Ulkonäkömme ohjaamana

Téa
Paananen

ÄI06

06/09/23

Olemme kaikki näkeviä ja vähintään aistivia olentoja. Meidät luokitellaan kädellisiksi nisäkkäiksi
tarkemmin ottaen ihmisiksi (Homo Sapiens). Mutta meidät usein luokitellaan pelkästään meidän
ulkoisen olemuksemme mukaan, vaikka olemmekin vain ihmisiä. Meitä katsotaan ja arvioidaan lähes
jatkuvasti. Oli se sitten ulkoisen pukeutumisemme kautta, tai se mitä mediassa näytämme
itsestämme. Omatuntomme on jatkuvassa kilpailussa, kun etsimme jotain, joka näyttäisi sen mikä
olemme. Ikään kuin todisteena siitä, että olemme ajatustemme mukana. Aatteet eivät vaan
todellisuudessa ole sama asia kuin vaatteet.

Suurin osa meistä näkee silmillään. Se, mikä nykypäivinä ohjaa näkemyksiämme, on media, näemme
enemmän kasvoja viikossa kuin 1900-luvun ihmiset koko elämänsä aikana. Jollain tämä määrä voi
olla suurempikin. Kasvojen ja ulkonäön kuvitelma muuttuu hetki hetkeltä valheellisemmaksi. Tätä
muutosta ohjaavat myös peilien lisääntyminen sekä sosiaalisten tilanteiden jatkuva kasvu. Voimme
unohtaa kasvojen ja ulkonäön merkityksen. Se katoaa informaatiotulvan mukana. Tämän
ulkonäkötulvan mukana häviää myös yhteytemme omaan ulkonäköömme. Onko se enää omamme,
jos olemme ottaneet siihen mallia jokaiselta, johon törmäämme, jokaiselta, jota ihailemme taikka
seuraamme somessa?

Yrittämällä ei pitkälle pääse, vapaata taidetta syntyy vain, jos on vapaa. Myös ulkonäkömme on Commented [TP1]: kerro novellikokoelmasta
eräänlaista taidetta. Tämän saman asian ottaa Petri Tamminen huomioon mininovellissaan nimeltä
“Meidän kuva”, novellikokoelma on koottu lausahduksien pohjalta ja kyseinen novelli “Meidän kuva”
on osa isompaa teosta nimeltä “se sano” vuodelta 2021. Petri Tammisen novelleissa esiintyy paljon
nuoruutta ja elämän paineita. Valitsemassani novellissa on tyttö ja tytön kokemuksen mukaan
voimme käyttää monta viikkoa yrittäen valmistautua johonkin tilaisuuteen, mutta aina on joku, joka
ei ole lopputulokseen tyytyväinen. Syynä voi olla myös oma liika yrittäminen, eräänlainen kauneuden
pakottaminen. Kauneus tulee vain sisältä päin. Myös muita ihmisiä voi rohkaista olemaan täysi oma
itsensä ottamalla itseään niskasta kiinni.

Mininovelli “Meidän Kuva” on toisaalta moniulotteinen. Novellin protagonisti eli koulukuvaan

valmistuva nuori valmistautuu luokkakuvaan montaa viikkoa. Hän seuraavaksi varmana ja
päättäväisenä valmiudestaan saapuu koulun ovelle, sanoo hänelle luokkakaveri, “Onko ihan pakko
pilata luokkakuva”. Tämän kritiikin voisi myös ottaa toisen omantunnon puutosta. Ehkä hän ei itse
osannut valmistautua luokkakuvaan ja pelkää, että jos kaikki muut ovat valmistautuneita, hän jäisi
itse esille. Näin voi käydä meille monille. Paineemme nousevat suhteessa siihen mitä muiden paineet
nousevat. Jos kaikkien kriteerit ulkonäölle olisivat pienemmät, ei tarvitsisi vähemmän yrittävienkään
stressata asiasta. Yritämme ja yritämme, mutta onnistummeko koskaan? Ja onko sillä tosiaan mitään
väliä, miltä näytämme. Ainakaan kuin pelkästään itsellemme?
Mielestäni meidän pitäisi pukeutua sen mukaan mikä tekee meistä mukavan ja ilmaisuamme
peilaavan. Omatuntoa voi vahvistaa, kun peiliin katsoessaan näkee pelkän itsensä eikä jonkun, jota
kovasti yrittää olla. Kuten alussa sanoin olemmehan kaikki vain ihmisiä.

Instagramissa ja muissa sosiaalisen median palveluissa pyörii paljon kuvia muiden harrastuksista ja
asioista, joissa he ovat hyviä ja onnistujia. Kauas jää tavallisen elämän inhimilliset virheet ja
heikkoudet. Tämä vain positiivisiin asioihin keskittäminen voi siirtää negatiivisia tunteita muille, jotka
eivät ole aina onnistujia ja hyviä mielestään. Jokainen voi löytää omista “heikkouksista” tietoa ja
siirtää tämän tiedon vahvuuksiinsa. Instagrammissa pysyen, eräs “joosuavisuri” nimimerkillä kulkeva
urheilija ja media henkilö puhuu postauksessaan loppu vuodelta 2020 samasta asiasta. Postaus on
vastauksena tai lisäkommenttina henkilön @daniuniikki lehtiartikkeliin, joka käsitteli epävarmuutta
pituudesta. Visuri huomauttaa, ettei ole itse mistään isoimmasta päästä, hän kuvailee olevansa
mieheksi keskivertoa lyhyempi ja että on kokenut tästä nuorena epävarmuutta. Hänen isänsä tai
kuten Visuri itse häntä kutsuu “faija”, sanoi hänelle eräs päivä: “Kuule mitä pidempi ukko sen
korkeammalta se tipahtaa taklatessaan”. Tämän Visuri yhdisti jalkapallon pelaamiseensa. Hän otti
nuorena kokemansa epävarmuuden lyhyydestään ja käänsi sen voimaksi.

Hän alkoi ymmärtää, että pienemmän painopiste on alempana, joten kun vastustajat yrittivät
horjauttaa Visuria, häntä ei saanut liikahtamaan. Visuri sai tästä omantunnon nousuun ja muutkin
pelaajat alkoivat ottaa sen huomioon. Toisaalta en itse usko, että meidän pitäisi muille todistella
taitojamme ollaksemme niihin tyytyväinen. On myös hyvä olla heikko ja tunnistaa heikkoutemme.
Tunnistautumisen avulla ja sillä että olemme, sujut kaikkien puoliemme kanssa voimme alkaa
muuttaa heikkouksiamme vahvuuksiksemme. On hyvä myös olla etsimättä ääripäitä vaan tyytyä
tasaiseen oloon ulkonäkönsä ja olemuksensa kanssa. Tai kuten Visuri huomauttaa: “Kaikki kehot on
yhtä hyviä ja niistä jokaisella on omat vahvuutensa” Ja kuten itse huomautan: “Olet mitä olet,
kunhan olet itsesi. Sillä ethän sinä muuta voisi olla”.

Paljon kuluu aikaamme todistellessamme itseämme ja sanomalla mitä luulemme olevamme, kun
tämän kaiken jättää sikseen ja yrittää hieman vähemmän todistella, voi huomata alkavansa kukkia.

Ihan vain itsestään kukkia ja kukoistaa.

Sitä sisäistä itseään.