Professional Documents
Culture Documents
PROJECT PROFILE
Discussion Questions
Case Study 2.2: Classic Case: Paradise Lost – The Xerox Alto
Case Study 2.3: Project Task Estimation and the Culture of “Gotcha!”
Internet Exercises
Notes
TRANSPARENCIES
Title: Vastarannalla
Language: Finnish
Kirj.
SISÄLLYS:
Niinkuin lapsi.
Mieroon.
Anna Martikainen.
Uusi oluttehdas.
Sysäys.
"Vellamonneidon paasi."
Sydänmaan rakkautta.
Miina.
Pettymyksiä.
Niinkuin lapsi.
I.
"No niin. Nyt on lehmät lypsetty, herran kiitos, ja kun saan maidon
siilatuksi, menen kirkkoon."
"Joudu sitten! Kellot jo soivat…" vanhin napautteli sukkapuikolla
ruostunutta läkkituoppia, jossa kasvoi kukkiva verenpisara ikkunalla.
"Ai Aliina! Tule tänne", huudahti Milja kuroittuen niin lähelle ruutua
kuin vaan saattoi päästämättä kehtoa seisahtumaan. Äiti oli pellolle
lähtiessään käskenyt ahkerasti soudattamaan.
"Jo tulee Hilma ja Liisa portissa — menkää nyt!" kehoitti Milja, eikä
siinä kahta kehoitusta tarvittu. Pankolle unohtuivat Selman
lehmätkin, unohtui kirkko ja virren veisuu. — Ulkona oli toki
tuhatkertaa hauskempaa, lämpöisten päivän säteiden syleilyssä,
vaikkei aina yksinään, kun Milja Hemmiä tuuditteli, halunnut
sielläkään leikitellä. Ja olihan se tupakin niin tuttu ja rakas…
"Lyödään arpaa!"
"No!" —
"Kukas lukee?"
"Minä! Minä!"
"Sanon, sanon…"
"Elä —"
"Niin, niin."
"Takkavalkeaa ja päreitä."
"Rajalan Juho sanoo että puut ovat niin kalliita nykyisin… Eikös ne
silloin olleet?"
"Jumalako —?"
"Mitä sitten?"
"Että Jumala on tehnyt toiset ihmiset köyhiksi. — Hyi kuinka paha
hän silloin olisi!"
"Saatpa tietenkin."
"Mitenkä ne…?"
"Jos niiltä nyt esimerkiksi isä kuolisi, eikä äiti pienine lapsineen
jaksaisi suorittaa veropäiviä."
"Kelle suorittaa?"
"Hm… Jos nyt Rajalan Juho kuolisi ja Kolun isäntä ajaisi Eevan ja
lapset pois Rajalasta, niin mihinkäs ne sitten menisivät?" —
"Herra ties… Ehkä ottaisi joku hyvä ihminen kattonsa alle, taikka
voisivat joutua mieroonkin."
"Mieroonkin!"
"Niin, kukapa sen nyt niin tarkoin tietää…" arveli isä ja tähysteli
huvitetun näköisenä tyttöänsä.
Kun hän oli vähän aikaa miettinyt asiata, hypähti hän iloisena ylös.
Nyt, nyt hän sen tiesikin! Nyt hän uskalsi jälleen olla varma siitä, että
Jumala ei ollut luonut köyhiä. Ei ollut! Ei ollut! —
Se oli varma se —
Ja Aliina tunsi että jos hän ei olisi päässyt tästä asiasta selville, ei
hän olisi voinut hyvällä mielellä kuunnella äidin saarnan-lukua
sunnuntaina, kun siinä kuitenkin taas puhutaan Jumalan
hyvyydestä…
*****
"Herra siunaa tuota lasta, kuinka hyviä ajatuksia sillä on!" päivitteli
Eeva kuultuaan tyttösten tarinoita. Hän oli hetkiseksi seisattanut
rukkinsakin paremmin kuullakseen.
Kun Aliina sinä iltana juoksi Rajalasta kotiinsa, oli hän kumman
kauhun vallassa. Monta kertaa ennenkin oli hän hipaissut tämän
lyhyen tien, päivällä jos pimeälläkin, mitään milloinkaan pelkäämättä.
Mutta nyt oli tuo Juhon salainen, selittämättä jäänyt sana nostanut
hänen mieleensä outoja kuvitteluja, jotka väikähtelivät niinkuin
yölepakot pimeässä ja olivat erottuvinaan äärimmäisellä
mustuudellaan yönkin pimeydestä.
Sen toisen "hyvien ajatusten nyhtäjän" Aliina kyllä tiesi, olihan siitä
niin monta kertaa kuullut puhuttavan, mutta mikä mahtoi tuo toinen
olla — tuo kapi — kapi — mitenkä se nyt olikaan. — Sellaista
nimitystä ei hän muistanut ennen kuulleensa.
Aliina oli aivan varma siitä ettei tuo uusi hirviö uskaltanut isoisiin
paikkoihin tulla — — ei ainakaan heille, kunnallislautakunnan
esimiehen taloon…
"Mitä sinä, Oijalan pikku Aliina, niin kovasti huudat? Kuka uskaltaa
tehdä pahaa Jumalan pienelle metsätähdelle?" kysyy enkeli. Ja
Aliina painuu turvallisen lähelle loistavata valkoviittaa, kuiskaten
kauhuissaan:
"Jos ne väkisin…"
*****
Olisi se ollut.
Ei, haikea huoli, joka nousi hänen sielustansa kuin usva yöstä,
koitui toisesta suhteesta, äskettäin alkaneesta, kauvas vastaisiin
elinpäiviin kantavasta — ja uhkaavasta.
Kun hän kerran otti asian puheeksi, sai hän leveän, ihmettelevän
naurunhohotuksen vastaansa.
"Viikko sitten."
"Ja tuo oli sulhanen… ei siitä sitten ikinä hyvää tule", viimeiset
sanat lausui vaimo tuskin kuultavasti, mutta Aliina arvasi niiden
sisällön. —
"Sittenpähän nähdään."
"Oltiin."
"Vaan mikäpä sillä! Hyvin kai se toimeen tulee, jos vaan malttaa
pysyä erillään kapakoista." —
"Voi voi sitä tyttöä! Kun saisi sanan että tulisi täällä käymään."
Kun Aliina samana iltana otti asian puheeksi, teki Kalle Kustaa heti
puolittaisen tenän.
"Sitä."
"Ei tule sitten mitään, hyvä mies. Sellaista vetelystä, joka kulkee
aina naama noessa ei talo kaipaa!" —
Aliina oikein tulistui. Hän otti oikein loukkaukseksi miehensä
salaiset, tarpeettomat puuhat.
"Et sinä tarvitse sellaisilla asioilla itseäsi vaivata. Pitä vaan huoli
omistasi."
Selmaa nauratti.