(eBook PDF) Politics in the European

Union 3rd Edition

Visit to download the full and correct content document:
https://ebooksecure.com/download/ebook-pdf-politics-in-the-european-union-3rd-editi
on/
Contents in Detail

Map of Europe xv
About the Authors xvii
About the Book xix
Acknowledgements xxi
Guided Tour of Textbook Features xxiv
Guided Tour of Online Resource Centre xxvi

Part One Theory 1

1 Theories of European Integration 3

The Intellectual Background 4
International Relations Theories of European Integration 8
Conclusion 17
Key Points 18
Further Reading 19

2 Theories of EU Governance 21
New Institutionalism 22
Governance and Networks 27
Multi-Level Governance (MLG) 33
Conclusion 36
Key Points 37
Further Reading 38

3 Critical Perspectives 40
Social Constructivism 40
Critical Political Economy 45
Developments in Neo-Marxism 49
Gender Perspectives 51
Conclusion 55
Key Points 55
Further Reading 57

4 Theorizing Consequences 58
Europeanization 58
Democracy 66
Conclusion 76
 Key Points 76
CONTENTS IN DETAIL
Further Reading 77

Part Two History 79

5 Europe after the War 81

The End of the War, Federalism, and The Hague Congress 82
The Cold War 85
Conclusion 89
Key Points 90
Further Reading 90

6 The Schuman Plan for Coal and Steel 92

National Positions and the Origins of the ECSC 93
From the Schuman Plan to the Treaty of Paris 98
Conclusion 101
Key Points 102
Further Reading 103

7 The European Defence Community, the European Political

Community, and the Road to the Rome Treaties 104
The Pleven Plan 105
Messina 108
The Road to the Rome Treaties 111
Conclusion 114
Key Points 114
Further Reading 115

8 The European Coal and Steel Community and Euratom 116

The European Coal and Steel Community 116
Euratom 120
Conclusion 121
Key Points 122
Further Reading 123

9 The European Economic Community: 1958–67 124

The Early Years: 1958–63 125
The 1963 Crisis 127
The 1965 Crisis 128
Conclusion 130
Key Points 131
Further Reading 131

10 After Luxembourg: The ‘Dark Ages’ of European Integration? 133

The Hague Summit 135
The European Council 139
viii
 Conclusion 140

CONTENTS IN DETAIL
Key Points 141
Further Reading 141

11 The European Community into the 1980s 142

Institutional Developments 142
The European Monetary System 143
The Southern Enlargements 144
The British Budget Rebate 145
Leadership Changes 146
Moves to Revive the EC 147
Fontainebleau 148
Conclusion 148
Key Points 149
Further Reading 150

12 The Single European Act 151

1985: A Watershed Year 152
The Single European Act 153
Conclusion 157
Key Points 158
Further Reading 158

13 Maastricht: The Treaty on European Union 159

Towards Maastricht 160
The Treaty on European Union 161
After Maastricht 164
Conclusion 166
Key Points 167
Further Reading 168

14 The Road to Amsterdam: A Flexible Europe? 169

Monetary Union 170
Domestic Politics 171
Flexible Integration 171
Enlargement 172
The 1996 IGC 174
The Treaty of Amsterdam 177
Conclusion 178
Key Points 179
Further Reading 180

15 From Amsterdam to Nice: Preparing for Enlargement 181

The Euro 181
The Commission in Crisis 182
Enlargement 184 ix
 Other Developments 185
CONTENTS IN DETAIL
The Nice European Council 187
Conclusion 189
Key Points 190
Further Reading 191

16 After Nice: Enlargement Overshadowed 192

European Security and Defence Policy (ESDP) 192
Enlargement: Towards an EU of 25 194
The Constitutional Treaty 195
Monetary Union 197
Conclusion 198
Key Points 199
Further Reading 200

17 The European Union at a Crossroads 201

The New Member States 201
Elections to the European Parliament 203
The New Commission 204
Progress on the Lisbon Strategy 206
Ratifying the Constitutional Treaty 207
Conclusion 208
Key Points 209
Further Reading 210

18 From a European Constitution to the Lisbon Treaty 211

The Lisbon Treaty 211
Other Developments 216
Conclusion 220
Key Points 220
Further Reading 222

Part Three Institutions 223

19 The Institutional Architecture 225

The Treaties 225
The Decision-Making Institutions (the Union Method) 228
Decision-Making Procedures 236
Implementation 243
The Decision-Making Institutions (CFSP) 245
The Post-Lisbon Architecture of the EU 248
Conclusion 252
Key Points 253
Further Reading 254

x
20 The European Commission 255

CONTENTS IN DETAIL
Functions 255
Composition and Appointment 256
The Commission in the Policy-Making Process 259
The Commission and Managing Implementation 265
Financial Management 269
Conclusion 269
Key Points 270
Further Reading 271

21 The European Council and the Council of Ministers 272

The European Council 274
The Council of Ministers 280
COREPER and other Preparatory Bodies 283
The Council Presidency 286
Conclusion 288
Key Points 289
Further Reading 290

22 The European Parliament 292

Composition and Functions 292
The Struggle for Power 296
Debates and Research 302
Conclusion 311
Key Points 312
Further Reading 313

23 The European Court of Justice 314

Structure 315
Functions 316
ECJ Rulings on the Powers of the Institutions 317
ECJ Rulings on the Nature of EC Law 320
ECJ Rulings and Policy Impact 323
Political Reactions to the Radical Jurisprudence of the ECJ 324
Is the ECJ out of the Control of the Member States? 325
Conclusion 328
Key Points 329
Further Reading 330

24 Organized Interests 331

The Growth of Interest-Group Activity at the EU Level 331
Types of Interest Group 333
Forms of Interest Representation 335
Resources 336

xi
 Organized Interests and the Institutional Actors 338
CONTENTS IN DETAIL
Strategies and Tactics 341
Conclusion 344
Key Points 345
Further Reading 346

Part Four Policies 347

25 Policies and Policy Making in the European Union 351

The European Policy Agenda 352
The EU Policy Process 354
Minor Policy Areas 355
Major Policy Areas 359
Conclusion 367
Key Points 368
Further Reading 369

26 Agriculture 370
History 370
Agriculture in the 1980s and 1990s 372
Agenda 2000 and the 2003 Reform 376
The Effect of Reform 378
Explaining the CAP 379
Conclusion 381
Key Points 382
Further Reading 383

27 The Single Market 384

History 384
Project 1992: Freeing the Internal Market 386
Beyond 1992 386
Explaining the Single Market 395
Conclusion 399
Key Points 399
Further Reading 400

28 Economic and Monetary Union 402

History 402
Origins of EMU 404
Putting Maastricht into Operation (1992–2002) 405
The Single Currency in Operation 408
Explaining EMU 412
Conclusion 418
Key Points 419
Further Reading 421
xii
29 Cohesion Policy 422

CONTENTS IN DETAIL
History 422
The 1988 Reform 425
The 1993 Reform 428
The 1999 Reform 432
The 2006 Reform 436
Explaining Cohesion Policy 441
Conclusion 446
Key Points 446
Further Reading 447

30 Environmental Policy 448

History 448
Recent Developments 453
Explaining EU Environmental Policy 460
Conclusion 464
Key Points 464
Further Reading 465

31 Freedom, Security, and Justice 466

History 467
The Lisbon Treaty 473
The Area of Freedom, Security, and Justice 474
Explaining the AFSJ 483
Conclusion 486
Key Points 487
Further Reading 488

32 Trade and Development Aid 489

History 489
External Trade Policy 493
Relations with the African, Caribbean, and Pacific States 497
Relations with Near Neighbours 499
Explaining Trade and Development Aid Policies 500
Conclusion 506
Key Points 506
Further Reading 508

33 Common Foreign and Security Policy 509

History 509
The Common Foreign and Security Policy (CFSP) and
European Security and Defence Policy (ESDP) 512
CFSP and ESDP in Action 515
Explaining CFSP and ESDP 520
Conclusion 525
xiii
 Key Points 526
CONTENTS IN DETAIL
Further Reading 527

34 Enlargement 529
History 529
The Enlargement Procedure 534
Explaining Enlargement 536
Turkey 544
Conclusion 548
Key Points 548
Further Reading 549

References 551
Glossary 578
Abbreviations and Acronyms 583
Chronology 590
General Index 604
Author Index 614

xiv
Map of Europe

Azores (P)
Iceland

Madeira (P)
Guadeloupe
Canary (F)
Islands (S)
Martinique
Finland (F)
Norway Guyane Reunion
(F) (F)
Sweden Estonia

Denmark Latvia Russia

Ireland Lithuania
United kingdom
Belarus
The Netherlands
Poland
Belgium Germany
Luxembourg
Czech Republic Ukraine
Slovakia
France Austria Moldova
Switzerland
Slovenia Hungary
Croatia Romania

Portugal Bosnia and Serbia Georgia

Italy Herzegovina
Spain Montenegro Kosovo Bulgaria
FYROM Iran
Albania
Turkey
Greece

Morocco Tunisia Lebanon Syria Iraq

Algeria Malta
Cyprus

Key:
EU member state (P) : Portuguese territory
EU candidate country (S): Spanish territory
Non-EU country (F): French territory

© European Union, 1995–2010.

This page intentionally left blank
About the Authors

Ian Bache is Professor of Politics at the University of Sheffield. He has published

widely on the European Union and related issues, including: The Politics of European
Union Regional Policy, UACES/Sheffield Academic Press, 1998; Politics in the European
Union (with Stephen George), Oxford University Press, 1st edition 2001, 2nd edition
2006; Multi-Level Governance (with Matthew Flinders), Oxford University Press, 2004;
The Europeanization of British Politics (with Andrew Jordan), Palgrave Macmillan, 2006;
Europeanization and Multilevel Governance, Rowman and Littlefield, 2008; and Cohesion
Policy and Multi-level Governance in South East Europe (with George Andreou), Routledge,
2011.
He has published in a range academic journals, including: the British Journal of Politics
and International Relations; Current Politics and Economics of Europe; Governance; Journal of
Common Market Studies; Journal of European Public Policy; Journal of Public Policy; Journal of
Southeast European and Black Sea Studies; Local Government Studies; Political Studies; Public
Administration; Public Policy and Administration; Regional and Federal Studies; Scandinavian
Political Studies; and West European Politics. Between 2003 and 2005, he convened the
UACES Study Group and ESRC Seminar Series on The Europeanization of British
Politics and Policy Making.
Ian is an experienced teacher, having taught numerous undergraduate and post-
graduate courses, and has supervised ten PhD students to completion. In 2008, he
received a University of Sheffield Senate Award for Sustained Excellence in Teaching
and Learning.

Stephen George taught in the Department of Politics at the University of Sheffield

for thirty years, the last ten as Professor. During that time he authored or co-authored
four major books on the European Community/European Union, two of which—
Politics and Policy in the European Union and An Awkward Partner: Britain in the European
Union—went into multiple editions. He also edited books on Europe, and contributed
some two dozen chapters to edited books and articles to several academic journals,
including The Annals of the American Academy of Political and Social Science, The British
Journal of International Studies, Contemporary Record, Current Politics and Economics of
Europe, European Access, International Affairs, Journal of European Integration, Journal of
European Public Policy, Millennium: Journal of International Studies, Modern History Review,
West European Politics, and The World Today. He has given innumerable talks, guest lec-
tures, and conference papers throughout the world, mostly on aspects of the European
Union. Between 1997 and 2000, he was Chair of the University Association for
Contemporary European Studies (UACES). As a teacher he successfully supervised
eight PhD students, and for undergraduate students devised innovative teaching mate-
rials on the European Union, including a simulation exercise in European decision
 ABOUT THE AUTHORS
making. Since 2003, he has been Emeritus Professor of Politics, retired from active
teaching and administration, but still involved in research and writing.

Simon Bulmer has been Professor of European Politics at the University of Sheffield
since September 2007. Having held prior lectureships at Heriot-Watt University and
the University of Manchester Institute of Science and Technology (UMIST), he
moved to the University of Manchester in 1989, was appointed Professor of
Government from 1995, and served as Head of Department 2001–04. He has held a
Jean Monnet ad personam chair since 1999 and has been an Academician of the Social
Sciences since 2001. He has been a Visiting Professor at the College of Europe Bruges,
the Autonomous University of Barcelona, and the Stiftung Wissenschaft und Politik
(the German Institute for International and Security Affairs), Berlin. From 1991 to
1998 he co-edited the Journal of Common Market Studies.
Simon has written or edited thirteen books on European politics, working with a
range of co-authors. His most recent monograph (with Martin Burch) is The European-
isation of Whitehall: UK Central Government and the European Union, Manchester
University Press, 2009. His most recent edited book (with Charlie Jeffery and Stephen
Padgett) is Rethinking Germany and Europe: Democracy and Diplomacy in a Semi-Sovereign
State, Palgrave, 2010. With Christian Lequesne he co-edited the textbook, The Member
States of the European Union, Oxford University Press, 2005 (2nd edition in preparation).
He has published on European politics in leading academic journals, has taught on the
EU in the United Kingdom, Spain, Belgium, and the USA, and has supervised eleven
PhD students to completion.

xviii
About the Book

This is a textbook on the study of the European Union (EU) within the cognate disci-
plines of political science and international relations. It reflects both the most signifi-
cant contributions to the study of the EU within these disciplines and the gaps in
existing research. It is designed to be used by students as part of a university course or
module, although we hope it works well for the independent reader also.
While we would argue that there is no easy separation between economics and poli-
tics, or between law and politics, this book is explicitly concerned with politics in the
EU. Thus we address some of the standard issues of the disciplines of political science
and international relations. Is the EU developing into a super-state of some sort? If
so, of what sort? Have national governments voluntarily surrendered sovereignty to
European institutions, or are there forces at work dragging member states towards ever
closer union against the will of the governments? Is the process driven by vested inter-
ests that stand to benefit from it, or by ideas that place a positive value on international
integration? Does the process have legitimacy in the eyes of the people who are being
brought into an ever closer union? If so, why? If not, why not?
These questions are relevant not because of their practical importance—although
they do have a great deal of practical importance; nor because they figure in the cover-
age of the EU in the media—although because of their practical importance they do
so figure. Rather, they are relevant because they are questions generated by the theo-
ries of political scientists and students of international relations about the nature of
European integration and of the EU. Academic disciplines are formed when scholars
are brought together by shared concerns, and they are forged by academic debates,
which are fiercest when they are between advocates of different theories. That is why
the textbook begins with theory. It is theory that provides our criteria of relevance.
Many eclectic textbooks do exist in politics and international relations, books that
never mention theory—and we are not thinking here exclusively of books on the EU.
Our view is that theory is very important. It shapes what is studied and what is not,
what is included and what is excluded. We see it as central to the study of the EU and
not as an optional extra. However, for those who wish to know something of the EU
before approaching theoretical issues, it is possible to read the ‘History’ section of the
book first without having read the ‘Theory’ section: it is primarily the conclusions to
the ‘History’ chapters that refer back to the theories in Part One.
In our final ‘History’ chapter of the previous edition, we suggested that the EU was
at a crossroads, but that this was hardly new. Nevertheless, the crisis caused by the
problems ratifying the Constitutional Treaty was perhaps as great as any in the EU’s
history and for some commentators threatened catastrophic consequences. We closed
by saying: ‘The question raised by the current crisis is not whether the EU will sur-
vive—it surely will. The question raised is “what kind of EU will emerge from the
crisis?”’
ABOUT THE BOOK
We delayed writing this third edition until there was some clarity in this respect. It
is now clear that the EU will proceed with most of the provisions of the Constitutional
Treaty, although somewhat chastened by having to remove the more symbolic and
statist aspects following its initial rejection in France and the Netherlands. The revised
version, the Lisbon Treaty, brought further embarrassment with the need for Ireland
to stage a second referendum before securing approval.
Change happens not only in the field of study, but also in the study of the field.
Between the first and second editions of the book (2001–06), the study of the EU
expanded tremendously and it continues to do so. In the area of theory, the develop-
ments have continued to be rich and varied, and this section has expanded to include
new approaches or, more accurately, established approaches that have relatively
recently been applied to the EU. The section on ‘Institutions’ has been completely
overhauled to incorporate the changes brought by the Lisbon Treaty and to include
the most recent academic contributions. Obviously the output did not just stop when
we finished writing, so there will be more for the student to explore, but we think that
this edition is as up to date on the academic literature as it could be. The strong rooting
of the text in the research literature is one of the distinctive features of this book.
We have also made changes in response to the comments made to us about the sec-
ond edition. In consultation with the team at Oxford University Press we have worked
to make the pedagogical features more useful. In the ‘Policies’ section we have added
two new chapters, on ‘Environmental Policy’ and on ‘Freedom, Security, and Justice’,
which reflect both the EU’s growing role in these areas and the increased academic
attention they have received. To help us to produce this edition by our deadline, the
first of these chapters was written by a guest author, Vasilis Leontitsis, although we
will assume responsibility for this topic in subsequent editions.
Last but certainly not least, Ian and Stephen are delighted to welcome Simon Bulmer
on board as a co-author for the third and subsequent editions of the book. Simon has
taken over lead authorship on areas of the book previously led by Stephen and will
take on more in the next edition as Stephen steps back further to enjoy his retirement.

New to this Edition:

• Simon Bulmer joins Ian Bache and Stephen George as a new author for the
third edition.
• There is thorough consideration of the Lisbon Treaty in a new chapter, while
its impact on each institution and policy area is also explored throughout the
text.
• Two new chapters on environmental policy, and freedom, security, and justice
provide a detailed examination of these important contemporary issues.
• The Online Resource Centre, which accompanies the text, has also been
updated with new materials for students and lecturers.
xx
Acknowledgements

This is the third edition of a textbook that first appeared in 2001 and then again in
2006. In revising it we have been helped enormously by the comments of colleagues
and students who used these previous editions. We are particularly grateful to those
colleagues who acted as anonymous referees for the drafts of this edition (they are
identified and credited by the publisher below).
In addition to the academic reviewers credited elsewhere, we would like to thank
Damian Chalmers, Tammy Hervey, Daniela Kietz, Arlene McCarthy MEP, and
Roderick Parkes for their help and advice on various points. We have tried to incorpo-
rate as many of the comments received as possible, but some we have not been able to
accommodate for reasons of time and space.
We would like to thank all of the production staff at Oxford University Press, and
in particular Catherine Page, Joanna Hardern, Vanessa Plaister, and Mary Sheridan, for
their advice, skill, and patience.
We have been tremendously encouraged by the positive feedback that we have
received from users of our previous edition and from the referees on the drafts of the
chapters that are new in this edition. We hope that it will continue to prove a stimu-
lating textbook for all who use it and will lead to stimulating and critical debates in
the classroom.

Ian Bache
Stephen George
Simon Bulmer
July 2010

Copyright acknowledgements
We are grateful to those listed below for permission to reproduce copyrighted
material.
• The map of Europe that appears at the front of this book is adapted from the
original published on <http://europa/eu> © European Union. Responsibility for
the adaptation lies entirely with Oxford University Press.
• Table 2.1 is from J. Peterson (1995), ‘Decision Making in the European Union:
Towards a Framework for Analysis’. Journal of European Public Policy, 2: 69–93.
Reprinted with the permission of the Taylor & Francis Group.
 • Table 2.2 is from L. Hooghe and G. Marks (2004), ‘Contrasting Visions of Multi-
ACKNOWLEDGEMENTS
level Governance’, in I. Bache and M. Flinders (eds), Multi-level Governance.
Oxford: Oxford University Press, 15–30. Reprinted with the permission of
Oxford University Press.
• Figure 3.1 is from T. Christiansen, K. Jørgensen, and A. Wiender (1999), ‘The
Social Construction of Europe’. Journal of European Public Policy, 6: 528–44.
Reprinted with the permission of the Taylor & Francis Group.
• Table 4.4 is from C. Lord and P. Magnette (2004), ‘E Pluribus Unum? Creative
Disagreement about Legitimacy in the EU’. Journal of Common Market Studies, 42:
183–202. Reprinted with the permission of John Wiley and Sons.
Every effort has been made to trace and contact copyright holders, but this has not
always been possible in every case. If notified, the publisher will undertake to rectify
any errors or omissions at the earliest opportunity.

Reviewers
This edition has benefited from the thoughtful criticisms and valuable insights of a
range of political experts. Oxford University Press would like to acknowledge all
of the reviewers for their contribution to the book, which include, but are not
limited to:

Michael Burgess, University of Kent, Canterbury

Jan Erik Grindheim, University of Agder and University of Bergen
Mary Murphy, University College Cork
George Christou, University of Warwick
Fabio Franchino, University of Milan
Tim Haughton, University of Birmingham
Andrew Jordan, University of East Anglia
Elena Korosteleva-Polglase, University of Wales, Aberystwyth
Sandra Lavenex, University of Lucerne
Andrea Lenschow, University of Osnabrück
Simon Matti, Luleå University of Technology
Daniela Obradovic, University of Amsterdam
Tapio Raunio, University of Tampere
Chad Rector, George Washington University
Anna Syngellakis, University of Portsmouth
Lori Thorlakson, University of Alberta
Emek Uçarer, Bucknell University

xxii
This page intentionally left blank
Guided Tour of
Textbook Features

This book is enriched with a number of learning tools to help you navigate the text
and reinforce your knowledge of EU politics. This guided tour shows you how to get
the most out of your textbook package.

Chapter overviews
Chapter overviews set the scene for upcoming
themes and issues to be discussed, and indicate the
scope of coverage within the chapter.

Insight boxes
Throughout the book, insight boxes provide you
with extra information on particular topics to com-
plement your understanding of the main chapter
text.
Another random document with
no related content on Scribd:
laihtuneet, tuijottivat minuun lakkaamatta, koettaen tunkeutua
taakseni pimeyteen ja tarkaten kaikkea.

»Riittävä pakottamaan teidät antautumaan», vastasin karskisti,

»mutta siinä ei ole kaikki. Kolmekymmentä rakuunaa on kummun
rinteellä tulossa tänne, mutta he eivät tee teille sellaista tarjousta.
Antautukaa minulle ennen kuin he tulevat ja antakaa kunniasananne,
niin minä teen kaikkeni teidän mukavuudeksenne. Jos viivyttelette,
niin joudutte heidän käsiinsä. Teidän on mahdoton päästä pakoon.»

»Luotatteko kunniasanaani?» sanoi hän verkalleen.

»Antakaa se, niin saatte pitää pistoolinne, herra de Cocheforét.»

»Sanokaa ainakin, että te ette ole yksin.»

»Minä en ole yksin.»

»Siinä tapauksessa annan sanani», myöntyi hän huoaten.

»Taivaan tähden, antakaa minulle jotakin syötävää ja vuode. Olen
väsynyt tähän sikopahnaan. Mon Dieu! Siitä on neljätoista päivää,
kun viimeksi nukuin hurstien välissä.»

Menin ulos pimeään juuri kun luutnantti, asetettuaan miehensä

syvänteen ympärille, hyppäsi alas parin aliupseerin kanssa
vangitsemaan herra de Cocheforêtin. Oli pilkkosen pimeä molemmin
puolin avointa ovea. Hän ei ollut nähnyt seuralaistani, joka seisoi
mustimman pimeyden kätkössä majan seinustalla, ja huomatessaan
minun astuvan valoon hän otaksui minut Cocheforêtiksi.
Silmänräpäyksessä hän ojensi pistoolinsa otsani eteen ja huusi
voitonriemuisena: »Vangitsen teidät!» toisen kersantin kohottaessa
lyhtyään, niin että sen valo sattui kasvoilleni.
 »Mitä tyhmyyttä tämä on?» karjaisin minä.

Luutnantti ällisteli suu auki, kivettyneenä hämmästyksestä. Tuskin

tunti sitten olimme eronneet linnassa. Sitten hän oli rientänyt tänne
niin joutuin kuin mahdollista ja kuitenkin tapasi minut edellänsä.
Hänen kasvonsa kävivät mustansinisiksi raivosta, ja hän alkoi
sadatella.

»Mitä tämä on?» huusi hän. »Mitä tämä merkitsee? Missä se mies
on?»

»Mikä mies?» kysyin.

»Cocheforêt!» huusi hän suunniltaan vimmastuneena. »Älkää

valehdelko minulle! Hän on täällä, ja nyt hän on minun vankini.»

»Te tulette liian myöhään», vastasin, tähystäen häntä tiukasti.

»Herra de Cocheforêt on täällä, mutta hän on jo antautunut minulle,
ja on minun vankini.»

»Teidän?»

»Niin juuri!» vahvistin tyynesti ja loin häneen musertavan katseen.

»Minä olen vanginnut hänet kardinaalin valtakirjan nojalla. Ja saman
valtakirjan perusteella aion pitää hänet.»

»Pitää hänet?»

»Niin.»

Hän tuijotti minuun ihmeissään ja avuttoman näköisenä. Mutta

äkkiä näin hänen kasvojensa kirkastuvan, kuin hän olisi saanut
uuden aatoksen.
 »Tämä on pirullinen juoni!» huusi hän, huitoen pistoolillaan kuin
mieletön. »Se on valhetta ja petosta! Teillä ei, jumaliste, ole mitään
valtakirjaa! Minä älyän nyt asian. Kyllä käsitän kaikki. Olette tullut
tänne lyödäksenne meidät laudalta. Te olette heidän puolellaan, ja
tämä on teidän viimeinen mahdollisuutenne pelastaa hänet!»

»Mitä hulluuksia nyt latelette?» vastasin halveksivasti.

»En laisinkaan hulluuksia», väitti hän lujaa vakaumusta

ilmaisevalla äänellä. »Te olette kujeillut kanssamme, puijannut meitä.
Mutta nyt minä sen käsitän. Tunti sitten paljastin teidät sille hienolle
naiselle linnassa, ja minusta tuntui ihmeeltä, että hän ei uskonut
minua. Tuskin uskoin silmiäni, kun näin, ettei hän älynnyt teidän
laatuanne, vaikka seisoitte hänen edessään häpeissänne ja
mykistyneenä kuin teosta tavattu pahantekijä. Mutta nyt ymmärrän.
Hän tunsi teidät. Hän oli mukana juonessa, ja te olitte mukana
juonessa, ja minä, joka luulin avaavani hänen silmänsä, olin ainoa
harhaantunut. Mutta nyt on minun vuoroni. Te olette näytellyt
vaikeata osaa ja kunniakasta osaa», jatkoi hän kamala kiilto
silmissään, »ja minä onnittelen teitä. Mutta nyt se on lopussa,
herraseni. Te huiputitte meidät perinpohjin lörpötyksillänne
kardinaalista ja hänen valtakirjastaan ja sen sellaisesta. Mutta nyt
ette enää voi johtaa minua harhaan tai vaientaa minua suurilla
sanoilla. Te olette siis vanginnut hänet, niinkö? Te olette vanginnut
hänet? No hyvä, niin totta kuin Jumala minua auttakoon, vangitsen
minä hänet ja teidät myöskin!»

»Te olette hullu!» huudahdin hämmästyneenä tästä uudesta

käänteestä ja hänen varmasta esiintymisestään.

»Niin olen ollut», vastasi hän terävästi, »mutta nyt olen taas
järjilläni. Olin mieletön, kun annoin teidän vetää meitä
talutusnuorassa, kun saitte minut luulemaan, että te mielistelitte
naisia viekoitellaksenne heiltä salaisuuden, vaikka koko ajan
suojelitte heitä, autoitte heitä ja piilottelitte häntä — silloin olin
mieletön. Mutta nyt en. Kuitenkin pyydän teiltä anteeksi. Pidin teitä
kavalimpana käärmeenä ja saastaisimpana koirana, mitä maa
päällään kantaa. Mutta nyt huomaan, että te olitte ovelampi kuin
osasin aavistaa ja kunniallinen petturi. Suokaa minulle anteeksi.»

Eräs sotamies, joka seisoi yläpuolellamme syvänteen reunalla,

nauroi.
Minä katselin luutnanttia ja olisin mielelläni surmannut hänet.

»Sanotteko, että minä olen petturi? Että minä en toimi kardinaalin

asialla?»

»Juuri niin sanon», vastasi hän kylmäkiskoisesti.

»Ja että minä kuulun kapinoitsijain puolueeseen?»

»Aivan niin sanon», vastasi hän samaan tapaan. »Toisin sanoen»,

jatkoi hän pilkallisesti hymyillen, »minä myönnän, että te olette
kunniallinen mies — tavallanne, herra de Berault. Ja te väitätte
olevanne roisto läpikotaisin. Mutta minä olen voiton puolella ja annan
pontta mielipiteelleni vangitsemalla teidät.»

»Hullu!» huusin taas hänelle vasten kasvoja. »Hullu!»

Mutta nyt astui herra de Cocheforêt ulos majastaan, asettui

viereeni ja katkaisi keskustelun; hän katsoi luutnanttiin
silmäkulmiansa kohauttaen ja osoitti minua:

»Pyydän anteeksi… mutta minä en oikein tiedä, mitä minun pitäisi

uskoa. Tämän herrasmiehen nimi… onko se Berault vai de Barthe?»
 »Nimeni on de Berault», tokaisin kiivaasti.

»Pariisista?»

»Niin, herraseni, Pariisista.»

»Te ette siis ole se herra, joka on kunnioittanut halpaa kotiani

läsnäolollaan?»

»Kyllä», huomautti luutnantti virnistellen, »sekin hän on.»

»Mutta minä luulin… olen käsittänyt niin, että se oli herra de

Barthe?»

»Minä olen myöskin herra de Barthe», vastasin kärsimättömästi.

»Entä sitten, hyvä herra? Se oli äitini nimi. Minä otin sen, kun tulin
tälle seudulle.»

»Minua… hm… vangitsemaan?»

»Niin», vastasin ynseästi, »vangitsemaan teitä. Mitä sitten?»

»Ei mitään», vastasi hän verkalleen ja vakaasti silmäillen minua —

minun kykenemättä kohtaamaan hänen katsettaan. »Sanon vain,
että jos olisin tiennyt tämän ennemmin, herra de Berault, niin olisin
miettinyt pitempään, ennen kuin olisin teille antautunut.»

Luutnantti nauroi, ja minä tunsin poskieni hehkuvan, mutta en ollut

mitään ymmärtävinäni ja käännyin taas luutnanttiin päin.

»No, herraseni», sanoin »oletteko nyt tyytyväinen?»

»En», vastasi hän, »enkä ole. Te kaksi olette kenties harjoitellut

tätä kohtausta puoleenkymmeneen kertaan. Tähän selkkaukseen on
ainoastaan yksi ratkaisu: eteenpäin mars! Majoituspaikalleni
kylään!»

Huomasin lopulta pakolliseksi lyödä pöytään viimeisen korttini,

mutta sen tein hyvin vastenmielisesti:

»Ei», sanoin minä. »Minulla on valtakirja.»

»Näyttäkää se», sanoi hän epäuskoisesti.

»Luuletteko, että pidän sitä taskussani?» huudahdin

katkeroittuneena. »Luuletteko, että kun läksin tänne yksin — ilman
viidenkymmenen rakuunan apujoukkoa — pistin kardinaalin kirjeen
taskuuni, jotta ensimmäinen majatalon renki saattoi löytää sen?
Mutta te saatte nähdä valtakirjani. Missä on palvelijani?»

Olin tuskin saanut sanat suustani, kun kerkeä käsi sujautti käteeni
paperin. Minä avasin sen verkalleen, vilkaisin siihen ja jätin sen
luutnantille, kaikkien seistessä äänettöminä ihmetellen.
Silmänräpäyksen hän näytti ällistyneeltä. Sitten hän käski,
vaistomaisen epäluulon viimeisessä puuskassa, kersantin pitää
lyhtyä korkealla, ja sen valossa hän alkoi tavailla asiakirjan sisältöä.

»Hm», mörisi hän kiukkuisen näköisenä, kun oli päässyt loppuun,

»nyt näen…» Ja hän luki ääneen:

»Täten määrään ja valtuutan Gilles de Beraultin, sieur de

Beraultin, etsimään, pidättämään ja vangitsemaan ja Bastiljin
kuvernöörille luovuttamaan Henri de Cocheforêtin sekä ryhtymään
kaikkiin niihin toimenpiteisiin, jotka saattavat käydä välttämättömiksi
sanottua vangitsemista ja luovutusta toimeenpantaessa, ja olkoon
tämä hänen suojelus- ja valtakirjansa.
 Kardinaali de Richelieu.»

Kun hän oli lopettanut — hän luki allekirjoituksen erityisesti

korostaen — virkkoi joku laimeasti: »Vive le roi!» Sitten tuli hetken
hiljaisuus. Kersantti antoi lyhdyn vaipua.

»Joko riittää?» kysyin käheästi ja silmäilin miehestä toiseen.

Luutnantti kumarsi jäykästi.

»Minulleko?» sanoi hän. »Kyllä, täydellisesti. Pyydän teiltä vielä

kerran anteeksi. Huomaan nyt, että ensimmäinen käsitykseni oli
oikea. Kersantti, antakaa armolliselle herralle takaisin hänen
paperinsa!» Hän kääntyi poispäin hyvin epäkohteliaalla tavalla ja
heitti valtakirjan kersantille, joka tirskuen ojensi sen minulle.

Tiesin, että se lurjus ei tahtonut tapella kanssani; sitäpaitsi hänellä

oli kokonainen osasto ympärillään, eikä minun auttanut muu kuin
niellä tämä loukkaus. Minä pistin paperin poveeni niin
välinpitämättömän näköisenä kuin suinkin, ja sillaikaa hän huikkasi
karskin käskysanan. Sotamiehet alkoivat järjestäytyä, ja ne, jotka
olivat tulleet luoksemme alas, kiipesivät taas ylös vierua.

Kun joukko alkoi luutnantin takaa hajautua, sain näkyviini

valkoisen puvun, ja seuraavassa silmänräpäyksessä astui
mademoiselle de Cocheforêt eteeni. Hänen päähineensä oli vedetty
syvälle alas, niin etten voinut nähdä hänen kasvojaan. Sillä hetkellä
unohdin, että hänen veljensä seisoi vieressäni, unohdin kaiken muun
maailmassa, ja enemmän tottumuksesta ja vaistomaisesti kuin
missään tietoisessa tarkoituksessa astahdin häntä kohti, vaikka
kieleni takertui kitalakeen ja joka jäseneni vapisi.
 Mutta hän väisti minua niin rajatonta vihaa ja jäätävää inhoa
ilmaisevin katsein, että väkisinkin peräydyin askeleen taaksepäin
kuin hän olisi aikonut lyödä minua. Ja joskaan hän ei olisi lausunut
niitä sanoja, jotka seurasivat katsetta: »Älkää koskeko minuun!» ja
jotka hän sähähti minulle, vetäessään hameensa tiukemmalle, niin
olisin kuitenkin kaikonnut syvänteen peräpäähän, ja siellä seisoin
hammasta purren ja puristaen käsiäni nyrkkiin, niin että kynnet
painuivat lihaan, hänen nojautuessaan veljensä rintaa vasten ja
nyyhkyttäessään hillittömästi, mutta ilman kyyneliä.

XI luku

Matkalla Pariisiin

Johtuu mieleeni, että marsalkka Bassompierre, joka on kaikista

tuntemistani miehistä kokenein, kerran lausui, etteivät vaarat, vaan
ikävyydet, pane miestä koetukselle ja osoita, mitä hän on, ja että
pahimpien haavojen tuottajina tässä elämässä ovat kuihtuneet
ruusunlehdet eivätkä piikit. Minä olen taipuisa uskomaan, että hän
on oikeassa, sillä hyvin muistan, että kun tulin huoneestani
vangitsemisen jälkeisenä aamuna, ja näin eteissuojaman,
ruokahuoneen ja käytävän tyhjinä eikä mitään ateriaa ollut katettu
pöydälle ja se näky taas muistutti minulle perheen tunteita minua
kohtaan — niin luonnollisia ja arvattavia kuin ne olivatkin — silloin
tunsin pistoksen sydämessäni samoin kuin edellisenä iltana, kun
minun oli täytynyt alistua seisomaan paljastettuna, julkisen
halveksumisen esineenä. Nyt seisoin hiljaisessa, autiossa salissa ja
katselin tuttuja esineitä, ollen mielestäni jotenkuten hyljättynä, jotakin
menettänyt — en tiennyt mitä. Aamu oli harmaa ja pilvinen, ilma
kolea, ja parhaillaan ropisi sadekuuro maahan. Ruusupensaat
huojuivat ulkona tuulessa, ja huoneessa, jonka olin aina nähnyt
auringon valaisemana, oli lattia märkänä sadepisaroista. Silloin
ajattelin menneitä päiviä, aterioita, joita olin siellä nauttinut, kukkien
tuoksua, ja epätoivoissani pakenin eteissuojamaan.

Mutta sielläkään ei näkynyt vilaustakaan elämästä tai

viihtymyksestä. Alakuloisena menin puutarhaan ja kävelin käytävää
ylös ja toista alas, katselin noruvia oksia ja pengoin muistojani. Siten
tulin kivipenkin luo. Penkillä oli liemiruukku seinän vieressä sateesta
kiiltävänä, suu puoleksi peitettynä kuihtuneella lehdellä. Raskain
mielin ajattelin, kuinka paljon oli tapahtunut sen jälkeen kun
mademoiselle oli sen asettanut siihen ja minä sen huomannut
kersantin lyhdyn valossa. Huokasin syvään ja läksin takaisin sisälle
ruokasalin ovesta.

Joku nainen oli polvillaan tulisijan edessä ja sytytti unohdettua

takkavalkeaa. Hänen selkänsä oli minuun päin, ja minä katselin
häntä, epäröiden, ihmetellen kuinka hän käyttäytyisi ja mitä hän
sanoisi minulle. Kun hän kääntyi, säpsähdin ja huusin
pelästyksissäni hänen nimeänsä — sillä se oli madame, madame de
Cocheforêt!

Hän oli täysissä pukimissa, ja hänen lapsekkaat kasvonsa olivat

kalpeat ja itkettyneet, mutta joko oli yö kuluttanut hänen surunsa ja
kuivannut hänen kyyneleensä tai hetken vaatimusko lienee antanut
hänelle hillitsemiskykynsä takaisin, — joka tapauksessa hän oli
järkähtämättömän tyyni. Hän vavahti, kun hänen silmänsä kohtasivat
katseeni; hän räpytteli silmiään, kuin olisi äkillinen valo häikäissyt
niitä, mutta siinä kaikki, — hän kääntyi taas poispäin jatkamaan
työtänsä, sanaakaan virkkamatta.

»Madame! Madame!» huudahdin tuskaisesti. »Mitä tämä

merkitsee?»

»Palvelijat eivät suostuneet sitä tekemään», vastasi hän matalalla,

mutta vakaalla äänellä, »ja te olette vielä vieraanamme.»

»Minä en voi sallia sitä!» huudahdin. »Madame de Cocheforét,

minä en tahdo…»

Hän kohotti kätensä, ihana kärsivällisyyden ilme kasvoillaan.

»Vaietkaa, älkääkä häiritkö minua», sanoi hän.

Tuli virisi hänen sitä sanoessaan; hän nousi verkalleen ja meni

ulos, luotuaan viivähtävän katseen tuleen, ja minä seisoin keskellä
lattiaa tuijottaen ja kuunnellen. Nyt kuulin hänen tulevan käytävästä
takaisin, ja hän astui sisään tuoden tarjottimella ruokaa, viiniä ja
leipää. Hän laski sen pöydälle, ja yhtä kalpeana kuin ennenkin,
vapisten ja vaivoin itkua pidätellen, hän alkoi kattaa pöytää. Lasit
helisivät lautasia vasten hänen askarrellessaan, ja veitset kalisivat.
Minä seisoin vieressä ja alistuin vavahdellen kummalliseen
rangaistukseeni.

Lopulta hän viittasi minua istumaan pöytään; itse hän meni

loitommaksi ja asettui puutarhaan vievän oven pieleen, selkä minuun
päin. Minä tottelin. Istuuduin pöytään. Mutta vaikka en ollut syönyt
sitten kun edellisenä ehtoopäivänä, en kuitenkaan voinut maistaa
muruakaan. Minä haparoitsin veitselläni ja join ja tulistuin, ja minua
alkoi kiukuttaa tämä nurja leikki; sitten katselin taas ulos ikkunasta
vettä tippuviin pensaisiin, sateeseen ja etäällä näkyvään
aurinkokelloon — ja rauhoituin taas.

Hän kääntyi äkkiä ja tuli luokseni.

»Te ette syö», sanoi hän.

»Mon Dieu, madame!» huudahdin. »Ettekö siis usko, että

minullakin on sydän?»

Mutta samassa hetkessä tiesin, mitä olin tehnyt, minkä tyhmyyden

olin päästänyt suustani. Sillä silmänräpäyksessä hän oli polvillaan
lattialla, syleillen polviani, painaen kosteita poskiaan karkeita
vaatteitani vasten ja kerjäten minulta armoa ja hänen henkeään —
hänen henkeään! Voi, se oli kauheata. Oli kauheata kuulla hänen
läähättävää ääntään, nähdä hänen kauniiden hiuksiensa aaltoilevan
likaisilla saappaillani, hänen hennon pikku vartalonsa hytkyvän
nyyhkytyksistä tietää naisen, aatelisnaisen, siten nöyryyttävän
itsensä minun jalkaini juuressa!

»Voi, hyvä rouva… hyvä rouva!» huudahdin epätoivoissani. »Minä

pyydän teitä, nouskaa ylös tai minun täytyy mennä.»

»Hänen henkensä! Ainoastaan hänen henkensä!» voihki hän

kiihkeästi. »Mitä hän on tehnyt teille, koska olette vainonnut häntä?
Oi, olkaa sääliväinen! Olkaa armollinen! Laskekaa hänet vapaaksi,
niin me rukoilemme teidän edestänne, minä ja kälyni, joka aamu ja
ilta koko elämämme ajan.»

Pelkäsin jonkun tulevan ja näkevän hänen siinä polvillaan;

sentähden kumarruin ja koetin nostaa häntä seisaalle. Mutta hän
vain lyyhistyi kokoon yhä enemmän, kunnes hänen hieno kätösensä
kosketti kannuksiani. Minä en uskaltanut liikahtaa. Lopulta tein
ripeän päätöksen.

»Kuulkaahan, siis madame», sanoin melkein ankarasti, »kun ette

kerran tahdo nousta siitä. Te unohdatte kaikki, sekä minun asemani
että valtani vähäisyyden. Te unohdatte, että jos laskisin miehenne
vapaaksi tänään, ottaisivat hänet tunnissa kiinni nuo toiset, jotka
vielä ovat kylässä ja vartioivat kaikkia teitä — ne epäilevät yhä
jokaista liikettäni, kaikkia toimiani. Te unohdatte, sanon teille,
asemani…»

Hän keskeytti minut kiireesti, hyppäsi pystyyn ja katsoi minua

kasvoihin. Silmänräpäyksessä olisin ilmaissut hänelle ajatukseni
selvemmin; mutta hän tarttui tähän sanaan, ja nyt hän seisoi
edessäni kalpeana, hengästyksissään, hiukset hajallaan, saaden
tuskin sanaakaan suustaan.

»Niin, niin…» änkytti hän. »Nyt tiedän… tiedän!» Hän pisti käden
poveensa, ottaen esille jotakin, minkä ojensi minulle, pakottaen
minut ottamaan sen vastaan. »Minä tiedän… tiedän», sanoi hän
taas. »Ottakaa tämä, ja Jumala teitä palkitkoon, hyvä herra! Jumala
teitä palkitkoon! Me annamme sen teille vapaaehtoisesti —
vapaaehtoisesti ja kiitollisesti!»

Minä seisoin katsellen häntä ja hänen tyrkyttämäänsä lahjaa ja

tunsin veren vähitellen jähmettyvän suonissani. Hän antoi minulle
käärön, jonka äskettäin olin luovuttanut takaisin mademoisellelle —
jalokiviä sisältävän käärön.

Punnitsin sitä kädessäni, ja sydämeni kovettui jälleen, sillä nyt

tajusin, että tämä oli mademoisellen keksintöä; hän juuri oli
madamen kyynelten ja rukousten voimaa epäillen varustanut kälynsä
tällä viimeisellä aseella, tällä likaisella rievulla. Minä lennätin sen
pöydälle lautasien sekaan.

»Madame!» huudahdin kiivaasti, ja kaikki myötätuntoni oli

muuttunut vihaksi; »te tunnette minut kerrassaan väärin. Olen kuullut
tarpeeksi paljon kovia sanoja näiden viimeisten neljänkolmatta
tunnin kuluessa, ja minä tiedän, mitä te minusta ajattelette. Mutta
yksi seikka pitää teidän vielä havaita: että minulta on ainakin yksi
vika puuttunut. En ole milloinkaan taipunut kavaltajaksi sitä kohtaan,
jonka palveluksessa olen ollut, en milloinkaan ole pettänyt omaa
puoluettani. Kun teen sen kymmentä kertaa suuremmasta maksusta
kuin tämä on, kuivettukoon silloin käteni!»

Hän vaipui tuolille voihkaisten epätoivoisesti. Samassa avasi herra

de Cocheforêt oven ja astui sisälle. Hänen olkansa yli näin
vilaukselta mademoisellen ylpeät kasvot, entistään hiukan
kalpeampina, tummat renkaat silmien alla ja ilme aavemaisen
kylmänä.

»Mitä tämä merkitsee?» kysyi herra de Cocheforêt kulmat

rypyssä, nähdessään madamen.

»Sitä… että lähdemme matkalle kello yksitoista, hyvä herra»,

vastasin jäykästi kumartaen. Ja sitten menin ulos toisesta ovesta.

———

Päästäkseni näkemästä heidän hyvästelyjään oleskelin ulkona

puutarhassa vähän yli määrätyn ajan enkä sittenkään mennyt
linnaan, vaan tallin ovelle. Siellä oli kaikki valmiina; molemmat
sotilaat, joille olin antanut käskyn seurata minua Auchiin, istuivat jo
satulassa, ja omat kaksi palvelijaani odottivat pidellen raudikkoani ja
herra de Cocheforêtin kastanjanruskeata hevosta. Kolmatta hevosta
talutti edestakaisin Louis, ja sydämeni alkoi rajusti sykkiä
huomatessani, että sillä oli naisen satula. Me saimme siis seuraakin.
Madameko aikoi tulla mukaan vai mademoiselle? Ja kuinka kauas?
Auchiinko?

Luulen heidän jotensakin pitäneen minua silmällä, sillä

lähestyessäni tulivat herra de Cocheforêt ja hänen sisarensa ulos
linnasta, edellinen kalpein kasvoin, säihkyvin silmin ja värisevin
huulin, vaikka hän koetti tekeytyä välinpitämättömän näköiseksi;
jälkimäisen kasvoja verhosi musta naamio.

»Mademoiselle tulee mukaan?» virkoin muodollisen kohteliaasti.

»Teidän luvallanne, hyvä herra», vastasi herra de Cocheforêt

purevan alentuvasti. Mutta minä näin, että hän oli tukehtumaisillaan
mielenliikutuksesta; hän oli juuri eronnut vaimostaan. Minä käännyin
poispäin.

Istuessamme kaikki ratsailla hän katsoi minuun.

»Kun teillä on kunniasanani, niin sallitte minun kenties ratsastaa

yksin?» sanoi hän jonkun verran epäröiden. »Ja…»

»Ilman minua», puutuin puheeseen katkerasti. »Luonnollisesti,

mikäli voi käydä päinsä.»

Käskin siis sotamiesten ratsastaa hänen edellään, puheen

kuulumattomissa, molempain palvelijaini seuratessa häntä vähän
matkan päässä ratsupyssyt polvien päällä. Viimeisenä ratsastin itse
valppain silmin ja pistooli helposti saatavissa huotrastaan. Herra de
Cocheforêt mutisi närkästyneenä muutamia sanoja näistä
varokeinoista ja monista metkuista, joihin hänen pyyntönsä oli
antanut aiheen, mutta minä en ollut nähnyt niin suurta vaivaa ja
matkustanut näin kauas enkä myöskään ollut antautunut halveksuen
herjattavaksi, päästääkseni saalistani viime hetkessä käsistäni.
Toisaalta oivalsin, että siihen asti, kunnes olisimme sivuuttaneet
Auchin, en voinut hetkeäkään olla turvassa vapautusyrityksestä, ja
siksi olin lujasti päättänyt, että se, joka tahtoisi riistää minulta vankini,
saisi kalliisti maksaa yrityksensä. Ainoastaan ylpeys ja kenties myös
osaksi tappelun viehätys oli estänyt minua lainaamasta kymmentä
sotamiestä kahden sijasta.

Louis seurasi meitä pitkän matkan kylän taakse, ja sitten hän

pysähtyi katselemaan meidän jälkeemme ja sadatteli raivokkaita
valoja minua vastaan, kun ratsastin hänen ohitseen. Kappaleen
matkaa ratsastettuamme käännyin vielä katsomaan taakseni ja näin
hänen yhä seisovan paikoillaan.

Hiukan epäröityäni palasin hänen luokseen.

»Kuules, houkkio!» sanoin hänelle, ja hän herkesi äkkiä

nyyhkytyksistään. »Sinun tulee viedä sanoma valtiattarellesi. Sano
hänelle minun puolestani, että hänen miehelleen käy kuten herra de
Regnierille, kun hän joutui vihollisensa käsiin — ei huonommin eikä
paremmin.»

»Aiotte kai emäntänikin surmata?» vastasi hän iskien silmänsä

minuun.

»En, sinä hupsu, vaan minä aion pelastaa hänet», vastasin

suuttuneena. »Sano hänelle se, älä enempää äläkä vähempää, niin
saat nähdä seurauksen.»
 »Sitä en tee», epäsi hän ynseästi. »Sanoma teiltä mukamas!» Ja
hän sylkäisi maahan.

»Sitten saat ottaa vastuun», sanoin juhlallisesti. Minä käänsin

hevoseni ja nelistin toisten perään. Mutta olin varma siitä, että hän
kertoisi sanomani, jollei muustakaan niin uteliaisuudesta; ja
kummallista olisi, ellei madame, etelän aatelisnainen, vanhoihin
perhetarinoihin perehtynyt, käsittäisi vihjaustani.

Ja niin aloitamme matkamme, raskain mielin, vettä tippuvien

puiden ja lyijynharmaan taivaan alla. Me samosimme synkkinä
mäkeä ylös ja toista alas, milloin kahlaten yli purojen, milloin
ratsastaen alastomien nummien poikki. Mutta oltiinpa menossa ylös
tai alas ja olipa ympäristö millainen hyvänsä, hetkeksikään en voinut
unohtaa, että olin pyöveli, peto, roisto, — että minä, joka ratsastin
yksinäni takimmaisena, olin tahrana taulussa. Toiset eivät tosin
voineet nähdä minua. Mutta mademoisellen hahmon jokainen piirre
ilmaisi inhoa; hänen päänsä vähäisinkin käänne tuntui sanovan:
»Voi, hyvä Jumala, että tuollainen olento saa hengittää samaa ilmaa
kuin minäkin!»

Puhuin yhden ainoan kerran hänen kanssaan päivän mittaan, ja

se tapahtui viimeisellä harjulla ennen kuin ratsastimme alas
laaksoon pitkin vuorenrinnettä, jolla Auch sijaitsee. Sade oli
tauonnut, mailleen menevä aurinko valaisi heikosti; me lepäsimme
tuokion ylänteellä ja silmäilimme etelään, hevostemme haukatessa
ruohoa. Sumu levisi vaippana sen tienoon yli, jonka halki olimme
tulleet, mutta sen takana ja yläpuolella kohosivat vuoret ilta-auringon
kultaamina kuin lumottu maa, kimmeltävinä, ihmeellisen
houkuttelevina, tai kuin jono ihania satulinnoja. Unohdin
silmänräpäykseksi, kuka oli vieressäni, ja huusin lähimmälle
naapurilleni, että tämä oli ihanin maisema, mitä olin milloinkaan
nähnyt.

Hän — siinä oli mademoiselle, ja hän oli riisunut naamionsa —

antoi minulle vastaukseksi katseen, yhden vain, mutta se ilmaisi niin
sanomatonta vastenmielisyyttä, että syvinkin halveksuminen olisi
ollut suosionosoitus siihen verrattuna. Silloin kiskaisin ohjaksista kuin
hän olisi lyönyt minua, ja tunsin vuoroin punehtuvani ja kalpenevani,
sitten hän katsoi toisaanne.

Mutta minä en unohtanut sitä opetusta, ja senjälkeen vältin häntä

tyystimmin kuin ennen. Yön vietimme Auchissa, ja minä jätin herra
de Cocheforêtin mitä suurimpaan vapauteen; annoin hänen tulla ja
mennä tahtonsa mukaan. Aamulla lähetin molemmat rakuunat pois
siinä vakaumuksessa, että Auchin toisella puolen oli hyökkäyksen
vaara pienempi, ja tuntia jälkeen auringon nousun lähdimme taas
matkalle. Päivä oli kirkas ja kylmä, ja sää tuntui lupaavammalta.
Minä päätin suunnata kulkumme Lectouren ohi ja mennä Garonne-
joen yli Agenin luona, ja kun tiet kävivät paremmiksi, mitä
edemmäksi pohjoiseen tulimme, laskin ehtivämme kelpo taipaleen
ennen pimeän tuloa. Molemmat palvelijat ratsastivat edellä, itse tulin
viimeisenä.

Tiemme kulki Gers-laakson läpi, poppelien alitse ja pitkien

salavarivien välitse, ja nyt alkoi aurinko lämmittää meitä. Pahaksi
onneksi oli edellisen päivän sade paisuttanut purot, joiden yli tiemme
johti, ja meidän oli useinkin vaikea kahlata niiden yli. Kahdentoista
aikaan olimme vasta noin puolitiessä Lectoureen, ja minä kävin hetki
hetkeltä kärsimättömämmäksi. Tie, joka oli vastikään poikennut pois
vasemmalta rannalta, kääntyi nyt takaisin alas sinne, ja minä näin
edessämme taaskin kaalamon, joka enimmin muistutti lammikkoa.
Mieheni yrittivät varovasti päästä ylitse, mutta heidän täytyi pyörtää
takaisin ja uudistaa kokeensa toisesta paikasta; viimein juuri kun
mademoiselle ja hänen veljensä saavuttivat heidät, pulahtivat he yli,
ja heidän hevosensa laukkasivat viistoon ylös vastakkaista äyrästä.

Pysähdystä oli kestänyt siksi kauan, että olin tahtomattani joutunut

ihan lähelle Cocheforêt-sisaruksia. Mademoisellen hevonen
vikuroitsi hiukan, ja me jouduimme siten ratsastamaan veteen
melkein yhtaikaa, minä mademoisellen kintereillä. Rannat olivat
jyrkät molemmin puolin, niin että yli mennessä emme voineet nähdä
eteemme emmekä taaksemme. Mutta sillä hetkellä en ajatellut tätä,
vaan ratsastin hänen jäljessään vähääkään välittämättä hänen
läsnäolostaan silloin kuului äkkiä laukaus, johon vastasi toinen, ja
edessäni huikkasi joku vihlovan varoitushuudon.

Silmänräpäyksessä, äänen vielä kaikuessa korvissani, käsitin

kaikki. Totuus välähti salamana mieleeni kuin olisi hehkuva rauta
tunkeutunut aivoihini. Meidän kimppuumme oli hyökätty! Meitä
ahdistettiin, ja minä olin avuttomana tässä kuopassa, tässä
satimessa! Jos viivyin tässä sekuntiakaan kauemmin — ja
mademoisellen hevonenhan sulki minulta tien — saattoi se viivytys
tuottaa onnettoman ratkaisun.

Oli ainoastaan yksi keino. Minä ohjasin hevoseni suoraan jyrkkää

rantaa kohti, ja se teki loikkauksen ylöspäin. Silmänräpäyksen se
riippui putoamaisillaan takaisin alas. Sitten se pelosta pärskyen
ponnisti epätoivoisesti ja pääsi vapisten ja korskuen rantaäyräälle.

Noin seitsemänkymmenen askeleen päässä edempänä virui

toinen mieheni. Hän oli kaatunut hevosineen ja makasi
liikkumattomana. Hänen vieressään, selkä vuorenseinämää vasten,
seisoi hänen toverinsa neljän ratsumiehen ankarasti ahdistamana.
Juuri kun tämä kohtaus osui näkyviini, ampui hän laukauksen ja
ahdistajista kaatui yksi.

Minä sieppasin huotrasta pistoolin; vielä saatoin pelastaa hänet.

Huusin hänelle rohkaisevasti ja kannustin hevostani; silloin sain
odottamattoman iskun käteeni, niin että menetin pistoolin.

Koetin tavoittaa sitä ilmasta, mutta siinä en onnistunut, ja ennen

kuin olin ehtinyt tointua, ohjasi mademoiselle hevosensa minun
ratsuani vastaan ja huitoi raipallaan raudikkoani korville. Hevonen
nousi pystyyn hurjistuneena, ja minä näin vilaukselta mademoisellen
silmät, jotka salamoitsivat vihaa naamion takaa, ja hänen kohotetun
kätensä; seuraavassa silmänräpäyksessä makasin tiellä,
häpeällisesti heitettynä satulasta. Raudikkoni laukkasi pois, ja
mademoisellen hevonen, joka myöskin oli säikähtynyt, nousi
vauhkona pystyyn muutaman askeleen päässä minusta.

Muutoin se olisi varmasti polkenut minut jalkoihinsa. Nyt pääsin

kuitenkin nousemaan pystyyn ja vetämään miekkani, ja heti säntäsin
taistelevia vastaan. Kaikki tämä oli tapahtunut muutamassa
sekunnissa. Palvelijani puolustautui vielä; hänen ratsupyssynsä savu
oli tuskin haihtunut. Minä hyppäsin kaatuneen puun yli, joka oli
tielläni; samassa erkani kaksi miestä toisista ja ratsasti minua
vastaan. Toinen näistä, jonka otaksuin johtajaksi, piti naamiota
kasvoillaan. Hän tuli hurjaa vauhtia vastaani, ratsastaakseen minut
kumoon, mutta minä väistin nopeasti, juoksin toisen luo, pelästytin
hänen hevosensa ja annoin ratsastajalle iskun olkapäähän ennen
kuin hän ehti sitä torjua, Hän nelisti pois noituen ja yritellen taltuttaa
hevostaan, ja sitten käännyin kohtaamaan naamioitua miestä.

»Roisto!» huusi tämä ja ratsasti taas vastaani. Tällä kertaa hän

ohjaili hevostaan niin taitavasti, että hädin tuskin kykenin estämään
häntä karauttamasta päälleni, mutta kaikista ponnistuksistani
huolimatta en päässyt antamaan hänelle iskua.

»Antaudu!» huusi hän. »Verikoira!»

Vastaukseksi haavoitin häntä lievästi polveen; ennen kuin ehdin

tehdä muuta, tuli hänen toverinsa takaisin, ja nyt he ahdistivat minua
molemmat, tähdäten hurjia iskuja päähäni ja tehden niin taitavia
hyökkäyksiä, etten kyennyt muuhun kuin puolustautumaan. Pian
minun täytyi vetäytyä takaisin vuorenseinämälle. Tällaisessa
käsikähmässä olisi miekastani ollut vain vähän hyötyä, mutta
onneksi olin ennen Pariisista lähtöäni varustautunut lyhyellä
pistosäilällä, ja vaikken ollut yhtä kätevä pitelemään sitä kuin
miekkaa, onnistui minun kuitenkin torjua heidän iskunsa ja silloin
tällöin survaisemalla pysyttää heidän hevosiansa loitommalla. Miehet
sadattelivat ja tekivät alituisia hyökkäyksiä minua vastaan; se oli
tuimaa ottelua. Jos he saisivat siten pitkittää vielä hiukan aikaa, voisi
toinen mies ehtiä heidän avukseen taikka myös mademoiselle
ampua minut omalla pistoolillani. Niinpä mieleni reipastui, kun
onnistunut heilautus sinkautti naamioidun miehen miekan toiselle
puolen tietä. Hän kannusti armottomasti hevostaan ja ratsasti minua
kohti, mutta minä olin useaan kertaan pistänyt eläintä; se nousi
pystyyn ja heitti hänet selästään, juuri kun toistamiseen haavoitin
hänen toveriaan käsivarteen ja pakotin hänet peräytymään.

Nyt muuttui näytelmä. Naamioitu nousi horjuen ja hapuili

pistooliaan. Mutta hän ei tavannut sitä, eikä hän ollut sellaisessa
kunnossakaan, että olisi kyennyt sitä käyttämään, jos olisi sen
löytänytkin. Hän hoippui avuttomasti vuorenseinämälle ja nojautui
sitä vasten. Haavoittamani mies oli tuskin paremmassa tilassa. Hän
peräytyi tieltäni, ja seuraavassa hetkessä hän pudotti miekkansa,