Birds:
Erotica (1979) 116
35. Adrienne Rich, “Compulsory Heterosexuality
and Lesbian Existence” (1980) 117
36. Gloria Steinem, “If Men Could Menstruate” (1983) 123
37. Gayle Rubin, “Thinking Sex: Notes for a Radical
Theory of the Politics of Sexuality” (1984) 125
38. Andrea Dworkin and Catharine MacKinnon, “Model
Antipornography Civil Rights Ordinance” (1988) 133
39. Suzanna Danuta Walters, “From Here to Queer:
Radical Feminism, Postmodernism, and the Lesbian
Menace (or, Why Can’t a Woman be More Like
a Fag?)” (1996) 135

Chapter 4 Marxist, Socialist, and Anarchist Feminisms 141

Introduction 141
The Origins of Women’s Oppression 142
Women’s Work in the Home 142
Class Differences in Women’s Lives and Work 143
Love, Marriage, and Sexual Practices in Early Modernity 144
Precursors to Ecofeminism in Early Modernity 145
Marxist, Socialist, and Anarchist Feminisms
between the Waves 145
Women’s Work in Late Modernity 146
Feminist Existential Phenomenology 147
Psychoanalytic Approaches of the Feminist New Left 148
Socialist Feminist Standpoint Theories 149

00-Mann-FM.indd 9 16/01/15 1:12 PM

 x • contents

Marxist, Socialist, and Anarchist Ecofeminisms 150

Conclusion 151
Readings
40. Emma Lazarus, “The New Colossus” (1883) 152
41. Friedrich Engels, from The Origin of the Family,
Private Property, and the State (1884) 152
42. Charlotte Perkins Gilman, from “The Yellow
Wallpaper” (1892) 155
43. Charlotte Perkins Gilman, from Women and
Economics: A Study of the Economic Relation between Men
and Women as a Factor in Social Evolution (1898) 157
44. Mother (Mary) Jones, “Girl Slaves of the Milwaukee
Breweries” (1910) 160
45. Emma Goldman, “The Traffic in Women”
from Anarchism and Other Essays (1910) 162
46. James Oppenheim, “Bread and Roses” (1911) 165
47. Rose Schneiderman, “We Have Found
You Wanting” (1911) 165
48. Alexandra Kollotai, “Working Woman
and Mother” (1914) 166
49. Crystal Eastman, “Now We Can Begin”
from On Women and Revolution (1919) 169
50. Margaret Sanger, “My Fight for Birth
Control” (1920) 171
51. Tillie Olsen, “I Want You Women up North
to Know” (1934) 175
52. Simone de Beauvoir, “The Married Woman”
from The Second Sex (1949) 177
53. Margaret Benston, “The Political Economy
of Women’s Liberation” (1969) 181
54. Nancy Chodorow, “Gender Personality and the
Reproduction of Mothering” from The Reproduction
of Mothering: Psychoanalysis and the Sociology
of Gender (1978) 184
55. Heidi I. Hartmann, “The Unhappy Marriage of
Marxism and Feminism: Towards a More Progressive
Union” (1979) 187
56. Iris Marion Young, “Throwing Like a Girl: A
Phenomenology of Feminine Body Comportment,
Motility, and Spatiality” (1980) 194

00-Mann-FM.indd 10 16/01/15 1:12 PM

 contents • xi

57. Ynestra King, “Feminism and the Revolt

of Nature” (1981) 200
58. Dorothy E. Smith, from The Everyday World
as Problematic: A Feminist Sociology (1987) 204
59. Nancy Hartsock, “Foucault on Power: A Theory
for Women?” (1990) 210
60. Donna Haraway, “The Cyborg Manifesto and
Fractured Identities” from Simians, Cyborgs, and
Women: The Reinvention of Nature (1991) 212

Chapter 5 Intersectionality Theories 218

Introduction 218
Precursors to Intersectional Analyses in Early Modernity 218
Precursors to Intersectional Analyses between the Waves 220
This Bridge Called My Back 220
Simultaneous and Multiple Oppressions 222
From Margin to Center 223
Decentering and Difference 224
U.S. Third-World Feminism 225
The Environmental Justice Movement 226
Integrating Disability Studies with
Intersectionality Theory 227
Conclusion 227
Readings
61. Sojourner Truth (Isabella Baumfree), “Ain’t I a
Woman?” (1851) 229
62. Harriet Jacobs, from Incidents in the
Life of a Slave Girl (1861) 229
63. Frederick Douglass, “On Woman Suffrage” (1888) 231
64. Anna Julia Cooper, “Woman versus the Indian”
from A Voice from the South (1892) 235
65. Ida B. Wells-Barnett, “Lynch Law in
America” (1900) 237
66. Zora Neale Hurston, “Sweat” (1926) 240
67. Maya Angelou, from I Know Why the Caged
Bird Sings (1969) 246
68. Combahee River Collective, “A Black Feminist
Statement” (1977) 247

00-Mann-FM.indd 11 16/01/15 1:12 PM

 xii • contents

69. Mitsuye Yamada, “Invisibility is an Unnatural

Disaster: Reflections of an Asian American
Woman” (1979) 253
70. Chrystos, “I Walk in the History of My People” (1981) 256
71. Alice Walker, “Womanist” from In Search of Our
Mothers’ Gardens (1983) 257
72. Audre Lorde, “The Master’s Tools Will Never
Dismantle the Master’s House” from
Sister/Outsider (1984) 258
73. Gloria Anzaldúa, from Borderlands/La Frontera:
The New Mestiza (1987) 260
74. Kimberlé Crenshaw, “Demarginalizing the Intersection
of Race and Sex: A Black Feminist Critique
of Antidiscrimination Doctrine, Feminist Theory,
and Antiracist Politics” (1989) 264
75. Patricia Hill Collins, from Black Feminist Thought:
Knowledge, Consciousness and the Politics of
Empowerment (1990) 273
76. Chela Sandoval, “U.S. Third World Feminism: The
Theory and Method of Differential Oppositional
Consciousness” (1991) 277
77. Angela Y. Davis, “Outcast Mothers and Surrogates:
Racism and Reproductive Politics in the
Nineties” (1993) 284
78. Andy Smith, “Ecofeminism through an Anticolonial
Framework” (1997) 288
79. Rosemarie Garland-Thomson, “Integrating Disability,
Transforming Feminist Theory” (2002) 294

Section Two FEMINIST THOUGHT AFTER TAKING

THE POSTMODERN TURN 299
Chapter 6 Postmodernism, Poststructuralism, Queer,
and Transgender Theories 300
By Jane Ward and Susan Mann
Introduction 300
Challenging Modern Thought 300
Major Assumptions of Postmodernism
and Poststructuralism 301
Tensions between Foucault and Feminism 301
Power and Discourse 302

00-Mann-FM.indd 12 16/01/15 1:12 PM

 contents • xiii

Modern Techniques of Power 303

Sex, Sexuality, and Deconstructing the “Natural” 304
Queer Theory 305
Transgender Theory 307
Conclusion 308
Readings
80. Michel Foucault, “Method,” Chapter 2 from The
History of Sexuality, Volume I: An Introduction (1976) 309
81. Sandra Lee Bartky, “Foucault, Femininity, and the
Modernization of Patriarchal Power” (1988) 312
82. Judith Butler, “Imitation and Gender
Insubordination” (1991) 317
83. Susan Bordo, “The Body and the Reproduction of
Femininity” from Unbearable Weight: Feminism, Western
Culture, and the Body (1993) 321
84. Kate Bornstein, from Gender Outlaw: On Men, Women,
and the Rest of Us (1994) 327
85. Judith Halberstam, “An Introduction to Female
Masculinity: Masculinity without Men” from Female
Masculinity (1998) 331
86. Anne Fausto-Sterling, “Should There Be Only Two
Sexes?” from Sexing the Body (2000) 336
87. Riki Wilchins, “A Certain Kind of Freedom: Power
and the Truth of Bodies” from Genderqueer: Voices from
beyond the Sexual Binary (2002) 341
88. Judith Halberstam, “Queer Temporality and
Postmodern Geographies” from In a Queer Time and
Place: Transgender Bodies, Subcultural Lives (2005) 345
89. Julia Serano, “Trans Woman Manifesto” (2009) 349

Chapter 7 Third-Wave Feminisms 353

Introduction 353
Historically Grounding the Third Wave 354
Tracing the Third Wave’s Lineage to Intersectionality Theory 355
Tracing the Third Wave’s Lineage to Poststructuralism
and Queer Theory 357
Third-Wave Theory Applications 359
Solitary Sisterhood? 360
Conclusion 361

00-Mann-FM.indd 13 16/01/15 1:12 PM

 xiv • contents

Readings
90. Bikini Kill Zine Cover (circa 1991) 362
91. Rebecca Walker, “Being Real: An Introduction”
from To Be Real: Telling the Truth and Changing the Face
of Feminism (1995) 363
92. Susan Jane Gilman, “Klaus Barbie, and Other
Dolls I’d Like to See” from Adiós, Barbie (1998) 366
93. Jennifer Baumgardner and Amy Richards, “A Day
without Feminism” from Manifesta: Young Women,
Feminism, and the Future (2000) 367
94. Cathryn Bailey, “Unpacking the Mother/Daughter
Baggage: Reassessing Second- and Third-Wave
Tensions” (2002) 370
95. Bushra Rehman and Daisy Hernández “Introduction”
from Colonize This! Young Women of Color on Today’s
Feminism (2002) 376
96. Julie Bettie, from Women without Class (2003) 380
97. Leslie Heywood and Jennifer Drake, “ ‘It’s All About
the Benjamins’: Economic Determinants of Third Wave
Feminism in the United States” (2004) 384
98. Astrid Henry, “Solitary Sisterhood: Individualism Meets
Collectivity in Feminism’s Third Wave” (2005) 389

Section Three BRIDGING THE LOCAL AND THE GLOBAL:

FEMINIST DISCOURSES ON COLONIALISM,
IMPERIALISM, AND GLOBALIZATION 395
Introduction 395
Conceptualizing Imperialism and Colonialism 396

Chapter 8 Feminism and Imperialism in Early Modernity 397

Introduction 397
U.S. Western Expansion and the Woman Question 397
U.S. Overseas Expansion and the Woman Question 400
Rosa Luxemburg on Imperialism and the Woman Question 402
Anti-War Writings between the Waves 403
Conclusion 403
Readings
99. Henry David Thoreau, “Civil Disobedience” (1849) 405
100. Julia Ward Howe, “Mothers’ Day Proclamation” (1870) 408

00-Mann-FM.indd 14 16/01/15 1:12 PM

 contents • xv

101. Matilda Joslyn Gage, “Indian Citizenship” (1878) 408

102. María Amparo Ruiz de Burton, from The Squatter
and the Don (1885) 410
103. Tekahionwake (Emily Pauline Johnson), “A Cry
from an Indian Wife” (1885) 411
104. Elizabeth Cady Stanton, “On Educated Suffrage” (1897) 412
105. Susan B. Anthony and Elizabeth Cady Stanton,
“Petition for the Women of Hawaii” (1899) and Samuel
Gompers’s Reply on Behalf of the American Federation
of Labor (1899) 414
106. Emma Goldman, from Patriotism: A Menace
to Liberty (1911) 415
107. Rosa Luxemburg, “Militarism as a Province
of Accumulation” from Chapter 32 of The Accumulation
of Capital (1913) 418
108. The International Congress of Women, “Resolutions
Adopted” (1915) 420
109. Zitkala-Sa (Gertrude Bonnin), from American Indian
Stories (1921) 421
110. Waheenee (Buffalo Bird Woman), from An Indian
Girl’s Story Told by Herself to Gilbert L. Wilson (1921) 422
111. Virginia Woolf, from Three Guineas (1938) 423

Chapter 9 Feminism and Imperialism in Late Modernity 427

Introduction 427
The Anti–Vietnam War Movement 428
Modernization Theory and Dependency Theory 429
Liberal Feminisms Inspired by Modernization Theory 430
Feminisms Inspired by Dependency Theory 430
Radical Feminist Global Analyses 432
Global Feminist Analyses Inspired by Rosa
Luxemburg’s Work 433
Feminism and the Military 434
Conclusion 435
Readings
112. Irene Tinker, “The Adverse Impact of Development
on Women” (1976) 436
113. Mary Daly, from Gyn/Ecology: The Metaethics
of Radical Feminism (1978) 441

00-Mann-FM.indd 15 16/01/15 1:12 PM

 xvi • contents

114. Barbara Ehrenreich and Annette Fuentes, “Life

on the Global Assembly Line” (1981) 446
115. Off Our Backs Cover (1983) 451
116. Robin Morgan, “Introduction: Planetary Feminism:
The Politics of the 21st Century” from Sisterhood
Is Global: The International Women’s Movement
Anthology (1984) 452
117. Minerva Salado, “Report from Vietnam
for International Women’s Day” (1985) 455
118. June Jordan, “Report from the Bahamas” (1985) 455
119. Maria Mies, from Patriarchy and Accumulation
on a World Scale: Women in the International Division
of Labour (1986) 459
120. Vandana Shiva, “Development, Ecology
and Women” from Staying Alive: Women, Ecology
and Development (1989) 463
121. Grace Chang, “The Global Trade in Filipina Workers”
from Dragon Ladies: Asian American Feminists Breathe
Fire (1997) 467
122. Cynthia Enloe, “Wielding Masculinity inside
Abu Ghraib and Guantánamo: The Globalized
Dynamics” (2007) 472

Chapter 10 Feminism and Imperialism in Postmodernity 481

Introduction 481
Postcolonial and Transnational Feminisms 483
Decolonizing Feminist Thought 484
Can the Subaltern Speak? 485
Diasporas and the Gender Politics of Postcolonial Space 486
Feminism and Religious Fundamentalisms 487
Queering Global Analyses 488
Transnational Feminist Organizing 489
Conclusion 490
Readings
123. Edward W. Said, from Orientalism (1978) 491
124. Chandra Talpade Mohanty, “Under Western Eyes:
Feminist Scholarship and Colonial Discourses” (1984) 493
125. Gayatri Chakravorty Spivak, “Can the Subaltern
Speak?” (1985) 500

00-Mann-FM.indd 16 16/01/15 1:12 PM

 contents • xvii

126. Trinh T. Minh-ha, “Infinite Layers/Third World?”

from Woman, Native, Other: Writing, Postcoloniality,
and Feminism (1989) 505
127. Inderpal Grewal and Caren Kaplan, “Postmodernism
and Transnational Feminist Practices” from Scattered
Hegemonies: Postmodernity and Transnational Feminist
Practices (1994) 506
128. Fourth World Conference on Women, “Beijing
Declaration” (1995) 512
129. Uma Narayan, from Dislocating Cultures: Identities,
Traditions, and Third-World Feminism (1997) 515
130. Greta Gaard, “Erotophobia and the Colonization
of Queer(s)/Nature” (1997) 521
131. Ella Shohat, “After the Metanarratives of Liberation”
from Talking Visions: Multicultural Feminism in a
Transnational Age (1999) 524
132. Lila Abu-Lughod, “Do Muslim Women Really Need
Saving? Anthropological Reflections on Cultural
Relativism and its Others” (2002) 528
133. Alison Symington, “From Tragedy and Injustice to
Rights and Empowerment: Accountability in the
Economic Realm” (2005) 533
134. Jyotsna Agnihotri Gupta, “Towards Transnational
Feminisms” (2006) 539
135. Skye Brannon, “Fireweed” (2009) 542

Glossary 545
References 552

00-Mann-FM.indd 17 16/01/15 1:12 PM

 Acknowledgments

It is a privilege to have spent my adult life doing work that I love. It also is a privi­
lege to have had the emotional, material, and intellectual support of so many dear
friends, family members, and colleagues. I am not very well as I write this, so I will
be brief. But you who are dear to me know who you are and how important our
relationships have been over the years. I have wonderful memories of the childhood
that shaped my life thanks to my family and best childhood friends, Ginny Brassel,
Ellen Hoberman, Colleen Webster, Sally Livingston, and Cam Jackson. As an
adult, I am most grateful to the women (past and present) involved in the Univer-
sity of New Orleans (UNO) Women’s and Gender Studies Program and to my
close colleagues in sociology during my sojourns in New Orleans, Toronto, and
Washington, D.C. (especially Max) who supported my intellectual and political
work for so many decades. Particular thanks to my women’s writing group—
D’Lane Compton, Rachel Luft, Renia Ehrenfeucht, Ana Croegaert, and Elizabeth
Steeby—for their gentle support. I also thank the UNO Office of Research for a
Creative Endeavor Award to work on this anthology. My graduate assistant,
­Heather Horton, deserves special thanks for scanning so many of the readings
found in this anthology. Much gratitude also goes to my coauthor, Ashly Patterson,
for hanging in there with her ceaseless enthusiasm, humor, and good heart through
this rather arduous and, at times, frustrating process. To the crew at Oxford
­University Press—especially Katy Albis, Cari Heicklen, and Sherith Pankratz—
please accept my appreciation for your hard work and sound advice. Heartfelt
thanks go to Bunk, Shari, Michael, and Michelle Mann who took good care of my
dear mother while I lived and worked thousands of miles away. My mother, Hannah
Grashl Mann, passed away this fall, but her love and good mothering live on in her
children, grandchildren and great-grandchildren. Finally, my innermost thanks go
to Michael D. Grimes and Joshua Mann Sartisky, whose love kept the home-fires
burning during the trials and tribulations of my many years of writing. I know I
shall rest peacefully for raising a son of whom I am so deeply proud, for having the
love of close friends and family, and for making even a small contribution to the
women’s movement and its long, proud struggle for bread and roses.

Susan Archer Mann, October 2014

xviii

00-Mann-FM.indd 18 16/01/15 1:12 PM

 acknowledgments • xix

Many people have aided and supported me during this work’s production. First
and foremost, I thank my teacher, mentor, collaborator, and friend, Susan Mann.
Early on you saw a spark in me that I had yet to recognize and you nurtured that
flickering flame with your years of experience, knowledge, and wisdom until it
became a roaring fire. I thank you for your patience and for reeling me back to
home plate every time I began to slide out-of-bounds. There are simply no
words to truly articulate my gratitude in being asked to be part of the creation
of this work. Thank you to our editors at Oxford University Press, Sherith Pankratz,
Cari Heicklen, and Katy Albis, for your painstaking hard work and perseverance
in obtaining permissions as well as your eagle-eye attention to detail. You, together,
have been the backbone to this immense project.
I am also thankful for my many professors whose guidance and knowledgeable
expertise transformed me along the way: Rachel Luft, Vern Baxter, D’Lane Comp-
ton, and Nicole Farris. I credit each of you with ripping off my many blindfolds,
thereby forcing me to come to terms with and confront my world of privileged
solipsism in its many forms. To my colleagues, Kenneth Bolton, Rebecca Hensley,
and Marc Settembrino, your support and encouragement over this past year has
kept me going in more ways than you will probably ever realize.
To my mother, Dianna Giardelli Pappas, you are my rock, my constant. You
have loved me and believed in me in times when I could not do those things
myself. Thank you for never turning away from me and for always allowing me to
draw from your well of energy, strength, and wisdom even when my need depleted
your own reserves. I am grateful beyond words. To my daughter, Skylar Rains, we
have grown alongside one another during this process. Your teenage wisdom, wit,
smarts, and fierce independence have been refreshing gifts as your level of patience,
love, and understanding of my nontraditional ways are incommunicable. I stand in
awe of you, every day. To my sister, Katie Landry, you have often surprised me with
your love and kindness. Thank you for all your “good luck” phone calls and cards
over the years. They have kept me going when I thought I had nothing left to give.
To my step-father, William Pappas, thank you for your silent support, love, and
overwhelming generosity and care over the years. You are a man of few words, but
when you speak I know that there is a lesson to be learned and it is in my best
interest to stop running my mouth and listen. To my step-father, Steve Landry
(Pappa), thank you for leading by example in teaching me early on the values of
hard work, even though it took me years to appreciate the lessons. Being witness
to your current fight inspires me to strive and overcome to become all that you ever
dreamed for me. Thank you both for always loving me and believing in me.
Last, very special thanks to all of the contributors to this anthology. Your works
have inspired, captivated, enraged, soothed, and challenged me to reach deep
within as well as out to transform me into the woman I am becoming. It is through
the literature contained in this text that I came to feminism in its vast and myriad
forms. To these brilliant, eloquent minds, both past and present, I am forever
indebted.

Ashly Suzanne Patterson, October 2014

00-Mann-FM.indd 19 16/01/15 1:12 PM

 xx • acknowledgments

We also thank the following reviewers commissioned by Oxford University Press:

Emma G. Bailey, Western New Mexico University
Bernadette Barton, Morehead State University
Garlena A. Bauer, Otterbein University
Eileen Boris, University of California, Santa Barbara
Colleen Coughlin, Davenport University
Deirdre M. Condit, Virginia Commonwealth University
Sara L. Crawley, University of South Florida
Karina Eileraas, University of Southern California
Abby Ferber, University of Colorado
Hawley Fogg-Davis, Temple University
Cecilia Herles, University of Georgia
Marie Laberge, University of Delaware
Kelly Pemberton, George Washington University
Cheryl L. Radeloff, Minnesota State University, Mankato

00-Mann-FM.indd 20 16/01/15 1:12 PM

 Introduction

Toward a history of the vanishing present . . .

—Gayatri Chakravorty Spivak, 1999

Constructing feminist theory is a social practice and a form of labor. Just as textile
workers weave yarn and thread to create fabrics, feminist theorists weave concepts
and ideas to better understand the gendered fabric of social life. Although all
knowledge is socially constructed, doing feminist theory is a critical social practice
directed toward better understanding and improving the position of women in
­diverse social locations.
Like any social theory anthology, the readings in this text ask big questions:
“What is going on just now? What is happening to us? What is this world, this
period, this precise moment in which we are living?” (Foucault quoted in Best and
Kellner, 2001: 5). To answer these questions, readers are provided with a diverse
array of readings that attempt to understand and to analyze the social world and
how it came to be. Because this is a feminist theory anthology, attention centers on
what these various social transformations mean for gender relations and for women
of different classes, races, sexualities, and global locations. These different social
locations present a multiplicity of lenses for viewing the world and each theorist
provides insights into her or his own “vanishing present” that helps us to better
understand our own (Spivak, [1999] 2006).1

Using This Text to Navigate Feminist Thought

This interdisciplinary text interweaves classical and contemporary writings from
the social sciences and the humanities to represent feminist thought from the late
eighteenth century to the present. Although the focus is on U.S. feminist thought,
feminist writings from abroad that have substantially impacted U.S. feminism are
included. Having studied and taught feminist theory either individually or col-
lectively for decades, we are well aware of the trepidation with which many stu-
dents approach theory as an intimidating subject and/or as an unnecessarily
abstract, abstruse, and irrelevant one. Consequently, we have organized this text in

xxi

00-Mann-FM.indd 21 16/01/15 1:12 PM

 xxii • introduction

a number of specific ways to make feminist thought more accessible to readers and
to help them understand its value.
The first level of organization highlights the major feminist political perspectives that
have characterized U.S. feminist thought. The importance of organizing the text in
terms of political perspectives lies in the fact that feminism is not simply a body of
thought; it is a politics directed toward social change. Here readers can see the political
differences between various feminist perspectives and their strategies for social
change. It will readily become apparent that feminism is not a monolithic theory;
that all feminists do not think alike; and that, like all other time-honored modes
of thinking, feminist thought has a past, as well as a present and a future (Tong,
1998: 1).
The second level of organization is historical in that the anthology covers feminist thought
from the late eighteenth century to the present. The advantages of this historical ap-
proach are that readers can see how theories are constructed over time and how
they often develop in response to concrete historical conditions, as well as to other
perspectives and the debates they engender. Most importantly, it illuminates how
theories are not “free floating ideas” (Morton, 2003: x) but are grounded in social,
economic, and political conditions that influence their form and content.
Many histories of U.S. feminism employ a linear “wave approach.” There are
debates over the actual timing of different waves, but there is general consensus
that the first wave designates the surge of women’s rights activism beginning in
the 1830s and culminating around the campaign for women’s suffrage that ended
or at least went into abeyance in 1920 with the passage of the Nineteenth Amend-
ment to the U.S. Constitution (Taylor, 1989). The second wave denotes the resur-
gence of women’s organizing in the 1960s that suffered major setbacks with the
defeat of the Equal Rights Amendment (ERA) in 1982. The third wave refers to
the resurgence of feminist activism in the 1990s by younger feminists who came of
adult age after the second wave (Siegel, 1997). Although women’s rights advocates
of the first wave rarely used the term “feminist” (Cott, 1987: 13–14), we will take
the liberty of using this term throughout the text.
At times, we will refer to these different waves. However, we chose not to fore-
ground this oceanography of feminism for a number of reasons. First, wave ap-
proaches too often ignore feminist writings and activism before and between the
different waves. Second, such approaches generally draw attention to the common
themes that unify each wave and focus on the largest and most hegemonic feminist
organizations. By doing so, they obscure the diversity of competing feminisms
within each wave, as well as the contributions of more politically radical feminists
and of women activists and theorists marginalized within each wave. Third, his-
tory itself does not develop in a cumulative, progressive, or linear fashion. Conse-
quently, feminist writings are included that suggest alternative ways of viewing
history where the uneven and contingent nature of societal development and the
development of social thought are revealed. Fourth, “waves of feminism” are not
synonymous with the history of feminism. Rather, just as ocean waves crest and
subside, waves of feminism simply refer to those historical eras when the U.S.
women’s movement sufficiently crested to have an activist mass-base. Consequently,
this anthology includes feminist writings prior to, during these crests, and in the
periods of subsidence between the various waves.

00-Mann-FM.indd 22 16/01/15 1:12 PM

 introduction • xxiii

The third level of organization focuses on theory applications or how feminist theorists
have addressed specific topics over historical time. This is done in two different ways.
First, rather than having a separate chapter on ecofeminism, ecofeminist writings
are threaded throughout the text to show how different feminist political perspec-
tives address the links between the domination of women and the domination of
nature. Although the term ecofeminism was not coined until 1974, this text dem-
onstrates how environmental concerns were addressed by diverse feminisms
throughout the history of the U.S. women’s movement.
Second, we focus on how feminists from the first through the third waves ad-
dressed the topics of colonialism, imperialism, and globalization. The choice of
these topics and the space devoted to them reflect the importance of using a global
perspective. Globalization is ubiquitous today. As the world economic system be-
comes increasingly integrated, the privileges and oppressions of women in the
United States are tied increasingly to the privileges and oppressions of women
across the globe; thus, it becomes ever more important to recognize the links be-
tween the global and the local.

Unique Features of This Anthology

A central tenet of this text is that the quest for social justice is the raison d’etre of
feminist theory; thus, understanding the political implications of different femi-
nist perspectives is imperative. Because the emphasis is on the political, this text dif-
fers from other feminist anthologies that simply list readings chronologically or by
topic. We fear that when feminist writings are simply listed, it is more difficult for
readers to distinguish between their underlying political assumptions and their
strategies and goals for social change. In contrast, this text highlights the relationship
between feminist theory and political practice so that these important distinctions do
not remain obscured.
Second, particular attention is paid to the multiplicity and diversity of feminist voices,
visions and vantage points by race, class, gender, sexuality, and global location. Whereas
many other feminist anthologies focus on these important differences between
women, this text links these diverse social locations to political concerns. We take
as a central tenet that the particular problems people face in their everyday lives
often reflect their different standpoints or social locations. Given the historical
nature of this text, how these problems and political concerns change over time
also become more visible.
Third, this anthology calls for a broader description of the activity that customarily
qualifies as theoretical—pointing to multiple sites of theory production both inside and out-
side of the academy. Not only does it celebrate the value of socially lived knowledge
or the knowledge garnered from everyday life, but also it celebrates forms of theo-
rizing that are different from the Western form of abstract logic (Collins, 1990;
King, 1990). Along with more conventional forms of theorizing, this anthology includes
personal narratives, poems, short stories, zines, lyrics from music, and even a cartoon. By
defending multiple sites of theorizing, we recognize that “doing theory” is an activ­
ity that extends well beyond the classroom, the seminar paper, or the academic
journal and that alternative forms of theorizing also represent a “distillation of
experience” that can serve as emancipatory projects for women (Lorde, 1984: 38).

00-Mann-FM.indd 23 16/01/15 1:12 PM

 xxiv • introduction

Fourth, for readers interested in a deeper understanding of feminist theory,

there is a sister textbook that provides a more detailed analysis of the writings in
this anthology, as well as a more thorough grounding of these ideas in their histori­
cal context. Reading Feminist Theory: From Modernity to Postmodernity was actually
designed to accompany its sister text Doing Feminist Theory: From Modernity to Post-
modernity (2012) and Oxford University Press offers a discount for purchasing these
two books together.
Fifth, to enhance the learning experience, there is an online website that pro-
vides bibliographical information on the authors of the readings in this anthol-
ogy. Here readers can learn more about the lives and works of these feminist
authors, as well as their various activities and accomplishments. The website link
is http://www.oup.com/us/mann.
A sixth unique feature of this text is that it is organized so that readers can
more clearly see paradigm shifts in feminist thought. A paradigm shift is a fun-
damental change in the theoretical assumptions underlying an entire school of
thought or worldview. We argue that such a shift in feminist thought took place
between the 1970s and the 1990s in U.S. feminism, when modern feminist thought
was challenged by feminist perspectives that had taken the postmodern turn. By
comparing and contrasting these two modes of social thought, readers will see how
their distinctly different views on social life, social thought, and political practice
hold the key to some of the major conflicts and debates within feminism today.
Seventh, this text devotes three entire chapters and more than thirty readings
to the topics of colonialism, imperialism, and globalization. Here readers will
learn how feminists from the first through the third waves addressed these issues
and how feminist thought on these topics changed over time. Because the area we
now call the United States has been both a colony and a colonizer, readers will
better understand how this volatile history has affected women of different races,
classes, sexualities, and nations.
Finally, many of the chapters include readings that illustrate feminist
­critiques of other feminist theoretical perspectives. For example, the reading by
Uma Narayan in Chapter 1 shows how a non-Western, postcolonial theorist re-
sponds to various Western approaches to feminist epistemology. In Chapter 3, a
reading by Suzanna DanutaWalters demonstrates how a radical feminist critiques
queer theory. This enables readers to see not only the strengths of various perspec-
tives, but also their weaknesses. Overall, the goal is to help readers develop the
critical, analytical skills necessary to understand and to analyze new social condi-
tions as they unfold. Such skills assist us in questioning conventional wisdoms
about innumerable features of social life that we often take for granted. Using
these skills results in a deeper understanding of what we already know, as well as
new ideas and imperatives for social change.

NOTE
1. Toward a History of the Vanishing Present is the subtitle of Gayatri Chakravorty Spivak’s
Critique of Postcolonial Reason ([1999] 2006).

00-Mann-FM.indd 24 16/01/15 1:12 PM

Another random document with
no related content on Scribd:
kerran aika koittaa, jolloin jaksamme ulkonaisestikin tästä kaikesta
puhdistautua. Se onnellinen maa, josta hänet tuon, ei kuitenkaan ole
antanut hänelle kotia, kuten tulee tekemään tuo kahlehdittu ihana
maa tuossa.

Karu se myöskin on. Ei siinä vehnä kymmenpenikulmittain

heilimöi, eivät kirsikkalehdot valkoista kauneuttaan levitä yli viljavan
lakeuden. Vaivaa ja ponnistusta kysyvät täällä pienetkin saavutukset.
Mutta sitä varmemmin täällä voimat karaistuvat.

Katso, poikaseni, tuota taivaanrantaa tuossa. Et sitä nyt ymmärrä,

mutta se on tulevaisuutesi maa. Siellä saat juosta avojaloin pitkin
kallioisia rinteitä ja tuoksuvia nurmia. Saat seesteisinä kesäaamuina
nostaa rysiä ja verkkoja järvestä tai viillettää lehtipurjeessa pitkin
aavoja, hopeisia selkiä. Talvisin saat piehtaroida pehmeässä
lumessa, laskea hurauttaa huimaavia suksimäkiä tai samoilla
kulkusten kilistessä halki huurteisten metsien, joissa jäiset oksat
raskaina riippuvat yli tukkoon ajautuneen tien. Ihanaa on sinun
ollaksesi niin talvet kuin kesätkin raikkaassa pohjolan luonnossa.
Heinäkuormalla istuessasi laulaa renkipoika sinulle laulujaan, ja
uuninpankolla levähtäessäsi kertoo vaari sinulle tarinoita. Talvi-illoin
lampun ääressä tulevat vanhat runomme sinulle eläviksi, sanoin ja
sävelin kansamme sielu sinulle avautuu. Saammepa sitten nähdä,
tahdotko vaihtaa tämän maan, johon olet kasvanut kiinni, mihinkään
muuhun maahan maailmassa!

Tuossa jo näkyy pääkaupunkimme. Se lähenee lähenemistään.

Istut liikkumattomana ja jännityksestä äänettömänä käsivarrellani
tuota merestä nousevaa ihmemaailmaa tähystämässä.
Nikolainkirkon kupu loistaa jo aivan läheltä, ja saattaa nähdä, että
torikauppa satamassa on käymässä. Nostan sinut köysistä punotuille
tikapuille, jotta paremmin erottaisit touhun rannassa ja suuren kylän
sen takana. Tämä on pääkaupunkisi, Yrjö poika! Tämä on sinun
maatasi!

Ja mielestäni on tälle maalle kunniaksi se, että sinä tänne saavut.

Vauhti hiljenee, laiva puksuttaen pysähtyy, ja lähestymme

varovaisesti laituria. Jo kauan olen odottajien joukosta erottanut
vaaleaan päällystakkiin ja valkoiseen hattuun puetun miehen. Nyt
näen hänet jo selvästi, näen tuon harmaatukkaisen miehen
liehuttavan meille nenäliinaansa. Hän se on, kukapa muu se olisi
voinutkaan olla?

— Siinä on isä! — sanon sinulle. — Katso, tuolla on isä!

— Isä! Isä! — huudat heti sellaisella sykkivällä ilolla, että muut

matkustajat ympärillämme myötätunnosta hymyilevät.

— Katsos, tuolla! Katsohan tuolla!

— Isä! Isä!

Se kajahtaa vielä riemukkaammin, ja rannalla seisoja koskettaa

nenäliinallaan silmiään.

— Katsohan tuota, joka heiluttaa meille valkoista hattua!

Tunnet hänet todella, innostut sen huomatessasi ja huudat niin

että äänesi kaikuu yli kantajain ja tullitarkastajain vilinän ja kiireen:

— Isä! Isä! Isä!

 5.

Mahtoiko kesä ennen muinoin saapua aikaisemmin kuin nykyään

ja loppua myöhemmin? Kaartuiko taivas korkeampana, tuoksuiko
heinä hersyvämpänä, hohtiko hanki valkoisempana?

Asuimme silloin maalla viljavassa seudussa, jossa oli laajalti

peltoja ja niittyjä. Keskellä tätä maalaisrauhaa kohosivat valtavat
tehtaan piiput kohti korkeutta ja niiden ympärille ryhmittyivät
tehdasalueet rakennuksineen. Paikkakunta oli kaupungin ja
maalaiskylän välimuotoa. Siellä risteilivät kadut, pienet talot
molemmin puolin puutarhoineen, ja keskellä oli tori. Mutta yltympäri
lainehtivat tasaiset pellot. Ja kadun suoranaisena jatkona oli
maantie, joka johti todelliselle maaseudulle, varakkaille
talonpoikaistiloille ja näiden karjalaitumille. Asukkaiden vaistot
sitoivat heidät vielä vahvasti maahan kiinni, ja maalaisleima oli
sentakia vallitsevana yleissävynä.

Muistatko tuon keltaisen kaksikerroksisen rakennuksen, jota

ympäröi puutarha ja punainen aitaus? Pihan puolella meillä oli eniten
aurinkoa, ja sentakia oleskelimme useimmiten siellä päin. Helteisen
verannan sivustalla oli sinulla leikkihuoneesi.

Sinulla oli pieni valkoinen vuoteesi, jossa oli punaiset verkkolangat

ja kultaiset nappulat. Siihen sattuivat auringon säteet aamuisin,
kutkuttelivat uudinten lomitse silmäluomiasi ja herättelivät kuin
peipposen poikaa emon untuvilta, kuin västäräkin sirittävää lasta.
Karahdit pystyyn, katsahdit isään ja äitiin, kiepsahdit polvillesi ja aloit
kaivaa esille aarteitasi, jotka olit edellisenä iltana kätkenyt tyynysi
alle; puunappulat, pienen veturisi ja muut rautaromusi, jotka olit
löytänyt pihalta. Jo rupesi kuulumaan hiljainen naputus ja koputus,
hyminä ja humina. Silitit lakanan kentäksi ja aloit junia kiidättää ja
laivoja säksätyttää, tukutit ja täkätit, kuiskit ja hipristelit. Siinä kävi
iloinen aamuviserrys kuin pesästään pulmahtaneella varpusen
pojalla.

Ja niin olit täydessä leikin touhussa, että tuskin ennätit

syrjäkatsein vaania, milloin äiti tai isä sinulle silmiänsä siristäisivät ja
naurusuin sinuun vilkaisisivat. Mutta niin pian kuin sen keksit, päästit
heleän naurun, heitit kaikki tavarasi peitteelle ja kirmasit telmien suin
päin verkkosi yli viereiselle vuoteelle. Ja siellä hikipäissäsi
peuhattuasi karkasit takaisin leikkiäsi jatkamaan, kunnes äiti nousi
sinua pesemään, pukemaan ja päivää varten evästämään. Ja posket
pullollaan voileipää sinä sitten velliä särvit aamutuimaan.

— Äiti, saanko mennä pikku junaa katsomaan?

— Saat, jos Nenne tulee mukaan.

Nenne tuli ja poika juosta könötti tyttöä kädestä pitäen pihan poikki
luvattua maatansa kohti. Puutarhassa oli takaportti, joka vei suurelle
niitylle. Se heloitti alkukesästä voikukkia täynnänsä ja ruskeahkon
joen rannalla oli miltei läpitunkematon leppien, pajujen ja pihlajien
viidakko, joka kurkisti yli samean veden. Mutta se niitty oli merkillinen
siitä, että sen halki kulkivat kapearaiteiset kiskot, joita pitkin juna
porhalsi edes takaisin kahden tehtaan väliä.

Tuossa se nyt taas tulla suhahti, pieni veturi tuhisten ja puhkuen ja

vaunut liukuen sen perässä. Poika oli kuin maahan naulittu sitä
katsellessaan. Tupruava savu, pyörien kolina, pannun kupu,
vaunujen kiinnikeketjut — mikä ihmeitten maailma! Vaunut olivat
kukkurallaan pumpulipaaluja, ja junamies pyyhki mustuneita
käsiänsä pumpulitukkoon, koskettaen lakkinsa lippaa pientä miestä
tervehtien.

— Ota minut mukaan!

Ja poika karkasi junaa kohti.

Mutta Nenne riuhtaisi hänet takaisin kädestä eikä päästänyt edes

kiskoja myöten junan perässä viilettämään.

— Nenne on tuhma — äiti lupasi!

— Ei luvannut — mennään rantaan!

Ja rannan aukealla paikalla he heittivät voileipiä ja munalukkoja ja

keikuttivat tyhjää venettä. Katkaisivat pajunoksia airoiksi ja olivat
soutavinaan, kunnes vihellys kuului —! Miltei suulleen suistuen
heittäytyi poika veneestä ja juosta pyyhälsi kuin veitsellä viiltäen
polkua pitkin saadakseen vielä edes vilaukselta nähdä tuon
ihmeitten ihmeen, omalla voimallaan kulkevan leikkijunan.

Nenne sai hänet houkutelluksi takaisin pihalle kertomalla, että

Ruuna jo oli valjastettu kärryjen eteen ja lähtisi noutamaan
jauhosäkkejä kauppapuodista.

Se oli toinen maailma, joka sekin oli mielenkiintoinen, vaikka vasta

toisessa sijassa. Nenne oli talonmiehen tytär ja hän tiesi kaikki
hevosasiat. Hänen sylissään istuen poika sai taputtaa Ruunan
leveätä lautasta, koskettaa sen turpaa ja antaa sen nuolaista
kättään. Suloisesti silloin selkää karmi, sillä mitäs jos se olisi
puraissut! Nostihan Ruuna välistä huulensa ja irvisti hampaillaan,
vaikka se olikin kiltti.
 Se olisi voinut purra vahingossa.

Meidän pihamme laidassa oli pitkä punaiseksi maalattu

ulkorakennus, jonka päässä Nenne asui. Siellä oli tallit ja liiterit,
vaunuvajat ja aitat, joissa saattoi Nennen selässä retkeillä kylästä
kylään, talosta taloon. He olivat nukkuvinaan yönsä heinillä tallin
ylisillä ja vaunuvajan rattailla istuessaan he matkustivat Helsinkiin ja
Turkuun. Ja kun he siihen väsyivät, hyppäsivät he alas rattailta,
livistivät maantien puolella olevaan puutarhan aitaukseen, josta he
pistinaidan lomitse kurkkivat torille. Sinne ei saanut luvatta mennä.
Mutta tirkistää sai. Siellä oli pitkä riimupuu, jonka renkaisiin
talonpojat sitoivat hevosensa kiinni käydessään kylässä asioilla. Ja
se kaide oli hevosten puremisesta niin kulunut, että siinä oli syvät
lovet jokaisen renkaan kohdalla. Posket litistyneinä aidansäleitten
väliin lapset tarkastelivat hevosia ja kuormia, ajomiehiä ja arvokasta
talonpoikaiskansaa, joka hommaili korien ja pyttyjen ääressä ja levitti
koreita raanuja allensa ajoneuvojen istuimille. Lauantaisin oli siellä
vielä enemmän liikettä, sillä oli toripäivä ja hauskaa myllerrystä.
Silloin oli talon edusta yhtenä vilinänä hirnahtelevia oriita, kirjavia
loimia, munavasuja, kaakottavia kanoja, huutelevia eukkoja ja pitäjän
kaikenlaista kaupaksi käypää tavaraa.

Lauantaisin toi Maija munajuustoa aamiaiseksi ja joskus soi

posetiivi pihalla.

Meillä oli viheriäksi maalatut kaksipyöräiset työntökärryt, joissa

istuen kävit isän ja äidin kanssa kylässä. Usein sattui, että niillä vein
sinut puiston läpi Henni tädin luo. Siellä oli kuin toisessa
maailmassa. Meidän ikkunoistamme näkyi liejuinen maantie, tori,
joka oli kuopalla suuren liikkeen takia, kauppapuoti vastapäätä ja
sen portailla pyylevä kauppias. Maalaisväkeä ajaa karautti ohitse
kärryillään kyyröttäen tai kulki siellä pitkät jonot tehtaan miehiä ja
tyttöjä, jotka palasivat työstään. Henni täti taas asui laajassa
puistossa, jossa oli upeat koivukujat, monivärinen kukkaisrykelmä
ruohokenttien reunamilla ja tuuheat pensaikot varjoineen pehmeän
tasaisella nurmella. Siellä sinkosi vettä ilmaan monihaaraisesta
suihkukaivosta. Se kimmelsi höyrynä auringonpaisteessa ja liplahteli
raskaine pisaroineen kivialtaaseen, jonka ympärillä kasvoi
leveälehtinen tuuhea kasvi.

Pysäytin pienet kärryt matalan ja kodikkaan huvilan eteen nostaen

pojan maahan. Astuimme sitten leveitä portaita ylös verannalle.
Siellä nousi makuultaan suuri newfoundlandilainen koira, jota sai
mielinmäärin halata ja taputella. Sai vaikka kavuta selkään istumaan
sen liikuttamatta lurppakorviaan ja menettämättä suosiollista
ilmettänsä.

Muistathan Prinssin, Yrjö?

Sisällä oli suuret salit ja kiiltävät lattiat ja vanhaa mahonkia ja

kustavilaisaikuiset salinkalustot vaalean sinisine oviverhoineen. Ja
sitten siellä oli täti, joka aina istui rullatuolissa. Hänellä oli hyvin
tummat silmäkulmat ja mustat kiharat, jotka hulmusivat hänen
ilakoidessaan. Silloin hän heitti aina päänsä taaksepäin ja nauroi niin
että hampaat valkeina välkkyivät. Ja hänestä hersyi nauru
yhtämittaa. Sinua ihmetytti, että hän oli iloinen, vaikkei hän
voinutkaan juosta ympäri kuin muut. Sentakia pidit hänestä ja istuit
mielelläsi hänen sylissään, katsoen hänen suuriin silmiinsä hänen
sinulle kertoessaan porsliininukeista, jotka hänen kaapissaan
lasisten ovien takana kumarsivat ja nostaen liepeitään niiaten
tanssivat. Ne olivat tulleet jostakin kaukaa. Kun olit niihin väsynyt,
juoksit toiseen huoneeseen ja kyyrötit joen puoleisessa ikkunassa,
josta näkyi matalavetinen koski ja sen takana moni-ikkunaiset
tehdasrakennukset. Ne oli rakennettu punaisista tiilistä, ja niistä
kuului yhtämittainen salaperäinen surina, johon et koskaan väsynyt.

Mutta joskus otti setä sinut omaan huoneeseensa, nosti sinut

polvilleen ja alkoi jutella kanssasi kuin ainakin hengenheimolaisensa
kanssa. Hän näytti sinulle kuvia laivoista ja automobiileista, ja sinä
tarkastit niitä silmäkulmat rypyssä ja selvästi tuntien, että tuo
näyttäminen johtui yhteisestä asiain harrastuksesta. Vielä enemmän
tulit siitä vakuutetuksi, kun setä veti kätköstään esille pieniä rattaita
ja hihnoja, langanpätkiä ja nappuloita ja yhteisvoimin niitä
yhdistämällä ja sommittelemalla saitte aikaan jotakin, joka kulki,
säksätti ja veti.

Se setä, se se jotakin tiesi ja osasi, sen se oli se pieni junakin,

joka kulki tehtaasta tehtaalle.

— Tuletko joskus ajamaan sillä pikku veturilla ja annatko minun

ohjata? — kysyi poika.

— Mennään vain jonakuna päivänä, kun sopii — vastasi setä.

Mutta siitä retkestä ei tullut mitään, vaikka odottamistasi odotit.

Hän oli myöskin luvannut suureksi tultuasi ottaa sinut tehtaaseensa
työmieheksi, ja sen lupauksen täyttymystä odotit myöskin vuosia —
useampia — muistatko sen?

*****

Mutta kaikkein muhkeinta oli kenties talvisin istua reessä vällyihin

peitettynä isän ja äidin välissä hämärän jo peittäessä maan. Siinä oli
laajat lumipeitteiset aukeamat, joilla ei ollut alkua eikä loppua. Metsä
häämötti jossain kaukana taivaanrannalla, ja korkealla syttyi tähti
toisensa jälkeen. Siellä ehkä Jumala kulki niitä sytyttämässä, kuten
isä sytytti salin kruunua. Jalas nitisi lumessa, tiuku helisi hämärässä,
matkamies reppu selässä astui joskus kinokseen väistyen ajajain
tieltä. Mutta kääntyipä tie itään tai länteen, etelään tai pohjoiseen,
loisti silmien edessä satulinna, valtava monikerroksinen rakennus,
jonka kaikista ikkunoista tulet joka ilta loimusivat ja joka yksin
pimeässä illassa heijasti valoa ympärilleen.

Sitä taloa sinä vaieten katselit, ja kuva siitä painui syvästi

tietoisuuteesi. Moni muu katseli sitä sekavin tuntein. Mutta sinulle se
oli todeksi muuttunut ihmelinna, josta et tiennyt muuta kuin että sinne
kulki se pikku juna, sitä sai nähdä likeltä se mustakätinen junamies,
sen omisti sen mustasilmäisen tädin setä ja sinne hän oli luvannut
sinutkin ottaa, kun tulet kerran suureksi.

6.

Kun kesällä pienet viheriät kärryt tai talvella valkoinen työntöreki

seisoivat portaitten edessä, oli se merkki siitä, että aioimme lähteä
jonnekin vieraisille. Seurasit meitä tavallisesti minne menimmekään,
sillä harvoin kyläilimme sellaisissa paikoissa, jonne ei sinua voitu
ottaa mukaan. Olin mielestäni kuin lappalaisvaimo, jonka oli pakko
pistää lapsi selkäpussiin, jos mieli liikkua kotinsa ulkopuolella. Mutta
se ei tuntunut vaivalloiselta. Se oli mieleni mukaista.

Sattuihan kuitenkin joskus, että menimme isän kanssa jonnekin

kylään ilman sinua. Silloin jätimme sinut Maijan huostaan, joka sinua
jumaloi melkein yhtä paljon kuin me itse.
 Maija oli Satakunnan sydämestä tullut, kotikutoinen harmaa
villaleninki yllä ja kiiltävät lasit korvissaan. Hän oli sitten jäänyt ja
kotiutunut ja tottunut herrasväen tavoille ja huvitti kaikkia ihmisiä
suorasukaisilla ja hyväntahtoisilla kokkapuheillaan. Mutta jos kukaan
keittiön oven takana uskalsi sanoa jotakin siitä, ettei muka tuo oma
ollutkaan, vieras lapsi vain, jonka ovat ottopojakseen ottaneet —
silloin kivahti Maija pystyyn, punastui hiusmartoa myöten ja
tuulispäänä tuiskahteli:

— Vai ei oma! Pidä nyt kitas, sanon minä! Kenen hän sitten olis?
Kenen mahtavat omat kakaras olla — oletkos pitänyt lukua — ja
oletkos ne itse mestaroinut itsellesi oman halusi ja kaavasi mukaan?
Niinkuin eivät olisi kaikki penikat yhtä paljon Jumalan luomia ja
Jumalan lahjoja — omat itsellesi könistettäviksi, koska vissiin sen
ansaitsevat — ja tämä näille kauniisti kasvatettavaksi, koska on kuin
paratiisilintunen tai kuin kuninkaan poika — sokeainkin nähdä.

— Älä sinä rähise — toinen ei toistaan parempi!

— Vai ei eroa! Oletko ikinäsi nähnyt puhtaampaa ja jalompaa

muotoa — toki vallan toista kuin nuo muut pörröpäiset nallikat, joita
nurkissa vilisee.

— No pitääkö sitä noin tuhista tuollaisen asian takia?

— Kannattaa se. Sillä ihmisten pitäisi tietämän, mitä he nurkissa

tirskuvat ja mitä pahaa he sillä aikaan saavat. Ovat aina omastaan
olevinaan ja valmiit nokka pystyssä eroa tekemään siinä missä ei
eroa olekaan muuta kuin ihmisten uskossa. — Usko autuaaksi tekee
— no niin — ole niin autuas kuin haluat. Minä annan palttua ihmisten
puheille.
 Jo tuli että ropsahti. Maija käänsi selkänsä ja paiskasi keittiön
oven kiinni. Toinen jäi sitä pykälää harkitsemaan ja sitä muille
selvittelemään, niin että pian kaikki tiesivät, miltä kannalta asia oli
otettava.

Mutta se mikä oli sanottu, oli Maijan mielestä topakasti sanottu.

Hän meni sisään, sieppasi pojan polvellensa ja silittäen hänen
päätään huvitti häntä herttaisella haasteellaan.

Ja poika katsahti häneen raikkaasti nauraen ja käpristyi hänen

kaulaansa itsetiedottomasti iloiten päiviensä rauhasta ja ystävällisten
silmäin paisteisesta lämmöstä.

Siten Maija rakensi muurin pojan ympäri, eikä kukaan uskaltanut

sitä murtaa. Hän sai elää lapsuutensa ajan pahaa sanaa miltään
taholta kuulematta, eikä kukaan eikä mikään häirinnyt hänen
uskoaan ihmisten hyvään tahtoon.

Senkö takia olit aina niin valoisa mieleltäsi? Kuin kukka aina
aurinkoon päin käännettynä. Vai oliko se sinulle synnynnäistä? Se
saattoi johtua niin toisesta kuin toisestakin. Totuit näkemään hyvää,
eikä usko siihen sitten ennättänytkään horjua. Eikä olisi itse asiassa
horjunut, vaikka olisi ennättänytkin — sydämesi syvimmässä.

*****

Niin kului vuosi ja toinenkin. Yrjöstä tuli intohimoinen laivojen ja

rautateiden rakentaja, ja ne syntyivät aina sinne, minne äiti
sattumalta oli istuutunut. Jos hän pitemmän aikaa oli kumartuneena
työnsä ääressä tai ompelukoneensa ratasta tasaisesti pyöritteli,
silloin oli runsaasti tilaisuutta kaikkien temppujen noudattamiseen
junien määräaikaista lähtöä tai saapumista varten. Siinä oli signaalin
anto muistettava valkoisella tai punaisella, vihellys, alkuunpaneva
puhkuminen, töksähdys, sitten tasaista ja sitten lisääntyvää vauhtia
ilmaiseva puuskutus, joka herkeämättä jatkui ja kiihtyi, niin että sylki
suusta pärskähteli. Sillä jos tukuttaminen olisi jäänyt kesken, olisi
myös juna pysähtynyt. Sentakia piti keuhkoissa aina höyryä riittää —
ja kyllä sitä riittikin.

Välistä sai jakkara olla laivana keskellä pauhaavaa merta. Tämä

ulottui tuonne kynnykselle asti täältä rannan laiturilta, jona oli äidin
hameen liepeet. Se kellui vaahtopäisenä, siinä oli saaret ja salmet,
jonne pääsi pakoon pauhaavinta myrskyä, ja satamasta lähtö oli
usein vaivalloinen ja vaaranalainen. Sitä ennen liputettiin ja
toitotettiin, ja paljon puuhaa oli tavarain lastauksesta.

Mutta saattoi tapahtua, että yhtäkkiä laituri lähti kävelemään

toiseen huoneeseen ollenkaan ajattelematta sitä tavatonta
hämminkiä, joka siitä syntyi, varsinkin jos laiva vielä oli ankkuroituna
rannassa ja suurin osa lastista sikin sokin laiturilla. Mutta sinä et
koskaan hölmistynyt, harasit vain esiliinaasi tai koppaasi tavarasi
jätteet ja ehätit juoksujalkaa tuon uskottoman laiturin jälkeen,
menettämättä koskaan luottamustasi sen ehdottomaan
uskollisuuteen.

Olin tottunut noihin pikaisiin muuttoihin. Kuulin vain pulikoitten

kolinaa ja askelien rapsahdusta takanani ja hymähdin itsekseni..

7.
 Äiti otti ranskankielen tunteja ja istui sipisemässä itsekseen
käsittämättömiä sanoja.

Yrjö katsoi häneen pitkään kulmiensa alta. Hän ei voinut

ymmärtää, että tarvitsi osata muuta kuin suomea. Tosin isä ja äiti
usein keskenään puhuivat ruotsia, mutta se kuului heidän
omituisuuksiinsa eikä koskenut häntä.

Mutta siihen aikaan äiti sai päähänsä, että pojankin olisi opittava
ruotsia. Mitä varten?

Sen tähden, että oli olemassa kokonainen maa, jossa puhuttiin

pelkästään ruotsia, ja matkustaisimme joskus sinne. Siellä eivät
ihmiset suomea ymmärtäneetkään. Ja Suomessakin oli paljon
ihmisiä, jotka puhuivat ruotsia. Kun hän tulisi suureksi, saisi hän
oppia myöskin ranskaa ja joskus käydä siinä maassa, jossa kaikki
ihmiset puhuivat ranskaa, lapsetkin.

Vai oli niin merkillisiä maita. Maailma tuli yhtäkkiä niin suureksi.
Kolme lajia maita siis oli ja kolme lajia ihmisiä.

Tuli ilta, ja äiti toimitti poikansa vuoteeseen. Hän riisui, pesi kasvot,
kädet ja jalatkin. Poika polskutti vettä lattialle, ripsautti kujeillen äitiä
silmille ja retkautti itsensä selälleen vuoteeseen potkien ja riemusta
kirkuen.

Mutta äiti pingoitti peitteen kiinni molemmilta vuoteen laidoilta,

kiersi käsivartensa rauhoittavasti hänen ympärilleen ja odotti
iltarukousta ennen poistumistaan.

Poika tyyntyikin pian, silmät kävivät vakaviksi, ja hän aloitti

jokailtaisen värssynsä:
 — Isä hyvä lapsien — — —

Se oli jo luettu, kädet kurottuivat jo äitiä syleilläkseen, mutta sitten

muistui jokin hänen mieleensä. Hän pani uudelleen kätensä ristiin
jotakin vielä lisätäkseen Jumalalle:

— Hyvä Jumala, siunaa kaikkia ihmisiä Suomessa, Ranskassa ja

Venskassa.

Siinä se nyt oli koko maailma! Ja oli tärkeätä, että Jumala

muistaisi mitä siihen kuului. Olisi hän jo ennemmin huomauttanut,
mutta kun ei ollut edes tiennytkään, että heitä oli niin monta. Nyt oli
kaikki niinkuin ollakin piti ja sitä myöten hyvässä järjestyksessä.

Tyytyväisenä myötävaikutukseensa puristautui hän äidin kaulaan,

otti vastaan hänen suudelmansa, kellahti seinään päin ja nukkui.

Hänellä oli usein jotain kahdenkeskistä Jumalan kanssa. Oli niin

mukavaa, kun oli sellainen, jolta voi pyytää mitä tahansa,
sellaistakin, jota ei äiti eikä isäkään voinut antaa.

Ja niin hän yhdessä Jumalan kanssa järjesti monet asiat.

Ainoastaan silloin tällöin olin puhunut hänelle Jumalasta ja yleensä

harvoin uskonnollisista asioista. Halusin jättää hänet rauhaan enkä
tahtonut tyrkyttää hänelle sellaista, josta hän helposti saisi
kyllikseen. Kun hän myöhemmin tutustui uskonnon asioihin,
kirkastuisivat ne hänelle ehkä ilmestyksiksi, joita ei mikään kulunut
läksy ollut häiritsemässä. Pelkäsin, että kun niitä pienestä pitäen
tottuu ajattelemattomasti toistamaan, niin kuluu usein vuosia, ellei
vuosikymmeniä, ennenkuin niiden totuus ja kauneus leimahtaa
näkyviin kovettuneen sanakuoren alta.
 Olemme siitä perästäpäin keskenämme keskustelleet, ja olet
myöntänyt minun olleen siinä oikeassa.

Annoin pojalleni hänen ensimmäisinä elinvuosinaan yhden ainoan

uskonnollisen käsitteen, sen nimittäin, että oli olemassa Jumala, joka
näki kaiken ja tiesi kaiken ja oli joka paikassa läsnä, koska hän asui
ihmisten sydämissä ja puissa ja eläimissä, vieläpä mullassakin ja
auringonpaisteessa. Hän kuuli, puhuipa hänelle milloin tahansa, ja
hän tahtoi kaikkia auttaa. Tämä oli Yrjöstä selvää ja käsitettävää
puhetta ja hänellä oli rajaton luottamus tätä korkeinta olentoa
kohtaan.

Hän mietiskeli joskus otsa rypyssä näitä tällaisia asioita.

Muistan erään aamun, jolloin vielä aamutöissäni puuhaten kuljin

tomuviuhka ja liina kädessäni huoneesta huoneeseen ja poika
kintereilläni pyöriskeli. Silloin hän pysähtyi äkkiä ja katsoi minua
silmiin:

— Äiti, olisiko sinusta ikävä, ellei Jumala olisi olemassa?

— Olisihan se ikävä — vastasin pyyhkien pöydän kiiltävää pintaa.

— Olisiko sinusta sitten ikävä, ellei olisi ollenkaan mitään — ellei

minua olisi, eikä isää, ei Maijaa eikä mitään koko maailmassa?

— No, sehän nyt vasta olisikin ikävä.

Siirryin seuraavaan huoneeseen tomuviuhkoineni ja poika juoksi

perässä.

— Niin, mutta eihän sinulla voisi olla ikävä, sillä eihän sinuakaan
silloin olisi olemassa.
 Vai niin?! — Käännyin häneen päin. — Oliko pojallani sellaisiakin
taipumuksia — ja tuumiko hän jo elämän takaisia? Mitä vielä, se oli
vain tuollaista pientä ajattelun leikittelyä, jota hän väliin harrasti. Ja
totta oli, että hänellä oli tapana ajatella asiansa loppuun asti.

Tällainen mietiskely huvin vuoksi ei kuitenkaan pienimmässäkään

määrässä häirinnyt hänen vakaata luottamustansa Jumalaan. Hän
uskoi hänellä olevan kaiken vallan taivaassa ja maan päällä.

Mutta sattui joskus, että hän hänet unohti.

Eräänä yönä heräsin siitä, että kuulin nyyhkytyksiä ja turahduksia

seinältä päin. Oli pilkko pimeä.

— Onko Yrjö hereillä?

Poika parahti ääneensä itkemään.

— Miksi poju itkee — sanohan — mikä sinua vaivaa?

— Pelkään niin kauheasti — siellä on virtahepo — ja se aikoi

minut syödä!!

Hän parkui ja ulisi kauhusta.

Olin haparoinut sähkönappulaa ja sytytin lampun. Hän karahti

nuolena vuoteeseeni hikisenä ja vapisevana ja käpristyi syliini
peittäen päänsä lakanan alle. Hän oli aivan suunniltaan.

— No pojuseni — kuulehan, eihän nyt ole enää mitään hätää —

miksei poju tullut heti tänne äidin luo?

— En uskaltanut — sehän seisoi tuossa — olisi syönyt — tuossa

se seisoi isän huoneen kynnyksellä!
 Hän purskahti uuteen itkun tyrskeeseen.

— Älä enää itke — älähän — kas nyt se on poissa — katsohan

oikein tarkkaan ympärillesi! Täällä ei ole yhtään mitään vaarallista —
tuolla on pöytä — tuolla vuoteesi — ja kynnys on aivan tyhjä —
katsohan! — Tuossa on isä, joka tahtoo nukkua, ja meidän täytyy,
sentakia supattaa hiljaa — ja tässä on äiti ja sinä — eikä ketään
muita — ei kerrassaan mitään virtahepoa — ei kissaakaan, ei koiraa,
ei mitään. Olet vain nähnyt pahaa unta.

— Se tuli tuolta isän huoneesta — huusi hän vielä

kauhistuksissaan — ja sen kita ulottui lattiasta kattoon.

Hän piti kiinni kaulastani ja nyyhkytti, hätääntynyt ilme silmissään.

Nyt ymmärsin. Hän oli äsken saanut eläintieteellisen kuvateoksen,

jossa virtahepo aukaisee kitansa niin että todellakin voisi otaksua
sen yhdellä hotaisulla ahmaisevan suuhunsa sekä miehen että
hevosen ja vielä vaunut päälle päätteeksi.

Mutta oli tietysti itsestään selvää, ettei virtahepo uskaltanut

lähestyä äitiä, ja poika vaipui ennen pitkää sikeään uneen. Nostin
hänet käsivarsilleni ja laskin hänet omaan vuoteeseensa.

Eipä aikaakaan niin uudistui sama painajainen, ja hän syöksyi taas

parkuen seisaalleen vuoteessansa. Julma virtahepo oli taas avannut
kitansa. Sytytin lampun, mutta koetin sillä kertaa sanoin rauhoittaa
häntä. Virtahepoja ei ollut koko talossa eikä täällä päin missään, ei
yhtä ainoata koko Suomen maassakaan. Ne elivät niin kaukana,
etteivät ne jaksaneet juosta tänne asti. Muuten eivät voineetkaan
juosta lyhyillä säärillänsä — ja ne pitivät vain kuumista maista — ja
täällähän oli kylmä — niin että kyllä ne siellä pysyisivät missä olivat.
 Lamppu saisi palaa koko yön — nyt painettaisiin silmät kiinni ja
nukuttaisiin heti paikalla, niin ettei enää häirittäisi isän unta.

Ja pojun pitäisi muistaa, kuka on kaikkialla läsnä varjelemassa

kaikkia lapsia, niin ettei heille tapahdu mitään pahaa.

Yrjö vaipui uneen ja nukkui rauhallisesti aamuun asti. Heti

herättyään juoksi hän loistavin silmin meidän luoksemme
huudahtaen:

Arvaatteko, mikä se oli, joka auttoi?

— No mikä?

— Sanoin vain sukkelaan monta kertaa Jumalalle, että hän ajaisi

pois tuon ruman virtahevon — enkä olisi uskonutkaan, että hänellä
on niin hyvät korvat.

8.

Sitten kävi niin, että muutimme kaupunkiin. — Se ei ollut suuren

suuri eikä pienen pieni, vaan keskikokoinen ja maamme
kaupungeista vanhimpia.

Sitä Yrjö piti myöhemminkin varsinaisena kotikaupunkinaan, koska

hänellä oli sieltä lapsuutensa varsinaiset muistot.

Kotimme ikkunoista näkyi järvi, joka yhdisti sisämaan vesistön

mereen, ja sen takana viheriä lakeus taloineen ja puutarhoineen —
kokonainen huvilakaupungin osa. Sinne vei silta, ja sen sillan
kupeessa oli muhkea vanha linna, torniniekka, tiilistä rakennettu. Se
hallitsi seutua. Se katseli oikealle ja vasemmalle, se vahti lukkona
kaupunkia, ettei sinne saanut tulla ketään, joka ei sinne kuulunut tai
jolla ei ollut oikeata asiaa. Tai ainakin sen olisi pitänyt niin tehdä,
vaikka ei tullut tehneeksi, koska sillä oli väärä isäntä. Mutta se vahti
sentään uskollisesti vanhoilla silmillään siltaa väärän isäntänsä
uhallakin.

Se oli kaupungin kaunistus ja koko maakunnan sinetti. Siihen

Yrjön katse vajosi, kun hän pienenä ikkunalaudalla istuen seurasi
laivaliikettä sillan arkkujen välissä kääntösillan avautuessa ja ihmis-
ja ajurijonon pysähtyessä sen molemmin puolin.

Ja kaiken tuon takana siinsivät toiset vedet ja metsäiset maat, joita

pitkin pääsi Saimaan kanavalle ja sitä myöten Saimaan laajoille
selille, Suomen sydämeen. Sinne aurinko laski joka ilta ja lähetti
sieltä päin hohdettaan yli vanhan linnan, yli rantojen ja satamien,
museotorin ja kapeiden katujen ja yli sinisilmäpojan, joka kurkki
Vallikadun kivimuurin ylimmän kerroksen ikkunassa.

Siinä talossa oli avonainen piha, jonka portista näki ahdasta katua
pitkin kauppatorille asti. Sen laidassa kohosi muinaisista ajoista
jäänyt pyöreä torni, entisen kaupungin muurin jäännös. Jos poika
karkasi ensimmäisen kadun nurkkaukseen, oli hän kivitetyllä kujalla,
joka vietti alas rantaan ja jossa hän kuuli kellojen soivan vanhassa
kirkontornissa, joka muinoin oli kuulunut Kathariinan luostariin. Ja
sitä kujaa reunustivat valkoiset rakennukset, joiden välillä hintelä
koivu siellä täällä kurkotti tukevan kiviaitauksen yli nähdäkseen
nykypäivien touhuisaa elämää.

Mutta touhuisa se ei ollut nytkään siellä, koska sitä sen kapeuden

ja jyrkkyyden takia ei voitu ajaa. Sentakia oli Yrjön sinne lupa
mennä. Ja talvella sitä remuten kelkalla laskettiin kuin parasta
kelkkamäkeä.

Se oli se vanha Vesiportin katu, jota myöten ennen oli vettä ajettu
Pyhän Kathariinan luostariin. Sen kirkossa oli messu muinoin
kaikunut, siellä olivat nunnat tehneet rippitunnustuksensa ja sen
avoimista ovista oli suitsutusten tuoksu tunkeutunut ulos. Musta- ja
ruskeakaapuiset munkit olivat avojaloin astuneet noita kapeita katuja
palvellen Jumalaansa ja vaalien harhaan joutuneita maailman lapsia.

Talomme aurinkoisella pihamaalla oli suuri hiekkalaatikko, jonka

ystävällinen vanha talonomistaja oli antanut täyttää hiekalla. Siellä
poika kulutti kevät- ja syyspäivänsä rakentelemalla, kaivamalla,
täyttämällä, istuttamalla. Siellä teki hän jo ensimmäisenä päivänä
tuttavuutta Väinön kanssa, joka asui pihanpuoleisessa matalassa
puurakennuksessa ja joka pian oli hänen jokapäiväinen
leikkitoverinsa sekä ulkona että sisässä. He solmivat keskenään
ystävyysliiton, joka kesti kautta vuosien.

Mutta kun Väinö ei aina ollut saapuvilla, olisi äiti saanut Yrjön
mielestä vaihtua milloin Väinöksi milloin muuksi. Sillä eihän sitä
voinut äidin kanssa keilojakaan heittää, hän kun vain istua nökötti
lattialla eikä ruvennut pitkälleen, niinkuin olisi pitänyt voidakseen
tähdätä paremmin. Sentakia ei leikki ollut niin jännittävä kuin se olisi
voinut olla jonkun pojan kanssa. Eikä äiti niin paljon kuin Väinö
välittänyt siitä, kumpi voitti. Jos menetti, niin ei hänen poskensa
punoittaneet eikä hän kiihkeästi vaatinut uutta peliä. Ja jos piilosilla
oltiin, niin äiti meni vain oven taakse tai painautui isän matkaturkkiin
eteisessä, mutta ei hän keksinyt niin hurmaavan vaikeita
piilopaikkoja kuin Väinö, joka kiepsahti korkealle kaapin päälle ja