You are on page 1of 4

1

Harjoitus 1
31A00110 Taloustieteen perusteet, 2021

Tee tehtävät tekstinkäsittelyohjelmalla ja palauta ne pdf-muodossa MyCoursesin kautta yhtenä


tiedostona.1 Muilla tavoin palautettuja tehtäviä ei arvostella. Huomaathan myös, että deadline on
täysin joustamaton. Vastauksessa EI saa olla nimeäsi tai muuta tietoa, jonka perusteella sinut
voisi vertaisarvioinnissa tunnistaa.

Tehtävä 1
Tässä tehtävässä tarkastelemme, miten bruttokansantuote henkeä kohti on yhteydessä muiden
hyvinvoinnin mittareiden kanssa. Lisäksi harjoittelemme pistekaavioiden tulkintaa ja
hyödyntämistä. Gapminder.org verkkosivuilta löytyy kätevä käyttöliittymä eri maiden ja
ajanjaksojen välisten vertailuiden tekemiselle. Tarkastele lapsikuolleisuuden (Child mortality) ja
BKT/asukkaan (“Income”) välistä yhteyttä kuvaavaa pistekaaviota hetki (linkki kaavioon:
https://bit.ly/3wSk77t). Tee ainakin seuraavat asiat: (i) vie kursori pallukoiden päälle ja varmista
että ymmärrät mitä pallukan sijainti koordinaatistossa kertoo, (ii) kokeile kuvan alla olevaa
aikasäädintä ja katso miltä maailma tältä osin näytti vuonna 1800, (iii) valitse oikeanpuolisesta
valikosta Suomi, rullaa aikasäädin vuoteen 1800 ja paina vasemman alanurkan play-näppäintä
(Suomen kehityksen pitäisi nyt piirtyä kuvioon).

Vastaa nyt seuraaviin kysymyksiin:


a. Ovatko BKT/asukas ja lapsikuolleisuusaste keskenään korreloituneita? Jos kyllä, onko
korrelaatio negatiivista vai positiivista?
b. Keskity nyt Kiinan vuoden 2019 tilanteeseen. Minä vuonna Suomen BKT/asukas oli
samalla tasolla kuin Kiinan tänään? Entä minä vuonna Suomen lapsikuolleisuusaste oli
samalla tasolla kuin Kiinassa vuonna 2019?
c. Valitse nyt pystyakselille muita tunnuslukuja painamalla pystyakselin otsikon (Child
mortality) yläpuolella olevaa kolmiota. Kokeile muutamaa sinua kiinnostavaa
tunnuslukua ja kerro lyhyesti mikä sinusta oli kiinnostavin havainto. Liitä vastaukseesi
Gapminderilla tehty relevantti kuva (tämä onnistuu helpoiten kuvakaappauksella).

Tehtävä 2
Lasse ja Liisa ovat järjestämässä tervehenkisiä juhlia, joita varten he aikovat leipoa kakun ja
askarrella koristeita. Lasselta kakun leipominen vie aikaa 5 tuntia ja juhlien edellyttämien
koristeluiden askartelu 4 tuntia. Liisa leipoo kakun tunnissa ja tekee myös koristeet tunnissa.
Kumpikin haluaa juhlat, mutta toisaalta molemmat katsoisivat mieluummin telkkarista hömppää.
Lassen mielestä järkevin ratkaisu olisi se, että koska Liisa kerran on niin tehokas kokki ja
askartelija, niin hän voisi hoitaa molemmat hommat. Arvioi Lassen argumenttia luennolla
käsitellyn ricardolaisen mallin avulla. (Vihje: luennoilla esiteltyjen työkalujen avulla pystyt jäsentämään
tilannetta jonkin verran, mutta et määrittelemään kuinka paljon aikaa kunkin pitäisi käyttää kuhunkin toimeen. Keskity
vastauksessasi miettimään mitkä luennoilla esitetyt käsitteen ovat tässä relevantteja ja pystytkö niiden perusteella
sanomaan kumman kannattaa leipoa ja kumman askarrella, jos molemmat osallistuvat juhlien järjestelyihin.)

1
Tekstinkäsittelyohjelmilla on tyypillisesti mahdollista joko tallentaa suoraan (Save as -> tiedostomuoto) tai tulostaa
(Print -> valitse sopiva ”printteri”) pdf-muotoon. Vaihtoehtoisesti voit käyttää verkosta löytyviä palveluita, esim.
https://www.adobe.com/fi/acrobat/online/word-to-pdf.html
2
Harjoitus 1
31A00110 Taloustieteen perusteet, 2021

Tehtävissä 3-5 opettelemme esittämään erilaisia preferenssejä samahyötykäyrien avulla,


esittämään suhteelliset hinnat budjettisuoran avulla ja miettimään kuluttajien valintoja.
Tavoitteena on sekä totuttaa sinua käyttämään luennoilla 2-3 esiteltyjä työkaluja että
huomaamaan miten näitä työkaluja voi soveltaa erilaisiin tilanteisiin.
Suosittelen kuvien piirtämistä käsin, sillä etenkin samahyötykäyrien piirtäminen vektorigrafiikalla
on työlästä. Piirrettyäsi kuvan, sinun pitää vielä liittää se vastaukseesi tekstinkäsittelyohjelmassa.
Jos sinulla on kynällä varustettu pädi, niin homma hoitunee helposti. Itselläni ei sellaista ole, joten
piirrän kuvat paperille tai taululle ja skannaan ne Dropboxin sovelluksella2 (kilpailevat
sovellutukset voivat olla parempia, mutta en ole ehtinyt niihin tutustua). Kuvien tuottaminen
muilla keinoin on toki sallittua, kunhan ne ovat selkeitä ja helposti luettavia.

Tehtävä 3
Tässä tehtävässä mietimme miten erilaisten asioiden yhdistelmät tuottavat meille hyötyä. Samalla
opimme kaksi uutta käsitettä. Ensimmäinen on substituutti (engl. substitute) eli asiat, jotka
tyydyttävät samankaltaisia tarpeita ja joita voi näin ollen helposti korvata toisillaan. Toinen on
komplementti (engl. complement) eli kaksi asiaa, jotka täydentävät toisiaan.

a. Anna on muuttanut uuteen asuntoon ja on tekemässä sähkösopimusta. Hänen


asuinalueellaan toimii kaksi sähköyhtiötä: Luomusähkö ja Ekosähkö. Annan
näkökulmasta kumpikin yhtiö tuottaa täsmälleen yhtä hyvää sähköä (yhtiöiden tuotteet
ovat täydellisiä substituutteja3).

Piirrä näiden tietojen perusteella koordinaatistoon joukko Annan samahyötykäyriä.


Sisällytä kuvaan myös nuoli, joka osoittaa suuntaan, mihin liikuttaessa Annan hyöty
kasvaa. Mikä Annan samahyötykäyrän kulmakerroin on? Miksi (= anna
kulmakertoimelle sanallinen tulkinta)?

b. Annan veli Antti käyttää joka päivä töissä pukua ja haluaisi kerätä vaatevarastoonsa
mahdollisimman monta pukua. Antti ei kuitenkaan missään tapauksessa halua käyttää
puvuntakkia, joka ei ole täsmälleen samaa sävyä puvunhousujen kanssa (toisin sanoen
puvuntakki ja puvunhousut ovat keskenään täydellisiä komplementteja).
Piirrä koordinaatistoon joukko Antin samanhyötykäyriä puvuntakin ja puvunhousujen
suhteen. Selitä, miksi samahyötykäyrät ovat tämän muotoisia.
c. Mieti nyt muita esimerkkejä omasta näkökulmastasi täydellisistä substituuteista ja
komplementeista. Anna yksi esimerkki kummastakin ja selitä miksi ne täyttävät sinulle
täydellisen substituutin / komplementin määritelmän.

2
https://www.dropbox.com/features/productivity/doc-scanner-app
3
Tässä tehtävässä tarkastelemme näiden käsitteiden äärimmäisiä muotoja. Tyypillisemmin asiat ovat keskenään
enemmän tai vähemmän substituutteja tai komplemetteja.
3
Harjoitus 1
31A00110 Taloustieteen perusteet, 2021

Tehtävä 4
Mia ja Kia syövät sekä appelsiineja että omenia, mutta Mia pitää enemmän appelsiineista
(suhteessa omeniin) kuin Kia. Molempien rajahyöty sekä omenien että appelsiinien suhteen on
kuitenkin laskeva.
a. Piirrä molemmille samahyötykäyrät (kummallekin oma erillinen kuvansa), jotka
kuvaavat eroja heidän preferensseissään. Selitä lyhyesti miksi piirsit ne tällä tavoin.4
b. Oletetaan nyt, että sekä omenat että appelsiinit maksavat euron kappale ja, että sekä
Mia että Kia kuluttavat kauppareissullaan yhteensä 15 euroa omeniin ja appelsiineihin.
Piirrä koordinaatistoihin heidän budjettirajoitteensa. (Merkitse myös budjettirajoitteen
ääripisteisiin numerot samaan tapaan kuin luennon 1 lopussa olevissa dioissa.)
c. Etsi nyt budjettirajoitteelta pisteet, joissa Mia ja Kia maksimoivat hyvinvointiaan. (Tee
tämä graafisesti samaan tapaan kuin luennon dioissa.) Millä tavoin heidän valintansa
poikkeavat toisistaan? Miksi?

Tehtävä 5
Tässä tehtävässä pääset miettimään omia preferenssejäsi ja auttamaan käynnissä olevan
tutkimuksen aineistokeräyksessä. Mene sivulle https://www.surveymonkey.com/r/68YWFCK ja
vastaa taustatietoihin ja ainakin kymmeneen tuotevertailukysymykseen.5 Vastaa kyselyyn ensin ja
lue vasta sitten tehtävänantoa pidemmälle.

Tehtäväsi on yrittää ymmärtää, miksi tutkijat kyselivät sinulta tällaisia kysymyksiä. Ensimmäinen
vihje on, että ne liittyvät Suomessa vuosina 2011–2016 voimassa olleen makeisverotuksen
vaikutusten arviointiin. Kyseisenä ajanjaksona makeisista, jäätelöstä ja virvoitusjuomista piti
maksaa ylimääräinen vero ajatuksella, että ne sisältävät sokeria. Muissa tuoteryhmissä – kuten
kekseissä (!) – olleesta sokerista ei vastaava veroa peritty. Vuonna 2014 veroa vielä korotettiin
vain sokeria sisältäville juomille, mutta ei keinomakeutetuille.

a. Käytä luennolla (ja tehtävässä 4) käsiteltyä mallia analysoidaksesi miten makeisvero


vaikuttaa Coca-Colan (sokerillinen versio) ja Coca-Cola Zeron (keinomakeutettu versio)
myyntiin. Piirrä samahyötykäyrät olettaen, että nämä tuotteet ovat keskenään
kohtuullisen läheisiä (mutta eivät täydellisiä) substituutteja (ks. tehtävä 3) ja että
vuoden 2014 korotettu vero on voimassa.
(Vihje: Piirrä kaksi budjettirajoitetta: (a) ilman makeisveroa ja (b) makeisveron kanssa ja
ratkaise graafisesti kuluttajan valinta molemmissa tapauksissa.)
b. Tee nyt sama analyysi suklaalle (makeisveron piirissä) ja suklaakekseille (ei
makeisveroa). Piirrä nyt samahyötykäyrät olettaen, että nämä tuotteet ovat
läheisempiä substituutteja kuin Coca-Cola ja Coca-Cola Zero. Vaikuttaako makeisvero

4
Huomaathan, että tässä tehtävässä (tai muutenkaan tällä kurssilla) ei ole mahdollista päätellä miltä samahyötykäyrät
täsmälleen ottaen näyttävät. Monenlaiset samahyötykäyrät voivat olla tässä vastauksessa oikein, kunhan niiden
muodot suhteessa toisiinsa ovat yhdenmukaisia tehtävänannon kanssa.
5
Vastauksesi käsitellään täysin anonyymina, mutta jos et halua osallistua tutkimukseen voit valita jokaisessa kohdassa
”en osaa/halua vastata”; halutessasi löydät lisätietoa tutkimuksesta täältä: https://labour.fi/kyselytutkimus/.
4
Harjoitus 1
31A00110 Taloustieteen perusteet, 2021

suklaan ja suklaakeksien myyntiin enemmän vai vähemmän kuin Coca-Colan ja Coca-


Cola Zeron myyntiin?
c. Selitä vielä muutamalla lauseella miten kyselyssä esitetyt kysymykset liittyvät edellä
tekemääsi analyysiin.

Tehtävä 6
Viikon viimeinen harjoitus perustuu tätä kurssia varten tuotettuihin Taloustieteen ihmeellinen
maailma -keskusteluihin. Nämä keskustelut korvaavat kurssilla perinteiset vierailuluennot ja
pyrkivät tarjoamaan esimerkkejä siitä, miten tällä kurssilla käsitellyt ajatusmallit ja tulokset
vaikuttavat meitä kaikkia koskeviin päätöksiin.
300
Osa keskustelusta toimii harjoitustehtävien
materiaalina ja osa on tarkoitettu taloustieteestä 250

enemmän kiinnostuneiden opiskelijoiden iloksi. 200

Muu kulutus (€)


150
Tämän vuoden ensimmäisessä jaksossa vieraana
100
on Osmo Soininvaara. Katso keskustelumme6 ja
vastaa sen pohjalta seuraaviin kysymyksiin: 50

0
a. Soininvaaran mukaan ei ole ilmiselvää 8 10 12 14 16 18 20 22 24
Vapaa-aika
lisäävätkö vai vähentävätkö verot
työn tarjontaa. Erityisesti hän mainitsee tilanteen, jossa henkilöllä on tuloillensa
tavoitetaso, jonka saavuttaminen vaatii enemmän työtunteja, jos verot ovat korkeat.
Tehtävänäsi on esittää tämä argumentti luennon 3 kehikossa. Tämä on hieman hankala
tehtävä näin ensimmäiselle viikolle, joten yllä vinkiksi joukko samahyötykäyriä, joiden
ajattelen vastaavan kohtuullisen läheisesti Soininvaaran ajattelemaa tilannetta. Selitä
vastauksessasi mikä on piirtämieni samahyötykäyrien tulkinta. (Kiinnitä erityistä
huomiota alimmaisen samahyötykäyrän tulkintaan.) Näytä tämän jälkeen miten
verojen nostaminen tässä esimerkissä voi lisätä tehtyjä työtunteja.
b. Soininvaara mainitsee, että efektiivinen marginaaliveroaste voi pahimmillaan olla
Suomessa jopa 130 prosenttia. Mitä efektiivisellä veroasteella tarkoitetaan? Millaisessa
tilanteessa 130 prosentin efektiivinen veroaste voi hänen mukaansa syntyä? Miksi?
c. Mitä Soininvaara pitää Suomessa 2017-18 tehdyn perustulokokeilun tärkeimpänä
ongelmana kokeilun kohderyhmän osalta? Millaisen kokeilun hän olisi itse mieluummin
tehnyt? Mieti mikä Soininvaaran ehdotuksen keskeinen rajoite olisi tulosten
yleistettävyyden osalta (millaisille ihmisille vaikutukset olisi tässä vaihtoehtoisessa
kokeilussa voitu arvioida)?

6
Linkki lyhyeen videoon löytyy kurssin kotisivujen kohdasta ”Harjoitus 1” ja se kestää 14 minuuttia. Aiheesta
enemmän kiinnostuneille löytyy 35 minuutin versio kotisivujen kohdasta ”Taloustieteen ihmeellinen maailma -
haastattelut”. Pitkä versio sisältään lyhyen version sekä yleisempää keskustelua.

You might also like