You are on page 1of 3

- joustavat oppimisympäristöt hanke

Tavoitteena on kehittää ja toteuttaa menettely- ja toimintatapoja, joilla


voidaan edistää perusopetuksen päättävien nuorten joustavaa siirtymistä
toisen asteen koulutukseen sekä ehkäistä koulutuksen keskeyttämistä ja
syrjäytymistä ammatillisten opintojen aikana, tehostamalla tukipalveluja,
ohjausta, harrastus ja vapaa-ajantoimintoja.

JOOP– projektin painopistealueet ovat asuntola- ja harrastetoiminnassa sekä


opiskelun tukitoimien kehittämisessä ja elämänhallintataitojen tukemisessa:

1. Projektin tavoitteena on keskittyä asuntolan vapaa-


ajantoiminnan ja harrastuspohjaisten kurssien toteuttamiseen
opiskelua tukevana ja opiskeluun kiinnittävänä toimintamuotona.

ASUNTOLAPASSI

Toiminta kattaa asuntolassa asuville opiskelijoille suunnattua ohjattua


vapaa-ajantoimintaa. Asuntolatoiminnan viikoittaisista aktiviteeteista
opiskelijat saavat halutessaan koota itselleen Asuntolapassin, joka vastaa
yhtä vapaasti valittavaa kurssia. Asuntolapassi kuuluu osana TYKY- passiin.
Asuntolaspassi muodostuu koulu/ asuntola kohtaisesti järjestetyistä
aktiviteeteista, yhteensä 30h. Vaihtuvina aktiviteetteina voivat olla mm.
peli-illat, elokuvat, laavu/luontoretket, keilaaminen, karting, laskettelu,
ruoanlaitto, golf ym. alueen tarjonnan, budjetin ja opiskelijoiden
kiinnostuksen mukaan. Kaikille asuntolassa oleville pakollisina luentoina
ovat mm.
- asuntolanhoitaja/ siivoojat ohjeistavat ja neuvovat siivouksesta ja
järjestyssäännöistä
- paloturvallisuudesta kertoo palopäällikkö, joka myös johtaa sammutus-
ja hälytysharjoituksen asuntolassa
- nuorten rikosoikeudellisesta vastuusta ja alkoholilainsäädännöstä
luennoi poliisi
- nuoret ja seksi on kuraattorin ja terv. hoitajan toteuttama erikseen
tytöille ja pojille suunnattu tietoisku/ keskustelutilaisuus seksiin
liittyvistä asioista
- liikennekasvatus teema eri esittäjien vetämänä
- palvelukorttikoulutus ym. voidaan liittää pakollisten luentojen ryhmään
Kolmannen aktiviteettiryhmän muodostaa jokin viikoittainen yhteinen ilta,
asuntolan/
koulun tarjoamin mahdollisuuksin, johon asuntolan porukka kokoontuu.
Esim. karaoke,
sähly, lentopallo tms. yhteinen ilta, missä nuoret tapaavat ohjaajia ja
toisiaan.

HARRASTEPASSI

Harrastustoimintaa voidaan järjestää esim. koulun vapaa-ajankerhoina,


viikonloppuleireinä, yhteistyössä erilaisten seurojen kanssa tai alueen
harrastustarjonnan mukaan. Harrastepassin ideana on sama kuin
Asuntolapassissa eli opiskelija saa yhden opintoviikon kerättyään passiinsa
30 merkintää.

Oman kiinnostuksensa mukaisesti opiskelijaa ohjataan harrastustoiminnan


piiriin. Urheilevat opiskelijat voivat jatkaa omaa valmennusohjelmaansa
opiskelupaikkakunnalla ja saada samalla tukea opintoihinsa opintoviikkojen
muodossa. Myös oppilaitos tai asuntola voivat koota oman
harrastusryhmänsä esim. lentopallo- tai sählyjoukkueen, jonka tavoitteena
on esim. osallistua turnaukseen. Tai vaikkapa oman tanssi-,laulu- tai
näytelmäryhmän, joka tekee esityksen koulun juhliin.

JOOP- hankkeen omana pilottiryhmänä ovat tyttöjen näytelmäryhmä ja


bänditoiminta. Bändejä on syntynyt jo kaksi; tyttöbändi ja poikabändi.
Poikien omaa rockpainotteista musiikkia soittava ”Rupurypäle” on päässyt
esiintymään mm. SakuStars-kisassa Kajaanissa. Into on kova, sanoituksia ja
sävellyksiä syntyy koko ajan lisää taitojen karttuessa. Sedu, Ähtäri,
Koulutien toimipisteessä opiskelee useita lahjakkaita laulajia, soittajia ja
laulujen tekijöitä. Projektin harrastustoiminnan kautta he saavat
mahdollisuuksia, ohjausta ja tukea tuoda lahjojaan esille. Yhteistyötä
tehdään lähialueen muiden bänditoimintaan liittyvien hankkeiden kanssa.

2. Toisena tavoitteena on opetuksen tukitoimien toimintamallin


juurruttaminen opintolinjojen käytäntöön, tukemaan opiskelijoiden
opintojen edistymistä ja ehkäisemään keskeyttämistä.
TUKIPAJA

Tukipajassa ohjataan ja autetaan opiskelijaa suorittamaan rästiin jääneitä


kursseja. Opiskelijat ohjataan omilta opintolinjoiltaan projektin tukipajalle,
missä opettajana toimii projektityöntekijä. Aikuisen läsnäolo ja pienin
tavoittein etenevä yhteistyö opiskelijan kanssa on tuottanut merkittävää
tulosta opintojen keskeyttämisen ehkäisemisessä ja tutkintojen
suorittamisessa sallituissa aikarajoissa. Opiskelijalle tarjotaan tukea
mm.elämänhallintaan ja nivelvaiheessa oleville opiskelijoille joustavia
yksilöllistettyjä polkuja siirtyä perusopetuksesta ammatillisiin opintoihin.

JOOP- hanke toimii: Koulutuskeskus Sedu, Ähtäri, Koulutien


toimipisteessä
Projektipäällikkö: Anne Rinne 040-868 0294
Projektityöntekijät: Marja Ylikoski- Udd, Miikka Koskinen ja Armi
Toivola

You might also like