Venäjällä on tutkittu paljon enemmän parapsykologiaa, koska lännessä nämä ilmiöt

luokiteltiin uskonnon piiriin kuuluviksi ja siksi suljettiin tieteen ulkopuolelle.

(McTaggart 2001: 183)

J. B. Rhine tutki prekognitiota ja ESP:tä. Hänen tarkoin suunnitellut ja hyvin valvotut

kokeensa antoivat mielenkiintoisia tuloksia. Tutkimusten mukaan oli mahdollista, että
ihminen kykenee välittämään tietoa korttien symboleista toiselle tai lisätä
todennäköisyyttä heittää tietty luku nopalla.

Schmidt oli kiinnostunut tarkkailijan roolista. Kvanttifyysikot Bohr ja Heisenberg,

Kööpenhaminan koulukunnan perustajat, totesivat, ettei elektroni ollut tarkoin
määriteltävä entiteetti, vaan se on pikemminkin olemassa potentiaalina, ikään kuin
kaikkien mahdollisuuksien superpositiossa tai summassa, kunnes se on havaittu tai
mitattu, jolloin se jähmettyy tiettyyn tilaan. Kun olemme lopettaneet tarkkailun tai
mittaamisen, elektroni palaa takaisin kaikkien mahdollisuuksien eetteriin. Toisiaan
täydentävyys, komplementaarisuus, on osa tätä tulkintaa. Kaikkea ei voi tietää kvantti-
entiteetistä samanaikaisesti, esim. positiota ja nopeutta. Jos tutkitaan toista aspektia, esim.
positiota, samanaikaisesti ei voida tutkia, mihin suuntaan se on liikkumassa tai millä
nopeudella. Monet kvanttiteorian arkkitehdeistä ovat verranneet tätä metafysiikkaan ja
itämaisiin filosofisiin teksteihin. Kööpenhaminan koulukunnan tulkinta on antanut aiheen
olettaa, että epäjärjestys on luonnon perusominaisuus.

Fyysikot uskovat tämän tulleen todistetuksi kokeella, jossa valo osui puoliläpäisevään
peiliin. Näin puolet valosta heijastuu peilipinnasta, kun taas toinen puoli valosta kulkee
peilin läpi. Kun yksittäinen fotoni osuu peiliin, sen on joko heijastuttava takaisin tai
kuljettava läpi. Sen kulkureittiä ei voida kuitenkaan ennustaa. Se voi olla joko niin tai
näin. Maailmankaikkeudessa ei ole kausaalista mekanismia hiukkastasolla. Jos asia oli
näin, miten oli mahdollista, että jotkut Rhinen tutkimuskohteista kykenivät arvaamaan
oikein korttien symboleita ja nopan heiton lukuja, jotka edustavat fotonin kulkureitin
kaltaista sattumanvaraista prosessia?

Jos Rhinen tutkimukset pitivät paikkansa, kvanttifysiikan teoriassa oli jokin

perustavanlaatuinen virhe. Sattumanvaraiset binääriprosessit voitiin ennustaa, niihin
voitiin jopa vaikuttaa. Elävä tarkkailija näytti kuitenkin kyseenalaistavan
sattumanvaraisuuden. Yksi kvanttifysiikan laeista, entropian laki sanoo, että hiukkastason
tapahtuma on olemassa kaikissa eri tiloissa, kunnes havaitsemisen tai mittaamisen
toiminta jähmettää sen tiettyyn tilaan. Tämä prosessi tunnetaan Tämä prosessi tunnetaan
aaltofunktion romahduttamisena, missä aaltofunktiolla tarkoitetaan kaikkien
mahdollisuuksien tilaa. Schmidtin mukaan juuri tässä kvanttiteoria petti. Vaikka mikään
ei olisi olemassa yksittäisessä tilassa riippumattomana tarkkailijasta, oli kuitenkin
mahdollista kuvata sitä, mitä tarkkailija näki, muttei tarkkailijaa itseään.

Tarkkailun tekeminen oli otettu mukaan matemaattiseen malliin, ei havaintoa tekevää

tietoisuutta. Tarkkailijalla ei ollut omaa yhtälöään. Klassisen fysiikan piirissä ei ollut edes
tarpeen puhua tarkkailijasta, sillä Newtonin todellisuuskäsityksen mukaan kaikki oli
olemassa riippumatta siitä, katseliko joku sitä vai ei? Maailma oli toisin sanoen olemassa
meistä riippumatta. Matemaatikkojen mukaan kvanttimaailma oli puhtaan potentiaalin
täydellinen hermeettinen maailma, joka tuli todelliseksi, ja ikään kuin vajavaiseksi vasta
sitten, kun joku puuttui peliin.

On huomattu, että usein eri puolilla maailmaa ihmisen alkavat kysyä samoja kysymyksiä
samaan aikaan. 20 vuotta sen jälkeen, kun Schmidt oli ensimmäisen kerran lukenut
Rhinen artikkelin, häntä, Edgar Mitchelliä ja Karl Pribramia kiinnosti ihmisen
tietoisuuden suhde kvanttifysiikkaan ja tarkkailijaan. Jos ihmistarkkailija jähmetti
elektronin tiettyyn tilaan, missä määrin hän mahdollisesti vaikutti
todellisuuteen laajemmassa mittakaavassa?

Looginen johtopäätös tästä on, että maailma oli olemassa konkreettisessa tilassaan vain
meidän vaikutuksemme ansiosta. Schmidt mietti, oliko mikään olemassa ilman meidän
havaitsemistamme. Jos tietoisuus itsessään loi järjestystä, tämä merkitsi ihmiselle paljon
enemmän kapasiteettia, kuin ennen oli ajateltu. Jos asia oli niin, tämä merkitsi samalla
suuria mullistuksia tapaan, jolla mielsimme ihmisen suhteen maailmaansa, ja kaikkien
elävien olentojen välisiin suhteisiin.

Hän oli myös kiinnostunut siitä, kuinka kauas kehomme ulottuivat. Oliko elävällä
tietoisuudella joitakin kvanttikentän kaltaisia ominaisuuksia, jotka olisivat
mahdollistaneet sen vaikutuksen ulottumisen pitkälle maailmaan? Aktiivisen tarkkailijan
roolimme lisäksi meillä saattoi olla kvanttimaailmassa myös vaikuttava rooli. Aktiivisen
tarkkailumme lisäksi saatoimme toisin sanoen olla samalla vaikuttajia, luojia. Tähän
liittyvä kvanttivaikutus, jota Rhinen tutkimukset näyttivät tukevan, oli mahdollisuus
epälokaalisuuteen, toimintaan matkan päästä. Teorian, jonka mukaan kaksi atomitason
hiukkasta, kerran sijaittuaan toistensa lähellä, kykenivät kommunikoimaan niitä
erottavasta välimatkasta huolimatta toistensa kanssa. Jos Rhinen ESP kokeisiin oli
uskomista, asioihin matkan päästä vaikuttaminen saattoikin koskea koko maailmaa.

Schmidt päätteli, että paras tapa tutkia näitä ideoita oli tutkia, kykenikö ihmisen tietoisuus
vaikuttamaan johonkin todennäköisyyteen perustuvaan järjestelmään, kuten Rhine oli
tehnyt. Selvittäessään mahdollista mielen vaikutusta aineeseen Rhine oli käyttänyt
kortteja tutkiessaan ennaltatietänmistä, prekognitiota, ja noppaa tutkiessaan
psykokinesiaa.Schmidt uskoi, että kykeni antamaan oman panoksensa tutkimuksiin
mekanisoimalla taustaprosessin. Koska hän halusi suunnitellakokeet kvanttiefektin
näkökulmasta käsinhän piti loogisena koneen rakentamista, jonka sattumanvaraisuus
perustui kvanttiprosessiin. Tähän tarkoitukseen sopi radioaktiivisen hajoamisen prosessi
parhaiten. Kukaan ei voi tarkkaan ennustaa, milloin atomi tulee hajoamaan ja sen
seurauksena elektroni tulee vapautumaan. Jos hän pystyisi hyödyntämään radioaktiivista
hajoamista koneen toimintaperiaatteessa, hän pystyisi luomaan erittäin tarkan laitteen,
joka perustuisi kvanttimekaniikan epävarmuuteen. Kun laite perustuu kvanttitason
hajoamisprosessiin, on kyse todennäköisyyksistä ja virtaavasta liukumisesta. Laite, jota
atomitason hiukkaset hallitsevat, jota puolestaan hallitsee kvanttimekaniikan
todennäköisyysperiaate, laitteen output koostuisi täydellisen sattumanvaraisesta
toiminnasta, joka fysiikan piirissä tunnetaan epäjärjestyksen, entropian tilana.
Tutkimukset, joissa nopan liikerataan on kyetty vaikuttamaan osoittavat, että prosessiin
vaikutti jonkinlainen määräysmekanismi, jota yleisesti kutsutaan kielteiseksi entropiaksi
tai negentropiaksi. Jos kyettäisiin osoittamaan, että kokeeseen osallistuvat henkilöt
kykenisivät muuttamaan laitteen outputia, tämä merkitsi sitä, että he olivat muuttaneet
tapahtumien todennäköisyyttä. He olisivat toisin sanoen luoneet järjestystä. Schmidt
nimesi laitteen sattumanvaraiseksi numerovalitsimeksi, Random Number Generator
(RNG). Hänen tutkimuksensa osoittivat, että pelkkään todennäköisyyteen perustuvan
50% tuloksen sijasta kone antoi 54% tuloksen.

Jahn kiinnostui remote viewing etänäkö ilmiöstä oppilaansa kautta, joka halusi tutkia jo
olemassa olevien RNA ja muiden psykokinesian tutkimusten tuloskia, sekä itse tehdä
muutamia alustavia koekita. Hän onnistui kokoamaan vakuuttavaa aineistoa ilmiön
olemassaolosta. Tämä seurauksena Jahn alkoi itsekin tehdä kokeita, sillä hän tajusi
Schmidtin tapaan tulosten merkittävyyden. Aina siitäasti, kun Descartes julisti mielen
olevan erillinen kehosta, ovat kaikki tieteenalat tehneet selvän eron mielen ja materia
välille. (McTaggart 2001: 111)

Kokeet Schmidtin laitteilla antoivat aiheen olettaa, että tätä eroa ei yksinkertaisesti ollut
olemassa. Tämä oli tutkimus todellisuuden ja elävän tietoisuuden luonteesta. Schmidtin
lähestymistapa oli pyrkiä valikoimaan erityislahjakkaita yliaistillisia kykyjä omaavia
koehenkilöitä, kun taas Jahn valitse rivikansalaisia koehenkilöikseen. Hän halusi päästä
selville siitä, oliko tämä kyky kaikilla ihmisillä. Jahn tiesi myös, että jos tutkimus
tehtäisiin perustuen perinteisen tieteen menetelmiin, ja jos siitä tuki arvovaltainen
yliopisto, oli todennäköistä, että asiaan alettaisiin suhtautua tieteellisemmin. Hän perusti
Princeton Engineering Anomalies Research ohjelman PEAR:in ja pian yksityiset
rahoittajat alkoivat rahoittaa tutkimusta. (McTaggart 2001: 112)

Jahn palkkasi avukseen Brenda Dunnen, kehityspsykologian Chicagon Yliopistosta, joka

oli tehnyt tutkimusta selvänäköisyydestä. Jahn päätti, että hänen Randon number
generator, REG perustuisivat elektroniseen melunlähteeseen, radioaktiivisen
hajoamisprosessin sijasta. Näiden laitteiden sattumanvarainen output koostui vapaiden
elektronien tasaisesta taustasuhinasta. Tämä tarjosi mekanismin, joka lähetti
sattumanvaraisesti vaihtelevia positiivisten ja negatiivisten impulssien sarjoja. Laitteet
tuottivat jonkin kahdesta mahdollisuudesta, joko 0 tai 1, suurin piirtein 50%
todennäköisyydellä kumpaakin. (McTaggart 2001: 113)

Laitteen asennetut turvatoimet varmistivat sen, että mikä tahansa poikkeama 1 tai 0
tasapainossa ei johtunut muista tekijöistä, vaan jostakin siihen kohdistuvasta
informaatiosta tai vaikutuksesta. Laitteen hienosäädön jälkeen hän tajusi, että yhden
iltapäivän aikana hän saatoi kerätä enemmän dataa, kuin Rhine oli koko elämänsä aikana
kerännyt.

Jahn ja Dunne päättivät käyttää akumulatiivista poikkeamaa, tilastotieteellistä

menetelmää, joka mahdollisti mahdollisen poikkeaman jatkuvan seurannan. Kokeiden
keskimääräinen poikkeama kyettiin laskemaan 100 kokeen jälkeen. (McTaggart 2001:
114)
Kokeet osoittivat, että tavalliset ihmiset kykenivät vaikuttamaan laitteiden
sattumanvaraisiin prosesseihin pelkällä tahdonvoimalla. Tieteellisen tarkkuutensa ja
hienosäätöisen tekniikkansa ansiosta he olivat kyenneet synnyttämään todistusaineistoa
ajatuksille, jotka olivat ennen olleet mystisen kokemuksen aluetta, tai mielikuvituksen
rajoja hipovan Sci-Fi kirjallisuuden aluetta. Ne todistivat jotakin kumouksellista ihmisen
tietoisuudesta. Se, mitä he tutkivat oli nykytieteen tuolla puolen. Se saattoi olla uuden
tieteen alku. Brenda Dunne oletti, että he voisivat lisätä resonanssia laitteidensa ja
koehenkilöidensä välillä tekemällä ympäristöstä miellyttävämmän. (McTaggart 2001:
115)

Niiden 2,5 miljoonan kokeen aikana, jotka suoritettiin 12 vuoden aikana, kävi ilmi, että
52% kaikista kokeista osoitti muutoksia haluttuun suuntaan, ja lähes 2/3 91 operaattorista
oli ollut menestyksekäs laitteeseen vaikuttaessaan. Tulos pysyi samana laitteesta
riippumatta. Tulokset näyttivät eroavan myös yksilön mukaan toisistaan, laitteesta
riippumatta. Toisin sanoen tietyllä yksilöllä oli aina tietynlainen vaikutus laitteeseen kuin
laitteeseen. Tämä osoitti prosessin olevan universaalin, eli se ei liittynyt ainoastaan
tiettyihin vuorovaikutuksiin ja yksilöihin. Kaiken kaikkiaan 68 tutkijan, mukaan lukien
Schmidtin ja PEAR-tiimin tutkimustulosten yhdistämisen jälkeen voitiin todeta, että
osanottajat kykenivät vaikuttamaan laitteeseen siten, että sde antoi toivotun tuloksen n.
51% tapauksissa 50% odotetun tuloksen sijaan. Schmidtin saamat 54% tulokset olivat
kaikkein dramaattisimpia.

Vaikkei 51% tai 54% ehkä ensituntumalta tunnu korkealta saavutukselta, tämä tuloksen
todennäköisyys on yhden suhde triljoonaan. (McTaggart 2001: 116)

Viimeaikaiset uudet analyysit RNA datasta 1959-2000 näyttävät samansuuntaisia

tuloksia. Efektimäärä on luku, joka kertoo tutkimustuloksen suhteellisesta suuruudesta tai
merkittävyydestä tutkimuksessa. Joissakin lääkkeille tehdyissä tutkimuksissa on päädytty
tulokseen siten, että muodostettiin kaksi ryhmää siten, että toiseen tulivat ne, jotka
kokivat lääkkeen vaikutuksen positiivisena ja toiseen taas henkilöt, jotka eivät kokeneet
lääkkeen vaikutusta. REG kokeiden efektimääriä pidettiin pieninä tai keskikokoisina. Ka
kaikkien REG tutkimusten luku katsotaan pieneksi tai keskisuureksi. Kuitenkin nämä
tulokset ovat paljon korkeammat, kuin monien lääketieteessä erittäin tehokkaina
pidettyjen lääkkeiden vastaavat luvut. (McTaggart 2001: 117)

Tutkimuksia oli tehty myös kananpojilla ja kaneilla, jotka kykenivät vaikuttamaan

laitteisiin niin positiivisesti, kuin negatiivisestikin. Jahn ja Dunne alkoivat muotoilla
teoriaa. Jos todellisuus oli tulosta tietoisuuden vuorovaikutuksesta ympäristönsä kanssa,
se merkitsi, että tietoisuus perustui todennäköisyysjärjestelmään. Näin jokaisella
yksilöllisellä tietoisuudella oli oma erillinen tietoisuutensa, joka niinikään kykeni
aaltomaiseen käyttäytymiseen, jossa se saattoi virrata minkä tahansa esteen tai matkan
päähän, vaihtamaan tietoa ja toimimaan vuorovaikutuksessa fyysisen maailman kanssa.
Hahmottumassa olevan teorian mukaan, tietoisuus ”atomit” yhdistyvät tavallisiin
atomeihin – esim. REG koneen atomeihin – luoden siten ”tietoisen molekyylin”, jossa
kokonaisuus erosi sen rakenneosista. Teorian mukaan ihminen ja hänen REG laitteensa
luovat koherenssia.

REG tutkimukset osoittivat myös, että parien kanssa tehdyt kokeet antoivat erilaisia
tuloksia riippuen erilaisista tekijöistä. Jos parin muodostivat kaksi samaa sukupuolta
olevat, oli lopputulos hieman negatiivinen. Kun taas pari muodostui vastakkaisesta
sukupuolta olevasta, toisiaan tuntemattomista koehenkilöistä, oli tulos 3,5 kertainen
yksilökokeisiin verrattuna. Mutta kun kyseessä oli pariskunta, tulokset saattoivat 6
kertaisiksi verrattuna yksittäisten yksilöiden aikaansaamiin poikkeamiin. (McTaggart
2001: 118)

Jos nämä tulokset johtuivat resonanssista kahden tietoisuuden välillä, kuten resonanssista
kaksosten, sisarusten tai parisuhteessa olevan miehen ja naisen välillä, oli mahdollista,
että läheisellä parilla oli erityisen voimakas resonanssi, joka puolestaan vaikutti
laitteeseen poikkeamaa suurentavasti. Kun tulokset tutkittiin suhteessa sukupuoleen, kävi
ilmi, että miehet yleensä olivat parempia saamaan laitteen tekemään, mitä he toivoivat
voimakkaan keskittymisen ansiosta. Naisilla sen sijaan oli voimakkaampi vaikutus
laitteeseen, mutta ei välttämättä aina haluttuun suuntaan. Joskus naiset tuottivat parempia
tuloksia silloin, kun eivät suoranaisesti keskittyneet laitteeseen, vaan tekivät samalla
muita asioita, kun taas tarkka keskittyminen tuotti miehillä parempia tuloksia.

Giessenin yliopiston ja Freiberg instituutin tutkimusten mukaan palautteen antaminen ei

parantanut tuloksia, vaan itse asiassa kokeet sujuivat paremmin ilman palautteen
antamista.

Ilmiötä tutkittiin myös tietokoneruudulla sattumanvaraisesti vaihtelevien kuvien avulla

siten, että kun koehenkilö toivoi tietyn kuvan esiintymistä enemmän, hänet palkittiin sen
suuremmalla esiintymisellä. Kokeissa parhaimmat tulokset saatiin arkkityyppiseen,
ritualistiseen tai uskonnollisesti ikonografiseen kategoriaan kuuluvilla, alitajuntaa
puhuttelevilla kuvilla. Intention alkuperä oli toisin sanoen syvällä tiedostamattomassa
mielessä. Tietoisella tasolla toimiminen saattoi olla jopa este, sillä tiedostamattomalla
mielellä oli kyky kommunikoida kvanttimaailman kanssa.

Jahn päätyi ajatukseen, jonka mukaan riittävän syvälle kvanttimaailmaan

mentäessä saattaa olla, ettei mentaalisen ja fyysisen välillä ole mitään eroa. Ainoa,
mikä on olemassa on käsite.

Saattaa olla, että pelkkä tietoisuus pyrkii tulkitsemaan informaatiotulvaa, ja ettei kahta
erillistä hienojakoista maailmaa ole lainkaan olemassa – vaan vain yksi, kenttä ja
materian kyky järjestäytyä koherentisti sen mukaan.

Tietoisuus saa alkunsa Pribramin ja Hameroffin teorioiden mukaan

superradianssista, subatomisen koherenssin värähtelevästä virrasta, jossa
yksittäiset kvanttihiukkaset, fotonit, menettävät yksilöllisyytensä ja alkavat toimia
yhtenäisenä yksikkönä.

Kollektiivisen tietoisuuden erityispiirteitä

Maailmanlaajuisissa REG tietokoneisiin perustuvissa tietoisuuden muutoksia mittaavissa

kokeissa on huomattu tiettyjen asioiden vaikuttavan maailmanlaajuisesti. Näin oli esim.
O. J. Simpsonin oikeudenkäyntiprosessin viimeisillä minuuteilla, jolloin laitteen arvot
nousivat huomattavasti tuomion julistamishetkellä.

Myös Princetonin yliopiston kevätjuhlapäivänä on aurinkoinen sää ollut yleisempi, kuin

lähiympäristössä keskimäärin. Tämä johtuu Roger Nelsonin mukaan asianosaisten
toiveesta, että ilma olisi hyvä. Kun ryhmä ihmisiä keskittyy samaan asiaan, vaikutus oli
heti mitattavissa. Tästä esimerkkinä teatterishowt ja urheilutapahtumat. Ainoa, asia, millä
ei ollut merkitystä, olivat businesskokoukset ja yliopistoluennot! (McTaggart 2001: 199-
205)

TM mietistkelijät ovat kyenneet vaikuttamaan mediaatioillaan kaupunkien

rikostilastoihin. Tämä perustuu ryhmän keskittymisellä aikaansaamaan
järjestäytyneisyyden lisääntymiseen, jolla on vaikutus kaikkeen nolla-piste kentän kautta.
Viisi kuukautta kestäneen kokeen aikana, jolloin 4000 ihmistä käsittänyt
meditaatioryhmä Super Radiance meditoi, Washington D. C:n rikostilastot laskivat
Washingtonissa 24% ja siitä edelleen, kun taas kokeen jälkeen rikostilastot nousivat
takaisin normaalille tasolle. (McTaggart 2001: 211)