Volter Kilpi – Bathseba

Volter Kilpin romaani on kokellinen romaani. Kirjailija oli vaikuttaneet Oscar Wilden ja
Nietzchen teokset. Kilpi kirjoittaa Suomen itsenäisyyskaudella.

“Bathseba” romaani on edustava Kilpi-uran ensimmäisestä osasta. Romaani oli ilmestyy

vuonna 1900 ja voitto suomalainen kirjallisuuspalkinto ensi vuonna.

Jotkut esteettisistä teemoista, jotka kirjoittaja sisällyttää työhönsä, ovat: ihmisen sisäinen
elämä, elämän kauneus ja taide, korostettu erityisesti romaanissa “Ihitsemästä ja elämästä”.

Tarina perustuu raamattuun vertaukseen Davidin, Jerusalemin kuninkaan, vanhassa

testamentissa. Romaani on kirjoitettu monologina. Kirja jakaantuu viiteen osaan: “Aavisteleva
David”, “Rakastava David”, “Rikkova David”, “Riutuva David” ja lopuksi “Beelzebubin uni”.

Raamatun vertaus, joka inspiroi suomalaista kirjailijaa Volter Kilpiä, on Israelin kuningas
Daavid. Hän näkee Bathsheba keväällä kylpee ja rakastuu. Yhdessä vietetyn yön jälkeen hän
tunnustaa olevansa raskaana. Kuningas haluaa päästä eroon naisen aviomiehestä, jotta hänen
syntinsä ei paljastuisi. David käski naisen miehen pysyä taistelukentällä. Kilpi-romaanissa, toisin
kuin raamatullinen vertaus, Bathseba tekee itsemurhan kuultuaan aviomiehensä kuoleman.

Tekstissä on runsaasti tyylihahmoja ja taiteellisia kuvia sekä uusromanttisen virtauksen

vaikutuksesta. Luonto valtaa hahmon sielutilat ja kääntyy lukijan suuntaan: "Yö on tumma, ja
syvällä taivaalla palavat tähdet ...". Bathsheban kauneus lumoaa Davidin ja pysyy katsomassa
sitä myöhään iltaan asti:“Mutta minä en ole noussut ylös ja huoneeseni mennyt, vaan istun tässä
ja katselen; enkä minä saatakkaan nousta ylös ja mennä pois, sillä minun sydämeni on vangittu,
niin että minä tähän jään istumaan ja katsomaan. ”Kuu on romanttinen käyttämä tärkein symboli.
Lisäksi koko tekstissä retoriset kaavat esiintyvät filosofisella tarkoituksella: “Eikä ihminen
mitään muuta ole kuin sitä, mitä hän yhtenä hetkenä on.’’, “Sillä maailma on se, mitä hetkessä
ihmisen silmään tulee, ja hetkessä on ijäisyys, ja elämä ja kaikki, ja hetkessä ihmisen silmä juo ja
ihmisen sydän tykähtää.”. Nero mies, joka kysyy kysymyksiä ja hämmentyy, on uusi osoitus
uusromanttisesta kirjallisuudesta. Lisäksi on unelmien teema, romanttinen erittäin rakastama
teema: ‘’ Minä istun huoneessani, ja minun huoneeni on niinkuin ennen. Enkö minä siis unta
näe?’’ Monologi vie Daavidin ajatukset kohtaan, jossa hänen on istuttava ja analysoitava, onko
se, mitä hän elää ja tunne, totta vai ovatko vain mielenrauhan kadotukset rakkaudesta ja
kaipauksesta.

Kun David kertoa ensimmäistä katso Bathseba, maailma näyttää räjähtävän hänen
ympärillään ja muuttuvan peilaamaan hänen sielutilaansa: “Ja mitä on minulle enää sininen
taivas, sillä minä olen nähnyt Bathseban, ja mitä ovat punaiset kukkaset, sillä minä olen nähnyt
Bathseban, ja mitä on valkoisen hevosen lento öisen aavikon ylitse, ja mitä ovat etäisyyden
saavuttamattomat maat ja mitä sydämen palavat näyt!’’. Muina aikoina kuninkaan kokemukset
ovat niin voimakkaita, että ne rikkovat ajatusketjun lukijalle epäselvällä tavalla, jättäen vain tilaa
kärsimykselle: “Kun minä sitä kaikkea ajattelen, niin minun sydämeni on niinkuin kukkastarha,
ja monta tunnetta on sillä kukostanut, niin että sen muistoista kasvaa tuoksu, joka nousee päähän
niinkuin väkevä viini. Oh, sillä monta muistoa minussa virkoo, ja minä elän muistoissani elämäni
uudestaan rinnassani, niinkuin minä nyt vasta sen eläisin.’’

Davidin näkökulmasta hänen ajatuksensa ovat aaltojen muodossa: “Ja minun mieleni
meri velloo minussa ja sen käynti on syvä. Ja minun ylläni liihottelee Bathseban kuva, ja minä
tunnen niinkuin minä hänen läsnäolonsa ympärilläni tuntisin, ja lähelläni ja vieressäni, ja kun
minun hengitykseni nousee ja laskee, niin tunnen minä, niinkuin hän kuumassa halauksessa
minun rinnallani lepäjäisi.’’ Kuten meren aallot, rakastajan kuva palaa hahmon mielessä, joten
myöhemmin hän jää eläkkeelle ja palaa takaisin. Ja Davidin ajatukset ovat kuin myrsky: “Mitä
pitää minun tekemän, sillä minun ajatukseni asettuvat minun sydämeni päälle niin painavina, ja
ne ovat tulleet minulle vaivaksi, kun ne niin suloisia ja punanhohtavia ovat.’’

Kuoleman teema ei puuttuu myöskään tarinasta. Tämä käy ilmi ajoittain Israelin
kuninkaan ajatuksista: “Minä kyselen itseltäni, mikä minun päälleni on tullut, joka minun
sydämeni nääntymään saa, mutta katso, en minä tiedä vastausta siihen, ja painava menehtyminen
vaan hengen ympärille itsensä levittää. Mutta ei se menehtyminen ole tuskassa menehtymistä,
vaan se on lämpimän ja hivelyn painavaa tuntoa.’’

Tekstin loppu kirjoitetaan levottomampaan huomautukseen: “Nyt minä yksin olen, ja nyt
maailma kuoleman tarhaksi minun silmissäni muuttunut on. Ja kun minä eteeni katson, niin
minun edessäni on vaan paljas lakastumus, ja harmaana ja jäykkänä kulkee minun tieni ulos
kaukaisuuteen edessäni.’’

Kuninkaan Daavidin, nyt Beelzebubin, monologi päättyy haluun nousta ja valloittaa.

Tulkitsemalla tätä toisen raamatullisen vertauksen näkökulmasta voimme sanoa, että lukija
todistaa Israelin kuninkaan putoamista taivaasta helvetissä: “Mutta minä nousen taas, ja vielä
minä tahdon luomiseni ylitse silmättää. Te valkeain kehät, käykää yhä ja ylös ja alas ja yliympäri
ja ympäri yhä, ja sekaisia kaikki! Ja siniset säkenet, leiskukaa, ja uudet säkenet, syttykää!’’
Kuningas muuttuu, kun hän on jättänyt rakastamansa naisen. Hän kapinoi julmaa Jumalaa
vastaan, joka salli tällaisen kohtalon. Hän kapinoi myös paholaista vastaan, joka työnsi hänet
tappamaan kenraalin ja hänen vaimonsa. Ajatukset kuluttavat sen, kun maailma pysähtyy.

O trasatura specifica neoromantismului care poate fi indicata inca de la inceput in

romanul lui Volter Kilpi este inspiratia din surse care nu mai sunt de actualitate, din epoci
indepartate, exemplul evident fiind pilda biblica din Vechiul Testament a regului David si a
Bathsebei, mama regelui Solomon. De asemenea, ascensiunea spre ideal a personajului principal
este o alta trasatura care poate fi incadrata in trasaturile curentului neoromantic: “Näin minä
sentähden elän ja elää tahdon. Sillä minä tahdon minun elämästäni joka silmänräpäyksen elää. Ja
minä tahdon täyden taivaan nähdä, ja selvän kirkkauden silmilläni juoda, ja sitte tahdon minä
paljaan valkean suonissani tuntea, sillä sitte minä tiedän, että minä elänyt olen.’’

Kilpin tekstin merkittävin uusromanttinen piirre on edelleen itse tutkimuksen käyttö

tapana hahmon henkisen maailman tuntemiseen: “Olenko minä makeaa hunajaa juonut? Onko
elämä minun silmistäni ruusuiseksi uneksi huvennut? Olenko minä humaltunut?’’

Viimeisessä luvussa hahmo unelmoi. Unessa se putoaa taivaalta ja pysyy silti

muuttumattomana. Davidin käsitykset ovat antiteesiksi. Se, että hän näkee maailman liekkeissä
ylhäältä, antaa hänelle iloa. Hetken hänellä oli vaikutelma, että hän on Jumala. Kuten Mihai
Eminescun romaanissa "Sărmanul Dionis", Walter Kilpin hahmossa on tämä ilmoitus unessaan.
Hän matkustaa maailman yläpuolella ja näkee sen muuttuvan. Muutokset heijastavat hänen
tuntemaansa vihaa. Se, että maailma palaa hänelle, tuo hänelle iloa ja saa hänet ihmettelemään,
onko hän jotenkin Jumala.

Monologi jatkuu ihmisten huutojen joukossa, jotka polttavat. Hän on täynnä vihaa, koska
ihmiset ovat itsekäs, he eivät kuuntele muiden ongelmia, eivät pysty kommunikoimaan
keskenään. Nämä kuninkaan mielestä ansaitsevat kohtalonsa: ”… koettavat, niin että hän on
keskenään puhukkaan ja toistensa sydämen hätää kuulustele ja sille lievittävää kättä leipää, vain
kompikiinia koko ajan oman hätänsä kanssa selittämätöntä puhetta pitämään ”.

Kuninkaan kärsimys johtuu hänen alaistensa ihmisen luonteesta. He ovat alttiita

kärsimykselle. On heikkoja ihmisiä, jotka tulevat valittamaan kuninkaalle. Davidin mielestä hän
on armollinen, kun tuhoamalla maailman, koska mitä kauemmin he elävät, sitä enemmän he
kärsivät. Vertailu miehen ja tähden välillä, on erittäin kaunis: "Ja ensimmäisen olonsa on
niinkuin lentävän tähti: mită nopeammin se kiitää, sita hehkuvammin se palamaan syttyy."
Mielestäni puhuessaan siitä, että toiveet ja illuusiot tuhoavat ihmisiä, hän puhuu myös itsestään:
"Sillä koko elämänsä on harhaa ja pimeässä hapuilemista". "Sillä koko valion olonsa on aina iso
sula ja pettymyksen houre ja peilin suuri iloni." Lainaus kuvaa täydellisesti kuninkaan tilaa.
Vertailu miehen ja tähden välillä. ja hän menee hulluksi. Hän nauttii nähdessään muiden
hulluutta, pettymystä ja kärsimystä. Sillä toisten kärsimys on sillä hetkellä kuninkaalle ainoa
helpotus. Vain muiden tuhoaminen voi peittää hänen murtuneen sydämensä. Kuninkaata
pidetään armollisena kuoleman tuomisessa, koska kuolema tarkoittaa rauhaa. Ja hän ei ymmärrä
miksi ihmiset pelkäävät ja miksi ovat sitä vastaan. Mutta toisin kuin Eminescin romaani, Kilpin
hahmo ei herää unesta. Ei silloin, kun hän ajattelee olevansa Jumala, eikä sen jälkeen, kun hän
tuo epätoivon ja kuoleman aiheisiin. Voimme tulkita kuninkaan tarinan monin tavoin.
Uskonnollinen inspiraatio lähettää meille ensin ajatuksen myytistä Luciferin putoamisesta
helvettiin. Hulluus ei ole uusi ilmiö, ja se on se, jota romantiikat ovat käsitelleet monissa
teoksissa. Mielestäni Kilpi-hahmo on klassinen rakkaussuhde. Hänen rakkautensa ei ole jaettu.
Illuusioista, joiden kanssa hän kamppaili, ei tule koskaan todellisuutta. Tämän toteutumisen
jälkeen seuraava ilmiö on monimutkainen. Hahmo tuntee samanaikaisesti pettymyksen,
sekavuuden, pettämisen, rakkauden, vihan ja vihan. Kaikki nämä kerran koetut tunteet voivat
liittyä räjähdykseen. Tai apokalipsillä, josta Beelzebub haaveilee. Sitten hän päättää tuhota
kaiken, mikä tuo kärsimystä. Rauhan tuominen kuoleman kautta.