Sini Laitinen halusi 16-vuotiaana erään bändin keikalle Helsinkiin kotipaikkakunnaltaan

Joroisista. Tilanne oli kuitenkin hankala.

Hän oli vähän aikaa sitten ollut toisella keikalla, eikä vanhemmilta liikenisi rahaa näin äkkiä
uudelleen, hän mietti.

Laitinen kehitti suunnitelman: hän oli aina haaveillut, että pääsisi vaihto-oppilaaksi Japaniin.
Hän oli kuitenkin varma, ettei se onnistuisi, sillä vanhemmat eivät taatusti kustantaisi vaihto-
oppilasvuotta.

”Mietin, että pyydän ensin päästä vaihto-oppilaaksi, ja kun he kieltävät sen, alan paasata,
että he pilaavat unelmani. Sen jälkeen sanoisin, että pääsisinkö edes yhdelle keikalle, eivätkä
he voisi kieltäytyä siitä”, Laitinen muistelee.

Vanhemmat sanoivatkin, että mikäs siinä, mene vain vaihtoon. Siitä alkoi Laitisen elämän
paras vuosi.

Sini Laitinen eli koko lapsuutensa ja teini-ikänsä Joroisissa Savossa, joten luonnollinen
valinta oli mennä paikalliseen Joroisten lukioon.

”Jonkin aikaa mietin ammattikouluakin, mutta se olisi ollut eri paikkakunnalla, ja siitä olisi
tullut hirveä säätö”, Laitinen kertoo puhelimessa. Tätä juttua ei normaaliin tapaan menty
tekemään lukioon paikan päälle, sillä eletään koronarajoitteiden aikaa. Lukiot ovat kiinni, ja
kaikki välttämätön liikkuminen on pannassa.

Lukiossa oli kivaa ja rentoa – opiskelumenestyksen kannalta ehkä vähän liiankin.

SÄRMÄ (LOPS21) 1/4

”Olin ala- ja yläkoulussa kympin tyttö, mutta jostain syystä kunnianhimoni opiskelun suhteen
romahti lukiossa. Kemian ainoasta pakollisesta kurssista pääsin varmaan säälistä läpi, kun
opettaja ei jaksanut katsella minua.”

Joroinen on noin 5 000 ihmisen kunta, jonka lukiossa oli mukavaa ja turvallista olla. Pienen
lukion luokalla oli hyvä yhteishenki.

Laitinen oli melko kiltti tyyppi, joka viihtyi koneella eikä käynyt juopottelemassa kylillä, mutta
opettajat saivat silloin tällöin tuta hänen teiniangstinsa.

”Olin opettajille ärsyttävä ja näsäviisas tyyppi, joka aina kuittaili jotain – todellinen
ihmisperse. Luokanvalvojamme syytti, että yritin lietsoa luokkaamme kapinaan häntä
vastaan.”

Laitinen oli aina ollut kiinnostunut Japanista ja harrasti japanin kielen opiskelua. Kun hän sai
yllättäen mahdollisuuden päästä sinne vaihto-oppilaaksi, olo oli absurdi.

”Hetken mietin, että on ikävää jäädä vuosi jälkeen luokkakavereista ja muutenkin missata
vuosi yhteisiä kokemuksia. Mutta jos saa mahdollisuuden lähteä Japaniin, niin hei, totta kai
sinne lähtee.”

Matka lentokentälle vuonna 2009 tuntui ihan tavalliselta automatkalta. Laitinen kuunteli
musiikkia ja katseli alkavan kevään merkkejä ikkunasta. Hänen kevyessä matkalaukussaan
kolisi tavaroita, kun hän nosti sen autosta ja käveli lentokentälle äitinsä kanssa.

”Sitten jotenkin yhtäkkiä äiti halasi ja olin, että nytkö mun pitää lähteä? Ja sitten mä lähdin.”

Japanissa Laitinen oli ihmeissään: hyppäys 5 000 asukkaan Joroisista yli 13 miljoonan
asukkaan Tokion prefektuuriin oli mittava.

”Olin tottunut katselemaan puita, ja yhtäkkiä olin jättikaupungissa, jossa kaikki oli kielellä,
jota en ymmärtänyt.”

Hän asettui kaupungin ytimeen asuinalueelle kolmikerroksiseen taloon, jossa asui myös
Koreasta saapunut vaihto-opiskelija.

”Kun sanon kolmikerroksinen, se kuulostaa isolta. Mutta se oli ihan komero se asunto,
todella kapea. Pariskunta, joka siellä asui, oli äärimmäisen cool. Mies oli joku radiojuontaja,
joka tunsi julkkiksia ja vei minua keikoille. Tuntui, kuin olisi ollut unessa.”

SÄRMÄ (LOPS21) 2/4

Ainoa harmi oli se, että ensimmäisen kuukauden ajan Laitinen tunsi itsensä vähän
eristyneeksi, sillä hän osasi japania huonosti, ja korealainen vaihto-opiskelija osasi sitä hyvin.
Laitinen jäi keskustelujen ulkopuolelle.

”Mutta jo kuukauden päästä olin oppinut niin paljon, että pystyin käymään keskusteluja.”

Laitinen oli muutamassa eri perheessä vaihtovuotensa aikana. Yksi niistä oli taidetta
opettava mummo, joka asui rannikolla metsän keskellä. Paikka oli kaunis, mutta sitä
kansoittivat mummon lisäksi kämmenen kokoiset hämähäkit. Meren äärellä tuli myös
maanjäristys, joka säikäytti Laitisen hetkeksi. Oli nimittäin kulunut tasan 80 vuotta
viimeisestä jättimaanjäristyksestä, joita Tokiossa on tapana kokea 80 vuoden välein.

”Mutta ei se ollut iso. Rakennukset vaan vähän tärisivät ja oli sellainen menemisen
meininki.”

Riippuen miltä sijaisperheeltä laskee, koulumatkaa kertyi 45 minuutista melkein pariin

tuntiin. Varsinkin kesäisin helteellä koulumatka oli täydessä junassa tuskaa, sillä tyttölukiossa
piti pitää koulupukua, jossa kauluspaidan päällä on villaneule. Kallistakin matkustus oli:
kuukausikortin hinta oli pahimmillaan 300 euroa.

Kaupungin koko tuli selväksi kerran, kun Laitinen tuli keikalta kotiin, nukahti junaan ja heräsi
päätepysäkillä.

”Kävelin juna-asemalleni sateessa viisi tuntia.”

Japanilaisessa lukiossa oli paljon eroja Suomeen. Esimerkiksi hiuksia ei saanut värjätä –
kesäloman jälkeen tarkastettiin, oliko juurikasvua. Laitinen joutui jälki-istuntoon, kun hän
meni kerran kiharissa hiuksissa kouluun.

”Syynä rangaistukseen oli ’hirveät hiukset’.”

Laitinen sai keskittyä japanin opintoihin luokassa, sillä hän ei usein ymmärtänyt opetuksesta
riittävästi. Opiskelukulttuuri vaikutti Laitisen silmään joskus vähän tehottomalta.

”Esimerkiksi englannin kokeissa saattoi olla joku sana ja sen jälkeen foneettisesti kirjoitettuja
vaihtoehtoja, joista piti valita oikea ääntämistapa – mutta sitä sanaa ei koskaan sanottu.”

SÄRMÄ (LOPS21) 3/4

Eniten Laitista yllätti 10 kuukauden vaihto-oppilasvuonna se, ettei hänelle missään vaiheessa
tullut ahdistava olo tai minkään sortin kriisiä. Ainoa harmi oli, että jossain vaiheessa se kaikki
loppui.

”Se oli elämäni paras vuosi. Olisin halunnut jäädä sinne ikuisiksi ajoiksi, ja oli surullista lähteä
sieltä. Mutta sitten kun näin kavereita heti samana iltana Joroisissa, tuntui jo paremmalta.
Tuntui, kuin mikään ei olisi muuttunut.”

Joroisissa muutoksia ei ehkä ollutkaan, mutta Laitinen oli muuttunut.

Laitisesta oli tullut rohkeampi vaihtovuoden jälkeen. Hän uskalsi ilmaista itseään esimerkiksi
pukeutumalla entistä räväkämmin.

Hänellä oli kova hinku päästä jo nopeasti pois Joroisista. Kylä tuntui pieneltä Tokion jälkeen,
ja Laitinen oli vuotta nuorempien joukossa opiskelemassa. Hänen entiset luokkatoverinsa
lähtivät pian vanhojen tanssien jälkeen pois koulusta.

”Tuli mieleen, että tämän voisi nyt taputella aika nopeasti.”

Laitinen sai kämpän Helsingistä, jossa moni hänen kaverinsa asui. Hän suoritti lukion loppuun
Töölön aikuislukiossa.

”Täällä oli taas olo, että on ihmisiä ympärillä.”

Jose Riikonen. Improbatur 2/2020.

SÄRMÄ (LOPS21) 4/4