The Project Gutenberg eBook of Laulu vaakalinnusta

This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever.
You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project
Gutenberg License included with this ebook or online at www.gutenberg.org.
If you are not located in the United States, you will have to check the laws of
the country where you are located before using this eBook.

Title: Laulu vaakalinnusta

Runoja

Author: P. Mustapää

Release date: November 29, 2023 [eBook #72259]

Language: Finnish

Original publication: Porvoo: WSOY, 1927

*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LAULU VAAKALINNUSTA ***

LAULU VAAKALINNUSTA

Runoja

Kirj.

P. MUSTAPÄÄ [Martti Haavio]

Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1927.

SISÄLLYS:
I

Laulu vaakalinnusta
Ruissalo
Kuuvannokassa
Tapaaminen
Haapsalun valkea nainen
Punaista ja kultaa
Viimeisestä illasta

II

Atlantis
Piilipuitten alla
Luuranko metsässä puhuu
Vainaja

III

Kaunas 1.
2. (Hämärä metsä)
Tivoli
Fürstenhof
Wintergarten

IV

Tripolis
1. Miss Annabel
2. Fatiman kuolo
Lasisesta silmästä
Yxi walitettava wirsi
Suomalainen ryijy
Puer natus in Betlehem
Vaatimattomasta hautauksesta
Legenda väsyneistä naisista
Sotamiehen hautauksesta
Mikko Puhtisesta

Dominus Krabbe
1. Pappilan nuorenherran kertomus
2. Piika Amandan kertomus
3. Renki Epramin kertomus
4. Kirkonvartija Optaatuksen kertomus
5. Pappilan neitien kertomus
6. Vanhan haudankaivajan kertomus

VI

Laulu esi-isilleni, laukunkantajille

Daidalos ja Ikaros
1. Ikaros
2. Daidalos ja Ikaros
Suvinen ilta
1. Laulu esi-isille
2. Työn laulu
3. Suvivirsi
4. Laulu isänmaasta
5. Kuoleman laulu

I
Se on eriskummallinen lintu, joka
ei ole kokonaan lintu. Mutta se
istuu kaukaisessa viheriäisessä
metsässä kaukaisen vaskivuoren
takana ja vartioitsee aarteita.
Sinä et voi nähdä sitä, oi
Duryodhana, mutta sen äänen
kuulet hiljaisina iltoina. Mutta
kun vaakalinnun äänen kuulet,
vyötä silloin kupeesi, oi
Duryodhana, ja kätkeydy, sillä
onni on saita.

Intialainen satu.
LAULU VAAKALINNUSTA

Vanhanaikainen runo

Ruissalo

Armas, sun kiharoissasi liehtoi suvinen tuuli, kun sinut tapasin viileessä
toukokuussa vuokkojen kukkimisaikaan, sunnuntaina auringonläikkeessä
Ruissalon rantatiellä.

Armas, näin, miten korvies pienet helmet

mustien hiustesi varjoon piiloittuivat,
sitten näin sinun silmäs, ja niitten kaivoon
upposi äkkiä sieluni jääden sinne.

Tammien alla me kuljimme iltaan asti.

Kuulimme peipposlintujen suloisen laulun.
Nousimme vuorille. Toukomettisen huilu
helähti laaksosta, miltei jalkaimme alta.

Poimimme alhosta vuokkoja silloin tällöin

ujoina, arkoina toistemme silmiä etsein.
Olimme hartaita. Turusta kuljetti tuuli
tuomiokirkosta suurien kellojen pauhun.

Itkimme melkein. Olimme onnellisia.

Silloin me kuulimme metsästä tumman soinnun:
kaukana jossain, oksien holviston alla
outo lintu valitti kummallisesti…

Kuuvannokassa

Katso me pakenimme, ja Kuuvannokkaan,

kiville, joita vaaleat laineet huuhtoo,
päädyimme viimein. Kahden, onnellisina
seisoimme katsoen
kauaksi Airistolle.

Näimme harmaitten lokkien kiirivän yllä

vaahtoharjaisten. Näimme hanhien aurat,
näimme jahtien myötätuulessa-lennon
ohitse aution
Viitakarin ja Kuuvan.

Meidän selkämme takana, hongistossa

Japhyx-tuuli helkytti kanteletta.
Kuuntelimme, kun Juhana herttua ajoi
raudikko-orhilla
 ylitse samettiketoin.

Kauriitten hengitys kuului arkana silloin

mättäitten takaa ja saksanpeurojen laumat
kavahti säikkyen pähkinäpensaikosta
hurjien koirien
innosta läähättäessä.

Nihdit ja huovit syöksivät koirien jälkeen.

Katariina! Ja ehtoossa kellastuvassa
kutsui Juhana herttuatarta ja sitten
suutelivat he
hellästi mäntyjen alla.

Mutta rannalla syöksivät mustat laineet

jalkoihis asti, armas. Ja kuule, kuule!
Hongan latvassa valitti outo lintu.
Miten se huusi
ehtoossa himmentyvässä.

Tapaaminen

Odotin vanhan majurin haudan luona, heisipensaan katveessa

kirkkomaalla. Naakat hymyili kirkon harjalla, jota puolipäivän kiihkeä
aurinko paahtoi.

Alhaalla suitsusi kasteheinissä tuuli.

Jumala saarnasi kirkossa syntisille
milloin tuomiten heitä, milloin armoa jakain,
vihdoin keräten kaikki helmainsa turviin.

Urut syttyivät. Lukkarin ankara basso

nosti taivaitten luojalle ylistysvirren.
Sitten vaikeni kaikki, kun rahvas vaipui
siunaten itsensä syvälle penkkien ylle.

Isännät tulivat ensiksi kankein jaloin

suuresta ovesta, sitten emännät myöskin
hitaasti, jutellen, liinoja tiukalle solmein,
jollakin poskella vielä kyynelen uurto…

Ja kun ma nousin, näin sinun tulevan sieltä.

Silloin äkkiä kirkon perustus järkkyi.
Tanner hypähti. Vihreä valkeus syttyi.
Tornin huipussa veisasi viirikukko.

Haapsalun valkea nainen.

Me tulemme Ristin metsistä lävitse Läänemaan.

Me istumme Haapsalun valleille hetkeksi huoahtamaan.
Me kuulemme äänien sorinaa. Me näemme yllämme kuun,
joka sarvilyhdyllä vilkuttaa vanhaan Haapsaluun.

Ja pienet neidit vaeltavat teitä puistikon,

joka rauniolinnan ympärillä syyssuven-vehmas on.
Ja kun me nostamme katseemme, me näemme hämmästyen
linnan tuuliviirin päässä oudon linnun sen…

Oi, kuule, nuori neiti, luen selvästi kohtalos:

tulet onnelliseks, jos kuolet, ja onnettomaks, jos
elät rinnallani, sillä olen Poika Onneton!
Minun sydämessäni kaipuu tuntematon on.

Ja me lähdemme ääneti valleilta ja liitymme vaeltaviin.

Minä tunnen käsivarrestasi, että nyyhkytät niin
kuin elämäs olisit kadottanut. — Nainen valkoinen
on noussut kappelin ikkunaan armoa rukoillen.

Ja laaksossa huilu valittaa. Niin yksin se valittaa

ja kertoo Haapsalun valkean naisen kauhutarinaa.
Hän rakasti munkki-ritaria. Hänet kiinni muurattiin
ihan säälimättä linnankirkon Maarian-kappeliin.

Punaista ja kultaa

Tulipunainen aurinko vavahti äkkiä palamaan. Minä unestani havahduin

enkä noussut kumminkaan.

Minun ikkunani edessä

oli koivu kultainen.
Sen oksalta kuulin linnun
alakuloisen.

Minä uneksin hetken vielä:

näin prinsessan kumartuvan
ja suovan kerjuripojalle
jäähyväissuudelman.

Minun herätyskelloni soitti.

Minun oli mentävä nyt.
Tätä syksyaamua ajatellen
olin monesti värissyt.

Viimeisestä illasta

Istuimme kahden tanssilavan luona.

Ja sinä olit kalpea ja kaunis.
Ja hehkui pihlajissa lyhdyt tanssilavan luona.
Ja viulu yksin soitti, viulu soitti:
Olet kaunis, Marguerita.

Istuimme kahden tanssilavan luona.

 Elämä katsoi meitä silmin hämmentävin
ja puhui meille rakkaudesta tanssilavan luona.
Ja viulu yksin soitti, viulu soitti:
Olet kaunis, Marguerita.

Istuimme kahden tanssilavan luona.

Yö takanamme oli niinkuin Suuri Murhe
ja itki meitä molempia tanssilavan luona.
Ja viulu yksin soitti, viulu soitti:
Olet kaunis, Marguerita.

Istuimme kahden tanssilavan luona.

Me emme voineet auttaa toisiamme.
Me nousimme ja vaelsimme tanssilavan luota
ja viulu yksin soitti, viulu soitti:
Olet kaunis, Marguerita.

II
ATLANTIS

Tule, anna kätesi mulle, tule, älä vapise niin. Minä olen sua kauan
odottanut. Saariin onnellisiin tänä päivänä lähtee laivani. Jos tahdot
mukaan, on sinun varalles hankittu piletti ja hytti maksuton.

Ja jos sinä pelkäät, katso, miten väkevä olen ma.

Minä olen niin monta kertaa seilannut. Kuolema
on minusta ollut hupsu ja naurettava mies,
kun se on keikkunut märssykorissa. Ja, voi, sen, Herra ties,

olen monta kertaa nähnyt, kun se on tarrannut tyyrihin ja ajanut laivan

karille. Ja katso, kumminkin tänä päivänä seisoo edessäsi kippari Peloton,
joka viidestä laivarikosta pelastunut on.

Niin lienee Luojan tarkoitus, että sinäkin nähdä saat,

mitä näkivät vuosisatoja sitten miehet onnekkaat:
meren takana, tyrskyjen takana saaren Atlantiin.
Se on viiniä täynnä ja hunajaa. Oi, älä vapise niin.

Miks vedät nuoren kätes pois mun karkeesta kourastain?

Minä lienen kyllä raaka mies ja kippariksi vain
mua sanovat merimieheni. Vaan kippari Peloton
kai hiukan toista sentään on kuin kippari Pelkuri on.

Sinä olet nuori ja kiharapää ja suloinenkin oot minun mielestäni. Ja

kernaasti nuo toiset sanokoot, ett' olet liikkuvaluontoinen ja sydämet
miehien olet tottunut leikkien murskaamaan. Vaan, kuulehan, minä en

ole oppinut merta pelkäämään. Miks naista pelkäisin siis? Olen

yhdeksän merta kokenut ja laivarikkoa viis…
PIILIPUITTEN ALLA

(William Butler Yeatsin mukaan.)

Ma piilipuitten alta löysin sydänystäväin.

Hän kulki piilipuitten alla lumiliinapäin.
Hän halas, ett' ois rakkautemme kevyt lehti vain.
Vaan olin lapsellinen enkä käsittänyt lain.

Ja kun me virran kaltaalla taas käytiin kahdestaan,

hän koski lumikädellään mua olkaan kumaraan.
Hän halas, ett' ois elämämme kevyt kukkanen.
Vaan olin lapsellinen, kuljin sydän itkien.
LUURANKO METSÄSSÄ PUHUU

Oi kuule, Jumalan kasvot ovat meitä tähyilleet molemmin silmin terävin ja

kauaskantavin. Ne näkivät minut tylyksi ja sinut lempeäks: ja kumminkin
sinä et rakastanut, vaan minä rakastin.

Oi kuule, Jumalan kädet ovat meihin tarttuneet:

ne kuljetti sinut kauas keskelle erämaan
ja minut aarniometsään, jossa oli kamalaa.
Ja sitten hän käski meitä luo toistemme vaeltamaan.

Oi kuule, Jumalan sanat ovat meidät tavoittaneet:

ne olivat hirvittävät, kun ne kiisivät maailmaan:
Te luulitte elämän helpoksi. Vaan kaikki on vaikeaa.
Joka askel tuo joko itkun tai kuoleman mukanaan.

Oi kuule, minä olin tyly ja kivisydäminen.

Minä lähdin ja eksyin ja kaaduin ja tässä olen nyt.
Ylt'ympärillä on metsä ja yö ja huuhkajat.
Minä olen kai kuollut ja yksin. Olen hyvin hämmästynyt.

Oi kuule, Jumala vaikeni ja istui synkistyen.

Hän näki minut. Ja sinut. Hän näki molemmat.
Minä toivoin, että hän tietäis, että olin väsynyt.
Ja kun hän sen tietäis, hän salleis, että tänne vaellat.

Oi, kuule, muttei hän sallinut, vaikka hän on hyvä mies,

mun kohtaavan sua milloinkaan silmin näkevin.
Hän huomas näet minut tylyks. Vaan sinut lempeäks.
Ja kumminkin sinä et rakastanut. Vaan minä rakastin.
VAINAJA

(A. E. Housmanin mukaan.)

»Sano, vieläkö orhini juoksee yhä kentällä kilpaillen ja heiluuko silojen

hihnat, kuten ennen, välkkyen?»

Oh, kyllä orhisi juoksee

ja silat kirkkaat on…
Vaan sinut on kannettu alle
vihreän nurmikon.

»Sano, jalkapallopeli
yhä jatkuuko joukkueen,
kun kaikki tietävät minun
pois iäksi lähteneen?»

Oh, tietysti pallo lentää

ja tietysti kamppaillaan
ja tietysti maalivahti
on tiukkana maalissaan.

»Miten voinee tyttöni armas,

joka jäi mua suremaan?
Hän vieläkö mahtaa kastaa
yhä kyynelin patjojaan?»

Hän nukkuu aivan hyvin

ja niin onnellinen on.
Sun tyttös on onnellinen,
ole aivan huoleton.

»Ja miten voi ystäväni?

Hän on hyvissä voimissa kai?
ja toki hän paremman vuoteen
kuin minä, yöksi sai?»

Hyvin nukkuvat ystäväs kaikki, vaan minä parhaiten: on minulla

vaimona leski. Oh, älä kysy, ken…

III
KAUNAS

1.

Sinä likainen juutalainen,

sinä saastainen elukka.
Joku ryssä istuu ja kiroaa
Väinäjoen rannalla,

jalat roikkuen vanhaan lotjaan,

jota verkkaan lastataan.
Hyvä päivä katsoo surullisesti
suviseen Liettuaan.

Pater Spielmanis ja minä

— me kovasti hikoiltiin,
kun ajoimme hitaassa pikajunassa
Kaunasin kaupunkiin:

me junassa tutustuimme;
me tulimme Puolasta päin;
pater Spielmanis kutsui minut
ja minä tietysti jäin —

me pohdimme probleemoita rannalla kulkien ja teemme välipäätöksen,

että paha on ihminen…

ja sitten me janoisina lähdemme kapakkaan. Pater Spielmanis maistaa

ja ryhtyy minulle kertomaan.

2.

(Hämärä metsä, pater Spielmaniksen tarina maailmansodasta.)

Metsässä, metsässä oli hyvin hämärää. Veljeni, sanoin minä, vielä, vielä
jää.

Join hänen pullostansa,

söin hänen rasiastaan,
hymyilin ja nukuin
metsään uudestaan.

Enkä tuntenut häntä,

unessa älysin sen.
Hän puhui outoa kieltä,
hän oli vihollinen.

Heräsin valjuun aamuun,

hyvin hämärään.
Verinen pääni oli
hänen sylissään.

Ah, minä nousin hiljaa

kipein sydämin.
Hän näkyi nukkuvan vielä.
Sitten pakenin.

Ammuimme kivääreillämme
sinne puitten taa.
Metsässä, metsässä oli
hyvin valoisaa.
TIVOLI

Yö. Kööpenhamina. Tuulee. Sataa.

Ja Tivoli kylpee lyhdyissään.
Vaan pitkin nauravaa liukurataa
minä kauniin neidin ajavan nään.

Joku porvaristyttö kai. Tanskalainen.

Hän nauttii. Hän nauraa. Hän kaunis on.
Hyvin kaukana täältä on toinen nainen.
Miks muistin hänet, minä onneton?

Nyt on loppu. Raketit. Punaista tulta.

Tule. Mennään. Maailma unohtukoon.
Jokin kahvila. Madeira. Kahvi. Mä sulta
suupieleeni naurun siepannut oon.

Joku itkee sun takanas. Tjaener. Spriitä.

Joku itkee sun takanas. Missä? Ken?
Minä muistin jotakin. Jostakin. Siitä.
Olen taas niin tavattoman murheellinen.

Hei Tjaener. Maksamme. Mennään. Ulos.

Käsikoukussa. Miksei. Sinä kaunis oot.
Yö. Kööpenhamina. Tuulee. Tulos:
tämä kaupunki, maailma hukkukoot.
FÜRSTENHOF

Ylen juhlallisesti kumarsi, kumarsi hän. Herra, saanko tuoda olutta

enemmän.

Kiitos, sanoin ja katsoin

hänen kasvojaan,
samalla toivottavasti
laskuni maksaa saan.

Taas hän kumarsi. Häntä

tuijottamaan jäin.
Aivan selvästi Kuoleman
kyyppärinä näin.

Poltin huolettomasti
loppuun sikaarin.
Nousin ja lähteissäni
häntä hyvästelin.

Tunsin kadulla vielä

jäätävän henkäyksen.
Potzdamer Platzilla tunsin
vielä, vielä sen.

Luin reklaameita silmin vapisevin: Iosty, Wintergarten punaisin

kirjaimin…
WINTERGARTEN

Hei, Ganymedes, Zeus on kuollut, vaan

sä kotkinesi elät ikuisesti.
(Hätäinen syrjäkatse ohjelmaan:
The Bermos, Catalani, Schöne Betsy.)

… Vai onko, sanoo Thompson itsekseen,

Englannin politiikka aivan turhaa…
Se Sovjetiin ei näytä tehonneen,
ne siellä niinkuin puolihullut murhaa…

… En tainnut mainitakaan, että tää

on Tanskanmaasta mulle juuri tullut.
Ääneensä sanoo tämän Mustapää.
Ne Tanskan lyyrikot on puolihullut…

… No, Bonnelykke… Junalyriikkaa…

Ja illan valtaa sellon hautasoitto:
Maa on niin musta, musta, musta maa
ja taivas on niin etäinen ja loitto.

Se ihmisien osaks annettiin:

yks päivä elää, kuolla huomenna jo.
… Oi. Yö jo tuli Wintergarteniin,
jo katos viimeinenkin päivänkajo.

Oi Ganymedes. Thompson, Mustapää,

kaks sälliä sun tykönäsi löytään.
(He lähtee kohta. Silloin tähän jää
kaks tyhjää olutseideliä pöytään.)

IV
TRIPOLIS

1. Miss Annabel

Hei, kaksi nuorta: sälliä,

Thompson ja Mustapää
purjehtien saapuivat Tripoliin kaupunkiin.
Vaan Tripolikseen saapuu ken, se on oma Tripoliin:
hän täällä viihtyy vain
isänmaansa unhoittain.
Hei, indigonvärinen taivas
yllä palmujen,
hullut, hullut tanssit
neekerinaisien.
Nauraa kultainen hiekka,
soittaa haikea, haikea pilliniekka
Tripoliissa.

Hei, kaksi nuorta sälliä,

Thompson ja Mustapää,
läksi kerran Tripoliissa katuja kulkemaan.
He näkivät arabialaiset, jotka lakanat viittoinaan
lensivät yli maan
jaloilla ratsuillaan.
Hei, indigonvärinen taivas
yllä palmujen,
hullut, hullut tanssit
neekerinaisien.
Nauraa kultainen hiekka,
soittaa haikea, haikea pilliniekka
Tripoliissa.

Hei, kaksi nuorta sälliä,

Thompson ja Mustapää,
istui katukahvilassa mokkaa nauttien.
He näkivät kahylineidet, joitten pitkien ripsien
takana juoksivat
kuin pienet valkeat.
Hei, indigonvärinen taivas
yllä palmujen,
hullut, hullut tanssit
neekerinaisien.
Nauraa kultainen hiekka,
soittaa haikea, haikea pilliniekka
Tripoliissa.

Hei, kaksi nuorta sälliä,

Thompson ja Mustapää,
sytytti vesipiippunsa ja vaipui uneksimaan.
He havahti: kalpea dervishi löi suurta rumpuaan
 ja katos lyödessään
taas kadun hämärään.
Hei, indigonvärinen taivas
yllä palmujen,
hullut, hullut tanssit
neekerinaisien.
Nauraa kultainen hiekka,
soittaa haikea, haikea pilliniekka
Tripoliissa.

Hei, kaksi nuorta sälliä,

Thompson ja Mustapää,
juutalaisten kadulla näki mattoja kutovan.
Ja pienen muulin he näkivät ja kameelin ruskean:
vaan selässä kameelin,
ah, miss Annabelin.
Hei, indigonvärinen taivas
yllä palmujen,
hullut, hullut tanssit
neekerinaisien.
Nauraa kultainen hiekka,
soittaa haikea, haikea pilliniekka
Tripoliissa.

Hei, kaksi nuorta sälliä,

Thompson ja Mustapää,
nousi katukahvilasta palaten hotelliin.
Ja Thompson kaipasi ihmeellisesti takaisin Englantiin
kun siellä verraton
kaupunki Lontoo on.
Hei, indigonvärinen taivas
yllä palmujen,
hullut, hullut tanssit
neekerinaisien.
Nauraa kultainen hiekka,
soittaa haikea, haikea pilliniekka
Tripoliissa.

2. Fatiman kuolo.

Me istuimme kabylimajassa ja poltimme tupakkaa, ja mieleemme

muistui vienosti kaukainen isänmaa ja tyttö ja työt ja kaikki, vaan emme
me tunnustaneet sitä toisillemme, vaan rauhassa me poltimme tupakkaa.
Ja oli kuin varjot puista olis maahan varisseet. Kuu istui päämme päällä.
Me poltimme tupakkaa, ja mieleemme muistui vienosti kaukainen
isänmaa.

Me kuulimme, miten pakenivat äänet eläimien.

Ja me kuulimme, miten äkkiä Tripolis oli hiljainen.
Ja silloin me lauloimme hiukan ja poltimme tupakkaa,
ja mieleemme muistui vienosti kaukainen isänmaa.
 Ja vyöryi öinen lintu kuun yli, kadoten.
Me kuulimme sen äänen, ja se oli ihmeellinen.
Me värisimme hiukan, me, Thompson ja Mustapää:
se oli vaakalintu, jota ihmissilmä ei nää.
Ja Thompson raapaisi tulta ja sytytti piippumme taas
ja kenttäpullosta kummallekin iltaryypyn kaas.
Ja sitten me uneksimme ja poltimme tupakkaa
ja mieleemme muistui vienosti kaukainen isänmaa.

Vaan keskellä yötä kuulimme, kun joku valitti niin kuin suuressa
tuskassa valitetaan. Ja sitten huudettiin hyvin monella kurkulla kamalasti.
Se oli huuto, se, se karmi luita ja kävi todella lujasti hermoille. Ja Bimbo,
neekeripoika, tuli kotiin ja tiedon toi: vain Fatiman, kauniin kabylitytön,
kuoinhuuto soi. Me paljastimme päämme. Ja Thompson ääneti kaas hänen
muistollensa kenttäpullosta pienen ryypyn taas.

Koko yön me istuimme kabylimajassa. Kylä heräs jo ja nousi mustasta

palmupensaasta punainen aurinko. Me kuulimme härkien mölyn ja
kukkojen kieunnan ja mustien kerjuripoikien me näimme tulevan. Vaan
kun me astuimme satulaan ja aloimme ratsastaa, niin mieleemme muistui
vienosti kaukainen isänmaa.
LASISESTA SILMÄSTÄ

Hän oli ylen ruma. Hän katsoi mua toisella silmällään. Hänen toisen
silmänsä kohdalla — se rumensi koko pään — oli hirveä sininen kupla
vain, ja sen minä nytkin nään kun kirjoitan hänen haudalleen, joka
näyttää muilta unohtuneen vain hiekkaan: Birgitta.

Vaan hän oli hyvä. Hän paimensi mua hellällä kädellään. Hän leikki aina
ja lohdutti mua kun rupesin itkemään. Hän juoksi kerran illalla
Pyhäjärveen hämärään. Hänen vettävaluvan kätensä nytkin niin selvästi
nään kun kirjoitan hänen haudalleen, joka näyttää muilta unohtuneen
vain hiekkaan: Birgitta.

He aamulla löysivät hukkuneen. Aurinko kultainen ilomielisnä leikki

sillalla. Ja minä näin sen. (Joku kertoi minulle myöhemmin, kun olin jo
aikuinen, hänen rakastuneen renkiimme, joka torjui hymyillen…) Mua
kukaan ei tullut lohduttamaan, minä muistan vielä sen kun kirjoitan
hänen haudalleen, joka näyttää muilta unohtuneen vain hiekkaan:
Birgitta, vain hiekkaan: Birgitta.
YXI WALITETTAWA WIRSI, KOSKA IHMINEN
HELENA ERIKIN TYTÄR HALIKON PITÄJÄSTÄ
ULWOS KÄWI MURHAN TÄHDEN SINÄ 11.
PÄIWÄNÄ MARRAS KUUSA. WUONNA 1778.

Ja kylmä, kostea selli

hänelle annettiin,
ja kylmä, kostea peite
selliin kannettiin,

ja puiselle lavitsalle hän putosi istumaan ja puisella lavitsalla hän muisti

uudestaan

koko eilisen päivän ja illan ja vielä iltayön, jolloin hän vaipui tekemään
hirveän, hirveän työn.

»Oi rakas, pieni Jeesus,

joka olet niin kultainen,
oi rakas, pieni Jeesus,
minä tunnustan sulle sen,

vaan noille tuomareille minä en sano sanaakaan, noille mustille

tuomareille, jotka käy mua tutkimaan…

Oi, rakas pieni Jeesus,

se oli niin kamala mies,
joka pienen pienistä synneistäni
liian paljon ties.

Minä rakastin toista miestä,

minä häntä jumaloin,
ah, pienet syntini häneltä
kätkin, minkä voin.

Minä olen niin kaunis, Jeesus,

kai näet, kun katsot vain,
vaikka tässä mustassa sellissä
ei ole valoa lain…

Ja se kuulutti kaduilla julki,

se kamala, kamala mies
minun pienistä synneistäni
kaiken minkä ties.

Ah, eilen iltayöstä —

niin vaikea kertoa on,
sillä kurkussani on kyyneleitä
ja olen niin lohduton:

Ah, eilen iltayöstä

minä päätin tappaa sen.
Hän oli niin rietas ja kamala,
kamala ihminen…

Ja muuta ei ole, Jeesus.

Minä tapoin hänet siis.
Oi auta, ota kaunis pääni
väkeviin kämmeniis.»
SUOMALAINEN RYIJY

Kysymyksessä oleva ryijy on nyt myyty juutalaiselle. Siihen oli kudottu

kokonainen elämäntarina: tarina onnellisesta avioliitosta, joka päättyi
miehen uljaaseen kuolemaan. Se sisälsi myös elämänfilosofian, joka on
mutkaton ja luterilainen. Tarinan eli minun isoäitini ja hän omisti myöskin
tuon elämänkatsomuksen.

Koko paikkakunta on keltainen.

Joku kapea juova vain
on vihreätä ja valkoista
ja sinistä näillä main.
Ja tuulimylly on kankaalla
ja jauhaa ja pyörii ja soi.
Ja poika seisoo sen vieressä
ja nauraa minkä voi.
Ja tyttö on miltei punainen,
hän on aivan palavissaan.
Ja poika on juuri kosinut
ja tyttö on antanut jaa'n.
MORAALI:
Vaan taivaalla ovat symboolit.
On ensiksi elämänpuu:
joka siitä maistaa, hän elämästä
ja onnesta huumautuu.
Ja taivaalla on tuntilaseja —
jonossa, rivittäin —:
ajan hiekka tippuu laseista,
käy nöyränä, kumarapäin
luo hautas mustan, se määräsi on,
se jokaisen määrä on.
Ja Jumalan silmä on taivaalla:
elämä on loputon.
HISTORIA:
Vaan keskellä ryijyä vuosiluku
on vanha ja himmentynyt.
Minun isoäitini rukouksia
monia hymissyt
on kutoessaan ja muistaessaan
nuoren miehen sen,
joka seilasi aavoja valtameriä
tyyrissä Alicen.
Minun isoäitini yksin jäi
leskeksi ja puutteeseen
kun Alice, uljas fregatti
upposi lasteineen…
PUER NATUS IN BETLEHEM

Me istuimme kirkossa kaikin, etupenkissä, hytisten. Ja ikkunaholveissa

tuikuttivat liekit kynttelien ja huurua tulvi ovesta, kun kansaa saapui. Ja
soi papinkello tornissa levottomana. Urut jo huminoi kuin kaukainen
syksyukkonen. Ja nyt jo veisattiin ja lukkarin basson kohina yhtyi
vapiseviin ja valittaviin huiluihin vanhojen urkujen. Vaan kirkon yllä
veisasivat parvet enkelien.

Me istuimme kirkossa kaikin, etupenkissä, hytisten. Tänä aamuna

tunsimme elävän rovastin sanojen: ne juoksivat saarnatuolista, luo
ihmisten tulivat. Me näimme miltei kalveten: ne olivat ihanat, ne olivat
hunajan pisarat tai Saaronin liljat tai pyhä manna Siionin korvessa, jota
kerran syödä sai koko Juudan kansa nälissään. Ne täyttivät taivaan ja
maan ja ihmeellisen lohdutuksen toivat tullessaan.

Me istuimme kirkossa kaikin, etupenkissä, hytisten. Ja äkkiä näimme

kedot ja laumat paimenten: ne olivat alttarin luona. Koko Juudean kalpea
maa oli hitaasti alkanut kynttelin liekkien lomitse pilkoittaa. Se oli
himmeä ensin, se oli kuin utuinen yö. Vaan nyt jo, katso, lammaskatras
kedolla ruohoa syö ja purppuraviitta-paimenet sauvaansa nojaavat. Ja nyt
jo, katso, enkeliparvet, suuret, valoisat koko taivaan täyttävät soitollaan.
Ja nyt jo paimeniin on tarttunut onni ja riemahdus. He rientävät
Betlehemiin.

Oi, pieni piltti lepää keskellä eläinten. Hän on kuin lehdellä kaste, hän
on aivan nnellinen, hän ei tiedä kalkista, orjanruususta, ristinpuusta. Hän
on juuri taivaasta lähtenyt ja nähnyt elämän hyvin ihmettelevin silmin.
Hän on lapsi viaton. Vaan tähti on hänen yllänsä. Se Kuoleman tähti on.
Oi, hyvä Maaria, taudita hänet seimessä unehen, oi, hyvä Maaria,
tuuditathan hänet syvään unehen.

Me istuimme kirkossa kaikin, etupenkissä, hytisten. Me miltei itkimme

kajahdellessa rovastin sanojen. Sitä pientä pilttiä paimenet suuresti
ylistivät ja aamun tullen saapuneet itämaan tietäjät. Vaan myöhemmin
hänet tylysti ristille ripustettiin. Me emme tätä käsittäneet, me
vaivuimme kyyneliin: me olimme pieniä lapsia. Ja kynttiläin himmeitten
me näimme kanssamme surevan kuolemaa Jeesuksen.

Me istuimme kirkossa kaikin, etupenkissä, hytisten. Me kuulimme

rovastin sanovan lempeän aamenen. Ja katosta lensi enkeli. Se purjehti
valkoisin ja kirkkaanvärisin siivin ihmisten penkkeihin. Se veisasi
riemulaulua meidän kanssamme. Sen me sitten näimme monesti keskellä
unien.

Puer natus in Betlehem,

Cust' iloitze Jerusalem,
Halle, Halleluja.
VAATIMATTOMASTA HAUTAUKSESTA

Kylän laidassa asui tyttö, jota lapsena ihailin.

Hän kuoli sitten ja taivaassa sai morsiuskammarin,
kuten kaikki pienet tytöt, jotka varhain kuolevat.
Hänet pantiin arkkuun valkeaan ja surevat vanhemmat
sen ottivat varoen polvilleen rekeen istuessaan
ja ajoivat kiviportille lumisen hautausmaan.
Minä olin niin pieni poika. En paljon ymmärtänyt.
Minä kuulin, kun kulkuset helisivät. Marjatta, Marjatta nyt
on tulossa, sanoin äidilleni, nyt mennään tervehtimään.
Vaan sitten näin itkevän Miettiskän ja Miettisen kumaran pään.
Ja äkkiä olin ääneti. Ja valtavan onneton.
Ja minä en tiennyt ollenkaan, mikä kuolema on.
Ja kirkonkellot läppäsivät
vanhassa tornissa…

Ja isäni, joka on pappi, tuli portille paljain päin:

hänen kainalossansa käsikirjan mustat kannet näin.
Ja lukkari tuli myöskin. Ja sitten he veisasivat
ja kääntyivät hitaasti takaisin menemään molemmat.
Ja Miettisen vanhemmat pojat, ja Kasper ja Heinonen
ja Miettinen itse ja Kalle kulkivat laahustaen
ja kantoivat pientä arkkua. Oi, äiti, sano, oi,
miks kirkon tornissa iso-kello noin taukoamatta soi?
Ja äitini puristi kättäni ja me joukkoon liityttiin
ja mentiin ääneti lumista tietä. Pieniin kämmeniin
kävi tammipakkanen kovasti. Missä siis Marjatta on?
minä kysyin hiljaa äidiltäni ja olin onneton.
Ja kirkonkellot läppäsivät
vanhassa tornissa.

Hän on mennyt taivaan saleihin. Hänen ruumiinsa haudataan: hänen

valkoinen arkkunsa lasketaan juuri helmaan maan. Minun äitini itki
myöskin ja silitti päätäni. Niin minä silloin hyrähdin minäkin katkeriin
kyyneliin. Minä tiesin äkkiä jotakin, jonka kaikki toiset jo ties. On
Kuolema ollut minulle sitten niin tuttu mies…
LEGENDA VÄSYNEISTÄ NAISISTA

On kolme köyryä niskaa, kolme naista ahkeraa. Tämän päivän ehtooksi

kitketty on koko naurismaa. Olen uupunut, sanoo Malviina, olen kaamean
uupunut, minun niskaani polttaa ja sydäntäni on kummasti vihlaissut. Ja
Sanna: Lähden täältä, menen pojua imettämään, hän on siellä hirveän
janoissaan. Vaan Miina: Minä jään tähän viime minuutille, vaikka loppuni
sitten ois: saa kartanon rengit kuljettaa minun ruumiini kauniisti pois.

On kolme köyryä niskaa, kolme naista kalpeaa, jotka kankein jaloin

piennarta pitkin kotiinsa vaeltaa. Tuli Jumalan kääsit vastaan. Ja pieni
enkelikin on kiivennyt hymyillen Jumalan rinnalle Jumalan kääseihin. Ja
Jumala katsoo heitä ja viittaa kädellään. Ja raudikko-orhi karahduttaa
koivikon hämärään.

On kolme köyryä niskaa, kolme naista ihanaa, he naurispellon

pientareella nauraen vilkuttaa.
SOTAMIEHEN HAUTAUKSESTA

Rummut, rummut: Tararam, tararam. Me olimme kunniakomppania, me

tiesimme: juhlallisesti joka ainoa askel ja jäykkien kasvojen eljet
niinkauankuin marssia kaupungin kaduilla kesti. Me olimme ennen kuin
veljet, kun elimme keskellä rauhanaikaa. Nyt rummut raikaa: Tararam,
tararam.

Rummut, rummut: tararam, tararam.

Me marssimme hitaasti, kiväärit olalla, kasvot jäässä,
hyvin hitaasti marssimme ruumisvaunujen jäljessä, joissa
meidän veljemme arkussa makas, granaatinsirpale
päässä,
ja järki aivoista, sielu rinnasta poissa.
Hän kuoli keskellä rauhanaikaa.
Ja rummut raikaa:
Tararam, tararam.

Rummut, rummut: tararam, tararam.

Ah, veljemme oli nyt ruumis. Hän oli jo mätä.
Hänen nimensä oli jo sisällyksetön sana.
Me ääneti mietimme jokainen kaikkea, kaikkea tätä
kun marssimme jäykkänä kunniakomppaniana.
Me elämme keskellä rauhanaikaa.
Ja rummut raikaa:
Tararam, tararam.
MIKKO PUHTISESTA

Olin tutkinut puoleen yöhön. Olin löytänyt viimein sen

jota kaipasin dokumenteista. Mikko Puhtinen
oli von der Buchtien kantaisä, ukonkarilas:
toden totta, jo laski hiukan, oi kreivitär, kunnias!
Minä aukaisin uudinta hiukan ja katselin yöhön ja näin,
miten Otavan kyöpelivaunu oli vierinyt länteen päin.
Näin, kuinka puistossa kaikki oli himmeän hiljaista. Niin
tulin vihdoin silmäni ohjanneeksi flyygelin ikkuniin.
Kuka valvoo siellä? mä huusin.
Joku vastasi: Puhtinen.
Meren äärellä, kuutamossa,
minä tapasin neidon sen,
meren äärellä.

Otin liinan ja shaalin ja lähdin ja kolkutin voimakkain

ja rohkein iskuin. Ja flyygelin pariovet auki sain.
Koko porstua tuoksui homeelle. Näin valuvan kynttilän
suurpirtin honkapöydällä. Peräpenkillä istui hän,
toden totta, Mikko Puhtinen, hyvin vakavin naamoin. Ja pää
oli hänellä jalo. Ja ilmeessä oli jotakin viehättävää.
Oi, hyvää iltaa, mä sanoin,
oi, Mikko Puhtinen.
Meren äärellä, kuutamossa,
minä tapasin neidon sen,
meren äärellä.

Minä niiasin hänelle syvään. Vaan jäykkänä istui hän.

Minun rohkea tuloni häntä ei näyttänyt häiritsevän.
On ihana yö, minä sanoin. Hän tuijotti, tuijotti vain.
Tänä yönä, jatkoin, meidän sukupuumme selville sain.
Koko Buchtien, Liewencronain, von Birckendahlien
suvut juontuvat teistä, teistä, oi Mikko Puhtinen.
Miten onnellinen te olette,
oi Mikko Puhtinen…
Meren äärellä, kuutamossa,
minä tapasin neidon sen,
meren äärellä.

Hän syöksähti kiivaasti ylös. Hänen silmänsä vavahtivat.

Hän iski honkapöytään teräsnyrkkinsä molemmat.
Se on valhe, hän huusi. Sitten hän itsensä hilliten
taas lysähti raskaasti penkille. Olen Mikko Puhtinen,
joka syntyi suomalaiseks, joka eli kuin Suomen mies,
joka milloinkaan ei tietänyt, miten painaa juhdan ies,
joka iski pirulta parran, joka ruotsilta listitsi pään,
joka hirtettiin kuin suomalainen ja karsikon hämärään
pääs isäinsä luokse nukkumaan. Olet kumminkin sanonut,
että poikani poika on Birckendahl tai kreivi von der Bucht?
Mene, huuda: Mikko Puhtinen, joka ammoin hirtettiin,
on kirouksensa singonnut joka ainoaan petturiin!
Olen suomalainen, hän sanoi,
olen Mikko Puhtinen.
Meren äärellä, kuutamossa
minä tapasin neidon sen,
meren äärellä.

***

Meren äärellä, kuutamossa minä tapasin neidon sen,

meren äärellä kulki hän autiolla laulua hyräillen. Minä
otin häneltä laulun hänen kantaisästään ja kirjoitin sen
kirjaan herra Mustapään.

V
DOMINUS KRABBE

1. Pappilan nuorenherran kertomus

Hän vaelsi alakuloisena, kuten nuoret miehet aina,

vaikka sydäntä ei suinkaan vielä maailman huolet paina,
hän vaelsi tukka liehuen ja mieli jossain poissa.
Hän kuuli, kuinka lasikellot soivat vaahteroissa.
Hän kulki kotipihalla ja samalla maailmalla.
Hän seisoi hetken epäröiden kanslian ikkunan alla.
Suviyössä valitti tuuli,
lasikellot, lasikellot…

Ja laiha liekki tuikutti, tuikutti ikkunasta. Hän hätkähti ja vaivoin välttyi

takaisin juoksemasta. Se on isäni tietysti, mietti hän, hän valvoo
poikaansa tänään. Oi, poika, poika, isälläsi on suruja nieltävänään: sinä
etkö kadu viipymistäsi kylän karkeloissa — vain sielus mistaat ja
sydämesi syntipaikoissa noissa.

Hän tarrasi ikkunaluukkuihin ja keljuili ylös vähän ja miltei kauhusta

kirkaisi kun katsoi sisään. Tähän hän totta ei ollut valmistunut keskellä
nykyistä aikaa: suviyössä olis siis kaikitenkin hitonmoista taikaa!

Hän käsitti salamannopeasti: kaamea menninkäinen oli kansliassa ja

kirjoitti. Jokin uho, kalsea, jäinen kävi lasien lävitse pihalle kuin
luurangon kostea hiki… Hän tunsi äkkiä Pappi Krabben. Se istui ruutua
liki, se kohotti tyhjän katseensa, hän tunsi tuon saman saaliinhimon
syttyvän siihen, jonka niin, oli sakaristossa maaliin ja kankaaseen joku
mestari ennen siveltimellä luonut. Niin, tietysti se taaskin oli krouvissa
viinoja juonut (se krouvi sijaitsi kirkolla, hänet erotti piispa siksi, kun hän
möi viinaa ja joi hän viinaa henkensä pidättimiksi).

Hän sisään kävi ja rohkaisten luontonsa rykäisi ovella lujaan ja arveli

sillä saattaneensa haamun umpikujaan. Vaan se oli aivan rauhallinen, ei
syöksynyt ilmaan lainkaan. »Oi iltaa poikani», sanoi se vain, »miten
suuren kunnian sainkaan kun vaivauduit minun luokseni näin myöhään
yöllä ja tahdoit minun mieltäni riemastuttaa, niin, oi poikani, mahdoit,
mahdoit hyvin nukkua vain sinun vuoteellas. Vaan äläpäs, äläpäs huoli,
jos sitten hieman juteltais, ota, istu, tuossa on tuoli…»

Ja sitten hän haamulta tietää sai: se kirkossa saarnata halas.

Se kylmeni harppujen huminalle ja taivaasta vaelsi alas,
se hetkeksi vanhan pappilan kanslian pulpettipenkille palas
ja sytytti haarakynttilän ja istuen myöhään yöhön
koko palavan henkensä voimalla vaipui saarnanvalmistustyöhön.
Sen sulka rapisi paperilla ja kirjainten jono musta
kuin huusi jo lain ja evankeliumin sanoman julistusta…
Suviyössä valitti tuuli.
Lasikellot, lasikellot
soivat vaahteroissa.
 Vaan sitten se haihtui kuin usma pois. Ei näkynyt enää häntä. Hän oli
riuska ja kippura ja paksu ja pienenläntä ja yllä keltainen sortuukki ja
jalassa pieksunhylyt, kuten sakariston taulussa, ja silmät jäiset ja tylyt.

2. Piika Amandan kertomus

Ja meidän piika Amanda oli herännyt aamulla varhain, vaikka piikain

uni, kuten tunnettua, on juuri amulla parhain. Hän oli kuullut nurkissa
kolkutusta. Ja hissun kissun kulki jokin kaamea olento porstuassa ja ovia
ryskien sulki, ja juoksi pihalla, puutarhassa ja anturat maahan iski kuin
nuija-juntta, ja kumminkaan ei haukkunut Halli-piski.

Ja Amanda kylmässä hiessä ui ja nousi ja ovelle juoksi ja raoitti

varovaisesti ja palasi ikkunan luoksi kun mitään ei nähnyt eteisessä, ja
aukaisi ikkunanverhot. Vaan ulkona värisi aurinko ja kedolla leikkivät
perhot ja lehmät ynisi karjatarhassa. Lahdella sumu leijas… Mikä hitto
häntä unien keskeltä turhaan ylös peijas?

Vaan äkkiä kämmenin hamuilevin hän punaiset kasvonsa peitti: jokin

valkoinen olento tallin edessä satulan selkään heitti pienvärisen
korskuvan valakkahevosen, ja itse hyppäsi selkään.

Oli haamulla liperit leuan alla ja jalassa pieksunhylyt, kuten sakariston

taulussa, ja silmät jäiset ja tylyt…

3. Renki Epramin kertomus

Ja meidän Eprami kuului olleen tulossa kotiin. Hän mietti, miten iloisen
yön hän Nikulan Alman aitassa juuri vietti. Hänen ajatuksensa
ruusunpunaiset kiersivät tuttuja maita, hänen huulensa vihelsi nuotteja
villejä, drillejä onnekkaita. Hän astui rennosti Ripakon kujaa kun aurinko
nousi. Hän saapui järvelle kimmeltävälle ja yli sen sousi ja katseli kuinka
korsissa sipisi, aalloilla lipisi tuuli. Hän telkkien vitinän, ruislinnun
haikean ritinän kuuli. Hän niitulla näki vilkkuvan keltaisten kurppien
nokkien, hän pajuista äkkäsi kerttujen parvet ja ilmasta lokkien. Hänen
venheensä kokka törmäsi suhisten kaislaan ja santaan ja notkein ja
nuorin jäsenin hyppäs hän pappilan rantaan. Poissa on kulta…

Ja aurinko heitteli pappilan laseihin punaista tulta.

Ja Eprami lauloi haikeesti: Poissa on kulta…
Hän mollissa lauloi ja asteli rennosti taloa kohti.
Oi aikainen aamu! Se mutkikas polku läpi koivikon johti.
Hän lauloi mollissa: Poissa on kulta. Ja koivikko hymys.

Vaan äkkiä paukkui ja tantere soi. Ja Eprami lymys ikikokoisen koivun

rungon turviin ja kalveten näki: oli liikkeellä valkeat menninkäiset ja
hautojen väki. Pikimustalla ratsulla karkasi kelmeä vainaja ohi ja
ruoskalla vinkuvasiimaisella sen kupeita sohi. Verenkarvainen liekki
suitsusi ympäri hevosen suusta. Ja ratsastajalla naama lie ollut pelkästä
luusta, pyhä piplia toisessa kainalossa ja jalassa pieksunhylyt, kuten
sakariston taulussa, ja silmät jäiset ja tylyt…
4. Kirkonvartija Optaatuksen kertomus

Ja kirkonvartija Optaatus, joka soittaa kelloja aamuin ja on, kuten kaikki

kirkonvartijat, tarkka tuntija haamuin, meni aamulla varhain sakaristoon
ja aikoi siivota siellä: näet on niin raskasta antaa rovastin liialti tomuja
niellä, se tekee kurkun karkeaksi ja saarna ei oikein luista…

Vaan semmoista suurta säikähdystä ei Optaatus toista muista:

pikimusta ratsu on köytettynä lampetin lenkkiin ja kauraa se rouskii
nuorilla hampaillaan. Ja nurkassa joku nauraa röhönaurua, paksua,
karmivaa. Kun Optaatus sinne kääntyy, hänen hyvänsävyinen naamansa
kauhusta vinoon vääntyy. Se on pappi Krabbe, se syntinen mies, jonka
kuva on kaapin päällä. Mitä hittoja hänkin, vainaja, on näin päivällä vielä
täällä: kuten tunnettua on vainajilla aikaa yhdestä viiteen ja sitten niitten
on lähdettävä takaisin kiireesti hiiteen… Oli haamulla rillit nenänpäässä
ja jalassa pieksunhylyt, kuten sakariston taulussa, ja silmät jäiset ja
tylyt…

5. Pappilan neitien kertomus

1.

Me menimme juhlapukuisina herkän-hartaalla miellä ja yhteen

kartanon Mirjamin kanssa satuimme kirkkotiellä. Me hymyilimme ja
tervehdimme. Ja Mittumaarian pellot oli kukkamerenä: päivänkukat ja
apilaat ja kellot kuin laineet kohisi aidan takana. Väkevä koivujen haju ja
kasteen tuoksu syöksyi vastaan kuin myrskytuuli raju. Ja helähti kirkon
isokello, kun kellonsoittaja veti koko hartiavoimalla kellon nuoraa. Sitten
pimpitti heti papinkello kimein kilinöin. Se viittasi meidän isään. Me
tukkaamme hiukan sipaisimme ja marssimme rivissä sisään.

Koko kirkkorahvas kahahti ja sitten suvivirsi soi holveissa ja sen

soidessa kaikkosi sydänten kirsi. Se on kaikkein virtten suloisin, ah, siinä
on jaloa voimaa, sen väristessä ja helistessä totisesti soi maa… Vaan se
meni poikki. Me hämmästyimme. Virtemme jäi puoliin. Jokin peljättävä
kummitus oli kiivennyt saarnastuoliin. Joku vaimo kirkaisi perällä. Joku
pudotti kirjansa. Joku oli jäykistynyt ja huulille oli syöksynyt manaushoku.
Ja isämme, hän oli sakaristosta tullut ovelle asti ja seisoi ja tuijotti
saarnastuolia perin tuikeasti. Ja lukkari yritti virttä taas. Vaan sävel
soristen kuoli… Ja sitten meillä ei enää ollut muuta kuin saarnastuoli ja
kummitus saarnastuolissa. Se kohotti luurankonyrkin ja pauhasi meille
lain sanoja lausein kiivain ja jyrkin. Sen kaljulla oli kalotti ja jalassa
pieksunhylyt, kuten sakariston taulussa, ja silmät jäiset ja tylyt.

2.

Me kuulimme, kuinka Herra teki armon Juudean maalle kun

Johanneksen lahjoitti sille vanhalle Sakariaalle, me kuulimme, kuinka
Herodias oli häijy ja jumalaton kun eli alla Herodeksen kuninkaallisen
katon, me kuulimme, miten Salome tanssi Herodeksen nähden, me
kuulimme, miten Herodes antoi Salomen tanssin tähden pyhän
 Johanneksen mestattavaksi aivan ilman syytä, me kirosimme Salomea,
sitä kurjaa, kurjaa kyytä, me siunasimme Johannesta, hyvää
Jumalanmiestä, joka edelläkävi ja Messiaalle tiedot antoi tiestä. — Vaan
saarnattuaan tähän asti kummitus taukosi vähän. »Minä tahdon tähän
lisätä, minä tahdon lisätä tähän että kaikki tietäis sen seurakunnassa:
Olen kuin Herodes muinen, tämä käsivarsi ja nyrkki tässä, tämä nyrkki
kalmanluinen on kuoleman miekkaa pidellyt ja tappanut miehen kerran,
ja totisesti se mies oli myös, kuten Johannes, mies Herran. Oi ystävät,
ystävät, kalvetkaa, sillä kenkään, kenkään teistä ei taida silmin
synnittömin Herran edessä seistä. Te olette kaikki Herodeksia, joka ainoa
miehen murhan on tehnyt omassa sielussansa tähden himon turhan. Kuka
luulee itsensä viattomaksi Seebaotin nähden? Joka ainoa oman itsensä on
tappanut Salomen tähden…»

3.

Ja liikutus kävi seurakunnossa, itku nousi ja laski. Ja rahvas oli kuin

vastakaadettu, vastakulottu kaski, ja vastakylvetty: odottaa sai milloin
nousis oras. Joku akka huusi ja mylvi melkein, joku ukko manas ja poras,
joku kimeä-ääninen pojan-nappula penkillä seisten huusi: »Oi taivaan
profeetta, taivaan profeetta, Messias, Messias uusi.» Ja kaksi vanhaa-
emäntää hihitti mieltä vailla, ja kaunis tyttö ristikongilla tanssi Salomen
lailla…

Ja kummitus vihdoin lopetti. Emme nähneet enää häntä. Hän oli riuska
ja kippura ja paksu ja pienenläntä ja leuassa pieni piikkiparta ja jalassa
pieksunhylyt, kuten sakariston taulussa, ja silmät jäiset ja tylyt.

6. Vanhan haudankaivajan kertomus

Hän kuului juuri siirtäneen mädän hautalaudan pois kiviaidalle

reunustalta vastaluodun haudan ja sitten ääneti istahtaneen. Ja hän
hautarivit näki ja mietti, että siinä se nukkui pitäjän vanha väki: oli
paroonia ja riiarinnaa ja rovastia ja muuta — vaan itseasiassa kuitenkin
vain rapiata luuta, joka helponlaisesti murenee ja tomuks ja tuhkaks
hajoo, kun kaivaessaan lapion terällä hiukkasenkin kajoo…

Niin, sielu, sanovat, ikuisesti veisaa ilossa taivaan, vaan ruumis, miksi
se katoaa, miks ruumiin madot sai vaan… Ja hän sytytti niveräpiippunsa.
Niin, oli se kysymys vakaa. Hän hymähti lievästi itsekseen. Vaan silloin
puitten takaa tuli hitaasti ratsu ja ratsumies. Mitä kummaa ne tekivät
tässä pyhää kirkkorauhaa sunnuntaina noin julkeesti häiritsemässä?
Ravas ratsu Krabben haudalle. Hävis ratsumies satulasta. Ja silloin
hauturi äkkäsi, hän äkkäsi silloin vasta: oli miehellä piirteet kauheat, oli
silmät jäiset ja tylyt, kuten sakariston taulussa, ja jalassa pieksunhylyt.
VI.
LAULU ESI-ISISTÄNI, LAUKUNKANTAJISTA

Sinä hiukan ylpeänä

suorasta nenästäsi ja vaakunasi kahdeksasta kentästä
hyppäät silmilleni
ystäväni,
ja kysyt minulta, ääni väristen,
kuka oli iso-isäni.
Ja minä hyvin ylpeänä:
kuningas.

Hänelle olivat alamaisia kahdeksan kihlakunnan tiet, hiekkaiset, pitkät

tiet, ja sateenkaariset unelmien sotajoukot. Ja hänen sukupuunsa haarat
olivat täynnä tuskan hikihelmiä ja kuolema istui jokaisen lehvän päässä.

Ja sinä naurahdat minulle.

Mutta minä,
minä käsken sinun itkeä
ja paljastaa pääsi pitkien sarkofaagien edessä,
joissa esi-isäni nukkuvat.
Niistä nousee huokausten höyry.
Ja reunoihin olen upottanut korkokuvia:
kuninkaitten saaton,
synkeän, synkeän saaton,
jossa esi-isäni vaeltavat
selässä haavoja, jalat palaen, silmät niin
totisina,
kuninkaitten saaton,
ylpeän, ylpeän saaton.
DAIDALOS JA IKAROS

1. Ikaros

Olen vanki, tee mulle siivet. Mun rintaani ahdistaa nämä tylyt ja
sumuiset rannat, koko autio Kreetanmaa,

ja katkerat kreetalaiset
ja Minoksen synkeä ies.
Oi, isäni, tee mulle siivet.
Olen vanki, ja vapaa mies

minä voisin olla. Pois mennä

yli meren aallokon.
Toden totta. Ma tiedän: suuri
sen takana elämä on.

Toden totta. Kaupungeissa

olet kertonut asunees
ja pauhun ja jylinän kuullees
joka päivä sun huoneesees.

Ja kauppiaitten säädyn
sinä rikkaaks kuvailit,
maamiehet rauhallisiks
ja viisaiks filosofit.

Ja jalojen soturien
sinä kerroit elävän näin:
teräs silmissä, tanassa keihäs.
Ja kuolevan pystyin päin.

Sinä naiset kuvailit kauneiks:

he on sisaret, morsiamet
ja vaimot ja nuoret äidit.
Vaan isäni, isäni, et

mua milloinkaan ole vienyt pois sinne. Ja yksin sain joka päivä vain tuta
kaipuun ja ikävän rinnassain.

Hei, kuuntele, meri huutaa

ja lokit kirkuvat,
hei, Neptunuksen kasvot
ovat vihreet ja ilkkuvat.

Hei, kangastus on noussut

meren ylle värisemään:
ma sun kaupunkisi ja maasi
niin hehkuvina nään…

Oi, isäni, tee mulle siivet:

meren yllä vapaus on,
meren yllä nään lentävän tähtein
ja kuun ja auringon

ylen suurta ja tuntematonta ja kaunista kohti. Ja nään: ne kaikki

sittenkin tietää kuin jonkin määränpään.

2. Daidalos ja Ikaros

Me kohotamme katseemme. Ja siivet kimmeltävät on, nähkää, meille

lahjoittanut suuri Kohtalo: maa, meri vaipuu allemme. Nyt meidät kauas
kantaa yötaivas ja sen värisevä eetteri.

Te valmistitte käsillänne köyhän ravintonne

ja verhositte vartalonne kehnoin tappuroin.
Oi, katsokaa te jälkeemme ja nähkää ihmetellen:
on kuninkaitten rikkaudet meille annetut.

Te vapisitte pimeässä kauhukuvain eessä

ja itkitte ja pakenitte metsään pimeään.
Me rintahaarniskoissa ja miekat hioittuina
kuin sotauroot käymme yli aavain kenttien.

Te kyynärpuulla mittasitte ajatusten polvet

ja punnitsitte nauloin kaikki pienet sananne.
On meidän mittanauhoinamme kiertotähtein radat
ja punnuksina ovat itse kuu ja aurinko.

Niin raivoisina kuin te joskus luojan kirositte

ja kirositte elämänne vuodet kuluneet,
niin hartaina me kumarramme luojan eteen päämme,
me, joille hän on lahjoittanut suuren huomenen.

Te ruikuttaen kerjäsitte kuolemattomuutta

ja väsyitte kuin sylilapset haudan povehen.
Me kerran putoamme. Vaan siivin liekehtivin
ja ylpein otsin katoamme niinkuin sankarit.
SUVINEN ILTA VUODEN 1927
PROMOTSIONIKANTAATTI

Laulu esi-isille

Miten kauneina nukkuvat lapses alla koivun vihreän. He

nauravat maailmalle joka näyttää hymyilevän:

näes, taivaalla on pilvi ihan, ihan punainen, ja vihreä niitty sen

alla ja puro keskellä sen —

ja kauneina nukkuvat lapses alla koivun vihreän ja nauravat

maailmalle, joka näyttää hymyilevän.

LAPSI:

Älä säikähdä, rakas äiti, minä juuri heräsin. Minä kuljin unessa
äsken minä unessa vaelsin.

Ihan niinkuin sadussa kerroit

isoisän siellä näin,
ja isoäidin helmaan
minä aivan hetkeks jäin.

He oli niin köyhät ja nöyrät

ja kovin surulliset.
Et siitä koskaan, äiti,
ole kertonutkaan, et.

He olivat nähneet nälkää,

ja vilua, huomasin sen.
Ja huomasin: kova ja raskas
oli hyväily molempien.

Älä säikähdä, rakas äiti, minä juuri heräsin, minä kuljin unessa
äsken, minä unessa vaelsin.

Työn laulu

Me kohotamme kätemme, ja raskain, tylyin iskuin maan pintaan vajoo

kuokkamme ja multa vapisee. Me tiedämme: on edessämme aava halla-
noro, vaan takanamme kellertää jo viljavainiot.

Sun isäsi, mun isäni on synkän päivän jälkeen

pois vaeltaneet kaskimaalta otsin vaipunein.
Ja katso, veli, kuokka jäi ja halla-noro meille,
vaan katso, veli, jäi myös nämä kädet väkevät.

Sun isäsi, mun isäni on miekoin vyötettyinä

 yön hämäryyteen tehneet työtä käsin palavin.
Ja katso, veli, miekan myös mä sidoin kupeelleni:
sen teräksessä piirtyy jana ruosteenpunainen.

Sun poikasi, mun poikani, kun kerran ehtoo saapuu ja meidät viedään
väsyneinä hautaan kalpeaan, käy ylpeinä ja onnellisin käsin kuokan
varteen ja katso, veli, miekan myös he sitoo kupeelleen.

Suvivirsi.

Ota, Herra, korviis lastes kiitos.

Väkevänä kohoo ylitsemme keskisuves kaari, jota katsoin me, kun

esikoises, iloitsemme.

Katso, jyvistä ja ytimestä

tiukkuu syksyyn kallistuva maailmas.

Palvelijas, heinämiehet palaa

pitkin kukkaspenkereistä tietä.

Kellastuvan elopellon keskeen syttyy yksinäinen rääkkälintu raskain

äänin valittamaan. Kuule! Kirkonkelloin malmi laulaa tuolta kaukaa,
vehmaan koivukunnaan takaa. Kuule, kuule, ota lastes kiitos!

Joku soutaa. Tuulen viri rientää kaislikossa solisten. Ja kuule!

Äännähdellen, siivet vettä viistäin kavahtavat sorsat, lentoon nousten.
Sadelintu helein huilunäänin huutaa leppäsuppaasta. Ja kuule!
Kirkonkelloin malmi laulaa tuolta kaukaa, vehmaan koivukunnaan takaa.

Esikoises, voimattomin äänin veisaa sulle, Herra, suvivirren. Kuule,

kuule! Harmain, raskain soinnuin, kirkkaana, kuin hopeainen tiuku taikka
värjyin, metsän huminana suvivirsi saapuu korkeuksiis.

Katso, jyvistä ja ytimestä tiukkuu syksyyn kallistuva maailmas!

Ota, Herra, korviis lastes kiitos!

Laulu isänmaasta

LAPSI:

Tule, lähde, yö jo saapuu, minä olen jo viluinen. Kai kehrääjälintu

lentää: minä kuulen laulun sen —

kai varjo, en tiedä, mistä on niitylle vierähtänyt, ja sumu, katso jo

hyppii ja haamut näen nyt,

ja huuhkaja kamalin äänin on noussut huutamaan. Oi kuule, äiti,

jouduin keskelle kauhujen maan.

KUORO:
 Älä pelkää, rakas lapsi, ole aivan turvallinen. On lähellä äitis ja
isäs ja parvi sisarien,

ja koti on tuossa ja piha ja hevoshaka on tuo, ja kotilammelta

tuuli kaislain huminan tuo,

ja katso, tuolla on kylä,

ja kylässä ihmiset —
ne on sun kansaas kaikki.
Miks vielä vapiset?

Ne ottavat nuijansa raskaan,

ne tarttuvat keihääseen
sun puolestas taistellakseen
mieheen viimeiseen.

On yhtä verta he kanssas. Ja rakas Isänmaa on ympärilläs. Ja

kaikki he sitä rakastaa.

Kuoleman laulu

Me istuimme rannalla kahden kuin odottaen jotakin

ja silloin se tuli yksinään airoin äänettömin.
Se souti tänne. Tunsin, miten kätesi kangistui.
Se sukelsi hämystä esiin ja ohitsemme ui.

Sinä nousit ja katsoit kauan ja puhkesit nyyhkytyksiin

kun kaikki jo oli ohi. Ja minusta tuntui niin
kuin jotakin olisit löynnyt ja heti hävittänyt.
Vaan mitä se on? Minä istun ja kummastelen
nyt.

Veden kalvoon lehtiä halavain ja lehmusten pudonnut on.

Ne kiitää vaahdossa ohitse. Surusiko on pohjaton?
Sinä venheessä suvisen päivänkö näit soutavan sumuhun?
Vai omanko nuoruutesi, oman nuoruutesi sun?

Oi katso. Halavat on tummat. Ihan kaikki katoaa:

sinä kuolet kerran itsekin, ja samoin kuolee maa.
Vaan sittenkin, juuri siksi: sinä elät kuitenkin.
Joka aamu aurinko palaa taas purjein liekehtivin.
*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LAULU VAAKALINNUSTA ***

Updated editions will replace the previous one—the old editions will be
renamed.

Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law
means that no one owns a United States copyright in these works, so the
Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without
permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in
the General Terms of Use part of this license, apply to copying and
distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT
GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered
trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by
following the terms of the trademark license, including paying royalties for
use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for
copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You
may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative
works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may
be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING
in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law.
Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial
redistribution.

START: FULL LICENSE

 THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution

of electronic works, by using or distributing this work (or any other work
associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to
comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available
with this file or online at www.gutenberg.org/license.

Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project

Gutenberg™ electronic works

1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work,
you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the
terms of this license and intellectual property (trademark/copyright)
agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement,
you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™
electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of
or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be
bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or

associated in any way with an electronic work by people who agree to be
bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do
with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with
the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of
things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the
terms of this agreement and help preserve free future access to Project
Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below.

1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or

PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the
collection are in the public domain in the United States. If an individual work
is unprotected by copyright law in the United States and you are located in
the United States, we do not claim a right to prevent you from copying,
distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the
work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course,
we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting
free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works
in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project
Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the
terms of this agreement by keeping this work in the same format with its
attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge
with others.

1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what
you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant
state of change. If you are outside the United States, check the laws of your
country in addition to the terms of this agreement before downloading,
copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works
based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation
makes no representations concerning the copyright status of any work in any
country other than the United States.

1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access
to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever
any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase
“Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg”
is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or
distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States
and most other parts of the world at no cost and with almost no
restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
under the terms of the Project Gutenberg License included with this
eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
United States, you will have to check the laws of the country where
you are located before using this eBook.

1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from

texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating
that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be
copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees
or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the
phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you
must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7
or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™
trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the

permission of the copyright holder, your use and distribution must comply
with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed
by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project
Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright
holder found at the beginning of this work.

1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License
terms from this work, or any files containing a part of this work or any other
work associated with Project Gutenberg™.

1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic

work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the
sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to
the full terms of the Project Gutenberg™ License.

1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed,
marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word
processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute
copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla
ASCII” or other format used in the official version posted on the official
Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional
cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy,
or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain
Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full
Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing,
copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply
with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or
distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that:

• You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of
Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to
calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project
Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this
paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty
payments must be paid within 60 days following each date on which you
 prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns.
Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4,
“Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive
Foundation.”

• You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in
writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to
the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a
user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical
medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project
Gutenberg™ works.

• You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money
paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is
discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work.

• You comply with all other terms of this agreement for free distribution of
Project Gutenberg™ works.

1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™

electronic work or group of works on different terms than are set forth in this
agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™
trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable

effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works
not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™
collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and
the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but
not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a
copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged
disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
cannot be read by your equipment.

1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the

“Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™
trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic
work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and
expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES
FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR
BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.
YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND
ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO
YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY
OF SUCH DAMAGE.

1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a

defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a
refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation
to the person you received the work from. If you received the work on a
physical medium, you must return the medium with your written explanation.
The person or entity that provided you with the defective work may elect to
provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work
electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you
a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
without further opportunities to fix the problem.

1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in
paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER
WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY
PURPOSE.

1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or

the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or
limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable
to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum
disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity
or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
remaining provisions.

1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing
copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this
agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and
distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all
liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or
indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a)
distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration,
modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and
(c) any Defect you cause.

Section 2. Information about the Mission of Project

Gutenberg™

Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic

works in formats readable by the widest variety of computers including
obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts
of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance

they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring
that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for
generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive
Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project
Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations
can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
www.gutenberg.org.

Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary

Archive Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3)

educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi
and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The
Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541.
Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax
deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s
laws.

The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake
City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact
information can be found at the Foundation’s website and official page at
www.gutenberg.org/contact
Section 4. Information about Donations to the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation

Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread

public support and donations to carry out its mission of increasing the
number of public domain and licensed works that can be freely distributed in
machine-readable form accessible by the widest array of equipment including
outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly
important to maintaining tax exempt status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities

and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance
requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much
paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We
do not solicit donations in locations where we have not received written
confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of
compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate.

While we cannot and do not solicit contributions from states where we have
not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against
accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us
with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make any

statements concerning tax treatment of donations received from outside the
United States. U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods
and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including
checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit:
www.gutenberg.org/donate.

Section 5. General Information About Project Gutenberg™

electronic works

Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™

concept of a library of electronic works that could be freely shared with
anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™
eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions,
all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a
copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in
compliance with any particular paper edition.

Most people start at our website which has the main PG search facility:
www.gutenberg.org.

This website includes information about Project Gutenberg™, including how

to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how
to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email
newsletter to hear about new eBooks.