Researching the Archaeological Past

through Imagined Narratives A

Necessary Fiction 1st Edition Daniël
Van Helden (Editor)
Visit to download the full and correct content document:
https://textbookfull.com/product/researching-the-archaeological-past-through-imagine
d-narratives-a-necessary-fiction-1st-edition-daniel-van-helden-editor/
More products digital (pdf, epub, mobi) instant
download maybe you interests ...

The College Writer: A Guide to Thinking, Writing, and

Researching 6th Edition John Van Rys

https://textbookfull.com/product/the-college-writer-a-guide-to-
thinking-writing-and-researching-6th-edition-john-van-rys/

Researching Subcultures, Myth and Memory Bart Van Der

Steen

https://textbookfull.com/product/researching-subcultures-myth-
and-memory-bart-van-der-steen/

Narratives of Technology 1st Edition J. M. Van Der Laan

(Auth.)

https://textbookfull.com/product/narratives-of-technology-1st-
edition-j-m-van-der-laan-auth/

Alternating Narratives in Fiction for Young Readers:

Twice Upon a Time 1st Edition Perry Nodelman (Auth.)

https://textbookfull.com/product/alternating-narratives-in-
fiction-for-young-readers-twice-upon-a-time-1st-edition-perry-
nodelman-auth/
Nature through Time Virtual field trips through the
Nature of the past Edoardo Martinetto

https://textbookfull.com/product/nature-through-time-virtual-
field-trips-through-the-nature-of-the-past-edoardo-martinetto/

Fractured The Salvation Society 1st Edition René Dani

https://textbookfull.com/product/fractured-the-salvation-
society-1st-edition-rene-dani/

21st Century US Historical Fiction: Contemporary

Responses to the Past Ruth Maxey

https://textbookfull.com/product/21st-century-us-historical-
fiction-contemporary-responses-to-the-past-ruth-maxey/

Curating America Journeys through Storyscapes of the

American Past Richard Rabinowitz

https://textbookfull.com/product/curating-america-journeys-
through-storyscapes-of-the-american-past-richard-rabinowitz/

Researching Lived Experience Human Science for an

Action Sensitive Pedagogy Second Edition. Edition Max
Van Manen

https://textbookfull.com/product/researching-lived-experience-
human-science-for-an-action-sensitive-pedagogy-second-edition-
edition-max-van-manen/
“For both readers and writers of archaeological fiction, this volume
discusses in depth the relationship between archaeological scientific
writing and narratives based on archaeological discoveries. Between
the opening chapter laying out the pitfalls, as well as the value of
historical fiction, and the concluding summary, essays by authors of
archaeological tales provide first-hand perspectives. I recommend
this book to both producers and consumers of archaeological fiction.”
Sarah Milledge Nelson, Distinguished University Professor,
University of Denver
Researching the Archaeological Past
through Imagined Narratives

Archaeological interpretation is an imaginative act. Stratigraphy and

artefacts do not tell us what the past was like; that is the task of the
archaeologist. The diverse group of contributors to this volume
address the relationship between archaeology and imagination
through the medium of historical fiction and fictive techniques, both
as consumers and as producers. The fictionalisation of
archaeological research is often used to disseminate the results of
scholarly or commercial archaeology projects for wider public
outreach. Here, instead, the authors focus on the question of what
benefits fiction and fictive techniques, as inspiration and method,
can bring to the practice of archaeological research.
The contributors, a mix of archaeologists, novelists and other
artists, present a variety of theoretical arguments and examples to
advance the case for the value of a reflexive engagement between
archaeology and fiction. Themes include the similarities and
differences in the motives and methods of archaeologists and
novelists, translation, empathy, and the need to humanise the past
and diversify archaeological narratives. The authors discuss the
epistemological and ethical issues surrounding the influence of
fiction on researchers and the incorporation of fictive techniques in
their work. Sometimes dismissed as distracting just-so stories, or
even as dangerously relativistic narratives, the use of fictive
techniques has a long history in archaeological research, and
examples from the scholarly literature on many varied periods and
regions are considered.
 The volume sets out to bring together examples of these
disparate applications and to focus attention on the need for explicit
recognition of the problems and possibilities of such approaches, and
on the value of further research about them.

Daniël van Helden is a doctoral student at the University of

Leicester, UK. His research focuses on the theory, method and
nature of archaeological thinking, specifically the concept of identity,
as well as the potential of Fuzzy Set Theory and ontological
database approaches for archaeology.

Robert Witcher is Associate Professor of Archaeology at Durham

University, UK, and the editor of the world archaeology journal
Antiquity. His research interests include landscape archaeology with
a particular focus on the pre-Roman and Roman periods in Italy and
the Mediterranean, where he has explored aspects of ancient
settlement, agriculture and demography.
Routledge Studies in Archaeology

Material Worlds
Archaeology, Consumption, and the Road to Modernity
Edited by Barbara J. Heath, Eleanor E. Breen, and Lori A. Lee

An Archaeology of Skill
Metalworking Skill and Material Specialization in Early Bronze Age
Central Europe
Maikel H.G. Kuijpers

Dwelling
Heidegger, Archaeology, Mortality
Philip Tonner

New Perspectives in Cultural Resource Management

Edited by Francis P. Mcmanamon

Cultural and Environmental Change on Rapa Nui

Edited by Sonia Cardinali, Kathleen Ingersoll, Daniel Ingersoll Jr., and
Christopher Stevenson

Making Sense of Monuments

Narratives of Time, Movement, and Scale
Michael J. Kolb

Researching the Archaeological Past through Imagined Narratives

A Necessary Fiction
Edited by Daniël van Helden and Robert Witcher

Cognitive Archaeology
Mind, Ethnography, and the Past in South Africa and Beyond
Edited by David Whitley, Johannes Loubser and Gavin Whitelaw

For more information on this series, please visit

https://www.routledge.com/Routledge-Studies-in-Archaeology/book-
series/RSTARCH
Researching the Archaeological
Past through Imagined
Narratives
A Necessary Fiction

Edited by
Daniël van Helden and Robert Witcher
First published 2020
by Routledge
2 Park Square, Milton Park, Abingdon, Oxon OX14 4RN
and by Routledge
52 Vanderbilt Avenue, New York, NY 10017
Routledge is an imprint of the Taylor & Francis Group, an informa business
© 2020 selection and editorial matter, Daniël van Helden and Robert Witcher;
individual chapters, the contributors
The right of Daniël van Helden and Robert Witcher to be identified as the authors
of the editorial material, and of the authors for their individual chapters, has been
asserted in accordance with sections 77 and 78 of the Copyright, Designs and
Patents Act 1988.
All rights reserved. No part of this book may be reprinted or reproduced or utilised
in any form or by any electronic, mechanical, or other means, now known or
hereafter invented, including photocopying and recording, or in any information
storage or retrieval system, without permission in writing from the publishers.
Trademark notice: Product or corporate names may be trademarks or registered
trademarks, and are used only for identification and explanation without intent to
infringe.
British Library Cataloguing-in-Publication Data
A catalogue record for this book is available from the British Library
Library of Congress Cataloging-in-Publication Data
Names: Halden, Daniël van, editor. | Witcher, Robert, editor.
Title: Researching the archaeological past through
imagined narratives : a necessary fiction / [edited by]
Daniël van Halden and Robert Witcher.
Description: Abingdon, Oxon ; New York, NY :
Routledge, 2020. | Series: Routledge studies in archaeology |
Includes bibliographical references and index.
Identifiers: LCCN 2019029160 (print) |
LCCN 2019029161 (ebook) | ISBN 9781138303638 (hardback) |
ISBN 9780203730904 (ebook)
Subjects: LCSH: Archaeology and literature. |
Archaeology in literature. |
Archaeology–Methodology.
Classification: LCC PN56.A717 R47 2020 (print) |
LCC PN56.A717 (ebook) | DDC 809/.93358301–dc23
LC record available at https://lccn.loc.gov/2019029160
LC ebook record available at https://lccn.loc.gov/2019029161
ISBN: 978-1-138-30363-8 (hbk)
ISBN: 978-0-203-73090-4 (ebk)
Typeset in Sabon
by Newgen Publishing UK
To our children
Let us never stop telling stories
Contents

List of figures
List of tables
List of contributors
Preface

1 Historical fiction and archaeological interpretation: introduction

DANIËL VAN HELDEN AND ROBERT WITCHER

2 The cornflakes of prehistory: fact, fiction and imagination in

archaeology
CAROLINE WICKHAM-JONES

3 Voices from the silence

MARGARET ELPHINSTONE

4 Beyond archaeological narrative: imagined worlds of Neolithic

Europe
MARK PATTON

5 Imagined realities in academic and fictional accounts of the

British Mesolithic
DONALD HENSON

6 Walking in someone else’s shoes: archaeology, empathy and

fiction
DANIËL VAN HELDEN AND ROBERT WITCHER
7 The multiverse of fiction: exploring interpretation through
community archaeology
FRANCESCO RIPANTI AND GIULIA OSTI

8 Entering undocumented pasts through playwriting

JAMES G. GIBB

9 Encountering the past through slag and storytelling

MICHAEL GIVEN

10 Writing wonders: poetry as archaeological method?

ERIN KAVANAGH

11 Ambiguity and omission: creative mediation of the unknowable

past
GIACOMO SAVANI AND VICTORIA THOMPSON

12 Spartacus: Blood and Sand (STARZ, 2010): a necessary fiction?

FIONA HOBDEN

13 Archaeology, historical fiction and Classical Reception Studies

JOANNA PAUL

14 Imagining the past through Film and Cultural Studies

ANDREW B.R. ELLIOTT

15 Archaeological narrative and humour in a post-truth world: the

obligatory sum-up article
ADRIAN PRAETZELLIS

Index
Figures

1.1 The sleep of reason produces monsters (El sueño de la razon

produce monstruos)
4.1 Sources of grouped stone axes in the Armorican area
4.2 Conjectural reconstruction of axe exchange networks in the
Channel Islands
5.1 British Museum display of just one case for the 6,000 years of
European hunter-gatherers
5.2 Mesolithic folk carrying out activities in a woodland setting
5.3 Short story, ‘Raven’s Wing, Son of True Arrow’
5.4 The family of Mutil and Neska as a basis for short stories for
schools on the Star Carr website
7.1 Making the multiverse
7.2 Scene of archaeological presentation in Vignale; the
reconstruction of a vessel with horned handles on display in
Pilastri as a social object
7.3 Overview of the two excavation projects
7.4 Screenshots from the Morte a Vignale docudrama
7.5 Promotional poster for the Tazze con le Corna competition
8.1 Map of the Chesapeake Bay region
8.2 Examples of Terminal Archaic projectile points
8.3 Middle part of Mattawoman Creek and fictional trail between
two archaeological sites
9.1 Section through part of the Roman-period slag heap at
Skouriotissa, 26 July 2005
9.2 The open cast pit at Skouriotissa copper mine, 26 July 2005
 9.3 Skouriotissa mine with adit, 13 July 2003
9.4 Slag cake from Skouriotissa, approximately 60cm wide,
showing the solidified dribbles of molten slag tapped out of
the furnace
9.5 Examining the redeposited amphorae fragments, 23 July 2003
10.1 Across the hall, doors/open with different keys/which all look
the same
10.2 The tightrope between/fact and fiction is balanced/by seeking
the truth
10.3 Excavating words/is the task of the midnight/archaeologist
10.4 An ode to a stone/is an attempt to wonder/at past encounters
11.1 The Newgate 1 cross-shaft, now in the Yorkshire Museum,
York
11.2 Gaut and his father arrive at Master Myredah’s village
11.3 Master Myredah
11.4 Gaut shows his work
11.5 Gaut’s art is weighed by Master Myredah
11.6 Master Myredah’s workshop
11.7 Gaut’s inspiration
11.8 Something new
11.9 The Romano-British temple at Springhead (Kent)
15.1 James Deetz’s tombstone was carved by Dave Wheelock with
Jim’s favourite seventeenth-century epitaph
15.2 Adrian Praetzellis becoming empathetic or something like
while portraying 1850s lawyer Josiah Gallup
15.3 Playbill handed out to the audience at ‘Storytellers II: The
Sequel’, performed at the 1998 Society for Historical
Archaeology conference
Tables

2.1 Novels set around the Scottish Neolithic village of Skara Brae
5.1 The Mesolithic placed on Hawkes’ ladder of inference
5.2 Fictional accounts of the Mesolithic
7.1 Summary of the Vignale docudramas
7.2 Fictional elements emerging from the stories written for the
Tazze con le Corna competition.
8.1 Archaeological periods in the Middle Atlantic region of the USA
Contributors

Andrew B.R. Elliott is Senior Lecturer in Media and Cultural

Studies at the University of Lincoln, UK, where he works on the
representation of history in film, television and video games.
Author of Remaking the Middle Ages (on medieval film), and
editor of The return of the epic film and Playing with the past
(on the twenty-first-century epic and historically themed video
games, respectively), he has published on several aspects of
historical film, television and video games, from the classical
world to the Middle Ages. His current research focuses on
medievalism in online culture, political discourse and films from
Tarkovsky to Tavernier. His most recent book is Medievalism,
politics and mass media: appropriating the Middle Ages in the
twenty-first century (Boydell & Brewer, 2017).
Margaret Elphinstone has authored a series of historical novels
including Islanders, The Sea Road, Voyageurs and Light. Her
latest, The Gathering Night, is set in Mesolithic Scotland. She
has also published poetry, short stories and literary criticism.
She now mainly writes essays. She has worked as a volunteer
on archaeological excavations in Scotland, including Papa Stour,
Shetland and Mine Howe, Orkney. She is Emerita Professor in
the Department of English Studies, University of Strathclyde.
She lives in Galloway.
James G. Gibb (PhD, Binghamton University, 1994) is a commercial
archaeologist who has been practising in the field for over 40
years, investigating a wide range of sites dating from the early
explore the question of archaeological fact and fiction and the line
that may or may not divide them. We move on to present case
studies of the intertwining of archaeological research and fiction
writing to demonstrate both the risks and the opportunities involved.
We then present a selection of examples to establish the long history
of the use of fictive techniques in archaeological accounts of the
past. The second half of the introduction reviews some of the key
fictive techniques used (e.g. vignettes, journeys) and discusses the
authors’ motivations and intended outcomes. We then review some
of the key objections and challenges to the use of fictive techniques,
before outlining the contributors’ individual chapters. In neither this
introduction nor across the volume as a whole have we attempted to
impose any grand overarching theoretical framework for the use of
fictive techniques in archaeology. Our aim is to draw attention to the
scale and breadth of the use of these techniques and to hear from a
diversity of contributors about their theoretical and methodological
practices. In this way we hope to open up a space for the
investigation of the potential of fictive techniques in the
archaeological research process.

The borderline between archaeological fact

and fiction
In the popular perception, there is a strong distinction between fact
and fiction, and between their practitioners. The archaeologist is a
scientist who discovers material traces of the past, analyses them
rigorously and reports them objectively in scholarly site reports,
replete with technical language, data, diagrams and references. In
contrast, the novelist or filmmaker is an artist, inventing characters,
dialogue and stories about the past. Hence, one informs, the other
entertains; one discovers facts, the other makes them up. In more
formal terms, there are perceived to be epistemological differences
in the uses of evidence by, and truth claims of, archaeologists and
the creators of historical fiction. Archaeologists generally reflect and
reinforce, to varying degrees, this distinction of fact from fiction. Part
of the very origins of the discipline was a process of distancing and
differentiating itself from antiquarianism and folklore and aligning
with scientific developments such as evolutionary studies (Trigger
2006). To stray too far from objective description and analysis of the
evidence, to move too close to the arts (see Figure 1.1), is to risk
consorting with those who, with either good intent or bad, invent
things about the past (e.g. Kristiansen 2011: 77). The
archaeologist’s responsibility is to the evidence and to the past; the
novelist’s is to his or her reader in the present.
Another random document with
no related content on Scribd:
 Niin tuota, kyllä se nyt loppui…

MESTARI salatulla ilolla.

Todellakin? Kertokaa…

KETTUNEN

Ei siinä, herra mestari, ole enää muuta kertomista, kuin että ne

huomenaamuna päättivät mennä työhön — niinkuin herra mestari ja
herra patruuna tuota, sen ovat määränneet. Ja niinhän se ollakin
pitää; minä olen aina sanonut, tuota, että se on kauhiata
kapinoimista jumalan säätämää järjestystä vastaan, kun tuollaisia
lakkoja tehdään.

MESTARI

Oikein sanottu! Kyllä minä koetan muistaa tämän — puhun itse

herra patruunalle… No, eivätkö ne mitään muuta päättäneet — oliko
siellä mitään puhetta kaikkien työhön pääsemisestä?

KETTUNEN raapaisten päätään; typerästi.

Ei — en tuota, minä huomannut….

MESTARI hiukan kärsimättömästi.

Minä tarkoitan, eikö kokouksessa tehty sellaista päätöstä, että

kaikkien työläisten on uudelleen päästävä työhön.

KETTUNEN varmasti.
 Ei, ei! Eihän siellä mitään sellaista päätöstä tehty. Kuinka ne
sentään uskaltaisivat sellaista päättää! Kiittäkööt herra mestaria ja
jumalaa, jos vielä armosta pääsevät työhön!

MESTARI mielissään.

Jaha, jaha! Hyvä on. Te olette kunnon mies, Kettunen — sellaisia

pitäisi kaikkien työmiesten olla — silloin ei syntyäsi tuollaisia lakkoja
ja muita rettelöitä! — Ei siellä muuta sitten ollut…?

KETTUNEN muistellen.

Ei tuota — ei suinkaan, herra mestari…

MESTARI hymyillen.

Hyvä on Kyllä minä sitten tämän muistan.

KETTUNEN

Kiitoksia, kiitoksia vaan! — (Entistä nöyremmin, aivankuin uuden

ajatuksen valtaamana.) — Niin tuota, kyllä minä kaikkeni koettaisin
mestarin hyväksi… jos tuota — se Korpi poikineen ei enää tulisi
tehtaalle… Ja se Suonpää, se on ihan kauhia hunsvotti! — On aivan
synti ja häpeä, että se saa olla, tuota. — (Katsahtaa mestariin.) —
Niin, minä tarkoitan sitä, että kyllä mestari tuota, on äärettömän
hyvä, ihan liian hyvä kun voi sitä lainkaan kärsä…

MESTARI on ensin näyttänyt äreältä ja neuvottomalta, mutta sitten

hän kysyy äkkiä, silmät välähtäen.

Oliko Kettunen silloin kuulemassa, kun Suonpää puhui

yhdistyksellä, ettei kenenkään pitäisi mennä
asevelvollisuuskutsuntaan?

KETTUNEN innostuen.

Juu, juu! Kyllä minä tuota, kuulin!

MESTARI

Eikö se myöskin ole puhunut yhteiskunnan kumoamisesta?

KETTUNEN kostonhimoisesti.

Juu, juu kyllä se puhuu mitä vaan! Ei niin pahaa ole, jota sellainen
ei puhuisi! — (Nopeasti, miltei kirkuen.) — Tietysti! Yhteiskunta nurin
— että saataisiin minun rahani! Nähkääs herra mestari… minulla on
pankissa 2,673 markkaa rahaa, ja sen, juuri sen ne tahtoisivat
julkeasti ryöstää… Ja sitten tasata tietysti yhdistyksen jäsenten
kesken! Mutta minä, tuota, en luovu rahoistani — en, en! Minä,
tuota…

MESTARI keskeyttäen.

Se olikin hyvä, että Kettunen on itse kuullut… Kun minulla on

täällä kirje sen Suonpään toimista… enkä ole kaikkea kuullut itse,
niin kai Kettunen allekirjoittaa sen…? — (Hakee kiihkeästi.) — Kas,
tässä se on.

KETTUNEN ottaa kirjelmän, ja lukee ääneenkin muutamia kohtia.

"Yllyttänyt tottelemattomuuteen esivaltaa vastaan" — "luvannut

kumota laillisen hallituksen". — (Raapaisee päätään ja sanoo
epäröiden.)
 En tuota tiedä, jos se ihan näin sanoi… se puhui jotain
yhteiskunnan kumoamisesta…

MESTARI äreästi

No, mutta onhan se sama asia!

KETTUNEN pelästyen.

Niin, kai herra mestari tuota, sen paremmin tietää, tietysti… Ja jos
herra mestari kerran tuota, tietää ja tahtoo, niin kyllä minä tuota…

(Menee pöydän ääreen ja kirjoittaa nimensä paperiin.)

MESTARI

Hyvä on! Kettunen pitää nyt sitten mielessään, etten minä ole
missään tekemisissä tämän kirjeen kanssa. Nähkääs, se on
mukavampi näin, kun — kun minä en ole kaikkea itse kuullut…

KETTUNEN

Niin kai… mestari saa vain luottaa minuun… — (Istahtaa,

huomaamattaan, mutta hypähtää äkkiä ja sähisee kasvot kivusta ja
suuttumuksesta vääntyen.) — Mutta tuleeko se Korpi sitten varmasti
pois täältä… ja, ja varsinkin se pojan hunsvotti, lurjus?

MESTARI joka ei ymmärrä Kettusen kiihtymyksen syytä,

huomauttaa kylmästi.

Kyllä minä sitten teen, niinkuin parhaaksi näen.

KETTUNEN nöyrästi.
 Tietysti herra mestari itse parhaiten tietää… enhän minä, minä
tuota… Jaa, ehkä minä, tuota, saan nyt sitten mennä…?

MESTARI hyvästellen kädestä.

Hyvästi vaan, hyvästi vaan!

KETTUNEN

Hyvästi, herra mestari! Ja nöyrimmät kiitokset, tuota,

lupauksistanne…

(Menee.)

MESTARI kävelee edestakaisin hykerrellen käsiään mielihyvästä.

Seisahtuu keskelle lattiaa ja jupisee itsekseen.

— Jaha, koska ne eivät päättäneet — niin kyllä minä päätän —

(Laskee sormillaan.) — Suonpää — Korpi — hänen poikansa. Hm.
— (Menee telefooniin.) — Saanko patruuna Jönssonille. — Onko se
herra patruuna? Jaha, hyvää iltaa, tämä on Holm. Minulla on nyt
oikein hyviä uutisia! Senjälkeen kun soitin, kävivät monet työmiehet
ilmoittamassa, että tulevat työhön milloin tahansa. Ja äsken oli
lakkolaisilla yhteinen kokous, jossa päättivät lopettaa lakon ja palata
huomenna töihin ilman mitään ehtoja. — (Paussi.) — Niillä ei
onneksi ollut mitään avustusrahastoa, ja kyllä routa porsaan kotiin
ajaa! — (Nauraa ivallisesti.) — Kyllä se oikein oli niille lurjuksille, kun
menivät levittämään minusta sellaista — ihan perätöntä valhetta! —
(Paussi. — Sitten jatkaa omituisen mielistelevällä äänellä.) — Minun
pitäisi taas puhua herra patruunalle siitä — siitä eroittamisasiasta.
Minä olen edelleenkin sitä mieltä, että jos ne kiihottajat, joiden
ansiota tämä lakko oli — jos ne saavat rauhassa jatkaa
kiihotustyötään, niin pian liittyy suurin osa työväestä yhdistykseen ja
me saamme uuden lakon, joka ei lopu näin helpolla. Sentähden
pahimmat pitäisi eroittaa — nyt kun on sopiva tilaisuus. — (Paussi.)
— Niin, ainakin ne kolme, joista olen puhunut — sitä vaatii
ehdottomasti tehtaan ja herra patruunan etu. Ensiksi Kaarlo
Suonpää; sitten Vilho Korpi. — (Paussi.) — Niin — kyllä hän
tavattoman hyvä työmies on, mutta hän juuri on suurin syyllinen
tähän lakkoon. — (Paussi.) — Tietysti en minä millään tavalla tahdo
tehdä herra patruunan tahtoa vastaan, mutta minun täytyy kuitenkin
ilmoittaa, että tuo Korpi on erittäin älykäs mies, se saa täällä niin
paljo aikaan, että minä en voi mennä vastaamaan tehtaan
turvallisuudesta, enkä työväestön kuuliaisuudesta ja
rauhallisuudesta. — (Paussi — iloisesti.) — Herra patruuna siis
suostuu Korven eroittamiseen. — (Paussi.) — Kiitos, kiitos! Nuori se
kyllä vielä on, mutta isänsä sisu sillä näyttää olevan. — (Paussi.) —
Niin, niin, en minä nyt tällä kerralla useampaa… ehkä ne toisetkin jo
tuosta huomaavat… — (Paussi.) — Kiitoksia vain — herra patruuna
saa täydellisesti luottaa minuun siinä suhteessa! Hyvästi, herra
patruuna!

Sytyttää taas sikaarin ja kävelee muutaman kerran lattialla

edestakaisin; napsahuttaa sitten sormiaan ja sanoo puoliääneen. —
"Kaikki käy kuin rasvattu!"

Pomo tulee sisään ja asettaa pitkän koneenavaimen nurkkaan.

MESTARI ystävällisesti.

No, onnistuitteko?

POMO
 Onnistuin minä sentään lopulta…

MESTARI iloisesti.

Hyvä on, hyvä on! Vaikkei nyt enää muutenkaan ole mitään hätää
— huomenna alkavat työt! — (Tarjoaa sikaarin.) — Tässä olisi,
pankaa sauhuksi.

POMO hämmästyneenä.

Todellakin! Onko lakko loppunut? Onko patruuna antanut myöten?

— (Ottaa koneellisesti sikaarin.)

MESTARI

Ei — sitä hän ei ole tehnyt! — (Avomielisesti.) — Vaikka kyllä hän,

näin meidän kesken puhuen, olisi jo monta kertaa antanut perään —
jollen minä olisi saanut häntä vakuutetuksi voitostamme… Mutta
minä toimitin myöskin voiton. — No istukaa, istukaa ja pankaa
sauhuksi 1 Ja mitä äskeiseen tulee — niin se saa olla kokonaan
unohdettu…

POMO änkyttää epäröiden.

Niin minä tarkoitin todella hyvää… Ajattelin, pelkäsin että

mestarille kävisi huonosti… jos he saavat tietää… että se onkin
herra mestari, joka todella on ollut ihankuin johtaja

MESTARI innostuneena.

Johtaja! Se on oikea sana! Se minä olen ollut… Mutta eivät ne

minulle mitään mahda — kun karjasen, niin hajaantuvat kuin
lampaat! — Jaa… tässä muistaissani ilmoitan, että olen aikonut
toimittaa teille 50 mk kuukautisen palkankorotuksen — koska lakko
meni näin hyvin.

POMO muuttuen heti nöyremmäksi.

Kiitoksia, kiitoksia, herra mestari… Kyllä minä… minä sitten

koetan…

MESTARI

Minä luotan nyt siihen. — (Nojautuu taaksepäin, puhallellen savuja

ja puhuu ensin kuin itsekseen.) — Jaa, kyllä sitä tuntee kuin taakasta
päässeensä ja samalla tyydytystä, kun on yksin saanut aikaan
tuollaisen voiton, siinä on täytynyt häärätä yöt ja päivät — ja käyttää
järkeä. — Te ette voi aavistaa, miten paljon siinä täytyy ajatella ja
miten monenlaisia keinoja käyttää ennenkuin saa masentumaan…

POMO näyttää nololta ja kiusaantuneella.

Ei minulla taida enää tänään olla mitään tehtävää…

MESTARI

Ei kai! Ja huomenaamuna sitten aletaan täydellä höyryllä! Hyvää

yötä, hyvää yötä!

(Pomo menee.)

(Kävelee innostuneena pari kertaa edestakaisin lattialla, sitten

vilkaisee kelloaan ja alkaa sulkea kirjoituspöydän laatikoita.)

(Silloin kuuluu kolme kovaa koputusta. Mestari säpsähtää ensin,

mutta hillitsee itsensä ja huutaa. — "Sisään!")
 (Hetken äänettömyyden jälkeen aukenee ovi ja sisään astuu
Kaarlo. Hän vapisee vilusta ja kuumeesta, hänen kasvonsa ovat
tavattoman kalpeat ja hän huohottaa kuin nääntymäisillään; hän
pysähtyy ovelle äänettömänä ja tuijottaa mestaria hillitystä vihasta ja
kuumeesta hehkuvilla silmillään.)

MESTARI pelästyneenä.

Miksi tulette näin myöhään…? Mitä asiata? Onko teillä… minulle

asiata…?

KAARLO lausuu vieraalla, käheällä äänellä kuin iskien.

Miksei Korvolle anneta jauhoja kauppiaasta?

MESTARI hämmentyy hetkeksi, mutta sitten ärähtää röyhkeästi.

Mitä se sinulle kuuluu?

KAARLO vähän äänekkäämmin.

Se kuuluu! Koska te olitte kieltänyt! Kauppias sanoi.

MESTARI silmät välähtäen.

Vai sanoi kauppias niin. No niin! Minä tein sen — Patruunan

käskystä…
Entä sitten?

KAARLO

Miksi, miksi? Minä tahdon tietää sen!

MESTARI pilkaten.
 Vai tahdotteko te vieläkin! No hyvä! Sentähden, että tämän jälkeen
ei
Korpi enää tule tehtaaseen, tule tehtaaseen.

KAARLO läähättää ja änkyttää katkonaisesti.

Tarkoitatteko, että hän joutuu pois? Korpi, joka on ollut täällä

tehtaan perustamisesta asti. Ajetaanko hänet pois?

MESTARI hymähtää hiukan nähdessään sanojensa murhaavan

vaikutuksen.

No, mitenkä sen ottaa!

KAARLO kiihkeästi ja tuskallisesti.

Ei, ei! Se on mahdotonta! Peruuttakaa se! Teidän täytyy peruuttaa

se!

MESTARI

Täytyy! Kuka minut pakottaa? Sitäpaitsi — se on patruunan

toimenpide…

KAARLO harvakseen, syyttävästi.

Se on teidän tointanne! Te olette sen järjestänyt! Te, te!

MESTARI

Älkää huutako! — (Kostonhimoisesti.) - Se on oikeastaan sivuasia,

kenen tointa se on — pääasia on, että hän menee täältä. Ja jollei ole
muuta asiaa, niin lähtekää tekin täältä — ehkä tehtaaltakin… Se on
minun mielipiteeni.

KAARLO yhä nousevalla vihalla.

No, minä en huuda… Mutta Korpea ei ajeta kuin koiraa! Te itse

menette ennen… Niin, lähtekää te pois tältä tehtaalta! Se on minun
mielipiteeni!

MESTARIN silmät välähtävät kiukusta ja epämääräisestä pelosta.

Hän hillitsee kuitenkin itsensä ja sanoo puoleksi ivallisesti.

Pois? Minä! Miksi niin…?

KAARLO

Te olette tehnyt täällä niin paljon pahaa… En voi kärsiä, että te

jäätte tänne!

MESTARI koettaa vieläkin puhua pilkallisesti, vaikka vapisee

raivosta.

Vai niin… Te ette voi kärsiä minua… Mutta herra ei näytä vielä
tietävän, että hän huomenna lähtee täältä toisten villitsijäin mukana.
— Pahaenteisesti. — Tänne ei kukaan teistä koskaan tule takaisin
— eikä teitä muuallakaan avosylin työhön oteta… Ymmärrättekö…?

KAARLO hiljaa, jännittyneenä.

Aiotteko te Korvenkin tulevaisuuden tehdä tuollaiseksi…

MESTARI aivankuin vihastaan juopuen.

 Tulevaisuudestanne minä viis — sen saatte nähdä — kun
odotatte… Mutta täältä menette huomenna — ellei muuten min
vankikyydillä. Te olette nähtävästi unohtanut, että minulla on vieläkin
eräs varma keino jälellä…

KAARLO kuumeisen nopeasti ja tuskallisesti.

Minä kyllä menen ilman muuta - se ei mitään merkitse. Mutta,

mutta antakaa Korven jäädä… Häneltä on lakon aikana mennyt
kaikki, paljon lapsia — pienin vielä sairaana Mihin hän joutuu
keskitalvella, kun kaikkialla on niin kova työttömyys…? — (Katsoen
maahan, jatkaa hän aivankuin ponnistellen.) — Mestari… minä
menen heti, jo tänä yönä… koetan unohtaa kaikki, kaikki — mutta
antakaa, antakaa Korven olla työssä…

MESTARI keskeyttää voitonriemuisesti, pilkaten.

Oo — vai jo toinen ääni kellossa! Mutta se on jo myöhäistä!

Minulle ei rankaisematta syydetä sikamaisuuksia! — Matkien. —
"Minä en voi kärsiä teitä!" Mitä se on? — (Lyö raivokkaasti
nyrkkiänsä pöytään.) — Te, sinä, nulikka! Sinä olet ollut täällä vain
minun armostani! Olisin voinut koska tahansa lähettää sinut ikuiselle
tielle! Ja sinä uskallat — uskallat sanoa, ettet, ettet kärsi minua
tehtaassa! Tiedä huutia — lurjus, nulikka, sinä…! — (Vaikenee
niinkuin ei löytäisi kyllin tehokasta nimitystä.)

KAARLO näyttää ensin omituisen avuttomalta, lamautuneelta,

mutta käsittäessään turhaan nöyrtyneensä, valtaa hänen kuumeisen
olemuksensa villi viha, ja se kiihtyy jokaisesta sanasta.

Niin — minä en kärsi! Te olette… teidän tähtenne jouduimme

häviöön… Ja sitten aijotte vielä ajaa pois Korven… te, te.. —
(Muistaa äkkiä ja lausuu raskaasti ja läpitunkevasti kuin tahtoisi
surmata sanoillaan.) — Niin — te tapoitte Halosen — teidän
tähtenne hän hirtti itsensä!

MESTARI änkyttää tolkuttomasti.

Mitä… onko hän…? Minkätähden…?

KAARLO samoin kuin ennen.

Te pakoititte hänet uhkauksillanne pettämään toverinsa —

sentähden hän sen teki. Ilahduttaako teitä työnne…?

MESTARI tointuen uudestaan heräävästä vihasta.

Mitä… sinä uskallat… teet täällä…? Pois täältä… tiehesi! Muuten

käy huonosti — huonosti sanon minä.

KAARLO uhkaavasti.

Niin teille käy huonosti jollette lähde — teidän täytyy mennä pois
täällä! - (Hiljemmin.) - Sillä te olette tehnyt sellaisen rikoksen, että,
että…

MESTARI

Rikoksen? Sinulle? Mitä minä sinulle olen tehnyt…?

KAARLO tuskasta ja raivosta käheällä äänellä.

Te olette raiskannut minun morsiameni? Kurja konna! Murhaaja!

MESTARI tolkuttomasti.
 Mitä, mitä sanot…? Lurjus! Vankeuteen toimitan… Siperiaan,
siellä istut… lurjus! — (Ikäänkuin kostonhimosta huumautuen
unohtaa hän kaiken varovaisuuden ja sähisee röyhkeästi ilkkuen.) —
Ja tiedä se, että minä teen ja tulen aina tekemään, mitä itse tahdon!
Morsiamesi! Entä sitten? Kyllä se sinulle vielä kelpaa…

KAARLON hampaat kirskahtavat terävästi, hän astuu askeleen

eteenpäin, ärjähtäen hurjistuneena.

Kuolema ja helvetti! Nyt riittää! Kysyn viimeisen kerran: lähdetkö

täältä?

MESTARI änkyttää pelosta ja kiukusta vavisten.

En koskaan sinun käskystäsi… senkin, senkin roisto! Mitä nyt…

sinä…

KAARLO

Vai et mennyt…

(Hypähtää notkeasti ovelle, vääntää sen lukkoon ja pistää

avaimen taskuunsa. Hänen kuolemankalpeat kasvonsa näyttävät
pelottavilta ja silmissä leiskahtaa julma, mieletön riemu.)

Hyvä on!

MESTARI pälyilee kauhistunein katsein ympärilleen, ähkyen.

Mitä tämä on…? Päästäkää, päästäkää minut… pois, minä

tahdon…

KAARLO huutaa kaameasti.

 — Myöhäistä! Et enää mene täältä!

(Hän kyyristyy hiukan ja tuijottaa hetken kuin sekopäisenä

kuumeesta kiiluvin silmin vihollistaan. Mestari käyttää tätä
toimettomuutta hyväkseen, hyökäten äkkiä telefooniin.)

MESTARI kiertää telefoonin kampia vimmatusti ja parahtaa

hätääntyneenä.

Poliisikamari! Apua Jönssonin tehtaalle! Täällä… apua!

(Kaarlo aikoo ottaa revolverin taskustaan mutta se takertuu taskun

vuoriin. Mestari huomaa sen, heittää kuulotorven ja siepaten
nurkasta pomon jättämän koneavaimen aikoo hyökätä Kaarlon
kimppuun.)

(Mutta viime hetkellä saa Kaarlo revolverin irti taskustaan ja

ojentaa sen mestaria kohti. Mestarin ase putoaa kolahtaen lattialle,
hän pakenee kamariinsa ja lukitsee oven, huutaen eläimellisellä
äänellä)

Apua… auttakaa, auttakaa! Minut murhataan… murhataan!

(Kaarlo ei puhu enää mitään. Hurjalla vimmalla potkaisee hän

oven säpäleiksi ja syöksyy mestarin huoneeseen. Sieltä kuuluu
askelten töminää, mestarin hätähuuto joka vaikenee korahtaen
revolverin laukaukseen. Sitten seuraa hiljaisuus ja hetken kuluttua
tulee Kaarlo takaisin revolveri kädessään.)

(Hän seisahtuu keskelle huonetta ja katselee ympärilleen kuin

mieletön — ikäänkuin heräisi pitkästä unesta tietämättä missä on.
Näin seisoo hän kauan äänettömänä — pari kertaa vain raskaasti
huokaa.)
 (Äkkiä hän katsahtaa revolveriin ja hänen kasvoilleen häilähtää
ikäänkuin pelastavan ajatuksen varjo, hänen rintansa alkaa kohoilla
entistä raskaammin, kalpeat kasvot muuttuvat omituisen päättäväksi
ja samalla surullisiksi. Sitten katsahtaa kerran ympärilleen kuin
hyvästellen, kohottaa revolverin piipun ohimoansa vastaan ja
ummistaa silmänsä…)

(Mutta juuri silloin alkaa kuulua kiireisiä, läheneviä askeleita, arka

koputus ja vihdoin hätäinen,, tuskallinen kuiskaus.)

ANNI

Kaarlo, Kaarlo — oletko siellä? Sano, sano, oletko siellä?

(Äänettömyys. Kaarlon revolveri vaipuu alas.)

ANNI

Voi jumala! Hän on kuollut… Avaa, avaa… Kaarlo…

(Kuuluu useampia askeleita.)

KORVEN ÄÄNI

Onko hän siellä? Mitä?

(Yhä enemmän askeleita ja muuta melua.)

POLIISIN ÄÄNI röyhkeänä.

Mitä täällä on tapahtunut? Täältä pyydettiin apua. Onko ovi

suljettu?
 (Koputtaa lujasti.)

POLIISI

Avatkaa poliisimestarin nimessä!

KAARLO ei vieläkään liikahda paikaltaan — katsahtaa vain

ympärilleen kuin piiritetty metsäneläin.

ANNI vihlovalla, sydäntäsärkevällä äänellä.

Kaarlo, jumalan tähden — oletko, oletko sinä siellä? Jos elät, niin
aukaise…

(Kaarlo säpsähtää niinkuin olisi saanut ankaran iskun. Astuu

askeleen, mutta epäröi vieläkin hetken; sitten heittää revolverin
luotaan ja menee raskain askelin aukaisemaan oven.)

(Poliisit, Anni, Emil ja Korpi astuvat sisään. Etummainen poliisi

osoittaa toverilleen Kaarloa ja menee suoraan mestarin
huoneeseen.)

TOINEN POLIISI lähenee Kaarloa epävarmasti.

Oletko sinä tuota… Mitä täällä on tapahtunut? Mitä, mitä sinä

täällä teet… näin myöhään?

POLIISI ilmestyy mestarin huoneen ovelle ja änkyttää

kauhistuneena.

Mestari… on murhattu…

(Kaikki seisovat lamaantuneina hämmästyksestä.)

 KORPI mutisten kuin itsekseen.

Onko se totta…?

POLIISI tekee äänettömän merkin toverilleen läheten Kaarloa — ja

sitten he yhtäkkiä tarttuvat häneen ja kytkevät käsirautoihin.

Mitä sinä olet tehnyt, roisto! Tunnustatko rikoksesi? Sinä olet

vangittu — murhasta… Kaikki vastarinta turhaa. — (Toiselle
poliisille.) — Ilmoita heti patruunalle.

(Tämä lähtee telefooniin. Soittaa Jönssonnille.)

KAARLO masentuneesti.

Vangitkaa vain — minulle on nyt kaikki samantekevää. —

(Itsekseen.) —
Mutta miksei, miksei hän luvannut mennä?

POLIISI mutisten.

Vai samantekevää… niin, kai se on samantekevä, kun ihminen on

tapettu… — (Asettuu valppaana seisomaan Kaarlon taakse.)

TOINEN POLIISI puhun telefooniin.

Onko se herra patruuna? Tämä on mestarin konttorissa. Täällä on

tehty kamala murha — mestari Holm on ammuttu… Niin juuri täällä.
Tahtooko herra patruuna tulla itse tänne? Jaha, kyllä me
odotamme…

(Asettaa kuulotorven paikoilleen ja sanoo toiselle poliisille.)

 Patruuna tulee tänne — meidän täytyy odottaa, kunnes hän
tulee…

KORPI palaa mestarin huoneesta, astelee hitaasti Kaarlon luokse,

ja lausuu hetken äänettömyyden jälkeen raskaan liikutuksen
valtaamana.

Voi Kaarlo — mitä sinä olet tehnyt? Miksi, miksi? Ellet itseäsi
ajatellut, niin etkö muistanut köyhien yhteistä suurta asiaa? Olethan
aina myöntänyt, ettei murhilla ja väkivaltaisuuksilla saada mitään
aikaan, paitsi vahinkoa. Juuri tänä iltana sinä selitit sitä
kokouksessa. Olet selittänyt toisille, varoitit sellaisesta ja nyt…?
Miten se on mahdollista?

KAARLO epätoivoisesti, tolkuttomasti.

Voi antakaa, antakaa anteeksi… Minä en ymmärrä itsekään, miten

se oikein tapahtui… Minä päätin vielä täälläkin, etten saa menettää
malttiani ja koetin puhua kauniisti, pyysin. Mutta kun se alkoi ilkkua,
pilkata, silloin tuntui niinkuin päässäni olisi alkanut hurjasti pyöriä,
kohista — enkä muistanut, huomannut mitään, ennenkuin kaikki oli
myöhäistä… Voi minua… voi…

KORPI värisevin äänin, lohduttavasti.

Kaarlo parka — en minä sinua enää syyttää tahtonut… Minä kyllä

ymmärrän, että tämä on onnettomuus, jolle et ole voinut mitään…
Tulin vaan sanoneeksi kun pelkään, että tämän tähden aletaan
ahdistaa muutenkin heikkoja työväenjärjestöjä, vainota
toimihenkilöitä, leimataan ehkä murhamiehiksi — niin on muuallakin
tehty… Se olisi niin suuri vahinko…
 KAARLO kohottaa raudoitetut kätensä kasvoilleen, ähkyen
tuskallisesti.

Ja minä, minä, minä…

EMIL katkeran toivottomasti

Entä sitten? Eihän tästä muutenkaan ikinä tule sen parempaa!

Nytkin kärsittiin viikkokaudet ja palkaksi saadaan lähteä maantielle
pakkaseen, nyt kun ei enää jaksa kävellä. Ja pienet viattomat
lapsetkin ovat ihan turhaan kituneet ja kuolleet suorastaan nälkään.
Se on jotain, jotain…

KAARLO kuin itsekseen, vapisevalla äänellä.

Se juuri kauheinta onkin. Ken eilenkin oli hautausmaalla ei

koskaan voi unhottaa sitä pitkää kirstujonoa, ja äitejä jotka vilusta
väristen tuijottivat pienokaisiaan jotka lepäsivät viime kehdoissaan
niin surkean laihoina ja hentoina kuin kuoliaaksi paleltuneet
linnunpojat.

KORPI on kuunnellut synkän, neuvottoman näköisenä, mutta

äkkiä hänen katseensa kirkastuu ja hän lausuu innostuneena.

Ei pojat — he eivät ole kuolleet turhaan… Nuo hennot laihtuneet

ruumiit tulevat haudoistakin huutamaan kärsimyksistään, meidän
taistelustamme. Nuo pakkasen jäykistämät pikku suut puhuvat
ikuisella äänettömyydellään vakuuttavammin kuin mitkään sanat,
herättäen tuhansia työläisiä ajattelemaan asemaansa. Ja kun
olosuhteet pakottavat työläisluokan järjestymään, siis kehittämään,
sivistämään itseänsä, saa se samassa suhteessa yhä enemmän
vaikutusvaltaa — ja parantaa myöskin yhtämittaa asemaansa. Ja