Professional Documents
Culture Documents
https://testbankfan.com/download/managing-human-resources-16th-edition-snell-solu
tions-manual/
chapter
STRATEGY AND
2 HUMAN RESOURCES PLANNING
This chapter discussed strategic human resource management (SHRM), including scanning the
competitive environment and conducting an internal analysis to gauge the firm’s strengths and
weaknesses. This involves looking at the firm’s “three Cs”—its culture, competencies, and
composition. When employees’ talents are valuable, rare, difficult to imitate, and organized, an
organization can achieve a sustained competitive advantage through people. As organizations
plan for the future, top management and strategic planners must recognize that strategic-planning
decisions affect—and are affected by—HR functions. Human Resource Planning (HRP), then, is
a systematic process that involves forecasting the demand for labor, performing supply analysis,
and balancing supply and demand considerations. Firms need to establish a set of parameters
that focus on the “desired outcomes” of strategic planning, as well as the metrics they will use to
monitor how well the firm delivers against those outcomes. Issues of measurement,
benchmarking, alignment, fit, and flexibility are central to the evaluation process.
© 2013 Cengage Learning. All Rights Reserved. May not be scanned, copied or
duplicated, or posted to a publicly accessible website, in whole or in part.
Hän vaikeni ja veti syvään henkeä. Sitten meni hän aivan Thoran
eteen.
— Suo anteeksi, että olen tehnyt sinulle niin paljon pahaa kuin nyt
huomaan tehneeni!… Mutta olet sittenkin Sanpriel!
*****
*****
*****
Että tuo sielunlahja, tuo voima, jonka hän tunsi täyttävän koko
hänen olentonsa, osana hänen omasta itsestänsä, — osana, joka ei
voinut kadota, — että se piti tukahdutettaman, tuhottaman!… Että
tuon hänen sydämensä unelman, jota Arvid ja lapset eivät olleet
koskaan käsittäneet, piti häipyä olemattomiin! Se oli niin tuikean
armotonta… niin käsittämätöntä!…
Hänestä tuntui ettei hän voinut enää ajatella eikä tuntea mitään.
Siitä hän vain oli selvillä, että hänen piti palata tyhjään, kolkkoon
kotiinsa, noiden vierasten ihmisten, Arvidin ja lasten, tykö.
13.
Kreivitär oli kovin pahastunut siitä, että hän oli paneutunut juuri
sinne, ja saksalainen kenraali ja lehtori olivat siitä niin
kiihdyksissään, että rouva Iversen katsoi velvollisuudekseen
puolustaa häntä.
Nyt tuli rouva von Asten ja viittoeli Thoralle. Hän aikoi tehdä
insinöörin kanssa kävelyretken eräälle tunturirotkolle ja tahtoi saada
rouva Thammersin mukaan.
Rouva Thammers oli niin erinomainen, hän ei huomannut koskaan
mitään; hän oli hyvin sopiva joukon jatkoksi. Rouva von Asten oli
viime aikoina alkanut osoittaa hänelle jonkun matkan etäisyydestä
erinäistä epämääräistä hellyyttä; hän kutsui hänet iltapäiväteelle,
yhdessä nuoren lihavan insinöörin kanssa, jolla oli uniset silmät ja
pienet vaaleat viikset. —
Nyt tuli Thamar rouva ulos. Hän loi pikaisen ihmettelevän katseen
ihmispaljouteen ja veti pitkät hansikkaansa käsiin.
Hän oli joutunut polulle, joka johti alas Casa Santaan. Ja kun hän
siinä käyskenteli, selveni hänelle, että sinne hän juuri oli halunnutkin.
— Jotakin itsestänne!
— Olin kerran nuori, sanoi hän hitaasti. — Se, joka silloin oli
onneni, murskaantui. Silloin hain turvani muusta. Voi olla onnellinen
monella tavalla… ja parasta on siirtyä pienestä suureen!
— Niin, sanoi hän vihdoin hitaasti. — Nyt kadun kaikkea mitä olen
rikkonut… kaikkea pahaa, jota olen ajatellut — ja kaikkea, mitä olen
laiminlyönyt. Nyt näen tuon kaiken selvästi!
Adèle Harder laski kätensä hänen ympärilleen ja vei hänet
mukanansa.
Mutta nyt palasivat pojat — mukanaan nuori tyttö, jota hän opetti.
14.
Hän ei liikahtanut.
Oli kuin ei hän olisi kuullut mitä Thora sanoi eikä ollenkaan
käsittänyt että heidän nyt piti erota.
Sitten hän nosti sen ja hänen silmiinsä tuli kylmä välähdys. Hän
puhui aluksi kuiskaten, mutta sitten hänen äänensä kävi
luonnottoman lujaksi:
Kotiin Arvidin luo oli hänen lähdettävä. Mutta nyt oli siellä hiljaista
— ei mitään kiihtymystä, ei naurua ja puuhaa ja touhua! — —
Hänen kävi niin sääliksi Arvidia siksi että hän oli kuollut. Hän, joka
oli niin nauttinut elämästä! Olisi ollut parempi, jos tuo olisi sattunut
Samuel Sternille, — ja vielä mieluummin hänelle itselleen. Taivaan
Jumala, jos hän jo olisikin kuollut!… Ei, niin hyvää ei hänelle suotu.
Nyt piti hänen varustautua ottamaan kaikki vastaan, kaikki, mitä
hänellä oli kaduttavaa kuluneilta päiviltä ja vuosilta. Nyt kiusaisi se
häntä alati, loppumattomasti.
*****