YLIOPPILASTUTKINTO- ÄIDINKIELI II,

LAUTAKUNTA ESSEEKOE
12.3.2018

Erik Johansson, Go Your Own Road (’kulje omaa tietäsi’, suom. YTL) (2008). Valokuva.

1
 Ohje: Kaikki kirjoitustehtävät ovat tämän vihkon sivuilla 2–3. Osaan tehtävistä liittyy ai-
neistoa, jota on hyödynnettävä tehtävänannon mukaan. Lue tehtävät, silmäile aineistot läpi
ja valitse tehtävistä yksi. Tehtävät arvostellaan pistein 0–60.
Kirjoita ehyt ja kielellisesti huoliteltu teksti. Sopiva pituus on 4–5 sivua. Tekstin tulee
olla selvästi ja siististi kirjoitettu, mutta sitä ei tarvitse kirjoittaa puhtaaksi kuulakynällä tai
musteella. Valmiit otsikot on lihavoitu. Muussa tapauksessa anna kirjoituksellesi oma otsik-
ko. Merkitse kirjoitustehtävän numero otsikon eteen.
Jos valitset aineistotehtävän, tekstisi pitää olla siten ehyt, että lukija voi ymmärtää teksti-
si, vaikka ei tunnekaan aineistoa. Aineistotehtävissä tulee viitata aineistoon.

KIRJOITUSTEHTÄVÄT

1. Pohdi runoilija Alfred Tennysonin ajatusta ”Tieto tulee mutta viisaus aikailee”.

2. Mikä tekee rikosromaanista hyvän?

3. Pohdi, onko joskus oikein rikkoa lakia.

4. Matkakohteen valinta ei ole yksinkertaista. Esimerkiksi lentäminen tuhoaa luontoa, ter-

rorismi uhkaa, sairaudet väijyvät, turismi tuhoaa paikallista luontoa ja kulttuuria. Minne
nykymaailmassa voi enää matkustaa?

5. Elinkeinoelämän valtuuskunnan Robotit töihin -raportin mukaan robotit ja tekoäly voi-

vat 20 vuodessa korvata noin 7 prosenttia nykyisistä työpaikoista Suomessa. Noin vii-
dennes sairaanhoitajien ja lähihoitajien töistä voitaisiin jo nyt antaa robottien hoidetta-
viksi. Pohdi teknologian kehittymisen seurauksia työelämän kannalta.

6. Googlen mahti

2
 7. Kuvamanipulaatioistaan tunnettu taiteilija Erik Johansson on sanonut: ”En kuvaa hetkiä
vaan ajatuksia.” Valitse sivujen 1 ja 12 valokuvista vähintään kaksi ja tulkitse niitä.

8. Miksi monet ekstremeurheilijat samoin kuin Pentti Haanpään novellin (s. 4–5) Päntän
äijä vaarantavat henkensä kerran toisensa jälkeen? Pohdi kysymystä novellin, tietojesi
ja mahdollisesti myös omien kokemustesi pohjalta.

9. Sivuilla 6 ja 7 olevien runojen voidaan tulkita puhuvan minäkuvasta. Valitse runoista

vähintään kaksi ja peilaa niihin käsitystä itsestäsi.

10.
Lue vertauskuvallinen tarina Matkustajat bussissa (s. 8) ja pohdi sen pohjalta, mikä oh-
jaa sinun elämäsi tärkeitä valintoja.

11.
Kirjoita moninaisuuden kunnioittamisesta ihmisten arkipäivän kohtaamisissa. Hyödyn-
nä sivun 9 aineistoa.

12.
Tutki sivujen 10 ja 11 sarjakuvaa ja pilapiirroksia. Valitse niistä kaksi ja pohdi, onko
niiden kritiikki osuvaa.

AINEISTO TEHTÄVIIN 7–12

Erik Johanssonin valokuvia.......................................................................................................1 ja 12

Pentti Haanpää: Päntän äijän vajoaminen.......................................................................................4–5
Runoja............................................................................................................................................6–7
Suomen mielenterveysseura: Matkustajat bussissa............................................................................8
Yhdenvertaisen kulttuurin puolesta ry: Mitä on moninaisuus?..........................................................9
Ville Ranta: Poliitikkojen hyökkäys.................................................................................................10
Paretskoi & Koivisto: Kolme iloista rosvoa......................................................................................11
Seppo Leinonen: Luonnonvararikkoministeriö.................................................................................11

Huom.! Tekstien kieliasu on alkuperäisen julkaisun mukainen.

3
 Päntän äijän vajoaminen

Aamu valkeni lasisen kirkkaana. Öinen pakkanen oli jähmettänyt maanpinnan rauskavan
kovaksi ja levittänyt sileän jääkannen järven syksyisen levottomille vesille, jotka pieninkin
tuulenhenki oli saanut läikkymään. Nyt jää välkkyi ja harmaa kuura hohteli nousevan aurin-
gon säteissä, jotka näyttivät ällistyttävän punaisilta.
Toropaisen seppä tuli tupaseensa aamuiselta nurkanjuurikäynniltään ja sanoi:
– Siellä on järvikin jo jäässä sen verran, että Päntän äijä saattaa mennä putoamaan . . .
– Jokohan tuo taasen! oli vaimoväki valmis päivittelemään. – On se siinäkin ukko! Mikä
yty hänellä lienee heikolle jäälle? Sille on tuo syksyinen jää niinkuin juopolle viina . . .
Keskustelu Toropaisen torpassa oli hyvin enteellistä, sillä samalla hetkellä Päntän äijä
seisoi rantatörmällä järven toisella puolella ja tarkasteli ainoalla silmällään jäälakeuden lois-
toa.
– Kyllä se jo kestää, sanoi hän. – Vaikka hevosen se kestää!
– Yksiöinen jää! kimitti Päntän pieni emännäinen takana. – Hurjako sinä olet? Joka syk-
sykö sinun pitää saada järveen pudota? Etkö muista, että viime syksynäkin sait sitä kylpyä
viikkokauden nuurua?
Mutta Päntän ukko ei ollut kuulevinaankaan. Syksyisen jään sileällä pinnalla oli hänen
turtuneeseen mieleensä merkillinen, selittämätön vaikutus. Se vietteli hänet liikkeelle vastus-
tamattomasti, vietteli ratisevalle, sujahtelevalle pinnalleen. Hänelle ilmaantui järven jäätymi-
sen aikoihin merkillisen kiireellisiä asioita järven taakse naapureihin. Jos ei mitään muuta,
niin hänen piti lähteä kolkkakalalle. Juuri sillä säällä tappaisi muka tuokiossa kelkkakuorman
mateita . . .
Mutta nyt hänen pitäisi saada vahvistaa rekensä raudoitusta seppä Toropaisella. Jäällä oli
nyt kevyt kulkea, mutta kahlailepa sitten kun tuprauttaa lunta puolisääreen, niin lyöpi läm-
pimäksi . . .
Hän kiskoi reen järven rantaan, istahti pajuille, kouristi lyhyen hangonvarren kouraansa ja
alkoi sysiä jäänpintaa sen tukevilla piikeillä. Reki alkoi luistaa kirkkaalla, häikäisevän sileäl-
lä jäällä kuin ihmisen ajatus. Takaa kuului Päntän emännäisen kimitys:
– Kyllä se taasen hukuttaa itsensä!
Tähän lausuntaan oli melkoisesti aihettakin. Sillä Päntän äijä putosi järven jäihin joka ju-
malan syksy ja väliin keväälläkin. Kolme kertaa hän oli pudonnut niin surkeasti, että oli ollut
aivan taidottomassa tilassa, kun naapurit vetivät hänet kuiville. Hukkunut se oli ollut kerta
kaikkiaan, manalasta palannut. Mutta palannut se vain oli, koska köyhän korpisuomalaisen
ei sallita kesken kaiken heittää elämänsä ristiä. Eikä Päntän äijälle ollut apua, ei hän mitään
oppinut kokemuksistaan. Jää vietteli hänet aina uudelleen, vastustamattomasti. Lieneekö jo
päässyt uskomaan, ettei vesi häntä hukuta? Siihen uskoon siinä jokasyksyisessä jäihinputoa-
misen ryskeessä alkoi jo kallistua syrjäinenkin . . .
– Milloin putoaa, milloin ei! huusi Päntän ukko vastaan ja kiihdytti rekensä vauhtia. – Se
on Herran kädessä!
Päästettyään syyskuulaaseen ilmaan tällaisen puolijumalisen lauseen, joita hän ei tavalli-
sesti viljellyt, Päntän ukon ruokkoamaton partasuu sulkeutui merkilliseen myhäilyyn. Reen
kepeä kulku jollakin tavoin lumosi hänen mielensä. Päässä vilahti ajatus, että mikään tässä
elämässä ei ollut niin sileätä kuin syksyinen jää . . .
Niin Päntän äijä kulki kepeästi, kerran taasen kepeästi ja sileää tietä. Reenjalakset tuskin
äänsivät, mutta hangonpiikit iskivät terävästi karskahdellen jäähän, kun hän lisäsi vauhtia.
Hän oli jo kaukana järven selällä.

4
 Mutta missä hänen silmänsä lienevät olleet? Totta kumminkin on, että sulan veden ja
syksyisen, läpikuultavan jään tummuudella ei ole isoakaan värieroa. Sitä paitsi jään päälle
toisinaan nousee vettä . . . Päntän ukon hämmästys oli suuri, kun hän huomasi ajoneuvonsa
mennä suhahtaneen sulaan veteen ja alkavan vajota, sillä reki ei suinkaan voinut käydä ve-
neestä. Silloin äijä päästi hätäpäissään partasuustaan suuren huudon, varsinkin kun hän huo-
masi säkertyneensä jotenkuten jaloistaan kiinni reen pajuihin, niin ettei päässyt irtautumaan.
Reki veti häntä mukanaan veden kylmään vierauteen, veti pohjaa kohti, vaikka äijä taisteli
vastaan porskutellen ja päristellen . . .
Mutta hänen suuri huutonsa oli kyllä kuulunut Toropaisen pihaan, jossa seppä alkoi ki-
roilla:
– Siinä se nyt on! Enkö minä jo sanonut, että alkavat olla Päntän ukon putoamisajat . . .
Apuun hän kuitenkin kiirehti siekailematta poikineen, pitkillä saikoilla ja nuoranpätkällä
varustettuna. Ehdittyään järven selälle, sulan reunalle, he kirkkaan veden läpi näkivät Pän-
tän äijän makaavan liikkumattomana pohjassa. Saikkojen ja nuoran avulla saivat he häntä
sen verran kohotetuksi, että Toropainen ylettyi tarttumaan Päntän äijän kaulukseen ja yritti
riipaista hänet jäälle kertanykäisyllä kuin kalan. Mutta pelastettava ei ruvennut nousemaan,
mikä seikka herätti pienoista hämminkiä, sillä Toropainen oli kouravoimiltaan melkoinen.
– Piruko sitä siellä pitää! noitui hän.
Vähitellen selvisi, että Päntän ukon ankkurina oli raskas reki. Ja sen jälkeen Päntän ukko
vedettiin jäälle rekineen ja kaikkineen, joskin melkoista vaivaa nähden jääreunan lohkeilun
takia.
Päntän äijä oli aivan liikkumaton ja hiljainen poika, märkä ja surkea. Eikä hänessä näyttä-
nyt olevan helmeäkään henkeä.
– Jokohan tuo putosi viimeisen kerran? epäili jo seppäkin.
Reki hiljaisine äijineen vedettiin kiireesti Toropaisen rantaan, joka oli lähempänä. Siellä
seurasi yllinkyllin vaimoväen päivittelyä ja kuolleen henkiin herättämistä. Ja hetken kuluttua,
pystyvalkean palaessa humisten, Päntän äijä alkoikin liikahdella, pärskiä ja syljeskellä vettä.
– Sanoinhan minä, ettei sitä vesi hukuta, melusi Toropainen. – Sillä on niin luja usko, että
meinasi kulkea rekineen silkan veden päällä . . .
Sitten hän haki kätköistään pullosen ja sanoi akoille:
– Antakaa sille tuota pontikan kuraa, että se saisi jotakin lämmintä sisäänsä . . .
Ja hetken mentyä Päntän äijä istui tulen loisteessa kuin ainakin ihminen, kelteisillään,
hänen märkien ketineittensä höyryten kuivuessa. Häntä kohtaan tunnettiin vielä suurta mie-
lenkiintoa, olihan hän kuin manalta palannut, vaikkakin hieman hiljainen ja häpeilevä.
Mutta Toropaisen puheet eivät olleet mitään lohdutuspuheita.
– Se oli nyt neljäs kerta, kun sinä hukuit peräti, puhumattakaan pienemmistä porskahduk-
sista. Muista, että jos vielä pudotat itsesi, niin minä en vedä, vaan painan syvemmäksi . . .
– Jospa se nyt riittäisi, myönteli Päntän äijä. – Ainakin täksi syksyksi . . .
Toropainen tuijotteli pelastamaansa yhä tutkivasti.
– Siltiköhän sinä jäihin vajoilet, että saisit jotakin muutosta elämääsi? Kokisit kuinka
sinut ongitaan kuivalle kuten tärkeä kappale, hoidellaan henkiin ja saat suuhusi viinaa ja
muutakin . . .
Mutta Päntän äijä huokasi, että minkäpä ihminen mahtaa kohtalolleen.
Siten Päntän äijän jäihin vajoamisesta koitui melkoisesti vaivaa järven rannan asukkaille
ja samalla ikään kuin makua ja särvintä yksitoikkoiseen elämänmenoon. Jotakin oli tapahtu-
nut: Päntän äijä oli taasen pudonnut . . .
Pentti Haanpää, Heta Rahko korkeassa iässä (1947)

5
 Verkossa

Olen verkon silmässä kala. En pääse pois:

ovat viiltävät säikeet jo syvällä lihassa mulla.
Vesi päilyvä, selvä ja syvä minun silmäini edessä ois.
Vesiaavikot vapaat, en voi minä luoksenne tulla!

Meren silmiin vihreisiin vain loitolta katsonut oon.

Mikä autuus ois lohen kilpaveikkona olla!
Kuka rannan liejussa uupuu, hän pian uupukoon!
– Vaan verkot on vitkaan-tappavat kohtalolla.

Uuno Kailas, Purjehtijat (1925)

Ruohometsän väkeä Identiteetti

Koala tuulessa soutaa Kolmin kerroin

eukalyptuspuussa. väärässä nahassa
Kas, koalan luonne on sellainen! kun riisun naamioni
Se ei koskaan päätänsä vaivaa: peilistä katsovat vain toiset vieraat kasvot
ei mieti, mitä on pinnan alla,
miten syvät on juuret suurimman puun. He kysyvät kuka olen
Se vain tyytyy oksansa keinahteluun minäkään en enää tiedä
kesänsinisen taivaan alla. olenko se joka kirjoitti tämän
vai se jonka he näkevät
Vompatti samettiturkki
maata kuopii ja kaivaa. Olen keltaista ja valkoista
Kas, vompatin luonne on sellainen! ja kun yritän etsiä itseäni muista
Ihan aina se päätänsä vaivaa en löydä
ja miettii: Mitä on pinnan alla? silti hymyillen sanon
Miten syvät on juuret suurimman puun, olen puoliksi kumpaakin
jonka latvassa pesä on öisen kuun vaan en kokonaan
niin huimaavan korkealla? kenenkään

Veli koala, siskoni vompatti,

minä itse pikkuinen kolibri, sadeyö (2015)
<https://rakkausrunot.fi>.
joka tuulessa liitelee. Luettu 24.2.2017.

Leena Laulajainen, Satulintu lentää (2003)

6
Metsän hiljaisuuteen

Olen kuin tyhmä hirvi

joka näkee kuvansa vedestä
ja luulee hukkuneensa.

Tai mitä se luulee?

Ehkä se näkee siellä toisen hirven.

Mutta sillä ei ole kovin paljon eroa.

Minun on tultava siksi mikä olen
eikä siksi mikä luulen olevani
tai tahtoisin olla;
ei myöskään siksi mikä sinä olet (tai se toinen);

tämä minun tulemiseni on hidasta riisuutumista:

jättää yksilöllisyytensä vaatteet
yhteisyyden rannalle ja uida,

minun on aina uitava ylitse, aina toista rantaa kohti;

näin jo kerran anonyymin varjoni
kiipeävän jyrkännettä ylös
ja häviävän metsän hiljaisuuteen, palaamatta.

Eeva-Liisa Manner, Kirjoitettu kivi (1966)

Tiikeri sulaa
auringossa
Liukuu raidoissaan
Hengittää,
valuu nahassaan
Ja kun katsot tarkemmin
on vain raitoja
Omaksi itseksi tulemisen
kaunis liike

Hanna Ilander. Valikoimasta Etupainoinen pyrstötähti –

Suomenruotsalaista nykyrunoutta (2000).
Runon suomennos Helena Sinervo.

7
 Matkustajat bussissa

Kuvittele olevasi bussinkuljettaja. Matkan varrelta poimit kyytiisi töy-

keitä matkustajia, jotka komentelevat sinua, huutelevat ohjeitaan ja
yrittävät saada sinut muuttamaan suuntaasi. He haluavat sinun ajavan
eri reittiä kuin minkä olet itse valinnut. Yrität häätää häiriköt pois bus-
sista, mutta he eivät suostu lähtemään. Sen sijaan he muuttuvat entistä
kovaäänisemmiksi ja yrittävät saada sinut tottelemaan ohjeitaan.

Huomaat, että et saa ajettua häiriköitä pois kyydistäsi, joten sinulle jää
kaksi vaihtoehtoa. Voit joko totella matkustajiasi ja muuttaa reittiäsi,
tai pysyä valitsemallasi reitillä ja antaa häiriköiden huudella neuvojaan.
Jos vain jatkat bussin kuljettamista valitsemaasi suuntaan, ennemmin
tai myöhemmin häirikkömatkustajasi tulevat huomaamaan, etteivät he
voi harhauttaa sinua reitiltäsi vaikka kuinka yrittäisivät.

Ajatuksesi ja tunteesi ovat tavallaan tällaisia häirikkömatkustajia, jot-

ka ovat nousseet kyytiisi matkan varrella. Ne saattavat huudella sinulle
ilkeitä kommentteja, kuten “Epäonnistut aina”, “Laihduta” tai “Et ole
riittävän hyvä”, ja vaativat kovaäänisesti sinua seuraamaan ohjeitaan.
Koska et voi häätää noita matkustajia kyydistäsi etkä päästä eroon aja-
tuksistasi, sinun on tehtävä valinta.

Annatko ajatustesi ohjailla elämääsi vai valitsetko itse arvojesi mukai-

sen suunnan, mihin elämäsi bussia kuljetat? Mitä haluaisit, että sinun
bussisi suuntakyltissä lukisi?

Matkustajat bussissa. Harjoitus.

Suomen mielenterveysseuran ylläpitämä Oiva-verkkopalvelu.
<http://oivamieli.fi>. Luettu 29.1.2017.

8
 Mitä on moninaisuus?

Moninaisuudella tarkoitetaan sitä, että jokaisella ihmisellä on luke-

mattomia ominaisuuksia, rooleja, moni meistä kuuluu eri ryhmiin. Ky-
seessä voi olla myös ns. sisäinen erilaisuus, johon vaikuttavat jokaisen
omat taustat ja identiteettikysymykset. Yhteiskunnan moninaisuuteen
kuuluvat kaikki vähemmistöryhmät. Ominaisuudet, taustat ja ryhmät
saattavat liittyä esimerkiksi sukupuoleen, seksuaalisuuteen, sosio-eko-
nomiseen asemaan, ikään, fyysisiin ominaisuuksiin, vammaisuuteen,
ulkonäköön, uskontoon, kieleen, kulttuurieroihin, etnisiin piirteisiin,
poliittisiin näkemyksiin tai erilaisiin ideologioihin ja vakaumuksiin.

Moninaisuuden huomioiminen on sitä, että ihmisen identiteettiin kuu-

luvia eroja kunnioitetaan turvallisessa ja myönteisessä ilmapiirissä.
Jokaisen olisi tunnettava itsensä tervetulleeksi ja kunnioitetuksi sel-
laisena kuin on. On tärkeää, että jokainen voi osallistua ilman pelkoa
syrjinnästä.

Yhdenvertaisen kulttuurin puolesta ry. 2017.

<www.kulttuuriakaikille.fi>.
Luettu 29.1.2017.

9
 Ville Rannan pilapiirros, julkaistu 10.1.2017 Demokraatti-lehden verkkosivuilla.
<www.demokraatti.fi>. Luettu 22.2.2017.

10
 Suomen Kuvalehti 2.12.2016

ремонт ’remontti’      Seppo Leinonen, Sepponet-sivusto. <www.sepponet.net>. Luettu 22.2.2017.

11
 Erik Johansson, Drifting Away (’ajelehtimassa’, suom. YTL) (2013).
Valokuva.

Erik Johansson, Imminent (’uhkaava, lähestyvä’, suom. YTL) (2016).

Valokuva.

Erik Johansson, Impact (’vaikutus, isku’, suom. YTL) (2016).

12 Valokuva.