You are on page 1of 5

pienellä vaivalla nykyaikaiseen kaupunkiin

Overlord 2021 - sijoittuviin kampanjoihin.

Liite C - Seikkailun taustatarina:

Seikkailujen kirja Pelaaja(t) ovat liikkeellä talvisen kaupungin


kadulla ja he sattumalta näkevät erään vanhuksen
V1.0.0
kaatuvan pahasti. He auttavat vanhusta hyvää
Tekijä: Janne Kemppi hyvyyttään, mutta samalla heidän mukaansa tulee
liero, jolle välähtää, että varakkaan vanhuksen
ISBN 978-952-94-5107-4
ryöstö voisi tuoda omaisuuden. Hän vakuuttaa
Copyright @ Janne Kemppi, 2021, 2020 mukaan epämääräisen kirpputorimyyjän...

Ryöstö on vaarallinen mutta konnat keksivät


yhdessä suunnitelman toimittaa poliiseille epäilty,
Tässä kirjassa esitetään pari seikkailua, joiden
johon jäljet viittaavat niin kauan kuin heiltä vie
avulla aloitteleva pelinjohtaja pääsee liikkeelle
viedä lähteä kaupungista. He toimittavat yhdelle
omien seikkailujen rakentamisessa.
pelaajista viestin, että tämän on tultava
Seikkailut ovat olleet mukana Overlord 2021:n vanhuksen luo. Pelaajan tullessa vanhuksen luo
pelitestauksessa. Niissä ei ole pelimekaniikkaa löytyy tämä kuitenkin kuoleman porteilla. Asiaa ei
mutta ne antavat kuvan aloittelevalle auta yhtään, että poliisi on ovella ja rikostekniikka
pelinjohtajalle, miten kirjoittaa oma seikkailun paljastaa vanhuksen viestin olevan tökerö
pohja. väärennös ja kaikkialla on pelaajan sormenjälkiä.
Samaan aikaan konnilla on tullut riitaa
Toivottavasti näistä on apua omissa peleissäsi!
saaliinjaolla, joka on johtanut veritekoon. Liero
löytyy myöhemmin satama-altaasta.

Pelaajilla on johtolankana, että konna oli


Sisällysluettelo aikaisemmin maininnut kirpputorimyyjän
1. PTS-01 PELITESTISEIKKAILU 01 - pomonaan…
"LIUKASTUMISIA JA LIEROJA" .............................. 1
2. PTS-02 PELITESTISEIKKAILU 02 -
"ONNETTOMUUKSIA JA KAUHUNHETKIÄ" .......... 3 Seikkailun tehtävä:

Todistakaa pelaajan hahmon syyttömyys.


Löytäkää varastettu tavara.
1. PTS-01-2020
PELITESTISEIKKAILU 01 -
Seikkailun tavoite:
"LIUKASTUMISIA JA LIEROJA"
Tekijä: Janne Kemppi • Onnistunut seikkailu:
o Pelaajan syyttömyyden
todistaminen.
o Konnien saattaminen
Tämä roolipeliseikkailu on tarkoitettu kahdelle
käpälälautaan.
pelaajalle, joista toinen on pelinjohtaja. Seikkailu
o Varastetun tavaran löytäminen.
on sijoitettu nykyajan Suomeen ja sen
• Osittain onnistunut seikkailu
pääkaupunki Helsinkiin mutta se voidaan sovittaa
o Pelaajan syyttömyyden
todistaminen.

Teemu Väyrynen (order #30999613)


tai hyvin vaikeaa. Perinteisessä
salapoliisitarinassa harrastelijasalapoliisit
Kohtaukset:
työntävät nokkansa näihin asioihin ja
Aloituskohtaus 01: Liukastuminen pelaajien niin halutessa pelinjohtaja voi
jättää poliisin asioiden läpikäynnin
• Pelaajat näkevät vanhuksen kaatuvan vähemmälle.
kadulla kantaessaan kaikenlaista o Ainakin periaatteessa ystävien
kauppatavaraa. He (ja Liero) tulevat todistukset illan kulusta voivat
auttamaan vanhusta, joka on kyllä pelastaa epäiltynä olevan
kunnossa ja vakuuttaa että kaikki on pelaajan.
kunnossa, ”hän vain säikähti”. Apua hän ei • Pelaajat tietävät, että vanhuksen
varmaan tarvitsisi mutta kauppakassien harrastus on tuntematon suurelle
kantaminen on vähintä mitä he voivat yleisölle. Se oli yllätys poliisillekin.
tehdä auttaakseen hieman vaappuvaa Pelaajien ollessa nuhteettomia lienee
vanhusta. liero mahdollinen konna? Liero myös
• Vanhus kutsuu pelaajat luokseen ja tekee mainitsi työnantajansa, joka ei
näille kahvia ja/tai teetä. Hän juttelee todellakaan ole nuhteeton eikä liiku
mukavia ja jutun luistaessa hän kertoo ikonien kerääjien piireissä.
keräävänsä ikoneita (joita onkin seinällä
koko joukko). Hän myös kertoo niistä Juonenkäänne 01:
mielellään. Hän liikkuu lähinnä ulkomailla
• Liero antoi pelaajille väärän nimen. Tämä
ja joskus hyvämaineisissa
on epäilyttävää ja hänet löydetään
antikvariaateissa. Hänen harrastuksensa
myöhemmin kuolleena ja
on varsin tuntematon.
sanomalehdessä näkyy miehen kuva.
• Liero on huono seuramies mutta hän
• Lieron kotoa löytyy vaimoke, joka tietää
kertoo tekevänsä töitä kirpputorialalla ja
miehensä liikkuneen kirppukauppiaan
keräävänsä ”vanhaa rojua”. Hän samalla
kanssa ja olevan konna.
livauttaa vahingossa kirpputorikauppiaan
nimen. Juonenkäänne 02:

Aloituskohtaus 02: Kirje • Kirppukauppias kieltää tuntevansa Lieron


mutta voi livauttaa asiasta jotain
• Tämä kohtaus alkaa muutama päivä
menettäessään malttinsa.
vanhuksen kaatumisen jälkeen. Pelaaja tai
o Pikainen kysely alamaailmasta
yksi pelaajista saa kirjeen vanhukselta,
kertoo kirppukauppiaan
että hänen pitäisi nähdä vanhus ja auttaa
todellisen luonteen.
tätä. Oletettavasti pelaaja on utelias
o Hänen sukulaisensa kertovat
auttaakin vanhusta mutta huomaa, että
kirppukauppiaasta ja lierosta
hän on todistanut julman ryöstön.
kaikenlaista vähemmän
o Pelaajan juostessa pakoon poliisia
mairittelevaa.
ottaa hän varmaan yhteyden
muihin pelaajiin ja pyytää näiden Juonenkäänne 03:
apua. Toinen vaihtoehto on, että
• Kirppukauppias voi olla ammattikonna
tämä hahmo jää poliisin haaviin ja
muttei tunteeton. Hän alkaa ennemmin
kuulustelujen jälkeen päästetään
tai myöhemmin hermoilla tosissaan. Tämä
pois epäilynä ryöstöstä.
näkyy häntä seuraaville pelaajille
• Pelaajien on selvitettävä rikos tai ainakin
seuraavasti
annettava tietoa poliisille. Ajasta ja
o Hän alkaa käyttäytyä todella
tilanteesta riippuen tämä voi olla helppoa
vihaisesti ja ärjyy asiakkaille.

Teemu Väyrynen (order #30999613)


o Hän alkaa tutkia kauppapaikan
takahuonetta yhä enemmän ja
enemmän. 2. PTS-02-2020
▪ hän säilyttää
takahuoneessa saalista. PELITESTISEIKKAILU 02 -
o Jossain vaiheessa "ONNETTOMUUKSIA JA
kirppukauppiaalle tulee vieras,
joka on ammattikonna. Tämä
KAUHUNHETKIÄ"
haluaa nähdä ikonit, jotka ovat Tekijä: Janne Kemppi
takahuoneessa. Ikonikauppojen
järjestäminen vie kumminkin
aikaa. Tämä roolipeliseikkailu on tarkoitettu 2–4
pelaajalle, joista yksi on pelinjohtaja. Seikkailu on
Lopetus: sijoitettu nykyajan Suomeen ja sen maaseudulle
• Todistusaineisto, joka yhdistää mutta se voidaan sovittaa pienellä vaivalla mihin
kirppukauppiaan ja ryöstön on tahansa nykyaikaiselle eristyksissä olevalle
välttämätön seikkailun ratkaisemiseksi. maaseutualueelle.
Ikonit ovat selvä todiste ja näiden
näkemisen jälkeen poliisi voi toimia.
Samoin pelaaja voi kuulla Seikkailun taustatarina:
kirppukauppiaan puhuvan ohi suunsa
Pelaaja(t) ovat päättäneet lähteä mökkireissulle
muille konnille tai ehkä ikonien ostajalle.
viikonlopuksi jonnekin kauas korpeen. Tämä
Dramatis Personae: merkitsee tietysti ruuan ahmintaa, reipasta
saunontaa ja holtitonta ryyppäämistä sekä pois
jääneiden haukuntaa näiden selän takana. Reissua
Vanhus on suunniteltu jo pitemmän aikaa, joten lähestyvä
myrsky ei estä sankareitamme lähtemästä
Karjalainen leskiherra, jonka elämä on varakasta, matkalle.
turvallista ja tylsää. Kerää ikoneita ja liikkuu paljon
antiikkikaupoissa. Toimi 80-luvulla idänkaupassa Mökkimatkan aikana sää muuttuu todella
myyntitykkinä. Ikoniharrastus alkoi noina aikoina. huonoksi. Kaikeksi huipuksi myrsky on kaatanut
Tuntee monia entisiä virkamiehiä ja suurpomoja. puita sähköjohdoille koko alueella. Tämän
seurauksena sekä sähköt että tietoliikenneverkko
ovat poikki. Mökiltä löytyy kuitenkin takka ja puita,
Liero joten mökki ja sauna saadaan lämpimäksi.

Ammatti- ja taparikollinen, joka unelmoi siitä Illan mittaan tulee kuitenkin selväksi, että asiat
isosta keikasta. Keikarimainen, hyvin pukeutuva, eivät ole kunnossa. Tavaraa saattaa kadota,
ylimielinen ja omasta mielestään Don Juan. Ei metsästä löytyy outoja asioita ja ulkona liikkuu
todellakaan sylje kuppiin. joku. Mitä nyt tehdään?

Kirpputorikauppias Seikkailun tehtävä:

Ammatti- ja taparikollinen, joka unelmoi siitä Selviytyä hengissä viikonlopusta mökillä.


isosta keikasta. Hermostuu helposti ja tällöin käy
suulaaksi ja väkivaltaiseksi. Välittää varastettua
tavaraa ja joskus pieniä määriä huumeita. Seikkailun tavoite:

Teemu Väyrynen (order #30999613)


• Onnistunut seikkailu: työkalupakki, tikkataulu, ruokaa ja
o Pysyä elossa ja paeta paikalta. juotavaa…
o Paljastaa hiivinnän salaisuus.
• Osittain onnistunut seikkailu:
o Pysyä elossa ja paeta paikalta. Juonenkäänne 01:

• Sää on huono lähdettäessä ja keli pahenee


koko ajan. Myrsky nousee. Radiossa
Kohtaukset:
kerrotaan, että myrsky kaataa puita, joten
sähköt ja tietoliikenne pätkivät.
Viranomaiset myös toivovat ihmisten
Aloituskohtaus 01: Baari-illan loppu
välttävän turhaa liikkumista myrskyn
• Baari-illan mittaa tulee puheeksi lapsuus aikana.
ja mökkeily. Eräs hahmoista muistaa (tai • Mökki on metsässä ja muut mökit ovat
pelinjohtaja muistuttaa) että heillä on kilometrien päässä. Huoltoasema on noin
ukin vanha sotavuosien jälkeen 10 kilometrin päässä ja se on auki 06:00-
rakentama mökki jossain korvessa. 24:00 välisenä aikana.
Vanhemmat kävivät siellä paljonkin, • Auto voi joutua liikenneonnettomuuteen
kunnes ikä alkoi painaa. Nyt se on ollut kilometrin päässä mökiltä. Puu on
tyhjänä pitemmän aikaa. Ajatus kaatunut tielle ja auto voi törmätä siihen.
mökkeilystä on kuitenkin kivaa ja näin Tämä on tietysti noloa. Puun ohittaminen
keväällä voisi panna sen kuntoon. vaatii työkaluja tai usean ihmisen
• Pelaaja(t) päättävät yhteistoimin pistää yhteistyötä.
ukin vanhan mökin kuntoon sopivana • Tässä vaiheessa tietoliikenne menee
viikonloppuna. Vähän työntekoa ja kesällä jumiin, koska myrsky on katkonut sähköjä.
voisi sitten harrastaa porukalla
makkaranpaistoa, saunontaa, kaljaa ja
laiskottelua. Juonenkäänne 02:

• Mökki on kylmä ja nuhjuinen muttei


mitenkään rikki. Kymmenen metrin
Aloituskohtaus 02: Vanhempien suostuttelua ja
päässä on rantasauna. Rannalta löytyy
myrskyä tiedossa
vielä vene ja airot.
• Vanhemmat antavat jälkikasvulle lainaksi • Mökin saattaminen kuntoon merkitsee
mökin avaimet silkkaa hyvyyttään. Mökki monia askareita:
on kuulemma kunnossa mutta olisi hyvä o Tuli takkaan ja hormit auki
siivota paikat. Pelaaja(t) voisivat tässä o Klapien hakkaamista
vaiheessa sopia aikataulut ja lomat töistä. o Veden kantoa
• Viikonloppu lähestyy mutta tiedossa on o Siivoamista
myös huonoa säätä. Myrsky on menossa o Roskien keruuta
alueen läpi, joten tuulta, sadetta ja o Ruuanlaittoa
synkkiä pilviä riittää. Aikataulujen o Vaatteiden kuivattamista
uudelleensopiminen on kuitenkin vaikeaa o Saunontaa
ja töissäkin on tulevasta seikkailusta o Risusavotta
rehvasteltu, joten paineet mennä mökille
ovat kovat.
• Tässä vaiheessa pelaajat voivat miettiä Juonenkäänne 03:
mitä he ottavat mukaan. Esimerkiksi

Teemu Väyrynen (order #30999613)


• Hullu tekee olemassaolonsa tiettäväksi, Dramatis Personae:
jos pelaajat tekevät seuraavia asioita:
o Huutavat hänelle metsässä tai
muuten liikkuvat tai meuhkaavat Hullu
kovaäänisesti.
o Menevät hänen metsään Viisikymppinen maalaismies, joka on pikkuhiljaa
tullut juoppohulluksi. Hän on pudonnut
rakentamalleen suuren karhun
alttarille. Tämä on yksinkertainen yhteiskunnasta ja asuu nykyään lähes erakkona. Ei
perhettä. Hänestä tiedetään kyllä huoltoasemalla,
kivistä tehty rakennelma, johon
josta hän käy välillä hakemassa kauppatavaraa.
kuuluu kivikasoja ja kivikehiä.
Nyt hän ottaa sekaisin viinaa ja punakolmioisia
o Hullu on myös tehnyt risuista
mielenterveyslääkkeitä, joten hänen
hirtetyn miehen joskus
järjenjuoksunsa ei ole parhaimmillaankaan aivan
suutuspäissään ja pistänyt sen
selkeä. Hän elää omassa maailmassaan ja
roikkumaan lähelle hänen
höpöttää metsän suuresta karhusta. Mökki on
tonttinsa rajoja. Tämä on hyvin
surkeassa kunnossa ja hänen pääasiallinen
makaaberin näköinen ilmestys ja
äkkivilkaisulta näyttää itsensä harrastuksensa on juopottelu ja hyvänä kakkosena
pikkuriistan luvaton metsästys ja eläinten
hirttäneeltä mieheltä.
o Pelaajien hahmot muuten tekevät täyttäminen.
selväksi tietävänsä hänestä? Hullu on jollain lailla säikähtänyt pelaajien
• Hullusta löytyy tietoja vanhempien hahmoja ja nyt epäilee näiden yrittävän jotain
pitämästä mökkipäiväkirjasta. He kieroa. Hän tarkkailee hahmoja näiden koko
kuvaavat siinä ujoa ja outoa naapuria, joka reissun ajan. Hän aikoo erityisesti yöllä käydä
tulee ja menee. Mies haisee viinalle. Hän katsomassa mitä nämä oikein meinaavat. Hullu voi
ei kuulemma ole ollenkaan vaarallinen, jos olla vaarallinen säikähtäneenä tai jotenkin
hänen kanssaan vaan puhuu loukattuna. Suuttuessaan hän käy päälle kirveen
kärsivällisesti. kanssa, joka roikkuu hänellä aina vyöllä puukon
kanssa.

Juonenkäänne 04:

• Hullu hyökkää, jos sukset menevät ristiin


hänen kanssaan. Tässä voi käydä ihan mitä
tahansa. Hullu ei kuitenkaan yritä tappaa
ketään, hän vai hutaisee kirveellä
suutuspäissään. Jännittäviä
juonenkäänteitä…

Lopetus:

• Hahmo(t) pakenevat tai muuten poistuvat


paikalta elossa ja suhteellisen hyvässä
kunnossa.
• Läheinen kaupunki tarjoaa
terveyskeskuksen ja poliisiaseman.

Teemu Väyrynen (order #30999613)

You might also like