Lukuryhmä C

Viikko 4
5 syyskuuta 2021

https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000008219373.html

Selim Temiz

Tapion temppeli ja puhuvat haavat

Käynti syrjäkylän pikkukirkossa nyrjäytti suhteeni
puihin, kirjoittaa kolumnissaan Jaakko Lyytinen.
29.8.2021
Seisoin pikkukirkon alttarilla, mutta en ajatellut Jeesusta.
Ajattelin Evaa, Tapiota ja puita.
Kuvittelin männyt, jotka olivat kasvaneet Komin tasavallan
metsissä vuosisatojen ajan. Tsaarit olivat tulleet ja menneet. Oli tehty vallankumous,
käyty maailmansotia. Jättiläiset olivat seisseet Komin metsässä ylväinä kuin
doorilaiset pylväät.
Eräänä päivänä neuvostoliittolainen metsänhoitaja oli kaatanut männyt. Puut oli
toimitettu Suomeen, mutta osa rungoista oli ollut liian suuria metsäteollisuuden
tarpeisiin. Ja niin nämä ikivanhat punahongat olivat päätyneet Pohjois-Karjalan
pikkukylässä asuneelle taiteilijalle, joka oli veistänyt niistä tämän omalaatuisen
kirkkonsa seinät, lattiat ja penkit.
Hasan Karmış
Alttaritaulun paikalla törrötti valtava
kuusen juurakko. Se oli peräisin
Ruokolahdella kasvaneesta 136-
vuotiaasta jättiläiskuusesta, jonka
salamanisku oli kaatanut.

Kuva:Matti Pikkujämsä
Ovet oli veistetty jättiläistuijasta. Se
oli kasvanut Kanadan länsirannikolla.
Kirkon luoja, kuvanveistäjä Eva Ryynänen oli löytänyt puun pitkän etsinnän jälkeen
Kitimatin sahalta Vancouverin pohjoispuolelta.
Eva Ryynänen, omaa sukua Åsenbrygg, kasvoi maatilalla Vieremällä Pohjois-
Savossa. Pikkutyttönä hän vuoli isänsä puukolla västäräkkejä, kissoja ja hevosen,
joka mahtui tulitikkulaatikkoon. Kun hän satutti kätensä, puukko otettiin pois. Eva
jatkoi viikatteen kärjellä.
Vuonna 1934 Eva matkusti Helsinkiin. Ateneumin aulassa Suomen taideyhdistyksen
edustajat katsoivat, kun itseoppinut 19-vuotias savolaistyttö kaivoi säkistä veistoksen,

1
jonka hän oli tehnyt lahosta haapapölkystä. Se esitti Aleksis Kiven seitsemää veljestä
Hiidenkivellä.

Aykut Büyük

Taideherrat olivat niin hämmentyneitä, että

he puhkesivat nauramaan.
Sanat efendilerinin kafası o kadar karışıktı (Hämmentyä: afallaşmak / şaşırmak
anlamında fiil. Hämmentynyt: şaşkın anlamında bir sıfat. Hämmentyneitä da onun
çoğul partitiivi modu.) ki gülmekten kırıldılar. (Puhjeta: Bir şeyi delerek ortaya çıkmak
anlamında bir fiil. Esimerkiksi: Hampaiden puhkeaminen. Diş çıkarmak.) engel
olamayarak gülmek.
Sanat lordları o kadar afallamıştı ki gülüşleri ortaya çıktı.

Siltä istumalta he hyväksyivät Evan oppilaaksi arvostettuun kouluunsa.

O koltuktan /oturdukları yerden / Hemen o anda /Aninda  Eva'yı değerli (Arvostaa: Değer
vermek anlamında fiil. O fiilin Nut partisiipi halinin passiivisi, değer verilmiş, değerli)
okullarına öğrenci olarak kabul ettiler.
Siltä istumalta:
Päätin siltä istumalta, etten menisi kasteelle.
O anda vaftiz edilmekten vazgeçtim.

Eva valmistui, mutta ei jäänyt Helsinkiin.

Eva mezun oldu fakat Helsinki'de kalmadı. 

2
Sodan aikana hän tapasi Paavo Ryynäsen, haavoittuneen upseerin.
Savaş sırasında / zamanında yaralı / gazi (haavoittua:yaralanmak) bir subay olan Paavo
Ryynänen ile tanıştı . 
(Bu cümlede JOKA bağlacı olmadan tanıştığı kişinin bir özelliğini anlatıyor. Hän tapasi
Paavo Ryynäsen, joka on haavoittunut upseeri sodan aikana.)

He muuttivat Paavon kotitilan takamaille Pohjois-Karjalan Vuonislahdelle.

Pohjois-Karelia'nın Vuonislahti taşrasin(da bulunan)a Paavo'nun çiftliğinin (Tila:
durum /yer /boşluk /mülk /emlak/ çiftlik /tesis anlamında bir isim) taşındılar.

Lehmät poikivat, vuosikymmenet kuluivat.

İnekler buzağılandı /yavruladı, onlarca yıl geçti

Eva veisti puuta ja Paavo avusti tekemällä esityöt moottorisahalla.

Eva ahşap oydu / yonttu (veistää: Yontmak / Oymak / heykel yapmak anlamında fiil.) ve
Paavo bir motorlu testere ile ön çalışma yaparak yardımcı oldu.

Kun veistos oli valmis, Eva soitti ystävälleen Ailalle: ”Ottakee peräkärri ja tulukee
hakemaan – lankut on valamiit!”
Heykel bittiğinde Eva arkadaşı Aila'yı aradı: "Römork
(arabaların arkasına bağlana üstü kapatılabilen taşıyıcı) alıver
(Ottaa almak anlamındaki fiilin 2. çoğul şahsa söylenirken
Ottakaa ALIN imperatiivi halinin Türkçedeki ALIVER
tarzındaki söylenişi sanırım) ve hazır tahtaları (lankku: kalın
ve geniş tahta/ kereste /kalas) almaya geliver!"

Vuonna 1974 Evalta tilattiin näyttely helsinkiläiseen Amos Andersonin taidemuseoon.

1974'te Eva Helsinkili Amos Anderson’un Sanat Müzesi'nde bir gösteri /sergi düzenledi
(Tilata sipariş vermek anlamında bir fiil fakat bu cümlede sergilemek / düzenlemek
anlamında kullanılıyor. Suomisanakirja’ya göre järjestää (düzenlemek) fiili ile eş
anlamli).

Lankut olivat valamiit. Keresteler hazırdı.

3
Evan veistokset ja reliefit hurmasivat yleisön.
Eva'nın heykelleri ve kabartmaları izleyenleri büyüledi (Hurmata: Büyülemek).

Kriitikot ylistivät. Eleştirmenler övdüler (Ylistää: Övmek).

Tuli työtilauksia ulkomailta. Yurt dışından siparişler geldi. 

Kotitilalla Paaterissa navetta muutettiin ateljeeksi.

Paater'da bulunan çiftlikteki, ahır bir stüdyoya /atelyeye
dönüştürüldü.

Mustafa Bazu
Kun olin käynyt Eva Ryynäsen kotimuseossa, jatkoin lomaani. Kesäillat olivat
luonnottoman lämpimiä. Kuin missäkin Naxoksella. Makasin kaljatölkki kourassa
pihalla ja luin kirjaa. Yritin rentoutua kaksin käsin, mutta tunsin oloni rauhattomaksi.
Se johtui kirjasta, Richard Powersin romaanista Ikipuut (Overstory), jonka Sari
Karhulahti on upeasti suomentanut.
Powers kirjoitti teoksensa, kun hän oli nähnyt Kaliforniassa tuhatvuotiaita punapuita,
jotka aiottiin hakata. Ikipuut oli oikeastaan romaanin kaapuun puettu 650-sivuinen
manifesti, muistokirjoitus metsille, jotka ihminen on kasvukiimassaan kaatanut.
Yksi kirjan keskushahmoista on puututkija Patricia Westerford eli Pat, joka luo
mullistavan teorian. Sen mukaan puut kommunikoivat keskenään. (Abdullah Olçum)
Pat on romaanihenkilö, mutta hänellä on esikuva oikeassa elämässä, metsäekologi
Suzanne Simard, jonka tutkimusten perusteella puut todella kommunikoivat
keskenään – ja myös muiden kasvilajien kanssa.
Ikipuissa Pat joutuu todistajaksi oikeudenkäynnissä, jossa syytetään hakkuita
vastustaneita metsäaktivisteja. Tuomari kysyy Patilta: ”Nuoret, suorat ja
nopeakasvuiset puut eivät siis ole parempia kuin vanhat ja lahot?”
Pat vastaa: ”Ne ovat parempia meille. Eivät metsille. Itse asiassa vastikään istutettuja
puupeltoja ei oikeastaan voi sanoa metsiksi.”
Laskin kirjan kädestäni ja katsoin hennossa tuulessa havisevia haapoja. Yrittivätkö
haavat sanoa jotain?

Kuvat vilisivät mielessäni. Maisemaselfie kansallispuistossa, Gore-Texiä päällä ja

vaahtomuovia pyllyn alla. (Selma Koyuncu) Kuksassa reilun kaupan kahvia ja
kauramaitoa. Olin metsästä vieraantuneen kaupunkilaisen karikatyyri,
sentimentaalinen horisija, jolle elintaso oli aina kelvannut, mutta joka oli

4
havahtumassa huteran rakennelman todelliseen hintaan vasta viimeisen kuulutuksen
kajahtaessa kaiuttimista.
Juuri kun olin painamassa korvani haavan runkoa vasten, huomasin naapurini, joka
hoiti kukkiaan. Nyökkäsin ja sujautin tölkin selkäni taakse.
Paaterin kirkko avattiin kesällä 1991. Tulijoita oli niin paljon, että Lieksan
Vuonislahteen johtava pikkutie meni tukkoon ja asuntovaunujen tulo piti kieltää.
Eva Ryynänen oli jo 76-vuotias. Kirkko oli hänen elämäntyönsä huipentuma,
mykistävä kokonaistaideteos, jonka kaltaista en ole nähnyt missään muualla.

Selahaddin Uslu
Makasin taas pihalla. Tällä kertaa luin Evasta kertovaa kirjaa. Tölkki tyhjeni. Ja mieli.
Ohilipuvan hetken muistin, mitä olin ajatellut seistessäni yksin Evan ihmeellisessä
kirkossa heinäkuisena keskiviikkoaamuna. Tämä voisi yhtä hyvin olla
muinaissuomalaisen metsän jumalan Tapion temppeli. Tai ikipuiden mausoleumi.
Eva Ryynäselle kivi edusti kuolemaa ja pronssi ylösnousemusta. Puu oli hänelle
ikuista. Hän puhui männyistä, jotka elivät pitempään kuin me ihmiset. Hän puhui
luonnosta, joka oli ennen meitä. Ja joka olisi meidän jälkeemme.
Eva kuoli lokakuussa 2001. Hän veisti melkein elämänsä loppuun asti. Viimeinen työ
oli poppelista veistetty Perhonen. Se jäi kesken.
Viimeisinä vuosinaan hän lausui iltarukouksen: “Sitten kun en enää voi tehdä työtä,
haluaisin lähteä pois.”