Essentials of Comparative Politics 5th

Edition ONeil Test Bank

Visit to download the full and correct content document: https://testbankdeal.com/dow
nload/essentials-of-comparative-politics-5th-edition-oneil-test-bank/
Another random document with
no related content on Scribd:
 — En tarkoita kuka ne muodollisesti tekee, vaan lähimmäisen
olosuhteitten huomioon ottamattomuutta asioita uloshakuun
annettaissa.

— Esimerkkiä?

— Kun niin tahdot. Äskettäin on talolliselta Kaihlaselta haettu ulos

saatava ja pantu se ryöstöön, vaikka hän nyt ei ole tilaisuudessa sitä
suorittamaan. Tuonnempana hän olisi voinut maksaa, nyt hänelle voi
tulla pahoja ikävyyksiä.

— Mistä sinä tämän tiedät?

— Kaihlanen kävi siitä minulle puhumassa ja pyytämässä että

paperit otettaisiin takaisin ruununvoudilta.

— Miksei Kaihlanen ole käynyt minun puheillani?

— On luullut sitä turhaksi.

— Mutta näitten kiertoteitten kautta pitäisi vaikka minkä

onnistuman.

— Ei vaikka minkä, ainoastaan mikä on kohtuullista.

— Mitä kohtuutta sitten on tässä Kaihlasen asiassa? Sinä olet

hyväntahtoisuuudessasi valmis uskomaan jokaista, joka sinulle vaan
jotain vakuuttaa. Mutta ihmiset eivät aina ole todellisia. Kaihlanenkin
olisi jo monta kertaa voinut maksaa, jos olisi tahtonut. Mutta ei.
Juoda ressaa kaupungissa käydessään, ei vastaa yhteenkään
kirjeesen, on siirtänyt kauppansa Koskiseen — josta en ole
pahoillani — kun ei meiltä enää saa velaksi, eikä millään tavalla ole
osoittanut olevansa nyt vaikeammassa asemassa kuin ennen tahi
tuonnempana. Ja toisekseen, ei kukaan meidänkään velkojistamme
kysy koska meille on soveliain aika maksaa, vaan ovat maksut
suoritettavat silloin kun ne lankeavat. Totta kai muitten ihmisten
velvollisuudet ovat samat.

— Vetoaminen sellaisiin velvollisuuksiin, joita ei voi täyttää, ei ole

paikallaan. Sääliä pitää myöskin olla vaa'assa.

— Sääliä! Se on kaunista teoriiassa ja soveltuu naisten

hyväntekeväisyysiltamien ohjelmaan. Mutta rupea sitä kauppiaana
päivät pitkät harjoittamaan, niin et pitkällekään tule. Onko sinusta
parempi ruveta harjoittamaan hyväntekeväisyyttä ammatissaan,
joutua itse aineelliseen vaurioon ja viedä sinne joukko syyttömiä,
hyväntahtoisuudessaan meitä auttaneita ihmisiä mukanaan. Onko se
kauniimpaa?

— Sinä liiottelet. Minä olen kyllä uudelleen tullut siihen

mielipiteesen että kaikki kaupan teoriiat ovat vääriä ja minä
haluaisinkin tästä erilleni, jos se olisi mahdollista. Mutta siitähän ei
ole kysymys. Kysymys on koettaa päästä menettelyssä kohtuuden
keskitielle.

Sen rajat ovat vaikeat määritellä ja riippuvat itsekunkin

silmälaseista.

— Hyvällä tahdolla voi paljon.

— Voi, mutta jos sinä hyvällä tahdolla tarkoitat samaa kuin minä
oikeutetun etunsavalvomisen laiminlyömisellä, niin tulos sen
käyttämisestä on, että saa nähdä toisen vievän mitä etupäässä
itselle kuuluisi. Niin juuri tässä Kaihlasenkin tapauksessa.
Saatavamme perimisen myöstäminen on sama kuin antaa hänen
kylliksi velkaannuttaa itseään muualla ja sitten katsella kuinka nämä
toiset, ilman sääliä nutun taskussa, ottavat häneltä omansa. Me kyllä
saisimme iloita jalomielisyydestämme, mutta siihen meillä ei ole
varaa. Kaikki mitä meillä on, on muilta lainassa. — Sanot kaiken
kaupan teoriian olevan väärän. Ehkä, en tunne asiata
uudenaikaisten oppien kannalta. Mutta sen tiedän että tämäkin liike
on välttämätön jo senkin vuoksi etteivät vieraat ihmiset joutuisi heille
kuulumattomiin maksuihin ja että paitsi muuta Nurhosen perhe voisi
tulla toimeen.

— Sinä et minua käsitä. Minä nyt ainakin tahtoisin että Kaihlasen

ryöstö peruutettaisiin.

— Käyköön Kaihtanen puhumassa siitä konttorissa ja antamassa

jonkun vakuuden.

Asplund sytytti tupakan ja vaikeni.

Minä kävelin edestakaisin lattialla.

Hetken vaitiolon jälkeen aloitti hän tyynesti:

— Sinä mainitsit Nurhosen perhettä. Olisi minulta siinäkin

suhteessa toivomuksia.

— Vai puristaa kenkä siltäkin taholta.

— Älä ole Nurhosille ilkeä. Tämä liike on kuitenkin alkujaan heidän

ja vielä nytkin yhtä paljon kuin meidänkin. Sitäpaitse sinä tiedät
minun olevan heidän sukulaisensa ja velvollisuuteni siis on perheen
etuja valvoa.
 — Kyllä, kyllä, aivan kuin minun velvollisuuteni tämän liikkeen
etuja.
— No, mistä on kysymys?

— Ne kaksituhatta markkaa ja vähän korkoja, jotka rouva

vuosittain saa vanhaa kauppahintaa, eivät hänelle riitä. Minä olen
häntä auttanut, mutta en paljoa jaksa minäkään, kun on niin suuret
korotkin maksettavana. Johnin palkka on pieni, se menee kaikki
hänen yksityismenoihinsa, Selimin täytyy jatkaa kauppakoulua, ja
sitten on vielä Miia. Tällainen joukko vie paljon. Minä olen senvuoksi
ajatellut, kun yhtiön toiminta nyt kahtena vuotena on mennyt näin
hyvästi, että eikö hänelle voitaisi maksaa jotain vuotuista
ylläpitoapua?

— Mitenkä se voisi tulta kysymykseen ja mistä varoista?

— Tuossa sinun ynseä mielesi jälleen näyttäytyy. Me kaikki

olemme velvollisia häntä auttamaan.

— Kohta sinä saat koko maailman meidän säälimme esineeksi.

Mutta mistä varat?

— Esittämääni tarkoitukseen voitaisiin kait käyttää viime vuosien

voittovaroja.

— Mutta nehän ovat jo varemmin päätetyt käyttää velkojen

lyhennykseen ja uutisrakennukseen.

— Vaikkakin, niin voitaisiin hänen kohdaltaan tehdä poikkeus.

—- En oikein käsitä miten se käytännössä olisi mahdollinen. Joka

tapauksessa tarvitaan siitä asiasta päättämässä myös Helander. —
Tässä me nyt ollaan. Nyt olisivat rahat toisaalle hyviä, mutta
kuitenkaan niitä ei saisi ihmisiltä periä.

— En tahtoisikaan sellaisia rahoja, joitten saaminen on

aikaansaanut puutetta muille ihmisille.

— Hm, jos niin syvällisesti otamme, niin eiköhän silloin pitäisi

kieltäytyä kaikkia rahoja vastaanottamasta.

— Älkäämme poiketko asiasta. Kutsummeko Helanderin tänne?

Teimme niin.

Helander nauroi meidän kuohullemme.

— Kun aikamiehet viitsivät, sanoi hän. No, ja Asplund, joko sinä

olet aivan puhdistanut itsestäsi kaiken sen käytännöllisen
ymmärryksen, jonka jo toivoimme itse käytännönmiehenä ollessasi
saavuttaneesi?

— Minun ymmärrykseni on minun vakuutukseni oikeasta, oli

Asplundin vastaus.

Rouva Nurhosen asiassa ei Helander katsonut voitavan muuta

kuin yhtiön puolesta lainata hänelle joku summa vastaisia jako-
osuuksia vastaan.

Tähän yhdyin minäkin. Asplundia ei päätös tyydyttänyt. Hänen

mielestään ei rouvalle enää annettu tarpeellista huomiota, vaikka
oikeastaan toimittiin hänen miehensä entisyydellä.

— Näyttää siltä, jatkoi hän, kuin Saarelakin aivan tahallisesti

Nurhosia vihaisi. Johniakin hän kohtelee kovin sopimattomasti.
 Uusi sytyke oli heitetty.

— Mitenkä niin? kysyin.

— Sinä käsket ja komennat häntä kuin renkiä. Oletpa uhannut

hänet erottaakin. Sinun tulisi vallan päinvastoin osoittaa hellyyttä ja
rakkautta vielä kasvatuksen alaista nuorukaista kohtaan.

— Rakkautta ja teidän kasvatusoppianne minä en tunne. Mutta

sen huomaan että paljon sinä saat tietoja, vääriä ja väritettyjä, jotka
osoittavat että minä alan olla tiellä täällä. Eiköhän tämä kuitenkin ole
liian aikaista. — Mitä käskemiseen ja komentamiseen tulee, niin olen
minä pitänyt Johnia muitten apulaisten asemassa. Se kasvatusoppi,
jonka minä tunnen, on tinkimättä työtä ja tottelevaisuutta. Sillä tavalla
minä olen nähnyt työtätekeviä, käytännöllisiä kauppiaita parhaiten
kasvatettavan.

— Kaikilla ihmisillä pitää alamaisiinsakin olla rakkautta.

— Mutta joka taskusta ja sormenpäästä sen ei tarvitse roikkua.

Sitäpaitse kerrotaan sinulle asiat väritettyinä, kuten jo sanoin.

— Kenties, enkä minä kaikkia sellaisenaan uskokaan. Mutta minä

haluaisin ettet sinä niin varmasti aina luottaisi itseesi.

— Sitä liikkeen hoidossa juuri pitää tehdä. Muuten, erottakaa

minut, niin kaikki muuttuu hyväksi.

Helander, joka koko ajan oli kuunnellut, sekaantui nyt puheeseen:

— No, no, sanoi hän. Eiköhän se ole parempi että Saarela hoitaa
liikettä, ja sinä Asplund teet tehtäväsi koulussa ja sanomalehdessäsi
kaikkien uusien aatteittesi mukaan, kenenkään sinua häiritsemättä.
 — Pitää sitä sentään mielipiteensä saada sanotuksi, vastasi
Asplund. Eikähän nuo ihmiset sitäpaitse anna minunkaan rauhassa
tehdä tehtäviäni. Rehtori vähän päästä muistuttelee "vaarallisista
opeista", joita minä muka levitän. Ja sanomalehtijohtokunnan
puheenjohtajalla on tuon tuostakin yhtä ja toista tyytymättömyyden
syytä, useimmiten sellaisista asioista, joista ei ollenkaan ole
lehdessä kirjoitettu. Minä en hänen tie- ja tonttiasioitaan tunne, enkä
niistä ole huvitettu. Mutta aina niistä pitäisi kirjoittaa. Nyt sillä taitaa
olla joku juoni tekeillä, koska on johtokunnan kutsunut huomenillaksi
kokoon „erään lehden kirjoituksen takia".

— Luultavasti hän tarkoittaa viime numerossa ollutta kirjoitusta

kaupungin poroporvarillisista vallassäätyläisistä.

— Sitä kai, vastasi Asplund, ja täten siirtyi keskustelu

äskeisestään aivan toiselle alalle.

— Se on kai rouva Löfbergin kirjoittama? kysyi Helander.

— Niin on, meidän kesken sanottuna.

— No, Granberg aikoo kai antaa sinulle pienen muistutuksen, eikä

sen pahempaa tarkoittane. Kyllähän tuo kirjoitus olikin äärimmäistä
liioittelua.

—- Oli, mutta sellaista näissä oloissa tarvitaan.

Poislähdettäessä näytti Asplund jo melkein unohtaneen äskeisen

väittelymme. Hymyillen kehoitti hän minua huomenillalla saapumaan
sanomalehtijohtokunnan kokoukseen "velkaani maksamaan".
IX.

Heinäkuun 1 p.

On kaiken päivää satanut, ja minä olen keinutuolissa tupakkaa

poltellen muistellut Asplundin vastoinkäymisiä sanomalehden
toimittajana. Pari ensi vuotta häneltä tosin meni ilman
mainittavampia ikävyyksiä. Hän kirjoitteli etupäässä suurista uusista
aatteista ja väitteli Kansalaisen kanssa. Nämä eivät ketään yksityistä
loukanneet, ja paikallispolitiikassa ei lehdellä ollut mitään jyrkempää
itsenäistä kantaa. Mutta sikäli kun se tätä alkoi saavuttaa ja sen
mukaan esiintyä ja varsinkin Asplundin aatteitten kehityttyä siihen
suuntaan, että hän katsoi niitten elämään sovelluttamisen tärkeäksi
yksilön velvollisuudeksi, alkoivat keskenäiset ristituulet puhallella.
Varsinkin oli kunnallinen politiikka paha loukkauskivi.
Valtuusmiesvaalien aikana siitä jo varemminkin merkkiä näyttäytyi,
eivätkä muutkaan lähemmin ympäristöä koskevat nuhdekirjoitukset
menneet pienettä murinatta.

Asplundin omat kirjoitukset eivät suinkaan olleet pahimpia

silmätikkuja, sillä niissä alkoi yhä enemmän pohjasävelenä olla puhe
ihmisten velvollisuuksista rakkauden ja omantunnon kannalta, ja
tämä alkoi esiintyä yksin katujenhoito kysymyksissäkin. Niille vaan
hymyiltiin. Mutta rouva Löfberg, joka näinä ensi aikoina oli uuteen
lehteen hyvin innostunut ja tahtoi "paukuttaa", kirjoitteli intohimoja
nostattavia kirjoituksia. Pahimpia näistä ei Asplund kuitenkaan ensi
aikoina julkaissut, mutta kun hän itsekin alkoi huomata
tehokkaamman toiminnan välttämättömyyden, saivat yhä
rohkeammin ympäristön keskuuteen tähtäävät kirjoitukset lehdessä
enemmän ja enemmän huomiota.

Nyt oli siinä ollut uhotteleva kirjoitus nimeltä "Poroporvarillinen

vallassäätymme", joka kohdistui yksinomaan kaupungin yläluokkaan
ja jolle tässä annettiin "niin että paukkui". Papit nukuttivat kansaa,
opettajat nuorisoa, virkamiesten ainoa harrastus on toti- ja
peliseurat, naisten uusien leninkimallien etsiminen muotilehdistä. Ja
kuitenkin osoittavat naistemme puvutkin, sanottiin kirjoituksessa,
ettei makuaisti heissä ole vähääkään kehittynyt, ei se enempää kuin
mikään muukaan. Tämän paikkakunnan n.s. herrasväen pitäisi
uudesta syntyä, oppia käsittämään sivistyneen nimissä kulkevilta
ihmisiltä vaadittavankin jotain, jo yksin sen esimerkin ja
vaikutuksenkin vuoksi, joka heillä aina on kansaan, vaan jota tällä
paikkakunnalla ei suinkaan saisi olla, sillä meillä soveltuisi kansa
näille nimisivistyneille esimerkiksi. Kansan piireissä on monta, jotka
seuraavat aikaansa ja lukevat kirjallisuutta, mutta kuinka monta
"sivistynyttä" meillä on jotka jotain tietäisivät esimerkiksi nykyajan
suurista miehistä, tuntisivat heitä edes nimiltään, kun nämät eivät ole
ollut mainittuja niissä vanhentuneissa oppikirjoissa, joita he nuorena
koulussa lienevät lukeneet.

Kirjoitus aiheutui suuttumuksesta, kun vallassäätyläiset eivät

ollenkaan ottaneet osaa paikkakunnalle perustetun
työväenyhdistyksen toimeenpanemiin arpajaisiin kansanopiston
hyväksi, ja loppui sanoilla:
 "Tässä kaupungissa on henkisesti alhaiso ylhäisöä, ja
päinvastoin."

Hyökkäys sai aikaan tavattoman touhakan ja suuttumusta

kaikkialla. Varsinkin olivat naiset loukkaantuneita. Yleiseen arvattiin
kirjoituksen kirjoittaja, eikä tuomioita hänestä suinkaan säästetty.
Tämän johdosta oli pankinjohtaja Granberg kutsunut sanomalehden
johtokunnankin koolle.

Kokouksen alussa selitti Granberg syyn tähän johtokunnan

kokoonkutsumiseen. Sanomalehdessä oli tuon tuostakin näkynyt
vähemmän hyväksyttäviä kirjoituksia, sanoi hän, ja nyt on lehden
viime numerossa artikkeli, josta hän yksilönä ei mitään välittäisi,
vaan joka loukkaa häntä kaupunkilaisena, sillä se loukkaa koko
meidän yhteiskuntaamme. Se levittää maailmalle vääriä tietoja
meidän oloistamme, esittää meidät raakalaisia kauheimpina.

— Minä kyllä tiedän, hän jatkoi, että ulkomailla löytyy

kumousopillisia sanomalehtiä, jotka tahtovat kaikki olevat olot
kukistaa, mutta täällä Suomessa ja varsinkin meidän rauhallisessa
kaupungissamme ei näitä oppeja vielä ole ennen saarnattu. Nyt
puheena oleva kirjoitus on suoranainen yllytyskirjoitus, joka
ymmärtämätöntä kansaa kiihottaa toisia säätyluokkia vastaan. Eikä
se ainoastaan tee sitä, mutta oloja tuntemattomien silmissä vaikuttaa
se myöskin, että tämän kaupungin vallassäätyisten täytyy tästä
lähtien kulkea häpeän pilkku otsassaan, minne ikänään menevätkin.
Ja tämän kunnian on meille hankkinut oman kaupungin sanomalehti,
meidän oma lehtemme, jonka me joku aika sitten yhteisesti olemme
perustaneet, kun emme voineet tyytyä paikkakunnan entiseen,
kunnan asioissa määrämisvaltaan pyrkivään sanomalehteen.
 Asplund istui sanaakaan vastaamatta, mutta selvästi huomasi ettei
hän ollut tyyni.

Granberg esitti että johtokunta lausuisi kirjoituksen johdosta

toimittajalle paheksumisensa, vaikkei kirjoitus olisikaan hänen
itsensä kirjoittama, kun hän on sen lehteensä ottanut.

Rouva Löfberg puolusti innokkaasti kirjoitusta. Enempäänkin

sanomiseen olisi ollut syytä, väitti hän, ja lisäsi että se oli kuin hänen
kädestään. (Kaikki hymyilivät ja rouva Löfberg rupesi itsekin
nauramaan). Maisteri Hellfors piti kirjoitusta liioittelevana, mutta
katsoi ettei johtokunta sen takia voi toimittajalle mitään muistutusta
antaa.

Helander sanoi hänen selkänsä tämän löylyn vielä kestävän,

mutta ei
hänkään ollut tällaisista palo-artikkeleista suuremmin huvitettu.
Vastusti virallista muistutusta ja asian mainitsemista pöytäkirjassa.
Yksityinen ystävällinen neuvo hänen mielestään riitti.

Tähän asia jäikin, kun kukaan ei Granbergin ehdotusta

kannattanut.

Kokouksen lopussa sanoi Asplund:

— Minä en ole tahtonut selityksilläni vaikuttaa johtokuntaan, mutta

nyt kun tuo hirmuinen asia on päätetty, tahdon vaan ilmoittaa olleeni
valmis siinä tapauksessa että johtokunta olisi virallisesti minua
muistuttanut, eroamaan toimittajan virasta. Yksityiset neuvot ja
huomautukset minä sen sijaan aina otan mielelläni vastaan, ja
koettelen niitä noudattaa niin paljon kuin ne minun
maailmankatsomukseeni soveltuvat.
 Granberg murahti kuivasti:

— No, sanoi hän, me siis toivomme ettei samallaisia kirjoituksia

vasta ilmesty lehteen.

— Niitä juuri tarvitaankin, vastasi rouva Löfberg.

— Tjaa, sanoi Granberg samalla kuin hyvästeli, kyllähän meillä

taitaa olla kovin erilaiset käsitykset sanomalehden tehtävistä.

Poismentäessä saimme rouva Löfbergiltä kiivaanlaisen

nuhdesaarnan.

— Semmoisia nahjuksia tekin. Myöntelette ja myöntelette, ja

olisitte valmiit laittamaan lehdestä uuden Kansalaisen. Ja tekin
Asplund, olette vaiti kuin suuri syyllinen olisitte.

— Minua ei miellytä tällainen väittely, vastasi Asplund.

— Teidän täytyy sanomalehden toimittajana vastustaa vaikka itse

paholaista, oli rouva Löfbergin tulinen vastaus, jonka sanottuaan hän
nauroi, mutta heti taas jatkoi entiseen tapaansa.

Jäätyämme kolmen kulkemaan, naurahti Helander:

— Granbergin ovat naiset saaneet sotajalalle, sanoi hän. Nehän

tätä maailmaa hallitsevat suurien valtakuntien hoveista tänne meidän
pikkukaupunkiimme asti, vaikka aina näkymättöminä.

Sitten kääntyi hän erityisesti Asplundiin:

— Vanhana ystävänä annan minä sinulle nyt ajoissa lakimiehen

neuvon. Jos olet sanomalehteesi kiintynyt ja haluat sen säilyttää, niin
ole kaukaa varoillasi. Myrsky voi pian tulla entistä pahempana.
Yhtiön osakkeita on maaseudulla siellä täällä sellaisissakin käsissä,
jotka niistä eivät ollenkaan välitä. Ovat vaan agitaattoreista
päästäkseen jonkun ostaneet. Keräile niitä itsellesi niin paljon kuin
suinkin, että saat yhtiössä enemmistön. Paljoa niistä ei suinkaan
maksaa tarvitse. Tee tämä ajoissa, sillä Granberg pankkimiehenä
kyllä keksii saman juonen, silloin kun hän näkee sen asialleen
tarpeelliseksi.

Asplund sanoi tällaisen homman olevan hänelle vastenmielisen,

mutta lupasi kuitenkin sitä miettiä.

Myrsky, josta Helander mainitsi, ei kuitenkaan pitempään aikaan

vaaralliseksi noussut.
X.

Heinäkuun 5 p.

Viime päivinä olen melkein joka ilta käynyt kaupungissa. Olen

Raivalaisten kanssa ollut veneretkillä ja istunut kaupungin
lukusalissa selaillen vanhoja Asplundin lehden vuosikertoja. On ollut
hyvin huvittavaa uudestaan lukea näitä sen aikuisen kunnallisen
taistelun kirjoituksia. Niitä lukiessa tuntuu aivan kuin eläisi entisissä
oloissa, kuin vielä olisi itsekin pyörteessä mukana.

Eilen luin kaikki kirjoitukset, jotka koskivat aikansa kuumaa

kysymystä, „ministeristön kukistamista” ja sen edelläkäyneitä
väitteitä.

Paikkakunnalla työskenteli jo tähän aikaan raittiusseura, koettaen

luentojen ja selontekojen kautta vaikuttaa ihmisten vakuutukseen.
Poliitillista ohjelmaa ei seuralla ollut, eikä siihen aikaan muutenkaan
väkijuomain kauppiaan ammatti millään tavalla ollut huonossa
huudossa eikä huomion esineenä. Mutta uuden asetuksen kautta,
joka lakkautti n.k. miedompainkin väkijuomain myynnin vapaana
elinkeinona ja antoi kaupunkikunnille oikeuden päättää näitten
myömisestä samalla tavalla kuin väkijuomainkin, kiintyi
koulunopettajapiirissä huomio asiaan ja päätettiin koettaa saada
kaikki juomakauppa-oikeudet siirretyiksi yksityisiltä hyväntekevässä
tarkoituksessa toimivalle yhtiölle.

Maistraatti lähetti valtuusmiehille tavallisen kysymyksen, kuinka

monelle kauppiaalle on oikeuksia annettava. Ennenkuin tähän
ennätettiin vastata, ilmestyi Kansalaiseen kirjoitus, jossa uusi
vaatimus esitettiin. Tämä ehdotus herätti suurta huomiota ja
liikemiesten taholta vaadittiin Asplundia ryhtymään kiivaaseen
taisteluun näitä mielipiteitä vastaan. Tiedettiin että asian
valtuustossa tulisivat ratkaisemaan muutamat vähemmän itsenäiset
jäsenet, sillä varmoja liikemies- ja lehtori-puolueen miehiä oli jotenkin
tasaväkisesti.

Asplund joutui täten tähän kysymykseen suorastaan käytännössä,

ilman että hän sitä oli ajatellut. Hän naurahteli ensin asialle. Mutta
kun paikkakunnan raittiusseura, jonka puheenjohtaja oli lehtori
Renfors, heti kutsui koolle kansalaiskokouksen asiasta
neuvottelemaan, päätti hän ensin kuulla yleisempää mielipidettä,
ennenkuin omasta puolestaan lehdessä siihen sekaantui. Tällä
välillä julkaisi hän pari lähetettyä kirjoitusta, jotka jotenkin jyrkin
sanoin selittivät ehdotuksen tahtovan loukata yksityisen vapaata
elinkeinoa, ilman että raittiusasia siitä mitään voittaisi, koska
yhtiökaupasta ostettuja juomia on sen, joka niin tekee, yhtä helppo
väärinkäyttää kuin yksityiseltäkin ostettuja.

Paria päivää ennen kokousta sisälsi lehtorien lehti kiivaan

hyökkäyksen Uutta Aikaa ja sen toimittajaa vastaan. Sanottiin että
tämä uusien, muka jalojen aatteitten lehti vaikenee tärkeimmän
uuden ajan kysymyksen, mikä kunnassamme on moniin aikoihin
esillä ollut. Tässä olisi lehdellä nyt tilaisuus käytännössä osoittaa
etteivät sen puheet korkeista periaatteista ole olleet vaan vasken
helinätä. Mutta tämä lehti, joka aina on pitänyt suurta suuta
ulkomaitten sairaloisten ilmiöitten puolesta, onkin tällä
paikkakunnalla katsonut tehtävänsä supistuvan sille vastenmielisten
henkilöitten parjaamiseen, eikä suinkaan tosi parannusten
aikaansaamiseen. Niinpä nytkin. Samalla kun se muka koettaa
omasta puolestaan vaieta koko asian, antaa se vastalauseetta tilaa
kirjoituksille, jotka ovat juomakauppiaitten sepittämiä ja joitten valtaa
pönkittämässä tämä lehti on olemassakin. Tiedettyhän on, että
lehden osakkeet ovat etupäässä kauppiaspuolueen miehillä ja että
sen johtokunnan enemmistönä ovat saman puolueen miehet. Ja
tiedetäänpä vielä muutakin: lehden päätoimittaja on itse
juomakauppias, ollen Nurhosen jälk. & Kumpp. juomakaupan
omistaja. Näin ollen on ymmärrettävää ettei hänen sovellu ryhtyä
omia aineellisia etujaan vastustamaan — niin paljoa eivät uuden
ajan "uudet aatteet" sentään vaadi.

Asplundiin kirjoitus vaikutti kovin kiusallisesti, ja oli hän sen

johdosta hyvin neuvoton. Olin saman päivän iltana Helanderissa,
jonne Asplundikin saapui asiasta neuvottelemaan.

Hän sanoi täytyvänsä myöntää kirjoituksessa olevan paljon

oikeutettua ja hänen asemansa ikävän ja kiusallisen. Luonnotonta
onkin, — sanoi hän, että sanomalehden toimittaja ja koulunopettaja
samalla on juomatavarain kauppias.

Helander vastusti häntä varmalla tavallaan. Sanoi Asplundin

vaikka piispana ollen voivan pitää hyvää omaatuntoa
kauppiasammattinsa vuoksi. Elämässä ei löydy mitään määrättyjä
rajoja, mihin asti mikin saa mennä tai ei saa mennä. Sinä olet
kohtalon määräyksestä tullut kauppiaaksi, jatkoi Helander, ja
ruvetessasi siksi ilman että sinulla oli siihen kutsumusta, olet tehnyt
uhraantuvaisen työn ahdinkoon joutuneen perheen hyväksi, joka
teko ehdottomasti on sinun ansiopuolellesi luettava. Sitäpaitse,
ethän sinä enää ole mikään varsinainen kauppias, ainoastaan
kauppaliikkeen osuuden omistaja.

— Siveellisesti olen liikkeenkin puolesta yhä vielä vastuunalainen,

vastasi Asplund.

— Siveellisesti, toisti Helander. Sitä siveellisyyttä on tässä

maailmassa niin monenlaista, ja useimmilla se on vaan suurten
paheitten peitteenä.

Asplund naurahti, ja jatkoi sitten:

— Mutta minulla on myös lehden toimittajana velvollisuuksia, jotka

eivät saa muilla velvollisuuksilla olla sidottuja. Nyt esimerkiksi luulen
täytyväni yhtiöasianajajiin yhtyä.

— Puhutaan nyt kuivaa järkeä ja vähemmän välitetään

velvollisuuksista, vastasi Helander. Sellaisen kirjoituksen jälkeen
mikä sinusta tänään on julkaistu, on aivan mahdotonta ajatellakin
että rupeaisit lehtorien persoonallisuus-vihan hännänkantajaksi. Etkö
sinä huomaa että koko kysymys on vaan syötti, jolla aijotaan päästä
kaupungin kunnallista elämää hallitsemaan. Sitä paitsi tuottaisi sille
puolen siirtyminen paljon ikävyyksiä lehdelle ja itsellesi, paitsi että
kaikki ihmiset sille nauraisivatkin.

— Naurajista en välittäisi, kun vaan pääsisin vakuutetuksi asian

oikeudesta.
 — Etkö myös ajattele jatkuvia velvollisuuksiasi Nurhosia kohtaan
ja tämän vallankumouksen seurauksia liikkeellemme?

— Ajattelen kyllä, mutta oikeuden noudattaminen on minulle

tärkeä ennen kaikkea muuta.

— Onko yhtiön juomista hankittu humala siveellisempää lajia kuin

yksityisen kaupasta ostetusta tavarasta saatu?

— Kunta saa edellisessä tapauksessa voiton.

— Jolla se ylläpitää kansaa turmelevaa armeliaisuutta. Mutta onko

yksityisen, paikkakuntaan kiinni kasvaneen kauppiaan aineelliseen
perikatoon saattaminen kunnan kannalta oikeutetumpaa?

— Siinähän se sotkeutunut vyyhti onkin, vastasi Asplund.

Kun hän oli poistunut, pyöritteli Helander sikaariaan ja sanoi

pelkäävänsä tästä johtuvan koko joukon pikku harmia. Samaa
pelkäsin minäkin, enkä koko seuraavana yönä saanut nukuttua. Olin
huomaavinani ikävyyksiä ja työtäni liikkeessä häiritseviä
ristiriitaisuuksia tältäkin taholta nousemassa. Ensimäisiä kertoja
mietin vakavasti olenko minä mahdollinen tähän liikkeesen
kuulumaan ja voinko siihen työni uhrata ja tulevaisuuteni perustaa.
Mutta mitään tietä irtaantumiselle en keksinyt, siksi asioihin
sotkeutuneena pidin itseni. Ja samalla tuntui minusta kuin olisi minun
mahdoton uudestaan ryhtyä toimialaa itselleni puuhaamaan, jos
tämä pohja särkyisi. Innokkain ja rohkein nuoruuden aika alkaa olla
elettyä, ajattelin.

Mutta aamu pyyhkäsi pois toivottomat ajatukset. Menin liikkeesen,

järjestin kaikki päivän tehtävät kuin mitään ei olisi tapahtunut ja itse
ryhdyin, unettoman yön väsymyksestä hieman hermostuneena,
suunnittelemaan erityisen maanviljelyskalustokaupan sijoitusta
tekeillä olevan uuteen rakennukseen.

Myöhemmin päivällä ilmestyi Asplundin lehti ja oli siinä kehoitus

yleisölle lukuisasti saapumaan kansalaiskokoukseen ja tyynesti ja
asiallisesti neuvottelemaan parhaasta menettelytavasta
juomakauppakysymyksen vastaiseksi järjestämiseksi. Kansan
tahdolle on tällaisessa läheisesti kansaa koskevassa asiassa
annettava suuri merkitys, sanottiin kirjoituksessa; sen tieltä saavat
yksityiset edut, jos ne ovat tämän kanssa ristiriidassa, väistyä. Mutta
muistettakoon aina että yksinomaan kunnan hyödyn katsominen ei
ole oikea peruste periaatteelle, vaan otettakoon tarkoin huomioon
mikä aatteelle kokonaisuudessaan on edullisinta ja sitä lopulliseen
päämaaliinsa enimmän lähentävää. Esimerkiksi kysymys siitä
keneltä, yksityisiltäkö vai kunnalta, on helpompi kerran saada nämä
oikeudet kokonaan lakkautetuiksi, on punnittava asia.

Kokous oli seuraavana iltana ja saapui siihen paljon väkeä

työväen ja muun alhaison piiristä sekä koulunopettajia. Liike- ja
virkamiehiä ei ollut saapunut kuin pari kuuntelijaa. Lehtori Renfors
aloitti kokouksen pitemmällä puheella, jossa pääasiassa toistettiin
mitä hänen sanomalehdessään jo oli sanottu. Hän kääntyi suoraan
Asplundin lehdenkin puoleen:

— Vastustavalta taholta on sanottu että aatteelle tulee antaa

suurempi huomio kuin kunnan hyödylle. Tämä on hyvin
hämmästyttävä asian sotkemiskeino. Sekö olisi suurempaa aatetta
että annettaisiin näitten myrkkyjen yhä edeskinpäin joka puodin
hyllyltä valua, annettaisiin yksityisten voitonhimossaan väärinkäyttää
asetuksia, kuin se, että meillä olisi järjestetty yhtiö ilman yksityisten
etuja, jossa tarkoin noudatettaisiin lain määräyksiä, ja josta — on
sekin sentään lukuun otettava — voitto tulisi kunnan yleishyödyllisiin
tarkoituksiin. Onpa vielä tehty sellainenkin kysymys, kummalta,
yksityisiltä vaiko kunnalta, on helpompi saada pois kaikki oikeudet.
Kysymys sekin. Lapsikin voisi vastata että kunta nämä oikeudet
helpommin voi lakkauttaa — sitten kun niin pitkälle tullaan että
sellainen vaatimus uskalletaan esille ottaa.

Kaikki toisetkin puhujat puolustivat yhtiöaatetta. Ei ainoatakaan

vastakkaista mielipidettä lausuttu eikä Asplund, joka oli kokouksessa
läsnä, ollenkaan esiintynyt. Yksimielisesti päätettiin
kaupunginvaltuusmiehille lähettää lausunto, jossa kuntalaisten
nimessä pyydetään nyt kysymyksessä olevat juomakauppaoikeudet
annettaviksi ainoastaan hyväntekevässä tarkoituksessa toimivalle
yhtiölle.

Asplund lähti kokouksesta hyvin mietteissään. Ja mikäli

jälestäpäin kuulin, oli hän myöhään yöhön istunut työhuoneessaan.

Seuraavana päivänä tuli hän konttoriin ja tiedusteli viini- ja

punssikaupan kannattavaisuutta ja sen suhdetta muuhun liikkeesen.
Oli helppoa arvata mitä hänen mielessään liikkui, vaikkei hän sitä
suoraan sanonutkaan. Melkein itsetiedottomasti liiottelin jonkun
verran tämän liikkeen osan kannattavaisuutta ja muutuin
tyytymättömäksi kun huomasin ettei hän sanoihini luottanut, vaan
puhutteli Kemppaista ja John Nurhosta sekä pyysi Kemppaisen
kirjoittamaan hänelle otteita eri vuosien väkijuomakontosta.

— Tässä ovat kirjat katseluksesi, Kemppaisella on muuta

tärkeämpää työtä, sanoin.