Professional Documents
Culture Documents
Solutions Manual For Accounting Information Systems 2nd by Donna Kay 0132991322
Solutions Manual For Accounting Information Systems 2nd by Donna Kay 0132991322
Rouva Iversen sääli nuorta paronia. Mutta itse asiassa hän kantoi
kauniisti kohtalonsa. Ja pianhan hän olisi unohtanut koko asian.
18.
Mutta hän oli ottanut pikku äidiltänsä lupauksen että tämä tulisi
keväällä häntä noutamaan, ja rouva Crone oli sanonut että se oli
ainoa keino saada hänet takaisin lyhyeksi ajaksi, sillä kenellekään
muulle ei hän uskoisi häntä.
Hän otti nuo esineet ja pusersi ne vasten poveansa. Niihin oli kuin
jäänyt jotain Dyvekestä, raikas nuoruuden tuoksahdus.
Äkkiä tunsi hän katkerasti kuinka yksin hän oli — yksin koko
maailmassa!
Tuolla penkillä oli hän kerran istunut Samuel Sternin kanssa… kun
he vielä olivat onnellisia. Olikohan penkki vielä sama?
Kuinka hän nyt toivoikaan että olisi saanut nähdä hänet… että olisi
mennyt hänen luoksensa sen sijaan että pakeni — kuinka toisin
kaikki silloin olisi voinut olla — — —
Mutta kun Thora todella vaipui uneen, tuli hän hänen luoksensa.
Hänen kasvonsa olivat ystävälliset ja ääni lempeä. Hän sanoi
ainoastaan nämä sanat: »Minä sinut lähetän!»
Hän kulki kaikkia noita entisiä teitä. Tänään voi hän tehdä sen.
Äkkiä hän pysähtyi. Hän tuli ajatelleeksi että mitäpä muuta hän
olikaan tehnyt koko elämänsä aikana? — — —
*****
Hänestä oli hauskaa että kaikki olivat poissa. Siitähän hän aina oli
pitänyt eniten.
Ensi päivänä meni hän nummelle Sjurin luo. Hänellä oli tuomisiksi
hänelle kirjoja ja kuvia.
— Sinä olet hyvä rouva! En ikinä olisi uskonut että sinulla olisi niin
elävä omatunto ja niin ihmeellinen muisti, että muistaisit sellaista
kuin minä! Ja niin kaunista ja hienoa kuin kaikki vielä lisäksi on!
No niin, nyt ei rouvan tarvinnut enää olla niin yksin. Nyt olivat
englantilaiset vihdoinkin palanneet, ja tukkukauppias Stern oli tullut
heidän mukanansa.
Hän pysähtyi.
— Nyt hän on alkanut tulla luokseni!… Kun olen sillä tuulella että
menen käyskentelemään keskiyöllä, silloin tulee joku ja kulkee
rinnallani. Ennen muinoin se minusta oli eräs toinen, joka tuli niin
ystävällisesti minua tervehtimään ja sanoi: nyt palaan luoksesi!…
Mutta nyt, kun äitini on poissa, on se hän. Kun on aivan hiljaista eikä
ainoatakaan ihmistä ole läheisyydessä, tulee hän ja kutsuu minua
sydämellisellä unohtumattomalla äänellänsä. Ja sitten hän kulkee
hiljaa minun rinnallani!
Thora vaikeni yhä. Hän ajatteli että oli parempi ettei hän
keskeyttänyt
Samuel Sternin puhelua.
— Ennen kyllä sattui että tein sellaista, josta tiesin ettei hän siitä
pitänyt. Nyt, kun hän on poissa, on minulla polttava halu tehdä kaikki
hänen mielensä mukaan.
— Nyt minua kiusaa se, etten huomannut kuinka väsynyt hän oli,
vaikka hän oli minulle niin läheinen… etten ymmärtänyt illan
lähestyvän… ja että hän tarvitsisi lepoa…
*****
— Viime yönä näin unta äidistä. Uneksin olevani pieni lapsi ja hain
häntä huudellen. Ja hän kuuli sen ja tuli luokseni ja sanoi lempeästi:
'Etkö voi nyt antaa minun levätä, lapsukaiseni, pieni silkkikaritsani —
niin nimitti hän minua aina pienenä ollessani. Ja minä vastasin kuten
minulla oli tapana lapsena: Tiedän kyllä että olen silkkikaritsasi,
mutta sinä olet myöskin minun pieni karitsani!'
Thora ajatteli kaikkea tuota, mitä Samuel Stern oli sanonut. Kuinka
olikaan tuo äiti rakastanut häntä, päättäen niistä syvistä jäljistä, jotka
hän oli jättänyt hänen mieleensä!
Ei koskaan vielä hän ollut niin nöyrästi kuin nyt tunnustanut eroa
tuollaisen äidin hiljaisen, uhrautuvan rakkauden ja sen rakkauden
välillä, jota hän kerran oli itse tuntenut Samuel Sterniä kohtaan.
19.
— Miksi ette tahdo tulla tänne istumaan? Enhän ole nähnyt teitä
juuri vilahdukseltakaan pitkiin aikoihin.
Thora kävi oikein hilpeäksi. — Ei, hän ei voi koskaan uskoa että
tarjokki on se »oikea», joka on hänelle aiottu. Siitä eivät hänen
omaisensa ole hyvillään.
— Minusta oli, kuin olisin sittenkin tullut kotiin. Istuin äitini vuoteen
ääressä ja luin hänelle Mooseksesta ja luvatusta maasta. Silloin tuli
Herra itse hänen luoksensa ja sanoi: »Katso, nyt annan sinulle
tämän maan, se on sinun! Puen sinut ihanuudella, ja sinun pitää
hallita kaikkea mitä sydämesi halajaa!» Ja minusta hän hymyili
minulle. Kohtasin hänen murtuvan katseensa — —
— Unennäköä jatkui — nukuin niin sikeästi. Kuljin häntä hakien
enkä voinut ymmärtää, minne hän oli joutunut. Silloin tuli enkeli
luokseni, ja minä kysyin häneltä: »Sano sinä, jonka tie kulkee tuolla
ylhäällä, oletko nähnyt äitiäni? Sano, etkö ole nähnyt häntä tuolla
ylhäällä hänen omassa maassansa kirkkauden ympäröimänä?
Poista mielestäni katkeruus, jota tunnen siksi ettei häntä ole enää
olemassa — ei täällä eikä muualla… siksi etten saa nähdä häntä
enää koskaan!»…
Enkeli otti minua kädestä, ja silloin löysin äitini. Hän istui omassa
tuolissansa. Ja niin leppoisa ja iloinen hän oli. Olimme niin onnelliset.
Oli niin suloista saada vihdoinkin kerran sanoa hänelle, kuinka paljon
minä pidin hänestä.
— »Niin, mutta lapseni», sanoi hän, »et saa alati miettiä tuota yhtä
ja samaa.»
*****
Kun Samuel Stern ei enää jatkanut, kysyi Thora: — Eikö ollut vielä
muutakin?
*****
— »Äiti, olen niin iloinen, kun saan kuulla äänesi on niin tyhjää,
kun et enää ole täällä — on niin tyhjää, kun en tiedä palaatko sinä
pian jälleen!» Sitten oli kuin olisin käynyt hänen haudallansa, ja hän
saattoi minua kotiin. »Älä sure», sanoi hän. »Etkö tunne, että minä
olen luonasi?» — — —
*****
— Äiti sanoi aina: »Ei saa väsyä!» Hän ei väsynyt koskaan. Sillä
hän vei meidät harhaan, meidät ajattelemattomat ja heikot olennot —
siinä määrin, että me luulimme hänen olevan jotain hyvää, joka ei
koskaan loppuisi. Niin, hän petti minut siinä määrin, että minä
sydämeni sanomattomassa yksinkertaisuudessa luulin, että hän oli
kuolematon… Kuuluu uskomattomalta, mutta kun muut vanhat
ihmiset kuolivat, niin minusta se oli paikallaan — mutta äitiin ei
kuoleman ollut kajoominen, se ei saanut lähestyä häntä.— — —
*****
*****
20.
Hänen täytyi melkein nauraa. Vasta nyt hän näet eräänä päivänä
huomasi, ettei Sjurilla ollut juuri mitään vaatteita.
Nyt ei hänellä enää ollut aikaa pitkiin kävelyretkiin. Hän alkoi kutoa
sukkia ja neuloa paitoja. Hän huomasi että sekin oli hyödyksi hänelle
itsellensä.
Eräänä päivänä, kun Thora istui ulkona töineen, tuli Samuel Stern
hänen luoksensa.
Ensi kerralla tuntui Thorasta tosin hiukan oudolta että joku muu oli
mukana. Mutta pian hän tottui siihen. Heistä molemmista alkoi se jo
tuntua aivan luonnolliselta.
Nyt oli kai Samuel Stern täydelleen antanut hänelle anteeksi. Hän
turvautui lohdullisena tuohon ajatukseen. Lady Hammondkin muiden
muassa oli huomannut että lordi Stern, kuten hän häntä nimitti, oli
käynyt suopeammaksi muille eikä ollut enää niin ärtyisä kuin ennen.
Mutta sitä ei Marit Hennerud voinut huomata. Hän piti hänestä niin
hellää huolta, kuin olisi ollut hänen äitinsä, ja juhlallisemmin ei liesi
ollut loimunnut vielä koskaan.