Tämä artikkeli sai alkunsa itsenäisestä ja luonteeltaan esoteerisesta 

tutkimuksesta Nyarlathotephin nimestä ja sen ​gematrisesta​ profiilista, sekä 
erityislaatuisesta apofenisesta havainnosta fiktiivisen Lengin kultin suhteen. 
Artikkelin tarkoitus ei kuitenkaan ole havainnoida mielekkaita numerologisia 
vastaavuuksia Nyarlathotephin nimen suhteen, eikä paneutua kultin 
harjotteiden luonteeseen pintapuolta syvemmälle ja näin ollen konkretisoida 
okkultteja laadullisuuksia asiaan vihkiymättomälle, vaan tuoda julki 
vastaavuuksia ja samankaltaisuuksia Lovecraftin mythoksen sekä historiallisten 
kulttien valilla. 
 
Lovecraft imi ja kanavoi inspiraationsa uniensa oneerisesta piirista 
ennennäkemattomalla tarkkuudella ja taituruudella, joskaan siihen kuitenkaan 
itse uskomatta. On allekirjoittaneen intuitiivinen uskomus, etta Chtulhu 
Mythosta luodessaan Lovecraft todella virittäytyi myyttiseen sfääriin ja 
tiedostamattaan kanavoi - kirjoittaessaan vieraista näkymista ja ulottuvuuksista, 
kulteista ja jopa historiallisista faktoista - nokturnaalisista painajaisistaan. 
Samaan aikaan pitäessaan kiinni omasta itseleimaisesta 
rationalistis-materialistisesta samaistumisestaan, joka ei ainoastaan kieltänut 
kaiken magian ja mystiikan mahdollisuutta, vaan jopa uskonnollisuuden. 
 
Præcepta 
       
“Arkussa makasi outoa ja eksoottista muotoilua edustava amuletti, joka oli 
ilmeisesti roikkunut ketjussaan ikuista untaan nukkuvan luurangon kaulassa. Se 
esitti outoon, kaavamaiseen tyyliin kyyristynyttä, siivekästä ajokoiraa tai 
sfinksia, jolla oli koiramainen paa ja se oli kaivettu itamaiseen tapaan pieneen 
vihreaan jadepalaseen.1” 
 
Tarinassaan ​Ajokoira​ (The Hound, 1924) haudanryostäjät loytävät hollantilaiselta 
hautausmaalta ryostämästään haudasta eksooottisen amuletin, johon viitataan 
Necronomiconin​ käsikirjoituksessa, ja jonka tarinan päähenkilot tunnistavat 
kuuluvan nekrofagisen Lengin Kultin kannibalistiseen kuvastooon. 
Kannibalistisen kultin amuletin pohjaan on kaiverrettu niin ikään tyylitelty 
kallo, “Kapāla”, symboli, joka on edeleen käytossa useassa erinäisessä 
aasialaisessa kultissa, eritoten esoteerisessa, hindu- ja buddhadharmisissa 
tantrakulteissa. 
 
1926 julkaistussa oneirisessa retkitarinassaa The Dream-Quest of Unknown 
Kadath, Lovecraft nimeää kannibalismia harjoittaneen Lengin kultin Ylipapin 
“Jota-ei-tule-kuvailla”, Lengin Lamaksi, ja paljastaa kultin palvoneen 
yksinomaan “Ryomivää Kaaosta”, Kasvotonta jumalaa, Nyarlathotephia. 
Nyarlathotep näyttäytyy tarinassa päähenkilolle, Carterille, humanoidissa 
muodossaan pitkänä ja laihana “faaraon kasvoisena” hahmona, ja varoittaa tätä 
tämän lähtiessä Kadathista, että ‘Carter rukoilisi milloinkaan tapaavan Häntä 
tämän toisissa tuhansissa muodoissaan’2. Keltaiseen silkkiin kasvonsa verhoillut 
Lengin Lama ja taman suhde Nyarlathotephiin mainitaan toisintona Fungi from 
Yuggothin stanzasta XVII5. 
 
Pääsematon Lengin ylanko näyttäytyy eräänlaisena synkkänä, ​qliphothisena,  
astraaliheijastumana Tiibetin ja Bhutanin vuoristoista, ja se, että sen yli-pappista 
käytetaan buddhalaista termia “Lama” (joka viittaa opettajaa) tuntuu tukevan 
tätä olettamusta. Robert Price tekstissaan “What Was the "Corpse-Eating Cult of 
Leng?"tulee samaan tulokseen3. Lovecraft siis asettaa Lengin kultin Tiibetin 
Buddhalaiseen kontekstiin. Tiibetiläisen henkisyyden assosiointi malefiseen 
magiaan ja kannibalismiin on juurtunut eurooppalaiseen tajuntaan jo 
keskiajalta, pitkälti Marco Polon tunnettujen kertomusten johdosta. Nämä 
biasoituneet ja vääristyneet tulkinnat ja kuvaukset olemukseltaan ​esoteerisesta​, 
initiatorisesta uskonnosta ulkopuolisen silmin, joka pani merkille tantriselle 
kuvastolle ominaisen seksuaalisuuden, “demonisuuden”, ihmisen kallosta tehdyt 
rituaalimaljat; kapalat ja kanglingit, reisiluutrumpetit. 
 
Eräs Tiibetilvisen perinteen merkillisempiä ja kiehtovimpia 
meditaatioharjoituksia on niin kutsuttu Chöd, jossa kannibalistinen tematiikka 
ikään kuin jatkuu joogin uhratessaan karnaalin ruumiinsa demoneille, 
puolijumalille ja ​bodhisattvoille​. Harjoite on tyypillisesti tehty 
ruumiidenpolttopaikoilla, jossa meditoija visualisoi oman kehonsa paloittelun ja 
syömiseksi tulemisen paikalle kutsuttujen henkien toimesta4. Kompleksi 
meditatiivinen harjoitus tähää harjoittajan oman egonsa tuhoamiseen 
(tiibetinkielinen sana Chöd, ​གཅོད, kääntyy englanniksi “To sever” tai “Cut 
through”) seka pyyteettömän myötätunnon ja valaistumismielen, ​boddhichittan​, 
laajentamiseen kaikkia eläviä olentoja kohtaan, jopa demoneja. Näiden 
harjoitusten esoteerinen sisälto on tarkoin vartioutu ja pysynyt salassa 
“vihkymättomälle”, jopa tähän päivään asti. 
 
Intialaisissa ja Tiibetalaisissa kirjallisissa tantroissa on useita vittauksia viiteen 
‘nektariin’, jotka järjestyksessä ovat: virtsa, ulosteet, kuukautisveri, siemenneste 
ja luuydin (tai joskus harvemmin ihmisliha)6. Sisäisen alkemian; 
hengitysharjoitteiden, visuaalisaation ja komtemplaation tuloksena nämä 
“epäpuhtaat” ainesosat muutetaan kehon alkemistisessa athanoorissa 
maagillisiksi substansseiksi, jotka sittemmin pystyvät joko parantamaan 
sairauksia, tai välittämään ​siddheja​, eli taikavoimia, tantriaelle harjoittajalle. 
Kirjallisuus on peräisin 1300-luvulta Tiibetin Nyigma (Muinainen) 
koulukunnalta7. 
 
Tiibetinbuddhalaisuuden juurien teoretisoidaan sijaitsevan muinaisessa 
Siddha-perinteessa, josta sittemmin mm. Kapalika ja Aghora sektit syntyivät. 
Aghorat harjoittavat kannibalismia ja nekrofiliaa tänäkin paivana Intian 
Varanasin (Benaresin) pyhän Ganges-joen läheisyydessä. Buddhalaisen tantran 
korkein “kulkuneuvo” on koulukunnasta riippuen joko Dzogchen, eli ​Suuri 
Täydellistymä​ tai Mahamudra, ​Suuri Sinetti,​ jotka kuitenkin perusolemukseltaan 
ja oivallukseltaan ovat yhtä. ​Dzogchenin, ​‘Suuren Täydellistymisen​’​ oivaltanut 
harjoittaja on moraalisen hyvän ja pahan, puhtaan ja epäpuhtaan tuollapuolen. 
Hän on ylittänyt ilmiömaailman dualismin, aivan kuten Robert Price 
artikkelissaan huomauttaa8. Näin ollen voimme vain pohtia, onko krytisten 
tantra-tekstien “​twilight​ ​language”​ todella viitannut niiden kirjaimelliseen 
toteuttamiseen, sillä tantrikalle tai joogille, ei mikään ole epäpuhdasta. 
 
Tiibetiläisen Tara jumalattaren inkarnaation, Machic Labdrönin Himalajan 
ylängölle tuoma Chöd harjoitus muistuttaa suuresti Siperian ja Mongolian 
shamanismin initiatorisia riittejä, joissa shamaanikokelas tulee henkien 
syömäksi9. Näissä shamanistisissa riiteissä shamaani saa valtaansa tämän 
syöneiden henkien voimat, joita sittemmin voi käyttää niin sairauksien 
parantamiseen, kuin niiden aiheuttamiseen aiheuttamiseen. Näiden 
mytopoeettisten tapahtuminen syvempi merkitys on siinä, etta näin ollen 
shamaani saa valtaansa kyseisten toteemihengen voimat, jotka sijaitsevat hänen 
vitaalinesteissaan ja sisäelimissaan. Juuri näiden voimien vuoksi - 
theriomorfismi ja röntgennäkö - shamaaneita pelätään9. Shamaani on 
liminaaliolento, “päätön”, joka asuttaa kahtalaisesti seka näkyvää, että 
näkymätöntä maailmaa, inhimilillista ja ei-inhimillista, eikä näin ollen ole 
yhteiskunnan normien sitoma. Ottaessaan petoeläimen muodon, on hyvin 
mahdollista, että shamaani kadottaa itsensa possessiossa ja tulee itse 
kannibaaliksi, saalistaen ja herkutellen kanssaihmisten sieluilla ja lihalla. 
 
Lovecraftin näkökulmasta viittaukset nekrofagiaan ovat kaunistelematonta 
retoriikkaa jonka tarkoitus on alleviivata Nyarlathotephin, Muinaisten Jumalien 
sanansaattajan ja sielun, kauhistuttavaa kulttia, joka xenofobisen ja rasistisen 
Lovecraftin silmin näyttäytyi ‘sanoinkuvaamattomana kauhuna’. 
 
Nimi Nyarlathoteph ja Lengin kultin sieluamuletti loihtii esiin ideografisen 
symbolin Egyptiläisesta ​necropompoksesta​, Anubiksesta, siivekkäästä ja 
kyyristyneestä Sfinksiä muistuttavasta mustasta šhakaalista. 
Šhaakaalinkasvoisesta Anubiksesta on tosiaan löydetty siivekkäita kuvauksia 
niin egyptilaisten10 kuin kreikkalaisten parista11. Šhakaalien tiedetään oleilleen 
muinaisen Egyptin necropoliksen laitamilla kaivelle ruumiita haudoistaan ja 
herkutelleen raadoilla. Šhakaalit väijyivat hämärässä necropoliksen lähistolla 
syomässä ruumiita haudoista, ja silti niitä kunnioitettiin Egyptilaisessa 
kulttuurissa ​psychopompoksina​, sielunsaattajina, monin tavoin kuin korppikotkia 
kunnioitetaan Tiibetin ylänköjen tantrisissa kulteissa*. Syödessään ruumiin 
šhakaali myös vapautti sielun karnaalista vankilastaan. 
Kun Lovecraft kertoo tarinassaan The Dream-Quest of Unknown Kadath 
Nyarlathotephin Lengin kultin mesenaatiksi, käy edellinen teoria kovinkin 
ilmeiseksi. Ikään kuin Lengin kultilla olisi ollut jonkinsortin yhteys Egyptiin, ja 
nekrofaginen šhakaali on todella mitä osuvin symboli kannibalismia 
harjoittaneelle kultille. 
 
Siinä missä löydämme Tiibetin Buddhalaisuudesta Dorje Tröllön, joka on 
buddhan (Padmasambhavan, “Toisen Buddhan”12) raivokas “Viisaus-Kaaos” 
manifestaation13, niin Egyptista löydämme “Ryömivän Kaaoksen”, 
Nyarlathotephin “Hullun ja kasvottoman Jumaluuden14” ja nekrofagisen 
šhakaalikasvoisen jumaluuden, Anubiksen, joka ei pelkästään ole ​psychopompos​, 
mutta on myös “kasvoton”. Kasvoton Anubis on siinä mielessä, että 
šhakaalipäisyys viittaa ei-inhimillisyyteen, “päättömyyteen”, johon myös musta 
väritys essentiaalisesti kuuluu15. 
 
Lengin kultin käsittelyssä ja sen salatusta yhteydestä muinaisen Egyptin 
mysteereihin, on syytä mainita Egyptilainen kuningas Uniksen “Kannibaali 
Loitsu”. Loitsu kuvailee, kuinka kuollut kuningas jumalat apunaan teurasta, ja 
syö jumalat kuin uhrilahjat, ja näin inkorporoi heidän pyhät voimansa itseensä 
neuvotellakseen turvallisen läpipääsyn ​Toiselle Puolelle,​ sekä varmistaakseen 
taivaallisen hallintansa jatkuvuuden Taivaakannen valtakunnassa. 
Loitsu on löydetty eräistä vanhimmista pyramideista ja on todella 
kannibalistisen teeman hallitsema. Loitsussa kuningas voimallistaa ​akh​iaan 
syömalla jumalat. Saalistavan šhakaalin muodossa (“Unis is the Lord of Jackal 
Wisdom”17) han paloittelee ja nielee jumalten magian, ​heka​n, heidan b ​ awn​ ja 
kykynsä transformaatioon (​kheper​). Tässä shamanistisessa visiossa on 
eriskummallista sen yhteys šhakaalin (Anubikseen), Lengin sielusymboliin sekä 
kultin harjoittamaan nekrofagiaan.   
 
( Egyptilaiset itse kutsuivat maataan nimella ​kmt​ ‘musta maa’, joka viittasi Niilin 
mustaan hedelmalliseen maahan ja joka oli mystisesti liitetty myos 
Osiris-jumaluuden ruumiiseen16. ) 
 
Siinä missä Lengin Ylipappi verhosi kasvonsa keltaiseen silkkiin, ja missä 
Nyarlathotephia kutsutaan kasvottomaksi jumaluudeksi, uskon Lengin kulttien 
jäsenten buddhalaisen Chöd-harjoituksen mukaisesti tulevan itse 
“kasvottomiksi” uhraten oman “päänsä” tai “kasvonsa”, yksinkertaisemmin 
sanottuna maallisen egonsa. Xenofobiselle ja rasistiselle Lovecraftille 
Nyarlathotephin tuoma illuminaatio näyttäytyi tietenkin “hulluutena ja täytena 
kauhuna”, mutta ihmiselle, joka rehellisesti & aktiivisesti pyrkii kurkistamaan 
“reunan toiselle puolelle”, on taman Muinaisten Jumalten Viestinviejän tuoma 
sanoma, ja sen kultin gnōsis ​mustaa kuin avaruus ja kirkasta kuin sen tahdet. 
 
Finis 
 
Ionas Laine 
Kirjoitelma on omistettu kahdelle; 
Meliša; sinulle Valo Yuggothista & Perttu; LVX, ​memorium sacrum. 
 
 
Alaviitteet; 
1. H.P.Lovecraft – Temppeli, Nimeton kaupunki ja muita kertomuksia, s.52-53, 
Jalava, 1999. 
2. H.P.Lovecraft – The Fiction: Complete and Unabridged, s.486, Barnes & 
Noble, 2008. 
3 Robert M. Price: What Was the "Corpse-Eating Cult of Leng"? Crypt of 
Cthulhu 1.2, 1981. Artikkeli on luettavissa 
osoitteessa:​https://web.archive.org/web/20141209051052/http://www.crypt-of 
cthulhu.com:80/corpseeatingcult.htm 
th​
4 Katso esimerkiksi; 14​ Karmapa Thekchok Dorje & Jamgon Kontrul Lodo 
Thaye – Chod practice manual and Commentary, Snow Lion publications, 
2007, Alejandro Chaoul – Chod Practice in the Bon Tradition, Snow Lion 
Publications, 2007 & Dempa Tukte Lama - The Laughter of the Dakinis; the 
Practice of Generously Offering One's Body from the Boundless Treasury of 
Spaciousness, bootleg-versio, 2012(?). 
5 ​Fungi from Yuggoth​: XXVII. The Elder Pharos: 
From Leng, where rocky peaks climb bleak and bare 
Under cold stars obscure to human sight, 
There shoots at dusk a single beam of light 
Whose far blue rays make shepherds whine in prayer. 
They say (though none has been there) that it comes 
Out of a pharos in a tower of stone, 
Where the last Elder One lives on alone, 
Talking to Chaos with the beat of drums. 
The Thing, they whisper, wears a silken mask 
Of yellow, whose queer folds appear to hide 
A face not of this earth, though none dares ask 
Just what those features are, which bulge inside. 
Many, in man’s first youth, sought out that glow, 
But what they found, no one will ever know. 
6. Henkilokohtainen korrespossi Tiibetinbuddhalaisen rNyig-ma tantrikan 
kanssa, joka toivostaan tahtoi pysya nimettomana. 
7. Lahteena edelleen edella mainittu tantrinen harjoittaja. Asiaa kasittelee myos 
Frances Garrett artikkelissaan “T​APPING THE BODY’S NECTAR: 
GASTRONOMY AND INCORPORATION IN TIBETAN LITERATURE”​ . 
Luettavissa osoitteessa: 
http://francesgarrett.chass.utoronto.ca/wp-content/uploads/2011/03/TappingG
arrett.pdf 
8. Robert M. Price: What Was the "Corpse-Eating Cult of Leng"? Crypt of 
Cthulhu 1.2, 1981. 
9. Stepanoff: Devouring Perspectives: On Cannibal Shamans in Siberia. 
10. Terence DuQuesne: Black and Gold God, s. 59, Darengo, 1996. 
* asiasta kiinnostuneita suosittelen tutustumaan tiibetilaiseen Jhator 
hautaukseen. 
11. Tasta vinkista kiitos Suomen Egyptologisen Seuran Mia Merelle. Kyseinen 
amuletti kuuluu kreikkalaiseen aikaan, ei niinkaan muinaisen egyptin 
kuvastoon. 
12. Padmasambhava, myos Guru Rinpoche, oli joogi, valaistunut eli buddha, 
joka toi buddhalaisuuden tiibetiin. Tiibetin Buddhalaisuudessa on keskeisempi 
kuin itse historiallinen Buddha Shakyamuni. 
13. Vertaa Lengin “Ryomiva Kaaos” (Crawling Chaos) ja Vajrayanan 
“Viisaus-Kaaos” (Wisdom-Chaos). 
14. “The Rats in the Wall”, s.107: “Nyarlathotep, the mad faceless god”) 
15. On totta, etta muinaisessa Egyptissa seka vihrea etta musta oli 
uudelleensyntymisen vareja. On myos syyta mainita, etta egyptilainen 
kultashakaali (​Canis aureus) ​ollut musta, niin kuin voimme sen nimesta paatella. 
Nain ollen Anubiksen “mustuus” tulee tulkita viittaavan metafyysiseen 
mustuuteen, joka on jokseenkin problemaattinen Egyptologisesta 
nakokulmasta, mutta kyseisen kirjoitelman kannalta paatamme suosia kyseista 
tulkintaa. 
16. Osiris kuvataan usein vihreana, mutta hanesta kaytettiin myos nimitysta ​km 
wr​ “great black”. 
17. “Unis is the lord of jackal wisdom (nb s3bwt). Whose own mother does not 
know his identity” Tomas Vincente, Faceless God, s.115. Theoin, 2015.