EKOFILOSOFIA

Myös filosofian alalla on uutta maailmankuvaa alettu tutkia. Alan pioneerina

voidaan pitää puolalaista filosofia, Henryk Skolimowskya, jonka
kehittämässä ekofilosofiassa otetaan uudelleen esiin mm. rakkauden ja
myötätunnon käsitteet. Ekofilosofia on sydämen kokonaisvaltaista ja
maailmankaikkeuden kanssa yhteistyössä luovaa filosofiaa. Ihmistä ei nähdä
pelkkänä objektina, vaan maailmankaikkeuteen vaikuttavana subjektina.

Skolimowskin uusi, kokonaisvaltainen filosofia ottaa huomioon myös

ihmisen henkisen olemuspuolen, ja sitä voidaan pitää esimerkkinä uuteen
paradigmaan perustuvasta filosofiasta. Skolimowskin ekofilosofia on
syntynyt filosofian historian tutkimuksen kautta hahmottuneesta uudesta
ihmiskeskeisestä filosofiasta. Skolimowskin ekofilosofian ja perinteisen
filosofian peruserot on esitetty seuraavassa taulukossa:

EKOFILOSOFIA

laaja-alaista
viisauteen pyrkivää
selvillä ympäristökysymyksistä
elämänlaatua korostavaa
poliittisesti tiedostavaa
yhteiskunnallisesti valpasta
yksilön vastuusta puhuvaa
suvaitsevaa transfyysisiä ilmiöitä kohtaan
terveystietoista
elämään suuntautuvaa
sitoutunutta
hengellisesti elävää

NYKYINEN FILOSOFIA

Palasista koostuvaa (analyyttistä)

Informaatioon pyrkivää
ympäristökysymykset sivuuttavaa
aineelliseen edistykseen kytkeytyvää
poliittisesti välinpitämätöntä
yhteiskunnan unohtavaa
yksilön vastuusta vaikenevaa
suvaitsematonta transfyysisiä ilmiöitä kohtaan
terveyskysymyksistä piittaamatonta
kieleen suuntautuvaa
”objektiivista” (puolueetonta)
hengellisesti kuollutta

(Skolimowski 1984: 37-38)

Skolimowski sanoo maailmankuvan muutoksesta näin:

Meillä on nyt vallankumouksellista uutta tietoa tieteen luonteesta: taju siitä,

että kaikki tieto on hapuilevaa, että fyysistä todellisuutta voidaan käsittää
ainoastaan yhteyksien tai käsitestruktuurien tai perusmallien puitteissa; ettei
tieteellinen rationaalisuus ole idioottivarmaa vaan väistämättä kysymyksiä
nostattavaa; että fyysisen maailman objektiivinen pohja on hajonnut
hiukkasten runsaudeksi. Nämä ovat syvästi muuttaneet näkemystämme
tieteestä ja siitä maailmasta, jota se pyrkii kuvaamaan. Tämä tieto ei voi olla
vaikuttamatta käsitykseemme evoluutiosta ja erityisesti evoluution
luonnontieteellisestä tarkastelusta. Luonnontieteen äskeiset kehitysaskeleet
ovat yksinkertaisesti kumonneet sen entisen mekaanisen, objektiivisen ja
deterministisen imagon. Tämä vanha käsitys kuolee kuitenkin hitaasti.
(Skolimowski 1984:51)

Maailmankaikkeus ei ole olemassa ”tuolla ulkopuolella” , riippumattomana

meistä. Olemme väistämättömällä tavalla mukana siinä, mitä näyttää
tapahtuvan. Emme ole ainoastaan tarkkailijoita, olemme osallistujia. Tämä
maailmankaikkeus on jossakin kummallisessa merkityksessä osallistumisen
tietä rakentuva maailmankaikkeus. Osallistuminen on panoksen antamista.
Osallistuminen on vastuullisuutta. Ihmisyyden tunnusmerkiksi käsitetty
vastuullisuus sulautuu humalluttavaan vapauteen, jonka me saamme
perinnöksemme heti, kun annamme osallistuvan ja myötäluovan mielemme
kehkeytyä kehimällä auki uusia todellisuuden kerroksia ja aspekteja.
(Skolimowski 1984: 214-218).

Skolimowski pitää mahdottomuutena kielen, ymmärryksen ja maailman

erottamista toisistaan. ”Mielen synty on yksi pysyviä mysteereitä. Mieli ja
mielikuvitus kuuluvat yhteen. Mielikuvituksen luonne on suurenmoisella
tavalla arvoituksellinen ja suurenmoisella tavalla arvoituksellinen on se
maailmankaikkeuden laatu, jonka mieli/mielikuvitus välittää meille.
Maailma, mieli ja ihminen kuuluvat aina yhteen.”(Skolimowski)
LÄHTEET:

Skolimowski, Henryk: Mielen näyttämö, WSOY, Juva, 1987.

Skolimowski, Henryk, Ekofilosofia, Kirjayhtynä, Helsinki 1984.