Dinosaurukset 

eli hirmuliskot (Dinosauria) olivat mesotsooisella maailmankaudella elänyt hyvin

menestyksekäs eläinryhmä. Ensimmäiset dinosaurukset kehittyivät triaskaudella noin 230 miljoonaa
vuotta sitten, mutta niiden valtakausi alkoi vasta triaskauden joukkotuhon jälkeen, ja ne hallitsivat
maapalloa jurakauden ja liitukauden ajan. Dinosaurukset kuolivat äkillisesti sukupuuttoon liitukauden
joukkosukupuutossa noin 65 miljoonaa vuotta sitten. Joukkotuhon syynä on pidetty maahan
iskeytynyttä asteroidia sekä tulivuorenpurkauksia. Joukkotuhosta selvisivät vain dinosauruksista
polveutuvat linnut, joita on alettu viime vuosikymmeninä kutsua dinosauruksiksi, kun niiden
samankaltaisuus on selvinnyt aiempaa paremmin.
Dinosaurukset olivat tasalämpöisiä maaeläimiä. Jotkin niistä olivat kasvinsyöjiä, jotkin lihansyöjiä ja
jotkin kaikkiruokaisia. Dinosaurusten koko vaihteli suuresti: pienimmät olivat alle 200-grammaisia, ja
suurimpia on 80–100 tonnin painoiseksi arvioitu Argentinosaurus, joka olisi siten kaikkien aikojen suurin
maaeläin.
Dinosaurukset jaetaan kahteen lahkoon niiden lantion rakenteen
perusteella: liskonlantioisiin ja linnunlantioisiin. Ne puolestaan jaetaan moniin sivuryhmiin. Lajeja on
löytynyt yli tuhat, ja lisää löydetään koko ajan.
Dinosaurukset määritteli omaksi ryhmäkseen ensi kertaa englantilainen Richard Owen vuonna 1841 ja
keksi samalla niiden nimityksen. Dinosaurusten fossiileja on löydetty kaikilta mantereilta. 1900-luvun
taitteessa fossiileja löydettiin etenkin Pohjois-Amerikan kuivilta seuduilta, ja nykyisin merkittävimmät
löytöpaikat ovat Kiinassa ja Etelä-Amerikassa.
Dinosaurukset kuuluvat arkosaureihin, joihin kuuluvat myös
esimerkiksi krokotiilieläimet, lentoliskot ja Postosuchus. Ensimmäiset dinosaurukset
kehittyivät triaskaudella noin 235 miljoonaa vuotta sitten. Aluksi ne olivat pieniä, kaksijalkaisia eläimiä.
[5]
 Niiden takajalat kehittyivät pitkiksi ja suoriksi vartalon alle, toisin kuin muilla arkosaureilla, joiden jalat
työntyivät ulos kyljistä. Tämä teki dinosauruksista muita matelijoita ketterämpiä ja mahdollisti niiden
pitkäjaksoisen liikkumisen, sillä ne saattoivat asentonsa vuoksi kävellä ja hengittää samanaikaisesti.
[6]
 Kaksi varhaisinta dinosaurusta olivat Eoraptor ja Herrerasaurus. Muut dinosauruslajit olivat hyvin
samantyyppisiä.[7] Nämä varhaisimmat lajit olivat suurimmillaan parimetrisiä ja kolmetonnisia.
Toistaiseksi ainoa tunnettu suurikokoinen varhainen laji oli kymmenmetrinen Ingentia prima, joka eli
vain 15 miljoonaa vuotta ensimmäisten dinosaurusten jälkeen.[8] Triaskauden lopulla
eläneet prosauropodit, kuten Plateosaurus, olivat myöhempien sauropodien esi-isiä, pituudeltaan noin
kymmenmetrisiä.[9]

Dinosaurusten kehitys. Vasemmassa haarassa liskonlantioiset, oikeassa linnunlantioiset.

Jurakaudella 201–145 miljoonaa vuotta sitten dinosaurukset kehittyivät edelleen, ja niistä tuli
maaeläinten hallitseva muoto. Joistain lajeista tuli jättiläisiä ja toisille kehittyi lentokyky.[10]
[11]
 Panssaridinosauruksille kehittyi luulevyjä ja häntäpiikkejä suojaamaan niitä saalistajilta.
[12]
 Jurakauden loppupuolella elänyt varista pienempi Anchiornis saattoi olla yksi ensimmäisistä
dinosauruksista, joka kykeni liitämään ilmassa.[13] Lintujen lähisukulainen Archaeopteryx osasi jonkin
verran jo lentää, muttei vielä kovin hyvin.[14] Diplodocus kasvoi 33-metriseksi ja oli yksi suurimmista
dinosauruksista.[15] Myöhäisjurakauden yleisin suuri petodinosaurus oli 12-metrinen Allosaurus.[16]
Liitukaudella 145–66 miljoonaa vuotta sitten jättiläismantereet hajosivat pienemmiksi mantereiksi. Sen
seurauksena ilmasto-olot vaihtelivat aiempaa enemmän, jolloin dinosaurukset, kuten muutkin eläimet ja
kasvit, saivat yhä enemmän alueellisia piirteitä ja kehittyivät entistä monimuotoisemmiksi. Muutokseen
vaikutti joidenkin tutkijoiden mukaan myös uusien kukkakasvien syntyminen.[17][18] Liitukaudella
kehittyivät esimerkiksi Ceratopsia-ryhmä ja panssariselkäiset ankylosaurukset.[10] Liitukauden
puolivälissä elänyt 16-metrinen Spinosaurus oli mahdollisesti kaikkien aikojen suurin maapeto, ja
samoihin aikoihin elänyt 35-metrinen Argentinosaurus ehkä suurin koskaan elänyt maaeläin.
[19]
 Tyrannosaurus rex eli aivan liitukauden lopulla.[20]

Sukupuutto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lentokyvyttömät dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon lyhyessä ajassa liitukauden lopulla noin 65,5
miljoonaa vuotta sitten. Samalla katosivat myös esimerkiksi lentoliskot ja joutsenliskot sekä yli puolet
maapallon eläimistä.[21] Teropodeista jurakaudella kehittyneistä linnuista osa selvisi joukkotuhosta, ja ne
ovat ainoita nykyään eläviä dinosaurusten kladiin kuuluvia eliöitä.[22]
Sukupuuton syystä ei ole päästy varmuuteen, mutta lukuisia teorioita on esitetty. Monen tutkijan
mielestä joukkosukupuuttoon vaikutti samanaikaisesti useampi kuin yksi tekijä. Sukupuuton nopeudesta
on myös eri käsityksiä: jotkut tutkijat uskovat sen tapahtuneen muutamassa tuhannessa vuodessa,
mutta toisten mukaan se tapahtui asteittain ja alkoi jo kauan ennen liitukauden loppua.[21]
Ensimmäisen pääteorian mukaan dinosaurusten katoamista selittää liitukauden aikana
alkanut ilmastonmuutos. Maapallon keskilämpötila laski, ja vuodenaikojen vaihtelut olivat entistä
selkeämpiä. Merenpinta kohosi, mikä saattoi johtaa maanpäällisten elinpaikkojen pirstoutumiseen ja
pienentyneiden eläinpopulaatioiden altistumiseen ympäristön muutoksille.[21]
Toisen pääteorian mukaan laajat tulivuorenpurkaukset aiheuttivat lyhytaikaisen ilmaston lämpenemisen
sekä laajoja savu- ja tuhkapilviä. Sen seurauksena kasvit kuolivat ja niiden myötä myös
kasvinsyöjäeläimet ja niitä saalistavat pedot.[21] Lounais-Intian Deccanin tasangon laavakerroksesta on
havaittu 750 000 vuoden aikana tapahtuneissa tulivuorenpurkauksissa purkautuneen laavaa 1,2–1,3
miljoonaa kuutiokilometriä. Liitukauden lopun kolme suurta tulivuorenpurkausta osuivat lähelle
dinosaurusten häviämistä.[23]
Kolmannen pääteorian mukaan liitukauden lopulla Jukatanin niemimaan kohdalle
törmäsi komeetta tai asteroidi.[21] Törmäyksestä todennäköisesti seurasi maailmanlaajuisia
metsäpaloja, kylmän sään jakso auringon säteilyn estyttyä ja tätä ilmakehän
kohonneen hiilidioksidipitoisuuden vuoksi seurannut lämpökausi.[24]
Muita, vähemmän suosittuja teorioita ovat esimerkiksi ensimmäisten kukkakasvien aiheuttamat
myrkytykset, nisäkkäiden harjoittama dinosaurusten munien tuhoaminen, supernovan säteily
tai kulkutaudit.[21]

Olosuhteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maalaus dinosauruksista myöhäisen jurakauden aikaisessa ympäristössä nykyisen Saksan tienoilla.

Ensimmäisten dinosaurusten ilmestyessä kaikki mantereet olivat yhdistyneenä Pangea-

supermantereeksi. Sen vuoksi myöhäisen triaskauden ja varhaisen jurakauden dinosauruslajit olivat
enimmäkseen samoja kaikkialla päin maapalloa. Kun Pangea alkoi hajota triaskauden lopulla, Aasian ja
Pohjois-Amerikan lajit alkoivat eriytyä toisistaan. Myöhäisellä jurakaudella pohjoiset ja eteläiset
mantereet eriytyivät toisistaan. Liitukauden lopulla Euroopassa oli suuria saaria ja niillä saaristo-oloihin
sopeutuneita dinosauruksia. Pohjois-Amerikan itä- ja länsiosien välissä oli meri, joka aiheutti sen, että
idän ja lännen dinosauruslajistot erosivat toisistaan.[25]
Maapallolla vallitsi dinosaurusten aikana mesotsooisella kaudella lämmin ja leuto kasvihuoneilmasto,
jonka aikana ei ollut napajäätiköitä. Triaskaudella Pangeasta suuri osa oli autiomaata. Sen hajotessa
jurakaudella tulivat viileämmät ja kosteammat olosuhteet, joissa
kukoistivat havupuut, käpypalmut ja saniaiset. Liitukausi oli lämmintä aikaa, ja kasvisto muistutti jo
nykyajan kasvistoa.[25]

Ominaisuuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tärkeimmät ja yhteiset piirteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vasemmalla krokotiilin asento, keskellä dinosaurusten ja nisäkkäiden asento, jossa raajat ovat suorat ja tukevat
eläimen koko painoa.

Utahceratopsin luusto.

Dinosaurukset ovat matelijoita, joilla on yhteinen esiäiti ja joita yhdistää joukko tarkasti määriteltyjä
anatomisia piirteitä. Dinosaurukset erottaa muista arkosauruksista usea piirre. Dinosauruksilla on
suorat jalat, joiden reisiluun pää kääntyy täysin sisäänpäin ja kiinnittyy avonaiseen nivelkuoppaan.
Niiden jalkojen luut ovat pitkiä, ja nilkka muistuttaa saranaa eikä kierry ulospäin. Dinosaurusten
eturaajojen uloimmat sormet ovat surkastuneet. Dinosauruksilla ei ole kallon otsan parillista luuta
(postfrontale), ja niillä on hyvin pitkä olkaluun harjanne. Sääriluun alapää on poikkeuksellisen suuri ja
suorakaiteen muotoinen. Dinosaurusten kehityksen myötä monet näistä piirteistä muuttuivat.[26]
Kaikkien dinosaurusten yhteisiä luurangon piirteitä ovat:[27]

 sieraimen ja silmän välinen aukko

 pitkä ja solakka kaula
 olkanivelen kuoppa osoittaa taaksepäin ja lievästi ulospäin
 olkaluussa on erityisen pitkä harjanne lihasten kiinnittymistä varten
 ulommat sormet ovat yleensä lyhyitä, joskus kokonaan kadonneet
 lantiomalja on kokonaan avoin, jotta reisiluun pää solahtaa siihen tiukasti
 reisiluun kärki haarautuu luun varresta toiseen suuntaan
 lantion takaosan luukielekkeet toimivat lisäalueina, joihin lihakset voivat kiinnittyä
 ristiluu on yleensä tanakka
 häpyluu on yleensä pitkä
 sääriluun päässä oleva luinen harjamainen ulkonema on hyvin kehittynyt
 pohjeluu on solakka
 nilkka on yksinkertainen ja nivelmäinen
 jalkapöydänluut ovat yleensä pitkät ja solakat, ja ensimmäinen ja viides luu ovat yleensä
lyhyitä.
Dinosauruksen lantioita oli kahdentyyppisiä: liskonlantioita ja linnunlantioita. Linnunlantioisten
dinosaurusten häpyluu osoitti taaksepäin, mikä antoi kasvinsyöjien suurille sisäelimille tilaa.
Lihansyöjien liskonlantiossa häpyluu osoitti eteenpäin, jolloin se tuki vatsan ja jalan lihaksia.[28]

Koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joidenkin Pohjois-Amerikasta löytyneiden dinosaurusten kokoja ihmiseen verrattuna (ihminen kuvan oikeassa
yläkulmassa).

Pääartikkeli: Dinosaurusten koot
Suurimmat dinosaurukset ovat suurimpia maalla koskaan eläineitä eläimiä. Kaikkein suurimpia
niistä olivat pitkäkaulaiset, kasveja syöneet sauropodit. Useimpien paleontologien mielestä suurin
dinosaurus oli Argentinosaurus, joka painoi karkeasti arvioituna 88–110 tonnia ja oli noin 35 metriä
pitkä.[29] Arviot Argentinosauruksen painosta vaihtelevat paljon, koska siitä on säilynyt vain vähän
fossiileja, lähinnä selkärangasta, kylkiluista ja jalan alaosasta. Titanosaurusten joukossa on
muitakin lajeja, joista jotkin saattavat olla vielä Argentinosaurustakin suurempia, mutta niistäkin on
säilynyt vain hyvin vähän fossiileja.[30] Patagotitan mayorumin arvioidaan kuuden yksilön fossiilien
perusteella painaneen 69 tonnia ja olleen 37 metriä pitkä.[31] Brachiosaurusta pidettiin aikoinaan 80
tonnin painoisena ja kaikkein painavimpana dinosauruksena, mutta nykyisin sen arvioidaan olleen
korkeintaan 50-tonninen.[30]
Yksi pisimpiä dinosauruksia oli myös Supersaurus vivianae, mahdollisesti noin 34 metriä. Korkein
oli mahdollisesti Sauroposeidon proteles. Se ylsi arviolta 17 metrin korkeuteen, mutta arvio on
fossiilien vähäisyyden johdosta tehty sitä muistuttavan Giraffatitan brancain pohjalta.[30]
Jos lintuja ei lasketa mukaan, pienin maalla liikkuva dinosaurus oli mahdollisesti Parvicursor, joka
oli 38 senttimetriä pitkä ja painoi alle 170 grammaa.[32]
Muita piirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Dinosaurusten uskotaan olleen tasalämpöisiä.[33]
Suurten dinosaurusten vahvoissa luissa oli onteloita, jotka vähensivät niiden painoa vaikuttamatta
merkittävästi niiden lujuuteen. Lihansyöjädinosaurukset ja monet kasvinsyöjät olivat
ketteriä kaksijalkaisia; jotkin kasvinsyöjät olivat hitaampia nelijalkaisia. Dinosaurusten
juoksunopeudesta ei ole varmaa tietoa. Kaksijalkaisen dinosauruksen kävellessä sen pää, ruumis
ja häntä olivat vaakasuunnassa samassa tasossa niin, että häntä tasapainotti eturuumista.
[34]
 Dinosaurukset kävelivät varpaillaan.[35]

Dinosaurukset kuvataan nykyisin usein värikkäinä. Taiteilijan näkemys lajista Lambeosaurus

magnicristatus.

Useimmilla suurilla dinosauruksilla oli matelijamainen suomupeitteinen iho. Pienillä teropodeilla oli

usein rakenteeltaan karvamaiset höyhenet.[36] Ne käyttivät höyheniään aluksi pysyttelemään
lämpimänä tai kosiomenoissa. Pieni dinosaurus Microraptor käytti raajojensa epäsymmetrisiä sulkia
nousemaan ilmaan ja liitämään puusta puuhun. Jurakaudella elänyt
höyhenpeitteinen Archaeopteryx oli varhainen teropodi, ja sitä pidetään ensimmäisenä
varsinaisena lintuna.[37] Joillakin dinosauruksilla oli töyhtö tai harja. Dinosaurusten höyhenten
jäännöksistä on löytynyt todisteita niiden alkuperäisestä värityksestä. Monella dinosauruksella oli
raidalliset tai kirkkaanväriset höyhenet. Niillä oli luultavasti myös monivärinen nahka.
[38]
 Dinosaurusten väreistä ei kuitenkaan tiedetä normaalitapauksissa mitään, joten eläinten
rekonstruoinnissa väristä päättää usein taiteilija esteettisen vaikutelman perusteella.[39]
Dinosaurusten keuhkot muistuttivat lintujen keuhkoja: niillä oli monimutkainen hengitysilman
yksisuuntainen virtausjärjestelmä toisin kuin nisäkkäillä. Näin ne saivat elimistöönsä kerrallaan
paljon happea.[40]
Dinosaurusten hampaiden ja nokan muoto riippui niiden ruokavaliosta. Lihansyöjillä oli
teräväreunaiset hampaat ja kasvinsyöjillä lehdenmuotoiset, hienontamiseen soveltuvat
pureskeluhampaat ja usein teräväreunaiset, keratiinista muodostuneet nokat. Sauropodeilla ei ollut
nokkaa tai pureskeluhampaita, vaan ne keräsivät lehtiä leukojen etuosan lusikanmuotoisilla
hampailla. Suurin puruvoima on ollut Tyrannosaurus rexillä, 39 000 newtonia.[41]
Jotkin dinosaurukset kehittivät lihansyöjiltä puolustautumiseksi paksun panssarin ja erilaisia
puolustusaseita kuten sarvet, piikkejä, luulevyjä, ruoskamaisen hännän tai hännänpään
nuijamaisen luukyhmyn.[42]
Dinosaurusten aivot olivat hyvin pienet suhteessa niiden kokoon. Älykkäimpiä dinosauruksista
olivat mahdollisesti pienet teropodit. Dinosaurusten aistit, kuten näkö ja haju, olivat ilmeisesti usein
tarkemmat kuin ihmisellä. Kasvinsyöjien silmät olivat pään sivulla ja saalistajien silmät osoittivat
eteenpäin.[43]

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maalaus puiden latvoista syövästä Diplodocuksesta vuodelta 1907. Sauropodien uskottiin vielä tuohon aikaan
eläneen vedessä.

Lihansyöjiä dinosauruslajeista oli noin 40 prosenttia. Kasvinsyöjät käyttivät ravinnokseen koostaan

riippuen matalia pensaikkoja tai korkeita puita. Dinosaurusten aikaan ei vielä ollut heinäkasveja.[44]
Kaikki dinosaurukset lisääntyivät munimalla. Dinosaurukset pesivät usein ylängöillä, koska siellä oli
turvallisempaa pesiä ja kasvattaa poikasia kuin alangoilla. Monen lajin dinosaurukset vaelsivat
vuosittain lisääntymään samoille alueille. Koska ylängöillä tapahtuu enemmän eroosiota kuin
alavilla mailla, dinosaurusten pesien ja poikasten jäännöksiä on löydetty vain vähän.
[44]
 Dinosaurusten munat olivat eläinten kokoon nähden suhteellisen pieniä. Suurin muna
oli Apatosauruksella, halkaisijaltaan 30 senttimetriä.[45] Dinosaurukset munivat jopa yli 20 munaa
kerralla, joten ne pystyivät lisääntymään nopeasti. Jotkin lajit jättivät munat oman onnensa nojaan,
mutta toiset vartioivat niitä kuoriutumiseen asti ja ruokkivat poikasiaan sen jälkeen. Suurimmat
dinosaurukset kaivoivat munilleen kuoppia ja peittivät ne maa-aineksella ja lehdillä, joiden
maatuminen lämmitti pesää. Pienemmät lajit saattoivat istua pesällä hautomassa.[45]
Dinosaurusten kasvunopeudesta ja elinajan pituudesta ei tiedetä vielä kovin paljon. Niiden
uskotaan kasvaneen hyvin nopeasti: esimerkiksi Hypacrosauruksen ja Maiasauran on arveltu
saavuttaneen täysikasvuisuus seitsemässä tai kahdeksassa vuodessa ja jättimäisten sauropodien
12 vuodessa.[44]
Dinosaurukset olivat pääsääntöisesti maaeläimiä. Nykyisen Pohjois-Afrikan alueella
eläneen spinosauruksen arvellaan kuitenkin viettäneen suuren osan ajastaan vedessä ja olleen
sopeutunut vesielämään.[46]
Monet dinosauruslajit elivät laumoissa. Tämä on päätelty samalta paikalta löydetyistä useiden
yksilöiden jäänteistä, samansuuntaisista jalanjäljistä ja poluista sekä lähekkäin löydetyistä pesistä.
[44]
 Suurimmat teropodit olivat ilmeisesti yksineläjiä tai liikkuivat pareittain tai pienissä ryhmissä.
Pienet teropodit saattoivat liikkua kymmenienkin yksilöiden ryhmissä. Sauropodit liikkuivat
ilmeisesti reilun kymmenen eri-ikäisen yksilön ryhmissä. Suurten ornitopodien ja sarvinaamojen
laumat olivat jopa sata- tai tuhatpäisiä. Tällaiset suuret kasvinsyöjädinosaurukset vaelsivat suurissa
laumoissa ruokalähteeltä toiselle syötyään yhden alueen puhtaaksi kasveista.[47]

Löytöhistoriaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Varhaisia löytöjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ennen 1800-lukua dinosauruksia ei vielä tunnettu. Suuria fossilisoituneita luita ja jalanjälkiä oli
löytynyt, mutta niiden oli uskottu kuuluneen esimerkiksi norsuille tai sukupuuttoon kuolleille
jättilinnuille. Tutkijoiden mukaan kreikkalais-roomalaiset aarnikotkatarut 700-luvulta eaa. perustuivat
luultavasti mongolialaisiin dinosauruslöytöihin. Varhaisin säilynyt julkaistu kuvaus dinosaurusten
jäänteistä julkaistiin vuonna 1820 American Journal of Science and Arts -tiedejulkaisussa, kun
connecticutlainen Solomon Dilsworth oli löytänyt kotitilaltaan luita, jotka paljon myöhemmin
määriteltiin Anchisauruksen luiksi.[48]

1800-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Englantilaiset William Buckland ja Gideon Mantell löysivät Etelä-Englannista 1820-luvulla
dinosaurusten luita. Buckland kuvasi vuonna 1824 Megalosauruksen ja seuraavana vuonna Mantell
kuvasi Iguanodonin. Löydöt olivat kuitenkin sirpaleisia, eikä niiden pohjalta pystytty luomaan
kokonaiskuvaa kummastakaan eläimestä. Vuonna 1834 Brightonin läheltä löydettiin
osittainen Iguanodonin luuranko. Euroopasta alettiin löytää ja nimetä lisää dinosauruksia.
Englantilainen eläintieteilijä Richard Owen päätteli, että fossiilit edustivat kadonnutta suurten
matelijoiden ryhmää. Hän kirjoitti raportin British Association for the Advancement of Science -
yhdistykselle vuonna 1841, ja sana Dinosauria julkaistiin ensi kertaa yhdistyksen pöytäkirjoissa
seuraavana vuonna.[48]
Owenin julkaisua seuraavina vuosikymmeninä dinosauruksia löydettiin ja nimettiin paljon lisää, ja
suuren yleisön kiinnostus niihin heräsi, kun dinosaurusten malleja
esiteltiin maailmannäyttelyissä. Thomas Henry Huxley loi ensimmäisen dinosaurusten luokittelun
vuonna 1868. Hän jakoi lajit kahteen alalahkoon, Dinosauria ja Compsognatha. H. G.
Seeley uudisti luokittelun vuonna 1887 ja jakoi dinosaurukset niiden lantiotyypin mukaan
liskonlantioisiin ja linnunlantioisiin.[48]
Dinosauruslöytöjen painopiste siirtyi Euroopasta Pohjois-Amerikkaan 1800-luvun loppupuolella.
Löytöpaikkoja oli etenkin läntisten osavaltioiden kuivilla seuduilla, tärkeimpänä
niistä Wyomingin Como Bluff, joka löytyi 1877. Como Bluffista löytyi useiden vuosikymmenien
aikana runsaasti myöhäisen jurakauden dinosauruksia.[48] Jättimäisten ja
pitkäkaulaisten sauropodien ulkonäöstä saatiin käsitys, kun niitä löydettiin Coloradosta 1877.
Ennen vuosisadan vaihdetta Amerikasta löydettiin myös esimerkiksi Stegosaurus ja Allosaurus.[49]

1900-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1900-luvun alku oli dinosauruslöytöjen kultakautta. Pohjois-Amerikasta löydettiin vuosisadan
ensimmäisellä vuosikymmenellä Tyrannosaurus rex. Huomattavia löytöjä tehtiin Pohjois-Amerikan
lisäksi nyt myös Afrikassa ja Aasiassa, etenkin Gobin autiomaassa. Sen jälkeen
dinosaurustutkimus kuitenkin alkoi hiipua, sillä selkärankaisia tutkivat paleontologit kiinnostuivat
nisäkkäistä, ja 1950-luvulla se oli lakannut lähes täysin. Suuret museotkaan eivät enää kaivanneet
uusia vetonauloja.[50]
Tutkijat alkoivat kiinnostua dinosauruksista uudelleen 1960-luvulla. Uudet löydöt muuttivat vanhoja
käsityksiä dinosauruksista, kuten niiden lämmönsäätelystä ja sukulaissuhteesta lintuihin.
Dinosauruksia alettiin kuvata taiteessa aiempaa aktiivisempina ja värikkäämpinä, ja myös suuri
yleisö kiinnostui niistä uudelleen.[51] Kiinasta tuli 1970-luvulla maailman merkittävin dinosaurusten
löytöpaikka.[52] Myös Etelä-Amerikasta alettiin löytää tärkeitä fossiileja.[53]

Nykyaikana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Dinosaurusten tutkimus on kehittynyt voimakkaasti 1990-luvulta alkaen, ja vuosien 1990 ja 2010
välillä tunnettujen dinosaurusten määrä on noussut 85 prosenttia.[54] Teknologian kehityksen
ansiosta dinosaurusten biologiaa pystytään nykyisin tutkimaan entistä tarkemmin. 2000-luvun
alkuvuosina syntyneen biomekaniikan avulla saadaan uutta tietoa dinosaurusten puruvoimasta,
pään asennosta, niskan liikkuvuudesta, eturaajojen vahvuudesta ja juoksukyvystä.[55]

Tärkeimpiä löytöpaikkoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Morrison-muodostuman Dinosaur Rigde.

Pohjois-Amerikasta dinosaurusfossiileja on vuoteen 2006 mennessä löytynyt lähes 300 paikasta.

Löydöt edustavat noin 70 lajia. Ne ovat peräisin triaskauden lopulta liitukauden loppuun.[56]

 Morrison-muodostuma:
o Hell Creek, Montana
o Dinosaur National Monument, Utah/Colorado
o Ghost Range, New Mexico
 Cedar-muodostuma, Utah
 Petrified Forest, Arizona
 Dinosaur Provincial Park, Alberta
 Peace River, Brittiläinen Kolumbia
Etelä-Amerikasta dinosaurusfossiileja on löytynyt noin 100 paikasta, etenkin Argentiinasta. Lajit
muistuttavat Pohjois-Amerikan lajeja ja ovat peräisin triaskauden lopulta liitukauden loppuun.[57]

 Ischigualasto, Luoteis-Argentiina
 Araripen allas, Brasilia
 Auca Mahuevo, Patagonia
Euroopasta dinosauruksia on löydetty noin 375 paikasta. Ne edustavat 80 lajia triaskauden lopusta
liitukauden loppuun.[58]

 Solnhofen, Saksa
 Portugali
 Espanja
 Eteläinen Britannia
 Hateginsaari, Romania

Jurakautinen Spinophorosaurus-fossiili Agadezissa, Nigerissä. Kuva vuodelta 2007.

Afrikasta dinosauruksia on löytynyt noin 80 paikasta. Ne ovat peräisin myöhäistriaskaudelta

liitukauteen.[59]

 Etelä-Afrikka, Zimbabwe, Namibia
 Tendaguru, Tansania
 Bahariyan keidas, Egypti
Aasiasta dinosaurusten fossiileja on löydetty noin 275 paikasta myöhäistriaskauden ja
myöhäisliitukauden väliseltä ajalta. Etenkin jura- ja liitukauden fossiileja on löydetty runsaasti.[60]

 Intia
 Lufengin tasanko, Lounais-Kiina
 Dashanpu, Lounais-Kiina
 Liaoning, Koillis-Kiina
 Gobin autiomaa, Keski-Aasia
Australiassa on noin 25 dinosaurusfossiilien löytöpaikkaa,
etenkin Queenslandissa ja Victoriassa. Etelämantereen rannikolla ja saarilla on neljä löytöpaikkaa,
mutta mannerjään alla on tavoittamattomissa paljon fossiileja.[61]

 Dinosaur Cove, Victoria

 Fossiilikolmio, Queensland

Fossiilit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neljän lajin fossiilit: Archaeopteryx, Anchiornis, Microraptor ja Zhenyuanlong.

Dinosaurusten fossiileja on monen eri tyyppisiä, ja ne paljastavat dinosauruksista erilaisia asioita.

Museoissa näytteillä on luurankoja, joista osa on koottu hajanaisista löydöistä ja osa kokonaisista
luurangoista. Parhaiten säilyviä fossiileja ovat hampaat, sillä hammaskiille on hyvin kestävää.
Hampaiden muodot ovat myös hyvin lajityypillisiä, mikä auttaa lajien tunnistuksessa. Hampaista
tutkijat voivat myös selvittää sen, mitä eläin söi ja miten se keräsi ja käsitteli ravintonsa. Esimerkiksi
tyypillisen lihansyöjädinosauruksen hampaat ovat sahalaitaiset ja kasvinsyöjän hampaat
lehdenmuotoiset. Fossiloituneista jäljistä voidaan selvittää, miten dinosaurukset liikkuivat ja miten
ne elivät yhdessä. Koproliiteista voidaan nähdä, mitä dinosaurukset söivät. Dinosaurusten munia
on löydetty pesimäpaikoista, ja joissakin munissa on ollut fossilisoituneita alkioita. Dinosaurusten
pehmytkudoksista ei ole säilynyt paljon jälkiä. Joissakin erikoisolosuhteissa fossilisoituneista
yksilöistä on löytynyt jälkiä verisuonista[62], ihosta, suomuista, höyhenistä tai lihasten ääriviivoista.[63]

Rekonstruointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Herrerasauruksen ja pienemmän Eoraptorin luurangot näytteillä museossa.

Dinosaurusten luurankoja on esillä useissa museoissa. Jotkin näyttelykappaleet on koottu

alkuperäisistä fossiileista. Koska löydetyt luurangot eivät yleensä ole kokonaisia, joskus osa
luurangon osista on jäljennöksiä, jotka on tehty lasikuidusta, kipsistä tai kaiverretusta puusta.
Puuttuvien luiden jäljennökset tehdään lähisukulaisten fossiilien pohjalta[64]. Luuranko saattaa myös
olla koostettu kahden eri yksilön jäännöksistä. Museoiden luurangot nostetaan pystyyn metallisten
tai muovisten tukirakenteiden avulla. Luurankojen asentoja voidaan korjailla sen mukaan, miten
käsitykset dinosauruksista muuttuvat ajan myötä.[65]
Nykyisin tietokoneiden avulla tehdään kolmiulotteisia kuvia, joiden kautta dinosaurusta voidaan
katsella eri kulmista ja eri asennoissa.[66]

Luokittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dinosaurukset jaetaan kahteen ryhmään niiden lantion rakenteen mukaan. Yllä liskonlantioinen, alla
linnunlantioinen dinosaurus.

Dinosauruksia tunnetaan yli tuhat lajia, ja uusia nimetään koko ajan. Luokittelu on kuitenkin
epätarkka, sillä moni löytö on puutteellinen ja sirpaleinen ja voi koostua usean lajin yksilöistä tai
edustaa kokonaan toista lajiryhmää kuin dinosauruksia. Nykyisin tunnetut taksonit edustavat
arviolta 10–25 prosenttia dinosaurusten todellisesta monimuotoisuudesta.[67]
Dinosaurukset jaetaan lantionrakenteensa perusteella liskonlantioisiin (Saurischia)
ja linnunlantioisiin (Ornithischia). Lahkot erkaantuivat toisistaan jo varhain. Liskonlantioiset
dinosaurukset olivat lihaasyöviä kaksijalkaisia teropodeja, kuten Tyrannosaurus rex, sekä
nelijalkaisia ja pitkäkaulaisia kasvinsyöjiä, sauropodeja.[68]
Linnunlantioiset olivat enimmäkseen kasvinsyöjiä.[68] Lahkoon
kuuluvat rajakalloiset (Marginocephalia), panssaridinosaurukset (Thyreophora) ja ornitopodit.
Rajakalloisiin kuuluvat luupäät (Pachycephalosauria) ja sarvinaamat (Ceratopsia).
Panssaridinosauruksiin kuuluvat stegosaurit ja ankylosaurit.[69]
Dinosauruksille on aikojen saatossa laadittu monia sukupuita. Seuraavassa Michael J. Bentonin
määrittelemä sukupuu (2004).[70]