You are on page 1of 96

Hyvin

kouluu!
SUOMEN KIELEN

KUUNTELUHARJOITUKSIA

TAITOTASOLLE B1

Kristina Kuparinen Terhi Tapaninen

Helsingissa
Kustannusosakeyhtit Otava
Hyva kuuntelija,

Hyvin kuulun! on itseopiskeluun ja luokkakiyttéon sopiva kuullunym-


martimisen materiaali, joka sisiltdd laajan tehtdvikirjan ja kuuntelu-cdm.
Se tiydentida Hyvin menee -sarjaa ja sopii seki itseopiskeluun etti luokka-
kiyttoon. Materiaali on tarkoitettu aikuisille ja nuorille, jotka tavoittele-
vat itsendisti keskitason kielenkayttotaitoa (B1).
Kuuntelut muodostavat kokonaisuuden, jossa Viikon Juorut -lehden
toimittaja ja kuvaaja reissaavat halki Suomen. Juttuja tehdiin eri paikka-
kunnilla, joten kuulijat saavat tilaisuuden tutustua suomalaisiin elinkei-
noihin, yhteiskuntaan, ympirist6n ja kulttuuriin.
Kehittyminen suomen kielen taidoissa A2-tasolta Bl-tasolle vaatii
sanavaraston laajentamista sekd harjaantumista erilaisiin puhe- ja kuun-
telutilanteisiin. Kuuntelumatkan aikana asioidaan eri paikoissa, vaihde-
taan mielipiteitd, kuullaan kertomuksia ja asiaa. Henkiléiden puhe on
tavallista suomea, ja sini kiytetddn yleisid puhekielen piirteitd. Tehtivit
ohjaavat kuuntelemaan isoja kokonaisuuksia, monenlaisia puheenaiheita,
tirkeita yksityiskohtia sekd puhujien asenteita ja suhtautumista puheen-
aiheeseen.
Materiaalissa on kiinnitetty huomiota puhetilanteiden ja tehtivien
monipuolisuuteen. Kirjassa ovat mukana myos kuunteluiden kisikirjoi-
tukset ja tehtivien oikeat vastaukset, jotka helpottavat harjoittelua. Kaik-
kein tirkeinti on kuitenkin kuunteleminen siten, ettei samalla seuraa
puheen kulkua tekstista.
Kuuntelemisen harjoittelemiseen ei aina ole helppo 16ytii tilaisuuk-
sia. Toivomme, ettd Hyvin kuuluu! rohkaisee pitimiin korvat auki!

Kesilla 2009

Kristiina Kuparinen Terhi Tapaninen

Hyvin kuuluu!
Sisallys
Tehtavat.................... cin. 5
1. Kokkola ......................... 7
2. Kemi. ooo 16
3.Kajaani.........o 22
4, Imatra .......... aL 28
5. Loviisa ........... i... 34
6. Alavus ......................... 39
7. Naantali........................ 43
8 Turku .................. L. 47

Tehtévien oikeat vastaukset .............. 54


1. Kokkola ........................ 55
2. Kemi... 59
3. Kajaani......................... 61
4 Imatra ................ 62
5. Loviisa ......... 64
6. Alavus .............. 65
7. Naantali........................ 66
8. Turku .......... LL. 69

Kuuntelut teksteina ..................... 72


1. Kokkola ........................ 73
2. Kemi... 76
3. Kajaani........ o.oo iii a 79
4. Imatra .......... 81
5. Loviisa ......................... 85
6. Alavus ................ LL. 86
7. Naantali........................ 88
8. Turku ............ 20

Kuuntelu-cd:n raitaluettelo .. ............. 93

Hyvin kuuluu!
TEHTAVAT
Kuuntelumateriaali on yhtenainen tarina Viikon Juorut -lehden toimittajien,
Mintun ja Onnin, juttumatkasta eri puolille Suomea. Toimittajien pitaisi keksia
juttu jokaisesta kaupungista, jossa he pysahtyvat. Matkalla sattuu kaikenlaista
ja toimittajat tapaavat monenlaisia ihmisid. Onni on kokenut miestoimittaja ja
kotoisin It4-Suomesta. Minttu on nuori kaupunkilaisnainen.

CD:l1a on 25 raitaa. Tavallisesti jokaiseen raitaan liittyy useampia kuin yksi


tehtéva. Tehtavavihosta voit seurata numeroiden ja otsikoiden avulla, mihin
raitaan mikakin tehtava liittyy. Jokaisen raidan alussa mainitaan myos, ketka
henkilét kuuntelussa puhuvat, ellei asia kay ilmi ensimmaisen tehtavan johdan-
nosta.

Hyvin kuuluu!
TEHTAVAT
Nt )

Kokkola

1 Uusi komennus

Viikon Juorut -lehden toimittaja Onni Laamanen ja kuvaaja Minttu Keskitalo


ovat saaneet paitoimittajalta tehtivikseen uuden tangokuningattaren, Satu Pent-
tilin, parisuhdehaastattelun. Onni ja Minttu ovat matkustaneet Kokkolaan Satu
Penttilin keikalle. Kuulet pdatoimittajan ja Onnin puhelinkeskustelun.

Tutustu ennen kuuntelua sanastoon ja lue tehtava 1.

parisuhde, -suhteen sulhanen, sulhasen


paatoimittaja, -n raivostua, raivostun
keikka, keikan suoraan sanottuna
oikeastaan mokata, mokaan
(esim. lehden) paino, -n kestaa, kestan
menestys, menestyksen selitys, selityksen
nousta paahan, painaa mieleen,
nousee paahan painan mieleen
lava, -n

Hyvin kuuluu!
1 KOKKOLA » TEHTAVAT

(1) Kuuntele dialogi ja vastaa, ovatko vaittamat oikein (O) vai vaarin (V).

a) Onni soittaa, koska han on hyvin tyytyvdinen. []


b) Paatoimittaja on kérsivéllinen ja ymmartavainen. [1]
c) Tangokuningatar on ollut tyly Onnille. []

d) Paatoimittaja on paattavéinen. []

(2 Mintun tarkoituksena oli Iahtea juttukeikan jalkeen kaverinsa mokille.


Nyt han joutuu kuitenkin perumaan mokkireissun. Kuuntele puhelu
uudelleen. Jos haluat, voit kirjoittaa itsellesi lyhyesti muistiin, mita
puhelun aikana kerrotaan. Kirjoita sitten Mintun kaverille Millalle lyhyt
sdhkdposti, jossa Minttu kertoo, mitd Kokkolassa tapahtui ja miksi han
ei paase mokille.

Vastaanottaja:

Kopio:
Aihe:

Selitykset:
Onni selittelee puhelimessa epdonnistumistaan péditoimittajalle.
Hin kiyttdd esimerkiksi seuraavanlaisia aloituksia ja johdantoja selityksiin:
Tuota tuota...
Ei mennyt ihan niinku suunniteltiin.
Taytyy varmaan vdhén vield miettia.
Me ei tavallaan niin ku saatu sitd haastattelua.
Mie kylla paasin...
Mutta se vaan jotenkin raivostui.
Taytyy varmaan keksia jotakin muuta, ja...
Se oli kylla tosi ldhella se haastattelu.

Hyvin kuuluu!
1 KOKKOLA » TEHTAVAT

Voit kadyttdd myos seuraavia fraaseja selityksissa:


Ma olen valtavan pahoillani, mutta...
Siina kavi niin, etta...
Ma en tied, miten tds on mahdollista...
Oikeastaan se oli vahinko...
Suoraan sanottuna...
No ma tavallaan...
Mulla on ollut hirvea kiire...
Ma olen niin hajamielinen...

3] Keksi selitysrepliikit seuraaviin tilanteisiin.

a) Olet myohastynyt kurssilta.

b) Olet unohtanut tehdéa kotitehtavat.

¢) Et ole mennyt tapaamiseen, jonka olit sopinut.

d) Olet unohtanut anopin syntyméapaivan.

e) Et ole maksanut vuokraa ajoissa.

f) Olet ajanut ylinopeutta ja poliisi ottaa sinut kiinni.

Hyvin kuuluu!
1 KOKKOLA » TEHTAVAT

2 Kuka moittii kets?

Viikon Juorut -lehden paitoimittaja Varis moittii Onnia epaonnistu-


misesta. Kuuntele nelja pientid puheenvuoroa ja arvaa, kuka moittii ja
ketd. Kuulet neljan eri puhujan danen.

Kuka moittii? Keta?

1.

3.

3 Yosijaa etsimassa

Onni ja Minttu eivit pidse lihtemdin kotimatkalle, koska he joutuvat uuden


komennuksensa takia aloittamaan kiertomatkan ympari Suomea. Koska on jo
my6hi, he paittavit yopyi hotellissa Kokkolassa ja lahted aamulla matkaan kohti
pohjoista.

Rannikkoseuduilla asuu enemmin ruotsinkielisia suomalaisia kuin sisimaassa, ja


myos hotellin vastaanottovirkailija puhuu ruotsia alussa: kuulet muutamia ruot-
sinkielisid lauseita, ennen kuin virkailija siirtyy puhumaan suomea Mintulle.

Tutustu ennen kuuntelua sanastoon ja lue tehtévaan 5 liittyvat kysymykset.

yhden hengen huone, huoneen verkko, verkon


varaus, varauksen veloitukseton,
messut, messujen veloituksettoman
kanta-asiakas, kanta-asiakkaan kortteli, korttelin
hotellikortti, -kortin risteily, -n
kuulua hintaan, saaristo, -n
kuuluu hintaan majakka, majakan
vapaasti kaytettavissa luovuttaa huone,
nettiyhteys, -yhteyden luovutan huoneen
langaton, langattoman

10 Hyvin kuuluu!
1 KOKKOLA » TEHTAVAT

5] Vastaa omin sanoin.

a) Millaisia huoneita hotellissa on?

b) Millaiset huoneet Minttu varaa? Miksi?

¢) Mainitse ainakin kaksi hotellin palvelua, joita asiakkaat voivat


kayttaa ilman lisdmaksua.

d) Millaisia asioita itse haluaisit selvittaa, jos olisit yopymassa hotellissa

tyématkalla?

Hyvin kuuluu! 11
1 KOKKOLA » TEHTAVAT

Seuraavassa dialogissa repliikit ovat vaarassa jarjestyksessa. Dialogi on


jaettu kolmeen osioon. Jarjesta repliikit oikein kussakin osiossa siten,
ettd saat jirkevan dialogin. Jokaisessa osiossa ensimma&inen repliikki
kuuluu hotellin vastaanotolle. Dialogi jatkuu yhtenaisesti osiosta toi-
seen siirryttaessa.

Osio 1
— Asiakas: Joo. Varaus on vain yhdeksi yéksi, mutta onko sitd mah-
dollista jatkaa, jos joudun jadmaan pitemmaéksi aikaa?
—— Asiakas: Kyllg, ja se oli yhden hengen allergiahuone?
—— Vastaanotto: Paivaa!
Vastaanotto: Katsotaan. Holmstrém Nina? Ja yhden hengen Superior-
huone?
——— Vastaanotto: Selva. Milla nimella varaus oli?
—— Vastaanotto: Aivan. Tassa huoneessa on hajusteiden kaytto kielletty.
Oliko varaus vain taksi yoksi?
— Asiakas: P&ivaa. Minulla oli huonevaraus taksi illaksi.
——— Vastaanotto: Hetkinen, tarkistan tilanteen. Juu. Nayttaa silta etta
meilld on vapaata seuraavana yond. Tehd&anko varaus
pitemmaksi aikaa?
— Asiakas: Holmstrém.
— Asiakas: En ole ihan varma tarvitsenko toista yota. Voiko varaus-
ta sitten perua maksutta?

Osio 2
—— Asiakas: Hyva. Mihin aikaan teilld on aamiainen?
— Asiakas: Visalla.
— Asiakas: Joo. ... Tuleeko allekirjoitus tdhan vai tdhan?
— Vastaanotto: Noin. Nyt on kaksi yéta varattu. Ja miten maksatte?
— Vastaanotto: Kylla voi. Jos tehdaan nyt varaus viela toiseksi yoksi, niin
sen voi maksutta perua huomiseen kello kuuteentoista
mennessa.
Vastaanotto: Selva. Saanko hetkeksi luottokorttinne. Kiitos. Otan kor-
tista vain tiedot, maksaa voitte, kun |ahdette. Ja tdssa
asiakaskortti, jonka voitte tayttaa.
— Vastaanotto: Siihen alemmalle viivalle. Kiitos.
— Asiakas: Hienoa! Varataan siis se toinen yo my®s.

12 Hyvin kuuluu!
17 KOKKOLA » TEHTAVAT

Osio 3
Vastaanotto: T&ssa avainkorttinne, huone on kolmannessa ker-
roksessa ja muistutan viela, etta koko hotellimme
on savuton. Hissit ovat takana oikealla. Mukavaa
viikonloppual
Vastaanotto: Aamiainen tarjoillaan tassa kerroksessa kello 7-11.
Tuossa oikealla on hotellin a la carte -ravintola ja
sen vieressd viihtyisa baari, jos haluatte nauttia jo-
tain virkistavaa viela tanaan.
Vastaanotto: Kylla on. Hotellin ylimmasséa kerroksessa on sauna
lampimana koko illan kello kymmeneen saakka, ja
saunasta on hieno nakoéala yli kaupungin. Kannat-
taa kokeilla, jos on aikaa.
Asiakas: Kiitos. Mihin aikaan ravintola on auki?
Asiakas: Kuulostaa hyvalta. Sitten vield lopuksi, mihin aikaan
huoneet taytyy luovuttaa?
Asiakas: Kiitos paljon.
Asiakas: Eli yhdeltatoista. Selva. Sitten kysyisin viela, onko
teilld saunaa.
Vastaanotto: Iltapéivalla neljasta keskiyohon saakka. Keittio sul-
jetaan kello 23.
Vastaanotto: Kello 12. Sen jalkeen voimme kylla sailyttaa matka-
tavaroita, jos teilla on asioita kaupungilla hoidetta-
vana.

Hyvin kuutuu! 13
1 KOKKOLA » TEHTAVAT

Hotellit tarjoavat joskus huoneitaan edulliseen hintaan niille, jotka


varaavat majoituksensa ennakkoon. Tdydenna seuraavat lauseet
sopivilla ilmauksilla. Kdyta seuraavia:

asti/saakka hannilla viime tipassa


mennessa etukateen jalkijunassa
lahtien hyvissé ajoin etunendssa

a) Kanta-asiakkaan viikonloppuedun saat, kun teet varauksesi 8.5.

b) Viime vuonna kaikki kampanjaan kuuluvat huoneet varattiin jo

¢) Onnilta jai huokea huone saamatta, koska han on aina liikkeelld

d) Hiihtoloman varauksia voi tehda tammikuun alusta

e) Lapissa sesonki jatkuu toukokuun


f) Minttu suunnittelee tavallisesti lomareittinsa

g) Kun uudet matkaesitteet julkaistaan, Minttu tekee varauksensa

h) Onnin taytyy usein tyytya lomakohteeseen, joka sattuu olemaan jal-

jelld, koska han varaa matkansa

i) Onni on suosikkikohteiden varauslistoilla aina

14 Hyvin kuuluu!
1 KOKKOLA » TEHTAVAT

4 Saatiedotus

Minttu ja Onni ldhtevit ajamaan Kokkolasta Kemid kohti. Matka jatkuu vihin
masentuneissa tunnelmissa, ja molemmat toimittajat haluaisivat jo lihted lomal-
le. Edessi on kuitenkin vield tehtivit Kemissi, Kajaanissa, Imatralla, Loviisassa,
Alavudella ja Naantalissa, ennen kuin he voivat palata Turkuun, jossa lehden pii-
toimitus sijaitsee. Jokaisesta matkan kaupungista Onnin ja Mintun tdytyy saada
kirjoitettua mehevi juttu, joka kelpaa Viikon Juorut -lehden piitoimittajalle. Kun
Minttu ja Onni ldhtevit Kokkolasta, autoradiosta kuuluu sadtiedotus.

Tutustu ennen kuuntelua sanastoon.

saaennuste, -ennusteen sadekuuro, -n


pouta, poudan yhtendinen, yhtendisen
matalapaine, -paineen seljetd, selkenee
navakka, navakan puuskittainen, puuskittaisen
rae, rakeen

Kuuntele ja yhdista sddtiedotuksessa kuulemasi saatilat oikeaan


kellonaikaan.

Hyvin kuuluu! 15
5 Lahelts piti!
Onni ja Minttu ajavat Kokkolasta kohti Kemii. Tie polveilee kauniiden maise-
mien halki, ja matka on aika pitki. Onni laulelee kuunnellessaan autoradiota,
mutta Minttu on istunut jo pitkddn ihan hiljaa. Ulkona on alkanut sataa ja taivas
on tummentunut. Kuulet Onnin ja Mintun keskustelun.

Tutustu ennen kuuntelua sanastoon ja lue tehtava 1.

lahelta piti
ottaa paahan,
(esim. vasymys) ottaa paahan
reissu, -n
pamaus, pamauksen
kaista, -n
pelastuslaitos, -laitoksen

16 Hyvin kuuluu!
2 KEMI » TEHTAVAT

(1) Valitse oikea vaihtoehto.

a) Aluksi Minttua
1 vasyttaa.
2 sattuu.
3 arsyttaa.
4 itkettaa.

b) Onni yrittaa saada Mintun


1 olemaan hiljaa viel tunnin.
2 suhtautumaan uuteen tehtdvaan positiivisesti.
3 lahtemaan kaverin mokille.
4 suhtautumaan uuteen tehtdvaan negatiivisesti.

¢) Onni ja Minttu joutuvat pysahtymaan, koska


1 tielle on kaatunut puu.
2 bussi on kaatunut tielle.
3 palomiehet siirtavat bussia.
4 salama on iskenyt tiehen.

d) Kemissa Minttu ehdottaa tutustumista


1 moniin asukkaisiin.
2 tehtaisiin ja niiden tuotteisiin.
3 talvisaahan.
4 erikoiseen laivaan.

6 Lapsuusmuisto

Onni kertoo automatkalla Mintulle lapsuusmuiston.

Tutustu ennen kuuntelua sanastoon ja lue tehtdva 3.

laskea (makea), lasken lumipyry, -n


kelkka, kelkan tuisku, -n
(umpi)hanki, hangen haukku, haukun (subst.)
pollyta, kiljua, kiljun
(esim. lumi) pollyaa ilmestya, ilmestyn
malttaa, maltan nuolla, nuolen
oikaista, oikaisen saapastella, saapastelen
hadmara, -n hahmo, -n
reppuselkdan, reppuselassa pyyhkaéista, pyyhkaisen
tuiskuttaa (lunta) ottaa syliin, otan syliin
viima, -n hanta, hannan
eksya, eksyn nukahtaa, nukahdan
huilata, huilaan

Hyvin kuutuu! 17
2 KEMI » TEHTAVAT

2] Vastaa ensimmdisen kuuntelukerran jalkeen kysymyksiin a ja b,


toisen kuuntelukerran jélkeen kysymyksiin c-e.

a) Mika olisi mielestasi tarinalle sopiva nimi?

b) Ympyréi yksi tai kaksi adjektiivia, jotka mielestasi kuvaavat


kertomusta parhaiten:

1 huvittava 6 jannittava
2 jarkeva 7 lapsellinen
3 outo 8 karvainen

4 liikuttava 9 uskottava
5 mielikuvituksellinen 10 uudenaikainen

c) Mita luulet, miksi pojat eivat |dytaneet tietd kotiin?

d) Kuka tai mika on Nalle? Mista sen tiedat?

e) Jos sina olisit kertomuksen poikien isa tai &iti, mita sanoisit pojille?

18 Hyvin kuuluu!
2 KEMI » TEHTAVAT

7 Liikennetiedotus
Kuuntele radion liikennetiedotus ja tdydenna aukot.
Tarvittaessa voit kuunnella tiedotuksen useita kertoja.

Tiedotus a)

Valilla Raahe-Liminka on etelasta lahestyttdessa ennen Siikajoen

risteysta b)

, ja talla hetkelld on ¢)
. Tie on avoinna

ainoastaan henkildoauto-liikenteelle. d)

pelastuslaitoksen yksikéita, ja tien raivaus on kadynnissa. Tydn

e)
noin kaksi tuntia. Poliisi ohjaa lilkennettd. Raskaita ajoneuvoja

f)

kuten teita 8121 ja 807.

8 Muuttuvat kelit
Onni ja Minttu ovat Kemissi ja suuntaavat katsomaan Sampo-nimistd alusta.
Jdanmurtajaa ei ndy, mutta autossa on kuuma, joten toimittaja ja kuvaaja padteavit
jaloitella satamassa. He tapaavat satamavalvojan.

Tutustu ennen kuuntelua sanastoon ja lue tehtava 5.

meinata, meinaan
heikottaa, minua heikottaa
kunnossapito, -pidon
keli, -n
laivavayla, -n
ilmasto, -n
lasti, -n

Hyvin kuuluu! 19
2 KEMI » TEHTAVAT

Kuuntele satamassa kayty keskustelu kokonaisuudessaan ja vastaa


ensimmaiseen kysymykseen. Kuuntele sitten keskustelu uudelleen
ja vastaa muihin kysymyksiin.

a) Rastita puheenaiheet, jotka esiintyvat satamassa kaydyssa


keskustelussa.

1 huonovointisuus

2 sataman koneet ja laitteet

HRN
3 ilmastonmuutos

4 laivaliikenne
5 ulkomaankauppa
6 Kemin seudun elaimet

b) Valitse oikea vaihtoehto (O = oikein, V = vdarin) kuulemasi


perusteella.

1 Onnin oireet helpottuvat, kun han paésee ulos.

OL
2 llmastonmuutoksen takia talvellakin on helppo tehda
ty6ta satamassa.

3 Laivat kuljettavat paljon Pohjois-Suomen tehtaiden


tuotteita ulkomaille.

CL
4 Laivat eivat kuljeta matkustajia, koska ne ovat tdynna
puutavaraa.

Huolehtiminen ja kannustaminen
Minttu ja Onni pitivit matkan varrella huolta toisistaan ja my6s kannustavat,
kun toinen tarvitsee piristystd. Dialogeissa he kiyttivit esimerkiksi
ilmaisuja:

Oletko kunnossa? Ei mitaan hataa.


Tarvitsetko jotain? Kaikki jarjestyy.
Sano sitten, jos Mina tiedan, milta sinusta tuntuu
(esimerkiksi sinua heikottaa). Usko pois, tama menee ohi
Mika sulla on? ihan itsestaan.
Kylla tama tasta.

20 Hyvin kuuluu!
2 KEMI o TEHTAVAT

Taydennad seuraava tehtdva sopivilla huolenpidon ja kannustamisen


fraaseilla.

a) Sinahan olet kalpea kuin lakana.

b)
minua vaan vahan vasyttaa, kun viime yd jai vahan lyhyeksi.

Q) ,
stressin takia minullakin on aika usein univaikeuksia.

d)
jos haluat, etta pidetaan pieni tauko.

e) ,
kun vaan saadaan tama homma valmiiksi ja paasen paivaunille.

f)
vaikka kahvia?

9) ,
mina olen ihan kunnossa. Juodaan kahvit sitten, kun saadaan nama

tyot tehdyksi.
h) Mulle on kdynyt ndin joskus ennenkin, ja se menee ohi ihan itsestaan.

Hyvin kuuluu! 21
Kajaani
9 ja 10 limoittautuminen paivystykseen 1-2
Onni on Kajaanin terveyskeskuksessa. Hin ja toimittajakollega Minttu yopyivit
makuupusseissa Kajaaninjoen rannalla, koska halusivat jutun kuuluisasta jadkiek-
koilijasta, joka lomaili vauhdikkaissa tunnelmissa mokillddn Kajaanissa. Rannassa
oli kuitenkin ylldttavin paljon hyttysid, jotka pistivit varsinkin Onnia, ja aamulla
kun Onni herisi, hinen kurkkunsa ja kasvonsa olivat turvonneet huolestuttavasti.
Hengittiminen oli vaikeaa, ja eri puolilla vartaloa hinelli oli isoja kutiavia ldikkia.
Minttu ajoi hinet vilittémisti terveyskeskukseen, jossa hin paisi het kiireelliseni
potilaana lddkdri Martikaisen vastaanotolle.

Tutustu ennen kuuntelua sanastoon.

kuuluisa, -n paikkakuntalainen, paikkakuntalaisen


vauhdikas, vauhdikkaan keikka, keikan
tunnelma, -n kiireellinen, kiireellisen
turvota, turpoan viitisen minuuttia
huolestuttavasti vapautua, vapaudun
valittomasti siitepoly, -n
otokka, otdkan saanndllinen, sdannollisen
allerginen reaktio, -n laakitys, laakityksen
hyttynen, hyttysen poikkeava, -n
pisto, -n lomake, lomakkeen

22 Hyvin kuuluu!
3 KAJAANI » TEHTAVAT

Onni ilmoittautuu terveyskeskukseen. Kuuntele nauhalta kahteen


kertaan ilmoittautumisdialogi, josta puuttuu osa terveydenhoitajan
repliikeistd. Puuttuvien repliikkien kohdalla kuulet tauon ja danimer-
kin. Yritd Onnin vastauksen perusteella paatella, mita terveydenhoitaja
sanoo. Lue vaihtoehtoiset repliikit ja valitse niista sopivin. Tarvittaessa
kuuntele dialogi pienemmissé osissa.

Selva. Miten voin auttaa?


Kylla joo. Ja teiddn nimenne?
Aivan. Ja teidan isanne on?

Ja henkilétunnus?
Enta rekisterinumero?
Entd mika on pin-koodi?

Ette varmaan ole lomalla?


Ette taidakaan olla paikkakuntalaisia?
Oletteko nyt Kajaanissa?

Mita on tapahtunut?
En osaa kertoa taustatietoja.
Sitten kyselisin vield tapahtuman taustatietoja.

Oletteko ollut viime viikolla sairaana?


Onko teille annettu jotain ladkkeita?
Onko teilld aiemmin todettu allergioita?

Enta ovatko ladkkeet hyvat?


Enté onko teilld mitdaan saddnnollista 1aakitysta?
Enta oletteko vahingossa unohtanut lddkkeet?

Ja ne ovat sopineet ihan hyvin?


Ja kaytatte niita joka paiva?
Ja niitd teidan ei tarvitse valttdmatta ottaa?
=
=

Ja séittekd normaalisti eilen?


Ja ettekd ole syonyt tai juonut mitéan tavallisesta poikkeavaa?
WN

Ja ette arvannut oikeaa lottorivia?

Hyvin kuuluu! 23
3 KAJAANI » TEHTAVAT

11 Potilaita hoidossa
Terveyskeskuksessa on normaali arki. Thmiset ilmoittautuvat, kiyvit mm. neuvo-
lassa, rontgenissd, laboratoriossa verikokeissa ja ottavat rokotuksia.

Tutustu ensin sanastoon.

ryhti, ryhdin pulssi, -n


asento, asennon potkia, potkin
hengittaa, hengitan huitoa, huidon
kaaria, karin vahinko, vahingon
hiha, -n nipistaa, nipistan
kéasivarsi, kasivarren ldhete, ldhetteen
rento, rennon nayte, naytteen
lukema, -n suoni, suonen

Kuulet nelja dialogia. Valitse sopiva paikka ja tapahtuma kuhunkin


dialogiin. Kayta annetuista paikoistaja tapahtumista sopivia.

Paikat: fysioterapeutti, neuvola, leikkaussali, laboratorio,


réntgen, terveydenhoitaja
Tapahtumat: virtsakoe, verenpaineen mittaus, rokotus, punnitus,
verikoe, selan kuvaus, ultradanitutkimus

Paikka Tapahtuma
Dialogi 1
Dialogi 2
Dialogi 3

Dialogi 4

24 Hyvin kuuluu!
3 KAJAANI o TEHTAVAT

Laakarissa

Onni piisee kiireelliseni potilaana lddkirin vastaanotolle. Lue laikiri Martkai-


sen ja Onnin keskustelu.

Tutustu ensin sanastoon.

hengenahdistus, -ahdistuksen perusteellinen, perusteellisen


vointi, voinnin paranen,
kuuri, -n esim. olo paranee,
valttaa, valtan vrt. Parane pian!
hyttysmyrkky, -myrkyn kohtaus, kohtauksen
johtua, lahin, 18himmaén
esim. mista johtuu? valttamatta
lahete, lahetteen varmaan
tutkimus, tutkimuksen homma, -n
ottaa yhteyttd, otan yhteytta

Sijoita keskusteluun puuttuvat konjunktiot. Voit kdyttda seuraavia


konjunktioita:

etta, mutta, kun, jos, tai, seka...etta, vaikka, eli, kun, koska, joten

Lasdkari: Tama on aivan selva voimakas allerginen reaktio, ja annan


teille kortisonipistoksen, joka auttaa nopeasti. Alkaa lahtekd
kotiin, a) olo paraneekin. Hoitaja kay

tarkkailemassa vointianne pistoksen jélkeen ja antaa luvan

lahted, sitten b) kohtaus on turvallisesti

ohi.
Onni: Selva.
Ladkari: Lisdksi kirjoitan teille reseptin kortisonivalmisteita. Teidén on

otettava kuusi tablettia joka aamu viiden paivan ajan.


Oonni: Kuusi tablettia kerralla?
[EER 3

Hyvin kuuluu! 25
3 KAJAANI o TEHTAVAT

La&kari: Kylla. Ja syotte kuurin loppuun. Ja ¢)


epailemme, d) kohtaus tuli hyttysten pis-

toista, teidan kannattaa nyt valttaa hyttysia loppukesan aikana.


Onni: Mie kylld haluaisin valttaa niita, e) tun-

tuu silta, f) ne eivat halua valttda minual

Laakari: Niin. Hyttysidhan Suomen kesé&ssa riittaa, g)


suojautukaa h) peittavalla vaatetuksella

i) hyttysmyrkyilla. Nykyiset hyttysmyrkyt


ovat onneksi aika tehokkaita. Ja valtatte oleskelua paikoissa,
joissa on paljon hyttysié j) metsissa, soilla

ja joen rannoilla.
Onni: Tasta taitaa tulla sitten kaupunkilaiskesa.
Laakari: Niin. Mutta emme tietysti voi olla aivan taysin varmoja, mis-
ta reaktionne johtuu, k) kirjoitan teille

lahetteen jatkotutkimuksiin. I) palaatte

Turkuun, otatte yhteyttd omaldakariinne ja selvitatte asian


perusteellisesti.

onni: Selva. Enta jos olo ei tasta parane?


Laakari: Uskoisin, ettd paranee. Mutta m) myo-

hemmin tulee uusi kohtaus, otatte kiireesti yhteytta lahim-


paan terveyskeskukseen.
Onni: Asia selva.

Laakari: Mitenkas sitten sairasloma? Tarvitsetteko todistuksen tyénan-


tajallenne n) vakuutusta varten?
Onni: No en valttdmatta. Kun saan sen pistoksen ja olo helpottuu, niin
voin varmaan jatkaa hommia, ja vakuutusta mulia ei olekaan.
Laakari: Selva. Kaykaapa sitten vatsallenne tuohon paareille, niin saa-
daan teille ldakettd pistettya.

26 Hyvin kuuluu!
3 KAJAANI o TEHTAVAT

Harjoittele konjunktioiden kayttéa. Tee lauseita, joissa annetut sanat


ovat mukana.

Esimerkki:
ty® — vaikka ~ sairas H&n meni téihin, vaikka oli sairas.

a) ladke — aamulla -illalla - seka ...etta

b) jos — tulehdus — taytyd — uudelleen

c) laakari— ettad - terve

d) kun - terve — palata — tyo

e) kuuri — loppuun - vaikka — terve

f) levata — eli - rauhallisesti

g) koska —sairas — sairasloma

h) flunssa — mutta — kauppa

Hyvin kuuluu! 27
Imatra
12 Paperinmakuinen ohjelma
Matkalla Kajaanista Imatralle Onnin auto alkaa temppuilla. Matka suurten met-
sien ja kauniiden jirvimaisemien keskelld vaikutti pitkiltd, kun meno tuntui epi-
varmalta. Kun Onni ja Minttu olivat pysihtymissi Kuopion jilkeen kahville,
jarrupoljin meni pohjaan, mutta auto vain jatkoi matkaansa. Onneksi Onni sai
viistettyd vastaantulijoita, ja vahingoilta sadstyttiin. Onni ja Minttu saikdhtivit
pahan kerran, ja vaikka jarrut toimivatkin kahvitauon jilkeen, ei Minttu oikein
ollut juttutuulella heidin ajellessaan kohti Imatraa.
Onni ja Minttu kuuntelevat matkalla radiota, jossa naispuolinen radiotoimittaja

Tutustu ennen kuuntelua sanastoon ja lue tehtava 1.

nadkyma, -n tuotantolaitos, -laitoksen


seutukunta, -kunnan alkupera, -n
nakoalapaikka, -paikan monimuotoisuus, -muotoisuuden
globalisaatio, -n yllapitas, yllapidan
jalostus, jalostuksen kierratys, kierratyksen
teollisuus, teollisuuden hyvinvointi, hyvinvoinnin
vienti, viennin; vrt.tuonti patikoida, patikoin
ylamaki, -maen; vrt alamaki ymparistd, -n
haaste, haasteen jate, jatteen
paine, paineen kuormitus, kuormituksen
tuotanto, tuotannon paivittada, paivitan
kysynta, kysynnan satsata, satsaan

28 Hyvin kuuluu!
4 IMATRA » TEHTAVAT

(1) Vastaa kysymyksiin.

a) Kenelle radio-ohjelma on tarkoitettu? Millaisia ihmisi& se kiinnostaa?


Miksi? Voit rastittaa useita vaihtoehtoja. Perustele valintasi.

Perustelut

1 nuoria

2 tyoikaisia

Eee
3 ikaantyneita
4 paikkakuntalaisia

5 ulkopaikkakuntalaisia

b Mita haastattelu sisaltaa enimmakseen?


~~

1 mielipiteita
oO

2 tietoja erilaisista
tuotteista
3 tietoja alueen elinkeino-
elamasta
COO

4 alueen yritysten ja tyd-


paikkojen historiaa

5 tarinoita Lappeenrannasta
ja Imatralta

9] Miksi paperiteollisuudella on muutospaineita? Mainitse ainakin kaksi


asiaa.

d Mainitse ainakin kolme asiaa, joita radio-ohjelmassa mainittujen


~~

yritysten taytyy jatkuvasti kehittaa.

Hyvin kuuluu! 29
4 IMATRA » TEHTAVAT

13 Mutka matkassa
Onni ja Minttu ovat sopineet puhelimessa, ettd he voivat tuoda Onnin auton
Kamiriisen autotarvike- ja huoltolitkkeeseen iltapiivilld. Onni ja Kimirdinen
muistelevat hetken armeija-aikojaan, ja sitten aletaan arvioida auton korjaustar-
peita. Minttukin osallistuu keskusteluun.

Tutustu ennen kuuntelua sanastoon ja lue tehtéava 2.

karry, -n
tupata, tuppaa olemaan jarruttaa, jarrutan
haikkéa (vika, ongelma), héikan poljin, polkimen
meinata, meinaan kary, -n
nokka, nokan vilkaista, vilkaisen
kolari, -n konepelti, -pellin
kilsa (kilometri), -n varaosa, -n
lakata, lakkaan letku, -n
saikayttaa, saikaytan sylinteri, -n
hissuksiin (hitaasti) tiiviste, tiivisteen
kaasuttaa, kaasutan kierratysmaksu, -n

Lue kohdat a—f ja kuuntele autokorjaamolla kayty keskustelu.


Merkitse numeroin (1-6), missa jarjestyksessa automekaanikko
Kamarainen tekee tydnsa.

a) Kamarainen kertoo, mita autolle pitda tehda.


CE
b) Kamaréinen haluaa tietda, mita oikein tapahtui.
¢) Kamarainen ehdottaa, mita paikkakunnalla voi tehda
autoa odottaessa.
Oe)

d) Kédmadrainen perustelee arvioitaan korjausty6én kestosta.


e) Kamarainen arvioi, kuinka kauan korjaus kestaa.
f) Kaémarainen haluaa tietoja auton historiasta.

30 Hyvin kuuluu!
4 MATRA » TEHTAVAT

Kuulet autokorjaamokeskustelussa monta puhekielistda numeroilmausta.


Yhdistd numerot siihen asiaan, johon ne keskustelussa liittyvat.

a) toistakymmenta etdisyys Kuopiosta, kun jarrut pettivat

NANININ
b) kymmenisen nopeusrajoitus matkalla Imatralle

¢) reilut parikyta aika, jonka Onnin auto oli ollut


edelliselld omistajalia

d) kuuskyt varaosien hinta

e) tusina ndin monta paivaa Onni ja Minttu


joutuvat odottamaan
f) kaheksankymppia Onnin Annelille 1ahettadmien kirjeiden
lukumaara
HINER

g) muutama kymppi auton ika


h) viidesta kuuteen aika, jonka Onni on asunut Turussa ja
omistanut autonsa

Tarkistuskysymyksia
Joskus on tarpeen tarkistaa, onko kuullut oikein, ymmirtinyt kuulemansa oikein
tai onko tehnyt puheesta oikeita paitelmid. Tarkistuskysymykseen voi poimia
edellisesti lausurnasta sen osan, jonka haluaa tarkistaa. Osan voi toistaa samassa
muodossa kuin se esiintyy edelld tai sen voi muotoilla uudelleen.

Esimerkiksi
— Viidesta kuuteen pdivéadn voi menna, ennen kun kaikki osat on paikallaan.
— Ni etta viidesta kuuteen paivaan voi kestaa?

—- Sen moékkinaapuri on kansanedustaja, jonka saattaa nahda ilman rihman-


kiertdmaa.
— Vai nakuna? Ai ihan ilman vaatteita pihamaalla?

- Kielitaito on merkittava etu, kun asiakkaista kilpaillaan.


— Eli siis kielista voisi olla paljon hy6tya jo ammatillisessa koulutuksessa?

Tarkistuskysymys voi alkaa esimerkiksi pikkusanoilla


a) Oikein kuulemisen/ymmartamisen tarkistaminen
Ai (et/ettd)
Ni/niin etta
Vai

b) Oikein paattelemisen tarkistaminen


(Eli) siis

Hyvin kuuluu! 31
4 IMATRA » TEHTAVAT

Tee jokaisesta vaitteesta tarkistuskysymys ja yksi uusi kysymys,


joka sopii keskustelun seuraavaan vuoroon.

a)
~- Saattaa olla, ettei tata voi ends korjata.

— No siksi, kun tdmé on jo niin vanha ja uuden ostaminen tulee


halvemmaksi.

b)
- Se rautakauppa taitaa olla huomenna kiinni, kun on pyhapaiva.

— Mennaan sinne sitten vaikka maanantaina, kun siulla on aamulla


vapaata.

9)
— Ei niitd housuja varmaan ehdi lyhentaa huomiseksi.

— No laita vaikka joku kiva hame.

d)
— Mina ehtisin kuitenkin varjata ne hiukset viela tanaan, kun yksi
asiakas peruutti aikansa.

- Joo, tule vaan heti toitten jalkeen.

e)
— Anneli ei pdase tdnaan tulemaan, kun se on sairasiomalla.

— Silla leikattiin jalka, eika se parantunut kunnolla. Se taisi saada


jonkun lagkekuurin.

32 Hyvin kuuluu!
4 IMATRA e TEHTAVAT

14 Asemalla
Onni ja Minttu kuulevat keskusliikenneasemalla kaksi kuulutusta
ja yhden mainoksen. Kuuntele ja tdydenna lauseet (a-c).

Kuulutus 1

a) Matkakortille voi ladata

b) Kortin hinnasta saa alennusta kuussa.

¢) Voit liséksi saada alennusta 10 euroa, jos ostat matkoja

Kuulutus 2

a) Bussi kulkee Imatralta

b) Bussi ldhtee laiturilta kolme, koska

c) Jos sinun ei ole vaikea liikkua, paaset laiturille kolme

Kuulutus 3

a) Tytté ihmettelee sité, ettad

b) Uusissa ravintolavaunuissa voi

¢) Vaunusta ostettuja tuotteita voi syoda

Hyvin kuuluu! 33
Loviisa
15 Mielipidemittaus

Onni ja Minttu ovat ajaneet bussilla Imatralta Loviisaan. Loviisan linja-autoase-


man baarissa he ottavat kahvit ja sdimpylit ja miettivit seuraavan yon majoittu-
mispaikkaansa.
Loviisassa on yksi Suomen ydinvoimaloista. Radiouutisissa kerrotaan mielipide-
mittauksesta, joka on tehty ydinvoiman kannatuksesta. Minttu ja Onni hiljentyvit
kuuntelemaan.

Tutustu ennen kuuntelua sanastoon ja lue tehtédva 1.

ydinvoima, -n ilmastonmuutos, -muutoksen


ydinenergia, -n energiankulutus, -kulutuksen
ydinvoimala, -n paasto, -n
lisdydinvoima, -n Yleisradio,-n
uusiutuva energia, kannattaa, kannatan
uusiutuvan energian vastustaa, vastustan
tuulivoima, -n suhtautua, suhtaudun
tuulivoimala, -n Kokoomus, Kokoomuksen
vesivoima, -n SDP, SDP:n
maakaasu, -n Keskusta, -n
6ljy, -n Vihreat, Vihreiden
aurinkoenergia, -n Vasemmistoliitto, -liiton
aurinkopaneeli, -n

34 Hyvin kuuluu!
5 LOVIISA » TEHTAVAT

(1) Kuuntele ja valitse oikea vaihtoehto.

a) Ydinvoimaa vastustaa
1 huomattava enemmistd suomalaisista.
2 vain muutama tuhat ihmista Suomessa.
3 noin 50 prosenttia suomalaisista.

b) Ydinvoima on suosituinta
1 naisten keskuudessa.
2 miesten keskuudessa.
3 nuorten keskuudessa.

¢) Enemmistd suomalaisista
1 ei haluaisi rakentaa lis&a uusia ydinvoimaloita.
2 haluaisi rakentaa uusia ydinvoimaloita.
3 haluaisi purkaa nykyiset voimalat.

d) Suomalaisista puolueista
1 kaikki kannattavat uusien voimaloiden rakentamista.
2 kaikki vastustavat uusien voimaloiden rakentamista.
3 jotkut kannattavat uusien voimaloiden rakentamista.

e) Mielipidemittaus tehtiin
1 soittamalla ihmisille.
2 sahkopostin valityksella.
3 haastattelemalla ihmisia kadulia.

16 Katugallup
Radio Ita-Uusimaa kysyi loviisalaisilta mielipiteitid ydinvoimasta.
Ohjelmassa haastatellaan kahta thmisti.

Tutustu ennen kuuntelua sanastoon ja lue tehtdva 2.

kielteinen, kielteisen kanta, kannan


mydnteinen, mydnteisen turvallinen, turvallisen
raportoida, raportoin onnettomuus, onnettomuuden
ehdoton, ehdottoman kannattaa, kannatan
perustella, perustelen luottaa, luotan

Hyvin kuuluu! 35
5 LOVIISA » TEHTAVAT

(2] Kuuntele ja vastaa.

a) Kumpi haastatelluista suhtautuu ydinvoimaan mydnteisemmin?

b) Miksi nainen on hankkinut kesdmokilleen aurinkopaneelit?


1 Han ei pida tuulivoimasta.
2 Han pelkad ilmastonmuutosta.
3 Han osti ne lastenlapsilleen.

¢) Naisen mielesta pitaisi


1 keksid uusia energiamuotoja.
2 kayttdd enemmadn vesivoimaa.
3 saastad energiaa.

d) Mies
1 ei pelkad ydinvoimalaonnettomuutta.
2 haluaisi toihin ydinvoimalaan.
3 ajattelee, ettd lansimaissa kulutetaan liikaa energiaa.

(3) Kuuntele haastattelut uudelleen ja vastaa.

a) Ympyréi listasta ne perustelut, jotka keskustelussa mainitaan.


1 turvallisuus

2 hinta

3 tyollisyys
4 kotimaisuus
5 kansainvélisyys

6 ymparistdonsuojelu
7 perinteet

b) Ympyrdi ne energiamuodot, joista haastattelun aikana keskustellaan.


1 maakaasu
2 kivihiili

3 ydinvoima
4 tuulivoima

5 oljy

36 Hyvin kuuluu!
5 LOVIISA » TEHTAVAT

Radiouutisten jalkeen Onni ja Minttu jidvit miettimdin energiamuotoja


ja ilmaston tilaa.

Tutustu sanastoon ja lue Mintun ja Onnin keskustelu.

lammet4, lampenen omavarainen, omavaraisen


laitos, laitoksen tuontienergia, -n
kehittya, kehityn toivoton, toivottoman
vaittaa, vaitan kulutus, kulutuksen
vaihtoehto, vaihtoehdon ratkaisu, ratkaisun
saastuttaa, saastutan Arkadianmaki, -maen
menna pilalle, menee pilalle mielenosoitus, -osoituksen
koski, kosken paasto, -n
rannikko, rannikon hallitus, hallituksen

Minttu: Ma en oo kyll& koskaan [&mmennyt tuolle ydinenergialle. En tajuu,

miten kukaan voi ihailla sita Tsernobylin jalkeen. Musta ydinvoima-


lat on pelottavia.
Onni: Onhan ne laitokset kehittyneet sen Tsernobylin onnettomuuden

jalkeen.
Minttu. No vaitatko sa, ettei mitdan vaaraa 00?

Onni: En mie mitadn vaittelem&an sinun kanssa ala. Mutta minusta se on


hyva vaihtoehto. Ajattelepa kaikkia naitd muita energiamuotoja:

vesivoimaa tai kivihiiltd tai maakaasua. Ne pilaa ympariston varmas-


ti. Ydinvoima vain saattaa pilata, jos sattuu joku onnettomuus.
Minttu: No jos niin kay, niin se ymparistd onkin sitten lopullisesti pilalla.

Vesivoima on uusiutuvaa energiaa. Se ei lopu eika se saastuta.


Onni: Niin mutta menevéat parhaat kalajoet pilalle, kun koskiin rakenne-

taan voimaloita.
Minttu: Niin, onhan se niinkin, jos asiaa tuolta kantilta ajattelee. Ei ne kylia
ne tuulivoimalatkaan ole kauniita.

Onni: No ei ole. Mutta kai niihin silma tottuu, jos niita paljon rakennetaan.
cases

Hyvin kuuluu!
5 LoVIISA eo TEHTAVAT

Minttu: Niin. Ajattele: koko rannikko tayteen tuulimyllyja. Milta se nayttais?


Onni: Sitten iso kysymys on, etta pitaisk® olla omavarainen vai luotetaan-

ko tuontienergiaan?
Minttu: Hooh! Toivotonta. Kaikkea energiankulutusta pitéis leikata. Se olis
ymparistdn kannalta ainoa oikea ratkaisu. Pitais jarjestdd Arkadian-

maelle jokin Ei energiankulutukselle -mielenosoitus! Etta saatais

kansanedustajatkin heradmaan. Miten niita paastdja muuten lei-


kataan? Oljy loppuu ja vedenpinta nousee, ja taalla vaan mietitaan
lisdenergiaa.

Onni: Niin. Kai sitd on jo jos jonkinlaista adressia ja nimilistaa kerattykin ja

|ahetetty hallitukselle ja presidentille asti.


Minttu: Sa oot aina niin rauhallinen. Tuleeko sulle koskaan sellanen olo, etta

tad ei paaty hyvin? Tai etta pitais tehda jotain tosi radikaalia?
Onni: No paiva kerrallaan. Ja energiasta puheen ollen, me ollaan nyt saatu

energiaa naista sdmpyloista, etta eikohan lahdeté kuluttamaan sita.


Mars hotellia etsimaan.

Vastaa mielipidevaittamiin lukemasi perusteella.


Merkitse ruutuun S (= samaa mielta) tai E (= eri mielta).

a) Minttu suhtautuu ydinvoimaan positiivisemmin kuin Onni.


0 DE

b) Onni pelkaa ydinvoimaa.

¢) Minttu on oikeassa, kun han sanoo, etta energiankulutusta


pitaisi leikata.
d) Minttu ei oikein tiedd, mité ajatella energian
JOT OF

omavaraisuudesta.
e) Mintusta energiaa pitaisi kayttada nykyistd enemman.
f) Onnista tuulivoimalat ovat taysin mahdoton ajatus.

38 Hyvin kuuluu!
LES
ull)A
!

Alavus

17 Vasyneetja rahattomat

Minttu ja Onni ovat vdsyneet kymmenen péivin matkaansa, ja heidin rahansa


alkavat olla lopussa. Bussimatka Loviisasta Alavudelle on kestinyt pitkian, ilma
on kuuma ja molemmat haluaisivat padsti lepagmain. Minteu varsinkin on kyllis-
tynyt koko tyokeikkaan, ja koska hin viihtyy paremmin kaupungissa kuin maalla,
maaseudulle joutuminen harmittaa hindi erityisesti. Alavuden asemarakennus on
tyhjillddn. Minttu ja Onni menevit kysyméin neuvoa paikalliselea taksikuskilta.

Tutustu ennen kuuntelua sanastoon ja lue tehtévat 1 ja 2.

majoitus, majoituksen maajussi, -n


leirintaalue, -alueen antaa periksi, annan periksi
maatila, -n suurin piirtein
jonkin matkan padssa kunto, kunnon
navetta, navetan kyyti, kyydin
tunnelma, -n

Hyvin kuuluu! 39
6 ALAVUS e TEHTAVAT

(1) Kuuntele dialogi ja vastaa, ovatko vaittamat oikein (O) vai vaéarin (V).

a) Minttu etsii halpaa majoitusta. []


b) Taksinkuljettaja suosittelee ydpymistd maatilalla. [1]
¢) Minttu haluaa mieluummin yopyé leirintaalueella kuin maatilalla. []

d) Maatila on ihan ldhella. []

e) Onni haluaa koko ajan s&astaa mieluummin kuin kuluttaa rahaa. [1]

Kuuntele dialogi ja tdydenna suuntaa tai paikkaa tarkoittavat ilmaukset.

a) Minttu kysyy taksinkuljettajalta: ”


taalta loytyy suht edullista majoitusta?”
b) Taksikuski kertoo, etta taalla on tosi hyvdd maatilamajoitusta

¢) Taksinkuljettaja kertoo, ettd maatila on risteyksesta suurin piirtein


ja viittojen jalkeen

d) ison kuusimetsan jalkeen.

18 Kirea taksimatka

Kun yopaikasta on paitetty, Onni ja Minttu ottavat taksin ja lihtevit.

Tutustu ennen kuuntelua sanastoon ja lue tehtévit 3 ja 4.

pelto, pellon meijeri, -n


leikkuupuimuri, -n kayda huonosti, kdy huonosti
maatalous, -talouden minkkitarhuri, -n
viljelija, -n elainraakkays, -raakkayksen
karja, -n herkka, herkan
sikala, -n arsyttaa, arsytan
maitotila, -n jattaa rauhaan, jatan rauhaan
lypséva, -n

40 Hyvin kuuluu!
© ALAVUS » TEHTAVAT

© Kuuntele dialogi ja valitse oikea vaihtoehto.

Onni on aluksi
innostuneempi kuin Minttu.
vasyneempi kuin Minttu.
pahantuulisempi kuin Minttu.

Alavudella
ei viljelld maata.
ei kasvateta elaimia.
viljelladn maata ja kasvatetaan elaimia.

Tana paivana karjatilat


ovat isompia kuin ennen.
ovat pienempia kuin ennen.
sadstavat enemman kuin ennen.

Mintusta minkkitarhaus
on parempi vaihtoehto kuin maanviljely.
on huonompi vaihtoehto kuin maanviljely.
on hyvé elinkeino.

Oonni
~—
0D

on tyytyvdinen Mintun seuraan.


=

on drsyyntynyt Mintun kaytoksesta.


KN

on huolissaan Mintusta.
Ww

(4) Kuuntele dialogi ja tdydenna suuntaa tai paikkaa tarkoittavat ilmaukset.

a) Onni nékee leikkuupuimurin ja lehmia

b) Taksinkuljettaja kertoo, etta tien


on iso sikala.

¢) Taksinkuljettaja kertoo, ettd valtava maitotila on

d) Matkan lopussa taksinkuljettaja ilmoittaa, ettd matkailutila on

Hyvin kuuluu! 41
6 ALAVUS » TEHTAVAT

Dialogeissa Vasyneet ja rahattomat seka Kirea taksimatka on jon-


kin verran synonyymeja (samaa tarkoittavia sanoja), esimerkiksi iso ja
kookas, rikas ja varakas, edullinen ja huokea. Yhdista kirjaimella samaa
tarkoittavat sanat oikeasta ja vasemmasta palstasta.

a) vanha [1] varaton

b) rikkindinen [1] tyotelids


¢) suuri [] valtava

d) tukeva [] kamala
e) natti [] iakas
f) kiinnostava [] solakka

9) hoikka [| tiukka
h) hassu [] sieva
i) koyha [] risa

i) hirvea [1] pyored


k) kirea [| mielenkiintoinen
j} ahkera [1] hupaisa

42 Hyvin kuuluu!
Naantali

19 Taide-elamys

Naantalissa Minttu ja Onni péisevit uudelleen kuuntelemaan tangokuningatar


Satu Penttilin keikkaa. Keikkaa odotellessaan he viettdvit kokonaisen piivin kau-
pungissa. He kuljeskelevat rahattomina ja [6ytivit rannasta taidendyttelyn, johon
on maksuton sisddnpiisy. Teoksia katsellessaan he sattuvat kuulemaan niyttelyyn
tutustumassa olevan naisen kertomuksen omasta taide-elimyksestdin.

Tutustu ennen kuuntelua sanastoon ja lue tehtava 1.

jattaa kylmaksi heijastua


kolahtaa, (esim. valo) heijastuu vedesta
(esim. telttailu) kolahtaa minuun liikuttaa;
lama, -n (esim. naytelma) liilkuttaa minua
ilmapiiri, -n murehtia, murehdin
maailmanloppu, -lopun putsata, putsaan

Hyvin kuuluu! 43
7 NAANTALI o TEHTAVAT

(1) Vastaa kuulemasi perusteella.


a) Mité osaat kertoa ajasta, jolloin naiskeskustelijan kiinnostus
taiteeseen syttyi?

b) Millaisia tunteita ero heratti naisessa?

¢) Miten taide-eldmys muutti naisen elamé&a?

d) Mita luulet, millainen teos saisi keskustelun miehen kiinnostumaan


taiteesta?

2] Yhdista keskustelussa esiintynyt arkielaman fraasi sen merkitykseen.

a) jattda kylmaksi syvasti


b) on ruusuilla tanssimista hyvin menee
¢) on maassa ei kannata
JR

d) hyvin pyyhkii olla hyédytén


e) nayttda nenaansa jossakin ei ymmarra
f) ei maksa vaivaa on helppoa
g) on tyhjan panttina on masentunut
h) on ihan pihalla ei herata tunteita
i) sydédnjuuria myoten menna ulos, nayttaytya

20 Veistoksen arvoitus
Minttu [6ytdd netistd paikallisuutisten arkistosta jutun, jossa kerrotaan niyttelyssi
kiinnostusta herittineestd veistoksesta.
Tutustu ennen kuuntelua sanastoon ja lue tehtéva 3.

anastaa, anastan tavoittaa, tavoitan

44 Hyvin kuuluu!
7 NAANTALI » TEHTAVAT

Kuuntele uutinen ja etsi virheet uutisen kuvituksesta. Merkitse jokai-


seen kuvaan rastilla, mikd yksityiskohta kuvassa ei sovi kuulemaasi.

(4) Mika olisi mielestasi sopivin otsikko kuulemallesi uutiselle? Miksi?


a) Naantalin poliisi onnistui etsinndissdan
b) Naantalista varastettu taulu l6ytyi
¢) Onnellinen taitelija sai taulunsa takaisin

5] Mita poliisi tietda varkaustapauksesta?

Mita tiedat naantalilaisesta taidenayttelysta uutisen perusteella


(mainitse ainakin kolme asiaa)?

Hyvin kuuluu! 45
7 NAANTALI » TEHTAVAT

21 Laulun loppu?

Minttu ja Onni ovat valmistautuneet tangokuningattaren uuteen haastatteluun


huolellisesti. Koska laulajatar ei suhtautunut Viikon Juorut -lehden edelliseen
haastatteluyritykseen kovin myonteisesti, valokuvaaja ja toimittaja ovat padtti-
neet ldhestyi kuuluisuutta varovasti: Minttu on piiloutunut verhojen katveeseen,
ja Onnin on tarkoitus tulla paikalle, kun Satu Penttild tulee tarkistamnaan, ettd
lavalla on kaikki kunnossa. Pahaksi onneksi Onnin kinnykké kuitenkin reistaa,
ja Onni yrittdd saada sitd kuntoon niin, ettd ei huomaa ajankulkua. Laulaja ehtii
saapua managerinsa kanssa paikalle ennen toimittajaa.

Tutustu ennen kuuntelua sanastoon ja lue tehtava 7.

tollo, -n raplata, raplaan


nappula, -n

(7 Kuuntele dialogi ja merkitse, onko véittama oikein (0) vai vaarin (V).

a) Satu Penttila on huonolla tuulella ennen illan esiintymista. |]


b) Satun managerin tehtava on kouluttaa hanta laulamaan. [7]

¢) Onni ymmartaa nopeasti, miksi Minttu haluaa ldhtea takaisin []

Turkuun.

d) Minttu on karsimaton. []

(8 Onnin pitéisi soittaa paatoimittajalle ja kertoa lyhyesti, mitd Naantalissa


tapahtui, ja millainen juttu seuraavan viikon lehteen on tulossa. Kirjoita
lyhyesti mitd Minttu on Onnille tapahtumista kertonut. Voit kuunnella
keskustelun ensin 2-3 kertaa ja merkitad muistiin avainsanoja, jotka
auttavat kirjoitustyOssa.

46 Hyvin kuuluu!
22 Kiitosten aika
Onni ja Minttu ovat palanneet reilut kaksi vitkkoa kestineeltd kiertomatkaltaan
takaisin tydpaikalleen Viikon Juorut -lehden toimitukseen. Vastoin odotuksia tys-
keikka on sujunut loistavasti, ja Mintun ja Onnin kunniaksi jirjestetdin toimistos-
sa pienimuotoiset onnittelukestit. Padtoimittaja Varis pitdd lyhyen juhlapuheen.

Tutustu ennen kuuntelua sanastoon ja lue tehtava 1.

tiukka, tiukan lupaava, -n


keikka, keikan huippu, huipun
kuvitella, kuvittelen vaatimaton, vaatimattoman
saada aikaiseksi, saan aikaiseksi tsempata, tsemppaan
valttava, -n kannustaa, kannustan
ammattitaitoinen, homma, -n
ammattitaitoisen vastakohta, vastakohdan
ylimaarainen, ylimaaraisen sopia yhteen, sovin yhteen
painos, painoksen ansaittu, ansaitun
enndtysmaarg, -n kahden kesken
yleisd, -n tehdé nelipaivaista viikkoa,
aplodit, aplodien teen nelipdivasta viikkoa
ura, -n puUMmppPU, pumpun
olla hyvéssa vedossa, reistata, (esim. auto) reistaa
olen hyvasséa vedossa

Hyvin kuutuu! 47
8 TURKU » TEHTAVAT

(1) Vastaa kysymyksiin kuulemasi perusteella.


a) Miksi padtoimittaja Varis pitda puheen?

b) Mista asioista Varis haluaa kiittda Onnia ja Minttua?

(Mainitse ainakin kaksi asiaa.)

¢) Milla tavalla Varis vertaa Onnia ja Minttua toisiinsa?

d) Miten Onni suhtautuu omaan onnistumiseensa?

1 Han pitaa sita itsestdan selvana.


2 Han on itsekin yllattynyt omista saavutuksistaan.

3 Han ei valita kiitoksista.

e) Mista asiasta Onni haluaa viela jutella Variksen kanssa?

1 tydajan lyhentdmisesta

2 autonsa korjauksesta
3 kesalomasta

48 Hyvin kuuluu!
8 TURKU » TEHTAVAT

(2) Kuuntele paatoimittaja Variksen pitdma puhe kaksi tai kolme kertaa.

a) Ensimmaiselld kerralla kuuntele puhe kokonaan.

b) Toisella ja kolmannella kerralla kuuntele puhe kolmessa osassa ja


pida tauko jokaisen osan jalkeen. Tauon aikana voit ajatella ja kerra-
ta mielessdsi, mita paatoimittaja sanoi. Al3 tee muistiinpanoja.
c) Kun olet kuunnellut puheen, kirjoita itse samanlainen puhe Mintulle

ja Onnille. Sinun ei tarvitse kirjoittaa tdsmalleen sanasta sanaan sa-


maa puhetta, jonka paatoimittaja Varis piti, vaan kerrot puheessasi

omin sanoin samat asiat, jotka Varis kertoi. Apuna puheen kirjoitta-
misessa voit kdyttaad seuraavaa apusanalistaa:

kiitos — vaikea tehtdva — ammattitaito — onnistuneet jutut -


paljon lukijoita — aplodit — Onnin ura — Mintun ura —- onnittelut

Hyvin kuuluu! 49
8 TURKU » TEHTAVAT

[3] Kirjoita lyhyet onnittelupuheet. Jos tila ei riitd, kirjoita puhe vihkoon.

a) 50-vuotiaalle

Sisallytd puheeseen seuraavat asiat:


— Aloita puhe sanoin “Hyva juhlavaki!” ja lopeta puhe maljannostoon

tai aplodeihin.
— Miksi pidat puheen ("Nyt kun X on tayttényt 50 vuotta...” tai

"Tanaan on hieno juhlapaiva...” tms.)?


— Mista tunnet syntymapaivasankarin?

— Millainen ihminen han on?


—- Kerro jokin hauska tapaus yhteisestd menneisyydestanne.

— Onnittelut

b) Haaparille

Sisallytd puheeseen seuraavat asiat:


Aloita puhe sanoin “Hyva haapari ja hyvat haédvieraat!”
Miksi pidat puheen?

Mista tunnet haaparin?

— Miksi he sopivat toisilleen?


-— Sano muutama kaunis sana haaparin tulevaisuudesta.

— Onnittelut

50 Hyvin kuuluu!
8 TURKU » TEHTAVAT

23 Kuka kehuu ja mista?


Viikon Juorut -lehden péddtoimittaja kehuu Onnia ja Minttua hyvin tehdysti
tyOsti.

Tutustu ennen kuuntelua sanastoon ja lue tehtédva 4.

reissu, -n aikamoinen, aikamoisen


haikka, haikan hatailla, hatailen
jattaa kesken, jatan kesken

Kuuntele kolme pienta puheenvuoroa ja arvaa, kuka kehuu keta


ja mista.

Kuka kehuu? Mista? Keta?

24 Siita tulikin mieleen...


Puheenaiheen vaihtamiseen on olemassa omat fraasinsa. Poimi Onnin
ja Mintun keskustelusta ne fraasit, jotka ilmaisevat, ettd puheenaihe
vaihtuu. Fraasien alkukirjaimet on annettu valmiiksi. Viivoista naet,
montako sanaa fraasiin kuuluu.

a) M

b) S

co A

d)s

e) A

Hyvin kuuluu! 51
8 TURKU » TEHTAVAT

Kirjoita lyhyita dialogeja, joissa puheenaihe vaihtuu. Kayta puheen-


aiheen vaihtamiseen sopivia tehtavan 5 fraaseja. Huomaa, etta fraasit
"siitd tulikin mieleen” tai "siitd puheen ollen” liittyvat edellad puhut-
tuun, mutta “muuten”,“ nu "asiasta toiseen” ja "ai niin, yks juttu vield”
aloittavat aivan uuden puheenaiheen.

Esimerkki:
nalka - tarjous:
Mulla on nalka. Siitd puheen ollen, naapurin kahvilassa oli hyva
lounastarjous.
nalka - tarjous:
Mulla on nalka. Mutta asiasta toiseen, onkohan ne pyorat viela
tarjouksessa siind keskustan pyoréliikkeessa?

a) kiva ilma - ylity6t

b) jalka kipea - tydvuoro

¢) nalké - ruokatunti

d) mukava tydkaveri — veroprosentti

e) kokous — viikonloppu

f) syntymaépaiva - eldke

52 Hyvin kuuluu!
8 TURKU e TEHTAVAT

Tassa ovat Onnin ja Mintun juttujen 166pit (lehden myyntijulisteet)


kuudesta kaupungista, joissa he kadvivat matkansa aikana. Sijoita 166pit
oikeisiin kaupunkeihin: Kemi, Kajaani; Imatra, Loviisa, Alavus, Naantali.
a) b) Q)

| TUTE:

Ee KAWSAWEIDUST.
| minkittarhassa - Paljastaa kaiken! fa Born itsensd [ig
URE OHI? |

sairaalakuntoon- |
Yrittaja3d vhataan
OIREUS TINLEY HR
un
ER A

d) e) f)

faze} <3

ORRVA atheutti viheltaen meneel


A || T-IAmDELLA
vaaratilanteen Jr aon Hr |
yainvaimatassal (73 Tangoluoirgalar @roey Menneisyys! frag bm
— ———

Hyvin kuuluu! 53
TEHTAVIEN OIKEAT VASTAUKSET
Tehtéavissa on pyritty monipuolisuuteen: osa on ymmartamista tarkistavia,
osa vaatii paattelya ja joissakin pitda tuottaa omaa tekstia.

Ymmaértamista tarkistavissa tehtavissa on luonnollisesti mahdollisuus valita


oikein tai vaarin. Talldin vastauksissa on nahtévissa oikea valinta. Joihinkin
tehtaviin on monta erilaista vastausta, ja ne on kaikki osoitettu vastauksissa.
Jos tehtdvassa on pyydetty tekemdan omia lauseita, tehtévien oikeat vastauk-
set ovat esimerkinomaisia.

Kokonaan omaa tekstia tai omaa puhetta edellyttéavissa tehtavissa vastausta ei ole
annettu ollenkaan - tehtavan kohdalla lukee opiskelijan omat vastaukset tms.

54 Hyvin kuuluu!
1 KOKKOLA o TEHTAVIEN VASTAUKSET

Kokkola

C0 1 Uusi komennus

(1] Kuuntele dialogi ja vastaa, ovatko vaittdmat oikein (O) vai vaarin (V).

a) [Vv]
b) | V]
0 [0]
a 0]
(2) Kirjoita Mintun kaverille Millalle lyhyt sahkoposti, jossa Minttu kertoo,
mitéd Kokkolassa tapahtui ja miksi han ei paase maokille.

Sahkoépostiviesti: jokaisen opiskelijan oma.

(3) Keksi selitysrepliikit seuraaviin tilanteisiin.

Esimerkiksi

a) Ma en tieda miten t4a on mahdollista. Ma kylla herasin aikaisin,


mutta jotenkin ma vaan myodhastyin siita bussista. M& oon pahoillani.
b) Sina kavi niin, ettd ma olin just alkamassa tehda kotitehtavia, kun
naapuri tuli kylaan. Se oli meillé koko illan ja ma vaan unohdin tehda
kotitehtavat sen jalkeen, kun se |ahti kotiin. Ma oon pahoillani.
Kylla ma tdnaén teen kaikki tehtavat.
9] Mulla on ollut hirvea kiire koko viikon ja ma en ehtinyt silhen tapaa-
miseen. Ma olen pahoillani. Voidaanko me sopia jokin uusi aika?
d Ma olen niin hajamielinen. Mé ajattelin, ettd se sun syntymépaiva on
~

vasta ensi viikolla, mutta se olikin jo eilen. Nyt kylla juhlitaan viikon-
loppuna kunnolla, kun ma unohdin oikean paivan.
e) Tuota tuota... suoraan sanottuna mulla ei oilut rahaa vuokran
maksupaivana. Ma maksan heti kun ma saan rahaa.
f) No ma tavallaan en seurannut noita nopeusrajoituksia. Ma en vaan
jotenkin huomannut, ettd ma ajoin lilan nopeasti.

Hyvin kuuluu! 55
2 Kuka moittii keta?
Viikon Juorut -lehden paatoimittaja Varis moittii Onnia epaonnistu-
misesta. Kuuntele nelja pientd puheenvuoroa ja arvaa, kuka moittii ja
ketd. Kuulet neljan eri puhujan dinen.

Isd moittii teini-ikaista lasta.


BHwWwN=

Vaimo moittii miesta.


Asiakas moittii kauppaa.
Naapuri moittii toista naapuria.

3 Yosijaa etsimassa
Vastaa omin sanoin.

a) Hotellissa on yhden ja kahden hengen huoneita, standard- ja


superior-huoneita.
b) Minttu varaa yhden hengen huoneen ja kahden hengen huoneen,
koska se on edullisin vaihtoehto ilman kanta-asiakaskorttia.
¢) Aamiainen, sauna, pysakointi, nettiyhteydet, kaupungin kartat.

Seuraavassa dialogissa repliikit ovat vaarassa jarjestyksessa. Dialogi on


jaettu kolmeen osioon. Jarjesta repliikit oikein kussakin osiossa siten,
ettd saat jdrkevan dialogin. Jokaisessa osiossa ensimmainen repliikki
kuuluu hotellin vastaanotolle. Dialogi jatkuu yhtendisesti osiosta toi-
seen siirryttaessa.

Osio 1
Vastaanotto: Paivaal
Asiakas: Paivaa. Minulla oli huonevaraus taksi illaksi.
Vastaanotto: Selva. Milld nimella varaus oli?
Asiakas: Holmstrom.
Vastaanotto: Katsotaan. Holmstrom Nina? Ja yhden hengen
Superior-huone?
Asiakas: Kylla, ja se oli ynden hengen allergiahuone.
Vastaanotto: Aivan. Tdssd huoneessa on hajusteiden kayttd kielletty.
Oliko varaus vain taksi yoksi?
Asiakas: Joo. Varaus on vain yhdeksi yéksi, mutta onko sitéd mah-
dollista jatkaa, jos joudun jaamaan pitemmaksi aikaa?
Vastaanotto: Hetkinen, tarkistan tilanteen. Joo. Nayttaa silta etta
meilld on vapaata seuraavana yona. Tehdaanké varaus
pitemmaksi aikaa?
Asiakas: En ole ihan varma tarvitsenko toista yota. Voiko varausta
sitten perua maksutta?

56 Hyvin kuuluu!
1 KOKKOLA » TEHTAVIEN VASTAUKSET

Osio 2
Vastaanotto: Kylla voi. Jos tehdaan nyt varaus viela toiseksi yoksi, niin
sen voi maksutta perua huomiseen kello kuuteentoista
mennessa.
Asiakas: Hienoa! Varataan siis se toinen yo myos.
Vastaanotto: Noin. Nyt on kaksi yota varattu. Ja miten maksatte?
Asiakas: Visalla.
Vastaanotto: Selva. Saanko hetkeksi luottokorttinne. Kiitos.
Otan kortista vain tiedot, maksaa voitte, kun ldhdette.
Ja tasséa asiakaskortti, jonka voitte tayttaa.
Asiakas: Joo. ... Tuleeko allekirjoitus tdhan vai tdhan?
Vastaanotto: Siihen alemmalle viivalle. Kiitos.
Asiakas: Hyvé. Mihin aikaan teilld on aamiainen?

Osio 3
Vastaanotto: Aamiainen tarjoillaan tassa kerroksessa kello seitseman
viiva yksitoista. Tuossa oikealla on hotellin a la carte -ra-
vintola ja sen vieressa viihtyisa baari, jos haluatte ottaa
jotain virkistavaa vield tdnaan.
Asiakas: Kiitos. Mihin aikaan ravintola on auki?
Vastaanotto: lltapaivalla neljasta keskiydhdn saakka. Keittio suljetaan
kello 23.
Asiakas: Eli yhdeltatoista. Selva Sitten kysyisin vield onko teilla
saunaa?
Vastaanotto: Kylla on. Hotellin ylimmasséa kerroksessa on sauna lampi-
mana koko illan kello kymmeneen saakka ja saunasta on
hieno nakodala yli kaupungin. Kannattaa kokeilla, jos on
aikaa.
Asiakas: Kuulostaa hyvalta. Sitten viela lopuksi, mihin aikaan huo-
neet taytyy luovuttaa?
Vastaanotto: Kello 12. Sen jalkeen voimme kylla sailyttda matkatava-
roita, jos teilld on asioita kaupungilla hoidettavana.
Asiakas: Kiitos paljon.
Vastaanotto: Tassa avainkorttinne, huone on kolmannessa kerroksessa
ja muistutan viela, etté koko hotellimme on savuton.
Hissit ovat takana oikealla. Mukavaa viikonloppua!

Hyvin kuuluu! 57
1 KOKKOLA » TEHTAVIEN VASTAUKSET

Hotellit tarjoavat joskus huoneitaan edulliseen hintaan niille,


jotka varaavat majoituksensa ennakkoon.
Taydennd seuraavat lauseet sopivilla ilmauksilla.

a) mennessa
b) hyvissa ajoin /etukateen
¢) viime tipassa
d) lahtien
e) saakka
f) etukateen / hyvissé ajoin
g) etunendssa
h) viime tipassa / jalkijunassa
i) hannilla

4 Saitiedotus
Kuuntele ja yhdista saétiedotuksessa kuulemasi saatilat
oikeaan kellonaikaan.

58 Hyvin kuuluu!
2 KEMI » TEHTAVIEN VASTAUKSET

Kemi

5 Lihelts piti!
(1) Valitse oikea vaihtoehto.

a) 3 a 1
b) 2 d) 4

6 Lapsuusmuisto
Vastaa ensimmadisen kuuntelukerran jalkeen kysymyksiin a ja b,
toisen kuuntelukerran jalkeen kysymyksiin c-e.

a) Mika olisi mielestasi tarinalle sopiva nimi?


Esimerkiksi Talvinen tarina, Eksyneet, Pelastaja, Lumileikin loppu
b) Esimerkiksi 4, 5, 6, 7, 9
o Esimerkiksi:
Pojat eivat olleet aikaisemmin kulkeneet jaan yli, koska se oli kiellet-
tya. Siksi he eivat olleet oppineet reittia, eivatka siis osanneet kotiin. /
Pojat eivat ndhneet kunnolla eteensd. / Reittia oli vaikea |6yt&a, koska
lunta oli paljon.
d Nalle on koira; kertomuksessa mainitaan, etta kuuluu haukku,
fr]

ja ettd Nalle heiluttaa hantaansa.


e) Esimerkiksi:
Juuri tasta syysta mina olen kieltanyt teitda menemasta jaalle!
Siella on vaarallista, ja teille olisi voinut kayda tosi huonosti.
Nyt saatte kylla istua illat kotona.
tai
Voi poikakullat, mina olin niin huolissani. Ei saa tehda tuollaisia
temppuja. Lupaatteko, ettd ette endd mene jaalle?

6 Liikennetiedotus
(3) Kuuntele radion liikennetiedotus ja tdydenna aukot.

a) vaylalla E8 liikkuville e) arvioidaan kestavan


b) myrsky aiheuttanut tuhoa f) kehotetaan kayttamaan
¢) kaytossa yksi ajokaista vaihtoehtoisia reitteja
d) Paikalla on useita

Hyvin kuuluu! 59
2 KEM} » TEHTAVIEN VASTAUKSET

8 Muuttuvat kelit
Kuuntele satamassa kayty keskustelu kokonaisuudessaan
ja vastaa ensimmaiseen kysymykseen.
Kuuntele sitten keskustelu uudelleen ja vastaa muihin kysymyksiin.

a) Rastita puheenaiheet, jotka esiintyvat satamassa kdydyssa


keskustelussa.
ES
_

3
EI EYE

4
5

b) Valitse oikea vaihtoehto (O = oikein, V = vaarin) kuulemasi


perusteella.
<|lo]l<]le]

(5) Tdydenna seuraava tehtdva sopivilla huolenpidon


ja kannustamisen fraaseilla.

a) Oletko kunnossa? / Mika sulla on?


b) Ei mitaan hataa.
¢) Mina tiedan, milta sinusta tuntuu.
d) Sano sitten, jos..
e) Kylla tama tasta.
f) Tarvitsetko jotain?
g) Ei mitddn hataa. / Usko pois, tama menee pois ihan itsestaan.
h) Kaikki jérjestyy.

60 Hyvin kuuluu!
3 KAJAANI o TEHTAVIEN VASTAUKSET

Kajaani

9 ja 10 limoittautumisen paivystykseen 1 ja 2
Onni ilmoittautuu terveyskeskukseen. Yritd Onnin vastauksen
perusteella paatella, mita terveydenhoitaja sanoo.
Lue vaihtoehtoiset repliikit ja valitse niista sopivin.
a) 2 a 2 e) 3 g) 1
b) 1 d) 3 f 2 )

11 Potilaita hoidossa
Kuulet nelja dialogia. Valitse sopiva paikka ja tapahtuma kuhunkin
dialogiin. Kayta annetuista paikoista ja tapahtumista sopivia.

Paikka Tapahtuma

Dialogi 1 rontgen seldn kuvaus


Dialogi 2 laboratorio verikoe

Dialogi 3 heuvola rokotus


Dialogi 4 terveydenhoitaja verenpaineen mittaus

(3) Sijoita keskusteluun puuttuvat konjunktiot.


a) vaikka d) ettd g) joten J) kuten/eli m) jos
b) kun e) mutta h) seki k) joten/siksi n) tai
¢) koska/kun f) etta i) ett ) kun

4] Harjoittele konjunktioiden kayttoa.


Tee lauseita, joissa annetut sanat ovat mukana.
Esimerkkilauseita:
a) Hanen taytyy ottaa ladketta seka aamulla etta illalla.
b) Jos tulehdus jatkuu, hdnen tdytyy menna uudelleen ladkariin.
¢) Laakari sanoi, ett potilas oli téysin terve.
d) Kun han on terve, hdn voi palata toihin.
e) Kuuri téytyy sydda loppuun, vaikka potilas parantuisikin.
f) Hanen taytyy levata eli ottaa rauhallisesti.
g) Koska han oli sairas, hn sai sairaslomaa.
h) Hanella oli flunssa, mutta han meni kauppaan.

Hyvin kuuluu! 61
4 IMATRA e TEHTAVIEN VASTAUKSET

Imatra

12 Paperinmakuinen ohjelma
(1) Vastaa kysymyksiin.

a) 1,2,3,4,5
b) 3
¢) Paperin kysyntd on vahentynyt ja tuotantoa on siirretty kehittyviin
maihin. Kuluttajat ovat muuttuneet aikaisempaa kriittisemmiksi,
ja he haluavat tietoja paperiteollisuuden tuotteiden alkuperasta.
d) Jatekuormitusta taytyy vahentaa, asiantuntijoita pitda kouluttaa
ja uusia tuotteita pita kehittaa.

13 Mutka matkassa
2] Lue kohdat af ja kuuntele autokorjaamolla kayty keskustelu
ja merkitse numeroin (1-6), missa jarjestyksessa automekaanikko
Kamaradinen tekee tyonsa.

a) [3]

b [2] [5] n [1]


o [6] o) [4]
3] Kuulet autokorjaamokeskustelussa monta puhekielistd numeroilmaus-
ta. Yhdistd numerot siihen asiaa, johon ne keskustelussa liittyvét.

a) toistakymmentd — aika, jonka Onni on asunut Turussa ja omistanut autonsa


b) kymmenisen — aika, jonka Onnin auto oli ollut edelliselld omistajalla
9} reilut parikyta — auton ika
d) kuuskyt — etaisyys Kuopiosta, kun jarrut pettivat
e) tusina — Onnin Annelille [ahettdmien kirjeiden lukumaara
f) kaheksankymppia — nopeusrajoitus matkalla Imatralle
9) muutama kymppi — varaosien hinta
h) viidesta kuuteen — ndin monta paivaa Onni ja Minttu joutuvat odottamaan

62 Hyvin kuuluu!
4 IMATRA » TEHTAVIEN VASTAUKSET

Tee jokaisesta vaitteesta tarkistuskysymys ja yksi uusi kysymys,


joka sopii keskustelun seuraavaan vuoroon.

Esimerkiksi:
a) Ai, ettd sit ei ehka saa korjatuksi.
Miten niin?
b) Niin, etta sinne ei sitten paase ostoksille.
Milloin me sitten mennaan sinne?
¢) Niin, ettd ma en voi laittaa niita sinne juhliin.
No, mitd ma sitten laitan?
d) Eli siis ma saan kuitenkin uudet hiukset viikonlopuksi?
Voinko ma tulla suoraan téista?
e) Vai se on vieldkin kipeend?
Mika silla muuten on?

14 Asemalla

Onni ja Minttu kuulevat keskusliikenneasemalla kaksi kuulutusta


ja yhden mainoksen. Kuuntele ja tdydenna lauseet (a-c).

Kuulutus 1
a) Matkakortille voi ladata vuosi- tai arvolipun tai bussipassin.
b) Kortin hinnasta saa 50% alennusta heindkuussa.
¢) Voit lisaksi saada alennusta 10 euroa, jos ostat matkoja
vahintaan 40 eurolla.

Kuulutus 2

a) Bussi kulkee Imatralta Parikkalan, Kesédlahden ja Kiteen kautta


Joensuuhun.
b) Bussi ldhtee laiturilta kolme, koska asemalla tehd&dan korjaustoita.
¢) Jos sinun ei ole vaikea liikkua, paaset laiturille kolme matkahuollon
palvelupisteen oikealta puolelta.

Kuulutus 3
a) Tyttd ihmettelee sita, ettd pojalla on nalka, vaikka he sdivat
askettain.
b) Uusissa ravintolavaunuissa voi syoda lamminta ruokaa, leipaa
tai pullaa ja juoda kahvia tai muita juomia.
¢) Vaunusta ostettuja tuotteita voi sydda ravintolavaunussa
tai ne voi ottaa mukaan.

Hyvin kuuluu! 63
5 LOVIISA » TEHTAVIEN VASTAUKSET

Loviisa

15 Mielipidemittaus
(1) Kuuntele ja valitse oikea vaihtoehto.

a) 3
b) 2
a 1
dy 3
e) 1

16 Katugallup
2] Kuuntele ja vastaa.

a) mies
b) 1
c 3
dy 1

(3) Kuuntele haastattelut uudelleen ja vastaa.

a) 1,3,6
b) 1,3, 4

4] Vastaa mielipidevaittamiin lukemasi perusteella.


Merkitse ruutuun S (= samaa mielta) tai E (= eri mieltd).
Kohdassa ¢) kysytddn omaa mielipidettasi.
[m]{mifw] [1 [mlm]
a) Minttu suhtautuu ydinvoimaan positiivisemmin kuin Onni.
b) Onni pelkad ydinvoimaa.

¢} Minttu on oikeassa, kun han sanoo, ettd energiankulutusta


pitdisi leikata.
d) Minttu ei oikein tieda, mita ajatella energian
omavaraisuudesta.

e) Mintusta energiaa pitdisi kdyttaa nykyistd enemman.


f) Onnista tuulivoimalat ovat taysin mahdoton ajatus.

64 Hyvin kuuluu!
6 ALAVUS eo TEHTAVIEN VASTAUKSET

Alavus

17 Vasyneet ja rahattomat
(1) Kuuntele dialogi ja vastaa, ovatko vaittamét oikein (O) vai vaérin (V).
a) [0]
b [0]
Q)
av]
e) [V]

2] Kuuntele dialogi ja tiydenna suuntaa tai paikkaa tarkoittavat ilmaukset.


a) Mistdhan pain c) nelja kilometria eteenpain
b) jonkin matkan paassa d) kddnnytaan vasemmalle

18 Kirea taksimatka
(3) Kuuntele dialogi ja vastaa.

a) b) 3 a1 d) 2 e)2

(4) Kuuntele dialogi ja tdydenna suuntaa tai paikkaa tarkoittavat ilmaukset

a) edessd vasemmalla ¢) muutama kilometri pohjoiseen péin


b) oikealla puolella d) suoraan edessapdin

(5) Yhdista samaa tarkoittavat sanat oikeasta ja vasemmasta palstasta.

a) vanha -iakas
b) rikkinadinen — risa
¢) suuri-valtava
d) tukeva -— pyodrea
e) natti —sieva
f) kiinnostava — mielenkiintoinen
g) hoikka - solakka
h) hassu - hupaisa
i) koyha -varaton
i) hirvea — kamala
k) kired — tiukka
j) ahkera - tyételids

Hyvin kuuluu! 65
7 NAANTALl » TEHTAVIEN VASTAUKSET

Naantali

19 Taide-elamys
(1) Vastaa kuulemasi perusteella.

a) Oli lama-aika, ihmisilla oli rahahuolia ja tydssa oli vaikeaa. Oli ankeaa.
b) Ero sai naisen tuntemaan itsensa masentuneeksi, eika han halunnut
tavata muita ihmisia.
¢) Han ei endd murehtinut niin paljon, ja elama alkoi tuntua
kevyemmalta.
d) Ehka mies pitaisi jostakin perinteisestd/ihan yllattavasta/vali-
merellisesta...

2] Yhdista keskustelussa esiintynyt arkielaman fraasi sen merkitykseen

jattéa kylmaksi — ei heradta tunteita

on ruusuilla tanssimista — on helppoa


on maassa ~ on masentunut

hyvin pyyhkii — hyvin menee


ndyttda nendédnsa jossakin — menna ulos, ndyttdytya

ei maksa vaivaa - ei kannata


on tyhjén panttina — olla hyédytén
on ihan pihalla — ei ymmarra

sydanjuuria myodten — syvasti

66 Hyvin kuuluu!
7 NAANTALI » TEHTAVIEN VASTAUKSET

20 Veistoksen arvoitus

Kuuntele uutinen ja etsi virheet uutisen kuvituksesta. Merkitse jokai-


seen kuvaan rastilla, mika yksityiskohta kuvassa ei sovi kuulemaasi.

ST TIT
SIA N
7s . /

(4) Mika olisi mielestasi sopivin otsikko kuulemallesi uutiselle? Miksi?

b, koska vastaukset a ja c eivat sovi.

(5) Mita poliisi tietda varkaustapauksesta?

Veistos oli kadonnut nayttelysta kirjastosta, ja sen oli palauttanut


teoksen ostanut mies. Mies, joka myi taideteoksen, on kadonnut.

(6) Mita tiedat naantalilaisesta taidenayttelysta uutisen perusteella


(mainitse ainakin kolme asiaa)?

Kirjastossa on esitelty paikkakunnan taiteilijoiden toita, ndyttelyn


teemana on ollut meri, nayttelyn aikana on paljastunut varkaus,
nayttely on jérjestetty kesalla ja se on saanut jatkoaikaa.

Hyvin kuuluu! 67
7 NAANTALIL » TEHTAVIEN VASTAUKSET

21 Laulun loppu?
(7) Kuuntele dialogi ja merkitse, onko vaittdma oikein (0) vai vaarin (V).

2 LO]

oy LV]

<Q)

d}

(8) Onnin pitéisi soittaa padtoimittajalle ja kertoa lyhyesti, mitd Naantalissa


tapahtui ja millainen juttu seuraavan viikon lehteen on tulossa.
Kirjoita lyhyesti, mitd Minttu on Onnille tapahtumista kertonut.

Opiskelijan omat vastaukset.

68 Hyvin kuuluu!
8 TURKU » TEHTAVIEN VASTAUKSET

Turku

22 Kiitosten aika
Vastaa kysymyksiin kuulemasi perusteella.

a) Koska han haluaa kiittda Onnia ja Minttua.


b) Joka kaupungista tuli onnistunut juttu ja viikonlopun lehdesta
otettiin ylimaarainen painos.
¢) Onni on kokenut, mutta tekee edelleen loistavaa tyota.
Minttu taas on uransa alussa, mutta han on erittdin lupaava.
d) 2
e) 1

Kuuntele paatoimittaja Variksen pitama puhe kaksi tai kolme kertaa.


¢) Kirjoita itse samanlainen puhe Mintulle ja Onnille.

Opiskelijan omat vastaukset.

Kirjoita lyhyet onnittelupuheet.

Opiskelijan omat vastaukset.

23 Kuka kehuu ja mista?

Kuuntele ja vastaa, kuka kehuu ketd ja mista.

Puheenvuoro 1. Onni kehuu Minttua hyvéstd matkaseurasta


ja hyvista kuvista.

Puheenvuoro 2. Aiti kehuu tyttarensa haita. (Nainen kehuu haajuhlia).

Puheenvuoro 3. Aiti kehuu lasta, joka on toiminut viisaasti,


kun avaimet ovat jadneet kotiin.

Hyvin kuuluu! 69
8 TURKU » TEHTAVIEN VASTAUKSET

24 Siita tulikin mieleen...


Puheenaiheen vaihtamiseen on olemassa omat fraasinsa.
Poimi kuulemastasi ne fraasit, jotka ilmaisevat, ettd puheenaihe
vaihtuu. Fraasien alkukirjaimet on annettu valmiiksi.

a) Muuten
b) Siita tulikin mieleeni
¢) Asiasta toiseen
d) Siita puheen ollen
e) Ainiin, yks juttu viela

(6 Kirjoita lyhyita dialogeja, joissa puheenaihe vaihtuu.


Kayta puheenaiheen vaihtamiseen sopivia tehtavan 5 fraaseja.

Esimerkiksi
a) Voi, etta viikonloppuna oli kiva ilma. Me tehtiin hirveesti t6ita
puutarhassa. Siita tulikin mieleen, ettd mun taytyy varmaan pyytaa
Maijaa ja Markoa ylitéihin tanaan.
b) Kai meidan taytyy menné elainladkariin, kun se pojan marsun jalka
on koko ajan kiped. Asiasta toiseen, mika tyévuoro sulla on ensi
viikonloppuna?
¢) Hei tuu tosi nopeesti, nyt on niin kova nélka, etta voisin syoda
hevosen. Siitd puheen ollen, ensi viikolia ruokatunti taytyy pitas
aikaisemmin, kun puolet porukasta on lomalla.
d) Aijjai, ettd te ootte sitten mukavia tyokavereita, kun joka paiva
nauratatte tallaista vanhaa kettuakin. Muuten, voikohan vero-
prosenttia vield muuttaa ensi kuun palkkaa varten?
e) Nama pitkat kokoukset vasyttaa kamalasti. Mun on pitanyt kysya
sulta, oletko sa tulossa viikonloppuna sinne laivaseminaariin.
f) Me ei valitettavasti paasta sinne Sylvin syntymapaiville, kun ne juhlat
on arkipdivana. Siita puheen ollen, arkenahan Suloja Kaisa paasisi
tulemaan, kun ne on jo elakkeella.

70 Hyvin kuuluu!
8 TURKU » TEHTAVIEN VASTAUKSET

Tassa ovat Onnin ja Mintun juttujen 166pit (lehden myyntijulisteet)


kuudesta kaupungista, joissa he kadvivat matkansa aikana. Sijoita 166pit
oikeisiin kaupunkeihin: Kemi, Kajaani; Imatra, Loviisa, Alavus, Naantali.

a) b) a
[a

ET moll EERE

§ 2)
orSI)A
UlHAinMAe RRBISMEK
© minkkitarhassa - i
KANSANEDUSTAIA |
———— Paljastaa kalken! rr 7 { Juhlt itsensy
| a
URR Nentoon
O12 | |& ab
Yrittajad uhataan
QIRRUSTHIRIIL LAL |Bana
Alavus Imatra Kajaani

e) f)

GUTISET i) ol GUTISETs]
mire
UUTISETndl

oy by
& | \ |

ORBEA atheuts
rst CTE |
wviheltien meneel V-TUAHDELLR
TangoKuningatar Fron. 0 re men
on HUIJARITL® P a
I, .

Loviisa Naantali Kemi

Hyvin kuuluu! 71
KUUNTELUTEKSTIT

KUUNTELUMATERIAALI TEKSTEINA

Hyvin kuulun! -materiaali on ensisijaisesti kuuntelua varten. Etenemisen kannalta ei hait-


taa, vaikka ei ymmirtiisikdin jokaista sanaa — niinhin uusissa keskustelutilanteissa usein
kay. Tehtivit auttavat kiinnittdmain huomiota kuuntelemisen ja etenemisen kannalta
keskeisiin asioihin. On tirked totuttautua kuuntelemaan erityyppisid puhedlanteita. Jos
kuitenkin haluaa tarkistaa yksittiisid sanoja tai jotkut ongelmakohdat jidvit vaivaamaan
mieltd, voi hyodyntii kuunteluteksteja.

Kirjoitettua materiaalia on muokattu puhutusta yleiskielen suuntaan siten, ett tavallisim-


mat pikapuhemuodot on siilytetty: esimerkiksi oon, ois, taut, tarvii, ku, mut, sit. Pronomi-
nit vaihtelevat murteittain wie, sid, meijin, tid. Tekstin seuraamisen helpottamiseksi osa
puhekielen piirteistd on kuitenkin muotoiltu siten, ettd sanojen etsiminen sanakirjasta on
helpompaa; puheessa pois jadvia ddnteitd (kuten sanoissa kabdessa, alkoi, huolestunut) on
kirjalliseen muotoon lisitty.

CD:lld on 25 raitaa. Jokainen raita on merkitty cd-symbolilla seki raidan numerolla ja


otsikolla. Kuunteluteksteissa jokaisen raidan alussa mainitaan mys, ketkd henkilée kuun-
telussa puhuvat.

72 Hyvin kuuluu!
1 KOKKOLA » KUUNTELUTEKSTIT

Kokkola

1 Uusi komennus
Henkilst:
Onni, Viikon Juorut -lehden miestoimittaja
Varis, Viikon Juorut -lehden piitoimittaja, nainen

Onni: Onni tassa vaan, terve. Kokkolasta soittelen.


pPaatoimittaja: No hienoa, oonkin jo odotellut. Oliko tangokuningatar avomielinen?
Saiko Minttu hyvat kuvat?
Oonni: Tuota tuota. Ei nyt oikeestaan. Ei mennyt ihan niinku suunniteltiin.
Padtoimittaja: Ai siis mita?
onni: Elikka tata haastattelua nyt taytyy varmaan vahan viel
miettia.
Paatoimittaja: Miettid? Siis miten niin miettia?
Onni: Etta jos vaikka siirtais sita vield.
Paatoimittaja: Miten niin siirtdis? Tuliko siella joku ongelma vai mitd sa nyt?
Onni: No, me ei tavallaan niinku saatu sitd haastattelua.
Paatoimittaja: Mita mitd mita? Lehti on menossa painoon! Tan piti olla helppo juttu!
Onni: Kato kun se on vahan vaikee tyyppi se koko kuningatar. Tuntuu, etta
silld on menestys noussut paahdn. Mie kylla paasin sen juttusille, kun
se lahti lavalta keikan jélkeen ja ihan ystavallisesti kysyin tésta uudesta
sulhasesta, mutta se vaan jotenkin raivostui ja ja...
Pd&toimittaja: Anna tulla nyt, mita siella oikeen tapahtui?
Oonni: No suoraan sanottuna se raivostui niin hirveesti, etta se ei puhunut
meille mitadn. Ja taisi se sanoa, ettei se enda ikind anna meille haas-
tattelua.
Paatoimittaja. Ei ikind anna haastattelua! Ei oo totta! Miten te mokasitte tan jutun?
Nyt meette vield yrittdmaan.
Onni: Mutta kun se on jo l&htenyt Kokkolasta... Taytyy varmaan keksié jota-
kin muuta, ja...
Paatoimittaja: Hei, nyt ma en kestd yhtdan selitystd ena. Nyt tehdaan niin, ett te
otatte sen juttukeikan, jota kukaan ei halunnut viime kokouksessa.
Ja takaisin Turkuun ette tule, ennen kuin se on valmis.
Onni: Ai tarkoitatko sitd juttusarjaa niistd kaupungeista, joista ei ole saatu
yhtédkaan hyvaa juttua koko viime vuonna?
Paatoimittaja: No just sitd. Ja painakaa mieleenne, etta sai olla viimeinen kerta,
kun mokasitte.
Onni: IIman muuta! Se oli kylla tosi ldhelléd se haastattelu, jos se Penttila ois
vaan ollu véhan paremmalla tuulella- ...
Paatoimittaja: Ilhan sama. Otat Mintun mukaan ja lahdette meneen nyt.

Hyvin kuuluu! 73
1 KOKKOLA » KUUNTELUTEKSTIT

2 Kuka moittii keta?


Henkil6t:
Nelji eri puhujaa

Puhuja A
Nyt tdmd peli saa loppua. Téa on jo kolmas ilta perdkkain, kun sa tuut lilan mydhéaén
kotiin. Me ollaan sovittu, etta arki-iltoina sé olet kotona iltauutisten aikaan. Nyt kello
on taas kymmenen. Sun kouluty6 karsii, jos sé et mene ajoissa nukkumaan.

Puhuja B
Ja taas noi sun sukat on lattialla. Me ollaan oltu yhdessa kohta kymmenen vuotta, ja
vielakaén sa et oo oppinut, missd pyykkikori on! Voisitko sa edes joskus kédyttaytyd niin
kuin normaali ihminen ja laittaa ne sukat kaappiin tai pyykkikoriin? Vai luuletko s&,
ettd ma oon joku siivousautomaatti? Hah?

Puhuja C
Sita vaan ihmettelen, ettd miten téllainen jauheliha oli teilld hyllyssa. Maa en ollenkaan
huomannut, etta tassé oli viimeinen myyntipéiva jo eilen, ennen kuin maa menin kotiin
ja otin nda ostokset kassista. Tastd tuli mulle nyt kovasti vaivaa, kun pitéda edestakaisin
ravata kaupan ja kodin véli3, ja jai se ruokakin tekeméttd, kun te myytte vanhaa jauhe-
lihaa. Ennen taalld palvelu aina toimi hyvin.

Puhuja D
Sita vaan haluaisin jutella, et kun en saanut eilen oikeastaan ollenkaan nukuttua, kun
teiltd kuului niin hirvea meteli koko yon. Ymmarran kyll, ettd nuorilla on juhlia ja on
kiva tavata kavereita, mutta kylla se viimedinen oli jo liikaa. Etta jos voisitte seuraavalla
kerralla ottaa huomioon, etta tassa talossa asuu muitakin ihmisia.

3 Yosijaa etsiméssa
Henkilot:
Minttu, Viikon Juorut -lehden naistoimittaja
Hotellin vastaanottovirkailja, mies

Minttu: Heil Oisko teil-


Vastaanottovirkailija:
Hej! Ett 6gonblick! Kan du svara!
Juu, hej!
Minttu: Hei, 66, jag vill, 6h, tota, puhutteko suomea?
Virkailija: ~~ Juu kylla.
Minttu: Ni oisko teilld vapaana yhden hengen huoneita taksi yoksi?
Virkailija: ~~ Katsotaan. Kylla varmaan viela 16ytyy, vaikka meilld onkin messut tulossa
ja varauksia on aika paljon. Juu, meilld on vapaana yhden hengen huone
toisessa kerroksessa.
Minttu: Aijaa, onks niita vaan yks? Me matkustetaan yhdessa tydkaverin kanssa.
Virkailija: ~~ Standard-huoneita meilld on valitettavasti vain yksi vapaana. Sitten 16ytyy
kahden hengen huoneita kaksi kappaletta ja Superior-huoneita yksi.
Minttu: Vai niin. Kumpihan tulis halvemmaksi, se kahden hengen huone vai se
Superior?

74 Hyvin kuuluu!
1 KOKKOLA ® KUUNTELUTEKSTIT

Virkailija: Onko teilla kanta-asiakaskorttia?


Minttu: Ei co.
Virkailija: Siina tapauksessa edullisempi vaihtoehto olisi tdmé kahden hengen huone
yhdelle. Eli te haluaisitte varata yhden yhden hengen huoneen ja yhden
kahden hengen huoneen?
Minttu: Kylla joo.
Virkailija: Tayttaisittekd hotellikorteista nama kohdat? Ja sainko luottokorttinne
hetkeksi. Noin. Yhden hengen huone on siis toisessa kerroksessa ja kahden
hengen huone viidennessa. Aamiainen kuuluu huoneen hintaan, ja sit
tarjoillaan kello puoli seitsemasta kello kymmeneen tassa alakerran ravin-
tolassa. Saunat ovat pohjakerroksessa, ja ne ovat avoinna kello kahteen-
kymmeneenkolmeen saakka. Ne ovat vapaasti asiakkaidemme kaytettavis-
sa.
Minttu: Mihinkahan me voitais jattaa auto?
Virkailija: Meilld on maksuton pysakdinti asiakkaiden autoille tuolla pihan puolella.
Minttu: Onkohan teilld nettiyhteyttd huoneissa?
Virkailija: Kaikissa huoneissa on langaton verkko, ja se on asiakkaille veloitukseton.
Tuossa sisdankaynnin vieressé on karttoja ja esitteitd matkailijoille.
Kokkolan keskustan puutalokortteleihin padsee tutustumaan kavely-
retkelld, joka lahtee tastd hotellin edestéd iltapéivalla. Meilta voi myds
varata lippuja risteilyille saaristoon ja Tankarin majakalle.
Minttu: Ma pelkaan pahoin, ettd meidén pita jatkaa matkaa heti aamusta.
Mihin aikaan huoneet pitdd muuten luovuttaa?
Virkailija: Kello 11. Tassa on avainkorttinne, noin. Mukavaa illanjatkoa!
Minttu: Kiitos paljon. Tack!

4 Saatiedotus
Henkilot:
Radiotoimitt aja, mies
Meteorologi, nainen

Radiotoimittaja: ...kiitos haastattelusta, Folke Rundsten, ja tdhan aiheeseen pala-


taan paivdn mydhemmassa lahetyksessa. Sitten paivan sdatiedot
meille kertoo Annika Lindberg.

Meteorologi: Tassa paikallinen sdadennuste, joka ulottuu huomiseen puoleen pai-


vaan saakka. Kokkolan seudulla pitkdan jatkunut poutajakso on
vaistymdssa, ja lannestd Suomea lahestyy matalapaineen alue, joka
iltaan mennessa voimistuu myrskyrintamaksi. Rannikolle odotetaan
navakkaa tuulta ja voimakkaita ukkoskuuroja. Lampétila laskee
11-13 asteeseen. Alkuillasta odotettavissa mys paikallisia raekuu-
roja. Puoleenythén mennessa sadekuurot muuttuvat yhtendiseksi
sateeksi. Aamupaivasta lahtien saa selkenee, ja lampétila kohoaa
lahelle kahtakymmenta astetta. Merenkulkijoita varoitetaan puus-
kittaisesta tuulesta.

Hyvin kuuluu! 75
2 KEMI » KUUNTELUTEKSTIT

Kemi

5 Lahelt4 piti
Henkilét
Onni, Viikon Juorut -lehden miestoimittaja
Minttu, Viikon Juorut -lehden naistoimittaja

Onni: Jopas tulee vettd. Aikamoinen keli.


Minttu: Yhm.
Onni: Mika sulla oikeen on? Oot istunut tuppisuuna ainakin tunnin.
Minttu: No ottaa paahan, kun me ei paastéd nyt sinne Millan mokille. Se ois ollut niin
kivaa. Nyt talla reissulla voi menna vaikka miten pitkaan.
Onni: Minttu, Minttu, eih&n tassé mitdan hatia nyt ole. Suunnitellaan, kato,
meijén reitti oikein hyvin, niin kylla tama tasta.
Minttu: Mut se on helpommin sanottu kun tehty. Ma luulen, et talvi tulee,
ennen kun me paastaan takaisin Turkuun.
Onni: Kylld mie tiedan, milta sinusta nyt tuntuu. Oon minakin ollut nuori ja
karsimaton itsekin. Usko pois, myo parjataan kylla.
Minttu: Miten sé voit olla noin varma? Meilld on dlyttdmasti toitad tehtdvana.
Onni: On, on, mutta osataanhan myé juttuja tehda. Tehd&an oikein hyvét jutut,
niin meilldhdn menee hyvin.
Minttu: Ai hyvat jutut vai? Varmaan joo saadaan ihan helposti. Kaikki juorut vaan
odottaa, et me ilmestytddn paikan péaalle.
Onni: Yritdhdn nyt vahan piristya. Myo ollaan hyvé tiimi, kylla kaikki vield jérjestyy.
No jopas!
Minttu: Olipas se hirvee pamaus. Hei, hiljenna vahan! Tuolla edessa on tapahtunut
jotain.
Oonni: Oho, siellah&n on puu kaatunut tielle. Huhhuh, onneksi ei kukaan jaanyt
alle.
Minttu: Kauheeta, kun ei edes kunnolia nde. Pdaseekd tosta toisen kaistan kautta
ohi?
Oonni: Mie laitan hatéavilkut péalle ja kayn tarkistamassa.
Oonni: loo, tuosta pédasee kylla henkildautolla ohi, mutta isommat ajoneuvot ei voi
menna. Siithen oli pysahtynyt yks bussikuski, joka oli just ilmoittanut pelas-
tuslaitokselle, ettd t4alld on iso kuusi kaatunut tielle. Palomiehet saa sen
kylla nostettua tien sivuun, kunhan ennattavat paikalle. My voidaan jatkaa
matkaa.
Minttu: Onneks ei kdynyt mitddn, vaikka lahelta piti. No niin, ei muuta kun nokka
kohti Kemid. Hei, ma printtailin hotellissa vahan taustatietoja Kemistd, ma
voisin vahan katsoo néita etukdteen. Hirveen vahan ihmisia sielld on, juorut
voi olla vahissa ... teknologiateollisuutta on paljon, mutta teollisuudesta on
aika vaikee saada mitaan irti, kun se on niin kuivaa ..., toi lumilinna ois aika
hyva, mut kun nyt on kesa ... Ehk& me voitais aloittaa téllaiselta jadnmurta-
jalta, jota Kemissa péadsee katselemaan. Siita saisi ainakin hyvannakaisia ku-
via tai jotain.
Onni: Elikka satamasta pdin aloitellaan. Sehén sopii. Muistui tuosta lumilinnasta
muuten mieleen yks juttu, joka mulle kévi pienend poikana kotipuolessa,
se kavi sithen aikaan, kun oli vield kunnon talvia ja paljon lunta

76 Hyvin kuuluu!
2 KEMI » KUUNTELUTEKSTIT

6 Lapsuusmuisto
Henkilot:
Onni, Viikon Juorut -lehden miestoimittaja

Taisin olla silloin véhan toisella kymmenella. Oli vissiin helmikuun alku, ja oltiin pikku-
veljen kanssa mékea laskemassa. Hanki kimalteli, ja lumi vaan pdllysi naamalle, kun
laskettiin ja laskettiin. Aurinko alkoi jo laskea, mutta ei myd maltettu lahtea kotiin.
Aattelin, ettd lasketaan muutama maki vield ja oikaistaan sitten jaata pitkin kotiin,
vaikka aiti olikin sen kieltanyt. Kun sitten lahdettiin matkaan, oli jo aika hamaraa.

Alkumatkasta oli umpihanki, ja kulkeminen otti aikansa. Pikkuveljea alkoi vésyttds, ja


otin sen reppuselkaan. Jarven jaéalle kun tultiin, alkoi tuiskuttaa lunta. Oli vaikeeta kat-
soa eteenpain. Kuljettiin ja kuljettiin, pikkuveljed itketti jo aika lailla. Mie sanoin vaan,
ettd ei mitdan hatdd, kohta ollaan kotona. Kylla mie silloin jo kuitenkin tiesin, etta ek-
syksissa oltiin. Kun en jaksanut pikkuveljed endé kantaa, sanoin, etta huilataan véahan
aikaa ennen kuin tullaan perille. Siiné sitten istuttiin lumipyryssa, ja pikkuveli pyyteli
koko ajan, ettd mentais jo kotiin. Itsellanikin oli itku kurkussa.

Silloin tuiskun keskeltd kuului tuttu haukku. Noustiin veljen kanssa seisomaan ja kiljut-
tiin minka kurkusta |ahti: “Nalle!” Kohta ilmestyikin hamarastd meidan oma karvaturri,
hyppi iloisesti meita vasten ja nuoli pikkuveljen itkuisen naaman. Nallen perassa saa-
pasteli isdn pitkda hahmo karvahattu pdéssa ja parta jadssa. Isd pyyhkaisi nenat meiita
molemmilta, otti velipojan syliin ja kdski miun istua kelkan kyytiin. Miultakin taisi itku
paasta, kun kotitalon valot tuli nakyviin, ja aiti juoksi portaille meita vastaan. Kun illalla
paastiin peiton alle, Nalle hyppdési meid&n viereen sankyyn. Ja heilutti véhan hantaansa,
ennen kun nukahdettiin.

7 Liikennetiedotus
Henkilot:
Radiotoimittaja

Tiedotus vaylalla E8 liikkuville. Valilla Raahe-Liminka on eteldsta 1dhestyttdessa ennen


Siikajoen risteysta myrsky aiheuttanut tuhoa, ja télla hetkella on kaytéssad yksi ajokaista.
Tie on avoinna ainoastaan henkildautoliikenteelle. Paikalla on useita pelastuslaitoksen
yksik6itd, ja tien raivaus on kdynnissa. Tyén arvioidaan kestavan noin kaksi tuntia. Polii-
si ohjaa lilkennettd. Raskaita ajoneuvoja kehotetaan kayttamaan vaihtoehtoisia reitte-
ja, kuten teita 8121 ja 807.

Hyvin kuuluu! 77
2 KEMI » KUUNTELUTEKSTIT

8 Muuttuvat kelit
Henkilot:
Onni, Viikon Juorut -lehden miestoimittaja
Minttu, Viikon Juorut -lehden naistoimittaja
Satamavalvoja, mies

Minttu: Ootko sé kunnnossa? Sun naama on ihan punainen.


Onni: Joo ei tassa mitaan, tuli vaan autossa vahan kuuma ja meinasi tulla huono
olo. Kohta helpottaa, kun saan vahan raitista ilmaa.
Minttu: Tarviitko jotakin? Vaikka vettd, ma voin kdyda hakemassa?
Onni: Ei tarvii, kylla tama tasta. Tad menee kylla ohi ihan itsestdan.
Minttu: No hyvé. Kavellddnké vaikka tonne rantaan, tuolla nayttais olevan joku,
jota me voitais jututtaa. Sano sitten, jos alkaa heikottaa tai jotain.
Oonni: Sanon sanon. Huomenta paivaa! Tultiin jddnmurtajaa etsimaan,
missdhadn se mahtais olla?
Satamavalvoja:
Paivaa. Sille tehdaan nain kesdaikaan kunnossapitotoita.
Taitaa olla maalattavana.
Minttu: Aijaa. Mistahan sité sitten keksis jutun juurta? Onko taalla aina néin
hiljaista?
S-valvoja: Noo kaupunkihan on aika hiljainen, kun porukat on kesalomilla, mutta
t34l14 satamassa laivat lilkkuu melkeen samalla tavalla, oli kesa tai talvi.
Varsinkin nyky&an, kun talvet on lyhentynyt.
Onni: Eikos sita Kemissékdan sitten enda ole kunnon lumikeleja?
S-valvoja: Kylla talvet on tosiaan muuttunut. Vaikka nykyadnkin on tyén kannalta
vaikeita keleja, voi olla kovia pakkasia ja hirvea viima, niin talvet on kui-
tenkin lyhyempid, ja laivavaylat on auki pitempé&an. Kovia tuulia on koko
ajan enemman, siitédkin huomaa, ettd ilmasto ei oo entisellaan.
Minttu: Onks teille tullut sitten enemman laivoja niinku ympaéri vuoden?
S-valvoja: Meidén liilkkennemaarat riippuu aika paljon siitd, miten vienti vetaa.
Meidén kautta kulkee aika paljon teollisuustuotteita ulkomailleja mel-
keen yhté& paljon sitten tuontitavaraa.
Onni: Teilldks ei oo taalla matkustajaliikennettd ollenkaan?
S-valvoja: Tosi véhan. Henkilokuljetukset ei oikeen kannata, kun matkustajia on niin
vdhan. Kymmenkunta vuotta sitten meilla oli kyll& erikoinen tapaus,
kun yhté puutavaralaivaa purettiin, ni lastista 16ytyi janis.
Minttu: Ta? Miten janis on voinut paasta laivaan?
Onni: No ei se ollut oikee janis vaan salamatkustaja.
Minttu: Ilhan tosi? Joku oli siis matkustanut jostain ulkomailta ilman mitééan lippuja
ja papereita?
S-valvoija: Juu, niin siind oli kaynyt. Poliisi tietysti tutki asiaa, ja siind meni monta
vuotta, mutta loppujen lopuksi se salamatkustaja jai Kemiin asumaan.
Se on muuten nykyaan telkkarissa sellaisessa kokkiohjelmassa.
onni: laa jaa, ettd sellaista. Eihan tama sitten ihan niin hiljainen paikka olekaan.
Otapas, Minttu, muutama kuva noista komeista puutavaralaivoista.
Eikdhan me sitten jatketa matkaa. Kiitoksia vaan ja paivénjatkoja.
S-valvoja: Sitd samaa.

78 Hyvin kuuluu!
3 KAJAANI » KUUNTELUTEKSTIT

Kajaani

9 limoittautuminen paivystykseen 1
Henkilot:
Onni, Viikon Juorut -lehden miestoimittaja
Sairaanhoitaja, nainen

Onni: Paivaa. Mie olin yota tuolla joenrannassa ja siellad oli paljon kaiken maailman
otokoita. Aamulla kun herésin, niin oli kaula tdynna nappyl6ité ja henkea
ahdistaa. Taitaa olla jonkinlainen allerginen reaktio hyttysten pistoista.
Hoitaja: * kok kok

Onni: Onni Laamanen.


Hoitaja: * kkk k

Onni: 030958-101J.
Hoitaja: kkk kK

Onni: En. Olen tydkeikalla Turusta.


Hoitaja: Selva. Reaktio ndyttda varsin voimakkaalta, joten otamme teidét kiireellisena
potilaana sisdan heti, kun ladkari Martikainen vapautuu. Siihen menee viiti-
sen minuuttia. Silla aikaa voitte tayttad taman potilastietolomakkeen ja
antaa sen minulle, kun se on valmis. xxx
Onni: Mmm.
Hoitaja: xxxx% Esimerkiksi siitepoly- tai heindallergiaa?
Onni: Ei oo tdmmosta ennen ollut.
Hoitaja: Ei mitadn? Selva. xxx
Onni: Verenpaineladkkeet on. Olmetecia kaytén.
Hoitaja: * kk kk

Onni: On, joo. Ei oo ollut mitdan ongelmia, vaikka oon jo vuosia kayttényt.
Hoitaja: Selva. Oliko sielld joenrannassa sitten jotain muuta, mika olisi voinut
aiheuttaa reaktion?
Oonni: En osaa sanoa, en huomannut ainakaan mitaan. Mutta hyttysia oli tosi
paljon.
Hoitaja: kk kkk

Onni: Joo en. Lihapullia ja muusia séin yhdessa baarissa tuolla keskustassa.
Ja hyvia olivat.
Hoitaja: Selva istukaa odottamaan hetkeksi ja kirjoittakaa tietonne tahan lomakkee-
seen. Laakari kutsuu teidat sisaan ihan pian.
onni: Kiitos.

10 limoittautuminen paivystykseen 2
Onni, Viikon Juorut -lehden miestoimittaja
Sairaanhoitaja, nainen

Onni: P&ivaa. Mie olin yota tuolla joenrannassa, ja sielld oli paljon kaiken maailman
6tokoita. Aamulla kun herdsin, niin oli kaula tdynna nappyloita ja henkea
ahdistaa. Taitaa olla jonkinlainen allerginen reaktio hyttysten pistoista.
EERE 3

Hyvin kuuluu! 79
3 KAJAANI o KUUNTELUTEKSTIT

Hoitaja: Kylla joo. Ja teidan nimenne?


Onni: Onni Laamanen.
Hoitaja: Ja henkilétunnus?
Onni: 030958-101J.
Hoitaja: Ette taida ollakaan paikkakuntalaisia?
Onni: En. Olen tydkeikalla Turusta.
Hoitaja: Selva. Reaktio nayttaa varsin voimakkaalta, joten otamme teidat kiireellise-
na potilaana sisaan heti, kun ladkari Martikainen vapautuu. Siihen menee
viitisen minuuttia. Silld aikaa voitte tayttaa taman potilastietolomakkeen ja
antaa sen minulle, kun se on valmis. Sitten kyselisin vield tapahtuman tausta-
tietoja, etta voidaan kertoa tilanne ladkarille.
Onni: Mmm.
Hoitaja: Onko teillda aiemmin todettu allergioita? Esimerkiksi siitepoly- tai heina-
allergiaa?
Oonni: Ei oo tdmmdsta ennen ollut.
Hoitaja: Ei mitaan. Selva. Enta onko teilld saannollista laakitysta?
Onni: Verenpaineldakkeet on. Olmetecia kaytan.
Hoitaja: Ja ne ovat sopineet hyvin?
Onni: On joo. Ei oo ollut mitddn ongelmia, vaikka oon jo vuosia kayttanyt.
Hoitaja: Selva. Oliko siella joenrannassa jotain muuta, mika olisi voinut aiheuttaa
reaktion?
Oonni: En osaa sanoa, en huomannut ainakaan mitaan. Mutta hyttysia oli tosi
paljon.
Hoitaja: Ja etteka ole syonyt tai juonut mitaan tavallisesta poikkeavaa?
Onni: Joo en. Lihapullia ja muusia s6in yhdessé baarissa tuolla keskustassa.
Ja hyvia olivat.
Hoitaja: Selva istukaa odottamaan hetkeksi ja kirjoittakaa tietonne tahan lomakkee-
seen. Laakari kutsuu teidat sisdan ihan pian.
Onni: Kiitos.

11 Potilaita hoidossa
Henlkilét:
Sairaanhoitaja
Potilaita

Dialogi 1
Hoitaja 1: Sitten kdantykaa katsomaan vasemmalle. Noin. Ja asettukaa siihen ihan sen
taustalevyn viereen seisomaan ja ryhti suoraksi. Noin. Ja nyt pysytte paikoil-
lanne, kun kuva otetaan. Onko teilla hyva asento?
Potilas 1: On.
Hoitaja 1: Selva. Sitten kun huudan, olette liikkumatta ja hengittamatta.

Dialogi 2
Hoitaja 2: Kéarikaéd vasemmasta kadesta hiha ylos. Noin. Laitan tdman kiristyssiteen
tanne kéasivarteen. Pitdkaa katta ihan rentona.

Hoitaja 2: Véahan voi puristaa, mutta helpottaa kohta.

Hoitaja 2: Alapaine 75 Yléapaine: 115. Oikein hyvat lukemat ja pulssikin on normaali 72.

80 Hyvin kuutuu!
4 IMATRA eo KUUNTELUTEKSTIT

Dialogi 3
Hoitaja 3: Noin, jos sa pitelet vauvaa sylissd. Noin, kddnna hanet vatsalleen. Noin.
Ja piteletko niin, ettei han péadse potkimaan eika huitomaan kasilla,
ettei kdy vahinkoa. Nii, ettei me pistetd sua ihan vaaraan kohtaan.
Oot siina ihan paikoillas vaan noin. Nii. Ja nyt sitten pikkasen nipistaa.
Vauva: ----
Aiti: Hyss hyss. Ei mitdan hataa.
Hoitaja 3: Noin. Nyt se on ohi. Nyt voi laittaa housut takaisin.

Dialogi 4

Hoitaja 4: Numero 46! Oliko numero 46?


Potilas 4: Taalla.
Hoitaja 4: Hei! Kaykaa sisdan. Minkaslainen asia teilla on?
Potilas 4: Kavin tuossa |adkarissa, ja tallainen ldhete tuli mukaan.
Hoitaja 4: Selva. Katsotaanpas. Joo. Kaarikaa hiha ylés. Otetaan yksi ndyte sormen-
paasta ja yksi kyynartaipeesta. Teilla nakyykin hyvin suonet, ei tarvitse etsia.
Noin. Ja pikkuisen nipistaa.

Imatra

12 Paperinmakuinen ohjelma
Henkilst:
Radiotoimittaja, nainen

Onni, Viikon Juorut -lehden miestoimittaja


Minttu, Viikon Juorut -lehden naistoimittaja

Toimittaja: Hyvés iltapaivaa Kaakon Radiosta. Studioon on tanaan kutsuttu Lap-


peenrannan-lmatran seudun kehittamispaallikko Pasi Parantainen, jonka
kanssa keskustelemme alueen tulevaisuudennakymista. Tervetuloa.
Parantainen: Kiitos.
Toimittaja: Pasi Parantainen, olet nyt muutaman vuoden tehnyt tatéd seutukunnan
kehittamistyotd ja ollut ikddn kuin nakdalapaikalla taalla Kaakkois-Suo-
messa. Mitenkds meilld menee nyt?
Parantainen: No, tdalla itdrajan tuntumassa on ennenkin eletty kansainvélisesti, mutta
kyllahan se nykypaivéna korostuu. Globalisaatio vaikuttaa voimakkaasti
puunjalostusteollisuuteen, joka on talla alueella iso tyollistaja.
Toimittaja: Toisin sanoen paperiteollisuus on uusien haasteiden edessa?
Parantainen: N&in voi hyvalla syylla sanoa. Muutospaineet kohdistuvat tdhan teol-
lisuudenalaan monelta suunnalta: ensinnékin paperin kysynta on va-
hentynyt useana vuonna. Toisekseenkin yritykset ovat siirtaneet tuo-
tantoaan maihin, joissa tyévoima on edullisempaa, ja puut kasvavat
nopeammin.
Toimittaja: Jatkavatko yritykset uusien tehtaiden rakentamista nimenomaan ulko-
maille? (RETNY 2

Hyvin kuuluu! 81
4 IMATRA » KUUNTELUTEKSTIT

Parantainen: Se on hyvin todennakéista. Uusilla markkina-alueilla puutavaraa on


helppo hankkia pienemmin kustannuksin kuin taalla pohjolassa.
Sen lisaksi kehittyvissd maissa kulutus kasvaa, kun taas taalla lansimaissa
kuluttajat muuttuvat yha kriittisemmiksi.
Toimittaja: Ja miten tama kriittisyys ilmenee?
Parantainen: Kuluttajat tahtovat yha tarkempia tietoja tuotteen alkuperasta
ja tuotannon vaikutuksista ymparistoon.
Toimittaja: Pasi Parantainen, onko teollisuus osannut tiedottaa ympariston
huomioon ottamisesta omassa toiminnassaan?
Parantainen: Noo, kun seuraa tdman alueen elinkeinoelamaa aktiivisesti, kylla tietoa
saa. Metsien monimuotoisuuden ylidpitdminen on ollut paljon esilla,
samoin uudet tuotteet, joita voidaan valmistaa kierratysmateriaaleista.
la, ja alueen hyvinvointia ajatellen luonto on toki paljon muutakin kuin
metsid. Talla Jarvi-Suomessa vesill ja saarissa liikkuminen, kalastami-
nen, patikoiminen ja ihan vaan sen luonnon rauhan etsiminen ovat kes-
keisia asukkaiden hyvinvoinnille. Saimaan vesisto takaa tdaman seudun
asukkaille monia mahdollisuuksia laadukkaaseen vapaa-ajan viettoon,
kun vain vesien tilaa seurataan tarkoin.
Toimittaja: Miten vesistot oikein vaikuttavat yritysten toimintaan?
Parantainen: Paperintuotantohan tarvitsee vetta tuotantoprosessissaan. Suuret yrityk-
set ovat jo pitkdan tunteneet vastuunsa ympariston jatekuormituksen
vahentamisessd, ja ne ovatkin pystyneet pienentdmaéan haitallisia paés-
tojaan. Se on keskeinen osa paperi- ja selluteollisuuden kehittamisohjel-
maa taalla Suomessa.
Toimittaja: Eli siis toimintaa kehitetdadn edelleen myds taalla pohjoisessa?
Parantainen: Ehdottomasti. Meilld on paljon tdman alan asiantuntijoita, vaikka yrityk-
set ja tyontekijat joutuvat tietysti jatkuvasti paivittdmaan osaamistaan.
Taytyy pitaa ylla korkeaa koulutustasoa ja satsata tuotekehitykseen.
Toimittaja: Kehittamispaallikkd Parantainen, tuntuu siita, etta talla seudulla teolli-
suuden nakymat ovat aika tarkkaan kartoitettuja. Tuovatko lahivuodet
nakyville mitdan uusia mahdollisuuksia?
Parantainen: Tietysti myos uusia avauksia tarvitaan. Esimerkiksi matkailuala nayttaa
monipuolisen |dhialueyhteistyon kautta |6ytavan uutta asiakaskuntaa.
Olemmekin itse asiassa yhteisty6ssa kauppakamarin ja matkailutoimen
kanssa jarjestamassa kampanjaa...

* Kk ok

Minttu: Voitasko me kenties kuunnella jotain muuta kuin tallaista kuivaa asiaa?
Oonni: Mita vikaa faktoissa on? Kyll& toimittajan tyGssé on hyva tuntea tosi-
asioita. Minusta meilla menee hyvin, ties miten hyva juttu myo saadaan
imatralta.
Minttu: Paras juttu olisi, jos tama auto saataisiin korjatuksi.
Onni: No sehan hoituu kylla. Imatralla on yhdella inttikaverilla merkkikorjaa-
mo, sille kun soitetaan, niin kylla saadaan homma kuntoon.
Minttu: Ma voin etsii sen numeron. Mika sen nimi on?
Onni: Ootas nyt, mikas se nyt oli? Se alkoi muistaakseni veella. Eiku koolla.
Kam- tai Kem-. Eiku K&marainen se on. Kamaraisen Jore.

82 Hyvin kuuluu!
4 IMATRA » KUUNTELUTEKSTIT

13 Mutka matkassa
Henkilét:
Kéimiridinen, autonasentaja, mies
Onn, Viikon Juorut -lehden miestoimittaja
Minttu, Viikon Juorut -lehden naistoimittaja

Kéamaéarainen: Tammoinen. Mitenkds monta vuotta sie oot tala karryllas nyt ajellut?
Onni: No tama tuli ostettua, kun mie muutin Turkuun, ja siitd on nytjo toista-
kymmenta vuotta. Sitd ennen tama oli ollut jollain naisella kymmenisen
vuotta, elikka kylla talle ikaa kertyy sellaset reilut parikyta vuotta.
Kamarainen: No, néissa tuppaa olemaan haikkaa, jos niité ei sdannollisesti huolla.
Minttu: Tosiaan, mehdn meinattiin ajaa nokkakolari kuuskyt kilsaa Kuopion jal-
keen, kun ne jarrut vaan lakkasi toimimasta.
Onni: Ha? Ei kuule kolari ollut 1ahellakaan. Vaikka kylla se saikaytti, ja loppu-
matka piti ajella hissuksiin, vaikka kaheksaakymppi& vahintaan olis saa-
nut kaasutella.
Kamarainen: Mites siinéd oikeen sitten kavi?
Oonni: No kahvitauolle kun rupesin jarruttamaan, niin akkia poljin vaan meni
pohjaan, eika vauhti hiljentynyt. Sen jalkeen tuntui jotain ihme karya
etupybran paikkeilla.
Kémarainen: Jospa mie vilkaisen tuonne konepellin alle, niin osaan sitten sanoo,
ettd minka aikaa joudutte parjaamaan ilman autoa. Tommonen ... mitas
tuolla ...aijaijai
Onni: No, mites on, miltas se naytti?
Kamarainen: Saattaa olla, ettd varaosia tarvitaan aika monta, eikd niitd tdman ikai-
seen autoon ldydy ihan helposti. Vahintadnkin muutama letku pitaa
vaihtaa, ja ainakin paasylinterin tiiviste, jos ei sitten koko sylinteria.
Onni: Aijaa. Mitenhan kauan se mahtaa kestaa? Ja taitaa maksaa aika paljon?
Kamarainen: Eihdn nama osat nyt hirveesti maksa, muutaman kympin, ja siind on
kierrdtysmaksukin mukana. Enempi hintaa kertyy tyosta. Mutta viidesta
kuuteen péaivdan voi mennad, ennen kun kaikki osat on paikallaan.
Onni: Ala hitossa! Etta viis tai kuus paivaa voi kestaa?
K&marainen: Voi kestaé joo.
Minttu: No voi itku. Eiko sitéd mitenkaan sais nopeemmin?
Kémarainen: Se riippuu niista osista. En uskalla luvata lyhyempaé aikaa.
Minttu: Entas meidan reissu? Eiko me paastd jatkamaan matkaa?
K&marainen: Voittehan ty vuokrata auton ja kdyda hakemassa Onnin auton sitten
viikon pasta.
Onni: Ei nyt oo varaa autoja vuokrailla. Rahat on aika tiukilla, ennen kun
saadaan uutta juttua lehteen.
Kamarainen: No oottelette sitten taalla viikon verran. Kaytte kattomassa, kun Imatran-
koski kuohuu. Seuraatte muutaman pesépallo-ottelun. Otatte rennosti,
kaytte vaikka kalalla. Tuli muuten mieleen, ettd miun siskolla on Saimaan
rannalla hieno mokki, ja sinne paasette ihan ilman muuta.
Onni: Ai Annelilla on hieno mokki. Kirjoitin sille silloin nuoruudessa ainakin
tusinan kirjeitd, mutta ei se silloin vastannut. Mités sille muuten kuuluu?
Kamardinen: No se on eronnut muutama vuosi sitten. Lapset on lentanyt pesasta ja
Anneli viihtyy mokilla. Sen mokkinaapuri on muuten yks kansanedustaja,
jonka saattaa hyvinkin nahda ilman rihman kiertdmaa, kun sinne menee.
reese

Hyvin kuuluu! 83
4 IMATRA » KUUNTELUTEKSTIT

Onni: Onko noin? Ai ihan ettd ilman vaatteita pihamaalla?


Kéamarainen: No ndin oon kuullut, vaan enpa oo vield kuvia nahnyt.
Onni: Kato, kato. Vaan eipa meilld oo nyt aikaa jaada Imatralle, meidan pitas
jatkaa matkaa vaikka linjurilla. Mutta Annelille voisin taas kirjoitella.

14 Asemalla
Henkilét:
Kuuluttaja
Tytto
Poika

Kuulutus 1
Tutustu nyt edullisesti uuteen helppokayttdiseen, turvalliseen ja joustavaan matka-
korttiin. Voit ladata kortille vuosi- tai arvolipun tai nin loma-aikaan bussipassin, jolla
voit matkustaa saumattomasti yli neljdllesadalle paikkakunnalle paivittain. Tutustumis-
tarjouksena heinakuun ajan viidenkymmenen prosentin alennus matkakortin hankin-
tahinnasta. Saat myds kymmenen euron alennuksen ensimmadisesta latauksesta, kun
latauksesi arvo on vahintdan neljdkymmenta euroa. Lunasta oma korttisi jo tanaén ja
hyppéaa kyytiin!

Kuulutus 2
Pikavuoro Parikkalan, Kesalahden ja Kiteen kautta Joensuuhun kello 19.25 ldhtee
keskuslilkenneaseman korjaustdiden vuoksi poikkeuksellisesti laiturilta kolme. Kaynti
laiturille kolme matkahuollon palvelupisteen oikealta puolelta. Hissi liikuntaesteisia
matkustajia varten palvelupisteen vasemmalla puolella.

Kuulutus 3
Poikaystava: Mulla on nalka.
Tyttoystava: Onko? Justhan me sydtiin.
Poika: On, on. Pakko saada jotain ruokaa!
Tytté: Hei kuule, ei me ehdita nyt syoda, kun juna tulee ihan kohta.
Kertojan 8&ni: N&lattaako? Ei hataa! Uudistetut ravintolavaunut on suunniteltu isoon
ja pieneen néalkaén, ja janonkin siella voi sammuttaa. Loydat listaltam-
me herkulliset leivat ja piirakat, [ampimat lounaat, tuoksuvat pullat, vir-
vokkeita, tuoretta kahvia ja paljon muuta. Voit itse valita, miten ruokasi
haluat nauttia: voit ottaa sen mukaasi tai nautiskella sen yhdessa mat-
kaseurasi kanssa. Tervetuloa ravintolavaunuun viihtyméaan!
Poikaystava: Tuolta se meidén juna jo tulee. Maistuisko pitsa?

84 Hyvin kuuluu!
5 LOVIISA © KUUNTELUTEKSTIT

Loviisa

15 Mielipidemittaus
Henkilst:
Uutistenlukija, nainen

Uutistenlukija:
Yleisradion teettdman tutkimuksen mukaan ydinvoima jakaa kansalaisten mielipiteet
edelleen jyrkasti. Ydinvoiman kannatus on kasvanut lievasti viimeisen viiden vuoden
aikana, mutta ydinvoimaa vastustaa yha suurin piirtein puolet vaestosta.
Miehista ydinvoimaa kannattaa ldhes 60 prosenttia, kun taas naisista vain alle 40 pro-
senttia. Nuorista mydnteisesti ydinvoimaan suhtautuu noin 30 prosenttia. Uusien ydin-
voimaloitten rakentamiseen enemmistd suomalaisista suhtautuu kielteisesti.
Ydinvoiman lisarakentamista vastustaa tdmanhetkisen mielipidemittauksen mukaan
noin 57 prosenttia suomalaisista. Lisdydinvoiman rakentamista kannattaa puolueista
eniten Kokoomus, kannatus on noussut myos SDP:n ja Keskustan kannattajien parissa.
Lisaydinvoiman rakentamista vastustavat eniten Vihreat ja Vasemmistoliitto.
Mielipidemittauksessa haastateltiin yli 1700 suomalaista puhelinhaastatteluna.

16 Katugallup
Henkilot:
Radjotoimittaja 1, nainen
Radiotoimittaja 2, mies
Rouva
Nuori mies

Toimittaja 1:Radio Ita-Uusimaa kysyi loviisalaisilta mielipiteitd ydinvoimasta. Kadun-


miehilta ja -naisilta loytyi sekd kielteisia ettd myonteisia mielipiteita.
Nain raportoi toimittajamme Jukka Pihlstréom Loviisan keskustasta.

* Kk Kk

Toimittaja 2:Paivaa. Mita mieltd rouva on ydinvoimasta?


Nainen: En kannata. Ehdottoman kielteinen kanta.
Toimittaja: Miten perustelette kantanne?
Nainen: Se ei oo turvallista. Ydinvoima saattaa tuntua puhtaalta nyt, kun ei ole on-
gelmia, mutta me ei tiedetd, mitd tulevaisuudessa tapahtuu. Ydinvoimala-
onnettomuus olis hirved ymparistokatastrofi.
Toimittaja: Mita energiamuotoja sitten kannatatte eniten?
Nainen: Tietenkin uusiutuvaa energiaa. Minusta tuulivoima ja aurinkoenergia ovat
nykyaikaa. Meilla onkin jo kesamaokilla aurinkopaneelit.
Toimittaja: Eli otatte ilmastouhkat vakavasti?
Nainen: Kylla. imastonmuutos huolestuttaa kovasti. Kylldhan me vanhat selvitaan,
mutta pitéis ajatella miten lastenlasten kay.

[TIER 3

Hyvin kuuluu! 85
6 ALAVUS o KUUNTELUTEKSTIT

Toimittaja: Entas vesivoima ja maakaasu?


Nainen: Nekaan eivat ole ymparistoystavallisia. Kylla maailman ja ilmaston tila on
nyt seflainen, ettd ihmisten pitais sdastaa energiaa ja vahenta kulutusta
eika miettia lisaenergian tuottamista.
Toimittaja: Kiitos Teille. Entdpa nuori mies tassa? Mita mielté olet ydinvoimasta?
Mies: No miusta se on hyva juttu. Se on niin kun turvallinen energiamuoto.
Toimittaja: Rouva tassd edelld oli toista mielta.
Mies: Kylld Suomen ydinvoimaloissa on turvatoimet huippuluokkaa.
Mie luotan ihan taysin naihin Suomen voimaloihin.
Toimittaja: Etko nae mitaan kielteista ydinvoimassa?
Mies: No en mie oikeestaan. Se on puhdasta energiaa, voimaloitten rakentami-
nen tyollistaa ja miullakin on kavereita Loviisan voimalassa hommissa.
Sita paitsi ydinvoiman kannatus on kasvussa monessa lansimaassa.
Toimittaja: Kiitos.
Mies: No olepa hyva.

Alavus

17 Vasyneet ja rahattomat
Henkilét:
Onni, Viikon Juorut -lehden miestoimittaja
Minttu, Viikon Juorut -lehden naistoimittaja
Taksinkuljettaja, nainen

Minttu: Paivaa!
Taksi: Paivaa paivaal
Minttu: Mistdhan pain taalta 16ytyis suht edullista majotusta?
Taksi: Jaa edullista? Leirintaalue taitaa olla erullisin.
Minttu: Leirintaalue? Ei kylla oikein onnistu, eihan meilld oo telttaakaan.
Oiskohan siellad edes halpaa mokkia?
Taksi: Sitten taalla on tosi hyvaa maatilamajoitusta jonkin matkan paassa, maa voin
heittaa teirat sinneki. Sielld on puoli-ilmaista yépy4, ja totta vie hyvét ruuat saa
viela kaupan paalle. Sitten jos tahtoo osallistua navettatython niin sekin onnis-
tuu.
Minttu: Mitas sanot? Puoli-ilmainen bed and breakfast, lehmia, maalaistunnelmaa?
Onni: Myo tarvittais nyt jotain koko-ilmaista... se leirintdalue tai mokkikyla ois var-
maan huokeempi. Meidan rahat on ihan lopussa.
Minttu: Onni, pliis. Md oon aivan poikki. Ma en haluais maatilalle, s& tiedatn et ma en
vapaaehtoisesti olis Iahellakaan fehmia tai maajusseja, mutta ma haluan nuk-
kua oikeessa séangyssa.
Onni: No, olkoot. Siehan saat aina tahtosi api, etk& kuitenkaan anna periksi.
Minttu: Maatilamajoitus kuulostaa hyvalta. Onko tésta sinne pitkd matka?
Voidaan kylla k&vellakin, jos se on téssa 1dhell.
Taksi: Se on tuosta risteyksesta suurin piirtein nelja kilometria eteenpain, ja sitten
sielld tulee viitat vastaan, ja kddnnytdan vasemmalle sen ison kuusimetsan
jalkeen ja...

86 Hyvin kuuluu!
© ALAVUS e KUUNTELUTEKSTIT

Onni: Juu ei. Mie en nimittain tuota matkaa kavele. Eikéhan kuitenkin menna
taksilla? Mie menetan mieluummin viimeiset rahat kun terveyden.
Minttu: Jaha. Kaverin kunto ei kestd. No me otetaan sitten kyyti sinne maatilalle.

18 Kirea taksimatka
Henkilot:
Onni, Viikon Juorut -lehden miestoimittaja
Minttu, Viikon Juorut -lehden naistoimittaja
Taksinkuljettaja, nainen

Taksi: Mitenka te tdnnepain olette tulleet?


Onni: Myo ollaan tyokeikalla. Ollaan tekemasséd juttusarjaa suomalaisista kaupungeis-
ta, ja aika hyvia juttuja myo ollaan tehtykin. Taalla nayttaa viela olevan peltoja
ja kato, Minttu, leikkuupuimuri ja lehmia tuolla edessa vasemmalla.
Minttu: Joo.
Onni: Maatalous kannattaa viela?
Taksi: On taalla viela viljelijoita, ja joillakin on viela karjaakin. Tuossa on esimerkiksi
oikealla puolella iso sikala.
Onni: Joo joo. Onpa kookas laitos.
Taksi: Nii, sitd ne on tana paivana, isot vaan kannattaa. Tasta sitten muutama kilo-
metri pohjoiseen pain on cikeen valtava maitotila. Sielld on 300 lypsavaa.
Ennen oli tallakin tiellda maitolaitureita joka talon kohdalla, mutta nykyaan
maitoautot hakee maitoa vaan isoilta tiloilta.
Onni: Niinhan se on nykypdaivana. Meijeritkin sadstda kun ei tarvi niin monesta
paikasta hakea maitoa.
Taksi: Niin. Meijerit saastad, mutta pienille tiloille kay huonosti. Mutta onneksi sen-
taan jotkut loytda muita toita. Tuosta tien vasemmalta puolen Iahti varakas vil-
jelija asumaan naapurikuntaan, kun se tapasi sielld mukavan minkkitarhurin.
Minttu: Minkkitarhurin? Vaihtoiko se maanviljelyn minkkitarhaamiseen?
Taksi: Joo, kylla néin kavi.
Minttu: Mika 3ali6. Sehan on eléinraakkaysta.
Onni: No niin, tuo meijan Minttu on niin herkka eldinten ystava ja kasvissydja,
ja se taitaa olla matkasta vasynyt...
Minttu: Nyt Laamanen lopetat tuon arsyttdmisen ja jatdt mut rauhaan loppumatkaksi.
Onni: Jos tan matkan aikana joku on arsyttanyt, niin se oot sie itse. Sie valitat joka
asiasta.
Taksi: No niin ja nyt ollaankin perilla. Yli-Rintavainion matkailutila suoraan edessé
pain, ja 22 ja 50 oli tdamé&n matkan hinta.
Minttu: Just. Laamanen maksaa.

Hyvin kuuluu! 87
7 NAANTALL » KUUNTELUTEKSTIT

Naantali

19 Taide-elamys

Henkilo I
Mies
Nainen

Mies: ...en osaa sanoo. Jotenkin se jattaa kylmaksi, se ei niin kun kolahda. Maa en
vaan jotenkin tota- tai maa en siis saa otetta kauheen uudenaikaisista teoksis-
ta.
Nainen: Ilhan tosi? Maa oon oppinut tykkdamaan monenlaisista kuvista.
Mies: Aijaa. Mita saa asta, tai mika sua niinku kiinnostaa?
Nainen: No, se mun kiinnostus l&hti oikeestaan yhdesté ainoasta taulusta. Se oli joskus
yhdeksankytluvun alussa, silloin kun oli lama ihan pahimmillaan ja kaikki tun-
tui ankeelta. Mullakin oli kamalan iso asuntolaina, ja rahahuolet painoi jatku-
vasti. Ja sitten viela toissa oli kiree ilmapiiri, mut eihan se silloin kellaan ollut
mitdan ruusuilla tanssimista.
Mies: Joo, niinhan se oli silloin.
Nainen: Sitten mulle vield tuli se ero sen Juhan kanssa.
Mies: Mmh.
Nainen: Maa olin niin maassa, kun se jatti mut. han kuin maailmanloppu ois tullut.
Tuntui silta, ettei musta ei oo mihink&an. Kaikilla muilla tuntui aina pyyhkivan
niin paljon paremmin, etten maa viitsinyt paljo nendani missaan nayttaa.
Mies: Aijaa.
Nainen: Mut sit yks mun tyokaveri houkutteli mut viikonloppuna kdymaan sellaisessa
valokuvanayttelyssa. Maa aattelin ensin, ettei se maksa vaivaa, mut jotenkin
se Eija ei antanut periksi ja sai mut mukaansa. Jos se musta ois ollut kiinni,
oisin varmaa vaan istunut tyhjan panttina ja kattonut telkkaa.
Mies: Just joo.
Nainen: Mut sit me tosiaan mentiin sinne valokuvanayttelyyn. Se oli jotain huhtikuun
loppua, sellaista harmaata vield, mut kuitenkin valoisaa. Sielld nayttelyssa me
kuljettiin vahan omia teitémme ja sitten yhdessd huoneessa maa nain sellai-
sen taulun, jossa sadepisarat osui veden pintaan, ja valo heijastui siita joten-
kin niin kauniisti. Kun mé&a kattelin aikani sit kuvaa, tuntui silta, niin kuin
se kevatsade olis jotenkin lilkuttanut mua ihan sydanjuuria myoten. Kun me
kaveltiin kotiin pain, ihan kuin mun askelkin ois ollutjo keveampi. Sen jalkeen
maa sitten lakkasinkin murehtimasta sité Juhaa, ja sen puoleen elaméa muuttui
helpommaksi.
Mies: han tosi? Valokuva vesildtakdsta? Nyt maa oon kylia ihan pihalla. Saa oot siis
sitd mielta, ettd semmoinen taulu ihan muutti sun elam&a?
Nainen: No ainakin se sade putsasi sen Juhan mun mielest& poisja elama alkoi taas
maistuu. Ald ny seiso siind tumput suorina, tuu tannepain, taalla on yks veis-
tos, josta viime viikolla oli radiouutisissakin.

88 Hyvin kuuluu!
7 NAANTALlI » KUUNTELUTEKSTIT

20 Veistoksen arvoitus
Henkilot:
Uutistenlukija, mies

Naantalin poliisista kerrotaan, ettd parisen viikkoa sitten kirjastossa jarjestetysta taide-
nayttelysta anastettu veistos on palautettu taiteilija Anne-Maria Makela-Zetterbergille.
Makel&-Zetterbergin ja muiden paikkakunnalla tydskentelevien taiteilijoiden t6it& on
ollut naytteilla kirjastossa kesakuukausien ajan. Kaksi viikkoa sitten kirjastosta ilmoitet-
tiin yhden teoksista kadonneen.
Tutkinnanjohtaja Annika Riekon mukaan pienehkd pronssiveistos saatiin takaisin,
kun patsaan torilta ostanut mies kuuli varkaudesta ja palautti sen poliisiasemalle.
Ostaja kertoo hankkineensa veistoksen satasella syntyméapaivalahjaksi vaimolleen.
Teoksen torilla myynytta mieshenkil6a ei ole tavoitettu.
Kadonnut veistos on hyvassa kunnossa ja asetettu uudelleen nahtaville. Yleison
toivomuksesta meriaiheinen ndyttely on saanut lisdaikaa elokuun loppuun saakka.

21 Laulun loppu?
Henkilst:
Satu Penttild, tangokuningatar
Penttildin manageri, mies
Onni, Viikon Juorut -lehden miestoimittaja
Minttu, Viikon Juorut -lehden naistoimittaja

Satu Penttila: Ja nyt katot, etta ne laitteet kanssa toimii. Ja pistat ne sellaiseen
paikkaan, et niita ei nde! Kokkolassa se yks tollo toimittaja meinasi just
osua paikalle, kun sa vaantelit niitad nappuloita siella lavan takana.
Manageri: Joo kato ei tassa mitaan. Vaikka joku nakisikin noi soittopelit, ei se
haittaa. Se on ihan normaalia, et lavalla vaan esitetaan laulamista.
Satu: No niin varmaan, mut monet muut sentaan osaa laulaa! Tarkistetaan,
hei, nyt et levy toimii. Se olis ihan hirveeta, jos mun pitais joskus esiintya
oikeesti.
Manageri: Siis sd et osaa laulaa yhtaan?
Satu: No en yhtaan. Onks ne nyt paalla?
Manageri: On, on. Ma pistan nama vaikka tonne verhojen taakse piiloon, jooko?
Mita -?
Minttu: Minttu Keskitalo Viikon juoruista, hei. Mun pitaa valitettavasti tasta
lahtee.
Satu: Voi ei, sehan kuuli kaiken mitd me puhuttiin. Ota se akkia kiinni!
Manageri: Ei se taida enda auttaa. Ma luulen, Satu, etté susta tuli tdman viikon
juoru.

* ok x

NTN

Hvvin kuuluut 89
8 TURKU » KUUNTELUTEKSTIT

Minttu: Missa sa oot oikeen ollut?


Onni: No, kun tama puhelin rupesi soittamaan heratysdanta milloin sattuu,
ja mind aattelin, ettd menee haastattelu pieleen ja yritin sité sitten
korjata--
Minttu: No sama se. Onneks ma olin oikeessa paikassa oikeaan aikaan. Soita paéa-
toimittajalle ja sano, et etusivu menee uusiks. Eiku lahetaan meneen
Turkuun ja soitetaan matkalta.
Onni: Siis eiké me mennakaan haastattelemaan?
Minttu: Ei me tarvita enda mitdan haastattelua, kun mulla on erinomainen juttu
valmiina muutenkin.
Onni: Mita sa oikeen meinaat? Mika juttu meilld muka on? Mie en pysy yhtédan
perassa.
Minttu: No, ma odotin sua tuolla lavan takana piilossa, niin kuin oli sovittu.
Silla aikaa kun sin raplésit sitd puhelintasi, paljastui, et Satu Penttila ei
osaa laulaa yhtaan!
Onni: Ala hitossa! Kerro nyt vahan tarkemmin, mité siella oikeen tapahtui.
Ja lainaa sitten puhelintasi, etta paasen soittamaan Turkuun.
Minttu: No mé& menin sinne verhon taakse piiloon, ihan niin kuin me oli sovittu.
Mua jannitti kylla ihan alyttdmasti. Kohta ovi sitten kolahti, ja se et ol-
lutkaan sing vaan Penttila ja se sen elvistelevd manageri, Porola vai mika
se on...

Turku

22 Kiitosten aika
Henkilét:
Varis, Viikon Juorut -lehden piitoimittaja
Onni, Viikon Juorut -lehden miestoimittaja
Minttu, Viikon Juorut -lehden naistoimittaja

Paatoimittaja: Hyvat kuulijat! Tiedan, ettd ma osaan olla tiukka ja kova, kun sita
tarvitaan. Ja pari viikkoa sitten sita tarvittiin. Silloin oli kovien sanojen
aika, mutta nyt on aika antaa kiitosta. Tervetuloa takaisin t6ihin, Onni
ja Minttu!
Onni: Kiitos vaan!
Minttu: Kiitos kiitos!
Paatoimittaja: Kun ma lahetin teidat talle keikalle, niin ma kuvittelin, ett te ette sais
paljoa aikaiseksi — tehtavahan oli vaikea. Ajattelin, etta te kirjoitatte
pari valttavaa tarinaa ja lahdette loman viettoon. Toisinaan on mukava
olla vaarassa. Te naytitte, mihin te pystytte ja miten ammattitaitoinen
toimittaja tydskentelee. Saitte jokaisesta kaupungista onnistuneet jutut
ja viime viikonlopun juttu Naantalista on vuoden kovin 66ppi! Lehdesta
otettiin viikkonloppuna yliméarainen painos, ja nettisivuillamme juttua
on kaynyt lukemassa ennétysmaara yleis6d. Annetaanpa aplodit Onnille
ja Mintulle!

90 Hyvin kuuluu!
8 TURKU » TEHTAVAT

Paatoimittaja: Onni, sinulta on pitkd ura takanasi. Mutta kun katsoo ty6td, jonka olet
tehnyt viimeisen kahden viikon aikana, on selvaa, etta olet vieldkin
mahtavassa vedossa. Ja Minttu, sinun urasi on vasta alussa, mutta alku
on lupaava, ja uskallan sanoa, ettd olet matkalla huipulle. Onnea hyvas-
td tyostd molemmille!
Onni: Kiitos kiitos. Taytyy sanoa, ettd mie en osannut itsekdan oottaa, etts tas-
sa nain hyvin kévisi. Olis saattanut miulta yksindan jadda matka kesken,
mutta onneksi tuo Minttu oli mukana.
Minttu: S& oot, Onni, taas vaan vaatimaton. Shan se uskoit koko ajan, ettd me
pystytdédn tdhan ja tsemppasit ja kannustit muakin. Oli kylla vaikeet kak-
si vilkkoo, mutta oli hienoo, ettéd sain tehda hommia just Onnin kanssa.
Onni: No tyttd! Myo hoidettiin homma aika taitavasti, vai mita?
Minttu: No taidettiin hoitaa...
Paatoimittaja: Niin...lhmisina te kaksi olette varmaan toistenne vastakohtia, mutta
tyGparina sovitte yhteen! Nyt haluan vield toivottaa teille molemmille
hyvaa, ansaittua lomaa!
Oonni: Kiitos vaan. Tuota,Varis, mie haluaisin vield jutella siun kanssa kahden
kesken. Voitaisko vaikka menna tuohon siun toimistoon?
Paatoimittaja: Joo, mennaén vaan.
Onni: Kato, kun mie oon aatellut syksylla ruveta tekemaan nelipaivaista viik-
koa, kato, kun vélilla tuntuu ettd tuo pumppu reistaa, ja olis kiva pitda
vahan enemman vapaata. On, kato, kaikenlaisia suunnitelmia ja saattaa
olla edessa muutto Ita-Suomeenkin. Mutta ajattelin ensin ihan aloittaa
vaan lyhentamalla tyoviikkoa...

23 Kuka kehuu ja mista?


Henkilot:
Kolme eri puhujaa

Puhuja 1.
Kylld mina arvelinkin, ettd kovasti tdma reissu teettad meillé toitd, mutta vield rankem-
pi siitd loppujen lopuksi tuli. Oli kaikenlaista haikkaa, kun auto ei tahtonut toimia ja
rahatkin loppui. Moni olisi valittanut ja jattanyt homman kesken, mutta sinun kanssa
saatiin se onnistumaan. Enka ois kaikkien kanssa lahtenytkdan. Taytyy sanoa, etté olet
sind aikamoinen tydkaveri. Etka ota ollenkaan huonoja kuvia, kun sille paatle satut.

Puhuja 2.
Siell oli sitten ihanaa. Vieraita oli melkein sata. Sulhanen oli todella komea, ja meidan
Sinin puku oli ihana. Kirkko oli kaunis, ja siella soitti sellainen alyttoman taitava viulisti.
Ettéd ma itkin, kun se soitti! Me sy6tiin sitten hirmu hyvaa ruokaa. Ja se kakku oli kerta-
kaikkiaan hieno. Kyllahan se vaha haikeelta tuntui, kun ne tanssi sité valssia, ja tuli oma
nuoruus mieleen. Mut ihanat haat ne oli!

Puhuja 3.
Sie olit tosi reipas, kun sie et yhtaan hataillyt, vaikka aiti ei ollutkaan kotona. Moni
ois varmaan ruvennut itkemé&an ja h&tailemaan, mut sie olit ihan rauhallinen ja keksit
mennd mummon luo. Mummokin oli ihmetellyt, ettd miten sina olit keksinyt, etta siella
on meidan vara-avain ja silla paasee sitten kotiin. Laitetaan huomenna se siun kotiavain
jo illalla valmiiksi reppuun. Onkos siulla muuten nélka?

Hyvin kuuluu! 91
8 TURKU » TEHTAVAT

24 Siita tulikin mieleen...


Henkilot:
Onni, Viikon Juorut -lehden miestoimittaja
Minttu, Viikon Juorut -lehden naistoimittaja

1. Minttu: M4 ainakin haluan varmistaa yhden lampimén lomaviikon ja l&hteéd jonne-


kin etelaan. Muuten, milloin meille maksetaan lomarahat?
2 Minttu: Onpa hyva, ettéd ne rahat tulee niin nopeesti.
Onni: Nii on. Siit& tulikin mieleen, ettd se auton korjaus pitéa maksaa ensi viikon
loppuun mennessa.
3. Onni: Loppu hyvin, kaikki hyvin.
Minttu: Niinpa. Kiva, etta saatiin homma kuntoon. Asiasta toiseen, miten pitkaan
aiot olla siella lomalla?
4. Minttu: Oli se kylla omituinen tydkeikka.
Onni: No nii oli. Siitd puheen ollen, en ois kenenkaan muun kanssa téllaiselle
keikalle l&htenytkaan.
5. Onni: No hyvaa lomaa sitten vaan, mie ldhden tasta autoa hakemaan.
Al nii, yks juttu viela: lahetatkd ne kuvat miulle sdhkopostilla.

25 Kesalomalle
Henkilot:
Onni, Viikon Juorut -lehden miestoimittaja
Minteu, Viikon Juorut -lehden naistoimittaja

Onni: No ni, se on sitten loma edessd. Mitas meinaat?


Minttu: No pitda ny vahan kattoo. Mé& en oo ihan viela tottunut siihen, etta on taas
rahaa.
Onni: Ala muuta sano.
Minttu: Ehka ma lahden ulkomaille, kun Suomessa on nyt tullut matkusteltua.
Onni: Tulihan tuota reissattua. Kdmardinen muuten soitteli.
Minttu: Aijaa, mitas Jore?
Onni: No, se ois se auto valmiina, ja ajattelin lahtee sitd hakemaan.
Minttu: Ai Imatralle? Jaksat sa lahtee sinne heti?
Onni: No onhan sinne matkaa.
Minttu: Sa kuitenkin hymyilet.
Onni: No joo...
Minttu: Hei nyt ma tiedan: sé oot menossa sinne Annelin mokille!
Oonni: No joo. Muutaman kerran on nyt soiteltu. Anneli sano, etté ihan hyvin voisin
olla sielld y&téa, ettei tarvii yotapaivad matkustaa.
Minttu: Just joo. S& oot Onni taas ihan punainen.
Onni: Nooh, aurinko on voinut vahan polttaa. Mie kehottaisin sinuakin nauttimaan
kesdsta. Meet vaikka rannalle.
Minttu: Sa oot, Onni, sitten aina yhta hyvalla tuulella! En ois varmaa muuten tollasta
juttukeikkaa jaksanutkaan. Ma toivon, etta teil on oikeen mukavaa siellé Sai-
maan rannalla. Otahan rennosti ja kerro terveisia Kémaraiselle ja sille Annelille.
Onni: Mie kerron. Hyvaa lomaa, Minttu, sie oot sen ansainnut.
Minttu: Samoin. Moi moi, ndhdaan taas elokuussa.
Onni: Moikka. Elokuussa jatketaan.

92 Hyvin kuuluu!
Hyvin kuuluu! -kuuntelu-cd:n sisallys

Raita Kesto Henkil6t Tehtévasivu

1 Kokkola

1 Uusi komennus (2:40) Onn, Viikon Juorut -lehden miestoimittaja 7


Varis, Viikon Juorut -lehden pdatoimittaja, nainen

2 Kuka moittii ketd? (1:57) Nelja eri puhujaa 10

3 Yésijaa etsiméassa (2:39) Minttu, Viikon Juorut -lehden naistoimittaja 10


Hotellin vastaanottovirkailja, mies

4 Siatiedotus (1:00) Radiotoimittaja, mies 15


Meteorologi, nainen

2 Kemi
5 Lahelts piti! (3:29) Onni 16
Minttu

6 Lapsuusmuisto (2:25) Onni 17

7 Liikennetiedotus (0:45) Radiotoimittaja 19

8 Muuttuvat kelit (3:21) Onni 19


Minttu
Satamavalvoja, mies

3 Kajaani
9 limoittautuminen (2:27) Onni 22
paivystykseen 1 Sairaanhoitaja, nainen

10 limoittautuminen (2:20) Onn 22


paivystykseen 2 Sairaanhoitaja, nainen

11 Potilaita hoidossa (2:16) Sairaanhoitaja 24


Potilaita

4 Imatra
12 Paperinmakuinen (4:58) Radiotoimittaja, nainen 28
ohjelma Pasi Parantainen, kehittamispddallikkd
Onni
Minttu

13 Mutka matkassa (4:17) Kamdérédinen, autonasentaja, mies 30


Onni
Minttu

14 Asemalla (2:06) Kuuluttaja 33


Tyttd
Poika

Hyvin kuuluu! 93
CD:N SISALLYS

Raita Kesto Henkilot Tehtavasivu

5 Loviisa
15 Mielipidemittaus (1:16) Uutistenlukija, nainen 34

16 Katugallup (2:18) Radiotoimittaja 1, nainen 35


Radiotoimittaja 2, mies
Rouva
Nuori mies

6 Alavus
17 Visyneet ja rahattomat (2:19) Onni 39
Minttu
Taksinkuljettaja, nainen

18 Kirea taksimatka (2:26) Onni 40


Minttu
Taksinkuljettaja, nainen

7 Naantali
19 Taide-elamys (3:12) Mies 43
Nainen

20 Veistoksen arvoitus (1:05) Uutistenlukija, mies 44

21 Laulun loppu? (2:48) Satu Penttild, tangokuningatar 46


Penttilan manageri, mies
Oonni
Minttu

8 Turku
22 Kiitosten aika (3:12) Varis, Viikon Juorut -lehden pdatoimittaja 47
Oonni
Minttu

23 Kuka kehuuja mista? (1:53) Kol/me eri puhujaa 51

24 Siita tulikin mieleen... (1:13) Onni 51


Minttu

25 Kesidlomalle (1:53) Onni 53


Minttu

Kuunteluiden yhteiskesto: 1:00:13.

94 Hyvin kuul: uu!


Otavan asiakaspalvelu:
Puh. 0800 17117
asiakaspalvelu@otava.fi

Tilaukset:
Kirjavilitys Oy
Puh. 010 345 1520
Faksi 010 345 1454
kvtilaus@kirjavalitys.fi

1. painos

© Kristiina Kuparinen, Terhi Tapaninen ja Kustannusosakeyhtié Otava

‘Toimitus: Ulla Paavilainen


Pauliina Luoto
Graafinen saunnittelu: Sari Vikelid
Taitto: Lilja Degerth
Piirrokset: Lotta Kauppi
Kansi: Mirella Mikili

Kopiointiehdot
Timi eos on tyskirja. Teos on suojattu tekijinoikeuslailla (404/61).
Tehtdvisivuja ei saa kopioida lainkaan. Tekstisivujen valokopiointi on kielletty,
ellei valokopiointiin ole hankittu lupaa. Tarkista, onko oppilaitoksellanne
voimassaoleva valokopiointilupa.

Lisduetoja luvista ja niiden sisillostd antaa Kopiosto ry, www.kopiosto.fi


Teoksen tai sen osan digitaalinen kopioiminen tai muuntelu on ehdottomasti
kielletry.

Painopaikka: Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu 2009


ISBN 978-951-1-23857-7

You might also like